:: wikimiki.org ::
| Osmanien Valtakunta |
Osmanien valtakunta
Ensimmäisen hallitsijansa mukaan nimetty Osmanien valtakunta (myös: Ottomaanien imperiumi, Ottomaanien valtakunta, Turkin sulttaanikunta) oli olemassa 1300-luvulta ensimmäisen maailmansodan loppuun. Turkkilaiset osmanit olivat muslimeja, mutta valtakuntaan kuului monia kansoja jotka saivat säilyttää oman kulttuurinsa ja uskontonsa. Valtakunnan hajottua siitä jäi jäljelle nykyinen Turkki.
Historia
Nousu
1300-luvulla turkkilainen Osman I (Uthmān) perusti pienen emiirikunnan Iznikin kaupungin ympärille. Valtakunta laajentui 1300–1400-luvuilla käsittämään Bysantin valtakunnan alueet, nykyisen Turkin, Kreikan, Balkanin ja Krimin. 1500-luvulla siihen liitettiin Selim I:n (1512–1520) alaisuudessa Egypti, Hijaz (Mekan ja Medinan alueet), Palestiina, Algeria ja alueita Punaisen meren rannalta. Suleiman I Suuren (1520–1566) aikana Osmanien valtakuntaan liitettiin lisäksi Välimeren rantakaistale Egyptistä Tunisiaan, Kaksoisvirran maa, Unkari ja alueita Euroopassa aina Wieniin asti.
Osmanien laajeneminen Eurooppaan pysäytettiin Wienin piirityksessä vuonna 1529 ja Lepanton taistelussa 1571 jolloin paavin, Venetsian ja Espanjan laivastot voittivat osmanit.
Wien pelastui uudelleen 1683 ja nyt osmanit ajettiin lopullisesti Tonavan taa.
Rappeutuminen ja mureneminen
:Pääartikkeli: Osmanien valtakunnan rappeutuminen ja mureneminen
1800-luvulta alkaen valtakunta heikentyi ja Euroopan valtiot ottivat sen alueet Pohjois-Afrikassa siirtomaikseen, vaikka Egypti säilyi virallisesti osana osmanivaltakuntaa.
Venäjä havitteli monia alueita, joista käytiin Krimin sota 1853–1856 ja Turkin sota 1877–1878.
Ensimmäisessä maailmansodassa valtakunta liittyi keskusvaltojen puolelle ja sodan jälkeen valtakunta jaettiin voittajavaltojen kesken, ja suurin osa Anatoliaa annettiin Kreikalle, jonka armeija ryhtyikin välittömästi miehityssotaan. Turkkilaiset eivät kuitenkaan hyväksyneet tätä, vaan taistelivat Mustafa Kemalin johdolla valloittajia vastaan. Vuonna 1922 valloittajat oli ajattu pois nykyisen Turkin alueelta ja Turkki julistettiin tasavallaksi seuraavana vuonna.
Katso myös
- Osmanien sodat Euroopassa
Hallitsijat
Ensimmäiset hallitsijat kutsuivat itseään nimellä bey, vuodesta 1383 arvonimi oli sulttaani. Sulttaaniin alaisuudessa maata hallitsivat visiirit.
Käytettyjen nimien kirjoitustapa vaihtelee käytetyn arabialaisen kirjaimiston translitterointijärjestelmän mukaan.
Kulttuuri
:Pääartikkeli: Osmanien kulttuuri
Osmani oli keinotekoinen hovin ja virkakoneiston käyttämä kieli, jota kirjoitettiin arabialaisin kirjaimin. Vuonna 1928 Turkin tasavallassa otettiin käyttöön Istanbulin alueella käytettyyn puhekieleen pohjaava nykyturkki. Siitä seurasi mm. seuraavia muutoksia: kirjaimisto vaihdettiin latinalaiseksi ja kieltä puhdistettiin arabialaisista ja persialaisista vaikutteista (joidenkin arvioiden mukaan jopa 2/3 osmanin sanastosta oli lainaa näistä kielistä - myös vaikutus kielioppiin oli suuri), sekä luotiin runsaasti uudissanoja. Kielitieteessä sana osmani kielen nimenä tarkoittaa osmanivaltiossa käytettyä turkin kieltä, erotukseksi myöhemmästä turkin kielestä tai muista turkkilaisista kielistä.
Luokka:Osmanien valtakunta
ko:오스만 제국
ja:オスマン帝国の君主
1300-luku
Tärkeitä tapahtumia
- Musta surma riehuu Euroopassa, jopa kolmannes väestöstä menehtyy (1347 - 1351)
- Osmanien valtakunta laajenee Anatoliaan.
- Paavi vankina Avignonissa 1305–1378.
- Läntinen skisma 1378, jopa kolme paavia samaan aikaan.
- Yuan-dynastia kukistuu ja Ming-dynastia nousee Kiinassa
- Hansaliitto hallitsee Itämerta
- Satavuotinen sota Englannin ja Ranskan välillä alkaa
- Dante Alighieri kirjoittaa La divina commedian
- Talonpoikaiskapina Englannissa 1381
- Kalmarin unioni 1397
Merkittäviä henkilöitä
- Englannin Edward III
- Edvard Musta prinssi
- Pyhä Birgitta
- Ibn Khaldun
- Abulfeda
Keksintöjä
- mekaaninen kello
ko:14세기
ja:14世紀
th:คริสต์ศตวรรษที่ 14
Ensimmäinen maailmansota
Ensimmäinen maailmansota käytiin vuosina 1914 - 1918. Se oli ensimmäinen sota, johon liittyi maita yli puolen maapallon alueelta. Se oli myös ensimmäinen motorisoitu sota. Vastapuolina sodassa olivat keskusvallat, joihin kuuluivat Saksa, Itävalta-Unkari, Bulgaria ja Ottomaanien valtakunta, sekä liittoutuneet ympärysvallat, joihin kuuluivat mm. Yhdistynyt kuningaskunta siirtomaineen, Ranska siirtomaineen, Kreikka, Italia, Romania, Venäjä, Serbia ja Yhdysvallat. Sodalle antoi muodollisen syyn Itävalta-Unkarin kruununperillisen arkkiherttua Frans Ferdinandin salamurha, jonka teki "musta käsi"-nimiseen järjestöön kuuluva bosnialainen opiskelija Gavrilo Princip 28. kesäkuuta 1914 Sarajevossa. Sota alkoi Itävalta-Unkarin sodanjulistuksella Serbialle 28. heinäkuuta 1914. Sota päättyi 11. marraskuuta 1918 keskusvaltojen häviöön ja Saksa julistettiin yksin syylliseksi. "Musta käsi"-järjestön tarkoituksena oli liittää kaikki serbien asumat alueet Serbiaan.
Itävaltalaiset väittivät Serbian salaisen palvelun auttavan järjestöä, mutta väitettä ei voitu todistaa ennen sodan syttymistä.
Sodan syyt
Ensimmäistä maailmansotaa on kutsuttu sodaksi, jota kukaan maa ei halunnut, mutta monien maiden eri valtapiirit provosoivat haluamaan. Erään teorian mukaan sodan todelliset syyt olivat Saksan taloudelliset ja poliittiset kunnianhimot. Nykytutkimus on nostanut yhdeksi pääsyyksi sodalle myös Yhdistyneen Kuningaskunnan halun pitää kiinni poliittisesta valta-asemastaan ja hidastaa Saksan nousua maailmanvallaksi. Myös Itävallan sisäpoliittiset ongelmat oli keskeinen syy sodalle ja maan valtaeliitti yritti viedä huomion sisäisiltä ongelmilta maan ulkopuolelle. Useimmat sotilasasiantuntijat olivat myös sitä mieltä, että sota jää lyhyeksi, korkeintaan kolmen kuukauden mittaiseksi, jolloin kustannukset ja miestappiot jäisivät vähäisiksi.
1900-luvun alussa Euroopassa poliittista tilannetta hallitsivat kaksi perustettua suurvaltaryhmittymää. Vuonna 1882 oli perustettu Saksan, Italian ja Itävalta-Unkarin välinen kolmiliitto ja 1891 perustettu Ranskan ja Venäjän välinen ystävyysliitto. Britit liittyivät myöhemmin kahdenkeskisillä sopimuksilla liittoon Ranskan ja Venäjän kanssa.
Saksalla ja Ranskalla oli ollut kinaa raja-alueistaan jo Kaarle Suuren valtakunnan hajoamisen jälkeisistä ajoista lähtien. Ranska halusi saada takaisin kiistellyt Elssassin (Alsace) ja Lothringenin (Lorraine) maakunnat, jotka olivat pääosin 1600-luvulla valloitettu Ranskan yhteyteen, mutta menetetty vuonna 1870 Saksaa vastaan käydyssä sodassa. Venäjällä ja Itävalta-Unkarilla oli kiistoja Balkanin maista. Balkanilla asui paljon slaaveja, minkä vuoksi Venäjä tunsi sympatiaa tätä aluetta kohtaan. Samaan aikaan Saksan taloudellinen vahvistuminen ja erityisesti voimakas laivaston laajentaminen kismitti brittejä. Kruununperillisen murhan jälkeen Venäjä asettui Serbian puolelle ja Saksa Itävallan. Diplomaattisista neuvotteluista ei ollut apua selkkauksen selvittämiseksi.
Sodan kulku
Kaarle Suuren
Kaarle Suuren
Saksa julisti sodan Venäjää vastaan 1. elokuuta 1914 sen jälkeen, kun Venäjä oli aloittanut joukkojen liikekannallepanon. Saksa halusi murskata Venäjän armeijan ennen kuin se oli ehtinyt koota voimansa. Samalla Ranska aloitti liikekannallepanon ja Saksa julisti sodan myös Ranskaa vastaan. Tämän jälkeen saksalaiset joukot valtasivat Belgian ja Luxemburgin ja etenivät niiden läpi Pohjois-Ranskaan. Tällä tapaa saksalaiset kiersivät Ranskan itärajalleen rakentamat linnoitukset. Belgian valtaus antoi Isolle-Britannialle, joka oli yksi Belgian puolueettomuuden taanneista valtioista, muodollisen syyn julistaa sota Saksaa vastaan. Sen jälkeen kaikki Ison-Britannian siirtomaat ja dominiot tulivat emämaansa rinnalle.
Japani liittyi Iso-Britannian ja Ranskan rinnalle elokuussa 1914. Japanilla oli taka-ajatuksena valtansa laajentaminen Kaukoidässä, ja Japanin sotatoimet rajoittuivatkin Saksan Tyynellä Valtamerellä hankkimien siirtomaiden valtaamiseen. Turkki ja Bulgaria liittyivät Saksan puolelle lokakuussa 1914. Bulgaria oli menettänyt alueita Serbialle maiden välisessä sodassa 1912, ja halusi nyt kostaa. Itävallan hyökkäys Serbiaa vastaan sodan alussa epäonnistui, mutta Bulgariasta voitiin avata toinen rintama Serbiaa vastaan.
Talvella 1914 kaikki osapuolet joutuivat toteamaan, että tavoiteltua nopeaa ratkaisua ei oltu saavutettu. Sota muuttui uuvutussodaksi, jossa pyrittiin vastustajan voimien kuluttamiseen ja raaka-aineiden saannin rajoittamiseen.
Italia pysytteli alkuun puolueettomana, sillä Saksa ja Itävalta eivät ilmoittaneet liittolaiselleen etukäteen sotaan ryhtymisestä kolmiliittosopimuksen edellyttämällä tavalla. Iso-Britannian ja Ranskan luvattua Italialle Itävallan italiankieliset alueet, liittyi se sotaan toukokuussa 1915. 1915 britit yrittivät avata uuden rintaman Turkkiin, ja käytiin Gallipolin taistelu. Uuden rintaman avaamisessa kuitenkin epäonnistuttiin.
Portugali, Romania ja Kreikka liittyivät Saksaa vastaan 1916. Romanian osalta tämä johti katastrofiin, kun suurin osa maan alueesta miehitettiin nopeasti. Yhdysvallat liittyi Saksan vastaiseen rintamaan vasta huhtikuussa 1917. Yhdysvaltain liittymiseen vaikutti osaltaan Saksan helmikuussa 1917 aloittama rajoittamaton sukellusvenesota, eli ympärysvaltojen satamiin pyrkivien rahti- ja matkustajalaivojen upottaminen varoituksetta. Yhdysvallat oli myös saanut selville, että Saksa oli tunnustellut etukäteen Meksikon halukkuutta hyökätä Yhdysvaltoihin, ja luvannut Meksikolle tästä hyvästä Teksasin, Arizonan ja New Mexicon osavaltiot. Monet Latinalaisen Amerikan valtiot seurasivat Yhdysvaltain esimerkkiä ja julistivat Saksalle sodan, mutta eivät osallistuneet varsinaisiin sotatoimiin.
Kansallisuusaatetta käytettiin molemmin puolin vastustajan heikentämiseksi. Saksa ja Itävalta lupasivat perustaa itsenäisen Puolan Venäjän kustannuksella, jolloin he pystyivät muodostamaan puolalaisista sotavangeista joukko-osastoja. Samaan tapaan Venäjä ja länsivallat kannustivat Itävallan slaavien, italialaisten ja romanialaisten kansallistunnetta. Kokonaisia tsekkiläisiä joukko-osastoja loikkasikin Venäjän puolelle, missä niistä ja sotavangeista muodostettiin Tsekkiläinen legioona. Englanti, Ranska ja Venäjä tunnustivat sen itsenäiseksi valtioksi.
Venäjällä sota johti kahteen vallankumoukseen vuonna 1917, ensin tsaarinvastaiseen Helmikuun vallankumoukseen ja sitten kommunistiseen Lokakuun vallankumoukseen. Toisen vallankumouksen jälkeen Venäjä irrottautui sodasta Brest-Litovskin rauhansopimuksella, jossa se luovutti Saksalle Baltian maat, Puolan ja Ukrainan.
Ensimmäisen maailmansodan on sanottu olleen sota, joka käytiin 1900-luvun tekniikalla, mutta 1800-luvun taktiikoilla. Varsinkin sodan länsirintamalla Ranskan ja Saksan välillä rintamalinja pysyi pitkiä aikoja lähes paikallaan, ja vähäisinkin eteneminen lunastettiin valtavin miestappioin. Erään arvion mukaan sotilaita kuoli yhteensä 8,5 miljoonaa. Sodan aikana käytettiin laajalti joitakin uusia aseita, kuten lentokoneita, sukellusveneitä ja taistelukaasuja. Myös panssarivaunuja käytettiin jossain määrin, pääasiallisesti ympärysvaltojen puolella, mutta niiden todellinen läpimurto jäi toiseen maailmansotaan. Ironisesti tehokkainta panssarivaunutaktiikkaa toisessa maailmansodassa käyttivät saksalaiset, jonka yritykset olivat ensimmäisessä maailmansodassa jääneet muutamaan vaunuun.
Sodan seuraukset
Ennen toista maailmansotaa ensimmäistä maailmansotaa kutsuttiin myös "sodaksi joka lopetti kaikki sodat". Hävitty sota johti Saksassa talouden romahdukseen ja inflaatioon ja yleisesti epäoikeutettuna pidetty rauhansopimus aiheutti tyytymättömyyttä, jotka osaltaan myöhemmin johtivat natsien valtaannousuun. Venäjän huono sotamenestys johti osaltaan Lokakuun vallankumoukseen ja Keisarillisen Venäjän loppuun, veriseen sisällissotaan ja lopulta Neuvostoliiton syntyyn.
Uuvutussodan suunnattomat tappiot ja korkeat kustannukset rasittivat Euroopan talouksia. Ennen sotaa Ranska ja Yhdistynyt Kuningaskunta olivat "maailman pankkiireita" joilla oli enemmän saatavia muualta maailmasta kuin velkoja, ja Yhdysvallat kuului velallisiin. Sotakustannukset johtivat siihen, että Länsi-Euroopan suurvalloista tuli velallisia, vieläpä niin pahasti velkautuneita, että ilman Saksalle määrättyjä valtavia sotakorvauksia ne eivät olisi kyenneet suoriutumaan veloistaan. Neuvostoliitto kieltäytyi maksamasta Keisarillisen Venäjän velkoja. Maailmantalouden painopiste siirtyi sodan jälkeen Yhdysvaltoihin.
Versailles'n rauha
Sodan päätyttyä Pariisissa kokoontuivat voittajavaltojen johtajat neuvottelemaan rauhanehdoista. Rauhansopimuksia kutsuttiin nimellä Versailles'n sopimus. Venäjää ei kutsuttu eikä hävinneillä keskusvalloilla ollut äänivaltaa. Käytännössä suurimman osan päätöksistä tekijät neljän suurinta voittajavaltiota (Yhdysvallat, Ranska, Iso-Britannia ja Italia).
- Voittajavaltioiden sanelema
- Saksan "häpeärauha"
- Tuomittiin yksin sotasyylliseksi
- Riisuttiin aseista; sai pitää vain 100 000 sotilaan armeijan (Reichswehr), tiukat aserajoitukset.
- Ei sukellusveneitä, taistelulentokoneita, panssarivaunuja tai asevelvollisuutta.
- Valtavat sotakorvaukset
- Menetti siirtomaansa
Kansainliiton säännöt sisältyivät rauhansopimuksiin.
Aluemuutokset sodan jälkeen
- Venäjästä irtosi itsenäiseksi Suomi, Viro, Latvia, Liettua ja Puola (ns. reunavaltiot).
- Itävalta-Unkari hajosi
- Itävaltaan ja Unkariin
- Kokonaan uutena syntyi Tšekkoslovakia
- Serbiasta, Montenegrosta ja Itävalta-Unkariin kuuluneista slaavilaisalueista muodostui Jugoslavia
- Etelä-Tiroli ja Istria liitettiin Italiaan
- Transsilvania liitettiin Romaniaan
- Galitsia liitettiin Puolaan
- Ottomaanien valtakunta hajosi Turkiksi ja sen alueet Lähi-Idässä päätyivät Iso-Britannian ja Ranskan valvontaan.
- Saksa menetti siirtomaansa, luovutti Elsass-Lothringenin alueen Ranskalle ja Reininmaa demilitarisoitiin. Tanska sai Pohjois-Slesvigin, Liettua Memelin alueen ja Puolalle ns. Puolan käytävä ja osia Sleesiasta. Danzigista (nykyinen Gdansk) tehtiin itsenäinen kaupunkivaltio.
Luokka:Ensimmäinen maailmansota
ms:Perang Dunia I
ko:제1차 세계 대전
ja:第一次世界大戦
simple:World War I
th:สงครามโลกครั้งที่หนึ่ง
Osman I
Osman I (1258 – 1326) (ottomaaniksi عُثمَان ʿUthmān) oli Osmanien valtakunnan virallinen perustaja. Hän syntyi vuonna 1258 vähäpätöiseen islaminuskoiseen turkkilaissukuun ja nousi isänsä Ertuğrulin kuoltua heimonsa päälliköksi (bey) ja Söğütin kylän hallitsijaksi. Valtakunnan kasvu alkoi turkkilaisen Eskenderumin heimon ja Eskişehirin (turkiksi "Vanha kylä") valloituksella 1301 - 1303, vaikkakin Osman olikin julistanut itsenäisyyden Seldžukien valtakunnasta ja perusti Ottomaanien ruhtinaskunnan.
Bysanttilaisen linnoituksen, Yenişehir ("Uusi kylä"), kukistumisen jälkeen turkkilaiset olivat valmiita piirittämään suuria bysanttilaisia kaupunkeja Proussaa (nykyinen Bursa) ja Nikeaa (nykyinen Iznik). Osman kuoli vuonna 1326, samana vuonna kun Bursa kukistui. Kuolemansa jälkeen hänelle annettiin titteli ghāzī ("Uskonsoturi"). Kun uusi sulttaani astui valtaistuimelle, ihmiset sanoivat "Tulkoon hänestä yhtä mahtava kuin Osmanista". Osmanien valtakunta saikin nimensä Osmanin nimestä.
ja:オスマン1世
Selim I
Selim I (1465 – 23. syyskuuta 1520, tunnetaan myös nimillä "Julma", "Yavuz" (rohkea turkiksi) oli Osmanien valtakunnan sulttaani vuodesta 1512 vuoteen 1520.
Selim poisti isänsä Bayezidin valtaistuimelta 1512. Bayezid kuoli pian tämän jälkeen.
Hän osoitti valtaannousunsa tapattamalla kaikki veljensä ja veljenpoikansa. Tämä siitä syystä, että hänen isänsä Bayezidin ja setänsä Cemin välillä, sekä hänen ja veljensä Ahmedin välillä. Selim päätti, ettei yhtään lisää tällaistä tapahtuisi.
Selim hyökkäsi ja tuhosi Mamelukien sulttaanikunnan Marj Dabiqin taistelussa ja al-Raydaniyyan taistelussa, joka johti Syyrian, Palestiinan ja Egyptin liittämiseen Osmanien valtakuntaan. Hän myös yletti Ottomaanien vallan Mekkan ja Medinan pyhiin kaupunkeihin. Kun Egypti ja sen Arabian provinssit otettiin mamelukeilta, Selim julisti olevansa "Khadim ul Haremeyn" (Kahden pyhäkön palvelija) "Hakim ul Haremeyn" (Kahden pyhäkön hallitsija) sijaan. "Pyhäköt" viittaavat Masjid al Haramin moskeijaan Mekkassa ja Masjid al-Nabawiin Medinassa, jotka ovat kaksi pyhintä paikkaa islaminuskossa. Kuten isoisänsä Fatih, myös Selim julisti olevansa kalifi (arabiaksi Muhammedin seuraaja); "Islamin suojelija", jonka katsottiin olevan koko Islamin johtaja, niin Shiiojen kuin Sunnien. Selim määräsi sodan Persian shaahi Ismail I:htä vastaan, joka myös julisti olevansa kalifi. Sotaretki joka seurasi määräystä oli voittokulkue Selimille, jonka horjumattomuus ja rohkeus voitto janitsaarien niskoittelun.
Kun Selimistä tuli molempien islamin pyhien kaupunkien herra samalla kun hän valloitti Egyptin ja kaappasi Al-Mutawakkil III:n, viimeisen Abbasidien dynastian kalifin joka asusti siellä, hän pakotti Al-Mutawakkilin luopumaan virallisesti kalifin tittelistä ja myös ulkoisista vallanmerkeistä, miekasta ja profeetan viitan. Kun Selim palasi kampanjaltaan Egyptiä vastaan, hän valmistautui sotaretkeen Rhodosta vastaan, mutta sairastui ja kuoli yksentäne hallintovuonnaan, ollessaan vain 55 vuotias.
ja:セリム1世
Suleiman I Suuri
Suleiman I Suuri (6. marraskuuta 1494 - 5/6. syyskuuta, 1566) (turkiksi Süleyman, arabiksi سليمان, kutsumanimeltään Euroopassa "Suuri", Islamilaisessa maailmassa "Lainantaja") oli Osmanien valtakunnansulttaani vuodesta 1520 vuoteen 1566 ja Selim I:n seuraaja. Hän syntyi Trabzonissa, Turkissa.
Osmanien valtakunta saavutti huippukohtansa ja muuttui maailmanvallaksi hänen valtakaudellaan. Vaikkakin valtakunta jatkoi kasvamistaan vielä vuosisadan verran hänen kuolemansa jälkeen, seurasi sitä kuitenkin erittäin pitkä taantuminen.
Seitsemänvuotiaana hänet lähetettiin opiskelemaan tieteitä, historiaa, kirjallisuutta, teologiaa ja sotastrategiaa Istanbulin palatsin kouluihin. Hänen aikainen kokemus hallinnosta tuli hänen ollessaan useiden provinssien hallitsijana, tärkeimpinä Bolu pohjoisessa Anatoliassa ja 15-vuotiaana hänen äitinsä syntymäalueen, Kaffan Krimillä.
Saavutukset
Noustuaan valtaistuimelle isänsä jälkeen Suleiman aloitti sarjan sotilasvalloituksia, alkaen Belgradin valloituksella 1521. Vuonna 1522 hän valloitti Rodosin piirityksen jälkeen ja antoi Johanniitoille mahdollisuuden vetäytyä Maltalle.
29. elokuuta 1526 Suleiman löi Unkarin kuninkaan Louis II:n Mohácsin taistelussa, miehittäen suurimman osan Unkarista ennen kuin luovutti sen Szapolyai Jánosille, Transylvanian prinssille, hallittavaksi. Kaarle V, Pyhän saksalais-roomalaisen valtakunnan keisari, ja hänen veljensä Ferdinand, Itävallan arkkiherttua, valloittivat Unkarin uudelleen. Vastauksena Suleiman yritti valloittaa Unkaria kahdesti, tullakseen kahdesti sään lyömäksi saavutettuaan Viennan vuosina 1529 ja 1532. Vuonna 1533 Suleiman kirjoitti sopimuksen Ferdinandin kanssa, joka jakoi Unkarin kahtia Habsburgien ja Szapolyain kesken. Szapolyain kuoltua Unkarin alueet jäivät Ferdinandille ja yllytti Suleimania anneksoimaan Unkarin. Tämä johti useisiin sotiin ja rauhansopimuksiin, ennen kuin status quo saatiin palautettua.
Seuraavina kahtena vuosikymmenenä Suleiman anneksoi valtavia alueita Pohjois-Afrikasta Marokosta länteen ja koko Lähi-Itä Persiasta pohjoiseen anneksoitiin. Tämä nopea laajeneminen liittyy lyhyeeseen meriherruuteen Välimerellä, Punaisella merellä ja Persianlahdella. Vuonna 1562 hän valloitti Transylvanian. Hän ei ollut aivan niin menestyksellinen 1565 kun Johanniittain ritarikunnan onnistui murtamaan Maltan piiritys, joka oli alkanut 18. toukokuuta ja kesti aina 8. syyskuuta asti.
Vaikka Suleiman nähtiin vaarallisena ja jopa julmana hallisijana muualla, valtakunnassaan hänet tunnettiin rehtinä hallitsijana, taisteli korruptiota vastaan ja oli taiteiden ja filosofian suuri ihailija. Hänet myös nimettiin yhdeksi suurimmista islamilaisista runoilijoista ja menestyksekkääksi kultasepäksi. Hän ansaitsi lempinimensä Lainantaja uudistettuaan koko Osmanien lakisysteemin. Lait jotka hän keräsi käsittivät lähes kaikki sen aikaisen elämän haarat.
Suleiman kuoli 1566, Szigetvarin taistelun voittoa edeltäneenä yönä. Hänet on haudattu Süleymaniye Camiihin Istanbuliin yhdessä vaimonsa Roxelanan kanssa.
Hänen kuollessaan suurimmat muslimikaupungit (Mekka, Medina, Jerusalem, Damaskus ja Baghdad), monet Balkanin provinsseista aina Itävaltaan asti ja suurin osa Pohjois-Afrikkaa olivat hänen valtakuntansa osana.
Vallanperimystaistelu
Suleiman rikkoi perinteitä nostamalla kaksi orjaa korkeisiin asemiin. Ensimmäinen oli Ibrahim pašša (İbrahim Paşa) joka nousi suurvisiiriksi 13 vuoden ajaksi. Toinen, kaapattu ukrainalainen ortodoksi papin tytär, Anastasiya Lisovska (tunnetaan myös useilla muilla nimillä kuten Roxelana ja Khourrem (Hürrem)) kohosi haaremin portaita ylös ja tuli Suleimanin lempivaimoksi, valtakunnan ja muun maailman hämmästykseksi . Hänen kanssaan Suleiman sai tyttären, Mihrimar (Mihrumâh) ja pojat Mehmed (kuoli nuorena), Selim, Bayezid ja Cihangir (syntyi fyysisesti vammaisena).
Ilmeisesti Khourremin lietsomassa valtataistelussa Suleiman murhautti Ibrahimin (hän tuki Suleimanin ensimmäistä poikaa, Mustafaa) ja korvasi hänet vävyllään Rustem Paššalla (Rustem Paşa). Myöhemmin, ilmeisesti peläten Mustafan suosion armeijan riveissä uhkaavan hänen valtaansa, antoi Suleiman kuristuttaa myös Mustafan. Näin hän avasi tien Khurremin pojille valtaistuimelle.
Mika Waltarin kirja Mikael Karvajalka ja sen jatko-osa kertovat fiktiivisesti kyseisestä valtataistelusta monen muun historiallisen tapahtuman ohella
Suleimanin kuolemaa ennakoidessa joko Beyazid tai Selim tapettaisiin perinteen mukaan. Vuonna 1559 veljet ottivat yhteen useissa vallanperimystaisteluissa johtaen lopulta Suleimanin määräämään Beyazidin kuolemaan. Beyazid kuoli 25. syyskuuta 1561 palatessaan Iranista paettuun sinne. Siispä Selim lopulta seurasi Suleimania valtaistuimelle, vaikka hänellä oli hyvin vähän kiinnostusta hallinnollisiin asioihin.
ja:スレイマン1世
Wien
Wien on Itävallan pääkaupunki. Se sijaitsee Tonavan rannalla, noin 40km päässä Slovakian rajalta ja pääkaupungista Bratislavasta. Wienissä asuu noin 1,6 miljoonaa ihmistä (maaliskuu 2004).
Historia
Bratislava
Wienin perustivat keltit noin 500 eaa. Vuonna 15 eaa. siitä tuli Rooman imperiumin rajakaupunki (Vindobona), joka puolusti valtakuntaa saksalaisia heimoja vastaan. Keskiajalla Babenbergien hallitsijasuku asettui Wieniin ja siitä tuli 1156 Itävallan herttuakunnan pääkaupunki. 1276 kaupunkiin asettui Habsburgien dynastia, jonka myötä Wienistä tuli Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan pääkaupunki. Ottomaanien hyökkäykset Euroopassa pysähtyivät 1500- ja 1600-luvuilla Wieniin. Napoleon valtasi Wienin 1805 ja lakkautti Saksalais-roomalaisen valtakunnan, minkä jälkeen Wien muuttui Itävallan keisarikunnan pääkaupungiksi. Vuonna 1815 kaupungissa pidettiin Wienin kongressi, jossa päätettiin Euroopan rajoista Napoleon Bonaparten hävittyä Waterloossa. Vanhat kaupungin muurit purettiin vuonna 1857 keskustan ympäriltä ja niiden paikalle rakennettiin Ringstraße, joka ympäröi vanhaa, keskiaikaista kaupunkia. Wieniin liitettiin ympäröiviä alueita vuosina 1890, 1910 ja 1938. Natsien liitettyä Itävallan Saksaan kaupungista oli tarkoitus tehdä yksi maailman suurimmista kaupungeista ja siihen liitettiin ympäröiviä alueita. Vuonna 1954 alueliitokset purettiin ja kaupungin pinta-ala supistui kolmannekseen.
Tunnettuja wieniläisiä
Wien oli 1700-1800-luvuilla Euroopan suurimpia kulttuurin ja taiteen keskuksia. Kuuluisia Wienissä vaikuttaneita henkilöitä ovat muun muassa psykoanalyysin isä Sigmund Freud, säveltäjät Wolfgang Amadeus Mozart, Joseph Haydn, Ludwig van Beethoven, Franz Schubert, Johannes Brahms, Gustav Mahler sekä Johann Strauss vanhempi ja nuorempi, formulakuski Niki Lauda sekä filosofit Karl Popper ja Ludwig Wittgenstein.
Antonio Vivaldi kuoli Wienissä.
Nähtävyydet
Antonio Vivaldi
Wienin sydämenä on sen historiallinen keskusta, jonka vanhimmat osat periytyvät keskiajalta. Keskustan huomattavimmat rakennukset ovat Stephansdom eli Pyhän Tapanin katedraali (1100-l.) sekä keisarillinen palatsi Hofburg (vanhimmat osat 1200-luvulta), jossa nykyään toimii lukuisia museoita sekä kuuluisa espanjalainen ratsastuskoulu. Keskustaa kiertää 1800-luvun lopulla vanhojen kaupunginmuurien paikalle rakennettu bulevardikatu Ringstraße, jota reunustavat monumentaalirakennukset: parlamenttitalo (1883), yliopisto (1884), raatihuone (1883), taidehistoriallinen ja luonnonhistoriallinen museo (1889-91) (sekä niiden yhteydessä oleva, lukuisia museoita sisältävä Museumsqartier), barokkityylinen Karlskirche (1739) ja uusromaaninen Votivkirche (1879). Keskustassa on myös lukuisia huomattavia patsaita, joista mainittakoon arkkiherttua Karlin ja prinssi Eugenin ratsastajapatsaat, keisarinnat Maria Teresia ja Elisabet (Sissi) sekä säveltäjämestarit Johann Strauss nuorempi, W. A. Mozart ja Ludvig van Beethoven.
Ydinkeskustan ulkopuolella sijaitsevat keisarillinen kesäpalatsi Schönbrunn (1744-49) ja prinssi Eugenin kesäpalatsi Belvedere (1714-22). Praterin huvipuiston ja koko Wienin symboli on Riesenrad, yksi Euroopan suurimmista ja vanhimmista maailmanpyöristä (1897). Modernimpia nähtävyyksiä ovat suurin "punaisen Wienin" aikana rakennettu työläisten asuintalo Karl-Marx-Hof (1924-30), joka sisältää 1325 asuntoa ja on yksi Euroopan pisimpiä rakennuksia, arkkitehti Friedensreich Hundertwasserin suunnittelema mielikuvituksellinen asuintalo Hundertwasserhaus (1985) sekä modernistinen UNO-City (1970) jossa sijaitsee YK:n kolmas päämaja New Yorkin ja Geneven jälkeen.
Sekä Schönbrunnin linna että Wienin vanha keskusta ovat mukana UNESCOn maailmanperintöluettelossa.
Ruoka
Wien on tunnettu ruoka- ja kahvilakulttuuristaan. Miltei kaikista kahviloista voi saada herkullista Sacher-kakkua.
Järjestöt
YK:n teollistamisjärjestö (UNIDO), Öljyntuottajamaiden järjestö OPEC ja Kansainvälinen atomienergiajärjestö (IAEA) ovat järjestöjä, joilla on päämaja Wienissä.
Linkkejä
- [http://www.wien.at Kaupungin viralliset kotisivut]
- [http://www.wien.info Wienin turistiopas]
- [http://wien.touristcam.at Webkamerat Wienissä]
Luokka:Pääkaupungit
Luokka:Itävallan kaupungit
Luokka:Wien
Luokka:Unescon maailmanperintökohteet
ko:빈
ja:ウィーン
simple:Vienna
1683 Tapahtumia
- Kiinan Qing-dynastia valloitti Taiwanin saaren.
Syntyneitä
-
Kuolleita
-
Luokka:1600-luku
ko:1683년
Osmanien valtakunnan rappeutuminen ja mureneminenOsmanien valtakunta rappeutui ja sen valtapiiri Euroopassa murentui 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa. Aiempi suurvalta menetti lähes kaikki Euroopan omistuksensa. Tähän oli syynä toisaalta valtion sisäinen rappeutuminen, toisaalta Venäjän myötävaikutus ja panslavismi.
Venäjä pyrki 1800-luvun puolesta välistä aktiivisesti laajentamaan alueitaan Balkanilla serbejä tukemalla, koska halusi pääsyn Välimerelle. Venäjän lopullinen tavoite oli Bosporin salmen ja Konstantinopolin hallinta.
Kreikan itsenäisyystaistelu 1821-30
Balkanin sota 1853
:Pääartikkeli: Krimin sota
Venäjä aloitti sodan Balkanilla 1853, jolloin Ranska ja Englanti lähettivät joukkoja Krimin niemimaalle, koska halusivat Turkkia tukemalla estää Venäjän mahdin laajenemisen Balkanilla. Itävalta tuki tässä sodassa länsivaltoja. Sota laajeni nopeasti moniin paikkoihin. Sota tunnetaan paremmin Krimin sotana.
Englanti ja Ranska tulittivat laivoista myös Venäjän alaisen Suomen suuriruhtinaskunnan rannikkoa ja laskivat joukkoja maihin joissain kohdissa. Ahvenanmaalla englantilaiset räjäyttivät Bomarsundin linnakkeen. Venäjä kärsi tappion eikä kyennyt laajentamaan valtaansa Balkanilla.
Balkanin sota 1874
:Pääartikkeli: Turkin sota
Balkanin kapina Turkkia vastaan alkoi 1874 ja laajeni sodaksi, jossa suomalaisetkin sotilaat "kärsivät vilua ja nälkää Balkanin vuorilla taistellessaan". Venäjä hyökkäsi Turkin alueelle keväällä 1877 ja valtasi 1878 Bulgariassa sijaitsevan Shipkan vuorisolan, jossa myös Suomen kaarti soti Venäjän puolella. Venäläiset pääsivät noin 10 kilometrin päähän Turkin silloisesta pääkaupungista Konstantinopolista eli nykyisestä Istanbulista.
Seuraavat maat itsenäistyivät: Bulgaria, Serbia ja Montenegro.
Balkanin sota 1912-13
Luokka:Osmanien valtakunta
Turkin sotaTurkin sota -nimellä tunnetaan Suomessa Venäjän keisarikunnan ja Osmanien valtakunnan välinen sota 1877–1878. Sotaa on nimitetty eri maissa myös Romanian itsenäisyyssodaksi ja Bulgarian itsenäisyyssodaksi.
Vuonna 1876 turkkilaiset kukistivat Bulgarian kapinan, jolloin Euroopan lehdistössä nostettiin meteli Bulgarian hirmuteoista. Venäjän joukot hyökkäsivät maahan 1877, nimellisesti suojelemaan Bulgarian kristittyjä ja vapauttamaan slaavit Turkin vallasta ja turvaaman Venäjän etuja Mustallamerellä.
Venäjän joukot ylittivät Tonavan ponttoonein ja etenivät lähelle Konstantinopolia. Suomen kaarti kunnostautui sodassa erityisesti.
San Stefanon rauha maaliskuussa 1878 liitti Venäjään itäosan Armeniaa ja loi suur-Bulgarian, johon kuului 3/5 Balkanista. Britannian ja Saksan vastustuksen vuoksi kutsuttiin koolle Berliinin kongressi, jossa Venäjän menetti voittamansa alueet.
Vuonna 1879 demokraattisesti valittu kansankokous valitsi Bulgarian tsaariksi saksalaisen Battenburgin prinssin Alexanderin. Aleksanteri II nimitti kenraaliluutnantti Casimir Ehrnroothin (1833–1913) vuonna 1880 Bulgarian sotaministeriksi. Vuonna 1885 Bulgarian Aleksanteri liitti Itä-Rumelian Bulgariaan, jonka johdosta venäläiset upseerit vangitsivat hänet ja hänet pakotettiin eroamaan. Ehrnroothista tuli maan diktaattori. Häntä ei kuitenkaan asetettu kuninkaaksi Itävallan vastustuksen vuoksi.
Luokka:Sodat
ja:露土戦争 (1877年)
Ensimmäinen maailmansota
Ensimmäinen maailmansota käytiin vuosina 1914 - 1918. Se oli ensimmäinen sota, johon liittyi maita yli puolen maapallon alueelta. Se oli myös ensimmäinen motorisoitu sota. Vastapuolina sodassa olivat keskusvallat, joihin kuuluivat Saksa, Itävalta-Unkari, Bulgaria ja Ottomaanien valtakunta, sekä liittoutuneet ympärysvallat, joihin kuuluivat mm. Yhdistynyt kuningaskunta siirtomaineen, Ranska siirtomaineen, Kreikka, Italia, Romania, Venäjä, Serbia ja Yhdysvallat. Sodalle antoi muodollisen syyn Itävalta-Unkarin kruununperillisen arkkiherttua Frans Ferdinandin salamurha, jonka teki "musta käsi"-nimiseen järjestöön kuuluva bosnialainen opiskelija Gavrilo Princip 28. kesäkuuta 1914 Sarajevossa. Sota alkoi Itävalta-Unkarin sodanjulistuksella Serbialle 28. heinäkuuta 1914. Sota päättyi 11. marraskuuta 1918 keskusvaltojen häviöön ja Saksa julistettiin yksin syylliseksi. "Musta käsi"-järjestön tarkoituksena oli liittää kaikki serbien asumat alueet Serbiaan.
Itävaltalaiset väittivät Serbian salaisen palvelun auttavan järjestöä, mutta väitettä ei voitu todistaa ennen sodan syttymistä.
Sodan syyt
Ensimmäistä maailmansotaa on kutsuttu sodaksi, jota kukaan maa ei halunnut, mutta monien maiden eri valtapiirit provosoivat haluamaan. Erään teorian mukaan sodan todelliset syyt olivat Saksan taloudelliset ja poliittiset kunnianhimot. Nykytutkimus on nostanut yhdeksi pääsyyksi sodalle myös Yhdistyneen Kuningaskunnan halun pitää kiinni poliittisesta valta-asemastaan ja hidastaa Saksan nousua maailmanvallaksi. Myös Itävallan sisäpoliittiset ongelmat oli keskeinen syy sodalle ja maan valtaeliitti yritti viedä huomion sisäisiltä ongelmilta maan ulkopuolelle. Useimmat sotilasasiantuntijat olivat myös sitä mieltä, että sota jää lyhyeksi, korkeintaan kolmen kuukauden mittaiseksi, jolloin kustannukset ja miestappiot jäisivät vähäisiksi.
1900-luvun alussa Euroopassa poliittista tilannetta hallitsivat kaksi perustettua suurvaltaryhmittymää. Vuonna 1882 oli perustettu Saksan, Italian ja Itävalta-Unkarin välinen kolmiliitto ja 1891 perustettu Ranskan ja Venäjän välinen ystävyysliitto. Britit liittyivät myöhemmin kahdenkeskisillä sopimuksilla liittoon Ranskan ja Venäjän kanssa.
Saksalla ja Ranskalla oli ollut kinaa raja-alueistaan jo Kaarle Suuren valtakunnan hajoamisen jälkeisistä ajoista lähtien. Ranska halusi saada takaisin kiistellyt Elssassin (Alsace) ja Lothringenin (Lorraine) maakunnat, jotka olivat pääosin 1600-luvulla valloitettu Ranskan yhteyteen, mutta menetetty vuonna 1870 Saksaa vastaan käydyssä sodassa. Venäjällä ja Itävalta-Unkarilla oli kiistoja Balkanin maista. Balkanilla asui paljon slaaveja, minkä vuoksi Venäjä tunsi sympatiaa tätä aluetta kohtaan. Samaan aikaan Saksan taloudellinen vahvistuminen ja erityisesti voimakas laivaston laajentaminen kismitti brittejä. Kruununperillisen murhan jälkeen Venäjä asettui Serbian puolelle ja Saksa Itävallan. Diplomaattisista neuvotteluista ei ollut apua selkkauksen selvittämiseksi.
Sodan kulku
Kaarle Suuren
Kaarle Suuren
Saksa julisti sodan Venäjää vastaan 1. elokuuta 1914 sen jälkeen, kun Venäjä oli aloittanut joukkojen liikekannallepanon. Saksa halusi murskata Venäjän armeijan ennen kuin se oli ehtinyt koota voimansa. Samalla Ranska aloitti liikekannallepanon ja Saksa julisti sodan myös Ranskaa vastaan. Tämän jälkeen saksalaiset joukot valtasivat Belgian ja Luxemburgin ja etenivät niiden läpi Pohjois-Ranskaan. Tällä tapaa saksalaiset kiersivät Ranskan itärajalleen rakentamat linnoitukset. Belgian valtaus antoi Isolle-Britannialle, joka oli yksi Belgian puolueettomuuden taanneista valtioista, muodollisen syyn julistaa sota Saksaa vastaan. Sen jälkeen kaikki Ison-Britannian siirtomaat ja dominiot tulivat emämaansa rinnalle.
Japani liittyi Iso-Britannian ja Ranskan rinnalle elokuussa 1914. Japanilla oli taka-ajatuksena valtansa laajentaminen Kaukoidässä, ja Japanin sotatoimet rajoittuivatkin Saksan Tyynellä Valtamerellä hankkimien siirtomaiden valtaamiseen. Turkki ja Bulgaria liittyivät Saksan puolelle lokakuussa 1914. Bulgaria oli menettänyt alueita Serbialle maiden välisessä sodassa 1912, ja halusi nyt kostaa. Itävallan hyökkäys Serbiaa vastaan sodan alussa epäonnistui, mutta Bulgariasta voitiin avata toinen rintama Serbiaa vastaan.
Talvella 1914 kaikki osapuolet joutuivat toteamaan, että tavoiteltua nopeaa ratkaisua ei oltu saavutettu. Sota muuttui uuvutussodaksi, jossa pyrittiin vastustajan voimien kuluttamiseen ja raaka-aineiden saannin rajoittamiseen.
Italia pysytteli alkuun puolueettomana, sillä Saksa ja Itävalta eivät ilmoittaneet liittolaiselleen etukäteen sotaan ryhtymisestä kolmiliittosopimuksen edellyttämällä tavalla. Iso-Britannian ja Ranskan luvattua Italialle Itävallan italiankieliset alueet, liittyi se sotaan toukokuussa 1915. 1915 britit yrittivät avata uuden rintaman Turkkiin, ja käytiin Gallipolin taistelu. Uuden rintaman avaamisessa kuitenkin epäonnistuttiin.
Portugali, Romania ja Kreikka liittyivät Saksaa vastaan 1916. Romanian osalta tämä johti katastrofiin, kun suurin osa maan alueesta miehitettiin nopeasti. Yhdysvallat liittyi Saksan vastaiseen rintamaan vasta huhtikuussa 1917. Yhdysvaltain liittymiseen vaikutti osaltaan Saksan helmikuussa 1917 aloittama rajoittamaton sukellusvenesota, eli ympärysvaltojen satamiin pyrkivien rahti- ja matkustajalaivojen upottaminen varoituksetta. Yhdysvallat oli myös saanut selville, että Saksa oli tunnustellut etukäteen Meksikon halukkuutta hyökätä Yhdysvaltoihin, ja luvannut Meksikolle tästä hyvästä Teksasin, Arizonan ja New Mexicon osavaltiot. Monet Latinalaisen Amerikan valtiot seurasivat Yhdysvaltain esimerkkiä ja julistivat Saksalle sodan, mutta eivät osallistuneet varsinaisiin sotatoimiin.
Kansallisuusaatetta käytettiin molemmin puolin vastustajan heikentämiseksi. Saksa ja Itävalta lupasivat perustaa itsenäisen Puolan Venäjän kustannuksella, jolloin he pystyivät muodostamaan puolalaisista sotavangeista joukko-osastoja. Samaan tapaan Venäjä ja länsivallat kannustivat Itävallan slaavien, italialaisten ja romanialaisten kansallistunnetta. Kokonaisia tsekkiläisiä joukko-osastoja loikkasikin Venäjän puolelle, missä niistä ja sotavangeista muodostettiin Tsekkiläinen legioona. Englanti, Ranska ja Venäjä tunnustivat sen itsenäiseksi valtioksi.
Venäjällä sota johti kahteen vallankumoukseen vuonna 1917, ensin tsaarinvastaiseen Helmikuun vallankumoukseen ja sitten kommunistiseen Lokakuun vallankumoukseen. Toisen vallankumouksen jälkeen Venäjä irrottautui sodasta Brest-Litovskin rauhansopimuksella, jossa se luovutti Saksalle Baltian maat, Puolan ja Ukrainan.
Ensimmäisen maailmansodan on sanottu olleen sota, joka käytiin 1900-luvun tekniikalla, mutta 1800-luvun taktiikoilla. Varsinkin sodan länsirintamalla Ranskan ja Saksan välillä rintamalinja pysyi pitkiä aikoja lähes paikallaan, ja vähäisinkin eteneminen lunastettiin valtavin miestappioin. Erään arvion mukaan sotilaita kuoli yhteensä 8,5 miljoonaa. Sodan aikana käytettiin laajalti joitakin uusia aseita, kuten lentokoneita, sukellusveneitä ja taistelukaasuja. Myös panssarivaunuja käytettiin jossain määrin, pääasiallisesti ympärysvaltojen puolella, mutta niiden todellinen läpimurto jäi toiseen maailmansotaan. Ironisesti tehokkainta panssarivaunutaktiikkaa toisessa maailmansodassa käyttivät saksalaiset, jonka yritykset olivat ensimmäisessä maailmansodassa jääneet muutamaan vaunuun.
Sodan seuraukset
Ennen toista maailmansotaa ensimmäistä maailmansotaa kutsuttiin myös "sodaksi joka lopetti kaikki sodat". Hävitty sota johti Saksassa talouden romahdukseen ja inflaatioon ja yleisesti epäoikeutettuna pidetty rauhansopimus aiheutti tyytymättömyyttä, jotka osaltaan myöhemmin johtivat natsien valtaannousuun. Venäjän huono sotamenestys johti osaltaan Lokakuun vallankumoukseen ja Keisarillisen Venäjän loppuun, veriseen sisällissotaan ja lopulta Neuvostoliiton syntyyn.
Uuvutussodan suunnattomat tappiot ja korkeat kustannukset rasittivat Euroopan talouksia. Ennen sotaa Ranska ja Yhdistynyt Kuningaskunta olivat "maailman pankkiireita" joilla oli enemmän saatavia muualta maailmasta kuin velkoja, ja Yhdysvallat kuului velallisiin. Sotakustannukset johtivat siihen, että Länsi-Euroopan suurvalloista tuli velallisia, vieläpä niin pahasti velkautuneita, että ilman Saksalle määrättyjä valtavia sotakorvauksia ne eivät olisi kyenneet suoriutumaan veloistaan. Neuvostoliitto kieltäytyi maksamasta Keisarillisen Venäjän velkoja. Maailmantalouden painopiste siirtyi sodan jälkeen Yhdysvaltoihin.
Versailles'n rauha
Sodan päätyttyä Pariisissa kokoontuivat voittajavaltojen johtajat neuvottelemaan rauhanehdoista. Rauhansopimuksia kutsuttiin nimellä Versailles'n sopimus. Venäjää ei kutsuttu eikä hävinneillä keskusvalloilla ollut äänivaltaa. Käytännössä suurimman osan päätöksistä tekijät neljän suurinta voittajavaltiota (Yhdysvallat, Ranska, Iso-Britannia ja Italia).
- Voittajavaltioiden sanelema
- Saksan "häpeärauha"
- Tuomittiin yksin sotasyylliseksi
- Riisuttiin aseista; sai pitää vain 100 000 sotilaan armeijan (Reichswehr), tiukat aserajoitukset.
- Ei sukellusveneitä, taistelulentokoneita, panssarivaunuja tai asevelvollisuutta.
- Valtavat sotakorvaukset
- Menetti siirtomaansa
Kansainliiton säännöt sisältyivät rauhansopimuksiin.
Aluemuutokset sodan jälkeen
- Venäjästä irtosi itsenäiseksi Suomi, Viro, Latvia, Liettua ja Puola (ns. reunavaltiot).
- Itävalta-Unkari hajosi
- Itävaltaan ja Unkariin
- Kokonaan uutena syntyi Tšekkoslovakia
- Serbiasta, Montenegrosta ja Itävalta-Unkariin kuuluneista slaavilaisalueista muodostui Jugoslavia
- Etelä-Tiroli ja Istria liitettiin Italiaan
- Transsilvania liitettiin Romaniaan
- Galitsia liitettiin Puolaan
- Ottomaanien valtakunta hajosi Turkiksi ja sen alueet Lähi-Idässä päätyivät Iso-Britannian ja Ranskan valvontaan.
- Saksa menetti siirtomaansa, luovutti Elsass-Lothringenin alueen Ranskalle ja Reininmaa demilitarisoitiin. Tanska sai Pohjois-Slesvigin, Liettua Memelin alueen ja Puolalle ns. Puolan käytävä ja osia Sleesiasta. Danzigista (nykyinen Gdansk) tehtiin itsenäinen kaupunkivaltio.
Luokka:Ensimmäinen maailmansota
ms:Perang Dunia I
ko:제1차 세계 대전
ja:第一次世界大戦
simple:World War I
th:สงครามโลกครั้งที่หนึ่ง
TurkkiTurkki on tasavalta, johon kuuluu suurin osa Etu-Aasiasta, mutta valtiosta kolme prosenttia sijaitsee pienellä alueella Euroopassa. Turkin ytimen muodostaa Anatolian niemimaa. Turkin väkiluku on noin 69 miljoonaa ja pinta-ala 780 580 neliökilometriä. Sen naapurimaat ovat Bulgaria, Kreikka, Syyria, Irak, Iran, Armenia, Azerbaidžan ja Georgia.
Nykyinen Turkki muodosti pitkään ydinosan historiallisesta osmanien valtakunnasta. Nykyisen tasavallan perusti Kemal Atatürk vuonna 1923.
Historia
Turkin historia ulottuu pitkälle. Nykyisen Turkin alueella on todisteita ihmisen läsnäolosta jo paleoliittiselta kaudelta (noin 500 000–12 000 eaa). Monet antiikin Kreikan tärkeimmistä kaupungeista sijaitsivat nykyisen Turkin alueella, mm. Efesos, Troija, Smyrna (nyk. Izmir) ja Byzantion (nyk. Istanbul). Kreikkalaisten ja roomalaisten jättämiä muistomerkkejä on runsaasti. Niitä ei ole vain museoissa, vaan suurelta osin ne ovat alkuperäisillä paikoillaan.
Islam saavutti vankan aseman Anatoliassa jo vuonna 1071. Bysantin valtakunnan islamilaisena seuraajana pidetty osmanien valtakunta aloitti vuosisatoja kestäneen mahtikautensa 1453, kun Konstantinopoli kaatui pitkän piirityksen jälkeen ja siitä tehtiin osmanien pääkaupunki. Osmanien valtakunta lakkasi olemasta vasta ensimmäisen maailmansodan päätyttyä. Kemal Atatürk perusti nykyaikaisen Turkin tasavallan 1923, jolloin pääkaupunki siirrettiin Konstantinopolista (Istanbulista) Ankaraan.
Politiikka
NATO-maa
Turkki liittyi sotilasliitto NATOon jo vuonna 1952. Vuoden 1996 alusta tuli vapaakauppasopimus voimaan Turkin ja Euroopan unionin välillä. Geopoliittisesti Turkkiin tulee öljy- ja maakaasuputkia Azerbaidžanista Georgian kautta. Sekä Azerbaidžan että Georgia ovat Yhdysvalloille ja Natolle myönteisiä maita ulkopolitiikaltaan, kun taas niiden rajanaapuri Armenia tukeutuu Venäjään. Turkin valtion yhtenäisyyden ongelmana ovat itsenäisyyteen pyrkivät kurdit, mikä saa Yhdysvallat ja EU:n suhtautumaan maltillisesti kurdien itsenäisyyspyrkimyksiin.
Turkin EU-jäsenyysneuvottelut
Turkki on hyväksytty EU-jäsenehdokkaaksi Helsingin huippukokouksessa 1999, ja jäsenyysneuvottelut alkoivat 3. elokuuta 2005. EU:n puheenjohtajamaa Itävalta vastusti neuvottelujen aloittamista viimeiseen asti, mutta myöntyi kun samalla päätettiin aloittaa jäsenyysneuvottelut myös Kroatian kanssa. Turkin jäsenyysneuvottelut tulevat kestämään pitkään, ja ennen niiden päättymistä Kyproksen tilanteeseen tulee löytyä ratkaisu.
Suomen pääministeri Matti Vanhasen mukaan Turkin EU-jäsenyys olisi mahdollista vuonna 2015 ja Itävallan liittokansleri Wolfgang Schüsselin mukaan neuvottelut tulevat kestämään ainakin 20 vuotta, eikä lopputulos, jäsenyys, ole mitenkään itsestään selvä. Sen sijaan puhemies Paavo Lipposen mukaan Turkista tulee varmasti "jollakin aikavälillä" EU:n jäsen. Ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja puolestaan verkkosivullaan arvioi ajaksi 15-20 vuotta.
Turkin jäsenyyden esteitä
Pohjois-Kyproksen turkkilainen vähemmistö
Turkin EU-jäsenyyden tiellä on kuitenkin monia avoimia kysymyksiä: Kyproksen tilanne tullaan varmasti ottamaan esiin ainakin Kreikan ja Kyproksen tasavallan tahoilta. Periaatteessa Turkin pitäisi tunnustaa EU:n jäsenmaa Kypros rajoineen, jolloin Turkki joutuisi luopumaan tunnustamansa Pohjois-Kyproksella sijaitsevan Pohjois-Kyproksen turkkilaistasavallan tunnustamisesta ja tukemisesta, minkä vuoksi turkkilainen puoli ajautuisi ilman neuvotteluja Kyproksen kreikkalaisen enemmistön valtaan. Kyproksen turkkilaiset kannattivat kansanäänestyksessä Kyproksen liittovaltioksi muuttavaa Kofi Annanin suunnitelmaa, kun taas Kyproksen kreikkalaiset torjuivat suunnitelman, jolloin saaren kysymys jäi edelleen ratkaisematta.
EU:n yhteisen maatalouspolitiikan ja nettomaksujen ongelma
Toinen Turkissa esitetty näkökulma on se, ettei EU kuitenkaan myöntäisi turkkilaisille työvoiman vapaaseen liikkumiseen kuuluvaa oikeutta EU:n sisämarkkinoilla, ja ettei Turkkia hyväksyttäisi Euroopan unionin yhteiseen maatalouspolitiikkaan (CAP), koska Euroopan unionissa ei ole ratkaistu nettomaksuosuuksiin ja maataloustukeen liittyviä kysymyksiä. Turkkilaisista edelleen noin 30%:ia saa elantonsa maataloudesta, joten EU:n kaikkien rakennetukien tarve Turkkia varten olisi huomattavan suuri.
Kurdit ja armenialaiset
Turkki puoletaan käsittellee Kreikan osuutta terroristijärjestö PKKn tukemisessa. Kyproksen tasavallan tunnustamisen vaatiminen onkin ollut esillä mm. Ranskan taholta - tosin tähän vaikuttanee suuresti hallitsevan UMP-puolueen sisäinen valtataistelu, sillä molemmat pääehdokkaat de Villepin ja Sarkozy yrittävät Turkki-kortilla vahvistaa asemiaan tulevassa presidentinvaalikampanjassaan. Saksassa kristillisdemokraattien (CDU/CSU) kansleriehdokas Angela Merkel epäonnistui vaalikampanjansa viime metreillä todennäköisesti juuri siitä syystä, että hän luotti liikaa Turkin EU-jäsenyyttä vastustavien tukeen vaaleissa.
Turkkilaisista noin 1/5 osa on kurdeja, joiden oikeutta omaan kieleen ja kulttuuriin on parannettu ihimsoikeuskysymyksenä osanan Turkin EU-jäsenyysneuvotteluja. Turkissa on myös armenialaisia, jotka vaalivat edelleen vuoden 1916 armenialaisten kansanmurhan muistoa eivätkä suhtaudu Turkkiin valtiona tai turkkilaiseen enemmistöön myönteisesti. Armenia hakee tukensa Venäjältä vastustaakseen turkinsukuisten azereiden Azerbaidžania. Azerbaidžan puolestaan on NATO-myönteinen ja transatlanttinen Georgian kanssa. Pohjois-Georgiassa olevat kapinalliset ovat puolestaan olleet Venäjän tukemia.
Mustafa Kemalin perinteen kieltäminen nationalismina
Euroopan parlamentin taholta on esitetty viime aikoina vaatimuksia "kemalistisen, nationalistisen" politiikan hylkäämisestä, autonomian myöntämisestä Koillis-Turkin kurdiväestölle sekä neuvotteluiden aloittamisesta terroristijärjestö PKK:n kanssa. Näihin vaatimuksiin on suhtauduttu tyrmistyen jopa erittäin EU-myönteisissäkin piireissä. Varsinkin vaatimusta luopua Atatürkin perinnöstä valtion ideologisena pohjana on pidetty erityisen loukkaavana. Myöhemmin europarlamentin edustaja Andrew Duff joutui pyytämään kommenttejaan anteeksi. Turkin media toi esille erityisesti Duff´in nimityksen "Officer of the British Empire" -tittelillä. Useat poliittiset tahot ovatkin nimittäneet kommentteja imperialistisen ajan jälkikaiuiksi. Turkin valtioidea on maallinen ja nykyaikaistuva valtio, minkä armeija veto-oikeudella takaa siinä tapauksessa, että demokraattinen kehitys johtaisi islamismiin. Tässä mielessä malli muistuttaa latinalaisten sotilasdiktatuurien mallia, missä demokratialla on armeijan asettamat reunaehdot.
EU-maiden linjauksia
EU - avoin länsimainen organisaatio kaikille
Euroopan unioni yritetään pitää periaatteessa kaikille halukkaille vapaana järjestönä, kunhan jäseniksi haluavat maat täyttävät sen ehdot. Käytännössä itälaajenemisen ongelmaksi muodostuu uusien väkirikkaiden, köyhien tai maatalousvalaisten maiden liittyminen Euroopan unioniin, koska ne tarvitsisivat vastineeksi EU:n sisämarkkinaan liittymiselle mittavaa rakennetukea Euroopan unionin rakennerahastoista, mikä aiheuttaisi Euroopan unionin jäsenmaksujen suurenemista. Tämä vaikuttaisi erityisesti EU:n nettomaksajamaihin.
Saksan kristillis- ja sosialidemokraatit
Saksassa, mikä on merkittävä EU:n nettomaksaja on kahdenlaisia mielipiteitä. Sosialidemokraatit näkevät EU:n laajenemisen periaatteessa suurena hankkeena, minkä kustannukset pystytään kantamaan. Toisaalta kristillisdemokraateissa on niitä, jotka laskevat itälaajenemisen ja myös sitä kautta nettomaksujen lisääntymisen sekä näkevät, ettei Turkin pitäisi ainakaan pikaisesti liittyä Euroopan unioniin, mutta sille voitaisiin myöntää kauppapoliittinen erityisasema. Tätä näkemystä on kannattanut mm. Saksan liittotasavallan tuleva kristillisdemokraattinen liittokansleri Angela Merkel. Turkki oli Saksan ja Itävalta-Unkarin liittolainen ensimmäisessä maailmansodassa ja Saksassa on 1960- ja 1970-luvuilta peräisin oleva merkittävä turkkilaisvähemmistö, joten Turkin integroiminen on toisaalta myös Saksan intresseissä.
Ranskan kanta
Ranskan kannalta Turkin EU-jäsenyys ei ole tärkeä, mutta Ranska tukee Romaniaa ja sitä kautta myös Romanialle aikaisemmin kuuluneen Bessarabian, entisen Moldovian neuvostotasavallan, nykyisen Moldovan mahdollista EU-jäsenyyttä, mikä auttaisi ratkaisemaan Transdnestrian kriisiä. Puola puolestaan pitää Ukrainan EU-jäsenyyttä tärkeänä. Lech Walesan 2004 kiteyttämänä:"Puola ei voi olla vapaa, ellei Ukraina ole itsenäinen" (Venäjän vaikutuksesta). Ukrainan ja Turkin EU-jäsenyydet kilpailisivat keskenään nettomaksuista EU:n budjetissa, joten itälaajenemisen sisällöistä on eriäviä mielipiteitä.
Suomalaisia mielipiteitä
Suomessa on-line gallupeissa noin 70%:ia vastaajista ei ole kannattanut Turkin EU-jäsenyyttä, kun taas Taloustutkimuksen gallupin mukaan 3/4 suhtautuu asiaan myönteisesti. Turkin EU-jäsenyyttä edistää EU:n komissiossa laajentumiskomissaari Olli Rehn. Matti Vanhasen hallituksen virallinen kanta neuvotteluihin Turkin EU-jäsenyydestä on myönteinen.
Maakunnat
Turkin maakunnat
Turkin maakunnat
Turkin pääkaupunki on Ankara. Suurin kaupunki on Istanbul.
Turkki jaetaan 81:n maakuntaan (il, monikossa iller).
- Adana
- Adıyaman
- Afyonkarahisar
- Ağrı
- Aksaray
- Amasya
- Ankara
- Antalya
- Ardahan
- Artvin
- Aydın
- Balıkesir
- Bartin
- Batman
- Bayburt
- Bilecik
- Bingöl
- Bitlis
- Bolu
- Burdur Province
- Bursa
- Çanakkale
- Çankırı
- Çorum
- Denizli
- Diyarbakır
- Düzce
|
- Edirne
- Elazığ
- Erzincan
- Erzurum
- Eskişehir
- Gaziantep
- Giresun
- Gümüshane
- Hakkari
- Hatay
- Iğdır
- Isparta
- İstanbul
- İzmir
- Kahramanmaraş
- Karabük
- Karaman
- Kars
- Kastamonu
- Kayseri
- Kilis
- Kırıkkale
- Kırklareli
- Kırşehir
- Kocaeli
- Konya
- Kütahya
|
- Malatya
- Manisa
- Mardin
- Mersin
- Muğla
- Muş
- Nevşehir
- Niğde
- Ordu
- Osmaniye
- Rize
- Sakarya
- Samsun
- Şanlıurfa
- Siirt
- Sinop
- Şırnak
- Sivas
- Tekirdağ
- Tokat
- Trabzon
- Tunceli
- Uşak
- Van
- Yalova
- Yozgat
- Zonguldak
|
Maantiede
Turkin maantiede
Turkin maantiede Kansainväliseltä avaruusasemalta kuvattuna]]
Vuoret hallitsevat Turkin maisemia. Ne ovat osa suurta vuoristosysteemiä, joka kulkee kohti länttä Iranista aina Keski-Eurooppaan asti. Alue on maanjäristysvyöhykettä.
Turkin eurooppalaiselle osalle ovat ominaisia hedelmälliset, kumpuilevat tasangot, joita ympäröivät matalat vuoret. Aasian puolella Anatolian läntistä osaa hallitsevat useat pitkät vuoristoharjanteet, joiden välissä on syviä laaksoja. Tämä laaja keskusylänkö jakautuu useammaksi altaaksi, joista suurin on täynnä suolajärviä ja sammuneita tulivuoria. Anatolian pohjoispuolella Pontiset vuoret kohoavat Taurusvuoriston kolmena suurena haarana kulkien Välimeren rannikon suuntaisina.
Tämän vuoristomaan länsi- ja itäpuolella on alankoja. Idempänä kohoaa vieläkin korkeampi vuoristo, jonka korkein kohta on Ararat. Sen massiivinen keila kohoaa 5 165 metrin korkeuteen Armenian raja-alueella. Sieltä lounaaseen on suuri Van -järvi. Järveä ympäröivät sammuneet tulivuoret, joista muutamissa on kraatterijärviä. Maisema viettää jyrkästi kohti Syyrian rajaa etelässä ja vaihtuu tasangoiksi, joita Tigris- ja Eufrat-joet ovat muodostaneet yläjuoksuilleen.
Välimeren, Egeanmeren ja Marmaranmeren rannikoilla kesät ovat kuumia ja kuivia ja talvet leutoja ja sateisia. Suurin osa sateista tulee marras-helmikuussa. Keskikesällä lämpötilat nousevat yli 30 celsiusasteeseen, mutta merituulet vilvoittavat. Suurin osa maan hedelmistä, vihanneksista, puuvillasta, viljasta ja tupakasta kasvatetaan rannikkovyöhykkeellä. Banaanit kasvavat ainoastaan Välimeren alueella.
Mustanmeren rannikolla vallitsee viileämpi ja sateisempi meri-ilmasto. Asukkaat viljelevät muun muassa maissia, riisiä, ohraa, perunaa, sokerijuurikasta, sipuleita ja hamppua. Ympärivuotiset sateet ja leuto ilmasto mahdollistavat myös teen ja hasselpähkinöiden viljelyn, erityisesti alueen itäosissa.
Maan sisäosien ylängöillä on mannerilmasto: kesät ovat kuumia ja vähäsateisia ja talvet kylmiä ja lumisia. Ylänkö on suhteellisen tasaista, mutta siellä täällä horisontissa häämöttää vuorenhuippuja, joilla saattaa olla kesälläkin lunta. Maanviljelys ja karjanhoito ovat tärkeitä tulonlähteitä. Alueella kasvatetaan vehnää, papuja, perunoita, sokerijuurikasta ja paikoitellen viinirypäleitä.
Väestöjakauma
Suurin osa Turkin väestöstä puhuu äidinkielenään turkkilaiskielten ryhmään kuuluvaa turkin kieltä. Maan kaakkoisosissa on paljon kurdeja. Muita suuria vähemmistöryhmiä ovat mm. tsherkessit, arabit, lazit, assyrialaiset ja romanit. Valtauskonto on islam: 99,8 prosenttia on muslimeja. Maltillisen, sunnilaisen islamin ohella maassa on yli kymmenen miljoonaa alevi-muslimia. Sunnilaisen islamin lisäksi myös juutalaisuudella sekä ortodoksisella ja Armenian gregoriaanisella kirkolla on tunnustettu asema eli näihin uskontokuntiin kuuluvilla on muun muassa oikeus uskonnonopetukseen kouluissa.
Kulttuuri
Turkki oli kolmas jalkapallon MM-kisoissa 2002. Turkkilainen Sertab Erner voitti Eurovision laulukilpailun 2003 kappaleellaan Every Way That I Can, joten vuoden 2004 Euroviisut järjestettiin Istanbulissa.
Merkittävimmät luonnonvarat
- kivihiili
- antimoni
- elohopea
- kupari
- rikki
- rautamalmi
Rahauudistus
Rahauudistuksessa 1. tammikuuta 2005 Turkin vanhasta lirasta (valuuttatunnus TL tai TRL, Türk Lirasi) poistettiin kuusi nollaa ja saatiin näin Turkin uusi liira (YTL, Yeni Türk Lirasi). Uusi liira jakautuu 100 uuteen kurusiin (Yeni Kurus). Uusien kolikoiden arvot ovat 1, 5, 10, 25 ja 50 YKr ja 1 liira. Uudet setelit ovat 1, 5, 10, 20, 50 ja 100 YTL. Vuoden 2005 marraskuussa 1 EUR = 1,60 YTL ja 1 USD = 1,36 YTL.
Linkit
- [http://maps.google.com/maps?ll=38.993572,35.288086&spn=7.580501,16.215820&z=11&t=h&hl=en Turkki Google Mapsissa]
Luokka:Turkki
ms:Turki
zh-min-nan:Türkiye
ko:터키
ja:トルコ
simple:Turkey
th:ประเทศตุรกี
1383
Tapahtumia
-
Syntyneitä
- Eugenius IV, paavi
Kuolleita
- 22. lokakuuta: Fernando, Portugalin kuningas
Luokka:1300-luku
ko:1383년
Orhan I
Orhan, Orhan Gazi tai Orkhan (kuoli 1359) oli juuri syntyneen Osmannien valtakunnan (silloin Osmanlin heimo) toinen bey (päällikkö) vuodesta 1326 vuoteen 1359. Orhan valloitti suurimman osaa läntistä Anatoliaa ja otti osaa hajoavan Bysantin poliittiseen myrskyyn menemällä naimisiin Helenin, Johannes VI Kantakuzenosin tyttären, keisari Johannes V Palaiologosin holhoojan. Avioliiton hintana Orhan avusti Kantakuzenosia heittämään Johannes V:n ja hänen sijaishallitsijansa valtaistuimelta. Vuonna 1354 Orhanin poika, Suleiman Pasha (Süleyman Paşa), miehitti Gallipolin, jonka sen kreikkalaiset asukkaat olivat hylänneet maanjäristyksen jälkeen, ja loi täten reitin Osmanneille manner-Eurooppaan.
ja:オルハン
Beyazid I
Bayezid I (1354 - 1403, kutsumanimeltään Yıldırım, salama) oli Osmannien valtakunnan sulttaani vuodesta 1389 vuoteen 1402. Hän astui valtaistuimelle isänsä Murad I:n salamurhan jälkeen ja antoi välittömästi kuristaa nuoremman veljensä Yakubin estääkseen tätä kaappaamasta valtaa.
Kostoksi isänsä murhasta, antoi Bayezid käskyn tappaa kaikki Kosovon taistelussa saadut serbivangit. Huolimatta tästä, hänen onnistui neuvotella sopimus serbijohtaja Stephen Bulcovicin kanssa ja myönsi serbialle huomattavan itsevallan. Vuonna 1391 hän aloitti Konstantinopolin piirityksen. Bysantin keisari Johannes V Palaiologosin pyynnöstä uusi ristiretki suunnattiin Bayezidin murskaamiseksi. Vuonna 1396 kristittyjen joukot Unkarin kuninkaan ja Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Sigismund Luxemburgilaisen alaisuudessa kärsivät tappion Nicopoliksen taistelussa. Konstantinopolin piiritys kesti vuoteen 1398 jolloin Bysantilaiset maksoivat huomattavan summan, jotta Bayezid lopettaisi piirityksen.
Vuonna 1400, Mongolien sotaherra Timur Lenk onnistui suostuttelemaan Ottomaanien valloittamat kuningaskunnat liittymään mukaan sotaretkelleen Ottomaaneja vastaan. Kohtalokkaassa Ankaran taistelussa, 20. heinäkuuta 1402, Timur onnistui kaappaamaan Bayezidin vangikseen. Jotkin aikalaislähteet kertovat, että Timur piti Bayezidiä kahlittuna häkkiin voitonmerkkinään. Lisäksi on olemassa useita tarinoita Bayezidin vankeudesta, kuten tarina joka kertoo Timurin käyttäneen Bayezidiä jalkatuolinaan. Kuitenkin näitä kuvauksia pidetään yleisesti väärinä sillä Timurin omat hovihistorioitsijoiden mukaan Bayezidiä kohdeltiin varsin hyvin ja että Timur suri hänen kuolemaansa. Myös Timurin oma historia muiden johtajien suhteen osoittaa, että hän oli tosissaan sanoessaan että hänen tarkoituksenaan oli palauttaa Bayezid Osmanien valtakunnan valtaistuimelle. Vuotta myöhemmin Bayezid kuoli, joidenkin lähteiden mukaan hän suoritti itsemurhan.
ja:バヤズィト1世
Mehmed I
Mehmed I Çelebi (lisänimeltään Kirisci, "Teloittaja") (1389 - 26. toukokuuta 1421) oli Osmanien valtakunnan sulttaani ja yksi Beyazid I:n pojista.
Kun Timur Lenk voitto Osmanit Ankaran taistelussa ja vangitsi Beyazid 1:n, syntyi Osmanien valtakunnassa sisällissota. Mehmedin onnistui saada valtaansa joitakin alueita Anatoliassa, mikä tuohon aikaan antoi hänelle suurimman miesreservin Osmanien valtakunnassa. Mehmed tuki veljeään Musaa tämän kaataessa heidän vanhimman veljen, Rumelian Suleimanin vuonna 1410. Kun Musan julma ja mielivaltainen hallinta aiheutti vihaa ja katkeruutta niin ulkomailla kuin kotimaassa, teki Mehmed liiton Bysantin keisari Manuel II Palaiologosin kanssa. Mehmed pystyi nyt kulkemaan Dardanellien salmen kautta ja nopeasti valtasi Traakian ja antoi surmata veljensä Musan.
Kun Mehmed lopulta seisoi voittajana, antoi hän kruunata itsensä sulttaaniksi 1413 Adrianoplessa (Edirne). Hän elvytti valtakunnan, siirsi pääkaupungin Bursasta Adrianopleen ja valloitti osia Albaniasta, turkkilaisten emiraatin Candaroglun ja kristittyjen valtakunnan Kilikian. Kuitenkin liitto Bysantin kanssa velvoitti Mehmediä kutsumaan Bysantin keisaria "isäksi ja yliherraksi" ja pysymään uskollisena hänelle mitä tapahtuisikin - tätä voidaan pitääkin Bysantin viimeisenä poliittisena voittona. Mehmed kuoli vuonna 1421.
ja:メフメト1世
Murad II
Murad II (1404 - 3. helmikuuta 1451) oli Osmanien valtakunnan sulttaani isänsä Mehmed I:n kuoltua vuodesta 1421 vuoteen 1451 (lukuun ottamatta 1444–1446). Muradin hallintokautta leimasi pitkä sota jota hän kävi Balkanin kristittyjä sekä Anatolian turkkilaisia emiraatteja vastaan. Hänet kasvatettiin Amasyassa.
Bysantilaiset suostuttelivat Mustafa Çelebin (tunnetaan myös Düzmece Mustafana) yrittämään sisällissodan sytyttämistä ja nuoren sulttaanin syöksemistä valtaistuimelta. Mustafa voittikin Muradin armeijan ja julisti itsensä Adrianoplen(nykyisen Edirnen) sulttaaniksi. Mehmedin joukot kuitenkin saavuttivat hänet Ulubatissa, lähellä Bursaa ja teloittivat hänet. Tämän jälkeen Mehmed loi uuden armeijan, Azebin, vuonna 1421 ja marssi läpi Bysantin keisarikunnan ja ryhtyi piirittämään pääkaupunkia Konstantinopolia. Mehmedin piirittäessä kaupunkia, Bysantilaisten onnistui yhdessä muutamien Anatolian itsenäisten turkkilaisvaltioiden kanssa lähettämään Mehmedin nuoremman veljen, 13-vuotiaan Mustafan, kapinoimaan veljeään vastaan ja piirittämään Bursaa. Muradin täytyi keskeyttää Konstantinopolin piiritys voidakseen hoidellakseen kapinoivan veljensä. Hän vangitsi prinssi Mustafan ja teloitti tämän. Anatolian valtiot jotka jatkuvasti juonittelivat häntä vastaan - Aydin, Germian, Mentese ja Teke - liitettiin osaksi Osmanien valtakuntaa.
Tämän jälkeen Murad ryhtyi sotaan Venetsiaa, Karamanidin emiraattia, Serbiaa ja Unkaria vastaan. Karamanidialaiset lyötiin vuonna 1428 ja venetsialaiset vetäytyivät 1432 hävittyään toisen Salonikan piirityksen vuonna 1430. 1430-luvulla Murad valtasi valtavia alueita Balkanilta ja onnistui liittämään Serbian valtakuntaansa 1439. Vuonna 1441 Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta, Puola ja Albania liittyivät Unkari-Serbia liittoon. Murad voitti Varnan taistelun vuonna 1444 János Hunyadia vastaan, mutta hävisi Jalowazin taistelun ja joutui luopumaan vallasta.
Vuonna 1446 hän nousi uudestaan valtaan Janissaarien avulla ja murskasi kristittyjen liiton toisessa Kosovon taistelussa (ensimmäinen tapahtui 1389). Kun Balkanin rintama oli turvattu Murad suuntasi itään Timur Lekin pojan Shah Rokhin suuntaan ja Karamanidin ja Çorum-Amasyan emiraattien suuntaan. Katso Murad II:n sodat.
ja:ムラト2世
Beyazid II
Bayezid II (1447/48 - 26. toukokuuta 1512) oli Osmanien valtakunnan sulttaani vuodesta 1481 vuoteen 1512.
Bayezid syntyi Demotikassa, Traakiassa. Mehmed II Valloittajan poikana Bayezid astui valtaan 1481 isänsä kuoltua. Isänsä tavoin hän oli itäisen ja läntisen kulttuurin suojelija ja toisin kuin monet muut sulttaanit, teki kovasti töitä taatakseen hyvän sisäpolitiikan, jonka takia hän saikin lisänimen "Oikeus". Koko hallituskautensa Bayezid kävi sotaa saadakseen venetsialaisten hallitseman Morean itselleen, tietäen että se oli avain Osmanien tulevaan meriherruuteen itäisellä Välimerellä. Viimeinen näistä sodista tapahtui 1501 ja jätti Mistran ja Monemvasian pääcitadelit Beayzidin haltuun.
Bayezidin päällimmäinen ongelma oli hänen veljensä Cem, joka julisti itsensä sulttaaniksi ja haki sotilaallista tukea Rhodosin Johanniittain ritarikunnalta. Lopulta ritarit luovuttivat Cemin paavi Klemens VII:lle. Hän suunnitteli käyttävänsä Cemiä hyväksi ajaakseen osmannit pois euroopasta, mutta koska ristiretki ei kantanut hedelmää, Cem jätettiin mätänemään ja kuolemaan Neapolitan vankilaan.
Kapinat idässä, erityisesti Kizil Bashin kapina, vaivasivat suurinta osaa Bayezidin hallintokaudesta ja niitä usein tuki Persian shaahi Ismael, joka oli innokas Šiialaisuuden levittäjä ja halusi heikentää Osmanien valtaa. Osmanien valta todellakin oli uhattuna Anatoliassa tänä aikana ja muun muassa Bayezidin suur-visiiri Ali Pasha kuoli taistelussa kapinallisia vastaan.
Bayezid myös lähetti Osmanien laivaston Espanjaan 1492 pelastamaan juutalaisia, joita Espanjan inkvisitio jahtasi, osmanien valtakuntaan.
14. syyskuuta 1509 Konstantinopoli vaurioitui maanjäristyksessä. Bayezidin viimeisien vuosien aikana hän joutui seuraamaan poikiensa Selimin ja Ahmedin valtataistelua. Ahmed, vanhempi veljistä, oli voittanut taistelun Karamanin turkkilaisia ja heidän Safavid liittolaisiaan vastaan Vähä-Aasiassa ja marssi nyt Konstantinopoliin riemusaattueessa. Peläten turvallisuutensa puolesta, Selim järjesti vallankumouksen Traakiassa, jonka Bayezid kuitenkin tukahdutti ja Selim joutui pakenemaan Krimealle (1511). Tässä vaiheessa Bayezid alkoi pelkäämään että Ahmed saattaisi yrittää tappaa hänet ja kielsi häneltä pääsyn Konstantinopoliin.
Selim palasi Krimealta ja janissaarien tuella löi ja teloitti Ahmedin. Bayezid luopui vallasta 25. huhtikuuta 1512 ja lähti matkalle Demotikaan, mutta kuoli matkalla. Hänet on haudattu Bayezidin moskeijan viereen Istanbuliin.
ja:バヤズィト2世
Selim I
Selim I (1465 – 23. syyskuuta 1520, tunnetaan myös nimillä "Julma", "Yavuz" (rohkea turkiksi) oli Osmanien valtakunnan sulttaani vuodesta 1512 vuoteen 1520.
Selim poisti isänsä Bayezidin valtaistuimelta 1512. Bayezid kuoli pian tämän jälkeen.
Hän osoitti valtaannousunsa tapattamalla kaikki veljensä ja veljenpoikansa. Tämä siitä syystä, että hänen isänsä Bayezidin ja setänsä Cemin välillä, sekä hänen ja veljensä Ahmedin välillä. Selim päätti, ettei yhtään lisää tällaistä tapahtuisi.
Selim hyökkäsi ja tuhosi Mamelukien sulttaanikunnan Marj Dabiqin taistelussa ja al-Raydaniyyan taistelussa, joka johti Syyrian, Palestiinan ja Egyptin liittämiseen Osmanien valtakuntaan. Hän myös yletti Ottomaanien vallan Mekkan ja Medinan pyhiin kaupunkeihin. Kun Egypti ja sen Arabian provinssit otettiin mamelukeilta, Selim julisti olevansa "Khadim ul Haremeyn" (Kahden pyhäkön palvelija) "Hakim ul Haremeyn" (Kahden pyhäkön hallitsija) sijaan. "Pyhäköt" viittaavat Masjid al Haramin moskeijaan Mekkassa ja Masjid al-Nabawiin Medinassa, jotka ovat kaksi pyhintä paikkaa islaminuskossa. Kuten isoisänsä Fatih, myös Selim julisti olevansa kalifi (arabiaksi Muhammedin seuraaja); "Islamin suojelija", jonka katsottiin olevan koko Islamin johtaja, niin Shiiojen kuin Sunnien. Selim määräsi sodan Persian shaahi Ismail I:htä vastaan, joka myös julisti olevansa kalifi. Sotaretki joka seurasi määräystä oli voittokulkue Selimille, jonka horjumattomuus ja rohkeus voitto janitsaarien niskoittelun.
Kun Selimistä tuli molempien islamin pyhien kaupunkien herra samalla kun hän valloitti Egyptin ja kaappasi Al-Mutawakkil III:n, viimeisen Abbasidien dynastian kalifin joka asusti siellä, hän pakotti Al-Mutawakkilin luopumaan virallisesti kalifin tittelistä ja myös ulkoisista vallanmerkeistä, miekasta ja profeetan viitan. Kun Selim palasi kampanjaltaan Egyptiä vastaan, hän valmistautui sotaretkeen Rhodosta vastaan, mutta sairastui ja kuoli yksentäne hallintovuonnaan, ollessaan vain 55 vuotias.
ja:セリム1世
Selim II
Selim II (28. toukokuuta 1524 - 12. joulukuuta 1574) Oli Osmanien valtakunnan sulttaani vuodesta 1566 kuolemaansa asti. Hän oli Suleiman Suuren ja tämän lempivaimon Aleksandra Lisowskan (myös Roxelana) lapsi.
Saatuaan valtaistuimen palatsin juonittelujen ja veljesriidan jälkeen, hänestä tuli ensimmäinen sulttaani joka omistautui sotilasasioille ja oli halukas ja jättämään hallitsemisen ministereilleen, kunhan hän vain sai jatkaa orgioitaan ja turmelluksiaan. Niinpä hänet pian tunnettiinkin nimillä Selim Juoppo tai Selim Juoppolalli. Kyvykäs suurvisiiri Mehmed Sokollu hallitsi suurinta osaa valtakunnan asioista. Kaksi vuotta Selimin valtaistuimelle nousun jälkeen hänen onnistui saamaan aikaan sopimus Konstantinopolissa (17. helmikuuta 1568) keisari Maksimilian II:n kanssa, jossa keisari suostui maksamaan sulttaani vuosittaisen 30 000 dukaatin "lahjan" ja ennen kaikkea antoi valtakunnalle vallan Moldaviassa ja Valakiassa.
Venäjää vastaan hän oli kuitenkin huono-onnisempi. Ensimmäinen yhteenotto Osmanien ja heidän tulevan pohjoisen vihollisensa välillä antoi enteitä tulevasta. Konstantinopolissa kehiteltiin ajatus Donin ja Volgan yhdistämisestä kanaalilla ja vuoden 1569 kesällä suuri joukko Janitsaareja lähetettiin yhdessä ratsuväen kanssa piirittämään Astrahkania ja aloittivat kanaalin rakennustyöt osmanien laivaston piirittäessä Azovia. Mutta Astrakhanin varuskunnan suorittama hyökkäys ajoi piirittäjät pakoon. 15 000 venäläistä, Knes Serebianovin komennossa, hyökkäsi työmiesten ja näitä suojaamaan tataarien kimppuun ja hajoitti heidät. Lisäksi myrsky tuhosi suurimman osan Osmanien laivastosta. Aikaisin 1570 Iivana Julman lähettämä lähettiläs palautti ystävälliset välit sulttaanin ja tsaarin välille.
Selimin valloitusretket Yemeniin ja Hejaziin onnistuivat paremmin ja Kyproksen valloitus 1571 oli hänen suurimpia saavutuksiaan. Kyproksen valloitus kuitenkin johti laivastotappioon Italian ja Espanjan laivastoja vastaan Lepanton taistelussa samana vuonna.
Imperiumin murskatut laivastot rakennettiin uudelleen nopeasti (noin kuudessa kuukaudessa) ja Osmannin saivat pian Välimeren takaisin haltuunsa. Elokuussa 1574, kuukausia ennen Selimin kuolemaa, Osmannit valloittivat Tunisian Espanjalta, joka oli valloittanut sen 1572.
The Order of the Rising Sun
The Order of the Rising Sun or Kyokujitsu sho(旭日章) is a Japanese Order (decoration), established in 1875 by Emperor Meiji of Japan. It is the second most prestigious Japanese decoration after the Order of the Chrysanthemum (Kikka sho). Originally it had eight classes, but on January 4, 1888 a special class, known as the Order of the Rising Sun with Paulownia Blossoms, Grand Cordon, was added.
Until 2003 the order was reserved for males (women could be awarded the Order of the Precious Crown instead), and may be awarded for both civil and military merit. Unlike its European counterparts, the order may be conferred posthumously.
The order consisted of nine classes, each with a distinctive name:
- 1st Class, Order of the Rising Sun with Paulownia Blossoms, Grand Cordon;
- 1st Class, Order of the Rising Sun, Grand Cordon;
- 2nd Class, Order of the Rising Sun, Double Rays;
- 3rd Class, Order of the Rising Sun, Medium Ribbon;
- 4th Class, Order of the Rising Sun, Small Ribbon;
- 5th Class, Order of the Rising Sun, Twin Rays;
- 6th Class, Order of the Rising Sun, Single Ray;
- 7th Class, Green Paulownia Leaves Medal;
- 8th Class, White Paulownia Leaves Medal.
Order of the Rising Sun ribbon
The badge for the Order of the Rising Sun with Paulownia Blossoms, Grand Cordon is a gilt cross with white enamelled rays, bearing a central emblem of a red enamelled sun disc surrounded by red rays, and with three paulownia blossoms between each arm of the cross. It is suspended from three enamelled paulownia leaves on a sash in red with white border stripes, and is worn on the right shoulder.
The star for the Order of the Rising Sun with Paulownia Blossoms, Grand Cordon is the same as the badge, but without the paulownia leaves suspension. It is worn on the left chest.
The badge for the First to Sixth Classes is an eight-pointed badge, in gilt (1st-4th Classes), gilt and silver (5th Class), or silver (6th Class), with white enamelled rays, bearing a central red enamelled sun disc. It is suspended from three enamelled paulownia leaves (not chrysanthemum as the Decoration Bureau page claims) on a ribbon in white with red border stripes, worn as a sash on the right shoulder for the 1st Class, as a necklet for the 2nd and 3rd Classes, on the left chest for the 4th to 6th Classes (with a rosette for the 4th Class).
The star for the First and Second Classes is an eight-pointed silver badge, bearing a central emblem identical to the 4th Class badge without the paulownia leaves suspension. It is worn on the left chest for the 1st Class, on the right chest for the 2nd Class.
The badge for the Seventh and Eighth Classes consists of just a silver medal in the shape of three paulownia leaves, enamelled for the 7th Class and plain for the 8th Class. It is suspended on a ribbon, again in white with red border stripes, worn on the left chest.
The order after the 2003 reform
In 2003 the lowest two classes of the order were abolished, and the Order of the Rising Sun with Paulownia Blossoms, Grand Cordon became an independent order known as the Order of the Paulownia Blossoms, Grand Cordon. Furthermore, these orders became available to women.
See also
- Order of the Chrysanthemum
- Order of the Precious Crown
- Order of the Golden Kite
- Order of the Sacred Treasures
- Order of Culture
- Medals of Honor (Japan)
External links
- [http://www8.cao.go.jp/english/decoration/touka.html Decoration Bureau Page on the Order of the Paulownia Blossoms]
- [http://www8.cao.go.jp/english/decoration/kyoku.html Decoration Bureau page on the Order of the Rising Sun]
- [http://www.geocities.com/athens/4795/Japan.htm Japanese honours]
- [http://home.t-online.de/home/matthias-vollmer/orden.htm Orden] (in German)
Category:Japanese honours system
Rising Sun, Order of the
ja:旭日章
piesni systemy zarzdzania sylwester darmowe statystyki dieta
|
|
|
| |
