:: wikimiki.org ::

Nikolai I

Nikolai I

Nikolai I (1796–1855) oli Venäjän keisari, Puolan tsaari ja Suomen suuriruhtinas vuosina 1825–1855. Hän nousi valtaistuimelle veljensä Aleksanteri I:n jälkeen. Nikolai oli keisari Paavali I:n ja Maria Fjodorovnan (Sophia Dorothea von Württemberg-Montbéliard) poika. Hänellä oli kaksi vanhempaa veljeä, Aleksanteri ja Konstantin, jotka olivat ennen häntä kruununperimysjärjestyksessä. Hänen veljensä olivat häntä 19 ja 17 vuotta vanhempia. Aleksanteri I nousi valtaistuimelle Paavali I:n surmanneen salaliiton jälkeen Nikolain ollessa viisivuotias. Aleksanteri I ja Preussin Fredrik Vilhelm III ilmoittivat Nikolain ja Preussin prinsessa Charlotten kihlauksesta illallisilla Berliinissa 1815. Häät järjestettiin 13. heinäkuuta 1817. Tuleva keisarinna otti nimen Aleksanda käännyttyään ortodoksiksi. Nikolain sanotaan rakastaneen vaimoaan, ja hän piti yllä läheisiä välejä sukulaisiinsa Preussissa. Nikolai ja Aleksandra saivat seitsemän lasta: tuleva Aleksanteri II, suuriruhtinaat Konstantin, Nikolai ja Mikael ja suuriruhtinattaret Maria ja Olga. Tytär Aleksandra kuoli 1844. Kun Aleksanteri I kuoli lapsettomana 1825, vuoden 1797 kruununperimysjärjestyksen mukaan Nikolain veli Konstantin olisi ollut laillinen perijä. Hän oli kieltäytynyt ottamasta kruunua naituaan aatelittoman puolalaisen naisen, joten Aleksanteri I oli antanut salaisen manifestin, jolla Nikolai määrättiin perilliseksi. Konstantin kuitenkin julistettiin keisariksi ja hänelle vannottiin uskollisuudenvala. Konstantin kieltäytyi edelleen ja kesti kaksi viikkoa ennen kuin hän sai hallituksen vakuutettua. Kun Nikolai julisti ottavansa kruunun, hän näytti vallankaappaajalta ja häntä vastaan puhkesi upseerien kapina. Nikolai ei ollut saanut keisarin kasvatusta ja hänen koulutuksensa oli lähinnä sotilaallinen. Hän ihaili armeijan järjestystä ja sotilaselämää. Itsenään hän piti lähinnä valtakunnan komentajana. Itsevaltaista hallitusmuotoa hän piti parhaana ja itsestään selvänä asiana. Rajattoman valtansa hän käsitti niin, että hänen piti päättää kaikesta. Keisarin omasta kansliasta kasvoi suuri laitos, joka ohitti ministerit ja senaatin. Valtakuntaansa Nikolai I kiersi jatkuvasti erilaisilla tarkistusmatkoilla. Dekabristikapinan vuoksi järjestettiin keisarin kanslian III osasto, salainen poliisi, jonka tehtävä oli paljastaa valtiota vastaan suunnatut salaliitot. Sen toimeenpanevana elimenä toimi santarmisto, jonka jäsenet olivat uniformupukuisia salaisia poliiseja. Nikolain hallintokauden merkittävin sisäpoliittinen saavutus oli Mihail Speranskin johtaman toisen osaston lakikodifikaatio. Edellinen lakikirja olikin jo vuodelta 1649. Minkäänlaisia uudistuksia ei järjestetty, koska ne olisivat voineet järkyttää olemassa olevaa järjestystä. Maaorjuuteen, suurimpaan yhteiskunnalliseen ongelmaan ei uskallettu puuttua, vaikka se tiedostettiinkin. Paikallisia talonpoikaiskapinoita tapahtuikin koko Nikolain hallitusajan 20–30 vuodessa. Suomessa Nikolai I muistetaan melko suopeana hallitsijana, konservatiivisuudestaan huolimatta, hän ei muun muassa kutsunut säätyjä kokoon kertaakaan kautensa aikana, vaan hallitsi yksinomaan asetuksilla. Tähän oli tosin jo totuttu, koska edelliset valtiopäivät oli pidetty 1809. Hänen kaudellaan Suomi sai hiljalleen kasvaa ja kehittyä. Nikolai perusti Jyväskylän kaupungin vuonna 1837. Puolan perustuslaillisen kuninkaan asemaansa Nikolai piti viheliäisenä. Puola oli ennen vuotta 1830 Venäjään kuuluva kuningaskunta (ns. Kongressi-Puola). Puolalaiset eivät koskaan hyväksyneet Wienin kongressin järjestelyä ja tavoittelivat entisen itsenäisen suurvalta-Puolan rajojen palauttamista. Puolalaisilla oli myös harhakuvitelmia, että länsivallat auttaisivat heitä Venäjää vastaan. Euroopan vallankumousvuodet 1830 ja 1848 tuntuivat myös Venäjällä. Vuonna 1830 puolalaiset pyrkivät irrottautumaan Venäjästä ja rahvas liittyi kadettien kapinaan huonon sadon vuoksi nousseen oluen ja viinan hinnan vuoksi. Sotaväen päällikkö Varsovassa, suuriruhtinas Konstantin luovutti kaupungin kapinallisille ilman taistelua. Nikolai koki Venäjän kunniaa loukatun kapinallisten neuvotteluyrityksellä ja lähetti maahan joukkoja jotka kukistivat kapinan säälimättömästi. Puola menetti parlamenttinsa ja sotaväkensä, sille kuitenkin jäi autonominen itsehallinto. Vuoden 1848 vallankumous uhkasi hajottaa Itävallan, kun unkarilaiset nousivat kapinaan. Nikolai lähetti armeijansa nuoren keisari Frans Joosef I:n avuksi ja murskasi unkarilaiset. Tätä ennen Venäjän joukot rauhoittivat Turkkia vastaan nousseet romanialaiset Moldoviassa ja Valakiassa. Nikolai I kuoli Krimin sodan ollessa vielä kesken. Luokka:Venäjän hallitsijat Luokka:Suomen historia ja:ニコライ1世 (ロシア皇帝)

1855

Tapahtumia

- 22. elokuuta – Krimin sota ulottuu Suomeen. Englantilaiset alukset Odin, Driver, Gorgon ja Alban tekevät kommodori Scottin johtamana tiedusteluhyökkäyksen kohti Turkua. Taistelu kesti kolme tuntia, minkä jälkeen englantilaiset vetäytyivät.
- Aleksanteri II:sta Venäjän keisari ja Suomen suuriruhtinas

Syntyneitä

Kuolleita

- 6. heinäkuuta - Venäjän tsaari Nikolai I
- 11. marraskuuta - Søren Kierkegaard, filosofi Luokka:1855 ms:1855 ko:1855년 th:พ.ศ. 2398

Venäjän keisari

Venäjän keisarin arvonimen otti Pietari I Suuri laajennettuaan ja länsimaistettuaan Venäjää 1700-luvun alussa. Venäjä julistettiin suurvallaksi ja hallitsija Pietari Suuri Isänmaan Isäksi ja Koko Venäjänmaan keisariksi "(Vserossijski Imperator)". Arvonimi "tsaari" säilyi ennallaan, mutta ei Venäjän vaan lukuisten muiden alueiden tsaarina. Näitä olivat mm. Kasanin tsaari, Astrakanin tsaari, Siperian tsaari, Taurian Kersoneson tsaari muiden arvonimien ohessa. Matti Klingen mukaan Venäjän imperiumin keisari oli Suomen suuriruhtinaskunnan hallitsija nimenomaan keisarin arvonimellä. Venäläisille hän oli ja on edelleen puhekielessä tsaari. Suomalaisille nimitys suuriruhtinas oli tärkeä siksi, että se osoitti, ettei Venäjän keisarilla ollut Suomessa keisarin, vaan ainoastaan Ruotsin vuoden 1789 perustuslain mukaiset valtuudet. Venäjän tsaari oli myös Puolassa vain suuriruhtinas maan kolmannen jaon jälkeen. Venäjällä tsaarin aseman muuttui perustuslaillisemmaksi vuoden 1905 levottomuuksien johdosta 17. lokakuuta annetun manifestin ansiosta. Tosin valtakunnanduuman asema parlamentaarisena kansanedustuslaitoksena ei länsieurooppalaisen perustuslailisuuden näkökulmasta toteutunut. Vuoden 1905 lopusta alkaen tsaari oli perustuslaillinen hallitsija. Tämän perustuslaillisen muutoksen vuoksi venäläisissä ja joissain englanninkielisissä lähteissä vuoden 1905 tapahtumista käytetään nimeä "1905 vallankumous". Venäjän hallitsijoista on syytä puhua Venäjän keisareina Pietari Suuresta alkaen. Juuri Pietari liitti Venäjän länsieurooppalaiseen kulttuuriperintöön luomalla virka-asteikon tabel o rangah ja Ruotsin mallin pohjalta mukaillun aluehallinnon. Venäläisen rahvaan näkökulmasta "keisari"- ja "tsaari"-termin välillä ei ole käytännössä eroa.

Venäjän keisarit

- Pietari I (Pietari Suuri) (1682–1725)
- Katariina I (1725–1727)
- Pietari II (1727–1730)
- Anne (1730–1740)
- Iivana VI (1740–1741)
- Elisabet I (1741–1762)
- Pietari III (1762)
- Katariina II (Katariina Suuri) (1762–1796)
- Paavali I (1796–1801)
- Aleksanteri I (1801–1825)
- Nikolai I (1825–1855)
- Alensanteri II (1855–1881) - lakkautti maaorjuuden
- Aleksanteri III (1881–1894)
- Nikolai II (1894–1917)
- Mikael II (1917) Mikael II asema viimeisenä Venäjän keisarina on ongelmallinen. Nikolai II luopui vallasta vallankumouksellisten painostuksesta ja luovutti kruunun veljelleen Mikaelille. Mikael suostui aluksi keisariksi, mutta pian luopui kruunusta. Nikolai II oli joka tapauksessa viimeinen keisarillista Venäjää todella hallinnut hallitsija. Vallankumoukselliset surmasivat Mikael ja Nikolai Romanovin vuonna 1918. Mikael II:n jälkeen Nikolai II:n perustuslailliset valtuudet siirtyivät sellaisinaan Venäjän väliaikaiselle hallitukselle, mikä tunnustettiin Suomessakin Suomen Suuriruhtinas Nikolai II:lle kuuluneen vallan haltijaksi.
- Venäjän väliaikainen hallitus Venäjän väliaikaisen hallituksen perustuslaillisuus hallitsijana päättyi sitä johtaneen Kerenskin julistautumiseen johtajaksi puolueiden kannattamien ministereiden erottua hallituksesta.

Katso myös

- Tsaari
- Venäjän hallitsijat Luokka:Venäjän historia

1825

Tapahtumia

- 8. heinäkuuta - Suomen viimeinen rauhan aikana kuolemaantuomittu, Tahvo Putkonen, teloitettiin.

Syntyneitä

Kuolleita

- 7. toukokuuta - Antonio Salieri, italialainen säveltäjä Luokka:1800-luku ms:1825 ko:1825년

Aleksanteri I (Venäjä)

:Aleksanteri I on ollut useamman kuin yhden hallitsijan nimi, ks. Aleksanteri I (täsmennyssivu). Aleksanteri I (täsmennyssivu) Aleksanteri I (23. joulukuuta 1777 — 1. joulukuuta 1825) nousi Venäjän keisariksi vuonna 1801 isänsä murhan jälkeen. Aleksanteri oli kasvatettu valistusajan hengessä, mutta hän oli myös taipuvainen romantismiin ja mystiikkaan, etenkin valtakautensa loppuvaiheissa. Hän korvasi Pietari Suuren perustamat kollegiot ministeriöillä, mutta menetti kiinnostuksensa suurempiin hallintouudistuksiin. Aleksanterin valtakaudella Napoleonin kasvava valta oli Euroopan maiden pääasiallisena huolenaiheena, ja Venäjä liittyi jälleen Britannian ja Itävallan rinnalle Napoleonia vastaan. Napoleon löi koalition Austerlitzin taistelussa 1805 ja löylytti venäläiset uudelleen Friedlandissa 1807. Aleksanteri joutui taipumaan rauhaan, ja 1807 solmitulla Tilsitin sopimuksella hänestä tuli Napoleonin liittolainen. Pakottaakseen Ruotsin Britannian saartoon, hän valloitti Suomen Suomen sodassa 1809 ja hyökkäsi vielä 1812 Turkkia vastaan vallaten Bessarabian. Venäjän–Ranskan liitto alkoi rakoilla Napoleonin suhtautuessa epäluuloisesti Venäjän aikeisiin Bosporinsalmen ja Darnellien suhteen, ja Aleksanteri epäili Napoleonin uudelleen perustaman puolalaisen Varsovan suuriruhtinaskunnan tarkoitusta. Mannermaasulkemus ei palvellut Venäjän taloudellisia etuja, ja Aleksanteri sanoutui irti siitä 1810. Kesäkuussa 1812 Napoleon hyökkäsi Venäjälle 600 000 miehen Grande Arméen kanssa. Joukot marssivat Moskovaan asti, muttei saavuttanut ratkaisevaa voittoa. Perääntyessään armeijassa oli enää 30 000 miestä. Liittolaisten kanssa ranskalaiset ajettiin takaisin Pariisiin, ja Napoleon syöstiin vallasta. Liittolaisten voiton jälkeen Aleksanteri sai maineen Euroopan pelastajana, ja hänen osuutensa oli merkittävä Wienin kongressissa 1815 piirrettäessä Euroopan rajat uudelleen. Samana vuonna hän perusti Pyhän allianssin Itävallan ja Preussin kanssa, joiden johtajien kanssa hän julisti ylläpitävänsä kristillisiä arvoja Euroopassa. Samalla maat turvasivat selustansa Ranskan vallankumouksesta lähtöisin olevia huolestuttavia yksivaltaa vastustavia ja vapautta vaativia arvoja vastaan. Liitosta tuli neliliitto Britannian myötä ja viisiliitto Ranskan liittyessä siihen 1818. Britannia paljolti pysyi syrjässä toiminnasta, mutta mannermaiset jäsenet kukistivat menestyksekkäästi perustuslaillisten kapinat Italiassa 1821 ja Espanjassa 1823. Venäjä jatkoi laajenemistaan länteen, Wienin kongressi perusti uudelleen Puolan kuningaskunnan, jolle Aleksanteri myönsi perustuslain. Hänestä tuli Venäjän itsevaltaisen keisarin ja Suomen suuriruhtinaan (1809) aseman lisäksi myös Puolan peruslaillinen monarkki. Vuonna 1813 Venäjä valloitti Bakun Kaukasiassa Persialta, ja Alaskakin oli jo tiukasti keisarikunnan hallussa. Aleksanteri I:n aikana syntyivät ensimmäiset vallankumoukselliset liikkeet. Ranskasta palaavat upseerit toivat mukanaan ideat ihmisoikeuksista, edustuksellisesta hallituksesta ja demokratiasta. Itsevaltaisuuden vastustus ja vaatimukset maaorjuuden lopettamisesta alkoivat lisääntyä. Radikaaleimmat olivat jopa valmiit itsevaltiuden väkivaltaiseen päättämiseen vallankumouksella. Kummastus siitä, että Kongressi-Puolalle oli sallittu lakiasäätävä parlamentti, joka oli vastuullinen vain Puolan varakreiville, kun taas Venäjällä oli itsevaltius ilman perustuslakeja, herätti tyytymättömyyttä ja useat ryhmät olivat valmistautumassa kapinaan keisari Aleksanterin yllättäen kuollessa 1825. Aleksanterin veli, Konstantin, joka oli perimysjärjestyksessä seuraavana, kieltäytyi kruunusta ja valtaistuimelle nousi hänen toinen veljensä Nikolai I. Upseeriryhmä, jolla oli komennossaan 3000 miehen joukot, kieltäytyi tunnustamasta uutta hallitsijaa ja vaativat sen sijaan perustuslakia. Kapinan ajankohdan mukaan joulukuussa sitä kutsutaan dekabristikapinaksi. Dekabristit esiintyivät Konstantinin liittolaisina ja vaativat hänen ympärilleen muodostettavaa perustuslaillista monarkiaa, mutta heidän joukossaan oli myös tasavaltalaisia. Konstantinin kieltäydyttyä kruunusta armeija murskasi kapinan. Sen johtajat teloitettiin ja loput karkotettiin Siperiaan. Luokka:Venäjän hallitsijat Luokka:Suomen historia ko:러시아의 알렉산드르 1세 ja:アレクサンドル1世 (ロシア皇帝)

Paavali I

Paavali I (venäjäksi Павел I Петрович, s. 1. lokakuuta 1754, Pietari - 23. maaliskuuta 1801, Pietari) oli Venäjän keisarikunnan keisari vuosina 1796–1801. Katariina II kuoli 1796 ja hänen poikansa Paavali I seurasi häntä valtaistuimella. Tietoisena siitä, että Katariina oli suunnitellut seuraajakseen hänen poikaansa, Aleksandr Pavlovitš Romanovia (myöhemmin Aleksanteri I), Paavali määräsi uuden kruununperimysjärjestyksen, jossa seuraajana oli aina vanhin lapsista. Hän perusti myös Venäläis-amerikkalaisen kauppakomppanian 1799, joka perusti ensimmäiset tukikohdat Alaskaan turkisten pyyntiä varten. Paavalia pidettiin epävakaana ja päättämättömänä, ja hän saattoi pyörtää yllättäen vanhempia päätöksiään luoden kaaosta ja vihamiehiä. Alaska Eurooppalaisena suurvaltana Venäjä ei välttynyt Ranskan vallankumouksen vaikutuksilta. Paavalista tuli heltymätön Ranskan vastustaja ja hän liittyi Britannian ja Itävallan kanssa sotaan Ranskaa vastaan. Vuosina 1798–1799 venäläisjoukot Aleksandr Suvorovin johdolla sotivat loisteliaasti Italiassa ja Sveitsissä. Paavali kuitenkin muutti mielensä ja hylkäsi liittolaisena. Tämä johti sisäpoliittisen ongelmien lisäksi kriisiin. Paavali salamurhattiin todennäköisesti poikansa Aleksanterin käskystä maaliskuussa 1801. Luokka:Venäjän hallitsijat ja:パーヴェル1世 (ロシア皇帝)

Preussi

Preussi (saksaksi Preußen, puolaksi Prusy, liettuaksi Prusai) oli Saksalaisen ritarikunnan 1200-luvulla ns. Riminin kultaisen bullan rohkaisemana valloittama alue, josta tuli Puolan alainen herttuakunta. Vuonna 1618 muodostettiin Brandenburg-Preussin kuningaskunta. Preussin kuningaskunta siitä tuli 1701. 1700-luvun lopulta lähtien suuresti laajentunut Preussi hallitsi Pohjois-Saksaa poliittisesti ja taloudellisesti, ja oli väkiluvultaan suurin alue. Saksan yhdistyttyä 1871 Preussi oli Saksan suurin ja vaikutusvaltaisin osavaltio. Toisen maailmansodan jälkeen Preussi jaettiin Puolan, Neuvostoliiton ja molempien Saksojen kesken.

Historia

Preussi on myös muinainen 1600-luvulla sukupuuttoon kuollut balttilainen kieli, jonka puhujia kutsutaan preusseiksi, ja joilta maan nimi saatiin. Heidät kukisti 1283 saksalainen ritarikunta, joka valloitti maan ja käännytti asukkaat kristinuskoon. Preussit hävitettiin osittain sukupuuttoon ja alueelle muutti saksalaisia uudisasukkaita. Länsi-Preussi joutui Puolalle vuonna 1466, Itä-Preussin ritarikunta sai pitää, mutta osana Puolaa. kieli Suurmestari Albrekt muutti alueensa protestanttiseksi Itä-Preussin herttuakunnaksi vuonna 1525. Vuonna 1618 Itä-Preussin peri Brandenburgin vaaliruhtinas Johann Sigismund Hohenzollern, jolloin Preussista tuli Brandenburg-Preussin kuningaskunta. Vuonna 1657 onnistui Fredrik Vilhelmin vapauttaa Itä-Preussi Puolan lääniherruudesta (lopullisesti 1660). Vuonna 1701 Brandenburgin vaaliruhtinas julistautui Preussin kuninkaaksi. kieli Preussin ensimmäisen kuninkaan Fredrik I:n seuraaja Fredrik Vilhelm I (hallitsi 1713–1740) pani kuntoon sotalaitoksen ja valtion raha-asiat ja valloitti Ruotsilta osan Etu-Pommeria. Fredrik II Suuren hallitusaikana (1740–1786) Preussi kohosi suurvallaksi. Itävallan perintösodassa se valloitti Sleesian ja puolustautui seitsenvuotisessa sodassa menestyksellisesti ylivoimaa vastaan. Puolan ensimmäisessä jaossa Preussi sai Länsi-Preussin ja samaten seuraavissa jaoissa Fredrik Vilhelm II:n aikana (1786-1797) laajoja alueita. Fredrik Vilhelm III (1797–1840) oltuaan ensin puolueeton julisti 1806 Ranskaa vastaan sodan, jossa Preussi kärsi Jenan ja Auerstädtin tappiot, ja Napoleon marssi Berliiniin. Tilsitin rauhassa 1807 Preussi luovutti Elben länsipuoliset alueet ja Puolalta sen toisessa 1793 ja kolmannessa 1795 jaossa hankkimat alueet. Tappion jälkeen sotalaitos uudistettiin, maaorjuus lakkautettiin ja kunnallinen itsehallinto perustettiin. Uudistustyö, jonka johdossa olivat von Stein, von Scharnhorst ja von Gneisenau, ja Fichten isänmaallinen herätystoiminta aiheuttivat Preussissa kansallisen innostuksen ja voimakkaan vapauden vaatimuksen, joka levisi koko Saksaan. Vuoden 1813 yleisessä aseisiin nousussa Napoleonia vastaan oli Preussilla ja sen Blücherin komentamalla armeijalla johtoasema. Wienin kongressin jälkeen Preussi kuului Pyhään Allianssiin. Fredrik Vilhelm IV:n aikana (1840–1861) helmikuun vallankumous aiheutti 1848 levottomuuksia Berliinissä. Vasta 1850 kuningas antoi Preussille perustuslain. Vilhelm I:n hallitsijakausi (hallitsi 1861–1888) alkoi vapaamielisenä hallitsijana, mutta joutui pian kiistaan valtiopäivien kanssa, jotka eivät myöntäneet varoja armeijan uudistamiseen. Kuningas otti pääministerikseen Otto von Bismarckin, joka ilman edustajakamarin suostumusta hankki varat mainittuun uudistukseen päämääränään Saksan yhdistäminen Preussin johdolla. Vuonna 1864 Preussi liittoutui Itävaltan kanssa Tanskaa vastaan, joka sodassa menetti Lauenburgin, Slesvigin ja Holsteinin. Saaliista syntyi voittajien kesken sota 1866. Itävallan oli Prahan rauhassa 1866 erottava Saksan liitosta ja suostuttava siihen, että Slesvig ja Holstein sekä Itävaltaa sodassa auttaneet Hannoverin kuningaskunta, Hessen-Kasselin vaaliruhtinaskunta, Nassau ja Frankfurt am Main liitettiin Preussiin. Frankfurt am Main Mainin pohjoispuoliset valtiot yhtyivät Preussin johtamaksi Pohjois-Saksan liitoksi, ja Preussi teki Etelä-Saksan valtioiden kanssa puolustus- ja hyökkäysliiton. Ranskan-Preussin sodassa 1870–1871 Etelä-Saksan valtiot yhtyivät Pohjois-Saksan kera Preussin johtamaksi Saksan valtakunnaksi. Preussin kuninkaasta Vilhelm I:stä tuli Saksan keisari. Preussilla oli Saksan keisarikunnassa muita osavaltioita korkeampi asema: hallitsija esiintyi arvonimellä "Saksan keisari ja Preussin kuningas", Saksan valtakunnankansleri oli säännönmukaisesti myös Preussin pääministeri ja valtakunnan hallinto hoidettiin Preussin ministeriöiden kautta. Vuoteen 1918 mennessä, jolloin Preussista tuli tasavalta, oli se verraten vanhoillisesti hallittu valtio. 1918 viimeinen Saksan keisari ja Preussin kuningas Vilhelm II luopui kruunusta ja Preussista tehtiin tasavalta. Kansallissosialistit saivat 1932 vallan Preussissa ja sen pääministeriksi nimitettiin Hermann Göring. Vuonna 1945 neuvostojoukot miehittivät koko Itä- ja Keski-Saksan (mukaan lukien Berliinin). Oder-Neisse-linjan itäpuolelle jääneet alueet, Sleesia, Pommeri, Itä-Brandenburg ja Itä-Preussi (lukuun ottamatta pohjoisinta osaa) jäivät Puolalle. Königsberg, nykyisin Kaliningrad, siirtyi Neuvostoliiton hallintaan ja nykyään alue on erillään emomaastaan Venäjästä. Arviolta kymmenen miljoonaa saksalaista pakeni tai karkoitettiin näiltä aluelta saksalaisten joukkomuuton aikana. Karkoitukset yhdessä Itä-Saksan kommunistien valtiollistamisen kanssa tuhosivat ylhäisön ja merkitsi Preussin loppua sosiaalisena ja poliittisena kokonaisuutena. Liittoutuneiden valvontakomissio lakkautti 1947 Preussin valtion ja pilkkoi sen alueen osavaltioiksi, yhtenä syynä se, että Preussi oli muodostunut saksalaisen militarismin symboliksi. Luokka:Keski-Euroopan historia Luokka:Euroopan entiset valtiot ja:プロイセン simple:Prussia

Aleksanteri II (Venäjä)

:Aleksanteri II on ollut useamman kuin yhden hallitsijan nimi, ks. Aleksanteri II (täsmennyssivu). Aleksanteri II (täsmennyssivu) Aleksanteri II (täsmennyssivu) Aleksanteri II, (29. huhtikuuta (17.) 1818–13. maaliskuuta (1.) 1881), Venäjän keisari, Puolan tsaari ja Suomen suuriruhtinas 1855–1881. Aleksanteri II oli Suomelle myötämielinen hallitsija. Aleksanteri II:n aikana toteutettiin Venäjällä maaorjien vapauttaminen 19. helmikuuta 1861, minkä vuoksi häntä kutsuttiin myös vapauttajatsaariksi Venäjällä. Aleksanteri II oli Nikolai I:n ja keisarinna Maria Fjodorovnan (Preussin prinsessa Charlotte) vanhin poika. Hän sai huolellisen kasvatuksen kruununperijäksi. Opettajanaan hänellä oli mm. kuuluisa liberaali runoilija ja romantikko Vasili Žukovski. Aleksanteri nai Hessen-Darmstadtin prinsessa Marien (Maria Aleksandrovna), joka synnytti kuusi poikaa ja kaksi tytärtä. Aleksanteri II seurasi isäänsä helmikuussa 1855, kesken käynnissä olleen Krimin sodan. Nikolai I:n kaudella alkanut Krimin sota Ottomaanien valtakuntaa eli Turkkia vastaan laajeni suursodaksi Ranskan ja Britannian liityttyä Turkin avuksi Venäjän saavutettua merkittäviä voittoja sitä vastaan. Suomessa Krimin sotaa kutsuttiin itämaiseksi sodaksi tai Oolannin sodaksi siksi, että ranskalais-brittiläinen laivasto-osasto hyökkäsi Ahvenanmaalle, tuhosi Bomarsundin linnoituksen sekä teki tuhojaan myös Suomen suuriruhtinaskunnan rannikolla Pohjanlahdelta Suomenlahdelle. Rauhan tuloksena alkoi Ahvenanmaan demilitarisointi. Tappiot sodassa johtivat uudistusvaatimuksiin Venäjän tuomiseksi länsivaltojen tasolle. Yksi tärkemmistä uudistuksista oli uusien rautateiden rakentaminen. Nikolai I:n kuollessa Venäjällä oli vain yksi rautatieyhteys Pietarista Moskovaan. Aleksanteri II:n kauden jälkeen valmiina oli 22500 km. Tärkein uudistus oli maaorjuuden lopettaminen 1861. Paikallishallintoon luotiin 1864 alue- ja provinssikokoukset, zemstvot, jotka vastasivat mm. sairain- ja köyhäinhoidosta ja alkeiskouluopetuksesta ja teiden ylläpidosta (Suomessa kunnat 1865). Vuonna 1874 otettiin Venäjällä käyttöön yleinen asevelvollisuus, vuonna 1878 Suomessa. Nikolai I:n ajan tiukkaa sensuuria höllennettiin, matkustus ulkomaille sallittiin ja yliopistojen opiskelijamäärän rajoituksia löysennettiin. Suomessa kutsuttiin koolle ensimmäiset valtiopäivät sitten 1809 vuonna 1863. Jonkinasteisen vapaamielisyyden vastapainoksi Aleksanteri torjui jyrkästi esitykset kansanedustuslaitoksen luomiseksi. 1860-luvulla alkoi radikalismin aalto, joka alkoi nihilististen mielipiteiden nousussa nuorisossa, erilaisten salaseurojen syntyllä ja radikaaleilla lentolehtisillä. Keväällä 1866 nuori aktivisti Dmitri Karakozov yritti ensi kertaa surmata keisarin. Murhayritykset jatkuivat, mm. Talvipalatsin ruokasali räjäytettiin. Pariisissa häntä ampui puolalainen Berezowski. Puolassa syttyi jälleen 1863 kapina. Maassa oli jälleen autonomia ja valtakunnanneuvosto, joka ei riittänyt itsenäisyydestä ja Suur-Puolasta haaveileville. Maahan syntyi salaseuroja, joilla oli yhteyksiä Venäjän vastaaviin. Kun 1863 määrättiin asepalvelus, alkoi avoin kapina. Nyt puolalaisilla ei ollut omaa armeijaa, kuten 1830, mutta kapinaa ei saatu kukistettua ennen toukokuuta 1864. Nyt Puola menetti autonomiansa ja nimi poistettiin kartoista, joihin alue merkittiin "Veiksein maakuntina." Hallitsijan titteleissa Puolan kuninkuus vielä säilyi ja Veikselin maakunnat säilyivät erityishallinnon kuvermentteina. Venäjä sai alueita Kiinalta 1858 ja 1860 ja Vladivostok perustettiin Kauko-idän pääkaupungiksi. Alaska ja Aleuttien saaret taas myytiin Yhdysvalloille 1867. Kaukasia rauhoitettiin viimein 1860-luvulla ja Keski-Aasiassa Hiva, Buhara ja Turkestan liitettiin valtakuntaan. Aikakautta kuvattiin "puuvillaimperialismiksi." Vuonna 1876 Serbia ajautui sotaan Osmanien valtakunnan kanssa. Turkin sodassa (1877–1878) Serbia ja Venäjä auttoivat Bosnia-Hertsegovinassa ja Bulgariassa Ottomaanien valtakuntaa vastaan kapinoivia slaaveja. Panslavismi levisi joukkoliikkeeksi. Venäjän joukot saavuttivat Marmaranmeren rannan, ja 3. maaliskuuta 1878 solmitussa San Stefanon rauhassa Osmanien valtakunta hävisi alueita. Lopullisessa rauhanteossa Berliinin kongressissa Bismarckin johdolla Venäjän saamaa hyötyä kohtuullistettiin, minkä vuoksi Venäjällä muodostui mielipide, että Venäjä oli voittanut sodan, mutta hävinnyt rauhanteon pääasiassa Saksan diplomaattisten ponnistelujen tuloksena. Serbia, Montenegro ja Romania säilyttivät itsenäisyytensä. Bulgariasta tuli autonominen, Itä-Rumelia sai erityisaseman Turkin alaisuudessa ja Makedonia joitain oikeuksia. Itävalta-Unkari miehitti Bosnia-Hertsegovinan ja Britannian sai Kyproksen. Venäjälle jäivät eteläinen Bessarabia ja raja-alue Kaukasiassa. Ajan ilmapiiristä kertoo Leo Tolstoin kirja Anna Karenina, mikä julkaistiin myös 1878. Muita ajan kirjailijoita olivat Ivan Turgejev ja Fjodor Dostojevski. Keisarinna Maria kuoli 1880, jolloin Aleksanteri nai salaisesti nuoren rakastajattarensa, ruhtinatar Jekaterina Dolgorukajan. Hän sai vielä kolme poikaa. Aleksanteri aikoi julistaa Jekaterinan virallisesti keisarinnaksi, ja kansaa lepytelläkseen hän valmisteli perustuslakiluonnosta. Samana päivänä kun keisari allekirjoitti ilmoituksen aikeistaan, Vera Fignerin johtamaan Narodnaja voljaan kuuluva puolalainen aktivisti I. Grinevitš heitti pommin Katariinankanavan sillalla Aleksanteri II:n vaunuja kohti, joka kuoli saamiinsa vammoihin Talvipalatsissa. Narodnaja voljan terroristit olivat tehneet tätä ennen jo seitsemän epäonnistunutta murhayritystä keisaria vastaan. Luokka:Venäjän hallitsijat Luokka:Suomen historia ja:アレクサンドル2世 (ロシア皇帝)

Konstantin Pavlovitš

Konstantin Pavlovitš Romanov (27. huhtikuuta 1779 - 27. kesäkuuta 1831 oli venäläinen suuriruhtinas ja keisari Paavali I:n poika. Hänestä tuli melkein Venäjän keisari vuonna 1825. Konstantin kärsi Napoleonin sodissa muutaman pahan tappion, muun muassa Austerlitzissa. Sotien jälkeen hän toimi Puolan kuvernöörinä. Hän meni naimisiin puolalaisen naisen kanssa 1820 ja tähän liittyen luopui salaisesti vallanperimyksestä vuonna 1822. Aleksanteri I:n kuoltua vallanperimys Konstantinin ja tämän veljen Nikolain välillä oli epäselvä. Lopulta dekabristikapinalliset yrittivät nostaa Konstantinin keisariksi vuonna 1825 ilman tämän suostumusta. Nikolai kukisti kuitenkin kapinan. Konstantin joutui pakenemaan Puolan kansannousua vuonna 1830. Hän kuoli koleraan Vitebskissä vuonna 1831. Luokka: Venäläiset aateliset

Dekabristikapina

Dekabristit (venäjäksi Декабристы, Dekabristy - venäjän sanasta dekabr, joulukuu) olivat kapinallisia, jotka kieltäytyivät tunnustamasta Nikolai I:n kruunausta Venäjän keisariksi joulukuussa 1825. He johtivat 3 000 sotilasta Pietarin senaatintorille 14. joulukuuta (gregoriaanisen kalenterin mukaan 26. joulukuuta). He vaativat länsimaisten ihanteiden mukaisesti Venäjälle perustuslakia ja maaorjuuden lakkauttamista. Keisarille uskolliset joukot kukistivat kapinan. Vuonna 1925, kapinan satavuotispäivänä, dekabristeja ihaillut kommunistinen hallinto nimesi senaatintorin uudelleen Dekabristien aukioksi.

Kapinan juuret

Dekabristien aukio Dekabristien aukio Liberaali ajattelu alkoi levitä Venäjällä Aleksanteri I:n aikana. Vuosikymmenten ajan ulkomaalaiset opettajat levittivät valistusajan aatteita ja vapaamielisiä länsimaisia ihanteita. Keisari itse rohkaisi tällaista ajattelua Napoleonin sotien aikana; tästä esimerkkinä on Suomen saama autonominen asema. Liberaalin uudistusohjelman johtaja oli Mihail Speranski. Vuonna 1808 hän sai tehtäväkseen koko Venäjän hallinnon uudelleensuunnittelun. Suunnitelmissa oli ainakin jossain vaiheessa mukana perustuslaki. Lisäksi aiemmin lähinnä sekavista säädöksistä koostuneet Venäjän lait oli tarkoitus kodifioida, eli koota yksiin kansiin. Vuonna 1812 Napoleon johti armeijansa Moskovaan. Venäläinen sissitaktiikka ja Venäjän kylmä talvi tuhosivat kuitenkin hänen armeijansa lähes täysin. Venäjän, Preussin ja Britannian muodostama koalitio iski takaisin. Kolmessa vuodessa Venäjän armeija marssi halki Euroopan aina Pariisiin asti. Matkallaan Saksassa ja Ranskassa nuoret upseerit joutuivat tekemisiin länsimaisten aatteiden kanssa. He huomasivat, miten maaorjuuden lakkauttaminen, yksinvaltiuden rajoittaminen ja vapaa kauppa tuottivat hyvinvointia, ja he halusivat toteuttaa nämä samat muutokset Venäjällä. Keisarin ja aateliston mielipiteet sodan jälkeen kääntyivät kuitenkin jälleen vanhoilliseen suuntaan. Speranski joutui salajuonen uhriksi ja karkoitettiin Siperiaan. Oli selvää, ettei muutoksia toteutettaisi rauhanomaisesti. Salaseura Pelastuksen liitto perustettiin Pietarissa vuonna 1816. Seura koostui lähinnä armeijan upseeristosta. Erityisesti upseereita ärsytti se, että Aleksanteri oli myöntänyt Puolalle perustuslain, kun taas Venäjällä ei vastaavaa ollut. Toimintatavoiltaan seura muistutti Vapaamuurareita, ja sen tavoitteena lienee ollut perustuslaillinen monarkia. Seuran tultua ilmi se hajosi, ja perustettiin toisistaan riippumattomat Pohjoisen seura ja Etelän seura. Pietarilaista Pohjoisen seuraa johtivat Nikita Muravjov ja Kondrati Rylejev. Sen poliittisessa ohjelmassa oli perustuslaillinen monarkia ja talonpoikien aseman parantaminen, erityisesti maaorjuuden lakkauttaminen. Pienessä ukrainalaisessa Tultšinin varuskuntakaupungissa toimineella Etelän salaseuralla oli paljon radikaalimpi ohjelma. Sen johtaja Pavel Pestel kannatti tasavaltaa, koko keisarillisen perheen surmaamista, venäläisen imperiumin hajottamista kansallisvaltioiksi ja viljelymaan jakamista sitä tarvitseville. Pohjoisen ja Etelän seurat pysyivät toisistaan riippumattomina ja säilyttivät aate-eronsa loppuun saakka. Ne olivat valmistelemassa kansannousua, kun keisari Aleksanteri kuoli yllättäen 1. joulukuuta 1825. Aleksanterilta ei jäänyt suoraa perillistä. Hänen seuraavaksi vanhempi veljensä, vapaamielinen Konstantin, oli perimysjärjestyksen mukainen kruununperillinen ja hänen odotettiin seuraavan Aleksanteria valtaistuimelle. Hän oli kuitenkin joutunut salaa luopumaan perimyksestä mennessään naimisiin puolalaisen rakastettunsa kanssa. Vuonna 1822 Aleksanteri allekirjoitti salaisen sopimuksen, joka teki perilliseksi Konstantinin sijaan tämän nuoremman veljen, suuriruhtinas Nikolain (keisarina Nikolai I). Toisin kuin Konstantin, Nikolai oli tunnettu vanhakantaisuudestaan. Aleksanterin kuoltua Konstantin julkisti kruunustaluopumisensa ja asettui tukemaan Nikolaita. Pohjoisen seura päätti toimia. Tavoitteena oli estää sotilaita vannomasta uskollisuudenvakuutusta Nikolaille ja julistaa Konstantin keisariksi vaikka vasten tahtoaan. Kapina ajoitettiin päivään, jolloin uuden keisarin oli tarkoitus antaa hallitsijanvakuutuksensa, 14. joulukuuta.

Senaatintorilla 14. joulukuuta

Nikolai I Aamulla 14. joulukuuta kapinalliset olivat valmiina toimimaan. Ruhtinas Sergei Trubetskoi valittiin Venäjän väliaikaiseksi diktaattoriksi, jonka oli tarkoitus ottaa valta keisariperheen kukistuttua. Kapinasuunnitelmaan kuului joukkojen kokoaminen kolmesta paikasta, Talvipalatsin valtaus ja Nikolain salamurhaaminen, mutta näistä tehtävistä vastuussa olleet kapinalliset pettivät viime hetkessä. Ainoastaan 3000 miestä saatiin koottua Nikolai Bestuževin johdolla ja marssitettua Senaatintorille. Sotilaat kieltäytyivät vannomasta uskollisuutta keisarille. Tarkoitus oli saada senaatti julkaisemaan "manifesti Venäjän kansalle", jossa muun muassa tunnustettaisiin Konstantin keisariksi. Kapinaan osallistuville rivisotilaille ei ollut selvää, minkä asian puolesta he taistelivat. Upseerit olivat ohjeistaneet heitä huutamaan iskulausetta "Konstantin ja konstituutio (perustuslaki)". Myöhemmin kuulusteluissa selvisi, että monet olivat luulleet "Konstituution" tarkoittaneen suuriruhtinas Konstantinin vaimoa. Kuultuaan kapinasta Nikolai lähetti ensin tilannetta rauhoittamaan Napoleonin sotien sankarin, kreivi Mihail Miloradovitšin. Miloradovitš piti sotilaille vaikuttavan puheen, jossa hän lupasi rivimiehille armahdusta ja uhkaili rangaistuksilla. Estäkseen joukkojensa hajaantumisen kapinallisupseeri Pjotr Kahovski ampui Miloradovitšin, joka kuoli heti. Kun diktaattoriksi valittua Trubetskoita ei kuulunut Senaatintorille, kapinalliset valitsivat Bestuževin hänen tilalleen. Kapinalliset oli kuitenkin jo piiritetty, ja Nikolai toi paikalle koko ajan lisää joukkoja. Iltaan mennessä 3 000 kapinallista vastassa oli 12 000 miehen armeija ja useita tykkejä. Muodostui pattitilanne. Nikolai päätti hoitaa tilanteen voimalla. Kun ratsuväkirynnäkkö oli epäonnistunut lähinnä torin jäisyyden takia, Nikolai antoi tykistölle käskyn ampua. Kapinalliset hajaantuivat. Jotkut heistä onnistuivat pakenemaan Nevan jäälle ja yrittivät murtautua Pietari-Paavalin linnoitukseen, mutta Nikolain ratsuväki ja tykistö hajottivat heidän rippeensä Nevan jäällä. Loputkin kapinalliset otettiin vangiksi. Kapinassa kuoli yhteensä noin 80 ihmistä, heistä suurin osa tykistön tulituksesta.

Kapina etelässä

Päivä ennen Pietarin tapahtumia Etelän salaseuran johtaja Pavel Pestel oli pidätetty petoksesta epäiltynä. Etelän seuralle kesti kaksi viikkoa kuulla kapinan epäonnistumisesta, samalla kun heidän johtajiaan vangittiin. Lopulta he nousivat kapinaan yhdessä paikallisen nationalistiryhmän kanssa, vapauttivat vangitut johtajansa, nostivat Sergei Muravjov-Apostolin johdolla Vasilkovin kaupungin varuskunnan kapinaan ja pitivät kaupunkia hetken aikaa hallussaan. Kapinalliset kohtasivat kuitenkin 3. tammikuuta 1826 ylivoimaisia keisarillisia joukkoja, joilla oli tykkejä. Etelän kapina päättyi lyhyen taistelun jälkeen.

Jälkiselvittely

Kaikkiaan 529 henkeä kuulusteltiin salaliitosta epäiltynä. Monet vangittujen kapinallisten ystävät joutuivat epäiltyjen listalle, muun muassa runoilija Aleksandr Puškin. Tarinan mukaan Puškin olisi itse halunnut mukaan salaliittoon, mutta salaliittolaiset eivät halunneet asettaa suurta runoilijaa alttiiksi vaaralle. Lopulta häntä, tai vastaavassa asemassa ollutta Aleksandr Gribojedovia, ei kuitenkaan syytetty mistään. Lisäksi muun muassa vapaamielinen kenraali Aleksei Jermolov, jolla oli ollut yhteyksiä dekabristeihin, pakotettiin eroamaan virastaan. Kapinan jälkiselvittelyissä rivimiehet säästyivät kovemmilta rangaistuksilta, mutta upseerien ja muun kapinan johdon tuomiot olivat ankaria. Tutkinnan ajaksi dekabristit eristettiin toisistaan uusien vapautusmellakoiden pelossa; muutamia pidettiin vankina muun muassa Suomessa. Puoli vuotta kestäneen tutkinnan jälkeen erityistuomioistuin tuomitsi kaikkiaan 36 kapinallista upseeria kuolemaan ja monia muita eripituisiin pakkotyörangaistuksiin Siperiassa ja Kaukoidässä. Istuessaan jo tukevasti vallan kahvassa keisari Nikolai päätti kuitenkin armahtaa teloitukselta kapinoijat viittä johtajaa lukuun ottamatta. Maanpetoksesta tuomitut Kahovski ja Rylejev Pohjoisen seurasta sekä Pestel, Muravjov-Apostol ja Mihail Bestužev-Rymin Etelän seurasta hirtettiin Pietari-Paavalin linnoituksessa 13. kesäkuuta 1826. Tarinan mukaan kolme viidestä hirttoköydestä katkesi ensimmäisellä yrityksellä. Perinnettä, jonka mukaan hirsipuusta pudonnut oli tapana armahtaa, ei noudatettu tällä kertaa, ja Rylejevin viimeisiksi sanoiksi jäivät "Voi tätä Venäjää, eivät osaa edes kunnolla hirttää." Kuolemantuomiolta säästetyt lähetettiin Siperiaan elinikäiseen pakkotyöhön. Yhdentoista tuomitun vaimot seurasivat vapaaehtoisesti miehiään häpeästä ja muun muassa aatelisarvon menetyksestä huolimatta. Venäjän kieleen on jäänyt heidän muistokseen sana dekabristivaimo kuvaamaan vaimon uskollisuutta miehelleen. Joidenkin dekabristien pakkotyö kesti aina vuoteen 1856 asti, kun Nikolain kuoltua hänen seuraajansa Aleksanteri II armahti viimeisetkin.

Perintö

Aleksanteri II Koska kapina epäonnistui, yksinvaltius jatkui Venäjällä vielä melkein vuosisadan. Kapinan vuoksi Nikolain oli kuitenkin pakko alkaa valtakuntansa uudistustyöt. Karkoitettu Speranski kutsuttiin Siperiasta takaisin 1826 laatimaan Venäjän laeista yhtenäinen kokoelma. Lisäksi dekabristit vaikuttivat yleiseen mielipiteeseen niin paljon, että heidän ansionaan voidaan jossain määrin pitää maaorjuuden lakkauttamista vuonna 1861. Dekabristikapina oli virallisesti kielletty aihe koko Nikolain kauden ajan. Siitä huolimatta varsinkin teloitettu viisikko nousi vapauden symboleiksi. Lontoossa asuva kumouksellinen emigrantti Aleksander Herzen painoi heidän kuvansa Lontoossa ilmestyneen radikaalin Pohjantähti-lehtensä kanteen. Puškin omisti runojaan vankeudessa istuville dekabristiystävilleen. Runoilija Nikolai Nekrasov kirjoitti dekabristivaimoista pitkän runon, josta osaltaan lisäsi heidän mainettaan. Leo Tolstoi kirjoitti liberaalista liikkeestä romaanin, josta myöhemmin muotoutui Sota ja rauha. Tavallaan dekabristit jatkoivat venäläisten palatsikapinallisten perinnettä; he yrittivät saada oman miehensä keisariksi kuten lukuisat aiemmat vastaavat kapinat. Mutta heidän liikkeensä erosi aiemmista ratkaisevasti liberaalin ohjelmansa takia. Heitä voi itse asiassa pitää vallankumouksellisen liikehdinnän alkusoittona. Dekabristikapina oli ensimmäinen avoin yhteenotto Venäjän hallituksen ja liberaalien ainesten välillä, ja sen voi sanoa aloittaneen ketjun joka kärjistyi vuoden 1917 vallankumouksiin.

Kirjallisuutta

- Dobrovolskaja, Jelena. 1825 - Dekabristit, Kustannusliike Progress, SN-Kirjat OY 1988. (neuvostoliittolainen sarjakuva)
- Elgklou, Lars. Tsarernas Ryssland, Bra Böcker AB, 1992.
- Hosking, Geoffrey. Ryssland - Folk och Imperium 1552-1917, Historiska Media, 2003.
- Neville, Peter. Matkaopas historiaan - Venäjä, Kustannusosakeyhtiö Puijo, 1998. Luokka: Venäjän historia

Jyväskylä

Jyväskylä on kaupunki Keski-Suomessa Päijänteen pohjoispäässä. Se on Keski-Suomen maakunnan ja Jyväskylän seutukunnan keskus. Jyväskylässä on asukkaita 83 607, seutukunnan alueella asuu 146 770 ihmistä 31. joulukuuta 2004. Jyväskylässä on yliopisto sekä useita muita oppilaitoksia. Työpaikkoja kaupungissa on noin 45 000, joista alkutuotannon parissa 300, jalostuksessa 10 600 ja palveluissa 34 100. Yksi kaupungin perustavanlaatuisista ongelmista on suuri rakenteellinen työttömyys (14,8 % 2/2004), sen lisäksi 1990-luvun aikana tuli raju kaupungin velkaantuminen sekä erilaiset sosiaaliset ongelmat. Vuosituhannen alun velkaisuus, kun mukaan laskettiin koko kaupunkikonsernin velat, oli maan pahimpia. Nopea muuttoliike ja rakennustoiminta ovat tuoneet kaupunkiin paljon uutta dynaamisuutta, mutta toisaalta nimenomaan vauhdikkaan muuttoliikkeen on arvioitu entisestään lisänneen pahoinvointiongelmia kaupungissa. Hanke Jyväskylän kaupungin ja Jyväskylän maalaiskunnan yhdistymiseksi on ollut keskustelun aiheena, etenkin 1990-luvulta lähtien. Kaupungin kannalta tätä pidetään tärkeänä, sillä se menettää paljon tarvitsemiaan verotuloja juuri maalaiskunnan puolelle. Kaupungin talous- ja sosiaaliset vaikeudet ovat jossain määrin jarruttaneet kuntien lähestymistä.

Maantiede

Jyväskylä sijaitsee keskellä eteläisempää Suomea. Se on ollut läpi historiansa liikenteen risteyskohta, josta on melko lyhyet matkat kaikkiin suuriin kaupunkeihin. Lähellä olevat suuret kaupungit ovat Tampere (149 km), Kuopio (144 km) ja Mikkeli (113 km). Pääkaupunki Helsinkiin Jyväskylästä on matkaa maanteitse 280 km, mutta rautateitse peräti 342 km. Paitsi että Jyväskylä on Keski-Suomen maakunnan keskus, oli se myös Keski-Suomen läänin pääkaupunki vuosina 1960-1997 eli koko läänin olemassaolon ajan. Vuoden 1997 lääniuudistuksessa koko Keski-Suomesta tuli osa Länsi-Suomen lääniä, jonka pääkaupunki on Turku. Aiempina vuosisatoina Jyväskylä kuului muun Laukaan seudun osana ensin Hämeen lääniin aina vuoteen 1775 asti, jonka jälkeen se kuului Vaasan lääniin aina oman läänin perustamiseen saakka. Suomen toiseksi suurin järvi, Päijänne, ulottuu pohjoisessa Jyväskylään asti, ja seudulla on myös paljon pienempiä järviä. Jyväskylän seutu on kumpuilevaa. Kaupungin korkein maankohoama on 249 metrin korkuinen Pirttimäki.

Historia

Jyväskylän seudulta tunnetaan arkeologisia löytöjä kivikaudelta lähtien. Keskiajalla alue oli hämäläisten metsästys- ja kalastusaluetta, jolla ehkä liikkui myös saamelaista kantaväestöä. Varhaisin nimeltä tunnettu Jyvässeudun asukas oli Heikki Ihanninpoika Jyväsjoki, joka mainitaan vuoden 1506 asiakirjoissa. Nelisenkymmentä vuotta myöhemmin seudulla oli jo useita uudistaloja: Kekkolan, Kuokkalan, Äijälän, Mattilan ja Tourulan nimet ovat säilyneet nykyaikaan asti kaupunginosien niminä. Taloja syntyi tulevina vuosisatoina niin, että 1830-luvulla Jyväskylä oli Laukaan pitäjän suurin kylä. Hyvien vesiyhteyksien ja maanteiden vuoksi Jyväskylästä kehittyi vilkas markkinapaikka, ja viralliset markkinaoikeudet kylä sai 1801. Jyväskylän kaupungin perusti Nikolai I vuonna 1837, nimeen jäi silti kaupungistumishuuman keskellä kylä-liite. Kaupunki rakennettiin tyhjästä Jyväsjärven rantaan viereisen harjun kupeeseen. Kaupungin asemakaava oli ruutukaava, jossa oli viisitoista korttelia (yksi kirkkopuistoa varten), neljä pitkittäiskatua ja kuusi poikittaiskatua. Nykyisen kaupungin keskustan ytimenä, osana keskustan ruutukaava-aluetta, on tuo alkuperäisen asemakaavan alue. Vuonna 1838 kaupungissa oli 189 asukasta. 1800-luvulla Jyväskylän seudun huomattavimpia vaikuttajia oli piirilääkäri Wolmar Styrbjörn Schildt, valtakunnallisestikin huomattava suomalaisasian kannattaja. Lähinnä hänen ansiotaan on, että Jyväskylästä kehittyi suomenkielisen kulttuurin edelläkävijä. Jyväskylään perustettiin 1858 suomenkielinen lyseo (nyk. Jyväskylän Lyseon lukio), valtakunnallisesti ensimmäinen laatuaan, 1863 suomenkielinen opettajaseminaari sekä suomenkielinen tyttökoulu 1864. Nämä koulut toivat Jyväskylään runsaasti sivistyneitä ihmisiä opettajien ja koko valtakunnan alueelta tulleiden oppilaiden muodossa. Jyväskyläläisiä opettajia olivat esimerkiksi kirjankustantajiksi ryhtyneet Kaarle Jaakko Gummerus, Karl Gustav Göös ja Alexander Georg Weilin. 1800-luvun loppupuolella kaupunki ja sen ympäristö vaurastuivat mm. metsien arvonnousun takia. Tänä aikana kaupunkiin rakennettiin monia merkittäviä, vieläkin käytössä olevia julkisia rakennuksia. Vähitellen Jyväskylään nousi teollisuuutta; ensimmäinen merkittävä tehdas oli Schaumanin vaneritehdas, joka perustettiin 1912. Myöhemmin, 1920- ja 1930-luvulla Jyväskylän seudulle, vihollisen lentokoneiden ulottumattomiin, sijoitettiin runsaasti Puolustusvoimien aseteollisuutta Jyväskylän sivistys- ja koulukaupunkimaine poiki kaupungille lempinimen Suomen Ateena. Kaupungissa oli jo ensimmäisten koulujen perustamisen aikoihin haaveiltu yliopiston saamisesta kaupunkiin. Ensimmäinen merkki haaveen täyttymisestä saatiin, kun kaupunkiin perustettiin vuonna 1912 Suomen ensimmäinen kesäyliopisto. Opettajaseminaari muuttui 1934 Kasvatusopilliseksi korkeakouluksi, jolla oli jo oikeus myöntää tohtorin tutkintoja. Varsinaista yliopistoa saatiin odottaa vuoteen 1966 asti, jolloin Kasvatusopillinen korkeakoulu monialaistui ja sen nimeksi muutettiin Jyväskylän yliopisto. Jyväskylän lyseon kasvatti Alvar Aalto perusti arkkitehtitoimistonsa Jyväskylään syksyllä 1923 ja suunnitteli siitä lähtien kaupunkiin ja sen ympäristöön lukuisia rakennuksia. Sotien jälkeen Jyväskylä kasvoi vauhdilla. Neljässäkymmenessä vuodessa kaupungin väkiluku kuusinkertaistui, kaupunkiin tehtiin isoja alueliitoksia (tärkeimmät vuosina 1941 ja 1965) ja uusia lähiöitä kaavoitettiin. Samalla lähes kaikki keskustan historialliset puutalot väistyivät kerrostalojen tieltä. 1960-luvulla perustettiin kulttuuritapahtumat Jyväskylän kesä ja Jyväskylän talvi ja jo vuonna 1951 oli ajettu ensimmäiset Jyväskylän suurajot. Suomen Kuntaliiton julkaisemassa Jyväskylän ja Kuopion yliopiston tutkimuksessa (Kuntalehti 2004:15:52-53) Jyväskylä on todettu pahoinvoivimmaksi 2000-luvun alun suomalaisista kaupungeista. Tälle keskeisinä selittäjinä on pidetty erittäin nopeaa elinkeinomurrosta ja vilkasta muuttoliikettä. Myös Jyväskylän velkakanta kasvoi 1990-luvulla poikkeuksellisen nopeasti, mikä vaikeutti sosiaaliongelmien ehkäisyä ja torjuntaa.

Kaupunkikuva

Jyväskylässä monet rakennukset on suunnitellut tunnettu arkkitehti Alvar Aalto. Kaupunkirakenne on tarkoituksella suunniteltu tiiviiksi, jotta palvelut, kaupat, koulut ja työpaikat olisivat kävelymatkan päässä. Nykyarkkitehdeistä eniten kaupunkikuvaan ovat vaikuttaneet Arto Sipinen ja Jukka Tikkanen. Luonto on esillä Jyväskylässä kuten muissakin kaupungeissa Suomessa. Lyhyen kävelymatkan päässä keskustasta ovat järvet, metsät ja puistot. Ydinkeskusta sijaitsee Jyväsjärven ja Syrjänharjun välissä (Syrjänharjua on Jyväskylässä totuttu sanomaan kotoisasti vain Harjuksi. Kansainvälistä ilmettä Jyväskylän kaupunkikuvaan on tuonut ulkomaalaisten opiskelijoiden huomattava määrä. Yliopiston ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun saama suosio ulkomaalaisten opiskelijoiden keskuudessa on lisännyt Jyväskylän tunnettuutta myös tiedemaailmassa. Kaupungin keskustaa halkoo myös kävelykatu, josta on tullut kaupungin suosituin kohtaamispaikka. Kävelykadun varrelta löytyvät kaupungin suosituimmat ostoskeskukset, kahvilat sekä baarit. Myös monia tapahtumia järjestetään kävelykadulla ja siksi nuoriso ja opiskelijat ovat ottaneet paikan toiseksi olohuoneeksi. Toisaalta myös monet kaupungin sosiaalisista ongelmista keskittyvät kävelykadulle, siitä on tullut rikostilastojen mukaan myös muun muassa yksi maan väkivallan keskuksista.

Tutustumiskohteita

- Alvar Aalto -museo
- Harju ja Vesilinnan näkötorni
- kaupunginkirkko
- katolinen kirkko
- Keski-Suomen ilmailumuseo
- Keski-Suomen museo
- Suomen kansallispukukeskus
- Taulumäen kirkko
- Viherlandia
- Ympäristötietokeskus Kammi

Urheiluseuroja

Jaguaarit JJK Jyp Kiri Kirittäret

Muuta

- Laajavuoren talviurheilukeskus
- Hippoksen liikuntapuisto
- kaupunginteatteri
- Jyväskylän yliopisto
- Jyväskylän ammattikorkeakoulu
- Jyväskylän kesä
- Jyväskylän Talvi
- Killerjärven eliitti
- Neste Rally Finland (ent. Jyväskylän suurajot)
- Sisävesilaivat Päijänteellä
- Vesiliikuntakeskus Aaltoalvari

Tapahtumat

Kaupungin tunnettuja tapahtumia ovat mm. Jyväskylän kesä, Yläkaupungin Yö, Sataman Yö ja Neste Rally Finland.

Naapurikunnat

Jyväskylän seutu muodostuu Jyväskylän kaupungin lisäksi seuraavista kunnista: Hankasalmi - Jyväskylän maalaiskunta - Korpilahti - Laukaa - Muurame - Petäjävesi - Suolahti - Toivakka - Uurainen

Ystävyyskaupungit

- Debrecen (Unkari)
- Esbjerg (Tanska)
- Eskilstuna (Ruotsi)
- Fjardabyggd (Islanti)
- Jalapa (Nicaragua)
- Jaroslavl (Venäjä)
- Mudanjiang (Kiina)
- Niiza (Japani)
- Potsdam (Saksa)
- Poznan (Puola)
- Stavanger (Norja)

Kaupunkikulttuuri

Jyväskylälle on ollut vanhastaan tunnusomaista sekä vahva humanistinen että työväenhenkinen kulttuuriperintö. Kun perinteinen teollisuustuotanto kaupungissa on väistynyt uudemman elinkeinoelämän alta ja samalla humanistisen opetuksen osuus kaupungin opiskeluvaihtoehdoista on pienentynyt, myös kaupungin kulttuuriprofiili ja identiteetti ovat olleet murroksessa 1960-luvulta lähtien. Uusia virikkeitä perusjyväskyläläiseen kaupunkikulttuuriin on tuonut myös nopea muuttoliike, etenkin opiskelijaväestön suuri määrä. Jyväskyläläiset muodostavatkin nykyisin kaupunkiväestön, jossa syntyperäisten asukkaiden osuus on pieni ja sekä tulo- että lähtömuutto on vilkasta. Lähinnä 2000-luvulla Jyväskylä on tilapäisesti kärjistyneine sosiaalisine ongelmineen inspiroinut kaupungissa mustaa huumoria, ns. Jyväskylä-vitsejä (vrt. laihialaisvitsit), mikä ankeilta teemoiltaan ja kaupungin johtoon kohdistuvine ironioineen lienee verrattavissa myös Neuvostoliiton aikaisen Radio Jerevanin huumoriin. Koska kaupungin nimi on varsin pitkä, kansan suussa kaupungin nimi on lyhentynyt usein eri muotoihin esim. "Jykylä", "Jyskylä" ja "Jyvälä". Myös muotoa "Jyskä" käytetään vaikka vaarana onkin sekoittaminen samannimiseen maalaiskunnan osaan, ja leikkisästi voidaan "kylästä" joskus käyttää nimitystä "Jyväskaupunki". Varsinaisia yleisesti tunnettuja ja arkikielessä käytettyjä erityisiä lempinimiä ei Jyväskylälle, toisin kuin eräille muille kaupungeille (Manse, Stadi), ole kuitenkaan kehittynyt.

Linkkejä

- [http://www.jyvaskyla.fi/ Jyväskylän kaupunki]
- [http://www.jyvaskylanseutu.fi/ Jyväskylän seutu]
- [http://www.jyu.fi/ Jyväskylän yliopisto]
- [http://www.jypoly.fi/ Jyväskylän AMK]
- [http://www.alvaraalto.fi/ Alvar Aalto] Luokka:Suomen kaupungit Luokka:Jyväskylä

1837

Tapahtumia

- Nikolai I perusti Jyväskylän kaupungin

Syntyneitä

Kuolleita

- Luokka:1800-luku ms:1837 ko:1837년 simple:1837 th:พ.ศ. 2380

1848

Tapahtumia

- Euroopan hullu vuosi
- Helmikuun vallankumous Ranskassa
- 21. Helmikuuta - Karl Marx ja Friedrich Engels julkaisevat kommunistisen manifestin.
- Maaorjuus lakkautetaan Itävalta-Unkarissa.
- Meksiko luovuttaa Yhdysvalloille luoteisosiaan, mm. Kalifornian.
- Nälänhätä, monet kuolevat nälkään.

Syntyneitä

- 7. kesäkuuta - Paul Gauguin, taidemaalari

Kuolleita

- 8. huhtikuuta - Gaetano Donizetti, italialainen säveltäjä Luokka:1800-luku ko:1848년 simple:1848

Krimin sota

Krimin sota käytiin Venäjän ja Osmanivaltakunnan, Ison-Britannian, Ranskan ja Sardinian liittouman välillä vuosina 1854–1856. Krimin sota oli siirtomaakauden suurimpia eurooppalaisia mittelöitä. Sodan lopulla Englanti liittolaisineen saavutti asettamansa sotatavoitteet mutta silti Krimin sodasta on vaikea löytää selvää voittajaa. Sota johdettiin erittäin huolimattomasti ja sen käymistä leimasivat logistinen kaaos ja välinpitämättömyys sotilaiden hyvinvoinnista. Krimin sota oli myös ensimmäinen suuri mediasota, mikä perustui lennättimen käyttöön tiedonvälityksessä sanomalehtiin sekä sanomalehtiin lisättyihin piirustuksiin taistelukentiltä. Sotaa käytiin etupäässä Krimin niemimaalla ja Balkanilla, mutta myös Itämerellä (Oolannin sota), Venäjän Tyynenmeren rannikolla ja Vienanmerellä.

Yleiskatsaus sodan tapahtumiin

Sodan syyt

Krimin sota sai alkusysäyksensä Venäjän ortodoksien ja Osmanien valtakunnan kiistasta Venäjän vaadittua osmaneita hyväksymään Venäjän keisari kaikkien osmanien valtakunnassa asuvien kristittyjen suojelijaksi. Ennen tätä vaatimusta olivat riidan aloittaneet ranskalaiset roomalais-katoliset ja venäläis-ortodoksiset munkit, joilla oli erimielisyyksiä Betlehemissä sijaitsevan ja Jeesuksen ylösnousemuskirkon hallinnasta Jerusalemissa. Puolustaakseen ortodokseja ryhtyi Nikolai I painostamaan osmaneja pyrkien näin vaikuttamaan tilanteeseen ortodoksien hyväksi katolilaisia vastaan.

Venäjä miehittää Valakian ja Moldavian pantiksi

Kiista aiheutti väkivaltaista mellakointia alueella ja näiden tapahtumien varjolla osmanien painostamiseksi tsaari Nikolai I miehitti Valakian ja Moldavian, puoli-itsenäiset osmanien vasallivaltiot nykyisen Romanian alueelle. Miehitys johti osmanien sodanjulistukseen Venäjälle loppuvuodesta 1853. Osmanit eivät olisi uskaltaneet julistaa sotaa Venäjälle, jolleivät olisi olleet varmoja Ison-Britannian ja Ranskan tuesta. Venäjän toiminta uhkasi myös Ison-Britannian ulkopoliittisia intressejä. Britit halusivat pitää Venäjän laivaston poissa Välimereltä estämällä Venäjää saamasta haltuunsa Turkin kapeikkoja, ja rajoittaa Venäjän vallan kasvua Intian pohjoispuolella. Ranskan Napoleon III taas oli kiinnostunut palauttamaan Ranskalle sen Napoleon Bonaparten menettämän arvovallan. Näin ollen Englanti tarjosi yhdessä valloitusintoisen Ranskan kanssa joukkojaan osmanien tueksi.

Sotatoimien alku

Lontoossa huolestuttiin todenteolla kun venäläisten onnistui saartaa ja tuhota 30. marraskuuta 1853 osmanien laivasto Sinopen satamaan. Sinopen taistelu 13. marraskuuta 1853 Turkin laivaston aluksia lähetettiin Sinopeen Mustallamerellä. Amiraali Osman pasha oli kieltänyt ampumasta venäläisiä, elleivät nämä ammu ensin. Kuusi venäläistä laivaa Sevastopolista purjehti juuri linnoituksen edestä, mitä vastaan Osman pasha protestoi. Osman varoitti venäläisiä, että mikäli tilanne jatkuu samana ja elleivät osmanit saa vahvistuksia, voi Venäjän keisarillista laivastoa kohdata onnettomuus. Aamulla 30. marraskuuta venäläiset esittivät uhkavaatimuksen, minkä mukaan osmanien olisi pitänyt antautua ja nostaa sen merkiksi valkoinen lippu. Osman ampui vastaukseksi ja venäläiset laivat tuhosivat Sinopessa olevat turkkilaisalukset. Lisäksi 3 000 turkkilaista kuoli. Venäjän mahti Mustallamerellä huolestuttaa britit Bosporisalmi näytti olevan joutumassa Venäjän hallintaan. Pitkän diplomaattisen nokittelun päätteeksi Krimin sota alkoi todenteolla kun Iso-Britannia, Ranska ja Sardinia julistivat sodan Venäjälle 28. maaliskuuta 1854. Englantilais-ranskalaiset maajoukot saapuivat Balkanille maaliskuussa 1854. Englantilaisia johti Waterloon taistelun veteraani, Lordi Raglan ja ranskalaisia siirtomaasotien kenraalit Jacques Leroy de Saint Arnaud ja François Certain Canrobert. Alkuperäisenä tarkoituksena retkellä oli ollut pakottaa Venäjä vetämään joukkonsa pois alueelta ja tässä onnistuttiinkin ensimmäisten kuuden sotakuukauden aikana. Saavutetut voitot vahvistivat liittolaisten uskoa sotilaalliseen paremmuuteensa ja niinpä sotatoimet päätettiin ulottaa koskemaan Krimin niemimaata ja ennen kaikkea siellä sijainnutta Sevastopolin kaupunkia, joka oli Venäjälle elintärkeä laivastotukikohta.

Sotatoimet Krimin niemimaalla

Syyskuussa 1854 liittolaisten joukot nousivat maihin Pohjois-Krimillä ja marssivat taistellen kohti Sevastopolia. Sodan ensimmäinen merkittävä kamppailu käytiin Almajoella, jossa venäläiset epäonnistuivat yrityksessään pysäyttää liittolaisarmeijoiden eteneminen. Venäläiset vetäytyivät sisämaahan päin ja liittoarmeija piiritti massiivisesti linnoitetun Sevastopolin kaupungin syyskuun 20. päivänä 1854. Almajoen häviöstä palautuneet venäläiset ryhmittyivät uudelleen ja muodostivat uhan liittoarmeijan huoltoyhteyksille ja erityisesti Balaklavan elintärkeälle satamakaupungille. Balaklava Lokakuun 25. päivä 1854 venäläiset hyökkäsivät Balaklavaan. Huonosti johdetun ja komentajien keskinäisestä rettelöinnistä kärsineen puolustuksen onnistui vain valtaisin menetyksin pysäyttää venäläisten hyökkäys ja varmistaa Balaklavan säilyminen huollon elämänlankana. Balaklavan taistelussa tapahtui taktisen taitamattomuuden takia ehkä sotahistorian kuuluisin onnettomuus, englantilaisen Kevyen ratsuväen rynnäkkö, jossa ratsuväki eteni rämäpäisellä rynnäköllä laaksoa pitkin, jota venäläisten tykistöasemat ympäröivät kolmelta taholta. Valtavan tulituksen alaiseksi joutuneesta seitsemästäsadasta ratsumiehestä vajaat kaksisataa selvisi takaisin omille linjoilleen. Tapaus saavutti suurta huomiota maailmalla, joka seurasi sotaa ensimmäistä kertaa lähes reaaliaikaisesti lehdistön kautta. Balaklavan tappion jälkeen venäläiset yrittivät vielä kertaalleen murtaa Sevastopolin piirityksen Inkermanin taistelussa marraskuun 5. päivä 1854, mutta onnistuivat vain aiheuttamaan molemmille osapuolille valtaisia tappioita. Kuusi tuntia kestäneen taistelun jälkeen kokonaistappiot osapuolilla olivat 16 000 kaatunutta ja haavoittunutta. Tämän jälkeen sota muuttuikin asemasodaksi. Vuosien 1854—1855 talvi paljasti julmalla tavalla puutteet liittoarmeijoiden huollossa ja ennen kaikkea brittisotilaat saivat kärsiä loputtomia tuskia puutteellisen sairaanhoidon, vaatetuksen ja muonituksen takia. Englanti ja Ranska lähettivät Krimille maavoimia yhteensä 450 000 miestä joista 25 600 kaatui taistelussa ja 38 800 kuoli tauteihin. Kuvat ja raportit sotilaiden kärsimyksistä levisivät laajalti lehdissä ja vaikuttivat suuresti sotivien maiden kansalaismielipiteeseen ja sisäpolitiikkaan. Esimerkkinä voidaan mainita Florence Nightingale, rikkaan brittiläisen perheen tytär joka lehtien kertomuksista kauhistuneena lähti järjestämään sotilaiden terveydenhoitoa Krimin sotatantereille. Florence Nightingalea on tituleerattu modernin sotilassairaanhoidon äidiksi. Tammikuussa 1855 Itävalta uhkasi liittyä liittolaisten puolelle, mikä aiheutti venäläisten vetäytymisen Valakian ja Moldavian alueilta. Venäläisten vetäytymisen jälkeen Itävalta miehitti alueet elokuussa 1855. Piiritystoimissa viruvien sotilaiden helpotukseksi Sevastopolin kaupunki antautui syyskuun 8. päivänä 1855. Sevastopolin kukistuminen merkitsi käytännössä sotatoimien päättymistä, vaikka venäläisten onnistui vielä voittaa turkkilaiset Kaukasiassa.

Pariisin rauha 1856

Krimin sota sai päätöksensä Pariisissa, jossa allekirjoitettiin Pariisin rauhansopimus. Sen nojalla Sevastopol palautettiin Venäjälle, joka luopui vaatimuksista että Osmanien valtakunnan tulisi tunnustaa Venäjän keisari kaikkien kristittyjen suojelijaksi Osmanien valtakunnassa, Moldova ja Valakia jäivät autonomisina osmanien alaisiksi valtioiksi, kaikkien sotalaivojen olo Mustallamerellä kiellettiin ja Ahvenanmaa demilitarisoitiin. Käytännössä tämä tarkoitti kieltoa korvata brittilaivaston rikki tykeillään ampuma Bomarsundin linnoitus uudella linnoituksella. Suomi noudattaa edelleen kansainvälistä sopimusta Ahvenanmaan demilitarisoinnista, vaikka Venäjä ilmoitti jo 1870, ettei Mustanmeren demilitarisoiminen sitonut enää Venäjää. Ahvenanmaan demilitarisoitu asema perustuu Suomen tasavallan solmimiin myöhempiin valtiosopimuksiin, mihin Venäjältä periytyvä Pariisin rauhan vaatimus periytynyt. Kokonaisuudessaan rauha ei ratkaissut alueen kohtaloa ja parhaimmillaankin onnistui vain vahvistamaan Venäjällä vallinnutta panslavistista liikettä. Aleksanteri II vakuuttui kuitenkin siitä että sota oli paljastanut perusheikkouksia Venäjän valtiossa, mitkä osaltaan johtivat uudistuksiin Venäjällä. Ennen kuin 20 vuotta oli kulunut Pariisin rauhasta, kävi kaikille kuitenkin selväksi, ettei Krimin sota ollut ratkaissut alueen ongelmia.

Krimin sodan vaikutukset Suomessa

Sodan aikana englantilais-ranskalainen laivasto kävi tuhoamassa Bomarsundin linnoituksen ja Kastelholman linnan Ahvenanmaalla, Svartholman merilinnoituksen Loviisan eteläpuolella sekä Ruotsinsalmen linnoituskaupungin Kymissä (nyk. Kotkassa). Myös Viaporin linnoitusta Helsingin edustalla pommitettiin 48 tunnin ajan mereltä. Sotatoimia Itämerellä kutsutaan Suomessa "Oolannin sodaksi" Ahvenanmaan ruotsinkielisen nimen Åland mukaan.

Krimin sota ja tiedonvälitys

Krimin sodassa otetiin käyttöön ja vaikutti ensimmäistä kertaa uusi tiedonvälityksen keksintö, lennätin. Sitä ei osattu vielä kontrolloida ja sotakentiltä suoraan ja nopeasti saatavat tiedot kaatoivat mm. Englannissa hallituksen. luokka:Sodat Luokka:Suomenlinna ja:クリミア戦争

Luokka:Venäjän hallitsijat

Hallitsijat, Venäjän Luokka:Hallitsijat

Luokka:Suomen historia

Historia Luokka:Euroopan historia Luokka:Valtioiden historiat ja:Category:フィンランドの歴史

Application

Application may refer to:
- Application software, in computing
- Application layer, in computer networks, used in describing a type of networking protocols
- Application server simple:Application

Muzyczne gry online gry rpg warsaw bars and cafes edinburgh hotel diety

:: RELATED NEWS ::

MCCCXC
---- Gebeurtenissen:
- Robert III wordt koning van Schotland (tot 1406). ---- Geboren:
- Johannes VIII, Byzantijns keizer
- Jan Van Eyck, Vlaams schilder (waarschijnlijke datum). ---- Overleden: Categorie:14e eeuw

MDCCCXC
----

Gebeurtenissen

Internationaal

- 6 april - Inname van Ségou. Frankrijk verovert het dal van de Niger. Niger
- 1 mei - De eerste viering vindt plaats van het feest van de Arbeid, dat door het internationale Socialistisch Con

DCCCXCI
---- Gebeurtenissen:
- Koning Guido II van Italië weet Paus Stephanus V (VI), ondanks diens achterdocht zo ver te krijgen dat deze hem tot keizer kroont. Hij probeert vanuit zijn hoofdstad Pavia de orde in het land te herstellen.
- Hoewel hij eerder bisschop van Porto was, volgt Paus Formosus 1 mei - Socialistische arbeiders komen in alle Europese steden massaal op straat, om betere arbeidsvoorwaarden en de achturendag te eisen.
- 15 mei - Paus Leo XIII publiceert, vrij onverwacht, de encycliek "

CCCXCII
---- Gebeurtenissen:
- Stilicho krijgt de titels van opperbevelhebber en kanselier in het West-Romeinse Rijk
- Keizer Theodosius I verbiedt ieder vertoon van heidens gedrag in het rijk. ---- Geboren: ---- Overleden:
- Valentinianus II, medekeizer 30 april Guido II van Italië laat zijn zoon Lambert door Paus Formosus tot medekeizer kronen.
- Slag bij de Dijle. De Vikingen die al 13 jaar het land onveilig maken, worden eindelijk verslagen. Een deel van hen probeert naar Engeland terug te keren maar