Home About us Products Services Contact us Bookmark
:: wikimiki.org ::
Pallastunturi

Pallastunturi

Pallastunturit ovat eteläisin osa 50 kilometriä pitkää Pallas-Ounastuntureiden tunturiketjua Muonion ja Enontekiön kunnissa. Tunturiylänkö on 400–500 metriä merenpinnan yläpuolella, pyöreälakiset kerot eli tunturilaet kohoavat vielä 200–300 metriä korkeammalle. Pallastuntureiden korkein laki on 807 metriin kohoava Taivaskero. Pallas on vuonna 1938 perustetun Pallas-Ounastunturin kansallispuiston eteläisin osa. 1. helmikuuta 2005 lähtien alue on osa Enontekiön, Kittilän, Muonion ja Kolarin kuntiin sijoittuvan Pallas-Yllästunturin 102 000 hehtaarin suuruista kansallispuistoa. Alue sisältyy lähes kokonaisuudessaan Suomen Natura 2000 -verkostoon. Matkailijoita opastava metsäntutkimuslaitoksen luontokeskus on perustettu alueelle 1977. Metsähallitukselle luontokeskus siirtyi vuonna 2002. Pallaksen matkailukeskus on kuusen metsärajalla, kerot ovat puurajan yläpuolella. Tunturipaljakka on kuivaa variksenmarjakangasta, ylärinteillä on rakkakivikkoa. Tunturilakien välissä on rehevä Vatikuru, jossa esiintyy harvinaisia kasvi- ja sammallajeja sekä kapeana vyöhykkeenä tuntirikoivua. Suomen Matkailijayhdistys rakennutti Pallakselle Väinö Vähäkallion ja Aulis E. Hämäläisen suunnitteleman funkishotellin 1938. Saksalaiset räjäyttivät hotellin vetäytyessään lokakuussa 1944. Uusi, Jouko Ylihannun suunnittelema Pallas-hotelli avattiin 1948. Rakennuksen hirsisessä osassa on piirteitä jälleenrakennuskauden romantiikasta, vaikka sitä onkin saneerattu laajennettu huomattavasti. Nykyisin Pallas on osa yksityistä seitsemän hotellin Lappland Hotels -ketjua. Pallastunturit ovat suosittu matkailukohde ja Pallas-Hetta -vaellusreitin eteläinen lähtöpiste. Kansallispuistossa käy vuosittain noin 150 000 matkailijaa. Pallaksen ensimmäinen hiihtohissi rakennettiin Palkaskerolle 1953. Nykyiset kaksi hissiä ovat Laukukerolla. Monista muista tuntureiden laskettelukeskuksista poiketen Pallastuntureiden rinteitä ei ole raivattu koneellisesti, joten ne eivät kesäaikaan juurikaan erotu ympäröivästä tunturipaljakasta. Paitsi matkailijoita, Pallaksella liikkuu myös poroja ja poromiehiä. Alue on tärkeä laidun- ja vasomisalue Näkkälän, Kyrön ja Muonion paliskunnille. Hotellia lähin poroaitaus sijaitsee Palkaskurussa. Metsäntutkimuslaitoksen Pallasjärven tutkimusalue sijaitsee Pallastuntureiden lähituntumassa. Alueella tehdään mm. ilman laatuun ja pikkunisäkkäisiin liittyviä tutkimuksia. Pallaksen Taivaskeron huipulla sytytettiin olympiatuli vuonna 1952. Tulen sytytti Eero Mäntyranta, joka antoi soihdun Pertti Teurajärven kannettavaksi. Keron laella on olympiatulen sytyttämisestä kertova muistolaatta. Luokka:Suomen tunturit

Muonio

Muonio (aikaisemmin Muonionniska) on Suomen kunta, joka sijaitsee Lapin maakunnassa, Lapin läänissä. Kunnassa asuu 2474 ihmistä ja sen pinta-ala on vuoden 2004 alusta lähtien 2014 km², josta 124 km² on vesistöjä. Kunnan pinta-ala kasvoi noin 7,5 prosenttia, kun osa Pallas-Yllästunturin kansallispuistosta liitettiin Muonion kuntaan. Väestötiheys on 1,2284 asukasta/km².

Kyliä

Kätkäsuvanto, Ylimuonio, Särkijärvi, Torassieppi, Kerässieppi, Kangosjärvi

Katso myös


- Muoniovaara
- Muonion kirkko
- Olostunturi
- Tunturi-Lapin kunta
- Katri Vala (muoniolaissyntyinen runoilija)
- Yrjö Kokko (kirjailija, Muonion piirieläinlääkäri 1945-50)

Aiheesta muualla


- [http://www.muonio.fi/ Muonion kunnan kotisivut]
- [http://www.oulu.fi/taida/arkeologia/labra/PDF/meteli/meteli17.pdf H. Oksala: Muinainen Muonio - inventointituloksia vuodelta 1995]
- [http://www.muonio.fi/kylat/liepima/paulasieppi.html Paula Sieppi] Luokka:Muonio

1938

Tapahtumia


- 20. tammikuuta - Egyptin kuningas Farukin ja Farida Zulficarin häät Kairossa.
- 10. helmikuuta - Romanian Kaarle II sai perustuslain muutoksella diktaattorin oikeudet.
- 3. maaliskuuta - Saudi-Arabiasta löydettiin öljyä.
- 12. maaliskuuta - Anschluss: Saksan joukot miehittivät Itävallan, liittämisestä Suur-Saksaan ilmoitettiin seuraavana päivänä.
- 15. maaliskuuta - Neuvostoliitto ilmoitti virallisesti Nikolai Buharinin teloitetuksesta.
- 18. maaliskuuta - Meksiko kansallisti ulkomaisen öljytuotannon maan rajojen sisäpuolella.
- 12. huhtikuuta - Edouard Daladierista Ranskan presidentti.
- 5. toukokuuta - Vatikaani tunnusti Francon hallituksen Espanjassa.
- 22. kesäkuuta - Joe Louis(USA) voittaa Max Schmelingin (Saksa) "vuosisadan nyrkkeilyottelussa" 124 sekunnissa.
- 25. kesäkuuta - Tri. Douglas Hyde valittiin ensimmäiseksi Irlannin presidentiksi.
- 3. heinäkuuta - Höyryveturi Mallard saavutti uuden maailmanennätysnopeuden: 126 mailia tunnissa.
- 10. heinäkuuta - Howard Hughes saavutti uuden nopeusennätyksen 91 tuntia kestäneellä maailmanympärilennolla.
- 29. syyskuuta - Münchenin sopimus Natsi-Saksan, Italian, Britannian ja Ranskan välillä. Saksalle luovutetiin Tšekkoslovakian sudeettialueet.
- 1. lokakuuta - Saksan joukot marssivat Sudeeteille.
- 5. lokakuuta - Tšekkoslovakian presidentti Edvard Beneš erosi.
- 17. lokakuuta - Jan Syrovýn hallitus aloitti Tšekkoslovakiassa. Parlamentti valitsi maan presidentiksi 30. päivä Emil Háchan.
- 30. lokakuuta - Orson Wellesin radiokuunnelma The War of the Worlds aiheutti paniikkia Yhdysvaltain itärannikolla.
- 9. marraskuuta - Kristalliyö: 7500 juutalaisten yritystä tuhottiin, 267 synagogaa poltettiin, 91 tapettiin ja 25000 juutalaista pidätettiin Saksassa.
- 22. joulukuuta - Kaiser Wilhelm instituutin tutkija Otto Hahn havaitsi ensimmäisen kerran uraanin ja toriumin fission. Havainto julkaistiin 6. tammikuuta 1939 Naturwissenschaften-lehdessä.
- 23. joulukuuta - Etelä-Afrikan rannikolta pyydystettiin sukupuuttoon kuolleeksi luultu varsieväkala (Latimeria chalumnae).
- 23. joulukuuta - Francon nationalistit aloittivat hyökkäyksen Kataloniaan.

Muita tapahtumia


- XII yleinen kirkolliskokous ottaa käyttöön vanhan kirkkoraamatun Uuden testamentin.

Sodat


- Espanjan sisällissota (19361939)
- Kiinan–Japanin sota (19371945)

Syntyneitä


- 5. tammikuuta - Juan Carlos I, Espanjan kuningas
- 10. tammikuuta - Donald Knuth, matemaatikko ja tietojenkäsittelyteoreetikko
- 31. tammikuuta - Beatrix, Alankomaiden kuningatar
- 11. helmikuuta - Manuel Noriega, panamalainen kenraali ja diktaattori
- 8. huhtikuuta - Kofi Annan, YK:n pääsihteeri
- 30. huhtikuuta - Larry Niven, kirjailija
- 18. toukokuuta - Erkki Toivanen, toimittaja ja ulkomaankirjeenvaihtaja (eläkkeellä)
- 28. heinäkuuta - Alberto Fujimori, Perun presidentti 19902000
- 8. elokuuta - Leonid Kutšma, Ukrainan presidentti
- 6. syyskuuta - Gustav Hägglund, kenraali
- 2. marraskuuta - Sofía, Espanjan kuningatar

Kuolleita


- 2. tammikuuta - Georges Méliès, ranskalainen elokuvan pioneeri
- 13. maaliskuuta - Nikolai Buharin, neuvostopolitiikko ja intellektuelli.
- 10. marraskuuta - Kemal Atatürk, Turkin perustaja
- 25. joulukuuta - Karel Čapek, tšekkiläinen kirjailija, sanan "robotti" keksijä. Luokka:1938 ms:1938 ko:1938년 ja:1938年 simple:1938 th:พ.ศ. 2481

2005

Tapahtumia

Tammikuu


- 1. tammikuutaKainuun maakuntahallintokokeilu alkoi.
- 1. tammikuuta – Kuntaliitoksia Suomessa:
  - Kangaslammin kunta liittyi Varkauden kaupunkiin
  - Kiihtelysvaaran kunta liittyi Joensuun kaupunkiin
  - Loimaan kunta liittyi Loimaan kaupunkiin
  - Peräseinäjoen kunta liittyi Seinäjoen kaupunkiin
  - Sahalahden kunta liittyi Kangasalan kuntaan
  - Tuupovaaran kunta liittyi Joensuun kaupunkiin
  - Vehmersalmen kunta liittyi Kuopion kaupunkiin .
- 1. tammikuuta – Joutsenon kunnasta tulee Joutsenon kaupunki.
- 1. tammikuuta – Suruliputus Suomessa ja kansallinen surupäivä Ruotsissa Intian valtameren maanjäristyksen uhrien muistoksi.
- 1. tammikuuta – Uusi Turkin liira tuli käyttöön, se on arvoltaan 1 000 000 entistä liiraa.
- 8. tammikuutaMyrsky riehui Etelä-Skandinaviassa, Itämerellä ja Baltiassa.
- 9. tammikuutaMahmud Abbas valittiin palestiinalaisten presidentiksi.
- 9. tammikuuta – Merivesi nousi Suomenlahdella ennätyksellisen korkealle ja tulvi mm. Helsingin Kauppatorille.
- 14. tammikuuta – Euroopan avaruusjärjestö ESAn Huygens-luotain laskeutui onnistuneesti Saturnuksen Titan-kuun pinnalle.
- 20. tammikuutaYhdysvaltain presidentti George W. Bush toisen kauden virkaanastumispäivä.
- 20. tammikuuta – Nopeusrajoitukset Irlannissa vaihtuvat maileista kilometreiksi. Kaikki nopeusrajoituksia koskevat liikennemerkit vaihdetaan kuten myös vanhat tiekyltit, joissa etäisyydet ovat maileissa (ennen 1970-lukua).
- 23. tammikuutaUkrainan presidentti Viktor Juštšenko vannoi virkavalansa.
- 30. tammikuuta – Ensimmäiset vaalit Irakissa maan miehityksen jälkeen.

Helmikuu


- 10. helmikuutaWalesin prinssi Charles ilmoitti kihlauksestaan Camilla Parker Bowlesin kanssa.
- 10. helmikuuta – Saudi-Arabiassa järjestettiin kautta aikojen ensimmäiset paikallishallinnon vaalit.
- 16. helmikuutaKioton sopimus astui voimaan, ilman Yhdysvaltoja ja Australiaa.
- 16.–27. helmikuutaHiihdon MM-kilpailut Oberstdorfissa Saksassa.
- 26. helmikuuta5. maaliskuuta - Erikoisolympialaiset talvilajeille Naganossa.

Maaliskuu


- 1. maaliskuuta – Perustettiin Pyhä-Luoston kansallispuisto.
- 15.20. maaliskuutaFreestyle-hiihdon MM-kisat Rukalla.
- 17. maaliskuuta – Muun muassa huono keli aiheutti kolarisuman Etelä-Suomessa. Satoja autoja vahingoittui ja 60 ihmistä loukkaantui. Kolme henkilöä kuoli.
- 21. maaliskuutaViron hallitus ilmoitti eroavansa oikeusministeri Ken-Marti Vaherin saatua epäluottamuslauseen Riigikogussa.
- 24. maaliskuuta – Niin sanottu tulppaanivallankumous Kirgisiassa johti presidentti Askar Akajevin maanpakoon ja opposition vallankaappaukseen.

Huhtikuu


- 9. huhtikuutaWalesin prinssi Charles ja Camilla Parker Bowles avioituivat.
- 16. huhtikuuta – Pop-laulaja Britney Spears kertoi odottavansa esikoistaan.
- 17. huhtikuutaOulun Kärpät voitti jääkiekon Suomen mestaruuden.
- 19. huhtikuuta – Uudeksi paaviksi valittiin Benedictus XVI.
- 20. huhtikuutaLinnunradan käsikirja liftareille -kirjasta tehdyn elokuvan teatterijulkaisu Lontoossa.
- 28. huhtikuutaLinnunradan käsikirja liftareille -kirjasta tehdyn elokuvan teatterijulkaisu Yhdistyneessä kuningaskunnassa, julkaisu Yhdysvalloissa päivää myöhemmin.
- 30. huhtikuuta16. toukokuuta - Jääkiekon MM-kisat Itävallassa.

Toukokuu


- 5. toukokuuta – Ensimmäinen Disneyland-huvipuisto täytti 50 vuotta.
- 15. toukokuutaTähtien sodan kolmannen episodin julkaisu Cannesin elokuvajuhlissa.
- 19. toukokuuta – Tähtien sodan kolmas episodi elokuvateattereihin.

Kesäkuu


- 5.19. kesäkuuta – Naisten jalkapallon EM-kilpailut Englannissa.
- 7. kesäkuutaNorja juhli 100-vuotista itsenäisyyttään
- 10. kesäkuutaEero Heinäluoma valittiin SDP:n puheenjohtajaksi.
- 14. kesäkuutaJamaikan Asafa Powell juoksi 100 metrillä maailmanennätyksen 9,77.

Heinäkuu

Asafa Powell
- 1. heinäkuutaRomanian leun uudelleenarvotus.
- 4. heinäkuutaDeep Impactin törmääjä osui komeetta Tempel 1:een.
- 6. heinäkuutaKansainvälinen olympiakomitea myönsi Lontoolle vuoden 2012 kesäolympialaiset.
- 6. heinäkuuta – G8-maat aloittivat kokouksensa Skotlannissa.
- 7. heinäkuutaTerrori-iskujen sarja Lontoon metroissa ja busseissa. 55 kuoli ja yli 700 loukkaantui.
- 8. heinäkuutaTuro's Hevi Gee juhli 20-vuotista uraansa Turonpäivillä Lahdessa.
- 8. heinäkuuta – Aitoon kirkastusjuhlat alkoivat Luopioisissa ensimmäistä kertaa nelipäiväisinä. Uudeksi kävijäennätykseksi tuli 15 300 henkeä.
- 21. heinäkuuta – Pienten räjähdysten sarja Lontoon metrossa.
- 22. heinäkuutaJelena Isinbajeva ylitti ensimmäisenä naisena seiväshypyssä viisi metriä.
- 22. heinäkuuta –Linnunradan käsikirja liftareille -kirjasta tehdyn elokuvan teatterijulkaisu Suomessa.
- 26. heinäkuutaAvaruussukkula Discovery laukaistiin.

Elokuu


- 2. elokuutaNASAn Merkurius-luotain MESSENGER lensi Maan ohi.
- 6.–14. elokuutaYleisurheilun maailmanmestaruuskilpailut Helsingissä.
- 10. elokuutaCopterlinen helikopteri putosi Suomenlahteen Viron edustalla. 14 henkeä sai surmansa.
- 12. elokuutaNASAn Mars Reconnaissance Orbiter-luotain laukaistiin kohti Marsia klo 14.43 Suomen aikaa.
- 28. elokuutaTrombi riehui Helsingissä Talin golfkentällä ja kaatoi ravintolateltan. 7 henkeä loukkaantui.

Syyskuu


- 1. syyskuuta – Ensimmäinen lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula aloitti työnsä.
- Rammstein julkaisi uuden albumin Reise, Reise (Vol. 2).
- 19. syyskuuta Ilmatieteen laitos ja Merentutkimuslaitos muuttivat uuteen toimitaloon Dynamicumiin Helsingin Kumpulaan.
- 26. syyskuutaHIM julkaisi uuden albumin Dark Light.
- 28. syyskuutaNightwishilta ilmestyi kokoelma levy: Highest Hopes - The Best of Nightwish

Lokakuu


- 13. lokakuuta - Ilmatieteen laitos rekisteröi alkusyksyn poikkeuksellisen lämpöaallon päättyneeksi.
- 14. lokakuuta - Uusi Asterix-albumi julkaistiin.
- 14. lokakuuta - Wallace & Gromit: Kanin kirous ("The Curse of the Were-Rabbit") tuli ensi-iltaan.
- 21. lokakuuta - Nightwish-yhtye erotti solistinsa Tarja Turusen.
- Dingo julkaisi uuden albumin 11 vuoden tauon jälkeen.

Marraskuu


- 1. marraskuutaLahden kaupunki vietti 100-vuotisjuhliaan.
- 9. marraskuutaVenus Express -avaruusluotain laukaistiin kohti Venusta.
- 14. marraskuutaMoottoritie valtatie 4:llä Lahden ja Heinolan välillä avattiin yleiselle liikenteelle.
- 18. marraskuutaHarry Potter ja liekehtivä pikari -elokuva sai ensi-iltansa.

Joulukuu


- 2. joulukuutaRovajärven ampuma-alueella kuoli varusmies ja kuusi loukkaantui raskaan kranaatinheittimen putken räjähdettyä.

Tulevia tapahtumia

Joulukuu


- 9. joulukuuta - Ensi kesän jalkapallon MM-kisojen lohkot arvotaan.
- 14. joulukuuta - Uusi King Kong -elokuva saa ensi-iltansa.
- 15. joulukuuta - LohjaLohjanharju-moottoritie avataan liikenteelle.
- 18. joulukuuta - Toisen Idolsin voittaja selviää
- Blu Ray -levyt tullevat markkinoille.
- Polio lienee poistettu maailmasta toisena koskaan tuhottuna sairautena (ensimmäinen oli isorokko).

Syntyneitä


- 20. helmikuutaCruz Beckham, David ja Victoria Beckhamin poika
- 26. kesäkuutaPrinsessa Alexia, Alankomaiden kruununprinssin Willem-Alexanderin toinen tytär
- 15. lokakuutaTanskan kruununprinssi Frederikin ja kruununprinssi Maryn esikoispoika; toistaiseksi nimeämätön, mutta kastettaneen Kristianiksi
- 31. lokakuutaPrinsessa Leonor, Espanjan kruununprinssi Felipen ja prinsessa Letizian esikoistytär

Kuolleita


- 3. joulukuuta - Kikka eli Kirsi Sirén, iskelmälaulaja
- 2. joulukuuta - Van Tuong Nguyen, Australian kansalainen (teloitettu)
- 29. marraskuuta - David di Tommaso, ranskalainen jalkapalloilija
- 26. marraskuuta - Richard Burns, brittiläinen ralliautoilija
- 25. marraskuuta - George Best, walesiläinen jalkapalloilija
- 24. marraskuuta - Pat Morita, yhdysvaltalainen näyttelijä
- 13. marraskuuta - Eddie Gory Guerrero Llanes, yhdysvaltalainen showpainija
- 8. marraskuuta - Paavo Liski, näyttelijä, ohjaaja ja teatterinjohtaja
- 7. marraskuuta - Ahti Haljala, näyttelijä
- 5. marraskuuta - John Fowles, yhdysvaltalainen kirjailija
- 2. marraskuuta - Mauno Koski, professori
- 24. lokakuuta - Rosa Parks, yhdysvaltalainen kansalaisoikeusaktivisti
- 23. lokakuuta - William Michael Hootkins, yhdysvaltalainen näyttelijä
- 22. lokakuuta - Franky Gee eli Francisco Alejandro Gutierrez, Captain Jackin laulaja
- 18. lokakuuta - Aleksandr Jakovlev, neuvostoliittolainen taloustieteilijä
- 15. lokakuuta - Matti Wuori, asianajaja, poliitikko, Greenpeacen entinen puheenjohtaja
- 24. syyskuuta - Sulo Suorttanen, varatuomari ja poliitikko
- 22./23. syyskuuta - Pauli Granfelt, muusikko
- 20. syyskuuta- Simon Wiesenthal, itävaltalainen 2. maailmansodan natsirikollisten etsijä
- 18. syyskuuta -Michael Park, rallikuski Markko Märtinin kartanlukija
- 3. syyskuuta - William Rehnquist, Yhdysvaltain korkeimman oikeuden puheenjohtaja
- 1. syyskuuta - R. L. Burnside, yhdysvaltalainen bluesmuusikko
- 31. elokuuta - Sir Józef Rotblat, Nobelin rauhanpalkinnon voittaja
- 30. elokuuta - Hendrikje van Andel, eläessään maailman vanhin ihminen
- 28. elokuuta - Curt Lincoln, entinen kilpa-autoilija
- 19. elokuuta - Mo Mowlam, brittiläinen poliitikko
- 16. elokuuta - Veli Roger, Taizé-yhteisön perustaja
- 16. elokuuta - Juha Ahtola, Nordean pääekonomisti
- 11. elokuuta - Erkko Kivikoski, elokuvaohjaaja
- 8. elokuuta - Barbara Bel Geddes, yhdysvaltalainen näyttelijä
- 7. elokuuta - Peter Jennings, kanadalaisyhdysvaltalainen uutistenlukija
- 6. elokuuta - Ibrahim Ferrer, kuubalainen muusikko
- 6. elokuuta - Robin Cook, brittiläinen poliitikko
- 1. elokuuta - Fahd, Saudi-Arabian kuningas
- 1. elokuuta - Timo Veijola, Vanhan Testamentin eksegetiikan professori, TT
- 31. heinäkuuta - John Garang, Sudanin varapresidentti
- 31. heinäkuuta - Wim Duisenberg, Euroopan keskuspankin entinen pääjohtaja
- 29. heinäkuuta - Matti Jaatinen, suomalainen poliitikko
- 21. heinäkuuta - Tamara Lund, suomalainen laulaja ja näyttelijä
- 20. heinäkuuta - James Doohan, kanadalainen näyttelijä
- 20. heinäkuuta - Rauha Rentola, suomalainen näyttelijä
- 19. heinäkuuta - Edward Bunker, yhdysvaltalainen kirjailija, käsikirjoittaja ja näyttelijä
- 17. heinäkuuta - Saara-Maria Paakkinen, suomalainen poliitikko
- 17. heinäkuuta - Edward Heath, brittiläinen poliitikko
- 13. heinäkuuta - Leo Lehdistö, toimittaja
- 6. heinäkuuta - Evan Hunter (parhaiten tunnettu kirjailijanimellä Ed McBain), yhdysvaltalainen dekkarikirjailija
- 6. heinäkuuta - Claude Simon, ranskalainen kirjailija
- 1. heinäkuuta - "Obie" Benson, Motown-yhtye Four Topsin alkuperäisjäsen
- 1. heinäkuuta - Luther Vandross, yhdysvaltalainen muusikko
- 28. kesäkuuta - Seppo Toiviainen, poliitikko
- 27. kesäkuuta - Shelby Foote, yhdysvaltalainen kirjailija ja historioitsija
- 20. kesäkuuta - Jack Kilby, yhdysvaltalainen mikrosirun ja taskulaskimen kehittäjä
- 14. kesäkuuta - Timo Saarniemi, "rock-antropologi"
- 13. kesäkuuta - David Diamond, yhdysvaltalainen säveltäjä
- 7. kesäkuuta - Usko Viitanen, oopperalaulaja
- 6. kesäkuuta - Dana Elcar, yhdysvaltalainen näyttelijä
- 6. kesäkuuta - Anne Bancroft, yhdysvaltalainen näyttelijä
- 25. toukokuuta - Ismail Merchant, tuottaja, elokuvaohjaaja
- 19. toukokuuta - Henry Corden, yhdysvaltalainen ääninäyttelijä
- 17. toukokuuta - Frank Gorshin, yhdysvaltalainen näyttelijä ja koomikko
- 17. toukokuuta - Jarmo Porola, televisiotuottaja ja ohjaaja
- 16. toukokuuta - Jukka Kajava, toimittaja, kriitikko ja teatteriohjaaja
- 15. toukokuuta - Aulis Kallakorpi, entinen mäkihyppääjä
- 13. toukokuuta - Arto Melleri, runoilija
- 10. toukokuuta - Veikko Hursti, sosiaalineuvos
- 2. toukokuuta - Bob Hunter, Greenpeacen perustajajäsen
- 2. toukokuuta - Wee Kim Wee, Singaporen presidentti 1985-1993
- 29. huhtikuuta - William J. Bell, mm. sarjan Kauniit ja rohkeat luoja
- 24. huhtikuuta - Ezer Weizman, Israelin presidentti 1993-2000
- 23. huhtikuuta - Romano Scarpa, italialainen sarjakuvapiirtäjä
- 23. huhtikuuta - Sir John Mills, brittiläinen näyttelijä
- 21. huhtikuuta - Zhang Chunqiao, yksi Kiinan kansantasavallan johtajista
- 6. huhtikuuta - Rainier III, Monacon ruhtinas
- 5. huhtikuuta - Saul Bellow, yhdysvaltalainen kirjailija
- 2. huhtikuuta - Paavi Johannes Paavali II
- 26. maaliskuuta - James Callaghan, brittiläinen poliitikko
- 20. maaliskuuta - Armand Lohikoski, elokuvaohjaaja
- 6. maaliskuuta - Hans Bethe, saksalais-amerikkalainen ydinfyysikko
- 25. helmikuuta - Peter Benenson, Amnesty Internationalin perustaja
- 20. helmikuuta - Hunter S. Thompson, yhdysvaltalainen gonzojournalisti
- 14. helmikuuta - Rafiq Hariri, libanonilainen poliitikko
- 10. helmikuuta - Arthur Miller, yhdysvaltalainen näytelmäkirjailija
- 5. helmikuuta - Veikko Helle, valtiomies
- 2. helmikuuta - Max Schmeling, saksalainen nyrkkeilylegenda
- 23. tammikuuta - Johnny Carson, amerikkalainen talk-show -juontaja
- 17. tammikuuta - Zhao Ziyang (赵紫阳), kiinalainen poliitikko
- 15. tammikuuta - Victoria de los Angeles, espanjalainen
- 10. tammikuuta - Kalevi Hämäläinen, maastohiihtäjä Luokka:2000-vuosikymmen Luokka:2005 als:2005 ms:2005 zh-min-nan:2005 nî ko:2005년 ja:2005年 simple:2005 th:พ.ศ. 2548

Kolari

: Kolari on myös ajoneuvon törmäys toiseen ajoneuvon, kiinteään esteeseen tai tieltä ulosajo. Kolari on Suomen kunta, joka sijaitsee Lapin maakunnassa, Lapin läänissä. Kunnassa asuu 3908 ihmistä ja sen pinta-ala on 2618,26 km², josta 55,57 km² on vesistöjä. Väestötiheys on 1,5261 asukasta/km². Kolarissa sijaitsee Suomen rautateiden pohjoisin päätepiste. Ylläs on kansainvälisen tason matkailukeskus. Äkäslompolo sijaitsee tunturin pohjoispuolella, Ylläsjärvi eteläpuolella.

Kylät

Jokijalka (Kolari), Kurtakko, Pasmajärvi, Ruokojärvi, Saarenpudas, Sieppijärvi, Vaattojärvi, Venejärvi, Ylläsjärvi, Äkäsjokisuu, Äkäslompolo

Etäisyyksiä


- Muonio 79 km
- Kittilä 80 km
- Rovaniemi 170 km
- Kiiruna (Ruotsi) 190 km
- Kemi 220 km
- Inari 260 km
- Kilpisjärvi 280 km
- Oulu 320 km
- Alta (Norja) 350 km
- Tromssa (Norja) 420 km
- Nordkapp (Norja) 570 km

Aiheesta muualla


- [http://www.kolari.fi/ Kolarin kunnan kotisivut] Luokka:Kolari

1977

Tapahtumia


- 18. tammikuuta - Aiemmin tuntematon legioonalaistautia aiheuttava bakteeri tunnistettiin.
- 18. tammikuuta - Australiassa Granvillessa, lähellä Sydneytä tapahtuneessa rautatieonnettomuudessa kuoli 83 ihmistä.
- 19. tammikuuta - Presidentti Gerald Ford armahti Iva Toguri D'Aquinon, Japanin sotapropagandaa toisessa maailmansodassa juontaneen Tokio Rosen.
- 20. tammikuuta - Gerald Fordin seuraaja Jimmy Carter astui virkaansa Yhdysvaltain presidenttinä.
- 21. tammikuuta - Jimmy Carter armahti Vietnamin sodan kutsuntoja vältelleet.
- 7. helmikuuta - Neuvostoliiton Sojuz 24 laukaistiin.
- 11. helmikuuta - Suurin tunnettu niveljalkainen: 20,2 kg hummeri jäi saaliiksi Nova Scotiassa.
- 18. helmikuuta - Avaruussukkula Enterprise "ensilennolleen" Boeing 747:n selässä.
- 4. maaliskuuta - Maanjäristys Etelä- ja Itä-Euroopassa surmasi 1500.
- 5. maaliskuuta - Englantilainen Formula 1-ajaja Tom Pryce sai surmansa Etelä-Afrikan GP:ssa Kyalamin radalla.
- 9. maaliskuuta - Aseistautuneet muslimit valtasivat kolme rakennusta Washington DC:ssä ja ottivat 130 panttivankia. Panttivankitilanne kesti kaksi päivää.
- 27. maaliskuuta - Kaikkien aikojen tuhoisin lento-onnettomuus tapahtui Teneriffalla kun KLM:n ja Pan Amin Boeing 747-koneet törmäsivät toisiinsa kiitoradalla. 583 ihmistä sai surmansa.
- 5. toukokuuta - Pikajuna ja tavarajuna törmäsivät Kempeleen ja Oulun välisellä rataosuudella. 2 kuoli ja 68 loukkaantui.
- 23. toukokuuta - Julkaisu bakteerien käyttämisestä insuliinin tuotannossa.
- 28. toukokuuta - Southgatessa, Kentuckyssa Beverly Hills Supper Clubin tulipalossa 165 kuolonuhria.
- 5. kesäkuuta - Vallankaappaus Seychelleillä.
- 5. kesäkuuta - Apple II, ensimmäinen henkilökohtainen tietokone myyntiin.
- 13. heinäkuuta - New York Cityssä 25 tunnin sähkökatko johti ryöstelyyn ja levottomuuksiin.
- 22. heinäkuuta - Kiinan johtaja Deng Xiaoping palasi valtaan kun Neljän kopla erotettiin puolueesta.
- 16. elokuuta - Elvis Presley kuoli Memphisissä Tennesseessä.
- 20. elokuuta - Voyager 2 -luotain laukaistiin Yhdysvalloissa.
- 5. syyskuuta - Voyager 1 laukaistiin viivytyksien jälkeen.
- 7. syyskuuta - USA ja Panama sopivat Panaman kanavan siirtymisestä Panamalle 1900-luvun lopussa.
- 7. syyskuuta - Kova myrsky Suomen eteläosassa.
- 11. syyskuuta - Isorokkoa tavattiin viimeisen kerran maailmassa Somaliassa.
- 12. syyskuuta - Apartheid: Steve Biko kuoli Etelä-Afrikassa poliisien huovissa saaminsa vammoihin.
- 21. syyskuuta - Ydinaseiden rajoitussopimus solmittiin estämään ydinaseiden leviämistä. 15 maata allekirjoitti sopimuksen, mukana USA ja Neuvostoliitto
- 28. syyskuuta - Porsche 928 esiteltiin messuilla Genevessä.
- 13. lokakuuta - Neljä palestiinalaista kaappasi Lufthansan koneen matkalla Somaliaan ja vaati 11 Punaisen armeijakunnan jäsenen vapauttamista.
- 20. lokakuuta - Lynyrd Skynyrdin lentokone putoaa suolle Gillesburgissa Mississippissä. Onnettomuudessa kuoli yhtyeen laulaja Ronnie Van Zant, kitaristi Steve Gaines ja hänen sisarensa, taustalaulaja Cassie Gaines, lentokoneen molemmat pilotit sekä Lynyrd Skynyrdin kiertuemanageri Dean Kilpatrick.
- 19. marraskuuta - Egyptin presidentti Anwar Sadat vieraili Israelissa. Arabi-maailma raivostuu käynnistä.
- 23. marraskuuta - Meteosat 1 laukaistiin kiertoradalle ESAn ensimmäisenä satelliittina.
- 4. joulukuuta - Jean-Bédel Bokassa, Keski-Afrikan tasavallan presidentti, kruunasi itsensä keisariksi.
- 4. joulukuuta - Malaysia Airlinesin Boeing 737 kaapattiin ja räjäytettiin ilmassa, 100 kuoli.
- J. R. R. Tolkienin Silmarillion julkaistiin hänen poikansa Christopher Tolkienin toimittamana.
- ABBA ylitti The Beatlesin ennätyksen myytyjen levyjen määrässä.
- Charlie Kowal löysi 2060 Chironin, ensimmäisen löydetyn Troijalaisen asteroidin.
- 2000 A.D.:n brittiläisen scifi-sarjakuvan ensimmäinen numero julkaistiin, mukana Judge Dredd.

Syntyneitä


- 28. tammikuuta - Orlando Bloom, näyttelijä
- 9. helmikuuta - Shakira, kolumbialainen poptähti
- 14. huhtikuuta - Sarah Michelle Gellar, näyttelijä
- 1. heinäkuuta - Liv Tyler, näyttelijä
- 14. heinäkuuta - Victoria, Ruotsin kruununprinsessa
- 3. syyskuuta - Jonna Kosonen, Nylon Beat-popduon jäsen
- 3. marraskuuta - Aria Giovanni, malli ja näyttelijä
- 15. marraskuuta - Peter Phillips, prinsessa Annen ja Mark Phillipsin poika
- 30. marraskuuta - Laila Ali, Muhammad Alin tytär

Kuolleita


- 14. tammikuuta - Anthony Eden, Britannian pääministeri
- 3. helmikuuta - Aarre Simonen, poliitikko
- 4. helmikuuta - Jacques Prevert, ranskalainen kirjailija ja sanoittaja (s. 1900)
- 10. helmikuuta - Sergei Iljušin, lentokonesuunnittelija
- 9. maaliskuuta - Howard Aiken (s. 1900)
- 16. kesäkuuta - Wernher von Braun, rakettisuunnittelija
- 2. heinäkuuta - Vladimir Nabokov, kirjailija
- 3. elokuuta - Arkkipiispa Makarios III, Kyproksen presidentti.
- 16. elokuuta - Elvis Presley, yhdysvaltalainen rocktähti
- 19. elokuuta - Groucho Marx, Marxin veljekset (s. 1890)
- 6. syyskuuta - Yrjö Kokko, kirjailija
- 16. syyskuuta - Marc Bolan, englantilainen laulaja ja säveltäjä (oik. Mark Feld) tuli tunnetuksi yhtyeessä T. Rex (s. 1947)
- 18. marraskuuta - Kurt von Schuschnigg, Itävallan diktaattori 19341938
- 25. marraskuuta - Jacques Torneur, elokuvaohjaaja
- 25. joulukuuta - Charles Chaplin, elokuvanäyttelijä ja -ohjaaja Luokka:1977 als:1977 ko:1977년 ja:1977年 simple:1977 th:พ.ศ. 2520

1938

Tapahtumia


- 20. tammikuuta - Egyptin kuningas Farukin ja Farida Zulficarin häät Kairossa.
- 10. helmikuuta - Romanian Kaarle II sai perustuslain muutoksella diktaattorin oikeudet.
- 3. maaliskuuta - Saudi-Arabiasta löydettiin öljyä.
- 12. maaliskuuta - Anschluss: Saksan joukot miehittivät Itävallan, liittämisestä Suur-Saksaan ilmoitettiin seuraavana päivänä.
- 15. maaliskuuta - Neuvostoliitto ilmoitti virallisesti Nikolai Buharinin teloitetuksesta.
- 18. maaliskuuta - Meksiko kansallisti ulkomaisen öljytuotannon maan rajojen sisäpuolella.
- 12. huhtikuuta - Edouard Daladierista Ranskan presidentti.
- 5. toukokuuta - Vatikaani tunnusti Francon hallituksen Espanjassa.
- 22. kesäkuuta - Joe Louis(USA) voittaa Max Schmelingin (Saksa) "vuosisadan nyrkkeilyottelussa" 124 sekunnissa.
- 25. kesäkuuta - Tri. Douglas Hyde valittiin ensimmäiseksi Irlannin presidentiksi.
- 3. heinäkuuta - Höyryveturi Mallard saavutti uuden maailmanennätysnopeuden: 126 mailia tunnissa.
- 10. heinäkuuta - Howard Hughes saavutti uuden nopeusennätyksen 91 tuntia kestäneellä maailmanympärilennolla.
- 29. syyskuuta - Münchenin sopimus Natsi-Saksan, Italian, Britannian ja Ranskan välillä. Saksalle luovutetiin Tšekkoslovakian sudeettialueet.
- 1. lokakuuta - Saksan joukot marssivat Sudeeteille.
- 5. lokakuuta - Tšekkoslovakian presidentti Edvard Beneš erosi.
- 17. lokakuuta - Jan Syrovýn hallitus aloitti Tšekkoslovakiassa. Parlamentti valitsi maan presidentiksi 30. päivä Emil Háchan.
- 30. lokakuuta - Orson Wellesin radiokuunnelma The War of the Worlds aiheutti paniikkia Yhdysvaltain itärannikolla.
- 9. marraskuuta - Kristalliyö: 7500 juutalaisten yritystä tuhottiin, 267 synagogaa poltettiin, 91 tapettiin ja 25000 juutalaista pidätettiin Saksassa.
- 22. joulukuuta - Kaiser Wilhelm instituutin tutkija Otto Hahn havaitsi ensimmäisen kerran uraanin ja toriumin fission. Havainto julkaistiin 6. tammikuuta 1939 Naturwissenschaften-lehdessä.
- 23. joulukuuta - Etelä-Afrikan rannikolta pyydystettiin sukupuuttoon kuolleeksi luultu varsieväkala (Latimeria chalumnae).
- 23. joulukuuta - Francon nationalistit aloittivat hyökkäyksen Kataloniaan.

Muita tapahtumia


- XII yleinen kirkolliskokous ottaa käyttöön vanhan kirkkoraamatun Uuden testamentin.

Sodat


- Espanjan sisällissota (19361939)
- Kiinan–Japanin sota (19371945)

Syntyneitä


- 5. tammikuuta - Juan Carlos I, Espanjan kuningas
- 10. tammikuuta - Donald Knuth, matemaatikko ja tietojenkäsittelyteoreetikko
- 31. tammikuuta - Beatrix, Alankomaiden kuningatar
- 11. helmikuuta - Manuel Noriega, panamalainen kenraali ja diktaattori
- 8. huhtikuuta - Kofi Annan, YK:n pääsihteeri
- 30. huhtikuuta - Larry Niven, kirjailija
- 18. toukokuuta - Erkki Toivanen, toimittaja ja ulkomaankirjeenvaihtaja (eläkkeellä)
- 28. heinäkuuta - Alberto Fujimori, Perun presidentti 19902000
- 8. elokuuta - Leonid Kutšma, Ukrainan presidentti
- 6. syyskuuta - Gustav Hägglund, kenraali
- 2. marraskuuta - Sofía, Espanjan kuningatar

Kuolleita


- 2. tammikuuta - Georges Méliès, ranskalainen elokuvan pioneeri
- 13. maaliskuuta - Nikolai Buharin, neuvostopolitiikko ja intellektuelli.
- 10. marraskuuta - Kemal Atatürk, Turkin perustaja
- 25. joulukuuta - Karel Čapek, tšekkiläinen kirjailija, sanan "robotti" keksijä. Luokka:1938 ms:1938 ko:1938년 ja:1938年 simple:1938 th:พ.ศ. 2481

1944

Tapahtumia

Tammikuu


- 2. tammikuuta - Berliinin suurpommitus.
- 4. tammikuuta - Taistelu Monte Cassinosta alkoi.
- 22. tammikuuta - Liittoutuneiden operaatio Shingle, maihinnousu Anzioon Italiassa alkoi.
- 27. tammikuuta - Saksalaisjoukot karkoitettiin Leningradin läheltä.
- 30. tammikuuta - Yhdysvaltain merijalkaväki nousi maihin Majurolle Marshallsaarilla.

Helmikuu


- 6.-7. helmikuuta Helsingin suurpommitusten ensimmäinen pommitusyö 6.-7.2
- 29. helmikuuta - Operaatio Brewer: Kenraali Douglas MacArthurin johtamat joukot nousevat maihin Amiraliteettisaarilla.

Maaliskuu


- 18. maaliskuuta - Operaatio Margarethe: Saksalaiset miehittävä Unkarin. Maahan asetettiin saksalaismielinen Döme Sztójayn hallitus.

Huhtikuu

Toukokuu


- 18. toukokuuta - Saksalaiset vetäytyvät Monte Cassinosta ja liittoutuneet valtaavat sen 20 000 henkeä vaatineiden taistelujen jälkeen.

Kesäkuu


- 4. kesäkuuta - USA:n laivasto kaappasi saksalaisen U-505:n. Tämä oli ensimmäinen kerta sitten 1800-luvun kun Yhdysvaltain laivasto on saanut vallattua vihollisaluksen.
- 5. kesäkuuta - Liittoutuneet saapuivat Roomaan. Se oli ensimmäinen vallattu akselivaltojen pääkaupunki.
- 5. kesäkuuta - Yli 1000 pommikonetta pudotti 5000 tonnia pommeja Atlantin rannikolle maihinnousun valmistelussa.
- 6. kesäkuuta - Normandian maihinnousu käynnistyi, 155 000 liittoutuneiden joukkoja nousi maihin Normandiassa Ranskassa.
- 9. kesäkuuta - Neuvostoliitto aloitti hyökkäyksen Karjalankannaksella Suomea vastaan.
- 10. kesäkuuta - 642 surmattiin Oradour-sur-Glanein verilöylyssä Ranskassa.
- 13. kesäkuuta - Ensimmäinen V-1-hyökkäys Englantiin.
- 15. kesäkuuta - Yhdysvaltain joukot nousevat maihin Saipanilla.
- 17. kesäkuuta - Islanti julistautui itsenäiseksi Tanskasta.
- 22. kesäkuuta - Operaatio Bagration: Neuvostoliiton suurhyökkäys, joka johti lopulta Saksan keskisen armeijaryhmän tuhoon.
- 25. kesäkuuta10. heinäkuuta - Jatkosodan Tali-Ihantalan taistelu

Heinäkuu


- 9. heinäkuuta - Britit ja kanadalaiset valtasivat Caenin.
- 18. heinäkuuta - Hideki Tojo erosi Japanin pääministerin paikalta sotaponnistelun epäonnistumisten vuoksi.
- 20. heinäkuuta - Adolf Hitler selvisi Claus von Stauffenbergin johtamasta murhayrityksestä.
- 21. heinäkuuta - Yhdysvaltalaisjoukot nousevat maihin Guamilla.
- 21. heinäkuuta - Espoon Lahnuksessa mitataan Suomen kaikkien aikojen suurin vuorokautinen sademäärä 198 mm.

Elokuu


- 1. elokuuta - Risto Ryti erosi presidentin virasta. Eduskunta valitsi Mannerheimin Suomen presidentiksi (4. elokuuta).
- 1. elokuuta2. lokakuuta - Varsovan kansannousu Puolassa
- 12. elokuuta - Liittoutuneet valtasivat Firenzen.
- 15. elokuuta - Operaatio Dragoon: Maihinnousu Etelä-Ranskassa Cannesin ja Toulonin välillä.
- 23. elokuuta - Romania solmi aselevon liittoutuneiden kanssa ja julisti sodan Saksalle kuningas Mihain vallankaappauksen jälkeen.
- 24. elokuuta - Liittoutuneet vapauttivat Pariisin.
- 29. elokuuta - Unkarin valtionhoitaja Miklós Horthy erotti Sztójayn hallituksen ja aloitti neuvottelut Neuvostoliiton kanssa.

Syyskuu


- 2. syyskuuta - Liittoutuneet saapuivat Brysseliin.
- 4. syyskuuta - Brittien 11. panssaroitu divisioona saapui Antwerpeniin.
- 4. syyskuuta - Suomi lopetti sodankäynnin kello 07:00. Hallitus tiedottaa suhteiden katkaisemisesta Saksaan.
- 5. syyskuuta - Neuvostoliitto julisti sodan Bulgarialle.
- 8. syyskuuta - Lontooseen osui ensimmäinen V-2-ohjus.
- 11. syyskuuta - Pohjoisen ja eteläiset Ranskan joukot tapaavat lähellä Dijonia.
- 17. syyskuuta - Operaatio Market Garden alkoi.
- 19. syyskuuta - Neuvostoliiton ja Suomen aselepo. Jatkosota päättyi.

Lokakuu


- 9. lokakuuta - Pääministeri Winston Churchill ja Neuvostoliiton päämies Josif Stalin aloittavat yhdeksänpäiväisen konferenssin Moskovassa Euroopan tulevaisuudesta.
- 10. lokakuuta - Neuvostoarmeija ylitti Saksan rajan Itä-Preussiin.
- 15. lokakuuta - Unkari solmi aselevon liittoutuneiden kanssa.
- 16. lokakuuta - Unkarin Miklós Horthy pakotettiin eromaan. Valtaan nostettiin fasistinen Nuoliristi-ryhmä.
- 18. lokakuuta - Volkssturm muodostettiin Hitlerin ohjeiden mukaan.
- 20. lokakuuta - Neuvostojoukot ja Jugoslavian partisaanit valtasivat Belgradin.
- 21. lokakuuta - Aachen oli ensimmäinen liittoutuneiden valtaama Saksan kaupunki.
- 23. lokakuuta - Leytelahden taistelu Filippiineillä alkoi.

Marraskuu


- 6. marraskuuta - Suojeluskunnat määrättiin lopetettavaksi Suomessa.
- 7. marraskuuta - Franklin D. Roosevelt voitti haastajansa Thomas E. Dewey ja valittiin ensimmäisenä ja ainoana Yhdysvaltain presidenttinä neljännelle kaudelle.
- 12. marraskuuta - Taistelulaiva Tirpitz upposi RAF:n hyökkäyksessä Norjassa.
- 22. marraskuuta - William Lyon Mackenzie King toteuttaa asevelvollisuuden Kanadassa, mikä johtaa poliittiseen kriisiin.
- 22. marraskuuta - Yhdysvaltalaisjoukot valtaavat Metzin.
- 23. marraskuuta - Lotta Svärd määrättiin lopettavaksi.
- 24. marraskuuta - 88 USAAF:n konetta pommitti Tokiota ensimmäisen kerran maatukikohdista idästä.

Joulukuu


- 3. joulukuuta - Vapautetussa Kreikassa alkoi sisällissota kommunistien ja rojalistien välillä.
- 16. joulukuuta - Saksa aloitti Ardennien hyökkäyksen länsirintamalla.
- 17. joulukuuta - Malmédyn verilöyly.
- 29. marraskuuta - Albania vapautuu miehityksestä.
- 30. joulukuuta - Kreikan kuningas George II luovutti vallan sijaishallitukselle ja jätti valtaistuimen tyhjäksi.
- 31. joulukuuta - Unkari julisti sodan Saksalle.

Syntyneitä


- 18. tammikuuta - Paul Keating, Australian pääministeri
- 10. helmikuutaVernor Vinge, yhdysvaltalainen matemaatikko ja tieteiskirjailija.
- 13. helmikuuta - Jerry Springer, televisiojuontaja
- 2. maaliskuuta - Leif Segerstam, kapellimestari
- 6. maaliskuuta - Kiri Te Kanawa, oopperalaulaja
- 7. maaliskuuta - Townes van Zandt, muusikko
- 26. maaliskuuta - Diana Ross, laulaja
- 7. huhtikuuta - Gerhard Schröder, Saksan liittokansleri
- 27. huhtikuutaHeikki Westerinen, suomalainen šakinpelaaja.
- 5. toukokuuta - John Rhys-Davies, näyttelijä
- 14. toukokuuta - George Lucas, elokuvaohjaaja ja -tuottaja
- 21. toukokuuta - Mary Robinson, Irlannin presidentti
- 25. toukokuuta - Frank Oz, näyttelijä, elokuvaohjaaja ja nukke-esittäjä
- 9. elokuuta - Patrick Depailler, ranskalainen F1-kuljettaja
- 20. elokuuta - Rajiv Gandhi, Intian pääministeri (k. 1991)
- 12. syyskuutaIlmari Saarelainen, suomalainen näyttelijä (mm. Tankki täyteen, Sisko ja sen veli).
- 21. syyskuuta - Barry White, muusikko (k. 2003)
- 25. syyskuuta - Michael Douglas, näyttelijä
- 7. marraskuuta - Pekka Vennamo, ministeri, poliitikko ja toimitusjohtaja
- 1. joulukuuta - Arja Saijonmaa, näyttelijä

Kuolleita


- 23. tammikuuta - Edvard Munch, norjalainen taidemaalari
- 5. helmikuuta - Adlai Stevenson, amerikkalainen poliitikko (s. 1900)
- 6. helmikuuta - Samuli Paulaharju opettaja ja kansanperinteen kerääjä (s. 1875)
- 29. helmikuuta - Pehr Evind Svinhufvud, Suomen presidentti
- 26. heinäkuuta - Reza Pahlavi, syrjäytetty Iranin šaahi
- 31. heinäkuuta - Antoine de Saint-Exupéry, lentäjä ja kirjailija
- 8. elokuuta - Aino Ackté, oopperalaulaja
- 23. elokuuta - Abdul Mejid II, syrjäytetty osmanien kalifi
- 14. lokakuuta - Erwin Rommel, kenttämarsalkka, itsemurha (s. 1891)
- 20. joulukuuta - Abbas II (Abbas Hilmi pašša), Osmanien Egyptin khedive (varakuningas)
- 30. joulukuuta - Romain Rolland, ranskalainen kirjailija Luokka:1944 ms:1944 ko:1944년 ja:1944年 simple:1944 th:พ.ศ. 2487

Poro

Poro (Rangifer tarandus tarandus) pohjoisessa Fennoskandiassa elävä puolikesy hyötyeläin, jota laidunnetaan tuntureilla sekä metsälapin alueella ja jotka kerätään poroerotukseen lajittelua ja teuraseläinten valintaa varten. Porot kootaan myös kesällä juhannuksen tienoilla vasojenmerkitystä varten, jolloin vasojen korviin leikataan puukolla omistajansa teot eli sanat. Poronpitoa säätelee poronhoitolaki ja poronhoitoa tuetaan Maa- ja metsätalousministeriön määrittämällä summalla jokaista eloporoa kohti. Poronhoito on perinteinen saamelaisten elinkeino. Poron alkuperälaji on peura, erityisesti tunturipeura, ja kesyttäminen lienee tapahtunut myöhäiskeskiajalla. Poronkäristys on tunnettu perinneruoka. Luokka:Poronhoito Luokka:Sorkkaeläimet ja:トナカイ

1952

Tapahtumia


- 6. helmikuuta - Elisabet II nousi Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan kuningattareksi Yrjö VI:n kuoleman jälkeen.
- 8. helmikuuta - Saksan liittotasavallan tilastokeskus ilmoitti maassa olevan 9,8miljoonaa pakolaista.
- 14. helmikuuta25. helmikuuta - Talviolympialaiset Oslossa.
- 26. helmikuuta - Pääministeri Winston Churchill ilmoitti Britannialla olevan atomipommin.
- 10. maaliskuuta - Kenraali Fulgencio Batista kaappasi uudelleen vallan Kuubassa.
- 10. maaliskuuta - Stalinin nootti: Neuvostoliitto ehdotti muille miehitysvalloille, Ranskalle, Yhdistyneelle kuningaskunnalle ja Yhdysvalloille konferenssia yhdistyneen, itsenäisen ja neutraalin Saksan valtion luomiseksi, jolla olisi oikeus armeijaan itsepuolustustarkoituksessa, ja joka voisi solmia rauhansopimuksen voittajavaltojen kanssa.
- 15. maaliskuuta16. maaliskuuta - Cilaosissa, Réunionilla satoi 1 870 mm vettä, mikä on suurin koskaan mitattu sademäärä vuorokaudessa.
- 27. maaliskuuta - Epäonnistunut murhayritys Länsi-Saksan Konrad Adenaueria vastaan.
- 18. huhtikuuta - Bolivian kansallinen vallankumous: yleinen äänioikeus myös naisille ja alkuperäiskansoille, maauudistus ja kaivosten kansallistaminen.
- 28. huhtikuuta - San Franciscon rauha tuli virallisesti voimaan, Japanin miehitys päättyy ja Japani sai itsenäisyyden.
- 2. toukokuuta - Ensimmäinen suihkumatkustajakonelinja Lontoon ja Johannesburgin välillä.
- 6. toukokuuta - Egyptin kuningas Farouk julisti olevansa Profeetta Muhammedin jälkeläinen.
- 13. kesäkuuta - Neuvostoliitto ampui alas ruotsalaisen DC-3-vakoilukoneen kansainvälisillä vesillä Gotska Sandön itäpuolella, kuten myös sitä etsimään lähteneen toisen koneen. Ruotsi väitti 40 vuotta koneen olleen harjoituslennolla, ja Neuvostoliitto sanoi, ettei tiennyt miten sille oli käynyt.
- 1. kesäkuuta - Katolinen kirkko kielsi André Giden kirjat.
- 29. kesäkuuta - Armi Kuusela kruunattiin Miss Universumiksi.
- 13. heinäkuuta - Itä-Saksa ilmoitti oman armeijan muodostamisesta.
- 19. heinäkuuta3. elokuuta - Helsingin Olympialaiset.
- 21. heinäkuuta - Kenraali Mohammed Naguibin ja Gamal Abdel Nasser sotilasvallankaappaus syöksi Egyptin kuninkaan Faroukin vallasta.
- 25. heinäkuuta - Puerto Rico sai itsehallinnon Yhdysvaltain alaisuudessa.
- 11. elokuuta - Jordanian armeija pakotti mielisairaan kuningas Talalin eroamaan, hänen seuraajakseen tuli Hussein.
- 27. elokuuta - Länsi-Saksa suostui maksamaan kolme miljardia D-markkaa korvauksia Israelille juutalaisten vainoista.
- 18. syyskuuta - Suomi sai maksettua loppuun sotakorvaukset Neuvostoliitolle
- 4. syyskuuta9. syyskuuta - Savusumu surmasi 4000 Lontoossa.
- 18. syyskuuta - Neuvostoliitto esti Japanin liittymisen YK:hon vetollaan.
- 20. lokakuuta - Sotatila Keniassa Mau Mau -kapinan vuoksi.
- 1. marraskuuta - Yhdysvaltain ensimmäinen vetypommikoe Eniwetokilla Bikiniatollilla, koodinimeltään "Mike" (M tarkoitti megatonnia).
- 4. marraskuuta - Republikaanipuolueen Dwight D. Eisenhower voitti demokraattien ehdokkaan Adlai Stevensonin presidentinvaalissa – kuten UNIVAC-tietokone osasi ennustaa.
- 21. marraskuuta - Näytönoikeudenkäynti alkoi 11 entistä kommunistijohtajaa vastaan Tšekkoslovakiassa – kaikki olivat juutalaisia. Heidät hirtettiin 3. joulukuuta.
- 25. marraskuuta - Agatha Christien murhamysteeri Hiirenloukku saa ensi-iltansa Lontoossa. Vuonna 2004 näytelmää esitetään edelleen, mikä tekee siitä teatterihistorian pisimpään yhtäjaksoisesti esitetyn näytelmän.
- 1. joulukuuta - New York Daily News raportoi etusivullaan ensimmäisestä sukupuolenkorjausleikkauksesta Tanskassa.
- 14. joulukuuta - Ensimmäinen onnistunut siiamilaisten kaksosten kirurginen erottaminen tapahtuu Ohiossa.
- 25. joulukuuta - Ampumavälikohtaus Länsi-Berliinissä, yksi länsisaksalainen sotilas sai surmansa

Syntyneitä


- 4. maaliskuuta - Ronn Moss, näyttelijä ja muusikko
- 11. maaliskuuta - Douglas Adams († 2001)
- 16. huhtikuuta - Jukka Tolonen, muusikko
- 27. huhtikuuta - Ari Vatanen, ralliajaja ja poliitikko
- 14. toukokuuta - Robert Zemeckis, ohjaaja, käsikirjoittaja, tuottaja
- 7. kesäkuuta - Liam Neeson, näyttelijä
- 18. kesäkuuta - Isabella Rossellini, näyttelijä
- 2. heinäkuuta - Ahmed Ouyahia, Algerian pääministeri
- 21. heinäkuuta - Robin Williams, näyttelijä
- 19. elokuuta - Jonathan Frakes, näyttelijä (Star Trek: The Next Generation)
- 7. lokakuuta - Vladimir Putin, Venäjän presidentti
- 30. joulukuuta - Jesús Ferrero, kirjailija

Kuolleita


- 6. helmikuuta - Yrjö VI, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Pohjois-Irlannin kuningas
- 19. helmikuuta - Knut Hamsun, norjalainen kirjailija
- 9. maaliskuuta - Aleksandra Kollontai, neuvostovallankumouksellinen ja diplomaatti
- 3. huhtikuuta - Miina Sillanpää, suomalainen poliitikko
- 26. heinäkuuta - Eva Perón, "Evita", Argentiinan Juan Perónin vaimo
- 22. syyskuuta - K. J. Ståhlberg, ensimmäinen Suomen presidentti
- 3. marraskuuta - Martti Jukola, urheiluselostaja.
- 23. marraskuuta - Aaro Hellaakoski, runoilija Luokka:1952 ms:1952 ko:1952년 ja:1952年 simple:1952 th:พ.ศ. 2495

Pertti Teurajärvi

Pertti "Teura" Teurajärvi (s. 20. helmikuuta 1951, Kolari) on entinen kilpahiihtäjä ja olympiavoittaja. Seuratasolla Teurajärvi on edustanut Sieppijärven Sisua, Ylläksen Hiihtäjiä ja Kolarin NS:n Urheilijoita.

Saavutuksia


- olympiakultaa Innsbruck 1976 (hiihto, 4 x 10 km viesti)
- MM-hopeaa Lahti 1978 (viesti)
- olympiapronssia Lake Placid 1980 (viesti) Teurajärvi, Pertti Teurajärvi, Pertti

CWI

CWI kan meerdere betekenissen hebben:
- Centrum voor Werk en Inkomen
- Centrum voor Wiskunde en Informatica
- committee for a workers' international

slots technologie apartment madrid gastronomia sms










































:: RELATED NEWS ::
2004 Chess Olympiad
The 36th Chess Olympiad took place from October 14th to 31st, 2004, in Calvia (Majorca, Spain). In the men's tournament there were 129 teams, and in the women's, 87 teams, from 125 countries. The arbiter was IA Enrique Zaragoza. 35th Chess Olympiad (
Mmm Mmm Mmm Mmm
"Mmm, Mmm, Mmm, Mmm" was the biggest hit single of the Canadian folk-rock group Crash Test Dummies and came from their 1993 album God Shuffled His Feet. For a song that hit #4 on the American Billboard Hot 100, the lyrics could be considered remarkably dark. Each verse described the isol
Brown Eyed Girl
"Brown Eyed Girl" is a hit song written and recorded in 1967 by singer and songwriter Van Morrison and produced by Bang Records chief Bert Berns. The song was first released on the album Blowin' Your Mind as Morrison's first single as a solo artist and became his biggest hit. The song's nostalgic lyrics about a former love were considered too

Greece Interstate 48
Greece Interstate 48 is a highway in Western and Central Greece. It runs from 2 km south of Rio at GR-8/GR-9 (westbound), or at the beginning of the Patras By-Pass in the south up to near Levadia. It is now connected with a new bridge, the Rio-Antirio bridge and for 5 km is a joint with
South Sea Bubble
]] More well known than The South Sea Company is perhaps the "South Sea Bubble" (1711 - September 1720) which is the name given to the economic bubble that occurred through overheated speculation in the company shares during 1720. The price collapsed the same year after reaching a peak in September.

Initial stages

The company, formed i
Brown Sugar (song