:: wikimiki.org ::

Tšuvassia

Tšuvassia

Tšuvassia on tasavalta Itä-Euroopassa Volgan keskijuoksulla ja kuuluu Venäjän federaatioon. Tšuvassia rajoittuu pohjoisessa Mariin, idässä ja kaakossa Tatarstaniin, etelässä Uljanovskin alueeseen, lounaassa Mordvaan ja lännessä Nižni Novgorodin alueeseen.

Maantiede

Suurin osa maasta sijaitsee Tšuvassian tasangolla, jonka korkeus vaihtelee 175 ja 227 m:n välillä. Maan itäisimpään osaan ulottuu Volgan ylänkö. Maan suurin joki on maan pohjoisrajalla virtaava Volga, josta 127 km on Tšuvassian alueella. Tšuvassia sijaitsee pääosin Volgan eteläpuolella, vain maan pohjoisin kärki ulottuu joen pohjoispuolelle. Kaikki maan joet laskevat Volgaan. Näistä mainittavin on Sura. Maan suurimmat järvet ovat Šikhanzanskoe ja Siutkul’. Metsät peittävät hieman yli 30 % maan pinta-alasta. Metsät ovat pääasiassa sekametsää, jonka yleisimmät lajit ovat mänty, kuusi, koivu, tammi ja lehmus. Tšuvassiassa vallitsee leuto mannerilmasto. Keskilämpötila on tammikuussa -12,7 ˚C ja heinäkuussa +19,3 ˚C. Vuodessa sataa keskimäärin 450-500 mm, josta 70 % kesällä.

Väestö

Tšuvassian asukasluku on 1 339 418 (2003) ja väentiheys 73,2 as/km². Suurin kaupunki on pääkaupunki Tšeboksary, jossa on 456 300 asukasta. Muita suuria kaupunkeja ovat Novotšboksarsk (124 300 as.) ja Kanaš (55 000 as.), Alatyr ja Šumerija. Suurin osa väestöstä (67,8 %) on tšuvasseja. Suurimmat vähemmistöt ovat venäläiset 26,7 %, tataarit 2,7 % ja mordvalaiset 1,4 %. Muihin ryhmiin kuuluu 1,4 % väestöstä. Tšuvassit kuuluvat Altailaisten kansojen turkkilaistataarilaiseen ryhmään ja he ovat sekoittuneet paljon suomalais-ugrilaisten kansojen kanssa.

Hallinnollinen jako

Pääartikkeli Tšuvassian hallinnollinen jako Tšuvassia on jaettu hallinnollisesti 21 piiriin.

Talous

Tšuvassialla on monipuolista teollisuutta. Merkittävimmät alat ovat koneenrakennus-, metallinjalostus-, kemian-, elektroniikka-, öljykemian-, puunjalostus- ja elintarviketeollisuus. Lisäksi tuotetaan sähköenergiaa. Maanviljelys tuottaa viljaa, vihanneksia, hedelmiä, viiniä, humalaa, hamppua, mahorkkaa ja tupakkaa. Myös maito- ja lihakarjan kasvatus on huomattavaa. Tšuvassialla on hyvät liikenneyhteydet. Maan rautatieverkoston keskus on Kanašin kaupunki maan keskiosassa. Sen halki kulkee rautatie Moskovasta Kazaniin ja sieltä johtaa rata pohjoiseen pääkaupunkiin Tšeboksaryyn sekä etelään Mordvan puolelle. Myös Volga on merkittävä liikenneväylä, jonka suurin satama sijaitsee pääkaupungissa Tšeboksaryssa.

Politiikka

Uskonto

Tšuvassit ovat yksi harvoista kristityiksi kääntyneistä turkkilais-tataarilaisista kansoista. Vähemmistöistä venäläiset ja mordvalaiset ovat pääasiassa ortodokseja ja tataarit muslimeja.

Koulutus

Pääkaupungissa on Tšuvassian valtion yliopisto, kasvatustieteellinen insitituutti ja maatalousinstituutti sekä kielen, kirjallisuuden, historian ja talouden tutkimusinstituutti (per. 1928).

Historia

Nykyinen tšuvassikansa syntyi kun Pohjois-Kaukasukselta ja Asovan arolta Volgan alueelle saapuneet turkkilais-tataarilaiset heimot sekoittuivat paikallisten suomalais-ugrilaisten heimojen kanssa 600- ja 700-luvuilla. Bolgarian valtio perustettiin 900-luvun alussa. Mongolit valloittivat Bolgarian 1200-luvulla ja liittivät sen perustamaansa Kultaisen Odran valtakuntaan. Kultainen Odra hajosi 1330-luvulla, jonka jälkeen tšuvassien asuinalue tuli kuulumaan Kazanin kaanikuntaan. Venäjä valloitti Kazanin kaanikunnan 1552. Tšuvasseja alettiin käännyttää kristinuskoon 1700-luvulla ja sen yhteydessä heille kehitettiin myös kirjakieli, jota kirjoitettiin kyrillisillä kirjaimilla. Venäjän vallankumouksen jälkeen Tšuvassia tuli kuulumaan Neuvostoliittoon. Tšuvassien autonominen piirikunta perustettiin 14.7.1920 ja siitä tuli Tšuvassian autonominen sosialistinen neuvostotasavalta 21.4.1925. Vuonna 1990 Tšuvassian ASNT antoi suvenerisuusjulistuksen ja muutti nimensä Tšuvassian neuvostotasavallaksi. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen se allekirjoitti Venäjän federaation perustuslain 1992 ja jäi näin suveneriksi tasavallaksi Venäjän yhteyteen. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen nationalismi ja kansallistunne on lisääntynyt tšuvassien keskuudessa. Luokka:Tšuvassia Luokka:Venäjän tasavallat ko:추바슈 공화국 ja:チュヴァシ共和国

Eurooppa

Eurooppa on maanosa, jonka rajaavat Atlantin valtameri lännessä, Pohjoinen jäämeri pohjoisessa, Uralvuoret ja Uraljoki idässä, Kaspianmeri, Kaukasus-vuoret ja Mustameri kaakossa ja Välimeri etelärajalla. Eurooppa muodostaa Aasian kanssa supermaanosan Euraasia: Eurooppa on läntinen viidennes Euraasian maamassasta. Kokonsa (noin 10,3 miljoonaa neliökilometriä) puolesta Eurooppa on maailman toiseksi pienin maanosa, hieman suurempi kuin Oseania. Euroopassa asuu hieman yli 700 miljoonaa ihmistä, täten se on asukasluvultaan toiseksi suurin maanosa Aasian jälkeen ja myöskin tiheimmin asuttu maanosa. Aasian

Etymologia

Nimi Eurooppa on mahdollisesti peräisin kreikkalaisen mytologian prinsessa Europasta, joka joutui härän hahmon ottaneen Zeuksen sieppaamaksi. Nimen etymologia on epävarma, sille on esitetty sekä kreikkalaista, että seemiläistä etymologiaa (ereb, auringonlasku).

Historia

Katso pääartikkeli Euroopan historia. Euroopalla on pitkä historia suurien kulttuurillisten ja taloudellisten saavutusten muodossa aina pronssikaudelta alkaen. 15. vuosisadalta lähtien eurooppalaiset valtiot, erityisesti Espanja, Portugali, Ranska ja Iso-Britannia, rakensivat suuria kolonistisia imperiumeja Afrikkaan, Amerikkaan ja Aasiaan. Teollinen vallankumous alkoi Euroopassa 18. vuosisadalla. Toisen maailmansodan jälkeen ja ennen kylmän sodan loppua Eurooppa oli jaettu kahteen suureen poliittiseen ja taloudelliseen blokkiin: kommunistisiin valtioihin Itä-Euroopassa ja kapitalistisiin valtioihin Länsi-Euroopassa. Vuoden 1990 tietämillä itäblokki hajosi.

Euroopan määritelmä

Usein Euroopalle piirretään muita rajoja, jotka perustuvat poliittisiin, taloudellisiin, kulttuurisiin tai käytännöllisiin näkökohtiin. Tämä on johtanut siihen, että on monta eri "Eurooppaa", jotka eivät ole identtisiä keskenään. Eri maita on luettu mukaan tai jätetty pois sen mukaan, minkä piirteiden on katsottu olevan keskeisiä Euroopan määrittelyn kannalta. Nykyään termiä "Eurooppa" käytetään lisääntyvässä määrin tarkoitettaessa Euroopan unionin jäsenmaita. Tällä hetkellä liitossa on 25 maata (joista Kypros on osa maantieteellistä Aasiaa). Lisäksi muutamat maat neuvottelevat jäsenyydestä. Useiden muiden maiden uskotaan aloittavan neuvottelut jossain vaiheessa tulevaisuudessa. Lähes kaikki Euroopan maat ovat Euroopan neuvoston jäseniä; yksittäiset poikkeukset ovat Valko-Venäjä ja Vatikaanivaltio. Vatikaanivaltio Nykyisellään maantieteellinen Eurooppa koostuu seuraavista 44 maasta (aakkosjärjestyksessä):

- Alankomaat
- Albania
- Andorra
- Belgia
- Bosnia ja Hertsegovina
- Bulgaria
- Espanja
- Irlanti
- Islanti
- Italia
- Itävalta
- Kreikka
- Kroatia
- Latvia
- Liechtenstein
- Liettua
- Luxemburg
- Makedonia
- Malta
- Moldova
- Monaco
- Norja

- Portugali
- Puola
- Ranska
- Romania
- Ruotsi
- Saksa
- San Marino
- Serbia ja Montenegro
- Slovakia
- Slovenia
- Suomi
- Sveitsi
- Tanska
- Tšekki
- Turkki
- Ukraina
- Unkari
- Valko-Venäjä
- Vatikaanivaltio
- Venäjä
- Viro
- Yhdistynyt kuningaskunta

Ennen vuotta 2004 liittyneet EU-maat merkitty lihavoidulla tekstillä. 1. toukokuuta 2004 liittyneet uudet EU-maat merkitty kursivoidulla tekstillä. 2004 Euroopan alaryhmittymiä:
- Euroopan unioni
- Schengen-alue
- Euroalue
- Balkan
- Baltian maat
- Benelux
- Britteinsaaret
- Keski-Eurooppa
- Itä-Eurooppa
- Iberian niemimaa
- Pohjoismaat
- Skandinavia
- Visegrad-ryhmä

Euroopan valtioiden ja maa-alueiden vertailua

Euroopan maat ja epäitsenäiset alueet väkiluvun mukaisessa suuruusjärjestyksessä

Tiedoista puuttuu Turkin Euroopan puoleinen osa.

Euroopan maat ja epäitsenäiset alueet pinta-alan mukaisessa suuruusjärjestyksessä

Tiedoista puuttuu Turkin euroopanpuoleinen osa. Luokka:Mantereet Luokka:Eurooppa als:Europa roa-rup:Evropa ms:Eropah zh-min-nan:Europa ko:유럽 ja:ヨーロッパ simple:Europe th:ทวีปยุโรป

Venäjä

Venäjän federaatio (Россия, Rossija) on pinta-alaltaan maailman suurin valtio, joka ulottuu sekä Euroopan että Aasian alueelle. Venäjän naapurimaita ovat Norja, Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Valko-Venäjä, Ukraina, Georgia, Azerbaidžan, Kazakstan, Kiina, Mongolia, Pohjois-Korea ja Japani (ei maarajaa). Venäjällä on rantaviivaa Pohjoiselle jäämerelle, Tyynellemerelle, Itämerelle, Mustallemerelle ja Kaspianmerelle.

Historia

Pääartikkeli: Venäjän historia Nestorin kronikan mukaan Venäjän perusti Skandinaviasta tullut varjagi, Rurik. Ensimmäinen Venäjä perustettiin Kiovaan ja se oli Ukraina. Toinen Venäjä on Moskovan suuriruhtinaskunnan ympärille mongolimiehityksen aikana muodostunut auktokraattinen valtio. Venäjä on Suomen itänaapuri, mistä johtuen Suomella ja Venäjällä on pitkä yhteinen historia. Suomi oli Venäjän keisarikunnan autonominen osa vuosina 1809–1917. Keisarikunta lakkasi vuoden 1917 vallankumouksissa eikä väliaikainen hallitus kyennyt säilyttämään kokonaisuutta. Bolšekivit muodostivat Venäjän federaation johdolla Neuvostoliiton 1922, mikä oli alueiltaan pienempi kuin Venäjän keisarikunta. Vuonna 1991, Neuvostoliiton purkautuessa ja korvautuessa entisten neuvostotasavaltojen välisten suhteiden osalta Itsenäisten valtioiden yhteisöllä, Venäjästä tuli jälleen oma valtionsa, Venäjän federaatio.

Politiikka

Pääartikkeli: Venäjän politiikka Venäjän valtiomuoto on federaatio eli liittovaltio. Venäjän valtionpäämies on presidentti, joka valitaan neljäksi vuodeksi kerrallaan. Presidentin toimikausien määrä on rajoitettu kahteen peräkkäiseen kauteen. Presidentti nimittää korkeimmat virkamiehet sekä pääministerin, jonka duuma hyväksyy. Lainsäädäntövalta Venäjällä kuuluu kaksikamariselle parlamentille eli liittokokoukselle. Parlamentin ylähuoneeseen, liittoneuvostoon, valitaan 178 edustajaa, kaksi kultakin 89 alueelta. Alahuone eli duuma koostuu 450 edustajasta. Näistä puolet valitaan yksittäisistä vaalipiireistä suoralla kansanvaalilla ja puolet maanlaajuisilta listoilta suhteellisella vaalilla. Parlamenttiedustajien kaudet ovat neljän vuoden mittaisia.

Ihmisoikeusrikokset

Lukuisat ihmisoikeusjärjestöt ovat syyttäneet Venäjää Tšetšeniassa ja Ingušiassa tehdyistä ihmisoikeurikoksista. Amnestyn mukaan räikeisiin ihmisoikeusrikoksiin kuuluu muun muassa Venäjän viranomaisten harjoittama kidutus, sieppaukset ja salaiset pidätykset. Ihmisiä kerrotaan pidätetyn mielivaltaisesti ja pidetyn eristettyinä, jotta heiltä saataisiin tunnustus rikoksiin, joita he eivät ole tehneet.

Venäjän federaation subjektit

Pääartikkeli: Venäjän osat Venäjän federaation koostuu 88 liittovaltiosubjektista. Niitä pyritään hallinnoimaan seitsemän liittovaltiopiirin (федеральный округ, federal'nyj okrug) ryhmissä. Jako liittovaltiopiireihin ei perustu Venäjän federaation perustuslakiin ja on siksi hallinnon itsensä luoma tapa koordinoida alueita. Liittovaltiopiirit eivät ole Venäjän federaation yhdessä muodostavia osia, liittovaltiosubjekteja. Vastaavanlainen tapa Neuvostoliitossa perustui neuvostotasavaltojen rajat ylittäviin taloussuunnittelualueisiin, mikä ei sekään perustunut perustuslakiin, vaan koordinaation vuoksi kansantalouden keskussuunnittelun kautta omaksuttuun hallintokäytäntöön. Näistä laajin itsehallinto on 21 tasavallalla (республика, respublika), joilla on muun muassa omat perustuslakinsa, minkä tulee olla sopusoinnussa Venäjän federaation perustuslain kanssa. Tasavaltojen lisäksi federaatiossa on 7 aluepiiriä (край, kraj) sekä 48 aluetta (область, oblast'). Eräiden aluepiirien ja alueiden sisällä sijaitsevat vielä 9 autonomista piirikuntaa (автономный округ, avtonomnyj okrug) sekä yksi autonominen alue (автономная область, avtonomnaja oblast'). Kaksi kaupunkia, Pietari ja Moskova, ovat itsessään liittovaltiosubjekteja ilman ympäröiviä oblasteja, Leningradin oblastia tai Moskovan oblastia. Muissa suurissa kaupungeissa oblastiin kuuluu sekä itse kaupunki että sitä ympäröivä seutu.

Maantiede

Pääartikkeli Venäjän maantiede Venäjän korkein kohta on Mt. Elbrus (Gora El-brus) 5 633 m. Venäjän suurimmat, yli miljoonan asukkaan kaupungit asukaslukuineen:
- Moskova (Москва), 10,1 milj.
- Pietari (Санкт-Петербург), 4,6 milj.
- Novosibirsk (Новосибирск), 1,4 milj.
- Nižni Novgorod (Нижний Новгород), 1,3 milj.
- Jekaterinburg (Екатеринбург), 1,3 milj.
- Samara (Самара), 1,2 milj.
- Omsk (Омск), 1,1 milj.
- Kazan (Казань), 1,1 milj.
- Tšeljabinsk (Челябинск), 1,1 milj.
- Rostov-na-Donu (Ростов-на-Дону), 1,1 milj.
- Ufa (Уфа), 1,0 milj.
- Volgograd (Волгоград), 1,0 milj.
- Perm (Пермь), 1,0 milj. Katso myös: Luettelo Venäjän kaupungeista

Venäjän alueet

Tasavallat

Luettelo Venäjän kaupungeista Luettelo Venäjän kaupungeista #Adygeia (Адыгея) #Altai (Алтай) #Baškortostan, Baškiria (Башкортостан) #Burjatia (Бурятия) #Dagestan (Дагестан) #Ingušia (Ингушская) #Kabardi-Balkaria (Кабардино-Балкарская) #Kalmukia (Калмыкия) #Karatšai-Tšerkessia (Карачаево-Черкессия) #Karjala (Карелия) #Komi (Коми) #Mari (Марий-Эл) #Mordva (Мордовия) #Saha (Jakutia) (Саха (Якутия)) #Pohjois-Ossetia (Северная Осетия) #Tatarstan (Tataria) (Татарстан) #Tuva (Тува) #Udmurtia (Удмуртия) #Hakassia (Хакасия) #Tšetšenia (Чечня) #Tšuvassia (Чувашия)

Aluepiirit

- Altai (Алтайский)
- Habarovsk (Хабаровский)
- Krasnodar (Краснодарский)
- Krasnojarsk (Красноярский)
- Perm
- Primorje (Приморский)
- Stavropol (Ставропольский)

Alueet

- Amur
- Arkangeli
- Astrahan
- Belgorod
- Brjansk
- Irkutsk
- Ivanovo
- Jaroslavl
- Kaliningrad
- Kaluga
- Kamtšatka
- Kemerovo
- Kirov
- Kostroma
- Kurgan
- Kursk
- Leningrad

- Lipetsk
- Magadan
- Moskova
- Murmansk
- Nižni Novgorod
- Novgorod
- Novosibirsk
- Omsk
- Orenburg
- Orel
- Penza
- Pihkova (Pskov)
- Rjazan
- Rostov
- Samara
- Sahalin

- Saratov
- Smolensk
- Sverdlovsk
- Tambov
- Tjumen
- Tomsk
- Tšeljabinsk
- Tšita
- Tula
- Tver
- Uljanovsk
- Vladimir
- Volgograd
- Vologda
- Voronež

Liittovaltion kaupungit

- Moskova
- Pietari

Autonominen alue

- Juutalaisten autonominen alue (Еврейская автономная область)

Autonomiset piirikunnat

- Agin-Burjatia (Агин-Бурятия, Агинский-Бурятский автономный округ)
- Evenkia (Эвенкия, Эвенкийский автономный округ)
- Hanti-Mansia (Ханты-Мансия, Ханты-Мансийский автономный округ)
- Jamalin Nenetsia (Ямало-Ненеция, Ямало-Ненецкий автономный округ)
- Korjakia (Корякия, Корякский автономный округ)
- Nenetsia (Ненеция, Ненецкий автономный округ)
- Taimyr (Таймырия (Долгано-Ненеция), Таймырский (Долгано-Ненецкий) автономный округ)
- Tšukotka (Чукотка, Чукотский автономный округ)
- Ust-Ordan Burjatia (Усть-Ордин-Бурятия, Усть-Ордынский Бурятский автономный округ)

Talous

Pääartikkeli Venäjän talous Venäjän bruttokansantuote on ostovoimalla korjattuna maailman 10. suurin, mutta suuren väkiluvun takia se on henkilöä kohden melko alhainen. Bruttokansantuote romahti 45 % Neuvostoliiton romahduksen jälkeen 1991. Vuosina 1999-2002 kasvu on ollut 6 % vuodessa ja sitä on siivittänyt korkea öljyn hinta. Öljyn, kaasun, metallien ja puutavaran vienti tuo 80 % vientituloista. Venäjällä on runsaasti luonnonvaroja, korkeasti koulutettu väestö ja laaja teollisuuspohja. Venäjä on lähes velaton. Maan ulkomaanvelka on vain 28% BKT:sta, kun se vielä 1998 oli 90%. Venäjän tärkeitä viljelyskasveja ovat vehnä, ruis, kaura, peruna ja pellava. Mustanmeren koilispuolella viljellään tupakkaa, viiniä, puuvillaa, teetä ja hedelmiä. Kuivilla alueilla laidunnetaan lampaita, ja pohjoisella tundralla harjoitetaan poronhoitoa. Siperian taigalla metsätalous on tärkeä toimeentulon lähde. Venäjä on merkittävä kalastusvaltio. Tärkeitä kalastussatamia ovat Murmansk, Arkangeli, sekä Kaukoidän satamat Tyynenmeren rannalla.

Väestö

Pääartikkeli: Venäjän väestö Venäjä on valtavan pinta-alansa vuoksi verrattain harvaan asuttu maa, vaikka sen väkiluku on maailman 7. suurin. Väestö on keskittynyt maan länsi- ja lounaisosaan. Yleisesti ottaen 60. leveyspiirin pohjoispuolelle jäävä osa Siperiasta on erittäin harvaan asuttua. Vuonna 2002 toimitetun väestölaskennan mukaan venäjän väestöstä 79,8 % on venäläisiä. Muita kansallisuusryhmiä ovat tataarit (3,8 %), ukrainalaiset (2 %), baškiirit (1,2 %), tšuvassit (1,1%), mordvalaiset, valkovenäläiset. Alle 0,5 % väestönosuuden muodostavia kansallisuuksia ovat lisäksi muun muassa armenialaiset, avaarit, tšetšeenit, saksalaiset, juutalaiset, kazakit, marit ja udmurtit. Venäjän väestöstä 73 % asuu kaupungeissa.

Kulttuuri

Venäjällä sekä muissa entisen Neuvostoliiton maissa on varsin edistynyt kulttuuri Neuvostoliiton romahduksesta ja talouden lama-ajoista huolimatta. Sekä kirjallisuus että teatteri ovat Venäjällä suosittuja kulttuurimuotoja, mutta venäläinen musiikki ei ole merkittävästi menestynyt maan rajojen ulkopuolella hitiksi noussutta tyttöbändi t.A.T.u.:a lukuun ottamatta. Venäjän syrjäisemmillä alueilla kansanmusiikki on yhä voimissaan. Venäläinen kirjallisuus, teatteri, baletti sekä runous on maailmallakin arvostettua. Katso myös venäläinen keittiö.

Merkittävimmät luonnonvarat

- öljy
- maakaasu
- kivihiili
- timantit
- useat mineraalit
- puu

Merkittävimmät vientituotteet

- öljy
- maakaasu
- puutavara

Juhlapäivät
Pvm	Suomalainen nimi	Paikallinen nimi	Huomautuksia
1. tammikuuta & 2. tammikuuta	uusivuosi	Новый год	valtiollinen juhlapäivä
7. tammikuuta	ortodoksinen joulu	Рождество	valtiollinen juhlapäivä
23. helmikuuta	isänmaan puolustajan päivä	День защитника отечества	valtiollinen juhlapäivä
8. maaliskuuta	kansainvälinen naistenpäivä	Международный женский день	valtiollinen juhlapäivä
1. & 2. toukokuuta	kevään ja työn juhla	Праздник весны и труда	valtiollinen juhlapäivä
9. toukokuuta	voitonpäivä	День Победы	valtiollinen juhlapäivä
12. kesäkuuta	Venäjän Federaation kansallispäivä	День независимости	valtiollinen juhlapäivä
4. marraskuuta	kansallisen yhtenäisyyden päivä		valtiollinen juhlapäivä
12. joulukuuta	perustuslain päivä	День конституции	valtiollinen juhlapäivä

Aiheesta muualla

- [http://www.rusembassy.fi/IndexFinl.htm Venäjän federaation suurlähetystö Suomessa]
- [http://www.venajaseura.com/linkit/alaotsikko10.htm Venäjä-aiheita ja -yhteyksiä]
- [http://maps.google.com/maps?ll=64.014496,90.527344&spn=33.827367,123.240234&t=h&hl=en Venäjä Google Mapsissa]
- [http://www.archive.org/details/VenajanHistoria Venäjän Historia 1878-1918] e-kirja Internet Archivessa
- Luokka:Entiset neuvostotasavallat als:Russland roa-rup:Rusii ms:Russia zh-min-nan:Lō·-se-a ko:러시아 ja:ロシア simple:Russia th:สหพันธรัฐรัสเซีย

Marin tasavalta

Mari, Mari El eli Marin tasavalta, myös Marinmaa, niittymariksi Марий Эл, venäjäksi Марий Эл, on tasavalta Volgan rannalla Keski-Venäjällä Itä-Euroopassa. Mari on yksi Venäjän federaation subjekteista. Sen pääkaupunki on Joškar-Ola (venäjäksi Йошкар-Ола). Mari rajoittuu pohjoisessa Kirovin alueeseen, idässä ja kaakossa Tatarstaniin, etelässä Tšuvassiaaan ja lännessä ja luoteessa Nižni Novgorodin alueeseen.

Politiikka

Vuoden 2000 presidentinvaalit voitti žirinovskilainen Leonid Markelov massiivisen mainoskampanjan avulla. Markelovin kaudella on elämä Marin tasavallassa käynyt rauhattomaksi. Mareihin kohdistuvista pahoinpitelyistä, uhkailusta ja jopa murhista on tullut arkipäivää Markelovin hallintokaudella. Mm. Euroopan parlamentti ja monet ihmisoikeusjärjestöt ovat kritisoineet Markelovin hallintoa omassa tasavallassaan vähemmistönä elävien marien kansallisesta sorrosta ja mm. marien kulttuurielämän tukahduttamisesta. Markelov valittiin 2004-joulukuussa uudelle presidenttikaudelle Kremlin ja Vladimir Putinin tukemana. Marit ovat väittäneet vaalien tulosta vääristellyksi.

Maantiede

Mari on pääasiassa loivasti kumpuilevaa jokien halkomaa tasankoa. Marin alueella on jokia yhteensä yli 7 000 km. Suurimmat joet ovat maan etelärajalla virtaava Volga sekä sen lisäjoet Vetluga, Rutka, Bolšaia Kokšaga, Malaia Kokšaga, Ilet, Nemda, Bui ja Uržumka. Järviä alueella on yhteensä yli 200, joista suurimmat ovat Kara, Kitšijer ja Jatšlik sekä Tšeboksaryn tekojärvi. Marin pinta-alasta on metsien peitossa 57 %. Maan länsiosassa sijaitsee soinen Marin syvänkö. Marissa vallitsee mannerilmsto. Keskilämpötila on tammikuussa -13 °C ja heinäkuussa +19 °C. Vuotuinen sademäärä on noin 450-550 mm.

Väestö

Marin asukasluku on 727 979 (2002). Väestöstä on mareja 43 %, venäläisiä 47 %, tataareja 6 % ja muita 4 %. Suurin kaupunki on pääkaupunki Joškar-Ola, jossa on 248 000 asukasta (1994). Marit ovat alueen vanhimpia asukkaita. He puhuvat suomalais-ugrilaista marin kieltä, jossa on kolme päämurretta: vuorimari, niittymari ja itämari. Näistä vuorimari ja niittymari ovat itse asiassa eri kieliä. Marilaiset ovat saaneet paljon vaikutteita turkkilais-tataarilaisilta kansoilta ja venäläisiltä.

Aluejako

Talous

Mari on melko teollistunut alue. Sen tärkeimmät teollisuudenalat ovat koneenrakennus-, metsä-, puunjalostus-, paperi-, nahka- ja elintarviketeollisuus. Maataloudessa on tärkeimmällä sijalla viljan viljely, sillä 70 % peltopinta-alasta on viljalla. Lisäksi kasvatetaan pellavaa, perunoita, hedelmiä ja vihanneksia. Harjoitetaan myös karjankasvatusta ja lihantuotantoa. Petšoran alueella louhitaan kivihiiltä.

Liikenne

Marissa on hyvät rauta- ja maantieyhteydet. Volgalla ja Vetlugalla on laivaliikennettä.

Uskonto

Suurin osa Marin väestöstä on ortodokseja ja kuuluu Venäjän ortodoksiseen kirkkoon. Marilaisten ortodoksisuudessa on kuitenkin säilynyt runsaasti perinteitä ja tapoja heidän vanhasta uskonnostaan. Osa marilaisista on edelleen oman marilaisen uskonnon tunnustajia . Lisäksi maassa on pieni muslimivähemmistö, joka koostuu lähinnä tataareista.

Kulttuuri ja koulutus

muslimivähemmistö Maan pääkaupungissa Joškar-Olassa on Marin yliopisto, kasvatustieteellinen instituutti ja korkeakoulu sekä kansallisteatteri.

Historia

Luokka:Venäjän tasavallat ko:마리엘 공화국 ja:マリ・エル共和国

Tatarstan

Tatarstan (tataariksi Tatarstan, venäjäksi Tatarskaja) on tasavalta Itä-Euroopassa Volga ja Kamajokien ympärillä. Vuonna 1994 Tatarstanin ja Venäjän välillä solmitun sopimuksen mukaan Tatarstan on suvereeni valtio Venäjän yhteydessä. Tatarstan rajoittuu pohjoisessa Kirovin alueeseen ja Udmurtiaan, idässä Baškiriaan, etelässä Orenburgin, Samaran ja Uljanovskin alueisiin sekä lännessä Tšuvassiaan ja Mari Eliin. Tatarstanin pituus idästä länteen on noin 460 km ja leveys etelästä pohjoiseen 290 km.

Maantiede

Tatarstanin pinta-alasta 90% on alavaa jokien halkomaa tasankoa. Itäosassa on loivia metsäisiä kohoumia. Korkein kohta (343 m) sijaitsee maan länsiosassa. Ilmasto on mantereinen. Keskilämpötila tammikuussa vaihtelee -13,0 °C ja -14,8 °C ja heinäkuussa +18,6 °C ja +19,6 °C välillä. Vuotuinen sademäärä on 350-430 mm. Suurimmat joet ovat Volga (josta 177 km on Tatarstanin alueella) ja siihen laskevat Kama, Kazanka, Mesha, Zay, Shesma ja Sviyaga. Maan pohjoisosat ovat metsää ja eteläosat mustan mullan aroa. Metsät peittävät 16,2% maan pinta-alasta.

Väestö

Suurimmat etniset ryhmät ovat tataarit (51,3 %), venäläiset (41,0 %) ja tšuvassit (3,0 %). Lisäksi Tatarstanissa asuu mareja (0,5 %), mordvalaisia, udmurteja ja baškiireja. Marit asuvat pääasiassa maan pohjoisosissa. Tataareja asuu Venäjällä kaikkiaan 6,6 miljoonaa, joista vain 27 % Tatarstanissa. Tatarstanin suurimmat kaupungit ovat pääkaupunki Kazan (1 078 200), Naberežnije Tšelnyi (525 100), Nižnekamsk (220 900), Almatevsk (141 800) ja Zelenodolsk(101 800). Väestöstä asuu kaupungeissa 74,2%.

Hallinnollinen jako

Hallinnollisesti maa on jaettu 43 alueeseen ja 20 kaupunkiin.

Valtion symbolit

Tatarstanin valtiolipussa on kaksi vaakasuoraa kenttää ja näiden välissä valkoinen viiva. Ylempi kenttä on vihreä ja alempi punainen. Vihreä väri kuvaa kevättä ja uudistumista, valkoinen puhtautta ja punainen kypsyytä, energiaa, voimaa ja elämää. Tatarstanin valtion vaakunassa on siivekäs lumileopardi, joka on tasavallan asukkaiden suojelija. Vaakunan taustassa on vihreää, valkoista, punaista ja kultaa. Värien merkitys on sama kuin lipussa. Lisäksi kulta merkitsee Tatarstanin maan kauneutta ja rikkautta. Kansallishymni: "Doroka".

Talous

Tatarstanin alueella on suuria öljy- ja maakaasuesiintymiä ja niinpä Tatarstanin talous keskittyy öljyn ja maakaasun tuotantoon ja jalostukseen sekä petrokemian tuotteisiin. Lisäksi tasavallassa on koneenrakennus-, ase-, tekstiili ja elintarviketeollisuutta sekä sähkövoiman tuotantoa. Maatalouden merkittävimmät viljelykasvit ovat ruis, kaura, vehnä, pellava ja hamppu. Lisäksi harjoitetaan karjanhoitoa ja turkistarhausta. Maan pinta-alasta oli 1930-luvulla peltoa 59 %. Tatarstanin tärkeimmät vientituotteet ovat raakaöljy ja aseet. Bruttokansantuotteesta yli puolet tulee teollisuudesta. Maantieliikenteen keskuksena on Kazan. Kazanin kautta kulkee rautatie Moskovasta Jekaterinburgiin. Kazanista johtaa lisäksi rautatie Marin pääkaupunkiin Joskar-Olaan. Tatarstanista on rautatieyhteys myös etelään Uljanovskiin. Alueen suuret joet ovat myös tärkeitä liikenneväyliä. Kazanissa on iso lentokenttä.

Politiikka

Tatarstanilla on oma parlamentti ja hallitus. Presidenttinä toimii Mintimer Shainiev, joka valittiin viimeksi 2001. Pääministerinä puolestaan on Rustam Minnikhanov.

Uskonto

Uskonnoltaan tataarit ja baškiirit ovat pääasiassa sunnimuslimeja, venäläiset, tšuvassit ja suomalais-ugrilaiset kansat puolestaan ovat pääasiassa ortodoksikristittyjä. Myös pieni osa tataareista on ortodokseja, heidän esi-isänsä kääntyivät kristityiksi 1500- ja 1700-luvuilla uskonvainojen aikana.

Koulutus

Tatarstanissa on pakollinen 10-vuotinen peruskoulu, joka alkaa seitsemän vuoden iässä. Tataarin kieli ja kirjallisuus on oppiaineena lähes kaikissa kouluissa, lukuun ottamatta venäläisiä yksityiskouluja. Tataari ja venäjä ovat koulujen yleisimmät opetuskielet, mutta myös tšuvasseilla, mareilla, mordvilla ja udmurteilla on mahdollisuus opiskella peruskoulussa äidinkielellään niillä alueilla, missä kyseisen vähemmistön edustajia asuu runsaasti. Tasavallassa on yhteensä 64 korkeamman tason oppilaitosta, joissa opiskelee 170 000 opiskelijaa. Mm. Kazanin Valtion Yliopisto (per. 1804), Lääketieteellinen, Teknillinen, Teknologinen ja Kasvatustieteellinen yliopisto, Arkkitehtuuri, Maatalous, Eläinlääketieteellinen ja Taideakatemia, Konservatorio sekä Talous- ja kauppainstituutti.

Historia

udmurteilla] Tataarit alkoivat asuttaa Volgan aluetta 500-luvulla. Alueen ensimmäinen valtion Bolgarian perustivat tataarien sukulaiskansa bolgaarit 800-luvulla. Vuonna 922 islam julistettiin valtionuskonnoksi. Mongolit valloittivat Bolgarian 1232. Mongolit perustivat alueelle Kultaisen Odran valtakunnan 1241, jonka hajottua 1330-luvulla alue tuli kuulumaan Kazanin kaanikuntaan. Venäläiset Iivana julman johdolla aloittivat sodan Kazania vastaan 1540-luvulla. Venäläiset onnistuivat kuitenkin valtaamaan Kazanin kaanikunnan vasta 1552 ja liittivät sen Venäjän valtakuntaan. Valloituksen aikana ja sen jälkeen satoja moskeijoita tuhottiin ja tataareja tapettiin tuhansittain. Tataarit nousivat tämän jälkeen useita kertoja kapinaan, vapauttaakseen maansa Venäjän vallasta. Venäjä kuitenkin tukahdutti nämä kapinat kovaotteisesti, joukkomurhien ja uskonnolisten vainojen avulla. Vuonna 1708 perustettiin Kazanin kuvermentti, joka käsitti paljon Nyky-Tatarstania laajemman alueen. Venäjän vallankumouksen aikana 1917 oli taisteluita varsinkin pääkaupungissa. Talvella 1918 perustettiin Kazanin muslimien komitea aluehallitukseksi, joka toimi bolševikkien rinnalla. Vuonna 1918 julistettiin "Etelä-Uralin ja Keski-Volgan alueiden Tataarien ja Baškiirien neuvostotasavalta", mutta sen varsinainen perustaminen lykkääntyi, mm. baškiirien vastustuksen vuoksi. Niinpä näille sukulaiskansoille perustettiin omat autonomiset tasavallat. Tatarstanin Autonominen Sosialistinen Neuvostotasavalta perustettiin 27.5.1920 osista Kazanin, Ufan, Samaran, Vjatkan ja Simbirskin kuvermentteja. Tataarit perustivat oman muslimeille tarkoitetun kommunistipuolueen, mutta Moskova alisti sen valtaansa 1920-21. Neuvostoaikana tataarit olivat yksi harvoista vähemmistökansallisuuksista, joilla oli mahdollisuus jatkaa opiskelua peruskoulun jälkeen omalla äidinkielellään. Kun Neuvostoliitto hajosi, Tatarstan ja Tšetšenia kieltäytyivät allekirjoittamasta Venäjän perustuslakia ja pyrkivät itsenäisiksi. Tatarstanin parlamentti 30.8.1990 hyväksyi julistuksen Tatarstanin täysivaltaisesta valtiosta 30.8.1990 (itsenäisyysjulistus). Samoihin aikoihin perinteiset islamilaiset symbolit ja juhlat otettiin uudelleen käyttöön. Uusi perustuslaki hyväksyttiin 6.11.1992. Vuonna 1992 annettiin myös suvenerisuusjulistus, jonka mukaan Tatarstan asteittain irtautuisi Venäjästä. Venäjä ei kuitenkaan hyväksynyt alkuunkaan Tatarstanin itsenäistymispyrkimyksiä. Erimielisyydet Venäjän kanssa uhkasivat muuttua verenvuodatukseksi, sillä Venäjän joukot olivat jo keskitettynä Tatarstanin rajoilla. Tatarstanin presidentin onnistui kuitenkin hillitä kiihkeimmät kansallismieliset tunteet ja selkkaukselta vältyttiin. Pitkien ja vaikeiden neuvottelujen jälkeen saatiin aikaan sopimus Tatarstanin ja Venäjän välillä ja se allekirjoitettiin 15.2.1994. Sen mukaan Tatarstan on Venäjän yhteydessä oleva suveneri valtio, jolla on laaja itsehallinto (mm. taloudessa ja verotuksessa). Sopimuksen tulkinnasta on ollut sittemmin erimielisyyksiä. Tatarstan päätti mm. muuttaa tataarin kielen takaisin latinalaisilla kirjaimilla kirjoitettavaksi aikaisempien kyrillisten sijaan. Venäjä ei tätä kuitenkaan aluksi hyväksynyt ja yritti kaikin keinoin estää sen toteutumisen, mutta taipui lopulta. Tatarstan suunnittelee mm. omaa passia. Mintimer Shainiev valittiin uudelleen presidentiksi 25.3.2001 noin 80% kannatuksella.

Juhlapäivät

Pvm	Nimi	Huomautuksia
31. joulukuuta sekä 1. ja 2. tammikuuta	Uusivuosi
8. tammikuuta	Joulu
23. helmikuuta	Isänmaan puolustajien päivä
8. maaliskuuta	Kansainvälinen naistenpäivä
1. ja 2. toukokuuta	Kevään ja työn juhla
9. toukokuuta	Voitonpäivä
12. kesäkuuta	Venäjän päivä
30. elokuuta	Tatarstanin päivä
6. marraskuuta	Tatarstanin perustuslain päivä
7. marraskuuta	Lokakuun vallankumouksen vuosipäivä, Solidaarisuuden ja sovinnon päivä
12. joulukuuta	Venäjän perustuslain päivä
Kuukalenterin mukaan	Kurban-Bairam	Islamilainen juhla

Luokka:Tatarstan Luokka:Venäjän tasavallat ko:타타르스탄 공화국 ja:タタールスタン共和国

Uljanovskin alue

Uljanovskin alue (venäjäksi Uljanovskaja oblast) on Venäjän federaation alue Volgan seudulla Itä-Euroopassa. Se rajoittuu pohjoisessa Tšuvassiaan ja Tatarstaniin, idässä Samaran alueeseen, etelässä Saratovin alueeseen sekä idässä Penzan alueeseen ja Mordvaan. Alueen pinta-ala on 37 300 km².

Maantiede

Uljanovskin alue kuuluu pääasiassa Volgan ylänköön, vain Volgan itäpuolella oleva alue on alankoa. Alueen merkittävin joki on Volga, joka virtaa alueen itäosan kautta. Samaran tekojärvi ulottuu alueen eteläosaan.

Väestö

Uljanovskin alueen asukasluku on 1 472 000 (1999) ja väentiheys 39,5 as./km². Suurimmat kaupungit ovat Uljanovsk (698 500 as.), Dimitrovgrad (137 200 as.), Inza (22 900 as.) ja Baryš (21 500 as.). Nykyisin alueen väestön enemmistö on venäläisiä, joita on 73 % väestöstä. Lisäksi on tataareja 11,4 %, tšuvasseja 8,3 %, mordvalaisia 4,4 % ja muita 2,9 %.

Hallinto

Uljanovskin alue on yksi Venäjän federaation alueista (subjekti) ja sen pääkaupunki on Uljanovsk (nimenä vuoteen 1924 Simbirsk). Alue on jaettu hallinnollisesti 20 piiriin ja 6 kaupunkialueeseen. Paikallishallinnon johdossa ovat kuvernööri ja lakiasäätävä kokous. Kuvernöörinä toimii Vladimir Šamanov.

Talous

Alueen tärkeimmät teollisuudenalat ovat koneenrakennus-, rakennusmateriaali-, puunjalostus-, tekstiili- ja elintarviketeollisuus. Maatalous tuottaa viljaa, auringonkukan siemeniä, sokerijuurikasta ja karjataloustuotteita. Uljanovskista on rautatieyhteys Kazaniin ja Saratoviin. Volgalla on laivaliikennettä.

Historia

Uljanovskin alue kuului Kazanin kaanikuntaan vuoteen 1552 asti, jolloin Venäjä valtasi koko kaanikunnan. Luokka:Venäjän alueet

Nižni Novgorodin alue

Nižni Novgorodin alue on hallinnollinen alue Keski-Venäjällä Itä-Euroopassa. Se rajoittuu luoteessa Kostroman alueeseen, koillisessa Kirovin alueeseen, idässä Mari El’iin ja Tšuvassiaan, etelässä Modrvaan, lounaassa Rjazanin alueeseen sekä lännessä Vladimirin ja Ivanovon alueisiin. Alueen pinta-ala on 76 900 km².

Maantiede

Nižni Novgorodin alue sijaitsee Itä-Euroopan tasangolla. Alueen läpi virtaa Volga sekä siihen laskeva Oka, Sura ja Vetluga. Alueen länsiosassa on osa Nižni Novgorodin tekojärvestä.

Väestö

Nižni Novgorodin alueen asukasluku on 3 688 000 (1999) ja väentiheys 48 as./km². Alueen suurimmat kaupungit ovat Nižni Novgorod (1 361 500 as.), Dzeržinsk (279 200 as.) ja Arzmas (110 800 as.). Alueen väestöstä on venäläisiä 95 %.

Hallinto

Nižni Novgorodin alue on yksi Venäjän federaation alueista (subjekti) ja sen pääkaupunki on Nižni Novgorod (1932-1991 nimenä Gorki). Alue on jaettu hallinnollisesti 47 piiriin ja 25 kaupunkialueeseen. Paikallishallinnon johdossa ovat kuvernööri ja lakiasäätävä kokous.

Talous

Alueen tärkeimmät teollisuudenalat ovat koneenrakennus, rauta-, kemian-, metsä-, elintarvike- ja kevytteollisuus. Maanviljelys tuottaa viljaa, sokerijuurikasta, pellavaa, sipulia, perunaa ja vihanneksia. Karjataloudessa kasvatetaan nauta- ja siipikarjaa. Luokka:Venäjän alueet ja:ニジニ・ノヴゴロド州

Volga

Volga on Euroopan pisin ja runsasvetisin joki. Volgan pituus on 3685 kilometriä. Volga virtaa täysin Venäjällä. Volgan varrella asuu monia eri kansoja, joten Volgalla on myös monia eri nimiä, joista tässä esimerkkejä:
- venäjäksi Во́лга
- tataariksi İdel, Идел,
- tšuvassiksi Атăл (Atăl)
- mordvaksi Рав (Raw)
- mariksi Юл (Jul)
- saksaksi Wolga Volga saa alkunsa Valdailta ja virtaa ensin itäiseen ja sitten eteläiseen suuntaan, ja lopuksi laskee Kaspianmereen. Volgan merkittävimmät sivujoet ovat Oka ja Kama. Volga on yhteydessä Itämereen ja Vienanmereen Volgan-Itämeren vesitien kautta, ja Mustaanmereen Volgan-Donin kanavan kautta. Suurin osa Volgaa on purjehduskelpoista. Volgan varrella sijaitsee useita vesivoimaloita ja tekojärviä. Volgan ekologinen tilanne on huonontunut likavesien ja patoaltaiden takia huomattavasti. Luokka:Venäjän joet ja:ヴォルガ川

Mänty

Metsämänty eli mänty (Pinus sylvestris) on mäntyjen sukuun ja mäntykasvien heimoon kuuluva puu. Sen levinneisyysalue ulottuu Espanjasta Pohjoismaihin ja itäiseen Siperiaan. Se on ollut aiemmin tavallinen myös Brittein saarilla, mutta liikahakkuiden takia jäljellä on enää hajanaisia alkuperäisesiintymiä Skotlannissa. Suomessa mänty muodostaa ainakin puolet maan puustosta, ja se kasvaa kaikkialla maassa korkeimpia tuntureita ja uloimpia saaristoluotoja lukuun ottamatta. Metsämännystä on olemassa kolme virallisesti hyväksyttyä muunnosta: var. mongolica Mongoliassa sekä läheisillä Etelä-Siperian ja Kiinan alueilla, var. hamata Balkanilla, Pohjois-Turkissa ja Kaukasuksella sekä tavallisin muunnos var. sylvestris muualla männyn levinneisyysalueella. Mänty kasvaa 30–35 metriä korkeaksi, harvoin 40-metriseksi. Karuilla seuduilla se jää usein huomattavasti matalammaksi. Se saattaa elää yli 800-vuotiaaksi. Männyn kävyt ovat kartiomaisia, lyhyitä ja melko pieniä.

Aiheesta muualla

- [http://honeybee.helsinki.fi/mmeko/ARBORETUM/manty/manty.htm Arboretumin sivu metsämännystä] Luokka:Männyt

Koivu

Koivu tarkoittaa seuraavia asioita:
- koivut (Betula), kasvisuku
- Koivu, kylä Tervolassa
- Koivun rautatieasema, rautatieasemassa Tervolassa.

Lehmus

Metsälehmus (Tilia cordata) on puu, joka kasvaa suuressa osassa Eurooppaa ja Englannissa sen pohjoisinta osaa lukuun ottamatta. Metsälehmus on Tšekin kansallispuu. Metsälehmusta viljellään laajalti myös Pohjois-Amerikassa luontaisen amerikkalaisen lehmuksen, jolla on suuremmat ja karkeammat lehdet, sijaan. Metsälehmuksen kukat tulevat kesäkuussa ja niillä on voimakas huumaava tuoksu: niiden siitepöly huumaa mehiläiset. Metsälehmuksen puu on valkoista eikä siinä ole syitä. Sitä on perinteisesti jalostettu veistoksiin. Metsälehmusta käytettiin 1600- ja 1700-luvuilla paljon kujannepuuna, kuuluisana esimerkkinä Unter den Linden Berliinissä. Luokka:Lehmukset

Tšeboksary

Tšeboksary (tšuvassiksi Шупашкар, Šupaškar, venäjäksi Чебокса́ры) on Tšuvassian pääkaupunki Volgan varrella, Tšuvassian pohjoisosassa Venäjällä Itä-Euroopassa.

Asukasluku

Tšeboksaryn asukasluku on noin 453 700 (2004). Lisäksi noin 6,5 kilometriä kaupungista itään sijaitsee satelliittikaupunki Novotšeboksary, jossa on 125 600 asukasta (2004).

Hallinto

Hallinnollisesti Tšeboksary jaetaan kolmeen kaupunkipiiriin ja yhteen alueeseen.
- Kalininski
- Leninski
- Moskovski
- Volgan takainen alue

Linkit

- [http://uk.multimap.com/wi/820.htm Kartta:Tšeboksary ympäristöineen]
- [http://gov.cap.ru/home/chuv_adm/album/Cheb800/page_01.htm Kuvia Tšeboksarysta] ko:체복사리 ja:チェボクサル Luokka:Tšuvassia Luokka:Venäjän kaupungit

Tataarit

Tataarit on yhteisnimitys itäisen Euroopan ja Keski-Aasian turkinsukuisia kieliä puhuville ihmisille. Useimmat tataarit elävät Tatarstanin lisäksi muualla Venäjän, Ukrainan ja Puolan keski- ja eteläosissa sekä Bulgariassa, Kiinassa, Kazakstanissa, Romaniassa, Turkissa ja Uzbekistanissa. Yhtensä heitä on noin 8 miljoonaa. Useimmat tataarit ovat muslimeita. Pääosa tataareista - Venäjän Euroopan-puoleisissa osissa - ovat Volgan bulgaarien jälkeläisiä. Nämän joutuivat mongolien valloittamiksi 1200-luvulla, ja ottivat valloittajiensa nimen. Siperian tataarit ovat jäänteitä ennen paljon runsaslukuisemmasta uralilais-altalaisesta kansasta, joka sekottui suomensukuisten ja samojedien samoin kuin mongoliheimojen kassa. Sana tataari tulee ta-ta-mongoleista, jotka 400-luvulla asuivan Gobin autiomaan koilliosissa ja hiittiläisten tunkeuduttua alueelle 800-luvulla vaelsivat etelään ja olivat eräs mongolivaltakunnan perustaneista heimoista. Mongolit tunkeutuivat Tsingis-kaanin pojanpojan Batun johdolla Venäjälle ja perustivat sinne Kultaisen ordan valtakunnan. Tataarit-nimitys laajeni koskemaan alueen alkuperäisiä lähinnä turkinsukuisia asukkaita, jotka sulauttivat pian mongolivalloittajat ja lopulta kaikkia turkkilais-mongolilaisia kansoja. Tunnetuimpia tataariryhmiä ovat Krimin tataarit ja Kazanin eli Volgan tataarit. Tatarstanissa asuu Kazanin tataareja. Krimin tataarit hajotettiin Stalinin aikana, kun Stalin 1944 syytti koko kansaa vehkeilystä saksalaisten kanssa ja karkoitti heidät Krimiltä Keski-Aasiaan. Neuvostoliiton hajottua Krimin tataarit ovat yrittäneet palata kanta-alueelleen joka on nykyisin osa Ukrainaa. Alueella on poliittista liikehdintää, viimeksi vuoden 2005 presidentinvaalien yhteydessä.

Tataarit Suomessa

Suomessa on asunut tataariperheitä jo 1800-luvun alkupuolelta asti. Heistä ensimmäiset muuttivat Suomeen kauppiaiksi pian Suomen sodan jälkeen Venäjältä. Helsingin tataarit perustivat maamme enimmäisen Islam-yhdistyksen 1830 ja seurakunnan 1925. Tataarimiehet osallistuivat toiseen maailmansotaan Suomen armeijan riveissä. Nykyisin Suomessa on noin 700 tataaria, joilla on moskeija myös Järvenpäässä ja Tampereella. He ovat pysyneet erossa myöhemmin tulleista muslimeista, eikä seurakuntiinkaan oteta jäseniksi muita kieliä puhuvia. Tataarit ovat integroituneet erittäin hyvin suomalaiseen yhteiskuntaan.

Kuuluisia tataareja

- Alsou, poplaulaja
- Marat Safin, tennispelaaja Luokka:Tatarstan Luokka:Turkkilais-tataarilaiset kansat ja:タタール

Mordvalaiset

Mordvalaiset (ven. mordva'), suomalais-ugrilainen kansa, jakautunut kahteen myös kielellisesti melkoisesti eroavaan heimoon: ersäläisiin (erza) ja mokšalaisiin (mokša), joilla ei ole omakielistä yhteisnimeä. Mordvalaiset asuvat venäläisten ja osittain tataarien naapureina, pirstoutuneina laajalle alalle pääasiassa Keski-ja Itä-Venäjällä Volgan mutkan eteläpuolella, Tambovin, Niznij-Novgorodin, Penzan, Simbirskin, Saratovin, Kasaanin, Samaran, Ufan ja Orenburgin kuvernementeissa, Mokšalaiset asuvat etupäässä Volgan länsipuolella. Mordvalaisten lukumäärä on vuoden 1897 tilaston mukaan 1,023,841 ja vuoden 1920 tietojen mukaan 1,107,832. Melkoista venäläistymistä on tapahtunut. Pääelinkeinona on maanviljelys; karjanhoito on vähäpätöistä, tärkeänä sivuelinkeinona on mehiläishoito. Viime aikoihin saakka naiset ovat säilyttäneet kansallispukunsa. Mordvalaistytöt ovat taitavia ompelijoita. Ensimmäinen varma tieto mordvalaisista on Jordaneksen (noin vuonna 551) antama. Sen mukaan itägoottien kuningas Ermanarik 300-luvun keskivaiheilla laski heidät valtansa alle. Myöhemmin mordvalaiset joutuivat eriheimoisten turkinsukuisten kansain (kasaarien, bolgaarien, tataarien) naapuruuteen ja osaksi vallanalaisuuteenkin. 1000-luvulta alkaen venäläiset koettivat saada jalansijaa mordvalaisten asuma-alueilla, mutta tataarien hyökkäykset lopettivat nämä vihollisuudet, ja vasta kun tataarit, joiden alaisina mordvalaisetkin ovat olleet, olivat karkoitetut, pääsivät venäläiset heitä jälleen ahdistamaan, Kasaanin kukistuttua 1552 myös ersäläiset joutuivat Venäjän vallan alaisiksi. Verot, kiskomiset, sotapalvelus ja väkivaltainen kristinoppiin kääntäminen oli siitä seurauksena. [J. N. Smirnov, "Mordva" (venäjäksi, 1895) ; "Suomen suku" (vuodesta 1926).] Katso myös: Mordvan kieli ja kirjallisuus

Linkkejä

- http://pakana.150m.com/mordva.htm Luokka:Etniset ryhmät Luokka:Kansat Luokka:Mordva

Vilja

Vilja on heinäkasvien siemeniä, joita kasvatetaan ravinnoksi. Viljaa kasvatetaan maapallolla enemmän kuin mitään muita ravintokasviryhmiä, ja se antaa ihmisille enemmän ravintoa kuin mikään muu ravintoaineryhmä. Eräissä kehitysmaissa köyhät ihmiset syövät lähes pelkästään viljaa. Kehittyneissä maissa viljansyönnin osuus on pienempi mutta silti merkittävä. Vaikka eri viljalajeissa on eroja, niiden viljely on periaatteessa varsin samankaltaista. Kaikki ovat yksivuotisia heinäkasveja: yhdellä kylvämisellä saadaan yksi sato. Kylmien alueiden viljaa on usein kahta tyyppiä: syys- ja kevätviljaa. Viljan ravintosisällöstä suurin osa on hiilihydraattia, mutta niissä on myös merkittävä määrä proteiinia, vaikka aminohappojen koostumus ei olekaan optimaalinen. Kokojyvävilja on hyvä kuidun, eräiden hyödyllisten rasvahappojen, vitamiinien ja muiden hivenaineiden lähde. Viljalajeja, suunnilleen vuosituotannon järjestyksessä
- vehnä (Triticum sp.), lauhkean ilmaston päävilja
- riisi (Oryza sativa), trooppisen ilmaston päävilja
- maissi (Zea mays), Pohjois- ja Etelä-Amerikan sekä Afrikan käytetyin vilja; paljon myös karjan rehuna
- sulkahirssi (Pennisetum sp.), Afrikassa ja Aasiassa
- durra (Sorghum vulgare), Afrikassa
- ruis (Secale cereale), kylmässä ilmastossa
- kaura (Avena sativa), viileässä viljastossa ja paljon myös karjan rehuna
- ohra (Hordeum vulgare), myös mallasohrana käytetty
- tefheinä (Eragrostis tef), yleinen Etiopiassa, mutta viljellään harvoin muualla
- intiaaniriisi (Zizania aquatica)
- spelttivehnä (Triticum spelta), vehnän läheinen sukulainen Luokka:Ruoka Luokka:Maanviljelys zh-min-nan:Ngó·-kok ja:穀物 ms:Bijirin simple:Corn

Hedelmät

Hedelmä on kasvitieteen määritelmän mukaan emiöstä hedelmöityksen jälkeen kehittynyt elin, jossa ovat kasvin siemenet. Gastronomiassa hedelmiä ovat suurehkot mehevämaltoiset kasvinosat, joita ei lueta juureksiin eikä vihanneksiin.

Kasvitiede

Hedelmä syntyy kukassa sijaitsevasta emiöstä hedelmöityksen jälkeen. Hedelmä voi olla joko kuiva tai mehevä. Yleisimpiä hedelmätyyppejä ovat
- kiulukka, ruusun pohjushedelmä
- kota, useasta emilehdestä muodostuva, aukeava hedelmä
- luumarja, hedelmä, jossa mehevä tai kuiva ja kuituinen kerros peittää kovan siemenkuoren, jonka sisällä on itse siemen
- marja, mehevä, yleensä monisiemeninen hedelmä
- palko, yhdestä emilehdestä muodostuva, saumasta ja selkäsuonesta avautuva hernekasvin hedelmä
- pohjushedelmä, hedelmä, joka sisältää emiön lisäksi kukkapohjusta
- pohjusmarja, marja, joka sisältä emiön lisäksi kukkapohjusta
- pähkinä, kovakuorinen, kuiva ja aukeamaton hedelmä, jossa on sisällä yksi siemen
- pähkylä, pieni pähkinä
- tuppilo, yhdestä emilehdestä muodostuva, saumaa myöten aukeava kuiva hedelmä
- tuppilokota.

Gastronomia

tuppilokota Gastronomiassa hedelmän käsite poikkeaa selvästi kasvitieteellisestä määritelmästä. Hedelmiksi luetaan yleensä vain suuret marjat sekä tuppilokotia ympäröivät mehevät kukkapohjukset. Tavallisimpia gastronomian hedelmiä ovat
- ananas
- appelsiini
- aprikoosi
- banaani
- granaattiomena
- kiivi
- luumu
- mandariini
- mango
- omena
- papaija
- persikka
- päärynä
- ruusukvitteni
- satsuma
- sitruuna
- taateli
- viikuna
- viinirypäle Luokka:Kasvianatomia Luokka:Hedelmät ja:果物 simple:Fruit zh-cn:水果 zh-tw:水果/繁

Viini

:Viini voi merkitä myös nuolikoteloa. Viini on yleensä rypäleistä käymisteitse valmistettu alkoholijuoma. Myös hedelmistä ja marjoista valmistetaan viinejä. Viinin valmistus levisi Eurooppaan jo antiikin aikoina. Viinillä on myös tärkeä merkitys erilaisissa seremonioissa. Viinit jaetaan kahteen ryhmään: mietoihin ja väkeviin viineihin. Mietojen viinien alkoholi on yksinomaan käymisteitse muodostunut. Mietoja viinejä ovat puna-, valko- ja roséviinit sekä hiilidioksidia sisältävät kuohuviinit. Väkevät sisältävät käymisalkoholin ohella lisättyä alkoholia. Väkeviin viineihin kuuluvat useat maustetut viinit kuten esim. vermutit. Hedelmäviinejä on kaikkia rypäleviinejä vastaavia tyyppejä. Suomessa hedelmäviinien valmistuksella on jo yli satavuotinen perinne. Viinistä tislaamalla valmistetaan myös väkeviä viinoja, kuten brandy.

Historia

Viinin valmistuksella on ikivanhat perinteet. Viiniköynnös on vanhimpia hyötykasveja. Viiniköynnöksen alkukotina pidetään Kaukasusvuoristoa ja Kaspianmeren ympärillä olevia alueita, joista viininviljely levisi Välimeren alueille ja saavutti nykyisen laajuutensa Euroopassa n. 2 000 vuotta sitten. Nykyisin viiniköynnöstä viljellään kaikissa lauhkeanvyöhykkeen maissa, joissa olosuhteet ovat suotuisat.

Tuotantoalueet

Maailman viinialueet tuottavat tuhatlukuisen määrän erilaisia viinilajeja. Suurin osa on yksinkertaisia pöytäviinejä, jotka nautitaan tuoreina ennen uutta satoa. Laatuviinejä sitä vastoin kypsytetään useampia vuosia ensin astioissa sitten pulloissa. Kauppamerkkien pitämiseksi tasaisina eri vuosien viinejä sekoitetaan keskenään, jolloin eliminoidaan vuosikertojen aiheuttamat erot. Maineikkaat huippuviinit pullotetaan yksilöinä, vuosikertaviineinä, ja ne ovat tavallisimmin tietyn viinikylän tai viinitarhan viinejä ja kantavat sen nimeä.

Rypälelajikeet

Rypälelajike, josta viini tehdään, määrää aromin ja maun peruslaadun. Maaperä, jossa köynnös kasvaa, antaa viinille luonteen. Eri vuosikertojen väliset erot johtuvat säätekijöistä. Mitä lähempänä viiniköynnösten kasvurajaa alue sijaitsee, sitä enemmän säiden vaihtelut vaikuttavat. Laadulliseen tulokseen vaikuttaa myös taito valmistaa ja käsitellä viiniä. Tärkeimpiä rypälelajikkeita ovat punaviineissä käytetyt Cabernet Sauvignon, Merlot, Syrah tai Shiraz, Pinot Noir, Sangiovese ja Tempranillo sekä valkoviineissä käytetyt lajikkeet Chardonnay, Riesling ja Sauvignon Blanc.

Valmistus

Eri viinintyyppien valmistus on peruspiirteiltään samanlainen. Rypälemehun sokeri muuttuu alkoholikäymisessä hiivasienten vaikutuksesta alkoholiksi ja hiilidioksidiksi, joka pääosin haihtuu. Alkoholikäymisen yhteydessä muodostuu etyylialkoholin ja hiilidioksidin ohella joukko tulevan viinin rakentamiselle tärkeitä sivutuotteita kuten muita alkoholeja, glyseriiniä, meripihkahappoa, estereitä ja aldehydejä. Nämä käymisen yhteydessä muodostuneet ainekset yhdessä rypäleistä peräisin olevien aromiaineiden, happojen, valkuaisten ja parkkiaineiden kanssa luovat edellytykset hyvän viinin syntymiselle ja kehittymiselle.

Punaviinit

parkkiaineiden Punaviinejä valmistettaessa rypäleet erotetaan kannoistaan ja murskataan, minkä jälkeen massa (mehut ja siemenet) pannaan käymään. Punaisten rypäleiden mehu ei tavallisesti sisällä väriaineita, jotka ovat rypäleen kuorissa ja liukenevat käymisen aikana. Samalla siemenistä ja kuorista liukenee punaviinille tunnusomaisia parkkiaineita. Muutamien tuntien tai päivien kuluttua, riippuen siitä kuinka paljon väri- ja parkkiaineita viiniin halutaan, mehu puristetaan massasta ja käymisen annetaan jatkua. parkkiaineiden

Valkoviinit

Valkoviinejä valmistettaessa rypäleistä poistetaan väriä sisältävät kuoret. Seuraavaksi rypäleet murskataan ja puristetaan, minkä jälkeen mehu pannaan käymään.

Roseviinit

Roséviinit ovat puna- ja valkoviinien välimuotoja. Ne valmistetaan punaviinirypäleistä siten, että rypäleiden kuoret saavat olla vain muutaman tunnin käyvässä mehussa, ja tällöin liukenee vain osa kuorien väristä. Puristusajankohtaa säätelemällä roséviinistä saadaan enemmän tai vähemmän värillistä. Roseviinin väri on vaaleanpunainen.

Kuohuviinit

Kuohuviinit valmistetaan normaaliin tapaan tehdyistä miedoista viineistä lisäämällä niihin sokeria ja kuohuviinihiivaa. Sen jälkeen viinin annetaan käydä suljetussa tilassa, jolloin käymisessä muodostuva hiilidioksidi jää liuenneena viiniin ja tästä tulee kuohuvaa. Toinen käyminen voi tapahtua joko pulloissa tai painesäiliöissä.

Käymisprosessi

Kaikilla miedoilla viinityypeillä ensimmäinen käyminen kestää viikosta kahteen viikkoon. Sen jälkeen suurin osa sakasta poistetaan ja käymisen annetaan jatkua. Tämä jälkikäymisvaihe kestää pari kuukautta. Mikäli viinistä halutaan täysin kuivaa (sokeritonta), käymisen annetaan tapahtua loppuun asti. Jos taas viiniin halutaan jäävän tietyn sokerimäärän, käyminen keskeytetään suodattamalla hiiva pois viinistä tai estämällä hiivan toiminta erilaisin keinoin.

Katso myös

- Korkkiruuvi
- Beaujolais nouveau Luokka:Alkoholijuomat

Muualla verkossa

- [http://www.alko.fi Alko]
- [http://www.altiaviinikerho.fi Altia]
- [http://www.viinilehti.fi Viinilehti]
- [http://www.viiniweb.net Viini-Web] als:Wein ko:와인 ja:ワイン simple:Wine th:ไวน์

Hamppu

Hamppu (Cannabis sativa) on hamppukasvien (Cannabaceae) heimoon kuuluva perinteinen viljelyskasvi, jota ihmiskunta on viljellyt jo tuhansien vuosien ajan. Nykypäivänä hamppu on yksi maailman kiistellyimmistä kasveista johtuen sen mahdollisista päihdyttävistä vaikutuksista. Hampulla on hyöty- ja päihdekäyttökohteita, mutta niille on erilaisen jalostuspäämäärän tuottamat lajikkeet. Hyötykäyttöhamppu eli kuitu- tai öljyhamppu ovat lajikkeita, joilla on marginaalinen kannabinoidipitoisuus, mutta ne kasvattavat pitkän ja suoran varren tai paljon suuria ja öljypitoisia siemeniä. Päihdehamppu on kannabinoidipitoinen pitkän jalostustyön tulos, josta voidaan kuivaamalla valmistaa kannabista. Yhteistä molemmilla lajiketyypeille ovat ulkonäön peruspiirteet.

Luokitus

kannabis Carl von Linné (ennen aatelointia Carl Linnaeus) luokitteli Cannabis sativan vuonna 1753 yksilajiseksi suvuksi. Myöhemmin hampulle on ehdotettu myös useampilajisia luokitteluja. Melko yleinen luokittelu on jakaa hamppu kolmeen lajiin: Cannabis sativa, Cannabis indica ja Cannabis ruderalis. Yksilajisessa luokittelussa nämä eri muodot voidaan ajatella Cannabis sativan alalajeiksi (subspecies, subsp.), muunnoksiksi (varietas, var.) tai lajin eri muodoiksi (forma, f.), seuraavaan tapaan:
- Cannabis indica: Cannabis sativa subsp. indica tai Cannabis sativa var. indica
- Cannabis ruderalis: Cannabis sativa f. ruderalis, myös Cannabis sativa subsp. spontanea.

Nimen alkuperä

Nimen kannabis on oletettu olevan skyyttiläistä alkuperää. Mahdollisesti se on kotoisin seemiläisistä kielistä, kuten hepreasta. Raamatun toisessa Mooseksen kirjassa (30:23) Jumala käskee Moosesta valmistamaan pyhää öljyä mirhasta, kanelista, kaneh bosm'sta ja kassiasta. Kaneh bosm on hepreaksi cannabos tai kannabus; "kan" tarkoittaa ruokoa ja kaislaa ja "bosm" tarkoittaa tuoksuvaa, aromikasta. Sara Benetowa Varsovan antropologisten tieteiden laitoksesta on kirjoittanut kirjaansa Book of Grass: "Hämmästyttävä löytö seemiläisen nimen kanbos ja skyyttiläisen cannabis välillä johtaa olettamukseen, että skyyttiläinen sana on seemiläistä alkuperää." Kun vertaa englantilaista sanaa hemp ja kreikkalaista sanaa kannabis, huomaa nimen tulleen indoeurooppalaisista kielistä. Suomalais-ugrilaisissa kielissä kanapish on tarkoittanut hamppua. On oletettavaa, että maanviljelyksen levitessä hampun kasvattaminen yleistyi ja nimi kulki sen mukana. Hampun tieteellisen nimen lajiosa johtuu latinan adjektiivista sativus, joka on tässä latinan kieliopin vaatimassa feminiinimuodossa sativa, koska Cannabis on suvultaan feminiininen. Sana sativus on klassillisessa latinassa hyvin harvinainen. Sen merkitys on ’viljelty’ tai ’istutettu’ eli vastakohta luonnossa kasvavalle. Ruderalis tarkoittaa ruderaattia eli joutomaata ja indica viittaa Intiaan.

Ulkonäkö

Intia Hamppu on yksivuotinen, 1–2 metrin korkuinen pystysti kasvava kasvi. Hampun lehdet, joiden muodosta on syntynyt eräänlainen tunnus, ovat sormijakoisia ja lehtilavan muoto on iso- ja teräväsahainen. Hampun lehdet kasvavat vastakkaisesti ja tavallisesti ne ovat 3-9 sormisia. Sormien määrä lisääntyy kasvin kasvaessa: ensimmäiset lehdet ovat vain kolmisormisia mutta vanhemmista lehdistä on tavattu jopa 13-sormisia. Lehdykät ovat yleisesti ottaen kapeat. Hamppu on kaksikotinen ja tuulipölytteinen. Hampun hedekukinto on runsashaarainen ja itse kukat ovat ennen kukkimista hyvin pientä vihreätä banaaniterttua muistuttavat. Emikukinto on terttu, vihreä kuten verhiölehdet jotka muodostavat kukasta suuren osan. Kukkia täysikasvuisessa, kukkivassa naaraassa on satoja. Verhiölehtien välistä työntyy kaksi, yhdessä v-asennossa olevaa luottia, jotka ovat nuorella kasvilla vaaleat ja vanhalla kasvilla lopulta ruskeat ja kuivat. Hampun siemenet ovat noin puolen sentin pituisia, litteähköjä ja rusehtavia. Jotkut siemenet ovat jopa hyvinkin tummia tai tummaviirullisia pystysuunnassa. Hamppua ei kasva Suomessa luonnonvaraisena. Etelä-Euroopassa ja mm. Ukrainassa se on vakiintunutkin. Suomessa satunnaisesti luonnossa tavattava hamppu on joko karannut hamppupellolta, tai sitä on joko istutettu koristekasviksi tai tarkoituksella kasvatettu päihteeksi.

Kannabinoidipitoisuus

päihteeksi Hampun luontainen kannabinoidipitoisuus on tunnettu ympäri maailmaa. Kasvin pääasiallinen psykoaktiivinen yhdiste on tetrahydrokannabinoli (THC), mutta kasvi sisältää myös noin 60 muuta kannabinoidia, joista suurin osa ei ole päihdyttäviä. Tutkijat eivät ole päässeet yksimielisyyteen kasvin lehdillä ja kukkien pinnoilla sijaitsevien kannabinoidirikkaiden kiteiden tarkoituksesta. Toiset väittävät kannabinoidien olevan kasvin luontainen hyönteiskarkote, toiset pitävät niitä kasvin keinona suojautua kuivumiselta. Erään väittämyksen mukaan kannabinoidit suojaavat kasvia ultraviolettisäteiltä. Kuivissa kasvuolosuhteissa päihdehampun on huomattu nostavan kannabinoidikiteet näkyville lehtien pinnalle ja lisääntyneen ultraviolettisäteilyn on huomattu tekevän samoin. Toisin kuin yleisesti luullaan, villi luonnossa kasvava hamppu ei ole kovin kannabinoidipitoinen. Nykyajan jalostustyön tuloksena on kehitetty vahvoja päihdehamppulajikkeita, jonka kuivapainosta jopa 25 prosenttia on kannabinoideja. Toisessa ääripäässä on kuituhamppu, joka saattaa sisältää kannabinoideja vain 0,05 prosenttia.

Alalajit

ultraviolettisäteiltä

Cannabis sativa subsp. indica

Cannabis sativa subsp. indica on alkuperältään kotoisin Keski-Aasiasta Afganistanin, Nepalin ja Pakistanin alueelta. Kasvit ovat lyhytnivelvälisiä ja leveitä. Kasvin lehdykät ovat erittäin leveät ja usein hyvin tummanvihreät. Kasvit kukkivat nopeasti, vain noin 6–8 viikossa. Kukinnot ovat tiiviitä ja paksuja. Cannabis sativa subsp. indica on alun perinkin ollut alalajeista kannabinoidipitoisin; se sisältää Cannabis sativa subsp. sativaa enemmän kannabidiolia (CBD) ja kannabinolia (CBN), mutta vähemmän tetrahydrokannabinolia (THC). Nykyisin Cannabis sativa subsp. indica on se alalajeista, jota kasvatetaan päihteeksi varsinkin sisätiloissa. Syitä suosiolle päihdekasvina ovat nopea kukinta-aika, lyhyt kasvutapa ja kasvista saatavan kannabiksen vahvuus. Keski-Aasiassa indicasta valmistetaan paljon hasista. Suuri kannabidiolimäärä tekee päihtymystilasta väsyttävän ja käyttäjä haluaa pysytellä sohvanpohjalla.

Cannabis sativa subsp. sativa

Cannabis sativa subsp. sativa on Cannabis sativa subsp. indican "vastakohta". Alkuperältään se on kotoisin Meksikon, Kolumbian ja Thaimaan alueilta sekä Afrikan tietyistä osista. Sillä on vaaleammanvihreät ja paljon kapeammat lehdykät kuin Cannabis sativa subsp. indicalla. Kasvit kasvavat tropiikissa pitkiksi ja kukkivat hitaasti, 10–16 viikossa. Kukinnot ovat hajanaisesti pitkin latvaa, eikä Cannabis sativa subsp. indicalle tyypillistä suurta tiivistä kukintoa muodostu. Cannabis sativa subsp. sativa on alalaji, josta on valmistettu suuri osa nykyisistä kuituhamppulajikkeista. Luontaisesti sativa on sisältänyt tetrahydrokannabinolia, mutta muita kannabinoideja vähän. Sativa ei ole saavuttanut suurta suosiota päihdekasvina, koska se kukkii hitaasti, kasvaa tavattoman korkeaksi ja vaatii paljon valoa. Sativaa on kylläkin risteytetty indicaan, jotta päihdekasvin tuottamasta päihtymystilasta tulisi kirkkaampi ja energisempi. Thaimaa

Cannabis sativa subsp. ruderalis

Cannabis sativa subsp. ruderalis on kotoisin entisen Neuvostoliiton alueelta, jossa se kasvaa villinä teiden varsilla ja talojen seinustoilla. Se kukkii jopa hampulle erikoisessa 24 tunnin valossa. Siitä on valmistettu kuituhamppulajikkeita Pohjoismaihin, koska se kasvaa nopeasti ja tuottaa siemeniä vaikka olisi yötön yö. Fin-314®, Finola, on Suomen kesäoloihin erityisesti jalostettu kuituhamppulajike, joka kasvaa lyhyeksi, yksivartiseksi ja valmistuu nopeasti Suomen kesässä. Luontaisesti ruderalis ei edes ole sisältänyt mainittavaa määrää kannabinoideja. Päihdekasviksi Cannabis sativa subsp. ruderalista on lähiaikoina risteytetty Cannabis sativa subsp. indican kanssa, jotta kasvi tuottaisi kannabista myös Pohjoismaiden suvessa.

Käyttökohteet

Hamppukuitu

kannabis Hamppu tunnetaan parhaiten köysien raaka-aineena, mutta siitä saatavista kuiduista voidaan valmistaa myös kestäviä kankaita, selluloosaa paperin raaka-aineeksi sekä teollista raaka-ainetta käytettäväksi eristeenä, levyinä tai huonekalujen materiaalina. Kuituhamppupelto tuottaa aarilta 3–4 kertaa enemmän kuitua kuin metsä. Uusi sato valmistuu vuosittain, toisin kuin metsän, jonka kuitukäyttöön kasvaminen kestää vähintään 20 vuotta. Hamppukuitu on erittäin luja (120 kg/mm²) ja märkäkestävä. Se on myös muun muassa puuvillaa lämpimämpi ja pehmeämpi materiaali tekstiiliksi valmistettuna. Vaikka hampulla on huonompi valonkestävyys kuin pellavalla, esimerkiksi purjekäytössä se on todettu moninkertaisesti pellavaa pitkäikäisemmäksi vaihtoehdoksi. Pehmeää kangasta varten hamppu korjataan 2-3 kuukauden iässä, lankakäyttöön 3-4 kuukauden jälkeen ja vaativaan kangas- ja köysikäyttöön noin puolivuotiaana. Hamppukuitu muistuttaa monessa suhteessa pellavaa. Sen pituus-paksuussuhde on samansuuruinen ja poikkisiteet ovat molemmilla kasveilla toistensa kaltaiset. Hamppukuidun päät eivät kuitenkaan ole pellavan tapaan teräviä vaan tylppiä ja haarautuneempia. Hamppukuidun pää kiertyy kuivuessaan vastapäivään. Kuituosasta noin kaksi kolmannesta on selluloosaa. Hampun varren ulompi osa käsittää pidempiä niinikuituja ja sisäosa lyhyempiä kuituja. Näistä niini on perinteinen tekstiilien ja köysien raaka-aine. Kuitukimpun pituus vaihtelee alle puolesta metristä lähes kahteen metriin. Liotuksen ja kuivauksen jälkeen väri voi olla hyvin erilainen käytetyistä menetelmistä riippuen – aina keltaisesta tai harmaasta vihreään, ruskeaan ja lähes mustaan. Myös täysvalkoista voidaan saada aikaan, mutta tällöin kuitu heikkenee eikä enää sovellu suurta lujuutta vaativiin tarkoituksiin. Kuitukimpun paksuus on 0,5–5 mm muodostuen peruskuiduista. Hampusta voidaan valmistaa paperilaatuja hyvin ohuesta paperista paksuihin pahveihin. Nykyään hamppupaperia käytetään laajalti sätkäpapereissa ja suuri osa raamatuista painetaan hamppupaperille, koska sivujen täytyy olla ohkaisia, kestäviä ja keveitä. Lähes kaikki paperi, jolle on kirjoitettu ennen 1900-lukua on hamppupaperia. Hamppupaperin kestävyys on säilyttänyt suuren määrän vanhoja kirjoja ja seteleitä hyväkuntoisina. Hamppupaperi ei repeä yhtä helposti kuin puusta valmistettu paperi eikä kellastu sataan vuoteen; kaksisataavuotiaana paperi alkaa olla kellertävää, kun puusta valmistettu on jo 30–50 vuotiaana. Vaikka hamppukuidun käyttö väheni 1900-luvun puolivälissä sodan jälkeen, se on edelleen tärkeä raaka-aine muun muassa luontoystävällisessä vaateteollisuudessa, mattojen valmistuksessa sekä mitä oudoimmissa yhteyksissä – tiesitkö esimerkiksi, että darts-taulujen tärkein raaka-aine on hamppukuitu? Tulevaisuudessa, ilmakehän päästäessä enemmän ultraviolettisäteilyä maan pinnalle, hamppu saattaa taas nousta yleiseksi tekstiilikuiduksi. Vaalea ja jopa 95 prosenttia auringon haitallisista UV-säteistä suodattava hamppukangas saattaa suojata jälkipolviemme ihoa. Verrantona tällä hetkellä yleisin materiaali eli puuvilla suodattaa ainoastaan 30 prosenttia kankaaseen osuvista UV-säteistä.

Hampunsiemenet ja siemenistä puristettava öljy

ultraviolettisäteily Hampunsiemenistä saatavaa öljyä on perinteisesti käytetty lamppu- ja voiteluöljynä. Terveellistä, syötävää hamppuöljyä voidaan valmistaa muun muassa kylmäpuristamalla korjatuista, kypsistä siemenistä. Hampunsiemenet sisältävät helposti imeytyvässä muodossa olevaa proteiinia noin 25 prosenttia ja monityydyttämätöntä rasvaa noin 33 prosenttia. Siemenet ja niistä puristettu öljy ovat gluteenittomia ja kolesterolittomia. Tietysti kumpaankaan valmisteeseen ei sisälly kannabinoideja. Aiemmin soijapavun luultiin olevan kasvikunnan eniten aminohappoja sisältävä jäsen, sillä se sisältää jopa 18 aminohappoa kahdestakymmenestä proteiinisynteesissä tarvittavasta aminohaposta. Kuitenkin uudempien tutkimusten mukaan hampunsiemenet sisältävät kaikki ihmisen terveydelle välttämättömät 20 aminohappoa. Hampunsiemenet sisältävät paljon terveellisiä ja ihmiselle välttämättömiä omega-3, -6, ja -9 -rasvahappoja. Hampunsiementen monityydyttämätön ja paljon rasvahappoja sisältävä rasva koostuu pääosin linolihaposta (LA, omega-6), jota on siemenistä noin 55 prosenttia ja alfalinoleenihaposta (ALA, omega-3) jota on 20–25 prosenttia. Hampunsiemenet sisältävät myös erittäin harvinaista ja terveellistä gammalinolihappoa (GLA, omega-6) neljä prosenttia ja stearidoonihappoa (SDA, omega-3) suunnilleen kaksi prosenttia.

Energianlähde

Hamppu on nopeasti kasvava energiakasvi. Dieselmoottori kehitettiin alun perin käymään hampusta valmistetulla biopolttoaineella.

Hampun historiaa

Alkukulttuuri Aasiassa

Dieselmoottori Kiinalaiset omaksuivat hampun sekä lääkekasviksi että kuitukäyttöön. Luonnonlääkkeenä hamppu oli tunnettu Kiinassa jo tuhansia vuosia. Ensimmäiset kudotut kankaat olivat hamppua, ja ne ovat peräisin ajalta 7000-8000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Hamppu oli Keski-Aasiassa ensimmäinen viljelty kuitukasvi. Sata vuotta ennen ajanlaskumme alkua kiinalaiset valmistivat käärepaperia, ja vuonna 105 keisarillisen palatsin ministeri Tsai Lun onnistui valmistamaan kirjoituspaperia. Vanhimmat päivätyt paperit on löydetty Gobin erämaasta, ja ne ovat peräisin vuosilta 265-334. Kiinalaiset valmistivat paperia kuitukasveista – kuten mulperipensas, kiinanruoho (rami), pellava ja hamppu – sekä ramin, pellavan ja hampun lumpuista. Kuudensadan vuoden ajan vain kiinalaiset osasivat valmistaa ohutta mutta erittäin kestävää hamppupaperia. Vuonna 751 arabit voittivat kiinalaisen armeijan kuuluisassa Talasin taistelussa. Sotavankien joukossa oli paperintekijöitä, minkä seurauksena Samarqandista tuli paperin maailmankaupan keskus.

Hamppu saapuu Eurooppaan

Arvellaan, että hamppu tuotiin Aasiasta Eurooppaan noin 1500 eaa. Kesti kuitenkin kauan, ennen kuin se tuli tunnetuksi koko Euroopassa. 400-luvulla eaa. Herodotos kertoi, että skyytit kasvattivat hamppua huumaavien vaikutusten ja traakialaiset kuitujen takia. Roomalaiset levittivät hampun viljelyn koko Eurooppaan, joskin kasvi oli paikoin jo pohjoisemmassakin tunnettu. Purjelaivoja rakennettiin jo Egyptissä ja Kaksoisvirranmaassa, mutta Rooman valtakunnan aikana laivat kehittyivät suuriksi, kaksi- tai kolmimastoisiksi sekä ne kykenivät kuljettamaan jopa 1600 tonnia rahtia. Hampusta valmistettu purjekangas oli kestävintä joten purjelaivojen materiaalina se oli luonnollisesti yleisin. Yhden purjeen kutominen vei ammattitaitoiselta kutojalta vuosia, ja kankaan laadun piti olla paras mahdollinen. Rooman valtakunnan aikana purjeenkudonta olikin yksi kukoistavimpia teollisuudenaloja. Vanhin hampun viljelyyn kehottava laki Euroopassa oli itsensä Kaarle Suuren laatima 800-luvulla. Viikingit omaksuivat hampun jo varhaisessa vaiheessa käyttäen sitä mm. köysiin, purjeisiin, vaatteisiin ja kalaverkkoihin, sillä hamppu kestää pitkään hapertumatta kosteudenkaan haittaamatta sitä. Vuonna 850 rakennettujen viikinkilaivojen jäännöksistä on löydetty hampunsiemeniä. Hamppukuitujen voimin viikingit matkasivat Pohjois-Amerikan länsirannikolle ja ovat luultavasti vieneet kasvin mukanaan. Saksilaiset kirjasivat lääkinnälliseen kirjallisuuteensa hamppurohtojen reseptejä. Hamppua käytettiin paitsi ravintona, myös yleisrohtona erilaisiin vaivoihin, hammassärystä ja synnytyskivuista kuumetauteihin ja reumatismiin. Platina sanoo, että hampusta saa mainiota köyttä. Sitten hän lisää, että tiettyyn ruokaan käytetään jauhettua hampun siementä, mutta se vahingoittaa vakavasti vatsaa ja päätä eli kaiken kaikkiaan koko kehoa. Keskiajalla pellava- ja hamppukulttuuri kukoistivat Euroopassa. Kaikki käyttövaatteet oli valmistettava kotona kasvatetusta pellavasta, hampusta ja villasta. Platina] Viidennellätoista vuosisadalla Euroopan mahtikansat mittelivät voimiaan merivaltoina. Espanja, Hollanti ja Iso-Britannia olivat käyneet idän kanssa kauppaa Silkkitien kautta, mutta meriteitse aukenivat huomattavasti suuremmat kaupankäynnin mahdollisuudet. Laivojensa varustamiseen nämä maat tarvitsivat ennenkokemattoman paljon hamppukuitua, sillä vain pisimmät ja vahvimmat hamppukuidut muotoutuivat suuriksi purjeiksi ja paksuiksi köysiksi, jotka olivat riittävän säänkestäviä pitkillä matkoilla itään. Briteillä oli saarivaltana ongelmallisemmat olosuhteet. Niinpä Englannin Henrik VIII määräsi vuonna 1533 kaikki maanviljelijät kasvattamaan neljänneseekkerin hamppua tai pellavaa jokaista kuudettakymmenettä eekkeriä maata kohden. Englannin Elisabet I toisti määräyksen vuonna 1563, mutta säännös kumottiin vuonna 1593, koska maanviljelijät eivät huonon korvauksen tähden halunneet kasvattaa kuituja valtiolle. Vuonna 1663 Britannia määräsi siirtolaistyöläisiä kuitujen muokkaukseen ja asetti Irlannin tuottamaan hamppu- ja pellavavaatteita emämaalle verovapaana. Englanti myös osti jopa 97 % hampustaan Venäjältä pysyäkseen vallassa merivoimin.

Hamppu uudella mantereella

Venäjä] Kristoffer Kolumbus purjehti hamppupurjein Atlantin yli vuonna 1492. Merivaltojen laivanvarustus oli täysin riippuvaista hamppukuidun määrästä. Raportit siitä, että hamppu kasvoi hyvin uudessa maassa, antoivat merivalloille uuden mahdollisuuden lisätä laivojensa määrää ja sen myötä myös valtaansa maailmassa. Jo ennen Kolumbusta viikingit olivat luultavasti kuljettaneet hampunsiemeniä mukanaan ylittäessään Atlantin ja vieraillessaan uudessa maassa ensimmäisen vuosituhannen vaihteessa. Hamppua oli kuitenkin viljelty Amerikan mantereella myös ennen viikinkejä. Luultavasti aikoinaan Kiinasta, Beringin salmen kautta, nykyiseen Alaskaan vaeltaneet kansat olivat tuoneet hampun mukanaan. Varhaisista uuden maan ja Euroopan välisistä tiedotteista on jäänyt tietoja, joiden mukaan länsirannikolta olisi löytynyt luonnonvaraiseen elämään sopeutunut kannabislaji, "villihamppu", Cannabis americana. Ensimmäiset eurooppalaiset uudisasukkaat Amerikan mantereella alkoivat viljellä hamppua omiin ja emämaidensa tarpeisiin. Vuoteen 1690 mennessä Pohjois-Amerikassa oli riittävästi hamppua, pellavaa ja puuvillaa niin, että siellä voitiin aloittaa teollinen paperituotanto. 1800-luvun alussa Yhdysvallat, kuten monet Euroopankin maat, olivat luoneet vahvat kauppasuhteet maataloustuotteista Venäjän kanssa. Yhdysvaltojen tuontituotteista kymmenen prosenttia oli venäläisiä – niistä tärkeimpiä olivat rauta, hamppu ja pellava. Teollisen vallankumouksen ensiaskelia 1800-luvun puolivälissä olivat uudet mekaaniset ratkaisut hamppukuidun käsittelyssä. Vuonna 1882 pelkästään New Yorkissa oli kymmeniä kuitujen muokkaukseen keskittyneitä tehtaita. Oli suhteellisen yksinkertaista saada aikaan selluloosaa ja kuitua, mutta kemian alan kehitys tämän vuosisadan puolella antoi mahdollisuuksia myös uudenlaiseen hampun hyödyntämiseen. Rudolf Dieselin kehittämä dieselmoottori oli alun perin tarkoitettu käyttämään hamppu- ja muita kasvisöljyjä. :"Dieselmoottoria voidaan käyttää kasvisöljyillä ja se auttaisi huomattavasti sitä käyttävien maiden maanviljelyn kehittämisessä. Kasvisöljyjen käyttö voi moottoreiden polttoaineena tuntua merkityksettömänä tänä päivänä. Mutta senkaltaiset öljyt voivat ajan oloon tulla yhtä tärkeiksi kuin nykypäivän petroli ja kivihiiliterva." — Rudolf Diesel (1911) 1911 1930-luvulla Fordin moottoriyhtiö kehitti polttoaineiksi etyyliasetaattia, metanolia ja muita yhdisteitä hampusta. Fordilla oli suunnitelmia hamppupolymeereistä (selluloosasta) tehdystä muovista, joka olisi käytännöllinen materiaali miltei mihin tahansa. Valmistettiin auto, jonka materiaalit olivat "kasvaneet maasta", eli ne olivat täysin hampusta ja muista kasveista jatkojalostettuja. Auto kulki hamppupolttoaineella. Lehdet Mechanical Engineering ja Popular Mechanics julkaisivat 1937 artikkelit kuvineen aiheesta. Nämä kehitysaskeleet – biomuovi ja nopea kuidunjalostus – olivat valmiina siirtämään teollistuneet maat uuteen hampun hyödyntämisen aikakauteen. Kuitenkin petrokemian tuotteet ja puu sekä puuvilla korvasivat hampun myöhemmin 1900-luvulla, sillä hampun kasvatus julistettiin Yhdysvalloissa laittomaksi.

Hampun historia Suomessa

Suomessa on selvitetty eri viljelykasvien varhaishistoriaa mm. seuraavia tieteenaloja soveltaen:
- Paleoekologia: Järvien pohjalietteen kerrostumista on otettu kairaamalla näytteitä, joista on selvitetty