:: wikimiki.org ::

Neville Chamberlain

Neville Chamberlain

Neville Chamberlain (18. maaliskuuta 1869 – 9. marraskuuta 1940) oli Iso-Britannian pääministeri ennen toista maailmansotaa. Chamberlain allekirjoitti kohutun Münchenin sopimuksen Natsi-Saksan Adolf Hitlerin kanssa syyskuussa 1938. Chamberlain, Neville Luokka:Yhdistyneen kuningaskunnan pääministerit ja:ネヴィル・チェンバレン

1869

Tapahtumia

- Alajärven, Eurajoen, Säkylän, Ylöjärven, Heinäveden kunnat perustettiin.
- 5. maaliskuuta - Kemin kaupunki perustettiin.
- Suomen vanhin ammattiyhdistys, Helsingin kirjatyöntekijöiden yhdistys, perustettiin.
- Konventikkeliplakaatti kumottiin Suomessa.

Syntyneitä

- 27. kesäkuuta – Emma Goldman, anarkisti ja feministi.
- 14. elokuuta – Armas Järnefelt, säveltäjä, kapellimestari.
- 31. joulukuuta – Henri Matisse, ranskalainen kuvataitelija.
- Mohandas Gandhi.

Kuolleita

- 22. kesäkuuta - Leopold Ferdinand Elie Victor Albert Marie, Belgian kuningas Leopold II:n poika
- 8. lokakuuta – Franklin Pierce, Yhdysvaltain 14. presidentti Luokka:1800-luku ko:1869년 simple:1869

1940

Tapahtumia

- 12. tammikuuta – Neuvostoilmavoimat pommitti Lounais-Suomea yli 400 koneella.
- 3. maaliskuuta – Pommi tuhosi Ruotsissa kommunistien Norrskensflamman-lehden toimiston, viisi kuoli.
- 12. maaliskuuta – Neuvostoliitto ja Suomi allekirjoittivat Moskovan rauhan.
- 13. maaliskuuta – Talvisota päättyi.
- 18. maaliskuuta – Adolf Hitler ja Benito Mussolini tapasivat Brennerin solassa Alpeilla ja sopivat liitosta Ranskaa ja Britanniaa vastaan.
- 9. huhtikuuta – Operaatio Weserübung: Saksa hyökkäsi Tanskaan ja Norjaan.
- 9. toukokuuta – Saksalainen sukellusvene U-9 upotti ranskalaisen sukellusvene Dorisin lähellä Den Helderiä.
- 10. toukokuuta – Saksa hyökkäsi Belgiaan, Alankomaihin ja Luxembourgiin.
- 13. toukokuuta – Saksan armeija ylitti Maas-joen Ranskaan.
- 14. toukokuuta – Luftwaffe pommitti Rotterdamia.
- 14. toukokuuta – Alankomaat antautui Saksalle.
- 15. toukokuuta – Amsterdam miehitettiin. – Ensimmäinen McDonald's avataan San Bernardinossa, Kaliforniassa.
- 17. toukokuuta – Bryssel miehitettiin.
- 20. toukokuuta – Ensimmäiset vangit saapuivat Auschwitzin keskitysleirille.
- 25. toukokuuta – Dunkirkin taistelu alkoi.
- 26. toukokuuta – Ranska ja Britannia aloittivat Dunkirkin evakuoinnin.
- 28. toukokuuta – Belgia antautui Saksalle.
- 4. kesäkuuta – Dunkirkin evakuointi päättyi, 300 000 miestä laivattiin Iso-Britanniaan.
- 10. kesäkuuta – Italia julisti sodan Ranskalle ja Britannialle.
- 10. kesäkuuta – Erwin Rommelin joukot saavuttivat Englannin kanaalin.
- 10. kesäkuuta – Kanada julisti sodan Italialle.
- 10. kesäkuuta – Norja antautui Saksalle.
- 14. kesäkuuta – Pariisi miehitettiin.
- 14. kesäkuuta – Presidentti Franklin D. Roosevelt allekirjoitti lain Yhdysvaltain laivaston tonniston kasvattamiseksi yksitoista prosenttia.
- 17. kesäkuuta – Neuvostoliitto miehitti Baltian maat.
- 17. kesäkuuta – Liittoutuneet alkavat evakuoida Ranskaa Saksan miehitettyä suurimman osan maasta.
- 22. kesäkuuta – Ranska antautui.
- 23. kesäkuuta – Adolf Hitler saapui vierailulle Pariisiin.
- 28. kesäkuuta – Neuvostoliitto miehitti Romanian Bessarabian.
- 10. heinäkuuta – Vichyn Ranskan hallitus koottiin.
- 21. heinäkuuta – Viro, Latvia ja Liettua julistettiin neuvostotasavalloiksi.
- 3. elokuuta – Liettua liittyi Neuvostoliittoon.
- 5. elokuuta – Latvia liittyi Neuvostoliittoon.
- 6. elokuuta – Viro liittyi Neuvostoliittoon.
- 20. elokuuta – Ramón Mercader murhasi entisen neuvostovallankumouksellisen Lev Trotskin Méxicossa. Troski kuoli seuraavana päivänä.
- 7. syyskuuta – Craiovan sopimus: Romania menetti Dobrogean Bulgarialle.
- 7. syyskuuta – Luftwaffe aloitti Lontoon pommitukset. Strategisia pommituksia seuraa 57 yönä.
- 15. lokakuuta – Charlie Chaplinin elokuvan Diktaattori ensiesitys.
- 28. lokakuuta – Italia hyökkäsi Kreikkaan.
- 5. marraskuuta – Franklin D. Roosevelt valittiin ensimmäisenä Yhdysvaltain presidenttinä kolmannelle kaudelle.
- 11. marraskuuta – Britannian laivasto aloittaa ensimmäisen hyökkäyksen lentotukialuksilta Italian laivastoa vastaan Tarantossa.
- 11. marraskuuta – Saksalainen apuristeilijä Atlantis kaappasi huippusalaisen brittien postilähetyksen rahtilaiva Automedonilta Sumatran luoteispuolella ja lähetti sen Japaniin.
- 14. marraskuuta – Luftwaffe tuhosi Coventryn 500 pommikoneella. 60 000 kaupungin 75 000 rakennuksesta tuhoutui, 568 kuoli.
- 16. marraskuuta – Royal Air Force pommittaa kostoiskuna Hampuria.
- 20. marraskuuta – Unkari, Romania ja Slovakia liittyivät akselivaltoihin.
- 27. marraskuuta – Romanian kenraali Ion Antonescun rautakaarti pidättää ja teloittaa yli 60 entisen kuninkaan, Carol II:n, luottomiestä.
- 19. joulukuuta – Suomessa on viisi presidenttiä elossa 5 tuntia: Risto Ryti (istuva), Kyösti Kallio (väistyvä), P. E. Svinhufvud, L. K. Relander, K. J. Ståhlberg (entiset).
- Veikkaus Oy aloittaa toimintansa Oy Tippaustoimisto Ab nimellä. Ensimmäisenä pelinä alkaa vakioveikkaus.

Syntyneitä

- 5. helmikuuta – H.R. Giger, taiteilija
- 10. maaliskuuta - Chuck Norris, näyttelijä
- 25. huhtikuuta – Al Pacino, näyttelijä
- 1. kesäkuuta – René Auberjonois, näyttelijä
- 7. heinäkuuta – Ringo Starr, The Beatlesin rumpali
- 13. heinäkuuta – Patrick Stewart, näyttelijä
- 28. elokuuta – Ulla-Maija "Uma" Aaltonen, toimittaja, kirjailija.
- 23. lokakuuta – Pelé alias Edson Arantes do Nascimento, brasilialainen jalkapalloilija.
- 9. lokakuuta – John Lennon, laulaja, (The Beatles) († 1980)
- 12. lokakuuta - Esko Salminen, näyttelijä
- 14. lokakuuta – Cliff Richard, laulaja
- 27. marraskuuta – Bruce Lee († 1973)
- 21. joulukuuta – Arvi Lind, televisiotoimittaja ja uutistenlukija (eläkkeellä)
- 21. joulukuuta – Frank Zappa († 1993)

Kuolleita

- 16. maaliskuuta – Selma Lagerlöf, kirjailija
- 14. toukokuuta – Emma Goldman, anarkisti
- 28. toukokuuta – Friedrich Karl von Hessen (s. 1868)
- 29. kesäkuuta - Paul Klee, taidemaalari (s. 1879)
- 21. elokuuta – Lev Trotski, (s. 1879)
- 4. marraskuuta – Manuel Azaña, Espanjan toisen tasavallan presidentti
- 9. marraskuuta – Neville Chamberlain, UK:n pääministeri
- 19. joulukuuta – Kyösti Kallio, Suomen presidentti ms:1940 ko:1940년 ja:1940年 simple:1940 th:พ.ศ. 2483

Iso-Britannia

:Arkikielessä Iso-Britannia (tai Britannia) yleensä tarkoittaa Yhdistynyttä kuningaskuntaa. Yhdistynyttä kuningaskuntaa Iso-Britannia on maantieteellisesti Atlantin valtameressä sijaitseva saari, Euroopan mantereesta luoteeseen. Saari on suurin Britteinsaarista ja muodostaa suurimman osan Yhdistyneen kuningaskunnan pinta-alasta, noin 229 850 km². Poliittisesti saarella on kolme maata: Englanti, Skotlanti ja Wales. Ison-Britannian kuningaskunta oli olemassa vuodet 1707–1801. Se muodostettiin vuoden 1707 liittosopimuksella Englannin kuningaskunnan ja Skotlannin kuningaskunnan yhdistyessä. Vuoden 1801 liittosopimus muutti valtion nimen Ison-Britannian ja Irlannin yhdistyneeksi kuningaskunnaksi, josta tuli 1927 nykyinen Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta. Iso-Britannia -nimeä käytetään lähes aina tarkoittamaan Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyttä kuningaskuntaa. Lyhenne GB on myös jossain yhteyksissä virallinen valtiosta käytetty lyhenne. Roomalaiset kutsuivat saarelle sijainnutta provinssiaan Britanniaksi. Nimen uskotaan juontuvan kelttiheimosta. Rooman valtakunnan tuhon jälkeen nimi unohtui. Satoja vuosia myöhemmin keskiajalla kelttien voittopuolisesti asumia alueita mantereella alettiin nimittää nimellä Brittany (Pikku-Britannia) ja saarta Great Britain, ranskaksi: Bretagne ja Grande Bretagne. Vuonna 1604 Skotlannin ja Englannin kuningas Jaakko (1566–1625) (James VI Skotlannissa 1567–, James I Englannissa 1603–) nimitti itseään Ison-Britannian kuninkaaksi, ehkä välttääkseen hankalaa titteliään. Arvonimestä "Ison-Britannian kuningas" tuli virallinen vuonna 1707 kuningaskuntien yhdistyessä. Vuodesta 1801 hallitsijat ovat olleet Ison-Britannian ja (Pohjois-)Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan hallitsijoita. Luokka:Britteinsaaret ko:그레이트브리튼 섬 ja:グレートブリテン島 simple:Great Britain

Toinen maailmansota

Toinen maailmansota käytiin vuosina 1939-1945. Sota käytiin pääasiassa Saksan, Italian ja Japanin johtamien akselivaltojen ja Yhdistyneen Kuningaskunnan, Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton, johtamien liittoutuneiden välillä. Saksan itärintaman sota tunnettiin Neuvostoliitossa ja nykyään Venäjällä nimellä Suuri isänmaallinen sota. Toinen maailmansota on tuhoisin sota ihmiskunnan historiassa ja se vaati yli 50 miljoonan ihmisen hengen.

Sotaa edeltäneet vuodet

Saksan häviö ensimmäisessä maailmansodassa ja sotakorvausten aiheuttamat taloudelliset ongelmat avasivat tien valtaan vuonna 1919 perustetulle, sittemmin Adolf Hitlerin johtamalle NSDAP-puolueelle. Vuonna 1932 NSDAP sai eniten paikkoja vaaleissa ja 1933 Saksan presidentti Paul von Hindenburg nimitti Hitlerin valtakunnankansleriksi. Päästyään valtaan Hitler kielsi muut puolueet ja von Hinderburgin kuoltua yhdisti presidentin ja valtakunnankanslerin virat, nousten Saksan diktaattoriksi. Saksan koko hallintojärjestelmä uudistettiin ja perustettiin ensimmäiset keskitysleirit jotka oli tarkoitettu poliittisille toisinajattelijoille ja rikollisille. Noustuaan führeriksi Hitler rikkoi Versaillesin rauhansopimuksessa määrättyä Saksan demilitarisointia. Armeijan kehittäminen uudelleen alkoi Geneven aseriisuntakongressien epäonnistuttua vuonna 1932–1934. Koska muut vallat eivät vähentäneet aseitaan Saksan tasolle, Hitler ilmoitti aseistavansa Saksan niiden tasolle. Vuoteen 1935 mennessä asevarustelu oli jo hyvässä käynnissä. Asevarustelu huolestutti Ranskaa, joka varusti uudelleen vuosina 1929–1934 rakennetun Maginot-linjan. Puolustuslinja ulottui Belgian rajalta Sveitsin rajalle, mutta Saksa oli jo ensimmäisessä maailmansodassa kiertänyt linjan hyökkäämäällä Belgian kautta. Ilman Britannian tukea Ranska seurasi vierestä Saksan varustautumista. Britannia kannatti aluksi Saksan varustautumista ja allekirjoitti kesäkuussa 1935 Anglo-saksalaisen laivastosopimuksen, jossa Saksan laivaston koko sallittiin lisättäväksi 35 % Kuninkaallisen laivaston koosta. Hitler kokeili uusia aseitaan Espanjan sisällissodassa 1936–1939 lähettäen Francon avuksi Luftwaffen Condor-legioonan. Myös Italiassa oli vuonna 1922 noussut valtaan Benito Mussolinin johtama fasistinen puolue. Italian ja Saksan hallitsevien ryhmien samankaltaiset aatteet johtivat vuonna 1936 ystävyyssopimuksen solmiseen ja 1939 sotilasliittoon. Sopimusta nimitettiin Rooman-Berliinin akseliksi ja maita akselivalloiksi. Myöhemmin liittoon liittyi vielä Japani 1940. Versaillesin sopimusta Hitler rikkoi toistamiseen miehittämällä Reininmaan vuonna 1936, marssittaen 30000 miestä Kölniin 7. maaliskuuta 1936. Ranska seurasi jälleen vierestä Britannian hyväksyessä Saksan marssin "omalle takapihalleen". Remilitarisoinnin jälkeen Hitler järjesti kansanäänestyksen, jossa 98,8 % äänestäjistä tuki hänen toimiaan. Tämä jälkeen hän rakensi oman puolustuslinjansa, Westwallin Ranskaa vastaan. Kun Neville Chamberlainista tuli Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri 28. toukokuuta 1937, hän jatkoi Saksan toimet hyväksyvää politiikkaa, uskoen Hitlerin aikeena olevan vain yhdistää saksankieliset kansat. Chamberlain ei uskonut Saksan ryhtyvän sotaan, vaikka Churchill siteerasi Mein Kampfia, jossa Hitler oli kirjoittanut hankkivansa lisäalueista idästä – miekan voimalla. Itävallan fasistit halusivat liittyä Saksaan, vaikka Itävallan kansleri Kurt von Schuschnigg halusikin pitää maan itsenäisenä. Ilman ulkovaltojen tukea hän tapasi Hitlerin Berliinissä ja hyväksyi Hitlerin tukijan Arthur Seyss-Inquartin sisäministeriksi. Mellakointi Wienissä yltyi, ja Schuschnigg pakotettiin eroamaan. Seyss-Inquart kutsui Hitlerin joukot apuun, ja 13. maaliskuuta 1938 Wehrmachtin joukot ylittävät rajan. Kansanäänestyksessä Itävallan liittäminen Saksaan, nk. Anschluss, sai 99,75 % tuen. Itävalta oli menettänyt kolmen miljoonan saksankielisen asuttamat sudeettialueet Saint-Germainin sopimuksessa 1919 Tšekkoslovakialle. Anschlussin jälkeen sudeettisaksalaisten johtaja Konrad Henlein vaati liittoa Saksan kanssa. Tšekkoslovakia oli yksin, mutta se varautui sotaan. Sodan välttämiseksi Chamberlain neuvotteli Hitlerin kanssa kolme kertaa Berchtesgadenissa, Godesburgissa ja Münchenissä. Münchenin sopimus allekirjoitettiin 29. syyskuuta 1938 Hitlerin, Mussolinin, Chamberlainin ja Ranskan Edouard Daladierin kesken. Tšekkoslovakian pääministeri Edvard Beneš ei ollut läsnä. Sopimuksessa sovittiin Saksan saavan sudeettialueet kansanäänestyksen jälkeen, Unkarin ja Puolan saavan alueita Tšekkoslovakialta, ja Britannian ja Saksan solmivan luottamussopimuksen. Chamberlainin palattua Lontooseen hän julisti saavuttaneensa "rauhan meidän aikanamme". Hitler oli tyytymätön ja julisti Chamberlainin pilanneen hänen marssinsa Prahaan. Maaliskuussa 1939 Hitler pakotti Liettuan luovuttamaan saksankielisen Memelin Saksalle. Seuraavaksi hän uhkasi pommittaa Prahaa, jolloin Tšekkoslovakia antautui. Chamberlain tajusi sopimuksen epäonnistuneen. Britannia antoi Puolalle takuut tuestaan ja aloitti varustautumisen. Hitler kohdisti nyt katseensa Puolaan ja alueisiin, jotka se oli saanut rauhansopimuksessa. Hitlerin useista vaatimuksista huolimatta Puola ei suostunut alueluovutuksiin ja turvautui Ranskan ja Britannian kanssa solmimaansa puolustusliittoon.

Sodan alku

Puolassa 1940.]] Elokuussa 1939 Saksa solmi Neuvostoliiton kanssa hyökkäämättömyyssopimuksen (Molotov-Ribbentrop-sopimus). Näin Hitler pystyi ilman Neuvostoliiton uhkaa hyökkäämään Puolaan. Saksa hyökkäsi 1. syyskuuta 1939 Puolaan ja aloitti toisen maailmansodan. Saksa kukisti Puolan muutamassa viikossa Neuvostoliiton miehittäessä Puolan itäosat. Puolan jälkeen Neuvostoliitto pyrki vahvistamaan vaikutusvaltaansa ja solmi Baltian maiden kanssa turvallisuussopimukset joka antoi Neuvostoliitolle luvan sijoittaa sotilastukikohtia niiden alueille. Suomen kanssa käydyt neuvottelut epäonnistuivat, kun suomalaiset eivät suostuneet rajamuutoksiin ja tukikohdan vuokraamiseen Hangossa. Neuvotteluiden epäonnistuttua Neuvostoliiton ja Suomen välillä käytiin talvisota 1939-1940. Sodan päätteeksi Neuvostoliitto sai vaatimansa alueet ja enemmänkin, eikä se antanut alun perin lupaamiaan kompensaatioalueita. Länsirintamalla liittoutuneet eivät uskaltaneet käynnistää suuria operaatioita. Saksa miehitti huhtikuussa 1940 Tanskan ja Norjan, koska Britannia ja Ranska tiettävästi suunnittelivat jo Suomen talvisodan aikana Norjan satamien valloittamista ja aluevesien miinoittamista sekä Narvik - Kiruna - Luleå -rautatien valloittamista edetäkseen sieltä etelään kohti Saksaa. Toukokuussa Saksa käynnisti hyökkäyksen länsirintamalla. Alankomaat antautui 15. toukokuuta, Belgia 28. toukokuuta ja Ranska 22. kesäkuuta. Britit onnistuivat kuitenkin evakuoimaan suuren osan joukkojaan Dunkerquessa. Itä-Euroopassa Neuvostoliitto miehitti Baltian 15. kesäkuuta-17. kesäkuuta ja Romanian Bessarabian 28. kesäkuuta. Ranskan sotaretken jälkeen Hitler alkoi valmistella hyökkäystä Neuvostoliittoon. Saksan Luftwaffe pommitti rajusti Britanniaa ja yritti lamaannuttaa Kuninkaalliset ilmavoimat, mutta ei kuitenkaan onnistunut siinä. Taistelu Britanniasta oli hävitty ja Hitler siirsi Englannin miehityksen tulevaisuuteen.

Balkan

Vuoden 1940 lopulla Italia hyökkäsi Kreikkaan Albaniasta, mutta sotamenestys jäi keskinkertaiseksi. Keväällä 1941 Jugoslaviassa tapahtunut Saksalle vihamielinen vallankaappaus provosoi Hitlerin toimimaan. Saksa, Italia, Unkari, Romania ja Bulgaria hyökkäsivät Jugoslaviaan, jonka puolustus romahti hetkessä. Jugoslavian sotavoimia ei kuitenkaan onnistuttu tuhoamaan, vaan kommunistit ja kansallismieliset serbit muodostivat sissiosastoja, jotka ahdistelivat miehittäjiä sodan loppuun asti. Sissien lukumäärä on arvioitu yli sadaksituhanneksi. Balkanin miehittäminen sitoi runsaasti Saksan joukkoja. Osia Jugoslaviasta liitettiin naapurimaihin, ja lopuista muodostettiin Kroatian ja Serbian valtiot. Kroatiaa hallitsivat kiihkokansalliset kroaatit Ante Pavelicin johdolla. Kroatian alueella asuvia serbejä murhattiin joukoittain keskitysleireissä. Myös Kreikka vallattiin maalis-huhtikuussa 1941. Raskaimmat taistelut käytiin Kreetan hallinnasta.

Itärintama

Kreetan Saksa aloitti hyökkäyksen Neuvostoliittoon (Operaatio Barbarossa) 22. kesäkuuta. 1941. Saksan liittolaisina sotaa kävivät Romania, Unkari ja Italia. Myös Suomi kävi sotaa Neuvostoliittoa vastaan, antoi Saksalle luvan hyökätä Pohjois-Suomesta ja sai sotamateriaaleja Saksalta. Virallisen linjauksensa mukaan Suomi kuitenkin kävi erillistä sotaa eikä ollut Saksan liittolainen. Saksan tarkoituksena oli vallata Neuvostoliiton Euroopan puoleinen osa Astrakanin-Arkangelin linjalle asti. Hyökkäyksen alkuvaihe sujui hyvin ja paljon puna-armeijan joukkoja joutui vangeiksi. Saksan joukot saartoivat Leningradin ja etenivät lähelle Moskovaa, mutta eivät pystyneet valloittamaan kaupunkia ja talven 1941-1942 aikana puna-armeija pystyi lukuisiin vastahyökkäyksiin. Länsivaltojen sotamateriaaliapu auttoi Neuvostoliittoa kestämään pahimman pulan yli. Kesällä 1942 Saksan hyökkäyksen painopiste siirtyi etelään kohti Kaukasuksen öljykenttiä. Syksyllä eteminen päättyi veriseen kolmen kuukauden taisteluun Stalingradin kaupungista Volgan varrella. Kun taistelu kaupungista oli käynnissä, Neuvostoarmeija keräsi joukkoja saartaen saksalaisen 6. Armeijan Stalingradin alueelle. Tätä sotatoimea kutsuttiin peitenimellä "Operaatio Uranus" ja se oli ensimmäinen muun kuin Stalinin itsensä suunnittelema taistelutoimi sodan alettua. Von Pauluksen 300 000 miehen armeijan henkiinjääneet antautuivat 2. helmikuuta 1943. Keväällä saksalaiset hyökkäsivät jälleen ja valtasivat takaisin Harkovan kaupungin. Heinäkuussa 1943 Kurskin kaupungin lähellä käytiin historian suurin panssaritaistelu saksalaisten hyökätessä Neuvostoliiton linnoitettua rintamaa vastaan. Maihinnousu Italiaan ja Neuvostoliiton vastahyökkäys pakottivat saksalaiset keskeyttämään hyökkäyksen saavuttamatta tavoitteitaan. Aloite itärintamalla siirtyi lopullisesti Neuvostoliitolle. Vuoden lopulla puna-armeija oli jo edennyt Smolenskiin ja Kiovaan. Vuoden 1944 alussa Neuvostoliiton joukot saavuttivat jo Puolan rajan ja päättivät Leningradin saarron. Kesäkuussa alkoi hyökkäys Karjalankannaksella joka sai lopulta Suomen solmimaan erillisrauhan Neuvostoliiton kanssa syyskuussa. 22. kesäkuuta alkoi Neuvostoliiton Operaatio Bagration; 2,5 miljoonan sotilaan ja 6 000 panssarivaunun hyökkäys 1 000 km pituisella rintamalinjalla. Saksan 500 000 sotilaan Keskinen armeijaryhmä tuhottiin täysin ja 350 000 sotilasta jäi vangeiksi. Romania antautui elokuussa ja akselivaltoihin kuulunut Bulgaria syyskuussa. Saksalaiset vetäytyivät Balkanilta ja onnistuivat säilyttämään asemansa Unkarissa helmikuuhun 1945 asti. 14. huhtikuuta 1945 Neuvostojoukot valtasivat Wienin. Lopullinen hyökkäys Berliiniin alkoi 16. huhtikuuta päättyen Berliinin valtaukseen 2. toukokuuta 1945.

Pohjois-Afrikka

2. toukokuuta Pohjois-Afrikassa 1940 britit olivat torjuneet Italian hyökkäykset Egyptiin. Akselivallat kävivät välillä menetyksellistäkin sotaa vuoteen 1942 asti Erwin Rommelin johdolla, kunnes brittijoukot löivät saksalaisen Afrikan armeijakunnan El Alameinin taistelussa loka-marraskuussa 1942. Tunisiassa vastarinta päättyi toukokuussa 1943. Vuoden 1941 lopulla Yhdysvallat oli tullut mukaan sodankäyntiin. Josif Stalin vaati länsivaltoja avaamaan Euroopassa toisen rintaman. Eteneminen aloitettiin kuitenkin ensiksi Pohjois-Afrikassa maihinnousulla 8. marraskuuta 1942. Saksa päätti vallata Ranskan miehittämättömätkin osat ranskalaisiin kohdistuneen epäluulon takia. Pohjois-Afrikassa saksan sotaonni kääntyi El Alameinin taistelussa. Kun saksalaiset oli karkoitettu Pohjois-Afrikassa seurasi maihinnousu Sisiliaan 10. heinäkuuta 1943. Italiassa oltiin oltu tyytymättömiä sotaan ja Italia vetäytyi sodasta. Mussolini pakotettiin eroamaan ja Italia solmi aselevon 3. syyskuuta 1943. Liittoutuneet pääsivät Roomaan 4. kesäkuuta 1944, mutta Pohjois-Italiaa saksalaiset pitivät hallussaan toukokuuhun 1945 asti.

Länsirintama

6. kesäkuuta 1944 liittoutuneet tekivät maihinnousun Normandiassa, joka yllätti saksalaisten puolustuksen. Elokuussa 1944 liittoutuneet tekivät maihinnousun Rivieralle. Liittoutuneet pääsivät Pariisiin 25. elokuuta 1944. Vuoden 1944 lopulla taisteluja käytiin jo Alankomaissa ja Elsass-Lothringenissa Vastoinkäymisten takia Saksassa oli syntynyt salaliitto, joka yritti surmata Hitlerin pommilla 20. heinäkuuta 1944. Vastarintaliike murskattiin ja saksalaiset kokosivat joukkonsa ja tekivät vastahyökkäyksen länsirintamalla Ardenneilla. Alkumenestyksestä huolimatta huolto-ongelmat ja polttoainepula pysäyttivät Wehrmachtin panssarikärjen ja hyökkäys tyrehtyi. Päämäärä Antwerpen jäi vain 100 kilometrin päähän. Liittouneiden painaessa päälle Saksalla ei enää ollut voimia pitää saavuttamiaan asemia, vaan se joutui aloittamaan lopullisen perääntymisen Reinin ylitse. Saksan alueen puolustus murtui tammi-huhtikuussa 1945. Liittoutuneet olivat sopineet miehitysrajaksi Elbe-joen ja puna-armeija ja länsiliittoutuneiden joukot kohtasivat siellä 25. huhtikuuta 1945. Hitler teki itsemurhan 30. huhtikuuta ja Mussolini surmattiin 28. huhtikuuta. Saksa antautui lopullisesti 8. toukokuuta. Sota Euroopassa oli päättynyt liittoutuneiden voittoon. Saksa jaettiin Ranskan, Iso-Britannian, Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton kesken miehitysalueisiin. Myös Saksan pääkaupunki Berliini, joka jäi Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeelle jaettiin kolmen voittajavallan ja Ranskan välillä vyöhykkeiksi. Liittoutuneet jakoivat Itävallan neljäksi miehitysalueeksi, jotka myöhemmin itsenäistyivät Itävallan valtiona. Myöhemmin Neuvostoliiton ja länsiliittoutuneiden välit kiristyivät, mikä johti kylmään sotaan.

Sota Aasiassa

kylmään sotaan Japani oli hyökännyt Kiinaan jo vuonna 1937, ennen toisen maailmansodan alkua. Toisen maailmansodan aloituspäiväksi Aasiassa lasketaankin yleensä 7. joulukuuta 1941, jolloin Japanin ilmavoimat pommitti Yhdysvaltojen laivastotukikohtaa Pearl Harborissa, tuhoten suuren osan Tyynen valtameren laivastosta ja aiheuttaen Yhdysvaltojen liittymisen sotaan liittoutuneiden puolella. Japanin hyökkäyksen alkaessa sodanjulistus oli jo perillä Yhdysvaltojen valtiokoneistossa, mutta koska viestin tärkeyteen ei oltu kiinnitetty huomiota, se avattiin liian myöhään. Samanaikaisesti Japani aloitti suurhyökkäyksen Malesiaan, Borneoon ja Filippiineille, vallaten mm. Singaporen briteiltä. Japanilaisen voittokulku jatkui toukokuuhun 1942, jolloin Port Moresbyn valtaus epäonnistui Yhdysvaltojen laivaston ansiosta. Kuukautta myöhemmin neljä japanilaista lentotukialusta upotettiin Midway-saaren taistelussa, siirtäen Japanin puolustuskannalle. Pitkän ja raskaan kampanjan avulla liittoutuneet valtasivat takaisin Japanin valtaamia alueita. Vuonna 1945 myös Neuvostoliitto julisti sodan Japania vastaan, vallaten takaisin Mantšurian. 15. elokuuta 1945, viikko Hiroshiman ja Nagasakin ydinpommitusten jälkeen, Japani antautui ja miehitettiin.

Katso myös

- Luettelo sotilasoperaatioista
- Nürnbergin oikeudenkäynnit
- Salamasota
- Stalingradin taistelu
- Sota
- Varsovan kansannousu
- Enigma
- Kamikaze Luokka:Toinen maailmansota als:Zweiter Weltkrieg ms:Perang Dunia II ko:제2차 세계 대전 ja:第二次世界大戦 simple:World War II th:สงครามโลกครั้งที่สอง

Natsi-Saksa

Kansallissosialistinen Saksa, Kolmas valtakunta tai natsi-Saksa viittaa vuosien 1933 ja 1945 väliseen Saksaan, jota kansallissosialistinen puolue Adolf Hitlerin johdolla hallitsi totalitaristisesti. Natsi-Saksa -nimitys viittaa kansallissosialistisen aatteen saksankieliseen muotoon nationalsozialismus. Käsiteltäessä Saksan historiaa, nimitystä natsi on syytä käyttää varoen — se on yleisesti väärinkäytetty ja yleistävä termi nykykielenkäytössä. Kolmas valtakunta taas juontaa juurensa kansallissosialistien tapaan nähdä hallintonsa kolmantena suurena saksalaisena valtakuntana, jota olivat edeltäneet Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta ja vuoden 1871 Saksan keisarikunta. Tarkoitus oli korostaa historiallisen loistavuuden ja vallan jatkuvuutta, jonka alennustila oli ollut ensimmäisen maailmansodan jälkeisen Saksan Weimarin tasavalta. Natsipropaganda käytti itsestään myös nimitystä "tuhatvuotinen valtakunta." Saksalaisen vallan perintöä korostettiin kansallissosialistisessa propagandassa myös sekoittamalla nationalistisia, traditionalistisia ja kansallissosialistisia symboleja toisiinsa. Kansallissosialistisessa Saksassa hallinto valvoi kansalaisiaan hyvin henkilökohtaiselle tasolle ideologian viitoittamien päämäärien edistämiseksi. Tarkoitus oli luoda kulttuurisesti, rodullisesti ja terveydellisesti mahdollisimman voimakas arjalainen kansa. Historiaan kansallissosialistinen Saksa jäi etenkin toteuttamansa kansanmurhan takia, jossa surmattiin joukoittain eri vähemmistöryhmiin, esimerkiksi homoseksuaaleihin, juutalaisiin, romaneihin ja slaaveihin kuuluneita henkilöitä. Kansanmurhasta käytetään yleisesti nimitystä holokausti. Hallinto itse käytti termiä die endgültige Endlösung (lopullinen ratkaisu).

Rotuhygieniaohjelma

Kansallisosialistien rotuhygieniaohjelma tyytyi aluksi mielisairaiden ja kehitysvammaisten pakkosterilointeihin, joita harjoitettiin samaan aikaan myös muissa Euroopan maissa ja Amerikassa. Sodan alettua rotuhygieniaohjelmassa siirryttiin sykysyllä 1939 laajamittaiseen mielisairaalapotilaiden tappamiseen nimellä "Operaatio T4". Elokuuhun 1941 mennessä tapettujen määrä nousi 70 000:een ja ns. eutanasiaohjelmaa jatkettiin salassa sodan loppuun asti. Toimintaa oikeutettiin eugeniikalla, mutta syynä oli myös yksinkertainen laskelmointi hoitokulujen karsimisesta ja sairaalaresurssien vapauttamisesta haavoittuneile sotilaille.

"Lopullinen ratkaisu"

Kansallissosialistien laatimat rotulait veivät Saksan juutalaisilta kansalaisoikeudet 1935 ja kielsivät seka-avioliitot. Vähitellen lainsäädäntöä kiristettiin yhä enemmän ja kansallissosialistit pyrkivät poistamaan juutalaiset Saksasta ja lopulta kaikilta valtaamiltaan alueilta sekä liittolaismaista. Juutalaisten karkoitus Saksaan liitetyiltä Puolan alueilta loi ensimmäiset suuret juutalaisten keskitysleirit ja eristetty juutalaisväestö, jolta oli viety mahdollisuudet itsensä elättämiseen, alkoi kuolla nälkään ja tauteihin. Kun organisoitua joukkomurhaa oli kokeiltu ja harjoiteltu "Operaatio T4":n puitteissa, päätyivät kansallisosialistit Wannseen konferenssin jälkeen "juutalaiskysymyksen lopulliseen ratkaisuun", eli juutalaisten järjestelmälliseen tappamiseen. Tuhoamisen ensimmäisiksi uhreiksi joutuivat työkyvyttömät. Työkykyiset juutalaiset laitettiin ensin pakkotyöhön, jossa monet kuolivat tauteihin ja aliravitsemukseen. Erilaisten kokeilujen jälkeen päädyttin tehokkaimpana tappamisen muotona kaasukammioihin, joissa tuhottaviksi määrätyt kaasutettiin kuoliaiksi. Juutalaisten lisäksi järjestelmällisen tuhoamisen uhreiksi joutuivat myös romanit. Myös venäläisiä, ukrainalaisia, valkovenäläisiä ja puolalaisia pidettiin rodullisesti alempiarvoisina, "arvottomana elämänä", ja heitä kuoli joukoittain pakkotyössä, vaikka järjestelmällistä tuhoamisohjelmaa ei heihin ulotettukaan. Kansallissosialistisen hallinnon arvellaan tappaneen noin 5,3—6 miljoonaa juutalaista, mukaan lukien muissa tapauksissa kuolleet, ja ehkä 200 000 romania (joidenkin arvioiden mukaan jopa miljoona).

Kansallissosialistisen Saksan organisaatioita

Wehrmacht

(armeija)
- Heer - maavoimat
- Kriegsmarine - merivoimat
- Luftwaffe - ilmavoimat
- Abwehr - armeijan tiedustelupalvelu

Puolisotilaalliset

- SA (Sturmabteilung)
- SS (Schutzstaffel)
- Waffen-SS (Waffen-Schutzstaffel)
- Volkssturm

Poliisi

(RSHA, Reichsicherheithauptamt)
- Järjestyspoliisi
- Schutzpolizei
- Gendarmerie
- Gemeindepolizei
- Turvallisuuspoliisi
- Geheime Staatspolizei, Gestapo
- Reich Kriminalpolizei, Kripo
- Sicherheitdienst, SD

Poliittiset

- Kansallissosialistinen puolue, NSDAP
- Nuorisojärjestöt
- Hitler-Jugend, HJ
- Bund Deutscher Mädel, BDM
- Työorganisaatiot
- Deutscher Arbeitsfront
- Kraft durch Freude

Kirjallisuutta

Michael Burleigh, Kolmas valtakunta: Uusi historia, WSOY 2004, ISBN 951-0-28721-0 ---- Luokka:Saksan historia Luokka:Kansallissosialistinen Saksa ja:ナチス・ドイツ

Adolf Hitler

Adolf Hitler (Braunau am Inn, Itävalta 20. huhtikuuta 1889 – Berliini, Saksa 30. huhtikuuta 1945) oli Saksan diktaattori (valtakunnankansleri ja valtakunnanpresidentti eli Führer) 1930- ja 1940-luvuilla. Hitler vaikutti maailmanhistoriaan merkittävästi valtakaudellaan. Hän kumosi Versaillesin rauhansopimuksen ehdot. Hän tuli erityisen tunnetuksi kansallissosialismin varsinaisena kehittäjänä, harjoittamansa kansanmurhan ja antisemitismin vuoksi sekä aloittamalla toisen maailmansodan. Hitler oli syntyperältään itävaltalainen. Hitlerin muodostama Sotateollinen kompleksi nosti Weimarin tasavallan ensimmäisen maailmansodan jälkeisestä talouskriisistä. Valtansa huipulla Hitlerin johtama Saksa oli valloittanut suurimman osan Eurooppaa. Vaikka hänen politiikkansa johti Saksan melkein täydelliseen tuhoon, Hitler oli aikanaan monien saksalaisten kannattama ja palvoma johtaja. Hänen perintönsä näkyy edelleen Saksan kansan "kollektiivisessa syyllisyydessä", jota myöhemmät sukupolvet ovat yrittäneet lievittää.

Varhaiset vuodet

Adolf Hitler syntyi 20. huhtikuuta 1889 Braunau am Innissä, pienessä kaupungissa 90 km länteen Linzistä, Ylä-Itävallassa, Itävalta-Unkarissa. Hänen isänsä Alois Hitler oli tullivirkailija. Alois Hitler oli syntynyt aviottomana, ja käytti 40:een ikävuoteensa saakka äitinsä sukunimeä Schicklgruber. Hitlerin äiti Klara Hitler (os. Pölzl) synnytti yhteensä kuusi lasta. Ainoastaan Adolf ja nuorempi Paula-sisar jäivät henkiin. Alois Hitler ja hänen toinen vaimonsa saivat vielä pojan, Alois nuoremman ja tyttären Angelan. Nuorena Hitler oli hyvä oppilas, mutta kuudennella luokalla (1900-1901) Linzin Realschulessa hänen menestyksensä loppui ja hän joutui uusimaan luokan. Opettajiensa mukaan hänellä ei ollut "halua tehdä koulutyötä". Hän jätti koulun kesken isänsä kuoleman jälkeen vuonna 1903. Nuoruudessaan Hitler haaveili taidemaalarin urasta, mutta häntä ei hyväksytty Wienin taideakatemiaan kahdesta yrityksestä (1907 ja 1908) huolimatta. Maalauksissaan Hitler kuvasi pääasiassa kaupunkimaisemia, joissa näkyvät ihmiset olivat lähinnä hahmotelmia, sekä perinteisiä kukka-asetelmia. Hitler elätti itsensä maalaamalla postikortteja ja avustuksilla. Äitinsä kuoltua 1907 Hitler sai orvonavustusta, mutta lahjoitti sen sisarelleen. Hän peri kuitenkin hiukan rahaa tätinsä kuoltua. Jo Wienissä asuessaan Hitler innostui politiikasta. Hän alkoi vihata marxismia ja liberalismia sekä erityisesti monikulttuurista Habsburgien hallitsemaa Itävalta-Unkarin valtakuntaa. Hitlerin varat loppuivat pian sen jälkeen, kun hänen hakemuksensa taideakatemiaan oli hylätty toisen kerran, ja 1909 hän joutui muuttamaan kodittomien suojaan ja 1910 varattomien työläisten asuntolaan. Vuonna 1913 hän sai hiukan rahaa isänsä perinnöstä ja muutti Müncheniin Saksaan välttääkseen asepalveluksen. Hänet kuitenkin kutsuttiin Itävalta-Unkarin keisarilliseen armeijaan, mutta terveystarkastuksessa Hitler havaittiin palvelukseen kelpaamattomaksi.

Ensimmäinen maailmansota

München Ensimmäisen maailmansodan syttyessä elokuussa 1914 Hitler liittyi kuitenkin vapaaehtoisena Baijerin armeijaan. Hän palveli Ranskassa ja Belgiassa lähettinä 16. baijerilaisessa reservirykmentissä. Hänen sotilasuransa oli moitteeton, mutta hänet ylennettiin vain korpraaliksi, koska hän ei ollut Saksan kansalainen. Hitler piirsi myös sarjakuvia ja ohjeita armeijan lehteen. Lokakuussa 1916 Hitler haavoittui jalkaan Pohjois-Ranskassa, mutta palasi rintamalle maaliskuun alussa 1917. Hitler sai urheudestaan kaksi kunniamerkkiä, toisen luokan rautaristin joulukuussa 1915 ja ensimmäisen luokan rautaristin elokuussa 1918, jota ei yleensä myönnetty korpraaleille. 15. lokakuuta 1918, vain hiukan ennen sodan loppua, Hitler tuotiin kenttäsairaalaan sokeutuneena myrkkykaasuhyökkäyksen jälkeen. Sodan aikana Hitleristä tuli intomielinen kansallismielinen, vaikkakaan hän ei ollut Saksan kansalainen. Sanaa "patriootti" hän piti kuuluvan aatelisten suvuille, käytännössä vain muodolliselle isänmaallisuudelle. Saksan antautuminen marraskuussa 1918 järkytti häntä, kuten monia muutakin, koska Saksan armeija oli sotilaiden ja kansalaisten mielikuvissa voittamaton. Monien nationalistien tapaan Hitler syytti poliitikkoja, "marraskuun rikollisia", antautumisesta. Laajalle levinneen oikeistolais-konservatiivisen selkäänpuukotuslegendan (Dolchstosslegende) mukaan liberaalipoliitikot olivat pettäneet ja "puukottaneet selkään" Saksan kansaa ja sotilaita. Versaillesin rauhansopimus oli saksalaisten mielissä nöyryytys. Se vieritti syyn sodan alusta Saksalle ja määräsi sen huikeisiin sotakorvauksiin. Näitä mielialoja historioitsijat pitävät yhtenä tekijöistä, jotka johtivat myöhemmin Hitlerin valtaannousuun.

Kansallissosialistinen puolue

Sodan päätyttyä Saksan tappioon se joutui luovuttamaan suuria maa-alueita ja maksamaan suuret sotakorvaukset. Hitler jäi armeijaan, joka osallistui lähinnä sosialistien työläiskapinoiden kukistamiseen. Hän osallistui "kansallisen ajattelun" kursseille, joita Baijerin Reichswehr järjesti. Heinäkuussa 1919 Hitler määrättiin puhetaitojensa ansiosta poliisivakoojaksi pienen Saksan työväenpuolueen (Deutsche Arbeiterpartei, DAP) joukkoon. 12. syyskuuta hän meni kuuntelemaan puhetta "Kuinka kapitalismi voidaan eliminoida". Seuranneessa väittelyssä hän raivostui ja puhui voimakkaasti separatisteja vastaan Saksan yhtenäisyyden puolesta. Pian tämän jälkeen Hitler liittyi puolueeseen. Siellä hän tapasi Dietrich Eckartin, erään puolueen perustajista ja antisemiitin. Hitler pääsi armeijasta 1920 ja alkoi toimia täysipäiväisesti puolueen toiminnassa nousten pian sen johtoon. Hän muutti puolueen nimen kansallissosialistiseksi työväenpuolueeksi (Nationalsozialistische Deutsche Arbeiterpartei, NSDAP). Hitlerin puhetaidot ja hänen korostamansa lojaalisuus toivat hänelle kannattajajoukkoa. Hän puhui kadunkulmissa ja hyökkäsi juutalaisia, sosialisteja, liberaaleja, kapitalisteja ja kommunisteja vastaan. Hitlerin varhaisimpiin seuraajiin kuuluivat Rudolf Hess, Hermann Göring ja Ernst Röhm, natsien taisteluosasto SA:n johtaja. Eräs liittolaisista oli ensimmäisen maailmansodan veteraani, kenraali Erich Ludendorff. Pian Hitler nousi Baijerin nationalistisen liikkeen johtavaksi hahmoksi. Tärkein tavoite puolueohjelmassa oli Versaillesin häpeärauhan kumoaminen. Muita tavoitteita olivat mm. elintilan lisääminen, etnisesti ei-saksalaisten (mm. juutalaisten) kansalaisuuden lakkauttaminen, vahva valtiovalta, korkojen ja muiden pääomatulojen kieltäminen sekä kartellien, suurten kauppojen ja osin maankin valtiollinen haltuun otto. Viimeisenä vaatimuksena oli "yhteinen etu ennen yksilön etua". Kansallissosialistien ideologia ei ollut erityisen omaperäistä. Se lähti rodun käsitteestä ja ylemmän rodun hallitsemasta imperiumista, joka oli yleinen käsitys silloisessa Euroopan radikaalissa oikeistossa. Kansallissosialistit hyödynsivät myös sosialismin kapitalismin vastaisuutta, mutta hylkäsivät marxilaisen sosialismin kansainvälisyyden ja korvasivat sen kansallismielisyydellä. Hitlerin valtaannousun jälkeen radikaalimpi vasemmistolainen siipi puhdistettiin puolueesta. Natsi-ideologit, kuten Alfred Rosenberg, hylkäsivät demokratian sekä vapaamieliset arvot ja kannattivat yli-ihmisten eliitin hallitsemaa valtiota. Natsit pitivät omaa ideologiaansa "kolmantena tienä" radikaalin sosialismin ja porvarillisen kapitalismin välillä. Natsien yhteiskunnallista järjestelmää kutsuttiin nimellä Volksgemeinschaft, kansanyhteisö. Yhteiskuntamalli oli jäykän hierarkkinen ja johtajuus säteili alaspäin kansan johtajasta kohti hänen seuraajiaan. Kaikki oli määrä tapahtua ennemmin kansan kuin yksilön eduksi. Yhteisöllisyyttä toteutettiin rituaalisesti: joukkokokoontumisilla, paraateilla, järjestäytyneellä urheilulla, kulttuuriaktiviteeteillä, kampanjoilla nälkäisten auttamiseksi, jne.. Yleisen vihollisen Hitler löysi juutalaisista, jotka edustivat paitsi suurpääomaa, myös "bolševikkijuutalaisuutta." Hitler yritti vallankaappausta 8. marraskuuta 1923 Baijerin pääkaupungissa Münchenissä ottaakseen vallan ja marssiakseen Berliiniin, kuten Mussolini oli tehnyt Roomassa edellisenä vuonna. Apunaan hänellä oli kenraali Ludendorff. Alkuhämmennyksen jälkeen Baijerin poliisi kukisti kaappausyrityksen, jossa kuoli 16 ihmistä. Hitlerin pidättäneet ja vanginneet viranomaiset olivat osittain hänen aatteidensa kannalla. Joutuessaan oikeuteen maanpetoksesta huhtikuussa 1924, Hitler muutti oikeudenkäynnin propagandatilaisuudeksi. Tuomarit sallivat hänen esittää ajatuksiaan oikeudelle määräämättömän ajan. Hitler sai viiden vuoden tuomion, mutta istui Landsbergin vankilassa vain yhdeksän kuukautta. Vankeusaikanaan hän sai suuren määrän ihailijapostia, mukaan lukien paljon postia naisilta. Vankeusaikanaan hän saneli kirjaansa Mein Kampf (Taisteluni) varamiehelleen Hessille. Kirjan ensimmäisen osan hän omisti viime vuoden marraskuun vallankaappausyrityksen kaatuneille tukijoilleen. Kun Hitler armahdettiin joulukuussa 1924, natsipuolue oli kuihtunut lähes olemattomiin.

Natsien valtaannousu

Mein Kampf Puolueen uudelleen perustamisen jälkeen Hitler ryhtyi päämääriensä ajamiseen laillisin keinoin. Kannatus oli aluksi vähäistä. Käännekohta tuli suuren laman myötä 1930. Konservatiivit eivät olleet ikinä hyväksyneet Saksaan 1919 perustettua demokraattista hallintoa (Weimarin tasavaltaa), ja myös äärioikeisto vastusti sitä avoimesti. Sosiaalidemokraatit sekä keskustan ja oikeiston vakiintuneet puolueet eivät pystyneet vastaamaan laman aiheuttamaan šokkiin. Syyskuun 1930 vaaleissa NSDAP sai yllättäen 18 % äänistä ja 107 paikkaa Reichstagissa nousten toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Vaalitulos oli katastrofi Heinrich Brüningin keskustaoikeistolaiselle hallitukselle, joka nyt menetti enemmistönsä. Hitlerin äänestäjistä suurin osa oli maanviljelijöitä, sotaveteraaneja ja keskiluokkaa, joihin 1920-luvun hyperinflaatio ja työttömyys iskivät kovimmin. Kaupungin työväestö ei juuri Hitleriä kannattanut: Berliinissä ja Ruhrin alueella kannatus oli olematonta. Brüningin tiukka taloudenpito oli tuomassa pientä helpotusta talouteen, joten hallitus halusi välttää presidentinvaalin 1932 ennen nousukautta ja taivutteli natsipuoluetta suostumaan valtakunnanpresidentti Paul von Hindenburgin kauden jatkamiseen. Hitler kieltäytyi ja lähti Hindenburgia vastaan vaalissa, jonka hävisi. Hän tuli kuitenkin toiseksi molemmilla kierroksilla ja sai 35 % äänistä toisella kierroksella huhtikuussa. Hindenburg erotti hallituksen ja nimitti uudeksi pääministeriksi Franz von Papenin, joka välittömästi määräsi uudet Reichstagin vaalit. Heinäkuussa 1932 NSDAP sai parhaan vaalituloksensa, 230 paikkaa, ja siitä tuli suurin puolue. Koska natsit ja heille vihamieliset kommunistit hallitsivat nyt yhdessä enemmistöä paikoista, hallituksen muodostaminen kävi mahdottomaksi. Uusi Reichstag hajotettiin ja määrättiin uudet vaalit. Papenin keskustapuolue (Zentrumspartei) alkoi neuvottelut natsien kanssa hallitusyhteistyöstä, mutta Hitler vaati valtakunnankanslerin asemaa ja valtakunnanpresidentin lupausta antaa hänelle poikkeustilavaltuudet. Yhteistyö kariutui, eikä NSDAP saavuttanut työväenluokan tukea, joten marraskuun 1932 vaaleissa natsit menettivät kannatustaan, mutta olivat edelleen suurin puolue. Hindenburg erotti luottamuksensa menettäneen Papenin, ja määräsi kenraali Kurt von Schleicherin muodostamaan hallituksen. Von Schleicher saikin koottua hallituksen sosiaalidemokraattisista ammattiyhdistysten edustajista ja Gregor Strasserin johtamista NSDAPista erkaantuneista kansallissosialisteista. Gregor Strasser Papen ja Alfred Hugenberg, Saksan nationalistisen kansanpuolueen (Deutschnationale Volkspartei, DNVP) johtaja taivuttelivat Hindenburgia nimittämään Hitler valtakunnankansleriksi koalitiossa DNVP:in kanssa ja lupasivat, että he pitäisivät Hitlerin aisoissa. 4. tammikuuta 1933 Hitler tapasi von Papenin salaa. He sopivat muodostavansa yhdessä hallituksen, jossa olisi Hitlerin lisäksi vain kaksi muuta kansallissosialistia (Wilhelm Frick ja Hermann Göring) von Papenin toimiessa Hitlerin varavaltakunnankanslerina. Tällä välin von Schleicher myönsi epäonnistumisensa ja pyysi hajoittamaan Reichstagin uudelleen. Hindenburg erotti hänet ja nimitti Hitlerin valtakunnankansleriksi, Papenin varakansleriksi ja Hugenbergin valtiovarainministeriksi. Hitler vannoi virkavalansa uudeksi valtakunnankansleriksi 30. tammikuuta 1933. Vaikka Hindenburg vastusti jyrkästi kansallissosialisteja ja oli voittanut presidentinvaalit, hän hyväksyi vastentahtoisesti von Papenin teorian NSDAP:n katoavasta kansansuosiosta ja siitä, että valtakunnankanslerina Hitler olisi kontrolloitavissa. Päivämäärää, jolloin Hitler sai virkansa, pidetään yleisesti kansallissosialistisen Saksan alkuna, ja natsipropagandassa sitä kutsuttiin Machtergreifungiksi, vallanotoksi.

Valtiopäivätalon palo

Uusi hallitus perusti diktatuurin sarjalla nopeita määräyksiä. 27. helmikuuta 1933 valtiopäivätalo paloi raunioksi – kansallissosialistien propaganda syytti teosta kommunisteja. Seuraavana päivänä säädettiin valtakunnanpresidentin määräys kansan ja valtion suojelemiseksi (Verordnung des Reichspräsidenten zum Schutz von Volk und Staat). Sillä peruutettiin suurin osa 1919 perustuslaissa määrätyistä ihmisoikeuksista, mukaan lukien lehdistön- ja sananvapaus. Suuresta määrästä rikoksia voitiin nyt langettaa kuolemantuomio. Kommunistipuolueen johtajat vangittiin pian ennen seuraavia vaaleja, ja puolue kiellettiin. 3. maaliskuuta 1933 vaaleissa natsit saivat 43,9 % äänistä. Hitlerin hallitus sai vain pienen enemmistön Reichstagissa koalitiossa DNVP:in kanssa. Uuden Reichstagin kokoonnuttua ensimmäisenä toimena ajettiin läpi laki kansan ja valtakunnan kurjuuden helpottamiseksi (Ermächtigungsgesetz, 23. maaliskuuta). Se antoi Hitlerin hallitukselle luvan säätää lakeja Reichstagin asemasta. Lisäksi hallitus saisi toimia vain valtakunnankanslerin aloitteiden mukaan. Ainoastaan sosiaalidemokraatit uskalsivat äänestää lakia vastaan, kommunistit oli jo vangittu, ja SA:n joukot "taivuttelivat" muut edustajat vaadittavaan kahden kolmasosan enemmistöön. Lain säätämisen jälkeen myös SPD kiellettiin, eikä heinäkuun 1933 jälkeen uusia puolueita enää saanut perustaa. Hitlerille diktaattorin oikeudet takaava Ermächtigungsgesetz uudistettiin säännöllisesti neljän vuoden välein, myös sodan aikana. Muut puolueet päättivät hajoittaa itsensä välttääkseen pidätykset ja keskitysleirituomiot. 14. heinäkuuta NSDAP julistettiin ainoaksi lailliseksi puolueeksi. Ammattiyhdistysliike ADGB (Allgemeiner Deutscher Gewerkschaftsbund) murskattiin 2. toukokuuta 1933, kun SA ja NSBO (Nationalsozialistische Betriebszellenorganisation) valloittivat sen tilat ja sen johtajat vangittiin. Tärkeimmät liitot määrättiin yhdistymään saksalaiseen työläisrintamaan (Deutsche Arbeitsfront, DAF), joka oli natsien järjestö. Tammikuun 30. päivänä vuonna 1934 Saksan osavaltiot lopetettiin lailla ja niiden tehtävät siirrettiin keskushallitukselle. Kesällä 1934 tapahtui natsipuoleen puhdistus, pitkien puukkojen yö (30. kesäkuuta–1. heinäkuuta). Hitler määräsi SS:n surmaamaan SA:n Ernst Röhmin ja muut johtajat, entisen valtakunnankansleri von Schleicherin sekä muutamat Papenin alaisista.

Führer

:Pääartikkeli: Kansallissosialistinen Saksa Kansallissosialistinen Saksa Valtakunnanpresidentti Hindenburg kuoli 2. elokuuta 1934 kello yhdeksältä aamulla. Kolme tuntia aikaisemmin hallitus oli säätänyt lain, joka astuisi voimaan hänen kuoltuaan. Uusia presidentinvaaleja ei järjestetty, vaan Hitler määräsi valtakunnankanslerin ja presidentin virat yhdistettäväksi ja siirrettäväksi "Führer und Reichskanzler Adolf Hitler"ille, kuten laki määräsi. Tästä lähtien Hitler käytti arvonimeä Führer, joka tarkoittaa yksinkertaisesti johtajaa. Pian Hitler määräsi jokaisen asevoimien jäsenen vannomaan hänelle henkilökohtaisen uskollisuudenvalan. Saatuaan diktatuurisen valta-aseman ilman äänestäjien enemmistön hyväksyntää Hitler hankki kansan luottamuksen puhetaidoillaan ja propagandaministeri Joseph Goebbelsin avulla. Valtion kontrollissa oleva lehdistö sai kansan uskomaan Hitlerin olevan vapahtaja lamasta, kommunismista, Versaillesin sopimuksesta ja juutalaisista (Führer-myytti). Vuoden 1935 Nürnbergin lakien mukaan juutalaiset menettivät kansalaisuutensa ja heidät erotettiin valtion viroista, heiltä kiellettiin monet ammatit ja kaupankäynti. Seksuaalinen kanssakäyminen ja avioliitto juutalaisen kanssa kiellettiin. Juutalaisvastaista propagandaa harjoitettiin laajasti. Määräykset tiukkenivat etenkin vuoden 1938 kristalliyön jälkeen, jonka jälkeen yli 180 000 juutalaista pakeni maasta ennen sodan alkua. Maastamuutto oli kielletty, jollei omaisuuttaan jättänyt jälkeensä. Maaliskuussa 1935 Hitler julisti Versaillesin sopimuksen mitättömäksi ja otti jälleen käyttöön asevelvollisuuden. Hän aloitti massiivisen sotakoneiston, Wehrmachtin, rakentamisen. Siihen kuuluivat myös uusi laivasto, Kriegsmarine ja ilmavoimat, Luftwaffe. Työttömyys väheni nopeasti laajojen rakennushankkeiden ja sotateollisuuden ansiosta. Maaliskuussa 1936 Hitler rikkoi jälleen Versaillesin sopimusta miehittämällä demilitarisoidun Reininmaan. Kun Britannia ja Ranska eivät reagoineet, Hitler siirtyi edemmäs. Heinäkuussa 1936 alkoi Espanjan sisällissota, jossa kenraali Francisco Francon johtamat kansalliset kapinoivat tasavaltalaista kansanrintamahallitusta vastaan. Hitler lähetti joukkoja Espanjaan tukemaan Francoa ja testaamaan Saksan uusia asevoimia (katso: Legion Condor). Neuvotteluissa 25. lokakuuta 1936 Galeazzo Cianon, Mussolinin johtaman Italian ulkoministerin kanssa julistettiin syntyneeksi Rooma–Berliini akseli, jonka ympäri muut Euroopan maat pyörisivät. Ystävyyssopimus muuttui 1939 sotilasliitoksi, johon liittyivät vielä Japani, Unkari, Romania ja Bulgaria. Maat tunnettiin akselivaltoina. Hitlerin hallitus sijoitti arkkitehtuuriin suurin määrin varoja, ja Albert Speer tuli tunnetuksi valtakunnan johtavana arkkitehtinä. Berliini isännöi vuoden 1936 kesäolympialaisia, jotka Hitler avasi. Koreografit esittelivät avajaisissa arjalaisen rodun ylivoimaisuutta muita kohtaan. Elokuvaohjaaja Leni Riefenstahl teki kisoista dokumentaarisen propagandafilmin. Vuodesta 1936 lähtien Hitler itse muutti Saksan talouden sotateollisuuden tarpeisiin asettamalla aina vain korkeampia vaatimuksia aseistautumiselle ja vaatimalla talouden ja työvoiman valmistautumista armeijan täyteen liikekannallepanoon. Heinäkuussa 1937 avattiin Münchenissä rappiotaiteen näyttely, jossa oli varoittavana esimerkkinä esillä juutalaisten ja modernien taiteilijoiden töitä.

Toinen maailmansota

:Pääartikkeli: Toinen maailmansota Yksikään toinen johtaja ei osallistunut sodanjohtoon yhtä paljon kuin Hitler. Hänen ulkopolitiikkansa ja sotastrategiansa hallitsivat Saksaa 1930-luvulla ja koko sodan ajan. Hänen näkemyksiään oli lähes mahdoton kumota, vaikka hänen lisääntyvässä määrin järjenvastaiset päätöksensä johtivat lopulta Saksan tuhoon 1945. Sodan lopussa Hitler käyttäytyi Napoleonin tavoin, eikä luottanut kehenkään, vaan hoiti pienimmätkin päätökset itse. Helmikuussa 1938 Hitler otti itselleen armeijan korkeimman johtajan valtuudet.

Itävallan liittäminen Saksaan

Helmikuussa 1938 Hitlerin uhka pakotti Itävallan diktaattorin Schuschniggin eroamaan. Itävallan johtoon nousi maan natsipuolueen Arthur Seyss-Inquart. Hän kutsui Saksan joukot "apuun", ja Itävalta liitettiin kansanäänestyksessä Saksaan (Anschluss). Seuraavaksi Hitler aloitti kansainvälisen kriisin Tšekkoslovakian saksalaisten asuttamien sudeettien kysymyksestä. Syyskuussa 1938 päätettiin Hitlerin, Mussolinin, Britannian Chamberlainin ja Ranskan Daladierin kesken Münchenissä sudeettialueen luovuttamisesta Saksalle. Amerikkalainen Time-lehti valitsi Adolf Hitlerin "Vuoden Mieheksi" (Man of The Year). Sarja verettömiä voittoja toi Hitlerille laajan kansansuosion ja ruokki hänen kuvaansa voittamattomuudesta. Saksan laajeneminen toi sille myös tärkeitä resursseja (kuten Tšekkoslovakian teollisuuden), joita ilman riittävän sotavoiman rakentaminen oli mahdotonta. Vuonna 1939 Hitler oli vakuuttunut, etteivät Versaillesin sopimuksen allekirjoittajat enää vastustaisi Saksan laajenemista itään, ja että pienemmistä maista tulisi Saksan satelliittivaltioita. Heinäkuun 1938 ja tammikuun 1939 välillä armeijan vahvuutta lisättiin laajoin varusteluohjelmin kaikissa kolmessa puolustushaarassa. Wermacht eteni Prahaan 10. maaliskuuta 1939, ja Saksa sai Memelin Liettualta. Lisäksi Hitler vaati Puolalle Versaillesin rauhassa menetettyjä alueita. Tällöin Hitler kohtasi ensi kertaa vastarintaa tavoitteilleen; Puola ei suostunut luovuttamaan alueita eikä alistumaan Saksan tahtoon. Hitlerin reaktiona oli rankaista puolalaisia heidän taipumattomuudestaan.

Molotov–Ribbentrop-sopimus

Elokuussa Hitlerin Saksa liittoutui yllättäen Josif Stalinin johtaman Neuvostoliiton kanssa. Solmittu Molotov–Ribbentrop sopimus (myös Hitler–Stalin-sopimus) 23.8.1939 oli luonteeltaan hyökkäämättömyyssopimus, mutta sen salainen lisäpöytäkirja jakoi Itä-Euroopan etupiireihin maiden kesken. Kauppasopimuksia solmittiin Romanian ja Jugoslavian kanssa; Puola oli nyt eristettynä. 1. syyskuuta 1939 Hitler käynnisti hyökkäyksen Puolaan, minkä lasketaan aloittaneen toisen maailmansodan. Hitler ei uskonut, että länsivallat sekaantuisivat kriisiin. Tavoitteena oli lyhyt sota syksyn aluksi, vaikka neuvonantajat ja sotilasjohtajat varoittelivat, että Saksa ei ollut valmis sotaan. Ranskan ja Britannian julkinen mielipide oli Saksan pysäyttämisen kannalla. Hitler kuitenkin uskoi, että niiden johtajat olisivat heikkoja eivätkä uskaltaisi julistaa sotaa. Maat olivat kuitenkin luvanneet tukensa Puolalle, joten ne julistivat syyskuussa sodan Saksalle. Sodanjulistuksesta huolimatta hyökkäystä ei kuitenkaan tapahtunut, ja länsirintaman sotaa nimitetäänkin nimellä Sitzkrieg, istumasota. Hitlerin oli sodanjulistuksesta raivoissaan; hän määräsi armeijan talvihyökkäykseen Ranskaa vastaan. Viimeisen kerran Hitler kuitenkin kuunteli sotilaskomentajia, mutta lopulta vain huono sää pakotti luopumaan hyökkäyksestä. Myöhemmin hän syytti kenraaleita siitä, että oli menettänyt tilaisuuden yllättää sotaan varautumaton Ranska ja heikot brittijoukot. Vuoden 1939 lopulla Hitler valvoi henkilökohtaisesti kevään hyökkäyksen valmistelua. Hän ei hyväksynyt puolustuksellista vaihtoehtoa, vaan päätti tuhota länsivallat yhdellä ratkaisevalla iskulla. Hitler ehdotti hyökkäystä Ardennien metsien läpi, mutta vasta von Manstein viimeisteli suunnitelman. Hitler ihastui suunnitelmaan ja piti siitä kiinni vastoin kaikkia varoituksia ja neuvoja. Suunnitelmasta lähes luovuttiin siinä pelossa, että britit valtaisivat Skandinavian ja pääsisivät Saksan joukkojen sivustaan. Jälleen Hitler vaati varoituksista huolimatta Norjan valtausta, ennen kuin britit ehtisivät sen tehdä.

Hyökkäys länsirintamalla

Hiljaiselo päättyi maaliskuussa, kun Saksan joukot hyökkäsivät Tanskaan ja Norjaan. Länsirintaman sota alkoi toukokuussa, kun Saksa hyökkäsi Ranskaan, valloitti Alankomaat, Luxemburgin ja Belgian. Ranska antautui 22. kesäkuuta 1940. Suurista riskeistä huolimatta molemmat hyökkäykset johtivat suuriin voittoihin. Voittojen sarja sai Hitlerin pääliittolaisen, Mussolinin Italian liittymään sotaan toukokuussa 1940. Kesällä 1940 Saksa oli saanut mantereen hallintaansa. Saksalaiset kuvittelivat sodan olevan ohi. Hitler tarjosi rauhaa Britannialle, mutta Winston Churchillin johtama hallitus hylkäsi kaikki tarjoukset. Britannia jäi yksin sotaan Saksaa vastaan. Hitler aloitti heinäkuussa ilmasodan (Taistelu Britanniasta), joka oli tarkoitettu edeltämään maihinnousua. Kuninkaalliset ilmavoimat pääsivät viimein niskan päälle Luftwaffea vastaan lokakuussa 1940. Pommitukset (Blitz) kestivät toukokuuhun 1941. Heinäkuussa 1940 alkoi näyttää selvältä, että Josif Stalin käytti hyväkseen sotaa lännessä laajentaakseen valtapiiriään Itä-Euroopassa mm. Baltian maihin. Hitler alkoi vaatia iskua Neuvostoliittoa vastaan seuraavana keväänä. Keväällä 1941 ilmahyökkäykset Iso-Britanniaan päätettiin, ja armeija valmistui hyökkäykseen Neuvostoliittoon toukokuussa. Suunnitelman keskeytti kuitenkin brittien interventio Balkanille. Sen lisäksi, että brittijoukot saapuivat Kreikkaan, Jugoslaviassa tapahtui armeijan vallankaappaus, joka kaatoi hitlerinmielisen hallituksen.

Hyökkäys Neuvostoliittoon

Huhtikuussa Jugoslavia vallattiin ja brittijoukot ajettiin Kreikasta. Laskuvarjojoukot valtasivat Kreetan. Hitlerin mukaan Neuvostoliito oli Britannian ainoan toivo. Hitler arvioi, että jos Saksa kukistaisi Neuvostoliiton, britit antautuisivat. Neuvostoliittoon tehtävään hyökkäykseen innosti myös puna-armeijan surkea suoriutuminen Suomea vastaan talvisodassa 1939-1940. Hitler vertasi Neuvostoliittoa mätään latoon: "kun ovi potkaistaan sisään, koko rakennelma romahtaa". Hyökkäys Neuvostoliittoon, "ristiretki bolshevismia vastaan", pääsi käynnistymään kuukautta myöhässä aikataulusta. 22. kesäkuuta 1941 Saksan kolmen miljoonan miehen joukot hyökkäsivät Neuvostoliittoon rikkoen aiemmin solmitun hyökkäämättömyyssopimuksen. Operaatio Barbarossaksi nimetty hyökkäys eteni syvälle Baltian maihin, Ukrainaan ja Venäjälle. Hitler ajatteli jo ennalta ja määräsi sotatuotannon keskittymään maavoimien kaluston sijasta ilmavoimiin ja laivastoon valmistelemaan uutta hyökkäystä Iso-Britanniaa ja mahdollisesti USA:ta vastaan. Saksan hyökkäys pysähtyi Venäjällä syksyn mutiin ja neuvostojoukot alkoivat vastahyökkäyksen Moskovan edustalla joulukuussa 1941. Tappioista huolimatta Hitler määräsi, että rintama täytyi pitää . 19. joulukuuta 1941 hän päätti ottaa armeijan suoraan komentoonsa. 11. joulukuuta 1941 Saksa julisti myös sodan Yhdysvalloille liittolaisensa Japanin tueksi. Nyt Saksa oli sodassa Britannian ja Neuvostoliiton lisäksi Yhdysvaltoja vastaan. Yhdysvalloista Hitlerillä oli pinnallinen kuva. Hän piti Rooseveltia "imbesillinä" ja Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa "huijauspolitiikkana" (Bluffpolitik). Hän uskoi Japanin kykenevän pidättelemään Yhdysvaltoja, kunnes Saksa olisi lyönyt Neuvostoliiton. 20. tammikuuta 1941 turvallisuuspäällikkö Reinhard Heydrich esitteli Wannseen kokouksessa Hitlerille suunnitelman juutalaisongelman "lopullisesta ratkaisemisesta", juutalaisten tuhoamisesta keskitysleireillä. Adolf Eichmann sai käyttöönsä SS-yksikön suunnitelman toteuttamiseksi. Seuraavana keväänä Hitler vaati vastoin sotilasjohdon neuvoja, että itärintaman taisteluissa painopiste siirrettäisiin rintaman eteläosaan. Hänen tavoitteensa oli vallata Neuvostoliiton öljyvarat, joskaan niiden hyödyntämiseksi ei tehty mitään valmisteluja. Kesällä 1942 Hitler vieraili yllättäen kutsumatta Suomen marsalkka Mannerheimin 75-vuotissyntymäpäivillä Focke-Wulf Fw-200 Condor -koneellaan. Keskusteluista salaa tehty nauhoitus on luultavasti ainoa, jossa Hitler puhuu rauhallisella äänellä tavanomaisen raivoisan puheensa sijasta.

Sodan käännekohta

Sodan käännekohta tapahtui seuraavana talvena Stalingradin taistelussa. Lähi-idän ja Suezin kanavan valloitus pysähtyi El Alameinin taisteluihin marraskuussa 1942. Hitlerin periaattena oli, että vetäytyminen oli mahdotonta. Tämän seurauksena menetettiin suuri joukko laivoja, kun yritettiin pitää Rommelin joukot Afrikassa huollettuna. Lopulta Saksa menetti kaikki Pohjois-Afrikan joukot. Stalingradin taistelussa Saksa menetti mottiin jääneen 6. armeijansa Hitlerin vaadittua sitä pitämään asemansa siitä huolimatta, että murtautuminen saarrosta olisi saattanut ollut mahdollista. Kun kriisi paheni, Hitler hyväksyi Göringin lupauksen huoltaa joukot ilmateitse, mutta tämä johti suuriin tappioihin myös ilmavoimissa. Seuraavana kesänä saksalaisjoukot kärsivät tappion Kurskissa. Samaan aikaan amerikkalaiset ja brittijoukot nousivat maihin Sisiliassa ja Hitlerin liittolainen Mussolini syöstiin vallasta. Hitlerin terveys rapistui. Hänen vasen kätensä alkoi vapista ja sitä oli vaikea ohjata. Professori Ian Kershaw on uskonut tämän olevan Parkinsonin taudin merkki.

Normandian maihinnousu

Kesäkuussa 1944 alkoi samaan aikaan Normandian maihinnousu ja suurhyökkäys itärintamalla. Saksassa realistit päättelivät tappion olevan väistämätön. Joukko upseereja muodosti salaliiton Hitleriä vastaan. Claus von Stauffenberg asetti pommin heinäkuussa 1944 Hitlerin päämajaan, mutta Hitler pelastui täpärästi. Seuranneissa kostotoimenpiteissä teloitettiin yli 4000 ihmistä (usein nälkään näännyttämällä eristyksessä, jota seurasi hidas kuristaminen) ja vastarintaliike murskattiin. Britannian ilmasota oli vakuuttanut Hitlerin siitä, että vihollisen teollisuuden pommittamisella ei saavutettu juuri mitään, ja hän otaksui pitkän aikaa liittoutuneiden strategisten pommitusten olevan vain terroritaktiikkaa, johon vastattiin omalla terrorilla. Saksan strategisia aseita olivat mm. V1 ja V2-ohjukset. Mitään laajempaa yritystä integroida ilmavoimia laajempaan kokonaisstrategiaan ei kuitenkaan tehty. Vuosina 1943 ja 1944 Hitler suhtautui vihamielisesti sotilaskomentajien ehdotuksiin keskittyä pommituksilta puolustautumiseksi hävittäjäkoneiden tuotantoon hävittäjäpommittajien ja kevyiden pommittajien sijaan. Kuitenkin vuonna 1944 laajamittaisten pommitusten kiihtyessä hän raivostui ilmavoimien komentajille, koska he eivät olleet tehneet tarpeeksi pysäyttääkseen hyökkäykset , ja uhkasi koko Luftwaffen lopettamisella. Luftwaffelta puuttui kunnollinen komentaja koko loppusodan ajan, mutta Hitler kieltäytyi erottamasta Göringiä suosituksista huolimatta.

Sodan loppu

Sodan loppua kohden Saksan tilanne heikentyi molemmilla rintamilla. Hitler kääntyi jopa omia joukkojaan vastaan syyttäen heitä pelkuruudesta ja pätemättömyydestä ja erotti kaikki, jotka uskalsivat uhmata häntä. Hitlerin näkemykset olivat peräisin korpraalina toimimisesta ensimmäisessä maailmansodassa ja hänen katsantokantansa mukaan armeijalla oli yksi tehtävä: tuhota vihollinen hyökkäyksellä eikä perääntyä. Kenraalit kuitenkin vetäytyivät ja ryhmittyivät puolustuskannalle, mikä suututti Hitleriä. Pitkän vetäytymisen ja liikkuvan puolustuksen aikana saavutettujen voittojen voidaankin katsoa tulleen Hitleristä huolimatta pikemminkin kuin hänen ansiostaan. Saksan sodanjohdossa nähtiin sarja itsemurhia alkaen Luftwaffen Ernst Udetista (1941) ja Hans Jeschonnekista (1943) sotamarsalkkoihin Rommel (1944), von Kluge (1944) ja Model (1945).

Hitlerin kuolema

Model :Pääartikkeli: Hitlerin kuolema Neuvostoliiton joukot saavuttivat lopulta Berliinin huhtikuussa 1945. Hitlerin avustajat kehottivat häntä pakenemaan Baijerin tai Itävallan vuorille, mutta hän oli päättänyt kuolla pääkaupungissaan. Heinrich Himmler, SS:n johtaja, yritti antautua länsiliittoutuneille ruotsalaisen diplomaatin välityksellä. Hitlerin itsemurhaa edeltävänä päivänä Hitler halusi testata sinihapon tehoa ja niin hänen koiransa Blondi lopetettiin sinihappokapselilla bunkkerin ulkopuolella olevassa puutarhassa. Huhtikuun 29. kello 04.00 Hitler viimeisteli testamenttinsa. Hän meni naimisiin Eva Braunin kanssa bunkkerinsa karttahuoneessa 30. huhtikuuta pian puolenyön jälkeen. Tämän jälkeen hän saneli poliittisen testamenttinsa sihteerilleen Traudl Jungelle ennen menemistään nukkumaan neljän aikaan. Iltapäivällä Hitler piti tapaamisen puolueen sihteerin Bormannin kanssa ennen kuin nautti lounasta. Adolf ja Eva Hitler hyvästelivät Führerbunkerin henkilökunnan ja asujat, kuten Goebbelsin perheen, Bormannin, sihteerit ja upseerit. Tämän jälkeen he vetäytyivät yksityistiloihin. Kun kamaripalvelija Heinz Linge ja Bormann avasivat oven, Hitlerit istuivat pienellä sohvalla kuolleina. Ilmassa oli syanidin haju. Adolf Hitler oli ampunut itseään ohimoon 7,65 mm pistoolilla niellen samalla sinihappokapselin. Silminnäkijöiden mukaan Adolf ja Eva Hitlerin ruumiit poltettiin puutarhassa bunkkerin ulkopuolella, jossa ne valeltiin bensiinillä ja sytytettiin tuleen. Linge, Otto Günsche sekä Erich Kempka eivät saaneet poltettua ruumiita kunnolla, ja pommitus teki mahdottomaksi uudet yritykset. Ruumiit löysi myöhemmin neuvostoliittolainen vastavakoilun yksikkö 79. kivääriarmeijakunnasta. Hitler tunnistettiin hammaspaikkojen perusteella ja ruumiille tehtiin ruumiinavaus kuolinsyyn tutkimiseksi. Ruumiista havaittiin syanidijäämiä, mutta ampumahaavaa ei mainittu raportissa. Ruumiinavaus julkaistiin 16. toukokuuta, mutta se määrättiin pian mitättömäksi bunkkerista vangittujen väitettyä Hitlerin ampuneen itsensä. Marsalkka Žukov ilmoitti 9. kesäkuuta 1945, ettei Hitlerin jäännöksiä ole löydetty, ja hän saattaa olla vielä elossa. Ruumiinavausraportissa oli mainittu osan kallosta olevan poissa. Kallon osanen löydettiin myöhemmin Führerbunkerista, ja siinä havaittiin olevan luodinreikä ja syanidijäämiä. Kallon osanen ja tunnistuksessa käytetty alaleuka lähetettiin Moskovaan arkistoitavaksi. Arkistotietojen mukaan Hitlerien ruumiit haudattiin aluksi Magdeburgiin merkitsemättömään hautaan asfaltin alle. Vuonna 1970 rakennus oli siirtymässä Itä-Saksan hallitukselle, ja KGB:n johtaja Juri Andropov määräsi ruumiit kaivettavaksi ylös ja tuhottavaksi. 4. huhtikuuta 1970 KGB:n ryhmä poltti ruumiit ja tuhkat siroteltiin Elbeen.

Hitlerin perintö

Koko Hitlerin vallassaolon aikana Saksassa ja sen miehittämillä alueilla sovellettiin arjalaista rotuoppia, jonka tarkoituksena oli nostaa "arjalainen" rotu muiden yläpuolelle. Hitlerin tavoitteena oli myös levittää arjalaista rotua hankkimalla sille lisää elintilaa idästä (Lebensraum). Monet vähemmistöt (esimerkiksi homoseksuaalit, romanit, vammaiset, marxilaiset, kommunistit ja tunnetuimpina juutalaiset) joutuivat vainon kohteiksi. Kansallissosialistit perustivat jo 1930-luvulla keskitysleirejä joihin he kokosivat edellä mainittuja ryhmiä ja myös rikollisia. Myöhemmin jo sodan sytyttyä perustettiin useita tuhoamisleirejä, joissa pantiin toimeen lopullista ratkaisua, jonka tarkoituksena oli hävittää juutalaiset, kommunistit ja muut "yhteiskuntaan kelpaamattomat" ihmiset massiivisissa tuhoamisoperaatioissa. Suurin osa tuhoamisleireistä perustettiin nykyisen Puolan alueelle. Tunnetuin näistä lienee Auschwitzin Birkenau. Testamentissaan Hitler erotti kaikki natsijohtajat ja nimitti suuramiraali Karl Dönitzin valtakunnanpresidentiksi ja Goebbelsin valtakunnankansleriksi. Goebbels ja hänen vaimonsa Magda tekivät kuitenkin itsemurhan 1. toukokuuta Magdan myrkytettyä ensin syanidilla heidän kuusi lastaan. 8. toukokuuta 1945 Saksan armeija antautui ehdoitta Ranskan Reimsissä. Hitlerin tuhatvuotinen valtakunta oli kestänyt 12 vuotta.

Katso myös

- Blondi (koira).

Aiheesta muualla

- [http://www.historyplace.com/worldwar2/riseofhitler/ historyplace.com: The Rise of Adolf Hitler] Hitler elämä synnystä diktaattoriksi

Kirjallisuutta

Antony Beevor, Berliini 1945, WSOY 2003, ISBN 9510283479 Hitler, Adolf Hitler, Adolf Hitler, Adolf Hitler, Adolf roa-rup:Adolf Hitler ms:Adolf Hitler ko:아돌프 히틀러 ja:アドルフ・ヒトラー simple:Adolf Hitler th:อดอล์ฟ ฮิตเลอร์

1938

Tapahtumia

- 20. tammikuuta - Egyptin kuningas Farukin ja Farida Zulficarin häät Kairossa.
- 10. helmikuuta - Romanian Kaarle II sai perustuslain muutoksella diktaattorin oikeudet.
- 3. maaliskuuta - Saudi-Arabiasta löydettiin öljyä.
- 12. maaliskuuta - Anschluss: Saksan joukot miehittivät Itävallan, liittämisestä Suur-Saksaan ilmoitettiin seuraavana päivänä.
- 15. maaliskuuta - Neuvostoliitto ilmoitti virallisesti Nikolai Buharinin teloitetuksesta.
- 18. maaliskuuta - Meksiko kansallisti ulkomaisen öljytuotannon maan rajojen sisäpuolella.
- 12. huhtikuuta - Edouard Daladierista Ranskan presidentti.
- 5. toukokuuta - Vatikaani tunnusti Francon hallituksen Espanjassa.
- 22. kesäkuuta - Joe Louis(USA) voittaa Max Schmelingin (Saksa) "vuosisadan nyrkkeilyottelussa" 124 sekunnissa.
- 25. kesäkuuta - Tri. Douglas Hyde valittiin ensimmäiseksi Irlannin presidentiksi.
- 3. heinäkuuta - Höyryveturi Mallard saavutti uuden maailmanennätysnopeuden: 126 mailia tunnissa.
- 10. heinäkuuta - Howard Hughes saavutti uuden nopeusennätyksen 91 tuntia kestäneellä maailmanympärilennolla.
- 29. syyskuuta - Münchenin sopimus Natsi-Saksan, Italian, Britannian ja Ranskan välillä. Saksalle luovutetiin Tšekkoslovakian sudeettialueet.
- 1. lokakuuta - Saksan joukot marssivat Sudeeteille.
- 5. lokakuuta - Tšekkoslovakian presidentti Edvard Beneš erosi.
- 17. lokakuuta - Jan Syrovýn hallitus aloitti Tšekkoslovakiassa. Parlamentti valitsi maan presidentiksi 30. päivä Emil Háchan.
- 30. lokakuuta - Orson Wellesin radiokuunnelma The War of the Worlds aiheutti paniikkia Yhdysvaltain itärannikolla.
- 9. marraskuuta - Kristalliyö: 7500 juutalaisten yritystä tuhottiin, 267 synagogaa poltettiin, 91 tapettiin ja 25000 juutalaista pidätettiin Saksassa.
- 22. joulukuuta - Kaiser Wilhelm instituutin tutkija Otto Hahn havaitsi ensimmäisen kerran uraanin ja toriumin fission. Havainto julkaistiin 6. tammikuuta 1939 Naturwissenschaften-lehdessä.
- 23. joulukuuta - Etelä-Afrikan rannikolta pyydystettiin sukupuuttoon kuolleeksi luultu varsieväkala (Latimeria chalumnae).
- 23. joulukuuta - Francon nationalistit aloittivat hyökkäyksen Kataloniaan.

Muita tapahtumia

- XII yleinen kirkolliskokous ottaa käyttöön vanhan kirkkoraamatun Uuden testamentin.

Sodat

- Espanjan sisällissota (1936–1939)
- Kiinan–Japanin sota (1937–1945)

Syntyneitä

- 5. tammikuuta - Juan Carlos I, Espanjan kuningas
- 10. tammikuuta - Donald Knuth, matemaatikko ja tietojenkäsittelyteoreetikko
- 31. tammikuuta - Beatrix, Alankomaiden kuningatar
- 11. helmikuuta - Manuel Noriega, panamalainen kenraali ja diktaattori
- 8. huhtikuuta - Kofi Annan, YK:n pääsihteeri
- 30. huhtikuuta - Larry Niven, kirjailija
- 18. toukokuuta - Erkki Toivanen, toimittaja ja ulkomaankirjeenvaihtaja (eläkkeellä)
- 28. heinäkuuta - Alberto Fujimori, Perun presidentti 1990–2000
- 8. elokuuta - Leonid Kutšma, Ukrainan presidentti
- 6. syyskuuta - Gustav Hägglund, kenraali
- 2. marraskuuta - Sofía, Espanjan kuningatar

Kuolleita

- 2. tammikuuta - Georges Méliès, ranskalainen elokuvan pioneeri
- 13. maaliskuuta - Nikolai Buharin, neuvostopolitiikko ja intellektuelli.
- 10. marraskuuta - Kemal Atatürk, Turkin perustaja
- 25. joulukuuta - Karel Čapek, tšekkiläinen kirjailija, sanan "robotti" keksijä. Luokka:1938 ms:1938 ko:1938년 ja:1938年 simple:1938 th:พ.ศ. 2481

Luokka:Brittiläiset poliitikot

Brittiläisiä poliitikkoja käsitteleviä artikkeleita. Poliitikot Luokka:Poliitikot ko:분류:영국의 정치인 ja:Category:イギリスの政治家

Umberto Nobile

Umberto Nobile (21 jannewaris 1885, Lauro - 30 july 1978, Rome) wie in Italiaanske fleantúchyngenieur. Nobile is bekend fanwege it feit dat hy tegearre mei Roald Amundsen de earste wie dy't troch de loft de Noardpoal berikte, mar benammen ek fanwege de troch him boude loftskippen.

Loftskip Norge

De ferneamde tocht mei Amundsen nei de Noardpoal fûn plak yn 1926, tegearre mei harren Amerikaanske sponser Lincoln Ellsworth. Op 11 maaie fleagen se mei it loftskip Norge, in ûntwerp fan Nobile, fan Spitsbergen rjochting de poal. Op de noardpoal goaiden se flaggen út fan de trije naasjes, en se gongen doe fierder mei it ferkennen fan it ûnbekende gebiet tusken de poal en Alaska. Op 13 maaie kaam it skip oan yn Teller, yn Alaska. De flucht late ta wriuwingen tusken Nobile en Amundsen, omdat se beide it sukses fan de tocht opeasken.

Loftskip Italia

Nobile kaam werom nei it noarden mei in oar loftskip, de Italia. De ekspedysje mei dat skip begûn op 22 maaie 1928, mar einige de oare deis yn in kres op it iis. It duorre twa wiken eart de radio-oproppen fan Nobile heart waarden, mar doe laten dy ta de earste poal-rêdingsaksje. Meiïnoar wienen 18 skippen, 22 fleanmasines en sa'n 1.500 man fan 6 lannen belutsen by de rêding fan Nobile. Op 22 juny fûn in lytse fleanmasine mei mar frije romte foar ien persoan de loftskipbreklingen, en de oerlibbenden fan Nobiles bemanning oertsjûge Nobile dat hy as earste meigean moast. Nobile liet him yndie nei Spitsbergen bringen, om't er tocht dat er syn mannen dêr better helpe koe. Doe't de piloat werom fleach om de rest fan de bemanning te heljen, ferûngelokke dy sels. Earst yn july waard ek de bemanning fan Nobile rêden. Troch syn tiidgenoaten waard Nobile der fan beskuldige syn bemanning yn 'e steek litten te hawwen en hy moast him yn syn fierdere libben tsjin dy beskuldiging ferdigenje. Al wie der ek wriuwing tusken de twa manlju, ek Amundsen die mei oan de syktocht. Op 18 juny gong er mei it Frânske fleantúch de Latham op 'e syk nei Nobile. Nei in pear oere waard lykwols it kontakt mei de Latham ferlern, en it fleantúch en de bemanning binne nea weromfûn. It ferhaal fan de sa desastreus ferrûne ekspedysje fan de Italia wie de basis foar de film The Red Tent (De Reade Tinte).

Nei de ramp

Troch de ramp mei de Italia waard him syn rang fan ginneraal yn it Italiaanske leger ôfnaam. Fan 1931 ôf hâlde Nobile ta yn Ruslân dêr't er ferskate loftskippen ûntwurp. Yn 1936 gong er lykwols werom nei Itaalje dêr't er dosint waard oan de universiteit fan Napels. Yn 1939 gong er nei de Feriene Steaten, dêr't er bleau oant de fal fan Mussolini yn 1943. Dat jier kaam er werom nei Itaalje en krige er syn eardere ranger werom. Fan 1946 ôf siet er yn it Italjaanske parlemint, mar yn 1948 naam er syn wurk oan de universiteit van Napels wer op. Dêr wenne er oant syn dea yn 1978.

metal Conspiracy keno accommodation in valencia death metal

:: RELATED NEWS ::

Partido Alto (novela)
Partido Alto foi uma telenovela brasileira exibida pela Rede Globo de Televisão entre 7 de maio e 24 de novembro de 1984, marcando a estréia de Aguinaldo Silva e Glória Perez como autores pr