:: wikimiki.org ::
| SDP |
SDP
:SDP-lyhenteen muut merkitykset ovat sivulla SDP (täsmennyssivu)
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue (SDP) on yksi Suomen suurimmista puolueista. Suomessa vallitsevassa vasemmisto-oikeisto jaottelussa se nähdään vasemmistolaiseksi, sosialismia edustavaksi puolueeksi. Se nähdään maltillisemmaksi kuin Vasemmistoliitto ja Suomen kommunistiset puolueet. SDP on kiinteässä yhteistyössä Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön kanssa.
Huomaa, että vaikka sanalla "sosiaali" on suomen kielessä kaksi "a"-kirjainta, tämän puolueen nimi kirjoitetaan yhdellä "a"-kirjaimella historiallisista syistä, vaikka sosialidemokratiaan viitataan ajoittain tiedotusvälineissä sosiaalidemokratiana. Puolueen virallinen nimi (kuten rekisteröity Suomen puoluerekisteriin) on Suomen Sosialidemokraattinen Puolue / Finlands Socialdemokratiska Parti r.p.
Historiaa
Puolue perustettiin 1899, jolloin sen nimi oli Suomen Työväenpuolue. Suomen Sosialidemokraattiseksi Puolueeksi nimi muutettiin Forssassa 1903 pidetyssä puoluekokouksessa. Samalla hyväksyttiin myös Saksan sosiaalidemokraattisen puolueen mallin mukainen marxilainen ohjelma.
Venäjän vuoden 1905 vallankumous seurannaisilmiöineen (mm. Suurlakko) toi Suomeen yksikamarisen 200-paikkaisen eduskunnan ja yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden, joka oli SDP:n ohjelman vaatimuslistalla. SDP nousi välittömästi suureksi puolueeksi, ja vuoden 1916 vaaleissa se sai enemmistön, 103 paikkaa. Tämän seurauksena Suomeen nimitettiin maailman ensimmäinen sosialistienemmistöinen senaatti (puolet ministereistä tosin oli porvareita), puheenjohtajanaan Oskari Tokoi. Tämä SDP:n hallitsema eduskunta laati valtalain, maaliskuun vallankumouksen jälkeen kesällä 1917, jossa eduskunta julistettiin korkeimman vallan haltijaksi. Tämän seurauksena Venäjän väliaikainen hallitus hajoitti eduskunnan ja kesän 1917 SDP:n enemmistö muuttui lievän vaalitappion jälkeen vähemmistöksi. Seuraava senaatti oli täysporvarillinen. Eduskunta jätti siitä lähtien SDP:n yritykset parlamentaariseen vaikuttamiseen huomiotta ja yhteiskunnallinen jännitys kiristyi syksyn aikana johtaen tammikuussa 1918 avoimeen luokkasotaan (kuten asia punaisella puolella tuolloin ymmärrettiin).
Suomen sisällissodassa punaisen puolen hallitukseen, Kansanvaltuuskunnan, kuului sosialidemokraattien jäseniä ja suuri osa puolueen jäsenistä toimi punaisten puolella. Monet jäsenistä ja johtohenkilöistä kuitenkin jättäytyivät sivuun punaisten tominnasta. Sisällissodan alettua puolueorganisaation toiminta käytännössä lakkasi. Sisällissodan päättyessä monet puolueen johtajista ja aktiiveista pakenivat Venäjälle. Tuhansia puolueen jäseniä ja kannattajia kuoli myös taisteluissa, teloituksissa ja vankileireillä. Syksyllä 1918 punaisten toiminnasta sivussa olleet puoluejohdon jäsenet käynnistivät kuitenkin SDP:n toiminnan uudelleen Väinö Tannerin johdolla. Jo seuraavissa vaaleissa (1919) kannatus osoittautui suunnilleen aiemman kaltaiseksi.
Venäjälle paenneet entiset SDP:n aktiivit perustivat elokuussa 1918 Moskovassa Suomen kommunistisen puolueen, joka otti lähtökohdakseen Venäjän bolshevikkien mallin mukaisen vallankumousohjelman. SKP joutui kuitenkin toimimaan Suomessa maanalaisena. Vasta myöhemmin 1920-luvulla kommunistien peitepuolue Suomen Sosialistinen Työväenpuolue Suomessa sai vaaleissa osan SDP:n eduskuntapaikoista. 1930-luvulla valtiovallan estäessä tehokkaasti kommunistien ja vasemmistososialistien yritykset osallistua vaaleihin, SDP:n kannatus ja paikkamäärä eduskunnassa nousi jälleen selkeästi.
Sekä talvisota että jatkosota aiheuttivat SDP:n sisällä ristiriitoja, kun osa puolueen kansanedustajistakin asettui kritisoimaan Suomen ulkopolitikkaa. Sodan jälkeen 1944 osa SDP:n vasemman siiven toimijoista (muun muassa niin sanotut "kuutoset") erkani ja liittyi SKDL:n riveihin.
SDP:n ja kansandemokraattien suuri vedenjakaja toisen maailmansodan aikana ja jälkeen useita vuosikymmeniä oli itsenäisyystahto, sen sijaan maansisäinen sosialisointitahto yhdisti. SDP liittoutui kuitenkin ennemmin konservatiivisen oikeiston (Kansallinen Kokoomus) kanssa, esimerkiksi Urho Kekkosta vastaan, kuin sosialististen aateveljiensä Kommunistien kanssa.
SDP:n sisäiset ristiriidat kuitenkin jatkuivat. 1950-luvun lopulla niin sanotut skogilaiset (sittemmin jyrkentymisen jälkeen niin sanotut simoslaiset) irtaantuivat SDP:stä ja perustivat TPSL:n. Pääosa TPSL:stä yhdistyi takaisin SDP:hen 1970-luvun alussa.
1960-luvun alun alamaissa eletyn kauden jälkeen SDP saavutti 1966 huomattavan vaalivoiton, josta alkaen se on ollut Suomen kahden suurimman puolueen joukossa (yleensä suurin) sekä hallituspolitiikan kulmakiviä. Sitä on ryhdytty kutsumaan valtionhoitajapuolueeksi.
SDP nykyään
SDP:n kannattajia asuu tilastollisesti paljon suurimmissa kaupungeista.
Vuoden 2006 presidentinvaaleissa puolueen presidenttiehdokas on Tarja Halonen.
Kritiikkiä SDP:tä kohtaan
2000-vuosikymmenelle tultaessa SDP:stä on demografisista syistä muodostunut lähinnä nk. suurten ikäluokkien puolue, jonka takia joidenkin arvioiden mukaan sosialismi on joutunut syrjään puolueen käytännön politiikasta keskituloisten edunvalvonnan tieltä. SDP:n kannattajakunnasta valtaosa on keski-ikäisiä tai iäkkäitä, jotka ovat usein keränneet kohtuullisen henkilökohtaisen varallisuuden (asuntoineen ja kesämökkeineen). Näiden kriitikoiden mukaan olisi SDP:ltä poliittinen itsemurha ajaa yksityisen omistusoikeuden heikentämistä tai verotuksen merkittävää kiristämistä, missä SDP:läisillä ei ole yhtenäistä kantaa. Puheenjohtaja Paavo Lipposen johtaman SDP:n politiikkaa jotkut äärivasemmistolaiset ovatkin kutsuneet jopa Kokoomusta oikeistolaisemmaksi.
Vuoden 1972 Zavidovo-vuodon yhteydessä usea SDP:n ministeri tai virkamies todettiin syylliseksi tekoon. Vuonna 1973 joukko vasemman siiven demareita allekirjoitti muun vasemmiston kanssa vetoomuksen EEC-kauppasopimusta vastaan. Molemmissa tapauksissa siihen osallistuneiden tavoite oli EEC-kauppasopimusneuvottelujen keskeytyminen.
SDP:n saamat paikat eduskuntavaaleissa (1945-2003)
Merkittäviä sosialidemokraattisia poliitikkoja
Presidenttejä
- Martti Ahtisaari
- Tarja Halonen
- Mauno Koivisto
Pääministereitä
- Karl-August Fagerholm
- Paavo Lipponen
- Rafael Paasio
- Kalevi Sorsa
- Väinö Tanner
- Mauno Koivisto
Ministereitä
- Antti Kalliomäki
- Erkki Liikanen
- Erkki Tuomioja
Kansanedustajia
- Eero Heinäluoma
Puolueen puheenjohtajat
- N. R. af Ursin (1899-1900)
- J. A. Salminen (1900)
- K. F. Hellsten (1900-1903)
- Taavi Tainio (1903-1905)
- Emil Perttilä (1905-1906)
- Edvard Valpas (1906-1909)
- Matti Paasivuori (1909-1917 ja 1926-1930)
- Kullervo Manner (1917-1918)
- Väinö Tanner (1918-1926 ja 1957-1963)
- Kaarlo Harvala (1930-1944)
- Onni Hiltunen (1944-1946)
- Emil Skog (1946-1957)
- Rafael Paasio (1963-1975)
- Kalevi Sorsa (1975-1987)
- Pertti Paasio (1987-1991)
- Ulf Sundqvist (1991-1993)
- Paavo Lipponen (1993-2005)
- Eero Heinäluoma (2005–)
Linkkejä
- [http://www.sdp.fi/ Puolueen kotisivut]
- [http://www.tyark.fi/julisteet.htm SDP:n vaalijulisteita vuosien varrelta]
- [http://www.sdp.fi/easydata/customers/sdp/files/pdf/pjt03.pdf Puolueen puheenjohtajat ja puoluesihteerit]
Luokka:Suomalaiset puolueet
1899 Tapahtumia
- Sortokaudet alkavat Suomessa
- Suomen Työväenpuolue (myöhemmin nimeltään Suomen Sosialidemokraattinen Puolue) perustetaan
- Haagin kansainvälinen tuomioistuin perustetaan
Syntyneitä
- 13. elokuuta - Alfred Hitchcock, elokuvaohjaaja
Kuolleita
- 17. tammikuuta - Alphonse Gabriel Capone, Al Capone yhdysvaltalainen gangsteri
- 7. maaliskuuta - Juhani Raattamaa, lestadiolainen saarnamies
Luokka:1899
ms:1899
ko:1899년
ja:1899年
simple:1899
th:พ.ศ. 2442
Tarja FilatovTarja Katarina Filatov (s. 9. elokuuta 1963, Hämeenlinna) on Vanhasen hallituksen työministeri. Hän on ollut SDP:n kansanedustajana vuodesta 1995. Filatov oli myös Lipposen toisen hallituksen (2000-2003) ja Jäätteenmäen hallituksen työministeri (2003).
Tarja Filatov on koulutukseltaan ylioppilas. Hänen kotipaikkansa on Hämeenlinna, jonka kaupunginvaltuustossa hän oli 1989-2000.
Filatov, Tarja
SDP (täsmennyssivu)SDP voi olla
- Suomen sosialidemokraattinen puolue
- Session Description Protocol
- Service Data Point
PuoluePoliittinen puolue on järjestö tai järjestökokonaisuus, jonka pääasiallisena toiminta-ajatuksena on yhteiskunnan kehittäminen jäsenten haluamaan suuntaan, joka yleensä on suunnilleen yhteinen ja samansuuntainen. Useimmat puolueet toimivat demokraattisten pelisääntöjen mukaan, eli pyrkivät vaikuttamaan yhteiskunnan kehitykseen vaaleissa valittujen edustajien kautta, ja noudattavat sisäisessä päätöksenteossaan puolueen jäsenten kesken jäsendemokratiaa.
Suomessa puoluerekisteriin merkittävällä puolueella tulee olla yleisohjelma, jossa on esitettynä puolueen keskeiset periaatteet ja tavoitteet, joilla se haluaa vaikuttaa yhteiskuntaan ja poliittiseen päätöksentekoon. Puoluerekisterijärjestelmä tuli voimaan 10. tammikuuta 1969, jolloin hyväksyttiin puoluelaki.
Osa puolueista on luonteeltaan kansainvälisiä, samantapaisia päämääriä ajavia puolueita on siis useissa maissa. Esimerkkeinä voitaneen mainita liberaaliset puolueet, konservatiiviset puolueet, sosialistiset puolueet, työväenpuolueet, ympäristöpuolueet, kommunistiset puolueet, uskonnolliset puolueet ja nationalistiset puolueet.
Suomalaisessa puoluejärjestörakenteessa jäsenet kuuluvat puolueeseensa yleensä puolueosaston kautta. Puoluekokous on puolueen ylin päättävä elin. Puolueen henkilöjäsenten päätäntävaltaa puoluekokouksissa käyttää puolueosastossa kollektiivisesti valittu puoluekokousedustaja, siis puolueen asioista päätetään edustuksellisesti ja välillisesti, ei suoraan eikä yksilöllisesti. Suomessa on kuitenkin muutama puolue, joissa on käytössä suora henkilöjäsenyys.
Joissakin maissa on voimassa yksipuoluejärjestelmä, eli yksi puolue käyttää valtaa (esim. Kiina ja Pohjois-Korea). Monissa yksipuoluemaissa kilpailevien puolueiden perustaminen on kielletty tai valtapuolueen kontrolloivat viranomaiset rajoittavat niiden toimintaa. Joissakin maissa puolueet on kokonaan kielletty.
Katso myös
- Luettelo Suomen puolueista
Luokka:Politiikka
Luokka:Puolueet
ko:정당
ja:政党
simple:Political party
Vasemmisto-oikeisto vastakkainasetteluVasemmisto-oikeisto vastakkainasettelu on monien poliittisten järjestelmien keskustelussa esiintyvä poliittisten mielipiteiden jaottelu vasemmistoon ja oikeistoon, joiden nähdään edustavan jonkun kysymyksen vastakkaisia mielipiteitä. Vallitsevat assosiaatiot vaihtelevat maan ja ajan mukaan, ovat jopa ristiriitaisia, mutta vastakkainasettelu on edelleen suosittu etenkin Euroopassa.
Historia
Termit oikeisto ja vasemmisto poliittisessa merkityksessään syntyivät Ranskan vallankumouksen aikana, jolloin ne viittasivat istumapaikkajärjestelyihin erilaisissa Ranskan lainsäädännöllisissä elimissä, erityisesti Ranskan lainkokoukseen vuonna 1791, jolloin Feuillant-ryhmä istui oikealla puolella salia ja Montagnard-ryhmä vasemmalla.
Kritiikkiä
Erityisesti libertaristit vastustavat yksioikoista oikeisto/vasemmisto-jakoa ja suosittelevat mieluummin kaksiulotteista Nolanin karttaa. Vasemmistolaisemmat taas ovat ehdottaneet Vosemin kaaviota, joka lisää vielä kolmannenkin akselin.
VasemmistoVasemmisto on usein vasemmisto-oikeisto vastakkainasettelussa käytetty termi kuvaamaan jonkun mielipiteen edustajaryhmää. Sen vastakohdaksi nähdään oikeisto. Vastakkainasettelu ei seuraa selkeitä ideologioita, vaan se muodostuu enimmäkseen poliittisessa järjestelmässä vasemmistoksi ja oikeistoksi nähtyjen puolueiden ottamien kantojen mukaan.
Lue lisää tämän kaltaisesta luokittelusta artikkeleissa vasemmisto-oikeisto vastakkainasettelu ja oikeisto.
Esimerkkejä
Suomessa vallitseva assosaatio mieltää vasemmistolaisiksi yleensä:
- Suomen sosialidemokraattinen puolue
- Vasemmistoliitto
- Suomen Kommunistinen Puolue
- Kommunistinen työväenpuolue
Termin historiaa
Ranskan (suuren) vallankumouksen (1789-) aikana eniten muutoksia halunneet istuivat puheenjohtajasta vasemmalla. Tavan levitessä tyypillisesti parlamenteissa liberaalit istuivat vasemmalla ja konservatiivit oikealla. Sosialismin noustessa 1800-luvulla liberaalit tekivät tilaa siirtyen keskemmälle.
Poliittisen vasemmiston tärkeitä hahmoja ovat olleet 1800-luvulla Karl Marx, Friedrich Engels ja 1900-luvulla Eduard Bernsteinin ajatusten muovaamaa. 1800-luvulla tärkeitä vaikuttajia olivat myös niin sanotut utopistisosialistit sekä anarkismin ja syndikalismin edustajat. Heidän hahmottelemansa kommunismi ja sosialismi ovat muovanneet yhteiskuntia modernien ajattelijoiden ja poliitikkojen johdolla. Vasemmistossa oli 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella leimaa antavaa toisaalta jako valtiososialismin ja valtiottoman sosialistien muotoihin, ja toisaalta jako vallankumouksellisiin että "revisionisteihin". Samoin suhtautuminen Neuvostoliittoon oli merkittävä vasemmiston jakaja. Nykyaikana vasemmisto jakautuu keskenään ehkä selvimmällä tavalla sen mukaan, kuinka paljon talouden liberalisointiin mennään mukaan ja missä määrin sitä taas kritisoidaan ja vastustetaan (hyvä esimerkki tästä on Saksan sosiaalidemokraattien viime aikainen jakaantuminen Schröderin ja Lafontainen leireihin).
Vasemmisto katsoi 1800-luvulla edustavansa kansainvälistä työväenliikettä. Edelleen vasemmistolaisuuteen liitetään selkeästi työväen aate sekä myös selvästi oikeistolaisuutta useammin epäilevä suhtautuminen nationalismiin ja kansainvälisyyden korostaminen. Tämä on saattanut näkyä esimerkiksi konservatiivipuolueita avoimemman maahanmuuttajapolitiikan kannattamisena. Samoin tiermondialismin ("kolmasmaailmallisuus") tapaiset aatteet on usein liitetty nimenomaan vasemmistolaisuuteen.
Ulkopolitiikassa vasemmistolaisuuteen on usein liitetty rauhanliike. Rauhanliikkeen politiikkaan on kuulunut suurvaltojen voimapolitiikan kritisointi, ja muutenkin sotilaallisten ratkaisujen ja varustautumisen kritisointi. Neuvostoliittoon päin kallellaan olevat vasemmistolaiset eivät usein arvostelleet Neuvostoliiton imperialismia, vaikka tuomitsivat länsimaiden imperialismin. Maltilliset vasemmistolaiset ja anarkistit olivat usein kritiikissään johdonmukaisempia. Erityisesti kritiikki USA:n ulkopolitiikkaa kohtaan on ollut pitkään leimallista vasemmistolaiselle ulkopolitiikalle. Suhtautuminen sodan ja rauhan kysymyksiin on tietysti myös jakanut vasemmistoa sen koko olemassaolon ajan, ja monet vasemmistopuolueet ovat käytännön politiikassaan tukeneet imperialismia ja muuta voimapolitiikkaa. Tästä historiallinen esimerkki on Eduard Bernsteinin pysyminen pasifistina Ensimmäisessä Maailmansodassa hänen puolueensa, Saksan Sosiaalidemokraattien, sotaa puoltavasta kannasta huolimatta. Viime aikoina suhtautuminen Kosovon sodan tapaisiin kriiseihin ovat jakaneet vasemmistoa.
Vielä muutama vuosikymmen sitten jako sosialismin ja sen vastustamisen mukaan oli laajalti hallitsevaa, mutta yhteiskunnan tultua moniarvoisemmaksi puolueita on mahdotonta asettaa yhden periaatteen mukaan janalle ilman että toisistaan kovin kaukana olevat aatteet joutuisivat vierekkäin. Siksi nykyinen parlamenttien istumajärjestys on vain suuntaa-antava. Joka tapauksessa vasemmisto on usein nähty painottavan liberalisteihin ja konservatiiveihin nähden enemmän valtion aktiivista roolia talouspolitiikassa. Tämä on voimassa suhteellisen selkeänä edelleen.
Suhtautuminen ekologisiin suuntauksiin on yksi vasemmistoa jakava tekijä. Jotkut vasemmistolaiset eivät tunne erityistä kiinnostusta vihreään aatteeseen. Toiset taas haluavat sisällyttää vihreyden vasemmistolaisuuteen ja puhuvat "punavihreydestä". Suomessa Vihreä liitto katsoo, että poliittiset jakolinjat eivät kulje oikeisto-vasemmisto -akselilla ja että puoluetta ei siksi voi yrittää asettaa sille. Vasemmistolaisia on siirtynyt myös Vihreään liittoon ja muihin vihreisiin liikkeisiin. Ruotsissa vihreät luetaan vasemmistoon.
Suomalaisia vasemmistopuolueita ovat Kommunistinen Työväenpuolue KTP, Suomen Sosialidemokraattinen Puolue SDP, Suomen Kommunistinen Puolue SKP ja Vasemmistoliitto. Historiallisesti merkittävä vasemmistoryhmä oli Suomen Kansan Demokraattinen Liitto SKDL, joka kattoi koko vasemmiston kentän SDP:tä lukuun ottamatta. Nykyään SDP ja SDKL:n roolin perinyt Vasemmistoliitto ovat eduskuntapuolueita.
Kritiikkiä
Lue luokittelutavan kritiikkiä artikkelissa vasemmisto-oikeisto vastakkainasettelu
Katso myös
- työväenpuolueet
Luokka:Poliittinen ideologia
ko:좌익
Sosialismi
Sosialismi (<< lat. socius toveri, kumppani) on erilaisten kapitalismiin kriittisesti suhtautuvien ajatussuuntien ja ideologioiden yhteisnimitys, joiden kannattamaan yhteiskuntamalliin kuuluu tuotantovälineiden - ja myös usein muiden resurssien - yhteisomistus sekä valtion tai yhteisön vahva kontrolli taloudessa markkinoiden sijaan. Taloudellisella tasa-arvolla on sosialistien oikeudenmukaisuuskäsityksessä keskeinen osa. Sosialismin tavoite voi olla joko valtion keskusjohtoiseen säätelyyn taikka sitten pienempiin paikallistason yksiköihin perustuva talousjärjestelmä. Monet sosialistipuolueet- ja liikkeet ovat muokanneet historiallista tavoitettaan ja siksi sosialismi -sana liittyy nykyään myös useisiin sellaisiin puolueisiin ja ryhmiin, jotka hyväksyvät markkinatalouden.
Lisää termin merkityksestä
Marxilaisessa teoriassa sosialismi on kapitalismin jälkeinen yhteiskunnan kehitysaste, joka edeltää kommunismia. Marx itse kutsui sosialismia kommunismin ensimmäiseksi vaiheeksi, josta kehityksen edetessä seuraa toinen vaihe, joka yleisimmin tunnetaan kommunismina.
1900-luvulla suuressa osassa maailmaa hallitsivat marxismi-leninismiä ideologianaan pitäneet puolueet, joita nimitetään kommunistisiksi. Ensimmäisenä maailman maana sosialismiin julisti siirtyneensä vuonna 1917 Venäjä. Maissa vallinnutta järjestelmää kutsutaan sosialistiseksi, kommunistiseksi tai reaalisosialismiksi. Itse nämä maat katsoivat olevansa yhteiskunnalliselta kehitykseltään sosialistisia. Arabisosialistit halusivat usein erottautua marxismista, mutta heidän monet keskeiset poliittiset periaatteensa olivat samoja kuin "reaalisosialistisilla" mailla ja ne olivat myös liittoutuneet Neuvostoliiton kanssa. Neuvostoliiton synty myös heikensi huomattavasti muun tyyppisten sosialististen liikkeiden, kuten anarkistien ja syndikalistien kannatusta ja asemaa.
Sosialismin historiaa
Sosialismin ideoita voi jäljittää valistusajan ja varhaisempiinkiin utopistisiin ideaaleihin. Jo muinaisissa yhteiskunnissa omaisuuden kasautuminen harvojen käsiin synnytti arvostelua. Aristoteles kertoo miehestä, joka vaati maan jakamista tasan kansalaisten kesken sekä teollisuuden ottamista valtion huostaan. Platonin Valtiossa puolestaan on esitetty yhteiskunta, jossa johtavan luokan keskuudessa vallitsee yhteisomistus. Antiikin Kreikan Spartassa oli käytössä omalaatuinen ja aikalaisten kadehtima yhteiskuntajärjestelmä, eunomia, jota on nimitetty kommunistiseksi. Myös eräissä uskonnollisissa liikkeissä on esiintynyt omaisuuden yhteisomistusta. Alkukristillisuus oli lähes anarkokommunistista. Tavallisesti yhteisomistus on kuitenkin rajoittunut luostareihin. Tuomas Akvinolainen totesi keskiajalla, että yksityisomistus on perisynnin seuraus. Lisäksi Akvinolainen katsoi, että yksityisomistus on maallisen omaisuuden taloudellisen käytön takia välttämätön. Thomas Moren Utopia on niin ikään sosialistinen yhteiskuntamalli.
Myös eräissä uskonnollisissa liikkeissä on esiintynyt omaisuuden yhteisomistusta. Tavallisesti yhteisomistus on kuitenkin rajoittunut luostareihin (buddhalaiset, essealaiset).
Varsinaisesti sosialismi syntyi kuitenkin teollisen vallankumouksen mukana tuoman sosiaalisen ja taloudellisen eriarvoisuuden kritiikkinä. Termi tuli käyttöön nykymerkityksessään 1830-luvulla kuvaamaan François-Marie-Charles Fourierin, saintsimonistilaisten ja Robert Owenin kirjoituksia. Saint-Simonin mukaan tekniikan ja teollisuuden kehitys toisi mukaan asiantuntijoiden vallan, joka ei ole tasa-arvoinen, koska kaikilla ei ollut syntyjään samoja mahdollisuuksia. Hän halusi poistaa omaisuuden ja aatelisarvojen perintöoikeuden, jotta kaikilla olisi mahdollisuus nousta asemassaan kykyjensä mukaan. Owen uskoi uusien tuotantotapojen kääntyvän koko ihmiskunnan hyväksi, jos kilpailu eliminoitaisiin.
1840-luvulla syntyi lukuisia muita sosialistisia liikkeitä, etenkin Ranskassa. Louis-Auguste Blanqui kehitti radikaalin sosialismin muodon, jota hän kutsui kommunismiksi. Hän uskoi kapitalismin lopulta romahtavan ja korvattavan osuustoiminnalla. Louis Blanc perusti L'Organisation du travail'in 1839, joka ajoi kansallisten työpajojen perustamista valtion myöntämällä pääomalla ja demokraattisesti valitulla johdolla. Pierre-Joseph Proudhon tunnetaan anarkistisen perinteen perustajana. Englannissa syntyi kristillissosiaalinen liike Frederick Denison Mauricen ja Charles Kingsleyn johtamana.
Karl Marx ja Friedrich Engels julkaisivat vallankumousvuonna 1848 kommunistisen manifestin. Taloustieteilijänäkin tunnettu Marx nimitti omaa oppiaan "tieteelliseksi sosialismiksi" erotukseksi aikaisemmista "utopiasosialisteista." Marx esitteli luokkataistelun idean. Vuonna 1864 Lontoossa perustetiin International Working Men's Association, jota nimitetään ensimmäiseksi internationaaliksi. Marxismista tuli pian työväenliikkeen hallitseva idea.
Saksassa työväenliikkeen arkkitehti Ferdinand Lassalle oli samaa mieltä Marxin kanssa työväenluokan organisaation tarpeesta, mutta kannatti työväen osallistumista valtiolliseen toimintaan, mitä Marx ei voinut hyväksyä. Marxin seuraajat perustivat sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen. Marxilaiset ja lassallelaiset sosialistit yhdistyivät 1875. Sosiaalidemokratian kannatus kasvoi nopeasti. Marxin omatkin ajatukset muuttuivat, vielä 1840-luvulla hän uskoi vain vallankumouksen johtavan työväenluokan vapauttamiseen, mutta 1860-luvulla jo ehdotti mahdollisuutta sosialismiin siirtymiseksi rauhanomaisin keinoin. Tanskassa sosiaalidemokraattinen puolue perustettiin 1878, Itävallassa 1888, Suomessa ja Ruotsissa 1889 ja Venäjällä 1898.
Vähemmän teollistuneissa maissa, etenkin Italiassa ja Espanjassa vallitsevaksi tuli anarkistinen suuntaus. Anarkismin loi poliittisena liikkeenä Mihail Bakunin. Kiisteltyään Marxin kanssa hänet erotettiin internationaalista 1872. Italiassa sosialistisesta puolueesta tuli lopulta yksi voimakkaimmista marxilaisista liikkeistä.
Marxin ja Engelsin jälkeen saksalaisesta Karl Kautskysta tuli marxismin johtava teoreetikko. Eduard Bernstein haastoi sosialistit luopumaan vallankumoushaaveista ja hyväksymään jo saavutetut tavoitteet. Saksalaisen sosialismin lisäksi Vladimir Uljanov (Lenin) hahmotteli vuonna 1902 vallankumouksellisen puolueteoriansa (leninismi). Venäjän sosiaalidemokraattinen työväenpuolue hajosi Lenin seuraajiin (bolševikit) ja Juli Martovin menševikkeihin.
Sosialistien rivit hajosivat ensimmäisen maailmansodan syttyessä. Lenin vaati luopumista kapitalistien imperialistisesta sodasta ja sodan muuttamista kapitalisminvastaiseksi sisällissodaksi. Muut sosialistien johtajat tukivat hallitustaan ja vallankumoushaave jäi. Leninin ja Lev Trotskin johtamat bolševikit ottivat vallankumouksellisen doktriininsa mukaan vallan Venäjällä marraskuuta 1917. Kesään 1918 mennessä bolševikit keskittivät kaiken vallan omiin käsiinsä ja alkoivat nimittää itseään "kommunisteiksi." Työväenluokan kapinoita syttyi lukuisissa maissa, jossa autokraattinen tai autoritaarinen yläluokka oli estänyt työläisten osallistumisen päätöksentekoon. Yhdysvalloissa ja Britanniassa ei tällaista liikehdintää syntynyt.
1890-luvulla syntyi ns. kristillisdemokratia, joka ei niinkään soveltanut marxilaista talousteoriaa kuin raamatullista vaatimusta köyhien auttamisesta. Vuoden 1891 ensyklikassaan Rerum novarum paavi Leo XIII tuomitsi rajoittamattoman kilpailun, joka jättää työntekijät turvattomiksi epäinhimillisten työnantajien armoille. Ensyklika tuomitsi sosialismin luokkataistelun ja vallankumouksen idean. Vaikka kristillisdemokraattinen ja sosialistinen ajattelu lähtivät ideologisesti eri pohjalta, ne ajoivat käytännössä samoja tavoitteita. (Matti Klinge: Sosialistien ja kristillisdemokraattien yhteinen asia)
Kommunistisen liikkeen synnyn myötä sosialismi jakaantui lopullisesti kahteen leiriin. Muualla sai laajaa kannatusta reformistinen suunta, joka painotti jatkuvaa, vähittäistä uudistustyötä. Sosiaalidemokraattien perimmäinen tavoite oli edelleen tuotannontekijöiden kansallistaminen, kun ne saavuttaisivat parlamentaarisen enemmistön. Ensimmäinen sosiaalidemokraattinen hallitus perustettiin Ruotsissa 1920. Ilman ehdotonta enemmistöä sosiaalidemokratiasta tuli kapitalismin sisäinen uudistusliike. Se tyytyi parantamaan äänestäjäkuntansa elintasoa sosiaaliturvalla, eläkkeillä ja työsuojelulla. (Suomessa, katso: Forssan ohjelma 1903)
1930-luvun suuri lama johti maailmanlaajuiseen lamaa ja joukkotyöttömyyteen. Ruotsin hallitusvastuussa olevat sosiaalidemokraatit keksivät täysin uuden idean: työttömyyskorvausten sijasta hallitus palkkasi työttömät töihin. Uusi politiikka johti niin hyviin tuloksiin, että se teorisoitiin: keynesiläinen taloustiede. Sosialistiset puolueet saivat syyn olla hallituksessa myös kapitalistisessa järjestelmässä. Liberaalidemokratioiden taloudet saivat etenevässä määrin piirteitä sosialismista ja muuttuivat sekatalouksiksi demokraattisen hyvinvointivaltion kehittyessä (USA:ssa presidentti Franklin Rooseveltin New Deal 1933).
Sosiaalidemokraatit unohtivat vallankumoustavoitteet, osallistuivat hallituksiin oikeiston kanssa ja luopuivat marxilaisesta retoriikasta. (Saksassa Frankfurtin julistus 1951). Kommunististen puolueiden hallitsemissa maissa ajauduttiin kansallistettuun valtiojohtoiseen talouteen ja totalitaariseen tai diktatoriseen yhteiskuntaan.
Sosialismin pääsuuntia
Sosialismin pääsuuntauksia ovat olleet muun muassa:
- kommunismi, vallankumouksellinen marxismi, pyrkimys sosialismiin vallankumousten kautta
- arabisosialismi, joka halusi usein erottautua marxismista ja marxismi-leninismistä omaksi aatteekseen
- sosiaalidemokratia, pyrkimys sosialismiin vähittäisten, laillisten, kapitalismin sisäisten uudistusten kautta
- anarkismin muodot, kuten Anarkokommunismi tai anarkosyndikalismi, jotka pyrkivät toteuttamaan sosialismin ilman valtahierarkioita
Sosialismin variaatioita: (Heikki Paloheimo, johdatus politiikan tutkimukseen Tampereen yliopisto, syksy 2005 mukaan[http://www.uta.fi/laitokset/politiikka/Johdatus%20politiikan%20tutkimukseen%202005.pdf])
# Kommunismi sosialistisissa maissa
# Kommunismi Länsi-Euroopassa
# Sosiaalidemokratia
# Uusvasemmisto
# Kolmannen tien politiikka
Erään näkemyksen mukaan sosialismi jakautuu olennaisesti vain kahteen pääsuuntaan:
- valtiososialismiin ja
- anarkistiseen sosialismiin
Paloheimon mukaan sosialismin keskeiset arvot ja uskomukset ovat:
# yhteisö
# yhteistyö
# tasa-arvo
# tarpeiden tyydytys
# yhteisomistus
Sosialismi nykyään
Joukko nykyisiä valtioita julistautuu edelleen sosialistiseksi. Kommunistisen yksipuoluejärjestelmän hallitsemia valtiososialistisia maita ovat Kiina, Pohjois-Korea ja Kuuba sekä vielä jossain määrin Vietnam ja Laos. Venezuela on presidenttinsä Hugo Chávezin mukaan siirtymässä demokraattiseen sosialismiin. Monet sosialisteiksi (ja varsinkin sosialidemokraattisiksi) itseään nimittävät puolueet ja johtajat ovat vallassa varsinkin Euroopassa, mutta eivät aktiivisesti pyri siirtämään maitaan sosialistiseen järjestelmään.
Saharan eteläpuolisessa Afrikassa monet maat olivat pitkään sosialistisia, mutta viime vuosikymmeninä moni niistä on ainakin osin luopunut siitä. Vastaavan kohtalon on kokenut hyvin laajalle levinnyt arabisosialismi, jonka mallimaina pidettiin sosialistisen Baath-puolueen hallitsemia (Saddam Husseinin) Irakia ja Syyria.
Myös hyvinvointivaltioita pidetään usein sosialistisina, niin niiden vastustajien kuin kannattajienkin retoriikassa. Paavo Lipponen on sanonut Suomen hyvinvointiyhteiskunnan edustavan sosialismia.
Sosialismi elää myös erilaisten radikaalien poliittisten liikkeiden aatteissa. Usein nykyiset marxilaiset sosialistiliikkeet kritisoivat voimakkaasti 1900-luvun "reaalisosialistisia" valtioita esimerkiksi demokratian puutteesta. Samoin radikaalien liikkeiden piirissä elää yhä "libertaris-sosialistinen" anarkismiin ja sen sukuisiin aatteisiin liittyvä sosialismin traditio, joka on saanut myös uusia muotoja, kuten ekoanarkismi, joskaan tällaiset liikkeet eivät usein korosta olevansa jurui sosialistisia, vaikka niiden päämääränä onkin suuren mitatkaavan yksityisomistuksen lakkauttaminen.
Nykyaikaisen sosialismin suurimpia haasteita on vastata kysymykseen taloudelilsen järjestelmän tehokkuudesta. Toiset sosialistit katsovat, että suunnintelmatalouteen nojaava järjestelmä on mahdollista toteuttaa kyllin tehokkaasti, jotta voidaan saavuttaa korkea materialistinen elintaso. Ekologisemmat sosialismin suuntaukset taas saattavat ajatella, ettei kapitalististen maiden saavuttama materiaalisen elintason aste ole tavoittelemisen arvoinen.
Lähteitä
- [http://www.valt.helsinki.fi/staff/ptkettun/sosialismi04.html Sosialismin vuosisadat, Helsingin yliopiston poliittisen historian luentosarja]
Huomattavia sosialisteja
Marxilaisia sosialisteja
- Antonio Gramsci
- Friedrich Engels
- Fidel Castro (suuntautui sosialismiin vasta vallankumouksen jälkeen)
- Josif Stalin
- Lev Trotski
- Jean-Paul Sartre
- Vladimir Lenin
- Rosa Luxemburg
Muita sosialisteja
- Mihail Bakunin
-
- Noam Chomsky
-
- Albert Einstein
- Charles Fourier
- Pjotr Kropotkin
-
- Karl Marx (kielsi olevansa itse marxilainen)
- Gamal Abdel-Nasser
- George Orwell
- Robert Owen
- Pierre-Joseph Proudhon
- Bertrand Russell
- Saint-Simon
- Vincent van Gogh
- John Lennon
(Tähdellä merkityt ovat anarkisteja tai lähellä sitä)
Tietoa muualta
Myös trotskilaisen Sosialistiliiton verkkokirjastossa julkaistu John Molyneuxin Marxilainen traditio [http://www.sosialistiliitto.org/nettik/marxilainen_traditio_alku.html] -vihko pyrkii selvittämään marxilaisuuden peruspilareita sekä pohtii sosiaalidemokratian, stalinismin ja kolmannen maailman nationalististen liikkeiden marxilaisuutta ja ilmoittaa vastaavansa kysymykseen "Mikä on todellinen marxilainen traditio?".
Sosialismista on myös sen kannattajien suomenkielinen sivusto [http://www.sosialismi.net Sosialismi.net].
Sosialismin kannattajien tekstejä
- [http://www.socialistinternational.org/4Principles/dofpeng2.html Sosialistisen internationaalin periaatteet]
- Sosialismista on myös sen kannattajien suomenkielinen sivusto [http://www.sosialismi.net Sosialismi.net].
- Trotskilaisen Sosialistiliiton verkkokirjastossa julkaistu John Molyneuxin Marxilainen traditio
- [http://www.sosialistiliitto.org/nettik/marxilainen_traditio_alku.html] -vihko pyrkii selvittämään marxilaisuuden peruspilareita sekä pohtii sosiaalidemokratian, stalinismin ja kolmannen maailman nationalististen liikkeiden marxilaisuutta ja ilmoittaa vastaavansa kysymykseen "Mikä on todellinen marxilainen traditio?".
- Sosialistiliiton verkkokirjaston julkaisema brittiläisen Socialist Worker -lehden päätoimittajan Chris Harmanin kirja Kuinka marxilaisuus toimii [http://www.sosialistiliitto.org/nettik/harman_marxilaisuus/] kertoo marxilaisuuden perustat yleistajuisesti.
Sosialismin kriitikkojen tekstejä
- [http://www.econlib.org/library/Mises/msS.html] Ludvig von Mises: Socialism (engl.)
- [http://www.cc.jyu.fi/~aphamala/pe/2004/poppercj.htm] Analyysiä Karl Popperin sosialismikritiikistä
- [http://www.vapaasana.net/puntari.php3?id=483] Analyysi sosialistisen talouskontrollin toimimattomuudesta
Luokka:Sosialismi
Luokka:Poliittinen ideologia
ms:Sosialisme
zh-min-nan:Siā-hoē-chú-gī
ja:社会主義
simple:Socialism
Vasemmistoliittoright
Vasemmistoliitto (Vas.) (Vänsterförbundet) on yksi suurista puolueista Suomessa. Suomessa vallitsevassa vasemmisto-oikeisto jaottelussa se nähdään vasemmistolaiseksi puolueeksi. Huhtikuussa 1990 alkunsa saanut puolue haluaa erottua Sosialidemokraattisesta puolueesta ja kommunistisista puolueista omalla "yleisvasemmistolaiseksi" tai "punavihreäksi" kuvaamalla linjallaan.
Historia
Vasemmistoliitto perustettiin 28.-29.4.1990 Helsingissä Kulttuuritalolla ja Jäähallissa pidetyssä kokouksessa. Uuden puolueen takana olivat Suomen kansan demokraattisen liiton (SKDL) ja konkurssiin ajautuneen Suomen kommunistisen puolueen (SKP) sekä Suomen naisten demokraattisen liiton (SNDL) kannattajat. Mukaan tulivat myös (SKP/SKDL:stä 1980-luvun puolivälissä erotetut) Demokraattisen vaihtoehdon (DeVa) kannattajat. Idea uudesta puolueesta oli elänyt jo muutaman vuoden ajan ja aiheesta järjestettiin keskustelutilaisuuksia. Puhuttiin laaja-alaisesta "vasemmistoliitosta" pienellä kirjoittaen. Vasemmistoliiton ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin kansanedustaja Claes Andersson.
Vasemmistoliittoa perustettaessa tuli puolueeseen mukaan varsin erilaisia aineksia ja jo 1991 loikkasi yksi arkkitehdeistä Reijo Käkelä SDP:hen suivaannuttuaan puolueeseensa. Sosialistiksi tai kommunistiksi itseään nimittäviä on puolueessa edelleen, vaikka Suomen kommunistisen puolueen (yhtenäisyys) (SKPy) kannattajat heitettiinkin ulos jo 1990-luvun alkupuolella, jolloin nämä perustivat SKP:n "uudelleen". Kansanedustajat Esko-Juhani Tennilä, Mikko Kuoppa ja Veijo Puhjo erotettiin eduskuntaryhmästä 1995 näiden äänestettyä hallitusta vastaan. Vasemmistoliitto osallistui molempiin Paavo Lipposen sateenkaarihallituksiin 1995-2003 pitäen hallussaan kahta ministerinsalkkua. Eduskuntavaalien 2003 jälkeen Vasemmistoliittoa ei hallitukseen päästetty, vaikka puolueessa haluja vastuuseen olisikin ollut.
Vasemmistoliiton entinen puoluesihteeri ja SAK:n apulaisjohtaja Matti Viialainen perusti 2005 Vasemmisto yhteen -yhdistyksen, jonka tarkoituksena on edistää kahden suuren vasemmistopuolueen yhtymistä. Puoluejohto tuomitsi jo aiemmin vastaavaa usein esittäneen Viialaisen hajottajana.
Politiikka
Vasemmistoliitto haki perustettaessaan tarkoituksellisesti pesäeroa sosialismiin ja kommunismiin eikä nykyäänkään halua assosioitua näihin aatteisiin. Puolueen linjaksi määriteltiin punavihreys, jonka sisältö jäi löyhästi määritellyksi. Verkkosivuilla puhutaan "humanismista, vasemmistolaisista arvoista ja eurooppalaisen työväenliikkeen perinteestä". Vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes sanoi alkuvuodesta 2005, ettei koskaan ole ollut minkään sortin sosialisti. Puolue on yrittänyt kerätä yhteen sosialidemokraateista vasemmalla olevia voimia, mutta käytännössä se on noudattanut varsin samankaltaista politiikkaa SDP:n kanssa.
Vasemmistoliitto hyväksyi ensimmäisen ohjelmansa (Vapauden, demokratian ja kestävän kehityksen yhteiskunta) vasta puoluekokouksessa 1998. Perustettaessa huomio oli kiinnitetty vain joidenkin yleisten periaatteiden julkituomiseen. 1995 puolueohjelmasta heräsi vilkas keskustelu ja idea kolmannesta vasemmistosta nousi esiin päätyen itse ohjelmaankin. Vasemmistoliitto kokee edustavansa uutta vasemmistolaisuutta ensimmäisen (1800-luvun alun) ja toisen (1889-1989) vasemmiston parhaimpia perinteitä vaalien.
Euroopan unioni
Kysymys Euroopan integraatiosta on jakanut Vasemmistoliittoa alusta asti. Puolueen johto näkee EU:n tarjoavan positiivisia mahdollisuuksia suurimman osan kannattajista suhtautuessa asiaan epäillen. Puolueen johdon enemmistö tuki 1994 Suomen liittymistä EY:öön, mutta vain 24% vasemmistoliittolaisista äänesti liittymisen puolesta. Vaikka Vasemmistoliitossa ei tehty virallista päätöstä suhtautumisesta unionin perustuslakiin, tuki puolueen johto sitäkin vahvasti.
Vasemmistoliitto kuuluu europarlamentissa Euroopan yhtyneen vasemmiston / Pohjoismaisen vihreän vasemmiston (GUE/NGL) ryhmään. Puolue on kuitenkin suhtautunut varsin kriittisesti GUE/NGL:n linjaan ja on yksi yhteenliittymän oikeistolaisimmista puolueista. Vasemmistoliiton ainoa europarlamentikko Esko Seppänen on tunnettu puoluejohdon kriitikkona ja onkin sen vasemmistosiiven näkyvin edustaja.
Organisaatio
Vasemmistoliiton korkein päättävä elin on joka kolmas vuosi kokoontuva puoluekokous, jonka tehtävänä on valita puolueelle puheenjohtaja, kaksi varapuheenjohtajaa, puoluesihteeri, puoluehallitus ja puoluevaltuusto. Järjestörakenne koostuu paikallis-, piiri- ja keskustasosta. Kokouksissa myös hyväksytään puolueen ohjelmat ja asiakirjat. Nykyiset säännöt ovat vuodelta 2004 ja puolueessa valmistellaan uutta ohjelmaa hyväksyttäväksi seuraavassa puoluekokouksessa. Puoluekokousten välillä ylintä päätäntävaltaa käyttää kaksi kertaa vuodessa kokoontuva puoluevaltuusto ja kuukausittain kokoontuva puoluehallitus. Vasemmistoliiton puheenjohtaja on kansanedustaja Suvi-Anne Siimes ja varapuheenjohtajina Minna Sirnö ja Risto Kalliorinne.
Vasemmistoliiton nuorisojärjestönä on puolueesta riippumaton Vasemmistonuoret ja naisjärjestönä Vasemmistonaiset.
Vasemmistoliitossa on tällä hetkellä noin 10 000 jäsentä. 1998 puolue ilmoitti jäsenmääräkseen 14 000. Perustavaan kokoukseen 1990 osallistui 3 500 kannattajaa.
Tiedonvälitys
Puolueen äänenkannattaja on aiemmin SKDL:n lehtenä ollut Kansan Uutiset, joka ilmestyy neljästi viikossa. 2004 aloitti ilmestymisensä puolueen verkkolehti Verstas.
Vasemmistoliiton puheenjohtajat
- Claes Andersson (1990–1998)
- Suvi-Anne Siimes (1998–)
Vasemmistoliiton menestys vaaleissa
eduskuntavaalit
- 1991 10,1% 274 639 ääntä (19 kansanedustajaa)
- 1995 11,2% 310 340 (22)
- 1999 10,9% 291 675 (20)
- 2003 9,9% 277 152 (19)
europarlamenttivaalit
- 1996 10,5% 236 490 (2 MEPpiä)
- 1999 9,1% 112 757 (1)
- 2003 9,1% 151 291 (1)
kunnallisvaalit
- 1992 11,7% 310 757 (1319 valtuutettua)
- 1996 10,4% 246 597 (1128)
- 2000 9,9% 219 671 (1027)
- 2004 9,6% 228 358 (987)
presidentinvaalit
- 1994 3,8% 122 820 (Claes Andersson)
- 2000 ei omaa ehdokasta
- 2006 ei omaa ehdokasta
Linkkejä
- [http://www.vasemmistoliitto.fi Vasemmistoliitto rp.]
- [http://www.vasemmistonuoret.fi Vasemmistonuoret]
- [http://www.eduskunta.fi/vasemmistoliitto/ Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä]
- [http://www.kansanuutiset.fi Kansan uutiset]
- [http://www.vas.fi Verstas] (Vasemmistoliiton verkkolehti)
- [http://www.kaapeli.fi/seppanen/lehti.htm Uusi vasemmisto] (MEP Esko Seppäsen tiedotuslehti)
- [http://www.vasemmistoliitto.fi/vasemmistoliitto/fi_FI/historia/ Vasemmistoliiton historiaa]
- [http://www.vasemmistoyhteen.fi/ Vasemmisto yhteen ry.]
- [http://www.sosialistiliitto.org/murros/66/66_vasemmistoliitto.html Tapaus Vasemmistoliitto] (Murros 66)
- [http://web.archive.org/web/20041129092237/http://www.anarkismi.net/kapis/06vasemmisto.htm Vasemmistoliitto – Entä sitten?] (Kapinatyöläinen 6)
- [http://www.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_2000/28.huhtikuu/vasl1700.htm Vasemmistoliitto aloitti suurin odotuksin] (Verkkouutiset 28.4.2000)
Luokka:suomalaiset puolueet
SAKSuomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK on Suomen suurin ammatillinen keskusjärjestö. SAK edustaa yli miljoonaa suomalaista perheineen. SAK:n jäseniin kuuluvat 23 teollisuuden, julkisen sektorin, kuljetusalojen ja yksityisten palvelualojen ammattiliittoa. Sen edeltäjiä ovat Suomen Ammattijärjestö (I) ja Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliitto.
[http://www.sak.fi SAK]
Jäsenliitot
Kuljetusala
- Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT, 50 836 jäsentä
- Ilmailualan Unioni, 3 619 jäsentä
- Postiliitto, 26 379 jäsentä
- Postin Toimihenkilöliitto PVL, 3 631 jäsentä
- Rautatieläisten liitto, 15 274 jäsentä
- Rautatievirkamiesliitto, 1 795 jäsentä
- Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys - SLSY 1 797 jäsentä
- Suomen Merimies-Unioni SM-U, 11 079 jäsentä (+ VTY:n kautta 80, yht. 11 159 jäsentä)
- Veturimiesten Liitto, 1 951 jäsentä
Teollisuus
- Kemianliitto-Kemifacket, 34 480 jäsentä
(Ei sisällä Tevaa, josta tuli osa Kemianliittoa 27.5.2004)
- Metallityöväen Liitto, 169 775 jäsentä
(+ VTY:n kautta 600, yht. 170 375 jäsentä)
- Paperiliitto, 48 167 jäsentä
- Puu- ja erityisalojen liitto, 47 407 jäsentä
- Rakennusliitto, 80 212 jäsentä
- Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL, 39 447 jäsentä
- Sähköalojen ammattiliitto, 31 203 jäsentä
- Tekstiili- ja Vaatetustyöväen Liitto Teva 14 690 jäsentä
(yhdistynyt 28.5.2004 Kemianliiton kanssa Kemianliitoksi)
- Viestintäalan ammattiliitto, 26 936 jäsentä
Julkinen sektori
- Kunta-alan ammattiliitto KTV 200 116 (+ VTY:n kautta 2 000, yht. 202 116)
- Valtion yhteisjärjestö VTY, 33 744 jäsentä
VTY:n jäsenmäärän jakautuminen]] VTY:n jäsenliittojen kesken:
- Kunta-alan ammattiliitto KTV, 2 000 jäsentä
- Metallityöväen Liitto, 600 jäsentä
- Suomen Merimies-Unioni SM-U, 80 jäsentä
- Suomen Muusikkojen Liitto, 333 jäsentä
- Merivartioliitto, 587 jäsentä
- Tulliliitto, 1 517 jäsentä
- Valtion ja erityispalvelujen ammattiliitto VAL, 26 797 jäsentä
- Vankilavirkailijan Liitto, 1 830 jäsentä
Yksityinen palveluala
- Kaupanalan Esimiesliitto, 6000 jäsentä
(SAK:n jäsen Palvelualan Unionin PAU:n kautta)
- Palvelualojen ammattiliitto PAM, 197 259 jäsentä
- Suomen Muusikkojen Liitto, 2 979 jäsentä (+ VTY:n kautta 333, yht. 3 312 jäsentä)
Lehtimiesliitot
- Suomen Sosialidemokraattinen Sanomalehtimiesliitto SSSL, 302 jäsentä
- Yleinen Lehtimiesliitto YLL, 181 jäsentä
Kaikki yhteensä
Yhteensä 1 049 259 jäsentä (jäsenmäärät 1.1.2004)
Luokka:Ammattiliitot
1899 Tapahtumia
- Sortokaudet alkavat Suomessa
- Suomen Työväenpuolue (myöhemmin nimeltään Suomen Sosialidemokraattinen Puolue) perustetaan
- Haagin kansainvälinen tuomioistuin perustetaan
Syntyneitä
- 13. elokuuta - Alfred Hitchcock, elokuvaohjaaja
Kuolleita
- 17. tammikuuta - Alphonse Gabriel Capone, Al Capone yhdysvaltalainen gangsteri
- 7. maaliskuuta - Juhani Raattamaa, lestadiolainen saarnamies
Luokka:1899
ms:1899
ko:1899년
ja:1899年
simple:1899
th:พ.ศ. 2442
Venäjän vuoden 1905 vallankumousVenäjän vuoden 1905 vallankumous oli Venäjällä maanlaajuinen hallituksenvastainen tapahtuma, jolla ei ollut varsinaista johtoa, eikä siihen ollut yksittäistä syytä tai tavoitetta.
Joulukuussa 1904 alkanut laaja lakko oli jättänyt Pietarin ilman sähköä ja sanomalehtiä. 22. tammikuuta 1905 ortodoksinen pappi Georgi Gapon johti rauhanomaisen marssin Pietarissa viemään vetoomusta keisarille Talvipalatsiin. Väkijoukko kantoi ikoneita ja lauloi hymnejä, mutta hermostuneet turvallisuusjoukot avasivat tulen. Verisunnuntaina tunnettu tapahtuma vaati jopa tuhansia kuolonuhreja ja johti yleislakkoon ja mellakointiin. Riikassa ammuttiin 70 mielenosoittajaa ja Varsovassa yli sata.
Venäjän sota Japania vastaan tuotti runsaita tappioita Venäjälle. Helmikuussa armeija menetti 90 000 miestä taistelussa Japania vastaan. Lakot levisivät Kaukaasiaan ja huhtikuussa Uralin taakse. Toukokuussa menetettiin lähes koko laivasto Tsushiman meritaistelussa. Laivaston osastot kapinoivat Sevastopolissa, Vladivostokissa ja Kronstadtissa. Kesäkuussa panssarilaiva Potjomkinin miehistö kapinoi purjehtien laivansa Romaniaan. Jopa 2000 merimiestä teloitettiin järjestyksen palauttamiseksi.
Witten ja Aleksis Obolenskin kirjoittamassa Lokakuun manifestissa keisari viimein myöntyi perusihmisoikeuksien tunnustamiseen, sallimaan poliittiset puolueet ja äänioikeuteen. Nikolai II itse katui manifestia, joka johti itsevaltiuden loppuun. Lakot päättyivät pian manifestin jälkeen, viimeiset taistelut käytiin kuitenkin vielä joulukuussa bolševikkien ja hallituksen välillä Moskovassa.
Vuoden 1905 vallankumoukseen johtaneet levottomuudet ja diplomaattinen painostus pakottivat Venäjän rauhaan Japanin kanssa. Yhdysvaltain presidentti Theodore Rooseveltin välittämässä sopimuksessa Venäjä luovutti Sahalinin saaren eteläosan Japanille ja tunnusti sen herruuden Koreassa ja Mantšuriassa.
Luokka:Venäjän historia
Luokka:Vallankumoukset
Eduskunta
Suomen eduskunta on Suomen perustuslain määräämä kansaa edustava elin, joka koostuu 200 kansanedustajasta. Istuntosalissa on kuitenkin vain 199 paikkaa, koska puhemies ei äänestä eikä pidä puheenvuoroja. Kansalaiset valitsevat vaaleilla kansanedustajat neljän vuoden välein. Eduskunnan eli parlamentin vuotuista työjaksoa nimitetään valtiopäiviksi. Eduskunta kokoontuu valtiopäiville säätämään lakeja, joita noudattaen yhteiskunnassa toimitaan. Tuomioistuimet arvioivat yksittäistapauksissa, onko lakeja noudatettu.
Eduskunta valitsee valtioneuvoston eli hallituksen, joka puolestaan valmistelee ja esittää valmistelemansa uudet lakiesitykset ja valtion vuosittaisen tulo- ja menoarvion eduskunnan hyväksyttäväksi. Eduskunta siis valvoo ja arvioi hallituksen toimintaa. Eduskunnassa kansan valitsemat edustajat joko hyväksyvät sellaisenaan tai muuttavat osittain tai hylkäävät kokonaan hallituksen tekemät lakiesitykset ja valtion varojen käyttöä koskevan budjetin.
Kansanedustajat voivat tehdä myös omia lakiesityksiä, mutta ne menevät hyvin harvoin läpi. Usein edustajien omien lakiesitysten motiivina onkin jonkin tärkeäksi koetun asian nostaminen eduskunnan asialistalle ja julkiseen keskusteluun. Jos lakiesityksen on allekirjoittanut yli 100 kansanedustajaa, sen menestymisen mahdollisuudet kasvavat merkittävästi.
Lakiesitysten lisäksi edustajat voivat tehdä myös muita ns. valtiopäivätoimia. Niitä ovat kirjalliset kysymykset, suulliset kysymykset, toimenpidealoitteet, talousarvioaloitteet, keskustelualoitteet ja välikysymykset.
Täysistunto ja valiokunnat
Näkyvin osa eduskunnan toimitaa ovat täysistunnot, joihin eduskunta kokoontuu istuntokauden aikana neljä kertaa viikossa. Täysistunnoissa eduskunta käsittelee lakiesityksiä ja hallituksen talousarvioesitykset sekä käy tarvittaessa ajankohtaiskeskustelua. Torstaisin täysistunto alkaa suullisella kyselytunnilla, jonka kuluessa edustajat voivat tehdä hallituksen jäsenille kysymyksiä heidän johtamiensa ministeriöiden toimialaan kuuluvista asioista.
Eduskunnan täysistunnoissa puhetta johtaa eduskunnan puhemies, joka on valtakunnan hierarkiassa toinen heti presidentin jälkeen.
Eduskunta jakautuu valiokuntiin, joissa hallituksen ja kansanedustajien laki- ja talousarvioesitysten työstäminen käytännössä tapahtuu. Valiokunta voi asiantuntijoita kuultuaan ja esityksen sisällöstä keskusteltuaan suosittaa esityksen hyväksymistä sellaisenaan, sen hylkäämistä tai ehdottaa esitykseen muutoksia tai kirjoittaa koko esityksen alusta alkaen uusiksi. Eduskunnan valiokunnat ovat suuri valiokunta, perustuslakivaliokunta, ulkoasiainvaliokunta, valtiovarainvaliokunta, hallintovaliokunta, lakivaliokunta, liikenne- ja viestintävaliokunta, maa- ja metsätalousvaliokunta, puolustusvaliokunta, sivistysvaliokunta, sosiaali- ja terveysvaliokunta, talousvaliokunta, tulevaisuusvaliokunta, työelämä- ja tasa-arvovaliokunta sekä ympäristövaliokunta. Suuressa valiokunnassa on 25 jäsentä ja 13 varajäsentä, ja valtiovarainvaliokunnassa 21 jäsentä ja 19 varajäsentä. Muissa valiokunnissa on 17 jäsentä ja 9 varajäsentä.
Ennen valiokuntakäsittelyä hallituksen ja kansanedustajien lakiesityksistä käydään täysistunnossa lähetekeskustelu. Valiokuntakäsittelyn jälkeen esitykset palaavat täysistuntoon ensimmäiseen käsittelyyn valiokunnan kirjoittaman mietinnön kera. Ensimmäisessä käsittelyssä käydään yleiskeskustelu ja lakiesitykseen voidaan esittää muutoksia. Yksityiskohtaisessa käsittelyssä päätetään lain sisällöstä eli käytännössä äänestetään valiokunnan mietinnön ja sen kanssa ristiriidassa olevien esitysten välillä. Jos jokin muutosesitys menee läpi, se kierrätetään vielä eduskunnan suuren valiokunnan kautta, josta esitys palaa jatkettuun ensimmäiseen käsittelyyn. Toisessa käsittelyssä ei keskustella, vaan ensimmäisen käsittelyn tuloksena oleva laki voidaan vain joko hyväksyä tai hylätä.
Hallituksen luottamus ja eduskunnan hajottaminen
Lainsäädännöstä ja valtion tulo- ja menoarviosta päättämisen lisäksi eduskunta voi todeta hallituksen tai yksittäisen ministerin menettäneen eduskunnan luottamuksen, jolloin hallitus tai kyseinen ministeri joutuu eroamaan. Tämä vaatii vähintään 20 kansanedustajan allekirjoittaman välikysymyksen, jonka pohjalta käytävän keskustelun jälkeen eduskunta äänestää hallituksen luottamuksesta.
Tasavallan presidentti voi pääministerin perustellusta aloitteesta eduskunnan puhemiestä ja eduskuntaryhmiä kuultuaan sekä eduskunnan ollessa koolla hajottaa eduskunnan ja määrätä toimitettavaksi ennenaikaiset eduskuntavaalit. Vuosina 1919-1991 presidentin hajotusoikeus oli rajoittmaton, ja Suomessa on eduskunta hajotettu presidentin toimesta seitsemän kertaa, vuosina 1924 (Ståhlberg), 1929 (Relander), 1930 (Relander), 1953 (Paasikivi), 1962 (Kekkonen), 1971 (Kekkonen) sekä 1975 (Kekkonen).
Vasemmistosta oikeistoon
Eduskunta jakautuu vanhastaan vasemmistoon, eli sosialisteihin ja oikeistoon, eli porvareihin. Jako vasemmistoon ja oikeistoon palautuu Ranskan suureen vallankumoukseen, jolloin radikaaliryhmät asettuivat istumaan puheenjohtajan paikalta katsoen salin vasemmalle puolelle. Suomessa tästä käytännöstä tekee poikkeuksen Ruotsalainen kansanpuolue, joka istuu salin oikeassa reunassa, koska sinne on tarvittaessa helpompi järjestää tulkkauspalvelut. Viime aikoina vasemmisto-oikeisto-jako on menettänyt merkitystään Suomessa, kun suurimpia puolueita on yhä vaikeampi erottaa toisistaan. Vaihtoehtoiseksi jakolinjaksi on esitetty konservatismia ja arvoliberalismia, mutta tämä jakolinja kulkee paitsi puolueiden välillä myös niiden sisällä.
Eduskunnan paikat puolueittain
arvoliberalismi
Autonomian aika (1907-1917)
Itsenäisyyden alkuvuosikymmenet (1919-1939)
Sodanjälkeiset vuodet (1945-1962)
Rakennemuutoksen aika 1966-1983
Viimeisimmät vaalit 1987-2003
Aiheesta muualla
- [http://www.eduskunta.fi Suomen Eduskunnan virallinen sivusto]
Eduskunta
SenaattiSenaatti on valtion hallintoelin, yleensä parlamentin ohella. Senaattia kutsutaan joskus myös nimellä ylähuone, koska se on pienempi ryhmä kuin alahuone eli parlamentti. Lakeja säädettäessä ne on hyväksyttävä molemmissa kamareissa. Sana senaatti juontaa juurensa latinan sanasta senex (vanha mies), ja alkuperäinen senaatti olikin Rooman kaupungin senaatti.
Joissain maissa senaatin jäsenet valitaan äänestämällä samalla kuin parlamentin jäsenet, mutta esimerkiksi Kanadassa senaatin jäsenet nimittää kenraalikuvernööri pääministerin suosittelemista ehdokkaista. Yhdysvalloissa jokaisesta osavaltiosta valitaan kaksi senaattoria ja kongressimiehiä väkiluvun mukaan edustajainhuoneeseen. Senaattia ja edustajainhuonetta yhdessä nimitetään Yhdysvaltain kongressiksi.
Senaatti voi olla myös vallan kolmijako -opin mukainen toimeenpanovaltaa käyttävä osa. Keisarillinen Suomen senaatti vastasi Suomen suurruhtinaskunnassa nykyistä hallitusta ja korkeinta oikeutta. Saksan kaupunkiosavaltioissa Berliini, Bremen ja Hampuri hallinnon toimeenpaneva osa on senaatti ja senaattorit vastaavat ministereitä.
Katso myös
- Rooman senaatti
Luokka:Valtionhallinto
ja:元老院
ValtalakiBolshevikkien yrittäessä vallankaappausta Venäjällä heinäkuussa vuonna 1917 Suomen eduskunnassa hyväksyttiin Sosialidemokraattisen puolueen ja porvarillisten puolueiden (Nuorsuomalainen puolue, Suomalainen puolue ja RKP) ja Maalaisliiton itsenäisyyttä ajavien edustajien ajama valtalaki.
Valtalain mukaan Suomen eduskunta julistettiin korkeimman vallan käyttäjäksi. Sotilasasiat ja ulkopolitiikka jäivät Venäjän hallintaan. Valtalaki hyväksyttiin eduskunnassa 18. heinäkuuta 1917 äänin 135 puolesta ja 55 vastaan.
Valtalakia ei aluksi haluttu lähettää Venäjän väliaikaisen hallituksen hyväksyttäväksi, koska suomalaiset uskoivat aluksi Bolshevikkien heinäkuun vallankumousyrityksen onnistuvan. Erityisesti sosialidemokraatit olivat lähettämistä vastaan, koska uskoivat venäläisen veljespuolueen voiton avaavan mahdollisuuden parempiin neuvotteluasemiin.
Venäjän väliaikaishallituksen saatua rauhoitettua tilanteen valtalaki lähetettiin kuitenkin hyväksyttäväksi. Väliaikaishallitus ei valtalakia hyväksynyt, vaan hajoitti Suomen eduskunnan.
Seuraavissa vaaleissa sosialidemokraatit menettivät enemmistönsä eduskunnassa porvarillisille puolueille. Porvarilliset puolueet alkoivat muokata uutta ehdotusta valtalain suhteen, mutta bolshevikkien onnistuneen vallankaappauksen jälkeen eduskunta päätti ottaa korkeimman vallan kokonaan itselleen 15. marraskuuta 1917.
Luokka:Suomen poliittinen historia
PunakaartiPunakaarti tarkoittaa yleensä vasemmistolaisen työväenliikkeen puolisotilaallista järjestöä. Useimmin sanalla viitataan Suomen sisällissodan kapinallisiin, joita tämä artikkeli käsittelee. Venäjällä ja Neuvosto-Venäjällä punakaartilaisiksi kutsuttiin kansankomissaarien neuvoston puolesta taistelleita, sotamiesneuvostoja perustaneita sotilaita. Punakaartit autonomisina ja kansanvaltaisina yksikköinä lakkautettiin 23. helmikuuta 1918 Neuvosto-Venäjällä, kun ulkoasiain kansankomissaari (ulkoministeri) ja punakaartien komentaja, Lev Trotski, organisoi kurinalaisen puna-armeijan torjumaan saksalaisten hyökkäystä Latvian, Viron ja Pihkovan alueen kautta kohti Petrogradia. Saksassa 1919 vallankumoukseen pyrkineitä punakaartilaisia kutsuttiin Rooman aikaisen orjakapinajohtaja Spartacuksen mukaan spartakisteiksi.
Myös Kiinan kulttuurivallankumoukseen aktivoituja ihmisiä kutsuttiin punakaartilaisiksi ja suomalaiset maolaiset antoivat lehdelleen nimeksi Punakaarti.
Punakaartien synty
Suomen ensimmäiset työväenkaartit, punakaartit perustettiin 1905 suurlakon yhteydessä. Radikalisoitumisen vuoksi elokuussa 1906 lakkautettiin Helsingin punakaarti, jonka päällikkönä toimi Suomen armeijasta 1800-luvun lopulla eronnut kapteeni Johan Kock.
Suomen suuriruhtinaan, Venäjän tsaari Nikolai II:n, luovuttua vallasta helmikuun vallankumouksessa 1917, perustettiin Suomessa työväen järjestyskaarteja ja suojeluskuntia jotka ottivat järjestyksenpidon santarmeilta. Alkuun työväen järjestyskaartit olivat aseettomia ja toimivat usein yhteistyössä myös porvarillisen puolen kanssa.
Yhteiskunnallisten ristiriitojen kärjistyessä kesästä 1917 alkaen myös vastakkainasettelu työväen järjestyskaartien ja suojeluskuntien kesken syveni ja kumpikin puoli alkoi viimeistään loppuvuodesta 1917 aseistautua. Suojeluskuntien toiminta organisoitiin aluksi palokuntien nimellä. Työväenliikkeen radikaalimmat ainekset alkoivat nimittää kaarteja punakaarteiksi ja nähdä ne yhä selkeämmin vallankumouksellisina järjestöinä.
Punakaartin organisaatio
Työväen järjestyskaartit ja punakaartit olivat alkujaan paikallisia, usein paikallisten työväenyhdistysten perustamia ja vasta sisällissodan aattona ne saatiin yhteisen johdon alaiseksi. 26. tammikuuta 1918 pidetyssä kokouksessa työväen järjestyskaartit ja Helsingin punakaarti yhdistyivät Suomen punaiseksi kaartiksi. Sisällissodan alettuakin punakaartien keskusjohto toimi varsin heikosti.
Punakaartit olivat järjestäytyneet pääasiallisesti paikallisesti tai isoissa kaupungeissa esim. eri työpaikoilla muodostettuihin komppanioihin jotka yleensä valitsivat itse komentajansa. Komppaniaa suuremmat muodostelmat olivat varsin lyhytaikaisia.
Punakaartin ylipäällikkö oli Eero Haapalainen ja päämaja sijaitsi Helsingissä. Punaisten tärkeitä keskuksia olivat Tampere, Kotka ja Viipuri. Punakaartille perustettiin Helsinkiin myös Kallion kansakoulun tiloissa toiminut sotakoulu jossa pyrittiin kouluttamaan komentajia, mutta yksikään kurssilainen ei ehtinyt valmistua.
Punakaarti hävisi sodan ja viimeiset punaiset antautuivat toukokuun alussa 1918 Ahvenkoskella. Neuvosto-Venäjälle paenneita punakaartilaisia liittyi Petrogradissa puna-armeijaan. Punakaartilaisten, samoin kuin syksyllä 1918 perustetun Suomen kommunistisen puolueen (SKP,) välittömänä tavoitteena oli uuden kumouksen synnyttäminen Suomessa ja sotilaslinjalla oli SKP:ssa vahva asema. Muodostui Pietarin punaupseerikoulu, jolla oli 1920-luvulla enemmän suomalaisia oppilaita kuin Suomen armeijan reserviupseerikoululla (RuK). Joistain suomalaisista tuli neuvostokomentajia. Eino Rahjasta (1885-1936) tuli kenraaliluutnantti. Osa Venäjälle paenneista punakaartin johtajista surmattiin Kuusisen klubin murhissa 1920. Ammuttujen joukossa olivat mm. Tuomas W. Hyrskymurto ja Jukka Rahja. Ampujina oli muutama punaupseerikoulun oppilas, ainakin Aku Paasi. Kuolonuhreille järjestettiin valtavat hautajaiset joihin osallistui satatuhatta ihmistä.
Katso myös
- Puna-armeijassa menestyneet suomalaiset
- Luettelo punakaartilaisista
Aiheesta muualla
- [http://vesta.narc.fi/cgi-bin/db2www/sotasurmaetusivu/main?lang=fi Suomen sotasurmat 1914-1922]
Luokka:Suomen sisällissota
Venäjä
Venäjän federaatio (Россия, Rossija) on pinta-alaltaan maailman suurin valtio, joka ulottuu sekä Euroopan että Aasian alueelle. Venäjän naapurimaita ovat Norja, Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Valko-Venäjä, Ukraina, Georgia, Azerbaidžan, Kazakstan, Kiina, Mongolia, Pohjois-Korea ja Japani (ei maarajaa). Venäjällä on rantaviivaa Pohjoiselle jäämerelle, Tyynellemerelle, Itämerelle, Mustallemerelle ja Kaspianmerelle.
Historia
Pääartikkeli: Venäjän historia
Nestorin kronikan mukaan Venäjän perusti Skandinaviasta tullut varjagi, Rurik. Ensimmäinen Venäjä perustettiin Kiovaan ja se oli Ukraina. Toinen Venäjä on Moskovan suuriruhtinaskunnan ympärille mongolimiehityksen aikana muodostunut auktokraattinen valtio.
Venäjä on Suomen itänaapuri, mistä johtuen Suomella ja Venäjällä on pitkä yhteinen historia. Suomi oli Venäjän keisarikunnan autonominen osa vuosina 1809–1917.
Keisarikunta lakkasi vuoden 1917 vallankumouksissa eikä väliaikainen hallitus kyennyt säilyttämään kokonaisuutta. Bolšekivit muodostivat Venäjän federaation johdolla Neuvostoliiton 1922, mikä oli alueiltaan pienempi kuin Venäjän keisarikunta. Vuonna 1991, Neuvostoliiton purkautuessa ja korvautuessa entisten neuvostotasavaltojen välisten suhteiden osalta Itsenäisten valtioiden yhteisöllä, Venäjästä tuli jälleen oma valtionsa, Venäjän federaatio.
Politiikka
Pääartikkeli: Venäjän politiikka
Venäjän valtiomuoto on federaatio eli liittovaltio. Venäjän valtionpäämies on presidentti, joka valitaan neljäksi vuodeksi kerrallaan. Presidentin toimikausien määrä on rajoitettu kahteen peräkkäiseen kauteen. Presidentti nimittää korkeimmat virkamiehet sekä pääministerin, jonka duuma hyväksyy.
Lainsäädäntövalta Venäjällä kuuluu kaksikamariselle parlamentille eli
liittokokoukselle. Parlamentin ylähuoneeseen, liittoneuvostoon,
valitaan 178 edustajaa, kaksi kultakin 89 alueelta. Alahuone eli
duuma koostuu 450 edustajasta. Näistä puolet valitaan yksittäisistä vaalipiireistä suoralla kansanvaalilla ja puolet maanlaajuisilta listoilta suhteellisella vaalilla. Parlamenttiedustajien kaudet ovat neljän vuoden mittaisia.
Ihmisoikeusrikokset
Lukuisat ihmisoikeusjärjestöt ovat syyttäneet Venäjää Tšetšeniassa ja Ingušiassa tehdyistä ihmisoikeurikoksista. Amnestyn mukaan räikeisiin ihmisoikeusrikoksiin kuuluu muun muassa Venäjän viranomaisten harjoittama kidutus, sieppaukset ja salaiset pidätykset. Ihmisiä kerrotaan pidätetyn mielivaltaisesti ja pidetyn eristettyinä, jotta heiltä saataisiin tunnustus rikoksiin, joita he eivät ole tehneet.
Venäjän federaation subjektit
Pääartikkeli: Venäjän osat
Venäjän federaation koostuu 88 liittovaltiosubjektista. Niitä pyritään hallinnoimaan seitsemän liittovaltiopiirin (федеральный округ, federal'nyj okrug) ryhmissä. Jako liittovaltiopiireihin ei perustu Venäjän federaation perustuslakiin ja on siksi hallinnon itsensä luoma tapa koordinoida alueita. Liittovaltiopiirit eivät ole Venäjän federaation yhdessä muodostavia osia, liittovaltiosubjekteja. Vastaavanlainen tapa Neuvostoliitossa perustui neuvostotasavaltojen rajat ylittäviin taloussuunnittelualueisiin, mikä ei sekään perustunut perustuslakiin, vaan koordinaation vuoksi kansantalouden keskussuunnittelun kautta omaksuttuun hallintokäytäntöön.
Näistä laajin itsehallinto on 21 tasavallalla (республика, respublika), joilla on muun muassa omat perustuslakinsa, minkä tulee olla sopusoinnussa Venäjän federaation perustuslain kanssa. Tasavaltojen lisäksi federaatiossa on 7 aluepiiriä (край, kraj) sekä 48 aluetta (область, oblast'). Eräiden aluepiirien ja alueiden sisällä sijaitsevat vielä 9 autonomista piirikuntaa (автономный округ, avtonomnyj okrug) sekä yksi autonominen alue (автономная область, avtonomnaja oblast'). Kaksi kaupunkia, Pietari ja Moskova, ovat itsessään liittovaltiosubjekteja ilman ympäröiviä oblasteja, Leningradin oblastia tai Moskovan oblastia. Muissa suurissa kaupungeissa oblastiin kuuluu sekä itse kaupunki että sitä ympäröivä seutu.
Maantiede
Pääartikkeli Venäjän maantiede
Venäjän korkein kohta on Mt. Elbrus (Gora El-brus) 5 633 m.
Venäjän suurimmat, yli miljoonan asukkaan kaupungit asukaslukuineen:
- Moskova (Москва), 10,1 milj.
- Pietari (Санкт-Петербург), 4,6 milj.
- Novosibirsk (Новосибирск), 1,4 milj.
- Nižni Novgorod (Нижний Новгород), 1,3 milj.
- Jekaterinburg (Екатеринбург), 1,3 milj.
- Samara (Самара), 1,2 milj.
- Omsk (Омск), 1,1 milj.
- Kazan (Казань), 1,1 milj.
- Tšeljabinsk (Челябинск), 1,1 milj.
- Rostov-na-Donu (Ростов-на-Дону), 1,1 milj.
- Ufa (Уфа), 1,0 milj.
- Volgograd (Волгоград), 1,0 milj.
- Perm (Пермь), 1,0 milj.
Katso myös: Luettelo Venäjän kaupungeista
Venäjän alueet
Tasavallat
Luettelo Venäjän kaupungeista
Luettelo Venäjän kaupungeista
#Adygeia (Адыгея)
#Altai (Алтай)
#Baškortostan, Baškiria (Башкортостан)
#Burjatia (Бурятия)
#Dagestan (Дагестан)
#Ingušia (Ингушская)
#Kabardi-Balkaria (Кабардино-Балкарская)
#Kalmukia (Калмыкия)
#Karatšai-Tšerkessia (Карачаево-Черкессия)
#Karjala (Карелия)
#Komi (Коми)
#Mari (Марий-Эл)
#Mordva (Мордовия)
#Saha (Jakutia) (Саха (Якутия))
#Pohjois-Ossetia (Северная Осетия)
#Tatarstan (Tataria) (Татарстан)
#Tuva (Тува)
#Udmurtia (Удмуртия)
#Hakassia (Хакасия)
#Tšetšenia (Чечня)
#Tšuvassia (Чувашия)
Aluepiirit
- Altai (Алтайский)
- Habarovsk (Хабаровский)
- Krasnodar (Краснодарский)
- Krasnojarsk (Красноярский)
- Perm
- Primorje (Приморский)
- Stavropol (Ставропольский)
Alueet
Liittovaltion kaupungit
- Moskova
- Pietari
Autonominen alue
- Juutalaisten autonominen alue (Еврейская автономная область)
Autonomiset piirikunnat
- Agin-Burjatia (Агин-Бурятия, Агинский-Бурятский автономный округ)
- Evenkia (Эвенкия, Эвенкийский автономный округ)
- Hanti-Mansia (Ханты-Мансия, Ханты-Мансийский автономный округ)
- Jamalin Nenetsia (Ямало-Ненеция, Ямало-Ненецкий автономный округ)
- Korjakia (Корякия, Корякский автономный округ)
- Nenetsia (Ненеция, Ненецкий автономный округ)
- Taimyr (Таймырия (Долгано-Ненеция), Таймырский (Долгано-Ненецкий) автономный округ)
- Tšukotka (Чукотка, Чукотский автономный округ)
- Ust-Ordan Burjatia (Усть-Ордин-Бурятия, Усть-Ордынский Бурятский автономный округ)
Talous
Pääartikkeli Venäjän talous
Venäjän bruttokansantuote on ostovoimalla korjattuna maailman 10. suurin, mutta suuren väkiluvun takia se on henkilöä kohden melko alhainen. Bruttokansantuote romahti 45 % Neuvostoliiton romahduksen jälkeen 1991. Vuosina 1999-2002 kasvu on ollut 6 % vuodessa ja sitä on siivittänyt korkea öljyn hinta. Öljyn, kaasun, metallien ja puutavaran vienti tuo 80 % vientituloista. Venäjällä on runsaasti luonnonvaroja, korkeasti koulutettu väestö ja laaja teollisuuspohja.
Venäjä on lähes velaton. Maan ulkomaanvelka on vain 28% BKT:sta, kun se vielä 1998 oli 90%.
Venäjän tärkeitä viljelyskasveja ovat vehnä, ruis, kaura, peruna ja pellava. Mustanmeren koilispuolella viljellään tupakkaa, viiniä, puuvillaa, teetä ja hedelmiä. Kuivilla alueilla laidunnetaan lampaita, ja pohjoisella tundralla harjoitetaan poronhoitoa. Siperian taigalla metsätalous on tärkeä toimeentulon lähde.
Venäjä on merkittävä kalastusvaltio. Tärkeitä kalastussatamia ovat Murmansk, Arkangeli, sekä Kaukoidän satamat Tyynenmeren rannalla.
Väestö
Pääartikkeli: Venäjän väestö
Venäjä on valtavan pinta-alansa vuoksi verrattain harvaan asuttu maa,
vaikka sen väkiluku on maailman 7. suurin. Väestö on keskittynyt maan länsi- ja lounaisosaan. Yleisesti ottaen 60. leveyspiirin pohjoispuolelle jäävä osa Siperiasta on erittäin harvaan asuttua.
Vuonna 2002 toimitetun väestölaskennan mukaan venäjän väestöstä 79,8 % on venäläisiä. Muita kansallisuusryhmiä ovat tataarit (3,8 %), ukrainalaiset (2 %), baškiirit (1,2 %), tšuvassit (1,1%), mordvalaiset, valkovenäläiset. Alle 0,5 % väestönosuuden muodostavia kansallisuuksia ovat lisäksi muun muassa armenialaiset, avaarit, tšetšeenit, saksalaiset, juutalaiset, kazakit, marit ja udmurtit.
Venäjän väestöstä 73 % asuu kaupungeissa.
Kulttuuri
Venäjällä sekä muissa entisen Neuvostoliiton maissa on varsin edistynyt kulttuuri Neuvostoliiton romahduksesta ja talouden lama-ajoista hu | | |
