Home About us Products Services Contact us Bookmark
:: wikimiki.org ::
Suur-suomi

Suur-suomi

, tummansinisellä Viro ja Inkeri, vihreällä Ruija, Länsipohja violetilla. Suomesta on piirretty sekä Tarton rauhan 1920 että Pariisin rauhan 1947 rajat.]] Suur-Suomi on eräissä nationalistisissa piireissä syntynyt ja Euroopassa ennen toista maailmansotaa yleistyneeseen kansallisuuskäsitykseen ja suomalaiseen heimoaatteeseen perustunut aate Suomen poliittisten rajojen muuttamisesta luonnon-, maan- sekä kielitieteellisesti ja kansallisuusrajojen mukaisesti oikeina pidettyjen rajojen mukaisiksi. Käytännössä tämä tarkoitti suomalaisten sukulaisheimojen asuinalueiden liittämisestä Suomeen. Aatteen kukoistuskautta olivat vuodet 1917–1944. Yleensä Suur-Suomeen luetaan luonnonmukaisiksi rajoiksi kutsutut rajat, jotka kulkevat Vienanmereltä Ääniselle ja Syväriltä Neva-joen tai Rajajoen poikki Suomenlahteen. Nämä rajat sisältävät suomalaisten ja itäkarjalaisten alueet. Joskus mukaan mielletään myös Inkerinmaa (Pietarin ympäristö), Viro1 ja myös Norjan Ruija ja Ruotsin Länsipohja. Maantieteellisesti alue on miltei sama kuin Fennoskandia poislukien Skandinavian niemimaa. Joskus Suomen rajoiksi on esitetty aluetta "Väinältä Väinälle" eli Vienajoelta Väinäjoelle. Laajimmillaan Suur-Suomi saatetaan utopistis-humoristisessa hengessä joskus ja myös vasemmistolaisessa propagandassa ulottaa Uralille saakka ja lisätä alueita Itä-Euroopasta tai jopa läntisestä Siperiasta, jossa asuu suomensukuisia kieliä puhuvia väestöjä.

Historia

Suomen "luonnolliset rajat" ja kielentutkimus

Vuosisadan alun katsannossa pidettiin tärkeinä valtioiden ja kansojen luonnonmukaisia rajoja, jotka muodostuivat maantieteellisistä rajoista. Vielä 1800-luvun alkupuolella ei nimitystä "Suur-Suomi" tiettävästi käytetty, mutta ajatus Suomen luonnonmaantieteellisistä rajoista on peräisin jo noilta ajoilta. Jo vuonna 1837 kasvitieteilijä J. E. A. Wirzen määritteli Suomen luonnonvaraisten kasvien levinneisyysalueen itäiseksi rajalinjaksi Vienanmeren, Äänisen ja Syvärin ja geologi Wilhelm Ramsay määritteli vuosisadan alussa kallioperätutkimuksissaan Fennoskandian kallioperän käsitteen. Myös Sakari Topelius otti asian myöhemmin esille virkaanastujaisluennossaan vuonna 1854. Samoihin aikoihin kehittynyt suomalais-ugrilainen kielentutkimus nosti esille poliittisen rajan itäisellä puolella elävät suomalaisten sukulaisheimot, ja poliittisen rajan katsottiin olevan myös kielellisesti ja etnisesti väärässä paikassa. Noilta ajalta on peräisin muun muassa August Ahlqvistin (A. Oksanen) runo "Suomen valta" [http://peacecountry0.tripod.com/songbook.htm#2], jossa sukulaisheimojen veljeyttä korostettiin muun muassa seuraavin säkein: "Äänisjärvi, Pohjanlahti, / Auranrannat, Vienansuu, / siin' on, suomalainen, mahti, / jok' ei oo kenenkään muun." Jääkärimarssissa (1917) "Vienan rannat ja maa" määriteltiin kuuluvaksi Suomeen:"Viro, Aunus, Karjalan kaunis maa, yks' suuri on Suomen valta." Myöhemmin sanat muutettiin uutta tilannetta vastaaviksi "Häme, Karjala, Vienan rannat ja maa, yks' suuri on Suomen valta."

Karelianismi

Karelianismi oli taiteilijoiden, kirjailijoiden ja säveltäjien kansallisromanttista Karjala-harrastusta. Karelianismi oli voimakkaimmillaan 1890-luvulla. Esimerkiksi kirjailija Ilmari Kianto oli tunnettu Vienan-ystävä. Hän kirjoitti Vienan-retkestään kirjan Suomi suureksi – Viena vapaaksi (1918).

Suur-Suomen idea muissa Pohjoismaissa

Pohjois-Norjassa on suomalainen vähemmistö, kveenit. Suomenkielinen asutus levisi 1860-luvulla ja suomalaisilla oli tapana eristäytyä omiin yhdyskuntiinsa. Akateeminen Karjala Seura ja Suomalaisuuden Liitto tekivät aktiivisesti kveenityötä vuosien 1927–1934 välillä. Tärkein aktiviteetti oli suomenkielisen materiaalin ja propagandan levittäminen eri kanavien kautta. Aktiviteetti laski 1931 lähtien ja päättyi 1934, mutta järjestöjen lehdissä kveenien asioita käsiteltiin vielä tämänkin jälkeen. Norja oli huolissaan myös Venäjän ja myöhemmin Neuvosto-Venäjän laajenemispyrkimyksistä ja "ideologisesta tartunnasta", tosin suomalainen vaara nähtiin Venäjääkin suuremmaksi. Pohjois-Norjan kveenivähemmistöä alettiin norjalaistaa hyvin samantapaisin keinoin kuin Itä-Karjalan suomalaistaminen ja myöhempi venäläistäminen. Pääasiallinen keino oli kulttuuri- ja kielipolitiikka koululaitoksen kautta, joukkoviestintä ja ns. kaaderipolitiikka. Itsenäisyyden alkuaikoina, vastineeksi Ahvenanmaan halusta liittyä Ruotsiin, Suomessa alettiin vaatia Ruotsin suomenkielisen Länsipohjan liittämistä Suomeen. Suomen valtiovalta perusti Länsipohjan toimikunnan, jonka tehtävänä oli aikaansaada Länsipohjassa suomalaiskansallista liikehdintää. Ruotsissa puolestaan pyrittiin parantamaan ruotsin opetusta Pohjois-Ruotsin suomalaisseuduilla.

Heimosodat

:Pääartikkeli: Heimosodat 1920-luvulla suur-Suomea rakennettiin heimosodissa ja haluttiin yhdistää kaikki itämerensuomalaiset kansat yhdeksi valtioksi. Tällaista halua oli myös läntisessä Itä-Karjalassa, joista Repolan ja Porajärven kunnat liittyivät Suomeen, tosin vasta tiukkojen ehtojen myötä, mutta jäivät Tarton rauhassa rajojen ulkopuolelle. Eniten suur-Suomen projekti elähdytti Akateemisen Karjala-seuran ja Lapuanliikkeen ja sen parlamentaarisen seuraajan IKL:n politiikkaa. Myös kokoomuksessa ja Maalaisliitossa oli Suomen suurentamisen kannattajia. Mannerheimin Miekkavala 1918 ja Miekantuppipäiväkäsky 1941 lisäsivät Suur-Suomi-innostusta.Vasemmistopolitiikoistamme suursuomalaista harrastusta oli aikoinaan Oskari Tokoilla ja Väinö Voionmaalla, joka julkaisi 1918 kirjan "Suur-Suomen luonnolliset rajat"1.

Punainen 1920-30 luvun Karjalan ASNT

Suomi halusi Tarton rauhaa solmittaessa 1920 Itä-Karjalalle kansallishallinnon ja autonomian. Kansainliitto ratkaisi Itä-karjalan kuuluvan Neuvosto-Venäjälle vaatien, että sille on annettava autonominen itsehallinto. Samaan aikaan Kansainliitto ratkaisi myös Ahvenanmaan kysymyksen Suomen eduksi. Suomen sisällissodan jälkeen Venäjälle paenneet punaiset nousivat johtoasemaan Itä-Karjalassa, jonne perustettiin Karjalan työkansan kommuuni, johtajanaan Edvard Gylling. Punaisten tehtävänä oli lisäksi toimia Suomen vallankumouksen sillanpääasemana. Suomalainen eliitti vahvisti asemansa 1923 perustettaessa Karjalan ASNT. Koska Karjalan Työväenkommuuni oli käytännössä Suomesta paenneiden punaisten käsissä, Suomi esitti, ettei Neuvosto-Venäjä ollut järjestänyt Itä-Karjalaan sellaista kansanvaltaista itsehallintoa kuin rauhansopimuksessa oli sovittu. Tämän jälkeen Suomeen pakeni neuvostovastaisia itäkarjalaisia epäonnistuneen kansannousun jälkeen. Sisällissodan jälkeen paenneiden suomalaisten lisäksi Itä-Karjalaan muutti suomalaisia Inkerinmaalta ja paluumuuttajia Pohjois-Amerikasta. Myös he pitivät Karjalaa osana suomalaista kulttuuripiiriä. Monien mielipiteet olivat samanlaiset kuin Suomen heimoaatteen kannattajien. Vielä vuonna 1926 Karjalan asukkaista 96,6% puhui äidinkielenään karjalan kieltä. Karjalan kielellä ei ollut kirjakieltä ja sellaisen luomista pidettiin mahdottomana monien murteiden vuoksi. Karjalan viralliseksi kieleksi tuli venäjän lisäksi suomi. Suhtautuminen suomen kieleen oli moninaista. Joidenkin karjalaisten oli vaikea ymmärtää suomen kirjakieltä ja sen käyttäminen kohtasi Aunuksen Karjalassa suoranaista vastarintaa paikallisten taholta, Vienan Karjalassa kieleen suhtauduttiin positiivisemmin. Vastarinta leimattiin paikallisten kulakkien ja venäläisšovinistien sosialismin vastaiseksi myyräntyöksi. Kesällä 1930 suomalaistamispolitiikka nousi julkiseksi kiistelyn aiheeksi. Erimielisyyksiä oli mm. Neuvosto-Karjalan virallisesta kielestä. Oli epäselvää opetetaanko karjalaisille suomea vai kehitetäänkö heidän omaa kieltään. Karjalan johdossa ajatus karjalan kirjakielestä torjuttiin. Neuvostoliiton keskuskomitean kansallisuuksien neuvosto ja Neuvostoliiton tiedeakatemia protestoivat Karjalan pakkosuomalaistamista vastaan.

Stalinin vainot

Stalinin vainoissa 1937 Neuvosto-Karjalan johtoa syytettiin kuitenkin trotskilais-porvarillisesta nationalismista, Karjalan kielen ja kulttuurin kieltämisestä ja orientoitumisesta porvarilliseen Suomeen. Suomalainen johto kesti vuoteen 1937 asti, kunnes se likvidoitiin Stalinin vainoissa. Samalla aloitettiin alueen venäläistäminen, kieltämällä sekä suomen, että karjalan kielen julkinen käyttö. Venäläistämistä perusteltiin alueen helpompana hallittavuudella, kun kilpailevia kieliä venäjän kanssa ei ollut. Neuvostoliitto perusti talvisodan alussa Karjalais-Suomalaisen Neuvostotasavallan, jota johti Terijoen hallitus ja O.V Kuusinen. Tarkoitus oli sisällyttää perustettuun neuvostotasavaltaan sekä valloitettu Suomi että Itä-Karjala. Tästä syystä alueen viralliseksi kieleksi palautettiin suomi. Kun Suomen miehitys jäi tekemättä, vain Moskovan rauhassa Suomen luovuttamat osat liitettiin neuvostotasavaltaan.

Jatkosota

Jo sisällissodan aikana vuonna 1918 Carl Gustaf Emil Mannerheim oli Antreassa Karjalan kannaksella antanut julistuksen, jossa toteaa ettei tulisi laittamaan miekkaansa tuppeen ennen kuin Suomi ja Itä-Karjala olisivat vapaat. Jatkosodassa Mannerheim antoi kuuluisan ns. miekantuppipäiväkäskynsä, jossa viittasi julistukseensa. Päiväkäskyssä oli mainintoja myös "suuresta Suomesta", mikä jo tuolloin aiheutti myös kielteistä huomiota poliittisissa piireissä. Jatkosodan aikana 1941 Suomi miehitti historiansa laajinta aluetta. Monet muuallakin kuin oikeistossa halusivat liittää Itä-Karjalan Suomeen. Perusteet olivat paitsi ideologisia ja poliittisia, myös sotilaallisia: niin sanottu kolmen kannaksen linja oli aiempaa rajaa helpompi puolustaa. Saksan ollessa tukena siihen oli mahdollisuus. Toisaalta oli taloudellisia motiiveja Itä-Karjalan metsävarantojen hyödyntämisen muodossa. Alueita ei kuitenkaan juridisesti liitetty Suomeen, vaan eduskunta julisti vain talvisodassa menetetyt alueet Suomeen kuuluviksi. Alueiden hoidosta vastasi Itä-Karjalaan asetettu sotilashallinto, joka teki valmistelevia toimenpiteitä vallattujen alueiden liittämiseksi Suomeen. Jatkosodan aikana Suomeen siirrettiin saksalaisten miehittämältä alueelta noin 62 000 inkerinsuomalaista, joista kuitenkin aselepoehtojen mukaan palautettiin takaisin Neuvostoliittoon 56 000. Heitä kohtasi Neuvostoliitossa karkottaminen Siperiaan. Vasta 1950-60 luvulta alkaen heillä oli mahdollisuus päästä takaisin kotisijoilleen.

Aatteen sammuminen

Jatkosodan loppu käytännössä sammutti Suur-Suomi-aatteen, koska sen toteuttamiselle ei enää ollut poliittisia eikä sotilaallisia edellytyksiä. Neuvostoliitto oli voittanut sodan ja laatinut Suomelle ankarat rauhanehdot, jossa muun muassa Suomen alue entisestään pieneni. Lisäksi kansallissosialismin ja fasismin kaatumisen jälkeen nationalistis-ekspansiivisia ajatuksia ei enää katsottu hyvällä. Suur-Suomi-ajatusrakennelmassa alettiin nähdä samoja piirteitä kuin edellä mainituissa aatteissa. Suur-Suomi aatetta kannattaneet Akateeminen Karjala Seura ja IKL (Isänmaallinen Kansanliitto) lakkautettiin. Toisen maailmansodan jälkeen useiden kansallisvaltioiden laajentumispyrkimykset laantuivat. Osaltaan asiaan vaikutti luultavasti myös se, että itäkarjalaiset eivät olleet miehitysaikana innolla tukemassa Suomen aluelaajennushanketta, vaan suhtautuivat suomalaisiin kuin miehittäjiin: välinpitämättömästi saadessaan olla rauhassa ja vihamielisesti jouduttuaan paineeseen. Itäkarjalaiset olisivat mielummin ottaneet suomalaisilta vastaan materiaalista kuin "hengellistä" apua. Tilanne oli muuttunut heimosodista jolloin itäkarjalaiset olivat myöntyväisempiä heimoaatteelle.

Aatteen motiivi

Suur-Suomi-aatteen takaisista motiiveista on keskusteltu jonkin verran. Lienee kiistatonta, että osalla aatteen kannattajista taustalla oli vilpitön halu auttaa heimoveljiä, sillä aate kytkeytyi laajempaan heimoyhteistyöhön. Toisaalta myöhemmin aate alkoi saada selvemmin imperialistisia piirteitä. Esimerkiksi aatteen tärkeimpiin kannattajiin kuulunut Akateeminen Karjala-Seura, joka alun perin oli syntynyt heimotyöjärjestöksi, julkaisi jo toisena toimintavuonnaan ohjelmansa, joka käsitteli paljon laajempia strategisia, maantieteellisiä, luonnonhistoriallisia ja poliittisia perusteluita Suur-Suomi aatteelle: tämä osoittaa, että seuran toiminnan altruistinen motiivi väistyi jo hyvin varhain taka-alalle Suomi-keskeisyyden tieltä. On varsin yleistä, että toisen valtion alueella olevan oman tai lähisukulaisväestön auttamista on käytetty ulkopoliittisten tavoitteiden välineenä. Mistään Itä-Karjalan tai sen alkuperäisasukkaiden alistamisesta ei kuitenkaan ole Suur-Suomi -ajatuksessa koskaan ollut kysymys. Suur-Suomi aate on käsitteen määritelmän nojalla imperialismia, jota nykyisin usein sinänsä pidetään tuomittavana. Suur-Suomi-aatetta on puolusteltu sillä, että Stalinin vainon kohteiksi joutuneet suomensukuiset kansat olisivat selviytyneet Suomen alaisuudessa paremmin. Suur-Suomi-aate tosin oli varhaisempaa perua, ja itse asiassa tavoitteena saattoi olla suomalaistaa Venäjän suomensukuiset väestöt.

Aate nykyisin

Varsinaista Suur-Suomi aatetta viljelevät nykyaikana enää harvat yksittäiset henkilöt. Nykyisin heimoaate pyrkii pääasiassa edistämään suomalaissukuisten kansojen selviytymistä ja elvytystyötä ilman valtiollisten rajojen muutoksia. Tällaista toimintaa harrastaa muun muassa Juminkeko-säätiö. Myöskin tunnetumpi ja arvostettu M.A Castrénin seura ja monet muut suomalais-ugrilaiset seurat tukevat heimojen selviäytymiskamppailuja. Opiskelijoiden keskuudessa heimoaate elää parhaiten Tarton yliopistossa, Virossa. Heimoaatetta ei nyky-Suomessa pidetä yleisesti kovinkaan poliittisesti korrektina, ja sitä usein jopa paheksutaan.

Vastaavanlaisia aatteita


- Panslavismi - ajatus kaikkien slaavien yhteenliittämiestä
- Pangermanismi
- Skandinavismi - ajatus skandinaavien yhteydestä

Katso myös


- Heimosodat
- Itä-Karjalan kysymys
- Suur-Albania
- Suur-Saksa
- Suur-Serbia

Lähteitä


- Tarkka, Jukka: Ei Stalin eikä Hitler - Suomen turvallisuuspolitiikka toisen maailmansodan aikana. Otava 1987
- Nygård, Toivo: Suur-Suomi vai lähiheimolaisten auttaminen, Aatteellinen heimotyö itsenäisessä Suomessa. Kustannuyhtiö Otava 1978.

Aiheesta muualla


- [http://www.taivaansusi.net/reich/ Valtakunta] — leikittelyä historialla, vaihtoehtohistoriaa
- 1 Jääkärimarssin kolmannessa säkeistössä lauletaan "Häme, Karjala, Vienan rannat ja maat / yks' suuri on Suomen valta." Aiempi versio ("Viro, Aunus, Karjalan kaunis maa...") otti mukaan myös Viron.
- 2[http://www.uta.fi/koskivoimaa/henkilot/voionmaa3.htm Voionmaa]
- Ilja Solomeštš: Ulkoinen uhka keskustan ja periferian suhteissa: Karjalan kysymys pohjoismaisessa vertailussa 1860-1940, Carelia, nro 10-1998, ss.117–119. [http://carelia.onego.ru/1998-10/117.html]
- Teemu Ryymin: Finske nasjonalisters og norske myndigheters kvenpolitikk i mellomkrigstiden. Universitetet i Bergen 1998 [http://www.uit.no/ssweb/dok/Ryymin/Teemu/indexno.htm] Luokka:Suomen historia Luokka:Suomi 1939-1945

Viro

Viron tasavalta (viroksi Eesti Vabariik) on tasavalta Itämeren itärannalla Koillis-Euroopassa Suomenlahden eteläpuolella, Suomesta etelään. Virolla on itärajaa Venäjän federaation ja etelärajaa toisen Baltian maan, Latvian, kanssa. Viron pääkaupunki on Tallinna. Noin kolmannes maan asukkaista elää Tallinnassa ja yhteensä 70 prosenttia kaupungeissa. Tallinnan jälkeen suurimpia kaupunkeja ovat yliopistokaupunki Tartto (101 744 asukasta), teollisuuskaupunki Narva (73 295 asukasta) ja kesäpääkaupunki Pärnu (50 966 asukasta). Muiden valtioiden pääkaupungeista Tallinnaa lähinnä on Helsinki – matkaa yli Suomenlahden tulee vain 85 kilometriä. Latvian pääkaupunki Riika on päivän automatkan päässä (307 kilometrin) eikä Pietariinkaan ole pitkä matka (395 kilometriä). Tukholmakin on melko lähellä, 405 kilometrin päässä.

Nimitykset Eesti ja Viro

Eesti on Viron vironkielinen nimi. Nimi esiintyy jo roomalaisen Tacituksen Germania-teoksessa muodossa aestii. Yleisen käsityksen mukaan rautakautinen nimitys aestii kuitenkin viittasi Itämeren kaakkoisrannikon balttilaista kieltä puhuvaan väestöön eikä varsinaisiin virolaisten esivanhempiin. Virolaisten alkuperäinen omakielinen nimi on maarahvas ja kielen nimi maakeel. Nimi "Eesti" tuli Viroon vasta 1700-luvulla ja kirjakieleen 1800-luvun puolessa välissä. Suomessa Viroa on kutsuttu Eestiksi varsinkin 1920- ja 1930-luvulla heimotyöstä innostuneiden oikeistolaisten keskuudessa ja neuvostovallan aikana vasemmistossa. Suomeen vakiintunut sovinnaisnimi on kuitenkin "Viro". Muun muassa Viron entinen presidentti, kielentutkija Lennart Meri ja Kielitoimisto suosittelevat suomeen vakiintuneen Viro-nimen käyttöä. Viro-nimitys on tullut suomen kieleen Koillis-Viron historiallisesta Virun maakunnasta, josta pidettiin vanhastaan yhteyksiä Suomenlahden pohjoispuolelle, mm. Virolahdelle. Virun alueella on kaksi nykymaakuntaa: Länsi-Viru ja Itä-Viru (Lääne-Viru ja Ida-Viru).

Maantiede

Viron pinta-ala on noin 45 000 neliökilometriä. Alueeltaan se on siis hiukan suurempi kuin esimerkiksi Alankomaat, Tanska tai Sveitsi, mutta toisaalta pienempi kuin vaikkapa Itä-Suomen lääni. Idästä länteen Virolla on leveyttä 350 kilometriä ja pohjoisesta etelään pituutta 240 kilometriä. Meren saaret muodostavat noin yhden kymmeneksen ja järvet kahdeskymmenesosan Viron pinta-alasta. Viro sijaitsee samalla leveyspiirillä kuin Keski-Ruotsi ja Skotlannin pohjoiskärki. Kesäkuukausien (kesäkuu-syyskuu) keskilämpötila on tavallisesti 15–18 celsiusastetta, talvella 4–5 °C. Viron yli tuhat järveä täplittävät maaseutua. Pinnanmuodoiltaan Viro on melko tasainen. Korkein kohta on Suur Munamägi Etelä-Virossa, 318 metriä meren pinnan yläpuolella. Taivas on Virossa pilvien peitossa noin puolet vuodesta. Merellisen ilmaston takia kumpuilevassa Etelä-Virossa sataa vuodessa noin 750 millimetriä. Kun seitsemän tuhatta jokea ja puroa kuljettaa sadevettä mereen, maasto on vetinen: suot ja erityyppiset puuta kasvavat rämeet kattavat yli viidenneksen Viron pinta-alasta. Maailmassa on suhteessa enemmän suomaata vain Suomessa. Erityyppiset metsät kattavat hiukan yli puolet Viron pinta-alasta. Suomaat ja aarniometsät edustavat luontotyyppejä, jotka ovat tuhoutuneet suuresta osasta Eurooppaa.

Historia

millimetri millimetri millimetri millimetri

Esihistoria

Viimeisen jääkauden hellittäessä vetäytyi mannerjää pohjoiseen, että nykyisen Viron alue vapautui jääpeitteestä n. 10 000 eaa ja Etelä-Suomi n. 8000 eaa. Pian maanpinnan paljastumisen jälkeen alkoi myös ihmisasutus levitä etelästä näille alueille ja siitä lähtien asutus on jatkunut tähän päivään asti. Varhaisimman asujamiston etnisestä pohjasta tai kielestä ei ole tietoa, mutta vuoden 3300 eaa jälkeen Suomenlahden molemmille puolille levinneen ns. kampakeraamisen kulttuurin on arveltu olevan itämerensuomalaista alkuperää. Kivikautta seurasivat Virossakin pronssikausi (1500 - 500 eaa.) ja rautakausi (500 eaa. - 1200 jaa.), joilta on runsaasti arkeologisia löytöjä. Rautakaudelle ajoittuvat esimerkiksi "maalinnoiksi" kutsutut linnoitukset. Viron ja Suomen välillä vallitsivat jo tällöin vilkkaat yhteydet. Viro oli tähän aikaan tiheämmin asuttu kuin Suomi, ehkä myös kehittyneempi ja vauraampikin.

Keskiaika ja uuden ajan alku

1200-luvun alkupuolella Saksalainen ritarikunta yhdessä Kalparitariston kanssa valloitti pitkän sodan jälkeen jälkeen Viron eteläosan ja Tanska pohjoisosan. Lopulta saksalaiset hallitsivat koko aluetta. 1500-luvun lopulla Ruotsi valloitti Pohjois-Viron, Puola Etelä-Viron (Ruotsille 1629) ja Tanska Saaremaan (Ruotsille 1645).

Venäjän vallan aika ja kansallistunteen nousu

Venäjä valloitti Viron Ruotsilta 1700-luvun suuressa pohjan sodassa. Kansallinen herääminen Virossa alkoi 1800-luvun puolivälissä, kun maaorjuus lakkautettiin. Jo Ruotsin vallan aikana (1632) oli perustettu mm. Tarton yliopisto. 1800-luvun lopulla Venäjä yritti tukahduttaa vaaralliseksi kokemaansa kansallisuusaatetta. Venäläistämisohjelman aikana vironkielisiä sanomalehtiä ja kouluja lakkautettiin ja Tarton yliopistossa venäjästä tuli ainoa opetuskieli. Venäjän luhistuttua ensimmäisessä maailmansodassa ja bolševikkien vallankumouksen jälkeen Viro julistautui ensimmäisen kerran itsenäiseksi. Bolševikit pyrkivät estämään irtautumisen, mutta Saksa miehitti Viron heti sen julistauduttua itsenäiseksi.

Itsenäisyyskamppailu

Itsenäiseksi Viro pääsi julistautumaan 24. helmikuuta 1918. Konstantin Päts muodosti väliaikaisen hallituksen, mutta Saksa miehitti Tallinnan seuraavana päivänä ja vangitsi Pätsin. Brest-Litovskin rauhassa maaliskuussa 1918 bolševikkien oli pakko luovuttaa Viro Saksalle. Saksalaisten romahdettua sodan lopuksi Neuvosto-Venäjä mitätöi rauhansopimuksen ja puna-armeija hyökkäsi Viroon. Hyökkäystä seurasi yli vuoden mittainen Viron vapaussota brittilaivaston tukemana. Puna-armeija lyötiin takaisin. Vuonna 1920 solmittiin Tarton rauha ja Viro ja Neuvosto-Venäjä tunnustivat toisensa. Virolaisen kulttuurin ja talouden perusta luotiin seuraavina vuosikymmeninä. Maahan järjestettiin tehokas vironkielinen alkeisopetus, Tarton yliopisto muutettiin vironkieliseksi jo vuonna 1919. Maauudistuksessa kartanoiden maat jaettiin talonpojille. Vuonna 1921 Viro liittyi Kansainliittoon. Kommunistien kansannousu tukahdutettiin joulukuussa 1924.

Demokraattinen Viro

Vuoden 1920 perustuslaki kuului demokraattisimpia maailmassa, koska siinä oli lähes ääriparlamentaristinen korostus. Parlamentti valitsi valtionpäämiehen (riigivanem), joka johti hallitusta ja hoiti myös presidentin tehtävät. Taloudellisesti hyvänä aikana järjestelmä toimi tyydyttävästi, mutta talouslaman aikana 1929–1933 ajauduttiin sisäpoliittiseen kriisiin. Tyytymättömyys demokraattisen järjestelmän saamattomuuteen kanavoitui äärioikeiston kannatukseksi, kuten monessa muussakin Euroopan maassa. Virossa oikeisto-oppositiota nousi edustamaan Viron vapaussoturien liitto, ns. vapsit.

Konstantin Pätsin autoritaarinen hallinto

Suuri lama 1932–1933 johti radikalisoitumiseen ja parlamentarismi näytti olevan pystymätön ratkaisemaan ongelmia. Viron rintamamiesten eli vapsien liike voitti suuren vaalivoiton syksyllä 1933. Vapsien painostuksesta hyväksyttiin vuonna 1933 uusi perustuslaki, joka teki riigivanemista itsenäisen toimenpanovallan haltijan, jolla oli laajat valtaoikeudet. Vapsien aloitteesta perustuslakia muutettiin siten, että presidentin valtaa lisättiin huomattavasti. Uusi perustuslaki astui voimaan 1934. Ylimenokauden hallituksen johtaja, keskustaan edustava Konstantin Päts huolestui kuitenkin vapsien yhä kasvavasta voimasta ja uusia valtionpäämiehen valtaoikeuksiaan hyväksikäyttäen julisti kenraali Johan Laidonerin kanssa ja armeijan tuella maan 23. maaliskuuta 1934 poikkeustilaan ja lakkautti koko vapsien järjestön ja vangitutti liikkeen johdon. Kansanedustuslaitos hajotettiin syksyllä 1934 ja kaikki puolueet lakkautettiin 1935. Diktaattorina hallinnut Päts perusti ylhäältä johdetun puolueen isänmaanliitto (isamaalit). Joulukuussa 1935 vapsit suunnittelivat vallankaappausta suomalaisen sinimustat-järjestön tuella, mutta viranomaiset saivat siitä vihiä ja juonijat pidätettiin. Päts hallitsi Viroa varsin yksinvaltaisesti vuoteen 1938, jolloin hänet nimitettiin uuden, vuonna 1937 säädetyn perustuslain mukaiseksi presidentiksi ja hän palasi perustuslailliseen hallintotapaan.

Neuvostoliiton uhka

Suomen ja muiden Baltian maiden tavoin Viro solmi hyökkäämättömyyssopimuksen Neuvostoliiton kanssa 1932. Baltian maat solmivat puolustusliiton 12. syyskuuta 1934. Helmikuussa 1936 kansanäänestyksessä kannatettiin paluuta demokratiaan. Perustuslaillisuuteen palaaminen ei kuitenkaan tuonut juurikaan muutosta vallanpitoon ja Päts jatkoi presidenttinä. Neuvostoliiton ja Britannian neuvotellessa sopimusta huhtikuussa 1939, Viro ja Latvia solmivat hyökkäämättömyyssopimuksen Saksan kanssa.

Toinen maailmansota

Toisen maailmansodan alkaessa Viro tahtoi pysytellä puolueettomana, mutta oli pakotettu tekemään Neuvostoliiton kanssa tukikohtasopimuksen 1939. Viroon tuli 25 000 sotilasta suljettuihin tukikohtiin. Toukokuussa 1940 Neuvostoliitto painosti Viroa päästämään 90 000 neuvostosotilasta maahan ja elokuussa 1940 Virosta tuli yksi neuvostotasavalloista. Presidentti Päts vangittiin ja kuljettiin Venäjälle, jossa hän menehtyi. Neuvostolaistaminen keskeytyi kolmeksi vuodeksi Saksan vallattua jälleen Baltian kesällä 1941. Saksalaismiehityksen aikana Virossa toimi saksalaisten alaisuudessa virolaisjohtoinen nukkehallinto. Sen johdossa oli vapaussoturien liikkeen (vapsien) johtohahmoihin kuulunut Hjalmar Mäe. Saksan miehityksen aikana Viro oli ensimmäinen maa, mistä juutalaiset (noin 950-1000 henkilöä) poistettiin kokonaan 1941 aikana, mikä todettiin Wannseen pöytäkirjoissa 20. tammikuuta 1942. Puna-armeija sai Viron haltuunsa uudelleen syksyllä 1944.

Neuvosto-Eesti

Varsinaisesti neuvostojärjestelmä vakiinnutettiin toisen maailmansodan jälkeen 1940-luvun lopulla. Kymmeniä tuhansia virolaisia karkotettiin Siperiaan ja maatilat muutettiin kollektiiveiksi. 1950-luvulla Viron kulttuurielämä alkoi vilkastua.

Uusi itsenäisyys

Marraskuussa 1988 Viron korkein neuvosto julisti maan suvereeniksi. Toukokuussa 1990 osa vuoden 1938 perustuslaista palautettiin voimaan ja maan nimi muutettiin Viron tasavallaksi. Kansanäänestyksessä suurin osa kansasta kannatti itsenäisyyden palauttamista. Viro julistautui uudelleen itsenäiseksi 20. elokuuta 1991, kun Neuvostoliitossa tapahtui epäonnistunut vallankaappausyritys. Suomen ei tarvinnut tunnustaa Viron uutta itsenäisyyttä monien muiden valtioiden tapaan, koska se ei ollut de jure koskaan tunnustanut Viron liittymistä Neuvostoliittoon, vaan se saattoi todeta itsenäisyyden edellisen tunnustuksen olevan voimassa. Vuonna 1993 Viron hallitus määritteli 500000 maan asukasta "ulkomaalaisiksi" ja määräsi heidät hakemaan oleskelupaa. Viimeiset Venäjän joukot vetäytyivät elokuuhun 1994 mennessä. Viro on yksi niistä kymmenestä valtiosta, jotka liittyivät Euroopan unioniin 1. toukokuuta 2004. Viro solmi uuden rajasopimuksen 18. toukokuuta 2005 ja ratifioi sen 20. kesäkuuta. Sopimuksessa rajat noudattivat neuvostotasavallan rajoja, ilman Petserinmaata ja Narva-joen itärantaa. Mielipidetiedustelujen mukaan sopimusta vastusti 80% virolaisista. Venäjän Duuma ei kuitenkaan ratifioinut sopimusta, koska Viro oli liittänyt sopimuksen ratifiointilain esipuheeseen maininnan neuvostomiehityksestä.

Politiikka

Viron kansalaiset valitsevat 101-paikkaisen parlamentin (Riigikogu) joka neljäs vuosi. Parlamentti valitsee presidentin, jonka virkakausi kestää viisi vuotta. Sama henkilö voidaan valita presidentiksi vain kahdeksi kaudeksi peräkkäin. Presidentti on myös Viron puolustusvoimien ylipäälikkö. Parlamenttivaaleissa on viiden prosentin äänikynnys. Heti uudelleenitsenäistymisen jälkeisinä vuosina Viron puoluekartta oli pirstoutunut: runsaat kymmenen puoluetta edusti vajaata puoltatoista miljoonaa ihmistä. Näistä jäljellä on enää vain noin puolet. Paikallisvaaleissa saavat äänestää kaikki 18 vuotta täyttäneet asukkaat.

Ulkosuhteet

Virolla on Venäjän kanssa kansainvälisoikeudellisesti avoin kysymys maan rajasta Venäjän kanssa. Viron sosialistinen neuvostotasavalta luovutti Venäjän sosialistiselle federatiiviselle neuvostotasavallalle ns. Viron Inkerinmaan Narva-joen itärannalla ja Petserinmaan kaakossa, jotka Viron ja Neuvosto-Venäjän välisessä Tarton rauhansopimuksessa oli sovittu Virolle kuuluviksi. Viro periaatteessa hyväksyi alueen haltuun jäämisen Venäjän federaatiolle, mutta Venäjän hallitus ei vienyt riigikogun ratifioimaa sopimusta Venäjän valtakunnanduuman hyväksyttäväksi, koska Viro lisäsi ratifiointilain esipuheeseen maininnan Viron miehityksestä, minkä Venäjä katsoo sisältävän aiheen rajakysymyksen avaamiseksi uudelleen myöhempänä ajankohtana. Näin ollen jo vakiintunut raja jää edelleen kansainvälisoikeudellisesti avoimeksi kysymykseksi. Viron presidenttinä toimii Arnold Rüütel ja pääministerinä Andrus Ansip (Reformipuolue). Viron tasavallan itsenäisyyden palauttamisen jälkeisen ajan pääministerit:
- Edgar Savisaar (3. huhtikuuta 1990 – 30. tammikuuta 1992)
- Tiit Vähi (30. tammikuuta 1992 – 21. lokakuuta 1992)
- Mart Laar (21. lokakuuta 1992 – 8. marraskuuta 1994)
- Andres Tarand (8. marraskuuta 1994 – 17. huhtikuuta 1995)
- Tiit Vähi (17. huhtikuuta 1995 – 17. maaliskuuta 1997)
- Mart Siimann (17. maaliskuuta 1997 – 25. maaliskuuta 1999)
- Mart Laar (25. maaliskuuta 1999 – 28. tammikuuta 2002)
- Siim Kallas (28. tammikuuta 2002 – 10. huhtikuuta 2003)
- Juhan Parts (10. huhtikuuta 2003 – 13. huhtikuuta 2005)
- Andrus Ansip (13. huhtikuuta 2005 – )

Maakunnat

Andrus Ansip Viro jakautuu viiteentoista maakuntaan, viroksi maakond, jotka ovat:
- Harjumaa (Harju maakond)
- Hiidenmaa (Hiiu maakond) Hiidenmaan saarella
- Itä-Virumaa
- Jõgevamaa
- Järvamaa
- Länsimaa (Lääne maakond)
- Länsi-Virumaa
- Põlvamaa
- Pärnumaa
- Raplamaa
- Saarenmaa Saarenmaan ja Muhun saarilla
- Tartumaa
- Valgamaa
- Viljandimaa
- Võrumaa

Talous

Viro on omavarainen sähköntuotannon suhteen, ja sähköä riittää vientiinkin. Palavaa kiveä louhitaan Koillis-Virossa ja käytetään paikallisissa voimalaitoksissa. Vaihtoehtoisia energiantuotantomuotoja kuten tuulivoimaa, vesivoimaa ja turpeen käyttöä on tutkittu paljon viime vuosina. Turve on yksi Viron tärkeimpiä luonnonvaroja, ja Viron onneksi se on, vaikkakin hyvin hitaasti, uudistuva luonnonvara. Koska Virossa ei ole paljoa mineraalivaroja, perustuu sen talous pitkälti kevyeen teollisuuteen ja palveluihin, joita ovat matkailu, kauppa ja pankkitoiminta. Viro sijaitsee idän ja lännen välisen vilkkaan kauppareitin varrella ja maassa on aina ollut hyviä satamia; transitoliikenteellä ja ulkomaankaupalla onkin yhä kasvava merkitys Viron taloudelle. Viime vuosina myös informaatioteknologiasektori on kehittynyt nopeasti. Viron valuutta, kruunu, on sidottu euroon suhteessa 1 EUR = 15,6466 EEK (aikaisemmin Saksan markkaan). Viron pankkisektorista lähes 90 prosenttia on nykyisin ulkomaisen pääoman omistuksessa. Viro liittyi yhdessä Liettuan ja Slovenian kanssa Euroopan unionin valuuttakurssimekanismi ERM II:een 27. kesäkuuta 2004. Tämä mahdollistaa euron käyttöönoton maan virallisena valuuttana kahden vuoden tarkkailujakson jälkeen, jonka tarkoitus on seurata Maastrichtin sopimuksen kriteerien täyttymistä. Viro otti käyttöön tasaveron 1994 yhtenä ainoista maista. Tuloveroprosentti oli 26 prosenttia riippumatta henkilön tuloista. 1. tammikuuta 2005 vero alennettiin 24 prosenttiin. Tärkeimpiä teollisuusalueita ovat pääkaupunki Tallinna, sitä ympäröivät alueet sekä Koillis-Viro. Suurimmat työnantajat ovat paperi-, puutavara- ja tekstiiliteollisuudessa. Yksi kymmenestä virolaisesta ansaitsee elantonsa maataloudella, kalastuksella ja metsänhoidolla. Muuttuva mailma pakottaa ihmiset etsimään muita elinkeinoja perinteisen karjanhoidon ja maanviljelyn ohella. Oheiselinkeinoja maaseudulla ovat muun muassa rapsin kasvatus rapsiöljyn tuotantoon, mansikanviljely ja maatilamatkailu. Ruokaostoksilla virolaiset yleensä suosivat kotimaisia tuotteita hyvän maun, edullisen hinnan ja suhteellisen vähäisten lisäainemäärien takia. Viro vie ulkomaille erilaisia kojeita, sähköteknisiä laitteita ja niiden osia sekä moottoriajoneuvojen turvavarusteita. Pieni- ja keskisuuri teollisuus ovat vallitsevia.

Väestö

Etniset virolaiset muodostavat maan väestöstä 67,9 prosenttia. Muita merkittäviä etnisiä ryhmiä ovat venäläiset (25,6 prosenttia), ukrainalaiset (2,1 prosenttia), valkovenäläiset (1,2 prosenttia) ja suomalaiset (0,9 prosenttia). Kielellisesti virolaiset kuuluvat itämerensuomalaisiin ja suomalais-ugrilaisiin kansoihin yhdessä suomalaisten kanssa. Viron kansalaisuuden saadakseen hakijan on osattava viron kieltä sekä tunnettava maan historiaa ja lainsäädäntöä. Tämä aiheutti maan uudelleen itsenäistyessä sen, että maan venäläisvähemmistössä on suuri määrä ihmisiä, joilla ei ole minkään maan kansalaisuutta. Maassa oli syyskuussa 2004 157 000 asukasta, joilla ei ollut kansalaisuutta. Viron virallinen kieli on viro, joka on viroksi eesti keel. Viron kieli muistuttaa paljon suomea. Virossa 29 prosenttia asukkaista puhuu venäjää, mutta se ei ole virallinen kieli. Virossa on Euroopan korkein HIV-positiivisten osuus väestöstä, 1,1 prosenttia (2001).
Viron väestö kansallisuuksittain 1922-1989 (prosentteina)
Kansallisuus 1922 1934 1959 1970 1979 1989 2000
Virolaisia 87,7 88,2 74,6 68,2 64,7 61,5 67,9
Venäläisiä 8,2 8,2 20,1 24,7 27,9 30,3 25,6
Saksalaisia 1,7 1,5 0,1 0,6 0,3 0,2 –
Ruotsalaisia 0,7 0,7 – – – – –
Suomalaisia – – 1,4 1,4 1,2 1,1 0,9
Ukrainalaisia – – 1,3 2,1 2,5 3,1 2,1
Valkovenäläisiä – – 0,9 1,4 1,6 1,7 1,3
Juutalaisia 0,4 0,4 0,4 0,4 0,3 0,3 –
Muita 1,3 1,0 1,2 1,2 1,5 1,8 2,2
Väkiluku yhteensä 1 107 059 1 126 413 1 196 791 1 356 000 1 464 476 1 565 662 1 332 893
Lähde: Library of Congress Country Studies [http://lcweb2.loc.gov/frd/cs/latvia/lv_appen.html], CIA World Factbook (2000 väestönlaskennan tiedot)

Kulttuuri

Suurin ja merkittävin virolainen kulttuuritapahtuma on kerran neljässä vuodessa pidettävät laulu- ja tanssijuhlat: "Yleinen laulu- ja tanssijuhla" (Üldlaulupidu ja Üldtantsupidu). Vuonna 2004 laulujuhla järjestettiin laulujuhlat 24. kerran ja tanssijuhlat 17. kerran. Juhlien päätapahtuma järjestetään Tallinnan Laulukentällä (Lauluväljak). Kuoro- ja kansantanssikulttuuri yleisestikin ovat tärkeässä asemassa Virossa. Virolaissyntyistä Arvo Pärtiä pidetään yhtenä 1900-luvun merkittävimmistä säveltäjistä. Eri Klas ja Neeme Järvi ovat maailmankuuluja kapellimestareita. Kevyen ja klassisen laulun tärkein nimi Virossa oli Georg Ots. Viihdemusiikissa virolaiset tunnetaan Euroviisu-menestyjinä: Tanel Padar, Dave Benton ja 2XL -yhtye voitti vuoden 2001 Euroviisut kappaleellaan Everybody. Kansainvälisesti tunnetuin virolainen kirjailija on Jaan Kross. Kansallisia suuria nimiä ovat A. H. Tammsaare ja Friedrich Reinhold Kreutzwald.

Merkittävimmät luonnonvarat


- palavakivi
- turve
- meripihka

Merkittävimmät vientituotteet


- tekstiilit
- maataloustuotteet
- koneet

Katso myös


- Emajoki
- Peipsijärvi
- Pärnujoki
- Põltsamaajoki
- Rutja
- Viron sosialistinen neuvostotasavalta

Aiheesta muualla


- [http://www.cc.jyu.fi/~saarinen/Viro-seura/viro_vai_eesti.html Viro vai Eesti?] (Erkki Lyytikäinen)
- [http://www.kotus.fi/kielitoimisto/nimisto/usein_esitettyja_kysymyksia/viro.shtml Viro vai Eesti?] (kielitoimisto)
- [http://www.estonica.org Estonica - from A to Z about Estonia]
- [http://www.svyl.net/mik%E4%20svyl.html SVYL - Suomen Viro-yhdistysten liitto]
- [http://www.tuglas.fi Tuglas-seura - Tietoa/tapahtumia/kieli- ja kulttuurimatkoja]
- [http://www.viroweb.com ViroWeb - Matkailutiedot Virosta]
- [http://maps.google.com/maps?ll=58.819430,25.301514&spn=2.399546,7.702515&hl=en Viro Google Mapsissa]
- [http://www.viroweb.com/autoilu/ Viron sisäiset liikenneyhteydet] Luokka:Viro Luokka:Entiset neuvostotasavallat roa-rup:Estonia ms:Estonia zh-min-nan:Eesti ko:에스토니아 ja:エストニア simple:Estonia th:ประเทศเอสโตเนีย fiu-vro:Eesti

Kveenit

Kveeni on vanha nimitys, joka yhdistetään Pohjois-Norjan suomenkieliseen vähemmistöön.

Kveenikäsitteen historiaa

Nykyisin kveeneillä yleensä tarkoitetaan 1700- ja 1800-luvuilla pääasiallisesti Tornionjokilaaksosta, Peräpohjolasta ja Lapista Pohjois-Norjaan eli Ruijaan (Finnmark) muuttaneiden suomalaisten jälkeläisiä. Tästä väestöryhmästä käytetään joskus myös nimitystä Ruijan suomalaiset sekä Norjan suomalaiset. Kveenit ei ole väestön oma nimitys itselleen, vaan Norjan viranomaisten käyttämä nimitys suomenkielisestä väestöstä. Joissakin historiallisissa lähteissä Pohjois-Norjassa asuvia suomenkielisiä on kutsuttu myös kainulaisiksi. Kveenit ovat hyväksytty Norjassa kansalliseksi vähemmistöksi, mutta silti kaikki suomalaissukuiset eivät pidä kveeni-nimityksestä. Nykyään kveeni-sana koetaan yhä useammin väestöryhmää määrittelevänä neutraalina ja selvänä nimityksenä. Kveenit ovat myös hakeneet alkuperäisväestön statusta ja kveenikokouksissa kveenit ovat tulleet tulokseen olevansa alkuperäiskansa. Käsitteenä kveeni on kuitenkin paljon vanhempi. Kirjallisissa lähteissä on puhuttu kveeneistä jo yli tuhat vuotta. Viikinki Ottarin säilyneessä matkakuvauksessa 800-luvulta mainitaan kveenit. Egilin saagassa, joka on kirjoitettu 1200-luvulla, mutta joka kuvaa varhaisempia tapahtumia, kveenit pyysivät Torolf Kveldulfsonilta apua taistelussa karjalaisia vastaan. Luultavasti kveeneillä on aina viitattu suomensukuisiin väestöryhmiin. Kveeni-sanalla on yhteys norjankielen sanaan Kvenland, joka on usein suomennettu Kainuunmaaksi. Kainuunmaata asuttivat kainulaiset ja norjalaisten mukaan se sijaitsi Pohjanlahden pohjois- ja itäpuolella. Norjaan 1700- ja 1800-luvuilla muuttaneita suomalaisia norjalaiset alkoivat kutsua kveeneiksi - olivathan he Kainuunmaasta tulleita. Norjalaistamiskaudella, joka jatkui 1870-luvulta aina toiseen maailmansotaan saakka, kveeni-sanalla oli negatiivinen merkitys ja nykyäänkin se saatetaan mieltää sellaiseksi. Toisen maailmansodan jälkeen nimityksen käyttö on vaihdellut ja sen tarkoituksesta on keskusteltu. On kiistelty esimerkiksi siitä, lasketaanko suomalaisen ja norjalaisen yhteinen lapsi kveeniksi.

Kveeniväestön synty ja kehitys

Pohjois-Norjan suomalaisasutuksen historia alkaa jo keskiajalta, jolloin Pohjois-Suomesta siirtyi väestöä Jäämeren rannikolle. Ruotsin kuningas Kaarle IX lisäsi 1600-luvun alussa arvonimiinsä tittelin kainuulaisten ja lappalaisten kuningas symbolisoimaan Ruotsin pyrkimyksiä Jäämeren suunnalla. Muuttoliike kasvoi 1700-luvulla. Tornionlaaksosta sekä muualtakin Suomesta muutti ihmisiä Länsi-Ruijaan sesonkikalastajiksi ja maanviljelijöiksi. Itä-Ruijaan väestöä siirtyi 1840-luvulta lähtien Oulun, Kuusamon, Kemin, Tornion, Kemijärven ja Sodankylän suunnalta. Pääasiallinen muuton syy olivat katovuodet ja Suomen väestönkasvu. Pohjois-Norjassa oli pitkään luonnollinen, elinkeinojen mukaan syntynyt aluejako norjalaisten, saamelaisten ja suomalaisten kesken. Kveenejä pidettiin ahkerina työntekijöinä ja Pohjois-Norjan maatalouden kehittäjinä. Perinteisesti Pohjois-Norjassa norjalaiset olivat toimineet kalastajina ja saamelaiset poromiehinä, mutta Suomesta muuttaneet siirtolaiset toivat mukanaan muutamia hevosia, lehmiä sekä lampaita ja aloittivat maanviljelemisen. Kveenien olot muuttuivat huomattavasti 1860-luvulta lähtien, jolloin Norjan valtio alkoi kiinnostua maan pohjoisosista. Lakeja muutettiin 1800-luvun lopulla niin, että maanomistamisen edellytyksenä oli norjalainen sukunimi. Sukunimet muutettiin kokonaan norjalaisiksi, käännettiin tai kirjoitettiin norjalaisittain (esim. Uusimaa -> Osima). Myöhemmin maanomistamiskäytäntöä muutettiin niin, että ainoastaan norjalainen sai ostaa maata. Vuoden 1895 lain mukaan Norjan kansalaisuuden edellytys oli norjan kielen taito. Kveenien sulautumista Norjan muuhun väestöön edisti myös toinen maailmansota, jonka jäljiltä Pohjois-Norjasta hävisivät näkyvä kulttuuriperintö, kuten esineet ja talot. Tilalle rakennettiin "Norjan yleiskansallinen kulttuuri".

Kveenien asutus

Kveenit perustivat useita nykyisiä norjalaiskyliä ja -kaupunkeja. Esimerkiksi Altan kaupunki Pohjois-Norjassa on vanha kveenien siirtokunta Alattio. Alattio oli kveenien tärkein siirtokunta aina 1800-luvun puoleen väliin, minkä jälkeen Vesisaaresta tuli kveenien "pääkaupunki". Kveenien asutusalueet sijaitsevat nykyään pääasiallisesti Pohjois-Tromsissa ja Finmarkussa. Asuinalueita Pohjois-Tromsissa ovat Yykeänperä, Raisi ja Naavuono. Länsi-Finmarkussa kveeniasutusta löytyy Alattiosta ja Porsangin kylistä Lemmijoelta ja Pyssyjoelta. Itä-Finmarkussa kveenejä on Pykeassa, Näätämössä, Paatsjoella, Vesisaaressa, Annijoella ja Kallijoella. Myös Tenon kunnasta löytyy kveenejä.

Nykypäivä

Norjan valtion virallinen kanta kveenejä kohtaan oli pitkään se, että kveenit ovat suomalaisia maahanmuuttajia, joiden huolenpito kuuluu Suomen valtion tehtäviin ja siksi suomenkieliseen mediaan ei Norjassa ole tarvetta. Kanta oli erikoinen siinä mielessä, että useat kveenien esi-isistä saapuivat Pohjois-Norjaan jo keskiajalla ja olivat siis jo sukupolvien ajan asuneet Norjassa. Useat kveeneistä eivät välttämättä ole koskaan käyneetkään Suomessa. Kun otetaan vielä huomioon kielen muuttuminen Suomen suomesta, ei voi pitää ihmeenä sitä, etteivät kveenit miellä itseään suomalaisiksi. Norjaan muuttaneesta nykysuomalaisesta kveenit eroavat identiteettinsä perusteella. Uuskveeneillä on suomalainen identiteetti, kun taas kveenit eivät pidä itseään suomalaisina tosin Itä-Ruijaan muuttaneiden jälkeläisistä useat pitävät itseään suomalaisina ja kieltään suomen kielenä toisin kuin Länsi-Ruijassa. Syynä tähän on myöhäisempi muutto Norjaan ja tiiviimmät kontaktit Suomeen. Kveenien lukumäärästä ei ole olemassa virallisia laskelmia. Norjassa on arvioitu olevan jopa 30 000 kveeniä, mutta suurin osa heistä on kadottanut jo suomen kielen taidon. On arvioitu että 12000 ihmistä ymmärtää kieltä, mutta ainoastaan 200 osaa lukea kveeniä ja vain 50 kirjoittaa kveeniksi. 1980-luvun lopulla Finmarkun läänissä tehdyssä kyselyssä noin 4500 kyselyyn vastannutta ilmoitti olevansa kveeni.

Valoisampi tulevaisuus ja elvytystyö

Vuonna 1987 perustetun Ruijan Kveeniliiton tavoitteiksi asetettiin vähemmistöstatuksen saaminen sekä kielen ja kulttuurin säilyttäminen ja kehittäminen. Kveenin kieli sai virallisen vähemmistökielen aseman Norjassa vuonna 2005. Tämän myötä Tromssan yliopistossa on mahdollisuus opiskella vuoden 2006 alusta alkaen kveenin kieltä. Kveenin opetus tapahtuu jo aikaisemmin aloitetun suomen kielen lisäksi. Opetus jakaantuu kveenin kieleen ja kveenin kulttuurihistoriaan. Tavoitteena on myös luoda kveenille oma kirjakieli ja elvyttää puhuttua kieltä. Tavoitteena on myös tehdä yhteistyötä Ruotsin meänkielisten kanssa. Kveenien äänenkammattajana toimii Ruijan Kaiku -sanomalehti, joka ilmestyy kuukausittain kveeniksi ja norjaksi.

Kveenin kieli

Kvääninkieli oon se kieli mitä kväänit oon puhuhneet ja vielä tääpänäki puhhuuvat, ja mikä oon säilyny ruottalaistumisen ja norjalaistumisen läpi minuriteettikielenä. Minun mielestä Torniolakson <> oon vanhaa kvääninkieli tahi vanhaala meiđän kielelä kaihnuunkieli (Terje Aronsen: Miksi kvääninkieli kirjakielenä. Ruijan Kaiku 1/2004) Norjalaiset ovat kutsuneet Norjassa puhuttua suomea nimellä kvænsk språk. Kveenin kielen tutkija Terje Aronsen huomatessaan vuonna 1984, ettei heidän puhumaansa kieli ei ollut suomen kieltä, nimesi kielen kväänin kieleksi eli kveeniksi. Asiasta nousi tuolloin kielen puhujien joukossa luja vastustus, koska useiden mielestä kveeni oli ollut haukkumasana. Ajan kuluessa nimitys on kuitenkin vakiintunut käyttöön. Kveenin kieli on säilyttänyt meänkielen tavoin murremaiset ominaisuutensa, jotka suomen kirjakielessä ovat hävinneet. Näissä kielissä on pohjana suomen kielen peräpohjalaiset murteet eli lapin murteet. Puhekieltä osaava suomenkielen taitaja ymmärtää kuitenkin helposti kumpaakin kieltä.

Näyte kveeninkielestä

Kvääni oon kieli. Sen met olema tienheet jo kauvon, met jokka elämä ja tehemä työtä kvääniassiitten kansa. Ja heti sen tieethään monet muutki. Heti koko Ruian maassa kaikkuu uutinen ette meilä täälä törmitten ja pahtoin välissä oon uus kieli. Olema pääsheet niin pitkele, ette assii oon hallituksen käsissä. Teparttementtit oon sanonheet sanansa. Kylttyyri- ja kirkkoteparttementin kruununsekretääri sannoo, ette hallitus tekkee päätöksen päässiisten jälkhiin. [--] (Lähde: Ruijan Kaiku 2/2005, pääkirjoitus)

Kveenin murteet

Kveenin kieli on jaettavissa kahteen murrealueeseen. Länsi-Ruijan murteita puhutaan Pohjois-Tromsan sekä läntisen Finnmarkun alueella ja Itä-Ruijan murteiden aluetta on itäinen Finmarkku. Murteellisten erojen taustalla on eri aikoihin tapahtunut muutto Ruijaan sekä miten yhteyksiä on pidetty Suomeen. Läntisessä Finnmarkussa, jonne ensimmäiset suomenkieliset asukkaat saapuivat jo keskiajalla, kielen kehitys Suomen suomesta omaksi kielekseen oli paljon pidemmällä kuin itäisessä Finnmarkussa, jonne Suomesta muutti ihmisiä huomattavasti myöhemmin. Itäisen Finnmarkin alueen suomalaissukuisilla on ollut tiiviimmät yhteydet Suomeen, kuin lännessä. Idässä useimmat mieltävät kielensä suomeksi eivätkä kveenin kieleksi.

Kielen historiaa

Suomen kieli oli Pohjois-Norjassa arvostettu vielä 1800-luvun alussa. Alueella vallitsi luonnollinen kolmikielisyys ja kieltä vaihdettiin sen mukaan millä kysyttiin. Se, että norjalaiset, suomalaiset ja saamelaiset harjoittivat eri alojen elinkeinoja, mahdollisti sen, että kullakin kielellä oli oma erikoisalueensa. Meriasioista puhuttiin norjaksi, maanviljelyksestä suomeksi ja poronhoidosta saameksi. Ympäristön monikielisyys on vaikuttanut kveenin kielen kehittymiseen. Monikielisyys on muuttanut kveenin rakennetta suomeen nähden. Norjan ja saamen kielet ovat vaikuttaneet kveenin kieleen myös sanastollisesti. Vielä 1800-luvun alussa suomen kielen asema Pohjois-Norjassa oli täysin erilainen, kuin vuosisadan lopulla. Kirkko ja koulu yrittivät järjestää suomen- ja saamenkielistä opetusta lapsille. Tromsan seminaarissa suomen ja saamen kielet olivat oppiaineina. Kuitenkin 1800-luvun lopulla kouluissa kiellettiin suomen opetus sekä suomen puhuminen asuntolassa ja välitunneilla. Suomen kielen käytöstä oppilaita rangaistiin. Suomen kielen opetuskielto oli voimassa vuoteen 1940 asti. Joissakin kouluissa kuitenkin käytettiin suomea apukielenä vuoteen 1936 asti. Suomen kielen ja kveenien aseman radikaali heikkeneminen johtui 1800-luvun lopun nationalismin ja sosialidarwinismin vaikutteista sekä maailmansotien jälkeisestä ajasta, jota kutsuttiin nimellä ”finske fare” (Suomen vaara) Omankielisen opetuksen puute ja yhteiskunnallisten muutokset aiheuttivat sen, että Norjassa puhuttu suomen kieli ”jäi jälkeen” Suomessa puhutusta kielestä. Yhteiskunnan erikoisalojen sanasto siirtyi norjan kielestä. Koska omankielistä opetusta ei saatu, kirjoitus- ja lukutaito kehittyivät norjaksi. Vapaaehtoisena kielenä suomea sai alkaa opettamaan vuonna 1969. Suomen kielen opetus aloitettiin uudelleen Tromssan yliopistossa ja Finnmarkun Korkeakoulussa vuonna 1977. Vuonna 1983 Pyssyjoella suomen rinnalle opetuskieleksi otettiin kveeni.

Aiheesta muualla


- [http://www.ruijan-kaiku.no/ Ruijan Kaiku]
- [http://www.kvener.no/ Ruijan Kveeniliitto] Luokka:Kansat Luokka:Suomalaiset heimot

Tarton rauha

Nimitystä Tarton rauha käytetään rauhoista, jotka solmittiin Viron Tartossa Viron ja Neuvosto-Venäjän välillä 2. helmikuuta 1920 sen itsenäisyyden tunnustamiseksi sekä Suomen ja Neuvosto-Venäjän välillä 14. lokakuuta 1920 maiden välisten rajojen vahvistamiseksi.

Viron ja Neuvosto-Venäjän välillä

Solmittiin 2. helmikuuta 1920 Viron vapaussodan jälkeen. Virolle määriteltiin kuuluvaksi niin sanottu Viron Inkerinmaa ja Setumaa, mitä ei ole Viron jo ratifioimassa ja Venäjän toistaiseksi vielä ratifioimatta jättämässä Viron ja Venäjän rajasopimuksesta.

Suomen ja Neuvosto-Venäjän välillä

Viron ja Venäjän rajasopimuksesta Rauhansopimusta edeltävät neuvottelut kestivät neljä kuukautta. Suomen valtuuskuntaa johti Juho Kusti Paasikivi. Venäjä tunnusti Suomen historialliset rajat (Suomen autonomisen suuriruhtinaskunnan raja vuodelta 1812, joka noudatteli pääosin Stolbovan rauhan rajaa) ja luovutti Suomelle Petsamon jonka keisari Aleksanteri II oli 1860-luvulla luvannut liitettäväksi Suomeen. Suomi lupautui myös palauttamaan Vienan ja Aunuksen retkikuntien aikana Suomeen liittyneet Repolan ja Porajärven pitäjät.

Katso myös

Suomen valtuuskunta


- Juho Kusti Paasikivi
- Juho Vennola
- Alexander Frey
- Rudolf Walden
- Väinö Tanner
- Väinö Voionmaa
- Väinö Kivilinna

Yhdistys


- Tarton rauha ry

Linkkejä


- [http://www.prokarelia.net/contract/?x=tartto Tarton rauhansopimus]
- [http://tartonrauha.net/ Tarton rauha ry - Freden i Dorpat rf] Luokka:Rauhansopimukset

1920

Tapahtumia


- 7. tammikuuta - Venäjän sisällissota: Amiraali Koltšakin joukot antautuvat Krasnojarskissa.
- 10. tammikuuta - Kansainliitto piti ensimmäisen kokouksensa ja ratifioi Versaillesin rauhan.
- 2. helmikuuta - Ranskalaisjoukot miehittävät Memelin.
- 2. helmikuuta - Viron itsenäisyys tunnustetaan.
- 8. helmikuuta - Kansainliitto antoi Huippuvuoret Norjalle.
- 24. helmikuuta - Adolf Hitler julkistaa kansallissosialistisen ohjelmansa Münchenissä.
- Maaliskuu - Maailman ensimmäinen rauhallisesti perustettu sosiaalidemokraattinen hallitus astuu virkaansa Ruotsissa.
- 13. maaliskuuta - Wolfgang Kapp yritti vallankaappausta Saksassa.
- 15. maaliskuuta - 60 000 miehen Ruhrin punainen armeija perustettiin.
- 2. huhtikuuta - Saksan joukot marssivat Ruhriin saatuaan luvan Ranskalta siirtää joukkoja Ranskan miehittämälle alueelle.
- 6. huhtikuuta - Ranska miehitti Frankfurtin.
- 19. huhtikuuta - Saksa ja Neuvosto-Venäjä sopivat sotavankien vaihdosta.
- 23. huhtikuuta - Turkin kansalliskokous erotti sulttaani Mehmed VI:n hallituksen ja asetti väliaikaisen perustuslain.
- 23. huhtikuuta - Puolan-Neuvostoliiton sota: Puolan ja ukrainalaiset joukot hyökkäsivät Puna-armeijaa vastaan Ukrainassa.
- 6. toukokuuta - Eduskunta hyväksyi Ahvenanmaan itsehallinnon.
- 7. toukokuuta - Puolalaiset miehittivät Kiovan, Ukrainan hallitus palasi kaupunkiin.
- 16. toukokuuta - Paavi Benedictus XV kanonisoi Jeanne d'Arcin pyhimykseksi.
- 17. toukokuuta - Ranskalaiset ja belgialaiset vetäytyvät miehittämistään Saksan kaupungeista.
- 12. kesäkuuta - Puna-armeija valtaa takaisin Kiovan.
- 15. kesäkuuta - Uusi Saksan ja Tanskan rajasopimus luovutti Pohjois-Schleswigin Tanskalle.
- 2. heinäkuuta - Puna-armeija jatkaa hyökkäystään Puolaan.
- 12. heinäkuuta - Neuvosto-Venäjä tunnusti Liettuan itsenäisyyden.
- 2. elokuuta - Katolilaiset mellakoivat Belfastissa.
- 11. elokuuta - Venäjä tunnusti Viron ja Latvian itsenäisyyden.
- 13. elokuuta–25. elokuuta - Puolalaiset saivat puolustusvoiton Puna-armeijasta Varsovan taistelussa.
- 19. elokuuta - Toinen puolalaisten Sleesian kansannousu saksalaisia vastaan.
- 12. lokakuuta - Aselepo Puolan ja bolševikkien välillä puolalaisten valloitettua Vilnan, Minskin ja Tarnopolin.
- 14. lokakuuta - Tarton rauha solmittiin Suomen ja Neuvosto-Venäjän välillä.
- 11. joulukuuta - Sotatilalaki Irlannissa levottomuuksien jälkeen.
- 16. joulukuuta - 8,6 richterin maanjäristys Kiinassa Gansun maakunnassa, 180 000 kuollutta.
- 16. joulukuuta - Suomi liittyi Kansainliittoon.
- 23. joulukuuta - Britannia ja Ranska sopivat rajasta Ranskan miehittämän Syyrian ja brittien Palestiinan välillä.
- Kesäolympialaisten yhteydessä pidetään näytöstyyliset jääkiekkokilpailut, jotka IIHF julistaa 1983 ensimmäisiksi jääkiekon MM-kilpailuiksi.
- Kurdien kapina alkaa Turkissa.

Syntyneitä


- 2. tammikuuta - Isaac Asimov, kirjailija († 1992)
- 20. tammikuuta - Federico Fellini, ohjaaja († 1993)
- 19. helmikuuta - Jaan Kross, virolainen kirjailija
- 1. maaliskuuta - Sylvi Salonen
- 7. huhtikuuta - Ravi Shankar, intialainen sitar-soittaja
- 9. toukokuuta - Richard Adams, kirjailija
- 18. toukokuuta - Karol Józef Wojtyła (Paavi Johannes Paavali II) († 2005)
- 16. elokuuta - Charles Bukowski, kirjailija
- 22. elokuuta - Ray Bradbury, kirjailija
- 15. lokakuuta - Kari Suomalainen
- 9. joulukuuta - Carlo Azeglio Ciampi, Italian presidentti
- 20. joulukuuta - Väinö Linna, kirjailija

Kuolleita


- 7. tammikuuta - Aleksandr Koltšak, valkoinen venäläinen kenraali (teloitettu)
- 26. huhtikuuta - Srinivasa Aiyangar Ramanujan, intialainen matemaatikko
- 14. kesäkuuta - Max Weber, saksalainen sosiologi (s. 1864)

Nobelin palkinnot


- Fysiikka - Charles Edouard Guillaume
- Kemia - Walther Nernst
- Lääketiede - Schack August Steenberg Krogh
- Kirjallisuus - Knut Hamsun
- Rauha - Léon Victor Auguste Bourgeois ms:1920 ko:1920년 ja:1920年 simple:1920 th:พ.ศ. 2463

1947

Tapahtumia


- 1. tammikuuta - Kaivokset kansallistettiin Britanniassa.
- 1. tammikuuta - Nigeria sai autonomian.
- 10. tammikuuta - YK otti Triesten vapaakaupungin hallintaansa.
- 30. tammikuuta - Lumimyrsky peitti Kanadan kaupungit Winnipegistä Calgaryyn.
- 3. helmikuuta - Snagissa, Yukonissa lämpötila laskee -63°C.
- 10. helmikuuta - Pariisin rauha liittoutuneiden ja Italian, Unkarin, Romanian, Bulgarian ja Suomen kesken. Italia luovutti suurimman osan Istriaa Jugoslavialle. Suomen osalta sopimuksen allekirjoitti ulkoministeri Carl Enckell.
- 23. helmikuuta - Kansainvälinen standardointiorganisaatio ISO perustettiin.
- 28. helmikuuta - USA luovutti Ranskalle sotilastukikohdan Casablancassa.
- 1. maaliskuuta - Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) aloitti toimintansa.
- 12. maaliskuuta - Harry S. Truman muotoilee Trumanin doktriinin kommunismia vastaan.
- 29. maaliskuuta - Kapina Ranskan valtaa vastaan Madagaskarilla.
- 16. huhtikuuta - Ammoniumnitraatilla lastattu ranskalainen laiva räjähti Texas Cityn satamassa, 600 kuolee.
- 22. toukokuuta - Presidentti Harry S. Truman myönsi 400 miljoonaa dollaria talous- ja sotilasapua Kreikalle ja Turkille kommunismin leviämisen estämiseksi.
- 5. kesäkuuta - Ulkoministeri George Marshall muotoilee suunnitelman Marshall-avusta Euroopan saamiseksi jaloilleen.
- 10. kesäkuuta - Saab valmisti ensimmäisen autonsa.
- 17. kesäkuuta - Vuoden 1952 Olympialaisten pitopaikaksi päätettiin Helsinki.
- 7. heinäkuuta - Roswellin tapaus.
- 26. heinäkuuta - Kylmä sota: presidentti Harry S. Truman allekirjoittaa National Security Actin laiksi. Se perusti CIA:n, Yhdysvaltain puolustusministeriön, pääesikunnan ja kansallisen turvallisuusneuvoston.
- 7. elokuuta - Thor Heyerdahlin balsapuinen Kon-Tiki saapuu Raroialle Tuamotulla 101 päivän purjehduksen jälkeen.
- 14. elokuuta - Pakistan sai itsenäisyyden Brittiläisestä imperiumista Quaid-e-Azam Muhammad Ali Jinnahin alaisuudessa. Vaikka vallansiirto tapahtui keskiyöllä, Pakistan juhlii itsenäisyyspäiväänsä 14. elokuuta, kun taas Intia 15. elokuuta.
- 15. elokuuta - Intia itsenäistyi Brittiläisestä imperiumista vuodesta 1919 jatkuneen väkivallattoman vastarinnan levottomuuksien jälkeen. Pakistan erosi Intiasta, ja Jawaharlal Nehrusta tuli Intian ensimmäinen pääministeri.
- 13. syyskuuta - Nehru ehdotti 4 miljoonan muslimin ja hindun siirtoa Pakistanin ja Intian välillä.
- 26. syyskuuta - Valvontakomission jäsenet lähtivät Suomesta, sotatila lakkautettiin.
- 15. lokakuuta - Sensuuri lakkasi Suomessa.
- 20. lokakuuta - Intian ja Pakistanin välinen sota alkoi.
- 16. marraskuuta - 15 000 osoitti mieltään Brysselissä natsien lyhyitä tuomioita vastaan.
- 20. marraskuuta - Prinsessa Elisabet ja prinssi Philip, Edinburghin herttua, menevät naimisiin Westminster Abbeyssa, Lontoossa.
- 25. marraskuuta - Kymmenen näyttelijää joutui mustalle listalla Hollywoodissa heidän kieltäydyttyään yhteistyöstä edustajainhuoneen epä-amerikkalaista toimintaa tarkkailevan komitean (House Committee on Un-American Activities) kanssa. Kaikkiaan yli 320 joutui myöhemmin listalle, ja mm. Charlie Chaplin siirtyi Sveitsiin.
- 25. marraskuuta - Uusi-Seelanti sai itsenäisen lainsäädöntävallan Yhdistyneestä kuningaskunnasta.
- 29. marraskuuta - YK:n yleiskokous päätti Palestiinan jakamisesta juutalaisten ja arabien kesken.
- 16. marraskuuta - Britit aloittivat perääntymisen Palestiinasta.
- 30. joulukuuta - Romanian kuningas Mihai luopui kruunusta ja lähti maanpakoon. Romaniasta kansantasavalta.
- Ensimmäinen täysin elektroninen yleiskäyttöinen tietokone, ENIAC, otettiin käyttöön.
- Transistori keksittiin.

Syntyneitä


- 8. tammikuuta - David Bowie, rock-muusikko
- 23. tammikuuta - Megawati Sukarnoputri, indonesialainen poliitikko.
- 23. tammikuuta - Lasse Lehtinen, europarlamentaarikko, kirjailija, TV-juontaja
- 28. tammikuuta - Ernst Lubitsch, elokuvaohjaaja
- 29. tammikuuta - Linda B. Buck, fysiologian ja biofysiikan tutkija, Nobel-voittaja 2004
- 4. helmikuuta - Dan Quayle, Yhdysvaltain varapresidentti
- 6. maaliskuuta - Rob Reiner, elokuvaohjaaja
- 12. maaliskuuta - Kalervo Palsa, taiteilija
- 12. maaliskuuta - Jan-Erik Enestam, suomalainen poliitikko
- 25. maaliskuuta - Elton John, muusikko
- 12. huhtikuuta - Tom Clancy, kirjailija
- 1. kesäkuuta - Ron Dennis, McLarenin tallipäällikkö 1980-
- 19. kesäkuuta - Salman Rushdie, kirjailija
- 19. kesäkuuta - Paula Koivuniemi, muusikko
- 9. heinäkuuta - O. J. Simpson, näyttelijä, amerikkalaisen jalkapallon pelaaja
- 19. heinäkuuta - Brian May, Queenin kitaristi
- 30. heinäkuuta - Arnold Schwarzenegger, näyttelijä, kehonrakentaja, 38. Kalifornian kuvernööri
- 14. elokuuta - Juha Hyppönen, näyttelijä, monien TV-mainosten kestoääni
- 30. elokuuta - Rauli "Badding" Somerjoki, laulaja, säveltäjä
- 15. syyskuuta - Jouko Laxell, Kokoomuksen kansanedustaja
- 21. syyskuuta - Stephen King, kirjailija
- 27. syyskuuta - Meat Loaf, laulaja, näyttelijä
- 26. lokakuuta - Hillary Rodham Clinton, yhdysvaltalaispoliitikko, presidentti Bill Clintonin vaimo
- 30. syyskuuta - Marc Bolan, englantilainen laulaja ja säveltäjä (oik. Mark Feld) tuli tunnetuksi yhtyeessä T. Rex

Kuolleita


- 25. tammikuuta - Al Capone, gangsteri
- 26. tammikuuta - perintöprinssi Kustaa Adolf, Ruotsin perintöprinssi, lento-onnettomuus
- 1. huhtikuuta - Kreikan Georgios II
- 7. huhtikuuta - Henry Ford, autotehtailija
- 16. huhtikuuta - Rudolf Höss, natsijohtaja, Auschwitzin keskitysleirin päällikkö
- 20. huhtikuuta - Tanskan Christian X
- 21. elokuuta - Ettore Bugatti, autosuunnittelija
- 4. lokakuuta - Max Planck, fyysikko
- 6. lokakuuta - Leevi Madetoja, säveltäjä
- 27. lokakuuta - Fanni Luukkonen, Lotta Svärd -järjestön pitkäaikainen johtaja Luokka:1947 ms:1947 ko:1947년 ja:1947年 simple:1947 th:พ.ศ. 2490

1917

Tapahtumia


- Ensimmäinen maailmansota jatkuu (1914–1918)

Tammikuu


- 22. tammikuuta - Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilson vaatii "rauhaa ilman voittoa" Euroopassa.
- 25. tammikuuta - Yhdysvallat osti Neitsytsaaret Tanskalta 25 miljoonalla dollarilla.
- 31. tammikuuta - Saksa ilmoitti rajoittamattomasta sukellusvenesodasta.

Helmikuu


- 3. helmikuuta - Yhdysvallat katkaisi diplomaattiset suhteet Saksaan.
- 24. helmikuuta - Yhdysvallat sai tiedon Saksan tarjouksesta palauttaa kaakkoislänsi Meksikolle, jossa Meksiko ryhtyisi sotaan Yhdysvaltoja vastaan.

Maaliskuu


- 11. maaliskuuta - Helmikuun vallankumous (26.2. vanhaa lukua): Petrogradissa lakkoja ja levottomuuksia, armeijan rykmenttejä siirtyy mielenosoittajien puolelle.
- 15. maaliskuuta - Keisari Nikolai II luopui vallasta.

Huhtikuu


- 6. huhtikuuta - Yhdysvallat julisti sodan Saksalle.
- 16. huhtikuuta - Lenin saapui Petrogradiin.

Toukokuu

Kesäkuu

Heinäkuu


- 7. heinäkuuta - Aleksandr Kerenski muodosti Venäjän väliaikaisen hallituksen.
- 18. heinäkuuta - Suomen suuriruhtinaskunnan eduskunta hyväksyi valtalain vallan siirtämiseksi eduskunnalle personaaliunionin päätyttyä suuriruhtinaan luovuttua asemastaan. Kerenskin hallitus hajotti eduskunnan.
- 25. heinäkuuta - Kanada otti käyttöön "väliaikaisen" tuloveron ( 4–25 %).

Elokuu

Syyskuu

Marraskuu


- 6. marraskuuta - Kolmas Ypresin taistelu päättyy: Kanadalaiset valtasivat Ypresin Belgiassa.
- 7. marraskuuta - Lokakuun vallankumous (juliaanisen kalenterin mukaan 25.10.). Leninin bolševikit ottivat vallan Kerenskin hallitukselta.
- 7. marraskuuta - Britit valtasivat Gazan osmaneilta.
- 20. marraskuuta - Ukraina julistettiin tasavallaksi.
- 26. marraskuuta - National Hockey League perustettiin.

Joulukuu


- 6. joulukuuta - 1 635 ihmistä menehtyi Halifaxin räjähdysonnettomuudessa Kanadan Nova Scotiassa.
- 6. joulukuuta - P. E. Svinhufvudin senaatin ehdotuksesta Suomi julistettiin itsenäiseksi.

Syntyneitä


- 11. helmikuuta - Sidney Sheldon, kirjailija
- 29. toukokuuta - John F. Kennedy, Yhdysvaltain presidentti
- 11. elokuuta - Dik Browne, sarjakuvapiirtäjä († 1989)
- 10. syyskuuta - Miguel Serrano, Chilen fasisti-ideologi.
- 11. syyskuuta - Ferdinand Marcos, Filippiinien diktaattori.
- 19. marraskuuta - Indira Gandhi, Intian pääministeri († 1984)
- 16. joulukuuta - Arthur C. Clarke, tieteiskirjailija

Kuolleita


- 10. tammikuuta - William F. Cody, Buffalo Bill
- 16. tammikuuta - Amiraali George Dewey, (s. 1837)
- 8. maaliskuuta - Ferdinand von Zeppelin, ilmailupioneeri (s. 1838)
- 14. huhtikuuta - L. L. Zamenhof, Dr. Esperanto
- 27. syyskuuta - Edgar Degas, taidemaalari
- 15. lokakuuta - Mata Hari, hollantilainen tanssija ja vakooja (teloitettiin)
- 7. marraskuuta - Alfred Kordelin, liikemies ja mesenaatti (murhattiin)
- 11. marraskuuta - Liliuokalani, Havaijin kuningatar (s. 1838)

Nobelin palkinnot


- Nobelin fysiikanpalkinto - Charles Glover Barkla
- Nobelin kemianpalkinto - ei jaettu
- Nobelin lääketieteen palkinto - ei jaettu
- Nobelin kirjallisuuspalkinto - Karl Adolph Gjellerup, Henrik Pontoppidan
- Nobelin rauhanpalkinto - Kansainvälinen Punainen Risti, Geneve Luokka:1917 Luokka:1910-luku ms:1917 ko:1917년 ja:1917年 simple:1917 th:พ.ศ. 2460

Vienanmeri

Vienanmeri (venäjäksi Бе́лое мо́ре, Valkoinen meri, nenetsiksi Сэрако ямʼ) on Pohjoisen jäämeren lahti Venäjän luoteisrannikolla. Sitä ympäröi Karjala lännessä ja Kuolan niemimaa pohjoisessa. Vienanjoki laskee Vienanmereen. Vienanmeren tärkein satamakaupunki on Arkangeli. Satama jäätyy Golfvirrasta huolimatta talvella, mutta sitä pidetään auki jäänmurtajilla. Kesäaikaan Vienanmerelle tulevat valkeat maitovalaat. Koko Vienanmeren alue kuuluu hallinnollisesti Venäjälle eli se lasketaan Venäjän sisävesialueeksi. Meren ympäristössä on venäjän murretta puhuvan pomoriväestön vanha asuma-alue. Lännessä on myös karjalaisasutusta ja pohjoisessa Kuolan niemimaalla kiltinän- ja turjansaamelaisia. Luokka:Karjalan tasavalta Luokka:Meret ko:백해 ja:白海

Ääninen

Ääninen (venäjäksi Онежское озеро) on Venäjällä sijaitseva Euroopan toiseksi suurin järvi, pinta-alaltaan on 9894 km². Ääninen laskee Syvärin kautta Euroopan suurimpaan järveen Laatokkaan. Karjalan tasavallan pääkaupunki Petroskoi sijaitsee sen rannalla. Alun perin Äänisen ympäristö oli täysin suomensukuisten asuttama. Äänisen rantakallioilla on esihistoriallisista kalliopiirroksia. Äänisen Peurasaaresta löytyneet kivikauden pääkallot ovat toimineet vääriksi osoittautuneina todisteina koskien suomalaisten alkuperää. Unescon maailmanperintökohde, Kižin saari sijaitsee Äänisen pohjoisosassa. Jatkosodan aikaisessa George de Godzinskyn ja Georg Malmsténin valssissa Äänisen aallot lauletaan Äänisjärvestä. Nimeä Ääninen on käytetty myös Onegan kaupungista. Luokka:Karjala Luokka:Karjalan tasavalta Luokka:Venäjän järvet ko:오네가 호 ja:オネガ湖

Syväri

Syväri (ven. Свирь, Svir) on joki, joka laskee Äänisestä Euroopan suurimpaan järveen Laatokkaan. Jokea voidaan pitää myös Itä-Karjalan eteläisenä rajana ja se on myös osa suurta Pietari-Moskova-vesireittiä. Jatkosodan aikana Karjalan armeijan joukot etenivät jopa joen eteläpuolelle saakka ja pitivät asemansa Neuvostoliiton suurhyökkäyksen alkamiseen asti. Luokka:Venäjän joet

Rajajoki

:Yleisnimenä rajajoki tarkoittaa mitä tahansa jokea, jota pitkin kulkee kahden maan tai hallinnollisen alueen raja. Rajajoki eli Siestarjoki (venäjäksi Сестра, Sestra) on joki Karjalankannaksella Leningradin alueella Venäjällä. Joen pituus on 74 kilometriä. Joen on perinteisesti katsottu jakavan Karjalan ja Inkerin ja se oli Viipurin ja Pietarin kuvernmenttien rajana vuoteen 1812, Suomen suuriruhtinaskunnan ja Venäjän rajana 1812-1917 sekä itsenäisen Suomen ja Neuvostoliiton rajana 1917–1940 ja 1941–1944. Luokka:Inkeri Luokka:Karjala Luokka:Suomen joet Luokka:Venäjän joet

Suomalaiset

Tämä artikkeli käsittelee etnistä ryhmää. Sana 'suomalainen' voi tarkoittaa myös Suomen kansalaista yleisesti, Suomeen rekisteröityä tai esimerkiksi Suomesta peräisin olevia elintarvikkeita. Suomalaiset ovat itämerensuomalainen kansa, jonka luontainen asuma-alue sijaitsee pääosin nykyisen Suomen valtion alueella. Etninen suomalaisuus voidaan määritellä suomen kieleen ja Suomen kansallisvaltioon kohdistuvaan samaistumiseen perustuvaksi etniseksi identiteetiksi eli kansallisuudeksi. Suomalaiset katsovat omaavansa oman erityisolemuksen ja muodostavat siten kansan eli etnisen ryhmän. Suomen sisällä suurella osalla ihmisistä on myös erityinen pääasiassa asuinpaikan, murteen ja syntyperän mukaan määräytyvä paikallis- tai kotiseutuidentiteetti sen sijaan, että he kokisivat itsensä vain yleisesti suomalaisiksi. Näistä alueellisista ryhmistä ja murreryhmistä on 1800-luvulta lähtien monesti käytetty romantisoivaa nimitystä "heimo". Suomalaisiksi kutsuttuja tai sellaisiksi itseään kutsuvia ihmisiä asuu myös Suomen ulkopuolella. Merkittäviä ulkosuomalaisryhmiä asuu muun muassa:
- Ruotsin Länsipohjassa ja Tukholman läänissä (ruotsinsuomalaiset)
- Venäjän federaation alueella Inkerissä (inkerinsuomalaiset) ja Karjalassa
- Norjan Ruijassa (kveenit)
- Pohjois-Amerikassa (amerikansuomalaiset)
- Australiassa. Ulkosuomalaiset mukaan lukien suomalaisia sanotaan olevan noin kuusi miljoonaa. Valtaosa näistä puhuu äidinkielenään suomea. Lisäksi Suomessa elää noin 300 000 ruotsia äidinkielenään puhuvaa suomenruotsalaista. Suuri osa ulkosuomalaisista on kuitenkin omaksunut jonkin muun kielen (esimerkiksi ruotsin, englannin tai venäjän), mikä usein on johtanut suomalaisen identiteetin hälvenemiseen ja valtaväestöön sulautumiseen. Suomalaisten lähimpiä sukulaiskansoja ovat itämerensuomalaisen kielisukulaisuuden perusteella karjalaiset, inkerikot, liiviläiset, vatjalaiset, vepsäläiset ja virolaiset. Geneettisesti suomalaiset ovat läheisempää sukua luoteiseurooppalaisille kuin etäisille uralilaisille kielisukulaisilleen, joita ovat esimerkiksi unkarilaiset, samojedit tai Pohjois- ja Itä-Venäjän suomensukuiset kansat. Suomalaisten perimässä on yhteyttä myös virolaisiin, balttilaisiin ja vähäisessä määrin saamelaisiinkin populaatioihin. Eräiden tutkimusten mukaan suomalaisten keskuudessa vaalehiusksisten osuus väestöstä on korkein kaikista maailman maista. [http://news.bbc.co.uk/1/hi/health/2284783.stm].

Suomalainen kansallistunne ja sen perusteet

samojedit 1800-luvulla merkittävin poliittinen aate oli nationalismi eli kansallisuusaate. Suomessa poliittisen kansallismielisyyden johtohahmo oli J. V. Snellman. Ideologia edellytti kielellisesti, kulttuurisesti ja kansallisesti yhtenäistä ryhmää, joka synnyttää yhtenäisen kansakunnan. Synnytettyyn suomalaiseen identiteettiin yhdistyy usein ajatus suomalaisten erityisestä ja omalaatuisesta mielenlaadusta, kulttuurista ja niihin perustuvasta yhteenkuuluvuudesta. Suomalaista kansallisylpeyttä pönkittää nykyisin käsitys Suomesta kehittyneenä korkean teknologian, hyvän koulutuksen ja vauraan elintason yhteiskuntana. Toisaalta suomalaisten sanotaan kärsivän heikosta kansallisesta itsetunnosta. Tämän syitä lienevät ainakin maan pieni koko ja tunne avuttomuudesta suurempien ja vahvempien naapurien, erityisesti Venäjän, rinnalla. Toiseen maailmansotaan (1939–1945) yhdistetyt sankarilliset ja traagiset muistot vaikuttavat yhä melko voimakkaasti suomalaisten kansallistunteeseen. Suomalaisessa yhteiskunnassa esiintyvä kollektiivisen muistamisen kulttuuri on kiinnittänyt erittäin suuren huomion sota-aikaan. Varsinkin menneinä aikoina menestys urheilu- ja kauneuskilpailuissa lujitti suomalaisten käsitystä itsestään "miehekkäiden miesten" ja "vahvojen, mutta kauniiden naisten" kansana. Myös luterilaisella uskonnolla on ollut suuri merkitys suomalaiselle identiteetille, joskin se on jossain määrin hiipunut. Kansallisromanttisessa ajattelussa suomalaisuuteen on yhdistetty mielikuvia jonkinlaiseksi sankariajaksi mielletystä "kalevalaisesta" muinaisuudesta, josta joidenkin suomalaisen mentaliteetin ja elämäntavan peruspiirteiden on kuviteltu juontuvan.

Suomalaisten historia

kalevala Suomen kielen ja suomalaisten geneettisten esivanhempien alkuperä on hämärän peitossa, eikä siitä olla päästy yksimielisyyteen. On kuitenkin jokseenkin varmaa, että suomen kielen esimuotoja puhuttiin Suomessa ja sen lähialueilla jo esihistoriallisena aikana. Muinaisuudessa eläneitä ihmisiä voidaan kuitenkin nimittää suomalaisiksi vain kielitieteellisessä merkityksessä. "Suomalaisuus" tuskin oli hallitseva osa heidän identiteettiään eivätkä he välttämättä tunteneet koko käsitettä. Ensimmäiset maininnat, joiden uskotaan koskevan suomen tai saamen kielten varhaisten muotojen puhujia, löytyvät antiikin kirjallisuudesta. 100-luvulla Tacitus kertoo Germania-teoksessa pohjoisesta ja alkeellisesta fennit-heimosta: nimi tarkoittaa ilmeisesti Fennoskandian metsästyksen ja kalastuksen varassa elävää väestöä, jonka voinee yhdistää lähinnä saamelaisten esivanhempiin. Vuonna 551 Jordanes mainitsee fennit ja skrerefennit, joiden merkitys on epäselvä. 600-luvulta peräisin oleva anglosaksinen tekstikatkelma Widsith kertoo Caelicin hallitsevan "finnejä". Koska tällaiset hämärät kirjalliset maininnat eivät kerro Suomen tuolloisista oloista oikeastaan yhtään mitään, Suomen esihistoriaa tutkitaan ennen kaikkea arkeologian keinoin. Rautakauden loppuvaiheessa Suomen alueen asukkaat jaetaan karkeasti kolmeen pääryhmään. Lounaissuomalaiset asuivat