:: wikimiki.org ::
| Nauru |
Nauru
:Nauru on myös kylä Tansaniassa, katso Nauru (Tansania)
Nauru, viralliselta nimeltään Naurun tasavalta on maailman pienin itsenäinen tasavalta sekä väestön että pinta-alan puolesta Vatikaani poislukien. Nauru sijaitsee Tyynessä valtameressä lähellä päiväntasaajaa.
Nyttemmin valtio on harkinnut liittymistä johonkin muuhun Oseanian valtioon, esimerkiksi Uuteen-Seelantiin.
Historia
Naurun ensimmäiset asukkaat olivat polynesialaisia ja melanesialaisia. Ensimmäinen saarelle saapunut eurooppalainen oli kapteeni John Fearn vuonna 1798.
Politiikka
18-jäseninen parlamentti valitaan joka kolmas vuosi ja parlamentti valitsee keskuudestaan presidentin, joka taas nimittää hallituksen. Presidentti johtaa sekä valtiota että hallitusta.
Alueet
1798
Nauru jakautuu 14 alueeseen. Ne ovat:
- Aiwo
- Anabar
- Anetan
- Anibare
- Baiti
- Boe
- Buada
- Denigomodu
- Ewa
- Ijuw
- Meneng
- Nibok
- Uaboe
- Yaren
Talous
Valtion synnyn on mahdollistanut fosforilannoitteiden kaivannaisteollisuus. Fosforinkaivuusta on seurannut suuria ympäristöongelmia ja viljely on suurelta osin mahdotonta, mikä pakottaa naurulaiset turvautumaan tuontielintarvikkeisiin. Saaren sisäosat ovat asuinkelvottomia kaivauksien jäljiltä ja väestö asuu rannikolla.
Muita elinkeinoja ovat postimerkkien myynti ja Australiaan hakeneiden turvapaikanhakijoiden sijoittaminen.
Maan hotellit ovat Menen Hotel, OD-N-Aiwo Hotel ja Anibare Hotel.
Merkittävimmät luonnonvarat
- fosfaatti
Merkittävimmät vientituotteet
- fosfaatti
fosfaatti
fosfaatti
fosfaatti
Linkkejä
[http://www.cia.gov/cia/publications/factbook/geos/nr.html CIA World Factbook] Lisätietoa Naurusta
Luokka:Naurun tasavalta
als:Nauru
ms:Nauru
zh-min-nan:Nauru
ko:나우루
ja:ナウル
simple:Nauru
th:ประเทศนาอูรู
Kieli:Tämä sivu käsittelee luonnollisia kieliä, muut kielet, katso: kieli (täsmennyssivu)
----
kieli (täsmennyssivu) vuodelta 1407.]]
"Kielellä tarkoitetaan ensisijaisesti ihmisten käyttämiä luonnollisia kieliä, jotka tavallisesti toteutuvat puheviestintänä. Yksittäiset kielet ovat mahdollisia, olemassa, ihmislajin kielikyvyn ansiosta. Puhetta myötäilee ja tukee sanaton viestintä. Luonnolliset kielet ovat symbolisia ja niissä on useita osajärjestelmiä. Kielissä on rakenne, joka palvelee tai täyttää ihmiselle tärkeitä funktioita, ja tämä toteutuu kielenkäyttöprosessina. Kielen rakenne ei ole staattinen järjestelmä, vaan sallii paljon vaihtelua esimerkiksi maantieteellisesti, sosiaalisesti ja käyttötilanteen mukaan. Kieli on keskeisimpiä ihmisyyttä luovia tekijöitä. Kieltä on tarkasteltava monesta näkökulmasta. Toisaalta se on autonominen järjestelmä, toisaalta sosiaalinen, kulttuurinen, mentaalinen, biologinen ja kognitiivinen ilmiö. On erilaisia käsityksiä autonomisen kielijärjestelmän suhteesta muihin mainittuihin ulottuvuuksiin, eli kielen rakenteen, tehtävien ja kielenkäyttöprosessien keskinäisistä suhteista." -Fred Karlsson, Yleinen kielitiede (Yliopistopaino 1998)
----
Kieli on järjestelmä, jossa ihminen ilmaisee ajatuksensa kielellisillä merkeillä, abstraktioilla. Näitä merkkejä nimitetään kielellisiksi ilmauksiksi. Puhutuissa kielissä kuuluvia (auditiivisia) merkkejä tuotetaan puhe-elimillä. Kirjoitetussa kielessä kielelliset ilmaukset on tehty silmin nähtäviksi eli luettaviksi. Viitotuissa kielissä kielelliset ilmaukset ovat visuaalisia, eivät auditiivisia.
Kieli on kommunikoinnin ja abstraktin ajattelun väline. Sitä on pidetty eräänä olennaisena erona ihmisen ja muiden eläinten välillä. Useimmat eläimet tosin viestivät jollakin tavalla, mutta ihmiskieli on kehittynyt selvästi pisimmälle. Eräät kädellisten yksilöt, kuten simpanssit ja gorillat, ovat ihmisten koulutuksessa oppineet ilmaisemaan monimutkaisiakin käsitteitä viittomilla.
Kieli mahdollistaa abstraktina ajatteluna tulevaisuuden ja menneisyyden käsittelyn. Se laajentaa olemisen tulemiseksi. Kieli siis laajentaa ja tehostaa niiden vasteiden määrää, joilla yksilö voi sopeutua ympäristöönsä, erityisesti yhteisönä, yhteistyötä tekevänä yksilöiden kokonaisuutena. Kielen syntyminen on ilmeisesti ollut laukaiseva tekijä tieteen, taiteen ja teknologian syntyyn.
Eläinten ja hyönteisten viestintä tapahtuu myös kemiallisen "kielen" välityksellä, esimerkkinä reviirin rajojen merkitseminen hajuilla. Kemiallisella kielellä on merkitystä myös ihmisten viestinnässä. Ihmisellä on esim. kyky tunnistaa jollain merkitystä omaavalla tasolla vastakkainen sukupuoli, jolla on mahdollisimman erilainen immuunijärjestelmä. Evoluution kannalta tämä takaa jälkeläisille mahdollisimman monipuolisen immuunijärjestelmän, siis eloonjäännin.
Kielten tutkimus
Kielitiede tutkii kieliä.
Ihmisen kielet
Luonnollisen kielen piirteitä ovat seuraavat:
- Se on kehittynyt vuosituhansien aikana jossakin ihmisyhteisössä.
- Se on jonkun yksilön ensikieli eli äidinkieli, jonka hän on lapsena omaksunut (ei opiskellut tietoisesti).
- Sitä käytetään erilaisissa tilanteissa yhteydenpitovälineenä ja maailman hahmotustapana.
Ihmisen kielten historia ja kehitys
Kielten luokittelu ja kielikunnat
Maailmassa on tuhansia kieliä. Tavallisesti arvio liikkuu 6 000 kielen paikkeilla. Se vaihtelee kuitenkin tuhansilla puoleen ja toiseen, koska kielen ja murteen välille on mahdotonta vetää selkeää rajaa.
Luonnolliset kielet luokitellaan
- typologisesti tyyppeihin (kielitypologia)
- genealogisesti kielikuntiin (historiallis-komparatiivinen tutkimus).
- Kansainväliset apukielet. Tunnetuimpia apukieliä ovat muun muassa
- volapük (1880)
- esperanto (1887)
- ido (1907)
- interlingua (1951)
- lingua franca nova (1965)
- Muut keinotekoiset kielet
- klingon
Eläinten kielet
Formaaliset kielet
Formaaliset kielet, esim. tietokoneen ohjelmointikielet
Katso myös
- Luettelo kielistä
- Luettelo kielistä puhujamäärän perusteella
- Luettelo hokemista
- Kieli ja aivot
- Sodankäynnin kehitys ja kieli
Luokka:Harrastukset
Luokka:Kielitiede
ja:言語
ms:Bahasa
simple:Language
ko:언어
Naurun kieliNauru (dorerin Naoero) on austronesialainen kieli, jota puhutaan Naurussa. Sillä on arviolta 7 000 puhujaa, joka on hieman yli puolet koko valtion väestöstä. Lähes kaikki naurun kielen puhujat osaavat puhua myös englantia.
Naurun kieli kuuluu austronesialaisten kielten mikronesialaisten kielten ryhmään. Kielen ISO 639-koodit ovat "na" sekä "nau".
Vuonna 1907 Philip Delaporte julkaisi saksa–nauru-sanakirjan.
Linkkejä
[http://na.wikipedia.org/wiki/Main_Page Wikipedia naurun kielellä]
Luokka:Naurun kielet
ja:ナウル語
PääkaupunkiPääkaupunki on kunkin itsenäisen valtion tai muun hallinnollisen alueen keskus, jossa yleensä sijaitsevat valtionhallinnon päätoiminnot, kuten hallitus ja kansanedustuslaitos.
Valtoilla saattaa olla useita pääkaupunkeja, kuten Alankomailla (Amsterdam, Haag) ja Etelä-Afrikalla (Pretoria, Kapkaupunki, Bloemfontein). Toisaalta Naurun tasavallalla ei ole pääkaupunkia lainkaan.
Katso myös
- luettelo pääkaupungeista
Luokka:Hallinto
ko:수도
ja:首都
simple:Capital
Ludwig ScottyLudwig Derangadage Scotty (s. 20. kesäkuuta 1948, Anabar) on naurulainen poliitikko. Hän on ollut Naurun presidenttinä ensimmäisen kerran 29. toukokuuta - 8. elokuuta 2003 ja uudelleen valittuna 22. kesäkuuta 2004 lähtien.
Luokka:Hallitsijat
Luokka:Naurun tasavalta
Luettelo valtioista pinta-alan mukaanTässä on lista maailman maista pinta-alan mukaisessa suuruusjärjestyksessä. Pinta-alat on annettu neliökilometreinä.
Tähdellä merkityt maat ovat suurimpia maanosassaan. Ristillä merkityt maat ovat taas pienimpiä.
Katso myös: luettelo valtioista, luettelo valtioista väkiluvun mukaan, luettelo valtioista väentiheyden mukaan, luettelo valtioista maanosan mukaan.
Luokka:Valtiot
Valtioista pinta-alan mukaan
ko:면적순 나라 목록
ja:国の面積順リスト
th:รายชื่อประเทศเรียงตามเนื้อที่
NeliökilometriNeliökilometri (lyhenne km2) on pinta-alan yksikkö. Yksi neliökilometri on 1000 metriä × 1000 metriä eli 1 000 000 neliömetriä tai hehtaareina ilmaisten 100 hehtaaria.
Luokka:Pinta-alayksiköt
2002
Tapahtumia
Tammikuu
- 1. tammikuuta - Euro otettiin käyttöön käteisvaluuttana Euroopan unionissa.
- 5. tammikuuta - Charles Bishop, 15-vuotias lennonopiskelija, törmäsi koneellaan Tampassa, Floridassa rakennukseen, mikä herätti pelkoa uusista terrori-iskuista.
- 9. tammikuuta - Yhdysvaltain oikeusministeriö ilmoitti, että se aloittaa rikostutkinnan Enronin konkurssista.
- 10. tammikuuta - Enrique Bolaños aloitti viisivuotisen kautensa Nicaraguan presidenttinä.
- 16. tammikuuta - YK:n turvallisuusneuvosto päätti asettaa asevientikiellon ja jäädyttää kaikki Osama bin Ladenin, Al-Qaidan ja Talibanin varat.
- 17. tammikuuta - Dingo hajosi jäsenten välisten riitojen vuoksi.
- 17. tammikuuta - Nyiragongo-vuoren purkaus Kongon demokraattisessa tasavallassa pakotti 400 000 ihmisen evakuointiin.
- 22. tammikuuta - AOL Time Warner nosti kanteen Microsoftia vastaan, syyttäen tätä monopoliasemansa väärinkäytöstä ja oman Internet-selaimensa tukemisesta.
- 22. tammikuuta - Kmartista tuli Yhdysvaltain historian suurin yhtiö joka haki konkurssisuojaa.
- 27. tammikuuta - Räjähdykset asevarastolla Lagosissa, Nigeriassa tappoivat 1000.
Helmikuu
- 8. helmikuuta–24. helmikuuta - 2002 talviolympialaiset Salt Lake Cityssa, Utahissa.
- 12. helmikuuta - Entisen Jugoslavian presidentti Slobodan Milosevicin oikeudenkäynti alkoi YK:n sotarikostuomioistuimessa Haagissa.
- 19. helmikuuta - NASA:n Mars Odyssey -luotain alkoi Mars-planeetan pinnan kartoittamisen.
- 20. helmikuuta - Reqa Al-Gharbiyassa, Egyptissä tulipalo junassa tappoi 370.
- 27. helmikuuta - 59 Hindupyhiinvaeltajaa kuoli Intiassa muslimijengin poltettua junan Godhrass. Seuraavissa levottomuuksissa muun muassa Ahmedabadissa kuoli satoja.
- 28. helmikuuta - Suomen markka ei ole enää käypää rahaa.
Maaliskuu
- 1.-19. maaliskuuta - USA:n operaatio Anaconda taliban-taistelijoita vastaan itäisessä Afganistanissa. USA väitti surmanneensa 500 talibania 11 miehen menetyksillä.
- 1. maaliskuuta - Avaruussukkula Columbia lähti lennolle tarkoituksenaan huoltaa Hubble-avaruusteleskooppia.
- 25. maaliskuuta - 6,1 richterin maanjäristys Hindu kush -vuoristossa, Afganistanissa tappoi 1000.
Huhtikuu
- 2. huhtikuuta - Israelin joukot saartoivat palestiinalaistaistelijat Syntymäkirkkoon Beetlehemissa. 38-päiväinen saarto alkaa.
- 17. huhtikuuta - Neljä kanadalaista sotilasta kuoli Afganistanissa USA:n F-16 -hävittäjien tulessa.
- 18. huhtikuuta - Uusi hyönteisten suku, Mantophasmatodea, löydettin.
- 30. huhtikuuta - Pakistanissa kansanäänestys kannatti sotilasvallan jatkamista.
- 30. huhtikuuta - Maailman ensimmäinen ydinvoimala sammutettiin Obninskissa 48 vuoden miltei yhtäjaksoisen käytön jälkeen.
Toukokuu
- 9. toukokuuta - Syntymäkirkon piiritys päättyi Israelin suostuessa karkoittamaan 13 epäiltyä.
- 9. toukokuuta - Kaspijskissa, Venäjällä, kauko-ohjattu pommi räjähti paraatin aikana, surmaten 43 ja haavoittaen 130.
- 12. toukokuuta - Entinen Yhdysvaltain presidentti Jimmy Carter saapui viisipäiväisellä vierailulle Kuubaan. Hän on ensimmäinen maassa vieraillut Yhdysvaltain presidentti sitten vuoden 1959 Kuuban vallankumouksen.
- 20. toukokuuta - Itä-Timorin itsenäisyys palasi voimaan.
- 23. toukokuuta - Ensimmäiset euroviisut Virossa. Voittajana Latvian Maria N kappaleella I wanna.
- 26. toukokuuta - Mars Odyssey löysi vettä Marsista.
- 31. toukokuuta–30. kesäkuuta - 17. jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut Japanissa ja Etelä-Koreassa.
Kesäkuu
- 3. kesäkuuta- Lontoossa kuningatar Elisabet II juhli 50:ta vallassaolovuottaan.
- 4. kesäkuuta - Neptunuksen takainen kohde 50000 Quaoar löydettiin.
- 5. kesäkuuta - Mozilla 1.0 selain julkaistiin.
- 14. kesäkuuta - 20 kuoli ja 50 loukkaantui autopommin räjähdettyä USA:n lähetystön edessä Karachiissa, Pakistanissa.
- 18. kesäkuuta - Arizonassa paikallisten sytyttämä metsäpalo poltti 1,872 km² lähellä Mogollon-vajoamaa.
Heinäkuu
- 5. heinäkuuta - Irak hylkäsi jälleen YK:n asetarkastusehdotukset.
- 5. heinäkuuta - Rajuilma "Unto" riehui Itä-Suomessa.
- 13. heinäkuuta–5. syyskuuta - Salamaniskusta alkanut maastopalo polttu Oregonissa ja Etelä-Kaliforniassa 2,022 km².
- 14. heinäkuuta - Bastiljin valtauksen muistopäivän juhlinnassa Jacques Chirac vältti murhayrityksen vahingoittumattomana.
- 18. heinäkuuta - Työläisperheestä kotoisin olevan professori ja maan ydinohjelman isä Abdul Kalam valittiin 90% äänivyöryllä Intian presidentiksi.
- 21. heinäkuuta - Telealan jätti WorldCom jätti konkurssisuoja-anomuksensa Yhdysvalloissa, suurimpana niin tehneenä yhtiönä.
- 27. heinäkuuta - Ukrainassa ilmailunäytöksessä Suhoi Su-27 -hävittäjä putosi yleisön joukkoon. 78 sai surmansa ja 100 loukkaantui.
Elokuu
- 2. elokuuta - Irak kutsui Hans Blixin neuvottelemaan aseriisuntakysymyksistä. YK:n pääsihteeri hylkäsi Irakin esityksen ja vaati asetarkastuksen jatkamista YK:n päätöslauselmien mukaan.
- 6. elokuuta - Markiisi de la Fayettesta (1757–1834) tuli Yhdysvaltain kunniakansalainen.
Syyskuu
Yhdysvaltain
- 5. syyskuuta - Autopommi tappoi 30 Afganistanissa ja presidentti Hamid Karzain murhayritys epäonnistui.
- 6. syyskuuta - Suomenkielinen Wikipedia perustettiin (ensimmäinen etusivun versio).
- 7. syyskuuta – Maolaisten kapinallisten hyökkäys Nepalissa.
- 11. syyskuuta – Venäjän presidentti Vladimir Putin lähetti kirjeen YK:lle, jossa hän vakuutti, että Venäjä vetää joukkonsa Tšetšeniasta.
- 12. syyskuuta - Yhdysvaltain presidentti George W. Bush piti puheen YK:ssa ja haastoi muut maat mukaan vastustamaan Irakin vakavaa ja kasvavaa uhkaa.
- 14. syyskuuta - Tim Montgomery juoksi uuden 100 metrin maailmanennätyksen, 9,78 sekuntia.
- 15. syyskuuta - Ruotsin valtiopäivävaaleissa pääministeri Göran Persson ja sosiaalidemokraattinen työväenpuolue jäivät valtaan.
- 16. syyskuuta – Sri Lankan hallitus aloitti Thaimaassa Norjan johdolla järjestetyt rauhanneuvoneuvottelut tamilisissien kanssa.
- 23. syyskuuta – Tšetšeenien kapinallisjoukko otti panttivangeikseen teatterin Moskovassa, vaatien Venäjän joukkojen vetäytymistä Tšetšeniasta.
- 26. syyskuuta – Venäjän erikoisjoukot hyökkäsivät tšetšeenien kaappaamaan teatteriin ja ratkaisivat panttivankidraaman, joskin 129 panttivankia kuoli.
Lokakuu
- 2. lokakuuta - Yhdysvaltain kongressin päätös salli presidentille asevoimien käytön, missä hän näkee parhaaksi ja tarpeelliseksi.
- 7. lokakuuta - Quaoarin löytö julkistettiin.
- 11. lokakuuta - Myyrmannin räjähdys: kemian opiskelija Petri Gerdt räjäytti omatekoisen pommin Vantaalla Myyrmannin ostoskeskuksessa. 7 kuoli, mukaan lukien hän itse.
- 12. lokakuuta - Kaksi pommi-iskua yökerhoissa Kutalla ja Balilla surmasivat 202.
- 16. lokakuuta - Presidentti George W. Bush allekirjoitti päätöksen sodasta Irakia vastaan.
- 24. lokakuuta - John Allen Muhammad, Washingtonin tarkka-ampuja pidätettiin hänen murhattuaan 10 ihmistä
Marraskuu
- 8. marraskuuta - YK:n turvallisuusneuvosto uhkasi Irakia vakavilla seuraamuksilla, jos se ei suostu aseriisuntaan. Irak suostui päätökseen 13. marraskuuta.
- 13. marraskuuta - Öljytankkeri Prestige uppoasi Galician rannikolla ja aiheutti vakavan öljyonnettomuuden.
- 14. marraskuuta - Argentiina laiminlöi 805 miljoonan dollarin maksunsa Maailmanpankille.
- 15. marraskuuta - Hu Jintaosta tulu Kiinan kommunistisen puolueen pääsihteeri.
- 18. marraskuuta - Hans Blixin johtamat asetarkastajat saapuivat Irakiin.
- 21. marraskuuta - NATO kutsui Bulgarian, Viron, Latvian, Liettuan, Romanian, Slovakian ja Slovenian jäsenmaikseen.
- 21. marraskuuta - Hänen kuninkaallinen korkeutensa, prinsessa Anne tuomittiin 500 punnan sakkoihin hänen koiransa hyökättyä lasten kimppuun Windsorin puistossa, Lontoossa.
- 22. marraskuuta - Nigeriassa yli 100 ihmistä tapettiin hyökkäyksessä Miss Maailma -kilpailuja vastaan.
- 28. marraskuuta – Mombasassa, Keniassa oleva israelilaisia turisteja majoittava hotelli joutui hyökkäyksen kohteeksi. 18 kuolia. Samaan aikaan Tel Aviviin matkalla oleva lentokone oli vähällä joutua ohjushyökkäyksen uhriksi Mombasan lentokentältä noustessaan.
Joulukuu
- 4. joulukuuta - Täydellinen auringonpimennys
- 13. joulukuuta - Euroopan unioni ilmoitti 10 uuden jäsenmaan: Viro, Latvia, Liettua, Puola, Tšekki, Slovakia, Unkari, Slovenia, Malta ja Kypros liittyivän siihen 1. toukokuuta 2004.
- 17. joulukuuta – Kongon hallitus allekirjoitti Pretoriassa rauhansopimuksen kapinallisten joukkojen kanssa.
- 21. joulukuuta – Kansainvälisen atomienergiajärjestön, IAEA:n ydinasekontrollijärjestelmä purettiin Pohjois-Koreassa ja kymmenen päivää myöhemmin IAEA:n asiantuntijat ajettiin pois maasta.
Tuntematon päivämäärä
- Maailman suurin BBS, MBnet, lakkautettiin
Syntyneitä
- 1. syyskuuta - Romeo Beckham, David ja Victoria Beckhamin poika.
Kuolleita
- 2. tammikuuta - Armi Aavikko (43), Miss Suomi 1977 ja laulaja
- 3. tammikuuta - Freddy Heineken, entinen Heineken-oluttehtaan johtaja.
- 17. tammikuuta - Camilo Jose Cela (85), Espanjalainen kirjailija, Nobelvoittaja 1989.
- 19. tammikuuta - Martti Miettunen, valtioneuvos
- 28. tammikuuta - Astrid Lindgren (94), Ruotsalainen lastenkirjailija (Peppi Pitkätossu, Ronja, ryövärintytär, Veljeni leijonanmieli)
- 9. helmikuuta - Yhdistyneen kuningaskunnan Prinsessa Margaret (71)
- 19. helmikuuta - Jorma Kurvinen, kirjailija (mm. Susikoira Roi -kirjat)
- 11. maaliskuuta - James Tobin, taloustieteilijä
- 13. maaliskuuta - Hans-Georg Gadamer (102), filosofi (s. 1900)
- 14. maaliskuuta - Cherry Wilder, kirjailija
- 26. maaliskuuta - Taisto Sinisalo, poliitikko
- 27. maaliskuuta - Dudley Moore, koomikko, näyttelijä
- 27. maaliskuuta - Billy Wilder (96), käsikirjoittaja ja ohjaaja
- 30. maaliskuuta - Kuningataräiti Elisabet (101)
- 18. huhtikuuta - Thor Heyerdahl (87), Norjalainen tutkimusmatkailuja (Kon-Tiki)
- 23. huhtikuuta - Linda Lovelace (53), pornotähti
- 6. toukokuuta - Pim Fortuyn, hollantilainen poliitikko, oikeistopopulisti
- 10. kesäkuuta - John Gotti (61), Mafiapäällikkö
- 27. kesäkuuta - John Entwistle, The Who- yhtyeen basisti
- 6. heinäkuuta - John Frankenheimer, elokuvaohjaaja
- 18. syyskuuta - Bob Hayes, pikajuoksija, olympia-voittaja Tokio 1964
- 6. elokuuta - Edsger Dijkstra, tietojenkäsittelyn teoreetikko
- 13. lokakuuta - Stephen Ambrose, historioitsija
- 25. lokakuuta - Richard Harris, irlantilainen näyttelijä
- 31. lokakuuta - Ilmatieteen Laitos kirjaa etelärannikolla lokakuun 2002 ennätyskylmäksi.
- 22. joulukuuta - Joe Strummer, The Clash-yhtyeen laulaja
Nobelin palkinnot
- Rauha: Jimmy Carter, USA:n 39. presidentti
- Kirjallisuus: Imre Kertész
- Kemia:
- John B. Fenn ja Koichi Tanaka
- Kurt Wüthrich
- Fysiikka:
- Raymond Davis Jr. ja Masatoshi Koshiba
- Lääketiede:
- Sydney Brenner, H. Robert Horvitz ja John E. Sulston
Luokka:2000-vuosikymmen
Luokka:2002
als:2002
ms:2002
zh-min-nan:2002 nî
ko:2002년
ja:2002年
simple:2002
th:พ.ศ. 2545
VäestötiheysVäestötiheys eli asukastiheys on suure, joka kuvaa väestön alueellista jakaantumista. Alueen väestötiheys saadaan seuraavasti:
.
Yleisin mittayksikkö väestötiheydelle on asukkaita per neliökilometri (as./km² tai hlö/km²).
Pinta-alaksi voidaan katsoa alueen kokonaispinta-ala, tai asumiskelpoista alaa voidaan pyrkiä rajaamaan jättämällä laskennasta vesistöt pois, jolloin huomioidaan pelkkä maapinta-ala. Silti laskettu väestötiheys saattaa olla harhainen, jos käytetty pinta-ala sisältää esimerkiksi asumiskelvotonta vuoristoa.
Suomen väestötiheys on noin 17,1 asukasta maapinta-alan neliökilometriä kohden, joten kansainvälisessä ja jopa pohjoismaisessa vertailussa Suomi on varsin harvaan asuttu maa. Paikkakunnittain väestötiheys vaihtelee Helsingin kolmestatuhannesta asukkaasta Savukosken 0,22 asukkaaseen neliökilometrillä.
Väestötiheys vaikuttaa siihen, miten paljon käytetään henkilöautoa ja miten paljon joukkoliikennettä tai kevyttä liikennettä. Mitä suurempi väestötiheys on, sitä vähäisempää on auton käyttö, kävelymatkat ovat lyhyitä, joukkoliikennettä voidaan järjestää kattavasti ja palveluja tiheästi. Pienellä väestötiheydellä kävelymatkat ovat pitkät eikä kunnollista joukkoliikennettä ole, matkat vaativat auton käyttöä ja palvelut ovat harvassa.
Lähteet
#[http://www.stat.fi/tk/tp/verkkokoulu/vk/vt/oppitunnit/vt05/vt05_06/view.html Johdatus väestötieteen perusteisiin] – Tilastokeskus
Luokka:Väestötiede
als:Bevölkerungsdichte
ms:Kepadatan
zh-min-nan:Jîn-kháu bi̍t-tō·
ko:인구 밀도
ja:人口密度
th:ความหนาแน่นประชากร
Luettelo valtioista väkiluvun mukaanTässä on lista maailman maista suuruusjärjestyksessä väkiluvun mukaan.
Katso myös:
- Luettelo valtioista
- Luettelo maista pinta-alan mukaan
- Luettelo valtioista väentiheyden mukaan
- Luettelo valtioista maanosan mukaan
- [http://www.stat.fi/tup/maanum/03_pinta-ala_vakiluku_ja_paakaupunki_maittain.xls Tilastokeskuksen excel-tiedosto]
Luokka:Valtiot
Valtioista väkiluvun mukaan
ja:国の人口順リスト
th:รายชื่อประเทศเรียงตามจำนวนประชากร
31. tammikuuta31. tammikuuta on gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden 31. päivä. Vuodesta on jäljellä 334 päivää (karkausvuonna 335).
----
Nimipäivät
:- suomalainen kalenteri: Alli
:- suomenruotsalainen kalenteri: Alfhild, Alfa
:- ortodoksinen kalenteri: Kyrö, Johannes, Juhani, Juha, Nikita, Niikko, Ritva
:- saamenkielinen kalenteri: Álvá
:- vanhemmissa kalentereissa: Cyriakus, Ivar, Virgilius, Walerius, Wenceslaus, Wigilius
Tapahtumia
- 1606 - Ruutisalaliitto: Guy Fawkes teloitettiin vehkeilystä Englannin parlamenttia ja kuningas Jaakko I:tä vastaan.
- 1876 - Yhdysvallat määräsi kaikki intiaanit muuttamaan reservaatteihin.
- 1915 - Ensimmäinen maailmansota: Saksa käytti myrkkykaasua venäläisiä vastaan.
- 1917 - Ensimmäinen maailmansota: Saksa ilmoitti sukellusveneidensä aloittavan rajoittamattoman sodankäynnin.
- 1918 - Suomen sisällissota: Suinulan verilöyly Kangasalla.
- 1929 - Neuvostoliitto karkotti Lev Trotskin.
- 1930 - 3M ryhtyi markkinoimaan läpinäkyvää teippiään ("Scotch Tape").
- 1946 - Jugoslavian uusi Neuvostoliiton perustuslakia muistuttanut perustuslaki perusti kuusi osatasavaltaa (Bosnia-Herzegovinan, Kroatian, Makedonian tasavallan, Montenegron, Serbian ja Slovenian).
- 1950 - Yhdysvaltain presidentti Harry S. Truman ilmoitti vetypommin kehitysohjelmasta.
- 1956 - Guy Mollet Ranskan pääministeriksi.
- 1958 - Laukaistiin radalleen Yhdysvaltojen ensimmäinen satelliitti Explorer 1.
- 1958 - James Van Allenin johtama Explorer 1 -tutkimusryhmä löysi Van Allenin säteilyvyöhykkeet.
- 1968 - Naurun tasavalta itsenäistyi.
- 1971 - Apollo-ohjelma: Apollo 14 lähti kuumatkalle.
- 1990 - Moskovassa avattiin Venäjän ensimmäinen McDonald's-ravintola.
- 2001 - Alankomaissa istunut skotlantilainen tuomioistuin tuomitsi yhden libyalaisen ja vapautti toisen osallisuudesta Skotlannissa vuonna 1988 tapahtuneeseen Lockerbien lento-onnettomuuteen.
Syntyneitä
- 1797 - Franz Schubert, itävaltalainen säveltäjä († 1828)
- 1872 - Zane Grey, kirjailija (mm. Purppurarinteiden ratsastajat) († 1939)
- 1884 - Theodor Heuss, Saksan liittotasavallan ensimmäinen presidentti († 1963)
- 1902 - Alva Myrdal, ruotsalainen poliitikko, vuoden 1982 Nobelin rauhanpalkinnon saaja († 1986)
- 1914 - Johannes Virolainen, poliitikko († 2000)
- 1923 - Norman Mailer, yhdysvaltalainen kirjailija
- 1937 - Philip Glass, yhdysvaltalainen säveltäjä
- 1938 - Alankomaiden kuningatar Beatrix
- 1939 - Eino Grön, tangolaulaja
- 1956 - Johnny Rotten, Sex Pistols -yhtyeen vokalisti
- 1966 - Jyrki Järvilehto, F1-kuljettaja
- 1981 - Justin Timberlake, muusikko ("NSYNC")
Kuolleita
- 1561 - Menno Simons, kristillisen uskonlahkon (mennoniittien) perustaja (s. 1496)
- 1606 - Guy Fawkes, teloitettiin osallisuudestaan ruutisalaliittoon ("Gunpowder Plot") (s. 1570)
- 1933 - John Galsworthy, englantilainen kirjailija ja näytelmäkirjailija, vuoden 1932 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaja (s. 1867)
- 1956 - A. A. Milne, kirjailija (Nalle Puh) (s. 1882)
- 1974 - Samuel Goldwyn, yhdysvaltalainen elokuvatuottaja (s. 1882)
- 1995 - George Abbott, Broadway-ohjaaja ja -tuottaja, kuoli 107-vuotiaana (s. 1887)
- 2000 - Gil Kane, sarjakuvataiteilija (Hämähäkkimies, Hulk, Captain America)
- 2001 - Gordon R. Dickson, yhdysvaltalainen kanadalaissyntyinen tieteiskirjailija (s. 1923)
----
Katso myös: kalenteri ~ 30. tammikuuta, 1. helmikuuta
Luokka:Tammikuu
-01-31
ko:1월 31일
ja:1月31日
simple:January 31
1968 Tapahtumia
- 5. tammikuuta - Alexander Dubček valitaan Tšekkoslovakian kommunistipuolueen johtoon, Prahan kevät alkaa.
- 21. tammikuuta - USA:n B-52-pommikone putosi Grönlantiin neljän ydinpommin kuormassa.
- 25. tammikuuta - Israelin sukellusvene Dakar upposi välimerellä - 69 kuollutta.
- 27. tammikuuta - Ranskalainen sukellusvene upposi välimerellä, 52 hukkuu.
- 30. tammikuuta - Vietnamin sota: Tet-offensiivi alkoi Vietkongin yllätyshyökkäyksellä.
- 31. tammikuuta - Naurun presidentti Hammer DeRoburt julisti itsenäisyyden Australiasta.
- 8. helmikuuta - Boeing 747:n ensilento.
- 11. helmikuuta - Israelin–Jordanian rajaselkkaus
- 7. maaliskuuta - Vietnamin sota: ensimmäinen Saigonin taistelu alkaa.
- 12. maaliskuuta - Mauritius itsenäistyi.
- 16. maaliskuuta - Vietnamin sota: My Lain verilöyly
- 31. maaliskuuta - Yhdysvaltain presidentti Lyndon Johnson ilmoitti, ettei pyri toiselle kaudelle.
- 4. huhtikuuta - Martin Luther King Jr. murhattiin Memphisissa, Tennesseessa.
- 11. huhtikuuta - London Bridge myytiin miljoonalla punnalla Robert McCulloughille. Se pystytetään myöhemmin uudelleen Arizonaan.
- 11. huhtikuuta - Saksassa vasemmistolaiset opiskelijat saartoivat Springer Pressin päämajan Berliinissä, monia pidätetään, mukaan lukien Ulrike Meinhof.
- toukokuu - Opiskelijamellakat Pariisissa.
- 22. toukokuuta - Ydinkäyttöinen sukellusvene USS Scorpion upposi 99 miehistön jäsenen kanssa 650 km Azoreilta.
- 1. kesäkuuta - Ydinsulkusopimus avattiin YK:ssa allekirjoituksille. Ensimmäisenä sen allekirjoitti Irlanti ja nykyisin vain neljä maata ei ole allekirjoittanut sitä.
- 5. kesäkuuta - Presidenttiehdokas Robert F. Kennedy ammuttiin Los Angelesissa Kaliforniassa. Hän kuolee seuraavana päivänä.
- 29. kesäkuuta - Paavi Paavali VI tuomitsi syntyvyydensäännöstelyn.
- 17. heinäkuuta - Saddam Husseinista tuli Irakin vallankumousneuvoston varapuhemies vallankaappauksen jälkeen.
- elokuu - lauttaliikenne Oulunsalon Huikun ja Hailuodon Santosen välillä alkaa.
- 5. elokuuta - Saimaan kanava vihittiin uudelleen käyttöön
- 20. elokuuta - 200 000 Varsovan liiton sotilasta ja 5000 panssarivaunua valtaavat Tšekkoslovakian ja päättävät Prahan kevään.
- 6. syyskuuta - Swazimaa itsenäistyi.
- 29. syyskuuta - Kansanäänestys Kreikassa antaa sotilasjuntalle lisää valtaa.
- 2. lokakuuta - Opiskelijamielenosoitus päättyi verilöylyyn La Plaza de las Tres Culturasilla Méxicossa.
- 11. lokakuuta - NASAn Apollo 7, ensimmäinen miehitetty Apollo-lento laukaistiin.
- 20. lokakuuta - Aristotle Onassis ja Jacqueline Kennedy menivät naimisiin Skorpioksen saarella.
- 5. marraskuuta - Yhdysvaltain presidentinvaaleissa republikaanipuolueen Richard M. Nixon voitti niukasti varapresidentti Hubert Humphreyn ja riippumattoman ehdokkaan George C. Wallacen.
- 25. marraskuuta - "Vanhan valtaus" Helsingissä.
- 21. joulukuuta - Apollo 8 laukaistiin avaruuteen ja kiersi ensimmäisenä aluksena Kuun.
Syntyneitä
- 28. tammikuuta - Sarah McLachlan, laulaja
- 1. helmikuuta - Lisa Marie Presley, Elvis Presleyn tytär
- 5. helmikuuta - Marcus Grönholm, ralliautoilija
- 22. helmikuuta - Jeri Ryan, näyttelijä (Star Trek: Voyager)
- 29. maaliskuuta - Lucy Lawless, näyttelijä ja laulaja
- 30. maaliskuuta - Céline Dion, laulaja
- 1. huhtikuuta - Alexander Stubb, poliitikko
- 28. toukokuuta - Kylie Minogue, näyttelijä ja laulaja
- 29. heinäkuuta - Alan Cox, hakkeri
- 9. elokuuta - Gillian Anderson, näyttelijä
- 1. syyskuuta - Mohammed Atta, terroristi, (11. syyskuuta -iskujen suunnittelija)
- 25. syyskuuta - Will Smith, näyttelijä
- 28. syyskuuta - Mika Häkkinen, Formula 1-kuljettaja
- 30. syyskuuta - Monica Bellucci, malli ja näyttelijä
- 7. lokakuuta - Toni Braxton, laulaja
- 12. lokakuuta - Hugh Jackman, näyttelijä
- 27. lokakuuta - Kata Kärkkäinen, kirjailija ja kolumnisti
- 2. joulukuuta - Lucy Liu, näyttelijä
Kuolleita
- 27. maaliskuuta - Juri Gagarin, kosmonautti
- 4. huhtikuuta - Martin Luther King Jr, aktivisti, salamurha
- 6. toukokuuta - Toivo Kivimäki, poliitikko (pääministeri 1932-1936)
- 1. kesäkuuta - Helen Keller
- 6. kesäkuuta - Robert F. Kennedy, yhdysvaltalainen senaattori, salamurha
- 26. marraskuuta - Arnold Zweig, saksalainen kirjailija
- 28. marraskuuta - Enid Blyton, kirjailija
- 20. joulukuuta - John Steinbeck, kirjailija
- 30. joulukuuta - Trygve Lie, ensimmäinen YK:n pääsihteeri
ms:1968
ko:1968년
ja:1968年
simple:1968
th:พ.ศ. 2511
Rahayksikkö
Rahayksikkö on rahan mittayksikkö. Rahayksikön ja valuutan nimet ovat yleensä mutta eivät aina yhteneviä: esimerkiksi Kiinan valuutta on nimeltään renminbi (kirj. "kansan raha"), mutta sen rahayksikkö on yuan.
Alkaen 1. tammikuuta 2002 Suomen rahayksikkö on euro. Tätä ennen se oli markka.
Luokka:Raha
Australian dollariAustralian dollari on Australiassa käytettävä rahayksikkö. Se on maailman ensimmäinen rahayksikkö, jonka kaikki setelt on tehty polymeerimuovista paperin sijaan.
- 1 Euro (EUR) = 1,62160 Australian dollaria (AUD) (7. syyskuuta 2005)
- 1 Australian dollari = 0,616673 Euroa (EUR) (7. syyskuuta 2005)
Luokka:Australia
Luokka:Rahayksiköt
ja:オーストラリア・ドル
Coordinated Universal Time
Aikavyöhykkeet ovat maapallolla olevia keskimäärin 15 leveysastetta leveitä kuvitteellisia vyöhykkeitä, joita on kaiken kaikkiaan 24 kappaletta. Aikavyöhykkeen sisällä noudatetaan samaa kellonaikaa. Aikaero vierekkäisten aikavyöhykkeiden välillä on tasan yksi tunti siten että itään päin mentäessä aika kasvaa.
Aikavyöhykkeet määritellään suhteellisina nollameridiaaniin, joka kulkee Greenwichin kuninkaallisen observatorion läpi Lontoossa, Iso-Britanniassa. Tästä aikavyöhykkeestä käytetään tunnusta GMT (Greenwich Mean Time). Esimerkiksi Suomi on talviaikaan kaksi tuntia nollameridiaanin aikaa edellä, joten Suomen aikavyöhyke on silloin GMT+2 (tätä aikavyöhykettä kutsutaan myös nimellä EET eli Eastern European Time).
Kesäaika
Kesäaika (daylight saving time DST) tarkoittaa kellonajan muuttamista siten, että auringon valoisuus osuu paremmin päiväsaikaan. Tämä tehdään niin, että tiettynä päivänä keväällä kelloja siirretään tunnilla eteenpäin, ja vastaavasti tiettynä päivänä syksyllä taaksepäin. Talvella noudatetaan normaaliaikaa, kesäaika on siis poikkeama siitä.
Kesäaika Euroopan unionissa
Euroopan unionin jäsenmaat, mukaan lukien Suomi, siirtyvät kesäaikaan maaliskuun viimeisenä sunnuntaina ja poistuvat kesäajasta lokakuun viimeisenä sunnuntaina. Kesäajan aikaan Suomi on kolme tuntia GMT-aikaa edellä, sillä GMT-aika ei siirry kesäaikaan ollenkaan.
Kesäaika Yhdysvalloissa
Valtaosa Yhdysvaltojen osavaltioista siirtyy kesäaikaan huhtikuun ensimmäisenä sunnuntaina ja palaa normaaliaikaan lokakuun viimeisenä sunnuntaina.
UTC
GMT-ajan on korvaamassa UTC-aika (Coordinated Universal Time), joka on maailmanlaajuinen atomikellojen avulla laskettu standardiaika. Ks. aikajärjestelmä.
Pääaikavyöhykkeet maapallolla
| GMT/UTC-ero | Selitys |
|---|
| GMT-12 | Kansainvälinen päivämääräraja |
| GMT-11 | Midwayn saaret, Samoa |
| GMT-10 | Havaiji |
| GMT-9 | Alaska |
| GMT-8 | PST, Tyynenmeren normaaliaika Yhdysvalloissa ja Kanadassa |
| GMT-7 | Kalliovuorten normaaliaika Yhdysvalloissa ja Kanadassa |
| GMT-6 | CST, Keskinen normaaliaika (tai MDT eli Kalliovuorten kesäaika)Yhdysvalloissa ja Kanadassa |
| GMT-5 | EST, Itäinen normaaliaika Yhdysvalloissa ja Kanadassa |
| GMT-4 | AST, Atlantin normaaliaika |
| GMT-3 | (UDT; Atlannin kesäaika), Brasilia, Grönlanti |
| GMT-2 | |
| GMT-1 | Kap Verde |
| GMT, UTC | Dublin, Edinburgh, Lontoo, Lissabon |
| GMT+1 | (BST eli Britannian kesäaika tai CET eli Keski-Euroopan normaaliaika) Amsterdam, Berliini, Rooma, Tukholma |
| GMT+2 | (EET eli Itä-Euroopan normaaliaika) Ateena, Istanbul, Helsinki, Tallinna, Kairo, Jerusalem |
| GMT+3 | (EEST eli Itä-Euroopan kesäaika) Moskova, Pietari |
| GMT+4 | Abu Dhabi, Kabul |
| GMT+5 | Kalkutta, New Delhi |
| GMT+6 | Novosibirsk |
| GMT+7 | (CXT eli Joulusaarten normaaliaika) Bangkok, Hanoi, Jakarta |
| GMT+8 | Kuala Lumpur, Singapore, Peking, Hongkong |
| GMT+9 | Osaka, Tokio, Soul |
| GMT+10 | Melbourne, Sydney, Vladivostok |
| GMT+11 | Salomonsaaret |
| GMT+12 | Auckland, Wellington, Fidži (Tällä aikavyöhykkeellä on sama aika kuin vyöhykkeellä GMT-12, mutta päivämäärä on yhtä päivää edellä.) |
luokka:aika
ms:Zon masa
ko:시간대
ja:標準時
simple:Time zone
th:เขตเวลา
Nauru BwiemaNauru Bwiema on Naurun virallinen kansallislaulu. Sen sävelsi australialainen säveltäjä Laurence Henry Hicks ja sanoitti Margaret Hendrie. Laulu valittiin Naurun kansallislauluksi vuonna 1968.
Sanat
:Nauru bwiema, ngabena ma auwe.
:Ma dedaro bwe dogum, mo otata bet egom.
:Atsin ngago bwien okor, ama bagadugu
:Epoa ngabuna ri nan orre bet imur.
:Ama memag ma nan epodan eredu won engiden,
:Miyan aema ngeiyin ouge, Nauru eko dogin!
Linkkejä
[http://www.thenationalanthems.com/inninazionali/nauru.mid Naurun virallinen kansallislaulu mid-muodossa]
Luokka:Kansallislaulut
Luokka:Naurun tasavalta
ms:Nauru Bwiema
Kansainvälinen suuntanumeroKansainvälinen suuntanumero on kansainvälisiin puhelinyhteyksiin tarvittava puhelinnumeron etuliite. Numerot on jaettu niin, että valtiot ja alueet voivat erottua toisistaan, eivätkä numerot mene päällekkäin. Suuntanumerot jakaa ja hallinnoi ITU.
Useimmissa maissa, myös Suomessa, paikallisen suuntanumeron ensimmäinen nolla täytyy jättää pois käytettäessä kansainvälistä suuntanumeroa. Esimerkiksi paikallinen numero 019 1234567 on kansainvälisessä muodossa +358 19 1234567. Merkki "+" tarkoittaa kansainvälisen puhelun maasta maahan vaihteleva ulkomaantunnusta. Ulkomaantunnus on Euroopassa yleensä 00, ja Suomessa on sen rinnalla vaihtoehtoisena tapana valita ulkomaanpuhelun operaattoritunnus. Matkapuhelimilla yleensä voi kirjoittaa +-merkin ja ne tunnistavat siitä kansainvälisen puhelinnumeron tarvitsematta muuta etuliitettä.
Katso myös
- Luettelo kansainvälisistä suuntanumeroista
- E.164
luokka:puhelintekniikka
Yaren
Yaren on yksi Naurun saarivaltion neljästätoista alueesta. Se on Naurun tärkein asutuskeskus. Sen pinta-ala on 1,5 neliökilometriä ja asukasluku noin 1 100 (2003). Yaren sijaitsee saaren eteläosissa. Yarenissa sijaitsee muun muassa Naurun parlamenttitalo.
Yarenia pidetään usein Naurun pääkaupunkina. Valtiolla ei kuitenkaan ole virallista pääkaupunkia.
Luokka:Naurun tasavallan alueet
ja:ヤレン地区
Nauru (Tansania)
Nauru on kylä Tansaniassa, Afrikan mantereella. Naurun kyläsijaitsee 15 kilometrin päässä Mosambikin ja Tansanian rajasta. Kylä sijaitsee lähellä Ruvuma -jokea ja Mtwaran kaupunkia.
Luokka:Tansania
Tyyni valtameri
Tyynimeri (myös Tyyni valtameri tai Iso valtameri) on maailman suurin merialue, joka sijaitsee Aasian ja Amerikan mantereiden välissä. Se on kooltaan 179 679 000 km² ja peittää yhden kolmasosan maapallon pinta-alasta. Maapallon syvin kohta, Mariaanien hauta (10 911 metriä merenpinnan alapuolella) sijaitsee Tyynessämeressä. Pohjois–eteläsuunnassa valtameren pituus on noin 15 500 km ja itä–länsisuunnassa noin 19 800 km.
Tyynessämeressä sijaitsee noin 25 000 saarta (pääasiassa Päiväntasaajan eteläpuolella), enemmän kuin muissa merissä yhteensä. Valtavaa saaristoaluetta kutsutaan yleisnimellä Oseania.
Alun perin Fernão de Magalhães nimesi meren latinaksi Mare Pacificumiksi, josta juontuu meren nimi monilla muillakin kielillä.
Korkeuserot
- Matalin kohta: −10 911 m, Mariaanien haudan pohjalla.
- Korkein kohta: 0 m
- Keskisyvyys: 4 270m
Ilmasto
Tyynenmeren lämpötila pysyttelee ympäri vuoden 21–27 celsiusasteen välillä. Muutoksia meren normaalin lämpötilaan aiheuttaa 3–5 vuoden välein syntyvä El Niño -sääilmiö.
Tyynenmeren sivumeret
- Tasmaninmeri
- Korallimeri
- Etelä-Kiinan meri
- Beringinmeri
- Ohotanmeri
- Arafuranmeri
- Japaninmeri
- Filippiinienmeri
- Rossinmeri
- Salomonmeri
- Bandanmeri
- Itä-Kiinan meri
- Celebesinmeri
- Sulunmeri
- Jaavanmeri
- Carpentarianlahti
- Molukkienmeri
- Keltainenmeri
- | | |