:: wikimiki.org ::

Suuri Pohjan Sota

Suuri Pohjan sota

Suuri Pohjan sota käytiin Ruotsin ja sen vastustajien Venäjän, Tanska-Norja Unionin ja Preussin ja Hannoverin (vuodesta 1715) ja Saksi-Puolan välillä vuosina 1700–1721. Sota alkoi helmikuussa 1700 Saksin vaaliruhtinaan ja Puolan kuninkaan August Väkevän hyökkäyksellä Ruotsille kuuluneeseen Riikaan Liivinmaalla. Suomen historiassa tätä Uudenkaupungin rauhaan vuonna 1721 päättynyttä ajanjaksoa kutsutaan isonvihan ajaksi.

Sodan tausta

Ruotsi oli 1600-luvulla noussut suurvallaksi Tanskan, Venäjän, Puolan ja Saksan valtioiden kustannuksella. Tanska oli 1658 menettänyt Roskilden rauhassa lopullisesti Skånen, Blekingen ja Hallanin maakunnat, Saarenmaan sekä Gotlannin ja Norjan puolelta Båhuslänin, Jämtlannin ja Härjedalenin maakunnat. Venäjä oli 1617 Stolbovan rauhassa menettänyt Ruotsille Inkerinmaan ja Käkisalmen läänin. Venäjä halusi pääsyn Itämerelle ja tarvitsi sotalaivastolleen satamia. 1690-luvun lopulla Kaarle XII:n serkku, Saksin vaaliruhtinas ja 1697 Puolan kuninkaaksi valittu August Väkevä alkoi haaveilla Liivinmaan valtaamisesta. Hän tekikin salaisen hyökkäysliiton Venäjän ja revanssia hakevan Tanskan kanssa vuoden 1699 lopulla.

Sodan alku

Sota alkoi helmikuussa 1700, kun Saksin armeija hyökkäsi ilman sodanjulistusta Ruotsin valtakunnan suurimpaan kaupunkiin, Riikaan Ruotsin Liivinmaalla. Saatuaan tiedon hyökkäyksestä Viron kenraalikuvernööri Axel de la Gardie antoi Suomen rykmenteille käskyn nousta liikekannalle ja marssia Riian avuksi. Riian ensimmäinen piiritys päättyikin toukokuun alussa, kun suomalaisrykmentit ehtivät kaupungin lähistölle. Tanskan kuningas, Kaarlen serkku Fredrik IV, liittyi sotaan maaliskuussa hyökkäämällä Kaarle XII:n liittolaista ja lankoa, Holstein-Gottorpin herttuaa vastaan. Kaarle XII yllättyi hyökkäyksestä mutta toimi nopeasti. Hän kutsui aseisiin isänsä muodostaman vahvan armeijan ja lähti sotaan ensin Tanskaa vastaan. Ruotsin liittolaisten — Englannin, Alankomaiden ja Hannoverin — avustuksella hän Kaarlen armeija nousi maihin Sjællantiin ja Tanska masennettiin niin perusteellisesti, ettei se pystynyt osallistumaan sotaan useaan vuoteen. Tanska joutui solmimaan elokuun 8. päivänä Treventhalin rauhan Holstein-Gottorpin herttuan kanssa ja luopumaan samalla liitosta Ruotsia vastaan. Puolan kuningas ja Saksin vaaliruhtinas August Väkevä tuli henkilökohtaisesti johtamaan Saksin armeijaa heinäkuussa ja seurasi Riian toinen piiritys. Kun Kaarle XII nousi lokakuun alussa maihin Pärnussa hän sai tietää, että Riian varuskunnan päällikkö oli tehnyt aselevon Augustin kanssa ja Saksin armeija oli perääntynyt talvileiriin Kuurinmaan ja Samogitian puolelle.

Venäjä liittyy sotaan

Alkuvuodesta 1700 tsaari Pietari Suuri oli ollut kiinni sodassa Turkkia vastaan. Määräaikainen rauha Turkin kanssa solmittiin 14. heinäkuuta ja 20. elokuuta tsaari julisti sodan Ruotsille ja liittyi mukaan sotaan liittolaistensa kanssa. Vasta pari päivää oman sodanjulistuksensa jälkeen Pietari sai kuulla Tanskan tehneen rauhan. Hän ei kuitenkaan antanut sen häiritä hyvin alkanutta sotaa, ja lokakuussa Venäjällä oli 30 000 jalkamiestä ja 7500–10000 ratsumiestä piirittämässä Pietarin johdolla Ruotsin tärkeintä tukikohtaa idässä, Narvan linnoitusta. Tätä armeijaa Kaarle XII lähti epäröimättä karkoittamaan. Ruotsin Virossa ja Liivinmaalla olevat joukot määrättiin marssimaan Wesenbergin (nyk. Rakvere) luo, josta Kaarle lähti 13. marraskuuta Narvaa kohden. Kun Kaarlen kanuunoiden äänet kantautuivat piiritysleiriiin 19. päivän illansuussa, Pietari Suuri lähti hoitamaan kiireellisiä asioita Moskovaan armeijan päällikön, marsalkka Golovin kanssa ja jätti komennon herttua de Croylle. Seuraavana päivänä, marraskuun 20. päivä Kaarlen 10 200 miehen karoliiniarmeija löi Venäjän liki 37 000 vahvuiset joukot perin pohjin Narvan taistelussa. Tuhannet venäläiset hukkuivat Narvajokeen, yli puolet jäi vangeiksi.

Sota Puolassa

Kaarle XII kaavaili Puolasta liittolaista, mutta ensin hänen piti voittaa Saksin ja Puolan armeijat ja syöstä August Väkevä vallasta. August ei ollut antanut periksi lopullisesti vaikka olikin luopunut Riian piirityksestä. August uudisti liiton Pietarin kanssa talvella 1701, jolloin Pietari lupaili apujoukkoja ja sivustatukea hyökkäämällä uudestaan Inkeriin. Kaarle XII ei jäänyt odottamaan Augustin hyökkäystä, vaan ylitti Väinäjoen ja löi Saksin ja Venäjän armeijat Väinäjoen taistelussa heinäkuun alussa 1701 Riian lähellä. August oli nyt lyöty, mutta Kaarle ei suostunut rauhanehtoihin vaan vaati ehdotonta antautumista. Kaarle XII eteni Puolaan ja vaikka Puolan valtakunnan armeija liittyi nyt sotaan, Kaarlen armeija valtasi Varsovan, Krakovan ja löi Saksin ja Puolan armeijat 1703 keväällä Pultuskissa. Vuoden 1704 alussa Kaarle XII valitutti Varsovassa Stanislaw Leszczyskin Puolan kuninkaaksi. August Väkevä pakeni Liettuaan. Helmikuussa 1706 sotamarsalkka Schulenburgin johtama saksien ja venäläisten armeija tuhottiin Fraustadtin luona. Narvan jälkeen ruotsalaisten päällikkö, kenraali Rehnschiöldt oli päästänyt venäläisvangit menemään sen jälkeen kun he olivat luovuttaneet aseensa. Nyt hän ilmeisesti [3] määräsi venäläiset teloitettavaksi. Joka tapauksessa, Schulenburgin armeija menetti 18 000 miehestään, 8 000 kaatuneina ja 7 600 vankeina. Espanjan perimyssodan tapahtumien johdosta keisari päästi Ruotsin joukot kesällä 1706 marssimaan Sleesian läpi Saksiin, ja Kaarle pakotti August Väkevän solmimaan rauhan syyskuussa.

Tie Pultavaan

Ruotsin sotiessa Saksia ja Puolaa vastaan ruotsalaiset olivat sallineet venäläisten hyökkäillä itärintamalla. Pietari oli valloittanut Inkerin ja alkoi rakentaa uutta pääkaupunkiaan, Pietaria vuonna 1703 Suomenlahden pohjukkaan. Pietari Suuri tarjosi rauhaa, rauhanehtojen mukaan Ruotsi olisi menettänyt vain Inkerin. Kaarle ei kuitenkaan tyytynyt tarjoukseen, ja elokuussa 1707 Ruotsin joukot lähtivät marssimaan kohti Venäjää. Kesällä 1708 armeija käsitti 49 500 miestä, jotka kaikki olivat matkalla kohti Moskovaa. Ruotsi pystyi voittamaan joitain erillistaisteluja, Kaarle pääsi Smolenskiin muttei kyennyt lyömään Venäjää. Pietari Suuri käytti poltetun maan taktiikkaa: venäläiset tuhosivat alueet, joilta joutuivat perääntymään, jolloin Ruotsin armeija ei löytänyt ruokaa sen enempää miehille kuin elikoillekaan. Kun tie Smolenskista Moskovaan ei auennut, Kaarle XII muutti strategiaansa, hän pyrki saamaan kapinalliset kasakat, tataarit ja Turkin mukaan sotaan Pietaria vastaan. Ruotsin armeija lähti marssimaan kohti Ukrainaa. Kaarlen apujoukkojen huoltovankkurit ja tykit juuttuivat mutaan ja ne tuhottiin Lesnajan kylässä lumimyrskyssä syyskuussa 1708. Puolet Lewenhauptin 12000 miehestä saavutti pääjoukon ilman varusteitaan, mikä ei auttanut armeijan huoltoa. Erityisen kylmän talven 1708-1709 jälkeen Kaarle XII lähti jälleen kohti Moskovaa. Jälleen poltetun maan taktiikka ja ilmasto tekivät tehtävänsä, kolmannes armeijasta oli kuollut ja Kaarle itse haavoittunut, kun Ruotsin ja Venäjän armeijat kohtasivat viimein 28. kesäkuuta 1709 Pultavan taistelussa. Pietari Suuren 45 000 miehen armeija löi Ruotsin 29 000 miehen joukot, Kaarle pakeni henkikaartin ja parin ruotsalaisen pataljoonan kanssa Turkkiin. Ruotsin armeijan pääjoukot antautuivat 30. kesäkuuta, sotavangit vietiin Siperiaan, kaivoksiin tai rakentamaan Pietarin kaupunkia.

Tanska ja Puola liittyvät taas sotaan

Pultavan innoittamana Saksi ja Tanska liittyivät jälleen 1709 sotaan. August Väkevä kruunattiin uudelleen Puolan kuninkaaksi. Vuoden 1710 helmikuussa Magnus Stenbock löi kuitenkin Helsingborgin taistelussa Skåneen maihinnousseen 14 000 miehen tanskalaisarmeijan. Englanti, Alankomaat ja Preussi tarjoutuivat toimimaan välittäjinä mutta Turkkiin jäänyt Kaarle ei vieläkään halunnut tehdä rauhaa. Vuoden 1712 lopulla Stenbock lähti Saksaan tarkoituksena kohdata Kaarle XII ja hän voittikin Tanskan ja Saksin armeijat Gadebuschissa Lyypekin lähellä. Saksan-retki päättyi kuitenkin huonosti, Stenbock armeijoineen joutui antautumaan toukokuussa 1713 Tönningissä.

Isonvihan aika

Kaarlen vehkeilyistä huolimatta (tai juuri niiden vuoksi) Turkin sulttaani luopui sodasta Venäjää vastaan lopullisesti vuonna 1713 ja Pietari Suuri oli vapaa toimimaan Itämeren suunnalla. Ruotsin ylivoimainen avomerilaivasto pystyi kuitenkin pitämään venäläiset pois Itämereltä, vaikka Venäjä oli saanut ensimmäiset kolme 50-tykkistä linjalaivaansa valmiiksi vuoden 1710 syksyllä. Ruotsin laivasto talvehti Karlskronassa, josta ei ehtinyt estämään Venäjän Itämeren laivaston keväisiä operaatioita. Vuoden 1710 keväällä juuri jäiden lähdön jälkeen venäläiset laivasivat tykistönsä piirittämään Viipuria, jonka lisäksi he valloittivat Riian, Pärnun ja Tallinnan. Viipurin menetyksen jälkeen 1711-1712 laivaston talvehtimispaikaksi valittiinkin Helsinki. Huonoista kokemuksista huolimatta Ruotsin laivasto vietti talven 1713 jälleen Karlskronassa, vaikka Venäjän maihinnousua Suomeen osattiinkiin odottaa. Suomea puolustavat maajoukot oli siroteltu pitkin etelärannikkoa, pääjoukot olivat Porvoossa ja Pernajassa, lännempänä joukkoja oli Helsingissä ja Turussa asti. Heti jäiden lähdön jälkeen Venäjän saaristolaivasto kaleereineen pääsi toimimaan vapaasti Suomenlahdella ja 8. toukokuuta 1713 venäläiset saapuivatkin Helsingin edustalle 300 aluksen ja 17 000 miehen voimin kreivi Fjodor Apraksinin johdolla. Ruotsin avomerilaivasto saapui Helsinkiin liian myöhään, Helsinkiä puolustaneiden 1 800 miehen komentaja Armfelt oli jo polttanut kaupungin ja vetäytynyt. Apraksinin laivasto ja joukot eivät myöskään olleet jääneet odottamaan Ruotsin laivastoa ja nousivat maihin Porvoossa ja Pernajassa Porvoon itäpuolelle. Suomessa olevien joukkojen ylipäällikkö, Georg Lybecker vitkasteli ja vältteli yhteenottoa venäläisten kanssa. Venäjän armeija saavutti taisteluitta Helsingin 10. heinäkuuta, kaupungin edustalla ollut laivasto-osasto poistui ja Lybecker perääntyi lopulta joukkoineen Hämeenlinnaan.

Kostianvirran taistelu

Tukholman sotaneuvosto sai tarpeekseen kyvyttömästä Lybeckeristä ja kutsui hänet Tukholmaan "neuvotteluja varten". Kenraalimajuri Carl Gustav Armfelt nimitettiin hänen tilalleen Suomessa olevien joukkojen ylipäälliköksi. Armfeltin lähettämä pieni 500 jalkamiehen ja 200 ratsumiehen osasto ei pystynyt estämään venäläisten etenemistä elokuun lopulla Turkuun. Venäläisten Turun-retki jäi kuitenkin kesken, Pietari Suuri pakeni takaisin Helsinkiin, kun kuuli Ruotsin saaristolaivaston kaleerien saapuneen Turun edustalle. Syyskuussa 1713 Venäjän armeija lähti etenemään pohjoiseen poistaakseen Armfeltin armeijan uhan. Armfelt ei voinut vain perääntyä, vaan hän asettui asemiin Hämeenlinnan pohjoispuolelle. Armfelt oli jakanut 7 200 miestään eri puolille Hämettä. Pääjoukot, 3 400 miestä, olivat Pälkäneellä Kostianvirran partaalla. Yksi jalkaväkirykmentti ja pääosa ratsujoukoista oli jaettu eri puolille Mallasvettä torjumaan venäläisten koukkausta. Kostianvirralla olevat Armfeltin joukot pystyivät kyllä estämään 15 000 miehen vahvuisten venäläisjoukkojen etenemisen virran yli, mutta se vain hidasti kenraali-yliamiraali Apraksinia. Lokakuun 6. päivä yli 6 000 venäläistä ylitti Mallasveden hirsilautoilla. Armfelt pystyi irroittamaan vain 2000 miestä Kostianvirralta maihinnousua torjumaan. Vastarinnasta huolimatta venäläiset rantautuituvat Mälkilän kylässä ja kiersivät Kostianvirralla olevien joukkojen selustaan. Ruotsalaiset menettivät yli 800 miestä ja koko tykistönsä (9 tykkiä).

Napuen taistelu

Kostianvirran jälkeen venäläiset pääsivät etenemään Pohjanmaalle saakka. Isossakyrössä Napuen luona 19. helmikuuta 1714 Armfeltin armeija joutui saarroksiin ja menetti yli puolet vahvuudestaan. Venäläiset etenivät Vaasaan ja polttivat Pietarsaaren kaupungin, Raahea kohti perääntyvät Armfeltin armeijan rippeet polttivat Kokkolan sataman. Venäläiset perääntyivät kuitenkin ennen kelirikkoa takaisin Ylä-Satakuntaan, Kangasalan tienoille. Pietari Suuri sovelsi taas poltetun maan taktiikkaa. Estääkseen Ruotsin armeijan huollon hän määräsi kasakat hävittämään ennen poistumistaan 10 peninkulman verran Pohjanmaata. Miehet tapettiin ja lapset ja naiset vietiin orjiksi Venäjälle, 8000–9000 ihmistä surmattiin tai vietiin pois.

Riilahden taistelu

Seuraavana kesänä seurasi Ruotsin ja Venäjän laivastojen kohtaaminen. Venäjän saaristolaivastoon kuului silloin jo 100 kaleeria ja kymmenentuhatta miestä. Heinäkuussa 1714 Apraksinin johtama saaristolaivasto oli jäänyt saarroksiin Hankoniemen itäpuolelle Tvärmninnen edustalle. Pietari ei uskaltanut riskeerata linjalaivojaan vaan jätti avomerilaivastonsa Tallinnan satamaan ja suuntasi saaristolaivaston mukana Hankoon. Hankoniemen edustalla 27. heinäkuuta 1714 käydyssä Riilahden taistelussa venäläiset onnistuivat valtaamaan tiedustelemassa olleen Ruotsin laivasto-osaston jossa oli 18-tykkinen fregatti Elephant, kuusi kaleeria ja kolme saaristolaisvenettä. Tämän Venäjän laivaston ensimmäisen merivoiton kunniaksi 27. heinäkuuta on ollut Venäjän ja Neuvostoliiton laivastojen juhlapäivä sekä laivastoissa on ollut useita aluksia nimeltä Gangut (Hangö udd). (Myös Suomen laivastossa oli 1943 uponnut miinalaiva Riilahti.)

Ahvenanmaan ja Pohjanmaan miehitys

Riilahden voiton jälkeen 1714 syyskesällä venäläiset pääsivät etenemään pitkin Suomenlahden rannikkoa Ahvenanmaalle ja Pohjanlahdelle. Apraksinin johtama laivasto-osasto ja kenraaliluutnantti Robert Brucen ratsuväkiosasto eteni pitkin Pohjanlahden rannikkoa Uuteenkaarlepyyhyn saakka. Venäläiset pystyivät ulottamaan sotatoimet myös varsinaisen Ruotsin puolelle, kenraalimajuri Golovinin johtama laivasto-osasto ylitti syyskuussa Pohjanlahden ja hyökkäsi Uumajaan. Kaupunki paloi taistelussa. Selkämeri ja Merenkurkku olivat Ruotsin laivastoa vaarallisempia vastustajia, venäläiset menettivät retkellä 26 kaleeria, 12 pienempää alusta ja 285 miestä. Pietari Suuri valittikin¸ että Venäjän laivasto kärsi retkellä suurempia menetyksiä kuin Hankoniemen verisen taistelun aikana. Sekä taistelu että retki olivat tsaarin mieleestä kuitenkin kannattavia, sillä nyt Venäjän saaristolaivasto oli osoittanut vaarallisuudensa ruotsalaisille. Ainoa taistelukosketus Armfeltin armeijan ja venäläisten kanssa oli 20. elokuuta Isossakyrössä, jossa ollut 560 ratsumiehen etuvartio otti Brucen etujoukkojen kanssa yhteen. Syyskuun 13. päivä, samaan aikaan kuin venäläisten laivasto kääntyi Uudestakaarlepyystä takaisin kohti Turkua, Armfeltin jalkaväki lähti perääntymään Raahesta Länsipohjaan, Kalixin pitäjään Tornion länsipuolelle. Ratsuväen etuvartio jäi Kemiin. Venäläiset etenivät Armfeltin perässä pohjoiseen, miehittivät Kokkolan, Kokkolaan, Oulun ja Kajaanin. Vuoden 1715 alussa venäläiset olivat miehittäneet koko Suomen, aivan Pohjois-Pohjanmaata lukuun ottamatta. Virkamiehet ja osa papistosta olivat paenneet Ruotsiin. Tämä miehitysaikaa kutsutaan isonvihan ajaksi Suomen historiassa. 1721 rauhanteon jälkeen ja sitä ennenkin – olot olivat jo 1717 vakiintuneet venäläisten asetettua Suomeen siviilihallinnon – pakolaisia palasi Ruotsista takaisin Suomeen, samoin palasi Venäjälle vangeiksi ja pakkotyöhön vietyjä.

Kaarlen paluu Ruotsiin

Kaarle XII ratsasti kahdessa viikossa Turkin Transsylvaniasta Unkarin, Itävallan, Baijerin ja muiden Saksan ystävällismielisten valtioiden kautta Ruotsin Pommeriin. Hän saapui Stralsundin kaupunkiin 11. marraskuuta 1714. Kaarle saattoi vain todeta, että Pietari oli vallannut Ruotsin Itämeren maakunnat ja Suomen, sekä Tanska Bremenin. Hannover liittyi sotaan Ruotsia vastaan huhtikuussa 1715. Tilanne muuttui vielä epätoivoisemmaksi saman vuoden lokakuussa, kun Preussikin liittyi sotaan Ruotsia vastaan ja Tanskan, Saksin ja Preussin joukot alkoivat piirittää Stralsundia. Kaarle pakeni piiritetystä kaupungista Skåneen, jonne hän saapui 13. joulukuuta 1715. Tammikuussa 1716 Kaarle keräsi Lundiin 40 000 miehen armeijan. Suojasää pilasi suunnitelman hyökätä jään yli Tanskaan, joten armeija suuntasi kulkunsa helmikuussa Norjaan. Ilman tykistöä Kaarle ei kuitenkaan pystynyt valloittamaan norjalaisten linnoituksia, joten huhtikuussa hän joutui palaamaan tyhjin käsin ensimmäiseltä Norjan matkaltaan. Ruotsia vastaan sodassa olevasta Hannoverin vaaliruhtinaasta oli tullut myös Ison-Britannian kuningas Yrjö I vuoden 1714 syyskuussa. Kaarle oli tukenut katolisia jakobiittejä, jotka yrittivät syöstä Yrjön valtaistuimelta, mutta heidät kukistettiin Skotlannissa vuoden 1716 helmikuuhun mennessä. Niinpä suurten merivaltojen laivastot (Englannin sekä Alankomaiden) tukivat Tanskan ja Venäjän laivastoja kun ne pyrkivät nousemaan uudelleen maihin Skåneen syksyllä 1716. Kaarlen pelasti vain liittolaisten eripura. Tilanne idässä oli toivoton ja 1718 Kaarle alkoi jo tunnustella rauhaa Venäjän kanssa Ahvenanmaalla. Syksyllä hän päätti hyökätä uudestaan Norjaan, Kaarlen komentamat pääjoukot marssivat kohti Kristianiaa (nykyinen Oslo) ja Armfeltin komentama osasto valtasi Trondheimin. Piirittäessään Osloon vievän reitin varrella olevaa Fredrikstenin linnoitusta Kaarle XII kuoli ohimoon osuneesta kuulasta 30. marraskuuta 1718. Kaarlen langon, Hessenin prinssin johdolla ruotsalaiset perääntyivät Norjasta.

Rauha ilman Kaarlea

Ruotsi solmi Tukholman rauhat vuosina 1719 ja 1720 Hannoverin, Preussin, Tanskan ja Puolan kanssa. Ruotsi menetti Saksan alueensa Hannoverille ja Preussille Länsi-Pommeria lukuun ottamatta, Tanskalle se joutui maksamaan sotakorvauksia ja luopumaan tullivapaudesta Juutinraumassa. Venäjän kanssa tehtiin lopulta vuonna 1721 Uudenkaupungin rauha, Ruotsi menetti Inkerin, Viron, Liivinmaan, Käkisalmen läänin ja Karjalan suunnilleen Suomen nykyistä itärajaa myöden. Sodan tuloksena Ruotsi menetti asemansa suurvaltana ja Venäjä otti Ruotsille kuuluneen valta-aseman Itämeren alueella.

Lähteitä

#[http://www.instfin.sp.ru/InstFin2004/1257/reports_sv.asp?id=88 Kujala, Antti: "Suomi suuressa Pohjan sodassa 1700-1714", symposium ”Suuri Pohjan sota” 9.9.2004 Suomen Pietarin instituutissa] #"Kriget i Finland 1713" #[http://members.tripod.com/Bengt_Nilsson/Historia/fraustadt.htm Nilsson, Bengt: "Karl XII, Rehnschiöld och de ryska fångarna vid Fraustadt"] (sisältää linkit Kaarle XII ja Rehnschiöldtin kirjeisiin) #[http://www.starsoft.fi/bothnia/skampafi.html Pekka Toivanen: "Skampavoin kannella"] #[http://www.neva.ru/EXPO96/book/book-cont.html Anonyymi: "The History of Russian Navy"]

Suuren Pohjan sodan taistelut

- Narvan taistelu 20. marraskuuta 1700
- Väinäjoen taistelu 9. heinäkuuta 1701
- Kliszowin taistelu 9. heinäkuuta 1702
- Pultuskin taistelu 21. huhtikuuta 1703
- Jakobstadtin taistelu 26. heinäkuuta 1704
- Posenin taistelu 9. elokuuta 1704
- Punitzin taistelu 28. lokakuuta 1704
- Freustadtin taistelu 3. helmikuuta 1706
- Holowczynin taistelu 4. heinäkuuta 1708
- Lesnajan taistelu 29. syyskuuta 1708
- Pultavan taistelu 28. kesäkuuta 1709
- Helsingborgin taistelu 28. helmikuuta 1710
- Gadebuschin taistelu 20. joulukuuta 1712
- Kostianvirran taistelu 6. lokakuuta 1713
- Napuen taistelu 19. helmikuuta 1714
- Riilahden taistelu 27. heinäkuuta 1714 Päivämäärien pitäisi olla Ruotsin kalenterin mukaisia. Suuren Pohjan sodan aikana Ruotsi yritti vaiheittain siirtyä käyttämään gregoriaanista kalenteria, mutta palasi sitten takaisin vanhaan juliaaniseen kalenteriin. Vuosien 1700 ja 1712 helmikuiden välillä Ruotsin kalenteri oli yhden päivän edellä juliaanista kalenteria ja kymmenen päivää jäljessä gregoriaanista kalenteria, Pultavan taistelu tapahtui siis 27. kesäkuuta juliaanisen kalenterin ja 8. heinäkuuta gregoriaanisen kalenterin mukaan.

Suuren Pohjan sodan rauhat

# Tukholman rauhat 1719–1720 # Uudenkaupungin rauha 1721 luokka:Sodat Luokka:Suuri Pohjan sota Luokka:Ruotsin historia Luokka:Venäjän historia ja:%E5%8C%97%E6%96%B9%E6%88%A6%E4%BA%89

Ruotsi

Ruotsi on pohjoismainen perustuslaillinen monarkia. Sillä on yhteinen maaraja Suomen lisäksi Norjan kanssa.

Historia

Pääartikkeli: Ruotsin historia Ruotsin nykyisistä kieliryhmistä vanhin ovat mahdollisesti saamelaiset. Kuitenkin myös indoeurooppalainen kielimuoto, josta ruotsin kieli vähitellen on kehittynyt, levisi maahan jo kivikaudella. 800- ja 900-lukujen aikana eteläisessä Ruotsissa vallitsi viikinkikulttuuri. Ruotsalaiset viikingit kävivät kauppaa, sotivat ja kolonosoivat Itämeren alueella, Venäjällä ja aina Mustallamerellä asti. Kristinusko saapui Ruotsiin jo viikinkiajalla, mutta vakiintui lopullisesti vasta 1100-luvulla. Suomesta tuli osa Ruotsia joskus 1100- ja 1200-luvun aikana. Suomea kutsuttiin 1300- ja 1400-luvuilla ruotsalaisissa asiakirjoissa Itämaaksi. Vuonna 1389 perustettiin Kalmarin unioni, kun Tanskan, Norjan ja Ruotsin kuningaskunnat tulivat saman hallitsijan alaisiksi. 1400-luvulla Ruotsi taisteli päästäkseen irti Tanskan vallasta. Ruotsi erosi unionista vuonna 1521 ja erosta tuli lopullinen kun Kustaa Vaasasta tuli Ruotsin kuningas 1523. 1600-luvulla Ruotsista tuli eurooppalainen suurvalta, erityisesti kuningas Kustaa II Aadolfin ansiosta. 1700-luvulla Ruotsin suurvalta-asema luhistui. Venäjästä tuli uusi pohjolan suurvalta, kun se kukisti Ruotsin Suuressa Pohjan sodassa. Suomen sodassa vuonna 1808 Venäjä valtasi Suomen Ruotsilta. Ruotsi oli puolueeton ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa. Kylmän sodan aikana Ruotsi pysyi myös puolueettomana. Ruotsi liittyi Euroopan unioniin vuonna 1995.

Politiikka

Ruotsi on perustuslaillinen monarkia, jonka muodollinen päämies on kuningas. Nykyinen kuningas on Kaarle XVI Kustaa. Lainsäädäntövaltaa Ruotsissa käyttävät yksikamarinen parlamentti (valtiopäivät, ruotsiksi riksdag) sekä pääministerin johtama hallitus. Ruotsissa on vallalla monipuoluejärjestelmä. Ruotsin eduskuntapuolueita ovat (suluissa kansanedustajien määrä)
- Socialdemokraterna (Sosiaalidemokraattinen puolue) (144)
- Moderata samlingspartiet (Kokoomuspuolue) (55)
- Folkpartiet liberalerna (Kansanpuolue) (48)
- Kristdemokraterna (Kristillisdemokraatit) (33)
- Vänsterpartiet (Vasemmistopuolue) (30)
- Centerpartiet (Keskustapuolue) (22)
- Miljöpartiet de Gröna (Ympäristöpuolue) (17) Ruotsissa on Sosiaalidemokraattisen puolueen muodostama vähemmistöhallitus, jota tukevat Vasemmistopuolue ja Ympäristöpuolue. Pääministeri on Göran Persson.

Sisäpolitiikka

Ruotsin suuri saavutus oli 1930-luvulta alkaen erityinen sosiaalivaltio eli Kansankoti (Folkhemmet) joka melkoisesti paransi kansalaisten taloudellista asemaa ja yhdenvertaisuutta. 1980-luvun lopulla Ruotsin taloudellinen tilanne on kuitenkin muuttunut epävarmemmaksi, mikä on johtanut hyvinvointivaltion rahoituskriisiin, mikä vaikeutti järjestelmän ylläpitoa.

Kansainväliset suhteet

Ruotsi on ollut Yhdistyneiden kansakuntien jäsen vuodesta 1946, vuosi YK:n perustamisen jälkeen. Ruotsalainen Dag Hammarskjöld oli YK:n pääsihteeri vuosina 1953-1961. Ruotsi ei kuulu sotilasliittoihin, mutta käytännössä se on ollut läheisessä yhteistyössä läntisten maiden kanssa. Liittoutumattomuudella on Ruotsissa vankka kansan tuki. Ruotsi on ollut Euroopan unionin jäsen 1.1.1995 lähtien. Ruotsalaiset hyväksyivät Euroopan union jäsenyyden kansanäänestyksen jälkeen, jossa 52,3% ruotsalaisista tuki Euroopan unioniin liittymistä. Liittymissopimuksen mukaan Ruotsin tulee liittyä yhteisvaluutta euroon, kun se täyttää ns. Emu-kriteerit. Ruotsalaiset kuitenkin hylkäsivät Euron vuonna 2003 pidetyssä kansanäänestyksessä. euro

Läänit

Ruotsi on jaettu 21 lääniin (län). Läänit on edelleen jaettu 290 kuntaan (kommun). Ruotsi jaetaan myös tradition mukaan maihin (land) (Sveanmaa, Göötanmaa sekä Norlanti) ja maakuntiin (landskap).
- Blekingen lääni
- Gotlannin lääni
- Gävleborgin lääni
- Hallannin lääni
- Jämtlannin lääni
- Jönköpingin lääni
- Kalmarin lääni
- Kronobergin lääni
- Norrbottenin lääni (Pohjoispohjan lääni)
- Skoonen lääni
- Södermanlannin lääni
- Taalainmaan lääni
- Tukholman lääni
- Upsalan lääni
- Värmlannin lääni
- Västerbottenin lääni (Länsipohjan lääni)
- Västernorlannin lääni (Länsi-Norlannin lääni)
- Västmanlannin lääni
- Länsi-Göötanmaan lääni
- Örebron lääni
- Itä-Göötanmaan lääni

Maantiede

Ruotsin maantiede Ruotsi on sekä pinta-alaltaan (450 000 neliökilometriä) että väestöltään (noin 9 miljoonaa) jonkin verran Suomea suurempi. Ruotsin pääkaupunki on Tukholma. Muita kaupunkeja ovat muun muassa Malmö, Göteborg, Uppsala, Haaparanta, Luulaja ja Uumaja. Katso Luettelo Ruotsin kunnista.

Väestö

Ruotsissa puhutaan pääasiassa ruotsia, suurin vähemmistökieli on suomi. Maalla ei kuitenkaan ole Suomen tapaan lainsäädännöllä määrättyä virallista kieltä ruotsin hallitsevasta asemasta huolimatta. Euroopan unionin direktiivin johdosta viiden vähemmistökielen asema kirjattiin lakiin 1999; näitä ovat saame, meänkieli (suomen murre), suomi, romaani ja jiddish. Näillä kielillä on virallinen asema valtion virastoissa, oikeudessa, päiväkodeissa ja vanhainkodeissa tiettyjen kuntien alueella. Saamen kielellä on virallinen asema Arjeplogin, Jällivaaran (Gällivare), Jokkmokkin ja Kiirunan kunnissa ja niiden läheisyydessä. Suomi ja meänkieli ovat virallisia Jällivaaran, Haaparannan, Kiirunan, Pajalan ja Ylitornion kunnissa. Vähemmistökielillä ei kuitenkaan ole samaa asemaa kuin ruotsilla Suomessa. Romaanilla ja jiddishillä on asema historiallisina vähemmistökielinä, ja Ruotsin hallituksella on tietty velvollisuus tukea niitä. Ruotsissa asuu suuri määrä ulkomaalaissyntyisiä maan vapaamielisen pakolaisten vastaanoton ja 1960- 1980-luvulle vallinneen aktiivisen siirtotyöläispolitiikan ansiosta. Suurin osa ruotsalaisista on luterilaisia. Vielä muutamia vuosia sitten luterilaiseen kirkkoon kuuluminen oli pakollista, ja sen lisäksi sai kuulua johonkin muuhun uskontokuntaan. Ruotsalaiset ovat yleisesti ottaen huomattavasti suomalaisia vähemmän uskonnollisia.

Talous

Ruotsin talous painottuu voimakkaammin metalli- ja kemianteollisuuteen samoin kuin Suomen. Volvo, Saab, Ericsson, Tetrapak, Asea ja Nobel ovat olleet ruotsalaisen talouselämän kivijalkoja ja omistus on monimutkaisten, eri äänivaltaisten osakkeiden kautta keskittynyt muutamalla mahtiomistajalle muun muassa Wallenberg-suvulle. Viime vuosien aikana omistus on monessa yhtiössä siirtynyt kansainväliseen omistukseen ja tämä on myös Ruotsissa johtanut monien tuotantolaitosten lakkauttamiseen.

Merkittävimmät luonnonvarat

- sinkki
- rautamalmi
- kupari
- lyijy
- hopea
- uraani
- puu

Merkittävimmät vientituotteet

- koneet
- paperituotteet

Aiheesta muualla

- [http://maps.google.com/maps?ll=63.975961,12.919922&spn=17.321181,64.863281&z=13&t=h&hl=en Ruotsi Google Mapsissa] Luokka:Ruotsi als:Schweden ms:Sweden zh-min-nan:Sverige [[got:

Tanska

Tanska on monarkia Pohjois-Euroopassa. Se sijaitsee Saksasta pohjoiseen, Norjasta etelään ja Ruotsista lounaaseen. Pinta-alaltaan se on muihin pohjoismaihin verrattuna pieni, vain 43 094 neliökilometriä. Väkiluku on samaa suuruusluokkaa muiden pohjoismaiden kanssa.

Historia

Tanskan yhdisti lopullisesti Harald Blåtand noin vuonna 980. Tällöin tanskalaiset tunnettiin viikinkeinä ja he ryöstelivät, kävivät kauppaa ja kolonisoivat suuria osia Euroopasta. Tanskan vallan alla olikin eri aikoihin Englanti, Norja, Ruotsi, Baltian rannikkoa ja Pohjois-Saksan rannikkoa. Skoone oli osa Tanskaa siihen asti kun se menetettiin Ruotsille vuonna 1658. Tanskan ja Norjan unioni lakkasi olemasta vuonna 1814 ja Norja päätyi uuteen unioniin Ruotsin kanssa. Vuonna 1864 käydyn Toisen Schleswigin sodan jälkeen Tanska joutui luopumaan Schleswig-Holsteinista Preussille. Tämän jälkeen Tanska on pitänyt kiinni neutraliteetti-linjasta eikä osallistunut ensimmäiseen maailmansotaan. 9. huhtikuuta 1940 Saksa hyökkäsi Tanskaan (Operaatio Weserübung). Tanska oli Saksan miehittämä miltein koko toisen maailmansodan ajan. Sodan jälkeen Tanska liittyi NATO:n ja vuonna 1973 Euroopan unioniin. Luettelo Tanskan kuninkaista.

Politiikka

Tanskan virallinen hallitsija on Tanskan kuningatar, mutta hänellä ei ole poliittista valtaa. Tanskan eduskunta (Folketing) säätää lait ja siihen kuuluu 179 jäsentä. Eduskunta valitaan joka neljäs vuosi, mutta pääministeri voi määrätä uudet eduskuntavaalit pidettäväksi aikaisemminkin.

Läänit

Luettelo Tanskan kuninkaista Tanska jaetaan 13 lääniin (amter) ja 271 kuntaan (kommuner).
- Frederiksborgin lääni
- Fynin lääni
- Kööpenhaminan lääni
- Nordjylland (Pohjois-Jyllannin lääni)
- Riben lääni
- Ringkjøbingin lääni
- Roskilden lääni
- Sønderjylland (Etelä-Jyllannin lääni)
- Storstrømin lääni
- Vejlen lääni
- Viborgin lääni
- Vestsjælland (Länsi-Sjellannin lääni)
- Århusin lääni Kolmella kunnalla on lääninoikeudet:
- Bornholm
- Fredriksberg
- Kööpenhamina Grönlanti ja Färsaaret kuuluvat Tanskalle mutta niillä on autonominen asema. Kummallakin on kaksi paikkaa Tanskan eduskunnassa.

Maantiede

Färsaaret Tanska koostuu Jutlandin niemimaasta ja 405 saaresta joista 82 on asutettua. Tärkeimmät näistä ovat Fyn ja Själlanti. Bornholm sijaitsee Itämeressä Ruotsin kaakkoispuolella. Sillat yhdistävät monta saarista. Juutinrauman yli johtava Øresundin silta yhdistää Själlannin ja Ruotsin. Suuri Beltin silta yhdistää Fynin ja Själlannin. Tanskan pääkaupunki on Själlannin saarella, Juutinrauman länsipuolella sijaitseva Kööpenhamina, jonka ympäristössä asuu 1,8 miljoonaa ihmistä eli noin kolmannes tanskalaisista. Juutinrauman vastakkaisella puolella sijaitsevaan Malmön kaupunkiin pääsee siltaa pitkin. Lisäksi Grönlanti ja Färsaaret kuuluvat Tanskalle, mutta niillä on laaja itsehallinto. Tanskan korkein piste on noin 173 metriä merenpinnan yläpuolella.

Väestöjakauma

Tanskassa puhutaan enimmäkseen tanskaa, mutta Saksan rajalla puhutaan myös saksaa. 84,3 % tanskalaisista kuuluu luterilaiseen Tanskan valtionkirkkoon, Den Danske Folkekirke. Noin 10% kuuluu muihin kristittyihin kirkkoihin ja muslimeja on 2% väestöstä. Muut uskonnot ja uskontokuntiin kuulumattomat mahtuva jäljelle jäävänä vajaaseen prosenttiin.

Kulttuuri

Tunnettuja tanskalaisia:
- Hans Christian Andersen, kirjailija
- Niels Bohr, fyysikko
- Tyko Brahe, tähtitieteilijä
- Karen Blixen, kirjailija
- Søren Kierkegaard, filosofi
- K E Løgstrup, filosofi
- Bjarne Stroustrup, C++-kielen kehittäjä
- Bertel Thorvaldsen, taiteilija
- Lars von Trier, ohjaaja

Merkittävimmät luonnonvarat

- öljy
- maakaasu
- kalkkikivi
- suola
- kala

Merkittävimmät vientituotteet

- koneet
- elintarvikkeet

Aiheesta muualla

- [http://maps.google.com/maps?ll=56.102683,9.733887&spn=2.720762,8.107910&z=10&t=h&hl=en Tanska Google Mapsissa] Luokka:Tanska fiu-vro:Taani als:Dänemark ms:Denmark zh-min-nan:Dan-kok ko:덴마크 ja:デンマーク simple:Denmark th:ประเทศเดนมาร์ก

Preussi

Preussi (saksaksi Preußen, puolaksi Prusy, liettuaksi Prusai) oli Saksalaisen ritarikunnan 1200-luvulla ns. Riminin kultaisen bullan rohkaisemana valloittama alue, josta tuli Puolan alainen herttuakunta. Vuonna 1618 muodostettiin Brandenburg-Preussin kuningaskunta. Preussin kuningaskunta siitä tuli 1701. 1700-luvun lopulta lähtien suuresti laajentunut Preussi hallitsi Pohjois-Saksaa poliittisesti ja taloudellisesti, ja oli väkiluvultaan suurin alue. Saksan yhdistyttyä 1871 Preussi oli Saksan suurin ja vaikutusvaltaisin osavaltio. Toisen maailmansodan jälkeen Preussi jaettiin Puolan, Neuvostoliiton ja molempien Saksojen kesken.

Historia

Preussi on myös muinainen 1600-luvulla sukupuuttoon kuollut balttilainen kieli, jonka puhujia kutsutaan preusseiksi, ja joilta maan nimi saatiin. Heidät kukisti 1283 saksalainen ritarikunta, joka valloitti maan ja käännytti asukkaat kristinuskoon. Preussit hävitettiin osittain sukupuuttoon ja alueelle muutti saksalaisia uudisasukkaita. Länsi-Preussi joutui Puolalle vuonna 1466, Itä-Preussin ritarikunta sai pitää, mutta osana Puolaa. kieli Suurmestari Albrekt muutti alueensa protestanttiseksi Itä-Preussin herttuakunnaksi vuonna 1525. Vuonna 1618 Itä-Preussin peri Brandenburgin vaaliruhtinas Johann Sigismund Hohenzollern, jolloin Preussista tuli Brandenburg-Preussin kuningaskunta. Vuonna 1657 onnistui Fredrik Vilhelmin vapauttaa Itä-Preussi Puolan lääniherruudesta (lopullisesti 1660). Vuonna 1701 Brandenburgin vaaliruhtinas julistautui Preussin kuninkaaksi. kieli Preussin ensimmäisen kuninkaan Fredrik I:n seuraaja Fredrik Vilhelm I (hallitsi 1713–1740) pani kuntoon sotalaitoksen ja valtion raha-asiat ja valloitti Ruotsilta osan Etu-Pommeria. Fredrik II Suuren hallitusaikana (1740–1786) Preussi kohosi suurvallaksi. Itävallan perintösodassa se valloitti Sleesian ja puolustautui seitsenvuotisessa sodassa menestyksellisesti ylivoimaa vastaan. Puolan ensimmäisessä jaossa Preussi sai Länsi-Preussin ja samaten seuraavissa jaoissa Fredrik Vilhelm II:n aikana (1786-1797) laajoja alueita. Fredrik Vilhelm III (1797–1840) oltuaan ensin puolueeton julisti 1806 Ranskaa vastaan sodan, jossa Preussi kärsi Jenan ja Auerstädtin tappiot, ja Napoleon marssi Berliiniin. Tilsitin rauhassa 1807 Preussi luovutti Elben länsipuoliset alueet ja Puolalta sen toisessa 1793 ja kolmannessa 1795 jaossa hankkimat alueet. Tappion jälkeen sotalaitos uudistettiin, maaorjuus lakkautettiin ja kunnallinen itsehallinto perustettiin. Uudistustyö, jonka johdossa olivat von Stein, von Scharnhorst ja von Gneisenau, ja Fichten isänmaallinen herätystoiminta aiheuttivat Preussissa kansallisen innostuksen ja voimakkaan vapauden vaatimuksen, joka levisi koko Saksaan. Vuoden 1813 yleisessä aseisiin nousussa Napoleonia vastaan oli Preussilla ja sen Blücherin komentamalla armeijalla johtoasema. Wienin kongressin jälkeen Preussi kuului Pyhään Allianssiin. Fredrik Vilhelm IV:n aikana (1840–1861) helmikuun vallankumous aiheutti 1848 levottomuuksia Berliinissä. Vasta 1850 kuningas antoi Preussille perustuslain. Vilhelm I:n hallitsijakausi (hallitsi 1861–1888) alkoi vapaamielisenä hallitsijana, mutta joutui pian kiistaan valtiopäivien kanssa, jotka eivät myöntäneet varoja armeijan uudistamiseen. Kuningas otti pääministerikseen Otto von Bismarckin, joka ilman edustajakamarin suostumusta hankki varat mainittuun uudistukseen päämääränään Saksan yhdistäminen Preussin johdolla. Vuonna 1864 Preussi liittoutui Itävaltan kanssa Tanskaa vastaan, joka sodassa menetti Lauenburgin, Slesvigin ja Holsteinin. Saaliista syntyi voittajien kesken sota 1866. Itävallan oli Prahan rauhassa 1866 erottava Saksan liitosta ja suostuttava siihen, että Slesvig ja Holstein sekä Itävaltaa sodassa auttaneet Hannoverin kuningaskunta, Hessen-Kasselin vaaliruhtinaskunta, Nassau ja Frankfurt am Main liitettiin Preussiin. Frankfurt am Main Mainin pohjoispuoliset valtiot yhtyivät Preussin johtamaksi Pohjois-Saksan liitoksi, ja Preussi teki Etelä-Saksan valtioiden kanssa puolustus- ja hyökkäysliiton. Ranskan-Preussin sodassa 1870–1871 Etelä-Saksan valtiot yhtyivät Pohjois-Saksan kera Preussin johtamaksi Saksan valtakunnaksi. Preussin kuninkaasta Vilhelm I:stä tuli Saksan keisari. Preussilla oli Saksan keisarikunnassa muita osavaltioita korkeampi asema: hallitsija esiintyi arvonimellä "Saksan keisari ja Preussin kuningas", Saksan valtakunnankansleri oli säännönmukaisesti myös Preussin pääministeri ja valtakunnan hallinto hoidettiin Preussin ministeriöiden kautta. Vuoteen 1918 mennessä, jolloin Preussista tuli tasavalta, oli se verraten vanhoillisesti hallittu valtio. 1918 viimeinen Saksan keisari ja Preussin kuningas Vilhelm II luopui kruunusta ja Preussista tehtiin tasavalta. Kansallissosialistit saivat 1932 vallan Preussissa ja sen pääministeriksi nimitettiin Hermann Göring. Vuonna 1945 neuvostojoukot miehittivät koko Itä- ja Keski-Saksan (mukaan lukien Berliinin). Oder-Neisse-linjan itäpuolelle jääneet alueet, Sleesia, Pommeri, Itä-Brandenburg ja Itä-Preussi (lukuun ottamatta pohjoisinta osaa) jäivät Puolalle. Königsberg, nykyisin Kaliningrad, siirtyi Neuvostoliiton hallintaan ja nykyään alue on erillään emomaastaan Venäjästä. Arviolta kymmenen miljoonaa saksalaista pakeni tai karkoitettiin näiltä aluelta saksalaisten joukkomuuton aikana. Karkoitukset yhdessä Itä-Saksan kommunistien valtiollistamisen kanssa tuhosivat ylhäisön ja merkitsi Preussin loppua sosiaalisena ja poliittisena kokonaisuutena. Liittoutuneiden valvontakomissio lakkautti 1947 Preussin valtion ja pilkkoi sen alueen osavaltioiksi, yhtenä syynä se, että Preussi oli muodostunut saksalaisen militarismin symboliksi. Luokka:Keski-Euroopan historia Luokka:Euroopan entiset valtiot ja:プロイセン simple:Prussia

Saksi

Saksi on historiallinen alue nykyisen Saksan liittotasavallan alueella. Suomen kielen maannimi Saksa tulee Saksin ja saksien heimon nimestä, sillä saksilaisrannikko oli Skandinaviaan päin avautunut ensimmäinen yhteyspinta. Nykyään Saksin osavaltio on myös Saksan osavaltio, mutta se sijaitsee pitkälti eri paikassa kuin yllä mainittu historiallinen alue.

Keskiajan saksilaiset

Saksi sai nimensä sakseilta, Pohjois- ja Luoteis-Saksaa varhaiskeskiajalla asuttaneelta heimolta. Heidän maakuntiaan (joita olivat Itä-Saksi, Engria ja Westfalen) kutsuttiin yhteisnimellä Saksi. Muinaisen saksilaisheimon asuma-alueiden keskeisestä osasta Saksan liittotasavallassa muodostettu osavaltio sai 1900-luvulla nimekseen Ala-Saksi (Niedersachsen). Maantieteellisesti siis juuri se paremmin osoittaa, missä alkuperäiset saksilaiset vaikuttivat.

Ensimmäinen herttuakunta

Ensimmäisen Saksin herttuakunta muodostui 700-luvulla nykyisen Ala-Saksin ja Westfalenin alueelle. 900-luvulla Saksin ruhtinaat olivat Saksan kuninkaita ja Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisareita. Vuonna 1137 Saksi joutui Welfien suvulle. Herttuakunta saavutti huippunsa Henrik Leijonan alaisuudessa, mutta alkoi hajota hänen jouduttuaan Fredrik Barbarossan kukistamaksi. Vuonna 1180 suuria alueita Weserin länsipuolella joutui Kölnin piispoille, ja niistä muodostui Westfalen, kun taas Henrik Leijonan welfiperillisille muodostui Elben-Weserin välille Braunschweig-Lüneburgin herttuakunta. Saksin nimi jäi itäisimmälle, askanialaiselle ruhtinaskunnalle. Vuonna 1260 loput, askanialaisten maat jaettiin pieniksi Sachsen-Lauenburgin ja Sachsen-Wittenbergin ruhtinaskunniksi. Sachsen-Lauenburgista käytettiin myöhemmin uudella ajalla lyhyttä nimeä Lauenburg.

Toinen ruhtinaskunta

Vuonna 1423 askanialaisten Sachsen-Wittenberg päätyi Wettinin suvulle, jotka olivat jo valmiiksi Meissenin rajakreivejä ja lääninherroja Thuringenissa. Näin muodostui uusi, voimakas ruhtinaskunta. Saksin nimi vakiintui tälle (perimyksen vaiheiden kautta päätyneelle) alkuperäistä saksilaisaluetta hieman etelämpänä sijaitsevalle nykyistä Saksin vapaavaltiota vastaavalle alueelle, joka alun perin oli thuringiheimon ja slaavilaisten vendien asuma-aluetta. Kyseinen Saksi oli myöhäiskeskiajan ja uuden ajan merkittäviä saksalaisia valtioita: Sen hallitsijat olivat vaaliruhtinaita joilla harvojen joukossa oli oikeus ottaa osaa keisarinvaaliin. Muutamasta sen hallitsijasta tuli samanaikaisesti Puolan kuninkaita, ja siten keskitasoisia vaikuttajia eurooppalaisellekin näyttämölle.

Saksin kuningaskunta

Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan hajotessa 1806, Saksista tuli kuningaskunta ja vaaliruhtinas Fredrik August III:sta tuli kuningas Fredrik August I. Hän teki raskaan erehdyksen jäämällä liian pitkään uskolliseksi Napoleonille, jolloin hänet vangittiin ja hänen Preussi pyrki anastamaan kaikki hänen maansa 1813. Itävallan, Ranskan ja Britannian vastustuksesta Fredrik August kuitenkin palautettiin valtaan Wienin kongressissa, mutta hän menetti pohjoisimmat osat maistaan Preussille. Näistä maista tuli Preussin Saksin maakunta, joka on nykyisin Sachsen-Anhaltin osavaltiota. Saksin kuninkaille jäljelle jäänyt osa vastasi suunnilleen nykyistä Saksin vapaavaltiota (joskin Saksin vapaavaltioon liitettiin joitakin Preussin anastamia alueita). Vuosien 1848–1849 kapinoissa Saksista tuli vallankumouksellisten pesä, jossa mm. anarkisti Mihail Bakunin, hovisäveltäjä Richard Wagner ja Gottfried Semper ottivat osaa toukokuun 1849 kansannousuun. Vuoden 1918 jälkeen Saksi oli osavaltio Weimarin tasavallassa, josta päätyi natsi-Saksan ajan jälkeen Neuvostoliiton miehittämäksi. DDR purki osavaltion 1952, mutta jälleenyhdistymisessä Liittotasavaltaan osavaltio palautettiin ja se on nyt yksi Saksan osavaltioista. Luokka: Saksa ja:ザクセン州 simple:Saxony

1700

Tapahtumia

- Suuri pohjan sota (1700-1721) alkaa

Syntyneitä

- 9. helmikuuta - Daniel Bernoulli, sveitsiläinen matemaatikko (k. 1782)

Kuolleita

Huomaa

- 1700 ei ole karkausvuosi, koska Gregoriaanisessa kalenterissa tasavuosisadat ovat karkausvuosia vain, jos itse vuosisataa osoittava luku (tässä 17) on 4:llä jaollinen. Luokka:1700-luku ko:1700년

1721

Tapahtumia

- Suuri Pohjan sota päättyy Uudenkaupungin rauhaan. Ruotsi luovuttaa Venäjälle Liivinmaan, Viron, Inkerinmaan, Viipurin ja osan Karjalaa.

Syntyneitä

Kuolleita

- Luokka:1700-luku ms:1721 ko:1721년

1700

Tapahtumia

- Suuri pohjan sota (1700-1721) alkaa

Syntyneitä

- 9. helmikuuta - Daniel Bernoulli, sveitsiläinen matemaatikko (k. 1782)

Kuolleita

Huomaa

Saksi

Keskiajan saksilaiset

Ensimmäinen herttuakunta

Toinen ruhtinaskunta

Saksin kuningaskunta

Ruotsi

Ruotsi on pohjoismainen perustuslaillinen monarkia. Sillä on yhteinen maaraja Suomen lisäksi Norjan kanssa.

Historia

Politiikka

Sisäpolitiikka

Kansainväliset suhteet

Läänit

Maantiede

Väestö

Talous

Merkittävimmät luonnonvarat

- sinkki
- rautamalmi
- kupari
- lyijy
- hopea
- uraani
- puu

Merkittävimmät vientituotteet

- koneet
- paperituotteet

Aiheesta muualla

- [http://maps.google.com/maps?ll=63.975961,12.919922&spn=17.321181,64.863281&z=13&t=h&hl=en Ruotsi Google Mapsissa] Luokka:Ruotsi als:Schweden ms:Sweden zh-min-nan:Sverige [[got:

1721

Tapahtumia

- Suuri Pohjan sota päättyy Uudenkaupungin rauhaan. Ruotsi luovuttaa Venäjälle Liivinmaan, Viron, Inkerinmaan, Viipurin ja osan Karjalaa.

Syntyneitä

Kuolleita

- Luokka:1700-luku ms:1721 ko:1721년

Ruotsin historia

Kivi- ja pronssikausi

Ruotsissa on ollut asutusta jo 8000-luvulla eaa. Maanviljelys alkoi levitä Etelä-Ruotsiin n. 4000 eaa. Tämä johti väestönkasvuun ja entistä kerrostuneemman yhteiskunnan syntyyn. Todennäköisesti Ruotsin alueella asui jo neoliittisella kaudella sekä indoeurooppalaista että suomalais-ugrilaista kieltä puhunutta väestöä. Jälkimmäisiin tavataan yhdistää lähinnä pohjoiset metsästäjä-kalastajakulttuurit, ensin mainittuihin lähinnä Etelä-Ruotsin maanviljelijä- ja karjanhoitajakulttuurit. Noin vuoden 1700 eaa tienoilla alkoi pronssikausi. Pronssikauden kuluessa Etelä-Ruotsin alueella kukoisti vauras kulttuuri, jonka yhteydet ulottuvat Keski-Eurooppaan ja jopa Välimeren maailmaan saakka. Skoonen Kivikissä sijaitsee pronssikautisen päällikön suuri kiviröykkiöhauta. Pronssikauden uskomusmaailmaa kuvittavat kalliopiirrokset ovat toinen kuuluisa muinaisjäännösryhmä. Tämän pronssikulttuurin edustajien uskotaan puhuneen indoeurooppalaista kieltä, ehkä varhaista germaania. Jotkut tutkijat ovat esittäneet myös muita vaihtoehtoja ja puhuneet jopa balttilaisesta kielestä. Eteläinen pronssikulttuuri ulottui Mälaren-järven tienoille saakka. Pohjois-Ruotsissa asui pronssikaudella metsästäjä-kalastajaväestöä, josta monet tutkijat johtavat saamelaisten alkuperän. Suomen rannikoille levisi pronssikauden kuluessa voimakasta skandinaavista kulttuurivaikutusta, mahdollisesti pienimuotoisen maahanmuuton yhteydessä.

Rautakausi ja viikinkiaika

Ruotsin oloista rautakaudelta (noin 500 eaa - 1050 jaa.) on vain vähän kirjallisia tietoja. Roomalainen Tacitus on ensimmäinen, joka mainitsee Ruotsin alueen asukkaita (suiones eli svealaiset). Arkeologinen löytömateriaali sitä vastoin on runsas. Esiroomalaisella ajalla (noin 500 - 0 eaa) rauta tuli yleiseen käyttöön. Arkeologisten löytöjen määrä ajalta on pienehkö, mutta maa pysyi jatkuvasti asuttuna. Viimeistään tässä vaiheessa Etelä-Ruotsin väestö lienee ollut kieleltään pääasiassa germaanista. Etelä-Ruotsissa viljeltiin maata ja hoidettiin karjaa. Pohjoisempana kalastuksen ja metsästyksen merkitys elinkeinoina oli suurempi. Pohjanlahden rannikoilla pyydettiin hylkeitä. Pohjois-Ruotsin väestöt puhuivat suomensukuista kieltä, jonka voinee yhdistää lähinnä saameen. Saamelaisalueen uskotaan ulotuneen Keski-Ruotsiin saakka. Eräät löydöt Uplannissa viittaavat myös yhteyksiin Itä-Baltian ja Etelä-Suomen itämerensuomalaiselle alueelle. Vanhemmalla roomalaisajan [noin 0 - 200 jaa) arkeologinen aineisto Etelä-Ruotsissa rikastuu ja monipuolistuu hautoihin laitettujen esineiden johdosta. Ruotsin alueelle kulkeutui melko paljon roomalaisia esineitä. Luultavasti Ruotsin alueen asukkaita palveli Rooman armeijassa. Nuoremmalta roomalaisajalta (noin 200 - 400 jaa) on Etelä-Ruotsissa rikkaiden hautalöytöjen muodossa merkkejä entistä hierarkkisemmasta yhteiskunnasta ja intensiivisemmistä yhteyksistä roomalaiseen maailmaan. Aikakausi näyttää olleen sotaisa. Kansainvaellusajalla (noin 400 - 550 jaa) Ruotsiin kulkeutui kultaa, joka on peräisin mannermaalla käydyistä sodista. Luultavasti kansainvaellusajan melskeisiin ja ryöstöretkiin osallistui myös Ruotsin alueen asukkaita. Skandinaviassakin oli ilmeisesti levotonta. Etelä- ja Keski-Ruotsin ohella arkeologisia löytöjä on runsaasti myös pohjoisempaa, esim. Medelpadista. Poliittinen organisaatio kehittyi: Uppsalan suuriin hautakumpuihin haudattiin mahtimiehiä tai kuninkaita. Helgön saarella Mälaren-järvessä sijaitsi kuuluisa käsityökeskus. Vendel-aika (550 - 800 jaa.) tunnetaan runsaista hautalöydöistään. Vendelin kalmistossa Keski-Ruotsissa (Uplanti) paikallisen mahtimiessuvun jäseniä haudattiin veneissä aseineen ja sotavarusteineen. Löytöjä on runsaasti myös Gotlannissa. Mahdollisesti ruotsalaisylimyksillä oli liittolaisia tai jonkinlaisia "vasalleja" Suomessa. Viikinkiaika (800 - 1050 jaa) on viimeinen ja kaiketi tunnetuin Ruotsin esihistorian jakso. Ruotsin alueelta lähteneet viikingit kävivät kauppaa, sotivat ja kolonisoivat Itämeren alueella, Venäjällä ja Mustallamerellä. Birka oli kuuluisa viikinkikaupan keskus. Viikinkiretkillä hankittua hopeaa haudattiin aarteina. 900-luvun jälkipuoliskolla viikinkien idänkauppa hiipui. Ruotsin alueen asukkaita otti osaaa viikinkiajan loppuvaiheen sotiin esimerkiksi Britteinsaarilla Knuut Suuren sotajoukoissa. Bysantin keisari puolestaan kokosi kuuluisan valiojoukkonsa Varjagikaartin viikinkisotureista. Viikinkiajan loppuvaiheessa yleistyi Keski-Ruotsin alueella tapa pystyttää riimukiviä elävien ja kuolleiden mahtimiesten ja -naistenkin muistoksi ja kunniaksi. Viikinkiajalla skandinaavinen, talonpoikainen elämäntapa ulottui pohjoisessa suurin piirtein Merenkurkun tienoille, Ångermanlandiin saakka. Pohjoisempana ja sisämaassa asui väestöä, jota voi nimittää lähinnä saamelaiseksi. Saamelaisten ja maanviljelijöiden välillä vallitsi koko rautakauden vilkas vuorovaikutus. Kristinusko saapui Ruotsiin viikinkiajalla. Uskontoa levittivät sekä länsieurooppalaiset lähetyssaarnaajat että Bysantin ortodoksisesta kulttuurista omaksutut vaikutteet. 900-luvun lopulla syntyi Sigtunan kaupunki kristinuskon ja uuden kuninkaanvallan tukikohdaksi. Ensimmäinen Ruotsin kuningas, josta on konkreettisia tietoja, on Olavi Sylikuningas, joka lyötätti rahaa Sigtunassa. Hänen vahvin tukialueensa oli ilmeisesti Götanmaalla. Mistään kovin yhtenäisestä Ruotsin valtakunnasta ei voi vielä puhua. Paikalliset päälliköt tunnustivat kuninkaan herrakseen jos tunnustivat, ja välillä kuninkaita saattoi olla useampia.

Varhais- ja sydänkeskiaika

Keskiajalla Sveanmaa ja Götanmaa yhdistetään hitaasti osaksi samaa poliittista järjestelmää. Kirkollisesti ne yhdistetään vuonna 1164 perustetun Uppsalan arkkipiispanistuimen alaisuuteen. Ruotsiin syntyy vähitellen seurakuntien ja hiippakuntien verkosto. Myös luostarilaitos saapuu Ruotsiin. Varsinkin dominikaaniveljestö saa suurta vaikutusvaltaa 1200-luvulta lähtien. 1100-luvulla ja seuraavan vuosisadan alussa Ruotsin kuninkuudesta taistelevat Sverkerin ja Eerikin suvut. Lopulta 1200-luvun puolivälissä jaarli Birger saa vallan käsiinsä ja hänen pojastaan Valdemarista tulee Bjälbo-suvun ensimmäinen kuningas. Birgerin ja poikiensa vallan aikaa 1200-luvun jälkipuoliskolla voi pitää yhtenäisen Ruotsin kuningaskunnan varsinaisena syntykautena. Kuninkaanvallan ja verotuksen tukikohdiksi rakennetaan linnoja. Kaupunkilaitos alkaa kehittyä (mm. Tukholma perustetaan) ja Taalainmaan malmivaroja aletaan hyödyntää tehokkaammin. Saksalaisia kauppiaita ja käsityöläisiä alkaa saapua Ruotsiin suurin joukoin. Valtakunta myös laajenee alueellisesti: Suomen ja Pohjois-Ruotsin alueita aletaan vähitellen liittää kiinteästi valtakuntaan. Suomenlahden itäpohjukassa Ruotsin valta törmää yhteen venäläisen Novgorodin valtion kanssa. Monenlaisten kahakoiden päätteeksi valtakunnat solmivat vuonna 1323 Pähkinäsaaren rauhan, joka jättää Viipurin Ruotsille ja Käkisalmen Novgorodille. Kuningas Maunu Ladonlukko (Magnus Ladulås) antaa vuonna 1280 Alsnön säädöksen, joka vapauttaa veroista raskaina ratsumiehinä palvelevat ritarit ja asemiehet (rälssi). 1300-luvun alussa Ruotsissa raivoaa valtataistelu kuningas Birgerin ja hänen veljiensä välillä. Vangittuaan veljensä petoksella Nyköpingin joulupidoissa vuonna 1317 Birger antaa heidän nääntyä nälkään vankityrmässä. Seuraa kapina, jonka johdosta Birger pakenee maasta. Uudeksi kuninkaaksi valitaan herttua Erikin poika Magnus (Maunu Eerikinpoika), joka perii äitinsä kautta myös Norjan kruunun. Tultuaan täysi-ikäiseksi Magnus alkaa hallita aktiivisesti pyrkien laajentamaan valtakuntaa. Ristiretki Novgorodia vastaan vuosina 1348 - 1350 epäonnistuu. Musta surma leviää Ruotsiin tuhoten huomattavan osan väestöstä. Kuninkaan välit ylimystöön kiristyvät. Kuuluisa ruotsalainen näkijätär Pyhä Birgitta ottaa syntisenä pitämänsä Magnus-kuninkaan tulilinjalleen. Lopulta Magnus menettää Ruotsin valtaistuimen saksalaiselle vallantavoittelijalle Albrekt Mecklenburgilaiselle. Norja jää Magnuksen pojan Hakonin valtaan. Ruotsissaa alkoi 1360-luvulla sisällissotien ja valtataisteluiden kausi ylimystön ja kuninkaan taistellessa vallasta. Tämä johti keskusvallan heikkenemiseen ja 1380-luvulla Norjan jo aiemmin vallannut Tanska liitti valtakuntaan myös Ruotsin. Valtioiden yhteenliittymä vahvistettiin Kalmarin kaupungissa pidetyssä kokouksessa. Tästä alkoi Kalmarin unioinin eli niin sanottu unioniaika. Margereetan kuoltua vuonna 1412 unionin kruunut peri Eerik Pommerilainen. Unionin poliittinen painopiste oli Tanskassa ja Ruotsi alkoi pyrkiä eroon unionista jo Eerikin aikana. Vuonna 1438 puhkesi laaja unionivastainen kapina, joka kuitenkin kukistettiin, mutta 1400-luvun loppu oli Ruotsissa rauhatonta. Osa Ruotsin ylimyksistä halusi erota unionista, osa tuki unionikuningasta. Vuonna 1471 tanskalaiset lyötiin Brunkebergin taistelussa Tukholman lähellä ja Ruotsissa nousi valtaan valtionhoitaja Sten Sture. Hänen valtakaudellaan uhkatekijäksi muodostui Tanskan ohella Venäjä, joka oli yhdistynyt Moskovan suuriruhtinaiden alaisuuteen. Erimielisyydet Ruotsin itärajan kulusta johtivat sotaan Venäjää vastaan. Vuosina 1495 - 1497 Viipurin linna ja Olavinlinna kuitenkin kestivät venäläisten piiritykset. Unionitaistelut alkoivat uudelleen 1500-luvun alussa. Vuonna 1521 Tanskan kuningas Kristian Tyranni (tanskalaisille Kristian Hyvä) valloitti Tukholman ja salamurhautti oppositiossa olleet Ruotsin johtavat aateliset kuuluisassa Tukholman verilöylyssä.

Vaasa-aika (uskonpudistuksen aika)

Vuonna 1523 aatelisherra Kustaa Eerinkinpojan johtama kapinaliike karkoittaa tanskalaiset Ruotsista ja Suomesta Lyypekin kauppakaupungin tuella. Kustaasta tulee kuningas, jonka jälkimaailma muistaa Kustaa Vaasana. Kuningas alkaa järjestelmällisesti kehittää valtakuntaansa. Keskushallintoa uudistetaan saksalaisten esikuvien mukaan. Riippuvaisuus Lyypekistä mitätöidään ns. kreivisodassa. Ruotsissa aletaan varovaisesti toteuttaa uskonpuhdistusta eli reformaatiota, jonka turvin kuningas voi takavarikoida suuren osan kirkon omaisuudesta. Kiristyvä verotus ja kirkkoon kohdistuvat toimenpiteet provosoivat useita kapinoita, joista uhkaavin on ns. Dacken sota Smoolannissa 1540-luvulla. Kapinat kukistetaan verisesti. Kustaa luo modernin valtion, joka pystyy säätelemään alamaistensa elämää paljon keskiaikaista valtakuntaa tehokkaammin. Valtakautensa lopulla Kustaa ajautuu viisivuotiseen sotaan Venäjää vastaan. Kuningas kuolee vuonna 1560. Valtaistuimen perii vanhin poika Erik, joka tunnetaan hallitsijanimellä Eerik XIV. Nuorempi poika Juhana III hallitsee Suomea puoli-itsenäisenä herttuakuntana. Veljekset ajautuvat aseelliseen valtataisteluun. Mielenterveytensä menettänyt Eerik suistetaan valtaistuimelta vuonna 1567 ja Juhanasta tulee uusi kuningas Juhana III. 1560-luvulla alkaa suuri sotakausi. Vuonna 1561 Ruotsi alkaa sekaantua Baltian sekasortoiseen tilanteeseen ottaessaan Tallinnan suojelukseensa. Tämä johtaa konfliktiin Tanskan ja Puolan kanssa. Vuonna 1570 alkaa Venäjää vastaan käyty sota (pitkä viha eli 25-vuotinen sota), joka tuottaa erittäin suurta vahinkoa varsinkin valtakunnan itäpuoliskolle eli Suomelle. Ilmaston viilentyessä ja sotarasitusten kiristäessä verotusta talonpoikaisto alkaa joutua ahdinkoon. Juhana on naimisissa puolalaisen, katolisen prinsessan kanssa. Kuningas kuolee vuonna 1592. Hänen pojastaan Sigismundista tulee sekä Puolan että Ruotsin kuningas vuonna. Ruotsin aateli suhtautuu torjuvasti katoliseen kuninkaaseen. Ruotsin kirkko saattaa nyt uskonpuhdistuksen päätökseen julistautumalla evankelis-luterilaiseksi. Kustaa Vaasan nuorin poika Kaarle saa Ruotsissa valtionhoitajan aseman. 1590-luvulla Sigismundin yritys valloittaa Ruotsi torjutaan. Suomessa pitävät valtaa Sigismundin kannattajat Klaus Flemingin johdolla. Kun nuijasotana tunnettu epätoivoinen talonpoikaiskapina ei onnistu suistamaan Flemingiä vallasta, Kaarle ottaa Suomen asevoimin haltuunsa. Vuonna 1609 hänestä tulee kuningas Kaarle IX. Kuninkaan vanhuudenpäivät kuluvat vastoinkäymisten merkeissä. Baltian valloittaminen Puolalta ei etene, uusi sota Tanskaa vastaan päättyy tappioon.

Suurvalta-aika

Vuonna 1617 Ruotsia alkaa hallita kuningas Kustaa II Aadolf, Ruotsin historian ehkä menestyksekkäin hallitsija. Yhteistyössä kansleri Axel Oxenstiernan kanssa kuningas saattaa valtakunnan sisäiseen tasapainoon. Hallinto uudistetaan perusteellisesti. Baltian sodassa Ruotsi saa nyt yliotteen ja Puolan on pakko suostua rauhaan vuonna 1625. Nykyistä Viroa ja Latviaa vastaava alue (Liivinmaa) siirtyy Ruotsin valtaan. Vuonna 1630 Ruotsi sekaantuu Keski-Euroopassa raivoavaan kolmekymmenvuotiseen sotaan. Pohjois-Saksan protestanttiset ruhtinaat ovat joutuneet ahtaalle taistelussa katolista keisaria vastaan. Huippukuntoon trimmattu Ruotsin armeija tulee apuun ja murskaa keisarilliset useissa suurissa taisteluissa. Vuonna 1632 kuningas Kustaa II Aadolf kaatuu Lützenin taistelussa. Tämän jälkeen sota pitkittyy. Vuonna 1648 solmitaan vihdoin Westfalenin rauha, jossa Ruotsille luovutetaan mittavat alueet Saksan pohjoisosasta. Ruotsi on nyt noussut eurooppalaisen suurvallan asemaan. Menestyksen hinta on jäänyt kansan maksettavaksi. Suomi on joutunut kantamaan suhteettoman suuren taakan sotaponnistelujen yhteydessä, mutta varsinainen Ruotsikaan ei ole päässyt vähällä. Verot ovat olleet korkeat ja suurin osa armeijaan otetuista miehistä on kuollut.

Vapauden aika ja kustavilainen aika

Suomen sodassa vuonna 1808 Venäjä valtasi Suomen Ruotsilta.

Ruotsi vuoden 1809 jälkeen

Ruotsi joutui Suomen menettämisen jälkeen lopullisesti sopeutumaan eurooppalaisen pikkuvaltion rooliin. Vuonna 1810 Ruotsin kuninkaan adoptoitu perillinen, marsalkka Bernadotte valittiin kruununprinssi Kaarle XIV:ksi. Kaarle XIV katsoi Norjan olevan otettavissa kuin korvauksena Suomen menettämiselle liittymällä Napoleonin vastaiseen liittoon, sillä Tanska-Norja oli ranskalaisten puolella. Napoleon joutui tappiolle ja Kielin rauhassa 1814 Tanska-Norja joutui luovuttamaan Norjan Ruotsille Pommerin aluetta vastaan. Norja kuitenkin julistautui itsenäiseksi, sääti perustuslain ja valitsi oman kuninkaansa. Ruotsi hyökkäsi Norjaan toteuttaakseen Kielin rauhan lupaukset. Lyhyen sodan jälkeen Mossin rauhassa perustettiin persoonaliunioni kahden itsenäisen valtion kesken. Unionia kesti vuoteen 1905, kunnes se raukesi rauhanomaisesti norjalaisten tahdosta. Ruotsin maatalous muuttui asteittain kylätyyppisestä yksityisomisteisiin tiloihin teollisen vallankumouksen aikana, mutta tämä ei riittänyt kasvavan väestön tarpeisiin. Osin toimeentulon takia n. 1 miljoonaa ruotsalaista muutti Yhdysvaltoihin vuosina 1850-1890. Ruotsin 1800-lukua leimasivat paineet liberaaleihin uudistuksiin, mikä johti talouselämän vapautumiseen ja äänioikeus- ja veroreformien aloittamiseen. Kolmen poliittista pääpuoluetta: sosiaalidemokraatit, liberaalit ja konservatiivit, syntyivät.

Nykyaika

Ruotsi oli muodollisesti puolueeton ensimmäisessä- ja toisessa maailmansodassa. Kylmän sodan aikana Ruotsi pysyi myös puolueettomana. Ruotsin liittyi Euroopan unioniin vuonna 1995.

Muualla verkossa

- [http://websok.libris.kb.se/websearch/form?type=shb Svensk historisk bibliografi] Luokka:Ruotsin historia Luokka:Valtioiden historiat

Venäjän historia

Tämä artikkeli käsittelee Venäjän historiaa Nestorin kronikan mukaan Novgorodin, jota voidaan pitää varhaisimpana Venäjää edeltäneenä valtiomuodostelmana, perusti skandinaviasta tullut varjagi, Rurik. Venäjä on Suomen itänaapuri, mistä johtuen Suomella ja Venäjällä on pitkä yhteinen historia. Suomi oli Venäjän keisarikunnan autonominen osa vuosina 1809–1917. Keisarikunta kaatui vuoden 1917 vallankumouksissa ja Venäjän johdolla muodostettiin Neuvostoliitto. Vuonna 1991, Neuvostoliiton hajotessa, Venäjästä tuli taas oma valtionsa.

Itäslaavien esihistoria

Venäläisten esi-isät olivat slaavilaisia heimoja. Arkeologisten ja kielitieteellisten löydösten perusteella jotkut ovat päätelleet slaavien muodostaneen etnisen ryhmän n. toisella vuosituhannella eKr, alueella joka nykyisin jakautuu Puolan, Tšekin, Slovakian, läntisen Valko-Venäjän ja luoteisen Ukrainan alueille. 700-luvulla eKr. slaavit olivat siirtyneet rautakauteen ja aloittaneet ekspansion itään ja etelään. Slaavien varhainen historia on kuitenkin hyvin kiistelty aihe, eikä minkäänlaista yksimielisyyttä slaavien alkukodin laajuudesta ole. Vuosina 100-800 jKr. slaavien alueelle siirtyivät vuorollaan hunnit, avaarit ja unkarilaiset, mikä edesauttoi niin metsästäjinä, maanviljelijöinä kuin mehiläistenhoitajina toimineiden slaavien ekspansiota itään. 500-luvulle jKr. mennessä slaavit olivat hallitseva etninen ryhmä Itä-Euroopan tasangoilla. 600-luvulle tultaessa slaavit olivat jakautuneet kielellisesti eteläiseen, läntiseen ja itäiseen haaraan. Itäinen haara muodosti venäläisten, ukrainalaisten ja valkovenäläisten kielelliset esi-isät. Itäslaavit asettuivat Dnepr-joen tienoille nykyisen Ukrainan alueelle ja levittäytyivät idässä Volgan mutkaan ja lännessä nykyisen Moldovan ja Etelä-Ukrainan alueelle, mikä mahdollisti heille Itämeren alueen ja Bysantin välisten kauppareittien kontrolloimisen. Heillä oli kauppasuhteita bysanttilaisten ja viikinkien kanssa. Kiova, tuleva Rusin valtakunnan keskus, todennäköisesti perustettiin 400-500-luvulla Dnepr-joen reittien kontrolloimiseen, sen kautta verotettiin Bysanttiin palaavia laivoja. 700-800-luvuilla itäslaavilaiset heimot joutuivat Etelä-Volgan ja Kaukasuksen alueelle asuneiden turkinsukuisten, juutalaisuuteen kääntyneiden kasaarien verottamiksi.

Kasaarit

:Pääartikkeli: Kasaarit Kasaari olivat turkinsukuista väestöä, joka asutti Volgan alajuoksun aroalueita Mustanmeren ja Kaspianmeren välissä 600-1200-luvuilla. 700-luvulla kasaarit olivat kääntyneet juutalaisuuteen. Itil nykyisen Astrakhanin lähellä oli heidän valtakuntansa pääkaupunki. Lakiensa, suvaitsevaisuutensa ja kansainvälisyytensä ansiosta kasaarit muodostivat tärkeimmän taloudellisen yhteyden Itämeren alueen ja Bagdadin ympärille keskittyneen muslimi-imperiumin välillä. 700-800-luvuilla monet itäslaaviheimot maksoivat veroja kasaareille. Heidän vaikutusvaltansa alkoi vähetä kuin varjagisoturi Oleg siirtyi Novgorodista etelään, karkoitti kasaarit Kiovasta ja perusti Kiovan Rusin noin vuonna 880. Kasaarien vaikutusvalta väheni edelleen 900-luvulla slaavien ja turkinsukuisten paimentolaisten invaasion myötä.

Kiovan Venäjä

:Pääartikkeli: Kiovan Venäjä Kiovan Venäjä Skandinaaviset viikingit, joita bysanttilaiset kutsuivat varjageiksi, yhdistivät ryöstelyn ja kaupan ja alkoivat retkeillä Baltiasta Mustaanmereen ja Kaspianmereen johtavilla vesireiteillä. Jokien varrella asuneet slaavit palkkasivat varjageja usein suojelijoikseen. Vanhimpien kronikoiden mukaan Rurik-nimisestä varjagista tuli Novgorodin ruhtinas n. 860 hieman ennen kuin hänen seuraajansa ottivat haltuunsa Kiovan ja perustivat Kiovan Venäjän, tai Kiovan Rusin. 800-luvulla Kiovan varjagihallitsija oli saanut haltuunsa laajan alueen, joka toimi nykyisen Venäjän alkujuurena. Varsinaisesti Venäjästä ei kuitenkaan vielä voi puhua siitäkään syystä, että Kiovan Venäjä voidaan nähdä niin ikään Ukrainan ja Valko-Venäjän alkuna. Nimi rus, yhdessä suomen kielen Ruotsin ja viron Rootsin kanssa, liittyy joidenkin tutkijoiden mukaan Ruotsin Roslageniin. Asia on kuitenkin kiistanalainen, joidenkin mielestä sanalla on slaavilaiset tai persialaiset juuret. Kiovan Venäjä syntyi 800-luvulla Dnepr-joen laaksoon. Se käsitti keskushallitun ryhmän ruhtinaskuntia, joiden päätarkoituksena oli ylläpitää jokien kauppareittejä joiden kautta kuljetettiin turkiksia, mehiläisvahaa ja orjia Skandinavian ja Bysantin välillä. 900-luvun loppuun mennessä skandinaavinen vähemmistö oli sulautunut slaavilaiseen väestöön. Kiovan Venäjän pitkäkestoisimpia vaikutuksia oli ortodoksisen uskon slaavilaisen version kehittyminen, joka vaikutti voimakkaasti Venäjän kulttuuriin seuraavan tuhannen vuoden ajan. Kiova kääntyi kristinuskoon ruhtinas Vladimirin toimesta 988, tarinan mukaan kaikki asukkaat kastettiin. Muutamia vuosia myöhemmin ensimmäinen lakikokoelma, Russkaja pravda, luotiin. Kiovan ruhtinaat noudattivat Bysantin esimerkkiä ja pitivät kirkon tuloineen riippuvaisina valtiosta joka johti siihen, että Venäjän kirkko ja valtio ovat aina olleet läheisessä yhteydessä. 1000-luvulle tultaessa, etenkin Jaroslav Viisaan hallintokaudella, Kiovan Rus kykeni taloudessa, arkkitehtuurissa ja kirjallisuudessa saavutuksiin, jotka ylittivät Länsi-Euroopan vastaavat. Verrattuna läntiseen kristikuntaan, venäjän kieli sai vain vähän vaikutteita kreikan- ja latinankielisistä varhaisista kristillisistä kirjoituksista. Tämä johtui kirkkoslaavin käytöstä jumalanpalveluksissa. Kiovan Venäjä hajaantui valtiollisesti täysin ruhtinasperheiden aseellisiin valtakamppailuihin. Kiovan mahti väheni pohjoisen Novgorodin ja kaakon Halych-Volhynian kustannuksella. Mongolien valloitus 1200-luvulla tuhosi lopulta Kiovan. Halych-Volhynia liittyi Puola-Liettuaan ja mongolien hallitsema Vladimir-Suzdal ja itsenäisyytensä säilyttänyt Novgorod tulivat modernin Venäjän valtion perustaksi.

Mongolivalloitus

Kiovan Rusin hajaantuminen sisäisiin valtakamppailuihin yhdistyi mongolien invaasioon, jota johti Tsingis-kaanin pojanpoika Batu. Vuonna 1223 kiovalaisten joukot kohtasivat mongolit Kalka-joella ja kiovalaiset murskattiin (aiemmin mongolit olivat jo hävittäneet alueella sijainneen ns. Volgan Bulgarian valtakunnan). 1240 mongolit hävittivät Kiovan ja siirtyivät länteen Puolan ja Unkarin seuduille. Siihen mennessä he olivat valloittaneet suurimman osan Venäjän ruhtinaskunnista, vain Novgorod säästyi valtaukselta. Mongolivalloituksen vaikutukset olivat alueellisesti epätasaisia. Kiovan kaltaiset keskukset eivät koskaan toipuneet. Eteläiseltä venäjältä paenneet siirtyivät pääosin koilliseen, jossa maaperä oli parempaa ja joet mahdollistivat taloudellisen kehityksen. Tästä alueesta kehittyi modernin Venäjän sydän. Novgorod kukoisti yhä ja uusi valtamuodostuma Moskova alkoi kehittyä mongolien paineessa.

Kultainen Orda

:Pääartikkeli: Kultainen Orda Batun Venäjälle perustamaa kaanikuntaa on kutsuttu Kultaiseksi Ordaksi (Tarkemmin kyseessä oli alun perin