:: wikimiki.org ::

Rooman Valtakunta

Rooman valtakunta

Rooman valtakunta (usein antiikin Rooma) oli antiikin aikainen imperiumi. Varhaisimmat merkit asutuksesta Rooman kaupungin alueella ovat noin 1300-luvulta eaa. Kaupungistuminen lienee alkanut 700-luvulla eaa. Rooma kehittyi vuosisatojen aikana Välimeren ympäröiväksi maailmanvallaksi. Rooman valtakunnan länsiosa kukistui vuonna 476, jolloin Länsi-Rooman viimeinen keisari syrjäytettiin. Rooman valtakunnan yhdistämisyritykset Itä-Rooman johdolla päättyivät islamin yllättävään nousuun 600-luvulla. Itä-Rooma eli Bysantti pysyi kuitenkin koossa turkkilaisvaltaukseen saakka 1453.

Historia

Rooman alkuvaiheet

Tieto Rooman kaupungin alkuajoista on suurelta osin peittynyt myyttien ja legendojen alle. Rooman perustivat tarun mukaan veljekset Romulus ja Remus 21. huhtikuuta 753 eaa. 700–650 eaa. Rooman kukkulat yhdistyivät, tästä kertoo esimerkiksi tarina sabiinitarten ryöstöstä. 600-luvulla Rooma levittäytyi Latiumiin, ja tuhosi emäkaupunkinsa Alba Longan. Tradition mukaan Roomaa hallitsivat tällöin kuninkaat. Todellisuudessa Rooma sai alkunsa pronssikautisena kyläyhteisönä ehkä noin vuoden 1000 eaa. tienoilla, ehkä jonkin verran aiemmin. Alueella on ilmeisesti ollut jo tätä ennen metsästyksestä ja kalastuksesta elänyttä ihmisasutusta. Vähitellen arkeologiseen todistusaineistoon ilmestyy jälkiä paimentolaisuudesta, maanviljelyksestä ja hautausrituaaleista, sitten kaupasta, sosiaalisesta hierarkiasta, sodankäynnistä ja kylämäisesta asutuksesta. 800-luvulta eaa. on merkkejä kreikkalaisvaikutteista, ehkä Etelä-Italian kreikkalaissiirtokunnista. 700-luvulta on löytynyt merkkejä paalutuksista, jotka kertovat jonkinlaisesta linnoittautumisesta. Rooma alkoi etruskikulttuurin vaikutuksesta muodostua kaupunkimaiseksi yhteisöksi 600-luvun eaa. kuluessa. Kukkuloiden välinen suo kuivatettiin. Tässä vaiheessa Rooma ei juuri eroa muusta Latiumista. Eriytymistä ilmenee 500-luvulla. Tältä ajalta löytyy muureja, hallintorakennuksia ja uskonnollisia rakennuksia. Lisäksi on löydetty kreikkalaisin kirjaimin kirjoitettuja piirtokirjoituksia. :Katso myös: Rooman kuningas ja Roomalainen mytologia

Tasavalta

Tradition mukaan Rooman viimeinen kuningas Tarquinius Superbus syrjäytettiin vuonna 509 eaa. Tarinat kertovat pienen joukon vallankumouksesta. Kyseessä saattoi olla myös roomalaisten ja etruskien välinen yhteenotto, tai kuninkaan ja ylimysten välinen konflikti. Siirtymä saattoi olla myös vähittäinen. Toisaalta tasavaltaan saatettiin siirtyä vasta 400-luvulla eaa. plebeijien ja patriisien konfliktissa. Roomasta tuli tasavalta, jota johtivat kaksi konsulia, jotka kansalaiset valitsivat senaatin jäsenistä vuoden mittaisiksi virkakausiksi. Rooman kansalaiset jaettiin perinnöllisesti etuoikeutettuihin patriiseihin ja alempiarvoisiin plebeijeihin. Senaatissa olivat edustettuna vaikutusvaltaiset patriisisuvut, joten valtion johto oli käytännössä kapean kansanosan käsissä. Konsulit ottivat aluksi kuninkaan roolin lukuun ottamatta Juppiterin ylipapin asemaa. Tämän tehtävään valittiin rex sacrorum eli pyhien asioiden kuningas. Avioliittoja luokkien välillä ei sallittu ennen vuotta 445 eaa. Plebeijeitä varten perustettiin 494 eaa. kansantribuunin virka, johon ei voitu valita patriisia. Tämä oli ainut alemmalle luokalle avoin virka, mutta sillä oli suuret oikeudet. Uskonnolliset asemat oli myöhemminkin rajattu vain patriiseille. Yhteiskuntaluokkien välille tuli joskus niin suuria erimielisyyksiä, että plebeijit ottivat perheensä ja tavaransa ja lähtivät kaupungista leiriytyen sen ulkopuolelle kunnes heidän vaatimuksiinsa suostuttiin. Näin kävi 494, 450 ja 287 eaa. Tavallisin riidanaihe oli maanjako. Vähitellen patriisien etuoikeudet purettiin ja virat avattiin plebeijeille. Vanhat patriisisuvut ja menestyneet plebeijisuvut sulautuivat yhteen uudeksi yläluokaksi.

Nousu maailmanvallaksi

Rooma laajensi hallitsemaansa aluetta vähitellen. 400- ja 300-luvuilla käytiin monia sotia Italian muita valtioita ja heimoja vastaan. Aluksi Rooma oli vain yksi Italian monista kaupunkivaltioista. Voitokkaat sodat ja taitava diplomatia saattoivat kuitenkin vähitellen etruskilaiset, kreikkalaiset, latinalaiset, samnilaiset, kelttiläiset jne. yhteisöt Rooman valtaan. Niiden asukkaat eivät yleensä saaneet Rooman kansalaisoikeuksia. Koko Apenniinien niemimaa oli kokonaan Rooman hallussa 270 eaa. Seuraavaksi laajeneminen jatkui läntisen Välimeren rannikoille, jolloin käytiin puunilaissodat Karthagoa vastaan. Puunilaissotien tuloksena Rooma sai haltuunsa Sisilian, Hispanian ja Pohjois-Afrikan. Sitten vuorossa oli Makedonia, jota vastaan roomalaiset kävivät ns. makedonialaissodat. Makedonia voitettiin 197 eaa. Seleukidit lyötiin nykyisessä Syyriassa 189 eaa. Rooman sanottiin puolessa vuosisadassa levittäneen herruutensa Italiasta koko antiikin tuntemaan maailmaan.

Sisällissotien kausi

Rooma ajautui kriisiin vuodesta 133 eaa. alkaen. Tämä johti sarjaan sisällissotia ja diktatuureja. Yksi osa ongelmaa oli sosiaalisen rakenteen muutos. Roomalaisen yhteiskunnan selkärankana pidetty vapaiden talonpoikien luokka supistui orjatyövoimalla viljeltyjen suurtilojen kasvaessa. Ihmisiä hakeutui kaupunkeihin, joihin muodostui levoton ja köyhä väestöaines. Gracchuksen veljekset yrittivät toteuttaa talonpoikaiston elvyttämiseen tähtäävän maareformin, mutta suurmaanomistajia edustava senaatti järjesti heidät hengiltä. Senaatin johtama armeija kärsi tappioita Numidian kuningasta Jugurthaa vastaan 122–105 eaa., Sisilian orjakapinassa ja kimbrejä vastaan 105 eaa. Kimbrien voittaja Marius korvasi asevelvollisista talonpojista koostuvan armeijan ammattisotilailla, jotka värvättiin köyhän väestön keskuudesta. Seuraavien vuosikymmenten kuluessa sotapäälliköt, jotka tavoittelivat valtaa itselleen uskollisten legioonien avulla, muodostuivat toistuvaksi ilmiöksi Rooman politiikassa. Kaupunkivaltion tasavaltainen hallintomuoto ei enää toiminut kitkatta imperiumissa. Orjat nousivat jälleen kapinaan 73 eaa. Spartacuksen johdolla kolmannessa orjakapinassa. Spartacuksen joukot löivät monta legioonaa ennen joutumistaan viimein Pompeiuksen voittamiksi. 6000 orjaa ristiinnaulittiin Via Appian varrelle. Vuonna 91 eaa. lähes koko Italia kapinoi ja se rauhoitettiin vain antamalla kaikille Pojoen eteläpuolisille asukkaille kansalaisuus. Samaan aikaan Pontoksen kuningas Mithridates VI valtasi Bithynian ja häntä kukistamaan lähetetty sotapäällikkö Sulla marssikin Roomaan legioonien kanssa julistaen itsensä diktaattoriksi. Sullan jäätyä eläkkeelle 79 eaa. tasavalta palautettiin. Sotapäälliköt Gnaeus Pompeius Magnus ja Julius Caesar valloittivat Syyrian ja Gallian Reiniltä Atlantille asti. Vuonna 49 eaa. Caesar palasi Roomaan armeijansa kanssa aloittaen sisällissodan jonka päätytyä Caesar kaappasi vallan nousten diktaattoriksi.

Keisariajan alku

diktaattori] Caesarin sisarentyttären pojasta, Octavianuksesta, tuli Rooman ensimmäinen keisari nimellä Augustus. Augustusta seurasivat Juliusten-Claudiusten suvun keisarit (mm. Tiberius ja Nero) ja näitä Flaviukset (mm. Vespasianus). Vuosia 96—180 pidetään keisarikunnan suurimman kukoistuksen kautena. Tällöin hallitsivat Nerva, Trajanus, Hadrianus, Antoninus Pius ja Marcus Aurelius. Marcus Aurelius joutui taistelemaan Tonavan rajalla germaaneja vastaan. Tämä markomannisota antoi esimakua tulevien vuosisatojen ongelmista. Vuonna 193 valtaan nousi voimakas Septimus Severus, jota seurasi vuoteen 235 saakka hallinnut Severusten dynastia. Egypti liitettiin Rooman valtaan 31 eaa., Augustus antoi keisarikunnan rajojen pysyä luonnonesteiden muodostamilla rajoilla, mutta Claudius valloitti Britannian. Trajanuksen aikana (vuonna 106) valloitettiin Daakia (likimain nykyinen Romania), mutta se hylättiin 270. Samoin Mesopotamian valloitus jäi lyhytaikaiseksi (114—117). Katso myös: Rooman keisari

200-luvun kriisi

200-luvun kriisi on nimitys, jota yleisesti käytetään Rooman valtakunnan hajoamiskaudesta, joka vallitsi noin vuosina 235—275. Valtakunta kävi tällöin tuhon partaalla. Samaan aikaan sijoittuu myös niin kutsuttu sotilasanarkian aika 235—284. Roomassa oli kriisikaudella yli 35 eri hallitsijaa. Useimmat näistä olivat sotapäälliköitä, jotka omaksuivat keisarin vallan joko koko valtakunnassa tai jossakin sen osassa menettäen sen myöhemmin tappion, murhan tai luonnollisen kuoleman jälkeen. Keisarit viettivät yhä vähemmän aikaa Roomassa. Poliitiikan lisäksi kriisiytyi myös talous (katso alla). Toisaalta ilmeni myös monia muita ongelmia kuten levottomuuksia, tauteja ja sisällissotia. Sisäiset levottomuudet ilmenivät esimerkiksi separatistisina pyrkimyksinä. Lännessä niin sanotun Gallian keisarikunnan perustanut Postumus ja idässä kuningatar Zenobia pyrkivät kummatkin saavuttamaan itsenäisyyttä keskushallinnosta. Aiemmassa vaiheessa armeija oli pyritty siirtämään kauemmas valtakeskuksista, mikä vakautti valtiota. Nyt armeija palasi vallan keskiöön ja dominoi koko yhteiskuntaa. Se myös kasvoi merkittävästi. Armeija alkoi värvätä ulkopuolisia, etenkin germaaneja. Raja-alueiden siirtokunnat autioituivat monin paikoin. 200-luvulla imperiumi koki myös ensimmäiset vakavat sotilaalliset tappionsa vuosisatoihin. Germaanit ryöstelivät monin paikoin, gootit voittivat Deciuksen ja Persia nousi Rooman kilpailijaksi. Keisari Valerianus joutui Persian kuninkaan Sapor I:n vangiksi. Hänet nyljettiin. Kun tällaista menoa oli kestänyt 35 vuotta, valtakunta oli kuoleman kielissä. Rooman lahjakkaimpien keisareiden joukkoon luettu Aurelianus kuitenkin onnistui turvaamaan valtakunnan rajat. Diocletianus vakiinnutti oloja edelleen. Selviytyminen kriisistä oli luultavasti kuitenkin enemmän sattumaa ja rakenteellisten tekijöiden sanelemaa kuin yksilöiden ansiota.

Tetrarkia eli neljän keisarin valta

Tetrarkia eli "nelivalta" oli hallintojärjestelmä, jonka keisari Diocletianus otti käyttöön vuonna 293 ratkaistakseen valtakunnan vakavat sotilaalliset ja taloudelliset ongelmat. Valtakunta jaettiin länsi- ja itäosaan. Diocletianus piti itse idän vallassaan ja antoi lännen kanssahallitsija Maximinianukselle. Kahdeksan vuotta myöhemmin Diocletianus katsoi, että sekä sotilaallisiin että siviililuontoisiin ongelmiin tulisi kiinnittää vielä enemmän huomiota. Tällöin kummallekin keisarille, "augustukselle", nimitettiin alikeisari eli "caesar". Tämä tetrarkkinen järjestelmä säilyi noin vuoteen 324. Ensimmäiset tetrarkit olivat Diocletianus (idän keisari), Galerius (idän alikeisari), Maximianus (lännen keisari) ja Constantius Chlorus (lännen alikeisari).

Myöhäisantiikki

Myöhäisantiikki tarkoittaa yleensä noin vuosien 300 - 600 jaa. välistä aikaa. Myöhäisantiikkisen Länsi-Rooman kehitys voidaan mieltää rappioksi, joka ilmeni keisarillisen keskushallinnon romahduksena sekä talouden ja yhteiskunnan perusrakenteiden järkähtelynä. Kritiikin mukaan kyseessä oli pikemmin muutosprosessi, jota ei pidä arvostella lopputuleman eli keskiajan pohjalta. Molempien näkemysten tueksi löytyy todisteita. Vaikka nykynäkökulmasta selviä rappion merkkejä näkyi, kannattaa siis kuitenkin muistaa myös jatkuvuus ja jopa joillain aloilla tapahtunut edistys. Myöhäisantiikin merkittävin piirre on kristinuskon leviäminen ja sen aseman vakiintuminen. Rooman keisarikunnasta tuli kristitty vuonna 313 jaa. Milanon ediktin myötä. Konstantinus I Suuren valtakaudella annettu edikti teki kristinuskosta yhden Rooman virallisista uskonnoista. Konstantinus siirsi pääkaupungin Konstantinopoliin, "Uuteen Roomaan", vaikka vanhakin Rooma säilytti suuren symbolisen merkityksensä. Keisari Theodosiuksen hallitessa (379—395) kristinuskosta tuli Rooman ainoa virallinen uskonto. Myöhäisantiikissa syntyi käsitys kirkon ja valtion yhteydestä. Keisari nähtiin Jumalan sijaisena maan päällä, ja häntä pyrittiin samaistamaan monin tavoin Jeesukseen. Toisaalta kristittyjen näkemys Jeesuksesta otti vaikutteita keisari-instituutiosta. Kirkko alkoi muistuttaa "valtiota valtiossa". Myös luostarilaitos syntyi. Theodosiuksen kuoltua Rooma jakautui lopullisesti itäiseen ja läntiseen keisarikuntaan, joiden polut alkoivat kulkea eri teitä. Jako ei näyttänyt aikalaisista lopulliselta, mutta sellaiseksi se osoittautui. Keskushallinto alkoi halvaantua 400-luvulla. Vuonna 410 visigootit hävittivät Roomaa Alarikin johdolla. Vaikka hävitys ei ehkä loppujen lopuksi ollut totaalista, oli tämän tapahtuman merkitys aikalaisten silmissä suuri. Yleisesti tässä yhteydessä on puhuttu kansainvaellusten ajasta. Siirtyneet ihmismäärät lienevät kuitenkin olleet pieniä. Germaaniheimot perustivat Rooman alueella useita kuningaskuntia, joiden väestö oli lähes kokonaan roomalaista. Germaanit itse omivat monia roomalaisten tapoja ja hyödynsivät esimerkiksi roomalaista paikallishallinnon koneistoa. Keisarius sortui lopullisesti vuonna 476 ostrogoottien valloittaessa Rooman kaupungin ja syrjäyttäessä viimeisen keisarin Romulus Augustuluksen. Rooman senaatti jatkoi kokoontumisia ilmeisesti pitkälle 500-luvulle asti. Itä-Rooma, josta nykyään käytetään nimeä Bysantti, säilytti mahtiasemansa vielä vuosisatoja pysyen pystyssä vuoteen 1453. Rooman tuhon syistä on väitelty loputtomiin. Gibbonin mukaan tuho johtui kristittyjen moraalittomuudesta. Edwin Linkomieskin epäili moraalisen rappion ja arvotyhjiön olleen pääsyy. Jo antiikissa itäroomalainen ei-kristitty Zosimos syytti Konstantinusta ja kristittyjä. Toisaalta on epäilty syyksi myöhäisantiikin henkistä köyhyyttä, rotujen sekoittumista, kansainvaelluksia, talouden rappiota, valtiorakenteiden heikkenemistä ja valtion desentralisaatiota, lyijyä vesijohdoissa ja aristokratian degeneroitumista, ilmastonmuutosta, ryöstöviljelyä ja eroosiota, korruptiota ja tehotonta hallintoa, provinssien ryöstöä, epätasaista tulonjakoa, epätasapainoa maaseudun ja kaupungin välillä, orjuutta, teknologisen kehityksen pysähtymistä ja lukemattomia muita syitä. Nykyisissä tulkinnoissa korostetaan eniten ehkä imperiumin taloudellisia vaikeuksia ja poliittisen järjestelmän tasapainottomuutta, mutta yksimielisyys on vielä kaukana.

Politiikka

provinssien Roomalaiset kutsuivat valtiotaan tasavallaksi (libera res publica), mutta se ei missään historiansa vaiheessa ollut demokraattinen sanan nykymerkityksessä. Rooman poliittinen järjestelmä oli luonteeltaan konservatiivinen, ja uudistuksiin oltiin yleensä varsin haluttomia. Läpi Rooman historian keskeinen poliittinen kysymys oli maanomistus ja maan jakaminen. Varhaisemmissa vaiheissa Rooma oli kuningasvaltainen. Tästä siirryttiin harvainvaltaiseen tasavaltaan, jota hallittiin monimutkaisella senaatin, virkamiesten ja vinoon jyvitettyjen kansankokousten järjestelmällä. Vähitellen tietyt yksilöt omivat enenevissä määrin valtaa. Tästä syntyi keisarijärjestelmä Augustuksen ja hänen seuraajiensa aikana. Katso myös: Rooman kuningas, Rooman senaatti, Rooman keisari, Cursus honorum

Hallinnollinen jako

On harhaanjohtavaa puhua Rooman imperiumista valtiona nykyisessä merkityksessä. Rooma koostui lukuisista kaupunkivaltioista ja alueista, jotka oli tehty pääkaupungista riippuvaisiksi erilaisin sopimuksin ja poliittisin järjestelyin. Rooman hallinnollinen järjestelmä vaihteli eri aikoina. Alussa sitä hallittiin kaupunkivaltiomaisesti, mutta laajentumisen myötä oli pakko kehittää uusia keinoja selvitä ilmenneistä hallinnollisista haasteista. Imperiumin hallinnollista järjestelmää pidettiin osin tarkoituksellisesti monimutkaisena. Tavoitteena oli minimoida alueiden kapinointi suomalla niille eriarvoisia asemia imperiumin sisällä. Tällä hajoita ja hallitse (divide et impera) -taktiikalla eri alueet usutettiin toistensa kimppuun keskushallinnon asemasta. Katso myös: Rooman provinssi

Maantiede

Rooman provinssi Laajimmillaan Rooman valtakunta rajautui pohjoisessa Germanian metsiin, koillisessa aroihin, lännessä Atlanttiin (Oceanus Atlanticus) ja etelässä Saharaan. Sahara oli kuitenkin antiikin aikana selvästi nykyistä pienempi. Idässä rajoittava tekijä ei ollut niinkään luonto kuin ajan kuluessa vaihtuneet suurvallat, esimerkiksi Parthia. Keskeinen yhdistävä tekijä oli Välimeri (Mare nostrum - meidän meremme), joka mahdollisti kaupan ja liikkumisen suhteellisen laajalla alueella. Purjehtiminen oli tärkein liikkumistapa läpi antiikin, maakuljetukset olivat paitsi kalliita myös alttiita esimerkiksi rosvojen hyökkäyksille. Purjehtiminen onnistui kuitenkin vain kesällä, talvella sateet ja myrskyt tekivät liikkumisen vaaralliseksi. Toinen merkittävä meri oli Mustameri (Pontus Euxinus, suora laina kreikasta, tarkoittaa vieraanvaraista merta). Joet olivat myös merkittävä liikenneväylä. Italian joet ovat pääsääntöisesti helppokulkuisia, kun taas kreikan joet usein kuivuivat. Valtakunnan alueilla esiintyi monin paikoin myös vulkaanista toimintaa ja maanjäristyksiä, mistä tunnetuin esimerkki lienee Pompeji. Rooman kaupunkikin syntyi joen eli Tiberin rannalle. Sitä ympäröivät kukkulat olivat vulkaanisia. Kukkuloiden välissä oli kosteikko, joka myöhemmin kuivattiin. Rooman sijainti oli valtakunnan laajenemiselle alkuvaiheessa tärkeää: Rooma pystyi kontrolloimaan vesitietä sisämaahan ja siten kauppaa. Huomattava, jo antiikissa havaittu ja vaikuttanut ilmiö oli eroosio. Rankkasateista johtunut eroosio saattoi liikutella jokien uomia huomattavastikin. Ihmisen toiminnan, erityisesti puunhakkuiden seurauksena eroosio kiihtyi monin paikoin. Ilmasto oli perustyypiltään sama kuin nykyäänkin, eli välimerenilmasto. Tutkijat ovat myös pohtineet erilaisten ilmastonmuutosten vaikutuksia antiikissa. Ilmeisesti ilmasto ehti muuttua Rooman historiankin aikana useaan kertaan. Lämpötilavaihteluja on yritetty jäljittää esimerkiksi taiteessa kuvattujen ihmisten vaatetuksen vaihteluista eri aikoina.

Talous

ilmastonmuutos Kärjistäen roomalaisen talouspolitiikan voi sanoa pohjautuneen suunnitelmien puutteeseen. Aikana, jolloin raha-asioita pidettiin hienommalle väelle sopimattomana puuhasteluna, rahavarojen riittävyyteen ei usein kiinnitetty liiemmälti huomiota. Yhteiskunnan konservatiivisuus esti monet välttämättömät uudistukset, ja talous pääsi toistuvasti kriisiytymään. Rooman talousjärjestelmän peruskivi oli maatalous. Maan tuottavuus oli alhainen ja teknistä kehitystä ei juurikaan tapahtunut. Rooman laajetessa sotasaalis muodostui merkittäväksi tulonlähteeksi. Valloitettuja kansoja alettiin myös verottaa. Rooma alkoi kasvaessaan imeä hyödykkeitä yhä laajemmalta alueelta. Näkemykset orjien merkityksestä taloudelle vaihtelevat. Keisariajalla ylimääräinen raha sijoitettiin edelleen mieluiten maahan. Syntyi pienimuotoista teollisuutta, mutta se ei muodostanut merkittävää osaa tuotannosta. Kaupankäynti oli kohtuullisen vilkasta, joskaan ei valtaisaa. 200- luvun kriisiin liittyi myös vakavia taloudellisia ongelmia. Myöhäisantiikissa taloudessa alkoi näkyä jo monia tulevan keskiajan piirteitä.

Väestö

Rooman valtakunnan väkiluvusta on monenlaisia arvioita. Edward Gibbon arvioi 1700-luvulla asukkaiden määrän ensimmäisellä vuosisadalla olleen n. 120 miljoonaa. J. B. Buryn uudempi arvio (1928) on päätynyt lukuun 54 miljoonaa, alle puolet Gibbonin luvusta. Nykyään yleisimmät arviot väkiluvusta keisariajan alussa vaihtelevat välillä 45–60 miljoonaa. Suurimmillaan väkiluku on saattanut nousta lähelle sataa miljoonaa. Väkiluvun kasvu taittui 200-luvulla, jolloin monet tautiepidemiat koettelivat väestöä.

Kulttuuri

Rooman imperiumi oli kulttuurillisesti hyvin hajanainen. Roomalainen kulttuuri otti runsaasti vaikutteita kreikkalaisesta (käytännössä hellenistisestä) maailmasta sekä Italian varhaisemmista kulttuureista, etenkin etruskeilta. Myös Karthagon vaikutus oli merkittävä. Rooman kaupunkivaltion alkuperäinen kieli oli latina. Rooman laajetessa latina vähitellen syrjäytti paikalliset kielet imperiumin länsiosissa. Itäosissa ja Afrikassa paikalliset kielet pitivät paremmin pintansa. Latina oli myös pääasiallinen hallintokieli, mutta kreikan asema vahvistui jatkuvasti. Roomalaisten valtauskonto muuttui historian kuluessa animistisesta luonnonuskonnosta polyteistiseen kreikkalaisvaikutteiseen valtionuskontoon ja edelleen erilaisten itämaisten mysteerikulttivaikutteiden kautta kristinuskoon. Valtakunnan laajuus varmisti sen, että sen sisään mahtui varsin erilaisia uskonnollisia näkemyksiä. Roomalainen mytologia oli myös kreikkalaisvaikutteista. Kaikista aloista juuri taiteessa näkyivät kreikkalaisvaikutteet selvimmin. Maalaustaiteessa ja kuvanveistossa jäljiteltiin surutta kreikkalaista tyyliä. Kirjallisuudessa esikuvista onnistuttiin jossain määrin irtautumaan. Rooma tuotti monia klassikoiksi muodostuneita kirjailijoita, mainittakoon Vergilius, Cicero, Ovidius, Horatius ja Juvenalis. Roomalainen luonnontiede ei koskaan yltänyt kreikkalaisten esikuviensa tasolle. Luonnontieteistä kehittyivät lähinnä käytännönläheiset alat, ennen muuta lääketiede. Myös arkkitehtuurissa pystyttiin luomaan uutta. Filosofian alalla tärkeimmiksi muodostuivat epikurolaiset, stoalaiset ja uusplatonistiset koulukunnat. Antiikki käsitetään helposti läheisemmäksi kuin se olikaan. Monien säilyneiden kulttuurivaikutteiden johdosta roomalaisesta elämänmenosta on helppo löytää samaistumiskohteita. Antiikin maailma oli kuitenkin kovin toisenlainen kuin nykyään.

Rooman sotahistoria

Rooman vallan näkyvin merkki provinsseissa oli usein sen armeija. Se oli Rooman politiikan toteuttaja, mutta myös politiikan luoja ja keisarintekijä. Se toimi tärkeänä sosiaalisen nousun väylänä ja roomalaistamisen työkaluna. Rooma oli luonteeltaan hyvin sotilaallinen valtio. Armeija kehittyi vähitellen Välimeren mahtavimmaksi sotilasmahdiksi, kun tarpeen vaatiessa kootuista sotajoukoista siirryttiin ammattiarmeijaan Gaius Mariuksen uudistusten yhteydessä n. 100 eaa. Lopulta syntyi legioona, n. 5 000 miehen hyvin järjestäytynyt yksikkö. Alun perin armeijassa palvelivat vain kansalaiset, mutta keisariajalla armeijaan alettiin ottaa myös ns. barbaareja. Rooman armeija käytti myös monia sotakoneita, esimerkiksi katapultteja ja piiritystorneja. Rooman myöhemmin merkittäväksi kehittynyt laivasto syntyi puunilaissotien yhteydessä, kun aiemmin lähes purjehdustaidottomat roomalaiset löysivät haaksirikkoutuneen karthagolaisen laivan ja kopioivat sen millintarkasti.

Mitä Roomasta voidaan tietää

Nykymaailman tietämys Roomasta perustuu lukuisiin eri lähteisiin. Pitkään historiantutkimuksessa käytettiin lähteenä ennen kaikkea keskiaikaisen kopiointitradition kautta säilynyttä kirjallisuutta. Luonnollisesti tärkeimpänä lähteenä pidettiin historiankirjoitusta. Esimerkiksi kirjekokoelmia pidettiin myös arvokkaina, "autenttisina" lähteinä. Toisaalta suurin osa kirjallisuudesta oli eliitin kirjoittamaa, ja kuvasi asioita heidän näkökannaltaan. Kirjallisten lähteiden tulkinta ei ole ongelmatonta oli kyse sitten ns. kertovista lähteistä (historiankirjoitus) tai kaunokirjallisuudesta. Jo se, että vain murto-osa ajan kirjallisuudesta on säilynyt meidän aikoihimme nostaa esiin kysymyksen säilyneen kirjallisuuden todistusvoimasta. Teosten säilymiseen on vaikuttanut paitsi sattuma, myös eri aikakausina vallinneet näkemykset (kauno)kirjallisuuden esteettisestä tai moraalisesta arvosta. Modernin tutkimuksen käyttämä lähdeaineisto on huomattavasti laajempaa. Tämä johtuu osin jo kysymyksenasettelujen laajentumisesta. Kiinnostus alempien sosiaaliryhmien, naisten, lasten, yhteiskuntaryhmien jne. historiaan on tehnyt esimerkiksi piirtokirjoituksista keskeisen tärkeää lähdeaineistoa. Vaikkapa hautakiviin laaditut hautapiirtokirjoitukset voivat kertoa paitsi ikärakenteesta, myös esimerkiksi perhesuhteista ja tunne-elämästä. Arkeologiset kaivaukset tuovat jatkuvasti esiin uutta piirtokirjoitusaineistoa. Runsaasti tietoa saamme myös meidän aikoihimme säilyneistä papyruksista, rahoista ja lakiteksteistä. Äärimmäisen suuri merkitys on myös ei-tekstuaalisilla arkeologisilla löydöillä, joista Pompejin kaupunki on kuuluisa, muttei ainoa esimerkki. Monista asioista ihmisten ja eläinten jäännökset, keramiikka ja muut arkisten kulutustavaroiden jäänteet jne. antavat tietoa paljon enemmän kuin kirjalliset lähteet. Syntyvään kuvaan Roomasta on siis syytä suhtautua terveellä kriittisyydellä. Arkeologinen tutkimus kykenee omalta osaltaan tasapainottamaan tilannetta ja tuomaan vertailukohtia kirjallisiin lähteisiin sisältyville tendensseille. Mielekkään kokonaiskuvan rakentaminen edellyttää sekä kirjallisten että arkeologisten lähteiden tasapuolista ja lähdekriittistä käyttöä. Tärkeintä kuitenkin - kuten kaikessa historiantutkimuksessa - on se, minkälaisia kysymyksiä säilyneelle, vaikkakin fragmentaariselle, lähdeaineistolle asetetaan.

Kirjallisuutta

-
-

Katso myös

- Antiikki
- Antiikin Kreikka
- Bysantin valtakunta
- Rooman keisari

Aiheesta muualla

- [http://savonlinna.joensuu.fi/snor/rooma/ Antiikin Rooma]
- [http://www.koulukanava.fi/historia/rooma/ Koulukanavan Rooma-sivusto], suunnattu peruskoululaisille luokka:Rooman valtakunta ja:ローマ帝国 ko:로마 제국 simple:Roman Empire

Antiikki

Antiikki eli vanha aika on aikakausi erityisesti kreikkalaisessa ja roomalaisessa historiassa, n. 800 eaa - 500 jaa. Antiikin ajaksi kutsutaan muinaisen Kreikan ja Rooman suuruuden aikaa. Ajanjaksoa pidetään merkittävänä siitäkin syystä, että länsimainen sivistys ja yhteiskunta juontavat juurensa tuosta ajasta. Muun muassa monet keksinnöt, tavat, arvostukset ja tyylit ovat joko antiikin kreikkalaisten tai roomalaisten luomia tai heidän omaksumiaan. Antiikin aikaista on myös latinalaiset aakkoset - foinikialaisilta peräisin oleva kirjaimisto kehittyi kreikkalaisten ja roomalaisten muokkaamana täksi ns. latinalaiseksi kirjaimistoksi, joka on käytössä useimmissa länsimaissa, myös Suomessa. Klassisella tai klassillisella kulttuurilla tarkoitetaan mm. antiikin ajan kulttuuria.

Kreikkalainen antiikki

Antiikin Kreikkaa pidetään eurooppalaisen sivistyksen kehtona. Kreikkalainen kulttuuri perustui monilta osin aikaisempien korkeakulttuurien, esimerkiksi egyptiläisten ja foinikialaisten luomalle perinnölle.

Arkaainen aika

800 eaa - 480 jaa

Klassinen aika

480 eaa - 300 jaa

Hellenistinen aika

330 eaa - 27 jaa

Roomalainen antiikki

Rooman valtakunta alkoi laajentuessaan dominoida antiikin maailmaa. Sen kautta välittyi antiikin sivistys edelleen keskiajalle ja uudelle ajalle.

Myyttinen kuningasaika

753 eaa - 509 eaa

Tasavallan aika

509 eaa - 27 eaa

Keisariaika

27 eaa - 476 jaa

Myöhäisantiikki

Katso myös

Aiheesta muualla

- [http://www.tkukoulu.fi/antiikki/ Antiikin historiaa vanhojen opetuskuvataulujen kertomana] Luokka:Antiikki

Rooma

::Rooma voi merkitä myös Rooman valtakuntaa, joka perustettiin 700-luvulla eaa ja kukistui lopullisesti vasta 1453. 1453 Rooman kaupunki (italiaksi, latinaksi Roma) on Italian länsirannikolla, Tiber-joen varrella sijaitseva Italian pääkaupunki. Kaupunki on lähes 3000 vuoden ikäinen, ja sillä on mahtava historia Rooman kuningaskunnan, Rooman tasavallan ja Rooman keisarikunnan pääkaupunkina. Roomassa on useita mahtavia rakennuksia, kuten Colosseum, jossa käytiin aikanaan gladiaattoritaisteluita. Roomassa on 2 546 804 asukasta (2004) ja metropolialueella asuu kaikkiaan 3,3 miljoonaa. Rooman valtakunnan kulta-aikana Roomassa oli yli miljoona asukasta.

Historia

Tarun mukaan Rooman perustivat 21. huhtikuuta 753 eaa. veljekset Romulus ja Remus. Rooma perustettiin Palatium-kukkulalle, josta se levisi ympäröiville kukkuloille. Perinteiset kaupungin seitsemän kukkulaa ovat Collis Palatinus (Palatium), Collis Aventinus, Collis Capitolinus (Capitolium), Collis Quirinalis, Collis Viminalis, Collis Esquilinus ja Collis Caelius. Vatikaanivaltion sijaintipaikka, Collis Vaticanus, on Tiber-joen länsipuolella, eikä kuulu seitsemään kukkulaan. Länsi-Rooman kukistumisen jälkeen Ostrogootit hallitsivat kaupunkia Ravennasta. Itä-Rooma valloitti kaupunkin takaisin 536, mutta 546 goottikuningas Totila valloitti ja tuhosi sen. Bysantin kenraali Belisarius valloitti kaupungin jälleen takaisin, ja gootit taas 549. Belisariuksen seuraaja Narses sai viimein kaupunkin 552. Gootteja seurasivat lombardien valloitukset. Vuodesta 754 vuoteen 1870 Roomaa hallitsi kirkkovaltio, jonka jälkeen Italian yhdistyessä Roomasta tuli sen pääkaupunki. Paavi sai oman valtionsa Rooman kaupungissa jälleen 1929. Toisessa maailmansodassa liittoutuneet valloittivat Rooman 4. kesäkuuta 1944.

Asukasmäärän kehitys

1944

Urheilu

Vuonna 1960 Roomassa järjestettiin olympialaiset.

Aiheesta muualla

- [http://www.comune.roma.it Rooman viralliset verkkosivut]
- [http://wikitravel.org/en/Rome Rooma Wikitravelissa] Luokka:Rooma als:Rom ko:로마 ja:ローマ simple:Rome

1300-luku eaa

Vuosisadat: 1500-luku eaa 1400-luku eaa - 1300-luku eaa - 1200-luku eaa 1100-luku eaa ----

Tärkeitä tapahtumia

Tärkeitä henkilöitä

Vuosikymmenet ja vuodet

1390-luku eaa: 1399 eaa, 1398 eaa, 1397 eaa, 1396 eaa, 1395 eaa, 1394 eaa, 1393 eaa, 1392 eaa, 1391 eaa, 1390 eaa 1380-luku eaa: 1389 eaa, 1388 eaa, 1387 eaa, 1386 eaa, 1385 eaa, 1384 eaa, 1383 eaa, 1382 eaa, 1381 eaa, 1380 eaa 1370-luku eaa: 1379 eaa, 1378 eaa, 1377 eaa, 1376 eaa, 1375 eaa, 1374 eaa, 1373 eaa, 1372 eaa, 1371 eaa, 1370 eaa 1360-luku eaa: 1369 eaa, 1368 eaa, 1367 eaa, 1366 eaa, 1365 eaa, 1364 eaa, 1363 eaa, 1362 eaa, 1361 eaa, 1360 eaa 1350-luku eaa: 1359 eaa, 1358 eaa, 1357 eaa, 1356 eaa, 1355 eaa, 1354 eaa, 1353 eaa, 1352 eaa, 1351 eaa, 1350 eaa 1340-luku eaa: 1349 eaa, 1348 eaa, 1347 eaa, 1346 eaa, 1345 eaa, 1344 eaa, 1343 eaa, 1342 eaa, 1341 eaa, 1340 eaa 1330-luku eaa: 1339 eaa, 1338 eaa, 1337 eaa, 1336 eaa, 1335 eaa, 1334 eaa, 1333 eaa, 1332 eaa, 1331 eaa, 1330 eaa 1320-luku eaa: 1329 eaa, 1328 eaa, 1327 eaa, 1326 eaa, 1325 eaa, 1324 eaa, 1323 eaa, 1322 eaa, 1321 eaa, 1320 eaa 1310-luku eaa: 1319 eaa, 1318 eaa, 1317 eaa, 1316 eaa, 1315 eaa, 1314 eaa, 1313 eaa, 1312 eaa, 1311 eaa, 1310 eaa 1300-vuosikymmen eaa: 1309 eaa, 1308 eaa, 1307 eaa, 1306 eaa, 1305 eaa, 1304 eaa, 1303 eaa, 1302 eaa, 1301 eaa, 1300 eaa (ks. ajan merkitseminen) Luokka:1300-luku eaa ko:기원전 14세기 ja:紀元前14世紀

700-luku eaa

Vuosisadat: 900-luku eaa 800-luku eaa - 700-luku eaa - 600-luku eaa 500-luku eaa ----

Tärkeitä tapahtumia

- Romulus ja Remus perustavat tarun mukaan Rooman (753 eaa, 21. huhtikuuta)
- Armenian valtakunnan kulta-aika.
- Assyria valtaa Damaskoksen ja Samarian
- Ninive tuhoutuu (789 eaa)
- Ensimmäiset muistiinmerkityt olympialaiset (776 eaa)
- Assyrian kuningas Sargon II tuhoaa Israelin kuningaskunnan 721 eaa
- Helleenit perustavat siirtokuntia Mustalle merelle ja Välimerelle.

Tärkeitä henkilöitä

- Midas, Fryygian kuningas
- Sanherib, Assyrian kuningas ja Babylonin valloittaja (vallassa 705 eaa - 681 eaa).

Keksintöjä

- olmeekit rakentavat pyramideja
- Kiinassa pannaan muistiin auringonpimennys

Vuosikymmenet ja vuodet

790-luku eaa: 799 eaa, 798 eaa, 797 eaa, 796 eaa, 795 eaa, 794 eaa, 793 eaa, 792 eaa, 791 eaa, 790 eaa 780-luku eaa: 789 eaa, 788 eaa, 787 eaa, 786 eaa, 785 eaa, 784 eaa, 783 eaa, 782 eaa, 781 eaa, 780 eaa 770-luku eaa: 779 eaa, 778 eaa, 777 eaa, 776 eaa, 775 eaa, 774 eaa, 773 eaa, 772 eaa, 771 eaa, 770 eaa 760-luku eaa: 769 eaa, 768 eaa, 767 eaa, 766 eaa, 765 eaa, 764 eaa, 763 eaa, 762 eaa, 761 eaa, 760 eaa 750-luku eaa: 759 eaa, 758 eaa, 757 eaa, 756 eaa, 755 eaa, 754 eaa, 753 eaa, 752 eaa, 751 eaa, 750 eaa 740-luku eaa: 749 eaa, 748 eaa, 747 eaa, 746 eaa, 745 eaa, 744 eaa, 743 eaa, 742 eaa, 741 eaa, 740 eaa 730-luku eaa: 739 eaa, 738 eaa, 737 eaa, 736 eaa, 735 eaa, 734 eaa, 733 eaa, 732 eaa, 731 eaa, 730 eaa 720-luku eaa: 729 eaa, 728 eaa, 727 eaa, 726 eaa, 725 eaa, 724 eaa, 723 eaa, 722 eaa, 721 eaa, 720 eaa 710-luku eaa: 719 eaa, 718 eaa, 717 eaa, 716 eaa, 715 eaa, 714 eaa, 713 eaa, 712 eaa, 711 eaa, 710 eaa 700-vuosikymmen eaa: 709 eaa, 708 eaa, 707 eaa, 706 eaa, 705 eaa, 704 eaa, 703 eaa, 702 eaa, 701 eaa, 700 eaa (ks. ajan merkitseminen) Luokka:700-luku eaa ko:기원전 8세기 ja:紀元前8世紀

Välimeri

Välimeri on Atlantista Euroopan ja Afrikan väliin pistävä meri, jonka pinta-ala on noin 2,5 miljoonaa km². Saaret ja niemet jakavat Välimeren useisiin altaisiin, joita ovat Tyrrhenan-, Ligurian-, Egean-, Joonian- ja Adrianmeri. Välimeren syvin kohta on 5 120 m ja se sijaitsee Joonianmeressä. Atlantista Välimeren erottaa Gibraltarin salmi, idässä taas Mustastamerestä Dardanellit ja Bosporin salmi, joiden väliin jää osaksi Välimerta luettava Marmaranmeri. Välimeren merkitys koko länsimaiselle sivistykselle on ollut merkittävä sillä antiikin aikoina sen kautta levisivät kauppatavaroiden lisäksi myös ihmiset ja kulttuurivaikutteet. Välimeren rannikkovaltiot ovat myötäpäivään tarkasteltuna Espanja, Ranska, Monaco, Italia, Malta, Slovenia, Kroatia, Bosnia ja Hertsegovina, Serbia ja Montenegro, Albania, Kreikka, Turkki, Syyria, Kypros, Libanon, Israel, Egypti, Libya, Tunisia, Algeria ja Marokko. Luokka:Meret zh-min-nan:Tē-tiong-hái ko:지중해 ja:地中海 th:ทะเลเมดิเตอร์เรเนียน

Islam

llä tai juutalaisille Daavidin tähdellä.]] Daavidin tähdellä Islam (arabiaksi al-islām الإسلام) on yksi maailman suurimmista uskonnoista ja maailman nopeimmin kasvava uskonto. Se sai alkunsa Arabian niemimaalla 600-luvun alkupuolella. Nykyään suurin osa maailman islamia tunnustavista eli muslimeista on etniseltä taustaltaan muita kuin arabeja. Muslimeita oli vuonna 1993 1,1 miljardia. Arviot muslimien lukumäärästä vuonna 2005 liikkuvat pääosin välillä 1,3–1,5 miljardia. Synnyinseutunsa Arabian niemimaan lisäksi islam on valtauskonto myös Turkissa, Iranissa, Bosnia-Hertsegovinassa, Albaniassa, Azerbaidžanissa, eräissä Etelä-Venäjän tasavalloissa (Tšetšenia, Tatarstan, Baškiria, Dagestan jne.), Keski-Aasiassa, Pohjois-, Itä- ja Länsi-Afrikassa sekä monin paikoin Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa (Pakistan, Indonesia, Malesia jne.). Lukumääräisesti mitaten eniten muslimeita on Indonesiassa. Islam on arabiaa ja tarkoittaa kirjaimellisesti "alistumista" (Jumalalle). Tarkempi käännös olisi ehkä "alistumisesta seuraava mielenrauha". Sitä voidaan kuvata sekä elämäntavaksi että uskonnoksi. Islamin pyhä kirja on Koraani.

Historia

Koraaniilaisia moskeijoita.]] Koraani Islam syntyi Arabian niemimaalla 600-luvulla profeetta Muhammedin opetusten pohjalle. Hän ilmoitti olevansa Jumalan (arabiaksi Allāh الله) viimeinen profeetta. Näihin aikoihin Arabian niemimaalla valtaosa väestöstä sai toimeentulonsa paimentolaisuudesta, mutta myös maanviljelystä harjoitettiin keitailla ja sateisilla vuoristoalueilla. Islam kuitenkin syntyi kaupunkiympäristössä. Mekan kaupunki sijaitsi monien kauppareittien risteyskohdassa ja oli näin otollinen ympäristö uusien ajatusten kehitykselle. Kaupan mittakaavasta vallitsee kuitenkin erilaisia näkemyksiä, ilmeisesti Mekka oli kuitenkin ainakin alueellisesti merkittävä kaupan keskus. Suuri osa niemimaan ihmisistä harjoitti animistisia uskontoja, mutta myös kristinusko ja juutalaisuus vaikuttivat alueella.

Muhammed

Profeetta Muhammed (noin 570, Mekka–8. kesäkuuta 632, Medina) syntyi rikkaaseen kauppiasperheeseen nykyisen Saudi-Arabian alueella. Hänen isänsä kuoli ennen Muhammedin syntymää ja hänet kasvatti hänen isoisänsä Abd al-Muttalib. Muhammedin ollessa 6-vuotias hänen äitinsä Amina kuoli ja 8-vuotiaana hän menetti isoisänsä. Hänen kasvattajakseen tuli hänen setänsä. Muhammedista tuli kauppias. Perimätiedon mukaan noin vuoden 610 tienoilla meditoimassa ollut Muhammed näki arkkienkeli Gabrielin. Noin vuonna 613 Muhammed alkoi levittää sanaa Jumalasta ja uudesta uskonnosta, islamista. Kaupungin väestö suhtautui häneen kuitenkin vihamielisesti ja vuonna 622 Muhammed lähti pakoon seuraajiensa kanssa Mekasta Medinaan (ns. hidžra). Islamilainen ajanlasku alkaa tästä tapahtumasta. Tähän aikaan hän otti vaimokseen Aishan. Suhteet Mekan ja Medinan välillä huononivat ja mekkalaiset käskivät kaikkien muslimien lähteä pois kaupungistaan. Tammikuussa 630 Muhammed johdatti jopa 10 000 muslimia Mekkaan. Taistelun lopuksi Mekka valloitettiin ja suurin osa asukkaista kääntyi muslimeiksi. Muhammed tuhosi Kaaban epäjumalien patsaat ja pyhitti sen Jumalalle. Vuoteen 638 mennessä kaikki viholliset oli lyöty. Muhammed yhdisti Arabian paimentolaiskansat. Kun hän sairastui ja kuoli Medinassa vuonna 632, oli suurin osa niemimaata tunnustanut hänen valtansa, vaikka kaikki heimot eivät vielä olleetkaan kääntyneet islamiin.

Islam laajenee

Muhammedin kuoltua Medinan islaminuskoinen väestö pyrki saamaan kaikki arabialueet hallintaansa. Useat aiemmin islamiin kääntyneet heimot kapinoivat pyrkien irtautumaan Medinan määräysvallasta. Muslimit onnistuivat kuitenkin kukistamaan nämä ridda-kapinoiksi kutsutut levottomuudet. Tämän jälkeen alkoi varsinainen islamin laajentuminen Arabian niemimaan ulkopuolella kohti Persiaa ja Bysantin valtakuntaa. Laajenemisen tahdin saneli muslimiyhteisön sisäinen dynamiikka. Arabian niemimaan rauhoituttua ryöstöretkien kohteet oli etsittävä entistä laajemmalta alueelta sekä idässä että lännessä. Bysantin valtakunnan heikkous ja kristittyjen keskinäinen hajaannus mahdollisti nopean laajenemisen lännessä. Muhammedin seuraajat eli kalifit valloittivat nopeassa tahdissa suurimman osan Lähi-itää, Pohjois-Afrikan ja Espanjan. Sadan vuoden aikana Muhammedin kuolemasta islamilainen valtio ulottui aina Atlantilta Keski-Aasiaan. Kyse oli tällöin ennen muuta islamilaisen alueen laajenemisesta, ei käännytyksestä uuteen uskontoon. Valloitettujen alueiden ei-islamilainen väestö oli verovelvollista ja heidän yrityksiään kääntyä islamiin verojen välttämiseksi ei katsottu suopeasti. Alueiden islamisoituminen (kääntyminen uuteen uskontoon) ja arabisoituminen (arabialaisen kulttuurin leviäminen) tapahtuivat myöhemmin ja vaihtelevalla laajuudella. Jotkut alueet kuten Irak sekä islamisoituivat että arabisoituivat nopeasti, mutta esimerkiksi Persia islamisoitui mutta ei arabisoitunut laisinkaan. Toisaalta esimerkiksi Egypti arabisoitui muttei islamisoitunut täysin. Yhtenäinen valtiorakenne hajosi kuitenkin pian ja alkoi kilpailevien dynastioiden ja sisällissotien kausi, jota islamilaiset historioitsijat kutsuvat fitnaksi. Muhammedin aikaa seurasi Mekan ja Medinan ns. ortodoksinen kalifaatti (n. 632-661). Omaijadien kalifaatti (n. 661-750) oli ensimmäinen dynastia kalifeja, jotka eivät olleet suoranaista sukua profeetta Muhammedille itselleen. Abbasidien kalifaatti (n. 750-1258) oli dynastianimi Bagdadin kalifeille, jotka syöksivät Omaijidit vallasta vuonna 750. Dynastia hallitsi 200 vuotta, mutta alkoi vähitellen hiipua turkkilaisen mamelukkien armeijan vallan kasvaessa. Kalifaattien aikaa seurasi turkkilainen Osmanien valtakunta (n. 1300-1918). Huolimatta islamin poliittisen yhteisön sirpaloitumisesta useat islamilaiset valtiot muodostuivat ajan kuluessa suurvalloiksi. Islamin piirin kulttuurikaupungit, kuten Bagdad ja Córdoba, muodostuivat islamilaisen kulttuurin keskuksiksi, joissa edistyivät niin tieteet kuin taiteetkin.

Kohti nykypäivää

1700-luvulta lähtien islamilaiset alueet joutuivat eurooppalaisen imperialismin piiriin. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen laajalti tunnustettua, merkittävää kalifaattia ei enää ollut. 1900-luvun kuluessa islamiin vaikuttivat monet muut ideologiat kuten sosialismi, mutta uskonto säilytti ominaispiirteensä. Uskonnon nopea kasvu, länsimaiden kiinnostus islamilaisiin alueisiin, kansainväliset konfliktit ja globalisaatio ovat osaltaan pitäneet islamin merkittävänä nykymaailmaa muokkaavana tekijänä.

Oppi

Islamin tunnustajia kutsutaan muslimeiksi. He uskovat, että Jumala paljasti sanansa ihmiskunnalle profeetta Muhammedin kautta. Muita profeettoja ovat muiden muassa Adam, Abraham, Mooses ja Jeesus. Islam perustuu siis monilta osin samoille periaatteille kuin juutalaisuus ja kristinusko. Muslimit kuitenkin kieltävät Jeesuksen olevan Jumalan poika, kuten kristityt uskovat. Myöskään muut profeetat, kuten Muhammed, eivät ole muslimeille Jumalan poikia, vaan tavallisia ihmisiä, jotka välittivät Jumalan sanomaa ihmisille. Muhammedin takia islamilaisia on vanhastaan kutsuttu lännessä muhamettilaisiksi. Islamilaiset kuitenkin kiistävät olevansa muhamettilaisia, sillä sanan voi tulkita siten, että he palvoisivat Muhammedia, mistä ei ole kysymys. Muslimien mukaan ihmiskunnan tärkein lähde Jumalasta on kuitenkin Koraani, joka on heidän mukaansa virheetön, muuttumaton ja Jumalan viimeinen ilmoitus. Koraanin nähdään korjaavan Tooraan ja Raamattuun ajan kuluessa syntyneitä vääristymiä. Islam näkee juutalaisuuden ja kristinuskon "kirjan uskontoina", jotka on johdettu profeettojen opetuksista. Tämän vuoksi nämä uskonnot ovat islamille erityisen läheisiä. Yksi huomattava islamin ja kristinuskon ero on se, että islam syntyi yhteisöllisenä uskontona. Se ei ollut vain yksilön elämään vaikuttava katsomusjärjestelmä. Niinpä sitä pidetään yhä monin paikoin myös poliittisen ja juridisen elämän säätelijänä. Tämän johdosta monissa islamilaisissa maissa (esim. Iran ja Saudi-Arabia) uskonnon vaikutus näkyy voimakkaana kaikilla elämänaloilla. Toisaalta Keski-Aasian entisissä neuvostotasavalloissa islamin asema on samantapainen kuin kristinuskon asema Etelä-Euroopassa. Turkki on maallinen valtio ja uskonto on teoriassa erotettu valtiosta yhtä jyrkästi kuin Ranskassa. Islam jakautuu kahteen pääsuuntaukseen, sunnalaisuuteen ja šiialaisuuteen, joiden sisällä puolestaan on erilaisia koulukuntia ja lahkoja. Lisäksi on ahmadiyyalaisia ja druuseja. Sufilaisuus on mystiikkaa korostava islamin suuntaus, jonka seuraajia löytyy niin šiialaisten kuin sunnien joukosta. Poliittiset radikaali-islamilaiset liikkeet ja aseelliset ryhmät (kuten Al-Qaida) nojaavat pääasiassa fundamentalistisiin islamilaisiin suuntauksiin, kuten wahhabismiin eli salafi-suuntaukseen tai intialaisen deobandi-koulukunnan opetuksiin. Tärkeänä periaatteena näissä suuntauksissa on käsite pyhä sota, joka merkitsee Jumalan johtamaa taistelua vääräuskoisia vastaan. Valtavirran islamissa käsite tosin tulkitaan vain hengelliseksi kilvoitteluksi.

Tärkeimmät opinkappaleet

Islamin perusta on lause "Ei ole muuta jumalaa kuin Jumala, ja Muhammed on hänen profeettansa" (arabiaksi lā ilah illā al-Lāh wa-Muhammad rasūl al-Lāh لا إله إلا الله ومحمد رسول الله). Tullakseen muslimiksi täytyy toistaa ja uskoa tämä lause. Kaikki islamin suuntaukset ovat yhtä mieltä tästä lauseesta. Islamiin kuuluu kuusi perususkomusta: #Usko Jumalaan #Usko enkeleihin #Usko Jumalan lähettämiin kirjoihin #Usko profeettoihin ja sanansaattajiin #Usko tuomionpäivään ja ylösnousemukseen #Usko kohtaloon

Viisi peruspilaria

Muslimin tulee elämässään noudattaa viittä peruspilaria. Ne ovat hänen tärkeimmät velvollisuutensa, ja niiden noudattaminen on keskeistä Jumalan miellyttämiseksi. # Shahadah, usko. Uskon todistaminen peruslauseella. # Salat rukous. Viisi rukoiluhetkeä päivittäin. # Zakat, almut. Yleensä 2,5% omaisuudesta vuosittain, jaetaan köyhille. # Sawm, paasto. Ramadanin aikana tulee paastota päivisin. # Hajj, pyhiinvaellus. Muslimin tulee ainakin kerran elämässään matkustaa pyhiinvaellukselle Mekkaan, jos hän vain kykenee siihen. Šiialaiset eivät pidä näitä peruspilareina vaan velvollisuuksina. Heille viisi pilaria viittaavat seuraaviin periaatteisiin:
- Jumalan ykseys
- Jumalan oikeudenmukaisuus
- Profetointi
- Ihmiskunnan johtajuus
- Ylösnousemus

Muita uskomuksia

Muihin uskonkappaleisiin kuuluu usko henkiin (jinnit) ja taikuuteen. Taikuuden harjoittaminen on islamissa ehdottomasti kielletty.

Koraani

Koraani on islamin pyhä kirja. Muslimien mukaan se on Jumalan profeetta Muhammedille välittämä. Muhammed sai 22 vuoden aikana 114 ilmestystä, jotka muodostavat Koraanin 114 suuraa eli lukua. Koraania alettiin koota yhtenäiseksi kirjaksi vasta Muhammedin kuoleman jälkeen. Koraanitekstien eli suurojen kokoajaksi mainitaan Muhammedin medinalainen ystävä Zaid ibn Thābit. Zaid ibn Thābitin kokoaman koraanilaitoksen rinnalla oli todennäköisesti useita vastaavanlaisia kokoelmia. Zaid ibn Thābitin kokoama quraišilaisten murretta seuraava koraanilaitos yleistyi vasta kalifi Otmānin julkaistua sen ja lähetettyä siitä kopiot islamilaisen maailman keskeisiin kaupunkeihin kuten Mekkaan, Medinaan ja Basraan. Koraanin suurat näyttävät olevan järjestetty pituuden mukaan. Poikkeuksen tässä kuitenkin tekee toinen eli Lehmän suura, joka on kaikkiaan 286 jaetta pitkä. Viimeinen Ihmisten suura käsittää vain 6 jaetta. Pituusjärjestyksen lisäksi on havaittu, että koraanin suurat noudattavat ikäjärjestystä. Ikäjärjestys kulkee pääosin takaperoisesti siten, että koraanin lopussa olevat lyhyemmät suurat ovat vanhimpia ja etuosassa olevat pitemmät suurat nuorimpia. Tästä syystä Koraanin painoksissa on yleensä jokaisen suuran alussa merkintä, onko se Mekkan vai Medinan aikakaudelta. Suurat ovat riimiproosamuodossa. Riimiproosa ei ole mitallista, mutta täysin loppusoinnullista. Tyyli oli Muhammedin aikana varsin tyypillinen uskonnollisten ja runollisten tekstien tehokeino. Riimitys helpottaa säkeiden muistamista, mutta tekee Koraanin kääntämisen muille kielille erityisen vaikeaksi. Koraanin suurat käsittelevät usein keskenään samoja asioita. Toistuvana teemana kirjassa on, että oikein uskovat pääsevät kuoltuaan paratiisiin ja vääräuskoiset joutuvat helvettiin. Koraanissa, toisin kuin Raamatussa, myös annetaan paikoin yksityiskohtaisia kuvauksia helvetissä odottavista kärsimyksistä. Koraanin suurista löytyy toistuvien teemojen lisäksi historiallista materiaalia, joka on osittain yhteneväinen Raamatun kertomusten kanssa. Jeesus on Muhammedin jälkeen Koraanissa useiten mainittu Islamin profeetta. Yksi huomattavimmista tutkimuksista Koraanin synnystä on Noeldeke-Schwalley'n Geschichte des Qorans.

Islamilainen ihannevaltio

Noeldeke-Schwalley Islamilaisessa maailmassa uskonnon ja politiikan läheinen suhde selittyy monelta osin lainsäädäntöoikeuden kautta. Klassinen poliittisen islamin teoria pitää islamilaisen valtion tunnusmerkkinä jumalakeskeisyyttä, jolloin koko islamilainen yhteiskunta on valjastettu jumalan lain, šarian toteuttamiseen. Hallinnon tärkein tehtävä on luoda olosuhteet, joissa ihmiset voivat elää Jumalan tahdon mukaisesti. Käytännössä fundamentalistisissa valtioissa – kuten Talibanien vuosina 1995–2001 hallitsemassa Afganistanissa – ihmisten on täytynyt elää hallinnon tulkitseman ja politisoiman Jumalan tahdon mukaisesti. Ihanteellinen islamilainen valtio perustaa ideologiansa ja toimintansa islamin normeille. Malli on löydettävissä legendanomaisesta profeetta Muhammedin elämästä sekä hänen luomastaan teokraattisesta valtiosta, joka kaatui profeetan kuollessa vuonna 632 jaa. Profeetta Muhammedissa itsessään yhdistyivät poliittinen ja uskonnollinen valta ja hän hallitsi maataan Jumalalta saamiensa ilmoitusten ja ilmestysten mukaisesti. Koska profeetta Muhammed oli viimeinen profeetta, "profeettojen sinetti", vastaava ihannevaltio ei ole enää milloinkaan mahdollinen. Profeetan kuolema aiheutti myös valtatyhjiön kehittyvään ja nopeasti laajenevaan arabiyhteisöön. Valtion kasvaessa suurvallaksi muslimit pyrkivät kehittämään sääntöjä, jotka säätelisivät valtion toimintaa Jumalan edellyttämällä tavalla ja pitäisivät valtion lähempänä islamilaista ihannetta. Lainsäädännön ongelman muodosti vallanjako, sillä Muhammedille ei ollut yhtä selkeää seuraajaa. Erilaiset ratkaisumallit valtatyhjiön täyttämiseksi muodostuivat kehityksen tuloksina eriytyneiksi oppisuunnikseen, joista muslimien enemmistöä edustaa sunnalaisuus ja vähemmistöä šiialaisuus. Nyttemmin 1980- ja 1990-luvuilla muslimit ovat palanneet uudelleen samoihin ongelmiin lain asemasta yhteiskunnasta, sekä sen sisällöstä ja alkuperästä. Jotkut muslimit tahtovat luopua maallisen valtion ja lainsäädännön ajatuksista kokonaan ja korvata ne Muhammedin kautta ilmenneille Jumalan opetuksilla. Muslimiveljeskunnan perustaja Hasan al-Banna määrittelee islamistisen ihannevaltion nykyajan vaatimusten mukaisesti ja hänen näkemyksensä nauttii suhteellisen laajaa kannatusta niin sanottujen islamistien keskuudessa. Al-Banna kuvailee autoritaarisen ihannevaltionsa järjestäytymistä seuraavalla tavalla: valtio koostuu kolmesta osasta, joista ensimmäinen on Koraanin pohjaava perustuslaki, toinen on neuvonantoon, šuuraan, perustuva yksipuolueinen parlamentti ja kolmas on oikeudenmukainen hallitsija, joka noudattaisi islamin lakeja ja kansan enemmistön tahtoa. Tällaisessa valtiomallissa ei ole tilaa oppositiolle tai uskonnollisille vähemmistöille ja al-Banna itsekin korosti, ettei valtio voisi pysyä yhtenäisenä, jollei vältettäisi keskustelua muun muassa filosofiasta ja metafysiikasta.

Islam nykyään

metafysiikasta enemmistöä ja vaaleammat šiialaista enemmistöä.]] CIA World Factbook 2004:n mukaan islam on maailman toiseksi suurin uskonto. Noin 18 % muslimeista asuu arabimaissa, 20 % Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja noin 30 % Pakistanissa, Intiassa ja Bangladeshissa. Eniten yhden maan sisällä muslimeita on Indonesiassa. Myös Euroopassa, Keski-Aasiassa ja Kiinassa on merkittävät muslimiyhteisöt. Valtiot, joissa on eniten muslimeja (arvioitu lukumäärä): #Indonesia (213 469 356) #Pakistan (156 491 617) #Intia (129 631 726) #Bangladesh (127 001 272) #Egypti (70 530 237)

Islam Suomessa

Islaminuskolla on suhteellisen pitkät perinteet Suomessa. Tataarivähemmistö on harjoittanut islamia jo 1800-luvun alkupuolelta asti. Ensimmäiset tataarit muuttivat Venäjältä Suomeen kauppiaiksi pian Suomen sodan jälkeen. Helsingin tataarit perustivat maamme enimmäisen islam-yhdistyksen 1830 ja seurakunnan 1925. Esimerkiksi talvi- ja jatkosodissa islaminuskoisille järjestettiin useimmiten vapaata uskonnon tärkeimpien juhlien ajaksi. Nykyisin Suomessa on noin 700 tataaria, joilla on moskeija myös Järvenpäässä ja Tampereella. He ovat pysyneet erossa myöhemmin tulleista muslimeista, eikä seurakuntiinkaan oteta jäseniksi muita kieliä puhuvia. Viime aikoina islamia tunnustavien ihmisten määrä on ollut kasvussa, kun Suomeen on saapunut aiempaa enemmän maahanmuuttajia islamilaisista maista. Suhteet valtaväestöön ovat olleet pääosin hyvät, joskin joitain ongelmiakin on ilmennyt. Enemmän kuin uskonnosta ovat hankaukset syntyneet kulttuurillisista erimielisyyksistä, jotka usein virheellisesti luetaan yksin islamista johtuviksi.

Kirjallisuutta

-
-
-
-
-
-

Katso myös

- Allah
- Ajatolla
- Arabimaailma
- Islamilainen filosofia
- Koraani

Aiheesta muualla

- [http://www.islamopas.com/ Islam-opas] - suomalaisten muslimien kokoama sivusto, jolla tietoa uskonnosta.
- [http://omnibus.uni-freiburg.de/~riexinge/euroislam.html Islam in Western Europe] Luokka:Islam ms:Islam ko:이슬람교 ja:イスラム教 simple:Islam th:ศาสนาอิสลาม

Bysantin valtakunta

Bysantin valtakunta tai Itä-Rooma oli se Rooman valtakunnan itäosa, joka säilyi länsiosan romahdettua 400-luvulla. Nimi Bysantin valtakunta on keksitty renessanssin aikana. Nimeä käytettiin Länsi-Euroopassa lähinnä sen vuoksi, että haluttiin korostaa säilyneen Rooman itäosan uskonnon, kulttuurin ja yhteiskunnan "kreikkalaisuutta" ja vähittäistä erkanemista myöhäisantiikkisesta Roomasta. Valtakunnan asukkaat itse kuitenkin näkivät itsenä roomalaisina loppuun saakka. Latina säilyi valtakunnan hallintokielenä aina 600-luvulle asti, jolloin sen syrjäytti enemmistön puhuma kreikan kieli. Itä-Rooma/Bysantti koki nousu- ja laskukausia, mutta pysyi Välimeren alueen suurvaltana 1100-luvulle asti. Valtakunta katosi lopullisesti turkkilaisten valloittaessa sen pääkaupungin Konstantinopolin vuonna 1453. Bysantin kulttuuriperintö ja ortodoksinen uskonto vaikuttavat kuitenkin yhä - Kreikan ohella varsinkin Venäjällä, joka 1500-luvulta lähtien on usein mieltänyt itsensä Bysantin perilliseksi.

Basileia Romaion

150px

300px
Bysantin eli Itä-Rooman valtakunta noin vuonna 550.

Virallinen kieli

latina, vuodesta 610 kreikka

Hajosi

Historia

Itä-Rooman synty

Erillinen Itä-Rooman hallintoalue syntyi, kun keisari Diocletianus jakoi Rooman valtakunnan kahtia ja loi järjestelmän, jossa oli kaksi keisaria, toinen Italiassa ja toinen Kreikassa, ja kummallakin nuorempi hallitsijakumppani eli "alikeisari". Tämä vallan jako jatkui aina siihen asti kun keisari Konstantinus Suuresta tuli koko valtakunnan hallitsija vuonna 324. Konstantinus valitsi uudeksi pääkaupungikseen, uudeksi Roomaksi, Byzantionin kaupungin jonka hän nimesi uudelleen Konstantinopoliksi. Konstantinus oli myös ensimmäinen kristitty keisari. Hajoaminen jatkui, kun keisari Theodosius I jakoi valtakunnan poikiensa kesken. Arcadius hallitsi idässä ja Honorius lännessä. Tässä vaiheessa puhutaan yleensä Itä- ja Länsi-Roomasta. Valtakunnan itäinen osa säästyi suurilta osin germaanien invaasiolta ja asuttamiselta. Germaanien asettuminen länteen johti Länsi-Rooman keisarin aseman heikkenemiseen ja lakkaamiseen vuonna 476, kun vallan kaapannut goottipäällikkö Odoacer ei ottanut keisarin arvoa vaan palautti muodollisuudeksi käyneen arvonimen Konstantinopoliin.

Alkuvuodet

Keisari Justinianus I:n aikana (527-565) Rooma taisteli Persiaa, gootteja ja vandaaleja vastaan. Rooma valtasi takaisin suuria osia Italian niemimaasta, Pohjois-Afrikan rannikosta ja Espanjasta. Näiden voittojen takana oli suurilta osin sotapäällikkö Belisarios. Justinianuksen aikana Rooman lait koottiin ja kirjoitettiin uudestaan Corpus Juris Civilis -lakikokoelman muodossa. Keisarin suuren rakennusohjelman helmi oli Konstatinopolin uusi katedraali Hagia Sofia (Pyhä viisaus). Hagia Sofia Hagia Sofia Justinianuksen seuraajat eivät kyenneet torjumaan uusia uhkia ja Italian niemimaa menetettiin langobardeille, slaavit valtasivat Balkanin ja Persia itäiset provinssit. Sekasortoisen ajan jälkeen keisariksi noussut Herakleios (610-641) valtasi takaisin idässä menetetyt alueet ja kukisti Persian pitkän sodan jälkeen. Sodan heikentämänä Itä-Rooma ei pystynyt vastustamaan muslimeja, jotka 600-luvun kuluessa valtasivat valtasivat Syyrian, Mesopotamian, Egyptin ja lopulta muunkin osat Pohjois-Afrikasta. Arabit yrittivät valloittaa myös Konstantinopolin, mutta epäonnistuivat mm. roomalaisten käyttämän kreikkalaisen tulen ansiosta. Herakleioksen aikana kreikasta tuli Bysantin virallinen kieli ja valtakunnasta kulttuuriltaan ja uskonnoltaan yhtenäisempi. Muslimien valtaamissa eteläisissä provinseissa vallitsi monofysitismi, joka oli ristiriidassa Khalkedonin kirkolliskokouksessa määritellyn ortodoksisen kristinuskon kanssa. 700-luvulla käynnistyi ikonoklasmi eli kuvainraasto, kun keisari Leo III kielsi ikonit ja niiden palvonnan. Keisarinna Irenen vaikutuksesta Nikaiassa pidetty seitsemäs ekumeeninen kirkolliskokous päätti vuonna 787 että ikoneja saa kunnioittaa, mutta ei palvoa. Ikonoklasmi palasi vielä 800-luvulla. Valtaistuimelle tuli vuonna 798 ensi kertaa nainen, keisarinna Irene. Lännessä voitiin katsoa, että Länsi-Rooman valtaistuin oli jäänyt vapaaksi. Vuonna 800 paavi kruunasi frankkien kuninkaan Kaarle Suuren Rooman keisariksi. Lännessä oli nyt keisari yli kolmensadan vuoden tauon jälkeen, eikä Bysantti enää ollut ainoa Rooman imperiumin perillinen.

Bysantin kulta-aika

Makedonialaisen dynastian aikana Bysantti valtasi takaisin maita, jotka slaavit olivat valloittaneet Balkanilla. Myös Etelä-Italia valloitettiin, ja keisari Johannes I Tsimiskes ulotti taistelut aina Jerusalemiin asti. Vuonna 1014 keisari Basileios II (976-1025) kukisti Bulgarian. Bysantti oli voittoisten sotien ja vahvojen hallitsijoiden vaikutuksesta sekä sotilaallisesti että taloudellisesti vahva, ja pääkaupunki Konstantinopoli oli loistelias kulttuurin ja vallan keskipiste. Bysanttilainen sivistys levisi myös naapurikansojen alueille. Vuonna 1054 ortodoksisen ja katolisen kirkon välit katkesivat lopullisesti. Samalla Bysanttia uhkasivat uudet vaarat: seldžukit Vähä-Aasiassa ja normannit Italiassa. Manzikertin taistelussa vuonna 1071 seldžukkien sulttaani Alp Arslan kukisti perusteellisesti Bysantin armeijan ja otti keisari Romanus IV Diogenesin vangiksi. Tämän seurauksena Bysantti menetti melkein koko Vähä-Aasian ja parhaimmat maanviljelysalueensa.

Ristiretket

Romanus IV Diogenes Manzikertin jälkeinen sekasorto loppui Aleksios Komnenoksen (1048-1118) kaapattua vallan vuonna 1081. Hän organisoi armeijan uudelleen ja sai vallattua takaisin tärkeitä alueita seldžukeilta. Aleksios joutui myös taistelemaan normanneja vastaan. Eräs vaarallisimmista normanneista oli Robert Guiscard. Aleksioksen länteen lähettämäänsä avunpyyntöön seurauksena käynnistyi ensimmäinen ristiretki jonka ansiosta turkkilaisilta vallattiin takaisin Nikaia. Bysanttilaisten ja ristiretkeilijöiden välit eivät koskaan olleet lämpimät ja kummatkin osapuolet epäilivät toisiaan. Aleksioksen työta jatkoivat hänen poikansa Johannes ja pojanpoikansa Manuel. Komnenosten dynastia loppui Andronikos Komnenoksen hirmuvaltaan vuonna 1185. Komnenoksia seurasi heikompi Angelosten dynastia. Angelos Vakavin valtakuntaa vastaan kohdistuineista vaaroista oli neljäs ristiretki, jonka oli aluksi pitänyt suuntautua Egyptin, mutta päätyi lopulta Venetsian johtamana valtaamaan Konstantinopolin. Ristiretkeläiset perustivat Latinalaisen keisarikunnan vuonna 1204 ja Bysantin perintöä jatkoivat Nikaian keisarikunta, Epeiroksen despotaatti ja Trebizondin keisarikunta. Nikaiassa hallitsi Theodoros Laskariksen perustama Laskaris-hallitsijasuku jonka johdolla Nikaia sai vähitellen valtansa alle muut valtiot. Vuonna 1261 Nikaia valtasi takaisin Konstantinopolin Mikael Palaiologoksen johdolla. Mikaelin perustamasta Palaiologosten hallitsijasuvusta tuli valtakunnan viimeinen.

Bysantin tuho

Palaiologosten Turkkilaiset osmanit valtasivat melkein koko Bysantin valtakunnan Balkania myöden lukuun ottamatta Konstantinopolia ja muutamaa muuta kaupunkia. Vuonna 1453 valtakunnalle kuului vain Konstantinopolin kaupunki ja osa Peloponnesoksen niemimaata. 2. huhtikuuta osmanien sulttaani Mehmed II aloitti Konstantinopolin piirityksen jota kesti melkein kaksi kuukautta. Keisari lähetti avunpyyntöjä länteen mutta apua ei tullut. Bysantin valtakunta kukistui lopullisesti 29. toukokuuta 1453, kun osmanit valtasivat kaupungin rynnäköllä. Viimeinen keisari Konstantin XI Palaiologos kaatui taistelussa turkkilaisia vastaan. Osmanit valtasivat valtakunnan viimeisetkin rippeet kun Trebizondin keisarikunta kukistui vuonna 1461. Venäjä peri itselleen ortodoksisen kirkon suojelijan roolin ja keisarin arvonimen kun Iivana IV:stä tuli ensimmäinen Venäjän tsaari.

Kulttuuri

:Pääartikkeli: Bysanttilainen kulttuuri Bysanttilainen kirjallisuus oli aluksi lähinnä antiikin kirjallisuuden kristillisesti väritettyä ja itämaista vaikutusta saanutta jatkoa. Se oli lamassa vuosina 650-850, mutta virkosi 800-luvulla kohoten vuosina 1000-1200 korkeimpaan kukoistukseensa. Bysanttilainen taide eli kautta keskiajan ja elää tavallaan vieläkin ortodoksisessa kirkkotaiteessa. Siinä yhtyy itämaisia ja hellenistisiä aineksia. Kuvariitojen jälkeen maalaustaide kaavamaistui. Erittäin huomattavia ovat käsikirjoituksia koristavat miniatyyrit. Rakennustaiteen tärkeimmät muistomerkit ovat Sofiankirkko (Hagia Sofia) Konstantinopolissa (rakennettu 532-537) ja San Marco Venetsiassa.

Bysantin valtakunnan armeija

:Pääartikkeli: Bysantin valtakunnan armeija Bysantin valtakunnan armeija kehittyi sitä edeltäneestä Rooman valtakunnan armeijasta. Armeija muuttui keisari Diocletianuksen aikana perinteisistä raskaista legioonista käsittämään enemmän ratsuväkeä. Bysantin armeija oli kuuluisa raskaasta katafrakti-ratsuväestään. Myöhemmin armeija järjestettiin uudellen keisari Herakleioksen aikana uuden teema-järjestelmän mukaan. Ulkomaalaiset palkkasotilaat yleistyivät ajan myötä. Armeija koki murskatappion Manzikertin taistelussa josta se ei koskaan toipunut.

Katso myös

- Rooman valtakunta
- Luettelo Bysantin keisareista
- Bysanttilaiset arvonimet
- Luettelo Bysanttilaisista henkilöistä
- Latinalainen keisarikunta
- Thessalonikan kuningaskunta
- Ateenan herttuakunta
- Nikaean keisarikunta
- Epiruksen despotaatti
- Trebizondin keisarikunta
- Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta
- Venäjän keisarikunta
- Ranskan keisarikunta
- Saksan keisarikunta

Kirjallisuutta

-
-

Linkkejä

- [http://www.friesian.com/romania.htm#index Rooman keisarikunta ja Romania 27 BC - 1453 AD] luokka:Bysantin valtakunta ko:비잔티움 제국 ja:東ローマ帝国

1453

Tapahtumia

- 29. toukokuuta - Bysantin valtakunta romahtaa kun Turkkilaiset valtaavat Konstantinopolin.
- Satavuotinen sota päättyi

Syntyneitä

Kuolleita

- 29. toukokuuta - Bysantin viimeinen keisari Konstantin XI. Luokka:1400-luku ko:1453년

Rooma

Historia

Asukasmäärän kehitys

1944

Urheilu

Vuonna 1960 Roomassa järjestettiin olympialaiset.

Aiheesta muualla

- [http://www.comune.roma.it Rooman viralliset verkkosivut]
- [http://wikitravel.org/en/Rome Rooma Wikitravelissa] Luokka:Rooma als:Rom ko:로마 ja:ローマ simple:Rome

Legenda

Legenda on kertomus, jossa on mukana historiallisia henkilöitä tai paikkoja, ja joka yritetään saada näiden avulla totuudenmukaiseksi. Legendat eivät ole välttämättä uskonnollisia. Esimerkki legendan ja myytin erosta on Gordionin solmun tarina. Legenda kertoo Aleksanteri Suuresta, joka avasi solmun miekallaan. Myytti taas on alkuperäinen Gordionin perustamiseen liittyvä tarina, jossa mainitaan, että solmun avaaja eräänä päivänä hallitsee Aasiaa. Keskiajan ja uuden ajan eurooppalaisista legendoista moni on kristillinen. Suomalainen legenda Savilinnut kertoo, kuinka Jeesus loi linnut savesta. Vielä uudempaa legendaperinnettä edustavat urbaanit legendat, jotka eivät enää välttämättä ole legendoja sanan alkuperäisessä merkityksessä. Termin legenda käyttö on laajentunut nykyään puhekielessä tarkoittamaan myös kaikkien aikojen parhaimpiin kuuluvia urheilijoita tai jopa kuvitteellisia mainoshahmoja (esimerkiksi "Kari Grandi, kaikkien janoisten sankari, aikamme legenda").

Kuuluisia legendoja

- Kuningas Arthurin tarinat Luokka: Kristillinen mytologia Luokka: Kulttuuri Luokka: Uskonto

Romulus

: Tämä sivu käsittelee myyttistä Rooman perustajaa. Romulus voi viitata myös Rooman valtakunnan viimeiseen keisariin Romulus Augustulukseen Romulus oli roomalaisen mytologian mukaan Rooman perustaja. Hän oli Marsin ja papitar Rhea Silvian poika. Häntä pidetään myös Rooman ensimmäisenä kuninkaana. Rooma perustettiin tarun mukaan 21. huhtikuuta 753 eaa. Romulus tappoi veljensä Remuksen.

Legenda

Remuksen Remus ja Romulus olivat Rooman kaupungin myyttiset perustajat. He olivat sodanjumala Marsin ja Vestan papittaren Rhea Silvian (joka oli Alba Longan kuninkaan Numitorin tytär) lapsia. Koska Vestan papittarien tuli olla neitsyitä, Rhea Silvia tuomittiin kuolemaan. Remus ja Romulus laskettiin korissa Tiber-jokeen ja heidät lähetettiin kuolemaan. Kori ajautui kuitenkin kuivalle maalle ja naarassusi pelasti pojat ja imetti heitä. Myöhemmin paimen löysi pojat ja kasvatti heidät voimakkaiksi nuorukaisiksi. Remus joutui myöhemmin vallasta syöstyn Numitorin paimenten vangiksi. Remus sai selville taustansa ja Remus ja Romulus auttoivat Numitorin takaisin Alba Longan kuninkaaksi. Palkinnoksi Numitor antoi Remukselle ja Romulukselle palan maata, Palatinus-kukkulan, ja tälle maalle veljekset perustivat kaupungin, Rooman. Veljekset rakensivat kaupunginmuurin ja sen sisälle savimajoja. Romulus julistautui kaupungin hallitsijaksi ja nimesi sen oman nimensä mukaan. Remus suuttui tästä ja pilkatakseen hyppäsi kaupunginmuurin yli. Tästä Romulus suuttui ja tappoi veljensä. Luokka:Roomalainen mytologia Luokka:Rooman kuninkaat ko:로물루스와 레무스

Rooman valtakunta

Historia

Rooman alkuvaiheet

Tasavalta

Nousu maailmanvallaksi

Sisällissotien kausi

Keisariajan alku

200-luvun kriisi

Tetrarkia eli neljän keisarin valta

Myöhäisantiikki

Politiikka

Hallinnollinen jako

Maantiede

Talous

Väestö

Kulttuuri

Rooman sotahistoria

Mitä Roomasta voidaan tietää

Kirjallisuutta

Katso myös

Aiheesta muualla

Antiikki

Kreikkalainen antiikki

Arkaainen aika

Klassinen aika

Hellenistinen aika

Roomalainen antiikki

Myyttinen kuningasaika

Tasavallan aika

Keisariaika

Myöhäisantiikki

Katso myös

Filosofia ja uskonto

Ihmiset

Kaupungit

Muuta

Aiheesta muualla

Rooma

Historia

Asukasmäärän kehitys

Urheilu

Aiheesta muualla

1300-luku eaa

Tärkeitä tapahtumia

Tärkeitä henkilöitä

Vuosikymmenet ja vuodet

700-luku eaa

Tärkeitä tapahtumia

Tärkeitä henkilöitä

Keksintöjä

Vuosikymmenet ja vuodet

Välimeri

Islam

Historia

Muhammed

Islam laajenee

Kohti nykypäivää

Oppi

Tärkeimmät opinkappaleet

Viisi peruspilaria

Muita uskomuksia

Koraani

Islamilainen ihannevaltio

Islam nykyään

Islam Suomessa

Kirjallisuutta

Katso myös

Aiheesta muualla

Bysantin valtakunta

Historia

Itä-Rooman synty

Alkuvuodet

Bysantin kulta-aika

Ristiretket

Bysantin tuho

Kulttuuri

Bysantin valtakunnan armeija

Katso myös

Kirjallisuutta

Linkkejä