Home About us Products Services Contact us Bookmark
:: wikimiki.org ::
Sachsen-Anhalt

Sachsen-Anhalt

Saksi-Anhalt (Sachsen-Anhalt) on Keski-Saksassa sijaitseva bundesland (Saksan osavaltio). Alueella on 2,6 miljoonaa asukasta. Sen pääkaupunki on Magdeburg. Osavaltio on perustettu vuonna 1990 Saksojen yhdistyessä. Luokka: Saksan osavaltiot als:Sachsen-Anhalt ko:작센안할트 주 ja:ザクセン=アンハルト州 simple:Saxony-Anhalt

Saksa

Saksan liittotasavalta (Bundesrepublik Deutschland) on noin 82 miljoonalla asukkaallaan Länsi-Euroopan suurin valtio ja yksi maailman johtavista teollisuusmaista. Saksan naapurimaita ovat Tanska, Alankomaat, Belgia, Luxemburg, Ranska, Sveitsi, Itävalta, Tšekki ja Puola. Saksa on yksi Euroopan unionin perustajavaltioita ja sijaitsee lähes sen keskellä.

Historia

Saksa ja saksalaisuus lähti kehittymään Kaarle Suuren valtakunnan jaosta vuonna 843, jolloin tämän pojat Lothar ja Ludvig Saksalainen saivat Verdunin sopimuksella hallintaansa suuren, nykyisestä Pohjois-Saksasta Keski-Italiaan ulottuvan alueen. Tästä kehittyi Pyhä roomalainen keisarikunta, jota 1500-luvulla alettiin nimittää Pyhäksi saksalais-roomalaiseksi keisarikunnaksi. Keisarikunnan yhtenäisyys oli kuitenkin rajallista; se koostui lukuisista pienistä hyvin pitkälle itsenäisistä ruhtinaskunnista ja kaupungeista. Saksalaisten vaikutus ulottui jo sydänkeskiajalta alkaen ns. pohjoisten ristiretkien, kaupankäynnin ja hansaliiton mukanaan tuoman muuttoliikkeen myötä koko Itämeren alueelle. Ensimmäinen valtakunta kukistui Napoleonin edessä 1806. Vuonna 1815 Wienin kongressin jälkeen perustettiin Saksan liitto, johon kuului joukko ruhtinaskuntia Itävallan ja Preussin johtamina. 18. tammikuuta 1871 Preussin kuningas Vilhelm I kruunattiin keisariksi Versailles'ssa Ranskan häviön jälkeen ja perustettiin toinen Saksan keisarikunta. Samana vuonna nimitettiin Saksan valtakunnankansleriksi Otto von Bismarck. Keisarikunta kesti ensimmäisen maailmansodan loppuun 9. marraskuuta 1918 asti, jolloin Vilhelm II luopui kruunusta ja Saksa julistettiin tasavallaksi (Weimarin tasavalta). Weimarin tasavallan aika oli lopussa, kun 1932 Adolf Hitlerin NSDAP-puolue sai vaalivoiton ja 1933 siitä tuli ainoa puolue. Saksasta tuli kansallissosialistinen. Vuonna 1939 Saksa julisti sodan Puolalle ja aloitti toisen maailmansodan. Sotaa kesti Euroopassa toukokuuhun 1945, jolloin Saksa antautui. Sodan jälkeen voittajavaltiot ja Ranska jakoivat Saksan neljään miehitysvyöhykkeeseen. Neuvostoliiton vyöhykkeestä muodostui Saksan demokraattinen tasavalta (DDR) ja USA:n, Ranskan ja Yhdistyneiden kuningaskuntien vyöhykkeestä Saksan liittotasavalta (BRD). Ne yhdistyivät jälleen vuonna 1990 DDR:n lakatessa olemasta ja siitä muodostettujen uusien osavaltioiden liittyessä Saksan liittotasavaltaan ja samalla Euroopan unioniin.

Saksan historia -artikkelit


- Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta (843–1806)
- Saksan liitto (1815–1866)
- Saksan keisarikunta (1871–1918)
- Weimarin tasavalta (1919–1933)
- Kansallissosialistinen Saksa (1933–1945)
- Saksan demokraattinen tasavalta (1949–1990)

Politiikka

Saksa on liittovaltio. Se koostuu laajaa autonomista päätösvaltaa käyttävistä osavaltioista (Bundesländer) sekä Hampurin ja Bremenin vapaakaupungeista. Muodollinen valtion pää on liittopresidentti. Presidentin valitsee liittokokous, johon kuuluvat kaikki liittopäivien edustajat ja sama määrä osavaltioiden edustajia. Liittokokouksella ei ole muuta tehtävää kuin valita presidentti viiden vuoden välein. Saksan parlamentti, eli liittopäivät (Bundestag) on kokoontunut vuodesta 1999 jälleen valtiopäivätalossa Berliinissä. Edustajat valitaan neljän vuoden välein, puolet edustajista valitaan tietystä vaalipiiristä, ja puolet puolueiden listoilta. Tämän lisäksi puolueiden on ylitettävä 5 % äänikynnys, tai saatava vähintään kolme suoraan valittua edustajaa. Vuoden 2002 vaaleissa valittiin 603 edustajaa. Liittopäivät valitsee liittopresidentin ehdotuksesta liittokanslerin, joka on käytännössä suurimman puolueen puheenjohtaja. Liittokansleri nimittää ministerit, tähän hän ei tarvitse liittopäivien hyväksyntää. Ministerien määrä vaihtelee hallituksesta toiseen. Päinvastoin kun useimmissa parlamentaarisissa järjestelmissä, liittokokous ei voi suoraan erottaa kansleria valitsematta hänen seuraajaansa. Saksassa on myös liittoneuvosto (Bundesrat), joka on osavaltioiden edustajien kokous. Liittoneuvosto ei ole varsinaisesti parlamentin ylähuone, vaan aivan oma instituutionsa. Liittoneuvostossa on 69 paikkaa, jotka on jaettu osavaltioiden asukasluvuilla painotettuina. Puheenjohtajuus on kiertävä, ja liittoneuvoston puheenjohtaja on liittopresidentin varamies. Osavaltioiden edustajilla on velvollisuus äänestää hallituksensa tahdon mukaan, eikä ryhmien ääniä voi jakaa. Edustajien suhteet vaihtelevat osavaltioiden vaalien mukaan, joita on yleensä 3–4 vuodessa. Puoluejärjestelmältään Saksassa vallitsee monipuoluejärjestelmä, joka kuitenkin on toistaiseksi ollut selkeän kaksinapainen. Sosiaalidemokraatit (SPD) ja Kristillisdemokraatit (CDU/CSU, missä CDU edustaa lähinnä protestantteja, ja CSU on Baijerin katolilaisten puolue) vuorottelevat vallassa ja käyttävät apupuolueita – SPD Vihreitä (Die Grünen) ja CDU Liberaaleja (FDP). Osavaltio- ja paikallistasolla erilaisetkin liittoumat ovat olleet mahdollisia. 23. toukokuuta 2004 järjestetyissä presidentinvaaleissa valittiin Johannes Raun seuraajaksi Horst Köhler (CDU/CSU) 604 äänellä. Vastaehdokas, sosiaalidemokraattien Gesine Schwan sai 1205-jäsenisessä liittokokouksessa 589 ääntä. Liittokanslerina toimi vuodesta 1998 Gerhard Schröder (SPD), jonka hallitus sai 1. heinäkuuta 2005 liittopäivien äänestyksessä epäluottamuslauseen. Ennenaikaiset vaalit järjestettiin 18. syyskuuta. CDU/CSU sai Bundestagin vaaleissa 226 paikkaa, SPD 222, FDP 61, die Linke (entinen PDS) 54 ja Vihreät 51. Tuloksen perusteella kristillisdemokraattien Angela Merkelillä on parempi mahdollisuus kanslerin toimeen.

Osavaltiot

Saksan osat Saksan 16 osavaltiota ovat: #Baden-Württemberg #Baijeri (vapaavaltio) #Berliini #Brandenburg #Bremen (vapaakaupunki) #Hampuri (vapaakaupunki) #Hessen #Mecklenburg-Vorpommern #Niedersachsen #Nordrhein-Westfalen #Rheinland-Pfalz #Saarland #Sachsen (vapaavaltio) #Sachsen-Anhalt #Schleswig-Holstein #Thüringen Saksan maantieteellisistä alueista ja vanhoista maakunnista käytetään nykyisinkin suomalaistettuja nimiasuja, etenkin nimiä Saksi, Ala-Saksi, Etu-Pommeri ja Reininmaa. Osavaltioiden virallisissa nimissä on kuitenkin selkeintä pysytellä saksalaisissa asuissa. Poikkeuksena ovat yksinkertaiset ja täysin vakiintuneet Baijeri, Berliini ja Hampuri. Osavaltiot on edelleen jaettu 438 piiriin (Kreise).

Maantiede

Saksan maantiede Saksan ulottuu Itämeren ja Pohjanmeren rannoilta Alpeilla asti (korkein huippu Zugspitze 2962 m), maan keskiosat ovat metsäistä ylänköä. Maata halkovat Euroopan suurimmat joet: Rein, Tonava ja Elbe. Ilmasto on leuto ja merellinen, kosteat, pilviset ja viileät talvet ja kesät. Föhn-tuulet Alpeilta voivat nostaa lämpötilaa 30 °C tunneissa. Saksan Pääkaupunki on Berliini, mutta taloudellinen keskus Frankfurt am Main.

Talous

Saksan talous on maailman kolmanneksi suurin Yhdysvaltain ja Japanin jälkeen. Saksa on suurin teollisuusmaa Euroopassa. Korkea työttömyys on ollut ongelma jo vuosia, ja sitä myötä kohonneet sosiaalimenot. Saksan yhdistyminen on maksanut jo 1500 miljardia euroa, eikä talous ole parantunut idässä 50 miljardin vuosittaisista tulonsiirroista huolimatta (4 % lännen BKT:sta). Vienti tuo joka kolmanneksen kansatulosta. Suurimmat vientituotteet ovat koneet, ajoneuvot, kemikaalit, metallit, ruokatuotteet ja tekstiilit.

Väestöjakauma

Saksassa on 7,3 miljoonaa ulkomaalaista, sisältäen pakolaiset, vierastyöläiset ja heidän perheensä. 2/3 heistä on ollut maassa yli 8 vuotta ja 1/5 on syntynyt Saksassa. Turvapaikanhakijoiden määrä on laskenut viime vuosina, 2003 hakijoita oli 50 000. Saksassa on 50 000 hengen tanskalainen vähemmistö Schleswigissa lähellä Tanskan rajaa, ja pieni sorbin kieltä puhuva vähemmistö, 40 000 Saksissa ja 20 000 Brandenburgissa. Friisin kieltä puhuu 12 000. Ala-saksa on myös käytössä Pohjois-Saksan maaseudulla. Vähemmistökielet ovat Euroopan neuvoston suojelemia. Maahanmuuttajista merkittävimmät ryhmät ovat turkkilaiset ja kurdit (1,9 miljoonaa). Pienempiä ryhmiä ovat italialaiset (0,6 miljoonaa), serbit (0,6 miljoonaa), kreikkalaiset (0,4 miljoonaa), puolalaiset (0,3 miljoonaa) ja kroaatit (0,2 miljoonaa) (luvut vuodelta 2002). Saksalaiset paluumuuttajat entisen Neuvostoliiton alueilta (yhteensä 1,7 miljoonaa vuosina 19801999), Puolasta (0,7 miljoonaa) ja Romaniasta (0,3 miljoonaa) saavat automaattisesti kansalaisuuden, eivätkä siten näy tilastoissa.

Kulttuuri

Saksan kieli oli ennen lingua franca keski-, itä-, ja Pohjois-Euroopassa ja on edelleen opetelluin vieras kieli englannin jälkeen Euroopassa. Monet historialliset henkilöt, jotka eivät varsinaisesti olleet saksalaisia, elivät saksalaisen kulttuurin vaikutuspiirissä ja jättivät siihen jälkensä, kuten: Wolfgang Amadeus Mozart, Franz Kafka ja Stefan Zweig. Säveltäjiä: Beethoven, Bach, Brahms, Schumann ja Wagner Runoilijoita: Goethe, Schiller ja Heine Filosofeja: Gottfried Wilhelm Leibniz, Kant, Hegel, Marx, Arthur Schopenhauer, Nietzsche ja Martin Heidegger Teologeja: Martin Luther, Albert Schweitzer Kirjailijoita: Hermann Hesse, Thomas Mann, Heinrich Böll ja Günter Grass Tiedemiehiä: Johannes Kepler, Ernst Haeckel, Albert Einstein, Max Born, Max Planck, Werner Heisenberg, Heinrich Rudolf Hertz ja Robert Bunsen Keksijöitä: Johann Gutenberg, Nikolaus August Otto, Werner von Siemens, Wernher von Braun, Gottlieb Daimler, Carl Benz, Rudolf Diesel ja Carl von Linde Taiteilijoita, kuten renensanssin Albrecht Dürer, surrealisti Max Ernst, ekspressionisti Franz Marc, konseptitaitelija Joseph Beuys ja neo-ekspressionisti Georg Baselitz.

Merkittävimmät luonnonvarat


- rautamalmi
- kivihiili
- kupari
- ligniitti
- potaska
- uraani
- maakaasu
- nikkeli
- puu

Merkittävimmät vientituotteet


- koneet
- kulkuneuvot
- kemikaalit

Aiheesta muualla


- [http://maps.google.com/maps?ll=51.138001,9.052734&spn=6.122846,16.215820&z=11&t=h&hl=en Saksa Google Mapsissa] Luokka:Saksa fiu-vro:S'aksamaa als:Deutschland roa-rup:Ghirmânii ms:Jerman zh-min-nan:Tek-kok ko:독일 ja:ドイツ simple:Germany th:สหพันธ์สาธารณรัฐเยอรมนี

Luokka:Saksan osavaltiot

Osavaltiot ko:분류:독일의 주 ja:Category:ドイツの地方行政区画 simple:Category:States in Germany

Amaicha

The Amaichas are a Diaguitan tribe who once lived in northwestern Argentine region. Category:Indigenous peoples of Argentina

wycieczki szkolne best online casino tapety na pulpit katpar narty we francji










































:: RELATED NEWS ::
Emmy Sonnemann
Emmy Sonnemann, born on March 24 1893 in Hamburg, Germany, died on June 8 1973 in Munich, German actress. Sonnemann was married to Hermann Göring 1935-1946. They had one daughter, Edda<
Tera-Byte
A terabyte (derived from the SI prefix tera-) is a measurement term for data storage capacity equal to approximately one trillion (short scale) bytes. It is commonly abbreviated TB. Because of irregularities in using the binary prefix in the definition and u
Province du Nord
The North Province (French Province du Nord) makes up 66,000 km² of the northern half of The Republic of Cameroon. Neighbouring territories include the Extreme North Province to the north, the Adamawa Province to the south, Nigeria to the west, Chad to the east, and
KiloBit
A kilobit is a unit of information storage, abbreviated kbit or sometimes kb. 1 kilobit = 103 = 1,000 bits or 210 = 1,024 bits (see Binary prefix). A decimal kilobit is equal to 125 bytes, while a binary kilobit is equal to 128 bytes. It is used most commonly to express internet connection speeds, e.g. a 56 kilobit/s
Francis Cockfield
Francis Arthur Cockfield, Baron Cockfield (born 28 September 1916) was a Conservative politician who was Secretary of State for Trade from 1982 until 1983 and Chancellor of the Duchy of Lancaster from
Kilo bit
A kilobit is a unit of information storage, abbreviated kbit or sometimes kb. 1 kilobit = 103 = 1,000 bits or 210 = 1,024 bits (see Binary prefix). A decimal kilobit is equal to 125 bytes, while a binary kilobit is equal to 128 bytes. It is used most commonly to express internet connection speeds, e.g. a 56 kilobit/s
Kilo Bit
A kilobit is a unit of information storage, abbreviated kbit or sometimes kb. 1 kilobit = 103 = 1,000 bits or 210 = 1,024 bits (see Binary prefix). A decimal kilobit is equal to 125 bytes, while a binary kilobit is equal to 128 bytes. It is used most commonly to express internet connection speeds, e.g. a 56 kilobit/s
Fenn's, Whixall and Bettisfield Mosses NNR
Fenn's, Whixall and Bettisfield Mosses National Nature Reserve is an English Nature managed National Nature Reserve, which straddles the border between England and Wales, near Ellesmere. It comprises three peat bogs:
- Fenn's Moss

Kilo-bit
A kilobit is a unit of information storage, abbreviated kbit or sometimes kb. 1 kilobit = 103 = 1,000 bits or 210 = 1,024 bits (see Binary prefix). A decimal kilobit is equal to 125 bytes, while a binary kilobit is equal to 128 bytes. It is used most commonly to express internet connection speeds, e.g. a 56 kilobit/s
Walking on Thin Ice
"Walking On Thin Ice" is a new wave/dance song by Yoko Ono, released in 1981. It was recorded on December 8, 1980 in collaboration with her husband John Lennon. Later that night when the couple returned to The Dakota (their home in New York City), Lennon was murdered
All Rights Reserved 2005 wikimiki.org