:: wikimiki.org ::

Porsanki

Porsanki

Porsanki (norj. Porsanger) kunta Finnmarkissa Pohjois-Norjassa. Pinta-ala 4 873 km² ja asukkaita 4 329 (2004), joista merkittävä osa kveenin tai suomenkielisiä. Porsangin kunta eli komuuni onkin virallisesti kolmikielinen (norja, saame ja kveeni (suomi)). Keskustaajamana on Lemmijoki, jossa asukkaita on 2160 (2004). Pienemmät kylät sijaitsevat vuonojen rannoilla. Näitä ovat Ryssänmarkka, Leppivuono, Pyssyjoki ja Pillavuono. Porsangissa on hyvät edellytykset kalastukselle, metsästykselle ja tunturivaelluksille.

Kyliä ja paikkoja

Hesteniemi (Hestnes), Keisi (Kjæsklubben), Kenttä (Leirpollen), Kiksiniemi (Børselvnes), Lemmijoki (Lakselv), Lemmivuono (Vesterbotn), Leppivuono (Olderfjorden), Lottijoki (Brennelv), Louttijoki (Brennelv), Palojoki (Brennelv), Piesankoppa (Ytre Leirpollen), Pillavuono (Billefjord), Pyssyjoki (Børselv), Ryssämarkka (Kistrand), Sarvesvuono (Kolvik), Smirvuono (Smørfjord), Sokkuvuono (Austerbotn), Suoluvuono (Holmfjord), Taumusaari / Tamsöijä (Tamsøya), Tuorisjoki (Tverrelva), Vassa (Reinøya), Väkkärä (Vækker) Luokka:Norjan kunnat

Norja

Norjan kuningaskunta on Pohjoismaihin ja Skandinaviaan kuuluva valtio. Se on Ruotsin länsinaapuri, ja sillä on yhteistä rajaa myös Suomen ja Venäjän kanssa. Pinta-alaltaan ja väestöltään Norja on hieman Suomea pienempi.

Historia

Norjan kuningaskunta alkoi muodostua viikinkiajalla 800–1000-luvuilla. Norjan kuningassuku päättyi 1387, ja maa päätyi liittoon Tanskan kanssa, vuodesta 1450 sopimuksen sitomana. Tanskan päädyttyä Napoleonin puolelle annettiin Norja Ruotsin kuninkaalle 1814. Ruotsi puolestaan oli menettänyt Suomen 1809 Haminan rauhassa Venäjälle. Norja julistautui itsenäiseksi 17. toukokuuta 1814 ja valitsi oman kuninkaansa. Ruotsi kuitenkin voitti sodan, ja Norja pakotettiin personaaliunioniin, mutta maa säilytti perustuslakinsa ja instituutionsa. Unioni hajosi 1905. Norja julistautui itsenäiseksi 7. kesäkuuta 1905, ja tilanne alkoi kehittyä uhkaavaksi maiden välillä, mutta Ruotsissa nousseen rauhanliikkeen vuoksi Ruotsi pidättäytyi Norjan-vastaisista toimista ja tunnusti Norjan itsenäiseksi valtioksi 26. lokakuuta samana vuonna. Kansallispäivä on kuitenkin 17. toukokuuta. Norjan hallitus pyysi Tanskan prinssi Carlia kuninkaaksi. Kansanäänestyksen jälkeen parlamentti hyväksyi hänet kuninkaaksi, ja hän otti nimen Håkon VII, mikä jatkoi Norjan keskiaikaisten kuninkaiden perinnettä. Ensimmäisen maailmansodan aikana Norja oli Ruotsin tapaan puolueeton. Toisessa maailmansodassa Natsi-Saksa valloitti Norjan vuonna 1940 (Operaatio Weserübung). Norjan vastarinta kesti kaksi kuukautta, ja kuningas ja hallitus jatkoivat toimintaansa pakolaishallituksena Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Saksa asetti miehittämänsä Norjan johtoon Nasjonal Samlingin johtajan, Vidkun Quislingin, nukkehallituksen sekä Norjaa valvovaksi valtakunnankomissaariksi Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen Essenin Gauleiterin, Josef Terbovenin, (23. toukokuuta 1898–8. toukokuuta 1945). Suomen tehtyä aselevon 4. syyskuuta 1944 Neuvostoliiton kanssa annettiin saksalaisille määräys poistua Suomesta 15. syyskuuta 1944 mennessä. Alun perin saksalaiset suunnittelivat pitävänsä kiinni Petsamon nikkelikaivoksista 19. vuoristoarmeijan avulla, mutta lopulta Saksa päätti vetäytyä Lyngen–Skinbotnin tasolle koko 20. vuoristoarmeijaryhmän voimin. Lokakuun 1944 alussa 19. armeija oli vielä Neuvostoliiton puolella Litsajoella Rybachisalmen suulla. Aikomuksena oli vetäytyä kaksi- ja puolisataa kilometriä Norjan puolelle marraskuun puoleenväliin mennessä. Kuitenkin jo 7. lokakuuta 1944 iski marsalkka Kirill Meretškovin johtama Neuvostoliiton 14. armeija ja Pohjoinen laivasto 133 500 miehen voimin 2. ja 6. vuoristodivisioonan väliin. Saartoa peläten määräsi saksalaisia komentanut kenraalieversti Lothar Rendulic 19. vuoristoarmeijan vetäytymään Norjaan. Saksalaiset polttivat Kirkkoniemen, jottei eteneville neuvostoliittolaisille olisi jäänyt sodankäynnille arvokkaita tarvikkeita. Finnmarkin läänistä määrättiin evakuoitavaksi 43 000 asukasta etenevien neuvostojoukkojen tieltä, mutta vielä marraskuun lopussa itäisessä Finnmarkissa oli vajaat 25 000 asukasta odottamassa saksalaisten lähtöä. Neuvostojoukkoihin liittyi Norjan pakolaishallituksen alaisia norjalaisjoukkoja, mutta neuvostojoukot jäivät Pohjois-Norjaan syyskuuhun 1945 asti. Tämän on arveltu johtuvan siitä, että Yhdysvallat osoitti elokuussa 1945 Japanille olevansa ydinasevalta. Tanskalle kuuluvalta Bornholmin saarelta neuvostoliittolaiset poistuivat vasta keväällä 1946. Norjaa olivat olleet pohjoisesta vapauttamassa neuvostojoukot, mutta ne jäivät kuukauksiksi Saksan antautumisen jälkeenkin maahan. Saksalaiset jäivät Norjaan Saksan länsiliittoutuneille antautumiseen, 8. toukokuuta 1945, asti. Saksa antautui toisen kerran Neuvostoliitolle päivää myöhemmin, 9. toukokuuta 1945, mitä juhlitaan valtiollisesti Venäjällä voitonpäivänä. Sodan jälkeen Norjassa arvioitiin maan ulkopoliittinen suuntaus uudelleen ja liittoutuneiden puolelle ajautuneena valittiin länsisuuntaus, mikä näkyi siinä, että Norja ryhtyi Marshall-avun vastaanottajamaaksi, mitä Neuvostoliitto ei periaatteessa hyväksynyt nähden siinä Yhdysvaltain keinon lähentää Länsi-Euroopan maat itseensä. Taloudellisesti Norja alkoi vaurastua merkittävästi 1960-luvun lopulla ja 1970-luvulla, kun Pohjanmereltä alettiin pumpata öljyä. Norja kokosi verrattain nopeasti mittavan valtionyhtiösektorin valtiontalouden tueksi, ja maan elintaso alkoi nousta. Vuosien 1974 ja 1979 öljykriisit nostivat öljyn hintaa voimakkaasti tarjoten tulolähteen Norjan nousulle. Ulkopolitiikassaan Norja on ollut maltillinen Nato-maa suhteessaan Neuvostoliittoon ja Venäjään pyrkien löytämään jälkimmäisen kanssa yhteisiä taloudellisia intressejä Kalottialueella. Norja luopui Saksasta ja osin Neuvostoliitosta saamiensa kokemusten kannustamana pohjoismaisesta puolueettomuudesta, liittyi NATOon 1949 ja oli YK:n perustajajäsen. Norjalaiset ovat hylänneet EY/EU-jäsenyyden kahdesti, vuosina 1972 ja 1994. EU-jäsenyyden riskinä on nähty sisämarkkinoiden mahdollisesti edellyttämä energiasektorin vapauttaminen mahdollisesti muodostuville energian yhteismarkkinoille, mikä veisi halvan energian ja öljysektorin valtionomistuksen avulla suoritettavalta aluepolitiikalta taloudelliset edellytykset samoin kuin voimaperäisen kansallisen maatalouspolitiikan edellytykset. Korvatakseen ulkopuolisuutensa EU:sta toimii Norja aktiivisesti kansainvälisillä foorumeilla rauhanneuvottelijana, YK:n rauhanturvaamistoiminnassa, ja sen kehitysapu suhteessa kansantuloon on maailman suurinta ja monenkeskeisintä. Katso myös: Luettelo Norjan kuninkaista

Politiikka

Norja on perustuslaillinen kuningaskunta, tällä hetkellä hallitsijana on Harald V.

Norjan läänit

Norja on jakaantunut 19:a hallinnolliseen lääniin (norjaksi fylke). Näissä lääneissä on yhteensä 433 kuntaa. Katso myös Luettelo Norjan kunnista. Luettelo Norjan kunnista
- Akershusin lääni
- Itä-Agderin lääni
- Buskerudin lääni
- Finnmarkin lääni
- Hedmarkin lääni
- Hordalandin lääni
- Møre ja Romsdalin lääni
- Nordlandin lääni
- Nord-Trøndelag
- Opplandin lääni
- Oslon lääni
- Østfoldin lääni
- Rogalandin lääni
- Sogn ja Fjordanen lääni
- Etelä-Trøndelagin lääni
- Telemarkin lääni
- Tromssan lääni
- Länsi-Agderin lääni
- Vestfoldin lääni

Maantiede

Vestfoldin lääni Norjan maantiede Lännessä sijaitsee Norjanmeri, etelässä Skagerrak ja pohjoisessa Barentsinmeri. Skandit on vanha poimuvuoristo, joka on Ruotsin ja Norjan valtiollisella rajalla. Norjalle kuuluvat Huippuvuorten (Svalbard) saariryhmä Pohjoisella Jäämerellä sekä kaksi muuta saarta: Jan Mayen ja Bouvet'nsaari. Norjassa on runsaasti järviä ja jokia. Suurin järvi on Mjosa ja pisin joki Glåma. Suurin osa Norjasta on havumetsien peitossa ja puusto melko samanlaista kuin Suomessa. Etelässä on lauhkeaa lehtimetsävyöhykettä ja rannikolla karua tundraa. Norjan pääkaupunki on Oslo, muita suuria kaupunkeja ovat Trondheim, Bergen ja Tromssa. Norjan rantaviivan pituus on vuonot ja saaret mukaan luettuna 83 000 km.

Talous

Norjan rahayksikkö on kruunu (NOK), joka jakaantuu sataan äyriin. Norjan öljyvarat ovat nostaneet sen maailman talouksien huipulle: 1999 öljynvienti toi 35 % vientituloista. Norja on maailman kolmanneksi suurin öljynviejä Saudi-Arabian ja Venäjän jälkeen. Norjan valtio on säästänyt öljytuloista rahastoon 114 miljardia USA:n dollaria. Norja on Euroopan alueen suurimpia maakaasun tuottajia, ja se on myös merkittävä alumiinin jalostaja. Noin puolet teollisuudesta keskittyy Oslon ympärille. Vientiin menee alumiinia, terästä, paperia ja kalaa. Etelä-Norjassa harjoitetaan intensiivistä sekataloutta, mutta vain kolme prosenttia maa-alasta on viljelyksessä. Norjassa kylmyys huonontaa satoja, ja merellisten alueiden epävakainen sää haittaa leipäviljan viljelyä. Sen takia alueella kasvatetaan vihanneksia ja juureksia, esimerkiksi perunaa. Rehukasvit menestyvät hyvin, ja siksi lypsykarjatalous on tärkeää. Norja kuuluu maailman tärkeimpiin kalastusalueisiin pitkän rantaviivansa ja matalanmeren aluiden takia. Silli on yleisin ja tärkein laji kalastuksen kannalta. Ennen Norjassa oli merkittävää laivanrakennusteollisuutta, mutta 1980-luvun puolivälissä se vähentyi murto-osaan. Norjassa melkein kaikki sähkö tuotetaan vesivoimalla ja vesivoimalaitoksia on rakennettu paljon vuorille. Siksi Norja on monessa suhteessa päässyt lähemmäs kestävää kehitystä. Öljynporauslautat saavat voimansa aaltoenergiasta.

Väestöjakauma

Norjan väkiluku on pysynyt koko ajan tasaisena eikä ole noussut. Siksi Norja on väestöllisen muuntumisen neljännessä vaiheessa. Norjassa puhutaan norjaa, joka jakautuu kahteen päämurteeseen: bokmålet, jota puhuu 86–90 prosenttia (mukaan lukien riksmål) ja nynorsk, jota puhuu 10–12 prosenttia väestöstä. 86 prosenttia väestöstä kuuluu Norjan evankelis-luterilaiseen valtionkirkkoon. Muiden uskontokuntien edustajia on neljä prosenttia ja uskonnottomia 10 prosenttia.

Merkittävimmät luonnonvarat

- öljy
- maakaasu
- kupari
- nikkeli
- rautamalmi
- sinkki
- lyijy
- kala
- puu

Merkittävimmät vientituotteet

- öljy
- maakaasu
- koneet
- kala

Aiheesta muualla

- [http://maps.google.com/maps?ll=63.975961,12.919922&spn=17.321181,64.863281&z=13&t=h&hl=en Norja Google Mapsissa] Luokka:Norja als:Norwegen ms:Norway zh-min-nan:Norge [[got:

Norja

Historia

Politiikka

Norja on perustuslaillinen kuningaskunta, tällä hetkellä hallitsijana on Harald V.

Norjan läänit

Maantiede

Talous

Väestöjakauma

Merkittävimmät luonnonvarat

- öljy
- maakaasu
- kupari
- nikkeli
- rautamalmi
- sinkki
- lyijy
- kala
- puu

Merkittävimmät vientituotteet

- öljy
- maakaasu
- koneet
- kala

Aiheesta muualla

- [http://maps.google.com/maps?ll=63.975961,12.919922&spn=17.321181,64.863281&z=13&t=h&hl=en Norja Google Mapsissa] Luokka:Norja als:Norwegen ms:Norway zh-min-nan:Norge [[got:

Saame

Saamelaiskielet ovat joukko saamelaisten käyttämiä kieliä. Saamelaiskielten muodostama murrejatkumo jaetaan tavallisimmin kymmeneen saamelaiskieleen, joista kuudella on kirjoitettu kieli. Ne eivät kuulu itämerensuomalaisiin kieliin kuten suomi ja viro, vaan ovat niille selvästi kaukaisempaa sukua; voidaan kuitenkin katsoa, että saamelaiskielet ja itämerensuomalaiset kielet yhdessä muodostavat yhden suomalais-ugrilaisen kielikunnan päähaaroista. Suomen alueella puhutaan kolmea saamelaiskieltä, mutta virallisissa yhteyksissä saamen kieli eli saame tarkoittaa yleensä pohjoissaamea. Vuoden 1992 kielilain mukaan saamelaisilla on oikeus käyttää saamen kieltä asioidessaan viranomaisten kanssa.

Luokittelu

1992 Arviot saamelaiskielten puhujamääristä vaihtelevat suuresti. Tässä esitetyt luvut ovat [http://www.ethnologue.com/show_family.asp?subid=746 Ethnologuesta]. Osa tiedoista on otettu Tapani Salmisen [http://www.helsinki.fi/~tasalmin/fu.html listalta]. Akkalansaamen osalta tietoja on päivitetty; kieli on ilmeisesti sammunut vastikään. Kuudella suurimmalla kielellä on kirjoitettu muoto. Saamelaiskielet voidaan jakaa länsi- ja itäsaamelaisiin kieliin. Tarkempi luokitttelu on alla. Länsisaamelaiset kielet
- eteläsaame (noin 300 puhujaa)
- uumajansaame (noin 20 puhujaa)
- piitimensaame (noin 20 puhujaa)
- luulajansaame (noin 1 500 puhujaa)
- pohjoissaame (norjansaame, tunturisaame) on kielistä ylivoimaisesti suurin: sillä on noin 30 000 puhujaa, joista arviolta 2 000 Suomessa
- jaetaan tornionsaamen, ruijansaamen ja merisaamen murteisiin Itäsaamelaiset kielet
- inarinsaame (säämegiella), Suomessa noin 300 puhujaa Inarijärven ympäristössä; inarinsaame on ainoa kieli, jota puhutaan yksinomaan Suomessa
- koltansaame (sää´mǩiõll), Suomessa noin 300 puhujaa Inarijärvestä koilliseen, myös Venäjän puolella arviolta 20 - 30 puhujaa
- akkalansaame (ilmeisesti sammunut, mutta vielä muutama vuosi sitten yksi puhuja oli elossa)
- keminsaame (sammunut 1800-luvulla, ainoastaan muutamia kielinäytteitä on säilynyt.)
- kildininsaame (самь Кӣлл; noin 650 puhujaa)
- turjansaame (noin 6 puhujaa)

Kirjaimisto

Saamen kielet pohjoismaissa käyttävät laajennettua latinalaista aakkostoa, suomen ja ruotsin kirjaimet Åå, Ää ja Öö eivät kuulu kirjaimistoon, jollei niitä ole erikseen mainittu: Huomaa: kirjain Đ on latinalainen suuraakkonen D ja poikkiviiva (Unicode U+0110), ei islannissa, fäärissä tai muinaisenglannissa käytettävä iso eth (Ð; U+00D0), joka on ulkonäöltään lähes sama. Kildininsaame käyttää laajennettua kyrillistä aakkostoa: Аа Ӓӓ Бб Вв Гг Дд Ее Ёё Жж Зз Ии Йй Ӣӣ Кк Лл Ӆӆ Мм Ӎӎ Нн Ӊӊ Ӈӈ Оо Пп Рр Ҏҏ Сс Тт Уу Фф Хх Цц Чч Шш Щщ Ъъ Ыы Ьь Ҍҍ Ээ Ӭӭ Юю Яя Јј Ѣѣ ʼ. Kildininsaame käyttää myös pituusmerkkejä, joita ei voi esittää tietotekniikassa.

Nykytilanne

Suomessa saamenkielen asemaa ja käyttöä on pyritty turvaamaan vuonna 1992 voimaan tulleella kielilailla. Saamelaisilla on oikeus käyttää viranomaisten kanssa asioidessaan suullisesti tai kirjallisesti saamea. Käytännössä tämä tarkoittaa käännös- ja tulkkipalveluja, joka ei edistä viranomaisten saamen käyttöä. Lain ongelmakohta on, ettei laki vaadi viranomaisia osaamaan saamea. Ongelma on myös vähäinen rahoitus, joka kunnilla on varattu kielilain toteuttamiseksi. Tällä hetkellä vain noin 10 prosenttia saamelaisalueen viranomaisista osaa palvella saameksi. Kouluissa kotiseutualueella on lapsilla oikeus opiskella saamea äidinkielenä, valinnaisena tai vapaehtoisena aineena. Saamen voi suorittaa myös ylioppilastutkinnossa äidinkielenä. Ensimmäiset saamen äidinkielenä kirjoittaneet valmistuivat vuonna 1994. Äidinkieleltään saamelaiset ovat vähintään kaksikielisiä eli puhuvat saamen lisäksi kunkin maan valtakieltä. Norjassa säädettiin laki saamelaiskielten asemasta vuonna 1990. Se määräsi kuusi Pohjois-Norjan kuntaa virallisesti kaksikielisiksi. Kunnat ovat Finnmarkin alueen Uuniemi, Teno (Deatnu, norjaksi Tana), Kaarasjoki, Porsanki (Porsáŋgu, norjaksi Porsanger) ja Koutokeino sekä Tromssan läänin Kaivuono. Lakia on kritisoitu siitä, että se ei vaikuta muualla asuviin saamelaisiin kuten eteläsaamen puhujiin. Ruotsissa saamelaiskielet tunnustettiin maan virallisiksi vähemmistökieliksi vuonna 2000. Maan vähemmistökielilaki antaa oikeuden käyttää virastoissa ja tuomioistuimissa asioitaessa saamelaiskieliä Arjeplogin, Jällivaaran, Jokimukan ja Kiirunan kunnissa. Mikäli virkailija ei osaa saamea, paikalla on oltava tulkki. Laki ei vaikuta eteläsaamen puhujiin, koska he asuvat saamelaiskieliä hallinnossaan käyttävien kuntien ulkopuolella. Laki ei ole toistaiseksi toiminut ongelmitta. Ruotsin aiemman kielipolitiikan takia osa saamelaisista hallitsee omaa saamen kieltään liian puuttellisesti asioidakseen sitä käyttäen virastoissa. Jotkut virkailijat ovat suhtautuneet nihkeästi tulkin hankkimiseen, sillä asioivat saamelaiset osaavat myös ruotsia.

Katso myös

- Suomalais-permiläinen sanasto
- Suomalais-saamelainen sanasto
- Suomalais-ugrilainen sanasto
- Suomalais-volgalainen sanasto
- Uralilainen sanasto

Linkit

- [http://www.helsinki.fi/hum/sugl/oppimat/sgrjohd/saamet.htm Pikakatsaus saamelaiskieliin ja niiden tutkimukseen]
- [http://www.helsinki.fi/~tasalmin/fu.html Uralic (Finno-Ugrian) languages] Tapani Salmisen lista suomalais-ugrilaisten kielten puhujamääristä
- [http://se.wikipedia.org Katso myös pohjoissaamenkielinen Wikipedia] Luokka:Kieliryhmät Luokka:Uralilainen kielikunta ko:사미어 ja:サーミ語

Kveeni

Kveeni on vanha nimitys, joka yhdistetään Pohjois-Norjan suomenkieliseen vähemmistöön.

Kveenikäsitteen historiaa

Nykyisin kveeneillä yleensä tarkoitetaan 1700- ja 1800-luvuilla pääasiallisesti Tornionjokilaaksosta, Peräpohjolasta ja Lapista Pohjois-Norjaan eli Ruijaan (Finnmark) muuttaneiden suomalaisten jälkeläisiä. Tästä väestöryhmästä käytetään joskus myös nimitystä Ruijan suomalaiset sekä Norjan suomalaiset. Kveenit ei ole väestön oma nimitys itselleen, vaan Norjan viranomaisten käyttämä nimitys suomenkielisestä väestöstä. Joissakin historiallisissa lähteissä Pohjois-Norjassa asuvia suomenkielisiä on kutsuttu myös kainulaisiksi. Kveenit ovat hyväksytty Norjassa kansalliseksi vähemmistöksi, mutta silti kaikki suomalaissukuiset eivät pidä kveeni-nimityksestä. Nykyään kveeni-sana koetaan yhä useammin väestöryhmää määrittelevänä neutraalina ja selvänä nimityksenä. Kveenit ovat myös hakeneet alkuperäisväestön statusta ja kveenikokouksissa kveenit ovat tulleet tulokseen olevansa alkuperäiskansa. Käsitteenä kveeni on kuitenkin paljon vanhempi. Kirjallisissa lähteissä on puhuttu kveeneistä jo yli tuhat vuotta. Viikinki Ottarin säilyneessä matkakuvauksessa 800-luvulta mainitaan kveenit. Egilin saagassa, joka on kirjoitettu 1200-luvulla, mutta joka kuvaa varhaisempia tapahtumia, kveenit pyysivät Torolf Kveldulfsonilta apua taistelussa karjalaisia vastaan. Luultavasti kveeneillä on aina viitattu suomensukuisiin väestöryhmiin. Kveeni-sanalla on yhteys norjankielen sanaan Kvenland, joka on usein suomennettu Kainuunmaaksi. Kainuunmaata asuttivat kainulaiset ja norjalaisten mukaan se sijaitsi Pohjanlahden pohjois- ja itäpuolella. Norjaan 1700- ja 1800-luvuilla muuttaneita suomalaisia norjalaiset alkoivat kutsua kveeneiksi - olivathan he Kainuunmaasta tulleita. Norjalaistamiskaudella, joka jatkui 1870-luvulta aina toiseen maailmansotaan saakka, kveeni-sanalla oli negatiivinen merkitys ja nykyäänkin se saatetaan mieltää sellaiseksi. Toisen maailmansodan jälkeen nimityksen käyttö on vaihdellut ja sen tarkoituksesta on keskusteltu. On kiistelty esimerkiksi siitä, lasketaanko suomalaisen ja norjalaisen yhteinen lapsi kveeniksi.

Kveeniväestön synty ja kehitys

Pohjois-Norjan suomalaisasutuksen historia alkaa jo keskiajalta, jolloin Pohjois-Suomesta siirtyi väestöä Jäämeren rannikolle. Ruotsin kuningas Kaarle IX lisäsi 1600-luvun alussa arvonimiinsä tittelin kainuulaisten ja lappalaisten kuningas symbolisoimaan Ruotsin pyrkimyksiä Jäämeren suunnalla. Muuttoliike kasvoi 1700-luvulla. Tornionlaaksosta sekä muualtakin Suomesta muutti ihmisiä Länsi-Ruijaan sesonkikalastajiksi ja maanviljelijöiksi. Itä-Ruijaan väestöä siirtyi 1840-luvulta lähtien Oulun, Kuusamon, Kemin, Tornion, Kemijärven ja Sodankylän suunnalta. Pääasiallinen muuton syy olivat katovuodet ja Suomen väestönkasvu. Pohjois-Norjassa oli pitkään luonnollinen, elinkeinojen mukaan syntynyt aluejako norjalaisten, saamelaisten ja suomalaisten kesken. Kveenejä pidettiin ahkerina työntekijöinä ja Pohjois-Norjan maatalouden kehittäjinä. Perinteisesti Pohjois-Norjassa norjalaiset olivat toimineet kalastajina ja saamelaiset poromiehinä, mutta Suomesta muuttaneet siirtolaiset toivat mukanaan muutamia hevosia, lehmiä sekä lampaita ja aloittivat maanviljelemisen. Kveenien olot muuttuivat huomattavasti 1860-luvulta lähtien, jolloin Norjan valtio alkoi kiinnostua maan pohjoisosista. Lakeja muutettiin 1800-luvun lopulla niin, että maanomistamisen edellytyksenä oli norjalainen sukunimi. Sukunimet muutettiin kokonaan norjalaisiksi, käännettiin tai kirjoitettiin norjalaisittain (esim. Uusimaa -> Osima). Myöhemmin maanomistamiskäytäntöä muutettiin niin, että ainoastaan norjalainen sai ostaa maata. Vuoden 1895 lain mukaan Norjan kansalaisuuden edellytys oli norjan kielen taito. Kveenien sulautumista Norjan muuhun väestöön edisti myös toinen maailmansota, jonka jäljiltä Pohjois-Norjasta hävisivät näkyvä kulttuuriperintö, kuten esineet ja talot. Tilalle rakennettiin "Norjan yleiskansallinen kulttuuri".

Kveenien asutus

Kveenit perustivat useita nykyisiä norjalaiskyliä ja -kaupunkeja. Esimerkiksi Altan kaupunki Pohjois-Norjassa on vanha kveenien siirtokunta Alattio. Alattio oli kveenien tärkein siirtokunta aina 1800-luvun puoleen väliin, minkä jälkeen Vesisaaresta tuli kveenien "pääkaupunki". Kveenien asutusalueet sijaitsevat nykyään pääasiallisesti Pohjois-Tromsissa ja Finmarkussa. Asuinalueita Pohjois-Tromsissa ovat Yykeänperä, Raisi ja Naavuono. Länsi-Finmarkussa kveeniasutusta löytyy Alattiosta ja Porsangin kylistä Lemmijoelta ja Pyssyjoelta. Itä-Finmarkussa kveenejä on Pykeassa, Näätämössä, Paatsjoella, Vesisaaressa, Annijoella ja Kallijoella. Myös Tenon kunnasta löytyy kveenejä.

Nykypäivä

Norjan valtion virallinen kanta kveenejä kohtaan oli pitkään se, että kveenit ovat suomalaisia maahanmuuttajia, joiden huolenpito kuuluu Suomen valtion tehtäviin ja siksi suomenkieliseen mediaan ei Norjassa ole tarvetta. Kanta oli erikoinen siinä mielessä, että useat kveenien esi-isistä saapuivat Pohjois-Norjaan jo keskiajalla ja olivat siis jo sukupolvien ajan asuneet Norjassa. Useat kveeneistä eivät välttämättä ole koskaan käyneetkään Suomessa. Kun otetaan vielä huomioon kielen muuttuminen Suomen suomesta, ei voi pitää ihmeenä sitä, etteivät kveenit miellä itseään suomalaisiksi. Norjaan muuttaneesta nykysuomalaisesta kveenit eroavat identiteettinsä perusteella. Uuskveeneillä on suomalainen identiteetti, kun taas kveenit eivät pidä itseään suomalaisina tosin Itä-Ruijaan muuttaneiden jälkeläisistä useat pitävät itseään suomalaisina ja kieltään suomen kielenä toisin kuin Länsi-Ruijassa. Syynä tähän on myöhäisempi muutto Norjaan ja tiiviimmät kontaktit Suomeen. Kveenien lukumäärästä ei ole olemassa virallisia laskelmia. Norjassa on arvioitu olevan jopa 30 000 kveeniä, mutta suurin osa heistä on kadottanut jo suomen kielen taidon. On arvioitu että 12000 ihmistä ymmärtää kieltä, mutta ainoastaan 200 osaa lukea kveeniä ja vain 50 kirjoittaa kveeniksi. 1980-luvun lopulla Finmarkun läänissä tehdyssä kyselyssä noin 4500 kyselyyn vastannutta ilmoitti olevansa kveeni.

Valoisampi tulevaisuus ja elvytystyö

Vuonna 1987 perustetun Ruijan Kveeniliiton tavoitteiksi asetettiin vähemmistöstatuksen saaminen sekä kielen ja kulttuurin säilyttäminen ja kehittäminen. Kveenin kieli sai virallisen vähemmistökielen aseman Norjassa vuonna 2005. Tämän myötä Tromssan yliopistossa on mahdollisuus opiskella vuoden 2006 alusta alkaen kveenin kieltä. Kveenin opetus tapahtuu jo aikaisemmin aloitetun suomen kielen lisäksi. Opetus jakaantuu kveenin kieleen ja kveenin kulttuurihistoriaan. Tavoitteena on myös luoda kveenille oma kirjakieli ja elvyttää puhuttua kieltä. Tavoitteena on myös tehdä yhteistyötä Ruotsin meänkielisten kanssa. Kveenien äänenkammattajana toimii Ruijan Kaiku -sanomalehti, joka ilmestyy kuukausittain kveeniksi ja norjaksi.

Kveenin kieli

Kvääninkieli oon se kieli mitä kväänit oon puhuhneet ja vielä tääpänäki puhhuuvat, ja mikä oon säilyny ruottalaistumisen ja norjalaistumisen läpi minuriteettikielenä. Minun mielestä Torniolakson <> oon vanhaa kvääninkieli tahi vanhaala meiđän kielelä kaihnuunkieli (Terje Aronsen: Miksi kvääninkieli kirjakielenä. Ruijan Kaiku 1/2004) Norjalaiset ovat kutsuneet Norjassa puhuttua suomea nimellä kvænsk språk. Kveenin kielen tutkija Terje Aronsen huomatessaan vuonna 1984, ettei heidän puhumaansa kieli ei ollut suomen kieltä, nimesi kielen kväänin kieleksi eli kveeniksi. Asiasta nousi tuolloin kielen puhujien joukossa luja vastustus, koska useiden mielestä kveeni oli ollut haukkumasana. Ajan kuluessa nimitys on kuitenkin vakiintunut käyttöön. Kveenin kieli on säilyttänyt meänkielen tavoin murremaiset ominaisuutensa, jotka suomen kirjakielessä ovat hävinneet. Näissä kielissä on pohjana suomen kielen peräpohjalaiset murteet eli lapin murteet. Puhekieltä osaava suomenkielen taitaja ymmärtää kuitenkin helposti kumpaakin kieltä.

Näyte kveeninkielestä

Kvääni oon kieli. Sen met olema tienheet jo kauvon, met jokka elämä ja tehemä työtä kvääniassiitten kansa. Ja heti sen tieethään monet muutki. Heti koko Ruian maassa kaikkuu uutinen ette meilä täälä törmitten ja pahtoin välissä oon uus kieli. Olema pääsheet niin pitkele, ette assii oon hallituksen käsissä. Teparttementtit oon sanonheet sanansa. Kylttyyri- ja kirkkoteparttementin kruununsekretääri sannoo, ette hallitus tekkee päätöksen päässiisten jälkhiin. [--] (Lähde: Ruijan Kaiku 2/2005, pääkirjoitus)

Kveenin murteet

Kveenin kieli on jaettavissa kahteen murrealueeseen. Länsi-Ruijan murteita puhutaan Pohjois-Tromsan sekä läntisen Finnmarkun alueella ja Itä-Ruijan murteiden aluetta on itäinen Finmarkku. Murteellisten erojen taustalla on eri aikoihin tapahtunut muutto Ruijaan sekä miten yhteyksiä on pidetty Suomeen. Läntisessä Finnmarkussa, jonne ensimmäiset suomenkieliset asukkaat saapuivat jo keskiajalla, kielen kehitys Suomen suomesta omaksi kielekseen oli paljon pidemmällä kuin itäisessä Finnmarkussa, jonne Suomesta muutti ihmisiä huomattavasti myöhemmin. Itäisen Finnmarkin alueen suomalaissukuisilla on ollut tiiviimmät yhteydet Suomeen, kuin lännessä. Idässä useimmat mieltävät kielensä suomeksi eivätkä kveenin kieleksi.

Kielen historiaa

Suomen kieli oli Pohjois-Norjassa arvostettu vielä 1800-luvun alussa. Alueella vallitsi luonnollinen kolmikielisyys ja kieltä vaihdettiin sen mukaan millä kysyttiin. Se, että norjalaiset, suomalaiset ja saamelaiset harjoittivat eri alojen elinkeinoja, mahdollisti sen, että kullakin kielellä oli oma erikoisalueensa. Meriasioista puhuttiin norjaksi, maanviljelyksestä suomeksi ja poronhoidosta saameksi. Ympäristön monikielisyys on vaikuttanut kveenin kielen kehittymiseen. Monikielisyys on muuttanut kveenin rakennetta suomeen nähden. Norjan ja saamen kielet ovat vaikuttaneet kveenin kieleen myös sanastollisesti. Vielä 1800-luvun alussa suomen kielen asema Pohjois-Norjassa oli täysin erilainen, kuin vuosisadan lopulla. Kirkko ja koulu yrittivät järjestää suomen- ja saamenkielistä opetusta lapsille. Tromsan seminaarissa suomen ja saamen kielet olivat oppiaineina. Kuitenkin 1800-luvun lopulla kouluissa kiellettiin suomen opetus sekä suomen puhuminen asuntolassa ja välitunneilla. Suomen kielen käytöstä oppilaita rangaistiin. Suomen kielen opetuskielto oli voimassa vuoteen 1940 asti. Joissakin kouluissa kuitenkin käytettiin suomea apukielenä vuoteen 1936 asti. Suomen kielen ja kveenien aseman radikaali heikkeneminen johtui 1800-luvun lopun nationalismin ja sosialidarwinismin vaikutteista sekä maailmansotien jälkeisestä ajasta, jota kutsuttiin nimellä ”finske fare” (Suomen vaara) Omankielisen opetuksen puute ja yhteiskunnallisten muutokset aiheuttivat sen, että Norjassa puhuttu suomen kieli ”jäi jälkeen” Suomessa puhutusta kielestä. Yhteiskunnan erikoisalojen sanasto siirtyi norjan kielestä. Koska omankielistä opetusta ei saatu, kirjoitus- ja lukutaito kehittyivät norjaksi. Vapaaehtoisena kielenä suomea sai alkaa opettamaan vuonna 1969. Suomen kielen opetus aloitettiin uudelleen Tromssan yliopistossa ja Finnmarkun Korkeakoulussa vuonna 1977. Vuonna 1983 Pyssyjoella suomen rinnalle opetuskieleksi otettiin kveeni.

Aiheesta muualla

- [http://www.ruijan-kaiku.no/ Ruijan Kaiku]
- [http://www.kvener.no/ Ruijan Kveeniliitto] Luokka:Kansat Luokka:Suomalaiset heimot

Polonaise (Tanz)

Die Polonaise (von franz. danse polonaise = polnischer Tanz, ital. als Polacca und poln. als Polonez bezeichnet), laut Duden auch Polonäse, ist ein feierlich geschrittener Tanz im 3/4-Takt, der sich in dieser Form nach 1700 durchsetzte. Im 16. Jahrhundert noch im 4/4-Takt von den polnischen Würdenträgern als eine Huldigung an Polen getanzt, verbreitete er sich durch Heinrich III. zunächst in Frankreich und danach in ganz Europa. Johann Sebastian Bach schrieb stark stilisierte Polonaisen, während jene von Ludwig van Beethoven, Carl Maria von Weber, Franz Liszt und Frédéric Chopins die ursprüngliche Beschwingtheit und Würde wieder zur Geltung bringen. Heute wird die Polonaise oft als Einleitung von Bällen getanzt. Das hierbei am häufigsten Verwendung findende Musikstück ist die "Fächerpolonaise" von Carl Michael Ziehrer. Die Polonaise, der auch ein Stimmungslied gewidmet wurde ("Polonäse Blankenese" von Werner Böhm alias Gottlieb Wendehals), ist auch fester Bestandteil von Faschingsveranstaltungen. Siehe auch: Historischer Tanz Kategorie:Historischer Tanz

praca za granic� albergue en madrid domeny gadu best online casino

:: RELATED NEWS ::

Bothnischer Meerbusen
Der Bottnische Meerbusen ist der nördliche Ausläufer der Ostsee zwischen Schweden und Finnland. Der Name hängt zusammen mit der schwedischen Bezeichnung für diesen Teil der Ostsee, Botten Havet (Boden-Meer, ob dies allerdings die ursprüngliche Bedeutung des Namens ist, oder eine volksetymologische Umdeutung, ist unsi

Bosnischer Meerbusen
Der Bottnische Meerbusen ist der nördliche Ausläufer der Ostsee zwischen Schweden und Finnland. Der Name hängt zusammen mit der schwedischen Bezeichnung für diesen Teil der Ostsee, Botten Havet (Boden-Meer, ob dies allerdings die ursprüngliche Bedeutung des Namens ist, oder eine volksetymologische Umdeutung, ist unsi

Blockstrecke
Der Streckenblock – abgeleitet von Englisch: to block, absperren – ist Teil eines Zugsicherungssystems von Schienenbahnen. Er ist in die Stellwerke integriert und sorgt dafür, dass die Züge auf der freien Strecke im Raumabstand fahren.

Strecken-Abschnittsunterteilung

Bundesstraße 5
Die Bundesstraße 5 (Abkürzung: B 5) durchquert Deutschland von der dänischen bis zur polnischen Grenze.

Streckenverlauf

Die Bundesstraße 5 beginnt in Nordfriesland am Grenzübergang Böglum/Sæd, wo sie an die dänische Fernverkehrsstraße 11 aus Tønder anschließt. Sie verläuft durch

Bundesstraße 76
In Schleswig-Holstein verläuft die Bundesstraße 76 (Abkürzung B 76) von Schleswig über Eckernförde, Kiel, Preetz, Plön, Eutin und die Ostseebäder Scharbeutz, Relation (Mathematik). In der Mathematik ist die Einteilung der reellen Zahlen in positive und negative Zahlen und die Null eine Trichotomie. Eine Verallgemeinerung davon ist die Trichotomie der Ordnung: Für reelle Zahlen a und b

Read More...

Gleisverschlingung
In einer Gleisverschlingung liegen zwei benachbarte, aber getrennte Gleise sehr nah beieinander oder überlappen sich gar, so dass die linke Schiene des rechten Gleises links der rechten Schiene des linken Gleises liegt. Selbstverständlich kann in einer Gleisverschlingung daher immer nur eines der beiden Gleise befahren werden. Bei signalgeführtem Betrieb muss sie daher durch eine Deckun

Verknüpfung
Eine Verknüpfung ist allgemein eine Verbindung von zwei oder mehr Dingen, speziell #in der Mathematik eine Abbildung des kartesischen Produkts endlich vieler Mengen

A_1, \ldots, A_n

in eine Menge B. Siehe dazu Verknüpfung (Mathematik). #in der Logik eine Zusammensetzung von Aussagen zu einer komplizierteren Ausssage, siehe Logische Verknüpfung. #im Computerbereich ein Verweis auf eine Datei oder ein Verzeichnis in einem

Bahnen der Stadt Monheim
Die Bahnen der Stadt Monheim GmbH ist ein Mitglied im VRR und im VRS. Sie wurden 1904 mit einer gleislosen Eisenbahn in Betrieb genommen. Diese wurde 1908 eingestellt. Von 1908 bis 1963 betrieb man die Straßenbahnstrecken Eine Ausnahme oder Ausnahmesituation (engl. exception) bezeichnet in der Computertechnik ein Verfahren, Informationen über bestimmte Programmzustände - meistens Fehlerzustände - an andere Programmebenen zur Weiterbehandlung weiterzureichen. Beispiel: Kann in einem Programm einer Speicheranforderung nicht stattgegeben werden, wird eine Speicheranforderungs-Ausnahm

Read More...