:: wikimiki.org ::
| Tšitan Alue |
Tšitan alue
Tšitan alue (venäjäksi Tšitinskaja oblast) on Venäjän federaation hallinnollinen alue (subjekti) Kaakkois-Siperiassa Aasiassa. Se rajoittuu koillisessa Sahaan, idässä Amurin alueeseen ja Kiinaan, etelässä Mongoliaan, lännessä Burjatiaan sekä luoteessa Irkutskin alueeseen. Alueeseen kuuluu myös Agin-Burjatian autonominen piirikunta. Alueen pinta-ala on 431 500 km².
Maantiede
Suurin osa alueesta on vuoristoa. Suurin alueen vuoristoista on Jablonovyivuoret. Yli puolet alueen pinta-alasta on metsää. Alueen joet laskevat joko Amuriin tai Lenaan.
Väestö
Tšitan alueen asukasluku on 1 266 000 (1999) ja väentiheys 2,9 as./km². Suurin kaupunki on Tšita, jossa oli 311 100 asukasta vuonna 1999. Väestön enemmistö on venäläisiä. Suurin osa alueen burjaateista asuu Agin Burjatian autonomisessa piirikunnassa, mutta heitä asuu myös muualla varsinkin Agin Burjatian ja Burjatian välisellä alueella.
Asukasluvun kehitys
Hallinto
Tšitan alueen pääkaupunki on Tšita (per. 1653). Alue on jaettu 31 piirin ja 10 kaupunkialueeseen. Alueeseen kuuluu myös Agin Burjatian autonominen piirikunta, joka on kuitenkin myös suoraan yksi Venäjän federaation alue (subjekti). Aluetta johtavat Aluehallinnon päämies ja Alueduuma.
Talous
Alueen tärkeimmät teollisuudenalat ovat kaivos-, metsä- ja puunjalostusteollisuutta sekä koneenrakennusta ja rautametallurgiaa. Kaivosteollisuus tuottaa kultaa, molybdeeniä, tinaa, lyijyä, sinkkiä ja kivihiiltä. Maatalous on keskittynyt nautakarjan ja porojen hoitoon. Lisäksi harjoitetaan turkiseläinten metsästystä.
Alueen eteläosan kautta kulkee Siperian rata, josta Tšitassa erkanee rata Kiinan Mantšuriaan. Alueen pohjoisosan kautta puolestaan kulkee Baikalin-Amurin rata. Pääkaupungissa on tärkeä lentokenttä.
Historia
Tšitan alue on vanhaa burjaattien asuma-aluetta. Venäläiset perustivat Tšitan kaupungin 1653. Tšita oli Takabaikalin pääkaupunki vuoteen 1917 asti. Venäjän sisällissodassa alue oli Japanin tukeman kasakka-atamaani Semerovin hallitsema 1918-20. Vuonna 1920 Tšitasta tuli Kaukaisen idän tasavallan pääkaupunki. Alue liitettiin Neuvosto-Venäjään 1922, jonka jälkeen se tuli kuulumaan Itä-Siperian maakuntaan.
Luokka:Venäjän alueet
Venäjä
Venäjän federaatio (Россия, Rossija) on pinta-alaltaan maailman suurin valtio, joka ulottuu sekä Euroopan että Aasian alueelle. Venäjän naapurimaita ovat Norja, Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Valko-Venäjä, Ukraina, Georgia, Azerbaidžan, Kazakstan, Kiina, Mongolia, Pohjois-Korea ja Japani (ei maarajaa). Venäjällä on rantaviivaa Pohjoiselle jäämerelle, Tyynellemerelle, Itämerelle, Mustallemerelle ja Kaspianmerelle.
Historia
Pääartikkeli: Venäjän historia
Nestorin kronikan mukaan Venäjän perusti Skandinaviasta tullut varjagi, Rurik. Ensimmäinen Venäjä perustettiin Kiovaan ja se oli Ukraina. Toinen Venäjä on Moskovan suuriruhtinaskunnan ympärille mongolimiehityksen aikana muodostunut auktokraattinen valtio.
Venäjä on Suomen itänaapuri, mistä johtuen Suomella ja Venäjällä on pitkä yhteinen historia. Suomi oli Venäjän keisarikunnan autonominen osa vuosina 1809–1917.
Keisarikunta lakkasi vuoden 1917 vallankumouksissa eikä väliaikainen hallitus kyennyt säilyttämään kokonaisuutta. Bolšekivit muodostivat Venäjän federaation johdolla Neuvostoliiton 1922, mikä oli alueiltaan pienempi kuin Venäjän keisarikunta. Vuonna 1991, Neuvostoliiton purkautuessa ja korvautuessa entisten neuvostotasavaltojen välisten suhteiden osalta Itsenäisten valtioiden yhteisöllä, Venäjästä tuli jälleen oma valtionsa, Venäjän federaatio.
Politiikka
Pääartikkeli: Venäjän politiikka
Venäjän valtiomuoto on federaatio eli liittovaltio. Venäjän valtionpäämies on presidentti, joka valitaan neljäksi vuodeksi kerrallaan. Presidentin toimikausien määrä on rajoitettu kahteen peräkkäiseen kauteen. Presidentti nimittää korkeimmat virkamiehet sekä pääministerin, jonka duuma hyväksyy.
Lainsäädäntövalta Venäjällä kuuluu kaksikamariselle parlamentille eli
liittokokoukselle. Parlamentin ylähuoneeseen, liittoneuvostoon,
valitaan 178 edustajaa, kaksi kultakin 89 alueelta. Alahuone eli
duuma koostuu 450 edustajasta. Näistä puolet valitaan yksittäisistä vaalipiireistä suoralla kansanvaalilla ja puolet maanlaajuisilta listoilta suhteellisella vaalilla. Parlamenttiedustajien kaudet ovat neljän vuoden mittaisia.
Ihmisoikeusrikokset
Lukuisat ihmisoikeusjärjestöt ovat syyttäneet Venäjää Tšetšeniassa ja Ingušiassa tehdyistä ihmisoikeurikoksista. Amnestyn mukaan räikeisiin ihmisoikeusrikoksiin kuuluu muun muassa Venäjän viranomaisten harjoittama kidutus, sieppaukset ja salaiset pidätykset. Ihmisiä kerrotaan pidätetyn mielivaltaisesti ja pidetyn eristettyinä, jotta heiltä saataisiin tunnustus rikoksiin, joita he eivät ole tehneet.
Venäjän federaation subjektit
Pääartikkeli: Venäjän osat
Venäjän federaation koostuu 88 liittovaltiosubjektista. Niitä pyritään hallinnoimaan seitsemän liittovaltiopiirin (федеральный округ, federal'nyj okrug) ryhmissä. Jako liittovaltiopiireihin ei perustu Venäjän federaation perustuslakiin ja on siksi hallinnon itsensä luoma tapa koordinoida alueita. Liittovaltiopiirit eivät ole Venäjän federaation yhdessä muodostavia osia, liittovaltiosubjekteja. Vastaavanlainen tapa Neuvostoliitossa perustui neuvostotasavaltojen rajat ylittäviin taloussuunnittelualueisiin, mikä ei sekään perustunut perustuslakiin, vaan koordinaation vuoksi kansantalouden keskussuunnittelun kautta omaksuttuun hallintokäytäntöön.
Näistä laajin itsehallinto on 21 tasavallalla (республика, respublika), joilla on muun muassa omat perustuslakinsa, minkä tulee olla sopusoinnussa Venäjän federaation perustuslain kanssa. Tasavaltojen lisäksi federaatiossa on 7 aluepiiriä (край, kraj) sekä 48 aluetta (область, oblast'). Eräiden aluepiirien ja alueiden sisällä sijaitsevat vielä 9 autonomista piirikuntaa (автономный округ, avtonomnyj okrug) sekä yksi autonominen alue (автономная область, avtonomnaja oblast'). Kaksi kaupunkia, Pietari ja Moskova, ovat itsessään liittovaltiosubjekteja ilman ympäröiviä oblasteja, Leningradin oblastia tai Moskovan oblastia. Muissa suurissa kaupungeissa oblastiin kuuluu sekä itse kaupunki että sitä ympäröivä seutu.
Maantiede
Pääartikkeli Venäjän maantiede
Venäjän korkein kohta on Mt. Elbrus (Gora El-brus) 5 633 m.
Venäjän suurimmat, yli miljoonan asukkaan kaupungit asukaslukuineen:
- Moskova (Москва), 10,1 milj.
- Pietari (Санкт-Петербург), 4,6 milj.
- Novosibirsk (Новосибирск), 1,4 milj.
- Nižni Novgorod (Нижний Новгород), 1,3 milj.
- Jekaterinburg (Екатеринбург), 1,3 milj.
- Samara (Самара), 1,2 milj.
- Omsk (Омск), 1,1 milj.
- Kazan (Казань), 1,1 milj.
- Tšeljabinsk (Челябинск), 1,1 milj.
- Rostov-na-Donu (Ростов-на-Дону), 1,1 milj.
- Ufa (Уфа), 1,0 milj.
- Volgograd (Волгоград), 1,0 milj.
- Perm (Пермь), 1,0 milj.
Katso myös: Luettelo Venäjän kaupungeista
Venäjän alueet
Tasavallat
Luettelo Venäjän kaupungeista
Luettelo Venäjän kaupungeista
#Adygeia (Адыгея)
#Altai (Алтай)
#Baškortostan, Baškiria (Башкортостан)
#Burjatia (Бурятия)
#Dagestan (Дагестан)
#Ingušia (Ингушская)
#Kabardi-Balkaria (Кабардино-Балкарская)
#Kalmukia (Калмыкия)
#Karatšai-Tšerkessia (Карачаево-Черкессия)
#Karjala (Карелия)
#Komi (Коми)
#Mari (Марий-Эл)
#Mordva (Мордовия)
#Saha (Jakutia) (Саха (Якутия))
#Pohjois-Ossetia (Северная Осетия)
#Tatarstan (Tataria) (Татарстан)
#Tuva (Тува)
#Udmurtia (Удмуртия)
#Hakassia (Хакасия)
#Tšetšenia (Чечня)
#Tšuvassia (Чувашия)
Aluepiirit
- Altai (Алтайский)
- Habarovsk (Хабаровский)
- Krasnodar (Краснодарский)
- Krasnojarsk (Красноярский)
- Perm
- Primorje (Приморский)
- Stavropol (Ставропольский)
Alueet
Liittovaltion kaupungit
- Moskova
- Pietari
Autonominen alue
- Juutalaisten autonominen alue (Еврейская автономная область)
Autonomiset piirikunnat
- Agin-Burjatia (Агин-Бурятия, Агинский-Бурятский автономный округ)
- Evenkia (Эвенкия, Эвенкийский автономный округ)
- Hanti-Mansia (Ханты-Мансия, Ханты-Мансийский автономный округ)
- Jamalin Nenetsia (Ямало-Ненеция, Ямало-Ненецкий автономный округ)
- Korjakia (Корякия, Корякский автономный округ)
- Nenetsia (Ненеция, Ненецкий автономный округ)
- Taimyr (Таймырия (Долгано-Ненеция), Таймырский (Долгано-Ненецкий) автономный округ)
- Tšukotka (Чукотка, Чукотский автономный округ)
- Ust-Ordan Burjatia (Усть-Ордин-Бурятия, Усть-Ордынский Бурятский автономный округ)
Talous
Pääartikkeli Venäjän talous
Venäjän bruttokansantuote on ostovoimalla korjattuna maailman 10. suurin, mutta suuren väkiluvun takia se on henkilöä kohden melko alhainen. Bruttokansantuote romahti 45 % Neuvostoliiton romahduksen jälkeen 1991. Vuosina 1999-2002 kasvu on ollut 6 % vuodessa ja sitä on siivittänyt korkea öljyn hinta. Öljyn, kaasun, metallien ja puutavaran vienti tuo 80 % vientituloista. Venäjällä on runsaasti luonnonvaroja, korkeasti koulutettu väestö ja laaja teollisuuspohja.
Venäjä on lähes velaton. Maan ulkomaanvelka on vain 28% BKT:sta, kun se vielä 1998 oli 90%.
Venäjän tärkeitä viljelyskasveja ovat vehnä, ruis, kaura, peruna ja pellava. Mustanmeren koilispuolella viljellään tupakkaa, viiniä, puuvillaa, teetä ja hedelmiä. Kuivilla alueilla laidunnetaan lampaita, ja pohjoisella tundralla harjoitetaan poronhoitoa. Siperian taigalla metsätalous on tärkeä toimeentulon lähde.
Venäjä on merkittävä kalastusvaltio. Tärkeitä kalastussatamia ovat Murmansk, Arkangeli, sekä Kaukoidän satamat Tyynenmeren rannalla.
Väestö
Pääartikkeli: Venäjän väestö
Venäjä on valtavan pinta-alansa vuoksi verrattain harvaan asuttu maa,
vaikka sen väkiluku on maailman 7. suurin. Väestö on keskittynyt maan länsi- ja lounaisosaan. Yleisesti ottaen 60. leveyspiirin pohjoispuolelle jäävä osa Siperiasta on erittäin harvaan asuttua.
Vuonna 2002 toimitetun väestölaskennan mukaan venäjän väestöstä 79,8 % on venäläisiä. Muita kansallisuusryhmiä ovat tataarit (3,8 %), ukrainalaiset (2 %), baškiirit (1,2 %), tšuvassit (1,1%), mordvalaiset, valkovenäläiset. Alle 0,5 % väestönosuuden muodostavia kansallisuuksia ovat lisäksi muun muassa armenialaiset, avaarit, tšetšeenit, saksalaiset, juutalaiset, kazakit, marit ja udmurtit.
Venäjän väestöstä 73 % asuu kaupungeissa.
Kulttuuri
Venäjällä sekä muissa entisen Neuvostoliiton maissa on varsin edistynyt kulttuuri Neuvostoliiton romahduksesta ja talouden lama-ajoista huolimatta. Sekä kirjallisuus että teatteri ovat Venäjällä suosittuja kulttuurimuotoja, mutta venäläinen musiikki ei ole merkittävästi menestynyt maan rajojen ulkopuolella hitiksi noussutta tyttöbändi t.A.T.u.:a lukuun ottamatta. Venäjän syrjäisemmillä alueilla kansanmusiikki on yhä voimissaan.
Venäläinen kirjallisuus, teatteri, baletti sekä runous on maailmallakin arvostettua.
Katso myös venäläinen keittiö.
Merkittävimmät luonnonvarat
- öljy
- maakaasu
- kivihiili
- timantit
- useat mineraalit
- puu
Merkittävimmät vientituotteet
- öljy
- maakaasu
- puutavara
Juhlapäivät
| Pvm | Suomalainen nimi | Paikallinen nimi | Huomautuksia |
|---|
| 1. tammikuuta & 2. tammikuuta | uusivuosi | Новый год | valtiollinen juhlapäivä |
| 7. tammikuuta | ortodoksinen joulu | Рождество | valtiollinen juhlapäivä |
| 23. helmikuuta | isänmaan puolustajan päivä | День защитника отечества | valtiollinen juhlapäivä |
| 8. maaliskuuta | kansainvälinen naistenpäivä | Международный женский день | valtiollinen juhlapäivä |
| 1. & 2. toukokuuta | kevään ja työn juhla | Праздник весны и труда | valtiollinen juhlapäivä |
| 9. toukokuuta | voitonpäivä | День Победы | valtiollinen juhlapäivä |
| 12. kesäkuuta | Venäjän Federaation kansallispäivä | День независимости | valtiollinen juhlapäivä |
| 4. marraskuuta | kansallisen yhtenäisyyden päivä | | valtiollinen juhlapäivä |
| 12. joulukuuta | perustuslain päivä | День конституции | valtiollinen juhlapäivä |
Aiheesta muualla
- [http://www.rusembassy.fi/IndexFinl.htm Venäjän federaation suurlähetystö Suomessa]
- [http://www.venajaseura.com/linkit/alaotsikko10.htm Venäjä-aiheita ja -yhteyksiä]
- [http://maps.google.com/maps?ll=64.014496,90.527344&spn=33.827367,123.240234&t=h&hl=en Venäjä Google Mapsissa]
- [http://www.archive.org/details/VenajanHistoria Venäjän Historia 1878-1918] e-kirja Internet Archivessa
-
Luokka:Entiset neuvostotasavallat
als:Russland
roa-rup:Rusii
ms:Russia
zh-min-nan:Lō·-se-a
ko:러시아
ja:ロシア
simple:Russia
th:สหพันธรัฐรัสเซีย
Siperia
Siperia (venäjäksi Сиби́рь, Sibir) on pääosin Venäjällä sijaitseva suuri maantieteellinen alue, joka käsittää lähes koko Aasian pohjoisosan. Siihen kuuluu Venäjän Aasian puoleinen osa Venäjän kaukoitää lukuun ottamatta, joka kuitenkin historiallisesta näkökulmasta katsotaan siihen kuuluvaksi. Lisäksi se käsittää Kazakstanin alavan pohjoiskolkan. Lännessä Siperia rajoittuu Uralvuoriin, pohjoisessa Jäämereen ja etelässä Kazakstanin keskiosan ylänköön, Mongoliaan ja Kiinaan. Siperian hallinnollinen alue käsittää maantieteellisestä Siperiasta vain sen keskiosan ilman Sahan tasavaltaa ja Uralvuorten tuntumassa sijaitsevia alueita.
Maantiede
Siperian pinta-ala on 9 653 000 neliökilometriä, joten se on hiukan suurempi kuin Yhdysvallat Alaska mukaan lukien. Siperia jaetaan kahteen talousalueeseen, Länsi- ja Itä-Siperiaan. Maantieteellisesti se jakaantuu kolmeen alueeseen:
- Länsi-Siperian alanko on noin kolmen miljoonan neliökilometrin kokoinen, äärimmäisen tasainen tasankoalue, jonka pinnanmuodot kohoavat vasta Novosibirskissä lähes 2 000 kilometrin päässä rannikosta yli 50 metriin. Se on Amazonin altaan jälkeen maailman suurin alanko. Se sijaitsee Uralvuorten ja Jenisein välissä ja sitä halkoo Ob sivujokineen. Suot peittävät paikoin jopa 80 prosenttia alueen pinta-alasta, ja siellä sijaitsee myös maailman laajin Vasjuganin suo, jonka pinta-ala on 53 000 km².
- Keski-Siperian ylänkö sijaitsee kahden merkittävän joen, Jenisein ja Lenan välissä. Sitä halkovat Jenisein sivujoet Ala-Tunguska ja Kivinen-Tunguska. Etelässä se kohoaa Sajanvuoriksi ja pohjoisessa laskeutuu Taimyrin niemimaan juurelle kohotakseen vielä uudelleen paikoin yli kilometrin korkeuteen ennen Jäämerta. Ylängön korkein huippu yltää Putoranavuorilla 1 701 metriin. Alueella on lähinnä harjanteita ja kukkuloita, mutta myös soisia ylätasankoja. Maa on laajoilla alueilla ikiroudassa. Kesä on lyhyt ja lämmin, talvi pitkä ja erittäin kylmä.
- Koillis- ja Itä-Siperian vuoristot käsittävät useita vuorijonoja, joista merkittävimmät ovat Altai lähellä Mongolian ja Kazakstanin rajaa, Sajanvuoret lähempänä Baikaljärveä, Jablonovyivuoret järven itäpuolella sekä Verhojansk- ja Tšerskivuoret Lena-joen itäpuolella. Korkein huippu on Altailla sijaitseva Beluha (4 506 m). Vuorten ympäröimä Baikaljärvi on maailman syvin järvi ja pinta-alaltaan seitsemänneksi suurin. Sen arvioidaan sisältävän viidenneksen maapallon makeasta vedestä.
Ilmasto
Baikaljärveä
Siperian ilmasto on sisämaassa mantereinen ja se tunnetaan erittäin ankarista talvistaan. Huolimatta lämpimistä kesistä maa pysyy erityisesti Keski-Siperian ylängöllä ikiroudassa. Jäämeren rannikolla talvet eivät ole yhtä kylmiä, mutta vastaavasti kesät ovat hyvin viileitä. Ilmasto on jarruttanut Siperian alueen kehitystä ja väestönkasvua.
Siperian koillisosassa talvet ovat kylmimmät koko pohjoisella pallonpuoliskolla. Verhojanskin pikkukaupungin vuotuinen keskilämpötila on −15,4 °C; tammikuussa keskilämpötila on −47,8 °C, mutta heinäkuussa se nousee +15,2 °C:iin. Verhojanskvuorten ja Tšerskivuorten välisessä laaksossa sijaitsevassa Oimjakonin kylässä on mitattu pohjoisen pallonpuoliskon kylmyysennätys, −71,2 °C. Vuotuinen lämpötilanvaihtelu alueella on maailman suurinta. Tiksissä jäämeren rannikolla vuoden keskilämpötila on −13,1 °C, tammikuussa −31,3 °C ja heinäkuussa +6,6 °C.
Sademäärät ovat melko vähäisiä koko Siperian alueella, eteläosissa 250–500 millimetriä ja pohjoisosissa alle 250 millimetriä vuodessa. Talvet ovat erityisen vähäsateisia; kesäisin sataa kohtalaisesti. Maa pysyy monin paikoin lumipeitteisenä yli kuusi kuukautta vuodessa, samoin vesistöt ja rannikot jääpeitteisinä.
Kasvillisuus
Siperian halki kulkee taigavyöhyke, joka on maailman laajin yhtenäinen metsäalue. Valtalajeina ovat erilaiset havupuut, kuten Länsi-Siperian taigalla siperiansembra (Pinus sibirica) ja siperianlehtikuusi (Larix sibirica) sekä Itä-Siperian taigalla Larix dahurica, siperiankuusi (Picea ovovata), pihta (Abies sibirica) ja siperiansembra. Lehtipuista tavallisimpia ovat koivut. Pohjoisemmaksi mentäessä lehtikuusien suhteellinen osuus lisääntyy, kunnes ikiroudan alueilla ne jäävät ainoiksi puulajeiksi. Lähemmäs jäämerta siirryttäessä kasvillisuus muuttuu arktiseksi tundraksi. Vastaavasti tundra-alueilta etelämmäs mentäessä kasvillisuus vaihtuu heinäaroksi. Vuoristoilla on karua tundramaista vuoristokasvillisuutta; monilla korkeilla ja pohjoisilla vuorilla ei ole kasvillisuutta lainkaan. Erityisesti Länsi-Siperiassa on runsaasti myös suokasvillisuutta.
Luonnonvarat
Siperian luonnonvarat ovat huomattavat. Valtavien metsäalueiden ohella siellä on öljy-, maakaasu-, hiili- ja malmimineraaliesiintymiä. Lisäksi alueelta on löydetty muun muassa timantteja ja kultaa. Obinlahden ympäristön maakaasuesiintymät ovat maailman suurimmat.
Väestö
Siperian asukasluku on noin 32,1 miljoonaa. Väentiheys on siten vain hiukan yli kolme asukasta neliökilometrillä. Valtaosa väestöstä on venäläisiä ja venäläistettyjä ukrainalaisia. He ovat slaavilaista alkuperää ja saapuneet alueelle Itä-Euroopasta 1500- ja 1600-luvuilta lähtien. Alueen merkittävimpiin alkuperäiskansoihin kuuluvat burjaatit, tuvat ja sahat eli jakuutit. Muita etnisiä ryhmiä ovat evenkit, tšuktsit, korjakit ja jukagiirit. Lisäksi alueella on Siperian tataareja ja altailaisten kansojen edustajia, joita ei aina lasketa alkuperäisväestöksi. Alkuperäisväestöä on Siperiassa noin kaksi miljoonaa.
Noin 70 prosenttia väestöstä asuu kaupungeissa. Asunnot ovat usein ahtaita ja kunnoltaan vaihtelevia. Maaseudulla asutaan yksinkertaisissa mutta tilavammissa hirsitaloissa. Siperian suurin kaupunki on Novosibirsk, ja muita merkittäviä kaupunkeja ovat Omsk, Tomsk, Krasnojarsk, Irkutsk, Ulan-Ude ja Jakutsk.
Katso myös
- Siperian rata
- Siperianhusky
- Siperianlehtikuusi
Luokka:Venäjä
ko:시베리아
ja:シベリア
Sahan tasavalta
Saha (vuoteen 1990 Jakutia) on Venäjän federaatioon kuuluva tasavalta Pohjois-Aasiassa Itä-Siperian keski- ja pohjoisosassa. Saha rajoittuu pohjoisessa Pohjoiseen Jäämereen kuuluviin Laptevinmereen ja Itä-Siperian mereen, koillisessa Tšukotkan autonomiseen piirikuntaan, idässä Magadanin alueeseen, kaakossa Habarovskin aluepiiriin, etelässä Amurin ja Tšitan alueisiin, lounaassa Irkutskin alueeseen ja lännessä Evenkian ja Taimyrin autonomisiin piirikuntiin. Manneralueen lisäksi tasavaltaan kuuluu Uuden-Siperian saaret ja De Longin saaret Pohjoisesta Jäämerestä. Sahan pääkaupunki on Jakutsk, jossa on 195 700 asukasta.
Maantiede
Pääartikkeli: Sahan maantiede
Sahan pinta-alasta noin 40 prosenttia on Pohjoisen napapiirin pohjoispuolella. Saha jaetaan maantieteellisesti viiteen osaan. Jäämeren rannikko maan pohjoisosassa ja etelään työntyvät jokilaaksot ovat alankoa (korkeus alle 200 metriä). Näistä Lena-joen laakso ulottuu maan etelärajalle asti. Maan länsiosa kuuluu Keski-Siperian ylänköön, jonka korkeus vaihtelee 500 ja 700 metrin välillä. Eteläosa kuuluu puolestaan Aldain ylänköön, jonka korkeus vaihtelee 650 metrin ja kilometrin välillä. Aldain ylängön eteläpuolella, Sahan etelärajan tuntumassa kohoavat Stanovoivuoret, joiden korkein kohta Sahan puolella on 2 482 metriä. Sahan itäosa on vuoristoaluetta, joka käsittää Verhojanskvuoret ja Tšeiskivuoret. Verhojanskvuorten korkein kohta on 2 959 metriä. Tšeiskivuorten ja samalla koko Sahan korkein vuori kohoaa 3 147 metriin ja se tunnettiin ainakin neuvostoaikana nimellä Popeda, joka tarkoittaa voittoa. Uuden-Siperian saaret ovat pääasiassa alankoa.
Sahan halki virtaa monia jokia, jotka kaikki laskevat Pohjoiseen Jäämereen. Näistä pisin ja merkittävin on 4 320 kilometriä pitkä Lena-joki, josta noin neljä viidennestä on Sahan alueella. Lenan vesistöalue käsittä noin puolet koko Sahan pinta-alasta. Lena alkaa Sahan eteläpuolelta Irkutskin alueelta Baikaljärven länsipuolelta. Lenan yli sadasta sivujoesta merkittävimmät ovat Aldai maan kaakkoisosassa, Viljuisk maan keskiosassa ja Olekma. Lena laskee Jäämereen 28 000 neliökilometrin laajuisen suiston halki lukuisina haaroina. Sahan koillisosa kuuluu 1 700 kilometriä pitkään Kolyman vesistöalueeseen, jonka lähdehaarat ja merkittävimmät sivujoet sijaitsevat Sahan itäpuolella. Kolyman ja Lenan välissä olevista joista merkittävimmät ovat 1 030 kilometriä pitkä Jana ja 1 050 kilometriä pitkä Indigirka, jolla on myös laaja suistoalue. Lenan länsipuolisista joista mainittakoon 1 900 kilometriä pitkä Olenjok ja Anabar. Maassa on yli 700 järveä, joista suurimmat ovat Mogotoyevo, Nedželi, ja Nerpichye.
Saha on Siperian kylmintä aluetta. Ilmasto on kuiva ja hyvin mantereinen. Talvet ovat pitkiä ja ankaria, kun taas kesät ovat lyhyitä ja kuumia. Tammikuun keskilämpötila on monin paikoin -50 Celsiusastetta ja heinäkuussa lämpötila nousee jopa +38 Celsiusasteeseen. Maan pääkaupungissa Jakutskissa keskimääräinen lämpötila on tammikuussa -43,3 °C ja heinäkuussa +19 °C. Koko vuoden keskilämpötila Jakutskissa on -11 °C. Verhonjanskin pikkukaupungissa keskilämpötila on tammikuussa -50,5 °C, heinäkuussa +15,4 °C ja koko vuonna -16,3 °C. Kylmin Verhojanskissa mitattu lämpötila on ollut -69,8 °C. Jäämeren vaikutuksesta talvet ovat maan pohjoisosassa hieman leudompia kuin sisämaassa. Esimerkiksi Jäämeren rannikolla Ustjanskissa vuoden keskilämpötila on -16,3 °C ja tammikuun -41,0 °C. Sahan ja samalla koko pohjoisen pallonpuoliskon pakkasennätys on mitattu maan itäosassa Oimjakonissa ja se oli -72 °C. Oimjakon on myös koko maailman kylmin pysyvästi asuttu paikkakunta. Vuoden keskisademäärä on pieni, ollen Keski-Sahassa 150—200 millimetriä ja itäosan vuoristoissa 500—700 millimetriä. Monin paikoin lunta ei sada lainkaan.
Pääosa Sahasta kuuluu pohjoiseen havumetsävyöhykkeeseen. Lehtikuusi on yleisin puulaji Sahassa, ja sitä on noin 90 prosenttia koko metsäalasta. Muita puulajeja ovat muun muassa mänty, kuusi ja koivu. Maan pohjoisosassa Jäämeren rannikolla on noin 150—200 kilometriä leveä ikiroudassa oleva tundravyöhyke, jonka kasvillisuus koostuu sammalista, jäkälistä ja varpukasveista.
Väestö
Pääartikkeli: Sahan väestö
Sahan asukasluku on 976 000 (2000). Väkiluku on ollut laskussa 1990-luvun puolivälin jälkeen. Suurimmat kaupungit ovat pääkaupunki Jakutsk (195 700 asukasta), Nerjungri (77 300 asukasta) ja Mirnyi (37 400 asukasta). Noin 65 prosenttia väestöstä asuu kaupungeissa.
Suurin etninen ryhmä on nykyisin venäläiset, joita on 50,3 prosenttia väestöstä. Turkkilais-tataarilaiset jakuutit (omankieliseltä nimeltään sahat) ovat vasta toiseksi suurin ryhmä, 33,4 prosenttia väestöstä. Pohjoisia alkuperäiskansoja (evenkejä, evenejä, jukagiirejä, tšuktsheja ja tšuvantšeja on 2,2 prosenttia väestöstä. Muista etnisistä ryhmistä mainittakoon ukrainalaiset (seitsemän prosenttia) ja tataarit (1,6 prosenttia). Tasavallan virallisina kielinä ovat jakuutti ja venäjä.
Sahan väestösuhteissa on tapahtunut suuri muutos 1900-luvun aikana. Jakuutit olivat vielä 1900-luvun alkupuoliskolla selvänä enemmistönä alueella: esimerkiksi vuonna 1931 heitä oli 81,3 prosenttia väestöstä. Neuvostoliiton valtakaudella Sahaan siirrettiin tai siirtyi suuria määriä venäläisiä. Tämä on johtanut siihen, että vaikka jakuuttien määrä onkin ollut kasvussa, on heidän suhteellinen osuutensa väestöstä pienentynyt. Jakuutit menettivät suurimman etnisen ryhmän aseman venäläisille 1960-luvun aikana. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen on ollut havaittavissa venäläisten poismuuttoa, mikä on näkynyt tasavallan väkiluvun vähenemisenä.
Hallinnollinen jako
Saha on jaettu hallinnollisesti 33 alueseen sekä viiteen kaupunkialueeseen, jotka ovat suoraan tasavallan hallinnon alaisia.
Politiikka
Sahan tasavallalla on presidentti ja myös varapresidenttinä toimiva pääministeri, jotka ainakin vuosina 1990—2005 valittiin vapailla vaaleilla. Nyt Venäjän federaation presidentti Vladimir Putin käytännössä nimittää Sahan presidentin. Sahan hallituksessa on yhteensä 16 ministeriä ja Sahan parlamentti on kaksikamarinen. Sahan tasavallalla on kolme edustajan paikkaa Venäjän federaation parlamentissa, kaksi federaation neuvostossa eli ylemmässä kamarissa ja yksi duumassa eli alemmassa kamarissa.
Talous
Pääartikkeli: Sahan talous
Tärkeimmät elinkeinot Sahassa ovat kaivostoiminta ja karjatalous. Karjaeläimistä tärkeimmät ovat poro (pohjoisessa) ja nauta (etelässä). Maan eteläosan jokilaaksoissa harjoitetaan maanviljelystä, jonka tärkeimmät viljelykasvit ovat ohra ja peruna. Kalastusta harjoitetaan Lenan, Janan, Indigirkan ja Kolyman vesistöalueilla sekä Pohjoisella Jäämerellä. Myös turkiseläinten metsästystä harjoitetaan.
Sahalla on huomattavat mineraalivarat ja kaivosteollisuutta voidaankin pitää Sahan talouden ”selkärankana”. Kultaa saadaan Aldanin, Vitimin ja Olekman jokialueilta. Janan yläjuoksulta saadaan lyijyä, sinkkiä, hopeaa, volframia ja molybdeeniä. Ege-Hajesta läheltä Verhojanskia saadaan tinaa. Länsi-Sahassa on puolestaan rikkaita timanttiesiintymiä (muun muassa Mirnyissä). Lisäksi Sahan alueella on runsaasti fossiilisten polttoaineiden esiintymiä. Lenan alajuoksulla, Viljuin ja Aldain varsilla sekä maan koillisosassa on suuria kivihiilikenttiä. Suurimmat kivihiililouhokset ovat Lenan alajuoksulla lähellä Lepihaa ja Aldanin yläjuoksulla Tsulmanissa. Maan keskiosassa on suuret ruskohiili-, maakaasu- ja öljykentät. Lisäksi maan länsiosassa on muutama pienempi öljy- ja maakaasukenttä. Fossiilisten polttoaineiden lisäksi energiantuotannossa on tärkeällä sijalla monet Lenan vesivoimalat. Myös Sahan metsävarat ovat suuret ja maahan onkin kehittynyt huomattavaa metsä- ja puunjalostusteollisuutta (muun muassa Jakutskiin). Maan eteläosassa on myös elintarviketeollisuutta. Maan suurimmat teollisuuskeskukset ovat Jakutsk, Mirnyi ja Aldan.
Liikenne
Pääartikkeli: Sahan liikenne
Sahan ankara ilmaston, epätasaisen maaston, pitkien etäisyyksien ja leveiden jokien vuoksi maahan ei ole kehittynyt hyviä liikenneyhteyksiä. Maan ainoa rautatie johtaa Jakutskista etelään Sahan eteläpuolelta kulkevalle Baikalin-Amurin radalle. Maantieverkoston keskuksena on Jakutsk, josta lähtee teitä länteen kohti Viljuiskia, itään Ust-Majaan, koilliseen ja etelään tasavallan ulkopuolelle sekä pohjoiseen Verhojanskiin. Sahan useilla joilla on tärkeä merkitys liikenneväylinä. Lena-joki on laivaliikenteelle soveltuva suusta Katshugaan asti. Myös monet Lenan sivujoista ovat laivaliikenteelle soveltuvia. Yhteensä Lenan vesistöalueella on 8 530 kilometriä liikenneväylää. Kolyma-joki puolestaan on liikenteelle sopiva 1 150 kilometrin matkalta. Jokien liikennöintiä haittaavat kuitenkin pitkäaikainen jääpeite (Jakutskissa lokakuusta toukokuuhun), hiekkasärkät ja suuret vedenpinnanvaihtelut. Talvisin tärkeimmät liikenneväylät ovat rekireitit. Myös lentoliikenteellä on pyritty korvaamaan maakuljetusten puutteita. Merkittävin lentokenttä on Jakutskissa, josta on yhteyksiä myös tasavallan ulkopuolelle.
Kulttuuri
Kun venäläiset valtasivat Sahan alueen 1600-luvulla, alettiin alueen shamanististä väestöä käännyttää ortodokseiksi. Jakuutit ja alueen pikkukansat ovat kuitenkin säilyttäneet runsaasti tapoja ja rituaaleja vanhoista uskonnoistaan.
Pääkaupungissa Jakutskissa toimii Sahan valtion yliopisto (perustettu 1956) ja Maatalousinstituutti sekä jakuutin ja venäjänkieliset teatterit.
Historia
Pääartikkeli: Sahan historia
Vanhimmat merkit ihmisestä Sahan alueella ovat Lenan suistosta löydetyt paleoottikautiset kalliomaalaukset. Ihmisiä on siis asunut Sahassa jo kivikaudelta lähtien. Sahan alueen alkuperäisasukkaita ovat evenkit, evenit, jukagiirit, tšuktšit ja tšuvantšit. Turkkilais-tataariilaista väestöä saapui alueelle 900-luvulla etelästä Sajanin vuoristosta. Nämä sekoittuivat alkuperäisasukkaiden kanssa ja näin syntyi nykyinen jakuuttikansa. Ensimmäisen tiedon jakuuteista toivat 1620-luvulla tataarit, jotka laskivat heidät veronalaisikseen. Venäläiset valloittajat saapuivat alueelle 1632 ja perustivat samana vuonna Jakutskin kaupungin, mutta vasta 1800-luvulta lähtien Saha liitettiin kiinteämmin Venäjän keisarikuntaan. Venäläiset perustivat 1800-luvulta lähtien alueelle rangaistussiirtoloita. Venäjän keisarikunnan aikana Sahan alue kuului pääosiltaan Jakutskin kuvermenttiin. Neuvostovalta ulottui Sahaan 1920-luvun alussa. Myös neuvostovallan aikana Sahaa pidettiin poliittisten vankien karkotuspaikkana. Jakutian autonominen sosialistinen neuvostotasavalta perustettiin 27. huhtikuuta 1922. Neuvostovallalta kesti kymmenen vuotta tavoittaa kaikki Sahan paimentolaiselämää viettäneet alkuperäisasukkaat. Tämän jälkeen heidät pakotettiin työskentelemään kollektiivisilla maatiloilla ja paimentolaiselämä alkoi hävitä. Venäläisten määrä lisääntyi alueella huomattavasti neuvostoaikana ja 1960-luvulla venäläisten määrä nousi jakuuttien määrää suuremmaksi. Jakutian autonominen sosialistinen neuvostotasavalta antoi suveneerisuusjulistuksen 27. syyskuuta 1990 ja muutti nimensä Sahan tasavallaksi. Tämä tapahtui vastoin Neuvostoliiton johdon tahtoa. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Saha jäi Venäjän federaation yhteyteen. Sahan ensimmäiseksi presidentiksi valittiin 20. joulukuuta 1991 Mihail Nikolajev. Nykyinen presidentti, Vyacheslav Anatolyevich Shtyrov, valittiin 27. tammikuuta 2002.
Luokka:Sahan tasavalta
ko:사하 공화국
ja:サハ共和国
Amurin alue
Amurin alue (ven. Amurskaja oblast) on Venäjän federaation hallinnollinen alue (subjekti) Venäjän Kaukoidässä Aasiassa. Se rajoittuu pohjoisessa Sahaan, idässä Habarovskin aluepiiriin, kaakossa Juutalaisten autonomiseen alueeseen, etelässä ja lounaassa Kiinaan sekä lännessä Tšitan alueeseen. Amurin alueen pinta-ala on 363 700 km².
Maantiede
Amurin alueen pohjoisosa kuuluu Stanovoi- ja Jablonvyivuoristoihin. Pinta-alasta yli puolet on metsää. Suurin joki on Amur, joka muodostaa Kiinan vastaisen rajan.
Väestö
Amurin alueen asukasluku on 1 008 000 (1999) ja väentiheys 2,8 as./km². Suurin kaupunki on Blagoveštšensk, jossa on 219 600 asukasta (1999). Enemmistö väestöstä on venäläisiä, mutta alueella asuu myös evenkejä, orotšoneja, manguneja ja kiinalaisia.
Hallinto
Amurin alue jakaantuu hallinnollisesti 20 piiriin ja 9 kaupunkialueeseen. Alueen pääkaupunki on Amurin varrella sijaitseva Blagoveštšensk. Aluetta johtavat Hallinnon päämies ja Aluekokous.
Talous
Tärkeimmät teollisuudenalat ovat kaivos-, metsä-, koneenrakennus-, sähkötekninen ja elintarviketeollisuus. Kaivosteollisuus tuottaa kultaa ja kivihiiltä. Maataloudessa viljellään viljaa ja kasvatetaan nautakarjaa ja poroja. Lisäksi harjoitetaan turkistarhausta.
Alueen läpi kulkevat Siperian ja Baikalin-Amurin radat.
Historia
Amurin alue kuului vuodesta 1926 Kaukaisen idän maakuntaan, joka lakkautettiin 1953 ja jaettiin pienempiin osiin.
Luokka:Venäjän alueet
ko:아무르 주
ja:アムール州
Kiina
Kiina (yksink.: 中国, perint.: 中國, pinyin: Zhōngguó), virallinen nimi: Kiinan kansantasavalta eli 中华人民共和国 (Zhōnghuá rénmín gòng hé guó). Katso myös Kiinan tasavalta (Taiwan).
Kiina on väkiluvultaan maailman suurin ja maapinta-alaltaan Venäjän ja Kanadan jälkeen maailman kolmanneksi/neljänneksi suurin valtio (Yhdysvallat on myös suurempi jos vesialueet lasketaan). Se sijaitsee Itä-Aasiassa. Kiinalla on 14 rajanaapuria: Afganistan, Bhutan, Intia, Kazakstan, Kirgisia, Laos, Mongolia, Myanmar, Nepal, Pakistan, Pohjois-Korea, Tadžikistan, Venäjä ja Vietnam. Asukkaita Kiinassa on noin 1,3 miljardia ja pinta-ala on noin 9,6 miljoonaa neliökilometriä.
Kiinan pääkaupunki on Peking eli Beijing, joka sijaitsee maan pohjoisosassa ja jossa asuu noin 13 miljoonaa ihmistä. Suurin kaupunki on etelämpänä rannikolla sijaitseva Shanghai.
Kiinan valuutta on renminbi (人民币), lyhenne RMB, ja sen yksikkö on yuan (元). Kansainvälisessä rahaliikenteessä tästä käytetään lyhennettä CNY (Chinese Yuan Renminbi). Hintojen perässä on tavallisesti valuuttamerkki yuan (元), jolla voidaan kuitenkin viitata muihinkin rahayksiköihin. Yksi euro vastaa noin 10 CNY (14.11.2005), vastaavasti yksi CNY vastaa 0,10 euroa.
Historia
Kiina on maailman vanhin, katkeamattoman historian omaava, merkittävä sivilisaatio, ja sen kirjalliset lähteet ulottuvat yli 3 500 vuotta ajassa taaksepäin. Riisinviljelyä Kiinassa on harjoitettu jo 6000-luvulla eKr.. Varsinainen kiinalainen sivilisaatio arvioidaan kuitenkin tavallisesti "vain" noin 5 000 vuotta vanhaksi ja useimmiten historiankertomus aloitetaan ensimmäisestä dynastiasta, eli ajasta jolloin hallitsijavalta siirtyi suvussa tavallisesti isältä pojalle. Kiinan ensimmäinen dynastia, Xia-dynastia, alkoi noin vuonna 2100 eaa.
Pääartikkelit:
- Kiinan dynastiat
- Kiinan esihistoria ( – n. 1000-luku eaa)
- Kiinan varhaishistoria (n. 1000-luku eaa – 200-luku eaa)
- Kiinalainen imperiumi (200-luku eaa – 200-luku jaa):
- Qin-dynastia (221 eaa – 206 eaa)
- Han-dynastia (206 eaa – 220 jaa) ("Suuri dynastia")
- Kiinan keskiaika (200-luku – 500-luku)
- Keskiajalta moderniin aikaan (600-luku – 900-luku)
- Sui-dynastia (581 – 618), joka yhdisti Kiinan uudelleen.
- Tang-dynastia (618 – 907) ("Suuri dynastia")
- Kiinan renessanssi (900-luku – 1200-luku)
- Mongolivalta Kiinassa (1200-luku – 1300-luku)
- Ming-dynastia (1300-luku – 1600-luku) ("Suuri dynastia")
- Mantšuvalta ja keisarivallan loppu (1600-luku – 1911)
- Kiinan tasavallan historia (1911 – 1949 (+ Taiwan))
- Kiinan kansantasavallan historia (1949 – )
Merkittäviä keksintöjä:
- Kirjapainotaito (Tang-dynastia)
- Paperin valmistus (Han-dynastia)
- Ruuti ja ilotulitteet (Eteläiset ja pohjoiset dynastiat) (raketit kuitenkin keksittiin Koreassa)
- Kompassi
- Leijat
- Paperiraha (Song-dynastia)
- Pankkiluotot (Song-dynastia)
Hallinto
Song-dynastia
Kiinan kansantasavalta on sosialistinen valtio, jota hallitsee Kiinan kommunistinen puolue. Vuodesta 2002 lähtien kommunistisen puolueen puhemiehenä ja vuodesta 2003 lähtien presidenttinä toimii vuonna 1942 syntynyt Hu Jintao. Aiemmin presidentteinä ovat toimineet: Mao Zedong (Mao Tse-Tung), Liu Shaoqi, Li Xiannian, Yang Shangkun ja Jiang Zemin. Presidentti edustaa Kiinaa ulkomailla, allekirjoittaa kansainvälisiä sopimuksia ja nimittää edustajia valtioneuvostoon. Nykyisin Kiinassa vallitsee kollektiivinen johto ja presidentti on suoraan kansankongressin alaisuudessa.
Kiinan hallinnon pääosat ovat:
- Kiinan kommunistisen puolueen keskuskomitea
- Kiinan kansankongressi
- Kiinan presidentti
- Kiinan valtioneuvosto
- Kiinan keskussotilaskomissio
- Kiinan korkein oikeus
- Kiinan korkein prokuraattorinvirasto
Kommunistisen puolueen lisäksi Kiinassa toimii lukuisia pieniä "demokraattisia puolueita", joiden virallinen rooli on edustaa sitä pientä kansanryhmää, jota kommunistit eivät edusta (kommunistien katsotaan edustavan noin 95 % kansasta).
Alueellinen hallinto
Pääartikkeli: Kiinan alueellinen hallinto
Kiina on jaettu 22 provinssiin eli maakuntaan (省), mutta viralliset tahot laskevat lisäksi usein Taiwanin 23. provinssiksi, vaikkei se olekaan Kiinan hallituksen alaisuudessa. Taiwanille on tarjottu erityishallintoalueen asemaa, mutta se ei ole sitä hyväksynyt. Provinssien lisäksi Kiinassa on viisi autonomista aluetta (自治区), joissa suuri osa väestöstä kuuluu vähemmistökansallisuuksiin; neljä itsehallinnollista kaupunkia (直辖市) ja kaksi erityishallintoaluetta (特别行政区).
Taloudelliset erityisalueet
Yleishallinnon aluejaon lisäksi voi Kiinassa olla myönnetty joillekin alueille erityisiä oikeuksia investointien houkuttelemiseksi Kiinaan. Tällaisia erityisiä talousetuja nauttivia erityistalousalueita ovat:
- Shenzhen (香港)
- Zhuhai (澳门)
- Xiamen
- Shanghai
- Shantou
- Hainanin provinssi sekä avoimet rannikkokaupungit, kuten
- Beihai
- Dalian
- Fuzhou
- Guangzhou
- Lianyungang
- Nantong
- Ningbo
- Tianjin
- Wenzhou
- Yantai
- Zhanjiang
- Qinhuangdao ja
- Qingdao
|
Lippu
Kiinan kansantasavallan lippu on nimeltään 五星红旗 [wǔ xīng hóng qí], eli viisitähtinen punalippu. Sen suunnitteli Zeng Liansong (曾联松). Lipun punainen tausta on kommunismin symbolinen väri. Keltaisten tähtien symbolismista on erilaisia tulkintoja. Erään mukaan suurin tähti kuvastaa Kommunistista puoluetta ja pienemmät tähdet kenties neljää yhteiskuntaluokkaa: työläiset, maanviljelijät, pikkuporvaristo ja isänmaalliset kapitalistit. Toisen tulkinnan mukaan se kuvastaisi perinteistä viiden kansanryhmän ajattelua Kiinassa, jolloin iso tähti kuvastaisi han-kiinalaisia, pienet olisivat tällöin mongolit, mantšut, tiibetiläiset ja huit.
Politiikka
Pääartikkeli: Kiinan kansantasavallan politiikka
Kiinan hallitusta nimitetään edelleen sosialistiseksi, vaikka käytännössä maa on siirtynyt keskusjohtoiseen markkinatalousjärjestelmään talousuudistusten myötä. Tosin 2000-luvulle tultaessa vielä noin puolet kansantulosta oli peräisin julkisesti omistetuista tuotantolaitoksista, mistä johtuen maalla on ollut vaikeuksia saada markkinatalousmaan statusta kansainvälisissä kauppaneuvotteluissa. Suurista talousreformeista huolimatta demokratia ei ole maassa kovin pitkällä, joskin kylätasolla järjestetään nykyisin varsin vapaita vaaleja ja kylätason edustajat pääsevät valitsemaan korkeampia edustajia. Kommunistisen puolueen jäsenyys on kuitenkin edellytys vähänkin korkeampiin hallinnollisiin virkoihin.
Kommunistinen puolue sallii nykyisin useimmat poliittisetkin kannanotot, mikäli kannanotoilla ei pyritä haastamaan puolueen valtaa maassa. Kaikki yritykset vallanvaihtoon tukahdutetaan ja sensuuri estää varsinaisen kritiikin johtajia ja puoluetta kohtaan. Sensuuri ei kuitenkaan puutu asioihin, joita puolue ei katso vaaralliseksi, joten poliittisiakin parannusehdotuksia voi tehdä varsin vapaasti asioista, jotka koskettavat ihmisten jokapäiväistä elämää, edellyttäen ettei samalla esitetä vallanvaihdosta.
Ulkopolitiikka
Pääartikkeli: Kiinan kansantasavallan ulkopolitiikka
Saatuaan YK:n jäsenyyden Yhdysvaltain presidentti Richard Nixonin aikaisen ulkoministeri Henry Kissingerin sukkuladiplomatian tuloksena Taiwanin sijaan 1971, Kiina on pitänyt yllä diplomaattisuhteita lähes kaikkiin maailman maihin. Diplomaattisuhteiden edellytyksenä vaaditaan, ettei toinen osapuoli saa ylläpitää diplomaattisuhteita Taiwaniin, vaan sitoutuu "yhden Kiinan politiikkaan". Tästä syystä Taiwanin itsenäistymisliikettä ei katsota hyvällä, koska Taiwanin itsenäiseksi julistautuminen synnyttäisi tilanteen, missä joillain mailla voisi olla diplomaattisuhteet sekä Kiinan kansantasavaltaan, että Kiinan tasavaltaan, Taiwaniin. Tämä rikkoisi ajatuksen yhdestä Kiinasta ja saattaisi herättää itsenäisyystoiveita myös muilla erityisalueilla. Taiwanin lisäksi toinen ulkopolitiikan ongelmatapaus on 1950 haltuun otettu Tiibet sekä sen maanpakoon siirtynyt uskonnollinen valtionpäämies Dalai Lama. Tiibetin kapinayritys kukistettiin 1959. Lisäksi sisäpoliittista keskustelua herättää jonkinlaiseen aktivismiin taipuvainen islamilainen Uigurian autonominen alue Luoteis-Kiinassa sekä viimeksi Falun Gong -liike.
Kiinalle muodostui 1960-luvulla aluekiistoja Intian kanssa Aksai Chinissä, minkä Kiinan kansantasavalta otti haltuunsa Intialta 1962. Kuolonuhreja vaatineeksi rajavälikohtaukseksi puhjennut kiista neljästä pienestä saaresta Neuvostoliiton kanssa Amurin lähellä Ussur-joella 1960-luvun lopulla, johti Kiinan kansantasavallan ja Neuvostoliiton suhteet lähes ydinsodan partaalle 1970-luvun alkuun mennessä. 1978 Kiina kävi lyhyen ja tuloksettoman rajasodan Vietnamin kanssa sen pohjoisrajalla. Neuvostoliitto tuki Vietnamia Kamputsean kysymykseen liittyen, kun taas Kiina tuki punaisia khmerejä. Neuvostoliiton Afganistanin sodan aikana (1979-1989) Kiina, Pakistan ja arabimaat tukivat neuvostoliittolaisia vastaan taistelevia muslimisissejä.
1989 Kiina joutui monien maiden boikottiin kukistettuaan verisesti Taivaallisen rauhan aukiolla opiskelijamielenosoituksen. Tämä vaikutti Kiinan vahvan miehen, taloudellisen uudistuspolitiikan liikkeelle saattaneen ja kulttuurivallankumouksen aikana kapitalistisen tien kulkijana tunnetun Deng Xiaopingin maineeseen.
Kiinalla on diplomaattista vaikutusvaltaa Aasiassa mm. Korean kansantasavaltaan (Pohjois-Koreaan), mihin sillä on perinteisesti ollut läheiset suhteet jo Korean sodan ajoilta. Aasian kokonaistilanteessa Kiina on Intian vastapaino, Intian vaaliessa perinteisesti läheisiä neuvostoaikaisia suhteita myös Venäjän kanssa, mikä on näkynyt mm. asehankinnoissa.
Länsimaiden kasvavien investointien vuoksi alkaa Kiinalla olla merkitystä EUn ja Yhdysvaltain taloudelle, mikä on tehnyt myös lännen ulkopolitiikasta Kiinaa kohtaan maltillisempaa. Kiina on merkittävä rahanlainaaja myös Yhdysvaltain liittovaltiolle Bushin hallinnon tehdessä veronalennusten ja varustelun vuoksi alijäämäisiä budjetteja. Kiina ja Japani kilpailevat -Persianlahden epävakaan tilanteen vuoksi- siitä, että kumpi saa ensin Venäjältä öljy- ja maakaasuputkia. Tämä vahvistaa Venäjän neuvotteluvoimaa Aasiassa.
Kiinan Kansan vapautusarmeija on mieslukumäärällä mitattuna maailman suurin armeija. Kiinan sotilasbudjetti vuodelle 2003 oli noin 60 miljardia dollaria, suuremman summan sotilasmenoihin sijoittaa vain Yhdysvallat (lähes 400 miljardia dollaria). Vaikka Kiinalla on myös ydinaseita ja kehittyneet kuljetusraketit, Kiinan asevoimien rakenne on puolustusvoittoinen ja sillä on suuri sotilasvoima vain sen lähialueilla eikä sitä siten tavallisesti lasketa suurvallaksi. 1950-luvulla ennen vuoden 1958 Neuvostoliiton ja Kiinan kansantasavallan välirikkoa, Kiina sai merkittävää tukea mm. Korean sodan vuoksi Neuvostoliitolta. Välirikon vuoksi Kansan vapautusarmeijan ilmavoimien kehitys hidastui.
1989 Taivaallisen rauhan aukion taphtumien vuoksi Euroopan yhteisö ja Yhdysvallat kielsivät aseviennin Kiinaan, mitä ovat viime aikoina (2004) EUn osalta pyrkineet mm. Ranska ja Saksa poistamaan Yhdysvaltain ja Britannian vastustaessa mm. Taiwanin tilanteen vuoksi. Kiinalla on ilmoituksensa mukaan oikeus puuttua Taiwanin tilanteeseen, mikäli Taiwan julistautuu itsenäiseksi tai se ei palaa Kiinan keskushallinnon yhteyteen riittävän nopeasti.
Maantiede
Pääartikkeli: Kiinan kansantasavallan maantiede
Kiina on pinta-alaltaan maailman suurimpia maita ja sisältää hyvin erilaista maastoa. Idässä Keltaisenmeren ja Itä-Kiinan meren on hyvin tiheäänasuttua alluviaalitasankoa, kun taas Etelä-Kiinan meren rannikko on vuoristoisempaa. Kiinan eteläosat koostuvat pääosin ylängöistä ja vuoristoista. Maan keskiosien halki virtaavat sen kaksi suurta jokea, Keltainenjoki ja Jangtsejoki. Muita merkittäviä jokia ovat Xi Jiang, Mekong, Brahmaputra ja Amur.
Kiinan läntisemmän osan etelärajalla sijaitsse Himalajan vuoristo, jossa on myös Kiinan (ja samalla maailman) korkein kohta, Mount Everest. Läntisiä vuoristoja ja ylänköjä seuraavat autiomaat, kuten Gobi ja Takla-Makan. Läntiset osat ovatkin itärannikkoon verrattuna erittäin harvaanasuttuja.
Ilmasto Kiinassa vaihtelee subarktisesta pohjoisesta trooppiseen etelään. Monsuunit vaikuttavat merkittävästi erityisesti sadekauden aikaan ja lisäksi myös vuosittaisiin sademääriin. Lämpötilavaihtelu maan osien välillä on suurinta talvella, jolloin pohjoisimman provinssin Heilongjiangin keskilämpötila on pakkasen puolella ja ajoittain jopa -30 astetta, kun maan eteläosissa keskilämpötilat pysyttelevät aina yli 10 lämpöasteen.
Talous
Pääartikkeli: Kiinan kansantasavallan talous
Talousuudistusten aloittamisen jälkeen 1978 Kiinan bruttokansantuote on yli nelinkertaistunut. Yksityisyrittäminen on teoriassa sosialistisesta järjestelmästä huolimatta sallittua ja rohkaistua. Ulkomaisia investointeja pyritään vauhdittamaan sähkötekniselle alalle suuntautuvalla yliopisto-opetuksella, teknologiakeskuksilla ja erityistaloustalueilla.
BKT kansalaista kohden vuonna 2003 oli arvioltoa 5 000 USA:n dollaria. Kuitenkin suuren väestömääränsä vuoksi Kiina on maailman toiseksi suurin talous Yhdysvaltojen jälkeen (mikäli Euroopan unionia ei lasketa yksittäiseksi alueeksi). Kiinan talous kasvaa 5-10 prosentin vuosivauhtia, ja Kiina onkin ollut maailman nopeimmin kasvavia talouksia joka vuosi vuodesta 1989 lähtien.
Kiina on eräs teen tärkeimmistä tuottajista.
Väestöryhmät ja uskonnot
Pääartikkeli: Kiinan etniset ryhmät
Valtaosa (93,5 %) Kiinan kansalaisista on Han-kiinalaisia. Loppu 6,5 %, eli yli 90 miljoonaa ihmistä, edustaa noin 55 etnistä vähemmistöä. Etniset vähemmistöt nauttivat tietyistä etuuksista, esimerkiksi yhden lapsen politiikka ei sido vähemmistökansoja.
Kansantasavallan aikana eri uskontoihin suhtautuminen on vaihdellut, nykyisin uskontoja pidetään ei-toivottuina, mutta ei kuitenkaan kiellettyinä asioina, edes puolueen jäsenille. Poikkeuksen muodostaa Falun Gong meditaatioharjoitus, jonka harjoittaminen on kielletty Kiinassa
Eri kansallisuudet seuraavat usein eri uskontoja. Han-kiinalaiset ovat tavallisesti joko ateisteja, buddhalaisia, kristittyjä tai taolaisia. Vähemmistökansallisuuksien keskuudessa merkittävimmät uskonnot ovat islam, buddhalaisuus (myös lamalaisuus), kristinusko ja šamanismi.
Kielet
Kiinan virallinen kieli on mandariinikiina. Sitä puhuu Kiinassa äidinkielenään noin 870 miljoonaa ihmistä, eli noin 70 % väestöstä. Mandariinikiina on opetuskieli kaikissa Kiinan oppilaitoksissa, joten lähes kaikki kiinalaiset osaavat sitä ainakin vieraana kielenä. Muutenkin han-kiinalaiset puhuvat siniittisiä kieliä, muilla Kiinan etnisillä ryhmillä on tavallisesti omat kielensä. Virallisesti Kiinassa on 55 etnistä vähemmistöä, kieliä on kuitenkin noin 100-120 vaikka eri kiinat laskettaisiinkin murteiksi, katso siniittiset kielet.
Muita yli miljoonan puhujan kieliä Kiinassa ovat (Huom. Osa näistä lasketaan yleensä kiinan murteiksi):
- Wu-kiina (77 milj.) siniittinen
- Yue-kiina eli kantoninkiina (52 milj.) siniittinen
- Jinyu-kiina (45 milj.) siniittinen
- Xiang-kiina (36 milj.) siniittinen
- Hakka-kiina (26 milj.) siniittinen
- Minnan-kiina (26 milj.) siniittinen
- Gan-kiina (21 milj.), siniittinen
- Minbei-kiina (10 milj.) siniittinen
- Pohjoinen zhuang (10 milj.) tai-kadai
- Uiguuri (7 milj.) turkkilainen
- Eteläinen zhuang (4 milj.) tai-kadai
- Kiinalainen viittomakieli (3 milj.) viittomakieli
- Mongoli (3 milj.) mongolialainen
- Bouyei (2 milj.) tai-kadai
- Korea (2 milj.) isolaatti
- Sichuanin yi (2 milj.) lololainen
- Eteläinen dong (1,5 milj.) tai-kadai
- Hmong njua (1 milj.) hmong-kieli
- Kasakki (1 milj.) turkkilainen
- Khams (1 milj.) tiibetiläinen
- Tiibet (1 milj.) tiibetiläinen
Kulttuuri
Pääartikkeli: Kiinan kulttuuri
Kiinalainen kulttuuri on vuosituhansien saatossa kehittynyt kaikilla kulttuurin osa-alueilla yhdeksi maailman suurista kulttuureista. Kiinalainen kulttuuri poikkeaa osin paljon länsimaisesta lähes kaikilla aloilla.
Kiinan kirjallisuus on kiinan kirjoitusjärjestelmän varhaisuuden vuoksi kehittynyt jo muinaisina aikoina, mutta kertomakirjallisuutta ei ole arvostettu, joten sitä on säilynyt vasta 1300-luvulta lähtien. Tätä varhaisempi säilynyt kirjallisuus on pääosin tietokirjallisuutta, filosofisia tai uskonnollisia teoksia sekä runoutta.
Kiinalainen musiikki, varsinkin perinteinen musiikki, poikkeaa selkeästi länsimaisesta, niin soitinten kuin sävelkulunkin osalta.
Kiinalainen näyttämötaide sisältää usein enemmän akrobatiaa kuin länsimainen. Erityisen huomattava näyttämötaiteen osa-alue on kiinalainen ooppera.
Kiinalainen maalaustaide on myös melko omaleimaista. Hyvin tärkeä kiinalaisille on myös kalligrafia.
Merkittävimmät luonnonvarat
- kivihiili
- rautamalmi
- öljy
- tina
- elohopea
- mangaani
- antimoni
- vanadiini
- alumiini
- uraani
- lyijy
- sinkki
- vesivoima
Merkittävimmät vientituotteet
- tekstiilit
- koneet
Katso myös
- Kiinan tasavalta eli Taiwan
- Kiinan kansantasavallan historia
- Kiinan dynastiat
- Kiinan kieli
- Maailman maat
als:Volksrepublik China
ja:中華人民共和国
ko:중화인민공화국
ms:Republik Rakyat China
simple:People's Republic of China
th:สาธารณรัฐประชาชนจีน
zh-cn:中华人民共和国
zh-min-nan:Tiong-hoâ Jîn-bîn Kiōng-hô-kok
zh-tw:中华人民共和国
Luokka:Kiina
BurjatiaBurjatian tasavalta, burjaatiksi Буряад Республика (Burjaad Respublika) ja venäjäksi Республика Бурятия (Respublika Burjatija) sijaitsee Aasiassa Itä-Siperian eteläosassa Baikaljärven itä- ja eteläpuolella ja kuuluu Venäjän federaatioon. Burjatia rajoittuu idässä Tšitan alueeseen, etelässä Mongoliaan, lännessä Tuvaan sekä lännessä ja pohjoisessa Irkutskin alueeseen.
Maantiede
Pinnamuodot
Burjatia on enimmäkseen vuoristoista. Baikaljärven rannikolla maanpinnan korkeus on noin 400 m ja vuoristoalueilla se on keskimäärin 1200-1700 m. Burjatian korkein vuori on Munku-Sadysk (3 492 m), joka sijaitsee maan lounaisosassa Mongolian rajalla. Vuorien välissä on laaksoja ja ylätasankoja, jotka soveltuvat maanviljelykselle.
Kasvillisuus
Lähes 80 % maan pinta-alasta peittää havumetsää kasvava osittain vesiperäinen metsämaa. Maan keski- ja eteläosassa on aroa ja metsää, joissa kasvaa mäntyä, setriä ja koivua. Laaksojen pohjat ovat usein soisia.
Vesistöt
Suurin osa maailman syvimmästä järvestä Baikalista (noin 60 % rantaviivasta) sijaitsee Burjatian alueella. Järvessä elää kaikkiaan 2500 eri kala- ja eläinlajia, joista 250 ei esiinny muualla. Muista järvistä mainittakoon Gusinoye, Yeravnoye, Baunt ja Barguzin. Merkittävämmät joet ovat Baikal-järveen laskevat Selenga, Barfuzin, Verkh Angara. Maan pohjoisosassa virtaa lisäksi Lenaan laskeva Vitim ja lounaisosassa Angaraan laskeva Irkut.
Ilmasto
Burjatiassa on ankara mannerilmasto. Talvet ovat kylmiä ja vähälumisia. Keväät ovat tuulisia ja lämpötila pysyttelee pitkään pakkasen puolella eikä sateita ole juuri ollenkaan. Kesät ovat lyhyitä. Kesäpäivät ovat kuumia ja yöt kylmiä. Heinä-elokuussa sataa runsaasti. Syksy tulee vähitellen ilman säätilan suuria muutoksia. Toisinaan syksyt ovat pitkiä ja lämpimiä. Vuoden keskilämpötila on -1,6 ˚C. Keskilämpötila on tammikuussa -24,5 ˚C ja heinäkuussa +17,5 ˚C. Keskimääräinen sademäärä on 244 mm, jokilaaksoissa 250-300 mm ja vuoristoissa 300-500 mm.
Kuva:_kartta.
Väestö
Burjatian asukasluku on hienoisessa laskussa. Suurimmillaan se oli 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa, jolloin asukkaita oli yli miljoona. Vuonna 2002 väestöstä oli miehiä 47,7 % (467 984) ja naisia 52,3 % (513 254). Väestön keski-ikä on 31,6 vuotta. Miesten keski-ikä on 29,4 ja naisten 33,9 vuotta. Kaupunkiväestön keski-ikä on 31,2 ja maaseutuväestön 32,2 vuotta.
Kansallisuusjakauma
Kansallisuustiedot ovat vuodelta 1989. Burjaatit muodostavat vain 24,2 % väestöstä. Suurin etninen ryhmä on venäläiset, joita on hieman alle 70 % väestöstä. Lisäksi väestöstä on ukrainalaisia 2,2 %, tataareja 1,1 % ja muita 2,5 % (mm. evenkejä, saksalaisia ja tuvia). Burjaatit ovat mongolilainen kansa ja heillä on kulttuurillisia ja poliittisia etuoikeuksia. Burjaatit, evenkit ja tuvat ovat maan alkuperäisasukkaita.
Suurimmat kaupungit
Burjatian suurin kaupunki on pääkaupunki Ulan Ude, jossa asuu lähes 2/3 maan väestöstä. Muita suuri kaupunkeja ovat Gusinoozersk ja Severobaikalsk. Vuonna 2002 väestöstä asui kaupungeissa 59,6 % ja maaseudulla 40,4 %.
Burjatian kaupunkien asukasluvut 1. tammikuuta 2004:
- Ulan Ude (Улан-Удэ) - 356 500
- Gusinoozersk (Гусиноозёрск) - 25 800
- Severobaikalsk (Северобайкальск) - 25 700
- Kjahta (Кяхта) - 18 600
- Zakamensk (Закаменск) - 12 900
- Babuškin (Бабушкин) - 4 900
Politiikka
Burjatian tasavallan perustuslaki hyväksyttiin 22. helmikuuta 1994.
Parlamentti
Burjatialla on 65-jäseninen parlamentti, jonka jäsenet valitaan joka neljäs vuosi. Vuoden 1998 vaaleissa parlamenttiin valittiin 34 venäläistä, 28 burjaattia, 1 evenki, 1 saksalainen ja 1 ukrainalainen. Vaalien äänestysprosentti oli 53,6. Burjatian perustuslain mukaan vaalitulos ei kelpaa jos äänestysaktiivisuus jää alle 1/3. Parlamentin puhemiehenä toimii Aleksandr Lubsanob.
Presidentti
Burjatian presidentti valitaan joka neljäs vuosi. Burjatian ensimmäiset presidentinvaalit pidettiin 1. heinäkuuta 1994. Tuolloin presidentiksi valittiin Leonid Potapov, joka oli sitä ennen toiminut Burjatian korkeimman neuvoston puheenjohtajana, joka oli tasavallan korkein asema ennen presidentin viran perustamista. Potapov on sittemmin valittu uudelleen presidentiksi vuonna 1998, jolloin hän sai 63,25 % annetuista äänistä sekä 23. heinäkuuta 2002, jolloin hän sai 67 % anneutuista äänistä. Vuosina 1994, 1998 ja 2002 presidentti valittiin suoralla kansanvaalilla, mutta nyt presidentin nimittää käytännössä Venäjän federaation presidentti. Käytännössä hän antaa Burjatian parlamentille ehdotuksen ja jollei ehsotusta hyväksytä, voidaan parlamentti hajottaa.
Hallinnollinen jako
Burjatiassa on 23 piiriä, 6 kaupunkia, 29 kaupunkimaista kylää ja 615 muuta asutuskeskusta.
Talous
Karjatalous on tärkein elinkeino. Alueella kasvatetaan maito- ja lihakarjaa sekä lampaita ja vuohia. Viljelykelpoista maata on vain 9 % maan pinta-alasta. Tärkeimpiä viljelykasveja ovat leipävilja, peruna ja juurekset. Baikaljärvellä harjoitettu lohenkalastus on myös tärkeä elinkeino, tosin järven saastuminen on alkanut vaikuttaa kalastuselinkeinoon.
Tärkeä elinkeino on myös ruskohiilen, tungsten, molybdenum ja kullan kaivos- ja jalostustoiminta. Vähäinen teollisuus käsittää koneenrakennus-, puunjalostus- ja elintarviketeollisuutta sekä sähkövoiman tuotantoa.
Burjatian liikenneyhteydet ovat kohtalaiset. Siperian rata kulkee maan läpi ja Ulan-Udessa siitä erkanee rata Mongolian pääkaupunkiin Ulan-Batoriin. Merkittävin lentokenttä on pääkaupungissa.
Kulttuuri
Burjatiassa on lähes 600 peruskoulua. Pääkaupungissa Ulan-Udessa on teknologia-, maatalous-, kasvatustieteiden- ja kulttuuri-instituutti sekä muita korkeakouluja ja ammattikouluja.
Uskonnoltaa burjaatit ovat pääasiassa buddhalaisia ja venäläiset ortodoksikristittyjä.
Historia
Varhaisempaa historiaa
Burjatiassa on ollut ihmisasutusta kivikaudelta lähtien. Uiguurit, evenkit ja hunnilaiset heimot asuttivat aluetta 200-luvulta eaa. 1000-luvulle asti. Alue yhdistettiin Mongolien valtakuntaan 1200-luvulla. Sana burjaatti mainitaan ensimmäisen kerran mongolisissa lähteissä 1240.
Osaksi Venäjän keisarikuntaa
Venäläiset saapuivat alueelle 1600-luvun puolivälissä etsimään turkiksia ja kultaa. Seuraavien 90 vuoden aikana venäläiset valloittivat mongoleilta Baikaljärven ympäristön ja vähitellen burjaattiheimot alistettiin Venäjän keisarikunnan alamaisiksi. Burjatian valloitus saatettiin loppuun 1720-luvulla. Šamanistisen uskonnon omaavia burjaatteja käännytettiin buddhalaiseen laamalaisuuten Mongoliasta ja Tiibetistä käsin ja ortodoksiseen kristinuskoon Venäjältä käsin. Burjaatit alkoivat luopua paimentolaisuudesta ja ryhtyivät pienviljelijöiksi. Kun venäläiset takavarikoivat bujaattien maat ja ottivat alueen kautta kulkevat kauppareitit haltuunsa, vastarinta johti kapinointiin ja sotatilan julistukseen vuonna 1904.
Osaksi Neuvostoliittoa
Venäjän vallankumouksen aikana vuonna 1917 perustettiin Burjatian kansallinen komitea. Vallankumouksen jälkeen Burjatia joutui Neuvostoliiton valtaan. Burjaatti-Mongolien autonominen alue perustettiin 9.1.1922. Siitä tuli Burjatian autonominen sosialistinen neuvostotasavalta vuonna 1958. Neuvostoaikana toteutettu karjatalouden kollektivisointi merkitsi loppua burjaattien paimentolaiselämäntavalle. He mm. korvasivat huopatelttansa puisilla taloilla. Heidän perinteinen perhekeskeinen kulttuurinsa ja sukurakenteensa kuitenkin säilyivät. Burjaatinkielen opetus kiellettiin kouluissa 1970-luvulla. Uskonnolliset perinteet otettiin uudelleen käyttöön 1980-luvun lopulla ja tasavaltaan on avattu tämän jälkeen lukuisia buddhalaisia temppeleitä.
Osaksi Venäjän federaatiota
Neuvostoliiton hajotessa 1990-luvun alussa Burjatian ASNT antoi suvenerisuusjulistuksen vuonna 1990 ja muutti nimensä Burjatian tasavallaksi 1992.
Katso myös
- Agin-Burjatia
- Ust-Ordan Burjatia
Luokka:Venäjän tasavallat
Luokka:Burjatia
ko:부랴트 공화국
ja:ブリヤート共和国
Agin-BurjatiaAgin Burjatia (myös Agan Burjatia), burjaatiksi Агын Буряадай автономито округ (Agyn Burjaadaj avtonomito okrug), venäjäksi Агинский Бурятский автономный округ (Aginskij Burjatskij avtonomnyj okrug) on autonominen piirikunta Itä-Siperian eteläosassa Venäjällä lähellä Burjatian ja Mongolian rajoja. Piirikunta on Tšitan alueen ympäröimä ja myös sen osa. Mutta Agin Burjatia on myös suoraan yksi Venäjän federaation subjekteista (alueista). Vesistöistä mainittakoon Onon-joki.
Väestö
Vuonna 2002 oli väestöstä burjaatteja on 62,5 %, venäläisiä 35,1 %, tataareja 0,5 % ja muita 1,9 % (koostuu 51 etnisestä ryhmästä). Burjaattien suhteellinen osuus piirikunnan väestöstä on lisääntynyt, sillä vuonna 1989 väestöstä oli burjaatteja on 54,9 % ja venäläisiä 40,8 %. Tähän vaikuttavat venäläisten poismuutto alueelta sekä burjaattien suurempi syntyvyys venäläisiin verrattuna. Virallisia kieliä ovat burjaatti ja venäjä. Väentiheys on 3,8 as./ km².
Talous
Alueella harjoitetaan metsä-, puunjalostus- ja elintarviketeollisuutta sekä värimetallurgiaa. Maataloudessa porotalous on tärkein elinkeino. Lisäksi kasvatetaan turkiseläimiä sekä liha- ja maitokarjaa sekä viljellään vehnää, kauraa, ohraa ja rehuviljaa.
Hallinto
Piirikunnassa ei ole kaupunkeja ja hallinnollisena keskuksena on Aginskoe (9 300 as.), joka on kaupunkityyppinen taajama. Kaikkiaan piirikunnassa on 4 taajamaa ja 3 piiriä (районы). Piirikuntaa johtavat Hallinnon päämies ja Duuma-parlamentti.
Piirit
- Aginski (Агинский)
- Duldurginski (Дульдургинский)
- Mogojtujski (Могойтуйский)
Historia
Piirikunnan vanhimpia asukkaita ovat burjaatit ja alueen historia liittyy läheisesti Burjatian tasavallan historiaan aina Neuvostoliiton perustamiseen asti, jolloin burjaattien asuinalueet jaettiin useampaan hallintoyksikköön. Piirikunta kuului Neuvostoliiton aikana Tšitan alueeseen. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen se säilyi edelleen osana Tšitan aluetta, mutta siitä tuli myös suoraan Venäjän federaation alainen subjekti (alue), jollainen myös Tšitan alue on.
Luokka:Venäjän autonomiset piirikunnat
ko:아긴부랴트 자치구
ja:アガ・ブリヤート自治管区
TšitaTšita (venäjäksi Чита́) on Tšitan alueen pääkaupunki Ingodan ja sen lisäjoen Tšitan yhtymäkohdassa Kaakkois-Siperiassa Venäjällä Baikaljärven itäpuolella. Kaupungin koordinaatit ovat 52°03′ N 113°28′ E.
Asukasluvun kehitys
Talous
Tšitassa on kone-, kemian-, nahka-, metsä-, tekstiili- ja elintarviketeollisuutta. Se on myös merkittävä kaivoskaupunki, joka tuottaa kivihiiltä, kultaa, rautaa, volframia ja molybdeeniä.
molybdeeni
Liikenne
Kaupunki on Siperian radan varrella ja sieltä haarautuu rata Kiinaan ja Mongoliaan. Kaupungissa on myös tärkeä lentokenttä.
Oppilaitokset
Kaupungissa on lääketieteellinen instituutti ja teknillisiä oppilaitoksia.
Historia
Venäläiset perustivat Tšitan 1653 ja kaupunki siitä tuli 1851. Kaupunki toimi 1800-luvulla karkoituspaikkana. Tšita oli Takabaikal-nimisen hallintoalueen pääkaupunki vuoteen 1917 asti. Venäjän sisällissodassa alue oli Japanin tukeman kasakka-atamaani Semerovin hallitsema 1918-20. Vuonna 1920 Tšitasta tuli Kaukaisen idän tasavallan pääkaupunki. Kaupunki liitettiin Neuvosto-Venäjään 1922, jonka jälkeen se tuli kuulumaan Itä-Siperian maakuntaan.
Luokka:Venäjän kaupungit
ja:チタ
TšitaTšita (venäjäksi Чита́) on Tšitan alueen pääkaupunki Ingodan ja sen lisäjoen Tšitan yhtymäkohdassa Kaakkois- | |
