Home About us Products Services Contact us Bookmark
:: wikimiki.org ::
Sisilia

Sisilia

Sisilia (italiaksi Sicilia) on Italian autonominen alue ja Välimeren suurin saari. Sen koko on 25 700 neliökilometriä ja siellä asuu 5,1 miljoonaa ihmistä.

Kaupungit

Sisilian tärkeimpiä kaupunkeja ovat pääkaupunki Palermo sekä maakuntien pääkaupungit Catania, Messina, Siracusa, Trapani, Enna, Caltanissetta, Agrigento ja Ragusa. Muita kuuluisia sisilialaisia kaupunkeja ovat muun muassa Cefalù, Taormina, Bronte, Marsala, Corleone, Castellammare del Golfo ja entinen Abacaenum (nyt Tripi). Mascali on sisilialainen kunta.

Maantiede

Tulivuori Etna sijaitsee lähellä Catanian kaupunkia. Aeolian saaret Sisilian pohjoispuolella kuuluvat Sisilian hallinnolliseen alueeseen, kuten myös Egadi-saaret lännessä, Ustican saari luoteessa ja Pelagian saaret lounaassa. Oliivit ja viini ovat saaren tärkeimmät maataloustuotteet.

Kieli

Sisilian kieli on latinalle läheinen kieli, joka poikkeaa italian kielestä. Siinä on paljon sanoja jotka pohjautuvat arabian kielelle ja myös monia lainoja katalaanista, ranskasta ja espanjasta.

Historia

Sisilian vanhimmat asukkaat olivat sikaanit ja sikulit ja näiden ohella foinikialaiset siirtolaiset. 700-luvulla eaa. kreikkalaiset perustivat sinne siirtokuntia helleeniläistyttäen rannikkoseudut. Karthago valloitti osan Sisiliaa, mutta menetti alueensa roomalaisille ensimmäisessä puunilaissodassa 241 eaa. Kansainraellusten jälkeen Sisilia joutui 551 Itä-Roomalle, oli saraseenien hallussa 800-luvulta 1000-luvun jälkipuoliskolle, jolloin normannit valloittivat sen. Vuonna 1130 normanni Roger II yhdisti Napolin ja Sisilian yhdeksi valtakunnaksi. V. 1282 S. joutui Aragonialle, jonka kuningas 1442 sai haltuunsa myös Napolin, ja kuului 1504–1713 Espanjan valtakuntaan. Sisilia joutui 1713 Savoijille, liitettiin 1720 uudelleen Napoliin, 1815 Sisilia ja Napoli saivat nimen Molempain Sisiliain kuningaskunta, joka liittyi 1860 yhdistyneeseen Italiaan. Luokka:Italian alueet Luokka:Italian saaret zh-min-nan:Sicilia ko:시칠리아 ja:シチリア島

Italia

Italia on eteläeurooppalainen valtio. Italian pinta-ala on noin 300 000 neliökilometriä ja väkiluku noin 58 miljoonaa. Italian naapurimaita ovat Ranska, Sveitsi, Itävalta, Slovenia sekä kääpiövaltiot San Marino, Vatikaani ja Maltan ritarikunta. Italian pääkaupunki on Rooma. Muita suuria kaupunkeja ovat muun muassa Napoli, Milano, Firenze, Torino ja Venetsia. Italiassa puhutaan pääasiassa italiaa. Tärkein uskontokunta on katolisuus. Italia on EU:n ja NATOn perustajajäsen. Italian tämänhetkinen pääministeri on Silvio Berlusconi ja presidentti Carlo Azeglio Ciampi.

Historia

Antiikin aikana Apenniinien niemimaa oli muinaisen Rooman valtakunnan sydänalueita. Ennen roomalaisia Italiaa asuttivat muun muassa etruskit. Vuonna 476 jakautuneen Rooman imperiumin länsiosa hajosi lopullisesti, ja yli tuhat vuotta alue oli jakautunut pieniin ruhtinaskuntiin, ja osaa aluetta hallitsivat aika ajoin myös muun muassa Bysantti ja Espanja. Myös viikingeillä oli keskiajalla Etelä-Italiassa ja Sisiliassa kuningaskunta. Nykyinen Italia syntyi 1850–1870-luvuilla pala palalta. Sardinian kuningaskunta valloitti Itävalta–Unkarilta Ranskan tuella Lombardian (Milanon ympäristön) 1859, ja Giuseppe Garibaldin johtama vapaaehtoisjoukko, joka toimi ilman Sardinian kuninkaan virallista lupaa, valloitti sitten Sisilian ja Napolin kuningaskunnan sekä pääosan paavin hallitsemasta Kirkkovaltiosta 1859–1860. Rooman pohjoispuoliset ruhtinaskunnat liittyivät Sardinian kuningaskuntaan kansanäänestyksissä 1860, ja Italian valtio perustettiin. Torino, jo Sardinian kuningaskunnan pääkaupunki, tuli Italian valtion ensimmäiseksi pääkaupungiksi. Saksan–Itävallan sotaan osallistumalla Italia valtasi Itävallalta Venetsian maakunnan 1866. Kun Roomaa ympäröivää Kirkkovaltion osaa suojelevat ranskalaisjoukot poistuivat 1870 Ranskan–Saksan sodan tähden, myös Rooma ja ympäröivä alue liitettiin Italiaan. Itsenäinen Italia pyrki sitten suurvaltojen joukkoon, mutta jäi vähän samaan tapaan kuin Saksa, Ranska ja Britannia nykyään "pieneksi suurvallaksi". Se sai hankittua joitakin siirtomaita Afrikasta, muun muassa eteläosan nykyisestä Somaliasta, Eritrean ja Libyan. Etiopian valloitusyritys 1895–1896 päättyi kuitenkin sotilaalliseen katastrofiin ja kiusalliseen arvovaltatappioon. Ennen ensimmäistä maailmansotaa Italia oli liitossa Saksan ja Itävalta–Unkarin kanssa (kolmiliitto). Ensimmäisen maailmansodan syttyessä Italia jäi kuitenkin aluksi puolueettomaksi, sillä muut jättivät sopimusvelvoitteensa täyttämättä eivätkä ilmoittaneet Italialle ajoissa sotaan ryhtymisestä. Myöhemmin Italia liittyi sotaan ympärysvaltojen puolella näiden luvattua Italialle Itävalta–Unkariin kuuluvia alueita. Rauhanteossa osa Italialle luvatuista alueista liiettiin kuitenkin Jugoslaviaan, mikä johti tyytymättömyyden kasvuun. Tätä käyttivät hyväkseen Benito Mussolinin johtamat fasistit, jotka muodostivat Italiasta yksipuoluediktatuurin. Mussolini valloitti Etiopian 1936, mutta ei kyennyt rauhoittamaan maata. Albaniasta tehtiin myös Italian satelliittivaltio ja se liitettin osaksi Italiaa huhtikuussa 1939. Yhdessä Hitlerin johtaman Saksan kanssa Mussolini pyrki hallitsemaan Eurooppaa; tosin Saksan huomattavasti suuremman sotilaallisen voiman takia Italia joutui pikku hiljaa Saksan satelliittivaltioksi. Toisen maailmansodan Italia aloitti julistamalla sodan Ranskalle ja Iso-Britannille 10. kesäkuuta 1940 ja osallistumalla Ranskaan tehtävään hyökkäykseen. Lokakuussa 1940 aloitettu hyökkäys Kreikkaan tuotti kiusallisia tappioita, mutta kääntyi lopulta Saksan tuella voitoksi. Pohjois-Afrikassa Italia pyrki valloittamaan briteiltä Egyptin. Lopulta kuitenkin Britannia tunkeutui Italiaan 1943, mikä pakotti pian Italian vaihtamaan puolta. Saksa miehitti Italian pohjoisosan, ja vuosina 1943–1945 maassa käydyt liittoutuneiden ja Saksan väliset taistelut tuottivat suurta vahinkoa. Rauhanteossa Italia menetti kaikki siirtomaansa ja pieniä alueita Euroopasta. Sodan jälkeen Italian valtiomuoto muutettiin 1946 kuningaskunnasta tasavallaksi.

Politiikka

Maaliskuun 1994 parlamenttivaaleissa ylivoimainen voittaja oli vaaliliitoksi perustettu Vapauden liitto (Polo della Libertá), jonka muodostivat mediamoguli Silvio Berlusconin perustama Eteenpäin Italia (Forza Italia, FI), äärioikeistolainen Kansallisliitto (Alleanza Nazionale, AN) ja Pohjois-Italialle itsehallintoa vaatinut Pohjoisen liitto (Lega Nord, LN). Berlusconi muodosti oikeistolaisen koalitiohallituksen, johon edellä mainitut puolueet osallistuivat. Hallitus kaatui jo joulukuussa 1994 Berlusconiin kohdistuneiden lahjusepäilyjen takia. Vuoden 2001 vaaleissa Berlusconin johtama "Vapauksien talo" (Casa delle Libertà) -koalitio selvityi voittajaksi, ja Berlusconi sai muodostaa toisen hallituksensa. Forza Italia sai maan parlamentin ylähuoneesta, senaatista (Senato della Repubblica), 82 paikkaa 315:stä ja alahuoneesta, edustajainhuoneesta (Camera dei Deputati), 189 paikkaa 630:stä. Suurin oppositiovoima on keskustavasemmistolainen "Oliivipuu" (Uniti nell'Ulivo) -koalitio, jonka suurin puolue on sosiaalidemokraattinen "Vasemmistodemokraatit" (Democratici di Sinistra). Suhteellisen vaalitavan ansiosta parlamentissa on edustettuina myös lukuisia pienempiä ryhmiä. Berlusconia vastaan käyty lahjusoikeudenkäynti keskeytettiin kesäkuussa 2003, kun parlamentti äänesti uudesta laista, joka takasi oikeudellisen koskemattomuuden poliitikoille ja tuomareille. Heinäkuun alussa 2003 Berlusconi aiheutti kohua maailmalla sanomalla häntä arvostelleelle saksalaiselle europarlamentaarikolle, Martin Schulzille, että tämä sopisi hyvin tekeillä olevaan italialaiselokuvaan keskitysleirin vartijan rooliin. Vuoden 2003 paikallisvaaleissa ja 2004 eurovaaleissa Berlusconin johtama hallituskoalitio on kärsinyt tappioita.

Aluejako

Pääartikkeli: Italian alueet Italia jakautuu hallinnollisesti 20 alueeseen (regione), jotka jakautuvat edelleen maakuntiin (provincia) ja nämä kuntiin (comune). Maakunnat on useimmiten nimetty hallintopaikkakuntansa mukaan. Italian alueet: Tähdellä merkityillä alueilla on itsehallinnollinen asema

Maantiede

Italian alueet Italian alueet Italia sijaitsee Etelä-Euroopassa, Apenniinien niemimaalla, joka on lähes koko Välimeren pituinen kapeahko, samannimisen vuoriston hallitsema niemimaa. Italia rajoittuu pohjoisessa Alppien vuoristoon sekä Sveitsin ja Itävallan valtioihin, koillisessa Sloveniaan, luoteessa Ranskaan, idässä Adrianmereen, lännessä Ligurianmereen ja Tyrrhenanmereen, etelässä Joonianmereen sekä Maltan ja Sisilian kanaaleihin. Apenniinien niemimaan lisäksi Italiaan kuuluu useita saaria, muun muassa Sisilia ja Sardinia, Välimeren suurimmat saaret sekä Elba, Capri, Ischia, Panteleria ja tuliperäiset Liparisaaret. Sisilian saarella sijaitsee Euroopan korkein tulivuori Etna. Napolin kaupungin edustalla on Vesuviuksen tulivuori. Italia tunnetaan ulkomuotonsa vuoksi "Saapasmaana".

Talous

Italiassa on muun muassa öljy-, maakaasu-, rautamalmi-, kivihiili-, elohopea-, rikki-, suola- ja marmoriesiintymiä, mutta kaikkiaan luonnonrikkauksia on vain vähän. Teollisuuden osuus bruttokansantuotteesta on 40 %, ja se työllistää 32 % työikäisestä väestöstä. Teollisuuskeskukset keskittyvät maan pohjoisosaan, mikä johtuu hyvistä markkinointiyhteyksistä Keski- ja Länsi-Eurooppaan, alppijokien vesivoimasta ja maataloudesta saatavista raaka-aineista. Italiassa tuotetaan kone- ja konepajateollisuuden perinteisiä tuotteita kuten laivoja, moottoriajoneuvoja, konttorikoneita, elektroniikkaa, maatalouskoneita ja rautatiekalustoa. Automerkeistä kuuluisimmat ovat torinolainen FIAT ja Ferrari. Lisäksi Italiassa on muun muassa teräs-, elintarvike-, tupakka-, huonekalu- ja kemianteollisuutta. Italia, erityisesti Milano, on tunnettu muodin kotimaana, ja italialaiset asusteet ja kengät ovatkin maailmankuuluja. Tärkeimpiä vientituotteita ovat koneet ja moottoriajoneuvot, tekstiilit, kengät ja kemianteollisuuden tuotteet sekä viinit, oliiviöljy, hedelmät ja vihannekset. Huomattavimmat kauppasatamat ovat Genova, Augusta, Trieste, Venetsia ja Taranto. Kansainvälisiä lentoasemia on 25. Italiassa käy joka vuosi yli 50 miljoonaa turistia. Alkutuotannon osuus bruttokansantuotteesta on enää kolme prosenttia, ja sen piirissä työskentelee kahdeksan prosenttia työvoimasta. Maanviljely keskittyy Pohjois-Italian alangolle, jossa viljellään muun muassa vehnää, maissia, sokerijuurikasta ja riisiä. Alueella tuotetaan myös merkittävästi rehua ja maitotaloustuotteita. Keski- ja Etelä-Italiassa kasvatetaan etupäässä lampaita ja vuohia. Italia on maailman suurin viinirypäleiden ja viinin tuottaja. Maan eteläosassa viljellään sitrushedelmiä, tomaatteja ja oliiveita. Pohjoisen Friulissa ja Lombardiassa viljellään silkkiäispuita, mutta niiden kasvatus on vähentynyt keinokuitujen käytön yleistyessä. Rannikolla muun muassa sardiinien, sardellien ja tonnikalan kalastus on tärkeä elinkeino. Ennen Euroopan yhteiseen valuuttaan, euroon, siirtymistä Italian rahayksikkö oli Italian liira (ITL, ₤ ), 1 000 liiraa oli noin kolme markkaa eli 50 senttiä.

Kielet

Italian virallinen kieli on italia, mutta vielä 100–200 vuotta sitten sitä osasi vain murto-osa kansasta. Italian kielen loi suurelta osin Dante Alighieri toscanalaismurteiden perusteella 1300-luvulla. Vasta Mussolini vakiinnutti Italian kielen valta-aseman. Paikallisesti virallinen asema Italiassa on saksalla (Etelä-Tiroli, 280 000 puhujaa) ja ranskalla (Aostan laakso, 115 000 puhujaa, joista osa puhuu pikemminkin läheistä frankoprovensaalia). Vain Italiassa käytettyjä paikallisia kieliä ovat friuli (550 000 puhujaa), ladino (35 000 puhujaa) ja sardinia (miljoona puhujaa). Katalaania Italiassa puhuu noin 20 000 puhujaa ja oksitaania noin 50 000 puhujaa. Jo keskiajalla Italiaan on muuttanut paljon albaniankielistä väestöä (100 000 puhujaa) ja jo historiallisista ajoista Sisiliassa ja Etelä-Italiassa on puhuttu paljon kreikkaa (nykyisin 11 000 puhujaa). Itärajalla puhutaan myös naapurimaiden kieliä: kroatiaa (2 000 puhujaa) ja sloveniaa (75 000 puhujaa). Näiden vakiintuineiden kielten lisäksi Italiassa on paljon maahanmuuttajia, joilla on omat kielensä. Lisäksi Italiassa on romaneja, joilla on oma kielensä. Historiallisesti tunnettuja Italian niemimaalla puhuttuja kieliä ovat latina ja etruskien kieli.

Merkittävimmät luonnonvarat


- elohopea
- potaska
- marmori
- rikki
- kivihiili
- kala

Merkittävimmät vientituotteet


- koneet
- tekstiilit
- autot
- viini

Katso myös


- Italian taide
- Italian maatalous
- Italialainen keittiö

Aiheesta muualla


- [http://maps.google.com/maps?ll=43.484032,12.077433&spn=14.152961,32.431641&z=12&t=h&hl=en Italia Google Mapsissa] Luokka:Italia als:Italien ms:Itali zh-min-nan:Italia ko:이탈리아 ja:イタリア simple:Italy th:ประเทศอิตาลี fiu-vro:Itaalia

Välimeri

Välimeri on Atlantista Euroopan ja Afrikan väliin pistävä meri, jonka pinta-ala on noin 2,5 miljoonaa km2. Saaret ja niemet jakavat Välimeren useisiin altaisiin, joita ovat Tyrrhenan-, Ligurian-, Egean-, Joonian- ja Adrianmeri. Välimeren syvin kohta on 5 120 m ja se sijaitsee Joonianmeressä. Atlantista Välimeren erottaa Gibraltarin salmi, idässä taas Mustastamerestä Dardanellit ja Bosporin salmi, joiden väliin jää osaksi Välimerta luettava Marmaranmeri. Välimeren merkitys koko länsimaiselle sivistykselle on ollut merkittävä sillä antiikin aikoina sen kautta levisivät kauppatavaroiden lisäksi myös ihmiset ja kulttuurivaikutteet. Välimeren rannikkovaltiot ovat myötäpäivään tarkasteltuna Espanja, Ranska, Monaco, Italia, Malta, Slovenia, Kroatia, Bosnia ja Hertsegovina, Serbia ja Montenegro, Albania, Kreikka, Turkki, Syyria, Kypros, Libanon, Israel, Egypti, Libya, Tunisia, Algeria ja Marokko. Luokka:Meret zh-min-nan:Tē-tiong-hái ko:지중해 ja:地中海 th:ทะเลเมดิเตอร์เรเนียน

Palermo

Palermo on Sisilian suurin kaupunki, Sisilian autonomisen alueen pääkaupunki ja Palermon läänin pääkaupunki. Kaupungissa on 680 000 asukasta. Palermon perustivat foinikialaiset 8. vuosisadalla eaa. Kreikkalaiset kutsuivat kaupunkia nimellä Panormus (kaikki-satama), koska siinä oli niin hyvä satama. Foinikialaisten jälkeen Palermo on kuulunut roomalaisille, bysanttilaisille, muslimeille, normanneille, Saksalais-roomalaiselle keisarikunnalle, Espanjalle ja Napolille. Palermo liitettiin Italian kuningaskuntaan vuonna 1860. Kaupungin keskusta ja satama pommitettiin käyttökelvottomaksi liittoutuneiden hyökkäyksessä vuonna 1943, eikä niitä ole vieläkään täysin korjattu. Palermo on yksi mafian tärkeimmistä keskuksista. Kaupungin sodanjälkeinen hallitsematon kasvu ja slummiutuminen ovat pitkälle mafian aikaansaannosta. Mafia on toteuttanut siellä myös poliittisia murhia. Palermo on kaupunki, jolla on valtavia ongelmia, mutta sillä on myös kolme vuosituhatta historiaa, kauniita palatseja ja kirkkoja, erinomaista ruokaa ja vahva kulttuuri-identiteetti. ¨ Luokka: Italian kaupungit ja:パレルモ

Messina

Messina (lat. Messana) on Sisilian suurin kaupunki Italiassa Messinansalmen rannalla. Se on Messinan provinssin pääkaupunki. Messinan asukasluku oli vuonna 1998 264 000. Aluksi Messinan nimi oli Skythe eli Zancle. Messinassa on merkittävä satama muun muassa sitrushedelmien viennin ja tuonnin takia. Se on myös kauppakaupunkina merkittävä. Messinassa on tekstiili-, huonekalu- ja kemianteollisuutta. Messinan perustivat kreikkalaiset 700-luvulla eKr, mutta se tuhoutui lähestulkoon kokonaan 28. joulukuuta 1908 voimakkaassa maanjäristyksessä, jossa kuoli arviolta yli 75 000 ihmistä. Messinassa on siitä huolimatta yliopisto vuodelta 1548 ja katedraali 1100-luvulta.

Muuta


- [http://www.comune.messina.it Messinan kaupungin sivusto]
- [http://www.provincia.messina.it Messinan provinssin sivusto]
- [http://www.unime.it Messinan yliopiston sivusto] Luokka:Italian kaupungit ja:メッシーナ

Siracusa

Syrakusa (kreikaksi: Syrakousai, latinaksi: Syracusae, italiaksi: Siracusa) on kaupunki Italiassa Sisilian itärannikolla. Se on saman nimisen maakunnan pääkaupunki. Kaupungissa on 121 000 asukasta. Kaupungissa on useita historiallisia nähtävyyksiä.

Historia

Syrakusan perustivat 734 eaa. helleenisiirtolaiset Korintista. Kaupunki menestyi ja oli ajoittain voimakkain kreikkalainen kaupunki Välimerellä. 400-luvulta eaa lähtien Syrakusaa hallitsivat tyrannit 211 eaa asti, joitain keskeytyksiä lukuun ottamatta. 400-luvun lopussa Syrakusa joutui sotaan Ateenan kanssa Peloponneslaissodissa. Syrakusalaiset hankkivat Spartasta kenraalin, joko löi ateenalaiset. Vuonna 401 eaa Syrakusasta lähti 3000 hopliittia Kyyros nuoremman armeijaan. 300-luvun eaa. alussa tyranni Dionysios voitti Karthagon ja esti sitä valtaamasta koko Sisiliaa. Ehkä kuuluisin syrakusalainen on filosofi Arkhimedes. Hänen monia keksintöjään käytettiin kaupungin puolustukseen roomalaisia vastaan. Syrakusa oli tuolloin Karthagon liittolainen. Kaupunki keski kolme vuotta piiritystä, ennen kuin vallattiin 212 eaa. Vuoden 878 jaa valloitus merkitsi kaksivuosisataista muslimivaltaa. Vuonna 1085 normannit valloittivat Syrakusan ja 1194 Svaabian Henrik VI. Fredrik II:n valtakaudella Syrakusa kukoisti. Anjoun ja Aragonian välisessä kamppailussa Syrakusa liittyi Aragonian puolelle ja löi Anjoun 1298, jolloin se sai espanjalaisilta hallitsijoilta palkkiona suuret etuoikeudet. Kaupunkiin iski seuraavina vuosisatoina kaksi tuhoisaa maanjäristystä 1542 ja 1693 ja 1729 rutto. Enemmän tuhoa aiheuttivat kuitenkin liittoutuneiden ja Saksan pommitukset 1943. Luokka:Antiikin Kreikka Luokka:Italian kaupungit Luokka:Rooman valtakunnan kaupungit ja:シラクサ

Agrigento

Agrigento (aiemmin Girgenti) on kaupunki Sisilian saaren etelärannikolla Italiassa. Se on Agrigenton maakunnan pääkaupunki. Kaupungin asukasluku on noin 55 000. Luokka:Italian kaupungit ja:アグリジェント

Mascali

Mascali on 11 075 asukkaan kaupunki Italiassa. Mascali sijaitsee Catanian provinssissa Sisilian saarella. Mascalan nykyinen kaupunginjohtaja on Silvestro Carota, joka on ollut kaupungin kaupunginjohtajana 27. toukokuuta 2003 lähtien. Luokka:Italian kaupungit

Viini

:Viini voi merkitä myös nuolikoteloa. Viini on yleensä rypäleistä käymisteitse valmistettu alkoholijuoma. Myös hedelmistä ja marjoista valmistetaan viinejä. Viinin valmistus levisi Eurooppaan jo antiikin aikoina. Viinillä on myös tärkeä merkitys erilaisissa seremonioissa. Viinit jaetaan kahteen ryhmään: mietoihin ja väkeviin viineihin. Mietojen viinien alkoholi on yksinomaan käymisteitse muodostunut. Mietoja viinejä ovat puna-, valko- ja roséviinit sekä hiilidioksidia sisältävät kuohuviinit. Väkevät sisältävät käymisalkoholin ohella lisättyä alkoholia. Väkeviin viineihin kuuluvat useat maustetut viinit kuten esim. vermutit. Hedelmäviinejä on kaikkia rypäleviinejä vastaavia tyyppejä. Suomessa hedelmäviinien valmistuksella on jo yli satavuotinen perinne. Viinistä tislaamalla valmistetaan myös väkeviä viinoja, kuten brandy.

Historia

Viinin valmistuksella on ikivanhat perinteet. Viiniköynnös on vanhimpia hyötykasveja. Viiniköynnöksen alkukotina pidetään Kaukasusvuoristoa ja Kaspianmeren ympärillä olevia alueita, joista viininviljely levisi Välimeren alueille ja saavutti nykyisen laajuutensa Euroopassa n. 2 000 vuotta sitten. Nykyisin viiniköynnöstä viljellään kaikissa lauhkeanvyöhykkeen maissa, joissa olosuhteet ovat suotuisat.

Tuotantoalueet

Maailman viinialueet tuottavat tuhatlukuisen määrän erilaisia viinilajeja. Suurin osa on yksinkertaisia pöytäviinejä, jotka nautitaan tuoreina ennen uutta satoa. Laatuviinejä sitä vastoin kypsytetään useampia vuosia ensin astioissa sitten pulloissa. Kauppamerkkien pitämiseksi tasaisina eri vuosien viinejä sekoitetaan keskenään, jolloin eliminoidaan vuosikertojen aiheuttamat erot. Maineikkaat huippuviinit pullotetaan yksilöinä, vuosikertaviineinä, ja ne ovat tavallisimmin tietyn viinikylän tai viinitarhan viinejä ja kantavat sen nimeä.

Rypälelajikeet

Rypälelajike, josta viini tehdään, määrää aromin ja maun peruslaadun. Maaperä, jossa köynnös kasvaa, antaa viinille luonteen. Eri vuosikertojen väliset erot johtuvat säätekijöistä. Mitä lähempänä viiniköynnösten kasvurajaa alue sijaitsee, sitä enemmän säiden vaihtelut vaikuttavat. Laadulliseen tulokseen vaikuttaa myös taito valmistaa ja käsitellä viiniä. Tärkeimpiä rypälelajikkeita ovat punaviineissä käytetyt Cabernet Sauvignon, Merlot, Syrah tai Shiraz, Pinot Noir, Sangiovese ja Tempranillo sekä valkoviineissä käytetyt lajikkeet Chardonnay, Riesling ja Sauvignon Blanc.

Valmistus

Eri viinintyyppien valmistus on peruspiirteiltään samanlainen. Rypälemehun sokeri muuttuu alkoholikäymisessä hiivasienten vaikutuksesta alkoholiksi ja hiilidioksidiksi, joka pääosin haihtuu. Alkoholikäymisen yhteydessä muodostuu etyylialkoholin ja hiilidioksidin ohella joukko tulevan viinin rakentamiselle tärkeitä sivutuotteita kuten muita alkoholeja, glyseriiniä, meripihkahappoa, estereitä ja aldehydejä. Nämä käymisen yhteydessä muodostuneet ainekset yhdessä rypäleistä peräisin olevien aromiaineiden, happojen, valkuaisten ja parkkiaineiden kanssa luovat edellytykset hyvän viinin syntymiselle ja kehittymiselle.

Punaviinit

parkkiaineiden Punaviinejä valmistettaessa rypäleet erotetaan kannoistaan ja murskataan, minkä jälkeen massa (mehut ja siemenet) pannaan käymään. Punaisten rypäleiden mehu ei tavallisesti sisällä väriaineita, jotka ovat rypäleen kuorissa ja liukenevat käymisen aikana. Samalla siemenistä ja kuorista liukenee punaviinille tunnusomaisia parkkiaineita. Muutamien tuntien tai päivien kuluttua, riippuen siitä kuinka paljon väri- ja parkkiaineita viiniin halutaan, mehu puristetaan massasta ja käymisen annetaan jatkua. parkkiaineiden

Valkoviinit

Valkoviinejä valmistettaessa rypäleistä poistetaan väriä sisältävät kuoret. Seuraavaksi rypäleet murskataan ja puristetaan, minkä jälkeen mehu pannaan käymään.

Roseviinit

Roséviinit ovat puna- ja valkoviinien välimuotoja. Ne valmistetaan punaviinirypäleistä siten, että rypäleiden kuoret saavat olla vain muutaman tunnin käyvässä mehussa, ja tällöin liukenee vain osa kuorien väristä. Puristusajankohtaa säätelemällä roséviinistä saadaan enemmän tai vähemmän värillistä. Roseviinin väri on vaaleanpunainen.

Kuohuviinit

Kuohuviinit valmistetaan normaaliin tapaan tehdyistä miedoista viineistä lisäämällä niihin sokeria ja kuohuviinihiivaa. Sen jälkeen viinin annetaan käydä suljetussa tilassa, jolloin käymisessä muodostuva hiilidioksidi jää liuenneena viiniin ja tästä tulee kuohuvaa. Toinen käyminen voi tapahtua joko pulloissa tai painesäiliöissä.

Käymisprosessi

Kaikilla miedoilla viinityypeillä ensimmäinen käyminen kestää viikosta kahteen viikkoon. Sen jälkeen suurin osa sakasta poistetaan ja käymisen annetaan jatkua. Tämä jälkikäymisvaihe kestää pari kuukautta. Mikäli viinistä halutaan täysin kuivaa (sokeritonta), käymisen annetaan tapahtua loppuun asti. Jos taas viiniin halutaan jäävän tietyn sokerimäärän, käyminen keskeytetään suodattamalla hiiva pois viinistä tai estämällä hiivan toiminta erilaisin keinoin.

Katso myös


- Korkkiruuvi
- Beaujolais nouveau Luokka:Alkoholijuomat

Muualla verkossa


- [http://www.alko.fi Alko]
- [http://www.altiaviinikerho.fi Altia]
- [http://www.viinilehti.fi Viinilehti]
- [http://www.viiniweb.net Viini-Web] als:Wein ko:와인 ja:ワイン simple:Wine th:ไวน์

Latina

Latina, lingua latina, on indoeurooppalainen kieli, jota puhuttiin antiikin aikana Roomaa ympäröivällä Latiumin alueella. Se on sukua mm. sanskritille. Siitä tuli Rooman valtakunnan pääkieli. Romaaniseen kieliryhmään kuuluvat kielet kuten espanja ja ranska ovat kehittyneet latinasta. Latina oli pitkään Länsi-Euroopan lingua franca, ennen kuin ranska syrjäytti sen. Nykyisin latinaa ei puhuta enää äidinkielenä eli se on kuollut kieli. Latinan kieltä käytetään kuitenkin edelleen esimerkiksi lääketieteen tautiluokituksissa ja eliöiden tieteellisissä nimissä.

Historia

:Pääartikkeli: latinan historia latinan historia riemukaaressa lukee latinaksi, että Rooman kansa on omistanut sen jumalaiselle keisarille.]] Latinaa puhuttiin alkuaan vain pienessä Latiumin maakunnassa (nykyään nimeltään Lazio) Italiassa yhtenä kielenä muiden joukossa. Muita Italiassa puhuttuja kieliä olivat latinan sukukielet oski, umbri ja volski sekä isolaattikieli etruski. Varhaislatinaa on säilynyt vain fragmentaarisesti.

Kultaa ja hopeaa

Rooman imperiumin mukana kieli levisi koko Välimeren alueelle puhe-, kirja- ja hallintokielenä. Kreikan kieli tosin säilytti vahvan asemansa valtakunnan itäosissa. Latinan kultakaudeksi kutsutaan yleensä n. ajanjaksoa 75 eaa.–14 jaa. Aika sijoittuu tasavallan lopulle ja keisariajan alkuun. Niin sanottu klassinen latina perustuu tämän ajan kieleen. Klassinen latina tarkoittaa yläluokan käyttämää huoliteltua ja tyyliteltyä kielimuotoa, jota tavallinen kansa ei juuri käyttänyt. Merkittävimpiä latinaksi kirjoittaneita runoilijoita ja kirjailijoita tänä aikana olivat Lucretius, Catullus, Vergilius, Horatius, Livius, Ovidius, Julius Caesar ja Cicero. Hopeakaudeksi kutsutaan kahta kultaista aikaa seurannutta vuosisataa. Ajan kirjallisuutta on perinteisesti, mutta varsin kevein perustein, pidetty hieman heikompilaatuisena kuin kultaisen ajan kirjallisuutta. Ajan tärkeitä runoilijoita ja kirjailijoita olivat Seneca, Tacitus, Juvenalis, Apuleius ja Petronius. Arvottavat käsitteet "kultakausi", "hopeakausi" ja "klassinen" ovat luonnollisesti moderneja käsitteitä, ja syntyneet vasta renessanssihumanistien nostettua roomalaisen kirjallisuuden ja kielen esikuvalliseen asemaan.

Vulgaarilatina

Petronius Vulgaarilatinaksi kutsutaan kansan käyttämää, "arkipäiväistä" latinaa. Se tarkoittaa yleisesti puhekieltä ja erityisesti "kansan syvien rivien" puhumaa latinaa, mutta viittaa oikeastaan yksinomaan kirjalliseen latinaan. Puhuttua latinaahan ei ole säilynyt antiikinaikaisessa muodossaan, vaan sitä koskevat päätelmät on tehtävä pitkälti kirjallisten lähteiden perusteella. Rooma levitti laajetessaan vulgaarilatinaa ympäri valtakuntaa, ennen muuta kuitenkin länsiosiin. Länsi-Rooman luhistumisen jälkeen 476 jaa. latinan murteiden eriytyminen toisistaan kiihtyi, ja lopulta niistä kehittyivät romaaniset kielet – mm. ranska, espanja, portugali, romania, italia, retoromaani, provensaali, katalaani ja sardi. Latina vaikutti voimakkaasti myös muihin kieliin. On esimerkiksi arvioitu, että englanninkielisessä kirjoitetussa tekstissä 70–80% sanoista saattaa olla latinalaisperäisiä. Latinasta kehittyneille kielille on ominaista, että monet sanat ja ilmaukset periytyvät nimenomaan puhutusta vulgaarilatinasta eivätkä kirjakielestä. Siksi nykyisten romaanisten kielten vertailevalla tutkimuksella saadaan epäsuorasti tietoja myös vulgaarilatinasta. Esimerkiksi ranskan sana "hevonen", cheval, juontaa juurensa latinan "kaakkia" tai "konia" tarkoittavasta sanasta caballus, eikä kirjakielen hevosta tarkoittavasta sanasta equus.

Keskiaikainen latina

Keskiajalla latina säilyi käytössä ennen muuta kirkon ja hallinnon kielenä. Kirkkolatina ja keskiaikainen latina ovatkin monella tapaa lähes yhteneviä käsitteitä. Kieli oli lakannut olemasta äidinkieli, joten sen kehitys muuttui merkittävästi. Sanasto laajeni, kun uusia sanoja lainattiin vapaasti muista lähteistä. Kreikka ja germaaniset kielet olivat tärkeitä lähteitä. Latina levisi myös kirkon mukana alueille, joissa sitä ei aiemmin ollut puhuttu, esimerkiksi Irlantiin, Saksaan ja Suomeen. Kaarle Suuren kaudella 700-luvun lopussa sai alkunsa karolinginen renessanssi. Kirjallinen latina "syntyi uudestaan" varhaiskeskiajan pimeiden vuosisatojen jälkeen. Toisaalta tämä sai aikaan latinan luonnollisen kehityksen loppumisen, kun kirjallinen ja puhuttu kieli lopullisesti erosivat toisistaan. Klassisen latinan arvostus säilyi. Kirjalliset tekstit pyrkivät jäljittelemään klassisten kirjailijoiden tyyliä. Kuitenkin vulgaarilatinan vaikutus näkyy tämän ajan teoksissa. Kun latina lakkasi olemasta kirjoittajien äidinkieli, siihen ilmestyi monia piirteitä näistä kielistä. Sanojen ortografia muuttui radikaalisti. Muutokset ortografiassa kertovat ennen muuta muutoksista lausumisessa. Kun sanojen lausuminen muuttui, muuttui oikeinkirjoitus hankalaksi. Lausumisen muuttuminen oli niin suurta, että Erasmuksen mukaan eri maiden latinantaitoisten oli lopulta lähes mahdoton ymmärtää toisiaan. Keskiaikaisen latinan katsotaan yleensä päättyvän renessanssiin.

Humanistilatina

renessanssi] Humanistilatinaksi kutsutaan renessanssin aikana humanistien kehittämää latinan tyyliä. Suuntauksen tunnuslause oli ad fontes, lähteille. Humanistit pyrkivät "puhdistamaan" latinan keskiaikaisesta sanastosta ja rakenteista. Cicero ja Vergilius asetettiin muiden yläpuolelle tyyliä määriteltäessä. Suuri osa keskiaikaisesta latinasta leimattiin "goottilaiseksi", termi joka sisälsi heille oletuksen barbaarisesta pahoinpitelystä. Tämän arvotuksen oikeudenmukaisuus on kyseenalainen. Humanistien uudistusohjelma onnistui monilta osin. Kouluissa siirryttiin opettamaan humanistien määrittämää latinaa ja rohkaistiin humanistien suosimien tekstien tutkimista. Humanistien latinaihanne kuitenkin jäykisti kieltä. Teknisen kirjallisuuden – esimerkiksi lakikirjojen, lääketieteen oppikirjojen ja tieteellisten kirjojen – kirjoittaminen tuli huomattavasti hankalammaksi. Tämän seurauksena latinan käyttö uudessa teknisessä kirjallisuudessa vähentyi ja latina alkoi muuttua käytännöllisestä apukielestä muinaisjäänteeksi. Humanistien ansioksi voidaan kuitenkin laskea kiinnostuksen lisääntyminen moniin vanhoihin teksteihin.

Uuslatina

Uuslatinalla tarkoitetaan tyypillisesi renessanssin jälkeistä latinaa. Uuslatinan tärkein käyttökohde on ollut tieteen kielenä. Carl von Linnén eliöluokitus on tärkeä esimerkki tieteellisestä latinasta. Isaac Newton kirjoitti tärkeimmän teoksensa Philosophiae Naturalis Principia Mathematica uuslatinaksi. Latina oli tuolloin Euroopassa tieteilijöiden laajimmin ymmärtämä yhteinen kieli. Myös diplomatian kielenä latinalla oli merkitystä. Latinaa voitiin pitää puolueettomana vaihtoehtona, joka oli vieras kieli tasapuolisesti kaikille osapuolille. Lopulta ranska syrjäytti sen. Renessanssiaikana latina oli monin paikoin pakollinen kouluaine. Kaikki yliopistot vaativat latinantaitoa. Latinan käyttökelpoisuus kansainvälisenä kielenä jätti kuitenkin toivomisen varaa vaihtelevien lausumistapojen vuoksi. Lopulta 1800-luvun loppua kohti latinan opetus väheni huomattavasti ympäri Eurooppaa. Katolisessa kirkossa latinan käyttöä kuitenkin jatkettiin paljon pidempään, ja sitä puhutaan yhä usein erimaalaisten pappien kesken ja käytetään useissa liturgisissa yhteyksissä. Muualla yhteiskunnassa latina on kuitenkin muuttunut lähinnä kuriositeetiksi, jolla ei nähdä todellista arvoa. Englannin dominanssi kansainvälisenä apukielenä taannee kuitenkin latinan jäämisen akateemisen tutkimuksen kohteeksi ja harrastelijoiden puuhasteluksi.

Latina Suomessa

Suomessa latinaa on puhuttu jo lähes tuhannen vuoden ajan, välillä vähemmän, välillä enemmän. Latina saavutti Suomen yli puoli vuosituhatta Rooman luhistumisen jälkeen, mutta siitä tuli silti hallinnon ja uskonnon kieli. 1600-luvuilta lähtien latina oli keskeinen osa suomalaista yliopisto-opetusta, ja se oli pitkään pakollinen osa ylioppilaskirjoituksia. Yliopistollinen opetus oli niin ikään pitkään latinankielistä, samoin yliopistolliset väitöskirjat laadittiin 1700-luvulle saakka lähes yksinomaan latinaksi. Latina vaikutti suomen kielen muotoutumiseen välillisesti, kun kirjakielen luojat ja kielioppien kirjoittajat muovasivat kieltä osittain latinan mallin mukaisesti. Kuten muuallakin Euroopassa latinan lukijoiden määrä on tasaisesti laskenut. Edelleen sitä voi yhä opiskella monissa kouluissa, ja sen voi kirjoittaa ylioppilaskirjoituksissa.

Merkitys

Latina vaikuttaa vielä tänäkin päivänä monin tavoin ja sitä voidaan nähdä eri paikoissa. Usein sitä on paikoissa, joista sitä ei osaa edes tunnistaa. Esimerkiksi monien yritysten ja tuotteiden nimet ovat latinaa tai pseudolatinaa: volvo (pyörin). Tunnetuimmat ovat varmastikin latinankieliset lentävät lauseet, kuten: Alea iacta est (Arpa on heitetty). Useimmat näistä lentävistä lauseista ovat syntyneet vasta antiikin jälkeen. Suomi on tullut ympäri maailmaa tunnetuksi Yleisradion latinankielisestä uutislähetyksestä Nuntii Latini. Kasvien ja eläinten tieteelliset nimet perustuvat latinaan: Canis lupus - susi. Kaikkialta maailmasta löytyy julkisissa rakennuksissa latinankielisiä piirtokirjoituksia (inscriptiones). Monet musiikin, tieteen, tekniikan, jne. termit tulevat latinasta. Vatikaanin virallinen kieli on latina ja sitä käytetään katolisessa kirkossa edelleen useissa yhteyksissä. Sanastoa kehitetään jatkuvasti ja uusille termeille keksitään latinankielisiä nimiä (esimerkiksi CD on discus compactus).

Lääketieteellinen latina

Lääketieteessä käytetään paljon latinankielisiä termejä, koska ne ovat yleismaailmallisia ja mahdollistavat eri maiden ammatinharjoittajien ymmärtävän toisiaan. Lääketieteellisen latinan ymmärtämiseksi ei tarvitse osata koko latinan kielioppia, sillä esimerkiksi verbejä ja pronomineja käytetään vähän sekä lyhennyksiä paljon. Lisäksi lääketieteelliseen latinaan on otettu viljalti kreikankielistä sanastoa. Lääketieteelliset diagnoosit muodostuvat tavallisesti yhdestä potilaan vaivaa tarvittavan tarkasti kuvaavasta sanasta, esimerkiksi "dementia" (henkinen tylsistyminen) tai "ulcus" (haava). Jos diagnoosiin tarvitaan useampia sanoja, muodostuu se yleensä substantiivista ja sen jälkeen tulevasta, sitä tarkentavasta adjektiivista, esimerkiksi "abscessus profundus" (syvä paise) tai paikkaa kuvaavasta anatomisesta termistä "fractura humeri" (olkavarrenluun murtuma).

Latinan ääntämisestä

pronomineja Kielien ääntämiskäytäntö normaalisti vaihtelee ajan kuluessa. Näin on käynyt myös latinalle. Äänteiden äännearvot muuttuivat jo Rooman aikoina useaan otteeseen. Tämä on voitu havaita esimerkiksi tutkimalla piirtokirjoituksissa esiintyviä kirjoitusvirheitä, jotka kielivät sanojen todellisesta ääntämisestä kunakin aikana. Nykyään Suomessa käytetään yleensä latinan klassista ääntämystä, joka on tiedeyhteisön uudelleenkonstruointi tasavallan loppuaikojen oletetusta ääntämyksestä. Latinaa lausutaan periaatteessa hyvin samalla tavalla kuin suomea. Kuitenkin:
- c lausutaan aina k:na; esim. circus [kirkus]
- ae ja oe lausutaan ee, paitsi jos a kuuluu eri tavuun kuin e, esimerkiks aer [aer], ilma
  - Joissain suomalaisissa oppilaitoksissa, kuten Turun yliopistossa, noudatetaan kuitenkin arkaaisempaa tasavallanaikaista latinan ääntämystä, jolloin diftongit ae ja oe saavat niiden alkuperäisen foneettisen asun [ai] ja [oi].
- qu lausutaan kv; esim. quasi [kvasi] Keskiaikaisen latinan ääntämissäännöt eroavat edellä mainituista seuraavasti:
- c äännetään s:nä tai ts:nä etuvokaalin edessä
- ti äännetään [tsi] jos sitä seurasi vokaali; esim. tristitia [tristitsia]
- sc äännetään etuvokaalin edellä s Latinassa ei merkitä pitkiä vokaaleja erikseen. Vokaalien kesto (kvantiteetti) on kuitenkin voitu päätellä latinalaisen metriikan perusteella, joka perustui yksinomaan avoimien ja suljettujen tavujen kvantiteettiin. Tämän perusteella on esimerkiksi todettu sanan plus (enemmän) antiikinaikaiseksi ääntämiseksi [pluus], kun taas sana minus (vähemmän) on äännetty [minus], eli lyhyellä vokaalilla. Pitkän ja lyhyen vokaalin erosta ei voida kuitenkaan olla täysin varmoja, ja on epäilty, että pitkät vokaalit ovat tosiasiassa olleet puolipitkiä kuten italian kielessä. Muussa tapauksessa sellaisten pelkästään pitkiä vokaaleja sisältävien sanojen kuten infinitivo [iinfiiniitiivoo] oikea ääntäminen on voinut olla melkoisen työlästä. Ainoa keino varmasti tietää kaikkien vokaalien pituus latinassa on tarkastaa sanakirjasta, joissa pitkät vokaalit on useimmiten merkitty kirjaimen päälle piirretyllä vaakaviivalla. Maailmasta löytyy myös useita muita latinan ääntämistapoja. Esimerkiksi saksalaiset lausuvat c:n ts, englantilaiset s ja italialaiset italian kielen mukaisesti. Ääntämistä on kuitenkin pyritty yhtenäistämään klassiseen käytäntöön.

Latinan oikeinkirjoitus

Latinalaisista aakkosista puuttui antiikin aikana monia nykyisistä kirjaimista. "J", "U" ja "W" on keksitty myöhemmin ja esimerkiksi "K" ja "Y" esiintyivät vain harvoissa sanoissa. Pieniä kirjaimia ei ollut. Välimerkkejä ei käytetty lukuun ottamatta joissain piirtokirjoituksissa esiintyvää sanojen väleissä käytettyä pistettä. Kirjainten ulkomuoto vaihteli, nykyisen näköisiä kirjaimia käytettiin lähes ainoastaan monumentaalipiirtokirjoituksissa (scriptura monumentalis). Käytetty kirjoitusalusta määritti pitkälti kirjainmuotoja: kivi kirjoitusmateriaalina johti suorakulmaisiin kirjaimiin, papyrukselle ja pergamentille kirjoitettaessa käytössä olivat myös erilaiset kursiivikäsialat (unsiaalit). Näistä syistä mikä tahansa nykyinen oikeinkirjoitussääntö on uudenaikainen sopimus, joka eroaa jotenkin antiikin käytännöstä. Suomessa yleisin käytäntö on kirjoittaa isolla lauseen ensimmäinen kirjain. Lisäksi isolla kirjoitetaan erisnimet (esim. Roma) ja erisnimistä johdetut adjektiivit (esim. Romanus, Romana). Muuten käytetään pieniä kirjaimia. Usein käytetään myös kirjaimia "J" ja "U" näitä äänteitä alun perin kuvanneiden kirjainten "I" ja "V" tilalla, joskin "J"-kirjainta hieman harvemmin. Esimerkiksi nimi GAIVS IVLIVS CAESAR kirjoitetaan useimmiten Gaius Julius Caesar tai Gaius Iulius Caesar. Kirjainta "W" ei usein käytetä edes nykyisissä lainasanoissa. Tämän vuoksi Wikipedia on latinaksi Vicipaedia. Latinankielisen tekstin välimerkit kirjoitetaan yleensä kirjoittajan äidinkielen mukaisesti. Täten suomea äidinkielenään puhuva käyttää latinankielisessä tekstissä suomen välimerkkisääntöjä. Muita vaihtoehtoisia oikeinkirjoitussääntöjä:
- Ei käytetä pieniä kirjaimia ollenkaan. Ei käytetä kirjaimia "J" ja "U". Käytetään välimerkeistä vain pistettä tai sitten ei mitään (käytössä lähinnä teosten nimissä ja monumentaalipiirtokirjoituksissa).
- Käytetään pieniä kirjaimia. Suurella kirjoitetaan vain erisnimet, ei esimerkiksi lauseen ensimmäistä sanaa (käytössä erityisesti roomalaisten tekstien tieteellisissä julkaisuissa).
- Kirjoitetaan suurella samat sanat kuin kirjoittajan äidinkielessä, esimerkiksi virkkeiden alkukirjaimet (käytössä erityisesti oppikirjoissa).

Nykyaikaiset nimet latinankielisessä tekstissä

Kun käytetään nykyaikaisia nimiä (tai lainasanoja) latinankielisessä tekstissä, niitä tarvitsee joskus taivuttaa. Tämähän on tilanne, johon ajaudutaan suomessakin, kun tulee tarvetta taivuttaa ulkomaisia sanoja. Käytäntöjä on monia, seuraavassa muutamia:
- Sanoja ei taivuteta. Esimerkiksi hepreankieliset nimet eivät taipuneet antiikin aikanakaan, joten myös nykyiset nimet voidaan jättää taivuttamatta. Jos sijamuodon ilmaiseminen on välttämätöntä, käytetään jotain tilkesanaa, josta muoto näkyy.
- Sanoja taivutetaan suoraan. Valitaan sopiva deklinaatio, ja liitetään raa'asti sanaan latinankieliset päätteet.
- Nimistä voidaan muodostaa latinankielinen muoto. Usein esimerkiksi etunimi palautetaan aikaisempaan muotoon, josta se on johdettu. Toimii hyvin pyhimyksistä johdettujen nimien ja muiden ulkomaalaisperäisten nimien kohdalla. Tämän jälkeen taivutetaan vain etunimeä, ja sukunimi jätetään ennalleen. Esimerkiksi George W. Bush on latinankielisessä Wikipediassa Georgius W. Bush. Esimerkiksi Mari voi olla Maria, Olli voi olla Olavus, Juho voi olla Iohannes. Latinankielisen nimen valinta on tietysti täysin vapaata. Jos nimi ei juonnu yhteiseurooppalaisesta nimiperinteestä (esim. Aino tai Mohammed), joutuu valinnan joka tapauksessa tekemään itse.

Kielioppia

Seuraavassa käydään lyhyesti läpi latinan kieliopin muutamia piirteitä. Pitkät vokaalit on monin paikoin merkitty pituusmerkillä (macron), taivutuspäätteet erotettu sanasta yhdysviivalla. Vokaalipituutta ei yleensä merkitä tekstien tieteellisissä julkaisuissa, ainoastaan oppi- ja sanakirjoissa.

Substantiivit ja adjektiivit

Latinan kielessä on useita taivutusmuotoja, kuten suomen kielessäkin. Siinä on substantiiveilla 7 sijamuotoa: nominatiivi, genetiivi, datiivi, akkusatiivi, ablatiivi, lokatiivi ja vokatiivi. Näistä kaksi viimeistä ovat harvinaisempia. Sukuja on kolme, maskuliini, neutri ja feminiini. Suku voi määräytyä sanan muodosta (kieliopillinen suku) tai merkityksestä (luonnollinen suku). Lukuja eli numeruksia ovat yksikkö ja monikko. Lisäksi sanoissa duo (kaksi) ja ambo (molemmat) on säilynyt kaksikko eli duaali. Adjektiivit taipuvat pääsanan mukana samassa sijassa, luvussa ja suvussa. Koska päätteet kertovat sanan tehtävän lauseessa, sanajärjestys on useimmiten vapaa ja subjektia ei ilmaista, jos asiayhteys sen paljastaa. Mater cibum parat > "Äiti ruokaa tekee" (tavallinen järjestys). Mater parat cibum > "Äiti tekee ruokaa". Substantiivit jaetaan viiteen deklinaatioon. Deklinaatiot on helpointa erottaa genetiivin päättestä. Niiden taivutus ei ole täysin suoraviivaista, eikä sitä voida kokonaisuudessaan esittää tässä. Kolme ensimmäistä deklinaatiota ovat kahta viimeistä yleisempiä. Kreikkalaiset lainasanat säilyttävät usein taivutuksensa. Seuraavassa käydään läpi joitain esimerkkejä. Taivutuskaavojen suomennokset on annettu sijamuotojen yleisimpien merkitysten mukaan. Ablatiiville ei ole annettu suomennosta, koska sillä on hyvin monia käyttöjä. Esimerkiksi preposition in yhteydessä se tarkoittaa päätteitä -ssa/-ssä.

I deklinaatio

Genetiivin pääte -ae. Ensimmäisen deklinaation sanat ovat feminiinejä, paitsi tietyt luonnollista sukua noudattavat sanat kuten nauta (merimies) ja agricola (maanviljelijä), jotka voivat olla maskuliineja.

II deklinaatio

Genetiivin pääte -i. Toiseen deklinaatioon kuuluu us- loppuisia sanoja, kuten annus (vuosi), er- loppuisia sanoja, kuten puer (poika) ja ager (pelto), sekä um- loppuisia sanoja, kuten verbum (sana). Seuraavassa ensimmäisen tyypin taivutus: Toisen deklinaation us- ja er- loppuiset sanat ovat maskuliineja, um- loppuiset neutreja. Poikkeuksia tähän mm. Aegyptus (Egypti) ja humus (maa, multa) jotka on feminiinejä, sekä virus (myrkky) ja pelagus (meri), jotka ovat neutreja. Niillä us- loppuisista sanoista, joita voidaan puhutella, on e- päätteinen vokatiivi. Tätä käytetään puhutellessa, esimerkiksi serve! (orja!).

III deklinaatio

Genetiivin pääte -is. Deklinaatioon kuuluu varsin erinäköisiä sanoja, mm. rex (kuningas), labor (työ, kärsimys), carmen (laulu). Feminiinit ja maskuliinit taipuvat samoin.

IV deklinaatio

Genetiivin pääte -us. Mm. sanat fructus (hedelmä) ja cornu (sarvi).

V deklinaatio

Genetiivin pääte -ei. Harvat, mutta yleiset sanat, kuten dies (päivä) ja res (mm. asia).

Verbit

Latinan verbien pääluokat ovat aktiivi ja passiivi. Moduksia ovat indikatiivi, konjunktiivi ja imperatiivi. Tempuksia ovat preesens, imperfekti, I futuuri, II futuuri, perfekti ja pluskvamperfekti. Konjugaatioita on neljä. Verbien taivutusta varten on tunnettava taivutuskaavojen lisäksi jokaisen verbin teema, esim. amo, amavi, amatum, amare (rakastaa). Latinan verbien muoto-oppi on hyvin säännöllinen. Epäsäännöllisiä ovat lähinnä olla- verbi sum, fui, esse ja sen johdannaiset, tahtoa- verbi volo, volui, velle ja sen johdannaiset ja muutama muu. Sanakirjassa verbit ilmoitetaan yleensä indikatiivin preesensin ensimmäinen persoona, esimerkiksi amo (rakastan).

Esimerkkejä

Yleisimmin latinasta tunnetaan lentävät lauseet, joista useimmat ovat peräisin keskiajalta. Esimerkiksi:
- Veni, vidi, vici. - Tulin, näin (ja) voitin (Julius Caesar)
- Ceterum censeo Carthaginem esse delendam. - Muuten olen sitä mieltä, että Karthago on hävitettävä. (Cato)
- Quo vadis, Domine? - Minne menet, Herra? (Paavali)
- Inter arma silent leges. - Lait vaimenevat aseiden välissä. (Cicero)
- Panem et circenses! - Leipää ja sirkushuveja! (Juvenalis)
- Concordia res parvae crescunt. - Yhteisymmärryksessä pienet asiat kukoistavat. (Ateneumin kyljessä.)
- O tempora, o mores! - Oi aikoja, oi tapoja! (Cicero)
- Repetitio mater studiorum - Kertaus (on) opintojen äiti
- In hoc signo vinces. - Tässä merkissä voitat. (Konstantinus Suuri väitti kuulleensa taivaasta.)
- Divide et impera - Hajoita ja hallitse (viittaa Rooman politiikkaan)
- Vade mecum! - Kulje kanssani. Wikisitaateissa on luettelo latinankielisistä lentävistä lauseista.

Lyhyt latinan oppitunti

Latinaa ei yleensä opetella kuten nykykieliä, vaikka sellainenkin muoti koulutusjärjestelmäämme tiettävästi on ilmestynyt. Koska kahvikupin tilaamisesta latinaksi ei juuri ole hyötyä, tavoitteena on oppia kielioppi ja muinaisten tekstien tulkintaa. Lääkäreille, juristeille ja muille työssään jonkin verran latinaa tarvitseville opetetaan kieltä heidän omista käytännöllisistä lähtökohdistaan. Latinan oppikirjat ovat säilyneet liki samannäköisinä jo noin tuhannen vuoden ajan. Seuraavassa muutaman lauseen lyhyt ja yksinkertainen "kappale", joka on suomennettu sanasta sanaan. Suomennokseen on myös merkitty joidenkin latinankielisten sanojen muodot. Siitä nähdään latinan rakenne, ja miten kielioppiosassa esitettyjä sanoja voidaan käyttää. Otetaan esimerkiksi lause Romani ite domum. Sana Romanus taipuu kuten annus, eli se on toista deklinaatiota. Näin ollen sen monikon nominatiivi on Romani. "Menkää" on käsky, joten tulee käyttää imperatiivia. Roomalaisia on monta, joten imperatiivin pitää olla monikossa ite. Meneminen on liikettä jotain kohti, joten tulee käyttää ad -prepositiota ja akkusatiivia. Domus, kotiin, on kuitenkin poikkeus, sillä sen yhteydessä tulee käyttää lokatiivia domum. Latinasta kiinnostuneita kehotetaan tutustumaan artikkelin lopussa annettuun kirjallisuuteen. Alkuun pääsemiseksi tarvitaan sekä kielioppi että tekstikirja.

Kirjallisuutta


- Reijo Pitkäranta, Suomi-latina-suomi-sanakirja (WSOY 2001) – Uusi hyvätasoinen sanakirja, verbit esitetty normaalista poikkeavalla tavalla.
- Tuomo Pekkanen, Ars Grammatica Latinan kielioppi (Yliopistopaino 2002) – Kattava peruskielioppi.
- Erkki Palmén ja Tuomo Pekkanen, Elementa Linguae Latinae (Gaudeamus 1983) – Perinteinen latinan oppikirja. Panostaa kirjallisen kielen opettamiseen ja tarvitsee aina tuekseen kieliopin.
- Matti Oja ja Ilpo Probst, Via Nova (WSOY 1994) – Via Nova -sarja on lukion alkeisopetuksessa käytetty kirjasarja, joka painottaa antiikin kulttuurin esittelyä ja jättää kieliopin ja sanaston opettamisen vähemmälle. Lähestymistyyli on nykykielten opetuksen kaltainen. Etenkin vanhemmat painokset sisältävät lukuisia virheitä.
- Tuulikki Elo, Sisko Penttilä ja Ilpo Probst, Via Nova II (WSOY 1996)
- Maija-Leena Kallela ja Erkki Palmén, Clavis Latina (Finn Lectura ja Opetushallitus) – Clavis Latina on lukion latinan kielen oppikirjasarja, joka soveltuu myös muuhun latinan opetukseen. Kolmiosaisen kirjasarjan kukin osa sisältää kaksi kirjaa: Textus & Cultura -tekstikirjassa ovat latinankieliset tekstit ja niiden sisältöön liittyvät harjoitukset sekä suomenkieliset kulttuurikatsaukset, Grammatica & Exercitia -kielioppiosa sisältää kieliopin harjoituksineen. Kolmas osa ilmestyy kevään 2006 aikana.

Katso myös


- Rooman valtakunta
- DIIS MANIBUS
- Latinalaiset aakkoset
- Roomalainen nimi

Aiheesta muualla


- Vicipaedia. Pagina prima Latinankielinen Wikipedia
- [http://www.yleradio1.fi/nuntii/ Nuntii Latini] - Yleisradion latinankieliset uutiset (myös teksti-tv:n sivu 365)
- [http://195.236.0.10/pls/terveysportti/sanakirjat.koti?p_kirja_id=32 Duodecimin johdatus lääketieteelliseen latinaan] Luokka:Latina als:Latein zh-min-nan:Latin-gí ko:라틴어 ja:ラテン語 simple:Latin language th:ภาษาละติน

Italian kieli

Italia (italiano) on latinasta kehittynyt romaaninen kieli, jota puhuu noin 70 miljoonaa ihmistä. Valtaosa puhujista asuu Italiassa.

Historia

Italian kirjakielen perusteet loi suurelta osin Dante Alighieri. Hän sekoitti omaan toscanalaismurteeseensa eteläisiä murteita, erityisesti Sisiliasta.

Luokitus

Alueellinen sijoittuminen

Italia on virallinen kieli Italiassa, San Marinossa, sekä Sveitsissä Ticinon ja Grigionin alueilla. Se on myös toisena virallisena kielenä Vatikaanissa ja joillakin alueilla Istrian maakunnassa Sloveniassa ja Kroatiassa. Kieltä käyttäviä vähemmistöryhmiä on erityisesti Luxemburgissa, Yhdysvalloissa, Venezuelassa, Brasiliassa, Argentiinassa ja Australiassa. Myös Italian naapurimaissa Maltalla ja Albaniassa kieltä puhutaan. Sitä puhutaan myös vähemmissä määrin entisissä Italian siirtomaissa Afrikassa kuten Somaliassa, Libyassa ja Eritreassa.

Virallinen asema

Italia on virallinen kieli Italiassa, San Marinossa, Sveitsissä ja Vatikaanissa. Se on myös virallisena kielenä Istrian maakunnassa Kroatiassa ja Koperin, Piranin ja Izolan kunnissa Sloveniassa.

Äänteet

Vokaalit


- a [a]
- é [e]
- è [ɛ]
- i [i]
- ó [o]
- ò [ɔ]
- u [u]

Konsonantit


- b [b]
- c [k] tai [ʧ] (ennen e- tai i-kirjainta)
- ch [k] (ennen e- tai i-kirjainta)
- d [d]
- f [f]
- g [g] tai [ʤ] (ennen e- tai i-kirjainta)
- gh [g] (ennen e- tai i-kirjainta)
- gli [ʎ]
- gn [ɲ]
- l [l]
- m [m]
- n [n]
- p [p]
- qu [kw]
- r [r]
- s [s] tai [z]
- sc [ʃ] (ennen e- tai i-kirjainta)
- t [t]
- v [v]
- z [ts] tai [ʣ]

Kirjoitusjärjestelmä

Italiaa kirjoitetaan latinalaisilla aakkosilla. Sen aakkosissa on 21 kirjainta: a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v z Näistä h-kirjainta ei lausuta koskaan. Se esiintyy mykkänä joidenkin avere-verbin muotojen alussa (ho, hai, ha, hanno) ja eräissä huudahduksissa vokaalien välissä (ah, ahi, ehi, jne.). Lisäksi sillä ilmaistaan c- ja g-kirjaimen lausumista "kovana" ([k], [g]), kun ne muutoin lausuttaisiin affrikaattoina ([ʧ] ja [ʤ]) e- tai i-kirjaimen edellä. Myös muita kuin edellä lueteltuja kirjaimia käytetään lainasanoissa: wafer, wurstel, xenofobia, xilofono, yogurt. Erikoistapauksissa sanapaino merkitään kirjoittamalla aksenttimerkki vokaalin yläpuolelle. Painon merkkinä käytetään tavallisesti graavia aksenttia (`): gravità, così, tutù. Kuitenkin e- ja o-kirjaimen kanssa käytetään joko akuuttia tai graavia aksenttia sen mukaan onko vokaali väljä vai suppea: perché - è, rósa - avrò.

Kirjainten nimet


- a a
- b bi
- c ci
- d di
- e é
- f effe
- g gi
- h acca
- i i
- j i lunga ('pitkä i') tai jay [dʒeɪ] kuten englannissa
- k cappa
- l elle
- m emme
- n enne
- o ò
- p pi
- q qu
- r erre
- s esse
- t ti
- u u
- v vu
- w doppia vu
- x ics
- y ipsilon
- z zeta

Esimerkkejä


- Ciao – Moi (epämuodollinen tervehdys)
- Buongiorno – Hyvää huomenta / Hyvää päivää (aamupäivällä)
- Buona sera – Hyvää päivää (iltapäivällä) / Hyvää iltaa
- Arrivederci / ArrivederLa – Näkemiin (sinuttelu / teitittely)
- Ci vediamo – Nähdään
- Sì / No – Kyllä / Ei
- Grazie – Kiitos
- Scusa / Scusi – Anteeksi (sinuttelu / teitittely)
- Per favore – Ole hyvä / Olkaa hyvä (pyydettäessä)
- Prego – Ole hyvä / Olkaa hyvä (esimerkiksi vastatessa kiitokseen)
- Parli / Parla...? – Puhutko (sinuttelu) / Puhutteko (teitittely)...?
  - finlandese – suomea
  - italiano – italiaa
  - inglese – englantia

Linkkejä


- Wikipedia. Pagina principale – italiankielinen Wikipedia
- [http://www.ethnologue.com/show_language.asp?code=ita Ethnologuen tiedot italiasta] Luokka:Italian kielet Luokka:Sveitsin kielet Luokka:Yhdysvaltain kielet Luokka:Slovenian kielet Luokka:Argentiinan kielet Luokka:San Marinon kielet Luokka:Vatikaanin kielet als:Italienische Sprache ko:이탈리아어 ja:イタリア語

Katalaani

Katalaani (català) on kieli, joka kuuluu indoeurooppalaisen kielikunnan romaaniseen kieliryhmään ja jota puhutaan Espanjassa (Katalonian ja Valencian maakunnat, El Carxe Murcian maakunnassa sekä Baleaarien ja Pityuusien saaret Mallorca, Menorca, Ibiza - katalaaniksi Eivissa - ja Formentera), Ranskassa, Andorrassa sekä Algheron kaupungissa Sardiniassa. Katalaaninkielisistä maista ja alueista käytetään katalaaniksi mielellään yhteisnimitystä Els Països Catalans. Valencian maakunnan asukkaat kutsuvat omaa kielimuotoaan mielellään nimellä valencià ja mallorcalaiset mallorquì, ja paikalliset autonomiset maakuntahallitukset ovat pyrkineet jossain määrin ohjaamaan näiden kielimuotojen normittamista omiin suuntiinsa saadakseen ne näyttämään eri kieliltä. Kyseessä ovat kuitenkin täysin kiistattomasti saman kielen eri murteet, ja niiden erottamispyrkimykset ovat luonteeltaan ennen kaikkea poliittisia. Esimerkiksi vakavastiotettavista valencialaisista ja baleaarilaisista kaunokirjailijoista ehdoton enemmistö kirjoittaa samaa kirjakieltä kuin varsinaisen Katalonian asukkaat, ja paikallisten murteiden muotoja ja sanastoa käytetään ennen kaikkea kirjallisten tarpeiden mukaan, kuten antamaan paikallisväriä.

Historia

Alueellinen sijoittuminen

Murteet

Katalaanin kielen murteet jakautuvat kahteen pääryhmään, itäkatalaaniin ja länsikatalaaniin, jotka puolestaan jaotellaan seuraavasti:

Itä-katalaani


- baleaari (alue: Baleaarit)
- keski-katalaani (yleisin katalaanin murre; alueet: Barcelona, Girona, Tarragona)
- Roussillonin murre (alue: Pyreneet)

Länsi-katalaani


- luoteis-katalaani (alueet: Lleida, Tarragona)
- Valencian murre (alueet: Alicante, Castellón, Valencia) Huomaa, että valencialaiset itse usein kutsuvat murrettaan, valenciàa, mieluummin kieleksi kuin murteeksi. Baleaarien, erityisesti Mallorcan katalaania taas usein nimitettään myös nimellä mallorquí.

Äänteet

Vokaalit

a, e, i, o, u

Konsonantit

b, c, ç, d, f, g, h, j, k, l, m, n, p, q, r, s, t, v, w, x, z

Digrafit

gu, gü, ig, ix, ll, l·l, ny, qu, rr, ss, tg, tj, tm, tx

Kielioppi

Katalaani erottuu muista romaanisista kielistä erityisesti erikoisen analyyttisen perfektinsä ansiosta. Tämä muodostetaan asettamalla verbin eteen anar-verbin ("mennä") preesensmuoto - niinpä esimerkiksi vaig menjar tarkoittaa "olen syönyt". Muissa romaanisissa kielissä tällaiset rakenteet viittaavat yleensä tulevaisuuteen, kuten espanjan voy a comer. Tälläkin on katalaanissa on analogiansa: vaig a menjar tarkoittaa kyllä katalaaniksikin "lähden syömään" (joka siis viittaa ainakin implisiittisesti tulevaisuuteen, koska en ole vielä syönyt), mutta kannattaa huomata, että jos prepositio a pudotetaan pois, saamme menneeseen aikaan viittaavan rakenteen. Sellaiset päätteillä muodostettavat perfektimuodot kuin esim. espanjan hablé "olen puhunut" eivät ole katalaanille täysin vieraita, mutteivät ne ole luontevaa puhekieltä kaikissa murteissa. Hablé kääntyy katalaaniksi sekä Valenciassa, Barcelonassa että Palma de Mallorcassa luontevimmin muodossa vaig parlar. Muoto parlí on myös olemassa, mutta puhekieltä se on vain Valenciassa ja Baleaareilla. Kirjakielessä se on muodollisempi kuin vaig parlar, eikä se ole yksinomainen eikä välttämätön edes niissä murteissa, joissa se on elävää kieltä. Sama puhuja voi samassa lauseessa ja rinnakkain käyttää molempia muotoja. Katalaanissa ei tunneta espanjan ser vs. estar -vastakkainasettelua. Sieltä löytyvät kyllä samannäköiset olla-verbit ésser ja éstar, mutta ero on muualla: katalaanissa ensimmäinen viittaa kerralliseen, jälkimmäinen toistuvaan olemiseen - sama ero on esim. venäjän verbeillä byt´ ja byvat´. Määräiset artikkelit ovat katalaanissa maskuliini el (monikko els) ja feminiini la (monikko les - kuuluisa Las Ramblasin kävelykatu Barcelonassa on siis kataloniaksi nimrltään Les Rambles). Murteissa ja katalaanin aiemmissa historiallisissa vaiheissa artikkelista voi esiintyä muitakin muotoja, kuten lo (esim. kuuluisa historiallinen ritariromaani Tirant lo Blanc). Nykykatalaanissa lo-artikkelia saatetaan käyttää espanjan tapaan neutraalin adjektiivin substantivoimiseen, mutta normatiivinen kielioppi pitää tätä virheenä. Baleaareilla esiintyy sellaisia muotoja kuin esim. sos ja so: amb sos amics "ystävien kanssa", kirjak. amb els amics. Määräisiä artikkeleita käytetään kataloniassa aivan normaalisti henkilönnimien edellä: kuuluisan sopraano Montserrat Caballén katalaania puhuva ystävä käyttäisi sopraanosta aivan varmasti nimeä la Montse. Maskuliini artikkeli muuttuu etunimen edessä usein muotoon en, esim. en Joan "Jussi". Selkeä ero espanjaan (mutta yhtäläisyys italiaan) on määräisen artikkelin käyttö omistuspronominien edellä silloinkin kun jäljessä tulee substantiivi: kat. el meu temible adversari "pelottava vastustajani", mutta esp. mi temible adversario.

Sanasto

Sanastoltaan katalaani muistuttaa eräiltä osin enemmän ranskaa kuin espanjaa, vrt. esim.: "syödä" - menjar, ra. manger (lat. manducare "pureskella"), mutta esp. comer (lat. com-edere "syödä yhdessä") "löytää" - trobar, ra. trouver, esp. encontrar "puhua" - parlar, ra. parler, esp. hablar Se on myös säilyttänyt sanoja, jotka espanjassa ovat vanhentuneet, esim. vegada "kerta" (nykyespanjassa vez).

Esimerkkejä


- La cuina és just a davant del menjador. Keittiö on juuri ennen ruokasalia.
- Està casada i té una filla, l'Emma. Hän on naimisissa ja hänellä on tytär, Emma.
- És rossa i té els ulls blaus Hänellä on vaaleat hiukset ja siniset silmät.
- Vaig a fer un volt amb la bicileta. Lähden pyörälenkille. (Vaig fer... tarkoittaisi "lähdin, olen lähtenyt...")

Tunnettuja puhujia

Antoni Gaudí arkkitehti, Salvador Dalí taidemaalari

Linkit


- [http://www.gencat.net Generalitat de Catalunya]
- [http://www6.gencat.net/llengcat/ Llengua catalana]
- Katalaaninkielinen Wikipedia Luokka:Espanjan kielet Luokka:Italian kielet Luokka:Ranskan kielet Luokka:Andorran kielet Luokka:Katalonia ko:카탈루냐어 ja:カタルーニャ語 simple:Catalan language



Espanjan kieli

Espanjan kieli (español tai castellano) kuuluu romaanisiin kieliin. Se on yksi maailman neljästä puhutuimmasta kielestä kiinan, englannin ja hindin ohella ja lisäksi yksi YK:n kuudesta virallisesta kielestä. Espanjaa puhuu arviolta 450 miljoonaa ihmistä, joista äidinkielenään noin 360-400 miljoonaa. Espanjan lisäksi kieltä puhutaan erityisesti Etelä- ja Keski-Amerikassa sekä Meksikossa. Myös Yhdysvalloissa on merkittävä espanjankielinen vähemmistö. Amerikan mantereella puhuttu espanja poikkeaa jonkin verran Euroopassa puhutusta, ja Amerikassakin eri maissa käytetään hieman eri sanastoa. Erot eivät kuitenkaan ole niin merkittäviä, etteivät espanjankieliset ihmiset esimerkiksi Espanjasta ja Chilestä ymmärtäisi toisiaan.

Levinneisyys

Espanja on virallinen kieli seuraavissa valtioissa:

Espanjan kielen nimet

Espanjan kieli (español) tunnetaan myös nimellä kastilian kieli (castellano). Nimi viittaa Kastilian alueeseen, josta kieli on alun perin lähtöisin. Se, kumpaa nimeä kielestä käytetään, riippuu mm. asiayhteydestä, puhujasta ja paikallisista tottumuksista. Espanjalaiset käyttävät kastilia-nimeä erityisesti silloin, kun kieli rinnastetaan muihin Espanjan alueella puhuttaviin kieliin, joita ovat muun muassa katalaani, galego ja baski. Sen sijaan verrattaessa kieltä muiden maiden kansalliskieliin (esimerkiksi englantiin, ranskaan tai suomeen) on tavallisempaa nimittää sitä espanjaksi. Katalaanin ja muiden alueellisten kielten puhujat käyttävät kuitenkin lähes aina maan valtakielestä kastilia-nimeä (esim. katalaaniksi castellà). Latinalaisessa Amerikassa käytäntö vaihtelee maasta toiseen. Castellano on yleisempi nimitys kielelle mm. Argentiinassa, Perussa, Boliviassa ja Venezuelassa, kun taas español on yleisempi Meksikossa ja Kolumbiassa. Chilessä molempia nimiä käytetään paljon, tiedotusvälineissä esimerkiksi puhutaan espanjan kielestä ja kouluissa opetetaan kastiliaa.

Kirjaimet ja äänteet

Espanjan kielen ääntäminen on melko helppoa. Se on varsin foneettinen kieli, eli ääntäminen on hyvin lähellä kirjoitusta. Äänteetkään eivät ole suomalaisille ylivoimaisia ja ovat usein hyvin samantapaisia kuin suomessa. Vaikka suomalainen saavuttaa espanjassa helposti ymmärrettävän ääntämisen, espanjan kielen paino ja intonaatio saattavat tuottaa vaikeuksia. Kirjoitukseen käytetään latinalaisia kirjaimia. Aakkoset ovat: ::a, b, c, ch, d, e, f, g, h, i, j, k, l, ll, m, n, ñ, o, p, q, r, s, t, u, v, w, x, y, z

Vokaalit

Vokaalit ääntyvät suunnilleen samoin kuin suomen kielessä. a, o, e ovat vahvoja vokaaleja ja i ja u heikkoja. Vahva ja heikko vokaali tai kaksi heikkoa vokaalia muodostavat diftongin, ts. kuuluvat samaan tavuun. Jos vokaaliyhtymässä on painomerkki, ne kuuluvat eri tavuihin: ::Ma-rí-a Kirjainyhdistelmissä gue, gui, que ja gui "u" ei äänny. Jos se äännetään, se kirjoitetaan kaksoispisteellä: ::pingüino, nicaragüense

Konsonantit


- b ja v äännetään samalla tavoin: [b] sanan alussa ja m:n ja n:n jälkeen. Muutoin heikkona [β]:nä.
- c äännetään kuten suomen [k] konsonantin ja a, o ja u:n edellä. e:n ja i:n edellä [θ] (kuten englannin thing). Latinalaisessa Amerikassa ja Andalusiassa c tällöin kuitenkin [s].
- ch vastaa suomen /tš/:ää ([ʧ]).
- d sanan alussa tauon jälkeen ja l:n ja n:n jälkeen [d], muutoin heikko [ð].
- f kuten suomen kielessä.
- g kuten suomen kielessä sanan alussa tauon jälkeen ja n:n jälkeen. Muutoin heikko [γ]. e:n ja i:n edellä voimakas [χ] (ach-äänne, saksan achtung).
- h ei äänny
- j ach-äänne, kuten g e:n ja i:n edellä.
- k [k], esiintyy vain lainasanoissa kuten 'kilo'.
- l, kuten suomen [l]
- ll liudentunut l, [λ]
- m kuten suomen [m]
- n kuten suomen [n]. n muuttuu kuitenkin m:ksi b:n, v:n ja p:n edellä.
- ñ liudentunut n [ɲ], kuten savon murteen 'mänj.
- p kuten suomessa
- q [k], esiintyy vain kirjainyhdistelmissä que ja qui, joissa u ei äänny
- r, voimakas [r] (vrt. suomen perrkele) sanan alussa, l:n ja n:n jäljessä ja silloin kun on kirjoitettu 'rr'. Muutoin heikko r.
- s kuten suomessa
- t kuten suomessa
- v kuten b
- x vokaalien välissä ks, konsonantin edellä joko ks tai s. Erisnimet México ja Texas kuitenkin [meχiko] ja [teχas]
- y kuten suomen [j], mutta sana 'y' (ja) ääntyy [i] kahden konsonantin välissä.
- z kuten c [θ] e:n ja i:n edellä.

Paino

Paino on viimeistä edellisellä tavulla, jos sana päättyy vokaaliin, n:ään tai s:ään. Muihin konsonantteihin päättyvällä sanalla paino on viimeisellä tavulla. Huomaa myös, että 'y' lasketaan konsontteihin ja vahvat vokaalit a, e ja o eivät muodosta diftongia ja kuuluvat ei tavuihin. Jos sanapaino ei noudata näitä sääntöjä, se merkitään oikeinkirjoituksessa painomerkillä. Intonaatio on nouseva sellaisessa kysymyslauseessa, jossa ei ole kysymyssanaa. Muulloin lausemelodia on laskeva.

Kielioppi

Adjektiivit

Espanjan adjektiivit taipuvat pääsanansa mukaan suvussa ja luvussa. Adjektiivin paikka on tavallisesti pääsanansa jäljessä.

Substantiivit

Substantiiveilla on kaksi sukua, feminiini ja maskuliini. Näitä vastaavat artikkelit una ja un epämääräisessä ja la ja el määräisessä muodossa. Määräisen artikkelin monikkomuodot ovat las ja los.

Verbit

Espanjan kielen verbit taipuvat kuudessa persoonassa. Verbeillä on kaksi päämodusta eli tapaluokkaa, indikatiivi (indicativo) ja subjunktiivi (subjuntivo). Useimmissa kieliopeissa konditionaali (condicional) sisällytetään indikatiiviin, kun taas jotkut pitävät sitä erillisenä tapaluokkana. Näiden lisäksi erilliseksi modukseksi on katsottava imperatiivi (imperativo) eli käskymuoto, jonka muodoista tosin osa on subjunktiivimuotoja. Indikatiivissa espanjan verbit taipuvat kuudessa aikamuodossa, jotka ovat: # preesens (presente) # imperfekti (pretérito imperfecto) # preteriti (pretérito indefinido) # perfekti (pretérito perfecto) # pluskvamperfekti (pretérito pluscuamperfecto) # futuuri (futuro) Subjunktiivilla on neljä aikamuotoa: preesens (presente de subjuntivo), imperfekti (pretérito imperfecto de subjuntivo), perfekti (pretéríto perfecto de subjuntivo) ja pluskvamperfekti (pretérito pluscuamperfecto de subjuntivo). Arkaistinen subjunktiivin futuuri (futuro de subjuntivo) esiintyy nykyisin vain lakikielessä ja eräissä vakiintuneissa fraaseissa.

Esimerkkilauseita


- Mi hijo practica la natación. = Poikani harrastaa uintia.
- Cada palacio tiene como núcleo un patio, con una vistosa fuente en el centro. = Jokaisen palatsin keskuksena on sisäpiha ja sen keskellä näyttävä suihkulähde.
- Volví a casa e hice mi maleta y luego fui al aeropuerte y subí al avión. = Palasin kotiin, pakkasin ja sitten menin lentokentälle ja nousin koneeseen.
- Hay demasiada sal en el pescado. = Kala on liian suolaista.

Kirjallisuus

Espanjalaisia kirjailijoita


- Miguel de Cervantes Saavedra
- Federico García Lorca
- Arturo Pérez-Reverte
- Manuel Vázquez Montalbán

Latinalaisen Amerikan kirjailijoita


- Miguel Angel Asturias
- Jorge Luis Borges
- Carlos Fuentes
- Gabriel García Márquez
- Pablo Neruda
- Octavio Paz
- Ernesto Sábato
- Mario Vargas Llosa

Katso myös


- kysymysmerkki
- huutomerkki
- Espanjalaiset nimet

Linkkejä


- [http://www.welcome.to/101spanish/ Spanish 101]
- Wikipedia. Portada Espanjankielinen Wikipedia
- Wikisanakirja Espanjan kielen sanalista Luokka:Espanjan kielet Luokka:Argentiinan kielet Luokka:Bolivian kielet Luokka:Chilen kielet Luokka:Costa Rican kielet Luokka:Dominikaanisen tasavallan kielet Luokka:Ecuadorin kielet Luokka:El Salvadorin kielet Luokka:Guatemalan kielet Luokka:Hondurasin kielet Luokka:Kolumbian kielet Luokka:Kuuban kielet Luokka:Meksikon kielet Luokka:Nicaraguan kielet Luokka:Panaman kielet Luokka:Paraguayn kielet Luokka:Perun kielet Luokka:Päiväntasaajan Guinean kielet Luokka:Uruguayn kielet Luokka:Venezuelan kielet Luokka:Yhdysvaltain kielet ja:スペイン語 simple:Spanish language th:ภาษาสเปน tokipona:toki Epanja zh-tw:西班牙語

Rooman valtakunta

Rooman valtakunta (usein antiikin Rooma) oli antiikin aikainen imperiumi. Varhaisimmat merkit asutuksesta Rooman kaupungin alueella ovat noin 1300-luvulta eaa. Kaupungistuminen lienee alkanut 700-luvulla eaa. Rooma kehittyi vuosisatojen aikana Välimeren ympäröiväksi maailmanvallaksi. Rooman valtakunnan länsiosa kukistui vuonna 476, jolloin Länsi-Rooman viimeinen keisari syrjäytettiin. Rooman valtakunnan yhdistämisyritykset Itä-Rooman johdolla päättyivät islamin yllättävään nousuun 600-luvulla. Itä-Rooma eli Bysantti pysyi kuitenkin koossa turkkilaisvaltaukseen saakka 1453.

Historia

Rooman alkuvaiheet

Tieto Rooman kaupungin alkuajoista on suurelta osin peittynyt myyttien ja legendojen alle. Rooman perustivat tarun mukaan veljekset Romulus ja Remus 21. huhtikuuta 753 eaa. 700–650 eaa. Rooman kukkulat yhdistyivät, tästä kertoo esimerkiksi tarina sabiinitarten ryöstöstä. 600-luvulla Rooma levittäytyi Latiumiin, ja tuhosi emäkaupunkinsa Alba Longan. Tradition mukaan Roomaa hallitsivat tällöin kuninkaat. Todellisuudessa Rooma sai alkunsa pronssikautisena kyläyhteisönä ehkä noin vuoden 1000 eaa. tienoilla, ehkä jonkin verran aiemmin. Alueella on ilmeisesti ollut jo tätä ennen metsästyksestä ja kalastuksesta elänyttä ihmisasutusta. Vähitellen arkeologiseen todistusaineistoon ilmestyy jälkiä paimentolaisuudesta, maanviljelyksestä ja hautausrituaaleista, sitten kaupasta, sosiaalisesta hierarkiasta, sodankäynnistä ja kylämäisesta asutuksesta. 800-luvulta eaa. on merkkejä kreikkalaisvaikutteista, ehkä Etelä-Italian kreikkalaissiirtokunnista. 700-luvulta on löytynyt merkkejä paalutuksista, jotka kertovat jonkinlaisesta linnoittautumisesta. Rooma alkoi etruskikulttuurin vaikutuksesta muodostua kaupunkimaiseksi yhteisöksi 600-luvun eaa. kuluessa. Kukkuloiden välinen suo kuivatettiin. Tässä vaiheessa Rooma ei juuri eroa muusta Latiumista. Eriytymistä ilmenee 500-luvulla. Tältä ajalta löytyy muureja, hallintorakennuksia ja uskonnollisia rakennuksia. Lisäksi on löydetty kreikkalaisin kirjaimin kirjoitettuja piirtokirjoituksia. :Katso myös: Rooman kuningas ja Roomalainen mytologia

Tasavalta

Tradition mukaan Rooman viimeinen kuningas Tarquinius Superbus syrjäytettiin vuonna 509 eaa. Tarinat kertovat pienen joukon vallankumouksesta. Kyseessä saattoi olla myös roomalaisten ja etruskien välinen yhteenotto, tai kuninkaan ja ylimysten välinen konflikti. Siirtymä saattoi olla myös vähittäinen. Toisaalta tasavaltaan saatettiin siirtyä vasta 400-luvulla eaa. plebeijien ja patriisien konfliktissa. Roomasta tuli tasavalta, jota johtivat kaksi konsulia, jotka kansalaiset valitsivat senaatin jäsenistä vuoden mittaisiksi virkakausiksi. Rooman kansalaiset jaettiin perinnöllisesti etuoikeutettuihin patriiseihin ja alempiarvoisiin plebeijeihin. Senaatissa olivat edustettuna vaikutusvaltaiset patriisisuvut, joten valtion johto oli käytännössä kapean kansanosan käsissä. Konsulit ottivat aluksi kuninkaan roolin lukuun ottamatta Juppiterin ylipapin asemaa. Tämän tehtävään valittiin rex sacrorum eli pyhien asioiden kuningas. Avioliittoja luokkien välillä ei sallittu ennen vuotta 445 eaa. Plebeijeitä varten perustettiin 494 eaa. kansantribuunin virka, johon ei voitu valita patriisia. Tämä oli ainut alemmalle luokalle avoin virka, mutta sillä oli suuret oikeudet. Uskonnolliset asemat oli myöhemminkin rajattu vain patriiseille. Yhteiskuntaluokkien välille tuli joskus niin suuria erimielisyyksiä, että plebeijit ottivat perheensä ja tavaransa ja lähtivät kaupungista leiriytyen sen ulkopuolelle kunnes heidän vaatimuksiinsa suostuttiin. Näin kävi 494, 450 ja 287 eaa. Tavallisin riidanaihe oli maanjako. Vähitellen patriisien etuoikeudet purettiin ja virat avattiin plebeijeille. Vanhat patriisisuvut ja menestyneet plebeijisuvut sulautuivat yhteen uudeksi yläluokaksi.

Nousu maailmanvallaksi

Rooma laajensi hallitsemaansa aluetta vähitellen. 400- ja 300-luvuilla käytiin monia sotia Italian muita valtioita ja heimoja vastaan. Aluksi Rooma oli vain yksi Italian monista kaupunkivaltioista. Voitokkaat sodat ja taitava diplomatia saattoivat kuitenkin vähitellen etruskilaiset, kreikkalaiset, latinalaiset, samnilaiset, kelttiläiset jne. yhteisöt Rooman valtaan. Niiden asukkaat eivät yleensä saaneet Rooman kansalaisoikeuksia. Koko Apenniinien niemimaa oli kokonaan Rooman hallussa 270 eaa. Seuraavaksi laajeneminen jatkui läntisen Välimeren rannikoille, jolloin käytiin puunilaissodat Karthagoa vastaan. Puunilaissotien tuloksena Rooma sai haltuunsa Sisilian, Hispanian ja Pohjois-Afrikan. Sitten vuorossa oli Makedonia, jota vastaan roomalaiset kävivät ns. makedonialaissodat. Makedonia voitettiin 197 eaa. Seleukidit lyötiin nykyisessä Syyriassa 189 eaa. Rooman sanottiin puolessa vuosisadassa levittäneen herruutensa Italiasta koko antiikin tuntemaan maailmaan.

Sisällissotien kausi

Rooma ajautui kriisiin vuodesta 133 eaa. alkaen. Tämä johti sarjaan sisällissotia ja diktatuureja. Yksi osa ongelmaa oli sosiaalisen rakenteen muutos. Roomalaisen yhteiskunnan selkärankana pidetty vapaiden talonpoikien luokka supistui orjatyövoimalla viljeltyjen suurtilojen kasvaessa. Ihmisiä hakeutui kaupunkeihin, joihin muodostui levoton ja köyhä väestöaines. Gracchuksen veljekset yrittivät toteuttaa talonpoikaiston elvyttämiseen tähtäävän maareformin, mutta suurmaanomistajia edustava senaatti järjesti heidät hengiltä. Senaatin johtama armeija kärsi tappioita Numidian kuningasta Jugurthaa vastaan 122–105 eaa., Sisilian orjakapinassa ja kimbrejä vastaan 105 eaa. Kimbrien voittaja Marius korvasi asevelvollisista talonpojista koostuvan armeijan ammattisotilailla, jotka värvättiin köyhän väestön keskuudesta. Seuraavien vuosikymmenten kuluessa sotapäälliköt, jotka tavoittelivat valtaa itselleen uskollisten legioonien avulla, muodostuivat toistuvaksi ilmiöksi Rooman politiikassa. Kaupunkivaltion tasavaltainen hallintomuoto ei enää toiminut kitkatta imperiumissa. Orjat nousivat jälleen kapinaan 73 eaa. Spartacuksen johdolla kolmannessa orjakapinassa. Spartacuksen joukot löivät monta legioonaa ennen joutumistaan viimein Pompeiuksen voittamiksi. 6000 orjaa ristiinnaulittiin Via Appian varrelle. Vuonna 91 eaa. lähes koko Italia kapinoi ja se rauhoitettiin vain antamalla kaikille Pojoen eteläpuolisille asukkaille kansalaisuus. Samaan aikaan Pontoksen kuningas Mithridates VI valtasi Bithynian ja häntä kukistamaan lähetetty sotapäällikkö Sulla marssikin Roomaan legioonien kanssa julistaen itsensä diktaattoriksi. Sullan jäätyä eläkkeelle 79 eaa. tasavalta palautettiin. Sotapäälliköt Gnaeus Pompeius Magnus ja Julius Caesar valloittivat Syyrian ja Gallian Reiniltä Atlantille asti. Vuonna 49 eaa. Caesar palasi Roomaan armeijansa kanssa aloittaen sisällissodan jonka päätytyä Caesar kaappasi vallan nousten diktaattoriksi.

Keisariajan alku

diktaattori] Caesarin sisarentyttären pojasta, Octavianuksesta, tuli Rooman ensimmäinen keisari nimellä Augustus. Augustusta seurasivat Juliusten-Claudiusten suvun keisarit (mm. Tiberius ja Nero) ja näitä Flaviukset (mm. Vespasianus). Vuosia 96—180 pidetään keisarikunnan suurimman kukoistuksen kautena. Tällöin hallitsivat Nerva, Trajanus, Hadrianus, Antoninus Pius ja Marcus Aurelius. Marcus Aurelius joutui taistelemaan Tonavan rajalla germaaneja vastaan. Tämä markomannisota antoi esimakua tulevien vuosisatojen ongelmista. Vuonna 193 valtaan nousi voimakas Septimus Severus, jota seurasi vuoteen 235 saakka hallinnut Severusten dynastia. Egypti liitettiin Rooman valtaan 31 eaa., Augustus antoi keisarikunnan rajojen pysyä luonnonesteiden muodostamilla rajoilla, mutta Claudius valloitti Britannian. Trajanuksen aikana (vuonna 106) valloitettiin Daakia (likimain nykyinen Romania), mutta se hylättiin 270. Samoin Mesopotamian valloitus jäi lyhytaikaiseksi (114—117). Katso myös: Rooman keisari

200-luvun kriisi

200-luvun kriisi on nimitys, jota yleisesti käytetään Rooman valtakunnan hajoamiskaudesta, joka vallitsi noin vuosina 235—275. Valtakunta kävi tällöin tuhon partaalla. Samaan aikaan sijoittuu myös niin kutsuttu sotilasanarkian aika 235—284. Roomassa oli kriisikaudella yli 35 eri hallitsijaa. Useimmat näistä olivat sotapäälliköitä, jotka omaksuivat keisarin vallan joko koko valtakunnassa tai jossakin sen osassa menettäen sen myöhemmin tappion, murhan tai luonnollisen kuoleman jälkeen. Keisarit viettivät yhä vähemmän aikaa Roomassa. Poliitiikan lisäksi kriisiytyi myös talous (katso alla). Toisaalta ilmeni myös monia muita ongelmia kuten levottomuuksia, tauteja ja sisällissotia. Sisäiset levottomuudet ilmenivät esimerkiksi separatistisina pyrkimyksinä. Lännessä niin sanotun Gallian keisarikunnan perustanut Postumus ja idässä kuningatar Zenobia pyrkivät kummatkin saavuttamaan itsenäisyyttä keskushallinnosta. Aiemmassa vaiheessa armeija oli pyritty siirtämään kauemmas valtakeskuksista, mikä vakautti valtiota. Nyt armeija palasi vallan keskiöön ja dominoi koko yhteiskuntaa. Se myös kasvoi merkittävästi. Armeija alkoi värvätä ulkopuolisia, etenkin germaaneja. Raja-alueiden siirtokunnat autioituivat monin paikoin. 200-luvulla imperiumi koki myös ensimmäiset vakavat sotilaalliset tappionsa vuosisatoihin. Germaanit ryöstelivät monin paikoin, gootit voittivat Deciuksen ja Persia nousi Rooman kilpailijaksi. Keisari Valerianus joutui Persian kuninkaan Sapor I:n vangiksi. Hänet nyljettiin. Kun tällaista menoa oli kestänyt 35 vuotta, valtakunta oli kuoleman kielissä. Rooman lahjakkaimpien keisareiden joukkoon luettu Aurelianus kuitenkin onnistui turvaamaan valtakunnan rajat. Diocletianus vakiinnutti oloja edelleen. Selviytyminen kriisistä oli luultavasti kuitenkin enemmän sattumaa ja rakenteellisten tekijöiden sanelemaa kuin yksilöiden ansiota.

Tetrarkia eli neljän keisarin valta

Tetrarkia eli "nelivalta" oli hallintojärjestelmä, jonka keisari Diocletianus otti käyttöön vuonna 293 ratkaistakseen valtakunnan vakavat sotilaalliset ja taloudelliset ongelmat. Valtakunta jaettiin länsi- ja itäosaan. Diocletianus piti itse idän vallassaan ja antoi lännen kanssahallitsija Maximinianukselle. Kahdeksan vuotta myöhemmin Diocletianus katsoi, että sekä sotilaallisiin että siviililuontoisiin ongelmiin tulisi kiinnittää vielä enemmän huomiota. Tällöin kummallekin keisarille, "augustukselle", nimitettiin alikeisari eli "caesar". Tämä tetrarkkinen järjestelmä säilyi noin vuoteen 324. Ensimmäiset tetrarkit olivat Diocletianus (idän keisari), Galerius (idän alikeisari), Maximianus (lännen keisari) ja Constantius Chlorus (lännen alikeisari).

Myöhäisantiikki

Myöhäisantiikki tarkoittaa yleensä noin vuosien 300 - 600 jaa. välistä aikaa. Myöhäisantiikkisen Länsi-Rooman kehitys voidaan mieltää rappioksi, joka ilmeni keisarillisen keskushallinnon romahduksena sekä talouden ja yhteiskunnan perusrakenteiden järkähtelynä. Kritiikin mukaan kyseessä oli pikemmin muutosprosessi, jota ei pidä arvostella lopputuleman eli keskiajan pohjalta. Molempien näkemysten tueksi löytyy todisteita. Vaikka nykynäkökulmasta selviä rappion merkkejä näkyi, kannattaa siis kuitenkin muistaa myös jatkuvuus ja jopa joillain aloilla tapahtunut edistys. Myöhäisantiikin merkittävin piirre on kristinuskon leviäminen ja sen aseman vakiintuminen. Rooman keisarikunnasta tuli kristitty vuonna 313 jaa. Milanon ediktin myötä. Konstantinus I Suuren valtakaudella annettu edikti teki kristinuskosta yhden Rooman virallisista uskonnoista. Konstantinus siirsi pääkaupungin Konstantinopoliin, "Uuteen Roomaan", vaikka vanhakin Rooma säilytti suuren symbolisen merkityksensä. Keisari Theodosiuksen hallitessa (379—395) kristinuskosta tuli Rooman ainoa virallinen uskonto. Myöhäisantiikissa syntyi käsitys kirkon ja valtion yhteydestä. Keisari nähtiin Jumalan sijaisena maan päällä, ja häntä pyrittiin samaistamaan monin tavoin Jeesukseen. Toisaalta kristittyjen näkemys Jeesuksesta otti vaikutteita keisari-instituutiosta. Kirkko alkoi muistuttaa "valtiota valtiossa". Myös luostarilaitos syntyi. Theodosiuksen kuoltua Rooma jakautui lopullisesti itäiseen ja läntiseen keisarikuntaan, joiden polut alkoivat kulkea eri teitä. Jako ei näyttänyt aikalaisista lopulliselta, mutta sellaiseksi se osoittautui. Keskushallinto alkoi halvaantua 400-luvulla. Vuonna 410 visigootit hävittivät Roomaa Alarikin johdolla. Vaikka hävitys ei ehkä loppujen lopuksi ollut totaalista, oli tämän tapahtuman merkitys aikalaisten silmissä suuri. Yleisesti tässä yhteydessä on puhuttu kansainvaellusten ajasta. Siirtyneet ihmismäärät lienevät kuitenkin olleet pieniä. Germaaniheimot perustivat Rooman alueella useita kuningaskuntia, joiden väestö oli lähes kokonaan roomalaista. Germaanit itse omivat monia roomalaisten tapoja ja hyödynsivät esimerkiksi roomalaista paikallishallinnon koneistoa. Keisarius sortui lopullisesti vuonna 476 ostrogoottien valloittaessa Rooman kaupungin ja syrjäyttäessä viimeisen keisarin Romulus Augustuluksen. Rooman senaatti jatkoi kokoontumisia ilmeisesti pitkälle 500-luvulle asti. Itä-Rooma, josta nykyään käytetään nimeä Bysantti, säilytti mahtiasemansa vielä vuosisatoja pysyen pystyssä vuoteen 1453. Rooman tuhon syistä on väitelty loputtomiin. Gibbonin mukaan tuho johtui kristittyjen moraalittomuudesta. Edwin Linkomieskin epäili moraalisen rappion ja arvotyhjiön olleen pääsyy. Jo antiikissa itäroomalainen ei-kristitty Zosimos syytti Konstantinusta ja kristittyjä. Toisaalta on epäilty syyksi myöhäisantiikin henkistä köyhyyttä, rotujen sekoittumista, kansainvaelluksia, talouden rappiota,