Home About us Products Services Contact us Bookmark
:: wikimiki.org ::
Tšekki

Tšekki

Tšekin tasavalta (käytettäviä muotoja myös Tšekki, Tšekinmaa) on valtio Keski-Euroopassa. Sen naapurivaltioita ovat Saksa, Itävalta, Unkari, Slovakia ja Puola. Tšekin pääkaupungin nimi on Praha.

Historia

Tšekki on saanut nimensä Böömiltä (tšekiksi: Čechy). Böömin kuninkaaksi nimitettiin ensimmäisenä Vratislav II (1085) ja Vladislav II (1158), perinnöllinen arvonimestä tuli Ottkar I:n (1198) ja Ottokar II:n (kuningas 1253-1278) myötä. 1200-luvulla alueelle alkoi muuttaa saksalaisia ja mongolit hyökkäsivät sinne 1241. Vuonna 1346 Kaarle IV:sta tuli kuningas, ja hän perusti Euroopan ensimmäisen yliopiston Prahaan. Tšekit nousivat saksalaisia vastaan Jan Husin johdolla, joka oli ensimmäisiä uskonpuhdistajia ja myöhemmin poltettiin roviolla. Paavin julistaessa ristiretken harhaoppisuutta vastaan, hussiitit nousivat kapinaan hussiittisodissa. Böömille myönnettiin uskonnonvapaus 1436, mutta vain lyhyeksi aikaa. Böömistä tuli Habsburg-suvun maita ja osa Itävallan keisarikuntaa ja myöhemmin Itävalta-Unkaria. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Itävallan Böömin kuningaskunnasta ja slovakialaisista alueista muodostettiin uusi Tšekkoslovakian valtio, joka pääkaupungiksi tuli Praha. Ennen toista maailmansotaa Saksa sai Tšekkoslovakialta saksalaisten asuttamat niin sanotut sudeettialueet. Pian tämän jälkeen Saksa miehitti jäljelle jääneen Tšekkoslovakian ja muodosti tšekkien asuinalueesta Böömin-Määrin valtakunnanprotektoraatin (Reichsprotektorat Böhmen-Mähren), joka oli Saksan hallinnon alainen. Sen johtaja oli SS:n tiedustelupalvelun SD:n johtaja Heydrich kunnes hänet amerikkalais-tšekkiläisessä operaatiossa 27. toukokuuta 1942 surmattiin. Toisen maailmansodan lopussa Prahassa olleet Vlasovin joukot kääntyivät saksalaisia vastaan ja kaupungissa taisteltiin lyhyen aikaa. Yhdysvaltain armeija kenraali Pattonin johdolla vapautti Tšekkoslovakian, mutta joukot vetäytyivät Neuvostoliiton kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti. Sodan jälkeen Neuvostoliitto teki maasta kommunistisen satelliittivaltion vyöryttämällä sen demokraattisen hallituksen Kominternin Neuvostoliitossa rakentamalla koneistolla. Tšekkoslovakiassa oli kansannousu keväällä 1968 (Prahan kevät), jonka Neuvostoliitto rusensi nk. Brežnevin opin mukaisesti. Neuvostoliiton romahdettua Tšekkoslovakia jakautui rauhanomaisesti Tšekkiin ja Slovakiaan 1. tammikuuta 1993. Tämän jälkeen Tšekki on liittynyt NATOon. Tšekki on yksi niistä kymmenestä valtiosta, jotka liittyivät Euroopan unioniin 1. toukokuuta 2004.

Politiikka

Tšekin tasavalta on parlamentaarinen demokratia, jonka valtion pää on presidentti. Parlamentti valitsee presidentin viisivuotiskausiksi. Presidentillä on oikeus määrätä perustuslaillisen oikeuden tuomarit, hajottaa parlamentti tietyin ehdoin ja veto-oikeus lainsäädäntöön. Hän määrää myös pääministerin, joka puolestaan määrittää sisä- ja ulkopolitiikan päälinjat ja kokoaa hallituksen. Tšekin parlamentti (Parlament) on kaksikamarinen, edustajainhuoneessa (Poslanecká sněmovna) on 200 edustajaa, jotka valitaan suhteellisella vaalitavalla nelivuotiskaudelle. Ylähuoneen eli senaatin (Senát) 81 edustajaa valitaan kuusivuotiskausille, yksi kolmasosa edustajista vaihtuu joka kahden vuoden välein kaksivaiheisessa enemmistövaalissa. Korkein vetoomustuomioistuin on korkein oikeus. Perustuslaillinen oikeus tuomitsee perustuslailliset kysymykset, sen presidentin valitsemat jäsenet nimitetään kymmenvuotiskausille. Václav Klaus, Tšekin presidentti on kansandemokraattisen puolueen (ODS – Občanská demokratická strana) entinen puhemies, ja yksi maan suosituimmista poliitikoista. Tšekin poliittinen spektri vaihtelee uudistetusta kommunistipuolueesta äärioikeiston nationalistisiin puolueisiin. Keskusta-oikeistolaista ODS:ta oikeammalla oleva puoluekenttä on hajautunut, ja epäonnistunut yrityksissään yhdistyä. Kesäkuun 2002 parlamenttivaaleissa enemmistön saivat sosiaalidemokraatit (ČSSD) ja kommunistien enemmistösiipi. Puolueet eivät kuitenkaan voineet muodostaa hallitusta sosiaalidemokraattien johtajan Vladimír Špidlan kommunistivastaisuuden vuoksi. Hallitus muodostui sosiaalidemokraattien, kristillisdemokraattien (KDU-ČSL) ja liberaalien (US-DEU) kesken 101:99 parlamenttipaikkojen enemmistöllä. Kesäkuun 2004 hallituspuolueille katastrofaalisten europarlamenttivaalien jälkeen hallitus muodostetiin uudelleen samalle pohjalle, mutta Špidla syrjäyttettiin puoleen sisäisen kapinan jälkeen.

Osat

Tšekin tasavallassa on 13 aluetta (kraje, yksikkö - kraj) ja pääkaupunkialue (hlavní město):
- Jihomoravský kraj
- Středočeský kraj
- Královéhradecký kraj
- Kraj Vysočina
- Karlovarský kraj
- Liberecký kraj
- Moravskoslezský kraj
- Olomoucký kraj
- Pardubický kraj
- Plzeňský kraj
- Hlavní město Praha
- Jihočeský kraj
- Ústecký kraj
- Zlínský kraj

Maantiede

2004 2004 Tšekin maantiede on vaihtelevaa, läntinen Böömi muodostaa alangon jota ympäröivät matalat vuoret, kuten sudeetit. Elbe (tšekiksi: Labe) ja Vltava -joet kuljettavat vedet pois alueelta. Elben lähteillä sudeeteilla, Krkonošella sijaitsee myös Tšekin korkein kohta, Sněžka, 1602 metriä. Määri, Tšekin itäinen osa on mäkistä, vedet alueelta laskevat enimmäkseen Moravajoen kautta, mutta myös Oderjoen lähde on Määrissä. Ilmasto on leuto, lämpimät kesät ja kylmät, kosteat talvet ovat sekoitus meri- ja mannerilmastoa.

Talous

Tšekki on yksi entisen kommunistiblokin vauraimpia ja menestyksekkäimiä maita. Se oli tätä jo ennen kommunismia, maan vauraus oli syntynyt paljon aiemmin. Teollistuminen alkoi jo 1800-luvulla. Pääteollisuudenalat ovat raskas teollisuus, koneenpajateollisuus, rauta- ja terästuotanto, metallituotteet, kemikaalit, elektroniikka, ajoneuvot, tekstiilit, lasi, keramiikka ja lääkkeet. Skoda on palauttanut maineensa yhteistyössä VW:n kanssa. Tšekin lentokonetehdas Aero on pystynyt ylläpitämään lentokonetuotantonsa. Evektor-Aerotechnik on puolestaan kevytilmailun koneiden markkinajohtajia. Elintarviketeollisuudessa tärkeimpiä ovat sokerijuurikas, rehut, perunat, vilja ja maltaat. Maa on kuulu oluistaan ja mm. sen Budweiserista on tullut eräs esimerkki tuoteoikeuskiistoista amerikkalaisen uudemman olutmerkin kanssa. Suuri osa maassa kulutetusta energiasta tuotetaan huonolaatuisella ja saastuttavalla ruskohiilellä. Ydinvoimalla tuotetaan 25 % energiasta ja osuuden odotetaan nousevan 40 %:iin. Norjan ja Venäjän maakaasutoimitukset ovat myös merkittävä energianlähde. Kommunismin aikana valtio omisti 97 % yrityksistä, 1998 80 % oli jo yksityisessä omistuksessa. Yksityistäminen hoidettiin arvoseteleillä, ja nykyään Tšekissä yksityinen osakkeenomistus on yksi korkeimpia maailmassa. Neuvostolíiton luhistuessa Tšekkoslovakian viennistä meni 95% Neuvostoliittoon. 1990-luvun alussa Tšekin valuutta devalvoitiin noin 80 prosentilla. Tämä avasi viennin länteen. Keskipalkka vuonna 2005 on noin 600 euroa. Siitä maksetaan noin 30% veroa, jolla ylläpidetään suhteellisen laajaa sosiaaliturvaa.

Väestöjakauma

Valtakieli (95 %) on tšekki (čeština/český jazyk). Vähemmistökansoja ovat saksalaiset, romaanit, unkarilaiset ja puolalaiset. Vuoden 1993 jaon jälkeen slovakit muodostovat 2% väestöstä. Raja Tšekin ja Slovakian välillä on avoin entisille Tšekkoslovakian kansalaisille. Suurimmat uskontokunnat ovat katolisuus (27%), protestanttisuus (1%), hussiitit (1%) ja pieni juutalainen yhteisö. 59% väestöstä ei tunnusta mitään uskontoa.

Kulttuuri

Tšekinkielinen kirjallisuus on ollut tärkeää jo 1800-luvun lopusta Itävalta-Unkarin ja myöhemmin natsien ja kommunistien hallituskausilla. Ehkä kuuluisin böömiläinen kirjailija Franz Kafka, kirjoitti kuitenkin tuotantonsa pääasiassa saksaksi, vaikka hän tunsikin tšekin kielen. Toinen kuuluisa tšekkiläissyntyinen kirjailija, Milan Kundera pakeni 1975 Ranskaan ja on kirjoittanut vuodesta 1989 ranskaksi. Muita kuuluisia kirjailijoita ovat Karel Čapek, Václav Havel ja Ivan Klima. Kuuluisa on myös Jaroslav Hašek, jonka "Kunnon sotamies Švejkin seikkailut maailmansodassa" on laajalti tunnettu. Tšekkiläisistä säveltäjistä kuuluisin on Antonín Dvořák. Kansanmusiikin alalta Böömi on lahjoittanut maailmalle polkan.

Merkittävimmät luonnonvarat


- kivihiili
- ruskohiili
- grafiitti
- kaoliini

Merkittävimmät vientituotteet


- koneet
- kemikaalit

Linkit


- [http://maps.google.com/maps?ll=49.908787,15.172119&spn=3.141579,8.107910&z=10&t=h&hl=en Tšekki Google Mapsissa] Luokka:Tšekki zh-min-nan:Česko ko:체코 ja:チェコ simple:Czech Republic

Keski-Eurooppa

Keski-Eurooppa on Itä-Euroopan ja Länsi-Euroopan välissä oleva alue Euroopassa. Usein siihen sisällytetään Puola, Tšekki, Slovakia, Unkari ja Slovenia. Lista siihen joskus sisällytettäviä maita on kuitenkin paljon suurempi, ja usein se sisältää Saksan, Itävallan, Sveitsin ja Liechtensteinin. Joskus maat, jotka katsovat olevansa Keski-Euroopan jäseniä, puhuvat itäisistä maista Itä-Eurooppana, joten on yleistä puhua Saksassa Puolasta Itä-Euroopan jäsenenä ja Puolassa sanoa samoin Ukrainasta. Joku vitsailikin, että Keski-Eurooppa on se osa maanosa, jonka länsieurooppalaiset katsovat itäiseksi ja itäeurooppalaiset läntiseksi. Toisen määritelmän mukaan Keski-Eurooppa käsittää ne maat, jotka ovat kulttuuriltaan ja historialtaan läntisiä, mutta jotka Neuvostoliitto valloitti toisen maailmansodan aikana. Luokka:Eurooppa

Saksa

Saksan liittotasavalta (Bundesrepublik Deutschland) on noin 82 miljoonalla asukkaallaan Länsi-Euroopan suurin valtio ja yksi maailman johtavista teollisuusmaista. Saksan naapurimaita ovat Tanska, Alankomaat, Belgia, Luxemburg, Ranska, Sveitsi, Itävalta, Tšekki ja Puola. Saksa on yksi Euroopan unionin perustajavaltioita ja sijaitsee lähes sen keskellä.

Historia

Saksa ja saksalaisuus lähti kehittymään Kaarle Suuren valtakunnan jaosta vuonna 843, jolloin tämän pojat Lothar ja Ludvig Saksalainen saivat Verdunin sopimuksella hallintaansa suuren, nykyisestä Pohjois-Saksasta Keski-Italiaan ulottuvan alueen. Tästä kehittyi Pyhä roomalainen keisarikunta, jota 1500-luvulla alettiin nimittää Pyhäksi saksalais-roomalaiseksi keisarikunnaksi. Keisarikunnan yhtenäisyys oli kuitenkin rajallista; se koostui lukuisista pienistä hyvin pitkälle itsenäisistä ruhtinaskunnista ja kaupungeista. Saksalaisten vaikutus ulottui jo sydänkeskiajalta alkaen ns. pohjoisten ristiretkien, kaupankäynnin ja hansaliiton mukanaan tuoman muuttoliikkeen myötä koko Itämeren alueelle. Ensimmäinen valtakunta kukistui Napoleonin edessä 1806. Vuonna 1815 Wienin kongressin jälkeen perustettiin Saksan liitto, johon kuului joukko ruhtinaskuntia Itävallan ja Preussin johtamina. 18. tammikuuta 1871 Preussin kuningas Vilhelm I kruunattiin keisariksi Versailles'ssa Ranskan häviön jälkeen ja perustettiin toinen Saksan keisarikunta. Samana vuonna nimitettiin Saksan valtakunnankansleriksi Otto von Bismarck. Keisarikunta kesti ensimmäisen maailmansodan loppuun 9. marraskuuta 1918 asti, jolloin Vilhelm II luopui kruunusta ja Saksa julistettiin tasavallaksi (Weimarin tasavalta). Weimarin tasavallan aika oli lopussa, kun 1932 Adolf Hitlerin NSDAP-puolue sai vaalivoiton ja 1933 siitä tuli ainoa puolue. Saksasta tuli kansallissosialistinen. Vuonna 1939 Saksa julisti sodan Puolalle ja aloitti toisen maailmansodan. Sotaa kesti Euroopassa toukokuuhun 1945, jolloin Saksa antautui. Sodan jälkeen voittajavaltiot ja Ranska jakoivat Saksan neljään miehitysvyöhykkeeseen. Neuvostoliiton vyöhykkeestä muodostui Saksan demokraattinen tasavalta (DDR) ja USA:n, Ranskan ja Yhdistyneiden kuningaskuntien vyöhykkeestä Saksan liittotasavalta (BRD). Ne yhdistyivät jälleen vuonna 1990 DDR:n lakatessa olemasta ja siitä muodostettujen uusien osavaltioiden liittyessä Saksan liittotasavaltaan ja samalla Euroopan unioniin.

Saksan historia -artikkelit


- Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta (843–1806)
- Saksan liitto (1815–1866)
- Saksan keisarikunta (1871–1918)
- Weimarin tasavalta (1919–1933)
- Kansallissosialistinen Saksa (1933–1945)
- Saksan demokraattinen tasavalta (1949–1990)

Politiikka

Saksa on liittovaltio. Se koostuu laajaa autonomista päätösvaltaa käyttävistä osavaltioista (Bundesländer) sekä Hampurin ja Bremenin vapaakaupungeista. Muodollinen valtion pää on liittopresidentti. Presidentin valitsee liittokokous, johon kuuluvat kaikki liittopäivien edustajat ja sama määrä osavaltioiden edustajia. Liittokokouksella ei ole muuta tehtävää kuin valita presidentti viiden vuoden välein. Saksan parlamentti, eli liittopäivät (Bundestag) on kokoontunut vuodesta 1999 jälleen valtiopäivätalossa Berliinissä. Edustajat valitaan neljän vuoden välein, puolet edustajista valitaan tietystä vaalipiiristä, ja puolet puolueiden listoilta. Tämän lisäksi puolueiden on ylitettävä 5 % äänikynnys, tai saatava vähintään kolme suoraan valittua edustajaa. Vuoden 2002 vaaleissa valittiin 603 edustajaa. Liittopäivät valitsee liittopresidentin ehdotuksesta liittokanslerin, joka on käytännössä suurimman puolueen puheenjohtaja. Liittokansleri nimittää ministerit, tähän hän ei tarvitse liittopäivien hyväksyntää. Ministerien määrä vaihtelee hallituksesta toiseen. Päinvastoin kun useimmissa parlamentaarisissa järjestelmissä, liittokokous ei voi suoraan erottaa kansleria valitsematta hänen seuraajaansa. Saksassa on myös liittoneuvosto (Bundesrat), joka on osavaltioiden edustajien kokous. Liittoneuvosto ei ole varsinaisesti parlamentin ylähuone, vaan aivan oma instituutionsa. Liittoneuvostossa on 69 paikkaa, jotka on jaettu osavaltioiden asukasluvuilla painotettuina. Puheenjohtajuus on kiertävä, ja liittoneuvoston puheenjohtaja on liittopresidentin varamies. Osavaltioiden edustajilla on velvollisuus äänestää hallituksensa tahdon mukaan, eikä ryhmien ääniä voi jakaa. Edustajien suhteet vaihtelevat osavaltioiden vaalien mukaan, joita on yleensä 3–4 vuodessa. Puoluejärjestelmältään Saksassa vallitsee monipuoluejärjestelmä, joka kuitenkin on toistaiseksi ollut selkeän kaksinapainen. Sosiaalidemokraatit (SPD) ja Kristillisdemokraatit (CDU/CSU, missä CDU edustaa lähinnä protestantteja, ja CSU on Baijerin katolilaisten puolue) vuorottelevat vallassa ja käyttävät apupuolueita – SPD Vihreitä (Die Grünen) ja CDU Liberaaleja (FDP). Osavaltio- ja paikallistasolla erilaisetkin liittoumat ovat olleet mahdollisia. 23. toukokuuta 2004 järjestetyissä presidentinvaaleissa valittiin Johannes Raun seuraajaksi Horst Köhler (CDU/CSU) 604 äänellä. Vastaehdokas, sosiaalidemokraattien Gesine Schwan sai 1205-jäsenisessä liittokokouksessa 589 ääntä. Liittokanslerina toimi vuodesta 1998 Gerhard Schröder (SPD), jonka hallitus sai 1. heinäkuuta 2005 liittopäivien äänestyksessä epäluottamuslauseen. Ennenaikaiset vaalit järjestettiin 18. syyskuuta. CDU/CSU sai Bundestagin vaaleissa 226 paikkaa, SPD 222, FDP 61, die Linke (entinen PDS) 54 ja Vihreät 51. Tuloksen perusteella kristillisdemokraattien Angela Merkelillä on parempi mahdollisuus kanslerin toimeen.

Osavaltiot

Saksan osat Saksan 16 osavaltiota ovat: #Baden-Württemberg #Baijeri (vapaavaltio) #Berliini #Brandenburg #Bremen (vapaakaupunki) #Hampuri (vapaakaupunki) #Hessen #Mecklenburg-Vorpommern #Niedersachsen #Nordrhein-Westfalen #Rheinland-Pfalz #Saarland #Sachsen (vapaavaltio) #Sachsen-Anhalt #Schleswig-Holstein #Thüringen Saksan maantieteellisistä alueista ja vanhoista maakunnista käytetään nykyisinkin suomalaistettuja nimiasuja, etenkin nimiä Saksi, Ala-Saksi, Etu-Pommeri ja Reininmaa. Osavaltioiden virallisissa nimissä on kuitenkin selkeintä pysytellä saksalaisissa asuissa. Poikkeuksena ovat yksinkertaiset ja täysin vakiintuneet Baijeri, Berliini ja Hampuri. Osavaltiot on edelleen jaettu 438 piiriin (Kreise).

Maantiede

Saksan maantiede Saksan ulottuu Itämeren ja Pohjanmeren rannoilta Alpeilla asti (korkein huippu Zugspitze 2962 m), maan keskiosat ovat metsäistä ylänköä. Maata halkovat Euroopan suurimmat joet: Rein, Tonava ja Elbe. Ilmasto on leuto ja merellinen, kosteat, pilviset ja viileät talvet ja kesät. Föhn-tuulet Alpeilta voivat nostaa lämpötilaa 30 °C tunneissa. Saksan Pääkaupunki on Berliini, mutta taloudellinen keskus Frankfurt am Main.

Talous

Saksan talous on maailman kolmanneksi suurin Yhdysvaltain ja Japanin jälkeen. Saksa on suurin teollisuusmaa Euroopassa. Korkea työttömyys on ollut ongelma jo vuosia, ja sitä myötä kohonneet sosiaalimenot. Saksan yhdistyminen on maksanut jo 1500 miljardia euroa, eikä talous ole parantunut idässä 50 miljardin vuosittaisista tulonsiirroista huolimatta (4 % lännen BKT:sta). Vienti tuo joka kolmanneksen kansatulosta. Suurimmat vientituotteet ovat koneet, ajoneuvot, kemikaalit, metallit, ruokatuotteet ja tekstiilit.

Väestöjakauma

Saksassa on 7,3 miljoonaa ulkomaalaista, sisältäen pakolaiset, vierastyöläiset ja heidän perheensä. 2/3 heistä on ollut maassa yli 8 vuotta ja 1/5 on syntynyt Saksassa. Turvapaikanhakijoiden määrä on laskenut viime vuosina, 2003 hakijoita oli 50 000. Saksassa on 50 000 hengen tanskalainen vähemmistö Schleswigissa lähellä Tanskan rajaa, ja pieni sorbin kieltä puhuva vähemmistö, 40 000 Saksissa ja 20 000 Brandenburgissa. Friisin kieltä puhuu 12 000. Ala-saksa on myös käytössä Pohjois-Saksan maaseudulla. Vähemmistökielet ovat Euroopan neuvoston suojelemia. Maahanmuuttajista merkittävimmät ryhmät ovat turkkilaiset ja kurdit (1,9 miljoonaa). Pienempiä ryhmiä ovat italialaiset (0,6 miljoonaa), serbit (0,6 miljoonaa), kreikkalaiset (0,4 miljoonaa), puolalaiset (0,3 miljoonaa) ja kroaatit (0,2 miljoonaa) (luvut vuodelta 2002). Saksalaiset paluumuuttajat entisen Neuvostoliiton alueilta (yhteensä 1,7 miljoonaa vuosina 1980—1999), Puolasta (0,7 miljoonaa) ja Romaniasta (0,3 miljoonaa) saavat automaattisesti kansalaisuuden, eivätkä siten näy tilastoissa.

Kulttuuri

Saksan kieli oli ennen lingua franca keski-, itä-, ja Pohjois-Euroopassa ja on edelleen opetelluin vieras kieli englannin jälkeen Euroopassa. Monet historialliset henkilöt, jotka eivät varsinaisesti olleet saksalaisia, elivät saksalaisen kulttuurin vaikutuspiirissä ja jättivät siihen jälkensä, kuten: Wolfgang Amadeus Mozart, Franz Kafka ja Stefan Zweig. Säveltäjiä: Beethoven, Bach, Brahms, Schumann ja Wagner Runoilijoita: Goethe, Schiller ja Heine Filosofeja: Gottfried Wilhelm Leibniz, Kant, Hegel, Marx, Arthur Schopenhauer, Nietzsche ja Martin Heidegger Teologeja: Martin Luther, Albert Schweitzer Kirjailijoita: Hermann Hesse, Thomas Mann, Heinrich Böll ja Günter Grass Tiedemiehiä: Johannes Kepler, Ernst Haeckel, Albert Einstein, Max Born, Max Planck, Werner Heisenberg, Heinrich Rudolf Hertz ja Robert Bunsen Keksijöitä: Johann Gutenberg, Nikolaus August Otto, Werner von Siemens, Wernher von Braun, Gottlieb Daimler, Carl Benz, Rudolf Diesel ja Carl von Linde Taiteilijoita, kuten renensanssin Albrecht Dürer, surrealisti Max Ernst, ekspressionisti Franz Marc, konseptitaitelija Joseph Beuys ja neo-ekspressionisti Georg Baselitz.

Merkittävimmät luonnonvarat


- rautamalmi
- kivihiili
- kupari
- ligniitti
- potaska
- uraani
- maakaasu
- nikkeli
- puu

Merkittävimmät vientituotteet


- koneet
- kulkuneuvot
- kemikaalit

Aiheesta muualla


- [http://maps.google.com/maps?ll=51.138001,9.052734&spn=6.122846,16.215820&z=11&t=h&hl=en Saksa Google Mapsissa] Luokka:Saksa fiu-vro:S'aksamaa als:Deutschland roa-rup:Ghirmânii ms:Jerman zh-min-nan:Tek-kok ko:독일 ja:ドイツ simple:Germany th:สหพันธ์สาธารณรัฐเยอรมนี

Unkari

Unkari on Itä-Euroopassa sijaitseva valtio, jonka pääkaupunki on Budapest. Siellä puhutaan suomalais-ugrilaista unkarin kieltä (magyar nyelv [madjar njälv]). Unkarin rajanaapureita ovat Romania, Slovenia, Slovakia, Kroatia, Serbia ja Montenegro, Ukraina ja Itävalta. Unkarin pinta-ala on 93 030 neliökilometriä ja asukasluku hieman yli 10 miljoonaa.

Historia

Pääartikkeli: Unkarin historia Unkari julistautui valtioksi vuonna 1000. Sitä pidetään edelleen Unkarin perustamisvuotena, vaikka maa ei ole ollut koko historiaansa itsenäinen. Myös vuotta 896, paimentolaiskansojen tuloa Unkariin, pidetään Unkarin alkuna. Alkuperäinen kuningaskunta oli huomattavasti nykyistä laajempi; ensimmäisen maailmansodan jälkeisistä rajamuutoksista jäljelle jäi vain sisin alue. Noin 3 miljoonaa unkarilaisia asuu edelleen ympäröivissä valtioissa. Varsovan liitossa ollut Unkari liittyi Natoon 1999 ja on yksi niistä kymmenestä valtiosta, jotka liittyivät Euroopan unioniin 1. toukokuuta 2004.

Politiikka

Unkarin presidentin rooli on etupäässä seremoniallinen. Hänellä on kuitenkin oikeus nimittää pääministeri. Presidentin valitsee parlamentti viisivuotiskausille. Pääministeri valitsee hallituksensa ministerit, ja hänellä on oikeus erottaa heidät. Jokainen valittu ministeri esiintyy parlamentin komiteoiden edessä, ja presidentti hyväksyy heidät virallisesti. Unkarin parlamentti (Országgyűlés) on yksikamarinen ja 386-jäseninen. Puolueiden on saavutettava 5 % äänikynnys saadakseen edustajia parlamenttiin. Parlamenttivaalit järjestetään neljän vuoden välein, viimeiset pidettiin huhtikuussa 2002. Viisitoistajäseninen perustuslaillinen oikeus valvoo lainsäädännön perustuslainmukaisuutta. Parlamentin suurimmat puolueet ovat sosialistipuolue (Magyar Szocialista Párt) jolla on 178 edustajaa ja kansanpuolue (Fidesz - Magyar Polgári Szövetség), jolla on 164 edustajaa. Pienpuolueita ovat kristillisdemokraattinen/konservatiivinen MDF (Magyar Demokrata Fórum) 24:llä paikalla ja liberaalinen vapaademokraattinen puolue (Szabad Demokraták Szövetsége tai SZDSZ) jolla on 20 edustajaa. SZDSZ on sosialistien hallituskumppani.

Maakunnat

Unkarin maakunnat ovat
- Alföld ('Suuri alanko'), joka käsittää alueen Tiszan varrella aina Tonavasta itärajaan asti. Tällä alueella on pusta (unk. puszta). Suurimmat kaupungit ovat Nyíregyháza, Debrecen, Kecskemét ja Szeged.
- Pohjoinen vuoriseutu (Karpaatit), joka käsittää vulkaanisperäiset alueet Börzsöny, Cserhát, Mátra ja Zemplén sekä lohkovuoristoiset Bükk ja Aggtelek. Suurimmat kaupungit ovat Miskolc ja Eger. Alueen eteläreunalla sijaitsee kuuluisa Tokajin viinialue.
- Dunántúl ('Tonavantaka') käsittää koko läntisen Unkarin Tonavasta alkaen. Alueen suurimmat kaupungit ovat Sopron, Szombathely, Győr ja Pécs.
- Näiden kolmen maakunnan leikkauspisteessä sijaitsee Budapest. Läänejä on 19: Kuntia on yhteensä n. 3500. Lukumäärä on selvästi liian suuri. Moni kunta on liian pieni, ja siten riippuvainen valtiosta, vaikka lain mukaan kunnilla on huomattavan suuri itsenäisyys. Kunnilla on myös verotusoikeus, jota ne eivät kuitenkaan käytä, koska monet asukkaat eivät pystyisi maksamaan kunnallisveroa. Kansalaiset valitsevat itselleen kunnallisvaaleissa kunnanjohtajan (pormestarin) neljäksi vuodeksi. Pormestari toimii myös valtuuston puheenjohtajana. Hän on siis samalla luottamusmies ja päätoiminen virkamies. Pécs

Maantiede

Pécs Unkari on enimmäkseen Karpaattien altaan tasankoa, jotka reunustavat kukkulat ja matalat vuoret Slovakian rajan tuntumassa pohjoisessa. Korkein kohta on Kékes, 1014 metriä. Tonava (unkariksi: Duna) jakaa maan kahteen osaan. Muut vesireitit ovat Tisza ja Dráva. Maan länsiosassa on suurin vesialue, Balatonjärvi. Balaton on myös Keski-Euroopan suurin järvi. Unkarissa on myös maailman suurin geoterminen järvi, Hévíz Spa. Toiseksi suurin järvi on Tisza-tón tekojärvi Karpaattien altaassa. Ilmasto on leuto, talvet ovat kylmät, pilviset ja kosteat, ja kesät lämpimät. Sijainti vuorten ympäröimänä aiheuttaa ajoittain kuivuutta. Vuoden keskilämpötila on 9,7 °C.

Talous

Unkari on yhtenä Euroopan unionin nuorimmista jäsenmaista voimakkaassa talouskasvussa. Yksityinen sektori käsittää yli 80 % BKT:stä. Ulkomainen omistus ja sijoitukset ovat laajalle levinneitä. Vuoden 1989 jälkeen maahan on investoitu yli 23 miljardia dollaria ulkomaista pääomaa. Inflaatio ja työttömyys, jotka olivat päähuolenaiheita ennen vuotta 2001 ovat laskeneet huomattavasti.

Väestöjakauma

Pääartikkeli: Unkarin väestöjakauma (vuoteen 1989) Väestöjakauma: 93,6 % väestöstä puhuu äidinkielenään unkaria, joka suomalais-ugrilaisena kielenä kuuluu täysin eri kieliryhmään kuin naapurimaiden kielet. Väestöstä selkeän enemmistön muodostavan unkarilaiset 92,3 % osuudellaan. Vähemmistöjä ovat romanit 2 %; saksalaiset 1,2 %; romanialaiset 0,8 %; slovakit 0,4 %; kroatit 0,2 %; serbit 0,2 %; ukrainalaiset 0,1 %. Uskonnot: suurin uskontokunta on katolilaisuus, sekä roomalais- että kreikkalais, joka harjoittaa 2/3 väestöstä. Vähemmistönä kalvinistit 20 % ja luterilaiset 5 %. Lähialueiden maissa asuu suuria unkarilaisvähemmistöjä, etenkin Ukrainan Transkarpatiassa, Slovakiassa, Romanian Transylvaniassa ja Serbian Vojvodinassa.

Kulttuuri

Kuuluisia unkarilaisia matemaatikkoja ovat Paul Erdős (Erdős Pál) ja John von Neumann (Neumann János). Unkarilaisia kirjailijoita: Péter Esterházy, Sándor Márai ja Nobel-voittaja Imre Kertész. Unkarilaisia säveltäjiä: Franz Liszt, Ferenc Erkel, Zoltán Kodály, Béla Bartók, György Ligeti ja György Kurtág. Muita tunnettuja unkarilaisia ovat Zsa Zsa Gabor (Sári Gábor), Harry Houdini (Ehrich Weiss) ja Rubikin kuution keksijä Ernő Rubik. Unkarilainen ruoka on usein tulista, siihen käytetyn paikallisesta paprikasta johtuen. Unkarilaisia ruokalajeja ovat gulassi (gulyás) ja pörkölt. Tokajiviini on EU:n suojelema alkuperäistuote, sitä tuotetaan Tokajin alueella, joka ulottuu Koillis-Unkarista Kaakkois-Slovakiaan.

Merkittävimmät luonnonvarat


- bauksiitti
- kivihiili
- maakaasu
- hedelmällinen maaperä

Merkittävimmät vientituotteet


- koneet
- elintarvikkeet

Linkit


- [http://maps.google.com/maps?ll=47.197178,19.687500&spn=3.148794,7.702515&t=h&hl=en Unkari Google Mapsissa]
Juhlapäivät
Pvm
Suomalainen nimiPaikallinen nimiHuomautuksia
15. maaliskuuta vuoden 1848 vallankumouksen vuosipäivä 1848-as Forradalom és Szabadságharc
20. elokuuta Tapani Pyhän, Unkarin valtion perustajan ja ensimmäisen kuninkaan muistopäivä Szent István napja
23. lokakuuta vuoden 1956 kansannousun muistopäivä, uuden valtiomuodon julistamispäivä Az 1956-os népfelkelés emléknapja

- als:Ungarn ms:Hungary zh-min-nan:Magyar-kok ko:헝가리 ja:ハンガリー simple:Hungary th:ประเทศฮังการี fiu-vro:Ungari

Slovakia

Slovakia (Slovakian tasavalta, Slovenska Republika) on valtio Keski-Euroopassa. Sen naapurivaltioita ovat Tšekki, Puola, Ukraina, Unkari ja Itävalta.

Historia

Slovakia kuului aiemmin Itävalta-Unkariin. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen siitä tuli osa Tšekkoslovakiaa. Vuonna 1938 siitä tuli taas erillinen valtio, joka oli tiukasti Natsi-Saksan alaisuudessa, kunnes toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1945 Tšekkoslovakia palautettiin yhtenäiseksi valtioksi. Kylmän sodan aikana Tšekkoslovakia oli Varsovan liiton jäsen Neuvostoliiton vaikutusvallan alaisena. Neuvostoliiton romahdettua Tšekkoslovakia hajosi vuonna 1993 rauhanomaisesti kahdeksi valtioksi, Tšekiksi ja Slovakiaksi.

Politiikka

Slovakia on yksi niistä kymmenestä valtiosta, jotka liittyivät Euroopan unioniin 1. toukokuuta 2004. Lisäksi se liittyi NATOon 29. maaliskuuta 2004

Hallinnollinen jako

Slovakia on jaettu kahdeksaan alueeseen ("kraje", yksikkö "kraj"). Jokainen on nimetty merkittävimmän kaupunkinsa mukaan. Vuodesta 2002 alueet määriteltiin ylimmän aluejaon yksiköiksi ("vyššie územné celky" VÚC) ja autonomisiksi alueiksi ("samosprávne kraje").
- Banskobystrický kraj, suurimpana kaupunkina Banska Bystrica
- Bratislavský kraj, Bratislava
- Košický kraj, Košice
- Nitriansky kraj, Nitra
- Prešovský kraj, Presov
- Trenčiansky kraj, Trenčín
- Trnavský kraj, Trnava
- Žilinský kraj, Žilina Alueet on jaettu piireihin ("okresy", yksikkö "okres"), joita on 79. Slovakian kartta Slovakian kartta

Merkittävimmät luonnonvarat


- ruskohiili
- ligniitti
- suola

Merkittävimmät vientituotteet


- koneet
- aseet

Linkit


- [http://maps.google.com/maps?ll=48.781533,19.478760&spn=3.214119,8.107910&z=10&t=h&hl=en Slovakia Google Mapsissa] Luokka:Slovakia als:Slowakei zh-min-nan:Slovensko ko:슬로바키아 ja:スロバキア simple:Slovakia th:ประเทศสโลวาเกีย fiu-vro:Slovakkia

Böömi

Böömi (latinaksi ja englanniksi Bohemia, tšekiksi Čechy, saksaksi Böhmen) on historiallinen alue Keski-Euroopassa. Böömi sijaitsee Tšekin tasavallassa ja kattaa noin kaksi kolmasosaa maan länsi ja keskiosista , 52 750 km² ja noin 6,25 Tšekin 10,3 miljoonasta asukkaasta. Böömin rajat ovat Böömin metsä ja Ore-vuoret (Krkonoše), joka on osa Sudeetteja. Böömi on antanut nimensä koko Tšekille, eikä tšekin kielessä ole eroa "böömiläisen" ja "tšekin" (Česky) välillä.

Historia

Böömin kuninkaaksi nimitettiin ensimmäisenä Vratislav II (1085) ja Vladislav II (1158), perinnöllinen arvonimestä tuli Ottokar I:n (1198) ja Ottokar II:n (kuningas 1253-1278) myötä. 1200-luvulla alueelle alkoi muuttaa saksalaisia ja mongolit hyökkäsivät sinne 1241. Vuonna 1346 Kaarle IV:sta tuli kuningas, ja hän perusti Euroopan ensimmäisen yliopiston Prahaan. Tšekit nousivat saksalaisia vastaan Jan Husin johdolla, joka myöhemmin poltettiin roviolla. Paavin julistaessa ristiretken harhaoppisuutta vastaan, hussiitit nousivat kapinaan hussiittisodissa. Böömille myönnettiin uskonnonvapaus 1436, mutta vain lyhyeksi aikaa. Böömistä tuli Habsburg-suvun maita ja osa Itävallan keisarikuntaa ja myöhemmin Itävalta-Unkaria. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Itävallan Böömin kuningaskunnasta ja slovakialaisista alueista muodostettiin uusi Tšekkoslovakian valtio. 1939–1945 Böömi oli Määrin kanssa osa Saksan Böömin-Määrin valtakunnanprotektoraattia (Reichsprotektorat Böhmen-Mähren). Tšekkoslovakian hajoamisen jälkeen Böömi on ollut osa Tšekkiä vuodesta 1993. ---- Katso myös: Böömin kuningas — Boheemi — Queen-yhtyeen kappale Bohemian Rhapsody Luokka:Tšekki ja:ボヘミア

1241

Tapahtumia


- Mongolien Kultainen Orda päihittää Liegnitzin taistelussa paikalliset feodaaliylimykset, Temppeliherrat mukaan lukien.

Syntyneitä


-

Kuolleita


- 23. syyskuuta - Snorri Sturluson, islantilainen historioitsija, runoilija ja poliitikko Luokka:1200-luku ko:1241년

1346

Tapahtumia


- Porvoon kaupunki perustettiin

Syntyneitä


-

Kuolleita


- Luokka:1300-luku ko:1346년

Jan Hus

Jan Hus (n. 1370 – 1415) oli tšekkiläinen uskonpuhdistaja. Hän syntyi Husinecissa, Etelä-Böömissä. Synnyinpaikkansa mukaan hänet tunnettiin nimellä Jan Husinecký ja kirjoitettuna latinaksi Johannes de Hussinetz. Hän otti käyttöön sukunimekseen kotipaikkansa nimen lyhennetyn muodon. Hän toimi uskonpuhdistajana ennen Martti Lutheria. Jan Hus aloitti uskonnolliset uudistukset John Wyclifin ideoiden mukaan. Hänen tavoitteenaan oli kansankielinen kirkko, joka opettaisi Raamatun mukaisesti. Uskonpuhdistus oli vastaliike katolisen kirkon opetukselle, joka Husin näkemyksen mukaan oli irtaantunut Raamatusta. Hus toimi myös tšekkiläisen kulttuurin kehittämiseksi ja loi tšekin kirjakielen. Katolisen kirkon papistoa ja anekauppaa kohtaan suunnatut hyökkäykset johtivat hänen pannaan julistamiseen vuonna 1411. Hänet karkoitettiin maaseudulle, jossa hän kirjoitti merkittävimmän teoksensa, De ecclesia. Konstanzin kirkolliskokous vuonna 1415 tuomitsi Hussin harhaoppisena kuolemaan. Hänet poltettiin roviolla 6. heinäkuuta 1415 ja tuhkat ripoteltiin Reiniin. Hänen kuolemansa jälkeen puhkesivat hussilaissodat (1420–1436). Nämä saksalaisia vastaan kapinoineet tsekit ottivat käyttöönsä kansallissankariksi nousseen Hussin nimen. Utrakvistit olivat maltillisia hussilaisia, kun taas taaborilaiset olivat jyrkempiä. Myöhemmin hussilaiset sulautuivat bööminveljiin ja luterilaisiin. Tarinan mukaan Huss näki unen mustasta joutsenesta. Husin, jonka nimi tarkoittaa hanhea, kerrotaan sanoneen: "tämä hanhi paistetaan tulessa, mutta minun jälkeeni tulee joutsen, jota te ette onnistu polttamaan". Martti Luther uskoi, että Husin joutsenennustus viittasi häneen itseensä. Luokka:Protestanttiset kirkot ko:얀 후스 ja:ヤン・フス

Habsburg-suku

Habsburg-suku (joskus muodossa Hapsburg) on eräs tärkeimmistä eurooppalaisista historiallisista hallitsijasuvuista. Tärkeimpiä Habsburgien hallitsijapaikkoja olivat:
- Saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarit (pienin keskeytyksin vuodesta 1452 vuoteen 1806)
- Itävallan hallitsijat (herttuoina vuosina 1282–1453, arkkiherttuoina vuosina 1453–1804 ja keisareina vuosina 1804–1918)
- Unkarin kuninkaat (1437–1918),
- Espanjan kuninkaat (1516–1700),
- Portugalin kuninkaat (1580–1640)
- Böömin kuninkaat (1526–1618 ja 1621–1918).

Historia

Suvun varhaisimpia juuria voidaan jäljittää 900-luvulle, jolloin sillä oli omistuksia nykyisen Sveitsin alueella. Nimen Habsburg alkuperä on Sveitsissä lähellä Aargauta sijaitsevasta, noin vuonna 1030 rakennetusta Habichtsburgin linnassa (Habicthsburg = haukkalinna). Vuonna 1111 kuollut Otto otti Habsburg-nimen linnan mukaan. Vuonna 1278 Habsburgien suku sai omistukseensa suunnilleen nykyisen Itävallan alueen, jota se hallitsi yhtäjaksoisesti aina ensimmäiseen maailmansotaan asti. Habsburgien laajentumispolitiikkaan kuului alusta asti alueiden hankkiminen naittamalla suvun jäseniä eri hallitsijasukuihin. Vuonna 1452 Habsburgien Frederik II kruunattiin Saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisariksi ja tämä titteli säilyi Habsburgeilla lähes keskeytyksettä kunnes keisarikunta lopullisesti katosi 1806. 1500-luvulla Habsburgien imperiumi laajeni edelleen keisari Kaarle V:n perittyä Burgundin ja Espanjan kruunut. Kun Kaarle V asetti veljensä Ferdinand I:n Espanjan kuninkaaksi, suku kuitenkin jakautui kahteen haaraan: itävaltalaiseen ja espanjalaiseen. Itävallan Habsburgit hallitsivat Saksalais-roomalaisen keisarikunnan kruunua sekä Böömiä ja Unkaria, kun taas Espanjan Habsburgit hallitsivat Espanjaa, Alankomaita, Espanjan omistuksia Italiassa ja ajoittain Portugalia. Unkari, joka oli nimellisesti Habsburgien omaisuutta vuodesta 1526 mutta käytännössä ottomaanien hallussa 150 vuotta, valloitettiin takaisin 1683 - 1699. Espanjan Habsburg-suku sammui Kaarle II:n kuoleman myötä vuonna 1700 (mikä aloitti Espanjan kruununperimyssodan). Myös Itävallan Habsburg-suku katkesi kun keisari Kaarle VI vuonna 1740 kuoli (mikä johti Itävallan kruununperimyssotiin). Kaarlen tyttären Maria Teresan mies, Lothringenin herttua Francis Stephan nousi kuitenkin valtaan keisari Frans I:nä ja heidän jälkeläisensä jatkoivat Habsburg-hallitsijoiden perinnettä Habsburg-Lothringen-suvussa. Vuonna 1806 Napoleonin toimeenpanemat Saksan uudelleenjärjestelyt päättivät lopullisesti Saksalais-roomalaisen keisarikunnan. Viimeinen keisari Frans II päätti korvaukseksi kruunauttaa itsensä Itävallan keisariksi. Tämä titteli pysyi Habsburg-Lothringeneilla Itävalta-Unkarin luhistumiseen vuonna 1918 asti. Suvun nykyinen päämies on Otto von Habsburg, viimeisen Habsburg-hallitsijan, keisari Kaarle I:n vanhin poika.

Weblinks


- [http://www.chh.de.free.fr/archiv/Sonstiges/habsburg.php Genealogical tree of the house of Habsburg (till Maria Theresia)] Luokka:Suvut Luokka:Euroopan historia ja:ハプスブルク家

Itävalta-Unkari

Die im Reichsrat vertretenen Königreiche und Länder und die Länder der heiligen ungarischen Stephanskrone
Kuva:Location-Austria-Hungary.png
Virallinen kielisaksa, unkari
PääkaupunkiWien
Suurin kaupunkiWien, 1675000 asukasta (1907)
HallitsijaItävallan keisari
Pinta-ala680 887 km² (1907)
Väkiluku48 592 000 (1907)
RahayksikköItävallassa: 100 heller = 1 corona(krone)
Unkarissa: 100 filler = korona
Olemassa1867–1918
Itävalta-Unkari oli vuosina 1867–1918 Itävallan keisarikunnan ja Unkarin kuningaskunnan välinen kaksoismonarkia. Molempien maiden hallitsijana oli sama Habsburg-suvun keisari, mutta niillä oli oma parlamentti ja sisäpolitiikka. Liiton nimen voisi kääntää: Keisarillisessa neuvostossa edustetut maat ja Unkarin Pyhän Tapanin kruunun maat. Itävalta-Unkari perustettiin kompromissinä Unkarin ylimystön ja Habsburg-hallitsijoiden välillä, yrityksenä pelastaa vanha Itävallan keisarikunta. Järjestelyssä jätettiin huomiotta vähemmistökansallisuudet, eikä se tyydyttänyt unkarilaisia, jotka halusivat suurempaa autonomiaa, eikä itävaltalaisia, jotka toivoivat liittoa muiden saksankielisten alueiden kanssa. Poliittista elämää varjostivat riidat eri kansallisuuksien välillä nousevan kansallisen heräämisen aikana. Itävalta-Unkarissa nähtiin myös nopeaa teollistumista ja talouskasvua sen olemassaolon aikana, kuten myös monia vapaamielisiä uudistuksia. Keisarikunta hajosi ensimmäisen maailmansodan jälkeen.

Historia

Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Frans II otti itselleen Itävallan keisarin arvonimen vuonna 1804. Preussin-Itävallan sodan jälkeen Saksan liitto romahti ja Saksan keisarikunta muodostettiin Ranskan-Preussin sodan (1870-1871) jälkeen Preussin ja Otto von Bismarckin johdolla Hapsburgien Itävallan jäädessä ulkopuolelle. Vuonna 1878 Itävalta valloitti Bosnia ja Hertsegovinan Ottomaanien valtakunnalta. Se liitettiin keisarikuntaan 1908 Berliinin sopimuksessa yhteishallintoon talousministeriön alaisuudessa, mikä sai jotkut pelkäämään että Itävaltalaiset suunnittelivat siitä kolmatta kuningaskuntaa Kroatian kanssa vähentämään Budapestin valtaa. Serbian noustua vuosien 1912-1913 Balkanin sodissa merkittäväksi kuningaskunnaksi Ottomaanien valtakunnan kustannuksella, syntyi Itävalta-Unkarissa serbikansallinen liike, joka kannatti serbien liittymistä Serbiaan. Tämä johti Ensimmäisen maailmansodan syttymiseen serbinationalisti Gavrilo Principin murhattua arkkiherttua Frans Ferdinandin Sarajevossa 28. kesäkuuta 1914. Itävalta julisti 28. heinäkuuta 1914 sodan Serbialle, joka johti Venäjän mobilisointiin sen ja Serbian liiton kautta, ja Saksan sodanjulistukseen Venäjälle ja Venäjän liittolaiselle Ranskalle. Itävalta-Unkarin joukot hyökkäsivät Venäjälle, mutta venäläisten vastaisku työntyi Itä-Galitsiaan. Venäjä pysäytti Preussin ja Itävallan talvihyökkäyksen Venäjän Puolaan 1914, ja eteni syvemmälle Galitsiaan vuoden 1915 alussa. Italia, vaikkakin Itävallan liittolainen, pysyi aluksi puolueettomana, mutta liittyi sotaan 1915 ympärysvaltojen puolella saadakseen alueita Itävalta-Unkarilta. Sen hyökkäykset kuitenkin torjuttiin. Kesällä 1915 Saksan-Itävallan hyökkäys ajoi Venäjän Itävallan alueilta, ja tuhosi kokonaisia Venäjän armeijakuntia. Vuonna 1916 Romania liittyi sotaan, mikä laajensi sodan rintaman ulottumaan Mustalle merelle saakka. Venäjä pysyi sen apuna vuoteen 1917, jolloin sen talous ja huolto romahtivat täysin ja ongelmat johtivat Venäjän vetäytymiseen sodasta ja helmikuun vallankumoukseen. Sodan aikana Itävalta-Unkarin armeijaa vaivasivat huollon ongelmat, huono taistelutahto ja suuret tappiot alkoivat vaikuttaa sen taistelukykyyn. Sodan edetessä armeijan komento siirtyi yhä etenevässä määrin Saksan käsiin. Hävityn ensimmäisen maailmansodan jälkeen valtakunta hajosi Unkarin ja Tšekkoslovakian itsenäistyttyä ja keisari Kaarle luopui kruunusta ja Itävallasta tuli tasavalta. Valtakunnan alueet pilkottiin Versailles'n sopimuksissa.

Politiikka

Itävalta-Unkari luotiin kompromissina vähenevän Itävallan keisarin vaikutusvallan ja unkarilaisen ylimystön kesken helmikuussa 1867. Itävallan keisarikunta oli hallinnut vuosina 1804-1867 alueita keskitetysti, mutta keisarin vaikutusvalta väheni Italialle koetun tappion jälkeen vuoden 1859 sodassa ja Saksalle Saksan-Itävallan sodassa 1866. Itävalta pyrki tukahduttamaan unkarilaisten tyytymättömyyttä, mutta nationalistit saivat tuke Venäjältä, jolle Itävallan epävakaus oli etu. Unkarissakin syntyi vallankumous Euroopan hulluna vuotena 1848-1849. Taatakseen unkarilaisten tuen, keisari Franz Josefin oli suostuttava vaatimuksiin Unkarin historiallisen kuningaskunnan tunnustamisesta, ja hänet kruunattiin Unkarin kuninkaaksi samalla kun Unkariin perustettiin erillinen parlamentti, jolla oli oikeus säätää Pyhän Tapanin maita koskevia lakeja. Samalla unkarilaiset saivat etuoikeutetun aseman muihin merkittäviin kansallisuuksiin (romanialaiset ja slaavit) nähden. Itävalta-Unkarilla oli kolme hallitsevaa elementtiä: Unkarin hallitus, Cisleithanian itävaltalainen hallitus ja Keisarin hallinto. Unkarilla ja Itävallalla oli omat parlamentit ja pääministerit, nämä yhdisti keisarin hallinto, joka oli teoriassa absoluuttinen, mutta käytännössä rajattu. Keisarin hallinto vastasi armeijasta, laivastosta, ulkopolitiikasta ja tulliliitosta. Joillain alueilla, kuten Galicialla ja Kroatialla oli erityisasema ja oma hallintonsa.

Osat

absoluuttinen Itävalta-Unkarin hallintojärjestelmä oli jäänne feodaaliajalta, jolloin kuninkaat jakoivat maita läänityksinä alamaisilleen. Eri kuningas- ja ruhtinaskunnat yhdistettiin yhteisen hallitsijan alle, mutta jako jäi. Keisarin arvonimessä lueteltiin kaikki hänen hallitsemansa maat.
- Cisleithania
- 1. Böömi † (saksaksi Böhmen)
- 2. Bukovina ‡ (saksaksi Bokovina)
- 3. Kärnten ‡
- 4. Krain ‡ (sloveniaksi Kranjska)
- 5. Dalmatia † (saksaksi Dalmatien)
- 6. Galitsia † (saks. Galizien und Lodomerien / puolaksi Galicja / ukrainaksi Галичина (Galitšina) / romaniaksi Galiția)
- 7. Küstenland
  - Görz und Gradisca⁴
  - Triesten valtio
  - Istria³ (saks. Istrien)
- 8. Ala-Itävalta ‡+ (Österreich unter der Enns)
- 9. Määri³ (saks. Mähren)
- 10. Salzburg ‡
- 11. Sleesia ‡ (Schlesien)
- 12. Steiermark ‡ (sloveniaksi Štajerska)
- 13. Tiroli⁴ (Tirol)
- 14. Ylä-Itävalta ‡+ (Österreich ob der Enns)
- 15. Vorarlbergin maa (osa Tirolia)
- Transleithania
- 16. Unkarin kuningaskunta (Ungarn)
  - 17. Kroatia ja Slavonia (Kroatien und Slawonien) (Unkarin kuningaskunnan alaisuudessa)
  - Rijekan kaupunki (unkariksi ja italiaksi Fiume) (Unkarin kuningaskunnan alaisuudessa)
- 18. Bosnia ja Hertsegovina (Bosnien-Herzegowina) (Itävallan ja Unkarin yhteishallinnossa) ----
- † kuningaskunta (Königreich)
- ‡+ arkkiherttuakunta (Erzherzogtum)
- ‡ herttuakunta (Herzogtum)
- ³ markiisikunta (Markgrafschaft)
- ⁴ suuriruhtinaskunta (Gefürstete Grafschaft)

Maantiede

Katso Itävallan ja Unkarin maantiedeosiot.

Väestöjakauma

Itävalta-Unkari oli monikielinen, ja -kulttuurinen maa.
Itävalta-Unkarin väestöjakauma
saksalaisia24%
unkarilaisia20%
tšekkejä13%
puolalaisia10%
ruteeneja8%
romanialaisia6%
kroaatteja5%
slovakkeja4%
serbejä4%
sloveeneja3%
italialaisia3%
Luokka:Itävallan historia Luokka:Unkari Luokka:Euroopan entiset valtiot ko:오스트리아-헝가리 ja:オーストリア・ハンガリー帝国

Tšekkoslovakia

Tšekkoslovakia (tšekiksi ja slovakiksi Československo) oli valtio, joka syntyi Keski-Eurooppaan vuonna 1918 ensimmäisen maailmansodan jälkiselvittelyissä. Ennen sotaa alue oli kuulunut Itävalta-Unkariin. Tšekkoslovakia kärsi valtavasti toisen maailmansodan aikana. Saksa sai sudeettialueet Münchenin sopimuksessa 1938. Unkari sai Etelä-Slovakian, ja Slovakia ja Rutenia saivat itsehallinnollisen aseman hetkeksi. Tšekkoslovakia lakkasi olemasta maaliskuussa 1939 Hitlerin joukkojen vallattua koko Tšekin ja Slovakia pakotettiin eroamaan. Toisen maailmansodan jälkeen Tšekkoslovakia perustettiin uudelleen, kommunistit kaappasivat vallan 1948 ja maa joutui Neuvostoliiton johtamaan itäblokkiin. Maassa kuitenkin kyti ajatus suuremmasta itsenäisyydestä. Vuonna 1968 Tšekkoslovakiassa pääsi valtaan vapaamielisempi hallitus. Alexander Dubčekin uudistukset "ihmiskasvoiseen sosialismiin", jonka Neuvostoliitto koki uhkana, ja Varsovan liiton maat (lukuun ottamatta Romaniaa) miehittivät 20. elokuuta Tšekkoslovakian ja valtaan asetettiin Neuvostoliitolle myötämielisempi hallitus. Tapahtumat tunnetaan nimellä Prahan kevät. Tšekkien ja slovakkien valtio oli koossa vuoteen 1992, jolloin se hajosi Tšekiksi ja Slovakiaksi. Maassa oli ennen hajoamista noin 15,5 miljoonaa asukasta. Valtion pääkaupunkina oli Praha, josta tuli myös Tšekin pääkaupunki.

Tšekkoslovakian kansallinen koostumus 1921–1980

Tšekkoslovakian presidentit


- Tomáš Masaryk: 14. marraskuuta 1918 – 14. joulukuuta 1935
- Milan Hodža (toimessa): 14. – 18. joulukuuta 1935
- Edvard Beneš: 18. joulukuuta 1935 – 5. lokakuuta 1938
- Jan Syrový (toimessa): 5. lokakuuta – 30. marraskuuta 1938
- Emil Hácha: 30. marraskuuta 1938 – 15. maaliskuuta 1939
- Edvard Beneš: 4. huhtikuuta 1945 – 7. kesäkuuta 1948
  - maanpaossa, 21. heinäkuuta 1940 – 2. huhtikuuta 1945
- Klement Gottwald: 14. kesäkuuta 1948 – 14. maaliskuuta 1953
- Antonín Zápotocký: 21. maaliskuuta 1953 – 13. marraskuuta 1957
- Viliam Široký (toimessa): 13 – 19. marraskuuta 1957
- Antonín Novotný: 19. marraskuuta 1957 – 22. maaliskuuta 1968
- Jozef Lenárt (toimessa): 22 – 30. maaliskuuta 1968
- Ludvík Svoboda: 30. maaliskuuta 1968 – 28. toukokuuta 1975
- Gustáv Husák: 29. toukokuuta 1975 – 10. joulukuuta 1989
- Marián Čalfa (toimessa): 10 – 29. joulukuuta 1989
- Václav Havel: 29. joulukuuta 1989 – 20. heinäkuuta 1992
- Jan Stráský (toimessa): 20. heinäkuuta – 31. joulukuuta 1992

Tšekkoslovakian kommunistipuolueen johtajat 1945–1989


- Klement Gottwald:. huhtikuuta 1945 – 14. maaliskuuta 1953
- Antonín Novotný: 14. maaliskuuta 1953 – 5. tammikuuta 1968
- Alexander Dubček: 5. tammikuuta 1968 – 17. huhtikuuta 1969
- Gustáv Husák: 17. huhtikuuta 1969 – 17. joulukuuta 1987
- Miloš Jakeš: 17. joulukuuta 1987 – 24. marraskuuta 1989
- Karel Urbánek: 24. marraskuuta – 20. joulukuuta 1989

Pääministerit


- Karel Kramář: 14. marraskuuta 1918 – 8. heinäkuuta 1919
- Vlastimil Tusar: 8. heinäkuuta 1919 – 15. syyskuuta 1920
- Jan Černý: 15. syyskuuta 1920 – 26. syyskuuta 1921
- Edvard Beneš: 26. syyskuuta 1921 – 7. lokakuuta 1922
- Antonín Švehla: 7. lokakuuta 1922 – 18. maaliskuuta 1926
- Jan Černý: 18. maaliskuuta – 12. lokakuuta 1926
- Antonín Švehla: 12. lokakuuta 1926 – 1. helmikuuta 1929
- František Udržal: 1. helmikuuta 1929 – 24. lokakuuta 1932
- Jan Malypetr: 29. lokakuuta 1932 – 5. marraskuuta 1935
- Milan Hodža: 5. marraskuuta 1935 – 22. syyskuuta 1938
- Jan Syrový: 22. syyskuuta – 1. joulukuuta 1938
- Rudolf Beran: 1. joulukuuta 1938 – 15. maaliskuuta 1939
- Ján Šrámek: 21. heinäkuuta 1940 – 5. huhtikuuta 1945, maanpakolaishallitus
- Zdenek Fierlinger: 5. huhtikuuta 1945 – 2. heinäkuuta 1946
- Klement Gottwald: 2. heinäkuuta 1946 – 15. kesäkuuta 1948
- Antonín Zápotocký: 15. kesäkuuta 1948 – 14. maaliskuuta 1953
- Viliam Široký: 21. maaliskuuta 1953 – 19. syyskuuta 1963
- Jozef Lenárt: 20. syyskuuta 1963 – 8. huhtikuuta 1968
- Oldřich Černík: 8. huhtikuuta 1968 – 28. tammikuuta 1970
- Lubomír Štrougal: 28. tammikuuta 1970 – 12. lokakuuta 1988
- Ladislav Adamec: 12. lokakuuta 1988 – 7. joulukuuta 1989
- Marián Čalfa: 7. joulukuuta 1989 – 2. heinäkuuta 1992 (toimessa 10. joulukuuta 1989 asti)
- Jan Stráský: 2. heinäkuuta – 31. joulukuuta 1992 Luokka:Tšekkoslovakia ko:체코슬로바키아 ja:チェコスロヴァキア

Kansallissosialistinen Saksa

Kansallissosialistinen Saksa, Kolmas valtakunta tai natsi-Saksa viittaa vuosien 1933 ja 1945 väliseen Saksaan, jota kansallissosialistinen puolue Adolf Hitlerin johdolla hallitsi totalitaristisesti. Natsi-Saksa -nimitys viittaa kansallissosialistisen aatteen saksankieliseen muotoon nationalsozialismus. Käsiteltäessä Saksan historiaa, nimitystä natsi on syytä käyttää varoen — se on yleisesti väärinkäytetty ja yleistävä termi nykykielenkäytössä. Kolmas valtakunta taas juontaa juurensa kansallissosialistien tapaan nähdä hallintonsa kolmantena suurena saksalaisena valtakuntana, jota olivat edeltäneet Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta ja vuoden 1871 Saksan keisarikunta. Tarkoitus oli korostaa historiallisen loistavuuden ja vallan jatkuvuutta, jonka alennustila oli ollut ensimmäisen maailmansodan jälkeisen Saksan Weimarin tasavalta. Natsipropaganda käytti itsestään myös nimitystä "tuhatvuotinen valtakunta." Saksalaisen vallan perintöä korostettiin kansallissosialistisessa propagandassa myös sekoittamalla nationalistisia, traditionalistisia ja kansallissosialistisia symboleja toisiinsa. Kansallissosialistisessa Saksassa hallinto valvoi kansalaisiaan hyvin henkilökohtaiselle tasolle ideologian viitoittamien päämäärien edistämiseksi. Tarkoitus oli luoda kulttuurisesti, rodullisesti ja terveydellisesti mahdollisimman voimakas arjalainen kansa. Historiaan kansallissosialistinen Saksa jäi etenkin toteuttamansa kansanmurhan takia, jossa surmattiin joukoittain eri vähemmistöryhmiin, esimerkiksi homoseksuaaleihin, juutalaisiin, romaneihin ja slaaveihin kuuluneita henkilöitä. Kansanmurhasta käytetään yleisesti nimitystä holokausti. Hallinto itse käytti termiä die endgültige Endlösung (lopullinen ratkaisu).

Rotuhygieniaohjelma

Kansallisosialistien rotuhygieniaohjelma tyytyi aluksi mielisairaiden ja kehitysvammaisten pakkosterilointeihin, joita harjoitettiin samaan aikaan myös muissa Euroopan maissa ja Amerikassa. Sodan alettua rotuhygieniaohjelmassa siirryttiin sykysyllä 1939 laajamittaiseen mielisairaalapotilaiden tappamiseen nimellä "Operaatio T4". Elokuuhun 1941 mennessä tapettujen määrä nousi 70 000:een ja ns. eutanasiaohjelmaa jatkettiin salassa sodan loppuun asti. Toimintaa oikeutettiin eugeniikalla, mutta syynä oli myös yksinkertainen laskelmointi hoitokulujen karsimisesta ja sairaalaresurssien vapauttamisesta haavoittuneile sotilaille.

"Lopullinen ratkaisu"

Kansallissosialistien laatimat rotulait veivät Saksan juutalaisilta kansalaisoikeudet 1935 ja kielsivät seka-avioliitot. Vähitellen lainsäädäntöä kiristettiin yhä enemmän ja kansallissosialistit pyrkivät poistamaan juutalaiset Saksasta ja lopulta kaikilta valtaamiltaan alueilta sekä liittolaismaista. Juutalaisten karkoitus Saksaan liitetyiltä Puolan alueilta loi ensimmäiset suuret juutalaisten keskitysleirit ja eristetty juutalaisväestö, jolta oli viety mahdollisuudet itsensä elättämiseen, alkoi kuolla nälkään ja tauteihin. Kun organisoitua joukkomurhaa oli kokeiltu ja harjoiteltu "Operaatio T4":n puitteissa, päätyivät kansallisosialistit Wannseen konferenssin jälkeen "juutalaiskysymyksen lopulliseen ratkaisuun", eli juutalaisten järjestelmälliseen tappamiseen. Tuhoamisen ensimmäisiksi uhreiksi joutuivat työkyvyttömät. Työkykyiset juutalaiset laitettiin ensin pakkotyöhön, jossa monet kuolivat tauteihin ja aliravitsemukseen. Erilaisten kokeilujen jälkeen päädyttin tehokkaimpana tappamisen muotona kaasukammioihin, joissa tuhottaviksi määrätyt kaasutettiin kuoliaiksi. Juutalaisten lisäksi järjestelmällisen tuhoamisen uhreiksi joutuivat myös romanit. Myös venäläisiä, ukrainalaisia, valkovenäläisiä ja puolalaisia pidettiin rodullisesti alempiarvoisina, "arvottomana elämänä", ja heitä kuoli joukoittain pakkotyössä, vaikka järjestelmällistä tuhoamisohjelmaa ei heihin ulotettukaan. Kansallissosialistisen hallinnon arvellaan tappaneen noin 5,3—6 miljoonaa juutalaista, mukaan lukien muissa tapauksissa kuolleet, ja ehkä 200 000 romania (joidenkin arvioiden mukaan jopa miljoona).

Kansallissosialistisen Saksan organisaatioita

Wehrmacht

(armeija)
- Heer - maavoimat
- Kriegsmarine - merivoimat
- Luftwaffe - ilmavoimat
- Abwehr - armeijan tiedustelupalvelu

Puolisotilaalliset


- SA (Sturmabteilung)
- SS (Schutzstaffel)
  - Waffen-SS (Waffen-Schutzstaffel)
- Volkssturm

Poliisi

(RSHA, Reichsicherheithauptamt)
- Järjestyspoliisi
  - Schutzpolizei
  - Gendarmerie
  - Gemeindepolizei
- Turvallisuuspoliisi
  - Geheime Staatspolizei, Gestapo
  - Reich Kriminalpolizei, Kripo
  - Sicherheitdienst, SD

Poliittiset


- Kansallissosialistinen puolue, NSDAP
- Nuorisojärjestöt
  - Hitler-Jugend, HJ
  - Bund Deutscher Mädel, BDM
- Työorganisaatiot
  - Deutscher Arbeitsfront
  - Kraft durch Freude

Kirjallisuutta

Michael Burleigh, Kolmas valtakunta: Uusi historia, WSOY 2004, ISBN 951-0-28721-0 ---- Luokka:Saksan historia Luokka:Kansallissosialistinen Saksa ja:ナチス・ドイツ

27. toukokuuta

27. toukokuuta on gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden 147. päivä (148. päivä karkausvuonna). Vuodesta on jäljellä 218 päivää. ----

Nimipäivät

:- suomalainen kalenteri: Ritva :- suomenruotsalainen kalenteri: Ingeborg :- ortodoksinen kalenteri: Päivö, Terho :- saamenkielinen kalenteri: Sáráhkká :- vanhemmissa kalentereissa: Babo, Beda, Beeda, Blenda, Ihalempi, Ludolphus, Rudolphus

Tapahtumia


- 1328 - Filip VI kruunattiin Ranskan kuninkaaksi.
- 1703 - Venäjän tsaari Pietari Suuri perusti Pietarin kaupungin (Sankt-Peterburg).
- 1883 - Aleksanteri III kruunattiin Venäjän tsaariksi.
- 1895 - Oscar Wilde tuomittiin vankeuteen "sodomiasta".
- 1905 - Venäjän-Japanin sota: Tsushiman meritaistelu; Venäjän laivaston ratkaiseva häviö.
- 1923 - Ensimmäinen Le Mansin 24 tunnin kilpailu (Le Mans 24 Hours) päättyi.
- 1927 - Ford Motor Company lopetti Fordin T-mallin (Ford Model T) valmistuksen ja alkoi valmistella Fordin A-mallin (Ford Model A) tuotantoa.
- 1933 - Disney julkaisi piirretyn Kolme pientä porsasta (The Three Little Pigs). Piirretyn musiikkikappaleesta Pahaa sutta ken pelkäisi? ("Who's Afraid of the Big Bad Wolf?") tuli yllättävä menestys.
- 1936 - Loistoristeilijä RMS Queen Mary lähti neitsytmatkalleen.
- 1937 - Kaliforniassa Golden Gaten silta avattiin jalankulkijoille.
- 1941 - Toinen maailmansota: saksalainen taistelulaiva Bismarck upotettiin Pohjois-Atlantilla. 2 300 henkeä sai surmansa.
- 1972 - Neuvostoliiton presidentti Leonid Brežnev ja Yhdysvaltain presidentti Richard Nixon allekirjoittivat ydinaseita rajoittaneen SALT I -sopimuksen.
- 1974 - Jacques Chiracista tuli Ranskan pääministeri.
- 1999 - Haagin kansainvälinen sotarikostuomioistuin asetti Slobodan Milosevicin ja neljä muuta henkilöä syytteeseen Kosovossa suoritetuista sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Syntyneitä


- 1794 - Cornelius Vanderbilt, suurliikemies († 1877)
- 1837 - Wild Bill Hickock, asesankari († 1876)
- 1877 tai 1878 - Isadora Duncan, tanssija († 1927)
- 1894 - Dashiell Hammett, dekkarikirjailija († 1961)
- 1907 - Rachel Carson, ekologi († 1964)
- 1922 - Christopher Lee, näyttelijä
- 1923 - Henry Kissinger, amerikkalainen diplomaatti ja vuoden 1973 Nobelin rauhanpalkinnon saaja
- 1934 - Harlan Ellison, tieteiskirjailija

Kuolleita


- 927 - Bulgarian tsaari Simeon I
- 1564 - Jean Calvin, uskonpuhdistaja (kalvinismi)
- 1840 - Niccolò Paganini, viulunsoittaja, säveltäjä
- 1910 - Heinrich Hermann Robert Koch, saksalainen bakteriologi
- 1942 - Reinhard Heydrich, natsijohtaja
- 1964 - Jawaharlal Nehru, intialainen poliitikko ---- Katso myös: kalenteri ~ 26. toukokuuta, 28. toukokuuta Luokka:Toukokuu -05-27 ms:27 Mei ko:5월 27일 ja:5月27日 simple:May 27 th:27 พฤษภาคม

Neuvostoliitto

Sosialististen neuvostotasavaltojen liitto (СССР ; SNTL) oli Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (bolševikkien) hallitsema valtio, joka oli olemassa vuosina 1922–1991. Neuvostoliitto oli purkautuessaan 1991 pinta-alaltaan maailman suurin valtio (22,4 miljoonaa neliökilometriä) ja väkiluvultaan kolmanneksi suurin (noin 300 miljoonaa asukasta). Pääkaupunki oli Moskova. Historiansa aikana Neuvostoliittoon kuuluneiden maiden määrä vaihteli, hajotessaan Neuvostoliitto oli jaettu viiteentoista sosialistiseen neuvostotasavaltaan, joista tuli itsenäisiä valtioita maan hajotessa. Neuvostoliiton osista Ukrainan ja Valko-Venäjän sosialistiset neuvostotasavallat kuuluivat myös YK:iin. Neuvostoliitto oli myös YK:n turvallisuusneuvoston pysyvä jäsenmaa.

Historia

Sosiaaliset levottomuudet, kyllästyneisyys autoritaariseen keisarin hallintoon, ensimmäisen maailmansodan aiheuttama taisteluväsymys ja jo pitkään kytenyt vallankumouksellisuus johti viimein 1917 Keisarillisen Venäjän luhistumiseen. Vallan otti ensin lähinnä duuman johtama väliaikaishallitus, joka kuitenkin kaatui vuoden sisällä bolševistisen puolueen ottaessa hallitsevan aseman johtajansa Vladimir Iljitš Leninin johdolla. 7. marraskuuta 1917 vallankaappauksella alkanut Lokakuun vallankumouksen nimellä tunnettu tapahtumasarja johti sisällissotaan, jossa vastakkaisina osapuolina olivat sosialistiset punaiset ja (vastavallankumoukselliset), ulkovaltojen tukemat valkoiset. Sisällissota päättyi puna-armeijan voittoon, minkä jälkeen olot rauhoittuivat niin paljon, että oli mahdollista perustaa uusi valtio, Neuvostoliitto. Vuoden 1917 tapahtumien yhteydessä ja niiden jälkeen Puola, Suomi, Viro, Latvia, Liettua ja Ukraina itsenäistyivät Keisarillisesta Venäjästä. Kansankomissaarit tunnustivat Saksan, Itävalta-Unkarin ja Bulgarian kanssa 3.3.1918 tehdyllä Brest-Litovskin rauhansopimuksella Ukrainan. Vallankumouksen jälkeen Neuvosto-Venäjää hallitsivat bolševikkipuolue, joka alkoi kutsua itseään kommunistiseksi maaliskuussa 1918. Venäjä, Ukraina, Valko-Venäjä ja Transkaukasian neuvostotasavallat yhdistyivät 30. joulukuuta 1922 Neuvostoliitoksi, josta tuli maailman ensimmäinen kommunismiin pyrkivä sosialistinen valtio. Vuonna 1925 mukaan liittyivät Turkmenistan ja Uzbekistan ja vuonna 1929 Tadžikistan. Samana vuonna valmistui myös Stalinin hoviohjaaja Sergei Eisensteinin ohjaama, Neuvostoliiton kansalliselokuva, tositapahtumiin perustuva Panssarilaiva Potemkin. Elokuvalla oli suuri merkitys osittain lukutaidottomassa maassa. Leninin mukaan elokuva oli neuvostoyhteiskunnan tärkein taidemuoto. Sisällisodan aikaisen sotakommunismin jälkeen hallitus alkoi sallia yksityisyritteliäisyyttä kansallistetun teollisuuden rinnalla. Satojen takavarikointi maaseuduilla korvattiin verolla. Uuden talouspolitiikan (NEP) aikana Neuvostoliitto nousi maailman suurimmaksi viljan tuottajaksi. Teollisuustuotannon kehittymättömyys johti kuitenkin vakavaan inflaatioon ja markkinaspekulointiin, josta seurasi ruuan puutetta kaupungeissa. Leninin kuoleman jälkeen 1924 puolueessa käytiin valtataistelu Lev Trotski, Nikolai Buharinin ja Josif Stalinin välillä. Trotskin vasemmisto-opposition kanta oli internationalistisempi ja tähtäsi jatkuvan vallankumouksen periaatteen mukaisesti keskeytymättömään vallankumousten sarjaan muissa maissa, kun taas Stalin oli valmiimpi etenemään Buharinin "Sosialismia yhdessä maassa" -periaatteen mukaan, mikä sisälsi käytönössä stalinistisen raskaan teollistamisohjelman sekä sen rahoittamiseksi maatalouden kollektivisoinnin sovhooseiksi ja kolhooseiksi. Vasemmisto-oppositio oli vastustanut NEPiä ideologisista ja käytännön syistä, kun taas Buharinin maltillisemmat tukivat NEPiä. Stalin liittoutui alussa Buharinin kannattajien kanssa ja voitti Trotskin, hänen karkotuksensa jälkeen hän kääntyi kuitenkin maltillisia vastaan ottaakseen vallan puolueessa ja hallinnossa. Buharin teloitettiin osana Stalinin puhdistuksia 1938. Trotski pakeni maasta aluksi Turkkiin, ja sitten Meksikoon, jossa hänet murhattiin 1940. Stalinin johdolla teollisesti kehittämätöntä Neuvostoliittoa lähdettiin modernisoimaan stalinismin kautta. Vaurastunut talonpoikaluokka, kulakit saivat kokea vainon. Taloudessa markkinat korvattiin keskusjohtoisella kansantalouden viisivuotissuunnittelulla. Yksityiset viljelijät pakotettiin takavarikoivilla veroilla ja fyyisellä painostamisella kolhooseihin tai jopa sovhooseihin ja näin maatalous kollektivisoitiin. Drastiset uudistustoimet maataloudessa ja teollisuudessa vauhdittivat teollistumista ja sen edellyttämää kaupungistumista, mutta samalla ne aiheuttivat suuria nälänhätiä etenkin keski-Venäjällä ja Ukrainassa. Stalin voimisti Neuvostoliiton totalitarismia voimistamalla valtiollista poliisia (GPU, OGPU ja NKVD). 1930-luvulla Stalin toteutti puhdistukset, joissa lähes koko entinen johtajakaarti syrjäytettiin ja teloitettiin. Tästä lähtenyt terrori johti laajoihin vangitsemisiin, joiden aikana miljoonia, joidenkin lukujen mukaan kymmeniä miljoonia ihmisiä lähetettiin vankileirien saaristoon (GULAG), likvidoitiin tai yksinkertaisesti katosi. Huolimatta tästä, Neuvostoliitto kehittyi sotaa edeltävinä vuosina voimakkaaksi teollisuusmahdiksi. 23. elokuuta 1939 toistensa päävastustajilta Espanjan sisällissodasta alkaen Neuvostoliitto ja Adolf Hitlerin johtama Saksa yllättäen solmivat hyökkäämättömyyssopimuksen, ja salaisesti jakoivat Itä-Euroopan keskenään etupiireihin. Maat jakoivat keskenään Puolan, jonne ne olivat hyökänneet syyskuussa 1939. Talvella 1939–1940 Neuvostoliitto kävi Suomea vastaan talvisodan. Sodan aloittamisen vuoksi Neuvostoliitto erotettiin Kansainliitosta. Sota alkoi Suomen hallituksen kieltäydyttyä Neuvostoliiton aluevaatimuksista ja neuvottelujen katkettua. Neuvostoliiton vaatimusten perusteena oli väite Leningradin turvavyöhykkeen laajentaminen ja Suomenlahden purjehdus