Suomen suuriruhtinas

Suomen suuriruhtinas on nimike jota käytettiin Suomen suuriruhtinaskunnan valtionpäämiehestä 1809-1917. Käytännössä Suomen suuriruhtinas oli aina Venäjän keisari.

Suomen suuriruhtinaat 1809-1917

- Aleksanteri I, 1809-1825 (vaikkakin Venäjän keisari jo vuodesta 1801)
- Nikolai I, 1825-1855
- Aleksanteri II, 1855-1881
- Aleksanteri III, 1881-1894
- Nikolai II, 1894-1917
- Mikael II, 1917 (kiistelty) Luokka:Suomen hallitsijat

Suomen suuriruhtinaskunta

Suomen suuriruhtinaskunta -nimitystä käytettiin ensimmäisen kerran vuonna 1584, jolloin Ruotsin kuningas Juhana III lisäsi Suomen suuriruhtinaan arvonimen hallitsijatitteleihinsä. Käytännössä Suomella oli suuriruhtinaskunnan asema vuodesta 1809 vuoteen 1917 Venäjän keisarin alaisuudessa.

Suomen suuriruhtinaskunta
*Storfurstendömet Finland*
Suomen suuriruhtinaskunnan vaakuna
Virallinen kieli	ruotsi, vuodesta 1883 myös suomi, venäjä vuodesta 1809 vuoteen 1863 ja uudelleen vuodesta 1900 vuoteen 1917)
Pääkaupunki	Turku 1809–1812 Helsinki 1812–
Hallinnollinen keskuspaikka	Pietari
Hallitsija	Suomen suuriruhtinas,Venäjän keisari
Väkiluku	1 636 900 (1850)
Rahayksikkö	Rupla (–1859) Markka (1860
Olemassa	1809 –1917

Ruotsilta Venäjälle

1700-luvun vaihteessa Ruotsilla ei ollut enää resursseja ylläpitää suurvalta-asemaansa. Suurvalta romahti, kun Suuri Pohjan sota pakotti ruotsalaiset lopulta 1721 luovuttamaan Baltian omistuksensa sekä Karjalasta Viipurin ja Käkisalmen läänit Venäjälle. Sodan loppuaikoina Suomi oli kokonaan miehitettynä. Miehitysajasta käytetään nimeä Isoviha. Ruotsin ja Venäjän seuraavan yhteenoton, Pikkuvihan, tuloksena Turun rauhassa 1743 Hamina ja Kymenkartanon läänin itäosa siirtyivät Venäjälle. Edellä kahdessa vaiheessa muodostuneita Venäjän hallitsemia suomalaisalueita kutsutaan yhteisnimellä Vanha Suomi tai Viipurin kuvernementti. Napoleonin vaatimukset aiheuttivat Ruotsin ja Venäjän joutumisen sotaan 1800-luvun alussa, käytiin Suomen sota 1808–1809. Sodan päättyessä 1809 Suomi oli kokonaan miehitettynä ja liitettiin Venäjään, samoin aiemmin Ruotsin osina pidettyjä osia Lapista sekä Ahvenanmaa. Suomen sodan päätteeksi 17. syyskuuta 1809 solmittiin Haminan rauha Ruotsin ja Venäjän välillä. Ruotsille kuuluneet Suomen alueet luovutettiin virallisesti Venäjälle, joka oli niitä käytännössä miehittänyt ja hallinnut jo yli puoli vuotta. Haminan rauhaJo sodan aikana Venäjän hallitsija Aleksanteri I oli kutsunut koolle Porvoon maapäivät (myös käytetään kohottavampaa, mutta historiallisesti perustelemattomampaa nimitystä Porvoon valtiopäivät), jossa suomalaisten johtohenkilöt vannoivat uskollisuutta uudelle hallitsijalle tämän taatessa suomalaisten oikeuksia ja ottaessa Suomen suuriruhtinaan arvonimen. Ruotsilta saaduista alueista muodostettiin autonominen maakunta (nk. Uusi-Suomi), Suomen suurruhtinaskunta, ja 1812 siihen vielä liitettiin Viipurin kuvernementin, eli Turun rauhassa 1743 ja Uudenkaupungin rauhassa 1721 Venäjälle virallisesti siirtyneet, vastaavasti isovihan ja pikkuvihan aikana vallatut Vanhan Suomen alueet. Näin muodostui Suomen suuriruhtinaskunta (1809–1917). Suomalaissyntyisellä kreivi Gustaf Mauritz Armfeltilla, tsaarin neuvonantajalla, oli ratkaiseva rooli siihen, että Suomi sai erillisaseman ja suuren autonomian, sekä takaisin Vanhan Suomen. Armfelt toimi Suomen Asiain Komitean puheenjohtajana Pietarissa.

Hallinto

Pietari Suomi oli muusta Venäjästä erillinen itsehallintoalue, Suomen suuriruhtinaskunta, jossa oli mm. käytössä oma raha vuodesta 1860 ja oma armeija. Suuriruhtinaskuntaa hallitsi Pietarista käsin tsaari, esittelijänään ja valmistelijanaan Suomen ministerivaltiosihteeri, sekä autonomian pääkaupungista Helsingistä käsin Suomen senaatti ja Venäjän keisarin edustajana Suomen kenraalikuvernööri. Suuriruhtinaskunnan historia voidaan jakaa seuraaviin vaiheisiin:
- 1809–1862: Puoli vuosisataa, jonka aikana suuriruhtinaskunnan viranomaisten onnistui vakuuttaa tsaari ja Venäjän hovi, paitsi omasta, mutta myös kaikkien suomalaisten uskollisuudesta.
- 1863–1898: Kolmannesvuosisata kasvavaa sisäistä itsenäisyyttä, sisältäen mm. maapäivien (valtiopäivien) muodostumisen säännöllisiksi, sekä suomen kielen kohoamisen rahvaan kielestä ruotsin kanssa tasaveroiseksi kansalliskieleksi.
- 1899–1917: parikymmentä vuotta venäläistämisyrityksiä. Vuodesta 1863 alkaen Suomen säätyvaltiopäivät kokoontuivat säännöllisesti.

Suomen Läänit

Ruotsissa 1634 käyttöön otettu hallinnollinen jaotus säilyi vain vähäisin muutoksin. Vuonna 1837 maaherran nimi muutettiin kuvernööriksi.
- Uudenmaan lääni
- Hämeenlinnan lääni
- Turun ja Porin lääni
- Viipurin lääni (muodostui Suomeen liitetystä Viipurin kuvernmentistä)
- Mikkelin lääni (ent. Kymenkartanon lääni)
- Kuopion lääni (ent. Savon ja Karjalan lääni)
- Vaasan lääni
- Oulun lääni

Kieli

Johan Vilhelm Snellman esitti 1840-luvulla että suomenkielistä kirjallisuutta on pyrittävä kehittämään kansan sivistystason kohottamiseksi ja kansallishengen kehittämiseksi. Snellmannin syntymäpäivänä 12. toukokuuta vietetään edelleen Suomalaisuuden päivää. 1841 suomen kieli otettiin ensimmäisen kerran oppiaineeksi kouluihin. Rahvaan nousua alettiin pelätä Pariisin mellakoiden 1848 jälkeen vaikka suomalaiset olivatkin Nikolai I:n mielestä rauhallisia alamaisia. 19. maaliskuuta 1850 sääti kenraalikuvernööri A.S. Menšikov sensuuriasetuksen, jolla kiellettiin suomenkielisten lehtien ja kirjallisuuden julkaisu uskonnollista ja tiettyä tietokirjallisuutta lukuun ottamatta. Vaikuttajana oli myös ruotsinkielinen virkamiehistö ja yläluokka. Asetus kumottiin 27. helmikuuta 1860. 1. elokuuta 1863 annettiin kieliasetus, jolla suomen kieli nostettiin tasavertaiseen asemaan ruotsin kanssa 20 vuoden siirtymäajan jälkeen, vaikka ruotsi jäikin vielä viralliseksi kieleksi. Vasta sortovuonna 1902 suomi nousi samaan asemaan ruotsin kanssa, tosin nyt molemmat alistettiin venäjän kielelle.

Raha

Autonomian alussa 1809–1860 Suomessa käytettiin rahana sekä Ruotsin kruunua että Venäjän ruplaa. Suomen pankki perustettiin 1811 nimellä Waihetus- Laina ja Depositioni- Contori Suomen Suuren- Ruhtinanmaassa. Krimin sodan jälkeisten talousvaikeuksien aikana Venäjä luopui hopeakannasta, joka tiesi Suomessakin taloudellisia vaikeuksia hopearahan loppuessa ja setelirahan muuttuessa arvottomaksi. Vuonna 1859 J.V. Snellman ja Fabian Langenskiöld aloittivat operaation oman rahan saamiseksi. 4. huhtikuuta 1860 keisari Aleksanteri II määräsi Suomeen oman markan ja pennin. Markan arvo määriteltiin aluksi ruplan neljäsosaksi. Vuonna 1865 hopeamarkka julistettiin ainoaksi lailliseksi maksuvälineeksi Suomessa. Vuonna 1878 Suomen markka sidottiin Ranskan kultafrangiin.

Kalenteri

Ruotsissa oli siirrytty gregoriaaniseen kalenteriin jo 1753 jättämällä kalenterista pois 11 päivää. Venäjän vallattua Suomen uusi kalenteri jäi voimaan ja asiakirjoihin merkittiin päivämäärät uuden ja vanhan luvun mukaan. 1800-luvulla ero oli 12 päivää, näin Porvoon maapäivien hallitsijanvakuutus päivättiin 15. maaliskuuta juliaanisen kalenterin mukaan ja 27. maaliskuuta gregoriaanisen kalenterin mukaan. 1900-luvun vaihteessa ero Suomen ja muun keisarikunnan välillä kasvoi päivällä lisää.

Armeija

Pääartikkeli: Suomen suuriruhtinaskunnan armeija Porvoon maapäivillä uusi hallitsija asetti ruoturasitteen toteuttamisen siitä alkaen jäihin. Tosin aatelissäädyn uskollisuuden varmistamiseksi upseereille taattiin heidän virkatalonsa, vaikkeivät enää tehneet palvelusta. Siitä pitäen Suomen asevoimat olivat pienet ja yleensä rakentuivat palkka-armeijaperiaatteelle. Tällöin niitä voitiin yhdistää Venäjän asevoimiin ja käyttää myös Suomen rajojen ulkopuolella, mitä lainsädäntö ei olisi sallinut "omalle armeijalle". Napoleonin sotien aikana vuonna 1812 muodostettiin kolme 1200 miehen rykmenttiä ja Haminaan perustettiin Topografiakunta, joka vuodesta 1821 järjestettiin kadettikouluksi. Heinäkuussa 1829 sai Anders Edvard Ramsayn johtama opetuspataljoona nuoren kaartin arvonimen ja siitä tuli Henkivartioväen 3. Suomen tarkk'ampujapataljoona, Suomen kaarti. Suomen kaarti osallistui kaartin joukkojen etujoukkona muiden Venäjän joukko-osastojen mukana kukistamaan Puolan kapinaa vuosina 1830–1831. Suomen kaarti kunnostautui vielä Turkin sodassa eritoten Gornyi Dubnjakin taistelussa 1877 ja sai palattuaan vanhan kaartin arvonimen. Vuonna 1878 sääti Aleksanteri II asevelvollisuuden saatettavaksi voimaan koko valtakunnassa. Suomessa perustettiin autonomian turvin oma armeija, joka erotettiin Venäjän armeijasta. Sotaministeriö ei tätä hyväksynyt ja koko järjestelyä pidettiin sen taholta väliaikaisena. Armeija koostui suomalaisista ja sitä johti kenraalikuvernööri. Armeijan pataljoonat perustettiin läänien pääkaupunkeihin 1880–1881 ja Rakuunarykmentti Lappeenrantaan 1890. Suurin osa asevelvollisista palveli kolmena kesänä 90 päivää reservikomppaniassa. Pääsy kolmen vuoden palvelukseen vakinaisessa armeijassa johti usein valtion virkaan postissa tai rautateillä ja sosiaaliseen nousuun. Suomen asevelvollinen armeija lakkautettiin ensimmäisellä sortokaudella 1901, Haminan kadettikoulu 24. huhtikuuta 1903 ja kaartin pataljoona 8. elokuuta 1905. Suomalaisia ei saatu Venäjän armeijaankaan, vaan kutsuntalakot aiheuttivat suomalaisten asevelvollisuuden lopettamiseen ja asevoimat korvattiin rahallisella korvauksella, ns. sotilasmiljoonilla.

Sortokaudet

Pääartikkeli: Sortokausi Venäjän vallan loppuaika, sortokaudet, oli aktiivisen venäläistämisen aikaa. Suomen ja ruotsin kielet sekä suomen itsehallintoasema joutuivat erilaisten hyökkäysten kohteiksi. Suomenmielisiä poliitikkoja karkotettiin Siperiaan ja sanomalehtiä lakkautettiin. Ensimmäisen Sortokauden aikainen vastarinta huipentui kenraalikuvernööri Bobrikovin murhaan. Sortokausien aikana talous ja teollisuus kehittyivät voimakkaasti. Vuonna 1905 Venäjän tappio sodassa Japania vastaan johti yleislakkoon sekä Suomessa että Venäjällä, ja vallankumouksen uhkaamalta tsaarilta saatuihin useisiin myönnytyksiin. Seuranneissa uudistuksissa säätyvaltiopäivät korvattiin koko kansaa edustavalla eduskunnalla, jonka ensimmäiset vaalit toimitettiin 1907. Yhtenäistämistoimenpiteet aloitettiin jälleen 1909 ja ne kestivät maaliskuun vallankumoukseen 1917 asti.

Suomen itsenäistyminen

Suomi julistautui itsenäiseksi Venäjän bolševikkien Lokakuun vallankumouksen jälkeen 6. joulukuuta 1917. Katso: Jääkäriliike — Itsenäinen Suomen tasavalta

Aiheesta muualla

- [http://agricola.utu.fi/hist/kronologia/index.php Agricola-Suomen historiaverkko: Suomen historian tapahtumia, dokumentteja ja artikkeleita kronologisesti järjestettynä] luokka:Suomen suuriruhtinaskunta

1809

Tapahtumia

- 29. maaliskuuta - Porvoon maapäivät, Suomen edustajat vannovat uskollisuutta Venäjän tsaari Aleksentari I:lle.
- 17. syyskuuta - Haminan rauha, jossa Ruotsi luovuttaa Suomen alueen Venäjälle

Syntyneitä

- 19. tammikuuta - Edgar Allan Poe, amerikkalainen kirjailija ja runoilija.
- 12. helmikuuta - Abraham Lincoln, Yhdysvaltain presidentti
- 12. helmikuuta - Charles Darwin, Brittiläinen tiedemies
- 31. maaliskuuta - Nikolai Gogol, venäläinen kirjailija
- Antti Andelin - suomalainen kielitietelijä

Kuolleita

- Luokka:1800-luku ms:1809 ko:1809년 simple:1809

Venäjän keisari

Venäjän keisarin arvonimen otti Pietari I Suuri laajennettuaan ja länsimaistettuaan Venäjää 1700-luvun alussa. Venäjä julistettiin suurvallaksi ja hallitsija Pietari Suuri Isänmaan Isäksi ja Koko Venäjänmaan keisariksi "(Vserossijski Imperator)". Arvonimi "tsaari" säilyi ennallaan, mutta ei Venäjän vaan lukuisten muiden alueiden tsaarina. Näitä olivat mm. Kasanin tsaari, Astrakanin tsaari, Siperian tsaari, Taurian Kersoneson tsaari muiden arvonimien ohessa. Matti Klingen mukaan Venäjän imperiumin keisari oli Suomen suuriruhtinaskunnan hallitsija nimenomaan keisarin arvonimellä. Venäläisille hän oli ja on edelleen puhekielessä tsaari. Suomalaisille nimitys suuriruhtinas oli tärkeä siksi, että se osoitti, ettei Venäjän keisarilla ollut Suomessa keisarin, vaan ainoastaan Ruotsin vuoden 1789 perustuslain mukaiset valtuudet. Venäjän tsaari oli myös Puolassa vain suuriruhtinas maan kolmannen jaon jälkeen. Venäjällä tsaarin aseman muuttui perustuslaillisemmaksi vuoden 1905 levottomuuksien johdosta 17. lokakuuta annetun manifestin ansiosta. Tosin valtakunnanduuman asema parlamentaarisena kansanedustuslaitoksena ei länsieurooppalaisen perustuslailisuuden näkökulmasta toteutunut. Vuoden 1905 lopusta alkaen tsaari oli perustuslaillinen hallitsija. Tämän perustuslaillisen muutoksen vuoksi venäläisissä ja joissain englanninkielisissä lähteissä vuoden 1905 tapahtumista käytetään nimeä "1905 vallankumous". Venäjän hallitsijoista on syytä puhua Venäjän keisareina Pietari Suuresta alkaen. Juuri Pietari liitti Venäjän länsieurooppalaiseen kulttuuriperintöön luomalla virka-asteikon tabel o rangah ja Ruotsin mallin pohjalta mukaillun aluehallinnon. Venäläisen rahvaan näkökulmasta "keisari"- ja "tsaari"-termin välillä ei ole käytännössä eroa.

Venäjän keisarit

- Pietari I (Pietari Suuri) (1682–1725)
- Katariina I (1725–1727)
- Pietari II (1727–1730)
- Anne (1730–1740)
- Iivana VI (1740–1741)
- Elisabet I (1741–1762)
- Pietari III (1762)
- Katariina II (Katariina Suuri) (1762–1796)
- Paavali I (1796–1801)
- Aleksanteri I (1801–1825)
- Nikolai I (1825–1855)
- Alensanteri II (1855–1881) - lakkautti maaorjuuden
- Aleksanteri III (1881–1894)
- Nikolai II (1894–1917)
- Mikael II (1917) Mikael II asema viimeisenä Venäjän keisarina on ongelmallinen. Nikolai II luopui vallasta vallankumouksellisten painostuksesta ja luovutti kruunun veljelleen Mikaelille. Mikael suostui aluksi keisariksi, mutta pian luopui kruunusta. Nikolai II oli joka tapauksessa viimeinen keisarillista Venäjää todella hallinnut hallitsija. Vallankumoukselliset surmasivat Mikael ja Nikolai Romanovin vuonna 1918. Mikael II:n jälkeen Nikolai II:n perustuslailliset valtuudet siirtyivät sellaisinaan Venäjän väliaikaiselle hallitukselle, mikä tunnustettiin Suomessakin Suomen Suuriruhtinas Nikolai II:lle kuuluneen vallan haltijaksi.
- Venäjän väliaikainen hallitus Venäjän väliaikaisen hallituksen perustuslaillisuus hallitsijana päättyi sitä johtaneen Kerenskin julistautumiseen johtajaksi puolueiden kannattamien ministereiden erottua hallituksesta.

Katso myös

- Tsaari
- Venäjän hallitsijat Luokka:Venäjän historia

Aleksanteri I

Aleksanteri I on ollut useamman kuin yhden hallitsijan nimi:
- Makedonian kuningas Aleksanteri I (495–450 eaa.)
- Epeiroksen Aleksanteri I (noin 342 eaa.)
- Paavi Aleksanteri I (106–115)
- Skotlannin Aleksanteri I (1078–1124)
- Venäjän keisari Aleksanteri I (1777–1825)
- Jugoslavian Aleksanteri I (1929–1934)

Nikolai I

Nikolai I (1796–1855) oli Venäjän keisari, Puolan tsaari ja Suomen suuriruhtinas vuosina 1825–1855. Hän nousi valtaistuimelle veljensä Aleksanteri I:n jälkeen. Nikolai oli keisari Paavali I:n ja Maria Fjodorovnan (Sophia Dorothea von Württemberg-Montbéliard) poika. Hänellä oli kaksi vanhempaa veljeä, Aleksanteri ja Konstantin, jotka olivat ennen häntä kruununperimysjärjestyksessä. Hänen veljensä olivat häntä 19 ja 17 vuotta vanhempia. Aleksanteri I nousi valtaistuimelle Paavali I:n surmanneen salaliiton jälkeen Nikolain ollessa viisivuotias. Aleksanteri I ja Preussin Fredrik Vilhelm III ilmoittivat Nikolain ja Preussin prinsessa Charlotten kihlauksesta illallisilla Berliinissa 1815. Häät järjestettiin 13. heinäkuuta 1817. Tuleva keisarinna otti nimen Aleksanda käännyttyään ortodoksiksi. Nikolain sanotaan rakastaneen vaimoaan, ja hän piti yllä läheisiä välejä sukulaisiinsa Preussissa. Nikolai ja Aleksandra saivat seitsemän lasta: tuleva Aleksanteri II, suuriruhtinaat Konstantin, Nikolai ja Mikael ja suuriruhtinattaret Maria ja Olga. Tytär Aleksandra kuoli 1844. Kun Aleksanteri I kuoli lapsettomana 1825, vuoden 1797 kruununperimysjärjestyksen mukaan Nikolain veli Konstantin olisi ollut laillinen perijä. Hän oli kieltäytynyt ottamasta kruunua naituaan aatelittoman puolalaisen naisen, joten Aleksanteri I oli antanut salaisen manifestin, jolla Nikolai määrättiin perilliseksi. Konstantin kuitenkin julistettiin keisariksi ja hänelle vannottiin uskollisuudenvala. Konstantin kieltäytyi edelleen ja kesti kaksi viikkoa ennen kuin hän sai hallituksen vakuutettua. Kun Nikolai julisti ottavansa kruunun, hän näytti vallankaappaajalta ja häntä vastaan puhkesi upseerien kapina. Nikolai ei ollut saanut keisarin kasvatusta ja hänen koulutuksensa oli lähinnä sotilaallinen. Hän ihaili armeijan järjestystä ja sotilaselämää. Itsenään hän piti lähinnä valtakunnan komentajana. Itsevaltaista hallitusmuotoa hän piti parhaana ja itsestään selvänä asiana. Rajattoman valtansa hän käsitti niin, että hänen piti päättää kaikesta. Keisarin omasta kansliasta kasvoi suuri laitos, joka ohitti ministerit ja senaatin. Valtakuntaansa Nikolai I kiersi jatkuvasti erilaisilla tarkistusmatkoilla. Dekabristikapinan vuoksi järjestettiin keisarin kanslian III osasto, salainen poliisi, jonka tehtävä oli paljastaa valtiota vastaan suunnatut salaliitot. Sen toimeenpanevana elimenä toimi santarmisto, jonka jäsenet olivat uniformupukuisia salaisia poliiseja. Nikolain hallintokauden merkittävin sisäpoliittinen saavutus oli Mihail Speranskin johtaman toisen osaston lakikodifikaatio. Edellinen lakikirja olikin jo vuodelta 1649. Minkäänlaisia uudistuksia ei järjestetty, koska ne olisivat voineet järkyttää olemassa olevaa järjestystä. Maaorjuuteen, suurimpaan yhteiskunnalliseen ongelmaan ei uskallettu puuttua, vaikka se tiedostettiinkin. Paikallisia talonpoikaiskapinoita tapahtuikin koko Nikolain hallitusajan 20–30 vuodessa. Suomessa Nikolai I muistetaan melko suopeana hallitsijana, konservatiivisuudestaan huolimatta, hän ei muun muassa kutsunut säätyjä kokoon kertaakaan kautensa aikana, vaan hallitsi yksinomaan asetuksilla. Tähän oli tosin jo totuttu, koska edelliset valtiopäivät oli pidetty 1809. Hänen kaudellaan Suomi sai hiljalleen kasvaa ja kehittyä. Nikolai perusti Jyväskylän kaupungin vuonna 1837. Puolan perustuslaillisen kuninkaan asemaansa Nikolai piti viheliäisenä. Puola oli ennen vuotta 1830 Venäjään kuuluva kuningaskunta (ns. Kongressi-Puola). Puolalaiset eivät koskaan hyväksyneet Wienin kongressin järjestelyä ja tavoittelivat entisen itsenäisen suurvalta-Puolan rajojen palauttamista. Puolalaisilla oli myös harhakuvitelmia, että länsivallat auttaisivat heitä Venäjää vastaan. Euroopan vallankumousvuodet 1830 ja 1848 tuntuivat myös Venäjällä. Vuonna 1830 puolalaiset pyrkivät irrottautumaan Venäjästä ja rahvas liittyi kadettien kapinaan huonon sadon vuoksi nousseen oluen ja viinan hinnan vuoksi. Sotaväen päällikkö Varsovassa, suuriruhtinas Konstantin luovutti kaupungin kapinallisille ilman taistelua. Nikolai koki Venäjän kunniaa loukatun kapinallisten neuvotteluyrityksellä ja lähetti maahan joukkoja jotka kukistivat kapinan säälimättömästi. Puola menetti parlamenttinsa ja sotaväkensä, sille kuitenkin jäi autonominen itsehallinto. Vuoden 1848 vallankumous uhkasi hajottaa Itävallan, kun unkarilaiset nousivat kapinaan. Nikolai lähetti armeijansa nuoren keisari Frans Joosef I:n avuksi ja murskasi unkarilaiset. Tätä ennen Venäjän joukot rauhoittivat Turkkia vastaan nousseet romanialaiset Moldoviassa ja Valakiassa. Nikolai I kuoli Krimin sodan ollessa vielä kesken. Luokka:Venäjän hallitsijat Luokka:Suomen historia ja:ニコライ1世 (ロシア皇帝)

Aleksanteri III

Aleksanteri III on ollut useamman kuin yhden hallitsijan nimi:
- Paavi Aleksanteri III
- Venäjän keisari Aleksanteri III
- Makedonian kuningas Aleksanteri III Suuri (Aleksandros III)
- Bysantin keisari Aleksanteri III

Mikael Aleksandrovitš

Suuriruhtinas Mikael Aleksandrovitš (Михаил Александрович Романов; Mihail Aleksandrovitš Romanov, s. 22. marraskuuta 1878 vanhaa lukua, k. 12. kesäkuuta? 1918) oli Aleksanteri III poika ja keisari Nikolai II:n veli. Mikael aloitti suhteen Natalja Sergejevna Wulffertin (os. Šeremetervskaja), kahdesti eronneen aatelittoman naisen kanssa. He saivat pojan 1910. Mikael matkusti naisen kanssa ulkomaille, ja he menivät salaa naimisiin Wienissä Pyhän Savvan serbialaisessa kirkossa 30. lokakuuta 1911. Ulkomaiset tiedustelupalvelut kuitenkin jäljittivät paria tiukasti ja Mikael menetti perintöruhtinas Aleksein syntymän jälkeen saamansa sijaishallitsijan arvonimen, eikä saanut palata kotimaahansa. Mikael sai palata Venäjälle sodan sytyttyä. Hänen vaimonsa käytti nyt arvonimeä kreivitär Brasova. Hän puheli duuman vasemmistoedustajien kanssa, jopa asioita, joista kuka tahansa muu olisi kyyditty pariksikymmeneksi vuodeksi Siperiaan. Suuriruhtinas Mikael komensi ensimmäisessa maailmansodassa ratsuväen "Villiä divisioonaa" ja palkittiin Pyhän Yrjön ristillä. 2. maaliskuuta/15. maaliskuuta 1917 Nikolai II luopui Pihkovassa kruunusta, jonka hän jätti veljelleen. Seuraavana päivänä Mikael allekirjoitti Pietarissa manifestin, jossa hän sanoi suostuvansa vain jos perustuslakia säätävä kokous niin päättäisi. Historioitsijat eivät ei yksimielisiä siitä, oliko Mikael viimeinen keisari, Mikael II. Toisten mielestä hänestä tuli keisari Nikolai II:n luovuttua kruunusta. Toisten mielestä hänestä olisi tullut keisari vain hyväksyessään aseman. Oli tai ei, hänen valtansa olisi kestänyt vain päivän, ja kysymyksestä tuli teoreettinen, kun monarkia de facto lopetettiin. Luotettavimpien arkistolähteiden mukaan Mikael teloitettiin Permin lähistöllä 12. kesäkuuta 1918 Permin Tšekan käskystä. Luokka:Kuninkaalliset Luokka:Venäjän historia

באס קונגו

באס קונגו היא מחוז ברפובליקה הדמוקרטית של קונגו. היא המחוז היחיד במדינה עם חוף. בירת המחוז היא מאטדי. המחוז גובלת במדינת אנגולה בדרום, מחוז באנדונדו במזרח וקינשאסה, מובלעת קאבינדה של אנגולה והרפובליקה של קונגו בצפון. במערב היא נוגעת באוקיינוס האטלנטי. ערים אחרות במחוז כוללות את בומא, נמל בננה, ויווי ומואדי. קטגוריה:הרפובליקה הדמוקרטית של קונגו

bielizna erotyczna gry zr�czno�ciowe webmaster narty francja Zapraszamy

:: RELATED NEWS ::

Regiment of Mounted Riflemen
1846.]] The Regiment of Mounted Riflemen, also known as the U.S. Mounted Rifles, was created by the 29th Congress in December 1845 and constituted in the following May. Congress created the regiment to establish "military stations on the route to Oregon." The reg