:: wikimiki.org ::

Sosiaaliliberalismi

Sosiaaliliberalismi

Sosiaaliliberalismi on poliittinen aate sosiaalidemokratian ja minarkismin väliltä. Sen alkuperäisenä perustana on klassinen liberalismi, johon on hyväksytty myös perinteisesti hyvinvointivaltiolle kuuluvia tehtäviä. Sosiaaliliberalistisen moraalin mukaan yhteiskunnalla ei ole oikeutta moralisoida kansalaisiaan, mutta yhteiskunnan tehtäviin kuuluu mahdollisuuksien tasa-arvon turvaamista kaikille kansalaisilleen. Sosiaaliliberalismi eroaa libertarismista ja sen lajeista (minarkismi, anarkokapitalismi) siinä, kuinka suuri valtio on mallin mukaan hyväksyttävissä. (Minarkistit toteuttaisivat ainoastaan yövartijavaltion. Anarkokapitalistit luopuisivat valtiosta kokonaan ja hoitaisivat yövartijavaltion tehtävät yksityisillä oikeusjärjestelmillä.) Sosiaaliliberalismi on sen verran väljä käsite, että sen piirissä olevien liberaalien vähäisiä näkemyseroja ei ole mielekästä ryhmitellä leireiksi. Jotkut sosiaaliliberaalit korostavat rahallisen perusturvan järjestämistä köyhimmille esimerkiksi työttömyyskorvauksilla, negatiivisena tuloverona, perustulolla tai kansalaispalkkana. Jotkut sosiaaliliberaalit ovat myös valmiita pitämään terveyspalveluita tai koulutuspalveluita julkisen vallan tuotettavina. Useimmat sosiaaliliberaalit näkevät, että veronmaksajien rahoilla järjestettäisiin sosiaaliturva, terveydenhuolto ja koulutus, mutta että näiden tuotantoa on perusteltua vaihtelevissa määrin yksityistää. Sosiaaliliberaalien keskuudessa on vaihtelevia käsityksiä siitä, mitkä edut kuuluvat perusterveydenhuoltoon, julkisesti rahoitettavaan koulutukseen ja sivistykseen sekä kuinka suuri sosiaaliturvan tulisi olla ja miltä osin se olisi esim. yksityisin vakuutuksin järjestettävää. Useimmiten yhteiskuntafilosofisena perusteluna hyvinvointiyhteiskuntamallille (jonka pohjoismaalaisittain tyypillisimpinä muotona on hyvinvointivaltio, sosiaalivaltio) ja julkisille palveluille on niin kutsuttu oikeudenmukaisuusteoria, joka on filosofi John Rawlsin hahmottelema moraalinen perustelu sille, miksi valtion tulisi tarjota sosiaaliturva ja järjestää julkisina palveluina koulutus tai terveydenhuolto. Toinen hyvinvointivaltion puolesta käytetty etiikka on utilitarismi. Talouspoliittisella asteikolla sosiaaliliberaalit ovat kuitenkin nykyisellä poliittisella kartalla hieman oikealla: katsotaan usein, että terveydenhuolto olisi valtion järjestämä ja maksama mutta yksityisen yrityksen tuottama palvelu, eikä yhteiskunta käyttäisi verorahoja pitäkseen huolta rikkaista, joilla lienee varaa omiin peruspalveluihinsa. Suomen Sosiaaliliberaalinen Yhdistys on sosiaaliliberalismia Suomessa kehittävä ja edistävä aatteellinen järjestö.

Sosiaaliliberaalinen ihmiskäsitys

Sosiaaliliberalismin ja sosiaalidemokratian filosofisena erona ovat ihmiskäsitys ja perusarvot. Sosiaalidemokratia lähtee kansanvallasta, ja katsoo (jos hieman kärjistetään) että kansa tarvitsee ohjausta elämässään ja että yhteiskunnan reunamilla olevia tulee ohjata lähemmäs "hyvinvointia". Suomessakin käytössä oleva välillinen kansanvaltainen järjestelmä lienee suotuisa sosiaalidemokraattisen yhteiskuntanäkemyksen toteuttamisen kannalta. Liberaalit eivät, toisin kuin sosiaalidemokraatit, aseta kansanvaltaa perimmäiseksi arvoksi ja tavoitteeksi, koska kyseessä on vain poliittinen järjestelmä. Sen sijaan liberaalit keskittyvät arvoissaan ihmisiin, vapauteen ja omistukseen. Valtion ei pitäisi valvoa ihmisten käyttäytymistä ja yksityisasioita. Liberaaleilla on luottavainen ihmiskäsitys: ihmiset osaavat päättää omista asioistaan. Jokainen saa itse päättää miten elää elämäänsä - kunhan ei vahingoita muita ihmisiä.

Sosiaaliliberaalisia ja siihen suuntaan taipuvaisia ajattelijoita

- Isaiah Berlin
- Ronald Dworkin
- Thomas Hill Green
- John Hicks
- Leonard Hobhouse
- John Maynard Keynes
- John Stuart Mill
- Karl Popper
- John Rawls
- James Tobin
- Max Weber

Katso myös

- Liberalismi Luokka:Liberalismi Luokka:Poliittinen ideologia

Sosiaalidemokratia

Sosiaalidemokratia tai sosialidemokratia on 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa marxilaisten sosialistien joukossa syntynyt aate, jonka mukaan siirtyminen sosialistiseen yhteiskuntaan on mahdollista parlamentaarisen kehityksen kautta vallankumouksen sijaan. Sosiaalidemokraattien käsitys sosialismista 1900-luvun aikana on muuttunut vuosien myötä yhä enemmän ainakin Suomessa tarkoittamaan sekataloutta tai jonkinlaista sosiaalisin perustein ohjattua markkinataloutta. Samalla puolueet ovat etääntyneet aikaisemmasta marxismista ja luokkataistelusta. Maailmassa on kuitenkin sellaisiakin sosiaalidemokraattisia ryhmiä, jotka yhä kannattavat suurten alojen tuotantovälineiden sosialisointia, jota se vielä ainakin 1970-luvulle saakka tarkoitti Suomenkin sosiaalidemokraateille. Nykyään kuitenkin suuri osa maailman sosiaalidemokraattisista puolueista ei näe konfliktia kapitalistisen markkinatalouden ja sosiaalidemokraattisen yhteiskuntanäkemyksen välillä. Historiallisesti sosiaalidemokraatteja on myös kutsuttu parlamentarististen menettelytapojensa takia reformistisosialisteiksi, erotuksena vallankumoussosialisteista. Reformisosialistit näkivät reformeja tarvittavan kapitalismin välinpitämättömyyttä vastaan. Sosiaalidemokratian julkilausuttuja periaatteita ovat tasa-arvo, yhteisvastuu ja oikeus työhön. Sosiaalidemokraatit kannattavat vahvaa ammattiyhdistysliikettä ja markkinatalouden ohjaamista sekä sosiaalivaltiota. Sosiaalidemokratian opinkappaleisiin kuuluu demokraattisesti tehtyjen enemmistöpäätösten kunnioittaminen. Sosiaalidemokratiaa lähellä jyrkempään sosialismiin päin on marxismi ja liberalismiin päin sosiaaliliberalismi. Sosiaalidemokratia nähdään usein hyvinvointivalitollisen ajattelun alkulähteenä. Suomessa sosiaalidemokratiaa edustaa Suomen sosialidemokraattinen puolue.

Sosiaalidemokratian individualistinen kritiikki

Sosiaalidemokratian kriitikkojen näkemyksen mukaan sosiaalidemokraattinen enemmistödemokratia merkitsee ihmiskuvaa, jonka mukaan yksilöitä tulee ohjata ja että kansa tarvitsee ohjausta elämässään. Sosiaalidemokraattisen tasa-arvotavoitteen toteutusmuotoja on kritisoitu tasapäistävyydestä sekä insentiivien ja omavastuisuuden latistamisesta. Suomessakin käytössä oleva edustuksellisen demokratian järjestelmä palvelee kriitikoiden mukaan holhoamistavoitteita ja sosiaalidemokratian kannattama vahva korporatiivisuus sisältää ainekset joustamattomuudelle. Käytännön sosiaalidemokraattisella politiikalla on kritiikin mukaan onnistuttu kasvattamaan julkista sektoria ja virkavaltaisuutta sekä paperinpyöritystä. Sosiaalidemokraattien vastentahtoinen suhtautuminen yhteiskunnan toimintojen yksityistämiseen on myös ollut yksityistämisen kannattajien kritiikin kohteena. Luokka:Sosialismi Luokka:Poliittinen ideologia

Klassinen liberalismi

Klassinen liberalismi on poliittinen aate, joka saavutti kypsyytensä 1800-luvulla. Klassista liberalismia on yleensä pidetty teollisen vallankumouksen ja siitä rakentuvan kapitalismin tyypillisena aatteena. Sellaiset arvot kuin sananvapaus, uskonnonvapaus sekä ajatuksenvapaus tulivat ensimmäiseksi esille klassisen liberalismin ajattelijoilta ennen kuin muidenkin aatteiden ajattelijat alkoivat omaksua niitä. Klassisen liberalismin vaikutus on ollut niin laajaa, että enimmät länsimaat katsotaan liberaalidemokratioiksi.

Pääpiirteet

- Yksilön tärkeys
- Vapaus (johon kuuluu myös taloudellinen vapaus)
- Järki
- Oikeudenmukaisuus
- Suvaitsevuus ja moninaisuus

Aatehistoriaa ja ajattelijoita

Samalla kun teollinen vallankumous alkoi Iso-Britanniassa, nousivat ensimmäiset liberalismin näkemykset. Ensimmäinen liberaalinen filosofi oli John Locke (1632-1704), joka puolusti uskonnonvapautta tärkeässä teoksessaan A Letter Concerning Toleration (1689). Kuitenkaan hän ei ulottanut uskonnonvapaudesta esittämäänsä näkemystä katolisiin ja ateisteihin saakka. Locke on vastuussa käsitteen "luonnolliset oikeudet" esittämisestä, jonka hän yksilöi "henki, vapaus ja omaisuus". Luonnonoikeusteoria oli nykyaikaisen ihmisoikeuskäsityksen edeltäjä. Lockelle omaisuus oli tärkeämpi luonnollinen oikeus kuin oikeus osallistua yhteiseen päätöksentekoon: hän ei antanut varauksetonta hyväksyntäänsä demokratian käytölle hallitsemisessa, sillä hän pelkäsi, että "enemmistön tyrannia" etsiytyisi eväämään ihmisiltä heidän oikeuksiaan omaisuuteen. Tästäkin huolimatta luonnollisten oikeuksien ajatus oli avainasemassa antamassa aatteellista oikeutusta Amerikan vallankumoukselle ja Ranskan vallankumoukselle, vaikka ne ainakin jossakin määrin kasvattivat kansanvaltaa ja nostivat aivan uuteen asemaan kansan enemmistön vallankäytön. Klassisen liberalismin pääasiallinen ekonomisti on ollut skottilainen Adam Smith (1723-1790), joka ajoi suurin piirtein laissez-faire -opin asiaa eli vähintä mahdollista hallituksen sekaantumista talouselämän toimintaan. Adam Smith kehitti motivaatioteorian, joka pyrki sovittamaan inhimillisen omaneduntavoittelun sääntelemättömään yhteiskunnalliseen järjestyksen (pääasiassa teoksessa The Theory of Moral Sentiments (1759)). Hänen kuuluisin teoksensa The Wealth of Nations (1776) pyrki selittämään, kuinka sääntelemättömät markkinat luonnollista kautta ohjaisivat itse itseään aggregoitujen yksilöllisten päätösten muodostaman "näkymättömän käden" voimasta. Amerikalaiset ajattelijat olivat myös voimakkaasti liberaalisten ajatusten läpitunkemia. Yhdysvaltain presidenteistä sekä kolmas Thomas Jefferson (1743-1826) että neljäs James Madison (1751-1836) toteuttivat liberaalisen liikkeen ajatuksia käytännössä. He eivät ainoastaan pystyttäneet liberaalista kansanvaltaa, vaan myös edistivät liberaalisen aatteen vaikutusta Amerikan hallitusjärjestelmään voimistamalla checks and balances -järjestelmää, osavaltioiden oikeuksia ja kaksikamarista kongressia. Liberaalisten arvojen siemenen kylvi amerikkalaiseen hallitukseen teos The Federalist (1788), joka tunnetaan paremmin nimellä The Federalist Papers. Tekijöinä olivat itse Madison, Alexander Hamilton ja John Jay. John Stuart Millin (J. S. Mill, 1806-1873) esittämät ajatukset merkitsivät taitekohtaa liberalismin historiasta. Näkökulmasta riippuen häntä pidetään joko klassisen liberalismin kauden viimeisenä edustajana tai sosiaaliliberalismin isänä. Hän vastusti kollektivistisia taipumuksia, mutta myös asetti huomattavaan arvoon yksilön elämän laadun. Hänellä oli myös myötätuntoa naisten äänioikeudelle ja osuuskunnille. Suomessa klassista liberalismia ovat edustaneet (Antti) Anders Chydenius, joka edelsi Adam Smithiäkin, joskin molemmat olivat paljon velkaa edeltäjilleen, sekä Peter Forsskål, joka tosin varhaisen kuolemansa takia on jäänyt melko tuntemattomaksi.

Liberalismi nykyään

Thomas Hill Green muotoili osin Millin näkemysten pohjalta sosiaaliliberalismin, joka yhdistää klassisen liberalismin tavoitteisiin elämän laadun parantamisen julkisen vallan aktiivisin toimin, esimerkiksi sosiaaliturvan, ilmaisen peruskoulutuksen ja perusterveydenhuollon avulla. Reaktiona sosiaaliberalismin vasemmistolaisena pidettyä politiikkaa kohtaan syntyi klassisen liberalismin perinteitä jatkamaan myös libertarismi (joskus myös markkinaliberalismi), joka kannattaa negatiivista vapautta eli vapautta pakkovallasta eikä hyväksy negatiivisen vapauden loukkauksia muka positiivisen vapauden eli toimintamahdollisuuksien toteuttamiseksi. Klassinen liberalismi ei kuitenkaan ollut täysin yhtenäinen perinne ja esimerkiksi Adam Smith kannatti jonkinlaista kilpailulainsäädäntöä. Libertarismi aatteena onkin muotoutunut nykyiseen muotoonsa vasta 1900-luvulla ja klassisen liberalismin voi katsoa sijoittuvan libertarismin ja sosiaaliliberalismin välimaastoon. Myös Yhdysvalloissa nousussa oleva uuskonservatismi, jota kutsutaan joskus virheellisesti uusliberalismiksi, vetoaa usein klassisen liberalismin perinteeseen. Tämä muistuttaa Thatcherin ja Reaganin retoriikkaa, vaikka heidän oppinsa olivatkin aika kaukana liberalismin aatteista.

Katso myös

- Liberalismi
- [http://www.liberaalinuoret.fi/tekstit/liberalismi.shtml Johdatus liberalismiin], klassisen liberalismin kuvaus Luokka:Liberalismi Luokka:Poliittinen ideologia ja:自由主義

Libertarismi

Libertarismi on poliittinen liike ja aate, joka kannattaa henkilökohtaista ja taloudellista yksilönvapautta. Libertarismin mukaan jokaisella pitäisi olla oikeus tehdä kehollaan ja omaisuudellaan mitä haluaa, kunhan ei niin tehdessään riko muiden vastaavaa oikeutta. Libertarismin yhden suppean määritelmän mukaan libertarismi on vapauden pitämistä tärkeimpänä arvona, mutta yleensä libertarismiin katsotaan kuuluvan myös suuntia, jotka pitävät muita arvoja tärkeimpinä. Libertarismi tunnetaan myös nimillä libertarianismi, markkinaliberalismi, yksilöliberalismi tai oikeistoliberalismi. Aatteen kannattajia eli libertaareja kutsutaan usein myös termeillä libertaristi, libertariaani tai libertarianisti. Aatteen anarkokapitalistista siipeä ei pidä sekoittaa samantapaisella nimellä kulkevaan vasemmistolaiseen anarkismin muotoon. Libertarismi viittaa myös joskus indeterminismiin, aiempaan filosofiseen koulukuntaan joka edusti tahdonvapautta, vastakohtana determinismille.

Libertaari yhteiskuntafilosofia

Libertarismi juontaa juurensa klassisesta liberalismista ja osittain individuaalianarkismista. Se korostaa yksilönvapautta, omaisuusinstituution merkitystä ja vapaiden markkinoiden paremmuutta keskitettyihin talousmalleihin nähden. Vapaus määritellään klassiseen liberaaliin tapaan negatiivisesti eli perusoikeudeksi päättää omista asioista ilman että muut puuttuvat päätöksiin. Monet libertaarit katsovat, että ihmisellä on kolme perusoikeutta: ruumiillinen koskemattomuus, omistusoikeus ja sopimusvapaus. Ne tulkitaan libertarismissa tiukasti ja suoraviivaisesti: yksilön päätösvalta omaan itseensä ja omaisuuteensa on täydellisen itsenäinen niin kauan kuin toisten yhtäläisiä oikeuksia ei rikota. Libertaarin yhteiskunnan laillinen rakenne perustuu toisaalta koskemattomuuden ja omaisuusinstituution takaamaan itsehallintaan, toisaalta vapaaehtoisten sopimussuhteiden verkkoihin jotka mahdollistavat vaihdon ja sitouttavat yksilöt kussakin tilanteessa tarvittaviin pelisääntöihin. Eräiden libertaarien mukaan oma ruumis on yksilön omaisuutta. Sopimusvapautta voidaan pitää myös omistusoikeuden osana. Libertarismi on näin individualistinen aate. Se korostaa yksilön itseisarvoa, ihmisten erillisyyttä toisistaan ja inhimillistä monimuotoisuutta. Yksilöillä katsotaan olevan peruuttamattomia, toisten mielipiteistä riippumattomia perusoikeuksia, ja heitä pidetään ensisijaisena poliittisena yksikkönä. Libertarismissa yhteiskunnan ja valtion asema pitää erikseen oikeuttaa yksilöiden oikeuksista ja valinnoista lähtien. Yhteiskunta on siinä vain joukko yksilöitä, jotka ovat päättäneet vapaaehtoisesti lähteä yhteistoimintaan toistensa kanssa. Tämän takia libertarismissa yhteiskunnalla ei ole oikeutta määräillä yksilöä. Vastaavasti libertaarilla yhteiskunnalla ei ole suuria yhteisiä päämääriä jotka ajavat yksilöiden halujen edelle, sen tehtävänä ei ole kasvattaa ihmisistä tietynlaisia eikä sen ole tarkoitus kehittyä mihinkään ennaltamäärättyyn suuntaan. Päinvastoin, yhteiskunnan tehtävänä on palvella yksityistä päätösvaltaa ja kehitystä. Yhteiskunnan kuva määräytyy libertarismissa siitä mitä yksilöt kulloinkin sattuvat haluamaan. Aatteen individualismista seuraa myös, että yksilöä ei voida pakottaa elämään enemmistön toiveiden mukaan. Päinvastoin, lain ja politiikan ainoana tehtävänä on libertaarien mielestä tarjota yksilöille ympäristö, jossa he voivat rauhanomaisesti saattaa erilliset, usein ristiriitaiset toiveensa linjaan keskenään. Aatteen yhteiskuntaihanne on hyvin moniarvoinen ja pohjaa yksityiselle neuvottelulle, yhteisöllisen määräilyn tai kaikkia koskevan yhteisen sopimisen sijaan. Libertarismissa laki käsitetään minimaaliseksi reunaehdoksi rauhanomaisen yhteiskunnan synnylle. Lain tarkoituksena ei tässä ole ohjata ihmisten elämää yksityiskohtaisesti—edes hyvään tai moraaliseen suuntaan—vaan mahdollistaa se että ihmiset luovat omat merkityksensä, ratkaisunsa, naapurisuhteensa ja taloudelliset instituutionsa, nojaamatta väkivaltaan. Laki takaa ainoastaan sen, että järkevistä valinnoista saa kerättyä niiden täyden hyödyn eivätkä toiset pysty maksattamaan typeriä valintojaan sinulla. Tällöin kaikilla on mahdollisimman hyvä kannustin tehdä järkeviä valintoja ja sopeutua ympäröivään yhteiskuntaan. Libertaari laki säätelee yhteiskunnan laajempaa toimintaa vain epäsuorasti. Se saattaa yksilön ja yhteisön edut linjaan, mutta se ei ota kantaa yhteiskunnallisen prosessin lopputuloksiin. Oikeutta omaisuuteen pidetään libertarismissa keskeisenä, koska kaikkien muiden vapauksien toteutuminen riippuu yksilön kyvystä hallita tiettyjä aineellisia voimavaroja, ja koska resurssien järkevä käyttö on yksi suurimmista yhteiskunnallisista kysymyksistä. Libertaarit väittävät, että yksityisomaisuus ja vapaa markkinatalous luovat voimakkaan kannustimen voimavarojen tehokkaaseen käyttöön, tekniikan kehitykseen ja tasa-arvoiseen, hyväksi havaittuihin sääntöihin perustuvaan kaupankäyntiin. Osa libertaareista pyrkii jopa johtamaan kaikki vapaudet omaisuuden käsitteestä. Poliittinen päätöksenteko taas on libertaristisesta näkökulmasta väkivaltaista, koska lakia ylläpidetään väkivallan uhalla. Libertaristit katsovat, että väkivaltaa saa käyttää vain lisäväkivallan estämiseen, eli vapausoikeuksien ylläpitoon tai itsepuolustukseen. Nykyään valtaosa laista sääntelee asioista joilla ei ole mitään tekemistä yksilön harjoittaman väkivallan kanssa. Niinpä libertarismi on nykyään tietyssä mielessä politiikan vastainen aate. Se pyrkii päätöksenteon depolitisointiin, ja sen yhteiskuntaihanne koostuu kansalaisyhteiskunnasta jossa julkinen valta on häivytetty taka-alalle. Aatteen vapauskäsityksestä ja politiikanvastaisuudesta seuraa, että yhteiskunnalla ei ole oikeutta ohjata eikä velvollisuutta auttaa yksilöä. Täysin libertaristisessa yhteiskunnassa kaikki hyvinvointivaltioon liittyvät rakenteet on purettu, ja korkeintaan yksilönvapauden ylläpitoon liittyvä valtiollinen väkivaltakoneisto jää jäljelle. Osa libertaristeista vastustaa jopa oikeuslaitoksen julkisuutta, moraalisin perustein.

Libertarismin suuntauksia

Libertarismi jakautuu kahteen päähaaraan. Tunnetumpi on minarkismi, joka on lähes sama asia kuin klassinen liberalismi. Minarkistit kannattavat minimi- eli yövartijavaltiota, joka hoitaa vain poliisi- ja maanpuolustustoimen. Toinen päähaara on anarkokapitalismi, joka perustuu sekä anarkoindividualismiin että klassiseen liberalismiin. Anarkokapitalistit vastustavat valtion olemassaoloa ja katsovat, että lainvalvonnankin tulisi jäädä markkinoiden hoidettavaksi. Kolmantena suuntauksena geolibertarismi perustuu John Locken ja myöhemmin Henry Georgen ajatuksiin. Se on muuten samanlaista kuin minarkismi, mutta sen kannattajat kyseenalaistavat ei-tuotettujen resurssien kuten maan täydellisen yksityisomistuksen. Tyylipuhtaimmassa muodossaan libertarismi on yksinomaan teoria oikeellisesta lainkäytöstä, ja siihen voidaan päätyä hyvin monenlaisista lähtökohdista. Niinpä libertarismi jakautuu erillisiksi koulukunniksi myös sen mukaan, millä perusteilla sitä kannatetaan. Muutamia tällaisia lähtökohtia ovat:
- Klassinen liberalismi: yksilönvapaudet ovat Luojan suomia muuttumattomia perusoikeuksia
- Moderni luonnonoikeusteoria: libertarismi seuraa pienestä joukosta uskottavia perusoletuksia
- Moraalinen utilitarismi: vapaus on paras tapa edistää yleistä hyvinvointia
- Kontraktarismi ja Rationaalisen valinnan teoria: järkevä valitsija valitsee tai hänen tulisi valita vapaus puhtaasta itseintressistä
- Taloudellinen utilitarismi: vapaus johtaa materiaaliseen hyvinvointiin, ja se on oikeutettavissa taloustieteellisin tai peliteoreettisin perustein
- Nonaggressioperiaate eli väkivaltaa ei saa aloittaa rauhallista vastaan mutta useimpien nonaggressioperiaatteen kannattajien mielestä saa puolustaa itseään ja omaisuuttaan
- Objektivismi: Ayn Randin mukaan vapaus on perusteltavissa aprioristisesti lähtien ihmisen ja tiedon perusolemuksesta
- Kategorinen imperatiivi: Immanuel Kantin mukaan yksilönvapauden tarpeellisuus seuraa järkeen perustuvasta moraalista
- Tasa-arvonäkökulmat: erilaisiin vähemmistöihin kuuluvat silloin tällöin kannattavat libertarismia, koska se sallii vähemmistöille yhtäläiset oikeudet muiden kanssa Toisaalta libertaarien mielipiteet eroavat myös tietyissä periaatteellisissa kysymyksissä, kuten:
- Lasten ja vajaavaltaisten asema: lapset eivät välttämättä täytä niitä järkevyyden ja yksilöllisyyden oletuksia joita libertarismi tekee
- Tekijänoikeus: osa libertaareista pitää tekijänoikeuksia työn tuotteena ja siis tavallisena omaisuutena, osa taas katsoo että ne loukkaavat sananvapautta ja ovat epäoikeutettu privilegio
- Aseiden yksityisomistus: absoluuttinen omistusoikeus sallisi mielivaltaisen aseistautumisen, vaikka se sotii monia konsekventialistisia libertaariteorioita vastaan
- Riskialtis toiminta: osa libertaareista katsoo, että on väärin aiheuttaa toisille riskejä; osa taas katsoo, että vain jo toteutuneista haitoista voidaan oikeutetusti rangaista
- Maahanmuutto: osa libertaareista väittää, että nykyvaltiot tukevat aktiivisesti maahanmuuttoa, ja että sitä tulisi näin rajoittaa kunnes kaikki maa on yksityisessä omistuksessa; suurin osa on täysin avoimien rajojen kannalla
- Abortti: libertarismissa yksilöllä on aina oikeus elämään, mutta toisaalta on hyvin epäselvää onko sikiö yksilö; osa libertaareista katsoo sikiön yksilöksi ja abortin murhaksi, osa taas sikiön äidin osaksi/omaisuudeksi ja abortin yksinkertaisesti äidin oikeutetuksi päätökseksi omasta ruumiistaan; osa libertaareista myös analysoi raskaudenkeskeytyksen sen seurausten perusteella, ja päätyy näin vielä toisenlaisiin tuloksiin
- Kuolemantuomio: osa libertaareista katsoo, että kuolemantuomio on oikeutettu, koska se ehkäisee rikoksia tai on retributiivisen oikeuden mukaista; suurin osa taas katsoo, että kuolemantuomio on epäinhimillistä, peruuttamaton ja näin ihmisoikeusrikos
- Interventionismi: libertaarit ovat erimielisiä siitä, voidaanko aktiivista ulko- ja sotilaspolitiikkaa oikeutetusti käyttää vapauden levittämiseen (katso myös nonaggressioperiaate) tai turvaamiseen
- Perintöoikeus: libertaarit tulkitsevat perinnön poikkeuksellisesti vainajan päätökseksi omaisuutensa myöhemmästä käytöstä, eivät elävien oikeudeksi jäämistöön; erimielisyydet syntyvät siitä voidaanko testamenttia pitää sopimuksena, siitä mitä pitäisi tehdä kun testamenttia ei ole, ja siitä mitä kaikkea vainaja ylipäänsä voi määrätä omaisuudellaan tehtävän Liikkeen moninaisuus johtuu siitä, että liberalismi on alusta alkaen ollut universalistinen ideologia ja määrittelee itsensä sen takia kapeasti.

Historia

Aina 1800-luvun loppupuolelle klassinen liberalismi ohjasi laajasti Iso-Britannian ja Yhdysvaltojen politiikkaa ja etenkin myös muuta Länsi-Eurooppaa. Toisaalta käsitykset teollista vallankumousta seuranneesta tulo- ja varallisuuserojen kasvusta sekä "rosvokapitalistisista" ilmiöistä esimerkiksi yhdysvaltalaisessa öljy- ja rautatiebisneksessä herättivät keskustelua tarpeesta säännellä kapitalismia. Monet libertaarit katsovat kuitenkin "rosvokapitalismin" olevan paljolti parjausta ja katsovat 1800-luvun olleen sosialistien ja konservatiivien luomaa mainettaan parempi. Ensimmäisen maailmansodan aikainen sotatalous oli aatteelle merkittävä isku, vaikka maailmansotien välisenä aikana palattiinkin vapaampaan kauppaan. Neuvosto-Venäjän synty vuonna 1917 nosti sosialismin uuteen arvoon ja 30-luvun suuri lama johti myös laajamittaiseen epäilykseen vapaan markkinatalouden toimivuudesta. Yhdysvalloissa lamaa seurannut New Deal kasvatti merkittävästi liittovaltion valtaa ja perustui amerikkalaisittain vasemmistolaiselle politiikalle. Keski- ja Etelä-Euroopassa siirryttiin moniaalla oikeistoradikaaliin hallintoon, mikä sisälsi korporativistisia ja komentotaloudellisia elementtejä. Toisen maailmansodan tapahtumat heikensivät liberaalin kauppa- ja ulkopolitiikan asemaa. Seuraavina vuosikymmeninä sosiaalidemokratian ja hyvinvointivaltioajattelun leviäminen marginalisoivat edelleen liberalismia ja keskittivät sen tukijoita sosiaaliliberalismin taakse. Niinpä 60-luvulle tultaessa aatteen klassinen haara eli lähinnä yksittäisten filosofien kuten F.A. Hayekin kirjoituksissa. Tämä kehitys johti Yhdysvalloissa siihen, että liberalismi terminä tuli kuvaamaan sosiaaliliberaalia ja jopa sosialistista katsantokantaa. Niinpä 1950-luvun puolivälissä maan klassiset liberaalit alkoivat käyttää aatteestaan nimeä libertarismi. Muiden maiden samanmieliset ovat seuranneet esimerkkiä. Kylmän sodan ollessa kylmimmillään Ayn Rand julkaisi 1959 teoksensa Atlas Shrugged, joka synnytti Yhdysvaltain objektivistiliikkeen. Ajan vastakkainasettelu kapitalistisen lännen ja kommunistisen idän välillä suosi kapitalismin rohkeaa puolustusta ja paluuta kohti aiempaa, liberaalia sisäpolitiikkaa. Suunnanmuutos voimistui 1970-luvulla, kun ajan stagflaatio koitui takaiskuksi sodanjälkeiselle keynesiläiselle talouspolitiikalle ja mahdollisti näin taloustieteen monetaristisen koulukunnan nousun. Sen johtavat hahmot kuten Milton Friedman olivat klassisia liberaaleja. Osittain öljykriisin ja sitä seuranneen hintasääntelyn ja asevelvollisuuden vastaliikkeeksi perustettiin libertarismia johdonmukaisesti kannattava 1972 Libertarian Party of the United States. 1970-luvun puolivälissä Robert Nozick onnistui vielä elvyttämään liberalismin uskottavana näkökulmana maan filosofipiireissä kirjallaan Anarchy, State and Utopia. Kehitys johti lopulta siihen, että 1980-luvun vaikutusvaltaisimmat poliitikot, Ronald Reagan ja Margaret Thatcher, olivat molemmat liberaaliklassikkonsa lukeneita konservatiiveja. Sittemmin varsinkin Yhdysvaltain länsirannikon vapaamielisistä tietokonepiireistä ja akateemisesta maailmasta lähtenyt Internet on levittänyt aatetta. Wikipedian perustaja Jimbo Wales on Yhdysvalloissa tunnettu minarkisti.

Libertarismi käytännössä

Arkipolitiikassa pragmaattisemmat libertaristit toimivat yleensä yhdessä maltillisempien liberaalien, vapaamielisten oikeistolaisten ja markkinahenkisemmän vasemmiston kanssa. Libertaarien tyypillisiä taloudellisia päämääriä ovat alhaisempi verotus tai verotuksen lakkauttaminen, yrittäjyyden esteiden alentaminen ja sosiaalivaltion lakkauttaminen. Nykyistä politiikkaa taloustieteen mukaan parempina välitavoitteina monet libertaarit kannattavat kannustavampaa työttömyysturvaa ja yhtenäisempää verotusta ja veroprogression vähentämistä. Aatteen kannattajat vastustavat tulleja, tukiaisia ja yksityisomistusoikeutta tai kehollista itsemääräämisoikeutta loukkaavaa sääntelyä. Libertaristit vapauttaisivat kauppojen aukioloajat, luopuisivat elinkeinojen luvanvaraisuudesta (esimerkiksi taksit ja apteekit) ja yleensäkin keventäisivät liiketoimintaan liittyvää byrokratiaa. Julkisen sektorin toimintaa minarkistit karsisivat yksityistämällä ainakin muun kuin yövartijavaltion kattavan osan niistä. Niinpä libertaristit kannattavat esimerkiksi kaikkien valtionyhtiöiden myymistä. Jotkut minarkistit kannattavat yövartijavaltion tehostamista kilpailuttamalla tai ulkoistamalla toimintoja. Markkinaliberaalit kannattavat laajaa yksilönvapautta, joten he ajavat asevelvollisuuden lopettamista, sukupuolten ehdotonta laillista tasa-arvoa, kirkon ja valtion erottamista, huumeidenkäytön, prostituution ja monien muiden uhrittomien rikosten laillistamista, sekä seksuaalivähemmistöjen tasa-arvoa. Klassisen liberalismin perinteen mukaisesti libertarismi on hyvin laajan sopimusvapauden kannattamista. Libertaarit vastustavat myös yksityisten luonnollisten monopolien sopimusvapauden kaventamista ja syrjinnän kieltoa. Sopimusvapautta kannatetaan usein siksi, että sopimusosapuolten katsotaan tietävän oman tilanteensa paremmin kuin poliitikot ja virkamiehet. Libertaristien suhtautuminen julkiseen valtaan on epäilevää. Tästä seuraa kannatus julkisen vallan tiukalle rajoittamiselle perustuslailla ja usein myös poliisin laajentuvien toimivaltuuksien arvostelu. Libertaristinen hallintoihanne on sama kuin klassisen liberalismin eli avoin ja läpinäkyvä. Valtaosa libertaristien tavoitteista tähtää kevyempään hallintoon ja lakiin, joten libertaristit enemminkin karsisivat olemassaolevia lakeja kuin tuottaisivat uusia. Yksilönvapausihanteensa takia monet heistä myös soveltavat rajusti subsidiariteettiperiaatetta ja haluaisivat siirtää päätöksenteon mahdollisimman pieniin, paikallisiin yksiköihin, esimerkiksi kuntatasolle mieluummin kuin kansallisvaltioiden tai Euroopan liittovaltion tasolle. Kauppa- ja ulkopolitiikassa libertaristit lähtevät useimmiten unilateralismista (libertaarit kannattavat esimerkiksi yksipuolista vapaakauppaa valtioidenvälisten vapaakauppasopimusten sijasta) ja valtioiden suvereenisuudesta. Ylikansalliseen päätöksentekoon, esimerkiksi EU:n ja WTO:n toimintaan, suhtaudutaan kriittisesti. Ulkopolitiikka on kuitenkin yksi aatteen sisäisistä kiistakapuloista. Paleolibertaarit kannattavat ehdotonta noninterventionismia, kun taas niin sanotut neolibertaarit voivat joissakin tilanteissa hyväksyä ulkopoliittiset ja jopa sotilaalliset väliintulot esimerkiksi diktaattorien kukistamiseksi.

Katso myös

- Liberalismi
- Markkinaliberalismi
- Klassinen liberalismi
- Avoin yhteiskunta
- Kansalaisyhteiskunta

Linkit

- [http://www.helsinki.fi/~ssyreeni/l-diaries/libertarian-faq Libertarismi-FAQ]
- [http://mr_z.daug.net/monologi.html Mikko Ellilän anarkokapitalismimonologi, mp3-muodossa oleva suomenkielinen vajaan tunnin mittainen vapaamuotoinen esitelmä libertarismista] Luokka:Liberalismi Luokka:Poliittinen ideologia ja:リバタリアニズム simple:Libertarianism

Anarkokapitalismi

Anarkokapitalismi on poliittisen filosofian oppi ja yhteiskuntajärjestelmän malli, jossa valtiota ja muita poliittisia julkisyhteisöjä kuten kuntia ja maakuntia ei ole ja ihmiset kuuluvat valtioiden sijasta yksityisiin, autonomisiin oikeusjärjestelmiin ja jossa yksityinen omistusoikeus on vahva ja kattava.

Libertarismi

Anarkokapitalismi on libertarismin toinen päähaara. Siinä keskeistä on yksityinen omistusoikeus sekä yksilön itsemääräämisoikeus, jonka useimmat anarkokapitalistit käsittävät fyysiseksi, keholliseksi itsemääräämisoikeudeksi. Täysin säännöttömästä kaaoksesta, jossa kuka tahansa saa tehdä mitä tahansa, anarkokapitalismin erottaa ennen kaikkea juuri tämä usko kapitalismin traditioon. Tyypillisen anarkokapitalismin katsomuksen mukaan kaikki valtion ja poliittisen hallinnan muodot ovat tarpeettomia ja haitallisia.

Tasa-arvo

Liberalismin ja anarkismin periaatteiden mukaisesti anarkokapitalismi on myös oikeudellisen tasa-arvon kannattamista. Anarkokapitalismi ei kuitenkaan voi tietenkään kannattaa ns. mahdollisuuksien tasa-arvoa yksilönvapauden kustannuksella eikä vastustaa tulo- ja varallisuuseroja. Käytännössä tuloerot ja varallisuuserot ovat anarkokapitalismin mukaan väistämättömiä ja mahdollisuuksien tasa-arvo mahdoton missä tahansa yhteiskunnassa. Anarkokapitalisti Murray Rothbard kirjoitti tästä aiheesta esseen [http://www.mises.org/easaran/chap3.asp Egalitarianism as a Revolt Against Nature]. Hans-Hermann Hoppe poleemisesti kirjoitti vastustavansa valtion pakottamaa tasa-arvoa ja kannattavansa luonnollista elitismiä. Monet anarkokapitalistit eivät kuitenkaan suhtaudu tasa-arvoon niin kielteisesti ja toivovat tuloerojen ja varallisuuserojen vähäisyyttä ja mahdollisuuksien tasa-arvoa.

Anarkismi

Anarkokapitalismi yhdistää klassisen liberalismin ja anarkoindividualismin aatetraditioiden ideoita. Anarkistisen liikkeen perinteiset muodot olivat ainakin jossain määrin sosialistisia eivätkä siten olleet lähellä anarkokapitalismin ajatusmaailmaa, mutta anarkokapitalistit usein pitävät itseään anarkisminkin perinteeseen kuuluvina. Monien vasemmistoanarkistien mielestä on kiistanalaista, missä määrin anarko-etuliitettä voidaan anarkokapitalistien kohdalla pitää oikeutettuna. Jotkut 1800-luvunkin anarkoindividualistit olivat kuitenkin lähempänä anarkokapitalismia kuin kommunismia, jota jotkut heistä vihasivat. Anarkokapitalistit erottaa vasemmistoanarkisteista se, että vasemmistoanarkistit uskovat yhteisomistukseen ja usein myös tasa-arvoon ja demokratiaan enemmän. Useimmat anarkokapitalistit eivät kannata yhteiskunnallista demokratiaa; monet vasemmistoanarkistit kannattavat. Anarkokapitalistitkin toki hyväksyvät vapaan yhdistys- ja yritysdemokratian. Anarkokapitalistien demokratiakritiikkiin on vaikuttanut 1900-luvulla syntynyt julkisen valinnan teoria. Anarkokapitalismi poikkeaa 1800-luvun anarkoindividualismista paljolti modernin taloustieteen löytöjen takia: 1800-luvulla suositun työnarvoteorian sijasta monet anarkokapitalistit kannattavat modernia subjektiivista arvoteoriaa, joka tekee pääomatulojen kuten koron hyväksymisen helpommaksi. Erona sosialistiseen anarkismiin ovat anarkokapitalismin instituutiot, jotka laillistavat ja vartioivat yksityisomaisuutta. Suhtautuminen yksityisomaisuuteen ja sen kautta syntyviin yksilöiden tulo- ja varallisuuseroihin ja yksityisomaisuuden ylläpitämiseen pakkokeinoin erottaa selkeimmin vasemmistoanarkismin ja anarkokapitalismin aatteet. Vasemmistoanarkistit eivät hyväksy yksityisomaisuutta eivätkä sen puolustamista instituutioin ja pakkokeinoin eivätkä yksityisomistuksesta seuraavia tulo- ja varallisuuseroja.

Minarkismi

Jotkut anarkokapitalistit tunnistavat minarkismin, libertarismin toisen muodon sekä laajemmin käsitettynä liberalismin perinteen anarkismia läheisemmäksi aatteeksi. Minarkismi yleensä esitetään libertaristisessa keskustelussa anarkokapitalismin vaihtoehdoksi. Monet anarkokapitalistit ovat itse alun perin olleet minarkisteja ja sittemmin siirtyneet libertarismin radikaalimpaan muotoon.

Klassinen liberalismi

Anarkokapitalismi on klassisen liberalismin yksi jälkeläinen, vaikka klassisen liberalismin ajatuksista onkin otettu harppaus anarkismin suuntaan. Klassinen liberalismi painotti valtion tehtävien rajoittamista, mutta ei yleensä kuitenkaan nähnyt valtion alasajamista lopullisena tavoitteena. Mm. Risto Harisalo on kirjassaan Klassinen liberalismi sisällyttänyt anarkokapitalismin klassisen liberalismin perinteeseen, mutta yleensä sitä ei siihen lasketa.

Aatehistoria

Anarkokapitalismin suuntaisia ideoita esitti jo 1800-luvulla filosofi ja taloustieteilijä Gustave de Molinari, mutta nykyisen termin anarkokapitalismi ottivat ensimmäisinä käyttöön erityisesti amerikkalainen taloustieteilijä Murray Rothbard tovereineen 1950-luvulla. Rothbard perustelee anarkokapitalismia lähinnä aristoteelisella ja liberaalilla luonnonoikeusetiikalla, jonka mukaan jokainen ihminen omistaa itsensä ja saa vallata omistamatonta materiaa ja ottaa vastaan omaisuuden luovutuksia toisilta ja luovuttaa omaisuuttaan toisille vapaasti. Anarkokapitalismin yhtenä perustajana pidetään taloustieteilijä David Friedmania, joka erityisesti teoksellaan Machinery of freedom on vaikuttanut nykyaikaiseen anarkokapitalismiin. Friedman kannattaa anarkokapitalismia, koska hänen mukaansa se on todennäköisin tapa päästä mahdollisimman suureen vapauteen: yövartijavaltio ei hänen mukaansa ole todennäköisesti toteuttamiskelpoinen. Vaikka David Friedman itse ei olekaan utilitaristi, monet liberaalit utilitaristit pitävät arvossa hänen anarkokapitalismin taloudellista tehokkuutta korostavia argumenttejaan. Anarkokapitalismia voidaan perustella myös esimerkiksi ihmisoikeuksilla, oikeudellisella tasa-arvolla, yhteiskuntasopimuksella eli ns. kontraktarismilla (Jan Narveson) tai skeptismillä.

Toteutus

Anarkokapitalistinen, yksityinen oikeusjärjestelmä päättää itse järjestelmän sisällä vallitsevista laeista, itsepuolustuksen rajoista, sekä keinoista, joilla rikollisia rangaistaan. Oikeusjärjestelmä myös päättää suojautumisestaan muilta oikeusjärjestelmiltä. Jokainen saa valita oikeusjärjestelmän, johon haluaa kuulua. Oikeusjärjestelmien erillisyys ei merkitse, että rikolliset voisivat toimia ilman sanktioita, niin kuin nykyisinkään eri valtioiden olemassaolo ei merkitse. Useimmat anarkokapitalistit katsovat maan ja kiinteistön omistajan voivan päättää yksipuolisesti, mihin oikeuspiiriin hänen kiinteistönsä kuuluu. Tällöin jokainen yksityinen kiinteistö olisi ikään kuin itsenäinen valtio. Oikeusjärjestelmän X jäsenyys vastaisi valtion X kansalaisuutta. Myös köyhät voisivat nauttia oikeusjärjestelmän suojelusta, kun he oleskelisivat toisen omistaman vartioidun kiinteistön alueella esimerkiksi vuokralaisina. Vuokra voisi siis sisältää suojelua. Jos anarkokapitalismissa kaikki alueet olisivat yksityisessä omistuksessa, kaikkialla voisi mahdollisesti nauttia ainakin jonkinasteisesta suojelusta. Anarkokapitalismin sallima kilpailu vähentäisi oikeuslaitoksen kuluja ja korruptiota, mikä myös parantaisi köyhien oikeusturvaa verrattuna monopolistiseen valtioon. Toisessa tulkinnassa oikeuspiirin jäsenyys saattaisi olla vähän kuin luottokorttiasiakkuus: voisit kuulua useaankin oikeuspiiriin, ja liikkuessasi eri alueilla sinuun sovellettaisiin hieman eri lakeja sen mukaan, millaiset oikeuspiirien yhteistyösopimukset ovat voimassa sinun turvayhtiöidesi ja alueen omistajan turvayhtiöiden välillä. Kuten luottokorttien kanssa, järjestelmän yleinen toimivuus perustuisi ihmisten väliseen yleiseen luottamukseen, mutta se kestäisi pienen joukon roistoja romahtamatta. Ei kuitenkaan olisi pakkoa aina maksaa suojelusta, jos asuisi alueella, jonka vuokraan tai kiinteistön omistuksen rasitteeseen ei kuuluisi suojelua, vaan voisi itsekin puolustaa itseään. Kapitalismissa työnjako kuitenkin on yleistä ja useimmat turvautuvat ammattilaisiin. Anarkokapitalismi ei merkitse, että olisi täysin kunkin kiinteistön omistajan mielijohteiden armoilla, koska anarkokapitalismissa kehollinen itsemääräämisoikeus ja yksityinen omistusoikeus määritelmien mukaan olisivat voimassa. Suunnilleen samoin kuin nykyisissäkin kapitalistisissa yhteiskunnissa yksityisellä omistajalla olisi oikeus suojella omaisuuttaan pakkokeinoin ja tarpeen vaatiessa väkivallan uhalla rikollisia vastaan. Anarkokapitalismi ei ole yksi ainoa käytännön idea siitä, miten ihmisten väliset suhteet - ennen kaikkea ristiriidat - ratkaistaan. Se on yhden käsityksen mukaan yleisimmillään moraali, joka korostaa, että jokaisen yksilön tulisi saada päättää omista asioistaan itse. Peruskäsitteet "jokainen" (lapset, sikiö, mielisairaat, eläimet?), "päättää" (itsepuolustuksen oikeutus?) ja "oma" (omaisuuskäsitteen määritelmä?) ovatkin sitten tulkinnanvaraisempia. Käytännössä saattaisi syntyä monenlaisia ja vaihtoehtoisia yhteistyökuvioita, joiden puitteissa luodaan oikeusjärjestelmiä, jotka täsmentävät tämän moraalin. Jossakin oikeusjärjestelmässä esim. abortti saattaisi olla aina laillinen, toisessa ei koskaan, kolmannessa laillinen raskauden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana jne. Anarkokapitalismia voidaan pitää myös käytännön järjestelmänä, joka ei liity mihinkään erityiseen moraaliin. Esimerkiksi David Friedmanin mukaan anarkokapitalismi ei käytännössä olisi täysin libertaarin etiikan mukainen, koska kaikki ihmiset eivät kannattaisi tuota etiikkaa, vaan esimerkiksi heroiini voisi olla kielletty kaikkialla muualla kuin New Yorkissa. Somaliassa on joidenkuiden mukaan syntynyt anarkokapitalismia, kun valtio luhistui, vaikka anarkokapitalismi aatteena ei liene kovin tunnettu siellä. Kritarkia eli perinteiseen lakiin perustuva tuomarivalta on toinen tulkinta Somalian valtiottomasta järjestelmästä [http://www.libertarian.to/news/20020606.htm Michael van Notten]. Anarkokapitalismi ei myöskään merkitse äärikaupallisuutta, vaan anarkokapitalistisessa yhteiskunnassa voisi olla myös ei-kaupallista toimintaa ja yhteisöjä, jopa antikapitalistista kuten sosialistista etiikkaa noudattavia, esimerkiksi vapaaehtoisia kommuuneja. Anarkokapitalismia voidaan pitää siis metajärjestelmänä, joka salliii suurimman mahdollisen valinnanvapauden ja moninaisuuden. Jotkut anarkokapitalistit väittävät, että modernit länsimaat kuten Suomi eivät välttämättä muuttuisi anarkokapitalismiin siirtyessään paljoakaan: julkiset palvelut yksityistettäisiin, jolloin ihmiset maksaisivat niistä palvelumaksuja ja vapaaehtoisia vakuutusmaksuja ja antaisivat lahjoituksia hyväntekeväisyytenä verojen ja pakollisten eläke- ym. sosiaalivakuutusten sijasta. Myös työnantaja voisi edelleen osallistua työntekijän eläkkeen ja vakuutusten rahoittamiseen vapaaehtoisten työsopimusten mukaan. Ammattiliitot tai muut voisivat edelleen ylläpitää työttömyyskassoja. Ammattiliitot voisivat toimia melko lailla nykyiseen tapaan, auttaa jäseniään, käydä työtaisteluja ja pyrkiä solmimaan työehtosopimuksia työnantajaliittojen kanssa mutta ilman etuoikeuksia kuten työehtosopimusten yleissitovuutta ja oikeutta pitää työpaikka työsopimuksen määräyksistä huolimatta esimerkiksi lakon jälkeen. Muukin yhdistystoiminta voisi tietysti jatkua anarkokapitalismissa suunnilleen nykyiseen tapaan. Ihmiset myös säästäisivät eläkepäivien ja odottamattomien menojen varalta verojen ja pakollisten eläkemaksujen maksamisen ja valtiollisen säästämisen sijasta. Kapitalismin yksi etu hyvinvointivaltioon nähden on joustavuus, jolla ihminen voi tarpeen tullen käyttää varojaan lakisääteisen eläkejärjestelmän jäykkyyden sijasta. Valtiolliset eläkejärjestelmät myös tuottavat vähemmän eläkettä suhteessa eläkemaksuihin kuin yksityiset. Poliisi ja oikeuslaitos yksityistettäisiin eli korvattaisiin vartiointiliikkeillä, yksityisetsivillä ja välimiestuomareilla tms. Verot ja valtio lakkautettaisiin, mutta turvallisuusyhtiöt ja oikeusjärjestelmän byrokraatit hoitaisivat asiakkaidensa rahoilla suunnilleen samoja asioita kuin poliisit ja tuomarit nykyisin veronmaksajien rahoilla. Henkirikoksista, pahoinpitelyistä, vapauteen kohdistuvista rikoksista ja omaisuusrikoksista kuten varkaudesta, ryöstöstä, kiristyksestä ja petoksesta voitaisiin rangaista ja periä vahingonkorvauksia. Samoin kuin nykyäänkin eräissä maissa asianajaja voisi vaatia vain osuuden rikollisen maksamasta vahingonkorvauksesta tai sakosta palkkiokseen, mikä olisi köyhillekin hyvä mahdollisuus saada oikeusturvaa huolimatta asianajajien palkkioiden mahdollisesta kalleudesta. Tekijänoikeuskin on mahdollinen myös anarkokapitalismissa, koska se voi perustua yksityiseen omistusoikeuteen. Anarkokapitalismissa myös mahdolliset armeijat olisivat yksityisiä. Yksi mahdollisuus olisivat jonkinlaiset suojeluskunnat. Toinen mahdollisuus olisivat kaupalliset armeijayhtiöt. Periaatteessa olisi mahdollista myös, ettei erillisiä armeijoita olisi, vaan yksityiset vartijat ja etsivät hoitaisivat tärkeimmät nykyiset armeijan ja rajavartiolaitoksen tehtävät. Anarkokapitalismissa monissa kiinteistöissä aseenkanto olisi todennäköisesti sallittu myös yksityishenkilöille, jotka voisivat siten estää rikoksia. Anarkokapitalismissa ei olisi valtion rajoja eikä siten valtiollisia tulleja, koska valtioita ei määritelmän mukaan olisi. Niinpä todennäköisesti ei olisi niin tiukkaa rajakontrollia ja maahanmuuton kontrollia kuin nykyvaltioissa, koska valtioilla on nykyään niin laaja alueellinen monopoli. Tästä eräät anarkokapitalistit kuten Hans-Hermann Hoppe ovat kuitenkin eri mieltä ja katsovat nykyisen valtion kasvattavan maahanmuuttovirtoja keinotekoisesti. Hans Hoppe uskoo anarkokapitalismissa syntyvän erilaisten kulttuuripiirien muodostamia erillisiä alueellisia yhteisöjä (esim. ns. gated communities), kun taas monet muut anarkokapitalistit uskovat anarkokapitalistisen yhteiskunnan suhteelliseen yhtenäisyyteen. Eräissä maissa on syntynyt aidattuja yhteisöjä siksikin, että valtion oikeuslaitos ja poliisi ovat liian tehottomia estämään rikollisuutta. Siksi anarkokapitalismissa aidattuja yhteisöjä voisi olla jopa vähemmän kuin nykyisin. Anarkokapitalismissa yhteiskunnan käsite olisi toki hyvin erilainen kuin nykyään, kun valtio määrittää yhteiskunnan rajat.

Anarkokapitalismi Suomessa

[http://groups.yahoo.com/group/anarkokapitalismilista Anarkokapitalismilista] on suosittu anarkokapitalistifoorumi. Anarkokapitalisteilla ei Suomessa ole toimivaa virallista rekisteröityä yhdistystä.

Anarkokapitalistisia ajattelijoita

- Gustave de Molinari
- David Friedman
- Murray Rothbard
- Hans-Hermann Hoppe
- Anthony de Jasay
- Roderick Long
- Bruce Benson
- Jan Narveson

Linkkejä

- [http://anti-state.com/ anti-state.com], markkina-anarkistien keskustelufoorumi (en)
- [http://groups.yahoo.com/group/anarkokapitalismilista AK-keskustelulista] Yahoolla suomeksi Luokka:Anarkismi Luokka:Poliittinen ideologia

Perustulo

Perustulo on eräs ehdotettu sosiaaliturvajärjestelmä, jolla pyrittäisiin absoluuttisen köyhyyden poistamiseen takaamalla kaikille kansalaisille tietty toimeentulon taso. Järjestelmä olisi valtiorahoitteinen ja soisi jokaiselle kansalaiselle riittävän summan rahaa, jolla elää ja tulla toimeen. Yleisin ehdotettu perustulomalli on negatiivinen tulovero, joka jakaisi köyhimmille tietyn perusosan, mutta hieman palkkaa tienaaville vähentäisi perustuloa esimerkiksi 50 senttiä jokaista tienattua euroa kohti. 1000 euron tuloilla ei työntekijä siis saisi perustuloa, muttei myöskään joutuisi maksamaan tuloveroa. Siitä ylöspäin alkaisi vakituinen tulovero. Negatiivinen tulovero on alun perin Milton Friedmanin keksintö. Yleisimmät perustelut perustulolle ovat:
- Se yksinkertaistaisi sosiaaliturvaa, joidenkin arvioiden mukaan hyvinkin paljon: byrokratian määrä vähenisi, ja suurempi osa rahasta päätyisi itse kohteille. Perustulolla voitaisiin korvata suurin osa mm. erilaisista tulonsiirroista, minimipalkasta, työttömyysturvasta ja valtion eläkkeistä.
- Se mahdollistaisi nykymallia joustavamman työnteon, osa-aikaisen yrittäjyyden tai muuten "irrallisemman" elämäntavan.
- Se vähentäisi myös ihmisten tarvetta mennä ikäviin ja pienipalkkaisiin töihin, pakottaen yritykset automatisoimaan tällaisia työpaikkoja.
- Se antaisi kansalaisille myös mahdollisuuden tehdä normaalin työnteon lisäksi lastenhoitotöitä tai huolehtia vanhemmista ihmisistä.
- Julkisen valinnan teorian tutkijat usein huomauttavat, että nykyinen sosiaalivaltio maksaa tasaisesti sosiaaliturvaa kaikille tuloryhmille. Perustulo kohdentaisi automaattisesti tulonsiirrot vain tarpeessa oleville.
- Perustulon myötä tuloloukun mahdollisuus käytännössä poistuisi, kun lisääntyvät bruttotulot lisäisivät aina myös käteen jäävää osuutta.
- Se lisäisi ihmisten valinnanvaraa, kun valtion ei tarvitsisi erikseen tuottaa ja tehdä erilaisia palveluita (vuokra-asunnot, terveydenhuolto, kirjastopalvelut, kulttuurituet) vaan valtio antaisi vain rahaa ihmisille, antaen heidän itse valita käyttökohteen.
- Vallitsevan taloustieteellisen paradigman mukaan tämä myös vähentäisi asuntokuplaa ja leikkausjonoja, kun ihmiset käyttäisivät rahansa sillä palveluntarjoajalla, joka palveluita tarjoaisi halvimmalla, tai ihmiset asuisivat tiiviimmin esim. soluasunnossa käyttäen rahansa mieluummin johonkin muuhun (ks. hintajärjestelmä). Perustuloa vastustetaan usein näistä syistä:
- Sosiaaliturva kaiken kaikkiaan voidaan nähdä huonona ja ei-toivottavana asiana, koska hyvätuloisemmat joutuvat kustantamaan heikko-osaisempien toimeentulon
- Perustulo saatettaisiin asettaa liian korkealle, jolloin osa väestöstä ei välttämättä haluaisi käydä töissä ollenkaan (tämä tosin on ongelma nykyisinkin). Suomessa Vihreä liitto, Vasemmistoliitto sekä Liberaalit ovat kannattaneet perustuloa. Negatiivisen tuloveron mallia on etenkin selittänyt Vihreän liiton puheenjohtaja Osmo Soininvaara, mm. kirjassaan Hyvinvointivaltion eloonjäämisoppi. Vihreä liitto on kannattanut pientä 300 euron mallia, joka toimisi lisänä moniin muihin sosiaaliturvan muotoihin. Liberaalit ovat kannattaneet 500 euron mallia, joka korvaisi työttömyysturvan, opintotuen ja suuren osan muista tuista. Joihinkin perustulomalleihin on yhdistetty nykyisen työttömyysturvan harkinnanvaraisuus, eli työkykyisiä perustulon vastaanottajia pakotettaisiin ottamaan työpaikka, jos sellaista tarjotaan. Suurin osa perustuloehdotuksista ei kuitenkaan sisällä tällaista vaadetta, koska järjestelmän nähtäisiin vaativan kalliimpaa byrokratiaa kuin mitä se toisi valtiolle takaisin. Jotkut kannattavat harkinnanvaraisuutta siitä huolimatta, eettisinä pitämistään syistä. Joissain perustulomalleissa perustuloon yhdistettäisiin myös suoraan lapsilisät, joissain puolestaan maksettaisiin korkeampaa perustulo esim. eläkkeelle jääneille tai pysyvästi työkyvyttömille. Luokka:Sosiaaliturva

Hyvinvointiyhteiskunta

Hyvinvointiyhteiskunnalla tarkoitetaan vähintään mahdollisuuksien tasa-arvoa turvaavaa yhteiskuntaa, jolla on suuri vastuu kansalaisten hyvinvoinnista ja yhteisöllisestä turvallisuudesta, ja joka on järjestynyt niin että ihmisillä on mahdollisimman paljon vaihtoehtoja elämässään. Hyvinvointiyhteiskunnan palvelujen takaajana on julkinen valta, esimerkiksi valtio, kunnat ja kuntayhtymät. Hyvinvointiyhteiskunnan tarpeellisuus perustuu keskeisesti John Maynard Keynesin talousteoriaan. Hyvinvointipolitiikan tavoitteena on köyhyyden ja suurten yhteisöllisten eriarvoisuuksien poistaminen. Hyvinvointiyhteiskunnan holhoavinta muotoa kutsutaan holhousvaltioksi tai puolueettomammalla termillä sosiaalivaltio. Luokka:Hyvinvointivaltio

Sosiaalivaltio

Sosiaalivaltio on neutraalihko synonyymi tai lähikäsite käsitteille hyvinvointiyhteiskunta, hyvinvointivaltio. Hyvinvointiin viittavat käsitteet ovat yleisiä julkisessa keskustelussa, mutta joskus viitataan käsitteenä vähemmän historiallisesti värittyneeseen sosiaalivaltioon. Keskeinen sisältö molemmissa käsitteissä katsotaan yleensä yhteneväksi. Silloin tällöin puhutaan myös holhousvaltiosta - usein negatiiviseen sävyyn esim. vapaan markkinatalouden puolustajien taholta. Luokka:Politiikka Luokka:Hyvinvointivaltio

Oikeudenmukaisuusteoria

Oikeudenmukaisuusteoria on John Rawlsin yleinen teoria sosiaaliliberaalin valtion moraalisiksi perusteluiksi.

Tietämättömyyden verho

Rawls esittää oikeudenmukaisen ja tasavertaisen valtiojärjestelmän perusperiaatteeksi tietämättömyyden verhoa. Idea on, että valistuneet ja viisaat ihmiset joutuvat päättämään valtion säätämistä laeista ja sosiaaliturvasta tietämättä itse asemaansa yhteiskunnassa. Näin omaa etuaan tavoittelevat yksilöt pääsevät kaikille sopivaan ratkaisuun ilman, että kukaan saa erityisiä etuoikeuksia tai kukaan jää huomiotta. Tietämättömyyden verhoa on suositeltu usein kouluissa järjestettäväksi kokeeksi, jossa nuoret oppilaat (tietämättä tulevaa ammattiaan tai onneaan ja epäonneaan) sopivat keskenään valtion luomista pelisäännöistä.

Vastaväitteitä

Robert Nozick oli toinen Harvardin yliopisto poliittisen filosofian professoreista. Hän vastasi Rawlsin Oikeudenmukaisuusteoria-kirjaan omalla Anarchy, State and Utopia -kirjallaan perustellen luonnonoikeudellisista näkökulmista minimivaltion ainoaksi oikeutetuksi valtiomuodoksi. Luokka:Yhteiskuntafilosofia Luokka:Filosofiset teokset

Utilitarismi

Utilitarismi on aate, jonka mukaan tekojen tulosten tulisi tuottaa suurin mahdollinen määrä hyötyä eli utiliteettia. Utiliteetti määritetään useimmiten onnellisuudeksi. Utilitarismin eri muotoja ovat:
- Klassinen utilitarismi: tekoja tulisi arvioida sen mukaan, kuinka paljon hyötyä ne lopulta tuottivat
- Preferenssiutilitarismi: tekoja tulee arvioida sen mukaan, kuinka paljon ne tyydyttivät yksilöiden preferenssejä
- Taloudellinen utilitarismi: taloudellisten toimien tulisi aiheuttaa suurin mahdollinen määrä taloudellista hyötyä Luokka:Taloustiede

Sosiaalidemokratia

Sosiaalidemokratian individualistinen kritiikki

Isaiah Berlin

Sir Isaiah Berlin (6. kesäkuuta 1909 - 5. marraskuuta 1997) oli yksi merkittävimpiä 1900-luvun aatehistorioitsijoita. Berlin syntyi Riiassa Latviassa (silloisen Venäjän balttilainen maakunta Liivinmaalla), josta kuusivuotiaana muutti vanhempiensa mukana Venäjälle sopivasti kokeakseen vallakumouksen ajan Pietarissa. Berlin oli Oxfordin yliopiston professorina. Vuonna 1920 Berlin muutti perheensä kanssa Britanniaan. Berlinille oli ominaista kiinnostus yksilöiden erikoislaatua ja merkitystä kohtaan. Teoksissaan hän yhdisti elämäkerrallisia ja psykologisia näkökohtia aatehistoriallisiin. Isaiah Berlin tunnetaan kenties parhaiten artikkelistaan Two Concepts of Liberty (suom. Kaksi vapauden käsitettä teoksessa Vapaus, ihmisyys ja historia), jossa hän esitteli sittemmin yleiseen yhteiskuntafilosofiseen kielenkäyttöön vakiintuneet käsitteet positiivinen ja negatiivinen vapaus. Berlin kuoli, Oxfordssa, Englannissa

Kirjallisuutta

- Berlin, Isaiah: Karl Marx: Elämäkerta. Helsinki: Otava, 1968.
- Berlin, Isaiah: Siili ja kettu: Tutkielma Tolstoin historianfilosofiasta. Helsinki: Otava, 2004.
- Berlin, Isaiah: Vapaus, ihmisyys ja historia: Valikoima esseitä. Helsinki: Gaudeamus, 2001.

Linkkejä

- [http://www.helsinki.fi/historia/yhdistys/arviot2002/iberlin.htm Historiallisia Arvosteluja 3/2002: Vapaus, ihmisyys ja historia]
- [http://www.kiiltomato.net/?rcat=Tietokirjallisuus&rid=816 Kiiltomato.net: Siili ja kettu]
- [http://berlin.wolf.ox.ac.uk/ Berlin virtual library at Wolfson]
- [http://news.bbc.co.uk/1/hi/uk/24540.stm BBC obituary of Isaiah Berlin]
- [http://www.chiefrabbi.org/speeches/berlin.htm Tribute from Chief Rabbi at Isaiah Berlin's funeral]

Katso myös

- Yhteiskuntafilosofia
- Liberalismi
- Aatehistoria Berlin, Isaiah ja:アイザイア・バーリン

John Maynard Keynes

thumb John Maynard Keynes (5. kesäkuuta 1883 – 21. huhtikuuta 1946 ) oli englantilainen talousoppinut, jonka radikaaleilla ideoilla oli merkittäviä vaikutuksia moderniin talous- ja poliittiseen ajatteluun. Häntä yleisesti pidetään ns. hyvinvointivaltion yhtenä teoreettisena isänä. Hänet muistetaan erityisesti valtion talouselämään puuttumisen puolestapuhujana eli valtion tulisi käyttää rahavaroja välineenä vähentämään voimakkaiden talousmuutosten laskusuhdanteiden, laman ja noususuhdanteiden haitallista vaikutusta. Keynesin mielestä valtion piti sosialisoida investointeja. Hänen ideoitaan yhdistettiin uusklassiseen taloustieteeseen "keynesiläisen" taloustieteen kannattajien joukossa. Se oli pitkään erittäin vaikutusvaltainen suuntaus. Nykyään uusklassinen taloustiede on erkaantunut Keynesistä kauemmas eikä keynesiläisyyteen muutenkaan uskota enää niin paljon. Keynesin ajattelun tärkeyttä korostavat taloustieteilijät kritisoivat nykyään sekä keynesiläistä että uusklassista taloustiedettä ja kutsuvat itseään post-keynesiläisiksi. Se on kuitenkin varsin epäyhtenäinen suuntaus.

Elämä ja työ

John Maynard Keynesin vanhemmat olivat John Neville Keynes, talousoppinut Cambridgen yliopistossa sekä Florence Ada Brown, kirjailija ja sosiaalisten uudistusten kannattaja. Keynesilla oli nuorena homoseksuaalisia suhteita, mutta hän rakastui myöhemmin tanssija Lydia Lopokovaan ja meni tämän kanssa naimisiin. Keynes valmistui Cambridgen yliopistosta matematiikan alalta ja melko pian hänen mielenkiintonsa kohdistui taloustieteeseen. Hän toimi Iso-Britannian hallituksen neuvonantajana ensimmäisen maailmansodan aikana ja ensimmäisen kerran hänen ajatuksensa saivat julkisuutta teoksessa The Economic Consequences of the Peace joka painettiin sodan jälkeen. Kirjassa Keynes toi esille ajatuksen, että sotakorvaukset, joita Saksa pakotettiin maksamaan sodan voittajille, olivat liian suuria ja tämä romahduttaisi Saksan talouselämän. Ennustus toteutuikin 1923, kun Saksan talous romahti hyperinflaation seurauksena ja vain pieni osa sotakorvauksista oli maksettu. Keynes julkaisi myös kirjan Treatise on Probability 1920, joka oli merkittävä lisä todennäköisyysteorian filosofiseen ja matemaattiseen perustaan. Hänen pääteoksensa The General Theory of Employment, Interest and Money (suom. Työllisyys, korko ja raha) julkaistiin 1936. Keynes, John ja:ジョン・メイナード・ケインズ

Karl Popper

sir Karl Popper (28. heinäkuuta 1902 - 17. syyskuuta 1994) oli itävaltalais-brittiläinen tieteenfilosofi, jonka näkemyksiä pidetään eräinä vaikutusvaltaisimmista myös 1900-luvun yhteiskuntafilosofiaan. Karl Popper syntyi Wienissä, Itävaltassa, kuoli Lontoossa, Britanniassa Hänen suurin saavutuksensa tieteenfilosofian saralla oli falsifioitavuuden painottaminen induktivismin sijaan tieteellisten teorioiden todellisena tunnusmerkkinä. Popper vaikutti merkittävästi analyyttisen filosofian kehitykseen. Hänen epistemologinen kantansa on instrumentalistinen, vaikka sen pohjana onkin vahva tieteellinen realismi. Yhteiskuntafilosofiassa hän perusteli pragmaattisesti liberaalia demokratiaa ja yhteiskuntakritiikkiä Avoimen yhteiskunnan perustana samannimisessä kirjassaan.

Kirjallisuus

Edmonds, David - Eidinow, John: Wittgensteinin hiilihanko

Katso myös

- Avoin yhteiskunta
- [http://www.cc.jyu.fi/~aphamala/pe/2004/poppercj.htm] Essee Karl Popperista Popper, Karl ja:カール・ポパー

James Tobin

James Tobin (5. maaliskuuta 1918 - 11. maaliskuuta 2002) oli yhdysvaltalainen ekonomisti. Tobin valmistui Harvardin yliopistosta, palveli John F. Kennedyn hallinnon talousneuvonantajana ja opetti monia vuosia Yalen yliopistossa. 1981 hänelle myönnettiin Ruotsin keskuspankin jakama Nobelin muistopalkinto taloustieteessä. Tobin kannatti ja kehitti keynesiläistä taloustiedettä. Hän uskoi, että hallituksien täytyy puuttua talouteen tasapainottaakseen tulosta ja taantumien välttämiseksi. Tobin tuli laajalti tunnetuksi ehdottamastaan ulkomaisten valuutansiirtojen verottamismallistaan. Tämän tarkoitus oli vähentää spekulointia markkinoilla - Tobin piti spekulointia epätuottavana. Hän myös ehdotti, että verosta saatavat tulot käytettäisiin rahoittamaan kolmannen maailman hyväksi toteutettaviin projekteihin tai rahoittamaan YK:n toimintaa. "Valuutansiirtoveron" idea sai tukea monilta erilaisilta organisaatioilta ja koulukunnilta, kuten esimerkiksi globalisaatiokriittiseltä liikkeeltä (esim. Attac). Tosin Attacinkin kannattama nk. Spahnin malli valuutansiirtoverosta ei Tobinin omasta mielestä olisi toteuttanut haluttuja tavoitteita.

Linkkejä

- [http://www.attac.org/ Attac] Tobin, James Tobin, James

Liberalismi

Liberalismi on 1700-luvun valistusaatteesta lähtöisin oleva poliittinen aatejärjestelmä. Liberalismin alkuperäistä muotoa kutsutaan klassiseksi liberalismiksi, mutta aate on myöhemmin laajentunut erillisiin suuntauksiin. Kaikki liberaalit kuitenkin kannattavat vapausoikeuksia kuten yhdistymisvapautta, laajaa sopimusvapautta ja elinkeinovapautta, sananvapautta, lehdistönvapautta ja liikkumisen vapautta, vapautta orjuudesta, pakkotyöstä ja väkivallasta, uskonnonvapautta ja yksityisomistusoikeuksia eli laajaa henkilökohtaista ja taloudellista vapautta.

Liberalismin erilaiset painotukset

Liberalismissa on kaksi pääasiallista painotusta:
- Sosiaaliliberalismin mukaan julkinen valta on mukana takaamassa mahdollisuuksien tasa-arvoa. Valtion tulee hoitaa peruspalvelut kansalaisilleen, mutta muuten sen pitää olla sekaantumatta kansalaisyhteiskunnan toimintaan ja ihmisyksilöiden elämään.
- Markkinaliberalismi kannattaa markkinoiden täydellistä vapauttamista ja tunnustaa vain negatiiviset vapaudet eli vapauden pakkovallasta ja väkivallasta. Markkinaliberalismin teesit kuuluvat myös libertarismiin, jota on kuvailtu radikaaliksi markkinaliberalismiksi tai markkinaliberalismin synonyymiksi.

Liberalismi-sanan erilaiset merkitykset

Anglosaksisessa keskustelussa, kuten Amerikassa, sana "liberalism" yhdistetään useimmiten sosiaaliliberalismiin ja näitä liberalisteja pidetään jopa usein vasemmistolaisina (heidät asetetaan tällöin vastakkain republikaanien ja muiden konservatiivien kanssa). Markkinoiden avoimuutta painottava suuntaus suljetaan tällöin useimmiten libertarismi-käsitteen alle. Suomessa sana "liberalismi" viittaa usein nimenomaan markkinaliberalismiin.

Liberalismin suppeus

Liberalismi ei oikeastaan ole kokonaisvaltainen aatejärjestelmä siinä mielessä, että se tarjoaisi vastaukset kaikkiin poliittisiin ja moraalisiin kysymyksiin. Liberalismi lähinnä pyrkii eriyttämään yksityisen ja julkisen moraalin. Liberalismin perusajatuksena on, että valtio hoitaa korkeintaan vain sitä pienintä yhteistä tehtäväjoukkoa, jonka kaikki tai lähes kaikki hyväksyvät, ja loppu jätetään ihmisten itse päätettäväksi.

Liberalismin suhde valtioon

Valtion osuus on rajattu. Rajauksen tiukkuus riippuu siitä, mitä liberalismin haaraa noudatetaan. Sosiaaliliberalismissa julkinen valta voi jossakin määrin joustavammin saada hoidettavakseen uusia tehtäviä tai joutua luopumaan joistakin tehtävistä. Minarkismin aatejärjestelmässä valtion toimivalta taas on tiukasti määritelty minimaaliseksi. Useimpien liberaalien mielestä valtiovaltaa pitää rajoittaa perustuslailla, jossa määritellään valtion toimivalta. Monien mielestä radikaaleimman liberalismin suunnan anarkokapitalismin mukaan valtiota ei pidä olla olemassa, koska esimerkiksi perustuslailla ei voida estää valtiota loukkaamasta yksilönvapautta. Yllä on kuvattu erilaisia liberaaleja näkökulmia siitä, mitä julkinen valta voi tehdä ja mistä sen tulee pidättäytyä. Libertaristit lähtevät pelkästään negatiivisista vapauksista ja negatiivisista ihmisoikeuksista; sosiaaliliberaalien mielestä mahdollisuuksien tasa-arvon turvaaminen ja järjestäminen julkisen vallan roolina on toivottavaa. Markkinaliberalismin tärkein piirre on sen vaatimus, että julkisen vallan ei pidä sekaantua talouteen ja yhteiskuntaan läheskään niin paljon hyvinvointivaltiot sekaantuvat.

Liberalismin suhde demokratiaan

Monet liberaalit suhtautuvat kriittisesti demokratiaan, koska näkevät sen uhkaavan yksilönvapautta. Demokraattisestikin tehty päätös on epäliberaali, jos se rajoittaa sitä yksilön päätösvaltaa omista asioistaan, joka hänelle liberalismin mukaan kuuluu. Liberalismin mukaan demokratian ei tule sallia loukkaavan yksilönvapautta ainakaan kovin paljon. Liberalismi ei kuitenkaan yleisimmässä mielessä ota kantaa demokratiaan, vaan suhtautuu kaikkiin valtiomuotoihin samalla tavalla eli vaatien yksilönvapautta.

Liberalismin suhde ammattiyhdistystoimintaan

Liberalismi sisältää yhdistymisvapauden, joten ammattiyhdistystoiminnan tulee liberalismin mukaan olla vapaata. Eräät uusliberaaleiksi kutsutut liberalismiin päin kallellaan olevat konservatiivit kuten Margaret Thatcher ovat kuitenkin rajoittaneet ammattiyhdistystoimintaa hieman enemmän kuin yhdistymisvapaus sallisi. Monet liberaalit haluavat poistaa ammattiliittojen etuoikeudet kuten työehtosopimusten yleissitovuuden eli oikeuden sopia muidenkin kuin ammattiliiton jäsenten ja sopimusosapuolten työehdoista vastoin työntekijän ja työnantajan tahtoa. Liberalismin mukaan vapaa eli yksityinen ammattiyhdistystoiminta sinänsä ei ole julkista väliintuloa, jota liberaalit vastustavat. Ammattiliitot kuitenkin usein etuoikeuksiensa avulla loukkaavat yksilönvapautta ja ajavat sosialistista politiikkaa, joka on liberalismin vastaista. 1900-luvun alusta lähtien jotkut sosiaaliliberaalit ovat kuitenkin kannattaneet ammattiliittojen kollektiivista sopimista.

Muita liberalismiin liittyviä termejä

Katso Uusliberalismi

Liberaali perinne yhteiskuntateorioissa

Filosofian saralla useiden varhaisten yhteiskuntateoreetikkojen voi sanoa olevan liberaaleja, tai ainakin käsitelleen asioita, joihin liberalismi perustuu. Thomas Hobbes oli ensimmäinen yhteiskuntateoreetikko, joka esitteli yhteiskuntasopimuksen periaatteen. Hobbesilaiset ideat sopimusteoriasta ovat kurantteja vielä nykyisellekin liberaalille perinteelle. Sen sijaan hobbesilaisessa yhteiskunnassa kansalaiset (liberalismin vastaisesti) luopuivat oikeuksistaan yksinvaltiaalle, kun taas John Locke, liberalismin ensimmäisiä yhteiskuntafilosofeja, määritti luonnolliset oikeudet (ihmisoikeudet), joihin ei saanut kajota. Lockelainen luonnonoikeusteoria on pohjana suurelle osalle liberalismia. 1700-luvulla liberaaleja luonnonoikeuksia julistettiin Amerikan ja Ranskan vallankumouksissa. Lockelaisen luonnonoikeuden mukaan ihmisellä katsotaan olevan määrätä omasta kehostaan, oikeus ottaa omistukseensa omistamatonta materiaa ja luovuttaa omaisuuttaan toiselle. Eräät luonnonoikeusteorian kannattajat kuten Murray Rothbard väittävät näistä perusaksioomista seuraavan yksilönvapauden mukaan lukien taloudellisen vapauden. Locken mukaan jokaisella on oikeus ottaa omaisuudekseen omistamatonta materiaa eli vallata sekoittamalla työtään materiaan, jos kenenkään muun asemaa ei niin tehden huononneta. Monet libertaarit kuten Murray Rothbard kannattavat luonnonoikeuksia. Murray Rothbard ei kuitenkaan kannata Locken varausta, että valtausoikeus olisi vain muiden asemaa huonontamatta. Rothbardin luonnonoikeusteoria on deontologinen moraaliteoria, jonka perusaksiooman mukaan ne teot ovat moraalisesti väärin, jotka loukkaavat toista ihmistä tai hänen työnsä tuloksia. Deontologisuutensa vuoksi teoria ei kuitenkaan tarkastele teon tuloksia, vaan itse tekoa. Monet libertaarit ovat muutenkin johdonmukaisemmin yksilönvapauden kannalla kuin Locke eivätkä kannata teleologista etiikkaa. Tunnettu libertaari filosofi Robert Nozick kirjassaan Anarchy, State and Utopia otti kuitenkin Lockea huomattavasti muistuttavan kannan valtausoikeuteen. Monet myöhemmät yhteiskuntateoreetikot lievensivät lähtökohtiaan, kuten John Stuart Mill, joka määritteli utilitarismin pohjaksi omalle moraalilleen. Individualististen moraaliteorioiden pohjana vaikuttaa vahvasti Immanuel Kantin ajatus, että ihmiset ovat itseisarvo sinällään, eikä heitä saa käyttää keinoina johonkin päämäärään. Kantilainen moraali lähtee siitä, että jos ihmisiä uhrataan yhteisön hyväksi, yhteisö ei kunnioita tarpeeksi heitä ihmisinä eikä pane arvoa sille, että ihmisillä on vain tämä yksi elämä. Kantilla oli myös vahva näkemys, ettei laki saanut suosia ketään, vaan ihmisten tuli olla tasavertaisia lain edessä. Tämä ei kuitenkaan koskenut köyhäinhoitoa, joten valtio pysyi pakottamaan paremmassa asemassa olevat yhteiskunnan jäsenet huolehtimaan heikompiosaisista.

Tunnettuja liberaaleja

- Lordi Acton
- Juan Bautista Alberdi
- Frédéric Bastiat
- Jeremy Bentham
- Isaiah Berlin
- John Bright
- James Buchanan
- Eugen von Böhm-Bawerk
- Camillo Cavour
- Anders Chydenius
- Richard Cobden
- Markiisi Condorcet
- Benjamin Constant
- Luigi Einaudi
- Milton Friedman
- Peter Forsskål
- Friedrich von Hayek
- Henry Hazlitt
- Patrick Henry
- John Hospers
- Wilhelm von Humboldt
- David Hume
- Francis Hutcheson
- Thomas Jefferson
- Immanuel Kant
- John Locke
- James Madison
- Bernard de Mandeville
- Harriet Martineau
- Giuseppe Mazzini
- Leo Mechelin
- Carl Menger
- James Mill
- John Stuart Mill
- Ludwig von Mises
- Charles de Montesquieu
- Robert Nozick
- José Ortega y Gasset
- Thomas Paine
- Karl Popper
- Richard Price
- Joseph Priestley
- Leonard Read
- David Ricardo
- Eugen Richter
- Risto Ryti
- Wilhelm Röpke
- Jean-Baptiste Say
- Adam Smith
- Herbert Spencer
- Anne Louise Germaine de Staël
- K. J. Ståhlberg
- William Graham Sumner
- Johan Rudolf Thorbecke
- Alexis de Tocqueville
- Voltaire, Jean-Marie Arouet
- Friedrich von Weiser

Linkkejä

- Nolanin kartta - testistruktuuri, jolla määrittyy henkilön poliittisen näkemyksen kaukaisuus klassiseen liberalismiin nähden
- [http://www.liberaalinuoret.fi/tekstit/liberalismi.shtml] Johdatus liberalismiin
- [http://www.mises.org/liberal/isec1.asp] Ludwig von Misesin Liberalism-kirja Luokka:Liberalismi Luokka:Poliittinen ideologia ja:自由主義 simple:Liberalism

Luokka:Poliittinen ideologia

Luokka:Politiikka ko:Category:정치 이론 zh-cn:Category:意识形态

Nokka-akseli

Nokka-akseli on nykyään useimmiten sylinterinkannessa sijaitseva nelitahtisen polttomoottorin osa, joka aukoo venttiileitä ja sallii venttiilinjousien sulkea niitä. Sylinterin palotilan kaasunvaihdon eri tahtien aikana mahdollistavat erilliset imu- ja pakoventtiilit. Tavallisesti venttiilinnostajat (aikaisemmin keinuvivut) toimivat välikappaleina venttiilin karan ja nokka-akselin nokan välissä. Moottorit, joiden nokka-akseli sijaitsi sylinterilohkossa (ns. työntötankokoneet) alkavat olla jo historiaa. Nokka-akseli saa käyttövoimansa kampiakselilta joko suoraan hammaspyörien välityksellä tai sitä pyöritetään jakoketjulla tai yhä useammin jakohihnalla. Nokka-akseli avaa kunkin venttiilin kerran kahden kampikierroksen aikana, joten nokka-akseli pyörii puolella nopeudella kampiakseliin nähden. Nokka-akseleita voi olla rivimoottorissa korkeintaan kaksi kappaletta, V-mallin koneissa neljä. Mikäli käytetään kahta nokka-akselia sylinteriryhmää kohti (DOHC), toinen huolehtii pako- ja toinen imuventtiileiden käytöstä. (imu- ja pakonokka-akseli) kampiakseli Nokka-akselin nokan geometrialla (profiililla) voidaan vaikuttaa venttiilien avautumisnopeuteen ja aukioloaikaan. Sarjatuontomoottoreissa käytetään mahdollisimman tasapainoista nokkaa. Moottoreiden virittäjät koneistavat nokka-akselia siten, että nokan profiilia jyrkentämällä lisätään venttiilin avautumis- ja myös sulkeutumisnopeutta. Viritysosana saatavilla olevissa nokka-akseleissa on usein myös lisätty nokan huipun pituutta ts. venttiilien aukioloaikoja. Noston korkeutta voidaan harvoin lisätä merkittävästi. Parantuneen kaasunvaihdon ansiosta moottorin teho lisääntyy, mutta tehohuippu usein siirtyy korkeamman kierrosluvun alueelle. Nokan nostavan syrjän profiilin jyrkkyydellä on käytännön rajansa, joka johtuu ennenkaikkea venttiilikoneiston massahitausvoimista. Joskus nokan nostava syrjä on hieman lievemmin jyrkkä, kuin sulkeva syrjä, jolloin puhutaan epäsymmetrisestä nokasta. Kilpamoottoreissa venttiilikoneiston massahitausvoimia voidaan vähentää natrium-täytteisillä venttiileillä ja venttiilien sulkeutumisnopeutta lisätä joko vahvemmilla venttiilinjousilla tai tuplajousilla. Viritysmoottoreissa nokka-akselin nokan vastinpinta saatetaan korvata hyvin laakeroidulla rullalla (ns. rullanokka), jolla lievennetään kasvavien kiihtyvyyksien ja massahitausvoimien seurauksena syntyviä liian suuria pintapaineita, jotka johtaisivat poikkeuksellisen ennenaikaiseen kulumiseen ja välittömiin vaurioihin. Koneistettua nokka-akselia käytettäessä on huomioitava ilmiö nimeltään overlapping, joka tarkoittaa imu- ja pakoventtiilin yhteistä aukioloaikaa. Hyvin paljon viritetyissä koneissa overlap saattaa olla jopa kymmeniä asteita. Tällainen moottori toimii hyvin ainoastaan suurilla kierroksilla (yli 8000 kierrosta minuutissa). Tällöin myös tietyissä tilanteissa (esim. voimakas moottorijarrutus) menee huomattavasti palamatonta polttoainetta pakoputkistoon ja se näkyy voimakkaana liekkinä pakoputken päässä. Luokka:Konetekniikka

wagi darmowe statystyki tanie latanie, tanie loty hoteles amsterdam Dorota Rabczewska

:: RELATED NEWS ::

Widzew Lodz
Widzew Łódź is a Polish football club based in Łódź, Poland.

Polish Championships:

- 1981
- 1982
- 1996
- 1997

Polish Cup title

Read More...

Miedz Legnica
Miedź Legnica is a Polish football club based in Legnica, Poland.

Latest achievements:

Polish Championships:

Polish Cup titles:

- 1992

Participation in European cups:

Famous players:

Major achievements

Polish Championships

- 1913 (Championship of Galicja)
- 1921
- 1930
- 1932

Polish Championships:

- 1957
- 1959
- 1961
- 1963
- 1964
- 1965

Sosiaaliliberalismi

Sosiaaliliberaalinen ihmiskäsitys

Sosiaaliliberaalisia ja siihen suuntaan taipuvaisia ajattelijoita

Katso myös

Sosiaalidemokratia

Sosiaalidemokratian individualistinen kritiikki

Klassinen liberalismi

Pääpiirteet

Aatehistoriaa ja ajattelijoita

Liberalismi nykyään

Katso myös

Libertarismi

Libertaari yhteiskuntafilosofia

Libertarismin suuntauksia

Historia

Libertarismi käytännössä

Katso myös

Linkit

Anarkokapitalismi

Libertarismi

Tasa-arvo

Anarkismi

Minarkismi

Klassinen liberalismi

Aatehistoria

Toteutus

Anarkokapitalismi Suomessa

Anarkokapitalistisia ajattelijoita

Linkkejä

Perustulo

Hyvinvointiyhteiskunta

Sosiaalivaltio

Oikeudenmukaisuusteoria

Tietämättömyyden verho

Vastaväitteitä

Utilitarismi

Sosiaalidemokratia

Sosiaalidemokratian individualistinen kritiikki

Isaiah Berlin

Kirjallisuutta

Linkkejä

Katso myös

John Maynard Keynes

Elämä ja työ

Karl Popper

Kirjallisuus

Katso myös

James Tobin

Linkkejä

Liberalismi

Liberalismin erilaiset painotukset

Liberalismi-sanan erilaiset merkitykset

Liberalismin suppeus

Liberalismin suhde valtioon

Liberalismin suhde demokratiaan

Liberalismin suhde ammattiyhdistystoimintaan

Muita liberalismiin liittyviä termejä

Liberaali perinne yhteiskuntateorioissa

Tunnettuja liberaaleja

Linkkejä

Luokka:Poliittinen ideologia

Nokka-akseli

Polish Championships:

Polish Cup title Read More...

Latest achievements:

Polish Championships:

Polish Cup titles:

Participation in European cups:

Famous players:

See also:

Major achievements

Polish Championships

See also:

Polish Championships:

The Death of St. Jimmy

Polish Cup title

Read More...