Home About us Products Services Contact us Bookmark
:: wikimiki.org ::
Petronas Towers

Petronas Towers

Petronas Towers tai Petronas Twin Towers ovat vuonna 1998 valmistuneet 452 metriä korkeat pilvenpiirtäjät Kuala Lumpurissa. Ne olivat maailman korkeimmat rakennukset vuoteen 2003 asti, jolloin Taipei 101 valmistui. Ne ovat yhä maailman korkein kaksoistorni ja ne jäävät 1900-luvun korkeimmiksi rakennuksiksi. Tornit suunnitteli arkkitehti Cesar Pelli. Rakennuksissa on 88 kerrosta ja ne on rakennettu pääosin teräksestä ja lasista. Niiden ulkonäkö on suunniteltu islamilaiset perinteet huomioon ottaen, vaikka perusrakenne on peräisin rakentamatta jääneestä Chicagoon suunnitellusta tornista. Tornien 42. ja 43. kerroksen välissä on silta. Silta on 170 metrin korkeudessa ja 58 metriä pitkä. Torneissa on tavaratalo, konserttisali sekä useiden yritysten toimistoja. Rakennusten ulkopuolella on KLCC-puisto, jossa muun muassa lenkkeilypolkuja ja leikkipuisto. "Hämähäkkimiehenä" tunnettu ranskalainen Alain Robert kiipesi toiseen torniin vuonna 1997. Tornit ovat myös merkittävässä roolissa Sean Conneryn ja Catherine Zeta-Jonesin tähdittämässä elokuvassa Ansa viritetty ja tietokonepelissä Hitman 2.

Aiheesta muualla


- [http://en.structurae.de/structures/data/index.cfm?id=s0000053 Structurae: Petronas Towers]
- [http://www.panoramas.dk/fullscreen3/f50_petronas.html 360-asteen panoraamakuva tornien ympäristöstä] Luokka:Kuala Lumpur Luokka:Pilvenpiirtäjät ms:Menara Berkembar Petronas ja:ペトロナスツインタワー

Kuala Lumpur

Kuala Lumpur (Jawi:كوالا لمڤور) on Malesian suurin kaupunki ja liittovaltion pääkaupunki. Usein se tunnetaan lyhenteellä KL. Sen asukasluku oli vuoden 2005 alussa 1453978, esikaupunkeineen noin 4 miljoonaa. Suurin osa asukkaista on malaijeja ja kiinalaisia, mutta kaupungissa asuu runsaasti myös intialaisia. Suurin osa Malesian hallinnosta on siirretty uuteen hallinnolliseen pääkaupunkiin Putrajayaan. Tästä huolimatta Malesian kuninkaan asunto, parlamentti ja lainsäädäntöelimet sijaitsevat yhä Kuala Lumpurissa.

Historia

parlamentti Kuala Lumpur perustettiin vuonna 1857, jolloin sinne saapui 87 kiinalaista tinan houkuttelemina. Vaikka 69 heistä kuoli, he onnistuivat houkuttelemaan myös muita kaivosmiehiä sekä kauppiaita alueelle. He luovasti nimesivät kaupungin "mutaiseksi jokisuuksi" eli Kuala Lumpuriksi. Kaupunki onkin kasvanut reilussa sadassa vuodessa lähes tyhjästä miljoonakaupungiksi. Vuonna 1948 siitä tuli Malaijan liittovaltion pääkaupunki ja vuodesta 1963 se on ollut Malesian liittovaltion pääkaupunki.

Talous

Kuala Lumpur on alueellaan merkittävä elektroniikka-, IT- ja pankkikeskittymä. Lisäksi turismi muodostaa merkittävän tulonlähteen. Kaupunki on muuttunut voimakkaasti erityisesti 1990-luvun nousukauden aikana. Tällöin Malesian vuosittainen talouskasvu oli keskimäärin 10%. Tänä aika Kuala Lumpuriin rakennettiin useita pilvenpiirtäjiä. Nykyisin kaupunki on yksi kaakkois-aasian tärkeimmistä taloudellisista keskuksista.

Liikenne

pilvenpiirtäjiä Lähin lentokenttä on Kuala Lumpur International Airport, joka sijaitsee Sepangissa. Tälle kentälle laskeutuvat usemmat Malesiaan saapuvat kansainväliset lennot. Keskustasta sinne pääsee KLIA Ekspres-junilla. Vanhempi lentokenttä on Sultan Abdul Aziz Shah Airport joka sijaitsee Subang Jayassa. Taksit ovat edullinen tapa liikkua kaupungissa, mutta toisaalta autoliikenne ruuhkautuu helposti. Lain mukaan taksien on pakko käyttää mittaria, mutta kuljettajat pyrkivät sopimaan todellista kustannusta korkeamman hinnan etukäteen erityisesti ulkomaalaisten asiakkaiden kanssa. Jalankulkijoiden on syytä olla varuillaan sillä autoilijat ja autojen välissä puikkelehtivat mopoilijat tulkitsevat liikennesääntöjä varsin luovasti, eikä jalkakäytäviä juurikaan ole. Lyhyillekin kävelymatkoille saattaa joutua ottamaan taksin tai junan. Kaupungissa toimii kolme kevytrautatiejärjestelmää. Hiljattain rakennettu KL Sentral-rautatieasema on kaupungin raideliikenteen keskus, josta on yhteydet muun muassa Singaporeen ja Bangkokiin.

Maantiede

Bangkok Kaupunki sijaitsee Länsi-Malesiassa Malakan niemimaalla Klangjoen ja Gombakjoen yhtymäkohdassa. Malesian länsirannikolle on matkaa noin 35km. Ilmasto on trooppinen, eli lämmin ja kostea ympärivuoden. Vuoden keskilämpötila on 26,2°C. Kuukausien väliset keskilämpötilaerot mahtuvat noin yhden asteen sisään. Vuosittainen sademäärä on korkea (2393mm). Sateet jakautuvat jokseenkin tasaisesti ympäri kaupunkia. Sateisimmat kuukaudet ovat huhtikuu ja marraskuu. Kaupunkikuvalle ovat tyypillisiä pilvenpiirtäjät sekä siirtomaa-ajan rakennukset. Nopean kasvun aikana rakentamisen suunnittelu on jäänyt vähemmälle ja tämän vuoksi osa kaupungin kaduista on kapeita ja mutkittelevia. Arkkitehtuuriltaan kaupunki on sekoitus kiinalaista ja eurooppalaista tyyliä. Uudemmat pilvenpiirtäjien täyttämät alueet sen sijaan ovat huolellisemmin suunniteltuja.

Nähtävyydet

eurooppa Kuala Lumpur ei ole varsinaisesti turistikaupunki, mutta suurena pääkaupunkina se tarjoaa monenlaista nähtävää. Kaupunki on mielenkiintoinen yhdistelmä länsimaista ja aasialaista kulttuuria ja arkkitehtuuria.

Kaupungissa


- The Golden Triangle on kaupungin kaupallinen keskittymä, jossa on myös vilkas yöelämä. Se sisältää Kuala Lumpurin kenties kuuluisimman nähtävyyden, 452 metriä korkeat Petronas Twin Towers -rakennukset.
- Suria KLCC, Ostoskeskus Petronas-tornien yhteydessä.
- Bangsar on suosittu kauppa- ja yöelämän keskus sekä expatien suosima asuinalue.
- Sultan Abdul Samad Building
- Dataran Merdeka, Itsenäisyyden aukio. Paikka jossa Union Jack vaihdettiin Malesian lippuun vuonna 1957.
- Menara Kuala Lumpur, yksi maailman korkeimmista TV-mastoista (421 m).
- Masjid Negara, Itäaasian suurin moskeija.
- The Muzium Negara, Malesian kansallismuseo.
- Jalan Petaling, Chinatownin pääkatu.

Kaupungin ulkopuolella


- Sepangin moottorirata, jossa ajetaan Formula 1-osakilpailu.
- Batu-luolat, hindujen pyhäpaikka. Kaupungista noin 13km pohjoiseen

Aiheesta muualla


- [http://www.lonelyplanet.com/destinations/south_east_asia/kuala_lumpur/ Lonely Planet - Kuala Lumpur]
- WikiTravel:Kuala Lumpur (englanniksi) Luokka:Kuala Lumpur Luokka:Pääkaupungit ms:Kuala Lumpur ko:쿠알라룸푸르 ja:クアラルンプール simple:Kuala Lumpur th:กัวลาลัมเปอร์

Luettelo maailman korkeimmista rakennelmista

Tämä on epätäydellinen luettelo maailman korkeimmista rakennelmista. Rakennelmat kursivoituina eivät enää seiso.
- Varsovan radiomasto, Plock, Puola (647m)
- KVLY-TV-masto, Blanchard, Pohjois-Dakota (629m)
- KXJB-TV masto, Galesburg, Pohjois-Dakota (628m)
- KZFX-TV-torni, Lake Jackson, Teksas (615m)
- Petronius Platform, Meksikonlahti (610m)
- WITN-TV masto, Grifton, Pohjois-Carolina (610m)
- KATV-TV masto, Jefferson County, Arkansas (610m)
- Radiomasto, Houston (603m)
- WFMY-TV masto, Greensboro, Pohjois-Carolina (583m)
- Coweta TV masto, Coweta, Oklahoma (582m)
- CN Tower, Toronto (554m)
- Ostankinon TV-torni, Moskova (540m)
- Taipei 101, Taipei (508m)
- WGME-TV masto, Raymond, Maine (487m)
- Oriental Pearl Tower, Shanghai, Kiina (468m)
- Petronas Towers, Kuala Lumpur (452m)
- Sears Tower, Chicago (442m)
- Omega navigaatiomasto, Darriman, Australia (427m)
- Jin Mao Building, Shanghai (421m)
- World Trade Center Torni 1, New York City (417m)
- World Trade Center Torni 2, New York City (415m)
- Tianjin Tower, Tianjin (415m)
- Two International Finance Centre, Hong Kong (412 m)
- Citic Plaza, Guangzhou (391m)
- Tower Zero, Naval Communication Station Harold E. Holt, Exmouth, Australia (388m)
- Shun Hing Square, Shenzhen (384m)
- Empire State Building, New York City (381m)
- Central Plaza, Hong Kong (378.4 m)
- Tashkent Tower, Tashkent (375m)
- Bank of China Tower, Hong Kong (369m)
- Berliner Fernsehturm, Berliini (365m)
- Emirates Tower One, Dubai (355m)
- Stratosphere, Las Vegas (350m)
- T&C Tower, Kaohsiung (347m)
- Amoco Building, Chicago (346m)
- John Hancock Center, Chicago (344m)
- Macau Tower, Macao (338m)
- Tokyo Tower, Tokio (333m)
- Emley Moor masto, Emley Moor (330m)
- Ryugyong Hotel, Pjongjang (330m)
- Sky Tower, Auckland (328m)
- Sky Central Plaza, Guangzhou (322m)
- Baiyoke Tower, Bangkok (320m)
- Chrysler Building, New York City (319m)
- Nations Bank Plaza, Atlanta (312m)
- U.S. Bank Tower, Los Angeles (310m)
- J.P. Morgan Chase Tower, Houston (305m)
- AMP Tower, Sydney (305m)
- Eiffelin torni, Pariisi (301m) Katso myös: Maailman korkeimmat rakennelmat Maailman korkeimmat rakennelmat simple:List of the world's tallest structures

2003

Tapahtumia

Tammikuu


- 1. tammikuutaLuíz Inácio Lula Da Silvasta tuli Brasilian 37. presidentti.
- 1. tammikuuta – Pascal Couchepinista Sveitsin presidentti.
- 13. tammikuutaMaurice Gibb kuoli sydänkohtaukseen floridalaisessa sairaalassa.
- 22. tammikuuta – Viimeinen onnistunut yhteys Pioneer 10 -avaruusluotaimeen, yhteen kaukaisimmista ihmisen tekemistä avaruusaluksista.
- 24. tammikuutaYhdysvaltain Department of Homeland Security aloitti toimintansa. Siihen yhdistettiin tulli, salainen palvelu ja liittovaltion poliisin koulutus.
- 30. tammikuutaYhdistyneen kuningaskunnan, Espanjan, Italian, Portugalin, Unkarin, Puolan, Tanskan ja Tšekin johtajat ilmoittivat tukevansa Yhdysvaltain suunnitelmia hyökätä Irakiin. Ilmoitus johti maailmanlaajuiseen kritiikkiin.

Helmikuu


- 1. helmikuutaAvaruussukkula Columbia tuhoutui Teksasin yllä palatessaan lennoltaan, kaikki seitsemän astronauttia kuolivat.
- 10. helmikuutaRanska, Saksa ja Venäjä allekirjoittivat julistuksen, jossa ne puoltavat Irakin aseistariisumista ilman sotilaallista hyökkäystä ja vastustavat näin suoraan Washingtonin ja Lontoon suunnitelmia. Samana päivänä Ranska, Saksa ja Belgia käyttävät NATOssa veto-oikeuttaan vastustaen Yhdysvaltojen pyytämää apua Turkille Irakin konfliktissa.
- 14. helmikuuta – Maailman ensimmäinen kloonattu nisäkäs Dolly-lammas kuoli.
- 15. helmikuuta – Yli kuusi miljoonaa ihmistä 600:ssa kaupungissa ympäri maailman protestoi suunnitelmaa hyökätä Irakiin.
- 26. helmikuuta – Yhdysvaltalainen liikemies joutui sairaalaan Hanoissa, Vietnamissa. WHO:n lääkäri Carlo Urbani raportoi epätavallisen tarttuvasta taudista WHO:lle. Liikemies ja Carlo Urbani kuolivat SARS:iin maaliskuussa.
- 26. helmikuutaYhdysvaltain presidentti George W. Bush kertoi puheessaan suunnitelmastaan tehdä Irakista demokratian mallimaa arabimaailmassa.

Maaliskuu


- 1. maaliskuutaArabiemiraatit, Bahrain ja Kuwait kehottivat Saddam Husseinia luopumaan vallasta.
- 1. maaliskuuta – Roy Jones Jr. voitti John Ruizin ja hänestä tuli nyrkkeilyn maailmanmestari.
- 1. maaliskuuta – Turkin parlamentti esti USAn 62 000 miehen hyökkäysjoukkojen sijoittamisen Turkkiin.
- 1. maaliskuuta – Syyskuun 11. päivän terrori-iskujen suunnittelijaksi epäilty Khalid Sheikh Mohammed pidätettiin Pakistanissa.
- 11. maaliskuutaYK:n alainen pysyvä kansainvälinen sotarikostuomioistuin aloitti toimintansa Haagissa.
- 12. maaliskuutaZoran Djindjic, Serbian pääministeri murhattiin Belgradissa.
- 12. maaliskuuta – WHO asetti maailmanlaajuisen hälytyksen SARS:ista.
- 13. maaliskuutaNature-lehti raportoi 350 000 vuotta vanhoja pystyssä kävelleen ihmisen jalanjälkiä löydetyn Italiasta.
- 14. maaliskuuta – USA:n republikaanien James P. Moran Jr. jätti paikallisjohtajan virkansa kommentoituaan 3. maaliskuuta rauhanprotestissa juutalaisaktiivien ajavan USA:ta sotaan.
- 15. maaliskuutaKiinan kansankongressi valitsi Hu Jintaon Kiinan uudeksi presidentiksi Jiang Zeminin jälkeen.
- 15. maaliskuuta – Keski-Afrikan tasavallassa, presidentti Patessén poissaollessa kapinalliskenraali François Bozizé teki vallankaappauksen ja julisti itsensä maan presidentiksi.
- 16. maaliskuuta – Suomessa järjestettiin eduskuntavaalit.
- 16. maaliskuuta – Yhdysvaltain, Britannian, Portugalin ja Espanjan johtajat tapasivat Azoreilla tavoitteenaan saada YK:n turvallisuusneuvosto päättämään uhata Irakia sodalla, ellei se suostu aseistariisuntaan.
- 16. maaliskuuta – Suurimmat sodanvastaiset mielenosoitukset.
- 17. maaliskuutaKanada ilmoitti, ettei se aio osallistua sotatoimiin Irakia vastaan ilman YK:n hyväksyntää.
- 17. maaliskuuta – Yhdysvaltain presidentti George W. Bush määräsi Saddam Husseinin ja hänen sukunsa poistumaan Irakista 48 tunnin kuluessa uhaten sodalla.
- 20. maaliskuutaIrakin sota: joukot Yhdysvalloista, Britanniasta, Australiasta ja Puolasta hyökkäsivät Irakiin ilman YK:n hyväksyntää ja Bagdadia pommitetaan.

Huhtikuu


- 9. huhtikuuta – USA:n joukot valtasivat Bagdadin päättäen Saddam Husseinin vallan.
- 13. huhtikuutaPaula Radcliffe juoksi uuden naisten maratonin maailmanennätyksen (2.15.25).
- 15. huhtikuutaAnneli Jäätteenmäki valittiin Suomen pääministeriksi.
- 16. huhtikuuta – Korkeasti radioaktiivinen RITEG-majakka joutui venäläisten vorojen uhriksi, ydinmateriaalia upotettiin Suomenlahteen.
- 21. huhtikuuta – Entisesta USA:n armeijan kenraalista Jay Garnerista tuli Irakin valiaikainen hallitsija.
- 30. huhtikuuta – Tutsipresidentti Pierre Buyouan valtakausi päättyi Burundissa.
- 30. huhtikuuta – EU, Yhdysvallat, YK ja Venäjä ilmoittivat Israelin ja Palestiinan johdoille rauhansuunnitelmansa, joka edellytti mm. molemminpuolista aselepoa ja Palestiinan valtion muodostamista ennen toukokuuta 2005.

Toukokuu


- 1. toukokuutaGeorge W. Bush piti puheen lentotukialus USS Abraham Lincolnilla taustallaan näyttävä banneri, jossa luki "tehtävä suoritettu" ("Mission Accomplished").
- 7. toukokuuta – Suomi hävisi Ruotsille MM-jääkiekon puolivälierässä Hartwall-areenalla 5-6, johdettuaan toisen erän jälkeen 5-1.
- 16. toukokuutaCasablancassa, Marokossa sattui useita itsemurhaiskuja, jotka vaativat 41 ihmisen hengen, joukossa iskujen tekijät. Marokon viranomaiset pidättivät useita islamistijärjestön jäseniä, joiden epäiltiin osallistuneen iskujen suunnitteluun.
- 24. toukokuutaEuroviisut Riiassa, Latviassa. Voittajana Turkin Sertab Erener kappaleella Everyway That I Can. Toisena Belgian Urban Trad ja kolmantena Venäjän t.A.T.u..
- 26. toukokuuta – Ehdotettu Euroopan perustuslaki julkistettiin.
- 27. toukokuuta – 300-vuotisjuhlallisuudet alkoivat Pietarissa.
- 27. toukokuuta – Marokossa hyväksyttiin uusi terrorisminvastainen laki toukokuun 16. päivän iskujen seurauksena.
- 29. toukokuuta – BBC:n englantilainen toimittaja syytti julkisesti Blairin hallitusta julkisen mielipiteen manipulointiyrityksistä viitaten Irak-raporttiin, jossa sodan uhkaa toimittajan mukaan liioiteltiin. Aiheesta nousi skandaali sekä mielenosoituksia.
- 31. toukokuuta – Huomattava auringonpimennys Suomessa.

Kesäkuu


- 1. kesäkuutaKiinassa kolmen solan padon tekojärven täyttö alkoi.
- 8. kesäkuuta – Väkivaltaisten taistelujen jälkeen sotilasvallankaappausyritys päättyi Mauritaniassa.
- 16. kesäkuutaKansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA julkaisi raportin Iranin ydinaseisiin liittyvistä toimista ja pyysi maalta lupaa saada suorittaa maassa tutkimuksia.
- 17. kesäkuuta – Liberia allekirjoitti aseleposopimuksen kahden kapinallisryhmän kanssa, jotka hallitsivat yli puolta maan alueesta.
- 18. kesäkuutaAnneli Jäätteenmäki erosi pääministerin paikalta.

Heinäkuu


- 1. heinäkuuta – 500 000 ihmistä marssi Hong Kongissa protestoiden Hong Kongin lain artikkelia 23 maanpetoksesta.
- 2. heinäkuutaKanadan Vancouver valittiin vuoden 2010 talviolympialaisten isäntäkaupungiksi.
- 5. heinäkuutaWHO julisti SARS:in nujerretuksi.
- 18. heinäkuutaBritanniassa puolustusministeriön biologisen sodankäynnin asiantuntija ja Irakin asetarkastaja Tri. David Kelly löydettiin kuolleena metsästä muutaman mailin kotoaan sen jälkeen, kun hän oli antanut haastattelun BBC:lle. Kuolinsyynä pidettiin itsemurhaa.
- 30. heinäkuuta – Viimeinen Volkswagen Kupla valmistui Pueblassa, Meksikossa.

Elokuu


- 1. elokuuta – Laulajattaret Madonna ja Britney Spears vaihtoivat kohusuudelman MTV VMA-tapahtumassa.
- 2. elokuutaYK määräsi rauhanturvaajajoukon Liberiaan.
- 2. elokuuta – Tiedemiesten mukaan otsonikerros näytti elpymisen merkkejä kansainvälisen freonien kiellon jälkeen. [http://news.independent.co.uk/world/environment/story.jsp?story=429802]
- 3. elokuutaTyrvään vanha kirkko otettiin uudelleenrakentamisen jälkeen taas käyttöön.
- 11. elokuutaNATO otti Afganistanin rauhaturvaajien komennon.
- 14. elokuuta – Laajamittainen sähkökatko Yhdysvaltain itärannikolla ja Kanadassa.
- 19. elokuutaYK:n päämajan Bagdadissa toiminut Canal-hotelli räjäytettiin itsemurhaiskussa, 24 kuoli, suurin osa YK:n henkilöstöä. Isku sai YK:n vetäytymään Irakista.
- 25. elokuuta – 52 ihmistä kuoli Mumbaissa, Intiassa kahden pommin räjähdyksessä.

Syyskuu


- 10. syyskuutaRuotsin ulkoministeriä Anna Lindhiä puukotettiin Tukholmassa tavaratalossa. Hän menehtyi seuraavana päivänä.
- 14. syyskuutaRuotsi hylkäsi euron käyttöönoton kansanäänestyksessä.
- 14. syyskuuta – Viro hyväksyi liittymisen Euroopan unioniin kansanäänestyksessä.
- 27. syyskuutaSmart 1 laukaistiin matkaan.
- 28. syyskuutaPaul Tergat teki uuden maratonin maailmanennätyksen (2.04.55).

Lokakuu


- 5. lokakuutaAhmad Kadyrov valittiin Tšetšenian presidentiksi.
- 7. lokakuuta – Republikaani Arnold Schwarzenegger valittiin Kalifornian kuvernööriksi korvaamaan demokraatti Gray Davisin.
- 12. lokakuuta – 30 potilasta kuoli mielisairaalan palossa Randilovštšinassa, Valko-Venäjällä.
- 15. lokakuutaKiinan kansantasavalta teki ensimmäisen miehitetyn avaruuslennon Shenzhou 5 -aluksella.
- 24. lokakuutaConcorden viimeinen kaupallinen lento.
- 31. lokakuutaMahathir Mohamad erosi Malesian pääministerin virasta 22 vuoden jälkeen.

Marraskuu


- 12. marraskuutaIrakissa Nasirijassa itsemurhapommittaja tappoi 23 ihmistä, mukaan lukien ensimmäisen sodan italialaistappiot.
- 15. marraskuuta – Kaksi autopommia räjähti samanaikaisesti Istanbulissa Turkissa kahden synagoogan edessä surmaten 25 ihmistä ja haavoittaen 300. Al-Qaida otti vastuun.
- 17. marraskuutaE18-tien moottoritieosuus Paimion ja Muurlan välillä avattiin liikenteelle.
- 18. marraskuutaYhdysvaltain presidentti George W. Bush teki vierailun Lontooseen massiivisten protestien siivittämänä.
- 20. marraskuuta – Useat pommiräjähdykset Istanbulissa tuhosivat Yhdistyneen kuningaskunnan]] konsulaatin.
- 20. marraskuuta – Poplaulaja [[Michael Jackson
pidätettiin syytettynä lapsen hyväksikäytöstä.
- 23. marraskuutaGeorgian presidentti Eduard Shevardnadze erosi kahden viikon protestien jälkeen syytettynä vaalivilpistä.
- 24. marraskuutaGlasgowssa korkein oikeus langetti 27 vuoden minimituomion Al Ali Mohmed Al Megrahille tuomittuna Lockerbien pommi-iskusta 1988.

Joulukuu


- 7. joulukuutaVladimir Putinia tukeva Yhtenäinen Venäjä -puolue voitti Venäjän parlamenttivaalit.
- 13. joulukuutaSaddam Hussein vangittiin Tikritssä.
- 17. joulukuutaTaru sormusten herrasta -elokuvatrilogian kolmannen osan ensi-ilta.
- 22. joulukuutaItalialaista elintarvikejättiä Parmalatia syytettiin viiden miljardin euron kirjanpitoväärennöksistä.
- 24. joulukuutaHullun lehmän tautia ilmeni Yhdysvalloissa Washingtonin osavaltiossa. Monet maat kielsivät lihan tuonnin Yhdysvalloista.
- 24. joulukuuta – USA:n lähetystön pyynnöstä Ranska peruutti monta Air Francen lentoa Yhdysvaltoihin terroriepäiltyjen vuoksi.
- 24. joulukuuta – Espanjan poliisi esti ETA:n yrityksen räjäyttää 50 kg pommi Madridin Chamartín-asemalla.
- 25. joulukuutaBeagle 2 -luotain laskeutui Marsiin, mutta siihen ei saatu yhteyttä.
- 25. joulukuuta – Pakistanin presidentti Pervez Musharraf vältti toisen murhayrityksen kahden viikon sisään.
- 26. joulukuutaMaanjäristys tuhosi Bamin kaupungin lounaisessa Iranissa. Yli 40 000 ihmistä kuoli.

Syntyneitä


- 23. toukokuuta – Dewey, ensimmäinen kloonattu peura
- 28. toukokuuta – Prometea, ensimmäinen kloonattu hevonen

Kuolleita


- 12. tammikuutaLeopoldo Galtieri, Argentiinan diktaattori
- 24. tammikuutaGianni Agnelli, Fiatin johtaja
- 1. helmikuuta – Sukkulalennon STS-107 miehistö: Michael P. Anderson, David M. Brown, Kalpana Chawla, Laurel Clark, Rick D. Husband, William McCool ja Ilan Ramon
- 14. helmikuutaDolly-lammas, ensimmäinen kloonattu nisäkäs
- 9. maaliskuutaBernard Dowiyogo, entinen Naurun presidentti
- 12. maaliskuutaZoran Djindjic, Serbian pääministeri (salamurha)
- 29. maaliskuutaCarlo Urbani, SARS:in löytänyt WHO:n lääkäri
- 17. huhtikuuta – Tri. Robert Atkins, 72, Atkinsin dieetin kehittäjä
- 17. huhtikuuta – Antti Satuli
- 21. huhtikuutaNina Simone, yhdysvaltalainen laulaja
- 28. toukokuutaIlya Prigogine, Nobel-palkittu kemisti vuodelta 1977
- 3. kesäkuutaTamara Dernjatin (os. Hramova; s. 6. kesäkuuta 1926), yksi Metro-tyttöjen kolmesta jäsenestä.
- 12. kesäkuutaGregory Peck, näyttelijä
- 16. kesäkuutaGeorg Henrik von Wright, akateemikko ja filosofi
- 26. kesäkuuta – Denis Thatcher, Margaret Thatcherin aviomies
- 29. kesäkuutaKatharine Hepburn, näyttelijä
- 4. heinäkuutaBarry White, laulaja
- 4. heinäkuuta – Jaakko Lassila, pankkiiri
- 22. heinäkuutaUday Hussein ja Qusay Hussein, Saddam Husseinin pojat
- 23. heinäkuutaAnni Polva, kirjailija
- 27. heinäkuutaBob Hope, koomikko ja näyttelijä
- 4. elokuutaVesa Mäkelä, näyttelijä
- 11. elokuutaHerb Brooks, jääkiekkovalmentaja
- 15. elokuutaIdi Amin, Ugandan diktaattori
- 16. elokuutaGösta Sundqvist, lauluntekijä ja laulaja
- 19. elokuutaSérgio Vieira de Mello, brasilialainen diplomaatti ja valtiomies (pommi-isku Bagdadissa)
- 30. elokuutaCharles Bronson, näyttelijä
- 8. syyskuutaLeni Riefenstahl, 101, saksalainen elokuvantekijä.
- 11. syyskuutaAnna Lindh, Ruotsin ulkoministeri (murha)
- 12. syyskuutaJohnny Cash, muusikko
- 28. syyskuutaElia Kazan, elokuvaohjaaja
- 14. lokakuutaLauri Jauhiainen, sanoittaja, käsikirjoittaja, säveltäjä (lyhyen sairauden jälkeen 78-vuotiaana Helsingissä, hän oli syntynyt Pielavedellä 13. kesäkuuta 1925)
- 25. lokakuutaVeikko Hakulinen, kolminkertainen maastohiihdon olympiavoittaja ja maailmanmestari (onnettomuus)
- 29. lokakuuta Franco Corelli, italialainen tenori
- 8. joulukuutaPekka Siitoin, suomalainen kansallissosialisti
- 13. joulukuutaKeiko, miekkavalas

Nobelin palkinnot


- Fysiikka: Aleksei Aleksejevitš Abrikosov, Vitaly Lazarevitš Ginzburg ja Anthony James Leggett "suprajohteiden ja supranesteiden pioneerityöstä"
- Lääketiede: Paul Lauterbur ja sir Peter Mansfield
- Kemia: Peter Agre ja Roderick MacKinnon
- Kirjallisuus: John Maxwell Coetzee
- Rauha: Iranilainen Shirin Ebadi, "Demokratian ja ihmisoikeuksien puolustamisesta"
- Lisäksi Nobel-säätiön jakama talouspalkinto: Robert F. Engle ja Clive W. J. Granger Luokka:2000-vuosikymmen Luokka:2003 als:2003 ms:2003 zh-min-nan:2003 nî ko:2003년 ja:2003年 simple:2003 th:พ.ศ. 2546

1900-luku

20. vuosisata oli merkittävä huomattavien teknologisten, ideologisten, yhteiskunnallisten ja lääketieteellisten edistysaskeleiden vuoksi. Tämän lisäksi sodat ja kansanmurhat saavuttivat ennennäkemättömät mittasuhteet. Lähes jokainen elämän osa-alue muuttui peruuttamattomasti 1900-luvulla. Maailma muuttui niin paljon, ettei vuosisadan alun ja lopun vertaaminen toisiinsa ole edes mielekästä.

Tärkeitä tapahtumia


- 1903: Wrightin veljekset rakensivat ensimmäisen lentokoneen.
- 1905: Albert Einstein julkaisi erityisen suhteellisuusteoriansa ja 1915 yleisen suhteellisuusteoriansa.
- 1912: Matkustajalaiva RMS Titanic upposi Atlantilla, Kiinan keisarivalta kukistui ja tasavalta perustettiin.
- 19141918: Ensimmäinen maailmansota.
- 1917: Bolševikkien Lokakuun vallankumous Venäjällä, Suomi itsenäistyi.
- 1919: Versaillesin rauhansopimukset
- 1922: Neuvostoliitto perustettiin.
- 1928: Alexander Fleming keksi penisiliinin.
- 1934: Adolf Hitlerin valtaannousu, kansallissosialistinen Saksa
- 19391945: Toinen maailmansota
- 1944: Ensimmäinen elektroninen tietokone rakennettiin, Normandian maihinnousu
- 1945 Adolf Hitler teki itsemurhan, atomipommit tuhosivat Hiroshiman ja Nagasakin kaupungit, toinen maailmansota loppui.
- 1949: Kiinan kansantasavalta perustettiin.
- 19501953: Korean sota.
- 1953: DNA:n rakenne selvitettiin.
- 1957: Sputnik 1, ensimmäinen satelliitti
- 1962: Kuuban ohjuskriisi.
- 1963: Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedy murhattiin.
- 19641975: Vietnamin sota
- 1969: Ensimmäinen kuulento.
- 1973: Öljykriisi
- 1986: Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus
- 1990: Länsi-Saksa ja Itä-Saksa yhdistyivät Saksaksi
- 1991: Persianlahden sota
- 1991: Neuvostoliitto hajosi.
- 1992: Tšekkoslovakia hajosi.
- 1994: Estonia-autolautta upposi Itämerellä.
- 1997: Walesin prinsessa Diana menehtyi auto-onnettomuudessa Ranskassa
- Euroopan yhdentyminen 1990-luvulla.

Merkittäviä henkilöitä

Hallitsijoita


- Adolf Hitler, Saksa
- Charles de Gaulle, Ranska
- C. G. E. Mannerheim, Suomi
- Hirohito, Japani
- Edvard VII, Yhdistynyt Kuningaskunta
- Josif Stalin, Neuvostoliitto
- Kim Il-Sung, Pohjois-Korea
- Konstantin Päts, Viro
- Mahatma Gandhi, Intia
- Mao Zedong, Kiina
- Nicolae Ceauşescu, Romania
- Saddam Hussein, Irak
- Theodore Roosevelt, Yhdysvallat
- Jiang Jieshi (Tšiang Kai-šek), Kiinan tasavalta
- Urho Kekkonen, Suomi
- V. I. Lenin, Neuvostoliitto
- Winston Churchill, Yhdistynyt kuningaskunta

Tiede


- Albert Einstein
- Sigmund Freud
- Werner Karl Heisenberg

Uskonto


- Grigori Rasputin
- Paavi Johannes XXIII
- Paavi Johannes Paavali II
- Mahatma Gandhi
- Äiti Teresa
- Dalai-lama
- Martin Luther King
- Ajatolla Khomeini

Talous ja liike-elämä


- John Maynard Keynes
- Bill Gates
- Henry Ford

Taide


- Salvador Dalí
- Pablo Picasso
- Helene Schjerfbeck

Kirjallisuus


- Juhani Aho
- Saima Harmaja
- Jari Tervo
- J. R. R. Tolkien
- C. S. Lewis
- Astrid Lindgren
- Tove Jansson

Viihde


- Frank Sinatra
- Glenn Miller
- Louis Armstrong
- Bing Crosby
- Dean Martin
- Katharine Hepburn
- Cary Grant
- Audrey Hepburn
- James Stewart
- Gary Cooper
- Grace Kelly
- Charlie Chaplin
- Groucho Marx
- Marilyn Monroe
- Madonna
- Elvis Presley
- The Beatles
- Monty Python
- Jimi Hendrix
- Michael Jackson
- ABBA
- Kirka
- Annikki Tähti
- Laila Kinnunen

Keksintöjä


- televisio
- tietokone ja Internet vuosisadan loppupuolella Luokka:1900-luku ko:20세기 ja:20世紀 simple:20th century

Arkkitehti

Arkkitehti on yliopistopohjainen koulutus mm. rakennusten suunnittelijaksi. Suomessa arkkitehtejä kouluttavat Tampereen teknillinen yliopisto, Teknillinen korkeakoulu ja Oulun yliopisto.

Kuuluisia suomalaisia arkkitehtejä


- Alvar Aalto
- Eliel Saarinen
- Eero Saarinen
- Reima Pietilä
- Viljo Revell
- Wivi Lönn
- Elsi Borg
- Pekka Pitkänen
- Aulis Blomstedt

Katso myös

Teknistieteelliset yliopistotutkinnot Luokka:Ammatit Luokka:Arkkitehtuuri

Lasi

Lasi on sulatettujen silikaattien jähmettyessä muodostunut massa. Lasi on haurasta, kovaa ja yleensä läpinäkyvää. Sulatetun silikaatin jäähtyessä, atomit eivät enää palaudu kiteiseen muotoon vaan jähmettynyt massa jää lasiksi. Tavallinen ikkunalasi läpäisee näkyvää valoa, mutta ei juuri ollenkaan ultraviolettisäteilyä. Lasi ei juurikaan johda sähköä sen jälkeen kun se on jähmettynyt, mutta ennen sitä kun se on vielä juoksevaa, se johtaa erittäin hyvin sähköä. Lasi ei myöskään johda erityisen hyvin lämpöä, minkä vuoksi se täytyy jäähdyttää hitaasti. Jos lasi jäähdytetään liian nopeasti, lämpötila laskee lasimassassa epätasaisesti ja lasiin jää sisäisiä jännitystiloja. Vähäinenkin ulkopuolinen voima saattaa purkaa näitä jännityksiä, jolloin lasi särkyy lähes räjähdysmäisesti. Tämän on saattanut moni huomata kun on kaatanut kylmään lasiin vaikka kuumaa kahvia tai teetä.

Lasin raaka-aineet

Eri tarkoituksiin valmistettavilla lasilaaduilla on erilainen koostumus. Pullot, purkit, ikkunalasi ja hehkulamput ovat ns. natronlasia, jonka raaka-aineet ovat kvartsihiekka (piidioksidi) noin 3/4, sooda (natriumkarbonaatti, Na2CO3 (Na2O) n.15% ja kalkkikivi (kalsiumkarbonaatti, CaCO3) n.10%. Jos soodan sijasta käytetään potaskaa (kaliumkarbonaattia), saadaan kirkkaampaa ns. böömiläistä kristallilasia. Lyijyoksidia sisältävä kristalli soveltuu taidelasiksi. Booripitoista lasia käytetään tekniikassa.

Miten lasi valmistetaan?

Raaka-aineet sekoitetaan oikeassa suhteessa, jolloin saadaan ns. mänkiä. Tämä seos sulatetaan lähes 1500 C:n kuumuudessa uunissa. Sulatusta seuraa lasimassan muovaus ja lasin jäähdytys. Ikkunalasi (levylasi) valmistetaan vetämällä eli rullaamalla. Sulatteeseen kastetaan kuuma rauta, johon tarttunut lasi nousee levynä rautaa nostettaessa. Lasilevyn paksuus säädetään veronopeudella. Jäähdytyksen jälkeen se voidaan leikata sopiviksi paloiksi. Pullot ja hehkulamput valmistetaan koneissa puhaltamalla. Automaattikoneet puhaltavat paineilmalla 200 000 pulloa vuorokaudessa tai 900 hehkulamppua minuutissa. Lasilautasia, tuhkakuppeja, ja huokeita juomalaseja tehdään valurautamuoteissa puristamalla. Lasia valmistetaan Suomessa mm. Nuutajärven, Riihimäen, Ryttylän, Karhulan sekä Iittalan tehtaissa.

Jälkikäsittely

Peililasi ja korkealaatuiset ikkunalasit saadaan levylasia hiomalla ja kiillottamalla. Lasi voidaan koristella esim. kaivertamalla, etsaamalla tai maalaamalla. Lasi kestää hyvin happoja, mutta poikkeuksen tekevät fluoriyhdisteet joilla voidaan syövyttää kuvioita lasin pinnalle. Puhaltamalla voimakkaasti hiekkaa läpi levyn, johon on leikattu kuvioita, saadaan nämä näkymään lasissa himmentyneenä pintana. Läpinäkymätönlasi eli opaali- tai maitolasi syntyy siten, että jo lasin raaka-aineseokseen lisätään kiteytyviä aineita. esim. kryoliittiä, fluorisälpää ja luutuhkaa. Lasin värit johtuvat metallioksideista. rauta = vihreä, kobolttioksidi = sininen, seleeni = punainen, hiili = ruskea.

Taitoa ja taidetta

Nykypäivänä suurinosa lasista valmistetaan koneilla. Kuitenkin pieniosa joistakin lasisista taide- ja koriste-esineistä valmistetaan puhaltamalla. Lasinpuhallus on vanhaa arvossa pidettyä käsityötä. Rautaisessa n.1,5 metrin pituisessa puhalluspillissä on erityinen suukappale. Pillin toiseen päähän otetaan kimpale lasisulatetta, joka puhalletaan ontoksi. Sulatetta lisäten ja koko ajan pilliä pyöritellen lasi muovataan halutuksi esineeksi, joko vapaasti tai muottia käyttäen. Suomalainen lasitaide on noussut maailmanmaineeseen 1940-luvulta alkaen. Taiteilijoitamme ovat esim. Kaj Franck, Timo Sarpeneva, Nanny Still ja Tapio Wirkkala. He ovat muotoilleet jokapäiväiseen käyttöön tarkoitettua lasiesineistöä. [http://koal.cop.fi/prosessitekniikka/doc-html/lasi.html Prosessi tekniikka] [http://norssi.oulu.fi/projektit/6awww/heikkiva/lasipro_2.htm Heikin lasisivut] Luokka:Raaka-aineet ms:Kaca ja:ガラス simple:Glass th:แก้ว

Islam

llä tai juutalaisille Daavidin tähdellä.]] Daavidin tähdellä Islam (arabiaksi al-islām الإسلام) on yksi maailman suurimmista uskonnoista ja maailman nopeimmin kasvava uskonto. Se sai alkunsa Arabian niemimaalla 600-luvun alkupuolella. Nykyään suurin osa maailman islamia tunnustavista eli muslimeista on etniseltä taustaltaan muita kuin arabeja. Muslimeita oli vuonna 1993 1,1 miljardia. Arviot muslimien lukumäärästä vuonna 2005 liikkuvat pääosin välillä 1,3–1,5 miljardia. Synnyinseutunsa Arabian niemimaan lisäksi islam on valtauskonto myös Turkissa, Iranissa, Bosnia-Hertsegovinassa, Albaniassa, Azerbaidžanissa, eräissä Etelä-Venäjän tasavalloissa (Tšetšenia, Tatarstan, Baškiria, Dagestan jne.), Keski-Aasiassa, Pohjois-, Itä- ja Länsi-Afrikassa sekä monin paikoin Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa (Pakistan, Indonesia, Malesia jne.). Lukumääräisesti mitaten eniten muslimeita on Indonesiassa. Islam on arabiaa ja tarkoittaa kirjaimellisesti "alistumista" (Jumalalle). Tarkempi käännös olisi ehkä "alistumisesta seuraava mielenrauha". Sitä voidaan kuvata sekä elämäntavaksi että uskonnoksi. Islamin pyhä kirja on Koraani.

Historia

Koraaniilaisia moskeijoita.]] Koraani Islam syntyi Arabian niemimaalla 600-luvulla profeetta Muhammedin opetusten pohjalle. Hän ilmoitti olevansa Jumalan (arabiaksi Allāh الله) viimeinen profeetta. Näihin aikoihin Arabian niemimaalla valtaosa väestöstä sai toimeentulonsa paimentolaisuudesta, mutta myös maanviljelystä harjoitettiin keitailla ja sateisilla vuoristoalueilla. Islam kuitenkin syntyi kaupunkiympäristössä. Mekan kaupunki sijaitsi monien kauppareittien risteyskohdassa ja oli näin otollinen ympäristö uusien ajatusten kehitykselle. Kaupan mittakaavasta vallitsee kuitenkin erilaisia näkemyksiä, ilmeisesti Mekka oli kuitenkin ainakin alueellisesti merkittävä kaupan keskus. Suuri osa niemimaan ihmisistä harjoitti animistisia uskontoja, mutta myös kristinusko ja juutalaisuus vaikuttivat alueella.

Muhammed

Profeetta Muhammed (noin 570, Mekka8. kesäkuuta 632, Medina) syntyi rikkaaseen kauppiasperheeseen nykyisen Saudi-Arabian alueella. Hänen isänsä kuoli ennen Muhammedin syntymää ja hänet kasvatti hänen isoisänsä Abd al-Muttalib. Muhammedin ollessa 6-vuotias hänen äitinsä Amina kuoli ja 8-vuotiaana hän menetti isoisänsä. Hänen kasvattajakseen tuli hänen setänsä. Muhammedista tuli kauppias. Perimätiedon mukaan noin vuoden 610 tienoilla meditoimassa ollut Muhammed näki arkkienkeli Gabrielin. Noin vuonna 613 Muhammed alkoi levittää sanaa Jumalasta ja uudesta uskonnosta, islamista. Kaupungin väestö suhtautui häneen kuitenkin vihamielisesti ja vuonna 622 Muhammed lähti pakoon seuraajiensa kanssa Mekasta Medinaan (ns. hidžra). Islamilainen ajanlasku alkaa tästä tapahtumasta. Tähän aikaan hän otti vaimokseen Aishan. Suhteet Mekan ja Medinan välillä huononivat ja mekkalaiset käskivät kaikkien muslimien lähteä pois kaupungistaan. Tammikuussa 630 Muhammed johdatti jopa 10 000 muslimia Mekkaan. Taistelun lopuksi Mekka valloitettiin ja suurin osa asukkaista kääntyi muslimeiksi. Muhammed tuhosi Kaaban epäjumalien patsaat ja pyhitti sen Jumalalle. Vuoteen 638 mennessä kaikki viholliset oli lyöty. Muhammed yhdisti Arabian paimentolaiskansat. Kun hän sairastui ja kuoli Medinassa vuonna 632, oli suurin osa niemimaata tunnustanut hänen valtansa, vaikka kaikki heimot eivät vielä olleetkaan kääntyneet islamiin.

Islam laajenee

Muhammedin kuoltua Medinan islaminuskoinen väestö pyrki saamaan kaikki arabialueet hallintaansa. Useat aiemmin islamiin kääntyneet heimot kapinoivat pyrkien irtautumaan Medinan määräysvallasta. Muslimit onnistuivat kuitenkin kukistamaan nämä ridda-kapinoiksi kutsutut levottomuudet. Tämän jälkeen alkoi varsinainen islamin laajentuminen Arabian niemimaan ulkopuolella kohti Persiaa ja Bysantin valtakuntaa. Laajenemisen tahdin saneli muslimiyhteisön sisäinen dynamiikka. Arabian niemimaan rauhoituttua ryöstöretkien kohteet oli etsittävä entistä laajemmalta alueelta sekä idässä että lännessä. Bysantin valtakunnan heikkous ja kristittyjen keskinäinen hajaannus mahdollisti nopean laajenemisen lännessä. Muhammedin seuraajat eli kalifit valloittivat nopeassa tahdissa suurimman osan Lähi-itää, Pohjois-Afrikan ja Espanjan. Sadan vuoden aikana Muhammedin kuolemasta islamilainen valtio ulottui aina Atlantilta Keski-Aasiaan. Kyse oli tällöin ennen muuta islamilaisen alueen laajenemisesta, ei käännytyksestä uuteen uskontoon. Valloitettujen alueiden ei-islamilainen väestö oli verovelvollista ja heidän yrityksiään kääntyä islamiin verojen välttämiseksi ei katsottu suopeasti. Alueiden islamisoituminen (kääntyminen uuteen uskontoon) ja arabisoituminen (arabialaisen kulttuurin leviäminen) tapahtuivat myöhemmin ja vaihtelevalla laajuudella. Jotkut alueet kuten Irak sekä islamisoituivat että arabisoituivat nopeasti, mutta esimerkiksi Persia islamisoitui mutta ei arabisoitunut laisinkaan. Toisaalta esimerkiksi Egypti arabisoitui muttei islamisoitunut täysin. Yhtenäinen valtiorakenne hajosi kuitenkin pian ja alkoi kilpailevien dynastioiden ja sisällissotien kausi, jota islamilaiset historioitsijat kutsuvat fitnaksi. Muhammedin aikaa seurasi Mekan ja Medinan ns. ortodoksinen kalifaatti (n. 632-661). Omaijadien kalifaatti (n. 661-750) oli ensimmäinen dynastia kalifeja, jotka eivät olleet suoranaista sukua profeetta Muhammedille itselleen. Abbasidien kalifaatti (n. 750-1258) oli dynastianimi Bagdadin kalifeille, jotka syöksivät Omaijidit vallasta vuonna 750. Dynastia hallitsi 200 vuotta, mutta alkoi vähitellen hiipua turkkilaisen mamelukkien armeijan vallan kasvaessa. Kalifaattien aikaa seurasi turkkilainen Osmanien valtakunta (n. 1300-1918). Huolimatta islamin poliittisen yhteisön sirpaloitumisesta useat islamilaiset valtiot muodostuivat ajan kuluessa suurvalloiksi. Islamin piirin kulttuurikaupungit, kuten Bagdad ja Córdoba, muodostuivat islamilaisen kulttuurin keskuksiksi, joissa edistyivät niin tieteet kuin taiteetkin.

Kohti nykypäivää

1700-luvulta lähtien islamilaiset alueet joutuivat eurooppalaisen imperialismin piiriin. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen laajalti tunnustettua, merkittävää kalifaattia ei enää ollut. 1900-luvun kuluessa islamiin vaikuttivat monet muut ideologiat kuten sosialismi, mutta uskonto säilytti ominaispiirteensä. Uskonnon nopea kasvu, länsimaiden kiinnostus islamilaisiin alueisiin, kansainväliset konfliktit ja globalisaatio ovat osaltaan pitäneet islamin merkittävänä nykymaailmaa muokkaavana tekijänä.

Oppi

Islamin tunnustajia kutsutaan muslimeiksi. He uskovat, että Jumala paljasti sanansa ihmiskunnalle profeetta Muhammedin kautta. Muita profeettoja ovat muiden muassa Adam, Abraham, Mooses ja Jeesus. Islam perustuu siis monilta osin samoille periaatteille kuin juutalaisuus ja kristinusko. Muslimit kuitenkin kieltävät Jeesuksen olevan Jumalan poika, kuten kristityt uskovat. Myöskään muut profeetat, kuten Muhammed, eivät ole muslimeille Jumalan poikia, vaan tavallisia ihmisiä, jotka välittivät Jumalan sanomaa ihmisille. Muhammedin takia islamilaisia on vanhastaan kutsuttu lännessä muhamettilaisiksi. Islamilaiset kuitenkin kiistävät olevansa muhamettilaisia, sillä sanan voi tulkita siten, että he palvoisivat Muhammedia, mistä ei ole kysymys. Muslimien mukaan ihmiskunnan tärkein lähde Jumalasta on kuitenkin Koraani, joka on heidän mukaansa virheetön, muuttumaton ja Jumalan viimeinen ilmoitus. Koraanin nähdään korjaavan Tooraan ja Raamattuun ajan kuluessa syntyneitä vääristymiä. Islam näkee juutalaisuuden ja kristinuskon "kirjan uskontoina", jotka on johdettu profeettojen opetuksista. Tämän vuoksi nämä uskonnot ovat islamille erityisen läheisiä. Yksi huomattava islamin ja kristinuskon ero on se, että islam syntyi yhteisöllisenä uskontona. Se ei ollut vain yksilön elämään vaikuttava katsomusjärjestelmä. Niinpä sitä pidetään yhä monin paikoin myös poliittisen ja juridisen elämän säätelijänä. Tämän johdosta monissa islamilaisissa maissa (esim. Iran ja Saudi-Arabia) uskonnon vaikutus näkyy voimakkaana kaikilla elämänaloilla. Toisaalta Keski-Aasian entisissä neuvostotasavalloissa islamin asema on samantapainen kuin kristinuskon asema Etelä-Euroopassa. Turkki on maallinen valtio ja uskonto on teoriassa erotettu valtiosta yhtä jyrkästi kuin Ranskassa. Islam jakautuu kahteen pääsuuntaukseen, sunnalaisuuteen ja šiialaisuuteen, joiden sisällä puolestaan on erilaisia koulukuntia ja lahkoja. Lisäksi on ahmadiyyalaisia ja druuseja. Sufilaisuus on mystiikkaa korostava islamin suuntaus, jonka seuraajia löytyy niin šiialaisten kuin sunnien joukosta. Poliittiset radikaali-islamilaiset liikkeet ja aseelliset ryhmät (kuten Al-Qaida) nojaavat pääasiassa fundamentalistisiin islamilaisiin suuntauksiin, kuten wahhabismiin eli salafi-suuntaukseen tai intialaisen deobandi-koulukunnan opetuksiin. Tärkeänä periaatteena näissä suuntauksissa on käsite pyhä sota, joka merkitsee Jumalan johtamaa taistelua vääräuskoisia vastaan. Valtavirran islamissa käsite tosin tulkitaan vain hengelliseksi kilvoitteluksi.

Tärkeimmät opinkappaleet

Islamin perusta on lause "Ei ole muuta jumalaa kuin Jumala, ja Muhammed on hänen profeettansa" (arabiaksi lā ilah illā al-Lāh wa-Muhammad rasūl al-Lāh لا إله إلا الله ومحمد رسول الله). Tullakseen muslimiksi täytyy toistaa ja uskoa tämä lause. Kaikki islamin suuntaukset ovat yhtä mieltä tästä lauseesta. Islamiin kuuluu kuusi perususkomusta: #Usko Jumalaan #Usko enkeleihin #Usko Jumalan lähettämiin kirjoihin #Usko profeettoihin ja sanansaattajiin #Usko tuomionpäivään ja ylösnousemukseen #Usko kohtaloon

Viisi peruspilaria

Muslimin tulee elämässään noudattaa viittä peruspilaria. Ne ovat hänen tärkeimmät velvollisuutensa, ja niiden noudattaminen on keskeistä Jumalan miellyttämiseksi. # Shahadah, usko. Uskon todistaminen peruslauseella. # Salat rukous. Viisi rukoiluhetkeä päivittäin. # Zakat, almut. Yleensä 2,5% omaisuudesta vuosittain, jaetaan köyhille. # Sawm, paasto. Ramadanin aikana tulee paastota päivisin. # Hajj, pyhiinvaellus. Muslimin tulee ainakin kerran elämässään matkustaa pyhiinvaellukselle Mekkaan, jos hän vain kykenee siihen. Šiialaiset eivät pidä näitä peruspilareina vaan velvollisuuksina. Heille viisi pilaria viittaavat seuraaviin periaatteisiin:
- Jumalan ykseys
- Jumalan oikeudenmukaisuus
- Profetointi
- Ihmiskunnan johtajuus
- Ylösnousemus

Muita uskomuksia

Muihin uskonkappaleisiin kuuluu usko henkiin (jinnit) ja taikuuteen. Taikuuden harjoittaminen on islamissa ehdottomasti kielletty.

Koraani

Koraani on islamin pyhä kirja. Muslimien mukaan se on Jumalan profeetta Muhammedille välittämä. Muhammed sai 22 vuoden aikana 114 ilmestystä, jotka muodostavat Koraanin 114 suuraa eli lukua. Koraania alettiin koota yhtenäiseksi kirjaksi vasta Muhammedin kuoleman jälkeen. Koraanitekstien eli suurojen kokoajaksi mainitaan Muhammedin medinalainen ystävä Zaid ibn Thābit. Zaid ibn Thābitin kokoaman koraanilaitoksen rinnalla oli todennäköisesti useita vastaavanlaisia kokoelmia. Zaid ibn Thābitin kokoama quraišilaisten murretta seuraava koraanilaitos yleistyi vasta kalifi Otmānin julkaistua sen ja lähetettyä siitä kopiot islamilaisen maailman keskeisiin kaupunkeihin kuten Mekkaan, Medinaan ja Basraan. Koraanin suurat näyttävät olevan järjestetty pituuden mukaan. Poikkeuksen tässä kuitenkin tekee toinen eli Lehmän suura, joka on kaikkiaan 286 jaetta pitkä. Viimeinen Ihmisten suura käsittää vain 6 jaetta. Pituusjärjestyksen lisäksi on havaittu, että koraanin suurat noudattavat ikäjärjestystä. Ikäjärjestys kulkee pääosin takaperoisesti siten, että koraanin lopussa olevat lyhyemmät suurat ovat vanhimpia ja etuosassa olevat pitemmät suurat nuorimpia. Tästä syystä Koraanin painoksissa on yleensä jokaisen suuran alussa merkintä, onko se Mekkan vai Medinan aikakaudelta. Suurat ovat riimiproosamuodossa. Riimiproosa ei ole mitallista, mutta täysin loppusoinnullista. Tyyli oli Muhammedin aikana varsin tyypillinen uskonnollisten ja runollisten tekstien tehokeino. Riimitys helpottaa säkeiden muistamista, mutta tekee Koraanin kääntämisen muille kielille erityisen vaikeaksi. Koraanin suurat käsittelevät usein keskenään samoja asioita. Toistuvana teemana kirjassa on, että oikein uskovat pääsevät kuoltuaan paratiisiin ja vääräuskoiset joutuvat helvettiin. Koraanissa, toisin kuin Raamatussa, myös annetaan paikoin yksityiskohtaisia kuvauksia helvetissä odottavista kärsimyksistä. Koraanin suurista löytyy toistuvien teemojen lisäksi historiallista materiaalia, joka on osittain yhteneväinen Raamatun kertomusten kanssa. Jeesus on Muhammedin jälkeen Koraanissa useiten mainittu Islamin profeetta. Yksi huomattavimmista tutkimuksista Koraanin synnystä on Noeldeke-Schwalley'n Geschichte des Qorans.

Islamilainen ihannevaltio

Noeldeke-Schwalley Islamilaisessa maailmassa uskonnon ja politiikan läheinen suhde selittyy monelta osin lainsäädäntöoikeuden kautta. Klassinen poliittisen islamin teoria pitää islamilaisen valtion tunnusmerkkinä jumalakeskeisyyttä, jolloin koko islamilainen yhteiskunta on valjastettu jumalan lain, šarian toteuttamiseen. Hallinnon tärkein tehtävä on luoda olosuhteet, joissa ihmiset voivat elää Jumalan tahdon mukaisesti. Käytännössä fundamentalistisissa valtioissa – kuten Talibanien vuosina 19952001 hallitsemassa Afganistanissa – ihmisten on täytynyt elää hallinnon tulkitseman ja politisoiman Jumalan tahdon mukaisesti. Ihanteellinen islamilainen valtio perustaa ideologiansa ja toimintansa islamin normeille. Malli on löydettävissä legendanomaisesta profeetta Muhammedin elämästä sekä hänen luomastaan teokraattisesta valtiosta, joka kaatui profeetan kuollessa vuonna 632 jaa. Profeetta Muhammedissa itsessään yhdistyivät poliittinen ja uskonnollinen valta ja hän hallitsi maataan Jumalalta saamiensa ilmoitusten ja ilmestysten mukaisesti. Koska profeetta Muhammed oli viimeinen profeetta, "profeettojen sinetti", vastaava ihannevaltio ei ole enää milloinkaan mahdollinen. Profeetan kuolema aiheutti myös valtatyhjiön kehittyvään ja nopeasti laajenevaan arabiyhteisöön. Valtion kasvaessa suurvallaksi muslimit pyrkivät kehittämään sääntöjä, jotka säätelisivät valtion toimintaa Jumalan edellyttämällä tavalla ja pitäisivät valtion lähempänä islamilaista ihannetta. Lainsäädännön ongelman muodosti vallanjako, sillä Muhammedille ei ollut yhtä selkeää seuraajaa. Erilaiset ratkaisumallit valtatyhjiön täyttämiseksi muodostuivat kehityksen tuloksina eriytyneiksi oppisuunnikseen, joista muslimien enemmistöä edustaa sunnalaisuus ja vähemmistöä šiialaisuus. Nyttemmin 1980- ja 1990-luvuilla muslimit ovat palanneet uudelleen samoihin ongelmiin lain asemasta yhteiskunnasta, sekä sen sisällöstä ja alkuperästä. Jotkut muslimit tahtovat luopua maallisen valtion ja lainsäädännön ajatuksista kokonaan ja korvata ne Muhammedin kautta ilmenneille Jumalan opetuksilla. Muslimiveljeskunnan perustaja Hasan al-Banna määrittelee islamistisen ihannevaltion nykyajan vaatimusten mukaisesti ja hänen näkemyksensä nauttii suhteellisen laajaa kannatusta niin sanottujen islamistien keskuudessa. Al-Banna kuvailee autoritaarisen ihannevaltionsa järjestäytymistä seuraavalla tavalla: valtio koostuu kolmesta osasta, joista ensimmäinen on Koraanin pohjaava perustuslaki, toinen on neuvonantoon, šuuraan, perustuva yksipuolueinen parlamentti ja kolmas on oikeudenmukainen hallitsija, joka noudattaisi islamin lakeja ja kansan enemmistön tahtoa. Tällaisessa valtiomallissa ei ole tilaa oppositiolle tai uskonnollisille vähemmistöille ja al-Banna itsekin korosti, ettei valtio voisi pysyä yhtenäisenä, jollei vältettäisi keskustelua muun muassa filosofiasta ja metafysiikasta.

Islam nykyään

metafysiikasta enemmistöä ja vaaleammat šiialaista enemmistöä.]] CIA World Factbook 2004:n mukaan islam on maailman toiseksi suurin uskonto. Noin 18 % muslimeista asuu arabimaissa, 20 % Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja noin 30 % Pakistanissa, Intiassa ja Bangladeshissa. Eniten yhden maan sisällä muslimeita on Indonesiassa. Myös Euroopassa, Keski-Aasiassa ja Kiinassa on merkittävät muslimiyhteisöt. Valtiot, joissa on eniten muslimeja (arvioitu lukumäärä): #Indonesia (213 469 356) #Pakistan (156 491 617) #Intia (129 631 726) #Bangladesh (127 001 272) #Egypti (70 530 237)

Islam Suomessa

Islaminuskolla on suhteellisen pitkät perinteet Suomessa. Tataarivähemmistö on harjoittanut islamia jo 1800-luvun alkupuolelta asti. Ensimmäiset tataarit muuttivat Venäjältä Suomeen kauppiaiksi pian Suomen sodan jälkeen. Helsingin tataarit perustivat maamme enimmäisen islam-yhdistyksen 1830 ja seurakunnan 1925. Esimerkiksi talvi- ja jatkosodissa islaminuskoisille järjestettiin useimmiten vapaata uskonnon tärkeimpien juhlien ajaksi. Nykyisin Suomessa on noin 700 tataaria, joilla on moskeija myös Järvenpäässä ja Tampereella. He ovat pysyneet erossa myöhemmin tulleista muslimeista, eikä seurakuntiinkaan oteta jäseniksi muita kieliä puhuvia. Viime aikoina islamia tunnustavien ihmisten määrä on ollut kasvussa, kun Suomeen on saapunut aiempaa enemmän maahanmuuttajia islamilaisista maista. Suhteet valtaväestöön ovat olleet pääosin hyvät, joskin joitain ongelmiakin on ilmennyt. Enemmän kuin uskonnosta ovat hankaukset syntyneet kulttuurillisista erimielisyyksistä, jotka usein virheellisesti luetaan yksin islamista johtuviksi.

Kirjallisuutta


-
-
-
-
-
-

Katso myös


- Allah
- Ajatolla
- Arabimaailma
- Islamilainen filosofia
- Koraani

Aiheesta muualla


- [http://www.islamopas.com/ Islam-opas] - suomalaisten muslimien kokoama sivusto, jolla tietoa uskonnosta.
- [http://omnibus.uni-freiburg.de/~riexinge/euroislam.html Islam in Western Europe] Luokka:Islam ms:Islam ko:이슬람교 ja:イスラム教 simple:Islam th:ศาสนาอิสลาม

Alain Robert

Alain Robert (s. 7. huhtikuuta 1962,Valencia, Ranska) on kalliokiipeilijä, joka on tullut tunnetuksi kiipeilystään korkeissa kaupunkiympäristön rakennuksissa.

Maanpinnalta rakennusten huipulle

Robert on yksin kiipeilevä vuoristokiipeilijä, joka on tullut kuuluisaksi kiipeillessään eri kaupunkien korkeiden rakennusten huipulle mukaan lukien sileäpintaisia lasitettuja pilvenpiirtäjiä. Hän on saanut kiipeilijän kyvystään lempinimen Hämähäkkimies. Hän ei tavallisesti käytä kiipeillessään erikoisvälineitä, mutta lasipintaisten pilvenpiirtäjien Sears Tower ja John Hancock Center Chicagon kaupungissa hän käytti imukuppeja kiivetessään rakennusten lasipintaa pitkin. Kiipeillessään Robert ei käytä turvavälineitä, kuten turvaköysiä tai työkaluja. Hän on kiivennyt yhteensä 70 suureen rakennukseen ympäri maailmaa, joiden joukossa on maailman korkeimpia rakennuksia, käyttäen ainoastaan käsiään ja kiipeilykenkiä kiipeilyn aikana. Robert aloitti kiipeilyn ollessaan nuori poika, kiipeillen vuorenjyrkänteellä kotinsa lähellä. Hänen rakennuksissa kiipeilijän ura alkoi 12 vuoden iässä, kun hän unohti avaimet kotiinsa. Sen sijaan, että hän olisi jäänyt odottamaan vanhempiensa paluuta kotiin, hän kiipesi rakennuksen ulkoseinää pitkin kotiin kahdeksanteen kerrokseen. Robert on kohdannut kaksi onnettomuutta 19 ja 20 vuoden iässä, jolloin hän putosi 15 metriä ja sai lukuisia luun murtumia. Lääkäri arvioi hänet 66 prosentin asteen vammaiseksi ja kertoi hänelle, ettei hän pystyisi enää kiipeilemään. Kuitenkin kuuden kuukauden jälkeen hän palasi kiipeilemään. Hän asetti tavoitteekseen vaativimpia kiipeilykohteita ja kehitti jatkuvasti taitojaan. Hän hioi vuorikiipeilijän taitojaan Ranskan Alpeilla ennen paluuta kiipeilijäksi rakennuksiin.

Toimintastrategia

Koska hänelle ei ole myönnetty lupaa kiipeilyyn korkeissa rakennuksissa, Robert saapuu kiipeilykohteeseen yllättäen, tavallisesti aamunkoitteessa. Hänen kiipeily korkeisiin rakennuksiin kerää usein tuhansia sivustakatsojia tapahtuman nostattaman pelon ja kunnioituksen johdosta. Hän on joutunut pidätetyksi lukuisissa maissa, kun poliisi on ollut odottamassa rakennuksen huipulla kiipeilyn lopuksi. Pidätys ja kuulustelu ovat olleet lähinnä muodollisuuksia ja hänet on aina vapautettu. Robert'in hyvin kehittyneet käsi- ja jalkalihakset mahdollistavat kiipeilyn pystysuoralla pinnalla ilman mahdollisuutta levätä kiipeilyn aikana, joissain tapauksissa yhtämittaisesti yli tunnin ajan. Hän on 165 cm pitkä eli suhteellisen lyhyt ja tämän lisäksi kevyt, mikä antaa hänelle ketteryyttä kiipeilyyn. Joskus hänellä on mukanaan kiipeillessään pieni laukku vyötäröllä, jossa on liitujauhoa hien sitomiseksi. Robert on saanut maailmanlaajuista huomiota kiivetessään Malesian pääkaupungin Kuala Lumpurissa Petronas Towers-rakennukseen, joka on maailman toiseksi ja kolmanneksi korkein rakennus (kaksoistorni). Malesian viranomaiset osasivat odottaa hänen saapumistaaan ja 20. maaliskuuta 1997 Robert aloitti kiipeämisen 88-kerroksiseen rakennukseen. Poliisi veti hänet ikkunasta sisään 60-kerroksen kohdalla ja pidätti hänet, vain 28-kerrosta ennen päämäärää. Robert kohtasi kiipeilijänuransa huippuhetken kiivetessään Sears Tower-rakennukseen vuonna 1999. Rakennus käsittää 110-kerrosta ja on päällystetty lasilla ja teräksellä. Viimeiset 20-kerrosta olivat erityisen haastavia, koska pilvien tuoma kosteus vaikeutti huomattavasti kiipeämistä. Hidas ja vaarallinen kiipeäminen eivät estäneet Robert'in suoritusta vaan hän ylitti eteen tulleen haasteen ja saavutti rakennuksen huipun. Robert Alain on kiivennyt myös Tampereen Hotelli Ilveksen katolle.

Perhe

Alain Robert on naimisissa Nicolen kanssa ja hänellä on kolme lasta. Ensimmäinen asia minkä hän tekee saavuttaessaan rakennuksen huipun on, että hän soittaa lapsilleen. Hänen lapsensa ovat myös kiipeilijöitä ja harjoittelevat hänen kanssaan kiipeilyä.

Aiheesta muualla


- [http://www.alainrobert.com Alain Robertin virallinen web-sivu] - Kiipeilykuvien Macromedia Flash-esitys
- [http://www.alainrobert.com/en/photo.htm Alain Robertin virallinen web-sivu] - Kiipeilykuvia perusselaimelle Robert, Alain

Sean Connery

Sir Thomas Sean Connery (s. 25. elokuuta 1930, Edinburgh) on skotlantilaissyntyinen elokuvanäyttelijä. Connery työskenteli mallina, kun hänet otettiin koekuvauksiin, eikä hänellä ole varsinaisia näyttelijätyön opintoja. Ennen näyttelijänuraansa Connery on ollut ruumisarkkujen viimeistelijänä. Sean Connery tuli kerralla kuuluisaksi James Bondin roolista vuonna 1962 elokuvalla Salainen agentti 007 ja tri No. Hän sai roolista 700 dollaria. James Bond -rooli toi heti jatkoa: 007 Istanbulissa (1963), 007 ja Kultasormi (1964), Pallosalama (1965) ja Elät vain kahdesti (1967). Connery luopui roolista yhden Bond-elokuvan verran, kunnes houkuteltiin takaisin seikkailuun Timantit ovat ikuisia (1971). Bondin ohella muita 60-luvun rooleja mm. Olkinainen (1964) ja Kukkula (1965). James Bond -uran jälkeen huomattavia elokuva ovat mm. Suuri kaappaus, jossa hän näytteli rikosliigan pomoa. Muita 70-80-luvun elokuvia: Kamera käy - tapa!, Suuri junanryöstö (tunnetaan myös nimellä Kultajuna), Seikkailun sankarit, Operaatio Outland, Ruusun nimi, epävirallinen Bond-comeback elokuvassa Älä kieltäydy kahdesti. Sivuosa-Oscar vuonna 1988 elokuvasta Lahjomattomat. Myöhempiä elokuvia: Sankari vai vakooja?, Punaisen lokakuun metsästys, The Rock, Viimeinen lohikäärme (ääniosa) sekä Indiana Jones ja Viimeinen ristiretki. Connery, Sean Connery, Sean ja:ショーン・コネリー

Elokuva

Alun perin elävä kuva tarkoitti liikettä, joka havaitaan, kun sarja selluloidille tallennettuja kuvia heijastetaan yli 15 ruudun sekuntinopeudella. Tänä päivänä elokuvat ovat taidemuoto ja yksi suosituimmista viihteen lajeista. Pitkä elokuva on useimmiten määritelty yli 60 minuuttia kestäväksi. Nykyisin on lukuisia tapoja nähdä pitkä elokuva:
- voit mennä elokuvateatteriin
- voit katsella televisiosta
- voit vuokrata tai ostaa VHS-kasetin tai DVD:n
- tai ladata elokuvan Internetistä

Elokuvan historiaa

Elokuvan suoranaisina edeltäjinä voidaan pitää taikalyhtyä, kaleidoskooppia ja zoetrooppia. Camera obscura oli taikalyhdyn käänteinen versio, jolla saatiin huoneen tai laatikon sisälle heijastettua pienen valoaukon kautta ulkopuolinen kuva tai maisema. 1700-luvun fantasmagorianäytökset puolestaan muistuttivat monasti toimintafilmejä: ne sisälsivät erikoisefektejä ja visuaalisia kliimakseja. Ranskalaiset Lumieren veljekset olivat tärkeimpiä avainhenkilöitä elokuvan keksimisessä, ja he myös järjestivät ensimmäiset varsinaiset elokuvaesitykset. Ensimmäisen kerran tämä tapahtui 28. joulukuuta 1895, jolloin L'Arrivée d'un train en Gate de la Ciotat (1895), yksinkertainen dokumentti asemalle saapuvasta junasta, sai ensi-iltansa Pariisissa. Toinen elokuvan alkuaikojen suurimmista vaikuttajista oli Georges Méliès, myöskin ranskalainen, jota voidaan puolestaan pitää trikkikuvauksen ja fantasiaelokuvan isänä. Elokuvat olivat pitkään yksikelaisia lyhytelokuvia, koska pitkiä elokuvia ei pidetty taloudellisesti kannattavana, ja teknisesti ne olivat lähinnä hyvin yksinkertaisia ja kunnianhimottomia. Muutoksen tässä teki yhdysvaltalainen elokuvantekijä D. W. Griffith, jonka elokuvatekniset kokeilut kultivoituvat spektaakkelielokuvaan Kansakunnan synty (Birth of a Nation, 1915), joka ei vain aloittanut pitkien elokuvien laajamittaisen tuotannon menestyksellään, vaan toi elokuvaan monia tähän päivään vakiintuneita teknisiä elementtejä ja inspiroi monia mykkäkaudella aloittaneita elokuvaohjaajia. Ensimmäinen elokuvateollisuus syntyi 1900-luvun alussa Italiaan, mutta se tuli tiensä päähän muun muassa näyttelijöiden kovien palkkiovaatimusten ja kalliiden spektaakkeleiden takia. Elokuvanteon tyysijaksi tuli tämän jälkeen Yhdysvaltojen Kalifornia, jossa auringonvaloa ja rahavaroja riitti. Kaupallinen elokuva oli alussa lähes poikkeuksetta mustavalkoista mykkäelokuvaa, vaikkakin paljon kokeiluja tehtiin niin äänen kuin värin saralla. Taiteellisesti kunnianhimoisimmat mykkätuotannot tehtiin yhtäältä Saksassa (ekspressionistinen suuntaus) ja nuoressa neuvostovaltiossa ennen stalinistisen totalitaristihallinnon ja kulttuuribyrokratian vakiintumista. Neuvostoelokuvan tekijät ja teoreetikot kehittelivät etenkin leikkausta, montaasia. Äänielokuva löi läpi 1920-luvun loppupuolella, The Jazz Singer (1927) oli ensimmäinen pitkä puhuttu elokuva. Kun äänielokuva yleistyi, monet mykkäkaudella menestyneet elokuvatähdet joutuivat keksimään itsensä uudestaan. Esimerkiksi Buster Keatonille ja muille mykkäkoomikoille ei ollut enää paljon kysyntää, vaan yleisö kaipasi Groucho Marxin ja Mae Westin kaltaisten koomikoiden jatkuvaa huulenheittoa. Suoranaista riehaantumista dialogin mahdollisuudesta ilmensivät puheeseen perustuvat Hollywoodin slapstick- ja screwball-komediat. Aluksi ääni toteutettiin optisella ääniraidalla, jonka kamera tallensi suoraan filmille kuvan tavoin. Tämän tekniikan äänenlaatua pidetään kuitenkin yleisesti heikkona, ja niinpä magneettisen äänentallennuksen keksimisen myötä ääni tallennettiin myöhemmin nauhalle, joka siirrettiin esityskopion perforoidulle magneettiääniraidalle. Nykyään digitaalinen äänitekniikka on elokuvien äänityksessä arkipäivää. Toisen maailmansodan aikana elokuva alistettiin pitkälti propagandatarkoituksiin, tai joka tapauksessa auttamaan sotaponnisteluissa. Italiassa alkoi jo ennen aseiden vaikenemista neorealistinen liike ohjaajinaan sellaiset nimet kuin Roberto Rossellini ja Vittorio de Sica. Neorealismille oli tunnusomaista dokumentaarisuuden ja sosiaalisen paatoksen sekoittaminen sekä amatöörinäyttelijöiden käyttäminen. Värifilmi yleistyi pitkien elokuvien tuotannossa 1940-luvun loppupuolella, jolloin käytettiin pääasiassa Technicolor-järjestelmää. Technicolor jakoi kuvan kolmeksi eri värikomponentiksi (punainen, vihreä ja sininen), jotka tallennettiin omille mustavalkofilmeille. Tällä tekniikalla pystyttiin tuottamaan hyvinkin realistiset, joskin nykystandardeilla kovin kylläiset värit. Myöhemmin keksittiin komposiittivärifilmi, joka sisälsi kaikki värikomponentit samalla filmillä, joskin Technicoloria käytettiin elokuvan jälkituotannosa vielä 1970-luvun loppupuolella. Sekä ääni että väri olivat merkittäviä keksintöjä elokuvalle, mutta niiden vaikutus ei ollut vain tekninen. Värielokuvan ilmestyessä mustavalkoiselle elokuvalle tyypillinen dramaattinen valaistus lähes katosi. Jyrkkäkontrastisesta mustavalkokuvasta tuli tunnetuksi etenkin sodanjälkeinen amerikkalainen musta elokuva (film noir). Kokonaan mustavalkofilmi ei kuitenkaan hävinnyt, vaan esimerkiksi Steven Spielberg ja Jim Jarmusch ovat tehneet pitkiä mustavalkoelokuvia, ja Suomessa mustavalkofilmiä ovat hyödyntäneet niinkin erilaiset elokuvantekijät kuin Aki Kaurismäki ja Spede Pasanen, edellinen taiteellisin ja jälkimmäinen taloudellisin perustein. 1950-luku oli television yleistymisen aikaa, minkä takia elokuvateollisuus sai varteenotettavan kilpailijan. Hollywood vastasi haasteeseen tuomalla teattereihin spektaakkelielokuvia (esimerkiksi Ben Hur ja Spartacus), joissa esiintyi tähtinäyttelijöiden lisäksi uutta laajakuvatekniikkaa. Tällaisista merkittävimmiksi nousivat anamorfinen Cinemascope, Vistavision ja alkeellinen, joskin pioneerina tärkeä Cinerama. Mittavimmat elokuvat saatettiin kuvata jopa tavallista leveämmälle 65-milliselle filmille. Myöhemmin kehitettiin äärimmäisen suurta negatiivikuva-alaa hyödyntävä IMAX-formaatti, joka on tosin pysynyt lähinnä dokumenttielokuvia tarjoavana erikoisformaattina. Myös elokuvatekniikan keveneminen auttoi elokuvaa taiteellisesti. 1950-luvun lopussa ammattimaiset elokuvakamerat olivat jo niin kompakteja, että niillä pystyi kuvaamaan helposti käsivaralla lähes missä vain. Tämä kehitys inspiroi ranskalaisen uuden aallon elokuvaohjaajia, joiden merkitys esimerkiksi amerikkalaiselle elokuvalle on mittaamaton. 1960-luvulla elokuvafilmeista alkoi tulla herkempiä, mikä mahdollisti kuvaamisen yöllä ja päivällä ilman erillistä valaistusta, mikä edesauttoi ranskalaisen uuden aallon tyyppistä, spontaania elokuvaa. Viimeisin elokuvatekniikan mullistus on digitaalisuus. Digitaalinen kuvaus, editointi ja äänen taltiointi yleistyivät nopeasti 1990-luvun aikana, ja niistä on tullut varsinkin amatöörielokuvaajien keskuudessa suosittuja tekniikan suhteellisen halpuuden takia. Erityisesti digitaalisuus on auttanut dokumentaristeja, ja voidaankin sanoa, että 2000-luvulla dokumenttielokuva on jopa kokenut todellisen renessanssin.

Katso myös


- Elokuvateatteri
- Elokuvatyylit
- Luettelo elokuvista
- Valtion elokuvatarkastamo

Aiheesta muualla


- [http://www.imdb.com/ Internet Movie Database]
- [http://www.sea.fi/ Suomen elokuva-arkisto]
- [http://www.pixoff.net/ Pixoff, suomalaisen lyhytelokuvan julkaisukanava] ja:映画 ko:영화 simple:Cinema Luokka:Elokuvataide
-
Luokka:Harrastukset

Tietokonepeli

Tietokonepeli on peli, joka on toteutettu tietokoneohjelmana. Joskus pelikonsoleilla ja kolikkoautomaateilla pelattavat pelit erotetaan varsinaisilla tietokoneilla pelattavista peleistä, jolloin voidaan käyttää yläkäsitettä videopeli, jolla tarkoitetaan peliä, jonka pelaamisessa keskeisessä osassa on television tyylinen näyttöruutu. Lähes kaikki tietokonepelit ovat videopelejä ja päinvastoin, ja poikkeukset kuuluvat lähinnä tietokone- ja videopelien varhaishistoriaan. Tietokonepelien pelaamiseen soveltuvat laitteet ovat nykyään varsin yleisiä. Miltei jokaisella tietokoneella ja esimerkiksi useimmilla matkapuhelimilla voi pelata ainakin joitakin pelejä. Monissa kodeissa on myös erityisiä pelikonsoleja, jotka on varta vasten tarkoitettu tietokonepelien pelaamiseen. Tietokone- ja videopeliteollisuus kasvaa hurjaa vauhtia, ennusteiden mukaan 5 000% vuodesta 2002 vuoteen 2006 mennessä.

Historiaa

2006 Varhaiset tietokonepelit syntyivät 1950-luvulla ja liittyivät tieteelliseen tutkimukseen. Ristinollan ja šakin kaltaisia pelejä pelaavat ohjelmat olivat mielenkiintoisia paitsi tekoälytutkimuksen, myös tietokoneen interaktiivisen käytön kannalta. Vuonna 1958 Willy Higginbotham teki laitteen, jolla kaksi pelaajaa saattoi oskilloskoopin avulla pelata yksinkertaista tenniksen tapaista peliä. Tällä pelillä ei ollut kuitenkaan yhteyttä myöhempään Pongiin, joka oli toinen tenniksestä inspiraationsa saanut peli. 1961 MIT:n oppilaat kehittivät PDP-1-tietokoneelle ensimmäisen reaaliaikaisen videografiikkaa käyttävän tietokonepelin nimeltään Spacewar, jossa ideana oli tuhota toisen pelaajan alus putoamatta itse aurinkoon. Pelistä tehtiin 1970-luvulla parikin erilaista kolikkopelisovitusta, ja siitä on versioita myös nykyisin käytetyille tietokoneille. Television avulla pelattavien joka kodin videopelien pioneeri oli televisiolaitteita valmistavassa amerikkalaisessa Magnavox-yrityksessä työskennellyt saksalaissyntyinen keksijä Ralph Baer. Baer esitti ajatuksen pomolleen jo vuonna 1951, mutta tämä tyrmäsi idean. Baer kuitenkin jatkoi kehitystyötä myöhemmin, ja vuonna 1968 hänellä oli prototyyppilaitteisto, jolla pystyi pelaamaan useita erilaisia pelejä. Prototyypin pohjalta kehitettiin ensimmäinen kotikäyttöön tarkoitettu pelikonsoli, Magnavox Odyssey. Vuonna 1971 ilmestyi ensimmäinen kolikoilla toimiva videopeliautomaatti, Spacewarista ideansa saanut Computer Space, jonka kehittivät Nolan Bushnell ja Teb Dabney. Peli ei kuitenkaan menestynyt, koska sitä pidettiin liian vaikeana. Vuonna 1972 Bushnell pääsi pelaamaan messuilla esittelyssä ollutta Ralph Baerin pelikonetta, josta vakuuttuneena hän perusti pian Atari-yhtiön. Atari julkaisi vielä samana vuonna Pong-pelin, joka muistutti läheisesti