:: wikimiki.org ::
| Sopimus Euroopan Unionista |
Sopimus Euroopan unionistaMaastrichtin sopimus (virallisemmin Sopimus Euroopan unionista) allekirjoitettiin 7. helmikuuta 1992 Euroopan yhteisön jäsenien kesken Alankomaiden Maastrichtissa ja astui voimaan 1. marraskuuta 1993. Se syntyi tuloksena erillisistä neuvotteluista koskien talous- ja rahaliittoa ja poliittista yhteistyötä.
Sopimus johti Euroopan unionin syntyyn, euron luomiseen ja esitteli kolme peruspilaria (yhteisö, yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka ja yhteistyö oikeus- ja sisäasioissa).
Johdanto
Vuoden 1992 allekirjoitusta seurasi ratifiointiprosessi, jossa sopimus kohtasi joissakin maissa vastustusta. Ranskan kansanäänestyksessä sopimus sai vain niukan enemmistön tuen (51,05 % puolesta), Tanskassa sopimus hyväksyttiin vasta toisessa kansanäänestyksessä ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa ratifioinnista vastannut parlamentti lähes esti sopimuksen voimaantulon Britanniassa. Sopimus tuli kuitenkin voimaan marraskuussa 1993.
Maastrichtin sopimus sisältää sekä muutoksia aiempiin EY- ja Euratom-sopimuksiin että Euroopan unionin perustamissopimuksen. Sen voidaan katsoa olevan yksi askel matkalla tavoitteeseen luoda koko Euroopan laajuinen perustuslaki, johon kuuluvat kaikki EY:n ja EU:n sopimukset.
Maastrichtin sopimuksella perustettu Euroopan unioni ei siis korvaa Euroopan yhteisöjä (EY), vaan tuo ne saman katon alle uusien poliittisten ynnä muiden yhteistyömuotojen kanssa. Tässä yhteydessä puhutaan Euroopan unionin "kolmesta pilarista":
- Euroopan yhteisöt
- Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka
- Yhteistyö oikeus- ja sisäasioissa
Sopimuksen sisältö
Talous- ja rahaliitto
Sopimuksen keskeisintä sisältöä on Euroopan talous- ja rahaliiton perustaminen kolmessa vaiheessa. Sopimustekstin mukaan EU:ssa otetaan käyttöön yhteinen valuutta (euro) aikaisintaan 1. tammikuuta 1997 tai viimeistään 1. tammikuuta 1999. Rahaliittoon osallistuvan valtion on täytettävä ns. konvergenssikriteerit, joiden tarkoitus on varmistaa rahaliiton vakaus.
Kun sopimus tuli voimaan, alkoi myös automaattinen prosessi, jossa kaikki ministerineuvoston päättämien kriteerien rajoissa pysyneet valtiot liittyvät yhteisvaluuttaan. Iso-Britannia ja Tanska pidättivät itsellään oikeuden jättäytyä yhteisvaluutan ulkopuolelle.
Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka
Yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa Euroopan unionin yhteistyöelimet päättävät unionin linjasta näissä asioissa. Vaikka ulko- ja turvallisuuspoliittinen yhteistyö on yksi EU:n peruspilareita, säilyy lopullinen päätäntävalta kansallisvaltioilla. Lisäksi suurin osa päätöksistä tulee tehdä yksimielisesti.
Unionin kansalaisuus
Maastrichtin sopimuksen myötä tuli käyttöön myös käsite "unionin kansalaisuus". Unionin kansalaisuus ei rajoita tai korvaa vaan laajentaa perinteistä valtionkansalaisuutta. Unionin kansalaisia ovat kaikki EU:n jäsenvaltioiden kansalaiset. EU-kansalaisilla on muun muassa oikeus oleskella kaikkialla Unionin alueella, aktiivinen ja passiivinen kunnallisvaalioikeus sekä oikeus osallistua Euroopan parlamentin valintaan kaikkialla EU:ssa.
Demokratisointi
Yksi tärkeistä muutoksista oli yhteispäätösmenettelyn käyttöönotto. Euroopan parlamentti pääsi näin tiettyjen asioiden käsittelyssä samalle tasolle ministerineuvoston kanssa. Lisäksi päätettiin alueiden komitean perustamisesta. Komitean tehtävänä on varmistaa, että eri alueet, esim. Suomen maakunnat, saavat tasapuolisesti huomiota.
Oikeus- ja sisäasiat
Lisäksi sopimuksessa päätettiin tehostaa yhteistyötä oikeus- ja sisäasioissa. Kuten toisessa pilarissakin (yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka), pysyi käytäntönä suurelta osin yksimielisyyden vaatimus. EU:n alueen poliisiyhteistyötä vahvistamaan perustettiin Euroopan poliisiviranomainen, Europol.
Myöhempi kehitys
EU-sopimusta kehitettiin myöhemmin muun muassa vuoden 1997 Amsterdamin sopimuksessa. Yhteispäätösmenettelyä vahvistettiin ja laajennettiin, ja näin korostettiin Euroopan parlamentin asemaa päätöksenteossa.
Vuoden 1998 aikana tapahtumien kulku lähti etenemään siihen suuntaan, että yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan syventäminen Amsterdamin sopimukseen kirjatusta tasosta alkoi toteutua jo ennen sopimuksen voimaanastumista keväällä 1999. Taustana nopeasti edenneelle prosessille oli Jugoslavian hajoamiseen liittynyt Kosovon sota.
Keväällä 1999 Saksan puheenjohtajuuskaudella EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa ryhdyttiin valmistelemaan vahvasti Amsterdamin sopimuksesta poikkeavalta pohjalta (mm. EU:lle päätettiin luoda kriisinhallintajoukot sekä tätä tukeva päätöksenteko- ja suunnittelujärjestelmä).
Suomen asema
Suomi hyväksyi Maastrichtin sopimuksen osana vuoden 1995 liittymissopimustaan.
Linkkejä
- [http://europa.eu.int/abc/obj/treaties/fi/fitoc01.htm Sopimus Euroopan unionista]
- [http://europa.eu.int/eur-lex/fi/about/abc/index.html Tietoa EU:n oikeudesta: Yhteisön oikeuden perusteet]
- [http://finlex1.edita.fi/dynaweb/ajantasa/flexsd/sd/@Generic__BookTextView/390100;nh=1;hf=0;lang=fi?DwebQuery=unioni Laki Suomen liittymisestä Euroopan unioniin tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä 8.12.1994/1540]
Luokka:Euroopan unioni
ja:マーストリヒト条約
7. helmikuuta7. helmikuuta on gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden 38. päivä. Vuodesta on jäljellä 327 päivää (karkausvuonna 328).
----
Nimipäivät
:- suomalainen kalenteri: Riku, Rikhard
:- suomenruotsalainen kalenteri: Rikard, Dick
:- ortodoksinen kalenteri: Pertti, Luukas
:- saamenkielinen kalenteri: Rikkar
:- vanhemmissa kalentereissa: Reinhard, Richard, Richardus, Rihko
Tapahtumia
- 1900 - Brittiläinen työväenpuolue perustettiin.
- 1962 - Yhdysvaltain hallitus kielsi maan kaupankäynnin Kuuban kanssa.
- 1971 - Naiset saivat Sveitsissä äänioikeuden.
- 1992 - Euroopan unioni muodostettiin.
Syntyneitä
- 1478 - Sir Thomas More, humanisti ja kirjailija (Utopia)
- 1812 - Charles Dickens, kirjailija
Kuolleita
- 1979 - Josef Mengele, saksalainen hirmuteoistaan tunnettu natsitohtori
----
Katso myös: kalenteri ~ 6. helmikuuta, 8. helmikuuta
Luokka:Helmikuu
-02-07
ms:7 Februari
ko:2월 7일
ja:2月7日
simple:February 7
th:7 กุมภาพันธ์
1992 Tapahtumia
- 1. tammikuuta - Nivalasta tuli kaupunki.
- 1. tammikuuta - Orimattilasta tuli kaupunki.
- 11. tammikuuta - Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous hyväksyy uuden raamatunkäännöksen.
- 13. tammikuuta - Japani pyytää Korealta anteeksi toisen maailmansodan aikaisia hirmutekoja.
- 15. tammikuuta - Slovenia ja Kroatia saavat virallisesti itsenäisyyden Jugoslaviasta.
- 16. tammikuuta - El Salvadorin hallituksen ja kapinallisten välinen rauhansopimus 12-vuotisen ja 75000 uhria vaatineen sisällissodan lopettamiseksi allekirjoitetaan Méxicossa.
- 22. tammikuuta - Kapinalliset valtaavat Kinshasassa, Zairessa valtion radioaseman ja vaativat hallituksen eroa.
- 26. tammikuuta - Venäjän ballistiset ohjukset suunnataan pois USA:sta.
- 7. helmikuuta - Maastrichtin sopimus allekirjoitetaan Alankomaissa, sen voimaantulo 1. marraskuuta 1993 kansanäänestyksien jälkeen muuttaa Euroopan yhteisön Euroopan unioniksi.
- 1. maaliskuuta - Bosniassa muslimit ja kroaatit äänestävät itsenäisyyden puolesta. Sisällissota alkaa.
- 13. maaliskuuta - Turkissa 6,8 richterin maanjäristys tappaa 500.
- 17. maaliskuuta - Autopommi surmaa 29 ja haavoittaa 242 Israelin lähetystön edustalla Buenos Airesissa.
- 18. maaliskuuta - Suomen liittymishakemus Euroopan yhteisöön, josta myöhemmin tulee Euroopan unioni.
- 18. maaliskuuta - Microsoft julkistaa Windows 3.1:n
- 25. maaliskuuta - Kosmonautti Sergei Krikalev palaa maahan vietettyään 10 kuukautta Mir-avaruusasemalla.
- 29. huhtikuuta - Los Angelesissa poliisit, joita syytettiin Rodney Kingin pahoinpitelystä todetaan syyttömiksi. Tuomiosta seuraa useiden päivien pituisia mellakoita kaupungissa ja eri puolilla Yhdysvaltoja.
- 15. toukokuuta - Genovan maailmannäyttely avataan Italiassa.
- 16. toukokuuta - Avaruussukkula Endeavour laskeutuu ensilennoltaan (STS-49).
- 23. kesäkuuta - Ruokolahden leijonasta tehdään ensimmäinen havainto
- 6.-29. heinäkuuta - Irakissa YK:n asetarkastajilta kielletään pääsi maatalousministeriöön. Tarkastajat viettävät 17 päivää rakennuksen ulkopuolella, mutta vetäytyvät kun Irakilaiset sotilaat uhkaavat heitä.
- 10. heinäkuuta - Miamissa, Floridassa Yhdysvaltain syrjäyttämä entinen Panaman presidentti Manuel Noriega tuomitaan 40 vuodeksi vankeuteen huumekaupasta ja kiristyksestä.
- 20. heinäkuuta - Václav Havel eroaa Tšekkoslovakia presidentin virasta.
- 8. syyskuuta - Ennennäkemätön valuuttaspekulaatio johtaa Suomen markan päästämiseen kellumaan ja sen arvo romahtaa 13%. Vuoden aikana tehdään yli 7000 konkurssia.
- 16. syyskuuta - "Musta keskiviikko" johtaa lähes koko Euroopan valuuttajärjestelmän romahdukseen. Italian liira ja Englannin punta pakotetaan pois järjestelmästä.
- 14. lokakuuta - Valtion vakuusrahasto ja ostajapankit pilkkovat SKOPin.
- 15. lokakuuta - Venäjällä Andrei Tšikatilo todetaan syylliseksi 52 murhaan ja tuomitaan jokaisesta kuolemanrangaistukseen.
- 3. marraskuuta - Bill Clinton voittaa USA:n presidentinvaalit George Bushia vastaan.
- 11. marraskuuta - Englannin anglikaanikirkko sallii naispappeuden.
- 20. marraskuuta - Tulipalo riehuu Windsorin linnassa 15 tunnin ajan ja vahingoittaa rakennusta vakavasti.
- 25. marraskuuta - Tšekkoslovakian liittokokous äänestää maan jakamisesta Tšekin tasavaltaan ja Slovakiaan 1. tammikuuta 1993 alkaen.
- 25. marraskuuta - Norjan liittymishakemus Euroopan yhteisöön. (Jäsenyys hylätään kansanäänestyksessä 1994.)
- 3. joulukuuta - YK:n turvallisuusneuvoston yksimielinen päätös #794 lähettää rahanturvaajia Somaliaan USA:n johtamina.
- 3. joulukuuta - Öljytankkeri Aegean Sea haaksirikkoutuu A Coruñan edustalla ja suuri osa sen 80000 tonnin lastista valuu mereen.
- 29. joulukuuta - Brasilian presidentti Fernando Collor de Mello eroaa, kun häntä syytetään yli 32 miljoonan dollarin kavalluksesta valtion varoista.
Muita tapahtumia
- Ensimmäinen eksoplaneetta löydetään.
- Paavi Johannes Paavali II pyytää anteeksi inkvisition tuomiota Galileo Galileita vastaan.
- Rio de Janeirossa YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssi.
- Pelit-lehden ensimmäinen numero ilmestyi.
- Patrick Volkerding aloitti Slackware Linux-distribuution kehittämisen vuoden loppupuolella.
Syntyneitä
- 15. huhtikuuta - Amy Diamond, ruotsalainen teinilaulaja
Kuolleita
- 28. tammikuuta - Arvo Ylppö, arkkiatri
- 10. helmikuuta - Alex Haley, kirjailija
- 6. huhtikuuta - Isaac Asimov, kirjailija
- 23. maaliskuuta - Friedrich von Hayek, taloustieteilijä
- 18. huhtikuuta - Benny Hill, brittikoomikko
- 21. huhtikuuta - Väinö Linna, kirjailija
- 28. huhtikuuta - Francis Bacon (82), brittiläinen taidemaalari
- 30. huhtikuuta - Toivo Kärki, säveltäjä, muusikko, pianotaiteilija, tuotantopäällikkö, sovittaja.
- 6. toukokuuta - Marlene Dietrich, näyttelijä
- 5. elokuuta - Jeff Porcaro, Toton rumpali
- 8. lokakuuta - Willy Brandt, poliitikko, Saksan liittokansleri 1969-1974
- 5. marraskuuta - Jan Oort (92), hollantilainen astronomi
Luokka:1990-luku
Luokka:1992
als:1992
ko:1992년
ja:1992年
simple:1992
th:พ.ศ. 2535
Euroopan yhteisöEuroopan yhteisö eli EY, ennen vuotta 1967 Euroopan talousyhteisö eli ETY, on tärkein Euroopan unionin kolmesta peruspilarista.
Historia
Euroopan hiili- ja teräsyhteisön (EHTY) perustaminen vuonna 1951 aloitti Euroopan yhdentymiskehityksen. Vuonna 1957 samat kuusi maata, Alankomaat, Belgia, Italia, Luxemburg, Ranska ja Saksa tekivät kaksi muuta sopimusta Euroopan talousyhteisöstä (ETY) ja Euroopan atomienergiayhteisöstä (Euratom). Ne molemmat allekirjoitettiin Roomassa ja tästä syystä niistä puhutaan usein Rooman sopimuksina.
Vuonna 1957 kuusi Länsi-Euroopan maata liittyi yhteen ja muodosti Euroopan talousyhteisön. Näiden valtioiden tarkoituksena oli kehittää talouselämäänsä ja luoda taloudellisten etujen yhteisö, mutta jo alusta alkaen taustalla oli ajatus poliittisesta yhteistyöstä ja Euroopan laaja-alaisemmasta yhdentymisestä.
Heinäkuun 1. päivänä 1967 tuli voimaan sulautumissopimus, jolla näiden kolmen yhteisön toimeenpanevat elimet yhdistettiin. Tästä ajankohdasta lähtien lyhennettä 'EY' on usein käytetty viitattaessa yhteisesti näihin kolmeen Euroopan yhteisöön.
Sopimus Euroopan unionista
Maastrichtissa vuonna 1991 Euroopan unionista tehdyn sopimuksen tuloksena EY on nykyään erottamaton osa kokonaisuutta, jolle on annettu nimeksi 'Euroopan unioni'. Euroopan unioni muodostuu kolmesta pilarista. Ensimmäiseen pilariin kuuluu Euroopan yhteisö, joka perustuu vuoden 1957 perustamissopimuksiin ja joka vahvistettiin Maastrichtissa, on olennaisin osa-alue. Se kattaa suurimman osan EU:n toimista, lukuun ottamatta niitä, jotka kuuluvat kahteen muuhun pilariin niissä noudatettavien erilaisten menettelytapojen vuoksi; suunta kohti yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa (toinen pilari) ja yhteistyötä oikeus- ja sisäasioissa (kolmas pilari) on siis otettu.
Toisin kuin EY, Euroopan unioni ei ole oikeushenkilö. Näin ollen kansainväliset sopimukset ja eräät muut viralliset asiakirjat allekirjoittaa yhä EY.
Luokka:Euroopan unioni
ja:欧州共同体
Maastricht
Maastricht on 122 000 asukkaan kaupunki Alankomaissa. Se sijaitsee Limburgin maakunnassa, maan eteläosassa, Belgian ja Saksan väliin jäävällä kapealla alueella.
Vuonna 1992 kaupungissa allekirjoitettiin Maastrichtin sopimus.
Linkkejä
- [http://www.maastricht.nl/ Maastrichtin kotisivu]
- [http://www.alankomaat.info/alankomaat__hollanti_maastricht.htm Maastrichtin linkkejä]
- http://www.wikimaas.tk
Luokka:Alankomaiden kaupungit
ja:マーストリヒト
1. marraskuuta1. marraskuuta on gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden 305. päivä (306. päivä karkausvuonna). Vuodesta on jäljellä 60 päivää. Talven määritellään alkavan.
----
Nimipäivät
:- suomalainen kalenteri: Pyry, Lyly
:- suomenruotsalainen kalenteri: Gun, Gunhild
:- ortodoksinen kalenteri: Kosma, Kuisma, Taimi
:- saamenkielinen kalenteri: Gutnel
Tapahtumia
- 1623 - William Shakespearen tragedian Othello ensi-ilta.
- 1755 - Lissabonissa voimakas maanjäristys, jota seurasi hyökyaalto. 60 000–90 000 ihmistä sai surmansa.
- 1905 - Punainen julistus Tampereella.
- 1905 - Lahti sai kaupunkioikeudet.
- 1923 - Aero O/Y, nykyinen Finnair Oyj perustettiin.
- 1954 - Algerian itsenäisyyssota alkoi.
- 1981 - Antigua ja Barbuda itsenäistyi.
- 1993 - Maastrichtin sopimus astui voimaan.
- 1998 - Mika Häkkinen saavutti ensimmäisen maailmanmestaruutensa Formula 1 -sarjassa voittamalla kauden viimeisen osakilpailun Japanin Suzukassa.
Syntyneitä
- 1801 - Vincenzo Bellini, säveltäjä
- 1892 - Alexander Alekhine, šakin maailmanmestari
- 1923 - Victoria de los Ángeles, oopperalaulaja
- 1952 - Larry Flynt, Hustlerin julkaisija
Kuolleita
- 1903 - Theodor Mommsen, Nobel-palkittu kirjailija
----
Katso myös: kalenteri ~ 31. lokakuuta, 2. marraskuuta
Luokka:Marraskuu
-11-01
ms:1 November
ko:11월 1일
ja:11月1日
simple:November 1
th:1 พฤศจิกายน
1993 Tapahtumia
- 1. tammikuuta - Tšekkoslovakia jakautui, Tšekki ja Slovakia itsenäistyvät.
- 1. tammikuuta - Yhtenäismarkkinat EY:n alueella.
- 3. tammikuuta - Moskovassa George Bush ja Boris Jeltsin allekirjoittivat toisen START-sopimuksen.
- 19. tammikuuta - IBM julkisti tehneensä 4,97 miljardin dollarin tappion vuonna 1992, mikä on sen historian huonoin tulos.
- 19. tammikuuta - Irak kielsi YK:n tarkastajia lentämästä omilla koneillaan Irakissa ja aloitti sotatoimet lentokieltoalueilla. USA ampuu 40 risteilyohjusta Bagdadiin tehtaisiin, joiden arvellaan liittyvän Irakin varusteluohjelmaan. Irak suostui jälkeen tämän jälkeen lentojen jatkamiseen.
- 20. tammikuuta - Bill Clinton vannoi virkavalan George Bushin seuraajana Yhdysvaltain presidentiksi.
- 26. tammikuuta - Václav Havel valittiin Tšekin presidentiksi.
- 1. helmikuuta - Suomi, Ruotsi ja Itävalta aloittivat liittymisneuvottelut EY/EU:n kanssa.
- 12. helmikuuta - Merseysidessa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa kaksi kymmenvuotiasta poikaa kaappasivat 2-vuotiaan James Bulgerin äidiltään, pahoinpitelivät hänet kuoliaaksi ja jättivät junaradalle.
- 22. helmikuuta - Babylon 5 -tv-sarjan pilottijakso The Gathering esitettiin Yhdysvalloissa.
- 26. helmikuuta - New York Cityssä pommi-isku World Trade Centerin tappoi kuusi ja yli tuhat haavoittui.
- 28. helmikuuta - ATF:n agentit hyökkäsivät Daavidin oksa -kultin maatilalle Wacossa, Teksasissa pidättääkseen kulttijohtaja David Koreshin. Neljä agenttia ja viisi kultistia kuoli hyökkäyksessä, joka johti 51-päiväiseen saartoon.
- 12. maaliskuuta - Bombayssa, Intiassa pommi-iskut tappoivat 300.
- 12. maaliskuuta - Pohjois-Korea ilmoitti vetäytyvänsä ydinsulkusopimuksesta.
- 13. maaliskuuta - Suuri lumimyrsky toi ennätykselliset lumisateet USA:n itärannikolle ja vaikutti säähän Kuubasta Québeciin. Yhdysvalloissa 184 kuolee.
- 22. maaliskuuta - Intel toimitti ensimmäiset Pentium-suorittimet.
- 28. maaliskuuta - Édouard Balladurista Ranskan pääministeri.
- 31. maaliskuuta - Richard Depewin kirjoittaman ohjelman ohjelmointivirhe lähetti viestin yli 200 uutisryhmään samanaikaisesti. Joel Furr nimitti tapahtumaa "spammäykseksi".
- 22. huhtikuuta Mosaic 1.0 web-selain julkaistiin.
- 24. toukokuuta - Eritrea itsenäistyi.
- 6. kesäkuuta - Mongoliassa järjestettiin ensimmäiset presidentinvaalit.
- 9. kesäkuuta - Japanin kruununprinssi Naruhito meni naimisiin porvarillista syntyperää olevan Masako Owadan kanssa.
- 11. kesäkuuta - Steven Spielbergin elokuvan Jurassic Park maailmanensi-ilta Yhdysvalloissa.
- 15. kesäkuuta - Paavi Johannes Paavali II siunasi Almudenan katedraalin Madridissa, Espanjassa.
- 27. kesäkuuta - Presidentti Bill Clinton määräsi ohjusiskun Irakin tiedustelun päämajaan vastineeksi Irakin suunnitelmasta murhata entinen presidentti George Bush hänen vieraillessaan Kuwaitissa huhtikuussa.
- 5. heinäkuuta - YK:n asetarkastajat lähtivät Irakista Irakin kieltäydyttä sallimasta valvontakameroiden asennusta ohjusten testaustukikohtiin. Tarkastajat palasivat jälleen Irakin taivuttua.
- 12. heinäkuuta 7,2 richterin maanjäristys Hokkaidon rannikolla laukaisi tsunamin, joka surmasi 202 Okushirin saarella.
- 9. elokuuta - Belgian kuningas Albert II nousi Belgian valtaistuimella veljensä kuningas Baudouinin kuoltua.
- 13. syyskuuta - PLO:n johtaja Jasser Arafat ja Israelin pääministeri Jitzhak Rabin kättelivät Washington D.C.:ssa rauhansopimuksen allekirjoituksen jälkeen.
- 3. lokakuuta - Mogadishussa Somaliassa laaja taistelu USA:n rauhanturvaajien ja paikallisten sotapäälliköiden välillä. 18 amerikkalaista ja 350 somalia kuolee.
- 1. marraskuuta - Maastrichtin sopimus tuli voimaan, Euroopan unionin alku.
- 9. marraskuuta - Mostarissa Bosnia ja Hertsegovinassa Mostarin vanha Stari Most -silta tuhoutui serbien tankkien tulessa.
- 24. marraskuuta - Yhdistyneessä kuningaskunnassa 11-vuotiaat Robert Thompson ja Jon Venables tuomittiin 2-vuotiaan James Bulgerin murhasta Liverpoolissa määräämättömäksi ajaksi vankeuteen. Heidät vapautetaan 8 vuoden kuluttua elinikäiseen ehdolliseen vankeuteen.
- 10. joulukuuta - ANC:n johtaja Nelson Mandela ja Etelä-Afrikan presidentille Frederic de Klerkille saivat Nobelin rauhanpalkinnon.
- 30. joulukuuta - Israel ja Vatikaani solmivat diplomaattiset suhteet.
Muuta
- Lama on syvimmillään.
- Pitkäveto alkaa
- Dingo teki ensimmäisen comebackinsa.
- Aku Ankan taskukirjat muuttuivat kokonaan nelivärisiksi. Aiemmin joka toinen aukeama oli mustavalkoinen.
Syntyneitä
Kuolleita
- 6. tammikuuta - Dizzy Gillespie, jazz-muusikko
- 20. tammikuuta - Audrey Hepburn, näyttelijätär
- 1. toukokuuta - Pierre Bérégovoy, Ranskan entinen pääministeri (itsemurha)
- 31. heinäkuuta - Belgian kuningas Baudouin I
- 27. syyskuuta - Kenraali Jimmy Doolittle
- 25. lokakuuta - Vincent Price, näyttelijä
- 31. lokakuuta - Federico Fellini, ohjaaja
- 31. lokakuuta - River Phoenix, näyttelijä
- 25. marraskuuta - Anthony Burgess, kirjailija
- 2. joulukuuta - Pablo Escobar, huumelordi
- 4. joulukuuta - Frank Zappa, muusikko
Luokka:1993
Luokka:1990-luku
als:1993
ko:1993년
ja:1993年
simple:1993
th:พ.ศ. 2536
Euro:Euro on myös Australiassa elävä kengurulaji.
kengurulaji
Euro (valuuttatunnus EUR) on Euroopan unionin yhteinen valuutta, joka on tällä hetkellä käytössä kaikissa EU:hun ennen vuotta 2004 liittyneissä maissa lukuun ottamatta Yhdistynyttä kuningaskuntaa, Ruotsia ja Tanskaa, jotka käyttävät yhä omia kansallisia valuuttojaan. Näistä maista Iso-Britannia ja Tanska ovat liittyneet EU:hun aikaisemmin, jolloin sopimus ei vielä edellyttänyt myös yhteisvaluutan käyttöönottoa, ja niinpä ne voivat pysytellä luvallisesti euron ulkopuolella. Sen sijaan Ruotsi allekirjoitti jo liittyessään sopimuksen Euroopan talousyhteistyöstä ja siten myös euroon liittymisestä. Vuonna 2004 mukaan liittyneet EU-maat ottanevat euron käyttöön aikaisintaan vuonna 2006 — tämän on ainakin Viro asettanut tavoitteekseen.
Katso tarkemmin myös: Euroalue
Eurokolikot ja -setelit otettiin käyttöön 1. tammikuuta 2002. Virallinen raha eurosta tuli jo kuitenkin 1. tammikuuta 1999, jolloin sitä alettiin käyttää tilivaluuttana.
Yksi euro vastaa 5,94573 Suomen markkaa (eli 1 markka vastaa 0,1681879 euroa). Euron sadasosa on sentti. Euron kurssia ja korkotasoa valvoo ja pyrkii kontrolloimaan Euroopan keskuspankki.
Euron merkitseminen
Euron kansainvälinen kolmikirjaiminen tunnus (ISO-standardin mukaan) on EUR, jota käytetään pääasiassa kansainvälisessä rahaliikenteessä. Lisäksi on olemassa erityinen euro-symboli (€). Euron lyhenteenä käytetään joskus e-kirjainta, jos symboli ei ole käytettävissä. Paras tapa merkitä euro on olla lyhentämättä sitä ollenkaan. Sentin virallinen lyhenne suomen kielessä on snt, jonka rinnalla voidaan käyttää myös muissa kielissä yleistä lyhennettä c.
Euron symboli on mukana Unicode-merkkijärjestelmässä, ja sen esittämiseksi voi käyttää esimerkiksi Latin 9 -merkistöä, joka on Latin 1:stä eurokelpoiseksi muokattu versio.
Setelit ja kolikot
Latin 1
Latin 1
Päätös euroseteleiden ulkomuodosta tehtiin joulukuussa 1996. Toisin kuin kansallisessa rahassa, niissä ei ole kansallisia tunnisteita, vaan niissä korostetaan sitä, mikä eurooppalaisille on yhteistä. Pääasiasiallisena kuvituksena ovat eri aikakausien ja tyylisuuntien ikkunat ja sillat, jotka kuvastavat avautumista kohti muita ihmisiä ja yhteyksiä heihin. Setelit ovat suuruudeltaan 5, 10, 20, 50, 100, 200 ja 500 euroa ja niiden koko vaihtelee siten, että pieniarvoiset setelit ovat pieniä ja koko suurenee mitä suurempiarvoinen seteli on kyseessä.
Yksi euro jakautuu sataan senttiin. Kolikkojen nimellisarvot ovat: 2 euroa, 1 euro ja 50, 20, 10, 5 ja 2 senttiä sekä 1 sentti. Kolikkojen toisella puolella on yhteinen Eurooppa-aihe ja rahan arvo. Toisen puolen aiheen päättää kukin kansallinen keskuspankki. Suomalaisten eurokolikkojen kansallisella puolella on suomuurain kahden euron kolikossa, laulujoutsenia yhden euron kolikossa ja pieniarvoisissa kolikoissa leijonakuvio.
€ on euron tunnus, jota käytetään muun muassa kaikissa hintamerkinnöissä.
Käyttö
Suomessa päätettiin alusta alkaen olla käyttämättä yhden ja kahden sentin kolikoita. Syynä on pikkukolikoiden epäkäytännöllisyys käteisellä maksettaessa. Tähän oli Suomessa totuttu jo markka-ajan viimeisinä vuosina, jolloin pienin käytetty kolikko oli kymmenpenninen.
Syyskuusta 2004 alkaen myös Hollannissa aiotaan luopua kahdesta pienimmästä kolikosta, koska niiden käyttö on liian kallista. Laskelmien mukaan jokaisen yksisenttisen käsittelystä aiheutuu neljän sentin kulut. Myös Belgiassa suunnitellaan (2004) pikkukolikoista luopumista, ja niiden vastustus muissakin euromaissa on kasvamaan päin.
Linkkejä
- [http://www.euro.fi/ www.euro.fi]
- [http://www.ecb.int/ www.ecb.int]
- [http://www.eurobilltracker.com www.eurobilltracker.com] (hupi: seuraa euroseteleiden liikkumista)
Luokka:Rahayksiköt
Luokka:Euroopan unioni
ms:Euro
zh-min-nan:Euro
ko:유로
ja:ユーロ
simple:Euro
th:ยูโร
fiu-vro:Õuro
Tanska
Tanska on monarkia Pohjois-Euroopassa. Se sijaitsee Saksasta pohjoiseen, Norjasta etelään ja Ruotsista lounaaseen. Pinta-alaltaan se on muihin pohjoismaihin verrattuna pieni, vain 43 094 neliökilometriä. Väkiluku on samaa suuruusluokkaa muiden pohjoismaiden kanssa.
Historia
Tanskan yhdisti lopullisesti Harald Blåtand noin vuonna 980. Tällöin tanskalaiset tunnettiin viikinkeinä ja he ryöstelivät, kävivät kauppaa ja kolonisoivat suuria osia Euroopasta. Tanskan vallan alla olikin eri aikoihin Englanti, Norja, Ruotsi, Baltian rannikkoa ja Pohjois-Saksan rannikkoa. Skoone oli osa Tanskaa siihen asti kun se menetettiin Ruotsille vuonna 1658. Tanskan ja Norjan unioni lakkasi olemasta vuonna 1814 ja Norja päätyi uuteen unioniin Ruotsin kanssa.
Vuonna 1864 käydyn Toisen Schleswigin sodan jälkeen Tanska joutui luopumaan Schleswig-Holsteinista Preussille. Tämän jälkeen Tanska on pitänyt kiinni neutraliteetti-linjasta eikä osallistunut ensimmäiseen maailmansotaan.
9. huhtikuuta 1940 Saksa hyökkäsi Tanskaan (Operaatio Weserübung). Tanska oli Saksan miehittämä miltein koko toisen maailmansodan ajan. Sodan jälkeen Tanska liittyi NATO:n ja vuonna 1973 Euroopan unioniin.
Luettelo Tanskan kuninkaista.
Politiikka
Tanskan virallinen hallitsija on Tanskan kuningatar, mutta hänellä ei ole poliittista valtaa. Tanskan eduskunta (Folketing) säätää lait ja siihen kuuluu 179 jäsentä. Eduskunta valitaan joka neljäs vuosi, mutta pääministeri voi määrätä uudet eduskuntavaalit pidettäväksi aikaisemminkin.
Läänit
Luettelo Tanskan kuninkaista
Tanska jaetaan 13 lääniin (amter) ja 271 kuntaan (kommuner).
- Frederiksborgin lääni
- Fynin lääni
- Kööpenhaminan lääni
- Nordjylland (Pohjois-Jyllannin lääni)
- Riben lääni
- Ringkjøbingin lääni
- Roskilden lääni
- Sønderjylland (Etelä-Jyllannin lääni)
- Storstrømin lääni
- Vejlen lääni
- Viborgin lääni
- Vestsjælland (Länsi-Sjellannin lääni)
- Århusin lääni
Kolmella kunnalla on lääninoikeudet:
- Bornholm
- Fredriksberg
- Kööpenhamina
Grönlanti ja Färsaaret kuuluvat Tanskalle mutta niillä on autonominen asema. Kummallakin on kaksi paikkaa Tanskan eduskunnassa.
Maantiede
Färsaaret
Tanska koostuu Jutlandin niemimaasta ja 405 saaresta joista 82 on asutettua. Tärkeimmät näistä ovat Fyn ja Själlanti. Bornholm sijaitsee Itämeressä Ruotsin kaakkoispuolella. Sillat yhdistävät monta saarista. Juutinrauman yli johtava Øresundin silta yhdistää Själlannin ja Ruotsin. Suuri Beltin silta yhdistää Fynin ja Själlannin.
Tanskan pääkaupunki on Själlannin saarella, Juutinrauman länsipuolella sijaitseva Kööpenhamina, jonka ympäristössä asuu 1,8 miljoonaa ihmistä eli noin kolmannes tanskalaisista. Juutinrauman vastakkaisella puolella sijaitsevaan Malmön kaupunkiin pääsee siltaa pitkin.
Lisäksi Grönlanti ja Färsaaret kuuluvat Tanskalle, mutta niillä on laaja itsehallinto.
Tanskan korkein piste on noin 173 metriä merenpinnan yläpuolella.
Väestöjakauma
Tanskassa puhutaan enimmäkseen tanskaa, mutta Saksan rajalla puhutaan myös saksaa.
84,3 % tanskalaisista kuuluu luterilaiseen Tanskan valtionkirkkoon, Den Danske Folkekirke. Noin 10% kuuluu muihin kristittyihin kirkkoihin ja muslimeja on 2% väestöstä. Muut uskonnot ja uskontokuntiin kuulumattomat mahtuva jäljelle jäävänä vajaaseen prosenttiin.
Kulttuuri
Tunnettuja tanskalaisia:
- Hans Christian Andersen, kirjailija
- Niels Bohr, fyysikko
- Tyko Brahe, tähtitieteilijä
- Karen Blixen, kirjailija
- Søren Kierkegaard, filosofi
- K E Løgstrup, filosofi
- Bjarne Stroustrup, C++-kielen kehittäjä
- Bertel Thorvaldsen, taiteilija
- Lars von Trier, ohjaaja
Merkittävimmät luonnonvarat
- öljy
- maakaasu
- kalkkikivi
- suola
- kala
Merkittävimmät vientituotteet
- koneet
- elintarvikkeet
Aiheesta muualla
- [http://maps.google.com/maps?ll=56.102683,9.733887&spn=2.720762,8.107910&z=10&t=h&hl=en Tanska Google Mapsissa]
Luokka:Tanska
fiu-vro:Taani
als:Dänemark
ms:Denmark
zh-min-nan:Dan-kok
ko:덴마크
ja:デンマーク
simple:Denmark
th:ประเทศเดนมาร์ก
Yhdistynyt kuningaskunta
Yhdistyneeseen kuningaskuntaan kuuluvat Iso-Britannia ja Pohjois-Irlanti. Suomeksi koko valtiosta käytetään arkikielessä (myös sanomalehdissä) yleensä nimitystä Britannia tai Iso-Britannia, jopa Englanti, mutta nämä ovat valtion pienempiä osia ja siksi epätäsmällisiä (ja viimeksi mainittua walesiläiset, skotit ja pohjoisirlantilaiset voivat pitää loukkaavana). Englanniksi maan virallinen nimi on United Kingdom of Great Britain and Northern Ireland. Maan pinta-ala on 242 342 neliökilometriä, eli noin 2/3 Suomen pinta-alasta. Asukasluku on noin 60 miljoonaa, joista miltei 20 miljoonaa asuu pääkaupunki Lontoon lähistöllä, nk. Suur-Lontoossa. Vallitseva kieli koko valtiossa on englanti, mutta kymri on käytössä sen rinnalla Walesissa ja gaeli vastaavasti Skotlannissa.
Historia
Yhdistynyt kuningaskunta yhdistyi vähitellen Ison-Britannian saarta hallinneista kuningaskunnista. Wales oli ollut englantilaisten hallitsema jo vuodesta 1284 ja se liitettiin virallisesti Englannin kuningaskuntaan liittosopimuksella 1536. Englanti ja Skotlanti olivat olleet saman hallitsijan hallitsemia jo vuodesta 1603, ja ne liittyivät pysyvästi Ison-Britannian kuningaskunnaksi 1707. Vuoden 1800 liittosopimus liitti Irlannin kuningaskunnan ja Ison-Britannian kuningaskunnan, jolloin muodostui Ison-Britannian ja Irlannin yhdistynyt kuningaskunta. 1922 Irlannin 26 kreivikuntaa muodostivat Irlannin vapaavaltion, kuuden jäädessä liittoon, jonka nimeksi vaihdettiin Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta 1927.
Yhdistynyt kuningaskunta oli 1800-luvun merkittävin teollisuus- ja sotilasmahti ja siirtomaavalta, joka laajimmillaan käsitti noin 30 miljoonaa neliökilometriä ja lähes neljäsosan Maapallon väestöstä. Silloin syntyi sanonta, ettei Aurinko koskaan laske Brittiläisen imperiumin yltä. 1900-luvun alussa Yhdistyneen kuningaskunnan mahti väheni maailmansodissa ja siirtomaiden itsenäistyttyä.
Yhdistynyt kuningaskunta on jäsenenä Kansainyhteisössä, Euroopan unionissa ja NATOssa. Sillä on myös toisen maailmansodan voittajavaltiona pysyvä paikka YK:n turvallisuusneuvostossa ja veto-oikeus sen päätöksiin.
Katso myös: Ison-Britannian kuningas
Politiikka
Yhdistynyt kuningaskunta on parlamentaarinen monarkia, jonka hallitsijana on tällä hetkellä kuningatar Elisabet II. Monarkilla on periaatteessa laajat valtaoikeudet, mukaan lukien oikeus julistaa sota. Teoriassa koko Yhdistyneen kuningaskunnan hallinto on olemassa monarkin suopeudesta. Käytännössä valtaoikeuksia ei käytetä, vaan valtaa käyttää demokraattisesti valittu parlamentti ja pääministeri, joka käyttää valtaansa monarkin nimessä.
Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentti on kaksikamarinen, 659 jäseniseen alahuoneeseen jäsenet valitaan vaalilla, ja ylähuoneeseen nimitetään. Historiallisesti ylähuoneen jäsenyys on periytynyt, tämä järjestelmä on kuitenkin lopetettu. Pääministeri on parlamentin suurimman puolueen johtaja, tällä hetkellä pääministerinä on Labour-puolueen Tony Blair.
Vuonna 1999 käynnistettiin Skotlannin parlamentti ja Walesin kansankokous, joista Skotlannin parlamentilla on lainsäädäntövaltaa. Pohjois-Irlannille on myös sovittu perustettavaksi parlamentti, tosin suunnitelman toteutus on nykyisin jäissä.
Osat
1999
Pääartikkeli: Yhdistyneen kuningaskunnan osat
Yhdistyneen kuningaskunnan (UK) osat pinta-alan mukaan:
- 1. Englanti, 130 395 km²
- 2. Skotlanti, 78 782 km²
- 3. Wales, 20 779 km²
- 4. Pohjois-Irlanti, 14 139 km²
Englannissa on yhdeksän hallituksen virastoaluetta koillinen, luoteinen, Yorkshire, Humber, itäiset sisämaat (East Midlands), läntiset sisämaat (West Midlands), itäinen, Suur-Lontoo, kaakkoinen ja lounainen. Alueet on edelleen jaettu kreivikuntiin (county) ja keskushallituksen alaisiin alueisiin, paitsi Lontoo, joka koostu kaupunginosista (borough).
Skotlannissa on 32 paikallisneuvoston johtamaa aluetta. Walesissä on 22 keskushallinnon alaista aluetta, joista 10 on kaupunkipiirikuntia (County Borough), yhdeksän kreivikuntia ja kolme kaupunkeja. Pohjois-Irlannissa on 26 piiriä (District).
Yhdistyneeseen kuningaskuntaan kuuluu myös joukko erillisalueita. De jure ne eivät ole Yhdistyneen kuningaskunnan osia, vaan kruununsiirtomaita, joiden ulkopolitiikkaa Yhdistynyt kuningaskunta hoitaa. Näitä ovat:
Anguilla, Bermuda, Brittiläinen Intian valtameren territorio (British Indian Ocean Territory), Brittiläiset neitsytsaaret (British Virgin Islands), Caymansaaret, Falklandsaaret, Gibraltar, Guernsey, Jersey, Mansaari (Isle of Man), Montserrat, Pitcairn (Pitcairn Islands), Saint Helena, Etelä-Georgia ja Eteläiset Sandwichsaaret (South Georgia and the South Sandwich Islands) sekä Turks- ja Caicossaaret.
Maantiede
Turks- ja Caicossaaret
Suurin osa Englannista on kumpuilevaa alankoa. Suurimmat joet ovat Thames ja Severn, joka laskee länteen Bristolin kanaaliin.
Wales on enimmäkseen vuoristoista, korkein huippu on Snowdown 1085 m.
Skotlannin maantiede vaihtelee, etelässä ovat alamaat ja ylämaat pohjoisessa ja lännessä, kuten myös Skotlannin korkein huippu, Ben Nevis 1343 m. Sisämaahan ulottuu monia vuonoja (firth), ja niiden suuntaisena kulkee syviä järviä (loch). Skotlannin rannikolla on useita saaria ja saariryhmiä, huomattavimmat ovat Hebridit, Orkneysaaret ja Shetlandsaaret.
Pohjois-Irlanti on enimmäkseen kukkulaista, Irlannin kanssa on 360 km maarajaa.
Yhdistyneen kuningaskunnan saarien määräksi arvioidaan 1098. Rannikon rikkonaisuuden vuoksi mistään kohtaa maata ei ole yli 125 km merelle. Britannian saaren erottaa mantereesta kapeimmillaan Doverin kohdalla vain 35 km levyinen Englannin kanaali. Doverista kulkee meren ali Kanaalin tunneli Ranskaan.
Talous
Yhdistyneen kuningaskunnan talous on yksi maailman suurimpia, BKT:n mukaan mitattuna sijalla kuusi, ja yksi vahvimpia Euroopassa, inflaatio, korot ja työttömyys (4,8 % 2004) ovat pysyneet matalina. Viimeisen kahden vuosikymmenen aikana valtio on yksityistänyt voimakkaasti ja pyrkinyt rajoittamaan hyvinvointivaltion ylläpitomenoja.
Maatalous on tehokasta ja pitkälle koneistettua, tuottaen 60 % kulutetusta ruuasta vain 1 %:lla työvoimasta. UK:lla on laajat hiili-, kaasu- ja öljyvarat, energiantuotanto tuottaa 10 % BKT:sta, yksi suurimpia osuuksia teollistuneissa maissa. Sähköstä 80 % tuotetaan fossiilisilla polttoaineilla, joka tekee UK:sta maailman kuudenneksi suurimman hiilidioksidipäästöjen tuottajan.
Palveluala, erityisesti pankkitoiminta, vakuutus ja yrityspalvelut tuottavat suurimman osan BTK:sta, ja työllistävät 70 % työvoimasta, teollisuuden osuuden edelleen vähentyessä. Turismi on myös tärkeä tulonlähde, maassa vierailee 24 miljoonaa turistia joka vuosi, mikä tekee siitä maailman kuudenneksi suosituimman turistikohteen.
Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus on toistaiseksi jättänyt liittymättä euroalueeseen.
Väestö
Etniset ryhmät: englantilaiset 81,5 %; skotit 9,6 %, irlantilaiset 2,4 %; walesilaiset 1,9%; ulsterilaiset 1,8 %; länsi-intialaiset, intialaiset, pakistanilaiset ja muut 2,8 %
Uskonnot: anglikaanit ja katoliset 40 miljoonaa, muslimit 1,5 miljoonaa, presbyteerit 800 000, methodistit 760 000, sikhit 500 000, hindut 500 000, juutalaiset 350 000
Kielet: englannin kieli, kymri (26 % Walesin väestöstä), skotlannin kieli; 60 000 puhujaa Skotlannissa
Kulttuuri
Pääartikkeli: Yhdistyneen kuningaskunnan kulttuuri
Yhdistyneessä kuningaskunnassa on lukuisia kuuluisia yliopistoja ja korkeakouluja, joista vanhimmat ovat Cambridgen ja Oxfordin yliopistot. Britanniassa on syntynyt monta maailmankuulua tutkijaa, kuten Isaac Newton, James Watt, Charles Darwin, Michael Faraday, Charles Babbage, Alexander Fleming ja Tim Berners-Lee.
Britit uskovat monien urheilulajien olevan kotoisin Britanniasta: jalkapallo, squash, golf, nyrkkeily, rugby, kriketti, snooker ja biljardi. Monet näistä ovatkin erityisen suosittuja Britanniassa ja valtakunnan entisissä alusmaissa.
Tunnettuja proosakirjailijoita ovat esimerkiksi Jane Austen, Agatha Christie, Charles Dickens, Arthur Conan Doyle, Samuel Johnson, Mary Shelley, George Orwell ja J. R. R. Tolkien.
Merkittäviä runoilijoita puolestaan ovat esimerkiksi William Shakespeare, George Gordon Byron (Lordi Byron), John Milton, Alfred Tennyson ja Rudyard Kipling.
Musiikin alalla kuuluisia säveltäjiä ovat Ralph Vaughan Williams ja Andrew Lloyd Webber (mm. Oopperan kummitus). Britanniassa on monia korkeatasoisia orkestereita kuten BBC:n sinfoniaorkesteri ja Royal Philharmonic Orchestra. Lontoo on yksi maailman musiikkikeskuksista, siellä sijaitsevat monet tärkeät konserttisalit ja Royal Opera House, yksi maailman tärkeimmistä oopperataloista.
Kuuluisia brittiläisiä rock-yhtyeitä ovat The Beatles, Rolling Stones, The Who, the Kinks, Led Zeppelin, Pink Floyd, Queen ja Uriah Heep. Edelleen Sex Pistols ja nykyisin Manic Street Preachers, Oasis, ja Radiohead.
Lontoo on yksi maailman teatterikeskuksista. Teatterit sijoittuvat pääasiassa Lontoon West Endiin. Televisio- ja elokuvatuotanto on myös merkittävää, tärkein tv-tuottaja on BBC.
Merkittävimmät luonnonvarat
- kivihiili
- öljy
- maakaasu
- tina
- kalkkikivi
- rautamalmi
- suola
- kalkki
- lyijy
- kipsi
Merkittävimmät vientituotteet
- teollisuustuotteet
- koneet
- kemikaalit
Linkkejä
- [http://maps.google.com/maps?ll=54.278055,-2.131348&spn=11.409237,32.431641&z=12&t=h&hl=en Yhdistynyt kuningaskunta Google Mapsissa]
Luokka:Yhdistynyt kuningaskunta
ms:United Kingdom
zh-min-nan:Liân-ha̍p Ông-kok
ko:영국
ja:イギリス
simple:United Kingdom
th:สหราชอาณาจักร
PerustuslakiPerustuslaki on valtion kirjoitetuista laeista korkeimmassa asemassa. Sen tarkoitus on asettaa suuntaviivoja valtion koko oikeusjärjestelmän rakenteelle. Tarkemmin perustuslain määräämistä asioista säädetään normaaleilla laeilla ja asetuksilla. Normaalit lait eivät saa olla ristiriidassa perustuslain kanssa.
Perustuslaki määrää julkisen vallan käytön rajat ja näin suojaa kansalaisia mielivallalta, turvaten kansalaisoikeuksien toteutumisen. Perustuslakien esikuvana pidetään Magna Cartaa vuodelta 1215.
Katso myös
- Suomen perustuslaki
Luokka:Oikeustiede
Luokka:Politiikka
zh-min-nan:Hiàn-hoat
ko:헌법
ja:憲法
simple:Constitution
Euroopan yhteisötEuroopan yhteisöt on nimitys Euroopan hiili- ja teräsyhteisön, Euroopan talousyhteisön ja Euroopan atomienergiayhteisön muodostamalle kokonaisuudelle. Euroopan yhteisöt sekoitetaan usein Euroopan unioniin, vaikka ne ovat vain osa unionin rakennetta. EUn historia on kuitenkin 1990-luvulle asti sama kuin Euroopan yhteisöjen historia.
Luokka:Eurooppa
Luokka:Euroopan unioni
Euroopan talous- ja rahaliittoEMU (Economic and Monetary Union eli Euroopan talous- ja rahaliitto) on Euroopan Unionin luoma kolmivaiheinen järjestelmä, joka johtaa Euron käyttöönottoon. 12 unionin maista on tähän mennessä jatkanut kolmanteen vaiheeseen, vaikka kaikki EU-maat kuuluvatkin EMU:un. Tanskalla ja Iso-Britannialla on erityissopimus, joka takaa ettei maiden ole pakko ottaa käyttöön euroa. EU:n kymmenen uutta jäsenmaata kaikki aikovat liittyä EMU:n kolmanteen vaiheeseen kymmenen vuoden kuluessa.
Euro:Euro on myös Australiassa elävä kengurulaji.
kengurulaji
Euro (valuuttatunnus EUR) on Euroopan unionin yhteinen valuutta, joka on tällä hetkellä käytössä kaikissa EU:hun ennen vuotta 2004 liittyneissä maissa lukuun ottamatta Yhdistynyttä kuningaskuntaa, Ruotsia ja Tanskaa, jotka käyttävät yhä omia kansallisia valuuttojaan. Näistä maista Iso-Britannia ja Tanska ovat liittyneet EU:hun aikaisemmin, jolloin sopimus ei vielä edellyttänyt myös yhteisvaluutan käyttöönottoa, ja niinpä ne voivat pysytellä luvallisesti euron ulkopuolella. Sen sijaan Ruotsi allekirjoitti jo liittyessään sopimuksen Euroopan talousyhteistyöstä ja siten myös euroon liittymisestä. Vuonna 2004 mukaan liittyneet EU-maat ottanevat euron käyttöön aikaisintaan vuonna 2006 — tämän on ainakin Viro asettanut tavoitteekseen.
Katso tarkemmin myös: Euroalue
Eurokolikot ja -setelit otettiin käyttöön 1. tammikuuta 2002. Virallinen raha eurosta tuli jo kuitenkin 1. tammikuuta 1999, jolloin sitä alettiin käyttää tilivaluuttana.
Yksi euro vastaa 5,94573 Suomen markkaa (eli 1 markka vastaa 0,1681879 euroa). Euron sadasosa on sentti. Euron kurssia ja korkotasoa valvoo ja pyrkii kontrolloimaan Euroopan keskuspankki.
Euron merkitseminen
Euron kansainvälinen kolmikirjaiminen tunnus (ISO-standardin mukaan) on EUR, jota käytetään pääasiassa kansainvälisessä rahaliikenteessä. Lisäksi on olemassa erityinen euro-symboli (€). Euron lyhenteenä käytetään joskus e-kirjainta, jos symboli ei ole käytettävissä. Paras tapa merkitä euro on olla lyhentämättä sitä ollenkaan. Sentin virallinen lyhenne suomen kielessä on snt, jonka rinnalla voidaan käyttää myös muissa kielissä yleistä lyhennettä c.
Euron symboli on mukana Unicode-merkkijärjestelmässä, ja sen esittämiseksi voi käyttää esimerkiksi Latin 9 -merkistöä, joka on Latin 1:stä eurokelpoiseksi muokattu versio.
Setelit ja kolikot
Latin 1
Latin 1
Päätös euroseteleiden ulkomuodosta tehtiin joulukuussa 1996. Toisin kuin kansallisessa rahassa, niissä ei ole kansallisia tunnisteita, vaan niissä korostetaan sitä, mikä eurooppalaisille on yhteistä. Pääasiasiallisena kuvituksena ovat eri aikakausien ja tyylisuuntien ikkunat ja sillat, jotka kuvastavat avautumista kohti muita ihmisiä ja yhteyksiä heihin. Setelit ovat suuruudeltaan 5, 10, 20, 50, 100, 200 ja 500 euroa ja niiden koko vaihtelee siten, että pieniarvoiset setelit ovat pieniä ja koko suurenee mitä suurempiarvoinen seteli on kyseessä.
Yksi euro jakautuu sataan senttiin. Kolikkojen nimellisarvot ovat: 2 euroa, 1 euro ja 50, 20, 10, 5 ja 2 senttiä sekä 1 sentti. Kolikkojen toisella puolella on yhteinen Eurooppa-aihe ja rahan arvo. Toisen puolen aiheen päättää kukin kansallinen keskuspankki. Suomalaisten eurokolikkojen kansallisella puolella on suomuurain kahden euron kolikossa, laulujoutsenia yhden euron kolikossa ja pieniarvoisissa kolikoissa leijonakuvio.
€ on euron tunnus, jota käytetään muun muassa kaikissa hintamerkinnöissä.
Käyttö
Suomessa päätettiin alusta alkaen olla käyttämättä yhden ja kahden sentin kolikoita. Syynä on pikkukolikoiden epäkäytännöllisyys käteisellä maksettaessa. Tähän oli Suomessa totuttu jo markka-ajan viimeisinä vuosina, jolloin pienin käytetty kolikko oli kymmenpenninen.
Syyskuusta 2004 alkaen myös Hollannissa aiotaan luopua kahdesta pienimmästä kolikosta, koska niiden käyttö on liian kallista. Laskelmien mukaan jokaisen yksisenttisen käsittelystä aiheutuu neljän sentin kulut. Myös Belgiassa suunnitellaan (2004) pikkukolikoista luopumista, ja niiden vastustus muissakin euromaissa on kasvamaan päin.
Linkkejä
- [http://www.euro.fi/ www.euro.fi]
- [http://www.ecb.int/ www.ecb.int]
- [http://www.eurobilltracker.com www.eurobilltracker.com] (hupi: seuraa euroseteleiden liikkumista)
Luokka:Rahayksiköt
Luokka:Euroopan unioni
ms:Euro
zh-min-nan:Euro
ko:유로
ja:ユーロ
simple:Euro
th:ยูโร
fiu-vro:Õuro
1. tammikuuta1. tammikuuta on gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden ensimmäinen päivä. Vuodesta on jäljellä 364 päivää (karkausvuonna 365 päivää).
1. tammikuuta vietetään laajalti uudenvuodenpäivää. Suomessa 1. tammikuuta on virallinen vapaapäivä. Suomalaisen kalenterin mukaan kenelläkään ei ole virallista nimipäivää 1. tammikuuta.
----
Nimipäivät
:- ortodoksinen kalenteri: Vasili, Vilho, Pasi
Tapahtumia
- 153 eaa. - Rooman valtakunnan konsulit aloittivat ensimmäistä kertaa vuoden toimikautensa.
- 45 eaa. - Ajanlasku: juliaaninen kalenteri astui Julius Caesarin päätöksellä voimaan.
- 404 - Roomassa toimitettiin viimeinen gladiaattoritaistelu.
- 532 - Bysantissa alkoi nikakapina.
- 1438 - Habsburgien Albert II kruunattiin Unkarin kuninkaaksi.
- 1502 - Rio de Janeiron perustamispaikka löydettiin ja nimettiin "Rio":ksi, koska kyseistä lahtea (nyk. Guanabaran lahti) luultiin joen suuksi. Kaupunki perustettiin 1. maaliskuuta 1565.
- 1622 - Vuoden ensimmäiseksi päiväksi gregoriaanisen kalenterin mukaan päätettiin 1. tammikuuta.
- 1651 - Englannin kuningas Kaarle II kruunattiin myös Skotlannin kuninkaaksi.
- 1700 - Venäjä otti käyttöön juliaanisen kalenterin.
- 1707 - João V:sta tuli Portugalin kuningas.
- 1738 - Bouvet'nsaari löydettiin.
- 1788 - The Times -aikakauslehden (aiemmin The Daily Universal Register) ensimmäinen numero ilmestyi.
- 1801 - Iso-Britannia ja Irlanti yhdistyivät Yhdistyneeksi kuningaskunnaksi.
- 1801 - Asteroidi 1 Ceres havaittiin.
- 1804 - Ranskan hallinto Haitilla päättyi.
- 1808 - Yhdysvallat kielsi orjien tuomisen maahan.
- 1863 - Abraham Lincoln laati lain orjien vapauttamiseksi.
- 1880 - Panaman kanavan rakentaminen alkoi.
- 1885 - Ilmailu: Montgolfierin veljekset ylittivät kuumailmapallolla Englannin kanaalin.
- 1887 - Kuningatar Viktoriasta tuli Intian keisarinna.
- 1892 - Ellis Island alkoi ottaa vastaan Yhdysvaltoihin saapuvia siirtolaisia.
- 1893 - Japani otti käyttöön gregoriaanisen kalenterin.
- 1899 - Espanjan valta Kuubassa loppui.
- 1900 - Nigeriasta tuli Ison-Britannian protektoraatti.
- 1904 - Sanomalehti Karjala alkoi ilmestyä.
- 1905 - Turun Sanomat alkoi ilmestyä.
- 1912 - Kiinasta tuli tasavalta.
- 1959 - Kuubassa Fidel Castro syöksi Fulgencio Batistan vallasta.
- 1960 - Kamerun itsenäistyi.
- 1962 - Samoa itsenäistyi.
- 1970 - Unix-järjestelmien käyttämän ajanlaskutavan (kellon) alkamisajankohta.
- 1971 - Yhdysvalloissa kiellettiin tupakan mainostaminen televisiossa.
- 1977 - Kajaanin maalaiskunta yhdistettiin Kajaanin kaupunkiin.
- 1979 - Yhdysvallat ja Kiina solmivat diplomaattiset suhteet.
- 1981 - Kreikka liittyi Euroopan Unioniin.
- 1983 - ARPANET alkoi käyttää Internet-protokollaa: Internet syntyi.
- 1984 - Espanja ja Portugali liittyivät Euroopan Unioniin.
- 1993 - Tšekkoslovakia jakautui, Tšekki ja Slovakia itsenäistyivät.
- 1995 - Suomi, Ruotsi ja Itävalta liittyivät Euroopan Unioniin.
- 1999 - Eurosta tuli virallinen valuutta.
- 2002 - Eurokolikot ja -setelit otettiin käyttöön.
- 2005 - Sahalahden kunta liittyi Kangasalan kuntaan.
- 2005 - Peräseinäjoki ja Seinäjoki yhdistyivät. Uuden kaupungin nimeksi tuli Seinäjoki.
Syntyneitä
- 1431 - Paavi Aleksanteri VI († 1503)
- 1449 - Lorenzo de Medici, valtiomies († 1492)
- 1484 - Ulrich Zwingli, protestanttijohtaja († 1531)
- 1860 - George Washington Carver, amerikkalainen keksijä ja kasvitieteilijä († 1943)
- 1863 - Pierre de Coubertin, ranskalainen historioitsija ja kasvatustieteilijä, nykyaikaisten olympialaisten alullepanija († 1937)
- 1887 - Wilhelm Canaris, saksalainen amiraali († 1945)
- 1894 - Satyendra Nath Bose, intialainen matemaatikko ja fyysikko († 1974)
- 1895 - J. Edgar Hoover, FBI:n johtaja († 1972)
- 1909 - John Glenn, amerikkalainen astronautti ja poliitikko
- 1912 - Kim Philby, vakoilija († 1988)
- 1919 - Jerome David Salinger, amerikkalainen kirjailija (Sieppari ruispellossa)
- 1944 - Mir Zafarullah Khan Jamali, Pakistanin pääministeri (2002- )
- 1957 - Esa Pulliainen, kitaristi
Kuolleita
- 898 - Odo (Pariisin kreivi Odo), frankkien kuningas
- 1817 - Martin Heinrich Klaproth, kemisti (s. 1743)
- 1894 - Heinrich Hertz, saksalainen fyysikko (s. 22.2.1857)
- 1972 - Maurice Chevalier, näyttelijä ja laulaja (s. 12.9.1988)
- 1986 - Alfredo Binda, italialainen pyöräilijä (s. 11.8.1902)
- 1992 - Grace Hopper, yhdysvaltalainen ohjelmoija, Cobol-ohjelmointikielen "äiti" (s. 1906)
- 1997 - Townes van Zandt, muusikko
Juhlapäiviä
- Gregoriaanista kalenteria käyttävissä maissa vietetään uudenvuodenpäivää, jota juhlistetaan keskiyöllä (klo 0.00) ilotulituksilla.
- Wienin uudenvuoden konsertti
- Haitin itsenäisyyspäivä
- Kiinan tasavallan perustamispäivä
- Sudanin itsenäisyyspäivä
- Kuuban vapautuspäivä
- Slovakian tasavallan perustamispäivä
- Kwanzaa (tai Kwanza) -juhlan viimeinen päivä
- Ortodoksinen kirkko: Herran ympärileikkaus sekä pyhän Basileios Suuren muistopäivä, keskisuuri juhla
----
Katso myös: kalenteri ~ 31. joulukuuta, 2. tammikuuta
Luokka:Tammikuu
-01-01
ms:1 Januari
ko:1월 1일
ja:1月1日
simple:January 1
th:1 มกราคม
1999 Tapahtumia
Tammikuu
- 1. tammikuuta - Euro otetaan käyttöön Suomessa ja 11 muussa EU-maassa (käteisvaluuttana 2001).
- 4. tammikuuta - Islamabadissa shiiamoskeijassa avataan tuli, 16 kuolee ja 25 loukkaantuu.
- 21. tammikuuta - Yhdysvaltain rannikkovartiosto takavarikoi 4,3 tonnia kokaiinia Houstoniin matkalla olleesta aluksesta.
- 20. tammikuuta - TV-sarja Salatut elämät alkoi.
- 25. tammikuuta - Kolumbiassa maanjäristyksessä kuolee 1000.
- 28. tammikuuta - Kittilän Pokassa mitataan Suomen kaikkien aikojen alin lämpötila -51,5°C.
Helmikuu
- 5. helmikuuta - Nyrkkeilijä Mike Tyson tuomitaan kahdeksi vuodeksi vankeuteen 31. elokuuta 1998 auto-onnettomuuden jälkeen tapahtuneesta pahoinpitelystä.
- 10. helmikuuta - Lumivyöryt Ranskan alpeilla lähellä Geneveä surmaavat 10.
- 12. helmikuuta - Yhdysvaltain senaatti hylkää presidentti Bill Clintonin viraltapanosyytteet.
- 16. helmikuuta - Uzbekistanissa murhayritys presidentti Islam Karimovia vastaan.
- 16. helmikuuta - Ympäri Eurooppaa kurdit hyökkäävät Turkin lähetystöihin ja ottavat panttivankeja Abdullah Öcalanin pidätyksen vuoksi.
- 23. helmikuuta - Abdullah Öcalania syytetään maapetturuudesta Ankarassa, Turkissa.
- 27. helmikuuta - Yrittäessään maapallon kiertoa, Colin Prescot ja Andy Elson saavuttavat uuden ennätyksen kuumailmapallolennossa: 233 tuntia ja 55 minuuttia.
- 27. helmikuuta - Olusegun Obasanjoista tulee Nigeria ensimmäinen vaaleilla valittu presidentti sitten vuoden 1983.
Maaliskuu
- 1. maaliskuuta - Lusakassa, Sambiassa pommi tuhoaa Angolan lähetystön.
- 1. maaliskuuta - Hutut tappavat kahdeksan turistia Ugandassa.
- 1. maaliskuuta - Jalkaväkimiinat kieltävä sopimus tulee voimaan.
- 4. maaliskuuta - Sotilasoikeudessa merijalkaväen kapteeni Richard Ashby vapautetaan kuolemantuottamussyytteistä hänen koneensa surmattua 20 laskettelijaa Italiassa katkaistessaan hiihtohissin gondolin vaijerin.
- 12. maaliskuuta - Unkari, Puola ja Tšekki liittyvät NATO:on.
- 21. maaliskuuta - Bertrand Piccard ja Brian Jones onnistuvat ensimmäisinä kiertämään maapallon kuumailmapallolla. Matka alkoi 3. maaliskuuta.
- 23. maaliskuuta - Paraguayn varapresidentti Luis Maria Argana murhataan.
- 24. maaliskuuta - NATO hyökkää Jugoslaviaan ilmaiskuin.
- 24. maaliskuuta - tulipalo Mont Blancin tunnelissa surmaa 39 ja sulkee tunnelin lähes kolmeksi vuodeksi.
- 26. maaliskuuta - Melissa-mato tekee tuhojaan Internetissä.
- 29. maaliskuuta - Ensimmäistä kertaa Dow Jones-teollisuusindeksi ylittää 10000 (10006.78).
Huhtikuu
- 1. huhtikuuta - Nunavutista, Inuitien kotimaasta tulee Kanadan kolmas territorio.
- 5. huhtikuuta - Kaksi Libyalaista, joita syytetään vuoden 1988 Lockerbien pommi-iskusta, tuodaan oikeuden eteen Alankomaissa.
- 7. huhtikuuta - Serbian joukot sulkevat Kosovon rajat estääkseen albaanien paon.
- 7. huhtikuuta - Star Wars -fanit alkavat jonottaa Los Angelesissa elokuvalippuja Star Wars episodi I:n ensiesitykseen kuuden viikon kuluttua.
- 20. huhtikuuta - Littletonissa, Coloradossa teini-ikäiset Eric Harris ja Dylan Klebold avaavat tulen Columbinen lukiossa opettajiaan ja koulutovereitaan vastaan. 12 nuorta ja opettaja kuolee ennen nuorten itsemurhaa.
- 30. huhtikuuta - Kambodža liittyy ASEAN:iin.
Toukokuu
- 6. toukokuuta - Wales ja Skotlanti valitsevat edustajat kansalliskokoukseen ja parlamenttiin. Skotlanti ensi kertaa liittosopimuksen (1707) solmimisen jälkeen.
- 7. toukokuuta - Belgradissa, Jugoslaviassa NATO:n yhdysvaltalaiskoneet pommittavat täsmäasein Kiinan lähetystöä. Kolme kuolee ja 20 haavoittuu.
- 7. toukokuuta - Guinea-Bissaussa sotilasvallankaappaus syöstää presidentti João Bernardo Vieiran.
- 13. toukokuuta - Italiassa Carlo Azeglio Ciampi valitaan presidentiksi.
- 17. toukokuuta - Ehud Barak valitaan Israelin pääministeriksi.
- 27. toukokuuta - Kansainvälinen tuomioistuin Haagissa syyttää Jugoslavian presidenttiä Slobodan Miloseviciä ja neljää muuta sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan Kosovon tapahtumien vuoksi.
- 28. toukokuuta - Milanossa Leonardo da Vincin Viimeinen ehtoollinen tulee näytteillä 22 vuoden restauroinnin jälkeen.
Kesäkuu
- 8. kesäkuuta - Kolumbian hallitus ilmoittaa, että se lisää arvioidun laittoman huumekaupan arvon bruttokansantuotteeseen.
- 9. kesäkuuta - Jugoslavia ja NATO solmivan rauhansopimuksen.
- 10. kesäkuuta - NATO:n ilmaiskut päättyvät ja Serbian joukot vetäytyvät Kosovosta.
- 12. kesäkuuta - YK:n KFor-rauhanturvaajat saapuvat Kosovoon.
Heinäkuu
- 16. heinäkuuta - John F. Kennedy Jr.:n ohjaama kone putoaa mereen Massachusettsissa, Kennedyn lisäksi hänen vaimonsa Carolyn Bessette Kennedy ja hänen siskonsa Lauren Bessette saavat lisäksi surmansa.
- 25. heinäkuuta - Lance Armstrong voittaa Tour de France-pyöräilykilpailun ensimmäisen kerran.
Elokuu
- 9. elokuuta - Venäjän presidentti Boris Jeltsin erottaa pääministerinsä Sergei Stepashin ja koko hallituksen neljättä kertaa uransa aikana.
- 11. elokuuta - Täydellinen auringonpimennys Euroopassa ja Aasiassa.
- 17. elokuuta - 7,4 richterin maanjäristys iskee luoteiseen Turkkiin, surmaten 17 000.
- 19. elokuuta - Belgradessa kymmenet tuhannet mielenosoittajat vaativat presidentti Slobodan Milosevicin eroa.
Syyskuu
- 16. syyskuuta - Big Brother -tosi-tv-sarja alkaa Alankomaissa.
Lokakuu
- NASA menettää yhteyden Mars Climate Orbiter -luotaimeen.
- 5. lokakuuta - 31 kuolee Ladbroke Groven rautatieonnettomuudessa 4 km länteen Lontoon Paddingtonin rautatieasemalta.
- 12. lokakuuta - Pakistanissa kenraali Pervez Musharraf ottaa vallan ydinasevaltiossa syösten pääministeri Nawaz Sharifin vallasta.
- 12. lokakuuta - Maailman väkiluku yli | | |