:: wikimiki.org ::
| Syötteen Kansallispuisto |
Syötteen kansallispuisto
Syötteen kansallispuisto on perustettu vuonna 2000 ja se sijaitsee Oulun läänin ja Lapin läänin alueella, Pudasjärven, Posion ja Taivalkosken kuntien alueella. Pinta-alaltaan kansallispuisto on 299 km². Puisto koostuu neljästä erillisestä alueesta Syötteestä, Maaselästä, Latva-Korte-Kärppävaarasta ja Salmitunturista. Puisto on pohjois-pohjanmaalaisen suomaaston ja koillismaalaisen vaaramaiseman raja-alueella. Puisto on saanut nimensä sen vieressä olenvan Suomen eteläisimmän tunturin, Ison-Syötteen mukaan. Maisemiltaan ja luontotyypeiltään kansallispuiston alue on moni-ilmeinen. Kansallispuistossa on vaaroja ja niiden rinteillä olevia soita, aapasoita, kirveenkäymättömiä kuusikkoja ja aarnimetsiä, puron varsien tiheitä kasvustoja. Kansallispuisto on poronhoitoalueella ja poronhoito ja siihen liittyvä talous näkyy sen luonnonmaisemassa kuten myös vanhan metsätalouden jäljet. Näistä kaikista on esittely Syötteen luontokeskuksessa.
Luokka:Suomen kansallispuistot
Luokka:Pudasjärvi
Luokka:Posio
Luokka:Taivalkoski
Lapin lääni
Lapin lääni, samalla myös Lapin maakunta, sijaitsee Pohjoiskalotilla ja Barentsin alueella ja rajoittuu idässä Venäjään, pohjoisessa Norjaan, lännessä Ruotsiin ja etelässä Oulun lääniin. Läänin pinta-ala on 98 947 km² eli se on pinta-alaltaan Suomen lääneistä suurin kattaen 29 prosenttia koko maan pinta-alasta. Lapin lääni muodostuu 22 kunnasta. Lapin maakunta on alueeltaan identtinen läänin kanssa.
Pohjoinen napapiiri kulkee läänin läpi hieman Rovaniemen pohjoispuolella. Ilmastoon vaikuttavat pohjoisen sijainnin lisäksi suuret korkeusvaihtelut, Golf-virta sekä lähellä sijaitsevat merialueet Pohjoinen jäämeri ja Perämeri. Vuodenajat erottuvat selvästi toisistaan. Lapin ja Suomen korkein kohta Enontekiön kunnassa sijaitseva Halti kohoaa 1 328 metrin korkeuteen merenpinnasta. Alavimmat seudut puolestaan löytyvät Lounais-Lapista Perämeren rannikolta. Lapin suurin ja Suomen kolmanneksi suurin järvi on Inarijärvi, jonka pinta-ala on 1 040 km². Lapissa sijaitsee myös kaksi suurta tekojärveä, Lokka ja Porttipahta, sekä Suomen pisin joki, 483 kilometrin mittainen Kemijoki.
Lapin läänin väkiluku oli vuoden 2002 lopussa 187 777 henkeä, joka on 3,6 prosenttia koko maan väestöstä. Lapin lääni on erittäin harvaan asuttu. Väestöntiheys on ainoastaan kaksi asukasta maaneliökilometriä kohti, kun koko maassa asuu 17 henkeä maaneliökilometrillä. Suurimmat väestökeskittymät ovat läänin pääkaupunki Rovaniemi ympäristöineen ja Kemi-Tornio-alue, joissa molemmissa asuu noin kolmannes läänin väestöstä.
Lapin maakunnan nimikkolajit ovat poro, sinirinta, kullero, lohi ja kulta.
Lapin kunnat
Historiallisesti Lapin alueeseen kuuluvat Enontekiön, Utsjoen, Inarin, Kittilän, Sodankylän, Savukosken ja Pelkosenniemen alueet. Esimerkiksi Rovaniemi oli osa Pohjois-Pohjanmaata ja Peräpohjolaa. Nykykäsitys Lapista muodostuu läänin nimestä, joka annettiin pohjoisimmalle läänille vuonna 1936.
Lapin läänissä ja maakunnassa on 22 kuntaa, joista 4 on kaupunkeja (lihavoituja).
Katso myös
- Pirkkamies
Linkki
- [http://www.laaninhallitus.fi/lh/lappi/home.nsf Lapin lääninhallitus]
-
ko:라피 주
PudasjärviPudasjärvi on Suomen kaupunki Pohjois-Pohjanmaalla — tai toisen määritelmän mukaan Koillismaalla — Oulun läänissä. Pinta-ala 5 865,79 km², josta vesistöjä 219,54 km². Pinta-alaltaan Suomen suurin kaupunki. Asukasluku noin 9 600, väestötiheys on 1,7346 asukasta/km².
Pudasjärvi kuuluu Oulunkaaren seutukuntaan. Pudasjärvestä tuli kaupunki 1. tammikuuta 2004.
Kaupungin tärkeimmät elinkeinot ovat palvelut, teollisuus ja maa- ja metsätalous. Pudasjärveä on leimannut pitkään korkea työttömyysaste, joka on peruja 1980-luvun ajalta. Noin viidesosa kaupungin työvoimasta on nykyäänkin työttömänä. Pudasjärven kaupunginjohtajana toimii Pauli Harju.
Kylät
Hetejärvi,Hirvaskoski, Iinattijärvi, Jonku, Kollaja, Korpinen, Kurenalus (keskusta), Kurki, Kylät, Livo, Naamanka, Pudasjärvi, Puhos, Sarajärvi, Siurua, Sotkajärvi, Syötekylä
Nähtävyydet
- Syötteen kansallispuisto
- Syötteen tunturialue
- Iso-Syötteen laskettelukeskus
- Syötekeskuksen laskettelukeskus
- Pudasjärven kotiseutumuseo
Tapahtumat
- Umpihankihiihdon MM-kisat
Muuta
Pudasjärven länsi- ja eteläosan maisemaa luonnehtivat laajat suoalueet. Pudasjärven pinta-alasta 2/3 osaa on suota. Itä- ja pohjoisosissa kohoilevat lukuisat vaarat. Iso-Syöte, joka sijaitsee kaupungin koillisosassa, on Suomen eteläisin tunturi.
Pudasjärvellä risteävät Oulusta Kuusamoon kulkeva valtatie 20 ja Kajaanista Rovaniemelle kulkeva kantatie 78.
Kulttuurihistoriallisena kuriositeettina voidaan mainita suurta julkisuutta saaneet ufohavainnot, joita Pudasjärvellä tehtiin 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa.
Aiheesta muualla
- [http://www.pudasjarvi.fi/ Pudasjärven kaupungin kotisivut]
- [http://www.umpihankihiihto.pudasjarvi.fi/ Umpihankihiihdon MM-kisojen kotisivut]
Luokka:Suomen kaupungit
Luokka:Pudasjärvi
Posio
Posio on Suomen kunta, joka sijaitsee Koillismaan maakunnassa, Lapin läänissä. Kunnassa asuu 4393 ihmistä (31.12.2003) ja sen pinta-ala on 3540,35 km², josta 490,46 km² on vesistöjä. Väestötiheys on 1,4411 asukasta/km² (lähde: Posion kunnan palvelustrategia 2005-2015). Posion pohjoispuolella on Peräpohjolan maakunta.
Kyliä
Alakylä, Kirkonkylä, Kynsiperä, Ylikitka, Posio
Aiheesta muualla
- [http://www.posio.fi/ Posion kunnan kotisivut]
Luokka:Posio
KansallispuistoKansallispuisto on valtion omistama alue, jonka käyttö kansallispuistona on säädetty lailla. Vaatimuksena on alueen merkitys yleisenä luonnonnähtävyytennä tai muutoin luonnontuntemuksen lisäämisen tai yleisen luonnonharrastuksen kannalta. Vähimmäispinta-ala kansallispuistolle on 1000 hehtaaria.
Suomessa on 35 kansallispuistoa.
Rajoitukset ja oikeudet
Kansallispuistoissa on kielletty luontoa muuttava toiminta.
Rakennukset ja tiet
Rakennuksien, rakennelmien ja teiden rakentaminen on kielletty. Tämä ei kuitenkaan koske sellaista rakentamista joka on tarpeellista edistämään alueen hoitoa, valvontaa, tutkimusta, yleisön opastamista, retkeilyä ja alueeseen tutustumista. Tien saa rakentaa kun se on opastustustoiminnan kannalta tarpeellista.
Maaperä
Maanotto ja kaivostoiminta, maa- ja kallioperän vahingoittaminen ja ojittaminen on kielletty.
Sienet, kasvit ja eläimet
Sieniä, puita, pensaita tai muita kasveja ja niiden osia ei saa vahingoittaa. Sen sijaan marjojen ja hyötysienien poimiminen on sallittu.
Luonnonvaraisten selkärankaisten eläimien pyydystäminen, tappaminen ja hätyyttäminen sekä niiden pesiten hävittäminen on kielletty. Onkiminen ja pilkkiminen on kuitenkin sallittu, kuten myös Poronhoitolain mukainen poronhoito.
Selkärangattomien eläimien pyydystäminen tai kerääminen on kielletty.
Liikkuminen, leiriytyminen ja tulenteko
Kansallispuiston järjestyssäännöissä voidaan kieltää tai rajoittaa liikkumista, leiriytymistä, maihinnousua sekä veneen, laivan tai muun kulkuneuvon pitämistä.
Kansallispuistoon mentäessä on aina syytä tutustua alueen järjestyssääntöihin. Sallittuja liikkujamuotoja ovat yleensä vain kävely, hiihto ja lumikenkäily. Polkupyörällä liikkuminen ja ratsastaminen on yleensä sallittua vain tarkoitukseen osoitetulla reitillä. Puistossa saattaa olla alueita, joilla liikkuminen on kokonaan tai osan vuotta kielletty. Lintujen pesintäalueet saattavat olla tällaisia rajoitusalueita.
Monissa kansallispuistoissa leiriytyminen on sallittu vain esim. autiotuvissa ja niiden välittömässä läheisyydessä. Samoin tulenteko on sallittu vain virallisilla nuotiopaikoilla.
Retkeilijän vastuu
Kansallispuistoissa pyritään säilyttämään koskematonta luontoa. Kaikkien kansallispuistoissa kävijöiden tulisi muistaa kunnioittaa luonnonrauhaa ja liikkua jälkiä jättämättä ja eläimiä häiritsemättä. Puiston järjestyssääntöjä tulee noudattaa.
Liikkumiseen pitäisi käyttää polkuja kun se on mahdollista. Kivikkoiseksi kuluneen polun vieressä käveleminen kuluttaa maastoa myös polun vierestä ja polku levenee turhaan. Kallioiden kasvillisuus, jäkäliköt, dyynit ja märät avosuot ovat erityisen herkkiä kulutukselle.
Roskia ei kansallispuistoihin pitäisi jäädä yhtään. Monien autiotupien yhteydessä on roskiksia, mutta vastuullinen retkeilijä kantaa mukanaan tuomat roskat myös pois puistosta; roskien haku kulkuneuvoilla kuluttaa herkkää luontoa. Luontoon roskia ei tule jättää missään tapauksessa.
Luokka:Luonnonsuojelu
Iso-SyöteIso-Syöte on Suomen eteläisin tunturi. Se sijaitsee Pudasjärven kunnassa Pohjois-Pohjanmaalla, valtatien 20 läheisyydessä. Ison-Syötteen huippu kohoaa puurajan yläpuolelle, 432 metrin korkeuteen merenpinnasta.
Parhaiten Iso-Syöte tunnetaan laskettelurinteistään sekä Syötteen kansallispuistosta.
Luokka:Suomen tunturit
Luokka:Pudasjärvi
Luokka:PudasjärviPudasjärven kaupunkiin liittyviä artikkeleja.
Luokka:Pohjois-Pohjanmaan maakunnan kunnat
Luokka:Suomen kaupungit
Luokka:PosioPosion kuntaan liittyviä artikkeleja.
Luokka:Lapin maakunnan kunnat Björn Berg (konstnär)Björn Berg, född 1923 i Unterwösen, Bayern, tecknare, målare och grafiker.
Efter två år vid Tekniska skolan i Stockholm, fortsatte Björn Berg sina studier vid Konstakademiens grafiska avdelning, och för André Lhote och Fernand Léger i Paris. Åren 1927-1935 bodde han i New York.
Han har tecknat bl.a. i Söndagsnisse-Strix, Industria och Dagens Nyheter, men han är mest känd för att ha illustrerat Alf Henriksons populärhistoriska böcker, Alf Prøysens böcker om Teskedsgumman och Astrid Lindgrens böcker om Emil i Lönneberga. Förlagan till Emil är hans egen son Torbjörn Berg (som själv är konstnär men framför allt den drivande kraften bakom Zirkus Loko-Motiv). En av illustrationerna finns utgiven på frimärke i en serie till Astrid Lindgrens 80-årsdag 1987. Björn Berg bor sedan många år tillbaka i Djursholm.
Berg, Björn
motorola gry java nauka apartments in Nice Biuro Rachunkowe Kielce tani sylwester
|
|
|
| :: RELATED NEWS :: |
Plaaz
Plaaz ist eine Gemeinde im Landkreis Güstrow in Mecklenburg-Vorpommern (Deutschland). Die Gemeinde wird vom Amt Güstrow-Land mit Sitz in der nicht amtsangehörigen Kreisstadt Güstrow verwaltet.
Die Gemeinde Plaaz zwischen den Städten Güstrow, Laage und Teterow liegt am Übergang vom Recknitz<
|
Frederick Arthur Stanley, 16. Earl of Derby
Frederick Arthur Stanley, 16. Earl of Derby ( - 15. Januar 1841 in London, England; † 14. Juni 1908 in Holwood bei Hayes, Read More... |
Joseph Braunstein
Joseph Braunstein ( - 9. Februar 1892 in Wien; † 10. März 1996 in New York) war Musiker, Schriftsteller und Bergsteiger.
Leben
Joseph Braunstein entstammte e
|
Düsseldorf-Mörsenbroich
Mörsenbroich liegt ca. vier Kilometer nordöstlich der Innenstadt Düsseldorfs und grenzt an die Stadtteile Rath, Unterrath, Düsseldorf-Derendorf und Düsseltal. Über die Stadtgrenzen hinaus bekannt ist das Viertel über das "Mörsenbroicher Ei", einer der wohl am stärksten befahrenen
|
Alex Katz
Alex Katz ( - 24. Juli 1927 in Brooklyn, New York) ist ein US-amerikanischer Maler.
Katz ist einer der bedeutendsten modernen amerikanischen Maler. Sein Werk ist dem modernen Realismus zuzuordnen, wobei ein Großteil seiner Bilder
|
Kategorie:Deutsches Reich
In diese Kategorie sollen die Artikel eingeordnet werden, die sich auf die Zeit zwischen der Gründung des Deutschen Reiches (1871) und dem Ende des 1. Weltkriegs (1918) beziehen.
Verwandte Kategorien: :Kategorie:Weimarer Republik, :Kategorie:Nationalsozialismus
Kategorie:Deutsche Geschichte (19. Jh.)
|
Umsturzvorlage
Die Umsturzvorlage war eine im Jahr 1894 in den Deutschen Reichstag eingebrachte Gesetzesvorlage, die nach ihrer Begründung den gefährlichen, auf den gewaltsamen Umsturz der bestehenden Verfassung und Gesellschaftsordnung des Deutschen Reiches zielenden Bestrebungen entgegentreten sollte.
Die hinte
|
Undinen
Eine Undine [lat. unda = "Welle"] ist ein weiblicher jungfräulicher Wassergeist. Sie gehört zu den so genannten Elementargeistern.
Beschreibung
Nach Paracelsus handelt es sich um ein Elementarwesen, das erst dann eine Seele bekommt, wenn es sich mit einem Menschen vermählt. Gebiert die Undine aus dieser Ehe ein Kind, e
|
San Miguel (Buenos Aires)
San Miguel ist eine argentinische Stadt im Ballungsraum der Hauptstadt Buenos Aires, dem Gran Buenos Aires. Laut der Volkszählung 2001 lag die Einwohnerzahl bei 253.086.
Die Stadt liegt etwa 30 km nordwestlich des Zentrums von Buenos Aires. Sie war bis in die 1990er Jahre das Zentrum des Distrikts General Sarmiento, der aber dann in San Miguel, Read More... |
Der Teufel mit den drei goldenen Haaren
Der Teufel mit den drei goldenen Haaren ist ein Märchen, das sich in der Sammlung der Kinder- und Hausmärchen der Brüder Grimm befindet.
Inhalt
Dem Sohn einer armen Frau, der mit einer Glückshaube geboren wurde und der deswegen als Glückskind gilt, wird nach der Geburt geweissagt, dass er mit vierzehn Jahren die Tochter des Königs zur Frau erhalte
|
|