:: wikimiki.org ::
| Ranska |
Ranska
Ranska on länsieurooppalainen valtio. Euroopan mittakaavassa Ranska on suuri valtio – sen pinta-ala on yli puoli miljoonaa neliökilometriä ja väkiluku yli 60 miljoonaa. Ranskan naapurimaita ovat Belgia, Luxemburg, Saksa, Sveitsi, Italia, Monaco, Espanja ja Andorra.
Ranskan pääkaupunki on Pariisi. Ranska on tasavalta, jossa presidentillä on melko paljon valtaa suhteessa pääministeriin. 17. toukokuuta 1995 lähtien presidenttinä on ollut Jacques Chirac.
Historia
:Pääartikkeli: Ranskan historia
Nykyinen Ranska kattaa suurimman osan muinaisesta Galliasta, joka oli Rooman valtakunnan provinssi.
Keskiajalla Ranskan paikalla oli mahtava Kaarle Suuren valtakunta, jonka hajottua alueella oli monia pieniä ruhtinaskuntia, joista tärkeimpiä olivat Ranska, Burgundi, Provence ja Savoiji.
Ranskan vallankumoukseen 1789 saakka maa oli kuningaskunta, tosin se oli sitä vallankumouksenkin jälkeen vuodesta 1814–1848. Kuuluisin Ranskan kuningas lienee aurinkokuningas Ludvig XIV (1638–1715).
1700-luvun ja 1800-luvun vaihteessa Ranskaa hallitsi keisari Napoléon Bonaparte, joka sai haltuunsa suuren osan Eurooppaa, mutta karkotettiin sittemmin Atlantin valtameressä sijaitsevalle St. Helenan saarelle. Napoleonin jälkeen monarkia palautettiin, mutta Euroopan "hulluna vuotena" 1848 kuningas Ludvig Filip syrjäytettiin ja maasta tuli tasavalta, jonka presidentiksi valittiin Napoleonin veljenpoika Ludvig Napoleon. Hän tosin muutaman vuoden päästä julistautui keisariksi nimellä Napoleon III. Keisarikunta kaatui myöhemmin, ja Ranska julistettiin taas tasavallaksi.
Ensimmäisessä maailmansodassa Ranska taisteli ympärysvaltain puolella. Toisessa maailmansodassa maa joutui Saksan miehittämäksi. Ranskaa hallitsi marsalkka Philippe Pétainin niin sanottu Vichyn hallitus.
Nykyinen Ranskan valtio on nk. viides tasavalta, joka syntyi kansanäänestyksellä 1958.
Politiikka
Ranskan viidennen tasavallan perustuslaki hyväksyttiin kansanäänestyksellä syyskuun 28. päivänä 1958. Perustuslaki vahvisti presidentin ja ministereiden valta-asemaa suhteessa parlamenttiin. Peruslain mukaan, presidentti valitaan suoralla vaalilla viisivuotiskaudeksi (ennen uudistusta virkakauden pituus oli 7 vuotta). Presidentti vahvistaa lait, nimittää pääministerin, johtaa hallitusta ja asevoimia sekä allekirjoittaa kansainväliset sopimukset.
Ranskan parlamentissa on kaksi kamaria: kansalliskokous ja senaatti. Ranskan kansalliskokous (Assemblée Nationale) on ylin lainsäädäntöelin. Kansalliskokouksen 577 edustajaa valitaan suoralla vaalilla viisivuotiskaudeksi. Kansalliskokouksella on veto-oikeus hallituksen päätöksiin, mistä johtuen vaaleissa enemmistön edustajanpaikoista saaneella puolueella on yleensä myös enemmistö paikoista hallituksessa. Senaattorit (yhteensä 331) valitaan epäsuoralla vaalilla kuudeksi vuodeksi kerrallaan. Kuitenkin puolesta senaatin paikoista on äänestettävä uudelleen joka kolmas vuosi (alkaen 2007). Senaatilla on rajattu lainsäädäntövalta ja kansalliskokouksella on mahdollisuus kumota senaatin säätämiä lakeja, lukuun ottamatta perustuslakiin tehtäviä lisäyksiä ja ns. elollisia lakeja (lois organiques). Hallituksella on huomattava vaikutusvalta parlamentin käsittelyyn tuleviin lakeihin.
Viimeisten vuosikymmenten ajan, ranskalainen politiikka on ollut valtataistelua kahden puolueen välillä: vasemmistolaisen Parti Socialiste'n (lyhenne PS) ja oikeistolaisen Union pour un Mouvement Populaire'n (lyhenne UMP).
Ranska on maailmanpolitiikassa merkittävä valtio. Se on YK:n turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen, ja maalla on oma ydinase.
- Lista Ranskan presidenteistä
Maantiede
Ranskan presidenteistä
Manner-Ranska on jaettu 22 alueeseen (ranskaksi région, mukaan lukien Korsika, vaikkakaan se ei tarkkaan ottaen ole Manner-Ranskaa), jotka on edelleen jaettu 96 numeroituun departementtiin (département). Departementtien numeroita käytetään postinumeroissa sekä autojen rekisterikilvissä. Departementit on jaettu 329 arrondissementiin (arrondissement), jotka on jaettu edelleen 3 879 kantoniin (cantones) ja kantonit 36 568 kuntaan (communes) (tilanne 1. tammikuussa 2004).
Ranskan eurooppalaiset alueet
rekisterikilvissä
Ranskan merentakaiset osat
Ranskan mertentakaiset departementit kuuluvat Euroopan unioniiin ja ne käyttävät euroa valuuttanaan, mutta muut alueet eivät. Ranskan Tyynenmeren territorioiden valuuttana on Ranskan Tyynenmeren frangi (CFP).
- Départements d'outre-mer, DOM (Merentakaiset departementit)
- Guadeloupe
- Martinique
- Ranskan Guayana
- Réunion
- Collectivités territoriales, COM (Alueelliset yhteisöt)
- Mayotte
- Saint-Pierre ja Miquelon
- Wallis ja Futuna
- Pays d'outre-mer, POM (Merentakaiset maat)
- Ranskan Polynesia
- Collectivité sui generis
- Uusi-Kaledonia
- Territoire d'outre-mer, TOM (Merentakainen territorio)
- Ranskan eteläiset alueet
- Ranskan vaatimus Antarktiksella
- Îles Éparses de l'Océan Indien (Intian valtameren erillissaaret)
- Viisi saarta Intian valtameressä, joissa ei ole pysyvää asutusta ja joita hallinoidaan Réunionilta:
- Bassas da India
- Europa
- Juan de Nova
- Gloriososaaret
- Tromelin
Väestö
Ranskassa puhutaan pääasiassa ranskaa. Perinteisiä vähemmistökieliä ovat Bretagnen kelttiläinen bretoni, Dunkerquen suunnalla puhutut flaamilaismurteet, itärajan maakuntien saksa, Perpignanin seudun katalaani sekä Biarritzin ympäristössä jonkin verran puhuttu baski. Myös Korsikalla puhutaan omaa korsikan kieltä, joka on muistuttaa enemmän italian kieltä kuin ranskaa. Perinteisiin kielivähemmistöihin on kuitenkin vallankumouksen jälkeisinä vuosisatoina suhtauduttu hyvin kielteisesti, ja ne ovat pääsääntöisesti häviämässä. Tärkein uskonto on katolilaisuus. Ranskassa on kuitenkin melko suuri muslimivähemmistö, sillä suuri osa Pohjois-Afrikasta oli Ranskan siirtomaita 1950-luvulle asti. Siirtomaamenneisyyden muistona Ranskalla on edelleen jonkin verran omistuksia Euroopan ulkopuolelta.
Kulttuuri
- Ranskan akatemia
- Ranskan kirjallisuus
Merkittävimmät luonnonvarat
- kivihiili
- rautamalmi
- bauksiitti
- potaska
- puu
- kala
Merkittävimmät vientituotteet
- koneet
- kemikaalit
- viini
Katso myös
- Luettelo ranskalaisista
- Luettelo Ranskan kuninkaista
- Ranskan ympäriajo
Aiheesta muualla
- [http://maps.google.com/maps?ll=46.619261,2.307129&spn=6.701194,16.215820&z=11&t=h&hl=en Ranska Google Mapsissa]
- [http://www.france.fi/ Ranskan Suomen suurlähetystö]
Luokka:Ranska
als:Frankreich
ms:Perancis
zh-min-nan:Hoat-kok
ko:프랑스
ja:フランス
simple:France
th:ประเทศฝรั่งเศส
fiu-vro:Prantsusmaa
ValtioValtio on Max Weberin määritelmän mukaan "oikeusjärjestyksenä ja hallitsemiskoneistona toimiva pakkoyhteisö, joka onnistuneesti vaatii itselleen fyysisen väkivallan käytön legitiimiä monopolia määrätyllä maantieteellisellä alueella".
Yleensä tähän määritelmään liitetään myös vaatimus siitä, että väkivaltamonopoli yleisesti hyväksytään alueella. On hyvä huomata, että väkivaltamonopolin yleinen hyväksyntä on mahdollista myös diktatuureissa ja muissa totalitaarisissa järjestelmissä.
Käsitteet valtio, yhteiskunta ja kansakunta sekoitetaan usein:
Yhteiskunta muodostuu ihmisten kaikkien vuorovaikutussuhteiden verkostosta josta valtio on vain osa. Yhteiskunta jaetaan mm. hegeliläisessä ja liberalistisessa perinteessä valtioon ja kansalaisyhteiskuntaan. Uudemmissa teorioissa yhteiskunta jaetaan usein kolmeen osa-alueeseen: valtiolliseen, (yksityiseen) taloudelliseen ja varsinaiseen kansalaisyhteiskuntaan.
Kansakunta on käsite joka viittaa yleensä valtion tai jonkin etnisen ryhmän jäsenten yhteisöön. Moderni valtio, jonka voi katsoa syntyneen feodalismin ajan jälkeen 1500-luvulta eteenpäin, on rakentanut legitimiteettinsä pitkälti siihen, että sen on katsottu olevan kansakunnan organisaatio, kansallisvaltio.
Suomen valtio
Suomessa valtion legitimiteetti perustuu demokraattiselle valtioteorialle
ja hallitusmuodon 2 §:n mukaan valtiovalta kuuluu kansalle. Vaaleilla hankitun valtuutuksen perusteella eduskunta käyttää yhdessä tasavallan presidentin kanssa lainsäädäntövaltaa, ja riippumattomat tuomioistuimet käyttävät tuomiovaltaa.
Valtion yleistä hallitusta varten taas on olemassa valtioneuvosto. Hallitusmuodon mukaisessa kolmijako-opissa esitetään käsitys kansakunnan valtiollisen vallan jakamisesta.
Valtion tehtävät
(1900-luvun alussa Woodrow Wilsonin jaottelun mukaan)
- järjestyksen vaaliminen; ihmisten ja omaisuuden suojaaminen väkivallalta
- miehen ja vaimon, lasten ja vanhempien välisten oikeudellisten asioiden käsittely
- omaisuuden hallussapito, siirto ja vaihdon säätely sekä näiden oikeudellisten vastuualueiden määrääminen velkojen ja rikosten suhteen
- sopimusoikeuksien määrittäminen yksilöiden välillä
- rikosten rankaisu ja määrittely
- oikeusriitojen ratkaisu siviiliasioissa
- poliittisten velvollisuuksien, oikeuksien ja kansalaisuuden määrittäminen
- valtion asioiden hoito toisten valtioiden kanssa; valtion suojaaminen ulkoiselta vaaralta tai hyökkäykseltä sekä valtion kansainvälisten suhteiden edistäminen
Sittemmin valtion tehtävien piiri on etenkin läntisissä demokratioissa laajentunut.
Erilaiset valtiotyypit
Ideologia, jossa valtio puuttuu lähes täydellisesti yhteiskunnan toimintaan, tunnetaan nimellä totalitarismi. Suomessa valtioon kuuluu sellaisia piirteitä, että voidaan käyttää termiä hyvinvointivaltio. Libertaarisessa teoriassa valtio joko on minimaalisimmillaan supistettu pelkäksi väkivaltakoneistoksi, jolloin käytetään termiä yövartijavaltio (ideologiana minarkismi), tai valtiosta on luovuttu kokonaan ja siirrytty autonomisiin kapitalistisiin alueisiin (ideologiana anarkokapitalismi).
Valtion valvomat oikeudet voidaan jakaa kahteen ryhmään: negatiiviset oikeudet ja positiiviset oikeudet. Negatiivinen oikeus on vapaus joltakin: vapaus kidutuksesta tai oikeus tuoda mielipiteensä julki ilman rangaistusta (ts. sananvapaus). Positiivinen oikeus on oikeus johonkin: oikeus koulutukseen tai oikeus ruokaan.
Perinteiset länsimaiset oikeusvaltiot pitävät ihmisoikeuksia ja muita negatiivisia oikeuksia usein itsestäänselvyyksinä. Sen sijaan maan politiikan vasemmistolaisuus määrää sen, missä määrin positiivisia oikeuksia on toteutettu. Suomalainen hyvinvointivaltio pyrkii perinteisesti tarjoamaan hyvin suuren osan positiivisista oikeuksista.
Monet kommunistiset ja totalitaristiset valtiot – Kiina etunenässä – loukkaavat kansalaistensa negatiivisia oikeuksia ja ihmisoikeuksia oikeuttaen loukkauksen positiivisilla oikeuksilla. "Kansalaisilla ei ehkä ole sananvapautta, mutta he saavat syödäkseen" kuuluu heidän perustelunsa.
Yhteiskuntateoriat
Erilaiset yhteiskuntateoriat voidaan jakaa mm. individualistisiin ja kollektivistisiin. Alkuperäiset moraaliset yhteiskuntateoriat, joista kaikkien muiden teorioiden voidaan sanoa kasvaneen, ovat liberalismi, demokratia ja sosialismi. Historiallinen kehitys on tapahtunut tuossa järjestyksessä. Puoluepoliittinen ryhmittäytyminen on kuitenkin tapahtunut pitkälti erilaisten konkreettisten asia- ja intressiristiriitojen eikä suoraan suurten poliittisten teorioiden mukaan.
- Liberalismi
- Anarkokapitalismi: valtio loukkaa aina ihmisten oikeuksia, joten sitä ei voi perustella.
- Minarkismi: yövartijavaltio on pienin paha tai yövartijavaltio syntyy luonnonoikeuksia loukkaamatta (Robert Nozick)
- Sosiaaliliberalismi: yksilönvapauksista voidaan joustaa, kun heikoimmassa asemassa olevien hyvinvointi turvataan (John Rawlsin Oikeudenmukaisuusteoria) tai kokonaishyöty on riittävä (utilitarismi)
- Demokratia
- Rousseau: jos kansan yleistahto määrää yksilöiden vastaisesti, toteutuu kollektivistinen vapaus eikä vapauden periaatetta näin loukata
- Hegel: valtio on ihmiskunnan kehityksen tulos ja itseisarvo, mahdollisuus ihmisille toteuttaa ei-itsekkäitä päämääriä
- Marxilaisuus: valtio on aina luokkaherruuden väline
- marxismi-leninismi: valtiovallasta on tehtävä proletariaatin herruuden väline
- anarkososialismi: valtiovalta, kuten muutkin herruden muodot, on tuhottava
Valtio organisaationa
Valtio on myös yksi ihmisen organisoitumisen muoto. Sitä edeltää klaani tai heimo ja sitä seuraa moderni kulttuuri ja globalisaatio. Valtio tuli mahdolliseksi hierarkkisen organisaatiomuodon keksimisen myötä. Valtio mahdollisti uuden hallinnon elättämisen lähinnä maatalouden ylijäämän, verotuksen turvin.
Quincy Wrightin mukaan kauppa ja teknologia edeltää organisatorista ja lakiin perustuvaa muutosta. Tämän mukaan globaali tietotekniikka ja globaali vapaakauppa ennakoisivat globaaleja organisaatioita ja globaaleja lakeja. Globalisaatio tuskin merkitsee valtion nopeata romuttumista, mutta selvästi sen roolin muuttumista. Itseorganisoitumista soveltaen globaali taso kontrolloi muodostuttuaan alempia, kulttuuria ja valtioita. Vrt. valtion kontrolli kansalaisiin. Valtioiden toiminnassa tarvitaan yhä enemmän valtioiden välistä, jopa globaalia yhteistoimintaa. Em. kehitys korostaa mm. kokonaisturvallisuuden käsitettä.
Katso myös
- Luettelo valtioista
- sodankäynti valtioiden aikana
Luokka:Politiikka
Luokka:Hallinto
ja:国家
simple:State
th:รัฐ
EurooppaEurooppa on maanosa, jonka rajaavat Atlantin valtameri lännessä, Pohjoinen jäämeri pohjoisessa, Uralvuoret ja Uraljoki idässä, Kaspianmeri, Kaukasus-vuoret ja Mustameri kaakossa ja Välimeri etelärajalla. Eurooppa muodostaa Aasian kanssa supermaanosan Euraasia: Eurooppa on läntinen viidennes Euraasian maamassasta. Kokonsa (noin 10,3 miljoonaa neliökilometriä) puolesta Eurooppa on maailman toiseksi pienin maanosa, hieman suurempi kuin Oseania. Euroopassa asuu hieman yli 700 miljoonaa ihmistä, täten se on asukasluvultaan toiseksi suurin maanosa Aasian jälkeen ja myöskin tiheimmin asuttu maanosa.
Aasian
Etymologia
Nimi Eurooppa on mahdollisesti peräisin kreikkalaisen mytologian prinsessa Europasta, joka joutui härän hahmon ottaneen Zeuksen sieppaamaksi. Nimen etymologia on epävarma, sille on esitetty sekä kreikkalaista, että seemiläistä etymologiaa (ereb, auringonlasku).
Historia
Katso pääartikkeli Euroopan historia.
Euroopalla on pitkä historia suurien kulttuurillisten ja taloudellisten saavutusten muodossa aina pronssikaudelta alkaen. 15. vuosisadalta lähtien eurooppalaiset valtiot, erityisesti Espanja, Portugali, Ranska ja Iso-Britannia, rakensivat suuria kolonistisia imperiumeja Afrikkaan, Amerikkaan ja Aasiaan. Teollinen vallankumous alkoi Euroopassa 18. vuosisadalla. Toisen maailmansodan jälkeen ja ennen kylmän sodan loppua Eurooppa oli jaettu kahteen suureen poliittiseen ja taloudelliseen blokkiin: kommunistisiin valtioihin Itä-Euroopassa ja kapitalistisiin valtioihin Länsi-Euroopassa. Vuoden 1990 tietämillä itäblokki hajosi.
Euroopan määritelmä
Usein Euroopalle piirretään muita rajoja, jotka perustuvat poliittisiin, taloudellisiin, kulttuurisiin tai käytännöllisiin näkökohtiin. Tämä on johtanut siihen, että on monta eri "Eurooppaa", jotka eivät ole identtisiä keskenään. Eri maita on luettu mukaan tai jätetty pois sen mukaan, minkä piirteiden on katsottu olevan keskeisiä Euroopan määrittelyn kannalta.
Nykyään termiä "Eurooppa" käytetään lisääntyvässä määrin tarkoitettaessa Euroopan unionin jäsenmaita. Tällä hetkellä liitossa on 25 maata (joista Kypros on osa maantieteellistä Aasiaa). Lisäksi muutamat maat neuvottelevat jäsenyydestä. Useiden muiden maiden uskotaan aloittavan neuvottelut jossain vaiheessa tulevaisuudessa. Lähes kaikki Euroopan maat ovat Euroopan neuvoston jäseniä; yksittäiset poikkeukset ovat Valko-Venäjä ja Vatikaanivaltio.
Vatikaanivaltio
Nykyisellään maantieteellinen Eurooppa koostuu seuraavista 44 maasta (aakkosjärjestyksessä):
Ennen vuotta 2004 liittyneet EU-maat merkitty lihavoidulla tekstillä. 1. toukokuuta 2004 liittyneet uudet EU-maat merkitty kursivoidulla tekstillä.
2004
Euroopan alaryhmittymiä:
- Euroopan unioni
- Schengen-alue
- Euroalue
- Balkan
- Baltian maat
- Benelux
- Britteinsaaret
- Keski-Eurooppa
- Itä-Eurooppa
- Iberian niemimaa
- Pohjoismaat
- Skandinavia
- Visegrad-ryhmä
Euroopan valtioiden ja maa-alueiden vertailua
Euroopan maat ja epäitsenäiset alueet väkiluvun mukaisessa suuruusjärjestyksessä
Tiedoista puuttuu Turkin Euroopan puoleinen osa.
Euroopan maat ja epäitsenäiset alueet pinta-alan mukaisessa suuruusjärjestyksessä
Tiedoista puuttuu Turkin euroopanpuoleinen osa.
Luokka:Mantereet
Luokka:Eurooppa
als:Europa
roa-rup:Evropa
ms:Eropah
zh-min-nan:Europa
ko:유럽
ja:ヨーロッパ
simple:Europe
th:ทวีปยุโรป
NeliökilometriNeliökilometri (lyhenne km2) on pinta-alan yksikkö. Yksi neliökilometri on 1000 metriä × 1000 metriä eli 1 000 000 neliömetriä tai hehtaareina ilmaisten 100 hehtaaria.
Luokka:Pinta-alayksiköt
Luxemburg
Luxemburgin suurherttuakunta on perustuslaillinen monarkia Länsi-Euroopassa naapurimainaan Ranska, Belgia ja Saksa.
Historia
Keskiaika
Luxemburg voidaan katsoa perustetuksi vuonna 963 kun Ardennien kreivi Sigefroid lunasti roomalaisen Castellum Lucilinburhuc -linnanrauniot, jotka kuuluiveat Teirsin Saint Maximin -luostarille. Linna, joka sijaitsi korkealla kalloisella mäellä nimeltä Bock, suureni ja vahvistui vuosisatojen myötä niin, että se oli 1700-luvulla Euroopan vahvimpia linnoituksia. Loistavien puolustusominaisuuksiensa ja maantieteellisen sijaintinsa tähden sitä kutsuttiin "Pohjolan Gibraltariksi".
Luxemburg pysyi Pyhästä Saksalaisesta keisarikunnasta itsenäisenä kreivikuntana aina vuoteen 1354 saakka. Silloin keisari Kaarle IV korotti sen herttuakunnaksi. Vuonna 1437 hallitseva suku sammui ja herttuakunta siirtyi lyhyeksi ajaksi Habsburgeille, kunnes Burgundin herttua Filip II Hyvä liitti sen omiin alueisiinsa. Ennen Marie de Bourgognen, Filipin pojantyttären, kuolemaa 1482 herttuakunta palasi takaisin Habsburgien omistukseen. Espanjan Habsburgien omistukseen maa siirtyy 1506.
Uusi aika
Ranskan Ludvig XIV liitti herttuakunnan alueisiinsa 1684. Tämä toimenpide huolestutti Ranskan naapureita ja nämä muodostivat Augsburgin liiton vuonna 1686. Tästä seuranneen sodan jälkeen Ranska joutui luopumaan herttuakunnasta, joka palasi jälleen kerran Habsburgien hallintaan Rijswickin rauhassa 1697. Ranskan hallinnan aikana linnoitusta vahvistettiin tunnetun linnoitusasiantuntijan, insinööri Vaubanin johdolla. Habsburgien vallankäyttöoikeus alueeseen vahvistettiin vielä 1715 ja Luxemburg integroitiin Itävallan Alankomaihin vuotta aiemmin (1714) tehdyn Rastattin sopimuksen mukaisesti.
Ranskan vallankumouksen jälkeen
Ranskan vallankumouksen jälkeen Ranska valloitti Luxemburgin uudelleen ja siitä tehtiin yksi maan departementeistä (département des Forêts) vuonna 1795 (tilanne virallistettiin kuitenkin vasta vuonna 1797). Napoléonin tappion jälkeen Wienin kongressissa 1815 Luxemburgista tehtiin suurherttuakunta, joka suurherttuana oli Alankomaiden kuningas. Sotilaallisen merkityksensä tähden alueen ei annettu liittyä osaksi Alankomaiden kuningaskuntaa. Sen sijaan Luxemburg oli jäsen Saksan liitossa ja sen puolustus oli annettu Preussin tehtäväksi. Luxemburg oli Alankomaiden kuninkaiden hallinnassa aina kuningas Wilhelm II kuolemaan saakka vuoteen 1890. Silloin se siirtyi Nassau-Weilburgin suvulle vanhan saalilaisen lain mukaisesti.
Belgialaisten kapinalla hollantilaisia vastaan 1830 oli merkittäviä seurauksia myös Luxemburgille. Maa julistautui itsenäiseksi 1835, ja suurherttua vahvisti sen kolme vuotta myöhemmin. Lontoon sopimuksella 1839 suurherttuakunta jaettiin kahtia Belgian ja Alankomaiden kesken. Lähes puolet sen maapinta-alasta liitettiin uuteen Belgian valtion, johon se edelleenkin kuuluu Luxemburgin maakuntana. Kaikkein ranskankielisimmän osansa menettämisen myötä Luxemburgista tuli melkoisen saksankielinen valtio, joskin ransakalaisen kulttuurin vaikutus jäi erinomaisen voimakkaaksi. Myös Belgian markkinoiden menetys toi suuria taloudellisia ongelmia. Nämä asiat tiedostettuaan suurherttua liitti maansa saksan tulliunioniin (zollverein) vuonna 1842. Tämä ei kuitenkaan pystynyt estämään Luxemburgia jäämästä huonosti kehittyneeksi maatalousvaltioksi lähes sadan vuoden ajaksi. Taloudellisen kehittymättömyyden vuoksi viidennes maan asukkaista muutti siirtolaisina Yhdysvaltoihin vuosien 1841-1891 välisenä aikana.
Perustuslaillinen monarkia
Vuonna 1867 puhjennut kriisi oli johtaa sotaan Saksan ja Ranskan kesken. Kyse oli Luxemburgin statuksesta. Ongelmallinen kysymys ratkaistiin toisella Lontoo-sopimuksella, joka takasi valtion pysyvän itsenäisyyden ja valtiollisen neutraliteetin. Linnoituksen muurit revittiin ja Preussin armeija poistui maasta. Vuonna 1868 maalle hyväksyttiin sen ensimmäinen perustuslaki.
Saksa valloitti Luxemburgin ensimmäisessä maailmansodassa ja miehitti sitä vuoteen 1918 saakka. Ranskalaiset ja yhdysvaltalaiset joukot vapauttivat maan Saksan miehityksestä. Kaksi Yhdysvaltain armeijan divisioonaa kuitenkin jäi maahan sotaa seuranneiden vuosien ajaksi. Versaillesin rauhanneuvotteluissa muut osapuolet torjuivat Belgian vaatimuksen koko Luxemburgin liittämisestä Belgiaan.
Toisessa maailmansodassa toistuivat aiemmat tapahtumat ja saksalaiset miehittivät maan. Suurherttuatar eli miehitysvuodet maanpaossa Yhdysvalloissa. Sodan ja miehityksen traumoista selvittyään maa liittyi NATO:on sen perustajajäsenenä vuonna 1949. Tätä ennen maa oli tehnyt talouspoliittisen liiton Alankomaiden ja Belgian kanssa, mistä alkoi Benelux-yhteistyö.
Luxemburg on ollut toisen maailmansodan jälkeen innokas Euroopan yhdentymisen kannattaja. Maa oli perustamassa Euroopan Hiili- ja Teräsyhteisöä vuonna 1950. Tämä oli alkiona nykyiselle Euroopan Unionille. Vuonna 1957 Luxemburg oli perustajajäsenenä allekirjoittamassa ns. Rooman sopimusta, jolla luotiin Euroopan Talousyhteisö EEC (CEE).
Politiikka
Sisäpolitiikka
Valtionpäämies on suurherttua Henri, joka seurasi isäänsä Jeania 7. lokakuuta 2000 (katso: Luxemburgin suurherttuat). Suurherttuan valta on kuitenkin nimellistä ja edustuksellista. Pääministeri Jean-Claude Junckerilla on maan poliittisen vallankäytön johtopaikka.
Luxemburgin sisäpolitiikkaa luonnehtii hyvin merkittävä konsensus. Se perustuu koaliitioille, mikä puolestaan on seurausta vaalien suhteellisesta äänestystavasta. Maan keskeiset sisäpoliittiset kysymykset liittyvät pääsääntöisesti eurooppalaiseen integraation.
Maan sisäpolitiikkaan on oma vaikutuksensa myös runsaalla ulkomaalaisten osuudella. Perinteisten siirtotyöläisten osuus on ollut merkittävä jo 1960-luvulta lähtien ja eritoten heitä saapui Etelä-Euroopan maista, Italiasta, Espanjasta ja Portugalista. Uusin "siirtolaisten" ryhmä ovat Euroopan Unionin virkamiehet perheineen ja avustajineen. Tämän korkeapalkkaisen siirtolaisryhmän tähden maassa vallitsee esim. hyvin tiukka ja tarkasti valvottu vuokrasäännöstely, jolla taataan myös maan omien asukkaiden mahdollisuudet kohtuuhintaiseen asumiseen.
Kansanedustuslaitos
Luxemburg on perustuslaillinen monarkkia ja parlamentaarinen demokratia. Kansanedustuslaitoksen vaaleja varten maa on jaettu neljään vaalipiiriin:
# Eteläinen: Esch'in ja Capellen kantonit
# Itäinen: Grevenmacherin, Remichin ja Echternachin kantonit
# Keskeinen: Luxemburgin ja Merschin kantonit
# Pohjoinen: Diekirchin, Redahgen, Wiltzin, Clervaux'n ja Vianden kantonit.
Kansanedustajien määrä on perustuslain mukaan 60. Heidät valitaan yleisillä, yhtäläisillä ja salaisilla vaaleilla käyttäen ns. listavaalia. Vaalikausi kestää viisi vuotta. Edustajapaikat jakautuvat vaalipiireittäin seuraavasti:
- Eteläinen alue: 23 edustajaa,
- Itäinen alue: 7 edustajaa,
- Keskeinen alue: 21 edustajaa,
- Pohjoinen alue: 9 edustajaa.
Viimeisimpien vuonna 2004 pidettyjen vaalien tulokset puolueittain olivat:
- 36,11 % CSV / PCS (Kristillis-sosiaalinen puolue: 24 sièges
- 23,37 % LSAP / POSL (Luxemburgin sosialistinen yöväenpuolue: 14 sièges
- 16,05 % DP / PD (Demokraattinen puolue): 10 sièges
- 11,58 % Déi Greng (Vihreät) : 7 sièges
- 9,95% ADR (Demokratia ja eläkeläisten taloudellisen turvan komitea): 5 sièges
- 1,90 % Déi Lénk (Vasemmisto)
- 0,92% KPL (Luxemburgin kommunistinen puolue)
- 0,12% FPL (Luxemburgin Vapaapuolue)
Eräänlaisena ylähuoneena maassa toimii "Conseil d'État" (valtioneuvosto), jonka muodostavat 21 suurherttuan nimittämää tavallista kansalaista. Nimitys tehdään kansanedustuslaitoksen lausunnon jälkeen. Halitsijaperheen aikuiset jäsenet kuuluvat itseoikeutettuina jäseninä tähän neuvostoon. Neuvoston tehtävänä on neuvoa ja avustaa kansanedustuslaitosta lainsäädännön tekemisessä.
Ulkopolitiikka
Alusta alkaen Luxemburg on ollut Euroopan Unionin ja sen edeltäjien aktiivinen jäsen. Sen vaikutusvalta järjestöissä on ollut huomattavasti suurempi kuin mitä sen koko edellyttäisi. Luxemburgin johdolla neuvoteltiin ja luotiin pitkälti koko järjestöä suuresti muokannut Maastrichtin sopimus. Luxemburg ei ollut ainostaan ensimmäinen maa, joka täytti sopimuksen taloudelliset, lainsäädännölliset ja rahapoliittiset kriteerit, vaan se täytti ne jo vuoden etuajassa.
Luxemburg on jäsenmaista hyötynyt suhteellisesti ehkä eniten Euroopan Unionista, sillä siellä toimivat mm. parlamentin sihteeristö, tuomioistuin ja tilintarkastusvirasto. Osittain näiden suurten virastojen ansiosta Luxemburgin elintaso on eräs maailman korkeimmista ja samalla kansalaisten verotaso hyvinkin matala.
Maantiede
Jean-Claude Juncker
Luxemburgin sijainti läntisen Euroopan sydämmessä on ollut maalle sekä positiivinen, että myös monasti negatiivinen seikka. Maan pinta-ala on 2 586km², pohjois-eteläsuuntaan pituutta on enimmillään 82 kilometriä ja leveyttä 57 kilometriä lännestä itään. Maa kuuluu siis ns. Euroopan pienvaltioihin, joskin niissä suurimpien joukkoon.
Maa jakautuu kahteen hyvin erilaiseen maantieteelliseen alueeseen:
# Pohjoisessa Oesling, jonka keskikorkeus on 450 metriä merenpinnasta ja joka käsittää noin kolmanneksen koko maan pinta-alasta. Alue modostaa itäisen osan Ardennien vuoristosta.
#Gutland eli "Hyvä maa", maan keski- ja eteläosa. Keskikorkeus on 215 metriä merenpinnasta ja käsittää loput 2/3 valtion pinta-alasta. Idässä alue rajoittuu Moselin maanviljelyslaaksoon ja etelässä se on osa Lorrainen tasankoa.
Luxemburgin korkein kohta on 559 metriä korkea Burgplatz Huldangessa, ja alavin kohta on 133 metriä merenpinnasta Wasserbillingissä Moselin laaksossa. Pääkaupunki Luxemburg sijaitsee 304 metrin korkeudessa. Kaupungille ovat tyypillisiä erittäin suuret korkeuserot.
Jean-Claude Juncker
Meuseen laskevan Chiersin muodostamaa poikkeusta lukuun ottamatta Luxemburgin vedet laskevat Mosel-jokeen ja sen myötä Pohjanmereen.
Talous
Luxemburgin talous on suuresti riippuvainen pankkisektorista ja terästeollisuudesta. Kansainvälisillä virkamiehillä ja heidän kulutuksellaan on myös kohtuullinen merkitys maan taloudelle. Luxemburgilaiset voivatkin nauttia yhdestä maailman korkeimmasta elintasosta mitattuna kansantulolla henkeä kohti.
Matkaoppaat mainostavat maata hyvin usein Euroopan vihreänä sydämenä, kuitenkin tässä luonnonkauniissa maassa on runsaasti korkeatasoista teollisuutta ja sen talous on voimakkaasti vientivetoinen. Luxemburgilaiset nauttivat taloudellisesta vauraudesta, joka lienee ainutkertainen demokraattisissa teollisuusvaltioissa.
Terästeollisuus
Luxemburgin teollinen aktiivisuus on paljolti keskittynyt terästeollisuuteen ja sen ympärille rakentuu varsinainen teollinen tuotanto. Tosin nykyisin sen osuus kansantulosta on vähentynyt melko pieneksi. Maan terästeollisuuden lähtökohtana voidaan pitää 1876 tapahtunutta englantilaisen metalliteollisuuden maahantuloa. Vuonna 1911 perustettiin Arbed-yhtiö, joka tänään on Euroopan toiseksi suurin teräksentuottaja. Tämä terästeollisuus on sijoittunut Ranskan rajan läheisyyteen. Sen tuotanto käsittää 29% maan viennistä ilman palveluja, 1,8% maan bruttokansantulosta, ja se työllistää 22% teollisuuden työvoimasta ja 3,9% koko työvoimasta.
Vaikka Luxemburg on monessa suhteessa vapaan markkinatalouden mallimaa, vuoden 1974 jälkeen valtio on omistanut lähes kolmanneksen teräsjätti Arbedistä. Syynä tähän ovat tuolloin tapahtuneet terästeollisuuden modernisoinnit ja rakennemuutokset. Uudistukset onnistuivat ja tehtäiden tuotantoaste on maailman korkeimpia. Noin 6% tehtaiden tuotannosta suuntautuu Yhdysvaltoihin.
Pankit
Terästeollisuuden vaikeudet ja lamakaudet ovat korostaneet pankkisektorin merkitystä Luxemburgin taloudelle. Hyvän asemansa johdosta maa on voinut säilyttää Euroopan Unionissa ainutlaatuisen pankkisalaisuuden ja pankkitoiminnan kontrolloimattomuuden.
Vuonna 1997 maassa oli 215 pankkia, ja niissä kaikkiaan 21.000 työntekijää. Poliittinen vakaus, hyvät tietoliikenneyhteydet, helppo pääsy muihin Euroopan maihin, koulutettu monikielinen henkilökunta ja pankkitoiminnan vankat salaisuusperinteet ovat taanneet finanssisektorin jatkuvan kasvun. Suurin pankkien määrä kuuluu saksalaisille ja sitten tulevat pohjoismaat, Japani ja Yhdysvallat, jonka keskeisimmät pankit ovat läsnä Luxemburgin pankkimarkkinoilla.
Maan pankkien kokonaistase oli yli $200 miljardia vuoden 1966 lopulla. Summasta oli ulkomaalaista valuuttaa 81%, eritoten dollareita ja Saksan markkoja. Pankkitoiminnan lisäksi yli 9000 holding-yhtiötä on perustanut pääkonttorinsa Luxemburgiin. Myös Euroopan unionin hallitsema finanssi-instituution Euroopan Investointipankki pitää päämajaansa Luxemburgissa. Maan alhaiseen veroasteeseen kuuluu myös muita EU-maita alhaisempi arvonlisävero eri tuotteille. Myös suomalaisilla pankeilla on ollut konttori tai sisarpankki Luxemburgissa jo pitkään ennen Suomen liittymistä Euroopan Unioniin.
Ulkomaiset investoinnit
Luxemburg tarjoaa ulkomaisille sijoituksille hyvin otollisen ympäristön. Hallituspolitiikka on johdonmukaisesti suosinut uusia investoijia. Tämä on tuonut Luxemburgiin erityisesti high-tech-teollisuuden ja muun vastaavan ns. kevytteollisuuden inventointeja.
Luxemburgin kauppatase on ollut viime vuosikymmeninä tuontivoittoinen, mutta kun palvelutase otetaan mukaan, niin kokonaistase on ollut vientivoittoinen. Näin finanssi- ja pankkisektori mahdollistavat korkean kulutustason maan asukkaille. Myös valtiontalous on vahva ja yleensä budjetit ovat ylijäämäisiä.
Työelämän suhteet
Työelämän suhteet ovat olelet rauhalliset vuoden 1930 jälkeen. Suurin osa teollisuustyöväestöstä on järjestäytynyt ammattiliittoihin, jotka ovat yhteydessä yhteen keskeiseen puolueeseen. Tärkeimmissä työelämää koskevissä neuvotteluissa toimii ns. kolmikantajärjestelmä, eli hallitus, ammatttiliitot ja työnantajat yhteistyössä.
Ulkomaiset investoijat pitävätkin usein juuri Luxemburgin työelämän suhteita ensisijaisena syynä päätökselleen investoida suuriruhtinaskuntaan. Työttömyys on Euroopan mittakaavassa lähes olematonta (noin 2,8 prosenttia), vaikka maassa on todella suuri ulkomaalaisten työntekijöiden määrä.
Tilastoa
- BKT - kasvu: 1,1% (2002), 1,2% (2001), 8,9% (2000), 8,7% (1999)
- GDP - Sektoreittainen jakautuminen:
maanviljely:
1%
teollisuus:
23%
palvelut:
76% (1999 arvio.)
- Köyhyysrajan alapuolella elävä kansanosa: 0%
- Inflaatio (kuluttajahinnat): 1,1% (1999 arvio.)
- Työvoima: 236.400 (kolmasosa työvoimasta on ulkomaalaisia työntekijöitä, eritoten Portugalista, Italiasta, Espanjasta, Ranskasta, Belgiasta ja Saksasta) (1998 arvio)
- Työvoima toimialottain: palvelut 83,2%, teollisuus 14,3%, maanviljely 2,5% (1998 arvio)
- Budjetti: (2000 arvio)
tulot:
$4,73 miljardia
menot:
$4,71 miljardia
- Teollisuus: pankkitoiminta, teräs ja rauta, elintrarviketeollisuus, kemikaalit, metallituotteet, renkaat, lasi ja alumiini
- Teollisuustuotannon kasvu: 1,6% (1999 arvio)
- Sähkön tuotanto: 382 GWh (1998)
- Sähkön tuotanto - lähteittäin:
fossiiliset polttoaineet:
60,73%
vesivoima:
24,86%
atomivoima:
0%
muut:
14,41% (1998)
- Sähkön kulutus: 5.856 TWh (1998)
- Sähkön vienti: 900 GWh (1998)
- Sähkön tuonti: 6,4 TWh (1998)
- Maataloustuotteet: ohra, kaura, perunat, vehnä, hdelmät, viinirypäleet ja karjatuotteet
- Vienti: $7,5 miljardia (f.o.b., 1998)
- Vienti - hyödykkeeet: valmiit terästutteet kemikaalit, kumituotteet, lasi, alumiini, muut teollisuustuotteet
- Vientimaat: Saksa 33%, Ranska 20%, Belgia 12%, UK 6%, US 5%, Alankomaat 4% (1998)
- Tuonti: $9,6 miljardia (c.i.f., 1998)
- Tuonti - hyödykkeet: mineraalit, metallit, elintarvikkeet, kulutustavarat
- Tuontikumppanit: Belgia 36%, Saksa 27%, Ranska 12%, Alankomaat 5%, US 4% (1998)
- Ulkomainen velka: $0
- Kehitysapu: $160 miljoonaa (1999)
Väestö ja kulttuuri
Belgia
Luxemburgissa on kolme virallista kieltä: luxembourgeois/lëtzebuergesch (puhuttu virallinen kieli sitten vuoden 1970), saksa ja ranska (virallisia kirjoitettuja kieliä). Lëtzebuergesch on vanha germaaninen kieli, joka pohjaa Moselin frankkien kieleen.
Maan monikielisyys on tietenkin tulosta kahden erilaisen etnisen kulttuurin rinnakkainelosta. Tosin 1960-luvulla alkanut voimakas siirtolaisuus on tuonut maahan merkittäviä ryhmiä myös muita romaanisia kieliä puhuvia. Yleistäen voidaan todeta, että saksa on lehdistön pääkieli. Julkinen tiedotus tapahtuu ranskaksi, saksaksi ja joskus englanniksi tai portugaliksi, koska maan väestöstä 10% omaa portugalilaisen taustan.
Maan valtauskonto on katolisuus.
Hallituksella on ollut jo pitkään selkeä linja kehittää maasta audiovisuaalisen toiminnan ja kommunikaation keskus. Maalla on pitkät perinteet kaupallisessa radiotoiminnassa, sillä Radio Luxemburg oli Suomessakin hyvin kuunneltu länsimainen radioasema 50- ja 60-luvuilla, siis ennen kuin Yleisradio liberalisoi musiikkipolitiikkaansa. Nykyisin tämä yhtiö onkin Euroopan tärkein yksityinen radio- ja televisioyhtiö.
Vuonna 1986 perustetun luxemburgilaisen satelliittiyhtiön "Société européenne des satellites" (SES) taustalla on maan hallitus. Yhtiön tehtävänä on asentaa ja operoida telekommunikaatiojärjestelmiä, joilla välitetään televisio-ohjelmia ympäri Eurooppaa. Ensimmäinen SES "ASTRA" satelliitti, 16-kanavainen RCA 4000, laukaistiin avaruuteen Ariane-raketilla joulukuussa 1988. SES operoi tällä hetkellä seitsemällä satelliitilla.
Aiheesta muualla
- [http://www.luxembourg.lu Valtion virallinen sivusto]
- [http://maps.google.com/maps?ll=49.816721,6.111145&spn=0.786855,2.026978&z=8&t=h&hl=en Luxemburg Google Mapsissa]
- [http://www.etat.lu/ Luxemburgin hallinnon portti]
- [http://www.netz-tipp.de/kat/World/Fran%e7ais/R%e9gional/Europe/Luxembourg/ Netz-Tipp.de] (saksankielinen)
Luokka:Luxemburg
als:Luxemburg
ms:Luxembourg
zh-min-nan:Luxembourg
ko:룩셈부르크
ja:ルクセンブルク
simple:Luxembourg
th:ประเทศลักเซมเบิร์ก
Sveitsi
:Sveitsi tarkoittaa paitsi valtiota, myös laajaa ulkoilualuetta ja "kansanpuistoa" Hyvinkäällä.
Sveitsin valaliitto on pieni valtio Keski-Euroopassa. Sveitsi on liittotasavalta, jolla ei ole meriyhteyttä. Keskieurooppalaisen valtion naapurimaat ovat Saksa, Italia, Itävalta, Ranska ja Liechtenstein.
Historia
Legendan mukaaan vuonna 1291 kolme metsäseutua, Uri, Schwyz ja Unterwalden solmivat valaliiton Rütlin niityllä keisari Rudolf I:n kuoltua ja yhdistivät voimansa taistelussa Habsburg-sukua vastaan. Morgartenin taistelussa 1315 ja Sempachissa 1375 liittolaiset Habsburgien joukot. Tosiasiassa 1291 vain vahvistettiin aikaisempi liitto, ja vasta huomattavasti myöhemmin mainitut tapahtumat saivat myyttisen aseman Sveitsin perustamisen kannalta.
Liitto sinällään oli yksi lukuisista tuonaikaista kaupunkien ja muiden alueiden muodostamista liitoista, eikä sen tavoitteena ollut itsenäisyys, vaan saavuttaa asema suoraan keisarikunnan (eikä Habsburgien) alaisuudessa. Ajatus yhtenäisestä Sveitsistä alkoi syntyä huomattavasti myöhemmin. Laajempaan tietoisuuteen legenda levisi vasta Friedrich Schillerin näytelmän "Wilhelm Tell" (1804) myötä.
1300-luvulla liito alkoi laajentua, kun Luzern liittyi siihen 1322. Zürich seurasi vuonna 1351, Zug vuonna 1352 ja Bern vuonna 1353. Glarus otettiin mukaan vähäisemmin oikeuksin vuonna 1352. Kyse oli siis kaupunkien ja laaksojen muodostamasta liitosta. Kyse ei ollut yhtenäisestä liitosta, vaan joukosta erillisiä liittosopimuksia yksittäisten osallisten välillä.
Myöhäiskeskiajalla liittolaiset joutuivat uusiin konflikteihin Habsburgien kanssa: itävaltalaiset voitettiin Sempachin taistelussa 1386. Lisäksi valaliiton sisällä käytiin Vanha Zürichinsota 1449-1450 ja 1474–1478 valaliittolaiset osallistuivat burgundilaissotiin. Svaabilaissodan (1499) myötä valaliittolaiset ('Yläsaksan liitto') saavuttivat Baselin rauhassa de facto itsenäisen aseman keisarikunnasta.
Reformaation aikana liitto rakoili osan kantoneista liityttyä Ulrich Zwinglin ja Jean Calvinin johtamaan reformaatioon, ja toisten pysyttyä katolilaisina. Uskonriita johti sisällissotaan ja vuoden 1531 rauhassa päädyttiin kompromissiin: Zürich, Bern, Basel, Schaffhausen ja osia Graubündenistä reformoitiin; Luzern, Zug, Solothurn ja Freiburg pysyivät katolisina.
Kolmikymmenvuotisen sodan päättäneen Westfalenin rauhan yhteydessä 1648 muut eurooppalaiset valtiot tunnustivat Sveitsin itsenäisyyden keisarikunnasta ja sen suvereniteetin. Ranskan vallankumouksen sotien yhteydessä Sveitsi jäi Ranskan ja Itävallan armeijoiden väliin ja joutui valloitetuksi. Siitä tehtiin Helvetican tasavalta (1798). Wienin kongressi (1815) palautti Napoleonin häviön jälkeen maan itsenäisyyden. Tällöin Valaisin, Neuchâtel'n ja Geneven kantonit liittyivät Sveitsiin antaen sille maan nykyiset rajat. Wienin kongressissa myös eurooppalaiset suurvallat tunnustivat maan neutraliteetin.
Vuonna 1847 sisällissota puhkesi jälleen katolisten ja protestanttisten kantonien välillä (Sonderbundskrieg). Se kesti kuitenkin vain kuukauden ja kuolonuhrien määrä jäi alle sataan. Sveitsin välttyi mullistuksilta "Euroopan hulluna vuonna" 1848, mutta sääti kuitenkin perustuslain, joka siirsi puolustuksen, kaupan ja lakiasiat liittovaltiolle, jättäen muut asiat kantonien omaan päätäntävaltaan. 1874 perustuslaki uudistettiin täysin, minkä jälkeen se pysyi pienin muutoksin voimassa vuoteen 1999 saakka.
Sveitsi on tunnettu puolueettomuudestaan, eikä osallistunut kumpaankaan maailmansotaan. Vuonna 2002 maa päätti liittyä YK:hon kansanäänestyksen jälkeen.
Politiikka
Valtio on kuuluisa poliittisesta ja sotilaallisesta puolueettomuudestaan, mutta toisaalta myöskin kansainvälisestä yhteistyöstä, sillä se on useiden kansainvälisten järjestöjen kotimaa.
Sveitsin viralliset kielet ovat saksa, ranska, italia ja retoromaani. Confœderatio Helvetica, latinankielinen versio valtion virallisesta nimestä välttää yhden virallisen kielen valitsemisen neljän joukosta. Sen lyhennettä CH käytetään esimerkiksi valtion maatunnuksena Internetissä.
Sveitsin hallintojärjestelmä on ainulaatuinen maailmassa, kaksikamarinen parlamentti on pääasiallinen poliittisen vallan hallitsija. Molemmilla kamareilla, liittokokouksella ja kansalliskokouksella on oikeus lainsäädäntöön. Liittokokouksessa on 46 jäsentä, kaksi jokaisesta kantonista, ja yksi entisistä puolikantoneista, valitaan suoralla vaalilla, ja kansalliskokouksen 200 jäsentä suhteellisella vaalilla. Toimikausi on molemmissa kamareissa neljä vuotta. Kansa voi kumota minkä tahansa liittoparlamentin säätämän lain, ja aloitteiden kautta tehdä lisäyksiä perustuslakiin. Tämä tekee Sveitsistä puolittain suoran demokratian.
Sveitsillä ei ole varsinaista valtionpäämiestä, vaan toimeenpanovaltaa edustaa seitsemänjäseninen liittoneuvosto, jonka puheenjohtaja valitaan jäsenistä yksivuotiselle kaudelle.
Osat
Sveitsissä on 26 (27 1)
kantonia, jotka jakautuvat edelleen 2889 kuntaan. Kantonit olivat vuoteen 1848 asti itsenäisiä valtioita, joilla oli oma rahansa ja armeijansa. Kantoneilla on edelleen omat perustuslakinsa, lainsäädäntönsä, hallituksensa ja oikeusistuimensa.
kantonia
1 Sveitsin pääkaupunki Bern laskekaan Sveitsissä Kantoniksi, eli Sveitsissä on 27 Kantonia kun Bern lasketaan Kantoniksi
Maantiede
Sveitsin maantiede
Sveitsin maantiede
Sveitsin pinta-ala on 41 000 km² ja asukasmäärä 7,4 miljoonaa. Maan asukastiheys on 184 asukasta/km².
Sveitsin maisemaa hallitsevat Alpit, jotka kulkevan maan läpi. Korkein kohta on Dufourspitze, 4634 m. Vuorien välissä on lukemattomia laaksoja ja muutamia jäätiköitä. Täältä saavat alukunsa Euroopan suuret joet: Rein, Rhône, Inn ja Ticono, jotka laskevat järvien, kuten Genevenjärven ja Zürichinjärven kautta.
Maan väkirikkaampi pohjoisosa on avoimempaa, mutta silti vuoristoista seutua. Pohjoisemmassa kulkevat Juravuoret. Maan Alppien eteläpuolisessa osassa vallitsee välimerenilmasto.
Talous
Sveitsi on monia muita Euroopan maita rikkaampi, mutta on silti avannut kauppaansa EU:n suuntaan säilyttääkseen kansainvälisen kilpailukykynsä. Euroopan talousyhteisön jäsenyys hylättiin kansanäänestyksessä joulukuussa 1992, ja Sveitsi on avannut kauppaansa bilateraalisilla sopimuksilla.
Sveitsi on pitkään ollut sijoittajien suosikkikohden tiukan pankkisalaisuuden ja valuuttansa vakauden ansiosta. Veronkierto ei ole Sveitsissä rikos, joka antaisi oikeuden rikkoa pankkisalaisuuden. Kansainvälisesti merkittäväksi pankkisalaisuuden on tehnyt mahdollisuus rahanpesuun ja varallisuuden piilottamiseen.
Sveitsin talous perustuu ensisijaisesti teollisuuteen. Teollisuuden tuotteista tunnetaan ulkomailla perinteisesti parhaiten kellot, linkkuveitset, suklaat, viinit ja juustot. Lääketeollisuus on kuitenkin merkittävästi kasvattanut osuuttaan. Pääasialliset elinkeinot ovat palveluelinkeinot (vuonna 2003 noin 72 %) ja teollisuus. Maataloudesta elantonsa hankkii vain noin viisi prosenttia väestöstä, vaikka yli puolet pinta-alasta on maatalouteen sopivaa.
Bruttokansantuotteen kasvu laski 2001 1,6 % ja hallitus ennusti kasvun jäävän 1,3 % vuonna 2002.
Väestöjakauma
Sveitsin väestöjakauma
Sveitsin sijainti Euroopan keskellä on vaikuttanut voimakkaasti maan väestöön ja kulttuuriin. Sveitsissä on neljä virallista kieltä: saksa (64 %) pohjoisissa ja keskiosissa, ranska (19 %) lännessä, italia (8 %) etelässä ja retoromaani, jota puhuu pieni vähemmistö maan kaakkoisessa Graubündenin kantonissa. Puhuttu saksan murre tunnetaan sveitsinsaksana, mutta mediat käyttävät myös yläsaksaa. Monet puhuvat useita kieliä, ja vierastyöläiset muodostavat jopa 20 % väestöstä.
Laajin uskonto on katolisuus (43 %), seuraavana erilaiset protestanttiset kirkot (35 %), maahanmuutto on tuonut Sveitsiin myös islaminuskoisen (4 %) ja ortodoksisen vähemmistön (2 %).
Kulttuuri
Sveitsin kielellinen jakautuminen tekee vaikeaksi puhua yhtenäisestä sveitsiläisestä kulttuurista. Sveitsin kulttuurista traditiota leimaavat yhteydet italian-, ranskan- ja saksankielisiin naapurimaihin. Myös monet ulkomaalaiset kirjailijat ja taiteilijat - kuten Voltaire, James Joyce ja Charlie Chaplin - ovat asuneet tai asettuneet maahan. Muuttoliike voimistui erityisesti kansallissosialismin ja fasismin aikakaudella pakolaiskirjailijoiden muuttaessa maahan, näistä kuuluisin Saksasta on epäilemättä Thomas Mann. Vastapainoksi moni sveitsiläinen taiteilija - kuten Le Corbusier, Paul Klee ja Jean-Luc Godard - on jättänyt maansa viedäkseen nimensä ulkomaille. Kuvataiteilijoista kuuluisimpia ovat Alberto Giacometti sekä Paul Klee. Sveitsin tunnetuimpiin kirjailijoihin kuuluvat Heidi-sarjan 1800-luvulla laatineen Johanna Spyrin ohella Friedrich Dürrenmatt sekä Max Frisch.
Laajaa kulttuurista merkitystä oli myös 1915 Zürichissä syntyneellä dadaismilla.
Sveitsiläinen kansankulttuuri sisältää muun muassa jodlausta, alppitorven soittamista ja sveitsiläistä painia.
Ruokakulttuuri
Sveitsillä ei ole suurta synnynnäistä ruokaperinnettä. Sen sijaan sveitsiläiset ateriat lainaavat parhaimmistoa ranskalaisesta, italialaisesta ja saksalaisesta keittiöstä. Sveitsiläiset juustot, kuten appenzeller, emmental ja gruyère ovat hyvin tunnettuja maailmalla. Emmental ja gruyère yhdessä valkoviinin kanssa tuottavat fonduen, joka tarjoillaan kulhossa ja syödään leipäkuutioiden kera. Tyypillinen sveitsiläinen juustoruoka on myös raclette, joka sulatetaan sille omistetussa pannussa ja syödään mm. kinkkusuikaleiden, suolakurkun, hillosipuleiden ja päärynöiden kera. Röstit - rapeat, rasvassa paistetut, paloitellut perunat - ovat sveitsinsaksalaisten kansallisruoka. Tuore kala, erityisesti ahven ja kirjolohi, on myös suosittua. Maailman kuulua sveitsiläistä suklaata tarjoillaan usein jälkiruoissa ja kakuissa. Müsli on lähtöisin Sveitsistä ja lienee ainoa eri kieliin laajasti levinnyt sveitsiläinen sana - tosin saksalaistetussa muodossaan (paikallisella murteella müesli).
Sveitsissä tuotetaan myös runsaasti viiniä. Yleisin rypälelajike on riesling. Vuonna 2004 tapahtuneen laillistamisen jälkeen maassa on jälleen alettu valmistaa myös absinttia.
Merkittävimmät luonnonvarat
- suola
- puu
- vesivoima
Merkittävimmät vientituotteet
- lääkkeet
- hienomekaniikka
- kellot
Linkit
- [http://maps.google.com/maps?ll=46.935261,8.069458&spn=3.330836,8.107910&z=10&t=h&hl=en Sveitsi Google Mapsissa]
Luokka:Sveitsi
als:Schweiz
ms:Switzerland
zh-min-nan:Sūi-se
ko:스위스
ja:スイス
simple:Switzerland
th:ประเทศสวิตเซอร์แลนด์
Italia
Italia on eteläeurooppalainen valtio. Italian pinta-ala on noin 300 000 neliökilometriä ja väkiluku noin 58 miljoonaa. Italian naapurimaita ovat Ranska, Sveitsi, Itävalta, Slovenia sekä kääpiövaltiot San Marino, Vatikaani ja Maltan ritarikunta.
Italian pääkaupunki on Rooma. Muita suuria kaupunkeja ovat muun muassa Napoli, Milano, Firenze, Torino ja Venetsia.
Italiassa puhutaan pääasiassa italiaa. Tärkein uskontokunta on katolisuus.
Italia on EU:n ja NATOn perustajajäsen.
Italian tämänhetkinen pääministeri on Silvio Berlusconi ja presidentti Carlo Azeglio Ciampi.
Historia
Antiikin aikana Apenniinien niemimaa oli muinaisen Rooman valtakunnan sydänalueita. Ennen roomalaisia Italiaa asuttivat muun muassa etruskit. Vuonna 476 jakautuneen Rooman imperiumin länsiosa hajosi lopullisesti, ja yli tuhat vuotta alue oli jakautunut pieniin ruhtinaskuntiin, ja osaa aluetta hallitsivat aika ajoin myös muun muassa Bysantti ja Espanja. Myös viikingeillä oli keskiajalla Etelä-Italiassa ja Sisiliassa kuningaskunta.
Nykyinen Italia syntyi 1850–1870-luvuilla pala palalta. Sardinian kuningaskunta valloitti Itävalta–Unkarilta Ranskan tuella Lombardian (Milanon ympäristön) 1859, ja Giuseppe Garibaldin johtama vapaaehtoisjoukko, joka toimi ilman Sardinian kuninkaan virallista lupaa, valloitti sitten Sisilian ja Napolin kuningaskunnan sekä pääosan paavin hallitsemasta Kirkkovaltiosta 1859–1860. Rooman pohjoispuoliset ruhtinaskunnat liittyivät Sardinian kuningaskuntaan kansanäänestyksissä 1860, ja Italian valtio perustettiin. Torino, jo Sardinian kuningaskunnan pääkaupunki, tuli Italian valtion ensimmäiseksi pääkaupungiksi. Saksan–Itävallan sotaan osallistumalla Italia valtasi Itävallalta Venetsian maakunnan 1866. Kun Roomaa ympäröivää Kirkkovaltion osaa suojelevat ranskalaisjoukot poistuivat 1870 Ranskan–Saksan sodan tähden, myös Rooma ja ympäröivä alue liitettiin Italiaan.
Itsenäinen Italia pyrki sitten suurvaltojen joukkoon, mutta jäi vähän samaan tapaan kuin Saksa, Ranska ja Britannia nykyään "pieneksi suurvallaksi". Se sai hankittua joitakin siirtomaita Afrikasta, muun muassa eteläosan nykyisestä Somaliasta, Eritrean ja Libyan. Etiopian valloitusyritys 1895–1896 päättyi kuitenkin sotilaalliseen katastrofiin ja kiusalliseen arvovaltatappioon. Ennen ensimmäistä maailmansotaa Italia oli liitossa Saksan ja Itävalta–Unkarin kanssa (kolmiliitto).
Ensimmäisen maailmansodan syttyessä Italia jäi kuitenkin aluksi puolueettomaksi, sillä muut jättivät sopimusvelvoitteensa täyttämättä eivätkä ilmoittaneet Italialle ajoissa sotaan ryhtymisestä. Myöhemmin Italia liittyi sotaan ympärysvaltojen puolella näiden luvattua Italialle Itävalta–Unkariin kuuluvia alueita. Rauhanteossa osa Italialle luvatuista alueista liiettiin kuitenkin Jugoslaviaan, mikä johti tyytymättömyyden kasvuun. Tätä käyttivät hyväkseen Benito Mussolinin johtamat fasistit, jotka muodostivat Italiasta yksipuoluediktatuurin.
Mussolini valloitti Etiopian 1936, mutta ei kyennyt rauhoittamaan maata. Albaniasta tehtiin myös Italian satelliittivaltio ja se liitettin osaksi Italiaa huhtikuussa 1939. Yhdessä Hitlerin johtaman Saksan kanssa Mussolini pyrki hallitsemaan Eurooppaa; tosin Saksan huomattavasti suuremman sotilaallisen voiman takia Italia joutui pikku hiljaa Saksan satelliittivaltioksi. Toisen maailmansodan Italia aloitti julistamalla sodan Ranskalle ja Iso-Britannille 10. kesäkuuta 1940 ja osallistumalla Ranskaan tehtävään hyökkäykseen. Lokakuussa 1940 aloitettu hyökkäys Kreikkaan tuotti kiusallisia tappioita, mutta kääntyi lopulta Saksan tuella voitoksi. Pohjois-Afrikassa Italia pyrki valloittamaan briteiltä Egyptin. Lopulta kuitenkin Britannia tunkeutui Italiaan 1943, mikä pakotti pian Italian vaihtamaan puolta. Saksa miehitti Italian pohjoisosan, ja vuosina 1943–1945 maassa käydyt liittoutuneiden ja Saksan väliset taistelut tuottivat suurta vahinkoa. Rauhanteossa Italia menetti kaikki siirtomaansa ja pieniä alueita Euroopasta.
Sodan jälkeen Italian valtiomuoto muutettiin 1946 kuningaskunnasta tasavallaksi.
Politiikka
Maaliskuun 1994 parlamenttivaaleissa ylivoimainen voittaja oli vaaliliitoksi perustettu Vapauden liitto (Polo della Libertá), jonka muodostivat mediamoguli Silvio Berlusconin perustama Eteenpäin Italia (Forza Italia, FI), äärioikeistolainen Kansallisliitto (Alleanza Nazionale, AN) ja Pohjois-Italialle itsehallintoa vaatinut Pohjoisen liitto (Lega Nord, LN). Berlusconi muodosti oikeistolaisen koalitiohallituksen, johon edellä mainitut puolueet osallistuivat. Hallitus kaatui jo joulukuussa 1994 Berlusconiin kohdistuneiden lahjusepäilyjen takia.
Vuoden 2001 vaaleissa Berlusconin johtama "Vapauksien talo" (Casa delle Libertà) -koalitio selvityi voittajaksi, ja Berlusconi sai muodostaa toisen hallituksensa. Forza Italia sai maan parlamentin ylähuoneesta, senaatista (Senato della Repubblica), 82 paikkaa 315:stä ja alahuoneesta, edustajainhuoneesta (Camera dei Deputati), 189 paikkaa 630:stä.
Suurin oppositiovoima on keskustavasemmistolainen "Oliivipuu" (Uniti nell'Ulivo) -koalitio, jonka suurin puolue on sosiaalidemokraattinen "Vasemmistodemokraatit" (Democratici di Sinistra). Suhteellisen vaalitavan ansiosta parlamentissa on edustettuina myös lukuisia pienempiä ryhmiä.
Berlusconia vastaan käyty lahjusoikeudenkäynti keskeytettiin kesäkuussa 2003, kun parlamentti äänesti uudesta laista, joka takasi oikeudellisen koskemattomuuden poliitikoille ja tuomareille. Heinäkuun alussa 2003 Berlusconi aiheutti kohua maailmalla sanomalla häntä arvostelleelle saksalaiselle europarlamentaarikolle, Martin Schulzille, että tämä sopisi hyvin tekeillä olevaan italialaiselokuvaan keskitysleirin vartijan rooliin.
Vuoden 2003 paikallisvaaleissa ja 2004 eurovaaleissa Berlusconin johtama hallituskoalitio on kärsinyt tappioita.
Aluejako
Pääartikkeli: Italian alueet
Italia jakautuu hallinnollisesti 20 alueeseen (regione), jotka jakautuvat edelleen maakuntiin (provincia) ja nämä kuntiin (comune). Maakunnat on useimmiten nimetty hallintopaikkakuntansa mukaan.
Italian alueet:
Tähdellä merkityillä alueilla on itsehallinnollinen asema
Maantiede
Italian alueet
Italian alueet
Italia sijaitsee Etelä-Euroopassa, Apenniinien niemimaalla, joka on lähes koko Välimeren pituinen kapeahko, samannimisen vuoriston hallitsema niemimaa. Italia rajoittuu pohjoisessa Alppien vuoristoon sekä Sveitsin ja Itävallan valtioihin, koillisessa Sloveniaan, luoteessa Ranskaan, idässä Adrianmereen, lännessä Ligurianmereen ja Tyrrhenanmereen, etelässä Joonianmereen sekä Maltan ja Sisilian kanaaleihin. Apenniinien niemimaan lisäksi Italiaan kuuluu useita saaria, muun muassa Sisilia ja Sardinia, Välimeren suurimmat saaret sekä Elba, Capri, Ischia, Panteleria ja tuliperäiset Liparisaaret. Sisilian saarella sijaitsee Euroopan korkein tulivuori Etna. Napolin kaupungin edustalla on Vesuviuksen tulivuori. Italia tunnetaan ulkomuotonsa vuoksi "Saapasmaana".
Talous
Italiassa on muun muassa öljy-, maakaasu-, rautamalmi-, kivihiili-, elohopea-, rikki-, suola- ja marmoriesiintymiä, mutta kaikkiaan luonnonrikkauksia on vain vähän. Teollisuuden osuus bruttokansantuotteesta on 40 %, ja se työllistää 32 % työikäisestä väestöstä. Teollisuuskeskukset keskittyvät maan pohjoisosaan, mikä johtuu hyvistä markkinointiyhteyksistä Keski- ja Länsi-Eurooppaan, alppijokien vesivoimasta ja maataloudesta saatavista raaka-aineista. Italiassa tuotetaan kone- ja konepajateollisuuden perinteisiä tuotteita kuten laivoja, moottoriajoneuvoja, konttorikoneita, elektroniikkaa, maatalouskoneita ja rautatiekalustoa. Automerkeistä kuuluisimmat ovat torinolainen FIAT ja Ferrari. Lisäksi Italiassa on muun muassa teräs-, elintarvike-, tupakka-, huonekalu- ja kemianteollisuutta.
Italia, erityisesti Milano, on tunnettu muodin kotimaana, ja italialaiset asusteet ja kengät ovatkin maailmankuuluja. Tärkeimpiä vientituotteita ovat koneet ja moottoriajoneuvot, tekstiilit, kengät ja kemianteollisuuden tuotteet sekä viinit, oliiviöljy, hedelmät ja vihannekset. Huomattavimmat kauppasatamat ovat Genova, Augusta, Trieste, Venetsia ja Taranto. Kansainvälisiä lentoasemia on 25. Italiassa käy joka vuosi yli 50 miljoonaa turistia.
Alkutuotannon osuus bruttokansantuotteesta on enää kolme prosenttia, ja sen piirissä työskentelee kahdeksan prosenttia työvoimasta. Maanviljely keskittyy Pohjois-Italian alangolle, jossa viljellään muun muassa vehnää, maissia, sokerijuurikasta ja riisiä. Alueella tuotetaan myös merkittävästi rehua ja maitotaloustuotteita. Keski- ja Etelä-Italiassa kasvatetaan etupäässä lampaita ja vuohia. Italia on maailman suurin viinirypäleiden ja viinin tuottaja. Maan eteläosassa viljellään sitrushedelmiä, tomaatteja ja oliiveita. Pohjoisen Friulissa ja Lombardiassa viljellään silkkiäispuita, mutta niiden kasvatus on vähentynyt keinokuitujen käytön yleistyessä. Rannikolla muun muassa sardiinien, sardellien ja tonnikalan kalastus on tärkeä elinkeino.
Ennen Euroopan yhteiseen valuuttaan, euroon, siirtymistä Italian rahayksikkö oli Italian liira (ITL, ₤ ), 1 000 liiraa oli noin kolme markkaa eli 50 senttiä.
Kielet
Italian virallinen kieli on italia, mutta vielä 100–200 vuotta sitten sitä osasi vain murto-osa kansasta. Italian kielen loi suurelta osin Dante Alighieri toscanalaismurteiden perusteella 1300-luvulla. Vasta Mussolini vakiinnutti Italian kielen valta-aseman.
Paikallisesti virallinen asema Italiassa on saksalla (Etelä-Tiroli, 280 000 puhujaa) ja ranskalla (Aostan laakso, 115 000 puhujaa, joista osa puhuu pikemminkin läheistä frankoprovensaalia). Vain Italiassa käytettyjä paikallisia kieliä ovat friuli (550 000 puhujaa), ladino (35 000 puhujaa) ja sardinia (miljoona puhujaa). Katalaania Italiassa puhuu noin 20 000 puhujaa ja oksitaania noin 50 000 puhujaa. Jo keskiajalla Italiaan on muuttanut paljon albaniankielistä väestöä (100 000 puhujaa) ja jo historiallisista ajoista Sisiliassa ja Etelä-Italiassa on puhuttu paljon kreikkaa (nykyisin 11 000 puhujaa). Itärajalla puhutaan myös naapurimaiden kieliä: kroatiaa (2 000 puhujaa) ja sloveniaa (75 000 puhujaa).
Näiden vakiintuineiden kielten lisäksi Italiassa on paljon maahanmuuttajia, joilla on omat kielensä. Lisäksi Italiassa on romaneja, joilla on oma kielensä.
Historiallisesti tunnettuja Italian niemimaalla puhuttuja kieliä ovat latina ja etruskien kieli.
Merkittävimmät luonnonvarat
- elohopea
- potaska
- marmori
- rikki
- kivihiili
- kala
Merkittävimmät vientituotteet
- koneet
- tekstiilit
- autot
- viini
Katso myös
- Italian taide
- Italian maatalous
- Italialainen keittiö
Aiheesta muualla
- [http://maps.google.com/maps?ll=43.484032,12.077433&spn=14.152961,32.431641&z=12&t=h&hl=en Italia Google Mapsissa]
Luokka:Italia
als:Italien
ms:Itali
zh-min-nan:Italia
ko:이탈리아
ja:イタリア
simple:Italy
th:ประเทศอิตาลี
fiu-vro:Itaalia
Monaco
Monacon ruhtinaskunta on maailman toiseksi pienin itsenäinen valtio heti Vatikaanin jälkeen.
Pinta-ala on noin kaksi neliökilometriä, ja asukkaita on noin 30000. Ainoa rajanaapuri Ranska ympäröi maata pohjoisen, idän ja lännen puolelta.
Historia
Monacon nimi tulee kreikkalaiselta 500-luvulla eaa perustetulta Monoikoksen siirtokunnalta.
Genovalaiset perustivat siirtokunnan uudelleen 1215. Genovalainen Grimaldin suku nousi valtaan 1297, kun François "Ilkiö" Grimaldi valloitti linnoituksen. Vuodet 1789–1814 Monaco oli vallankumouksen takia suoraan Ranskan hallinnossa täysin epäitsenäisenä. Wienin kongressi määräsi Monacon Sardinian kuningaskunnan protektoraatiksi 1815, jollaisena se oli vuoteen 1860. Monacon itsenäisyys palautettiin 1861 Ranskan kanssa tehdyllä sopimuksella.
Monacon ruhtinas oli itsevaltias perustuslain säätämiseen vuonna 1911 asti. Heinäkuussa 1918 Versaillesin rauhan yhteydessä sovittiin Ranskan rajoitetusta suojelusta, ja että Monaco myötäilisi Ranskaa poliittisissa, sotilas- ja talousasioissa.
Rainier III nousi valtaistuimelle 1949 isoisänsä Ludvig II:n kuoleman jälkeen. Vuoden 1962 uusi perustuslaki lakkautti kuolemantuomion, antoi naisille äänioikeuden ja perusti korkeimman oikeuden. Vuonna 1993 Monaco sai täysivaltaisen aseman YK:ssa.
Vuoden 2002 sopimus selvensi Monacon asemaa siten, että jos ruhtinassuku sammuu, ruhtinaskunta jää autonomiseksi valtioksi, eikä sitä palauteta Ranskalle. Monacon puolustus jäi kuitenkin edelleen Ranskan harteille. Vuonna 2002 muutettu perustuslaki mahdollistaa naisen nousemisen ruhtinaaksi.
Rainier III:n kuoltua 6. huhtikuuta 2005 hallitsijaksi nousi hänen poikansa Albert II.
Politiikka
Monaco on ollut perustuslaillinen monarkia vuodesta 1911, ruhtinaan ollessa valtion pää. Toimeenpanovaltaa hoitaa valtioministeri, joka on nelijäsenisen hallituskonsiljin puheenjohtaja. Valtioministeri on Ranskan kansalainen, jonka ruhtinas valitsee kolmivuotiselle kaudelle Ranskan valtion asettamamista ehdokkaista. Vuoden 1962 perustuslain mukaan ruhtinas jakaa vallan yksikamarisen kansallisneuvoston kanssa. Sen 18 jäsentä valitaan kansanäänestyksellä viiden vuoden kaudeksi.
Paikallishallintoa hoitaa kunnanneuvosto, jossa on 15 vaaleilla valittua jäsentä pormestari puheenjohtajanaan.
Osat
Monaco on jaettu neljään osaan (quartiers): Monaco-Ville, vanha kaupunki Välimereen ulottuvalla kalliolla; La Condamine sataman alue; Monte Carlo, pääasiallinen asuinalue ja Casinon alue ja Fontvieille, uusi mereltä vallattu alue.
Maantiede
Monacon maantiede
Monacon maantiede
Monaco sijaitsee vuoristoisella Välimeren rantakaistaleella Ranskan Rivieralla tai Côte d'Azurilla. Osa pinta-alasta on täyttömaata.
Talous
Pääasiallinen tulonlähde on turismi, lisäksi maan vetovoima perustuu alhaiseen verotukseen, joka houkuttelee Monacoon rikkaita veropakolaisia. Monacoa pidetäänkin veroparatiisina ja mahdollisesti jopa rahanpesun keskuksena.
Väestöjakauma
Monaco on ruhtinaskunta, jonka virallinen kieli on ranska. Monacolaiset ovat vähemmistönä ja suurin osa (47 %) asukkaista on Ranskan kansalaisia. Monacolaisia ja italialaisia on molempia 17 % ja loput 21 % edustavat 125 eri kansallisuutta.
Ranska on ainoa virallinen kieli, mutta englanti, italia ja paikallinen monacon murre (monegassi), joka on Genovan murteen jälkeläinen ovat yleisesti käytettyjä kieliä. Katolisuus on virallinen uskonto.
Kulttuuri
Monacon kulttuuri
Monaco on tunnettu lähinnä formulakisoista ja kasinoista. Monacon oseanografinen museo on yksi maailman parhaista, samoin museon akvaario. Formula 1 -luokkaan kuuluva jokavuotinen Monacon GP on yksi autourheilun arvostetuimmista kilpailuista.
Merkittävimmät vientituotteet
- matkailu
- postimerkit
Aiheesta muualla
- [http://www.visitmonaco.com/ Monacon viralliset matkailusivut]
- [http://wikitravel.org/en/Monaco Monaco Wikitravelissa]
- [http://maps.google.com/maps?ll=43.741274,7.425642&spn=0.881037,2.026978&z=8&t=h&hl=en Monaco Google Mapsissa]
Luokka:Monaco
ms:Monaco
zh-min-nan:Monaco
ko:모나코
ja:モナコ
simple:Monaco
th:ประเทศโมนาโก
Andorra
Andorran ruhtinaskunta on yksi Euroopan kääpiövaltioista. Se sijaitsee Espanjan ja Ranskan välissä Pyreneiden vuoristossa.
Historia
Tradition mukaan Kaarle Suuri antoi Andorralle erioikeuden palkkiona heidän taistelustaan maureja vastaan vuonna 805.
Varhaisin historiallinen dokumentti Andorrasta on vuodelta 839 peräisin oleva Urgellin katedraalin vihkiasiakirja, jonka mukaan maan seurakunnat kuuluivat Urgellin kreivikuntaan. Vuonna 988 Urgellin kreivi luovutti Andorran hallinnan Urgellin piispalle vastineena muista alueista Cerdanyan laaksossa. Andorralaiset tunnustivat alamaisuutensa vasta piispa Bernat Sançille vuonna 1176. Sen jälkeen Andorran hallinnasta käytiin valtataistelua kirkon ja kreivikunnan välillä, kunnes vuosina 1278-1288 Urgellin silloinen piispa Pere d´Urg ja Foixin kreivi Roger Bernat III allekirjoittavat ns. Pariatge-sopimuksen. Sopimusta pidetään Andorran ruhtinaskunnan perustamisasiakirjana, ja siihen sisältyy erikoinen kahden päämiehen malli, joka on symbolisena voimassa edelleen. Vuonna 1589 Foixin kreivin omistusoikeus Andorraan siirtyi Ranskan kuninkaalle.
Politiikka
Andorran perustuslaki vuodelta 1993 määrittelee maan itsenäiseksi oikeusvaltioksi, joka noudattaa demokratian ja sosiaalisuuden periaatteita.
Andorra on OECD:n luokittelun mukaan niin sanottu veroparatiisi. Viime vuosina se on muiden Euroopan kääpiövaltioden tavoin pyrkinyt eroon erityisasemastaan.
Andorra ei kuulu Euroopan Unioniin, mutta toimii sen kanssa monilla aloilla läheisessä yhteistyössä. Yhteisvaluutta euro syrjäytti aikaisemmin käytössä olleet Ranskan frangin ja Espanjan pesetan vuonna 2002.
Andorra on YK:n jäsenvaltio.
Pitäjät
Andorran pitäjät
Andorrassa on seitsemän pitäjää tai seurakuntaa. Perinteisesti maassa oli kuusi hallinnollista seurakuntaa, kunnes vuonna 1978 Escaldesin seurakunta erotettiin Andorra La Vellasta. (parròquies, yksikkö - parròquia):
- Andorra la Vella
- Canillo
- Encamp
- Escaldes-Engordany
- La Massana
- Ordino
- Sant Julià de Lòria
Maantiede
Andorran maantiede
Andorran keskikorkeus merenpinnasta on lähes 2000 metriä, mikä tekee siitä korkeimmalla sijaitsevan Euroopan maan. Matalin kohta on Espanjan rajalla, noin 800 metriä, korkeimmat vuoret ovat noin 2900 metrin korkuisia. Maata halkoo Y-kirjaimen muotoinen keskuslaakso, johon suurin osa asutuksesta sijoittuu. Andorrassa on lukuisia pienikokoisia vuoristojärviä.
Andorra kuuluu välimerelliseen ilmastovyöhykkseen, mutta siitä huolimatta sen ilmasto on vuoristoinen. Sen korkeimmilla kohdilla vallitsee alppi-ilmasto, joissa talvi on ankara ja runsasluminen. Kesät ovat lämpimiä ja vähäsateisia, ja erityisesti laaksoissa talvet leutoja. Varsinaisia jäätiköitä ei Andorrassa ole.
Talous
Turismi kattaa 80 % Andorraan bruttokansantuotteesta. Maassa vierailee vuosittain yhdeksän miljoonaa turistia. Suurin osa matkailijoista on päivän viipyviä ostosmatkailijoita, mutta talvisin matkailu on talviurheilupainotteista. Maassa on viisi suurta laskettelukeskusta, ja Escaldesissa on Etelä-Euroopan suurimpiin lukeutuva viihdekylpylä.
Vain 2 % maan pinta-alasta on viljelykelpoista, lampaankasvatus on tärkein maatalouden ala. Teollisuus on vähäistä, päätuotteita ovat sikarit, tupakka ja huonekalut. Veroparatiisin asema on houkutellut maan pankkeihin varoja.
Väestöjakauma
Andorrassa asuu runsaasti siirtotyövoimaa mm. Espanjasta, Ranskasta ja Portugalista sekä muista Euroopan maista ja Etelä-Amerikasta. Syntyperäiset andorralaiset ovat maan noin 67 000 asukkaasta nykyisin vähemmistönä.
Runsaan matkailun ja siirtolaisuuden ansiosta maassa puhutaan katalaanin lisäksi espanjaa, ranskaa, portugalia ja englantia.
Kulttuuri
Andorran kulttuuri on saanut paljon vaikutteita naapurimaista Ranskasta ja erityisesti Espanjan Kataloniasta. Ensimmäiset andorralaiset olivat katalaaninkielisiä heimoja. Andorra on katolinen maa siihen kuuluvine traditioineen. Maa eli pitkälle 1900-luvun puolelle saakka eristyksissä muusta maailmasta. Viimeisinä vuosikymmeninä matkailu ja siirtolaisuus ovat muokanneet myös kulttuurielämää. Andorrassa on äskettäin aloitettu oma yliopistotasoinen opetus.
Urheilu
Urheilussa Andorra on tunnettu lähinnä jalkapallosta. Se ei ole kuitenkaan saavuttanut mitenkään mairittelevaa menestystä. Maajoukkue on voittanut vajaan kymmenvuotisen historiansa aikana vain kolme ottelua. Kuitenkin MM-karsinnoissa Saksan MM-kilpailuihin se on saavuttanut viisi pistettä voittamalla ja pelaamalla tasan Makedonian kanssa kertaalleen sekä pelaamalla sensaatiomaisesti tasan Suomen kanssa. Suoritusten arvoa nostaa se, että maassa on vain noin 300 lisensioitua jalkapalloilijaa. FIFAn viimeisimmässä ranginkissa maa on sijalla 138.
Merkittävimmät luonnonvarat
- vesivoimapotentiaali
- puu
- rautamalmi
Merkittävimmät vientituotteet
- matkailu
- postimerkkien ja verovapaiden tuotteiden myynti
- sähkö
Linkit
- [http://maps.google.com/maps?ll=42.551057,1.562805&spn=0.898361,2.026978&z=8&t=h&hl=en Andorra Google Mapsissa]
Luokka:Andorra
fiu-vro:Andorra
ms:Andorra
zh-min-nan:Andorra
ko:안도라
ja:アンドラ
simple:Andorra
th:ประเทศอันดอร์รา
Pariisi
Pariisi (ranskaksi Paris) on Ranskan ja Île-de-Francen alueen pääkaupunki. Ilman esikaupunkejaan ja satelliittikaupunkejaan se muodostaa Pariisin departementin.
Varsinaisessa Pariisissa asuu noin 2,1 miljoonaa ihmistä (2 142 800 helmikuun 2004 arvio) ja Suur-Pariisin alueella 11,5 miljoonaa ihmistä 14 518 km²:n alueella. Suur-Pariisi on yhdessä Lontoon kanssa Euroopan toiseksi suurin suurkaupunkialue Moskovan jälkeen. Koko maailmassa se on 20. suurin kaupunki.
Maantiede
Moskova
Pariisin sijaitsee pohjoisessa Ranskassa Seinen varrella ns. Pariisin altaassa, 65 metriä merenpinnan yläpuolella. Korkein maastonkohta kaupungin rajojen sisäpuolella on Moulin Rougesta tuttu Montmartren kukkula, joka on 130 metriä korkea. Kaupungin keskustassa sijaitsevat kaksi saarta, Île de la Cité ja Île Saint-Louis.
Esikaupunkeja ovat mm. Boulogne-Billancourt, Argenteuil, Versailles, Montreuil, Saint-Denis, Nanterre ja Vitry-sur-Seine. Varsinaisen Pariisin kaupungin pinta-ala on 105,4 km². Jos ei lasketa mukaan kaupungin laitaman suuria Bois de Boulognen ja Bois de Vincennesin puistoja, kaupungin pinta-ala on vain 86,9 km². Pariisin pieni pinta-ala johtuu siitä, että sen rajoja ei ole puistoalueita lukuun ottamatta laajennettu vuoden 1860 jälkeen. Kaupungin asukkaat käyttävät ympäröiviä suuria metsiä virkistysalueina. Pariisin asukastiheys on noin 20 000 asukasta neliökilometriä kohden.
Vuotuinen keskilämpötila on 10,6 °C ja sademäärä 639 mm. Lämpimin kuukausi on heinäkuu, jonka keskilämpötila 18,4 °C, ja kylmin tammikuu, 3,4 °C. Sateisinta on kesäkuussa (65 mm), kuivinta helmi- ja huhtikuussa (45 mm).
Historia
Pariisi on syntynyt Île de la Citén saarella alun perin sijainneen kelttiläisen kalastajakylän paikalle. Kaupungin nimi tulee kelttiläisestä heimosta (pariisit), joka hallitsi aluetta ennen kuin Rooman valtakunta otti sen haltuunsa vuonna 52 eaa. Aluksi roomalaiset kutsuivat kaupunkia nimellä Lutetia Parisiorum tai pelkästään Lutetia, joka tarkoittaa soista paikkaa, ja sen asukkaita nimellä Parisii. 50 vuodessa kaupunki oli laajentunut joen kummallekin puolelle.
Pariisin ensimmäisenä piispana pidetty Pyhä Denis toi kristinuskon kaupunkiin 200-luvulla. Vuonna 212 sen nimeksi tuli Paris. Roomalaisten valta oli päättynyt vuoteen 508 mennessä, kun frankkien kuningas Klodvig asettui kaupunkiin ja teki siitä Merovinki-dynastian pääkaupungin. 400-luvulla Pariisia uhkasivat Attilan johtamat hunnit, myöhemmin viikingit, joiden hyökkäykset 800-luvulla pakottivat pariisilaiset rakentamaan linnoituksen Île de la Citélle. Merovingihallintoa seurasivat karolinkikuninkaat, joiden heikkous vahvisti Pariisin kreivien asemaa, ja vuodesta 987 alkaen kapetingit, jotka suojasivat kaupungin muureilla 1190–1210 ja aloittivat sen nousukauden.
viikingit
1000-luvun alkupuolella kaupunki kasvoi voimakkaasti. Se levisi joen oikealle rannalle, Notre-Damen tuomiokirkko rakennettiin ja Sorbonnen yliopisto perustettiin. Filip II Augustin hallituskaudella alettiin rakentaa laajaa muuria levinneen asutuksen ympärille; myös Bastilji saatiin valmiiksi vuonna 1381. Satavuotisen sodan aikana (1337–1453) Pariisi oli englantilaisten miehittämä. Vuonna 1429 ranskalaiset piirittivät kaupunkia Jeanne d'Arcin johdolla, mutta englantilaisten häätäminen onnistui vasta vuonna 1436.
Keskiajalla Pariisi oli kukoistava sivistyskeskus ja kaupankäynnin solmukohta. Uskonsotien aika oli verinen ja tuolloin (1562–98) kaupunki oli katolilaisten tukikohta. Aurinkokuningas Ludvig XIV:n aikana puhkesi Fronde-kapina, jossa aateliset ja porvaristo nousivat vastustamaan kuninkaanvaltaa. Tämän vuoksi kuninkaanpalatsi siirrettiin läheiseen Versaillesin kaupunkiin.
Ranskan vallankumous alkoi Pariisissa hyökkäyksellä Bastiljiin 14. heinäkuuta 1789. Muutenkin 1800-luvulla Pariisin poliittinen merkitys korostui mm. Napoleon Bonaparten vallankaappauksissa ja lukuisissa vallankumouksissa. Väkiluku kasvoi voimakkaasti ja huolimatta Napoleon III:n toteuttamista laajoista uudistuksista esimerkiksi katuverkoston kehittämisessä tyytymättömyys kasvoi. Saksan-Ranskan sodassa 1870–1871 perustettiin Pariisin kommuuni, joka antautui vasta nälänhädän ja taistelujen täyttämän talven jälkeen.
Eiffelin torni rakennettiin vuonna 1889. Suuret maailmannäyttelyt vuosina 1855, 1867, 1878, 1889, 1900 ja 1937, joiden tulosta myös torni oli, osoittivat Pariisin kasvaneen yhdeksi maailman tärkeimmistä kaupungeista. Olympialaiset Pariisi on järjestänyt vuosina 1900 ja 1924.
Ensimmäisessä maailmansodassa saksalaiset tykit ja zeppeliinit vaurioittivat kaupunkia. Marnen ihmeen, Marne-joella saavutetun torjuntavoiton ansiosta saksalaisten eteneminen pysähtyi aivan Pariisin lähellä. Toisessa maailmansodassa Ranskan hallitus julisti Pariisin avoimeksi kaupungiksi, poistui sieltä ja jätti sen saksalaisten miehitettäväksi. Vuonna 1944, kun Yhdysvaltain joukot olivat lähestymässä, alettiin kaupungissa kapinoida saksalaisia vastaan. 26. elokuuta Charles de Gaulle otti sen haltuunsa.
Poliittisen opiskelijakuohunnan vuonna 1968 maineikkaimmat mielenosoitukset ja mellakat koettiin Pariisissa. Syksyllä 2005 syrjäytyneet siirtolaisnuoret polttivat autoja ja rakennuksia | | |
