:: wikimiki.org ::
| Pakistan |
Pakistan
Pakistan, virallisesti Pakistanin islamilainen tasavalta, on valtio Etelä-Aasiassa. Naapurivaltioita ovat Intia, Iran, Afganistan sekä Kiina. Pakistan rajoittuu Arabianmereen.
Historia
Pakistan itsenäistyi 14. elokuuta 1947 brittien alaisuudesta. Bangladesh kuului vuoteen 1971 Pakistaniin. Se tunnettiin nimellä Itä-Pakistan. Bangladesh erosi Intian joukkojen tukemana Pakistanista, koska uskonnot ja kulttuurit erosivat niin paljon. Intia ja Pakistan (sekä osin Kiina) ovat vuosia kiistelleet Kashmirista. Intia ja Pakistan kävivät vuosina 1947, 1965 ja 1971 sotaa alueesta. Maan politiikassa ovat vaihdelleet sotilasdiktatuurin ja siviilihallinnon kaudet. Vuodesta 1977 vuoteen 1988 sotilasdiktaattorina oli kenraali Muhammad Zia ul-Haq. 12. lokakuuta 1999 maan armeijan ylipäällikkö Pervez Musharraf anasti verettömällä sotilasvallankaappauksella vallan. 20. kesäkuuta 2001 hänestä tuli muodollisesti presidentti. Sekä Pakistanilla että Intialla on ydinaseita.
Maantiede
Kiinasta alkava Indusjoki kulkee Pakistanin halki, laskien Arabianmereen. Suurista joista johdettu vesi muodostaa maailman suurimman kastelujärjestelmän.
Pakistanin pohjoiset ja läntiset alueet ovat vuoristoisia. Pakistanin halussa olevat alueet Kashmirissa sisältävät osan maailman korkeimmista vuorista, mukaan lukien K2. Kaakossa Pakistanin raja Intian kanssa kulkee Thalin autiomaan halki. Läntinen Balochistan Iranin ja Afganistanin rajalla on aavikkoylänköä, jota ympäröivät matalat vuorijonot. Punjabin maakunta ja osa Sindhiä on hedelmällistä ja tärkeää maatalousmaata.
Afganistan
Uskonto
Pakistanin virallinen uskonto on islam.
Merkittävimmät luonnonvarat
islam
- maakaasu
- hedelmällinen maaperä
- rautamalmi
- kupari
- suola
Merkittävimmät vientituotteet
- öljy
- koneet
- tekstiilit
tekstiili
tekstiili
Luokka:Pakistan
ms:Pakistan
zh-min-nan:Pakistan
ko:파키스탄
ja:パキスタン
simple:Pakistan
th:ประเทศปากีสถาน
Intia
Kansainvälinen suuntanumero
Intia on liittovaltio Aasian eteläosassa. Intian naapurimaita ovat Bangladesh, Myanmar (Burma), Kiina, Bhutan, Nepal ja Pakistan. Intian pääkaupunki on Delhi, muita tärkeitä kaupunkeja ovat mm. Kalkutta ja Mumbai (Bombay).
Intiassa puhutaan satoja kieliä. Virallinen kieli on hindi, minkä lisäksi englantia käytetään yhä kuin virallisena kielenä ("associate official", englanti ei kuitenkaan ole ollut vuoden 1965 jälkeen varsinainen virallinen kieli). Lisäksi Intiassa on 21 kansallista kieltä, jotka ovat virallisia kieliä tietyissä osavaltioissa. Näihin kuuluvat mm. urdu, gudzarati, tamili ja bengali.
Historia
:Pääartikkeli: Intian historia
Intia itsenäistyi toisen maailmansodan jälkeen oltuaan sitä ennen Britannian tärkein siirtomaa. Itsenäistymissopimukseen liittyi Intian jakaminen kahteen valtioon: hinduenemmistöiseen Intiaan ja muslimienemmistöiseen Pakistaniin. Uusien valtioiden välillä käytiin lyhyt sisällisota. Indira Gandhin ollessa Intian pääministerinä Pakistanin itäosasta tuli itsenäinen Bangladesh lyhyessä sodassa, jossa Intia tuki Itä-Pakistania sotilaallisesti. Intia ja Pakistan ovat käyneet useita sotia Kashmirin omistuksesta, ja maiden välit ovat edelleen kireät. Intia on myös käynyt lyhyen rajasodan Kiinan kanssa, ja maiden raja on edelleen osittain kiistanalainen. Intialla on ydinase, mutta sitä ei ole virallisesti tunnustettu ydinasevaltioksi.
Osavaltiot
Intia on jaettu 28 osavaltioon, kuuteen liittovaltion alueeseen sekä pääkaupunkialueeseen.
Osavaltiot:
- Andhra Pradesh
- Arunachal Pradesh
- Assam
- Bihar
- Chhattisgarh
- Goa
- Gujarat
- Haryana
- Himachal Pradesh
- Jammu ja Kashmir
- Jharkhand
- Karnataka
- Kerala
- Länsi-Bengali
- Madhya Pradesh
- Maharashtra
- Manipur
- Meghalaya
- Mizoram
- Nagaland
- Orissa
- Punjab
- Rajasthan
- Sikkim
- Tamil Nadu
- Tripura
- Uttaranchal
- Uttar Pradesh
Liittovaltion alueet:
- Andaman- ja Nicobarsaaret
- Chandigarh
- Dadra ja Nagar Haveli
- Daman ja Diu
- Lakshadweep
- Pondicherry
Pääkaupunkialue:
- Delhi
Uskonnot
Intian valtauskonto on hindulaisuus, mutta myös islam on tärkeässä asemassa. Punjabin osavaltiossa sikhit ovat enemmistönä. Goan osavaltiossa kristinusko on hallitseva uskonto (alue kuului Portugalille vuosisatoja). Myös Nagalandin osavaltiossa on kristinusko vallitsevana.
Sikkimissä buddhalaisuus on tärkeässä asemassa. Intian hindunationalistisen puolueen BJP:n hallintakautena kristittyjä yhteisöjä vastaan kohdistuneet väkivaltaiset hyökkäykset olivat yleisiä. Vuonna 2004 kongressipuolue sai enemmistön vaaleista ja uusi pääministeri Manmohan Singh on Intian ensimmäinen sikhi-pääministeri. Hän pitää uskontorauhan rakentamista yhtenä hallituksensa tärkeimmistä haasteista.
buddhalaisuus
Talous
Intian talous oli maan itsenäistyessä hyvin maatalousvaltainen. Tätä valtiovalta on pyrkinyt muuttamaan. Muutos ei ole ollut maailman suurimmassa demokratiassa yhtä nopeaa kuin Etelä-Koressa, Taiwanissa ja sittemmin Kiinan kansantasavallassa. Kiina-ilmiön ohella on 2000-luvun alkuvuosina alettu puhua Intian noususta. Etenkin ohjelmistoalalla Intia on nähty uhaksi ja mahdollisuudeksi Euroopalle ja Yhdysvalloille. Yhdysvallat on jo 1980-luvulta alkaen ulkoistanut monia tehtäviä, mm. puhelinvaihteiden hoitamista ja lääkäreiden diagnoosien puhtaaksikirjoitusta, englanninkieliseen Intiaan. Vuoden 2004 lopulla intialainen teräsmagnaatti osti Yhdysvaltoista suuria terästehtaita.
Talouden nousu on tehty perinteisesti valtion tukiessa uusien toimialojen luomista. Tähän kuuluu esim. ilmailuteollisuuden rakentaminen (Hindustan Aeronautics) kansallisen turvallisuuden takaamiseksi. Ilmailussa Intia tukeutui ensin Englantiin, mutta toi maahan mm. saksalaisen suunnittelijan Kurt Tankin suunnittelemaan omaa hävittäjälentokonetta. Sittemmin tietotaitoa on hankittu Neuvostoliitosta, jonka loppuvuosina Intian ilmavoimat lensivät uudemmilla MiG-hävittäjillä kuin Neuvostoliiton ilmavoimat. Intia valmistaa venäläisiä sotilaslentokoneita lisenssillä. Avaruusteollisuus luotiin Intian suurvalta-aseman osoittamiseksi. Se luontia johti Vikram Sarabhai Intian atomienergiaohjelman alla, joka puolestaan kehitti maalle omaa ydinasetta. Avaruustoiminta rajattiin 2000-luvun alkuun käytännöllisiin sovellutuksiin, kaukokartoitussatelliitteja käytettiin mm. kylien maankäytön suunnittelussa, tietoliikennesatelliitteja maaseudun kouluttamiseen jne.
ydinasettain Tamil Nadun osavaltiossa.]]
Liikenne
Liikenne on, kuten useimmissa Britannian entisissä siirtomaissa, vasemmanpuoleinen. Intian tiestö on keskimäärin tyydyttävässä kunnossa, mutta maasiirtymien aiheuttamat kuopat ja romahdukset saattavat aiheuttaa vaaratilanteita. Liikenne varsinkin suurimmissa kaupungeissa on tottumattomalle villiä eikä liikennesääntöjen noudattaminen kuulu intialaisten vahvimpiin puoliin. Turvavälit ovat lähinnä olemattomat ja kaistalta toiselle poukkoilemassa saattaa nähdä peräkkäin moottoririksan, henkilöauton ja kuorma-auton, jonka lavalla ylileveän kuorman päällä nukkuu kymmenen intialaista. Äänimerkkiä käytetään tilanteessa kuin tilanteessa. Suurin osa ajoneuvoista on ainakin kertaalleen kolaroitua ja yhteentörmäyksen sattuessa on torikokous väistämätön. Pahimmat ruuhkat aiheutuvatkin usein juuri näistä neuvotteluista, joissa jokainen toimii tuomarina. Koska linja-autot ja junat ovat usein ääriään myöten täynnä, on oma tai vuokrattu auto kuitenkin matkailijalle paras tapa nähdä Intiaa.
Merkittävimmät luonnonvarat
- kivihiili
- rautamalmi
- mangaani
- titaani
- kromiitti
- maakaasu
Merkittävimmät vientituotteet
- tekstiilit
- koneet
- tee
Luokka:Intia
als:Indien
ms:India
zh-min-nan:Ìn-tō·
[[got:
Afganistan
Afganistan on islamilainen valtio Aasiassa. Sen naapurimaita ovat Iran, Pakistan, Turkmenistan, Uzbekistan, Tadžikistan ja Kiina. Maan pinta-ala on noin 650 000 neliökilometriä ja asukasluku noin 29 miljoonaa (2002). Pääkaupunki on Kabul. Maan virallinen suomenkielinen nimi oli talibanin kaatumisen jälkeen Afganistanin islamilainen siirtymäkauden valtio, perustuslain hyväksymisen jälkeen nimeksi tuli Afganistanin islamilainen tasavalta. Afganistanin kansalaista kutsutaan nimellä afganistanilainen. Maa on yksi maailman köyhimmistä.
Historia
Silkkitien varrella sijaitsevalla Afganistanilla on myrskyinen historia. Afganistan kuului 500-luvulla eaa Persian valtakuntaan, 300-luvulla eaa Aleksanteri Suuren valtakuntaan. Islam levisi maahan perustamisensa jälkeen 600-luvulla. 1200-luvulla maan valloittivat mongolit ja Persia jälleen 1700-luvulla.
Afganistan syntyi valtiona vuonna 1746 Ahmed-kaanin johdolla, mutta oli Yhdistyneen kuningaskunnan hallinnassa vuoteen 1919 asti. Kuningas Amanullah nousi valtaistuimelle 1926. Itsenäisyytensä aikana maa on ollut poliittisesti erittäin epävakaa; 1900-luvulla maassa on tehty yhteensä yksitoista vallankaappausta.
Pisin vakauden aika oli vuosina 1933—1973 jolloin maata hallitsi kuningas Zahir Shah, jonka hänen lankonsa kuitenkin syöksi vallasta. Vuonna 1978 vallan kaappasivat kommunistit, joiden hallitus oli romahtamassa ennen Neuvostoliiton väliintuloa 1979, seuranneessa Afganistanin sisällissodassa Afganistanin hallitusta ja Neuvostoliiton joukkoja olivat vastassa Mujahideen-sissit joita Pakistan ja Yhdysvallat tukivat. Pakistan ei kuitenkaan halunnut naapurimaahansa yhtä voimakasta sissiliikettä vaan jakoi tukea tasaisesti seitsemälle eri liikkeelle. Sodan lasketaan maksaneen Neuvostoliitolle 20 miljardia dollaria vuodessa, ja viidesosa sen etulinjan joukoista oli sitoutuneena vuoristoiseen Afganistaniin. Yhdysvaltain tuki sissiliikkeille oli 2,1 miljardia dollaria kymmenen vuoden aikana. Sota raunioitti maan täysin, mm. 70% tiestöstä tuhoutui ja maahan kylvettiin 20 miljoonaa miinaa.
Neuvostoliitto vetäytyi Afganistanista vuonna 1989 kymmenvuotisen sodan jälkeen ja kommunistinen hallitus kaatui nopeasti. Jälkiselvittelyissä Mujahideen-ryhmät jakautuivat keskenään vihamielisiin ryhmiin ja maa ajautui anarkiaan, jossa sitä hallitsivat paikalliset sotapäälliköt. Vuonna 1996 dominoivaan asemaan nousi Pakistanin tukema ääri-islamilainen Taliban-liike, joka sai lopulta vallattua 90% maasta.
Talibanien hallinto kukistettiin Yhdysvaltain tuella 2001 Afganistanin sodassa. Yhdysvaltain johtama liittouma syrjäytti Al Qaida -järjestöä suojelevan Taliban-hallinnon.
Maan presidenttinä toimii lokakuussa 2004 valittu Hamid Karzai. Presidentti toimii sekä pääministerinä että presidenttinä. Uusi perustuslaki otettiin myös käyttöön 2004. Syyskuussa 2005 valittiin 249 edustajaa kansalliskokouksen alahuoneeseen.
Politiikka
Kesäkuussa 2002 kutsuttiin kokoon Loya Jirga, perinteinen suuri neuvosto, joka koostui lähes 2000:sta eri etnisten ryhmien edustajasta. Neuvosto valitsi uuden väliaikaishallituksen ja sen johtoon presidentti Hamid Karzain. Entinen kuningas Zahir Shah palasi maahansa, mutta hänellä ei ole virallista asemaa. Hänellä on kumminkin titteli Valtakunnan isä, mutta se ei periydy.
Maakunnat
Afganistan koostuu 34:stä maakunnasta eli velayat:
Maantiede
Afganistan on pääasiassa ylänköalueella sijaitseva sisämaavaltio, jossa vallitsee mannerilmasto. Sademäärät ovat vähäisiä, ja suurin osa maasta on aroa ja aavikkoa. Useat vuorijonot halkovat maata, korkein on Hinduku, jonka korkein huippu on Nowshak, 7485 m.
Talous
Maatalous on talouden tärkein sektori. Teollisuustuotanto on vähäistä.
Väestöjakauma
Teollisuus
Afganistan on monikielinen ja -kulttuurinen maa. Afgaaneja eli pataaneja on 44% väestöstä, seuraavaksi suurimmat väestöryhmät ovat tadžikit (25%), hazarat (hetsarit) (10%) sekä uzbekit (8%). Pienempiä väestöryhmiä ovat aimakit, turkmeenit ja balokit.
Suurimpia kieliryhmiä ovat afganistanin persia (dari) 50%, pašto (afgaani) 35%, turkin sukuiset kielet (erityisesti uzbekki ja turkmeeni) 11%, 30 pienempää kieltä (erityisesti balutši ja pashai) yhteensä 4%, paljon kaksikielisyyttä.
Afganistanilaiset ovat valtaosin sunnimuslimeja, mutta maassa on myös merkittävä šiiavähemmistö. Erityisesti hazarat ovat pääasiassa šiiamuslimeja.
Merkittävimmät luonnonvarat
- maakaasu
- kivihiili
- jalokivet
- rubiinit
Merkittävimmät vientituotteet
- kuivatut hedelmät
- pähkinät
- matot
- villa
- nahat
Luokka:Afganistan
als:Afghanistan
ms:Afghanistan
zh-min-nan:Afghanistan
ko:아프가니스탄
ja:アフガニスタン
simple:Afghanistan
th:ประเทศอัฟกานิสถาน
Kiina
Kiina (yksink.: 中国, perint.: 中國, pinyin: Zhōngguó), virallinen nimi: Kiinan kansantasavalta eli 中华人民共和国 (Zhōnghuá rénmín gòng hé guó). Katso myös Kiinan tasavalta (Taiwan).
Kiina on väkiluvultaan maailman suurin ja maapinta-alaltaan Venäjän ja Kanadan jälkeen maailman kolmanneksi/neljänneksi suurin valtio (Yhdysvallat on myös suurempi jos vesialueet lasketaan). Se sijaitsee Itä-Aasiassa. Kiinalla on 14 rajanaapuria: Afganistan, Bhutan, Intia, Kazakstan, Kirgisia, Laos, Mongolia, Myanmar, Nepal, Pakistan, Pohjois-Korea, Tadžikistan, Venäjä ja Vietnam. Asukkaita Kiinassa on noin 1,3 miljardia ja pinta-ala on noin 9,6 miljoonaa neliökilometriä.
Kiinan pääkaupunki on Peking eli Beijing, joka sijaitsee maan pohjoisosassa ja jossa asuu noin 13 miljoonaa ihmistä. Suurin kaupunki on etelämpänä rannikolla sijaitseva Shanghai.
Kiinan valuutta on renminbi (人民币), lyhenne RMB, ja sen yksikkö on yuan (元). Kansainvälisessä rahaliikenteessä tästä käytetään lyhennettä CNY (Chinese Yuan Renminbi). Hintojen perässä on tavallisesti valuuttamerkki yuan (元), jolla voidaan kuitenkin viitata muihinkin rahayksiköihin. Yksi euro vastaa noin 10 CNY (14.11.2005), vastaavasti yksi CNY vastaa 0,10 euroa.
Historia
Kiina on maailman vanhin, katkeamattoman historian omaava, merkittävä sivilisaatio, ja sen kirjalliset lähteet ulottuvat yli 3 500 vuotta ajassa taaksepäin. Riisinviljelyä Kiinassa on harjoitettu jo 6000-luvulla eKr.. Varsinainen kiinalainen sivilisaatio arvioidaan kuitenkin tavallisesti "vain" noin 5 000 vuotta vanhaksi ja useimmiten historiankertomus aloitetaan ensimmäisestä dynastiasta, eli ajasta jolloin hallitsijavalta siirtyi suvussa tavallisesti isältä pojalle. Kiinan ensimmäinen dynastia, Xia-dynastia, alkoi noin vuonna 2100 eaa.
Pääartikkelit:
- Kiinan dynastiat
- Kiinan esihistoria ( – n. 1000-luku eaa)
- Kiinan varhaishistoria (n. 1000-luku eaa – 200-luku eaa)
- Kiinalainen imperiumi (200-luku eaa – 200-luku jaa):
- Qin-dynastia (221 eaa – 206 eaa)
- Han-dynastia (206 eaa – 220 jaa) ("Suuri dynastia")
- Kiinan keskiaika (200-luku – 500-luku)
- Keskiajalta moderniin aikaan (600-luku – 900-luku)
- Sui-dynastia (581 – 618), joka yhdisti Kiinan uudelleen.
- Tang-dynastia (618 – 907) ("Suuri dynastia")
- Kiinan renessanssi (900-luku – 1200-luku)
- Mongolivalta Kiinassa (1200-luku – 1300-luku)
- Ming-dynastia (1300-luku – 1600-luku) ("Suuri dynastia")
- Mantšuvalta ja keisarivallan loppu (1600-luku – 1911)
- Kiinan tasavallan historia (1911 – 1949 (+ Taiwan))
- Kiinan kansantasavallan historia (1949 – )
Merkittäviä keksintöjä:
- Kirjapainotaito (Tang-dynastia)
- Paperin valmistus (Han-dynastia)
- Ruuti ja ilotulitteet (Eteläiset ja pohjoiset dynastiat) (raketit kuitenkin keksittiin Koreassa)
- Kompassi
- Leijat
- Paperiraha (Song-dynastia)
- Pankkiluotot (Song-dynastia)
Hallinto
Song-dynastia
Kiinan kansantasavalta on sosialistinen valtio, jota hallitsee Kiinan kommunistinen puolue. Vuodesta 2002 lähtien kommunistisen puolueen puhemiehenä ja vuodesta 2003 lähtien presidenttinä toimii vuonna 1942 syntynyt Hu Jintao. Aiemmin presidentteinä ovat toimineet: Mao Zedong (Mao Tse-Tung), Liu Shaoqi, Li Xiannian, Yang Shangkun ja Jiang Zemin. Presidentti edustaa Kiinaa ulkomailla, allekirjoittaa kansainvälisiä sopimuksia ja nimittää edustajia valtioneuvostoon. Nykyisin Kiinassa vallitsee kollektiivinen johto ja presidentti on suoraan kansankongressin alaisuudessa.
Kiinan hallinnon pääosat ovat:
- Kiinan kommunistisen puolueen keskuskomitea
- Kiinan kansankongressi
- Kiinan presidentti
- Kiinan valtioneuvosto
- Kiinan keskussotilaskomissio
- Kiinan korkein oikeus
- Kiinan korkein prokuraattorinvirasto
Kommunistisen puolueen lisäksi Kiinassa toimii lukuisia pieniä "demokraattisia puolueita", joiden virallinen rooli on edustaa sitä pientä kansanryhmää, jota kommunistit eivät edusta (kommunistien katsotaan edustavan noin 95 % kansasta).
Alueellinen hallinto
Pääartikkeli: Kiinan alueellinen hallinto
Kiina on jaettu 22 provinssiin eli maakuntaan (省), mutta viralliset tahot laskevat lisäksi usein Taiwanin 23. provinssiksi, vaikkei se olekaan Kiinan hallituksen alaisuudessa. Taiwanille on tarjottu erityishallintoalueen asemaa, mutta se ei ole sitä hyväksynyt. Provinssien lisäksi Kiinassa on viisi autonomista aluetta (自治区), joissa suuri osa väestöstä kuuluu vähemmistökansallisuuksiin; neljä itsehallinnollista kaupunkia (直辖市) ja kaksi erityishallintoaluetta (特别行政区).
Taloudelliset erityisalueet
Yleishallinnon aluejaon lisäksi voi Kiinassa olla myönnetty joillekin alueille erityisiä oikeuksia investointien houkuttelemiseksi Kiinaan. Tällaisia erityisiä talousetuja nauttivia erityistalousalueita ovat:
- Shenzhen (香港)
- Zhuhai (澳门)
- Xiamen
- Shanghai
- Shantou
- Hainanin provinssi sekä avoimet rannikkokaupungit, kuten
- Beihai
- Dalian
- Fuzhou
- Guangzhou
- Lianyungang
- Nantong
- Ningbo
- Tianjin
- Wenzhou
- Yantai
- Zhanjiang
- Qinhuangdao ja
- Qingdao
|
Lippu
Kiinan kansantasavallan lippu on nimeltään 五星红旗 [wǔ xīng hóng qí], eli viisitähtinen punalippu. Sen suunnitteli Zeng Liansong (曾联松). Lipun punainen tausta on kommunismin symbolinen väri. Keltaisten tähtien symbolismista on erilaisia tulkintoja. Erään mukaan suurin tähti kuvastaa Kommunistista puoluetta ja pienemmät tähdet kenties neljää yhteiskuntaluokkaa: työläiset, maanviljelijät, pikkuporvaristo ja isänmaalliset kapitalistit. Toisen tulkinnan mukaan se kuvastaisi perinteistä viiden kansanryhmän ajattelua Kiinassa, jolloin iso tähti kuvastaisi han-kiinalaisia, pienet olisivat tällöin mongolit, mantšut, tiibetiläiset ja huit.
Politiikka
Pääartikkeli: Kiinan kansantasavallan politiikka
Kiinan hallitusta nimitetään edelleen sosialistiseksi, vaikka käytännössä maa on siirtynyt keskusjohtoiseen markkinatalousjärjestelmään talousuudistusten myötä. Tosin 2000-luvulle tultaessa vielä noin puolet kansantulosta oli peräisin julkisesti omistetuista tuotantolaitoksista, mistä johtuen maalla on ollut vaikeuksia saada markkinatalousmaan statusta kansainvälisissä kauppaneuvotteluissa. Suurista talousreformeista huolimatta demokratia ei ole maassa kovin pitkällä, joskin kylätasolla järjestetään nykyisin varsin vapaita vaaleja ja kylätason edustajat pääsevät valitsemaan korkeampia edustajia. Kommunistisen puolueen jäsenyys on kuitenkin edellytys vähänkin korkeampiin hallinnollisiin virkoihin.
Kommunistinen puolue sallii nykyisin useimmat poliittisetkin kannanotot, mikäli kannanotoilla ei pyritä haastamaan puolueen valtaa maassa. Kaikki yritykset vallanvaihtoon tukahdutetaan ja sensuuri estää varsinaisen kritiikin johtajia ja puoluetta kohtaan. Sensuuri ei kuitenkaan puutu asioihin, joita puolue ei katso vaaralliseksi, joten poliittisiakin parannusehdotuksia voi tehdä varsin vapaasti asioista, jotka koskettavat ihmisten jokapäiväistä elämää, edellyttäen ettei samalla esitetä vallanvaihdosta.
Ulkopolitiikka
Pääartikkeli: Kiinan kansantasavallan ulkopolitiikka
Saatuaan YK:n jäsenyyden Yhdysvaltain presidentti Richard Nixonin aikaisen ulkoministeri Henry Kissingerin sukkuladiplomatian tuloksena Taiwanin sijaan 1971, Kiina on pitänyt yllä diplomaattisuhteita lähes kaikkiin maailman maihin. Diplomaattisuhteiden edellytyksenä vaaditaan, ettei toinen osapuoli saa ylläpitää diplomaattisuhteita Taiwaniin, vaan sitoutuu "yhden Kiinan politiikkaan". Tästä syystä Taiwanin itsenäistymisliikettä ei katsota hyvällä, koska Taiwanin itsenäiseksi julistautuminen synnyttäisi tilanteen, missä joillain mailla voisi olla diplomaattisuhteet sekä Kiinan kansantasavaltaan, että Kiinan tasavaltaan, Taiwaniin. Tämä rikkoisi ajatuksen yhdestä Kiinasta ja saattaisi herättää itsenäisyystoiveita myös muilla erityisalueilla. Taiwanin lisäksi toinen ulkopolitiikan ongelmatapaus on 1950 haltuun otettu Tiibet sekä sen maanpakoon siirtynyt uskonnollinen valtionpäämies Dalai Lama. Tiibetin kapinayritys kukistettiin 1959. Lisäksi sisäpoliittista keskustelua herättää jonkinlaiseen aktivismiin taipuvainen islamilainen Uigurian autonominen alue Luoteis-Kiinassa sekä viimeksi Falun Gong -liike.
Kiinalle muodostui 1960-luvulla aluekiistoja Intian kanssa Aksai Chinissä, minkä Kiinan kansantasavalta otti haltuunsa Intialta 1962. Kuolonuhreja vaatineeksi rajavälikohtaukseksi puhjennut kiista neljästä pienestä saaresta Neuvostoliiton kanssa Amurin lähellä Ussur-joella 1960-luvun lopulla, johti Kiinan kansantasavallan ja Neuvostoliiton suhteet lähes ydinsodan partaalle 1970-luvun alkuun mennessä. 1978 Kiina kävi lyhyen ja tuloksettoman rajasodan Vietnamin kanssa sen pohjoisrajalla. Neuvostoliitto tuki Vietnamia Kamputsean kysymykseen liittyen, kun taas Kiina tuki punaisia khmerejä. Neuvostoliiton Afganistanin sodan aikana (1979-1989) Kiina, Pakistan ja arabimaat tukivat neuvostoliittolaisia vastaan taistelevia muslimisissejä.
1989 Kiina joutui monien maiden boikottiin kukistettuaan verisesti Taivaallisen rauhan aukiolla opiskelijamielenosoituksen. Tämä vaikutti Kiinan vahvan miehen, taloudellisen uudistuspolitiikan liikkeelle saattaneen ja kulttuurivallankumouksen aikana kapitalistisen tien kulkijana tunnetun Deng Xiaopingin maineeseen.
Kiinalla on diplomaattista vaikutusvaltaa Aasiassa mm. Korean kansantasavaltaan (Pohjois-Koreaan), mihin sillä on perinteisesti ollut läheiset suhteet jo Korean sodan ajoilta. Aasian kokonaistilanteessa Kiina on Intian vastapaino, Intian vaaliessa perinteisesti läheisiä neuvostoaikaisia suhteita myös Venäjän kanssa, mikä on näkynyt mm. asehankinnoissa.
Länsimaiden kasvavien investointien vuoksi alkaa Kiinalla olla merkitystä EUn ja Yhdysvaltain taloudelle, mikä on tehnyt myös lännen ulkopolitiikasta Kiinaa kohtaan maltillisempaa. Kiina on merkittävä rahanlainaaja myös Yhdysvaltain liittovaltiolle Bushin hallinnon tehdessä veronalennusten ja varustelun vuoksi alijäämäisiä budjetteja. Kiina ja Japani kilpailevat -Persianlahden epävakaan tilanteen vuoksi- siitä, että kumpi saa ensin Venäjältä öljy- ja maakaasuputkia. Tämä vahvistaa Venäjän neuvotteluvoimaa Aasiassa.
Kiinan Kansan vapautusarmeija on mieslukumäärällä mitattuna maailman suurin armeija. Kiinan sotilasbudjetti vuodelle 2003 oli noin 60 miljardia dollaria, suuremman summan sotilasmenoihin sijoittaa vain Yhdysvallat (lähes 400 miljardia dollaria). Vaikka Kiinalla on myös ydinaseita ja kehittyneet kuljetusraketit, Kiinan asevoimien rakenne on puolustusvoittoinen ja sillä on suuri sotilasvoima vain sen lähialueilla eikä sitä siten tavallisesti lasketa suurvallaksi. 1950-luvulla ennen vuoden 1958 Neuvostoliiton ja Kiinan kansantasavallan välirikkoa, Kiina sai merkittävää tukea mm. Korean sodan vuoksi Neuvostoliitolta. Välirikon vuoksi Kansan vapautusarmeijan ilmavoimien kehitys hidastui.
1989 Taivaallisen rauhan aukion taphtumien vuoksi Euroopan yhteisö ja Yhdysvallat kielsivät aseviennin Kiinaan, mitä ovat viime aikoina (2004) EUn osalta pyrkineet mm. Ranska ja Saksa poistamaan Yhdysvaltain ja Britannian vastustaessa mm. Taiwanin tilanteen vuoksi. Kiinalla on ilmoituksensa mukaan oikeus puuttua Taiwanin tilanteeseen, mikäli Taiwan julistautuu itsenäiseksi tai se ei palaa Kiinan keskushallinnon yhteyteen riittävän nopeasti.
Maantiede
Pääartikkeli: Kiinan kansantasavallan maantiede
Kiina on pinta-alaltaan maailman suurimpia maita ja sisältää hyvin erilaista maastoa. Idässä Keltaisenmeren ja Itä-Kiinan meren on hyvin tiheäänasuttua alluviaalitasankoa, kun taas Etelä-Kiinan meren rannikko on vuoristoisempaa. Kiinan eteläosat koostuvat pääosin ylängöistä ja vuoristoista. Maan keskiosien halki virtaavat sen kaksi suurta jokea, Keltainenjoki ja Jangtsejoki. Muita merkittäviä jokia ovat Xi Jiang, Mekong, Brahmaputra ja Amur.
Kiinan läntisemmän osan etelärajalla sijaitsse Himalajan vuoristo, jossa on myös Kiinan (ja samalla maailman) korkein kohta, Mount Everest. Läntisiä vuoristoja ja ylänköjä seuraavat autiomaat, kuten Gobi ja Takla-Makan. Läntiset osat ovatkin itärannikkoon verrattuna erittäin harvaanasuttuja.
Ilmasto Kiinassa vaihtelee subarktisesta pohjoisesta trooppiseen etelään. Monsuunit vaikuttavat merkittävästi erityisesti sadekauden aikaan ja lisäksi myös vuosittaisiin sademääriin. Lämpötilavaihtelu maan osien välillä on suurinta talvella, jolloin pohjoisimman provinssin Heilongjiangin keskilämpötila on pakkasen puolella ja ajoittain jopa -30 astetta, kun maan eteläosissa keskilämpötilat pysyttelevät aina yli 10 lämpöasteen.
Talous
Pääartikkeli: Kiinan kansantasavallan talous
Talousuudistusten aloittamisen jälkeen 1978 Kiinan bruttokansantuote on yli nelinkertaistunut. Yksityisyrittäminen on teoriassa sosialistisesta järjestelmästä huolimatta sallittua ja rohkaistua. Ulkomaisia investointeja pyritään vauhdittamaan sähkötekniselle alalle suuntautuvalla yliopisto-opetuksella, teknologiakeskuksilla ja erityistaloustalueilla.
BKT kansalaista kohden vuonna 2003 oli arvioltoa 5 000 USA:n dollaria. Kuitenkin suuren väestömääränsä vuoksi Kiina on maailman toiseksi suurin talous Yhdysvaltojen jälkeen (mikäli Euroopan unionia ei lasketa yksittäiseksi alueeksi). Kiinan talous kasvaa 5-10 prosentin vuosivauhtia, ja Kiina onkin ollut maailman nopeimmin kasvavia talouksia joka vuosi vuodesta 1989 lähtien.
Kiina on eräs teen tärkeimmistä tuottajista.
Väestöryhmät ja uskonnot
Pääartikkeli: Kiinan etniset ryhmät
Valtaosa (93,5 %) Kiinan kansalaisista on Han-kiinalaisia. Loppu 6,5 %, eli yli 90 miljoonaa ihmistä, edustaa noin 55 etnistä vähemmistöä. Etniset vähemmistöt nauttivat tietyistä etuuksista, esimerkiksi yhden lapsen politiikka ei sido vähemmistökansoja.
Kansantasavallan aikana eri uskontoihin suhtautuminen on vaihdellut, nykyisin uskontoja pidetään ei-toivottuina, mutta ei kuitenkaan kiellettyinä asioina, edes puolueen jäsenille. Poikkeuksen muodostaa Falun Gong meditaatioharjoitus, jonka harjoittaminen on kielletty Kiinassa
Eri kansallisuudet seuraavat usein eri uskontoja. Han-kiinalaiset ovat tavallisesti joko ateisteja, buddhalaisia, kristittyjä tai taolaisia. Vähemmistökansallisuuksien keskuudessa merkittävimmät uskonnot ovat islam, buddhalaisuus (myös lamalaisuus), kristinusko ja šamanismi.
Kielet
Kiinan virallinen kieli on mandariinikiina. Sitä puhuu Kiinassa äidinkielenään noin 870 miljoonaa ihmistä, eli noin 70 % väestöstä. Mandariinikiina on opetuskieli kaikissa Kiinan oppilaitoksissa, joten lähes kaikki kiinalaiset osaavat sitä ainakin vieraana kielenä. Muutenkin han-kiinalaiset puhuvat siniittisiä kieliä, muilla Kiinan etnisillä ryhmillä on tavallisesti omat kielensä. Virallisesti Kiinassa on 55 etnistä vähemmistöä, kieliä on kuitenkin noin 100-120 vaikka eri kiinat laskettaisiinkin murteiksi, katso siniittiset kielet.
Muita yli miljoonan puhujan kieliä Kiinassa ovat (Huom. Osa näistä lasketaan yleensä kiinan murteiksi):
- Wu-kiina (77 milj.) siniittinen
- Yue-kiina eli kantoninkiina (52 milj.) siniittinen
- Jinyu-kiina (45 milj.) siniittinen
- Xiang-kiina (36 milj.) siniittinen
- Hakka-kiina (26 milj.) siniittinen
- Minnan-kiina (26 milj.) siniittinen
- Gan-kiina (21 milj.), siniittinen
- Minbei-kiina (10 milj.) siniittinen
- Pohjoinen zhuang (10 milj.) tai-kadai
- Uiguuri (7 milj.) turkkilainen
- Eteläinen zhuang (4 milj.) tai-kadai
- Kiinalainen viittomakieli (3 milj.) viittomakieli
- Mongoli (3 milj.) mongolialainen
- Bouyei (2 milj.) tai-kadai
- Korea (2 milj.) isolaatti
- Sichuanin yi (2 milj.) lololainen
- Eteläinen dong (1,5 milj.) tai-kadai
- Hmong njua (1 milj.) hmong-kieli
- Kasakki (1 milj.) turkkilainen
- Khams (1 milj.) tiibetiläinen
- Tiibet (1 milj.) tiibetiläinen
Kulttuuri
Pääartikkeli: Kiinan kulttuuri
Kiinalainen kulttuuri on vuosituhansien saatossa kehittynyt kaikilla kulttuurin osa-alueilla yhdeksi maailman suurista kulttuureista. Kiinalainen kulttuuri poikkeaa osin paljon länsimaisesta lähes kaikilla aloilla.
Kiinan kirjallisuus on kiinan kirjoitusjärjestelmän varhaisuuden vuoksi kehittynyt jo muinaisina aikoina, mutta kertomakirjallisuutta ei ole arvostettu, joten sitä on säilynyt vasta 1300-luvulta lähtien. Tätä varhaisempi säilynyt kirjallisuus on pääosin tietokirjallisuutta, filosofisia tai uskonnollisia teoksia sekä runoutta.
Kiinalainen musiikki, varsinkin perinteinen musiikki, poikkeaa selkeästi länsimaisesta, niin soitinten kuin sävelkulunkin osalta.
Kiinalainen näyttämötaide sisältää usein enemmän akrobatiaa kuin länsimainen. Erityisen huomattava näyttämötaiteen osa-alue on kiinalainen ooppera.
Kiinalainen maalaustaide on myös melko omaleimaista. Hyvin tärkeä kiinalaisille on myös kalligrafia.
Merkittävimmät luonnonvarat
- kivihiili
- rautamalmi
- öljy
- tina
- elohopea
- mangaani
- antimoni
- vanadiini
- alumiini
- uraani
- lyijy
- sinkki
- vesivoima
Merkittävimmät vientituotteet
- tekstiilit
- koneet
Katso myös
- Kiinan tasavalta eli Taiwan
- Kiinan kansantasavallan historia
- Kiinan dynastiat
- Kiinan kieli
- Maailman maat
als:Volksrepublik China
ja:中華人民共和国
ko:중화인민공화국
ms:Republik Rakyat China
simple:People's Republic of China
th:สาธารณรัฐประชาชนจีน
zh-cn:中华人民共和国
zh-min-nan:Tiong-hoâ Jîn-bîn Kiōng-hô-kok
zh-tw:中华人民共和国
Luokka:Kiina
14. elokuuta14. elokuuta on gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden 226. päivä (227. päivä karkausvuonna). Vuodesta on jäljellä 139 päivää.
----
Nimipäivät
:- suomalainen kalenteri: Onerva, Kanerva
:- suomenruotsalainen kalenteri: Svea
:- ortodoksinen kalenteri: Miika
:- saamenkielinen kalenteri: Sojá
:- vanhemmissa kalentereissa: Athanasia, Bertram, Ebbe, Emil, Eusebius, Euseebius
Tapahtumia
- 1040 - Macbeth salamurhasi Skotlannin kuningas Duncanin.
- 1385 - Portugalin vuosien 1383-1385 kriisi: Aljubarrotan taistelussa portugalilaiset voittivat kastilialaiset.
- 1598 - Hugh O'Neillin, Tyronen jaarlin, johtamat irlantilaiset voittivat englantilaiset joukot Yellow Fordin taistelussa.
- 1790 - Värälän rauha päätti Kustaa III:n sodan.
- 1842 - Intiaanisodat: Toinen seminolesota päättyi. Seminole-intiaanit karkotettiin Floridasta Oklahomaan.
- 1848 - Oregonin territorio muodostettiin Yhdysvaltain kongressin päätöksellä.
- 1854 - Oolannin sota: Bomarsundin pommitus alkoi.
- 1880 - Kölnin tuomiokirkko, kuuluisin saksalaisen Kölnin kaupungin maamerkki, valmistui.
- 1893 - Ranskassa aloitettiin ensimmäisenä moottoriajoneuvojen rekisteröinti.
- 1896 - Yukonin territoriossa Kanadassa tehty kultalöytö johti Klondiken kultaryntäykseen.
- 1900 - Yhdistyneet eurooppalais-japanilais-amerikkalaiset joukot valtasivat Pekingin kampanjassa, jonka tarkoituksena oli lopettaa Kiinan boksarikapina.
- 1900 - Buurisota: brittiläiset joukot löivät buurikommandot Bergendalissa.
- 1901 - Ilmailu: saksalais-amerikkalainen Gustave Whitehead suoritti maailman ensimmäisen moottorikäyttöisen lennon Numer 21 -lentokoneellaan.
- 1912 - Yhdysvaltain merijalkaväki nousi maihin Nicaraguassa auttaakseen Yhdysvaltain tukemaa hallitusta, joka asetettiin valtaan José Santos Zelayan luovuttua vallasta kolme vuotta aiemmin.
- 1941 - Toinen maailmansota: Winston Churchill ja Franklin Delano Roosevelt allekirjoittivat Atlantin julistuksen (Atlantic Charter), missä julistettiin sodanjälkeisen ajan perusperiaatteita. Yhdysvallat ei ollut vielä tuolloin liittynyt sotaan.
- 1945 - Toinen maailmansota: Japani antautui Neuvostoliiton Mantšurian hyökkäyksen ja kaksi kaupunkia tuhonneiden atomipommien seurauksena; sota päättyi.
- 1947 - Pakistan ja Intia itsenäistyivät Britannian vallasta keskiyöllä. Pakistan juhlii tapahtumaa 14. ja Intia 15. elokuuta.
- 1969 - Brittijoukot saapuivat Pohjois-Irlantiin.
- 1971 - Bahrain itsenäistyi Britanniasta.
- 1972 - Ilmailu: itäsaksalainen Iljushin-62 syöksyi maahan lähtiessään lentoon Itä-Berliinissä. 156 ihmistä sai surmansa.
- 1980 - Lech Walesa johti lakkoa Gdanskissa Puolan telakoilla.
- 2003 - Laaja sähkökatko Yhdysvaltain koillisosassa ja Kanadan itäosassa.
Syntyneitä
- 1740 - Paavi Pius VII († 1823)
- 1771 - Sir Walter Scott, skotlantilainen runoilija ja historiallisten seikkailuromaanien kirjoittaja (Henkipatto Rob Roy, Ivanhoe)
- 1861 - Herbert Putnam, Yhdysvaltain kansalliskirjaston johtaja
- 1863 - Ernest Thayer, runoilija ("Casey at the Bat") († 1940)
- 1867 - John Galsworthy, Nobel-palkittu kirjailija († 1933)
- 1882 - Gisela Richter, taidehistorioitsija († 1972)
- 1910 - Pierre Schaeffer, säveltäjä ("musique concrète")
- 1926 - René Goscinny, pilapiirtäjä ja sarjakuvapiirtäjä (Astérix)
- 1926 - Lina Wertmüller (Arcangela Felice Assunta Wertmüller von Elgg Spanol von Braueich), italialainen elokuvaohjaaja (Seven Beauties)
- 1943 - Jimmy Johnson, entinen NFL:n päävalmentaja ja TV-kommentaattori
- 1945 - Steve Martin, amerikkalainen koomikko, käsikirjoittaja, kirjailija, tuottaja, muusikko, sanoittaja ja näyttelijä
- 1945 - Wim Wenders, saksalaissyntyinen elokuvaohjaaja (Paris, Texas)
- 1947 - Danielle Steel, bestseller-kirjailija
- 1950 - Gary Larson, sarjakuvapiirtäjä (The Far Side)
- 1952 - Debbie Meyer, ensimmäinen uimari, joka voitti olympialaisissa kolme henkilökohtaista kultamitalia
- 1959 - Marcia Gay Harden, Oscar-palkittu näyttelijä
- 1959 - Earvin "Magic" Johnson, koripalloilija
- 1960 - Sarah Brightman, laulaja
- 1961 - Susan Olsen, näyttelijä (The Brady Bunch)
- 1966 - Halle Berry, Oscar-palkittu amerikkalainen näyttelijätär
Kuolleita
- 1433 - Juhana I (portugaliksi João I), Portugalin kuningas 1385—1433
- 1464 - Paavi Pius II
- 1784 - Nathaniel Hone, maalari
- 1951 - William Randolph Hearst, sanomalehtikustantaja
- 1955 - Herbert Putnam, Yhdysvaltain kongressin kirjaston (kansalliskirjaston) johtaja
- 1956 - Bertolt Brecht, säveltäjä ja näytelmäkirjailija
- 1958 - Frédéric Joliot (Jean Frédéric Joliot tai Frédéric Joliot-Curie), ranskalainen fyysikko, Marie Curien tyttären Irène Joliot-Curien puoliso ja yhdessä tämän kanssa vuoden 1935 kemian Nobelin palkinnon saaja
- 1984 - J. B. Priestley, englantilainen kirjailija ja näytelmäkirjailija
- 1985 - Gale Sondergaard (Edith Holm Sondergaard), Oscar-palkittu näyttelijä
- 2004 - Czesław Miłosz, puolalainen runoilija, vuoden 1980 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaja (s. 1911)
Juhlapäiviä
- Pakistan: Itsenäisyyspäivä.
----
Katso myös: kalenteri ~ 13. elokuuta, 15. elokuuta
Luokka:Elokuu
-08-14
ko:8월 14일
ja:8月14日
simple:August 14
th:14 สิงหาคม
1947 Tapahtumia
- 1. tammikuuta - Kaivokset kansallistettiin Britanniassa.
- 1. tammikuuta - Nigeria sai autonomian.
- 10. tammikuuta - YK otti Triesten vapaakaupungin hallintaansa.
- 30. tammikuuta - Lumimyrsky peitti Kanadan kaupungit Winnipegistä Calgaryyn.
- 3. helmikuuta - Snagissa, Yukonissa lämpötila laskee -63°C.
- 10. helmikuuta - Pariisin rauha liittoutuneiden ja Italian, Unkarin, Romanian, Bulgarian ja Suomen kesken. Italia luovutti suurimman osan Istriaa Jugoslavialle. Suomen osalta sopimuksen allekirjoitti ulkoministeri Carl Enckell.
- 23. helmikuuta - Kansainvälinen standardointiorganisaatio ISO perustettiin.
- 28. helmikuuta - USA luovutti Ranskalle sotilastukikohdan Casablancassa.
- 1. maaliskuuta - Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) aloitti toimintansa.
- 12. maaliskuuta - Harry S. Truman muotoilee Trumanin doktriinin kommunismia vastaan.
- 29. maaliskuuta - Kapina Ranskan valtaa vastaan Madagaskarilla.
- 16. huhtikuuta - Ammoniumnitraatilla lastattu ranskalainen laiva räjähti Texas Cityn satamassa, 600 kuolee.
- 22. toukokuuta - Presidentti Harry S. Truman myönsi 400 miljoonaa dollaria talous- ja sotilasapua Kreikalle ja Turkille kommunismin leviämisen estämiseksi.
- 5. kesäkuuta - Ulkoministeri George Marshall muotoilee suunnitelman Marshall-avusta Euroopan saamiseksi jaloilleen.
- 10. kesäkuuta - Saab valmisti ensimmäisen autonsa.
- 17. kesäkuuta - Vuoden 1952 Olympialaisten pitopaikaksi päätettiin Helsinki.
- 7. heinäkuuta - Roswellin tapaus.
- 26. heinäkuuta - Kylmä sota: presidentti Harry S. Truman allekirjoittaa National Security Actin laiksi. Se perusti CIA:n, Yhdysvaltain puolustusministeriön, pääesikunnan ja kansallisen turvallisuusneuvoston.
- 7. elokuuta - Thor Heyerdahlin balsapuinen Kon-Tiki saapuu Raroialle Tuamotulla 101 päivän purjehduksen jälkeen.
- 14. elokuuta - Pakistan sai itsenäisyyden Brittiläisestä imperiumista Quaid-e-Azam Muhammad Ali Jinnahin alaisuudessa. Vaikka vallansiirto tapahtui keskiyöllä, Pakistan juhlii itsenäisyyspäiväänsä 14. elokuuta, kun taas Intia 15. elokuuta.
- 15. elokuuta - Intia itsenäistyi Brittiläisestä imperiumista vuodesta 1919 jatkuneen väkivallattoman vastarinnan levottomuuksien jälkeen. Pakistan erosi Intiasta, ja Jawaharlal Nehrusta tuli Intian ensimmäinen pääministeri.
- 13. syyskuuta - Nehru ehdotti 4 miljoonan muslimin ja hindun siirtoa Pakistanin ja Intian välillä.
- 26. syyskuuta - Valvontakomission jäsenet lähtivät Suomesta, sotatila lakkautettiin.
- 15. lokakuuta - Sensuuri lakkasi Suomessa.
- 20. lokakuuta - Intian ja Pakistanin välinen sota alkoi.
- 16. marraskuuta - 15 000 osoitti mieltään Brysselissä natsien lyhyitä tuomioita vastaan.
- 20. marraskuuta - Prinsessa Elisabet ja prinssi Philip, Edinburghin herttua, menevät naimisiin Westminster Abbeyssa, Lontoossa.
- 25. marraskuuta - Kymmenen näyttelijää joutui mustalle listalla Hollywoodissa heidän kieltäydyttyään yhteistyöstä edustajainhuoneen epä-amerikkalaista toimintaa tarkkailevan komitean (House Committee on Un-American Activities) kanssa. Kaikkiaan yli 320 joutui myöhemmin listalle, ja mm. Charlie Chaplin siirtyi Sveitsiin.
- 25. marraskuuta - Uusi-Seelanti sai itsenäisen lainsäädöntävallan Yhdistyneestä kuningaskunnasta.
- 29. marraskuuta - YK:n yleiskokous päätti Palestiinan jakamisesta juutalaisten ja arabien kesken.
- 16. marraskuuta - Britit aloittivat perääntymisen Palestiinasta.
- 30. joulukuuta - Romanian kuningas Mihai luopui kruunusta ja lähti maanpakoon. Romaniasta kansantasavalta.
- Ensimmäinen täysin elektroninen yleiskäyttöinen tietokone, ENIAC, otettiin käyttöön.
- Transistori keksittiin.
Syntyneitä
- 8. tammikuuta - David Bowie, rock-muusikko
- 23. tammikuuta - Megawati Sukarnoputri, indonesialainen poliitikko.
- 23. tammikuuta - Lasse Lehtinen, europarlamentaarikko, kirjailija, TV-juontaja
- 28. tammikuuta - Ernst Lubitsch, elokuvaohjaaja
- 29. tammikuuta - Linda B. Buck, fysiologian ja biofysiikan tutkija, Nobel-voittaja 2004
- 4. helmikuuta - Dan Quayle, Yhdysvaltain varapresidentti
- 6. maaliskuuta - Rob Reiner, elokuvaohjaaja
- 12. maaliskuuta - Kalervo Palsa, taiteilija
- 12. maaliskuuta - Jan-Erik Enestam, suomalainen poliitikko
- 25. maaliskuuta - Elton John, muusikko
- 12. huhtikuuta - Tom Clancy, kirjailija
- 1. kesäkuuta - Ron Dennis, McLarenin tallipäällikkö 1980-
- 19. kesäkuuta - Salman Rushdie, kirjailija
- 19. kesäkuuta - Paula Koivuniemi, muusikko
- 9. heinäkuuta - O. J. Simpson, näyttelijä, amerikkalaisen jalkapallon pelaaja
- 19. heinäkuuta - Brian May, Queenin kitaristi
- 30. heinäkuuta - Arnold Schwarzenegger, näyttelijä, kehonrakentaja, 38. Kalifornian kuvernööri
- 14. elokuuta - Juha Hyppönen, näyttelijä, monien TV-mainosten kestoääni
- 30. elokuuta - Rauli "Badding" Somerjoki, laulaja, säveltäjä
- 15. syyskuuta - Jouko Laxell, Kokoomuksen kansanedustaja
- 21. syyskuuta - Stephen King, kirjailija
- 27. syyskuuta - Meat Loaf, laulaja, näyttelijä
- 26. lokakuuta - Hillary Rodham Clinton, yhdysvaltalaispoliitikko, presidentti Bill Clintonin vaimo
- 30. syyskuuta - Marc Bolan, englantilainen laulaja ja säveltäjä (oik. Mark Feld) tuli tunnetuksi yhtyeessä T. Rex
Kuolleita
- 25. tammikuuta - Al Capone, gangsteri
- 26. tammikuuta - perintöprinssi Kustaa Adolf, Ruotsin perintöprinssi, lento-onnettomuus
- 1. huhtikuuta - Kreikan Georgios II
- 7. huhtikuuta - Henry Ford, autotehtailija
- 16. huhtikuuta - Rudolf Höss, natsijohtaja, Auschwitzin keskitysleirin päällikkö
- 20. huhtikuuta - Tanskan Christian X
- 21. elokuuta - Ettore Bugatti, autosuunnittelija
- 4. lokakuuta - Max Planck, fyysikko
- 6. lokakuuta - Leevi Madetoja, säveltäjä
- 27. lokakuuta - Fanni Luukkonen, Lotta Svärd -järjestön pitkäaikainen johtaja
Luokka:1947
ms:1947
ko:1947년
ja:1947年
simple:1947
th:พ.ศ. 2490
BangladeshBangladeshin kansantasavalta on muslimivaltio Aasiassa. Sen rajanaapurit ovat Intia ja Myanmar. Bangladeshin pääkaupunki on Dhaka, sen muita suuria kaupunkeja ovat Chittagong ja Khulna.
Khulna
Khulna
Historia
Bangladeshissa koettiin 1960-luvun lopulla nälänhätä. George Harrison järjesti hyväntekeväisyyskonsertin 1971, jossa kerättiin rahaa Bangladeshin hyväksi. Konsertissa esiintyivät Harrisonin itsensä lisäksi muun muassa Bob Dylan, Eric Clapton sekä Ravi Shankar.
Merkittävimmät luonnonvarat
- maakaasu
- hedelmällinen maaperä
- puu
Merkittävimmät vientituotteet
- juutti
- tekstiilit
- riisi
Luokka:Bangladesh
ms:Bangladesh
zh-min-nan:Bangladesh
ko:방글라데시
ja:バングラデシュ
th:ประเทศบังคลาเทศ
Kashmir
Kashmir on kiistelty alue Intian, Pakistanin ja Kiinan raja-alueella. Kukin maa hallitsee osaa Kashmirista.
Kashmir itsenäistyi brittiläisestä Intian dominiosta, mutta liittyi valtionpäämiehensä maharadža Hari Singhin päätöksellä 26. lokakuuta 1947 itsenäistyvään Intian liittovaltioon autonomisena osavaltiona. Autonomisen osavaltion asema kesti vuoteen 1953 saakka. Osa Intian vaatimasta Kashmirista on Pakistanin ja osa Kiinan hallussa:
- Intia: Jammu ja Kashmirin laakso
- Kiina: Ladakhin Aksai Chin, Pakistanin 1963 Kiinalle luovuttama osa pohjoisesta alueesta
- kaupunkeja: Demchok, Khurnak Fort, Nyingxi, Sumdo, Tielongtan, Tianshuihai ja Dabongliutan
- Pakistan: Azad Kashmir ja pohjoinen alue
- kaupunkeja: Dansam, Khapalu, Karmango ja Skárdu
Nykyhistoria
Intian jako Intiaksi ja Pakistaniksi
Kashmirin rajat ovat olleet kiistanalaiset siitä lähtien kun Intian itsenäistyessä brittien puolelta itsenäistymisestä vastannut viimeinen Brittiläistä imperiumia edustava Intian varakuningas lordi Mountbatten ilmoitti 3. kesäkuuta 1947 Intian jaettavan Pakistaniksi ja Intiaksi.
Tämä oli lähinnä Muslimiliigaa johtaneen pakistanilaisen Ali Jinnahin vaatimus ja välttämättömyys jo 1946 alkaneiden levottomuuksien vuoksi.
Kashmir, Jammu ja Ladakh
Muslimienemmistöisistä Intian osista tuli Pakistan, mihin kuului vuoteen 1971 saakka myös Itä-Pakistaniksi kutsuttu Bangladesh. Hinduenemmistöisestä osasta tuli nykyinen Intia.
Kashmir on jakautunut kulttuurisesti kolmeksi kokonaisuudeksi: islamilaisenemmistöiseksi Kashmirin laaksoksi, hinduenemmistöiseksi Jammuksi ja buddhalaiseksi Ladakhiksi. Kashimirin koillisinta osaa Aksai Chiniä, hallitsee Kiinan kansantasavalta, jolle Intia menetti alueen lyhyen rajasodan jälkeen 11. lokakuuta 1959. Pohjoista- ja läntistä osaa hallitsee Pakistan, suurinta eteläistä ja itäistä osaa, nykyistä Kashmiria ja Jammua Intia.
Kiinan mukaan Ladahkiin kuuluva Aksai Chin on osa Tiibetiä, jonka itsenäisyys loppui kun kiinalaiset valtasivat sen ja pakottivat lopulta uskonnollisen valtionpäämiehen, 14. Dalai Laman pakenemaan 31. maaliskuuta 1959 Intiaan Lhasasta. Kiista Kashimirin rajalinjasta Ladakhissa oli kiristynyt Intian ja Kiinan välillä jo 1956-1957, kun Kiina rakensi sotilastietä kiistellylle alueelle vahvistaakseen läsnäoloaan. Intia tehosti sotilaallista partiointiaan alueella.
Intian itsenäistyminen ja jakaminen Intiaksi sekä Pakistaniksi vaativat kaiken kaikkiaan noin 500 000 kuolonuhria. Jaolla taattiin kuitenkin se, etteivät brittiläisen Intian dominion muslimit joutuneet vähemmistöön hinduenemmistöiseksi muodostuvassa itsenäisessä Intiassa.
Britit suosittelevat Intiaa Kashmirille
Lordi Mountbatten kehoitti Kashmiria päättämään 15. elokuuta 1947 mennessä, olisiko Kashmirin kuuluttava Pakistaniin vain Intiaan, mutta maharadžan Hari Singh ei halunnut päättää asiasta näin nopeasti.
Poonchin väestö painosti Hari Singhiä liittymään Pakistaniin elokuussa 1947. Syntyi levottomuuksia, ja maharadža käski hindulaskuvarjojoukkojensa ampua muslimimielenosoittajia, minkä seurauksena satoja kuoli. Asianajaja Sardar Muhammad Ibrahim perusti islamilaisen Azad Kashmirin kapinahallituksen ja aloitti sissisodan maharadžaa vastaan.
Muslimit taistelevat Kashmirista
Lokakuuhun mennessä oli myös kostoa vaativia pataanitaistelijoita alkanut tulla luoteis-Kashmiriin. He voittivat maharadžan joukot tämän pääkaupungissa Srinagarissa. Hari Singh pakeni Jammuun ja vetosi Intiaan kapinallisten takaisin lyömiseksi. Hari Singh hyväksyi 26. elokuuta 1947 Kashmirin liittämisen Intiaan, minkä hyväksyi Intian puolesta varakuningas lordi Mountbatten.
Seuraavana päivänä 27. elokuuta 1947 Intia avasi ilmasillan Srinagariin ja hyökkäsi heimotaistelijoita vastaan rajusti. Pakistan suunnitteli vastaavansa Intian hyökkäykseen, mutta Pakistanin armeijan komentajana toiminut brittiläinen kenraali Gracey kieltäytyi. Pakistanin valtionpäämis Ali Jinnah ehdotti välitöntä tulitaukoa ja myöhemmin järjestettävää kansanäänestystä Kashmirin ja Jammun asemasta.
YK:n turvallisuusneuvosto edellyttää kansanäänestystä
Tammikuussa 1948 vetosi Intia Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvostoon vaatien Pakistania vetämään heimosotilaat Kashmirista. Pakistan vastasi väittämällä, että Kashmir oli liitetty Intiaan väkivalloin.
Turvallisuusneuvosto ryhtyi käymään neuvotteluja asiasta Intian ja Pakistanin kanssa esittäen maiden hallituksille, e | |