:: wikimiki.org ::

Susiluola

Susiluola

Susiluola on Kristiinankaupungin puolella sijaitseva, mutta pääosin Karijoen kunnan omistama muinaisjäännös. Luolasta löytyi vuonna 1996 kaivausten yhteydessä ihmisen muokkaamia kiviä ja muita ihmisen toiminnan jälkiä, jotka mahdollisesti ovat jopa 120 000 vuoden takaa. Aikaisemmin vallalla olleen käsityksen mukaan ensimmäiset Suomea asuttaneet ihmiset olisivat tulleet alueelle jääkauden lopulla jääpeitteen väistyessä, n. 10000 vuotta sitten.

Luola

jääkauden Luolan pinta-ala on ainakin 400 neliömetriä. Luola on syntynyt kallion rakoon ja on iältään hyvin vanha. Eri aikakausien meren pinnan korkeusvaihtelut ovat muodostaneet luolaan kuusi eri-ikäistä sorakerrosta. Niistä vanhimmat ovat satoja tuhansia vuosia vanhoja.

Asutus

Susiluola on vallitsevan tiedon mukaan ainoa paikka maapallolla, josta on ihmiselämän merkkejä sellaisella alueella, joka on myöhemmin ollut jääkauden peittämä. Luolan sorakerroksista on löydetty ihmisen toiminnan jälkiä kuten kivityökaluja ja niiden valmistamisessa muodostuneita iskoksia. Luolasta on löytetty jälkiä myös nuotion pidosta. Tämä on todennettu magneettisten mittausten avulla. Luolassa on elänyt ihminen on nykyihmisen edeltäjä, todennäköisesti Neanderthalin ihminen tai Homo erectus.

Tutkimus

Kaivaukset alkoivat vuonna 1996. Tutkimuksia tekee Museovirasto yhteistyössä Geologian tutkimuskeskuksen ja Helsingin yliopiston kanssa. Kaivaukset jatkunevat vielä pitkään. Tutkimustyön takia yleisöllä ei ole pääsyä Susiluolaan sisälle.

Kritiikki

Helsingin yliopistossa järjestetyssä Tieteen päivät -tapahtumassa 15.1.2005 käytiin debatti otsikolla "Karijoen Susiluola todisteena muinaisesta ihmisasumuksesta - Varma tieto vai toiveajattelua?". Väittelijöinä toimivat dosentti, museotoimen johtaja Heikki Matiskainen (Turun yliopisto, Riihimäen kaupunki) ja MA Hans-Peter Schulz. Matiskainen esitti kritiikkinään, että Susiluolasta löytyneet erimuotoiset kivityökalut voivat aivan hyvin olla luonnon muokkaamia.

Aiheesta muualla

- [http://www.susiluola.fi/ Susiluola] Luokka:Suomen muinaisjäännökset

Kristiinankaupunki

Kristiinankaupunki (ruotsiksi Kristinestad) on Suomen kunta, joka sijaitsee Pohjanmaan maakunnassa, Länsi-Suomen läänissä. Kunta on kaksikielinen. Enemmistö, 57 prosenttia, asukkaista puhuu ruotsia ja 41 prosenttia suomea.

Historia

suomea Kaupunki perustettiin vuonna 1649 Lappfjärdin pitäjään Koppöön saarelle, ja myös kaupungin nimeksi tuli Koppö. 1. maaliskuuta 1651 nimi muutettiin Kristiinankaupungiksi (Christinae Stadh). Kenraalikuvernööri Pietari Brahe antoi kaupungille nimen senhetkisen kuningattaren Kristiinan mukaan, mutta on hyvin mahdollista, että hän ajatteli myös omaa vaimoaan, kreivitär Kristina Katarina Stenbockia, joka kuoli vuonna 1650. Maanmittaaja Claes Claesson tuli kaupunkiin Pietari Brahen pyynnöstä vuonna 1651 piirtämään asemakaavan renessanssiajan ruutukaavamallin mukaan. Asemakaava on edelleen suurimmalta osin käytössä. 1800-luku oli Kristiinankaupungin kulta-aikaa. Silloin kaupungin kauppalaivasto kuljetti tavaraa kaupungin satamasta ja satamaan. Nykyään tavaraliikenne on vähäisempää, vaikka kaupungilla on tarjota kaksi satamaa vapaa-ajan satamapalveluiden lisäksi. Nykyinen Kristiinankaupunki syntyi 1. tammikuuta 1973, kun silloinen Kristiinankaupunki yhdistettiin Lapväärtin (Lappfjärd), Siipyyn (Sideby) ja Tiukan (Tjöck) kuntiin.

Matkailu

Kristiinankaupungin idyllinen keskusta mataline puutaloineen ja kapeine kujineen on harvinainen koko Pohjolan mittakaavassa. Kristiinankaupunkia kutsutaan usein Pohjanlahden helmeksi. Kaupungissa ei ole koko sen 350-vuotisen olemassaolon aikana sattunut yhtään laajaa tulipaloa. Nykyään hyvin säilynyt vanhakaupunki toimii seudun kaupan ja huvielämän keskuksena, ja siellä sijaitsee hyvä valikoima erilaisia palveluita. Turismi ja vapaa-ajan asuminen ovat 2000-luvulla käyneet kaupungille yhä merkittävämmäksi. Kristiinankaupungissa sijaitsee Susiluola. Kaupunki ja museovirasto pyrkivät yhdessä kehittämään luolan kulttuurikäyttöä.

Linkkejä

- [http://edu.krs.fi/tcny/index.php Kristiinankaupunki]
- [http://edu.krs.fi/matkailu_turism/suomi/index.html Kristiinankaupunki matkailukohteena]
- [http://edu.krs.fi/museo/suomi/kk.html Kristiinankaupungin museot] Luokka:Suomen kaupungit

Jääkausi

Jääkausi on ajanjakso, jolloin suurta osaa mantereista peittää paksu jääpeite. Lämpötila laskee voimakkaasti (10–30 °C) nimenomaan napojen lähettyvillä ja ilmasto- ja kasvillisuusvyöhykkeet siirtyvät kohti päiväntasaajaa ja vuorten rinteitä alas. Maapallolla on ollut monia jääkausia ja nykyisin on menossa jääkausien välinen aika. Jääkaudella jäätiköt levittäytyvät vuoristoista alaspäin ja vaeltavat satoja kilometrejä alavillekin maille. Jäätiköllä elämä on lähes täysin mahdotonta, mikään ei kasva siellä. Suuria jääkausia on ollut Pohjois-Euroopassa noin 800 000 vuotta ja pienempiä ainakin 2,75 miljoonaa vuotta. Tätä ennen oli jäätiköitä pohjoisella pallonpuoliskolla jo ainakin 5 miljoonaa vuotta sitten. Jääkaudella suurta osaa jäättömästä Euroopasta peitti kitukasvuinen tundra, jolla vaelteli monia nykyisin sukupuuttoon kuolleita eläimiä, mm. villaisia mammutteja, villasarvikuonoja, myskihärkiä ja villipeuroja , jättiläishirviä sekä niitä metsästäviä kivikauden ihmisiä. Tundran lisäksi tavallinen kasvillisuustyyppi oli lössiaro. Nykyihminen ilmestyi Eurooppaan noin 35 000 vuotta sitten, tätä Cro-Magnonin ihmistä edelsi Neandertalin ihminen. Jääkaudella meren pinta laski kymmeniä metrejä, koska silloin suuri osa vedestä mikä haihtuu meristä, sitoutui laajoihin, kilometrien paksuisiin jäätiköihin. Muutaman kilometrin paksuinen jäätikkö painoi maankuoren alemmaksi, mikä aiheuttaa vieläkin maankohoamista. Viime jääkaudella noin 30 000–10 000 vuotta sitten Suomikin oli jään peitossa. Yhden jääkauden aikana jäätikön koko vaihtelee suuresti, välillä jää etenee ja välillä taas perääntyy, sillä jääkaudella on usein lyhyitä lämpimiä välikausia, interstadiaaleja. Laajimmillaan noin 18 000 vuotta sitten jää peitti koko Skandinavian ja ulottui mm Pohjois-Saksaan asti. Amerikan mantereella jää peitti koko Kanadan ja Yhdysvaltain pohjoisosia Suurten järvien eteläpuolelle. Jääkausi päättyi Suomessa noin 10 000 vuotta sitten. Tätä viimeksi päättynyttä jääkautta kutsutaan Suomessa nimellä Veiksel-jääkausi. Veiksel-jääkautta edeltävältä ajalta on maailmalta löydetty merkkejä 3–10 jääkaudesta ja merenpohjan kerrostumissa on todisteita kahdestakymmenestä jääkaudesta. Veiksel-jääkautta kylmempiä olivat sitä edeltävän Saale-jääkauden Drenthe-vaihe ja Elster-jääkausi. Varhemmista jääkausista viimeistä edeltävä Saale tunnetaan parhaiten. Saalen Drenthe-jäätiköitymisen aikana jääkielekkeitä ulottui Kiovaan asti Ukrainassa. Jääkausien nimeäminen vaihtelee maasta toiseen, koska jääkauden kerrostumien ajoituksissa on ollut suuria vaikeuksia. Jääkausi on muovannut Suomen maastoon mm. silokallioita, soraharjuja ja jään sulamisvedet hiidenkirnuja. Ilmasto viilenee jääkauteen verraten hitaasti, 10 astetta viidessä tuhannessa vuodessa. Nykyään jäätiköitä on Etelämantereella, Grönlannissa, Islannissa ja Alpeilla sekä Norjan vuoristossa. Jääkaudet johtuvat kesien viilenemisestä mm. jaksollisten maan akselikallistuman ja radan muutosten takia. Nämä taas johtuvat muiden planeettojen, Auringon ja Kuun aiheuttamista häiriöistä. Suuremmat jääkausijaksot taas riippuvat mm. merivirtojen muutoksista mannerliikuntojen takia.

Miten maa erosi jääkauden aikana nykyisestä?

Ilman viileneminen loi tulevalle jäätikön paikalle aluksi tundravyöhykkeen, jolla monet eläimet laidunsivat kesällä ja pakenivat talvella eteläisemmän havumetsän suojaan. Jäätikön etenemisnopeus laajenemisvaiheessa on noin 100 metriä vuodessa. Jään liikettä ei pysty silmin havaitsemaan. Mannerjään reuna näytti harmaalta, moreenikerrostumaiselta jyrkältä rinteeltä. Jäätiköltä puhaltelivat monesti kylmät myrskytuulet, jotka johtuivat jään päällä olevasta korkeapaineesta. Jää virtaa aina ulospäin oman paineensa vaikutuksesta. Lähestyttäessä jäätikköä kasvillisuus harvenui huomattavasti. Levitessään jäätikkö höyläsi alla olevaa kalliota ja kuljetti moreenia ja siirtolohkareita satoja kilometrejä. Jäätikön pinnalla olosuhteet ovat samanlaisia kuin Grönlannin sisäosissa tai Antarktiksella nyt. Yksittäisiä vuoren huippuja saattoi pistää jäätikön keskeltä. Joskus jään keskellä saattoi olla jäättömiäkin alueita, jollaisia on löydetty Antarktikselta Victorianmaalta. Jääkerrokset peittivät jääkaudella jopa kolmasosan maapallon pinnasta, nyt vain kymmenesosan. Laajimmillaan jäätiköt peittivät 44–54 miljoonaa neliökilometriä, nyt vain 14,9 miljoonaa neliökilometriä. Jääkaudella ilmasto oli monin paikoin pohjoisessa nykyistä kuivempi ja tundravyöhyke ulottui jään ollessa laajimmillaan Keski-Ranskaan missä oli myös ikiroudan raja. Metsiä oli hajanaisesti Etelä-Euroopassa. Merten lauttajää ulottui nykyistä etelämmäksi ja yksittäiset jäävuoret ajalehtivat lähemmäksi päiväntasaajaa. Jääkaudella Golfvirran tuoman lämpimän veden yläraja ns mereinen polaaririntama oli Espanjan tienoilla Biskajanlahdella, nyt se on Grönlannin rannikolla. Sama koskee myös ilmastollista polaaririntamaa jossa matalapaineet kulkivat, se saattoi olla jossain välimeren seudulla. Tropiikin alueella jääkauden aiheuttamat muutokset lienevät olleet vähäisempiä. Eri alueiden jäätiköt kasvoivat, laajenivat ja supistuivat Arktiksen alueella hieman eri tahtiin. Jäätikkö patosi suuria jääjärviä kuten Baltian jääjärven. Jääjärvet saattoivat tyhjentyä katastrofaalisen voimakkaasti. Esimerkiksi noin 90 000 vuotta sitten tyhjeni Pohjois-Siperiassa Karanmeren tienoilla jään sulamisen takia suuria jääjärviä, eikä tälle alueelle kasvanut viimeisen jääkausimaksimin aikana suurta jäätikköä. Jäätikkö muutti joissain seuduilla jokien juoksua, koska oli joen tiellä. Jää kasvaa jopa 3 kilometrin paksuiseksi noin 100 000 vuodessa. Itämerenalue painui jääkaudella jään painosta ainakin 100 metriä tai jopa 2 kilometriä. Maan kohoaminen oli aluksi nopeata aiheuttaen maan tärähtelyjä. Nykyinen maan kohoaminen on hitaampaa. Mannerlaatat kelluvat sitkaassa, pehmeässä vaipassa, joten jää kykenee painamaan mannerta alaspäin.

Lämpötilan lasku jääkaudella

Mannerjäätikkö alkaa edetä voimakkasti, kun maapallon keskilämpötila laskee noin 4,5 astetta. Pysyvä lumiraja siirtyi keskileveyksillä viime jääkaudella 1200+-250 metriä alemmas, pohjoisemmilla ehkä 600 metriä, ja kylmimmällä jääkaudella mahdollisesti jopa 200 metriä alemmaksi. Jääkaudella Euroopan kesälämpötila oli 10–25 astetta nykyistä alempana. Tästä voi päätellä, että vain tietyt alueet napojen lähistöillä ja mantereilla pakastuivat. Keski-Euroopan tammikuun keskilämpötila oli -14...-22 °C ja kesäkuun +5...+10 °C. Amerikan sisämaassa oli yli 10°C kylmempää kuin nyt ja rannikolla vain 3–7°C. Valtamerien pintavedet olivat jääkaudella vain 2,3°C nykyistä kylmempiä. Päiväntasaajalämpötilat laskivat vain 2–5 °C tai olivat jopa 2 astetta nykyistä korkeammalla. Kylmimmillään Saale-jääkaudella Euroopan keskilämpötila oli 8°C nykyistä alempana jolloin jäätikkö levisi jopa 50 leveysasteelle asti ja Amerikassa jopa 38 leveysasteelle. Tällöin myös Tiibetin ylänkö jäätyi. Viime jääkaudella jää eteni vain noin 57 leveysasteelle ja tundra 45 leveysasteelle.

Maailman jääkentät jääkaudella

Euroopassa

Euroopan suurin jäätikkö jääkaudella oli Skandinaviassa. Tämä jäätikkö laajeni Pohjois-Skandinavian tuntureilta Suomenkin yli Keski-Eurooppaan asti. Islanti peittyi jäähän kokonaan. Viime jääkaudella Skandinavian jääkalotin ala oli 6,6 miljoonaa neliökilometriä jos siihen lasketaan Brittien saarten jäätiköt. Jääkentän on väitetty olleen kooltaan jopa 7 miljoonaa neliökilometriä, sillä se on saattanut peittää matalaa merta. Jää oli yli 3 km paksua. Alppien jäätikkö oli kylmimmillä Saale-jääkaudella suurimmillaan ehkä 6,5 miljoonaa neliökilometriä. Jäätiköitä oli silloin paikallisesti Vogeeseilla, Schwartzwaldissa, Hartzvuorilla, Böhmerwaldissa, Riesengebirgessä ja Tatrassa ja Karpaattien korkeimmilla vuorilla. Jäätikkö peitti Veiksel-jääkaudella Berliinin ja ulottui Venäjällä Vologdan lähelle. Kasvillisuusrajat siirtyivät viime jääkaudella etelään, metsää kasvoi vain Espanjassa,Italiassa, Kreikassa ja Turkissa sekä Etelä-Ranskassa. Tundra ulottui suurimpaan osaan Ranskaa, ja osaan Espanjaa.

Pohjois-Atlantin merijää

Pohjois-Atlantin kiinteän jään alue ulottui Islannin eteläpuolella noin 60 leveysasteelle sekä rannikoilla Irlannin tienoille ja Kanadan seuduilla 50 leveysasteille. Grönlannin mannerjään jääkielekkeet ulottuivat merellä kauas 55 leveysasteelle.

Amerikassa

Pohjois-Amerikassa oli jääkaudella suuri Laurentidin jääkenttä, jonka ala oli 13,4 miljoonaa neliökilometriä ja maksimipaksuus yli 3 000 metriä, keskipaksuuden ollessa ehkä 1 600 metriä. Se laajeni New Yorkiin, Cincinnatiin, St. Louisiin, Kansas Cityyn ja Montanan vuorille asti. Jää eteni lännessä hieman etelämmäs kuin idässä luultavasti kosteuden vuoksi. Eteläisin Laurentiden jääkentän kohta sijaisi Illinoisissa St. Louisin kaupungin lähistöillä. Tarkemmin sanoen Saale-jääkautta vastaavalla toiseksi viimeisellä jääkaudella jääkenttä ulottui jopa Marionin kaupungin lähettyville leveysasteelle 37,5. Ensimmäiset isot reunamuodostumat tavataan St-Louisin kaupungin läheltä. Viimeisellä jääkaudella jäätikkö ulottui vain Spingfiledin ja Mattoonin kaupungin välimaastoon leveysasteelle 40. Lännempänä Saalea vastaava jäätikkö ulottui Kansas Cityyn ja viime jääkautta vastaava Sioux Cityyn. Idässä molempien jäätiköitymisten rajat kulkivat suunnilleen Indianapolis-Dayton (Cincinnatin läh)-Canton (Clevelandin läh) -Hornell (Buffalon läh) linjaa. Laurentiden jäätikön päätemoreeneja on Long Islandilla (Harbor Hill- ja Ronkonkoma-moreenit). Laurentidin jääkenttä patosi suuria jääjärviä, jotka tyhjenivät silloin tällöin katasrofaalisin seurauksin. Jäätikön ollessa laajimmillaan Hudsoninlahden yllä ollut jäätikkö ja Kordillieerien jäätikkö yhdistyivät. Kordillieerien jäätikön ala oli vain noin 200 000–300 000 neliökilometriä. Kun ilmasto oli hieman lauhempi, kahden jäätikön väliin muodostui jäätön alue, jääkäytävä jonka arvellaan olleen ensimmäisten Amerikan asukkaiden tuloreitti. Kordillieerien jäätikkö patosi Montanan seuduille Missoulan jääjärven, joka tyhjeni aina 200 vuoden välein. Tässä jääjärvessä oli vettä noin 2 000 km³. Utahissa oli suuri Bonneville-järvi suunnilleen nykyisen Salt Laken pohjalla.

Aasiassa

Venäjän pohjoisosissa ja pohjoispuolella oli varsinkin Saale-jääkaudella useita jäätiköitä. Skandinavian jääkenttä ulottui Novaja Zemljalle asti. Tiibetin ylänkö jäätyi kokonaan Saale-jääkaudella.

Muut jäätiköt

Jäätikkö kasvoi jonkin verran Antarktiksellakin. Etelä-Andeilla oli ohut jääpeite, ja pohjoisempana vuoristossa pienempiä jäätiköitä Karibianmeren leveysasteille asti. Etelä-Amerikan jäätiköissä oli kaikkiaan 800 000 neliökilometriä.

Lämpötilan vaihtelu jääkaudella

Jääkauden alkamiseen liittyvä lämpötilan muutos on vain noin 1–2 astetta tuhannessa vuodessa. Jääkaudella saattaa tapahtua huomattavan nopeita noin 10–15°C lämpenemisiä ja jäähtymisiä, esim. 13 000 eaa Grönlanti lämpeni alle 50 vuodessa 8,8°C. Tunnetuin lämpeneminen jääkauden lopulla oli Allerød ja tunnetuin jäähtyminen Nuorempi dryas. Näitä nopeita ilmastonmuutoksia on tapahtunut jääkaudella usein ja ne liittyvät luultavasti jäätikköjen sulamisen aiheuttamaan kylmän veden määrän kasvuun ja siihen liittyviin merivirtojen muutokseen. Näitä äkillisiä muutoksia sattui viime jääkaudella 23.

Jääkauden ja nykyajan lämpötilaerojen aiheuttajien osuus

Jääkauden aikaisia ilmastonmuutoksia on simuloitu jonkin verran. Eri tekijät aiheuttavat lämpötilan muutoksen, esimerkiksi merijään määrän ja kasvillisuuden muutokset. Luvut erään maailmanlaajuisen ilmastomallin mukaan. Malli ei ota huomioon esimerkiksi termohaliinikiertoa ja ilmakehän pölyn määrän muutoksia.
- vesihöyry 1,5 astetta
- pilvet 0,7 astetta
- maajää 0,9 astetta
- merijää 0,7 astetta
- kasvillisuus 0,3 astetta
- hiilidioksidi 0,3 astetta
- ratamuutokset 0,2 astetta

Koska tulee seuraava jääkausi?

Jääkausia on ennustettu ilmastonvaihtelujaksoista eri teorioilla. Pääkohdista ovat teoreetikot yhtä mieltä. Epävarmuus ennustuksissa on erittäin suurta. Jääkaudethan perustuvat Maan radan soikeuden vaihteluista ja akselikallistuman muutoksista ym. johtuviin muutoksiin Auringon säteilyssä maan pinnalla. Näiden vaihtelujen jaksoissa on jonkin verran muutoksia. Maan keskimääräinen lämpötila on hitaasti laskemassa viimeiset 5 000 vuotta, jos ei oteta huomioon kasvihuoneilmiön lyhyttä vaikutusta, jonka arvellaan vaikuttavan voimakkaasti muutaman sadan vuoden kuluessa. Jääkausiin liittyvät suuren jakson ilmastonmuutokset ovat melko hitaita, noin 1 aste tuhannessa vuodessa. Lämpötila viilenisi nyt noin 0,2 astetta tuhannessa vuodessa - kasvihuoneilmiö on kääntänyt suunnan päinvastaiseksi. Seuraava suuri jääkausi tullee 15 000–60 000 vuoden päästä. Seuraavan 100 000 vuoden kuluessa koetaan useita jäätiköitymisjaksoja joista kukin on toistaan syvempi. Jäätikkö alkaa kasvaa Skandeilla ehkä noin 5 000 vuoden kuluttua. Ilmasto alkaa tuntuvasti viiletä jo noin 2 000 vuoden päästä, saavuttaen miniminsä noin 6 000 vuoden kuluttua. Seuraava syvä lämpötilaminimi saavutetaan 22 000 vuoden kuluttua, jolloin jäätiköt kasvavat tuntuvasti Skandeilla ja Ruotsissa, mutta eivät leviä Suomeen, missä on tundraa. Kylmimmät jaksot tulevat olemaan 60 000-70 000 ja varsinkin 100 000-110 000 vuoden kuluttua, jolloin jäätiköiden levittäytyminen laajalle alueelle, Saksaan asti on täysin varmaa. Väitteet siitä että nykyinen interglasiaali kestäisi vain 12 000 vuotta ovat teorian mukaan pelottelua. Suomi oli jäätön Veiksel II-kaudella eräässä vaiheessa kaudella, jota ei edes merkitä interstadiaaliksi. Nykytutkimuksen mukaan Suomi oli jäätön jopa noin 30 000 vuotta sitten, jolloin aikaisemmin arvioitiin jään peittäneen Suomea. Silti seuraava yhtä lämmin jakso kuin nyt ei tule viilenemisen alettua yli 100 000 vuoteen. Suuri jääkausi ei ala yhdessä tai kuudessa talvessa. Ilmaston viileneminen jääkauteen eli noin 10°C vie 5 000 vuotta.

Andien kasvillisuusvyöhykkeiden vaihtelut

Esimerkiksi jääkaudesta vuoristossa sopii hyvin kasvillisuusrajojen eleneminen jääkaudella Andeilla. Viime jääkauden ollessa syvimmillään (LGM) puuraja oli Andeilla 1 400 metriä nykyistä alempana eli alle 2 000 metrin korkeudessa. Tämä vastaa nykyistä 8 astetta kylmempää lämpötilaa. Luultavasti lämpötila ei ole alentunut niin paljoa, sillä jääkaudella oli kuivempaa ja hiilidioksidia vähemmän ilmakehässä. Alueella hiilidioksidimäärän puolittuminen vastaa karkeasti sademäärän puolittumista. Merenpohjasta havaitaan päiväntasaajan lämpötilan vaihteluksi vain 2–3 C ja puurajojen alenemisesta 5-8 C. Myös Andeilla havaitaan ilmastonmuutoksia 13 000 ja 9 000 vuotta sitten. Ensimmäisessä 13 000–12 400 vuoden takaisessa kylmässä heilahdukessa paramo aleni 2 000 metriä alas niin suoraan kontaktiin puoliavoimen kasvillisuuden kanssa, ilman että oli Andien vuoristometsää. Seuraavalla interstadiaalilla Andien vuoristometsä kehittyi 1 800–2 800 metrin väliin. Seuraavalla Stadiaalilla, joka vastaa nuorempaa dryaskautta 11 000–10 000 vuotta sitten, puuraja aleni noin 500 metriä, mikä vastaa lämpötilan alenemista 3 C. Noin 7 000 vuotta sitten oli kuiva jakso. Kasvillisuusvyöhykkeet olivat Andeille korkeimmilleen lämpötilaoptimissa 5 000 vuotta sitten, jolloin puuraja saavutti 3 600 metriä. Puuraja aleni nykyiselle paikalleen 3 200 metrin korkeuteen noin 3 000 vuotta sitten.

Jääkauden eläimistöstä

Kasvisto ja eläimistö kehittyivät jääkausiaikana. Jääkauden eläinten piti kyetä sopeutumaan jääkausien kylmään ilmanalaan. Ajan kuluessa eri jää- ja lämpökausien kasvistot ja eläimistöt muuttuivat. Mammutti kehittyi vasta viime jääkaudella lopulliseen muotoonsa. Viime jääkauden eläimistöä: Suuria kasvinsyöjiä (megafauna, sukupuuttoon kuolleita)
- mammutti
- villasarvikuono
- jättiläishirvi
- myskihärkä on nykyään hengissä
- alkuhärkä Muita kasvinsyöjiä:
- napajänis
- villipeura
- saiga-antilooppi
- arobiisoni (arovisentti)
- villihevonen
- majava
- hirvi
- saukko Petoja:
- jääkarhu
- napakettu eli naali
- susi
- ruskea karhu
- ahma
- punakettu Vesissä:
- hylje
- valas Jääkaudella ei enää elänyt luolakarhuja, luolahyeenoita ja luolaleijonia.

Jääkauden jälkiä maastossa

Jäätikkö vaikuttaa ympäristöönsä kivi- ja maa-ainesta kuluttavasti ja kasaavasti.

Jäätikön jälkiä kalliossa

- silokalliot (jäätikön kalliosta irroittama moreeni hioo alla olevaa kalliota)
- kaarevat, U:n muotoiset vuonot ja jokilaaksot
- hiidenkirnut (jäätikön sulamisvedet liikuttavat kiviä kallionkolossa, joka syvenee ja laajenee)
- muinaisvirtalaaksot
- nunatakit (jäästä kohonneet vuoret) jäätikön kuluttamat alapinnat pyöreitä, pakkasen rapauttamat yläosat teräväsärmäisiä.

Jäätikön kasaamia kerrostumia

- järvien kerrostumat ovat syntyneet jäätikön sulamisvesistä
- kuivan maan suistot (sandurit)
- lössikerrostumat (mannerjäätikön reunalla olevan kasvipeitteettömän alueen hienompaa pölyä, joka kulkeutuu kauas)

Jääkauden muovaamat moreenit

Moreeni,joka koostuu erikokoista maa-aineiksista, kuten kivistä ja hiekasta, syntyy jäätikön irroittaessa alla olevasta kalliosta kiviä ja hiekkaa. Moreeni muuttuu maan sisään painuessaan tilliitiksi.
- Reunamoreenit ovat jäätikön reunan suuntaisia harjuja
- De Geer-moreenit ovat jäätikön reunan suuntaisia
- Vakoumat ovat jäätikön liikkeen suuntaisia, pitkulaisia moreeneja
- Drumliinit ovat jäätikön alla syntyneitä, sen liikkeen suuntaisia pisaramaisia kumpuja, joiden ytimenä on monesti kalliokumpare
- Rogen-moreenit ovat hieman dyynimäisiä jäätikön reunan suuntaisia muodostumia, jotka ovat syntyneet yksittäisten jäävuorien sulettua
- Kumpumoreenit ovat kumpumaisia moreenimuodostumia
- Juomumoreenit ovat yksittäisiä, epämääräisen muotoisia moreenisaarekkeita
- Puljumoreenit ovat rengasmaisia muodostumia, jotka ovat syntyneet niiden ytimenä olleen jäätiköstä jääneen jäälohkareen sulettua

Kirjallisuutta:

- Martti Eronen: Jääkausien jäljillä
- Marjatta Koivisto : Jääkaudet
- R.C.L. Wilson, S.A.Drury, J.L.Chapman: The Great Ice Age

Katso myös

- Jääkausiajat
- Veiksel-jääkausi
- Jääkausien syyt
- Jääkausi Suomessa
- Interstadiaali
- Paleoklimatologia
- Happi-isotooppivaihe
- Kvartäärikausi
- Geologiset kaudet
- Lössikerrostumat

Aiheesta muualla

- [http://climateprediction.net climateprediction.net] - Tavoitteena ennustaa seuraavan 100:n vuoden sää. Luokka:Ilmasto Luokka:Jäätikkötiede ms:Zaman air batu ja:氷河期

Homo erectus

Homo erectus muistutti suuresti ihmistä. Homo erectus oli todennäköisesti Euroopan ensimmäinen ihmis asukas. Nämä olivat edeltäjiänsä Neandertalin ihmisiä rotevampia ja niillä oli pienemmät aivot. Ilmeistä on, että Homo erectus matkasi Afrikasta Eurooppaan ja kauas Aasiaan. Merkkejä Homo erectuksesta on löytynyt myös Kauko-Idässä ja Kiinassa. Luokka:Ihmisen evoluutio ja:ホモ・エレクトス

Helsingin yliopisto

Helsingin yliopisto on Suomen suurin, vanhin ja monialaisin yliopisto. Yliopistolla on n. 38 000 opiskelijaa (joista 5 500 on jatko-opiskelijoita) ja 7 200 henkilökunnan jäsentä. Yliopiston toimintaa on 1990-luvulta lähtien keskitetty neljälle kampukselle: keskusta, Kumpula, Meilahti ja Viikki.

Historia

Yliopiston suora edeltäjä on 26. maaliskuuta 1640 perustettu Turun akatemia jonka perustamissanat lausui kenraalikuvernööri Pietari Brahe. Suomen siirryttyä Venäjän valtaan akatemia jatkoi jonkin aikaa toimintaansa Turussa, mutta vuonna 1827 Turun palon jälkeen se käskettiin siirtymään Helsinkiin. Keisarillinen Aleksanterin-Yliopisto Suomessa aloitti toimintansa tilapäisissä tiloissa Helsingissä seuraavana vuonna. Carl Engelin suunnittelma uusi päärakennus vihittiin käyttöön 19. kesäkuuta 1832, ja Engel suunnitteli myös muut yliopiston tärkeimmät rakennukset, kuten kirjaston (1844) ja tähtitornin (1834). Yliopisto sai nykyisen nimensä 18. helmikuuta 1919 Suomen itsenäistymisen jälkeen.

Tiedekunnat

Helsingin yliopistossa on nykyisin 11 tiedekuntaa:
- biotieteellinen tiedekunta (2004)
- eläinlääketieteellinen tiedekunta (1995)
- entinen itsenäinen Eläinlääketieteellinen korkeakoulu
- farmasian tiedekunta (2004)
- humanistinen tiedekunta (1992)
- entinen historiallis-kielitieteellinen osasto (1852)
- käyttäytymistieteellinen tiedekunta (2004)
- entinen kasvatustieteellinen tiedekunta (1992)
- lääketieteellinen tiedekunta (1640)
- matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta (1992)
- entinen fyysis-matemaattinen tiedekunta (1852)
- maatalous-metsätieteellinen tiedekunta (1924)
- oikeustieteellinen tiedekunta (1640)
- teologinen tiedekunta (1640)
- valtiotieteellinen tiedekunta (1945) Filosofinen tiedekunta joka perustettiin Turun Akatemiaan 1640 oli yksi neljästä kantatiedekunnasta, siihen kuului nykyisestä humanistisesta tiedekunnasta historiallis-kielitieteellinen osasto sekä kasvatusopin osasto. Myös matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta kuului filosofiseen tiedekuntaan. Filosofinen tiedekunta lakkautettiin 1992 ja oppiaineet jaettiin uusiin tiedekuntiin. Jäänteenä filosofisen tiedekunnan ajasta opiskelijat ovat filosofian ylioppilaita ja moni tutkintonimike on edelleen filosofia-alkuinen (Filosofian kandidaatti (->1992), Filosofian maisteri tai lisensiaatti sekä Filosofian tohtori). Helsingin yliopiston opiskelijoiden keskuudessa toimii 15 osakuntaa. Osakuntalaitos tuli Suomeen pian sen jälkeen kuin Suomen ensimmäinen yliopisto perustettiin Turkuun. Nykyään osakunnan juridinen asema on Helsingin yliopiston 15 osakunnalla ja Teknillisen Korkeakoulun ruotsinkielisellä osakunnalla.

Hallinto

Helsingin yliopiston korkein päättävä elin on konsistori, jossa ovat edustettuina tiedekuntien dekaanit sekä vuoden 1991 hallinnonuudistuksesta lähtien myös opiskelijoita ja muuta henkilökuntaa kuin professoreita. Yliopiston korkein johtaja on yliopiston kansleri, jolla on oikeus olla läsnä valtioneuvoston niissö istunnoissa, joissa käsitellään Helsingin yliopistoa. Tämä oikeus on perustuslaissa ja seurausta yliopiston autonomiasta.

Aiheesta muualla

- [http://www.helsinki.fi/yliopisto/ Helsingin yliopiston kotisivut]
- [http://www.halvi.helsinki.fi/museo/Historia.htm Helsingin yliopiston historia yliopiston sivuilla]
- [http://www.helsinki.fi/hyy Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) kotisivut]
- [http://www.lib.helsinki.fi/ Helsingin yliopiston kirjasto - Kansalliskirjasto] Luokka:Helsingin oppilaitokset
- ms:Universiti Helsinki

Luokka:Suomen muinaisjäännökset

Suomen muinaisjäännöksiä Muinaisjäännökset Luokka:Muinaisjäännökset

A. E. Dor

A. E. Dor er et konjakkhus.

Historie

Huset ble grunnlagt av Amédée Edouard Dor i 1858. Han kom fra en konjakkfamilie (familien hadde vinmarker i Balzac og Ruffec), men ønsket å etablere et konjakkhus og drive med konjakk på full tid. Hans fokus var gamle kvalitetskonjakker, og han brukte mye av den første tiden på å reise rundt og kjøpe inn gamle konjakker. Mye av det han kjøpte inn hadde mer enn 70 års fatlagring. Fortsatt sitter A. E. Dor på mye gammel konjakk, fra denne perioden. Som andre konjakkhus, lagres de eldste skattene i «le paradis», et navn som brukes på den delen av lagrene som inneholder de eldste konjakkene. Noen av disse har ligget så lenge at de har fått redusert alkoholprosenten sin til 30%. Dette skyldes fordamping av alkohol, en prosess som kalles «englenes andel» (se artikkel om konjakk). Noen av disse selges som de er, dvs at de ikke bare inngår som en liten andel i en blanding. Konjakk skal ifølge reglene fra BNIC ikke være under 40% (regel fra 1946), men A. E. Dor var det første konjakkhuset (1951) som fikk tillatelse til å selge konjakk med lavere alkoholprosent. Dette gjaldt deres «Très Vieilles Grandes Champagnes». Huset anses som et av de som selger kvalitetskonjakk, ved at de har mye gammel konjakk, samt at de ikke bruker mye tilsetningsstoffer. Det er få, om noen, andre hus som kan måle seg med A. E. Dors samling av gamle skatter. Kjellermester er Jacques Riviere.

Utvalg

- Cabana Exclusive Réserve (VS) - druer fra cruet Fins Bois
- Konjakk Sélection (VS) - gjennomsnittlig 5 års fatlagring, druer fra Fins Bois
- Rare Fine Champagne VSOP - gjennomsnittlig 8 års fatlagring
- Vieux Konjakk Napoléon - gjennomsnittlig 18 års fatlagring, druer fra Fins Bois, Bordéries, Petite og Grande Champagne. Druer: 95% ugni blanc, 2,5% folle blanche, 2,5% colombard
- Vieille Fine Champagne XO - minimum 25 års fatlagring. Druer: 95% ugni balanc og 5% colombard / folle blanche
- Konjakk for Cigar (42%) - mye Grande og Petite Champagne, men også andre crus. Fatlagring på nye tønner, som gir ekstra smakstoner tilpasset sigar
- Legend - Grande Champagne og Borderies
- Gold - Grande Champagne, Petite Champagne og Borderies. Elegant keramikk-flaske.
- Vieille Reserve N°11 - Kun Grande Champagne, 70 - 95 års laging på fat, inneholder også konjakk fra før vinlusangrepet på 1870-tallet. Nyeste konjakk er høstet 1893. Druer: 95% ugni blanc og 5% colombard / folle blanche.
- Vieille Reserve N°10 - Ren Grande Champagne, høstet 1922. Styrke på 41%, oppnådd kun ved naturlig reduksjon. Flyttet fra fat til glassbeholdere i 1965, og finnes i et ganske begrenset volum. Druer: 95% ugni blanc og 5% colombard/ folle blanche.
- Vieille Reserve N°9 - 80% Grande Champagne, 20% Fins Bois, kun få flasker finnes. Styrke på 40%, oppnådd ved naturlig reduksjon. Høstet i 1914, lagt over i glassballonger i 1946. Druer: 95% ugni blanc og 5% colombard / folle blanche.
- Vieille Reserve N°8 - Styrke på 47%, ren Grande Champagne. Druer: 95% ugni blanc og 5% colombard / folle blanche. Druer: 95% ugni blanc og 5% colombard/ folle blanche.
- Vieille Reserve N°7 - Styrke på 42%, ren Grande Champagne. Druer: 95% ugni blanche og 5% colombard / folle blanche
- Vieille Reserve N°6 - Styrke på 40%, ren Grande Champagne, minimum 25 års fatlagring. Druer: 95% ugni blanc og 5% colombard / folle blanche Den dyreste av disse er N°11, som på Vinmonopolets bestillingsliste koster ca. kr. 6.000,- (april 2005) I tillegg har A. E. Dor et eksklusivt utvalg med rene årgangskonjakker, noe som er ganske uvanlig. Alle disse er fra druen folle blance, og har oppnådd sin alkoholprosent ved naturlig reduksjon. Disse er:
- N°1 Age d'Or (1893) - 36%
- N°2 Excellence (1889) - 35%
- N°3 Prince Impérial (1875) - 36%
- N°4 Napoléon III Empereur (1858) - 37%
- N°5 Louis-Philippe (1840) - 34%
- Prince Albert (1834) - 30%
- Roi de Rome (1811) - 31%
- Soleil d'Austerlitz (1805) - 30% Disse sjeldne konjakkene legges det ut ca. 6 flasker av per år. Prisene er deretter, og f.eks. N°5 koster ca. 50.000 kroner.

Ekstern lenke

[http://www.aedor.com/us/index.htm Offisiell hjemmeside] Kategori:Konjakk

WARSAW HOTELS cukrzyca Opony wegetarianizm online casinos

:: RELATED NEWS ::

Talking heads
Die Talking Heads waren von 1975 bis 1990 eine amerikanische Popgruppe. Sie gehören zu den bedeutendsten und musikalisch anspruchsvollsten Bands der Post Punk und New-Wave-Bewegung in den 80er Jahren.

Mitglieder

- David Byrne (Sänger und Gitarre)
- Tina Weymouth (Gummersbach im Oberbergischen Kreis im südlichen Nordrhein-Westfalen, Deutschland.

Lage und Beschreibung

Schneppsiefen liegt ca. 10,6 km vom Stadtzentrum Gummersbach entfernt und grenzt an die Gemeinde Engelskirchen.

Geschichte

Keramischer Siebdruck
Im Glaskeramischen Siebdruck werden Farbflächen und Bildmotive gedruckt. Für den Motivdruck werden Dias oder Fotos digitalisiert. Die digitalisierten Daten werden direkt auf ein Drucksieb belichtet. Nacheinander wird jede einzelne Farbe auf Glaselemente, die bereits auf Endformat geschnitten sind, gedruckt und anschließende getocknet. Sind alle Farben aufgebracht, wird das bedruckte Glaselement bei 700° Celsius

Klaps
Ein Klaps ist
- eine umgangssprachliche Bezeichnung für einen vom Normalen abweichenden Geisteszustand - "Du hast ja einen Klaps" (siehe auch: Klapse)
- eine lautmalerische Bezeichnung für ein Geräusch (siehe auch: Chapeau Claque)
- eine Variante der körperlichen Züchtigung (siehe auch: Spanking, Kindeswohl, Read More...

Via Aquitania
Die Via Aquitania war eine Römerstraße, die im südlichen Gallien von Narbonne (Colonia Narbo Martius) über Carcassonne (Carcaso) und Toulouse (Tolosa) bis nach Bordeaux (Burdigala) führte. Ihr Bau wurde im Jahr 118 v. Chr. entlang bereits bestehender Han

Hefe-Zwei-Hybrid-System
Das Yeast 2-hybrid-System oder Hefe-Zwei-Hybrid-System (aus dem Englischen "yeast" für Hefe, abgekürzt Y2H) handelt es sich um eine Technik der Molekularbiologie zur Aufklärung von Protein-Protein-Interaktionen. Im Screening-Verfahren können in einem eher empirischen Ansatz mit einer

Regionalökonomie
Die Regionalökonomie (auch Regionalwirtschaft) ist eine Spezialdisziplin der Volkswirtschaftslehre und der Regionalwissenschaft. Sie beschäftigt sich mit den wirtschaftlichen Zusammenhängen in Regionen und stellt somit das volkswirtschaftliche Gegenstück zur Außenwirtschaft dar. Die ökonomisch nächstkleinere Untersuchungsebene bildet die

CDNA-Bank
cDNA (von eng. complementary DNA) ist eine DNA, die mit Hilfe der Reversen Transkriptase aus RNA hergestellt wird. Eingesetzt wird cDNA in der Molekularbiologie sowie in der medizinischen Forschung und Di