:: wikimiki.org ::
| Sveitsi |
Sveitsi
:Sveitsi tarkoittaa paitsi valtiota, myös laajaa ulkoilualuetta ja "kansanpuistoa" Hyvinkäällä.
Sveitsin valaliitto on pieni valtio Keski-Euroopassa. Sveitsi on liittotasavalta, jolla ei ole meriyhteyttä. Keskieurooppalaisen valtion naapurimaat ovat Saksa, Italia, Itävalta, Ranska ja Liechtenstein.
Historia
Legendan mukaaan vuonna 1291 kolme metsäseutua, Uri, Schwyz ja Unterwalden solmivat valaliiton Rütlin niityllä keisari Rudolf I:n kuoltua ja yhdistivät voimansa taistelussa Habsburg-sukua vastaan. Morgartenin taistelussa 1315 ja Sempachissa 1375 liittolaiset Habsburgien joukot. Tosiasiassa 1291 vain vahvistettiin aikaisempi liitto, ja vasta huomattavasti myöhemmin mainitut tapahtumat saivat myyttisen aseman Sveitsin perustamisen kannalta.
Liitto sinällään oli yksi lukuisista tuonaikaista kaupunkien ja muiden alueiden muodostamista liitoista, eikä sen tavoitteena ollut itsenäisyys, vaan saavuttaa asema suoraan keisarikunnan (eikä Habsburgien) alaisuudessa. Ajatus yhtenäisestä Sveitsistä alkoi syntyä huomattavasti myöhemmin. Laajempaan tietoisuuteen legenda levisi vasta Friedrich Schillerin näytelmän "Wilhelm Tell" (1804) myötä.
1300-luvulla liito alkoi laajentua, kun Luzern liittyi siihen 1322. Zürich seurasi vuonna 1351, Zug vuonna 1352 ja Bern vuonna 1353. Glarus otettiin mukaan vähäisemmin oikeuksin vuonna 1352. Kyse oli siis kaupunkien ja laaksojen muodostamasta liitosta. Kyse ei ollut yhtenäisestä liitosta, vaan joukosta erillisiä liittosopimuksia yksittäisten osallisten välillä.
Myöhäiskeskiajalla liittolaiset joutuivat uusiin konflikteihin Habsburgien kanssa: itävaltalaiset voitettiin Sempachin taistelussa 1386. Lisäksi valaliiton sisällä käytiin Vanha Zürichinsota 1449-1450 ja 1474–1478 valaliittolaiset osallistuivat burgundilaissotiin. Svaabilaissodan (1499) myötä valaliittolaiset ('Yläsaksan liitto') saavuttivat Baselin rauhassa de facto itsenäisen aseman keisarikunnasta.
Reformaation aikana liitto rakoili osan kantoneista liityttyä Ulrich Zwinglin ja Jean Calvinin johtamaan reformaatioon, ja toisten pysyttyä katolilaisina. Uskonriita johti sisällissotaan ja vuoden 1531 rauhassa päädyttiin kompromissiin: Zürich, Bern, Basel, Schaffhausen ja osia Graubündenistä reformoitiin; Luzern, Zug, Solothurn ja Freiburg pysyivät katolisina.
Kolmikymmenvuotisen sodan päättäneen Westfalenin rauhan yhteydessä 1648 muut eurooppalaiset valtiot tunnustivat Sveitsin itsenäisyyden keisarikunnasta ja sen suvereniteetin. Ranskan vallankumouksen sotien yhteydessä Sveitsi jäi Ranskan ja Itävallan armeijoiden väliin ja joutui valloitetuksi. Siitä tehtiin Helvetican tasavalta (1798). Wienin kongressi (1815) palautti Napoleonin häviön jälkeen maan itsenäisyyden. Tällöin Valaisin, Neuchâtel'n ja Geneven kantonit liittyivät Sveitsiin antaen sille maan nykyiset rajat. Wienin kongressissa myös eurooppalaiset suurvallat tunnustivat maan neutraliteetin.
Vuonna 1847 sisällissota puhkesi jälleen katolisten ja protestanttisten kantonien välillä (Sonderbundskrieg). Se kesti kuitenkin vain kuukauden ja kuolonuhrien määrä jäi alle sataan. Sveitsin välttyi mullistuksilta "Euroopan hulluna vuonna" 1848, mutta sääti kuitenkin perustuslain, joka siirsi puolustuksen, kaupan ja lakiasiat liittovaltiolle, jättäen muut asiat kantonien omaan päätäntävaltaan. 1874 perustuslaki uudistettiin täysin, minkä jälkeen se pysyi pienin muutoksin voimassa vuoteen 1999 saakka.
Sveitsi on tunnettu puolueettomuudestaan, eikä osallistunut kumpaankaan maailmansotaan. Vuonna 2002 maa päätti liittyä YK:hon kansanäänestyksen jälkeen.
Politiikka
Valtio on kuuluisa poliittisesta ja sotilaallisesta puolueettomuudestaan, mutta toisaalta myöskin kansainvälisestä yhteistyöstä, sillä se on useiden kansainvälisten järjestöjen kotimaa.
Sveitsin viralliset kielet ovat saksa, ranska, italia ja retoromaani. Confœderatio Helvetica, latinankielinen versio valtion virallisesta nimestä välttää yhden virallisen kielen valitsemisen neljän joukosta. Sen lyhennettä CH käytetään esimerkiksi valtion maatunnuksena Internetissä.
Sveitsin hallintojärjestelmä on ainulaatuinen maailmassa, kaksikamarinen parlamentti on pääasiallinen poliittisen vallan hallitsija. Molemmilla kamareilla, liittokokouksella ja kansalliskokouksella on oikeus lainsäädäntöön. Liittokokouksessa on 46 jäsentä, kaksi jokaisesta kantonista, ja yksi entisistä puolikantoneista, valitaan suoralla vaalilla, ja kansalliskokouksen 200 jäsentä suhteellisella vaalilla. Toimikausi on molemmissa kamareissa neljä vuotta. Kansa voi kumota minkä tahansa liittoparlamentin säätämän lain, ja aloitteiden kautta tehdä lisäyksiä perustuslakiin. Tämä tekee Sveitsistä puolittain suoran demokratian.
Sveitsillä ei ole varsinaista valtionpäämiestä, vaan toimeenpanovaltaa edustaa seitsemänjäseninen liittoneuvosto, jonka puheenjohtaja valitaan jäsenistä yksivuotiselle kaudelle.
Osat
Sveitsissä on 26 (27 1)
kantonia, jotka jakautuvat edelleen 2889 kuntaan. Kantonit olivat vuoteen 1848 asti itsenäisiä valtioita, joilla oli oma rahansa ja armeijansa. Kantoneilla on edelleen omat perustuslakinsa, lainsäädäntönsä, hallituksensa ja oikeusistuimensa.
kantonia
1 Sveitsin pääkaupunki Bern laskekaan Sveitsissä Kantoniksi, eli Sveitsissä on 27 Kantonia kun Bern lasketaan Kantoniksi
Maantiede
Sveitsin maantiede
Sveitsin maantiede
Sveitsin pinta-ala on 41 000 km² ja asukasmäärä 7,4 miljoonaa. Maan asukastiheys on 184 asukasta/km².
Sveitsin maisemaa hallitsevat Alpit, jotka kulkevan maan läpi. Korkein kohta on Dufourspitze, 4634 m. Vuorien välissä on lukemattomia laaksoja ja muutamia jäätiköitä. Täältä saavat alukunsa Euroopan suuret joet: Rein, Rhône, Inn ja Ticono, jotka laskevat järvien, kuten Genevenjärven ja Zürichinjärven kautta.
Maan väkirikkaampi pohjoisosa on avoimempaa, mutta silti vuoristoista seutua. Pohjoisemmassa kulkevat Juravuoret. Maan Alppien eteläpuolisessa osassa vallitsee välimerenilmasto.
Talous
Sveitsi on monia muita Euroopan maita rikkaampi, mutta on silti avannut kauppaansa EU:n suuntaan säilyttääkseen kansainvälisen kilpailukykynsä. Euroopan talousyhteisön jäsenyys hylättiin kansanäänestyksessä joulukuussa 1992, ja Sveitsi on avannut kauppaansa bilateraalisilla sopimuksilla.
Sveitsi on pitkään ollut sijoittajien suosikkikohden tiukan pankkisalaisuuden ja valuuttansa vakauden ansiosta. Veronkierto ei ole Sveitsissä rikos, joka antaisi oikeuden rikkoa pankkisalaisuuden. Kansainvälisesti merkittäväksi pankkisalaisuuden on tehnyt mahdollisuus rahanpesuun ja varallisuuden piilottamiseen.
Sveitsin talous perustuu ensisijaisesti teollisuuteen. Teollisuuden tuotteista tunnetaan ulkomailla perinteisesti parhaiten kellot, linkkuveitset, suklaat, viinit ja juustot. Lääketeollisuus on kuitenkin merkittävästi kasvattanut osuuttaan. Pääasialliset elinkeinot ovat palveluelinkeinot (vuonna 2003 noin 72 %) ja teollisuus. Maataloudesta elantonsa hankkii vain noin viisi prosenttia väestöstä, vaikka yli puolet pinta-alasta on maatalouteen sopivaa.
Bruttokansantuotteen kasvu laski 2001 1,6 % ja hallitus ennusti kasvun jäävän 1,3 % vuonna 2002.
Väestöjakauma
Sveitsin väestöjakauma
Sveitsin sijainti Euroopan keskellä on vaikuttanut voimakkaasti maan väestöön ja kulttuuriin. Sveitsissä on neljä virallista kieltä: saksa (64 %) pohjoisissa ja keskiosissa, ranska (19 %) lännessä, italia (8 %) etelässä ja retoromaani, jota puhuu pieni vähemmistö maan kaakkoisessa Graubündenin kantonissa. Puhuttu saksan murre tunnetaan sveitsinsaksana, mutta mediat käyttävät myös yläsaksaa. Monet puhuvat useita kieliä, ja vierastyöläiset muodostavat jopa 20 % väestöstä.
Laajin uskonto on katolisuus (43 %), seuraavana erilaiset protestanttiset kirkot (35 %), maahanmuutto on tuonut Sveitsiin myös islaminuskoisen (4 %) ja ortodoksisen vähemmistön (2 %).
Kulttuuri
Sveitsin kielellinen jakautuminen tekee vaikeaksi puhua yhtenäisestä sveitsiläisestä kulttuurista. Sveitsin kulttuurista traditiota leimaavat yhteydet italian-, ranskan- ja saksankielisiin naapurimaihin. Myös monet ulkomaalaiset kirjailijat ja taiteilijat - kuten Voltaire, James Joyce ja Charlie Chaplin - ovat asuneet tai asettuneet maahan. Muuttoliike voimistui erityisesti kansallissosialismin ja fasismin aikakaudella pakolaiskirjailijoiden muuttaessa maahan, näistä kuuluisin Saksasta on epäilemättä Thomas Mann. Vastapainoksi moni sveitsiläinen taiteilija - kuten Le Corbusier, Paul Klee ja Jean-Luc Godard - on jättänyt maansa viedäkseen nimensä ulkomaille. Kuvataiteilijoista kuuluisimpia ovat Alberto Giacometti sekä Paul Klee. Sveitsin tunnetuimpiin kirjailijoihin kuuluvat Heidi-sarjan 1800-luvulla laatineen Johanna Spyrin ohella Friedrich Dürrenmatt sekä Max Frisch.
Laajaa kulttuurista merkitystä oli myös 1915 Zürichissä syntyneellä dadaismilla.
Sveitsiläinen kansankulttuuri sisältää muun muassa jodlausta, alppitorven soittamista ja sveitsiläistä painia.
Ruokakulttuuri
Sveitsillä ei ole suurta synnynnäistä ruokaperinnettä. Sen sijaan sveitsiläiset ateriat lainaavat parhaimmistoa ranskalaisesta, italialaisesta ja saksalaisesta keittiöstä. Sveitsiläiset juustot, kuten appenzeller, emmental ja gruyère ovat hyvin tunnettuja maailmalla. Emmental ja gruyère yhdessä valkoviinin kanssa tuottavat fonduen, joka tarjoillaan kulhossa ja syödään leipäkuutioiden kera. Tyypillinen sveitsiläinen juustoruoka on myös raclette, joka sulatetaan sille omistetussa pannussa ja syödään mm. kinkkusuikaleiden, suolakurkun, hillosipuleiden ja päärynöiden kera. Röstit - rapeat, rasvassa paistetut, paloitellut perunat - ovat sveitsinsaksalaisten kansallisruoka. Tuore kala, erityisesti ahven ja kirjolohi, on myös suosittua. Maailman kuulua sveitsiläistä suklaata tarjoillaan usein jälkiruoissa ja kakuissa. Müsli on lähtöisin Sveitsistä ja lienee ainoa eri kieliin laajasti levinnyt sveitsiläinen sana - tosin saksalaistetussa muodossaan (paikallisella murteella müesli).
Sveitsissä tuotetaan myös runsaasti viiniä. Yleisin rypälelajike on riesling. Vuonna 2004 tapahtuneen laillistamisen jälkeen maassa on jälleen alettu valmistaa myös absinttia.
Merkittävimmät luonnonvarat
- suola
- puu
- vesivoima
Merkittävimmät vientituotteet
- lääkkeet
- hienomekaniikka
- kellot
Linkit
- [http://maps.google.com/maps?ll=46.935261,8.069458&spn=3.330836,8.107910&z=10&t=h&hl=en Sveitsi Google Mapsissa]
Luokka:Sveitsi
als:Schweiz
ms:Switzerland
zh-min-nan:Sūi-se
ko:스위스
ja:スイス
simple:Switzerland
th:ประเทศสวิตเซอร์แลนด์
ValtioValtio on Max Weberin määritelmän mukaan "oikeusjärjestyksenä ja hallitsemiskoneistona toimiva pakkoyhteisö, joka onnistuneesti vaatii itselleen fyysisen väkivallan käytön legitiimiä monopolia määrätyllä maantieteellisellä alueella".
Yleensä tähän määritelmään liitetään myös vaatimus siitä, että väkivaltamonopoli yleisesti hyväksytään alueella. On hyvä huomata, että väkivaltamonopolin yleinen hyväksyntä on mahdollista myös diktatuureissa ja muissa totalitaarisissa järjestelmissä.
Käsitteet valtio, yhteiskunta ja kansakunta sekoitetaan usein:
Yhteiskunta muodostuu ihmisten kaikkien vuorovaikutussuhteiden verkostosta josta valtio on vain osa. Yhteiskunta jaetaan mm. hegeliläisessä ja liberalistisessa perinteessä valtioon ja kansalaisyhteiskuntaan. Uudemmissa teorioissa yhteiskunta jaetaan usein kolmeen osa-alueeseen: valtiolliseen, (yksityiseen) taloudelliseen ja varsinaiseen kansalaisyhteiskuntaan.
Kansakunta on käsite joka viittaa yleensä valtion tai jonkin etnisen ryhmän jäsenten yhteisöön. Moderni valtio, jonka voi katsoa syntyneen feodalismin ajan jälkeen 1500-luvulta eteenpäin, on rakentanut legitimiteettinsä pitkälti siihen, että sen on katsottu olevan kansakunnan organisaatio, kansallisvaltio.
Suomen valtio
Suomessa valtion legitimiteetti perustuu demokraattiselle valtioteorialle
ja hallitusmuodon 2 §:n mukaan valtiovalta kuuluu kansalle. Vaaleilla hankitun valtuutuksen perusteella eduskunta käyttää yhdessä tasavallan presidentin kanssa lainsäädäntövaltaa, ja riippumattomat tuomioistuimet käyttävät tuomiovaltaa.
Valtion yleistä hallitusta varten taas on olemassa valtioneuvosto. Hallitusmuodon mukaisessa kolmijako-opissa esitetään käsitys kansakunnan valtiollisen vallan jakamisesta.
Valtion tehtävät
(1900-luvun alussa Woodrow Wilsonin jaottelun mukaan)
- järjestyksen vaaliminen; ihmisten ja omaisuuden suojaaminen väkivallalta
- miehen ja vaimon, lasten ja vanhempien välisten oikeudellisten asioiden käsittely
- omaisuuden hallussapito, siirto ja vaihdon säätely sekä näiden oikeudellisten vastuualueiden määrääminen velkojen ja rikosten suhteen
- sopimusoikeuksien määrittäminen yksilöiden välillä
- rikosten rankaisu ja määrittely
- oikeusriitojen ratkaisu siviiliasioissa
- poliittisten velvollisuuksien, oikeuksien ja kansalaisuuden määrittäminen
- valtion asioiden hoito toisten valtioiden kanssa; valtion suojaaminen ulkoiselta vaaralta tai hyökkäykseltä sekä valtion kansainvälisten suhteiden edistäminen
Sittemmin valtion tehtävien piiri on etenkin läntisissä demokratioissa laajentunut.
Erilaiset valtiotyypit
Ideologia, jossa valtio puuttuu lähes täydellisesti yhteiskunnan toimintaan, tunnetaan nimellä totalitarismi. Suomessa valtioon kuuluu sellaisia piirteitä, että voidaan käyttää termiä hyvinvointivaltio. Libertaarisessa teoriassa valtio joko on minimaalisimmillaan supistettu pelkäksi väkivaltakoneistoksi, jolloin käytetään termiä yövartijavaltio (ideologiana minarkismi), tai valtiosta on luovuttu kokonaan ja siirrytty autonomisiin kapitalistisiin alueisiin (ideologiana anarkokapitalismi).
Valtion valvomat oikeudet voidaan jakaa kahteen ryhmään: negatiiviset oikeudet ja positiiviset oikeudet. Negatiivinen oikeus on vapaus joltakin: vapaus kidutuksesta tai oikeus tuoda mielipiteensä julki ilman rangaistusta (ts. sananvapaus). Positiivinen oikeus on oikeus johonkin: oikeus koulutukseen tai oikeus ruokaan.
Perinteiset länsimaiset oikeusvaltiot pitävät ihmisoikeuksia ja muita negatiivisia oikeuksia usein itsestäänselvyyksinä. Sen sijaan maan politiikan vasemmistolaisuus määrää sen, missä määrin positiivisia oikeuksia on toteutettu. Suomalainen hyvinvointivaltio pyrkii perinteisesti tarjoamaan hyvin suuren osan positiivisista oikeuksista.
Monet kommunistiset ja totalitaristiset valtiot – Kiina etunenässä – loukkaavat kansalaistensa negatiivisia oikeuksia ja ihmisoikeuksia oikeuttaen loukkauksen positiivisilla oikeuksilla. "Kansalaisilla ei ehkä ole sananvapautta, mutta he saavat syödäkseen" kuuluu heidän perustelunsa.
Yhteiskuntateoriat
Erilaiset yhteiskuntateoriat voidaan jakaa mm. individualistisiin ja kollektivistisiin. Alkuperäiset moraaliset yhteiskuntateoriat, joista kaikkien muiden teorioiden voidaan sanoa kasvaneen, ovat liberalismi, demokratia ja sosialismi. Historiallinen kehitys on tapahtunut tuossa järjestyksessä. Puoluepoliittinen ryhmittäytyminen on kuitenkin tapahtunut pitkälti erilaisten konkreettisten asia- ja intressiristiriitojen eikä suoraan suurten poliittisten teorioiden mukaan.
- Liberalismi
- Anarkokapitalismi: valtio loukkaa aina ihmisten oikeuksia, joten sitä ei voi perustella.
- Minarkismi: yövartijavaltio on pienin paha tai yövartijavaltio syntyy luonnonoikeuksia loukkaamatta (Robert Nozick)
- Sosiaaliliberalismi: yksilönvapauksista voidaan joustaa, kun heikoimmassa asemassa olevien hyvinvointi turvataan (John Rawlsin Oikeudenmukaisuusteoria) tai kokonaishyöty on riittävä (utilitarismi)
- Demokratia
- Rousseau: jos kansan yleistahto määrää yksilöiden vastaisesti, toteutuu kollektivistinen vapaus eikä vapauden periaatetta näin loukata
- Hegel: valtio on ihmiskunnan kehityksen tulos ja itseisarvo, mahdollisuus ihmisille toteuttaa ei-itsekkäitä päämääriä
- Marxilaisuus: valtio on aina luokkaherruuden väline
- marxismi-leninismi: valtiovallasta on tehtävä proletariaatin herruuden väline
- anarkososialismi: valtiovalta, kuten muutkin herruden muodot, on tuhottava
Valtio organisaationa
Valtio on myös yksi ihmisen organisoitumisen muoto. Sitä edeltää klaani tai heimo ja sitä seuraa moderni kulttuuri ja globalisaatio. Valtio tuli mahdolliseksi hierarkkisen organisaatiomuodon keksimisen myötä. Valtio mahdollisti uuden hallinnon elättämisen lähinnä maatalouden ylijäämän, verotuksen turvin.
Quincy Wrightin mukaan kauppa ja teknologia edeltää organisatorista ja lakiin perustuvaa muutosta. Tämän mukaan globaali tietotekniikka ja globaali vapaakauppa ennakoisivat globaaleja organisaatioita ja globaaleja lakeja. Globalisaatio tuskin merkitsee valtion nopeata romuttumista, mutta selvästi sen roolin muuttumista. Itseorganisoitumista soveltaen globaali taso kontrolloi muodostuttuaan alempia, kulttuuria ja valtioita. Vrt. valtion kontrolli kansalaisiin. Valtioiden toiminnassa tarvitaan yhä enemmän valtioiden välistä, jopa globaalia yhteistoimintaa. Em. kehitys korostaa mm. kokonaisturvallisuuden käsitettä.
Katso myös
- Luettelo valtioista
- sodankäynti valtioiden aikana
Luokka:Politiikka
Luokka:Hallinto
ja:国家
simple:State
th:รัฐ
TasavaltaTasavalta on valtiomuoto, jossa kansa toimii johtajana ja jossa poliittinen valta perustuu ainoastaan kansan itsemääräämisoikeuteen. Tasavaltojen päämies on yleensä presidentti, mutta esimerkiksi Sveitsissä on sen sijaan seitsenhenkinen edustajisto. Presidentin valta-asema voi vaihdella hyvinkin suuresti. Esimerkiksi Yhdysvalloissa presidentti on samalla hallituksen johtaja, mutta Saksan presidentin virka on lähinnä seremoniallinen.
Tasavallan ja monarkian ero ei välttämättä ole suuren suuri, jos kuninkaan velvollisuudet ovat lähinnä seremonialliset. Näin voidaan väittää olevan esimerkiksi pohjoismaisissa monarkioissa.
Luokka:Politiikka
Luokka:Valtiomuodot
ja:共和制
simple:Republic
Keski-Eurooppa
Keski-Eurooppa on Itä-Euroopan ja Länsi-Euroopan välissä oleva alue Euroopassa. Usein siihen sisällytetään Puola, Tšekki, Slovakia, Unkari ja Slovenia. Lista siihen joskus sisällytettäviä maita on kuitenkin paljon suurempi, ja usein se sisältää Saksan, Itävallan, Sveitsin ja Liechtensteinin. Joskus maat, jotka katsovat olevansa Keski-Euroopan jäseniä, puhuvat itäisistä maista Itä-Eurooppana, joten on yleistä puhua Saksassa Puolasta Itä-Euroopan jäsenenä ja Puolassa sanoa samoin Ukrainasta.
Joku vitsailikin, että Keski-Eurooppa on se osa maanosa, jonka länsieurooppalaiset katsovat itäiseksi ja itäeurooppalaiset läntiseksi. Toisen määritelmän mukaan Keski-Eurooppa käsittää ne maat, jotka ovat kulttuuriltaan ja historialtaan läntisiä, mutta jotka Neuvostoliitto valloitti toisen maailmansodan aikana.
Luokka:Eurooppa
Italia
Italia on eteläeurooppalainen valtio. Italian pinta-ala on noin 300 000 neliökilometriä ja väkiluku noin 58 miljoonaa. Italian naapurimaita ovat Ranska, Sveitsi, Itävalta, Slovenia sekä kääpiövaltiot San Marino, Vatikaani ja Maltan ritarikunta.
Italian pääkaupunki on Rooma. Muita suuria kaupunkeja ovat muun muassa Napoli, Milano, Firenze, Torino ja Venetsia.
Italiassa puhutaan pääasiassa italiaa. Tärkein uskontokunta on katolisuus.
Italia on EU:n ja NATOn perustajajäsen.
Italian tämänhetkinen pääministeri on Silvio Berlusconi ja presidentti Carlo Azeglio Ciampi.
Historia
Antiikin aikana Apenniinien niemimaa oli muinaisen Rooman valtakunnan sydänalueita. Ennen roomalaisia Italiaa asuttivat muun muassa etruskit. Vuonna 476 jakautuneen Rooman imperiumin länsiosa hajosi lopullisesti, ja yli tuhat vuotta alue oli jakautunut pieniin ruhtinaskuntiin, ja osaa aluetta hallitsivat aika ajoin myös muun muassa Bysantti ja Espanja. Myös viikingeillä oli keskiajalla Etelä-Italiassa ja Sisiliassa kuningaskunta.
Nykyinen Italia syntyi 1850–1870-luvuilla pala palalta. Sardinian kuningaskunta valloitti Itävalta–Unkarilta Ranskan tuella Lombardian (Milanon ympäristön) 1859, ja Giuseppe Garibaldin johtama vapaaehtoisjoukko, joka toimi ilman Sardinian kuninkaan virallista lupaa, valloitti sitten Sisilian ja Napolin kuningaskunnan sekä pääosan paavin hallitsemasta Kirkkovaltiosta 1859–1860. Rooman pohjoispuoliset ruhtinaskunnat liittyivät Sardinian kuningaskuntaan kansanäänestyksissä 1860, ja Italian valtio perustettiin. Torino, jo Sardinian kuningaskunnan pääkaupunki, tuli Italian valtion ensimmäiseksi pääkaupungiksi. Saksan–Itävallan sotaan osallistumalla Italia valtasi Itävallalta Venetsian maakunnan 1866. Kun Roomaa ympäröivää Kirkkovaltion osaa suojelevat ranskalaisjoukot poistuivat 1870 Ranskan–Saksan sodan tähden, myös Rooma ja ympäröivä alue liitettiin Italiaan.
Itsenäinen Italia pyrki sitten suurvaltojen joukkoon, mutta jäi vähän samaan tapaan kuin Saksa, Ranska ja Britannia nykyään "pieneksi suurvallaksi". Se sai hankittua joitakin siirtomaita Afrikasta, muun muassa eteläosan nykyisestä Somaliasta, Eritrean ja Libyan. Etiopian valloitusyritys 1895–1896 päättyi kuitenkin sotilaalliseen katastrofiin ja kiusalliseen arvovaltatappioon. Ennen ensimmäistä maailmansotaa Italia oli liitossa Saksan ja Itävalta–Unkarin kanssa (kolmiliitto).
Ensimmäisen maailmansodan syttyessä Italia jäi kuitenkin aluksi puolueettomaksi, sillä muut jättivät sopimusvelvoitteensa täyttämättä eivätkä ilmoittaneet Italialle ajoissa sotaan ryhtymisestä. Myöhemmin Italia liittyi sotaan ympärysvaltojen puolella näiden luvattua Italialle Itävalta–Unkariin kuuluvia alueita. Rauhanteossa osa Italialle luvatuista alueista liiettiin kuitenkin Jugoslaviaan, mikä johti tyytymättömyyden kasvuun. Tätä käyttivät hyväkseen Benito Mussolinin johtamat fasistit, jotka muodostivat Italiasta yksipuoluediktatuurin.
Mussolini valloitti Etiopian 1936, mutta ei kyennyt rauhoittamaan maata. Albaniasta tehtiin myös Italian satelliittivaltio ja se liitettin osaksi Italiaa huhtikuussa 1939. Yhdessä Hitlerin johtaman Saksan kanssa Mussolini pyrki hallitsemaan Eurooppaa; tosin Saksan huomattavasti suuremman sotilaallisen voiman takia Italia joutui pikku hiljaa Saksan satelliittivaltioksi. Toisen maailmansodan Italia aloitti julistamalla sodan Ranskalle ja Iso-Britannille 10. kesäkuuta 1940 ja osallistumalla Ranskaan tehtävään hyökkäykseen. Lokakuussa 1940 aloitettu hyökkäys Kreikkaan tuotti kiusallisia tappioita, mutta kääntyi lopulta Saksan tuella voitoksi. Pohjois-Afrikassa Italia pyrki valloittamaan briteiltä Egyptin. Lopulta kuitenkin Britannia tunkeutui Italiaan 1943, mikä pakotti pian Italian vaihtamaan puolta. Saksa miehitti Italian pohjoisosan, ja vuosina 1943–1945 maassa käydyt liittoutuneiden ja Saksan väliset taistelut tuottivat suurta vahinkoa. Rauhanteossa Italia menetti kaikki siirtomaansa ja pieniä alueita Euroopasta.
Sodan jälkeen Italian valtiomuoto muutettiin 1946 kuningaskunnasta tasavallaksi.
Politiikka
Maaliskuun 1994 parlamenttivaaleissa ylivoimainen voittaja oli vaaliliitoksi perustettu Vapauden liitto (Polo della Libertá), jonka muodostivat mediamoguli Silvio Berlusconin perustama Eteenpäin Italia (Forza Italia, FI), äärioikeistolainen Kansallisliitto (Alleanza Nazionale, AN) ja Pohjois-Italialle itsehallintoa vaatinut Pohjoisen liitto (Lega Nord, LN). Berlusconi muodosti oikeistolaisen koalitiohallituksen, johon edellä mainitut puolueet osallistuivat. Hallitus kaatui jo joulukuussa 1994 Berlusconiin kohdistuneiden lahjusepäilyjen takia.
Vuoden 2001 vaaleissa Berlusconin johtama "Vapauksien talo" (Casa delle Libertà) -koalitio selvityi voittajaksi, ja Berlusconi sai muodostaa toisen hallituksensa. Forza Italia sai maan parlamentin ylähuoneesta, senaatista (Senato della Repubblica), 82 paikkaa 315:stä ja alahuoneesta, edustajainhuoneesta (Camera dei Deputati), 189 paikkaa 630:stä.
Suurin oppositiovoima on keskustavasemmistolainen "Oliivipuu" (Uniti nell'Ulivo) -koalitio, jonka suurin puolue on sosiaalidemokraattinen "Vasemmistodemokraatit" (Democratici di Sinistra). Suhteellisen vaalitavan ansiosta parlamentissa on edustettuina myös lukuisia pienempiä ryhmiä.
Berlusconia vastaan käyty lahjusoikeudenkäynti keskeytettiin kesäkuussa 2003, kun parlamentti äänesti uudesta laista, joka takasi oikeudellisen koskemattomuuden poliitikoille ja tuomareille. Heinäkuun alussa 2003 Berlusconi aiheutti kohua maailmalla sanomalla häntä arvostelleelle saksalaiselle europarlamentaarikolle, Martin Schulzille, että tämä sopisi hyvin tekeillä olevaan italialaiselokuvaan keskitysleirin vartijan rooliin.
Vuoden 2003 paikallisvaaleissa ja 2004 eurovaaleissa Berlusconin johtama hallituskoalitio on kärsinyt tappioita.
Aluejako
Pääartikkeli: Italian alueet
Italia jakautuu hallinnollisesti 20 alueeseen (regione), jotka jakautuvat edelleen maakuntiin (provincia) ja nämä kuntiin (comune). Maakunnat on useimmiten nimetty hallintopaikkakuntansa mukaan.
Italian alueet:
Tähdellä merkityillä alueilla on itsehallinnollinen asema
Maantiede
Italian alueet
Italian alueet
Italia sijaitsee Etelä-Euroopassa, Apenniinien niemimaalla, joka on lähes koko Välimeren pituinen kapeahko, samannimisen vuoriston hallitsema niemimaa. Italia rajoittuu pohjoisessa Alppien vuoristoon sekä Sveitsin ja Itävallan valtioihin, koillisessa Sloveniaan, luoteessa Ranskaan, idässä Adrianmereen, lännessä Ligurianmereen ja Tyrrhenanmereen, etelässä Joonianmereen sekä Maltan ja Sisilian kanaaleihin. Apenniinien niemimaan lisäksi Italiaan kuuluu useita saaria, muun muassa Sisilia ja Sardinia, Välimeren suurimmat saaret sekä Elba, Capri, Ischia, Panteleria ja tuliperäiset Liparisaaret. Sisilian saarella sijaitsee Euroopan korkein tulivuori Etna. Napolin kaupungin edustalla on Vesuviuksen tulivuori. Italia tunnetaan ulkomuotonsa vuoksi "Saapasmaana".
Talous
Italiassa on muun muassa öljy-, maakaasu-, rautamalmi-, kivihiili-, elohopea-, rikki-, suola- ja marmoriesiintymiä, mutta kaikkiaan luonnonrikkauksia on vain vähän. Teollisuuden osuus bruttokansantuotteesta on 40 %, ja se työllistää 32 % työikäisestä väestöstä. Teollisuuskeskukset keskittyvät maan pohjoisosaan, mikä johtuu hyvistä markkinointiyhteyksistä Keski- ja Länsi-Eurooppaan, alppijokien vesivoimasta ja maataloudesta saatavista raaka-aineista. Italiassa tuotetaan kone- ja konepajateollisuuden perinteisiä tuotteita kuten laivoja, moottoriajoneuvoja, konttorikoneita, elektroniikkaa, maatalouskoneita ja rautatiekalustoa. Automerkeistä kuuluisimmat ovat torinolainen FIAT ja Ferrari. Lisäksi Italiassa on muun muassa teräs-, elintarvike-, tupakka-, huonekalu- ja kemianteollisuutta.
Italia, erityisesti Milano, on tunnettu muodin kotimaana, ja italialaiset asusteet ja kengät ovatkin maailmankuuluja. Tärkeimpiä vientituotteita ovat koneet ja moottoriajoneuvot, tekstiilit, kengät ja kemianteollisuuden tuotteet sekä viinit, oliiviöljy, hedelmät ja vihannekset. Huomattavimmat kauppasatamat ovat Genova, Augusta, Trieste, Venetsia ja Taranto. Kansainvälisiä lentoasemia on 25. Italiassa käy joka vuosi yli 50 miljoonaa turistia.
Alkutuotannon osuus bruttokansantuotteesta on enää kolme prosenttia, ja sen piirissä työskentelee kahdeksan prosenttia työvoimasta. Maanviljely keskittyy Pohjois-Italian alangolle, jossa viljellään muun muassa vehnää, maissia, sokerijuurikasta ja riisiä. Alueella tuotetaan myös merkittävästi rehua ja maitotaloustuotteita. Keski- ja Etelä-Italiassa kasvatetaan etupäässä lampaita ja vuohia. Italia on maailman suurin viinirypäleiden ja viinin tuottaja. Maan eteläosassa viljellään sitrushedelmiä, tomaatteja ja oliiveita. Pohjoisen Friulissa ja Lombardiassa viljellään silkkiäispuita, mutta niiden kasvatus on vähentynyt keinokuitujen käytön yleistyessä. Rannikolla muun muassa sardiinien, sardellien ja tonnikalan kalastus on tärkeä elinkeino.
Ennen Euroopan yhteiseen valuuttaan, euroon, siirtymistä Italian rahayksikkö oli Italian liira (ITL, ₤ ), 1 000 liiraa oli noin kolme markkaa eli 50 senttiä.
Kielet
Italian virallinen kieli on italia, mutta vielä 100–200 vuotta sitten sitä osasi vain murto-osa kansasta. Italian kielen loi suurelta osin Dante Alighieri toscanalaismurteiden perusteella 1300-luvulla. Vasta Mussolini vakiinnutti Italian kielen valta-aseman.
Paikallisesti virallinen asema Italiassa on saksalla (Etelä-Tiroli, 280 000 puhujaa) ja ranskalla (Aostan laakso, 115 000 puhujaa, joista osa puhuu pikemminkin läheistä frankoprovensaalia). Vain Italiassa käytettyjä paikallisia kieliä ovat friuli (550 000 puhujaa), ladino (35 000 puhujaa) ja sardinia (miljoona puhujaa). Katalaania Italiassa puhuu noin 20 000 puhujaa ja oksitaania noin 50 000 puhujaa. Jo keskiajalla Italiaan on muuttanut paljon albaniankielistä väestöä (100 000 puhujaa) ja jo historiallisista ajoista Sisiliassa ja Etelä-Italiassa on puhuttu paljon kreikkaa (nykyisin 11 000 puhujaa). Itärajalla puhutaan myös naapurimaiden kieliä: kroatiaa (2 000 puhujaa) ja sloveniaa (75 000 puhujaa).
Näiden vakiintuineiden kielten lisäksi Italiassa on paljon maahanmuuttajia, joilla on omat kielensä. Lisäksi Italiassa on romaneja, joilla on oma kielensä.
Historiallisesti tunnettuja Italian niemimaalla puhuttuja kieliä ovat latina ja etruskien kieli.
Merkittävimmät luonnonvarat
- elohopea
- potaska
- marmori
- rikki
- kivihiili
- kala
Merkittävimmät vientituotteet
- koneet
- tekstiilit
- autot
- viini
Katso myös
- Italian taide
- Italian maatalous
- Italialainen keittiö
Aiheesta muualla
- [http://maps.google.com/maps?ll=43.484032,12.077433&spn=14.152961,32.431641&z=12&t=h&hl=en Italia Google Mapsissa]
Luokka:Italia
als:Italien
ms:Itali
zh-min-nan:Italia
ko:이탈리아
ja:イタリア
simple:Italy
th:ประเทศอิตาลี
fiu-vro:Itaalia
Ranska
Ranska on länsieurooppalainen valtio. Euroopan mittakaavassa Ranska on suuri valtio – sen pinta-ala on yli puoli miljoonaa neliökilometriä ja väkiluku yli 60 miljoonaa. Ranskan naapurimaita ovat Belgia, Luxemburg, Saksa, Sveitsi, Italia, Monaco, Espanja ja Andorra.
Ranskan pääkaupunki on Pariisi. Ranska on tasavalta, jossa presidentillä on melko paljon valtaa suhteessa pääministeriin. 17. toukokuuta 1995 lähtien presidenttinä on ollut Jacques Chirac.
Historia
:Pääartikkeli: Ranskan historia
Nykyinen Ranska kattaa suurimman osan muinaisesta Galliasta, joka oli Rooman valtakunnan provinssi.
Keskiajalla Ranskan paikalla oli mahtava Kaarle Suuren valtakunta, jonka hajottua alueella oli monia pieniä ruhtinaskuntia, joista tärkeimpiä olivat Ranska, Burgundi, Provence ja Savoiji.
Ranskan vallankumoukseen 1789 saakka maa oli kuningaskunta, tosin se oli sitä vallankumouksenkin jälkeen vuodesta 1814–1848. Kuuluisin Ranskan kuningas lienee aurinkokuningas Ludvig XIV (1638–1715).
1700-luvun ja 1800-luvun vaihteessa Ranskaa hallitsi keisari Napoléon Bonaparte, joka sai haltuunsa suuren osan Eurooppaa, mutta karkotettiin sittemmin Atlantin valtameressä sijaitsevalle St. Helenan saarelle. Napoleonin jälkeen monarkia palautettiin, mutta Euroopan "hulluna vuotena" 1848 kuningas Ludvig Filip syrjäytettiin ja maasta tuli tasavalta, jonka presidentiksi valittiin Napoleonin veljenpoika Ludvig Napoleon. Hän tosin muutaman vuoden päästä julistautui keisariksi nimellä Napoleon III. Keisarikunta kaatui myöhemmin, ja Ranska julistettiin taas tasavallaksi.
Ensimmäisessä maailmansodassa Ranska taisteli ympärysvaltain puolella. Toisessa maailmansodassa maa joutui Saksan miehittämäksi. Ranskaa hallitsi marsalkka Philippe Pétainin niin sanottu Vichyn hallitus.
Nykyinen Ranskan valtio on nk. viides tasavalta, joka syntyi kansanäänestyksellä 1958.
Politiikka
Ranskan viidennen tasavallan perustuslaki hyväksyttiin kansanäänestyksellä syyskuun 28. päivänä 1958. Perustuslaki vahvisti presidentin ja ministereiden valta-asemaa suhteessa parlamenttiin. Peruslain mukaan, presidentti valitaan suoralla vaalilla viisivuotiskaudeksi (ennen uudistusta virkakauden pituus oli 7 vuotta). Presidentti vahvistaa lait, nimittää pääministerin, johtaa hallitusta ja asevoimia sekä allekirjoittaa kansainväliset sopimukset.
Ranskan parlamentissa on kaksi kamaria: kansalliskokous ja senaatti. Ranskan kansalliskokous (Assemblée Nationale) on ylin lainsäädäntöelin. Kansalliskokouksen 577 edustajaa valitaan suoralla vaalilla viisivuotiskaudeksi. Kansalliskokouksella on veto-oikeus hallituksen päätöksiin, mistä johtuen vaaleissa enemmistön edustajanpaikoista saaneella puolueella on yleensä myös enemmistö paikoista hallituksessa. Senaattorit (yhteensä 331) valitaan epäsuoralla vaalilla kuudeksi vuodeksi kerrallaan. Kuitenkin puolesta senaatin paikoista on äänestettävä uudelleen joka kolmas vuosi (alkaen 2007). Senaatilla on rajattu lainsäädäntövalta ja kansalliskokouksella on mahdollisuus kumota senaatin säätämiä lakeja, lukuun ottamatta perustuslakiin tehtäviä lisäyksiä ja ns. elollisia lakeja (lois organiques). Hallituksella on huomattava vaikutusvalta parlamentin käsittelyyn tuleviin lakeihin.
Viimeisten vuosikymmenten ajan, ranskalainen politiikka on ollut valtataistelua kahden puolueen välillä: vasemmistolaisen Parti Socialiste'n (lyhenne PS) ja oikeistolaisen Union pour un Mouvement Populaire'n (lyhenne UMP).
Ranska on maailmanpolitiikassa merkittävä valtio. Se on YK:n turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen, ja maalla on oma ydinase.
- Lista Ranskan presidenteistä
Maantiede
Ranskan presidenteistä
Manner-Ranska on jaettu 22 alueeseen (ranskaksi région, mukaan lukien Korsika, vaikkakaan se ei tarkkaan ottaen ole Manner-Ranskaa), jotka on edelleen jaettu 96 numeroituun departementtiin (département). Departementtien numeroita käytetään postinumeroissa sekä autojen rekisterikilvissä. Departementit on jaettu 329 arrondissementiin (arrondissement), jotka on jaettu edelleen 3 879 kantoniin (cantones) ja kantonit 36 568 kuntaan (communes) (tilanne 1. tammikuussa 2004).
Ranskan eurooppalaiset alueet
rekisterikilvissä
Ranskan merentakaiset osat
Ranskan mertentakaiset departementit kuuluvat Euroopan unioniiin ja ne käyttävät euroa valuuttanaan, mutta muut alueet eivät. Ranskan Tyynenmeren territorioiden valuuttana on Ranskan Tyynenmeren frangi (CFP).
- Départements d'outre-mer, DOM (Merentakaiset departementit)
- Guadeloupe
- Martinique
- Ranskan Guayana
- Réunion
- Collectivités territoriales, COM (Alueelliset yhteisöt)
- Mayotte
- Saint-Pierre ja Miquelon
- Wallis ja Futuna
- Pays d'outre-mer, POM (Merentakaiset maat)
- Ranskan Polynesia
- Collectivité sui generis
- Uusi-Kaledonia
- Territoire d'outre-mer, TOM (Merentakainen territorio)
- Ranskan eteläiset alueet
- Ranskan vaatimus Antarktiksella
- Îles Éparses de l'Océan Indien (Intian valtameren erillissaaret)
- Viisi saarta Intian valtameressä, joissa ei ole pysyvää asutusta ja joita hallinoidaan Réunionilta:
- Bassas da India
- Europa
- Juan de Nova
- Gloriososaaret
- Tromelin
Väestö
Ranskassa puhutaan pääasiassa ranskaa. Perinteisiä vähemmistökieliä ovat Bretagnen kelttiläinen bretoni, Dunkerquen suunnalla puhutut flaamilaismurteet, itärajan maakuntien saksa, Perpignanin seudun katalaani sekä Biarritzin ympäristössä jonkin verran puhuttu baski. Myös Korsikalla puhutaan omaa korsikan kieltä, joka on muistuttaa enemmän italian kieltä kuin ranskaa. Perinteisiin kielivähemmistöihin on kuitenkin vallankumouksen jälkeisinä vuosisatoina suhtauduttu hyvin kielteisesti, ja ne ovat pääsääntöisesti häviämässä. Tärkein uskonto on katolilaisuus. Ranskassa on kuitenkin melko suuri muslimivähemmistö, sillä suuri osa Pohjois-Afrikasta oli Ranskan siirtomaita 1950-luvulle asti. Siirtomaamenneisyyden muistona Ranskalla on edelleen jonkin verran omistuksia Euroopan ulkopuolelta.
Kulttuuri
- Ranskan akatemia
- Ranskan kirjallisuus
Merkittävimmät luonnonvarat
- kivihiili
- rautamalmi
- bauksiitti
- potaska
- puu
- kala
Merkittävimmät vientituotteet
- koneet
- kemikaalit
- viini
Katso myös
- Luettelo ranskalaisista
- Luettelo Ranskan kuninkaista
- Ranskan ympäriajo
Aiheesta muualla
- [http://maps.google.com/maps?ll=46.619261,2.307129&spn=6.701194,16.215820&z=11&t=h&hl=en Ranska Google Mapsissa]
- [http://www.france.fi/ Ranskan Suomen suurlähetystö]
Luokka:Ranska
als:Frankreich
ms:Perancis
zh-min-nan:Hoat-kok
ko:프랑스
ja:フランス
simple:France
th:ประเทศฝรั่งเศส
fiu-vro:Prantsusmaa
Liechtenstein
Liechtenstein on pieni ruhtinaskunta Alpeilla Sveitsin ja Itävallan välissä. Liechtenstein on Euroopan neljänneksi pienin valtio 160 neliökilometrillään ja 33 000 asukkaallaan. Liechtensteinin nykyinen ruhtinas on Hans Adam II, joka on hallinnut vuodesta 1989, ja maan pääministeri on nimeltään Otmar Hasler.
Historia
Pääartikkeli: Liechtensteinin historia
Ruhtinas Johann Adam Andreas von Liechtenstein osti vuonna 1699 Schellenbergin alueen ja 1712 Vaduzin kreivikunnan. Nämä alueet muodostivat vuonna 1719 perustetun Liechtensteinin ruhtinaskunnan, joka sai nimensä ruhtinaan kotilinnan mukaan. Ruhtinaskunta kuului Saksan valtakuntaan vuoteen 1806, suvereenina valtiona Reinin liittoon 1806-14 ja Saksan liittoon 1815-66. Saksan liiton hajottua Liechtenstein jäi riippumattomaksi saksalaiseksi valtioksi.
Tämän jälkeen se oli läheisessä yhteistyössä Itävalta-Unkarin keisarikunnan kanssa vuoteen 1918. Keisarikunnan hajottua Liechtenstein liittoutui Sveitsin kanssa ottaen maan valuutan käyttöön sekä muodostaen tulliunionin. Neutraliteetin myötä Liechtenstein ei - Sveitsin tavoin - joutunut osallistumaan toiseen maailmansotaan.
YK:n jäseneksi Liechtenstein liittyi vasta 1990, ja EFTA:n täysjäseneksi se pääsi 1991. 1992 maassa äänestettiin Euroopan talousalueeseen liittymisestä, mikä hyväksyttiin, mutta Sveitsin äänestettyä sopimusta vastaan asia lykkääntyi. Uudessa kansanäänestyksessä huhtikuussa 1995 liittymistä kannatti 82 % kansasta, ja se astui voimaan saman vuoden vappuna.
Katso myös:
- Liechtensteinin suku
- Luettelo Liechtensteinin ruhtinaista
Politiikka
Pääartikkeli: Liechtensteinin politiikka
Liechtenstein on valtiomuodoltaan perustuslaillinen monarkia, jonka valtionpäämies on perinnöllinen ruhtinas. Ruhtinas Franz Josef II:n kuolemasta 1989 lähtien ruhtinaana on toiminut Hans Adam II. Maassa toimii yksikamarinen parlamentti (Landtag), jossa on 25 kansan valitsemaa edustajaa.
Hallitusta johtaa pääministeri (tällä hetkellä Otmar Hasler). Pääministerin lisäksi hallituksessa toimii neljä ministeriä. Kaikki ministerit nimittää hallitseva ruhtinas parlamentin ehdotuksesta. Parlamentin paikoista kilpailee lähinnä kaksi puoluetta, Edistyksellinen kansanpuolue (Fortschrittliche Bürgerpartei, FBP) ja Isänmaallinen liitto (Vaterländische Union, VU).
Liechtensteinin ulkopolitiikka on pääosin Sveitsin johtamaa. Maalla on omat suurlähetystöt ainoastaan Bernissä, Berliinissä, New Yorkissa (YK) sekä Wienissä.
Parlamenttirakennus (Regierungsgebäude) valmistui 1905 ja on maapäivien ja hallituksen sijaintipaikka. Rakennus on historiallinen nähtävyys, kuitenkin itse ruhtinasperhe on asunut pääosin Böömissä ja Itävallassa sijainneilla maillaan aina vuoteen 1938 saakka.
Katso myös:
- Liechtensteinin ruhtinas
- Luettelo Liechtensteinin pääministereistä
Maantiede
Luettelo Liechtensteinin pääministereistä
Luettelo Liechtensteinin pääministereistä
Pääartikkeli: Liechtensteinin maantiede
Liechtensteinin ruhtinaskunta sijaitsee Alppien vuoristossa Keski-Euroopassa Sveitsin ja Itävallan välissä. Maa on 160 km² kokoinen. Liechtensteinin alueella ei vettä ole rajajoki Reiniä ja muita jokia lukuun ottamatta. Rajalinjaa maalla on yhteensä 76 km, josta 34,9 on Itävallan ja 41,1 Sveitsin kanssa.
Liechtensteinissa vallitsee mannerilmasto; talvet ovat kylmiä ja kuvia ja kesät lämpimiä ja melko pilvisiä. Koko maa on vuoristoa lännessä sijaitsevaa Reinin laaksoa lukuun ottamatta. Ruhtinaskunnan korkein kohta on Grauspitze (2599 m) ja matalin Ruggeller Riet (430 m). Maan tärkein joki on Rein, jonka lisäksi toinen tärkeä joki on Samina.
Osat
Liechtensteinin ruhtinaskunnan jako kahteen osaan, Vaduziin eli Oberlandiin (Ylämaa) ja Schellenbergiin eli Unterlandiin (Alamaa), juontaa juurensa satojen vuosien takaa. 1600-luvulla nykyisen Liechtensteinin paikalla oli kaksi aluetta, Vaduzin kreivikunta ja Schellenberg. Vuonna 1699 ruhtinas Johann Adam Andreas von Liechtenstein osti Schellenbergin alueen ja vuonna 1712 Vaduzin. Näistä hän muodosti 1719 Liechtensteinin ruhtinaskunnan. Vaduzin kaupungista hän teki uuden valtionsa pääkaupungin.
Kyseiset alueet on jaettu itsehallintoisiin kuntiin, joita maassa on 11. Kuntalaiset äänestävät kunnallishallinnon ja kunnanjohtajan, joka työskentelee kunnan koosta riippuen joko kokopäiväisesti tai osa-aikaisesti. Kuntalaiset voivat tehdä aloitteita kunnan hallinnoille, kunhan saavat kuudesosan äänestysikäisistä kuntalaisista kannattamaan aloitettaan.
Kunnat saavat rahoituksensa pääasiassa kunnallisveroilla, mutta saavat myös osan kansallisista verotuloista. Kunnat saavat myös valtiolta avustusta esimerkiksi rakennusprojekteihin. Jokaisessa kunnassa on kaksi kotia psykiatrisen hoidon tarpeessa oleville, kaksi vanhainkotia sekä muita työntekijöitä vanhustenhuollossa.
Vaduzin alueella asuu 22 452 ja Schellenbergin alueella 13 696 ihmistä.
Vaduzin alue sisältää seuraavat kunnat:
- Balzers
- Planken
- Schaan
- Triesen
- Triesenberg
- Vaduz
Schellenbergin alue sisältää seuraavat kunnat:
- Eschen
- Gamprin
- Mauren
- Ruggell
- Schellenberg
Talous
Pääartikkeli: Liechtensteinin talous
Liechtenstein tunnetaan maailmalla veroparatiisina. Pienestä koostaan huolimatta sen on onnistunut kehittyä vauraaksi, teollistuneeksi vapaan markkinatalouden maaksi. Teollisuus tuottaa suurimman osan maan bruttokansantuotteesta, Suomessa tunnetuin maan yritys lienee ThyssenKrupp Presta AG. Yhdysvallat ja EU ovat maan tärkeimmät kauppakumppanit. Teollisuuden ohella myös finanssisektori on pankkisalaisuuden ansiosta merkittävä.
Ruhtinaskunnalla on Sveitsin kanssa tulli- ja rahaliitto, joten maan valuuttana toimii Sveitsin frangi. Yli 90 % Liechtensteinin tarvitsemasta energiasta tuodaan ulkomailta. Maa on ollut EEA:n jäsen vuodesta 1995 lähtien. Omien postimerkkien myynti tuottaa Liechtensteinille 15 % kansantulosta. Liechtenstein on myös suosittu matkailumaa.
Väestö
Pääartikkeli: Liechtensteinin väestö
34,2 % väestöstä on ulkomaalaisia, pääasiassa sveitsiläisiä, itävaltalaisia ja saksalaisia. Maan virallinen kieli on saksa, josta alueella puhutaan alemannista murretta. Yli 80 % liechtensteinilaisista on katolilaisia, 7 % protestantteja ja 12,5 % kuuluu muihin uskontokuntiin.
Kulttuuri
Pääartikkeli: Liechtensteinin kulttuuri
Liechtensteinin kulttuurinen keskus on pääkaupunki Vaduz. Siellä sijaitsevat kansallismuseo sekä monet taidegalleriat. Liechtensteinissa on paljon kulttuuriaktiviteettejä, ja ihmiset ovat niissä aktiivisesti mukana. Kuorolaulussa maalla on pitkät perinteet; vuosisatojen ajan koko kansaa viihdytti kaksi kuoroa, Vaduzin ja Balzersin, jotka sävelsivät operettinsa itse.
Liechtensteinin tärkein kulttuurillinen nähtävyys on ruhtinaallinen taidekokoelma. Sinne on kerätty ruhtinaiden vuosisatojen saatossa keräämät taideteokset. Kokoelmissa ovat edustettuina mm. sellaiset mestarit kuin Peter Paul Rubens, van Dyck ja Franz Hals. Vuonna 2000 Liechtensteiniin avattiin nykytaiteen museo.
Liechtensteinissa on painettu omia postimerkkejä vuodesta 1912. Ne ovat kuuluisia kauneudestaan, ja tuovatkin valtiolle huomattavia tuloja. Monet Liechtensteinin suurimmista taiteilijoista ovat omistautuneet suunnittelemaan näitä maailmankuuluja postimerkkejä. Vaduzissa on myös postimuseo.
Schaanissa sijaitsee maailmankuulu teatteri ’’Theater am Kirchplatz’’. Siellä esiintyy kuuluisia näytteljöitä, laulajia ja muita esiintyjiä kaikkialta maailmasta.
Vaduzissa sijaitsee kuuluisa musiikkikoulu, joka on samassa rakennuksessa, missä Liechtensteinin ehkä kuuluisin säveltäjä Josef Gabriel Rheinberger syntyi.
Liechtensteinissa on myös monia vanhoja linnoja, mm. Vaduzin linna, Gutenbergin linna Balzersissa, Schellenbergin linnan rauniot sekä monia muita.
Liechtensteinissa järjestetään myös monia karnevaaleja ja juhlia.
Juhlapäivät
Merkittävimmät luonnonvarat
- vesivoima
Merkittävimmät vientituotteet
- hienomekaniikka
- postimerkit
Aiheesta muualla
- http://www.fuerstenhaus.li/ - Ruhtinashuoneen kotisivut (saksaksi ja englanniksi)
- http://www.landtag.li - Parlamentin kotisivut (vain saksaksi)
- http://www.liechtenstein.li - Ruhtinaskunnan viralliset kotisivut (saksaksi ja englanniksi)
- http://www.llv.li/ - Sivuportaali (vain saksaksi)
- [http://maps.google.com/maps?ll=47.129951,9.580078&spn=0.829632,2.026978&z=8&t=h&hl=en Liechtenstein Google Mapsissa]
Luokka:Liechtenstein
als:Liechtenstein
ms:Liechtenstein
zh-min-nan:Liechtenstein
ko:리히텐슈타인
ja:リヒテンシュタイン
simple:Liechtenstein
th:ประเทศลิกเตนสไตน์
fiu-vro:Liechtenstein
1291
Tapahtumia
- Jerusalemin kuningaskunta hajosi
Syntyneitä
-
Kuolleita
-
Luokka:1200-luku
als:1291
ko:1291년
Habsburg-sukuHabsburg-suku (joskus muodossa Hapsburg) on eräs tärkeimmistä eurooppalaisista historiallisista hallitsijasuvuista.
Tärkeimpiä Habsburgien hallitsijapaikkoja olivat:
- Saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarit (pienin keskeytyksin vuodesta 1452 vuoteen 1806)
- Itävallan hallitsijat (herttuoina vuosina 1282–1453, arkkiherttuoina vuosina 1453–1804 ja keisareina vuosina 1804–1918)
- Unkarin kuninkaat (1437–1918),
- Espanjan kuninkaat (1516–1700),
- Portugalin kuninkaat (1580–1640)
- Böömin kuninkaat (1526–1618 ja 1621–1918).
Historia
Suvun varhaisimpia juuria voidaan jäljittää 900-luvulle, jolloin sillä oli omistuksia nykyisen Sveitsin alueella. Nimen Habsburg alkuperä on Sveitsissä lähellä Aargauta sijaitsevasta, noin vuonna 1030 rakennetusta Habichtsburgin linnassa (Habicthsburg = haukkalinna). Vuonna 1111 kuollut Otto otti Habsburg-nimen linnan mukaan. Vuonna 1278 Habsburgien suku sai omistukseensa suunnilleen nykyisen Itävallan alueen, jota se hallitsi yhtäjaksoisesti aina ensimmäiseen maailmansotaan asti.
Habsburgien laajentumispolitiikkaan kuului alusta asti alueiden hankkiminen naittamalla suvun jäseniä eri hallitsijasukuihin. Vuonna 1452 Habsburgien Frederik II kruunattiin Saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisariksi ja tämä titteli säilyi Habsburgeilla lähes keskeytyksettä kunnes keisarikunta lopullisesti katosi 1806. 1500-luvulla Habsburgien imperiumi laajeni edelleen keisari Kaarle V:n perittyä Burgundin ja Espanjan kruunut.
Kun Kaarle V asetti veljensä Ferdinand I:n Espanjan kuninkaaksi, suku kuitenkin jakautui kahteen haaraan: itävaltalaiseen ja espanjalaiseen. Itävallan Habsburgit hallitsivat Saksalais-roomalaisen keisarikunnan kruunua sekä Böömiä ja Unkaria, kun taas Espanjan Habsburgit hallitsivat Espanjaa, Alankomaita, Espanjan omistuksia Italiassa ja ajoittain Portugalia. Unkari, joka oli nimellisesti Habsburgien omaisuutta vuodesta 1526 mutta käytännössä ottomaanien hallussa 150 vuotta, valloitettiin takaisin 1683 - 1699.
Espanjan Habsburg-suku sammui Kaarle II:n kuoleman myötä vuonna 1700 (mikä aloitti Espanjan kruununperimyssodan). Myös Itävallan Habsburg-suku katkesi kun keisari Kaarle VI vuonna 1740 kuoli (mikä johti Itävallan kruununperimyssotiin). Kaarlen tyttären Maria Teresan mies, Lothringenin herttua Francis Stephan nousi kuitenkin valtaan keisari Frans I:nä ja heidän jälkeläisensä jatkoivat Habsburg-hallitsijoiden perinnettä Habsburg-Lothringen-suvussa.
Vuonna 1806 Napoleonin toimeenpanemat Saksan uudelleenjärjestelyt päättivät lopullisesti Saksalais-roomalaisen keisarikunnan. Viimeinen keisari Frans II päätti korvaukseksi kruunauttaa itsensä Itävallan keisariksi. Tämä titteli pysyi Habsburg-Lothringeneilla Itävalta-Unkarin luhistumiseen vuonna 1918 asti.
Suvun nykyinen päämies on Otto von Habsburg, viimeisen Habsburg-hallitsijan, keisari Kaarle I:n vanhin poika.
Weblinks
- [http://www.chh.de.free.fr/archiv/Sonstiges/habsburg.php Genealogical tree of the house of Habsburg (till Maria Theresia)]
Luokka:Suvut
Luokka:Euroopan historia
ja:ハプスブルク家
1315
Tapahtumia
- sveitsiläiset löivät Habsburgien joukot Morgartenin taistelussa
Syntyneitä
-
Kuolleita
-
Luokka:1300-luku
ko:1315년
1291
Tapahtumia
- Jerusalemin kuningaskunta hajosi
Syntyneitä
-
Kuolleita
-
Luokka:1200-luku
als:1291
ko:1291년
Friedrich Schiller
Johann Christoph Friedrich Schiller, vuodesta 1802 lähtien von Schiller (s. 10. marraskuuta 1759, Marbach am Neckar; k. 9. toukokuuta 1805, Weimar), oli saksalainen runoilija, näytelmäkirjailija ja historioitsija. Useimmiten hänestä käytetään nimeä Friedrich Schiller. Häntä pidetään yhdessä Goethen kanssa saksalaisen klassismin merkittävimpänä kirjailijana. Monet hänen näyttämöteoksistaan kuuluvat saksankielisten teattereiden perusohjelmistoon, ja hänen balladinsa lukeutuvat suosituimpiin saksalaisiin runoihin.
Elämä
Nuoruus, opinnot ja ensimmäiset palvelusvuodet
balladiballadi
Johann Christoph Friedrich Schiller syntyi Marbachissa lääkärin perheeseen. Vuonna 1766 perhe muutti Ludwigsburgiin, ja samana vuonna Schiller meni latinakouluun. Ensimmäiset näytelmäkokeilunsa (Die Christen ja Absalon) hän teki vuonna 1772, mutta nämä teokset eivät ole säilyneet.
Vanhempien vastalauseista huolimatta Württembergin herttua Karl Eugen pakotti murrosikäisen Schillerin opiskelemaan Hohe Karlsschulen sotilasakatemiaan Stuttgartiin. Siellä hän opiskeli aluksi oikeustiedettä. Hän joutui tekemään runsaasti sulkeisharjoituksia ja oli ilmeisesti vielä viisitoistavuotiaanakin vuoteenkastelija, minkä takia häntä rankaistiin kaksi kertaa ankarasti. Salaa hän luki tovereiden kanssa kiellettyjä kirjoja ja nuuskasi tupakkaa.
Kun Solitude-linnassa toiminut akatemia siirrettiin vuonna 1775 Stuttgartin keskustaan, vaihtoi Schiller opintosuuntaustaan oikeustieteestä lääketieteeseen. Näihin aikoihin hän luki intensiivisesti Sturm und Drangin runoilijoiden ja Klopstockin teoksia sekä kirjoitti näytelmää Der Student von Nassau, joka ei ole säilynyt. Vuonna 1776 ilmestyi hänen ensimmäinen painettu runonsa Der Abend. Samana vuonna Schiller perehtyi Rousseaun, Plutarchin, Goethen ja Shakespearen teoksiin ja alkoi kirjoittaa teosta Rosvot. Vuonna 1779 Schiller aloitti opintoihin liittyvän tutkimustyönsä ja pyysi eroa sotilasakatemiasta, mihin ei kuitenkaan suostuttu. Viimein vuonna 1780 hän sai lähteä akatemiasta ja suoritettua tohtoritutkinnon. Hänestä tuli sotilaslääkäri.
Vuonna 1781 Schiller sai valmiiksi draaman Rosvot, ja se painettiin samana vuonna anonyyminä. Ensiesitys tapahtui Mannheimin teatterissa 13. tammikuuta 1782. Kielloista huolimatta Schiller päätti matkustaa seuraamaan ensiesitystä Mannheimiin joutuen samalla poistumaan valtion rajojen ulkopuolelle. Esityksestä tuli suuri menestys, ja erityisesti opiskelijat ottivat teoksen vastaan haltioituneena. Herttua Karl Eugen ei kuitenkaan pitänyt Schillerin tempauksista, vaan sulki hänet vankilaan 14 päiväksi, kun tämä oli palannut Mannheimista. Herttua kielsi myös Schilleriä kirjoittamasta vastaisuudessa komedioita ja muuta vastaavaa. Kuitenkin Rosvojen tuoma tuulahdus vapaudesta oli jo vaikuttanut kuulijoihin. 22. syyskuuta Schiller pakeni hyvän ystävänsä Andreas Streicherin kanssa jälleen Stuttgartista Mannheimiin, jossa hän luki kuulijoille ääneen teoksensa Fiesko: historiallinen murhenäytelmä. Streicher kirjoitti myöhemmin Schillerin pakomatkoista kirjassaan Schillers Flucht von Stuttgart und Aufenthalt in Mannheim von 1782 bis 1785.
Epävarmat vuodet
Vuonna 1783 Schiller oleskeli Bauerbachissa, jossa hän sai valmiiksi teoksen Kabale und Liebe ja aloitti teoksen Don Carlos kirjoittamisen. Palattuaan Mannheimiin hän sairastui syyskuussa 1783 hermokuumeeseen (malariaan), jota esiintyi tällä tuohon aikaan vielä hyvin soisella seudulla. Mannheimissa Schiller toimi näytelmäkirjailijana vuoteen 1785 asti. Fiesko ja Kabale und Liebe esitettiin siellä ensimmäisen kerran vuonna 1784. Teatterin intendentti Wolfgang Heribert von Dalberg jätti kuitenkin uusimatta Schillerin sopimuksen, minkä seurauksena Schiller joutui ottamaan paljon velkaa.
Schiller hankkiutui ystävyyteen ja kirjevaihtoon Christian Gottfried Körnerin kanssa, joka myöhemmin vuosina 1812-1816 julkaisi Schillerin teosten kokonaislaitoksen. Huhtikuussa 1785 Schiller matkusti Körnerin luokse Leipzigiin, ja tämä auttoi hänet taloudellisesta ahdingosta. Kesällä Schiller kirjoitti Gohlisin kylässä kuuluisan Oodin ilolle. Syksyllä Schiller lähti Körnerin mukaan Dresdeniin.
Vuonna 1787 Schiller matkusti Weimariin ja tutustui siellä Johann Gottfried von Herderiin ja Christoph Martin Wielandiin. Matkallaan Rudolstadtissa Schiller tutustui tulevaan vaimoonsa Charlotte von Lengefeldiin. Don Carlos ilmestyi samana vuonna ja sai heti ensiesityksensä. Goethe tapasi Schillerin Rudolstadtissa vuonna 1788 palattuaan Italian matkaltaan, mutta kumpikaan ei tuolloin kiinnostunut toistensa tekemisistä. Samana vuonna Schiller sai valmiiksi ensimmäisen ja ainoan osan teoksesta Geschichte des Abfalls der Vereinigten Niederlande, joka käsitteli Kahdeksankymmenvuotista sotaa (Alankomaiden itsenäisyyssotaa).
Taloudellinen turva
Kahdeksankymmenvuotista sotaa
Vuonna 1789 Schiller sai professorin viran Jenasta, tosin pettymyksekseen palkattoman sellaisen. Jenassa hän opetti historiaa, vaikka hän olikin filosofian professori. Hän oli kuitenkin pätevöitynyt virkaan erityisesti kirjoitettuaan Alankomaita käsitelleen teoksensa. Uutinen Rosvot-teoksestaan tunnetun Schillerin nimittämisestä virkaan otettiin Jenassa vastaan riemuiten. Virkaanastujaisluentoa varten varattu sali tuli tupaten täyteen, ja kuulijoiden oli vaihdettava suurempaan saliin. Koko kaupungissa kuohui. Samana vuonna Schiller ystävystyi myös Wilhelm von Humboldtin kanssa.
22. helmikuuta 1790 Schiller meni naimisiin Charlotte von Lengefeldin kanssa. Kaikki näytti menevän hyvin niin ammatissa kuin perhe-elämässäkin. Kuitenkin jo vuonna 1791 Schiller sairastui hengenvaarallisesti. Hän sai 3. tammikuuta kohtauksen ja krampinomaisen yskänpuuskan sekä menetti joksikin aikaa tajuntansa. Kaksi viikkoa myöhemmin sekä vielä toukokuussa Schiller sai uusia kohtauksia. Hän oli sairastunut tuberkuloosiin, josta ei enää tervehtynyt koko elämänsä aikana.
Schiller sai tanskalaiselta Augustenburgin herttua Fredrik Kristianilta ja kreivi Ernst Heinrich von Schimmelmannilta tuhannen taalerin suuruisen vuosittaisen rahallisen tuen kolmen vuoden ajaksi, jotta hän olisi voinut toipua sairaudestaan. Hän alkoi tutkia Kantin filosofiaa ja teki ensimmäiset luonnokset Wallenstein-draamatrilogiaa varten.
Vuonna 1792 Schilleristä tuli Rosvojen ansiosta Friedrich Gottlieb Klopstockin, Johann Heinrich Pestalozzin, George Washingtonin ja Tadeusz Kościuszkon rinnalla yksi Ranskan tasavallan kunniakansalaisista. Syynä oli pikemminkin Schillerin maine kapinallisena kuin hänen todelliset tekonsa. Hän suhtautui Ranskan vallankumoukseen aluksi myönteisesti, mutta pelkäsi koko ajan vapauden kannattajien muuttuvan mahdollisesti tyrannian kannattajiksi. Itse asiassa kävikin niin, että vapaustaistelijat teloittivat myöhemmin Ranskan kuninkaan, mitä Schiller piti karmeana tekona.
Ranskan vallankumoukseen
Vuonna 1794 Schiller tutustui kustantaja Friedrich Cottaan, joka lupasi alkaa julkaista Schillerin suunnittelemia aikakauslehtiä Die Horen ja Musenalmanach. Goethe lupasi Schillerille osallistua Die Horen -lehden toimittamiseen, ja kahdesta kirjailijasta tuli kirjeenvaihtoystäviä. Syyskuussa 1794 Schiller vietti kaksi viikkoa Goethen luona. Sielläkin hän noudatti samaa päivärytmiä kuin kotonaan: hän nukkui puoleenpäivään asti ja teki töitä öisin. Tietoisina Schillerin perinteisistä asenteista Goethe ja hänen monivuotinen avovaimonsa Christiane Vulpius yrittivät pitää avoliittonsa salassa, joten Christiane ja hänen viisivuotias poikansa August pysyivät piilossa Schilleriltä. Kaksi viikkoa kestäneen piileskelyn on täytynyt tuottaa melkoista vaivaa Goethen talossa. Schiller kuvasi Goethen suhdetta jokseenkin rehevään Vulpiukseen Goethen "ainoana lipsahduksena" ja kritisoi Goetheä kirjeessä "väärien käsitteiden käyttämisestä perheonnesta puhuttaessa". Vapaamielinen Goethe luonnehti suhdetta yksinkertaisesti "avioliitoksi ilman seremonioita". Goetheä sen sijaan närkästytti Schillerin suunnaton intohimo korttipeleihin.
Die Horen ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1795. Lehteen kirjoittivat ajan merkittävimmät kirjailijat ja filosofit, kuten Johann Gottfried von Herder, Johann Gottlieb Fichte, August Wilhelm Schlegel, Wilhelm von Humboldt, Alexander von Humboldt, Johann Heinrich Voß ja Friedrich Hölderlin. Vuosina 1796-1800 Schiller julkaisi Musenalmanach-kirjallisuuslehteä, johon kirjoitti monta kuuluisaa aikalaista, kuten
Goethe, Herder, Hölderlin, A. W. Schlegel ja Ludwig Tieck. Vuosina 1797-1798 Schiller kirjoitti paljon balladeja.
Weimarin vuodet
1798
Schiller sai Wallenstein-trilogian valmiiksi vuonna 1799. Samana vuonna valmistui Laulu kellosta. 3. joulukuuta Schiller muutti perheineen Weimariin, jossa syntyi lisää merkittäviä teoksia: Maria Stuart vuonna 1800, Orleansin neitsyt vuonna 1801, Messinan morsian vuonna 1803 ja Wilhelm Tell vuonna 1804. Vuonna 1802 Schiller aateloitiin, ja hän sai tästä lähtien käyttää itsestään nimeä "Friedrich von Schiller". Näinä vuosina hän alkoi kuitenkin sairastella yhä useammin.
Kuolema
Helmikuussa 1805 Schiller sairastui vakavasti. 1. toukokuuta hän tapasi Goethen viimeisen kerran matkalla teatteriin. 9. toukokuuta Schiller menehtyi Weimarissa ilmeisesti tuberkuloosin aiheuttamaan akuuttiin keuhkokuumeeseen.
Syksyllä 1826 Goethe lainasi Schillerin pääkallon Weimarin Herttuatar Anna Amalian kirjastosta. Tämän salaisuuden hän paljasti vain ystävälleen Wilhelm von Humboldtille, mutta tämä menikin kertomaan juttua eteenpäin. Goethe käytti pääkalloa ilmeisesti tutkimuksiaan varten. Schillerin luut olivat aluksi Weimarin Jacobsfriedhofin kassaholvissa, mutta ne haudattiin 16. joulukuuta 1827 Weimarin historialliselle hautausmaalle. Goethe haudattiin myöhemmin omasta pyynnöstään Schillerin viereen.
Kirjallisuustieteellinen merkitys
Weimarin historialliselle hautausmaalle
Schiller eli absolutistisen ja porvarillisen aikakauden siirtymäaikana, jonka näkyvimpiä tapahtumia Euroopassa oli Ranskan vallankumous. Porvaristo ei voinut eikä saanut ilmaista poliittisia mielipiteitään absolutismin aikana, jolloin Saksan pikkuvaltioiden vallanpitäjät hallitsivat itsevaltiaan ottein. 1700-luvun jälkipuoliskon kirjallisuudesta tuli siten keskeinen väline porvarillisen itsetietoisuuden kehittämisessä. Schillerin ennen vuotta 1785 tekemien teosten paatos ja tunteellisuus tähtäävät inhimillisyyden kohottamiseen. Tämä periaate asettui vastakkain absolutismin politiikan kanssa. Porvarillisen tragedian valinta keskeiseksi muotoelementiksi kuvastaa tätä lähtökohtaa.
Seuraavana jaksona Schillerin tuotannossa voidaan pitää vuosia 1785-1795, jolloin syntyi Don Carlos sekä kirjallisuusteoreettiset teokset Über die ästhetische Erziehung des Menschen ("Ihmisen esteettisestä kasvatuksesta") ja Über naive und sentimentalische Dichtung ("Naiivista ja sentimentaalisesta runoudesta"). Vuosina 1795-1805 Schiller kirjoitti ennen kaikkia draamoja, jotka luetaan Weimarin klassismiin. Niissä Schiller alkoi toteuttaa ihmisen esteettisen kasvatuksen ohjelmaa, järjen ja tunteen tasapainoa. Vaihtamalla idyllisen tyylin draamaan hän pyrki tekemään ihmisistä esteettisempiä. Tämä oli Schillerin mielestä edellytys sille, että voitaisiin siirtyä väkivalloitta järkevämpään valtiomuotoon, mutta se toimi myös vastaohjelmana Ranskan vallankumoukselle sekä päivän politiikalle, jossa Schillerin mielestä käytettiin liiaksi raakaa voimaa.
Schiller ei luonut ainoastaan ilmaisuvoimaisia draamoja kuten Rosvot, Don Carlos, Orleansin neitsyt ja Wilhelm Tell, vaan hän oli myös saksankielisen kirjallisuuden tärkein poliittinen runoilija, joka ilmaisi teoksissaan 1700-luvun lopulla estottomasti järjen, ihmisyyden ja vapauden ihanteita. Schillerin omin sanoin "todellisen poliittisen vapauden rakentaminen on täydellisin kaikista taideteoksista" (Über die ästhetische Erziehung des Menschen, 2. kirje).
Vastaanotto
Ranskan vallankumoukselle
1800-luku
Schiller oli 1800-luvulla suosittu monissa Euroopan maissa, varsinkin siellä, missä hänen kannattamansa vapausihanteet eivät olleet toteutuneet politiikassa, esim. Italiassa ja Venäjällä. Vuonna 1859 Schillerin 100. syntymäpäivää juhlittiin koko Euroopassa, ennen kaikkea toki saksankielisellä alueella. Kustantaja Cotta myi Schillerin teoksia vuoteen 1867 mennessä yhteensä 2,4 miljoonaa kappaletta. Schilleriä luettiin joko vuoden 1848 vallankumoushenkeen sopivana vapausrunoilijana tai porvarillisena runoilijana, joka piti hyveitä kunniassa.
Kolmas valtakunta
Kansallissosialistisessa Saksassa germanisti ja Schiller-ihailija Joseph Goebbels piti aluksi huolta siitä, että Schiller esitettiin suorastaan kansallissosialismin tieraivaajana. Mutta natsit joutuivat pian huomaamaan, ettei Schillerin tuotanto sittenkään soveltunut heidän ideologiaansa. Don Carloksen esittäminen kiellettiin nopeasti kokonaan, kun vuorosanat Sire, geben Sie Gedankenfreiheit ("antakaa meille ajatusten vapaus") keräsivät esityksissä yhä uudelleen aplodeja kesken kohtausta. Samoin kävi Wilhelm Tellille, jossa teemana oli tyrannin murha. Itse Hitler määräsi vuonna 1941, ettei Wilhelm Telliä saisi enää esittää, koska hän pelkäsi Wilhelm Tellin kaltaisia kavalia "selkäänpuukottajia".
Saksan demokraattinen tasavalta
DDR:ssä Schilleriä arvostettiin, sillä hän oli suosittu kirjailija Saksan työväenliikkeen työläistenkoulutusyhdistyksissä. Jotkut esittivät jopa kysymyksen, olisiko Schiller ollut kommunisti, jos hän olisi elänyt tuona aikana. Ironista on kuitenkin, että myöhemmin myöskään DDR:ssä ei enää esitetty Don Carlosta, tälläkin kertaa yllä mainitun ajatusten vapautta koskeneen repliikin takia.
Saksan liittotasavalta
Schiller jäi 1970-luvulla ensimmäistä kertaa syrjään saksankielisten lukijoiden perusvalikoimasta yhdessä lähes kaikkien Sturm und Drangista Wienin kongressiin ulottuvan aikakauden runoilijoiden kanssa. Nykyäänkin lukiokoulutuksen saaneiden keskuudessa kirjallinen kaanon ulottuu menneisyydessä useimmiten vain Thomas Manniin ja Gerhard Hauptmanniin tai korkeintaan Theodor Fontaneen ja Heinrich Heineen.
Näkymiä
Kirjallisuussosiologian kannalta katsottuna ei ole kovinkaan ihmeellistä, että kahdensadan vuoden takainen kirjailija kuten Schiller on jäänyt meidän aikamme ihmisille yhtä kaukaiseksi kuin barokin kirjallisuus hänen aikansa ihmisille. Yliopistoissa on kuitenkin aika ajoin pantu mielenkiinnolla merkille, että kolmannesta maailmasta tulevat opiskelijat kokevat Schillerin teokset aivan toisella lailla.
Teokset
Suomenkielisinä käännöksinä Schilleriltä on ilmestynyt ainakin seuraavat teokset:
- Rosvot (alkuteoksen valmistumisvuosi 1781)
- Fiesko: historiallinen murhenäytelmä (1782)
- Henkiennäkijä
- Wallenstein (1799)
- Maria Stuart (1800)
- Orleansin neitsyt (1801)
- Messinan morsian (1803)
- Wilhelm Tell (1804)
- Don Carlos
- Laulu kellosta
Näistä useimmat on julkaistu Otavan vuosina 1950-1955 julkaisemassa neliosaisessa sarjassa Friedrich von Schiller: Valitut teokset neljänä niteenä. Ensimmäisessä osassa on näytelmien lisäksi myös Schillerin runoja.
Linkit
- Schillerin teoksia netissä alkukielellä:
- [http://gutenberg.spiegel.de/autoren/schiller.htm Gutenberg-projekti]
- [http://www.wissen-im-netz.info/literatur/schiller/werke.htm Wissen im Netz]
- [http://meister.igl.uni-freiburg.de/gedichte/#Schiller Runoja]
Schiller, Friedrich
ja:フリードリヒ・フォン・シラー
Wilhelm Tell
Wilhelm Tell (englannissa William Tell) oli legendaarinen sankari jonka on sanottu eläneen Sveitsissä 1300-luvulla. Wilhelm Tell oli tunnettu varsijousenkäyttötaidostaan. Hänen tunnetuin tekonsa oli nuolen ampuminen läpi omenan, joka oli sijoitettu hänen poikansa pään päälle.
Tutkijat ovat useita kertoja palanneet pohtimaan, oliko Wilhelm Tell todellinen historiallinen henkilö vai ei. Nykyisin 60% sveitsiläisistä uskoo että hän oli oikeasti olemassa.
Tarina sankarista, joka ampuu omenan oman lapsensa pään päältä, ja sen jälkeen tyrannin joka komensi tämän tempun tehtäväksi, on tunnettu kuitenkin useiden maiden kansanperinteessä, mm. Tanskassa ja Englannissa.
Tell näyttämöllä
Friedrich Schiller kirjoitti Tellistä näytelmän 1804. Gioacchino Rossini sävelsi aiheesta oopperan 1829. Oppeeran alkusoitto on erityisen tunnettu.
Luokka:Henkilötyngät
Luokka:Kirjallisuuden henkilöhahmot
luokka:Sveitsi
Luokka:Jousiampujat
als:Wilhelm Tell
ja:ウィリアム・テル
1804 Tapahtumia
-
Syntyneitä
- 5. helmikuuta - Johan Ludvig Runeberg, Suomen kansallisrunoilija
Kuolleita
- 12. helmikuuta - Immanuel Kant, preussilainen filosofi
- 16. maaliskuuta - Henrik Gabriel Porthan, suomalainen humanisti.
Luokka:1800-luku
ms:1804
ko:1804년
simple:1804
th:พ.ศ. 2347
Luzern
Luzern on samannimisen kantonin pääkaupunki Sveitsissä. Asukkaita on 58000. Kaupunki on suosittu matkailukaupunki ja liikenneristeys sekä suosittu kongressikeskus. Kaupungissa on merkittävää metalliteollisuutta. Luzernissa on Euroopan vanhin puusilta Ka | | |
