:: wikimiki.org ::
| Senaatintori |
Senaatintori
]
Senaatintori (ruots. Senatstorget) on Helsingin ydinkeskustassa sijaitseva tori, jonka reunalla on monia arvorakennuksia kuten Helsingin tuomiokirkko, Valtioneuvoston linna ja Helsingin yliopiston päärakennus. Keskellä toria sijaitsee Aleksanteri II:n muistomerkki. Senaatintori ja tuomiokirkko on kaupungin symboli, jonka perusosat on rakennettu 1800-luvun alussa. Senaatintorin eteläreunalla on Helsingin kantakaupungin vanhin rakennus, kauppias Johan Sederholmin mansardikattoinen talo vuodelta 1757, jossa toimii nykyään yksi Helsingin kaupunginmuseon pisteistä.
Ani harva ulkomainen turisti käy Helsingissä käymättä Senaatintorilla ja mm. Tuomiokirkko onkin ikuistettu yhdellä jos toisellakin itäaasialaisvalmisteisella videokameralla. Lämpimillä ilmoilla kirkon portaat ovat suosittu istuskelupaikka myös paikallisille. Aivan senaatintorin vieressä ovat niin ikään turistien kesäkuumalla kansoittamat kauppatori, Esplanadin puisto ja Uspenskin katedraali.
Kaupunginhallituksella on ollut hiljattain suunnitelmia sijoittaa Senaatintorin ympäristön virastoja muualle (liikkeiden ja muiden yleisötilojen tieltä) ja näin elävöittää aluetta entisestään.
Kuvia Senaatintorilta
Kuva:Senate Square and Lutheran Cathedral in Helsinki.jpg|Senaatintori on varsinkin kesäisin turistien kansoittama
Kuva:Sederholmin talo.jpg|Sederholmin talo
Kuva:Aleksanteri toisen patsas.jpg|Aleksanteri II patsas
Aiheesta muualla
- [http://www.senaatintori.fi Senaatintori]
- [http://www2.helsinginsanomat.fi/extrat/kulttuuri/rakennukset/rakennukset_c1.html Helsingin sanomien artikkeli Senaatintorista]
- [http://www.avoin.helsinki.fi/materiaalit/taideh/virtuaali/senaatin_yhtv.shtml Avoimen yliopiston virtuaalinen arkkitehtuurikävely: Senaatintori]
Luokka:Helsinki
Helsinki
Helsinki (ruotsiksi Helsingfors) on Suomen pääkaupunki. Se sijaitsee Etelä-Suomessa Suomenlahden rannalla. Helsingissä on noin 560 000 asukasta. Helsinki muodostaa osan yhteen kasvanutta pääkaupunkiseutua, jossa asuu yhteensä noin miljoona ihmistä. Se on myös Helsingin seutukunnan keskus.
Maantiede
Helsingin tarkka sijainti on 60°10'24" pohjoinen, 24°56'55" itä (60.173333, 24.948667). Kaupungin pinta-ala on 686 km², josta 186 km² on maata ja loput 500 km² vesialueita. Helsingissä on yli 300 saarta. Kaupungin maa-alueista metsää on 3800 hehtaaria, puistoja 1800 hehtaaria ja viljapeltoa noin 1000 hehtaaria. Puistojakauma vaihtelee klassisista muotopuistoista ydinkeskustasta alkavaan 10 neliökilometrin laajuiseen Keskuspuistoon. Suomen pääkaupunki sisältää 38 luonnonsuojelualuetta, pinta-alaltaan 420 hehtaaria.
Helsingin maantieteellinen keskipiste on Viikissä Vanhankaupunginlahdella suunnilleen Kuusiluoto-nimisellä saarella. Korkeimmalla Helsingissä asutaan Jakomäenkalliolla, jonka korkeus on 59,5 metriä meren pinnasta. Jakomäenkalliolla on kerrostaloja.
Helsingin korkein maastokohta on Malminkartanon huippu eli Malminkartanon täyttömäki, joka tehtiin rakentamisen ylijäämämassoista vuosina 1976-96. Se nousee merenpinnasta 90 m korkeuteen. Huipulla on Hanna Vainion suunnittelema ympäristötaideteos "Tuulet ja suunnat".
Helsingin korkein luonnollinen kukkula puolestaan sijaitsee Kivikon ulkoilupuiston pohjoisosassa, Porvoonväylän eteläpuolella, luontopolun varrella. Kukkulan korkeus on 62 metriä merenpinnasta.
Pisin katu on Mannerheimintie 5 420 metrillään. Toiseksi tulee Hämeentie, 4820 metriä. Lyhyydessä voiton vie Välikatu Kruununhaassa: 30 metriä.
Historia
Ruotsin vallan aika
Ruotsi.]]
Nykyisen Helsingin alue oli keskiajalta lähtien ruotsinkielisen väestön asuttamaa maaseutua: näkyvin muisto näiltä ajoilta on Vartioharjun linnavuori. Kaupunki perustettiin Ruotsin kuningas Kustaa Vaasan käskystä 12. kesäkuuta 1550, pääasiallisesti lahden toisella puolella sijaitsevan Tallinnan vastapainoksi. Päivää on sittemmin alettu viettää Helsinki-päivänä. Asukkaat kaupunkiin saatiin, kun Porvoon, Tammisaaren, Rauman ja Ulvilan (Porin edeltäjä) kaupunkien porvarit määrättiin muuttamaan uuteen kaupunkiin. Kasvu oli kuitenkin kituliasta; kuninkaankaan mahtikäsky ei noin vain murtanut keskiaikaisia kauppaperinteitä.
Ruotsi kuitenkin valloitti Pohjois-Viron vuonna 1561, mikä vähensi Helsingin kaavailtua tärkeyttä. Itämeren alueella käytyjen sotien vuoksi kaupungista tuli kuitenkin sotilaallinen keskus: laivaston talvehtimispaikka ja sotaväen lastauspaikka.
Helsinki perustettiin alun perin Töölön kylän alueelle Vantaanjoen suulle, nykyisen Arabianrannan lähettyville Vanhankaupunginlahden viereen. Nopeasti huomattiin kuitenkin, ettei kaupunki vastannut odotuksia, lähinnä Vanhankaupunginlahden mataluuden takia. Kaupunki päätettiin kenraalikuvernööri Pietari Brahen toimesta siirtää paremmalle satamapaikalle tuuliselle Vironniemelle vuonna 1640, nykyisen Kruununhaan kohdalle.
Venäjän voimistuminen ja Pietarin kaupungin perustaminen 1703 vaikuttivat merkittävästi Helsinkiin. Isovihan aikana venäläiset sotajoukot miehittivät Helsingin vuosina 1713–1721.
Sodan jälkeen kaupungin kehitys pysyi heikkona. Ruotsin menetettyä hattujen sodassa (pikkuviha) 1741–1743 Venäjälle Haminan rajalinnoituksensa Helsingin edustalle ryhdyttiin rakentamaan uutta merilinnoitusta Sveaborgia (Suomenlinna). "Viaporin" suunnitelmat laati ruotsalainen kreivi ja linnoitusupseeri Augustin Ehrensvärd. Linnoitustyömaa kasvatti kaupungin asukaslukua runsaasti ja kaupunkiin perustettiin useita tiilitehtaita ja kartanoita.
Napoleonin ja Aleksanteri I:n valtapolitiikan vuoksi Ruotsi vedettiin sotaan Venäjää vastaan 1808. Suomen sodassa 1808–1809 venäläiset valloittivat Helsingin kaupungin 1808. Viaporin piirityksen aikana kaupungissa syttyi tulipalo, joka tuhosi lähes koko kaupungin.
Venäjän vallan aika
Venäjä]
Pääkaupunki siirrettiin Turusta Helsinkiin vuonna 1812 Suomen siirryttyä Venäjän valtaan. Samassa yhteydessä Carl Engel valittiin suunnittelemaan Helsingin keskusta uusiksi, enemmän keisarikunnan hallintokaupungin näköiseksi. Rakennustöiden toinen johtaja oli helsinkiläinen Johan Albrecht Ehrenström. Monet Helsingin uusklassisista rakennuksista, erityisesti Senaatintorin ympäristö ja Tuomiokirkko, ovat Engelin käsialaa. Helsingin kantakaupungin monien kaupunginosien katukuvaa dominoivat tyyliltään jugendia edustavat rakennukset ovat kuitenkin peräisin 1800- ja 1900-lukujen vaihteen tienoilta.
Vuonna 1827 yliopisto muutti Turusta Helsinkiin. Helsingistä kehkeytyi hallinto-, yliopisto- ja varuskuntakaupunki ja se kasvoi maan todelliseksi teollisuuskeskukseksi. Tärkeät rautatieyhteydet rakennettiin Hämeenlinnaan 1862 ja Pietariin 1870. 100 000 asukkaan rajan väkiluku ylitti 1900-luvun alkuun mennessä.
Ensimmäisen maailmansodan aikana Helsingin ympärille rakennettiin kolme linnoitusvyöhykettä osana Pietarin puolustusta.
Helsingin kehitys 1900-luvun alusta 2000-luvulle
Helsingistä tuli itsenäisen Suomen pääkaupunki Suomen julistauduttua itsenäiseksi 6. joulukuuta 1917. Suomen sisällissota kuitenkin alkoi jo seuraavassa kuussa, 27. tammikuuta 1918, kun Hakaniemessä Helsingin työväentalon torniin sytytettiin punainen lyhty vallankumouksen alkamisen merkiksi. Punakaarti valtasi pian kaupungin, ja senaatti eli hallitus joutui lähtemään evakkoon Vaasaan. Saksalaiskenraali Rüdiger von der Goltzin joukot valtasivat Helsingin 14. huhtikuuta ja Mannerheimin johtama Suomen armeija saapui Helsinkiin 16. toukokuuta. Kansalaissodan jälkeen Viaporin linnoitus toimi punavankien vankileirinä. Vuonna 1918 Viaporin linnoituksen nimeksi vaihdettiin Suomenlinna.
Toisen maailmansodan aikana kaupunkia pommitettiin useaan otteeseen. Suurinta tuhoa aiheuttivat Helsingin suurpommitukset (1944) jatkosodan aikana , mutta tuhot jäivät suhteellisen vähäisiksi, jos niitä vertaa muiden sotaan käyneiden maiden kaupunkeihin. Lontoon ja Moskovan ohella Helsinki jäi ainoaksi sotaan osallistuneen eurooppalaisen maan pääkaupungiksi, jota ei valloitettu sodan aikana.
Helsingille myönnettiin vuoden 1940 olympialaiset, jotka jäivät toisen maailmansodan takia pitämättä. Vuoden 1940 olympialaisia varten kaupunkia rakennettiin paljon funkis arkkitehtuurin hengessä. Tältä ajalta ovat esimerkiksi Olympiastadion, Tennispalatsi, Käpylän olympiakylä ja Lasipalatsi. Vuonna 1952 Helsinki sai vihdoin omat olympialaisensa.
1960-luvulla alkanut kaupungistumisen aalto eli "pako maalta" kaksinkertaisti Helsingin väkiluvun 20 vuoden aikana. Kasvutahti hidastui 1980-luvulla ja kääntyi jopa hetkelliseen laskuun asukkaiden muuttaessa pois naapurikuntiin, mutta 1990-luvun jälkeen kasvu on taas ollut positiivista, kunnes kääntyi hiljalleen laskuun 2000-luvun alussa. Todennäköinen syy tähän on asuntojen korkea hinta, jolloin perheelliset muuttavat muualle pääkaupunkiseudulle ja ympäristökuntiin.
Helsingin väestö poikkeaa merkittävällä tavalla muusta Suomesta, sillä kaupungin asukkaista maahanmuuttajia on jo yli 40 000, eli enemmän kuin suomenruotsalaisia. Kaupunki työllistää 40 000 ihmistä ja koko kaupungissa on 375 000 työpaikkaa.
Väkiluvun kehitys
Palvelut
Helsingissä sijaitsee seitsemän tiede- tai taidekorkeakoulua: Helsingin yliopisto, Helsingin kauppakorkeakoulu, Kuvataideakatemia, Sibelius-akatemia, Svenska handelshögskolan, Taideteollinen korkeakoulu sekä Teatterikorkeakoulu. Helsingissä toimii myös puolustusministeriön alainen Maanpuolustuskorkeakoulu, jossa tohtorintutkinnon suorittaminen niin ikään on mahdollista, ja joka luetaan yliopistojen joukkoon.
Lisäksi toiminnassa on neljä ammattikorkeakoulua kuten Stadia, Helia ja ruotsinkielinen Arcada. Ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelee yli 10 000 opiskelijaa; tarjolla on ainakin 30 eri perustutkintoa. Yleissivistävästä aikuiskoulutuksesta huolehtivat aikuislukiot sekä kansalais- ja työväenopistot. Suomenkielisellä työväenopistolla toimintaa on 90 pisteessä.
Kaupungissa on 189 peruskoulua, lukiota tai aikuislukiota ja niissä runsaat 70 000 oppilasta. Opinahjoista 30 on ruotsinkielisiä. Lisäksi on englannin-, saksan-, ranskan- ja venäjänkielisiä kouluja. Oman äidinkielen opetusta annetaan kaikkiaan 40 kielellä.
Muita oppilaitoksia pääkaupungissa ovat esimerkiksi Kriittinen korkeakoulu ja Snellman-korkeakoulu.
Helsingissä on kattava terveydenhuoltoverkosto. Terveysasemia on yhteensä 31. Päivystäviä sairaaloita ovat Malmin ja Marian sairaalat, sekä alle 16-vuotiaiden kohdalla HYKS Lasten ja nuorten sairaala. Terveyskeskussairaaloita on 8 eri puolilla kaupunkia. Hampaidenhuoltoa hoitaa 46 yksikköä. Psykiatrian poliklinikoita on 16. Kaupungin erikoisyksikköjä ovat ehkäisyneuvonta, merimiesterveydenhuolto, potilasasiamies, puheterapia, rintasyövän seulonta, sukupuolitautien poliklinikka, tartuntatautiyksikkö, työterveyshuolto yrityksille ja vammaisneuvola.
Liikenne
sukupuolitautien- että metrojärjestelmä.]]
metrojärjestelmä.]
Helsingissä on HKL:n alaisuudessa toimiva kattava julkinen liikenne, joka koostuu busseista, raitiovaunuista, Helsingin metrosta ja VR:n paikallisjunista sekä takseista. Yhteyksiä muualle pääkaupunkiseudulle hoitaa YTV. Joukkoliikennematkoja tehdään vuodessa noin 210 miljoonaa ja niiden osuus kaikista ajoneuvomatkoista on Suomen suurin. Niistä lähes puolet taitetaan busseilla, yli neljännes raitiovaunuilla ja vajaa neljännes metrolla.
Lentoliikennettä palvelee Helsinki-Vantaan lentoasema sekä Malmin lentokenttä.
Helsingin satama on Euroopan suosituimpia risteilysatamia. Kesäsesongin aikana siellä vierailee noin 200 risteilyalusta ja ne tuovat 150 000 päiväkävijää. Veneilijöitä varten kaupungin rannoilla on runsaat 9000 laituripaikkaa. Helsingin edustan ulkoilusaariin on järjestetty vesibussiliikennettä. Viking Line, Silja Line, Tallink ynnä muut tarjoavat myös laivayhteyksiä Tallinnaan, Tukholmaan ja pohjoisen Saksan kaupunkeihin.
Autoliikennettä kaupungissa yritetään vähentää tarjoamalla hyvä joukkoliikenteen palvelutaso ja säätelemällä pysäköintipaikkojen määrää varsinkin kantakaupungissa. Autoilu on kuitenkin kaupungissa tehty sujuvaksi mahdollisuuksien mukaan rakentamalla moottoriteitä ja muilla toimenpiteillä. Kantakaupungissa vilkasliikenteisin tie on Sörnäisten rantatie. Tuhatta asukasta kohti Helsingissä on 336 henkilöautoa, joka on alhainen luku.
Muut palvelut
Helsingissä sijaitsevat Suomen suurimmat sairaalat, mukaan lukien HYKS. Lisäksi Stadin skoudet eli poliisi ja Stadin brankkari eli palokunta palvelevat kaupunkilaisia.
Helsingin työssäkäyntialue
Helsingin työssäkäyntialueeseen, eli paikkakuntiin joista käydään paljon Helsingissä töissä, kuuluvat Tilastokeskuksen mukaan (2004) pääkaupunkiseudun kuntien lisäksi seuraavat kunnat. Tiehallinnon laskurin antamat luvut kertovat etäisyyden paikkakuntien keskustoista Erottajalle.
Vihtissa]]
Vihti
Vihti]
Vihti]
Nähtävyydet
Pääartikkeli: Helsingin nähtävyydet
Helsingissä on paljon nähtävyyksiä. Tässä muutamia niistä:
- Korkeasaaren eläintarha.
- Linnanmäen huvipuisto.
- Seurasaaren virkistysalue ja ulkoilmamuseo.
- Suomenlinnan linnake.
- Tuomiokirkko hallitsee empiretyylistä Senaatintoria.
- Kiasma, nykytaiteen museo, avattiin vuonna 1999.
- Kansallismuseo esittelee Suomen historiaa kivikaudelta 2000-luvulle.
Kulttuuri
Tapahtumia
Helsingin ehkä tunnetuin kulttuuritapahtuma on loppukesällä alkava Helsingin Juhlaviikot, joka on useamman viikon kestävä musiikkia, teatteria, taidenäyttelyitä ja performansseja eri puolilla kaupunkia esittelevä tapahtuma. Juhlaviikkojen suosituin yksittäinen tapahtuma on Taiteiden yö, jonka aikana ydinkeskustassa on useassa paikassa esitteillä erilaisia taideteoksia tilataiteesta ja performansseista taidenäyttelyihin puolille öin ja pitempäänkin. Vuonna 2004 Helsingin juhlaviikoilla oli noin 245 000 kävijää.
Elokuvan puolelta merkittävin tapahtuma on [http://www.hiff.fi/ Rakkautta ja Anarkiaa], joka runsaan viikon aikana näyttää sadoissa näytöksissä useita kymmeniä elokuvia, jotka eivät ole ikinä päätyneet tahi tule päätymään laajempaan levitykseen poikkitaiteellisuutensa tai muiden syiden takia. Vuonna 2004 Rakkautta ja Anarkiaa keräsi 44 000 katsojaa. Dokumenttiin keskittyvä DocPoint on vakiinnuttanut asemansa muutamassa vuodessa lajityypin tärkeimpänä katselmuksena Suomessa.
Kulttuurin järjestäjät
Kulttuuria Helsingissä tuottaa ja järjestää etupäässä [http://kulttuuri.hel.fi/index_fi.html Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskus], joka hallinnoi Helsingissä kulttuurikeskuksia, joissa järjestetään vuosittain useita kymmeniä konsertteja ja muita esityksiä.
Suomen elokuva-arkiston teatteri Orion ja muut toimitilat sijaitsevat nekin pääkaupungissa.
Urheilu
Helsingin suurin säännöllinen urheilutapahtuma on lasten ja nuorten jalkapalloturnaus Helsinki Cup. Sen osanottajaennätys tehtiin 2002, kun mukana oli 819 joukkuetta. Laajat massat kerää myös Helsinki City Marathon [http://www.helsinkicitymarathon.com/]. Elokuisen City Marathonin reitti kiertää Helsinkiä rantaviivaa seuraillen. Suomen suurin juoksutapahtuma kerää vuosittain noin 6000 osanottajaa. Suuri liikuntakarnevaali on myös Naisten Kymppi [http://www.naistenkymppi.fi/], joka on juoksutapahtuma pelkästään naisille.
Helsingissä on järjestetty lukuisia kansainvälisestikin hyvin merkittäviä arvokilpailuja. Näistä omassa luokassaan ovat vuoden 1952 Helsingin olympialaiset. Yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailut pidettiin vuonna 1983 ja uudestaan vuonna 2005. 1971 ja 1994 olivat vuorossa yleisurheilun EM-kilpailut. Jääkiekon maailmanmestaruudesta Helsingissä on turnattu vuosina 1974, 1982, 1991, 1997 ja 2003.
Ystävyyskaupungit
- Sendai (Japani)
Tilastot
Asukasluku (29.12. 2003) on 559 753. Vuoden 2001 (1.1. 2001) asukasluvusta (555 474) oli ruotsinkielisiä 6,5 % ja ulkomaiden kansalaisia 4,7 %. Helsingin asukkaista on huomattavasti suurempi osa naisia kuin muualla Suomessa.
Keskilämpötila (2001) +5,9 °C
Lämpimin kuukausi heinäkuu, keskilämpötila +20,2 °C
Kylmin kuukausi helmikuu, keskilämpötila -6,8 °C
Katso myös
- Hitas
- Pääkaupunkiseudun lähiliikenne
- Helsingin alueellinen jako
- Helsingin kaupunginjohtaja
Aiheesta muualla
- [http://www.hel.fi/ Helsingin kaupungin kotisivut]
- [http://www.ytv.fi/reittiopas Reittiopas joukkoliikenteeseen]
- [http://www.hepo.fi/ Helsingin Polkupyöräilijät ry HePo] - näe Helsinkiä pyörän satulasta käsin
- [http://www.nba.fi/helsinginarkeologiaa/ Helsingin arkeologisia tutkimuksia] - Museoviraston aikaansaannoksia
- [http://www.museokatu.net/large_refresh.html Museokadun liikenne] - näe elävää kuvaa liikenteestä
- [http://www.korttelit.fi Korttelit.fi] kuvitettu kävelykierros keskustan kortteleissa
Luokka:Suomen kaupungit
Luokka:Pääkaupungit
-
ko:헬싱키
ja:ヘルシンキ
simple:Helsinki
Helsingin tuomiokirkko]
Helsingin tuomiokirkko, alun perin Nikolainkirkko ja myöhemmin Suurkirkko, on Carl Engelin suunnittelema tuomiokirkko Senaatintorilla Helsingissä. Puhtaan valkoinen kirkko apostolipatsaineen on kenties Helsingin tunnetuin symboli. Vuosittain kirkossa vierailee yli 350 000 ihmistä, joista osa käy kirkollisissa tilaisuuksissa, mutta enemmistö on turisteja.
Arkkitehtuuri
Kirkko edustaa uusklassista tyyliä ja on pohjapiirrokseltaan tasavartisen ristin muotoinen. Kirkon katolla on 12 apostoleja kuvaavaa sinkistä tehtyä patsasta. Kyseessä on maailman suurin yhtenäinen sinkkiveistoskokoelma.
Historia
sinkistä
Alun perin keisari Nikolai I:n ja pyhän Nikolauksen mukaan nimetyn kirkon rakentaminen alkoi 1830. Engelin kuoltua 1840 suunnittelutyötä jatkoi Ernst Lohrmann, joka lisäsi rakennukseen mm. kellotapulin ja apostolipatsaat. Kirkko valmistui lopulta vuonna 1852
Suomen itsenäistyessä vuonna 1917 nimeksi tuli Suurkirkko. Kun Helsingin hiippakunta perustettiin 1959, Suurkirkosta tuli Helsingin tuomiokirkko.
Tuomiokirkko restauroitiin perusteellisesti 1996–1999.
Katso myös
- Luettelo Suomen kirkkorakennuksista
Linkkejä
- [http://www2.helsinginsanomat.fi/extrat/kulttuuri/rakennukset/rakennukset.html "Helsingin kruunu" näytti taivaan merkit] - Helsingin tuomiokirkko oli lukijoiden suosikkirakennus Helsingin Sanomien järjestämässä kyselyssä
Luokka:Helsingin kirkot
Valtioneuvoston laidalla.]]
Valtioneuvosto (ruots. statsrådet) käsittää pääministerin ja ministerien muodostaman hallintovallan keskittymän hallituksen ja laajemmassa merkityksessä sillä tarkoitetaan valtioneuvoston yleisistunnon ja ministeriöiden muodostamaa hallitus- ja hallintoasioiden päätöksentekoelintä. Toimeenpanovalta kuuluu perustuslain mukaan valtioneuvostolle, toisin sanoen se panee eduskunnan ja presidentin päätöset täytäntöön ja antaa asetuksia.
Valtioneuvostoa johtaa pääministeri, hänen apunaan on valtioneuvoston kanslia, ministeriö, joka vastaa pääministerin johdolla hallitusohjelman toimeenpanon valvonnasta ja avustaa pääministeriä valtioneuvoston johtamisessa. Valtioneuvoston kanslia vastaa Suomen EU-politiikan yhteensovittamisesta ja käsittelee EU:n kehittämistä. Valtioneuvoston kanslia turvaa kaikissa olosuhteissa pääministerin ja hallituksen toimintaedellytykset.
Presidentti nimittää ministerit pääministerin esityksestä. Ministeriksi nimitettävien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia. Ministerit ovat virkatoimistaan vastuullisia eduskunnalle, ministerien ja koko hallituksen on nautittava eduskunnan luottamusta.
Suomessa on nykyisin 13 ministeriötä. Ne vastaavat toimialallaan lainsäädännön valmistelusta ja valtioneuvostossa päätettävien asioiden valmistelusta.
- valtioneuvoston kanslia
- ulkoasiainministeriö
- oikeusministeriö
- sisäasiainministeriö
- puolustusministeriö
- valtiovarainministeriö
- opetusministeriö
- maa- ja metsätalousministeriö
- liikenne- ja viestintäministeriö
- kauppa- ja teollisuusministeriö
- sosiaali- ja terveysministeriö
- työministeriö
- ympäristöministeriö
Valtioneuvostossa voi olla myös enemmän ministereitä kuin ministeriöitä on. Osin tämä johtuu tehtävien jakamisesta ja osin salkuttomista ministereistä, joita nimitetään valtatasapainon takia.
Tällä hetkellä valtioneuvoston muodostaa Matti Vanhasen koalitiohallitus.
Oikeuskanslerinvirasto
Valtioneuvoston yhteydessä toimiva oikeuskansleri ja oikeuskanslerinvirasto valvoo valtioneuvoston, sen jäsenten ja presidentin päätösten ja toimenpiteiden lainmukaisuutta.
Valtioneuvoston toiminnan laillisuusvalvonta suoritetaan ensisijaisesti tarkastamalla yleisistuntojen ja tasavallan presidentin istuntojen esittelylistat ennakolta siten, että havaitut virheet voidaan korjata.
Vuonna 2003 tarkastettiin noin 2 300 lista-asiaa.
Katso myös
- Wikisource:Senaatin nimeksi valtioneuvosto
Luokka:Suomi
Luokka:Politiikka
Helsingin yliopisto
Helsingin yliopisto on Suomen suurin, vanhin ja monialaisin yliopisto. Yliopistolla on n. 38 000 opiskelijaa (joista 5 500 on jatko-opiskelijoita) ja 7 200 henkilökunnan jäsentä. Yliopiston toimintaa on 1990-luvulta lähtien keskitetty neljälle kampukselle: keskusta, Kumpula, Meilahti ja Viikki.
Historia
Yliopiston suora edeltäjä on 26. maaliskuuta 1640 perustettu Turun akatemia jonka perustamissanat lausui kenraalikuvernööri Pietari Brahe. Suomen siirryttyä Venäjän valtaan akatemia jatkoi jonkin aikaa toimintaansa Turussa, mutta vuonna 1827 Turun palon jälkeen se käskettiin siirtymään Helsinkiin.
Keisarillinen Aleksanterin-Yliopisto Suomessa aloitti toimintansa tilapäisissä tiloissa Helsingissä seuraavana vuonna. Carl Engelin suunnittelma uusi päärakennus vihittiin käyttöön 19. kesäkuuta 1832, ja Engel suunnitteli myös muut yliopiston tärkeimmät rakennukset, kuten kirjaston (1844) ja tähtitornin (1834). Yliopisto sai nykyisen nimensä 18. helmikuuta 1919 Suomen itsenäistymisen jälkeen.
Tiedekunnat
Helsingin yliopistossa on nykyisin 11 tiedekuntaa:
- biotieteellinen tiedekunta (2004)
- eläinlääketieteellinen tiedekunta (1995)
- entinen itsenäinen Eläinlääketieteellinen korkeakoulu
- farmasian tiedekunta (2004)
- humanistinen tiedekunta (1992)
- entinen historiallis-kielitieteellinen osasto (1852)
- käyttäytymistieteellinen tiedekunta (2004)
- entinen kasvatustieteellinen tiedekunta (1992)
- lääketieteellinen tiedekunta (1640)
- matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta (1992)
- entinen fyysis-matemaattinen tiedekunta (1852)
- maatalous-metsätieteellinen tiedekunta (1924)
- oikeustieteellinen tiedekunta (1640)
- teologinen tiedekunta (1640)
- valtiotieteellinen tiedekunta (1945)
Filosofinen tiedekunta joka perustettiin Turun Akatemiaan 1640 oli yksi neljästä kantatiedekunnasta, siihen kuului nykyisestä humanistisesta tiedekunnasta historiallis-kielitieteellinen osasto sekä kasvatusopin osasto. Myös matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta kuului filosofiseen tiedekuntaan. Filosofinen tiedekunta lakkautettiin 1992 ja oppiaineet jaettiin uusiin tiedekuntiin. Jäänteenä filosofisen tiedekunnan ajasta opiskelijat ovat filosofian ylioppilaita ja moni tutkintonimike on edelleen filosofia-alkuinen (Filosofian kandidaatti (->1992), Filosofian maisteri tai lisensiaatti sekä Filosofian tohtori).
Helsingin yliopiston opiskelijoiden keskuudessa toimii 15 osakuntaa. Osakuntalaitos tuli Suomeen pian sen jälkeen kuin Suomen ensimmäinen yliopisto perustettiin Turkuun. Nykyään osakunnan juridinen asema on Helsingin yliopiston 15 osakunnalla ja Teknillisen Korkeakoulun ruotsinkielisellä osakunnalla.
Hallinto
Helsingin yliopiston korkein päättävä elin on konsistori, jossa ovat edustettuina tiedekuntien dekaanit sekä vuoden 1991 hallinnonuudistuksesta lähtien myös opiskelijoita ja muuta henkilökuntaa kuin professoreita.
Yliopiston korkein johtaja on yliopiston kansleri, jolla on oikeus olla läsnä valtioneuvoston niissö istunnoissa, joissa käsitellään Helsingin yliopistoa. Tämä oikeus on perustuslaissa ja seurausta yliopiston autonomiasta.
Aiheesta muualla
- [http://www.helsinki.fi/yliopisto/ Helsingin yliopiston kotisivut]
- [http://www.halvi.helsinki.fi/museo/Historia.htm Helsingin yliopiston historia yliopiston sivuilla]
- [http://www.helsinki.fi/hyy Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) kotisivut]
- [http://www.lib.helsinki.fi/ Helsingin yliopiston kirjasto - Kansalliskirjasto]
Luokka:Helsingin oppilaitokset
-
ms:Universiti Helsinki
Aleksanteri II (Venäjä):Aleksanteri II on ollut useamman kuin yhden hallitsijan nimi, ks. Aleksanteri II (täsmennyssivu).
Aleksanteri II (täsmennyssivu)
Aleksanteri II (täsmennyssivu)
Aleksanteri II, (29. huhtikuuta (17.) 1818–13. maaliskuuta (1.) 1881), Venäjän keisari, Puolan tsaari ja Suomen suuriruhtinas 1855–1881. Aleksanteri II oli Suomelle myötämielinen hallitsija. Aleksanteri II:n aikana toteutettiin Venäjällä maaorjien vapauttaminen 19. helmikuuta 1861, minkä vuoksi häntä kutsuttiin myös vapauttajatsaariksi Venäjällä.
Aleksanteri II oli Nikolai I:n ja keisarinna Maria Fjodorovnan (Preussin prinsessa Charlotte) vanhin poika. Hän sai huolellisen kasvatuksen kruununperijäksi. Opettajanaan hänellä oli mm. kuuluisa liberaali runoilija ja romantikko Vasili Žukovski.
Aleksanteri nai Hessen-Darmstadtin prinsessa Marien (Maria Aleksandrovna), joka synnytti kuusi poikaa ja kaksi tytärtä.
Aleksanteri II seurasi isäänsä helmikuussa 1855, kesken käynnissä olleen Krimin sodan. Nikolai I:n kaudella alkanut Krimin sota Ottomaanien valtakuntaa eli Turkkia vastaan laajeni suursodaksi Ranskan ja Britannian liityttyä Turkin avuksi Venäjän saavutettua merkittäviä voittoja sitä vastaan. Suomessa Krimin sotaa kutsuttiin itämaiseksi sodaksi tai Oolannin sodaksi siksi, että ranskalais-brittiläinen laivasto-osasto hyökkäsi Ahvenanmaalle, tuhosi Bomarsundin linnoituksen sekä teki tuhojaan myös Suomen suuriruhtinaskunnan rannikolla Pohjanlahdelta Suomenlahdelle. Rauhan tuloksena alkoi Ahvenanmaan demilitarisointi. Tappiot sodassa johtivat uudistusvaatimuksiin Venäjän tuomiseksi länsivaltojen tasolle.
Yksi tärkemmistä uudistuksista oli uusien rautateiden rakentaminen. Nikolai I:n kuollessa Venäjällä oli vain yksi rautatieyhteys Pietarista Moskovaan. Aleksanteri II:n kauden jälkeen valmiina oli 22500 km.
Tärkein uudistus oli maaorjuuden lopettaminen 1861. Paikallishallintoon luotiin 1864 alue- ja provinssikokoukset, zemstvot, jotka vastasivat mm. sairain- ja köyhäinhoidosta ja alkeiskouluopetuksesta ja teiden ylläpidosta (Suomessa kunnat 1865). Vuonna 1874 otettiin Venäjällä käyttöön yleinen asevelvollisuus, vuonna 1878 Suomessa.
Nikolai I:n ajan tiukkaa sensuuria höllennettiin, matkustus ulkomaille sallittiin ja yliopistojen opiskelijamäärän rajoituksia löysennettiin. Suomessa kutsuttiin koolle ensimmäiset valtiopäivät sitten 1809 vuonna 1863. Jonkinasteisen vapaamielisyyden vastapainoksi Aleksanteri torjui jyrkästi esitykset kansanedustuslaitoksen luomiseksi.
1860-luvulla alkoi radikalismin aalto, joka alkoi nihilististen mielipiteiden nousussa nuorisossa, erilaisten salaseurojen syntyllä ja radikaaleilla lentolehtisillä. Keväällä 1866 nuori aktivisti Dmitri Karakozov yritti ensi kertaa surmata keisarin. Murhayritykset jatkuivat, mm. Talvipalatsin ruokasali räjäytettiin. Pariisissa häntä ampui puolalainen Berezowski.
Puolassa syttyi jälleen 1863 kapina. Maassa oli jälleen autonomia ja valtakunnanneuvosto, joka ei riittänyt itsenäisyydestä ja Suur-Puolasta haaveileville. Maahan syntyi salaseuroja, joilla oli yhteyksiä Venäjän vastaaviin. Kun 1863 määrättiin asepalvelus, alkoi avoin kapina. Nyt puolalaisilla ei ollut omaa armeijaa, kuten 1830, mutta kapinaa ei saatu kukistettua ennen toukokuuta 1864. Nyt Puola menetti autonomiansa ja nimi poistettiin kartoista, joihin alue merkittiin "Veiksein maakuntina." Hallitsijan titteleissa Puolan kuninkuus vielä säilyi ja Veikselin maakunnat säilyivät erityishallinnon kuvermentteina.
Venäjä sai alueita Kiinalta 1858 ja 1860 ja Vladivostok perustettiin Kauko-idän pääkaupungiksi. Alaska ja Aleuttien saaret taas myytiin Yhdysvalloille 1867. Kaukasia rauhoitettiin viimein 1860-luvulla ja Keski-Aasiassa Hiva, Buhara ja Turkestan liitettiin valtakuntaan. Aikakautta kuvattiin "puuvillaimperialismiksi."
Vuonna 1876 Serbia ajautui sotaan Osmanien valtakunnan kanssa. Turkin sodassa (1877–1878) Serbia ja Venäjä auttoivat Bosnia-Hertsegovinassa ja Bulgariassa Ottomaanien valtakuntaa vastaan kapinoivia slaaveja. Panslavismi levisi joukkoliikkeeksi. Venäjän joukot saavuttivat Marmaranmeren rannan, ja 3. maaliskuuta 1878 solmitussa San Stefanon rauhassa Osmanien valtakunta hävisi alueita.
Lopullisessa rauhanteossa Berliinin kongressissa Bismarckin johdolla Venäjän saamaa hyötyä kohtuullistettiin, minkä vuoksi Venäjällä muodostui mielipide, että Venäjä oli voittanut sodan, mutta hävinnyt rauhanteon pääasiassa Saksan diplomaattisten ponnistelujen tuloksena. Serbia, Montenegro ja Romania säilyttivät itsenäisyytensä. Bulgariasta tuli autonominen, Itä-Rumelia sai erityisaseman Turkin alaisuudessa ja Makedonia joitain oikeuksia. Itävalta-Unkari miehitti Bosnia-Hertsegovinan ja Britannian sai Kyproksen. Venäjälle jäivät eteläinen Bessarabia ja raja-alue Kaukasiassa.
Ajan ilmapiiristä kertoo Leo Tolstoin kirja Anna Karenina, mikä julkaistiin myös 1878. Muita ajan kirjailijoita olivat Ivan Turgejev ja Fjodor Dostojevski.
Keisarinna Maria kuoli 1880, jolloin Aleksanteri nai salaisesti nuoren rakastajattarensa, ruhtinatar Jekaterina Dolgorukajan. Hän sai vielä kolme poikaa. Aleksanteri aikoi julistaa Jekaterinan virallisesti keisarinnaksi, ja kansaa lepytelläkseen hän valmisteli perustuslakiluonnosta.
Samana päivänä kun keisari allekirjoitti ilmoituksen aikeistaan, Vera Fignerin johtamaan Narodnaja voljaan kuuluva puolalainen aktivisti I. Grinevitš heitti pommin Katariinankanavan sillalla Aleksanteri II:n vaunuja kohti, joka kuoli saamiinsa vammoihin Talvipalatsissa. Narodnaja voljan terroristit olivat tehneet tätä ennen jo seitsemän epäonnistunutta murhayritystä keisaria vastaan.
Luokka:Venäjän hallitsijat
Luokka:Suomen historia
ja:アレクサンドル2世 (ロシア皇帝)
Tuomiokirkko]
Tuomiokirkko on kristillisessa kirkossa hiippakunnan keskuskirkko. Hiippakunta on piispan johtama kirkollinen hallintoalue. Hiippakunta koostuu seurakunnista.
Arkkipiispa on Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa puheenjohtaja piispojen kokoontuessa, mutta valvonta- tai johtotehtäviä hänellä ei ole. Arkkipiispa hoitaa kuitenkin kirkon suhteita toisiin kirkkoihin koti- ja ulkomaille. Arkkipiispan arvonimi on käytössä Ruotsin, Suomen, Latvian ja Viron luterilaisissa kirkoissa. Suomen kirkon arkkipiispa on Turun arkkipiispa.
ja:大聖堂
simple:Cathedral
1800
Tapahtumia
- William Herschel löysi infrapunasäteilyn.
Syntyneitä
- 10. tammikuuta - Lars Levi Laestadius
- 20. joulukuuta – Gabriel Rein, historiantutkija, professori, Helsingin yliopiston rehtori
Kuolleita
-
Huomaa
- 1800 ei ole karkausvuosi, koska Gregoriaanisessa kalenterissa tasavuosisadat ovat karkausvuosia vain jos itse vuosisataa osoittava luku (tässä 18) on 4:llä jaollinen.
Luokka:1800-luku
ms:1800
ko:1800년
1757 Tapahtumia
-
Syntyneitä
- 31. maaliskuuta: Gustaf Mauritz Armfelt, diplomaatti
- 28. marraskuuta: William Blake, runoilija
Kuolleita
- 27. maaliskuuta: Johann Stamitz, säveltäjä
- 17. lokakuuta: René Antoine Ferchault de Réaumur, tiedemies
Luokka:1700-luku
ms:1757
ko:1757년
Tuomiokirkko]
Tuomiokirkko on kristillisessa kirkossa hiippakunnan keskuskirkko. Hiippakunta on piispan johtama kirkollinen hallintoalue. Hiippakunta koostuu seurakunnista.
Arkkipiispa on Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa puheenjohtaja piispojen kokoontuessa, mutta valvonta- tai johtotehtäviä hänellä ei ole. Arkkipiispa hoitaa kuitenkin kirkon suhteita toisiin kirkkoihin koti- ja ulkomaille. Arkkipiispan arvonimi on käytössä Ruotsin, Suomen, Latvian ja Viron luterilaisissa kirkoissa. Suomen kirkon arkkipiispa on Turun arkkipiispa.
ja:大聖堂
simple:Cathedral
VideokameraVideokamera on kamera, joka tallentaa liikkuvaa kuvaa ja ääntä elektronisesti. Videokamera voi olla analoginen, jolloin tallennusvälineenä käytetään videonauhaa tai digitaalinen, jolloin tallennusvälineenä käytetään DV-nauhaa, DVD-levyä tai muistikorttia.
Ensimmäiset kuluttajille suunnatut videokamerat toi markkinoille Kodak vuonna 1984.
Analoginen videokamera voidaan kytkeä televisioon SCART, komposiittivideo tai S-video-liitännällä.
Digitaalinen videokamera voidaan kytkeä tietokoneeseen FireWire-liitännällä. Useissa digitaalisissa videokameroissa on myös analogiset liitännät, joiden avulla kamera on liitettävissä analogisiin laitteisiin, kuten videonauhuriin tai televisioon.
Esplanadin puisto
Esplanadin puisto on viheralue Helsingin ydinkeskustassa, Etelä- ja Pohjoisespälanadin välissä. Puisto esiintyy ensimmäisen kerran asemakaavassa vuonna 1812. Se on ollut kautta vuosikymmenten suosittu kävely- ja näyttäytymispaikka. Usein puistossa näkee ja kuulee myös katusoittoesityksiä.
Pohjois-eteläsuuntaiset kadut katkovat Esplanadin kolmeen osaan joille on annettu omat nimet. Mannerheimintien ja Mikonkadun välinen osa on Teatteriesplanadi, joka on saanut nimensä puiston päässä sijaitsevasta Ruotsalaisesta teatterista. Teatteriesplanadilla on kaksi patsasta. Gunnar Finnen veistos Satu ja totuus (1932) on pystytetty Zachris Topeliuksen muistoksi, ja siinä satu ja totuus on kuvattu alastomina tyttölapsina. Patsaan paljastaminen aiheutti aikanaan suuren kohun, ja siitä närkästynyt kansanliike pystytti Topeliukselle näköispatsaan Etelä-Helsingin Koulupuistikkoon. Toinen veistos on Lauri Leppäsen veistämä Eino Leinon patsas (1953), jossa runoilijamestari seisoo jylhän näköisenä viittaan pukeutuneena. Arvo Turtiainen kirjoitti patsaista runon, jossa surkutteli, etä Leino on sijoitettu puolimatkaan kahden ravintolan välille ja vielä selin Topeliuksen tyttöihin.
Mikonkadun ja Fabianinkadun välinen osuus on Runebergin esplanadi. Keskellä puistoa on Johan Ludvig Runebergin patsas, yksi Helsingin vanhimmista ja kuuluisimmista muistomerkeistä, jonka on veistänyt hänen poikansa Walter Runeberg 1885. Patsaan jalustan juuressa on karhuntaljaan pukeutunut Suomi-neito joka kannattelee kivitauluun hakattuja Maamme-laulun sanoja. Patsaan omituisuus on, että siinä ei ole lainkaan Runebergin nimeä, ainoastaan teksti "SUOMEN KANSA MAAMME LAULAJALLE - AF FINLANDS FOLK". Huomionarvoinen on myös Runebergin päässä törröttävä naula, joka yrittää - melko tehottomasti - estää lokkeja istumasta kansallisrunoilijan päälealla. Patsaan ympärillä leviävät yhdet kaupungin komeimmista kukkaistutuksista, jotka vaihdetaan muutaman kerran kesässä.
Puiston itäisin osa Fabianinkadulta Unioninkadulle on Kappeliesplanadi. Se on saanut nimensä ravintola Kappelista, joka on sijainnut puistossa vuodesta 1867. Kappelia vastapäätä on esiintymislava ja sen kahta puolta kaksi vesiallasta, joita koristavat Viktor Janssonin suihkulähdeveistokset Kalapojat ja Aallottaria (1942).
Katso myös
- Kaartinkaupunki
Luokka: Helsingin puistot
KaupunginhallitusKunnanhallitus (kaupunkikunnissa kaupunginhallitus) on kunnallinen toimielin, joka valmistelee kunnanvaltuuston käsittelemät asiat ja vastaa kunnan hallinnosta ja taloudesta. Kunnanhallitus valvoo kunnan etua, edustaa kuntaa ja käyttää sen puhevaltaa.
Kunnanhallituksen jäsenet valitsee kunnanvaltuusto. Kunnanhallitukseen voidaan valita kuka tahansa, joka on kyseisessä kunnassa vaalikelpoinen kunnallisvaaleissa, ei kuitenkaan henkilöä, joka
# toimii kunnan keskushallinnossa kunnanhallituksen alaisena.
# vastaa esimerkiksi lautakunnan esittelijänä kunnanhallituksen käsiteltäväksi tulevien asioiden valmistelusta.
# on merkittävässä asemassa sellaisessa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jolle kunnanhallituksen tekemät ratkaisut voivat tuottaa olennaista hyötyä tai vahinkoa.
# on merkittävässä asemassa kunnan henkilöstön edunvalvonnasta huolehtivassa yhteisössä.
Kunnanhallituksen jäsenten enemmistö ei myöskään saa olla kunnan tai kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön työntekijöitä.
Luokka:Kunnallispolitiikka
Luokka:HelsinkiArtikkeleja Helsingistä sekä kohteista ja tapahtumista Helsingissä.
Pääartikkeli: Helsinki
Luokka:Suomen kaupungit
Luokka:Helsingin seudun kunnat
Luokka:Uudenmaan maakunnan kunnat
ko:분류:헬싱키
Wikipedia:Registro de eliminationes- 18:48 dec 15, 2004 Ensjo "Veritate del Christianismo" eliminate (contento non encyclopedic)
- 20:07 nov 27, 2004 ILVI "Isadora Duncan" eliminate (le contento esseva un ligamine a un pagina personal externe e non conteniva necun information altere re iste persona.)
- 00:34 nov 14, 2004 ILVI "Wikipedia:Sabliera" eliminate
- 15:50 aug 9, 2004 Ensjo "Collateralista Compilation" eliminate (transferite a http://interlingua-coollist.cafewiki.org)
- 15:46 aug 9, 2004 Ensjo "Turture" eliminate (transferite a http://interlingua-coollist.cafewiki.org)
- 15:42 aug 9, 2004 Ensjo "Siesta - sexta" eliminate (transferite a http://interlingua-coollist.cafewiki.org)
- 15:39 aug 9, 2004 Ensjo "Mulier e muliebre" eliminate (transferite a http://interlingua-coollist.cafewiki.org)
- 15:28 aug 9, 2004 Ensjo "Mais e maizena → maiz e maizena" eliminate (transferite a http://interlingua-coollist.cafewiki.org)
- 15:25 aug 9, 2004 Ensjo "Filibustero" eliminate (transferite a http://interlingua-coollist.cafewiki.org)
- 15:23 aug 9, 2004 Ensjo "Fee = fata" eliminate (transferite a http://interlingua-coollist.cafewiki.org)
- 15:22 aug 9, 2004 Ensjo "Eschimo = eskimo, esquimo" eliminate (transferite a http://interlingua-coollist.cafewiki.org)
- 15:16 aug 9, 2004 Ensjo "Elogisar = elogiar" eliminate (transferite a http://interlingua-coollist.cafewiki.org)
- 15:15 aug 9, 2004 Ensjo "Eccentric = excentric" eliminate (transferite a http://interlingua-coollist.cafewiki.org)
- 15:13 aug 9, 2004 Ensjo "Ecstase - exstase" eliminate (transferite a http://interlingua-coollist.cafewiki.org)
- 15:11 aug 9, 2004 Ensjo "Cyma → cima" eliminate (transferite a http://interlingua-coollist.cafewiki.org)
- 15:09 aug 9, 2004 Ensjo "Corsario" eliminate (transferite a http://interlingua-coollist.cafewiki.org)
- 15:06 aug 9, 2004 Ensjo "Contagio - contagion" eliminate (transferite a http://interlingua-coollist.cafewiki.org)
- 15:04 aug 9, 2004 Ensjo "Conilio = cuniculo" eliminate (transferite a http://interlingua-coollist.cafewiki.org)
- 15:01 aug 9, 2004 Ensjo "Cervesia - bira" eliminate (transferite a http://interlingua-coollist.cafewiki.org)
- 14:59 aug 9, 2004 Ensjo "Bucanero" eliminate (transferite a http://interlingua-coollist.cafewiki.org)
- 14:57 aug 9, 2004 Ensjo "Bava → baba" eliminate (transferite a http://interlingua-coollist.cafewiki.org)
- 14:51 aug 9, 2004 Ensjo "Armea = exercito" eliminate (transferite a http://interlingua-coollist.cafewiki.org)
- 14:51 aug 9, 2004 Ensjo "OVNI (ovnilogia) o UFO (ufologia)" eliminate (http://interlingua-coollist.cafewiki.org)
- 14:42 aug 9, 2004 Ensjo "Alien - alienigene" eliminate (transferite a http://interlingua-coollist.cafewiki.org)
- 14:39 aug 9, 2004 Ensjo "Le character @ = a-commercial aut arroba" eliminate (transferite a http://interlingua-coollist.cafewiki.org)
- 21:54 jul 17, 2004 Dissident "Epistola 2 De Petro" eliminate
- 21:54 jul 17, 2004 Dissident "Epistola 1 De Petro" eliminate
- 21:53 jul 17, 2004 Dissident "DEMAN - DEO" eliminate
- 21:53 jul 17, 2004 Dissident "Epistola De Jacobo" eliminate
- 21:52 jul 17, 2004 Dissident "DEDICAR - DELUSION" eliminate
- 21:52 jul 17, 2004 Dissident "PACCHETTO - PALMO" eliminate
- 21:52 jul 17, 2004 Dissident "Epistola A Philemon" eliminate
- 21:52 jul 17, 2004 Dissident "DEA - DECRETO" eliminate
- 21:52 jul 17, 2004 Dissident "Westdeutsche in der DDR und Nach-DDR" eliminate
- 21:52 jul 17, 2004 Dissident "PALO - PAPIRO" eliminate
- 21:52 jul 17, 2004 Dissident "Epistola Al Hebreos" eliminate
- 21:52 jul 17, 2004 Dissident "DE - DE VIVE FORTIA" eliminate
- 21:39 jul 17, 2004 Dissident "Epistola A Tito" eliminate
- 21:38 jul 17, 2004 Dissident "PAPPA - PARVE" eliminate
- 21:38 jul 17, 2004 Dissident "DACTYLIC - DATOS" eliminate
- 21:38 jul 17, 2004 Dissident "Grecia/Architectura" eliminate (le contento ante le radimento esseva: 'temlos')
- 21:38 jul 17, 2004 Dissident "PASCHA - PAVOROSE" eliminate
- 21:37 jul 17, 2004 Dissident "Epistola 2 A Timotheo" eliminate
- 21:37 jul 17, 2004 Dissident "PECCAMINOSE - PEPITA" eliminate
- 21:37 jul 17, 2004 Dissident "Epistola 1 A Timotheo" eliminate
- 21:37 jul 17, 2004 Dissident "PER - PETROSILIO" eliminate
- 21:36 jul 17, 2004 Dissident "Epistola 2 Al Thesalonicenses" eliminate
- 21:36 jul 17, 2004 Dissident "PHANTASIA - PIZZICAR" eliminate
- 21:36 jul 17, 2004 Dissident "Epistola 1 Al Thesalonicenses" eliminate
- 21:36 jul 17, 2004 Dissident "PLACA - POVRESSA PAUPERTATE" eliminate
- 21:32 jul 17, 2004 Dissident "Epistola Al Colossenses" eliminate
- 21:32 jul 17, 2004 Dissident "Epistola Al Philipenses" eliminate
- 21:31 jul 17, 2004 Dissident "PRIDEM - PRURITO" eliminate
- 21:30 jul 17, 2004 Dissident "Epistola Al Galatas" eliminate
- 21:30 jul 17, 2004 Dissident "Epistola 2 Al Corinthios" eliminate
- 21:29 jul 17, 2004 Dissident "Epistola 1 Al Corinthios" eliminate
- 21:29 jul 17, 2004 Dissident "Epistola Al Romanos" eliminate
- 21:28 jul 17, 2004 Dissident "MAL - MAQUERELLO" eliminate
- 21:28 jul 17, 2004 Dissident "MAR - MAYONNAISE" eliminate
- 21:27 jul 17, 2004 Dissident "Evangelio Secundo Johannes Capitulo 19" eliminate
- 21:26 jul 17, 2004 Dissident "Evangelio Secundo Johannes Capitulo 20" eliminate
- 21:26 jul 17, 2004 Dissident "Evangelio Secundo Johannes Capitulo 18" eliminate
- 21:26 jul 17, 2004 Dissident "Evangelio Secundo Johannes Capitulo 17" eliminate
- 21:26 jul 17, 2004 Dissident "Evangelio Secundo Johannes Capitulo 16" eliminate
- 21:26 jul 17, 2004 Dissident "Evangelio Secundo Johannes Capitulo 15" eliminate
- 21:26 jul 17, 2004 Dissident "Evangelio Secundo Johannes Capitulo 14" eliminate
- 21:26 jul 17, 2004 Dissident "Evangelio Secundo Johannes Capitulo 13" eliminate
- 21:26 jul 17, 2004 Dissident "Evangelio Secundo Johannes Capitulo 12" eliminate
- 21:26 jul 17, 2004 Dissident "Evangelio Secundo Johannes Capitulo 11" eliminate
- 21:26 jul 17, 2004 Dissident "Evangelio Secundo Johannes Capitulo 10" eliminate
- 21:26 jul 17, 2004 Dissident "Evangelio Secundo Johannes Capitulo 9" eliminate
- 21:26 jul 17, 2004 Dissident "Evangelio Secundo Johannes Capitulo 8" eliminate
- 21:26 jul 17, 2004 Dissident "Evangelio Secundo Johannes Capitulo 7" eliminate
- 21:26 jul 17, 2004 Dissident "Evangelio Secundo Johannes Capitulo 6" eliminate
- 21:26 jul 17, 2004 Dissident "Evangelio Secundo Johannes Capitulo 5" eliminate
- 21:26 jul 17, 2004 Dissident "Evangelio Secundo Johannes Capitulo 4" eliminate
- 21:26 jul 17, 2004 Dissident "Evangelio Secundo Johannes Capitulo 2" eliminate
- 21:26 jul 17, 2004 Dissident "Evangelio Secundo Johannes" eliminate
- 21:18 jul 17, 2004 Dissident "ME - MEXICO" eliminate
- 21:17 jul 17, 2004 Dissident "Evangelio Secundo Luca Capitulo 24" eliminate
- 21:17 jul 17, 2004 Dissident "Evangelio Secundo Luca Capitulo 23" eliminate
- 21:17 jul 17, 2004 Dissident "Evangelio Secundo Luca Capitulo 21" eliminate
- 21:17 jul 17, 2004 Dissident "Evangelio Secundo Luca Capitulo 22" eliminate
- 21:16 jul 17, 2004 Dissident "Evangelio Secundo Luca Capitulo 19" eliminate
- 21:16 jul 17, 2004 Dissident "Evangelio Secundo Luca Capitulo 20" eliminate
- 21:16 jul 17, 2004 Dissident "Evangelio Secundo Luca Capitulo 18" eliminate
- 21:16 jul 17, 2004 Dissident "Evangelio Secundo Luca Capitulo 16" eliminate
- 21:16 jul 17, 2004 Dissident "Evangelio Secundo Luca Capitulo 17" eliminate
- 21:16 jul 17, 2004 Dissident "Evangelio Secundo Luca Capitulo 15" eliminate
- 21:16 jul 17, 2004 Dissident "Evangelio Secundo Luca Capitulo 14" eliminate
- 21:16 jul 17, 2004 Dissident "Evangelio Secundo Luca Capitulo 13" eliminate
- 21:16 jul 17, 2004 Dissident "Evangelio Secundo Luca Capitulo 12" eliminate
- 21:16 jul 17, 2004 Dissident "Evangelio Secundo Luca Capitulo 11" eliminate
- 21:16 jul 17, 2004 Dissident "Evangelio Secundo Luca Capitulo 9" eliminate
- 21:16 jul 17, 2004 Dissident "Evangelio Secundo Luca Capitulo 10" eliminate
- 21:16 jul 17, 2004 Dissident "Evangelio Secundo Luca Capitulo 7" eliminate
- 21:16 jul 17, 2004 Dissident "Evangelio Secundo Luca Capitulo 8" eliminate
- 21:16 jul 17, 2004 Dissident "Evangelio Secundo Luca Capitulo 6" eliminate
- 21:16 jul 17, 2004 Dissident "Evangelio Secundo Luca Capitulo 5" eliminate
- 21:16 jul 17, 2004 Dissident "Evangelio Secundo Luca Capitulo 4" eliminate
- 21:16 jul 17, 2004 Dissident "Evangelio Secundo Luca Capitulo 3" eliminate
- 21:16 jul 17, 2004 Dissident "Evangelio Secundo Luca Capitulo 2" eliminate
- 21:16 jul 17, 2004 Dissident "Evangelio Secundo Luca Capitulo 1" eliminate
- 21:16 jul 17, 2004 Dissident "Evangelio Secundo Luca" eliminate
- 21:07 jul 17, 2004 Dissident "MI - MIXTURA" eliminate
- 21:07 jul 17, 2004 Dissident "MOBILAR - MOZAMBIQUE" eliminate
- 21:07 jul 17, 2004 Dissident "MUCER - MYTHOLOGIA" eliminate
- 21:05 jul 17, 2004 Dissident "Evangelio Secundo Marco Capitulo 15" eliminate
- 21:05 jul 17, 2004 Dissident "Evangelio Secundo Marco Capitulo 14" eliminate
- 21:05 jul 17, 2004 Dissident "Evangelio Secundo Marco Capitulo 13" eliminate
- 21:05 jul 17, 2004 Dissident "Evangelio Secundo Marco Capitulo 12" eliminate
- 21:05 jul 17, 2004 Dissident "Evangelio Secundo Marco Capitulo 11" eliminate
- 21:05 jul 17, 2004 Dissident "Evangelio Secundo Marco Capitulo 10" eliminate
- 21:05 jul 17, 2004 Dissident "Evangelio Secundo Marco Capitulo 9" eliminate
- 21:05 jul 17, 2004 Dissident "Evangelio Secundo Marco Capitulo 8" eliminate
- 21:05 jul 17, 2004 Dissident "Evangelio Secundo Marco Capitulo 6" eliminate
- 21:05 jul 17, 2004 Dissident "Evangelio Secundo Marco Capitulo 4" eliminate
- 21:05 jul 17, 2004 Dissident "Evangelio Secundo Marco Capitulo 3" eliminate
- 21:05 jul 17, 2004 Dissident "Evangelio Secundo Marco Capitulo 2" eliminate
- 21:05 jul 17, 2004 Dissident "Evangelio Secundo Marco Capitulo 1" eliminate
- 20:59 jul 17, 2004 Dissident "Discussion:Epistola al Ephesios" eliminate (le contento esseva: 'In re le Epistola al Ephesios traducite per Paolo C. e cargate a Wikipedia...http://www.castellina.org/interlingua/probiblia/biblianeolatin/ephesi...')
- 20:57 jul 17, 2004 Dissident "Epistola al Ephesios" eliminate
- 20:56 jul 17, 2004 Dissident "Apocalypse" eliminate
- 20:39 jul 17, 2004 Dissident "Anglese non se parla aqui!" eliminate
- 20:30 jul 17, 2004 Dissident "EXIR - EXULTAR" eliminate
- 20:30 jul 17, 2004 Dissident "EX - EXILIO" eliminate
- 20:30 jul 17, 2004 Dissident "ESTABLIMENTO - EVOLVER" eliminate
- 20:29 jul 17, 2004 Dissident "JA - JUBILEO" eliminate
- 20:29 jul 17, 2004 Dissident "ES - EST" eliminate
- 20:28 jul 17, 2004 Dissident "JUDAIC - JUXTAPOSITION" eliminate
- 20:26 jul 17, 2004 Dissident "ERA - ERUPTION" eliminate
- 20:25 jul 17, 2004 Dissident "EPIC - EQUIVOC" eliminate
- 20:24 jul 17, 2004 Dissident "ENCORE - ENUNCIAR" eliminate
- 20:24 jul 17, 2004 Dissident "ELOCUTION - EMULSION" eliminate
- 20:23 jul 17, 2004 Dissident "EGLEFINO - ELITE" eliminate
- 20:23 jul 17, 2004 Dissident "Conversationes/Catto affamate" eliminate (le contento ante le radimento esseva: 'Le [[catto]] reguarda le [[refrigerator]].<br />Le [[catto]] ha [[fame]].<br />Le [[catto]] sempre ha [[fame]].<br />Le [[catto]] besonia [[aliment...')
- 20:21 jul 17, 2004 Dissident "EDIBILE - EFFUSION" eliminate
- 20:20 jul 17, 2004 Dissident "Conversationes/In un autobus" eliminate (le contento ante le radimento esseva: '''Ille'':
- ehem - Excusa me, tu me pare... deprimite.''Illa'': No. Io sempre pare assi.''Ille'': Vermente?''Illa'': - hmph - Cosas sta mal al...')
- 20:19 jul 17, 2004 Dissident "E - ECZEMA" eliminate
- 20:18 jul 17, 2004 Dissident "Conversationes/Antoine e le blonda" eliminate (le contento ante le radimento esseva: 'Antoine: [[Heri]] [[vespere]] io incontrava un [[blonda]].<br />Catrina: Un [[blonda]], hmm?<br />Antoine: Si. Bellissime. Tu non sape quanto...<br ...')
- 20:17 jul 17, 2004 Dissident "Conversationes/Spaghetti pharmaceutic" eliminate (le contento ante le radimento esseva: 'John: Salute! Como sta tu?<br />Anya: Salute! Ben, gratias. E tu?<br />John: Anque ben. Que face tu?<br />Anya: Io va al pharmacia, pro comprar ...')
- 20:16 jul 17, 2004 Dissident "Conversationes/Le claves" eliminate (le contento ante le radimento esseva: 'Sposo: Esque tu sape ubi es mi claves?<br />Sposa: No. Io non ha vidite tu claves.<br />Sposo: Diabolo! Io non los pote trovar alicubi!<br />Spo...')
- 20:15 jul 17, 2004 Dissident "Conversationes/Quando es lunch?" eliminate (le contento ante le radimento esseva: 'Puera: Qual hora es il?<br />Matre: Es dece horas del matino.<br />Puera: Al un hora del postmeridie, nos mangiara nostre lunch.<br />Matre: Si,...')
- 17:56 jun 25, 2004 Ensjo "Cantos" eliminate (contento non encyclopedic)
- 13:16 jun 25, 2004 Ensjo "FABA - FAHRENHEIT" eliminate (contento non encyclopedic)
- 13:16 jun 25, 2004 Ensjo "FAISAN - FAXATOR" eliminate (contento non encyclopedic)
- 13:15 jun 25, 2004 Ensjo "GUAI - GYROSTATO" eliminate (contento non encyclopedic)
- 13:15 jun 25, 2004 Ensjo "GRACILE - GRUPPO" eliminate (contento non encyclopedic)
- 13:14 jun 25, 2004 Ensjo "GEOGRAPHIA - GOVERNATOR" eliminate (contento non encyclopedic)
- 13:14 jun 25, 2004 Ensjo "GEHENNA - GENUIN" eliminate (contento non encyclopedic)
- 13:14 jun 25, 2004 Ensjo "GABARDINA - GAZELLA" eliminate (contento non encyclopedic)
- 13:13 jun 25, 2004 Ensjo "Exoteric" eliminate (contento non encyclopedic)
- 13:13 jun 25, 2004 Ensjo "Seculo" eliminate (contento non encyclopedic)
- 13:13 jun 25, 2004 Ensjo "NON - NOVITATE" eliminate (contento non encyclopedic)
- 13:12 jun 25, 2004 Ensjo "Curar" eliminate (contento non encyclopedic)
- 13:12 jun 25, 2004 Ensjo "PSALMISTA - PYTHON" eliminate (contento non encyclopedic)
- 13:00 jun 25, 2004 Ensjo "MA - MAJORITATE" eliminate (contento non encyclopedic)
- 12:59 jun 25, 2004 Ensjo "DEPARTIMENTO - DEROUTAR" eliminate (contento non encyclopedic)
- 12:59 jun 25, 2004 Ensjo "IMAGINAR - IMPURITATE" eliminate (contento non encyclopedic)
- 18:24 jun 21, 2004 Ensjo "Antarctica" eliminate (le contento ante le radimento esseva: '<hr align='center' noshade size='4' width='100%'><center>[[Africa]] | [[America]] | [[Asia]] | [[Europa]] ...')
- 18:24 jun 21, 2004 Ensjo "Oceania" eliminate
- 18:23 jun 21, 2004 Ensjo "Africa" eliminate (le contento ante le radimento esseva: '<hr align='center' noshade size='4' width='100%'><center>[[Africa]] | [[America]] | [[Asia]] | [[Europa]] ...')
- 18:22 jun 21, 2004 Ensjo "America" eliminate (le contento ante le radimento esseva: '<hr align='center' noshade size='4' width='100%'><center>[[Africa]] | [[America]] | [[Asia]] | [[Europa]] ...')
- 18:21 jun 21, 2004 Ensjo "Asia" eliminate (le contento ante le radimento esseva: '<hr align='center' noshade size='4' width='100%'><center>[[Africa]] | [[America]] | [[Asia]] | [[Europa]] ...')
- 18:15 jun 21, 2004 Ensjo "Lista De Artistas/U" eliminate (le contento ante le radimento esseva: '[[Paolo Uccello|Uccello, Paolo]]<br>[[Kitagawa Utamaro|Utamaro, Kitagawa]]<br>[[Maurice Utrillo|Utrillo, Maurice]]<br>')
- 17:39 jun 21, 2004 Ensjo "Le pictura" eliminate (transferite a http://sources.wikipedia.org/wiki/Le_pictura)
- 17:37 jun 21, 2004 Ensjo "Lingua e Vita" eliminate (transferite a [[Periodicos_in_Interlingua]])
- 17:30 jun 21, 2004 Ensjo "Un filio" eliminate (transferite a http://sources.wikipedia.org/wiki/Un_filio)
- 17:18 jun 21, 2004 Ensjo "Citationes de Frank Lloyd Wright" eliminate (le contento ante le radimento esseva: '
Vide tamben - [[Citationes de Frank Lloyd Wright]]')
- 17:16 jun 21, 2004 Ensjo "1890" eliminate
- 17:14 jun 21, 2004 Ensjo "Lector de novas" eliminate (le contento ante le radimento esseva: '...(''newsreader'')... [[gruppo de novas|gruppos de novas]] ... [[Usenet]] ')
- 17:10 jun 21, 2004 Ensjo "CUTE - CZAR" eliminate (contento non encyclopedic)
- 17:10 jun 21, 2004 Ensjo "CURA - CUSTODIAR" eliminate (contento non encyclopedic)
- 17:09 jun 21, 2004 Ensjo "CULTURA" eliminate (le contento esseva: '[[CULTURA]] [kul-tú-ra] ----[ca:Cultura][en:Culture][es:Cultura][pt:Cultura][sv:Kultur]----'''Definitiones''':
- Synonimo de cultivation. - Conj...')
- 17:09 jun 21, 2004 Ensjo "CUALIAR - CUPRO" eliminate (contento non encyclopedic)
- 17:09 jun 21, 2004 Ensjo "CRUCE" eliminate (le contento esseva: '#REDIRECT [[Cruce]][[CRUCE]] (n) [krút-se]]')
- 17:09 jun 21, 2004 Ensjo "CROC - CRYSTALLO" eliminate (contento non encyclopedic)
- 17:08 jun 21, 2004 Ensjo "CREDER" eliminate (le contento esseva: '#REDIRECT [[Creder]]')
- 17:08 jun 21, 2004 Ensjo "CREDO APOSTOLIC" eliminate (le contento esseva: '#REDIRECT [[Credo Apostolic]]')
- 17:08 jun 21, 2004 Ensjo "CRAC - CROATIA" eliminate (contento non encyclopedic)
- 17:08 jun 21, 2004 Ensjo "COTE - COXA" eliminate (contento non encyclopedic)
- 17:07 jun 21, 2004 Ensjo "COSA - COSTUME" eliminate (contento non encyclopedic)
- 17:07 jun 21, 2004 Ensjo "COQUETTA - CORVO" eliminate (contento non encyclopedic)
- 17:07 jun 21, 2004 Ensjo "CON - CONDUCTOR" eliminate (contento non encyclopedic)
- 17:07 jun 21, 2004 Ensjo "CONVALESCENTE - COPYRIGHT" eliminate (contento non encyclopedic)
- 17:06 jun 21, 2004 Ensjo "CONTORSION" eliminate (le contento esseva: '#REDIRECT [[Contortion]]')
- 17:06 jun 21, 2004 Ensjo "CONTABILE - CONTUSION" eliminate (contento non encyclopedic)
- 17:06 jun 21, 2004 Ensjo "CONFESSION" eliminate (le contento esseva: '#REDIRECT [[Confession]]CONFESSION (n) [kon-fe-sión] ')
- 17:05 jun 21, 2004 Ensjo "CONGEDO - CONSUMPTIVO" eliminate (contento non encyclopedic)
- 17:05 jun 21, 2004 Ensjo "COMPLIR" eliminate (le contento esseva: '#REDIRECT [[Complir]]')
- 17:05 jun 21, 2004 Ensjo "CONFABULAR - CONFUTAR" eliminate (contento non encyclopedic)
- 17:04 jun 21, 2004 Ensjo "COMPLICE" eliminate (le contento esseva: '#REDIRECT [[Complice]]')
- 17:04 jun 21, 2004 Ensjo "COMMUNICATION" eliminate (le contento esseva: '[[COMMUNICATION]] [kom-mu-ni-ka-tsión]----[en:Communication][es:Comunicación]')
- 17:04 jun 21, 2004 Ensjo "COMMERCIO" eliminate (le contento esseva: '#REDIRECT [[Commercio]]')
- 17:04 jun 21, 2004 Ensjo "COMA - COMPUTATOR" eliminate (contento non encyclopedic)
- 17:03 jun 21, 2004 Ensjo "COCINA" eliminate (le contento esseva: '#REDIRECT [[Cocina]]')
- 17:03 jun 21, 2004 Ensjo "COACTION - COLUMNA" eliminate (contento non encyclopedic)
- 17:03 jun 21, 2004 Ensjo "CLAC - CLUB" eliminate (contento non encyclopedic)
- 17:02 jun 21, 2004 Ensjo "CINEMATOGRAPHIA" eliminate (le contento esseva: '#REDIRECT [[Cinematographia]][[CINEMATOGRAPHIA]] [tsi-ne-ma-to-gra-fía] es communmente denominate le septimo arte. Su historia commencia a finales ...')
- 17:02 jun 21, 2004 Ensjo "CI - CIVILISATION" eliminate (contento non encyclopedic)
- 17:02 jun 21, 2004 Ensjo "CHRISTIANISMO" eliminate (le contento esseva: '#REDIRECT [[Christianismo]][[CHRISTIANISMO]] [kris-tia-nís-mo]')
- 17:02 jun 21, 2004 Ensjo "CINEMA" eliminate (le contento esseva: '#REDIRECT [[Cinema]]')
- 17:00 jun 21, 2004 Ensjo "CHIMIA" eliminate (le contento esseva: '#REDIRECT [[Chimia]]CHIMIA [ki-mí-a] es le scientia que investiga le proprietates, composition e transformation de substantias e varie formas elemen...')
- 17:00 jun 21, 2004 Ensjo "CHARISMA" eliminate (le contento esseva: '#REDIRECT [[Charisma]]')
- 17:00 jun 21, 2004 Ensjo "CESSA - CHYPRE" eliminate (contento non encyclopedic)
- 17:00 jun 21, 2004 Ensjo "CENA DEL SENIOR" eliminate (le contento esseva: '#REDIRECT [[Cena del Senior]]')
- 16:59 jun 21, 2004 Ensjo "CEC - CERVO" eliminate (contento non encyclopedic)
- 16:59 jun 21, 2004 Ensjo "CAUDA - CAVO" eliminate (contento non encyclopedic)
- 16:59 jun 21, 2004 Ensjo "CATA - CAUCHU" eliminate (contento non encyclopedic)
- 16:59 jun 21, 2004 Ensjo "CASUISTICA" eliminate (le contento esseva: '#REDIRECT [[Casuistica]]')
- 16:58 jun 21, 2004 Ensjo "CASA - CASUALMENTE" eliminate (contento non encyclopedic)
- 16:57 jun 21, 2004 Ensjo "CAR - CARTUCHA" eliminate (contento non encyclopedic)
- 16:56 jun 21, 2004 Ensjo "CARTOGRAPHIA" eliminate (le contento esseva: '[[CARTOGRAPHIA]] [car-to-gra-fía] le production scientific de mappas.----[ca:Cartografía][en:Cartography][es:Cartografía][nl:Cartografie]')
- 16:56 jun 21, 2004 Ensjo "CAPTIVITATE BABYLONIC" eliminate (le contento esseva: '#REDIRECT [[Captivitate Babylonic]]')
- 15:28 jun 21, 2004 Ensjo "CAPACITATE" eliminate (le contento esseva: '#REDIRECT [[Capacitate]][[CAPACITATE]] [ka-pa-si-tá-te]')
- 14:52 jun 21, 2004 Ensjo "CAPABILE - CAPTURA" eliminate (contento non encyclopedic)
- 14:52 jun 21, 2004 Ensjo "CANONE" eliminate (le contento esseva: '#REDIRECT [[Canone]]')
- 14:51 jun 21, 2004 Ensjo "CAN - CANTO" eliminate (contento non encyclopedic)
- 14:49 jun 21, 2004 Ensjo "CAMBIABILE - CAMPO" eliminate (contento non encyclopedic)
- 14:49 jun 21, 2004 Ensjo "CALVINISMO" eliminate (le contento esseva: '#REDIRECT [[Calvinismo]]')
- 14:48 jun 21, 2004 Ensjo "CALVIN, JOHANNES" eliminate (redirection)
- 14:47 jun 21, 2004 Ensjo "CALENDARIO" eliminate (le contento esseva: '#REDIRECT [[Calendario]]')
- 14:47 jun 21, 2004 Ensjo "CAFE - CALVITIA" eliminate (contento non encyclopedic)
- 14:47 jun 21, 2004 Ensjo "CADITA" eliminate (le contento esseva: '#REDIRECT [[Cadita]]')
- 14:46 jun 21, 2004 Ensjo "CABANA - CADUC" eliminate (contento non encyclopedic)
- 14:46 jun 21, 2004 Ensjo "C" eliminate (contento non encyclopedic)
- 14:45 jun 21, 2004 Ensjo "Byzantin" eliminate (le contento esseva: '[[BYZANTIN]] (adj) [bi-zan-tín] ----'''Definition:'''# del [[Imperio Byzantin]] (Roman), su arte, e specialmente su [[architectura]] # que refere...')
- 12:14 jun 21, 2004 Ensjo "Brochure tiratorio" eliminate (transferite a wikibooks: http://wikibooks.org/wiki/Brochure_tiratorio)
- 11:41 jun 21, 2004 Ensjo "Blonda" eliminate (contento non encyclopedic)
- 11:40 jun 21, 2004 Ensjo "Biographia" eliminate (contento non encyclopedic)
- 11:38 jun 21, 2004 Ensjo "Bibliographia" eliminate (contento non encyclopedic)
- 11:37 jun 21, 2004 Ensjo "Best-seller" eliminate (le contento esseva: 'BEST-SELLER (s) [bést sél-ler]----'''Etymolgogia:''':Ab le anglese pro 'melior vendite')'''Definition:''':Obra normalmente de [[fiction]] e so...')
- 11:36 jun 21, 2004 Ensjo "Benjamin Kedar" eliminate
- 11:33 jun 21, 2004 Ensjo "Artes Culinari" eliminate (le contento esseva: '#REDIRECT [[Artes culinari]]')
- 15:04 jun 17, 2004 Ensjo "En.wikipedia.org/wiki/Image:Staunton chess set.jpg" eliminate (le contento esseva: '[[Imagine:Exemplo.jpg]]')
- 12:25 jun 15, 2004 Ensjo "Geometria" eliminate (le contento esseva: 'Ivanmiko')
- 02:12 jun 12, 2004 Dissident "Basic Interlingua English Dictionary" eliminate (le contento esseva: 'http://wikibooks.org/wiki/Basic_Interlingua_English_Dictionary')
- 20:35 jun 11, 2004 Ensjo "BYZANTIN" eliminate (le contento esseva: '#REDIRECT [[Byzantin]]')
- 20:33 jun 11, 2004 Ensjo "BUCCA - BYZANTINO" eliminate (contento non encyclopedic)
- 15:52 jun 11, 2004 Ensjo "BRACHIATA - BRUXELLES" eliminate (contento non encyclopedic)
- 15:40 jun 11, 2004 Ensjo "BOTANICA" eliminate (le contento esseva: '#REDIRECT [[Botanica]]BOTANICA [bo-tá-ni-ka] es le scientia que tracta del vegetales. -------------------------------------------------------------...')
- 15:11 jun 11, 2004 Ensjo "Actinidio" eliminate (content was: '''Italic text''
Headline text <math>Insert formula here</math>Son grupos de elementos de la tabla periodica, conocida tambien como tierras rar...')
- 15:05 jun 11, 2004 Ensjo "BOBINA - BOYCOTTAR" eliminate (contento non encyclopedic)
- 14:44 jun 11, 2004 Ensjo "BLASPHEMIA" eliminate (content was: '#REDIRECT [[Blasphemia]]')
- 14:41 jun 11, 2004 Ensjo "BLANC - BLUSA" eliminate (contento non encyclopedic)
- 14:39 jun 11, 2004 Ensjo "BIT" eliminate (content was: '#REDIRECT [[Bit]]')
- 14:33 jun 11, 2004 Ensjo "BIOLOGIA" eliminate (content was: '#REDIRECT [[Biologia]]BIOLOGIA [bi-o-lo-gí-a] es le scientia que studia tote materia vivente in tote su formas e phenomenos, con respecto al organis...')
- 14:26 jun 11, 2004 Ensjo "BIBLIOMANTIA" eliminate (content was: '#REDIRECT [[Bibliomantia]]')
- 14:23 jun 11, 2004 Ensjo "BIBLIA INTERLINEAR" eliminate (content was: '#REDIRECT [[Biblia/Biblia interlinear]]')
- 14:19 jun 11, 2004 Ensjo "BIBLIA" eliminate (content was: '#REDIRECT [[Biblia]]')
- 14:17 jun 11, 2004 Ensjo "BERILLOS - BIZARRIA" eliminate (contento non encyclopedic)
- 14:14 jun 11, 2004 Ensjo "BEATIFICATION" eliminate (content was: '#REDIRECT [[Beatification]]')
- 14:11 jun 11, 2004 Ensjo "BEATE - BERET" eliminate (contento non encyclopedic)
- 14:09 jun 11, 2004 Ensjo "BASAL - BAYONETTA" eliminate (contento non encyclopedic)
- 14:09 jun 11, 2004 Ensjo "BARTHIAN" eliminate (content was: '#REDIRECT [[Barthian]]')
- 14:02 jun 11, 2004 Ensjo "BAPTISTAS" eliminate (content was: '#REDIRECT [[Baptistas]]')
- 13:59 jun 11, 2004 Ensjo "BAPTISMO DE SANGUINE" eliminate (content was: '#REDIRECT [[Baptismo de sanguine]]')
- 13:58 jun 11, 2004 Ensjo "BAPTISMO DE DESIDERIO" eliminate (content was: '#REDIRECT [[Baptismo de desiderio]]')
- 13:58 jun 11, 2004 Ensjo "BAPTISMO DEL CREDENTES" eliminate (content was: '#REDIRECT [[Baptismo del credentes]]')
- 13:57 jun 11, 2004 Ensjo "BAPTISMO" eliminate (content was: '#REDIRECT [[Baptismo]]')
- 13:57 jun 11, 2004 Ensjo "BAPTISAR - BARYTONO" eliminate (contento non encyclopedic)
- 13:56 jun 11, 2004 Ensjo "BAMBU - BANNIR" eliminate (contento non encyclopedic)
- 13:43 jun 11, 2004 Ensjo "BAIA - BALUSTRADA" eliminate (contento non encyclopedic)
- 13:39 jun 11, 2004 Ensjo "BABEL - BAHAMAS" eliminate (contento non encyclopedic)
- 13:33 jun 11, 2004 Ensjo "B" eliminate (contento non encyclopedic)
- 12:38 jun 11, 2004 Ensjo "Avantiar" eliminate (contento non encyclopedic)
- 12:37 jun 11, 2004 Ensjo "Avantiamento" eliminate (contento non encyclopedic)
- 12:34 jun 11, 2004 Ensjo "Avante" eliminate (contento non encyclopedic)
- 12:34 jun 11, 2004 Ensjo "Avantal" eliminate (content was: '[[Avantal]] [en:Apron][fr:Tablier][it:Grembiule][es:Delantal][pt:Avental][de:Schutzblech]')
- 12:32 jun 11, 2004 Ensjo "Avantagiose" eliminate (content was: '[[Avantagiose]] [en:Advantageous][fr:Avantageux][it:Conveniente][es:Ventajoso][pt:Vantajoso][de:Vorteilhaft]-----------------------------------...')
- 12:31 jun 11, 2004 Ensjo "Avantage" eliminate (contento non encyclopedic)
- 12:31 jun 11, 2004 Ensjo "Avalisar" eliminate (content was: 'AVALISAR? [en:(a bill) endorse][fr:Approuvez][it:Firmare][es:Endose][pt:Avalisar, endossar][de:Indossieren Sie]')
- 12:30 jun 11, 2004 Ensjo "Aval" eliminate (content was: 'AVAL [en:(of bill) endorsement][fr:Approbation][it:Approvazione][es:Endoso][pt:Aval,endosso][de:Aufschrift]')
- 12:28 jun 11, 2004 Ensjo "Attingimento" eliminate (content was: '[[ATTINGIMENTO]] (s) [at-tin-gi-mén-to]]----'''Definition:''':alco que on [[attinger|attinge]] o face con [[successo]], sovente usante [[effortio]...')
- 12:27 jun 11, 2004 Ensjo "Attinger" eliminate (content was: '[[ATTINGER]] (v) [at-tin-gér]----'''Definition:''':''' ''v.'' ''' -gi•te, -gien•te. :facer alco a bon [[successo]], specialmente depois multe...')
- 11:36 jun 11, 2004 Ensjo "Artes culinari" eliminate (content was: '[[en:Culinary Arts]][[es:Arte Culinario]]
Vider tamben - [[Alimento|Alimentos]] - [[Recepta de Cocina|Receptas de cocina]] - [[Dieta|Dietas]] - ...')
- 11:33 jun 11, 2004 Ensjo "Cocina" eliminate (contento duplicate con "artes culinari")
- 00:29 mai 31, 2004 Dissident "Lingua german" eliminate (content was: 'kazaa')
- 00:09 mai 25, 2004 Dissident "Prunella" eliminate (content was: 'italian liquor')
- 00:01 mai 25, 2004 Dissident "Theorema Fundamental del Algebra" eliminate (content was: 'que te ña pique au pollo')
- 23:35 mai 24, 2004 Dissident "Wikipedia:Election Notice" eliminate
- 23:29 mai 24, 2004 Dissident "Wikipedia:Sandbox" eliminate (content was: '#REDIRECT [[Wikipedia:Sabliera]]')
- 23:00 mai 24, 2004 Dissident "Angela" eliminate (esseva un redirection a un pagina de un usator)
- 22:44 mai 24, 2004 Dissident "Patrick" eliminate (esseva un redirection a un pagina de un usator)
- 19:17 mai 22, 2004 Fire "Discussion:Zoologia" eliminate (content was: 'ghfgjgfj''Italic text''hjgfhjghj'''Bold text'''ghjgfhkghjlbkl;';kl'')
- 11:15 mai 21, 2004 Ensjo "Administrar" eliminate (content was: 'ADMINISTRAR [ad-mi-nis-trar]----
Vide tamben: - [[administration]] - [[administrator]]')
- 11:07 mai 21, 2004 Ensjo "Additivo" eliminate (content was: '----ADDITIVE (s) [ad-di-tí-vo]----'''Definition:''':alco addite a un substantia pro cambiarlo in alcun maniera'''Terminos relationate:'''...')
- 11:07 mai 21, 2004 Ensjo "Additive" eliminate (content was: '#REDIRECT [[additivo]]')
- 11:06 mai 21, 2004 Ensjo "Additional" eliminate (content was: '----ADDITIONAL (adj) [ad-dit-sio-nál]----'''Definition:''':dicite de un cosa extra o de plus'''Terminos relationate:'''
- [[addition]] - ...')
- 11:05 mai 21, 2004 Ensjo "Addition" eliminate (content was: '----ADDITION (s) [ad-dit-sión]----'''Definition:'''# producto o processo de summar# acto de accumular o adder# alco in plus'''Termino...')
- 10:59 mai 21, 2004 Ensjo "Adder" eliminate (content was: '----ADDER (v) [ad-dér]----'''Definition:'''# trovar le summa de duo o plus numeros.# poner un cosa con un altere additional.'''Terminos...')
- 10:58 mai 21, 2004 Ensjo "Adaptation" eliminate (content was: '----ADAPTATION (s) [a-dap-ta-tsión]----'''Definition:'''# le acto de adjustar alco# cambio que un cosa vivente face pro meliormente accostu...')
- 10:57 mai 21, 2004 Ensjo "Adaptar" eliminate (content was: '----[[ADAPTAR]] (v) [a-dap-tár]----'''Definition:''' :''' ''v.'' ''' -ta•te, -tan•te. ## facer alco disponibile pro un proposito differ...')
- 10:55 mai 21, 2004 Ensjo "Actualitates - Interlingua i Norden" eliminate (content was: '#REDIRECT [[Actualitates_—_Interlingua_i_Norden]]')
- 10:45 mai 21, 2004 Ensjo "Pike (linguage de programmation)" eliminate (content before blanking was: '
Headline text kkkkk[[Imagine:Example.jpg]]<nowiki>Insert non-formatted text here</nowiki>')
- 10:44 mai 21, 2004 Ensjo "BASIC (linguage de programmation)" eliminate (content before blanking was: '10: GOTO 10')
- 10:40 mai 21, 2004 Fire "X Window System" eliminate (content was: 'fefdsrgdlfkmblkdfmvblkmxclbvmcmxb,............bkdfghòklsdòhlksdòflghlòxddkjlòihuhligl,uj,lgj.lgjhgk.guiliguluiglglgiu,luiiiiig')
- 21:15 mai 20, 2004 Ensjo "Actualitates" eliminate (ligamine a mailing-list pro germanophonos transferite a articulo "Interlingua")
- 20:52 mai 20, 2004 Ensjo "Actrice" eliminate (content was: '[[ACTRICE]] (s) [ak-trí-tse]----'''Definition:'''::Le forma feminin de ''[[actor]]''. ''Johanna es un belle actrice.'' ')
- 20:47 mai 20, 2004 Ensjo "Actos Del Apostolos Capitulo 9" eliminate
- 20:47 mai 20, 2004 Ensjo "Actos Del Apostolos Capitulo 8" eliminate
- 20:46 mai 20, 2004 Ensjo "Actos Del Apostolos Capitulo 7" eliminate
- 20:46 mai 20, 2004 Ensjo "Actos Del Apostolos Capitulo 5" eliminate
- 20:46 mai 20, 2004 Ensjo "Actos Del Apostolos Capitulo 4" eliminate
- 20:45 mai 20, 2004 Ensjo "Actos Del Apostolos Capitulo 3" eliminate
- 20:44 mai 20, 2004 Ensjo "Actos Del Apostolos Capitulo 28" eliminate
- 20:44 mai 20, 2004 Ensjo "Actos Del Apostolos Capitulo 27" eliminate
- 20:44 mai 20, 2004 Ensjo "Actos Del Apostolos Capitulo 26" eliminate
- 20:43 mai 20, 2004 Ensjo "Actos Del Apostolos Capitulo 25" eliminate
- 20:43 mai 20, 2004 Ensjo "Actos Del Apostolos Capitulo 24" eliminate
- 20:43 mai 20, 2004 Ensjo "Actos Del Apostolos Capitulo 21" eliminate
- 20:43 mai 20, 2004 Ensjo "Actos Del Apostolos Capitulo 22" eliminate
- 20:42 mai 20, 2004 Ensjo "Actos Del Apostolos Capitulo 23" eliminate
- 20:42 mai 20, 2004 Ensjo "Actos Del Apostolos Capitulo 20" eliminate
- 20:42 mai 20, 2004 Ensjo "Actos Del Apostolos Capitulo 2" eliminate
- 20:42 mai 20, 2004 Ensjo "Actos Del Apostolos Capitulo 19" eliminate
- 20:41 mai 20, 2004 Ensjo "Actos Del Apostolos Capitulo 17" eliminate
- 20:41 mai 20, 2004 Ensjo "Actos Del Apostolos Capitulo 18" eliminate
- 20:40 mai 20, 2004 Ensjo "Actos Del Apostolos Capitulo 16" eliminate
- 20:40 mai 20, 2004 Ensjo "Abattitorio" eliminate (content was: '[en:(slaughterhouse) abattoir][fr:Abattoir][it:Macello][es:Matadero][pt:][de:Schlachthof]------------------------------------------------------------...')
- 17:26 mai 19, 2004 Fire "8 de maio" eliminate (content was: '[[pl:8 maja]]' (articulo non encyclopedic (un ligamin InterWiki))
- 20:42 mai 17, 2004 Ensjo "Actos Del Apostolos Capitulo 15" eliminate (contento non encyclopedic)
- 20:41 mai 17, 2004 Ensjo "Actos Del Apostolos Capitulo 14" eliminate (contento non encyclopedic)
- 20:41 mai 17, 2004 Ensjo "Actos Del Apostolos Capitulo 13" eliminate (contento non encyclopedic)
- 20:40 mai 17, 2004 Ensjo "Actos Del Apostolos Capitulo 12" eliminate (contento non encyclopedic)
- 20:40 mai 17, 2004 Ensjo "Actos Del Apostolos Capitulo 11" eliminate (contento non encyclopedic)
- 20:39 mai 17, 2004 Ensjo "Actos Del Apostolos Capitulo 10" eliminate (contento non encyclopedic)
- 20:39 mai 17, 2004 Ensjo "Actos
| | |