:: wikimiki.org ::
| Suomen Kansanpuolue |
Suomen KansanpuolueSuomen Kansanpuolue 1951-1965 keskiluokan edunvalvontapuolue, joka syntyi Kansallisen Edistyspuolueen provinssijärjestöjen (eli konservatiivisempien) ja Itsenäinen Keskiluokka ry:n fuusion tuloksena kokouksessa, joka pidettiin Laulumiesten ravintolassa Helsingissä helmikuussa 1951. Ensimmäinen puheenjohtaja oli metsäekonomian professori Eino A. Saari.
Puolueella oli keskimäärin kymmenen kansanedustajaa. Sen ja
Kokoomuksen välillä oli jyrkkä kilpailuasetelma. Eduskuntavaaleissa Kansanpuolueen lisätessä paikkamääräänsä paikat tulivat yleensä Kokoomukselta ja päinvastoin.
Suomen Kansanpuolue oli aikansa laimennettu Kokoomus. Sen aatteellisessa perustassa olivat vahvasti mukana kansallismielisyys ja kristilliset arvot. Tärkein asia oli toimia keskiluokan edunvalvontaryhmittymänä. Tällaiset lähtökohdat ovat vastenmielisiä kenelle tahansa aidolle liberaalille, joka tietysti edellyttää neutraaliutta uskonnollisten näkemysten välillä, suosii kansainvälisyyttä, eikä kannata eturyhmäpolitikointia. Liberal International -järjestö ei ikinä hyväksynyt Suomen Kansanpuoluetta jäsenekseen, sitkeistä hakemuksista huolimatta.
Vuonna 1965 Suomen Kansanpuolue yhdistyi Vapaamielisten Liiton kanssa muodostaakseen Liberaalisen Kansanpuolueen.
Luokka:suomalaiset puolueet
1951 Tapahtumia
- 1. tammikuuta - Itä-Saksan ensimmäisen viisivuotissuunnitelman alku.
- 9. tammikuuta - Yhdistyneiden kansakuntien päärakennus otettiin käyttöön New Yorkissa.
- 17. tammikuuta - Kiinalaiset ja pohjoiskorealaiset joukot valloittivat jälleen Soulin.
- 20. tammikuuta - Lumivyöryjä Alpeilla, 240 kuoli ja 45 000 jäi lumen alle Sveitsissä, Itävallassa ja Italiassa.
- 1. helmikuuta - YK:n yleiskokous tuomitsi Kiinan hyökkääjäksi Korean sodassa.
- 27. helmikuuta - Yhdysvaltain perustuslain 22. lisäys rajoitti presidentin toimikaudet kahteen.
- 14. maaliskuuta - YK:n joukot valloittivat Soulin toisen kerran Korean sodassa.
- 29. maaliskuuta - Ethel ja Julius Rosenberg tuomittiin Yhdysvalloissa vakoilun suunnittelusta. He saivat kuolemantuomiot 5. huhtikuuta.
- 18. huhtikuuta - Pariisin sopimus Euroopan hiili- ja teräsunionin perustamiseksi.
- 15. toukokuuta - Sotilasvallankaappaus Boliviassa.
- 7. heinäkuuta - Ensimmäinen väri-TV-lähetys Yhdysvalloissa.
- 10. heinäkuuta - Korean sodan aseleponeuvottelut alkoivat Kaesongissa.
- 16. heinäkuuta - Belgian Leopold III allekirjoitti kruunustaluopumisen poikansa Baudouinin eduksi.
- 20. heinäkuuta - Jordanian Abdullah I salamurhattiin Jerusalemissa.
- 18. elokuuta - Ruotsissa lopetettiin kahvin säännöstely.
- 1. syyskuuta - ANZUS-puolustusliitto Yhdysvaltain, Australian ja Uuden-Seelannin välillä.
- 8. syyskuuta - San Franciscon rauhansopimus Japanin ja 48 muun maan välillä päätti toisen maailmansodan Tyynellämerellä.
- 20. syyskuuta - NATO hyväksyi Kreikan ja Turkin jäsenikseen.
- 2. lokakuuta - Tanskassa aloitettiin ensimmäisen pohjoismaana TV-lähetykset.
- 7. lokakuuta - Malesian sisällissota ja kansannousu: kommunistikapinalliset surmasivat brittikomentaja Sir Henry Gurneyn.
- 16. lokakuuta - Pakistanin presidentti Liaquat Ali Khanin salamurha.
- 26. lokakuuta - Winston Churchill valittiin uudelleen Britannian pääministeriksi.
- 1. marraskuuta - Yhdysvaltalaisjoukot harjoittelivat ensimmäista kertaa toimintaa ydinsodassa Nevadan aavikolla.
- 11. marraskuuta - Juan Perón valittiin uudelleen Argentiinan presidentiksi.
- 5. joulukuuta - Suomen Aku Ankka -lehden ensimmäinen numero ilmestyi. Kyseessä oli näytenumero.
- 6. joulukuuta - Hätätilalaki Egyptissä kasvavien mellakoiden vuoksi.
- 24. joulukuuta - Libya sai itsenäisyyden Italialta.
Syntyneitä
- 30. tammikuuta - Phil Collins, muusikko
- 15. helmikuuta - Jane Seymour, näyttelijä
- 4. maaliskuuta - Chris Rea, muusikko
- 17. maaliskuuta - Kurt Russell, näyttelijä
- 28. maaliskuuta - Matti Pellonpää, näyttelijä
- 10. huhtikuuta - Steven Seagal, näyttelijä
- 22. huhtikuuta - Lyly Rajala, kansanedustaja (Kokoomus)
- 23. toukokuuta - Anatoli Karpov, šakin maailmanmestari
- 17. kesäkuuta - Mary McAleese, kahdeksas Irlannin presidentti
- 20. kesäkuuta - Kisu Jernström, muusikko
- 29. kesäkuuta - Don Rosa, ankkataiteilija
- 3. heinäkuuta - Jean-Claude Duvalier, "Baby Doc", Haitin diktaattori
- 19. elokuuta - John Deacon, Queenin basisti
- 20. elokuuta - Greg Bear, scifi-kirjailija
- 24. elokuuta - Orson Scott Card, scifi-kirjailija
- 2. syyskuuta - Osmo Soininvaara, kansanedustaja (Vihreä Liitto)
- 21. syyskuuta - Aslan Mashadov, Tšetšenian separatistipresidentti
- 22. syyskuuta - David Coverdale, muusikko
- 26. marraskuuta - Ilona Staller, aka Cicciolina, italialainen poliitikko ja pornotähti
- 8. joulukuuta - Eero Lankia, poliitikko (Keskusta)
- 25. joulukuuta - Kaj Stenvall, ankkataidemaalari
Kuolleita
- 28. tammikuuta - Carl Gustaf Emil Mannerheim, vapaaherra, Suomen Marsalkka ja kuudes tasavallan presidentti.
- 30. tammikuuta - Ferdinand Porsche, autoinsinööri
- 21. helmikuuta - Choudhary Rahmat Ali, pakistanilainen valtiomies (s. 1895)
- 29. huhtikuuta - Ludwig Wittgenstein, filosofi
- 20. heinäkuuta - Abdullah I, Jordanian kuningas
- 23. heinäkuuta - Philippe Pétain, ranskalainen sotilas ja poliitikko
ms:1951
ko:1951년
ja:1951年
simple:1951
th:พ.ศ. 2494
PuoluePoliittinen puolue on järjestö tai järjestökokonaisuus, jonka pääasiallisena toiminta-ajatuksena on yhteiskunnan kehittäminen jäsenten haluamaan suuntaan, joka yleensä on suunnilleen yhteinen ja samansuuntainen. Useimmat puolueet toimivat demokraattisten pelisääntöjen mukaan, eli pyrkivät vaikuttamaan yhteiskunnan kehitykseen vaaleissa valittujen edustajien kautta, ja noudattavat sisäisessä päätöksenteossaan puolueen jäsenten kesken jäsendemokratiaa.
Suomessa puoluerekisteriin merkittävällä puolueella tulee olla yleisohjelma, jossa on esitettynä puolueen keskeiset periaatteet ja tavoitteet, joilla se haluaa vaikuttaa yhteiskuntaan ja poliittiseen päätöksentekoon. Puoluerekisterijärjestelmä tuli voimaan 10. tammikuuta 1969, jolloin hyväksyttiin puoluelaki.
Osa puolueista on luonteeltaan kansainvälisiä, samantapaisia päämääriä ajavia puolueita on siis useissa maissa. Esimerkkeinä voitaneen mainita liberaaliset puolueet, konservatiiviset puolueet, sosialistiset puolueet, työväenpuolueet, ympäristöpuolueet, kommunistiset puolueet, uskonnolliset puolueet ja nationalistiset puolueet.
Suomalaisessa puoluejärjestörakenteessa jäsenet kuuluvat puolueeseensa yleensä puolueosaston kautta. Puoluekokous on puolueen ylin päättävä elin. Puolueen henkilöjäsenten päätäntävaltaa puoluekokouksissa käyttää puolueosastossa kollektiivisesti valittu puoluekokousedustaja, siis puolueen asioista päätetään edustuksellisesti ja välillisesti, ei suoraan eikä yksilöllisesti. Suomessa on kuitenkin muutama puolue, joissa on käytössä suora henkilöjäsenyys.
Joissakin maissa on voimassa yksipuoluejärjestelmä, eli yksi puolue käyttää valtaa (esim. Kiina ja Pohjois-Korea). Monissa yksipuoluemaissa kilpailevien puolueiden perustaminen on kielletty tai valtapuolueen kontrolloivat viranomaiset rajoittavat niiden toimintaa. Joissakin maissa puolueet on kokonaan kielletty.
Katso myös
- Luettelo Suomen puolueista
Luokka:Politiikka
Luokka:Puolueet
ko:정당
ja:政党
simple:Political party
Kansallinen EdistyspuolueKansallinen Edistyspuolue toimi 1918 - 1951. Se oli aatteeltaan
liberaalinen puolue.
Alku
Edistyspuolue syntyi 8.12.1918 fuusion tuloksena, jossa yhtyivät tasavaltaa kannattaneet Nuorsuomalaisen Puolueen enemmistö, Kansanpuolue ja nk. Vanhasuomalaisen Puolueen vähemmistö.
Toiminta
Eduskuntapuolueena Edistys oli 1919-27 keskisuuri (pyöreästi parikymmentä paikkaa), ja 1927-51 pieni puolue (5-11 paikkaa).
Lähes koko olemassaolonsa ajan Edistyspuolue oli hallitusvastuussa, ja lukuisia kertoja pääministeripuolue. Puolueen sijanti poliittisella kartalla piti sen huomattavasti vaikutusvaltaisempana kuin mihin koko olisi oikeuttanut. Sotien välillä syrjityssä asemassa ollut vasemmisto tuki Edistyspuoluetta mieluummin kuin antoi kovan ja kansalliskiihkoisen oikeiston päästä päättämään hallituspolitiikasta. Vastaavasti aika ajoin oikeistopuolueet jättäytyivät mieluummin hallituksen ulkopuolelle kuin riskeerasivat oman puolueensa sisäiselle hajoamiselle ottamalla vastuuta ulkoparlamentaaristen nationalistivoimien torjumisesta (mm Lapuan liike).
Edistyspuolueesta valittiin uusi presidentti Suomelle kaksi kertaa: K.J. Ståhlberg kaudeksi 1919 - 1925, ja Risto Ryti 1940, uudestaan 1943 (virassa 1940 - 1944). Vuoden 1925 vaaleissa ehdokkaana oli Ryti, 1931 ja 1937 Ståhlberg.
Järjestökoneisto
Edistyspuolueen paikallisyhdistyksiä oli kaikissa kaupungeissa sekä aika monessa suuressa maalaiskunnassa. Edistyspuolueen paikallisyhdistyksiä yleensä kutsuttiin edistysseuroiksi, joskin niiden virallisissa nimissä oli vaihteluja.
Vuoteen 1927 saakka puolue itse oli rekisteröimätön organisaatio (jolla oli eduskuntaryhmä), ja sen paikallisyhdistykset yleensä olivat rekisteröityjä yhdistyksiä. Paikallisyhdistysten edustajat kokoontuivat lähes joka vuosi yleiseen puoluekokoukseen. Puolue siis oli rekisteröityjen yhdistysten muodostama joustavamuotoisempi verkosto. Vuonna 1927 itse puolue päätettiin rekisteröidä yhdistykseksi, ja se sai siten tiukan oikeudellisen muodon, jonka jälkeen perustetut paikallisyhdistykset pääsääntöisesti jätettiin rekisteröimättä erikseen, ne toimivat pikemminkin siis itse puolueen haarajaostoina.
Edistyspuoluetta kannattavia sanomalehtiä oli alussa jopa kymmeniä, mutta vuosikymmenten kuluessa moni niistä julistautui riippumattomaksi.
Loppu
Edistyspuolue lopetti toimintansa keväällä 1951, kun suurin osa sen aktiiveista jäsenistä (etenkin lähes kaikki Pääkaupunkiseudun ulkopuoliset) olivat liittyneet helmikuun alussa perustettuun Suomen Kansanpuolueeseen, johon olivat menneet muun muassa Edistyspuolueen puheenjohtaja Heikki Kannisto ja puoluesihteeri. Vuoden 1950 ajan lienee ollut rakenteilla lähes salaliitto, jossa Itsenäisen Keskiluokan edustajat Esa Kaitilan johdolla sopivat Edistyspuolueen puoluejohdon ja palkatun puoluetoimistohenkilöstön kanssa Edistyspuolueen resurssien ja verkoston kaappaamisesta. Puolueen puheenjohtaja Kannisto halvautti Edistyspuolueen oman päätöksenteon olemalla kutsumatta puoluehallintoa kertaakaan koolle.
Edistyspuolueen vähemmistö, Helsingin Edistysseuran aktiivien johdolla, perusti toukokuussa 1951 Vapaamielisten Liiton, johon ryhmittyivät muun muassa kansanedustaja Rolf B Berner, ministeri Teuvo Aura ja Suomen Pankin pääjohtaja Sakari Tuomioja. Vapaamielisten Liitto peri Edistyspuolueen paikan Liberal International -järjestön jäsenenä.
Luokka:suomalaiset puolueet
Itsenäinen KeskiluokkaItsenäinen Keskiluokka oli professori Esa Kaitilan ja tämän liittolaisten pienpuolue 1949–1951. Monet puolueaktiivit olivat henkilöitä, jotka olivat 1930-luvulla toimineet silloisissa isänmaallisissa liikkeissä ja kansalaisjärjestöissä, kuten Akateemisessa Karjala-Seurassa. Puolueen kasvualusta oli sodan jälkeinen virkamiehistön syvä palkkakuoppa.
Puolue sulautui helmikuussa 1951 Suomen Kansanpuolueeseen.
Luokka:Suomalaiset puolueet
Kansallinen Kokoomus
Kansallinen Kokoomus (lyhenne Kok.) on 9. joulukuuta 1918 perustettu suomalainen poliittinen puolue. Vasemmisto-oikeisto vastakkainasettelussa se nähdään oikeistolaiseksi, liberalismia edustavaksi puolueeksi. Kokoomus suhtautuu suurista puolueista myönteisimmin vapaaseen markkinatalouteen ja globalisaatioon sekä kannattaa Euroopan Unionia.
Historia
Lue pääartikkeli Kokoomuksen historia
Puolueen aatepohja oli Kokoomuksen alkutaipaleella selkeästi konservatiivinen, mutta varsinkin 1970-luvulta lähtien liberalismi ja sosiaalireformismi ovat nousseet vähintään yhtä merkittävään asemaan. Kokoomuksen asema perinteisessa poliittisessa ristiriitaulottuvuudessa(oikeisto-vasemmisto) on oikealla puolella, ja siksi on usein merkinnyt voimakasta vastakkainasettelua poliittisen vasemmiston kanssa. Kokoomus ei kuitenkaan ole rinnastatettavissa äärioikeistoon millään tavalla.
Kokoomus nykyään
Euroopan parlamentissa Kokoomus kuuluu Euroopan Kansanpuolueen ja Euroopan Demokraattien (EPP-ED) muodostamaan parlamentin suurimpaan ryhmään.
Kokoomuksen Nuorten Liitto on Kokoomuksen nuorisojärjestö sekä Kokoomuksen Naisten Liitto puolueen naisjärjestö.
Puolueen presidenttiehdokas vuoden 2006 vaaleihin on Sauli Niinistö.
Kokoomuslaisia kansanedustajia
Katso puolueiden mukaan järjestetty luettelo Suomen kansanedustajista.
Tunnettuja kokoomuslaisia
- Harri Holkeri (mm. entinen pääministeri, 14. puheenjohtaja, puoluesihteeri)
- Jyri Häkämies (eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja)
- Kari Häkämies (entinen sisäasiainministeri ja entinen Kuopion kaupunginjohtaja)
- Raimo Ilaskivi (Helsingin entinen ylipormestari, Helsingin pörssin johtaja)
- Ville Itälä (18. puheenjohtaja, Euroopan parlamentin konservatiiviryhmän varapuheenjohtaja)
- Harri Jaskari (puoluesihteeri)
- Ilkka Kanerva (pitkäaikaisin kokoomuslainen kansanedustaja)
- Jyrki Katainen (nykyinen puheenjohtaja)
- Piia-Noora Kauppi (europarlamentaarikko)
- Pekka Kivelä (entinen puoluesihteeri)
- Jari Koskinen (varapuheenjohtaja, entinen maa- ja metsätalousministeri)
- Edwin Linkomies (9. puheenjohtaja)
- Marjo Matikainen-Kallström (varapuheenjohtaja, kilpahiihtäjä)
- Sauli Niinistö (17. puheenjohtaja, entinen valtionvarainministeri, Euroopan investointipankin johtaja, presidenttiehdokas 2006)
- Heikki A Ollila (entinen puoluesihteeri)
- J.K. Paasikivi (entinen tasavallan presidentti, 7. puheenjohtaja)
- Jussi Pajunen (Helsingin kaupunginjohtaja, entinen liberaali)
- Sirpa Pietikäinen (entinen ympäristöministeri ja ex-varapuheenjohtaja)
- Juha Rihtniemi (13. puheenjohtaja, puoluesihteeri, kansanedustaja)
- Paula Risikko (varapuheenjohtaja)
- Pertti Salolainen (16.puheenjohtaja, entinen ministeri ja suurlähettiläs)
- Kimmo Sasi (entinen liikenne- ja viestinäminissteri)
- Eva-Riitta Siitonen (entinen Helsingin ylipormestari ja maaherra)
- Ilkka Suominen (15. puheenjohtaja)
- Alexander Stubb (europarlamentaarikko)
- P.E. Svinhufvud (entinen nuorsuomalainen valtionhoitaja ja kokoomuslainen presidentti)
- Jouni Särkijärvi (ympäristöministeriön ylijohtaja)
- Anneli Taina (Etelä-Suomen läänin maaherra ja entinen puolustusministeri)
- Martti Tiuri (entinen kansanedustaja)
- Riitta Uosukainen (entinen eduskunnan puhemies)
- Jan Vapaavuori (kansanedustaja, Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja)
- Raija Vahasalo (kansanedustaja, Koululiikuntaliiton puheenjohtaja)
- Iiro Viinanen (entinen valtiovarainministeri)
- Ben Zyskowicz (pitkäaikainen eduskuntaryhmän puheenjohtaja)
Puheenjohtajat
- Hugo Suolahti (1918-1919 ja 1925)
- E.N. Setälä (1920)
- Antti Tulenheimo (1921-1924)
- Kyösti Haataja (1926-1932)
- Paavo Virkkunen (1932-1933)
- Juho Kusti Paasikivi (1934-1936)
- Pekka Pennanen (1936-1942)
- Edvin Linkomies (1943-1944)
- K. F. Lehtonen (1945)
- Arvo Salminen (1946-1954)
- Jussi Saukkonen (1955-1965)
- Juha Rihtniemi (1965-1971)
- Harri Holkeri (1971-1979)
- Ilkka Suominen (1979-1991)
- Pertti Salolainen (1991-1994)
- Sauli Niinistö (1994-2001)
- Ville Itälä (2001-2004)
- Jyrki Katainen (2004-)
Linkkejä
- [http://www.kokoomus.fi/ Kokoomus]
- [http://www.kokoomusnuoret.fi/ Kokoomusnuoret]
- [http://www.kokoomusnaiset.fi/ Kokoomuksen naisten liitto]
- [http://www.minijellonat.fi/ Minijellonat Ry]
- [http://w3.kokoomus.fi/tuhatkunta/ Tuhatkunta]
Luokka:Suomalaiset puolueet
Luokka:Kokoomus
Liberal InternationalLiberal International on liberaalipuolueiden kansainvälinen kattojärjestö. Sen päämaja on Lontoossa.
Järjestö on perustettu Oxfordissa vuonna 1947.
Suomesta oli perustamisessa mukana kansanedustaja Rolf B Berner, edustaen Edistyspuoluetta - sittemmin hän ja edustus siirtyi Vapaamielisten Liitolle (Liberal League).
Linkki
- [http://www.liberal-international.org/ Virallinen kotisivu]
Luokka:Kansainväliset järjestöt
Vapaamielisten LiittoVapaamielisten liitto (1951-1965) oli liberaali poliittinen ryhmittymä/puolue, nk. aitoliberaalit.
Toiminta
Vapaamielisten Liitto syntyi keväällä 1951, kun Edistyspuolueen vähemmistö, Helsingin Edistysseuran aktiivien johdolla, sen perusti toukokuussa 1951, Kansallisen Edistyspuolueen lopettaessa toimintansa 17.3.1951 pidetyn puoluekokouksen päätöksillä. (Suurin osa Edistyspuolueen aktiiveista jäsenistä, etenkin lähes kaikki pääkaupunkiseudun ulkopuoliset, olivat liittyneet helmikuussa 1951 perustettuun kilpailevaan puolueeseen, Suomen Kansanpuolueeseen, mukaan lukien Edistyspuolueen silloiset puheenjohtaja ja puoluesihteeri.)
Vapaamielisten Liittoon ryhmittyivät muun muassa kansanedustaja Rolf B Berner (Kymen, aik Viipurin läänin läntisestä vaalipiiristä), ministeri Teuvo Aura ja Suomen Pankin pääjohtaja Sakari Tuomioja. Vapaamielisten Liitto peri Edistyspuolueen paikan Liberal International -järjestön jäsenenä, josta liitto piti kiinni, eikä Suomen Kansanpuolue ikinä päässyt sinne.
Vapaamielisten Liiton paikallisyhdistyksiä olivat Helsingin Edistysseura, Helsingin Vapaamieliset, Espoon Edistysseura, Kemin Seudun Vapaamieliset, Kokkolan Edistysseura, Lahden Seudun Edistysseura, Tampereen Edistysseura, Akateemiset Liberaalit ry, Edistyspiiri, Etelä-Helsingin Edistysseura, Munkkiniemen Edistysseura, Töölön Edistysseura ja Lauttasaaren Edistysseura.
Liiton puheenjohtajana toimi koko sen olemassaolon ajan ministeri, pääjohtaja Teuvo Aura, sittemmin Helsingin kaupunginjohtaja ja kaksinkertainen pääministeri. Hän myös istui 1950-luvulla ministerinä useissa valtioneuvostoissa.
Vapaamielisten Liitto asetti vuoden 1956 presidentinvaaleihin ehdokkaakseen jäsenensä suurlähettiläs Sakari Tuomiojan, aiemman Suomen Pankin pääjohtajan. Myös Kansallinen Kokoomus tuli Tuomiojan ehdokkuuden taakse.
Vuonna 1960 Vapaamielisten Liitto käynnisti uuden aatteellisen ohjelmatyön. Se motivoi liittoon uusia aktiiveja. Tuloksena julkaistiin Periaatteet ja poliittiset tavoitteet -kirjanen.
Vuoden 1962 eduskuntavaaleissa Vapaamielisten Liitto asetti ehdokkaita puolessa tusinassa vaalipiirejä, joista Helsingissä E.J.Paavola ja Kymessä Arne Berner keräsivät merkittävät äänimäärät. Piippu-Paavola, radiotoimittaja ja pakinoitsija Erkki Johannes Paavola, pääsi eduskuntaan Kokoomuksen kanssa solmitun vaaliliiton ansiosta ja oli Vapaamielisten Liiton ainut kansanedustaja.
Helsingin kaupunginvaltuustossa liitolla oli aika ajoin jopa monijäseninen valtuustoryhmä.
1960-luvulla Vapaamielisten Liitolla oli kiinteä kanslia, toimistotilassa Korkeavuorenkadulla Helsingissä, ja ainakin yksi päätoiminen palkattu toimihenkilö, pääsihteeri Jaakko Tuominen. Tärkeiden projektien yhteydessä oli muutakin palkattua henkilöstöä.
Liiton keskuudessa toimitettiin myös vuosikirjaa Rakentava Talouspolitiikka.
Loppuvuodesta 1965 Vapaamielisten Liitto fuusioitui Suomen Kansanpuolueen kanssa Liberaaliseksi Kansanpuolueeksi, jonka virallinen perustamispäivä oli 29.12.1965.
Vaalitilastoja
eduskuntavaalit
- 1951 0,27% 4 936 ääntä
- 1954 0,34% 6 810
- 1958 0,32% 6 242
- 1962 0,52% 12 000
presidentinvaalit
- 1956 1,7% (Sakari Tuomioja)
kunnallisvaalit
Jälkimaine
Vuonna 1965 Suomen Kansanpuolueen kanssa solmitun puoluefuusion jälkeen monet Vapaamielisten Liiton jäsenet nousivat Liberaalisen Kansanpuolueen näkyville paikoille: kansanedustajiksi nousivat 1966 Pirkko Aro, Pekka Pesola ja Arne Berner, 1970 Pekka Tarjanne ja Seppo Westerlund. Vuodesta 1968 alkaen aina vuoteen 1984 kaikki Liberaalisen Kansanpuolueen puoluejohtajat olivat Vapaamielisten Liitosta tulleita: Pekka Tarjanne, Jaakko Itälä, Arne Berner.
Vapaamielisten Liiton arkiston nykyinen sijainti on eräs kotimaisen historiantutkimuksen kiintoisista mysteereistä. Esimerkiksi dos, valt.tri Erkki Tuomioja on Sakari Tuomioja-teostaan kirjoittaessaan julkisesti kaivannut kyseistä, mahdollisesti kadonnutta arkistoa. (Tähän mennessä on selville käynyt, että arkisto on todennäköisesti luovutettu Liberaaliselle Kansanpuolueelle, mutta ei välttämättä. 1990-luvun lopulla Liberaalisen Kansanpuolueen arkistoihinsa käyttämissä kellaritiloissa tapahtui mittava vesivahinko, jonka jäljiltäkään ei kuitenkaan ole löytynyt merkkejä VLn arkistosta, ja ainakin suurin osa LKPn omasta aineistosta saatiin kuivatettua. On mahdollista että arkisto on ollut varhain menehtyneen pääsihteeri Jaakko Tuomisen tai jokun muun VLn johtohenkilön hallussa.)
Vapaamielisten Liiton yhdistyksistä toimii edelleen aktiivisesti Akateemiset Liberaalit ry (Helsingin yliopistossa), linkki [http://groups.yahoo.com/group/ALYsuomi], jolla on hallussaan myös joukko Vapaamielisten Liiton aikaista aineistoa. Sen sijaan Helsingin Edistysseuran nykyisestä toimivuudesta ei olla varmoja, esimerkiksi yhdistysrekisteri on kuullut siitä viimeksi vuonna 1991.
Luokka:suomalaiset puolueet
Luokka:Suomalaiset puolueetLuettelo suomalaisista puolueista.
Puolueet, suomalaiset
Luokka:Puolueet
Luokka:Suomen poliittinen historia
Albany CongressThe Albany Congress was a meeting of representatives of seven of the British North American colonies in 1754 (specifically, Connecticut, Maryland, Massachusetts, New Hampshire, New York, Pennsylvania, and Rhode Island). Representatives met daily at Albany, New York from June 19 to July 11 to discuss better relations with the Indian tribes and common defensive measures against the French. They did conclude a treaty with the tribes represented, but the treaty failed to secure peace with all the First Nations tribes during the French and Indian War. The Congress is notable for producing the Albany Plan of Union, an early attempt to form a union of the colonies.
Indian Negotiations
About forty representatives of the Iroquois Confederation attended the conference, with Chief Hendrick of the Mohawk as their main spokesman. They concluded a treaty to ensure peaceful relations but the results were mixed. During the French and Indian War the Iroquois confederation was divided. The Mohawks sided with the British while the Onondaga took the French side. Outside of the general treaty, the Indians also sold land in the Wyoming Valley to John Lydius of Connecticut and to Conrad Weiser of Pennsylvania. This began the confusion of land titles that ultimately resulted in the Pennamite Wars.
Plan of Union
Benjamin Franklin proposed a plan for uniting the seven colonies that greatly exceeded the scope of the congress. However, after considerable debate, and modifications proposed by Thomas Hutchinson who would later become Governor of Massachusetts, it was passed unanimously. The plan was submitted as a recommendation but was rejected by both King George II and the legislatures of the individual seven colonies since it would remove some of their existing powers.
The Union was planned to include all the British North American colonies, except Delaware and Georgia. The plan called for a single executive (President-General) to be appointed by the King, who would be responsible for Indian relations, military preparedness, and execution of laws regulating various trade and financial activities. It called for a Grand Council to be selected by the colonial legislatures where the number of delegates would be based on the taxes paid by each colony. Even though rejected, some features of this plan were later adopted in the Articles of Confederation and the Constitution.
Benjamin Franklin said of the plan in 1789:
On Reflection it now seems probable, that if the foregoing Plan or some thing like it, had been adopted and carried into Execution, the subsequent Separation of the Colonies from the Mother Country might not so soon have happened, nor the Mischiefs suffered on both sides have occurred, perhaps during another Century. For the Colonies, if so united, would have really been, as they then thought themselves, sufficient to their own Defence, and being trusted with it, as by the Plan, an Army from Britain, for that purpose would have been unnecessary: The Pretences for framing the Stamp-Act would not then have existed, nor the other Projects for drawing a Revenue from America to Britain by Acts of Parliament, which were the Cause of the Breach, and attended with such terrible Expence of Blood and Treasure: so that the different Parts of the Empire might still have remained in Peace and Union.
Participants
In addition to the Iroquois, twenty-one representatives of New York, Pennsylvania, Maryland, Massachusetts, Rhode Island, and Connecticut, and New Hampshire attended the Congress. William DeLancey, acting Governor of New York, as host governor, was the Chairman. Peter Wraxall served as Secretary to the Congress.
Delegates included:
- Connecticut: William Pitkin, Roger Wolcott, Elisha Williams, John Lydius
- Maryland: Abraham Barnes, Benjamin Tasker
- Massachusetts: Thomas Hutchinson
- New Hampshire: Mesheck Ware, Theodore Atkinson
- New York: James Delancey, William Johnson, Philip Livingston
- Pennsylvania: Benjamin Franklin, William Franklin, Conrad Weiser
- Rhode Island: Stephen Hopkins
See also
- Dominion of New England; a prior colonial unification by King James II.
- History of the United States Constitution
External link
- [http://www.yale.edu/lawweb/avalon/amerdoc/albany.htm Full text of the Albany Plan of Union]
Category:French and Indian War
Category:New York history
Aloes gastronomia biako Conspiracy pociel
|
|
|
| :: RELATED NEWS :: |
Ellen Fiedler
Ellen Fiedler geb. Neumann (
- 26. November 1958 in Demmin, Mecklenburg-Vorpommern) ist eine deutsche Leichtathletin und Olympiateilnehmerin (für die DDR startend).
Ellen Fiedler wurde 1981, 1982 und 1983 DDR-Meisterin im 400-Meter-Hürdenlauf
|
Sandra Farmer-Patrick
Sandra Farmer-Patrick (
- 18. August 1962 in Kingston, Jamaika) ist eine US-amerikanische Leichtathletin und Olympiateilnehmerin.
Farmer-Patrick ist eine langjährige und erfolgreiche Athletin mit vielen Siegen und Auszeichnungnen. Am Anfang startete für Jamaika und ab 1990
|
Kautschukbaum
Wikipedia:Taxoboxen
Wikipedia:Taxoboxen
Der Kautschukbaum (Hevea brasiliensis) - manchmal auch Gummibaum genannt - ist ein Baum und gehört zur Familie der Wolfsmilchgewächse (Euphorbiaceae). Er erlangte
|
|
Tetjana Tereschtschuk-Antipowa
Tetjana Tereschtschuk-Antipowa (ukrainisch Тетяна Терещук-Антіпова,
- 11. Oktober 1969 in Luhansk, Ukraine), ist eine ukrainische Leichtathletin und Olympiateilnehmerin.
Tetjana Tereschtschuk-Antipowa gewann bei den Europameisterschaften 1
|
Tonja Buford-Bailey
Tonja Buford-Bailey (
- 13. Dezember 1970 in Dayton, Ohio) ist eine US-amerikanische Leichtathletin und Olympiateilnehmerin.
Buford-Bailey nimmt an den Olympiaden 1992, 1996 und 2000 teil. Bei den XXVI. Olympischen Sommerspielen 1996 in
|
Kopavogur
Kópavogur (dt. "Kleine Bucht des Seehundjungen") ist mit 25.784 Einwohnern (Dezember 2004) die zweitgrößte Stadt in Island. Sie liegt im südwestlichen Teil des Landes, im Ballungsraum des Hauptstadtgebietes zwischen Reykjavík und Garðabær.
Während des dänischen Handelsmonopols von 1602
|
Chandra Sturrup
Chandra Sturrup (
- 12. September 1971 in Nassau, Bahamas) ist eine bahamaische Leichtathletin und Olympiasiegerin.
1999 hatte die ehemalige Volleyballspielerin und Weitspringerin Sturrup ihren großen internationalen Erf
|
Neskaupstadur
Neskaupstaður [] ist eine an der Ostküste Islands gelegene Stadt.
1892 wurde am Platz des heutigen Ortes am Norðfjörður eine Handelsstation eröffnet. Aufgrund ihrer Lage war die Stadt bei schlechter Witterung lange von der Außenwelt abgeschnitten. Dennoch wurde sie durch Heringsfang und Salzfischverarbeitung zeitweilig ein bedeutender Handelsplatz.
Neskaupstaður hatte 1993 1619 Einwohner.
Unwei
|
|
