Home About us Products Services Contact us Bookmark
:: wikimiki.org ::
Novgorod

Novgorod

Novgorod (Н́овгород) on kaupunki Venäjällä, 150 km kaakkoon Pietarista. Vuodesta 1998 sen virallinen nimi on ollut Veliki Novgorod (Suuri Novgorod). Se on Novgorodin alueen pääkaupunki. Väkiluku noin 290 000. Kaupunkia ei tule sekoittaa 1,3 miljoonan asukkaan Nižni Novgorodin (Ala-Novgorod) kaupunkiin 300 km Moskovasta itään.

Historia

Novgorod oli keskiajalla kaupunki ja sen alaisuuteen syntynyt valtio, ensin ruhtinaskunta, sitten vuodesta 1136 kauppatasavalta. Novgorodin kaupunki on arkeologisten tutkimusten perusteella perustettu 900-luvun alussa. Kaupungin edeltäjä oli ilmeisesti ns. Rurikinlinna. Novgorodin perustamisessa viikingeillä oli merkittävä rooli, mutta vähitellen kaupunki slaavilaistui kielellisesti ja kulttuurisesti. Novgorodin skandinaavinen nimi viikinkiajalla oli tiettävästi Holmgård. Keskiaikana Novgorod oli yksi Rutenian mahtavimmista kaupungeista. Kiovan rusien aikana se oli Venäjän toiseksi tärkein keskus Kiovan jälkeen ja kaupan keskus. Mongolien tuhottua Kiovan 1200-luvulla sen tärkeys kasvoi ja siitä tuli mongolivallan itsenäinen ruhtinaskunta. Siitä tuli yksi hansaliiton kaupan keskuksia ja se torjui sekä saksalaisten ritarikuntien että ruotsalaisten hyökkäykset Aleksanteri Nevskin johdolla 12401242. Moskovan ruhtinaskunta oli kuitenkin voimakkaampi ja Iivana II liitti kaupungin Moskovaan 1478. Se pysyi kuitenkin voimakkaana, kunnes Iivana Julma teloitutti sen asukkaita.

Katso myös


- Jakob De la Gardie
- Novgorodin tuohikirjeet
- Novgorodin alue Luokka:Venäjän kaupungit ko:노브고로트 ja:ノヴゴロド

Venäjä

Venäjän federaatio (Россия, Rossija) on pinta-alaltaan maailman suurin valtio, joka ulottuu sekä Euroopan että Aasian alueelle. Venäjän naapurimaita ovat Norja, Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Valko-Venäjä, Ukraina, Georgia, Azerbaidžan, Kazakstan, Kiina, Mongolia, Pohjois-Korea ja Japani (ei maarajaa). Venäjällä on rantaviivaa Pohjoiselle jäämerelle, Tyynellemerelle, Itämerelle, Mustallemerelle ja Kaspianmerelle.

Historia

Pääartikkeli: Venäjän historia Nestorin kronikan mukaan Venäjän perusti Skandinaviasta tullut varjagi, Rurik. Ensimmäinen Venäjä perustettiin Kiovaan ja se oli Ukraina. Toinen Venäjä on Moskovan suuriruhtinaskunnan ympärille mongolimiehityksen aikana muodostunut auktokraattinen valtio. Venäjä on Suomen itänaapuri, mistä johtuen Suomella ja Venäjällä on pitkä yhteinen historia. Suomi oli Venäjän keisarikunnan autonominen osa vuosina 18091917. Keisarikunta lakkasi vuoden 1917 vallankumouksissa eikä väliaikainen hallitus kyennyt säilyttämään kokonaisuutta. Bolšekivit muodostivat Venäjän federaation johdolla Neuvostoliiton 1922, mikä oli alueiltaan pienempi kuin Venäjän keisarikunta. Vuonna 1991, Neuvostoliiton purkautuessa ja korvautuessa entisten neuvostotasavaltojen välisten suhteiden osalta Itsenäisten valtioiden yhteisöllä, Venäjästä tuli jälleen oma valtionsa, Venäjän federaatio.

Politiikka

Pääartikkeli: Venäjän politiikka Venäjän valtiomuoto on federaatio eli liittovaltio. Venäjän valtionpäämies on presidentti, joka valitaan neljäksi vuodeksi kerrallaan. Presidentin toimikausien määrä on rajoitettu kahteen peräkkäiseen kauteen. Presidentti nimittää korkeimmat virkamiehet sekä pääministerin, jonka duuma hyväksyy. Lainsäädäntövalta Venäjällä kuuluu kaksikamariselle parlamentille eli liittokokoukselle. Parlamentin ylähuoneeseen, liittoneuvostoon, valitaan 178 edustajaa, kaksi kultakin 89 alueelta. Alahuone eli duuma koostuu 450 edustajasta. Näistä puolet valitaan yksittäisistä vaalipiireistä suoralla kansanvaalilla ja puolet maanlaajuisilta listoilta suhteellisella vaalilla. Parlamenttiedustajien kaudet ovat neljän vuoden mittaisia.

Ihmisoikeusrikokset

Lukuisat ihmisoikeusjärjestöt ovat syyttäneet Venäjää Tšetšeniassa ja Ingušiassa tehdyistä ihmisoikeurikoksista. Amnestyn mukaan räikeisiin ihmisoikeusrikoksiin kuuluu muun muassa Venäjän viranomaisten harjoittama kidutus, sieppaukset ja salaiset pidätykset. Ihmisiä kerrotaan pidätetyn mielivaltaisesti ja pidetyn eristettyinä, jotta heiltä saataisiin tunnustus rikoksiin, joita he eivät ole tehneet.

Venäjän federaation subjektit

Pääartikkeli: Venäjän osat Venäjän federaation koostuu 88 liittovaltiosubjektista. Niitä pyritään hallinnoimaan seitsemän liittovaltiopiirin (федеральный округ, federal'nyj okrug) ryhmissä. Jako liittovaltiopiireihin ei perustu Venäjän federaation perustuslakiin ja on siksi hallinnon itsensä luoma tapa koordinoida alueita. Liittovaltiopiirit eivät ole Venäjän federaation yhdessä muodostavia osia, liittovaltiosubjekteja. Vastaavanlainen tapa Neuvostoliitossa perustui neuvostotasavaltojen rajat ylittäviin taloussuunnittelualueisiin, mikä ei sekään perustunut perustuslakiin, vaan koordinaation vuoksi kansantalouden keskussuunnittelun kautta omaksuttuun hallintokäytäntöön. Näistä laajin itsehallinto on 21 tasavallalla (республика, respublika), joilla on muun muassa omat perustuslakinsa, minkä tulee olla sopusoinnussa Venäjän federaation perustuslain kanssa. Tasavaltojen lisäksi federaatiossa on 7 aluepiiriä (край, kraj) sekä 48 aluetta (область, oblast'). Eräiden aluepiirien ja alueiden sisällä sijaitsevat vielä 9 autonomista piirikuntaa (автономный округ, avtonomnyj okrug) sekä yksi autonominen alue (автономная область, avtonomnaja oblast'). Kaksi kaupunkia, Pietari ja Moskova, ovat itsessään liittovaltiosubjekteja ilman ympäröiviä oblasteja, Leningradin oblastia tai Moskovan oblastia. Muissa suurissa kaupungeissa oblastiin kuuluu sekä itse kaupunki että sitä ympäröivä seutu.

Maantiede

Pääartikkeli Venäjän maantiede Venäjän korkein kohta on Mt. Elbrus (Gora El-brus) 5 633 m. Venäjän suurimmat, yli miljoonan asukkaan kaupungit asukaslukuineen:
- Moskova (Москва), 10,1 milj.
- Pietari (Санкт-Петербург), 4,6 milj.
- Novosibirsk (Новосибирск), 1,4 milj.
- Nižni Novgorod (Нижний Новгород), 1,3 milj.
- Jekaterinburg (Екатеринбург), 1,3 milj.
- Samara (Самара), 1,2 milj.
- Omsk (Омск), 1,1 milj.
- Kazan (Казань), 1,1 milj.
- Tšeljabinsk (Челябинск), 1,1 milj.
- Rostov-na-Donu (Ростов-на-Дону), 1,1 milj.
- Ufa (Уфа), 1,0 milj.
- Volgograd (Волгоград), 1,0 milj.
- Perm (Пермь), 1,0 milj. Katso myös: Luettelo Venäjän kaupungeista

Venäjän alueet

Tasavallat

Luettelo Venäjän kaupungeista Luettelo Venäjän kaupungeista #Adygeia (Адыгея) #Altai (Алтай) #Baškortostan, Baškiria (Башкортостан) #Burjatia (Бурятия) #Dagestan (Дагестан) #Ingušia (Ингушская) #Kabardi-Balkaria (Кабардино-Балкарская) #Kalmukia (Калмыкия) #Karatšai-Tšerkessia (Карачаево-Черкессия) #Karjala (Карелия) #Komi (Коми) #Mari (Марий-Эл) #Mordva (Мордовия) #Saha (Jakutia) (Саха (Якутия)) #Pohjois-Ossetia (Северная Осетия) #Tatarstan (Tataria) (Татарстан) #Tuva (Тува) #Udmurtia (Удмуртия) #Hakassia (Хакасия) #Tšetšenia (Чечня) #Tšuvassia (Чувашия)

Aluepiirit


- Altai (Алтайский)
- Habarovsk (Хабаровский)
- Krasnodar (Краснодарский)
- Krasnojarsk (Красноярский)
- Perm
- Primorje (Приморский)
- Stavropol (Ставропольский)

Alueet


- Amur
- Arkangeli
- Astrahan
- Belgorod
- Brjansk
- Irkutsk
- Ivanovo
- Jaroslavl
- Kaliningrad
- Kaluga
- Kamtšatka
- Kemerovo
- Kirov
- Kostroma
- Kurgan
- Kursk
- Leningrad

- Lipetsk
- Magadan
- Moskova
- Murmansk
- Nižni Novgorod
- Novgorod
- Novosibirsk
- Omsk
- Orenburg
- Orel
- Penza
- Pihkova (Pskov)
- Rjazan
- Rostov
- Samara
- Sahalin

- Saratov
- Smolensk
- Sverdlovsk
- Tambov
- Tjumen
- Tomsk
- Tšeljabinsk
- Tšita
- Tula
- Tver
- Uljanovsk
- Vladimir
- Volgograd
- Vologda
- Voronež

Liittovaltion kaupungit


- Moskova
- Pietari

Autonominen alue


- Juutalaisten autonominen alue (Еврейская автономная область)

Autonomiset piirikunnat


- Agin-Burjatia (Агин-Бурятия, Агинский-Бурятский автономный округ)
- Evenkia (Эвенкия, Эвенкийский автономный округ)
- Hanti-Mansia (Ханты-Мансия, Ханты-Мансийский автономный округ)
- Jamalin Nenetsia (Ямало-Ненеция, Ямало-Ненецкий автономный округ)
- Korjakia (Корякия, Корякский автономный округ)
- Nenetsia (Ненеция, Ненецкий автономный округ)
- Taimyr (Таймырия (Долгано-Ненеция), Таймырский (Долгано-Ненецкий) автономный округ)
- Tšukotka (Чукотка, Чукотский автономный округ)
- Ust-Ordan Burjatia (Усть-Ордин-Бурятия, Усть-Ордынский Бурятский автономный округ)

Talous

Pääartikkeli Venäjän talous Venäjän bruttokansantuote on ostovoimalla korjattuna maailman 10. suurin, mutta suuren väkiluvun takia se on henkilöä kohden melko alhainen. Bruttokansantuote romahti 45 % Neuvostoliiton romahduksen jälkeen 1991. Vuosina 1999-2002 kasvu on ollut 6 % vuodessa ja sitä on siivittänyt korkea öljyn hinta. Öljyn, kaasun, metallien ja puutavaran vienti tuo 80 % vientituloista. Venäjällä on runsaasti luonnonvaroja, korkeasti koulutettu väestö ja laaja teollisuuspohja. Venäjä on lähes velaton. Maan ulkomaanvelka on vain 28% BKT:sta, kun se vielä 1998 oli 90%. Venäjän tärkeitä viljelyskasveja ovat vehnä, ruis, kaura, peruna ja pellava. Mustanmeren koilispuolella viljellään tupakkaa, viiniä, puuvillaa, teetä ja hedelmiä. Kuivilla alueilla laidunnetaan lampaita, ja pohjoisella tundralla harjoitetaan poronhoitoa. Siperian taigalla metsätalous on tärkeä toimeentulon lähde. Venäjä on merkittävä kalastusvaltio. Tärkeitä kalastussatamia ovat Murmansk, Arkangeli, sekä Kaukoidän satamat Tyynenmeren rannalla.

Väestö

Pääartikkeli: Venäjän väestö Venäjä on valtavan pinta-alansa vuoksi verrattain harvaan asuttu maa, vaikka sen väkiluku on maailman 7. suurin. Väestö on keskittynyt maan länsi- ja lounaisosaan. Yleisesti ottaen 60. leveyspiirin pohjoispuolelle jäävä osa Siperiasta on erittäin harvaan asuttua. Vuonna 2002 toimitetun väestölaskennan mukaan venäjän väestöstä 79,8 % on venäläisiä. Muita kansallisuusryhmiä ovat tataarit (3,8 %), ukrainalaiset (2 %), baškiirit (1,2 %), tšuvassit (1,1%), mordvalaiset, valkovenäläiset. Alle 0,5 % väestönosuuden muodostavia kansallisuuksia ovat lisäksi muun muassa armenialaiset, avaarit, tšetšeenit, saksalaiset, juutalaiset, kazakit, marit ja udmurtit. Venäjän väestöstä 73 % asuu kaupungeissa.

Kulttuuri

Venäjällä sekä muissa entisen Neuvostoliiton maissa on varsin edistynyt kulttuuri Neuvostoliiton romahduksesta ja talouden lama-ajoista huolimatta. Sekä kirjallisuus että teatteri ovat Venäjällä suosittuja kulttuurimuotoja, mutta venäläinen musiikki ei ole merkittävästi menestynyt maan rajojen ulkopuolella hitiksi noussutta tyttöbändi t.A.T.u.:a lukuun ottamatta. Venäjän syrjäisemmillä alueilla kansanmusiikki on yhä voimissaan. Venäläinen kirjallisuus, teatteri, baletti sekä runous on maailmallakin arvostettua. Katso myös venäläinen keittiö.

Merkittävimmät luonnonvarat


- öljy
- maakaasu
- kivihiili
- timantit
- useat mineraalit
- puu

Merkittävimmät vientituotteet


- öljy
- maakaasu
- puutavara
Juhlapäivät
PvmSuomalainen nimiPaikallinen nimiHuomautuksia
1. tammikuuta & 2. tammikuutauusivuosiНовый годvaltiollinen juhlapäivä
7. tammikuutaortodoksinen jouluРождествоvaltiollinen juhlapäivä
23. helmikuutaisänmaan puolustajan päiväДень защитника отечестваvaltiollinen juhlapäivä
8. maaliskuutakansainvälinen naistenpäiväМеждународный женский деньvaltiollinen juhlapäivä
1. & 2. toukokuutakevään ja työn juhlaПраздник весны и трудаvaltiollinen juhlapäivä
9. toukokuutavoitonpäiväДень Победыvaltiollinen juhlapäivä
12. kesäkuutaVenäjän Federaation kansallispäiväДень независимостиvaltiollinen juhlapäivä
4. marraskuutakansallisen yhtenäisyyden päivävaltiollinen juhlapäivä
12. joulukuutaperustuslain päiväДень конституцииvaltiollinen juhlapäivä

Aiheesta muualla


- [http://www.rusembassy.fi/IndexFinl.htm Venäjän federaation suurlähetystö Suomessa]
- [http://www.venajaseura.com/linkit/alaotsikko10.htm Venäjä-aiheita ja -yhteyksiä]
- [http://maps.google.com/maps?ll=64.014496,90.527344&spn=33.827367,123.240234&t=h&hl=en Venäjä Google Mapsissa]
- [http://www.archive.org/details/VenajanHistoria Venäjän Historia 1878-1918] e-kirja Internet Archivessa
-
Luokka:Entiset neuvostotasavallat als:Russland roa-rup:Rusii ms:Russia zh-min-nan:Lō·-se-a ko:러시아 ja:ロシア simple:Russia th:สหพันธรัฐรัสเซีย

1998

Tapahtumia

Tammikuu


- Massiivinen lumimyrsky, jota arveltiin El Niñon aihettamaksi, iski Yhdysvaltain itärannikolle.
- 2. tammikuuta - Venäjällä otettin käyttöön uusi rupla inflaation hillitsemiseksi.
- 6. tammikuuta - Lunar Prospector -luotain laukastiin Kuun kiertoradalle ja se löysi merkkejä vedestä.
- 8. tammikuuta - Kosmologit julkistivat tuloksen, jonka mukaan maailmankaikkeuden laajeneminen kiihtyy.
- 12. tammikuuta - 19 Euroopan maata kielsivät ihmisen kloonauksen.
- 17. tammikuuta - Paula Jones syytti presidentti Bill Clintonia seksuaalisesta ahdistelusta.
- 22. tammikuuta - "Unabomber" Theodore Kaczynski tuomittiin elinkautiseen ilman armahduksen mahdollisuutta.
- 26. tammikuuta - Presidentti Bill Clinton kielsi televisiossa olleensa seksuaalisessa kanssakäymisessä valkoisen talon harjoittelijan Monica Lewinskyn kanssa.
- 26. tammikuuta - PC-valmistaja Compaq osti Digital Equipment Corporationin.
- 28. tammikuuta - Ford Motor Company julkisti ostavansa Volvon 6,45 miljardilla dollarilla.
- 28. tammikuuta - Aseistetut sissit pitivät 400 lasta ja opettajaa panttivankina Manilassa, Filippiineillä.
- 29. tammikuuta - Birminghamissä, Alabamassa räjähti pommi aborttiklinikalla surmaten yhden ihmisen ja haavoittaen useita.

Helmikuu


- Yhdysvaltain senaatti määräsi presidentti Bill Clintonin suorittamaan "tarvittavat toimet" Irakin aseohjelmien pysäyttämiseksi.
- 3. helmikuuta - USA:n ilmavoimien lentäjä aiheutti 20 laskettelijan kuoleman Italiassa katkaistuaan hiihtohissin vaijerin koneellaan.
- 4. helmikuuta - Maanjäristys koillisessa Afganistanissa tappoi 5000 ihmistä.
- 6. helmikuuta - Jordanian Abdullah II:sta tuli maansa hallitsija isänsä Jordanian kuningas Husseinin määräyksestä.
- 20. helmikuuta - Irakin presidentti Saddam Hussein neuvotteli YK:n pääsihteerin Kofi Annanin kanssa, sallien YK:n asetarkastajien paluun Irakiin.
- 23. helmikuuta - Tornadot Floridassa tuhosivat tai vahingoittavat 2600 rakennusta, surmaten 42.
- 23. helmikuuta - Osama bin Laden julisti jihadin juutalaisia ja "ristiretkeläisiä" vastaan.
- 28. helmikuuta - Serbian poliisi alkoi operaation "terroristien" poispyyhkimiseksi Kosovossa.

Maaliskuu


- 2. maaliskuuta - Galileo-luotain havaitsi Jupiterin kuun Europan jääpeitteen alla valtameren.
- 5. maaliskuuta - NASA julkisti Clementine-luotaimen löytäneen Kuusta tarpeeksi vettä ihmisasutuksen tukemiseen ja rakettipolttoaineen valmistamiseen.
- 6. maaliskuuta - Jyväskylän junaturma
- 10. maaliskuuta - Yhdysvaltain joukot Persianlahdella saivat pernarutto-rokotukset.
- 11. maaliskuuta - Tanskan parlamenttivaaleissa pääministeri Poul Nyrup Rasmussen palasi valtaan.
- 23. maaliskuuta - Oscar-palkintojenjakotilaisuudessa elokuva Titanic voitti 11 Oscaria.
- 27. maaliskuuta - Yhdysvalloissa FDA hyväksyi Viagra-lääkkeen miesten impotenssin hoitoon.

Huhtikuu


- huhtikuu - Viulisti Linda Lampenius kohututtuine kuvineen ja haastatteluineen on huhtikuun Playboy -lehdessä
- 5. huhtikuuta - Japanissa Akashi-Kaikyo -silta, joka yhdistää Shikokun ja Honshun saaren, avattiin liikenteelle.
- 6. huhtikuuta - Pakistan testasi keskimatkan ballistista ohjusta, jonka kantomatka ulottuu Intian tärkeimpiin osiin.
- 10. huhtikuuta - Belfatin sopimus solmittiin Yhdistyneen kuningaskunnan, Irlannin ja tärkeimpien Pohjois-Irlannin puolueiden välillä.
- 25. huhtikuuta - Los Frailes -kaivoksen jätevarasto Andalusiassa, Espanjassa sortui, uhaten Doñanan kansallispuiston ekosysteemiä. Jätevesi ohjattiin Guadalquivir-jokeen, jolloin 100 km² maatalousmaata saastui[http://edition.cnn.com/EARTH/9804/25/spain.disaster.reut/].

Toukokuu


- 7. toukokuuta - Apple Computer julkisti iMac-tietokoneen.
- 7. toukokuuta - Mercedes-Benz osti Chryslerin 40 miljardilla dollarilla ja muodosti DaimlerChryslerin historian suurimmassa fuusiossa.
- 11. toukokuuta - Intia suoritti toisen ydinkokeiden sarjan Rajasthanin aavikolla. (Ensimmäiset kokeet tehtiin 1974)
- 13. toukokuuta - Yhdysvallat ja Japani määräsivät talouspakotteita Intialle sen ydinkokeiden vuoksi.
- 18. toukokuuta - Yhdysvaltain oikeusministeriö ja 20 osavaltiota nostivat syytteen Microsoftia vastaan monopoliaseman väärinkäytöstä.
- 21. toukokuuta - Indonesia presidentti kenraali Suharto erosi 32-vuoden virkakauden jälkeen ja asetti virkaan Jusuf Habibien.
- 28. toukokuuta - Pakistan vastasi Intian ydinkokeisiin omalla kuuden ydinräjäytyksen sarjallaan, jolloin myös sille asetettiin pakotteita.
- 30. toukokuuta - Maanjäristys iski pohjoiseen Afganistaniin tappaen 5000.

Kesäkuu


- 3. kesäkuuta - Eschedessa, Saksasa ICE-nuolijunan pyörä hajosi 200 km/h vauhdissa, johtaen radaltasyöksymiseen ja 101 ihmisen kuolemaan.
- 5. heinäkuuta - Japani laukaisi luotaimen Marsiin, liittyen Yhdysvaltain ja Venäjän ohella avaruusmahtien joukkoon.
- 12. kesäkuuta - Mikkelissä riehui Suomen oloissa harvinaisen voimakas trombi.
- 14. kesäkuuta - Iso-Beltin silta avattiin liikenteelle.

Heinäkuu


- 10. heinäkuuta - Skandaali lasten hyväksikäytöstä katolisessa kirkossa: Dallasin dioneesi suostui 23,4 miljoonan dollarin korvauksiin yhdeksälle entiselle alttaripojalle, jotka väittivät joutuneensa seksuaalisen ahdistelun kohteiksi entisen papin, Rudolph Kosin toimesta.
- 17. heinäkuuta - Pietarissa keisari Nikolai II:n jäänteet haudattiin Pietari-Paavalin linnoitukseen 80 vuotta tsaariperheen kuoleman jälkeen.
- 17. heinäkuuta - Merenalaisen määnjäristyksen laukaisema tsunami tuhoasi 10 kylää Papua-Uusi-Guineassa, tappaen ainakin 1500.

Elokuu


- 5. elokuuta - Irak lopetti kaiken yhteistyön YK:n UNSCOM-asetarkastajien kanssa.
- 7. elokuuta - Yhdysvaltain lähetystöissä Dar es Salaamissa, Tansaniassa ja Nairobissa, Keniassa räjähti pommi, 224 kuoli ja 4500 loukkaantui.
- 15. elokuuta - IRA:n siipi räjäytti pommin Omaghissa, Pohjois-Irlannissa, surmaten 29 ja haavoittaen yli 200 &ndash. Tämä oli vakavin pommi-isku koko Pohjois-Irlannin terrorin aikana.
- 17. elokuuta - Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton myönsi nauhoitetussa todistuksessaan harrastaneensa "epäsopivaa fyysista kanssakäymistä" harjoittelija Monica Lewinskyn kanssa. Samana päivänä hän myönsi kansakunnalle johtaneensa ihmisiä harhaan suhteen osalta.
- 20. elokuuta - Kanadan korkein oikeus määräsi, että Quebec ei voi irtautua Kanadasta ilman liittohallituksen lupaa.
- 20. elokuuta - Yhdysvallat laukaisi ohjusiskun Afganistaniin saudimiljonääri Osama bin Ladenin perustamia al-Qaida -leirejä vastaan ja väitettyyn kemiallisten aseiden tehtaaseen Khartoumissa Sudanissa. (al-Shifan lääketehdas tuhoutuu iskussa).

Syyskuu


- 1. syyskuuta - Presidentit Bill Clinton ja Boris Jeltsin aloittivat Venäjän talouskriisiä koskevan huippukokouksen Moskovassa.
- 2. syyskuuta - Swissairin MD-11 putoasi lähellä Peggy's Covea, Nova Scotiassa matkalla New York Citystä Geneveen. Kaikki 229 koneessa ollutta kuolivat.
- 2. syyskuuta - YK:n tuomioistuin tuomitsi Jean-Paul Akayesun, pienen ruandalaisen kaupungin entisen pormestarin syylliseksi kansanmurhaan. Tuomio oli ensimmäinen joka langetettiin sitten vuoden 1948, jolloin kansanmurhat kieltävä laki tuli voimaan.
- 29. syyskuuta - Yhdysvaltain kongressissa säädettiin "Irakin vapautuslaki", joka julistaa Yhdysvaltain haluavan poistaa Saddam Hussein vallasta.

Lokakuu


- 3. lokakuuta - Dingo teki toisen comebackinsa ( 1998-2002 ) esiintymällä tunnetuimmassa kokoonpanossa Helsingin Hartwall-areenalla.
- 7. lokakuuta - Yhdysvaltain kongressi hyväksyi Sonny Bono Copyright Term Extension Actin, joka pidentää tekijänoikeutta 20 vuodella.
- 12. lokakuuta - Yhdysvallat kongressi hyväksyi kiistellyn Digital Millennium Copyright Actin.
- 28. lokakuuta - Air Chinan lentäjä Yuan Bin kaappasi koneensa ja lentää Taiwaniin. Turvallisen laskun jälkeen hänet pidätettiin.
- 29. lokakuuta - Apartheid: Etelä-Afrikan totuuskomissio julkisti raporttinsa, jossa se tuomitsi molemmat osapuolet syylliksi rikoksiin.
- 29. lokakuuta - Matkalla Adanasta Ankaraan kurdimilitantti kaappasi Turkin lentoyhtiön koneen ja määräsi sen lentämään Sveitsiin. Kone laskeutuikin Ankaraan lentäjän huijattua kaappaaja sanoen laskeutuvansa Bulgarian Sofiaan polttoainetäydennystä varten.
- 30. lokakuuta - Hondurasissa pyörremysky "Mitch" tappoi 5500.
- 30. lokakuuta - 63 nuorta menehtyi ja 200 loukkaantui tulipalossa juhlapaikan tulipalossa Göteborgissa.

Marraskuu


- 1. marraskuuta - Euroopan ihmisoikeustuomioistuin perustettiin.
- 13. marraskuuta - Presidentti Clinton määräsi ilmaiskuista Irakin. Irak vetäytyi viime hetkellä ja lupasi ehdottoman yhteistyön asetarkastajien kanssa.
- 18. marraskuuta - UNSCOM-tarkastajat palasivat Irakiin.
- 19. marraskuuta - Yhdysvaltain edustajainhuone aloitti viraltapanokuulemiset presidentti Bill Clintonia vastaan Lewinsky-skandaalin vuoksi.
- 20. marraskuuta - Talibanien oikeus julisti Osama bin Ladenin "synnittömäksi mieheksi" osallisuudesta Yhdysvaltain lähetystöjen pommituksiin elokuussa Keniassa ja Tansaniassa.
- 20. marraskuuta - Kansainvälisen avaruusaseman rakennus alkoi.
- 24. marraskuuta - America Online julkisti ostavansa Netscape Communicationsin osakevaihdolla 4,2 miljardilla dollarilla.
- 30. marraskuuta - Deutsche Bank julkisti 10 miljardin kaupan Bankers Trustista, luoden maailman suurimman rahoituslaitoksen.

Joulukuu


- 1. joulukuuta - Exxon julkisti 73,7 miljardin kaupan Mobilin ostamisesta, joka luo Exxon-Mobilin, maailman suurimman yhtiön.
- 6. joulukuuta - Hugo Chávez Frías valittiin Venezuelan presidentiksi vaaleilla.
- 16. joulukuuta - Presidentti Clinton määräsi Yhdysvaltain ja Britannian ilmaiskuja Irakin. Asetarkastajat vetäytyivät maasta.
- 19. joulukuuta - Irakin varapresidentti Taha Yassin Ramadan julisti Irakin kieltäytyvän yhteistyöstä YK:n kanssa ja asetarkastusten olevan ohi.
- 21. joulukuuta - YK:n turvallisuusneuvoston maat Ranska, Saksa ja Venäjä ehdottivat Irakin talouspakotteiden purkamista. USA sanoo vetoavansa ehdotuksen.
- 26. joulukuuta - Irak ilmoitti tulittavansa USA:n ja Britannian koneita, jos ne tunkeutuvat sen ilmatilaan valvoessaan lentokieltoa.
- 29. joulukuuta - Puna-Khmeerien johtajat pyysivät anteeksi kansanmurhaa Kamputseassa, joka johti yli miljoonan kansalaisen surmaan 1970-luvulla.

Syntyneitä


- 8. elokuuta - Yorkin prinsessa Beatrice

Kuolleita


- 5. tammikuuta - Sonny Bono, laulaja, näyttelijä, edustajainhuoneen jäsen
- 16. tammikuuta - Matti Kuusi, akateemikko
- 17. tammikuuta - Helvi Hämäläinen, kirjailija
- 19. tammikuuta - Carl Perkins, muusikko
- 6. helmikuuta - Falco (Johann Hölzl), laulaja
- 8. helmikuuta - Halldór Laxness, kirjailija
- 15. maaliskuuta - Benjamin Spock, lääkäri, kirjailija, olympiakultamitalisti
- 6. huhtikuuta - Tammy Wynette, country-muusikko
- 15. huhtikuuta - Pol Pot, Kamputsean diktaattori
- 14. toukokuuta - Frank Sinatra, laulaja, näyttelijä
- 15. toukokuuta - Jorma Reini, suomalainen AY-johtaja.
- 21. syyskuuta - Florence Griffith-Joyner, pikajuoksija
- 6. syyskuuta - Akira Kurosawa, ohjaaja

Valtioiden päämiehet


- Kanada
  - Jean Chrétien, pääministeri
- Ranska
  - Jacques Chirac, presidentti
  - Lionel Jospin, pääministeri
- Saksa
  - Roman Herzog, presidentti
  - Helmut Kohl, liittokansleri
  - Gerhard Schröder, kansleri
- Indonesia
  - Suharto, presidentti
  - B. J. Habibie, presidentti
- Kiinan kansantasavalta
  - Jiang Zemin, presidentti
- Irlanti
  - Mary McAleese, presidentti
  - Bertie Ahern, Taoiseach
- Venäjä
  - Boris Jeltsin, presidentti
- Yhdistynyt kuningaskunta
  - Kuningatar Elisabet II
  - Tony Blair, pääministeri
- Yhdysvallat
  - Bill Clinton, presidentti Luokka:1990-luku als:1998 ko:1998년 ja:1998年 simple:1998 th:พ.ศ. 2541

Nižni Novgorod

Nižni Novgorod (Нижний Новгород) on 1,3 miljoonan asukkaan kaupunki Venäjällä. Se sijaitsee Oka- ja Volga-jokien yhtymäkohdassa, runsaat 400 km Moskovasta itään. Nižni Novgorod on Volgan hallintopiirin ja Nižni Novgorodin alueen hallinnollinen keskus. Kaupungin perusti vuonna 1221 ruhtinas Juri Vsevolodovitš puolustamaan Venäjää mordvia, tataareja ja mareja vastaan. Vuosina 19321990 Nižni Novgorodin nimi oli Gorki kaupungissa syntyneen kirjailijan Maksim Gorkin mukaan.
Luokka:Venäjän kaupungit ko:니주니노브고로트 ja:ニジニ・ノヴゴロド

1136

Tapahtumia


-

Syntyneitä


-

Kuolleita


- Hugo Paynsilainen, Temppeliherrain ritarikunnan ensimmäinen suurmestari. ko:1136년

Rutenia

Rutenia on nimi alueille Itä-Euroopassa, joita ovat asuttaneet itäslaavit, ja alueella sijainneille valtioille. Nimi tulee latinan sanasta, joka merkitsi Kiovan rusien asuttamaa valtiota. Maalla ei ollut virallista nimeä, ja sen asukkaat kutsuivat sitä nimellä "Руськая Земля" (Ruskaja Zemlja; Rusien maa). Nämä historialliset maat ovat nykyään osa Ukrainaa, Valko-Venäjää, Venäjää, Slovakiaa ja Puolaa. Nykyisin termin merkitys on muuttunut, ja se tarkoittaa enää Romanian pohjoispuolella sijaitsevaa ennen slovakkien ja ruteenien asuttamaa aluetta, jota nimitetään myös Karpaatti-Ukrainaksi. Ennen tätä alue oli ukrainalaisten asuttama osa entistä Unkaria vuodesta 907, sitten Itävalta-Unkaria. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen osa liitettiin Tšekkoslovakian Slovakiaan, ja liitetty alue muuttui nopeasti slovakinkieliseksi. Ennen toista maailmansotaa alue yritti julistautua itsenäiseksi "Karpaatti-Ukrainana". Luokka:Eurooppa

Kiova

Kiova (Ukrainaksi: Київ) on Ukrainan suurin kaupunki ja pääkaupunki. Kaupungissa on 2,6 miljoonaa asukasta. Ukrainan viranomaiset eivät suosittele käytettäväksi venäjänkielistä nimeä Kiev. Hallinnollisesti kaupunki jakautuu kymmeneen kaupunkipiiriin.

Ilmasto ja ympäristö

Historia

Kiova perustettiin 400-luvulla. 800-luvulla siitä muodostui kauppapaikka viikinkien ja Konstantinopolin välillä. Vuodesta 882 vuoteen 1169 Kiova oli slaavilaista rus-kansaa hallitsevan suuriruhtinaan pääkaupunki. Mongolit valloittivat Kiovan 1240. Myöhemmin Kiova päätyi Liettualle 1363 ja Puolalle 1569, itsenäiselle ukrainalaiselle kasakkavaltiolle 1648 ja Venäjälle (1654-1667). 19. syyskuuta 1941, toisen maailmansodan aikana natsi-Saksa valloitti Kiovan, ottaen motista yli 650 000 Puna-armeijan vankia. Neuvostoarmeija vapautti kaupungin 6. marraskuuta 1943. Vuonna 1991 Kiovasta tuli itsenäisen Ukrainan valtion pääkaupunki. Vuonna 2005 Kiova isännöi Eurovision laulukilpailuja (Ukraina voitti vuoden 2004 viisut laulajatar Ruslanan johdolla).

Nähtävyydet

Ruslana Kiovasta on sanottu, että kesäisin sen läpi voi kävellä poistumatta hetkeksikään sen tuhansien puiden varjosta. Tyypillinen laji on hevoskastanja (Aesculus hippocastanum). hevoskastanja hevoskastanja Luokka:Pääkaupungit Luokka:Ukrainan kaupungit ko:키예프 ja:キエフ

1200-luku

Tärkeitä tapahtumia


- Tšingis-kaani luo mongolien suurvallan.
- Mongolit valloittavat Afganistanin.
- Suomeen syntyy ensimmäinen kaupunki, Turku
- Malin imperiumi perustetaan.
- Neljäs–kahdeksas ristiretki Islamia vastaan.
- Marco Polo matkustaa Kiinaan.
- Norjalaiset luovuttavat Mansaaren Skotlannille.
- Njálsin saaga kirjoitetaan

Merkittäviä henkilöitä


- Tšingis-kaani
- Albertus Magnus, saksalainen filosofi ja teologi
- Franciscus Assisilainen, Fransiskaanien perustaja
- Roger Bacon
- Johannes Bonaventura
- Petrus Peregrinus
- Robert Grosseteste
- Ranskan Ludvig IX, kuningas ja ristiretkeläinen
- Frederick II, Pyhä Rooman keisari
- Dante Alighieri
- Kublai-kaani, Yuan-dynastian perustaja Kiinassa.
- Aleksanteri Nevski, Novgorodin ja Vladimirin suuriruhtinas ko:13세기 ja:13世紀 simple:13th century th:คริสต์ศตวรรษที่ 13

Aleksanteri Nevski

Pyhä Aleksanteri Nevski (Александр Ярославич Невский, 12181263, eli Aleksanteri Nevalainen), venäläinen kansallissankari ja pyhä, Novgorodin ruhtinas, myöhemmin Vladimirin suuriruhtinas. Aleksanteri voitti 1240 ruotsalais-suomalaisen ristiretkeläisjoukon Nevajoella, josta sai kunnianimekseen "Nevski" (Nevalainen), ja 1242 kalparitarit Peipsenjärven jäällä. Aleksanteri Nevskin pyhäinjäännökset sijaitsivat Pietarissa, Aleksanteri Nevskin lavrassa. Luokka:Kansallissankarit Luokka:Pyhät Luokka:Venäjän hallitsijat ja:アレクサンドル・ネフスキー

1240

Tapahtumia


-

Syntyneitä


-

Kuolleita


- Luokka:1200-luku ko:1240년

1242

Tapahtumia


-

Syntyneitä


-

Kuolleita


- Luokka:1200-luku ko:1242년

Iivana II

Iivana II (30. maaliskuuta 132613. marraskuuta 1359, venäjäksi Иван II Иванович Красный) oli Iivana Kalitan toinen poika, joka seurasi veljeään Semjonia Moskovan ja Vladimirin suuriruhtinaana vuosina 13531359. Ennen tätä hän hallitsi Ruzaa ja Zvenigorodia. Iivana II leikitteli hylkäävänsä uskollisuuden mongolihallitsijoilla ja liittoutuvansa Liettuan kanssa. Pian hän kuitenkin vannoi uskollisuutta Ordalle. Aikalaiset pitivät Iivanaa heikkona hallitsijana, joka ei kyennyt vastaamaan kun Liettuan Olgerdas (1341–1377) valloitti hänen appensa pääkaupungin Brjanskin ja lopulta Venäjän Dnepriä myöten, Kiovan ja teki maastaan suurvallan, joka ulottui Itämereltä Mustallemerelle. Luokka:Venäjän hallitsijat

1478

Tapahtumia


- Novgorod liitetään Moskovaan

Syntyneitä


- 7. helmikuuta - Sir Thomas More, humanisti, "Utopian" kirjoittaja

Kuolleita


- Luokka:1400-luku ko:1478년

Iivana Julma

Iivana IV 25. elokuuta 153018. maaliskuuta 1584 oli Venäjän ensimmäinen tsaari (keisari). Hänet tunnetaan myös nimellä Iivana Julma (Ivan Grozni). Venäjän traditiossa Iivana Vasilinpoikana, isänsä ja edeltäjänsä Vasili III:n mukaan. tsaari Iivana nousi valtaistuimelle kolmivuotiaana 1533 ja kruunattiin tsaariksi 16-vuotiaana 16. tammikuuta 1547. Hänen hallituskautensa alkuvuosina hän teki monia uudistuksia, uudisti lainsäädännön, perusti vakituisen armeijan, loi maapäivät (Zemski sobor), uudisti paikallishallintoa ja alisti kirkon valtiolle. Hänen hallituskautenaan Venäjälle perustettiin ensimmäinen kirjapaino 1565. Kirjanpainajat joutuivat tosin pakemaan Liettuan suuriruhtinaskuntaan kirjankopioijien painostuksesta. Vuonna 1580 painettiin ensimmäinen koko Raamattu slaaviksi. Iivana avasi uusia kauppareittejä, Vienanmeren Arkangelin englantilaisille kauppiailla ja liitti Venäjään Kazanin (1552) ja Astrakhanin (1556) mongolivaltakunnat, jolloin Volga avautui kaupalle. Tataariväestö tapettiin tai pakkokäännytettiin ja moskeijat poltettiin. Laajentuminen itään onnistui ilman suurempaa vastarintaa, Stroganovin kauppiassuku oli rakentanut kauppalinnoituksia Ob-joen varrelle ja he palkkasivat kasakkapäällikkö Jermak Timofejevitšin avukseen. Hän voitti Siperian mongolikaanin Kuchumin ja valloitti tämän pääkaupungin Kashlikin. Pyhän Basiliuksen (Vasili Autuaan) kirkko eli Pokrovan katedraali rakennettiin Moskovan Kremliin 1555. Iivanan kerrotaan olleen niin ihantunut kirkon kauneuteen, että hän sokaisi arkkitehdit, jotta he eivät pystyisi rakentamaan mitään upeampaa. Vuonna 1565 perustettiin "Opritšnina", suoraan tsaarin alaisuudessa oleva valtakunnan alue, jota hallitsivat suoraan tsaarin alaisuudessa olleet virkamiehet, opritšnikit, jotka pitivät ylimystön ja talonpojat kurissa väkivalloin. Hallintojärjestelmä luotiin vastaneeksi ylimystölle, joka vastusti tsaarin itsevaltaista hallintotapaa. Opritšnikit teloittivat ja takavarikoivat omaisuuksia mielivaltaisesti, tuhansia tapettiin ja järjestelmä peruutettiin viimein 1572. Terrori oli kuitenkin autioittanut alueet joilla se oli voimassa väestön paetessa tsaarin hirmuvaltaa. Vastineeksi säädettiin ensimmäiset lait, jotka rajoittivat talonpoikien muuttovapautta, joka johti sittemmin maaorjuuteen. Surmattuaan suuren määrän ylimystöä ja piispan Iivana nimitti Simemon Bekbulatovitšin koko Venäjän suuriruhtinaaksi vuosiksi 15741576 ja lähti Moskovasta. Iivanan hallinnon jälkipuolisko oli vähemmän menestykäs. Länsilaajeneminen pysähtyi Liivinmaan sotiin Ruotsia, Puola-Liettuaa ja Saksalaista ritarikuntaa vastaan. 22-vuotinen sota raunioitti talouden ja armeijan, ja pieniä alueita länsirajan läheisyydestä jouduttiin luovuttamaan. Iivanan paras ystävä ja neuvonantaja, ruhtinas Andrei Kurbski loikkasi puolalaisten puolelle ja hänen vaimonsa kuoli, mahdollisesti ylimystön murhaamana. Iivanasta tuli epätasapainoinen ja väkivaltainen. Sotaväenotot Liivinmaan sotaa varten johtivat väestökatoon ja nälänhätään. Venäjän ennen rikkaimmasta alueesta tuli köyhin. Erimielisyydestä Novgorodin kanssa hän määräsi kaupungin asukkaat tapettaviksi. 1500 ylimystä ja lukuisa, erikseen laskematon joukko vähäisempää väkeä surmattiin. 1581 Iivanan väitetään raivoissaan surmanneen oman poikansa Ivanin. Iivanan kuoleman jälkeen valtakunta jäi hänen mielisairaalle pojalleen Fjodor I:lle (15841598). Käytännön asiat jäivät langolle, Boris Godunoville. Fjodor I kuoltua ilman perillistä Rurikin hallitsijasuku, joka oli hallinnut Novgorodissa ja Moskovassa vuodesta 862 sammui. Fjodorin vaimo Irina meni luostariin ja Boris Godunov kruunattiin tsaariksi. Hänen aikanaan Moskovaan perustettiin patriarkan istuin ja Ruotsi ja Puola karkoittivat venäläiset Baltiasta (Täyssinän rauha 1595). Vuosina 16011603 koettiin suuri nälänhätä. Godonov kuoli 1605 ja hänen valtaistuimelle noussut poikansa, Fjodor II surmattiin ja Puolan tukemana kruununtavoittelija, joka väitti olevansa Iivanan (vuonna 1591 kuollut) poika Dimitri, kruunattiin tsaariksi. Väkijoukko murhasi vale-Dimitrin pian ja Venäjällä alkoi sisällissota, sekasorron aika (Smutnoje Vremja), jolloin Puolan joukot miehittivät Moskovan. Katso myös: Venäjän hallitsijat Luokka:Venäjän hallitsijat ja:イヴァン4世

Jakob De la Gardie

Kuva:Jacob3.jpg
Jakob de la Gardie
Jakob De la Gardie (s. 30. kesäkuuta 1583 Tallinnassa, k. 12. elokuuta 1652 Tukholmassa) oli kreivi, sotapäällikkö, valtiomies ja marsalkka. Naimisissa Ebba Brahen kanssa. Hän oli Pontus I De la Gardien ja Sofia von Gyllenhielmin poika ja Axel Julius De la Gardien ja Magnus Gabriel De la Gardien isä. Otti osaa 1600-luvun Venäjän vastaisiin sotiin ja miehitti Novgorodia ja Moskovan. Oli 16191630 Baltiassa kuvernöörinä. Jakob De la Gardieta kutsuttiin Suomessa nimellä Laiska-Jaakko, koska tämän johtamat joukot miehittivät Novgorodia kuusi vuotta. Koti-ikävää poteneet joukot tapailivat: "Lähti suvi, lähti talvi, vaan ei lähde Laiska-Jaakko." Jakob De la Gardie on haudattu Veckholmin kirkkoon Ruotsissa. De la Gardie, Jakob De la Gardie, Jakob

Novgorodin alue

Novgorodin alue (venäjäksi Novgorodskaja oblast) on hallinnollinen alue Luoteis-Venäjällä Itä-Euroopassa. Se rajoittuu pohjoisessa Leningradin alueeseen, koillisessa Vologdan alueeseen, kaakossa ja etelässä Tverin alueeseen sekä lännessä Pihkovan alueeseen. Alueen pinta-ala on 55 300 km².

Maantiede

Novgorodin alue sijaitsee Itä-Euroopan tasangon luoteisosassa. Alueen suurin järvi on Ilmajärvi ja merkittävimmät joet Olhava, Msta (Musta), Lovat ja Šelon.

Väestö

Novgorodin alueen asukasluku on 734 000 (1999) ja väentiheys 13,3 as./km². Väestöstä asuu kaupungeissa 71 %. Suurimmat kaupungit ovat Novgorod (230 600 as.), Staraja Russa ja Borovitši.

Hallinto

Novgorodin alue on yksi Venäjän federaation alueista (subjekti) ja sen pääkaupunki on Novgorod. Alue on jaettu hallinnollisesti 21 piiriin ja 10 kaupunkialueeseen. Aluehallinnon johdossa ovat aluehallinnon päämies ja alueduuma.

Piirit


- Batetski (Батецкий)
- Borovitski (Боровичский)
- Tsudovski (Чудовский)
- Demjanski (Демянский)
- Holmski (Холмский)
- Hvojninski (Хвойнинский)
- Krestetski (Крестецкий)
- Ljubytinski (Любытинский)
- Malovisherski (Маловишерский)
- Marjovski (Марёвский)
- Mošenskoi (Мошенской)
- Novgorod (Новгородский)
- Okulovski (Окуловский)
- Parfinski (Парфинский)
- Pestovski (Пестовский)
- Poddorski (Поддорский)
- Šimski (Шимский)
- Soletski (Солецкий)
- Starorusski (Старорусский)
- Valdai (Валдайский)
- Volotovski (Волотовский)

Talous

Alueen merkittävimmät teollisuudenalat ovat koneenrakennus, radioelektroniikka-, kemian-, puunjalostus-, lasi-, posliini-, elintarvike- ja kevytteollisuus. Maatalous on keskittynyt pellavan viljelyyn ja karjankasvatukseen. Alueen halki kulkevat Pietari-Moskova rauta- ja maantiet.

Historia

Varjagit perustivat Novgorodin kaupungin 800-luvulla. Novgorodin alue joutui 900-luvulla Kiovan valtaan. Novgorod itsenäistyi Kiovasta 1136 ja muodosti ympäristöineen tämän jälkeen tasavaltamaisen valtion, joka rikastui kaupankäynnillä. Novgorodin valtio laajeni sittemmin pohjoiseen ja koilliseen. Pihkova ympäristöineen erosi Novgorodista 1348 ja muodosti oman valtion. Novgorodin valtio liitettiin Venäjään 1478. Toisessa maailmansodassa Novgordin alue oli Saksan hallussa 1941-43. Luokka:Venäjän alueet ja:ノヴゴロド州 ko:노브고로트 주

Rupert Lowe

Rupert Lowe is the current Chairman of Southampton F.C., a UK football club. To many southampton residents Rupert is their saviour, having single handedly built a brand new 32,500 seater stadium to replace the delapidated "Dell" stadium that was their home for over a century. He is also responsible for installing the manager (Gordon Strachan) that brought the club their most successful season for 27 years in 2002-2003, when Rupert's team reached the FA cup final and finished 8th in the premiership. Lowe is an unusual chairman for a football club to have, as he had no previous knowledge of football, in fact he plays hockey in his spare time, and had practically no links with the city of Southampton. But in the mid-1990s, the Saints board were looking to float the club on the Stock Market, a long and costly procedure. So instead they attempted a 'reverse takeover', they needed to find a company that had already floated and take it over while effectively being taken over themselves. Lowe's Secure Retirements, old peoples homes, was a perfect prospect and he became chairman. This complicated and at times farcical state of affairs left the fans, the media and even the club staff completely bemused as to who was in charge. Many fans were furious when it was revealed in the media that the outgoing board had issued old stock to themselves before the takeover and the departing Chairman, Guy Askham was reported to have made millions in one day. Fans groups were initially undecided about Lowe, he brought with him vast business expertise, a vital trait for any chairman of a football club but he also knew hardly anything about the game, a severe setback for a man in charge of arguably the biggest football club in Hampshire. Graeme Souness, Manager and Lawrie McMenemy, Director of Football left the club citing 'difficulties' with the new owners, it came as a huge shock to many fans and to the local press who regarded McMenemy as 'Mr. Southampton'. However, since then Lowe has done much to improve his image in the eyes of Saints fans and the media with the move to St. Mary's going well and the successful policy of selling players to clubs for over-the-top prices. Dean Richards for £8 million and Kevin Davies for £7 million are good examples, especially considering Davies was bought back by Southampton shortly afterward for a much smaller fee, and they also gained James Beattie from this transaction, who enjoyed great form at Southampton, and later joined Everton for £6 million). For this, Lowe's financial astuteness is not to be underestimated to the on going success of Southampton F.C. Lowe stood for election as the Referendum Party candidate for Cotswold to Parliament in the UK General Election, 1997. On 23 August 2004, manager Paul Sturrock parted company with the club by 'mutual consent' after a supposedly poor run of form (6 wins in 13 games). Steve Wigley was made manager of the club, however he could not pull them out of the hole, and he parted company in November of the same year. He was replaced, to much furore, by former Portsmouth manager Harry Redknapp, but despite some success, he could not stop the Saints from being relegated to the Championship in 2005. Since the relegation, a small minority of Southampton supporters have been calling for Rupert Lowe's head, while most remain faithful to both Rupert and their club. Lowe, Rupert

BIELIZNA online casinos kaway miadyca Architekci wntrz










































:: RELATED NEWS ::
Suur Karujärv
Suur Karujärv on järv Põhja-Ameerikas.
- Pindala 31 153 km²
- Maht 2240 km³
- Suurim sügavus 446 m
- Keskmine sügavus 72 m
- Kõrgus merepinnast 186 m
- Valgla pindala 114 717 km²
- Soolsus 0‰
- Kaldajoone pikkus 2719 km Suur Karujärv on pindala poolest esimene Kanadas, kolmas Põhja-Ameerikas ning kaheksas maailmas Välja voolab
Sahhalin
Sahhalin (vene keeles Сахалин, jaapani keeles 樺太 (Karafuto), サガレン (Sagaren)) on saar Vaikses ookeanis. Eraldatud lääne pool asuvast Euraasia mandrist Tatari väinaga (viimase ki

Oikumeenia
Oikumeenia tähendab kristliku maailma koostööd. Oikumeenia alus on teoreetiline Kristuse kirik, millesse kuuluvad kõik ristitud. Kirik on aja jooksul lagunenud rooma-katoliku, õigeusu ja protestantlikeks kogudusteks. Peale selle on hulk sekte, kes ei tunnist
Budism
Budism (buddhism, budhism) on Siddhartha Gautama õpetustel põhinev religioon ja filosoofia, üks maailmareligioonidest.

Rajaja

Tekkis 6. sajandil eKr Kirde-Indias vastukaaluks hinduismi polüteistlikule ohverdamisreligioonile. Rajaja: ajalooline isik, kuningapoeg Siddh
Polüteism
Polüteism ( < kreeka keeles poly palju + theos jumal) on paljusid jumalaid tunnistav immanentne usundivorm (religioonivorm). Polüteismi puhul on erinevatel jumalatel erinevad funktsioonid ja atribuudid. Konkreetsetel kommunikatsioonijuhtudel (jumalateenistus, palve) pöördutakse tihti just sel
Palve
Palve (palvetus, palumine) on sõnaline pöördumine kõrgema(te) vaimse(te) jõu(dude) poole, üks religioosse käitumise vorme. Olenevalt usundist võivad palve vormid ja sellega kaasnevad kombed olla mitmesugused. Erinevalt meditatsioonist on palve üldiselt suunatud konkreetse vaimse jõu kandja (Jumala, pühaku, tootemi, loodusliku objekti vms) poole. Ehkki palve
All Rights Reserved 2005 wikimiki.org