Home About us Products Services Contact us Bookmark
:: wikimiki.org ::
Pohjoismaat

Pohjoismaat

Pohjoismaat muodostavat maantieteellisen alueen Euroopan pohjoisosassa. Pohjoismaihin kuuluvat Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska ja Islanti. Färsaaret ja Grönlanti kuuluvat Tanskaan, mutta niillä on itsehallinto. Ahvenanmaa on taas osa Suomea, mutta silläkin on itsehallinto. Myös nämä kolme ovat mukana pohjoismaisessa yhteistyössä. Pohjoismailla on hyvät keskinäiset suhteet ja ne tekevät paljon yhteistyötä esimerkiksi talouden ja politiikan alueilla. Pohjoismaissa ihmiset voivat liikkua vapaasti ilman passia ja tehdä työtä muissa Pohjoismaissa ilman työlupaa. Pohjoismaat ovat kulttuuriltaan suhteellisen yhtenäisiä, ja niillä on yhteinen historia. 1400-luvulla kaikki pohjoismaat kuuluivat Kalmarin unioniin. Sen jälkeen Suomi oli Ruotsin osa ja Tanska hallitsi myös Norjaa ja Islantia. 1800-luvulla Norja kuului Ruotsiin. Ruotsin, norjan ja tanskan kielet ovat niin lähellä toisiaan, että luettu teksti on toisen kielen puhujan ymmärrettävissä. Ääntämyksessä on huomattavia eroja, mutta kielitieteellisesti ne tulisi laskea saman kielen murteiksi. Toisen maailmansodan jälkeen pohjoismaiden välinen yhteistyö on ollut melko kiinteää. Pohjoismaasta toiseen muuttaminen ja matkustaminen on tehty keskinäisin sopimuksin hyvin helpoksi. Suomi korosti 1950-luvulla pohjoismaista yhteistyötä, sillä se oli yksi tapa korostaa sitä, että Suomi oli rautaesiripun länsipuolella. Viime vuosina yhteistyö on hieman rakoillut, koska vain osa pohjoismaista kuuluu Euroopan unioniin ja toisaalta Baltian maat astettain ovat tulleet mukaan yhteistyöhön. Yhteistyössä voi siksi olla helpompi käyttää poliittisesti neutraalia ulkopuolista kieltä kuin antaa pohjoismaisille kielille valta-asema. Nykyisin Pohjoismaat muodostavat Euroopassa alueen, jossa leimallisesti lingua franca on englanti. (Muilla alueilla saksalla ja ranskalla on vielä vähintään yhtä vahva asema kuin englannilla.) Tähän asti Pohjoismaiden neuvostossa ei kuitenkaan ole suunnitellut työkielen vaihtamista englanniksi. Vuonna 2003 ehdottiin, että Helsingissä sijaitseva Pohjoismainen investointipankki (NIB), vaihtaisi työkielen englanniksi, Baltian maiden varten, mutta Suomi vastusti esitystä. Katso myös: Skandinavia, Pohjois-Eurooppa

Linkkejä


- [http://www.pohjola-norden.fi/ Pohjola-Norden] - Pohjoismaisen kansalaisyhteistyön keskusliitto Luokka:Eurooppa Luokka:Pohjoismaat zh-min-nan:Pak-kok ko:노르딕 국가 ja:北欧諸国

Eurooppa

Eurooppa on maanosa, jonka rajaavat Atlantin valtameri lännessä, Pohjoinen jäämeri pohjoisessa, Uralvuoret ja Uraljoki idässä, Kaspianmeri, Kaukasus-vuoret ja Mustameri kaakossa ja Välimeri etelärajalla. Eurooppa muodostaa Aasian kanssa supermaanosan Euraasia: Eurooppa on läntinen viidennes Euraasian maamassasta. Kokonsa (noin 10,3 miljoonaa neliökilometriä) puolesta Eurooppa on maailman toiseksi pienin maanosa, hieman suurempi kuin Oseania. Euroopassa asuu hieman yli 700 miljoonaa ihmistä, täten se on asukasluvultaan toiseksi suurin maanosa Aasian jälkeen ja myöskin tiheimmin asuttu maanosa. Aasian

Etymologia

Nimi Eurooppa on mahdollisesti peräisin kreikkalaisen mytologian prinsessa Europasta, joka joutui härän hahmon ottaneen Zeuksen sieppaamaksi. Nimen etymologia on epävarma, sille on esitetty sekä kreikkalaista, että seemiläistä etymologiaa (ereb, auringonlasku).

Historia

Katso pääartikkeli Euroopan historia. Euroopalla on pitkä historia suurien kulttuurillisten ja taloudellisten saavutusten muodossa aina pronssikaudelta alkaen. 15. vuosisadalta lähtien eurooppalaiset valtiot, erityisesti Espanja, Portugali, Ranska ja Iso-Britannia, rakensivat suuria kolonistisia imperiumeja Afrikkaan, Amerikkaan ja Aasiaan. Teollinen vallankumous alkoi Euroopassa 18. vuosisadalla. Toisen maailmansodan jälkeen ja ennen kylmän sodan loppua Eurooppa oli jaettu kahteen suureen poliittiseen ja taloudelliseen blokkiin: kommunistisiin valtioihin Itä-Euroopassa ja kapitalistisiin valtioihin Länsi-Euroopassa. Vuoden 1990 tietämillä itäblokki hajosi.

Euroopan määritelmä

Usein Euroopalle piirretään muita rajoja, jotka perustuvat poliittisiin, taloudellisiin, kulttuurisiin tai käytännöllisiin näkökohtiin. Tämä on johtanut siihen, että on monta eri "Eurooppaa", jotka eivät ole identtisiä keskenään. Eri maita on luettu mukaan tai jätetty pois sen mukaan, minkä piirteiden on katsottu olevan keskeisiä Euroopan määrittelyn kannalta. Nykyään termiä "Eurooppa" käytetään lisääntyvässä määrin tarkoitettaessa Euroopan unionin jäsenmaita. Tällä hetkellä liitossa on 25 maata (joista Kypros on osa maantieteellistä Aasiaa). Lisäksi muutamat maat neuvottelevat jäsenyydestä. Useiden muiden maiden uskotaan aloittavan neuvottelut jossain vaiheessa tulevaisuudessa. Lähes kaikki Euroopan maat ovat Euroopan neuvoston jäseniä; yksittäiset poikkeukset ovat Valko-Venäjä ja Vatikaanivaltio. Vatikaanivaltio Nykyisellään maantieteellinen Eurooppa koostuu seuraavista 44 maasta (aakkosjärjestyksessä):

- Alankomaat
- Albania
- Andorra
- Belgia
- Bosnia ja Hertsegovina
- Bulgaria
- Espanja
- Irlanti
- Islanti
- Italia
- Itävalta
- Kreikka
- Kroatia
- Latvia
- Liechtenstein
- Liettua
- Luxemburg
- Makedonia
- Malta
- Moldova
- Monaco
- Norja
- Portugali
- Puola
- Ranska
- Romania
- Ruotsi
- Saksa
- San Marino
- Serbia ja Montenegro
- Slovakia
- Slovenia
- Suomi
- Sveitsi
- Tanska
- Tšekki
- Turkki
- Ukraina
- Unkari
- Valko-Venäjä
- Vatikaanivaltio
- Venäjä
- Viro
- Yhdistynyt kuningaskunta
Ennen vuotta 2004 liittyneet EU-maat merkitty lihavoidulla tekstillä. 1. toukokuuta 2004 liittyneet uudet EU-maat merkitty kursivoidulla tekstillä. 2004 Euroopan alaryhmittymiä:
- Euroopan unioni
- Schengen-alue
- Euroalue
- Balkan
- Baltian maat
- Benelux
- Britteinsaaret
- Keski-Eurooppa
- Itä-Eurooppa
- Iberian niemimaa
- Pohjoismaat
- Skandinavia
- Visegrad-ryhmä

Euroopan valtioiden ja maa-alueiden vertailua

Euroopan maat ja epäitsenäiset alueet väkiluvun mukaisessa suuruusjärjestyksessä

Tiedoista puuttuu Turkin Euroopan puoleinen osa.

Euroopan maat ja epäitsenäiset alueet pinta-alan mukaisessa suuruusjärjestyksessä

Tiedoista puuttuu Turkin euroopanpuoleinen osa. Luokka:Mantereet Luokka:Eurooppa als:Europa roa-rup:Evropa ms:Eropah zh-min-nan:Europa ko:유럽 ja:ヨーロッパ simple:Europe th:ทวีปยุโรป

Suomi

Suomi on pohjoiseurooppalainen valtio, joka sijaitsee Itämeren koillispuolella, Suomenlahden pohjoispuolella ja Pohjanlahden itäpuolella. Suomen naapurimaita ovat Ruotsi, Norja, Venäjä ja Viro. Suomen pääkaupunki on Helsinki. Suomi on harvaan asuttu ja Euroopan mittakaavassa pinta-alaltaan varsin suuri maa. Matkat suurten kaupunkien välillä ovat suhteellisen pitkiä. Suomi on Euroopan unionin jäsen ja pohjoismainen teollisuusvaltio.

Historia

:Pääartikkeli: Suomen historia Viimeinen jääkausi päättyi nykyisen Suomen alueella noin 11 000 vuotta sitten, jonka jälkeen maahan tulivat ensimmäiset vakituiset asukkaat. Vanhimmat löydöt ovat noin 10 900 vuotta vanhoja kiviesineitä Lahden seuduilta. Mesoliittinen asutus, jota toisinaan kutsutaan Suomusjärven kulttuuriksi (noin 8300–5300 eaa) tunsi koiran kotieläimenä. Elinkeinoina olivat metsästys, hylkeenpyynti ja kalastus. Noin 3200 eaa etelästä levisi Suomeen vasarakirveskulttuuri, joka vaikutti koko Itämeren alueella. Maanviljelys yleistyi ehkä jo Suomessa vasarakirveskulttuurin aikana, mutta metsästys ja kalastus säilyivät kuitenkin Suomen pohjoisosissa tärkeimpinä elinkeinoina. Pronssikautta (1500–500 eaa) ja rautakautta (500 eaa–1200 jaa) leimasivat tiiviit yhteydet naapurimaihin. Suomen historiasta ei ole tältä ajalta juuri luotettavia kirjallisia lähteitä. Yhteiskuntaan ilmestyi pronssi- ja rautakaudella hierarkkisia piirteitä, mutta ei ole olemassa näyttöä siitä, että Suomessa olisi tuolloin ollut "kuninkaiden" johtamia suuria ja pitkälle organisoituja yhteisöjä. Sydänkeskiajalla Ruotsi liitti Länsi-Suomen itseensä ja Novgorod Itä-Suomen. Useiden sotien vuoksi raja vaihteli, mutta vuonna 1809 Suomi siirtyi kokonaisuudessaan Venäjän keisarikunnalle suuriruhtinaskunnaksi ja itsenäistyi 1917. Itsenäistymisen jälkeen seurasi sisällissota ja joitakin vapaaehtoisten aseellisia retkiä tehtiin Neuvosto-Venäjälle. Rauha solmittiin Tartossa 1920. Toisessa maailmansodassa Suomi taisteli Neuvostoliittoa vastaan talvisodassa ja jatkosodassa sekä Saksaa vastaan Lapin sodassa ja joutui luovuttamaan alueitaan, mutta säilytti itsenäisyytensä. Sotien jälkeen seurasi nopea - etenkin sotavelkojen maksamisen vetämä - teollistuminen, kaupungistuminen ja palvelualojen synty. Keskusjohtoinen talouskasvu oli verkasta mutta ajoittain epävakaata. Neuvostoliitto oli hyvin vaikuttava Suomen politiikassa. Kaupunkien suunnittelu oli heikkoa, ja keskittyi enemmänkin nopeaan rakentamiseen. Suuri osa Suomen vaikutteista omaksuttiin Pohjoismaista, etenkin Ruotsista. Suomi ajatui taloudelliseen kriisiin 90-luvun alussa, josta seurasi talouden romahdus ja vakava lama. Maa liittyi Euroopan unioniin 1995.

Hallinto ja politiikka

:Pääartikkeli: Suomen politiikka Suomen politiikka Suomen valtiomuoto on tasavalta. Suomen valtion päämies on presidentti, joka valitaan kuudeksi vuodeksi kerrallaan suoralla kansanvaalilla. Presidentti vahvistaa lait, nimittää korkeimmat virkamiehet ja johtaa ulkopolitiikkaa yhteistyössä valtioneuvoston kanssa. Hallitus, jota johtaa pääministeri, käyttää toimeenpanovaltaa eli huolehtii hallinnon juoksevista asioista. Hallitukseen kuuluu myös noin tusina muita ministereitä. Valtion budjetin laatiminen ja lakiehdotusten valmistelu tapahtuu myös osittain ministerien alaisissa ministeriöissä. Perustuslain mukaan korkeinta hallitusvaltaa Suomessa käyttää kansan valitsema eduskunta. Eduskunta on 200-jäseninen suhteellisella vaalilla valittava yksikamarinen parlamentti. Eduskuntavaalit pidetään neljän vuoden välein. Eduskunnan enemmistö voi vaihtaa hallituksen antamalla istuvalle hallitukselle epäluottamuslauseen. Eduskunta säätää lait ja hyväksyy valtion budjetin. Suomi oli ensimmäisiä valtioita maailmassa, joka antoi äänioikeuden naisille, ja sukupuolien välinen tasa-arvo ja yhtäläinen edustus on toteutunut hyvin politiikassa.

Valtion aluehallinto

:Pääartikkeli: Suomen läänit Suomen läänit Suomen läänit Valtion aluehallintoa varten Suomi on jaettu lääneihin, joita on tällä hetkellä viisi, sekä Ahvenanmaan itsehallinnollinen maakunta.
- Etelä-Suomen lääni
- Itä-Suomen lääni
- Lapin lääni
- Länsi-Suomen lääni
- Oulun lääni
- Ahvenanmaan maakunta Lääninhallinnossa ei ole vaaleilla valittuja edustajia; presidentti nimittää lääninhallituksen johtajan, maaherran. Nykyinen läänijako on ollut voimassa vuodesta 1997, jolloin tehtiin lääniuudistus. Ennen uudistusta läänejä oli yksitoista tai kaksitoista riippuen siitä laskettiinko Ahvenanmaa lääniksi vai erilliseksi maakunnaksi. Valtion paikallishallintoa varten läänit on jaettu edelleen 90 kihlakuntaan.

Paikallishallinto

: Pääartikkeli: Suomen kunnat Itsehallinnollinen perusyksikkö on kunta, joita on noin 450. Kunnat perustettiin 1860-luvulla annetun kuntalain mukaisesti. Perustana olivat vanhat kirkkopitäjät. Pitkään kuntien olemassoloa säätelikin kirkollinen aluejako ja usein entiset kappeliseurakunnat itsenäistyivät omiksi melko pieniksi kunnikseen. Nykyisin tavoitteena on aiempaa suurempien kuntayksiköiden syntyminen. Kuntien hallinnon ja talouden ylin päättävä elin on kunnanvaltuusto, joka valitaan joka neljäs vuosi järjestettävillä yleisillä, yhtäläisillä ja salaisilla kunnallisvaaleilla. Kunnanvaltuuston keskeisin tehtävä on päättää kunnan tuloista ja menoista. Valtuuston päätösten toimeenpanevana elimenä kunnassa toimii kunnanhallitus, jonka jäsenet valitaan suhteellisesti valtuustopaikkojen jakatumisen mukaan. Hallitus myös valmistelee asiat valtuustolle. Kaupunginjohtajat ja muut korkeimmat virkamiehet toimivat kunnanhallituksen esittelijöinä. Erilaiset lautakunnat avustavat hallitusta toimissaan. Lautakuntien kookoonpano noudattelee kunnanhallituksen esimerkkiä. Kunnanhallitus voi alistaa kaikki lautakunnissa tehtävät päätökset omaan päätökseensä.

Paikallinen aluehallinto

: Pääartikkeli: Suomen maakunnat Kunnallinen itsehallinto toteutuu alueellisella tasolla maakuntien toimesta. Läänijaon uudistuksen yhteydessä 1997 perustettiin maahan 20 maakuntaa, jotka osittain perustuvat historiallisiin maakuntiin. Nykyiset maakunnat ovat erillään valtionhallinnosta, ja niitä ohjataan ja johdetaan kunnallisen itsehallinnon antamin opastein. Heti perustamisensa jälkeen maakunnilla ei ollut kovin selkeää roolia, ja niiden tehtävät muodostuivat lähinnä aluesuunnittelusta ja seutukaavoituksesta. Euroopan unioni korostaa toimissaan paljon alue ja maakuntatasoa, mikä on antanut näille itsehallinnollisille yksiköille runsaasti uusia tehtäviä. Koska on ehdotettu että kunnallishallintoon tullaan tekemään muutoksia lähivuosina, on mitä todennäköisintä, että myös maakuntatason aluehallinto tulee muuttumaan. Eräiden hurjimpien tavoitteiden mukaan se tulisikin olemaan aluehallinnon perusyksikkö, johon nykyiset kunnat tehtävineen sulautettaisiin, tai korkeintaan kuhunkin maakuntaa kuuluisi vain muutama erillinen kunta ja maakunta hoitaisi kaikki keskeiset toimialat.

Maantiede

:Pääartikkeli: Suomen maantiede

Metsät

Metsät peittävät noin 250 000 neliökilometriä, eli n. 75 prosenttia maan pinta-alasta. Suomen metsät peittävät useimpiin maihin verrattuna erittäin paljon pinta-alasta. Suomi on maailman yhdeksänneksi metsäisin maa. Metsissä kasvaa pääasiassa kuusia, koivuja ja mäntyjä.

Vesistöt

Suomi on tunnettu maailmalla hyvin poikkeuksellisesta asiasta, nimittäin järvien valtavasta määrästä. Suomessa on 187 888 yli viiden aarin kokoista järveä. Suomen järvien yhteenlaskettu vesitilavuus on 230 kuutiokilometriä. Suomen suurin järvi on Saimaa ja syvin Päijänne. Suomessa on myös Euroopan monisaarisin saaristo, johon kuuluu Ahvenanmaa. Meren ja sisävesien saaria on yhteensä 179 584.

Maastonmuodot

Tunturit ovat muodostuneet ikivanhasta Itä-Karjalasta Lappiin kohonneesta Karelidien vuoristosta, ja käsivarren korkeammat tunturit taas kuuluvat Skandeihin. Suomen korkein kohta on Haltitunturi, joka kohoaa 1 328 m merenpinnasta. Etelässä on tasaista ja Keski-Suomessa kumpuilevaa.

Talous

Haltitunturi Pääartikkeli: Suomen talous Suomella on teollistunut, varsin vapaa talous, jonka bruttokansantuote asukasta kohti vastaa suurinpiirtein Yhdistynyttä kuningaskuntaa, Ranskaa ja Italiaa. Suomalainen elintaso on melko korkea, ostovoima asukasta kohti vastaa noin Saksan ostovoimaa asukasta kohti. Sen tärkein taloudellinen sektori on teollisuus - erityisesti puu-, metalli-, teknologia-, telekommunikaatio- ja elektroniikkateollisuus. Kansainvälinen kauppa on erittäin tärkeää Suomelle, viennin osuus on noin kolmasosa koko kansantuotteesta. Puuta ja muutamaa mineraalia lukuunottamatta, Suomi on riippuvainen raaka-aineiden, energian ja komponenttien tuonnista. Suomen taloudessa muutama suurinta yritystä ovat huomattavassa asemassa, erityisesti Nokia ja metsäyhtiöt, jonka vuoksi Suomi nähdään joskus haavoittuvaisena. Suomessa palvelusektori nähdään moniin teollisuusmaihin kuten Japani tai Yhdysvallat verrattuna alikehittyneeksi. Suomen hallitus on pyrkinyt edistämään Suomen roolia pohjoiseurooppalaisessa kaupankäynnissä. Euroopan unionin jäsenyys ja läheiset suhteet viime aikoina itsenäistyneiden Baltian maiden (kuten Viro) kanssa korostavat Suomen asemaa kasvavana, Keski-Euroopan ja Baltian maiden sekä Itä-Euroopan välisenä kaupankäynnin keskuksena.

Matkailu

Yhdysvallat Suomi on suosittu matkailukohde etenkin talvella. Matkailijat tulevat Suomeen eksoottisen luonnon ja omaperäisen kulttuurin takia. Suosittu matkakohde on Lapin lääni, jossa järjestetään muun muassa kelkka-ajeluja, hiihtoretkiä, Joulupukin tapaamisia ja muuta luontoon liittyväää toimintaa. Kesäisin maassa järjestetään musiikkifestivaaleja. Ahvenanmaan saaristo on yksi Euroopan suurimmista, minkä takia monet turistit haluavatkin lähteä sinne purjehtimaan. Helsinki toimii pysähdyspaikkana useille risteilylaivoille, joita käy vuodessa noin 200 pääasiallisesti kesällä, mutta myös keväällä ja syksyllä. Lisäksi oman ryhmänsä muodostavat Suomea välietappina käyttävät matkailijat, jotka jatkavat matkaa laivalla Tallinnaan tai junalla Pietariin. Neuvostoliiton hajottua ovat myös venäläiset havainneet Suomen hyväksi turistipaikaksi. Erityisesti he käyttävät ahkerasti kylpylöitä.

Väestö

Pääartikkeli: Suomen väestö Suomessa asuu noin 5,2 miljoonaa ihmistä. Asukastiheys on suhteellisen alhainen, noin 17 ihmistä neliökilometrillä. Yli kolmannes Suomen alueesta on pohjoisen napapiirin pohjoispuolella, jossa asuu valtaosa Suomen saamelaisista. Useimmat suomalaiset elävät etelässä, noin miljoona Helsingin alueella. Muuttoliike kaupunkialueille on ollut selkeä suuntaus. Suomi teollistui 50 vuotta muuta Eurooppaa jäljessä, jonka vuoksi kaupungistumisen odotetaan jatkuvan vielä pitkään.

Etniset ryhmät


- suomenkieliset suomalaiset 93,4 %
- suomenruotsalaiset ja ruotsalaiset 5,7 %
- venäläiset 0,4 %
- virolaiset 0,2 %
- romanit 0,2 %
- saamelaiset 0,1 % :Katso myös: Luettelo Suomen etnisistä ryhmistä

Maahanmuutto ja maastamuutto

Ulkomaalaisten määrä on noussut merkittävästi viimeisen 20 vuoden aikana, mutta heitä asuu Suomessa silti vähän muihin EU-maihin verrattuna. Vain noin kaksi prosenttia Suomessa asuvista ihmisistä on muiden maiden kansalaisia. Pääosa tästä joukosta asuu pääkaupunkiseudulla ja muissa suurissa kaupungeissa. Suomesta muutetaan eniten pohjoismaihin, muuhun Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja Aasiaan.

Väestön kielet

Suomen viralliset kielet ovat suomi ja ruotsi. Suomea puhuu äidinkielenään noin 93,5  % ja ruotsia 5,7 % väestöstä. Ruotsinkielinen väestö on keskittynyt etelärannikolle ja Pohjanmaan rannikkoseudulle sekä Ahvenanmaalle. Muita Suomessa perinteisesti puhuttuja vähemmistökieliä ovat kolme saamelaiskieltä: inarinsaame, pohjoissaame ja koltta (äidinkielenä yhteensä noin 1 800:lla) sekä fennoromani, tataari ja suomalainen viittomakieli. Saamelaisten sekä romaanien ja muiden ryhmien oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan on turvattu laissa, mutta viralliseksi vähemmistökieleksi luetaan yleensä vain saamen kieli. Jotkin suomen murteet ovat lähellä viron kieltä, mutta vironkielisiksi katsotaan vain 1900-luvun loppupuolelta lähtien maahan Virosta muuttaneet vironkieliset asukkaat. Venäjänkielisiä Suomessa on asunut autonomian ajalla enimmillään noin 50 000, 2000-luvun alussa noin 35 000 – enimmäkseen 1990-luvulla alkaneen muuttoliikkeen matkassa tulleina. Kasvaneen maahanmuuton seurauksena Suomessa puhutaan nykyään ainakin 20 kieltä yli 1 000 puhujan voimin. Väestö kielen mukaan (31.12.2002), 20 suurinta ryhmää: (lähde: [http://www.migrationinstitute.fi/ Siirtolaisuusinstituutti])

Uskonnot

Pääartikkeli: Suomen väestö#Uskonto Suurin osa suomalaisista on kristittyjä. Noin 85 % kuuluu luterilaiseen kirkkoon. Toiseksi suurin uskontokunta on ortodoksit, joita on noin 1 %. Noin 13 % väestöstä ei kuulu mihinkään viralliseen uskontokuntaan. Suomessa kristinuskolla on merkittävä asema esimerkiksi kouluissa, asevoimissa ja verotuksessa. Vaikka uskontokuntiin kuulumattomien osuus on kasvanut, on kristinuskolla edelleen vankka asema suomalaisessa yhteiskunnassa.

Terveys

Suomen terveydenhuolto vastaa Euroopan unionin keskitasoa. Kaikille yhteistä terveydenhuoltoa on tarjolla, minkä lisäksi on laajaa ennaltaehkäisevää terveysvalistusta. Odottaville äideille on tarjolla ilmainen terveydenhuolto ja "äitiyspakkaus", joka sisältää joko rahaa tai vauvan perustarvikkeita kuten vaatteita, vaippoja, tuttipulloja (vain 15 % perheistä valitsee rahan). Perheet, joissa on alle 17-vuotiaita lapsia, saavat myös avustuksia valtiolta. Lapset saavat ilmaisen terveyden- ja hammashuollon 18 vuoden ikään saakka.

Koulutus

Suomessa on valtiollisten lakien ja säädösten kautta määrätty koulutusjärjestelmä. Suomessa on määrätty lapsille lainsäädännöllinen oppivelvollisuus 7-16 vuotiaille. Suurin osa aloittaa seitsemän vuoden iässä useimmiten yhdeksänvuotisen peruskoulun. Se on ilmainen, eivätkä yksityiskoulut ole yleisiä Suomessa. Peruskoulutuksen jälkeen nuorten suosituimmat toisen asteen koulutusvalinnat ovat lukio tai ammattikoulu, joiden suorittaminen kestää yleensä kahdesta neljään vuoteen. Kolmannen asteen koulutusta tarjoavat yliopistot ja ammattikorkeakoulut. Korkeakouluja on Suomessa väkimäärän nähden verrattain paljon ja ne on laajalti hajautettu maantieteellisesti. Tällä hetkellä kaikki korkeakoulut ovat ilmaisia ja niissä on kansainvälisesti verrattuna opiskelijoita paljon suhteessa opettajien sekä resurssien määrään. Suomessa on useimpiin kaltaisiinsa teollisuusmaihin vertailukelpoinen korkeakoulutus, tosin Suomessa ei nähdä olevan yhtään kansainvälisesti huipputasoista korkeakoulua. Lähes 100 % suomalaisista osaa lukea. Suurella osalla suomalaisista on ollut kosketus englanninkieleen ja ruotsinkieleen. Lisäksi kieliopinnot mm. saksassa, ranskassa, espanjassa ja venäjässä ovat olleet suosittuja.

Kulttuuri

Suomen kulttuuri on hyvin paljon slaavilaisen (erityisesti Venäjä ja Baltia), germaanisen (erityisesti Saksa ja Ruotsi) ja amerikkalaisen kulttuurin vaikuttamaa. Suomalaiset itse luonnostelevat kulttuuriaan usein mielellään esimerkiksi saunalla, sisulla ja itäeurooppalaisella päihdekulttuurilla. Kantaväestön kulttuuriin perinteisesti liitetään käytännönläheisyys, luonnonläheisyys, eristäytyminen, muukalaisvastaisuus, monotheistinen vastakkainasettelu, tasa-arvoisuuden arvostaminen ja kansallisylpeys. Suomi ei ole kansainvälisesti kovin tunnettu, vaan maasta tietävät eniten lähialueiden ihmiset ja Suomessa käyvät turistit. Kansainvälisesti Suomeen yhdistetään esimerkiksi Nokia, joulu, yötön yö, revontulet, muumit, järvet, metsä ja lumi. Suomessa tuotetaan monia kulttuurituotteita kuten esimerkiksi kirjoja, musiikkia, elokuvia, urheilua ja tietokonepelejä. Maailman suomenkielisen väestön ja suomalaisen kulttuurin vaikutusalueen suhteellisen pienuuden huomioonottaen ne voivat erittäin hyvin. Suomen sisäiset ryhmät, kuten suomenruotsalaiset, saamelaiset ja savolaiset tuottavat omaleimaista kulttuuriaan. Etenkin suomalaisen kirjallisuuden nähdään vaikuttaneen vanhempiin sukupolviin, kun taas nuoremmat sukupolvet ovat olleet kasvavasti kansainvälisen kulttuurin kuluttajia. savolaiset]]

Urheilu

Suomalaist pitävät itseään urheilukansana. Suomen kansallispeli on Tahko Pihkalan luoma pesäpallo. 1920-luvulla suomalaiset juoksijat Paavo Nurmi, Hannes Kolehmainen ja Ville Ritola hallitsivat keskipitkiä ja pitkiä matkoja, minkä vuoksi heitä kutsuttiin nimellä "Flying Finns", joista Nurmi on edelleen yksi olympiahistorian menestyneimpiä urheilijoita. Nykyisin suomalaiset ovat yleisurheilun sijasta maailmalla tunnettuja muun muassa menestyksestä mäkihypyssä, jääkiekkosa ja autourheilussa ja joistakin jalkapalloilijoista.

Kirjallisuus

jalkapalloilijoista :Pääartikkeli: Suomen kirjallisuus Suomessa on kirjoitettu suomenkielisiä kirjoja kirjakielenluomisesta ja käyttöönotosta 1500-luvulla lähtien. Merkittäviä kirjoja ovat olleet mm. kansalliseepos Kalevala, 30-luvun modernistien kirjallisuus, lyyrikko Eino Leino, sotakirja Tuntematon Sotilas. Nykykirjailijoista tunnettuja ovat mm. humoristit Jari Tervo, Veikko Huovinen ja Kari Hotakainen sekä lukuisat kotimaiset dekkaristit kuten Ilkka Remes.

Musiikki

:Pääartikkeli: Suomalainen musiikki Suomen kansallislaulu on Maamme-laulu. Suomen kansallissäveltäjä on Jean Sibelius, jonka tunnetuin sävellys on Finlandia. Muita kuuluisia suomalaisia musiikkitaiteilijoita ja säveltäjiä ovat muun muassa Aino Ackté, Eino Juhani Rautavaara, Karita Mattila, Martti Talvela, Esa-Pekka Salonen. Populaarimusiikkiin syntyi käsite suomirock, jonka tunnetuimpia edustajia ovat muun muassa Juice Leskinen, Dingo, Hurriganes ja Eppu Normaali. Ulkomailla menestystä saaneita suomalaisia popyhtyeitä ovat muun muassa Hanoi Rocks, Children of Bodom, The Rasmus, Apocalyptica, HIM, Nightwish, Stratovarius.

Taide

:Pääartikkeli: Suomen taide Kuuluisia ja merkittäviä suomalaistaiteilijoita ovat esimerkiksi Akseli Gallen-Kallela, Albert Edelfelt ja Helene Schjerfbeck. Helsingissä sijaitsevat muun muuassa taidemuseo Ateneum ja nykytaiteen museo Kiasma. Nykytaiteilijoista kansainvälisesti maineikkaimpia ovat Eeva-Liisa Ahtila ja Osmo Rauhala.

Juhlapäivät

Katso myös


- Liikenne Suomessa
- Luettelo suomalaisista
- Luettelo suomalaisista yhtyeistä
- Puolustusvoimat
- Suomalainen keittiö
- Suomalaiset eurokolikot
- Suomen Rajavartiolaitos
- Suomi-neito

Aiheesta muualla


- [http://agricola.utu.fi/ Agricola – Suomen historiaverkko]
- [http://www.defmin.fi/ Puolustusministeriö]
- [http://www3.intermin.fi/PPA/PPA Suomi-tietokanta]
- [http://maps.google.com/maps?ll=63.975961,12.919922&spn=17.321181,64.863281&z=13&t=h&hl=en Suomi Google Mapsissa]

Lähteet


- [http://www.stat.fi/ Tilastokeskus] Luokka:Suomi ms:Finland zh-min-nan:Suomi [[got:

Norja

Norjan kuningaskunta on Pohjoismaihin ja Skandinaviaan kuuluva valtio. Se on Ruotsin länsinaapuri, ja sillä on yhteistä rajaa myös Suomen ja Venäjän kanssa. Pinta-alaltaan ja väestöltään Norja on hieman Suomea pienempi.

Historia

Norjan kuningaskunta alkoi muodostua viikinkiajalla 800–1000-luvuilla. Norjan kuningassuku päättyi 1387, ja maa päätyi liittoon Tanskan kanssa, vuodesta 1450 sopimuksen sitomana. Tanskan päädyttyä Napoleonin puolelle annettiin Norja Ruotsin kuninkaalle 1814. Ruotsi puolestaan oli menettänyt Suomen 1809 Haminan rauhassa Venäjälle. Norja julistautui itsenäiseksi 17. toukokuuta 1814 ja valitsi oman kuninkaansa. Ruotsi kuitenkin voitti sodan, ja Norja pakotettiin personaaliunioniin, mutta maa säilytti perustuslakinsa ja instituutionsa. Unioni hajosi 1905. Norja julistautui itsenäiseksi 7. kesäkuuta 1905, ja tilanne alkoi kehittyä uhkaavaksi maiden välillä, mutta Ruotsissa nousseen rauhanliikkeen vuoksi Ruotsi pidättäytyi Norjan-vastaisista toimista ja tunnusti Norjan itsenäiseksi valtioksi 26. lokakuuta samana vuonna. Kansallispäivä on kuitenkin 17. toukokuuta. Norjan hallitus pyysi Tanskan prinssi Carlia kuninkaaksi. Kansanäänestyksen jälkeen parlamentti hyväksyi hänet kuninkaaksi, ja hän otti nimen Håkon VII, mikä jatkoi Norjan keskiaikaisten kuninkaiden perinnettä. Ensimmäisen maailmansodan aikana Norja oli Ruotsin tapaan puolueeton. Toisessa maailmansodassa Natsi-Saksa valloitti Norjan vuonna 1940 (Operaatio Weserübung). Norjan vastarinta kesti kaksi kuukautta, ja kuningas ja hallitus jatkoivat toimintaansa pakolaishallituksena Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Saksa asetti miehittämänsä Norjan johtoon Nasjonal Samlingin johtajan, Vidkun Quislingin, nukkehallituksen sekä Norjaa valvovaksi valtakunnankomissaariksi Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen Essenin Gauleiterin, Josef Terbovenin, (23. toukokuuta 1898–8. toukokuuta 1945). Suomen tehtyä aselevon 4. syyskuuta 1944 Neuvostoliiton kanssa annettiin saksalaisille määräys poistua Suomesta 15. syyskuuta 1944 mennessä. Alun perin saksalaiset suunnittelivat pitävänsä kiinni Petsamon nikkelikaivoksista 19. vuoristoarmeijan avulla, mutta lopulta Saksa päätti vetäytyä Lyngen–Skinbotnin tasolle koko 20. vuoristoarmeijaryhmän voimin. Lokakuun 1944 alussa 19. armeija oli vielä Neuvostoliiton puolella Litsajoella Rybachisalmen suulla. Aikomuksena oli vetäytyä kaksi- ja puolisataa kilometriä Norjan puolelle marraskuun puoleenväliin mennessä. Kuitenkin jo 7. lokakuuta 1944 iski marsalkka Kirill Meretškovin johtama Neuvostoliiton 14. armeija ja Pohjoinen laivasto 133 500 miehen voimin 2. ja 6. vuoristodivisioonan väliin. Saartoa peläten määräsi saksalaisia komentanut kenraalieversti Lothar Rendulic 19. vuoristoarmeijan vetäytymään Norjaan. Saksalaiset polttivat Kirkkoniemen, jottei eteneville neuvostoliittolaisille olisi jäänyt sodankäynnille arvokkaita tarvikkeita. Finnmarkin läänistä määrättiin evakuoitavaksi 43 000 asukasta etenevien neuvostojoukkojen tieltä, mutta vielä marraskuun lopussa itäisessä Finnmarkissa oli vajaat 25 000 asukasta odottamassa saksalaisten lähtöä. Neuvostojoukkoihin liittyi Norjan pakolaishallituksen alaisia norjalaisjoukkoja, mutta neuvostojoukot jäivät Pohjois-Norjaan syyskuuhun 1945 asti. Tämän on arveltu johtuvan siitä, että Yhdysvallat osoitti elokuussa 1945 Japanille olevansa ydinasevalta. Tanskalle kuuluvalta Bornholmin saarelta neuvostoliittolaiset poistuivat vasta keväällä 1946. Norjaa olivat olleet pohjoisesta vapauttamassa neuvostojoukot, mutta ne jäivät kuukauksiksi Saksan antautumisen jälkeenkin maahan. Saksalaiset jäivät Norjaan Saksan länsiliittoutuneille antautumiseen, 8. toukokuuta 1945, asti. Saksa antautui toisen kerran Neuvostoliitolle päivää myöhemmin, 9. toukokuuta 1945, mitä juhlitaan valtiollisesti Venäjällä voitonpäivänä. Sodan jälkeen Norjassa arvioitiin maan ulkopoliittinen suuntaus uudelleen ja liittoutuneiden puolelle ajautuneena valittiin länsisuuntaus, mikä näkyi siinä, että Norja ryhtyi Marshall-avun vastaanottajamaaksi, mitä Neuvostoliitto ei periaatteessa hyväksynyt nähden siinä Yhdysvaltain keinon lähentää Länsi-Euroopan maat itseensä. Taloudellisesti Norja alkoi vaurastua merkittävästi 1960-luvun lopulla ja 1970-luvulla, kun Pohjanmereltä alettiin pumpata öljyä. Norja kokosi verrattain nopeasti mittavan valtionyhtiösektorin valtiontalouden tueksi, ja maan elintaso alkoi nousta. Vuosien 1974 ja 1979 öljykriisit nostivat öljyn hintaa voimakkaasti tarjoten tulolähteen Norjan nousulle. Ulkopolitiikassaan Norja on ollut maltillinen Nato-maa suhteessaan Neuvostoliittoon ja Venäjään pyrkien löytämään jälkimmäisen kanssa yhteisiä taloudellisia intressejä Kalottialueella. Norja luopui Saksasta ja osin Neuvostoliitosta saamiensa kokemusten kannustamana pohjoismaisesta puolueettomuudesta, liittyi NATOon 1949 ja oli YK:n perustajajäsen. Norjalaiset ovat hylänneet EY/EU-jäsenyyden kahdesti, vuosina 1972 ja 1994. EU-jäsenyyden riskinä on nähty sisämarkkinoiden mahdollisesti edellyttämä energiasektorin vapauttaminen mahdollisesti muodostuville energian yhteismarkkinoille, mikä veisi halvan energian ja öljysektorin valtionomistuksen avulla suoritettavalta aluepolitiikalta taloudelliset edellytykset samoin kuin voimaperäisen kansallisen maatalouspolitiikan edellytykset. Korvatakseen ulkopuolisuutensa EU:sta toimii Norja aktiivisesti kansainvälisillä foorumeilla rauhanneuvottelijana, YK:n rauhanturvaamistoiminnassa, ja sen kehitysapu suhteessa kansantuloon on maailman suurinta ja monenkeskeisintä. Katso myös: Luettelo Norjan kuninkaista

Politiikka

Norja on perustuslaillinen kuningaskunta, tällä hetkellä hallitsijana on Harald V.

Norjan läänit

Norja on jakaantunut 19:a hallinnolliseen lääniin (norjaksi fylke). Näissä lääneissä on yhteensä 433 kuntaa. Katso myös Luettelo Norjan kunnista. Luettelo Norjan kunnista
- Akershusin lääni
- Itä-Agderin lääni
- Buskerudin lääni
- Finnmarkin lääni
- Hedmarkin lääni
- Hordalandin lääni
- Møre ja Romsdalin lääni
- Nordlandin lääni
- Nord-Trøndelag
- Opplandin lääni
- Oslon lääni
- Østfoldin lääni
- Rogalandin lääni
- Sogn ja Fjordanen lääni
- Etelä-Trøndelagin lääni
- Telemarkin lääni
- Tromssan lääni
- Länsi-Agderin lääni
- Vestfoldin lääni

Maantiede

Vestfoldin lääni Norjan maantiede Lännessä sijaitsee Norjanmeri, etelässä Skagerrak ja pohjoisessa Barentsinmeri. Skandit on vanha poimuvuoristo, joka on Ruotsin ja Norjan valtiollisella rajalla. Norjalle kuuluvat Huippuvuorten (Svalbard) saariryhmä Pohjoisella Jäämerellä sekä kaksi muuta saarta: Jan Mayen ja Bouvet'nsaari. Norjassa on runsaasti järviä ja jokia. Suurin järvi on Mjosa ja pisin joki Glåma. Suurin osa Norjasta on havumetsien peitossa ja puusto melko samanlaista kuin Suomessa. Etelässä on lauhkeaa lehtimetsävyöhykettä ja rannikolla karua tundraa. Norjan pääkaupunki on Oslo, muita suuria kaupunkeja ovat Trondheim, Bergen ja Tromssa. Norjan rantaviivan pituus on vuonot ja saaret mukaan luettuna 83 000 km.

Talous

Norjan rahayksikkö on kruunu (NOK), joka jakaantuu sataan äyriin. Norjan öljyvarat ovat nostaneet sen maailman talouksien huipulle: 1999 öljynvienti toi 35 % vientituloista. Norja on maailman kolmanneksi suurin öljynviejä Saudi-Arabian ja Venäjän jälkeen. Norjan valtio on säästänyt öljytuloista rahastoon 114 miljardia USA:n dollaria. Norja on Euroopan alueen suurimpia maakaasun tuottajia, ja se on myös merkittävä alumiinin jalostaja. Noin puolet teollisuudesta keskittyy Oslon ympärille. Vientiin menee alumiinia, terästä, paperia ja kalaa. Etelä-Norjassa harjoitetaan intensiivistä sekataloutta, mutta vain kolme prosenttia maa-alasta on viljelyksessä. Norjassa kylmyys huonontaa satoja, ja merellisten alueiden epävakainen sää haittaa leipäviljan viljelyä. Sen takia alueella kasvatetaan vihanneksia ja juureksia, esimerkiksi perunaa. Rehukasvit menestyvät hyvin, ja siksi lypsykarjatalous on tärkeää. Norja kuuluu maailman tärkeimpiin kalastusalueisiin pitkän rantaviivansa ja matalanmeren aluiden takia. Silli on yleisin ja tärkein laji kalastuksen kannalta. Ennen Norjassa oli merkittävää laivanrakennusteollisuutta, mutta 1980-luvun puolivälissä se vähentyi murto-osaan. Norjassa melkein kaikki sähkö tuotetaan vesivoimalla ja vesivoimalaitoksia on rakennettu paljon vuorille. Siksi Norja on monessa suhteessa päässyt lähemmäs kestävää kehitystä. Öljynporauslautat saavat voimansa aaltoenergiasta.

Väestöjakauma

Norjan väkiluku on pysynyt koko ajan tasaisena eikä ole noussut. Siksi Norja on väestöllisen muuntumisen neljännessä vaiheessa. Norjassa puhutaan norjaa, joka jakautuu kahteen päämurteeseen: bokmålet, jota puhuu 86–90 prosenttia (mukaan lukien riksmål) ja nynorsk, jota puhuu 10–12 prosenttia väestöstä. 86 prosenttia väestöstä kuuluu Norjan evankelis-luterilaiseen valtionkirkkoon. Muiden uskontokuntien edustajia on neljä prosenttia ja uskonnottomia 10 prosenttia.

Merkittävimmät luonnonvarat


- öljy
- maakaasu
- kupari
- nikkeli
- rautamalmi
- sinkki
- lyijy
- kala
- puu

Merkittävimmät vientituotteet


- öljy
- maakaasu
- koneet
- kala

Aiheesta muualla


- [http://maps.google.com/maps?ll=63.975961,12.919922&spn=17.321181,64.863281&z=13&t=h&hl=en Norja Google Mapsissa] Luokka:Norja als:Norwegen ms:Norway zh-min-nan:Norge [[got:

Tanska

Tanska on monarkia Pohjois-Euroopassa. Se sijaitsee Saksasta pohjoiseen, Norjasta etelään ja Ruotsista lounaaseen. Pinta-alaltaan se on muihin pohjoismaihin verrattuna pieni, vain 43 094 neliökilometriä. Väkiluku on samaa suuruusluokkaa muiden pohjoismaiden kanssa.

Historia

Tanskan yhdisti lopullisesti Harald Blåtand noin vuonna 980. Tällöin tanskalaiset tunnettiin viikinkeinä ja he ryöstelivät, kävivät kauppaa ja kolonisoivat suuria osia Euroopasta. Tanskan vallan alla olikin eri aikoihin Englanti, Norja, Ruotsi, Baltian rannikkoa ja Pohjois-Saksan rannikkoa. Skoone oli osa Tanskaa siihen asti kun se menetettiin Ruotsille vuonna 1658. Tanskan ja Norjan unioni lakkasi olemasta vuonna 1814 ja Norja päätyi uuteen unioniin Ruotsin kanssa. Vuonna 1864 käydyn Toisen Schleswigin sodan jälkeen Tanska joutui luopumaan Schleswig-Holsteinista Preussille. Tämän jälkeen Tanska on pitänyt kiinni neutraliteetti-linjasta eikä osallistunut ensimmäiseen maailmansotaan. 9. huhtikuuta 1940 Saksa hyökkäsi Tanskaan (Operaatio Weserübung). Tanska oli Saksan miehittämä miltein koko toisen maailmansodan ajan. Sodan jälkeen Tanska liittyi NATO:n ja vuonna 1973 Euroopan unioniin. Luettelo Tanskan kuninkaista.

Politiikka

Tanskan virallinen hallitsija on Tanskan kuningatar, mutta hänellä ei ole poliittista valtaa. Tanskan eduskunta (Folketing) säätää lait ja siihen kuuluu 179 jäsentä. Eduskunta valitaan joka neljäs vuosi, mutta pääministeri voi määrätä uudet eduskuntavaalit pidettäväksi aikaisemminkin.

Läänit

Luettelo Tanskan kuninkaista Tanska jaetaan 13 lääniin (amter) ja 271 kuntaan (kommuner).
- Frederiksborgin lääni
- Fynin lääni
- Kööpenhaminan lääni
- Nordjylland (Pohjois-Jyllannin lääni)
- Riben lääni
- Ringkjøbingin lääni
- Roskilden lääni
- Sønderjylland (Etelä-Jyllannin lääni)
- Storstrømin lääni
- Vejlen lääni
- Viborgin lääni
- Vestsjælland (Länsi-Sjellannin lääni)
- Århusin lääni Kolmella kunnalla on lääninoikeudet:
- Bornholm
- Fredriksberg
- Kööpenhamina Grönlanti ja Färsaaret kuuluvat Tanskalle mutta niillä on autonominen asema. Kummallakin on kaksi paikkaa Tanskan eduskunnassa.

Maantiede

Färsaaret Tanska koostuu Jutlandin niemimaasta ja 405 saaresta joista 82 on asutettua. Tärkeimmät näistä ovat Fyn ja Själlanti. Bornholm sijaitsee Itämeressä Ruotsin kaakkoispuolella. Sillat yhdistävät monta saarista. Juutinrauman yli johtava Øresundin silta yhdistää Själlannin ja Ruotsin. Suuri Beltin silta yhdistää Fynin ja Själlannin. Tanskan pääkaupunki on Själlannin saarella, Juutinrauman länsipuolella sijaitseva Kööpenhamina, jonka ympäristössä asuu 1,8 miljoonaa ihmistä eli noin kolmannes tanskalaisista. Juutinrauman vastakkaisella puolella sijaitsevaan Malmön kaupunkiin pääsee siltaa pitkin. Lisäksi Grönlanti ja Färsaaret kuuluvat Tanskalle, mutta niillä on laaja itsehallinto. Tanskan korkein piste on noin 173 metriä merenpinnan yläpuolella.

Väestöjakauma

Tanskassa puhutaan enimmäkseen tanskaa, mutta Saksan rajalla puhutaan myös saksaa. 84,3 % tanskalaisista kuuluu luterilaiseen Tanskan valtionkirkkoon, Den Danske Folkekirke. Noin 10% kuuluu muihin kristittyihin kirkkoihin ja muslimeja on 2% väestöstä. Muut uskonnot ja uskontokuntiin kuulumattomat mahtuva jäljelle jäävänä vajaaseen prosenttiin.

Kulttuuri

Tunnettuja tanskalaisia:
- Hans Christian Andersen, kirjailija
- Niels Bohr, fyysikko
- Tyko Brahe, tähtitieteilijä
- Karen Blixen, kirjailija
- Søren Kierkegaard, filosofi
- K E Løgstrup, filosofi
- Bjarne Stroustrup, C++-kielen kehittäjä
- Bertel Thorvaldsen, taiteilija
- Lars von Trier, ohjaaja

Merkittävimmät luonnonvarat


- öljy
- maakaasu
- kalkkikivi
- suola
- kala

Merkittävimmät vientituotteet


- koneet
- elintarvikkeet

Aiheesta muualla


- [http://maps.google.com/maps?ll=56.102683,9.733887&spn=2.720762,8.107910&z=10&t=h&hl=en Tanska Google Mapsissa] Luokka:Tanska fiu-vro:Taani als:Dänemark ms:Denmark zh-min-nan:Dan-kok ko:덴마크 ja:デンマーク simple:Denmark th:ประเทศเดนมาร์ก

Färsaaret

Färsaaret ovat Tanskalle kuuluva autonominen alue Atlantin valtamerellä. Saarten nimi on Färsaarten kielellä fäärillä Føroyar (tanskaksi Færøerne), joka tarkoittaa lammassaaria. Färsaarten pääkaupunki on Tórshavn. Färsaarilla on yhteensä noin 48 228 asukasta. Saaret asutettiin viikinkiajalla ja ne päätyivät Norjan ja sittemmin Tanskan kuninkaan hallintaan. Färsaarilla on ollut itsehallinto Tanskan valtion alaisuudessa vuodesta 1948. Osa färsaarelaisista kannattaa täydellistä itsenäistymistä.

Saaret

1948 1948 Färsaarilla on yhteensä 18 saarta:
- Borðoy
- Eysturoy
- Fugloy
- Hestur
- Kalsoy
- Koltur
- Kunoy
- Lítla Dímun
- Mykines
- Nólsoy
- Sandoy
- Skúvoy
- Stóra Dímun
- Streymoy
- Suðuroy
- Svínoy
- Vágar
- Viðoy Kaikki saaret, paitsi Lítla Dímun ovat asutettuja.

Merkittävimmät luonnonvarat


- kala

Merkittävimmät vientituotteet


- kalatuotteet

Kuvia Färsaarilta

kuva:Hvalba sunset, Faroe Islands.jpg kuva:Nes at Hvalba in the evening sun, Faroe Islands.jpg kuva:Hvalbiareidi, Hvalba, Faroe Islands.jpg kuva:Nordbergseidi, Hvalba, Faroe Islands.jpg kuva:Hvalba beach whaling (2), Faroe Islands.jpg Luokka:Färsaaret zh-min-nan:Mî-iûⁿ Kûn-tó ko:페로 제도 ja:フェロー諸島

Autonomia

Itsehallinto eli autonomia tarkoittaa ulkoisten viittausten puutetta. Käytännössä se voi olla:
- Kaupunki, maakunta tai muu alue, joka ei ole riippuvainen toisesta alueesta. Esimerkiksi Ahvenanmaa ja Karjalan tasavalta ovat itsehallinnollisia alueita. Itsehallinto ei välttämättä johda eroon toisesta alueesta. Itsehallinto ei tarkoita itsenäisyyttä.
- Itsenäisyys maista puhuttaessa. Maa-alueilla poliittisesti itsehallinnollinen alue on valtio.
- Autonominen järjestelmä on tietojärjestelmissä kuten esimerkiksi reitityksessä itsenäinen järjestelmä.
- Ortodoksisessa kirkossa itsehallinto tarkoittaa tietyn valtiollisen tai maantieteellisesti yhtenäisen alueen kirkon oikeutta päättää sisäisistä hallinnollisista ja osin kanonisista asioistaan. Itsehallinnollinen kirkko on aina jonkin autokefaalisen kirkon hengellisen hallinnon alainen. Suomen ortodoksinen kirkko toimii itsehallinnollisena kirkkona Ekumeenisen patriarkaatin alaisuudessa.

Katso myös


- autokefalia

Aiheesta muualla


- [http://www.ortodoksi.net/tietopankki/tietous/autonomia.htm Autonomia / Ortodoksi.net]
- [http://www.ortodoksi.net/tietopankki/tietous/autokefalia.htm Autokefalia / Ortodoksi.net] Luokka:Oikeudet ja vapaudet Luokka:Ortodoksinen kirkko

Ahvenanmaa

Ahvenanmaa (ruotsiksi Åland) on saariryhmä Itämeressä. Se muodostaa Suomeen kuuluvan demilitarisoidun itsehallinnollisen maakunnan. Ahvenanmaan ainoa virallinen kieli on ruotsi. Maakunnan väkiluku on 26 010 ja sen pääkaupunki on Maarianhamina.

Maantiede

Ahvenanmaa sijaitsee Pohjanlahden ja Itämeren pääalueen välissä. Maakuntaan kuuluu yli 6 500 saarta ja luotoa, joista Manner-Ahvenanmaa on suurin. Ruotsista sen erottaa kapeimmalta kohdaltaan noin 50 km leveä, saareton ja syvä Ahvenanmeri. Varsinais-Suomen saaristoa vastaan rajana oleva Kihti (Skiftet) sen sijaan on saarekas ja kapea. Pääsaari, Manner-Ahvenanmaa, on yli 50 km pitkä; siihen luetaan myös kapean Marsundin erottama Eckerö sekä Lemland ja Lumparland. Muita huomattavia saaria ovat Vårdö, Föglö, Sottunga, Kumlinge, Kökar ja Brändö. Vuoriperusta on enimmäkseen karkearakeista punervaa graniittilajia, ahvenanrapakiveä. Korkein huippu on Orrdalsklint (132 m) Saltvikin pitäjässä. Ahvenanmaan ilmasto on lauhkeampaa kuin muualla Suomessa, vuoden keskilämpö +5°, helmikuun -4°. Kasvillisuus yleensä rehevää, kasvisto lajirikas, siemenkasveja noin 750 lajia; niistä mainittakoon harvinainen, Suomessa vain Ahvenanmaalla kasvava marjakuusi ja rantamaisemiin leimaa antava tyrnipensas. Eläimistöstä puuttuvat muun muassa hirvi, ilves ja metso. Ahvenanmaan nimikkolajit ovat metsäkauris, merikotka, kevätesikko, hauki ja eloperäinen kalkkikivi.

Historia

Esihistoria

Orrdalsklint ja Långbergen Saltvikissä, Ahvenanmaan korkeimmat kohdat, alkoivat kohota merestä n. 10 000 vuotta sitten. Pikku hiljaa syntynyt saaristo sai ensimmäiset asukkaansa kivikaudella. Saarten vanhimmat arkeologiset kulttuurilöydöt edustavat kampakeraamista kulttuuria n. 4000 eaa. Noin 2500 eaa Ahvenanmaalle saapui kuoppakeramiikka ja noin 1800 eaa kuoppakeramiikan korvaa kiukaisten-kulttuurin löydöt. Saarten sijainnista johtuen skandinaavinen vaikutus on arkeologisessa aineistossa Ahvenanmaalla voimakkaampi kuin manner-Suomessa. Pronssikauteen ajoittuva Kökarin asuinpaikka lienee Puolan pohjoisrannikolta saapuneiden hylkeenpyynti- ja kaupparetkikuntien muistoa. Ahvenanmaalle on saapunut vaikutteita ja asukkaita idästä, lännestä ja etelästä koko saariryhmän olemassaolon ajan. Rautakaudella, varsinkin merovingi- ja viikinkiajoilla, arkeologiset aineistot ovat Ahvenanmaallakin runsaat. On vaikea sanoa, mitä kieltä saarten rautakautinen väestö puhui. 1000-luvulla saariryhmä ehkä autioitui, mutta sai pian uuden asutuksen Ruotsin suunnasta.

Etymologinen historia

Ahvenanmaan muinaishistoria ei välttämättä olekaan niin ruotsalainen kuin luullaan. Ahvenanmaan ruotsinkielinen nimi Åland on Lars Huldénin tutkimusten mukaan (Finlandssvenska bebyggelsenamn) muunnos muinaispohjoismaisesta sanasta ahva, joka on sama sana kuin latinan aqua 'vesi'. Toisaalta hän pitää mahdollisena sitäkin, että lähtökohtana voisi olla suomalainen sana "ahvena" ahven), josta kielen äännekehityksen sääntöjen mukaan on voinut kehittyä ruotsalainen sana å. Sanan loppu -maa olisi sitten käännetty ruotsiksi -land. Huldénin mukaan Ahvenanmaan nimistöstä osa on myös mahdollisesti suomalaisperäisiä tai suomalaisiin viittaavia nimiä. Tällaisia ovat hänen mukaan ehkä mm. Finbo, Finby, Finholma, Finnö, Finström, Geta (Kaita), Jomala, Jomalby, Jurmo (Jurimaa), Korsö (Koskipää), Lappo, Lappvesi, Leisor (Laitasaari), Lemböte, Lemland, Lumparby, Lumparland, Lumpo, Posta, Seglinge (Seilonen), Simskälä (Simasalo), Sålis (Saarilaksi) ja Töftö (Toivottu).

Ruotsalaisuuden aika

Keskiajalla Ahvenanmaasta tuli Korsholman linnaläänin keskusalue. Lääni siirtyi vuoden 1809 rauhassa osaksi Venäjään liitettyä Suomen suuriruhtinaskuntaa. Venäjä rakensi saarille Bomarsundin linnoituksen, joka myöhemmin tuhoutui Oolannin sodassa. Sodan jälkeen saaret demilitarisoitiin. Venäjä sitoutui Pariisin rauhassa vuonna 1856 olemaan linnoittamatta Ahvenanmaata, mutta rakensi sinne kuitenkin linnoituksia ensimmäisen maailmansodan aikana. Suuriruhtinaskunnalta Ahvenanmaa periytyi Suomen tasavallalle. Suomen itsenäisyyden alkuaikoina, Venäjän vallankumouksen jälkeen venäläinen sotaväki alkoi esiintyä hillittömästi myös Ahvenanmaalla. Tämän seurauksena siellä heräsi eräissä piireissä ajatus Ahvenanmaan liittämisestä Ruotsiin. Tämä pyrkimys, jonka johtomiehet olivat varatuomari C. Björkman ja toimittaja J. Sundblom, ja joka esiintyi muun muassa 7 135 hengen allekirjoittamassa adressissa, sai kannatusta Ruotsissa, mutta kohtasi koko Suomessa jyrkkää vastustusta. Suomen sisällissodan (1918) aikana Ruotsi lähetti saarille sotilasretkikunnan — nimellisesti suojelemaan ahvenanmaalaisia siviilejä, mutta todellisuudessa ilmeisesti valmistelemaan saarten liittämistä osaksi Ruotsia. Ruotsalaiset kuitenkin väistyivät saksalaisten tieltä. Ahvenanmaan kysymys joutui Yhdistyneen kuningaskunnan aloitteesta vuonna 1920 Kansainliiton neuvoston käsiteltäväksi. Tämän kesäkuussa 1921 tekemän päätöksen mukaan Ahvenanmaan saaret jäivät vastoin ahvenanmaalaisten enemmistön toiveita Suomen yhteyteen, mutta saarten ruotsinkielisen väestön kansallisuuden, kielen ja kulttuurin turvaamiseksi oli myönnettävä eräitä takeita, jotka Suomen eduskunta hyväksyi lisäyksinä ja muutoksina Ahvenanmaan jo 1920 saamaan laajaan itsehallintoon. Saarelaisten enemmistö on nykyisin tyytyväinen itsehallintoon. Lokakuussa 1921 tehtiin Genevessä kansainvälinen sopimus Ahvenanmaan linnoittamattomuudesta ja neutralisoimisesta. Ahvenanmaan linnoitukset purettiin jo vuonna 1919.

Itsehallinto

1919 Suomen eduskunta on vahvistanut itsehallinnon Ahvenanmaan itsehallintolailla 1920, jota uudistettiin 1951 ja 1991. Itsehallinto antaa ahvenanmaalaisille oikeuden säätää lailla omista sisäisistä asioistaan ja päättää maakunnan tulo- ja menoarviosta. Ahvenanmaalla on oma lakeja säätävä parlamentti, maakuntapäivät. Maakuntapäivät kokoontui ensimmäiseen täysistuntoonsa 9. kesäkuuta 1922. Sitä juhlitaan nykyään Ahvenanmaan itsehallintopäivänä. Maakuntapäivät nimittää maakuntahallituksen. Seuraavilla aloilla Ahvenanmaa toimii lähinnä kuten itsenäinen valtio omine lainsäädäntöineen ja omine hallintokoneistoineen:
- opetustoimi, kulttuuri ja muinaismuistojen suojelu
- terveyden- ja sairaanhoito
- ympäristöasiat
- elinkeinoelämän edistäminen
- sisäinen liikenne
- kunnallishallinto
- poliisitoimi
- postilaitos
- radio ja televisio Suomen liittyessä Euroopan unioniin Ahvenanmaan itsehallinto vahvistui. Ahvenanmaalla järjestettiin liittymisestä oma erillinen kansanäänestys. Ahvenanmaa on osana Suomea EU:n jäsen, mutta se ei kuulu EU:n veroliittoon, mikä mahdollistaa verovapaan myynnin laivaliikenteessä Ahvenanmaan ja EU:n välillä. Ahvenanmaan maakunnan itsehallinnosta johtuen Ahvenanmaan lääninhallituksella on erilaiset tehtävät kuin muun Suomen lääninhallituksilla. Ahvenanmaan postilaitos on julkaissut vuodesta 1984 alkaen Ahvenanmaan omia postimerkkejä. Myös omasta rahasta on välillä keskusteltu ja 1994 Ahvenanmaalta käsin pyrittiin julkaisemaan 100 taalerin juhlaraha. Tämä hanke kiellettiin, koska valtakunnan rahayksiköksi oli määrätty markka.

Kotiseutuoikeus

Ahvenmaalla on voimassa kotiseutuoikeusjärjestelmä (hembygdsrätt). Henkilöllä tulee olla kotiseutuoikeus, ennen kuin on mahdollista omistaa kiinteää omaisuutta saarella, äänestää maakuntapäivävaaleissa tai harjoittaa elinkeinoa. Kotiseutuoikeuden saa automaattisesti, jos se on jommallakummalla vanhemmista. Kotiseutuoikeutta voi hakea ruotsin kielen taitoinen Suomen kansalainen, joka on asunut maakunnassa vähintään viisi vuotta.

Kunnat

Ahvenanmaalla on yhteensä 16 kuntaa, joista Maarianhamina on ainoa kaupunki.

- Brändö
- Eckerö
- Finström
- Föglö
- Geta
- Hammarland
- Jomala
- Kumlinge
- Kökar
- Lemland
- Lumparland
- Maarianhamina
- Saltvik
- Sottunga
- Sund
- Vårdö

Muuta


- Ahvenanmaan suomalaiset

Tunnettuja ahvenanmaalaisia


- Gustaf Erikson, laivanvarustaja
- Janne Holmén, kestävyysjuoksija

Yrityksiä ja yhdistyksiä


- Chips Abp, elintarvikealan konserni
- Viking Line Abp, laivanvarustamo
- Ålands Penningautomatförening (PAF), peli- ja raha-automaattiyhdistys

Tunnettuja urheiluseuroja


- IFK Mariehamn (jalkapallo, Veikkausliiga)

Linkkejä


- [http://www.aland.fi/ Ahvenanmaan kotisivu (ruotsiksi)]
- [http://www.aland.fi/alandfi/ Ahvenanmaa pähkinänkuoressa] Luokka:Suomen saaret Luokka:Ahvenanmaa ko:올란드 제도 ja:オーランド諸島

Talous

Osa-alueita


- Kansantalous
- Kansantaloustiede
- Koti ja kuluttajat
- Liiketoiminta ja teollisuus
- Talouden historia
- Taloustiede
- Tuotantotalous

Termejä


- kassa
- kirjanpito
- markkinointi
- raha
- tase
- tili
- tuloslaskelma Luokka:Talous

Politiikka

Politiikka tulee kreikankielen sanasta polis, kaupunki. Sovinnaisen käsityksen mukaan se tarkoittaa julkisyhteisön päätöksentekoa ja muuta siihen liittyvää toimintaa. Laajimman määrittelyn mukaan politiikka on toimimista jonkin asian puolesta jotain toista asiaa vastaan. Tällöin huomautetaan perinteisen määrittelyn "yhteisten asioiden hoitamisesta" kuuluvan ennen kaikkea hallinnon alaan. Politiikka on myös määritelty "konfliktiksi päämääristä". Politiikan tutkija Kari Palonen on todennut politiikkaa olevan siellä, missä voi tehdä toisin. Ihmisten toiminta muuttuu poliittiseksi silloin kun on tehtävä ratkaisuja kahden tai useamman vaihtoehdon välillä. Yleensä politiikkaan sisällytetään oikeusvaltiossa lähinnä lainsäädännön muuttamiseen tähtäävä toiminta. Poliittisen vastakohtana on perinteisesti nähty yksityinen, eli toiminta jonka ei katsota liittyvän muihin yksilöihin. Sitä kreikassa merkitsi taloutta tarkoittanut sana oikos, josta on sittemmin johdettu ekonomia, taloustiede. Politiikan käsite voidaan kuitenkin ymmärtää myös hyvin laajassa merkityksessä, jolloin politiikan piiriin kuuluvat lähes kaikki ihmiselämän osa-alueet. 1960-luvulla tuli tunnetuksi iskulause "henkilökohtainen on poliittista". Politiikkaa ja poliittista päätöksentekoa tutkiva yhteiskuntatiede on nimeltään joko politologia, politiikan tutkimus tai valtio-oppi. Viimeksi mainittu tulee saksan kielen termistä staatslehre (myös allgemeine staatslehre eli "yleinen valtio-oppi"), ja anglo-saksisissa maissa käytetään useimmiten termiä political science. Politiikan teoriaa, poliittisia aatteita ja poliittista filosofiaa tutkitaan sekä politiikan tutkimuksen että monissa yliopistoissa myös (käytännöllisen) filosofian laitoksilla. Luonnollisesti kaikki yhteiskuntatieteet tutkivat usein politiikan piiriin kuuluvia asioita. Poliittisia päätöksentekojärjestelmiä on useita, lähinnä kolmea yleistä eri tyyppiä. Yleisin on jonkinlainen demokratia eli kansanvalta, jossa kaikki ihmiset päättävät yhdessä asioista. Perustuslaillinen tasavalta on kansanvallan rajoitetumpi muoto. Diktatuurissa tai yleisesti ottaen autoritaristisissa valtiomuodoissa yksi henkilö tai ryhmä päättävät kaikkien asioista. Oligarkia on harvainvaltaa ja aristokratia ylhäisön valtaan. Jos poliittista valtaa rajoitetaan vähimpään mahdolliseen ja yritetään jättää asiat yksittäisten ihmisten päätettäviksi, kyseessä on libertarismi, tai valtion kokonaan poistuessa anarkia. Viimeiset kaksi aatetta eivät ole toisensa poissulkevia. Eri asioita, joista päätetään, ovat mm.:
- Turvallisuuspolitiikka
- Kielipolitiikka
- Koulutuspolitiikka
- Sosiaalipolitiikka
- Rahapolitiikka

Ideologioita ja poliittisia suuntauksia

Poliittinen ideologia on näkemys siitä, millaiseksi yhteiskunnalliset olot tulisi järjestää ja kuinka se tehdään. Tavoitteet ja keinot vaihtelevat eri ideologioiden välillä.
- Anarkismi
- Distributismi
- Fasismi
- Kommunismi
- Konservatismi
- Kristillisdemokratia
- Liberalismi
- Libertarismi
- Marxismi
- Nationalismi
- Sentrismi
- Sosiaalidemokratia
- Sosialismi Historijoitsioiden antamia nimiä tietynlaiselle politiikalle tai yhteiskuntajärjestykselle:
- Feodalismi
- Merkantilismi
- Primitiivinen kommunismi Käsitteitä
- Suomen politiikka
- Kolonisaatio
- Valtion ja kunnan tehtävät
- Luettelo poliitikoista
- Puolue
- Hallitus
- Eduskunta
- Valta
- Valtio
- Hyvinvointivaltio
- Hyvinvointiyhteiskunta
- Kansalaisyhteiskunta
- Noopolitik, pehmeä politiikka
- Kollektiivinen ja individualistinen poliittinen ontologia

Linkkejä


- [news:sfnet.keskustelu.politiikka] sfnet.keskustelu.politiikka-uutisryhmä Luokka:Politiikka ms:Politik ko:정치 ja:政治 simple:Politics th:การเมือง

Passi

Passi on asiakirja, jonka avulla sen omistaja voi todistaa henkilöllisyytensä ja kansalaisuutensa. Passi sisältää mm. omistajansa valokuvan, allekirjoituksen, nimen, syntymäajan, kansalaisuuden ja muita henkilötietoja. Passin avulla on mahdollista matkustaa maasta ja maahan. Esimerkiksi Pohjoismaiden välillä ja Schengen-alueen sisällä passia ei kuitenkaan tarvita. Luokka:Liikenne Luokka:Matkailu ko:여권 ja:パスポート

Kulttuuri

Kulttuuri tarkoittaa tietylle ihmisryhmälle ominaista käytöstä, tapoja ja historiaa. Yleisesti ottaen kaikki ihmisen toiminta on kulttuuria. Myös kieli kuuluu erottamattomana osana kulttuuriin.
- Jokapäiväisessä kielenkäytössä kulttuuri-sanaa käytetään usein, kun tarkoitetaan korkeakulttuuria eli taidemuotoja, joka usein liitetään eliittiin (ooppera, taidenäyttelyt ym).
- Kulttuuri voi tarkoittaa myös eläinten kulttuuria. Esimerkiksi lintujen kulttuurilla tarkoitetaan linnuiksi määriteltävien eläinten toimintaa, kuten soidinmenoja ja rakennelmia, kuten pesiä. Sana "kulttuuri" johtuu latinankielen sanasta, joka tarkoittaa viljelystä. Aluksi tämä tarkoitti maanviljelyä. Jo muinaiset roomalaiset käyttivät tätä sanaa tarkoittamaan myös "hengenviljelyä". Erik Ahlman sanoi, että toimintana kulttuuri on (aineellisen tai henkisen) aineksen muokkaamista sellaiseksi, mitä se ei alkuaan, luonnostaan, ole. Tämän toiminnan tuloksia ja myös tilaa, joka syntyy, sanotaan myös kulttuuriksi. Ensimmäisen Tietosanakirjan kulttuuri-hakusanan kirjoittaja Arvi Grotenfelt katsoi, että kulttuuri pyrkii muuttamaan taistelun olemassaolosta yhteistyöksi inhimillisen olemassaolon kohottamiseksi. Aineellisen toiminnan ja ihmishengen viljelemisen välillä hän toteaa kehitystä edistävän vuorovaikutuksen: kun ihminen muovailee ympäröivää luontoa ja muodostelee luonnonesineitä tarkoitustensa mukaisiksi, tämä toiminta vaikuttaa takaisin häneen itseensä siten, että hänen omat ruumiilliset ja henkiset kykynsä voimistuvat. Hänen käytännöllinen taidokkuutensa ja älynsä kehittyvät ja ne saavat vuorostaan aikaan läheisempää yhteiselämää ihmisten kesken, jonka johdosta verkalleen moraalisetkin suhteet, tunteet ja käsitteet hienostuvat ja jalostuvat. Kulttuuri jaetaan usein aineelliseen kulttuuriin ja henkiseen kulttuuriin. Aineellinen kulttuuri on sellaisten tuotteiden kuin rakennusten, asusteiden, työvälineiden, kotitaloustarvikkeiden, liikenne- ja kuljetusvälineiden yms. muodostama kokonaisuus. Niinpä aineellisella kansankulttuurilla on myös taidearvo. Henkinen kulttuuri sisältää arvoja, aatteita, mielikuvia, taideteoksia, vertauskuvia, tapoja ja asioita, joiksi nämä aatteet ovat kiteytyneet. Ihmisen käyttäytymistä joudutaan tutkimaan ainakin neljän erityyppisen järjestelmän kannalta. Ne ovat biologinen järjestelmä eli ihmisen elimistö, psykologinen järjestelmä eli persoonallisuus, sosiaalinen järjestelmä kuten ryhmä tai yhteiskunta sekä kulttuurin muodostama järjestelmä. Nämä järjestelmät vaikuttavat toisiinsa mm. siten, että yksilö biologisena ja psykologisena kokonaisuutena asettaa ne edellytykset, joiden vallitessa yhteiskunta ja kulttuuri pääsevät kehittymään. Kun kulttuuri vaikuttaa tietoisuuteen, puhutaan kulttuurin sisäistämisestä, yksilö oppii kulttuurin arvot, tavat ja normit. Yhteiskunnan tasolla kulttuurin arvopäämäärät saavat muotonsa yhteiskunnallisissa laitoksissa. Kulttuuriksi nimitetään usein kokonaisuutta, joka käsittää tiedon, uskomukset, taiteen, moraalikäsitykset, lain, perinteen sekä kaikki muut sellaiset kyvyt ja tavat, jotka ihminen on yhteiskunnan jäsenenä omaksunut. Kulttuuri antaa myös yhteiskunnalliselle toiminnalle merkityksen. Jokin teko, ele tai ilme saattaa eri kulttuureissa merkitä aivan eri asioita. Kulttuuri leviää ja siirtyy sukupolvelta toiselle kopioinnin ja opetuksen kautta. Tämä näkökulma on tärkeä esimerkiksi kulttuuriantropologiassa, sosiaalipsykologiassa ja sosiologiassa. Tästä on kyse, kun puhutaan kulttuurievoluutiosta. Meemiteoria on ehkä tunnetuin kulttuurievoluution mallinnusyritys. Uutta kulttuuria ei kuitenkaan synny biologisen vastaavuuden mukaisesti kopiointivirheiden kautta: sitä luodaan. Ihminen ei ole tyhjä taulu, joka imee passiivisesti vaikutteita ja jota kasvatetaan, vaan luova subjekti, jolla on luontaisen oppimiskyvyn lisäksi myös aktiivinen asenne ja valmiudet kohdata ulkopuolinen maailma haasteineen. Ilman näitä biologisen evoluution luomia vaistoja ei kulttuuriakaan olisi olemassa: meemit eivät selitä luovuutta, joka on psykologinen ominaisuus.

Kulttuuri ja sivistys

Kulttuurin osa-alueista esimerkiksi taide ja uskonto eivät ole edistyviä ja kehittyviä aloja, mutta tiede on: kymmeniä tuhansia vuosia vanhat luolamaalaukset eivät ole modernia taidetta huonompia, mutta esimerkiksi tietämyksemme Kuusta on aivan eri tasolla kuin kivikaudella. Kulttuureja voidaan siis vertailla niiden tieteen mukaan riippumatta siitä, pitääkö korkeaa tieteellistä tasoa tavoittelemisen arvoisena asiana sinänsä. Mahdollisia sivistyksen määritelmiä on monia. Sivistykseksi voidaan kutsua esimerkiksi pyrkimystä vähimmäistää inhimillistä kärsimystä: korkea sivistystaso on tällöin tietoisesti arvottava määritelmä. Sivilisaatio on välitaso kulttuurin ja ihmiskunnan välillä. Sivistyksen käsite on kulttuureihin liittyvä adjektiivi, ja määrittely tuottaa hankaluuksia esimerkiksi englanninkielessä, jossa sana civilisation vastaa sekä sivistystä että sivilisaatiota. Luokka:Kulttuuri ja:文化 simple:Culture

1400-luku

Tärkeitä tapahtumia


- Renessanssi vaikuttaa filosofiaan, tieteeseen ja taiteeseen.
- Kirjapainotaito keksitään Euroopassa.
- Moskovan hallitsema alue leviää nopeasti ja laajalle.
- Afrikassa kasvavat Songhain, Etiopian ja Mwene Mutapan suurvallat.
- Nykyenglanti syrjäyttää keskienglannin kielen.
- Jan Hus poltetaan roviolla 1415, hussiittisodat
- Läntinen skisma päättyy 1417.
- Asteekkien valtakunnan laajeneminen alkaa 1428 ja heistä tulee Keski-Amerikan johtava kansa
- Jeanne d'Arc johtaa Ranskan voittoon 1429 satavuotisessa sodassa Englantia vastaan.
- Inkat valloittavat uusia alueita 1438 alkaen ja valtakunta saavuttaa suurimman kokonsa noin 1470-luvulla
- Ottomaanit valtaavat Konstantinopolin 1453. Bysantin valtakunta tuhoutuu.
- Reconquista päättyy. Espanja kristittyjen käsissä 800 vuoden muslimivallan jälkeen 1492.
- Inkvisitio perustetaan Espanjassa. Muslimit ja juutalaiset karkoitetaan.
- Kristoffer Kolumbus löytää Amerikan 1492.
- Vasco da Gama purjehtii Intiaan 1498.

Merkittäviä henkilöitä


- Kristoffer Kolumbus, tutkimusmatkailija
- Kastilian Isabella Katolilainen ja Aragonian Ferdinand Katolilainen.
- Vasco da Gama, tutkimusmatkailija
- Leonardo da Vinci, yleisnero
- Zheng He
- Iivana III Suuri
- Johann Gutenberg, metallisten irtokirjakkeiden keksijä
- Jeanne d'Arc, ranskalainen sankaritar

Tekniikka


- Kirjapainotaito Luokka:1400-luku ko:15세기 ja:15世紀 simple:15th century th:คริสต์ศตวรรษที่ 15

Kalmarin unioni

Pohjoismainen Kalmarin unioni syntyi kun Tanskan ja Norjan kuningatar Margareeta valittiin vuonna 1389 Ruotsin hallitsijaksi. Kalmarin unionin katsotaan kuitenkin varsinaisesti alkaneen Eerik XII Pommerilaisen kruunajaisista 1397. Unionin päätökset tehtiin Tanskassa, Kööpenhaminassa. Unionista oli Suomelle hyötyä. Tanska oli kaukana, eivätkä kuninkaat ja aateliset olleet kiinnostuneita kaukaisen Suomen asioista. Suomalaiset saivat hoitaa omia asioitaan rauhassa. Käytännössä Unioni aiheutti ristiriitoja, sillä Ruotsi oli politiikassaan kiinnostunut idästä, Venäjän suunnasta, kun taas Tanskan intressit suuntautuivat enemmän etelää kohti. Kalmarin unioni pysyi koossa vuoteen 1412 asti, jolloin kuningatar Margareeta kuoli. Ruotsalaiset kapinoivat uutta unionikuningasta vastaan, sillä heidän mielestään unionista oli hyötyä vain Tanskalle. 1400-luvun loppupuolella Ruotsi ja Tanska sotivat jatkuvasti kekenään. Vuonna 1520 Tanskan kuningas Kristian II hyökkäsi Ruotsiin ja valloitti samalla Tukholman. Kruunajaisjuhlissaan uusi kuningas teloitutti korkea-arvoisia ruotsalaisia. Tapahtumaa kutsutaan Tukholman verilöylyksi. Kalmarin unioni hajosi, ja Ruotsin kuninkaaksi nousi Kustaa Vaasa. Luokka:Norja Luokka:Ruotsin historia Luokka:Tanska Luokka:Pohjoismaiden historia Luokka:Euroopan entiset valtiot ja:カルマル同盟



Tanskan kieli

Tanskan kieltä puhutaan Tanskassa. Se kuuluu indoeurooppalaiseen kielikunnan pohjoisgermaaniseen haaraan. Se on sukua ruotsin ja norjan kielille. Tanskan kieli on virallinen kieli Tanskassa, yksi kahdesta virallisesta Grönlannin kielestä ja yksi kahdesta virallisesta Färsaarten kielestä. Saksan Schleswigissä puhutaan myös tanskaa ja se on siellä virallisesti suojeltu vähemmistökieli.

Ääntäminen

Vaikka tanska kirjoitetussa muodossa on todella samanlaista kuin esim. ruotsi, sitä lausutaan niin eri tavalla ettei sitä välttämättä tajua vaikka osaisi ruotsia. Siinä on esim. useimpien mielestä vaikeita kurkkuäänteitä.

Numerot

Tanskassa numerojärjestelmä eroaa mm. suomen ja ruotsin kielessä käytetyistä desimaaliluvuista. Yli 40 mentäessä numerot perustuvat lukuun 20. Esimerkiksi 60 on tanskaksi tres (lyhennetty tresindstyve), eli 3 kertaa 20. 70 on tanskaksi halvfjerds mikä tarkoittaa (4 - 1/2) kertaa 20.

Kirjoitusjärjestelmä

Tanskassa käytetään latinalaisia aakkosia ja kolmea muuta kirjainta: Æ/æ, Ø/ø ja Å/å. Ennen vuoden 1948 reformeja aa:ta käytettiin å:n sijasta.

Linkkejä


- Wikipedia. Forside Tanskankielinen Wikipedia Luokka:Tanskan kielet ko:덴마크어 ja:デンマーク語

Kieli

:Tämä sivu käsittelee luonnollisia kieliä, muut kielet, katso: kieli (täsmennyssivu) ---- kieli (täsmennyssivu) vuodelta 1407.]] "Kielellä tarkoitetaan ensisijaisesti ihmisten käyttämiä luonnollisia kieliä, jotka tavallisesti toteutuvat puheviestintänä. Yksittäiset kielet ovat mahdollisia, olemassa, ihmislajin kielikyvyn ansiosta. Puhetta myötäilee ja tukee sanaton viestintä. Luonnolliset kielet ovat symbolisia ja niissä on useita osajärjestelmiä. Kielissä on rakenne, joka palvelee tai täyttää ihmiselle tärkeitä funktioita, ja tämä toteutuu kielenkäyttöprosessina. Kielen rakenne ei ole staattinen järjestelmä, vaan sallii paljon vaihtelua esimerkiksi maantieteellisesti, sosiaalisesti ja käyttötilanteen mukaan. Kieli on keskeisimpiä ihmisyyttä luovia tekijöitä. Kieltä on tarkasteltava monesta näkökulmasta. Toisaalta se on autonominen järjestelmä, toisaalta sosiaalinen, kulttuurinen, mentaalinen, biologinen ja kognitiivinen ilmiö. On erilaisia käsityksiä autonomisen kielijärjestelmän suhteesta muihin mainittuihin ulottuvuuksiin, eli kielen rakenteen, tehtävien ja kielenkäyttöprosessien keskinäisistä suhteista." -Fred Karlsson, Yleinen kielitiede (Yliopistopaino 1998) ---- Kieli on järjestelmä, jossa ihminen ilmaisee ajatuksensa kielellisillä merkeillä, abstraktioilla. Näitä merkkejä nimitetään kielellisiksi ilmauksiksi. Puhutuissa kielissä kuuluvia (auditiivisia) merkkejä tuotetaan puhe-elimillä. Kirjoitetussa kielessä kielelliset ilmaukset on tehty silmin nähtäviksi eli luettaviksi. Viitotuissa kielissä kielelliset ilmaukset ovat visuaalisia, eivät auditiivisia. Kieli on kommunikoinnin ja abstraktin ajattelun väline. Sitä on pidetty eräänä olennaisena erona ihmisen ja muiden eläinten välillä. Useimmat eläimet tosin viestivät jollakin tavalla, mutta ihmiskieli on kehittynyt selvästi pisimmälle. Eräät kädellisten yksilöt, kuten simpanssit ja gorillat, ovat ihmisten koulutuksessa oppineet ilmaisemaan monimutkaisiakin käsitteitä viittomilla. Kieli mahdollistaa abstraktina ajatteluna tulevaisuuden ja menneisyyden käsittelyn. Se laajentaa olemisen tulemiseksi. Kieli siis laajentaa ja tehostaa niiden vasteiden määrää, joilla yksilö voi sopeutua ympäristöönsä, erityisesti yhteisönä, yhteistyötä tekevänä yksilöiden kokonaisuutena. Kielen syntyminen on ilmeisesti ollut laukaiseva tekijä tieteen, taiteen ja teknologian syntyyn. Eläinten ja hyönteisten viestintä tapahtuu myös kemiallisen "kielen" välityksellä, esimerkkinä reviirin rajojen merkitseminen hajuilla. Kemiallisella kielellä on merkitystä myös ihmisten viestinnässä. Ihmisellä on esim. kyky tunnistaa jollain merkitystä omaavalla tasolla vastakkainen sukupuoli, jolla on mahdollisimman erilainen immuunijärjestelmä. Evoluution kannalta tämä takaa jälkeläisille mahdollisimman monipuolisen immuunijärjestelmän, siis eloonjäännin.

Kielten tutkimus

Kielitiede tutkii kieliä.

Ihmisen kielet

Luonnollisen kielen piirteitä ovat seuraavat:
- Se on kehittynyt vuosituhansien aikana jossakin ihmisyhteisössä.
- Se on jonkun yksilön ensikieli eli äidinkieli, jonka hän on lapsena omaksunut (ei opiskellut tietoisesti).
- Sitä käytetään erilaisissa tilanteissa yhteydenpitovälineenä ja maailman hahmotustapana.

Ihmisen kielten historia ja kehitys

Kielten luokittelu ja kielikunnat

Maailmassa on tuhansia kieliä. Tavallisesti arvio liikkuu 6 000 kielen paikkeilla. Se vaihtelee kuitenkin tuhansilla puoleen ja toiseen, koska kielen ja murteen välille on mahdotonta vetää selkeää rajaa. Luonnolliset kielet luokitellaan
- typologisesti tyyppeihin (kielitypologia)
- genealogisesti kielikuntiin (historiallis-komparatiivinen tutkimus).

Keinotekoiset kielet


- Kansainväliset apukielet. Tunnetuimpia apukieliä ovat muun muassa
  - volapük (1880)
  - esperanto (1887)
  - ido (1907)
  - interlingua (1951)
  - lingua franca nova (1965)
- Muut keinotekoiset kielet
  - klingon

Eläinten kielet

Formaaliset kielet

Formaaliset kielet, esim. tietokoneen ohjelmointikielet

Katso myös


- Luettelo kielistä
- Luettelo kielistä puhujamäärän perusteella
- Luettelo hokemista
- Kieli ja aivot
- Sodankäynnin kehitys ja kieli Luokka:Harrastukset Luokka:Kielitiede ja:言語 ms:Bahasa simple:Language ko:언어

Murre

Murre on jonkin ryhmän tai yksilön puhuma kielimuoto. Murteet voidaan jakaa aluemurteisiin, sosiaalisiin murteisiin eli sosiolekteihin, ja yksilömurteisiin eli idiolekteihin.

Murretyypit

Yleensä murteella tarkoitetaan aluemurretta eli kielen alueellista muotoa, jota puhutaan tietyllä seudulla. Murrealueen koolle tai murteen puhujien määrälle ei ole rajaa. Laajalla alueella puhuttu murre voi jakaantua moniin (ala)murteisiin, jotka vuorostaan voivat muodostua vielä pienemmistä murteista, ja niin edelleen. Sosiaalinen murre, sosiolekti, on tietyn sosiaalisen ryhmän puhemuoto. Esimerkiksi tiettyjen ammattikuntien tai tieteenalojen erikoiskielet, sekä yhdistysten ja harrastajien slangit ovat sosiolekteja. Ammattislangeilla on tyypillisesti runsas yleiskielestä poikkeava sanasto (tai leksikko kielitieteilijöiden slangissa). Yksilömurre, idiolekti, on yhden henkilön puheenparsi. Siihen luetaan kaikki yksilön käyttämät rekisterit (ihminen puhuu eri tavalla äidilleen tai poliisille). Koska puhetapa muuttuu ja kehittyy ajan kuluessa, yksilömurre on syytä rajata tiettyyn ajanjaksoon. Aluemurteet, idiolektit ja sosiolektit, eivät eroa toisistaan vain sanastoltaan, vaan eroja on myös kieliopissa, äänteissä ja painotuksessa.

Kielen ja murteen raja

Kielen ja murte