:: wikimiki.org ::

Saksan Liitto

Saksan liitto

Saksan Liitto (Deutscher Bund) oli vuonna 1815 Wienin kongressissa muodostettu löyhä valtioliitto. Sillä oli samat rajat kuin Pyhällä saksalais-roomalaisella keisarikunnalla kolmikymmenvuotisen sodan päättäneen Westfalenin rauhan (1648) jälkeen Flanderia lukuun ottamatta, mutta nyt liiton valtiot olivat täysin itsenäisiä.

Jäsenet

Saksan valtioiden määrä väheni Pyhän saksalais-roomalaiset keisarikunnan 350–390:sta vain 39:ään. Jäsenmaat 1815:
- Itävallan keisarikunta (ilman Galitšiaa, Unkaria, Transylvaniaa, Bukovinaa, Lombardia-Venetsian kuningaskuntaa, Dalmatiaa ja Kroatiaa)
- Itävallan arkkiruhtinaskunta (jaettiin Ylä- ja Ala-Itävaltaan 1849)
- Böömin kuningaskunta
- Kärntenin herttuakunta (Carinthia)
- Krainin herttuakunta (Carniola)
- Görz ja Gradiscan suuriruhtinaskunta (Gefürstete Grafschaft) (Gorizia ja Gradisca)
- Istrien markiisikunta (Istria)
- Määrin markiisikunta
- Salzburg
- Itävallan Sleesia
- Steiermark (Styria)
- Triesten valtio
- Tiroli
- Vorarlberg
- Preussin kuningaskunta (Ilman Posenia, Itä-Preussia ja Länsi-Preussia)
- Brandenburg
- Pommeri
- Reininmaa (vuoteen 1822, Niederrhein ja Jülich-Kleve-Berg)
- Saksin provinssi
- Sleesian provinssi
- Westfalen
- Baijerin kuningaskunta
- Saksin kuningaskunta
- Hannoverin kuningaskunta (vuodesta 1837 Yhdistyneen kuningaskunnan hallitsema)
- Württembergin kuningaskunta
- Badenin suuriruhtinaskunta (suuriruhtinaskunta vuodesta 1806)
- Hesse-Darmstadtin suuriruhtinaskunta
- Mecklenburg-Schwerinin suuriruhtinaskunta
- Mecklenburg-Strelitzin suuriruhtinaskunta
- Luxemburgin suuriruhtinaskunta (Hollannin kuninkaan hallitsema)
- Saxe-Weimar-Eisenachin suuriruhtinaskunta
- Oldenburgin herttuakunta (suuriruhtinaskunta vuodesta 1829)
- Anhalt-Dessaun herttuakunta (Anhaltin herttuakunta vuodesta 1863)
- Anhalt-Bernburgin herttuakunta (suku sammui 1863)
- Anhalt-Köthenin herttuakunta (suku sammui 1847)
- Braunschweigin herttuakunta
- Saxe-Gotha-Altenburgin herttuakunta (hallitsijasuku päättyi 1825)
- Saxe-Coburg-Saalfeldin herttuakunta (Saxe-Coburg-Gotha vuodesta 1826)
- Saxe-Meiningenin herttuakunta (Saxe-Meiningen-Hildburghausen vuodesta 1826)
- Saxe-Hildburghausenin herttuakunta (Saxe-Altenburg vuodesta 1826)
- Holsteinin ja Lauenburgin herttuakunta (Lauenburg aluksi Hannoverin hallitsema, Tanskalle 1815; personaaliunioni 1864; Schleswigin vuodesta 1848)
- Schleswigin herttuakunta
- Limburgin herttuakunta (Luxemburgin menetettyä osan maistaan itsenäistyneelle Belgialle, Limburgin provinssi korotettiin vuodesta 1839 herttuakunnaksi ja liitettiin Saksan liittoon korvauksena)
- Nassaun herttuakunta, johon kuuluivat Nassau-Weilburgin ja Nassau-Usingenin herttuakunnat
- Lippen ruhtinaskunta (pääkaupunkina Detmold)
- Schaumburg-Lippen ruhtinaskunta
- Schwarzburg-Sondershausenin ruhtinaskunta
- Schwarzburg-Rudolstadtin ruhtinaskunta
- Reuß-Ebersdorfin ruhtinaskunta (luopui kruunusta Reuß-Schleizin hyväksi 1848)
- Reuß-Schelizin ruhtinaskunta
- Reuß-Lobensteinin ruhtinaskunta (hallitsijasuku päättyi 1824)
- Waldeck-Pyrmontin ruhtinaskunta
- Pyrmontin vaaliruhtinaskunta liitettiin 1625 ja 1712 vaaliruhtinaat ylennettiin ruhtinaiksi
- Hohenzollern-Hechingenin ruhtinaskunta (liitettiin Preussiin 1850)
- Hohenzollern-Sigmaringenin ruhtinaskunta (liitettiin Preussiin 1850)
- Liechtensteinin ruhtinaskunta
- Hesse-Kasselin vaaliruhtinaskunta (elektoraatin asema 1803)
- Hesse-Homburgin vaaliruhtinaskunta (aluksi osa Hesse-Darmstadtia, itsenäinen vuodesta 1816 ja liittyi liittoon 1817; hallitsijasuku päättyi 1866, liitettiin Hesseen, mutta seuraavana vuonna Preussiin)
- Lyypekin vapaakaupunki
- Frankfurt am Mainin vapaakaupunki
- Bremenin vapaakaupunki
- Hampurin vapaakaupunki

Liiton loppu

Liitto hajosi Preussin ja Itävallan väliseen sotaan vuonna 1866. Preussi ja Itävalta sotivat Schleswig-Holsteinista, Preussi voitti seitsemässä viikossa ja liiton päätyttyä Preussi liitti itseensä Holsteinin, Hannoverin, Nassaun, Hessen elektoraatin ja Frankfurtin vapaakaupungin. Limburgista tuli Alankomaiden provinssi. Muista liiton maista muodostettiin Preussin kuningaskunnan ja Otto von Bismarckin johdolla Saksan keisarikunta. Ulkopuolelle jäivät tällöin Itävallan keisarikunta, Liechtenstein ja Luxembourg.

Saksan keisarikunnan alku

Saksan keisarikuntaa perustettaessa Saksa koostui 26 valtiosta. Preussin kuningas kruunattiin keisariksi 18. tammikuuta 1871 Pariisissa Versaillesin peilisalissa. Saksan–Ranskan sota päättyi kymmenen päivää myöhemmin aselepoon. Saksan keisarikunnan osat:
- Preussin, Baijerin, Saksin ja Wurttembergin kuningaskunnat.
- Baden,Hesse and by Rhine,Mecklenburg-Schwerin, Mecklenburg-Strelitz,Oldenburg and Saxe-Weimar (suuriruhtinaskuntia)
- Duchies of Anhalt,Brunswick-Wolfenbutel,Saxe-Altenburg,Saxe-Coburg-Gotha and Saxe-Meinigen. (Herttuakuntia)
- Lippe-Detmold, Schaumburg-Lippe, Schwarzburg-Sondershausen, Schwarzburg-Rudolstadt, Reuss-Greiz,Reuss-Schleiz ja Waldeck-Pyrmont (ruhtinaskuntia)
- Keisarillinen Elsass-Lothringenin alue. Vuoden 1870–1871 sodan jälkeen Ranskan luovuttama alue, joka oli kaikkien Saksan valtioiden hallinnassa keisarillisen kuvernöörin alaisuudessa.
- Bremen,Hampuri ja Lübeck (vapaakaupunkeja) Schwarzburg-Sondershausenin suku kuoli 1909 ja Schwarzburg-Rudolstadtin ruhtinaasta tuli Schwarzburgin ruhtinas. 9. marraskuuta 1918 Saksasta tuli tasavalta (ks. Weimarin tasavalta) ja kuninkaat ja pienemmät ruhtinaat joutuivat luopumaan kruunustaan. ---- Luokka:Saksan historia ja:ドイツ連邦

1815

Tapahtumia

- 18. kesäkuuta - Napoleon Bonaparte julistautuu uudelleen Ranskan keisariksi.
- Napoleon Bonaparten satapäiväinen keisarikunta Ranskassa

Syntyneitä

Kuolleita

- 21. elokuuta – Carl Johan Adlercreutz, Suomen sodan (1808–1809) maineikas sotapäällikkö. Luokka:1800-luku ms:1815 ko:1815년 simple:1815 th:พ.ศ. 2358

Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta

Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta (saksaksi Heiliges Römisches Reich (H.R.R.), italiaksi Sacro Romano Impero, latinaksi Sacrum Romanum Imperium) oli keskieurooppalainen valtakunta keskiajalla. Sen perustana oli Frankkien valtakunnan hajotessa Verdunin sopimuksessa (843) syntynyt kuningaskunta, johon myöhemmin yhdistyi Rooman keisarius. Muodollisesti keisarikunta säilyi vuoteen 1806 saakka. Valtakunnan nimi, laajuus ja rakenne on vaihdellut vuosisatojen aikana. Keisari Konrad II:n alaisuuteen kuuluvia maita kutsuttiin Rooman keisarikunnaksi vuonna 1034 ja Pyhäksi keisarikunnaksi vuonna 1157. Keisari Otto II oli ensimmäinen, josta käytettiin nimeä Rooman keisari. Nimitys Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta juontaa juurensa vuoteen 1512, jolloin se esiintyi muodossa "Heiliges Römisches Reich deutscher Nationen" (Saksalaisten kansojen pyhä roomalainen valtakunta).

Keisarikunnan luonne

Keisarikunta on ainutlaatuinen instituutio maailman historiassa, ja sen luonteen ymmärtäminen on hankalaa. On helpompi esittää, mitä keisarikunta ei ollut, kuin määritellä se:
- Se ei koskaan ollut kansallisvaltio. Vaikka suurin osa hallitsijoista ja asukkaista oli germaanista alkuperää, sen alueella puhuttiin myös muita kuin germaanisia kieliä. Valtakunnan kukoistuksen aikaan siihen kuului osia nykyisestä Saksasta, Itävallasta, Sloveniasta, Sveitsistä, Belgiasta, Alankomaista, Luxemburgista, Tšekistä, Itä-Ranskasta, Pohjois-Italiasta ja Länsi-Puolasta.
- Osan ajasta se oli kuitenkin enemmän kuin löyhä valtakunta. Keisarikunnalla oli oma keskushallintonsa ja kristinusko yhdisti sitä voimakkaasti.
- Paavi kruunasi Saksan kuninkaan keisariksi vuoteen 1508 asti.

Rakenne ja instituutiot

1100-luvulta lähtien keisarikuntaa muokkasivat paikallisten, pitkälti itsenäisten ruhtinaiden pyrkimykset siirtää keisarin valtaa itselleen. Kuninkaat (keisarit) antoivat toistuvasti ruhtinaille (herttuoille, kreiveille jne.) myönnytyksiä vahvistaakseen oman valintansa tai saadakseen tukea pyrkimyksilleen. Samalla valtakunta hajaantui entistä pienemmiksi yksiköiksi. Prosessi saapui päätökseen vuonna 1648 Westfalenin rauhan yhteydessä.

Saksan kuningas

Paavin suorittama Kaarle Suuren kruunaus keisariksi (jouluna 800) toimi esimerkkinä myöhemmille kuninkaille. Kaarle Suuri oli lyönyt paavia vastustaneet Rooman kaupunkilaiset, mistä sai alkunsa keisarikunnan rooli kirkon suojelijana. Keisariksi tuleminen edellytti tulemista Saksan kuninkaaksi. Saksan kuningas oli ikiaikaisesti valittu vaaleilla. 800-luvulla valinnan suorittivat viiden heimon (frankit, saksit, baijerilaiset, svaabit ja thüringeniläiset) ruhtinaat. Vuonna 1356 virallistettiin valinnan suorittavien ruhtinaiden ryhmä, johon kuului aluksi seitsemän vaaliruhtinasta (Kurfürst), mutta myöhemmin lukumäärää hieman muuttui. Vuoteen 1508 asti valitun kuninkaan piti matkustaa Roomaan, jossa paavi kruunasi hänet keisariksi. Keisari ei voinut koskaan säätää lakeja ja hallita yksin. Hänen valtaansa rajoittivat paikalliset ruhtinaat. 1400-luvun loppupuolella perustettiin valtakunnanpäivät (Reichstag), joka vakiintui vasta vuonna 1663.

Alueet

- Maa kuului valtakunnan alueisiin; Reichslehen-läänitys oli suoraan keisarilta saatu.
- Näihin alueisiin kuuluivat ruhtinaiden ja herttuoiden hallitsemat alueet. Keisarikunnan alaisten alueiden hallitsijat eivät saaneet julistaa itseään kuninkaiksi (Böömi muodosti ainoan poikkeuksen keskiajalla).
- Kirkon alueet, joita johti piispa tai ruhtinaspiispa (Fürstbischof), joka oli piispan aseman lisäksi maallisen valtapiirin ruhtinas.
- Keisarilliset vapaakaupungit Eri ruhtinaskuntien määrä oli varsin suuri. Useimpien koko ei ollut kuin muutaman neliökilometrin. Alueet eivät myöskään muodostaneet yhtenäisiä, rajojen ympäröimiä territorioita, vaan valtapiirit ja ruhtinaiden omistukset saattoivat sijaita hajallaan, pitkien välimatkojen päässä toisistaan. Westfalenin rauhassa eri ruhtinaskuntien lukumäärä nousi useisiin satoihin.

Valtakunnanpäivät

Reichstag oli keisarikunnan lakia säätävä elin, johon kuului sekä maallisia hallitsijoita että kirkon edustajia. Pitkään keskiajalla valtakunnanpäivät kokoontuivat epäsäännöllisesti hallitsijan kutsusta. Kokouksia, joiden osanottajakunta ei ollut yhtä ylhäistä, kutsutaan hovipäiviksi (Hoftag). Ilmaisut ovat kuitenkin moderneja, eikä keskiajalla tehty tällaista selvää erottelua.

Historia

Frankkien valtakunnasta investituurariitaan

Saksalais-roomalaisen keisarikunnan ajatellaan syntyneeksi viimeistään vuonna 962 Otto I Suuren toimesta. Vaikka jotkut katsovat keisarikunnan saaneen alkuunsa vuonna 800 Kaarle Suuren kruunaamisesta roomalaisten keisariksi, Kaarle Suuri itse käytti titteliä "frankkien kuningas". Titteli osoittaa myös, että Frankkien valtakunta kattoi alueen, johon kuuluivat sekä nykyinen Ranska että Saksa. Useimmat historioitsijat katsovat keisarikunnan synnyn olleen prosessi, joka alkoi Verdunin sopimuksesta vuonna 843. Itäisen osan hallitsijaksi tuli Ludvig Saksalainen, jota seurasi useampi hallitsija Ludvig IV:een asti, joka oli viimeinen Karolingien suvun edustaja Saksassa. Hänen seuraajakseen valittiin Konrad I, jota seurasi saksilainen Henrik I Linnustaja. Hänen pojastaan Otto I Suuresta tuli kuningas vuonna 936 ja vuonna 962 paavi kruunasi hänet keisariksi. Otto oli saanut suurimman osan vallastaan lyötyään unkarilaiset Lechfeldin kentällä vuonna 955. Saksan keisarit katsoivat 1100-luvulta alkaen olevansa Rooman valtakunnan keisareiden seuraajia translatio imperii -teoriaan perustuen. Siksi he käyttivät itsestään nimitystä Augustus. Varhaiskeskiajalla he eivät vielä kutsuneet itseään Rooman keisariksi, jotta eivät aiheuttaneet konfliktia Konstantinopolissa hallitsevan Rooman keisarin kanssa. Vasta Konrad II otti käyttöön nimityksen "Rooman keisari". Tähän aikaan itäinen kuningaskunta ei ollut yhteinäinen Saksa, vaan ruhtinaskuntien liitto, joka pysyi yhtenäisenä Henrik Linnustajan ja hänen poikansa Otto I Suuren henkilökohtaistesta vaikutuksesta. He pystyivät myös itse valitsemaan seuraajansa. Yhtenäisyys rakoili Henrik II:n kuollessa vuonna 1024 lapsettomana. Hänen jälkeensä valittiin Konrad II, mutta vasta valintaan liittyvien erimielisyyksien jälkeen.

Hohenstaufin suvun aika

Konrad III:sta tuli kuningas vuonna 1138. Hän oli ensimmäinen kuningas Hohenstaufin suvusta, joka palauttaisi keisarikunnan loiston myös vuoden 1122 Wormsin konkordaatin alaisuudessa. Fredrik I Barbarossa (kuningas 1152—1190) oli ensimmäinen, jonka kansliassa otettiin käyttöön tapa kutsua keisarikuntaa pyhäksi. Barbarossan aikana myös idea keisarikunnan "roomalaisuudesta" nousi esiin ns. 1100-luvun renessanssin hengessä. Siten keisarillinen kokous Roncagliassa vuonna 1158 otti uudelleen käyttöön keisarilliset oikeudet neljän Bolognan yliopiston oikeustieteilijän, quattuor doctores, neuvosta. He siteerasivat roomalaisen oikeuden lauseita kuten legis solutus ("lait eivät sido johtajaa"). Roncagliassa myös lueteltiin yksitellen kuninkaalliset oikeudet, joihin oli viitattu jo investituurariidasta lähtien. Kuninkaallisiin oikeuksiin (regaliat) kuuluivat julkiset tiet, tullimaksut, rahan lyöminen, eräiden sakkojen periminen ja investuuraoikeus. Hohenstaufin suku jakoi maata entisille epävapaille palvelusmiehilleen (ministeriaaleille, lat. ministeriales), jotka sodan aikana toimivat keisarin sotilaina. Sittemmin ministeriaaleista muodostui alhaisaatelistoa. Hohenstaufit toivoivat, että nämä olisivat keisarille uskollisempia kuin läänityslaitokseen perustuva, vapaiden miesten muodostama palvelusväki tai kirkko, jota keisari ei enää hallinnut. Uusia kaupunkeja perustettiin aktiivisesti taloudellisen voiman keskittämiseksi strategisiin paikkoihin. Hohenstaufien suvun viimeinen hallitsija Fredrik II ei ollut kuten edeltäjänsä. Lapsikuninkaana hän hallitsi Sisiliassa, kun Saksassa Filip Schwabenilainen ja Otto IV kilpailivat hänen kanssaan kuninkuudesta. Hänet kruunattiin lopulta keisariksi vuonna 1220. Fredrik toi myyttisen idean keisarikunnasta viimeiseen huippuunsa. Hän myös vahvisti keisarikunnan hajaantumistendenssiä oleskellessaan suuren osan valtakaudestaan Saksan ulkopuolella. Hän keskittyi luomaan Sisiliaan poikkeuksellisen modernia valtiota kehittäen julkisia palveluita, taloutta ja lainsäädäntöä, mutta hän luovutti papistolle ja maallisille hallitsijoille oikeuksia, joita keisari ei koskaan pystynyt palauttamaan itselleen.

Alueiden vallan nousu

Fredrikin kuoltua vuonna 1250 yksikään suku, josta uusi kuningas olisi voinut tulla, ei pystyny sellaista asettamaan, ja kilpailevat ruhtinaat valitsivat useita keskenään kilpailevia kuninkaita. Vuosia 1246—1273 kutsutaan interregnumiksi. Kuninkaan valinnan aiheuttamat vaikeudet johtivat lopulta vaaliruhtinaiden (kurfürst) kollegion muodostumiseen. Sen kokoonpano ja toimintatavat päätettiin vuoden 1356 kultaisessa bullassa. Kehitys on merkki siitä, että keisari ja valtakunta eivät enää olleet sama asia. Hohenstaufenin suvun jälkeisten kuninkaiden valta perustui myös eri asioihin kuin aikaisempien keisareiden. Aikaisemmin keisareiden valta perustui valtakunnan maihin (Reichsgut), jotka kuuluivat aina kulloisellekin keisarille. 1200-luvun jälkeen Reichsgutin merkitys kutistui, ja valtakunnan maita annettiin pantiksi paikallisille ruhtinaille joko rahaa tai kuuliaisuutta vastaan tai palkintoina. Kuninkaat Rudolf Habsburgilaisesta lähtien luottivat oman sukunsa maihin valtansa tueksi. Toisin kuin valtakunnan maat, kuninkaan suvun maat olivat yhtenäisempiä ja helpompia hallita. Henrik VII Luxemburgilainen oli vuonna 1312 ensimmäinen keisariksi kruunattu kuningas Fredrik II:n jälkeen. Hänen jälkeensä kaikkien kuninkaiden ja keisarien valta perustui omiin maihin. Tästä aikakaudesta lähtien oli myös kuninkaan oma etu siirtää valtaa alueille. 1200-luvulla myös maan hallinta muuttui. Raha korvasi henkilökohtaisia velvollisuuksia ja talonpoikien oli yhä useammin maksettava veroa maastaan. Omaisuuden käsite korvasi enenevissä määrin lainkäytön vanhempia muotoja. Ruhtinaskunnissa maan omistaja jakoi oikeutta ja tuomioita, mistä seurasi muu valta. Samaan aikaan ruhtinaskunnat alkoivat muotoutua nykyaikaisten valtioiden edeltäjiksi. Muutos oli nopeinta alueilla, jotka eniten vastasivat vanhojen germaaniheimojen maita kuten Baijerissa.

Valtakunnanreformi ("Reichsreform")

Valtakunnan oikeusjärjestys oli yhä hyvin jäsentymätön 1400-luvun alussa, vaikka joistain menettelytavoista oli sovittu. Säännöt kuninkaan, kuninkaan valitsijoiden ja muiden ruhtinaiden yhteistyöstä keisarikunnassa riippuivat paljon kunkin kuninkaan luonteesta. Oli kohtalokasta, että Sigismund Luxemburgilainen (kuningas 1410, keisari 1433—1437) ja Fredrik III (kuningas 1440, keisari 1452—1493) eivät kiinnittäneet huomiota valtakunnan ydinalueisiin vaan pysyttelivät pääosin omilla maillaan. Ilman kuninkaan läsnäoloa hovipäivät (Hoftag, valtakunnan johtavien miesten kokous) merkitys kuihtui eikä valtiopäiviä lainsäätävänä elimenä ei vielä ollut olemassa. Ruhtinaat kiistelivät keskenään ja kiistat kärjistyivät välillä paikallisiksi sodiksi. Samaan aikaan kirkkokin oli kriisissä. Kiistat useiden kilpailevien paavien välillä ratkesivat vasta Konstanzin kirkolliskokouksessa 1414–1418 ja vuoden 1419 paljon energiaa kului taistelussa hussilaisten harhaoppia vastaan. Keskiaikeinen idea yhdistyneestä Corpus Christianumista, jossa paavi ja keisarikunta olivat johtavat instituutiot, alkoi murentua. Suurten muutosten takia syntyi 1400-luvulla paljon keskustelua itse keisarikunnasta. Vanhat säännöt eivät enää riittävästi kuvanneet ajan rakenteita, ja aikaisemman valtakunnanrauhan, Landfriedenin, palauttamista vaadittiin. Kun Fredrik III tarvitsi ruhtinailta rahaa taisteluun Unkaria vastaan ja valitutti samaan aikaan poikansa (myöhemmin Maksimilian I) kuninkaaksi, ruhtinaat vaativat yhtenä miehenä suurempaa edustusta. Ensimmäistä kertaa vaaliruhtinaiden ja muiden ruhtinaiden kokousta kutsuttiin valtiopäiviksi. Fredrik III kieltäytyi kutsumasta valtiopäiviä koolle, mutta kaksi vuotta Fredrikin kuoleman jälkeen hänen sovittelevampi poikansa kutsui sen koolle Wormsiin 1495. Wormissa kuningas ja ruhtinaat sopivat neljästä päätöksestä, joita yleisesti kutsutaan nimellä valtakunnanreformi, Reichsreform. Valtakunnanreformi sisälsi toimia, joiden tarkoitus oli antaa hajoavalle keisarikunnalle takaisin tiettyä rakennetta, kuten keisarilliset maat ja kamarihovioikeuden, jotka osittain kestivätkin keisarikunnan loppuun asti vuoteen 1806.

Uskonpuhdistus

Kun Martin Luther vuonna 1517 aloitti uskonpuhdistuksen, monet ruhtinaat näkivät siinä mahdollisuuden vastustaa keisaria. Keisarikunta jakautui kohtalokkaasti kahtia uskonnollisten rajalinjojen mukaan. Itäinen ja Pohjoinen Saksa ja monet suurimmista kaupungeista kuten Strasbourg, Frankfurt ja Nürnberg muuttuivat protestantisiksi ja eteläiset ja läntiset alueet pysyivät katolisina. Saksalaisessa historiankirjoituksessa aikakautta kutsutaan "konfessionalismin kaudeksi" (Zeitalter des Konfessionalismus). Sata vuotta kestäneiden riitelyiden jälkeen konflikti muuttui kolmikymmenvuotiseksi sodaksi (1618—1648), mikä tuhosi keisarikunnan. Ulkomaat, muun muassa Ranska ja Ruotsi sekaantuivat sotaan ja liittivät merkittäviä alueita valtakunnasta itseensä.

Westfalenin rauhan jälkeen

Vuonna 1648 solmitun Westfalenin rauhan jälkeen keisarikunta lähestyi loppuaan. Westfalenin rauhassa ruhtinaskunnat saivat lähes täyden itsenäisyyden ja ne saivat jopa itsenäisesti solmia liittolaisuuksia kolmansien maiden kanssa. Keisarikunta oli enää vain hyvin itsenäisten valtioiden löyhä liitto. Voltaire pilkkasi Saksaa sanoen: "Ei pyhä, ei roomalainen, eikä keisarikunta".

Keisarikunnan loppu

Keisarikunta lakkasi virallisesti olemasta 6. elokuuta 1804, kun viimeinen keisari Franz II erosi. Franz II:n sukua kutsuttiin vuoteen 1918 asti Itävallan keisareiksi.

Analyysi

On sanottu, että Saksan kohtalon ovat sanelleet kolme asiaa: keisarikunta, uskonpuhdistus ja kahtiajako Itävaltaan ja Preussiin. [1] Sille, miksi valtakunta ei pystynyt Ranskan tapaan luomaan keskitettyä hallintoa yli ruhtinaskuntien, on yritetty antaa monia selityksiä. Joitain syitä ovat:
- Keisarikunta oli alusta alkaen ollut hyvin federalistinen. Germaaniset heimot olivat olleet jo Frankkien valtakunnan osana hyvin itsenäisiä eivätkä ruthinaskunnat halunneet antaa valtaa keskushallinnolle. Kaikki yritykset tehdä kuninkuudesta perinnöllistä epäonnistuivat, ja kuningas valittiin aina vaaleilla. Myöhemmin valittavan kuninkaan piti antaa antaa vaalikollegiolle lupauksia ruhtinaskuntien itsenäisyyden lisäämiseksi.
- Uskonnollisten yhteyksien takia keisarikunta kärsi paavin ja keisarin välisistä riidoista. Ei ollut koskaan oikein selvää millä ehdoilla paavi kruunaisi keisarin ja oliko keisarin maallinen valta riippuvainen paavista. Aihe herätti paljon keskustelua etenkin 1000-luvulla ja erimielisyydet johtivat lopulta investituurariitaan ja Wormsin konkordaattiin 1122.
- On epäselvää, oliko keisarikunnan feodaalijärjestelmä, jossa kuningas oli feodaalipyramidissa ylimpänä, syy vai seuraus keisarikunnan heikkouteen. Sotilaallinen tottelevaisuus, joka oli sidoksissa maan luovuttamiseen, oli joka tapauksessa ongelma. Kun valtakunnan piti lähteä sotaan, päätökset olivat hitaita ja sopimukset hauraita.

Ensimmäinen valtakunta

Saksan yhdistymisen jälkeen vuonna 1871 Pyhää saksalais-roomalaista keisarikuntaa pidettiin ensimmäisenä valtakuntana. Natsi-Saksa piti itseään kolmantena valtakuntana ja yhdisti itsensä entisten hyvien aikojen palauttamiseen.

Katso myös

- Luettelo Pyhän saksalais-roomalaisen valtakunnan hallitsijoista

Aiheesta lisää

#Heinrich August Winkler, Der lange Weg nach Westen, Vol. 1: Deutsche Geschichte vom Ende des Alten Reiches bis zum Ende der Weimarer Republik, ISBN 3-406-46001-1, p. 5. #The Holy Roman Empire by James Bryce ISBN 0333036093 Luokka:Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta zh-min-nan:Sèng Roma Tè-kok ja:神聖ローマ帝国

Westfalenin rauha

Westfalenin rauha päätti kolmikymmenvuotisen sodan. Se solmittiin Münsterissa 24. lokakuuta 1648. Neuvottelut käytiin Ferdinand III:n, Ranskan, Espanjan, Alankomaiden (Yhdistyneet provinssit), Ruotsin, Portugalin ja paavin edustajien kesken. Prahan rauhansopimus, sisältäen aikaisemman Augsburgin sopimuksen jäi voimaan, tosin rajoiksi määrättiin vuoden 1624 rajat, mikä oli protestanteille eduksi. Ranska sai Metzin, Toulin ja Verdunin hiippakunnat ja Alsacen lukuun ottamatta Strasbourgia ja Mülhousea. Ranska sai myös äänivallan Saksan valtiopäivillä. Ruotsi sai Länsi-Pommerin ja Bremenin ja Stettinin hiippakunnat, ja äänioikeuden Saksassa. Baijeri sai vaaliruhtinaan arvonimen, ja sai siten äänestää keisarinvaalissa. Brandenburg-Preussi sai Itä-Pommerin ja Magdeburgin hiippakunnan. Sveitsi tunnustettiin itsenäiseksi. Protestanttinen yhdistyneet Alankomaat tunnustettiin itsenäiseksi. Se oli kapinoinut Espanjaa vastaan 80 vuotta aikaisemmin, mutta oli edelleen ollut virallisesti Habsburgien omaisuutta. Saksan ruhtinaat saivat oikeuden ulkopolitiikkaan, mutta eivät saaneet julistaa sotaa keisariaan vastaan. Keisarin valinta ennen edellisen kuolemaa kiellettiin. Pfalz jaettiin Frederik V:n pojan Kaarle Ludvigin ja Baijerin vaaliruhtinaan Maximilianin kesken. Se jakautui siten katoliseen ja protestanttiseen osaan, joista Kaarle Ludvig sai Reinin Pfalzin ja Maximilian piti Ylä-Pfalzin.

Linkit

- [http://www.yale.edu/lawweb/avalon/westphal.htm Rauhansopimusteksti] (englanniksi)
- [http://www.themedialine.org/news/news_detail.asp?NewsID=5420 Al-Qaida ja Westfalenin rauha] Luokka:Kolmikymmenvuotinen sota Luokka:Rauhansopimukset ja:%E3%83%B4%E3%82%A7%E3%82%B9%E3%83%88%E3%83%95%E3%82%A1%E3%83%BC%E3%83%AC%E3%83%B3%E6%9D%A1%E7%B4%84

Flanderi

Flanderi (Vlaanderen) on Belgian pohjoinen flaaminkielinen osa, jossa on 6 miljoonaa asukasta. Flanderin pääkaupunki on Flanderin alueen ympäröimä, mutta oman hallinnollisen alueensa muodostama Bryssel. Flanderin alueen suurin kaupunki on Antwerpen (ranskaksi Anvers). Flanderi muodustuu viidesta maakunnasta
- Antwerpen
- Limburg
- Itä-Flanderi (Oost-Vlaanderen)
- Länsi-Flanderi (West-Vlaanderen)
- Flaamien Brabant (Vlaams-Brabant) Flanderissa vallitsee voimakas itsenäisyyshalu ja alueen suurin puolue onkin itsenäisyyttä ajava Vlaams Belang (aik. Vlaams Blok). Useimmat Flanderin asukkaat kokevat olevansa flaameja ja vasta toisijaisesti tai ei ollenkaan belgialaisia. Luokka:Belgia ja:フランドル

1815

Tapahtumia

- 18. kesäkuuta - Napoleon Bonaparte julistautuu uudelleen Ranskan keisariksi.
- Napoleon Bonaparten satapäiväinen keisarikunta Ranskassa

Syntyneitä

Kuolleita

- 21. elokuuta – Carl Johan Adlercreutz, Suomen sodan (1808–1809) maineikas sotapäällikkö. Luokka:1800-luku ms:1815 ko:1815년 simple:1815 th:พ.ศ. 2358

Transylvania

Transilvania (unkariksi Erdély, saksaksi Siebenbürgen) on historiallinen alue ja ruhtinaskunta, joka kattaa Romanian keski- ja länsiosat.

Maantiede ja väestö

Transilvanian erottavat eteläisestä Valakiasta Transilvanian alpit, idässä Moldaviasta ja Bukovinasta Karpaatit. Transilvania on 305–488 m korkeaa ylätasankoa, josta vedet virtaavat Tonavaan Mureş- ja Someşjokien kautta. Suurimpia kaupunkeja ovat Cluj-Napoca, Timişoara, Braşov, Oradea, Sibiu ja Târgu Mureş. Transilvania on Romanian kehittyneintä seutua, jossa on myös runsaita mineraalivaroja ja metsää. Transilvanian 7,3 miljoonan väestöstä pääosa on romanialaisia, unkarilaiset (1,4 milj.), romanit ja saksalaiset (200 000) ovat merkittäviä vähemmistöjä.

Historia

Transilvania oli aikoinaan Daakian keskus. Rooman keisari Trajanus valloitti Daakian vuosien 101–102 ja 105–107 sodissa. Aurelianus joutui kuitenkin vetäytymään 271 ja maakuntaa hallitsivat gootit, kunnes hunnit kukistivat heidät 376. Hunnien valta kesti Attilan kuolemaan (453) saakka. 900-luvulla madjaarit (unkarilaiset) valloittivat Transilvanian ylängön Árpádin johdolla. Kristinusko vakiintui 1000-luvulla Unkarin Tapani Pyhän johdolla. 1100- ja 1200-luvulla alueelle saapui saksikolonisteja. Saksalainen nimi Siebenbürgen tulee tämän ajan seitsemästä linnoitetusta kaupungista. 1200-luvulla Unkarin András II kutsui Saksalaisen ritarikunnan puolustamaan maata turkkilaisilta kumaaneilta, joita seurasivat mongolit 1241. Vuonna 1446 Hunyadi János sai paavillisen tunnustuksen Transilvanian ruhtinaaksi ansioistaan taistelussa osmaneja vastaan. Häviö Mohácsin taistelussa 1526 kuitenkin tiesi Transilvanian joutumista Unkarilta Osmanien valtakunnalle. 1571 valtaan noussut Báthoryn suku hallitsi Transilvaniaa Stefan Báthorystä (1571–1586) lähtien turkkilaisten alaisuudessa ruhtinaina. Unkarikin joutui pääosin turkkilaisten valloittamaksi ja jakautui turkkilaisten ja Itävallan Habsburgien hallitsemiin osiin. Turkkilaiset ja itävaltalaiset taistelivat puoli-itsenäisestä Transilvanista kahden vuosisadan ajan. 1600-luvun alussa Valakian Mikael Rohkea sai yhdistettyä kolme romanialaista ruhtinaskuntaa lyhyeksi aikaa ennen murhaansa elokuussa 1601. Transilvanian kulta-aika koitti Gábor Bethlenin (1613–1629) ja György I Rákóczyn (1630–1648) aikana. Bethlen soti keisaria vastaan kolmikymmenvuotisessa sodassa kolme kertaa ja kruunattiin Unkarin kuninkaaksi. Rákóczy sai pakotettua keisarin hyväksymään jälleen unkarilaisten protestanttiuden. Heidän hallituskautensa kehittivät myös koulutusta ja kulttuuria. Vuonna 1683 turkkilaiset lyötiin Wienin piirityksessä ja Transilvanian liitto Osmanien valtakunnan ja Ranskan kanssa osoittautui kohtalokkaaksi. Vuonna 1691 Transilvania liitettiin Itävallan kruununmaihin ja 1711 mennessä ruhtinaat korvattiin itävaltalaisilla kuvernööreillä. Transilvanian korotus 1765 suuriruhtinaskunnaksi oli vain muodollisuus. Vuonna 1848 Transilvanian unkarilaiset muodostivat liiton Unkarin kanssa ja lupasivat romanialaisille maaorjuuden lopettamisesta vastineeksi tuesta Itävaltaa vastaan. Romanialaiset ja saksit hylkäsivät tarjouksen ja taistelivat Unkarin armeijaa vastaan. Itävallan sotilashallinto 1849–1860 oli tuhoisa unkarilaisilla, mutta hyödytti romanialaisia talonpoikia. Kuitenkin vuonna 1867 tapahtuneessa Itävalta-Unkarin muodostamisessa Transilvania liitettiin Unkarin valtaan. Trianonin rauhansopimuksessa 1920 Romania sai Transilvanian. Elokuussa 1940 Hitler antoi Wienin välitystuomiossa Transilvanian pohjoisosan Unkarille, mutta 1947 se palautettiin Romanialle.

Katso myös

- Luettelo Transilvanian ruhtinaista Luokka:Romania ko:트란실바니아 ja:トランシルヴァニア

Dalmatia

Dalmatia on historiallinen alue Adrianmeren rannikolla. Se on saanut nimensä alueella eaa asuneesta dalmaattien kansasta.

Historia

Adrianmeren Rooman legioonat valloittivat alueen 229–213 eaa. Tuon valloituksen jälkeen alue kuului Rooman keisarikuntaan aina keisarikunnan jakoon saakka. Tuolloin se liitettiin Länsi-Rooman valtakuntaan. Vuosina 489–535 alue kuului itägoottien valtakuntaan ja sen jälkeen se liitettiin osaksi Itä-Rooman keisarikuntaa. Serbit ja kroaatit tunkeutuivat alueelle 1000-luvulla ja samalla vuosisadalla Venetsian kaupunkivaltio valloitti Dalmatian rannikot valtansa alaisuuteen. Unkarilaisten valloituksen jälkeen alueella alkoivat hyvin rauhattomat ajat, sillä alueella käytiin jatkuvia taisteluja venetsialaisten, unkarilaisten ja kroaattien välillä. Uuden ajan alussa taisteltiin etenkin laajenevaa Ottomaanien imperiumia eli turkkilaisia vasaan. Alue pysyi kuitenkin venetsialaisten hallinnassa aina vuoteen 1797 asti. Venetsialaisilta Dalmatia siirtyi itävaltalaisille ja kuin alueen monivaiheista historiaa kuvaten se kuului vuodesta 1805 Italian kuningaskuntaan, liitettiin 1809 Napoleonin muodostamaan ns. illyrialaisiin maakuntiin. Uudelleen alue palasi tämän seikkailun jälkeen Itävallalle 1814. Ensimmäisessä maailmansodassa ympärysvallat lupasivat 1915 osan Dalmatiaa Italialle. Alue kuitenkin liitettiin Rapallon sopimuksella serbien, kroaattien ja sloveenien kuningaskuntaan. Vuonna 1931 siitä tuli osa Jugoslaviaa. Tänään Dalmatia on osa Kroatiaa ja kokee parhaillaan voimakasta kehitystä matkailualueena. Alueella sijaitsevat mm. suuret turistikaupungit Split ja Dubrovnik. Luokka: Kroatia Luokka:Rooman provinssit ja:ダルマチア

1849

Tapahtumia

- 5. kesäkuuta - Tanskasta tuli uuden perustuslain myötä perustuslaillinen monarkia.
- Italialainen keksijä Antonio Meucci keksi puhelimen
- Helsingin teknillinen reaalikoulu (nyk. Teknillinen korkeakoulu) perustettiin

Syntyneitä

- 29. kesäkuuta - Sergei Witte, venäläinen liberaali poliitikko
- 14. syyskuuta - Ivan Pavlov, tiedemies
- August Strindberg, kirjailija

Kuolleita

- 10. toukokuuta Hokusai - Japanilainen puupainotaitelija
- 15. kesäkuuta - James Knox Polk Yhdysvaltojen 11. presidentti
- 7. lokakuuta - Edgar Allan Poe, amerikkalainen kirjailija ja runoilija.
- 17. lokakuuta Frédéric Chopin, puolalais-ranskalainen säveltäjä ja pianisti Luokka:1800-luku ko:1849년 simple:1849

Kärnten

Kärnten on 559 404 asukkaan osavaltio Itävallassa Dravajoen ympäristössä. Se käsittää suuren osan Itä-Alppeja ja Klagenfurtin laakion. Pääelinkeinoina maanviljely (viljaa ja viiniä) ja karjanhoito, mutta myös merkittävää vuorityötä (hiiltä, rautaa, lyijyä, sinkkiä). Osavaltion pääkaupunki on Klagenfurt. Luokka:Itävalta als:Kärnten

Määri

Määri, tšekin kielessä Morava, saksaksi Mähren on historiallinen maakunta nykyisessä Tšekin tasavallassa. Tšekin tasavalta koostuu kahdesta päämaakunnasta, joista toinen, pohjoisempi on Böömi. Määrin pääkaupunkina pidetään Brnon kaupunkia. Määrissä puhutaan tšekin yleiskielestä poikkeavia murteita. Jotkut määriläiset eli moraavit määrittelevät itsensä etnisesti tšekeistä eli böömiläisistä eroavaksi ryhmäksi. Kun vielä vuonna 1991 1 362 000 ihmistä eli 13,2 % maan väestöstä ilmoitti olevansa määriläisiä, on määrä vuoteen 2001 mennessä supistunut 380 000:een eli 3,7 prosenttiin.

Historia

Kelttien ja myöhemmin germaanien asuttama Määri joutui 500-luvun lopulla slaaveille, ja 800-luvulla se oli Suur-Määrin valtakunnan keskus. Noin 1000 se joutui Puolalle ja 1029 Böömille. Vuonna 1182 Määristä tuli rajakreivikunta. Se liitettiin Böömiin 1197, Unkariin 1478 ja Itävaltaan 1526. Tšekkoslovakian osa Määri oli 1918–92, ja Tšekkiin se on kuulunut vuodesta 1993. Luokka:Tšekki ja:モラヴィア

Sleesia

Sleesia on historiallinen alue Keski-Euroopassa (puolaksi Śląsk, saksaksi Schlesien, tšekiksi Slezsko). Suurin osa siitä on nykyisin Puolan rajojen sisällä, mutta pieni osa kuuluu myös Tšekkiin ja toinen pieni osa, josta tuli osa Sleesiaa vasta vuonna 1815 Saksaan. Sleesia sijaitsee Oder(Odra)-joen ylä- ja keskiosien varrella Sudeettien kupeessa. Paikallisella murteella maakuntaa kutsutaan nimellä Ślonsk tai Ślunsk. Keski-ajalla Sleesia oli osa Piastin provinssia, joka hallitsi Böömiä Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan alaisuudessa. Valta siirtyi Habsburgeille 1526. Vuonna 1742 Preussin kuningas Fredrik II Suuri valloitti suurimman osaa Sleesiaa. Tämä osa muodosti Preussin provinssit Ylä- ja Ala-Sleesian aina vuoteen 1945, jolloin suurin osa alueesta tuli osaksi Puolaa. Sleesia on aina ollut kaksikielinen alue ja sen väestö on ollut kahden kansan välissä. Koska se siirtyi Habsburgien haltuun niin varhain, paikallinen slaavilainen murre jäi syrjään puolan kirjakielen kehityksestä, eikä sitä käytetty kirjallisesti. Vielä toisen maailmansodan kynnyksellä oli tavallista, että Sleesian maaseutuväestö puhui keskenään tätä vahvasti saksasta vaikutteita saanutta ns. "vesipuolaa" (Wasserpolnisch), mutta käytti sivistyskielenään saksaa ja piti itseään saksalaisina. Alueen siirryttyä sodan jälkeen Puolalle sinne asutettiin Puolan Neuvostoliittoon liitetyiltä itäalueilta lähteneitä evakoita, joiden kanssa Puolaan jääneet sleesialaiset eivät tunteneet olevansa samaa kansaa – eivät välttämättä sellaisetkaan sleesialaiset, jotka olivat Hitlerin aikanakin julistautuneet kuolemaa uhmaten puolalaisiksi. Kun Sleesiasta sodan jälkeen muutti Saksaan suuri joukko etnisinä saksalaisina itseään pitäviä sleesialaisia, yllättävän moni heistä oli ennen kommunistivaltaa katsonut olleensa pikemminkin puolalainen. ja:シレジア

Tiroli

Tiroli on maakunta Alpeilla, joka nykyisin jakaantuu Itävallan ja Italian välille. St. Germainin rauhansopimuksesta alkaen Pohjois- ja Itä-Tiroli ovat muodostaneet Itävallan osavaltion nimeltä Tiroli, kun taas Etelä-Tiroli yhdessä Trentinon alueen kansa muodostaa Italian osavaltion. Tiroli on ollut asuttuna muinaisista ajoista asti: vanhin tunnettu tirolilainen on jäämies Ötzi. Ennen ajanlaskumme alkua Tirolia hallitsivat illyyrialaiset ja roomalaiset. Kansainvaellukset toivat itägootit alueelle. Keskiajalla pääosa Tirolista kuului Baijerin herttuakuntaan. Tirolin tärkein elinkeino on matkailu. Kitzbuchelin ja St Antonin hiihtokeskukset Itävallan puoella ovat suomalaistenkin lasketteluturistien suosiossa. Koko alueella puhutaan yleisesti sekä italiaa että leveää saksan murretta. Itävallan osavaltio Tirolin pääkaupunki on Innsbruck. Asukkaita on 673 504 (vuoden 2001 tieto). Italian Etelä-Tirolin pääkaupunki on Bolzano. Alueella on 476 023 asukasta (vuoden 2004 tieto), ja varsin laaja itsehallinto. Saksankielisillä on lakisääteinen asema alueella. Luokka:Itävalta Luokka:Italia als:Tirol

Vorarlberg

Voralberg on 372 791 asukkaan osavaltio Itävallassa Bodenjärven rannalla. Se on suosittu matkailukohde ja siellä on kello-, lääke- ja tekstiiliteollisuutta. Myös maanviljelyä ja karjanhoitoa. Osavaltion pääkaupunki on Bregenz. Luokka:Itävalta

Preussi

Preussi (saksaksi Preußen, puolaksi Prusy, liettuaksi Prusai) oli Saksalaisen ritarikunnan 1200-luvulla ns. Riminin kultaisen bullan rohkaisemana valloittama alue, josta tuli Puolan alainen herttuakunta. Vuonna 1618 muodostettiin Brandenburg-Preussin kuningaskunta. Preussin kuningaskunta siitä tuli 1701. 1700-luvun lopulta lähtien suuresti laajentunut Preussi hallitsi Pohjois-Saksaa poliittisesti ja taloudellisesti, ja oli väkiluvultaan suurin alue. Saksan yhdistyttyä 1871 Preussi oli Saksan suurin ja vaikutusvaltaisin osavaltio. Toisen maailmansodan jälkeen Preussi jaettiin Puolan, Neuvostoliiton ja molempien Saksojen kesken.

Historia

Preussi on myös muinainen 1600-luvulla sukupuuttoon kuollut balttilainen kieli, jonka puhujia kutsutaan preusseiksi, ja joilta maan nimi saatiin. Heidät kukisti 1283 saksalainen ritarikunta, joka valloitti maan ja käännytti asukkaat kristinuskoon. Preussit hävitettiin osittain sukupuuttoon ja alueelle muutti saksalaisia uudisasukkaita. Länsi-Preussi joutui Puolalle vuonna 1466, Itä-Preussin ritarikunta sai pitää, mutta osana Puolaa. kieli Suurmestari Albrekt muutti alueensa protestanttiseksi Itä-Preussin herttuakunnaksi vuonna 1525. Vuonna 1618 Itä-Preussin peri Brandenburgin vaaliruhtinas Johann Sigismund Hohenzollern, jolloin Preussista tuli Brandenburg-Preussin kuningaskunta. Vuonna 1657 onnistui Fredrik Vilhelmin vapauttaa Itä-Preussi Puolan lääniherruudesta (lopullisesti 1660). Vuonna 1701 Brandenburgin vaaliruhtinas julistautui Preussin kuninkaaksi. kieli Preussin ensimmäisen kuninkaan Fredrik I:n seuraaja Fredrik Vilhelm I (hallitsi 1713–1740) pani kuntoon sotalaitoksen ja valtion raha-asiat ja valloitti Ruotsilta osan Etu-Pommeria. Fredrik II Suuren hallitusaikana (1740–1786) Preussi kohosi suurvallaksi. Itävallan perintösodassa se valloitti Sleesian ja puolustautui seitsenvuotisessa sodassa menestyksellisesti ylivoimaa vastaan. Puolan ensimmäisessä jaossa Preussi sai Länsi-Preussin ja samaten seuraavissa jaoissa Fredrik Vilhelm II:n aikana (1786-1797) laajoja alueita. Fredrik Vilhelm III (1797–1840) oltuaan ensin puolueeton julisti 1806 Ranskaa vastaan sodan, jossa Preussi kärsi Jenan ja Auerstädtin tappiot, ja Napoleon marssi Berliiniin. Tilsitin rauhassa 1807 Preussi luovutti Elben länsipuoliset alueet ja Puolalta sen toisessa 1793 ja kolmannessa 1795 jaossa hankkimat alueet. Tappion jälkeen sotalaitos uudistettiin, maaorjuus lakkautettiin ja kunnallinen itsehallinto perustettiin. Uudistustyö, jonka johdossa olivat von Stein, von Scharnhorst ja von Gneisenau, ja Fichten isänmaallinen herätystoiminta aiheuttivat Preussissa kansallisen innostuksen ja voimakkaan vapauden vaatimuksen, joka levisi koko Saksaan. Vuoden 1813 yleisessä aseisiin nousussa Napoleonia vastaan oli Preussilla ja sen Blücherin komentamalla armeijalla johtoasema. Wienin kongressin jälkeen Preussi kuului Pyhään Allianssiin. Fredrik Vilhelm IV:n aikana (1840–1861) helmikuun vallankumous aiheutti 1848 levottomuuksia Berliinissä. Vasta 1850 kuningas antoi Preussille perustuslain. Vilhelm I:n hallitsijakausi (hallitsi 1861–1888) alkoi vapaamielisenä hallitsijana, mutta joutui pian kiistaan valtiopäivien kanssa, jotka eivät myöntäneet varoja armeijan uudistamiseen. Kuningas otti pääministerikseen Otto von Bismarckin, joka ilman edustajakamarin suostumusta hankki varat mainittuun uudistukseen päämääränään Saksan yhdistäminen Preussin johdolla. Vuonna 1864 Preussi liittoutui Itävaltan kanssa Tanskaa vastaan, joka sodassa menetti Lauenburgin, Slesvigin ja Holsteinin. Saaliista syntyi voittajien kesken sota 1866. Itävallan oli Prahan rauhassa 1866 erottava Saksan liitosta ja suostuttava siihen, että Slesvig ja Holstein sekä Itävaltaa sodassa auttaneet Hannoverin kuningaskunta, Hessen-Kasselin vaaliruhtinaskunta, Nassau ja Frankfurt am Main liitettiin Preussiin. Frankfurt am Main Mainin pohjoispuoliset valtiot yhtyivät Preussin johtamaksi Pohjois-Saksan liitoksi, ja Preussi teki Etelä-Saksan valtioiden kanssa puolustus- ja hyökkäysliiton. Ranskan-Preussin sodassa 1870–1871 Etelä-Saksan valtiot yhtyivät Pohjois-Saksan kera Preussin johtamaksi Saksan valtakunnaksi. Preussin kuninkaasta Vilhelm I:stä tuli Saksan keisari. Preussilla oli Saksan keisarikunnassa muita osavaltioita korkeampi asema: hallitsija esiintyi arvonimellä "Saksan keisari ja Preussin kuningas", Saksan valtakunnankansleri oli säännönmukaisesti myös Preussin pääministeri ja valtakunnan hallinto hoidettiin Preussin ministeriöiden kautta. Vuoteen 1918 mennessä, jolloin Preussista tuli tasavalta, oli se verraten vanhoillisesti hallittu valtio. 1918 viimeinen Saksan keisari ja Preussin kuningas Vilhelm II luopui kruunusta ja Preussista tehtiin tasavalta. Kansallissosialistit saivat 1932 vallan Preussissa ja sen pääministeriksi nimitettiin Hermann Göring. Vuonna 1945 neuvostojoukot miehittivät koko Itä- ja Keski-Saksan (mukaan lukien Berliinin). Oder-Neisse-linjan itäpuolelle jääneet alueet, Sleesia, Pommeri, Itä-Brandenburg ja Itä-Preussi (lukuun ottamatta pohjoisinta osaa) jäivät Puolalle. Königsberg, nykyisin Kaliningrad, siirtyi Neuvostoliiton hallintaan ja nykyään alue on erillään emomaastaan Venäjästä. Arviolta kymmenen miljoonaa saksalaista pakeni tai karkoitettiin näiltä aluelta saksalaisten joukkomuuton aikana. Karkoitukset yhdessä Itä-Saksan kommunistien valtiollistamisen kanssa tuhosivat ylhäisön ja merkitsi Preussin loppua sosiaalisena ja poliittisena kokonaisuutena. Liittoutuneiden valvontakomissio lakkautti 1947 Preussin valtion ja pilkkoi sen alueen osavaltioiksi, yhtenä syynä se, että Preussi oli muodostunut saksalaisen militarismin symboliksi. Luokka:Keski-Euroopan historia Luokka:Euroopan entiset valtiot ja:プロイセン simple:Prussia

Saksi

Saksi on historiallinen alue nykyisen Saksan liittotasavallan alueella. Suomen kielen maannimi Saksa tulee Saksin ja saksien heimon nimestä, sillä saksilaisrannikko oli Skandinaviaan päin avautunut ensimmäinen yhteyspinta. Nykyään Saksin osavaltio on myös Saksan osavaltio, mutta se sijaitsee pitkälti eri paikassa kuin yllä mainittu historiallinen alue.

Keskiajan saksilaiset

Saksi sai nimensä sakseilta, Pohjois- ja Luoteis-Saksaa varhaiskeskiajalla asuttaneelta heimolta. Heidän maakuntiaan (joita olivat Itä-Saksi, Engria ja Westfalen) kutsuttiin yhteisnimellä Saksi. Muinaisen saksilaisheimon asuma-alueiden keskeisestä osasta Saksan liittotasavallassa muodostettu osavaltio sai 1900-luvulla nimekseen Ala-Saksi (Niedersachsen). Maantieteellisesti siis juuri se paremmin osoittaa, missä alkuperäiset saksilaiset vaikuttivat.

Ensimmäinen herttuakunta

Ensimmäisen Saksin herttuakunta muodostui 700-luvulla nykyisen Ala-Saksin ja Westfalenin alueelle. 900-luvulla Saksin ruhtinaat olivat Saksan kuninkaita ja Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisareita. Vuonna 1137 Saksi joutui Welfien suvulle. Herttuakunta saavutti huippunsa Henrik Leijonan alaisuudessa, mutta alkoi hajota hänen jouduttuaan Fredrik Barbarossan kukistamaksi. Vuonna 1180 suuria alueita Weserin länsipuolella joutui Kölnin piispoille, ja niistä muodostui Westfalen, kun taas Henrik Leijonan welfiperillisille muodostui Elben-Weserin välille Braunschweig-Lüneburgin herttuakunta. Saksin nimi jäi itäisimmälle, askanialaiselle ruhtinaskunnalle. Vuonna 1260 loput, askanialaisten maat jaettiin pieniksi Sachsen-Lauenburgin ja Sachsen-Wittenbergin ruhtinaskunniksi. Sachsen-Lauenburgista käytettiin myöhemmin uudella ajalla lyhyttä nimeä Lauenburg.

Toinen ruhtinaskunta

Vuonna 1423 askanialaisten Sachsen-Wittenberg päätyi Wettinin suvulle, jotka olivat jo valmiiksi Meissenin rajakreivejä ja lääninherroja Thuringenissa. Näin muodostui uusi, voimakas ruhtinaskunta. Saksin nimi vakiintui tälle (perimyksen vaiheiden kautta päätyneelle) alkuperäistä saksilaisaluetta hieman etelämpänä sijaitsevalle nykyistä Saksin vapaavaltiota vastaavalle alueelle, joka alun perin oli thuringiheimon ja slaavilaisten vendien asuma-aluetta. Kyseinen Saksi oli myöhäiskeskiajan ja uuden ajan merkittäviä saksalaisia valtioita: Sen hallitsijat olivat vaaliruhtinaita joilla harvojen joukossa oli oikeus ottaa osaa keisarinvaaliin. Muutamasta sen hallitsijasta tuli samanaikaisesti Puolan kuninkaita, ja siten keskitasoisia vaikuttajia eurooppalaisellekin näyttämölle.

Saksin kuningaskunta

Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan hajotessa 1806, Saksista tuli kuningaskunta ja vaaliruhtinas Fredrik August III:sta tuli kuningas Fredrik August I. Hän teki raskaan erehdyksen jäämällä liian pitkään uskolliseksi Napoleonille, jolloin hänet vangittiin ja hänen Preussi pyrki anastamaan kaikki hänen maansa 1813. Itävallan, Ranskan ja Britannian vastustuksesta Fredrik August kuitenkin palautettiin valtaan Wienin kongressissa, mutta hän menetti pohjoisimmat osat maistaan Preussille. Näistä maista tuli Preussin Saksin maakunta, joka on nykyisin Sachsen-Anhaltin osavaltiota. Saksin kuninkaille jäljelle jäänyt osa vastasi suunnilleen nykyistä Saksin vapaavaltiota (joskin Saksin vapaavaltioon liitettiin joitakin Preussin anastamia alueita). Vuosien 1848–1849 kapinoissa Saksista tuli vallankumouksellisten pesä, jossa mm. anarkisti Mihail Bakunin, hovisäveltäjä Richard Wagner ja Gottfried Semper ottivat osaa toukokuun 1849 kansannousuun. Vuoden 1918 jälkeen Saksi oli osavaltio Weimarin tasavallassa, josta päätyi natsi-Saksan ajan jälkeen Neuvostoliiton miehittämäksi. DDR purki osavaltion 1952, mutta jälleenyhdistymisessä Liittotasavaltaan osavaltio palautettiin ja se on nyt yksi Saksan osavaltioista. Luokka: Saksa ja:ザクセン州 simple:Saxony

Sleesia

Baijeri

Baijeri (saksaksi Freistaat Bayern) on pinta-alaltaan suurin ja asukasluvultaan Nordrhein-Westfalenin jälkeen toiseksi suurin Saksan osavaltioista. Se sijaitsee Etelä- Saksassa ja sen pääkaupunki on München. Suurin osa baijerilaisista on katolisia. Baijeri on jaettu seisemään hallinnolliseen alueeseen (Regierungsbezirke): Ala-Frankeniin, Keski-Frankeniin, Ylä-Frankeniin, Ylä-Baijeriin, Ala-Baijeriin, Schwabeniin ja Ylä-Pfaltziin, nämä edelleen 71 piiriin ja 25 kaupunkiin. Poliittisesti Baijeri on korostetun konservatiivinen, viime vaaleissa (2003) CSU (Christlich-Soziale Union in Bayern) sai 60,7 prosenttia äänistä. Vuodesta 1993 alkaen osavaltion pääministerinä on toiminut Edmund Stoiber. Vuodesta 1962 alkaen CSU on hallinnut osavaltiota yksinkertaisella enemmistöllä ja viime vaaleista lähtien puolueella on ollut hallussaan yli kaksi kolmasosaa maapäivien edustajista. Baijeri oli suvereeni valtio Saksan keisarikunnan perustamiseen asti (1870). Se oli kolmanneksi suurin saksankielinen valtio Itävallan ja Preussin jälkeen, ja siten merkittävä tekijä Saksalais-roomalaisen keisarikunnan politiikassa. Saksalais-roomalaisen keisarikunnan Saksalais-roomalaisen keisarikunnan Luokka:Saksan osavaltiot als:Bayern ko:바이에른 주 ja:バイエルン州 simple:Bavaria

Hannover

Hannover on saksalainen kaupunki, joka sijaitsee Leinejoen rannalla ja on Ala-Saksin pääkaupunki. Se on myös sitä ympäröivän Hannoverin piirikunnan pääkaupunki.

Historia

Kaupunki perustettiin keskiajalla Leinejoen rantatörmälle (alkuperäinen nimi Honovere voidaan vapaasti kääntää muotoon "korkea törmä"). Se oli lauttureiden ja kalastajien asuttama pieni kylä, joka kasvoi 1200-luvulla verrattaen suureksi kaupungiksi. 1300-luvulla pystytettiin massiivinen muuri kolmella portilla suojaamaan Hannoveria ja kolme kaupungin tärkeintä kirkkoa rakennettiin. Vuonna 1636 Calenbergin herttua päätti muuttaa asumuksensa Hannoveriin. Hänen herttuakuntansa tunnettiinkin myöhemmin Hannoverin herttuakuntana. Hän jälkeläisistään tuli myöhemmin Ison-Britannian kuninkaita; ensimmäinen heistä oli Yrjö I, joka kruunattiin valtaistuimelle vuonna 1714. Kolme Ison-Britannian kuningasta olivat myös samalla Hannoverin prinssejä. Yrjö III kohotti tittelin Hannoverin kuninkaaksi. Kaupunki laajeni vastakkaiselle rantatörmälle ja kasvoi huomattavasti. 26. heinäkuuta 1757, seitsenvuotisen sodan aikana, Ranskan armeija päihitti hannoverilaisen tarkkailuarmeijan Hastenbeckin taistelussa, johtaen Hannoverin miehittämiseen. 5. heinäkuuta 1803 Artlenburgin kokouksen (Elben kokous) muodostamisen jälkeen noin 30 000 ranskalaista sotilasta marssi Hannoveriin ja miehitti sen. Yrjö III ei tunnustanut Elben kokousta ja yritti värvätä ulkomaisia sotilaita. Tästä tuloksena suuri määrä hannoverilaisia sotilaita maahanmuutti Englantiin, joista muodostettiin Kuninkaan saksalaislegioona. Vuonna 1837 Ison-Britannian ja Hannoverin välinen liitto loppui, kun Vilhelm IV:n kruununperillinen olikin nainen, ja Hannoveria voisi hallita vain mies. Hannover pysyi kuningaskuntana vuoteen 1866 asti, kun se liitettiin Preussiin. Alueliitoksen jälkeen Hannoverin kansalaiset vastustivat preussilaishallintoa. Kaikesta huolimatta Hannoverin kasvu jatkui toiseen maailmansotaan asti, jossa kaksi kolmasosaa kaupungista pommitettiin maan tasalle. Sodan jälkeen Hannoverista tuli kuuluisaksi kaupallisten näyttelyiden järjestämisestä. Vuosittain siellä pidetään CeBIT-messut, jotka ovat maailman suurimmat tietokonemessut. Vuonna 2000 Hannover oli maailmannäyttelyn isäntänä. Luokka:Saksan kaupungit als:Hannover ko:하노버 ja:ハノーファー

1837

Tapahtumia

- Nikolai I perusti Jyväskylän kaupungin

Syntyneitä

Kuolleita

- Luokka:1800-luku ms:1837 ko:1837년 simple:1837 th:พ.ศ. 2380

MacOS-X

Mac OS X yra operacinė sistema (OS), skirta Apple Computer firmos gaminamiems kompiuteriams, vadinamiems Macintosh (Mac). Tai vieninteliai kompiuteriai, kuriuose naudojama ši operacinė sistema, nors sistemos branduolys - Darwin dirba ir kitokių architektūrų mašinose (pvz., i386). Mac OS X išleista 2001 m., kai Apple, nusipirkusi NeXT įmonę, jos gamintų Next Step ir Open Step sistemų pagrindu sukūrė iš principo naują operacinę sistemą savo kompiuteriams. Ši operacinė sistema pakeitė ankstesnes Mac operacines sistemas (9-os ir ankstesnių versijų Mac OS). Mac OS X sukurta UNIX, visų pirma - FreeBSD pagrindu. Grafinė aplinka sukurta, remiantis PostScript ir Open Step. Mac OS X yra daugiafunkcinė OS, kitaip tariant, palaiko daugelio programų ir vartotojų bendrą darbą, tinka ir asmeniniams kompiuteriams, ir darbo stotims ir serveriams.

Nuorodos

- [http://www.macpartija.lt/ Mac Partija]
- [http://www.apple.com Apple] (angl.)
- [http://www.apple.com/macosx Mac OS X] (angl.) Category:Operacinės sistemos ja:Mac OS X ko:맥 오에스 텐 simple:Mac OS X th:แมคโอเอสเท็น

Hotele w Rzym heavy metal sem po�ciel Dorota Rabczewska

:: RELATED NEWS ::

ADO
Microsoft ADO (ActiveX Data Objects) is a Component object model object for accessing data sources. It provides a layer between programming languages and OLE DB (a means of accessing data stores, whether they be databases or otherwise, in a uniform manner), which allows a developer to write programs which access data, without knowing how the database is implemented. You must be aware o

Don A. Stuart
John Wood Campbell, Jr. (June 8,1910 – July 11,1971) was the editor from 1938 until his death in 1971 of the science fiction magazine Astounding Science Fiction, renamed Analog Science Fiction
Read More...

Superior
Superior has various meanings.
- In a hierarchical structure of any kind, a superior is placed above a subordinate and is closer to the apex. See superior (hierarchy).
- Similarly, a person who is a "superior" has the authority to command (an)other(s), especially in a hierarchy such as the (para)military (as in "a superior officer") or holds the highest position -with varying authority- in a religious order ( :This article is about the personal weapon and its ceremonial derivative, for other meanings of mace please see mace (disambiguation) An advance on the club, a mace is a wooden, metal-reinforced, or metal shaft, with a head made of stone, copper, bronze, iron or steel. The head is normally about or slightly thicker than the diameter of the shaft, shaped wi

Gediminas, Duke of Lithuania
Gediminas (known as Giedymin in Ruthenian; in Belarusian as Hiedymin (Гедымін) and Hiedzimin (Гедзімін); ca 1275 – winter 1341 under Wielon) was the Grand Prince of

Nautical miles
A nautical mile is a unit of length. It is not an SI unit. It is accepted (although discouraged) for use with the SI. The nautical mile is used around the world for maritime and aviation purposes. It is commonly used in international law and treaties, especially regarding the limits of

Christina, Queen of Sweden
Christina (Kristina) (December 8, 1626 – April 19, 1689), later known as Maria Christina Alexandra and sometimes Count Dohna, was Queen regnant of Sweden from 1632 to 1654. She was the only legitimate child of King Cyrillic Токтар Онгарбаевич Аубакиров, Kazakh Тоқтар Әубәкіров; born on July 27, 1946, in Karaganda,