:: wikimiki.org ::
| Pohjanmaa |
Pohjanmaa:Pohjanmaa on myös Suomen merivoimien lippulaivan nimi.
Pohjanmaa (ruots. Österbotten) on Suomen historiallinen maakunta ja lääni. Se käsitti kutakuinkin nykyisten Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan (ent. Vaasan rannikkoseutu), Keski-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntien alueet. Pohjanmaa rajoittuu lännessä Pohjanlahteen, pohjoisessa Lappiin Sodankylän korkeudelle, etelässä Satakuntaan, Hämeeseen ja Savoon.
Savo
Vuonna 1634 Pohjanmaan historiallisen maakunnan alueesta muodostettiin Pohjanmaan lääni ja maakunta-käsite lakkautettiin hallinnollisena terminä. Vuonna 1775 Pohjanmaan lääni jaettiin Vaasan lääniin ja Oulun lääniin.
Laaja Pohjanmaa on omalla tavallaan yhtenäinen alue huolimatta sen alueellisista eroista. Pohjanmaan maisemaa luonnehtivat tasaiset peltoaukeat ja peltoja pirstovat joet. Pohjanmaan koillisosissa maasto kuitenkin muuttuu vaaramaisemaksi.
Asutushistoria
Pohjanmaan asutus on alkanut suurten jokien keskijuoksuilla, johon kivikauden väestö asettui. Rautakaudella Pohjanmaan asutus lienee ollut suomen- ja saamenkielistä, joskin eräät tutkijat ovat pitäneet mahdollisena, että Vaasan seudun kukoistava kulttuuri kansainvaellus- ja merovingiajalla oli ainakin osittain germaaninen. Skandinaavisissa lähteissä esintyvä arvoituksellinen nimi "kveenit" saattaa viitata Pohjanmaan asukkaisiin. Onkin esitetty, että Pohjanmaan aiempi nimi oli Kainuunmaa.
Toistaiseksi ei tiedetä vallitseeko Pohjanmaalla selkeä asutusjatkuvuus rautakaudelta keskiaikaan vai ei. Rautakauden loppuvaiheeseen ajoittuvien arkeologisten löytöjen määrä on toistaiseksi niukka. Siksi monet tutkijat ovat arvelleet, että Pohjanmaa autioitui 800-luvulla, muuttui eräalueeksi ja sai uuden asutuksen vasta 1000- ja 1100-luvuilta lähtien.
Myös pirkkalaiset ja karjalaiset ovat jättäneet jälkiään Pohjanmaan väestöön. Pohjanmaan ruotsinkielisen väestön arvellaan tulleen Etelä-Pohjanmaalle 1200-luvulla, minkä jälkeen ruotsinkielinen asutus on levinnyt rannikkoa pitkin pohjoisemmaksi aina Kokkolan korkeudelle saakka. Myöhempinä aikoina on Pohjanmaalle tullut myös hämäläisiä ja savolaisia uudisasukkaita.
Lähteet
- Pieni tietosanakirja
Luokka:Suomen historialliset maakunnat
Miinalaiva Pohjanmaa
Miinalaiva Pohjanmaa on Suomen merivoimien lippulaiva ja koululaiva. Se on Pohjanmaa-luokan ainoa alus. Kriisiaikana laivan tehtävänä on toimia johtoaluksena ja miinalaivana.
Alus rakennettiin Wärtsilän telakalla 1978 Helsingissä. Vuodesta 1982 se on toiminut merivoimien koulualuksena tehden useitä pitkiä koulutuspurjehduksia. Siten se jatkaa aiempien koululaivojen Suomen Joutsenen ja Matti Kurjen perinteitä. Vuosina 1996-1998 sitä modernisoitiin parantamalla aseistusta ja lisäämällä ilmantorjuntaohjukset.
Tekniset tiedot
- Tyyppi: Miinalaiva Pohjanmaa
- Uppouma: 1450 tonnia
- Mitat:
- Pituus: 78 m
- Leveys: 11.5 m
- Syväys: 3 m
- Koneet: 2
- Wärtsilä Vasa 16V22 diesel; 4280 kW
- Nopeus: 18,5 solmua
- Toimintasäde: 3500 merimailia
- Miehistö: 70 (120 koululaivana)
- Telakka: Wärtsilä Helsinki, Finland
Aiheesta muualla
- [http://tietokannat.mil.fi/koulutuspurjehdus2005/content.php?language=fi_FI&page_id=28 Merivoimat: Miinalaiva Pohjanmaa - Koulutuspurjehdus 2005]
Pohjanmaa
Luokka:Puolustusvoimat
Suomen maakunnatMaakunta voi tarkoittaa Suomessa sekä historillisia maakuntia (Ruotsin vallan aikaiset provinssit) että vuoden 1997 lääniuudistuksen yhteydessä perustettuja nykyisiä maakuntia.
Maakunta on luonteeltaan kuntien valtiosta autonomiseen päätöksentekovaltaan perustuva yhteishallinnollinen yksikkö, minkä tarkoituksena on ilmentää paikallista demokratiaa aluetasolla (vrt. lääni).
Suomessa vuoden 1993 hallinnonuudistuksessa valtionhallinnon alueellinen toimeenpano ja kunnallishallinnon alueellinen päätösvalta kohtaavat työvoima- ja elinkeinokeskusten sekä maakuntaliittojen tasolla. Suomen 20 maakunnasta vain Ahvenanmaan autonomisella maakunnalla ja Kainuun kokeilumaakunnalla on vaaleilla valittu maakuntaneuvosto. Muissa 18 maakunnassa maakuntavaltuusto on vaaleilla valittujen kunnanvaltuustojen nimittämiä.
Historialliset maakunnat
Suomen historialliset maakunnat eli provinssit ovat perua Suomen yhteisestä historiasta Ruotsin kanssa. Provinssit lakkasivat olemasta hallinnollisia alueita jo 1634, kun läänit korvasivat ne. Provinssit ovat vielä perinne, mutta niillä ei ole enää hallinnollista käyttöä.
Nykyiset maakunnat
Vuoden 1997 lääniuudistuksen yhteydessä läänit jaettiin 20:een nykyiseen maakuntaan. Maakuntien yleisestä kehittämisestä ja suunnittelusta vastaavat maakuntaliitot, joita johtaa maakuntajohtaja. Maakunnat ovat lähinnä symbolisia, ja aluehallinnon vastuu on hyvin pitkälti edelleen lääneillä.
Lopullinen maakuntajako päätettiin vasta vuonna 1998 [http://finlex1.edita.fi/dynaweb/ajantasa/flexsd/sd/@Generic__BookTextView/241730;nh=1;hf=0;pt=211074;lang=fi?DwebQuery=It%E4-Uusimaa#1 Valtioneuvoston päätöksessä maakunnista 26.2.1998/147].
Luettelo nykyisistä maakunnista lääneittäin
1998
- Lappi (Lappland)
- Pohjois-Pohjanmaa (Norra Österbotten)
- Kainuu (Kajanaland)
- Pohjois-Karjala (Norra Karelen)
- Pohjois-Savo (Norra Savolax)
- Etelä-Savo (Södra Savolax)
- Etelä-Pohjanmaa (Södra Österbotten)
- Pohjanmaa (Österbotten)
- Pirkanmaa (Birkaland)
- Satakunta (Satakunda)
- Keski-Pohjanmaa (Mellersta Österbotten)
- Keski-Suomi (Mellersta Finland)
- Varsinais-Suomi (Egentliga Finland)
- Etelä-Karjala (Södra Karelen)
- Päijät-Häme (Päijänne Tavastland)
- Kanta-Häme (Egentliga Tavastland)
- Uusimaa (Nyland)
- Itä-Uusimaa (Östra Nyland)
- Kymenlaakso (Kymmenedalen)
Ahvenanmaa
- Ahvenanmaa (Åland)
Väestö ja päähallintopaikat
Katso myös
- Läänit
- Ruotsin historialliset provinssit
- Suomen historialliset maakunnat
- Österland
- Norrland
Aiheesta muualla
- [http://www.reg.fi/ Suomen maakuntien liitot]
Maakunnat
Suomen läänitSuomi koostuu kuudesta läänistä (ruotsiksi län).
Ennen vuoden 1997 lääniuudistusta läänejä oli 12.
lääniuudistus
Suomessa lääni tarkoittaa valtion keskushallinnon kuntia valvovaa ruotsalaistyyppistä lääniä alueella, kun taas maakunta tarkoittaa kuntien yhdessä muodostamaa aluehallinnon yksikköä. Lääni on luonteeltaan valtion sektorihallintoa kuvastava byrokraattinen toimeenpanoelin, minkä tehtävänä on valvoa se, että kunnat panevat toimeen valtionhallinnon päätökset. Maakunta taas on luonteeltaan kuntien valtiosta autonomiseen päätöksentekovaltaan perustuva yhteishallinnollinen yksikkö, jonka tarkoituksena on ilmentää paikallista demokratiaa aluetasolla.
Nykyiset läänit ovat:
# Etelä-Suomen lääni (Södra Finlands län)
# Länsi-Suomen lääni (Västra Finlands län)
# Itä-Suomen lääni (Östra Finlands län)
# Oulun lääni (Uleåborgs län)
# Lapin lääni (Lapplands län)
# Ahvenanmaan lääni (Ålands län)
Jokaisessa läänissä on lääninhallitus (länsstyrelse), joka toimii seitsemän kansallisen ministeriön aluehallintona seuraavilla alueilla:
- sosiaalituki ja terveydenhuolto
- opetus ja kulttuuri
- poliisi
- pelastuspalvelut
- liikenne
- kilpailu ja kuluttajan asiat
- oikeudenhallinto
Lääninhallituksen johtajana toimii hallituksen ehdottama ja presidentin nimeämä maaherra (landshövding).
Vanhat läänit
maaherra
Vanhat läänit ennen vuoden 1997 lääniuudistusta ovat enimmäkseen perua vuodelta 1831, jolloin Nikolai I uudisti Suomen aluehallinnon. Läänien tarkoissa rajoissa tapahtui tosin muutoksia tämänkin jälkeen, esim. vuonna 1870 Tampere siirrettiin Turun ja Porin läänistä Hämeen lääniin. Viimeinen muutos ennen vuotta 1997 tehtiin vuonna 1960. Vanhat läänit olivat:
#Uudenmaan lääni (Nylands län)
#Kymen lääni (Kymmene län) -- vuodesta 1944
Viipurin lääni (Viborgs län) -- vuoteen 1944
#Turun ja Porin lääni (Åbo och Björneborgs län)
#Hämeen lääni (Tavastehus län)
#Mikkelin lääni (S:t Michels län)
#Vaasan lääni (Vasa län)
#Keski-Suomen lääni (Mellersta Finlands län)
#Kuopion lääni (Kuopio län)
#Pohjois-Karjalan lääni (Norra Karelens län)
#Oulun lääni (Uleåborgs län)
#Lapin lääni (Laplands län)
#Ahvenanmaan maakunta
#Petsamon lääni (Petsamo län)
Jatkosodan jälkeen vuonna 1944 Suomi luovutti suurimman osan Viipurin läänistä Neuvostoliitolle. Jäljellejääneistä osista tehtiin Kymen lääni ja pieni osa Kuopion lääniä.
Katso myös
- Maakunnat
- Kunta
- Kaupunki
- Suomen maaherrat
Aiheesta muualla
- [http://www.laaninhallitus.fi/ Lääninhallitukset]
-
ko:핀란드의 행정 구역
Etelä-Pohjanmaa
Etelä-Pohjanmaa (ruots. Södra Österbotten) on maakunta Länsi-Suomen läänissä. Maakuntakeskus on Seinäjoki, muut kunnat luokitellaan asukastiheyden perusteella maaseutumaisiksi.
Alueen elinkeinoista maa- ja metsätaloudella on keskimääräistä suurempi merkitys, erityispiirteenä ovat pienyritysten suuri määrä ja niiden muodostamat alueelliset keskittymät esimerkiksi puu-, metalli- ja tekstiiliteollisuudessa. Maakunnan tunnetuimpia kulttuuritapahtumia ovat Seinäjoen Provinssirock ja Tangomarkkinat, lisäksi Etelä-Pohjalaiset Spelit ylläpitävät kansanmusiikin perinnettä. Nähtävyyksiä ovat mm. Alvar Aallon suunnittelema Seinäjoen kirkko ja kaupungintalo sekä Karijoen Susiluola, jossa on säilynyt merkkejä ennen jääkautta olleesta ihmisasutuksesta.
Seutukunnat
Etelä-Pohjanmaan maakunta jakautuu kuuteen seutukuntaan:
- Eteläisten seinänaapurien seutukunta
- Härmänmaan seutukunta
- Järviseudun seutukunta
- Kuusiokuntien seutukunta
- Seinäjoen seutukunta
- Suupohjan seutukunta
Aiheesta muualla
- [http://www.etelapohjanmaa.fi/ Etelä-Pohjanmaan maakuntaportaali]
Luokka:Etelä-Pohjanmaa
Keski-Pohjanmaan maakunta
Keski-Pohjanmaa on maakunta Länsi-Suomessa. Sitä ympäröivät Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa, Keski-Suomi ja Etelä-Pohjanmaa. Keski-Pohjanmaa jakautuu hallinnollisesti kahteen seutukuntaan, Kokkolan seutukuntaan ja Kaustisen seutukuntaan.
Keski-Pohjanmaan maakuntalintu on kiuru (Alauda arvensis), maakuntakukka on kissankello (Campanula rotundifolia), maakuntakala on siika (Coregonus lavaretus) ja maakuntakivi on gneissi. Keski-Pohjanmaalla yleisin gneissityyppi on kiillegneissi.
Kunnat
Keski-Pohjanmaalla on 12 kuntaa. Kaupunkikunnat on merkitty lihavoidulla.
Elinkeinot
Keski-Pohjanmaalla tervanpoltto, kaupankäynti ja laivanrakennus ovat aikoinaan olleet tärkeimmät elinkeinot, ja 1800-luvulla alue olikin Suomen vauraimpia. Tätä nykyä Keski-Pohjanmaa on yksi maan merkittävimmistä korkean teknologian yrityskeskittymistä. Keskipohjalainen maatalous on tunnettua ympäristöystävällisyydestään. Maakunnassa on runsaasti erikoistuneita pientiloja ja perustuotantoa harjoittavat maatilat ovat tehokkaita.
Keski-Pohjanmaa on Suomen suurimpia luomualueita. Alueella on parisataa luomutilaa, joista enin osa on vilja- ja marjatiloja. Kotieläintiloja ei luomutiloina juurikaan Keski-Pohjanmaalla juurikaan ole.
Historia
Asutus on Keski-Pohjanmaalle levinnyt jo kampakeraamisella ajalla noin 5000 vuotta sitten. Tuolta ajalta on olemassa merkkejä kylämäisestä asutuksesta muinaisten jokisuiden ja rannikon läheisyydestä. Vanhimmat merkit ihmisestä sijaitsevat muinaisilla ranta-alueilla, jotka maankohoamisesta johtuen sijaitsevat nykyään kaukana rannikosta yli 100 metrin korkeudessa merenpinnasta.
Vaikka pronssi- ja rautakautisia asuinpaikkoja ei Keski-Pohjanmaalta juurikaan tunneta, ovat esihistorian kaikki ajanjaksot, kivikausi, pronssikausi ja rautakausi, edustettuina Keski-Pohjanmaalla. Esimerkiksi pronssi- ja rautakausilta löytyy useita hautaröykkiöitä, joista suurimmat ovat läpimitaltaan 10–15-metrisiä ja korkeudeltaan 2,0–2,5 metriä.
Myöhäisrautakausi eli merovingiaika, viikinkiaika ja ristiretkiaika ovat Keski-Pohjanmaalla hämärän peitossa. Irtolöytöjä, kuten koruja, aseita ja työkaluja, on löytynyt kuitenkin myöhäisrautakauden ajalta.
Keski-Pohjanmaalta löytyy myös nk. jatulintarhoja, eli Laiska-Jaakon rinkejä; kivistä ladottuja labyrinttejä, joiden alkuperäistä rakentamistarkoitusta ei tiedetä. Suuri osa näistä jatulintarhoista löytyy ulkosaaristosta. Keskipohjalaisia Laiska-Jaakon rinkejä löytyy mm. Himangalta, Kokkolasta, Kälviältä ja Lohtajalta.
Ruotsin vallan aikana keskipohjalainen asutus jokilaaksoissa ja kyläjärjestelmä vakiintui. Vielä keskiajan lopulla keskipohjalaiset kylät olivat vaatimattomia. Perinteisesti Keski-Pohjanmaalla kylät ovat olleet ns. sukukyliä: kylä on kasvanut kantatalon läheisyyteen sukulaistalojen myötä. Rakenteeltaan keskipohjalaiset kylät olivat tiiviitä 1700-luvulle asti tiiviitä, ja yksinäistalot olivat harvinaisia. Maata ja rakennuksia hallittiin yhteisomistuksessa. Isonjaon myötä yhteisomistuksesta luovuttiin ja kylät muuttuivat väljemmiksi. Asutus levisi myös erämaihin ja uudisasutus kääntyi nousuun.
Keski-Pohjanmaasta puhuttaessa on vaikea ohittaa kahta tekijää, tervanpolttoa ja laivanrakennusta. Aina 1600-luvulta 1800-luvun puoleenväliin saakka terva oli Keski-Pohjanmaan päävientiartikkeli. Tuona aikana Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan sisämaa-alueet olivat Suomen tärkeimpiä tervantuotantoalueita. Terva vietiin Pohjanmaan suuriin tervakaupunkeihin, Kokkolaan ja Ouluun, jotka vastasivat yhdessä noin 2/3:sta koko Suomen tervanviennistä. Keski-Pohjanmaan joet toimivat tervan kuljetusreitteinä sisämaasta rannikolle.
Hallinnollinen historia
Historiallisen Keski-Pohjanmaan rajaaminen ei ole aivan helppoa. Aikaisemmin Keski-Pohjanmaahan on luettu kuuluvaksi nykyisen Pohjois-Pohjanmaan lounaiset osat aina Pyhäjokea myöten. 1600-luvulta lähtien Keski-Pohjanmaa koostui kuudesta suurpitäjästä, jotka olivat: Pietarsaari, Kruunupyy, Kokkola, Kälviä, Lohtaja ja Kalajoki. 1950-luvulla Keski-Pohjanmaan maakuntaan kuului peräti 31 kuntaa. 1990-luvun lopulla tapahtuneessa valtakunnallisessa hallintomuutoksessa vanhan Keski-Pohjanmaan pohjoisosan kunnat liitettiin Pohjois-Pohjanmaahan ja eteläiset ruotsinkieliset kunnat puolestaan Pohjanmaan maakuntaan, joka aiemmin tunnettiin nimellä Vaasan rannikkoseutu. Keski-Pohjanmaan maakunnan hallinnolliseen elimeen, Keski-Pohjanmaan liittoon, kuuluvat edelleen osajäseninä Kruunupyy Pohjanmaalta sekä Kalajoki, Sievi ja Reisjärvi Pohjois-Pohjanmaalta.
Maantiede
Keski-Pohjanmaa jakautuu jokiseutuun ja rannikkoon sekä Suomenselän alueeseen. Maanviljelyn muovaamalle maakunnalle on omaleimaista jokilaaksojen halkomat laajat, avoimet peltomaisemat sekä metsä- ja suoseudut. Asutus on keskittynyt jokien varsille ja rannikon tuntumaan. Keski-Pohjanmaata halkoo useita suuria luode-kaakko -suuntaisia jokia. Suurimpina niistä Perhon- eli Vetelinjoki, Lestijoki ja Kalajoki. Joet ovat kautta aikojen toimineet Keski-Pohjanmaalla rannikkoa ja sisämaata yhdistävinä kulkuväylinä, ja niitä on hyödynnetty myös kuljetusreitteinä, kalastuspaikkoina ja voimanlähteinä.
Keski-Pohjanmaalla maankohoama on erittäin nopeaa, noin 8,5 cm kymmenessä vuodessa, ja tästä syystä uutta rantaa syntyy jatkuvasti lisää. Suomenselän alue on järvistä ja asutukselta harvaa.
Kulttuuri
Keskipohjalainen kulttuurialue on laajempi kuin nykyinen hallinnollinen maakunta ja vastaakin melko hyvin historiallista Keski-Pohjanmaata. Alueelle on tullut asutusta ja kulttuurivaikutteita aikojen kuluessa eri suunnista. 1500- ja 1600-luvulla saapui uudisasukkaita Savosta ja Keski-Suomesta. Myös Ruotsista on saapunut koko historiallisen kauden aikana sekä uutta väestöä että myös kulttuurivaikutteita.
Keski-Pohjanmaan vanhin rakennus on vuonna 1494 valmistunut Kaarlelan kirkko Kokkolassa.
Vaakuna
Gustav von Numersin suunnittelema Keski-Pohjanmaan vaakuna periytyy vanhimmasta tunnetusta Pohjanmaan vaakunasta (tämän artikkelisivun yläosassa esitetty vaakuna on varsin huonosti piirretty mukaelma. Vaakuna, mukaan luettuna muut Suomen maakuntien vaakunat, on nähtävissä Kunnat.netin verkkosivulla [http://www.kunnat.net/k_perussivu.asp?path=1;29;341;85377;85008 klikkaa tästä]). Sinisessä kentässä hopeinen, taakseen katsova näätä. Saatteena viisi hopeista naularistiä. Naularistien lukumäärä viittaa Pietarsaaren, Kokkolan, Lohtajan, Kalajoen ja Pyhäjoen emäseurakuntiin. Naularistit puolestaan kuvaavat entisaikojen keskipohjalaisia, jotka olivat paitsi hartaita uskovaisia niin myös käsistään taitavia kirkkojen rakentajia. Keski-Pohjanmaan vaakuna otettiin käyttöön vuonna 1997.
Keski-Pohjanmaan murre
Keski-Pohjanmaalla puhutaan keskipohjalaisia murteita, jotka kuuluvat länsimurteisiin, vaikkakin niissä on myös itäisiä piirteitä. Vaihtelua on alueella jopa siinä määrin, että jokainen jokilaakso erottuu omaksi murrealueekseen. Savolaisvaikutteet kuuluvat keskipohjalaismurteissa enemmän kuin esimerkiksi pohjoispohjalaisissa murteissa. Monissa maakunnan itäisimmissä pitäjissä, kuten Lestijärvellä, puhuttu kieli on jo hyvin savolaisväritteistä. Kaustisen, Vetelin ja Halsuan alueiden murteessa on säilynyt monia eteläpohjalaisia piirteitä. Rannikolla puhuttavia murteita sanotaan rantamurteiksi, sisämaassa puhuttavia ylämaan murteiksi.
Keski-Pohjanmaan lounaisosissa puhuttavat ruotsinkielen murteet vaihtelevat suuresti pienelläkin alueella.
Murrepiirteitä
Yleiskielen d:
- käet ~ käjet 'kädet'
- paan ~ pajan 'padan'
- meiät ~ meijät 'meidät'
Yleiskielen ts:
- kasso ~ kahto 'katso'
- messä ~ mehtä 'metsä'
- kussua ~ kuhtua 'kutsua'
Välivokaalin esiintyminen:
- pohoja 'pohja'
- jalaka 'jalka'
- lehemä 'lehmä'
Inessiivin päätteet:
- talosa ~ talossa 'talossa'
- maasa ~ maassa 'maassa'
- taskusa ~ taskussa 'taskussa'
- seurosa ~ seuroissa 'seuroissa'
Jälkitavujen vokaalien välinen h:
- tupahan ~ tuphaan 'tupaan'
- aletahan ~ alethaan 'aletaan'
Vokaaliyhtymien -ea, -eä edustus:
- korkia 'korkea'
- pimiä 'pimeä'
Pääpainottoman -oa-yhtymän vastineena -ua:
- maitua 'maitoa'
- pipua 'pipoa'
- peltua 'peltoa'
Yhteinen omistusliite -nna monikon 1. ja 2. persoonassa:
- talonna 'talomme, talonne'
- autonna 'automme, autonne'
Monikon 1. persoonan pääte -mma, -mmä:
- olimma 'olimme'
- tulimma 'tulimme'
- menimmä 'menimme'
Aiheesta muualla
- [http://museot.keski-pohjanmaa.fi/index.htm Keskipohjalaisia museoita ja kulttuuriympäristöjä]
- [http://www.kaustinen.net/ Kaustinen Folk Music Festival]
- [http://www.cop.fi/ Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu]
- [http://www.kpedu.fi/ Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä]
- [http://www.keski-pohjanmaa.fi/ Keski-Pohjanmaan liitto]
- [http://www.kokkolanet.com/ KokkolaNet kaupunkiportaali Kokkolassa]
- [http://www.kokkola.fi/ Kokkolan kaupungin kotisivut]
- [http://www.venetsialaiset.fi/ Kokkolan Venetsialaisten viralliset nettisivut]
- [http://www.keskipohjanmaa.net/ Sanomalehti Keskipohjanmaan verkkolehti]
- [http://194.252.88.3/rswebkla.nsf/sivut/uutiset2004?opendocument&pageid=Content758EF/ Ylen Radio Keski-Pohjanmaan verkkosivut]
- [http://www.osterbottningen.fi/ Österbottningen ruotsinkielinen valtalehti Keski-Pohjanmaalla]
Luokka:Suomen maakunnat
PohjanlahtiPohjanlahti on merialue Suomen ja Ruotsin välissä, Ahvenanmaasta pohjoiseen. Se muodostaa Itämeren pohjoisimman osan.
Pohjanlahti jaetaan usein seuraaviin osa-alueisiin:
- Merenkurkku on Pohjanlahden kapein osa suunnilleen Vaasan ja Uumajan kaupunkien kohdalla.
- Selkämeri (Raumanmeri) on Ahvenanmaan ja Merenkurkun välinen osa.
- Perämeri on Pohjanlahden pohjoisin perukka Merenkurkun takana.
Luokka:Pohjanlahti
Sodankylä
Sodankylä (pohjoissaameksi Soađegilli, koltansaameksi Syäˊđjel) on Suomen kunta, joka sijaitsee Lapin maakunnassa, Lapin läänissä. Kunnassa asuu 9674 ihmistä ja sen pinta-ala on 12416,81 km², josta 643,81 km² on vesistöjä. Väestötiheys on 0,8059 asukasta/km².
Kunta on tullut kansainvälisesti tunnetuksi jokakesäisistä elokuvafestivaaleistaan (Midnight Sun Film Festival).
Sodankylässä sijaitsee myös Jääkäriprikaati.
Kyliä
Kursiivilla merkityt kylät jäivät Lokan tekoaltaan alle.
Jeesiö, Kelujärvi, Kersilö, Kierinki, Kirkonkylä, Lokka, Luusua, Madetkoski, Moskuvaara, Mutenia, Orajärvi, Petkula, Rajala, Riesto, Sassali, Sattanen, Seipäjärvi, Siurumaa, Sompio, Syväjärvi, Torvinen, Uimaniemi, Vaalajärvi, Vaiskojärvi, Vuojärvi
Aiheesta muualla
- [http://www.sodankyla.fi/ Sodankylän kunnan kotisivut]
- [http://www.msfilmfestival.fi/ Sodankylän elokuvafestivaalien sivut]
- [http://www.mil.fi/maavoimat/joukot/jpr/ Jääkäriprikaati]
-
Satakunta
Satakunta on Suomen maakunta. Sitä ympäröivät Varsinais-Suomen, Kanta-Hämeen, Pirkanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnat.
Maakuntahallitus
Satakunnan maakuntahallituksen puheenjohtajana 2001—2004 toimi Jämijärven kunnanjohtaja Esa Ala-Karvia (Keskusta). Maakuntavaltuuston puheenjohtaja on kansanedustaja Pirkko Peltomo (SDP).
Kunnat
Luettelo Satakunnan kunnista. Kaupungit on lihavoitu.
1. tammikuuta 2005 Punkalaidun siirtyi osaksi Pirkanmaan maakuntaa.
Pohjois-Satakunnan seutukunta
Honkajoki, Jämijärvi, Kankaanpää, Karvia, Kiikoinen, Lavia ja Siikainen muodostavat Pohjois-Satakunnan seutukunnan. Sen asukasluku on 27 000. Seutukunnan keskus on Kankaanpää.
Porin seutukunta
Harjavalta, Huittinen, Kokemäki, Luvia, Merikarvia, Nakkila, Noormarkku, Pomarkku, Pori, Ulvila ja Vampula muodostavat Porin seutukunnan. 1. tammikuuta 2005 Kullaa liittyi Ulvilan kaupunkiin. Seutukunnan asukasluku on 139 000 ja se on asukasluvultaan Suomen seitsemänneksi suurin. Porin seutukunta tunnetaan myös nimellä Karhukunnnat.
Rauman seutukunta
Eura, Eurajoki, Kiukainen, Kodisjoki, Köyliö, Lappi, Rauma ja Säkylä muodostavat Rauman seutukunnan. Sen asukasluku on 69 000.
Vaakuna
Satakunnan vaakuna on pysynyt muuttumattomana varhaisista Ruotsin vallan ajoista lähtien. Satakunnan vaakunan synty voidaan liittää Juhana III:n, Suomen suurruhtinaan omaksumaan arvonimeen. Ennen Juhana oli Suomen herttuana. Hänen vaakunastaan ovat peräisin myös Varsinais-Suomen vaakunat.
Aiheesta muualla
- [http://www.satakunta.fi/ Satakuntaliitto]
- [http://www.satakylat.fi/ SataKylät ry]
- [http://www.satakuntatourist.fi/ Satakunnan matkailusivut]
Luokka:Länsi-Suomen lääni
Luokka:Suomen historialliset maakunnat
Luokka:Suomen maakunnat
Häme
Häme on Etelä-Suomessa sijaitseva historiallinen maakunta. Hallinnollisena lääninä se käsitti koko lailla nykyiset Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen ja Keski-Suomen maakunnat sekä Pirkanmaan itäisimmän osan ja pohjoisen Uudenmaan alueen. Eräiden lähteiden mukaan myös Satakunta olisi historiallisesti osa Hämettä, joka olisi ulottunut Suomenlahdelta Pohjanlahdelle Suomen ympärillä. Ydinalueet ovat olleet yhtäjaksoisesti asuttua kivikaudelta lähtien, mutta Keski-Suomen alue erä-Hämettä. Hämeen asukkaita kutsutaan vanhastaan hämäläisiksi. Hämeen nimi lienee balttilaista alkua.
Ruotsi teki ristiretken Hämeeseen 1200-luvulla ja liitti hämäläiset katoliseen kirkkoon. Hämeestä tuli täten yksi Ruotsin ja sittemmin yksi autonomisen ja itsenäisen Suomen maakunnista.
Luokka:Suomen historialliset maakunnat
Savoright
right
Savo on itäisen Järvi-Suomen historiallinen maakunta Karjalan ja Hämeen välissä ja Ruotsin historiallinen provinssi nimellä Savolax. Savo tunnetaan latinaksi ja joskus myös englanniksi nimellä Savonia. Nykyään Savosta puhuttaessa viitataan Etelä- ja Pohjois-Savot käsittävään alueeseen.
Historiallisen Savon itärajana oli Täyssinän rauhan raja ja se ylsi Kainuusta Etelä-Karjalaan. Nykyinen Savo on osapuilleen sama kuin Savon historiallinen maakunta, jonka kaikista eteläisimmät osat tapasivat kuitenkin kuulua Etelä-Karjalaan ja kolme historiallista kuntaa, jotka kuuluivat Karjalaan – Kaavi, Rautavaara ja Säyneinen – puolestaan Savoon.
Savo voidaan jakaa kahteen pääosaan, Pohjois-Savoon, joka sisältää koko entisen Kuopion läänin ja Etelä-Savoon, joka koostuu entisestä Mikkelin läänistä Itä-Hämettä lukuun ottamatta. Savon pienempiä osa-alueita ovat Ylä-Savo eli Iisalmen seutu, Keski-Savo eli Varkauden ja Pieksämäen seutu lääninrajan kumminkin puolin, Suur-Savo eli Länsi-Savo, joka on Mikkelin ympäristössä ja Itä-Savo eli Savonlinnan ympäristö.
Savossa ovat hallitsevina savolaismurteet, joiden puhumisalue ylittää laajalti maakunnan rajat.
Nykyään Savo on jaettu Pohjois-Savon ja Etelä-Savon maakuntiin. Molemmat ovat osa Itä-Suomen lääniä.
Katso myös
- Savolaiset
- Savolaisen laulu
- Soisalo
- Sääminginsalo
Luokka:Suomen historialliset maakunnat
1634 Tapahtumia
- Maakunnat lakkautetaan ja Suomi jaetaan lääneihin.
Syntyneitä
-
Kuolleita
-
Luokka:1600-luku
ko:1634년
Vaasan lääni1. syyskuuta 1997 toteutettu Suomen lääniuudistus vähensi läänien määrän kahdestatoista kuuteen. Lääniuudistuksessa maakuntien merkitys kasvoi, kun aimmat maakunnalliset läänit korvattiin hallinnollisilla suurlääneillä.
Lääniuudistuksen tarkoitus oli julkishallinnon keventäminen ja 20% säästöt hallintokuluissa. Uudistusta on kuitenkin kritisoitu siitä, että maakuntien luominen itse asiassa lisäsi uuden hallintokerroksen, ja hallintokulujen säästö on todellisuudessa vaihdellut laskutavasta riippuen nollasta kymmeneen prosenttiin. Uusien läänien nimiä ovat jotkut myös pitäneet merkityksettöminä ja vailla siteitä Suomen perinteisiin alueisiin.
Läänien yhdistäminen
Vanhat läänit yhdistettiin uusiin seuraavasti:
- Etelä-Suomen lääni
- Uudenmaan lääni
- Kymen lääni
- Hämeen läänin eteläiset osat
- Länsi-Suomen lääni
- Turun ja Porin lääni
- Vaasan lääni
- Keski-Suomen lääni
- Hämeen läänin pohjoiset osat
- Itä-Suomen lääni
- Mikkelin lääni
- Kuopion lääni
- Pohjois-Karjalan lääni
Oulun lääni, Lapin lääni ja Ahvenanmaa eivät muuttuneet.
Luokka:Lääninhallinto
Oulun lääni
Oulun lääni on yksi Suomen lääneistä. Sen rajanaapureita ovat Lappi, Länsi-Suomi ja Itä-Suomi. Sillä on myös rajaa Pohjanlahdella.
Historia
Historiaa, maantiedettä ja kulttuuria myös artikkelissa Pohjanmaa
Oulun lääni perustettiin 1775. Haminan rauhan jälkeen osa Lappia liitettiin lääniin, Petsamo liitettiin siihen 1922. Lapista tehtiin oma lääninsä vasta 1936.
Vuoden 1997 lääniuudistuksen jälkeen on lopetettu kaksi kuntaa, Pattijoki ja Temmes.
Hallinto
Pääartikkeli: Oulun lääninhallitus
Lääninhallitus on seitsemän ministeriön ohjaama valtion aluehallintoviranomainen. Lääninhallituksen tehtävä on edistää läänin asukkaiden hyvinvointia ja tukea kuntia peruspalveluiden järjestämisessä ja kehittämisessä.
Läänissä on 11 kihlakuntaa.
Maa- ja seutukunnat
Oulun läänissä on kaksi maakuntaa ja yhdeksän seutukuntaa.
- Kainuun maakunta (Kajanaland)
:#Kajaanin seutukunta
:#Kehys-Kainuun seutukunta
- Pohjois-Pohjanmaan maakunta (Norra Österbotten)
:#Koillismaan seutukunta
:#Nivalan-Haapajärven seutukunta
:#Oulun seutukunta
:#Oulunkaaren seutukunta
:#Raahen seutukunta
:#Siikalatvan seutukunta
:#Ylivieskan seutukunta
Kunnat
Pääartikkeli: Oulun läänin kunnat
Lääniin kuuluu 50 kuntaa, joista suurimmat ovat Oulu ja Kajaani.
Vaakuna
Pääartikkeli: Oulun läänin vaakuna
Oulun läänin vaakuna muodostuu siten, että halkoisen kilven vasemmanpuoleisessa kentässä on Pohjanmaan maakunnanvaakuna ja oikeanpuoleisessa kentässä Kajaanin kaupungin vaakunan osa seuraavin selityksin: sinisessä kentässä kultainen kaksitorninen linna, jonka ikkuna-ja oviaukot ovat punaiset. Kilven päällä on herttuakunnan kruunu.
Aiheesta muualla
- [http://www.laaninhallitus.fi/oulu Oulun lääninhallitus]
-
ko:오울루 주
KivikausiKivikausi eli liittinen kausi kattaa suurimman osan ihmiskunnan historiasta. Kivikaudella metalleja ei vielä tunnettu tai ainakaan käytetty kovin yleisesti, vaan erilaiset kivilajit ja mineraalit olivat tärkeä työkalujen, aseiden ja korujenkin raaka-aine. Esim piikivi ja obsidiaani (laavalasi) olivat tavallisia materiaaleja.
Kivikausi alkoi viimeistään homo habilis -lajista ja jatkui joillakin maapallon alueilla hyvin pitkään, jopa 1900-luvulle saakka. Euroopassa kivikausi päättyi jo kauan ennen ajanlaskun alkua. Myös ns. kuparikaudella oli metallin käyttö niin harvinaista, että tämä jakso yleensä luetaan kivikauden osaksi. Kivisiä työkaluja käytettiin pronssikaudellakin vielä pitkään.
Kulttuurikehitys kivikaudella
Kivikausi jaetaan alajaksoihin -- ulottuuhan tämä valtavan pitkä ajanjakso ensimmäisten apinaihmisten, hominidien ajoista metallin käytön kynnykselle noin vuoteen 3 000 eaa.
ja joillain syrjäisillä seuduilla jopa nykyaikaan.
Kivikauden kulttuuri saattoi varsinkin lähempänä nykyaikaa vaihdella huomattavasti eri seuduilla. Nuoremmalla paleoliittisella kaudella syntyi eri puolille maailmaa 5 000-10 000 vuotta kestäviä kulttuureja, jotka sulautuivat toisiinsa ja vaihtuivat ilman selvää rajaa.
Kivikautiset kulttuurit jaetaan kahteen ryhmään sen perusteella miten esineet valmistettiin: ydintekniikka ja säletekniikka. Ydintekniikalla valmistetuissa esineissä on isketty
palasia pois ydinkivestä, josta tulee työkalu.
Kiven iskentä on joko yksi- tai kaksipuolinen.
Säletekniikassa työkalut ovat suuresta kivestä iskettyjä säleitä.
Nykyihmisen edeltäjät
Työkaluja osattiin ehkä valmistaa 2,5, varmemmin 1,5 miljoonaa vuotta sitten, jolloin eli nykyihmisen edeltäjä homo erectus.
Noin 75 000 vuotta sitten Neandertalin ihminen siirtyi Moustier-kulttuuriin. Neandertalin ihminen oli nykyihmistä lyhyempi ja vankkarakenteisempi. Neandertalin ihminen osasi valmistaa vaatteita itselleen.
Nykyihminen
Neandertalin ihminen
Nykyihminen lienee kehittynyt Afrikassa 100 000 vuotta sitten,
joidenkin arvoiden mukaan jo 200 000 vuotta sitten.
Kivikaudella ihminen levittäytyi alkukodistaan Afrikasta aasiaan, Eurooppaan, Australiaan , Polynesiaan ja Amerikkaan.
"Nykyisen tyyppinen" metsästäjä-keräilijäkulttuuri syntyi 60 000- 40 000 vuotta sitten.
Karkeasti voidaan sanoa, että kulttuurikehitys alkoi nopeutua kiihtyvällä vauhdilla vasta noin 35 000 eaa, jolloin Cro-Magnonin ihminen syrjäytti Euroopassa Neandertalin ihmisen. Cro-Magnonin ihminen oli älykkyydeltään nykyisen tasoinen. Noin 30 000 vuotta sitten havaitaan ihmisen keskimääräisen eliniän kasvaneen.
Keihäänheitin ali atlatl levisi Eurooppaan 15 000-13 000 eaa,
Afrikassa se oli keksitty noin 25 000 eaa.
Jousi ja nuoli keksittiin 10 000 eaa. Jään sulaessa
suuret riistaeläimet kuten mammutit, kävivät harvinaisemmiksi ja noin 13 000 eaa mennessä kalastuksen (koukuilla ja verkoilla) ja kasvien keräilyn merkitys lisääntyi.
Jääkauden myöhäspaleoliittisen ajan ihmistä pidetään etevänä. Kiviesineistä huomataan että ne on tehty taitavammin kuin mitkään muut esineet.
Vanhin neula on vuodelta 23 000 eaa ja vanhimmat vaatteiden jäännökset ovat peräisin vuodelta 20 000 eaa olevasta haudasta Moskovan läheltä. Luolataidetta alettiin luoda Euroopassa yläpaleoliittisella kaudella 30 000 eaa ja
se yleistyi 13 000-8 000 eaa. Luolataidetta olivat luolamaalaukset ja Venus-veistokset (25 000-8 000 eaa) jotka esittivät alastonta, lihavaa naista.
Luolamaalaustaide oli huipussaan noin 13 000-8 000 eaa.
Euroopan tunnetuimmat luolamaalaukset ovat Ranskan Lascaux'ssa ja Espanjan Altamirassa. 23 000 vuotta vanhoista luista on löydetty merkkejä kuunkierron muistiinmerkitsemisestä.
Väitetään yhden luun olevan kartta vuodelta 12 000 eaa!
Mesoliittinen kivikausi
Mesoliittinen kivikausi alkoi Euroopassa jääkauden päättyessä ja kesti joillain alueilla hyvin pitkään, mutta esim. Lähi-Idässä vain 2 000 vuotta.
Mesoliittiseen kauteen liittyy suurriistan kuten mammuttien häviäminen ilmastonmuutoksen ja mahdollisesti myös ihmisen toiminnan takia. Tällöin oli pakko vaihtaa ravinnonhankkimiskeinoja.
Metsästyksessä siirryttiin pienempiin eläimiin, kalastuksen ja pienten kasvien keräilyn merkitys kasvoi. Lähi-idässä Palestiinassa alettiin viljellä
maata. Maanviljely sai alkunsa viljakasvien siementen
keräämisestä ja varastoimisesta. Huomattiin, että siemenestä kasvaa uusi viljakasvi.
Pohjois-Euroopassa Tanskassa kukoistivat Ertebollen ja Maglemosen kulttuurit, joille on ominaista merenrantakylien raakkutunkiot. Koira kesytettiin viimeistään mesoliittisella kaudella.
Mesoliittiseen kauteen liittyvät monilla alueilla pienet piikiviset nuolenkärjet ja muut pienet terät eli ns. mikroliitit.
Suomessa mesoliittista kautta edustaa ns. Suomusjärven kulttuuri.
Neoliittinen kivikausi
Neoliittisella kaudella tapahtui huomattavaa kehitystä kohti sivilisaatiota Lähi-Idässä ja muuallakin.
Neoliittista kivikautta luonnehtii maanviljely ja monesti myös keramiikka. Keramiikka tarkoittaa uunissa poltettuja saviastioita. Kiillotetut kivikirveet ovat myös neoliittiselle kaudelle tyypillisiä.
Maanviljely liittyy ainakin osittain paikoillaan olevaan, kylämäiseen asutukseen. Joillain alueilla kylät kasvoivat hyvin suuriksi, tuhansien asukkaiden päällikkökunniksi,
esimerkiksi Catal Hüyukissa ja Jerikossa. Alavilla jokilaaksoilla otettiin käyttöön tuottoisa kasteluviljely.
Toisilla alueilla rakennettiin suuria maa- ja kivirakennelmia, megaliitteja.
Jotkut neoliittiset yhteisöt harjoittivat liikkuvaa kaskiviljelyä: poltettiin metsäalue, jotta saataisiin tuhkasta ravinteita vilkelyskasveille. Kun tätä maata oli viljelty muutama vuosi, muutettiin pois.
Neoliittisen kauden asumukset olivat moninaisia. Lähi-Idässä syntyi neliskulmainen talotyyppi, joka oli tehty auringossa kuivatusta savesta tai tiilistä.
Eurooppaan maanviljely ja neoliittinen kausi levisi kohtalaisen hitaasti.
Kivikauden alajaksot ovat
- Paleoliittinen kausi eli varhainen kivikausi
- Varhaispaleoliittinen
- Keskipaleoliittinen
- Myöhäispaleoliittinen
- Mesoliittinen kausi eli keskimmäinen kivikausi
- Neoliittinen kausi eli nuorempi kivikausi
Kivikauden ajanjaksot Euroopassa
- Paleoliittinen >700 000 eaa --->
- Varhaispaleoliittinen > 700 000
- Keskipaleoliittinen 75 000 Moustier
- Myöhäispaleoliittinen 31 000
- Aurignac, Chatelperron 31 000 eaa
- Gravette 25 000 eaa
- Solutré 19 000 eaa
- Madeleine (Magdalene) 15 000 eaa
- Mesoliittinen eli keskimmäinen kivikausi n 12 000 eaa-
- Neoliittinen eli nuorempi kivikausi n 6 000 eaa-
Katso myös:
- Ihmisen evoluutio
- Jääkausi
- Pronssikausi
- Rautakausi
- Suomen esihistoria
- Esihistoria
Luokka:Historian ajanjaksoja
Luokka:Arkeologia
ja:石器時代
RautakausiRautakausi on Euroopan, Aasian ja Afrikan menneisyyteen liittyvä käsite. Se tarkoittaa aikaa, jolloin rautaa käytettiin yleisesti työkaluissa ja aseissa. Rautakaudeksi nimitetään yleensä vain esihistoriallista vaihetta, mutta Lähi-idässä, Egyptissä, Vähä-Aasiassa ja Kreikassa on jo siirrytty historialliseen aikaan raudan tullessa käyttöön.
Suomessa rautakausi jaetaan seuraaviin vaiheisiin:
Varhaisrautakausi
- Esiroomalainen rautakausi (500 eaa - 0/50 jaa)
- Vanhempi roomalainen rautakausi (0/50 - 200 jaa)
- Nuorempi roomalainen rautakausi (200 - 400 jaa)
Keskirautakausi
- Kansainvaellusaika (400 - 550 jaa)
- Merovingiaika (550 - 800 jaa)
Myöhäisrautakausi
- Viikinkiaika (800 - 1025/1050 jaa)
- Ristiretkiaika (1025/1050 - 1150/1200/1300 jaa)
Luokka:Historian ajanjaksoja
Luokka:Arkeologia
ko:철기 시대
ja:鉄器時代
simple:Iron Age
SaamelaiskieletSaamelaiskielet ovat joukko saamelaisten käyttämiä kieliä. Saamelaiskielten muodostama murrejatkumo jaetaan tavallisimmin kymmeneen saamelaiskieleen, joista kuudella on kirjoitettu kieli. Ne eivät kuulu itämerensuomalaisiin kieliin kuten suomi ja viro, vaan ovat niille selvästi kaukaisempaa sukua; voidaan kuitenkin katsoa, että saamelaiskielet ja itämerensuomalaiset kielet yhdessä muodostavat yhden suomalais-ugrilaisen kielikunnan päähaaroista.
Suomen alueella puhutaan kolmea saamelaiskieltä, mutta virallisissa yhteyksissä saamen kieli eli saame tarkoittaa yleensä pohjoissaamea. Vuoden 1992 kielilain mukaan saamelaisilla on oikeus käyttää saamen kieltä asioidessaan viranomaisten kanssa.
Luokittelu
1992
Arviot saamelaiskielten puhujamääristä vaihtelevat suuresti. Tässä esitetyt luvut ovat [http://www.ethnologue.com/show_family.asp?subid=746 Ethnologuesta]. Osa tiedoista on otettu Tapani Salmisen [http://www.helsinki.fi/~tasalmin/fu.html listalta]. Akkalansaamen osalta tietoja on päivitetty; kieli on ilmeisesti sammunut vastikään. Kuudella suurimmalla kielellä on kirjoitettu muoto.
Saamelaiskielet voidaan jakaa länsi- ja itäsaamelaisiin kieliin. Tarkempi luokitttelu on alla.
Länsisaamelaiset kielet
- eteläsaame (noin 300 puhujaa)
- uumajansaame (noin 20 puhujaa)
- piitimensaame (noin 20 puhujaa)
- luulajansaame (noin 1 500 puhujaa)
- pohjoissaame (norjansaame, tunturisaame) on kielistä ylivoimaisesti suurin: sillä on noin 30 000 puhujaa, joista arviolta 2 000 Suomessa
- jaetaan tornionsaamen, ruijansaamen ja merisaamen murteisiin
Itäsaamelaiset kielet
- inarinsaame (säämegiella), Suomessa noin 300 puhujaa Inarijärven ympäristössä; inarinsaame on ainoa kieli, jota puhutaan yksinomaan Suomessa
- koltansaame (sää´mǩiõll), Suomessa noin 300 puhujaa Inarijärvestä koilliseen, myös Venäjän puolella arviolta 20 - 30 puhujaa
- akkalansaame (ilmeisesti sammunut, mutta vielä muutama vuosi sitten yksi puhuja oli elossa)
- keminsaame (sammunut 1800-luvulla, ainoastaan muutamia kielinäytteitä on säilynyt.)
- kildininsaame (самь Кӣлл; noin 650 puhujaa)
- turjansaame (noin 6 puhujaa)
Kirjaimisto
Saamen kielet pohjoismaissa käyttävät laajennettua latinalaista aakkostoa, suomen ja ruotsin kirjaimet Åå, Ää ja Öö eivät kuulu kirjaimistoon, jollei niitä ole erikseen mainittu:
Huomaa: kirjain Đ on latinalainen suuraakkonen D ja poikkiviiva (Unicode U+0110), ei islannissa, fäärissä tai muinaisenglannissa käytettävä iso eth (Ð; U+00D0), joka on ulkonäöltään lähes sama.
Kildininsaame käyttää laajennettua kyrillistä aakkostoa: Аа Ӓӓ Бб Вв Гг Дд Ее Ёё Жж Зз Ии Йй Ӣӣ Кк Лл Ӆӆ Мм Ӎӎ Нн Ӊӊ Ӈӈ Оо Пп Рр Ҏҏ Сс Тт Уу Фф Хх Цц Чч Шш Щщ Ъъ Ыы Ьь Ҍҍ Ээ Ӭӭ Юю Яя Јј Ѣѣ ʼ. Kildininsaame käyttää myös pituusmerkkejä, joita ei voi esittää tietotekniikassa.
Nykytilanne
Suomessa saamenkielen asemaa ja käyttöä on pyritty turvaamaan vuonna 1992 voimaan tulleella kielilailla. Saamelaisilla on oikeus käyttää viranomaisten kanssa asioidessaan suullisesti tai kirjallisesti saamea. Käytännössä tämä tarkoittaa käännös- ja tulkkipalveluja, joka ei edistä viranomaisten saamen käyttöä. Lain ongelmakohta on, ettei laki vaadi viranomaisia osaamaan saamea. Ongelma on myös vähäinen rahoitus, joka kunnilla on varattu kielilain toteuttamiseksi. Tällä hetkellä vain noin 10 prosenttia saamelaisalueen viranomaisista osaa palvella saameksi.
Kouluissa kotiseutualueella on lapsilla oikeus opiskella saamea äidinkielenä, valinnaisena tai vapaehtoisena aineena. Saamen voi suorittaa myös ylioppilastutkinnossa äidinkielenä. Ensimmäiset saamen äidinkielenä kirjoittaneet valmistuivat vuonna 1994. Äidinkieleltään saamelaiset ovat vähintään kaksikielisiä eli puhuvat saamen lisäksi kunkin maan valtakieltä.
Norjassa säädettiin laki saamelaiskielten asemasta vuonna 1990. Se määräsi kuusi Pohjois-Norjan kuntaa virallisesti kaksikielisiksi. Kunnat ovat Finnmarkin alueen Uuniemi, Teno (Deatnu, norjaksi Tana), Kaarasjoki, Porsanki (Porsáŋgu, norjaksi Porsanger) ja Koutokeino sekä Tromssan läänin Kaivuono. Lakia on kritisoitu siitä, että se ei vaikuta muualla asuviin saamelaisiin kuten eteläsaamen puhujiin.
Ruotsissa saamelaiskielet tunnustettiin maan virallisiksi vähemmistökieliksi vuonna 2000. Maan vähemmistökielilaki antaa oikeuden käyttää virastoissa ja tuomioistuimissa asioitaessa saamelaiskieliä Arjeplogin, Jällivaaran, Jokimukan ja Kiirunan kunnissa. Mikäli virkailija ei osaa saamea, paikalla on oltava tulkki. Laki ei vaikuta eteläsaamen puhujiin, koska he asuvat saamelaiskieliä hallinnossaan käyttävien kuntien ulkopuolella. Laki ei ole toistaiseksi toiminut ongelmitta. Ruotsin aiemman kielipolitiikan takia osa saamelaisista hallitsee omaa saamen kieltään liian puuttellisesti asioidakseen sitä käyttäen virastoissa. Jotkut virkailijat ovat suhtautuneet nihkeästi tulkin hankkimiseen, sillä asioivat saamelaiset osaavat myös ruotsia.
Katso myös
- Suomalais-permiläinen sanasto
- Suomalais-saamelainen sanasto
- Suomalais-ugrilainen sanasto
- Suomalais-volgalainen sanasto
- Uralilainen sanasto
Linkit
- [http://www.helsinki.fi/hum/sugl/oppimat/sgrjohd/saamet.htm Pikakatsaus saamelaiskieliin ja niiden tutkimukseen]
- [http://www.helsinki.fi/~tasalmin/fu.html Uralic (Finno-Ugrian) languages] Tapani Salmisen lista suomalais-ugrilaisten kielten puhujamääristä
- [http://se.wikipedia.org Katso myös pohjoissaamenkielinen Wikipedia]
Luokka:Kieliryhmät
Luokka:Uralilainen kielikunta
ko:사미어
ja:サーミ語
Vaasa
Vaasa (ruots. Vasa) on Suomen länsirannikolla sijaitseva kaupunki Länsi-Suomen läänissä ja Pohjanmaan maakunnassa.
Kaupungin asukasluku on 57 030 henkeä (2004) (2003: 56 953), joista suomenkielisiä 71,5 % (71,8 %) ja ruotsinkielisiä 24,9 % (25,0 %) sekä muita 3,6 % (3,2 %).
Helsingistä on Vaasaan 419, Seinäjoelta 78, Kokkolasta 121, Pietarsaaresta 99 ja Porista 193 kilometriä. Myös Ruotsista on Vaasaan melko lyhyt matka. Merenkurkku on Vaasan kohdalla kapeimmillaan, ja Uumajaan on matkaa vain noin 80 kilometriä.
Historia
Kaarle IX perusti 'Mustasaaren' kaupungin 2. lokakuuta 1606 vanhalle kauppa- ja satamapaikalle Mustasaaren kirkonkylään, nykyiseen Vanhaan Vaasaan. Vaasa sai nykyisen nimensä ja vaakunansa Vaasan hallitsijasuvun mukaan vuonna 1611.
1611
Vaasa oli Oulun ohella toinen tärkeä tervakaupan keskus Pohjanmaalla. Tervakauppa vauhdittui vielä, kun Vaasa sai oikeuden käydä ulkomaankauppaa tapulioikeuksien myötä vuonna 1765. Kaupungin ulkosatama oli silloin Palosaarella, itse kaupunkiin vei enää matala kanava.
Kaupungin vieressä oli Korsholman kuninkaankartano, josta hallittiin Pohjanmaan linnalääniä. Vuonna 1634 Vaasasta tuli Vaasan läänin pääkaupunki. Kustaa III perusti kaupunkiin Suomen toisen hovioikeuden vuonna 1776.
Triviaalikoulu siirrettiin Uudestakaarlepyystä Vaasaan vuonna 1783. Suomen ensimmäinen kirjasto perustetiin Vaasaan 1794. Vaasaan perustettiin teollisuuskoulu vuonna 1848.
Vaasan ja Mustasaaren pitäjän yhteinen kirkko oli rakennettu 1300-luvun puolivälissä. Sitä laajennettiin 1600-luvun lopulla. Kirkko muutettiin 1700-luvulla ristimalliseksi ja sen viereen rakennettiin kellotapuli.
Elokuun 3. päivä vuonna 1852 Vaasa paloi:
kaupungin keskustasta säilyivät vain vuosina
1780–1781 rakennettu Wasastjernan talo ja hovioikeuden rakennus vuodelta 1786. Kirkon, raatihuoneen, kellotornin ja triviaalikoulun rauniot ovat vieläkin näkyvillä Vanhassa Vaasassa. Wasastjernan (ent. Falander) talossa toimii museo, silloinen hovioikeuden päärakennus on nykyisin Mustasaaren seurakuntien kirkko. Entistä hovioikeutta vastaapäätä on Korsholman kukkula, jolle 1300-luvulle perustettiin Chryssenborgin linna. Palon aikaan sinne oli rakenteilla uusi lääninhallituksen rakennus ja maaherran residenssi.
Palon jälkeen vuonna 1862 kaupunki siirrettiin (n. 7 km) nykyiselle paikalleen luoteeseen lähemmäs merta (pituusaste N63° 06', leveysaste E21° 37') Klemetsön niemelle. Vuosina 1855–1917 Vaasan virallinen nimi oli Nikolaistad (Nikolainkaupunki) edesmenneen suuriruhtinaan, Nikolai I:n, mukaan.
Vaasa toimi valkoisen Suomen pääkaupunkina 29.1.–3.5. Suomen sisällissodan aikana Vaasan senaatin alaisuudessa. Valkoisen armeijan päämaja oli myös sodan alkuvaiheessa Vaasassa. Sodan muistoksi senaatti myönsi Vaasan kaupungille oikeuden käyttää vapaudenristiä vaakunan yhteydessä.
Kaupunginosat
Korkeakoulut ja yliopistot
Vaasan asukkaista noin 11 000 eli lähes joka viides opiskelee yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa.
- Helsingin yliopiston oikeustieteellinen koulutus
- Länsi-Suomen muotoilukeskus Muova
- Svenska handelshögskolan
- Svenska yrkeshögskolan
- Vaasan ammattikorkeakoulu
- Vaasan yliopisto
- Åbo Akademi
Linkkejä
- [http://www.vaasa.fi Vaasan kaupungin kotisivu]
- [http://www.vaasalaisia.info Vaasalaisia-blogi ja keskustelu]
Luokka:Suomen kaupungit
Luokka:Vaasa
KulttuuriKulttuuri tarkoittaa tietylle ihmisryhmälle ominaista käytöstä, tapoja ja historiaa. Yleisesti ottaen kaikki ihmisen toiminta on kulttuuria. Myös kieli kuuluu erottamattomana osana kulttuuriin.
- Jokapäiväisessä kielenkäytössä kulttuuri-sanaa käytetään usein, kun tarkoitetaan korkeakulttuuria eli taidemuotoja, joka usein liitetään eliittiin (ooppera, taidenäyttelyt ym).
- Kulttuuri voi tarkoittaa myös eläinten kulttuuria. Esimerkiksi lintujen kulttuurilla tarkoitetaan linnuiksi määriteltävien eläinten toimintaa, kuten soidinmenoja ja rakennelmia, kuten pesiä.
Sana "kulttuuri" johtuu latinankielen sanasta, joka tarkoittaa viljelystä. Aluksi tämä tarkoitti maanviljelyä. Jo muinaiset roomalaiset käyttivät tätä sanaa tarkoittamaan myös "hengenviljelyä".
Erik Ahlman sanoi, että toimintana kulttuuri on (aineellisen tai henkisen) aineksen muokkaamista sellaiseksi, mitä se ei alkuaan, luonnostaan, ole. Tämän toiminnan tuloksia ja myös tilaa, joka syntyy, sanotaan myös kulttuuriksi.
Ensimmäisen Tietosanakirjan kulttuuri-hakusanan kirjoittaja Arvi Grotenfelt katsoi, että kulttuuri pyrkii muuttamaan taistelun olemassaolosta yhteistyöksi inhimillisen olemassaolon kohottamiseksi. Aineellisen toiminnan ja ihmishengen viljelemisen välillä hän toteaa kehitystä edistävän vuorovaikutuksen: kun ihminen muovailee ympäröivää luontoa ja muodostelee luonnonesineitä tarkoitustensa mukaisiksi, tämä toiminta vaikuttaa takaisin häneen itseensä siten, että hänen omat ruumiilliset ja henkiset kykynsä voimistuvat. Hänen käytännöllinen taidokkuutensa ja älynsä kehittyvät ja ne saavat vuorostaan aikaan läheisempää yhteiselämää ihmisten kesken, jonka johdosta verkalleen moraalisetkin suhteet, tunteet ja käsitteet hienostuvat ja jalostuvat.
Kulttuuri jaetaan usein aineelliseen kulttuuriin ja henkiseen kulttuuriin. Aineellinen kulttuuri on sellaisten tuotteiden kuin rakennusten, asusteiden, työvälineiden, kotitaloustarvikkeiden, liikenne- ja kuljetusvälineiden yms. muodostama kokonaisuus. Niinpä aineellisella kansankulttuurilla on myös taidearvo. Henkinen kulttuuri sisältää arvoja, aatteita, mielikuvia, taideteoksia, vertauskuvia, tapoja ja asioita, joiksi nämä aatteet ovat kiteytyneet.
Ihmisen käyttäytymistä joudutaan tutkimaan ainakin neljän erityyppisen järjestelmän kannalta. Ne ovat biologinen järjestelmä eli ihmisen elimistö, psykologinen järjestelmä eli persoonallisuus, sosiaalinen järjestelmä kuten ryhmä tai yhteiskunta sekä kulttuurin muodostama järjestelmä.
Nämä järjestelmät vaikuttavat toisiinsa mm. siten, että yksilö biologisena ja psykologisena kokonaisuutena asettaa ne edellytykset, joiden vallitessa yhteiskunta ja kulttuuri pääsevät kehittymään.
Kun kulttuuri vaikuttaa tietoisuuteen, puhutaan kulttuurin sisäistämisestä, yksilö oppii kulttuurin arvot, tavat ja normit. Yhteiskunnan tasolla kulttuurin arvopäämäärät saavat muotonsa yhteiskunnallisissa laitoksissa. Kulttuuriksi nimitetään usein kokonaisuutta, joka käsittää tiedon, uskomukset, taiteen, moraalikäsitykset, lain, perinteen sekä kaikki muut sellaiset kyvyt ja tavat, jotka ihminen on yhteiskunnan jäsenenä omaksunut. Kulttuuri antaa myös yhteiskunnalliselle toiminnalle merkityksen. Jokin teko, ele tai ilme saattaa eri kulttuureissa merkitä aivan eri asioita.
Kulttuuri leviää ja siirtyy sukupolvelta toiselle kopioinnin ja opetuksen kautta. Tämä näkökulma on tärkeä esimerkiksi kulttuuriantropologiassa, sosiaalipsykologiassa ja sosiologiassa. Tästä on kyse, kun puhutaan kulttuurievoluutiosta. Meemiteoria on ehkä tunnetuin kulttuurievoluution mallinnusyritys. Uutta kulttuuria ei kuitenkaan synny biologisen vastaavuuden mukaisesti kopiointivirheiden kautta: sitä luodaan.
Ihminen ei ole tyhjä taulu, joka imee passiivisesti vaikutteita ja jota kasvatetaan, vaan luova subjekti, jolla on luontaisen oppimiskyvyn lisäksi myös aktiivinen asenne ja valmiudet kohdata ulkopuolinen maailma haasteineen. Ilman näitä biologisen evoluution luomia vaistoja ei kulttuuriakaan olisi olemassa: meemit eivät selitä luovuutta, joka on psykologinen ominaisuus.
Kulttuuri ja sivistys
Kulttuurin osa-alueista esimerkiksi taide ja uskonto eivät ole edistyviä ja kehittyviä aloja, mutta tiede on: kymmeniä tuhansia vuosia vanhat luolamaalaukset eivät ole modernia taidetta huonompia, mutta esimerkiksi tietämyksemme Kuusta on aivan eri tasolla kuin kivikaudella. Kulttuureja voidaan siis vertailla niiden tieteen mukaan riippumatta siitä, pitääkö korkeaa tieteellistä tasoa tavoittelemisen arvoisena asiana sinänsä.
Mahdollisia sivistyksen määritelmiä on monia. Sivistykseksi voidaan kutsua esimerkiksi pyrkimystä vähimmäistää inhimillistä kärsimystä: korkea sivistystaso on tällöin tietoisesti arvottava määritelmä.
Sivilisaatio on välitaso kulttuurin ja ihmiskunnan välillä. Sivistyksen käsite on kulttuureihin liittyvä adjektiivi, ja määrittely tuottaa hankaluuksia esimerkiksi englanninkielessä, jossa sana civilisation vastaa sekä sivistystä että sivilisaatiota.
Luokka:Kulttuuri
ja:文化
simple:Culture
MerovingiaikaMerovingiaika eli merovinkiaika on hieman epäselvä käsite, joka viittaa sekä Manner-Euroopan että Pohjois-Euroopan esi- ja varhaishistoriaan. Käsitteen merkitys vaihtelee riippuen siitä, mistä alueesta puhutaan.
Länsi- ja Keski-Euroopassa merovingiajalla tarkoitetaan noin vuosia 480 - 720 jaa. Tällöin merovingien suku hallitsi Frankkien valtakuntaa, josta myöhempi Ranskan valtio katsoo juuriensa juontuvan. Kuuluisin merovingikuningas oli Klodvig, joka teki 400- ja 500-lukujen taitteessa menestyksekkäitä valloitusretkiä ja käännytti frankit katoliseen uskoon. Merovingisuvun keskinäiset valtataistelut kuitenkin toivat valtakuntaan hajaannusta. 600-luvun lopulle tultaessa merovingit olivat enää nimellisiä hallitsijoita. Frankkien todellinen hallitsija, Kaarle Suuren isä Pipin Pieni syrjäytti viimeisen merovingin vuonna 751 ja otti valtaistuimen itselleen.
Pohjoismaissa merovingiajaksi kutsutaan rautakauden jaksoa, joka vallitsi noin vuosina 550 - 800. Varsinkin vanhemmassa kotimaisessa tutkimuskirjallisuudessa on käytetty myös ajoitusta 600 - 800. Käsitettä käytetään lähinnä Norjassa ja Suomessa, joihin se on lainattu saksankielisestä terminologiasta. Ruotsissa puhutaan tyypillisesti Vendel-ajasta, Tanskassa nuoremmasta kansainvaellusajasta tai nuoremmasta germaanisesta rautakaudesta, Baltiassa keskisen rautakauden (400 - 800) jälkipuoliskosta.
Merovingiaika Suomessa
Merovingiaika (noin 550 - 800 jaa.) tunnetaan etupäässä kalmistoissa eli hautapaikoilla suoritettujen arkeologisten kaivausten perusteella. Asuinpaikkoja on toistaiseksi tutkittu melko vähän.
Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Pirkanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla, Länsi-Uudellamaalla ja Ahvenanmaalla merovingiaika on hyvin runsaslöytöinen ajanjakso. Näillä alueilla hautoihin laitettiin runsaasti aseita ja muita metalliesineitä. Pienempi määrä hautalöytöjä tunnetaan myös Kanta-Hämeestä ja Päijät-Hämeestä. Jonkin verran hautalöytöjä on myös Etelä-Savossa (Mikkeli), Karjalankannaksella (Sakkola) ja mahdollisesti Lapissakin (Kemijärvi). Muillakin Suomen alueilla on ollut asutusta tai säännöllistä ihmistoimintaa (eränkäyntiä), joka kuitenkin on jättänyt vain hyvin heikkoja arkeologisia jälkiä itsestään. Lounais-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla maanviljelyllä ja karjanhoidolla oli suuri merkitys elinkeinoina. Syrjäisemmillä seuduilla korostui kalastuksen ja metsästyksen merkitys.
Asesepän taidot olivat korkealle kehittyneitä. Yhteyksiä pidettiin yllä sekä Skandinaviaan, Länsi-Eurooppaan, Baltiaan että Venäjällä asuvien suomensukuisten väestöjen suuntaan. Viimeksi mainittuun ryhmään kuuluivat varsinkin permiläiset Kamajoen laaksossa Itä-Venäjällä. Vilkkaiden ulkomaanyhteyksien rinnalla Suomen alueella kehitettiin myös omintakeisia ase- ja korutyyppejä.
Yleisin hautaustapa oli polttohautaaminen. Hautarovion jäänteet kätkettiin kiviröykkiöön tai polttokenttäkalmistoon. Euraan ja Köyliöön Ala-Satakunnassa ilmaantui kuitenkin merovingiajan alussa polttamatta hautaaminen eli ruumishautaus. Arkeologi Nils Cleve on verrannut näitä ruumiskalmistoja Länsi-Euroopan varhaiskristillisiin rivihautakalmistoihin. Hän on arvellut, että uuden hautaustavan toivat tullessaan germaaniset maahanmuuttajat tai kenties "paluumuuttajat", jotka palasivat Suomeen palveltuaan mannermaalla palkkasotureina. Kysymystä ei ole kuitenkaan vielä selvitetty lopullisesti.
Rikkaat hautalöydöt viittaavat jonkinlaiseen yhteiskunnalliseen hierarkiaan. Eräät paikalliset päälliköt Lounais-Suomesta ja Etelä-Pohjanmaalta ovat ehkä palvelleet Keski-Ruotsin ja Etelä-Skandinavian kuninkaiden hoveissa aseistettuina seuruemiehinä. Tähän viittaavat miekat, joiden kahvat on koristeltu ns. Salinin tyylillä II.
Tunnettuja tämän vaiheen muinaisjäännöksiä Suomessa ovat polttokenttäkalmistot (esim. Laitilan Vainionmäki, Turun Ristimäki, Uudenkaupungin/Kalannin Kalmumäki, Vesilahden Kirmukarmu) ja ruumiskalmistot (esim. Euran Luistari ja Pappilanmäki sekä Köyliön Köyliönsaari).
Kirjallisuutta
- Cleve, Nils: Skelettgravfälten på Kjuloholm i Kjulo: Den yngre folkvandringstiden (1943)
- Hackman, Alfred: Das Brandgräberfeld von Pukkila in Isokyrö (1938)
- Lehtosalo-Hilander, Pirkko-Liisa: Keski- ja myöhäisrautakausi. Suomen historia 1 (1984)
- Lehtosalo-Hilander, Pirkko-Liisa: Kalastajista kauppanaisiin. Euran esihistoria (2000)
- Pihlman, Sirkku: Kansainvaellus- ja varhaismerovinkiajan aseet Suomessa (1990)
- Purhonen, Paula (toim.): Vainionmäki - A Merovingian Period Cemetery in Laitila, Finland (1996)
- Salmo, Helmer: Die Waffen der Merowingerzeit in Finnland (1938)
Luokka:Historian ajanjaksoja
luokka:Suomen esihistoria
GermaanitGermaanit ovat indoeurooppalaiseen kielikuntaan lukeutuvien germaanisten kielten puhujia. Nimitystä käytetään lähinnä rautakaudella ja antiikin ajoilla eläneistä ihmisistä. Toisinaan myös nykyisin eläviä, germaanisia kieliä äidinkielenään puhuvia ihmisiä nimitetään germaaneiksi. Tällaisella kielenkäytöllä on kuitenkin ikävä kaiku, koska 1800- ja 1900-luvuilla germaanikäsite yhdistyi saksalaiseen kansalliskiihkoon ja natsien rotuoppeihin.
Antiikin germaanit
Käsite "germaani" (latinaksi Germani) on peräisin roomalaisilta, jotka Julius Caesarin ajoista lähtien kutsuivat tällä nimellä Rein-joen takana asuvia barbaareja. Monet näistä Keski-Euroopan ja Itämeren piirin asukkaista puhuivat kieltä, jonka nykyinen kielitiede määrittelisi germaaniseksi. Germaanisen kielen uskotaan syntyneen Etelä-Skandinavian ja Pohjois-Saksan alueella pronssikauden tai varhaisen rautakauden kuluessa.
On kuitenkin mahdollista, että roomalaiset nimittivät germaaneiksi myös ei-germaanisia heimoja tai vastaavasti luokittelivat germaanista kieltä puhuneen heimon jonkin toisen "barbaarikansan" osaksi. Esimerkiksi gootit, joiden kieli oli germaaninen, luokiteltiin roomalaisissa teksteissä usein skyyteiksi, koska he asuivat Mustanmeren pohjoispuolella.
Germaanit jakautuivat moniin eri heimoihin, joiden rajat olivat epämääräiset ja jotka muuttuivat poliittisten, yhteiskunnallisten ja taloudellisten muutosten myötä. On hyvin kyseenalaista, kutsuivatko germaanit itse itseään germaaneiksi tai oliko heillä mitään yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Sikäli muinaisten germaanien luonnehtiminen kansaksi on harhaanjohtavaa. Koko germaanikäsitettä onkin syytä pitää lähinnä roomalaisena stereotypiana pohjoisen barbaareista, jotka todellisuudessa lienevät olleet heterogeenisempää joukkoa kuin mitä roomalaisten kaavamaisista kuvauksista käy ilmi. Arkeologisesti voidaankin osoittaa germaanien alueen jakautuneen useisiin eri kulttuuripiireihin. Aikaisemmin arkeologit samaistivat mielellään kulttuurialueita kirjallisissa lähteissä mainittuihin germaaniheimoihin, kuten gootteihin ja vandaaleihin. Nykytutkimus suhtatuu tähän skeptisemmin.
Germaanien ja roomalaisten sotia
Noin vuonna 100 eaa mm. teutonit ja kimbrit yhdistyivät Roomaa vastaan. Usein on otaksuttu, että nämä kaksi kansaa, heimoa tai vaeltavaa armeijaa olivat germaanisia. Asiasta ei kuitenkaan ole varmuutta: kyseiset ryhmät saattoivat olla myös kelttiläisiä, tai ehkä todennäköisimmin sekoitus kelttiläisiä, germaanisia ja ehkä muitakin väestöaineksia. Teutonien vaellus oli lähtenyt liikkeelle noin 180 eaa, jolloin Makedonian kuningas oli pyytänyt heiltä apua kelttejä vastaan. Alkuperäinen määränpää jäi saavuttamatta ja teutonien vaellus kääntyi Roomaa vastaan. Mukaan liittyivät kimbrit. Roomalaiset voitettiin Alppien seutuvilla muutaman kerran, mutta voittonsa jälkeen heimot hajaantuivat ryöstelemään Galliaa ja Espanjaa. Vasta jonkin ajan kuluttua kimbrit ja teutonit palasivat, mutta roomalaiset voittivat heidät 113 Pohjois-Italiassa surmaten lähes kaikki taisteluun osallistuneet kimbrit.
57 eaa germaanit (sveebit) löivät kelttiheimon ja ottivat heidän maansa. Julius Caesar voitti Galliaan tunkeutuvat germaanit. Germaaneja palveli myöhemmin Rooman armeijassa. Gallian valloituksen noin 58-52 eaa jälkeen roomalaiset aikoivat valloittaa Germanian, joka ulottui Reiniltä Veikselille ja Tonavalle. Siellä oli alituisesti keskenään taistelevia germaaniheimoja.
12 eaa Rooman sotapäällikkö Drusus voitti germaaniheimot ja työnsi Rooman rajan Elbelle asti. Germaaneja joko ajettiin itään tai he joutuivat Rooman vallan alle. Vuonna 9 germaanit voittivat roomalaiset Teutoburgin metsässä, pysäyttäen Rooman laajenemisen germaanialueilla. Germaanien johtaja oli keruski Arminius, roomalaistunut germaaniylimys. Sota Germaniasta jatkui vielä 8 vuotta, mutta lopulta raja vedettiin Reinille. Germania palautui tilaan, jossa heimot taistelivat keskenään maa-alasta.
Tämän jälkeen germaanit olivat alituinen uhka Roomalle. Reinille rakennettiin heitä vastaan limes, rajalinja. Näillä tienoin kulkee vieläkin germaanisen ja romaanisen kielialueen raja.
Kansainvaellukset joissa germaanitkin olivat mukana alkoivat noin 400 pilkkoen Rooman valtakuntaa. Germaanitkin olivat mukana hävittämässä Länsi-Roomaa kansainvaellusajalla.
Germaaniheimoja
- Alemannit
- Anglit
- Burgundit
- Frankit
- Friisit
- Juutit
- Keruskit
- Kvadit
- Langobardit
- Markomannit
- Saksit
- Sveebit
- Vandaalit
Luokka:Kansat
Luokka:Rooman viholliset ja liittolaiset
ja:ゲルマン民族
Skandinavia
Skandinavia on Pohjois-Euroopassa sijaitseva kulttuurihistoriallinen ja maantieteellinen alue, johon kuuluvat Norja, Ruotsi ja Tanska. Joskus myös Pohjoismaita kutsutaan tällä nimellä englannin kielessä ja pääsääntöisesti saksan kielessä, mutta se ei ole aivan tarkka nimitys, koska Islanti ja Suomi eivät maantieteellisti ole osa Skandinaviaa, historiallisista, kulttuurillisista ja geopoliittisista siteistä huolimatta. Joissain kielissä pohjoismaille ja skandinavialle ei ole erillisiä nimityksiä.
Skandinavian niemimaa
Skandinavian niemimaahan kuuluvat Ruotsi, Norja aivan koillisosia lukuun ottamatta ja Suomen käsivarsi. Niemimaa rajoittuu pohjoisessa Jäämereen, Norjan länsirannikolla Norjanmereen, lounaassa Pohjanmereen ja lopulta Skagerrakin, Kattegatin ja Tanskan salmien kautta Itämereen idässä aina Pohjanlahden perukkaan saakka. Niemimaata halkoo pituussuunnassa Skandien vuorijono.
Skandinavian kielet
Skandinaavisiksi kieliksi kutsutaan indoeurooppalaisia, germaanisia kieliä, joita puhutaan lähinnä skandinaviassa ja Islannissa. Skandinaaviset kielet ovat skandinavian ehdottomasti yleisimmin puhuttuja kieliä. Skandinaavisista kielistä suurimmat ovat ruotsi, norja, tanska ja islanti. Ruotsin ja tanskan kielten tarkka rajanveto on vaikeaa, sillä eräillä alueilla puhuttava ruotsi on lähempänä tanskaa kuin eräitä muita ruotsin murteita.
Skandinavian vanhinta tunnettua alkuperäiskansaa lienevät lähinnä saamelaiset, joiden kieli on suomalais-urgilainen. Germaaniset kielet alkoivat saapua etelä-skandinaviaan mahdollisesti pronssikaudella, ja sittemmin germaaninen kieli on huomattavasti levittäytyt muiden kielten kustannuksella. Skandinaviassa on historiallisesti ja ilmeisesti esihistoriallisenakin aikana puhuttu myös suomalais-ugrilaista suomen kieltä pohjanlahden länsirannikolla. Monilta alueilta suomi on siirtynyt syrjään levittäytyvän ruotsin kielen tieltä, ja on nyt uhanalainen vähemmistökieli. Pohjois-Ruotsissa historiallisesti puhuttavaa suomea kutsutaan myös meänkieleksi, vaikka kyseessä on suomen murre.
Katso myös Fennoskandia
Fennoskandia
Luokka:Eurooppa
als:Skandinavien
zh-min-nan:Skandinavia
ko:스칸디나비아
ja:スカンディナヴィア
simple:Scandinavia
KvenlandKainuunmaa eli Kvenland , suomeksi myös kveenien maa tai Muinais-Kainuu. Nimityksellä tarkoitetaan väitettyä viikinkiaikaista laajaa kainulaisten asuttamaa aluetta pohjoisessa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Alue tunnetaan myös nimellä Pohja (Pohjanmaa).
Kainuunmaa historiallisena ongelmana
Kainuunmaan väitetään ulottuneen Pohjanlahden perukasta Pohjoiseen Jäämereen. Se ei välttämättä ollut yhtenäinen asutusalue, vaan saattoi olla myös eränkäynti- ja verotusalue. Jo Henrik Gabriel Porthan totesi (1788) kveeneistä seuraavaa:
:Pohjois-Suomen vanhassa historiassa mainittujen kansojen joukossa on tuskin ainuttakaan, jonka asuinseuduista, sukulaisuussuhteista ja vaiheista tiedot olisivat hämärämpiä kuin muinaiset kveenit. Historioitsijat sijoittavat tämän tunnetusti maineikkaan kansan kuka minnekin, ja yhdistävät sen kuka mihinkin heimoon, useimmiten umpimähkään, turmellen uusilla kuvitteluillaan vanhojen kirjoittajien uskottavuutta.
Kansainvaellusajan (n. 400 - 550 jKr.) jälkeen arkeologisia hautalöytöjä tunnetaan Vaasan seudun (Etelä-Pohjanmaa) pohjoispuolelta vain hyvin vähän, vaikka sitä edeltävältä ajalta niitä on jonkin verran. Vaasankin seudulta arkeologiset löydöt häviävät lähes täysin 800-luvulla. Tutkijoiden keskuudessa ei tällä hetkellä ole yksimielisyyttä siitä, tarkoittaako tämä alueen autioitumista vai ei. Kysymys Perämeren alueen myöhäisrautakautisen asutuksen olemassaolosta ja sen yhteydestä tarunomaisiin kainulaisiin on siis yhä avoin.
Eräät tutkijat uskovatkin kainulaisten olleen pikemminkin lounaissuomalaisia eräjoukkoja, jotka tekivät metsästys-, kauppa- ja ryöstöretkiä nautinta-alueilleen. 1000- ja 1100-luvuilla Lounais-Suomesta alkoi nähtävästi levitä uutta asutusta Perämereen laskevien jokien varsille. Alueelle saapui myös karjalaista ja myöhemmässä vaiheessa ruotsalaistakin asutusta.
Kvenland saagoissa
Kvenland-niminen alue, joka tarkoittanee Perämeren rannikoita, esiintyy skandinaavien saagoissa. Muinais-Kainuuseen samaistetun Kvenlandin järjestäytyneen kaupankäynnin myöhemmiksi edustajiksi on katsottu mm. pirkkalaiset.
Egilin Saaga kuvaa Kvenlandin yhtenäiseksi suuralueeksi, jolla on yhteinen kuningas. Myös eräs kveenien laki mainitaan. Saagojen käyttäminen lähteenä on osoitettu kiistanalaiseksi, mutta saagassa alueen maantieteellinen kuvaus on joka tapauksessa tarkka ja asianmukainen ja muiden maantieteeltään tunnettujen maiden osalta saagoja pidetään luotettavina. Egilin saagassa mainittu "kuningas" Faravid kenties oli todellinen päällikkö 1100-luvun Kvenlandissa.
Kvenland mainitaan myös 1100-luvulla kirjoitetussa Fundin Noregr -tekstissä. Tässä saagassa esitellään joukko ilmeisesti fiktiivisiä "Suomen ja Kainuun kuninkaita", joista Norjan myyttisen perustajan Norrin väitetään polveutuvan. Jotkut harrastajatutkijat ovat halunneet nähdä saagassa hämäriä muistoja muinaisten kainulaisten sotaretkistä Norjaan merovingiajalla. Onkin ajateltavissa, että kainulaiset ja Pohjois-Norjan asukkaat taistelivat esimerkiksi saamelaisten verotusoikeudesta - ja että kainulaiset olivat ajoittain niskan päällä. Tämä on kuitenkin vain hataraa spekulaatiota. Rautakauden tähän vaiheeseen liittyviä arkeologisia löytöjä on Fennoskandian pohjoisosissa varsin vähän, eikä edellä esitettyjä ajatuksia voida niiden perusteella todistaa.
Kainuunmaa kalevalaisessa runoudessa
Kainuunmaata vastasi kalevalaisessa runoudessa luultavasti Pohjola. Kalevalan Pohjola tosin liittyi myös Lappiin, ja lisäksi sillä oli täysin myyttinen ulottuvuutensa. Skandinaavikielinen nimi Kvenland, joka on väännös sanasta Kainuu, on pohjoismaissa käsitetty mahdollisesti naisiin (kvinna) viittaavaksi. Näin uuden ajan alussa Kvenland yhdistettiin (esim. Johannes Messenius) antiikin kirjalliseen traditioon ja ymmärrettiin amatsonien kotimaaksi - mahdollisesti kyseessä oli kuitenkin tietoisen fiktiivinen historiallinen konstruktio. Kalevalaisessa runoudessa taas Pohjolan johtajana oli Pohjan akka Louhi.
Nykyisen Pohjanmaan nimi tarkoittaa Pohjolan maata, ja Pohjanmaa on maantieteellisestikin lähellä muinaista Kainuunmaata.
Kirjallisuus
- Henrik Gabriel Porthan, Muinaisesta kveenien heimosta (1788). Teoksessa sama, Valitut teokset. Suom. Iiro Kajanto. SKS Toim. 372. Jyväskylä 1982.
Linkkejä
- [http://finnpro2000.tripod.com/kainuunmaa.htm Kainuunmaa]
- [http://www.kolumbus.fi/rastas/sec/muu_karj.html Mauri Rastas:Muinais-Kainuu eli Kvenland]
luokka:Suomen keskiaika
luokka:Kirjallisuus
luokka:Mytologia
Luokka:Muut muinaiset maat
Keskiaika
Keskiaika on nimi Euroopan historian ajanjaksolle ns. "vanhan ajan" ja "uuden ajan" välissä. Kuvan keskiajasta jonkinlaisena "pimeänä" kautena loivat uuden ajan alun oppineet, jotka halusivat siten korostaa renessanssina nykyään tunnetun oman aikakautensa merkitystä – sekä omaa etevymmyyttään aikaisempiin oppineisiin nähden. Vaikka renessanssi palauttikin paljon antiikin taiteellisia ja tieteellisiä käsityksiä käyttöön, muutos keskiaikaan ei ollut läheskään niin jyrkkä kuin nämä renessanssin myyttiä rakentaneet oppineet antoivat ymmärtää.
Yksi näistä myyteistä on ajatus, että keskiajalla ei juuri tapahtunut tieteiden ja tekniikan kehitystä, koska katolinen kirkko usein jarrutti kaikenlaista kehitystä esimerkiksi luonnontieteissä peläten kehityksen ja uusien ajatusten uhkaavan valta-asemaansa. Toisaalta keskiajan kirkon luostarit ja niiden koulut olivat oikeastaan ainoa paikka, missä oli mahdollista saada opetusta yliopistojen lisäksi, jotka olivat myös tiiviissä yhteydessä kirkkoon. Esimerkiksi logiikan tutkimus eteni keskiajan yliopistoissa voimakkaasti.
Länsi-Rooman tuho vuonna 476 nähdään sellaisena historiallisena taitekohtana, jossa usein ajatellaan antiikin ajan päättyneen ja keskiajan alkaneen. Tosin muitakin tulkintoja on. Tämän käsityksen ongelmana on länsikeskeisyys ja yksinomaan poliittisluontoisten tapahtumien merkityksen korostaminen. Joskus myös islamin syntyminen lasketaan periodisoinnin kannalta merkittäväksi murrokseksi. Yhteiskuntahistoriallisesti orientoituneet tutkijat korostavat taloudellis-sosiaalisia murroksia ja kieli- tai kirjallisuushistoriallisesti suuntautuneet tutkijat kansankielten etääntymistä latinasta. Keskiajan päättymistä perustellaan mm. kansallisvaltion synnyllä, suurilla löytöretkillä ja keksinnöillä (esimerkiksi kirjapainotaidon kehityksellä) ja varsinkin protestanttisten alueiden historiankirjoituksessa reformaatiolla.
Suomessa keskiajan sanotaan usein alkaneen noin vuonna 1155, jolloin Varsinais-Suomen alueelle tehtiin epävarmojen tietojen mukaan niin sanottu 1. ristiretki. 1100-luvun jälkipuoliskolle ajoittuvat joka tapauksessa ensimmäiset Suomea sivuavat asiakirjalähteet, ja siten voidaan katsoa historiallisen aikakauden alkaneen Suomessa suoraan keskiajasta. Suomessa ja Ruotsissa uuden ajan yleensä sanotaan alkaneen Kustaa Vaasan noustessa valtaan vuonna 1523. Tällöin pidetään kansallisvaltioiden syntyä ja reformaatiota keskeisenä murroksena, joiden katsotaan olevan periodijaon pohjalla. Toisaalta yhteiskuntahistoriallisesti orientoitunut tutkimus korostaa yhteiskunnan perusrakenteiden pysyneen Suomessa pitkään 1500-luvulle hyvin vakaina. Siten periodirajana on voitu pitää myös esimerkiksi 1570-lukua.
Keskiaika jaetaan usein varhaiskeskiaikaan (noin 400–900), sydänkeskiaikaan (noin 900–1300) ja myöhäiskeskiaikaan (noin 1300–1500). Vastaava jako on omaksuttu myös Suomen historiaan. Esimerkiksi yleisesti yliopistollisena oppikirjana käytettävässä Suomen historian pikkujättiläisessä (WSOY 1987) Jouko Vahtola jakaa luvun Keskiaika neljään osaan: varhaishistoriaan (noin 1000–1150), varhaiskeskiaikaan (noin 1150–1323), sydänkeskiaikaan (1323–1397) ja myöhäiskeskiaikaan (1397–1520). Tämän jaottelu perustuu yksinomaan valtiollisen historian käännekohtiin.
Keskiajan ja sen eri alajaksojen tarkka ajoittaminen voi kuitenkin olla harhaanjohtavaa, koska keskiaikaa määrittäville sosiaalisille, kulttuurisille ja poliittisille prosesseille ei yleensä voi määrittää alkamis- tai päättymisajankohtaa kovinkaan täsmällisesti. Tarkat ajoitukset historiallisille periodeille ovatkin kiinnostavia lähinnä oppihistorian kannalta; ne kertovat enemmän esittäjiensä käsityksistä historiallisesti merkittävistä tapahtumista ja rakenteista kuin antaisivat pohjaa menneisyyden mielekkäälle periodisoinnille. Useimmat nykytutkijat käyttävätkin ilmaisua keskiaika vain käytännöllisenä lyhenteenä ajanjaksolle, joka alkoi joskus 400–600-luvuilla ja päättyi joskus 1300–1500-luvuilla. Keskiajalla ei ollut mitään yhtenäistä olemusta. Kyse on vain modernista apukäsitteestä tai menneisyyttä koskevasta fiktiosta.
Joitakin esimerkkejä eri maissa ja erilaisissa tieteellisissä perinteissä keskiajalle annetuista ajoituksista:
:Cristopher Cellarius: 308–1453
:Yleinen: 476–1492 / 1517
:Tanska: 1047–1533
:Ruotsi: 1060–1517
:Suomi: n. 1155–1520–1527
:Viro ja Latvia: 1227–1558
:Liettua: 1387–1505
:Puola: 996–1505
:Venäjä: 880 / 1054–1533
Katso myös
- Keskiajan filosofia
- Keskiajan musiikki
- Keskiajan yliopisto
- Kiinan keskiaika
Luokka:Historian ajanjaksoja
Luokka:Keskiaika
ja:中世
simple:Middle Ages
PirkkamiesPirkkalaiset eli pirkkamiehet tai pirkat olivat Pohjois-Suomessa jonkinlainen ihmisryhmä, joka oli organisoitunut kaupankäyntiä ja Lapin verottamista varten. Heillä oli huomattava vaikutus keskiajan Skandinaviassa . Nimi viitannee skandinaaviseen sanaan birk, joka tarkoittaa "erivapautta". Mahdollisesti kuningas Maunu Ladonlukko (Magnus Ladulås) oli 1200-luvun lopulla antanut pirkkalaisille erioikeuden pohjoisessa tapahtuvaan kaupankäyntiin ja verottamiseen. Nämä oikeudet säilyivät aina Kustaa Vaasan aikaan asti. Pirkkalan pitäjännimeen pirkkalaisten nimellä ei liene yhteyttä, vaikka 1500-luvulla tallennettu perimätieto muuta väittääkin.
Eino Leinon Orjan poika-runossa Pirkka puuhkalakki lähtee miehineen Lapin kylihin, Lapin lasta velkomahan.
Katso myös
- Pirkkala
- Pirkanmaa
luokka: Suomen keskiaika
Karjala
:Karjala on myös Lappeenrannassa ilmestyvä suomenkarjalaisten kotiseutu- ja heimolehti.
Karjala ei ole yksikäsitteinen termi. Se ei ole muodostanut koskaan yhtenäistä hallinnollista kokonaisuutta, vaan on kuulunut osin Ruotsiin, osin Novgorodiin ja Venäjään. Nykyään Karjala on jaettu Suomen ja Venäjän välillä. Se koostuu Suomelle kuuluvista Etelä- ja Pohjois-Karjalan maakunnista, Karjalan tasavallalle kuuluvista Laatokan, Aunuksen ja Vienan Karjalasta sekä Leningradin alueeseen kuuluvasta Karjalankannaksesta. Kannas, Raja-Karjala ja Laatokan Karjala ovat entisiä Suomelle kuuluneita alueita, ns. luovutettu Karjala. Tverin Karjala -nimityksellä tarkoitetaan Moskovan ja Novgorodin välissä sijaitsevalla Tverin alueella asuvien karjalaisten alueita, minne karjalaiset pakenivat Ruotsin pakkokäännytystä ja verorasitusta ja luvattujen verohelpotusten perässä vuoden 1617 Stolbovan rauhan jälkeen. Jonkin verran | | |
