:: wikimiki.org ::
| Surtsey |
SurtseySurtsey (islanniksi Surtur) on tuliperäinen saari Islannin etelärannikolla. Saari kehittyi 130 metriä merenpinnan alapuolella sijainneen tulivuoren purkauksista, jotka saavuttivat merenpinnan 14. marraskuuta 1963. Surtsey oli kookkaimmillaan kesäkuussa 1967, jolloin pinta-alaksi mitattiin 2,7 km² - nykyinen pinta-ala on tuulen ja aaltojen aiheuttaman eroosion jäljiltä 1,4 km² (2005).
Saari sai islanninkielisen nimensä skandinaaviseen mytologiaan kuuluneen tulijättiläisen Surtin mukaan.
Luokka:Islannin saaret
Luokka:Islannin tulivuoret
Islanti
Islanti on pieni saarivaltio Atlantin valtameren keskivaiheilla, juuri pohjoisen napapiirin eteläpuolella. Islanti on väkiluvultaan selvästi pienin pohjoismaa. Pääosa väestöstä asuu pääkaupunki Reykjavikissa.
Historia
Pääartikkeli: Islannin historia
Islannin asuttivat ensimmäisinä norjalaiset viikingit ja skotlantilaiset ja iirin keltit 800-luvun lopussa ja 900-luvulla. Parlamentti, Alþingi, perustettiin 930, se tosin menetti merkityksensä 1253 ja lakkautettiin 1800-luvun alussa.
Vuonna 1000 Norjan kuningas Haraldur toi Islantiin kristinuskon ja kielsi viikinkiuskonnon harjoittamisen. Seuraavina vuosisatoina ennen suhteellisen vapaa väestö ajautui muutamien hallitsevien perheiden orjuuteen.
Islanti oli itsenäinen yli 300 vuotta, mutta keskiaikainen vapaus päättyi verisiin sisällissotiin ja maa joutui Norjan valtaan 1262 ja oli Norjan kruununsiirtomaa vuoteen 1814, jolloin Tanskan ja Norjan kuningaskunnat erotettiin ja Islanti jäi Tanskan alaisuuteen.
Parlamentti perustettiin uudelleen 1843. Vuonna 1873 Islanti sai perustuslain ja 1874 rajoitetun itsehallinnon, 1904 itsehallinnon ja vuonna 1. joulukuuta 1918 saaresta tuli virallisesti itsenäinen kuningaskunta, personaaliunionissa Tanskan kanssa. Tanskan jouduttua Saksan miehittämäksi, Islannista tuli tasavalta vuoden 1944 kansanäänestyksen jälkeen.
Toisen maailmansodan aikana Islanti oli ensin brittien miehittämä ja sittemmin puolustusliitossa USA:n kanssa. Sodan jälkeen maa liittyi NATO:on.
Politiikka
Pääartikkeli: Islannin politiikka
Islanti on tasavalta. Presidentillä on hyvin vähän valtaa. Islannin parlamentissa Alþingissa (Althing) on 63 jäsentä, jotka valitaan nelivuotiskausilla. Vuoteen 1991 parlamentti oli jaettu ylä- ja alahuoneeseen.
Vasemmistolainen Ólafur Ragnar Grímsson valittiin presidentiksi kesäkuun 1996 vaaleissa. Viimeissä parlamenttivaaleissa 10. toukokuuta 2003 itsenäisyyspuolueen ja edistyspuolueen koalitiohallitus menetti neljä paikkaa, mutta säilytti enemmistön. Seuraavat parlamenttivaalit järjestetään toukokuussa 2007.
Maantiede
2007
Pääartikkeli: Islannin maantiede
Islanti sijaitsee Euroopan ja Pohjois-Amerikan mannerlaattojen välisellä saumalla. Tästä syystä Islannissa on paljon tulivuoria ja siellä esiintyy myös paljon maanjäristyksiä. Islannin lounaispuolella sijaitsevien Vestmannasaarien eteläpuolelle syntyi 1960-luvulla vedenalaisten tulivuorepurkausten ansiosta Surtseyn saari. Saari on nykyään rauhoitettu jotta tiedemiehet voivat tutkia kuinta kasvit ja eläimet valtaavat täysin uuden maa-alueen. Tulivuori Hekla purkautui viimeksi vuonna 2000. Islannissa on myös paljon jokia ja vesiputouksia. (Katso myös: Islannin tulivuoret, Islannin vesiputoukset)
Sijaintinsa ansiosta Islannissa on myös paljon kuumia lähteitä, joita käytetään tuottamaan geotermistä energiaa. Islannin suurin suihkuttava kuuma lähde on Geysir, joka on antanut nimensä moneen kieleen tarkoittaen suihkuttavaa kuumaa lähdettä.
Islannissa on myös paljon jäätiköitä ja noin 11,5 prosenttia maan pinta-alasta on jään peitossa. Euroopan suurin jäätikkö on Etelä-Islannissa sijaitseva Vatnajökull. (Katso myös: Islannin jäätiköt)
Islannissa on hyvin vähän kasvillisuutta, ja metsät, joita saarella oli kun se asutettiin, ovat hävinneet lähes kokonaan.
Talous
Islannin talouselämässä kalastus on hyvin tärkeässä asemassa. Koska maa on vuorinen ja sateinen, maa on energian suhteen omavarainen. Vesivoimaa käytetään erityisesti alumiinin tuotantoon. Islanti on tuliperäistä aluetta, joten geotermistä energiaa käytetään paljon lämmitykseen, erityisesti kasvihuoneviljelyyn.
Väestöjakauma
Islannin jäätiköt
Islannissa asuu 293 966 asukasta (heinäkuu 2004), joista 179 781 (61%) asuu Reykjavíkin metropolin alueella. Maassa on 103 kuntaa, 23 historiallista maakuntaa (sýslur) ja 14 kaupunkia (kaupstaðir). Maa on jaettu kuuteen vaalipiiriin.
Uskonnollinen jakauma on luterilaisia 87.1%, protestantteja 4.1%, Katolilaisia 1.7% ja muita 7.1%.
Huomionarvoista on, että vielä vuonna 1850 Islannissa eli arviolta vain noin 60 tuhatta ihmistä.
Kulttuuri
Pääartikkeli: Islannin kulttuuri
Keskiaikaiset saagat kertovat Islannin asuttamisesta. Kuuluisin niistä on Njálin saaga, muita Grænlendinga ja Eiríkin -saagat, jotka kertovat Grönlannin ja Vinlandin (Newfoundland) asuttamisesta. Islantilaista runoutta edustavat edda- ja skaldi-runous.
Romaanikirjailija Halldór Laxness voitti Nobelin kirjallisuudenpalkinnon 1955. Islannin kuuluisin pop-tähti on laulaja Björk.
Islannissa puhutaan islantia joka lienee nykyään puhutuista pohjoismaisista kielistä lähimpänä alkumuotoaan.
Merkittävimmät luonnonvarat
- kala
- vesivoima
- geoterminen energia
Merkittävimmät vientituotteet
- kala
Aiheesta muualla
- [http://www.islanti.fi/ Islannin suurlähetystö]
- [http://www.helsinki.fi/~emiettun/islanti/seminaari.html Islannin geologiasta]
- [http://www.icetourist.is/ Iceland Tourist Board]
- [http://maps.google.com/maps?ll=64.979359,-18.610840&spn=4.127954,16.215820&z=11&t=h&hl=en Islanti Google Mapsissa]
Luokka:Islanti
fiu-vro:Island'
als:Island
ms:Iceland
zh-min-nan:Peng-tē
ko:아이슬란드
ja:アイスランド
simple:Iceland
th:ประเทศไอซ์แลนด์
14. marraskuuta14. marraskuuta on gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden 318. päivä (319. päivä karkausvuonna). Vuodesta on jäljellä 47 päivää.
----
Nimipäivät
:- suomalainen kalenteri: Iiris
:- suomenruotsalainen kalenteri: Iris
:- ortodoksinen kalenteri: Ilpo
:- saamenkielinen kalenteri: Lieđđi
:- vanhemmissa kalentereissa: Aurora, Emil, Fredrich, Fridericus, Henrika, Hilppa, Hypatius, Justus, Oihonna
Tapahtumia
- 1851 - Herman Melvillen romaani "Moby-Dick" (suomeksi julkaistu nimellä Moby Dick eli valkoinen valas) julkaistiin ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan Yhdysvalloissa.
- 1862 - Yhdysvaltojen sisällissota: Yhdysvaltain presidentti Abraham Lincoln hyväksyi kenraali Ambrose Burnsiden suunnitelman vallata Etelävaltioiden pääkaupunki Richmond Virginiassa, mikä johti Fredericksburgin taisteluun.
- 1889 - Naisjournalisti Nellie Bly (Elizabeth Cochrane) lähti menestyksekkäälle yritykselleen tehdä uusi ennätys matkustettaessa maapallon ympäri alle 80 päivässä.
- 1918 - Tšekkoslovakiasta tuli tasavalta.
- 1922 - British Broadcasting Corporation (BBC) aloitti radiolähetykset Yhdistyneessä kuningaskunnassa.
- 1940 - Toinen maailmansota: englantilainen Coventryn kaupunki tuhoutui Saksan ilmavoimien (Luftwaffen) pommituksissa.
- 1941 - Toinen maailmansota: brittien lentotukialus HMS Ark Royal upposi saatuaan edellisenä päivänä osuman saksalaisen U 81 -sukellusveneen ampumasta torpedosta.
- 1965 - Vietnamin sota: Ia Drangin taistelu alkoi. Ensimmäinen suuri taistelu yhdysvaltalaisten ja pohjoisvietnamilaisten vakinaisen armeijan joukkojen välillä.
- 1969 - Apollo-ohjelma: NASA laukaisi Apollo 12:n, toisen miehitetyn lennon, joka laskeutui Kuuhun.
- 1970 - Ilmailu: Southern Airwaysin DC-9 syöksyi maahan vuoristoseudulle Huntingtonin lähellä Länsi- Virginiassa. 75 sai surmansa.
- 1971 - Mariner-ohjelma: Mariner 9 saapui Marsiin ensimmäisenä avaruusaluksena, joka kiersi toista planeettaa.
- 1972 - Dow Jonesin teollisuusindeksin päätöslukema ylitti ensimmäistä kertaa tuhannen rajan (1003,16).
- 1973 - Yhdistyneen kuningaskunnan prinsessa Anne ja kapteeni Mark Phillips vihittiin Westminster Abbeyssa.
- 1975 - Espanja luopui Länsi-Saharasta.
- 1982 - Puolan laittoman "Solidaarisuus"-ammattiyhdistysliikkeen johtaja Lech Walesa vapautettiin 11 kuukautta kestäneestä eristyksestä Neuvostoliiton rajan läheltä.
- 1990 - Saksa ja Puola allekirjoittivat sopimuksen, jossa vahvistettiin Oderin-Neissen linja.
- 1991 - Yhdysvaltalaiset ja brittiläiset viranomaiset ilmoittivat syyttävänsä kahta libyalaista tiedusteluvirkailijaa Lockerbien lento-onnettomuudesta.
- 1991 - Kamputsean prinssi Norodom Sihanouk palasi Phnom Penhiin 13 maanpakolaisvuoden jälkeen.
- 2000 - Netscape Navigatorin versio 6.0 julkaistiin kahden vuoden avoimen ohjelmistokehitystyön jälkeen.
- 2001 - Afganistanin sota: Pohjoisen liittoutuman sotilaat ottivat pääkaupunki Kabulin haltuunsa.
- 2002 - Yhdysvaltain edustajainhuone päätti, ettei 11. syyskuuta tapahtuneita terrori-iskuja tutkimaan perusteta riippumatonta tutkimuskomissiota.
- 2003 - Avaruustutkimus: 90377 Sedna, kaukaisin Aurinkokunnassamme havaittu planetoidi löydettiin.
Syntyneitä
- 1765 - Robert Fulton, yhdysvaltalainen insinööri ja keksijä (kehitti mm. höyrylaivan ja sukellusveneen) († 1815)
- 1840 - Claude Monet, ranskalainen impressionistisen koulukunnan taidemaalari († 5.12.1926)
- 1883 - Fred Quimby, yhdysvaltalainen MGM:n animaatiofilmien tuottaja ("Tom ja Jerry") († 1965)
- 1889 - Jawaharlal Nehru, Intian pääministeri († 27.5.1964)
- 1891 - Frederick Banting, kanadalainen lääkäri, vuoden 1923 Nobelin lääketieteen palkinnon saaja († 1941)
- 1896 - Mamie Eisenhower, Yhdysvaltain presidentti Dwight D. Eisenhowerin puoliso († 1979)
- 1900 - Aaron Copland, yhdysvaltalainen säveltäjä († 2.12.1990)
- 1904 - Dick Powell, yhdysvaltalainen näyttelijä ja ohjaaja († 1963)
- 1906 - Louise Brooks, yhdysvaltalainen mykkäelokuvien näyttelijätär (Die Büchse der Pandora) († 1985)
- 1907 - Astrid Lindgren, ruotsalainen lastenkirjailija († 28.1.2002)
- 1908 - Joseph McCarthy, yhdysvaltalainen senaattori, kommunismin vastustaja († 2.5.1957)
- 1917 - Henry Theel, suomalainen laulaja († 19.12.1989)
- 1919 - Veronica Lake, yhdysvaltalainen näyttelijätär († 1973)
- 1922 - Boutros Boutros-Ghali, egyptiläinen YK:n pääsihteeri 1992–1996
- 1927 - Narciso Yepes, espanjalainen kitaristi († 3.5.1997)
- 1930 - Edward White, yhdysvaltalainen astronautti († 1967)
- 1935 - Jordanian kuningas Hussein († 7.2.1999)
- 1939 - Wendy Carlos, yhdysvaltalainen säveltäjä
- 1948 - Walesin prinssi Charles
- 1954 - Condoleezza Rice, Yhdysvaltain presidentin turvallisuusneuvonantaja
- 1954 - Bernard Hinault, ranskalainen pyöräilijä
- 1955 - Heidi Hautala, suomalainen poliitikko
- 1956 - Riikka Uosukainen, suomalainen tv-toimittaja
- 1962 - Tauski Peltonen, suomalainen laulaja
Kuolleita
- 1716 - Gottfried Leibniz, saksalainen filosofi ja matemaatikko (s. 1.7.1646)
- 1831 - Georg Wilhelm Friedrich Hegel, saksalainen filosofi (s. 27.8.1770)
- 1999 - Rut Bryk, suomalainen keramiikkataiteilija (s. 16.10.1916)
- 2003 - Lilli Markkanen, suomalainen teatterinaamioitsija (s. 9.5.1920)
- 2004 - Marjatta Kurenniemi, suomalainen lastenkirjailija (s. 5.7.1918)
Juhlapäiviä
- Intia: Jawaharlal Nehrun syntymäpäivä. Lasten päivä.
----
Katso myös: kalenteri ~ 13. marraskuuta, 15. marraskuuta
Luokka:Marraskuu
-11-14
ms:14 November
ko:11월 14일
ja:11月14日
simple:November 14
th:14 พฤศจิกายน
1963 Tapahtumia
- 11. tammikuuta - Maailman ensimmäinen disco, Whisky A Go-Go avattiin Los Angelesissa, Kaliforniassa.
- 14. tammikuuta - George Wallacesta tuli Alabaman kuvernööri.
- 29. tammikuuta - Charles de Gaulle esti vetolla Britannian pääsyn Euroopan talousyhteisöön.
- 8. helmikuuta - Matkustus ja varojen siirto Kuuban kiellettiin Yhdysvaltain kansalaisilta.
- 4. maaliskuuta - Pariisissa kuusi henkeä tuomittiin kuolemaan presidentti Charles de Gaullen murhan suunnitellusta.
- 27. maaliskuuta - Britanniassa Tri. Beeching ilmoitti suurista supistuksista raideliikenteessä ("Beechingin kirves"').
- 7. huhtikuuta - Jugoslavia julistettiin sosialistiseksi tasavallaksi ja Tito sen elinikäiseksi presidentiksi.
- 10. huhtikuuta - Yhdysvaltain sukellusvene USS Thresher (SSN-593) upposi Välimerellä, 129 kuollutta.
- 15. huhtikuuta - 70 000 marssijaa protestoi marssillan Lontoosta Aldermarstoniin ydinaseita vastaan.
- 25. toukokuuta - Afrikan yhtenäisyysjärjestö perustettiin Addis Ababassa Etiopiassa.
- 2. kesäkuuta - Orjuus julistettiin laittomaksi Saudi-Arabiassa.
- 5. kesäkuuta - Britannian sotaministeri John Profumo erosi seksiskandaalin vuoksi.
- 11. kesäkuuta - Munkki Thich Quang Duc sytytti itsensä tuleen Saigonissa Vietnamissa protestoidakseen presidentti Ngo Dinh Diemin politiikkaa.
- 11. kesäkuuta - Kreikan pääministeri Constantine Karamanlis erosi protestina kuninkaan vierailtua Iso-Britanniassa.
- 16. kesäkuuta - Valentina Tereškova ensimmäisenä naisena avaruuteen.
- 21. kesäkuuta - Giovanni Battista Montini valittiin uudeksi paaviksi. Hän otti nimen Paavali VI.
- 26. heinäkuuta - Jugoslaviassa, Skopjessa kuolee maanjäristyksen seurauksena 1070 ihmistä ja 75% asukkaista menettää kotinsa.
- 26. heinäkuuta - Syncom, maailman ensimmäinen geostationaarinen satelliitti kiertoradalleen.
- 27. heinäkuuta - Indonesian elinikäinen presidentti Sukarno julisti murskaavansa Malesian. Sota Borneosta jatkui vuoteen 1966.
- 5. elokuuta - Yhdysvallat, Britannia ja Neuvostoliitto solmivat ydinkokeet ilmakehässä, ulkoavaruudesa ja veden alla kieltävän sopimuksen. (Partial Test Ban Treaty, PTBT).
- 8. elokuuta - Suuri junaryöstö Buckinghamshiressa Englannissa. 15-miehinen jengi sai £2,6 miljoonan saaliin. Rahoja ei koskaan saatu takaisin. 13 ryöstäjistä saatiin kiinni, mutta kolme pakeni myöhemmin vankilasta. Ronnie Biggs palasi Brasiliasta 71-vuotiaana toukokuussa 2001.
- 28. elokuuta - Kansalaisoikeustaistelija Martin Luther King Jr. pitää Washingtonissa kuuluisana puheensa ”I have a dream”.
- 1. syyskuuta - Philips esitteli kasettinauhan.
- 16. syyskuuta - Malesian liittovaltio luotiin Malaijin liittovaltion ja brittiläisten kolonioiden Singaporen ja Pohjois-Borneon yhdistyessä.
- 18. syyskuuta - Mellakoijat polttivat Britannian lähetystön Jakartassa protestoidakseen Malesian luomista.
- 9. lokakuuta - Italian Veneton maakunnassa tekojärven murtumisesta syntynyt hyökyaalto surmaa yli 1900 henkeä.
- 9. lokakuuta - Ugandasta tuli tasavalta.
- 21. lokakuuta - Kiinan ja Neuvostoliiton välinen rajakahakka
- 2. marraskuuta - Etelä-Vietnamin presidentti Ngo Dihn Diem murhattiin sotilasvallankaappauksessa. Kenraali Duong Van Minh ottaa vallan.
- 14. marraskuuta - Tulivuorenpurkaus luo Surtseyn saaren Islantiin.
- 22. marraskuuta - Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedy ammuttiin Dallasissa, Texasissa. Texasin kuvernööri John B. Connally haavoittui. Varapresidentti presidentti Lyndon B. Johnsonista 36. Yhdysvaltain presidentti.
- 23. marraskuuta - Ensimmäinen osa BBC:n televisiosarjasta Doctor Who esitettiin Iso-Britanniassa.
- 24. marraskuuta - John F. Kennedyn salamurhasta syytetty Lee Harvey Oswald surmattiin Dallasissa suorassa lähetyksessä. Ampuja on Jack Ruby.
- 24. marraskuuta - Presidentti Lyndon B. Johnson vakuuttaa Yhdysvaltain jatkavan Etelä-Vietnamin taloudellista ja sotilaallista tukea.
- 12. joulukuuta - Kenia itsenäistyi ensimmäisen pääministerinään Jomo Kenyatta.
- 24. joulukuuta - Kyproksella alkoi lyhyt sisällissota turkkilaisten ja kreikkalaisten välillä.
- 31. joulukuuta - Rhodesia ja Nyasalandin Keski-Afrikan liittovaltio purkautui.
- Harvey Ball keksi tutun keltaisen hymynaamakuvion. ☺
- D. H. Frisch ja J. H. Smith todistavat mesonin radioaktiivisen hajoamisen hidastuvan sen nopeuden vuoksi (katso: yleinen suhteellisuusteoria)
- Genetiikko J. B. S. Haldane keksi sanan "klooni"
- Arecibon observatorio aloitti toimintansa.
Syntyneitä
- 6. tammikuuta - Tony Halme, nyrkkeilijä, kansanedustaja
- 17. helmikuuta - Michael Jordan, koripalloilija
- 27. helmikuuta - Nasty Suicide , Hanoi Rocksin kitaristi
- 27. maaliskuuta - Quentin Tarantino, näyttelijä, käsikirjoittaja, ohjaaja, tuottaja
- 13. huhtikuuta - Garry Kasparov, venäläinen šakin maailmanmestari 1985–2000
- 18. huhtikuuta - Conan O'Brien, televisioviihdyttäjä
- 26. huhtikuuta - Jet Li, näyttelijä
- 25. toukokuuta - Mike Myers, näyttelijä
- 9. kesäkuuta - Johnny Depp, näyttelijä
- 13. kesäkuuta - Bettina Bunge, saksalainen tennistähti
- 25. kesäkuuta - George Michael, laulaja
- 3. elokuuta - James Hetfield, Metallica-yhtyeen laulaja
- 24. elokuuta - Hideo Kojima, tietokonepelisuunnittelija
- 4. syyskuuta - Sam Yaffa, Hanoi Rocks-yhtyeen rock-muusikko
- 11. syyskuuta - Costello Hautamäki, suomalainen muusikko (Popeda, Hanoi Rocks, Sleepy Sleepers)
- 13. joulukuuta - Ilkka Remes, kirjailija
- 18. joulukuuta - Brad Pitt, näyttelijä
- 24. joulukuuta - Timo Jutila, ex-jääkiekkoilija
- 26. joulukuuta - Lars Ulrich, muusikko,rumpali (Metallica)
Kuolleita
- 3. kesäkuuta - Paavi Autuas Johannes XXIII (s. 1881)
- 11. lokakuuta - Edith Piaf, ranskalainen laulaja (s. 1915)
- 1. marraskuuta - Ngo Dinh Diem, Etelä-Vietnamin presidentti (s. 1901)
- 22. marraskuuta - John F. Kennedy, Yhdysvaltojen 35. presidentti, salamurha
- 22. marraskuuta - Aldous Huxley, kirjailija
- 24. marraskuuta - Lee Harvey Oswald, John F. Kennedyn murhaaja, ammuttiin (s. 1939)
- 19. joulukuuta - Alan Gardiner, englantilainen egyptologi
Nobelin palkinnot
- Punainen Risti - rauhanpalkinto
Luokka:1963
ms:1963
ko:1963년
ja:1963年
simple:1963
th:พ.ศ. 2506
1967 Tapahtumia
- 13. tammikuuta - Sotilasvallankaappaus Togossa Etienne Eyademan johtamana.
- 14. tammikuuta - New York Timesin mukaan Yhdysvaltain armeija suorittaa salaisia biologisen sodankäynnin kokeita.
- 15. tammikuuta - S.B.Leakey ilmoitti löytäneensä ihmisen esi-isän fossileja Keniasta, hän antoi lajille nimen kenyapitchecus africanus.
- 23. tammikuuta - Münchenissä aloitettiin oikeudenkäynti natsisotarikollista Wilhelm Harsteria vastaan. Hän oli syytettynä 82856 murhasta, mukaan lukien Anne Frankin.
- 26. tammikuuta - Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentti päätti kansallistaa 90 % terästeollisuudesta.
- 27. tammikuuta - Tulipalo surmasi kolme Apollo 1 astronauttia.
- 27. tammikuuta - USA, Neuvostoliitto ja UK allekirjoittivat Outer Space Treatyn, kieltäen avaruuden käytön sotilaallisiin tarkoituksiin.
- 5. helmikuuta - Kenraali Anastasio Somoza Debaylesta tuli Nicaraguan presidentti.
- 7. helmikuuta - Kiinan hallitus ilmoitti, ettei se enää voi taata neuvostodiplomaattien turvallisuutta lähetystön ulkopuolella.
- 14. helmikuuta - Kreikan kuningas Konstantine pakeni maasta vallankaappauksensa epäonnistuttua.
- 15. helmikuuta - Neuvostoliitto ilmoitti lähettäneensä joukkoja Kiinan rajan lähelle.
- 18. helmikuuta - Kiina lähetti kolme divisioonaa Tiibetiin.
- 24. helmikuuta - Moskova kielsi satelliittivaltioitaan solmimasta diplomaattisuhteita Länsi-Saksaan.
- 1. maaliskuuta - Brasilian poliisi pidätti Franc Paul Stanglin, Treblinkan ja Sobibórin entisen komentajan.
- 12. maaliskuuta - Indonesian valtiokokous otti kaiken vallan Sukarnolta ja nimesi Suharton presidentiksi.
- 13. maaliskuuta - Moise Tshombe, entinen Kongon tasavallan (entinen Belgian Kongo) pääministeri tuomittiin kuolemaan poissaolevana.
- 19. maaliskuuta - Kansanäänestys Ranskan somalimaassa kannatti yhteyttä Ranskaan.
- 21. maaliskuuta - Sotilasvallankaappaus Sierra Leonessa.
- 7. huhtikuuta - Kuuden päivän sota: Israelin hävittäjät ampuvat alas 7 Syyrian MiG-21:ta.
- 15. huhtikuuta - Suuria mielenosoituksia Vietnamin sotaa vastaan New York Cityssa ja San Franciscossa.
- 21. huhtikuuta - George Papadopoulosin sotilasjohto otti vallan Kreikassa.
- 24. huhtikuuta - Kosmonautti Vladimir Komarov lähti Sojuz 1 -lennolle, hän kuolee laskeutumisen aikana.
- 29. huhtikuuta - Fidel Castro ilmoitti, että kaikki aineeton omaisuus kuuluu valtiolle ja Kuuba aikoo kääntää ja julkaista teknistä kirjallisuutta ilman korvauksia.
- 6. toukokuuta - Tri. Zakir Hussainista tuli Intian ensimmäinen muslimipresidentti.
- 10. toukokuuta - Kreikan sotilashallitus syytti Andreas Papadreoua maanpetoksesta.
- 17. toukokuuta - Syyria julisti liikekannallepanon Israelia vastaan.
- 17. toukokuuta - Presidentti Gamal Abdal Nasser vaati YK:n rauhanturvaajien vetämistä Siinailta.
- 23. toukokuuta - Egypti sulki Tiraninsalmen ja Israelin Eilatin sataman.
- 30. toukokuuta - Biafra julistautui itsenäiseksi Nigeriasta.
- 5. kesäkuuta - Kuuden päivän sota: Israel hyökkäsi naapureitaan vastaa ja valloitti Länsirannan, Gazan ja Golanin.
- 8. kesäkuuta - Israel hyökkäsi USS Libertyä vastaa surmaten 34 ja haavoittaen 171 amerikkalaista.
- 10. kesäkuuta - Neuvostoliitto katkaisi suhteet Israeliin.
- 10. kesäkuuta - Tanskan Margareth II:n ja ranskalaisen kreivi Henri de Laborde de Monpezat'n häät.
- 11. kesäkuuta - Rotumellakka Tampassa, Floridassa.
- 12. kesäkuuta - Yhdysvaltain korkein oikeus tuomitsi rotujen väliset avioliitot kieltävät lait perustuslain vastaisiksi.
- 12. kesäkuuta - Neuvostoliiton Venera 4 laukaistaan, siitä tulee ensimmäinen toisen planeetan kaasukehästä tietoja välittänyt luotain.
- 14. kesäkuuta - Kiinan kansantasavalta räjäytti ensimmäisen vetypommin.
- 16. - 18. kesäkuuta - The Monterey International Pop Music Festival
- 28. kesäkuuta - Israel julisti liittävänsä Itä-Jerusalemin itseensä.
- 3. heinäkuuta - Belgialaisen palkkasoturin Jean Schrammein johtaman kapina alkoi Katangassa, Kongossa.
- 4. heinäkuuta - Yhdistynyt kuningaskunta laillisti homoseksuaalisuuden.
- 6. heinäkuuta - Nigerian joukot hyökkäävät Biafraan itsenäisyysjulistuksen jälkeen.
- 15. heinäkuuta - Ahveniston moottorirata valmistui
- 23. heinäkuuta - Yksi pahimpia rotumellakoita Yhdysvalloissa: Detroitissa surmataan 43, 342 loukkaantuu ja 1400 rakennusta poltetaan.
- 1. elokuuta - Rotumellakat leviävät Washington, DC:hen.
- 7. elokuuta - Vietnamin sota: Kiinan kansantasavalta ilmoitti antavansa Pohjois-Vietnamille määrättömän summan apua.
- 7. elokuuta - Yleislakko Israelin itseensä liittämässä Itä-Jerusalemissa.
- 21. elokuuta - Kiina ilmoitti ampuneensa alas ilmatilaansa loukkaavia Yhdysvaltain koneita.
- 3. syyskuuta - Ruotsi vaihtoi oikeanpuoleiseen liikenteeseen.
- 3. syyskuuta - Nguyen Van Thieu valittiin Etelä-Vietnamin presidentiksi.
- 10. syyskuuta - Gibraltarilla vain 44 12182:sta äänestäjästä kannatti liittoa Espanjan kanssa.
- 3. lokakuuta - Chuck Yeager lensi X-15-koneella nopeusennätyksen mach 6,7.
- 8. lokakuuta - Che Guevara ja hänen joukkonsa jäivät kiinni Boliviassa. Guevara teloitetaan seuraavana päivänä.
- 21. lokakuuta - Egyptin ohjus upotti Israelin hävittäjän Eilatin. 47 merimiestä kuoli. Israel hyökkää kostoksi öljynjalostamoihin Suezin kanavan varrella.
- 26. lokakuuta - Šaahi Mohammad Reza Pahlavi kruunattiin Iranissa.
- 27. lokakuuta - Charles de Gaulle esti vetolla Britannian pääsyn EEC:hen.
- 30. lokakuuta - Brittijoukot ja mielenosoittajat kahinoivat Kiinan ja Hong Kongin rajalla.
- 6. marraskuuta - Rhodesian parlamentti sääti ensimmäiset rotuerottelulait.
- 9. marraskuuta - NASAn Saturn V raketti laukaistaan miehittämättömässä Apollo 4 -kokeessa Cape Kennedysta.
- 19. marraskuuta - Englannin punta devalvoitiin entisestä arvostaan £1 = $2.80 arvoon £1 = $2.40.
- 30. marraskuuta- Jemenin kansantasavalta sai itsenäisyyden.
- 4. joulukuuta, klo. 18:50 - tulivuori purkautui Deceptionsaarella Antarktiksella.
- 6. joulukuuta - Suomessa vietettiin itsenäisyyden 50-vuotisjuhlia.
- 9. joulukuuta - Nicolae Ceauşescusta tuli Romanian valtioneuvoston puhemies, käytännössä maan diktaattori.
- 11. joulukuuta - Concorde esitellään yleisölle Toulousessa, Ranskassa.
Syntyneitä
- 20. helmikuuta - Kurt Cobain, rock-muusikko, Nirvana († 1994)
- 29. toukokuuta - Noel Gallagher, rock-muusikko
- 7. kesäkuuta - Dave Navarro, rock-muusikko
- 18. heinäkuuta - Vin Diesel, näyttelijä
- 25. heinäkuuta - Matt LeBlanc, näyttelijä, Frendit
- 13. syyskuuta - Michael Johnson, yleisurheilija
- 14. lokakuuta - Kirsi Piha, suomalainen poliitikko
- 28. lokakuuta - Julia Roberts, näyttelijä
- 16. marraskuuta - Lisa Bonet, näyttelijä, The Cosby Show
- 22. marraskuuta - Boris Becker, tennistähti
- 28. marraskuuta - Anna Nicole Smith, malli
- 21. joulukuuta - Mihail Saakašvili, Georgian presidentti
Kuolleita
- 3. tammikuuta - Jack Ruby, Lee Harvey Oswaldin surmaaja
- 6. maaliskuuta - Zoltán Kodály, unkarilainen säveltäjä
- 19. huhtikuuta - Konrad Adenauer, saksalainen valtiomies
- 24. huhtikuuta - Vladimir Komarov, kosmonautti, Sojuz 1 -lennolla
- 26. tammikuuta - Karl Ristenpart, saksalainen kapellimestari (s. 1900)
- 29. kesäkuuta - Jayne Mansfield, näyttelijä
- 7. heinäkuuta - Vivien Leigh, näyttelijä
- 17. heinäkuuta - John Coltrane, jazz-muusikko
- 30. heinäkuuta - Alfred Krupp, saksalainen teollisuusmies
- 15. elokuuta - René Magritte, taidemaalari
- 27. elokuuta - Brian Epstein, The Beatles -yhtyeen manageri.
- 1. syyskuuta - Ilse Koch, Karl Otto Kochin, Buchenwald komentajan vaimo.
- 27. syyskuuta - ruhtinas Feliks Jusupov, Rasputinin surmaaja (s. 1887)
- 8. lokakuuta - Clement Attlee, entinen UK:n pääministeri
- 9. lokakuuta - Che Guevara, vallankumouksellinen, teloitettuna (s. 1928)
- 17. lokakuuta - Ai-xin-jue-luo Pu-yi (Henry Pu Ji), viimeinen Kiinan keisari
- 10. joulukuuta - Otis Redding, muusikko
- päiväämättä - Roope Ankka, sarjakuvahahmo, Don Rosan mukaan.
ms:1967
ko:1967년
ja:1967年
simple:1967
th:พ.ศ. 2510
Skandinaavinen mytologia
Skandinaavisella mytologialla tarkoitetaan Skandinavian rautakautisten asukkaiden, kuten viikinkien, jumaltarustoa, myyttejä ja uskomuksia. Myyttien alkuperä on hävinnyt historian hämäriin, luultavaa kuitenkin on, että niillä on juuret indo-eurooppalaisten kansojen keskuudessa. Nämä myytit kehittyivät Germaanisten kansojen keskuudessa ja myöhemmin levisivät Skandinaviaan. Tiedot skandinaavisesta mytologiasta perustuvat ennen kaikkea Edda-runoteoksiin, jotka kirjoitettiin Islannissa muistiin kristinuskoon kääntymisen jälkeen.
Myyttien historiallinen tarkkuus
Ihmisten todellisten uskomusten ja runoilijoiden mytologioiden välille täytyy tehdä selvä ero. Runoilijat olivat ammattimaisia viihdyttäjiä, ja heiltä on peräisin suurin osa aihetta koskevista tiedoista. Myytit luotiin kirjoitustaidottomassa yhteisössä. Vaikka myöhemmin siirryttiin käyttämään riimukirjoitusta, sitä käytettiin vain lyhyisiin kuvauksiin ja taikuuteen.
Myytit siirtyivät sukupolvelta toiselle suullisesti. Tarinat esitettiin taidokkaalla runorakenteella, jotta niiden muistaminen ja tarkka säilytettävyys olisi mahdollisimman helppoa. Tämä tyylitelty muoto oli aina altis uusille vaikutteille. Niinpä runoilijat lainasivat vapaasti välimerellisistä ja itäisistä mytologioista. Pakanuuden ajan lopussa runoilijat jatkoivat vieraiden vaikutteiden käyttämistä kehittämällä sitä kristillisten moraalien mukaiseksi.
Nämä myytit, kuten me ne tunnemme, ovat epätäydellisiä siinä mielessä, että vaikka jotkut tarinat ovat rikkaita ja täynnä yksityiskohtia, toisista on jäljellä vain lyhyt tiivistelmä, ja joistain vain pari riviä. Jotkut tarinat ovat epäselviä ja ristiriitaisia.
Historialliset lähteet
1100-luvulla tanskalainen Saxo Grammaticus kirjoitti teoksen Tanskan historiaa käsittelevän teoksen, jonka ensimmäiset yhdeksän osaa sisältävät paljon materiaalia pakanallisesta elämästä. Hän ei suurestikaan pitänyt kirjoittamistaan ilmiöistä ja tämän hän myös tuo tekstissä esille, mutta hänen ansiostaan paljon materiaalia on säilynyt, joka olisi muuten olisi kadonnut.
Toinen merkittävä pakanallisten myyttien tallentaja oli islantilainen runoilija, historioitsija ja poliitikko Snorri Sturluson. Hän kirjoitti vuonna 1220 Proosa-Eddan, joka oli tarkoitettu käsikirjaksi runoilijoille. Teoksen tarkoituksena oli tallentaa katoavaa kansanperinnettä, jota oli aiemmin esitetty vain suullisesti. Lähteenä on käytetty Runo-Eddaa, sekä lähteitä jotka ovat jo kadonneet. Snorri käsittelee aihetta myönteisellä otteella, päinvastoin kuin useimmat aikalaisensa. Tästä syystä Snorrin versioita myyteistä suositaan Saxo Grammaticuksen kustannuksella. Muutama runo on säilynyt myös muissa lähteissä, kuten Runo-Eddassa.
Pohjanmiesten kosmos
Maailman alkuperä oli myyttien mukaan valtavassa rotkossa, Ginnungagapissa. Ginnungagap rajoittui etelässä Muspelliin, tulen sijoille, jota vartioi tulijättiläinen Surt liekehtivällä miekallaan. Pohjoisessa oli kylmä Niflheim, myöhemmin kuolleiden valtakunta. Täältä 12 jokea pulppusi vulkaanisesta kraaterista Hvergelmiristä, ja vedet valuivat Ginnungagapiin, jonka ne vähitellen täyttivät jäätyessään. Kun jäävuori kasvoi, sen sulatti Muspellin kuumuus. Tästä syntyi kosteutta joka muuttui saveksi.
Savi otti muodon, ja siitä tuli Ymir-jättiläinen. Ymirin hiestä kasvoi pari, joista oli tuleva kaikkien jättiläisten isovanhemmat. Savesta muodostui myös toinen olento, valtava lehmä nimeltä Audhumla, jonka nisistä valui maitoa valtavana ryöppynä. Audhumla pystyi ruokkimaan itseään vain nuolemalla suolaista huurretta. Hänen nuollessa mies alkoi kasvaa hänen kielensä alta. Tästä tuli Buri, Odinin, mahtavimman pohjanmiesten jumalan, isoisä.
Vaikka Odin oli jättiläisten sukua, hänestä kasvoi heidän pahin vihamiehensä. Kahden veljensä kanssa hän tuhosi Ymirin, jonka veri hukutti alleen kaikki jättiläiset, kahta lukuun ottamatta. He pakenivat Jotunheimiin ("jättiläisten koti"), jossa he vannoivat tappavansa Odinin ja hänen sukulaisensa.
Maailman synty
Kun Ymir oli tuhottu, Odin ja veljensä alkoivat luomistyön. Ymirin ruumiista he loivat maailman sellaisena kuin me sen tunnemme. Hänen verestään muodostuivat joet ja meret, hänen lihastaan maa, hänen luistaan vuoret ja hänen kallostaan taivas. Neljä vahvaa kääpiötä, Pohjoinen, Etelä, Itä ja Länsi, asetettiin kannattelemaan taivaanpieliä. Jumalat lennättivät Muspellistä kipinöitä taivaanpoikki tähdiksi. Aurinko ja kuu asetettiin vaunuihin ajamaan toisiaan takaa, ja niitä seurasi kaksi sutta, Skoll ("inho") ja Hati ("viha") joiden kohtalona oli aikojen lopussa syödä taivaalliset valot.
Kun maailma oli luotu, Odin veljineen loi elävät olennot sitä asuttamaan. Ensimmäisenä ilmestyivät kääpiöt, jotka kasvoivat Ymirin ruumista hajottavista toukista. Jumalat antoivat kääpiöille tietoisuuden, ja laittoivat heidät maan alle kultaa etsimään. Joissain myyteissä kääpiöt sekoitettiin Pimeyden Haltijoihin, jotka myös olivat pimeässä viihtyviä kaivajia. Näiden vastakohta oli Valon Haltijat, jotka asuivat Alfheimin valtakunnassa, lähellä jumalten omia asuinsijoja.
Seuraavaksi luotiin ihmiset merenrannan vaahdosta. Heidän asuinsijakseen jumalat osoittivat maailman keskustan, Midgardin, jonka ympärille he pystyttivät Ymirin silmäripsistä aidan suojelukseksi. Vasta kun Midgard oli valmis, jumalat alkoivat rakentamaan omaa valtakuntaansa Asgardia täyteen suuria saleja ja palatseja. Asgardiin pääsi vain sillan yli, jota vartioi Heimdall, jumalallinen vahti. Siltaa kutsuttiin Bifrostiksi, ja ihmisille se näyttäytyi sateenkaarena.
Maailman rakenne
Pohjanmiesten maailma ei ollut täysin määritelty, jotkut myytit kertoivat siitä eri lailla kuin toiset, mutta perusajatuksena oli maailma joka oli jaoteltu osiin. Skandinaavisen mytologian mukaan maailmassa oli perinteisesti yhdeksän kerrosta. Näistä Odinin valtakunnat olivat Gladsheim, Valskialf ja Valhalla. Muita kerroksia oli Jotunheim, jättiläisten valtakunta sekä Niflheim, kuolleiden valtakunta, jota hallitsi Lokin ja Angurboda-jättiläisen tytär, kuoleman valtiatar Hel.
Kaiken keskus oli maailmanpuu Yggdrasil. Jumalat kokoontuivat säännöllisesti sen ympärillä, ja sillä sanottiin olevan kolme pääjuurta. Yksi juurista ulottui Niflheimiin ja Hvergelmiriin, toinen kasvoi Midgardissa jossa sitä ravitsi viisaan jättiläisen Mimirin vartioima Tiedon Lähde. Kolmas juuri kasvoi Asgardissa. Yggdrasil oli jatkuvasti uhattuna: neljä kaurista söivät jatkuvasti puun lehtiä, ja käärme Nidhogg järsi loputtomasti sen alimpia juuria. Siitä huolimatta Yggdrasil pystyi uusiutumaan, ja niinpä se oli elämän symboli.
Maailman asujaimisto
Jumalat
Yggdrasilin kanssa Ragnarökissä. Johann Heinrich Fusslin maalaus.]]
Jumalat olivat jakautuneet kahteen eri perheeseen, aasoihin (Aesir, "jumalat") ja vaaneihin (Vanir). Tämä jako on luultavasti tulosta eri alueilla asuneiden ihmisten perinteistä. Suurempi perhe olivat aanit, jotka asuivat Asgardissa johtajanaan Odin. Tärkeimpiä jumalia olivat Odinin poika, ukkosenjumala Tor, Baldur, Heimdall, sodanjumala Tyr sekä jumalattaret Frigg, Sif, Nanna ja Iduna. Odin ja Tor olivat näistä arvostetuimpia.
Vaanien kunnioitetuin jumala oli Freyr, hedelmällisyyden jumala. Hänen siskonsa oli Freija, rakkauden jumalatar, sekä isänsä merenjumala Njord. Vaikka viikinkiaikoina vaaneja palvottiin joka puolella Skandinaviaa, kultin on arveltu saaneen alkunsa Ruotsissa.
Ihmiset
Skandinaavisessa mytologiassa esiintyy myös joitakin ihmissankareita, mutta yleensä tarinat kertovat jumalista. Yksi merkittävimmistä ihmisistä oli Sigurd, joka surmasi lohikäärme Fafnirin seppä Reginin pyynnöstä. Sigurd tappoi myöhemmin myös Reginin, sillä Regin yritti murhata Sigurdin ja hankkia lohikäärmeen aarteen itselleen.
Skandinaavisen mytologian mukaan taistelussa kuolleet soturit pääsivät Valhallaan Odinin luokse. Näitä sotureita kutsuttiin nimellä einherjar. Einherjar harjoittivat päivisin taistelutaitojaan ja juhlivat öisin syöden villisika Särimnerin lihaa. Sairauksiin tai vanhuuteen kuolleet taas pääsivät Niflheimiin.
Hirviöt
Skandinaavisessa mytologiassa esiintyi myös monia taruolentoja. Näistä tärkeimpiä olivat jättiläiset. Jättiläisiä oli monta rotua, kuten jääjättiläisiä sekä tulijättiläisiä. Ne olivat tyhmiä, väkivahvoja ja valtavia ihmismäisiä olentoja ja jumalten vihollisia. Maailmanlopussa jättiläiset taistelevat jumalia vastaan Lokin joukoissa, mutta tuhoutuvat jumalten rinnalla. Merkittävimmät hirviöt olivat luultavasti valtaisa susi Fenris sekä Midgårdin jättiläiskäärme, jotka olivat Helin tavoin Lokin ja Angurbodan jälkeläisiä.
Maailmanloppu
Skandinaavisen mytologian maailmanloppu tunnetaan nimellä Ragnarök eli "jumalten tuho" tai "jumalten hämärä". Ragnarökin aikana hyvyyden voimat taistelevat pahuuden voimia vastaan. Jumalat, ihmiset, jättiläiset, kääpiöt ja muut elolliset olennot tuhoutuvat taistelun aikana. Ragnarökin jälkeen maailma syntyy uudelleen ja hengissä selvinneet jumalat ja ihmiset aloittavat maailman uudestaan.
Katso myös
- Skandinaavinen muinaisusko
- Saaga
Kirjallisuutta
- Proosa-Edda (Nuorempi Edda). Snorri Sturluson.
- Runo-Edda (Vanhempi Edda, Codex Regius).
- Barrett, Clive: The Viking Gods - Pagan Myths of Nordic Peoples. The Aquarian Press. Frome, Somerset, England, 1989. ISBN 0-85030-775-9
Luokka:Skandinaavinen mytologia Luokka:Saagat
Luokka:Islannin saaretArtikkeleita Islannin saarista.
Saaret, Islannin
Luokka:Euroopan saaret Wielki Rogacz
Wielki Rogacz (1182 m n.p.m.) - szczyt w Paśmie Radziejowej położony między Radziejową a Niemcową. Wzniesienie to ma 2 wierzchołki (niższy - Mały Rogacz ma 1162 m n.p.m.) przedzielone Przełęczą Obrazek. Nazwa przełęczy wywodzi się od stojącej tam niegdyś kapliczki.
Węzeł szlaków turystycznych:
- Grafika:Szlak czerwony.jpg Główny Szlak Beskidzki przowadzący z Rytra do Krościenka.
- Grafika:Szlak niebieski.jpg Wielki Rogacz - Przełęcz Obidza - Wysoka - Szczawnica
Kategoria:Beskid Sądecki
ruletka xsongs.info hotel kiev Doda i Virgin zawory metalowe
|
|
|
| :: RELATED NEWS :: |
Шаблон:Помоћи
Овај чланак не одговара минималним стандардима Википедије. Тема је инересантна, покушајмо помоћи у проширењу чланка јер би иначе могао да буде обрисан.
|
|
|
Алкин
Алкини су угљоводоници који имају најмање једну троструку везу између два угљеникова атома. Они садрже два атома
|
Дадаизам
Покрет књижевних, ликовних и сценских умјетности.
Појам "дада" (dadá) долази од француске ријечи, која у преводу значи "дрвени коњић". Само име је настало у Цириху, 1916 године, када су Павле Вујисић, Војислав Брајовић, и Драган Николић. Они добиј
|
|