:: wikimiki.org ::

Tšeka

Tšeka

Tšeka (ЧК, tše-ka) oli Venäjän bolševikkien (kommunistisen puoleen) salainen poliisi, joka perustettiin alun perin suojelemaan nuorta vallankumousta ja taistelemaan vastavallankumouksellisia voimia vastaan. Sen virallisen nimen lyhenne oli Vetšeka (ВЧК), lyhenne venäjän kielen sanoista Koko-Venäjän erityinen komissio vastavallankumousta ja sabotaasia vastaan (Всероссийская чрезвычайная комиссия по борьбе с контрреволюцией и саботажем). Se perustettiin joulukuussa 1917 Leninin aloitteesta hänen päätettyään että puolue tarvitsee "rautaisen käsivarren", jolla pitää kurissa poliittinen oppositio, komission johtoon valittiin puolalaissyntyinen ammattivallankumouksellinen Feliks Dzerzinski. Dzerzinski esitti pian puolueelle ohjelman miltä pohjalla uusi komissio toimisi. Ohjelman yhteenvetona oli että Tšeka nousisi lain ja valvonnan yläpuolelle ja sillä olisi rajattomat pidätys, kuulustelu ja rankaisuoikeudet. Puolueen sisällä se herätti suurta hämminkiä ja eripuraa sekä vastustusta, mutta Lenin tukahdutti vastarinnan ja antoi vallankumoussankarina pitämälleen Dzerzinskille tämän vaatimat oikeudet. Venäjän sisällissodan aikana Tšeka kunnostautui erityisen julmana ja häikäilettömänä organisaationa jota ilman bolševikkien vallankumous olisi saattanut jäädä väliaikaiseksi. Dzerzinski haali komissioonsa kovia miehiä jotka eivät epäröineet ryhtyä ankariin rankaisutoimiin joihin edes puna-armeija ei halunnut osallistua. Sisällissodan jälkeen Tšekan surmaamien ihmisten määrän saattoi laskea kymmenissä tuhansissa. Helmikuussa 1922 Tšeka liitettiin sisäministeriöön NKVD:hen ja sen uudeksi nimeksi tuli OGPU. Dzerzinski johti komissiota kuolemaansa 1926 asti. Tšeka loi ne kovat mallit joiden mukaan Neuvostoliiton salainen poliisi hyvin pitkälle toimi aina. Nimi vaihteli vuosien saatossa mutta perustarkoitus oli aina sama: tukahduttaa ja estää poliittinen oppositio. Salainen poliisi hyvin pitkälle itse määritteli kuka edusti oppositiota ja varsinkin Stalinin suuren terrorin aikana se kohosi suureksi mahdiksi, jonka lonkerot ulottuivat syvälle yhteiskuntaan koskien kaikkia ja kaikkea elämänalueita. Luokka:Neuvostoliitto

Bolševikit

Bolševikki (Большевик) tarkoittaa Leninin johtaman Venäjän sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen (Росси́йская Социа́л-Демократи́ческая Рабо́чая Па́ртия = РСДРП) enemmistöfaktion jäsentä. Vähemmistönä oleva puoli tunnettiin nimellä menševikit. Sanat tulevat venäjän enemmistöä ja vähemmistöä tarkoittavista sanoista. Puolue perustettiin 1898 Minskissä yhdistämään vallankumoukselliset ryhmät yhden puolueen alle, mutta jako muodostui toisessa puoluekokouksessa 1903. Bolševikit kaappasivat vallan Venäjällä lokakuun vallankumouksessa marraskuussa 1917. Maaliskuussa 1918 puolueen nimi muutettiin muotoon: Koko Venäjän kommunistinen puolue (bolševikit), minkä jälkeen sen jäsenet tunnettiin yleisesti kommunisteina. Lisäliite "bolševikit" pudotettiin NKP:n nimestä 1952. Menševismi kiellettiin Neuvostoliitossa Kronstadtin kapinan jälkeen 1921. Nimeä "bolševikki" käytettiin yleisesti Puna-armeijan jäsenistä toisen maailmansodan aikaisessa propagandassa ja sen jälkeenkin, yleensä kielteisenä nimityksenä. Luokka:Venäjän historia ja:ボリシェヴィキ simple:Bolshevik

1917

Tapahtumia

- Ensimmäinen maailmansota jatkuu (1914–1918)

Tammikuu

- 22. tammikuuta - Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilson vaatii "rauhaa ilman voittoa" Euroopassa.
- 25. tammikuuta - Yhdysvallat osti Neitsytsaaret Tanskalta 25 miljoonalla dollarilla.
- 31. tammikuuta - Saksa ilmoitti rajoittamattomasta sukellusvenesodasta.

Helmikuu

- 3. helmikuuta - Yhdysvallat katkaisi diplomaattiset suhteet Saksaan.
- 24. helmikuuta - Yhdysvallat sai tiedon Saksan tarjouksesta palauttaa kaakkoislänsi Meksikolle, jossa Meksiko ryhtyisi sotaan Yhdysvaltoja vastaan.

Maaliskuu

- 11. maaliskuuta - Helmikuun vallankumous (26.2. vanhaa lukua): Petrogradissa lakkoja ja levottomuuksia, armeijan rykmenttejä siirtyy mielenosoittajien puolelle.
- 15. maaliskuuta - Keisari Nikolai II luopui vallasta.

Huhtikuu

- 6. huhtikuuta - Yhdysvallat julisti sodan Saksalle.
- 16. huhtikuuta - Lenin saapui Petrogradiin.

Toukokuu

Kesäkuu

Heinäkuu

- 7. heinäkuuta - Aleksandr Kerenski muodosti Venäjän väliaikaisen hallituksen.
- 18. heinäkuuta - Suomen suuriruhtinaskunnan eduskunta hyväksyi valtalain vallan siirtämiseksi eduskunnalle personaaliunionin päätyttyä suuriruhtinaan luovuttua asemastaan. Kerenskin hallitus hajotti eduskunnan.
- 25. heinäkuuta - Kanada otti käyttöön "väliaikaisen" tuloveron ( 4–25 %).

Elokuu

Syyskuu

Marraskuu

- 6. marraskuuta - Kolmas Ypresin taistelu päättyy: Kanadalaiset valtasivat Ypresin Belgiassa.
- 7. marraskuuta - Lokakuun vallankumous (juliaanisen kalenterin mukaan 25.10.). Leninin bolševikit ottivat vallan Kerenskin hallitukselta.
- 7. marraskuuta - Britit valtasivat Gazan osmaneilta.
- 20. marraskuuta - Ukraina julistettiin tasavallaksi.
- 26. marraskuuta - National Hockey League perustettiin.

Joulukuu

- 6. joulukuuta - 1 635 ihmistä menehtyi Halifaxin räjähdysonnettomuudessa Kanadan Nova Scotiassa.
- 6. joulukuuta - P. E. Svinhufvudin senaatin ehdotuksesta Suomi julistettiin itsenäiseksi.

Syntyneitä

- 11. helmikuuta - Sidney Sheldon, kirjailija
- 29. toukokuuta - John F. Kennedy, Yhdysvaltain presidentti
- 11. elokuuta - Dik Browne, sarjakuvapiirtäjä († 1989)
- 10. syyskuuta - Miguel Serrano, Chilen fasisti-ideologi.
- 11. syyskuuta - Ferdinand Marcos, Filippiinien diktaattori.
- 19. marraskuuta - Indira Gandhi, Intian pääministeri († 1984)
- 16. joulukuuta - Arthur C. Clarke, tieteiskirjailija

Kuolleita

- 10. tammikuuta - William F. Cody, Buffalo Bill
- 16. tammikuuta - Amiraali George Dewey, (s. 1837)
- 8. maaliskuuta - Ferdinand von Zeppelin, ilmailupioneeri (s. 1838)
- 14. huhtikuuta - L. L. Zamenhof, Dr. Esperanto
- 27. syyskuuta - Edgar Degas, taidemaalari
- 15. lokakuuta - Mata Hari, hollantilainen tanssija ja vakooja (teloitettiin)
- 7. marraskuuta - Alfred Kordelin, liikemies ja mesenaatti (murhattiin)
- 11. marraskuuta - Liliuokalani, Havaijin kuningatar (s. 1838)

Nobelin palkinnot

- Nobelin fysiikanpalkinto - Charles Glover Barkla
- Nobelin kemianpalkinto - ei jaettu
- Nobelin lääketieteen palkinto - ei jaettu
- Nobelin kirjallisuuspalkinto - Karl Adolph Gjellerup, Henrik Pontoppidan
- Nobelin rauhanpalkinto - Kansainvälinen Punainen Risti, Geneve Luokka:1917 Luokka:1910-luku ms:1917 ko:1917년 ja:1917年 simple:1917 th:พ.ศ. 2460

Lenin

Vladimir Iljitš Lenin (ven. Влади́мир Ильи́ч Ле́нин), alkuperäiseltä nimeltään Vladimir Iljitš Uljanov (ven. Влади́мир Ильи́ч Улья́нов ) (22. huhtikuuta 1870—21. tammikuuta 1924) oli venäläinen vallankumouksellinen, bolševikkipuolueen johtaja, Neuvostoliiton ensimmäinen johtaja ja leninistisen ideologian perustaja. Lenin oli yksi hänen vallankumouksellisista salanimistään. Hänen uskotaan kehitelleen sen vastustaakseen Georgi Plehanovia (георги плеханов), jonka pseudonyymi oli Volgin ("волгин"), Volgajoen mukaan. Uljanov otti nimensä Lenajoesta, joka on pidempi ja virtaa vastakkaiseen suuntaan.

Varhainen elämä

Lena Leninin isä oli Ilja Nikolajevitš Uljanov (1831–1886), venäläinen virkamies, joka työskenteli tavoitteenaan demokratian edistäminen ja ilmainen koulutus. Myös Leninin äiti, Maria Aleksandrovna Blank (1835–1916), tunnettiin vapaamielisenä aatteiltaan. Leninin sukupuusta löytyy juutalaisia äidin isoisän kautta, joka kääntyi kristinuskoon, ja vastaavasti Volgan saksalaisia äidin kautta. Lenin itse kastettiin Venäjän ortodoksiseen kirkkoon. Kenties uskonnollisten suvun osien vuoksi Lenin menestyi latinan ja kreikan opiskelussa. Lenin kääntyi 16-vuotiaana kuitenkin ateistiksi tutustuttuaan 1700-luvun valistusfilosofiaan. Hänen uskonsa sen ajan tietoteoriaan näkyi myös hänen myöhemmissä teoksissaan. Toukokuussa 1887 Leninin vanhin veli, Aleksandr – joka oli ollut mukana ns. narodniki-liikkeessä – hirtettiin osallistumisesta keisari Aleksanteri III:n salamurhayritykseen. Tämä sai Leninin radikalisoitumaan, ja myöhemmin samana vuonna hänet pidätettiin ja erotettiin Kazanin yliopistosta, koska hän oli osallistunut opiskelijamielenosoituksiin. Hän jatkoi opiskeluaan itsenäisesti, ja vuonna 1891 hän sai oikeuden toimia lakimiehenä. 1891 Hän ei kuitenkaan jäänyt lakimiesuralle, vaan liittyi vallankumoukselliseen toimintaan ja johti marxilaisia opintokerhoja keskittäen toimintansa suurimmaksi osaksi Pietariin. Vallankumouksellisen toimintansa johdosta hänet pidätettiin 7. joulukuuta 1895 ja viranomaiset pitivät häntä vangittuna vuoden ajan. Tämän jälkeen hänet karkotettiin kolmeksi vuodeksi Siperiaan. Karkotusaikanaan vuoden 1898 heinäkuussa Lenin meni naimisiin sosialistiaktivisti Nadežda Krupskajan (Надежда Константиновна Крупская) kanssa. Vuonna 1899 hän julkaisi teoksen "Kapitalismin kehitys Venäjällä". 1900 hänen karkotustuomionsa päättyi ja hän matkusteli Venäjällä ja muualla Euroopassa, julkaisten Iskra-lehteä ja muita vallankumousliikkeen kirjasia ja teoksia. Hän toimi aktiivisesti Venäjän sosiaalidemokraattisessa työväenpuolueessa, ja vuonna 1903 hän johti bolševikkiosaa sen erottua menševikeistä. Tämä jako johtui suureksi osaksi Leninin pamfletista "Mitä on tehtävä?" Vuonna 1906 hänet valittiin puheenjohtajaksi puolueeseen. Venäjän vuoden 1905 vallankumouksen viimeisissä taisteluissa joulukuussa Moskovassa bolševikkien aseellinen vallankaappausyritys epäonnistui ja Lenin joutui lähtemään turvallisuussyistä maanpakoon Suomeen vuonna 1907. Lenin asui sen jälkeen useita kertoja Suomessa ja matkusteli Euroopassa osallistuen erilaisiin sosialistisiin kokouksiin ja muuhun toimintaan. 16. huhtikuuta 1917 Lenin palasi Pietariin (siihen aikaan Petrograd), heti keisari Nikolai II:n valtaistuimelta suistamisen jälkeen ja otti bolševikkiliikkeen komentoonsa. Bolševikkien vallankaappausyritys kuitenkin epäonnistui heinäkuussa, ja Lenin joutui pakenemaan takaisin Suomeen. Hän palasi lokakuussa, jolloin bolševikit ottivat vallan asein Aleksandr Kerenskin väliaikaiselta hallitukselta.

Neuvostoliitto

Aleksandr Kerenski 8. marraskuuta 1917 Lenin valittiin puhemieheksi kansankomissaarien neuvostossa Neuvosto-Venäjän kongressissa. Maata uhkasi saksalaisten miehitys, ja Lenin vaati hyväksyntää allekirjoittaa kovaehtoinen rauhansopimus. Venäjän delegaatio kuitenkin epäonnistui tässä työssään, ja maa menetti huomattavia maa-alueita lisää lopullisessa Brest-Litovskin rauhansopimuksessa maaliskuussa 1918. Lenin joutui murhayrityksen kohteeksi 30. elokuuta 1918 ja haavoittui vaikeasti. Haavoittumisen jälkeen hän jatkoi työtään vaikeissa sisällissodan olosuhteissa mikä jatkui vuoteen 1921. Neuvostoliitto perustettiin vasta vuonna 1922. Lenin vastusti Moskova keskeistä byrokratiaa. Lenin on joskus mielletty humaaniksi ja lempeäksi neuvostojohtajaksi. Omalta osaltaan tämä on totta, sillä Leninin tiedetään vihanneen väkivaltaa. Tätä vastaan on huomautettu, että neuvostohallinnon vastustajiin kohdistetut ankarat puhdistus- ja vainotoimenpiteet alkoivat jo Leninin eivätkä hänen seuraajansa, Stalinin, kaudella. Tosin Leninin kauden puhdistustyöt kohdistuivat lähinnä entisiin vallanpitäjiin ja oikeistolaisiin, eivätkä Stalinin tapaan myös tavallisiin kansalaisiin. Sisällissota sekä sen aikana tapahtuneet toistuvat ulkovaltojen hyökkäykset Venäjälle saivat aikaan vallankumouksella valtaan nousseen bolševikkihallinnon väkivaltaisen luonteen miellytyksen. Stalin

Lenin ja Stalin

Leninin ja Stalinin suhde vaihteli asioista riippuen. Joskus Lenin piti Stalinia hyvänä toverina, mutta toisaalta hänen tiedetään vastustaneen viimeiseen asti Stalinin nimittämistä hänen seuraajakseen. "Valitkaa joku toinen, joka on maltillisempi, kohteliaampi ja vähemmän oikukas" sanoi Lenin.

Maailmankuva ja politiikka

Leninin maailmankuva oli muotoutunut 1800-luvun viimeisinä vuosikymmeninä, minkä jälkeen hän katsoi, ettei 1900-luvulla ollut hänelle enää paljoakaan älyllistä tai tiedollista annettavaa. Tiettävästi Lenin ei lukenut tai ottanut huomioon Sigmund Freudia, Kierkegaardia, Le Bonia, Friedrich Nietzscheä tai Max Weberiä. Sen sijaan hän keskittyi Karl Marxiin, Friedrich Engelsiin, Georgi Plehanoviin ja Karl Kautskyyn, joista kahdelle viimeiselle hän myöhemmin käänsi selkänsä. Lenin kuitenkin ihaili Machiavellia ja Charles Darwinia, palasi myöhemmin myös Aristotelesin pariin ja löysi ensimmäisen maailmansodan aikana Hegelin ja saksalaisen soteteoreetikon, von Clausewitzin, jotka jättivät Leninin ajatteluun omat jälkensä. Kuitenkin Lenin piti ehdottomina esikuvinaan Karl Marxia ja Friedrich Engelsiä, mutta itseään hän piti ainoana oikeana ja korvaamattomana Marxin tulkitsijana. Lenin oli pohjimmiltaan teoreetikko ja inhosi tunteellisuutta politiikassa. Siksi hän myös painotti älymystön johtavaa asemaa politiikassa, mutta ei vaatinut tältä älymystöltä keskiluokkaista taustaa. Hän ei ollut varsinaisesti koskaan kosketuksissa proletaareihin, vaan hän piti tilastotietoja ja tutkimuksia todempana kuvauksena Venäjän kansan elinoloista. Näiden tilastojen ja tutkimusten pohjalta hän muun muassa esitti, että Venäjä oli jo 1860-luvulla kapitalistinen maa. Lenin arveli, että hänen vaatimansa "proletariaatin demokraattinen diktatuuri" vetoaisi erityisesti alempaan yhteiskuntaluokkaan. Hänen mielestään se olisi samalla myös tehokkain tapa yleisten kansalaisvapauksien ja taloudellisen kehityksen turvaamiseksi. Lenin myös hylkäsi Marxin esittämän kaksivaiheisen vallankumouksen mallin (ensin demokraattinen ja kapitalistinen valtio, jota seuraisi sosialistinen vallankumous ja lopulta kommunismi) ja siirtyi omaan yksivaiheiseen malliinsa ja hehkuttamaan "jatkuvan vallankumouksen" ideaansa. Bolševikit pyrkivät luomaan joukkopuoluetta ja osallistumaan yleiseen propagandaan, valtakunnanduumaan ja muuhun yleiseen päätöksentekoon. valtakunnanduumaan Eräällä tapaa Venäjän salainen poliisi, Ohrana, piti Leniniä pystyssä. Ohrana oli jokseenkin hyvin perillä sosialistivallankumouksellisten keskinäisistä kiistoista ja pyrki lietsomaan tätä puoluetta repivää polemiikkia. Ohrana tuki bolševikkien asemaa Venäjällä myös vangitsemalla menševikkejä ja muita Leninin vastustajia. Ensimmäisen maailmansodan (1914—1918) aikana Lenin omaksui kannan, jonka mukaan sosialistien kuuluisi tukea kaikkia Romanovien monarkiaa vastaan hyökkääviä tahoja, ja Lenin myös korosti Marxin oppia, ettei proletaareilla ole kotimaata: niinpä Venäjän työläisten ensisijainen myötätunto ja avunanto olisi pitänyt kohdistua muita työläisiä, myös vihollismaiden työläisiä kohtaan, eikä oman maan sotaponnistelujen tukemiseen. Romanovien vallan horjuttamiseen kävi mikä tahansa ja siksi venäläisten marxistien pitäisi liittoutua ulkovaltojen kanssa — ja tietenkin tämä loukkasi jokaista isänmaallista bolševikkiakin.

Leninin kuolema ja perintö

monarkia Leninin toiminnasta olojen vakiinnuttua voidaan esittää vain loputtomia arvailuja. Hän halvaantui oikealta puoleltaan toukokuussa 1922 ja vetäytyi lopullisesti poliittisesta elämästä jo saman vuoden joulukuussa. Leninin kuoltua tammikuussa 1924 hänen ruumiinsa balsamoitiin ja on edelleen näytteillä Moskovan Punaisella torilla Leninin mausoleumissa. Petrograd (suom. Pietari) nimettiin Leningradiksi hänen mukaansa. Nimi vaihdettiin vasta Neuvostoliiton hajottua. Leninisminä tunnettu oppijärjestelmä muotoiltiin hänen teostensa pohjalta ja siitä tehtiin myöhemmin eräänlainen "valtionuskonto". Kaikki tämä tapahtui Leninin omien toiveiden vastaisesti. Vaikka Lenin rakensi perustan diktatoriselle hallinnolle ja oli sitä itsekin osittain edistämässä, ei se ole vaikuttanut hänen suosioonsa, koska Leninin perusideat eivät olleet rakentaa sortovalta vaan valtio, joka kuuluu kansalle. Tätä ei kuitenkaan koskaan pystytty toteuttamaan seuraajien takia. Neuvostoliiton päämiehistä Lenin on aina ollut suosituin - edeltäjien henkilöihin ja toimiin kohdistettu arvostelu ei juuri koskaan ulottunut Leniniin asti. Lisäksi esimerkiksi Meksikon vallankumouksen inspiroimissa seinämaalauksissa Lenin maalattiin usein paikallisten vallankumousjohtajien, kuten Emiliano Zapatan viereen. Yleisesti ottaen Leninin johtama perinpohjainen vallankumous on ymmärretty itsessään tärkeämmäksi kuin se, miten se asiallisesti ottaen toteutettiin ja millaiset seuraukset sillä oli.

Leninin teokset

- Materialismi ja empiriokritisismi (1909)
- Filosofian vihot (1914/1915) (julkaistu vasta 1920-luvulla) Katso myös: sosialismi, kommunismi, marxismi Lenin, Vladimir ko:블라디미르 레닌 ja:ウラジーミル・レーニン simple:Vladimir Lenin th:วลาดิมีร์ เลนิน

Venäjän sisällissota

Venäjän sisällissota käytiin 1918–1920 Venäjän vallankumousten jälkeen, uuden bolševikkihallituksen tehtyä 6. maaliskuuta 1918 voimaan astuneen Brest-Litovskin rauhan Saksan keisarikunnan kanssa. Tämä oli luultavasti ainoa vaihtoehto Venäjän armeijan ajauduttua kaaokseen ja kurittomuuteen Saksan helmikuun 1918 hyökkäyksen jälkeen. Armeija järjestettiin 15. tammikuuta kansankomissaarien määräyksellä uudelleen työläisten ja talonpoikien punaiseksi armeijaksi olemassa olevien punakaartien pohjalle ja 23. helmikuuta aloitettiin joukkovärväykset Petrogradissa (Pietari) ja Moskovassa. Rauhanteko Saksan kanssa sai bolševikkien vastaiset ryhmät nousemaan uutta hallintoa vastaa, ja Winston Churchillkin julisti: ”Bolševismi on kuristettava kehtoonsa.”

Yleistä

Sota taisteltiin ”punaisten” kommunistien ja vallankumouksellisten, ”valkoisten” monarkistien, nationalistien, konservatiivien ja liberaalien, kommunistista vallankumousta vastustavien välillä. Taisteluihin osallistui myös anarkistien joukkoja, jotka taistelivat kumpaakin osapuolta vastaan, mutta heidän osuutensa oli vähäinen. Oman lisänsä antoi myös "Vihreä liike", lähinnä spontaani talonpoikien kansannousu, joka myös taisteli kumpaakin osapuolta vastaan. Venäjän, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Ranskan muodostaman Triple Ententen muut maat liittyivät valkoisten puolelle. Sota jakautui kolmeen eri rintamaan, itäiseen, eteläiseen ja luoteiseen, joka sijaitsi Baltiassa. Ensimmäinen vaihe kesti vallankumouksesta aselepoon, taistelut alkoivat erimielisyyksistä eri ryhmien välillä. Pääjoukko oli Donin alueen vapaaehtoisarmeija, johon liittyi myöhemmin Venäjän puolella Itävalta-Unkaria vastaan taistellut tšekkien ja slovakien legioona Siperiassa. Idässä oli myös kaksi muuta bolševikkivastaista aluetta, Komutš Samarassa ja Siperian kansallismielinen hallitus Omskissa. Taistelut alkoivat hajanaisesti valkoisten tšekkien ja punaisten latvialaisten tarkk’ampujien välillä. Sota puhkesi käyntiin maaliskuussa 1919, ja valkoiset armeijat etenivät etelästä Anton Denikinin johdolla, Baltiassa Nikolai Judenitšin johdolla ja idässä Aleksandr Koltšakin johdolla kohti Petrogradia ja Moskovaa. Lev Trotskin muodostama Puna-armeija sai kuitenkin torjuttua Koltšakin joukot kesäkuussa, Judenitšin johtama armeija ei saanut kaipaamansa tukea Suomen valkoiselta hallitukselta, ja se lyötiin lokakuussa. Suomen asenteeseen vaikutti mm. se, että Venäjän valkoiset kieltäytyivät hyväksymästä Suomen itsenäisyyttä, minkä bolševikit olivat jo tunnustaneet. Puna-armeijan vastahyökkäyksen lähestyessä Viron rajaa, Viron hallitus julisti Luoteis-Venäjän hallituksen oleskelun Viron alueella ei-toivotuksi 11. marraskuuta ja Judenitšin joukot internoitiin Viroon. Koltšakin alaiset tšekkijoukot luovuttivat Judenitšin bolševikeille, jotka ampuivat hänet 7. helmikuuta 1920 Irkutskissa. Viimevaiheessa sota huipentui viimeisten valkoisten joukkojen piiritykseen Krimillä. Pjotr Wrangel oli koonnut Denikin armeijoiden jäänteet ja linnoittautunut Krimille, jossa ne pitivät asemansa kunnes Puna-armeija palasi Puolasta, jossa se oli taistellut Puolan– Neuvosto-Venäjän sodan 1919. Puna-armeijan käännettyä koko voimansa viimeisiä valkoisia vastaan, he murtuivat, ja viimeiset joukot evakuoitiin Konstantinopoliin marraskuussa 1920. Sodalle oli luonteenomaista ns. "sisäiset rintamat" eli lähinnä talonpoikien ja maalaisväestön nostamat kapinat joiden tukahduttamiseen sekä punainen, sekä valkoinen puoli joutui sitomaan paljon joukkoja. Punaisten salainen ja poliittinen poliisi Tšeka kohteli hyvin julmasti kapinaan nousseita alueita ja se oli yksi monista syistä, joiden takia sisällissota sai raa'an luonteen.

Sodan tapahtumat

Sisällissodassa Britannia, Ranska, Yhdysvallat ja 18 muuta maata tukivat valkoisia joukkoja. Toimenpidettä kutsuttiin interventioksi. Ympärysvaltojen voitettua keskusvallat marraskuussa 1918, operaatiota jatkettiin kommunisteja vastaan, koska pelättiin vallankumouksen leviävän muihin maihin. Lenin oli yllättynyt sisällissodan syttymisestä, ja aliarvioi vastaansa nousseet joukot. Alkumenestys sai hänet liian luottavaiseksi. Ensimmäiset kommunisteja vastaan nouseet joukot olivat vastavallankumouksellisia kenraaleita ja paikallisia kasakoita, jotka olivat vannoneet uskollisuutta helmikuun jälkeen muodostetulle väliaikaishallitukselle. Merkittävimpiä näistä olivat Donin kasakkojen Aleksei Maksimovitš Kaledin, Orenburgin kasakkojen Aleksander Dutov ja Baikalin kasakkojen Grigory Mihailovitš Semenov. Ensimmäiset taistelut bolševikkien ja kasakkajoukkojen välillä käytiin jo joulukuussa 1917. Marraskuussa 1917 entinen tsaarin armeijan ylipäällikkö, Mihail Vasilevitš Alekseev alkoi koota vapaaehtoisarmeijaa (Добровольческая Армия) Novotšerkasskissa, häneen liittyivät joulukuussa Lavr Georgevitš Kornilov, Denikin ja joukko muita. Kaledinin avustamina he valtasiva Rostovin joulukuussa. Kasakat eivät kuitenkaan olleet valmiita jatkamaan taistelua, ja Puna-armeijan vastahyökkäys tammikuussa Vladimir Aleksandrovitš Antonov-Ovseenkon johtamana sai heidät hylkäämään Kaledinin, joka teki itsemurhan. Antonovin joukot valtasivat takaisin Rostoviin ja maaliskuussa 1918 Donin neuvostotasavalta julistettiin perustetuksi. Vapaaehtoisarmeija evakuoitiin helmikuussa Kubaniin, missä se liittyi Kubanin kasakoihin hyökätäkseen Jekaterinodariin (nyk. Krasnodar). Kornilov kuoli 13. huhtikuuta ja komento siirtyi Denikille, joka perääntyi takaisin Donille, jossa vapaaehtoisarmeija ei saanut enää uusia jäseniä. Keväällä 1918 menševikit ja sosialistis-vallankumouksellinen puolue (ER) liittyivät taisteluun bolševikkeja vastaan. Alussa he olivat vastustaneet aseellista taistelua, mutta rauhanteko Saksan kanssa ja bolševikkien perustama diktatuuri saivat tilanteen muuttumaan. Molemmilla puolueilla oli kansan keskuudessa jonkin verran kannatusta, ainakin perustuslakia säätävän kokouksen vaalivoiton perusteella vuonna 1918. ER:n yritys värvätä joukkoja Latviasta heinäkuussa 1918 ei onnistunut, mutta tšekki-slovakkilegioona oli vastavallankumouksen tukena. Tšekki-slovakilegioona oli ollut osa entistä keisarillista Venäjän armeijaa taistelussa Itävalta-Unkaria vastaan, ja siinä oli lokakuussa 1917 ollut 30000 vapaaehtoista sotavangeista värvättyä ja puolta vaihtanutta. Tomáš Masarykin, sittemmin Tšekkoslovakian presidentin innoittamana legioona oli nimetty Tšekko-slovakialaiseksi armeijakunnaksi, ja he olivat valmiit jatkamaan taistelua saksalaisia vastaan Venäjän rauhateosta huolimatta. Ainut reitti rintamalle oli kuitenkin kiertää Vladivostokin ja Panaman kanavan kautta, josta oli jo sovittu Neuvostohallituksen kanssa. Sopimus kuitenkin raukesi bolševikkien yritykseen riisua joukko aseista, ja joukko kapinoi kesäkuussa 1918 vallaten Tšeljabinskin rautatieaseman Volgan itäpuolella, koko kaupungin ja kahdeksan junavaunullista kultaa keisarillisesta reservistä. Kuukauden kuluessa tšekki-slovakit hallitsivat suurinta osaa länsi-Siperiasta, osaa Volgasta ja Uralin aluetta. Elokuussa koko Siperia viljavaroineen eli eristetty muusta maasta. Menševikit ja ER:t tukivat talonpoikia, jotka vastustivat bolševikkien maatalouskontrollia. Toukokuussa 1918 he valtasivat tšekkien tukemina Samaran ja Saratovin perustaen perustuslakia säätävän kokouksen jäsenten neuvoston (Комитет членов Учредительного собрания (Комуч); Komutš). Heinäkuussa Komutš-hallinto käsitti paljolti tšekki-slovakkijoukkojen hallussaan pitämät alueet. Uusi hallinto aikoi jatkaa Saksan vastaista taistelua, ja alkoi koota omaa kansanarmeijaansa. He järjestivät myös uudistusohjelman, mutta ilman bolševikkien epäsuosittuja talousuudistuksia. Syyskuussa 1918 bolševikkien vastaiset hallitukset kokoontuivat Ufassa ja perustivat uuden Venäjän väliaikaishallituksen Omskiin, viisihenkisen johtokunnan johtamina. Kolme jäsentä (Avksentiev, Boldirev ja Zenzinov) valittiin ER:ista ja kaksi perustuslaillisesta demokraattisesta puolueesta (K-D; lyhenteestä nimitys kadettipuolue) (Vinogradov ja Volgogodski). Uusi hallitus kuitenkin kaatui nopeasti Siperian paikallishallituksen sotaministerin, vara-amiraali Aleksandr Vasilevitš Koltšakin suorittamassa kaappauksessa 18. marraskuuta, ja ylennettyä itsensä amiraaliksi ja diktaattoriksi ja ”Ylimmäksi Johtajaksi”. Bolševikeille tämä oli propagandavoitto, koska vastustaja oli nyt antidemokraattinen diktaattori. Koltšak osoittautui kuitenkin osaavaksi komentajaksi ja kansanarmeijan järjestämisen jälkeen valtasi Permin Puna-armeijalta.

Ulkovaltojen reaktio

Triple Ententen, jonka muodostivat Venäjän lisäksi Yhdistynyt kuningaskunta ja Ranska, muut maat Yhdysvaltojen tukemana liittyivät sotaan interventiopolitiikkansa nojalla. Länsivaltojen laivasto saapui Murmanskin rannikolle maaliskuussa 1918 ja kesäkuussa brittiläis–ranskalais–yhdysvaltalaisjoukot ottivat haltuunsa Murmanskin ja elokuussa Arkangelin. Virallinen selitys oli suojella länsivaltojen varusvarastoja näissä satamakaupungeissa, mutta samalla myös estää niiden joutuminen bolševikkien käsiin ja pakottaa puna-armeija jakamaan joukkonsa myös pohjoiseen. Brittijoukot toimivat myös Itämerellä, jossa ne tukivat valkoista armeijaa ja Baltian maiden itsenäisyyssotaa. Japanilaiset miehittivät Itä-Siperiasta laajoja alueita. Suomalaiset valkoiset joukot tekivät kaksi sotaretkeä Venäjälle Itä-Karjaan sisällissodan aikana, Vienan retkikunta maalis–lokakuussa 1918 ja Aunuksen retkikunta 1919. Suomalaisia joukkoja olivat vastassa Suomen sisällissodan jälkeen Venäjälle paenneista punakaartilaisista muodostettu brittien kanssa yhteistoiminnassa ollut Muurmannin legioona. Baškiirit, kirgiisit ja tataarit perustuvat myös omia konservatiivisia ja kansallismielisiä hallituksiaan, samoin Siperian paikallishallinto Omskissa. Tataarien, baškiirien ja tšuvassien Idel-Uralin tasavalta perustettiin joulukuussa 1917, mutta se joutui puna-armeijan valloittamaksi huhtikuussa 1918, tšekkilegioona palautti sen heinäkuussa ja se purettiin lopullisesti vuoden lopussa. Presidentti Sadrí Maqsudí Arsal pakeni Suomeen. Etelässä Gruusia, Armenia ja Azerbaidžan julistautuivat itsenäisiksi.

Terrori ja salamurhat

Neuvostoliiton puolella kaksi ER:n jäsentä Jakov Bljumkin ja Nikolai Andrejev murhasivat Saksan lähettilään heinäkuussa pyrkien aloittamaan vihollisuudet uudelleen. Toiset ER:t sieppasivat bolševikkijohtajia ja usuttivat Puna-armeijaa nousevaan hallitustaan vastaan. ER:ien ja anarkistien järjestämät paikalliset kapinat saatiin kuitenkin tukahdutettua, ja Lenin pyysi henkilökohtaisesti saksalaisilta anteeksi. Saksan väliintulo oli kuitenkin tässä vaiheessa jo epätodennäköinen länsirintaman tilanteen johdosta. Seuraavan kahden terrori-iskun 30. elokuuta, Petrogradin Tšekan puhemiehen Moisei Uritskin ja Leninin murhayrityksen jälkeen vastauksena oli punainen terrori: menševikit ja ER-puolueen jäsenet erotettiin neuvostoista ja 800 epäiltyä teloitettiin ilman oikeudenkäyntiä. Kommunistinen puolue oli Leninin painostuksesta antanut Tšekalle käytännöllisesti katsoen vapaat kädet ja Punainen Terrori sai riehua vapaasti. Kaikenlaiset kapinayritykset tukahdutettiin erittäin julmasti ja usein vangiksi jääneitä, varsinkin valkosia upseereita kidutettiin ennen teloitusta. "Vallankumouksen rautainen käsivarsi" rankaisi armottomasti kaikkia jotka Tšekan logiikan mukaan uhmasivat vallankumousta. Tšeka julkaisi jopa omia viikkosanomiaan missä kerrottiin kuinka paljon oli ammuttu eri alueilla ja kuinka paljon tullaan vielä ampumaan, tulevia uhreja mainittiin jopa lehdessä nimeltä. Lehti nostatti kuitenkin puoleessa sellaisen myrskyn että se lakkautettiin ilmestyttyään vain muutaman numeron verran. Tunnetuin Punaisen Terrorin murha oli tsaariperheen murha, Jekaterinbrgin Tšeka murhasi heinäkuisena yönä 1918 tsaarin, tämän vaimon ja kaikki viisi lasta. Murhalla haluttiin estää tsaarin vapauttaminen valkoisten toimesta ja hänen nostamisensa vastavallankumouksen symboliksi.

Puna-armeijan uudelleenorganisointi

Puna-armeija uudelleenorganisoitiin huonon saksalaisia vastaa saadun menestyksen vuoksi uuden Lev Trotskin johtaman ylimmän sotilasneuvoston alaisuuteen, ja entiset armeijan upseerit tuotiin takaisin sotilasneuvonantajina. Toukokuussa 1918 asevelvollisuus otettiin jälleen käytöön armeijan kutistuneen koon vuoksi. Heinäkuussa armeijan komentajat puhdistettiin, mutta nyt tavoitteena ei ollut tuoda johtoon kommunisteja, vaan tuoda takaisin kokeneet johtajat vallankumousta edeltäneeltä ajalta. Syyskuussa Trotski asetettiin tasavallan vallankumouksellisen sotilasneuvoston johtoon suurin valtuuksin.

Jälkipeli

Sisällisodan jälkeen Neuvostoliitto oli raunioina. Vuosien 1920 ja 1921 kadot ja 1921 nälänhätä vain pahensivat katastrofia. Sisällissodassa oli kuollut yhdeksän miljoonaa lähes verettömän lokakuun vallankumouksen jälkeen. Miljoonia muita kuoli vielä nälkään. Miljoona pakeni maasta, kuten kenraali Wrangel kaukoidän kautta tai muita reittejä paetakseen sotaa ja puutetta. Suurin osa paenneista oli yläluokkaa. Tiukka sotakommunismi pelasti Neuvostohallituksen sisällissodan aikana, mutta sen seurauksena talous hyytyi paikalleen. Yksityisen teollisuuden ja kaupan takavarikointi ja kielto ja hallituksen kyvyttömyys pyörittää taloutta riittävän tehokkaasti. Kaivosten ja tehtaiden tuotanto putosi 20 %:iin sotaa edeltäneestä tasosta ja monien tuotteiden vieläkin enemmän, puuvillan tuotanto putosi 5 %:iin ja raudan 2 %:iin. Talonpojat vastustivat jyrkästi maan takavarikointia, ja viljelypinta-ala supistui 62 % ja sadot 37 % sotaa edeltäneistä. Hevosia oli 1916 35 miljoonaa, ja 1920 24 miljoonaa ja karjaa vastaavasti 58 ja 37 miljoonaa. Ruplan kurssi dollariin nähden tippui kahdesta ruplasta 1914 1200:n 1920. Luokka:Sisällissodat Luokka:Venäjän historia ja:ロシア内戦

NKVD

NKVD (Народный комиссариат внутренних дел; Narodnyj kommisariat vnutrennih del ) oli 1918 sisällissodan aikana Neuvosto-Venäjälle muodostettu sisäasiainkansankomissariaatti, joka vastasi sisäministeriötä. Sen tehtäviin kuului aluksi poliisitoimi ja sisäiset asiat. Venäjän SFNTL:n NKVD lakkautettiin 1934, jolloin perustettiin yleisliittolainen NKVD, joka sai myös valtiollisen turvallisuuden tehtäviä se sai, kun OGPU (Tšeka vuoteen 1922) sulautettiin siihen nimellä GUGB. Muita NKVD:n vastuualueita olivat mm. (rautatie)liikenne, palokunnat ja rajavartio. (Jeltsinin aikana tapahtunutta lyhyttä poikkeusta lukuun ottamatta ovat Venäjän rajavartiojoukot edelleen turvallisuuspoliisin alaisia.) Toisen maailmansodan aikana 1941 NKVD:sta erotettiin sotilaallista turvallisuutta varjeleva osa, joka alistettiin armeijalle ja laivastolle (RKKA ja RKKF). Valtiollinen turvallisuus (GUGB) erotettiin omaksi elimekseen nimeltä NKGB. Sodan alkaessa ne kuitenkin liitettiin takaisin. Vuonna 1943 nämä elimet erotettiin jälleen NKVD:sta ja nimettiin NKGB:ksi ja SMERŠ:ksi (Smert špionam - Kuolema vakoojille). Vuonna 1946 kansankomissaarit nimettiin jälleen ministereiksi ja NKVD:sta tuli MVD (ministeriö) ja NKGB:sta MGB. Ne liitettiin jälleen yhteen 1953 ja erotettiin lopullisesti 1954, jolloin valtion turvallisuudesta tuli komitea (KGB) ministeriön sijaan. Sisäministeriölle, MVD:lle jäivät rikospoliisi, rangaistuslaitokset ja palokunnat. Nykyisin NKVD:hen liitetään lähinnä sen hirmuteot. 1930-luvulla Josif Stalinin Suuren terrorin aikana NKVD nousi valtioksi valtion sisällä. Stalin käytti NKVD:tä terrorin työvälineenä ja se passitti vankileireille ja teloitti miljoonia ihmisiä. Suuresta vankimäärästä johtuen NKVD saattoi ryhtyä suuriin julkisiin rakennushankkeisiin urakoitsijana, kuten Stalinin kanavan rakentamiseen. Rakentamisen tarkoituksena ei ollut pelkästään tuottaa pakkotyöllä halpaa perusrakennetta kansantalouteen, vaan myös tappaa vankeja. Työllä tappamista kokeiltiin yhtenä menetelmänä myöhemmin myös kansallissosialistisessa Saksassa mm. keskitysleirivangeilla ja neuvostoliittolaisilla sotavangeilla urakoissa, mitä hallinnoi työpalveluorganisaatio Todt- Sodan aikana Stalin käytti NKVD:n yksiköitä rintamakarkureiden sekä vihollisen kaukopartiomiesten pysäyttämiseen (ja teloittamiseen) sekä laajojen kansansiirtojen toteuttamiseen. NKVD toimi myös aktiivisesti ulkomailla. NKVD:n agentit kidnappasivat venäläisemigranttien valkoisen armeijan komentajan, kenraali Jevgeni K. Millerin Pariisissa vuonna 1937. Miller teloitettiin myöhemmin Moskovassa. NKVD:n agentti murhasi marxilaisen toisinajattelijan Lev Trotskin Meksikossa vuonna 1940. Luokka:Neuvostoliitto luokka:tiedustelu

Luokka:Neuvostoliitto

Luokka:Euroopan entiset valtiot Luokka:Venäjän historia ko:분류:소비에트 연방 ja:Category:ソビエト社会主義共和国連邦

Karl Goldmark

Karl Goldmark (
- 18. Mai 1830 in Keszthely; † 2. Januar 1915 in Wien) war ein Komponist, Musiklehrer und Violinist.

Biographie

In Ungarn geboren, übersiedelte er im Alter von vier Jahren nach Deutschkreutz im Burgenland und wuchs in ärmlichen Verhältnissen in seiner deutschjüdischen Familie auf. Er nahm Geigenunterricht, wirkte als Geiger in Ödenburg und Wien, und wandte sich schließlich der Komposition zu. Als Autodidakt schaffte er 1865 mit der Sakuntala-Ouvertüre den Durchbruch. Sein bekanntestes Werk ist die 1875 uraufgeführte Oper Die Königin von Saba. Seine musikalischen Leitbilder waren Felix Mendelssohn, Robert Schumann und später auch Richard Wagner. Neben Sinfonien, Orchesterwerken, Kammermusik, Chorwerken und Liedern komponierte er eine Reihe von Opern.

Werkverzeichnis

Opern

- Die Königin von Saba (1875); 4 Akte, op. 27
- Merlin (1886)
- Heimchen am Herd (1896)
- Der Fremdling (1897)
- Die Kriegsgefangene (1899)
- Götz von Berlichingen (1902)
- Ein Wintermärchen (1907)

Ouvertüren

- Sakuntala (1865), op. 13; erster großer Erfolg
- Im Frühling, Ouverture für Orchester, op.36
- Der gefesselte Prometheus, op. 38
- In Italien, op. 49

Sinfonien

- Sinfonie op. 26 "Ländliche Hochzeit"
- Sinfonie Nr. 2 in Es-Dur op.35

Orchesterwerke

- Konzert für Violine und Orchester Nr. 1 a-moll, op. 28

Chorwerke

- Regenlied, Op.10
- Zwei Stücke für Herrenchor, Op.14
- Frühlingsnetz für Herrenchor, 4 Hörner und Klavier, Op.15
- Meeresstille und glückliche Fahrt für Herrenchor und Hörner, Op.16
- Zwei Stücke für Herrenchor, Op.17
- Frühlingshymne für Alt, Chor und Orchester, Op.23
- Im Fuschertal, sechs Chorgesänge, Op.24
- Psalm CXIII für Solostimmen, Chor und Orchester, Op.40
- Zwei Stücke für Herrenchor, Op.41
- Zwei vierstimmige Gesänge mit Klavier, Op.42

Werke für Klavier

- Sturm und Drang, Op.5
- Drei Stücke für Klavierduo, Op.12
- Zwei Tänze für Klavierduo, Op.22 (später durch den Komponisten orchestriert)
- Zwei Novelletten, Op.29
- Sechs Stücke für Klavier, Op.52

Autobiographie

- Aus meinem Leben (1922)

Weblinks

-
- [http://www.hs-deutschkreutz.at/goldmark/goldmark_biografie.html biographische Informationen] Goldmark, Karl Goldmark, Karl Goldmark, Karl

oty�o�� jastrz�bia g�ra pensjonat tapety motorola sitemap.html zawory metalowe

:: RELATED NEWS ::

Numération chinoise
ko:한자 숫자

Ancienne numération

Durant le Moyen Âge européen, les chinois ont utilisé des tables à calcul avec des baguettes de bois de couleur (une pour les positifs, une pour les intermédiaires négatifs). Ces baguettes vont avec la notation des nombres qui suit. La numération utilise la base 10, mais les rangs pairs (centièmes, unités, centaines, etc.) sont notés d'une manière alors que les rangs impairs (dixièmes, dizaines, milliers, etc.) sont notés en faisant subir ce qui

Chocoball
Le chocoball est une friandise créée par la firme japonaise Morinaga et dont le nom servit d'inspiration aux créateurs des Chocobos pour la série des Jeux vidéo Final Fantasy. Bien que ce ne soit qu'une cacahuète enrobée d'une couche de chocolat, ce Read More...

Curry d'aubergines

Ingrédients

pour deux
- Une grosse aubergine
- Une cuillère à soupe d'huile d'olive
- Autant de beurre (qu'on peut remplacer par de la crème fraîche)
- Une noisette de curry en pot
- De l'eau

Préparation

- Temps estimé de

Øysten Aarseth
Catégorie:Black metal Øystein Aarseth, connu sous le pseudonyme Euronymous(le prince des morts) est considéré comme le père spirituel de la scène black metal norvégienne. Le nom Euronymous provient de la Bible satanique, dans lequel il désignait un démon grec, mais Øysten affirmait que cela signifiait "prince des morts" en grec. Son influence a été décisive sur les thèmes musicaux et les idéologies du Black metal (en

Liste des consuls romains de la République
Consuls romains de la République Rome (Consuls romains de la République) La République romaine s'étend de 509 à 31 av. J.-C. Dans l'antiquité, on appelait cette liste des consuls les Fastes consulaires. NB : cette fin de

Virton
right Virton est la capitale de la Gaume, située en Lorraine belge, dans la province de Luxembourg en Belgique. Elle est située à une distance de 190 kilomètres au sud-est de Bruxelles. La ville couvre une superficie de 95,91 km². La ville comptait 10 935 habitants en janvier 2002 (5 260 hommes et 5 675 femmes), soit u

Black-metal
En musique, le black metal est issu du heavy metal. Le black metal est constitué traditionnellement de jeux de guitare très rapides mais simples avec beaucoup de distorsion accompagnés de percussions rapides et de voix inhumaines et criardes, à la limite de la cassure. Il existe aussi une branche du style représentée par le Black Métal Symphonique. Le style fait u

Liste des consuls romains du Haut-Empire
ja:帝政ローマ初期執政官一覧 Consuls romains du Haut-Empire Catégorie:Personnalité de la Rome antique Liste des consuls de l'Empire romain de 31 av. J.-C. jusqu'à l

Conditions normales de pression et de température
La température et la pression de l'air varient d'un point à l'autre de la Terre, et varient aussi en un point en fonction du temps. Or, ces valeurs ont une grande importance dans de nombreux processus chimiques et physiques, notamment en ce qui concerne les mesures. Il faut donc définir des conditions normales, le terme normal signifiant

Couperin
Catégorie:compositeur baroque Couperin est le patronyme de la plus prolifique famille de musiciens français de la période baroque, originaires de Chaumes en Brie. Les Couperin furent titulaires de façon continue pendant presque deux cents ans de l'orgue de l'église Saint-Gervais à Paris, l'un des instruments les plus importants de la capitale (le premier fut Louis Couperin). Ses membres les plus illustres furent Louis Coupe