:: wikimiki.org ::

Sodankäynti

Sodankäynti

] Carl von Clausewitzin määritelmän mukaan sodankäynti on kahden itsenäisen tahdon välistä organisoitua, vihamielistä vaikuttamista, jossa keskeinen ja perinteinen keino on fyysinen väkivalta. Sen tavoitteena on vastapuolen tai vastapuolien taivuttaminen omaan tahtoon. Sodankäynti ei ole itsenäinen ilmiö, vaan politiikan väline. Se on suurten etupyyteiden välinen konflikti, joka ratkaistaan verisesti, ja vain siinä suhteessa se eroaa muista konflikteista. Sota on fyysinen ja konkreettinen tapahtuma, jossa sodankäynnin periaatteita ja taitoja sovelletaan käytäntöön. Perinteisesti sota nähdään kahden valtion välisenä aseellisena kamppailuna. Sota ei ole pelkkää tappamista ja tuhoamista. Vastapuolen taivuttamisen omaan tahtoon voi tehdä monella tavalla: fyysisellä sodalla, diplomatialla, tiedolla, tahdolla, rahalla, taloudella, politiikalla, asetelmilla, psykologisilla tai tieto-operaatioilla, sekä edellisten erilaisilla yhdistelmillä. Tässä läntinen käsitys, jota Clausewitz edustaa, ja itäinen käsitys, jota esimerkiksi Sun Tzu edustaa, sodasta eroavat selvästi toisistaan. Sun Tzun mukaan sodankäynnin huippu on vastustajan voittaminen ilman taistelua. Clausewitzille vastustajan asevoimien lyöminen, ratkaisutaistelu, on sodankäynnin toiminnallista ydintä. Voi olla kyseenalaista, onko sodankäynti, jossa ei tapahdu kuolemista, sotaa. Tällaisesta vaikuttamista voidaan käyttää termiä vihamielinen vaikuttaminen. Se on nousemassa tärkeäksi kokonaisturvallisuuden käsitteeksi. Se sisältää muun muassa vihamieliset psykologiset operaatiot, kräkkereiden ja krasherien vihamieliset operaatiot tietoverkoissa sekä vihamielisen vaikuttamisen talouden, median ja tekniikan kautta.

Erilaisia käsityksiä sodankäynnistä

Sodankäynti on moninainen ilmiö, ei siis yksikertainen asia. Perinteisesti länsimaissa sodankäynti on Karl von Clausewitzin mukaisesti politiikan jatke, politiikkaa toisin keinoin. Sota on nähty myös esim. vitsauksena, virheenä, rikoksena, seikkailuna, mittavälineenä, liiketoimena, menneisyyden jäänteenä, välineenä, kulttuurin ytimenä, kulttuurin välisenä yhteentörmäyksenä, informaatioprosessina, sukupuoliroolin ilmentymänä, oikeudellisena tilana tai olemassaolon ehtona, johon on valmistauduttava. Sodankäynti voi siis olla:
- Menneisyyden vitsaus, josta on päästävä eroon.
- Virhe, joka aiheutuu ihmisestä, tekniikasta tai muusta toiminnasta (pelko ydinsodasta virheestä johtuen, ensimmäisen maailmansodan alku “liikekannallepanovyörynä”)
- Laajennettu kaksintaistelu, jossa vastustaja on keskeinen elementti (Karl von Clausewitz)
- Valtion, kansan ja armeijan kolmiyhteys vuosina 1648 - 2001 (Martin van Creveld); ainoa laillinen tapa käydä sotia oli kyseisenä aikana siis valtioiden välinen sota
- Kaikkien keinojen käyttämistä vastustajan lyömiseen; siis alati muuttuva asia esim. tekniikasta johtuen. Tämä on Clausewitzin tulkintaa ja oleellinen esim. informaatiosodankäynnin merkityksen ymmärtämiseen
- Oman voiman mittaamista; mittausväline; sodan jälkeen tiedämme, kuka oli voimakkain
- Pelien peliä, siis "huumaavaa" valtaa; voittamisen tavoittelua, häviämisen välttämistä
- Sukupuolten roolikäyttäytymistä; vain miesten toimintaa, joka oikeuttaa miesten olemassaoloa
- Elämän ja kuoleman kysymys; vakava asia (John Boyd, Sun Tzu, Karl von Clausewitz)
- Kulttuurien yhteentörmäys (Samuel Huntington)
- Kameleontti; alati muuttuva, evolutionäärinen asia (Karl von Clausewitz, Quincy Wright)
- Väline politiikalle (Karl von Clausewitz)
- Väline muulle asialle kuin politiikalle (esim. uskonnolle (atsteekit))(John Keegan)
- Päämäärä, kulttuurin ydin, esim. samurait Japanissa (John Keegan)
- Suurta bisnestä: ryöstöretki, kaupankäynnin jatke tai sotateollinen kompleksi
- Poikkeuslainsäädännön voimaan tulon edellytys (oikeustiede)
- Informaatioprosessi, sanoman siirtoa alkeellisin välinein (Matti Bergström)
- Evoluution keino; suuria organisaatioita karsiva ja siis "kehitystä" ylläpitävä keino, muuttuva asia (Quincy Wright)
- Keino, jota ihmiskunta on aina osannut rajoittaa (toisin kuin Clausewitz esittää ideaalisesta sodankäynnistä) (John Keegan)
- Moninainen ilmiö (John Keegan, myös Clausewitz (kameleontti) ja Wright (evolutionäärinen)). Edellä olevat moninaiset näkemykset sodankäyntiin varoittavat yksinkertaisista ja yksipuolisista tulkinnoista. Erityisen vaarallisia niistä tulee muutosaikakaudella, jossa tällä hetkellä elämme, todennäköisesti vielä pitkään.

Sodankäynnin määritelmän laajentaminen

Sodankäynti on valtion tai muiden organisoitujen ryhmien asevoimien käyttöä vastustajan tahtoa vastaan. Asevoimat ovat sodankäyntiin erikoistunut väline. Sodankäynnissä käytetään aseita tai välineitä, ja näistä yhä enemmän välineitä. Esimerkiksi syyskuun 11. päivän terrori-iskuissa sodankäynnin välineenä käytettiin neljää matkustajakonetta. Sodankäynnin tavoite on vastustajan tahtoon vaikuttaminen, eikä tappaminen ja tuhoaminen, jotka ovat vain sodankäynnin perinteisiä välineitä. Sodankäynnillä on aktiivinen vastustaja, joka on sen kohde. Vaatimus organisoidusta toiminnasta tarkoittaa, että yksittäinen ihminen ei voi käydä sotaa, vaan tällöin kyse on rikoksesta. Jos hän koordinoi toimintaa toisen tai useamman ihmisen kanssa, kyse on sodasta. Esimerkkinä salaliitot, joita valtio pyrkii voimakkaasti kriminalisoimaan. Laajin määritelmä on: toisistaan eroavien, mutta samankaltaisten kokonaisuuksien väkivaltainen kohtaaminen. Tietoyhteiskunnan aikakaudella väkivalta voi olla muutakin kuin fyysistä väkivaltaa. Sodankäynnin suppeampia käsitteitä ovat moderni sodankäynti, joka syntyi vasta ruutiaseiden keksimisen yhteydessä, organisoitu väkivallan käyttö, joka on satojatuhansia vuosia vanha ilmiö, tietty lain määrittämä oikeudellinen tila, joka vaatii sotatilan julistuksen, ja sosiaalisten ryhmien välinen väkivalta.

Sodankäynnin peruskysymykset ja tulevaisuus

Sodankäynnin peruskysymykset ovat miksi, miten, kuka (eli ketkä), missä ja milloin:
- Miksi soditaan, mihin sodilla pyritään, mikä on tavoite?
- Millä välineillä, miten soditaan? Sodankäynnin doktriini, teknologia ja organisaatio.
- Ketkä sotivat? Ketkä saavat sotia? Kenen sotiminen on laillista?
- Missä sotiminen tapahtuu? Fyysisesti, virtuaalisesti? Maassa, ilmassa, kyberavaruudessa?
- Milloin soditaan? Näissä kysymyksissä tapahtuneet muutokset ovat oleellisia muutoksia sodankäynnissä. Tämän tarkastelun pohjana on sodankäynnin historian päävaiheet.

Miksi soditaan?

Sotahistorioitsija Martin van Creveld ja sotateoreetikko, eversti John Boyd näkevät sodan hyvin primitiivisenä tapahtumana, jossa vaistot, voittaminen, häviäminen ja eloonjääminen vallitsevat. Sodankäynti politiikan jatkeena on länsimainen perussyy sodankäyntiin, toinen on edellä mainittuihin vaistoihin liittyvä. Sotaan johtavat poliittiset konfliktit taas juontavat juurensa valtioiden ristiriitaisista intresseistä. Perinteisesti suosituissa kansainvälisen politiikan teorioissa (realismi ja marxismi) valtiot on kuvattu materialistista etuaan maksimoimaan pyrkivinä toimijoina. Globaalissa kapitalismissa sodankäynnin syytä edustaa sotateollinen kompleksi, rahan tekeminen. Sota on myös keino valita suurista organisaatioista parhaat. Tätä näkemystä esittävät muun muassa Sun Tzu, Carl Von Clausewitz ja John Boyd. Globaali media vaikuttaa yhä enemmän siihen mistä tulee kriisi ja mihin kriiseihin puututaan. Sodan kestäessä globaalin median vaikutus kasvaa. Sodan suhde demokratiaan on ollut yksi keskustelun aihe. Mikäli kansalaiset eivät halua sotaa, silloin demokratian pitäisi vaikuttaa sotia vähentävästi. Yhden tunnetun teesin mukaan demokraattiset valtiot eivät sodi keskenään.

Miten soditaan?

Sotaa käydään kaikilla mahdollisilla ja käyttökelpoisilla välineillä. Aiemmin pääosin massalla, keskittyen joukkoihin ja tulivoimaan, nyt yhä enemmän täsmällä, keskittyen johtamiseen ja tietoon, joka on taloudellisempaa. Sodan keskittyminen matalan intensiteetin sotiin muuttaa sodankäynnin rakennetta oleellisesti. Sotilaiden ja siviilien sekottuminen ja suuri joukkojen hajautus tekevät monista perinteisen sodankäynnin aseista lähes arvottomia. Hajautus edellyttää joko erilaista taktiikkaa, esimerkiksi hajautettua sissisotaa, tai uudenlaista verkottavaa viestitekniikkaa, kuten USA:n verkostokeskeinen sodankäynti. Nykyään soditaan edelleen kaikilla käyttökelpoisilla tavoilla. Pääkeino on yhä enemmän täsmä. Uusia keinoja ovat tieto (informaatiosodankäynti), elektroninen sodankäynti, verkot (verkostokeskeinen sodankäynti), psykologinen sodankäynti, media (CNN, TV, radio) sekä yhä merkittävämpänä Internet. Siinä yhdistyy tieto, verkot, psykologia, täsmä, sekä globaali että paikallinen.

Ketkä sotivat?

Martin van Creveld näkee armeijan, kansan ja valtion kolminaisuuden rikkoutuvan. Sotia käyvät siis muutkin kuin kansallisvaltioden armeijat. Informaatio informaatiosodankäynnissä ja verkot verkostokeskeisessä sodankäynnissä antavat tähän mahdollisuuksia, samoin media psykologisessa sodankäynnissä. Aiemmin sotivat periaatteessa kolmikymmenvuotisen sodan päätyttyä vuodesta 1648 alkaen vain valtiot. Yleisemmin ennen saattoivat sotia kaikki, joilla oli tarvetta, resursseja ja joita ylempi taso ei rajoita. Esimerkkeinä verikosto, IRA, ETA, kirkko ennen vuotta 1648 ja Itä-Intian kauppaseura. Nyt sotivat edelleen kaikki, joilla on tarvetta, resursseja ja joita ylempi taso ei rajoita. Tiedon, verkkojen ja median tuleminen käyttökelpoiseksi laajentaa oleellisesti sotivien osapuolien määrää, joukkoa ja tyyppiä. Merkittävin ovat globaalit tietovaikuttajat, kuten globaali kansalaismielipide, globaali media, globaali valtio, globaali talous, globaalit organisaatiot ja globaali raha. Uusi ylempi taso (globaali) asettaa rajoitteita alemmille, kulttuurin tekniikalle ja tieteelle ja vielä enemmän valtioille. Sodankäynti on tiedon, verkkojen ja median avulla mahdollista hyvin pienille organisaatioille.

Missä soditaan?

Aiemmin sodittiin valtioiden välillä ja sisällä. Nyt valtioiden välisestä sodasta on tullut hankalaa, ydinasevaltojen ja myös teollistuneiden valtioiden välillä. Sota on liian tuhoisaa, jotta sillä saavutettaisiin jotakin. Myös avoin media vaikeuttaa sotimista, sen tekemistä sankarilliseksi, hyväksyttäväksi. Yhä vähemmän soditaan valtioiden välillä ja yhä enemmän niiden sisällä. Ei fyysisellä tasolla, vaan psykologisella, tiedollisella ja kulttuurisella tasolla, myös virtuaalisesti tietoverkoissa. Vuonna 1995 käynnissä olleesta 35 sodasta vain kolme oli valtioiden välisiä: Balkan, Kasmir ja Länsi-Sahara. Muut olivat sisäisiä kriisejä. Vuonna 2000 29 sodasta kaksi oli valtioiden välisiä: Intia-Pakistan ja Etiopia-Eritrea. Tyypillisin kriisi on siis nykyaikana valtion sisäinen kriisi, monikansallisen valtion pirstoutuminen osiin kansallisvaltioiksi tai muilla perusteilla, joita voivat olla uskonto, talous, tai etninen ryhmä. Tyypillisin kriisi on sisällissota, jossa ylivoimaisesti suurin osa uhreista on siviilejä. Merkittävä sodankäynnin uusi alue ovat romahtaneet tai romahtamispisteessä olevat valtiot. Tähän luokkaan lasketaan yli puolet maailman valtioista. Niiden romahtamista pyritään jatkossa estämään ja niiden sisällä taistellaan terrorismia ja rikollisuutta vastaan, joiden pesäpaikkoja niistä tulee ilman ulkopuolista puuttumista.

Milloin soditaan?

Kauimpana historiassa oleva vastaus oli: aika harvoin ja sykleittäin. Sittemmin sodankäynnistä on tullut yhä yleisempää. Sodan ja rauhan raja on hämärtynyt. Vaikuttaminen on vaikuttamista tiedon avulla ja sitä tapahtuu koko ajan. Kun tämä vaikuttaminen on vihamielistä, se muuttuu sotaa vastaavaksi. Koska sota, jossa kuollaan tai on mahdollisuus kuolla, on ihmisen kannalta omassa luokassaan, vihamieliselle tietovaikuttamiselle olisi luotava oma termi, esimerkiksi vihamielinen vaikuttaminen. Quincy Wrightin teorian mukaan kuolema, joka on oleellinen yksilölle vaistojensa vuoksi, ei ole oleellisessa osassa kuin alimmalla, yksilön tasolla. Muualla määräävät: # sosiologia esimerkiksi altruismin tai uhrautumisen, lähisukulaisen tai taistelutoverin hyväksi, muodossa # politiikka kuten sodankäynnin käytössä olevat valtioiden menetelmät: erikoistuneet voimavarat, puolustustahto, totaalinen sota ja uhrautuminen valtion hyväksi # kulttuuri ja tiede, eli sodankäynnin käytössä oleva kulttuurien tekniikka, joista seuraa kaukaa tappaminen tai uhrautuminen kulttuurin hyväksi # tieto, eli sodankäynnissä käytettävä globaali tieto, josta seuraa uhrautuminen globaalin tai ihmiskunnan hyväksi

Sodankäynnin ominaisuuksia

Sodankäynti on aktiivista toimintaa, jossa toimitaan vastustajaa vastaan. On hyvin erilaisia sodankäyntejä: rajoittamaton ydinsota, tavanomainen sodankäynti, maailmansota, hintasota, diplomaattinen sodankäynti, informaatiosodankäynti, verkostokeskeinen sodankäynti. Sodankäyntiin liittyy myös vihamielisyys, kamppailu, kilpailu kuten kilpavarustelu ja vastustaja. Sodankäynti tai sota on ajallisesti pitkä, perinteisesti aseellinen konflikti. Sodankäynti on myös rajoitettua, siihen liittyy laillisen toimijan termi, valtio ja säännöt. Sodankäynti on myös etiikan unohtamista, jotta kunniakkaat tavoitteet suhteutuisivat kauhistuttaviin välineisiin. Uusi tekniikka vaikuttaa jopa sodankäynnin määritelmään, siis muokkaa sodankäyntiä. Mielenkiintoinen on myös näkemys, että vain sota, eli tarpeeksi suuri uhka oikeuttaa toimia, joita tarvitaan muihin tavoitteisiin, esimerkiksi sisäiseen kontrolliin. Sodankäyntiä voidaan löytää myös muiden sosiaalisten eläinten käyttäytymisestä. Perinteiseen sodankäyntiin liitetään myös tuho, tunkeutuminen toisen alueelle ja kohteen sotilaallinen luonne. Myös talous on monessa mielessä sodankäynnissä mukana. Jos sota määritellään organisoitujen ihmisryhmien väliseksi väkivallan käytöksi, sitä on ollut olemassa ainakin satojatuhansia vuosia. Jos sota määritellään valtioiden väliseksi väkivallan käytöksi, eli politiikaksi toisin keinoin, sitä on ollut olemassa 5000—6000 vuotta. Jos sota määritellään nykyaikaiseksi, siis tuliaseisiin ja tieteeseen liittyväksi väkivallan käytöksi, sitä on ollut olemassa noin 500 vuotta. Sodankäynnin kokonaisuus voidaan jakaa sisäisesti useammalla tavalla tasoihin.

Tärkeitä sodankäynnin käsitteitä

Sodankäynnin ymmärtämisessä tärkeitä käsitteitä ovat:
- vastustaja on sodankäynnin tärkein käsite
- suhteellinen etu
- paradoksaalinen logiikka
- sodankäynnin perusfunktiot
- sodankäynnin ulottuvuudet
- nykyaikaisen sodankäynnin osalta vihamielinen vaikuttaminen, katso kokonaisturvallisuus

Sodankäynnin historia

kokonaisturvallisuus] Sodankäynnin historia voidaan jakaa monella tavalla eri aikakausiin. Quincy Wrightin käyttämä jako perustuu tiedonvälityksen suuriin muutoksiin. Tämä jaottelu liittää sodankäynnin ihmisen organisaation merkittäviin muutoksiin ja on käytännössä sodankäynnin evolutionäärinen teoria. Sodankäynti ennen kielen keksimistä oli esihistoriallista, kielen keksimisen jälkeen muinaisaikaista, kirjoitustaidon jälkeen historiallista ja kirjapainotaidon jälkeen modernia. Internet ja tietokonetekniikka ennakoi viidettä vaihetta, postmodernia sodankäyntiä. Wrightin teorian jokaisessa vaiheessa on aina tapahtunut seuraavaa:
- Muutoksen on aiheuttanut tiedonkäsittelyn muutos, kielen syntymisen, kirjoitustaidon ja kirjapainotaidon kautta. Se taas on mahdollistanut muiden tekijöiden kanssa systeemin koon kasvun sekä erikoistumisen. Erikoistuminen taas on mahdollistanut tehokkuuden kasvun.
- Sodankäynnin ja sen taustasysteemin koko on kasvanut yksilöstä heimon ja valtion kautta kulttuuriin. Tämä on samalla merkinnyt olevien Maan resurssien jakautumista yhä suuremmalle joukolle, siis kasvavaa taistelua resursseista ihmisten kesken. Olemassaoloon on siis syntynyt uusia systeemitasoja ja niiden mukana uusia ilmiöitä. Tätä voi verrata esimerkiksi kehitykseen luonnon uskontosta heimouskontoon, valtion uskontoon, kulttuurin uskontoon ja globaaliin uskontoon.
- Sodankäynnin vaikuttavuus on kasvanut harvinaisesta vaikutuksesta satunnaiseen, yleiseen ja kaikkea koskettavaan vaikutukseen. Sodankäynnistä on tullut lopulta totaalinen.
- Selityksen malli on laajentunut ja aihe muuttunut, mutta alemmat selitykset ovat pystyneet voimassa:
- # yksilö: vaistot (psykologia)
- # heimo tai klaani: sosiologia; ihmisten väliset suhteet pienessä organisaatiossa
- # valtio: valtioiden välinen järjestelmä; ihmisten väliset ja heimojen suhteet suuressa organisaatiossa. Clausewitz käsittelee vain tätä tasoa.
- # kulttuuri: tiede (teknologia); ihmisen, heimojen ja valtion väliset suhteet yhä suuremmassa organisaatiossa. Jokainen tason on siis synnyttänyt emergentisti omat selitykset, omat lait.
- erikoistumisen kasvaminen. Tämä liittyy sodankäynnin syntymiseen (erikoistunut sotilasluokka, tosin vasta kulttuurien viimeisimmissä vaiheissa), sodankäynnin koon kasvamiseen, mutta erityisesti sodankäynnin funktioiden määrän kasvamiseen. Erikoistuminen on myös sodankäynnin kompleksisuuden kasvamista, joka taas on samalla sodankäynnin informaatiosisällön kasvamista.
- ihmisen kontaktien ja asumistiheyden kasvu. Kontaktit merkitsevät erilaisuuden kautta suoraan ristiriitoja, kahinoita ja sotia. Kontaktit voivat olla tiedollisia tai fyysisiä usealla eri tasolla (yksilöt, perheet, suvut, heimot, kulttuurit, tiede, uskonto, opetus, tavat, uskomukset jne.) Edellä olevat ovat lähes täydellisessä sopusoinnussa elämän evoluution kehityksen, yhdeksän hyppäyksen kanssa, vaikkakin ne ovat tapahtuneet enimmäkseen kemian ja biologian alalla. Elämän evoluutiossa on tapahtunut yhdeksän hyppäystä ja jokaisessa niissä on tapahtunut kolme muutosta:
- systeemin koon kasvaminen
- erikoistumisen kasvaminen ja
- informaation käsittelyn muuttuminen. Katso edellä mainittuja vaiheita tarkemmin: Sodankäynnin historian kokonaisuus Katso myös: evoluution vaiheiden ominaisuuksia

Nykyaikainen käsitys sodankäynnistä

Sodankäynti on evolutionäärinen prosessi, se siis muuttuu. Tällöin sodankäynnin syvällisempi ymmärtäminen liittyy sodankäynnin mahdollisimman laajaan määrittelyyn. Sodankäynti on vähintään kahden osapuolen välinen, vihamielinen, tavoitteellinen ja organisoitu vaikuttamisprosessi, jossa tavoitteena on vaikuttaa toisen tai toisten osapuolien tahtoon omien etujen mukaisesti ja vastustajan etujen vastaisesti vastustajan vastustaessa tätä vaikuttamista. Lyhyesti: sodankäynti on organisoitua, tavoitteellista vihamielistä vaikuttamista. Vaikuttaminen on nähtävä vaikuttamisen valmisteluina, varsinaisena vaikuttamisena ja vaikuttamisen jälkitoimina, esimerkiksi oppimisena. Vaikuttamista on myös teholtaan ja vaikutuksiltaan hyvin monintasoista. Tämän määritelmän mukaan suvun verikosto on sotaa, aggressiivinen, epäreiluja vaikuttamisen keinoja käyttävä mainonta on sodankäyntiä, salaliitto on sotaa ja niin edelleen. Mutta myös vihamielinen, kohteen tahdon vastainen tunkeutuminen kohteen tietojärjestelmiin on vihamielisen vaikuttamisen valmisteluna sodankäyntiä, sen esiastetta. Sattumalta joutuminen kohteen tietojärjestelmiin ei ole edellä mainitun määrittelyn mukaista sodankäyntiä, koska siitä puuttuu tavoite ja vihamielisyys. Jos vaikuttamisen kohde ei vastusta vaikuttamista, kyse ei siis voisi olla täydestä sodankäynnistä, kaksisuuntaisesta aktiivisesta toiminnasta. Kyse on tällöin vihamielisestä vaikuttamisesta tai operaatiosta ilman vastustusta. Informaatiosodankäynnin yksi tavoite on vaikuttaa vastustajaan niin, että se ei huomaa tuleensa vaikutetuksi. Tällöin siis on kyse vihamielisestä informaatiovaikuttamisesta tai informaatio-operaatioista.

Nykyaikaisesta tavanomaisesta sodankäynnistä

Nykyaikaisesta tavanomaisesta sodankäynnistä on tullut harvinaista. Suurin osa viime vuosikymmenien sodista on ollut sisällissotia, jotka liittyvät usein hajoaviin tai hajonneisiin valtioihin. Nykyaikainen tavanomainen sodankäynti eroaa vanhemmasta tavanomaisesta sodankäynnistä mm. seuraavasti:
- tappamisen ja tuhoamisen rinnalle tulee yhä enemmän vihamielinen vaikuttaminen
- se on kasvavasti epäsymmetristä
- se on yhä tietointensiivisempää
- vaikuttaminen on häiveellisempää, salatumpaa
- jotkut vanhat totuudet eivät pidä enää paikkansa ja jotkut taas pitävät ja lisäksi syntyy uusia totuuksia
- mitään vanhaa ei poistu lopullisesti
- massaa (joukot ja tuli) korvaa yhä enemmän täsmä (johtaminen ja tieto)
- hierarkiasta siirrytään kohti verkkoja
- peräkkäisyydestä kohti rinnakkaisuutta
- määrän dominanssista kohti laatua, laadun dominansia
- internet on yhä merkittävämpi sodankäynnin foorumi, ase, ym. Näitä kohtia on käsitely tarkemmin omassa artikkelissaan.

Katso myös

- sota
- Sodankäynnin tasot
- Luettelo sotateoreetikoista
- Luettelo sodista, sotahistoria
- epäsymmetrinen sodankäynti
- infrastruktuuri
- Eläinten_käyttö_sodassa
- Sodankäynnin historian kokonaisuus
- Nykyaikainen tavanomainen sodankäynti.

Linkkejä

- [http://personal.inet.fi/koti/mplinkit Maanpuolustuskorkeakoulun linkkisivusto]

Lähteitä

- "Network Centric Warfare", Department of Defense Report to Congress 27.7.2001 [http://www.dodccrp.org]
- Carl von Clausewitz: ”On war” Princeton University Press 1976
- Sun Tzu: ”Sodankäynnin taito” Love Kirjat, Helsinki 1982
- A. & H. Toffler: "War and Antiwar; Survival at the Dawn of the 21th Century" Warner Books 1993
- A. D. Campen & D. H. Dearth & R. T. Goodden (edo.): "Cyberwar; Security, Strategy, and Conflict in the Information Age" AFCEA International Press, USA 1996
- B. Glad: ”Psychological Dimensions of war” Sage Publications, California, 1990
- D. S. Albert & J. J. Garstka & F. P. Stein: ”Network Centric Warfare; Developing and Leveraging Information Superiority” CCPR 1999
- D. S. Alberts, J. J. Gartska, R. E. Hayes & D. A. Signori: "Understanding Information Warfare Age Warfare" CCRP Publication Series USA 2001
- E. A. Cohen & J. Gooch: "Military Misfortunes: The Anatomy of Failure in War" The Free Press New York 1990
- G. Blainey: ”The Causes of War” The Free Press 1973
- Grant T. Hammond: "The Mind of War: John Boyd and American Security" Smitsonia Institute Press Washington and London 2001
- J. Arquilla & D. Ronfeldt: ”Swarming & The Future of Conflict” RAND 2000
- J. Arquillla & D. Ronfeldt:”In Athena's Camp: Preparing for Conflict in the Information Age” RAND, USA 1997
- J. Keegan: "A History of Warfare" Vintage Books, New York 1994
- J. Moffat: ”Complexity Theory and Network Centric Warfare” CCRP USA 2003
- John Arquilla & David Ronfeldt: "The Emergence of Noopolitik: Towards an American Information Strategy", Rand Monograph Report, Rand, Santa Monica, California, 1999
- John Arquilla & David Ronfield: "The Advent of Netwar" RAND 1996
- John Boyd: "Pattern of Conflict" 1986 [http://www.d-n-i.net/boyd/pdf/poc.pdf]
- M. Howard:"The Forgotten Dimensions of Strategy" Foreign Affairs Summer 1979
- M. van Creveld: "Technology and Warfare" The Free Press, New York 1991
- M. van Creveld: "The Transformation of War" The Free Press 1991
- Quincy Wright: "A Study of War" Chicago: University of Chicago Press 1942, 1965,1983
- R. Grabau: "Sechs Dimension des Krieges; Versuch einer analytischen Betrachtung" Osa I: Soldat und Technik 5/1986 s. 224 -249, Osa II 6/1986 s. 328 - 337 ja Osa III 7/1986 s. 392 - 398
- Samuel Huntington: "The Clash of Civilizations and the Remaking of World Oder"
- Matti Bergström:"Aivojen fysiologiasta ja psyykestä" WSOY Juva 1980 (ISBN 951-0-08796-3) Luokka:Sodankäynti

Politiikka

Politiikka tulee kreikankielen sanasta polis, kaupunki. Sovinnaisen käsityksen mukaan se tarkoittaa julkisyhteisön päätöksentekoa ja muuta siihen liittyvää toimintaa. Laajimman määrittelyn mukaan politiikka on toimimista jonkin asian puolesta jotain toista asiaa vastaan. Tällöin huomautetaan perinteisen määrittelyn "yhteisten asioiden hoitamisesta" kuuluvan ennen kaikkea hallinnon alaan. Politiikka on myös määritelty "konfliktiksi päämääristä". Politiikan tutkija Kari Palonen on todennut politiikkaa olevan siellä, missä voi tehdä toisin. Ihmisten toiminta muuttuu poliittiseksi silloin kun on tehtävä ratkaisuja kahden tai useamman vaihtoehdon välillä. Yleensä politiikkaan sisällytetään oikeusvaltiossa lähinnä lainsäädännön muuttamiseen tähtäävä toiminta. Poliittisen vastakohtana on perinteisesti nähty yksityinen, eli toiminta jonka ei katsota liittyvän muihin yksilöihin. Sitä kreikassa merkitsi taloutta tarkoittanut sana oikos, josta on sittemmin johdettu ekonomia, taloustiede. Politiikan käsite voidaan kuitenkin ymmärtää myös hyvin laajassa merkityksessä, jolloin politiikan piiriin kuuluvat lähes kaikki ihmiselämän osa-alueet. 1960-luvulla tuli tunnetuksi iskulause "henkilökohtainen on poliittista". Politiikkaa ja poliittista päätöksentekoa tutkiva yhteiskuntatiede on nimeltään joko politologia, politiikan tutkimus tai valtio-oppi. Viimeksi mainittu tulee saksan kielen termistä staatslehre (myös allgemeine staatslehre eli "yleinen valtio-oppi"), ja anglo-saksisissa maissa käytetään useimmiten termiä political science. Politiikan teoriaa, poliittisia aatteita ja poliittista filosofiaa tutkitaan sekä politiikan tutkimuksen että monissa yliopistoissa myös (käytännöllisen) filosofian laitoksilla. Luonnollisesti kaikki yhteiskuntatieteet tutkivat usein politiikan piiriin kuuluvia asioita. Poliittisia päätöksentekojärjestelmiä on useita, lähinnä kolmea yleistä eri tyyppiä. Yleisin on jonkinlainen demokratia eli kansanvalta, jossa kaikki ihmiset päättävät yhdessä asioista. Perustuslaillinen tasavalta on kansanvallan rajoitetumpi muoto. Diktatuurissa tai yleisesti ottaen autoritaristisissa valtiomuodoissa yksi henkilö tai ryhmä päättävät kaikkien asioista. Oligarkia on harvainvaltaa ja aristokratia ylhäisön valtaan. Jos poliittista valtaa rajoitetaan vähimpään mahdolliseen ja yritetään jättää asiat yksittäisten ihmisten päätettäviksi, kyseessä on libertarismi, tai valtion kokonaan poistuessa anarkia. Viimeiset kaksi aatetta eivät ole toisensa poissulkevia. Eri asioita, joista päätetään, ovat mm.:
- Turvallisuuspolitiikka
- Kielipolitiikka
- Koulutuspolitiikka
- Sosiaalipolitiikka
- Rahapolitiikka

Ideologioita ja poliittisia suuntauksia

Poliittinen ideologia on näkemys siitä, millaiseksi yhteiskunnalliset olot tulisi järjestää ja kuinka se tehdään. Tavoitteet ja keinot vaihtelevat eri ideologioiden välillä.
- Anarkismi
- Distributismi
- Fasismi
- Kommunismi
- Konservatismi
- Kristillisdemokratia
- Liberalismi
- Libertarismi
- Marxismi
- Nationalismi
- Sentrismi
- Sosiaalidemokratia
- Sosialismi Historijoitsioiden antamia nimiä tietynlaiselle politiikalle tai yhteiskuntajärjestykselle:
- Feodalismi
- Merkantilismi
- Primitiivinen kommunismi Käsitteitä
- Suomen politiikka
- Kolonisaatio
- Valtion ja kunnan tehtävät
- Luettelo poliitikoista
- Puolue
- Hallitus
- Eduskunta
- Valta
- Valtio
- Hyvinvointivaltio
- Hyvinvointiyhteiskunta
- Kansalaisyhteiskunta
- Noopolitik, pehmeä politiikka
- Kollektiivinen ja individualistinen poliittinen ontologia

Linkkejä

- [news:sfnet.keskustelu.politiikka] sfnet.keskustelu.politiikka-uutisryhmä Luokka:Politiikka ms:Politik ko:정치 ja:政治 simple:Politics th:การเมือง

Valtio

Valtio on Max Weberin määritelmän mukaan "oikeusjärjestyksenä ja hallitsemiskoneistona toimiva pakkoyhteisö, joka onnistuneesti vaatii itselleen fyysisen väkivallan käytön legitiimiä monopolia määrätyllä maantieteellisellä alueella". Yleensä tähän määritelmään liitetään myös vaatimus siitä, että väkivaltamonopoli yleisesti hyväksytään alueella. On hyvä huomata, että väkivaltamonopolin yleinen hyväksyntä on mahdollista myös diktatuureissa ja muissa totalitaarisissa järjestelmissä. Käsitteet valtio, yhteiskunta ja kansakunta sekoitetaan usein: Yhteiskunta muodostuu ihmisten kaikkien vuorovaikutussuhteiden verkostosta josta valtio on vain osa. Yhteiskunta jaetaan mm. hegeliläisessä ja liberalistisessa perinteessä valtioon ja kansalaisyhteiskuntaan. Uudemmissa teorioissa yhteiskunta jaetaan usein kolmeen osa-alueeseen: valtiolliseen, (yksityiseen) taloudelliseen ja varsinaiseen kansalaisyhteiskuntaan. Kansakunta on käsite joka viittaa yleensä valtion tai jonkin etnisen ryhmän jäsenten yhteisöön. Moderni valtio, jonka voi katsoa syntyneen feodalismin ajan jälkeen 1500-luvulta eteenpäin, on rakentanut legitimiteettinsä pitkälti siihen, että sen on katsottu olevan kansakunnan organisaatio, kansallisvaltio.

Suomen valtio

Suomessa valtion legitimiteetti perustuu demokraattiselle valtioteorialle ja hallitusmuodon 2 §:n mukaan valtiovalta kuuluu kansalle. Vaaleilla hankitun valtuutuksen perusteella eduskunta käyttää yhdessä tasavallan presidentin kanssa lainsäädäntövaltaa, ja riippumattomat tuomioistuimet käyttävät tuomiovaltaa. Valtion yleistä hallitusta varten taas on olemassa valtioneuvosto. Hallitusmuodon mukaisessa kolmijako-opissa esitetään käsitys kansakunnan valtiollisen vallan jakamisesta.

Valtion tehtävät

(1900-luvun alussa Woodrow Wilsonin jaottelun mukaan)
- järjestyksen vaaliminen; ihmisten ja omaisuuden suojaaminen väkivallalta
- miehen ja vaimon, lasten ja vanhempien välisten oikeudellisten asioiden käsittely
- omaisuuden hallussapito, siirto ja vaihdon säätely sekä näiden oikeudellisten vastuualueiden määrääminen velkojen ja rikosten suhteen
- sopimusoikeuksien määrittäminen yksilöiden välillä
- rikosten rankaisu ja määrittely
- oikeusriitojen ratkaisu siviiliasioissa
- poliittisten velvollisuuksien, oikeuksien ja kansalaisuuden määrittäminen
- valtion asioiden hoito toisten valtioiden kanssa; valtion suojaaminen ulkoiselta vaaralta tai hyökkäykseltä sekä valtion kansainvälisten suhteiden edistäminen Sittemmin valtion tehtävien piiri on etenkin läntisissä demokratioissa laajentunut.

Erilaiset valtiotyypit

Ideologia, jossa valtio puuttuu lähes täydellisesti yhteiskunnan toimintaan, tunnetaan nimellä totalitarismi. Suomessa valtioon kuuluu sellaisia piirteitä, että voidaan käyttää termiä hyvinvointivaltio. Libertaarisessa teoriassa valtio joko on minimaalisimmillaan supistettu pelkäksi väkivaltakoneistoksi, jolloin käytetään termiä yövartijavaltio (ideologiana minarkismi), tai valtiosta on luovuttu kokonaan ja siirrytty autonomisiin kapitalistisiin alueisiin (ideologiana anarkokapitalismi). Valtion valvomat oikeudet voidaan jakaa kahteen ryhmään: negatiiviset oikeudet ja positiiviset oikeudet. Negatiivinen oikeus on vapaus joltakin: vapaus kidutuksesta tai oikeus tuoda mielipiteensä julki ilman rangaistusta (ts. sananvapaus). Positiivinen oikeus on oikeus johonkin: oikeus koulutukseen tai oikeus ruokaan. Perinteiset länsimaiset oikeusvaltiot pitävät ihmisoikeuksia ja muita negatiivisia oikeuksia usein itsestäänselvyyksinä. Sen sijaan maan politiikan vasemmistolaisuus määrää sen, missä määrin positiivisia oikeuksia on toteutettu. Suomalainen hyvinvointivaltio pyrkii perinteisesti tarjoamaan hyvin suuren osan positiivisista oikeuksista. Monet kommunistiset ja totalitaristiset valtiot – Kiina etunenässä – loukkaavat kansalaistensa negatiivisia oikeuksia ja ihmisoikeuksia oikeuttaen loukkauksen positiivisilla oikeuksilla. "Kansalaisilla ei ehkä ole sananvapautta, mutta he saavat syödäkseen" kuuluu heidän perustelunsa.

Yhteiskuntateoriat

Erilaiset yhteiskuntateoriat voidaan jakaa mm. individualistisiin ja kollektivistisiin. Alkuperäiset moraaliset yhteiskuntateoriat, joista kaikkien muiden teorioiden voidaan sanoa kasvaneen, ovat liberalismi, demokratia ja sosialismi. Historiallinen kehitys on tapahtunut tuossa järjestyksessä. Puoluepoliittinen ryhmittäytyminen on kuitenkin tapahtunut pitkälti erilaisten konkreettisten asia- ja intressiristiriitojen eikä suoraan suurten poliittisten teorioiden mukaan.
- Liberalismi
- Anarkokapitalismi: valtio loukkaa aina ihmisten oikeuksia, joten sitä ei voi perustella.
- Minarkismi: yövartijavaltio on pienin paha tai yövartijavaltio syntyy luonnonoikeuksia loukkaamatta (Robert Nozick)
- Sosiaaliliberalismi: yksilönvapauksista voidaan joustaa, kun heikoimmassa asemassa olevien hyvinvointi turvataan (John Rawlsin Oikeudenmukaisuusteoria) tai kokonaishyöty on riittävä (utilitarismi)
- Demokratia
- Rousseau: jos kansan yleistahto määrää yksilöiden vastaisesti, toteutuu kollektivistinen vapaus eikä vapauden periaatetta näin loukata
- Hegel: valtio on ihmiskunnan kehityksen tulos ja itseisarvo, mahdollisuus ihmisille toteuttaa ei-itsekkäitä päämääriä
- Marxilaisuus: valtio on aina luokkaherruuden väline
- marxismi-leninismi: valtiovallasta on tehtävä proletariaatin herruuden väline
- anarkososialismi: valtiovalta, kuten muutkin herruden muodot, on tuhottava

Valtio organisaationa

Valtio on myös yksi ihmisen organisoitumisen muoto. Sitä edeltää klaani tai heimo ja sitä seuraa moderni kulttuuri ja globalisaatio. Valtio tuli mahdolliseksi hierarkkisen organisaatiomuodon keksimisen myötä. Valtio mahdollisti uuden hallinnon elättämisen lähinnä maatalouden ylijäämän, verotuksen turvin. Quincy Wrightin mukaan kauppa ja teknologia edeltää organisatorista ja lakiin perustuvaa muutosta. Tämän mukaan globaali tietotekniikka ja globaali vapaakauppa ennakoisivat globaaleja organisaatioita ja globaaleja lakeja. Globalisaatio tuskin merkitsee valtion nopeata romuttumista, mutta selvästi sen roolin muuttumista. Itseorganisoitumista soveltaen globaali taso kontrolloi muodostuttuaan alempia, kulttuuria ja valtioita. Vrt. valtion kontrolli kansalaisiin. Valtioiden toiminnassa tarvitaan yhä enemmän valtioiden välistä, jopa globaalia yhteistoimintaa. Em. kehitys korostaa mm. kokonaisturvallisuuden käsitettä.

Katso myös

- Luettelo valtioista
- sodankäynti valtioiden aikana Luokka:Politiikka Luokka:Hallinto ja:国家 simple:State th:รัฐ

Diplomatia

Diplomatia (kreik.) on kansainvälisten suhteiden alalla liikkuva valtiotaito, jonkun valtiomiehen toimintatapa, valtioviisaus. Valtioiden välisiä suhteita ylläpidetään yleensä diplomaattien välityksellä. Tilanteessa, missä mailla ei ole diplomaattisuhteita siksi, että maiden välit ovat kireät, käytetään välttämättömässä juoksevassa asiainhoidossa suojeluvaltion diplomaattisia suhteita kyseiseen maahan. Esimerkiksi Yhdysvaltain suojeluvaltio Korean demokraattisessa kansantasavallassa on Ruotsi siksi, koska Yhdysvalloilla ei ole diplomaattisia suhteita Korean demokraattiseen kansantasavaltaan, kun taas Ruotsilla on. Diplomatian alaan kuuluvat rauhasta sopiminen, sota, talouselämä, kauppa ja kulttuurivaihto. Kansainväliset sopimukset ovat yleensä diplomaattien neuvottelemia, ennen kuin poliitikot allekirjoittavat ne. Diplomaattien tehtäviin kuuluu asemamaan tai asemamaiden poliittisen ja kauppapoliittisen tilanteen seuraaminen sekä raportointi samoin kuin myös valtiosopimusten toimeenpanon valvonta asemamaissa sekä laiminlyönneistä tiedottaminen ulkoasiainministeriölle ulkopoliittiselle johdolle ilmoittamiseksi. Diplomaatti on vierasta valtiota edustava lähettiläs tai yleensä diplomaattikunnan jäsen; myös henkilö, joka taitavalla, jyrkkyyttä välttävällä esiintymisellä saavuttaa tarkoituksensa. Diplomaatin tehtävänä on ylläpitää kontaktipintaa ja keskusteluyhteyttä, kun taas voimakkaat reaktiot ovat poliittisen päätöksenteon alaisia ratkaisuja. Diplomaattiseen käytäntöön kuuluu erityisesti suurvaltojen osalta ajoittain myös diplomaattinen painostus tai diplomatian ylittävä voimankäytöllä uhkaaminen. Diplomatian ja sodankäynnin välillä keinovalikoimaan voivat kuulua mm. kaupan esteen muodostamat tullitariffien jyrkät korostukset, kauppasaarrot ja taloudellisen avun tai periaatteessa myönnetyn turvallisuutakuun julkinen kieltäminen. Diplomaattikunnaksi kutsutaan jossakin valtiossa toimivia ulkovaltojen lähettiläitä, toisinaan myös lähetystöjen virkamiehiä. Diplomaattikunnan vanhin eli esimies (ransk. doyen) on se korkeimman arvoluokan lähettiläs, joka on pisimmän ajan ollut asianomaisessa valtiossa, katolisissa maissa tavallisesti paavin lähettiläs (nuntius). Puhekielessä diplomatialla tarkoitetaan tahdikkuutta strategisen edun saavuttamiseksi. Diplomaattiseen käytökseen kuuluu asioiden muotoilu niin, että vastakkainasettelut vältetään. Diplomatia Länsi-Euroopassa alkoi kehittyä uudella ajalla 30-vuotisen sodan päätteeksi 1648 solmitun Westfalenin rauhansopimusta koskevissa neuvotteluissa, missä lukuisat valtiot sopivat keskenään uudenlaisesta järjestelystä. Diplomaattiset muodot ovat peräisin Napoleonin ajoilta, jolloin vahvistettiin mm. diplomaattinen koskemattomuus. Klassinen diplomatian kieli on ranska. Suurlähettiläs on valtionpäämiehen edustaja asemamaassaan, minkä vuoksi häntä puhutellaan hänen ylhäisyydekseen (your Exellency). Hänen ylhäisyydekseen kutsutaan myös valtionpäämiestä tai häntä edustavaa ulkoasiainministeriä tai pääministeriä. Tehokas lentomatkustaminen ja tietoliikenne ovat mahdollistaneet yhteydenpidon laajentamista ulkoasiainministeriöitä ja lähetystöjä laajemmalti, minkä vuoksi perinteisen diplomatian merkitys ainoana mahdollisena välittäjänä on vähentynyt. Esimerkiksi EU-maiden kesken myös muut hallinnot kuin ulkoasiainhallinnot valmistelevat valtioiden valisiä asioita sekä laativat sopimusehdotuksia. Hallinnollisesti, poliittisesti ja kulttuurisesti toisistaan jyrkästi poikkeavien maiden kesken suhteita hoidettaessa kuitenkin noudatetaan perinteisiä muotoja.

Katso myös

- Suurlähetystö
- Suurlähettiläs
- Konsuli
- Diplomaattinen koskemattomuus
- Corps Diplomatique

Aiheesta muualla

- [http://www.ediplomat.com/ eDiplomat.com] Luokka:Politiikka ja:外交

Raha

Raha on vaihdon välineenä käytetty hyödyke. Sen voi vaihtaa muihin hyödykkeisiin. Raha on arvon mitta ja kirjanpidon yksikkö. Raha itsessään on niin sanottu niukka hyödyke.

Historia ja tulevaisuus

Vaihtotaloudesta päästiin markkinatalouteen, kun esineitä ei enää tarvinnut vaihtaa suoraan toisiin esineisiin. Sen sijaan esineitä vaihdetiin rahaan ja rahaa taas muihin esineisiin. Alun perin rahana on käytetty kaikkea arvometalleista oravannahkoihin. Nykyisin rahan arvo on täysin sopimusvaltaista, ja konkreettisena rahana käytetään valtion viralliseksi määrittämiä, vaikeasti väärennettäviä seteleitä ja kolikoita. Suurin osa euro-valutaankin varannoista on olemassa vain lukuina pankkien kirjanpidoissa. Raha onkin yhä etenevissä määrin siirtymässä pelkästään sähköiseen muotoon.

Rahan merkitys

Rahalla on dualistinen tarkoitus. Toisaalta se on vaihdon väline, toisaalta sitä käytetään arvon mittaamiseen. Taloustieteen keskeisissä teorioissa raha ja hintamekanismi nähdään keskeisenä talouden suunnannäyttäjänä, jonka ohjaamina vapaat markkinat säätelevät tuotteiden ja palveluiden (sekä myös itse rahan) kysyntää ja tarjontaa oikeaan suuntaan. Suunnitelmatalouksissa rahan merkitys on ollut pienempi kuin markkinatalouksissa. Omaa rahaa on pidetty keskeisenä kansallisvaltion luomisen projekteissa. Suomessa autonominen suuriruhtinaskunta otti jo 1860-luvulla käyttöön markan. Oman rahan tuottaminen on tunnusomaista esimerkiksi itsenäistyville valtioille siinä kuin lipun ja kansallislaulunkin käyttöönotto. Usein myös ajatellaan, että rahasta on tullut liian merkityksellinen asia - suoranaisesti Jumala, tai paremminin epäjumala, joillekin ihmisille. Esimerkiksi Paavali on kirjoittanut, että "rahanhimo on kaiken pahan alku ja juuri". Apostolinkaan kritiiki ei tällöin kohdistu rahaan sinänsä.

Yhteisvaluutat

Euroopan unionin sisällä on euroalue, johon suurin osa jäsenmaista kuuluu. Yhteinen valutta euro on korvannut toistakymmentä kansallista valuuttaa vuoden 1999 alusta. Rahaliiton ulkopuolelle ovat jääneet Britannia, Ruotsi ja Tanska. Yhteisrahoja on suunniteltu lisäksi ainakin Pohjois-Amerikkaan ja Afrikkaan kauppaliittojen yhteyteen. Globaalista rahastakin on puhuttu.

Yksityinen raha

Suurimmassa osassa maailmaa yksityinen raha on kiellettyä. Esimerkiksi Australiassa vuoden 1910 setelilaki käytännössä kielsi kovalla verotuksella yksityiset rahat. Lähes kaikissa muissa maapallon maissa on samanlaisia lakeja. Isossa-Britanniassa ei valtiolla ole yksinoikeutta painaa rahaa ja siksi mm. Skotlannilla on oma puntansa ja maassa monia pienempiä yhteisöjä, jotka käyttävät omaa rahaansa. Mielenkiintoinen esimerkki rahan sopimusvaltaisesta luonteesta on New Yorkissa, Ithacassa käyttöönotettu Ithacan Hours-raha, joka on täysin yksityinen. Se on Ithacan asukkaiden keskenään kontrolloima ja järjestämä ja kelpaa jo kyseisellä alueella laajasti maksuvälineenä. Raha esiteltiin PBS-kanavalla pitkässä ohjelmassa ja jopa Kiinan keskuspankin pääjohtaja on osoittanut kiinnostustaan kyseiseen maksuvälineeseen.

Paikallisvaluutat

Kuuluisin paikallisen, lokaalin, rahan kokeilu tapahtui 1930-luvulla Itävallassa. Pula-ajan kirvoittama kokeilu edisti paikallisrahan kiertoa soveltamalla negatiivista korkoa. Lopulta Itävallan keskuspankki kielsi paikalliseksi menestykseksi osoittautuneen kokeilun. Paikallisia valuuttoja on 1900-luvun lopulla laskettu liikkeelle muun muassa Meksikossa. Monesti kysymys on ylikansallisten talousinstituutioiden kritiikistä ja valuuttakriisit ovat antaneet vauhtia kokeiluihin. Rahan spekulatiivinen luonne on pyritty minimoimaan ja korostamaan sen vaihdonvälinetehtävää. Tietotekniikan kehitys on helpottanut lokaalirahojen käyttöä, ja nämäkin rahat ovat nyttemmin monesti merkkejä tietokoneen ruuduilla, verkoissa ja muisteissa. Paikallisiin rahaprojekteihin viranomaiset eivät yleensä ole puuttuneet.

Rahan talousteorioita

Makrotalousteoreettisilla koulukunnilla on kaksi näkökulmaa rahaan: #Rahan kvantiteettiteoria eli rahan määrä #Rahan hintateoria eli rahan hinta Rahan arvo voi määräytyä eri tavoin: #monetarismi #Bretton woods -instituutio #Arvometalliin kytketty kurssi #Toiseen valuuttaan kytketty kurssi #Valuuttakoriin kytketty kurssi Luokka:Raha ko:돈 ja:貨幣 simple:Money

Talous

Osa-alueita

- Kansantalous
- Kansantaloustiede
- Koti ja kuluttajat
- Liiketoiminta ja teollisuus
- Talouden historia
- Taloustiede
- Tuotantotalous

Termejä

- kassa
- kirjanpito
- markkinointi
- raha
- tase
- tili
- tuloslaskelma Luokka:Talous

Sun Tzu

Sunzi (孫子 pinyin: Sun1 Zi3) eli Mestari Sun, oikea nimi Sun Tzu, on kirjan Sodankäynnin taito kirjoittaja. Ei tiedetä tarkkaan milloin hän eli, mutta yhden elämäkerran mukaan hän oli kenraali Wu-valtiossa 600-luvulla eaa, mutta luultavampaa on, että Sodankäynnin taito kirjoitettiin noin 400 eaa - 320 eaa. On myös mahdollista, että Sun Tzua ei ole koskaan ollut olemassakaan. Sodankäynnin taito on yksi seitsemästä kiinalaisesta klassisesta sodankäynnistä kertovasta kirjasta:
- Sunzin sodankäynnin taito
- Wuzin sodankäynnin taito
- Ssu-ma Fu
- Kysymyksiä ja vastauksia
- Wei Liao Zin sodankäynnin taito
- Huang Shih-kungin kolme strategiaa
- T'ai Kungin kuusi salaista oppia Nämä kirjat olivat yleensä kielletty tavallisilta kansalaisilta: esimerkiksi "Kuusi salaista oppia" opastaa miten saadaan aikaan vallankumous.

Linkkejä

- [http://textual.net/access.gutenberg?author=Sun.Tzu&site=21 Sun Tzun Sodankäynnin taito englanniksi (kokoteksti) Gutenbergistä]
- [http://www.sonshi.com/ Sunzi- kotisivut (englanniksi)] luokka:sotateoreetikot ja:孫武 th:ซุนวู

Kokonaisturvallisuus

Kokonaisturvallisuus on turvallisuuden laajentuva yläkäsite.

Perinteinen turvallisuus

Aiemmin valtiollinen turvallisuus nähtiin lähinnä ulkopolitiikan ja puolustuspolitiikan muodostamaksi kokonaisuudeksi, turvallisuuspolitiikaksi. Tämä käsitys kuuluu aikaan, jolloin valtioiden välillä ei juuri muita merkittäviä vaikuttamisen keinoja ollut.

Turvallisuuden laajentuminen

Suuressa suomalaisessa 1990- luvun turvattomuustutkimuksessa turvattomuudelle (turvallisuudelle) löydetiin 23 ulottuvuutta, jotka voitiin ryhmittää kuuteen osa-alueeseen. Turvallisuus laajenee kolmea kautta: # Siihen syntyy uusia tasoja, merkittävimpinä valtioita suuremmat kulttuurin, tieteen ja teknologian tasot sekä jatkossa etenkin globaali (tiedon) taso. # Sen aiempiin tasoihin syntyy uusia elementtejä ja # Mitään vanhoja turvallisuuden elementtejä ei poistu. Edellä mainittujen trendien seurauksena turvallisuus muuttuu yhä moninaisemmaksi ja kompleksisemmaksi ja suuremmaksi. Monia nykyaikaisen valtion uusia uhkia ei voi ratkaista valtion sisäisin toimenpitein. Kansainvälinen yhteistoiminta on oman turvallisuuden hoitamiseksi yhä tärkeämpää, jopa välttämätöntä. Ristiriidat valtioiden sisällä leviävät laajemmalle, jos niillä on valtioiden tai kulttuurien välinen kytkentä esim. vähemmistön kautta. Venäjä katsoo itsellään olevan oikeuden puuttua naapureidensa asioihin, jos sen mielestä naapurivaltion venäläisen vähemmistön asema sitä sen mielestä edellyttää. Yhä useammassa maassa on yhä useamman maan vähemmistöjä. Näillä diasporavähemmistöillä on mm. Samuel Huntingtonin mukaan merkittävä osa monessa nykyaikaisessa kriisissä. Suomessa vähemmistöjä on esim. Vietnamista, Somaliasta, monesta Balkanin maasta jne. Maailman valtioiden ja ihmisten keskinäisriippuvuuden kasvaessa, turvallisuuteen on otettu paljon laajempi näkökulma. Valtiollista turvallisuutta uhkaa kokonaisturvallisuuden alla mm.
- naapurimaissa tapahtuva valtion romahtaminen. Yli puolet maailman valtioista lasketaan luokkaan: Vaarassa romahtaa tai romahtanut. Vertaa Neuvostoliitto, Jugoslavia ja monet Afrikan valtiot
- naapurimaiden köyhyys ja pakolaiset (siis valtion heikkous on myös riski naapureille)
- tietoturvallisuusuhkat (ohjelmistotakaportit, virukset, madot, Troijan hevoset jne)
- teknologinen ja taloudellinen keskinäisriippuvuus:
- keskeisen raaka-aineen tai järjestelmän osan saannin estyminen tuotanto- tai valmistusmaan ongelmien tai vientirajoitusten takia, joka taas uhkaa omaa tärkeää talouden tai turvallisuuden alaa
- järjestelmän (talous, teknologia) kompleksisuudesta seuraavat riskit
- globaalit tautiepidemiat (AIDS, SARS, ebola jne.)
- kansainvälinen rikollisuus ja terrorismi
- joukkotuhoaseiden leviäminen
- ydinonnettomuudet
- muut rajojen yli leviävät saasteet: happosateet, öljyonnettomuudet rannikolla
- kulttuuriset, uskonnolliset tai etniset ristiriidat valtion sisällä sen vähemmistöjen välillä joko kotoperäisinä ristiriitoina tai muulta tulleiden ristiriitojen heijastumina
- luonnon katastrofit
- rajojen yli leviävä oman kulttuurin ydintä tai omia arvoja uhkaava vihamielinen tieto: internet, kansainvälinen media, psykologinen sodankäynti, informaatiosodankäynti
- rikkaiden ja köyhien välisen kuilun laajeneminen valtioiden sisällä ja globaalisti
- työttömyys, syrjäytyminen, naapurimaiden väestönkasvu ja niistä seuraavat asiat
- tieteen, teknologian ja talouden erilaiset rajoitukset (esim. vientikiellot ja rajoitukset), siis esim. taloudellinen informaatiosodankäynti sekä
- valtion turvallisuutta uhkaava tiedustelu esim. avaruudesta, rajojen läheisyydestä, valtion sisältä tai internetistä
- valtion taloudellisen kilpailukykyn heikkeneminen ja esim. siitä seuraava luottokelpoisuuden lasku

Esimerkki kehityksestä

Valtioneuvoston periaatepäätös 27.11.2003, "Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen strategia" esittää kokonaisvaltaisen näkemyksen yhteiskunnallisesta turvallisuudesta. Sen ydin on valtion johtaminen ja muut osakokonaisuudet ja osakokokonaisuuksien osakokonaisuudet ovat: # Valtakunnnan sotilaallinen puolustaminen ## Sotilasstrateginen tilannekuva ## Alueellisen koskemattomuuden valvonta ja turvaaminen ## Virka-apu ## Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen ja kohteiden suojaaminen ## Sotilaallistten uhkien torjunta ## Osallistuminen kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan. # Sisäinen turvallisuus: ## Oikeusjärjestelmän toimintakyky: Poliisi, oikeuslaitos, terrorismin torjunta ## Estetään ennakolta ja hallitaan uhkia, jotka kohdistuvat väestön turvallisuuteen ja yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamiseen: Pelastustoiminta, rajavalvonta. # Väestön toimeentuloturva ja toimintakyky: ## Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut ## Terveysuhkien havainnointi-, seuranta ja torjuntajärjestelmät # Henkinen kriisinsietokyky: ## Sosiaalinen eheys ## Tiedotustoiminta ## Opetustoimi ## Kulttuuritoiminta ## Hengellinen toiminta ## Turvallisuutta tukeva vapaaehtoistoiminta # Talouden ja yhteiskunnan toimivuus: ## Infrastruktuurin turvaaminen ## Julkisen talouden toimivuus ## Yhteiskunnan perustoimintojen turvaaminen: Energia, elintarvikkeet, asuminen... ## Sähköisten tieto- ja viestintäjärjestelmien sekä kuljetusten toimivuus. # Ulkoinen toimintakyky: ## Ulkoasianministeriön ja ulkomaanedustuksen toimintavalmius ## Muiden hallinnonalojen kansainvälinen yhteydenpito ## Ulkomaan kaupan toimintaedellytykset ## Suomen kansalaisten avustaminen ulkomailla Valtion johtamisen osa-kokonaisuuksia ovat: # Asianmukaiset tilat ja viestiyhteydet # Valtakunnallinen tilannekuva # Tietojen jakaminen # Päätösten toimeenpano # Osallistuminen EU:n päätöksentekoon [http://www.valtioneuvosto.fi/tiedostot/pdf/fi/88861.pdf Turvallisuuspoliittinen selonteko 2004] määrittelee kokonaismaanpuolustuksen seuraavasti (Keskeiset lyhenteet ja määritelmät (s. 157)): Kokonaismaanpuolustus: Kaikki ne sotilaalliset ja siviilialojen toimenpiteet, joilla turvataan Suomen valtiollinen itsenäisyys sekä kansalaisten elinmahdollisuudet ja turvallisuus ulkoista, valtioiden aiheuttamaa tai muuta uhkaa vastaan.

Vihamielinen vaikuttaminen

Kokonaisturvallisuudessa yhä tärkeämmäksi termiksi on perinteisen sodankäynnin rinnalle nousemassa "vihamielinen vaikuttaminen". Se tarkoitaa toimintaa, jossa toimitaan kohteen intressien vastaisesti, mutta ei kuolla. Vihamielisen vaikuttamisen keinoja ovat mm. informaatiosodankäynti ja sen osa-alueet kuten psykologinen sodankäynti, hakkerisodankäynti. Muita vihamielisen vaikuttamisen keinoja ovat vaikuttaminen teknologian (ks ohjelmistosodankäynti), talouden (ks. taloudellinen informaatiosodankäynti tai tieteen kautta sekä vaikuttaminen kansainvälisen median kautta. Jälkimmäisimmästä erityisesti Internet on yhä tärkeämpi. Merkittävin vihamielisen vaikuttamisen sovellutus on ollut Neuvostoliiton ja kommunismin kaataminen 1980- ja 1990- lukujen vaihteessa. Vihamielinen vaikuttaminen on noussut tärkeäksi, kun:
- valtiot ovat avautuneet yhä enemmän ja yhä useammalla alueella
- niiden taloudellinen ja teknologinen keskinäisriippuvuus on kasvanut ja
- kommunikaatio (ihmiset, tavarat ja tieto) valtioiden välillä on kasvanut. Vihamielinen vaikuttaminen on usein epäsuoraa ja häiveellistä, joten sen havaitseminen ja myös vastustaminen on vaikeaa. Kokonaisturvallisuuden ja vihamielisen vaikuttamisen käsitteet edellyttävät uudenlaista ja uusiin asioihin huomioita kiinnittävää turvallisuustarkastelua mm. valtioiden sisällä. Tämä merkitsee myös turvallisuuden monimutkaistumista.

Katso myös:

- epäsymmetrinen sodankäynti
- postmoderni sodankäynti
- sisällissota
- Noopolitik, pehmeä politiikka

Linkkejä:

- [http://www.defmin.fi/index.phtml/page_id/290/topmenu_id/7/menu_id/290/this_topmenu/126/lang/1/fs/12 Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen strategia. Valtioneuvoston periaatepäätös 27.11.2003] Luokka:Politiikka

Krasheri

Hakkerisodankäynti on informaatiosodankäynnin alalaji. Se on tietoverkoissa tapahtuvaa sodankäyntiä, vihamielistä vaikuttamista tietoverkkojen avulla. Se sisältää toimintaa tietoja ja niiden tallennus-, käsittely- ja siirtojärjestelmiä vastaan. Tietojen osalta kyseeseen tulee tietojen hankinta, manipulointi ja tuhoaminen. Tietokoneverkkojen "epäsosiaalinen" aines voidaan jakaa motivaatioiden mukaan seuraavasti:
- Hakkeri (hacker) on tietoverkkoihin murtautuja, jonka motivaatio on uteliaisuus.
- Krakkeri (cracker) vaatii ohjelmistojen vapaata käyttöä ja
- krasheri (crasher) pyrkii tuhoon ja sabotaasiin tietoverkoissa
- tietokonerikolliset, jotka tavoittelevat taloudellista hyötyä tietoverkkojen rikollisen käytön kautta sekä
- ammattimaiset, valtioita tai yhtiöitä edustavat ja freelancereina toimivat tietokoneverkojen tiedustelijat ja tuhoajat, erikoisjoukkojen erikoisjoukot tai nykyajan palkkasoturit. Tavoitteita voivat olla täydellinen tuho, verkon sulkeminen osittain, satunnaisten tai tarkoituksellisten datavirheiden luonti, informaation varastaminen, palveluiden varastaminen, esim ilmaiset puhelut, järjestelmän monitorointi ja tiedon keräys esim vastatoimista sekä tiedon keräys kiristystarkoituksessa. Välineitä hakkerisodankäynnissä ovat mm. ohjelmiston tai tietokoneen fyysisen osan (mikropiirin, piirilevyn, tietokoneen) takaportti, ohjelmistojen virheet (tahalliset tai tahattomat), ohjelmistovirus, looginen pommi, Troijan hevonen, salasanan "haistelija", verkkoturvallisuusohjelmat kuten SATAN jne. Kuuluisa esimerkki on saksalainen hakkerivakoilijaketju vuodelta 1989. Ketjun hakkerit murtautuivat Saksasta useisiin USA:n sotilaallisiin tietoverkkoihin ja tiedot osti Neuvostoliiton KGB. Monet viimeaikaiset kriisit ovat sisältäneet hakkerisodankäynnin elementtejä. Tsetseenian toisessa sodassa Venäjä hyökkäsi menestyksekkäästi tsetseenien sivustoja vastaan. Kosovon sodassa serbit hyökkäisivät NATO:n sivustoja vastaan.

Katso myös:

- internet

Media

__NOTOC__ Media, alun perin monikko latinan sanasta medium eli "keskellä", tarkoittaa nykyään tiedon kantajaa.

Media-sanan merkityksestä

Media voi viitata sekä tiedon tallentamiseen (esim. levyke, kiintolevy) että tiedon lähettämiseen (esim. Internet, televisio). Suomeksi sana "media" on yksikkö ja sen monikko on "mediat". Media on nykyään hyvinkin laaja käsite. Se voi olla lehtien, television ja radion ohella vaikkapa kahvilan servietti, polttoainepumppu tai kuumailmapallo. Markkinointiviestinnän ammattilaiset tarkoittavat medialla mainosvälineitä, joilla viesti saadaan perille kohderyhmälle. Yleiseltä merkitykseltään media on mikä tahansa joukkoviestin. Useimmiten medialla tarkoitetaan kuitenkin massamediaa eli joukkotiedotusvälineitä, eli niitä lähettävän median muotoja, joilla voidaan tavoittaa samanaikaisesti suuri yleisö.

Median historiasta

Joukkotiedotusvälineenä median historiaallisina vaiheina voidaan nähdä huhu, julkiset kuulutukset, julkiset kokoontumiset, kirjapainotaito, lehdistö, elokuvat, yleisradio, televisio, satellitti-TV ja monen edellisten konvergenssina, yhdentymisenä Internet. Laajemmin mediana voidaan nähdä mm. julkiset rakennukset ja hallitsijan kuvalla koristeltu raha. Muinaisen Persian pääkaupunki Persepolis nähdään kulissina (mediana) alamaisille (kohderyhmä), jotka tulivat ympäri laajaa Persiaa maksamaan vuosittaiset verot suurkuninkaalle. Samalla he joutuivat vakuuttumaan Persian suurkuninkaan ylivertaisesta mahtavuudesta, ja siis esim. kapinan mahdottomuudesta (viesti).

Median merkityksestä

Tavallisesti median merkityksenä nähdään vain sen rooli keskustelun herättäjänä. Korostetaan sitä, että media ei pysty luomaan uutta tietoa, vaan vaikuttamaan vain siihen mistä ihmiset (päivittäin) keskustelelevat. Samassa yhteydessä korostetaan sitä, että mainonta ei vaikuta, sitä harrastetaan, koska ei uskalleta olla siitä pois. Jos ihmistä tarkastellaan systeeminä, systeemin käyttäytymiseen vaikuttaa sisäinen tulkitseva tieto sekä ulkoa (ja sisältä) saatu input- tieto. Sisäisen tulkitsevan tiedon lähtökohtia ovat geneettinen perimä (systeemin rakenne) ja kaikki se, mikä syntymän jälkeen on yksilöön vaikuttanut input- tietona (opittu tieto): vanhemmat, naapurit, koulu, ystävät, harrastukset ja media. Nykyihminen kuluttaa mediaa päivittäin tuntikausia (3—9 tuntia, maasta riippuen) ja keskustelee perheenjäsenten kanssa keskimäärin parikymmentä minuuttia. Median pitkäaikaisvaikutus on siis muutakin kuin "keskustelun herättäjä". Median laajemmasta merkityksestä esimerkkejä ovat: Toisen maailmansodan jälkeisessä kylmässä sodassa radiotoiminta (Radio Free Europa, Voice of America, BBC...) ja niiden vastainen toiminta oli merkittävä osa ideologista kamppailua. Vuonna 1948 alkanut läntisten radioasemien häirintä Neuvostoliitossa oli ja on edelleen ollut maailman suurin häirintäoperaatio. Siinä oli lopulta mukana noin 2000 häirintälähetintä. Jokaisen yli neljäsosamiljoonan kaupungin ympärillä oli häirintäasemia, jopa 16 kappaletta. Muutamaa katkosta lukuun ottamatta häirintä jatkui vuoteen 1987 asti. Neuvostoliitto tuskin olisi aloittanut maailman suurinta häirintäoperaatiota, jos lännen radioiden merkitys olisi "vain keskustelun herättäjä". Ruandan kansamurha tutsien ja hutujen välillä vuonna 1994 saatiin aikaiseksi yhdellä sitkeään kansankiihotukseen keskittyneellä radioasemalla (Deux Collines). Seurauksena oli 500 000 kuollutta, pääsosin tutseja, 3 miljoonaa pakolaista pääosin Zairessa ja 3 miljoonaa sisäistä pakolaista Ruandassa. Ennen kuin serbit ja kroaatit kävivät todellisen sodan Balkanilla 1990-luvulla, he kävivät televisiosodan. Koko sota oli keinotekoinen, televisiolla luotu. Tarvittiin muutaman vuoden häikäilemätön propaganda ja toisensa vuosikymmeniä tunteneet ihmisen alkoivat vihata toisiaan. Serbit myös ajoittivat toimintansa USA:n kansallisen mielenkiinnon mukaan. Kun USA:ssa keskusteltiin budjetista tai muista kriiseistä maailmalla, serbit suorittivat omat operaatiot. Kun ihminen saa yhä enemmän tietoa median kautta, median merkitys kasvaa. [http://www.matheory.info Jan Kåhre] toteaa kirjassaan "The Mathematical Theory of Information" sivulla 163, että informaatiota häviää ketjussa. Mitä ketjuuntuneempi informaatiosysteemi on, sitä vähemmän lopullinen tieto vastaa alkuperäistä. Tämä on yhteiskunnan ongelma. Yksilö havaitsee tämän ongelman vain niissä tilanteissa, joissa hänellä on ensikäden tietoa, siis lyhyt informaatioketju informaation lähteelle. Myös venäläisen psykologisen sodankäynnin teorian (refleksiivinen kontrolli) mukaan välitetty tieto on muutakin kuin keskustelun herättäjä.

Media ja sodankäynti

:katso myös: informaatiosodankäynti Joukkotiedostusvälineet ovat suuren vaikutuksensa takia myös keskeisiä sodankäynnin kohteita. Persianlahden sodassa Irakin tärkeimmät yleisradio- ja TV-asemat tuhotiin heti vuoden 1991 sodan ensi päivänä. Bosnia rauhanturvaoperaatioissa SFOR- joukot ovat hiljentäneet serbien televisioasemia. NATOn risteilyohjuksen iskusta TV-studiota vastaan 21. huhtikuuta 1999 Kosovon sodan aikana Belgradin pormestari totesi: "Ensimmäistä kertaa historiassa mediasotaa käydään pommeilla". USA puolustusministeriö vastasi:"Serbien TV on yhtä paljon osa Milosevic'in murhakoneistoa kuin hänen asevoimansa". Kosovon sodassa Serbia menetti 90% yleisradiokalustosta 420 iskussa, vahinkojen arvo yli miljardi markkaa. Mediasotaa käydään muillakin kuin pommeilla. Kurdijärjestö syyttää Turkkia sen Hotbird- satelliittikanavan Med TV:n elektronisesta häirinnästä, teknologisesta terrorismista, syyskuussa 1998. Joukkotiedotukseen tuhoamiseen liittyy yleensä myös joukkotiedotuksen korvaaminen omalla lähetyskalustolla. USA:lla on kuusi EC-130E Hercules-kuljetuskonepohjaista lentävää Command Solo radio- ja TV-asemaa tätä tarkoitusta varten. Nämä koneet mahdollistavat tietysti myös harhauttamisen ja disinformaation lähettämisen, samoin toimivien radio- ja TV-asemien häirinnän. Näitä koneita on käytetty Irakissa 2003, Afganistanissa 2001, Kosovossa 1999, Bosniassa, Haitilla, Persianlahdella 1991 ja Panamassa. Tsetseenia ensimmäisessä sodassa media oli tsetseenien hallussa. Tsetseenian toisessa sodassa Venäjä tuhosi, häiritsi ja korvasi systeemaattisesti tsetseeni-median. Edellisen voittivat tsetseenit, jälkimmäisen venäläiset (?). Vallankaappauksissa ja sisällissodissa media on keskeisiä ensimmäisiä maaleja. Venäjän vallankaappausyritys vuonna 1991 epäonnistui ilmeisesti mm. siksi, että venäläisillä oli jo paljon muita tiedonlähteitä (satelliittiantennit) kuin Venäjän televisio. Israelin ja palestiinalaisten välisessä konfliktissa palestiinalaisten media on ollut Israelin toistuvien iskujen kohde.

Median kontrolli sodassa

Krimin sodassa otettiin käyttöön ja vaikutti ensimmäistä kertaa uusi tietotekniikan keksintö, lennätin. Sitä ei osattu vielä kontrolloida ja sotakentiltä suoraan ja nopeasti saatavat tiedot kaatoivat mm. Englannissa hallituksen. Tämä uuden tietotekniikan tai joukkotiedotuksen ominaisuus (kontrollin puute ensimmäisessä sodassa) näkyi mm. television osalta Vietnamin sodassa. Yleensä asevoimat ovat nopeasti oppineet uuden joukkotiedotuksen kontrollin. Irakin sodassa 2003 suuri reportterimäärä oli kontrollissa sillä tavalla, että reportterit olivat "isäntäjoukon" mukana koko ajan. Kun "isäntäjoukko" tarjosi reporttereille suojan, tämä vaikutti psykologisesti siihen mitä raportoitiin. Myös isäntien tulo tutuiksi, ystäviksi ja heidän ongelmiensa parempi ymmärtäminen vaikuttivat raportointiin.

Media ja sodankäynti Suomessa

Suomessa Lahden yleisradioasema oli talvisodassa pommituksen kohteena ja se vaikeni täysosuman jälkeen pariksi viikoksi. Vaikutus todettiin merkittäväksi kansan mielialoihin. Viipurin alueella linja-autossa ollut liikkuva propaganda-asema, joka välitti ohjelmaa Venäjälle tuhottiin talvisodan aikana. Kyseinen asema vaikutti myös siihen, että venäläiset joutuivat käyttämään useita omia asemia suomalaisten yhden aseman häirintään. Ne olivat samalla pois Suomeen (tai Venäjälle) suunnatusta propagandasta. Kesällä 1944 Suomessa harkittiin BBC:n häirintää, koska sen vaikutus oli todettu vaaralliseksi kansan mielialoille. Sodan loppuminen poisti häirintätarpeen.

Nykyaikaisen verkottuneen median luonteesta

Nykyaikaista mediaa luonnehtii moninaisuus, verkottuminen ja globaalisuus. Median välineitä on useita ja ne ovat sisäisesti erikoistuneita. Median omistustuksen ja määrän kasvaessa syntyy uusia ilmiöitä, tapahtuu muutos määrästä laatuun. Nykyaikainen media on harvoin kenenkään selvässä kontrollissa ja sen kilpaillessa keskenään, syntyy uutta mediadynamiikkaa. Hierarkkisen median aikana hallitsijan "toilailut" voitiin "painaa villasella", verkottuneen median aikana aina joku julkaisee tiedon ja saa näin kilpailuedun. Tällöin jo "valtamedian" kannattaa julkaista ko. tieto, jotta joku kilpailija ei saisi suhteellista etua. Ehkä merkittävin tulevaisuuden median ominaisuus on globaalisuus. Satelliitti-TV ja -radio, sekä erityisesti internet luovat samalla tavalla vaikutusta kuin media pitkällä aikavälillä aikaisemmin. Nyt vain vaikutus on globaalia, esim. CNN ja Al-Jazeera.

Katso myös:

- Terrorismi ja media
- Suomalaismedia verkossa
- Noopolitik ja joukkoviestintä

Lähteitä:

- World Media BBC Monitoring- lehti (korvattu muutama vuosi sitten maksullisella nettipalvelulla)
- [http://www.clandestineradio.com Organisaatio politiikan, diplomatian, vakoilun ja sähköisen median leikkauskohdassa]
- [http://www.teevee.org TV- ja video- aktivistien saitti]
- [http://www.digita.fi Suomen jakeluverkko-organisaatio: Digita OY]
- [http://www.radioliitto.fi Suomen Radioiden Liitto, SRL ry.]
- Yleisradion historia, 1. osa 1926 - 1949 Eino Lyytinen:"Perustamisesta talvisotaa", Timo Vihavainen:"Sodan ja vaaran vuodet" Yleisradio OY, WSOY Painolaitokset 1996.
- MpKK:n Strategian Laitoksen tutkijan [http://www.uta.fi/laitokset/kirjasto/vaitokset/2004/2004062.html Tommi Koivulan väitöskirja] "Sodan kaikuja - Norjan ja Suomen henkilömiinaretoriikka kansainvälisen mediaprosessien ilmentäjänä 1995 - 2002" (ISBN 951-44-5987-3) kuvaa median uutta vaikutusta. Luokka:Media

Vastustaja

Vastustaja (vihollinen, hyökkääjä, kilpailija) on sodankäynnin tai yleisesti kaksinkamppailun toinen, aktiivinen ja vastustava osapuoli ja sodankäynnin ja kilpailun keskeisin käsite. Sodankäynnin ulkopuolella vastustaja esiintyy merkittävässä roolissa mm. yritystoiminnassa, urheilussa, politiikassa ja rakkaudessa. Sodankäynnin ja kilpailun perusdynamiikka ja monet oleelliset ilmiöt sodankäynnissä syntyvät vastustajasta (vast.), mm. suhteellinen etu ja paradoksaalinen logiikka.

Vastustajasta yleensä

Jos vastustajaa ei ole, ei ole mitään järkeä salata, harhauttaa, oppia nopeasti, kyetä johtamaan nopeasti ja tiedustelemaan. Jos vastustaja on olemassa, nämä taidot ovat sodankäynnin ja kilpailun ydintä. Vastustaja pakottaa myös kehittymään, oppimaan. Jos (merkittävää) vastustajaa ei ole, vaarana on toiminnan byrokratisoituminen, kehityksen loppuminen, tehokkuuden väheneminen ja toiminnan muuttuminen jopa rituaaliseksi. Yritystoiminnassa tämä tilanne syntyy esim. monopoleissa. Vastustajan oleellisuus em. mielessä on todettu mm. ensimmäisissä "itsekseen kehittyvissä" ohjelmissa. Jos ohjelmaa tuhoavaa ja uhkaavaa vastustajaa ei ole, ohjelmien kehitys pysähtyy tietylle tasolle. Vasta vastustajan olemassaolo pakottaa ohjelmat nopeampaan kehitykseen. Vrt. Red Team- idea alla. Vastustajan oppimisesta johtuen yrityksellä voi olla hetkellinen etu, mutta ei pysyvää jne. Vaikka yritys oppisi jatkuvasti parantamaan toimintaansa, niin oppii lopulta vastustajakin. Vaatimus on siis olla jatkuvasti tarpeeksi parempi kuin vastustaja. Koska kukaan ihminen eikä mikään organisaatio tai valtio ei ole pystynyt siihen loputtomasti, tämä merkitsee aina vallan vaihtumista, ennemmin tai myöhemmin.

Vastustaja sodankäynnissä

Sodankäynti on "kehittynyt" eniten niinä aikakausina ja niillä alueilla, joilla on sodittu pitkään, siis (merkittävän) vastustajan vaikuttaessa. Tämä liityy siihen, että pitkään sodittaessa, osapuolet huomaavat konkreettisesti toistensa tehokkaat toimintamenetelmät, aseet jne. ja oppivat niistä. Osapuolet alkavat muistuttaa toisiaan. Koska sodankäynnissä on vastustaja, mikään asia ei ole sodankäynnissä voimassa kuin hetken. Vastustaja oppii. Toisen maailmansodan alussa britit laskivat saksalaisten pommitusten tehon perusteella (Coventry), että tietyllä panoksella ja teholla he voivat kuuden kuukauden pommituksilla saada Saksan polvilleen. Tämä ei ollut sodankäyntiä, vaan insinööritiedettä, ehkä pelkästään alkeismatematiikkaa. Miksi? Koska kuudessa kuukaudessa tyhmäkin vastustaja oppii ja lopettaa ensimmäisten viikkojen tehokkaan operaation lyhyeen. Rauhan aikana asevoimien "ongelma" on vastustajan puuttuminen. Tätä puutetta pyritään poistamaan kaksipuoleisilla harjoituksilla ja Red Team- organisaatioilla. Kolmas tapa hoitaa rauhan ajan vastustajan puuttuminen on silloin tällöin järjestää itse tai itselleen "pieniä" sotia, joissa uusimmat ideat ja teknisen järjestelmät voidaan testata luotettavimmissa oloissa, mutta joissa riskit ovat kuitenkin vielä hallittavissa. Mitä kauemmin edellisestä sodasta on kulunut, sitä suurempi riski asevoimien todelliseen osaamiseen todellisessa sodassa liittyy. Luokka:Sodankäynti Luokka:Pelit

Karl von Clausewitz

Karl von Clausewitz (1. kesäkuuta 1780 Magdeburg - 16. marraskuuta 1831 Wroclaw) oli preussilainen kenraali ja on yksi kuuluisimmista sotateoreetikoista. Teos "Vom Kriege" (1832) julkaistiin kolmiosaisena vasta hänen kuolemansa jälkeen. Tutkimustyö jäi ennen aikaisen kuoleman takia kesken. Clausewitzin pääongelma oli selittää aikakautensa mullistus, Napoleonin sodat. von Clausewitz palveli Venäjän armeijassa vuosina 1812 - 1814. Hän toimi Berliinin sotakoulun johtajana vuosina 1818 - 1830. von Clausewitz vaikutti keskeisesti moniin sotiin ja sodanjohtajiin kuolemansa jälkeen. Hän oli muun muassa päämajoitusmestari Aksel Airon mielikirjailijoita.

Peruskäsitteitä (von Clausewitzin sodankäynnin maksiimit)

- sota on politiikan jatkamista toisin keinoin
- voiman keskittämisen tärkeys
- ratkaisutaistelun tärkeys
- sodankäynnin kitka keskeisenä sodankäynnin käsitteenä
- taktiikka on oppi sotavoimien käytöstä taistelussa
- strategia oppi taistelujen käyttämisestä sodan päämäärän saavuttamiseen
- sota on väkivallan käyttöä eikä siinä ole rajoja
- sota on kameleontti, siis jatkuvasti muuttuva ilmiö
- jokainen sota on erilainen eikä sota ole siis teoretisoitavissa
- edelliseen liittyen on oleellista sotapäällikön nerous
- sotatieteen on perustuttava empiriseen tutkimukseen
- sota on ihmisten välistä vuorovaikutusta

Kirjallisuutta

- Carl von Clausewitz: Sodankäynnistä, Art House 1998, ISBN 951-884-227-2

Katso myös:

- sodankäynti

Lähteitä

- [http://www.clausewitz.com/CWZHOME/CWZBASE.htm Clausewitz- kotisivut] Clausewitz, Karl von Clausewitz, Karl von ja:カール・フォン・クラウゼヴィッツ

Martin van Creveld

Martin van Creveld on israelilainen sotahistorioitsija. Syntynyt Hollannissa ja asunut Israelissa vuodesta 1950. Julkaissut lukuisia kirjoja sodankäynnistä mm.
- Military Lessons of the Yom Kippur War (Washington Papers, Vol Iii, No 24) (1975)
- Supplying War (1977)
- Fighting Power: German and U.S. Army Performance, 1939-1945 (1982)
- Command in War (1985)
- Training of Officers: From Military Professionalism to Irrelevance (1990)
- Technology and war : from 2000 B.C. to the present (1991)
- The Transformation of War (1991)
- On Future War: the Most Radical Reinterpretation of Armed Conflict Since Clausewitz (1991)
- Nuclear Proliferation and the Future of Conflict (1993)
- The Encyclopedia of Revolutions and Revolutionaries: From Anarchism to Zhou Enlai (1996)
- The Sword and the Olive: A Critical History of the Israeli Defense Force (1998)
- Tsahal (1998)
- The Rise and Decline of the State (1999)
- History of Warfare: Art of War: War and Military Thought (2000)
- Men, Women & War: Do Women Belong in the Front Line? (2001)
- Men, Women & War: Do Women Belong in the Front Line? (2002)
- Air power and maneuver warfare (2002)
- Moshe Dayan (2004)
- Defending Israel : A Controversial Plan Toward Peace (2004) Creveld, Martin van

Informaatiosodankäynti

Informaatiosodankäyntiä (engl. Information Warfare, IW) on mikä tahansa hyökkäys tietoa kohtaan, toimintatavoista ja keinoista riippumatta. Esimerkiksi puhelinvaihteen pommittaminen tai sen sovelluksien tuhoaminen tietokoneviruksella ovat kumpikin informaatiosodankäyntiä. Informaatiosodankäyntiä on myös mikä tahansa toiminto, joka suojelee tietoamme - toimintatavoista ja keinoista riippumatta. Esimerkiksi puhelinvaihteen vahvistaminen pommitusten varalta ja sen sovelluksien virusturvan päivittäminen ovat kumpikin informaatiosodankäyntiä. [http://www.valtioneuvosto.fi/tiedostot/pdf/fi/88861.pdf Turvallisuuspoliittinen selonteko 2004] määrittelee informaatiosodankäynnin seuraavasti (Keskeiset lyhenteet ja määritelmät (s. 156)): Informaatiosodankäynti (on) Valtion yhteiskunnalliseen ja sotilaalliseen päätöksentekoon ja toimintakykyyn sekä kansalaisten mielipiteisiin vaikuttamista ja tältä suojautumista käyttämällä hyväksi informaatioympäristöä. Informaatiosodankäyntiä voidaan käydä yhteiskunnallisin, poliittisin, viestinnällisin, psykologisin, sosiaalisin, taloudellisin ja sotilaallisin keinoin kaikilla sodankäynnin tasoilla. Suhteellisen edun mukaan informaatiosodankäynnissä on kolme oleellista kokonaisuutta:
- parempi informaatio
- hyökkäys vastustajan informaatiota vastaan ja
- puolustus vastustajan hyökkäystä vastaan Informaatiosodankäynnin yksi keskeinen pelikenttä ovat tiedotusvälineet. Erilaisin keinoin sotaa käyvät osapuolet pystyvät vaikuttamaan siihen, millaista informaatiota ihmiset saavat tiedotusvälineiden kautta. Varsinkin demokraattisissa valtioissa kansalaismielipide on hyvin tärkeä sotilaallisen politiikan kannalta. Myös rauhan vallitessa on tärkeää, että ihmisillä on toivotunlainen näkemys sotilaalliseen toimintaan liittyvistä asioita. Tavallisilla kansalaisilla ei ole useimmiten ymmärrystä informaatiosodankäynnistä, vaan he uskovat helposti kaiken mitä lehdissä lukee. Esimerkkinä onnistuneesta informaation hallinnasta voidaan mainita, että 1990-luvun alussa persianlahden sodan ilmahyökkäysten aikana Helsingin sanomat julkaisi ulkomaisesta lähteestä käännetyn uutisen, jonka mukaan USA:n ohjukset pysähtyvät Bagdadissa lentäessään liikennevaloissa. Yksityiskohtia tärkeämpiä ovat tietysti kansainvälisen politiikan suurimmat kysymykset, kuten vaikka Saddam Husseinin joukkotuhoaseet, terrorismin syyt, tai erilaiset tulkinnat valtioiden välisiä neuvotteluja koskien.

Informaatiosodankäynnin ydin

Informaatiosodankäynnin ydin on systeemisen tiedon merkityksen ymmärtämisessä. Ymmärtämällä systeemin rakenne, sen systeemitieto ja pystymällä toimittamaan systeemille haluttua input- tietoa, systeemi toimii refleksiivisen kontrollin idean mukaisesti tiedon toimittajan haluamalla tavalla. Informaatiosodankäynnin ydintä on siis: # Ymmärtäminen: kohdesysteemin ymmärtäminen: sen rakenne = tulkitseva tieto # Tietoliikenteen hallinta: Kyky hallita ainakin jonkin verran kohdesystemin saamaa informaatiota: tietoverkot, elektroninen sodankäynti, agentit, vakoojat, internet # Tieto: Kyky toimittaa kohdesysteemin tietoverkkoja pitkin haluttu tieto. Laajemmin ottaen informaatiosodankäynnin ytimeen kuuluu myös em. prosessin kehittäminen (oppiminen prosessia käytettäessä), ja kehittämisen kehittäminen (oppiminen oppimisesta) jne.

Tiedon merkityksen kasvu

Informaatiosodankäynti on syntynyt muun muassa siksi, että tiedon merkitys sodankäynnissä on kasvanut merkittävästi. Tavanomaista sotaa ei voi enää voittaa ilman informaatiota, informaation vastaisia toimia ja niiltä suojautumista. Informaation merkityksen kasvuun ovat vaikuttaneet sodankäynnin osalta seuraavat seikat: 1. Operaatioiden nopeuden kasvu. Operaatioiden nopeutuessa kaikki tietoon liittyvä toiminta on tehtävä nopeammin ja tieto vanhenee myös nopeammin. Keskeisiä välineitä operaatioiden nopeuttamiseen ovat:
- alueelliset viestiverkot, jotka mahdollistavat liikkuvan johtamisen. Esimerkkejä tästä ovat uudet kännykkäsatelliitti-järjestelmät noin vuonna 1998 - 2002, esim. Iridium) sekä esimerkiksi suomalaiset YVI 1 (Yhtymän viestijärjestelmä) ja YVI 2 viestijärjestelmät
- tiedon hankinnan, käsittelyn ja siirron automatisointi; integroidut ja automatisoidut johtamis-, tiedustelu- ja vaikuttamisjärjestelmät: fyysiset, esim. aseet, elektroniset sekä tietoon ja tahtoon liittyvät
- helikopterit. Nopeuteen liittyviä ovat tiedustelu/isku- ja tiedustelu/tuli- operaatiot, joissa pyritään lähes reaaliaikaiseen vaikutukseen. Esim. JSTARS- maavalvontatutkakone ja ATACMS- tykistöohjus: Tunti havainnosta tuhoon. Irakin sodassa 2003 tämä reaaliaikaisuus kehittyi edelleen selvästi tunnin osiin. 2. Täsmäaseet, jotka tarvitsevat tarkan tiedon maalin paikasta. Ammu- ja unohda periaatteella niiden sensoreiden signaaliprosessoreissa on oltava vertailutiedot maalin erottamiseen taustasta, jopa harhauttamisen erottamiseen sekä laskenta- ja ohjauskykyä täsmäaseen ohjaamiseen em. tietojen perusteella maaliin. GPS- pohjaiset täsmäaseet (JDAM)ovat uusin mullistus täsmäaseteknologiassa. 3. Etävaikutuksen kehittymiseen, joka vaatii mm. tiedustelua kauemmas ja laajemmille alueille. Etävaikutusvälineitä ovat esim. risteily- ja ballistiset ohjukset, ilmavoimat, kauaskantoinen tykistö ja raketinheittimistö, informaatiohyökkäys maan rajojen ulkopuolelta, elektroninen sodankäynti ilmasta ja kaikenlainen toiminta avaruudesta. 4. Uudet tiedusteluvälineet ja niihin liittyvä multisensoritoiminta ja datafuusio. Uusia tiedusteluvälineitä ovat mm ilma-, maa- ja elektronisen tilan valvontakoneet (AWACS, JSTARS, RC-135), siviilisatelliitit, elektroninen tiedustelu uusilla digitaalisen signaalinkäsittelyn apuvälineillä. 5. Elektronisen sodankäynnin uudet sovellutukset:
- elektroninen tiedustelun uudet digitaaliseen signaalinkäsittelyyn perustuvat järjestelmät (tuli jo esille yllä)
- elektroniset uhkavaroitus- ja omasuojajärjestelmät laivojen, lentokoneiden, helikoptereiden ja kohta myös panssarivaunujen järjestelminä. Ne ovat arvottomia ilman ajantasaisia tietoja uhkajärjestelmien ominaisuuksista ja toimivista häirintätavoista.
- Suurteholaser ja suurtehomikroaaltoase (HPM), jotka mahdollistavat monipuoliset toiminnan elektroniikkaa, tietokoneita ja sensoreita vastaan. 6. Uudet elektroniset välineet, jotka toimivat välineenä, maalina ja suojattavana kohteena. Näitä ovat mikropiirit, esim. mikroprosessorit ja muistit, edellisistä muodostuvat piirilevyt, edellisistä muodostuvat kokonaiset tietokoneet ja niiden lisälaitteet, edellisistä koostuvat tietokoneverkot ja kaikkiin edellä mainittuihin liittyvät ohjelmistot. Informaatiosodankäynti liittyy keskeisesti verkottuneisiin tietokoneisiin, niiden osiin ja ennen kaikkea ohjelmistoihin. 7. Johtamisen tukijärjestelmien kehittymiseen. Näitä ovat
- mallintaminen ja simulointi, joissa tieto on oleellinen lähtöarvo, väline ohjelmana ja lopputulos
- kehittyneet, johtamis- ja vaikuttamisjärjestelmiin integroidut tiedustelujärjestelmät
- keinoäly, tiedon analysointi teknisellä älyllä, tiedon visualisointi teknisellä älyllä
- paikantaminen (GPS) ja
- omatunnusjärjestelmät (IFF). 8. Kansainvälinen elektroninen joukkotiedotus, joka vaikuttaa rauhan aikana tiedustelun lähteenä ja psykologisten sotatoimien kautta. Näitä järjestelmiä ovat:
- CNN ja vastaavat uutisorganisaatiot
- sateliitti-TV-järjestelmät (DBS)
- Internet ja muut tietoverkot. Elektronisesta joukkotiedotuksesta on tullut erittäin keskeinen hyökkäyksen kohde Persinalahden sodasta 1991 alkaen. Elektroninen joukkotiedotus tuhotaan tavanomaisen sodan alkuvaiheessa.

Informaatiosodankäynnin osa-alueet

Informaatiosodankäynniksi käsitetään mm:
- vihollisen tiedon väärentäminen
- propagandan levittäminen
- vihollisen tiedonsiirtokanavien sabotointi
- vihollisen tiedonsiirtokanavien valjastaminen omia käyttötarkoituksia varten
- omien tiedonsiirtokanavien koskemattomuuden ja fyysisen eheyden puolustaminen Amerikkalainen informaatiosodankäynnin tutkija Martin Libicki on jakanut informaatiosodankäynnin seitsemään osa-alueeseen seuraavasti:
- elektroninen sodankäynti, ELSO (Electronic Warfare -EW)
- johtamissodankäynti (Command and Control Warfare - C2W)
- tiedusteluperustainen sodankäynti (Intelligence-Based Warfare - IBW)
- psykologinen sodankäynti (PSYOP)
- hakkerisodankäynti
- taloudellinen informaatiosodankäynti
- verkottunut sodankäynti (netwar/cyberwar) Informaatiosodankäynti esiintyy useissa eri muodoissa. Esimerkiksi voidaan harhaanjohtaa vihollisen joukkojen liikkeitä, sabotoida pörssikursseja elektronisten laitteiden ja ohjelmien avulla, sotkea tai ottaa haltuun TV:n ja radion lähetyksiä jne. Informaatiosodankäynnin perusidea on vaikuttaa tiedolla, joten tiedon määrä ei ole aina keskeisin tavoite. Useammin merkityksellistä ovat tiedon yhteys tilanteeseen (konteksti), tietojen ajantasaisuus ja kyky löytää perustiedoista yhteyksiä, malleja ja suurempia kokonaisuuksia. Asevoimien yksiköiden johtajille on elintärkeää saada jatkuvasti ajan tasalla olevaa tietoa, jotta he voisivat menestyksekkäästi johtaa joukkoja taistelussa. Tiedon merkitys korostuu liikkuvissa taisteluissa. Tällaista tietoa ovat esimerkiksi säätiedot ja omien sekä vihollisjoukkojen tilannetiedot. Varsinkin vihollisen suunnitelmien etukäteen paljastaminen on yksi informaatiosodankäynnin päämääristä. Esimerkiksi Persianlahden sodan aikana hollantilaiset hakkerit murtautuivat USAn puolustuslaitoksen tietokantaan ja saivat haltuunsa tietoja USAn joukkojen liikkeistä. He yrittivät myydä näitä tietoja irakilaisille, mutta nämä kieltäytyivät tarjouksesta, koska luulivat kyseessä olevan huijauksen.

Katso myös

- HAARP, tiedonsiirron tehostamiseen tähtäävä tutkimusprojekti.
- elektroninen sodankäynti, ELSO
- verkostokeskeinen sodankäynti
- ohjelmistosodankäynti
- Postmoderni sodankäynti
- Media ja sodankäynti
- Globalisaation kolme oleellista nopeutta
- Mitä Linux kertoo nykyajasta?
- Ronald Reagan ja Neuvostoliiton kaataminen: Ensimmäinen suuri strateginen informaatio-operaatio?
- Informaatiosodankäynnin aseet

Lähteitä:

- A Jones & G L Kovacick & P L Luzwick:"Global information warfare; How Business, Governments, and Others Achieve Objectives and Attain Competitive Advantages" Auerbach Publications, USA 2002
- A & H Toffler:"War and Antiwar; Survival at the Dawn of the 21th Century" Warner Books 1993
- A D Campen & D H Dearth & R T Goodden (edo.):"Cyberwar; Security, Strategy, and Conflict in the Information Age" AFCEA International Press, USA 1996
- W Schwartau:"Information Warfare; Chaos In The Electronic Superhighway" Thunder's Mouth Press 1995
- D S Alberts, J J Gartska, R E Hayes & D A Signori:"Understanding Information Warfare Age Warfare" CCRP Publication Series USA 2001
- John Arquilla & David Ronfeldt:”In Athena's Camp: Preparing for Conflict in the Information Age” RAND, USA 1997
- John Arquilla & David Ronfeldt:”The Emergence of Noopolitik: Towards an American Information Strategy”, Rand Monograph Report, Rand, Santa Monica, California, 1999
- Pääesikunnan sotatalousosaston julkisessa kirjassa "[http://www.mil.fi/paaesikunta/paaesikunta/sotatalous/ Sotatekninen arvio ja ennuste (STAE)]", joka on ilmestynyt 5.10.2004 käsitellään toisen osan viidennessä luvussa informaatiosodankäyntiä otsikon "Informaatiosodankäynnin järjestelmät" alla.
- [http://futurewar.net/ Marko Kulmala] Suomalainen (englannin kielinen) informaatiosodankäynnin sivusto: 64.000 kävijää vuoden 1997 jälkeen.
- [http://www.kkrva.se/sve/mwi/infokrig/ Ruotsin Sotatieteellisen seura]; Informaatiosodankäynnistä ruotsiksi.
- [http://www.iwar.org.uk Englantilainen informaatiosodankäynnin sivusto]
- [http://personal.inet.fi/koti/mplinkit/info.htm Maanpuolustuskorkeakoulun IW- sivusto] (laaja ja hyvä; myös paljon suomalaista aineistoa) luokka:informaatiosodankäynti

John Boyd

John Boyd (23. tammikuuta 1927 - 9. maaliskuuta 1997) oli USA:n ilmavoimien eversti, joka kehitti kuuluisaksi nousseen OODA-loop’n. Hän vaikutti taustalla Persianlahden sodassa toteutettuun strategiaan ja taktiikkaan sekä F-15 Eagle ja etenkin F-16 koneiden suunnitteluun. Boyd käsittelee kirjoituksissaan laajasti taktiikkaa, operaatiotaitoa, strategiaa, salamasotaa, sissisotaa, sotahistoriaa (syvällisesti), sodankäynnin fyysistä, henkistä ja moraalista ulottuvutta, tiedettä, evoluutiota jopa eloonjäämisen periaatteita. Boyd arvioi muun muassa Sun Tzuta, Napoleonia, Jominia, Clausewitzia, Karl Marxia, Engelsiä, Maoa, Tsingis Khania; heidän sotilaallista ajattelua, sen puutteita tai loistavia oivalluksia. Boyd lensi Korean sodassa vain parikymmentä sotalentoa, eikä ampunut yhtään konetta alas. 1950-luvulla hän oli Nellisin lentotukikohdassa erinomainen lentäjä harjoitusilmataisteluissa. Hän kehitti sitten jatko-opiskelun kautta lentämisen perusteiden syvällisen ymmärtämisen. Tästä hänen lentotaitonsa kehittyi ylivoimaiseksi taidoksi. Korean sodassa syntyi havainto OODA- loop'n oleellisuudesta ja merkityksestä: Observation - Orientation - Decision - Action, suomalaisittain lähinnä Havainnointi - Tilanteenarviointi - Päätös - Toiminta, eli HTPT- silmukka. 1942-45 Erich Hartmann saavutti Kolmannen valtakunnan Luftwaffessa 352 ilmavoittoa nopealla havainto- ja päätöskyvyllään ja taidollaan osua ampuessaan kauempaa kuin moni muu. I maailmansodan johtaviin ässiin kuulunut Oswald Boelke kirjoitti samantyylisesti, koska tietyt asiat kuuluvat sodankäynnin perusteisiin. Lopulta Boyd päätyi jatko-opintojen jälkeen fysiikkaan perustuvaan ilmataisteluiden teoriaan (Energy Maneuverability Theory, EM- teoria). Sillä voitiin verrata lentokoneiden lento-ominaisuuksia taistelussa: Millä koneella oli ylivoima, millä nopeudella, missä liikkeissä, missä korkeudessa, mitä konetta vastaan. Käytettäessä kyseistä teoriaa venäläisiin koneisiin, todettiin ne 1960-luvulla kaikki liikehtimiskyvyltään, siis kaksintaistelussa, amerikkalaisia paremmiksi. Lopulta kyseistä teoriaa käytettiin F-15 ja etenkin F-16 koneen kehittämiseen. Osallistuminen A-10 panssaritorjuntakoneen kehittämiseen vei Boydin maasodankäynnin tutkimiseen. Syntyi ketju A-10 - II MS:n saksalaiset panssarintorjunta-lentokoneet (Stuka 37 mm:n tykeillä) - Saksan salamasotadoktriini - sen perusta I MS:sta - teollistumisen sodankäynti - Napoleon - ...mongolit ... - Sun Tzu. Boyd havaitsi sodankäynnin jatkuvuuden keskeisiä osia Sun Tzusta nykyaikaan. Boyd vaikutti etenkin merijalkaväen ja maavoimien liikkuvuuteen perustuvien doktriinien (AirLandBattle) kehittymiseen. Ilmavoimissa Boyd oli niin sanottu paha poika, jota organisaatio ei arvostanut, pikemminkin päinvastoin. Eläkkeelle jäätyään Boyd hioi ja viimeisteli sodankäynnin ymmärrystään 1976 - 1997. Boyd luki paljon ja soitti puhelimella paljon. Hän ei kuvia kumartanut. Varusmiehenä Japanissa hän löi järjestelmän ensimmäisen kerran. Poltettuaan lämmikkeeksi lentokonehallin puurakenteita, hän syytti upseereita, jotka asuivat itse lämpimässä, mutta miehet talvella käytännössä taivasalla. Luutnanttina hän esitti ilmavoimien everstille, miten USA:n taistelulentäjiä tuli kouluttaa (ja ryhtyi kouluttamaan heitä) ja majurina esitti ilmavoimien johdolle uuden teorian laskelmien perusteella, että heidän kaikki koneensa olivat heikompia kuin Neuvostoliitolla (ja ryhtyi suunnittelemaan parempia koneita USA:lle). Viimeiseksi hän osoitti USA:n sodankäynnin heikkouksia (ja muutti merijalkaväen ja maavoimien doktriineja). Lopuksi hän päätyi siihen, miten piti ajatella, kilpailla menestyksekkäästi ja jäädä henkiin. Hän näki sovittamattoman eron olevan rooleissa olla kunnioitettava mies (man of distiction) ilmavoimissa ja mies joka tekee asioita, joilla on todellista merkitystä ilmavoimille. Samoin hän ei voinut mitenkään arvostaa poliitikkoja. Heidän ainoa murheensa on Boyd’n mukaan uudelleenvalinta. Boyd oli intuitiivis-analyyttinen ihminen. Hän osasi alitajuisesti, intuitiivisesti, soveltaa myöhemmin keksimäänsä teoriaa vuosi ennen kuin ymmärsi tietoisesti mistä oli kysymys. Boyd analysoi, mutta ennen kaikkea pystyi hyvinkin erilaisten asioiden synteesiin. Boyd liitti alun perin ilmataisteluihin kehitetyn OODA- loop’n johtamiseen, myöhemmin sodankäyntiin ja lopuksi elämään yleensä. Boydin ajattelun kehitys ja tutkimustoiminnan malli on vähintään mielenkiintoinen. Alun perin intuitiivinen, suppealle toiminnalle kehitetty malli (OODA) osoittautui laajasti sovellettavaksi. Boyd siis löysi jotain yleistä ja osasi sen yleistää, tehdä alemman tason tiedosta, havainnosta, ylemmän tason tietoa, yleisemmin sovellettavaa. 1960-luvulla kehitetty EM-teoria on mielenkiintoinen kompleksisen tieteen sovellutuksena. Siis sellaisena kompleksisuutta hallitsevana tieteenä, joka on tehtävissä vain tietokoneella. Tietokoneisiin liitettävät mallintaminen, prosessointi ja visualisointi tulevat sen kehittämisessä hyvin esille. Uuden tieteen kehittämisessä ovat Boyd’n historian mukaan tärkeitä itseensä uskominen, täydellinen ja pitkäjänteinen omistautuminen asialleen, sopiva tiimi, oikeat henkilökohtaiset ominaisuudet ja vähintään minimaalinen tuki organisaatiolta sekä olut ja hampurilaiset. Boydin kosmologian ydin muodostuu kolmesta osasta: Gödel, Heisenberg ja toinen termodynamiikan laki. Ne osoittavat Boyd’n mukaan syvällisesti miten tulee ajatella, toimia, kilpailla tehokkaasti ja jäädä eloon. Boyd tutki sodankäyntiä Sun Tzusta nykyaikaan. Hän löysi ja korosti enemmänkin jatkuvuutta sodankäynnissä kuin eroja, uusia asioita. Boyd kritisoi Clausewitzia ja Napoleonia, arvosti Sun Tzu’ta, Marxia, Leniniä ja Maoa. Kyseisillä painotuksilla ei kylmän sodan kuumimpana kautena voinut ainakaan pitää esimiesten mielistelynä. Boydin mukaan oleellista on kyky toimia muuttuvissa olosuhteissa. Oleellista on siis kyky oppia ja sopeutua. Tätä varten Boyd kehitti käsitteellisen spiraalin.

Lähteitä

- Grant T. Hammond:"The Mind of War: John Boyd and American Security" Smitsonia Institute Press Washington and London 2001
- [http://www.d-n-i.net/boyd/pdf/poc.pdf John Boyd:"Pattern of Conflict" 1986]

Linkkejä

- http://www.belisarius.com/author_index.htm
- Kattava suomenkielinen Boyd-historiikki http://www.saunalahti.fi/~fta/JohnBoyd_fin.htm Boyd, John

Quincy Wright

Quincy Wright (1890 - 1970) oli yhdysvaltalainen professori ja pasifisti. Pääteos A Study of War. Se oli ehkä laajimman koskaan sodankäyntiä käsitelleen tutkimuksen (1926 - 42) "loppuraportti". Sen mukaan sodankäynti voidaan jakaa historiallisesti neljään vaiheeseen. Nämä vaiheet ja niiden ihmisen suurimpaan organisaatioon liittyvät taustat ovat olleet: #animalistinen sodankäynti: yksilö, perhe, suurperhe. Sitten syntyi kieli, jolloin syntyi: #primitiivinen sodankäynti: klaani, heimo. Sitten syntyi kirjoitustaito, jolloin syntyi: #historiallinen sodankäynti: valtio. Sitten syntyi kirjapainotaito, jolloin syntyi: #moderni sodankäynti: kulttuuri. Teoria ennakoi myös viidettä sodankäynnin vaihetta, postmodernia sodankäyntiä, vaikka Wright ei sitä teoksessaan esitä. Sen organisatorinen tausta on globaali. Tutkimuksessa Wright teki myös sen merkittävän havainnon, että kauppa ja teknologia ennakoi organisatorista ja lakiin perustuvaa kehitystä.

Katso myös

- Sodankäynnin historia

Aiheesta muualla

- [http://www.harvardsquarelibrary.org/unitarians/wright_q.html Quincy Wright - The Author of "A Study of War"]
- [http://www.unc.edu/depts/diplomat/AD_Issues/amdipl_4/roland.html Professori Alex Rolandin neliosainen englannin kielinen artikkeli] Artikkeli pohjautuu Wrightin teoriaan ja myös esittelee ja kritisoi sitä.

Sotateollinen kompleksi

Sotateollinen kompleksi tarkoittaa valtion sisällä olevaa taloudellista yhteenliittymää, verkkoa, jonka yhteinen etu on tavaroiden ja palveluiden tuottaminen sotilaallisiin tarkoituksiin ja jonka merkitys on valtion sisällä suuri. Yhdysvaltain presidentti Dwight D. Eisenhower varoitti vuonna 1961 jäähyväispuheessaan Yhdysvaltain sotateollisen kompleksin vaaroista. Neuvostoliitossa sotateollisen kompleksin valta oli merkittävä. Jos Suomessa olisi ollut vastaavassa suhteessa sotateollisuuteen liittyviä työntekijöitä, Suomessa olisi ollut aseteollisuuden palveluksessa noin 200 000 henkeä. Neuvostoliitossa oli siis noin 10 miljoonaa työntekijää enimmillään sotateollisuuden palveluksessa. Yhdysvalloissa puhutaan tästä asiasta myös nimikkeellä military-academic-industrial complex viitaten toisen maailmansodan aikana syntyneeseen yliopistoissa tehtävään sotilaalliseen käyttöön liittyvään teknologiseen ym tutkimukseen. Kytkennät yliopistojen ja asetuotannon välillä on nähtävissä esim. Johns Hopkinsin yliopistossa (mm. sukellusvenesodankäynti) ja California Insitute of Technologyssä (joka johti Jet Propulsion Laboratoryä 1930-luvulta alkaen, etenki 1950-luvulla, kun JPL suunitteli ja rakensi keskimatkan ydinohjuksia). Myös ydinaseen kehittämisessä Manhattan Projektissa kyse oli tämän kaltaisesta synergiasta.

Lähteitä

- Pres. Eisenhower's Military-Industrial Complex Speech Farewell Address, Wikiaineisto (englanniksi) Luokka:Aseteollisuus ja:軍産複合体

Quincy Wright

Katso myös

- Sodankäynnin historia

Aiheesta muualla

Erikoistuminen

Erikoistuminen on keskittymistä suppeammalle alalle, suppeampaan osaamiseen. Erikoistuminen on siis työnjakoa, yhteistyötä ja verkottumista. Erikoistumisen etu on tehokkuuden parantuminen. Kymmenen naulantekijää pystyy tekemään paljon enemmän nauloja erikoistumalla, jakamalla prosessi kymmeneen osavaiheeseen, kuin tekemällä jokainen naula alusta loppuun itse. Tämä oli Adam Smithin vuoden 1776 kirjan keskeisiä havaintoja. Tehokkuus tulee erikoistuneista koneista, välineistä ja työkaluista sekä automaatiotason saavuttamisesta prosessin osassa. Lisäksi erikoistuneessa osassa ei tarvita kaikkia samoja elementtejä, joita tulee olla erikoistumattomassa järjestelmässä. Liukuhihna on esimerkki pitkälle erikoistuneesta toiminna