:: wikimiki.org ::

Syyria

Syyria

Syyrian arabitasavalta on Lähi-idän valtio. Syyrian naapurimaita ovat Jordania, Israel, Irak, Libanon ja Turkki.

Historia

Pääartikkeli: Syyrian historia Syyriassa ovat sijainneet eräät maailman vanhimmista sivilisaatioista. Syyria oli osa heettiläisten, Assyrian, Babylonin, Israelin, Egyptin, Persian, Kreikan ja foinikialaisten valtakuntia ennen joutumistaan Rooman alaisuuteen. Syyrian alue oli kristinuskon syntysijoja. Islam laajeni sinne 600-luvulla ja Syyriasta tuli yksi uuden uskonnon keskuksista. Seldžukkien valtakauden ja ristiretkien jälkeen Syyria oli arabien hallussa vuoteen 1516, kunnes osmanit valloittivat sen. Osmanien valtakunnan hajottua ensimmäisen maailmansodan jälkeen Syyria oli Ranskan kansainliiton mandaatti - Ranska oli julistanut itsensä alueen suojelijaksi jo 1700-luvulla. Syyria vapautettiin Vichyn Ranskalta ja julistettiin itsenäiseksi vuonna 1944, mutta vieraat joukot oysyivät maassa vuoteen 1946. Syyria oli YK:n perustajajäsen. Vuoden 1967 kuuden päivän sodan aikana Israel miehitti Golanin kukkulat, joiden miehitys jatkuu edelleen. Syyrian joukot ovat miehittäneet Libanonia vuodesta 1976, virallisesti rauhanturvatehtävissä. Israel ja Syyria ovat satunnaisesti neuvotelleet rauhansopimuksesta Golanin palauttamista vastaan. Yhdysvallat on pitänyt Syyriaa terrorismin tukijana ja asetti sen kauppasaartoon 2004. YK:n turvallisuusneuvoston päätös #1559 2. syyskuuta 2004 vaati kaikkia ulkomaisia joukkoja vetäytymään Libanonista, viitaten peitellysti Syyriaan. YK:n tutkijaryhmä päätyi lokakuussa 2005 tutkimuksissaan tulokseen, että syyrialaiset ja libanonilaiset turvallisuusviranomaiset ovat helmikuun pommi-iskun takana, jossa surmattiin entinen Libanonin pääministeri Rafik Hariri.

Politiikka

Pääartikkeli: Syyrian politiikka Syyria on virallisesti demokraattinen tasavalta, mutta sitä hallitsee totalitaarinen Baath-puolueen hallinto vuoden 1963 kaappauksen jälkeen. Puolueella on 2/3 enemmistö 250 paikan parlamentissa, josta loppu on jaettu riippumattomien ehdokkaiden kesken. Maa on ollut poikkeustilalainsäädännön alainen vuodesta 1963 lähtien. Syyrialle kuuluvat Golanin kukkulat ovat olleet Israelin miehittämät vuodesta 1967, ja maiden välit ovat muutenkin hyvin kireät. Libanon oli käytännössä pitkään Syyrian miehittämä ja maassa oli parikymmentätuhatta Syyrian sotilasta. Keväällä 2005 Syyria vetäytyi Libanonista. Syyrian presidentti on Bashar Al-Assad, edellisen presidentin Hafez Al-Assadin poika. Hafez al-Assad johti maata vuodesta 1971 kuolemaansa vuonna 2000 saakka. Perhe kuuluu šiiojen alawiti-lahkoon. Presidentti valitsee ministerit ja pääministerin, jotka muodostavat hallinnon toimeenpanovallan.

Osat

2000 Pääartikkeli: Syyrian osat Syyriassa on neljätoista maakuntaa (muhafazat):
- Al Hasakah
- Al Ladhiqiyah
- Al Qunaytirah
- Ar Raqqah
- As Suwayda
- Dara
- Dayr az Zawr
- Dimashq
- Halab
- Hamah
- Hims
- Idlib
- Rif Dimashq
- Tartus

Maantiede

Syyrian maantiede Syyria on enimmäkseen kuivaa tasankoa, rannikolla on kaistale välimerellistä kasvillisuutta. Eufratjoki kulkee Syyrian itäosassa. Suurimmat kaupunkit ovat Damaskos, Aleppo pohjoisessa ja Homs. Tärkeimmät kaupungit ovat rannikolla. Ilmasto on kuiva ja kuuma, mutta talvet leudot. Maan ylängöillä sataa talvisin ajoittain lunta.

Talous

Pääartikkeli: Syyrian talous Syyrian pääasiassa valtion hallinnassa oleva talous on kasvanut hitaammin kuin maan vuotuinen 2,4 % väestönkasvu, ja bruttokansantuote henkilöä kohti on ollut laskussa. Uudistukset ovat sallineet ulkomaisten pankkien tulon Syyriaan, tosin yksityisen pankkisektorin kehitys vie vuosia. Alueen epävakaus katkaisee todennäköisesti vuoden 2002 3,5 % kasvupiikin. Pitkän tähtäimen rajoite on väestönkasvun, teollistumisen ja saastumisen aiheuttama vesipula.

Väestöjakauma

Pääartikkeli: Syyrian väestöjakauma Syyriassa puhutaan lähinnä arabiaa (80 %); 9,3 % vähemmistö armeniaa ja maan pohjoisosissa myös kurdia, sekä pieni juutalainen vähemmistö. Uskonnoltaan syyrialaisten arabien enemmistö on muslimeja. Sunneja 74 %, pienemmät lahkot yhteensä 16 %. Loput pääasiassa kristittyjä ja hiukan juutalaisia.

Kulttuuri

Pääartikkeli: Syyrian kulttuuri

Merkittävimmät luonnonvarat

- öljy
- fosfaatti
- kromi
- mangaani
- asfaltti
- rautamalmi
- suola
- marmori

Merkittävimmät vientituotteet

- öljy
- puuvilla Luokka:Syyria ms:Syria zh-min-nan:Syria ko:시리아 ja:シリア simple:Syria th:ประเทศซีเรีย

Lähi-itä

Lähi-itä eli Länsi-Aasia on lähimpänä Eurooppaa sijaitseva Aasian osa. Termin määrittely ei ole yksiselitteinen, mutta seuraavat maat hyväksytään yleensä osaksi Lähi-itää:
- Arabiemiirikunnat
- Bahrain
- Egypti
- Iran
- Irak
- Israel (mukaan lukien Palestiina ja Golan)
- Jemen
- Jordania
- Kuwait
- Libanon
- Oman
- Qatar
- Saudi-Arabia
- Syyria Myös Turkki ja Kypros lasketaan joskus osiksi Lähi-itää, vaikka molemmat mieltävät itsensä mieluummin osaksi Eurooppaa. Yhtenäisen kulttuurin takia Lähi-itä ulotetaan joskus kattamaan myös koko Pohjois-Afrikan eli Maghrebin maat. Luokka:Lähi-itä Luokka:Aasia ja:中東

Jordania

Jordanian hašemiittinen kuningaskunta (arabiaksi Al Urdunn) on valtio Lähi-idässä. Jordanian rajanaapureita ovat Syyria pohjoisessa, Irak koillisessa, Saudi-Arabia idässä ja etelässä, Israel ja Palestiinan Länsiranta lännessä. Maa sijaitsee Akaban lahden ja Kuolleen meren rannalla.

Historia

Pääartikkeli: Jordanian historia Ensimmäisen maailmansodan jälkeen suurin osa entisestä Osmanien valtakunnasta jaettiin. Britit irrottivat 80 % Palestiinan mandaatistaan Transjordanian emiraatiksi (trans Jordan = Jordanin takana). Siitä tuli autonominen osa brittien hallinnoimaa Palestiinan mandaattia Kansainliiton hyväksynnän mukaan. Brittihallinnon alaisuudessa Transjordaniaa hallitsi kuningas Abdullah I. Jordania itsenäistyi brittien hallinnosta vuonna 1946. 20. heinäkuuta 1951 kuningas matkusti pyhiinvaellukselle Jerusalemiin nuoren pojanpoikansa, prinssi Husseinin kanssa. Abdullah ammuttiin Al-Aksan moskeijan portailla, yhdellä islamin pyhimmistä paikoista. Kuningas Hussein II hallitsi maata vuosina 1953 – 1999. Hussein tasapainotteli taitavasti USA:n NL:n, UK:n, eri arabivaltojen ja Israelin välissä läpi sotien ja kaappausyritysten. Husseinia pidettiin käytännönläheisenä rauhaa ja demokratiaa korostaneena hallitsijana. Vuoden 1967 kuuden päivän sota Israelia vastaan toi maahan lukuisan joukon palestiinalaispakolaisia. Nykyinen kuningas on Husseinin poika Abdullah Ibn Hussein eli Abdullah II.

Politiikka

Pääartikkeli: Jordanian politiikka Vuonna 1951, lyhytaikaisen kuningas Talilin aikana otettiin käyttöön uusi perustuslaki, joka teki Jordaniasta perustuslaillisen monarkian. Vallankaappausyrityksen jälkeen 1957 kuningas Hussein hajoitti parlamentin. Vuonna 1989 pidettiin vaalit ja 1992 sallittiin poliittisen puolueet. Rauhansopimus Israelin kanssa solmittiin vuonna 1994.

Osat

Pääartikkeli: Jordanian osat Jordaniassa on 12 kuvernönaattia (muhafazat, yksikkö - muhafazah):
- Ajlun
- Al 'Aqabah
- Al Balqa'
- Al Karak
- Al Mafraq
- 'Amman
- At Tafilah
- Az Zarqa'
- Irbid
- Jarash
- Ma'an
- Madaba

Maantiede

Jordanian maantiede Jordanian maantiede

Talous

Pääartikkeli: Jordanian talous Jordanialla ei ole juurikaan luonnonvaroja, esimerkiksi öljyä (vaikkakin on jonkin verran öljykenttiä) tai vettä. Osittain tämän takia maalla on ollut taloudellisia vaikeuksia.

Väestöjakauma

Pääartikkeli: Jordanian väestöjakauma Pääosa asukkaista (98 %) on arabeja. 70% väestöstä asuu kaupungeissa, 6% maaseudun väestöstä on paimentolaisia. Maassa on myös huomattava palestiinalaisvähemmistö, noin 1,5 miljoonaa on rekisteröitynyt pakolaisiksi.

Kulttuuri

Pääartikkeli: Jordanian kulttuuri

Merkittävimmät luonnonvarat

- fosfaatti
- potaska

Merkittävimmät vientituotteet

- fosfaatti

Juhlapäivät
Pvm	Suomalainen nimi	Paikallinen nimi	Huomautuksia

Luokka:Jordania ms:Jordan zh-min-nan:Jordan ko:요르단 ja:ヨルダン th:ประเทศจอร์แดน

Israel

Israelilla voidaan tarkoittaa joko historiallista tai uskonnollista Raamatun Israelin kuningaskuntaa tai nykyistä Israelin valtiota. Israel sijaitsee Välimeren kaakkoisrannalla Palestiinassa, joka vuonna 1948 jaettiin Jordanian ja Israelin kesken. Nykyinen Israel on noin 6,4 miljoonan asukkaan valtio Lähi-idässä Jordanjoen ja Välimeren välisellä kaistaleella. Viralliset kielet ovat heprea ja arabia. Asukkaista 78 % on juutalaisia, 17 % arabeja, loput druuseja ja muita vähemmistöjä. Israelin arabit ovat uskonnoltaan enimmäkseen sunnimuslimeja tai kristittyjä. Israelin naapurimaita ovat arabivaltiot Egypti, Saudi-Arabia, Jordania, Syyria ja Libanon. Israelin pinta-ala on 20 770 neliökilometriä, jos miehitettyjä alueita ei lasketa.

Historia

Libanon Ennen nykyistä Israelin itsenäistä valtiota Palestiinaa hallitsi vuodet 1517-1917 turkkilaisten Ottomaanien imperiumi ja ensimmäisestä maailmansodasta vuoteen 1948 se oli Kansainliiton päätöksellä Yhdistyneen kuningaskunnan mandaattialue. Alueelle oli 1800-luvulta lähtien, mutta erityisesti toisen maailmansodan jälkeen siirtynyt runsaasti juutalaisia, ja maa-alueita oli siirtynyt maakauppojen seurauksena turkkilaisilta feodaaliruhtinailta juutalaisten käsiin. Ensimmäisen maailmansodan päättyessä alueen, joka käsittää nykyisen Israelin, Länsirannan ja Gazan lisäksi myös Jordanian, asukkaista 90 % oli arabeja. Vuonna 1917 annettiin Balfourin julistus, jossa Iso-Britannia sitoutui tukemaan Maailman Sionistijärjestön tavoitetta juutalaisten "kansallisen kodin" perustamistesta. Tämän jälkeen juutalaisten siirtokuntien määrä oli suorastaan räjähtänyt ja välit alueen arabeihin kiristyivät. Juutalaiset alkoivat jyrkin keinoin vaatia omaa valtiota. Vuonna 1922 Palestiinasta tehtiin Kansainliiton päätöksellä Britannian mandaattialue, josta kuitenkin pian erotettiin 3/4 eli Jordan-joen länsipuoli Trans-Jordaniaksi (nyk. Jordania), jonne juutalaisilla ei ollut pääsyä. 1930-luvun lopulla juutalaisia oli jäljelle jääneellä alueella (1/4 alkuperäisestä mandaatista) jo puoli miljoonaa, noin kolmannes alueen väestöstä. Natsien noustua valtaan Saksassa maahamuutto vain kiihtyi ja toisen maailmansodan päättyessä juutalaisia oli jo 650 000. Arabien vaatimuksesta mandaattihallinto kielsi lopulta juutalaisten maahanmuuton lähes kokonaan. Iso-Britannia kyllästyi juutalaisten laittomaan maahanmuuttoon ja alueen väestöjen keskinäiseen terroriin, ja luovutti ongelman YK:n ratkaistavaksi. YK:n yleiskokouksessa annettiin esitys alueen jakamisesta arabi- ja juutalaisvaltioihin. Palestiinaa ympäröivät arabivaltiot vastustivat esitystä ja kieltäytyivät tunnustamasta juutalaisvaltiota, kun taas juutalaiset hyväksyivät suunnitelman ja aloittivat aseelliset operaatiot tärkeillä arabien asuttamilla alueilla. Brittien poistuttua alueelta Israel julistautui itsenäiseksi 14. toukokuuta 1948. Maa joutui arabinaapureidensa hyökkäyksen kohteeksi heti perustamisensa jälkeen siksi, etteivät arabit hyväksyneet Palestiinan jakamista Palestiinaksi ja Israeliksi. Sodan päätyttyä juutalaiset hallitsivat jonkin verran suurempia alueita kuin YK:n jakosuunnitelmassa oli kaavailtu, kuitenkin vain 17 % alkuperäisestä mandaatista. Israel hyökkäsi 1956 yhdessä Britannian ja Ranskan kanssa kohti Suezin kanavaa. Tämä Suezin-Siinain sota oli Israelille sekä poliittinen että sotilaallinen menestys, sillä Siinaille saatiin YK:n rauhanturvaajat lopettamaan terrori-iskut Egyptistä ja Egyptin sulkema Israelille elintärkeä Akaban lahden kansainvälinen laivareitti saatiin taas auki. Vuonna 1967 Israel mursi hyökkäämällä arabien uudelleen aloittaman Eilatin saarron (kuuden päivän sota) sekä tuli Syyrian ja Egyptin yllätyshyökkäyksen kohteeksi 1973 (jom kippur -sota). Näiden sotien yhteydessä Israel on miehittänyt Siinain niemimaan ja Gazan alueen Egyptiltä, Jordan-joen Länsirannan Jordanialta sekä Golanin kukkulat Syyrialta. Siinain niemimaan Israel palautti Egyptille maiden solmiessa Camp Davidin rauhansopimuksen vuonna 1979. Gaza luovutettiin palestiinalaishallinnolle syyskuussa 2005 Israelin yksipuolisella päätöksellä. Lisäksi Israel miehitti Etelä-Libanonia 1980- ja 1990-luvuilla operaation rauha Galileaan tuloksena, minkä tarkoituksena oli estää PLO:n toiminta Libanonista käsin Israelia vastaan valtaamalla Etelä-Libanonia sekä valvomalla aluetta yhdessä Etelä-Libanonin armeijan kanssa (SLA). Tällä hetkellä miehitettyä aluetta on noin 5 000 neliökilometriä. Miehitetyillä alueilla asuu noin kolme miljoonaa arabia sekä 200 000 juutalaista siirtokuntalaista. Miehityksen alaisista alueista Länsiranta ei ole minkään valtion aluetta eikä mikään valtio myöskään ole vaatimassa sitä itselleen. Länsirannalla ja Gazassa palestiinalaisia johtaa oma itsehallinto, jolla on mm. oma presidentti, ministerit ja parlamentti sekä kymmenien tuhansien miesten vahvuiset aseistetut poliisivoimat. Israelia on syytetty ihmisoikeusloukkauksista ja palestiinalaisten syrjimisestä vallatuilla alueilla esimerkiksi vesipolitiikassaan. Palestiinalaisten lähteiden mukaan Israelin valtaamilla alueilla 85 % vedestä annetaan suhteellisen pienelle juutalaisväestölle ja jäljelle jäävät 15 % lukumääräisesti paljon suuremmalle arabiväestölle; esimerkiksi Hebronissa 85 % vedestä varataan noin 400 juutalaiselle uudisasukkaalle, kun taas 15 %:n osuus joudutaan jakamaan Hebronin 120 000 ei-juutalaisen kesken. SLA

Politiikka

Israel on luonteeltaan teokraattis-demokraattinen valtio. Rajanveto ja painottaminen näiden välillä on ortodoksijuutalaisille, konservatiivijuutalaisille ja liberaalijuutalaisille jatkuva politiikan tekemisen paikka. Israelin pääkaupunki on Jerusalem. Useimmat valtiot eivät ole tunnustaneet sitä Israelin pääkaupungiksi, sillä samalla päätöksellä kaupungin itäosa (joka miehitettiin vuoden 1967 sodassa) liitettiin Israeliin. Itä-Jerusalemin kiistanalaisen aseman vuoksi monet suurlähetystöt sijaitsevatkin Tel Avivissa. Israelin valtionpäämies on presidentti, mutta brittiläistyyppisestä enemmistöparlamentarismista seuraa, että pääministeri on käytännössä maan johtaja. Israelin nykyinen, järjestyksessä kahdeksas presidentti on vuonna 1999 valittu Moshe Katsav. Edellinen presidentti Ezer Weizman kuoli 24. huhtikuuta 2005. Tällä hetkellä pääministerinä on entinen kenraali ja rauha Galileaan -operaatiosta vastannut Likud-puolueen Ariel Sharon. Pääministerien asemaa vaikeuttaa knessetin eli Israelin parlamentin hajanaisuus. Kolme suurinta puoluetta muodostaisivat niukahkon parlamenttienemmistön, mutta työväenpuolueen ja likudin yhteinen hallitus sopisi enemmistöparlamentaariseen järjestelmään huonosti, ellei kyseessä ole poikkeuksellinen tilanne. Kolmas suuri puolue, Shinui, osallistuu tällä hetkellä hallitukseen. Enemmistön saavuttamiseksi Likud on joutunut tukeutumaan oikeiston pieniin uskonnollisiin puolueisiin, jotka ovat vaatineet valtion tukea arabien asuma-alueille levittäytyvälle juutalaissiirtokunta-asutukselle. Sharon on kuitenkin ajanut hallituksessa läpi vetäytymisen Gazan kaistalta uskonnolisten puolueiden vastalauseista piittamatta. Ulkopoliittisesti Israelilla on rauhansopimus Egyptin kanssa vuoden 1973 Jom-Kippur -sodasta, Jordanian kanssa 1967 kuuden päivän sodasta, mutta koska Syyrian kanssa kiista sen kuuden päivän sodan aikana Israelille menettämistä Golanin kukkuloista on edelleen avoin, ei Syyrialla eikä Israelilla ole vielä rauhansopimusta. Syyrian on arveltu tukevan terroria juutalaisia vastaan käyttäviä islamilaisia äärijärjestöjä, kuten Hizbollahia. Israelilla ei myöskään ole diplomaattisuhteita moniin arabivaltioihin. Jotkut arabivaltiot eivät ole edes tunnustaneet Israelia, vaan pitävät palestiiinalaishallintoa alueen virallisena edustajana. Kaikki ortodoksijuutalaiset eivät tunnusta Israelin valtiota raamatulliseksi uudeksi Israeliksi, vaikka Israelin valtioidea perustuu siionismiin: ajatukseen juutalaisten paluusta kolmannesta diasporasta.

Asevoimat

Israelin puolustusvoimat, "Israeli Defence Force" = IDF, sai alkunsa toisen maailmansodan aikana Ison-Britannian kuninkaallisessa armeijassa palvelleista juutalaisista upseereista ja sotilaista, jotka ostivat aseita ja perustivat maanalaisia puolisotilaallisia ryhmittymiä (Haganah). Alkuaikojen kaluston puutteiden ja vähäisyyden vuoksi IDF panosti koulutukseen ja erityisesti tiedusteluun ja vakoiluun. Sotasaalista saatiin ja käytettiin runsaasti arabeja vastaan käydyissä sodissa vuosina 1948 - 1982. Maa on Yhdysvaltain massiivisen aseavun vastaanottaja. Nyttemmin Israel on tehnyt laajaa yhteistyötä Saksan ja Turkin kanssa puolustusteollisuutensa kehittämiseksi. Tänä päivänä Israelin puolustusvoimat on moderni ja tehokas armeija, jolla on hallussaan myös ydinase.

Asevelvollisuus

Israel sisällytti ensimmäisenä maana maailmassa naiset yleisen asevelvollisuuden piiriin. Israelissa asevelvollisia ovat juutalaiset ja druusit, kun taas kristityt ja muslimit ovat yleensä arabeina siitä vapautetut. Ortodoksijuutalaisille asepalvelus on vapaaehtoinen. Palveluksen pituus on israelissa miehille kolme vuotta ja naisille kaksi, joista ensimmäinen vuosi varusmieskoulutuksessa ja loput vakinaisessa armeijassa.

Atomipommi

Israelin ydinaseohjelman julkisti Mordechai Vanunu. Eräiden epäilyjen mukaan Israelin atomipommi on Etelä-Afrikan valkoisen apartheid-hallinnon kanssa tehdyn salaisen yhteistyön tulos. Israel on jäänyt kiinni myös Yhdysvaltojen ydinsalaisuuksien vakoilusta. Hyvityksenä tästä Israel kertoi CIA:lle Kiinan vastaavasta vakoilusta Los Alamosin ydinlaitoksessa. Israelilla epäillään olevan noin 300 ydinohjuskärkeä.

Talous

Alun perin maanviljelykseen perustunut talous on kasvanut voimakkaasti, erityisesti itsenäistymisen jälkeisinä vuosikymmeninä, ja Israelin talous on nykyaikainen ja monipuolinen. Bruttokansantuote ylsi 105 miljardiin dollariin vuonna 2003 ja nominaalinen BKT per henki oli $15 504, sijoittaen Israelin vauraiden teollisuusmaiden joukkoon. Merkittäviä vientituotteita (yht. lähes 30 miljardia vuonna 2003) ovat mm. raskas koneisto (käsittäen myös aseteollisuuden), muistipiirit ja prosessorit, tietokoneohjelmistot, leikatut timantit, maataloustuotteet (mm. Jaffa-appelsiinit), kemikaalit ja vaatetus. Huomattavaa on myös Israelin pitkäaikainen asema maailman suurimpana kehitysavun vastaanottajana, joskin nykyisin Israel on vasta maailman 14. suurin avunsaaja. Israelin tärkein avunantaja on USA, joka vastaa suuresta osasta maan saamasta taloudellisesta ja sotilaallisesta tuesta. Noin puolet Israelin ulkomaan velasta on Yhdysvalloille. Yhdysvaltojen suhdetta Israeliin lähentää Yhdysvaltojen elinkeinoelämän merkittävät juutalaiset. Saksa on antanut Israelille tuntuvia avustuksia ja solminut yhteistyösopimuksia teollisuuden ja asevoimien kehittämiseksi hyvityksenä natsi-Saksan rikoksista juutalaisia kohtaan.

Turismi ja turvallisuus

Tunnetuimmat turistikohteet ovat Eilat, Jerusalem, Tel Aviv, Tiberias ja Kinneret-järvi, Haifa, Zefat (Safed), Kuollutmeri sekä Be'er Sheva ja Negevin autiomaa. Nähtävyydet ovat historiallisia rakennuksia, kaupunkeja ja paikkoja, tai luontoa. Jerusalemissa raamatulliset kohteet vanhassakaupungissa ja sen läheisyydessä ovat tunnetuimpia, kuten myös Kinneret-järven ympäristössä. Tsefat on uskonnollisten pyhiinvaeltajien kohde ja korkealla oleva kaupunki tarjoaa hienot näköalat. Tel Aviv ja Haifa ovat suurkaupunkeja. Kuolleellamerellä sijaitsevat suolaisen veden kylpylät ja hotellit, luonnonpuistoja ja Masadan vuorilinnoitus. Negevin autiomaassa, Galileassa ja Golanin ylängöllä on huikeita näköalapaikkoja ja kauniita luonnonpuistoja. Eilatissa on uimarantoja, ja se on yksi parhaista sukelluskohteista maailmassa. Lentäen Suomesta Israeliin pääsee vain keski-Euroopan kenttien kautta koneen vaihdolla Tel Avivin lähellä olevalle Ben Gurionin kentälle. Al-Aksan kansannousun alettua vuonna 2000 ei Suomesta ole järjestetty enää suoria lomalentoja Eilatiin. [http://www.toiviomatkat.fi Toiviomatkat] järjestää uskonnollissävytteisiä pakettimatkoja Israelin raamatullisiin kohteisiin ja myös Eilatiin. Suurin este turismille Israelissa on turvattomuuden tunne. 2003-2004 vuodenvaihteeseen mennessä Al-Aksan kansannousu oli suurimmaksi osaksi kuivunut kokoon, ja Länsirannan turva-aita vähentänyt terrori-iskuja pohjois-Israelissa. Jasser Arafatin kuoleman jälkeen tilanne on rauhoittunut edelleen. Eilat on kauempana Palestiinalaisalueista, eikä ole kärsinyt terrorismista muutenkaan niin paljoa, kuin Israelin keski- ja pohjoisosat. Niinpä liikkuminen koko Israelissa on turvallista, lukuunottamatta joitakin poikkeuksia:
- Golanilla Hermon-vuoren hiihtokeskuksesta länteen lähtevä tie 999 on suljettu, koska se kulkee lähellä Har Dov:ia (Dov-vuorta), eli Sheba Farms:ina tunnettua aluetta. YK on määritellyt sen kuuluvaksi Israelin Syyrialta valtaamaan Golaniin, mutta Libanon ja Syyria pitävät sitä Libanoniin kuuluvana.
- Ghajarin kylä tien 999 länsipään lähellä, jonka sama YK:n määrittelemä raja halkaisee, on usein Hezbollah-sissien kohteena.
- Golanilla ei kannata liikkua tieltä pois autioille niityille, vaikka niitä ei olisikaan merkitty miinakentiksi ja rajattu piikkilanka-aidalla.
- Länsirannan ja Gazan A- ja B-merkinnöillä varustetuilla palestiinalaisten itsehallintoalueilla liikkumiseen tarvitaan erikseen lupa, eikä vuokra-auton vakuutus ole niillä voimassa. Muuten normaali varovaisuus on paikallaan, esimerkiksi Jerusalemin vanhankaupungin kapeat kujat eivät ole turvallisia pimeään aikaan. Näkyvin osa turvallisuustoimista Israelissa ovat liikkeissä ja kauppakeskuksissa ovilla olevat turvatarkastukset, sekä teillä olevat tarkastuspisteet. Vaikka tarkastuspisteet eivät olekaan normaalisti miehitettyjä, tai jos ovatkin, ei autoja pysäytetä, kannattaa aina hiljentää ja varautua pysähtymään. Ennen matkaa kulloiseenkin turvallisuustilanteeseen kannattaa tutustua paikallisten lehtien englanninkielisten Internet-painosten, kuten [http://www.jpost.com Jerusalem Postin] ja [http://www.haaretz.com Ha'aretzin], avulla.

Israelin pääministerit

- David Ben-Gurion 1. (1948-1953) ja 3. (1955-1963), Mapai
- Moshe Sharett 2. (1954-1955), Mapai
- Levi Eshkol 4. (1963-1969), Mapai/Työväenpuolue
- Golda Meir 5. (1969-1974), Työväenpuolue
- Jitzhak Rabin 6. (1974-1977), 11. (1992-1995) Työväenpuolue
- Menachem Begin 7. (1977-1983), Likud
- Jitzhak Shamir 8. (1983-1984) ja 10. (1986-1992), Likud
- Shimon Peres 9. (1984-1986) ja 12. (1995-1996), Työväenpuolue
- Benjamin Netanjahu 13. (1996-1999), Likud
- Ehud Barak 14. (1999-2000), Työväenpuolue
- Ariel Sharon 15. (2001-), Likud

Israelin presidentit

- Chaim Weizman (1949-1952)
- Jitzhak Ben-Zvi (1952-1963)
- Zalman Shazar (1963-1973)
- Efraim Katzir (1973-1978)
- Jitzhak Navon (1978-1983)
- Chaim Herzog (1983-1993)
- Ezer Weizman (1993-2000)
- Moshe Katsav (2000-2005)

Merkittävimmät luonnonvarat

- kupari
- fosfaatti
- bromi
- rikki
- asfaltti
- potaska

Merkittävimmät vientituotteet

- huipputeknologia (n. 50 % viennistä)
- koneet
- sitrushedelmät

Kirjallisuus

- Juusola, Hannu & Huuhtanen, Heidi: Uskonto ja politiikka Lähi-idässä. (Gaudeamus, 2002)
- Reime, Hannu: Israel/Palestiina. Kahden kansan luvattu maa. (Like, 2003)

Katso myös

- Gaza
- Juutalaisuus
- Palestiina Luokka:Israel ms:Israel zh-min-nan:Í-sek-lia̍t-kok ko:이스라엘 ja:イスラエル simple:Israel

Libanon

Libanon on valtio Lähi-idässä, Välimeren rannalla. Sen rajanaapurina on idässä ja pohjoisessa Syyria, etelässä Israel.

البنانيّة Al Jumhuriyah al Lubnaniyah

140px	110 px
	Libanonin vaakuna

Motto:

Kuva:LocationLebanon.png

Presidentti

Pääministeri

Pinta-ala
- Yhteensä
- % vettä

Sijalla 160
10 452 km²
1,6 %

Väkiluku
- Yhteensä (Vuosi)
- Tiheys

Sijalla 123
3 727 703
358/km²

Itsenäisyys

Ranskasta
22. marraskuuta 1943

HDI
- Arvo (vuosi)

Sijalla 80
0,758

Rahayksikkö

Libanonin punta (LBP)

Aikavyöhyke

UTC +2 (Kesäaika, +3)

Kansallislaulu

Koullouna Lilouataan Lil Oula Lil Alam

Internet-verkkotunnus

.LB

Kansainvälinen suuntanumero

961

Historia

Pääartikkeli: Libanonin historia

Politiikka

Pääartikkeli: Libanonin politiikka

Kuvernoraatit

Libanon jakautuu 10 kuvernoraattiin (mohafazah) (pääkaupunki suluissa):
- Beyrouth (Beirut)
- Béqaa (Zahlé)
- Liban-Nord (Tripoli)
- Liban-Sud (Sidon)
- Mont-Liban (Baabda)
- Nabatîyé (Nabatîyé)
- Akkar (Akkar)
- Hermel (Hermel)
- Kseroan (Kseroan)
- Chouf (Beittedine)

Maantiede

Beittedine Pääartikkeli: Libanonin maantiede Kuva:Map of Lebanon.png

Talous

Pääartikkeli: Libanonin talous

Väestöjakauma

Pääartikkeli: Libanonin väestöjakauma

Kulttuuri

Pääartikkeli: Libanonin kulttuuri

Merkittävimmät luonnonvarat

- rautamalmi
- suola
- kalkkikivi

Merkittävimmät vientituotteet

- hedelmät
- tekstiilit Luokka:Libanon ms:Lubnan zh-min-nan:Lebanon ko:레바논 ja:レバノン simple:Lebanon th:ประเทศเลบานอน

Turkki

Turkki on tasavalta, johon kuuluu suurin osa Etu-Aasiasta, mutta valtiosta kolme prosenttia sijaitsee pienellä alueella Euroopassa. Turkin ytimen muodostaa Anatolian niemimaa. Turkin väkiluku on noin 69 miljoonaa ja pinta-ala 780 580 neliökilometriä. Sen naapurimaat ovat Bulgaria, Kreikka, Syyria, Irak, Iran, Armenia, Azerbaidžan ja Georgia. Nykyinen Turkki muodosti pitkään ydinosan historiallisesta osmanien valtakunnasta. Nykyisen tasavallan perusti Kemal Atatürk vuonna 1923.

Historia

Turkin historia ulottuu pitkälle. Nykyisen Turkin alueella on todisteita ihmisen läsnäolosta jo paleoliittiselta kaudelta (noin 500 000–12 000 eaa). Monet antiikin Kreikan tärkeimmistä kaupungeista sijaitsivat nykyisen Turkin alueella, mm. Efesos, Troija, Smyrna (nyk. Izmir) ja Byzantion (nyk. Istanbul). Kreikkalaisten ja roomalaisten jättämiä muistomerkkejä on runsaasti. Niitä ei ole vain museoissa, vaan suurelta osin ne ovat alkuperäisillä paikoillaan. Islam saavutti vankan aseman Anatoliassa jo vuonna 1071. Bysantin valtakunnan islamilaisena seuraajana pidetty osmanien valtakunta aloitti vuosisatoja kestäneen mahtikautensa 1453, kun Konstantinopoli kaatui pitkän piirityksen jälkeen ja siitä tehtiin osmanien pääkaupunki. Osmanien valtakunta lakkasi olemasta vasta ensimmäisen maailmansodan päätyttyä. Kemal Atatürk perusti nykyaikaisen Turkin tasavallan 1923, jolloin pääkaupunki siirrettiin Konstantinopolista (Istanbulista) Ankaraan.

Politiikka

NATO-maa

Turkki liittyi sotilasliitto NATOon jo vuonna 1952. Vuoden 1996 alusta tuli vapaakauppasopimus voimaan Turkin ja Euroopan unionin välillä. Geopoliittisesti Turkkiin tulee öljy- ja maakaasuputkia Azerbaidžanista Georgian kautta. Sekä Azerbaidžan että Georgia ovat Yhdysvalloille ja Natolle myönteisiä maita ulkopolitiikaltaan, kun taas niiden rajanaapuri Armenia tukeutuu Venäjään. Turkin valtion yhtenäisyyden ongelmana ovat itsenäisyyteen pyrkivät kurdit, mikä saa Yhdysvallat ja EU:n suhtautumaan maltillisesti kurdien itsenäisyyspyrkimyksiin.

Turkin EU-jäsenyysneuvottelut

Turkki on hyväksytty EU-jäsenehdokkaaksi Helsingin huippukokouksessa 1999, ja jäsenyysneuvottelut alkoivat 3. elokuuta 2005. EU:n puheenjohtajamaa Itävalta vastusti neuvottelujen aloittamista viimeiseen asti, mutta myöntyi kun samalla päätettiin aloittaa jäsenyysneuvottelut myös Kroatian kanssa. Turkin jäsenyysneuvottelut tulevat kestämään pitkään, ja ennen niiden päättymistä Kyproksen tilanteeseen tulee löytyä ratkaisu. Suomen pääministeri Matti Vanhasen mukaan Turkin EU-jäsenyys olisi mahdollista vuonna 2015 ja Itävallan liittokansleri Wolfgang Schüsselin mukaan neuvottelut tulevat kestämään ainakin 20 vuotta, eikä lopputulos, jäsenyys, ole mitenkään itsestään selvä. Sen sijaan puhemies Paavo Lipposen mukaan Turkista tulee varmasti "jollakin aikavälillä" EU:n jäsen. Ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja puolestaan verkkosivullaan arvioi ajaksi 15-20 vuotta.

Turkin jäsenyyden esteitä

Pohjois-Kyproksen turkkilainen vähemmistö Turkin EU-jäsenyyden tiellä on kuitenkin monia avoimia kysymyksiä: Kyproksen tilanne tullaan varmasti ottamaan esiin ainakin Kreikan ja Kyproksen tasavallan tahoilta. Periaatteessa Turkin pitäisi tunnustaa EU:n jäsenmaa Kypros rajoineen, jolloin Turkki joutuisi luopumaan tunnustamansa Pohjois-Kyproksella sijaitsevan Pohjois-Kyproksen turkkilaistasavallan tunnustamisesta ja tukemisesta, minkä vuoksi turkkilainen puoli ajautuisi ilman neuvotteluja Kyproksen kreikkalaisen enemmistön valtaan. Kyproksen turkkilaiset kannattivat kansanäänestyksessä Kyproksen liittovaltioksi muuttavaa Kofi Annanin suunnitelmaa, kun taas Kyproksen kreikkalaiset torjuivat suunnitelman, jolloin saaren kysymys jäi edelleen ratkaisematta. EU:n yhteisen maatalouspolitiikan ja nettomaksujen ongelma Toinen Turkissa esitetty näkökulma on se, ettei EU kuitenkaan myöntäisi turkkilaisille työvoiman vapaaseen liikkumiseen kuuluvaa oikeutta EU:n sisämarkkinoilla, ja ettei Turkkia hyväksyttäisi Euroopan unionin yhteiseen maatalouspolitiikkaan (CAP), koska Euroopan unionissa ei ole ratkaistu nettomaksuosuuksiin ja maataloustukeen liittyviä kysymyksiä. Turkkilaisista edelleen noin 30%:ia saa elantonsa maataloudesta, joten EU:n kaikkien rakennetukien tarve Turkkia varten olisi huomattavan suuri. Kurdit ja armenialaiset Turkki puoletaan käsittellee Kreikan osuutta terroristijärjestö PKKn tukemisessa. Kyproksen tasavallan tunnustamisen vaatiminen onkin ollut esillä mm. Ranskan taholta - tosin tähän vaikuttanee suuresti hallitsevan UMP-puolueen sisäinen valtataistelu, sillä molemmat pääehdokkaat de Villepin ja Sarkozy yrittävät Turkki-kortilla vahvistaa asemiaan tulevassa presidentinvaalikampanjassaan. Saksassa kristillisdemokraattien (CDU/CSU) kansleriehdokas Angela Merkel epäonnistui vaalikampanjansa viime metreillä todennäköisesti juuri siitä syystä, että hän luotti liikaa Turkin EU-jäsenyyttä vastustavien tukeen vaaleissa. Turkkilaisista noin 1/5 osa on kurdeja, joiden oikeutta omaan kieleen ja kulttuuriin on parannettu ihimsoikeuskysymyksenä osanan Turkin EU-jäsenyysneuvotteluja. Turkissa on myös armenialaisia, jotka vaalivat edelleen vuoden 1916 armenialaisten kansanmurhan muistoa eivätkä suhtaudu Turkkiin valtiona tai turkkilaiseen enemmistöön myönteisesti. Armenia hakee tukensa Venäjältä vastustaakseen turkinsukuisten azereiden Azerbaidžania. Azerbaidžan puolestaan on NATO-myönteinen ja transatlanttinen Georgian kanssa. Pohjois-Georgiassa olevat kapinalliset ovat puolestaan olleet Venäjän tukemia. Mustafa Kemalin perinteen kieltäminen nationalismina Euroopan parlamentin taholta on esitetty viime aikoina vaatimuksia "kemalistisen, nationalistisen" politiikan hylkäämisestä, autonomian myöntämisestä Koillis-Turkin kurdiväestölle sekä neuvotteluiden aloittamisesta terroristijärjestö PKK:n kanssa. Näihin vaatimuksiin on suhtauduttu tyrmistyen jopa erittäin EU-myönteisissäkin piireissä. Varsinkin vaatimusta luopua Atatürkin perinnöstä valtion ideologisena pohjana on pidetty erityisen loukkaavana. Myöhemmin europarlamentin edustaja Andrew Duff joutui pyytämään kommenttejaan anteeksi. Turkin media toi esille erityisesti Duff´in nimityksen "Officer of the British Empire" -tittelillä. Useat poliittiset tahot ovatkin nimittäneet kommentteja imperialistisen ajan jälkikaiuiksi. Turkin valtioidea on maallinen ja nykyaikaistuva valtio, minkä armeija veto-oikeudella takaa siinä tapauksessa, että demokraattinen kehitys johtaisi islamismiin. Tässä mielessä malli muistuttaa latinalaisten sotilasdiktatuurien mallia, missä demokratialla on armeijan asettamat reunaehdot.

EU-maiden linjauksia

EU - avoin länsimainen organisaatio kaikille Euroopan unioni yritetään pitää periaatteessa kaikille halukkaille vapaana järjestönä, kunhan jäseniksi haluavat maat täyttävät sen ehdot. Käytännössä itälaajenemisen ongelmaksi muodostuu uusien väkirikkaiden, köyhien tai maatalousvalaisten maiden liittyminen Euroopan unioniin, koska ne tarvitsisivat vastineeksi EU:n sisämarkkinaan liittymiselle mittavaa rakennetukea Euroopan unionin rakennerahastoista, mikä aiheuttaisi Euroopan unionin jäsenmaksujen suurenemista. Tämä vaikuttaisi erityisesti EU:n nettomaksajamaihin. Saksan kristillis- ja sosialidemokraatit Saksassa, mikä on merkittävä EU:n nettomaksaja on kahdenlaisia mielipiteitä. Sosialidemokraatit näkevät EU:n laajenemisen periaatteessa suurena hankkeena, minkä kustannukset pystytään kantamaan. Toisaalta kristillisdemokraateissa on niitä, jotka laskevat itälaajenemisen ja myös sitä kautta nettomaksujen lisääntymisen sekä näkevät, ettei Turkin pitäisi ainakaan pikaisesti liittyä Euroopan unioniin, mutta sille voitaisiin myöntää kauppapoliittinen erityisasema. Tätä näkemystä on kannattanut mm. Saksan liittotasavallan tuleva kristillisdemokraattinen liittokansleri Angela Merkel. Turkki oli Saksan ja Itävalta-Unkarin liittolainen ensimmäisessä maailmansodassa ja Saksassa on 1960- ja 1970-luvuilta peräisin oleva merkittävä turkkilaisvähemmistö, joten Turkin integroiminen on toisaalta myös Saksan intresseissä. Ranskan kanta Ranskan kannalta Turkin EU-jäsenyys ei ole tärkeä, mutta Ranska tukee Romaniaa ja sitä kautta myös Romanialle aikaisemmin kuuluneen Bessarabian, entisen Moldovian neuvostotasavallan, nykyisen Moldovan mahdollista EU-jäsenyyttä, mikä auttaisi ratkaisemaan Transdnestrian kriisiä. Puola puolestaan pitää Ukrainan EU-jäsenyyttä tärkeänä. Lech Walesan 2004 kiteyttämänä:"Puola ei voi olla vapaa, ellei Ukraina ole itsenäinen" (Venäjän vaikutuksesta). Ukrainan ja Turkin EU-jäsenyydet kilpailisivat keskenään nettomaksuista EU:n budjetissa, joten itälaajenemisen sisällöistä on eriäviä mielipiteitä. Suomalaisia mielipiteitä Suomessa on-line gallupeissa noin 70%:ia vastaajista ei ole kannattanut Turkin EU-jäsenyyttä, kun taas Taloustutkimuksen gallupin mukaan 3/4 suhtautuu asiaan myönteisesti. Turkin EU-jäsenyyttä edistää EU:n komissiossa laajentumiskomissaari Olli Rehn. Matti Vanhasen hallituksen virallinen kanta neuvotteluihin Turkin EU-jäsenyydestä on myönteinen.

Maakunnat

Turkin maakunnat Turkin maakunnat Turkin pääkaupunki on Ankara. Suurin kaupunki on Istanbul. Turkki jaetaan 81:n maakuntaan (il, monikossa iller).

- Adana
- Adıyaman
- Afyonkarahisar
- Ağrı
- Aksaray
- Amasya
- Ankara
- Antalya
- Ardahan
- Artvin
- Aydın
- Balıkesir
- Bartin
- Batman
- Bayburt
- Bilecik
- Bingöl
- Bitlis
- Bolu
- Burdur Province
- Bursa
- Çanakkale
- Çankırı
- Çorum
- Denizli
- Diyarbakır
- Düzce

- Edirne
- Elazığ
- Erzincan
- Erzurum
- Eskişehir
- Gaziantep
- Giresun
- Gümüshane
- Hakkari
- Hatay
- Iğdır
- Isparta
- İstanbul
- İzmir
- Kahramanmaraş
- Karabük
- Karaman
- Kars
- Kastamonu
- Kayseri
- Kilis
- Kırıkkale
- Kırklareli
- Kırşehir
- Kocaeli
- Konya
- Kütahya

- Malatya
- Manisa
- Mardin
- Mersin
- Muğla
- Muş
- Nevşehir
- Niğde
- Ordu
- Osmaniye
- Rize
- Sakarya
- Samsun
- Şanlıurfa
- Siirt
- Sinop
- Şırnak
- Sivas
- Tekirdağ
- Tokat
- Trabzon
- Tunceli
- Uşak
- Van
- Yalova
- Yozgat
- Zonguldak

Maantiede

Turkin maantiede Turkin maantiede Kansainväliseltä avaruusasemalta kuvattuna]] Vuoret hallitsevat Turkin maisemia. Ne ovat osa suurta vuoristosysteemiä, joka kulkee kohti länttä Iranista aina Keski-Eurooppaan asti. Alue on maanjäristysvyöhykettä. Turkin eurooppalaiselle osalle ovat ominaisia hedelmälliset, kumpuilevat tasangot, joita ympäröivät matalat vuoret. Aasian puolella Anatolian läntistä osaa hallitsevat useat pitkät vuoristoharjanteet, joiden välissä on syviä laaksoja. Tämä laaja keskusylänkö jakautuu useammaksi altaaksi, joista suurin on täynnä suolajärviä ja sammuneita tulivuoria. Anatolian pohjoispuolella Pontiset vuoret kohoavat Taurusvuoriston kolmena suurena haarana kulkien Välimeren rannikon suuntaisina. Tämän vuoristomaan länsi- ja itäpuolella on alankoja. Idempänä kohoaa vieläkin korkeampi vuoristo, jonka korkein kohta on Ararat. Sen massiivinen keila kohoaa 5 165 metrin korkeuteen Armenian raja-alueella. Sieltä lounaaseen on suuri Van -järvi. Järveä ympäröivät sammuneet tulivuoret, joista muutamissa on kraatterijärviä. Maisema viettää jyrkästi kohti Syyrian rajaa etelässä ja vaihtuu tasangoiksi, joita Tigris- ja Eufrat-joet ovat muodostaneet yläjuoksuilleen. Välimeren, Egeanmeren ja Marmaranmeren rannikoilla kesät ovat kuumia ja kuivia ja talvet leutoja ja sateisia. Suurin osa sateista tulee marras-helmikuussa. Keskikesällä lämpötilat nousevat yli 30 celsiusasteeseen, mutta merituulet vilvoittavat. Suurin osa maan hedelmistä, vihanneksista, puuvillasta, viljasta ja tupakasta kasvatetaan rannikkovyöhykkeellä. Banaanit kasvavat ainoastaan Välimeren alueella. Mustanmeren rannikolla vallitsee viileämpi ja sateisempi meri-ilmasto. Asukkaat viljelevät muun muassa maissia, riisiä, ohraa, perunaa, sokerijuurikasta, sipuleita ja hamppua. Ympärivuotiset sateet ja leuto ilmasto mahdollistavat myös teen ja hasselpähkinöiden viljelyn, erityisesti alueen itäosissa. Maan sisäosien ylängöillä on mannerilmasto: kesät ovat kuumia ja vähäsateisia ja talvet kylmiä ja lumisia. Ylänkö on suhteellisen tasaista, mutta siellä täällä horisontissa häämöttää vuorenhuippuja, joilla saattaa olla kesälläkin lunta. Maanviljelys ja karjanhoito ovat tärkeitä tulonlähteitä. Alueella kasvatetaan vehnää, papuja, perunoita, sokerijuurikasta ja paikoitellen viinirypäleitä.

Väestöjakauma

Suurin osa Turkin väestöstä puhuu äidinkielenään turkkilaiskielten ryhmään kuuluvaa turkin kieltä. Maan kaakkoisosissa on paljon kurdeja. Muita suuria vähemmistöryhmiä ovat mm. tsherkessit, arabit, lazit, assyrialaiset ja romanit. Valtauskonto on islam: 99,8 prosenttia on muslimeja. Maltillisen, sunnilaisen islamin ohella maassa on yli kymmenen miljoonaa alevi-muslimia. Sunnilaisen islamin lisäksi myös juutalaisuudella sekä ortodoksisella ja Armenian gregoriaanisella kirkolla on tunnustettu asema eli näihin uskontokuntiin kuuluvilla on muun muassa oikeus uskonnonopetukseen kouluissa.

Kulttuuri

Turkki oli kolmas jalkapallon MM-kisoissa 2002. Turkkilainen Sertab Erner voitti Eurovision laulukilpailun 2003 kappaleellaan Every Way That I Can, joten vuoden 2004 Euroviisut järjestettiin Istanbulissa.

Merkittävimmät luonnonvarat

- kivihiili
- antimoni
- elohopea
- kupari
- rikki
- rautamalmi

Rahauudistus

Rahauudistuksessa 1. tammikuuta 2005 Turkin vanhasta lirasta (valuuttatunnus TL tai TRL, Türk Lirasi) poistettiin kuusi nollaa ja saatiin näin Turkin uusi liira (YTL, Yeni Türk Lirasi). Uusi liira jakautuu 100 uuteen kurusiin (Yeni Kurus). Uusien kolikoiden arvot ovat 1, 5, 10, 25 ja 50 YKr ja 1 liira. Uudet setelit ovat 1, 5, 10, 20, 50 ja 100 YTL. Vuoden 2005 marraskuussa 1 EUR = 1,60 YTL ja 1 USD = 1,36 YTL.

Linkit

- [http://maps.google.com/maps?ll=38.993572,35.288086&spn=7.580501,16.215820&z=11&t=h&hl=en Turkki Google Mapsissa] Luokka:Turkki ms:Turki zh-min-nan:Türkiye ko:터키 ja:トルコ simple:Turkey th:ประเทศตุรกี

Babylon

Babylon (kreikkaa) eli Baabel, alun perin Babilu oli Babylonian pääkaupunki alkaen kolmennelta vuosituhannelta eaa. Se sijaitsi Eufratin varrella nykyisen Al Hillahin kaupungin paikalla Irakissa, noin sadan kilometrin päässä nykyisestä pääkaupungista Baghdadista. Akkadian bāb-ilû tarkoittaa "Jumalan porttia", joka on käännös sumerin kielisestä nimestä Kadingirra. Varhaisimmat maininnat Babylonista on päivätyssä taulussa Sargon Akkadilaisen hallituskaudelta 24. vuosisadalta eaa., jolloin siitä tehtiin Babylonian pääkaupunki. Myöhemmin Babylonin asema ja väestö taantui vuosisatojen ajaksi, kunnes Hammurabi palautti sen kuningaskuntansa pääkaupungiksi 18. vuosisadalla eaa. Babylon oli valtiollisessa, kaupallisessa ja sivistyksellisessä suhteessa Etu-Aasian tärkein kaupunki kolmannelle vuosisadalle eaa., jonka jälkeen se vähitellen rappeutui.

Katso myös

- Baabelin torni
- Baabelin vankeus Luokka:Historialliset kaupungit Luokka:Babylonia Luokka:Irak ja:バビロン

Israel

Historia

Politiikka

Asevoimat

Asevelvollisuus

Atomipommi

Talous

Turismi ja turvallisuus

Israelin pääministerit

Israelin presidentit

Merkittävimmät luonnonvarat

- kupari
- fosfaatti
- bromi
- rikki
- asfaltti
- potaska

Merkittävimmät vientituotteet

- huipputeknologia (n. 50 % viennistä)
- koneet
- sitrushedelmät

Kirjallisuus

- Juusola, Hannu & Huuhtanen, Heidi: Uskonto ja politiikka Lähi-idässä. (Gaudeamus, 2002)
- Reime, Hannu: Israel/Palestiina. Kahden kansan luvattu maa. (Like, 2003)

Katso myös

- Gaza
- Juutalaisuus
- Palestiina Luokka:Israel ms:Israel zh-min-nan:Í-sek-lia̍t-kok ko:이스라엘 ja:イスラエル simple:Israel

Persia

Persia on historiallinen valtio, jonka nimi on nykyään Iran. Persialaiset löivät heitä hallinneet assyrialaiset vuonna 612 eaa. Akemenidien suku hallitsi Persiaa vuoteen 330 eaa, jolloin Aleksanteri Suuri kukisti kuningas Dareios III:n ja poltti silloisen pääkaupungin Persepoliin. Persia kävi monia sotia Roomaa ja Bysanttia vastaan. Vuonna 628 Persia oli romahtanut pitkän Bysanttia vastaan käydyn sodan jälkeen, ja arabit pystyivät valloittamaan Persian vuonna 639. 21. maaliskuuta 1935 Persia vaihtoi virallisesti nimensä Iraniksi. Katso myös: Luettelo Persian kuninkaista ja Satraappi Luokka:Persia ja:ペルシア ko:페르시아 제국

Kreikka

Kreikka (virallisesti Helleenien tasavalta) on valtio Etelä-Euroopassa Balkanin eteläkärjessä. Sen naapurimaat ovat Albania, Makedonian tasavalta, Bulgaria ja Turkki. Kreikan väkiluku on noin 10,6 miljoonaa ja pinta-ala noin 132 000 neliökilometriä. Kreikan pääkaupunki on Ateena.

Historia

Kreikan historiaa on käsitelty seuraavissa artikkeleissa:
- Antiikin Kreikka (700 eaa.—27 jaa.)
- Rooman valtakunta (27 jaa.— n. 400)
- Bysantin valtakunta (n. 400—1453)
- Kreikan uudempi historia (n. 1453-)

Politiikka

Valtion päämies on presidentti Károlos Papoúlias (2004-). Hallituksen pääministeri on Kostas Karamanlis (2003-). Johtava puolue maassa on Nea Demokratia (oikeisto).

Hallinnollinen jako

Kreikassa on 13 hallinnollista aluetta, periferiaa tai kehää, jotka jaetaan edelleen 51 prefektuuriin (nomoi, yksikkö: nomos), ja yhteen autonomiseen alueeseen Athos-vuoreen, joka on luostarivaltio Kreikan alaisuudessa.
- Attika
- Peloponnesos
- Keski-Makedonia
- Länsi-Makedonia
- Itä-Makedonia ja Traakia
- Epeiros
- Kreeta
- Pohjois-Egean saaret
- Etelä-Egean saaret
- Thessalia
- Jooniansaaret
- Länsi-Kreikka
- Keski-Kreikka Nomoit jakaantuvat edelleen 147 eparkhiaan, jotka jaetaan 1033 kuntaan. Kunnista 133 on kaupunkeja (demoi) ja 900 maalaiskuntia (konotetes). Ennen vuotta 1999 kuntatason yksikköjä oli 5775 ja 12817 kylähallintoa (oikosmoi).

Maantiede

Kreikan maantiede Kreikkaan kuuluu Balkanin niemimaan (eli turkiksi vuorien niemimaa) eteläosa, Aigeianmeren saaret, Kreeta ja Joonian saaret. Kreikan rannikko on kallioista ja meren rikkiuurtamaa. Lännestä pistävä Korintin- ja idästä pistävä Aiginanlahti erottavat Peloponnesoksen niemimaan melkein kokonaan muusta mantereesta. Niiden välisenä siltana on kapea Korintin kannas. Kreikan sisämaa on vuorista. Suurin vuorijono on Pindos, korkeimmat vuorenhuiput Olympos (2985 m) ja Parnassos (2459 m). Kreikan joet ovat vähäiset. Maritzan, Struman ja Vardarin alajuoksut ovat Kreikan alueella, Vistritza, Peneios, Arta, Akeloos ja Eurotas ovat kokonaan Kreikan jokia. Kreikan ilmasto Välimeren ilmastoa. Pahimpana haittana on kesien kuivuus. Vuoden keskilämpö on Ateenassa +23,6° C.


Saaristoja:		Saaria:
Dodekanesia		Evvoia, Patmos, Kasos
Kykladit		Korfu
Sporadit		Kos
	Etelä-Sporadit	Khios, Lesvos, Rodos
	Pohjois-Sporadit

Talous

BKT asukasta kohden 12 777 USD (2002). Todellinen kasvu vuonna 2002 3,4 %, inflaatio 3,6 %. Työttöminä oli samana vuonna peräti 11,7 % väestöstä. Valuutta on euro, aikaisemmin drakma. Kreikka on Euroopan köyhimpiä maita. Kreikka on maatalousmaa joka tuottaa viljaa, hedelmiä, vihanneksia, sekä teollisuudelle tupakkaa, puuvillaa, sokerijuurikkaita ja viinirypäleitä. Kreikka on kolmanneksi suurin oliiviöljyn tuottaja. Maataloutta tärkeämmän elinkeinon eli teollisuuden kehitystä haittaa raaka-aineiden ja energian puute. Vientituotteita ovat mm. oliiviöljy, oliivit ja viini. Matkailu on myös huomattava tulonlähde.

Väestöjakauma

Asukkaita Kreikassa on 10,56 milj. (2001 laskenta). Vuosittainen väestönkasvu 0,2 % 1995-2001 ja -0,1 % 1998-2015. Asukastiheys 81/km². Kaupungeissa asuu 60 % väestöstä. Kreikka on hyvin homogeeninen valtio ja enemmistö sen asukkaista pitää itseään etnisinä kreikkalaisina. Maassa on kuitenkin pieniä määriä turkkilaisia, pomakkeja, romaneja, vlaheja, slaaveja sekä albanialaisia. Suurin osa maan vähemmistöistä elää Pohjois-Kreikan alueella. Albanialaisista suurin osa oleskelee maan suurimmissa kaupungeissa laittomasti (arvioitu määrä n. 300,000), mutta Pohjois-Kreikassa asuu myös albaniaa äidinkielenään puhuvia yhteisöjä, jotka ovat ortodokseja ja Kreikan kansalaisia. Yli 95 prosenttia Kreikan väestöstä on kastettu kreikkalaiskatoliseen kirkkoon. Kreikassa on myös yhden prosentin suuruinen turkkia puhuva muslimivähemmistö, sekä pieniä määriä katolilais- ja juutalaisyhteisöjä.

Kulttuuri

Kreikan kulttuuria on käsitelty seuraavissa artikkeleissa:
- Antiikin Kreikan kulttuuri (700 eaa.–400 jaa.)
- Bysanttilainen kulttuuri (n. 400–1453)
- Uudempi Kreikan kulttuuri (n. 1453-)

Merkittävimmät luonnonvarat

- bauksiitti
- ligniitti
- marmori
- öljy

Merkittävimmät vientituotteet

- matkailu
- tekstiilit

Linkit

- [http://maps.google.com/maps?ll=38.289937,21.423340&spn=7.655076,16.215820&z=11&t=h&hl=en Kreikka Google Mapsissa] Luokka:Kreikka roa-rup:Gârţii ms:Yunani zh-min-nan:Hi-lia̍p ko:그리스 ja:ギリシャ simple:Greece th:ประเทศกรีซ fiu-vro:Kriika

Rooman valtakunta

Rooman valtakunta (usein antiikin Rooma) oli antiikin aikainen imperiumi. Varhaisimmat merkit asutuksesta Rooman kaupungin alueella ovat noin 1300-luvulta eaa. Kaupungistuminen lienee alkanut 700-luvulla eaa. Rooma kehittyi vuosisatojen aikana Välimeren ympäröiväksi maailmanvallaksi. Rooman valtakunnan länsiosa kukistui vuonna 476, jolloin Länsi-Rooman viimeinen keisari syrjäytettiin. Rooman valtakunnan yhdistämisyritykset Itä-Rooman johdolla päättyivät islamin yllättävään nousuun 600-luvulla. Itä-Rooma eli Bysantti pysyi kuitenkin koossa turkkilaisvaltaukseen saakka 1453.

Historia

Rooman alkuvaiheet

Tieto Rooman kaupungin alkuajoista on suurelta osin peittynyt myyttien ja legendojen alle. Rooman perustivat tarun mukaan veljekset Romulus ja Remus 21. huhtikuuta 753 eaa. 700–650 eaa. Rooman kukkulat yhdistyivät, tästä kertoo esimerkiksi tarina sabiinitarten ryöstöstä. 600-luvulla Rooma levittäytyi Latiumiin, ja tuhosi emäkaupunkinsa Alba Longan. Tradition mukaan Roomaa hallitsivat tällöin kuninkaat. Todellisuudessa Rooma sai alkunsa pronssikautisena kyläyhteisönä ehkä noin vuoden 1000 eaa. tienoilla, ehkä jonkin verran aiemmin. Alueella on ilmeisesti ollut jo tätä ennen metsästyksestä ja kalastuksesta elänyttä ihmisasutusta. Vähitellen arkeologiseen todistusaineistoon ilmestyy jälkiä paimentolaisuudesta, maanviljelyksestä ja hautausrituaaleista, sitten kaupasta, sosiaalisesta hierarkiasta, sodankäynnistä ja kylämäisesta asutuksesta. 800-luvulta eaa. on merkkejä kreikkalaisvaikutteista, ehkä Etelä-Italian kreikkalaissiirtokunnista. 700-luvulta on löytynyt merkkejä paalutuksista, jotka kertovat jonkinlaisesta linnoittautumisesta. Rooma alkoi etruskikulttuurin vaikutuksesta muodostua kaupunkimaiseksi yhteisöksi 600-luvun eaa. kuluessa. Kukkuloiden välinen suo kuivatettiin. Tässä vaiheessa Rooma ei juuri eroa muusta Latiumista. Eriytymistä ilmenee 500-luvulla. Tältä ajalta löytyy muureja, hallintorakennuksia ja uskonnollisia rakennuksia. Lisäksi on löydetty kreikkalaisin kirjaimin kirjoitettuja piirtokirjoituksia. :Katso myös: Rooman kuningas ja Roomalainen mytologia

Tasavalta

Tradition mukaan Rooman viimeinen kuningas Tarquinius Superbus syrjäytettiin vuonna 509 eaa. Tarinat kertovat pienen joukon vallankumouksesta. Kyseessä saattoi olla myös roomalaisten ja etruskien välinen yhteenotto, tai kuninkaan ja ylimysten välinen konflikti. Siirtymä saattoi olla myös vähittäinen. Toisaalta tasavaltaan saatettiin siirtyä vasta 400-luvulla eaa. plebeijien ja patriisien konfliktissa. Roomasta tuli tasavalta, jota johtivat kaksi konsulia, jotka kansalaiset valitsivat senaatin jäsenistä vuoden mittaisiksi virkakausiksi. Rooman kansalaiset jaettiin perinnöllisesti etuoikeutettuihin patriiseihin ja alempiarvoisiin plebeijeihin. Senaatissa olivat edustettuna vaikutusvaltaiset patriisisuvut, joten valtion johto oli käytännössä kapean kansanosan käsissä. Konsulit ottivat aluksi kuninkaan roolin lukuun ottamatta Juppiterin ylipapin asemaa. Tämän tehtävään valittiin rex sacrorum eli pyhien asioiden kuningas. Avioliittoja luokkien välillä ei sallittu ennen vuotta 445 eaa. Plebeijeitä varten perustettiin 494 eaa. kansantribuunin virka, johon ei voitu valita patriisia. Tämä oli ainut alemmalle luokalle avoin virka, mutta sillä oli suuret oikeudet. Uskonnolliset asemat oli myöhemminkin rajattu vain patriiseille. Yhteiskuntaluokkien välille tuli joskus niin suuria erimielisyyksiä, että plebeijit ottivat perheensä ja tavaransa ja lähtivät kaupungista leiriytyen sen ulkopuolelle kunnes heidän vaatimuksiinsa suostuttiin. Näin kävi 494, 450 ja 287 eaa. Tavallisin riidanaihe oli maanjako. Vähitellen patriisien etuoikeudet purettiin ja virat avattiin plebeijeille. Vanhat patriisisuvut ja menestyneet plebeijisuvut sulautuivat yhteen uudeksi yläluokaksi.

Nousu maailmanvallaksi

Rooma laajensi hallitsemaansa aluetta vähitellen. 400- ja 300-luvuilla käytiin monia sotia Italian muita valtioita ja heimoja vastaan. Aluksi Rooma oli vain yksi Italian monista kaupunkivaltioista. Voitokkaat sodat ja taitava diplomatia saattoivat kuitenkin vähitellen etruskilaiset, kreikkalaiset, latinalaiset, samnilaiset, kelttiläiset jne. yhteisöt Rooman valtaan. Niiden asukkaat eivät yleensä saaneet Rooman kansalaisoikeuksia. Koko Apenniinien niemimaa oli kokonaan Rooman hallussa 270 eaa. Seuraavaksi laajeneminen jatkui läntisen Välimeren rannikoille, jolloin käytiin puunilaissodat Karthagoa vastaan. Puunilaissotien tuloksena Rooma sai haltuunsa Sisilian, Hispanian ja Pohjois-Afrikan. Sitten vuorossa oli Makedonia, jota vastaan roomalaiset kävivät ns. makedonialaissodat. Makedonia voitettiin 197 eaa. Seleukidit lyötiin nykyisessä Syyriassa 189 eaa. Rooman sanottiin puolessa vuosisadassa levittäneen herruutensa Italiasta koko antiikin tuntemaan maailmaan.

Sisällissotien kausi

Rooma ajautui kriisiin vuodesta 133 eaa. alkaen. Tämä johti sarjaan sisällissotia ja diktatuureja. Yksi osa ongelmaa oli sosiaalisen rakenteen muutos. Roomalaisen yhteiskunnan selkärankana pidetty vapaiden talonpoikien luokka supistui orjatyövoimalla viljeltyjen suurtilojen kasvaessa. Ihmisiä hakeutui kaupunkeihin, joihin muodostui levoton ja köyhä väestöaines. Gracchuksen veljekset yrittivät toteuttaa talonpoikaiston elvyttämiseen tähtäävän maareformin, mutta suurmaanomistajia edustava senaatti järjesti heidät hengiltä. Senaatin johtama armeija kärsi tappioita Numidian kuningasta Jugurthaa vastaan 122–105 eaa., Sisilian orjakapinassa ja kimbrejä vastaan 105 eaa. Kimbrien voittaja Marius korvasi asevelvollisista talonpojista koostuvan armeijan ammattisotilailla, jotka värvättiin köyhän väestön keskuudesta. Seuraavien vuosikymmenten kuluessa sotapäälliköt, jotka tavoittelivat valtaa itselleen uskollisten legioonien avulla, muodostuivat toistuvaksi ilmiöksi Rooman politiikassa. Kaupunkivaltion tasavaltainen hallintomuoto ei enää toiminut kitkatta imperiumissa. Orjat nousivat jälleen kapinaan 73 eaa. Spartacuksen johdolla kolmannessa orjakapinassa. Spartacuksen joukot löivät monta legioonaa ennen joutumistaan viimein Pompeiuksen voittamiksi. 6000 orjaa ristiinnaulittiin Via Appian varrelle. Vuonna 91 eaa. lähes koko Italia kapinoi ja se rauhoitettiin vain antamalla kaikille Pojoen eteläpuolisille asukkaille kansalaisuus. Samaan aikaan Pontoksen kuningas Mithridates VI valtasi Bithynian ja häntä kukistamaan lähetetty sotapäällikkö Sulla marssikin Roomaan legioonien kanssa julistaen itsensä diktaattoriksi. Sullan jäätyä eläkkeelle 79 eaa. tasavalta palautettiin. Sotapäälliköt Gnaeus Pompeius Magnus ja Julius Caesar valloittivat Syyrian ja Gallian Reiniltä Atlantille asti. Vuonna 49 eaa. Caesar palasi Roomaan armeijansa kanssa aloittaen sisällissodan jonka päätytyä Caesar kaappasi vallan nousten diktaattoriksi.

Keisariajan alku

diktaattori] Caesarin sisarentyttären pojasta, Octavianuksesta, tuli Rooman ensimmäinen keisari nimellä Augustus. Augustusta seurasivat Juliusten-Claudiusten suvun keisarit (mm. Tiberius ja Nero) ja näitä Flaviukset (mm. Vespasianus). Vuosia 96—180 pidetään keisarikunnan suurimman kukoistuksen kautena. Tällöin hallitsivat Nerva, Trajanus, Hadrianus, Antoninus Pius ja Marcus Aurelius. Marcus Aurelius joutui taistelemaan Tonavan rajalla germaaneja vastaan. Tämä markomannisota antoi esimakua tulevien vuosisatojen ongelmista. Vuonna 193 valtaan nousi voimakas Septimus Severus, jota seurasi vuoteen 235 saakka hallinnut Severusten dynastia. Egypti liitettiin Rooman valtaan 31 eaa., Augustus antoi keisarikunnan rajojen pysyä luonnonesteiden muodostamilla rajoilla, mutta Claudius valloitti Britannian. Trajanuksen aikana (vuonna 106) valloitettiin Daakia (likimain nykyinen Romania), mutta se hylättiin 270. Samoin Mesopotamian valloitus jäi lyhytaikaiseksi (114—117). Katso myös: Rooman keisari

200-luvun kriisi

200-luvun kriisi on nimitys, jota yleisesti käytetään Rooman valtakunnan hajoamiskaudesta, joka vallitsi noin vuosina 235—275. Valtakunta kävi tällöin tuhon partaalla. Samaan aikaan sijoittuu myös niin kutsuttu sotilasanarkian aika 235—284. Roomassa oli kriisikaudella yli 35 eri hallitsijaa. Useimmat näistä olivat sotapäälliköitä, jotka omaksuivat keisarin vallan joko koko valtakunnassa tai jossakin sen osassa menettäen sen myöhemmin tappion, murhan tai luonnollisen kuoleman jälkeen. Keisarit viettivät yhä vähemmän aikaa Roomassa. Poliitiikan lisäksi kriisiytyi myös t