Home About us Products Services Contact us Bookmark
:: wikimiki.org ::
Slovakia

Slovakia

Slovakia (Slovakian tasavalta, Slovenska Republika) on valtio Keski-Euroopassa. Sen naapurivaltioita ovat Tšekki, Puola, Ukraina, Unkari ja Itävalta.

Historia

Slovakia kuului aiemmin Itävalta-Unkariin. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen siitä tuli osa Tšekkoslovakiaa. Vuonna 1938 siitä tuli taas erillinen valtio, joka oli tiukasti Natsi-Saksan alaisuudessa, kunnes toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1945 Tšekkoslovakia palautettiin yhtenäiseksi valtioksi. Kylmän sodan aikana Tšekkoslovakia oli Varsovan liiton jäsen Neuvostoliiton vaikutusvallan alaisena. Neuvostoliiton romahdettua Tšekkoslovakia hajosi vuonna 1993 rauhanomaisesti kahdeksi valtioksi, Tšekiksi ja Slovakiaksi.

Politiikka

Slovakia on yksi niistä kymmenestä valtiosta, jotka liittyivät Euroopan unioniin 1. toukokuuta 2004. Lisäksi se liittyi NATOon 29. maaliskuuta 2004

Hallinnollinen jako

Slovakia on jaettu kahdeksaan alueeseen ("kraje", yksikkö "kraj"). Jokainen on nimetty merkittävimmän kaupunkinsa mukaan. Vuodesta 2002 alueet määriteltiin ylimmän aluejaon yksiköiksi ("vyššie územné celky" VÚC) ja autonomisiksi alueiksi ("samosprávne kraje").
- Banskobystrický kraj, suurimpana kaupunkina Banska Bystrica
- Bratislavský kraj, Bratislava
- Košický kraj, Košice
- Nitriansky kraj, Nitra
- Prešovský kraj, Presov
- Trenčiansky kraj, Trenčín
- Trnavský kraj, Trnava
- Žilinský kraj, Žilina Alueet on jaettu piireihin ("okresy", yksikkö "okres"), joita on 79. Slovakian kartta Slovakian kartta

Merkittävimmät luonnonvarat


- ruskohiili
- ligniitti
- suola

Merkittävimmät vientituotteet


- koneet
- aseet

Linkit


- [http://maps.google.com/maps?ll=48.781533,19.478760&spn=3.214119,8.107910&z=10&t=h&hl=en Slovakia Google Mapsissa] Luokka:Slovakia als:Slowakei zh-min-nan:Slovensko ko:슬로바키아 ja:スロバキア simple:Slovakia th:ประเทศสโลวาเกีย fiu-vro:Slovakkia

Puola

Puola on yksi Keski- ja Itä-Euroopan suurimmista valtiosta. Sen rajanaapureita ovat lännessä Saksa, Tšekki, etelässä Slovakia kaakossa Ukraina ja idässä Valko-Venäjä, Liettua ja Venäjän Kaliningradin alue. Puola on Itämeren rannikolla, sitä vastapäätä ovat Tanskan Bornholm ja Ruotsi.

Historia

Puolan historia
Puola muodostui yhtenäiseksi valtioksi jo 1000-luvulla. Vuosisatojen ajan se oli yksi Itä-Euroopan suurvalloista. Lublinin sopimuksella 1. heinäkuuta 1569 perustettiin Puola-Liettuan tasavalta. Maan sisäinen hajanaisuus ja keskusvallan (kruunun) heikkous johtivat kuitenkin 1700-luvun lopulla Puolan jakoihin, joissa Venäjä, Preussi ja Itävalta jakoivat maan keskenään. Napoleon muodosti Puolasta uudelleen itsenäisen valtion, mutta Napoleonin kaaduttua Puola menetti jälleen itsenäisyytensä. Puola itsenäistyi taas ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Natsi-Saksa ja Neuvostoliitto jakoivat Puolan uudelleen 1939. Toisessa maailmansodassa maa kärsi pahasti saksalaismiehityksestä. Sodan jälkeen voittajavallat siirsivät Puolan rajoja länteen. Kylmän sodan aikana Puola oli käytännössä Neuvostoliiton valvonnassa. Vuosina 1981-82 maassa oli sotatila, kun kommunistit yrittivät – huonolla menestyksellä – pitää kirkon ja ammattiyhdistysliikkeen, kuten Lech Wałęsan Solidaarisuus-liikkeen, ympärille keskittyneen vastarinnan aisoissa. Solidaarisuus sai maanvyörymävoiton osittain vapaissa parlamenttivaaleissa kesäkuussa 1989 ja joulukuussa 1990 Lech Wałęsa nousi maan presidentiksi. 1990-luvun alun uudistuksiin liittyvän taloudellisen šokin jälkeen maan talous on lähtenyt nousuun. Puola liittyi NATOon 1999 ja on yksi niistä kymmenestä valtiosta, jotka liittyivät Euroopan unioniin 1. toukokuuta 2004.

Politiikka

Puolan nykyinen perustuslaki on vuodelta 1997. Hallituksen keskuksena on ministerineuvosto, jota johtaa pääministeri. Presidentti nimittää hallituksen pääministerin ehdotuksen mukaan, tyypillisesti alahuoneen enemmistökoalition jäsenistä. Presidentti valitaan kansanvaalilla viisivuotiskaudeksi, ja hän toimii valtion päänä. Kansa valitsee myös parlamentin eli kansalliskokouksen (Zgromadzenie Narodowe), jossa on 460-jäseninen alahuone (Sejm), ja 100-jäseninen ylähuone, senaatti (Senat). Parlamentin jäsenet valitaan suhteellisella vaalilla nelivuotiskausiksi. Puolueilla on 5 % äänikynnys, tämä ei kuitenkaan koske kansallisten vähemmistöjen puolueita. Korkeimmat oikeusinstituutiot ovat korkein oikeus (Sąd Najwyższy), jonka jäsenet valitsee presidentti kansalliskokouksen suosituksen perusteella, ja perustuslaillinen oikeus (Trybunał Konstytucyjny) jonka tuomarit valitsee alahuone yhdeksänvuotiskausille. Alahuone asettaa myös (senaatin hyväksynnällä) asiamiehen (Rzecznik Praw Obywatelskich) valvomaan kansalaisoikeuksien toteutumista. Edelliset parlamenttivaalit pidettiin syyskuussa 2001. Puoluekenttää hallitsee demokraattinen vasemmistoliitto (Sojusz Lewicy Demokratycznej) joka sai vaaleissa 1999 200 alahuoneen 460:sta paikasta ja 75 senaatin 100:sta paikasta. Muu poliittinen kenttä on varsin hajanaista. SLD muodosti hallituksen maaseudunpuolueen (Polskie Stronnictwo Ludowe) kanssa, mutta PSL lähti hallituksesta maaliskuussa 2003. SLD:n kannatus on kuitenkin tippunut mielipidekyselyissä kymmenen prosentin alle, ja europarlamenttivaaleissa 2004 se sai enää 9 % äänistä ja viisi Puolan 54 paikasta. Loikkausten jälkeen sillä on enää 161 edustajan ryhmä parlamentissa ja on epävarmaa ylittääkö se enää seuraavissa vaaleissa keväällä 2005 äänikynnystä.

Osat

Puola on jaettu hallinnollisesti kuuteentoista lääniin eli voivodikuntaan: (województwa, yksikkö - województwo) Puolan osat]
- Masovian lääni (Mazowieckie)
- Sleesian lääni (Śląskie)
- Iso-Puolan lääni (Wielkopolskie)
- Ala-Sleesian lääni (Dolnośląskie)
- Pommerin lääni (Pomorskie)
- Vähä-Puolan lääni (Małopolskie)
- Lodzin lääni (Łódzkie)
- Kujavia-Pommerin lääni (Kujawsko-Pomorskie)
- Länsi-Pommerin lääni (Zachodniopomorskie)
- Lublinin lääni (Lubelskie)
- Ala-Karpaattien lääni (Podkarpackie)
- Swietokrzyskin lääni, Pyhänristinvuorten alue (Świętokrzyskie)
- Lubuszin lääni (Lubuskie)
- Ermlannin-Masurian lääni (Warmińsko-Mazurskie)
- Opolen lääni (Opolskie)
- Podlasian lääni (Podlaskie)

Maantiede

Puolan osat Puolan maantiede
Puola on yksi Itä-Euroopan suurimmista valtiosta. Väkiluku on 38,6 miljoonaa ja pinta-ala 312 685 neliökilometriä (hieman Suomea pienempi). Puolan pääkaupunki on Varsova, muita suuria kaupunkeja ovat mm. Lodz, Krakova, Wroclaw, Gdansk, Poznan ja Katowice. Naapurimaat ovat Saksa, Tšekki, Valko-Venäjä, Slovakia, Ukraina, Liettua ja Venäjä. Puola sijaitsee lähes kokonaisuudessaan pohjoisen Euroopan tasangolla, maan keskimääräinen korkeus merenpinnasta on vain 173 metriä. Sudeetit ja Karpaatit muodostavat kuitenkin maan etelärajan. Karpaatteihin kuuluvassa Tatravuoristossa sijaitsee Puolan korkein huippu, 2499 metrin Rysy. Tasankoa halkovat monet suuret joet, kuten Veiksel (Wisła, engl. Vistula, saks. die Weichsel), Oder (Odra), Warta ja läntinen Bug. Tasaisessa maassa on myös oli 9300 järveä, etupäässä maan pohjoisosissa. Mazury on suurin järvialue ja suosittu turistikohde.

Talous

Puolan talous on kasvanut merkittävästi maan Euroopan unioniin liittymisen jälkeen 1. toukokuuta 2004. Vuodelle 2004 ennustetaan 5,5 % kasvua, jo helmikuussa teollisuustuotanto kasvoi 18 % vuosivauhtia. Maatalous on edelleen tehotonta ja arkoihin alueisiin, kuten hiilentuotantoon ei ole puututtu. Maatalous työllistää edelleen 27,5 % työvoimasta, mutta tuo vain 3,8 % BKT:stä. Puolassa on edelleen kaksi miljoonaa yksityistä maatilaa, jotka käsittävät 90 % viljelyalasta. Keskimääräinen tilakoko on vain kahdeksan hehtaaria. Puolalainen teollisuus tuottaa: elektroniikkaa, autoja, busseja (Jelcz SA, Autosan, Solaris Bus & Coach), helikoptereita (PZL Świdnik), lentokoneita, sotakalustoa (mukaanlukien panssarivaunuja - PT-91 ym), lääkkeitä, kemiallisia tuotteita, maataloustuotteita ym.

Väestöjakauma

Puolan väestöjakauma]] Puolassa puhutaan lähes yksinomaan puolaa (96,7 %). Noin 95 % väestöstä on katolisia, tosin vain 75 % tunnustautuu uskontoa harjoittaviksi. Jäljelle jäävään viiteen prosenttiin kuuluu mm. kreikkalais-ortodokseja ja protestantteja. Ennen toista maailmansotaa Puolassa asui yli kaksi miljoonaa juutalaista, runsas miljoona sekä saksalaisia että valkovenäläisiä ja lähes neljä miljoonaa ukrainalaista. Toisen maailmansodan jälkeisessa rajojen siirrossa voittajatkin suorittivat puolalaisten laajamittaisia joukkosiirtoja.

Kulttuuri

Katso: Puolan kirjallisuus

Merkittävimmät luonnonvarat


- kivihiili
- rikki
- kupari
- maakaasu
- hopea
- lyijy

Merkittävimmät vientituotteet


- koneet
- rauta
- terästuotteet

Tunnettuja puolalaisia

terästuotteet maissa]]
- Frédéric Chopin (Fryderyk Chopin) (säveltäjä, 1810–1849)
- Nikolaus Kopernikus (tähtitieteilijä, 1473–1543)
- paavi Johannes Paavali II (Karol Józef Wojtyła, 1920–2005)
- Adam Małysz (mäkihyppääjä, 1977-)
- Maria Curie-Skłodowska (tiedenainen, 1867–1934)
- Stanisław Lem (tieteiskirjailija, 1921–)
- Adam Mickiewicz (1798–1855)
- Lech Wałęsa

Puolalainen ruoka

Puolalainen keittiö on tyypiltään itä-eurooppalainen ja perinteinen. Se on saanut vaikutteita sekä naapurimaidensa että juutalaisesta ruokatraditiosta vuosisatojen kuluessa. Puola on myös maantieteellisesti suuri maa, joten ruokaperinteet vaihtelevat jonkin verran eri puolilla maata. Puolalaiseen ateriaan kuuluu erottamattomana osana keitto. Tunnetuimmat ovat zurek eli hapanjauhokeitto, kermainen sienikeitto, kanasta tai naudanlihasta tehty lihaliemi, flaki eli lehmänmahakeitto, tomaattikeitto ja barszcz eli punajuurikeitto. Joidenkin keittojen kanssa tarjotaan kotonatehtyä täytettyä pastaa tai keitettyä perunaa. Kylminä alkupaloina syödään hyytelöityä kalaa tai lihaa, lihaleikkeleitä, kotitekoista maksapasteijaa, silliä, savustettua ankeriasta, täytettyjä kananmunia, juuresraasteita, tomaattia, kurkkua ja majoneesisalaatteja. Lämpimänä alkupalana tarjotaan omenan ja sipulin kanssa paistettua kananmaksaa tai lihalla täytettyä kotitekoista pastaa. Pääruokana syödään lihaa; kanaa, kalkkunaa, possua, lammasta tai nautaa. Juhlaruokana tarjotaan omenoilla täytettyä, paistettua ankkaa karpalohyytelön kanssa. Kalaruokiin kuuluvat paistetut lohi, turska, kuha ja taimen. Kalaruokia tarjotaan erityisesti paaston aikaan. Talviaikaan kuuluu bigos, pitkään uunissa haudutettu kaalipata, jossa on myös makkaraa, naudan ja sianlihaa, sipulia ja sieniä. Jouluaaton ruokapöytään kuuluu hyytelöity karppi. Pääruoan kanssa tarjotaan keitettyjä perunoita, riisiä, tattaria, hapankaalia ja erilaisia taikinasta tehtyjä makaroninkaltaisia lisäkkeitä. Ruoan kanssa tajotaan myös tummaa ja vaaleaa leipää sekä voita. Ruoan mausteina käytetään suolaa, maustepippuria, meiramia tilliä, persiljaa ja piparjuurta, sitruunaa ja etikkaa. Jälkiruokana on jäätelöä, hedelmäsalaattia, Charlotka-omenaleivosta, täytekakkuja, joissa on paksut kerrokset vanukkaita ja hyytelöitä. Myös mansikoilla tai mustikoilla täytettyä makeaa pastaa tarjotaan sokerin kanssa jälkiruoaksi. Pullataikinasta tehty leivonnainen, jossa on täytteenä unikonsiemenistä tehtyä massaa tarjotaan juhlaleivonnaisena. Ruokajuomana tarjotaan viiniä, vettä, teetä tai vahvempia alkoholijuomia. Ruoka on aina kauniisti katettu ja pöytä koristeltu. Kukat, pellavainen valkoinen tai käsin kirjottu pöytäliina ja kankaiset servietit kuuluvat kattaukseen. Puolassa tee haudutetaan teelehdistä ja tarjotaan sokerin ja sitruunan kera. Kahvi turkkilaiseen tapaan tehdään näin: jauhettu kahvi laitetaan lasin pohjalle, siihen lisätään keitetty vesi, sokeri ja kerma, sekoitetaan, annetaan laskeutua ja juodaan.

Katso myös


- Puolan autoteollisuus

Linkit


- [http://maps.google.com/maps?ll=52.106505,19.423828&spn=5.993775,16.215820&z=11&t=h&hl=en Puola Google Mapsissa]
- [http://www.puola.fi/ Puolan valtion matkailutoimisto]
- [http://www.poland-tourism.pl Puola] Luokka:Puola als:Polen ms:Poland zh-min-nan:Polska ko:폴란드 ja:ポーランド simple:Poland th:ประเทศโปแลนด์ fiu-vro:Poola

Unkari

Unkari on Itä-Euroopassa sijaitseva valtio, jonka pääkaupunki on Budapest. Siellä puhutaan suomalais-ugrilaista unkarin kieltä (magyar nyelv [madjar njälv]). Unkarin rajanaapureita ovat Romania, Slovenia, Slovakia, Kroatia, Serbia ja Montenegro, Ukraina ja Itävalta. Unkarin pinta-ala on 93 030 neliökilometriä ja asukasluku hieman yli 10 miljoonaa.

Historia

Pääartikkeli: Unkarin historia Unkari julistautui valtioksi vuonna 1000. Sitä pidetään edelleen Unkarin perustamisvuotena, vaikka maa ei ole ollut koko historiaansa itsenäinen. Myös vuotta 896, paimentolaiskansojen tuloa Unkariin, pidetään Unkarin alkuna. Alkuperäinen kuningaskunta oli huomattavasti nykyistä laajempi; ensimmäisen maailmansodan jälkeisistä rajamuutoksista jäljelle jäi vain sisin alue. Noin 3 miljoonaa unkarilaisia asuu edelleen ympäröivissä valtioissa. Varsovan liitossa ollut Unkari liittyi Natoon 1999 ja on yksi niistä kymmenestä valtiosta, jotka liittyivät Euroopan unioniin 1. toukokuuta 2004.

Politiikka

Unkarin presidentin rooli on etupäässä seremoniallinen. Hänellä on kuitenkin oikeus nimittää pääministeri. Presidentin valitsee parlamentti viisivuotiskausille. Pääministeri valitsee hallituksensa ministerit, ja hänellä on oikeus erottaa heidät. Jokainen valittu ministeri esiintyy parlamentin komiteoiden edessä, ja presidentti hyväksyy heidät virallisesti. Unkarin parlamentti (Országgyűlés) on yksikamarinen ja 386-jäseninen. Puolueiden on saavutettava 5 % äänikynnys saadakseen edustajia parlamenttiin. Parlamenttivaalit järjestetään neljän vuoden välein, viimeiset pidettiin huhtikuussa 2002. Viisitoistajäseninen perustuslaillinen oikeus valvoo lainsäädännön perustuslainmukaisuutta. Parlamentin suurimmat puolueet ovat sosialistipuolue (Magyar Szocialista Párt) jolla on 178 edustajaa ja kansanpuolue (Fidesz - Magyar Polgári Szövetség), jolla on 164 edustajaa. Pienpuolueita ovat kristillisdemokraattinen/konservatiivinen MDF (Magyar Demokrata Fórum) 24:llä paikalla ja liberaalinen vapaademokraattinen puolue (Szabad Demokraták Szövetsége tai SZDSZ) jolla on 20 edustajaa. SZDSZ on sosialistien hallituskumppani.

Maakunnat

Unkarin maakunnat ovat
- Alföld ('Suuri alanko'), joka käsittää alueen Tiszan varrella aina Tonavasta itärajaan asti. Tällä alueella on pusta (unk. puszta). Suurimmat kaupungit ovat Nyíregyháza, Debrecen, Kecskemét ja Szeged.
- Pohjoinen vuoriseutu (Karpaatit), joka käsittää vulkaanisperäiset alueet Börzsöny, Cserhát, Mátra ja Zemplén sekä lohkovuoristoiset Bükk ja Aggtelek. Suurimmat kaupungit ovat Miskolc ja Eger. Alueen eteläreunalla sijaitsee kuuluisa Tokajin viinialue.
- Dunántúl ('Tonavantaka') käsittää koko läntisen Unkarin Tonavasta alkaen. Alueen suurimmat kaupungit ovat Sopron, Szombathely, Győr ja Pécs.
- Näiden kolmen maakunnan leikkauspisteessä sijaitsee Budapest. Läänejä on 19: Kuntia on yhteensä n. 3500. Lukumäärä on selvästi liian suuri. Moni kunta on liian pieni, ja siten riippuvainen valtiosta, vaikka lain mukaan kunnilla on huomattavan suuri itsenäisyys. Kunnilla on myös verotusoikeus, jota ne eivät kuitenkaan käytä, koska monet asukkaat eivät pystyisi maksamaan kunnallisveroa. Kansalaiset valitsevat itselleen kunnallisvaaleissa kunnanjohtajan (pormestarin) neljäksi vuodeksi. Pormestari toimii myös valtuuston puheenjohtajana. Hän on siis samalla luottamusmies ja päätoiminen virkamies. Pécs

Maantiede

Pécs Unkari on enimmäkseen Karpaattien altaan tasankoa, jotka reunustavat kukkulat ja matalat vuoret Slovakian rajan tuntumassa pohjoisessa. Korkein kohta on Kékes, 1014 metriä. Tonava (unkariksi: Duna) jakaa maan kahteen osaan. Muut vesireitit ovat Tisza ja Dráva. Maan länsiosassa on suurin vesialue, Balatonjärvi. Balaton on myös Keski-Euroopan suurin järvi. Unkarissa on myös maailman suurin geoterminen järvi, Hévíz Spa. Toiseksi suurin järvi on Tisza-tón tekojärvi Karpaattien altaassa. Ilmasto on leuto, talvet ovat kylmät, pilviset ja kosteat, ja kesät lämpimät. Sijainti vuorten ympäröimänä aiheuttaa ajoittain kuivuutta. Vuoden keskilämpötila on 9,7 °C.

Talous

Unkari on yhtenä Euroopan unionin nuorimmista jäsenmaista voimakkaassa talouskasvussa. Yksityinen sektori käsittää yli 80 % BKT:stä. Ulkomainen omistus ja sijoitukset ovat laajalle levinneitä. Vuoden 1989 jälkeen maahan on investoitu yli 23 miljardia dollaria ulkomaista pääomaa. Inflaatio ja työttömyys, jotka olivat päähuolenaiheita ennen vuotta 2001 ovat laskeneet huomattavasti.

Väestöjakauma

Pääartikkeli: Unkarin väestöjakauma (vuoteen 1989) Väestöjakauma: 93,6 % väestöstä puhuu äidinkielenään unkaria, joka suomalais-ugrilaisena kielenä kuuluu täysin eri kieliryhmään kuin naapurimaiden kielet. Väestöstä selkeän enemmistön muodostavan unkarilaiset 92,3 % osuudellaan. Vähemmistöjä ovat romanit 2 %; saksalaiset 1,2 %; romanialaiset 0,8 %; slovakit 0,4 %; kroatit 0,2 %; serbit 0,2 %; ukrainalaiset 0,1 %. Uskonnot: suurin uskontokunta on katolilaisuus, sekä roomalais- että kreikkalais, joka harjoittaa 2/3 väestöstä. Vähemmistönä kalvinistit 20 % ja luterilaiset 5 %. Lähialueiden maissa asuu suuria unkarilaisvähemmistöjä, etenkin Ukrainan Transkarpatiassa, Slovakiassa, Romanian Transylvaniassa ja Serbian Vojvodinassa.

Kulttuuri

Kuuluisia unkarilaisia matemaatikkoja ovat Paul Erdős (Erdős Pál) ja John von Neumann (Neumann János). Unkarilaisia kirjailijoita: Péter Esterházy, Sándor Márai ja Nobel-voittaja Imre Kertész. Unkarilaisia säveltäjiä: Franz Liszt, Ferenc Erkel, Zoltán Kodály, Béla Bartók, György Ligeti ja György Kurtág. Muita tunnettuja unkarilaisia ovat Zsa Zsa Gabor (Sári Gábor), Harry Houdini (Ehrich Weiss) ja Rubikin kuution keksijä Ernő Rubik. Unkarilainen ruoka on usein tulista, siihen käytetyn paikallisesta paprikasta johtuen. Unkarilaisia ruokalajeja ovat gulassi (gulyás) ja pörkölt. Tokajiviini on EU:n suojelema alkuperäistuote, sitä tuotetaan Tokajin alueella, joka ulottuu Koillis-Unkarista Kaakkois-Slovakiaan.

Merkittävimmät luonnonvarat


- bauksiitti
- kivihiili
- maakaasu
- hedelmällinen maaperä

Merkittävimmät vientituotteet


- koneet
- elintarvikkeet

Linkit


- [http://maps.google.com/maps?ll=47.197178,19.687500&spn=3.148794,7.702515&t=h&hl=en Unkari Google Mapsissa]
Juhlapäivät
Pvm
Suomalainen nimiPaikallinen nimiHuomautuksia
15. maaliskuuta vuoden 1848 vallankumouksen vuosipäivä 1848-as Forradalom és Szabadságharc
20. elokuuta Tapani Pyhän, Unkarin valtion perustajan ja ensimmäisen kuninkaan muistopäivä Szent István napja
23. lokakuuta vuoden 1956 kansannousun muistopäivä, uuden valtiomuodon julistamispäivä Az 1956-os népfelkelés emléknapja

- als:Ungarn ms:Hungary zh-min-nan:Magyar-kok ko:헝가리 ja:ハンガリー simple:Hungary th:ประเทศฮังการี fiu-vro:Ungari

Itävalta

Itävallan tasavalta on valtio Keski-Euroopassa. Se koostuu yhdeksästä osavaltiosta. Itävallan naapurimaat ovat Liechtenstein ja Sveitsi lännessä, Italia ja Slovenia etelässä, Unkari ja Slovakia idässä ja Saksa ja Tšekki pohjoisessa.

Historia

:Pääartikkeli: Itävallan historia Rooman valtakunnan hajoamisen jälkeen Rooman Noricumin valloittivat hunnit, ostrogootit ja frankit. 900-luvulta 1200-luvulle Itävaltaa hallitsivat Babenbergit, joita seurasi Habsburg-suku. Pyhän saksalais-roomalaiset keisarikunnan lakkauttamisen jälkeen 1806 perustettiin Itävallan keisarikunta, josta tuli 1867 Itävalta-Unkarin kaksoismonarkia. Itävallan keisari oli Itävalta-Unkarin johdossa aina ensimmäisen maailmansodan päättymiseen vuonna 1918, jonka jälkeen keisarikunta hajoitettiin lukuisiin valtioihin Saint-Germainin sopimuksella vuonna 1919 ja Itävallasta tuli tasavalta. Tasavalta kesti vuoteen 1934, jolloin kansleri Engelbert Dollfuß perusti diktatuurin. Ehkäpä historian kuuluisin itävaltalainen on Adolf Hitler. Itävalta liitettiin natsi-Saksaan vuonna 1938 (Anschluss). Liittoutuneet miehittivät Itävaltaa vuoteen 1955, jolloin maasta tuli taas itsenäinen tasavalta sillä ehdolla, että se jäisi neutraaliksi purkurivyöhykkeeksi NATOn ja Varsovan liiton väliin. Kommunismin romahdettua Itävalta lähestyi muita Euroopan maita ja liittyi Suomen ja Ruotsin mukana Euroopan unioniin vuonna 1995 ja otti ensimmäisten joukossa käyttöön euron.

Politiikka

Itävallan valtion pää on presidentti, joka valitaan kuuden vuoden välein kansanvaalilla. Presidentti valitsee kanslerin, joka on yleensä parlamentin suurimman puolueen johtaja. Itävallan parlamentissa on kaksi kamaria, Bundesrat, jossa on 64 osavaltioiden valitsemaa edustajaa ja Nationalrat, jossa on 183 suoraan valittua edustajaa. Sosiaalidemokraattisen puolueen (SPÖ) hallittua kolme vuosikymmentä, vuonna 2000 muodostettiin oikeistokoalitio, johon kuuluivat konservatiivinen kansanpuolue (ÖVP) ja oikeistolainen vapauspuolue (FPÖ). Vapauspuolueen politiikan ja johdon aiheuttaman kuohun jälkeen liittokansleri Wolfgang Schüssel (ÖVP) julisti 9. syyskuuta 2002 vaalit pitettäväksi ennenaikaisesti. 24. lokakuuta vaaleissa ÖVP voitti maanvyöryvoiton; 42,3 % äänistä ja FPÖ jäi 10,1 %:iin. Parlamentin valtasuhteet:
- 79 paikkaa ÖVP (kansanpuolue) (42,3 % äänistä)
- 69 paikkaa SPÖ (sosiaalidemokraattinen puolue) (36,51 %)
- 18 paikkaa FPÖ (vapauspuolue) (10,1 %)
- 17 paikkaa Die Grünen (vihreät) (9,47 %) Koalitiohallitus ÖVP:n ja FPÖ:n välillä jatkui 28. helmikuuta 2003 pitkällisten hallitusneuvottelujen jälkeen, Wolfgang Schüssel edelleen liittokanslerina.

Osat

Itävalta on liittotasavalta jossa on yhdeksän osavaltiota:
- Burgenland
- Oberösterreich (Ylä-Itävalta)
- Tiroli
- Kärnten
- Salzburg
- Wien
- Niederösterreich (Ala-Itävalta)
- Steiermark
- Vorarlberg

Maantiede

Vorarlberg Itävallan maantiede Itävalta sijaitsee Alpeilla ilman yhteyttä merelle. Korkein huippu on Großglockner, 3798 metriä merenpinnasta, toiseksi korkein Wildspitze 3774 m. Maan pohjois- ja itäosat ovat pääasiassa mäkistä maastoa. Ilmasto on leuto, kylmät talvet ja viileät kesät.

Talous

Itävalta on korkean elintason maa, jonka talous on pitkälti sidoksissa EU-maihin, erityisesti Saksaan. Toisen maailmansodan jälkeen monia yrityksiä kansallistettiin pelättäessä niiden joutuvan Neuvostoliiton käsiin sotakorvauksina. Pääosa yksityistettiin 1990-luvun alussa. Itävallassa on vahva ammattiyhdistysliike. Vuoristoisessa maassa maatilat ovat pieniä ja hajanaisia, ja tuotanto on ollut kallista. Maatalous on joutunut uudistuksiin maan liittyessä EU:hun 1995.

Väestöjakauma

Itävallan väestöstä on nykyisin 85–89 % itävallansaksalaisia. Kymmenisen prosenttia on ulkomaalaissyntyisiä, erityisesti itäisistä naapurimaista. Kärntenin ja Steiermarkin osavaltiossa elää merkittävä 18000 hengen syntyperäinen slovenialaisvähemmistö. Itävallan vuoristoissa on kehittynyt monta erillistä saksan murretta. Kaikki kuuluvat itävaltalais-baijerilaiseen ryhmään lukuun ottamatta Vorarlbergin alemannimurretta. Kolmen neljäsosaa itävaltalaisista on katolisia. Muut tärkeät uskonnot ovat islam ja protestanttiset liikkeet. 1930 Itävallassa asui 100000 juutalaista, nyt heitä on 10000–20000. Itävallan kansallinen koostumus 1923–1981 (lähde: unkarilainen aikakauslehti História 2–3, 1991) (
- ) vain Burgenlandissa.

Kulttuuri

Itävallassa ovat syntyneet klassisen musiikin keskeiset säveltäjät Wolfgang Amadeus Mozart, Joseph Haydn, Franz Schubert, Gustav Mahler, Anton Bruckner, Johann Strauss vanhempi ja Johann Strauss nuorempi. Toisen Wienin koulukunnan säveltäjiä ovat Arnold Schönberg, Anton Webern ja Alban Berg. Kuuluisia itävaltalaisia fyysikkoja: Ludwig Boltzmann, Erwin Schrödinger, Wolfgang Pauli ja Christian Doppler; filosofeja: Ludwig Wittgenstein ja Karl Popper; matemaatikkoja: Kurt Gödel; psykoanalyysin isä: Sigmund Freud ja psykologi Alfred Adler; taloustieteilijät: Joseph Schumpeter ja Friedrich Hayek; runoilija Peter Rosegger; taidemaalari Gustav Klimt ja insinööri Ferdinand Porsche. Urheilussa Itävalta on alppilajien suurvalta: Toni Sailer, Hermann Maier, Annemarie Moser-Pröll ja Anita Wachter. Muita Itävallassa syntyneitä kuuluisuuksia ovat diktaattori Adolf Hitler ja Kalifornian kuvernööri Arnold Schwarzenegger.

Merkittävimmät luonnonvarat


- rautamalmi
- öljy
- puu
- lyijy
- kivihiili
- ligniitti
- kupari

Merkittävimmät vientituotteet


- koneet
- teollisuustuotteet

Aiheesta muualla


- [http://maps.google.com/maps?ll=47.835283,13.348389&spn=3.274477,8.107910&z=10&t=h&hl=en Itävalta Google Mapsissa] Luokka:Itävalta fiu-vro:Austria als:Österreich ms:Austria zh-min-nan:Tang-kok ko:오스트리아 ja:オーストリア simple:Austria th:ประเทศออสเตรีย

Itävalta-Unkari

Die im Reichsrat vertretenen Königreiche und Länder und die Länder der heiligen ungarischen Stephanskrone
Kuva:Location-Austria-Hungary.png
Virallinen kielisaksa, unkari
PääkaupunkiWien
Suurin kaupunkiWien, 1675000 asukasta (1907)
HallitsijaItävallan keisari
Pinta-ala680 887 km² (1907)
Väkiluku48 592 000 (1907)
RahayksikköItävallassa: 100 heller = 1 corona(krone)
Unkarissa: 100 filler = korona
Olemassa1867–1918
Itävalta-Unkari oli vuosina 1867–1918 Itävallan keisarikunnan ja Unkarin kuningaskunnan välinen kaksoismonarkia. Molempien maiden hallitsijana oli sama Habsburg-suvun keisari, mutta niillä oli oma parlamentti ja sisäpolitiikka. Liiton nimen voisi kääntää: Keisarillisessa neuvostossa edustetut maat ja Unkarin Pyhän Tapanin kruunun maat. Itävalta-Unkari perustettiin kompromissinä Unkarin ylimystön ja Habsburg-hallitsijoiden välillä, yrityksenä pelastaa vanha Itävallan keisarikunta. Järjestelyssä jätettiin huomiotta vähemmistökansallisuudet, eikä se tyydyttänyt unkarilaisia, jotka halusivat suurempaa autonomiaa, eikä itävaltalaisia, jotka toivoivat liittoa muiden saksankielisten alueiden kanssa. Poliittista elämää varjostivat riidat eri kansallisuuksien välillä nousevan kansallisen heräämisen aikana. Itävalta-Unkarissa nähtiin myös nopeaa teollistumista ja talouskasvua sen olemassaolon aikana, kuten myös monia vapaamielisiä uudistuksia. Keisarikunta hajosi ensimmäisen maailmansodan jälkeen.

Historia

Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Frans II otti itselleen Itävallan keisarin arvonimen vuonna 1804. Preussin-Itävallan sodan jälkeen Saksan liitto romahti ja Saksan keisarikunta muodostettiin Ranskan-Preussin sodan (1870-1871) jälkeen Preussin ja Otto von Bismarckin johdolla Hapsburgien Itävallan jäädessä ulkopuolelle. Vuonna 1878 Itävalta valloitti Bosnia ja Hertsegovinan Ottomaanien valtakunnalta. Se liitettiin keisarikuntaan 1908 Berliinin sopimuksessa yhteishallintoon talousministeriön alaisuudessa, mikä sai jotkut pelkäämään että Itävaltalaiset suunnittelivat siitä kolmatta kuningaskuntaa Kroatian kanssa vähentämään Budapestin valtaa. Serbian noustua vuosien 1912-1913 Balkanin sodissa merkittäväksi kuningaskunnaksi Ottomaanien valtakunnan kustannuksella, syntyi Itävalta-Unkarissa serbikansallinen liike, joka kannatti serbien liittymistä Serbiaan. Tämä johti Ensimmäisen maailmansodan syttymiseen serbinationalisti Gavrilo Principin murhattua arkkiherttua Frans Ferdinandin Sarajevossa 28. kesäkuuta 1914. Itävalta julisti 28. heinäkuuta 1914 sodan Serbialle, joka johti Venäjän mobilisointiin sen ja Serbian liiton kautta, ja Saksan sodanjulistukseen Venäjälle ja Venäjän liittolaiselle Ranskalle. Itävalta-Unkarin joukot hyökkäsivät Venäjälle, mutta venäläisten vastaisku työntyi Itä-Galitsiaan. Venäjä pysäytti Preussin ja Itävallan talvihyökkäyksen Venäjän Puolaan 1914, ja eteni syvemmälle Galitsiaan vuoden 1915 alussa. Italia, vaikkakin Itävallan liittolainen, pysyi aluksi puolueettomana, mutta liittyi sotaan 1915 ympärysvaltojen puolella saadakseen alueita Itävalta-Unkarilta. Sen hyökkäykset kuitenkin torjuttiin. Kesällä 1915 Saksan-Itävallan hyökkäys ajoi Venäjän Itävallan alueilta, ja tuhosi kokonaisia Venäjän armeijakuntia. Vuonna 1916 Romania liittyi sotaan, mikä laajensi sodan rintaman ulottumaan Mustalle merelle saakka. Venäjä pysyi sen apuna vuoteen 1917, jolloin sen talous ja huolto romahtivat täysin ja ongelmat johtivat Venäjän vetäytymiseen sodasta ja helmikuun vallankumoukseen. Sodan aikana Itävalta-Unkarin armeijaa vaivasivat huollon ongelmat, huono taistelutahto ja suuret tappiot alkoivat vaikuttaa sen taistelukykyyn. Sodan edetessä armeijan komento siirtyi yhä etenevässä määrin Saksan käsiin. Hävityn ensimmäisen maailmansodan jälkeen valtakunta hajosi Unkarin ja Tšekkoslovakian itsenäistyttyä ja keisari Kaarle luopui kruunusta ja Itävallasta tuli tasavalta. Valtakunnan alueet pilkottiin Versailles'n sopimuksissa.

Politiikka

Itävalta-Unkari luotiin kompromissina vähenevän Itävallan keisarin vaikutusvallan ja unkarilaisen ylimystön kesken helmikuussa 1867. Itävallan keisarikunta oli hallinnut vuosina 1804-1867 alueita keskitetysti, mutta keisarin vaikutusvalta väheni Italialle koetun tappion jälkeen vuoden 1859 sodassa ja Saksalle Saksan-Itävallan sodassa 1866. Itävalta pyrki tukahduttamaan unkarilaisten tyytymättömyyttä, mutta nationalistit saivat tuke Venäjältä, jolle Itävallan epävakaus oli etu. Unkarissakin syntyi vallankumous Euroopan hulluna vuotena 1848-1849. Taatakseen unkarilaisten tuen, keisari Franz Josefin oli suostuttava vaatimuksiin Unkarin historiallisen kuningaskunnan tunnustamisesta, ja hänet kruunattiin Unkarin kuninkaaksi samalla kun Unkariin perustettiin erillinen parlamentti, jolla oli oikeus säätää Pyhän Tapanin maita koskevia lakeja. Samalla unkarilaiset saivat etuoikeutetun aseman muihin merkittäviin kansallisuuksiin (romanialaiset ja slaavit) nähden. Itävalta-Unkarilla oli kolme hallitsevaa elementtiä: Unkarin hallitus, Cisleithanian itävaltalainen hallitus ja Keisarin hallinto. Unkarilla ja Itävallalla oli omat parlamentit ja pääministerit, nämä yhdisti keisarin hallinto, joka oli teoriassa absoluuttinen, mutta käytännössä rajattu. Keisarin hallinto vastasi armeijasta, laivastosta, ulkopolitiikasta ja tulliliitosta. Joillain alueilla, kuten Galicialla ja Kroatialla oli erityisasema ja oma hallintonsa.

Osat

absoluuttinen Itävalta-Unkarin hallintojärjestelmä oli jäänne feodaaliajalta, jolloin kuninkaat jakoivat maita läänityksinä alamaisilleen. Eri kuningas- ja ruhtinaskunnat yhdistettiin yhteisen hallitsijan alle, mutta jako jäi. Keisarin arvonimessä lueteltiin kaikki hänen hallitsemansa maat.
- Cisleithania
- 1. Böömi † (saksaksi Böhmen)
- 2. Bukovina ‡ (saksaksi Bokovina)
- 3. Kärnten ‡
- 4. Krain ‡ (sloveniaksi Kranjska)
- 5. Dalmatia † (saksaksi Dalmatien)
- 6. Galitsia † (saks. Galizien und Lodomerien / puolaksi Galicja / ukrainaksi Галичина (Galitšina) / romaniaksi Galiția)
- 7. Küstenland
  - Görz und Gradisca⁴
  - Triesten valtio
  - Istria³ (saks. Istrien)
- 8. Ala-Itävalta ‡+ (Österreich unter der Enns)
- 9. Määri³ (saks. Mähren)
- 10. Salzburg ‡
- 11. Sleesia ‡ (Schlesien)
- 12. Steiermark ‡ (sloveniaksi Štajerska)
- 13. Tiroli⁴ (Tirol)
- 14. Ylä-Itävalta ‡+ (Österreich ob der Enns)
- 15. Vorarlbergin maa (osa Tirolia)
- Transleithania
- 16. Unkarin kuningaskunta (Ungarn)
  - 17. Kroatia ja Slavonia (Kroatien und Slawonien) (Unkarin kuningaskunnan alaisuudessa)
  - Rijekan kaupunki (unkariksi ja italiaksi Fiume) (Unkarin kuningaskunnan alaisuudessa)
- 18. Bosnia ja Hertsegovina (Bosnien-Herzegowina) (Itävallan ja Unkarin yhteishallinnossa) ----
- † kuningaskunta (Königreich)
- ‡+ arkkiherttuakunta (Erzherzogtum)
- ‡ herttuakunta (Herzogtum)
- ³ markiisikunta (Markgrafschaft)
- ⁴ suuriruhtinaskunta (Gefürstete Grafschaft)

Maantiede

Katso Itävallan ja Unkarin maantiedeosiot.

Väestöjakauma

Itävalta-Unkari oli monikielinen, ja -kulttuurinen maa.
Itävalta-Unkarin väestöjakauma
saksalaisia24%
unkarilaisia20%
tšekkejä13%
puolalaisia10%
ruteeneja8%
romanialaisia6%
kroaatteja5%
slovakkeja4%
serbejä4%
sloveeneja3%
italialaisia3%
Luokka:Itävallan historia Luokka:Unkari Luokka:Euroopan entiset valtiot ko:오스트리아-헝가리 ja:オーストリア・ハンガリー帝国

Tšekkoslovakia

Tšekkoslovakia (tšekiksi ja slovakiksi Československo) oli valtio, joka syntyi Keski-Eurooppaan vuonna 1918 ensimmäisen maailmansodan jälkiselvittelyissä. Ennen sotaa alue oli kuulunut Itävalta-Unkariin. Tšekkoslovakia kärsi valtavasti toisen maailmansodan aikana. Saksa sai sudeettialueet Münchenin sopimuksessa 1938. Unkari sai Etelä-Slovakian, ja Slovakia ja Rutenia saivat itsehallinnollisen aseman hetkeksi. Tšekkoslovakia lakkasi olemasta maaliskuussa 1939 Hitlerin joukkojen vallattua koko Tšekin ja Slovakia pakotettiin eroamaan. Toisen maailmansodan jälkeen Tšekkoslovakia perustettiin uudelleen, kommunistit kaappasivat vallan 1948 ja maa joutui Neuvostoliiton johtamaan itäblokkiin. Maassa kuitenkin kyti ajatus suuremmasta itsenäisyydestä. Vuonna 1968 Tšekkoslovakiassa pääsi valtaan vapaamielisempi hallitus. Alexander Dubčekin uudistukset "ihmiskasvoiseen sosialismiin", jonka Neuvostoliitto koki uhkana, ja Varsovan liiton maat (lukuun ottamatta Romaniaa) miehittivät 20. elokuuta Tšekkoslovakian ja valtaan asetettiin Neuvostoliitolle myötämielisempi hallitus. Tapahtumat tunnetaan nimellä Prahan kevät. Tšekkien ja slovakkien valtio oli koossa vuoteen 1992, jolloin se hajosi Tšekiksi ja Slovakiaksi. Maassa oli ennen hajoamista noin 15,5 miljoonaa asukasta. Valtion pääkaupunkina oli Praha, josta tuli myös Tšekin pääkaupunki.

Tšekkoslovakian kansallinen koostumus 1921–1980

Tšekkoslovakian presidentit


- Tomáš Masaryk: 14. marraskuuta 1918 – 14. joulukuuta 1935
- Milan Hodža (toimessa): 14. – 18. joulukuuta 1935
- Edvard Beneš: 18. joulukuuta 1935 – 5. lokakuuta 1938
- Jan Syrový (toimessa): 5. lokakuuta – 30. marraskuuta 1938
- Emil Hácha: 30. marraskuuta 1938 – 15. maaliskuuta 1939
- Edvard Beneš: 4. huhtikuuta 1945 – 7. kesäkuuta 1948
  - maanpaossa, 21. heinäkuuta 1940 – 2. huhtikuuta 1945
- Klement Gottwald: 14. kesäkuuta 1948 – 14. maaliskuuta 1953
- Antonín Zápotocký: 21. maaliskuuta 1953 – 13. marraskuuta 1957
- Viliam Široký (toimessa): 13 – 19. marraskuuta 1957
- Antonín Novotný: 19. marraskuuta 1957 – 22. maaliskuuta 1968
- Jozef Lenárt (toimessa): 22 – 30. maaliskuuta 1968
- Ludvík Svoboda: 30. maaliskuuta 1968 – 28. toukokuuta 1975
- Gustáv Husák: 29. toukokuuta 1975 – 10. joulukuuta 1989
- Marián Čalfa (toimessa): 10 – 29. joulukuuta 1989
- Václav Havel: 29. joulukuuta 1989 – 20. heinäkuuta 1992
- Jan Stráský (toimessa): 20. heinäkuuta – 31. joulukuuta 1992

Tšekkoslovakian kommunistipuolueen johtajat 1945–1989


- Klement Gottwald:. huhtikuuta 1945 – 14. maaliskuuta 1953
- Antonín Novotný: 14. maaliskuuta 1953 – 5. tammikuuta 1968
- Alexander Dubček: 5. tammikuuta 1968 – 17. huhtikuuta 1969
- Gustáv Husák: 17. huhtikuuta 1969 – 17. joulukuuta 1987
- Miloš Jakeš: 17. joulukuuta 1987 – 24. marraskuuta 1989
- Karel Urbánek: 24. marraskuuta – 20. joulukuuta 1989

Pääministerit


- Karel Kramář: 14. marraskuuta 1918 – 8. heinäkuuta 1919
- Vlastimil Tusar: 8. heinäkuuta 1919 – 15. syyskuuta 1920
- Jan Černý: 15. syyskuuta 1920 – 26. syyskuuta 1921
- Edvard Beneš: 26. syyskuuta 1921 – 7. lokakuuta 1922
- Antonín Švehla: 7. lokakuuta 1922 – 18. maaliskuuta 1926
- Jan Černý: 18. maaliskuuta – 12. lokakuuta 1926
- Antonín Švehla: 12. lokakuuta 1926 – 1. helmikuuta 1929
- František Udržal: 1. helmikuuta 1929 – 24. lokakuuta 1932
- Jan Malypetr: 29. lokakuuta 1932 – 5. marraskuuta 1935
- Milan Hodža: 5. marraskuuta 1935 – 22. syyskuuta 1938
- Jan Syrový: 22. syyskuuta – 1. joulukuuta 1938
- Rudolf Beran: 1. joulukuuta 1938 – 15. maaliskuuta 1939
- Ján Šrámek: 21. heinäkuuta 1940 – 5. huhtikuuta 1945, maanpakolaishallitus
- Zdenek Fierlinger: 5. huhtikuuta 1945 – 2. heinäkuuta 1946
- Klement Gottwald: 2. heinäkuuta 1946 – 15. kesäkuuta 1948
- Antonín Zápotocký: 15. kesäkuuta 1948 – 14. maaliskuuta 1953
- Viliam Široký: 21. maaliskuuta 1953 – 19. syyskuuta 1963
- Jozef Lenárt: 20. syyskuuta 1963 – 8. huhtikuuta 1968
- Oldřich Černík: 8. huhtikuuta 1968 – 28. tammikuuta 1970
- Lubomír Štrougal: 28. tammikuuta 1970 – 12. lokakuuta 1988
- Ladislav Adamec: 12. lokakuuta 1988 – 7. joulukuuta 1989
- Marián Čalfa: 7. joulukuuta 1989 – 2. heinäkuuta 1992 (toimessa 10. joulukuuta 1989 asti)
- Jan Stráský: 2. heinäkuuta – 31. joulukuuta 1992 Luokka:Tšekkoslovakia ko:체코슬로바키아 ja:チェコスロヴァキア

Natsi-Saksa

Kansallissosialistinen Saksa, Kolmas valtakunta tai natsi-Saksa viittaa vuosien 1933 ja 1945 väliseen Saksaan, jota kansallissosialistinen puolue Adolf Hitlerin johdolla hallitsi totalitaristisesti. Natsi-Saksa -nimitys viittaa kansallissosialistisen aatteen saksankieliseen muotoon nationalsozialismus. Käsiteltäessä Saksan historiaa, nimitystä natsi on syytä käyttää varoen — se on yleisesti väärinkäytetty ja yleistävä termi nykykielenkäytössä. Kolmas valtakunta taas juontaa juurensa kansallissosialistien tapaan nähdä hallintonsa kolmantena suurena saksalaisena valtakuntana, jota olivat edeltäneet Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta ja vuoden 1871 Saksan keisarikunta. Tarkoitus oli korostaa historiallisen loistavuuden ja vallan jatkuvuutta, jonka alennustila oli ollut ensimmäisen maailmansodan jälkeisen Saksan Weimarin tasavalta. Natsipropaganda käytti itsestään myös nimitystä "tuhatvuotinen valtakunta." Saksalaisen vallan perintöä korostettiin kansallissosialistisessa propagandassa myös sekoittamalla nationalistisia, traditionalistisia ja kansallissosialistisia symboleja toisiinsa. Kansallissosialistisessa Saksassa hallinto valvoi kansalaisiaan hyvin henkilökohtaiselle tasolle ideologian viitoittamien päämäärien edistämiseksi. Tarkoitus oli luoda kulttuurisesti, rodullisesti ja terveydellisesti mahdollisimman voimakas arjalainen kansa. Historiaan kansallissosialistinen Saksa jäi etenkin toteuttamansa kansanmurhan takia, jossa surmattiin joukoittain eri vähemmistöryhmiin, esimerkiksi homoseksuaaleihin, juutalaisiin, romaneihin ja slaaveihin kuuluneita henkilöitä. Kansanmurhasta käytetään yleisesti nimitystä holokausti. Hallinto itse käytti termiä die endgültige Endlösung (lopullinen ratkaisu).

Rotuhygieniaohjelma

Kansallisosialistien rotuhygieniaohjelma tyytyi aluksi mielisairaiden ja kehitysvammaisten pakkosterilointeihin, joita harjoitettiin samaan aikaan myös muissa Euroopan maissa ja Amerikassa. Sodan alettua rotuhygieniaohjelmassa siirryttiin sykysyllä 1939 laajamittaiseen mielisairaalapotilaiden tappamiseen nimellä "Operaatio T4". Elokuuhun 1941 mennessä tapettujen määrä nousi 70 000:een ja ns. eutanasiaohjelmaa jatkettiin salassa sodan loppuun asti. Toimintaa oikeutettiin eugeniikalla, mutta syynä oli myös yksinkertainen laskelmointi hoitokulujen karsimisesta ja sairaalaresurssien vapauttamisesta haavoittuneile sotilaille.

"Lopullinen ratkaisu"

Kansallissosialistien laatimat rotulait veivät Saksan juutalaisilta kansalaisoikeudet 1935 ja kielsivät seka-avioliitot. Vähitellen lainsäädäntöä kiristettiin yhä enemmän ja kansallissosialistit pyrkivät poistamaan juutalaiset Saksasta ja lopulta kaikilta valtaamiltaan alueilta sekä liittolaismaista. Juutalaisten karkoitus Saksaan liitetyiltä Puolan alueilta loi ensimmäiset suuret juutalaisten keskitysleirit ja eristetty juutalaisväestö, jolta oli viety mahdollisuudet itsensä elättämiseen, alkoi kuolla nälkään ja tauteihin. Kun organisoitua joukkomurhaa oli kokeiltu ja harjoiteltu "Operaatio T4":n puitteissa, päätyivät kansallisosialistit Wannseen konferenssin jälkeen "juutalaiskysymyksen lopulliseen ratkaisuun", eli juutalaisten järjestelmälliseen tappamiseen. Tuhoamisen ensimmäisiksi uhreiksi joutuivat työkyvyttömät. Työkykyiset juutalaiset laitettiin ensin pakkotyöhön, jossa monet kuolivat tauteihin ja aliravitsemukseen. Erilaisten kokeilujen jälkeen päädyttin tehokkaimpana tappamisen muotona kaasukammioihin, joissa tuhottaviksi määrätyt kaasutettiin kuoliaiksi. Juutalaisten lisäksi järjestelmällisen tuhoamisen uhreiksi joutuivat myös romanit. Myös venäläisiä, ukrainalaisia, valkovenäläisiä ja puolalaisia pidettiin rodullisesti alempiarvoisina, "arvottomana elämänä", ja heitä kuoli joukoittain pakkotyössä, vaikka järjestelmällistä tuhoamisohjelmaa ei heihin ulotettukaan. Kansallissosialistisen hallinnon arvellaan tappaneen noin 5,3—6 miljoonaa juutalaista, mukaan lukien muissa tapauksissa kuolleet, ja ehkä 200 000 romania (joidenkin arvioiden mukaan jopa miljoona).

Kansallissosialistisen Saksan organisaatioita

Wehrmacht

(armeija)
- Heer - maavoimat
- Kriegsmarine - merivoimat
- Luftwaffe - ilmavoimat
- Abwehr - armeijan tiedustelupalvelu

Puolisotilaalliset


- SA (Sturmabteilung)
- SS (Schutzstaffel)
  - Waffen-SS (Waffen-Schutzstaffel)
- Volkssturm

Poliisi

(RSHA, Reichsicherheithauptamt)
- Järjestyspoliisi
  - Schutzpolizei
  - Gendarmerie
  - Gemeindepolizei
- Turvallisuuspoliisi
  - Geheime Staatspolizei, Gestapo
  - Reich Kriminalpolizei, Kripo
  - Sicherheitdienst, SD

Poliittiset


- Kansallissosialistinen puolue, NSDAP
- Nuorisojärjestöt
  - Hitler-Jugend, HJ
  - Bund Deutscher Mädel, BDM
- Työorganisaatiot
  - Deutscher Arbeitsfront
  - Kraft durch Freude

Kirjallisuutta

Michael Burleigh, Kolmas valtakunta: Uusi historia, WSOY 2004, ISBN 951-0-28721-0 ---- Luokka:Saksan historia Luokka:Kansallissosialistinen Saksa ja:ナチス・ドイツ

Toinen maailmansota

Toinen maailmansota käytiin vuosina 1939-1945. Sota käytiin pääasiassa Saksan, Italian ja Japanin johtamien akselivaltojen ja Yhdistyneen Kuningaskunnan, Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton, johtamien liittoutuneiden välillä. Saksan itärintaman sota tunnettiin Neuvostoliitossa ja nykyään Venäjällä nimellä Suuri isänmaallinen sota. Toinen maailmansota on tuhoisin sota ihmiskunnan historiassa ja se vaati yli 50 miljoonan ihmisen hengen.

Sotaa edeltäneet vuodet

Saksan häviö ensimmäisessä maailmansodassa ja sotakorvausten aiheuttamat taloudelliset ongelmat avasivat tien valtaan vuonna 1919 perustetulle, sittemmin Adolf Hitlerin johtamalle NSDAP-puolueelle. Vuonna 1932 NSDAP sai eniten paikkoja vaaleissa ja 1933 Saksan presidentti Paul von Hindenburg nimitti Hitlerin valtakunnankansleriksi. Päästyään valtaan Hitler kielsi muut puolueet ja von Hinderburgin kuoltua yhdisti presidentin ja valtakunnankanslerin virat, nousten Saksan diktaattoriksi. Saksan koko hallintojärjestelmä uudistettiin ja perustettiin ensimmäiset keskitysleirit jotka oli tarkoitettu poliittisille toisinajattelijoille ja rikollisille. Noustuaan führeriksi Hitler rikkoi Versaillesin rauhansopimuksessa määrättyä Saksan demilitarisointia. Armeijan kehittäminen uudelleen alkoi Geneven aseriisuntakongressien epäonnistuttua vuonna 1932–1934. Koska muut vallat eivät vähentäneet aseitaan Saksan tasolle, Hitler ilmoitti aseistavansa Saksan niiden tasolle. Vuoteen 1935 mennessä asevarustelu oli jo hyvässä käynnissä. Asevarustelu huolestutti Ranskaa, joka varusti uudelleen vuosina 1929–1934 rakennetun Maginot-linjan. Puolustuslinja ulottui Belgian rajalta Sveitsin rajalle, mutta Saksa oli jo ensimmäisessä maailmansodassa kiertänyt linjan hyökkäämäällä Belgian kautta. Ilman Britannian tukea Ranska seurasi vierestä Saksan varustautumista. Britannia kannatti aluksi Saksan varustautumista ja allekirjoitti kesäkuussa 1935 Anglo-saksalaisen laivastosopimuksen, jossa Saksan laivaston koko sallittiin lisättäväksi 35 % Kuninkaallisen laivaston koosta. Hitler kokeili uusia aseitaan Espanjan sisällissodassa 1936–1939 lähettäen Francon avuksi Luftwaffen Condor-legioonan. Myös Italiassa oli vuonna 1922 noussut valtaan Benito Mussolinin johtama fasistinen puolue. Italian ja Saksan hallitsevien ryhmien samankaltaiset aatteet johtivat vuonna 1936 ystävyyssopimuksen solmiseen ja 1939 sotilasliittoon. Sopimusta nimitettiin Rooman-Berliinin akseliksi ja maita akselivalloiksi. Myöhemmin liittoon liittyi vielä Japani 1940. Versaillesin sopimusta Hitler rikkoi toistamiseen miehittämällä Reininmaan vuonna 1936, marssittaen 30000 miestä Kölniin 7. maaliskuuta 1936. Ranska seurasi jälleen vierestä Britannian hyväksyessä Saksan marssin "omalle takapihalleen". Remilitarisoinnin jälkeen Hitler järjesti kansanäänestyksen, jossa 98,8 % äänestäjistä tuki hänen toimiaan. Tämä jälkeen hän rakensi oman puolustuslinjansa, Westwallin Ranskaa vastaan. Kun Neville Chamberlainista tuli Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri 28. toukokuuta 1937, hän jatkoi Saksan toimet hyväksyvää politiikkaa, uskoen Hitlerin aikeena olevan vain yhdistää saksankieliset kansat. Chamberlain ei uskonut Saksan ryhtyvän sotaan, vaikka Churchill siteerasi Mein Kampfia, jossa Hitler oli kirjoittanut hankkivansa lisäalueista idästä – miekan voimalla. Itävallan fasistit halusivat liittyä Saksaan, vaikka Itävallan kansleri Kurt von Schuschnigg halusikin pitää maan itsenäisenä. Ilman ulkovaltojen tukea hän tapasi Hitlerin Berliinissä ja hyväksyi Hitlerin tukijan Arthur Seyss-Inquartin sisäministeriksi. Mellakointi Wienissä yltyi, ja Schuschnigg pakotettiin eroamaan. Seyss-Inquart kutsui Hitlerin joukot apuun, ja 13. maaliskuuta 1938 Wehrmachtin joukot ylittävät rajan. Kansanäänestyksessä Itävallan liittäminen Saksaan, nk. Anschluss, sai 99,75 % tuen. Itävalta oli menettänyt kolmen miljoonan saksankielisen asuttamat sudeettialueet Saint-Germainin sopimuksessa 1919 Tšekkoslovakialle. Anschlussin jälkeen sudeettisaksalaisten johtaja Konrad Henlein vaati liittoa Saksan kanssa. Tšekkoslovakia oli yksin, mutta se varautui sotaan. Sodan välttämiseksi Chamberlain neuvotteli Hitlerin kanssa kolme kertaa Berchtesgadenissa, Godesburgissa ja Münchenissä. Münchenin sopimus allekirjoitettiin 29. syyskuuta 1938 Hitlerin, Mussolinin, Chamberlainin ja Ranskan Edouard Daladierin kesken. Tšekkoslovakian pääministeri Edvard Beneš ei ollut läsnä. Sopimuksessa sovittiin Saksan saavan sudeettialueet kansanäänestyksen jälkeen, Unkarin ja Puolan saavan alueita Tšekkoslovakialta, ja Britannian ja Saksan solmivan luottamussopimuksen. Chamberlainin palattua Lontooseen hän julisti saavuttaneensa "rauhan meidän aikanamme". Hitler oli tyytymätön ja julisti Chamberlainin pilanneen hänen marssinsa Prahaan. Maaliskuussa 1939 Hitler pakotti Liettuan luovuttamaan saksankielisen Memelin Saksalle. Seuraavaksi hän uhkasi pommittaa Prahaa, jolloin Tšekkoslovakia antautui. Chamberlain tajusi sopimuksen epäonnistuneen. Britannia antoi Puolalle takuut tuestaan ja aloitti varustautumisen. Hitler kohdisti nyt katseensa Puolaan ja alueisiin, jotka se oli saanut rauhansopimuksessa. Hitlerin useista vaatimuksista huolimatta Puola ei suostunut alueluovutuksiin ja turvautui Ranskan ja Britannian kanssa solmimaansa puolustusliittoon.

Sodan alku

Puolassa 1940.]] Elokuussa 1939 Saksa solmi Neuvostoliiton kanssa hyökkäämättömyyssopimuksen (Molotov-Ribbentrop-sopimus). Näin Hitler pystyi ilman Neuvostoliiton uhkaa hyökkäämään Puolaan. Saksa hyökkäsi 1. syyskuuta 1939 Puolaan ja aloitti toisen maailmansodan. Saksa kukisti Puolan muutamassa viikossa Neuvostoliiton miehittäessä Puolan itäosat. Puolan jälkeen Neuvostoliitto pyrki vahvistamaan vaikutusvaltaansa ja solmi Baltian maiden kanssa turvallisuussopimukset joka antoi Neuvostoliitolle luvan sijoittaa sotilastukikohtia niiden alueille. Suomen kanssa käydyt neuvottelut epäonnistuivat, kun suomalaiset eivät suostuneet rajamuutoksiin ja tukikohdan vuokraamiseen Hangossa. Neuvotteluiden epäonnistuttua Neuvostoliiton ja Suomen välillä käytiin talvisota 1939-1940. Sodan päätteeksi Neuvostoliitto sai vaatimansa alueet ja enemmänkin, eikä se antanut alun perin lupaamiaan kompensaatioalueita. Länsirintamalla liittoutuneet eivät uskaltaneet käynnistää suuria operaatioita. Saksa miehitti huhtikuussa 1940 Tanskan ja Norjan, koska Britannia ja Ranska tiettävästi suunnittelivat jo Suomen talvisodan aikana Norjan satamien valloittamista ja aluevesien miinoittamista sekä Narvik - Kiruna - Luleå -rautatien valloittamista edetäkseen sieltä etelään kohti Saksaa. Toukokuussa Saksa käynnisti hyökkäyksen länsirintamalla. Alankomaat antautui 15. toukokuuta, Belgia 28. toukokuuta ja Ranska 22. kesäkuuta. Britit onnistuivat kuitenkin evakuoimaan suuren osan joukkojaan Dunkerquessa. Itä-Euroopassa Neuvostoliitto miehitti Baltian 15. kesäkuuta-17. kesäkuuta ja Romanian Bessarabian 28. kesäkuuta. Ranskan sotaretken jälkeen Hitler alkoi valmistella hyökkäystä Neuvostoliittoon. Saksan Luftwaffe pommitti rajusti Britanniaa ja yritti lamaannuttaa Kuninkaalliset ilmavoimat, mutta ei kuitenkaan onnistunut siinä. Taistelu Britanniasta oli hävitty ja Hitler siirsi Englannin miehityksen tulevaisuuteen.

Balkan

Vuoden 1940 lopulla Italia hyökkäsi Kreikkaan Albaniasta, mutta sotamenestys jäi keskinkertaiseksi. Keväällä 1941 Jugoslaviassa tapahtunut Saksalle vihamielinen vallankaappaus provosoi Hitlerin toimimaan. Saksa, Italia, Unkari, Romania ja Bulgaria hyökkäsivät Jugoslaviaan, jonka puolustus romahti hetkessä. Jugoslavian sotavoimia ei kuitenkaan onnistuttu tuhoamaan, vaan kommunistit ja kansallismieliset serbit muodostivat sissiosastoja, jotka ahdistelivat miehittäjiä sodan loppuun asti. Sissien lukumäärä on arvioitu yli sadaksituhanneksi. Balkanin miehittäminen sitoi runsaasti Saksan joukkoja. Osia Jugoslaviasta liitettiin naapurimaihin, ja lopuista muodostettiin Kroatian ja Serbian valtiot. Kroatiaa hallitsivat kiihkokansalliset kroaatit Ante Pavelicin johdolla. Kroatian alueella asuvia serbejä murhattiin joukoittain keskitysleireissä. Myös Kreikka vallattiin maalis-huhtikuussa 1941. Raskaimmat taistelut käytiin Kreetan hallinnasta.

Itärintama

Kreetan Saksa aloitti hyökkäyksen Neuvostoliittoon (Operaatio Barbarossa) 22. kesäkuuta. 1941. Saksan liittolaisina sotaa kävivät Romania, Unkari ja Italia. Myös Suomi kävi sotaa Neuvostoliittoa vastaan, antoi Saksalle luvan hyökätä Pohjois-Suomesta ja sai sotamateriaaleja Saksalta. Virallisen linjauksensa mukaan Suomi kuitenkin kävi erillistä sotaa eikä ollut Saksan liittolainen. Saksan tarkoituksena oli vallata Neuvostoliiton Euroopan puoleinen osa Astrakanin-Arkangelin linjalle asti. Hyökkäyksen alkuvaihe sujui hyvin ja paljon puna-armeijan joukkoja joutui vangeiksi. Saksan joukot saartoivat Leningradin ja etenivät lähelle Moskovaa, mutta eivät pystyneet valloittamaan kaupunkia ja talven 1941-1942 aikana puna-armeija pystyi lukuisiin vastahyökkäyksiin. Länsivaltojen sotamateriaaliapu auttoi Neuvostoliittoa kestämään pahimman pulan yli. Kesällä 1942 Saksan hyökkäyksen painopiste siirtyi etelään kohti Kaukasuksen öljykenttiä. Syksyllä eteminen päättyi veriseen kolmen kuukauden taisteluun Stalingradin kaupungista Volgan varrella. Kun taistelu kaupungista oli käynnissä, Neuvostoarmeija keräsi joukkoja saartaen saksalaisen 6. Armeijan Stalingradin alueelle. Tätä sotatoimea kutsuttiin peitenimellä "Operaatio Uranus" ja se oli ensimmäinen muun kuin Stalinin itsensä suunnittelema taistelutoimi sodan alettua. Von Pauluksen 300 000 miehen armeijan henkiinjääneet antautuivat 2. helmikuuta 1943. Keväällä saksalaiset hyökkäsivät jälleen ja valtasivat takaisin Harkovan kaupungin. Heinäkuussa 1943 Kurskin kaupungin lähellä käytiin historian suurin panssaritaistelu saksalaisten hyökätessä Neuvostoliiton linnoitettua rintamaa vastaan. Maihinnousu Italiaan ja Neuvostoliiton vastahyökkäys pakottivat saksalaiset keskeyttämään hyökkäyksen saavuttamatta tavoitteitaan. Aloite itärintamalla siirtyi lopullisesti Neuvostoliitolle. Vuoden lopulla puna-armeija oli jo edennyt Smolenskiin ja Kiovaan. Vuoden 1944 alussa Neuvostoliiton joukot saavuttivat jo Puolan rajan ja päättivät Leningradin saarron. Kesäkuussa alkoi hyökkäys Karjalankannaksella joka sai lopulta Suomen solmimaan erillisrauhan Neuvostoliiton kanssa syyskuussa. 22. kesäkuuta alkoi Neuvostoliiton Operaatio Bagration; 2,5 miljoonan sotilaan ja 6 000 panssarivaunun hyökkäys 1 000 km pituisella rintamalinjalla. Saksan 500 000 sotilaan Keskinen armeijaryhmä tuhottiin täysin ja 350 000 sotilasta jäi vangeiksi. Romania antautui elokuussa ja akselivaltoihin kuulunut Bulgaria syyskuussa. Saksalaiset vetäytyivät Balkanilta ja onnistuivat säilyttämään asemansa Unkarissa helmikuuhun 1945 asti. 14. huhtikuuta 1945 Neuvostojoukot valtasivat Wienin. Lopullinen hyökkäys Berliiniin alkoi 16. huhtikuuta päättyen Berliinin valtaukseen 2. toukokuuta 1945.

Pohjois-Afrikka

2. toukokuuta Pohjois-Afrikassa 1940 britit olivat torjuneet Italian hyökkäykset Egyptiin. Akselivallat kävivät välillä menetyksellistäkin sotaa vuoteen 1942 asti Erwin Rommelin johdolla, kunnes brittijoukot löivät saksalaisen Afrikan armeijakunnan El Alameinin taistelussa loka-marraskuussa 1942. Tunisiassa vastarinta päättyi toukokuussa 1943. Vuoden 1941 lopulla Yhdysvallat oli tullut mukaan sodankäyntiin. Josif Stalin vaati länsivaltoja avaamaan Euroopassa toisen rintaman. Eteneminen aloitettiin kuitenkin ensiksi Pohjois-Afrikassa maihinnousulla 8. marraskuuta 1942. Saksa päätti vallata Ranskan miehittämättömätkin osat ranskalaisiin kohdistuneen epäluulon takia. Pohjois-Afrikassa saksan sotaonni kääntyi El Alameinin taistelussa. Kun saksalaiset oli karkoitettu Pohjois-Afrikassa seurasi maihinnousu Sisiliaan 10. heinäkuuta 1943. Italiassa oltiin oltu tyytymättömiä sotaan ja Italia vetäytyi sodasta. Mussolini pakotettiin eroamaan ja Italia solmi aselevon 3. syyskuuta 1943. Liittoutuneet pääsivät Roomaan 4. kesäkuuta 1944, mutta Pohjois-Italiaa saksalaiset pitivät hallussaan toukokuuhun 1945 asti.

Länsirintama

6. kesäkuuta 1944 liittoutuneet tekivät maihinnousun Normandiassa, joka yllätti saksalaisten puolustuksen. Elokuussa 1944 liittoutuneet tekivät maihinnousun Rivieralle. Liittoutuneet pääsivät Pariisiin 25. elokuuta 1944. Vuoden 1944 lopulla taisteluja käytiin jo Alankomaissa ja Elsass-Lothringenissa Vastoinkäymisten takia Saksassa oli syntynyt salaliitto, joka yritti surmata Hitlerin pommilla 20. heinäkuuta 1944. Vastarintaliike murskattiin ja saksalaiset kokosivat joukkonsa ja tekivät vastahyökkäyksen länsirintamalla Ardenneilla. Alkumenestyksestä huolimatta huolto-ongelmat ja polttoainepula pysäyttivät Wehrmachtin panssarikärjen ja hyökkäys tyrehtyi. Päämäärä Antwerpen jäi vain 100 kilometrin päähän. Liittouneiden painaessa päälle Saksalla ei enää ollut voimia pitää saavuttamiaan asemia, vaan se joutui aloittamaan lopullisen perääntymisen Reinin ylitse. Saksan alueen puolustus murtui tammi-huhtikuussa 1945. Liittoutuneet olivat sopineet miehitysrajaksi Elbe-joen ja puna-armeija ja länsiliittoutuneiden joukot kohtasivat siellä 25. huhtikuuta 1945. Hitler teki itsemurhan 30. huhtikuuta ja Mussolini surmattiin 28. huhtikuuta. Saksa antautui lopullisesti 8. toukokuuta. Sota Euroopassa oli päättynyt liittoutuneiden voittoon. Saksa jaettiin Ranskan, Iso-Britannian, Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton kesken miehitysalueisiin. Myös Saksan pääkaupunki Berliini, joka jäi Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeelle jaettiin kolmen voittajavallan ja Ranskan välillä vyöhykkeiksi. Liittoutuneet jakoivat Itävallan neljäksi miehitysalueeksi, jotka myöhemmin itsenäistyivät Itävallan valtiona. Myöhemmin Neuvostoliiton ja länsiliittoutuneiden välit kiristyivät, mikä johti kylmään sotaan.

Sota Aasiassa

kylmään sotaan Japani oli hyökännyt Kiinaan jo vuonna 1937, ennen toisen maailmansodan alkua. Toisen maailmansodan aloituspäiväksi Aasiassa lasketaankin yleensä 7. joulukuuta 1941, jolloin Japanin ilmavoimat pommitti Yhdysvaltojen laivastotukikohtaa Pearl Harborissa, tuhoten suuren osan Tyynen valtameren laivastosta ja aiheuttaen Yhdysvaltojen liittymisen sotaan liittoutuneiden puolella. Japanin hyökkäyksen alkaessa sodanjulistus oli jo perillä Yhdysvaltojen valtiokoneistossa, mutta koska viestin tärkeyteen ei oltu kiinnitetty huomiota, se avattiin liian myöhään. Samanaikaisesti Japani aloitti suurhyökkäyksen Malesiaan, Borneoon ja Filippiineille, vallaten mm. Singaporen briteiltä. Japanilaisen voittokulku jatkui toukokuuhun 1942, jolloin Port Moresbyn valtaus epäonnistui Yhdysvaltojen laivaston ansiosta. Kuukautta myöhemmin neljä japanilaista lentotukialusta upotettiin Midway-saaren taistelussa, siirtäen Japanin puolustuskannalle. Pitkän ja raskaan kampanjan avulla liittoutuneet valtasivat takaisin Japanin valtaamia alueita. Vuonna 1945 myös Neuvostoliitto julisti sodan Japania vastaan, vallaten takaisin Mantšurian. 15. elokuuta 1945, viikko Hiroshiman ja Nagasakin ydinpommitusten jälkeen, Japani antautui ja miehitettiin.

Katso myös


- Luettelo sotilasoperaatioista
- Nürnbergin oikeudenkäynnit
- Salamasota
- Stalingradin taistelu
- Sota
- Varsovan kansannousu
- Enigma
- Kamikaze Luokka:Toinen maailmansota als:Zweiter Weltkrieg ms:Perang Dunia II ko:제2차 세계 대전 ja:第二次世界大戦 simple:World War II th:สงครามโลกครั้งที่สอง

Varsovan liitto

Varsovan liitto oli sotilasliitto, jonka itäblokin maat solmivat NATOn vastapainoksi ja uudelleen aseistautuneen Länsi-Saksan uhkan torjumiseksi 1955 Varsovassa. Liittosopimuksen allekirjoittivat Albania, Bulgaria, Itä-Saksa, Neuvostoliitto, Puola, Romania, Tšekkoslovakia ja Unkari. Jugoslaviaa lukuun ottamatta siis kaikki itäblokin maat olivat osallisina. Sotilasliiton jäsenet sitoutuivat tarvittaessa puolustamaan toisiaan, jos yksi tai useampi jäsenvaltio joutui hyökkäyksen kohteeksi. Varsovan liittoa johdettiin Moskovasta ja sitä tukemassa olivat osallistujamaissa olleet neuvostojoukot. Nämä joukot olivat olleet maissa jo toisen maailmansodan päättymisestä asti miehitysjoukkoina. Neuvostoliitto huolehti myös jäsenmaiden armeijoiden varustamisesta. Vuonna 1956 Unkari yritti julistautua irti liittosopimuksesta Unkarin kansannousun yhteydessä, mutta neuvostojoukot miehittivät maan, kukistivat kansannousun ja pakottivat Unkarin pysymään sotilasliiton jäsenenä. Vuonna 1968 Varsovan liiton joukot tukahduttivat Tšekkoslovakiassa syntyneen demokratisoitumisprosessin (Prahan kevät) lähettämällä miehitysjoukkoja. Tšekkoslovakian miehitys sai Albanian vetäytymään Varsovan liiton jäsenyydestä. 1989 kommunististen hallintojen sortuessa Itä-Euroopassa sotilasliiton merkitys väheni muodolliseksi, kunnes viimein kesäkuussa 1991 organisaatio lakkautettiin virallisesti.

Linkit


- [http://www.isn.ethz.ch/php/ The Parallel History Project on NATO and the Warsaw Pact] Historiaprojekti, joka sisältää runsaasti alkuperäisiä julkistettuja dokumentteja kummankin sotilasliiton toiminnasta. Luokka:Kansainväliset järjestöt Luokka:Kylmä sota Luokka:Albania Luokka:Bulgaria Luokka:Saksan demokraattinen tasavalta Luokka:Neuvostoliitto Luokka:Puola Luokka:Romania Luokka:Tšekkoslovakia Luokka:Unkari ko:바르샤바 조약 기구 ja:ワルシャワ条約機構

1993

Tapahtumia


- 1. tammikuuta - Tšekkoslovakia jakautui, Tšekki ja Slovakia itsenäistyvät.
- 1. tammikuuta - Yhtenäismarkkinat EY:n alueella.
- 3. tammikuuta - Moskovassa George Bush ja Boris Jeltsin allekirjoittivat toisen START-sopimuksen.
- 19. tammikuuta - IBM julkisti tehneensä 4,97 miljardin dollarin tappion vuonna 1992, mikä on sen historian huonoin tulos.
- 19. tammikuuta - Irak kielsi YK:n tarkastajia lentämästä omilla koneillaan Irakissa ja aloitti sotatoimet lentokieltoalueilla. USA ampuu 40 risteilyohjusta Bagdadiin tehtaisiin, joiden arvellaan liittyvän Irakin varusteluohjelmaan. Irak suostui jälkeen tämän jälkeen lentojen jatkamiseen.
- 20. tammikuuta - Bill Clinton vannoi virkavalan George Bushin seuraajana Yhdysvaltain presidentiksi.
- 26. tammikuuta - Václav Havel valittiin Tšekin presidentiksi.
- 1. helmikuuta - Suomi, Ruotsi ja Itävalta aloittivat liittymisneuvottelut EY/EU:n kanssa.
- 12. helmikuuta - Merseysidessa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa kaksi kymmenvuotiasta poikaa kaappasivat 2-vuotiaan James Bulgerin äidiltään, pahoinpitelivät hänet kuoliaaksi ja jättivät junaradalle.
- 22. helmikuuta - Babylon 5 -tv-sarjan pilottijakso The Gathering esitettiin Yhdysvalloissa.
- 26. helmikuuta - New York Cityssä pommi-isku World Trade Centerin tappoi kuusi ja yli tuhat haavoittui.
- 28. helmikuuta - ATF:n agentit hyökkäsivät Daavidin oksa -kultin maatilalle Wacossa, Teksasissa pidättääkseen kulttijohtaja David Koreshin. Neljä agenttia ja viisi kultistia kuoli hyökkäyksessä, joka johti 51-päiväiseen saartoon.
- 12. maaliskuuta - Bombayssa, Intiassa pommi-iskut tappoivat 300.
- 12. maaliskuuta - Pohjois-Korea ilmoitti vetäytyvänsä ydinsulkusopimuksesta.
- 13. maaliskuuta - Suuri lumimyrsky toi ennätykselliset lumisateet USA:n itärannikolle ja vaikutti säähän Kuubasta Québeciin. Yhdysvalloissa 184 kuolee.
- 22. maaliskuuta - Intel toimitti ensimmäiset Pentium-suorittimet.
- 28. maaliskuuta - Édouard Balladurista Ranskan pääministeri.
- 31. maaliskuuta - Richard Depewin kirjoittaman ohjelman ohjelmointivirhe lähetti viestin yli 200 uutisryhmään samanaikaisesti. Joel Furr nimitti tapahtumaa "spammäykseksi".
- 22. huhtikuuta Mosaic 1.0 web-selain julkaistiin.
- 24. toukokuuta - Eritrea itsenäistyi.
- 6. kesäkuuta - Mongoliassa järjestettiin ensimmäiset presidentinvaalit.
- 9. kes