Home About us Products Services Contact us Bookmark
:: wikimiki.org ::
Rudolf Steiner

Rudolf Steiner

Rudolf Steiner (27. helmikuuta, 1861, Kraljević, Itävalta-Unkari30. maaliskuuta, 1925, Dornah, Sveitsi) oli itävaltalainen filosofi, pedagogi sekä arkkitehti, joka tunnetaan ennen kaikkea antroposofian kehittäjänä. Steiner toimi jonkin aikaa Teosofisen Seuran piirissä, mutta erosi siitä myöhemmin erimielisyyksien vuoksi. Vuonna 1912 hän perusti Saksan antroposofisen seuran. Vuonna 1919 Waldorf Astoria -tehtaan työntekijöiden pyynnöstä Stuttgartiin perustetusta ensimmäisestä Steinerin pedagogiikkaa käyttävästä koulusta alkoi mahdollisesti maailman suurimman yksityisen koulutusjärjestelmän leviäminen. Maailmalla nämä koulut tunnetaan Waldorf-kouluina, mutta Suomessa niille on vakiintunut nimitys Steiner-koulu. Steiner on myös vaikuttanut biodynaamisen maanviljelytavan syntyyn. Arkkitehtuurissa hän oli yksi orgaanisen arkkitehtuurin pioneereista. Hänen arkkitehtuurituotantonsa merkittävin saavutus on Goetheanum I ja II. Ensimmäisen Goetheanum tuhopoltettiin uutenavuotena 1922/23, ja toinen Goetheanum valmistui vuonna 1928. Steiner, Rudolf ja:ルドルフ・シュタイナー

27. helmikuuta

27. helmikuuta on gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden 58. päivä. Vuodesta on jäljellä 307 päivää (karkausvuonna 308). ----

Nimipäivät

:- suomalainen kalenteri: Torsti :- suomenruotsalainen kalenteri: Torsten :- ortodoksinen kalenteri: Prokko, Okko :- saamenkielinen kalenteri: Dorste :- vanhemmissa kalentereissa: Fortunat, Lage, Lauli, Leander, Makarius, Nestor, Torgny, Tuulikki

Tapahtumia


- 1594 - Henrik IV kruunattiin Ranskan kuninkaaksi.
- 1617 - Ruotsi (Kustaa II Aadolf) ja Venäjä allekirjoittivat Stolbovan rauhansopimuksen, mikä päätti Inkerinmaan sodan ja sulki Venäjän Itämereltä. Ruotsi sai mm. Käkisalmen läänin, Pähkinälinnan ja siihen kuuluvan osan Inkeriä.
- 1801 - Washington D.C. siirrettiin hallinnollisesti Yhdysvaltain kongressin alaisuuteen.
- 1812 - Runoilija Lordi Byron piti ensimmäisen puheensa Yhdistyneen kuningaskunnan ylähuoneessa, missä hän puolusti kotikreivikunnassaan Nottinghamshiressä tapahtuneita luddiittien teollistumisen vastaisia väkivallantekoja.
- 1827 - Ensimmäistä Mardi Gras -juhlaa vietettiin New Orleansissa, Louisianassa.
- 1844 - Dominikaaninen tasavalta itsenäistyi Haitista.
- 1900 - Britannian työväenpuolue perustettiin.
- 1933 - Berliinin valtiopäivätalo (Reichstag) paloi. Adolf Hitler syytti teosta kommunisteja.
- 1942 - Toinen maailmansota: japanilaiset lentokoneet upottivat Yhdysvaltain ensimmäisen lentotukialuksen USS Langleyn.
- 1951 - Ratifioitiin Yhdysvaltain perustuslakiiin tehty 22. lisäys, joka rajoitti Yhdysvaltain presidenttien toimikaudet kahteen.
- 1964 - Italian hallitus esitti avunpyynnön, jotta estettäisiin Pisan tornia kaatumasta.
- 1967 - Dominica itsenäistyi Yhdistyneestä kuningaskunnasta.
- 1976 - Länsi-Sahara julistautui itsenäiseksi.
- 1991 - Persianlahden sota: Yhdysvaltain presidentti George H. W. Bush ilmotti, että "Kuwait on vapautettu".
- 1996 - Pokémon-peli julkaistiin Nintendon Game Boylle.
- 1999 - Yrittäessään kiertää maailman ympäri kuumailmapallolla Colin Prescot ja Andy Elson tekivät uuden kestävyysennätyksen oltuaan kuumailmapallossa 233 tuntia ja 55 minuuttia.
- 2002 - Vuoden 2002 Gujaratin väkivaltaisuudet Intiassa: juna syttyi tuleen muutama minuutti Godhran rautatieasemalta lähdön jälkeen. Arviolta 58 Ayodhyasta palanutta hindu-pyhiinvaeltajaa sai surmansa. Tapahtumasta alkuunsa saaneissa väkivaltaisuuksissa sai arviolta 1 000 henkeä surmansa, enimmäkseen muslimeja.

Syntyneitä


- 1861 - Rudolf Steiner, filosofi ja antroposofi († 1925)
- 1873 - Enrico Caruso, italialainen tenori († 1921)
- 1888 - Lotte Lehmann, saksalainen sopraano († 1976)
- 1902 - John Steinbeck, kirjailija ja Nobel-palkinnon saaja 1962 († 1968)
- 1915 - Olavi Virta, laulaja († 1972)
- 1927 - Aira Samulin, tanssija
- 1928 - Ariel Sharon, Israelin pääministeri
- 1930 - Joanne Woodward, Yhdysvaltalainen näyttelijä ja Oscar-voittaja
- 1932 - Elizabeth Taylor, yhdysvaltalainen näyttelijä
- 1934 - Ralph Nader, yhdysvaltalainen kuluttajien oikeuksien ajaja
- 1946 - José Carreras, espanjalainen tenori
- 1957 - Adrian Smith, Iron Maidenin kitaristi
- 1963 - Nasty Suicide, Hanoi Rocksin kitaristi
- 1984 - Antti Tuisku, laulaja

Kuolleita


- 1936 - Ivan Pavlov, venäläinen fysiologi, keksi ensimmäisenä ehdollistamisen (Pavlovin koira), vuoden 1904 Nobelin lääketieteenpalkinnon saaja
- 1989 - Konrad Lorenz, itävaltalainen etologi, tutki eläinten vaistokäyttäytymistä ja leimautumista, vuoden 1973 (jaetun) Nobelin lääketieteenpalkinnon saaja (s. 1903)
- 1993 - Lillian Gish, yhdysvaltalainen mykän filmin aikakauden näyttelijä (s. 1893)

Juhlapäiviä


- Rooman valtakunta: Equirria, Mars-jumalan kunniaksi pidettiin hevoskilpailuja.
- Dominikaaninen tasavalta: Kansallispäivä. ---- Katso myös: kalenteri ~ 26. helmikuuta, 28. helmikuuta Luokka:Helmikuu -02-27 ms:27 Februari ko:2월 27일 ja:2月27日 simple:February 27 th:27 กุมภาพันธ์

1861

Tapahtumia


- Yhdysvaltojen sisällissota alkoi.

Syntyneitä


- 27. helmikuuta - Rudolf Steiner, antroposofian kehittäjä
- 11. syyskuutaJuhani Aho, lehtimies ja kirjailija (mm. Rautatie, Juha).
- 16. marraskuuta - Arvid Järnefelt, suomalainen kirjailija.
- 8. joulukuuta - Georges Méliès, ranskalainen elokuvan pioneeri.
- 15. joulukuuta - Pehr Evind Svinhufvud, Suomen presidentti.

Kuolleita


- 21. helmikuuta - Lars Levi Laestadius
- Luokka:1800-luku ms:1861 ko:1861년 simple:1861 th:พ.ศ. 2404

30. maaliskuuta

30. maaliskuuta on gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden 89. päivä (90. päivä karkausvuonna). Vuodesta on jäljellä 276 päivää. ----

Nimipäivät

:- suomalainen kalenteri: Usko :- suomenruotsalainen kalenteri: Tage, Guy :- ortodoksinen kalenteri: Johannes, Juhani, Juha :- saamenkielinen kalenteri: Osku :- vanhemmissa kalentereissa: Adonica, Amos, Ananias, Guido, Harald, Holger, Jonas, Qwirinus, Walerian

Tapahtumia


- 1842 - Nukutusta käytettiin ensimmäisen kerran leikkauksessa (Tri. Crawford Long käytti eetteriä nukutusaineena).
- 1856 - Pariisissa allekirjoitettu rauhansopimus päätti Krimin sodan.
- 1858 - Hyman Lipman patentoi lyijykynän, johon oli kiinnitetty pyyhekumi.
- 1863 - Schleswig-Holstein-Sonderburg-Glücksburgin prinssi Wilhelm Georg valittiin Kreikan kuninkaaksi nimellä Yrjö I (kreikaksi Georgios).
- 1867 - Yhdysvaltain ulkoministeri William H. Seward osti Alaskan 7,2 miljoonalla dollarilla Venäjältä.
- 1912 - Marokosta tuli Ranskan protektoraatti.
- 1940 - Kiinan-Japanin sota: Japani julisti Nankingin olevan uuden kiinalaisen nukkehallituksen pääkaupunki nimellisesti Wang Jingwein alaisuudessa.
- 1945 - Toinen maailmansota: neuvostoliittolaiset joukot hyökkäsivät Itävaltaan ja valloittivat Wienin.
- 1951 - Remington Rand luovutti ensimmäisen UNIVAC I -tietokoneen Yhdysvaltain väestölaskentaviranomaisille.
- 1981 - John Hinckley, Jr. ampui Ronald Reagania hotellin ulkopuolella Washington D.C.:ssä.
- 1987 - Vincent Van Goghin maalauksesta "Auringonkukkia" maksettiin 39,85 miljoonaa dollaria.

Syntyneitä


- 1746 - Francisco Goya, espanjalainen taidemaalari ja kaivertaja († 1828)
- 1853 - Vincent van Gogh, taidemaalari († 1890)
- 1913 - Richard Helms, CIA:n pääjohtaja († 2002)
- 1926 - Ingvar Kamprad, ruotsalainen IKEAn perustaja
- 1937 - Warren Beatty, näyttelijä ja elokuvaohjaaja
- 1945 - Eric Clapton, kitaristi
- 1950 - Robbie Coltrane, näyttelijä ja koomikko
- 1964 - Tracy Chapman, laulaja
- 1968 - Céline Dion, kanadalainen laulaja

Kuolleita


- 1842 - Elisabeth Vigee-Lebrun, ranskalainen taidemaalari (s. 1755)
- 1912 - Karl May, [[saksa{Päivämalline

1925

Tapahtumia


- 1. tammikuuta - Norjan pääkaupunki Kristiania nimetään Osloksi.
- 3. tammikuuta - Mussolini ilmoitti ottavansa diktaattorin oikeudet.
- 21. tammikuuta - Albania julistautui tasavallaksi, Ahmed Zogusta ensimmäinen presidentti.
- 30. tammikuuta - Turkin hallitus karkoitti Konstantinopolin patriarkan Istanbulista.
- 4. maaliskuuta - Calvin Coolidge vannoo virkavalansa Yhdysvaltain presidenttinä, puhe lähetetään ensimmäistä kertaa radiossa.
- 13. maaliskuuta - Scopesin oikeudenkäynti: Tennesseessa kielletään evoluution opetus.
- 18. maaliskuuta - Tornado surmasi 698 Missourissa, Illinoisissa ja Indianassa, Yhdysvalloissa.
- 25. huhtikuuta - Paul von Hindenburg valitaan Saksan valtakunnanpresidentiksi.
- 28. huhtikuuta - Winston Churchill ilmoitti Britannian palaavan kultakantaan.
- 1. toukokuuta - Kyproksesta tuli Britannian kruununsiirtomaa.
- 18. heinäkuuta - Adolf Hitler julkaisee Mein Kampfin.
- 21. heinäkuuta - Lukio-opettaja John T. Scopes tuomitaan evoluution opetuksen kieltävän lain perusteella 100 $ sakkoihin.
- 29. heinäkuuta - Werner Heisenbergin julkaisusta Über quantentheoretische Umdeutung kinetischer und mechanischer Beziehungen alkaa nykyaikainen kvanttimekaniikka.
- 4. lokakuuta - Suomalainen torpedovene S2 uppoaa myrskyssä Pohjanlahdella, kaikki 56 merimiestä saavat surmansa.
- 12. joulukuuta - Iranin parlamentti siirtää šaahinaseman Reza Khanille Pahlavin dynastiasta.

Muuta


- Siilinjärvi muodostetaan.
- Lontoon ensimmäiset kaksikerrosbussit liikenteeseen
- Espanjan ja Ranskan siirtomaajoukot tekivät maihinnousun Alhucemasissa Rif-sodassa.

Syntyneitä


- 6. tammikuuta - John De Lorean, autotehtailija
- 4. tammikuuta - Veikko Hakulinen, kolminkertainen maastohiihdon olympiavoittaja ja maailmanmestari
- 26. tammikuuta - Paul Newman, näyttelijä
- 8. helmikuuta - Jack Lemmon, yhdysvaltalainen näyttelijä († 2001)
- 20. helmikuuta - Robert Altman, ohjaaja
- 21. helmikuuta - Sam Peckinpah, ohjaaja († 1984)
- 19. toukokuuta - Pol Pot († 1998)
- 19. toukokuuta - Malcolm X, aktivisti († 1965)
- 18. elokuuta - Brian Aldiss, scifi-kirjailija
- 8. syyskuuta - Peter Sellers, näyttelijä († 1980)
- 28. syyskuuta - Seymour Cray, tietokonesuunnitelija († 1996)
- 13. lokakuuta - Margaret Thatcher, UK:n pääministeri (1979–1990)
- 16. lokakuuta - Angela Lansbury, englantilaissyntyinen näyttelijä
- 20. marraskuuta - Robert F. Kennedy
- 5. joulukuuta - Anastasio Somoza Debayle, Nigaraguan presidentti 1967–1972 ja 1974–1997 († 1980)
- 8. joulukuuta - Sammy Davis Jr., yhdysvaltalainen viihdyttäjä († 1990)
- 25. joulukuuta - Carlos Castaneda, kirjailija

Kuolleita


- 3. helmikuuta - Oliver Heaviside, matemaatikko
- 7. toukokuuta - Teuvo Pakkala, kirjailija
- 12. maaliskuuta - Sun Yat-sen, Kiinan tasavallan ensimmäinen presidentti
- 30. maaliskuuta - Rudolf Steiner, antroposofian kehittäjä
- 25. elokuuta - Franz Conrad von Hötzendorf, Itävalta-Unkarin ylipäällikkö ensimmäisessä maailmansodassa. (s. 1852)
- 16. syyskuuta - Aleksandr Friedman, kosmologi ja fyysikko

Nobelin palkinnot


- Fysiikka: James Franck, Gustav Ludwig Hertz
- Kemia: Richard Adolf Zsigmondy
- Lääketiede: ei jaettu
- Kirjallisuus: George Bernard Shaw
- Rauha: Sir Austen Chamberlain, Charles Gates Dawes ms:1925 ko:1925년 ja:1925年 simple:1925 th:พ.ศ. 2468

Filosofi

Filosofi on filosofian harjoittaja. Sanana filosofi tarkoittaa viisauden rakastajaa (kreikan sanoista Φιλοσ filos ystävyys/rakkaus, ja σοφία sofia viisaus). Tällä tarkoitetaan kutsumusta kyselemiseen, oppimiseen ja opettamiseen. Filosofit ovat uteliaita maailman, ihmisten, olemassaolon, arvojen, ymmärryksen ja asioiden todellisen luonteen suhteen. Sanat 'filosofia' ja 'filosofi' ovat peräisin antiikin Kreikan esisokraatikoilta, todennäköisesti Pythagoraalta. Diogenes Laertios kertoo Pythagoraasta seuraavaa, perustuen Sosikrateen kirjoituksiin: :"Kun Fleiuksen tyranni Leon kysyi häneltä, mikä hän oli, hän vastasi olevansa filosofi. Hän vertasi elämää juhlakisoihin. Toiset tulevat juhlakisoihin kilpailemaan voitosta ja toiset tulevat myymään kauppatavaroitaan, mutta parhaat tulevat sinne katsojiksi. Samalla tavalla elämässä toiset ovat luonnoltaan orjamaisia ja tavoittelevat mainetta ja rikkauksia, mutta filosofit tavoittelevat totuutta." Sokrates ja hänen oppilaansa vakiinnuttivat sanojen 'filosofia' ja 'filosofi' käytön. Sokratesta voidaankin pitää ensimmäisenä varsinaisena filosofina sanan nykyisessä merkityksessä. Sokrateen ja hänen oppilaidensa ajattelu perustui kuitenkin aiempaan ns. esisokraattiseen perinteeseen ja sofistikkaan, joita voidaan pitää yhtä lailla filosofisina. Myös Sokrates tunnettiin aluksi sofistina. Sanalla tarkoitettiin viisauden opettajaa. Sokrates kuitenkin vastusti sofisteja, ja sana sai negatiivisen sävyn — sitä voisi kuvata suomennos "viisastelija". Sokrates korosti, että hän ei tiedä mitään varmasti, ja että hänen "viisautensa" perustuu sille faktalle, että "hän tietää, ettei tiedä mitään". Siksi hän ei rohjennut pitää itseään varsinaisesti viisaana, vaan korosti olevansa ainoastaan "viisauden rakastaja". Määritelmän mukaisesti filosofin ei siis itse tarvitse olla välttämättä viisas, riittää kun hän rakastaa viisautta. On vaikea määritellä, kuka tarkkaan ottaen on filosofi, ja kuka ei. Antiikin aikana rajanveto filosofian, uskonnon, luonnontieteiden, politiikan, retoriikan ja taiteiden välillä ei yleensäkään ollut kovin selvä, ja suurin osa tieteen ongelmista laskettiin kuuluvaksi filosofian alaan. Nykyään filosofina voidaan pitää filosofian alaan kuuluvien asioiden, kuten logiikan, tieto-opin, ontologian ja etiikan, tutkijaa ja harrastajaa. Filosofilta vaaditaan ennen kaikkea omien aivojen käyttöä, eikä pelkkä asioiden ulkoa opettelu tee kenestäkään filosofia. René Descartes on kirjoittanut: "Meistä ei koskaan voi tulla [..] filosofejakaan, vaikka lukisimme kaikki Platonin ja Aristoteleen argumentit, mutta emme kuitenkaan pystyisi esittämään vankkaa arvostelmaa mistään asiasta. Siten olisimme kyllä oppineet historiaa, mutta emme harjoittamaan tiedettä." (Järjen käyttöohjeet, III) Erityisesti antiikin aikana filosofin ajateltiin olevan myös kaiken hyveen perikuva. Platon määritteli, että valtiota johtavien filosofien tulisi olla luonteeltaan totuutta rakastavia, hyviä oppimaan ja muistamaan, tarkkanäköisiä, ylevämielisiä, lempeitä, sekä oikeudenmukaisen, hyvän ja kauneuden tuntevia. Heidän mielenlaatunsa tulisi olla tasasuhtainen ja miellyttävä, ja sen tulisi luonnostaan suuntautua kohti kunkin olevaisen ideaa. Heissä ei olisi valheellisuutta, ahneutta, kerskailunhalua, alhaisuutta eikä pelkurimaisuutta (Valtio, 484a-487a). Filosofia pidetään arvokkaana terminä varsinkin filosofian tutkijoiden parissa, eivätkä useimmat ammattitutkijoista kutsu itseään filosofeiksi. Lehdistössä filosofeiksi sen sijaan kutsutaan usein kaikkia filosofian tutkijoita. Keskiajan skolastikot viittasivat Aristoteleeseen kirjoittamalla vain "Filosofi" isolla alkukirjaimella.

Sitaatteja

"Filosofi ei saa masentua, kun hän joutuu mittelemään voimiaan Onnettaren kanssa. Samaten rohkean miehen ei sovi joutua pelosta suunniltaan, kun sodan merkkitorvi törähtää. Vaikea tilanne merkitsee näet haastetta kummallekin heistä. Sotilas saa tilaisuuden kirkastaa kunniaansa, filosofi lujittaa viisauttaan." :- Boëthius, Filosofian lohdutus, IV, pr. VII "Filosofi, viisauden ystävä, haluaa viisautta kokonaisuudessaan; ei niin, että hän osaa siitä haluaisi. [..] Sitä joka on suoraa päätä halukas maistamaan kaikkia tiedonaloja, joka ryhtyy ilomielin oppimaan eikä koskaan saa kylläkseen, me täydellä syyllä nimitämme filosofiksi." :- Platon, Valtio, 475b-c "Filosofeja ovat ne, jotka kykenevät tavoittamaan sen mikä pysyy aina samana ja muuttumattomana, kun taas tähän kykenemättömät, keskellä asioiden moninaisuutta harhailevat ihmiset eivät ole filosofeja." :- Platon, Valtio, 484b

Katso myös


- Luettelo filosofeista

Kirjallisuutta / Lähteitä


- Boëthius: Filosofian lohdutus. Suom. Juhani Sarsila. Vastapaino. Jyväskylä 2001.
- Descartes, Réne: Teokset I. Yksityisiä ajatelmia. Järjen käyttöohjeet. Metodin esitys ja Optiikka. Kirjeitä 1619-1640. Gaudeamus, Helsinki 2001.
- Diogenes Laertios: Merkittävien filosofien elämät ja opit. Kustannusosakeyhtiö Summa, Helsinki 2003.
- Platon: Teokset 4. Valtio. Toinen painos. Helsinki: Otava, 1999. Luokka:Filosofian termit ja:思想家 th:นักปรัชญา

Arkkitehti

Arkkitehti on yliopistopohjainen koulutus mm. rakennusten suunnittelijaksi. Suomessa arkkitehtejä kouluttavat Tampereen teknillinen yliopisto, Teknillinen korkeakoulu ja Oulun yliopisto.

Kuuluisia suomalaisia arkkitehtejä


- Alvar Aalto
- Eliel Saarinen
- Eero Saarinen
- Reima Pietilä
- Viljo Revell
- Wivi Lönn
- Elsi Borg
- Pekka Pitkänen
- Aulis Blomstedt

Katso myös

Teknistieteelliset yliopistotutkinnot Luokka:Ammatit Luokka:Arkkitehtuuri

Antroposofia

Antroposofia ("ihmisviisaus") on maailmankatsomuksellinen liike, jonka avoin puoli vetoaa yleisöön ja sisäinen, esoteerinen puoli avautuu vain vihkimyksen saaneille. Antroposofinen maailmankuva ei paljon eroa teosofiasta. Antroposofian filosofinen isä on Rudolf Steiner. Antroposofiaa pidetään usein uskontona, mutta antroposofit itse eivät sitä näin näe.

Aiheeta muualla


- [http://www.skepsis.fi/ihmeellinen/antroposofia.html Skepsiksen antroposofia-artikkeli] Luokka:Maailmankatsomukset ja:人智学

1912

Tapahtumia


- 1. tammikuuta - Kiinan tasavalta perustettiin.
- 6. tammikuuta - New Mexico liitettiin Yhdysvaltoihin 47. osavaltiona.
- 12. helmikuuta - Kiina otti käyttöön gregoriaanisen kalenterin
- 14. helmikuuta - Arizona liitettiin Yhdysvaltoihin 48. osavaltiona.
- 14. helmikuuta - Grotonissa, Connecticutissa otettiin käyttöön ensimmäinen dieselkäyttöinen sukellusvene.
- 5. maaliskuuta - Italialaiset käyttävät ensi kertaa ilma-aluksi tiedusteluun turkkilaisten linjojen takana Tripolissa.
- 7. maaliskuuta - Roald Amundsen ilmoitti etelänavan saavuttamisesta.
- 7. maaliskuuta - Lentäjä Henri Seimet teki ensimmäisen lennon Pariisista Lontooseen kolmessa tunnissa.
- 15. huhtikuuta - RMS Titanic upposi Pohjois-Atlantilla.
- 30. heinäkuuta - Yoshihito nousi Japanin valtaistuimelle Mutsuhiton kuoleman jälkeen. Meiji-kausi päättyy.
- 12. elokuuta - Marokon sulttaani Abd al-Hafiz luopui vallasta.
- 25. elokuuta - Kuomintang perustettiin Kiinassa.
- 8. lokakuuta - ensimmäinen Balkanin sota alkaa: Montenegro julisti sodan turkkilaisille.
- 16. lokakuuta - Bulgarialaiset lentäjät Radul Minkov ja Prodan Toprakchiev pommittavat rautatieasemaa Karaagacissa.
- 5. marraskuuta - Yhdysvaltain presidentinvaaleissa demokraattien Woodrow Wilson sai murskavoiton William Howard Taftia vastaan.
- 11. marraskuuta - Khios julistautui itsenäiseksi turkkilaisvallasta.
- 27. marraskuuta - Espanja julisti Marokon pohjoisosan protektoraatikseen.
- 28. marraskuuta - Albania julistettiin itsenäiseksi turkkilaisvallasta.
- 3. joulukuuta - Ensimmäinen Balkanin sota päättyy: Bulgaria, Kreikka, Montenegro ja Serbia solmivat aselevon Osmanien valtakunnan kanssa.
- Rudolf Steiner perusti Saksan antroposofisen seuran
- Mount Katmai Alaskassa räjähti.
- Piltdownin ihminen "löydettiin".

Syntyneitä


- 3. tammikuuta - Armand Lohikoski, elokuvaohjaaja (k. 2005)
- 6. helmikuuta - Eva Braun, Adolf Hitlerin rakastajatar ja vaimo
- 23. maaliskuuta - Wernher von Braun (k. 1977)
- 27. maaliskuuta - James Callaghan, UK:n pääministeri
- 26. toukokuuta - János Kádár, unkarilainen kommunistipolitiikko
- 23. kesäkuuta - Alan Turing, matemaatikko
- 25. elokuuta - Erich Honecker, DDR:n johtaja
- 5. syyskuuta - John Cage, säveltäjä
- 17. lokakuuta - Albino Luciani, Paavi Johannes Paavali I (k. 1978)

Kuolleita


- 30. maaliskuuta - Karl May, kirjailija
- 14. toukokuuta - August Strindberg
- 30. toukokuuta - Wilbur Wright
- 17. heinäkuuta - Henri Poincaré, matemaatikko
- 30. heinäkuuta - Mutsuhito, Japanin Meiji-keisari. Luokka:1912 ms:1912 ko:1912년 ja:1912年 simple:1912 th:พ.ศ. 2455

Saksa

Saksan liittotasavalta (Bundesrepublik Deutschland) on noin 82 miljoonalla asukkaallaan Länsi-Euroopan suurin valtio ja yksi maailman johtavista teollisuusmaista. Saksan naapurimaita ovat Tanska, Alankomaat, Belgia, Luxemburg, Ranska, Sveitsi, Itävalta, Tšekki ja Puola. Saksa on yksi Euroopan unionin perustajavaltioita ja sijaitsee lähes sen keskellä.

Historia

Saksa ja saksalaisuus lähti kehittymään Kaarle Suuren valtakunnan jaosta vuonna 843, jolloin tämän pojat Lothar ja Ludvig Saksalainen saivat Verdunin sopimuksella hallintaansa suuren, nykyisestä Pohjois-Saksasta Keski-Italiaan ulottuvan alueen. Tästä kehittyi Pyhä roomalainen keisarikunta, jota 1500-luvulla alettiin nimittää Pyhäksi saksalais-roomalaiseksi keisarikunnaksi. Keisarikunnan yhtenäisyys oli kuitenkin rajallista; se koostui lukuisista pienistä hyvin pitkälle itsenäisistä ruhtinaskunnista ja kaupungeista. Saksalaisten vaikutus ulottui jo sydänkeskiajalta alkaen ns. pohjoisten ristiretkien, kaupankäynnin ja hansaliiton mukanaan tuoman muuttoliikkeen myötä koko Itämeren alueelle. Ensimmäinen valtakunta kukistui Napoleonin edessä 1806. Vuonna 1815 Wienin kongressin jälkeen perustettiin Saksan liitto, johon kuului joukko ruhtinaskuntia Itävallan ja Preussin johtamina. 18. tammikuuta 1871 Preussin kuningas Vilhelm I kruunattiin keisariksi Versailles'ssa Ranskan häviön jälkeen ja perustettiin toinen Saksan keisarikunta. Samana vuonna nimitettiin Saksan valtakunnankansleriksi Otto von Bismarck. Keisarikunta kesti ensimmäisen maailmansodan loppuun 9. marraskuuta 1918 asti, jolloin Vilhelm II luopui kruunusta ja Saksa julistettiin tasavallaksi (Weimarin tasavalta). Weimarin tasavallan aika oli lopussa, kun 1932 Adolf Hitlerin NSDAP-puolue sai vaalivoiton ja 1933 siitä tuli ainoa puolue. Saksasta tuli kansallissosialistinen. Vuonna 1939 Saksa julisti sodan Puolalle ja aloitti toisen maailmansodan. Sotaa kesti Euroopassa toukokuuhun 1945, jolloin Saksa antautui. Sodan jälkeen voittajavaltiot ja Ranska jakoivat Saksan neljään miehitysvyöhykkeeseen. Neuvostoliiton vyöhykkeestä muodostui Saksan demokraattinen tasavalta (DDR) ja USA:n, Ranskan ja Yhdistyneiden kuningaskuntien vyöhykkeestä Saksan liittotasavalta (BRD). Ne yhdistyivät jälleen vuonna 1990 DDR:n lakatessa olemasta ja siitä muodostettujen uusien osavaltioiden liittyessä Saksan liittotasavaltaan ja samalla Euroopan unioniin.

Saksan historia -artikkelit


- Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta (843–1806)
- Saksan liitto (1815–1866)
- Saksan keisarikunta (1871–1918)
- Weimarin tasavalta (1919–1933)
- Kansallissosialistinen Saksa (1933–1945)
- Saksan demokraattinen tasavalta (1949–1990)

Politiikka

Saksa on liittovaltio. Se koostuu laajaa autonomista päätösvaltaa käyttävistä osavaltioista (Bundesländer) sekä Hampurin ja Bremenin vapaakaupungeista. Muodollinen valtion pää on liittopresidentti. Presidentin valitsee liittokokous, johon kuuluvat kaikki liittopäivien edustajat ja sama määrä osavaltioiden edustajia. Liittokokouksella ei ole muuta tehtävää kuin valita presidentti viiden vuoden välein. Saksan parlamentti, eli liittopäivät (Bundestag) on kokoontunut vuodesta 1999 jälleen valtiopäivätalossa Berliinissä. Edustajat valitaan neljän vuoden välein, puolet edustajista valitaan tietystä vaalipiiristä, ja puolet puolueiden listoilta. Tämän lisäksi puolueiden on ylitettävä 5 % äänikynnys, tai saatava vähintään kolme suoraan valittua edustajaa. Vuoden 2002 vaaleissa valittiin 603 edustajaa. Liittopäivät valitsee liittopresidentin ehdotuksesta liittokanslerin, joka on käytännössä suurimman puolueen puheenjohtaja. Liittokansleri nimittää ministerit, tähän hän ei tarvitse liittopäivien hyväksyntää. Ministerien määrä vaihtelee hallituksesta toiseen. Päinvastoin kun useimmissa parlamentaarisissa järjestelmissä, liittokokous ei voi suoraan erottaa kansleria valitsematta hänen seuraajaansa. Saksassa on myös liittoneuvosto (Bundesrat), joka on osavaltioiden edustajien kokous. Liittoneuvosto ei ole varsinaisesti parlamentin ylähuone, vaan aivan oma instituutionsa. Liittoneuvostossa on 69 paikkaa, jotka on jaettu osavaltioiden asukasluvuilla painotettuina. Puheenjohtajuus on kiertävä, ja liittoneuvoston puheenjohtaja on liittopresidentin varamies. Osavaltioiden edustajilla on velvollisuus äänestää hallituksensa tahdon mukaan, eikä ryhmien ääniä voi jakaa. Edustajien suhteet vaihtelevat osavaltioiden vaalien mukaan, joita on yleensä 3–4 vuodessa. Puoluejärjestelmältään Saksassa vallitsee monipuoluejärjestelmä, joka kuitenkin on toistaiseksi ollut selkeän kaksinapainen. Sosiaalidemokraatit (SPD) ja Kristillisdemokraatit (CDU/CSU, missä CDU edustaa lähinnä protestantteja, ja CSU on Baijerin katolilaisten puolue) vuorottelevat vallassa ja käyttävät apupuolueita – SPD Vihreitä (Die Grünen) ja CDU Liberaaleja (FDP). Osavaltio- ja paikallistasolla erilaisetkin liittoumat ovat olleet mahdollisia. 23. toukokuuta 2004 järjestetyissä presidentinvaaleissa valittiin Johannes Raun seuraajaksi Horst Köhler (CDU/CSU) 604 äänellä. Vastaehdokas, sosiaalidemokraattien Gesine Schwan sai 1205-jäsenisessä liittokokouksessa 589 ääntä. Liittokanslerina toimi vuodesta 1998 Gerhard Schröder (SPD), jonka hallitus sai 1. heinäkuuta 2005 liittopäivien äänestyksessä epäluottamuslauseen. Ennenaikaiset vaalit järjestettiin 18. syyskuuta. CDU/CSU sai Bundestagin vaaleissa 226 paikkaa, SPD 222, FDP 61, die Linke (entinen PDS) 54 ja Vihreät 51. Tuloksen perusteella kristillisdemokraattien Angela Merkelillä on parempi mahdollisuus kanslerin toimeen.

Osavaltiot

Saksan osat Saksan 16 osavaltiota ovat: #Baden-Württemberg #Baijeri (vapaavaltio) #Berliini #Brandenburg #Bremen (vapaakaupunki) #Hampuri (vapaakaupunki) #Hessen #Mecklenburg-Vorpommern #Niedersachsen #Nordrhein-Westfalen #Rheinland-Pfalz #Saarland #Sachsen (vapaavaltio) #Sachsen-Anhalt #Schleswig-Holstein #Thüringen Saksan maantieteellisistä alueista ja vanhoista maakunnista käytetään nykyisinkin suomalaistettuja nimiasuja, etenkin nimiä Saksi, Ala-Saksi, Etu-Pommeri ja Reininmaa. Osavaltioiden virallisissa nimissä on kuitenkin selkeintä pysytellä saksalaisissa asuissa. Poikkeuksena ovat yksinkertaiset ja täysin vakiintuneet Baijeri, Berliini ja Hampuri. Osavaltiot on edelleen jaettu 438 piiriin (Kreise).

Maantiede

Saksan maantiede Saksan ulottuu Itämeren ja Pohjanmeren rannoilta Alpeilla asti (korkein huippu Zugspitze 2962 m), maan keskiosat ovat metsäistä ylänköä. Maata halkovat Euroopan suurimmat joet: Rein, Tonava ja Elbe. Ilmasto on leuto ja merellinen, kosteat, pilviset ja viileät talvet ja kesät. Föhn-tuulet Alpeilta voivat nostaa lämpötilaa 30 °C tunneissa. Saksan Pääkaupunki on Berliini, mutta taloudellinen keskus Frankfurt am Main.

Talous

Saksan talous on maailman kolmanneksi suurin Yhdysvaltain ja Japanin jälkeen. Saksa on suurin teollisuusmaa Euroopassa. Korkea työttömyys on ollut ongelma jo vuosia, ja sitä myötä kohonneet sosiaalimenot. Saksan yhdistyminen on maksanut jo 1500 miljardia euroa, eikä talous ole parantunut idässä 50 miljardin vuosittaisista tulonsiirroista huolimatta (4 % lännen BKT:sta). Vienti tuo joka kolmanneksen kansatulosta. Suurimmat vientituotteet ovat koneet, ajoneuvot, kemikaalit, metallit, ruokatuotteet ja tekstiilit.

Väestöjakauma

Saksassa on 7,3 miljoonaa ulkomaalaista, sisältäen pakolaiset, vierastyöläiset ja heidän perheensä. 2/3 heistä on ollut maassa yli 8 vuotta ja 1/5 on syntynyt Saksassa. Turvapaikanhakijoiden määrä on laskenut viime vuosina, 2003 hakijoita oli 50 000. Saksassa on 50 000 hengen tanskalainen vähemmistö Schleswigissa lähellä Tanskan rajaa, ja pieni sorbin kieltä puhuva vähemmistö, 40 000 Saksissa ja 20 000 Brandenburgissa. Friisin kieltä puhuu 12 000. Ala-saksa on myös käytössä Pohjois-Saksan maaseudulla. Vähemmistökielet ovat Euroopan neuvoston suojelemia. Maahanmuuttajista merkittävimmät ryhmät ovat turkkilaiset ja kurdit (1,9 miljoonaa). Pienempiä ryhmiä ovat italialaiset (0,6 miljoonaa), serbit (0,6 miljoonaa), kreikkalaiset (0,4 miljoonaa), puolalaiset (0,3 miljoonaa) ja kroaatit (0,2 miljoonaa) (luvut vuodelta 2002). Saksalaiset paluumuuttajat entisen Neuvostoliiton alueilta (yhteensä 1,7 miljoonaa vuosina 19801999), Puolasta (0,7 miljoonaa) ja Romaniasta (0,3 miljoonaa) saavat automaattisesti kansalaisuuden, eivätkä siten näy tilastoissa.

Kulttuuri

Saksan kieli oli ennen lingua franca keski-, itä-, ja Pohjois-Euroopassa ja on edelleen opetelluin vieras kieli englannin jälkeen Euroopassa. Monet historialliset henkilöt, jotka eivät varsinaisesti olleet saksalaisia, elivät saksalaisen kulttuurin vaikutuspiirissä ja jättivät siihen jälkensä, kuten: Wolfgang Amadeus Mozart, Franz Kafka ja Stefan Zweig. Säveltäjiä: Beethoven, Bach, Brahms, Schumann ja Wagner Runoilijoita: Goethe, Schiller ja Heine Filosofeja: Gottfried Wilhelm Leibniz, Kant, Hegel, Marx, Arthur Schopenhauer, Nietzsche ja Martin Heidegger Teologeja: Martin Luther, Albert Schweitzer Kirjailijoita: Hermann Hesse, Thomas Mann, Heinrich Böll ja Günter Grass Tiedemiehiä: Johannes Kepler, Ernst Haeckel, Albert Einstein, Max Born, Max Planck, Werner Heisenberg, Heinrich Rudolf Hertz ja Robert Bunsen Keksijöitä: Johann Gutenberg, Nikolaus August Otto, Werner von Siemens, Wernher von Braun, Gottlieb Daimler, Carl Benz, Rudolf Diesel ja Carl von Linde Taiteilijoita, kuten renensanssin Albrecht Dürer, surrealisti Max Ernst, ekspressionisti Franz Marc, konseptitaitelija Joseph Beuys ja neo-ekspressionisti Georg Baselitz.

Merkittävimmät luonnonvarat


- rautamalmi
- kivihiili
- kupari
- ligniitti
- potaska
- uraani
- maakaasu
- nikkeli
- puu

Merkittävimmät vientituotteet


- koneet
- kulkuneuvot
- kemikaalit

Aiheesta muualla


- [http://maps.google.com/maps?ll=51.138001,9.052734&spn=6.122846,16.215820&z=11&t=h&hl=en Saksa Google Mapsissa] Luokka:Saksa fiu-vro:S'aksamaa als:Deutschland roa-rup:Ghirmânii ms:Jerman zh-min-nan:Tek-kok ko:독일 ja:ドイツ simple:Germany th:สหพันธ์สาธารณรัฐเยอรมนี

Steiner-koulu

Rudolf Steiner -koulu on peruskoulun ja pääosan lukiosta korvaava koulu, joka perustuu Rudolf Steinerin antroposofian pohjalta kehittämään pedagogiikkaan. Steiner-koulut ovat 12-vuotisia yleissivistäviä, luokallisia yhtenäiskouluja; Suomen Steiner-kouluissa oppilas voi halutessaan suorittaa lisäksi ylimääräisen 13. luokan, jonka päätteeksi hän kirjoittaa ylioppilaaksi. Steiner-koulujen opetussuunnitelma rakentuu elämän seitsenvuosikausien teorian pohjalle. Ihmiselämän toiselle seitsenvuosikaudelle sijoittuvat koulun luokat 1-8. Näillä luokilla opetus rakentuu kuvallisuuden ja elämyksellisyyden pohjalle tukien oppilaan tunne-elämän kehitystä sisältäen mm. eurytmian opetusta. Kolmannelle seitsenvuosikaudelle sijoittuvat luokat 9-12, jolloin opetus pyrkii kasvattamaan oppilaan ajattelua viemällä oppilas tämän omien kysymysten kautta tiedon äärelle. Näillä luokilla opetukseen kuuluu tavallisen luokkahuoneopetuksen lisäksi leirejä ja käytännöllisiä töitä.

Historiaa

Ensimmäinen Steiner-koulu perustettiin Stuttgartiin Waldorf Astoria -tehtaan lapsia varten 1919. Maailmalla Steiner-kouluja kutsutaan usein Waldorf-kouluiksi. Suomen ensimmäinen Steiner-koulu perustettiin Helsinkiin vuonna 1955. Vuuonna 1977 tuli voimaan laki Steiner-koulusta, jonka piiriin kuului kolme Steiner-koulua. 1980-luvulla koulujen määrä laajeni lain ulkopuolella, kun kouluja perustettiin ympäri Suomea yksityisopetusryhminä. 1990-luvun alussa lakia muutettiin ja kaikki Steiner-koulut saivat mahdollisuuden valtionapuun. Kenties tunnetuin suomalainen Steiner-koulun kasvatti on kansanedustaja Oras Tynkkynen.

Steiner-pedagogiikka

Steiner-koulut eroavat opetustavoiltaan normaaleista kouluista melkoisesti, esimerkkejä: Alaluokilla aamutoimet, jotka sisältävät tömistelyä, "flaa-flaa-flaa" tyyppisiä ääntelyitä, huilunsoittoa, taputuksia yms. tämä kaikki suoritetaan seisaaltaan ja voi kestää useita kymmeniä minuutteja. Alaluokilla oppilaille kerrotaan myös paljon satuja, joiden tarkoitus on kehittää mielikuvitusta, tosin on vaarana, että opetettavat fakta-asiat sekoittuvat satujen kanssa, jollain lapsi voi sekoittaa satuilut faktoiksi tai toisinpäin riippuen luottamuksen asteesta opettajaan. Todistuksia ei jaeta ensimmäisillä kolmella luokalla ollenkaan, vaan lapset saavat tehtäväkseen opetella kesän aikana taidon tai tietokokonaisuuden (1. ja 2. luokka runo, 3. luokka solmu). Todistukset ovat muutenkin tärkeässä osassa, sillä oppilaat eivät saa koko kouluaikana -poikkeuksena päästötodistukset- numerotodistuksia, elleivät vanhemmat sitä erikseen pyydä, lisäksi kokeista saa usein varsinkin ennen kahdeksatta luokkaa sanallisia arviointeja kokeen suorituksesta. Vertailua ei katsota hyvällä steiner-pedagogiikassa Oppikirjoja Steinerkoulussa ei ole, lukuun ottamatta kielen kirjoja, jotka ilmestyvät viidennellä luokalla. Kaikki oppimateriaali siis kirjoitetaan ja piirretään itse. Opettaja sanelee tai kirjoittaa taululle tekstin, jonka oppilaat kopioivat sellaisenaan vihkoihinsa, tämän jälkeen oppilaat piirtävät opettajan määräämästä aiheesta (tekstin aihe) kuvan viereiselle sivulle tekstistä katsoan. Eri oppiaineet pyritään pitämään tasapainossa niin, etteivät tietoaineet saa dominoivaa asemaa opetuksessa. Steiner-kouluissa onkin huomattavan paljon taideaineita kuten musiikki, kuvaamataito ja myös sekä tytöille että pojille pakolliset tekninen työ ja käsityö.

Kritiikkiä

Steiner-koulujen ympärillä on ollut runsaasti erimielisyyksiä. Steiner-kouluja on pidetty vaarallisina tai vähintäänkin arveluttavina ja sen pohjalla olevaa ihmiskuvaa on moitittu. Ehkä selkeimmin Steiner-koulujen ideologispohjainen vastustus on kiteytynyt Paavo Hiltusen vuonna 1990 julkaistussa kirjassa Mitä Rudolf Steiner todella opetti. Risto Suurla, Reijo Wilenius ja Tony Dunderfelt vastasivat Hiltusen kritiikkiin vuonna 1991 julkaistulla kirjallaan Huomautuksia Paavo Hiltusen Steiner-kirjasta, jossa he tyrmäsivät Hiltusen väitteet pääosin perättöminä ja Hiltusen argumentaation vilpillisenä.

Suomen Steiner-koulut


- Elias-koulu (Helsinki) [http://www.eliaskoulu.fi/]
- Espoon Steiner-koulu [http://www.espoonsteinerkoulu.fi/]
- Etelä-Pohjanmaan Rudolf Steiner -koulu (Seinäjoki) [http://www.epsteiner.fi/]
- Helsingin Rudolf Steiner -koulu [http://www.rudolfsteinerkoulu.fi/]
- Jyväskylän Rudolf Steiner -koulu [http://www.co.jyu.fi/steinerkoulu.jkl]
- Joensuun Steinerkoulu
- Kuopion steinerkoulu Virkkula [http://www.kuopionsteinerkoulu.fi/]
- Kymenlaakson Steinerkoulu (Kuusankoski)
- Lahden Rudolf Steiner -koulu [http://www.edu.lahti.fi/%7Esteiner]
- Lappeenrannan steinerkoulu [http://personal.inet.fi/koulu/lpr.steinerkoulu]
- Mikaelskolan (Tammisaari) [http://www.kolumbus.fi/mikaelskolan]
- Oulun steinerkoulu [http://www.oulun-steinerkoulu.org/]
- Porin seudun Steinerkoulu [http://www.porinsteinerkoulu.fi/]
- Rovaniemen Rudolf Steiner -koulu [http://personal.inet.fi/koulu/rovaniemensteinerkoulu]
- Sammatin vapaa kyläkoulu [http://kotisivu.dnainternet.net/vapaakyl]
- Tampereen Rudolf Steiner -koulu [http://www.info.tampere.fi/l/steiner]
- Turun Steiner-koulu [http://www.turunsteinerkoulu.fi/]
- Vaasan Rudolf Steiner -koulu [http://www.vaasansteinerkoulu.net/]
- Vantaan seudun steinerkoulu [http://www.kolumbus.fi/vantaan.steinerkoulu]
- Vihdin steinerkoulu [http://www.vihdinsteinerkoulu.fi/]

Yhteyksiä muualle


- [http://www.steinerkoulu.fi/ Steinerpedagogiikan yhteisöt ry] Luokka:Oppilaitokset

Orgaaninen arkkitehtuuri

Orgaaninen arkkitehtuuri on eräs modernin arkkitehtuurin tyylilajeja, joka kehittyi art nouveausta ja oli pohjana mm. funktionalismin synnylle. Viime vuosikymmeninä moderni arkkitehtuuri on jälleen ottanut käyttöön monia orgaanisen arkkitehtuurin keskeisiä periaatteita. Tyylin lähtökohtana on elävä luonto, joka tarjoaa loputtomasti ideoita, esteettisiä muotoja ja rakenteellisia ratkaisuja rakennusten ulkoisten muotojen sekä sisäisten toimintojen tarkoituksenmukaiselle suunnittelulle. Myös ajatuksen siitä, että funktio (toiminto, käytännöllisyys) ohittaa muodon tärkeyden suunnittelussa, esittivät orgaanisen arkkitehtuurin edustajat, Louis Sullivan etunenässä, ensimmäisinä, pohjustaen näin funktionalismin syntyä.

Merkittäviä edustajia


- Louis Sullivan
- Frank Lloyd Wright
- Antoni Gaudi
- Rudolf Steiner
- Erich Mendelsohn
- Reima Pietilä
- Raili Pietilä Luokka: Arkkitehtuuri

narty we francji drugi nadwaga online spielautomaten Darmowe gry online










































:: RELATED NEWS ::
York Haven, Pennsylvania
York Haven is a borough located in York County, Pennsylvania. As of the 2000 census, the borough had a total population of 809.

Geography

York Haven is located at 40°6'34" North, 76°42'53" West (40.109502, -76.714819). According to the United States Census Bureau, the borough has a total area of 0.9 km² (0.3
Yorkana, Pennsylvania
Yorkana is a borough located in York County, Pennsylvania. As of the 2000 census, the borough had a total population of 239.

Geography

Yorkana is located at 39°58'28" North, 76°35'6" West (39.974333, -76.584946). According to the United States Census Bureau, the borough has a total area of 0.5 km² (0.2 Read More...
Warren, Rhode Island
Warren is a town located in Bristol County, Rhode Island. As of the 2000 census, the town had a total population of 11,360.

Geography

According to the United States Census Bureau, the town has a total area of 22.4 km² (8.6 mi²). 15.9 km² (6.2 mi²) of it is land and 6.5 km² (2.5 mi&
Coventry, Rhode Island
Coventry is a town located in Kent County, Rhode Island. As of the 2004 census, the town had a total population of 35,072.

Geography

According to the United States Census Bureau, the town has a total area of 161.5 km² (62.3 mi²). 154.2 km² (59.5 mi²) of it is land and 7.3 km² (2.8 mi&
East Greenwich, Rhode Island
East Greenwich is a town located in Kent County, Rhode Island. As of the 2000 census, the town had a total population of 12,948.

Geography

According to the United States Census Bureau, the town has a total area of 43.3 km² (16.7 mi²). 42.9 km² (16.6 mi²) of it is land and 0.4 km² (0.
Warwick, Rhode Island
Warwick is a city located in Kent County, Rhode Island. Founded by Samuel Gorton in 1642, Warwick has witnessed the major events of American history. Warwick was decimated during King Philip's War (1675-76) and was the site of the first shot fired of the American Revolution against the British schooner Gaspée. Warwick is also the home of Kent County, Rhode Island. As of the 2000 census, the town had a total population of 5,085.

Geography

According to the United States Census Bureau, the town has a total area of 132.9 km² (51.3 mi²). 131.1 km² (50.6 mi²) of it is land and 1.8 km² (0.
Jamestown, Rhode Island
Jamestown is a town located in Newport County, Rhode Island. As of the 2000 census, the town had a total population of 5,622.

Geography

According to the United States Census Bureau, the town has a total area of 91.5 km² (35.3 mi²). 25.1 km² (9.7 mi²) of it is land and 66.4 km² (25.
Little Compton, Rhode Island
Little Compton is a town located in Newport County, Rhode Island. As of the 2000 census, the town had a total population of 3,593. Little Compton is located in southeast Rhode Island, between the Sakonnet River and the Massachusetts state boundary. It is the birthplace of the Rhode Island Red.

History

The original settle
Melville, Rhode Island
Melville is a census-designated place located in Newport County, Rhode Island. As of the 2000 census, the CDP had a total population of 2,325.

Geography

Melville is located at 41°33'55" North, 71°17'33" West (41.565228, -71.292466). According to the United States Census Bureau, the CDP has a total area of 13.1
All Rights Reserved 2005 wikimiki.org