:: wikimiki.org ::

Politiikka

Politiikka

Politiikka tulee kreikankielen sanasta polis, kaupunki. Sovinnaisen käsityksen mukaan se tarkoittaa julkisyhteisön päätöksentekoa ja muuta siihen liittyvää toimintaa. Laajimman määrittelyn mukaan politiikka on toimimista jonkin asian puolesta jotain toista asiaa vastaan. Tällöin huomautetaan perinteisen määrittelyn "yhteisten asioiden hoitamisesta" kuuluvan ennen kaikkea hallinnon alaan. Politiikka on myös määritelty "konfliktiksi päämääristä". Politiikan tutkija Kari Palonen on todennut politiikkaa olevan siellä, missä voi tehdä toisin. Ihmisten toiminta muuttuu poliittiseksi silloin kun on tehtävä ratkaisuja kahden tai useamman vaihtoehdon välillä. Yleensä politiikkaan sisällytetään oikeusvaltiossa lähinnä lainsäädännön muuttamiseen tähtäävä toiminta. Poliittisen vastakohtana on perinteisesti nähty yksityinen, eli toiminta jonka ei katsota liittyvän muihin yksilöihin. Sitä kreikassa merkitsi taloutta tarkoittanut sana oikos, josta on sittemmin johdettu ekonomia, taloustiede. Politiikan käsite voidaan kuitenkin ymmärtää myös hyvin laajassa merkityksessä, jolloin politiikan piiriin kuuluvat lähes kaikki ihmiselämän osa-alueet. 1960-luvulla tuli tunnetuksi iskulause "henkilökohtainen on poliittista". Politiikkaa ja poliittista päätöksentekoa tutkiva yhteiskuntatiede on nimeltään joko politologia, politiikan tutkimus tai valtio-oppi. Viimeksi mainittu tulee saksan kielen termistä staatslehre (myös allgemeine staatslehre eli "yleinen valtio-oppi"), ja anglo-saksisissa maissa käytetään useimmiten termiä political science. Politiikan teoriaa, poliittisia aatteita ja poliittista filosofiaa tutkitaan sekä politiikan tutkimuksen että monissa yliopistoissa myös (käytännöllisen) filosofian laitoksilla. Luonnollisesti kaikki yhteiskuntatieteet tutkivat usein politiikan piiriin kuuluvia asioita. Poliittisia päätöksentekojärjestelmiä on useita, lähinnä kolmea yleistä eri tyyppiä. Yleisin on jonkinlainen demokratia eli kansanvalta, jossa kaikki ihmiset päättävät yhdessä asioista. Perustuslaillinen tasavalta on kansanvallan rajoitetumpi muoto. Diktatuurissa tai yleisesti ottaen autoritaristisissa valtiomuodoissa yksi henkilö tai ryhmä päättävät kaikkien asioista. Oligarkia on harvainvaltaa ja aristokratia ylhäisön valtaan. Jos poliittista valtaa rajoitetaan vähimpään mahdolliseen ja yritetään jättää asiat yksittäisten ihmisten päätettäviksi, kyseessä on libertarismi, tai valtion kokonaan poistuessa anarkia. Viimeiset kaksi aatetta eivät ole toisensa poissulkevia. Eri asioita, joista päätetään, ovat mm.:
- Turvallisuuspolitiikka
- Kielipolitiikka
- Koulutuspolitiikka
- Sosiaalipolitiikka
- Rahapolitiikka

Ideologioita ja poliittisia suuntauksia

Poliittinen ideologia on näkemys siitä, millaiseksi yhteiskunnalliset olot tulisi järjestää ja kuinka se tehdään. Tavoitteet ja keinot vaihtelevat eri ideologioiden välillä.
- Anarkismi
- Distributismi
- Fasismi
- Kommunismi
- Konservatismi
- Kristillisdemokratia
- Liberalismi
- Libertarismi
- Marxismi
- Nationalismi
- Sentrismi
- Sosiaalidemokratia
- Sosialismi Historijoitsioiden antamia nimiä tietynlaiselle politiikalle tai yhteiskuntajärjestykselle:
- Feodalismi
- Merkantilismi
- Primitiivinen kommunismi Käsitteitä
- Suomen politiikka
- Kolonisaatio
- Valtion ja kunnan tehtävät
- Luettelo poliitikoista
- Puolue
- Hallitus
- Eduskunta
- Valta
- Valtio
- Hyvinvointivaltio
- Hyvinvointiyhteiskunta
- Kansalaisyhteiskunta
- Noopolitik, pehmeä politiikka
- Kollektiivinen ja individualistinen poliittinen ontologia

Linkkejä

- [news:sfnet.keskustelu.politiikka] sfnet.keskustelu.politiikka-uutisryhmä Luokka:Politiikka ms:Politik ko:정치 ja:政治 simple:Politics th:การเมือง

Laki

:Laki-sanan muita määritelmiä, katso Laki (täsmennyssivu). Laki on valtion suvereenin viranomaisen, tavallisesti kansallisen parlamentin, antama velvoittava säädös. Laajasti ymmärrettynä laeiksi käsitetään myös valtioneuvoston ja tasavallan presidentin antamat asetukset. Laki koostuu muun muassa velvoittavista oikeusnormeista ja sisältää usein erilaisia määritelmiä. Oikeuslähteenä laki on sen soveltajaa vahvasti velvoittava. Oikeusnormit ovat kieltäviä, käskeviä tai sallivia. Suomen perustuslakia tulkittaessa "laki" tarkoittaa nimenomaan eduskunnan antamaa lakia, ei valtioneuvoston asetusta tai muuta alemman tason säädöstä. Esimerkiksi "Oikeudesta saada vakaumuksen perusteella vapautus osallistumisesta sotilaalliseen maanpuolustukseen säädetään lailla" (perustuslaki 127 §) tarkoittaa, että tästä oikeudesta ei voi säätää lakia alemmantasoisella säädöksellä (asetuksella, sotilaskäskyllä tms.) Oikeusnormit eroavat esimerkiksi moraalisista normeista siten, että oikeusnormi sisältää aina julkisen pakkovallan käytön uhan siten, että oikeusnormin rikkomisesta lainsäätäjä on määrännyt seuraamuksen, kuten oikeustoimen pätemättömyyden, velvollisuuden suorittaa vahingonkorvausta tai rangaistuksen. Lain rikkomuksen tutkii ja seuraamuksen määrää asiallisesti, alueellisesti ja asteellisesti toimivaltainen tuomioistuin. Yleisiä tuomioistuimia ovat käräjäoikeudet, hovioikeudet ja korkein oikeus ja hallinnollisia tuomioistuimia hallinto-oikeudet ja korkein hallinto-oikeus. Lisäksi on muutamia erikoistuomioistuimia, kuten työtuomioistuin ja markkinaoikeus. Normihierarkian huipulla on perustuslaki, jonka kanssa ristiriidassa oleva alempi säädös väistyy. Oikeusnormien muodostamaa oikeusjärjestystä tutkii oikeustiede. Rikosoikeudellinen laillisuusperuste kieltää tuomitsemasta ketään teosta, jota ei ole tekohetkellään nimenomaan määrätty rangaistavaksi. Rikollisuutta tutkiva tieteenala on nimeltään kriminologia. Suomen oikeusjärjestys, kuten lähes kaikki länsimaiset oikeusjärjestykset, jaetaan yleensä yksityisoikeuteen ja julkisoikeuteen. Ensin mainittu koskee henkilöiden ja oikeushenkilöiden keskinäisiä suhteita ja viimeksi mainittu näiden suhteita julkisyhteisöihin, kuten kuntiin ja valtioon.

Lakitekstien tekijänoikeus

Pääsääntöisesti tekijänoikeuslaki edellyttää kirjallisten tekstien kopioimiseen ja levittämiseen tekijän luvan. Tekijänoikeuslain mukaan kuitenkaan "lakeihin ja asetuksiin sekä viranomaisen tai muun julkisen elimen päätöksiin ja lausumiin ei ole tekijänoikeutta" (tekijänoikeuslaki 9 §). Näitä viranomaisten alkuperäistekstejä saa vapaasti kopioida ja levittää. Tosin mikäli kokoelma lakeja tai viranomaisen lausumia on toimitettu valikoiden julkaisuksi, toimittajalla voi olla tähän toimitustyöhön tekijänoikeus. Näin esimerkiksi Talentum Oyj:n toimittamien Suomen Laki -teosten ja sähköisen FINLEX-tietokannan toimitukselliset ratkaisut ovat luultavasti suojattuja.

Linkkejä

- [http://www.laki24.fi www.laki24.fi] Suomen laki suomeksi - Asianajaja - Lakimies.
- [http://www.finlex.fi www.finlex.fi] Valtion säädöstietopankki FINLEX.
- [http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/tekoik/tekoik.html#laki Lakien tekijänoikeuksista] Luokka:Suomen laki Luokka:Oikeustiede ja:法 (法学) simple:Law th:กฎหมาย

Talous

Osa-alueita

- Kansantalous
- Kansantaloustiede
- Koti ja kuluttajat
- Liiketoiminta ja teollisuus
- Talouden historia
- Taloustiede
- Tuotantotalous

Termejä

- kassa
- kirjanpito
- markkinointi
- raha
- tase
- tili
- tuloslaskelma Luokka:Talous

Taloustiede

Taloustiede tutkii perinteisen määritelmän mukaan niukkojen ja hyödyllisten resurssien allokointia.

Taloustieteen jaottelu

Yleisimmin taloustieteet jaetaan mikrotalouteen ja makrotalouteen. Edellinen selvittää lainalaisuuksia ihmisten tai ryhmien tarkoitushakuisessa käyttäytymisessä ja lähtee metodologisesta individualismista. Jälkimmäinen luottaa aggregatiiviseen lähestymistapaan, ja etsii lainalaisuuksia kansantalouden suuren mittakaavan tunnusluvuista. Suuren osan viime vuosikymmeniä tutkimuksen kohteena on ollut mikro- ja makrotaloustieteiden yhdistäminen. Konsensus nykyään on, että kaikella hyvällä makrotaloustieteellä on vahvat mikrotaloustieteelliset perusteet. Osa taloustieteen haaroista ei istu helposti jaotteluun. Hankalasti sijoiteltavia ovat esimerkiksi kansainvälinen taloustiede, ympäristötaloustiede, työmarkkinoiden tutkimus l. työn taloustiede, hyvinvointitaloustiede, institutionaalinen taloustiede ja rahoitusteoria. Jotkin haarat, kuten aluetaloustiede, liittyvät oleellisesti sekä mikro- että makrotaloustieteeseen. On olemassa myös näkökulmia, joissa keskitytään tietynlaiseen analyysiin:
- Ekonometria tutkii kansantalouden tunnuslukuja erillisenä taloudessa vaikuttavista mekanismeista, usein tietotekniikan ja vahvojen matemaattisten mallien avulla.
- Kokeellinen taloustiede ja behavioraalinen taloustiede ovat viimeisen parinkymmenen vuoden aikana alkaneet soveltaa sosiaalipsykologian menetelmiä rakentaakseen mikrotaloustieteelle empiirisesti perustellun pohjan
- Peliteoria formalisoi tiettyjä sääntöjä seuraavan vuorovaikutuksen tavoitteellisten päätöksentekijöiden välillä, ja luo näin tiukempaa matemaattista pohjaa mikrotaloustieteelle Makrotalousteorian koulukuntia:
- Uusklassinen taloustiede
- Monetarismi
- Itävaltalainen taloustiede
- Keynesiläisyys
- Marxismi Artikkeleita mikrotalousteoriasta:
- Kysyntä ja tarjonta
- Niukkuus
- Vaihtoehtoiskustannus eli rikotun ikkunan ongelma
- Markkinahäiriö
- Peliteoria

Talousteoria

Taloudellinen toiminta on inhimillisten tarpeiden tyydyttämistä. Näitä tarpeita ovat muun muassa:
- fysiologiset tarpeet (ruoka, juoma, lepo)
- turvallisuuden tarpeet (asunto)
- yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeet
- arvostuksen ja vaikutusvallan tarpeet
- itsensä toteuttamisen tarpeet Kaikkia tarpeita ei kyetä tyydyttämään ja ihmiset luovat uusia tarpeita sitä mukaa, kun vanhoja tyydytetään. Täten vallitsee voimavarojen niukkuus. Niukkuudella tarkoitetaan tarpeiden ja niiden tyydyttämismahdollisuuksien välistä jännitettä. Voimavarojen eli resurssien hyödyntämisellä (tuotanto) saadaan tarpeita ja haluja tyydyttäviä hyödykkeitä, kuten aineellisia (autoja, ruisleipää) tai aineettomia (koulutusta, parturipalveluksia). Hyödykkeet voivat tyydyttää tarpeita välittömästi (esim. kulutushyödykkeinä kuten ruisleipä tai henkilöauto) tai välillisesti muiden hyödykkeiden tuottamistarkoituksessa (esim. pääomahyödykkeinä kuten kuorma-auto tai tietokone). Tuotannossa käytettäviä voimavaroja eli tuotannontekijöitä ovat: #inhimilliset voimavarat: työvoima ja siihen liittyvä tieto #tuotetut tuotannontekijät = (reaali)pääoma: rakennukset, koneet, puolivalmisteet jne. #"maa" eli maaomaisuus ja luonnonvarat: malmi, metsät, vilja jne. Pääomalla ei yleensä taloustieteessä tarkoita rahaa, vaan reaalipääomaa. Pääoma ei ole välituote, vaan tuotannontekijä. Yleensä kansantalouden kokonaistuotanto (tuotos, hyödykkeiden määrä) lasketaan vuosittain, esim. bruttokansantuotos (BKT) vuonna 2004 on noin 150 mrd euroa. Pääomahyödykkeet (koneet, rakennukset) ovat pitkäkestoisia, ts. niitä voidaan käyttää usean vuoden aikana. Välituotteiden ajatellaan sen sijaan kuluvan loppuun vuoden sisällä eli ne ovat lyhytkestoisia. Hyödykkeitä lähes rajaton määrä + voimavarojen yhdistäminen usealla tavalla -> valinta Voimavarojen kohdentamisen ongelma eli allokaatio-ongelma: #Mitä hyödykkeitä tuotetaan ja kuinka paljon? #Miten ne tuotetaan, kuka tuottaa ja mitä tuotannontekijöitä käyttäen ja niitä yhdistäen? #Kenelle tuotetaan? Taloustiede yleensä jaetaan kansantaloustieteeseen ja liiketaloustieteeseen.

Katso myös

- Taloustieteiden perusta Luokka:Taloustiede Luokka:Yhteiskuntatiede

Yhteiskuntatiede

Yhteiskuntatieteet ovat tieteenaloja, jotka tutkivat yhteiskuntaa. Yhteiskuntatieteisiin kuuluvat esimerkiksi sosiologia, politiikan tutkimus (tunnetaan myös nimillä politologia ja valtio-oppi), yhteiskuntahistoria, kansantaloustiede, sosiaaliantropologia, kehitysmaatutkimus, viestintä, sosiaalipolitiikka (tunnetaan myös nimellä yhteiskuntapolitiikka), sosiaalipedagogiikka ja sosiaalipsykologia. Muista tieteistä ainakin maantiede ja uskontotiede tutkivat myös toisinaan hyvinkin yhteiskunnallisia asioita, mutta niitä ei lasketa kuitenkaan yhteiskuntatieteiksi.

Yhteiskuntatieteiden historia

Yhteiskuntatieteet syntyivät 1700-luvulla. Tämä liittyy valistusaikaan ja siihen, miten ihmiset alkoivat ymmärtää yhteiskunnan luonnonlakien alaisena ennemmin kuin jumalallisen järjestyksen sanelemana järjestelmänä. Yhteiskuntatieteellisen teorian ja tutkimuksen klassisia hahmoja ovat esimerkiksi Auguste Comte, Emile Durkheim, Karl Marx, John Stuart Mill ja Max Weber.

Yhteiskuntatieteiden metodologiat

Yhteiskuntatiede on metodologialtaan epäyhtenäisempää kuin luonnontiede. Samoin yhteiskuntatieteissä ei kyetä tekemään onnistuneita ennustuksia kuten luonnontieteissä usein pystytään. Monet katsovat että esimerkiksi Comten ja Durkheimin kannattama projekti kehittää yhteiskuntatieteitä luonnontieteiden mallin mukaan on epäonnistunut. Yhteiskuntaa voidaan kuitenkin tutkia tieteellisten periatteiden mukaisesti, kunhan otetaan huomioon tutkimuskohteen monimutkaisuuden tutkimukselle asettamat rajoitukset.

Katso myös

Yhteiskuntatieteelliset yliopistotutkinnot Luokka:Yhteiskuntatiede

Politologia

Politologia eli valtio-oppi tutkii politiikkaa ja poliittisen vallan jakautumista ja käyttöä. Toisaalta politologia tutkii positiivisesti asioiden tilaa, mutta toisaalta se pyrkii kuitenkin antamaan tietynlaisia normatiivisia suosituksia politiikaksi. Politologian tutkijat mittaavat politiikan ja erilaisten ohjelmien onnistumista tutkimalla vakautta, oikeudenmukaisuutta, aineellisen hyvän jakautumista sekä rauhaa.

Katso myös

- Politiikka Luokka:Politiikka Luokka:Yhteiskuntatiede ja:政治学 nb:Statsvitenskap

Valtio-oppi

Katso myös

- Politiikka Luokka:Politiikka Luokka:Yhteiskuntatiede ja:政治学 nb:Statsvitenskap

Demokratia

Demokratia (kr. δημοκρατία) on hallitusmuoto, jossa politiikasta päätetään enemmistön mielipiteen mukaan päätöksentekoprosessissa, joka on avoin kaikille tai useimmille kansalaisille. Nykydemokratiaan kuuluvat vapaat monipuoluevaalit ja yleinen ja yhtäläinen äänioikeus. Demokratiaksi kutsutaan myös yhdistysdemokratiaa ja yritysdemokratiaa, jossa kyseisen yhteisön enemmistö päättää yhteisön asioista. Demokratian kannattajasta voidaan käyttää nimitystä "demokraatti."

Historiaa

Demokratian kehittäjäksi on mainittu ateenalainen Kleisthenes, joka loi sen 507 eaa taktisin perustein vastavedoksi aristokraattien juonitteluille ja Spartan vaikutukselle. Sana "demokratia" tulee muinaiskreikasta ja kirjaimellisesti tarkoittaa 'kansanvaltaa'. Kleisthenes keksi myös ostrakismoksen, jolla johtavassa asemassa oleva kansalainen voitiin äänestämällä karkoittaa yhteisön ulkopuolelle ilman kansalaisuuden tai omaisuuden menetystä kymmeneksi vuodeksi. Alun perin demokratia oli suoraa demokratiaa, jossa äänestyksen kohteena on suoraan itse päätettävä asia. Äänestäjän fyysinen poissaolo vaikeutti ja hidasti suoraa demokratiaa varsinkin muualla kuin kaupunkivaltioiden kaltaisilla pienillä alueilla, missä kaikki kansalaiset saattoivat helposti saapua paikalle. Demokratiassa tärkeänä pidetään kansalaisten välistä keskustelua, joka varsinkin historiallisesti oli vaikeata etäältä. Muun muassa tämän ongelman ratkaisuksi kehitettiin edustuksellinen demokratia, jossa kansa valitsee keskuudestaan edustajat tekemään varsinaisen päätöksenteon. Aristoteles piti demokratiaa kansanvallan tyranniana ja perustuslaillista tasavaltaa kansanvallan oikeutettuna muotona. Nykyisin demokratiaan suhtautuvat skeptisesti lähinnä oikeiston ja vasemmiston ääriliikkeet. Ensimmäiset demokratiat historiassa olivat Kreikan pieniä kaupunkivaltioita (esim. Ateena), joissa vapaat kansalaiset kokoontuivat toreille keskustelemaan ja päättämään yhteisistä asioista äänestämällä. Todellisuudessa kuitenkin vapaiden kansalaisten joukko oli hyvin pieni, sillä muun muassa naiset ja orjat jätettiin ulkopuolelle.

Demokratia nykyään

Karl Popper on 1900-luvun merkittävimpiä edustuksellisen demokratian puolustajia, ja on kuvannut kirjassaan Avoin yhteiskunta ja sen viholliset oman näkemyksensä aiheesta. Hänen mielestä demokraattisen valtion tulee ennen kaikkea olla avoin muutoksille, kritiikille ja kehittymiselle. Hän kirjoittaa: :"Erittelen yhteiskunnan demokraattisen uudistamisen periaatteita, joita voimme kutsua myös 'yhteiskunnan vähittäisuudistusten' periaatteiksi erotukseksi 'yhteiskunnan utooppisesta uudistamisesta'." Nykyiset demokratiat, kuten myös Suomi ovat pääasiassa edustuksellisia demokratioita. Sveitsissä on ollut edustuksellisen demokratian lisäksi käytössä suoran demokratian eräs muoto jo 140 vuotta. Edustuksellisessa demokratiassa edustajalla on yleensä vapaa harkintavalta tehdä päätöksiä riippumatta äänestäjän tahdosta eivätkä äänestäjät voi peruuttaa edustajan mandaattia kesken vaalikauden. Yhdysvalloissa 18 osavaltiossa, Venezuelassa ja Kanadan Brittiläisessä Columbiassa on mahdollisuus äänestää virkamies virastaan järjestämällä uusi vaali. Näin on tapahtunut Pohjois-Dakotassa 1921 (kuvernööri Lynn J. Frazier), Kaliforniassa 2003 (kuvernööri Gray Davis) ja Venezuelassa 2004 (presidentti Hugo Chávez). Venezuelassa äänestys ei poistanut presidenttiä virasta.

Demokratian tulevaisuus

Viime vuosikymmenien yleisenä trendinä on ollut äänestysprosenttien jatkuva lasku ("demokratian kriisi"). Demokratian pelastamiskeinoiksi on useissa keskusteluissa tuotu suoran demokratian lisääminen muun muassa tekniikan suomin mahdollisuuksin. Myös erilaisia suoran demokratian sovellutuksia on kehitetty muun muassa siten että valittu edustaja tuo äänestettävät aiheet www-sivuilleen, jossa rekisteröityneet edustajan äänestäjät äänestävät asiasta ja edustaja äänestää enemmistön päätöksen mukaisesti. Monet radikaalit demokraatit, kuten anarkistit, kannattavat suoraa demokratiaa tai delegointia, jossa delegaateilla on valta vain suorittaa heille annettu tehtävä, ja mahdollisuutta erottaa delegaatit, jotka eivät noudata heille annettua tehtävää.

Katso myös

- Vaalitapa
- Arrow'n paradoksi

Ulkopuolisia linkkejä

- [http://www.radio4all.org/aia/dec_directdemocracy.html Direct Democracy] Suora demokratia (ks. Demokratian tulevaisuus) Luokka:Politiikka ko:민주주의 ja:民主主義 simple:Democracy th:ประชาธิปไตย

Diktatuuri

Diktatuuri määritellään joko yksipuoluejärjestelmäksi tai henkilödiktatuuriksi, joka tarvitsee vallassa pysyäkseen laajaa poliisi- tai sotilaskoneistoa. Diktaattori on joko määräajaksi asetettu ja rajattomilla valtuuksilla varustettu muinaisroomalainen virkamies tai kuten yleensä nykyisin, rajattoman vallan haltija diktatuurissa. Nykyaikana sillä tarkoitetaan järjestelmää, jossa vain henkilö tai puolue päättää asioista ja pyrkii estämään toisinajattelijoiden ja kilpailijoiden pääsyn valtaan. Roomassa diktaattori asetettiin määräajaksi esim. vaaran uhatessa. Diktatuurin etuja päätöksentekomuotona ovat nopeus ja joustavuus, kun taas esimerkiksi demokratia on suhteellisen hidasta ja raskasta. Valistuneen diktatuurin teorian ensimmäisiä määrittäjiä oli englantilainen filosofi Thomas Hobbes, jonka mukaan valistuneen diktaattorin tai monarkin tehtävä oli luoda väkivaltakoneiston avulla järjestystä luonnontilassa vallitsevaan kaikkien sotaan kaikkia vastaan (bellum omnium contra omnes). Diktatuurissa ei ole mitään takeita siitä, että diktaattori tekisi "oikeita" päätöksiä. Täydellinen vapaus, joka viisaan ja kansan parasta ajavan ihmisen käsissä saattaa olla etu (ns. valistunut diktatuuri), mutta muuttuu kansan tahdosta välittämättömän tai typerän henkilön käsissä taakaksi. Vaikka vahinko on korjattavissa, yksittäisen henkilön kohdalla se on aina lopullinen. Lisäksi yleisesti ajatellaan, että valta korruptoi. Demokratiassa monet kansalaiset yhdessä voivat äänestää hallitsijasta. Vaikka päätökset eivät aina olisikaan kansan kannalta parhaita, tämä on kuitenkin se hinta, jonka tämän järjestelmän jatkuvuudesta sen kannattajat näkevät parhaaksi maksaa. Tällaisessa asiassa voitaisiin nähdä kansan kannalta parempiakin päätöksiä, mutta demokratiassa niiden syntyminen on lähes mahdotonta. Toisaalta asian tekee huomattavasti moniulotteisemmaksi se, että "kansan etu" tai "kaikkien paras" ei ole vallan yksinkertainen käsite, vaan sen määritteleminen on väistämättä subjektiiviselle pohjalle rakentuvaa. Katso myös käsitteet autoritaarinen, poliisivaltio ja totalitarismi. Luokka:Politiikka ja:独裁政治 simple:Dictatorship

Autoritarismi

Autoritarismi on autoritaarisen, kuuliaisuutta kannattavan valtion tyyli. Autoritaarinen valtio on valtio, jota hallitaan keskitetysti, yleensä ilman kansanedustusta tai valvontaa, yhden henkilön tai juntan (katso: sotilasdiktatuuri) toimesta. Autoritaarisuutta pidetään politiikassa liberaalin tai demokraattisen asennoitumisen vastakohtana. Toisaalta esimerkiksi Richard Sakwa esittelee termin "demokraattinen autoritaarisuus" (democratic authoritarianism) kirjoituksessaan [http://www.psa.ac.uk/cps/1995%5Csakw.pdf], koska autoritaatisuus syntyy sekä sisällöstä että prosessista. Autoritarismi eroaa totalitarismista siten, että se sallii jonkinlaisen pluralismin, eikä poliittinen kiihotus ole läpitunkevaa. Esimerkiksi katolinen kirkko on malliesimerkki autoritaarisesta instituutiosta, joka ei kuitenkaan pakota jäseniään noudattamaan sääntöjään esim. väkivallan uhalla. Totalitarismin ja autoritarismin välinen ero oli tärkeä Kirkpatrickin doktriinin (kts. Jeane Kirkpatrick) kannalta, joka saneli Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa 1980-luvun alusta. Se selitti Yhdysvaltojen voivan tehdä yhteistyötä autoritaaristen valtioiden kanssa (Ferdinand Marcos, UNITA, Contrat), joilla on huono ihmisoikeustilanne, koska ne olivat kykeneväisiä muutokseen verrattuna totalitaarisiin valtioihin. Autoritaarinen valtio puuttuu kansalaistensa elämään monilla osa-alueilla, joita useammat muut poliittiset ideologiat pitäisivät täysin henkilökohtaisina asioina. Poliittisen ideologian puute rajoittaa mahdollisuuksia massojen mobilisointiin. Tyypillisesti autoritaarisen valtion johto (valtio) on tietty eliittiryhmä, joka käyttää painostusta pysyäkseen vallassa. Kuitenkin, toisin kuin totalitarismissa, eliitillä ei useimmiten ole halua tai ideologista tarvetta kontrolloida yksilöiden yksityiselämää, ja autoritaarinen hallinto käyttää äärimmäistä väkivaltaa vain niitä kohtaan, jotka kokee asemansa tai etuoikeuksiensa uhaksi. Totalitaariset valtiot ovat usein vallankumouksellisia ja haluavat muuttaa yhteiskunnan perusrakenteita, kun taas autoritaariset ovat useammin konservatiivisia.

Viitteet

- [http://www.mdx.ac.uk/www/study/sshglo.htm#Authoritarian Authoritarian and authoritarianism ]
- [http://www.tcd.ie/Political_Science/Staff/Kenneth.Benoit/transitions/nondemocracy/node2.html Core characteristics of Authoritarianism] Luokka:Politiikka th:ลัทธิอำนาจนิยม

Oligarkia

Oligarkia eli harvainvalta tarkoittaa hallintoa, jossa kapea eliitti, joita kutsutaan oligarkeiksi, pitää valtaa. Aristoteles käytti sanaa oligarkia tarkoittamaan korruptoitunutta, oligarkien omaan etuun tähtäävää vallankäyttöä. Jos eliitti käytti valtaansa epäitsekkäästi, yhteistä hyvää ajaakseen, kutsui hän hallintoa aristokratiaksi. Esimerkkinä oligarkiasta käytännössä käytetään usein Ateenaa, Solonin lakien voimaantulon jälkeen 600-500 lukujen vaihteessa eaa. Solonin oligarkiassa, josta käytetään myös nimitystä timokratia, kansalaiset oli jaettu näljään luokkaan joilla oli vaihteleva määrä oikeuksia ja velvollisuuksia. Vain ylimmillä yhteiskuntaluokilla, joilla oli varallisuutta ja veronmaksukykyä, oli mahdollisuus poliittiseen vaikuttamiseen. Venäjällä Neuvostoliiton romahdettua rikastuneita teollisuuspohatoita kutsutaan monesti oligarkeiksi heille kasautuneen huomattavan demokraattisen järjestelmän ulkopuolisen vallan vuoksi. luokka:yhteiskunta ko:과두정

Aristokratia

Aristokratia on valtiomuoto, jossa ylin valta kuuluu jollekin syntyperän, varallisuuden tai virka-aseman vuoksi etuoikeutetulle kansalaisluokalle. Historiasta tällaisia valtiomuotoja löytyi esimerkiksi Spartasta ja keskiajalla Venetsiasta. Nimitys aristokratia on peräisin Aristoteleelta. Hän määritteli aristokratian monarkian (yksinvalta) ja demokratian (kansainvalta) vastakohdaksi. Luokka:Politiikka

Anarkia

Anarkia on valtion ja mahdollisesti muiden auktoriteettien puute. Se tulee kreikankielisestä sanasta arkhos, esivalta, sekä kieltävästä an-etuliitteestä. Usein anarkialla tarkoitetaan yleisesti ottaen hallitsematonta entropiaa ja järjestyksen puutetta. Anarkia sekoitetaan usein jonkinlaiseen väkivaltaiseen riehumiseen, mikä johtunee paljolti mm. USA:ssa vaikuttaneista YIPPIE-liikkeen anarkistipiireistä, jotka näkivät väkivallan omaisuutta ja jopa ihmisiä kohtaan täysin hyväksyttävänä ja jopa suotavana. Kuitenkin Suomessakin anarkistit nykyisin toimivat ja ajavat ideologiaansa täysin lainsäädännön puitteissa. Käytännössä jokaiseen anarkistiseen ideologiaan myöskin sisältyy näkemys hierarkiattomammasta järjestyksestä nykymallia rauhanomaisempana ratkaisuna. Katso myös: anarkismi Luokka:Anarkismi Luokka:Politiikka simple:Anarchy

Kielipolitiikka

Kielipolitiikka määrittelee valtion suhteen eri kieliin ja eri kieliä puhuviin ihmisryhmiin. Kielipolitiikalla katsotaan olleen suuri vaikutus esimerkiksi kielten uhanalaistumiseen ja kuolemiseen. Historian aikana useat valtiot ovat suosineet yksikielisyyttä, jolloin pienten vähemmistökielten puhujien on täytynyt alkaa käyttää enemmistökieltä. Katso esimerkiksi kaksikielisyys. Suomessa niin sanottu pakkoruotsi on ollut kielipoliittisen keskustelun aiheena.

Linkkejä

- [http://www.kotus.fi/kotus/kielipolitiikka.shtml Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen kielipoliittinen ohjelma]
- [http://216.239.37.104/search?q=cache:QX5RHNRA_pkJ:www.om.fi/uploads/zye6d9qeom5.pdf+kaksikieliset+l%C3%A4%C3%A4nit&hl=fi&ie=UTF-8 Kansalliskielten taustaa] Luokka:Kielipolitiikka

Sosiaalipolitiikka

Sosiaalipolitiikka on yhteiskunnan muutosta ja hyvinvointia käsittelevä politiikan ala. Sosiaalipolitiikka nostaa esiin yhteiskunnan ja ihmisen arvoja. Se sisältää käsitteitä, kuten sosiaaliturvapolitiikka, koulutus-, asunto- ja aluepolitiikka sekä työ-, terveys- ja kansainvälinen sosiaalipolitiikka. Sosiaalipolitiikka on myös tieteenala. Se syntyi 1800-luvun loppupuolella sekä Saksassa että Englannissa. Saksassa perustettiin 1873 sosiaalipoliittinen yhdistys (Verein für Sozialpolitik) ja vastaavaan aikaan Englannissa sosiaalipolitiittisia ideoita viljeltiin Fabian Society:ssä. Sekä Saksan sosiaalipoliittisella yhdistyksellä että Fabian Society:llä oli yhteyksiä kansantaloustieteeseen. Kansantaloustieteilijät perustivat Saksan sosiaalipoliittisen yhdistyksen ja aluksi sosiaalipolitiikka oli osa kansantaloustiedettä ja myöhemmin sosiaalitaloutta. Fabian Society oli taas mukana perustamassa London School of Economics and Political Sciences:ia. Sosiaalipolitiikkaa tieteenä, oppiaineena ja politiikan osana liittyvät kiinteästi yhteen. Sosiaalipolitiikan tutkimuksen keskeinen tehtävä on ollut selvittää sosiaalisten ongelmien esiintymistä yhteiskunnassa ja syitä, joiden seurauksena sosiaaliset ongelmat ilmenevät. Politiikka on saanut näistä tutkimuksista virkkeitä uudistaa politiikkaa. Sosiaalipolitiikan alue jaetaan usein sosiaaliturvapolitiikkaan ja sosiaalipalveluihin. Laajasti käsitettyyn sosiaalipolitiikkaan luetaan myös mm. koulutuspolitiikka, terveyspolitiikka ja työpolitiikka. Laajasta näkökulmasta sosiaalipolitiikkaa kutsutaan mieluummin yhteiskuntapolitiikaksi. Huolimatta siitä, että jotkut yliopistot ovat nimenneet oppiaineen yhteiskuntapolitiikaksi ei nimi politiikan alalohkona ole saavuttanut maassamme erityistä suosiota.Euroopan Unionissa on käytössä sosiaalisen suojelun käsite. Se vastaa suunnilleen samaa kuin suomen kielessä sosiaalisen turvallisuuden käsite. Sosiaaliseen turvallisuuteen voidaan lukea mukaan paitsi toimet, joilla varmistetaan toimeentulon turvaa ja sosiaalipalveluja niitä tarvitseville myös kansalaisten yleistä turvallisuutta kuten kysymystä rikollisuuden muodostamasta uhasta kansalaisten liikkumiselle maassa tai asuinympäristössään. Luokka:Politiikka

Rahapolitiikka

Rahapolitiikka on valtion talouspolitiikkaa, jonka tarkoituksena on käyttää valtion kontrolloimia vaihdon välineitä erilaisiin päämääriin kuten inflaation tai korkotason kohdentamiseen. Sillä voidaan vaikuttaa välillisesti myös maan kansantalouteen. Sekä Euroopan unionissa että Yhdysvalloissa rahapoliittinen valta on siirretty edustukselliselta demokratialta keskuspankeille, jotka pyrkivät noudattamaan neutraalia rahapolitiikkaa. Rahan kvantiteettiteorian mukaisesti vaihtokaupoissa käytettävän rahan kokonaisarvon vastatessa vaihdettavien tuotteiden kokonaisarvoa, rahan arvo ei laske (inflaatio) eikä nouse (deflaatio). Koska useimmissa talouksissa on tavallisesti talouskasvua, useimmat keskuspankit yrittävät laskea rahaa liikkeelle sen verran, että taloudessa on koko ajan pieni inflaatio (korkeintaan kuitenkin kaksi prosenttia[http://www.bof.fi/fin/2_rahapolitiikka/2.1_paatehtava/index.stm]). Euroopan keskuspankki pääsee tähän inflaatiotavoitteeseen euroalueella levittämällä rahaa siten, että lavean rahan määrä kasvaa keskimäärin viidestä kuuten prosenttia vuodessa[http://www.bof.fi/fin/5_tilastot/5.1_Tilastografiikkaa/5.1.4_rahamaara_ja_luotot/]. Keskuspankit levittävät rahaa talouteen avomarkkinaoperaatioilla. Luokka:Politiikka Luokka:Makrotaloustiede

Distributismi

Distributismi on talousoppi, joka pyrkii turvaamaan markkinoiden toiminnan mahdollisimman laajapohjaisella tuotantovälineiden omistuksella. Se eroaa perinteisistä vasemmistolaisista ja oikeistolaisita opeista, ja usein tunnetaankin nimellä "Kolmas tie". Distributismin idea poikkeaa kapitalismista ja sosialismista, koska distributismi vastustaa pääomien keskittämistä harvojen rikkaiden tai valtion haltuun. Kun sosialismissa tuotantovälineet ovat yhteiskunnan omistamia ja kapitalismissa taas pienen joukon omistamia, niin distributistisessa taloudessa lähes kaikilla on omistusoikeus omiin tuotantovälineisiinsä. Tällaisen omistamisen ajatellaan takaavan paremmin markkinoiden toiminnan kuin sosialistinen monopoli tai kapitalistinen oligopoli. Distributismin perusidea on kansalaisten omavaraisuuden suosiminen ja kansakunnalle elintärkeiden perusinstituutioiden (avioliitto, perhe ja koti) vahvistaminen, mistä syystä se on monien nationalistien suosiossa. Tämän idean talouspoliittinen osa voidaan jakaa pääasiassa kahteen toisiaan tukevaan suuntaukseen: # Omistuksen hajauttaminen kansalaisten kesken ja # pienyritteliäisyyden tukeminen. Omistuksen hajauttamisella tarkoitetaan niitä keinoja, joita käyttämällä on mahdollista vähentää omistuksen keskittymistä valtiolle tai yksityisille suuromistajille. Pienyritteliäisyyden tukeminen ei distributismissa tarkoita suoria taloudellisia tukitoimia, vaan lähinnä verotuksen ja muiden sääntöjen säätämistä siten, että pienillä yrityksillä olisi entistä paremmat mahdollisuudet syntyä ja jatkaa toimintaansa maailmassa, jossa suurilla yrityksillä on luonnostaan kokoonsa perustuen paremmat toimintaedellytykset.

Historia

Distributismin idea on vanha, mutta nimen sille antoivat Gilbert Keith Chesterton ja Hilaire Belloc. =Linkkejä= http://nukku.net/no/distr.html Luokka:Poliittinen ideologia Luokka:Talous

Kommunismi

Käsite kommunismi voi tarkoittaa yhteiskunnallista tai taloudellista järjestelmää, ideologiaa, joka tukee näitä, tai poliittista liikettä, joka haluaa toteuttaa tällaisen järjestelmän. Yhteiskunnallisena tai taloudellisena järjestelmänä kommunismi olisi egalitaarinen yhteiskunta, jossa ei olisi valtio-järjestelmää, tuotantovälineiden yksityisomistusta ja yhteiskuntaluokkia. Yhteisö omistaisi tuotantovälineet kollektiivisesti ja päättäisi niiden käytöstä. Kaikilla ihmisillä olisi tasa-arvoinen asema ja oikeudet. Köyhyyden ja kapitalismin ongelmien katsotaan poistuvan, kun resurssit kohdistetaan työntekijöiden itsensä hallitsemina yhteiseksi hyväksi. Poliittisena aatesuuntana kommunismi (latinan kielen sanasta communis, yhteinen) eriytyi 1800-luvulla syntyneestä sosialismista ja kehittyi laajaulotteiseksi maailmankatsomukseksi. Sosialismin perusajatus oli yksityisten omistamien tuotantovälineiden yhteiskunnallistaminen, ja se muovautui Karl Marxin ja Friedrich Engelsin vaikutuksesta laajaksi kokoelmaksi oppeja. Kommunismin eri suuntauksia edustavat (esimerkiksi) anarkokommunismi, marxismi-leninismi, maolaisuus ja trotskilaisuus. Kommunisteilla tarkoitetaan nykyään lähinnä vuonna 1917 syntyneen Neuvosto-Venäjän ja Leninin perinteen nimeen vannovia vasemmistolaisia, vaikka on aina ollut kommunisteja, joille Neuvostoliitto ei koskaan edustanut kuin kommunismin irvikuvaa. Lisäksi sellaisten ajattelijoiden kuin Karl Popperin (Avoin yhteiskunta) ja Thomas Moren (Utopia) yhteiskuntafilosofisissa ajatuksissa on yhtäläisyyksiä kommunismin kanssa, vaikka näistä esimerkkifilosofeista Popper pitikin Marxia historistisena. Marxin mukaan: "Kommunismi ei merkitse meille mitään olotilaa, joka pitää luoda, ideaalia jonka mukaan todellisuus tulee mukauttaa. Nimeämme kommunismiksi sen todellisen liikkeen, joka kumoaa vallitsevat olot. Tämän liikkeen edellytykset käyvät ilmi tänään vallitsevista olosuhteista." (Marx/Engels: Saksalainen ideologia) Suomessa toimii nykyään kaksi rekisteröitynyttä kommunistista puoluetta: Rauhan ja sosialismin puolesta - Kommunistinen työväenpuolue ja Suomen kommunistinen puolue.

Katso myös

- Kommunistiset puolueet
- Sosialismi
- Kommuuni Luokka:Kommunismi Luokka:Poliittinen ideologia ms:Komunisme zh-min-nan:Kiōng-sán-chú-gī ko:공산주의 ja:共産主義 simple:Communism

Konservatismi

Konservatismi on poliittinen, henkinen ja yhteisöllinen näkemys, joka pyrkii säilyttämään vallitsevan arvo- ja yhteiskuntajärjestelmän. Varsinaisesti konservatismi tarkoittaa kuitenkin alempana selostettua poliittista aatetta. Konservatismin asenteelliset juuret ovat kaukana historiassa. Poliittisena aatteena konservatismi alkoi esiintyä 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa. Konservatismi syntyi Euroopassa vastavaikutuksena valistusajattelulle sekä vallankumouksellisille virtauksille. Konservatismi oli vastavaikutusta rationalismille (varsinkin uudella ajalla länsimaissa nousseelle järkeä korostavalle vapaudesta ja samanarvoisuudesta sekä valtiollisten oikeuksien laajennukselle. Sana konservatismi johtuu luultavasti ranskalaisen Le Conservateur- lehden nimestä. (Latinankielen conservare = säilyttää.) 1700-luvun lopulla aatelisto, papisto ja virkamiehistö eivät pitäneet vallankumouksellisen keskiluokan pyrkimyksistä. Asenteilleen hallitsevat ryhmät kehittivät teoreettisen perustelun. Ote norfolkilaisen kirkkoherra Woodforden päiväkirjasta (tammikuun 26. pivä 1793) "Nautin aamiaisen, päivällisen jne. jälleen kotona. Päivälliseksi tänään siansylttyä, vasikanmunuaisia ja sydäntä paahdettuna. Bidewellin väki toi sanomalehtemme Norwichista. Ranskan kuninkaan Ludwig XVI:n julmat ja verenhimoiset alamaiset ovat epäinhimillisesti ja epäoikeudenmukaisesti mestanneet hänet viime maanantaina. Pelkäänpä, että Ranskan näytettyä esimerkkiä kauheat ajat ovat edessä kaikkialla Euroopassa." Konservatismi arvosteli valistusajattelun ja liberalismin oppia ihmisjärjen kyvykkyydestä selvittää todellisuuden arvoitukset. Tilalle konservatismi asetti uskonnollisen lähestymistavan. Lisäksi konservatismi korosti perinteiden merkitystä. Tulevaisuuteen suhtauduttiin toiveikkaasti, mutta perustana eivät olleet ihmisen kyvyt vaan Jumalan maailmansuunnitelman asteittainen toteutuminen. Moraalinormit johdettiin lähinnä kristinuskosta. Konservatiivit vertaavat usein yhteiskuntaa ihmisruumiiseen, jossa jokaisella osalla on oma tehtävänsä. Samoin kuin ihmisruumissa yhteiskunnassa jokainen hakeutuu omalle paikalleen. Konservatiiveille yhteiskunta on valtion (pään) ohjaama elimistö. Ajattelu on toinen kuin liberalisteilla, jotka vastustavat valtion puuttumista yksilöiden ja yritysten asioihin. Konservatiivit korostavat erityisesti kansallista ja valtiollista yhteyttä. Valtion lujuutta ja puolustustahtoa korostetaan. Suomessa konservatiivista ajattelua on edustanut muun muassa Kansallinen Kokoomus. Kokoomuksen perustavan kokouksen pöytäkirjassa 9.12.1918 sanotaan mm.: "11...vaatiessaan lujaa valtiovaltaa kokoomus on sitä mieltä, että tämä on mahdollista vain kansanvaltaiselta pohjalta siinä vakavassa ja terveessä merkityksessä, että valtiovalta ei milloinkaan saa olla esteenä, kun kansantahto, joka on tullut ilmi pysyväisenä suunnitelmanmukaisena kansantahtona, on toteutuva." Kokoomuksen puolueohjelmassa vuodelta 1936 sanottiin muun muassa: "..isiltä perityille pohjoismaisille katsomuksille sekä valtiolliselle vapaudelle vieraat fasistiset pyrkimykset on torjuttava." Konservatiivit ovat kannattaneet yksityisomistukseen perustuvaa markkinataloutta. Yksityisomistus kuuluu konservatiiviseen arvoperinteeseen. Konservatiivit sanovat, että kansalaiset omistusviettinsä mukaisesti keräävät pääomaa mieluummin itselleen kuin yhteisölle. Konservativismin mukaan yhteisomistus hävittää varallisuuden moraalisen arvon. Tässä suhteessa konservatiivit ovat samoilla linjoilla liberalistien kanssa. Kokoomuslainen Juho Kusti Paasikivi sanoi vuonna 1936 muun muassa: "Me emme kannata nykyistä talousjärjestelmää sen vuoksi, että se muka edistää varallisuuden kerääntymistä harvojen yksityisten haltuun, samalla kun kansan suurten joukkojen elintaso jäisi alhaiseksi ja heidän elämäänsä aina tulisi painamaan köyhyyden raskas taakka. Jokaisen taloudellisen järjestelmän tarkoituksenmukaisuutta on arvosteltava sen mukaan, missä määrässä se kykenee tyydyttämään kansan kaikkien kerrosten tarpeita. Historia ja kokemus on osoittanut, että laajojen kansankerrosten tila juuri nykyisen järjestelmän aikana on kohonnut niin suuresti, ettei taloushistoria sellaista tunne." Konservatiivien historiankäsityksestä seuraa kunnioittava suhtautuminen perinteisiin. Konservatismin teoreetikko Edmund Burke (1729-1797) sanoi perinteen olevan ohje, jonka mukaan yhteiskunta oli järjestettävä. Jokaiselle kansalle oli kehittynyt historian kuluessa juuri sille sopiva yhteiskuntajärjestelmä, joka merkitsi menneiden sukupolvien kokemuksen summaa. Burke yhdisti perinteet kansan yhteisen hengen tuotteeksi, jota on kunnioitettava kuin uskontoa. Burken mielestä jokainen äkillinen hyppäys yhteiskunnan kehityksessä rikkoo asteittaisen perinnesidonnaisen kehityksen. Tästä syystä hän arvosteli ankarasti Ranskan suurta vallankumousta, jota hän piti häiritsevänä puuttumisena oikeaan historian kulkuun. Konservatismin piirissä on perusteltu tasaista kehitystä muun muassa seuraavasti:
- Kumouksellinen uudistaminen on sokeata ja hätäistä. Uudistusinnossa mennään pitemmälle kuin alun perin oli tarkoituksena.
- Kumouksessa rikotaan peritty järjestys huomaamatta, että yhteiskunta on suuri ja monimutkainen laitos, jonka yhtäkkinen järkyttäminen johtaa sekasortoon.
- Pelkkä lakien ja säädösten muuttaminen ei poista maailmasta pahaa.
- Usein puuttuvat riittävät edellytykset uudistusten toteuttamiseksi ja säilyttämiseksi. Suomen historiassa vaikuttaneet konservatismin perusperiaatteita ovat olleet muun muassa seuraavat:
- Ihminen on pohjimmaltaan uskonnollinen olento. Uskonto ja moraali [kristillinen) ovat sivistyneen yhteiskunnan perusta.
- Yhteiskunta on sen osien yläpuolella. Kansallinen kehitys ilmentää kansan yhteistä henkeä. Perhe on yhteiskunnan perusosa.
- Yksityinen omistusoikeus ja vapaa kilpailu takaavat niin yksityisille kuin kansoille korkeimman elintason
- Yhteiskunnallisia oloja kehitettäessä on seurattava perinteitä ja uudistuksissa on edettävä varovasti.

Katso myös

- Uuskonservatismi
- Konservatiiviset puolueet
- Konservatiivisuus Luokka:Konservatismi Luokka:Poliittinen ideologia ja:保守 simple:Conservatism

Liberalismi

Liberalismi on 1700-luvun valistusaatteesta lähtöisin oleva poliittinen aatejärjestelmä. Liberalismin alkuperäistä muotoa kutsutaan klassiseksi liberalismiksi, mutta aate on myöhemmin laajentunut erillisiin suuntauksiin. Kaikki liberaalit kuitenkin kannattavat vapausoikeuksia kuten yhdistymisvapautta, laajaa sopimusvapautta ja elinkeinovapautta, sananvapautta, lehdistönvapautta ja liikkumisen vapautta, vapautta orjuudesta, pakkotyöstä ja väkivallasta, uskonnonvapautta ja yksityisomistusoikeuksia eli laajaa henkilökohtaista ja taloudellista vapautta.

Liberalismin erilaiset painotukset

Liberalismissa on kaksi pääasiallista painotusta:
- Sosiaaliliberalismin mukaan julkinen valta on mukana takaamassa mahdollisuuksien tasa-arvoa. Valtion tulee hoitaa peruspalvelut kansalaisilleen, mutta muuten sen pitää olla sekaantumatta kansalaisyhteiskunnan toimintaan ja ihmisyksilöiden elämään.
- Markkinaliberalismi kannattaa markkinoiden täydellistä vapauttamista ja tunnustaa vain negatiiviset vapaudet eli vapauden pakkovallasta ja väkivallasta. Markkinaliberalismin teesit kuuluvat myös libertarismiin, jota on kuvailtu radikaaliksi markkinaliberalismiksi tai markkinaliberalismin synonyymiksi.

Liberalismi-sanan erilaiset merkitykset

Anglosaksisessa keskustelussa, kuten Amerikassa, sana "liberalism" yhdistetään useimmiten sosiaaliliberalismiin ja näitä liberalisteja pidetään jopa usein vasemmistolaisina (heidät asetetaan tällöin vastakkain republikaanien ja muiden konservatiivien kanssa). Markkinoiden avoimuutta painottava suuntaus suljetaan tällöin useimmiten libertarismi-käsitteen alle. Suomessa sana "liberalismi" viittaa usein nimenomaan markkinaliberalismiin.

Liberalismin suppeus

Liberalismi ei oikeastaan ole kokonaisvaltainen aatejärjestelmä siinä mielessä, että se tarjoaisi vastaukset kaikkiin poliittisiin ja moraalisiin kysymyksiin. Liberalismi lähinnä pyrkii eriyttämään yksityisen ja julkisen moraalin. Liberalismin perusajatuksena on, että valtio hoitaa korkeintaan vain sitä pienintä yhteistä tehtäväjoukkoa, jonka kaikki tai lähes kaikki hyväksyvät, ja loppu jätetään ihmisten itse päätettäväksi.

Liberalismin suhde valtioon

Valtion osuus on rajattu. Rajauksen tiukkuus riippuu siitä, mitä liberalismin haaraa noudatetaan. Sosiaaliliberalismissa julkinen valta voi jossakin määrin joustavammin saada hoidettavakseen uusia tehtäviä tai joutua luopumaan joistakin tehtävistä. Minarkismin aatejärjestelmässä valtion toimivalta taas on tiukasti määritelty minimaaliseksi. Useimpien liberaalien mielestä valtiovaltaa pitää rajoittaa perustuslailla, jossa määritellään valtion toimivalta. Monien mielestä radikaaleimman liberalismin suunnan anarkokapitalismin mukaan valtiota ei pidä olla olemassa, koska esimerkiksi perustuslailla ei voida estää valtiota loukkaamasta yksilönvapautta. Yllä on kuvattu erilaisia liberaaleja näkökulmia siitä, mitä julkinen valta voi tehdä ja mistä sen tulee pidättäytyä. Libertaristit lähtevät pelkästään negatiivisista vapauksista ja negatiivisista ihmisoikeuksista; sosiaaliliberaalien mielestä mahdollisuuksien tasa-arvon turvaaminen ja järjestäminen julkisen vallan roolina on toivottavaa. Markkinaliberalismin tärkein piirre on sen vaatimus, että julkisen vallan ei pidä sekaantua talouteen ja yhteiskuntaan läheskään niin paljon hyvinvointivaltiot sekaantuvat.

Liberalismin suhde demokratiaan

Monet liberaalit suhtautuvat kriittisesti demokratiaan, koska näkevät sen uhkaavan yksilönvapautta. Demokraattisestikin tehty päätös on epäliberaali, jos se rajoittaa sitä yksilön päätösvaltaa omista asioistaan, joka hänelle liberalismin mukaan kuuluu. Liberalismin mukaan demokratian ei tule sallia loukkaavan yksilönvapautta ainakaan kovin paljon. Liberalismi ei kuitenkaan yleisimmässä mielessä ota kantaa demokratiaan, vaan suhtautuu kaikkiin valtiomuotoihin samalla tavalla eli vaatien yksilönvapautta.

Liberalismin suhde ammattiyhdistystoimintaan

Liberalismi sisältää yhdistymisvapauden, joten ammattiyhdistystoiminnan tulee liberalismin mukaan olla vapaata. Eräät uusliberaaleiksi kutsutut liberalismiin päin kallellaan olevat konservatiivit kuten Margaret Thatcher ovat kuitenkin rajoittaneet ammattiyhdistystoimintaa hieman enemmän kuin yhdistymisvapaus sallisi. Monet liberaalit haluavat poistaa ammattiliittojen etuoikeudet kuten työehtosopimusten yleissitovuuden eli oikeuden sopia muidenkin kuin ammattiliiton jäsenten ja sopimusosapuolten työehdoista vastoin työntekijän ja työnantajan tahtoa. Liberalismin mukaan vapaa eli yksityinen ammattiyhdistystoiminta sinänsä ei ole julkista väliintuloa, jota liberaalit vastustavat. Ammattiliitot kuitenkin usein etuoikeuksiensa avulla loukkaavat yksilönvapautta ja ajavat sosialistista politiikkaa, joka on liberalismin vastaista. 1900-luvun alusta lähtien jotkut sosiaaliliberaalit ovat kuitenkin kannattaneet ammattiliittojen kollektiivista sopimista.

Muita liberalismiin liittyviä termejä

Katso Uusliberalismi

Liberaali perinne yhteiskuntateorioissa

Filosofian saralla useiden varhaisten yhteiskuntateoreetikkojen voi sanoa olevan liberaaleja, tai ainakin käsitelleen asioita, joihin liberalismi perustuu. Thomas Hobbes oli ensimmäinen yhteiskuntateoreetikko, joka esitteli yhteiskuntasopimuksen periaatteen. Hobbesilaiset ideat sopimusteoriasta ovat kurantteja vielä nykyisellekin liberaalille perinteelle. Sen sijaan hobbesilaisessa yhteiskunnassa kansalaiset (liberalismin vastaisesti) luopuivat oikeuksistaan yksinvaltiaalle, kun taas John Locke, liberalismin ensimmäisiä yhteiskuntafilosofeja, määritti luonnolliset oikeudet (ihmisoikeudet), joihin ei saanut kajota. Lockelainen luonnonoikeusteoria on pohjana suurelle osalle liberalismia. 1700-luvulla liberaaleja luonnonoikeuksia julistettiin Amerikan ja Ranskan vallankumouksissa. Lockelaisen luonnonoikeuden mukaan ihmisellä katsotaan olevan määrätä omasta kehostaan, oikeus ottaa omistukseensa omistamatonta materiaa ja luovuttaa omaisuuttaan toiselle. Eräät luonnonoikeusteorian kannattajat kuten Murray Rothbard väittävät näistä perusaksioomista seuraavan yksilönvapauden mukaan lukien taloudellisen vapauden. Locken mukaan jokaisella on oikeus ottaa omaisuudekseen omistamatonta materiaa eli vallata sekoittamalla työtään materiaan, jos kenenkään muun asemaa ei niin tehden huononneta. Monet libertaarit kuten Murray Rothbard kannattavat luonnonoikeuksia. Murray Rothbard ei kuitenkaan kannata Locken varausta, että valtausoikeus olisi vain muiden asemaa huonontamatta. Rothbardin luonnonoikeusteoria on deontologinen moraaliteoria, jonka perusaksiooman mukaan ne teot ovat moraalisesti väärin, jotka loukkaavat toista ihmistä tai hänen työnsä tuloksia. Deontologisuutensa vuoksi teoria ei kuitenkaan tarkastele teon tuloksia, vaan itse tekoa. Monet libertaarit ovat muutenkin johdonmukaisemmin yksilönvapauden kannalla kuin Locke eivätkä kannata teleologista etiikkaa. Tunnettu libertaari filosofi Robert Nozick kirjassaan Anarchy, State and Utopia otti kuitenkin Lockea huomattavasti muistuttavan kannan valtausoikeuteen. Monet myöhemmät yhteiskuntateoreetikot lievensivät lähtökohtiaan, kuten John Stuart Mill, joka määritteli utilitarismin pohjaksi omalle moraalilleen. Individualististen moraaliteorioiden pohjana vaikuttaa vahvasti Immanuel Kantin ajatus, että ihmiset ovat itseisarvo sinällään, eikä heitä saa käyttää keinoina johonkin päämäärään. Kantilainen moraali lähtee siitä, että jos ihmisiä uhrataan yhteisön hyväksi, yhteisö ei kunnioita tarpeeksi heitä ihmisinä eikä pane arvoa sille, että ihmisillä on vain tämä yksi elämä. Kantilla oli myös vahva näkemys, ettei laki saanut suosia ketään, vaan ihmisten tuli olla tasavertaisia lain edessä. Tämä ei kuitenkaan koskenut köyhäinhoitoa, joten valtio pysyi pakottamaan paremmassa asemassa olevat yhteiskunnan jäsenet huolehtimaan heikompiosaisista.

Tunnettuja liberaaleja

- Lordi Acton
- Juan Bautista Alberdi
- Frédéric Bastiat
- Jeremy Bentham
- Isaiah Berlin
- John Bright
- James Buchanan
- Eugen von Böhm-Bawerk
- Camillo Cavour
- Anders Chydenius
- Richard Cobden
- Markiisi Condorcet
- Benjamin Constant
- Luigi Einaudi
- Milton Friedman
- Peter Forsskål
- Friedrich von Hayek
- Henry Hazlitt
- Patrick Henry
- John Hospers
- Wilhelm von Humboldt
- David Hume
- Francis Hutcheson
- Thomas Jefferson
- Immanuel Kant
- John Locke
- James Madison
- Bernard de Mandeville
- Harriet Martineau
- Giuseppe Mazzini
- Leo Mechelin
- Carl Menger
- James Mill
- John Stuart Mill
- Ludwig von Mises
- Charles de Montesquieu
- Robert Nozick
- José Ortega y Gasset
- Thomas Paine
- Karl Popper
- Richard Price
- Joseph Priestley
- Leonard Read
- David Ricardo
- Eugen Richter
- Risto Ryti
- Wilhelm Röpke
- Jean-Baptiste Say
- Adam Smith
- Herbert Spencer
- Anne Louise Germaine de Staël
- K. J. Ståhlberg
- William Graham Sumner
- Johan Rudolf Thorbecke
- Alexis de Tocqueville
- Voltaire, Jean-Marie Arouet
- Friedrich von Weiser

Linkkejä

- Nolanin kartta - testistruktuuri, jolla määrittyy henkilön poliittisen näkemyksen kaukaisuus klassiseen liberalismiin nähden
- [http://www.liberaalinuoret.fi/tekstit/liberalismi.shtml] Johdatus liberalismiin
- [http://www.mises.org/liberal/isec1.asp] Ludwig von Misesin Liberalism-kirja Luokka:Liberalismi Luokka:Poliittinen ideologia ja:自由主義 simple:Liberalism

Marxismi

Marxismi on yhteiskunnallisen ajattelun traditio, joka juontuu Karl Marxin teorioista. Marxismissa on monta eri suuntausta joiden näkemykset poikkeavat toisistaan. Keskeinen jako oli aiemmin länsimaisen akateemisen marxismin sekä toisaalta Neuvostoliiton marxismi-leninismin välillä. Länsimaiden akateeminen marxismi oli suurelta osin sanoutunut irti Neuvostoliitosta.

Marxilainen filosofia

Marxilaiseen filosofiaan kuuluvat historiallinen materialismi, materialistinen dialektiikka ja paljon muita teoreettisen filosofian osa-alueita. Ks. erillinen artikkeli marxilaisesta teoreettisesta filosofiasta. Marxilainen filosofia on ollut suosituinta manner-euroopassa. Se on joskus katsottu osaksi mannermaista filosofiaa. Erityisesti Frankfurtin kriittinen koulukunta oli pitkään marxismin tunnettu edustaja. Viime aikoina tunnettu marxilaista filosofiaa edustava teos on ollut esimerkiksi tunnettu "Empire" -kirja.

Marxismi yhteiskuntatieteissä

Yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa marxismilla on vahvat perinteet. Esimerkiksi politiikan tutkimuksessa kansainvälisten suhteiden teorioissa marxismi oli pitkään yksi kolmesta koulukunnasta liberalismin sekä realismi/nationalismin rinnalla (nyttemmin tämä kenttä nähdään usein hajanaisempana). Marxilaista kansainvälisten suhteiden teoriaa edustavat nykyään esimerkiksi uus-gramscilaiset hegemoniateoriat. Samoin esimerkiksi sosiologiassa marxismilla oli pitkään vahva asema. Taloustieteessä marxismi ei sen sijaan koskaan ollut kovin vahvoilla länsimaiden yliopistossa, joskin marxilaisia taloustieteen professoreja on edelleen suurten maiden pienissä yliopistoissa. Länsimaisissa taloustieteen suuntauksissa Marxismia ovat edustaneet esimerkiksi monet riippuvuusteorian edustajat, ranskalainen regulaatiokoulukunta (josta käsite fordismi on lähtöisin), sekä maailmanjärjestelmäteoria. Historiantutkimuksessa marxismi on edelleen yksi teoreettinen vaihtoehto muiden joukossa. Marxilaisessa historiantutkimuksessa tärkeää on tuotantovälineiden ja teknologian kehityksen vaikutus muuhun yhteiskuntaan.

Marxismi poliittisena ideologiana

Poliittisena ideologiana marxismi perustettiin tärkeänä vaihtoehtona liberalismille sekä konservatismille, jotka olivat hallinneet länsimaista kulttuuria modernilla aikakaudella. Marxismi kansainvälisen kommunistisen liikkeen muodossa on myös ollut länsimaisen kapitalismin päävihollinen ainakin vuosina 1917-1991. Kommunismin romahtaminen 1900-luvun lopulla ei tarkoittanut marxismin poliittisen ideologian kuolemaa, koska monet marxilaiset olivat hylänneet tukensa Neuvostoliitolle jo aiemmin. Suomessa 1970-luvulla esiintynyt taistolaisuus oli länsimaissa suhteellisen poikkeuksellinen ilmiö, ja muiden maiden nuoret radikaalit 1970-luvulla pitivät Leonid Brezneviä yleensä konservatiivisena hahmona. Neuvostoliittoa ennen sen romahtamista tukeneet marxilaiset saattoivat aatteen hylkäämisen sijasta muuttaa suhtautumistaan Neuvostoliittoon (joissakin poikkeustapauksissa he kehittelivät salaliittoteorioita, jotka selittävät, miksi Neuvostoliitto romahti, vaikka se oli heidän mielestään ollut hyvä yhteiskunta).

Marxilaisia suuntauksia

- marxismi-leninismi
- trotskilaisuus
- maolaisuus
- vasemmistokommunismi
- autonominen marxilaisuus
- vasemmistososialismi
- analyyttinen marxismi Luokka:Sosialismi Luokka:Poliittinen ideologia luokka: Filosofian koulukunnat luokka: yhteiskuntatiede zh-min-nan:Marx-chú-gī ko:마르크스주의 ja:マルクス主義 simple:Marxism th:ลัทธิมาร์กซ

Sentrismi

Politiikassa, sentrismi yleensä tarkoittaa poliittista ihannetta, että edistetään maltillisia poliittisia kantoja, jotka siis sijaitsevat äärimmäisten poliittisten kantojen välimaastossa ja usein ovat sovitteluratkaisuja eli kompromisseja. Tavallisimmin, tämä on näkyvissä totutun oikeisto-vasemmisto-akselin keskivaiheilla, jossa vasemmistolaisen ja oikeistolaisen tavoitteenasetannan välillä on keskitien ratkaisut: sosiaali-, talous- ja veropolitiikassa kompromissi oikeiston ajaman yksityistämisen, verojen pudottamisen ja sosiaalietuuksien voimakkaan kaventamisen, ja toisaalta vasemmiston tavoitteleman omaisuuden sosialisoinnin, kaikkien ruokkimisen sosiaaliavustuksilla, ja julkisen vallan laajan holhouskoneiston välillä. Mutta tietysti myös esimerkiksi liberalismin ja arvokonservatismin välillä, eli kompromissina arvoliberaalien ajamien pitkälle menevän yksilönvapauden, henkilökohtaisen päätäntävallan, ja kulttuuriradikalismin, ja toisaalta taantumuksellisten ja arvokonservatiivien tavoitteleman yhteen muottiin sovittamisen, uskonnollisen vallan, kiihkeän kansallismielisyyden (ml asevelvollisuus), ynnä alkoholi-, huume-, homo-, ateismi-, prostituutio- ja sananvapauskielteisyyden välillä. Sentrismi (eli jonkinlainen poliittinen "keskustalaisuus") on tärkeää nimenomaan sen takia, että valtaosa väestöstä (erityisesti sellaiset joita yhteiskunnalliset kysymykset eivät suurestikaan kiinnosta) haluavat useimmissa asioissa maltillisuutta ja sovitteluratkaisuja, haluavat mieluummin vähän kaikkea kuin juuri mitään täyteen mittaan saakka. Monasti maltilliset, sentristiset poliittiset kannat vetoavat suuriinkin äänestäjämassoihin. Useimmat poliitikot katsovat tarvitsevansa tämän nk vitaalisen keskustan ääniä. Niinpä eri vaiheissa useat puolueet, todellisesta poliittisesta profiilistaan huolimattakin, ovat omaksuneet keskustalaisen nimen tai julistavat kuuluvansa poliittiseen keskustaan. Sentrististä politiikkaa julistavat poliitikot eivät tyydytä puolueidensa monia idealistisia jäseniä. Ja politiikan asiantuntijat ja tarkkailijat usein pitävät sentristejä opportunisteina, populisteina tai arvoiltaan epämääräisinä. Ja sentristisillä kannanotoillaan poliitikot näyttävät poliittisissa väittelyissä ja vastakkainasetteluissa niin samalla kannalla olevilta kuin kilpailevien puolueiden poliitikot ja kannanotot, että äänestäjät eivät näe eroa niiden välillä, vaan sitten antavat ääniään enemmänkin vaikutelmien, ulkonäön ja persoonan perusteella.

Vertailtavaa

- Populismi Luokka:Poliittinen ideologia

Sosiaalidemokratia

Sosiaalidemokratia tai sosialidemokratia on 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa marxilaisten sosialistien joukossa syntynyt aate, jonka mukaan siirtyminen sosialistiseen yhteiskuntaan on mahdollista parlamentaarisen kehityksen kautta vallankumouksen sijaan. Sosiaalidemokraattien käsitys sosialismista 1900-luvun aikana on muuttunut vuosien myötä yhä enemmän ainakin Suomessa tarkoittamaan sekataloutta tai jonkinlaista sosiaalisin perustein ohjattua markkinataloutta. Samalla puolueet ovat etääntyneet aikaisemmasta marxismista ja luokkataistelusta. Maailmassa on kuitenkin sellaisiakin sosiaalidemokraattisia ryhmiä, jotka yhä kannattavat suurten alojen tuotantovälineiden sosialisointia, jota se vielä ainakin 1970-luvulle saakka tarkoitti Suomenkin sosiaalidemokraateille. Nykyään kuitenkin suuri osa maailman sosiaalidemokraattisista puolueista ei näe konfliktia kapitalistisen markkinatalouden ja sosiaalidemokraattisen yhteiskuntanäkemyksen välillä. Historiallisesti sosiaalidemokraatteja on myös kutsuttu parlamentarististen menettelytapojensa takia reformistisosialisteiksi, erotuksena vallankumoussosialisteista. Reformisosialistit näkivät reformeja tarvittavan kapitalismin välinpitämättömyyttä vastaan. Sosiaalidemokratian julkilausuttuja periaatteita ovat tasa-arvo, yhteisvastuu ja oikeus työhön. Sosiaalidemokraatit kannattavat vahvaa ammattiyhdistysliikettä ja markkinatalouden ohjaamista sekä sosiaalivaltiota. Sosiaalidemokratian opinkappaleisiin kuuluu demokraattisesti tehtyjen enemmistöpäätösten kunnioittaminen. Sosiaalidemokratiaa lähellä jyrkempään sosialismiin päin on marxismi ja liberalismiin päin sosiaaliliberalismi. Sosiaalidemokratia nähdään usein hyvinvointivalitollisen ajattelun alkulähteenä. Suomessa sosiaalidemokratiaa edustaa Suomen sosialidemokraattinen puolue.

Sosiaalidemokratian individualistinen kritiikki

Sosiaalidemokratian kriitikkojen näkemyksen mukaan sosiaalidemokraattinen enemmistödemokratia merkitsee ihmiskuvaa, jonka mukaan yksilöitä tulee ohjata ja että kansa tarvitsee ohjausta elämässään. Sosiaalidemokraattisen tasa-arvotavoitteen toteutusmuotoja on kritisoitu tasapäistävyydestä sekä insentiivien ja omavastuisuuden latistamisesta. Suomessakin käytössä oleva edustuksellisen demokratian järjestelmä palvelee kriitikoiden mukaan holhoamistavoitteita ja sosiaalidemokratian kannattama vahva korporatiivisuus sisältää ainekset joustamattomuudelle. Käytännön sosiaalidemokraattisella politiikalla on kritiikin mukaan onnistuttu kasvattamaan julkista sektoria ja virkavaltaisuutta sekä paperinpyöritystä. Sosiaalidemokraattien vastentahtoinen suhtautuminen yhteiskunnan toimintojen yksityistämiseen on myös ollut yksityistämisen kannattajien kritiikin kohteena. Luokka:Sosialismi Luokka:Poliittinen ideologia

Sosialismi

Sosialismi (<< lat. socius toveri, kumppani) on erilaisten kapitalismiin kriittisesti suhtautuvien ajatussuuntien ja ideologioiden yhteisnimitys, joiden kannattamaan yhteiskuntamalliin kuuluu tuotantovälineiden - ja myös usein muiden resurssien - yhteisomistus sekä valtion tai yhteisön vahva kontrolli taloudessa markkinoiden sijaan. Taloudellisella tasa-arvolla on sosialistien oikeudenmukaisuuskäsityksessä keskeinen osa. Sosialismin tavoite voi olla joko valtion keskusjohtoiseen säätelyyn taikka sitten pienempiin paikallistason yksiköihin perustuva talousjärjestelmä. Monet sosialistipuolueet- ja liikkeet ovat muokanneet historiallista tavoitettaan ja siksi sosialismi -sana liittyy nykyään myös useisiin sellaisiin puolueisiin ja ryhmiin, jotka hyväksyvät markkinatalouden.

Lisää termin merkityksestä

Marxilaisessa teoriassa sosialismi on kapitalismin jälkeinen yhteiskunnan kehitysaste, joka edeltää kommunismia. Marx itse kutsui sosialismia kommunismin ensimmäiseksi vaiheeksi, josta kehityksen edetessä seuraa toinen vaihe, joka yleisimmin tunnetaan kommunismina. 1900-luvulla suuressa osassa maailmaa hallitsivat marxismi-leninismiä ideologianaan pitäneet puolueet, joita nimitetään kommunistisiksi. Ensimmäisenä maailman maana sosialismiin julisti siirtyneensä vuonna 1917 Venäjä. Maissa vallinnutta järjestelmää kutsutaan sosialistiseksi, kommunistiseksi tai reaalisosialismiksi. Itse nämä maat katsoivat olevansa yhteiskunnalliselta kehitykseltään sosialistisia. Arabisosialistit halusivat usein erottautua marxismista, mutta heidän monet keskeiset poliittiset periaatteensa olivat samoja kuin "reaalisosialistisilla" mailla ja ne olivat myös liittoutuneet Neuvostoliiton kanssa. Neuvostoliiton synty myös heikensi huomattavasti muun tyyppisten sosialististen liikkeiden, kuten anarkistien ja syndikalistien kannatusta ja asemaa.

Sosialismin historiaa

Sosialismin ideoita voi jäljittää valistusajan ja varhaisempiinkiin utopistisiin ideaaleihin. Jo muinaisissa yhteiskunnissa omaisuuden kasautuminen harvojen käsiin synnytti arvostelua. Aristoteles kertoo miehestä, joka vaati maan jakamista tasan kansalaisten kesken sekä teollisuuden ottamista valtion huostaan. Platonin Valtiossa puolestaan on esitetty yhteiskunta, jossa johtavan luokan keskuudessa vallitsee yhteisomistus. Antiikin Kreikan Spartassa oli käytössä omalaatuinen ja aikalaisten kadehtima yhteiskuntajärjestelmä, eunomia, jota on nimitetty kommunistiseksi. Myös eräissä uskonnollisissa liikkeissä on esiintynyt omaisuuden yhteisomistusta. Alkukristillisuus oli lähes anarkokommunistista. Tavallisesti yhteisomistus on kuitenkin rajoittunut luostareihin. Tuomas Akvinolainen totesi keskiajalla, että yksityisomistus on perisynnin seuraus. Lisäksi Akvinolainen katsoi, että yksityisomistus on maallisen omaisuuden taloudellisen käytön takia välttämätön. Thomas Moren Utopia on niin ikään sosialistinen yhteiskuntamalli. Myös eräissä uskonnollisissa liikkeissä on esiintynyt omaisuuden yhteisomistusta. Tavallisesti yhteisomistus on kuitenkin rajoittunut luostareihin (buddhalaiset, essealaiset). Varsinaisesti sosialismi syntyi kuitenkin teollisen vallankumouksen mukana tuoman sosiaalisen ja taloudellisen eriarvoisuuden kritiikkinä. Termi tuli käyttöön nykymerkityksessään 1830-luvulla kuvaamaan François-Marie-Charles Fourierin, saintsimonistilaisten ja Robert Owenin kirjoituksia. Saint-Simonin mukaan tekniikan ja teollisuuden kehitys toisi mukaan asiantuntijoiden vallan, joka ei ole tasa-arvoinen, koska kaikilla ei ollut syntyjään samoja mahdollisuuksia. Hän halusi poistaa omaisuuden ja aatelisarvojen perintöoikeuden, jotta kaikilla olisi mahdollisuus nousta asemassaan kykyjensä mukaan. Owen uskoi uusien tuotantotapojen kääntyvän koko ihmiskunnan hyväksi, jos kilpailu eliminoitaisiin. 1840-luvulla syntyi lukuisia muita sosialistisia liikkeitä, etenkin Ranskassa. Louis-Auguste Blanqui kehitti radikaalin sosialismin muodon, jota hän kutsui kommunismiksi. Hän uskoi kapitalismin lopulta romahtavan ja korvattavan osuustoiminnalla. Louis Blanc perusti L'Organisation du travail'in 1839, joka ajoi kansallisten työpajojen perustamista valtion myöntämällä pääomalla ja demokraattisesti valitulla johdolla. Pierre-Joseph Proudhon tunnetaan anarkistisen perinteen perustajana. Englannissa syntyi kristillissosiaalinen liike Frederick Denison Mauricen ja Charles Kingsleyn johtamana. Karl Marx ja Friedrich Engels julkaisivat vallankumousvuonna 1848 kommunistisen manifestin. Taloustieteilijänäkin tunnettu Marx nimitti omaa oppiaan "tieteelliseksi sosialismiksi" erotukseksi aikaisemmista "utopiasosialisteista." Marx esitteli luokkataistelun idean. Vuonna 1864 Lontoossa perustetiin International Working Men's Association, jota nimitetään ensimmäiseksi internationaaliksi. Marxismista tuli pian työväenliikkeen hallitseva idea. Saksassa työväenliikkeen arkkitehti Ferdinand Lassalle oli samaa mieltä Marxin kanssa työväenluokan organisaation tarpeesta, mutta kannatti työväen osallistumista valtiolliseen toimintaan, mitä Marx ei voinut hyväksyä. Marxin seuraajat perustivat sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen. Marxilaiset ja lassallelaiset sosialistit yhdistyivät 1875. Sosiaalidemokratian kannatus kasvoi nopeasti. Marxin omatkin ajatukset muuttuivat, vielä 1840-luvulla hän uskoi vain vallankumouksen johtavan työväenluokan vapauttamiseen, mutta 1860-luvulla jo ehdotti mahdollisuutta sosialismiin siirtymiseksi rauhanomaisin keinoin. Tanskassa sosiaalidemokraattinen puolue perustettiin 1878, Itävallassa 1888, Suomessa ja Ruotsissa 1889 ja Venäjällä 1898. Vähemmän teollistuneissa maissa, etenkin Italiassa ja Espanjassa vallitsevaksi tuli anarkistinen suuntaus. Anarkismin loi poliittisena liikkeenä Mihail Bakunin. Kiisteltyään Marxin kanssa hänet erotettiin internationaalista 1872. Italiassa sosialistisesta puolueesta tuli lopulta yksi voimakkaimmista marxilaisista liikkeistä. Marxin ja Engelsin jälkeen saksalaisesta Karl Kautskysta tuli marxismin johtava teoreetikko. Eduard Bernstein haastoi sosialistit luopumaan vallankumoushaaveista ja hyväksymään jo saavutetut tavoitteet. Saksalaisen sosialismin lisäksi Vladimir Uljanov (Lenin) hahmotteli vuonna 1902 vallankumouksellisen puolueteoriansa (leninismi). Venäjän sosiaalidemokraattinen työväenpuolue hajosi Lenin seuraajiin (bolševikit) ja Juli Martovin menševikkeihin. Sosialistien rivit hajosivat ensimmäisen maailmansodan syttyessä. Lenin vaati luopumista kapitalistien imperialistisesta sodasta ja sodan muuttamista kapitalisminvastaiseksi sisällissodaksi. Muut sosialistien johtajat tukivat hallitustaan ja vallankumoushaave jäi. Leninin ja Lev Trotskin johtamat bolševikit ottivat vallankumouksellisen doktriininsa mukaan vallan Venäjällä marraskuuta 1917. Kesään 1918 mennessä bolševikit keskittivät kaiken vallan omiin käsiinsä ja alkoivat nimittää itseään "kommunisteiksi." Työväenluokan kapinoita syttyi lukuisissa maissa, jossa autokraattinen tai autoritaarinen yläluokka oli estänyt työläisten osallistumisen päätöksentekoon. Yhdysvalloissa ja Britanniassa ei tällaista liikehdintää syntynyt. 1890-luvulla syntyi ns. kristillisdemokratia, joka ei niinkään soveltanut marxilaista talousteoriaa kuin raamatullista vaatimusta köyhien auttamisesta. Vuoden 1891 ensyklikassaan Rerum novarum paavi Leo XIII tuomitsi rajoittamattoman kilpailun, joka jättää työntekijät turvattomiksi epäinhimillisten työnantajien armoille. Ensyklika tuomitsi sosialismin luokkataistelun ja vallankumouksen idean. Vaikka kristillisdemokraattinen ja sosialistinen ajattelu lähtivät ideologisesti eri pohjalta, ne ajoivat käytännössä samoja tavoitteita. (Matti Klinge: Sosialistien ja kristillisdemokraattien yhteinen asia) Kommunistisen liikkeen synnyn myötä sosialismi jakaantui lopullisesti kahteen leiriin. Muualla sai laajaa kannatusta reformistinen suunta, joka painotti jatkuvaa, vähittäistä uudistustyötä. Sosiaalidemokraattien perimmäinen tavoite oli edelleen tuotannontekijöiden kansallistaminen, kun ne saavuttaisivat parlamentaarisen enemmistön. Ensimmäinen sosiaalidemokraattinen hallitus perustettiin Ruotsissa 1920. Ilman ehdotonta enemmistöä sosiaalidemokratiasta tuli kapitalismin sisäinen uudistusliike. Se tyytyi parantamaan äänestäjäkuntansa elintasoa sosiaaliturvalla, eläkkeillä ja työsuojelulla. (Suomessa, katso: Forssan ohjelma 1903) 1930-luvun suuri lama johti maailmanlaajuiseen lamaa ja joukkotyöttömyyteen. Ruotsin hallitusvastuussa olevat sosiaalidemokraatit keksivät täysin uuden idean: työttömyyskorvausten sijasta hallitus palkkasi työttömät töihin. Uusi politiikka johti niin hyviin tuloksiin, että se teorisoitiin: keynesiläinen taloustiede. Sosialistiset puolueet saivat syyn olla hallituksessa myös kapitalistisessa järjestelmässä. Liberaalidemokratioiden taloudet saivat etenevässä määrin piirteitä sosialismista ja muuttuivat sekatalouksiksi demokraattisen hyvinvointivaltion kehittyessä (USA:ssa presidentti Franklin Rooseveltin New Deal 1933). Sosiaalidemokraatit unohtivat vallankumoustavoitteet, osallistuivat hallituksiin oikeiston kanssa ja luopuivat marxilaisesta retoriikasta. (Saksassa Frankfurtin julistus 1951). Kommunististen puolueiden hallitsemissa maissa ajauduttiin kansallistettuun valtiojohtoiseen talouteen ja totalitaariseen tai diktatoriseen yhteiskuntaan.

Sosialismin pääsuuntia

Sosialismin pääsuuntauksia ovat olleet muun muassa:
- kommunismi, vallankumouksellinen marxismi, pyrkimys sosialismiin vallankumousten kautta
- arabisosialismi, joka halusi usein erottautua marxismista ja marxismi-leninismistä omaksi aatteekseen
- sosiaalidemokratia, pyrkimys sosialismiin vähittäisten, laillisten, kapitalismin sisäisten uudistusten kautta
- anarkismin muodot, kuten Anarkokommunismi tai anarkosyndikalismi, jotka pyrkivät toteuttamaan sosialismin ilman valtahierarkioita Sosialismin variaatioita: (Heikki Paloheimo, johdatus politiikan tutkimukseen Tampereen yliopisto, syksy 2005 mukaan[http://www.uta.fi/laitokset/politiikka/Johdatus%20politiikan%20tutkimukseen%202005.pdf]) # Kommunismi sosialistisissa maissa # Kommunismi Länsi-Euroopassa # Sosiaalidemokratia # Uusvasemmisto # Kolmannen tien politiikka Erään näkemyksen mukaan sosialismi jakautuu olennaisesti vain kahteen pääsuuntaan:
- valtiososialismiin ja
- anarkistiseen sosialismiin Paloheimon mukaan sosialismin keskeiset arvot ja uskomukset ovat: # yhteisö # yhteistyö # tasa-arvo # tarpeiden tyydytys # yhteisomistus

Sosialismi nykyään

Joukko nykyisiä valtioita julistautuu edelleen sosialistiseksi. Kommunistisen yksipuoluejärjestelmän hallitsemia valtiososialistisia maita ovat Kiina, Pohjois-Korea ja Kuuba sekä vielä jossain määrin Vietnam ja Laos. Venezuela on presidenttinsä Hugo Chávezin mukaan siirtymässä demokraattiseen sosialismiin. Monet sosialisteiksi (ja varsinkin sosialidemokraattisiksi) itseään nimittävät puolueet ja johtajat ovat vallassa varsinkin Euroopassa, mutta eivät aktiivisesti pyri siirtämään maitaan sosialistiseen järjestelmään. Saharan eteläpuolisessa Afrikassa monet maat olivat pitkään sosialistisia, mutta viime vuosikymmeninä moni niistä on ainakin osin luopunut siitä. Vastaavan kohtalon on kokenut hyvin laajalle levinnyt arabisosialismi, jonka mallimaina pidettiin sosialistisen Baath-puolueen hallitsemia (Saddam Husseinin) Irakia ja Syyria. Myös hyvinvointivaltioita pidetään usein sosialistisina, niin niiden vastustajien kuin kannattajienkin retoriikassa. Paavo Lipponen on sanonut Suomen hyvinvointiyhteiskunnan edustavan sosialismia. Sosialismi elää myös erilaisten radikaalien poliittisten liikkeiden aatteissa. Usein nykyiset marxilaiset sosialistiliikkeet kritisoivat voimakkaasti 1900-luvun "reaalisosialistisia" valtioita esimerkiksi demokratian puutteesta. Samoin radikaalien liikkeiden piirissä elää yhä "libertaris-sosialistinen" anarkismiin ja sen sukuisiin aatteisiin liittyvä sosialismin traditio, joka on saanut myös uusia muotoja, kuten ekoanarkismi, joskaan tällaiset liikkeet eivät usein korosta olevansa jurui sosialistisia, vaikka niiden päämääränä onkin suuren mitatkaavan yksityisomistuksen lakkauttaminen. Nykyaikaisen sosialismin suurimpia haasteita on vastata kysymykseen taloudelilsen järjestelmän tehokkuudesta. Toiset sosialistit katsovat, että suunnintelmatalouteen nojaava järjestelmä on mahdollista toteuttaa kyllin tehokkaasti, jotta voidaan saavuttaa korkea materialistinen elintaso. Ekologisemmat sosialismin suuntaukset taas saattavat ajatella, ettei kapitalististen maiden saavuttama materiaalisen elintason aste ole tavoittelemisen arvoinen.

Lähteitä

- [http://www.valt.helsinki.fi/staff/ptkettun/sosialismi04.html Sosialismin vuosisadat, Helsingin yliopiston poliittisen historian luentosarja]

Huomattavia sosialisteja

Marxilaisia sosialisteja

- Antonio Gramsci
- Friedrich Engels
- Fidel Castro (suuntautui sosialismiin vasta vallankumouksen jälkeen)
- Josif Stalin
- Lev Trotski
- Jean-Paul Sartre
- Vladimir Lenin
- Rosa Luxemburg

Muita sosialisteja

- Mihail Bakunin
-
- Noam Chomsky
-
- Albert Einstein
- Charles Fourier
- Pjotr Kropotkin
-
- Karl Marx (kielsi olevansa itse marxilainen)
- Gamal Abdel-Nasser
- George Orwell
- Robert Owen
- Pierre-Joseph Proudhon
- Bertrand Russell
- Saint-Simon
- Vincent van Gogh
- John Lennon (Tähdellä merkityt ovat anarkisteja tai lähellä sitä)

Tietoa muualta

Myös trotskilaisen Sosialistiliiton verkkokirjastossa julkaistu John Molyneuxin Marxilainen traditio [http://www.sosialistiliitto.org/nettik/marxilainen_traditio_alku.html] -vihko pyrkii selvittämään marxilaisuuden peruspilareita sekä pohtii sosiaalidemokratian, stalinismin ja kolmannen maailman nationalististen liikkeiden marxilaisuutta ja ilmoittaa vastaavansa kysymykseen "Mikä on todellinen marxilainen traditio?". Sosialismista on myös sen kannattajien suomenkielinen sivusto [http://www.sosialismi.net Sosialismi.net].

Sosialismin kannattajien tekstejä

- [http://www.socialistinternational.org/4Principles/dofpeng2.html Sosialistisen internationaalin periaatteet]
- Sosialismista on myös sen kannattajien suomenkielinen sivusto [http://www.sosialismi.net Sosialismi.net].
- Trotskilaisen Sosialistiliiton verkkokirjastossa julkaistu John Molyneuxin Marxilainen traditio
- [http://www.sosialistiliitto.org/nettik/marxilainen_traditio_alku.html] -vihko pyrkii selvittämään marxilaisuuden peruspilareita sekä pohtii sosiaalidemokratian, stalinismin ja kolmannen maailman nationalististen liikkeiden marxilaisuutta ja ilmoittaa vastaavansa kysymykseen "Mikä on todellinen marxilainen traditio?".
- Sosialistiliiton verkkokirjaston julkaisema brittiläisen Socialist Worker -lehden päätoimittajan Chris Harmanin kirja Kuinka marxilaisuus toimii [http://www.sosialistiliitto.org/nettik/harman_marxilaisuus/] kertoo marxilaisuuden perustat yleistajuisesti.

Sosialismin kriitikkojen tekstejä

- [http://www.econlib.org/library/Mises/msS.html] Ludvig von Mises: Socialism (engl.)
- [http://www.cc.jyu.fi/~aphamala/pe/2004/poppercj.htm] Analyysiä Karl Popperin sosialismikritiikistä
- [http://www.vapaasana.net/puntari.php3?id=483] Analyysi sosialistisen talouskontrollin toimimattomuudesta Luokka:Sosialismi Luokka:Poliittinen ideologia ms:Sosialisme zh-min-nan:Siā-hoē-chú-gī ja:社会主義 simple:Socialism

Merkantilismi

Merkantilismi oli absolutismin ajan kauppa- ja teollisuuspolitiikkaa. Tavoitteena oli ylijäämäinen kauppatase, eli viennin oli oltava tuontia suurempi. Tämä saavutettiin monopoleilla, tulleilla ja kauppakielloilla, jotka estävät merkantilismin mielestä haitallista kilpailua. Lisäksi pyrittiin voimakkaasti edistämään teollisuutta, erityisesti viennin korvaamiseksi kotimaisella tuotannolla. Merkantilismin taustalla oli käsitys, jonka mukaan maailman varallisuus (ennen kaikkea jalometallivarat) on vakio, ja jokainen itseään kunnioittava valtio pyrkii haalimaan siitä itselleen mahdollisimman suuren osan. Joskus merkantilistinen politiikka sai pikkumaisia piirteitä, esimerkiksi saatettiin kieltää kahvin juonti tai määrätä, miten leveät pitsit kauluksessa sai olla. Joissakin tapauksissa valtion virkamiehet puuttuivat jopa kankaan kuviointiin. Merkantilismi johtikin laajaan salakuljetukseen. Tärkeimpänä merkantilismin kehittäjänä oli Ranskan Ludvig XIV:n talousneuvoja Jean Baptiste Colbert.

Katso myös

- Absolutismi
- Siirtomaa
- Organisaatiomuodot
- Taloudellinen liberalismi Luokka:Poliittinen historia Luokka:Kauppa ja:重商主義

Suomen politiikka

Suomen hallitusmuoto on tasavalta, ja valtaa käyttää edustukselliseen demokratiaan tukeutuen eduskunta. Suomen politiikkaa muovaa monipuoluejärjestelmän pohjalta lukuisa joukko puolueita.
- Suomen Sosialidemokraattinen Puolue
- Suomen Keskusta
- Kansallinen Kokoomus
- Vihreä liitto
- Vasemmistoliitto
- Suomen Kristillisdemokraatit
- Ruotsalainen kansanpuolue
- Perussuomalaiset
- Kirjava puolue
- Kommunistinen työväenpuolue
- Suomen Kommunistinen Puolue
- Liberaalit
- Vaihtoehtoväki
- Vapaan Suomen Liitto
- Muutosvoimat Suomi
- Köyhien Asialla
- Eläkeläiset Kansan Asialla
- Luettelo poliitikoista

Aiheesta muualla

- [http://www.vaalit.fi/15366.htm Rekisteröidyt puolueet (oikeusministeriön vaalisivu)]
-

Kolonisaatio

Kolonisaatio on prosessi, jossa valtio tai kokonainen kulttuuripiiri ottaa haltuunsa toisen alueen. Alueesta tulee täten kolonisaation toteuttajan siirtomaa tai siirtokunta. Valtauksen mahdollistaa sotilaallinen ylivoima. Vallattu alue voi olla myös asumaton. Kolonisaation käsitteeseen liitetään usein kohdealueen kultivointi ja asuttaminen siirtolaisilla emämaasta.

Ilmiön tausta

Siirtokuntakäsite oli käytössä jo antiikin Kreikassa. Samoin imperialismin käsitettä käytetään jo Rooman valtakunnan yhteydessä. Länsimainen historiatraditio kuitenkin sijoittaa kolonialismin aikakauden 1400—1500-luvun löytöretkien kauteen, jolloin eurooppalaiset kartoittivat maailmaa ja harrastivat aggressiivista kolonialismia. Kolonisaatiotermin käyttäminen asettaa muutamia pohdittavia kysymyksiä. Yhtenä esimerkkinä voidaan pitää Venäjän ekspansiota itään ja pohjoiseen. Ekspansio alkoi varhaan jo Rusin, Dneprin Venäjän aikaan 1100-luvulla. Sen aikana kukistettiin pohjoisessa asuneita heimoja. Laajentuminen Siperian oli satoja vuosia kestänyt prosessi, mutta siinä on selviä kolonisaation tunnusmerkkejä.

Eurooppalaisen kolonisaation aalto

Eurooppalainen 1400—1500-luvun kolonialismin taustavaikuttimet olivat käytännössä kahtalaiset. Toisaalta taustalla oli uskonnollinen motiivi levittää kristinuskon evankeliumia tuntemattomien maiden pakanoille. Osittain kysymys oli myös taloudellisen hyödyn tavoittelusta ja etenkin Amerikan löytämisen jälkeen huhut kätketyistä rikkauksista levisivät nopeasti. Kolonisaatio myös ruokki itse itseään, koska siirtokunnat ja myöhemmin siirtomaat olivat arvokasta maa-alaa, joka piti vallata ennen kuin toiset eurooppalaiset mahdit ehtisivät tehdä niin. Ranskalainen historiantutkija Marc Ferro ottaakin esimerkiksi Ranskan Kanadan asuttamisen, jonka nopean etenemisen tärkein syy oli se, etteivät etelämmässä olleet britit ehtisi vallata aluetta.

Kolonisaation historiankuva

Kolonialismiin liitetään useimmiten ihannoiva sävy, jossa ylistetään sankarillisten raivaajien työtä villin erämaan vaarojen keskellä. Samoin esimerkiksi suuret löytöretkeilijät nähdään sankarin sädekehässä.

Globaali näkökulma

Jotta asiaa ei käsiteltäisi turhan eurosentrisesti, on tarpeellista valottaa muiden kulttuuripiirien käsitteitä kolonialismista. Arabien historiankirjoituksen mukaan eurooppalainen ekspansio alkoi ensimmäisestä ristiretkestä. Katso myös: imperialismi ja kolonialismi Luokka:Politiikka als:Landnahme

Coahuila

Coahuila, el nom oficial del qual és Coahuila de Zaragoza és un dels 31 estats de Mèxic, localitzat a la regió nord d'aquest país. Comparteix 512 km de frontera amb l'estat nord-americà de Texas. Limita a l'est amb Nuevo León, al sud amb l'estat de San Luis Potosí i Zacatecas, i a l'oest amb Durango i Chihuahua. Amb un àrea de 151.571 km² és el tercer estat més gran del país. Està dividit en 38 municipis. La capital de l'estat és la ciutat de Saltillo. Altres ciutats importants són Monclova (antiga capital de l'estat), Piedras Negras i la ciutat de Torreón, l'àrea metropolitana de la qual desborda el límit de l'estat sobre l'estat de Durango. Durant l'època colonial Coahuila va formar part de la regió de Nova Extremadura, sota el govern de la Nova Espanya. Després de la independència de Mèxic, el 1814 l'estat de "Coahuila y Texas" (Coahuila i Texas) es va integrar a la federació. No obstant la regió de Texas va declarar-ne la independència el 1836 però la regió de Coahuila va romandre lleial a la federació. El 1856 Coahuila es va annexar a l'estat de Nuevo León per plebiscit, i durant el període de govern centralista aquest es va rebel·lar en contra del president que no respectava l'autonomia dels estats i fins i tot, es va insinuar la independència i la formació de la República de la Sierra Madre. No obstant això, l'exèrcit centralista va sufocar la rebel·lió, i amb la derrota de les forces independentistes Coahuila es va separar de l'estat de Nuevo León, i ambdós van continuar dintre de la federació. Coahuila és un estat molt industrialitzat, com el seu veí, Nuevo León. Les principals indústries són la indústria tèxtil, la de l'automòbil, la metal·lúrgia, la química, la producció d'acer, i la més imporant, l'extracció de carbó, amb el qual es produeix energia elèctrica. Categoria:Estats de Mèxic ja:コアウイラ州

ruletka tablice thrifty car rental Pozycjonowanie pozycjonowanie stron

:: RELATED NEWS ::

Gia phả học
Gia phả học là môn học nghiên cứu về