:: wikimiki.org ::
| Nuorsuomalaiset |
NuorsuomalaisetNuorsuomalaiset r.p. (Nusut, Nusu-puolue) oli eduskuntapuolue 1995-99. Kansanedustajat olivat PhD Risto E J Penttilä ja valt.tri Jukka Tarkka.
Puolue oli aatteellisesti hieman epämääräinen, mutta se luetaan lähinnä liberaalien puolueiden joukkoon.
Poliittisena ensijulkaisuna toimi vuonna 1994 julkaistu Ultimatum Isänmaalle.
Puolue profiloitui etenkin oikeistolaisilla talouspoliittisilla linjauksilla sekä kahden tohtorinsa ulkopoliittisella innostuksella, joka ei kuitenkaan tuntunut kovin uskottavalta kahden kansanedustajan pienpuolueen esittämänä. Sen sijaan puolueen liberaalit ja nuoret olivat aika tyytymättömiä puolueen kahden kansanedustajan joihinkin epäliberaaleihin näkemyksiin, kuten asevelvollisuuden kannattamiseen ja henkilökohtaisten vapauksien rajoittamiseen päihdeasioissa.
1990-luvun alun lama ja sosiaalivaltion purkamistarpeet oli kasvualusta Nuorsuomalaisiksi kulminoituneelle poliittiselle liikehdinnälle. Oikeistolainen talouspoliittinen linja ja Suomen historian suurin vaalibudjetti per valittu kansanedustaja (n. 2 000 000 markkaa per edustaja) toi siinä vaiheessa sen verran kannatusta, että valituksi tuli kaksi kansanedustajaa, mutta vaikutus ei kestänyt enää 1999 vaaleihin saakka riittävän suurena.
Sosialidemokraattisen puolueen uusmaalainen kansanedustaja Risto Kuisma, teki lyhyen visiitin Nuorsuomalaistenkin eduskuntaryhmän jäseneksi. Kuisman mukaan päästäminen katsottiin liberaaleissa piireissä opportunismin huipentumaksi, eikä Kuisma itsekään viihtynyt pitkään luonteelleen ja ajatusmaailmalleen vieraassa poliittisessa ryhmässä.
Vuonna 1998 Nuorsuomalaiset käynnistivät puoluefuusiokeskustelut Liberaalisen Kansanpuolueen kanssa.
Maaliskuun 1999 eduskuntavaaleissa Nuorsuomalaiset jäivät ilman paikkoja. Puoluejohdon ajamana puolueen enemmistö päätti että puolue lopettaa poliittisen toiminnan ja hakee poistamista puoluerekisteristä.
Nuorsuomalaiset ry on nykyään jäljelle jääneiden jäsentensä perinneyhdistys.
Nuorsuomalaiset ry:n perustivat itse asiassa aikanaan syksyllä 1965 eräät Vapaamielisten Liiton puoluekanslian toimihenkilöt. Vuonna 1994 näistä jäljelläolevat valitsivat yhdistyksen puheenjohtajaksi Risto E J Penttilän, jonka johdolla yhdistys hakeutui puoluerekisteriin ja osallistui maaliskuun 1995 eduskuntavaaleihin.
1990-luvun politiikan Nuorsuomalaisia ei tule sekoittaa autonomian aikana toimineeseen Nuorsuomalaisiin eikä myöskään 1950-luvulla perustettuihin Nuoret Suomalaiset -nuorisojärjestöihin.
Luokka:Suomalaiset puolueet
PuoluePoliittinen puolue on järjestö tai järjestökokonaisuus, jonka pääasiallisena toiminta-ajatuksena on yhteiskunnan kehittäminen jäsenten haluamaan suuntaan, joka yleensä on suunnilleen yhteinen ja samansuuntainen. Useimmat puolueet toimivat demokraattisten pelisääntöjen mukaan, eli pyrkivät vaikuttamaan yhteiskunnan kehitykseen vaaleissa valittujen edustajien kautta, ja noudattavat sisäisessä päätöksenteossaan puolueen jäsenten kesken jäsendemokratiaa.
Suomessa puoluerekisteriin merkittävällä puolueella tulee olla yleisohjelma, jossa on esitettynä puolueen keskeiset periaatteet ja tavoitteet, joilla se haluaa vaikuttaa yhteiskuntaan ja poliittiseen päätöksentekoon. Puoluerekisterijärjestelmä tuli voimaan 10. tammikuuta 1969, jolloin hyväksyttiin puoluelaki.
Osa puolueista on luonteeltaan kansainvälisiä, samantapaisia päämääriä ajavia puolueita on siis useissa maissa. Esimerkkeinä voitaneen mainita liberaaliset puolueet, konservatiiviset puolueet, sosialistiset puolueet, työväenpuolueet, ympäristöpuolueet, kommunistiset puolueet, uskonnolliset puolueet ja nationalistiset puolueet.
Suomalaisessa puoluejärjestörakenteessa jäsenet kuuluvat puolueeseensa yleensä puolueosaston kautta. Puoluekokous on puolueen ylin päättävä elin. Puolueen henkilöjäsenten päätäntävaltaa puoluekokouksissa käyttää puolueosastossa kollektiivisesti valittu puoluekokousedustaja, siis puolueen asioista päätetään edustuksellisesti ja välillisesti, ei suoraan eikä yksilöllisesti. Suomessa on kuitenkin muutama puolue, joissa on käytössä suora henkilöjäsenyys.
Joissakin maissa on voimassa yksipuoluejärjestelmä, eli yksi puolue käyttää valtaa (esim. Kiina ja Pohjois-Korea). Monissa yksipuoluemaissa kilpailevien puolueiden perustaminen on kielletty tai valtapuolueen kontrolloivat viranomaiset rajoittavat niiden toimintaa. Joissakin maissa puolueet on kokonaan kielletty.
Katso myös
- Luettelo Suomen puolueista
Luokka:Politiikka
Luokka:Puolueet
ko:정당
ja:政党
simple:Political party
Jukka TarkkaJukka Tarkka (s. 7. syyskuuta 1942 Tampereella), valt. tri., entinen kansanedustaja (Nuorsuomalaiset)
Jukka Tarkka kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1961 Kallion yhteiskoulusta. Tohtoriksi hän väitteli vuonna 1977 aiheenaan Suomen sotasyyllisyysoikeudenkäynti.
Tarkka toimi Elinkeinoelämän valtuuskunnan, EVA:n, johtajana vuosina 1980-1984, Kustannusosakeyhtiö Otavan kirjallisena johtajana 1985-1988 ja Yhtyneet Kuvalehdet oy:n varatoimitusjohtajana vuosina 1988-1995. Näiden lisäksi hän on toiminut mm. tiedottamistehtävissä eri yhtiöissä.
Tarkka valittiin eduskuntaan vuoden 1995 vaaleissa Nuorsuomalaisten listoilta. Hän oli Risto E.J. Penttilän ohella toinen puolueen kahdesta kansanedustajasta. Puolue ei selvinnyt enää vuoden 1999 eduskuntavaalien yli. Kansanedustajana hän keskittyi erityisesti EU-asioihin ja yrittäjyyden edistämiseen.
Tarkka toimii nykyään vapaana kolumnistina ja kommentaattorina. Hän on julkaissut tähän mennessä 16 kirjaa. Tarkka on esittänyt monia painokkaita puheenvuoroja kannattamastaan Suomen NATO-jäsenyydestä.
Jukka Tarkka on kirjallisuuskriitikko Pekka Tarkan veli.
Tarkka, Jukka
SosiaalivaltioSosiaalivaltio on neutraalihko synonyymi tai lähikäsite käsitteille hyvinvointiyhteiskunta, hyvinvointivaltio. Hyvinvointiin viittavat käsitteet ovat yleisiä julkisessa keskustelussa, mutta joskus viitataan käsitteenä vähemmän historiallisesti värittyneeseen sosiaalivaltioon. Keskeinen sisältö molemmissa käsitteissä katsotaan yleensä yhteneväksi.
Silloin tällöin puhutaan myös holhousvaltiosta - usein negatiiviseen sävyyn esim. vapaan markkinatalouden puolustajien taholta.
Luokka:Politiikka
Luokka:Hyvinvointivaltio
Suomen sosialidemokraattinen puolue
:SDP-lyhenteen muut merkitykset ovat sivulla SDP (täsmennyssivu)
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue (SDP) on yksi Suomen suurimmista puolueista. Suomessa vallitsevassa vasemmisto-oikeisto jaottelussa se nähdään vasemmistolaiseksi, sosialismia edustavaksi puolueeksi. Se nähdään maltillisemmaksi kuin Vasemmistoliitto ja Suomen kommunistiset puolueet. SDP on kiinteässä yhteistyössä Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön kanssa.
Huomaa, että vaikka sanalla "sosiaali" on suomen kielessä kaksi "a"-kirjainta, tämän puolueen nimi kirjoitetaan yhdellä "a"-kirjaimella historiallisista syistä, vaikka sosialidemokratiaan viitataan ajoittain tiedotusvälineissä sosiaalidemokratiana. Puolueen virallinen nimi (kuten rekisteröity Suomen puoluerekisteriin) on Suomen Sosialidemokraattinen Puolue / Finlands Socialdemokratiska Parti r.p.
Historiaa
Puolue perustettiin 1899, jolloin sen nimi oli Suomen Työväenpuolue. Suomen Sosialidemokraattiseksi Puolueeksi nimi muutettiin Forssassa 1903 pidetyssä puoluekokouksessa. Samalla hyväksyttiin myös Saksan sosiaalidemokraattisen puolueen mallin mukainen marxilainen ohjelma.
Venäjän vuoden 1905 vallankumous seurannaisilmiöineen (mm. Suurlakko) toi Suomeen yksikamarisen 200-paikkaisen eduskunnan ja yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden, joka oli SDP:n ohjelman vaatimuslistalla. SDP nousi välittömästi suureksi puolueeksi, ja vuoden 1916 vaaleissa se sai enemmistön, 103 paikkaa. Tämän seurauksena Suomeen nimitettiin maailman ensimmäinen sosialistienemmistöinen senaatti (puolet ministereistä tosin oli porvareita), puheenjohtajanaan Oskari Tokoi. Tämä SDP:n hallitsema eduskunta laati valtalain, maaliskuun vallankumouksen jälkeen kesällä 1917, jossa eduskunta julistettiin korkeimman vallan haltijaksi. Tämän seurauksena Venäjän väliaikainen hallitus hajoitti eduskunnan ja kesän 1917 SDP:n enemmistö muuttui lievän vaalitappion jälkeen vähemmistöksi. Seuraava senaatti oli täysporvarillinen. Eduskunta jätti siitä lähtien SDP:n yritykset parlamentaariseen vaikuttamiseen huomiotta ja yhteiskunnallinen jännitys kiristyi syksyn aikana johtaen tammikuussa 1918 avoimeen luokkasotaan (kuten asia punaisella puolella tuolloin ymmärrettiin).
Suomen sisällissodassa punaisen puolen hallitukseen, Kansanvaltuuskunnan, kuului sosialidemokraattien jäseniä ja suuri osa puolueen jäsenistä toimi punaisten puolella. Monet jäsenistä ja johtohenkilöistä kuitenkin jättäytyivät sivuun punaisten tominnasta. Sisällissodan alettua puolueorganisaation toiminta käytännössä lakkasi. Sisällissodan päättyessä monet puolueen johtajista ja aktiiveista pakenivat Venäjälle. Tuhansia puolueen jäseniä ja kannattajia kuoli myös taisteluissa, teloituksissa ja vankileireillä. Syksyllä 1918 punaisten toiminnasta sivussa olleet puoluejohdon jäsenet käynnistivät kuitenkin SDP:n toiminnan uudelleen Väinö Tannerin johdolla. Jo seuraavissa vaaleissa (1919) kannatus osoittautui suunnilleen aiemman kaltaiseksi.
Venäjälle paenneet entiset SDP:n aktiivit perustivat elokuussa 1918 Moskovassa Suomen kommunistisen puolueen, joka otti lähtökohdakseen Venäjän bolshevikkien mallin mukaisen vallankumousohjelman. SKP joutui kuitenkin toimimaan Suomessa maanalaisena. Vasta myöhemmin 1920-luvulla kommunistien peitepuolue Suomen Sosialistinen Työväenpuolue Suomessa sai vaaleissa osan SDP:n eduskuntapaikoista. 1930-luvulla valtiovallan estäessä tehokkaasti kommunistien ja vasemmistososialistien yritykset osallistua vaaleihin, SDP:n kannatus ja paikkamäärä eduskunnassa nousi jälleen selkeästi.
Sekä talvisota että jatkosota aiheuttivat SDP:n sisällä ristiriitoja, kun osa puolueen kansanedustajistakin asettui kritisoimaan Suomen ulkopolitikkaa. Sodan jälkeen 1944 osa SDP:n vasemman siiven toimijoista (muun muassa niin sanotut "kuutoset") erkani ja liittyi SKDL:n riveihin.
SDP:n ja kansandemokraattien suuri vedenjakaja toisen maailmansodan aikana ja jälkeen useita vuosikymmeniä oli itsenäisyystahto, sen sijaan maansisäinen sosialisointitahto yhdisti. SDP liittoutui kuitenkin ennemmin konservatiivisen oikeiston (Kansallinen Kokoomus) kanssa, esimerkiksi Urho Kekkosta vastaan, kuin sosialististen aateveljiensä Kommunistien kanssa.
SDP:n sisäiset ristiriidat kuitenkin jatkuivat. 1950-luvun lopulla niin sanotut skogilaiset (sittemmin jyrkentymisen jälkeen niin sanotut simoslaiset) irtaantuivat SDP:stä ja perustivat TPSL:n. Pääosa TPSL:stä yhdistyi takaisin SDP:hen 1970-luvun alussa.
1960-luvun alun alamaissa eletyn kauden jälkeen SDP saavutti 1966 huomattavan vaalivoiton, josta alkaen se on ollut Suomen kahden suurimman puolueen joukossa (yleensä suurin) sekä hallituspolitiikan kulmakiviä. Sitä on ryhdytty kutsumaan valtionhoitajapuolueeksi.
SDP nykyään
SDP:n kannattajia asuu tilastollisesti paljon suurimmissa kaupungeista.
Vuoden 2006 presidentinvaaleissa puolueen presidenttiehdokas on Tarja Halonen.
Kritiikkiä SDP:tä kohtaan
2000-vuosikymmenelle tultaessa SDP:stä on demografisista syistä muodostunut lähinnä nk. suurten ikäluokkien puolue, jonka takia joidenkin arvioiden mukaan sosialismi on joutunut syrjään puolueen käytännön politiikasta keskituloisten edunvalvonnan tieltä. SDP:n kannattajakunnasta valtaosa on keski-ikäisiä tai iäkkäitä, jotka ovat usein keränneet kohtuullisen henkilökohtaisen varallisuuden (asuntoineen ja kesämökkeineen). Näiden kriitikoiden mukaan olisi SDP:ltä poliittinen itsemurha ajaa yksityisen omistusoikeuden heikentämistä tai verotuksen merkittävää kiristämistä, missä SDP:läisillä ei ole yhtenäistä kantaa. Puheenjohtaja Paavo Lipposen johtaman SDP:n politiikkaa jotkut äärivasemmistolaiset ovatkin kutsuneet jopa Kokoomusta oikeistolaisemmaksi.
Vuoden 1972 Zavidovo-vuodon yhteydessä usea SDP:n ministeri tai virkamies todettiin syylliseksi tekoon. Vuonna 1973 joukko vasemman siiven demareita allekirjoitti muun vasemmiston kanssa vetoomuksen EEC-kauppasopimusta vastaan. Molemmissa tapauksissa siihen osallistuneiden tavoite oli EEC-kauppasopimusneuvottelujen keskeytyminen.
SDP:n saamat paikat eduskuntavaaleissa (1945-2003)
Merkittäviä sosialidemokraattisia poliitikkoja
Presidenttejä
- Martti Ahtisaari
- Tarja Halonen
- Mauno Koivisto
Pääministereitä
- Karl-August Fagerholm
- Paavo Lipponen
- Rafael Paasio
- Kalevi Sorsa
- Väinö Tanner
- Mauno Koivisto
Ministereitä
- Antti Kalliomäki
- Erkki Liikanen
- Erkki Tuomioja
Kansanedustajia
- Eero Heinäluoma
Puolueen puheenjohtajat
- N. R. af Ursin (1899-1900)
- J. A. Salminen (1900)
- K. F. Hellsten (1900-1903)
- Taavi Tainio (1903-1905)
- Emil Perttilä (1905-1906)
- Edvard Valpas (1906-1909)
- Matti Paasivuori (1909-1917 ja 1926-1930)
- Kullervo Manner (1917-1918)
- Väinö Tanner (1918-1926 ja 1957-1963)
- Kaarlo Harvala (1930-1944)
- Onni Hiltunen (1944-1946)
- Emil Skog (1946-1957)
- Rafael Paasio (1963-1975)
- Kalevi Sorsa (1975-1987)
- Pertti Paasio (1987-1991)
- Ulf Sundqvist (1991-1993)
- Paavo Lipponen (1993-2005)
- Eero Heinäluoma (2005–)
Linkkejä
- [http://www.sdp.fi/ Puolueen kotisivut]
- [http://www.tyark.fi/julisteet.htm SDP:n vaalijulisteita vuosien varrelta]
- [http://www.sdp.fi/easydata/customers/sdp/files/pdf/pjt03.pdf Puolueen puheenjohtajat ja puoluesihteerit]
Luokka:Suomalaiset puolueet
Vapaamielisten LiittoVapaamielisten liitto (1951-1965) oli liberaali poliittinen ryhmittymä/puolue, nk. aitoliberaalit.
Toiminta
Vapaamielisten Liitto syntyi keväällä 1951, kun Edistyspuolueen vähemmistö, Helsingin Edistysseuran aktiivien johdolla, sen perusti toukokuussa 1951, Kansallisen Edistyspuolueen lopettaessa toimintansa 17.3.1951 pidetyn puoluekokouksen päätöksillä. (Suurin osa Edistyspuolueen aktiiveista jäsenistä, etenkin lähes kaikki pääkaupunkiseudun ulkopuoliset, olivat liittyneet helmikuussa 1951 perustettuun kilpailevaan puolueeseen, Suomen Kansanpuolueeseen, mukaan lukien Edistyspuolueen silloiset puheenjohtaja ja puoluesihteeri.)
Vapaamielisten Liittoon ryhmittyivät muun muassa kansanedustaja Rolf B Berner (Kymen, aik Viipurin läänin läntisestä vaalipiiristä), ministeri Teuvo Aura ja Suomen Pankin pääjohtaja Sakari Tuomioja. Vapaamielisten Liitto peri Edistyspuolueen paikan Liberal International -järjestön jäsenenä, josta liitto piti kiinni, eikä Suomen Kansanpuolue ikinä päässyt sinne.
Vapaamielisten Liiton paikallisyhdistyksiä olivat Helsingin Edistysseura, Helsingin Vapaamieliset, Espoon Edistysseura, Kemin Seudun Vapaamieliset, Kokkolan Edistysseura, Lahden Seudun Edistysseura, Tampereen Edistysseura, Akateemiset Liberaalit ry, Edistyspiiri, Etelä-Helsingin Edistysseura, Munkkiniemen Edistysseura, Töölön Edistysseura ja Lauttasaaren Edistysseura.
Liiton puheenjohtajana toimi koko sen olemassaolon ajan ministeri, pääjohtaja Teuvo Aura, sittemmin Helsingin kaupunginjohtaja ja kaksinkertainen pääministeri. Hän myös istui 1950-luvulla ministerinä useissa valtioneuvostoissa.
Vapaamielisten Liitto asetti vuoden 1956 presidentinvaaleihin ehdokkaakseen jäsenensä suurlähettiläs Sakari Tuomiojan, aiemman Suomen Pankin pääjohtajan. Myös Kansallinen Kokoomus tuli Tuomiojan ehdokkuuden taakse.
Vuonna 1960 Vapaamielisten Liitto käynnisti uuden aatteellisen ohjelmatyön. Se motivoi liittoon uusia aktiiveja. Tuloksena julkaistiin Periaatteet ja poliittiset tavoitteet -kirjanen.
Vuoden 1962 eduskuntavaaleissa Vapaamielisten Liitto asetti ehdokkaita puolessa tusinassa vaalipiirejä, joista Helsingissä E.J.Paavola ja Kymessä Arne Berner keräsivät merkittävät äänimäärät. Piippu-Paavola, radiotoimittaja ja pakinoitsija Erkki Johannes Paavola, pääsi eduskuntaan Kokoomuksen kanssa solmitun vaaliliiton ansiosta ja oli Vapaamielisten Liiton ainut kansanedustaja.
Helsingin kaupunginvaltuustossa liitolla oli aika ajoin jopa monijäseninen valtuustoryhmä.
1960-luvulla Vapaamielisten Liitolla oli kiinteä kanslia, toimistotilassa Korkeavuorenkadulla Helsingissä, ja ainakin yksi päätoiminen palkattu toimihenkilö, pääsihteeri Jaakko Tuominen. Tärkeiden projektien yhteydessä oli muutakin palkattua henkilöstöä.
Liiton keskuudessa toimitettiin myös vuosikirjaa Rakentava Talouspolitiikka.
Loppuvuodesta 1965 Vapaamielisten Liitto fuusioitui Suomen Kansanpuolueen kanssa Liberaaliseksi Kansanpuolueeksi, jonka virallinen perustamispäivä oli 29.12.1965.
Vaalitilastoja
eduskuntavaalit
- 1951 0,27% 4 936 ääntä
- 1954 0,34% 6 810
- 1958 0,32% 6 242
- 1962 0,52% 12 000
presidentinvaalit
- 1956 1,7% (Sakari Tuomioja)
kunnallisvaalit
Jälkimaine
Vuonna 1965 Suomen Kansanpuolueen kanssa solmitun puoluefuusion jälkeen monet Vapaamielisten Liiton jäsenet nousivat Liberaalisen Kansanpuolueen näkyville paikoille: kansanedustajiksi nousivat 1966 Pirkko Aro, Pekka Pesola ja Arne Berner, 1970 Pekka Tarjanne ja Seppo Westerlund. Vuodesta 1968 alkaen aina vuoteen 1984 kaikki Liberaalisen Kansanpuolueen puoluejohtajat olivat Vapaamielisten Liitosta tulleita: Pekka Tarjanne, Jaakko Itälä, Arne Berner.
Vapaamielisten Liiton arkiston nykyinen sijainti on eräs kotimaisen historiantutkimuksen kiintoisista mysteereistä. Esimerkiksi dos, valt.tri Erkki Tuomioja on Sakari Tuomioja-teostaan kirjoittaessaan julkisesti kaivannut kyseistä, mahdollisesti kadonnutta arkistoa. (Tähän mennessä on selville käynyt, että arkisto on todennäköisesti luovutettu Liberaaliselle Kansanpuolueelle, mutta ei välttämättä. 1990-luvun lopulla Liberaalisen Kansanpuolueen arkistoihinsa käyttämissä kellaritiloissa tapahtui mittava vesivahinko, jonka jäljiltäkään ei kuitenkaan ole löytynyt merkkejä VLn arkistosta, ja ainakin suurin osa LKPn omasta aineistosta saatiin kuivatettua. On mahdollista että arkisto on ollut varhain menehtyneen pääsihteeri Jaakko Tuomisen tai jokun muun VLn johtohenkilön hallussa.)
Vapaamielisten Liiton yhdistyksistä toimii edelleen aktiivisesti Akateemiset Liberaalit ry (Helsingin yliopistossa), linkki [http://groups.yahoo.com/group/ALYsuomi], jolla on hallussaan myös joukko Vapaamielisten Liiton aikaista aineistoa. Sen sijaan Helsingin Edistysseuran nykyisestä toimivuudesta ei olla varmoja, esimerkiksi yhdistysrekisteri on kuullut siitä viimeksi vuonna 1991.
Luokka:suomalaiset puolueet
Nuorsuomalainen PuoluePerustuslaillis-Suomenmielinen Puolue eli Nuorsuomalainen Puolue oli autonomian ajan loppuvuosikymmenten porvarillinen liberaali poliittinen ryhmä ja puolue.
Ensimmäisen sortokauden aikana Nuorsuomalainen Puolue ja Ruotsalainen Puolue olivat yhteisrintamassa torjumassa venäläistämistä ja pitämässä kiinni Suomen perustuslaeista. Näiden voitoksi katsottiin vuonna 1905 yleislakolla ym aikaansaatu venäläisten myönnytys, jolloin sortokausi pääsi päättymään. Suomi sai eduskuntauudistuksen: säätyvaltiopäivät (maapäivät, landtdag) korvattiin yksikamarisella parlamentilla, joka ensimmäisen kerran valittiin 1907. Äänioikeus laajeni kaikkiin täysi-ikäisiin kansalaisiin, myös naisiin.
Venäläistämistä vastaan tehty työ toi puolueeseen mukaan myös nationalistisia ja konservatiivisia aineksia.
Puolueessa oli sen viimeisen vuosikymmenen ajan kaksi siipeä, "varpuset" ja "pääskyset", joista ensin mainitut lähinnä sosiaaliliberaaleja ja jälkimmäiset enemmän konservatiivis-nationalistisia.
Itsenäistyneen Suomen valtiomuotokysymyksessä puolue lopulta käytännössä jakautui kahtia.
Vuonna 1918, Suomen itsenäistyttyä, Nuorsuomalaisen Puolueen enemmistö päätti sulauttaa puolueen uuteen Kansallinen Edistyspuolue -nimiseen liberaalipuolueeseen, joka syntyi lähinnä niiden pohjalta jotka valtiomuotokysymyksessä kannattivat tasavaltaa. Mukaan tulivat myös enemmistö Kansanpuolueesta ja vanhasuomalaisten pieni nk vasemmistosiipi.
Nuoren Suomen Liitto
autonomian aikaisen Nuorsuomalaisen puolueen valtakunnallinen nuorisojärjestö.
Perustettu Tampereella 19.-21. kesäkuuta 1909
Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin fil.tri Oskari Mantere
Luokka:suomalaiset puolueet
Luokka:Suomalaiset puolueetLuettelo suomalaisista puolueista.
Puolueet, suomalaiset
Luokka:Puolueet
Luokka:Suomen poliittinen historia
ReongThe reyong is a musical instrument used in Balinese gamelan. It consists of a long row of upside-down metal pots suspended on a frame. In gamelan gong kebyar, it is played by four players at once, each with two mallets.
Often the individual pots can be removed from the frame and played individually as bonang in beleganjur.
poker apartment madrid wagi Prague appartements praca w anglii
|
|
|
| :: RELATED NEWS :: |
Amonet
Catégorie:Index égyptologique Catégorie:Divinité égyptienne
Amemet (Amaunet), est une déesse du panthéon égyptien portant la couronne rouge.
Associée à Amon avec qui elle forme un des couples de l'Ogdoade.
Autres ort
|
Anty
Catégorie:Index égyptologique Catégorie:Divinité égyptienne
Dans la mythologie égyptienne Anty (Le griffu) est un dieu faucon guerrier du XIIe nome assimilé à Seth.
Antiwey correspond à deux faucons
|
Astarté
Astarté, Ashtart en punico-phénicien, ou Ishtar, dérivée de la déesse de Babylone, généralement assimilée à la déesse mésopotamienne Inanna, est une déesse phénicienne présentant un caractère belliqueux (également implantée dans la mythologie égyptienne sous les ramessides. À califourchon sur son cheval, elle accompagne et protège
|
Baâl
ja:バアル
Catégorie:Phéniciens Catégorie:ReligionCatégorie:MythologieCatégorie:personnage biblique
Baal ou Ba'al (hébreu : בַּעַל, בָּעַל, Báʿal, Báʿal, Báʿal, qu
|
Chiffre romain
Catégorie:Vie sous la Rome antique
Les chiffres romains étaient utilisés par les Romains de l'antiquité pour, à partir de seulement sept lettres, écrire des nombres entiers jusqu'à environ 4 999 ou 8 999 (mais pas le zéro, qu’ils ne connaissaient pas ou plus exactement ne considéraient pas comme un nombre. Voir Benou Benou
Dans la mythologie égyptienne, le Bénou est l'oiseau représentant l'âme de Rê qui le précède dans la barque céleste. Comme Rê, l'oiseau Bénou était adoré à Héliopolis où on le trouve également lié à Atoum
|
Maurice Georges Dantec
Dantec, Maurice G.
Dantec, Maurice G.
Dantec, Maurice Georges
Maurice Georges Dantec dit Maurice G. Dantec, né le 13 juin 1959 à Grenoble, est un écrivain 4 mars 1948 - ) est un écrivain de polars américain.
Biographie
Il est né le 4 mars 1948 d'un père comptable de 50 ans et d'une mère
|
Aken
Catégorie:Index égyptologique Catégorie:Divinité égyptienne
Dans la mythologie égyptienne, Aken est un dieu du monde souterrain, de la mort et des nécropoles, il conduisait le bateau qui emmènait les défunts dans le monde des morts. Ainsi les morts étaient protégés pendant la périlleuse traversée, en outre par
|
Canon (Bible)
catégorie:bible
Le mot canon, qui vient du grec ancien κανών (kanôn), lui même emprunté à l'hébreu qaneh (roseau, mesure, canne). Il désigne dans toutes les religions l'ensemble des textes considérées comme sacrés et régissant le culte : voir Canon (religion).
Introduction
- Il dési
|
|
