:: wikimiki.org ::
| Oikeudenmukaisuusteoria |
OikeudenmukaisuusteoriaOikeudenmukaisuusteoria on John Rawlsin yleinen teoria sosiaaliliberaalin valtion moraalisiksi perusteluiksi.
Tietämättömyyden verho
Rawls esittää oikeudenmukaisen ja tasavertaisen valtiojärjestelmän perusperiaatteeksi tietämättömyyden verhoa. Idea on, että valistuneet ja viisaat ihmiset joutuvat päättämään valtion säätämistä laeista ja sosiaaliturvasta tietämättä itse asemaansa yhteiskunnassa. Näin omaa etuaan tavoittelevat yksilöt pääsevät kaikille sopivaan ratkaisuun ilman, että kukaan saa erityisiä etuoikeuksia tai kukaan jää huomiotta.
Tietämättömyyden verhoa on suositeltu usein kouluissa järjestettäväksi kokeeksi, jossa nuoret oppilaat (tietämättä tulevaa ammattiaan tai onneaan ja epäonneaan) sopivat keskenään valtion luomista pelisäännöistä.
Vastaväitteitä
Robert Nozick oli toinen Harvardin yliopisto poliittisen filosofian professoreista. Hän vastasi Rawlsin Oikeudenmukaisuusteoria-kirjaan omalla Anarchy, State and Utopia -kirjallaan perustellen luonnonoikeudellisista näkökulmista minimivaltion ainoaksi oikeutetuksi valtiomuodoksi.
Luokka:Yhteiskuntafilosofia
Luokka:Filosofiset teokset
John RawlsJohn Rawls (s. 21. Helmikuuta, 1921, Baltimore, Maryland, Yhdysvallat,k. 24. marraskuuta, 2002, Cambridge. Massachusetts
on moraali- ja yhteiskuntafilosofian 1900-luvun lopun tärkeimpiä nimiä. Hän tuli tunnetuksi vuonna 1971 teoksellaan Oikeudenmukaisuusteoria (A Theory of Justice), jota yleisesti pidetään käytännöllisen filosofian henkiinherättäjänä. Robert Nozick oli Rawlsin lisäksi Harvardin yliopiston toinen käytännöllisen filosofian professori, ja heidät nähdään ikuisena taisteluparina. Nozick vastasi Rawlsin utopiaan omalla kirjallaan Anarchy, state & utopia.
Rawlsin oikeudenmukaisuusteoria on yleisimmin hyväksytty moraalifilosofinen perustelu hyvinvointivaltiolle. Suomessa mm. Pekka Himanen ja Terho Pursiainen ovat yrittäneet tuoda julkiseen keskusteluun teorian perusteita.
Katso myös
ja:ジョン・ロールズ
Robert Nozick Henkilöhistoria
Robert Nozick (s. 16. marraskuuta 1938, New York - k. 23. tammikuuta 2002, Cambridge, Massachusetts) oli amerikanjuutalainen filosofi ja Harvardin poliittisen filosofian professori. Nozick teki käytännöllisesti katsoen yksin libertaarisesta poliittisesta filosofiasta hyväksyttyä valtavirran akateemisissa piireissä 1900-luvun yhteiskuntafilosofian klassikoihin kuuluvalla teoksellaan Anarchy, state & utopia (1974), joka sai kansallisen kirjapalkinnon Yhdysvalloissa ilmestymistään seuraavana vuonna.
Nozick syntyi venäjänjuutalaiseen siirtolaisperheeseen Brooklynissa, New Yorkissa.
Lukioaikoinaan hän liittyi sosialisten puolueen nuorisojärjestöön, ja jatkoi sitten opiskelujaan Columbia Collegessa, jossa oli perustamassa sosialistista opiskelijajärjestöä. Hän suoritti humanististen tieteiden kandidaatin tutkinnon 1959, ja siirtyi jatkamaan opintojaan Princetonin yliopistoon, jossa suoritti lisensiaatin tutkinnon 1961 ja väitteli tohtoriksi 1963. Princetonissa opiskellessaan Nozick tutustui Ludwig von Misesin ja Friedrich von Hayekin tuotantoon, ja vaihtoi sosialismin libertarismiin.
Nozick ja yhteiskuntafilosofia
Nozickin vuonna 1974 ilmestynyt teos Anarchy, State & Utopia antoi libertaarisen vastauksen John Rawlsin oikeudenmukaisuusteoriaan (1971). Nozick perustelee ajatuksiaan Immanuel Kantin näkemyksellä, että yksilöitä ei koskaan saa pitää välineinä muiden ihmisten tarkoitusperien toteuttamiseksi. Kirjassaan Nozick katsoo muun muassa, että omaisuuden jakautuminen väestössä on oikeutettu vain, jos jakautunut tilanne on tapahtunut aikuisten välisten vapaaehtoisten sopimusten kautta, vaikka prosessissa syntyisikin suuria epätasa-arvoisuuksia. Nozick jatkaa kantilaisen ajattelun pohjalta, jonka mukaan ihmiset ovat järkeviä toimijoita ja arvo sinällään, eivätkä vain käytettäviä välineitä. Esimerkiksi pakotettu tulojenjako kohteli ihmisiä kuten he olisivat rahan lähteitä (välineitä). Nozickin näkemys on tässä vastakkainen Rawlsilaisen näkemyksen kanssa, jonka mukaan huonoimmin toimeentulevan olojen on parannuttava, jotta omaisuuden jakautuminen olisi oikeudenmukaista.
Erityisesti Nozick pohtii valtion tarpeellisuutta. Hän eroaa anarkisteissa siinä suhteessa, että hän pitää minimivaltiota tarpeellisena. Toisaalta hän ei hyväksy lainkaan minimivaltiota laajempaa valtiota.
Nozickin mielestä kaikkein perustavimmat oikeudet ovat yksilön oikeudet, ja niiden loukkaaminen on väärin. Perusoikeuksina Nozick pitää oikeutta elämään, oikeutta vapauteen ja yksityistä omistusoikeutta. Mitkään hyvätkään seuraamukset eivät oikeuta loukkaamaan näitä oikeuksia lukuun ottamatta varsinaisia katastrofeja. Nozikin mukaan nämä perusoikeudet kuuluvat yhtäläisesti kaikille. Jokainen omistaa oman ruumiinsa, ruumiinvoimansa, kapasiteettinsa ja kykynsä.
Nozickin mukaan sellainen valtio, joka estää väkivallan, varkaudet ja huijaukset sekä takaa sopimusten kunnioittamisen, on riittävä, enempää ei tarvita. Tätä laajempaa valtion toimintaa Nozick ei pidä oikeutettuna. Kaikki varallisuuden- ja tulonsiirrot, verotus mukaan lukien ovat Nozickin mielestä vapauden rajoituksia. Varallisuuserot ovat Nozickin mukaan oikeutettuja ja syntyvät omien ponnistelujen ja kykyjen avulla. Nozick katsoo, että vapaaehtoinen hyväntekeväisyys riittää turvaamaan vähäosaisimpien toimeentulon.
Nozick ja tietoteoria
Paitsi yhteiskuntafilosofiassa, Nozick tuli tunnetuksi myös epistemologian saralla suorittamillaan tutkimuksilla. Kun klassisen tiedon määritelmän nojalla (propositionaalinen) tieto on muodostuu tosista ja hyvin perustelluista uskomuksista, antoi Nozick puolestaan nk. eksternalistisen tiedon analyysin. Nozickin analyysi on herättänyt paljon keskustelua analyyttisen filosofian piirissä monesta syystä. Yksi näistä on ollut Nozickin kiinnostava väite, että nk. tietoteoreettiselle skeptisismille (näkemys, ettei tiedon käsitettä voida soveltaa mihinkään, ts. ettei mitään voida tietää) voidaan antaa tyydyttävä vastaus hänen teoriansa avulla.
Nozickin tietoteoreettisen ajattelun perustana on ajatus, että tietoa olevat uskomukset eroavat muista uskomuksista siinä, että ne ovat ikään kuin herkkiä totuudelle: jos arkipäiväinen maailmamme olisi hiukan erilainen, uskoisimmme tietoa olevat uskomuksemme vain jos ne olisivat tosia. Tässä kohdin esimerkiksi otetaan usein lämpömittarin toiminta. Voidaan sanoa, että lämpömittari on herkkä lämmönvaihteluille sikäli kuin sen näyttämä lämpötilan numeroarvo heijastaa normaaliolosuhteissa todellista lämpötilaa.
Nozickin esittämä tiedon analyysi on, pienin eroavaisuuksin, seuraava.
: S tietää, että p, jos ja vain jos seuraavat neljä ehtoa ovat voimassa:
:: 1. p on tosi;
:: 2. S uskoo, että p;
:: 3. Jos p ei olisi tosi, niin S ei uskoisi, että p;
:: 4. Jos p olisi tosi, niin S uskoisi, että p.
Nozick itse huomauttaa, että ym. analyysi ei aina toimi. Hän ottaa esimerkiksi epistemologien parissa usein keskustellun isoäidin tapauksen. Kuvitellaan argumentin vuoksi isoäiti, joka nähdessään lapsenlapsensa huomaa tämän olevan terve ja elossa. Oletetaan kuitenkin lisäksi, että jos lapsi olisi sairas tai kuollut, niin isoäidille valehdeltaisiin uskottavasti. Selvästi isoäiti tietää nähdessään lapsenlapsensa, että tämä on elossa. Kuitenkaan isoäidillä ei kaikissa vaihtoehtoisissa tilanteissa ole totta uskomusta lapsenlapsensa terveydentilasta.
Epistemologien piirissä vallitsee konsensus siitä, että isoäidin tapaus osoittaa, että Nozickin yksinkertaista analyysiä on korjattava. Nozick itse ehdotti, että analyysi suhteutettaisiin käytettyyn uskomuksenmuodostusmenetelmään. Korjattu analyysi perustuu Nozickin määrittelemälle hiukan monimutkaiselle käsitteelle "S tietää käyttäen menetelmää M":
: S tietää käyttäen menetelmää M, että p, jos ja vain jos seuraavat neljä ehtoa ovat voimassa:
:: 1. p on tosi;
:: 2. Käytettyään menetelmää M S uskoo, että p;
:: 3. Jos p ei olisi tosi ja S muodostaisi uskomuksen p tai ei-p käyttäen menetelmää M, niin S ei muodostaisi uskomusta, että p;
:: 4. Jos p olisi tosi ja S muodostaisi uskomuksen p tai ei-p käyttäen menetelmää M, niin S muodostaisi uskomuksen, että p.
Yllä annetun teknisen käsitteen avulla Nozick antaa lopullisen, nk. lokaalia prosessireliabilismia edustavan näkemyksensä.
: S tietää, että p, jos ja vain jos on olemassa menetelmä M se. seuraavat kaksi ehtoa ovat voimassa:
:: 1. S tietää käyttäen menetelmää M, että p;
:: 2. Kaikki menetelmät M
- jotka eivät toteuta ensimmäisen määritelmän ehtoja 1.-4. ovat heikompia kuin M.
Teokset
- Anarchy, State, and Utopia, (1974)
- Philosophical Explanations, (1981)
- The Examined Life, (1989)
- The Nature of Rationality, (1993)
- Socratic Puzzles, (1997)
- Invariances: The Structure of the Objective World, (2001)
Katso myös
- Epistemologia
- Liberalismi
- Libertarismi
- Minarkismi
Nozick, Robert
MinimivaltioYövartijavaltio on valtio, joka ainoastaan suojelee yksilönvapautta eli kehollista itsemääräämisoikeutta ja yksityistä omistusoikeutta henki-, vapaudenriisto-, väkivalta- ja omaisuusrikoksilta ja muiden valtioiden hyökkäyksiltä. Yövartijavaltiossa on toteutettuna ainoastaan väkivaltakoneisto eli poliisi, oikeuslaitos, vankilat ja armeija. Yövartijavaltio ei tarjoa kansalaisilleen muita palveluja kuin nämä laki- ja järjestyspalvelut, joilla valvotaan valtion sisäisten lakien toteutumista ja suojellaan valtiota.
Oikeudet
Moni yövartijavaltion taustalla oleva libertaristinen tai klassinen liberaali ideologia katsoo yksilönvapauden olevan jakamaton kokonaisuus. Jotkut kuitenkin käyttävät erilaista terminologiaa ja luettelevat useita erilaisia vapauksia tai oikeuksia.
Yövartijavaltion lainsäädännön periaatteisiin kuuluu, että yksilön oikeudet sisältävät esimerkiksi
- elinkeinovapauden
- sopimusvapauden
- sananvapauden
- lehdistönvapauden
- järjestäytymisvapauden eli yhdistymisvapauden, kuten ammattiyhdistystoiminnan vapauden
- uskonnonvapauden
- liikkumisvapauden
- vapaus orjuudesta, pakkotyöstä ja väkivallasta.
Yksityinen omistusoikeus mahdollistaa myös tekijänoikeudet, koska teoksen luojan voidaan katsoa omistavan oikeudet siihen tai tekijänoikeuksien voidaan katsoa olevan fyysisen omistusoikeuden osa. Yksityinen omistusoikeus merkitsee, että esimerkiksi varkaus, ryöstö, kiristys ja petos ovat kiellettyjä. Poikkeuksena tästä monet katsovat, että yövartijavaltio voi kuitenkin verottaa kansalaisiaan toimintansa rahoittamiseksi ja siten vähentää yksityistä omistusoikeutta.
Rahoitus
Ayn Rand ja muut objektivistit kuitenkin katsovat, että yövartijavaltio pitäisi rahoittaa vapaaehtoisesti: Randin mallissa yövartijavaltion tuomioistuimet ja poliisit pitäisivät laillisesti velvoittavina vain niitä sopimuksia, joiden saamasta lainsuojasta sopimusosapuolet olisivat maksaneet etukäteen eräänlaisten leimaverojen kaltaisia transaktiomaksuja, esimerkiksi 1 % kiinteistön kauppahinnasta tai muusta sopimuksen kohteena olevan omaisuuden arvosta. Rand ehdotti myös, että valtio voisi hankkia tuloja järjestämällä arpajaisia. Tätä ehdotusta on kuitenkin kritisoitu ankarasti muiden libertaristien taholta, koska lottoarvonta tms. uhkapelibisnes ei tietenkään kuulu yövartijavaltion tehtäväkenttään. Rand perusteli ehdotustaan ajatuksella, että kukaan rationaalinen ihminen ei osallistu uhkapeleihin voittaakseen rahaa: Randin mielestä ihmiset ostaisivat valtion lottokuponkeja lähinnä lahjoittaakseen rahaa valtiolle hyväntekeväisyysmielessä. Tätä ajatusta pidetään yleisesti täysin epärealistisena ja eksentrisenä. Kukaan muu kuin Rand ei ole esittänyt uhkapelibisnestä yövartijavaltion rahoituskeinoksi, mutta filosofiansa eli ns. objektivismin suosion vuoksi Rand sattuu olemaan yksi maailman tunnetuimpia yövartijavaltion kannattajia.
Verotusoikeuden lisäksi toinen yövartijavaltion ideaan kuuluva poikkeus yksityisen omistusoikeuden täydellisestä vapaudesta ovat yövartijavaltion monopolit, joita yövartijavaltiolla sen useimpien kannattajien mielestä pitää olla sen toimialalla. Yövartijavaltio ei siis yhden käsityksen mukaan salli suvereeneja yksityisiä tuomioistuimia, yksityisiä poliiseja, yksityisiä armeijoita jne. - muutenhan se ei olisi Max Weberin määritelmän mukaan valtio, koska juuri väkivaltamonopoli on valtion tunnusmerkki. Jotkut yövartijavaltion kannattajat kuitenkin hyväksyvät yksityiset välimiestuomioistuimet, vartijat, etsivät ja yksityisarmeijat. Robert Nozick oli tunnettu filosofi, joka kannatti yövartijavaltiota ja sen monopolia teoksessaan Anarchy, State and Utopia. Yövartijavaltion olemassaolo, verotusoikeus ja väkivaltamonopoli ovat sen tyypillinen ero verrattuna anarkokapitalismiin.
Palvelut
Yövartijavaltion ero hyvinvointivaltioon nähden on se, että yövartijavaltio ei tuota ns. hyvinvointipalveluja kuten opetus-, hoito- ja hoivapalveluja eikä ylipäätään mitään muita palveluja kuin laki- ja järjestyspalvelut. Yövartijavaltio ei siis jaa sosiaalitukia eikä muitakaan tukiaisia. Yövartijavaltio ei sääntele yksityisomaisuuden käyttöä esimerkiksi kaavoituksella paitsi joidenkuiden mielestä ääritapauksessa saasteiden tms. ulkoishaittojen ehkäisemiseksi. Yövartijavaltio ei loukkaa sopimusvapautta esimerkiksi säätämällä minimipalkkalakia tai antamalla työmarkkinajärjestöille oikeutta solmia yleissitovia eli muitakin kuin sopimusosapuolia itseään koskevia työehtosopimuksia. Yövartijavaltio ei loukkaa yksilön itsemääräämisoikeutta esimerkiksi asevelvollisuuden ja huumekieltolain kautta. Yövartijavaltio ei myöskään omista muuta kuin yövartijapalvelujen tuotannossa tarvittavaa pääomaa ja maata eli ei omista esimerkiksi teitä ja keskuspankkia eikä harjoita rahapolitiikkaa.
Yövartijavaltion käsite liittyy minarkismiin, klassiseen liberalismiin ja libertarismiin. Yövartijavaltion synonyyminä usein pidetään minimivaltiota. Minimivaltio on saanut nimensä siitä, että sen toimivalta on rajoitettu hyvin pieneksi. Yövartijavaltion käsite kuitenkin joskus käsitetään valtion toimivallan suhteen tarkemmaksi kuin minimivaltio, joka voi joidenkuiden mielestä harjoittaa muutakin toimintaa kuin yövartijavaltio. Yövartijavaltio on alun perin ollut sosialistien ja konservatiivien käyttämä haukkumasana, mutta nykyään useimmat yövartijavaltion kannattajatkin ovat omaksuneet tämän sanan.
Käytännön toteutus
Anarkokapitalistit kritisoivat yövartijavaltiota siitä, että sitä ei voida käytännössä toteuttaa tai että se on tehoton monopolistisuudessaan tai moraaliton yksityistä omistusoikeutta ja yksilön itsemääräämisoikeutta loukatessaan. USA on monien anarkokapitalistien mielestä suunnilleen esimerkki siitä, että väkivaltamonopolinsa takia yövartijavaltio käytännössä muuttuu sosiaalidemokraattiseksi valtioksi. Konservatiivit ja sosialistit kritisoivat yövartijavaltiota samoista syistä kuin muutakin liberalismia ja usein kannattavat sen sijaan hyvinvointivaltiota ja heidän kannattamaansa liberalismista poikkeavaa moraalia ylläpitävää valtiota. Myös sosiaaliliberaalit vastustavat yövartijavaltiota ja haluavat valtion tuottavan myös hyvinvointipalveluja ja siirtävän tuloja köyhille. Yövartijavaltiossa hyvinvointivaltion sijaan olisi yksityistä hyväntekeväisyyttä, vakuutuksia, säästämistä ja historiallisen esimerkin mukaisesti yksityisiä työttömyyskassoja. Itse asiassa myös yövartijavaltio todennäköisesti siirtäisi tuloja köyhille, koska se tarjoaisi palvelujaan kaikille asukkaille tai kansalaisille eikä voisi verottaa varattomia.
Yövartijavaltion periaatteisiin kuuluu tasa-arvo lain edessä. Monen kannattajansa mukaan yövartijavaltio onkin tasa-arvoisin mahdollinen yhteiskunta, kun taas myös hyvinvointivaltiossa valta on paljolti keskitetty poliitikoille, virkamiehille ja heidän suosimilleen eturyhmille.
Yövartijavaltion käsite ei sisällä kaikkia valtiomuodon yksityiskohtia kuten demokratiaa, tasavaltaa, monarkiaa tai vastaavaa. Yövartijavaltio voisi siis periaatteessa olla demokratia, tasavalta, monarkia, aristokratia tai muu. Monet yövartijavaltion kannattajat haluavat yövartijavaltion perustuslain rajoittavan valtion toimivallan yövartijavaltion idean mukaisesti. Ellei perustuslaki rajoita valtion toimivaltaa, on suuri vaara, että valtio loukkaa yksilönvapautta enemmän kuin yövartijavaltio. Käytännössä perustuslakikaan ei takaa, että sitä noudatettaisiin alkuperäisessä tarkoituksessaan. Tästä USA on tunnettu esimerkki.
Käytännössä yövartijavaltioita ei ole ollut olemassa puhtaassa muodossaan missään. 1800-luvun paljolti klassisen liberalismin mukaiset länsieurooppalaiset valtiot kuten Britannia ja jo 1700-luvun Pohjois-Amerikka olivat kuitenkin melko lähellä yövartijavaltiota, mutta poikkeamiakin toki oli kuten noissa valtioissa laillinen orjuus. Keskiajan Islanti oli myös hyvin minimaalinen valtio.
Luokka:Politiikka
Luokka:YhteiskuntafilosofiaPääartikkeli yhteiskuntafilosofia
Luokka:Filosofian osa-alueet
Luokka:Yhteiskunta Ronald Wilson Reagan
Ronald Wilson Reagan [] (
- 6. Februar 1911 Tampico, Illinois; † 5. Juni 2004 in Bel Air, Kalifornien) war ein US-amerikanischer Schauspieler, von 1967–1975 der 33. Gouverneur von Kalifornien und von 1981–1989 der 40. Präsident der Vereinigten Staaten.
Leben
Ronald Reagan stammte aus ärmlichen Verhältnissen, sein Vater schlug sich mit Gelegenheitsjobs als Schuhverkäufer durch. Die Highschool und das College verdiente er sich mit Bedürftigenstipendien und Nebenjobs.
Er lernte schon in frühester Kindheit die Kunst der Schauspielerei, der Improvisation und war ein wahrer Meister am Mikrofon.
Als Sportkommentator für den Rundfunk in Des Moines kommentierte er in den 1930er Jahren Baseball-Spiele nur anhand von Tickermeldungen. 1934 soll ihm das auch während eines Spiels der Saint Louis Cardinals gelungen sein, als die Tickerverbindung zeitweise völlig abgerissen war.
Reagan spielte in mehr als fünfzig Filmen mit und war von 1981 bis 1989 der 40. Präsident der USA. Er wurde am 9. November 1992 zum Ehrenbürger von Berlin ernannt. Er war seit 1952 in zweiter Ehe mit Nancy Reagan (geb. Davis), der Tochter eines wohlhabenden Zahnarztes verheiratet. Seine erste Ehe seit 1940 mit Jane Wyman endete 1948 durch Scheidung.
Von 1947 bis 1952 und von 1959 bis 1960 war er Präsident der Schauspielergewerkschaft (SAG).
Nach dem Ende seiner Schauspielerkarriere arbeitete er von 1954 bis 1962 als Gastgeber und Werbevertreter der wöchentlichen Werbesendung General Electric Theater für den Elektrokonzern General Electric im MCA-Fernsehen.
Politisches Wirken und Ruhestand
US-Präsidentschaft
General Electric
Ronald Reagan wurde 1962 Mitglied der Republikanischen Partei, nachdem er zuvor eher den Demokraten zugeneigt gewesen war. Im Präsidentschaftswahlkampf von 1964 unterstützte Reagan den Kandidaten der Republikaner, Barry Goldwater.
Seinen Einsatz würdigten kalifornische Geschäftsleute, indem sie Reagan bei der Wahl zum Gouverneur 1966 unterstützten. Reagan unterstützte mit seiner Politik die kalifornische Wirtschaft, die in seiner Amtszeit einen beachtlichen Aufschwung nahm. Da er auch den Haushalt des kalifornischen Bundesstaates ausglich, war seine Wiederwahl 1970 gegen Jesse Unruh kein Problem. Während seiner Amtzeit nahmen die Proteste gegen den Vietnam-Krieg in Kalifornien insbesondere an den Universitäten zu. Diesen Protesten, die von ihm und seinem Umfeld als Unruhen angesehen wurden, entgegnete er mit Hilfe des Geheimdienstes CIA. Hierbei wurden z.T. die durch die Verfassung der USA garantierten Grundrechte (Zusätze 1-10 der Verfassung, welche die sogenannte Bill of Rights bilden) außer Kraft gesetzt. Ebenso wurde die Pressefreiheit, das Postgeheimnis und andere die Grundlage einer demokratischen Gesellschaft bildende Rechte außer Kraft gesetzt.
Er stellte sich einer erneuten Wiederwahl nicht mehr, weil er sich für das Präsidentenamt bewerben wollte. Jedoch scheiterte er mit seiner Kandidatur parteiintern an Amtsinhaber Gerald Ford. Er besiegte aber 1980 den glücklosen amtierenden Präsidenten der Demokraten, Jimmy Carter, und wurde am 20. Januar 1981 als 40. Präsident der Vereinigten Staaten vereidigt. Sein Vizepräsident wurde George Bush Senior.
Sein Amtsantritt löste in der Wirtschaft Optimismus aus. Der Dollar und die Aktienkurse stiegen. Er senkte die Steuern und trat im Ost-West-Konflikt als Hardliner auf. Zuhause predigte er die Ideale der amerikanischen Familie und der Freiheit.
Ost-West-Konflikt
Am 30. März 1981 wurde er bei einem Attentat schwer verletzt. John Hinckley, Jr. schoss auf Reagan, da er die junge Schauspielerin Jodie Foster beeindrucken wollte. Er verwundete bei dem Attentat Reagan, den Pressesekretär James Brady, den Secret Service-Agenten Tim McCarthy und den Polizisten Thomas Delanty. Der Attentäter Hinckley wurde im Juni 1982 von einem Gericht in Washington für unzurechnungsfähig erklärt und in eine psychiatrische Klinik eingewiesen.
Reagan nahm aber wenige Tage später die Amtsgeschäfte wieder auf. Reagan fand in beiden Parteien Anhänger und es gelang ihm, seine so genannten Reaganomics durch den Kongress zu bringen. Reaganomics hieß: Senkung von Steuern, Vereinfachung des Steuersystems, weniger Hindernisse für die Industrie, Haushaltskürzungen bei sozialen Aufgaben, Ausbau der militärischen Rüstung. Ein wichtiges Prinzip hinter seinen Reformen war die „Trickle-Down-Theorie“. Danach sind Steuersenkungen für Unternehmen besonders wirtschaftsfördernd, da diese dann mehr investieren und so die Arbeitslosigkeit reduzieren, was letztlich sogar zu höheren Steuereinnahmen führt (Laffer-Kurve).
Die Steuersenkungspolitik und die starke Erhöhung der Staatsausgaben, insbesondere für Rüstungsgüter, zeigten aber zunächst unerwünschte Wirkungen: die US-Wirtschaft drohte sich zu überhitzen, die Inflationsrate stieg 1982 auf 5,8 Prozent. Die Fed reagierte darauf mit Zinserhöhungen, was zu einer Rezession führte. Die Arbeitslosigkeit stieg auf zwölf Millionen, Unternehmensgewinne gingen zurück. Doch die Wirtschaft erholte sich, und die Arbeitslosigkeit sank und die Inflation wurde wieder eingedämmt. Trotzdem stieg das Haushaltsdefizit der Vereinigten Staaten an, vor allem durch die extremen Militärausgaben.
Die Außenpolitik Reagans war nicht nur eine Politik der Stärke, sondern sie war überwiegend von seinem Antikommunismus geprägt. Reagan war überzeugt davon, die Welt zu Freiheit und Demokratie führen zu wollen. Er konnte telegen und mit herausragender Rhetorik die Herzen und Gefühle vieler Amerikaner erwärmen, dass er die Sowjetunion, das von ihm damals so bezeichnete "Reich des Bösen", ideologisch und militärisch herausfordern und den sowjetisch-kommunistischen Einfluss in der Dritten Welt mit allen Mitteln bekämpfen würde.
Er gab die zentrale Voraussetzung der Entspannungspolitik auf, nämlich die ungefähre militärische Gleichheit der Supermächte USA und Sowjetunion. Bereits im Wahlkampf forderte er eine Erhöhung der Militärausgaben. Desweiteren war Reagan entschlossen, in der Dritten Welt mit fast jedem Regime zusammenzuarbeiten, das von sich behauptete, Kommunisten zu bekämpfen (s. Kirkpatrick-Doktrin).
Ein Großteil der zusätzlichen Rüstungsausgaben floss in die sogenannte Strategic Defense Initiative (SDI, im Volksmund auch als "Star Wars" bezeichnet). Ziel dieses Programms war es, die USA gegen Angriffe feindlicher Atomraketen zu schützen und damit das klassische Gleichgewicht des Schreckens zu Gunsten der USA aufzuheben. Auch wenn SDI niemals einsatzfähig wurde, führte es in der Sowjetunion doch zu erheblicher Verunsicherung.
Nachdem Reagan in seiner ersten Amtszeit eine neue Runde des Rüstungswettlaufs eingeläutet hatte, der die Sowjetunion aufgrund ihrer wirtschaftlichen Schwierigkeiten letztlich nicht mehr folgen konnte, startete er in seiner zweiten Amtszeit mehrere Abrüstungsinitiativen. Gemeinsam mit Gorbatschow wurde die Reduzierung der Mittelstreckenraketen beschlossen.
In welchem Umfang die Reagansche Rüstungspolitik zum Ende des Kommunismus in Osteuropa beitrug, ist bis heute umstritten.
In Lateinamerika war es für Reagan wichtig, den kommunistischen Einfluss mit militärischen, wirtschaftlichen und ideologischen Mitteln zu bekämpfen, um einen "Dominoeffekt" zu verhindern. Kritischere Stimmen interpretieren dies eher als Krieg gegen die "Gefahr eines guten Beispieles". So intervenierte er in Nicaragua und Honduras. Für ersteren Angriff, die Unterstützung von Terrororganisationen in Nicaragua und die Bombardierung dieses Drittweltlandes wurden die USA 1986 für die "ungesetzmäßige Anwendung von Gewalt" vom Internationalen Gerichtshof in Den Haag schuldig gesprochen. Reagan beantwortete die Forderung des Gerichtshofes Reparationen an Nicaragua zu bezahlen, mit einer verstärkten Unterstützung der "Contras", die ihre Überfälle von Honduras aus durchführten. Reagan bezeichnete diese 1981 unter großer Unterstützung der CIA geschaffenen Paramilitärs als "moralisch gleich hoch mit unseren Gründervätern".
1983 besetzten amerikanische Truppen die Karibik-Insel Grenada, um einer angeblichen kubanischen Intervention zuvorzukommen. Seine antikommunistische Haltung hinderte ihn aber nicht, mit der Sowjetunion ein Getreidelieferabkommen zu schließen. Ebenfalls 1983 schlug er die Strategic Defense Initiative (SDI) vor, ein weltraumgestütztes Raketenabwehrsystem, das zu seiner Zeit nicht realisiert, jedoch unter George W. Bush wiederaufgegriffen wurde.
Ronald Reagan erreichte 1984 seine Wiederwahl deutlich gegen den demokratischen Kandidaten, Jimmy Carters ehemaligen Vizepräsidenten Walter Mondale. 1985 und 1986 traf sich Reagan mit dem sowjetischen Generalsekretär Michail Gorbatschow zu Abrüstungsverhandlungen unter der Bezeichnung START (Strategic Arms Reduction Talks). Doch diese kamen zunächst nicht voran. 1987 jedoch konnte er mit Gorbatschow den Vertrag zur Abschaffung der amerikanischen und sowjetischen Mittelstreckenrakreten in Europa unterzeichnen. Am 12. Juni 1987 hielt Reagan von einem Holzgerüst, welches vor den Sperranlagen der Berliner Mauer am Brandenburger Tor aufgebaut worden war, eine aufrüttelnde Rede, in welcher er Gorbatschow aufforderte "Come here to this gate! Mr. Gorbachev, open this gate! Mr. Gorbachev, tear down this wall!". Zur gleichen Zeit nahmen führende deutsche Politiker die DDR als gegeben an und sahen eine deutsche Wiedervereinigung als eher unrealistisch. Auf innen- und außenpolitische Kritik stießen Waffenlieferungen der USA in den Iran und Nicaragua. Eine amerikanische Untersuchungskommission rügte den Präsidenten. Mehrere leitende Beamte mussten ihre Stellungen aufgeben (siehe Iran-Contra-Affäre).
Iran-Contra-Affäre im April 1986]]
1988 schlug Reagan seinen Vizepräsidenten als Nachfolger vor, der die bisherige Politik weiterführen sollte. Am 8. November 1988 wurde George Bush Senior zum Präsidenten gewählt.
Seine letzten Jahre
Zuletzt war der Einfluss seiner Alzheimerschen Krankheit (bekannt seit 1994) soweit fortgeschritten, dass er nicht mehr in der Lage war, grundlegende Tätigkeiten selbst zu erledigen. Reagan war der erste noch lebende US-Bürger, nach dem ein US-Kriegsschiff benannt wurde. Auch der nationale Flughafen in Washington D.C. ist nach ihm benannt.
Am 5. Juni 2004 starb Ronald Reagan um 13:09 Ortszeit zu Hause in Bel Air, Kalifornien im Alter von 93 Jahren an einer Lungenentzündung, so das Weiße Haus. Er verschied genau einen Tag vor dem 60. Jahrestag des D-Day und hinterließ drei Kinder (Michael, Patti Davis und Ron; seine Tochter Maureen war bereits 2001 an Krebs gestorben). Sein Leichnam wurde in einer großen Zeremonie im Kapitol von Washington D.C. auf einem Katafalk aufgebahrt und später in Kalifornien beigesetzt. Mit 93 Jahren erreichte er das bislang höchste Alter eines Präsidenten der USA und überholte damit John Adams, der 91 Jahre alt geworden war. Zudem war er mit 70 Jahren der älteste Präsident bei Amtsantritt.
Staatsverschuldung unter Reagan
Ende 1980, d.h. bei der Amtsübernahme durch Ronald Reagan, betrug die Staatsverschuldung der USA 930 Milliarden Dollar. Unter Reagan kletterte sie bis Ende 1988 auf 2,6 Billionen Dollar. Das ist ein Anstieg von 13,7% p.a. Insgesamt stieg die Statsverschuldung unter Reagan um 1,67 Billionen Dollar.
- Siehe: [http://www.publicdebt.treas.gov/opd/opdhisto4.htm Historical Debt Outstanding - Annual 1950 - 2000]
Zitate
1988
Am 12. Juni 1987 sagte Reagan anlässlich eines Besuchs von Westberlin vor dem Brandenburger Tor und der Berliner Mauer:
:Mr. Gorbachev, open this gate! Mr. Gorbachev, tear down this wall!
(Herr Gorbatschow, öffnen Sie dieses Tor! Herr Gorbatschow, reißen Sie diese Mauer ein!).
Er prägte auch den Begriff Empire of Evil ("Reich des Bösen") für die UdSSR, in einer Rede vor dem britischen Unterhaus, den George W. Bush mit der Achse des Bösen in leicht abgewandelter Form wiederbelebte.
Bekannt ist auch der als Mikrofonprobe gedachte Ausspruch Reagans am 13. August 1984:
:My fellow Americans, I am pleased to tell you I just signed legislation which outlaws Russia forever. The bombing begins in five minutes.
(Liebe amerikanische Mitbürger, ich freue mich, Ihnen mitteilen zu können, dass ich gerade ein Gesetz unterzeichnet habe, das Russland für immer für vogelfrei erklärt. Die Bombardierung beginnt in fünf Minuten.)
Eher amüsant ist dieser Ausspruch, den Reagan so ziemlich am Ende seiner Amtsperiode von sich gab:
"Ketschup ist ein Gemüse."
Autobiographie
- Erinnerungen. Ein amerikanisches Leben. Propyläen, Berlin 1990, ISBN 3-54907-227-9
Literatur
- Tony Thomas: Ronald Reagan und seine Filme (OT: The Films of Ronald Reagan). Goldmann, München 1981, ISBN 3-442-10215-4
Weblinks
- http://www.reaganlibrary.com/welcome.asp
- http://www.whitehouse.gov/history/presidents/rr40.html/
- http://www.presidentreagan.info/
- http://www.reagan.utexas.edu/resource/speeches/rrpubpap.htm
- http://www.prisma-online.de/tv/person.html?pid=ronald_reagan
- http://www.magazinusa.com/lv2/hist/i_hist_bio_ronaldreagan.asp
-
-
Reagan, Ronald
Reagan, Ronald
Reagan, Ronald
Reagan, Ronald
Reagan, Ronald
Reagan
Reagan, Ronald
Reagan, Ronald
Reagan, Ronald
ja:ロナルド・レーガン
ko:로널드 레이건
simple:Ronald Reagan
th:โรนัลด์ เรแกน
zujer Skrty angielskie Kredyt hipoteczny slots heavy metal
|
|
|
| :: RELATED NEWS :: |
Born into Brothels: Calcutta's Red Light Kids
Born into Brothels: Calcutta's Red Light Kids is a 2004 American documentary film about the children of prostitutes in Sonagachi, Calcutta's red light district. The widely acclaimed film, written and directed by December 20, 1979, in Brooklyn, New York) is a center fielder currently with the Kansas City Royals. He replaced Carlos Beltrán after Beltrán was traded to the Houston Ast
|
Candid photography
s, whilst a customer takes aim, in the hope of winning a prize for his girlfriend.]]
Candid photography is snapshot photography that focuses on spontaneity rather than technique, on perfecting the immersion of a camera within events rather than focusing on setting up a staged situation, focusing on lengthy camera setup, or focusing on particularly strong lenses.
The photographic setup of candid photography is best described as un-posed and unplanned, as immediate and unobtrusive, as opposed to classic photogra
|
Terrence Long
Terrence Deon Long is a left fielder currently with Major League Baseball's Kansas City Royals, and has a career batting average of .268. A left-handed hitter, he is expected to platoon with the right-handed Eli Marrero in 2005.
Long was acquired from the San Diego Padres with
|
Indo-Hephthalites
of the Hephthalite King Napki Malka (Afghanistan/ Gandhara, c. 475-576).
Obv: Napki Malka type bust, winged headdress with bull head in the center. Pahlavi legend "NAPKI MALKA".
Rev: Zoroastrian fire altar with attendants either side. Sun wheel, or possib
|
Self-rule
Self-governance is an abstract concept that refers to several scales of organization. It may refer to personal conduct or family units but more commonly refers to larger scale activities, i.e. professions, industry bodies, religions and political units, up to and including | |
