:: wikimiki.org ::
| Oskari Tokoi |
Oskari Tokoi
Antti Oskari Tokoi (ent. Hirvi) (s. 15. toukokuuta 1873 Kannus - k. 4. huhtikuuta 1963 Fitchburg, Massachusetts, Yhdysvallat), oli suomalainen politiikko ja lehtimies.
Tokoi lähti 1891 Yhdysvaltoihin työskennellen siellä mm. kaivosmiehenä ja tutustuen sikäläiseen ammattiyhdistystoimintaan. Hän palasi 1900 Suomeen Kannukseen maanviljelijäksi ja kauppiaaksi. 1905 Oskari Tokoi valittiin Kannuksen työväenyhdistyksen puheenjohtajaksi ja hänet valittiin eduskuntaan SDP:n ehdokkaana vuonna 1907. 1912 Oskari Tokoista tuli Suomen ammattijärjestön puheenjohtaja. 1913 hän pääsi eduskunnan puhemieheksi ja vuonna 1917 hänet nimitettiin Suomen senaatin johtoon.
Tokoi kuului vallankumoushallitus kansanvaltuuskuntaan elintarvikekomissaarina Suomen sisällissodassa punaisten puolella ja joutui vuonna 1918 pakenemaan maasta. Kansalaissodan jälkeen hän toimi brittien varustaman Muurmannin legioonan brittiläisen everstiluutnantin arvoon verrattavana suomalaisena apulaisjohtajana, mikä osallistui suojeluskuntien vastaiseen sotaan Itä-Karjalassa tarkoituksena turvata länsivaltojen edut suomalaisia ja mahdollisesti myös saksalaisia vastaan.
Tokoi siirtyi Englannin ja Kanadan kautta Yhdysvaltoihin 1921. Yhdysvalloissa hänestä tuli 1905 perustetun Raivaaja -lehden päätoimittaja.
Toisen maailmansodan aikana hän toimi Suomen avuksi ja vuonna 1944 eduskunta vapautti Tokoin ns. Lex Tokoilla vuoden 1918 maanpetossyytteistä. Tokoi vieraili Suomessa vuonna 1957 [http://194.252.88.3/radioarkistoweb.nsf/sivut/poliitikko?opendocument&pageid=Content1507498692C Eduskunnan 50-vuotispäivän] kunniaksi. Tokoi eli loppuelämänsä Yhdysvalloissa
1992 perustettiin Kannuksen työväenyhdistyksen talon alakertaan Oskari Tokoi -museo.
Kirjallisuutta
- Keskipohjalaisia elämäkertoja, (toimittanut Pentti Pulakka, Keski-Pohjanmaa säätiö, Kokkola, 1995)
Aiheesta muualla
- Presidentti Ahtisaaren [http://www.valtioneuvosto.fi/tpk/puheet-1996/P970518.saksu.html puhe] SAK:n 90-vuotisjuhlissa
- [http://www.demari.fi/Article.jsp?article=2902&category=3&main=3 Artikkeli] Oskari Tokoista Uutispäivä Demarissa
- Oskari Tokoin [http://www.demari.fi/Article.jsp?article=2900&category=3&main=3 muistokirjoitus] Uutispäivä Demarissa
Tokoi, Oskari
Tokoi, Oskari
15. toukokuuta15. toukokuuta on gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden 135. päivä (136. päivä karkausvuonna). Vuodesta on jäljellä 230 päivää.
----
Nimipäivät
:- suomalainen kalenteri: Sofia, Sonja, Sohvi
:- suomenruotsalainen kalenteri: Sofia, Sofie, Sonja
:- ortodoksinen kalenteri: Heimo, Esa
:- saamenkielinen kalenteri: Sofe, Soffá, Sonjá
:- vanhemmissa kalentereissa: Sophia, Torqvatus
Tapahtumia
- 1252 - Paavi Innocentius IV antoi paavillisen bullan ad extirpanda, mikä antoi keskiaikaiselle inkvisitiolle oikeuden kiduttaa harhaoppisia. Kidutuksen käyttö yleistyi nopeasti katolisessa Euroopassa.
- 1602 - Bartholomew Gosnold löysi ensimmäisenä eurooppalaisena Cape Codin.
- 1618 - Johannes Kepler vahvisti aikaisemmin hylkäämänsä havainnot planeettojen liikkeen kolmannesta laista (hän keksi sen jo 8. maaliskuuta mutta hylkäsi ajatuksen alustavien laskelmien jälkeen).
- 1718 - Lontoolainen lakimies James Puckle patentoi maailman ensimmäisen konekiväärin.
- 1756 - Seitsenvuotinen sota alkoi, kun Englanti julisti sodan Ranskalle.
- 1795 - Ranskan Napoleon saapui Milanoon juhlittuna.
- 1811 - Paraguay itsenäistyi Espanjasta.
- 1836 - Francis Baily havaitsi "Bailyn helmet" vuosittaisen auringonpimennyksen aikana.
- 1851 - Rama IV kruunattiin Thaimaan kuninkaaksi.
- 1858 - Kolmas Royal Opera House avattiin virallisesti Lontoossa.
- 1869 - Naisasialiike: New Yorkissa Susan B. Anthony ja Elizabeth Cady Stanton muodostivat naisyhdistyksen National Woman Suffrage Association.
- 1902 - Grass Valleyn ulkopuolisella pellolla Kaliforniassa Lyman Gilmoren väitetään olleen ensimmäinen henkilö, joka lensi moottorikäyttöistä lentokonetta (höyrykäyttöinen liidokki).
- 1905 - Las Vegas perustettiin Nevadassa, kun 110 aaria maata huutokaupattiin (siitä tuli myöhemmin kaupungin keskusta).
- 1911 - Yhdysvaltain Korkein oikeus julisti Standard Oilin olleen Sherman Antitrust Actin mukainen "unreasonable monopoly" ja määräsi yhtiön pilkottavaksi.
- 1918 - Suomen sisällissota päättyi.
- 1918 - Yhdysvaltain postilaitos aloitti maailman ensimmäisen lentopostipalvelun (New Yorkin, Philadelphian ja Washington, DC:n välillä).
- 1928 - Mikki ja Minni Hiiren ensiesiintyminen piirrosfilmissä Plane Crazy.
- 1930 - Ellen Churchistä tuli maailman ensimmäinen lentoemäntä lennolla Oaklandista (Kalifornia) Chicagoon (Illinois). Lentokone oli Boeingin kolmimoottorikone.
- 1932 - Japanin pääministeri Inukai Tsuyoshi sai surmansa vallankaappausyrityksen yhteydessä.
- 1934 - Yhdysvaltain oikeusministeriö tarjosi 25 000 $:n palkinnon John Dillingeristä.
- 1940 - Toinen maailmansota: Saksan joukot valtasivat Amsterdamin ja pohjois-Ranskan.
- 1940 - Nailonista valmistetut sukkahousut tulivat myyntiin Yhdysvalloissa.
- 1941 - Baseball-pelaaja Joe DiMaggio aloitti ennätysmäisen 56 pelin voittoputken.
- 1942 - Toinen maailmansota: Yhdysvalloissa säädettiin laki armeijan naisjoukoista, Women's Auxiliary Army Corps (WAAC).
- 1943 - Josif Stalin hajoitti Kominternin - kommunistisen internationaalin (ns. Kolmannen internationaalin).
- 1948 - Egypti, Transjordania, Libanon, Syyria, Irak ja Saudi-Arabia hyökkäsivät Israeliin.
- 1957 - Britannia testasi ensimmäistä vetypommiaan Operaatio Grapplessa.
- 1958 - Neuvostoliitto laukaisi Sputnik 3:n.
- 1960 - Sputnik 4 laukaistiin maatakiertävälle radalle.
- 1963 - Mercury (avaruusohjelma): NASA laukaisi avaruusohjelman viimeisen avaruuskapselin Mercury 9:n (12. kesäkuuta; NASA:n pääjohtaja James E. Webb kertoi kongressille, että Mercury-avaruusohjelma on saatu loppuunsuoritetuksi).
- 1970 - Beatlesin viimeinen LP, Let It Be julkaistiin Yhdysvalloissa.
- 1972 - Laurelissa Marylandissä häiriintynyt työtön Arthur Bremer ampui Alabaman kuvernööriä George Wallacea tämän presidentinvaalikampanjan aikana. Wallace halvaantui.
- 1988 - Neuvostoliiton sota Afganistanissa: Kahdeksan sotavuoden jälkeen Puna-armeija alkoi vetäytyä Afganistanista.
- 1990 - Vincent van Goghin maalaus Portrait of Doctor Gachet myytiin ennätysmäisellä 82,5 miljoonalla dollarilla.
- 1991 - Edith Cressonista tuli Ranskan ensimmäinen naispääministeri.
- 1991 - Serbian kannattajat estivät Kroatian Stijepan Mesićin valinnan Jugoslavian presidentiksi.
- 1992 - Expo '92 -maailmannäyttely avattiin Genovassa Italiassa.
Syntyneitä
- 1048 - Omar Khaijam, runoilija († 1123)
- 1567 - Claudio Monteverdi, italialainen säveltäjä († 1643)
- 1773 - prinssi Klemens Wenzel von Metternich, itävaltalainen valtiomies († 1859)
- 1856 - L. Frank Baum, kirjailija, Ozin ihmemaan luoja († 1919)
- 1859 - Pierre Curie, fyysikko, Nobelin fysiikanpalkinto vuonna 1903 († 1906)
- 1862 - Arthur Schnitzler, itävaltalainen (näytelmä)kirjailija († 1931)
- 1890 - Katherine Anne Porter, amerikkalainen kirjailija († 1980)
- 1891 - Mihail Bulgakov, venäläinen kirjailija (pääteos Saatana saapuu Moskovaan) († 1940)
- 1911 - Max Frisch, sveitsiläinen arkkitehti ja kirjailija († 1991)
- 1915 - Paul Samuelson, taloustieteilijä, sai vuoden 1970 Nobelin taloustieteen palkinnon
- 1937 - Madeleine Albright, Prahassa syntynyt amerikkalainen diplomaatti, Yhdysvaltain ulkoministeri (1997—2000)
- 1945 - Duarte, Bragançan herttua ja (luultavasti) Portugalin kruununperijä
- 1948 - Brian Eno, muusikko ja levytuottaja
- 1951 - Jonathan Richman, amerikkalainen muusikko
- 1953 - Mike Oldfield, brittiläinen säveltäjä
- 1969 - Emmitt Smith, amerikkalaisen jalkapallon pelaaja
- 1981 - Jamie-Lynn DiScala (syntyjään Sigler), amerikkalainen näyttelijätär (The Sopranos -tv-sarjasta)
Kuolleita
- 1634 - Hendrick Avercamp, hollantilainen taidemaalari (s. 1585)
- 1782 - Pombalin markiisi, Portugalin pääministeri (s. 1699)
- 1886 - Emily Dickinson, runoilija (s. 1830)
- 1937 - Phillip Snowden, brittiläinen poliitikko (s. 1864)
- 2003 - June Carter Cash, muusikko, laulaja, Johnny Cashin puoliso (s. 1929)
Juhlapäiviä
- Paraguay: Itsenäisyyspäivä.
- Rooman valtakunta: Mercuralia-juhla Mercuriuksen kunniaksi.
- YK: Kansainvälinen perheiden päivä (International Day of Families). Vietetty vuodesta 1994, mikä oli samalla Kansainvälinen perheiden vuosi.
----
Katso myös: kalenteri ~ 14. toukokuuta, 16. toukokuuta
Luokka:Toukokuu
-05-15
ko:5월 15일
ja:5月15日
simple:May 15
th:15 พฤษภาคม
1873 Tapahtumia
-
- Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys perustetaan
Syntyneitä
- 25. helmikuuta - Enrico Caruso, oopperalaulaja
- 10. huhtikuuta - Kyösti Kallio, Suomen presidentti
- 26. elokuuta - Lee De Forest, insinööri ja elektroniputken keksijä († 1961)
Kuolleita
-
Luokka:1800-luku
ms:1873
ko:1873년
simple:1873
th:พ.ศ. 2416
KannusKannus on Suomen kaupunki, joka sijaitsee Keski-Pohjanmaan maakunnassa, Länsi-Suomen läänissä. Kaupungissa asuu 6047 ihmistä ja sen pinta-ala on 409,83 km², josta 2,27 km² on vesistöjä. Väestötiheys on 14,8 asukasta/km². Lähimmät kaupungit ovat Kokkola ja Ylivieska 40 km etäisyydellä.
Kylät
Eskola, Hanhineva, Mutkalampi, Välikannus, Ylikannus, Yliviirre
Linkit
- [http://www.kannus.fi/ Kannuksen kaupunki]
Luokka:Kannus
4. huhtikuuta4. huhtikuuta on gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden 94. päivä (95. päivä karkausvuonna). Vuodesta on jäljellä 271 päivää.
----
Nimipäivät
:- suomalainen kalenteri: Ukko
:- suomenruotsalainen kalenteri: Odin
:- ortodoksinen kalenteri: Jyrki, Yrjö, Ossi, Virve, Virpi
:- saamenkielinen kalenteri: Uhkku, Eaddji
:- vanhemmissa kalentereissa: Ambrosius, Anja, Kalervo
Tapahtumia
- 1900 - Anarkisti ampui Walesin prinssin Belgian kuninkaan syntymäpäiväjuhlissa.
- 1905 - Maanjäristys Intiassa surmasi 370 000.
- 1949 - NATO perustettiin.
- 1968 - Martin Luther King Jr. kuoli salamurhaajan luoteihin.
- 1983 - Avaruussukkula Challenger teki neitsytlentonsa.
Syntyneitä
- 1859 - Aleksandr Popov, fyysikko ja radion varhainen kehittäjä († 1905)
- 1932 - Anthony Perkins, näyttelijä
- 1957 - Aki Kaurismäki, elokuvaohjaaja
- 1958 - Monica Groop, suomalainen oopperalaulaja
Kuolleita
- 1968 - Martin Luther King Jr.
----
Katso myös: kalenteri ~ 3. huhtikuuta, 5. huhtikuuta
Luokka:Huhtikuu
-04-04
ms:4 April
ko:4월 4일
ja:4月4日
simple:April 4
th:4 เมษายน
1963 Tapahtumia
- 11. tammikuuta - Maailman ensimmäinen disco, Whisky A Go-Go avattiin Los Angelesissa, Kaliforniassa.
- 14. tammikuuta - George Wallacesta tuli Alabaman kuvernööri.
- 29. tammikuuta - Charles de Gaulle esti vetolla Britannian pääsyn Euroopan talousyhteisöön.
- 8. helmikuuta - Matkustus ja varojen siirto Kuuban kiellettiin Yhdysvaltain kansalaisilta.
- 4. maaliskuuta - Pariisissa kuusi henkeä tuomittiin kuolemaan presidentti Charles de Gaullen murhan suunnitellusta.
- 27. maaliskuuta - Britanniassa Tri. Beeching ilmoitti suurista supistuksista raideliikenteessä ("Beechingin kirves"').
- 7. huhtikuuta - Jugoslavia julistettiin sosialistiseksi tasavallaksi ja Tito sen elinikäiseksi presidentiksi.
- 10. huhtikuuta - Yhdysvaltain sukellusvene USS Thresher (SSN-593) upposi Välimerellä, 129 kuollutta.
- 15. huhtikuuta - 70 000 marssijaa protestoi marssillan Lontoosta Aldermarstoniin ydinaseita vastaan.
- 25. toukokuuta - Afrikan yhtenäisyysjärjestö perustettiin Addis Ababassa Etiopiassa.
- 2. kesäkuuta - Orjuus julistettiin laittomaksi Saudi-Arabiassa.
- 5. kesäkuuta - Britannian sotaministeri John Profumo erosi seksiskandaalin vuoksi.
- 11. kesäkuuta - Munkki Thich Quang Duc sytytti itsensä tuleen Saigonissa Vietnamissa protestoidakseen presidentti Ngo Dinh Diemin politiikkaa.
- 11. kesäkuuta - Kreikan pääministeri Constantine Karamanlis erosi protestina kuninkaan vierailtua Iso-Britanniassa.
- 16. kesäkuuta - Valentina Tereškova ensimmäisenä naisena avaruuteen.
- 21. kesäkuuta - Giovanni Battista Montini valittiin uudeksi paaviksi. Hän otti nimen Paavali VI.
- 26. heinäkuuta - Jugoslaviassa, Skopjessa kuolee maanjäristyksen seurauksena 1070 ihmistä ja 75% asukkaista menettää kotinsa.
- 26. heinäkuuta - Syncom, maailman ensimmäinen geostationaarinen satelliitti kiertoradalleen.
- 27. heinäkuuta - Indonesian elinikäinen presidentti Sukarno julisti murskaavansa Malesian. Sota Borneosta jatkui vuoteen 1966.
- 5. elokuuta - Yhdysvallat, Britannia ja Neuvostoliitto solmivat ydinkokeet ilmakehässä, ulkoavaruudesa ja veden alla kieltävän sopimuksen. (Partial Test Ban Treaty, PTBT).
- 8. elokuuta - Suuri junaryöstö Buckinghamshiressa Englannissa. 15-miehinen jengi sai £2,6 miljoonan saaliin. Rahoja ei koskaan saatu takaisin. 13 ryöstäjistä saatiin kiinni, mutta kolme pakeni myöhemmin vankilasta. Ronnie Biggs palasi Brasiliasta 71-vuotiaana toukokuussa 2001.
- 28. elokuuta - Kansalaisoikeustaistelija Martin Luther King Jr. pitää Washingtonissa kuuluisana puheensa ”I have a dream”.
- 1. syyskuuta - Philips esitteli kasettinauhan.
- 16. syyskuuta - Malesian liittovaltio luotiin Malaijin liittovaltion ja brittiläisten kolonioiden Singaporen ja Pohjois-Borneon yhdistyessä.
- 18. syyskuuta - Mellakoijat polttivat Britannian lähetystön Jakartassa protestoidakseen Malesian luomista.
- 9. lokakuuta - Italian Veneton maakunnassa tekojärven murtumisesta syntynyt hyökyaalto surmaa yli 1900 henkeä.
- 9. lokakuuta - Ugandasta tuli tasavalta.
- 21. lokakuuta - Kiinan ja Neuvostoliiton välinen rajakahakka
- 2. marraskuuta - Etelä-Vietnamin presidentti Ngo Dihn Diem murhattiin sotilasvallankaappauksessa. Kenraali Duong Van Minh ottaa vallan.
- 14. marraskuuta - Tulivuorenpurkaus luo Surtseyn saaren Islantiin.
- 22. marraskuuta - Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedy ammuttiin Dallasissa, Texasissa. Texasin kuvernööri John B. Connally haavoittui. Varapresidentti presidentti Lyndon B. Johnsonista 36. Yhdysvaltain presidentti.
- 23. marraskuuta - Ensimmäinen osa BBC:n televisiosarjasta Doctor Who esitettiin Iso-Britanniassa.
- 24. marraskuuta - John F. Kennedyn salamurhasta syytetty Lee Harvey Oswald surmattiin Dallasissa suorassa lähetyksessä. Ampuja on Jack Ruby.
- 24. marraskuuta - Presidentti Lyndon B. Johnson vakuuttaa Yhdysvaltain jatkavan Etelä-Vietnamin taloudellista ja sotilaallista tukea.
- 12. joulukuuta - Kenia itsenäistyi ensimmäisen pääministerinään Jomo Kenyatta.
- 24. joulukuuta - Kyproksella alkoi lyhyt sisällissota turkkilaisten ja kreikkalaisten välillä.
- 31. joulukuuta - Rhodesia ja Nyasalandin Keski-Afrikan liittovaltio purkautui.
- Harvey Ball keksi tutun keltaisen hymynaamakuvion. ☺
- D. H. Frisch ja J. H. Smith todistavat mesonin radioaktiivisen hajoamisen hidastuvan sen nopeuden vuoksi (katso: yleinen suhteellisuusteoria)
- Genetiikko J. B. S. Haldane keksi sanan "klooni"
- Arecibon observatorio aloitti toimintansa.
Syntyneitä
- 6. tammikuuta - Tony Halme, nyrkkeilijä, kansanedustaja
- 17. helmikuuta - Michael Jordan, koripalloilija
- 27. helmikuuta - Nasty Suicide , Hanoi Rocksin kitaristi
- 27. maaliskuuta - Quentin Tarantino, näyttelijä, käsikirjoittaja, ohjaaja, tuottaja
- 13. huhtikuuta - Garry Kasparov, venäläinen šakin maailmanmestari 1985–2000
- 18. huhtikuuta - Conan O'Brien, televisioviihdyttäjä
- 26. huhtikuuta - Jet Li, näyttelijä
- 25. toukokuuta - Mike Myers, näyttelijä
- 9. kesäkuuta - Johnny Depp, näyttelijä
- 13. kesäkuuta - Bettina Bunge, saksalainen tennistähti
- 25. kesäkuuta - George Michael, laulaja
- 3. elokuuta - James Hetfield, Metallica-yhtyeen laulaja
- 24. elokuuta - Hideo Kojima, tietokonepelisuunnittelija
- 4. syyskuuta - Sam Yaffa, Hanoi Rocks-yhtyeen rock-muusikko
- 11. syyskuuta - Costello Hautamäki, suomalainen muusikko (Popeda, Hanoi Rocks, Sleepy Sleepers)
- 13. joulukuuta - Ilkka Remes, kirjailija
- 18. joulukuuta - Brad Pitt, näyttelijä
- 24. joulukuuta - Timo Jutila, ex-jääkiekkoilija
- 26. joulukuuta - Lars Ulrich, muusikko,rumpali (Metallica)
Kuolleita
- 3. kesäkuuta - Paavi Autuas Johannes XXIII (s. 1881)
- 11. lokakuuta - Edith Piaf, ranskalainen laulaja (s. 1915)
- 1. marraskuuta - Ngo Dinh Diem, Etelä-Vietnamin presidentti (s. 1901)
- 22. marraskuuta - John F. Kennedy, Yhdysvaltojen 35. presidentti, salamurha
- 22. marraskuuta - Aldous Huxley, kirjailija
- 24. marraskuuta - Lee Harvey Oswald, John F. Kennedyn murhaaja, ammuttiin (s. 1939)
- 19. joulukuuta - Alan Gardiner, englantilainen egyptologi
Nobelin palkinnot
- Punainen Risti - rauhanpalkinto
Luokka:1963
ms:1963
ko:1963년
ja:1963年
simple:1963
th:พ.ศ. 2506
Massachusettsright
Massachusettsin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain itärannikolla. Se on yksi Yhdysvaltojen ensimmäisistä osavaltioista. Massachusettsin osavaltion pääkaupunki on Boston. Se on yksi Yhdysvaltojen suurimmista kaupungeista.
Massachusettsin Teknillinen Korkeakoulu (MIT) tunnetaan yhtenä maailman huippuyliopistoista.
Luokka:Yhdysvaltojen osavaltiot
ko:매사추세츠 주
ja:マサチューセッツ州
th:มลรัฐแมสซาชูเซตส์
Yhdysvallat
Amerikan yhdysvallat (United States of America, U.S.A.) on liittovaltio Pohjois-Amerikassa, joka sijaitsee pääasiassa Pohjois-Amerikassa. Se koostuu 50 osavaltiosta ja yhdestä liittovaltion hallinnollisesta piirikunnasta, ja sillä on useita maa-alueita. Suomenkielessä siihen viitataan nimillä Yhdysvallat, USA tai Amerikka.
Viime vuosisadalla, etenkin toisen maailmansodan jälkeen, Yhdysvallat on tullut taloudellisesti, poliittisesti, sotilaallisesti, tieteellisesti, teknologisesti ja kulttuurisesti maailman tärkeimmäksi vaikuttajaksi.
Historia
Yhdysvallat perustettiin 1776 brittiläisten siirtokuntien pohjalle. Yhdysvallat on siitä lähtien kirinyt vanhan emämaansa rinnalle ja 1900-luvun toisen puoliskon kääntyessä jo vähintäänkin saavuttanut mahtavimmat kansakunnat taloudellisesti, poliittisesti ja asevoimilla mitaten. Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen 1991 Yhdysvallat on ainoa olemassaoleva supervalta. Myös yhdysvaltalainen kulttuuri on levinnyt eri muodoissaan maapallon kaikkiin osiin.
Yhdysvallat julistautui itsenäiseksi 4. heinäkuuta 1776 ja tunnustettiin kansainvälisesti 3. syyskuuta 1783. Sitä ennen alkuperäiset 13 osavaltiota, jotka muodostivat Yhdysvallat olivat Ison-Britannian siirtomaita.
Yhdysvallat laajeni Mississippin länsipuolelle ostamalla Ranskalta vuonna 1803 Louisianan alueen. Aluekauppa oli huomattavasti nykyistä Louisianan osavaltiota suurempi, hankitut alueet käsittävät nykyisin 23 % Yhdysvaltain pinta-alasta.
Vuosina 1837—1839 kymmeniätuhansia intiaaneja pakkosiirrettiin Missisippin länsipuolelle. Vuonna 1845 Yhdysvaltoihin yhdistyi Meksikosta 1836 itsenäistynyt Texas. Meksikon kanssa käydyn sodan tuloksena Yhdysvaltoihin liitettiin 1848 suunnilleen nykyisten Kalifornian, Nevadan, Arizonan ja New Mexicon osavaltioiden alue.
Yhdysvaltojen sisällissota käytiin 1861—1865. Siinä mustien orjuuden jatkumista halunneiden etelävaltioiden itsenäistymisyritys tukahdutettiin. Orjuus lakkautettiin kaikkialta Yhdysvalloista 1863. Pohjoisissa osavaltioissa se oli lakkautettu jo aiemmin.
Alaskan alue ostettiin Venäjältä 1867. Viimeiset merkittävät aseelliset yhteenotot intiaanikansojen kanssa käytiin ns. aavetanssi-liikkeen yhteydessä 1890. Puerto Rico ja Filippiinit siirtyivät Yhdysvaltain hallintaan vuonna 1898 Espanjaa vastaan käydyn sodan tuloksena.
Yhdysvallat liittyi ensimmäiseen maailmansotaan huhtikuussa 1917. Toiseen maailmansotaan Yhdysvallat liittyi joulukuussa 1941 Japanin hyökättyä Pearl Harborin laivastotukikohtaan.
Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvallat oli Neuvostoliiton vastapuolena ns. kylmässä sodassa, johon liittyivät myös Korean sota 1950—1953 ja Vietnamin sota 1964—1975.
Politiikka
Yhdysvallat koostuu 50:stä osavaltiosta, joilla on rajoitettu itsehallinto, liittovaltion lain ylittäessä osavaltioiden lait. Osavaltioiden lainsäädännön varaan jäävät omaisuuteen, teollisuuteen ja yritystoimintaan liittyvät säädökset, rikoslaki ja työsuojelu.
Yhdysvaltain presidentillä ja hänen hallinnollaan (toimeenpaneva hallituselin, executive) on paljon valtaa liittovaltion johtamisessa. Tällä hetkellä presidenttinä toimii republikaanisen puolueen edustaja George W. Bush. Presidentin lisäksi lakiasäätävänä elimenä toimii kaksikamarinen Yhdysvaltain kongressi. Oikeuslaitos on erityisen itsenäinen, ja käyttää myös perustuslakikontrollivaltaa. Presidentin valitsevat osavaltioista valitut 538 valitsijamiestä neljän vuoden kaudelle. Kongressin jäsenten kausi on kaksi vuotta edustajainhuoneessa ja kuusi vuotta senaatissa.
Yhdysvalloissa on nykyisellään kaksi pääpuoluetta, republikaanit ja demokraatit. Enemmistövaalitavan vuoksi muiden puolueiden pääseminen mukaan todelliseen politiikkaan on vaikeaa. Esimerkiksi sekä Vihreä puolue että Libertaari puolue ovat tosin keränneet äänestäjiä, mutta todellisuudessa, ilman ainuttakaan senaattoria ja kongressiedustajaa, ne ovat kaukana vaikuttamisen ytimestä, saati omasta presidentistä. Kaksipuoluejärjestelmän takia yhdysvaltalaiset puolueet ovat poliittiselta spektriltään laajempia kuin eurooppalaiset vastineensa – niitä on pidettävä lähinnä vaaliorganisaatioiksi rakennettuina sateenvarjokeräelminä, joilla ei ole yhteistä ohjelmaa ja yhteistä aatetta, yhdestä johtajasta puhumattakaan. Liittovaltion laajuisen vaalikampanjan järjestäminen on erittäin kallista, joten erilaisten rahoitusta antavien eturyhmien nähdään näin vaikuttavan päätöksentekoon.
Yhdysvaltain ulkopolitiikka
Yhdysvaltain ulkopolitiikka on ainakin viimeiset sata vuotta keskittynyt demokratian levittämiseen maailmaan. Perinne alkoi Yhdysvaltain-Espanjan sodasta, kun Yhdysvallat julisti vapauttavansa kuubalaiset Espanjan sorrosta.
Vuonna 1914 presidentti Woodrow Wilson lupasi tehdä maailman turvalliseksi demokratialle. Hänen ohjelmansa mukaan perustettiin mm. Kansainliitto. Wilsonin aikana Yhdysvallat miehitti Meksikon ja nousi maihin Haitilla ja Dominikaanisessa tasavallassa. Presidentit Franklin D. Roosevelt ja Harry Truman tukivat demokratiaa Euroopassa Marshall-avun avulla ja NATO:n perustamisella. Tavoitteen saavuttamiseksi Yhdysvallat taisteli Koreassa ja Vietnamissa estääkseen kommunismin leviämisen.
Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen, johon pääsyynä oli presidentti Reaganin panos, Yhdysvallat jäi maailman ainoaksi supervallaksi. Presidentti Clinton haki Yhdysvalloille uutta asemaa lähtemällä mukaan rauhanpakottamiseen onnettomasti päättyneeseen Somalian operaatioon, joka sai Yhdysvaltain vetäytymään enemmistä yrityksistä. Clinton toimi kuitenkin välittäjänä sopimukseen johtaneissa neuvotteluissa palestiinalaisten ja Israelin välillä ja osallistui Serbian ilmapommituksiin Kosovon sodassa.
Hänen seuraajansa George W. Bushin hallintokausi muuttui tyystin syyskuun 11. 2001 -iskujen seurauksena, jolloin Yhdysvallat sai sekä YK:n turvallisuusneuvoston että yleiskokouksen yksimielisen tuen turvallisuutensa takeeksi ja kansainvälisoikeudellisen valtuutuksen Afganistanin operaatiolle. Kansainvälinen kritiikki kuitenkin kasvoi kun Yhdysvallat jatkoi hyökkäämällä Irakiin ilman YK:n mandaattia.
Demokratian levittäminen ja terrorismin vastainen sota ovat nykyään keskeiset Yhdysvaltain ulkopolitiikan julkilausutut päämäärät. Sekä Afganistanissa että Irakissa järjestettiin monipuoluevaalit Yhdysvaltain miehityksen jälkeen.
Viimeaikaisia väittelynaiheita
Kansainväliset tahot ovat välillä kritisoineet Yhdysvaltojen väkivaltaisia ja ihmisoikeusrikkomuksiksi nähtyjä toimia erityisesti War Against Terrorism-kampanjan aikana. Merkillepantavia kysymyksiä ovat Guantanamo Bayn laivastotukikohdassa vankeina säilytetyt Afganistanin sodat "laittomat taistelijat". Abu Ghraibin vankilan kidutusskandaali nostatti laajaa kansallista ja kansainvälistä huomiota vuonna 2004.
Osavaltiot
Pääartikkeli: Yhdysvaltojen osavaltiot
Yhdysvallat koostuu 50 osavaltiosta (viimeisin osavaltioksi hyväksytty oli Alaska, sitä ennen Havaiji, Puerto Rico äänesti liittymistä vastaan), pääkaupungista Washingtonista, joka on suoraan keskushallinnon alainen piirikunta, sekä joukosta territorioita, jotka ovat lähinnä Karibianmeren ja Tyynen valtameren saaria. Territorioista tunnetuin on Puerto Rico.
Yhdysvaltain osavaltiot:
Alaskan osavaltio sijaitsee fyysisesti erillään Yhdysvaltain pääosasta, Kanadan luoteispuolella. Havaiji puolestaan on Amerikan mantereesta erillään oleva Tyynen valtameren saariryhmä.
Maantiede
Havaiji
Pinta-alaltaan maailman kolmanneksi suurimpana valtiona ja koko Pohjois-Amerikan mantereen levyisenä Yhdysvaltain maantiede vaihtelee suuresti: Floridan mangrovemetsistä maan keskiosan suurille tasangoille ja Mississippi–Missouri -jokijärjestelmään. Tasankojen länsipuolella nousevat Kalliovuoret, niiden länsipuolella on aavikkoja, tasankoja ja Tyynenmeren rannikon välimerellinen ilmastovyöhyke, luoteessa jopa sademetsät. Erillinen Alaska on pääasiassa arktista aluetta ja Havaiji vulkaaninen saariryhmä.
Talous
Yhdysvaltain kansantalous on maailman suurin ja bruttokansantuote henkeä kohti maailman korkeimpia. Yhdysvaltojen talous on markkinapohjainen, jossa yksityiset ihmiset ja yritykset tekevät tärkeimmät päätökset, ja liittovaltio ja osavaltio ostavat tarvittavat tavarat ja palvelut valtaosin yksityisiltä markkinoilta.
Yhdysvaltain rahayksikkö on dollari, jota on käytetty yleisesti kansainvälisen kaupan rahayksikkönä. Myös taloustilastot muutettiin aiemmin useimmiten dollareiksi kansainvälistä vertailua varten.
Yhdysvalloilla on laajat luonnonvarat, runsaasti kulta-, öljy-, hiili- ja uraaniesiintymiä. Tehokas maatalous tekee maasta yhden maailman suurimmista maatalousmaista. Pääasialliset viljelykasvit ovat maissi, vehnä, sokeri ja tupakka. Teollisuustuotteita ovat autot, lentokoneet ja elektroniikka. Pääasiallinen työllistäjä on nykyisin palvelut, jossa työskentelee 3/4 työvoimasta.
Tärkeimmät kauppakumppanit ovat naapurit Kanada, Meksiko, Euroopan unioni ja Kaakkois-Aasian teollistuneet maat Japani, Intia ja Etelä-Korea. Myös kauppa Kiinan kanssa on huomattavaa.
Vuonna 2002 Yhdysvallat oli maailman kolmanneksi suosituin turistikohde 41,9 miljoonalla kävijällä.
Yhteiskunta
Väestö
Etniset ryhmät
Pääartikkeli: Yhdysvaltain väestöjakauma
Yhdysvallat on etnisesti hyvin monimuotoinen maa. Maassa on vähintään miljoonan edustajan etnisiä ryhmiä yli 31, ja lukemattomia pienempiä ryhmiä.
Väestönlaskennassa väestö on jaettu rotuihin: valkoinen, afrikkalais-amerikkalainen, hispaano, aasialais-amerikkalainen tai alkuperäis-amerikkalainen. Aasialaisuus yhdistetään yleensä Kaakkois-Aasiaan, joten juuriltaan Lähi-Idästä kotoisin olevat putoavat kategorioiden väliin. Hispaano tarkoittaa henkilöä, jolla on Latinalais-Amerikkalaiset juuret rodustaan tai ihonväristään huolimatta.
Väestösuhteet ovat: valkoiset 77,1 %; mustat 12,9 %, aasialaiset 4,2 %, intiaanit ja alaskan alkuperäisväestö 1,5%; Havaijin ja oseanian alkuperäisväestä 0,3%; muut 4% (2000)
Yhdysvaltain eurooppalaisperäisestä väestöstä 23 %:lla on saksalaiset sukujuuret, irlantilaiset 16 %, englantilaiset 13 %, skotlantilaiset, alankomaalaiset ja italialaiset 6 %.
Uskonto
Uskonnollisten ryhmien osuudet väestöstä: protestantit 56%, katoliset 28 %, juutalaiset 2%, muut 4%, ei mitään 10% (1989)
Suurin yksittäinen kirkkokunta on katolinen kirkko, sen jäljessä etelän baptistit, joka on pitkälti jakautunut mustien (eli afrikkalais-amerikkalaisten) ja valkoisten seurakuntiin.
Yhdysvalloilla on uskonnollissävytteinen historia ja uskonnonvapautta pidetään erittäin tärkeänä. Monet varhaisista emigrantti- eli maahanmuuttajaryhmistä pakenivat Euroopan uskonnollisia vainoja Pohjois-Amerikkaan. Esimerkiksi vuonna 1620 yli sata puritaania lähti Englannista kuuluisalla Mayflower-laivalla ja perusti Uuden-Englannin ensimmäisen pysyvän siirtokunnan. Pohjois-Amerikkaan on paettu uskonnollisia ja etnisiä vainoja myöhemminkin, kuuluisana esimerkkinä juutalaisten joukkopako Natsi-Saksasta.
Koulutus
Yhdysvalloissa koulutus on osavaltion, ei siis liittovaltion, velvollisuus, ja lait ja säädökset vaihtelevat huomattavasti. Useimmissa osavaltioissa, kaikkien opiskelijoiden täytyy osallistua pakolliseen koulutukseen lastentarhasta (johon yleensä mennään 5-vuotiaana) lähtien luokkatasoon 12 asti, jolta valmistutaan yleensä 18 vuoden iässä (tosin joissain osavaltioissa opiskelijoiden annetaan vanhempien suostumuksella jäädä pois koulusta 16 vuoden iässä).
Yhdysvaltalaiset korkeakoulut vaihtelevat erittäin kilpailukykyisistä kouluista, sekä yksityisistä (kuten Harvard University, Cornell University ja Princeton University) että julkisista (kuten North Carolina Chapel Hill ja University of Virginia), satoihin korkeatasoisiin paikallisiin ammattikorkeakouluihin avoimine sisäänpääsyperiaatteineen.
Kielet
Pääartikkeli: Yhdysvaltain kielet
Suurin osa Yhdysvaltain asukkaista puhuu englantia, mutta myös espanjaa puhutaan melko laajalti, erityisesti maan eteläosissa. Maalla ei ole virallista kieltä, vaan osavaltiot saavat päättää kielestään vapaasti.
Englannin kieli on hallitseva kieli (puhujia 82 % väestöstä), espanja (10 %) ja havaijin kieli ovat virallisia joissain osavaltioissa.
Kulttuuri
Yhdysvallat on viihteen jättiläinen, etenkin elokuva- ja tv-teollisuuden alalla (Hollywood).
Merkittävimmät luonnonvarat
- kivihiili
- öljy
- maakaasu
- tina
- kalkkikivi
- rautamalmi
- suola
- kalkki
- kipsi
- pii
- lyijy
- puu
Merkittävimmät vientituotteet
- koneet
- kulkuneuvot
- elektroniikka
Luokka:Yhdysvallat
zh-min-nan:Bí-kok
ko:미국
ms:Amerika Syarikat
ja:アメリカ合衆国
simple:United States
th:สหรัฐอเมริกา
Suomen sosialidemokraattinen puolue
:SDP-lyhenteen muut merkitykset ovat sivulla SDP (täsmennyssivu)
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue (SDP) on yksi Suomen suurimmista puolueista. Suomessa vallitsevassa vasemmisto-oikeisto jaottelussa se nähdään vasemmistolaiseksi, sosialismia edustavaksi puolueeksi. Se nähdään maltillisemmaksi kuin Vasemmistoliitto ja Suomen kommunistiset puolueet. SDP on kiinteässä yhteistyössä Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön kanssa.
Huomaa, että vaikka sanalla "sosiaali" on suomen kielessä kaksi "a"-kirjainta, tämän puolueen nimi kirjoitetaan yhdellä "a"-kirjaimella historiallisista syistä, vaikka sosialidemokratiaan viitataan ajoittain tiedotusvälineissä sosiaalidemokratiana. Puolueen virallinen nimi (kuten rekisteröity Suomen puoluerekisteriin) on Suomen Sosialidemokraattinen Puolue / Finlands Socialdemokratiska Parti r.p.
Historiaa
Puolue perustettiin 1899, jolloin sen nimi oli Suomen Työväenpuolue. Suomen Sosialidemokraattiseksi Puolueeksi nimi muutettiin Forssassa 1903 pidetyssä puoluekokouksessa. Samalla hyväksyttiin myös Saksan sosiaalidemokraattisen puolueen mallin mukainen marxilainen ohjelma.
Venäjän vuoden 1905 vallankumous seurannaisilmiöineen (mm. Suurlakko) toi Suomeen yksikamarisen 200-paikkaisen eduskunnan ja yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden, joka oli SDP:n ohjelman vaatimuslistalla. SDP nousi välittömästi suureksi puolueeksi, ja vuoden 1916 vaaleissa se sai enemmistön, 103 paikkaa. Tämän seurauksena Suomeen nimitettiin maailman ensimmäinen sosialistienemmistöinen senaatti (puolet ministereistä tosin oli porvareita), puheenjohtajanaan Oskari Tokoi. Tämä SDP:n hallitsema eduskunta laati valtalain, maaliskuun vallankumouksen jälkeen kesällä 1917, jossa eduskunta julistettiin korkeimman vallan haltijaksi. Tämän seurauksena Venäjän väliaikainen hallitus hajoitti eduskunnan ja kesän 1917 SDP:n enemmistö muuttui lievän vaalitappion jälkeen vähemmistöksi. Seuraava senaatti oli täysporvarillinen. Eduskunta jätti siitä lähtien SDP:n yritykset parlamentaariseen vaikuttamiseen huomiotta ja yhteiskunnallinen jännitys kiristyi syksyn aikana johtaen tammikuussa 1918 avoimeen luokkasotaan (kuten asia punaisella puolella tuolloin ymmärrettiin).
Suomen sisällissodassa punaisen puolen hallitukseen, Kansanvaltuuskunnan, kuului sosialidemokraattien jäseniä ja suuri osa puolueen jäsenistä toimi punaisten puolella. Monet jäsenistä ja johtohenkilöistä kuitenkin jättäytyivät sivuun punaisten tominnasta. Sisällissodan alettua puolueorganisaation toiminta käytännössä lakkasi. Sisällissodan päättyessä monet puolueen johtajista ja aktiiveista pakenivat Venäjälle. Tuhansia puolueen jäseniä ja kannattajia kuoli myös taisteluissa, teloituksissa ja vankileireillä. Syksyllä 1918 punaisten toiminnasta sivussa olleet puoluejohdon jäsenet käynnistivät kuitenkin SDP:n toiminnan uudelleen Väinö Tannerin johdolla. Jo seuraavissa vaaleissa (1919) kannatus osoittautui suunnilleen aiemman kaltaiseksi.
Venäjälle paenneet entiset SDP:n aktiivit perustivat elokuussa 1918 Moskovassa Suomen kommunistisen puolueen, joka otti lähtökohdakseen Venäjän bolshevikkien mallin mukaisen vallankumousohjelman. SKP joutui kuitenkin toimimaan Suomessa maanalaisena. Vasta myöhemmin 1920-luvulla kommunistien peitepuolue Suomen Sosialistinen Työväenpuolue Suomessa sai vaaleissa osan SDP:n eduskuntapaikoista. 1930-luvulla valtiovallan estäessä tehokkaasti kommunistien ja vasemmistososialistien yritykset osallistua vaaleihin, SDP:n kannatus ja paikkamäärä eduskunnassa nousi jälleen selkeästi.
Sekä talvisota että jatkosota aiheuttivat SDP:n sisällä ristiriitoja, kun osa puolueen kansanedustajistakin asettui kritisoimaan Suomen ulkopolitikkaa. Sodan jälkeen 1944 osa SDP:n vasemman siiven toimijoista (muun muassa niin sanotut "kuutoset") erkani ja liittyi SKDL:n riveihin.
SDP:n ja kansandemokraattien suuri vedenjakaja toisen maailmansodan aikana ja jälkeen useita vuosikymmeniä oli itsenäisyystahto, sen sijaan maansisäinen sosialisointitahto yhdisti. SDP liittoutui kuitenkin ennemmin konservatiivisen oikeiston (Kansallinen Kokoomus) kanssa, esimerkiksi Urho Kekkosta vastaan, kuin sosialististen aateveljiensä Kommunistien kanssa.
SDP:n sisäiset ristiriidat kuitenkin jatkuivat. 1950-luvun lopulla niin sanotut skogilaiset (sittemmin jyrkentymisen jälkeen niin sanotut simoslaiset) irtaantuivat SDP:stä ja perustivat TPSL:n. Pääosa TPSL:stä yhdistyi takaisin SDP:hen 1970-luvun alussa.
1960-luvun alun alamaissa eletyn kauden jälkeen SDP saavutti 1966 huomattavan vaalivoiton, josta alkaen se on ollut Suomen kahden suurimman puolueen joukossa (yleensä suurin) sekä hallituspolitiikan kulmakiviä. Sitä on ryhdytty kutsumaan valtionhoitajapuolueeksi.
SDP nykyään
SDP:n kannattajia asuu tilastollisesti paljon suurimmissa kaupungeista.
Vuoden 2006 presidentinvaaleissa puolueen presidenttiehdokas on Tarja Halonen.
Kritiikkiä SDP:tä kohtaan
2000-vuosikymmenelle tultaessa SDP:stä on demografisista syistä muodostunut lähinnä nk. suurten ikäluokkien puolue, jonka takia joidenkin arvioiden mukaan sosialismi on joutunut syrjään puolueen käytännön politiikasta keskituloisten edunvalvonnan tieltä. SDP:n kannattajakunnasta valtaosa on keski-ikäisiä tai iäkkäitä, jotka ovat usein keränneet kohtuullisen henkilökohtaisen varallisuuden (asuntoineen ja kesämökkeineen). Näiden kriitikoiden mukaan olisi SDP:ltä poliittinen itsemurha ajaa yksityisen omistusoikeuden heikentämistä tai verotuksen merkittävää kiristämistä, missä SDP:läisillä ei ole yhtenäistä kantaa. Puheenjohtaja Paavo Lipposen johtaman SDP:n politiikkaa jotkut äärivasemmistolaiset ovatkin kutsuneet jopa Kokoomusta oikeistolaisemmaksi.
Vuoden 1972 Zavidovo-vuodon yhteydessä usea SDP:n ministeri tai virkamies todettiin syylliseksi tekoon. Vuonna 1973 joukko vasemman siiven demareita allekirjoitti muun vasemmiston kanssa vetoomuksen EEC-kauppasopimusta vastaan. Molemmissa tapauksissa siihen osallistuneiden tavoite oli EEC-kauppasopimusneuvottelujen keskeytyminen.
SDP:n saamat paikat eduskuntavaaleissa (1945-2003)
Merkittäviä sosialidemokraattisia poliitikkoja
Presidenttejä
- Martti Ahtisaari
- Tarja Halonen
- Mauno Koivisto
Pääministereitä
- Karl-August Fagerholm
- Paavo Lipponen
- Rafael Paasio
- Kalevi Sorsa
- Väinö Tanner
- Mauno Koivisto
Ministereitä
- Antti Kalliomäki
- Erkki Liikanen
- Erkki Tuomioja
Kansanedustajia
- Eero Heinäluoma
Puolueen puheenjohtajat
- N. R. af Ursin (1899-1900)
- J. A. Salminen (1900)
- K. F. Hellsten (1900-1903)
- Taavi Tainio (1903-1905)
- Emil Perttilä (1905-1906)
- Edvard Valpas (1906-1909)
- Matti Paasivuori (1909-1917 ja 1926-1930)
- Kullervo Manner (1917-1918)
- Väinö Tanner (1918-1926 ja 1957-1963)
- Kaarlo Harvala (1930-1944)
- Onni Hiltunen (1944-1946)
- Emil Skog (1946-1957)
- Rafael Paasio (1963-1975)
- Kalevi Sorsa (1975-1987)
- Pertti Paasio (1987-1991)
- Ulf Sundqvist (1991-1993)
- Paavo Lipponen (1993-2005)
- Eero Heinäluoma (2005–)
Linkkejä
- [http://www.sdp.fi/ Puolueen kotisivut]
- [http://www.tyark.fi/julisteet.htm SDP:n vaalijulisteita vuosien varrelta]
- [http://www.sdp.fi/easydata/customers/sdp/files/pdf/pjt03.pdf Puolueen puheenjohtajat ja puoluesihteerit]
Luokka:Suomalaiset puolueet
Suomen senaattiKeisarillinen Suomen senaatti oli Suomen suurruhtinaskunnan korkein hallintoelin, se vastasi nykyistä hallitusta ja korkeinta oikeutta. Senaatin edeltäjä hallituskonselji perustettiin 1809 ja vuonna 1816 siitä tuli senaatti. Senaatin tehtävänä oli maan asioiden hoito, siihen kuului talous- ja oikeusosasto, joiden molempien puheenjohtajana oli Suomen kenraalikuvernööri. Vuodesta 1822 alkaen nimitettiin molempiin osastoihin varapuheenjohtajat (siihen saakka kenraalikuvernöörin poissa ollessa osastossa puhetta oli johtanut virkaiältä vanhin senaatin jäsen).
Talousosasto jakautui toimituskuntiin, joiden päällikköinä toimivat senaatin jäsenet. Osa talousosaston senaattoreista oli salkuttomina senaattoreina ilman omaa toimituskuntaa. Talousosasto huolehti siviilihallinnosta ja julkisesta taloudesta, oikeusosasto oikeudenkäytöstä. Oikeusosastossa ei ollut toimikuntia. Ylimpänä laillisuuden valvojana maassa toimi prokuraattori. Vuodesta 1858 Senaatin jäsenten viralliseksi arvonimeksi, virkanimikkeeksi, tuli senaattori.
Senaatin jäseneksi voitiin nimittää vain Suomen kansalainen.
Sortokausien aikana, venäläisten tahtoessa nimittää suorastaan venäläisiä (pelkkä venäläismielisyys tai suomalaisen puolueen jäsenyys ei enää riittänyt), tämä oli kiusallinen perustuslaillinen rajaus. Ratkaisuksi löytyi nimittää Venäjällä pitkään oleskelleita, täysin venäläistyneitä Suomen kansalaisia, etenkin Venäjän upseereita, senaattoreiksi. Näin valikoitui jäseniä mm niin kutsuttuun amiraalisenaattiin. Senaatin johtoon nousi Suomeen muuttaneen venäläisen poika, kenraali Vladimir Markov, joka oli syntyperäinen Suomen kansalainen.
15. marraskuuta 1917 Eduskunta julistautui korkeimman valtiovallan haltijaksi. Sisällissodan aikana 29. tammikuuta--3. toukokuuta 1918 Senaatti toimi Vaasassa, Vaasan senaatti.
Vuoden 1918 lopussa senaatin nimi muutettiin valtioneuvostoksi ja toimituskunnat ministeriöiksi. Talousosaston varapuheenjohtajasta tuli pääministeri, ja muista senaattoreista ministerejä. Senaatin kanslia muutettiin valtioneuvoston kansliaksi ja prokuraattori oikeuskansleriksi. Senaatin oikeusosastosta muodostettiin korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus.
Talousosaston varapuheenjohtajat:
- Carl Erik Mannerheim, (1822 - 1826)
- Samuel Fredrik von Born (toimessa), (1826 - 1828)
- Anders Henrik Falck, (1828 - 1833)
- Gustaf Hjärne, (1833 - 1841)
- Lars Gabriel von Haartman, (1841 - 1858)
- Johan Mauritz Nordenstam, (1858 - 1882)
- Edvard Gustaf af Forselles, (1882 - 1885)
- Gustaf Axel Samuel von Troil, (1885 - 1891)
- Sten Carl Tudeer, (1891 - 1900)
- Constantin Linder, (1900 - 1905)
- Emil Streng, (1905)
- Leopold Henrik Stanislaus Mechelin, (1905 - 1908)
- Edvard Immanuel Hjelt, (1908 - 1909)
- August Johannes Hjelt, (1909)
- Andrei Virenius, (1909)
- Vladimir Ivanovitš Markov, (1909 - 1913)
- Mickail Borovitinov, (1913 - 1917)
- Andrei Virenius (toimessa), (1917)
- Antti Oskari Tokoi, Suomen sosialidemokraattinen puolue (1917)
- Eemil Nestor Setälä, Nuorsuomalainen puolue (1917)
- Pehr Evind Svinhufvud, Suomalainen puolue (1917)
Katso myös
- Ministerivaltiosihteeri
- Wikisource:Senaatin nimeksi valtioneuvosto
Luokka:Suomen poliittinen historia
luokka:Suomen suuriruhtinaskunta
Suomen sisällissota
Suomen sisällissota käytiin Suomen kansanvaltuuskunnan johtamien punakaartien ja Suomen senaatin johtamien suojeluskuntien välillä 27. tammikuuta – 14. toukokuuta 1918. Ulkovalloista Neuvosto-Venäjä tuki punakaarteja, Saksa ja Ruotsi valkokaarteja. Sota oli osa Euroopan suurvaltojen (ja Yhdysvaltojen) välillä käytyä ensimmäistä maailmansotaa ja sen aiheuttamaa valtiollista ja yhteiskunnallista murrosvaihetta tällä mantereella. Sisällisota päättyi valkoisten voittoon ja punaisten häviöön sekä Neuvosto-Venäjän vaikutusvallan heikkenemiseen maassa, mutta tämä ei yksin ratkaissut Suomen sisä- ja ulkopoliittista tilannetta. Suomi päätyi lopulta itsenäisenä, demokraattisena tasavaltana eurooppalaisten ja pohjoismaisten valtioiden joukkoon vasta ensimmäisen maailmansodan päätyttyä Keisarillisen Saksan tappioon.
Sota tunnetaan myös nimillä kansalaissota, vapaussota, veljessota, (puna)kapina, torpparikapina, vallankumous, luokkasota ja neutraaleimmillaan vuoden 1918 sota, vuoden 1918 tapahtumat tai Veijo Merta mukaillen kevään 1918 tapahtumat. Vuoden 1918 sodan ensimmäiset nimitykset olivat kansanvaltuuskunnan puolelta vallankumous ja suojeluskuntien puolelta (puna)kapina. Sodan loppuvaiheessa ja erityisesti sen jälkeen voittajien puolella alettiin korostaa sodan kansallista luonnetta vapaussotana Venäjää ja sen tukemia punaisia vastaan. Hävinnyt osapuoli nimitti sotaa luokkasodaksi ja kapinaksi. Vuonna 1918 sotaa nimitettiin yleisesti kansalaissodaksi venäjän kielen mukaan (гражданская война). Samaa kansalaissota-termiä käytetään ranskan, englannin ja saksan kielissä. Myöhemmin yleistyi suomenruotsalaisesta kielenkäytöstä termi sisällissota (inbördeskriget). Sanat ovat synonyymeja, mutta niihin on syntynyt myöhemmin vivahde-ero. Nykyisin monet historiantutkijat ovat alkaneet suositella kansainväliseen käytäntöön paremmin sopivaa termiä sisällissota. Termin katsotaan kuvaavan sodan luonnetta neutraalisti. Toisaalta Neuvostoliiton jälkeisenä aikana vapaussota-terminkin käyttö on kokenut Suomessa hienoisen renessanssin.
Sodan juuret
Veijo Merta
Perustekijät
Sisällissodan juuret ovat Suomen suuriruhtinaskunnassa 1800-luvulla voimistuneessa teollistumisessa, taloudellisen toiminnan vapautumisessa ja väestönkasvussa. Ne muuttivat maassamme tuolloin vallinneen jäykän sääty-yhteiskunnan sisäistä rakennetta ja synnyttivät ristiriitoja. Merkittävin muutos oli työväestön määrän kasvu ja sen itsetietoisuuden nousu (sosialismi aatteellisena työkaluna). Vuoden 1906 eduskuntauudistus ei vähentänyt jännitteitä, koska Venäjän keisari esti eduskunnan täysipainoisen toiminnan. Siten säätyjärjestelmän vaikutus jatkui Suomessa vuoteen 1917 asti, mikä heijastui mm. merkittävien yhteiskunnallisten reformien puutteena. Poliittista energiaa syntyi myös venäläistämispolitiikan vastustuksesta ja kielitaistelusta. Lisäksi fennomanian ja ns. sortovuosien vaikutuksesta pyrkimykset Suomen itsenäisyyden saavuttamiseksi lisääntyivät. Toisaalta vuoden 1918 sodan taustalla oli Venäjän keisarikunnan sisäinen kehitys epävakaampaan suuntaan 1900-luvun alusta lähtien. Tärkein tekijä tässä suhteessa oli ensimmäisen maailmansodan syttyminen vuonna 1914. Se johti Venäjän lopulta sisäiseen kriisiin, jonka vaikutukset heijastuivat väistämättä Suomeen.
Eräs tärkeimpiä välittömistä vuoden 1918 sotaan johtaneista syistä oli suomalaisen yhteiskunnan hajoaminen ylhäältäpäin Venäjällä maaliskuussa ja marraskuussa vuonna 1917 tapahtuneiden vallankumousten seurauksena. Tämän lisäksi Venäjän bolševikit (V. I. Lenin) aiheuttivat tuellaan ja vaatimuksillaan lisäpaineita Suomen työväestölle vallankumouksen toteuttamiseen. Bolševikkien merkityksestä sisällissodan syttymisessä ollaan vieläkin jonkin verran erimielisiä. Suomalaisten sosialistien enemmistöä bolševikit pitivät "vastahakoisina vallankumouksellisina". Toisaalta työväestö käytti Suomessa olleita venäläisiä sotilaita paikallisesti hyväkseen etujensa ajamisessa. Venäjän vuoden 1917 vallankumoukset eivät levinneet eikä niitä erikseen levitetty Suomeen vaan maa oli Venäjän osana välittömästi niiden vaikutuspiirissä. Emämaan ja Suomen tapahtumat olivat siten lähes samanaikaisia ja -kaltaisia ja ne johtuivat pääosin samoista olosuhteista (Upton 1980, Salkola 1985, Alapuro 1988, Rinta-Tassi 1989; teoks. Numminen,J. toim. osa II s84-161, Jutikkala 1995; teoks. Aunesluoma & Häikiö toim. sivut 11-20, Haapala 1995, Jussila et al. 2004, Tikka 2004).
Venäjän lisäksi Keisarillinen Saksa oli toinen ulkovalta, jonka suurvaltapoliittiset intressit vaikuttivat tapahtumiin Suomessa vuosina 1917–1918 Itä-Eurooppaan kohdistuvien valtaussuunnitelmiensa ja Jääkäriliikkeen takia. Suomessa lähinnä aktivistit suunnittelivat Suomen irrottamista Venäjän ikeestä saksalaisten pistinten avulla. Ensimmäisen maailmansodan vuoden 1917 tilanteeseen liittyen Saksan johto päätti edesauttaa V.I. Leninin ja muiden bolsevikkien siirtymistä maanpaosta Sveitsistä Pietariin (10. huhtikuuta). Toiveena oli, että Lenin kaappaisi vallan Venäjällä ja luopuisi sodasta mikä puolestaan vapauttaisi Saksan raskaasta kahdenrintaman sodasta (Upton 1980, Ylikangas 1986, Keränen 1992, Luntinen 1992; teoks. Manninen,O. toim. osa I s194-243, Haapala 1995, Jussila et al. 2004).
Jakautunut kansa
Suomen kansa oli jakautunut maassa pitkään vallinneen sääty-yhteiskuntajärjestelmän seurauksena kahteen taloudellisesti, sosiaalisesti ja poliittisesti eri asemassa olleeseen kansanosaan (esim. säätyläiset–rahvas, itsenäinen–epäitsenäinen, omistava–ei-omistava väestö, työnantajat–työntekijät, ylä- – alaluokkajako). Ylimmän auktoriteetin eli keisarinvallan murtuessa vuoden 1917 Suomessa ei syntynyt sisäisestä kahtiajaosta johtuen kansallista yhtenäisyyttä maan itsenäistämiseksi ja ylösrakentamiseksi. Sen sijaan yhteiskunnan jakauma johti kiivaaseen sisäpoliittiseen valtataisteluun, jossa Suomen riippuvuutta Venäjästä käytettiin myös hyväksi (valtalaki). Pyrkimys Suomen valtiollisen itsenäisyyden saavuttamiseksi oli eräs harvoja tavoitteita, joista oltiin molemmin puolin samaa mieltä vuonna 1917, mutta sekin uhrattiin lopulta valtakiistojen alttarille. Maan sisäistä jakoa ja valtataistelua heijastelivat monet ilmiöt vuoden 1917 aikana: kiristynyt yleispoliittinen tilanne ja haluttomuus poliittisiin kompromisseihin, elintarvike- ja työttömyyskriisi ja niistä johtuneet levottomuudet sekä työolojen ja paikallisdemokratian ongelmat (mm. työaikalait ja kunnallislait) ja niihin liittyneet lakot teollisuudessa ja maataloudessa. Kun kaikkien valtaryhmien hyväksymää yhteistä järjestyksenpitovoimaa eli poliisia tai miliisiä ei Suomessa keväästä 1917 lähtien ollut, alettiin kesällä ja syksyllä 1917 maassa perustaa poliittisen kahtiajaon pohjalta yhteiskunnan ylimpien kerrosten järjestyskuntia (myöh. suojeluskuntia) ja työväen järjestyskaarteja (myöh. punakaarteja). Niiden aseistautuminen ja radikalisoituminen, erityisesti marraskuussa 1917 suurlakon aikana, ruokki maassa pelkoa, uhkakuva-ajattelua ja poliittista väkivaltaa sekä muutti myös valtaryhmien sisäisiä valtasuhteita. Talven 1917–1918 aikana sekä työväenliikkeen että porvariston (ei-sosialistien) puolella päätösvaltaa siirtyikin pois maltillisilta edustajilta sotilaille ja aseistetuille joukoille (Etelä-Suomen ja Pohjanmaan ns. aseistetut linnoitukset) mikä johti lopulta sisäisen konfliktin syttymiseen (ns. eskalaatioteoria) (Upton 1980, Salkola 1985, Alapuro 1988, Lappalainen et al. 1989, Ylikangas 1993a, Haapala 1993 ja 1995, Tikka 2004).
Sotaa edeltäneet tapahtumat
punakaarteja
Maaliskuun vallankumous
Vapauden huuma
Venäjän keisari Nikolai II (Romanov) luopui vallasta Pihkovassa 15. maaliskuuta 1917. Suomen suuriruhtinaskunnassa viimeinen sortokausi päättyi 20. maaliskuuta Väliaikaisen hallituksen ns. maaliskuun manifestiin, jolla alkuperäinen autonomia palautettiin. Suomeen nimitettiin 26. maaliskuuta senaatti, jonka johtoon asettui sosiaalidemokraatti Oskari Tokoi ja jäseninä oli 6 sosialistia ja 6 ei-sosialistia. Oskari Tokoi oli maailman ensimmäinen sosialidemokraattinen pääministeri, jonka senaatin ohjelma sisälsi pyrkimykset demokratian laajentamiseen eli eduskunnan vallan kohottamiseen ja väliaikaisen hallituksen veto-oikeuden poistamiseen. Lisäksi tavoitteena oli kunnallisdemokratian, työolojen kehittäminen (mm. työaikalait ja sosiaalivakuutus) sekä oppivelvollisuus- ja uskonnonvapauslain säätäminen. Maaliskuussa 1917 yhteiskunnallinen kehitys oli nopeaa, tuoden mukanaan positiivisia mahdollisuuksia ja näköaloja. Porvarillisella puolella oltiin tyytyväisiä Väliaikaisen hallituksen porvarillisuuteen ja lähes diktatorisen keisarinvallan kaatumiseen. Tulevaisuus näytti kasvattavan mahdollisuuksia yrittäjyyden ja taloudellisen toiminnan monipuolistamiseen ja kehittämiseen. Väliaikaisen hallituksen porvarillisuudesta huolimatta työväenliikkeen näkövinkkelistä kehitys oli vielä mullistavampi; sosialistienemmistöisen eduskunnan valta kasvoi ja työväen toimintaa rajoittaneet monet "tsaristiset" säädökset kaatuivat (mm. lakkokielto, sanan- ja painovapauden esteet). Työväestöllä näytti olevan vihdoin mahdollisuus saavuttaa sille jo väestömääränsäkin puolesta kuuluva asema yhteiskunnassa. Kaiken lisäksi porvariston ja työväen välillä vallitsi liikuttava yksimielisyys pyrkimyksestä saattaa Suomi itsenäisten valtioiden joukkoon (Upton 1980, Lappalainen et al. 1989, Keränen 1992, Luntinen 1992; teoks. Manninen,O. toim. osa I s146-168, Haapala 1995).
Pelkojen ja toiveiden vuosi
Ja kuitenkin, vapautuksen huuma ja positiiviset näkymät jäivät lyhytaikaisiksi sillä jo kesä–heinäkuuhun 1917 mennessä Suomen sisäpoliittinen tilanne oli heikkenemässä kiihtyvällä vauhdilla. Kehitykseen oli monia syitä ja niitä voidaan painottaa eri näkökulmista eri tavoin. Laajemmassa kokonaiskuvassa vuoden 1917 suomalaiset olivat "rajapinnassa", jossa sääty-yhteiskunta oli muuttumassa demokraattisemmaksi kansalaisyhteiskunnaksi, mutta säätyjärjestelmän perinteet olivat vielä vallalla ja uusi järjestelmä etsi tietään. Muutos ja sen vauhti alkoi pelottaa porvaristoa ja ei-sosialisteja, koska ne saattoivat menettää jotain valta-asemastaan ja toisaalta työväenliikkeen kannalta kehitys näytti liian hitaalta (Luntinen 1992; teoks. Manninen,O. toim. osa I s146-168, Haapala 1993 ja 1995). Eräiden arvioiden mukaan työväestön toimiin vuonna 1917 vaikuttivat myös vuoden 1905 suurlakon muistot. Silloinkin työväestön asema näytti aluksi edistyvän nopeasti (mm. eduskuntauudistus), mutta melko pian palattiin käytännössä vanhaan järjestelmään. Vuonna 1917 ei haluttu saman toistuvan ja toisaalta vuonna 1905 oli myös opittu, että vallankumous saattoi olla nopein tie "edistykseen" (Piilonen 1997).
Toisaalta talouden osalta sekä työväestön että teollisuuden työnantajien tilanne huononi merkittävästi vuoden 1917 aikana. Ensimmäinen maailmansota aiheutti vuosina 1914-1916 Suomen talouselämässä positiivisen "sotabuumin", joka vahvisti työnantajien lisäksi myös työntekijöiden taloutta selvästi. Maaliskuun vallankumous romahdutti tämän kehityksen aiheuttaen mm. työttömyyttä. Työväestön talouden heikentyminen ("putoaminen korkealta") yhdessä huononevan elintarviketilanteen kanssa synnytti työläisissä epävarmuutta ja pelkoa luoden pohjaa lakkoliikehdinnälle ja muille levottomuuksille (Upton 1980, Haapala 1995).
Tokoin senaatti
eduskunta
Näistä lähtökohdista syntyneen ristiriitaisen ja vaikean yhteiskunnallisen tilanteen hoito olisi edellyttänyt Tokoin senaatilta voimakasta asemaa ja tukea kaikilta poliittisilta tahoilta. Senaatin kohtalo oli kuitenkin juuri päinvastainen; siitä muodostui varsinkin keskeisimpien ongelmien osalta heikko hallitus. Senaatin perusongelma oli, etteivät niin sosiaalidemokraatit kuin porvaritkaan olleet täysipainoisesti hallituksessa mukana. Eräänä syynä tähän on katsottu olleen Venäjän keisarin vallan vuoksi käytännön politiikassa harjaantumattoman SDPn puhdasoppinen aatteellinen linja, joka vastusti ns. ministerisosialismia (Upton 1980). Puolueen parhaita voimia ei siten saatu hallitukseen. Samoin porvaristossa toivottiin sosialistien hallituksen olevan vain väliaikaisratkaisu, joka korvattaisiin myöhemmin porvarienemmistöisellä senaatilla. Toisaalta on myös arvioitu, että kummankaan valtaryhmän johtavat poliitikot eivät halunneet riskeerata poliittista uraansa epävarmalta näyttävässä hallituskoalitiossa (Haapala 1995).
Tokoin senaatin ja myöhemmin Svinhufvudin senaatin heikko valta-asema ei kuitenkaan ollut poikkeus vuosien 1917–1918 kriisin aikana. Venäjän mahtavan keisarin maaliskuussa 1917 menettämä valta hajaantui moneen suuntaan, mikä osaltaan selittää tapahtumien kehitystä. Väliaikaisen hallituksen, Suomen senaatin, eduskunnan ja muun hallinnon lisäksi valtaa siirtyi merkittävässä määrin kadulle työläis- ja sotilasneuvostoille, joukkokokouksille ja erilaisille aktiivisille eturyhmille. Samoin vuoden 1918 aikana päätösvalta sekä valkoisella että punaisella puolella pirstoutui moneen suuntaan (Vaasan senaatti–Mannerheimin staabi–senaatin edustajat Berliinissä–Saksa ja Kansanvaltuuskunta–punakaartit–Venäjä) (Upton 1980, Haapala 1995).
Kriisin aihiot
Lyhyen elinkaarensa aikana Tokoin senaatti joutui kamppailemaan ainakin neljän ongelmavyyhden kanssa: kevään 1917 lakkoliikkeet, elintarvikepula ja Suomen asema Venäjän suhteen (valtalaki) sekä järjestyskysymys (vrt. alempana).
Huhti–toukokuulla 1917 alkaneesta lakkoliikehdinnästä, joka perustui kahdeksantuntisen työpäivän ja palkankorotusten vaatimuksiin, senaatti selvisi melko helpolla, koska asia jäi ja selvisi lähinnä työnantajien ja työntekijöiden välisissä neuvotteluissa pääasiassa työntekijöiden eduksi. Sen sijaan Tokoin hallituksen heikko asema paljastui selkeimmin elintarvikeongelmissa, joita oli alkanut ilmetä Suomessakin ensimmäisen maailmansodan kuluessa. Jo vuonna 1914 elintarvikkeille oli säädetty ns. rajahinnat. Vuonna 1917 elintarvikepula edelleen paheni, kun leipäviljan tuonti Venäjältä romahti. Lähinnä sen vuoksi Suomeen säädettiin elintarvikelaki 2. kesäkuuta 1917. Lainsäädännön toteuttaminen ja valvonta olisi edellyttänyt vankkaa poliittista voimaa. Tämän voiman puutteessa laki jäi täysin puolitiehen ja hallituksen epäonnistumisen seurauksena elintarvikkeiden hinnat kohosivat sekä osa tarjonnasta katosi salakauppaan lain edellyttämien elintarvikevarastojen tarkastusten, takavarikointien ja rajahintojen takia.
Elintarvikepula oli kuitenkin lähinnä viljapulaa ja nimenomaan hintakriisi työttömyyden koettelemalle köyhimmälle kansanosalle. Osa leipäpulasta voitiin korvata muilla tuotteilla, koska leipäviljan osuus oli noin 15-20 % keskivertoperheen ravinnonkulutuksesta. Elintarvikkeet olivat kortilla, niitä jonotettiin ja niistä oli ajoittain puutetta, mutta laajamittaista nälkää ei Etelä-Suomessa nähty ennen vuoden 1918 sotaa. Asiasta kehkeytyi kuitenkin työväestön ja tuottajien välille kiivas, tunteita herättänyt poliittinen kysymys, jossa "nälänhädän pelko oli punikki". Monet maataloustuottajat pitivät elintarvikkeiden takavarikointia valtiolle ja varastojen tarkastuksia sosialistisena luokkapolitiikkana ja erityisesti kaupunkien työväestöä katkeroitti kallis salakauppa, elintarvikkeiden vientikauppa mm. Pietariin ja käsitys, että pulassa oli jotain tahallista. Myös sanomalehdistön provosoivalla uutisoinnilla oli suuri merkitys mielialojen kiihtymisessä (Upton 1980, Keränen 1992, Piilonen 1992; teoks. Manninen,O. toim. osa II s752-583, Haapala 1995, Uta.fi/Suomi80).
Valtalaki
Irrottautumisyritys
Suomen itsenäisyyden laajentaminen ja lopulta täysimääräinen toteutuminen oli lähtökohtaisesti kaikkien poliittisten puolueiden tavoite maalis–huhtikuussa 1917. Osin loppukevään sisäpoliittisten levottomuuksien ja valtapolitiikan vuoksi ei-sosialistit, lähinnä porvarit alkoivat epäröidä eduskunnan valtaoikeuksien yksipuolista lisäämistä, koska maassa oli sosialistienemmistöinen eduskunta. Sosiaalidemokraatit puolestaan pyrkivät laajentamaan sekä Suomen itsenäisyyttä että kasvattamaan kevään ja alkukesän poliittisten voittojen jatkoksi edelleen sisäpoliittista valtaansa. SDP etsi aktiivisesti tukea venäläisiltä puolueilta Suomen itsenäisyyden laajentamiselle, mutta sai sitä vain bolsevikeilta. V.I.Lenin suunnitteli jo kesällä 1917 vallankaappausta ja kannatti siksi Suomen hallituksen suunnitelmia, koska ne heikensivät osaltaan väliaikaisen hallituksen asemaa (Upton 1980, Keränen 1992, Haapala 1995).
Tokoin senaatissa syntyikin kaksi linjaa korkeimman vallan ratkaisemiseksi Suomessa; porvarillisen senaattorin Antti Tulenheimon toimikunnan (mukana mm. K.J. Ståhlberg) esityksen pohjalta rakentunut Lex Tulenheimo ja lähinnä SDP:n piirissä kypsynyt valtalakiesitys. Lex Tulenheimon mukaan valtiopäivien koollekutsuminen, avaaminen ja hajottaminen sekä sotilasasiat ja ulkopolitiikka olisivat jääneet Venäjän päätösvaltaan. Valtalaissa Venäjällä olisi ollut sanottavaa enää ulkopolitiikassa ja sotilasasioissa. Valtalakiesityksen eräänä kulmakivenä oli toive Väliaikaisen hallituksen kaatumisesta. Kahdesta vaihtoehdosta valtalaki otettiin lopulta toiminnan pohjaksi ja se hyväksyttiin eduskunnan tunteita herättäneessä äänestyksessä sosialistien, osin maalaisliiton ja porvarillisten itsenäisyysmiesten (mm. aktivistit) äänillä 18. heinäkuuta 1917. Loput porvariedustajista vastustivat lakia jyrkästi, eräät jopa jättivät eronpyynnön eduskunnasta (Upton 1980, Keränen 1992).
Valtatyhjiö
Valtalain tärkeä kulmakivi kuitenkin petti, kun bolsevikkien tukema sotilaiden ja työläisten vallankaappausyritys päättyi tappioon 16.–18. heinäkuuta. Vallassa säilynyt väliaikainen hallitus vaihtoi johtoonsa Aleksandr Kerenskin, eikä suostunut vahvistamaan valtalakia vaan hajotti eduskunnan 31. heinäkuuta 1917, määräsi ennenaikaiset eduskuntavaalit järjestettäväksi ja vahvisti sotajoukkoja Suomessa. Tokoin senaatin lyhyt tarina päättyi 13.-17. elokuuta keskeisten sosialistisenaattoreiden erotessa siitä. 1.–2. lokakuuta pidetyissä eduskuntavaaleissa SDP kärsi vaalitappion ja jäi oppositioon (Upton 1980, Keränen 1992).
Valtalain epäonnistumisella oli monia kauaskantoisia seurauksia. Työväestö menetti keväällä 1917 saavuttamaansa valtaa, katkeroitui ja se alkoi erkaantua valtakunnan politiikasta omien ratkaisujen suuntaan. SDP:n jäädessä senaatin ulkopuolelle työläisten usko keskeisten arkipäivän ongelmien mm. elintarvikepulan ratkaisumahdollisuuksiin väheni, mutta toisaalta porvarillista senaattia oli helppo syyttää propagandassa kaikista syksyn ja talven 1917 poliittisista vaikeuksista. Vasemmistossa epäiltiin väliaikaisen hallituksen ja Suomen porvareiden välistä salaliittoa eduskunnan hajotusmanifestin laadinnassa ja hyväksymisessä. Myöhemmin paljastuikin, että porvarillinen ministerivaltiosihteeri Carl Enckell oli toiminut Pietarissa omin päin, toki porvaripuolueiden ajatusten hengessä, "kansakunnan yleisen edun" ts. oman poliittisen taustaryhmänsä valta-aseman edistämiseksi. Valtapolitiikan heiluri liikahtikin voimakkaasti vasemmalta oikealle (Enckell 1956, Upton 1980, Haapala 1995).
Lopulta molemmat poliittiset valtaryhmät sekä porvarit että sosialistit hävisivät "valtalakiselkkauksessa", koska sen seurauksena Suomeen syntyi sisäpoliittisesti hyvin kriittisenä aikana parlamentaarinen valtatyhjiö, joka jatkui elokuun alusta marraskuun alkuun 1917 asti. Maassa ei ollut eduskunnan hajotuksen vuoksi poliittisesti vahvaa hallitusta ja eduskuntaa, jotka olisivat voineet puuttua tehokkaasti yhä huononevaan sisäpoliittiseen kehitykseen. Oireellista oli, että vuosien 1917–1918 kriisin ensimmäinen uhri (lakkovahtina ollut työläinen) kuoli heti elokuussa poliisin luotiin Ypäjän maatalouslevottomuuksissa. Historiasta tiedetään, että valtatyhjiöt pyrkivät täyttymään nopeasti. Näin kävi Suomessakin syksyllä 1917; tällä kertaa tyhjiön täyttäneillä miehillä keikkui hartioilla kiväärit, joihin oli kiinnitetty rotanhäntäpistin – ja käsivarsissa vielä puhdas valkoinen tai punainen nauha (Upton 1980, Haapala 1995, Uta.fi/Suomi80).
Lokakuun vallankumous ja marraskuun suurlakko
Venäjän lokakuun vallankumous (7. marraskuuta 1917), jossa bolsevikit kaatoivat väliaikaisen hallituksen osui vaiheeseen, jossa Suomen eduskunta ja parlamentaarinen valta olivat pääsemässä uudelleen jaloilleen. Suomi oli kuitenkin jo siinä vaiheessa sisäisesti pahemmin jakautunut kuin maaliskuussa 1917. Ei-sosialistienemmistöinen eduskunta kokoontui ensimmäisen kerran vaalien jälkeen 1. marraskuuta 1917 ja hyväksyi 9. marraskuuta valtiohoitajakunnan asettamisen maahan. Työväenliikkeelle ja Suomen sosialidemokraattiselle puolueelle oli marraskuun alkuun mennessä muodostunut kaksi eri toimintavaihtoehtoa; eduskuntatyö tai vallankumouksen aloittaminen. Oppositioon jäänyt SDP esitti valtiohoitajakunnan sijaan oman Me vaadimme -ohjelmansa, jossa se vaati aiemman valtalain läpiajamista ja yhteiskunnallisia uudistuksia. Ohjelmaa ei edes käsitelty, sillä se ei eduskunnan puhemiehen mielestä täyttänyt muodollisia vaatimuksia (Upton 1980, Keränen 1992, T.Manninen 1992; teoks. Manninen,O. toim. osa I s346-361).
14 tunnin vallankumous
Pietarin (Petrogradin) bolsevikit painostivat kiivaasti suomalaisia sosialisteja vallankumouksen aloittamiseksi. He uhkasivat jopa käynnistää kumouksen itse ellei SDP:stä olisi siihen. Viimeistään marraskuusta 1917 lähtien suomalaisbolsevikkien Jukka Rahja, Eino Rahja ja Adolf Taimi (toimivat sekä Helsingissa että Pietarissa) merkitys punakaarteissa alkoi kasvaa. Suomen "vastahakoiset vallankumoukselliset" eivät kumoukseen kuitenkaan suoraan lähteneet, koska he mm. saivat tietoja bolsevikkien epävarmasta valta-asemasta Pietarissa. 8. marraskuuta 1917 perustettiin Työväen vallankumouksellinen keskusneuvosto, joka äänesti 12. marraskuuta äänin 18–8 vallanottoa vastaan. Sen sijaan Keskusneuvosto ja Suomen Ammattijärjestö julistivat 14. marraskuuta maahan suurlakon. Ja kaksi päivää lakon alkamisen jälkeen 16. marraskuuta 1917 klo 5 aamulla vallankumouksellinen keskusneuvosto päätti sittenkin äänin 14–11 aloittaa suomalaisen vallankumouksen. Aloite kumoukseen lähtöön tuli lähinnä Ammattijärjestön riveistä. Toiminnan aloittamista oli kuitenkin lykättävä, koska toimeenpanevaan komiteaan ei löytynyt tarpeeksi jäseniä, komissaareja – ja lopulta vallanotto tyrehtyi äänestyksessä vielä samana päivänä klo 19 äänin 13–12. Suurlakko päätettiin lopettaa 19. marraskuuta 1917 klo 24 (Upton 1980, Keränen 1992, T.Manninen 1992; teoks. Manninen,O. toim. osa I s346-361).
Särkynyt peili
Marraskuun kehitys ja tehtyjen päätösten sarja repäisi suomalaisen työväenliikkeen kahteen osaan; vallankumoukselliseen vähemmistöön ja maltilliseen, parlamentaarista linjaa kannattavaan enemmistöön. Rajanveto ei kuitenkaan ollut niiden välillä ehdoton, joten voimasuhteet saattoivat vielä muuttua tapauskohtaisesti. Maltilliset saivat muulta eduskunnalta taustatukea, kun kahdeksan tunnin työaikalait ja kunnallislait hyväksyttiin 16. marraskuuta 1917. Osa työväestöstä katsoi sen tapahtuneen pelkästään suurlakon paineen takia. Lait oli säädetty jo 14. heinäkuuta 1917, mutta kysymys korkeimmasta vallasta Suomessa oli lykännyt niiden lopullista hyväksymistä.
Merkittävintä kuitenkin oli, että suurlakko rikkoi Suomessa loputkin siitä yhtenäisyydestä mitä poliittisten valtaryhmien kesken oli vielä jäljellä. Lakon aggressio purkautui poliittiseen väkivaltaan, jossa menehtyi kaikkiaan 34 henkilöä (mm. 9 suojeluskuntalaista ja 3 työväen järjestyskaartilaista). Loppukesän ja syksyn 1917 poliittinen valtatyhjiö oli siten täyttynyt ääriään myöten ja Suomi oli ajautunut polulle, jonka päässä häämötti sisäinen taistelu (Upton 1980, Keränen 1992, T.Manninen 1992; teoks. Manninen,O. toim. osa I s346-361, Haapala 1995).
Itsenäisyys
Joulukuun kuudes
suurlakko
Lokakuun vallankumous muutti myös Suomen itsenäisyyteen johtaneen kehityksen. Aloite siirtyi sosialisteilta porvareille, koska se oli nyt heille myös valta- ja sisäpoliittisesti edullista. Niinpä 15. marraskuuta 1917 Suomen eduskunta otti vihdoin sen mikä sille kuului eli korkeimman vallan omassa maassaan haltuunsa. Maahan muodostettiin P. E. Svinhufvudin johtama senaatti 27. marraskuuta, ja se antoi 4. joulukuuta eduskunnalle esityksen Suomen itsenäisyysjulistukseksi, jonka Suomen eduskunta hyväksyi – äänestyksen jälkeen – Suomen kansan päivien päivänä 6. joulukuuta 1917. Peilikuvana heinäkuun 1917 valtalakiäänestykseen nähden sosialistit äänestivät joulukuussa porvarillisen senaatin esitystä vastaan tehden oman vastaesityksen Suomen itsenäistämiseksi.
Itsenäisyyslähtöisen historiankäsityksen pohjalta suomalaisille oli suureksi häpeäksi, että itsenäisyysjulistuksesta jouduttiin äänestämään. Realistisemman historiakäsityksen mukaan tilanne oli vain luonnollinen seuraus aiemmista tapahtumista ja valtataistelusta, jossa itsenäisyyskysymyksestä oli tullut osa suomalaisten sisäistä kiistelyä (Upton 1980, Keränen 1992, Luntinen 1992; teoks. Manninen,O. toim. osa I s194-245). Itsenäisen Suomen synty ei siten ollut pitkän, "suunnitelmallisen" historiallisen kehityksen huipentuma vaan tulos 1800-luvun alussa alkaneista taloudellisista, yhteiskunnallisista ja valtapoliittisista muutoksista Euroopassa ja Suomessa (Ylikangas 1986, Alapuro 1988, Haapala 1995).
Leninin kädenpuristus
Lopulta kumpikaan poliittisista valtaryhmistä, eivät sosialistit eivätkä ei-sosialistit kyenneet hoitamaan Suomen itsenäisyyttä loppuun ilman toisen tukea. Joulukuun kuudennen julistus kun oli vajaa sikäli, että ulkovaltojen hyväksyntä puuttui ja senaatti niitä pyytäessään joutui toteamaan kaiken riippuvan Neuvosto-Venäjän suhtautumisesta. Muut valtiot seuraisivat perässä jos Pietari näyttäisi Suomelle vihreää valoa. Juuri tähän jäyhä Svinhufvud tarvitsi SDP:n apua. Ja Suomen sosialistit olivat tietenkin muiden suomalaisten tapaan pohjimmiltaan ja juuriltaan fennomaanisen idealismin lapsia ja ryhtyivät siksi raivaamaan tietä auki Suomi-neidolleen. Lisäksi työväestö oli liikkeensä perustamisesta lähtien karvaasti oppinut mitä ulkopuolisten asioihin puuttuminen voi saada aikaan. Lopputuloksena oli historiallinen päivä 31. joulukuuta 1917; Leninin ja Svinhufvudin välinen kuuluisa kädenpuristus ja itsenäisen Suomen senaatin johtajalla toisessa kädessään bolsevikkien allekirjoittama tunnustuspaperi (Upton 1980, Keränen 1992, Luntinen 1992; teoks. Manninen, O. toim. osa I s194-245). Ei tiedetä ajatteliko "Ukko-Pekka" tuossa tilanteessa historiaa; noin 700 vuotta aiemmin suomalaiset olivat joutuneet Sveanmaan ristin alle miekkalähetystöllä ja 100 vuotta aiemmin siirtyneet Äiti-Venäjän holhoukseen, silloinkin väkivallan kautta. 31. joulukuuta 1917 Suomi oli vihdoin vapaa – kädenpuristuksella.
Järjestysvaltakysymys
Sisäisen järjestysvoiman puute, Venäjän tsaarin perinteisten poliisi- ja santarminorganisaatioiden hajottua maaliskuun vallankumouksen 1917 yhteydessä, johti ensin lähinnä aseettomien turvajoukkojen perustamiseen. Huhtikuussa 1917 syntyivät Lounais-Suomessa ensimmäiset suojeluskuntia edeltäneiden järjestyskuntien idut ja samoin huht | | |