Home About us Products Services Contact us Bookmark
:: wikimiki.org ::
Saksa

Saksa

Saksan liittotasavalta (Bundesrepublik Deutschland) on noin 82 miljoonalla asukkaallaan Länsi-Euroopan suurin valtio ja yksi maailman johtavista teollisuusmaista. Saksan naapurimaita ovat Tanska, Alankomaat, Belgia, Luxemburg, Ranska, Sveitsi, Itävalta, Tšekki ja Puola. Saksa on yksi Euroopan unionin perustajavaltioita ja sijaitsee lähes sen keskellä.

Historia

Saksa ja saksalaisuus lähti kehittymään Kaarle Suuren valtakunnan jaosta vuonna 843, jolloin tämän pojat Lothar ja Ludvig Saksalainen saivat Verdunin sopimuksella hallintaansa suuren, nykyisestä Pohjois-Saksasta Keski-Italiaan ulottuvan alueen. Tästä kehittyi Pyhä roomalainen keisarikunta, jota 1500-luvulla alettiin nimittää Pyhäksi saksalais-roomalaiseksi keisarikunnaksi. Keisarikunnan yhtenäisyys oli kuitenkin rajallista; se koostui lukuisista pienistä hyvin pitkälle itsenäisistä ruhtinaskunnista ja kaupungeista. Saksalaisten vaikutus ulottui jo sydänkeskiajalta alkaen ns. pohjoisten ristiretkien, kaupankäynnin ja hansaliiton mukanaan tuoman muuttoliikkeen myötä koko Itämeren alueelle. Ensimmäinen valtakunta kukistui Napoleonin edessä 1806. Vuonna 1815 Wienin kongressin jälkeen perustettiin Saksan liitto, johon kuului joukko ruhtinaskuntia Itävallan ja Preussin johtamina. 18. tammikuuta 1871 Preussin kuningas Vilhelm I kruunattiin keisariksi Versailles'ssa Ranskan häviön jälkeen ja perustettiin toinen Saksan keisarikunta. Samana vuonna nimitettiin Saksan valtakunnankansleriksi Otto von Bismarck. Keisarikunta kesti ensimmäisen maailmansodan loppuun 9. marraskuuta 1918 asti, jolloin Vilhelm II luopui kruunusta ja Saksa julistettiin tasavallaksi (Weimarin tasavalta). Weimarin tasavallan aika oli lopussa, kun 1932 Adolf Hitlerin NSDAP-puolue sai vaalivoiton ja 1933 siitä tuli ainoa puolue. Saksasta tuli kansallissosialistinen. Vuonna 1939 Saksa julisti sodan Puolalle ja aloitti toisen maailmansodan. Sotaa kesti Euroopassa toukokuuhun 1945, jolloin Saksa antautui. Sodan jälkeen voittajavaltiot ja Ranska jakoivat Saksan neljään miehitysvyöhykkeeseen. Neuvostoliiton vyöhykkeestä muodostui Saksan demokraattinen tasavalta (DDR) ja USA:n, Ranskan ja Yhdistyneiden kuningaskuntien vyöhykkeestä Saksan liittotasavalta (BRD). Ne yhdistyivät jälleen vuonna 1990 DDR:n lakatessa olemasta ja siitä muodostettujen uusien osavaltioiden liittyessä Saksan liittotasavaltaan ja samalla Euroopan unioniin.

Saksan historia -artikkelit


- Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta (843–1806)
- Saksan liitto (1815–1866)
- Saksan keisarikunta (1871–1918)
- Weimarin tasavalta (1919–1933)
- Kansallissosialistinen Saksa (1933–1945)
- Saksan demokraattinen tasavalta (1949–1990)

Politiikka

Saksa on liittovaltio. Se koostuu laajaa autonomista päätösvaltaa käyttävistä osavaltioista (Bundesländer) sekä Hampurin ja Bremenin vapaakaupungeista. Muodollinen valtion pää on liittopresidentti. Presidentin valitsee liittokokous, johon kuuluvat kaikki liittopäivien edustajat ja sama määrä osavaltioiden edustajia. Liittokokouksella ei ole muuta tehtävää kuin valita presidentti viiden vuoden välein. Saksan parlamentti, eli liittopäivät (Bundestag) on kokoontunut vuodesta 1999 jälleen valtiopäivätalossa Berliinissä. Edustajat valitaan neljän vuoden välein, puolet edustajista valitaan tietystä vaalipiiristä, ja puolet puolueiden listoilta. Tämän lisäksi puolueiden on ylitettävä 5 % äänikynnys, tai saatava vähintään kolme suoraan valittua edustajaa. Vuoden 2002 vaaleissa valittiin 603 edustajaa. Liittopäivät valitsee liittopresidentin ehdotuksesta liittokanslerin, joka on käytännössä suurimman puolueen puheenjohtaja. Liittokansleri nimittää ministerit, tähän hän ei tarvitse liittopäivien hyväksyntää. Ministerien määrä vaihtelee hallituksesta toiseen. Päinvastoin kun useimmissa parlamentaarisissa järjestelmissä, liittokokous ei voi suoraan erottaa kansleria valitsematta hänen seuraajaansa. Saksassa on myös liittoneuvosto (Bundesrat), joka on osavaltioiden edustajien kokous. Liittoneuvosto ei ole varsinaisesti parlamentin ylähuone, vaan aivan oma instituutionsa. Liittoneuvostossa on 69 paikkaa, jotka on jaettu osavaltioiden asukasluvuilla painotettuina. Puheenjohtajuus on kiertävä, ja liittoneuvoston puheenjohtaja on liittopresidentin varamies. Osavaltioiden edustajilla on velvollisuus äänestää hallituksensa tahdon mukaan, eikä ryhmien ääniä voi jakaa. Edustajien suhteet vaihtelevat osavaltioiden vaalien mukaan, joita on yleensä 3–4 vuodessa. Puoluejärjestelmältään Saksassa vallitsee monipuoluejärjestelmä, joka kuitenkin on toistaiseksi ollut selkeän kaksinapainen. Sosiaalidemokraatit (SPD) ja Kristillisdemokraatit (CDU/CSU, missä CDU edustaa lähinnä protestantteja, ja CSU on Baijerin katolilaisten puolue) vuorottelevat vallassa ja käyttävät apupuolueita – SPD Vihreitä (Die Grünen) ja CDU Liberaaleja (FDP). Osavaltio- ja paikallistasolla erilaisetkin liittoumat ovat olleet mahdollisia. 23. toukokuuta 2004 järjestetyissä presidentinvaaleissa valittiin Johannes Raun seuraajaksi Horst Köhler (CDU/CSU) 604 äänellä. Vastaehdokas, sosiaalidemokraattien Gesine Schwan sai 1205-jäsenisessä liittokokouksessa 589 ääntä. Liittokanslerina toimi vuodesta 1998 Gerhard Schröder (SPD), jonka hallitus sai 1. heinäkuuta 2005 liittopäivien äänestyksessä epäluottamuslauseen. Ennenaikaiset vaalit järjestettiin 18. syyskuuta. CDU/CSU sai Bundestagin vaaleissa 226 paikkaa, SPD 222, FDP 61, die Linke (entinen PDS) 54 ja Vihreät 51. Tuloksen perusteella kristillisdemokraattien Angela Merkelillä on parempi mahdollisuus kanslerin toimeen.

Osavaltiot

Saksan osat Saksan 16 osavaltiota ovat: #Baden-Württemberg #Baijeri (vapaavaltio) #Berliini #Brandenburg #Bremen (vapaakaupunki) #Hampuri (vapaakaupunki) #Hessen #Mecklenburg-Vorpommern #Niedersachsen #Nordrhein-Westfalen #Rheinland-Pfalz #Saarland #Sachsen (vapaavaltio) #Sachsen-Anhalt #Schleswig-Holstein #Thüringen Saksan maantieteellisistä alueista ja vanhoista maakunnista käytetään nykyisinkin suomalaistettuja nimiasuja, etenkin nimiä Saksi, Ala-Saksi, Etu-Pommeri ja Reininmaa. Osavaltioiden virallisissa nimissä on kuitenkin selkeintä pysytellä saksalaisissa asuissa. Poikkeuksena ovat yksinkertaiset ja täysin vakiintuneet Baijeri, Berliini ja Hampuri. Osavaltiot on edelleen jaettu 438 piiriin (Kreise).

Maantiede

Saksan maantiede Saksan ulottuu Itämeren ja Pohjanmeren rannoilta Alpeilla asti (korkein huippu Zugspitze 2962 m), maan keskiosat ovat metsäistä ylänköä. Maata halkovat Euroopan suurimmat joet: Rein, Tonava ja Elbe. Ilmasto on leuto ja merellinen, kosteat, pilviset ja viileät talvet ja kesät. Föhn-tuulet Alpeilta voivat nostaa lämpötilaa 30 °C tunneissa. Saksan Pääkaupunki on Berliini, mutta taloudellinen keskus Frankfurt am Main.

Talous

Saksan talous on maailman kolmanneksi suurin Yhdysvaltain ja Japanin jälkeen. Saksa on suurin teollisuusmaa Euroopassa. Korkea työttömyys on ollut ongelma jo vuosia, ja sitä myötä kohonneet sosiaalimenot. Saksan yhdistyminen on maksanut jo 1500 miljardia euroa, eikä talous ole parantunut idässä 50 miljardin vuosittaisista tulonsiirroista huolimatta (4 % lännen BKT:sta). Vienti tuo joka kolmanneksen kansatulosta. Suurimmat vientituotteet ovat koneet, ajoneuvot, kemikaalit, metallit, ruokatuotteet ja tekstiilit.

Väestöjakauma

Saksassa on 7,3 miljoonaa ulkomaalaista, sisältäen pakolaiset, vierastyöläiset ja heidän perheensä. 2/3 heistä on ollut maassa yli 8 vuotta ja 1/5 on syntynyt Saksassa. Turvapaikanhakijoiden määrä on laskenut viime vuosina, 2003 hakijoita oli 50 000. Saksassa on 50 000 hengen tanskalainen vähemmistö Schleswigissa lähellä Tanskan rajaa, ja pieni sorbin kieltä puhuva vähemmistö, 40 000 Saksissa ja 20 000 Brandenburgissa. Friisin kieltä puhuu 12 000. Ala-saksa on myös käytössä Pohjois-Saksan maaseudulla. Vähemmistökielet ovat Euroopan neuvoston suojelemia. Maahanmuuttajista merkittävimmät ryhmät ovat turkkilaiset ja kurdit (1,9 miljoonaa). Pienempiä ryhmiä ovat italialaiset (0,6 miljoonaa), serbit (0,6 miljoonaa), kreikkalaiset (0,4 miljoonaa), puolalaiset (0,3 miljoonaa) ja kroaatit (0,2 miljoonaa) (luvut vuodelta 2002). Saksalaiset paluumuuttajat entisen Neuvostoliiton alueilta (yhteensä 1,7 miljoonaa vuosina 1980—1999), Puolasta (0,7 miljoonaa) ja Romaniasta (0,3 miljoonaa) saavat automaattisesti kansalaisuuden, eivätkä siten näy tilastoissa.

Kulttuuri

Saksan kieli oli ennen lingua franca keski-, itä-, ja Pohjois-Euroopassa ja on edelleen opetelluin vieras kieli englannin jälkeen Euroopassa. Monet historialliset henkilöt, jotka eivät varsinaisesti olleet saksalaisia, elivät saksalaisen kulttuurin vaikutuspiirissä ja jättivät siihen jälkensä, kuten: Wolfgang Amadeus Mozart, Franz Kafka ja Stefan Zweig. Säveltäjiä: Beethoven, Bach, Brahms, Schumann ja Wagner Runoilijoita: Goethe, Schiller ja Heine Filosofeja: Gottfried Wilhelm Leibniz, Kant, Hegel, Marx, Arthur Schopenhauer, Nietzsche ja Martin Heidegger Teologeja: Martin Luther, Albert Schweitzer Kirjailijoita: Hermann Hesse, Thomas Mann, Heinrich Böll ja Günter Grass Tiedemiehiä: Johannes Kepler, Ernst Haeckel, Albert Einstein, Max Born, Max Planck, Werner Heisenberg, Heinrich Rudolf Hertz ja Robert Bunsen Keksijöitä: Johann Gutenberg, Nikolaus August Otto, Werner von Siemens, Wernher von Braun, Gottlieb Daimler, Carl Benz, Rudolf Diesel ja Carl von Linde Taiteilijoita, kuten renensanssin Albrecht Dürer, surrealisti Max Ernst, ekspressionisti Franz Marc, konseptitaitelija Joseph Beuys ja neo-ekspressionisti Georg Baselitz.

Merkittävimmät luonnonvarat


- rautamalmi
- kivihiili
- kupari
- ligniitti
- potaska
- uraani
- maakaasu
- nikkeli
- puu

Merkittävimmät vientituotteet


- koneet
- kulkuneuvot
- kemikaalit

Aiheesta muualla


- [http://maps.google.com/maps?ll=51.138001,9.052734&spn=6.122846,16.215820&z=11&t=h&hl=en Saksa Google Mapsissa] Luokka:Saksa fiu-vro:S'aksamaa als:Deutschland roa-rup:Ghirmânii ms:Jerman zh-min-nan:Tek-kok ko:독일 ja:ドイツ simple:Germany th:สหพันธ์สาธารณรัฐเยอรมนี

Eurooppa

Eurooppa on maanosa, jonka rajaavat Atlantin valtameri lännessä, Pohjoinen jäämeri pohjoisessa, Uralvuoret ja Uraljoki idässä, Kaspianmeri, Kaukasus-vuoret ja Mustameri kaakossa ja Välimeri etelärajalla. Eurooppa muodostaa Aasian kanssa supermaanosan Euraasia: Eurooppa on läntinen viidennes Euraasian maamassasta. Kokonsa (noin 10,3 miljoonaa neliökilometriä) puolesta Eurooppa on maailman toiseksi pienin maanosa, hieman suurempi kuin Oseania. Euroopassa asuu hieman yli 700 miljoonaa ihmistä, täten se on asukasluvultaan toiseksi suurin maanosa Aasian jälkeen ja myöskin tiheimmin asuttu maanosa. Aasian

Etymologia

Nimi Eurooppa on mahdollisesti peräisin kreikkalaisen mytologian prinsessa Europasta, joka joutui härän hahmon ottaneen Zeuksen sieppaamaksi. Nimen etymologia on epävarma, sille on esitetty sekä kreikkalaista, että seemiläistä etymologiaa (ereb, auringonlasku).

Historia

Katso pääartikkeli Euroopan historia. Euroopalla on pitkä historia suurien kulttuurillisten ja taloudellisten saavutusten muodossa aina pronssikaudelta alkaen. 15. vuosisadalta lähtien eurooppalaiset valtiot, erityisesti Espanja, Portugali, Ranska ja Iso-Britannia, rakensivat suuria kolonistisia imperiumeja Afrikkaan, Amerikkaan ja Aasiaan. Teollinen vallankumous alkoi Euroopassa 18. vuosisadalla. Toisen maailmansodan jälkeen ja ennen kylmän sodan loppua Eurooppa oli jaettu kahteen suureen poliittiseen ja taloudelliseen blokkiin: kommunistisiin valtioihin Itä-Euroopassa ja kapitalistisiin valtioihin Länsi-Euroopassa. Vuoden 1990 tietämillä itäblokki hajosi.

Euroopan määritelmä

Usein Euroopalle piirretään muita rajoja, jotka perustuvat poliittisiin, taloudellisiin, kulttuurisiin tai käytännöllisiin näkökohtiin. Tämä on johtanut siihen, että on monta eri "Eurooppaa", jotka eivät ole identtisiä keskenään. Eri maita on luettu mukaan tai jätetty pois sen mukaan, minkä piirteiden on katsottu olevan keskeisiä Euroopan määrittelyn kannalta. Nykyään termiä "Eurooppa" käytetään lisääntyvässä määrin tarkoitettaessa Euroopan unionin jäsenmaita. Tällä hetkellä liitossa on 25 maata (joista Kypros on osa maantieteellistä Aasiaa). Lisäksi muutamat maat neuvottelevat jäsenyydestä. Useiden muiden maiden uskotaan aloittavan neuvottelut jossain vaiheessa tulevaisuudessa. Lähes kaikki Euroopan maat ovat Euroopan neuvoston jäseniä; yksittäiset poikkeukset ovat Valko-Venäjä ja Vatikaanivaltio. Vatikaanivaltio Nykyisellään maantieteellinen Eurooppa koostuu seuraavista 44 maasta (aakkosjärjestyksessä):

- Alankomaat
- Albania
- Andorra
- Belgia
- Bosnia ja Hertsegovina
- Bulgaria
- Espanja
- Irlanti
- Islanti
- Italia
- Itävalta
- Kreikka
- Kroatia
- Latvia
- Liechtenstein
- Liettua
- Luxemburg
- Makedonia
- Malta
- Moldova
- Monaco
- Norja
- Portugali
- Puola
- Ranska
- Romania
- Ruotsi
- Saksa
- San Marino
- Serbia ja Montenegro
- Slovakia
- Slovenia
- Suomi
- Sveitsi
- Tanska
- Tšekki
- Turkki
- Ukraina
- Unkari
- Valko-Venäjä
- Vatikaanivaltio
- Venäjä
- Viro
- Yhdistynyt kuningaskunta
Ennen vuotta 2004 liittyneet EU-maat merkitty lihavoidulla tekstillä. 1. toukokuuta 2004 liittyneet uudet EU-maat merkitty kursivoidulla tekstillä. 2004 Euroopan alaryhmittymiä:
- Euroopan unioni
- Schengen-alue
- Euroalue
- Balkan
- Baltian maat
- Benelux
- Britteinsaaret
- Keski-Eurooppa
- Itä-Eurooppa
- Iberian niemimaa
- Pohjoismaat
- Skandinavia
- Visegrad-ryhmä

Euroopan valtioiden ja maa-alueiden vertailua

Euroopan maat ja epäitsenäiset alueet väkiluvun mukaisessa suuruusjärjestyksessä

Tiedoista puuttuu Turkin Euroopan puoleinen osa.

Euroopan maat ja epäitsenäiset alueet pinta-alan mukaisessa suuruusjärjestyksessä

Tiedoista puuttuu Turkin euroopanpuoleinen osa. Luokka:Mantereet Luokka:Eurooppa als:Europa roa-rup:Evropa ms:Eropah zh-min-nan:Europa ko:유럽 ja:ヨーロッパ simple:Europe th:ทวีปยุโรป

Teollisuusmaa

Teollisuusmaa on maa, joka on saavuttanut tietyn teknologisen kehitystason, mihin sisältyy korkea elintaso ja kyky käyttää vaurautta ja teknologiaa sen saavuttamiseen. Suurin osa teollisuusmaista on yleisesti ottaen myös demokratioita. Tähän kategoriaan kuulumattomia maita kutsutaan yleisesti ottaen kehitysmaiksi. Muita yleisesti käytettyjä termejä enemmän ja vähemmän kehittyneiden maiden vastakkainasettelun kuvaamiseen ovat ensimmäinen maailma (teollisuusmaat) ja kolmas maailma (kehitysmaat). Termi toinen maailma viittasi kylmän sodan aikana kommunistisiin maihin. Myöskin termiä länsimaat käytetään, mutta tämä ei ole kovinkaan tarkka määritelmä. Joidenkin tahojen (maailmanpankki, IMF, CIA ja YK) mukaan teollisuusmaihin kuuluvat: Joidenkin lähteiden mukaan myös nämä maat olisivat teollisuusmaita: Luokka:Maantiede Luokka:Talous ko:선진국 ja:先進国

Alankomaat

Alankomaat, viralliselta nimeltään Alankomaiden kuningaskunta, on perustuslaillinen kuningaskunta Länsi-Euroopassa. Sen naapurimaita ovat Saksa ja Belgia. Pinta-ala on 41 526 km² ja väkiluku noin 16 miljoonaa. Alankomaita kutsutaan myös nimellä Hollanti, joka varsinaisesti tarkoittaa vanhaa Hollannin provinssia, joka nykyään on jaettu Etelä- ja Pohjois-Hollannin provinsseihin. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen ohjeiden mukaan Hollanti on käypä nimitys samaan tapaan kuin Alankomaat. Alankomaiden pääkaupunki on Amsterdam, mutta hallitus sijaitsee Haagissa, joka on maan kolmanneksi suurin kaupunki. Maan toiseksi suurimmassa kaupungissa, Rotterdamissa, on maailman suurin satama. Maan neljänneksi suurin kaupunki on Utrecht. Maan tiheimmin asuttua aluetta (Etelä- ja Pohjois-Hollannin, Utrechtin ja Flevolandin provinssit) kutsutaan Randstadiksi. Alankomaiden kansalaista kutsutaan Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen mukaan nimellä alankomaalainen tai hollantilainen. Nimitys hollantilainen saattaa kuitenkin loukata ihmisiä, jotka eivät ole hollantilaisia, esimerkiksi limburgilaisia tai pojoisbrabantilaisia.

Historia

Alankomaat itsenäistyi vuonna 1648. 1600-luvulla Alankomaista tuli suurimpia merenkävijämaita ja kaupankäynnin ansiosta siitä kehittyi taloudellinen suurvalta. Napoleon valloitti Alankomaat ja liitti sen kuningaskunnaksi nykyisen Belgian ja Luxemburgin kanssa vuonna 1815. Belgia itsenäistyi vuonna 1830 ja Luxemburg erosi liitosta kuningas William III:n kuoltua. Alankomaat oli neutraali Ensimmäisessä maailmansodassa, mutta Saksa valloitti sen toukokuussa 1940 Toisen maailmansodan aikana. Alankomaat vapautettiin vasta vuonna 1945. Sodan jälkeen Alankomaat liittyi Natoon ja oli Euroopan unionin edeltäjän, Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustajajäseniä. Nyk. Alankomaiden alue oli aik. kelttien asuttama, mutta 100-luvulla eKr. he joutuivat väistymään germaanikansojen (friisit, bataavit) tieltä. Alue liitettiin 50-luvulla eKr. Rooman valtakuntaan, ja kansainvaellusten myötä se tuli frankkien hallintaan, kuen nyk. Belgiakin. Frankkien valtakunnan jaon (843) jälkeen alue pirstoutui vähitellen pieniksi ruhtinaskunniksi, jotka myöh. joutuivat Burgundin alaisuuteen ja tulivat Maksimilian I:n avioliiton myötä 1477 Habsburgien omistukseen. Kaarle V antoi alueen perintönä Espanjan kuninkaalle Filip II:lle, jonka kiihkokatolinen politiikka julmine uskonvainoineen johti vapausssotaan reformoidun opin omaksuneissa Alankomaiden pohj. maakunnissa. Ne julistautuivat itsenäisiksi Alankomaiden tasavallaksi 1581, kun taas et.maakunnat (nyk.Belgia)jäivät Espanjan yhteyteen. Saksa ja Espanja tunnustivat Alankomaiden itsenäisyyden Westfalenin rauhassa 1648. Alankomaat oli vallannut jo vapausssodan aikana siirtomaa-alueita Itä-Intiassa ja laajensi myöh. siirtomaitaan mm. Etelä-Afrikassa. Samalla Alankomaista tuli tärkeä merenkulku- ja kauppavaltio. Se puolusti asemaansa kahdessa sodassa Englantia vastaan 1652-54 ja 1665-67 ja Ranskaa vastaan 1672. Vallankumoussodissa ranskalaiset kuitenkin valtasivat Alankomaat, josta tuli Ranskan alainen Batavian tasavalta. 1806 se muutettiin Napoleonin veljen Ludvigin hallitsemaksi Hollannin kuningaskunnaksi ja 1810 viimein liitettiin kokonaan Ranskaan. Wienin kongressissa 1815 muodostettiin Alankomaiden kuningaskunta, jonka hallitsijaksi tuli Oranian suvun Vilhelm I. Kuningaskuntaan liitettiin myös nyk. Belgia, joka kuitenkin irrottautui itsenäiseksi kuningaskunnaksi 1830. Vilhelm I luopui kruunusta 1840 poikansa Vilhelm II:n hyväksi. Tämän seuraajaksi tuli 1849 Vilhelm III, jonka jälkeen valtaistuimelle nousi 1890 kuningatar Vilhelmiina. Alankomaat pysyi puolueettomana 1. maailmansodassa ja julistautui puolueettomaksi myös 2. maailmansodan puhjetessa.

Politiikka

Alankomaat on ollut perustuslaillinen kuningaskunta vuodesta 1815. Monarkki nimittää hallituksen, jota johtaa pääministeri (Minister President). Parlamentti on kaksikamarinen. Alahuoneessa on 150 jäsentä, ja heidät valitaan vaaleilla joka neljäs vuosi. Senaatilla on vähemmän vaikutusvaltaa, ja sen jäsenet valitsevat Alankomaiden provinssien parlamenttien jäsenet aina provinssi-parlamenttivaalin jälkeen.

Provinssit

Alankomaat jaetaan 12 provinssiin (provincies):
DrentheGroningenOverijssel
FlevolandLimburgUtrecht
FrieslandPohjois-BrabantZeeland
GelderlandPohjois-HollantiEtelä-Hollanti
Provinssit jaetaan kuntiin (gemeenten), joita on 483. Alankomaihin kuuluu saaria Karibianmeressä: Alankomaiden Antillit ja Aruba. Aruba Aruba

Väestöjakauma

Alankomaissa puhutaan hollantia. Väestö on uskonnoltaan pääosin kristittyjä, joko reformoituja protestantteja tai katolisia.

Talouselämä

Alankomaat lähti toisen maailmansodan jälkeen Euroopan yhdentymisen edelläkävijöiksi. Se oli mukana mm. hiili- ja teräsunionissa. Luopuessaan siirtomaastaan Indonesiasta hollantilais-brittiläinen öljy-yhtiö Royal Dutch/Shell joutui uuteen asetelmaan raakaöljyn ostajana. Alankomaat on ollut elektroniikkateollisuuden edelläkävijä Philipsin toimesta, mm. CD-levy on Philipsin lanseeraama. 1990-luvulla Hollannin 1920-luvulta asti menestyksellinen lentokonetehdas Fokker meni konkurssiin etenkin brasilialaisen Embraer-yhtiön vallatessa sen markkinat.

Merkittävimmät luonnonvarat


- Pohjanmeren maakaasu ja öljy
- hedelmällinen maaperä

Merkittävimmät vientituotteet


- elintarvikkeet
- koneet
- kulkuneuvot

Linkit


- [http://europa.eu.int/abc/governments/netherlands/index_fi.htm EU Portaali]
- [http://www.finlandsite.nl/foorumi Alankomaat Foorumi]
- [http://www.alankomaat.info Alankomaat Info]
- [http://www.holland.com Matkailutoimisto]
- [http://maps.google.com/maps?ll=52.173932,5.603027&spn=2.991694,8.107910&z=10&t=h&hl=en Alankomaat Google Mapsissa]
- [http://www.blogs.fi/main/index.php/hollannikkaat Hollannikkaat]: Suomi-yhteisö Hollannissa Luokka:Alankomaat [[got:

Luxemburg

Luxemburgin suurherttuakunta on perustuslaillinen monarkia Länsi-Euroopassa naapurimainaan Ranska, Belgia ja Saksa.

Historia

Keskiaika

Luxemburg voidaan katsoa perustetuksi vuonna 963 kun Ardennien kreivi Sigefroid lunasti roomalaisen Castellum Lucilinburhuc -linnanrauniot, jotka kuuluiveat Teirsin Saint Maximin -luostarille. Linna, joka sijaitsi korkealla kalloisella mäellä nimeltä Bock, suureni ja vahvistui vuosisatojen myötä niin, että se oli 1700-luvulla Euroopan vahvimpia linnoituksia. Loistavien puolustusominaisuuksiensa ja maantieteellisen sijaintinsa tähden sitä kutsuttiin "Pohjolan Gibraltariksi". Luxemburg pysyi Pyhästä Saksalaisesta keisarikunnasta itsenäisenä kreivikuntana aina vuoteen 1354 saakka. Silloin keisari Kaarle IV korotti sen herttuakunnaksi. Vuonna 1437 hallitseva suku sammui ja herttuakunta siirtyi lyhyeksi ajaksi Habsburgeille, kunnes Burgundin herttua Filip II Hyvä liitti sen omiin alueisiinsa. Ennen Marie de Bourgognen, Filipin pojantyttären, kuolemaa 1482 herttuakunta palasi takaisin Habsburgien omistukseen. Espanjan Habsburgien omistukseen maa siirtyy 1506.

Uusi aika

Ranskan Ludvig XIV liitti herttuakunnan alueisiinsa 1684. Tämä toimenpide huolestutti Ranskan naapureita ja nämä muodostivat Augsburgin liiton vuonna 1686. Tästä seuranneen sodan jälkeen Ranska joutui luopumaan herttuakunnasta, joka palasi jälleen kerran Habsburgien hallintaan Rijswickin rauhassa 1697. Ranskan hallinnan aikana linnoitusta vahvistettiin tunnetun linnoitusasiantuntijan, insinööri Vaubanin johdolla. Habsburgien vallankäyttöoikeus alueeseen vahvistettiin vielä 1715 ja Luxemburg integroitiin Itävallan Alankomaihin vuotta aiemmin (1714) tehdyn Rastattin sopimuksen mukaisesti.

Ranskan vallankumouksen jälkeen

Ranskan vallankumouksen jälkeen Ranska valloitti Luxemburgin uudelleen ja siitä tehtiin yksi maan departementeistä (département des Forêts) vuonna 1795 (tilanne virallistettiin kuitenkin vasta vuonna 1797). Napoléonin tappion jälkeen Wienin kongressissa 1815 Luxemburgista tehtiin suurherttuakunta, joka suurherttuana oli Alankomaiden kuningas. Sotilaallisen merkityksensä tähden alueen ei annettu liittyä osaksi Alankomaiden kuningaskuntaa. Sen sijaan Luxemburg oli jäsen Saksan liitossa ja sen puolustus oli annettu Preussin tehtäväksi. Luxemburg oli Alankomaiden kuninkaiden hallinnassa aina kuningas Wilhelm II kuolemaan saakka vuoteen 1890. Silloin se siirtyi Nassau-Weilburgin suvulle vanhan saalilaisen lain mukaisesti. Belgialaisten kapinalla hollantilaisia vastaan 1830 oli merkittäviä seurauksia myös Luxemburgille. Maa julistautui itsenäiseksi 1835, ja suurherttua vahvisti sen kolme vuotta myöhemmin. Lontoon sopimuksella 1839 suurherttuakunta jaettiin kahtia Belgian ja Alankomaiden kesken. Lähes puolet sen maapinta-alasta liitettiin uuteen Belgian valtion, johon se edelleenkin kuuluu Luxemburgin maakuntana. Kaikkein ranskankielisimmän osansa menettämisen myötä Luxemburgista tuli melkoisen saksankielinen valtio, joskin ransakalaisen kulttuurin vaikutus jäi erinomaisen voimakkaaksi. Myös Belgian markkinoiden menetys toi suuria taloudellisia ongelmia. Nämä asiat tiedostettuaan suurherttua liitti maansa saksan tulliunioniin (zollverein) vuonna 1842. Tämä ei kuitenkaan pystynyt estämään Luxemburgia jäämästä huonosti kehittyneeksi maatalousvaltioksi lähes sadan vuoden ajaksi. Taloudellisen kehittymättömyyden vuoksi viidennes maan asukkaista muutti siirtolaisina Yhdysvaltoihin vuosien 1841-1891 välisenä aikana.

Perustuslaillinen monarkia

Vuonna 1867 puhjennut kriisi oli johtaa sotaan Saksan ja Ranskan kesken. Kyse oli Luxemburgin statuksesta. Ongelmallinen kysymys ratkaistiin toisella Lontoo-sopimuksella, joka takasi valtion pysyvän itsenäisyyden ja valtiollisen neutraliteetin. Linnoituksen muurit revittiin ja Preussin armeija poistui maasta. Vuonna 1868 maalle hyväksyttiin sen ensimmäinen perustuslaki. Saksa valloitti Luxemburgin ensimmäisessä maailmansodassa ja miehitti sitä vuoteen 1918 saakka. Ranskalaiset ja yhdysvaltalaiset joukot vapauttivat maan Saksan miehityksestä. Kaksi Yhdysvaltain armeijan divisioonaa kuitenkin jäi maahan sotaa seuranneiden vuosien ajaksi. Versaillesin rauhanneuvotteluissa muut osapuolet torjuivat Belgian vaatimuksen koko Luxemburgin liittämisestä Belgiaan. Toisessa maailmansodassa toistuivat aiemmat tapahtumat ja saksalaiset miehittivät maan. Suurherttuatar eli miehitysvuodet maanpaossa Yhdysvalloissa. Sodan ja miehityksen traumoista selvittyään maa liittyi NATO:on sen perustajajäsenenä vuonna 1949. Tätä ennen maa oli tehnyt talouspoliittisen liiton Alankomaiden ja Belgian kanssa, mistä alkoi Benelux-yhteistyö. Luxemburg on ollut toisen maailmansodan jälkeen innokas Euroopan yhdentymisen kannattaja. Maa oli perustamassa Euroopan Hiili- ja Teräsyhteisöä vuonna 1950. Tämä oli alkiona nykyiselle Euroopan Unionille. Vuonna 1957 Luxemburg oli perustajajäsenenä allekirjoittamassa ns. Rooman sopimusta, jolla luotiin Euroopan Talousyhteisö EEC (CEE).

Politiikka

Sisäpolitiikka

Valtionpäämies on suurherttua Henri, joka seurasi isäänsä Jeania 7. lokakuuta 2000 (katso: Luxemburgin suurherttuat). Suurherttuan valta on kuitenkin nimellistä ja edustuksellista. Pääministeri Jean-Claude Junckerilla on maan poliittisen vallankäytön johtopaikka. Luxemburgin sisäpolitiikkaa luonnehtii hyvin merkittävä konsensus. Se perustuu koaliitioille, mikä puolestaan on seurausta vaalien suhteellisesta äänestystavasta. Maan keskeiset sisäpoliittiset kysymykset liittyvät pääsääntöisesti eurooppalaiseen integraation. Maan sisäpolitiikkaan on oma vaikutuksensa myös runsaalla ulkomaalaisten osuudella. Perinteisten siirtotyöläisten osuus on ollut merkittävä jo 1960-luvulta lähtien ja eritoten heitä saapui Etelä-Euroopan maista, Italiasta, Espanjasta ja Portugalista. Uusin "siirtolaisten" ryhmä ovat Euroopan Unionin virkamiehet perheineen ja avustajineen. Tämän korkeapalkkaisen siirtolaisryhmän tähden maassa vallitsee esim. hyvin tiukka ja tarkasti valvottu vuokrasäännöstely, jolla taataan myös maan omien asukkaiden mahdollisuudet kohtuuhintaiseen asumiseen.

Kansanedustuslaitos

Luxemburg on perustuslaillinen monarkkia ja parlamentaarinen demokratia. Kansanedustuslaitoksen vaaleja varten maa on jaettu neljään vaalipiiriin: # Eteläinen: Esch'in ja Capellen kantonit # Itäinen: Grevenmacherin, Remichin ja Echternachin kantonit # Keskeinen: Luxemburgin ja Merschin kantonit # Pohjoinen: Diekirchin, Redahgen, Wiltzin, Clervaux'n ja Vianden kantonit. Kansanedustajien määrä on perustuslain mukaan 60. Heidät valitaan yleisillä, yhtäläisillä ja salaisilla vaaleilla käyttäen ns. listavaalia. Vaalikausi kestää viisi vuotta. Edustajapaikat jakautuvat vaalipiireittäin seuraavasti:
- Eteläinen alue: 23 edustajaa,
- Itäinen alue: 7 edustajaa,
- Keskeinen alue: 21 edustajaa,
- Pohjoinen alue: 9 edustajaa. Viimeisimpien vuonna 2004 pidettyjen vaalien tulokset puolueittain olivat:
- 36,11 % CSV / PCS (Kristillis-sosiaalinen puolue: 24 sièges
- 23,37 % LSAP / POSL (Luxemburgin sosialistinen yöväenpuolue: 14 sièges
- 16,05 % DP / PD (Demokraattinen puolue): 10 sièges
- 11,58 % Déi Greng (Vihreät) : 7 sièges
- 9,95% ADR (Demokratia ja eläkeläisten taloudellisen turvan komitea): 5 sièges
- 1,90 % Déi Lénk (Vasemmisto)
- 0,92% KPL (Luxemburgin kommunistinen puolue)
- 0,12% FPL (Luxemburgin Vapaapuolue) Eräänlaisena ylähuoneena maassa toimii "Conseil d'État" (valtioneuvosto), jonka muodostavat 21 suurherttuan nimittämää tavallista kansalaista. Nimitys tehdään kansanedustuslaitoksen lausunnon jälkeen. Halitsijaperheen aikuiset jäsenet kuuluvat itseoikeutettuina jäseninä tähän neuvostoon. Neuvoston tehtävänä on neuvoa ja avustaa kansanedustuslaitosta lainsäädännön tekemisessä.

Ulkopolitiikka

Alusta alkaen Luxemburg on ollut Euroopan Unionin ja sen edeltäjien aktiivinen jäsen. Sen vaikutusvalta järjestöissä on ollut huomattavasti suurempi kuin mitä sen koko edellyttäisi. Luxemburgin johdolla neuvoteltiin ja luotiin pitkälti koko järjestöä suuresti muokannut Maastrichtin sopimus. Luxemburg ei ollut ainostaan ensimmäinen maa, joka täytti sopimuksen taloudelliset, lainsäädännölliset ja rahapoliittiset kriteerit, vaan se täytti ne jo vuoden etuajassa. Luxemburg on jäsenmaista hyötynyt suhteellisesti ehkä eniten Euroopan Unionista, sillä siellä toimivat mm. parlamentin sihteeristö, tuomioistuin ja tilintarkastusvirasto. Osittain näiden suurten virastojen ansiosta Luxemburgin elintaso on eräs maailman korkeimmista ja samalla kansalaisten verotaso hyvinkin matala.

Maantiede

Jean-Claude Juncker Luxemburgin sijainti läntisen Euroopan sydämmessä on ollut maalle sekä positiivinen, että myös monasti negatiivinen seikka. Maan pinta-ala on 2 586km², pohjois-eteläsuuntaan pituutta on enimmillään 82 kilometriä ja leveyttä 57 kilometriä lännestä itään. Maa kuuluu siis ns. Euroopan pienvaltioihin, joskin niissä suurimpien joukkoon. Maa jakautuu kahteen hyvin erilaiseen maantieteelliseen alueeseen: # Pohjoisessa Oesling, jonka keskikorkeus on 450 metriä merenpinnasta ja joka käsittää noin kolmanneksen koko maan pinta-alasta. Alue modostaa itäisen osan Ardennien vuoristosta. #Gutland eli "Hyvä maa", maan keski- ja eteläosa. Keskikorkeus on 215 metriä merenpinnasta ja käsittää loput 2/3 valtion pinta-alasta. Idässä alue rajoittuu Moselin maanviljelyslaaksoon ja etelässä se on osa Lorrainen tasankoa. Luxemburgin korkein kohta on 559 metriä korkea Burgplatz Huldangessa, ja alavin kohta on 133 metriä merenpinnasta Wasserbillingissä Moselin laaksossa. Pääkaupunki Luxemburg sijaitsee 304 metrin korkeudessa. Kaupungille ovat tyypillisiä erittäin suuret korkeuserot. Jean-Claude Juncker Meuseen laskevan Chiersin muodostamaa poikkeusta lukuun ottamatta Luxemburgin vedet laskevat Mosel-jokeen ja sen myötä Pohjanmereen.

Talous

Luxemburgin talous on suuresti riippuvainen pankkisektorista ja terästeollisuudesta. Kansainvälisillä virkamiehillä ja heidän kulutuksellaan on myös kohtuullinen merkitys maan taloudelle. Luxemburgilaiset voivatkin nauttia yhdestä maailman korkeimmasta elintasosta mitattuna kansantulolla henkeä kohti. Matkaoppaat mainostavat maata hyvin usein Euroopan vihreänä sydämenä, kuitenkin tässä luonnonkauniissa maassa on runsaasti korkeatasoista teollisuutta ja sen talous on voimakkaasti vientivetoinen. Luxemburgilaiset nauttivat taloudellisesta vauraudesta, joka lienee ainutkertainen demokraattisissa teollisuusvaltioissa.

Terästeollisuus

Luxemburgin teollinen aktiivisuus on paljolti keskittynyt terästeollisuuteen ja sen ympärille rakentuu varsinainen teollinen tuotanto. Tosin nykyisin sen osuus kansantulosta on vähentynyt melko pieneksi. Maan terästeollisuuden lähtökohtana voidaan pitää 1876 tapahtunutta englantilaisen metalliteollisuuden maahantuloa. Vuonna 1911 perustettiin Arbed-yhtiö, joka tänään on Euroopan toiseksi suurin teräksentuottaja. Tämä terästeollisuus on sijoittunut Ranskan rajan läheisyyteen. Sen tuotanto käsittää 29% maan viennistä ilman palveluja, 1,8% maan bruttokansantulosta, ja se työllistää 22% teollisuuden työvoimasta ja 3,9% koko työvoimasta. Vaikka Luxemburg on monessa suhteessa vapaan markkinatalouden mallimaa, vuoden 1974 jälkeen valtio on omistanut lähes kolmanneksen teräsjätti Arbedistä. Syynä tähän ovat tuolloin tapahtuneet terästeollisuuden modernisoinnit ja rakennemuutokset. Uudistukset onnistuivat ja tehtäiden tuotantoaste on maailman korkeimpia. Noin 6% tehtaiden tuotannosta suuntautuu Yhdysvaltoihin.

Pankit

Terästeollisuuden vaikeudet ja lamakaudet ovat korostaneet pankkisektorin merkitystä Luxemburgin taloudelle. Hyvän asemansa johdosta maa on voinut säilyttää Euroopan Unionissa ainutlaatuisen pankkisalaisuuden ja pankkitoiminnan kontrolloimattomuuden. Vuonna 1997 maassa oli 215 pankkia, ja niissä kaikkiaan 21.000 työntekijää. Poliittinen vakaus, hyvät tietoliikenneyhteydet, helppo pääsy muihin Euroopan maihin, koulutettu monikielinen henkilökunta ja pankkitoiminnan vankat salaisuusperinteet ovat taanneet finanssisektorin jatkuvan kasvun. Suurin pankkien määrä kuuluu saksalaisille ja sitten tulevat pohjoismaat, Japani ja Yhdysvallat, jonka keskeisimmät pankit ovat läsnä Luxemburgin pankkimarkkinoilla. Maan pankkien kokonaistase oli yli $200 miljardia vuoden 1966 lopulla. Summasta oli ulkomaalaista valuuttaa 81%, eritoten dollareita ja Saksan markkoja. Pankkitoiminnan lisäksi yli 9000 holding-yhtiötä on perustanut pääkonttorinsa Luxemburgiin. Myös Euroopan unionin hallitsema finanssi-instituution Euroopan Investointipankki pitää päämajaansa Luxemburgissa. Maan alhaiseen veroasteeseen kuuluu myös muita EU-maita alhaisempi arvonlisävero eri tuotteille. Myös suomalaisilla pankeilla on ollut konttori tai sisarpankki Luxemburgissa jo pitkään ennen Suomen liittymistä Euroopan Unioniin.

Ulkomaiset investoinnit

Luxemburg tarjoaa ulkomaisille sijoituksille hyvin otollisen ympäristön. Hallituspolitiikka on johdonmukaisesti suosinut uusia investoijia. Tämä on tuonut Luxemburgiin erityisesti high-tech-teollisuuden ja muun vastaavan ns. kevytteollisuuden inventointeja. Luxemburgin kauppatase on ollut viime vuosikymmeninä tuontivoittoinen, mutta kun palvelutase otetaan mukaan, niin kokonaistase on ollut vientivoittoinen. Näin finanssi- ja pankkisektori mahdollistavat korkean kulutustason maan asukkaille. Myös valtiontalous on vahva ja yleensä budjetit ovat ylijäämäisiä.

Työelämän suhteet

Työelämän suhteet ovat olelet rauhalliset vuoden 1930 jälkeen. Suurin osa teollisuustyöväestöstä on järjestäytynyt ammattiliittoihin, jotka ovat yhteydessä yhteen keskeiseen puolueeseen. Tärkeimmissä työelämää koskevissä neuvotteluissa toimii ns. kolmikantajärjestelmä, eli hallitus, ammatttiliitot ja työnantajat yhteistyössä. Ulkomaiset investoijat pitävätkin usein juuri Luxemburgin työelämän suhteita ensisijaisena syynä päätökselleen investoida suuriruhtinaskuntaan. Työttömyys on Euroopan mittakaavassa lähes olematonta (noin 2,8 prosenttia), vaikka maassa on todella suuri ulkomaalaisten työntekijöiden määrä.

Tilastoa


- BKT - kasvu: 1,1% (2002), 1,2% (2001), 8,9% (2000), 8,7% (1999)
- GDP - Sektoreittainen jakautuminen:
maanviljely: 1%
teollisuus: 23%
palvelut: 76% (1999 arvio.)
- Köyhyysrajan alapuolella elävä kansanosa: 0%
- Inflaatio (kuluttajahinnat): 1,1% (1999 arvio.)
- Työvoima: 236.400 (kolmasosa työvoimasta on ulkomaalaisia työntekijöitä, eritoten Portugalista, Italiasta, Espanjasta, Ranskasta, Belgiasta ja Saksasta) (1998 arvio)
- Työvoima toimialottain: palvelut 83,2%, teollisuus 14,3%, maanviljely 2,5% (1998 arvio)
- Budjetti: (2000 arvio)
tulot: $4,73 miljardia
menot: $4,71 miljardia
- Teollisuus: pankkitoiminta, teräs ja rauta, elintrarviketeollisuus, kemikaalit, metallituotteet, renkaat, lasi ja alumiini
- Teollisuustuotannon kasvu: 1,6% (1999 arvio)
- Sähkön tuotanto: 382 GWh (1998)
- Sähkön tuotanto - lähteittäin:
fossiiliset polttoaineet: 60,73%
vesivoima: 24,86%
atomivoima: 0%
muut: 14,41% (1998)
- Sähkön kulutus: 5.856 TWh (1998)
- Sähkön vienti: 900 GWh (1998)
- Sähkön tuonti: 6,4 TWh (1998)
- Maataloustuotteet: ohra, kaura, perunat, vehnä, hdelmät, viinirypäleet ja karjatuotteet
- Vienti: $7,5 miljardia (f.o.b., 1998)
- Vienti - hyödykkeeet: valmiit terästutteet kemikaalit, kumituotteet, lasi, alumiini, muut teollisuustuotteet
- Vientimaat: Saksa 33%, Ranska 20%, Belgia 12%, UK 6%, US 5%, Alankomaat 4% (1998)
- Tuonti: $9,6 miljardia (c.i.f., 1998)
- Tuonti - hyödykkeet: mineraalit, metallit, elintarvikkeet, kulutustavarat
- Tuontikumppanit: Belgia 36%, Saksa 27%, Ranska 12%, Alankomaat 5%, US 4% (1998)
- Ulkomainen velka: $0
- Kehitysapu: $160 miljoonaa (1999)

Väestö ja kulttuuri

Belgia Luxemburgissa on kolme virallista kieltä: luxembourgeois/lëtzebuergesch (puhuttu virallinen kieli sitten vuoden 1970), saksa ja ranska (virallisia kirjoitettuja kieliä). Lëtzebuergesch on vanha germaaninen kieli, joka pohjaa Moselin frankkien kieleen. Maan monikielisyys on tietenkin tulosta kahden erilaisen etnisen kulttuurin rinnakkainelosta. Tosin 1960-luvulla alkanut voimakas siirtolaisuus on tuonut maahan merkittäviä ryhmiä myös muita romaanisia kieliä puhuvia. Yleistäen voidaan todeta, että saksa on lehdistön pääkieli. Julkinen tiedotus tapahtuu ranskaksi, saksaksi ja joskus englanniksi tai portugaliksi, koska maan väestöstä 10% omaa portugalilaisen taustan. Maan valtauskonto on katolisuus. Hallituksella on ollut jo pitkään selkeä linja kehittää maasta audiovisuaalisen toiminnan ja kommunikaation keskus. Maalla on pitkät perinteet kaupallisessa radiotoiminnassa, sillä Radio Luxemburg oli Suomessakin hyvin kuunneltu länsimainen radioasema 50- ja 60-luvuilla, siis ennen kuin Yleisradio liberalisoi musiikkipolitiikkaansa. Nykyisin tämä yhtiö onkin Euroopan tärkein yksityinen radio- ja televisioyhtiö. Vuonna 1986 perustetun luxemburgilaisen satelliittiyhtiön "Société européenne des satellites" (SES) taustalla on maan hallitus. Yhtiön tehtävänä on asentaa ja operoida telekommunikaatiojärjestelmiä, joilla välitetään televisio-ohjelmia ympäri Eurooppaa. Ensimmäinen SES "ASTRA" satelliitti, 16-kanavainen RCA 4000, laukaistiin avaruuteen Ariane-raketilla joulukuussa 1988. SES operoi tällä hetkellä seitsemällä satelliitilla.

Aiheesta muualla


- [http://www.luxembourg.lu Valtion virallinen sivusto]
- [http://maps.google.com/maps?ll=49.816721,6.111145&spn=0.786855,2.026978&z=8&t=h&hl=en Luxemburg Google Mapsissa]
- [http://www.etat.lu/ Luxemburgin hallinnon portti]
- [http://www.netz-tipp.de/kat/World/Fran%e7ais/R%e9gional/Europe/Luxembourg/ Netz-Tipp.de] (saksankielinen) Luokka:Luxemburg als:Luxemburg ms:Luxembourg zh-min-nan:Luxembourg ko:룩셈부르크 ja:ルクセンブルク simple:Luxembourg th:ประเทศลักเซมเบิร์ก

Sveitsi

:Sveitsi tarkoittaa paitsi valtiota, myös laajaa ulkoilualuetta ja "kansanpuistoa" Hyvinkäällä. Sveitsin valaliitto on pieni valtio Keski-Euroopassa. Sveitsi on liittotasavalta, jolla ei ole meriyhteyttä. Keskieurooppalaisen valtion naapurimaat ovat Saksa, Italia, Itävalta, Ranska ja Liechtenstein.

Historia

Legendan mukaaan vuonna 1291 kolme metsäseutua, Uri, Schwyz ja Unterwalden solmivat valaliiton Rütlin niityllä keisari Rudolf I:n kuoltua ja yhdistivät voimansa taistelussa Habsburg-sukua vastaan. Morgartenin taistelussa 1315 ja Sempachissa 1375 liittolaiset Habsburgien joukot. Tosiasiassa 1291 vain vahvistettiin aikaisempi liitto, ja vasta huomattavasti myöhemmin mainitut tapahtumat saivat myyttisen aseman Sveitsin perustamisen kannalta. Liitto sinällään oli yksi lukuisista tuonaikaista kaupunkien ja muiden alueiden muodostamista liitoista, eikä sen tavoitteena ollut itsenäisyys, vaan saavuttaa asema suoraan keisarikunnan (eikä Habsburgien) alaisuudessa. Ajatus yhtenäisestä Sveitsistä alkoi syntyä huomattavasti myöhemmin. Laajempaan tietoisuuteen legenda levisi vasta Friedrich Schillerin näytelmän "Wilhelm Tell" (1804) myötä. 1300-luvulla liito alkoi laajentua, kun Luzern liittyi siihen 1322. Zürich seurasi vuonna 1351, Zug vuonna 1352 ja Bern vuonna 1353. Glarus otettiin mukaan vähäisemmin oikeuksin vuonna 1352. Kyse oli siis kaupunkien ja laaksojen muodostamasta liitosta. Kyse ei ollut yhtenäisestä liitosta, vaan joukosta erillisiä liittosopimuksia yksittäisten osallisten välillä. Myöhäiskeskiajalla liittolaiset joutuivat uusiin konflikteihin Habsburgien kanssa: itävaltalaiset voitettiin Sempachin taistelussa 1386. Lisäksi valaliiton sisällä käytiin Vanha Zürichinsota 1449-1450 ja 1474–1478 valaliittolaiset osallistuivat burgundilaissotiin. Svaabilaissodan (1499) myötä valaliittolaiset ('Yläsaksan liitto') saavuttivat Baselin rauhassa de facto itsenäisen aseman keisarikunnasta. Reformaation aikana liitto rakoili osan kantoneista liityttyä Ulrich Zwinglin ja Jean Calvinin johtamaan reformaatioon, ja toisten pysyttyä katolilaisina. Uskonriita johti sisällissotaan ja vuoden 1531 rauhassa päädyttiin kompromissiin: Zürich, Bern, Basel, Schaffhausen ja osia Graubündenistä reformoitiin; Luzern, Zug, Solothurn ja Freiburg pysyivät katolisina. Kolmikymmenvuotisen sodan päättäneen Westfalenin rauhan yhteydessä 1648 muut eurooppalaiset valtiot tunnustivat Sveitsin itsenäisyyden keisarikunnasta ja sen suvereniteetin. Ranskan vallankumouksen sotien yhteydessä Sveitsi jäi Ranskan ja Itävallan armeijoiden väliin ja joutui valloitetuksi. Siitä tehtiin Helvetican tasavalta (1798). Wienin kongressi (1815) palautti Napoleonin häviön jälkeen maan itsenäisyyden. Tällöin Valaisin, Neuchâtel'n ja Geneven kantonit liittyivät Sveitsiin antaen sille maan nykyiset rajat. Wienin kongressissa myös eurooppalaiset suurvallat tunnustivat maan neutraliteetin. Vuonna 1847 sisällissota puhkesi jälleen katolisten ja protestanttisten kantonien välillä (Sonderbundskrieg). Se kesti kuitenkin vain kuukauden ja kuolonuhrien määrä jäi alle sataan. Sveitsin välttyi mullistuksilta "Euroopan hulluna vuonna" 1848, mutta sääti kuitenkin perustuslain, joka siirsi puolustuksen, kaupan ja lakiasiat liittovaltiolle, jättäen muut asiat kantonien omaan päätäntävaltaan. 1874 perustuslaki uudistettiin täysin, minkä jälkeen se pysyi pienin muutoksin voimassa vuoteen 1999 saakka. Sveitsi on tunnettu puolueettomuudestaan, eikä osallistunut kumpaankaan maailmansotaan. Vuonna 2002 maa päätti liittyä YK:hon kansanäänestyksen jälkeen.

Politiikka

Valtio on kuuluisa poliittisesta ja sotilaallisesta puolueettomuudestaan, mutta toisaalta myöskin kansainvälisestä yhteistyöstä, sillä se on useiden kansainvälisten järjestöjen kotimaa. Sveitsin viralliset kielet ovat saksa, ranska, italia ja retoromaani. Confœderatio Helvetica, latinankielinen versio valtion virallisesta nimestä välttää yhden virallisen kielen valitsemisen neljän joukosta. Sen lyhennettä CH käytetään esimerkiksi valtion maatunnuksena Internetissä. Sveitsin hallintojärjestelmä on ainulaatuinen maailmassa, kaksikamarinen parlamentti on pääasiallinen poliittisen vallan hallitsija. Molemmilla kamareilla, liittokokouksella ja kansalliskokouksella on oikeus lainsäädäntöön. Liittokokouksessa on 46 jäsentä, kaksi jokaisesta kantonista, ja yksi entisistä puolikantoneista, valitaan suoralla vaalilla, ja kansalliskokouksen 200 jäsentä suhteellisella vaalilla. Toimikausi on molemmissa kamareissa neljä vuotta. Kansa voi kumota minkä tahansa liittoparlamentin säätämän lain, ja aloitteiden kautta tehdä lisäyksiä perustuslakiin. Tämä tekee Sveitsistä puolittain suoran demokratian. Sveitsillä ei ole varsinaista valtionpäämiestä, vaan toimeenpanovaltaa edustaa seitsemänjäseninen liittoneuvosto, jonka puheenjohtaja valitaan jäsenistä yksivuotiselle kaudelle.

Osat

Sveitsissä on 26 (27 1) kantonia, jotka jakautuvat edelleen 2889 kuntaan. Kantonit olivat vuoteen 1848 asti itsenäisiä valtioita, joilla oli oma rahansa ja armeijansa. Kantoneilla on edelleen omat perustuslakinsa, lainsäädäntönsä, hallituksensa ja oikeusistuimensa. kantonia

- Aargau (Argovia)
- Appenzell Innerrhoden
- Appenzell Ausserrhoden
- Basel-Stadt
- Basel-Landschaft
- Bern (ranskaksi: Berne) 1
- Fribourg (saksaksi: Freiburg)
- Genève (saksaksi: Genf, italiaksi: Ginevra, vain ranska on virallinen kieli)
- Glarus
- Graubünden (italiaksi: Grigioni; retoromaaniksi: Grischun)
- Jura
- Luzern
- Neuchâtel
- Nidwalden
- Obwalden
- Schaffhausen
- Schwyz
- Solothurn (Soleure)
- Sankt Gallen
- Thurgau
- Ticino (saksaksi Tessin)
- Uri
- Valais (saksaksi: Wallis)
- Vaud
- Zug
- Zürich
1 Sveitsin pääkaupunki Bern laskekaan Sveitsissä Kantoniksi, eli Sveitsissä on 27 Kantonia kun Bern lasketaan Kantoniksi

Maantiede

Sveitsin maantiede Sveitsin maantiede Sveitsin pinta-ala on 41 000 km² ja asukasmäärä 7,4 miljoonaa. Maan asukastiheys on 184 asukasta/km². Sveitsin maisemaa hallitsevat Alpit, jotka kulkevan maan läpi. Korkein kohta on Dufourspitze, 4634 m. Vuorien välissä on lukemattomia laaksoja ja muutamia jäätiköitä. Täältä saavat alukunsa Euroopan suuret joet: Rein, Rhône, Inn ja Ticono, jotka laskevat järvien, kuten Genevenjärven ja Zürichinjärven kautta. Maan väkirikkaampi pohjoisosa on avoimempaa, mutta silti vuoristoista seutua. Pohjoisemmassa kulkevat Juravuoret. Maan Alppien eteläpuolisessa osassa vallitsee välimerenilmasto.

Talous

Sveitsi on monia muita Euroopan maita rikkaampi, mutta on silti avannut kauppaansa EU:n suuntaan säilyttääkseen kansainvälisen kilpailukykynsä. Euroopan talousyhteisön jäsenyys hylättiin kansanäänestyksessä joulukuussa 1992, ja Sveitsi on avannut kauppaansa bilateraalisilla sopimuksilla. Sveitsi on pitkään ollut sijoittajien suosikkikohden tiukan pankkisalaisuuden ja valuuttansa vakauden ansiosta. Veronkierto ei ole Sveitsissä rikos, joka antaisi oikeuden rikkoa pankkisalaisuuden. Kansainvälisesti merkittäväksi pankkisalaisuuden on tehnyt mahdollisuus rahanpesuun ja varallisuuden piilottamiseen. Sveitsin talous perustuu ensisijaisesti teollisuuteen. Teollisuuden tuotteista tunnetaan ulkomailla perinteisesti parhaiten kellot, linkkuveitset, suklaat, viinit ja juustot. Lääketeollisuus on kuitenkin merkittävästi kasvattanut osuuttaan. Pääasialliset elinkeinot ovat palveluelinkeinot (vuonna 2003 noin 72 %) ja teollisuus. Maataloudesta elantonsa hankkii vain noin viisi prosenttia väestöstä, vaikka yli puolet pinta-alasta on maatalouteen sopivaa. Bruttokansantuotteen kasvu laski 2001 1,6 % ja hallitus ennusti kasvun jäävän 1,3 % vuonna 2002.

Väestöjakauma

Sveitsin väestöjakauma Sveitsin sijainti Euroopan keskellä on vaikuttanut voimakkaasti maan väestöön ja kulttuuriin. Sveitsissä on neljä virallista kieltä: saksa (64 %) pohjoisissa ja keskiosissa, ranska (19 %) lännessä, italia (8 %) etelässä ja retoromaani, jota puhuu pieni vähemmistö maan kaakkoisessa Graubündenin kantonissa. Puhuttu saksan murre tunnetaan sveitsinsaksana, mutta mediat käyttävät myös yläsaksaa. Monet puhuvat useita kieliä, ja vierastyöläiset muodostavat jopa 20 % väestöstä. Laajin uskonto on katolisuus (43 %), seuraavana erilaiset protestanttiset kirkot (35 %), maahanmuutto on tuonut Sveitsiin myös islaminuskoisen (4 %) ja ortodoksisen vähemmistön (2 %).

Kulttuuri

Sveitsin kielellinen jakautuminen tekee vaikeaksi puhua yhtenäisestä sveitsiläisestä kulttuurista. Sveitsin kulttuurista traditiota leimaavat yhteydet italian-, ranskan- ja saksankielisiin naapurimaihin. Myös monet ulkomaalaiset kirjailijat ja taiteilijat - kuten Voltaire, James Joyce ja Charlie Chaplin - ovat asuneet tai asettuneet maahan. Muuttoliike voimistui erityisesti kansallissosialismin ja fasismin aikakaudella pakolaiskirjailijoiden muuttaessa maahan, näistä kuuluisin Saksasta on epäilemättä Thomas Mann. Vastapainoksi moni sveitsiläinen taiteilija - kuten Le Corbusier, Paul Klee ja Jean-Luc Godard - on jättänyt maansa viedäkseen nimensä ulkomaille. Kuvataiteilijoista kuuluisimpia ovat Alberto Giacometti sekä Paul Klee. Sveitsin tunnetuimpiin kirjailijoihin kuuluvat Heidi-sarjan 1800-luvulla laatineen Johanna Spyrin ohella Friedrich Dürrenmatt sekä Max Frisch. Laajaa kulttuurista merkitystä oli myös 1915 Zürichissä syntyneellä dadaismilla. Sveitsiläinen kansankulttuuri sisältää muun muassa jodlausta, alppitorven soittamista ja sveitsiläistä painia.

Ruokakulttuuri

Sveitsillä ei ole suurta synnynnäistä ruokaperinnettä. Sen sijaan sveitsiläiset ateriat lainaavat parhaimmistoa ranskalaisesta, italialaisesta ja saksalaisesta keittiöstä. Sveitsiläiset juustot, kuten appenzeller, emmental ja gruyère ovat hyvin tunnettuja maailmalla. Emmental ja gruyère yhdessä valkoviinin kanssa tuottavat fonduen, joka tarjoillaan kulhossa ja syödään leipäkuutioiden kera. Tyypillinen sveitsiläinen juustoruoka on myös raclette, joka sulatetaan sille omistetussa pannussa ja syödään mm. kinkkusuikaleiden, suolakurkun, hillosipuleiden ja päärynöiden kera. Röstit - rapeat, rasvassa paistetut, paloitellut perunat - ovat sveitsinsaksalaisten kansallisruoka. Tuore kala, erityisesti ahven ja kirjolohi, on myös suosittua. Maailman kuulua sveitsiläistä suklaata tarjoillaan usein jälkiruoissa ja kakuissa. Müsli on lähtöisin Sveitsistä ja lienee ainoa eri kieliin laajasti levinnyt sveitsiläinen sana - tosin saksalaistetussa muodossaan (paikallisella murteella müesli). Sveitsissä tuotetaan myös runsaasti viiniä. Yleisin rypälelajike on riesling. Vuonna 2004 tapahtuneen laillistamisen jälkeen maassa on jälleen alettu valmistaa myös absinttia.

Merkittävimmät luonnonvarat


- suola
- puu
- vesivoima

Merkittävimmät vientituotteet


- lääkkeet
- hienomekaniikka
- kellot

Linkit


- [http://maps.google.com/maps?ll=46.935261,8.069458&spn=3.330836,8.107910&z=10&t=h&hl=en Sveitsi Google Mapsissa] Luokka:Sveitsi als:Schweiz ms:Switzerland zh-min-nan:Sūi-se ko:스위스 ja:スイス simple:Switzerland th:ประเทศสวิตเซอร์แลนด์

Tšekki

Tšekin tasavalta (käytettäviä muotoja myös Tšekki, Tšekinmaa) on valtio Keski-Euroopassa. Sen naapurivaltioita ovat Saksa, Itävalta, Unkari, Slovakia ja Puola. Tšekin pääkaupungin nimi on Praha.

Historia

Tšekki on saanut nimensä Böömiltä (tšekiksi: Čechy). Böömin kuninkaaksi nimitettiin ensimmäisenä Vratislav II (1085) ja Vladislav II (1158), perinnöllinen arvonimestä tuli Ottkar I:n (1198) ja Ottokar II:n (kuningas 1253-1278) myötä. 1200-luvulla alueelle alkoi muuttaa saksalaisia ja mongolit hyökkäsivät sinne 1241. Vuonna 1346 Kaarle IV:sta tuli kuningas, ja hän perusti Euroopan ensimmäisen yliopiston Prahaan. Tšekit nousivat saksalaisia vastaan Jan Husin johdolla, joka oli ensimmäisiä uskonpuhdistajia ja myöhemmin poltettiin roviolla. Paavin julistaessa ristiretken harhaoppisuutta vastaan, hussiitit nousivat kapinaan hussiittisodissa. Böömille myönnettiin uskonnonvapaus 1436, mutta vain lyhyeksi aikaa. Böömistä tuli Habsburg-suvun maita ja osa Itävallan keisarikuntaa ja myöhemmin Itävalta-Unkaria. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Itävallan Böömin kuningaskunnasta ja slovakialaisista alueista muodostettiin uusi Tšekkoslovakian valtio, joka pääkaupungiksi tuli Praha. Ennen toista maailmansotaa Saksa sai Tšekkoslovakialta saksalaisten asuttamat niin sanotut sudeettialueet. Pian tämän jälkeen Saksa miehitti jäljelle jääneen Tšekkoslovakian ja muodosti tšekkien asuinalueesta Böömin-Määrin valtakunnanprotektoraatin (Reichsprotektorat Böhmen-Mähren), joka oli Saksan hallinnon alainen. Sen johtaja oli SS:n tiedustelupalvelun SD:n johtaja Heydrich kunnes hänet amerikkalais-tšekkiläisessä operaatiossa 27. toukokuuta 1942 surmattiin. Toisen maailmansodan lopussa Prahassa olleet Vlasovin joukot kääntyivät saksalaisia vastaan ja kaupungissa taisteltiin lyhyen aikaa. Yhdysvaltain armeija kenraali Pattonin johdolla vapautti Tšekkoslovakian, mutta joukot vetäytyivät Neuvostoliiton kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti. Sodan jälkeen Neuvostoliitto teki maasta kommunistisen satelliittivaltion vyöryttämällä sen demokraattisen hallituksen Kominternin Neuvostoliitossa rakentamalla koneistolla. Tšekkoslovakiassa oli kansannousu keväällä 1968 (Prahan kevät), jonka Neuvostoliitto rusensi nk. Brežnevin opin mukaisesti. Neuvostoliiton romahdettua Tšekkoslovakia jakautui rauhanomaisesti Tšekkiin ja Slovakiaan 1. tammikuuta 1993. Tämän jälkeen Tšekki on liittynyt NATOon. Tšekki on yksi niistä kymmenestä valtiosta, jotka liittyivät Euroopan unioniin 1. toukokuuta 2004.

Politiikka

Tšekin tasavalta on parlamentaarinen demokratia, jonka valtion pää on presidentti. Parlamentti valitsee presidentin viisivuotiskausiksi. Presidentillä on oikeus määrätä perustuslaillisen oikeuden tuomarit, hajottaa parlamentti tietyin ehdoin ja veto-oikeus lainsäädäntöön. Hän määrää myös pääministerin, joka puolestaan määrittää sisä- ja ulkopolitiikan päälinjat ja kokoaa hallituksen. Tšekin parlamentti (Parlament) on kaksikamarinen, edustajainhuoneessa (Poslanecká sněmovna) on 200 edustajaa, jotka valitaan suhteellisella vaalitavalla nelivuotiskaudelle. Ylähuoneen eli senaatin (Senát) 81 edustajaa valitaan kuusivuotiskausille, yksi kolmasosa edustajista vaihtuu joka kahden vuoden välein kaksivaiheisessa enemmistövaalissa. Korkein vetoomustuomioistuin on korkein oikeus. Perustuslaillinen oikeus tuomitsee perustuslailliset kysymykset, sen presidentin valitsemat jäsenet nimitetään kymmenvuotiskausille. Václav Klaus, Tšekin presidentti on kansandemokraattisen puolueen (ODS – Občanská demokratická strana) entinen puhemies, ja yksi maan suosituimmista poliitikoista. Tšekin poliittinen spektri vaihtelee uudistetusta kommunistipuolueesta äärioikeiston nationalistisiin puolueisiin. Keskusta-oikeistolaista ODS:ta oikeammalla oleva puoluekenttä on hajautunut, ja epäonnistunut yrityksissään yhdistyä. Kesäkuun 2002 parlamenttivaaleissa enemmistön saivat sosiaalidemokraatit (ČSSD) ja kommunistien enemmistösiipi. Puolueet eivät kuitenkaan voineet muodostaa hallitusta sosiaalidemokraattien johtajan Vladimír Špidlan kommunistivastaisuuden vuoksi. Hallitus muodostui sosiaalidemokraattien, kristillisdemokraattien (KDU-ČSL) ja liberaalien (US-DEU) kesken 101:99 parlamenttipaikkojen enemmistöllä. Kesäkuun 2004 hallituspuolueille katastrofaalisten europarlamenttivaalien jälkeen hallitus muodostetiin uudelleen samalle pohjalle, mutta Špidla syrjäyttettiin puoleen sisäisen kapinan jälkeen.

Osat

Tšekin tasavallassa on 13 aluetta (kraje, yksikkö - kraj) ja pääkaupunkialue (hlavní město):
- Jihomoravský kraj
- Středočeský kraj
- Královéhradecký kraj
- Kraj Vysočina
- Karlovarský kraj
- Liberecký kraj
- Moravskoslezský kraj
- Olomoucký kraj
- Pardubický kraj
- Plzeňský kraj
- Hlavní město Praha
- Jihočeský kraj
- Ústecký kraj
- Zlínský kraj

Maantiede

2004 2004 Tšekin maantiede on vaihtelevaa, läntinen Böömi muodostaa alangon jota ympäröivät matalat vuoret, kuten sudeetit. Elbe (tšekiksi: Labe) ja Vltava -joet kuljettavat vedet pois alueelta. Elben lähteillä sudeeteilla, Krkonošella sijaitsee myös Tšekin korkein kohta, Sněžka, 1602 metriä. Määri, Tšekin itäinen osa on mäkistä, vedet alueelta laskevat enimmäkseen Moravajoen kautta, mutta myös Oderjoen lähde on Määrissä. Ilmasto on leuto, lämpimät kesät ja kylmät, kosteat talvet ovat sekoitus meri- ja mannerilmastoa.

Talous

Tšekki on yksi entisen kommunistiblokin vauraimpia ja menestyksekkäimiä maita. Se oli tätä jo ennen kommunismia, maan vauraus oli syntynyt paljon aiemmin. Teollistuminen alkoi jo 1800-luvulla. Pääteollisuudenalat ovat raskas teollisuus, koneenpajateollisuus, rauta- ja terästuotanto, metallituotteet, kemikaalit, elektroniikka, ajoneuvot, tekstiilit, lasi, keramiikka ja lääkkeet. Skoda on palauttanut maineensa yhteistyössä VW:n kanssa. Tšekin lentokonetehdas Aero on pystynyt ylläpitämään lentokonetuotantonsa. Evektor-Aerotechnik on puolestaan kevytilmailun koneiden markkinajohtajia. Elintarviketeollisuudessa tärkeimpiä ovat sokerijuurikas, rehut, perunat, vilja ja maltaat. Maa on kuulu oluistaan ja mm. sen Budweiserista on tullut eräs esimerkki tuoteoikeuskiistoista amerikkalaisen uudemman olutmerkin kanssa. Suuri osa maassa kulutetusta energiasta tuotetaan huonolaatuisella ja saastuttavalla ruskohiilellä. Ydinvoimalla tuotetaan 25 % energiasta ja osuuden odotetaan nousevan 40 %:iin. Norjan ja Venäjän maakaasutoimitukset ovat myös merkittävä energianlähde. Kommunismin aikana valtio omisti 97 % yrityksistä, 1998 80 % oli jo yksityisessä omistuksessa. Yksityistäminen hoidettiin arvoseteleillä, ja nykyään Tšekissä yksityinen osakkeenomistus on yksi korkeimpia maailmassa. Neuvostolíiton luhistuessa Tšekkoslovakian viennistä meni 95% Neuvostoliittoon. 1990-luvun alussa Tšekin valuutta devalvoitiin noin 80 prosentilla. Tämä avasi viennin länteen. Keskipalkka vuonna 2005 on noin 600 euroa. Siitä maksetaan noin 30% veroa, jolla ylläpidetään suhteellisen laajaa sosiaaliturvaa.

Väestöjakauma

Valtakieli (95 %) on tšekki (čeština/český jazyk). Vähemmistökansoja ovat saksalaiset, romaanit, unkarilaiset ja puolalaiset. Vuoden 1993 jaon jälkeen slovakit muodostovat 2% väestöstä. Raja Tšekin ja Slovakian välillä on avoin entisille Tšekkoslovakian kansalaisille. Suurimmat uskontokunnat ovat katolisuus (27%), protestanttisuus (1%), hussiitit (1%) ja pieni juutalainen yhteisö. 59% väestöstä ei tunnusta mitään uskontoa.

Kulttuuri

Tšekinkielinen kirjallisuus on ollut tärkeää jo 1800-luvun lopusta Itävalta-Unkarin ja myöhemmin natsien ja kommunistien hallituskausilla. Ehkä kuuluisin böömiläinen kirjailija Franz Kafka, kirjoitti kuitenkin tuotantonsa pääasiassa saksaksi, vaikka hän tunsikin tšekin kielen. Toinen kuuluisa tšekkiläissyntyinen kirjailija, Milan Kundera pakeni 1975 Ranskaan ja on kirjoittanut vuodesta 1989 ranskaksi. Muita kuuluisia kirjailijoita ovat Karel Čapek, Václav Havel ja Ivan Klima. Kuuluisa on myös Jaroslav Hašek, jonka "Kunnon sotamies Švejkin seikkailut maailmansodassa" on laajalti tunnettu. Tšekkiläisistä säveltäjistä kuuluisin on Antonín Dvořák. Kansanmusiikin alalta Böömi on lahjoittanut maailmalle polkan.

Merkittävimmät luonnonvarat


- kivihiili
- ruskohiili
- grafiitti
- kaoliini

Merkittävimmät vientituotteet


- koneet
- kemikaalit

Linkit


- [http://maps.google.com/maps?ll=49.908787,15.172119&spn=3.141579,8.107910&z=10&t=h&hl=en Tšekki Google Mapsissa] Luokka:Tšekki zh-min-nan:Česko ko:체코 ja:チェコ simple:Czech Republic

Euroopan unioni

:Eu voi tarkoittaa myös alkuaine europiumia. europium Euroopan unioni (EU) on taloudellinen ja poliittinen liitto, jonka jäsenvaltiot ovat vapaaehtoisesti luovuttaneet osan itsemääräämisoikeudestaan unionin keskushallinnolle. Euroopan unionin merkittävimpään toimivaltaan kuuluvat mm. sisämarkkinat, euroalue, maatalouspolitiikka ja kauppapolitiikka. Nimitys Euroopan unioni tuli käyttöön vuonna 1992 Maastrichtin sopimuksen eli Sopimuksen Euroopan unionista myötä. Euroopan parlamentti, Euroopan unionin neuvosto, Euroopan komissio ja Euroopan yhteisöjen tuomioistuin ovat EU:n keskeisimmät toimielimet Euroopan unionin jäsenvaltiot ovat Alankomaat, Belgia, Espanja, Irlanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Kypros, Latvia, Liettua, Luxemburg, Malta, Portugali, Puola, Ranska, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Slovenia, Suomi, Tanska, Tšekki, Unkari, Viro ja Yhdistynyt kuningaskunta. Romania ja Bulgaria ovat liittymässä jäseniksi vuonna 2007. Lisäksi Turkin ja Kroatian kanssa käydään jäsenyysneuvotteluja. Euroopan unionin tunnuksia ovat mm. euro, Euroopan unionin lippu sekä "kansallislaulu" (Euroopan hymni) on Beethovenin säveltämä Oodi Ilolle (Ode an die Freude). :Katso tarkemmin Euroopan unionin symbolit

Tilastotietoja

Aina vuoden 2004 1. toukokuuta saakka EU:hun kuului 15 valtiota, joiden yhteenlaskettu väkiluku oli 374,6 miljoonaa. Euroopan väestöstä melko tasan 2/3 on 15–64-vuotiaita. Pinta-alaa EU:lla oli ennen laajentumista hieman vähemmän kuin Intialla, eli 3 191 100 km². Väestöntiheys EU:ssa oli ennen laajentumista 117,5 asukasta/km² (Vrt. Suomi, n. 15 as/km²). Keskimääräinen eliniänodote oli 74,5 vuotta. 1. toukokuuta 2004 lähtien EU on käsittänyt 25 valtiota ja sen väkiluku on yli 450 miljoonaa, eli jos se olisi liittovaltio, niin se olisi väkiluvultaan maailman kolmanneksi suurin Kiinan ja Intian jälkeen. Uusista jäsenmaista suurin on Puola, jossa on asukkaita 38,7 miljoonaa.

Euroopan yhdentymisen historia

Perussopimukset

Euroopan unionilla ei ole perustuslakia eikä Euroopan unioni ole valtioiden tapaan oikeushenkilö, vaan jäsenvaltioidensa kansainvälisiin valtiosopimuksiin perustuva sopimusjärjestelmä. Euroopan unionilla on kuitenkin tuomioistuimia ja perustuslain kaltaisia toimintaa ohjaavia perussopimuksia, mitkä määrittävät yhteisön toimintaa ja minkä puitteissa päätöksenteon on tapahduttava. Perussopimukset:
- 1951 Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamissopimus
- 1957 Rooman sopimukset
  - Euroopan talousyhteisön perustamissopimus
  - Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimus
  - Yleissopimus tietyistä Euroopan yhteisölle yhteisistä toimielimistä
- 1965 Toimielinten sulautumissopimus
- 1970 Talousarviosopimus
- 1972 Irlannin, Tanskan ja Yhdistyneen kuningaskunnan liittymissopimus
- 1975 Varainhoitosopimus
- 1975 Sopimus Euroopan investointipankin perussäännön muuttamisesta
- 1976 Parlamentin suoria vaaleja koskeva päätös
- 1979 Kreikan liittymissopimus
- 1979 Euroopan valuuttajärjestelmän perustamissopimus
- 1984 Grönlannin erosopimus
- 1985 Espanjan ja Portugalin liittymissopimus
- 1986 Euroopan yhtenäisasiakirja
  - Euroopan yhtenäisasiakirjalla tarkennetiin Rooman sopimuksia Euroopan yhdentymisen edistämiseksi ja sisämarkkinoiden toteuttamisen loppuun saattamiseksi. Sillä muutettiin Euroopan yhteisön toimielinten toimintasääntöjä ja laajennettiin yhteisön toimivaltaa erityisesti tutkimuksen ja kehityksen, ympäristöasioiden ja yhteisen ulkopolitiikan aloilla.
- 1990 Saksojen yhdistämisessä aikaisemman Saksan demokraattisen tasavallan (DDR) alue liittyi Euroopan yhteisöön.
- 1992 Sopimus Euroopan unionista
  - Maastrichtissa hyväksytty sopimus Euroopan unionista on laajin Rooman sopimusten uudistus. Se sisältää mm. tarkan talous- ja rahaliittoon (EMU) siirtymisen aikataulun. Maastrichtin sopimus loi edellytykset myös eurooppalaisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan uudistamiselle sekä mm. unionin kansalaisuuden perustamiselle.
- 1992 Euroopan talousalueen perustamissopimus
- 1994 Itävallan, Ruotsin ja Suomen liittymissopimus
- 1997 Amsterdamin sopimus
  - Amsterdamin sopimus kehittää unionia vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueena (mm. henkilöiden vapaan liikkuvuuden ns. Schengenin sopimus osaksi perussopimuksia); unionin ja kansalaisten lähentäminen; unionin ulkosuhteiden vahvistaminen (mm. kriisinhallinta - kuten humanitaariset ja pelastustehtävät, rauhanturvaaminen ja rauhanpalauttaminen); määräenemmistöpäätökset neuvostossa.
- 2001 Nizzan sopimus
  - Nizzan sopimuksen keskeisimmät uudistukset koskevat neuvoston äänten uudelleenpainotusta, komission kokoa ja sen työn organisointia, määräenemmistöpäätösten lisäämistä sekä Euroopan parlamentin paikkajakoa. Nizzan sopimus antoi unionille on valmiudet laajentumiseen.
- 2004 Kyproksen, Latvian, Liettuan, Maltan, Puolan, Slovakian, Slovenian, Tšekin, Unkarin ja Viron liittymissopimus

Hiili- ja teräsyhteisö

Heti toisen maailmansodan jälkeen Euroopan jälleenrakentamista hidasti energiapula. Ennen sotaa hiilen osuus energiantarpeesta oli noin 90 %. Siten tarvittiin hiilen tuotantoa ja jakelua hoitava yhteiselin. Tällainen muodostettiin jo keväällä 1945 – Euroopan hiiliyhteisö (ECO). Tärkeimmät hiilikentät ECO:n alueella olivat Isossa-Britanniassa ja Ranskassa sekä Yhdysvalloissa. Ruhrin alue Saksassa oli heti sodan jälkeen Ison-Britannian joukkojen miehittämä, mutta alueen hiilikaivokset olivat huonossa kunnossa. Puola liittyi erillissopimuksella ECO:hon 1946, mutta Neuvostoliiton sotajoukot olivat miehittäneet Puolan alueen ja Neuvostoliitto otti suurimman osan puolalaisesta hiilestä omaan käyttöönsä. Eurooppalaisten hiilikaivosten tuotanto ei kuitenkaan riittänyt Euroopan tarpeeseen, joten hiiltä oli ostettava USA:sta. Rahaa ostoon ei ollut, minkä vuoksi luotiin Yhdysvaltojen ulkoministerin nimeä kantava suunnitelma eli Marshall-apu. Hiiliteollisuus sekä sotatarvikkeiden tuotannossa tarpeellinen terästeollisuus saatettiin ylikansalliseen valvontaan erityisesti ranskalaisten aloitteesta vuonna 1951, jolloin luotiin Euroopan hiili- ja teräsyhteisö (ECSC): Ranska, Italia, Länsi-Saksa, Hollanti, Belgia ja Luxemburg. :Katso myös Euroopan neuvosto

Talousyhteisö, atomienergiayhteisö

Länsi-Euroopan yhteistä armeijaa myös suunniteltiin jo 1950-luvulla ja sopimus puolustusyhteistyöstä allekirjoitettiin 1952. Yhteinen puolustus ilman yhteistä ulkopolitiikkaa nähtiin epätäydellisenä ja asetettiin ns. Spaakin työryhmä valmistelemaan poliittista yhteistyötä. Työryhmän esitys sisälsi ajatuksen sisämarkkinoista, jossa tavarat, ihmiset ja pääoma liikkuisivat vapaasti, sekä ajatuksen yhteisillä vaaleilla valitusta Eurosenaatista. Suunnitelma ei toteutunut Ranskan vastustuksen takia. Sopimus puolustusyhteistyöstä ratifioitiin vain Länsi-Saksassa ja Benelux-maissa. Sen sijaan jo vuonna 1956 ECSC:n jäsenvaltiot ja Iso-Britannia perustivat Länsi-Euroopan unionin, jonka tehtäväksi annettiin puolustusyhteistyön edistäminen. Kun Spaakin työryhmän esittämä suunnitelma Länsi-Euroopan poliittisesta yhteistyöstä ei voinut toteutua, ECSC:n puheenjohtajan, ranskalaisen Jean Monnet'n ehdotuksesta maiden ulkoministerit pitivät kokouksen 1955. Kokouksessa asetettiin tavoitteeksi syventää yhteistyötä, joka koskee Euroopan yhteismarkkinoita sekä energia- ja liikenneasioita. Myös Iso-Britannia oli aluksi mukana, mutta se ei katsonut voivansa osallistua edes tulliliittoon. Yhteismarkkinat vaativat tulliliiton muodostamisen. Iso-Britannia jättäytyi pois, mutta muut jatkoivat työtään ja maaliskuussa 1957 allekirjoitettiin Roomassa sopimus Euroopan atomienergiayhteisön (Euratom) sekä Euroopan talousyhteisön (EEC) perustamisesta. Ydinenergia tosin arvioitiin aikoinaan tärkeämmäksi kuin siitä lopulta tulikaan. Sopimuksista jälkimmäistä kutsutaan Rooman sopimukseksi. ECSC ja Euratomin päätöksentekomekanismi alistettiin vuonna 1965 tehdyllä sopimuksella EEC:n päätöksentekomekanismin ja -instituutioiden alaisuuteen. Virallisesti yhteisöt yhdistettiin vuonna 1976, jolloin syntyi kokonaisuus European Communities eli Euroopan yhteisöt. Katso myös rakennerahasto.

Talousarviosopimus

Hiili- ja teräsyhteisön, atomienergiayhteisön ja talousyhteisön rahoitus hoidettiin aluksi kansallisilla maksuilla, jotka myöhemmin korvattiin yhteisöjen (EC) omilla varoilla. Vuonna 1970 sovittiin aluksi kolmesta päätulolähteestä:
- Maatalousmaksut (maksut, palkkiot, lisä- tai tasausmaksut, joita peritään kolmansien maiden kanssa käytävässä maatalouskaupassa).
- Tullit, joita kerätään EC:n yhteisen tullitariffin mukaisesti kolmansien maiden kanssa käytävässä kaupassa.
- Tulot jäsenvaltioissa perittävästä arvonlisäverosta (ALV). Omien varojen katoksi sovittiin 1,2 prosenttia jäsenvaltioiden yhteenlasketusta vuosittaisesta bruttokansantuotteesta (BKT). EC:n alkuperäisten kolmen rahoituslähteen lisäksi päätettiin vuonna 1988, että käyttöön otetaan neljäs, joka määräytyy kaikkien jäsenvaltioiden yhteenlasketun bruttokansantulon perusteella. Jäsenvaltiot keräävät nykyään EU:lle kuuluvat omat varat (maatalousmaksut, tullit, tulot arvonlisäveron perusteella, tulot BKT:n perusteella) ja antavat ne komission käyttöön.

Euroopan unionin lainsäädäntö ja toimielimet

Euroopan unionin toimielimet

Euroopan unionilla on yhdeksän toimielintä, ja niillä on kullakin omat tehtävänsä unionin hallinnossa. Toimielimet ovat Euroopan parlamentti, Euroopan unionin neuvosto, Euroopan komissio, Euroopan yhteisöjen tuomioistuin ja Euroopan tilintarkastustuomioistuin sekä talous- ja sosiaalikomitea, alueiden komitea, Euroopan keskuspankki ja Euroopan investointipankki. Euroopan unionin poliittisesta järjestelmästä puuttuu selkeä, parlamentin enemmistön tuesta riippuvainen hallitus. Perinteiset hallitustehtävät jakaantuvat unionissa neuvoston ja komission kesken. Näistä kahdesta vain komissio on vastuussa parlamentille, kun taas neuvosto muodostuu jäsenvaltioiden hallitusten jäsenistä ja he taas ovat vastuussa jäsenvaltioiden parlamenteille.
- Euroopan parlamentti on kansanedustuslaitos, joka on vuodesta 1979 valittu suoralla vaalilla. Sen edeltäjä oli Euroopan hiili- ja teräsyhteisön yleinen edustajakokous. Jäsenmaista valittavat edustajat eli "mepit" (Member of the European Parliament) valitaan jäsenvaltioissa samanaikaisesti järjestettävillä vaaleilla.
- Euroopan unionin neuvosto eli Ministerineuvosto on tärkein lakiasäätävä elin; yksikään EU-laki ei voi tulla voimaan ilman neuvoston tahtoa. Neuvostossa on ministeritason edustaja jokaisesta jäsenvaltiosta (esim. maatalousasioissa maatalousministeri ja talousasioissa valtiovarainministeri.
  - Ministerineuvoston kokoontuessa valtion- tai hallitusten päämies tasolla kutsutaan sitä Eurooppa-neuvostoksi. Näissä tavallisesti neljä kertaa vuodessa tapahtuvissa huippukokouksissa päätetään EU:n yleisestä politiikasta.
- Euroopan komissio vastaa aloitteista, käyttää neuvoston delegoimaa itsenäistä päätösvaltaa ja valvoo säädösten toimeenpanoa (puheenjohtaja José Durão Barroso).
- Euroopan yhteisöjen tuomioistuin valvoo päätösten laillisuutta ja tulkitsee perussopimuksia luoden samalla EU-lainsäädäntöä, joka on kansallisten lakien yläpuolella. 25 tuomaria, yksi jokaisesta jäsenmaasta, esim. suomalainen Allan Rosas.
- Talous- ja sosiaalikomitea ja alueiden komitea antavat lausuntoja niiden toimivaltaan kuuluvissa asioissa: yhteinen maatalouspolitiikka, liikennepolitiikka, sisämarkkinoita koskevat säännöt, sosiaalipolitiikka, koulutuksen tukeminen, kuluttajansuoja, ympäristöpolitiikka, rakenne- ja aluepolitiikka, teollisuuspolitiikka, tutkimuksen edistäminen, kulttuurin tukeminen, terveydenhuolto.
- EU:n lukuisat erillisvirastot on perustettu tiettyjä teknillisiä, tieteellisiä tai hallinnollisia tehtäviä varten. Näitä virastoja on ympäri EU:ta. Esimerkiksi suunnitteilla oleva EU:n kemikaalivirasto tullaan sijoittamaan Suomeen.

Euroopan unionin lainsäädäntö

Euroopan unionin lainsäädäntö eli acquis tarkoittaa kaikkia jäsenmaita sitovaa ja velvoittavaa normistoa. Tämä säännöstö muodostuu kolmella tasolla: # perustamissopimukset (alkuperäinen oikeus eli primäärioikeus) # perustamissopimusten mukaisilla päätöksentekomenettelyillä EU:n toimielimet luovat asetuksia, direktiivejä, suosituksia sekä antavat lausuntoja. Toimielimet voivat myös tehdä päätöksiä, jotka velvoittavat jäsenmaita tai yksittäisiä oikeushenkilöitä (johdannainen oikeus eli sekundäärioikeus) # Euroopan yhteisöjen tuomioistuinten antamat päätökset

Päätöksenteko

Euroopan komissio, Euroopan unionin neuvosto ja Euroopan parlamentti ovat keskeisimmät toimielimet EU:n päätöksenteossa. Euroopan komission tehtävänä on valmistella ja ehdottaa uutta lainsäädäntöä, mutta varsinainen päätöksenteko tapahtuu neuvostossa ja parlamentissa. Myös muilla toimielimillä on osansa, esimerkiksi talous- ja sosiaalikomitea sekä alueiden komitea antavat lausuntoja niiden toimivaltaan kuuluvissa asioissa. Päätöksenteko tapahtuu yhteispäätösmenettelyssä, kuulemismenettelyssä tai hyväksyntämenettelyssä riippuen siitä minkä perussopimuksen artiklan alaista asiaa käsitellään. Tärkein ero menettelyjen välillä liittyy parlamentin ja neuvoston vuorovaikutukseen. Kuulemismenettelyssä parlamentti antaa vain lausunnon kun yhteispäätösmenettelyssä parlamentti osallistuu päätöksentekoon neuvoston kanssa.

Euroopan unionin toimialat

Perussopimukset siirtävät toimivaltaa jäsenmailta Euroopan unionille mm. seuraavilla toimialoilla:
- I Pilari - Euroopan yhteisö
  - Talous- ja rahaliitto
  - Sisämarkkinat
  - Kauppapolitiikka
  - Maatalous- ja kalastuspolitiikka
  - Alue- ja rakennepolitiikka
  - Kilpailupolitiikka
  - Tutkimus- ja kehitys, innovaatiot
  - Ympäristö
  - Energia
  - Koulutus
  - Kehitystyö
- II Pilari - Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka
- III Pilari - Oikeus ja sisäasiat

Vertailu muihin talousalueisiin/maihin

Luvut vuodelta 2003. Väritys: Syaani suurimmalle arvolle ja vihreä pienimmälle arvolle vertailujoukossa.
Lähde: CIA World Factbook 2004, IMF WEO Database
1 Member of NAFTA

Kirjallisuutta


- Reijo Kemppinen, 2002, [http://www.eurooppa-tiedotus.fi/doc/fi/julkaisut/suomi.pdf Suomi Euroopan unionissa - perusteos], ISBN 951-37-3675-X
- Tero Erkkilä ja Teija Tiilikainen, 2004, [http://www.eurooppa-tiedotus.fi/netcomm/ImgLib/7/82/avain_suomi.pdf Avain EU-käsitteisiin], ISBN 951-724-460-6

Aiheesta muualla


- [http://europa.eu.int/index_fi.htm EUROPA - Euroopan unionin portaali]
- [http://www.makupalat.fi/unioni.htm Makupalojen EU-linkit]
- [http://www.uta.fi/sahkoiset_lahteet/eu.html Sähköisten lähteiden hakemiston EU-linkkejä]
- [http://euabc.com/index.phtml?action=set_country&country_id=23 EUABC.com] EU sanakirja Internetin käyttäjille
- [http://euobserver.com EUobserver] - EU aiheisia uutisia englanniksi

Ajankohtaista


- Kesäkuussa 2005 sekä Ranska että Alankomaat hylkäsivät kansanäänestyksessä Euroopan unionin perustuslakisopimuksen luonnoksen.
- Lokakuussa 2005 aloitettiin jäsenyysneuvottelut Turkin ja Kroatian kanssa. Luokka:Eurooppa Luokka:Euroopan unioni fiu-vro:Õuruupa Liit ms:Kesatuan Eropah zh-min-nan:Europa Liân-bêng ko:유럽 연합 ja:欧州連合 simple:European Union th:สหภาพยุโรป

Kaarle Suuri

Kaarle Suuri (lat. Carolus Magnus, 2. huhtikuuta 742–28. tammikuuta 814) oli frankkien kuningas 771–814 ja keisari. Kaarle oli ensimmäisen karolingikuninkaan Pipin Pienen vanhin poika. Pipinin kuoltua frankkien valtakunta jaettiin Kaarlen ja hänen veljensä Karlomannin kesken. Karlomann kuoli 5. joulukuuta 771, ja jätti koko valtakunnan veljelleen. Poliittisista syistä Kaarle avioitui langobardin Himiltruden kanssa ilmeisesti vuoden 768 tienoilla. Suhde oli kuitenkin lyhytaikainen, sillä noin 769---771 hänen puolisonsa oli nimeltään tuntematon langobardikuninkaan tytär. Häntä seurasivat Hildegard (n. 771--758), Fastrada (783-794) sekä Luitgard (n. 774/796-800). Vuonna 772 paavi Hadrianus I pyysi Kaarlelta apua langobardeja vastaan. Kaarle piiritti ja valtasi Pavian ja teki itsestään langobardien kuninkaan. Palattuaan pääkaupunkiinsa Aacheniin