:: wikimiki.org ::

San Marino

San Marino

:San Marinon kaupungista katso San Marino (kaupunki). San Marinon tasavalta on valtio Apenniinien niemimaalla Etelä-Euroopassa. Se on kokonaan Italian ympäröimänä.

Historia

San Marino väittää olevansa maailman vanhin olemassaoleva, vuonna 301 perustettu tasavalta. Perustajaksi nimetään Saint Marinus. Napoleon tunnusti San Marinon itsenäisyyden 1797 ja muut Euroopan valtiot 1815 Wienin kongressissa. Vaikkakin itsenäinen valtio, San Marino on läheisissä suhteissa Italiaan, joka on ympäröinyt sitä maan yhdistymisestä lähtien 1800-luvulta.

Politiikka

Yleinen konsilji, Consiglio Grande e General, valitaan vaaleilla viiden vuoden välein. Tämä parlamentti puolestaan valitsee kaksi jäsentään valtionhoitajiksi kuuden kuukauden ajaksi. Konsilji valitsee myös kaksitoista konsulia, Consiglio dei XII, jotka muodostavat tuomiovallan. Maa ei kuulu Euroopan unioniin, mutta käyttää silti rahayksikkönään euroa. San Marinolla on vapaaehtoinen armeija, Corpi Militari Voluntar, joka suorittaa seremonioita ja avustaa tarvittaessa poliisia. Sotilasmenot vuonna 2000/2001 olivat 700 000 US$.

Osat

San Marinossa on yhdeksän kuntaa (castelli):
- Acquaviva
- Borgo Maggiore
- Chiesanuova
- La Dogana
- Domagnano
- Faetano
- Fiorentino
- San Marino
- Serravalle

Maantiede

San Marinon maantiede San Marinon maantiede San Marino on maailman kolmanneksi pienin tunnustettu valtio (heti Vatikaanivaltion ja Monacon jälkeen). Valtion pinta-ala on 61,2 km² ja sen ainoa rajanaapuri on valtiota ympäröivä Italia, jonka kanssa rajaa San Marinolla on yhteensä 39 km.

Talous

Ennen euron käyttöönottoa San Marinolla oli oma liiransa, joka oli arvoltaan kytketty italian liiraan. Pieni määrä lyötyjä San Marinon euro-kolikoita on keräilijöiden kohteena. Turismi käsittää yli 50 % maan bruttokansatuotteesta, ja maassa vierailee vuosittain 3,3 miljoonaa turistia (tilasto 1997). Teollisuuden haarat ovat pankkitoiminta, vaatteet, elektroniikka ja keramiikka. Maataloustuotteita ovat viini ja juusto. San Marinon postimerkit, jotka ovat käypiä vain maan rajojen sisäpuolella, ovat keräilykohde ja merkittävä tulonlähde. Elinolot vastaavat Italian oloja, Italia on myös suurin kauppakumppani ja tuottaa suurimman osan San Marinon elintarvikkeista....

Väestöjakauma

Asukkaita on vuoden 2003 tilastojen mukaan on noin 28 000. San Marinon ja Italian väestöissä ei ole juurikaan eroa, ja monet San Marinon asukkaat ovat italialaisia. Puhuttu kieli on italia (sanmarinon murre) ja pääuskonto katolisuus.

Kulttuuri

Kuten Italiassakin, jalkapallo on suosittu urheilulaji. Maassa on 15 joukkuetta, jotka pelaavat Federazione Sammarinese Giuoco Calcio -liigassa. Kansallinen joukkue pelasi ensimmäisen epävirallisen kansainvälisen ottelun 1986 Kanadaa vastaan. 70 häviön ja tasapelien Latviaa ja Liechtensteinia vastaan joukkue voitti ensimmäisen kerran Liechtensteinin 29. huhtikuuta 2004 1–0 ystävyysottelussa. Formula 1 San Marino Grand Prix järjestetään itse asiassa Enzo e Dino Ferrari -radalla Imolassa, Italiassa, noin 100 km luoteeseen San Marinosta Via Æmilia -tietä pitkin

Merkittävimmät luonnonvarat

- sementti

Merkittävimmät vientituotteet

- matkailu
- viini
- postimerkit

Aiheesta muualla

- [http://maps.google.com/maps?ll=43.943395,12.463989&spn=0.878058,2.026978&z=8&t=h&hl=en San Marino Google Mapsissa] Luokka:San Marino ms:San Marino zh-min-nan:San Marino ko:산마리노 ja:サンマリノ simple:San Marino th:ประเทศซานมารีโน

San Marino (kaupunki)

San Marino (italiaksi Città di San Marino) on San Marinon valtion pääkaupunki. Se sijaitsee Titano-vuorella. Sen asukasluku on 4493 (2003) ja pinta-ala 7,09 km². Luokka:Pääkaupungit Luokka:San Marino ja:サンマリノ (市)

Apenniinien niemimaa

Apenniinien niemimaa sijaitsee Välimeren pohjoisrannalla Alppien eteläpuolella. Se on noin 1000 kilometriä pitkä, saappaan muotoinen niemi. Niemimaa on saanut nimensä Apenniinit-vuoristosta. Niemimaa kuuluu pääosin Italialle, minkä lisäksi siellä sijaitsee kaksi kääpiövaltiota, San Marino ja Vatikaanivaltio. Luokka:Eurooppa Luokka:Niemimaat ko:이탈리아 반도 ja:イタリア半島

Eurooppa

Eurooppa on maanosa, jonka rajaavat Atlantin valtameri lännessä, Pohjoinen jäämeri pohjoisessa, Uralvuoret ja Uraljoki idässä, Kaspianmeri, Kaukasus-vuoret ja Mustameri kaakossa ja Välimeri etelärajalla. Eurooppa muodostaa Aasian kanssa supermaanosan Euraasia: Eurooppa on läntinen viidennes Euraasian maamassasta. Kokonsa (noin 10,3 miljoonaa neliökilometriä) puolesta Eurooppa on maailman toiseksi pienin maanosa, hieman suurempi kuin Oseania. Euroopassa asuu hieman yli 700 miljoonaa ihmistä, täten se on asukasluvultaan toiseksi suurin maanosa Aasian jälkeen ja myöskin tiheimmin asuttu maanosa. Aasian

Etymologia

Nimi Eurooppa on mahdollisesti peräisin kreikkalaisen mytologian prinsessa Europasta, joka joutui härän hahmon ottaneen Zeuksen sieppaamaksi. Nimen etymologia on epävarma, sille on esitetty sekä kreikkalaista, että seemiläistä etymologiaa (ereb, auringonlasku).

Historia

Katso pääartikkeli Euroopan historia. Euroopalla on pitkä historia suurien kulttuurillisten ja taloudellisten saavutusten muodossa aina pronssikaudelta alkaen. 15. vuosisadalta lähtien eurooppalaiset valtiot, erityisesti Espanja, Portugali, Ranska ja Iso-Britannia, rakensivat suuria kolonistisia imperiumeja Afrikkaan, Amerikkaan ja Aasiaan. Teollinen vallankumous alkoi Euroopassa 18. vuosisadalla. Toisen maailmansodan jälkeen ja ennen kylmän sodan loppua Eurooppa oli jaettu kahteen suureen poliittiseen ja taloudelliseen blokkiin: kommunistisiin valtioihin Itä-Euroopassa ja kapitalistisiin valtioihin Länsi-Euroopassa. Vuoden 1990 tietämillä itäblokki hajosi.

Euroopan määritelmä

Usein Euroopalle piirretään muita rajoja, jotka perustuvat poliittisiin, taloudellisiin, kulttuurisiin tai käytännöllisiin näkökohtiin. Tämä on johtanut siihen, että on monta eri "Eurooppaa", jotka eivät ole identtisiä keskenään. Eri maita on luettu mukaan tai jätetty pois sen mukaan, minkä piirteiden on katsottu olevan keskeisiä Euroopan määrittelyn kannalta. Nykyään termiä "Eurooppa" käytetään lisääntyvässä määrin tarkoitettaessa Euroopan unionin jäsenmaita. Tällä hetkellä liitossa on 25 maata (joista Kypros on osa maantieteellistä Aasiaa). Lisäksi muutamat maat neuvottelevat jäsenyydestä. Useiden muiden maiden uskotaan aloittavan neuvottelut jossain vaiheessa tulevaisuudessa. Lähes kaikki Euroopan maat ovat Euroopan neuvoston jäseniä; yksittäiset poikkeukset ovat Valko-Venäjä ja Vatikaanivaltio. Vatikaanivaltio Nykyisellään maantieteellinen Eurooppa koostuu seuraavista 44 maasta (aakkosjärjestyksessä):

- Alankomaat
- Albania
- Andorra
- Belgia
- Bosnia ja Hertsegovina
- Bulgaria
- Espanja
- Irlanti
- Islanti
- Italia
- Itävalta
- Kreikka
- Kroatia
- Latvia
- Liechtenstein
- Liettua
- Luxemburg
- Makedonia
- Malta
- Moldova
- Monaco
- Norja

- Portugali
- Puola
- Ranska
- Romania
- Ruotsi
- Saksa
- San Marino
- Serbia ja Montenegro
- Slovakia
- Slovenia
- Suomi
- Sveitsi
- Tanska
- Tšekki
- Turkki
- Ukraina
- Unkari
- Valko-Venäjä
- Vatikaanivaltio
- Venäjä
- Viro
- Yhdistynyt kuningaskunta

Ennen vuotta 2004 liittyneet EU-maat merkitty lihavoidulla tekstillä. 1. toukokuuta 2004 liittyneet uudet EU-maat merkitty kursivoidulla tekstillä. 2004 Euroopan alaryhmittymiä:
- Euroopan unioni
- Schengen-alue
- Euroalue
- Balkan
- Baltian maat
- Benelux
- Britteinsaaret
- Keski-Eurooppa
- Itä-Eurooppa
- Iberian niemimaa
- Pohjoismaat
- Skandinavia
- Visegrad-ryhmä

Euroopan valtioiden ja maa-alueiden vertailua

Euroopan maat ja epäitsenäiset alueet väkiluvun mukaisessa suuruusjärjestyksessä

Tiedoista puuttuu Turkin Euroopan puoleinen osa.

Euroopan maat ja epäitsenäiset alueet pinta-alan mukaisessa suuruusjärjestyksessä

Tiedoista puuttuu Turkin euroopanpuoleinen osa. Luokka:Mantereet Luokka:Eurooppa als:Europa roa-rup:Evropa ms:Eropah zh-min-nan:Europa ko:유럽 ja:ヨーロッパ simple:Europe th:ทวีปยุโรป

Italia

Italia on eteläeurooppalainen valtio. Italian pinta-ala on noin 300 000 neliökilometriä ja väkiluku noin 58 miljoonaa. Italian naapurimaita ovat Ranska, Sveitsi, Itävalta, Slovenia sekä kääpiövaltiot San Marino, Vatikaani ja Maltan ritarikunta. Italian pääkaupunki on Rooma. Muita suuria kaupunkeja ovat muun muassa Napoli, Milano, Firenze, Torino ja Venetsia. Italiassa puhutaan pääasiassa italiaa. Tärkein uskontokunta on katolisuus. Italia on EU:n ja NATOn perustajajäsen. Italian tämänhetkinen pääministeri on Silvio Berlusconi ja presidentti Carlo Azeglio Ciampi.

Historia

Antiikin aikana Apenniinien niemimaa oli muinaisen Rooman valtakunnan sydänalueita. Ennen roomalaisia Italiaa asuttivat muun muassa etruskit. Vuonna 476 jakautuneen Rooman imperiumin länsiosa hajosi lopullisesti, ja yli tuhat vuotta alue oli jakautunut pieniin ruhtinaskuntiin, ja osaa aluetta hallitsivat aika ajoin myös muun muassa Bysantti ja Espanja. Myös viikingeillä oli keskiajalla Etelä-Italiassa ja Sisiliassa kuningaskunta. Nykyinen Italia syntyi 1850–1870-luvuilla pala palalta. Sardinian kuningaskunta valloitti Itävalta–Unkarilta Ranskan tuella Lombardian (Milanon ympäristön) 1859, ja Giuseppe Garibaldin johtama vapaaehtoisjoukko, joka toimi ilman Sardinian kuninkaan virallista lupaa, valloitti sitten Sisilian ja Napolin kuningaskunnan sekä pääosan paavin hallitsemasta Kirkkovaltiosta 1859–1860. Rooman pohjoispuoliset ruhtinaskunnat liittyivät Sardinian kuningaskuntaan kansanäänestyksissä 1860, ja Italian valtio perustettiin. Torino, jo Sardinian kuningaskunnan pääkaupunki, tuli Italian valtion ensimmäiseksi pääkaupungiksi. Saksan–Itävallan sotaan osallistumalla Italia valtasi Itävallalta Venetsian maakunnan 1866. Kun Roomaa ympäröivää Kirkkovaltion osaa suojelevat ranskalaisjoukot poistuivat 1870 Ranskan–Saksan sodan tähden, myös Rooma ja ympäröivä alue liitettiin Italiaan. Itsenäinen Italia pyrki sitten suurvaltojen joukkoon, mutta jäi vähän samaan tapaan kuin Saksa, Ranska ja Britannia nykyään "pieneksi suurvallaksi". Se sai hankittua joitakin siirtomaita Afrikasta, muun muassa eteläosan nykyisestä Somaliasta, Eritrean ja Libyan. Etiopian valloitusyritys 1895–1896 päättyi kuitenkin sotilaalliseen katastrofiin ja kiusalliseen arvovaltatappioon. Ennen ensimmäistä maailmansotaa Italia oli liitossa Saksan ja Itävalta–Unkarin kanssa (kolmiliitto). Ensimmäisen maailmansodan syttyessä Italia jäi kuitenkin aluksi puolueettomaksi, sillä muut jättivät sopimusvelvoitteensa täyttämättä eivätkä ilmoittaneet Italialle ajoissa sotaan ryhtymisestä. Myöhemmin Italia liittyi sotaan ympärysvaltojen puolella näiden luvattua Italialle Itävalta–Unkariin kuuluvia alueita. Rauhanteossa osa Italialle luvatuista alueista liiettiin kuitenkin Jugoslaviaan, mikä johti tyytymättömyyden kasvuun. Tätä käyttivät hyväkseen Benito Mussolinin johtamat fasistit, jotka muodostivat Italiasta yksipuoluediktatuurin. Mussolini valloitti Etiopian 1936, mutta ei kyennyt rauhoittamaan maata. Albaniasta tehtiin myös Italian satelliittivaltio ja se liitettin osaksi Italiaa huhtikuussa 1939. Yhdessä Hitlerin johtaman Saksan kanssa Mussolini pyrki hallitsemaan Eurooppaa; tosin Saksan huomattavasti suuremman sotilaallisen voiman takia Italia joutui pikku hiljaa Saksan satelliittivaltioksi. Toisen maailmansodan Italia aloitti julistamalla sodan Ranskalle ja Iso-Britannille 10. kesäkuuta 1940 ja osallistumalla Ranskaan tehtävään hyökkäykseen. Lokakuussa 1940 aloitettu hyökkäys Kreikkaan tuotti kiusallisia tappioita, mutta kääntyi lopulta Saksan tuella voitoksi. Pohjois-Afrikassa Italia pyrki valloittamaan briteiltä Egyptin. Lopulta kuitenkin Britannia tunkeutui Italiaan 1943, mikä pakotti pian Italian vaihtamaan puolta. Saksa miehitti Italian pohjoisosan, ja vuosina 1943–1945 maassa käydyt liittoutuneiden ja Saksan väliset taistelut tuottivat suurta vahinkoa. Rauhanteossa Italia menetti kaikki siirtomaansa ja pieniä alueita Euroopasta. Sodan jälkeen Italian valtiomuoto muutettiin 1946 kuningaskunnasta tasavallaksi.

Politiikka

Maaliskuun 1994 parlamenttivaaleissa ylivoimainen voittaja oli vaaliliitoksi perustettu Vapauden liitto (Polo della Libertá), jonka muodostivat mediamoguli Silvio Berlusconin perustama Eteenpäin Italia (Forza Italia, FI), äärioikeistolainen Kansallisliitto (Alleanza Nazionale, AN) ja Pohjois-Italialle itsehallintoa vaatinut Pohjoisen liitto (Lega Nord, LN). Berlusconi muodosti oikeistolaisen koalitiohallituksen, johon edellä mainitut puolueet osallistuivat. Hallitus kaatui jo joulukuussa 1994 Berlusconiin kohdistuneiden lahjusepäilyjen takia. Vuoden 2001 vaaleissa Berlusconin johtama "Vapauksien talo" (Casa delle Libertà) -koalitio selvityi voittajaksi, ja Berlusconi sai muodostaa toisen hallituksensa. Forza Italia sai maan parlamentin ylähuoneesta, senaatista (Senato della Repubblica), 82 paikkaa 315:stä ja alahuoneesta, edustajainhuoneesta (Camera dei Deputati), 189 paikkaa 630:stä. Suurin oppositiovoima on keskustavasemmistolainen "Oliivipuu" (Uniti nell'Ulivo) -koalitio, jonka suurin puolue on sosiaalidemokraattinen "Vasemmistodemokraatit" (Democratici di Sinistra). Suhteellisen vaalitavan ansiosta parlamentissa on edustettuina myös lukuisia pienempiä ryhmiä. Berlusconia vastaan käyty lahjusoikeudenkäynti keskeytettiin kesäkuussa 2003, kun parlamentti äänesti uudesta laista, joka takasi oikeudellisen koskemattomuuden poliitikoille ja tuomareille. Heinäkuun alussa 2003 Berlusconi aiheutti kohua maailmalla sanomalla häntä arvostelleelle saksalaiselle europarlamentaarikolle, Martin Schulzille, että tämä sopisi hyvin tekeillä olevaan italialaiselokuvaan keskitysleirin vartijan rooliin. Vuoden 2003 paikallisvaaleissa ja 2004 eurovaaleissa Berlusconin johtama hallituskoalitio on kärsinyt tappioita.

Aluejako

Pääartikkeli: Italian alueet Italia jakautuu hallinnollisesti 20 alueeseen (regione), jotka jakautuvat edelleen maakuntiin (provincia) ja nämä kuntiin (comune). Maakunnat on useimmiten nimetty hallintopaikkakuntansa mukaan. Italian alueet: Tähdellä merkityillä alueilla on itsehallinnollinen asema
Maantiede
Italian alueet Italian alueet Italia sijaitsee Etelä-Euroopassa, Apenniinien niemimaalla, joka on lähes koko Välimeren pituinen kapeahko, samannimisen vuoriston hallitsema niemimaa. Italia rajoittuu pohjoisessa Alppien vuoristoon sekä Sveitsin ja Itävallan valtioihin, koillisessa Sloveniaan, luoteessa Ranskaan, idässä Adrianmereen, lännessä Ligurianmereen ja Tyrrhenanmereen, etelässä Joonianmereen sekä Maltan ja Sisilian kanaaleihin. Apenniinien niemimaan lisäksi Italiaan kuuluu useita saaria, muun muassa Sisilia ja Sardinia, Välimeren suurimmat saaret sekä Elba, Capri, Ischia, Panteleria ja tuliperäiset Liparisaaret. Sisilian saarella sijaitsee Euroopan korkein tulivuori Etna. Napolin kaupungin edustalla on Vesuviuksen tulivuori. Italia tunnetaan ulkomuotonsa vuoksi "Saapasmaana".
Talous
Italiassa on muun muassa öljy-, maakaasu-, rautamalmi-, kivihiili-, elohopea-, rikki-, suola- ja marmoriesiintymiä, mutta kaikkiaan luonnonrikkauksia on vain vähän. Teollisuuden osuus bruttokansantuotteesta on 40 %, ja se työllistää 32 % työikäisestä väestöstä. Teollisuuskeskukset keskittyvät maan pohjoisosaan, mikä johtuu hyvistä markkinointiyhteyksistä Keski- ja Länsi-Eurooppaan, alppijokien vesivoimasta ja maataloudesta saatavista raaka-aineista. Italiassa tuotetaan kone- ja konepajateollisuuden perinteisiä tuotteita kuten laivoja, moottoriajoneuvoja, konttorikoneita, elektroniikkaa, maatalouskoneita ja rautatiekalustoa. Automerkeistä kuuluisimmat ovat torinolainen FIAT ja Ferrari. Lisäksi Italiassa on muun muassa teräs-, elintarvike-, tupakka-, huonekalu- ja kemianteollisuutta. Italia, erityisesti Milano, on tunnettu muodin kotimaana, ja italialaiset asusteet ja kengät ovatkin maailmankuuluja. Tärkeimpiä vientituotteita ovat koneet ja moottoriajoneuvot, tekstiilit, kengät ja kemianteollisuuden tuotteet sekä viinit, oliiviöljy, hedelmät ja vihannekset. Huomattavimmat kauppasatamat ovat Genova, Augusta, Trieste, Venetsia ja Taranto. Kansainvälisiä lentoasemia on 25. Italiassa käy joka vuosi yli 50 miljoonaa turistia. Alkutuotannon osuus bruttokansantuotteesta on enää kolme prosenttia, ja sen piirissä työskentelee kahdeksan prosenttia työvoimasta. Maanviljely keskittyy Pohjois-Italian alangolle, jossa viljellään muun muassa vehnää, maissia, sokerijuurikasta ja riisiä. Alueella tuotetaan myös merkittävästi rehua ja maitotaloustuotteita. Keski- ja Etelä-Italiassa kasvatetaan etupäässä lampaita ja vuohia. Italia on maailman suurin viinirypäleiden ja viinin tuottaja. Maan eteläosassa viljellään sitrushedelmiä, tomaatteja ja oliiveita. Pohjoisen Friulissa ja Lombardiassa viljellään silkkiäispuita, mutta niiden kasvatus on vähentynyt keinokuitujen käytön yleistyessä. Rannikolla muun muassa sardiinien, sardellien ja tonnikalan kalastus on tärkeä elinkeino. Ennen Euroopan yhteiseen valuuttaan, euroon, siirtymistä Italian rahayksikkö oli Italian liira (ITL, ₤ ), 1 000 liiraa oli noin kolme markkaa eli 50 senttiä.
Kielet
Italian virallinen kieli on italia, mutta vielä 100–200 vuotta sitten sitä osasi vain murto-osa kansasta. Italian kielen loi suurelta osin Dante Alighieri toscanalaismurteiden perusteella 1300-luvulla. Vasta Mussolini vakiinnutti Italian kielen valta-aseman. Paikallisesti virallinen asema Italiassa on saksalla (Etelä-Tiroli, 280 000 puhujaa) ja ranskalla (Aostan laakso, 115 000 puhujaa, joista osa puhuu pikemminkin läheistä frankoprovensaalia). Vain Italiassa käytettyjä paikallisia kieliä ovat friuli (550 000 puhujaa), ladino (35 000 puhujaa) ja sardinia (miljoona puhujaa). Katalaania Italiassa puhuu noin 20 000 puhujaa ja oksitaania noin 50 000 puhujaa. Jo keskiajalla Italiaan on muuttanut paljon albaniankielistä väestöä (100 000 puhujaa) ja jo historiallisista ajoista Sisiliassa ja Etelä-Italiassa on puhuttu paljon kreikkaa (nykyisin 11 000 puhujaa). Itärajalla puhutaan myös naapurimaiden kieliä: kroatiaa (2 000 puhujaa) ja sloveniaa (75 000 puhujaa). Näiden vakiintuineiden kielten lisäksi Italiassa on paljon maahanmuuttajia, joilla on omat kielensä. Lisäksi Italiassa on romaneja, joilla on oma kielensä. Historiallisesti tunnettuja Italian niemimaalla puhuttuja kieliä ovat latina ja etruskien kieli.
Merkittävimmät luonnonvarat

- elohopea
- potaska
- marmori
- rikki
- kivihiili
- kala
Merkittävimmät vientituotteet

- koneet
- tekstiilit
- autot
- viini
Katso myös

- Italian taide
- Italian maatalous
- Italialainen keittiö
Aiheesta muualla

- [http://maps.google.com/maps?ll=43.484032,12.077433&spn=14.152961,32.431641&z=12&t=h&hl=en Italia Google Mapsissa] Luokka:Italia als:Italien ms:Itali zh-min-nan:Italia ko:이탈리아 ja:イタリア simple:Italy th:ประเทศอิตาลี fiu-vro:Itaalia

Napoleon

Napoléon Bonaparte (15. elokuuta 1769 – 5. toukokuuta 1821), oikealta nimeltään Napoleone Buonaparte, oli Ranskan ensimmäinen konsuli vuodesta 1799 alkaen ja Ranskan keisari Napoléon I 18. toukokuuta 1804 – 6. toukokuuta 1814 välisen ajan. Uransa huipulla hän valloitti ja hallitsi laajoja osia Länsi- ja Keski-Eurooppaa, kunnes hänet lyötiin Waterloon taistelussa, vangittiin ja karkoitettiin.

Nuoruus

Napoléon syntyi Ajacciossa, Korsikalla, Ajaccion kaupungissa, vuoden kuluttua siitä, kun Genovan tasavalta oli myynyt Korsikan Ranskalle velanmaksuna. Hänen syntymänimensä oli Napoleone Buonaparte, mutta hän vaihtoi sen ranskalaisemmalta kuulostavaan Napoléon Bonaparteen vuoteen 1796 mennessä. Napoléonin vanhemmat olivat alhaista aatelissukua. Hänen isänsä Carlo Buonaparte, italialaissyntyinen asianajaja, nimettiin Ludvig XVI:n hoviin 1778, jossa hän vietti useita vuosia. Napoléonin äiti Laetitia oli aikaansa edellä ja kylvetti kahdeksaa lastaan joka toinen päivä - normaalisti yläluokkakaan ei kylpenyt kuin ehkä noin kuukauden välein. Isä järjesti poikansa koulutuksen Ranskassa ja nuori Napoléon laitettiin Brienne-le-Château'n sotilaskouluun 1779. Napoléonia pidettiin maalaisena ja moukkana, hän oppi ranskaa vasta kymmenvuotiaana ja puhui sitä italialaisella korostuksella. Isän suhteilla Napoléon pääsi sittemmin École Militairen eliittikouluun Pariisissa, josta hän valmistui 28. lokakuuta 1784. Hänet määrättiin tykistön vänrikiksi tammikuussa 1785 16-vuotiaana. Hän opiskeli myös kuninkaallisessa tykistökoulussa Auxonne'ssa v:1797. Ranskan suuren vallankumouksen alettua 1789 Napoléon palasi Korsikalle, jossa nationalistit kapinoivat irtautuakseen Ranskasta. Buonaparten perhe pakeni sisällissotaa Ranskaan. Napoléon tuki vallankumouksellisia ja nousi nopeasti arvoasteikossa. Vuonna 1793 hän vapautti Toulonin rojalisteilta ja näitä tukeneilta brittijoukoilta. Vuonna 1795 rojalistien marssiessa kansalliskokousta vastaan Pariisissa hän ammututti kapinoijat. Napoléon sai lempinimen Pikku korpraali voitettuaan Itävallan joukot Lodin taistelussa 1796. Hän oli loistava strategisti ja osasi soveltaa tietomääräänsä taistelutilanteissa. Tykistöupseerina hän osasi käyttää tykistöä jalkaväkihyökkäysten tukemiseen. Ranskan huonosti varustettujen joukkojen johtajana Italiassa hän löi Itävallan arkkiherttua Kaarlen johtamat joukot useita kertoja, ja itävaltalaiset joutuivat myöntymään heidän kannaltaan epäsuotuisaan rauhansopimukseen. Samaan aikaan Napoléon järjesti kaappauksen Pariisissa ja syrjäytti rojalistit vallasta.

Hyökkäys Egyptiin ja valtaannousu

Vuonna 1798 Ranskan hallitus alkoi pelätä Napoléonin kansansuosiota ja määräsi hänet hyökkäämään Egyptiin vaikeuttaakseen Britannian yhteyksiä Intiaan. Valistusajan ihanteiden mukaan Napoléon otti mukaansa tiedemiesjoukon, joka suoritti tutkimuksia Egyptissä, kuuluisimpana tuloksenaan Rosettan kiven löytö. Pašša Cezzar Ahmet, osmanien kenraali pysäytti Napoléonin valloitukset Syyriassa, Saidan linnan lähellä. Amiraali Nelsonin johtama laivasto tuhosi ranskalaisen laivaston Niilin taistelussa, ja kun Euroopassa Ranskaa vastaan muodostettiin koalitio ja rojalistit saivat lisää kannatusta, Napoléon joutui hylkäämään armeijansa 1799 ja palasi Pariisiin. Marraskuussa hän järjesti vallankaappauksen, ja julistautui hallitsijaksi ja sotilasdiktaattoriksi arvonimellä Ensimmäinen konsuli. Päivämäärä oli Ranskan vallankumouskalenterin mukaan 18. Brumaire (19. marraskuuta 1799). Napoléon järjesti useita Ranskan vallankumouksen ideoiden mukaisia uudistuksia koulutukseen, lakiin, talouteen ja hallintoon. Code Napoléon, joka oli pääasiassa toisen konsulin, Jean Jacques Régis de Cambacérès'n työstämä lakijärjestelmä, korvasi feodalismin ajan paikalliset lait yhdellä yhtenäisellä lakikokoelmalla. Useat Euroopan maat kopiovat lakijärjestelmän myöhemmin omaan käyttöönsä.

Napoléonin sodat

Euroopan Katso myös: Napoleonin sodat Vuonna 1800 Napoléon hyökkäsi Itävaltaa vastaan ja voitti jälleen, ja nyt myös Britannia suostui rauhantekoon. 1802 Napoléon myi suuren maa-alan Pohjois-Amerikassa Yhdysvalloille koska ei olisi pystynyt puolustamaan sitä. Louisianan ostossa yli 2 000 000 km² maata vaihtoi omistajaa vain 15 miljoonalla dollarilla. Napoléon laajensi vaikutusvaltaansa Sveitsiin ja Saksaan, mutta kiista Maltasta johti jälleen Iso-Britannian sodanjulistukseen 1803 ja tukeen Napoléonia vastustaville rojalisteille. Paavi Pius VII kruunasi Napoléonin keisariksi 2. joulukuuta 1804. 26. toukokuuta 1805 hänet kruunattiin myös Italian kuninkaaksi Milanon katedraalissa Lombardian rautakruunulla. Ranskan ja Espanjan suunnitelma tuhota brittien kuninkaallinen laivasto koki kuitenkin takaiskun Trafalgarin taistelussa 21. lokakuuta 1805, ja vaikka amiraali Nelson sai siinä surmansa, Britannia sai pysyvän yliotteen merellä seuraavaksi sadaksi vuodeksi. 1805 Napoléonin taistelussa kolmatta koalitiota vastaan 1805, hän saavutti jälleen suuren voiton Itävaltaa ja Venäjää vastaan Austerlitzissa 2. joulukuuta 1805. Seuraavana vuonna hän löi myös Preussin Jenassa (14. syyskuuta 1806). Näin Napoléonista tuli myös Saksan tosiasiallinen hallitsija. Marssittuaan Puolan läpi hän solmi rauhan ja liiton Venäjän keisarin Aleksanteri I:n kanssa jakaen Euroopan näiden kahden suurvallan kesken. Ranskan osasta Puolaa tehtiin Varsovan suuriruhtinaskunta, jonka johtoon asetettiin saksilainen kuningas. Napoléon oli naimisissa kahdesti. Ensin Joséphine de Beauharnais'n kanssa, jonka hän kruunasi keisarinnaksi. Liitto oli kuitenkin lapseton, ja johti sen vuoksi eroon. Hänen toinen vaimonsa oli Itävallan arkkiherttuatar Marie Louise, josta tuli toinen keisarinna. Marie-Louise synnytti yhden lapsen: Napoléon Francis Joseph Charles Bonaparte (1812 – 1833), joka sai Rooman kuninkaan arvonimen. Napoléonilla oli myös aviottomia lapsia: Kaarle, Léonin kreivi (1806 – 1881), Catherine Eléonore Denuelle de la Plaignen (1787 – 1868) ja Alexandre Joseph Colonna, myöhemmin Walewskin kreivi (1810 – 1868) Walewskin kreivitär Marian kanssa. Myös Émilie Louise Marie Françoise Joséphine Pellapra'a (äiti Françoise-Marie LeRoy), Karl Eugin von Mühlfeldia (äiti Victoria Kraus) ja Hélène Napoleone Bonapartea (äiti Montholonin kreivitär) on väitetty Napoléonin aviottomiksi lapsiksi. Vielä 1809 Napoléon liitti Kirkkovaltion Ranskan keisarikuntaan. Veljensä hän asetti Espanjan kuninkaaksi. Espanjalaiset nousivat kuitenkin kapinaan ja britit nousivat maihin Portugalissa. Itävalta taas hyökkäsi Saksaan, mutta kärsi tappion Wagramissa 6. heinäkuuta 1809. Aleksanteri I puolestaan sanoutui irti Britannian sulkemuksesta. Vuonna 1812 Napoléon lähti hyökkäämään Puolasta Venäjää vastaan. Puolalaiset ehdottivat vain Puolan Venäjälle kuuluvan osan valtaamista, mutta Napoléon hylkäsi varovaisuuden ja marssi Moskovaa kohti. Varoittelujen mukaisesti venäläiset Smolenskin ruhtinaan Mihail Illarionovitš Kutuzovin johdolla eivät antautuneet taisteluun, vaan käyttivät poltetun maan taktiikkaa Napoléonin ylivoimaisia joukkoja vastaan. Ensimmäinen suuri taistelu käytiin 12. syyskuuta Borodinossa Moskovan edustalla, jonka Napoléon voitti ja marssi Moskovaan odottaen Aleksanteri I:n nyt anovan rauhaa. Moskova poltettiin, ja koska kuukauden kuluttua Napoléon alkoi pelätä tilanteen Ranskassa riistäytyvän käsistä, hän lähti paluumarssille syyssäässä. Ranskan Grande Armée kärsi hirvittävät tappiot ja vain 10 000 miestä valloitukselle lähteneistä 600 000:sta pääsi marraskuuksi 1812 takaisin. Napoléonin vastoinkäyminen yllytti muut valtiot käymään jälleen Napoléonia vastaan. Ranskan häviö koitti viimein Leipzigin taistelussa 16. - 19. lokakuuta 1813.

Häviö ja karkoitus Elballe

Vuonna 1814 Britannia, Venäjä, Preussi ja Itävalta muodostivat liiton Napoléonia vastaan. Vaikka ranskalaiset voittivat monia taisteluita, ylivoima oli suuri, ja koalition joukot marssivat Pariisiin 31. maaliskuuta 1814. Voittajat määräsivät Napoléonin luopumaan kruunusta, ja hän luovutti sen 6. huhtikuuta pojalleen. Voittajat vaativat kuitenkin ehdotonta antautumista, ja Napoléon luopui kruunusta toistamiseen 11. huhtikuuta. Fontainebleau'n sopimuksessa voittajat karkoittivat Napoléonin Elban saarelle 20 km Italian rannikosta. Hän sai pitää keisarin tittelin, mutta keisarikunta rajoittui nyt tuohon pieneen saareen. Napoléon yritti myrkyttää itsensä, mutta epäonnistui; matkalla Elballe hänet yritettiin salamurhata. Ranskassa rojalistit ottivat vallan ja Ludvig XVIII nostettiin valtaan. Napoléon huolestui vaimonsa ja poikansa kohtalosta itävaltalaisten käsissä, eikä Ranskan hallitus maksanut hänelle luvattua eläkettä. Lisäksi hän kuuli huhuja karkoittamisestaan edelleen jollekin Atlantin saarelle. Napoléon karkasi Elbalta 26. helmikuuta 1815 ja saapui Ranskaan 1. maaliskuuta. Häntä vastaan lähetetyt armeijat kääntyivät hänen puolelleen. Hän saapui Pariisiin 20. maaliskuuta armeijan 140 000 vakituisen ja 200 000 vapaaehtoisen tukemana ja hallitsi vielä sata päivää.

Karkoitus Saint Helenalla ja kuolema

Viimeisen tappionsa hän koki Wellingtonin herttua Arthur Wellesleyta ja Gebhard Leberecht von Blücheria vastaan Waterloon taistelussa nykyisessä Belgiassa 18. kesäkuuta 1815. Napoléon allekirjoitti virallisen antautumissopimuksen HMS Bellerphonin kannella Rochefortin sataman ulkopuolella 15. heinäkuuta 1815. Napoléonin vangitsijat veivät hänet maanpakoon Saint Helenan saarelle 2800 km päähän Guineanlahden rannikosta 15. syyskuuta 1815 lähtien. Siellä hän kirjoitti muistelmansa ja testamenttinsa kritisoiden vangitsijoitaan. Napoléon kuoli 5. toukokuuta 1821. Napoléonin kamaripalvelijan Louis Marchandin päiväkirjat julkaistiin 1955. Niistä tehtiin johtopäätös, että Napoléon olisi myrkytetty arsenikilla. Vuonna 2001 Napoléonin hiuksista otetussa näytteessä mitattiin 73 kertaa normaali taso arsenikkia. Arsenikkia käytetiin kuitenkin tuolloin yleisesti tapeteissa, maaleissa ja jopa lääkkeissä ennen antibioottien keksimistä, joten varmuutta siitä myrkytettiinkä hänet, vai johtuiko kuolema muista syistä ei olla saatu selville. Napoléon haudattiin aluksi Saint Helenalle, mutta kaivettiin ylös 1840 ja haudattiin uudelleen hänen toivomuksensa mukaisesti Pariisin Invalidikirkkoon Seinen rannalle, suomalaisesta granitista tehtyyn arkkuun. 169 senttimetriä pitkän Napoleonin pienikokoisuudelle on naurettu, mutta tosiasia on, että hänen aikanaan ranskalaisten keskipituus oli 164 cm.

Katso myös

- Napoleon III Luokka:Ranskan hallitsijat ko:나폴레옹 보나파르트 ja:ナポレオン・ボナパルト simple:Napoleon th:นโปเลียน โบนาปาร์ต

1797

Tapahtumia

Syntyneitä

- 10. elokuuta - Kreivi Carl Gustaf von Mannerheim, suomalainen hyönteistutkija
- 30. elokuuta - Mary Shelley, englantilainen kirjailija
- 13. joulukuuta - Heinrich Heine, saksalainen runoilija
- 29. huhtikuuta - Gaetano Donizetti, italialainen säveltäjä

Kuolleita

- Luokka:1700-luku ms:1797 ko:1797년 simple:1797

Wienin kongressi

1800-luvulla Euroopan rajojen uudelleenjako suuriin ja pieniin valtioihin perustui 1814-1815 pidetyn Wienin kongressin järjestelyihin. Kongressi piti vallankumousta ja Napoleonin valloituksia laittomina ja pyrki palaamaan ennen Ranskan suurta vallankumousta valinneisiin oloihin. Puola perustettiin uudelleen Venäjän alaisuuteen. Ruotsi luovutti Suomen Venäjälle ja sai korvauksena Tanskalta Norjan. Ranska sai pitää osan vallankumoussotien valloituksista, mm. Savoijin ja Avignonin. Ranskaa ympäröiviä valtioita pyrittiin myös vahvistamaan, joten suurvallaksi noussut Preussi sai lisäalueita Saksan länsiosista ja Hollantiin liitettiin nykyisen Belgian alue. Itävalta sai lisäalueita Pohjois-Italiasta ja osa Ranskan Siirtomaista annettiin Englannille. Yksi kongressin tärkeimmistä aikaansaannoksista oli Itävallan, Preussin ja Venäjän liitto, Pyhä Allianssi. Näiden maiden hallitsijat sitoutuivat yhdessä vastustamaan kaikkia valtiollisia uudistuksia. Wienin kongressin järjestelmä alkoi rikkoutua 1800-luvun kuluessa. Muutoksia tekivät mm. nationalismin ja liberalismin aatteet. Luokka:Euroopan historia ko:빈 회의 ja:ウィーン会議

Euro

:Euro on myös Australiassa elävä kengurulaji. kengurulaji Euro (valuuttatunnus EUR) on Euroopan unionin yhteinen valuutta, joka on tällä hetkellä käytössä kaikissa EU:hun ennen vuotta 2004 liittyneissä maissa lukuun ottamatta Yhdistynyttä kuningaskuntaa, Ruotsia ja Tanskaa, jotka käyttävät yhä omia kansallisia valuuttojaan. Näistä maista Iso-Britannia ja Tanska ovat liittyneet EU:hun aikaisemmin, jolloin sopimus ei vielä edellyttänyt myös yhteisvaluutan käyttöönottoa, ja niinpä ne voivat pysytellä luvallisesti euron ulkopuolella. Sen sijaan Ruotsi allekirjoitti jo liittyessään sopimuksen Euroopan talousyhteistyöstä ja siten myös euroon liittymisestä. Vuonna 2004 mukaan liittyneet EU-maat ottanevat euron käyttöön aikaisintaan vuonna 2006 — tämän on ainakin Viro asettanut tavoitteekseen. Katso tarkemmin myös: Euroalue Eurokolikot ja -setelit otettiin käyttöön 1. tammikuuta 2002. Virallinen raha eurosta tuli jo kuitenkin 1. tammikuuta 1999, jolloin sitä alettiin käyttää tilivaluuttana. Yksi euro vastaa 5,94573 Suomen markkaa (eli 1 markka vastaa 0,1681879 euroa). Euron sadasosa on sentti. Euron kurssia ja korkotasoa valvoo ja pyrkii kontrolloimaan Euroopan keskuspankki.

Euron merkitseminen

Euron kansainvälinen kolmikirjaiminen tunnus (ISO-standardin mukaan) on EUR, jota käytetään pääasiassa kansainvälisessä rahaliikenteessä. Lisäksi on olemassa erityinen euro-symboli (€). Euron lyhenteenä käytetään joskus e-kirjainta, jos symboli ei ole käytettävissä. Paras tapa merkitä euro on olla lyhentämättä sitä ollenkaan. Sentin virallinen lyhenne suomen kielessä on snt, jonka rinnalla voidaan käyttää myös muissa kielissä yleistä lyhennettä c. Euron symboli on mukana Unicode-merkkijärjestelmässä, ja sen esittämiseksi voi käyttää esimerkiksi Latin 9 -merkistöä, joka on Latin 1:stä eurokelpoiseksi muokattu versio.

Setelit ja kolikot

Latin 1 Latin 1 Päätös euroseteleiden ulkomuodosta tehtiin joulukuussa 1996. Toisin kuin kansallisessa rahassa, niissä ei ole kansallisia tunnisteita, vaan niissä korostetaan sitä, mikä eurooppalaisille on yhteistä. Pääasiasiallisena kuvituksena ovat eri aikakausien ja tyylisuuntien ikkunat ja sillat, jotka kuvastavat avautumista kohti muita ihmisiä ja yhteyksiä heihin. Setelit ovat suuruudeltaan 5, 10, 20, 50, 100, 200 ja 500 euroa ja niiden koko vaihtelee siten, että pieniarvoiset setelit ovat pieniä ja koko suurenee mitä suurempiarvoinen seteli on kyseessä. Yksi euro jakautuu sataan senttiin. Kolikkojen nimellisarvot ovat: 2 euroa, 1 euro ja 50, 20, 10, 5 ja 2 senttiä sekä 1 sentti. Kolikkojen toisella puolella on yhteinen Eurooppa-aihe ja rahan arvo. Toisen puolen aiheen päättää kukin kansallinen keskuspankki. Suomalaisten eurokolikkojen kansallisella puolella on suomuurain kahden euron kolikossa, laulujoutsenia yhden euron kolikossa ja pieniarvoisissa kolikoissa leijonakuvio. € on euron tunnus, jota käytetään muun muassa kaikissa hintamerkinnöissä.

Käyttö

Suomessa päätettiin alusta alkaen olla käyttämättä yhden ja kahden sentin kolikoita. Syynä on pikkukolikoiden epäkäytännöllisyys käteisellä maksettaessa. Tähän oli Suomessa totuttu jo markka-ajan viimeisinä vuosina, jolloin pienin käytetty kolikko oli kymmenpenninen. Syyskuusta 2004 alkaen myös Hollannissa aiotaan luopua kahdesta pienimmästä kolikosta, koska niiden käyttö on liian kallista. Laskelmien mukaan jokaisen yksisenttisen käsittelystä aiheutuu neljän sentin kulut. Myös Belgiassa suunnitellaan (2004) pikkukolikoista luopumista, ja niiden vastustus muissakin euromaissa on kasvamaan päin.

Linkkejä

- [http://www.euro.fi/ www.euro.fi]
- [http://www.ecb.int/ www.ecb.int]
- [http://www.eurobilltracker.com www.eurobilltracker.com] (hupi: seuraa euroseteleiden liikkumista) Luokka:Rahayksiköt Luokka:Euroopan unioni ms:Euro zh-min-nan:Euro ko:유로 ja:ユーロ simple:Euro th:ยูโร fiu-vro:Õuro

Monaco

Monacon ruhtinaskunta on maailman toiseksi pienin itsenäinen valtio heti Vatikaanin jälkeen. Pinta-ala on noin kaksi neliökilometriä, ja asukkaita on noin 30000. Ainoa rajanaapuri Ranska ympäröi maata pohjoisen, idän ja lännen puolelta.

Historia

Monacon nimi tulee kreikkalaiselta 500-luvulla eaa perustetulta Monoikoksen siirtokunnalta. Genovalaiset perustivat siirtokunnan uudelleen 1215. Genovalainen Grimaldin suku nousi valtaan 1297, kun François "Ilkiö" Grimaldi valloitti linnoituksen. Vuodet 1789–1814 Monaco oli vallankumouksen takia suoraan Ranskan hallinnossa täysin epäitsenäisenä. Wienin kongressi määräsi Monacon Sardinian kuningaskunnan protektoraatiksi 1815, jollaisena se oli vuoteen 1860. Monacon itsenäisyys palautettiin 1861 Ranskan kanssa tehdyllä sopimuksella. Monacon ruhtinas oli itsevaltias perustuslain säätämiseen vuonna 1911 asti. Heinäkuussa 1918 Versaillesin rauhan yhteydessä sovittiin Ranskan rajoitetusta suojelusta, ja että Monaco myötäilisi Ranskaa poliittisissa, sotilas- ja talousasioissa. Rainier III nousi valtaistuimelle 1949 isoisänsä Ludvig II:n kuoleman jälkeen. Vuoden 1962 uusi perustuslaki lakkautti kuolemantuomion, antoi naisille äänioikeuden ja perusti korkeimman oikeuden. Vuonna 1993 Monaco sai täysivaltaisen aseman YK:ssa. Vuoden 2002 sopimus selvensi Monacon asemaa siten, että jos ruhtinassuku sammuu, ruhtinaskunta jää autonomiseksi valtioksi, eikä sitä palauteta Ranskalle. Monacon puolustus jäi kuitenkin edelleen Ranskan harteille. Vuonna 2002 muutettu perustuslaki mahdollistaa naisen nousemisen ruhtinaaksi. Rainier III:n kuoltua 6. huhtikuuta 2005 hallitsijaksi nousi hänen poikansa Albert II.

Politiikka

Monaco on ollut perustuslaillinen monarkia vuodesta 1911, ruhtinaan ollessa valtion pää. Toimeenpanovaltaa hoitaa valtioministeri, joka on nelijäsenisen hallituskonsiljin puheenjohtaja. Valtioministeri on Ranskan kansalainen, jonka ruhtinas valitsee kolmivuotiselle kaudelle Ranskan valtion asettamamista ehdokkaista. Vuoden 1962 perustuslain mukaan ruhtinas jakaa vallan yksikamarisen kansallisneuvoston kanssa. Sen 18 jäsentä valitaan kansanäänestyksellä viiden vuoden kaudeksi. Paikallishallintoa hoitaa kunnanneuvosto, jossa on 15 vaaleilla valittua jäsentä pormestari puheenjohtajanaan.

Osat

Monaco on jaettu neljään osaan (quartiers): Monaco-Ville, vanha kaupunki Välimereen ulottuvalla kalliolla; La Condamine sataman alue; Monte Carlo, pääasiallinen asuinalue ja Casinon alue ja Fontvieille, uusi mereltä vallattu alue.

Maantiede

Monacon maantiede Monacon maantiede Monaco sijaitsee vuoristoisella Välimeren rantakaistaleella Ranskan Rivieralla tai Côte d'Azurilla. Osa pinta-alasta on täyttömaata.
Talous
Pääasiallinen tulonlähde on turismi, lisäksi maan vetovoima perustuu alhaiseen verotukseen, joka houkuttelee Monacoon rikkaita veropakolaisia. Monacoa pidetäänkin veroparatiisina ja mahdollisesti jopa rahanpesun keskuksena.
Väestöjakauma
Monaco on ruhtinaskunta, jonka virallinen kieli on ranska. Monacolaiset ovat vähemmistönä ja suurin osa (47 %) asukkaista on Ranskan kansalaisia. Monacolaisia ja italialaisia on molempia 17 % ja loput 21 % edustavat 125 eri kansallisuutta. Ranska on ainoa virallinen kieli, mutta englanti, italia ja paikallinen monacon murre (monegassi), joka on Genovan murteen jälkeläinen ovat yleisesti käytettyjä kieliä. Katolisuus on virallinen uskonto.
Kulttuuri
Monacon kulttuuri Monaco on tunnettu lähinnä formulakisoista ja kasinoista. Monacon oseanografinen museo on yksi maailman parhaista, samoin museon akvaario. Formula 1 -luokkaan kuuluva jokavuotinen Monacon GP on yksi autourheilun arvostetuimmista kilpailuista.
Merkittävimmät vientituotteet

- matkailu
- postimerkit
Aiheesta muualla

- [http://www.visitmonaco.com/ Monacon viralliset matkailusivut]
- [http://wikitravel.org/en/Monaco Monaco Wikitravelissa]
- [http://maps.google.com/maps?ll=43.741274,7.425642&spn=0.881037,2.026978&z=8&t=h&hl=en Monaco Google Mapsissa] Luokka:Monaco ms:Monaco zh-min-nan:Monaco ko:모나코 ja:モナコ simple:Monaco th:ประเทศโมนาโก

Italia

Historia

Politiikka

Aluejako

Viini

:Viini voi merkitä myös nuolikoteloa. Viini on yleensä rypäleistä käymisteitse valmistettu alkoholijuoma. Myös hedelmistä ja marjoista valmistetaan viinejä. Viinin valmistus levisi Eurooppaan jo antiikin aikoina. Viinillä on myös tärkeä merkitys erilaisissa seremonioissa. Viinit jaetaan kahteen ryhmään: mietoihin ja väkeviin viineihin. Mietojen viinien alkoholi on yksinomaan käymisteitse muodostunut. Mietoja viinejä ovat puna-, valko- ja roséviinit sekä hiilidioksidia sisältävät kuohuviinit. Väkevät sisältävät käymisalkoholin ohella lisättyä alkoholia. Väkeviin viineihin kuuluvat useat maustetut viinit kuten esim. vermutit. Hedelmäviinejä on kaikkia rypäleviinejä vastaavia tyyppejä. Suomessa hedelmäviinien valmistuksella on jo yli satavuotinen perinne. Viinistä tislaamalla valmistetaan myös väkeviä viinoja, kuten brandy.

Historia

Viinin valmistuksella on ikivanhat perinteet. Viiniköynnös on vanhimpia hyötykasveja. Viiniköynnöksen alkukotina pidetään Kaukasusvuoristoa ja Kaspianmeren ympärillä olevia alueita, joista viininviljely levisi Välimeren alueille ja saavutti nykyisen laajuutensa Euroopassa n. 2 000 vuotta sitten. Nykyisin viiniköynnöstä viljellään kaikissa lauhkeanvyöhykkeen maissa, joissa olosuhteet ovat suotuisat.

Tuotantoalueet

Maailman viinialueet tuottavat tuhatlukuisen määrän erilaisia viinilajeja. Suurin osa on yksinkertaisia pöytäviinejä, jotka nautitaan tuoreina ennen uutta satoa. Laatuviinejä sitä vastoin kypsytetään useampia vuosia ensin astioissa sitten pulloissa. Kauppamerkkien pitämiseksi tasaisina eri vuosien viinejä sekoitetaan keskenään, jolloin eliminoidaan vuosikertojen aiheuttamat erot. Maineikkaat huippuviinit pullotetaan yksilöinä, vuosikertaviineinä, ja ne ovat tavallisimmin tietyn viinikylän tai viinitarhan viinejä ja kantavat sen nimeä.

Rypälelajikeet

Rypälelajike, josta viini tehdään, määrää aromin ja maun peruslaadun. Maaperä, jossa köynnös kasvaa, antaa viinille luonteen. Eri vuosikertojen väliset erot johtuvat säätekijöistä. Mitä lähempänä viiniköynnösten kasvurajaa alue sijaitsee, sitä enemmän säiden vaihtelut vaikuttavat. Laadulliseen tulokseen vaikuttaa myös taito valmistaa ja käsitellä viiniä. Tärkeimpiä rypälelajikkeita ovat punaviineissä käytetyt Cabernet Sauvignon, Merlot, Syrah tai Shiraz, Pinot Noir, Sangiovese ja Tempranillo sekä valkoviineissä käytetyt lajikkeet Chardonnay, Riesling ja Sauvignon Blanc.

Valmistus

Eri viinintyyppien valmistus on peruspiirteiltään samanlainen. Rypälemehun sokeri muuttuu alkoholikäymisessä hiivasienten vaikutuksesta alkoholiksi ja hiilidioksidiksi, joka pääosin haihtuu. Alkoholikäymisen yhteydessä muodostuu etyylialkoholin ja hiilidioksidin ohella joukko tulevan viinin rakentamiselle tärkeitä sivutuotteita kuten muita alkoholeja, glyseriiniä, meripihkahappoa, estereitä ja aldehydejä. Nämä käymisen yhteydessä muodostuneet ainekset yhdessä rypäleistä peräisin olevien aromiaineiden, happojen, valkuaisten ja parkkiaineiden kanssa luovat edellytykset hyvän viinin syntymiselle ja kehittymiselle.

Punaviinit

parkkiaineiden Punaviinejä valmistettaessa rypäleet erotetaan kannoistaan ja murskataan, minkä jälkeen massa (mehut ja siemenet) pannaan käymään. Punaisten rypäleiden mehu ei tavallisesti sisällä väriaineita, jotka ovat rypäleen kuorissa ja liukenevat käymisen aikana. Samalla siemenistä ja kuorista liukenee punaviinille tunnusomaisia parkkiaineita. Muutamien tuntien tai päivien kuluttua, riippuen siitä kuinka paljon väri- ja parkkiaineita viiniin halutaan, mehu puristetaan massasta ja käymisen annetaan jatkua. parkkiaineiden

Valkoviinit

Valkoviinejä valmistettaessa rypäleistä poistetaan väriä sisältävät kuoret. Seuraavaksi rypäleet murskataan ja puristetaan, minkä jälkeen mehu pannaan käymään.

Roseviinit

Roséviinit ovat puna- ja valkoviinien välimuotoja. Ne valmistetaan punaviinirypäleistä siten, että rypäleiden kuoret saavat olla vain muutaman tunnin käyvässä mehussa, ja tällöin liukenee vain osa kuorien väristä. Puristusajankohtaa säätelemällä roséviinistä saadaan enemmän tai vähemmän värillistä. Roseviinin väri on vaaleanpunainen.

Kuohuviinit

Kuohuviinit valmistetaan normaaliin tapaan tehdyistä miedoista viineistä lisäämällä niihin sokeria ja kuohuviinihiivaa. Sen jälkeen viinin annetaan käydä suljetussa tilassa, jolloin käymisessä muodostuva hiilidioksidi jää liuenneena viiniin ja tästä tulee kuohuvaa. Toinen käyminen voi tapahtua joko pulloissa tai painesäiliöissä.

Käymisprosessi

Kaikilla miedoilla viinityypeillä ensimmäinen käyminen kestää viikosta kahteen viikkoon. Sen jälkeen suurin osa sakasta poistetaan ja käymisen annetaan jatkua. Tämä jälkikäymisvaihe kestää pari kuukautta. Mikäli viinistä halutaan täysin kuivaa (sokeritonta), käymisen annetaan tapahtua loppuun asti. Jos taas viiniin halutaan jäävän tietyn sokerimäärän, käyminen keskeytetään suodattamalla hiiva pois viinistä tai estämällä hiivan toiminta erilaisin keinoin.

Katso myös

- Korkkiruuvi
- Beaujolais nouveau Luokka:Alkoholijuomat

Muualla verkossa

- [http://www.alko.fi Alko]
- [http://www.altiaviinikerho.fi Altia]
- [http://www.viinilehti.fi Viinilehti]
- [http://www.viiniweb.net Viini-Web] als:Wein ko:와인 ja:ワイン simple:Wine th:ไวน์

Juusto

Juusto on maidosta juoksettamisen ja maitohappokäymisen avulla valmistettu kiinteä elintarvike. Eri kulttuureissa on lukuisia tapoja juuston valmistukseen. Juustot voidaan jakaa tuorejuustoihin ja kypsytettyihin juustoihin. Suomalaisten juustojen valmistuksessa käytettään yleisimmin lehmänmaitoa. Juustoa valmistettaessa käytettävä maito lämmitetään, jonka jälkeen se saostetaan juoksutteen ja hapatteen avulla. Saostunutta massaa puristamalla erotetaan hera. Juuston kovuus määräytyy puristamalla pois haluttu määrä heraa. Yhtä juustokiloa varten tarvitaan noin 10 litraa maitoa.

Erityyppisiä juustoja

Tuorejuustot: leipäjuusto, raejuusto, levitettävät tuorejuustot. Kypsytetyt juustot valmistetaan kypsyttämällä niitä kellaria vastaavissa olosuhteista yhdestä viikosta jopa vuosiin. Kypsytysaika vaikuttaa juuston maun voimakkuuteen. Tyypillisiä kypsytettyjä juustoja ovat emmental, edam, oltermanni. Homejuustot: sinihome-, valkohome- (brie ja camembert) sekä viherhomejuustot.

Juustolaatuja maittain

- Englanti: Cheddar - Cheshire - Gloucester - Shropshire Blue - Stilton
- Espanja: Manchego
- Hollanti: Edam, Gouda, Maaslander, Verkeerkaas
- Italia: Bel Paese, Bitto, Caprino, Fontina, Grana, Gorgonzola, Mascarpone, Mozzarella, Parmesaani (Parmigiano), Pecorino, Ricotta, Robiola, Taleggio, Toma
- Kreikka: Feta
- Ranska: Boursin, Bleu d'Auvergne, Bleu de Bresse, Brie, Camembert, Cantal, Chèvre, Livarot, Port Salut, Roquefort
- Saksa: Tilsiter
- Sveitsi: Emmental, Gruyère, Raclette
- Tanska: DanaBlue, Samso

Koostumus

Juustossa on paljon proteiineja ja rasvoja. Se sisältää myös kalsiumia, A-vitamiinia ja fosforia. Juustoa säilytetään yleensä jääkaapissa, jotta se ei pilaantuisi. Luokka:Juustot ko:치즈 ja:チーズ simple:Cheese