Home About us Products Services Contact us Bookmark
:: wikimiki.org ::
Tarton Rauha

Tarton rauha

Nimitystä Tarton rauha käytetään rauhoista, jotka solmittiin Viron Tartossa Viron ja Neuvosto-Venäjän välillä 2. helmikuuta 1920 sen itsenäisyyden tunnustamiseksi sekä Suomen ja Neuvosto-Venäjän välillä 14. lokakuuta 1920 maiden välisten rajojen vahvistamiseksi.

Viron ja Neuvosto-Venäjän välillä

Solmittiin 2. helmikuuta 1920 Viron vapaussodan jälkeen. Virolle määriteltiin kuuluvaksi niin sanottu Viron Inkerinmaa ja Setumaa, mitä ei ole Viron jo ratifioimassa ja Venäjän toistaiseksi vielä ratifioimatta jättämässä Viron ja Venäjän rajasopimuksesta.

Suomen ja Neuvosto-Venäjän välillä

Viron ja Venäjän rajasopimuksesta Rauhansopimusta edeltävät neuvottelut kestivät neljä kuukautta. Suomen valtuuskuntaa johti Juho Kusti Paasikivi. Venäjä tunnusti Suomen historialliset rajat (Suomen autonomisen suuriruhtinaskunnan raja vuodelta 1812, joka noudatteli pääosin Stolbovan rauhan rajaa) ja luovutti Suomelle Petsamon jonka keisari Aleksanteri II oli 1860-luvulla luvannut liitettäväksi Suomeen. Suomi lupautui myös palauttamaan Vienan ja Aunuksen retkikuntien aikana Suomeen liittyneet Repolan ja Porajärven pitäjät.

Katso myös

Suomen valtuuskunta


- Juho Kusti Paasikivi
- Juho Vennola
- Alexander Frey
- Rudolf Walden
- Väinö Tanner
- Väinö Voionmaa
- Väinö Kivilinna

Yhdistys


- Tarton rauha ry

Linkkejä


- [http://www.prokarelia.net/contract/?x=tartto Tarton rauhansopimus]
- [http://tartonrauha.net/ Tarton rauha ry - Freden i Dorpat rf] Luokka:Rauhansopimukset

Viro

Viron tasavalta (viroksi Eesti Vabariik) on tasavalta Itämeren itärannalla Koillis-Euroopassa Suomenlahden eteläpuolella, Suomesta etelään. Virolla on itärajaa Venäjän federaation ja etelärajaa toisen Baltian maan, Latvian, kanssa. Viron pääkaupunki on Tallinna. Noin kolmannes maan asukkaista elää Tallinnassa ja yhteensä 70 prosenttia kaupungeissa. Tallinnan jälkeen suurimpia kaupunkeja ovat yliopistokaupunki Tartto (101 744 asukasta), teollisuuskaupunki Narva (73 295 asukasta) ja kesäpääkaupunki Pärnu (50 966 asukasta). Muiden valtioiden pääkaupungeista Tallinnaa lähinnä on Helsinki – matkaa yli Suomenlahden tulee vain 85 kilometriä. Latvian pääkaupunki Riika on päivän automatkan päässä (307 kilometrin) eikä Pietariinkaan ole pitkä matka (395 kilometriä). Tukholmakin on melko lähellä, 405 kilometrin päässä.

Nimitykset Eesti ja Viro

Eesti on Viron vironkielinen nimi. Nimi esiintyy jo roomalaisen Tacituksen Germania-teoksessa muodossa aestii. Yleisen käsityksen mukaan rautakautinen nimitys aestii kuitenkin viittasi Itämeren kaakkoisrannikon balttilaista kieltä puhuvaan väestöön eikä varsinaisiin virolaisten esivanhempiin. Virolaisten alkuperäinen omakielinen nimi on maarahvas ja kielen nimi maakeel. Nimi "Eesti" tuli Viroon vasta 1700-luvulla ja kirjakieleen 1800-luvun puolessa välissä. Suomessa Viroa on kutsuttu Eestiksi varsinkin 1920- ja 1930-luvulla heimotyöstä innostuneiden oikeistolaisten keskuudessa ja neuvostovallan aikana vasemmistossa. Suomeen vakiintunut sovinnaisnimi on kuitenkin "Viro". Muun muassa Viron entinen presidentti, kielentutkija Lennart Meri ja Kielitoimisto suosittelevat suomeen vakiintuneen Viro-nimen käyttöä. Viro-nimitys on tullut suomen kieleen Koillis-Viron historiallisesta Virun maakunnasta, josta pidettiin vanhastaan yhteyksiä Suomenlahden pohjoispuolelle, mm. Virolahdelle. Virun alueella on kaksi nykymaakuntaa: Länsi-Viru ja Itä-Viru (Lääne-Viru ja Ida-Viru).

Maantiede

Viron pinta-ala on noin 45 000 neliökilometriä. Alueeltaan se on siis hiukan suurempi kuin esimerkiksi Alankomaat, Tanska tai Sveitsi, mutta toisaalta pienempi kuin vaikkapa Itä-Suomen lääni. Idästä länteen Virolla on leveyttä 350 kilometriä ja pohjoisesta etelään pituutta 240 kilometriä. Meren saaret muodostavat noin yhden kymmeneksen ja järvet kahdeskymmenesosan Viron pinta-alasta. Viro sijaitsee samalla leveyspiirillä kuin Keski-Ruotsi ja Skotlannin pohjoiskärki. Kesäkuukausien (kesäkuu-syyskuu) keskilämpötila on tavallisesti 15–18 celsiusastetta, talvella 4–5 °C. Viron yli tuhat järveä täplittävät maaseutua. Pinnanmuodoiltaan Viro on melko tasainen. Korkein kohta on Suur Munamägi Etelä-Virossa, 318 metriä meren pinnan yläpuolella. Taivas on Virossa pilvien peitossa noin puolet vuodesta. Merellisen ilmaston takia kumpuilevassa Etelä-Virossa sataa vuodessa noin 750 millimetriä. Kun seitsemän tuhatta jokea ja puroa kuljettaa sadevettä mereen, maasto on vetinen: suot ja erityyppiset puuta kasvavat rämeet kattavat yli viidenneksen Viron pinta-alasta. Maailmassa on suhteessa enemmän suomaata vain Suomessa. Erityyppiset metsät kattavat hiukan yli puolet Viron pinta-alasta. Suomaat ja aarniometsät edustavat luontotyyppejä, jotka ovat tuhoutuneet suuresta osasta Eurooppaa.

Historia

millimetri millimetri millimetri millimetri

Esihistoria

Viimeisen jääkauden hellittäessä vetäytyi mannerjää pohjoiseen, että nykyisen Viron alue vapautui jääpeitteestä n. 10 000 eaa ja Etelä-Suomi n. 8000 eaa. Pian maanpinnan paljastumisen jälkeen alkoi myös ihmisasutus levitä etelästä näille alueille ja siitä lähtien asutus on jatkunut tähän päivään asti. Varhaisimman asujamiston etnisestä pohjasta tai kielestä ei ole tietoa, mutta vuoden 3300 eaa jälkeen Suomenlahden molemmille puolille levinneen ns. kampakeraamisen kulttuurin on arveltu olevan itämerensuomalaista alkuperää. Kivikautta seurasivat Virossakin pronssikausi (1500 - 500 eaa.) ja rautakausi (500 eaa. - 1200 jaa.), joilta on runsaasti arkeologisia löytöjä. Rautakaudelle ajoittuvat esimerkiksi "maalinnoiksi" kutsutut linnoitukset. Viron ja Suomen välillä vallitsivat jo tällöin vilkkaat yhteydet. Viro oli tähän aikaan tiheämmin asuttu kuin Suomi, ehkä myös kehittyneempi ja vauraampikin.

Keskiaika ja uuden ajan alku

1200-luvun alkupuolella Saksalainen ritarikunta yhdessä Kalparitariston kanssa valloitti pitkän sodan jälkeen jälkeen Viron eteläosan ja Tanska pohjoisosan. Lopulta saksalaiset hallitsivat koko aluetta. 1500-luvun lopulla Ruotsi valloitti Pohjois-Viron, Puola Etelä-Viron (Ruotsille 1629) ja Tanska Saaremaan (Ruotsille 1645).

Venäjän vallan aika ja kansallistunteen nousu

Venäjä valloitti Viron Ruotsilta 1700-luvun suuressa pohjan sodassa. Kansallinen herääminen Virossa alkoi 1800-luvun puolivälissä, kun maaorjuus lakkautettiin. Jo Ruotsin vallan aikana (1632) oli perustettu mm. Tarton yliopisto. 1800-luvun lopulla Venäjä yritti tukahduttaa vaaralliseksi kokemaansa kansallisuusaatetta. Venäläistämisohjelman aikana vironkielisiä sanomalehtiä ja kouluja lakkautettiin ja Tarton yliopistossa venäjästä tuli ainoa opetuskieli. Venäjän luhistuttua ensimmäisessä maailmansodassa ja bolševikkien vallankumouksen jälkeen Viro julistautui ensimmäisen kerran itsenäiseksi. Bolševikit pyrkivät estämään irtautumisen, mutta Saksa miehitti Viron heti sen julistauduttua itsenäiseksi.

Itsenäisyyskamppailu

Itsenäiseksi Viro pääsi julistautumaan 24. helmikuuta 1918. Konstantin Päts muodosti väliaikaisen hallituksen, mutta Saksa miehitti Tallinnan seuraavana päivänä ja vangitsi Pätsin. Brest-Litovskin rauhassa maaliskuussa 1918 bolševikkien oli pakko luovuttaa Viro Saksalle. Saksalaisten romahdettua sodan lopuksi Neuvosto-Venäjä mitätöi rauhansopimuksen ja puna-armeija hyökkäsi Viroon. Hyökkäystä seurasi yli vuoden mittainen Viron vapaussota brittilaivaston tukemana. Puna-armeija lyötiin takaisin. Vuonna 1920 solmittiin Tarton rauha ja Viro ja Neuvosto-Venäjä tunnustivat toisensa. Virolaisen kulttuurin ja talouden perusta luotiin seuraavina vuosikymmeninä. Maahan järjestettiin tehokas vironkielinen alkeisopetus, Tarton yliopisto muutettiin vironkieliseksi jo vuonna 1919. Maauudistuksessa kartanoiden maat jaettiin talonpojille. Vuonna 1921 Viro liittyi Kansainliittoon. Kommunistien kansannousu tukahdutettiin joulukuussa 1924.

Demokraattinen Viro

Vuoden 1920 perustuslaki kuului demokraattisimpia maailmassa, koska siinä oli lähes ääriparlamentaristinen korostus. Parlamentti valitsi valtionpäämiehen (riigivanem), joka johti hallitusta ja hoiti myös presidentin tehtävät. Taloudellisesti hyvänä aikana järjestelmä toimi tyydyttävästi, mutta talouslaman aikana 19291933 ajauduttiin sisäpoliittiseen kriisiin. Tyytymättömyys demokraattisen järjestelmän saamattomuuteen kanavoitui äärioikeiston kannatukseksi, kuten monessa muussakin Euroopan maassa. Virossa oikeisto-oppositiota nousi edustamaan Viron vapaussoturien liitto, ns. vapsit.

Konstantin Pätsin autoritaarinen hallinto

Suuri lama 1932–1933 johti radikalisoitumiseen ja parlamentarismi näytti olevan pystymätön ratkaisemaan ongelmia. Viron rintamamiesten eli vapsien liike voitti suuren vaalivoiton syksyllä 1933. Vapsien painostuksesta hyväksyttiin vuonna 1933 uusi perustuslaki, joka teki riigivanemista itsenäisen toimenpanovallan haltijan, jolla oli laajat valtaoikeudet. Vapsien aloitteesta perustuslakia muutettiin siten, että presidentin valtaa lisättiin huomattavasti. Uusi perustuslaki astui voimaan 1934. Ylimenokauden hallituksen johtaja, keskustaan edustava Konstantin Päts huolestui kuitenkin vapsien yhä kasvavasta voimasta ja uusia valtionpäämiehen valtaoikeuksiaan hyväksikäyttäen julisti kenraali Johan Laidonerin kanssa ja armeijan tuella maan 23. maaliskuuta 1934 poikkeustilaan ja lakkautti koko vapsien järjestön ja vangitutti liikkeen johdon. Kansanedustuslaitos hajotettiin syksyllä 1934 ja kaikki puolueet lakkautettiin 1935. Diktaattorina hallinnut Päts perusti ylhäältä johdetun puolueen isänmaanliitto (isamaalit). Joulukuussa 1935 vapsit suunnittelivat vallankaappausta suomalaisen sinimustat-järjestön tuella, mutta viranomaiset saivat siitä vihiä ja juonijat pidätettiin. Päts hallitsi Viroa varsin yksinvaltaisesti vuoteen 1938, jolloin hänet nimitettiin uuden, vuonna 1937 säädetyn perustuslain mukaiseksi presidentiksi ja hän palasi perustuslailliseen hallintotapaan.

Neuvostoliiton uhka

Suomen ja muiden Baltian maiden tavoin Viro solmi hyökkäämättömyyssopimuksen Neuvostoliiton kanssa 1932. Baltian maat solmivat puolustusliiton 12. syyskuuta 1934. Helmikuussa 1936 kansanäänestyksessä kannatettiin paluuta demokratiaan. Perustuslaillisuuteen palaaminen ei kuitenkaan tuonut juurikaan muutosta vallanpitoon ja Päts jatkoi presidenttinä. Neuvostoliiton ja Britannian neuvotellessa sopimusta huhtikuussa 1939, Viro ja Latvia solmivat hyökkäämättömyyssopimuksen Saksan kanssa.

Toinen maailmansota

Toisen maailmansodan alkaessa Viro tahtoi pysytellä puolueettomana, mutta oli pakotettu tekemään Neuvostoliiton kanssa tukikohtasopimuksen 1939. Viroon tuli 25 000 sotilasta suljettuihin tukikohtiin. Toukokuussa 1940 Neuvostoliitto painosti Viroa päästämään 90 000 neuvostosotilasta maahan ja elokuussa 1940 Virosta tuli yksi neuvostotasavalloista. Presidentti Päts vangittiin ja kuljettiin Venäjälle, jossa hän menehtyi. Neuvostolaistaminen keskeytyi kolmeksi vuodeksi Saksan vallattua jälleen Baltian kesällä 1941. Saksalaismiehityksen aikana Virossa toimi saksalaisten alaisuudessa virolaisjohtoinen nukkehallinto. Sen johdossa oli vapaussoturien liikkeen (vapsien) johtohahmoihin kuulunut Hjalmar Mäe. Saksan miehityksen aikana Viro oli ensimmäinen maa, mistä juutalaiset (noin 950-1000 henkilöä) poistettiin kokonaan 1941 aikana, mikä todettiin Wannseen pöytäkirjoissa 20. tammikuuta 1942. Puna-armeija sai Viron haltuunsa uudelleen syksyllä 1944.

Neuvosto-Eesti

Varsinaisesti neuvostojärjestelmä vakiinnutettiin toisen maailmansodan jälkeen 1940-luvun lopulla. Kymmeniä tuhansia virolaisia karkotettiin Siperiaan ja maatilat muutettiin kollektiiveiksi. 1950-luvulla Viron kulttuurielämä alkoi vilkastua.

Uusi itsenäisyys

Marraskuussa 1988 Viron korkein neuvosto julisti maan suvereeniksi. Toukokuussa 1990 osa vuoden 1938 perustuslaista palautettiin voimaan ja maan nimi muutettiin Viron tasavallaksi. Kansanäänestyksessä suurin osa kansasta kannatti itsenäisyyden palauttamista. Viro julistautui uudelleen itsenäiseksi 20. elokuuta 1991, kun Neuvostoliitossa tapahtui epäonnistunut vallankaappausyritys. Suomen ei tarvinnut tunnustaa Viron uutta itsenäisyyttä monien muiden valtioiden tapaan, koska se ei ollut de jure koskaan tunnustanut Viron liittymistä Neuvostoliittoon, vaan se saattoi todeta itsenäisyyden edellisen tunnustuksen olevan voimassa. Vuonna 1993 Viron hallitus määritteli 500000 maan asukasta "ulkomaalaisiksi" ja määräsi heidät hakemaan oleskelupaa. Viimeiset Venäjän joukot vetäytyivät elokuuhun 1994 mennessä. Viro on yksi niistä kymmenestä valtiosta, jotka liittyivät Euroopan unioniin 1. toukokuuta 2004. Viro solmi uuden rajasopimuksen 18. toukokuuta 2005 ja ratifioi sen 20. kesäkuuta. Sopimuksessa rajat noudattivat neuvostotasavallan rajoja, ilman Petserinmaata ja Narva-joen itärantaa. Mielipidetiedustelujen mukaan sopimusta vastusti 80% virolaisista. Venäjän Duuma ei kuitenkaan ratifioinut sopimusta, koska Viro oli liittänyt sopimuksen ratifiointilain esipuheeseen maininnan neuvostomiehityksestä.

Politiikka

Viron kansalaiset valitsevat 101-paikkaisen parlamentin (Riigikogu) joka neljäs vuosi. Parlamentti valitsee presidentin, jonka virkakausi kestää viisi vuotta. Sama henkilö voidaan valita presidentiksi vain kahdeksi kaudeksi peräkkäin. Presidentti on myös Viron puolustusvoimien ylipäälikkö. Parlamenttivaaleissa on viiden prosentin äänikynnys. Heti uudelleenitsenäistymisen jälkeisinä vuosina Viron puoluekartta oli pirstoutunut: runsaat kymmenen puoluetta edusti vajaata puoltatoista miljoonaa ihmistä. Näistä jäljellä on enää vain noin puolet. Paikallisvaaleissa saavat äänestää kaikki 18 vuotta täyttäneet asukkaat.

Ulkosuhteet

Virolla on Venäjän kanssa kansainvälisoikeudellisesti avoin kysymys maan rajasta Venäjän kanssa. Viron sosialistinen neuvostotasavalta luovutti Venäjän sosialistiselle federatiiviselle neuvostotasavallalle ns. Viron Inkerinmaan Narva-joen itärannalla ja Petserinmaan kaakossa, jotka Viron ja Neuvosto-Venäjän välisessä Tarton rauhansopimuksessa oli sovittu Virolle kuuluviksi. Viro periaatteessa hyväksyi alueen haltuun jäämisen Venäjän federaatiolle, mutta Venäjän hallitus ei vienyt riigikogun ratifioimaa sopimusta Venäjän valtakunnanduuman hyväksyttäväksi, koska Viro lisäsi ratifiointilain esipuheeseen maininnan Viron miehityksestä, minkä Venäjä katsoo sisältävän aiheen rajakysymyksen avaamiseksi uudelleen myöhempänä ajankohtana. Näin ollen jo vakiintunut raja jää edelleen kansainvälisoikeudellisesti avoimeksi kysymykseksi. Viron presidenttinä toimii Arnold Rüütel ja pääministerinä Andrus Ansip (Reformipuolue). Viron tasavallan itsenäisyyden palauttamisen jälkeisen ajan pääministerit:
- Edgar Savisaar (3. huhtikuuta 199030. tammikuuta 1992)
- Tiit Vähi (30. tammikuuta 1992 – 21. lokakuuta 1992)
- Mart Laar (21. lokakuuta 1992 – 8. marraskuuta 1994)
- Andres Tarand (8. marraskuuta 1994 – 17. huhtikuuta 1995)
- Tiit Vähi (17. huhtikuuta 1995 – 17. maaliskuuta 1997)
- Mart Siimann (17. maaliskuuta 1997 – 25. maaliskuuta 1999)
- Mart Laar (25. maaliskuuta 1999 – 28. tammikuuta 2002)
- Siim Kallas (28. tammikuuta 2002 – 10. huhtikuuta 2003)
- Juhan Parts (10. huhtikuuta 2003 – 13. huhtikuuta 2005)
- Andrus Ansip (13. huhtikuuta 2005 – )

Maakunnat

Andrus Ansip Viro jakautuu viiteentoista maakuntaan, viroksi maakond, jotka ovat:
- Harjumaa (Harju maakond)
- Hiidenmaa (Hiiu maakond) Hiidenmaan saarella
- Itä-Virumaa
- Jõgevamaa
- Järvamaa
- Länsimaa (Lääne maakond)
- Länsi-Virumaa
- Põlvamaa
- Pärnumaa
- Raplamaa
- Saarenmaa Saarenmaan ja Muhun saarilla
- Tartumaa
- Valgamaa
- Viljandimaa
- Võrumaa

Talous

Viro on omavarainen sähköntuotannon suhteen, ja sähköä riittää vientiinkin. Palavaa kiveä louhitaan Koillis-Virossa ja käytetään paikallisissa voimalaitoksissa. Vaihtoehtoisia energiantuotantomuotoja kuten tuulivoimaa, vesivoimaa ja turpeen käyttöä on tutkittu paljon viime vuosina. Turve on yksi Viron tärkeimpiä luonnonvaroja, ja Viron onneksi se on, vaikkakin hyvin hitaasti, uudistuva luonnonvara. Koska Virossa ei ole paljoa mineraalivaroja, perustuu sen talous pitkälti kevyeen teollisuuteen ja palveluihin, joita ovat matkailu, kauppa ja pankkitoiminta. Viro sijaitsee idän ja lännen välisen vilkkaan kauppareitin varrella ja maassa on aina ollut hyviä satamia; transitoliikenteellä ja ulkomaankaupalla onkin yhä kasvava merkitys Viron taloudelle. Viime vuosina myös informaatioteknologiasektori on kehittynyt nopeasti. Viron valuutta, kruunu, on sidottu euroon suhteessa 1 EUR = 15,6466 EEK (aikaisemmin Saksan markkaan). Viron pankkisektorista lähes 90 prosenttia on nykyisin ulkomaisen pääoman omistuksessa. Viro liittyi yhdessä Liettuan ja Slovenian kanssa Euroopan unionin valuuttakurssimekanismi ERM II:een 27. kesäkuuta 2004. Tämä mahdollistaa euron käyttöönoton maan virallisena valuuttana kahden vuoden tarkkailujakson jälkeen, jonka tarkoitus on seurata Maastrichtin sopimuksen kriteerien täyttymistä. Viro otti käyttöön tasaveron 1994 yhtenä ainoista maista. Tuloveroprosentti oli 26 prosenttia riippumatta henkilön tuloista. 1. tammikuuta 2005 vero alennettiin 24 prosenttiin. Tärkeimpiä teollisuusalueita ovat pääkaupunki Tallinna, sitä ympäröivät alueet sekä Koillis-Viro. Suurimmat työnantajat ovat paperi-, puutavara- ja tekstiiliteollisuudessa. Yksi kymmenestä virolaisesta ansaitsee elantonsa maataloudella, kalastuksella ja metsänhoidolla. Muuttuva mailma pakottaa ihmiset etsimään muita elinkeinoja perinteisen karjanhoidon ja maanviljelyn ohella. Oheiselinkeinoja maaseudulla ovat muun muassa rapsin kasvatus rapsiöljyn tuotantoon, mansikanviljely ja maatilamatkailu. Ruokaostoksilla virolaiset yleensä suosivat kotimaisia tuotteita hyvän maun, edullisen hinnan ja suhteellisen vähäisten lisäainemäärien takia. Viro vie ulkomaille erilaisia kojeita, sähköteknisiä laitteita ja niiden osia sekä moottoriajoneuvojen turvavarusteita. Pieni- ja keskisuuri teollisuus ovat vallitsevia.

Väestö

Etniset virolaiset muodostavat maan väestöstä 67,9 prosenttia. Muita merkittäviä etnisiä ryhmiä ovat venäläiset (25,6 prosenttia), ukrainalaiset (2,1 prosenttia), valkovenäläiset (1,2 prosenttia) ja suomalaiset (0,9 prosenttia). Kielellisesti virolaiset kuuluvat itämerensuomalaisiin ja suomalais-ugrilaisiin kansoihin yhdessä suomalaisten kanssa. Viron kansalaisuuden saadakseen hakijan on osattava viron kieltä sekä tunnettava maan historiaa ja lainsäädäntöä. Tämä aiheutti maan uudelleen itsenäistyessä sen, että maan venäläisvähemmistössä on suuri määrä ihmisiä, joilla ei ole minkään maan kansalaisuutta. Maassa oli syyskuussa 2004 157 000 asukasta, joilla ei ollut kansalaisuutta. Viron virallinen kieli on viro, joka on viroksi eesti keel. Viron kieli muistuttaa paljon suomea. Virossa 29 prosenttia asukkaista puhuu venäjää, mutta se ei ole virallinen kieli. Virossa on Euroopan korkein HIV-positiivisten osuus väestöstä, 1,1 prosenttia (2001).
Viron väestö kansallisuuksittain 1922-1989 (prosentteina)
Kansallisuus 1922 1934 1959 1970 1979 1989 2000
Virolaisia 87,7 88,2 74,6 68,2 64,7 61,5 67,9
Venäläisiä 8,2 8,2 20,1 24,7 27,9 30,3 25,6
Saksalaisia 1,7 1,5 0,1 0,6 0,3 0,2
Ruotsalaisia 0,7 0,7
Suomalaisia 1,4 1,4 1,2 1,1 0,9
Ukrainalaisia 1,3 2,1 2,5 3,1 2,1
Valkovenäläisiä 0,9 1,4 1,6 1,7 1,3
Juutalaisia 0,4 0,4 0,4 0,4 0,3 0,3
Muita 1,3 1,0 1,2 1,2 1,5 1,8 2,2
Väkiluku yhteensä 1 107 059 1 126 413 1 196 791 1 356 000 1 464 476 1 565 662 1 332 893
Lähde: Library of Congress Country Studies [http://lcweb2.loc.gov/frd/cs/latvia/lv_appen.html], CIA World Factbook (2000 väestönlaskennan tiedot)

Kulttuuri

Suurin ja merkittävin virolainen kulttuuritapahtuma on kerran neljässä vuodessa pidettävät laulu- ja tanssijuhlat: "Yleinen laulu- ja tanssijuhla" (Üldlaulupidu ja Üldtantsupidu). Vuonna 2004 laulujuhla järjestettiin laulujuhlat 24. kerran ja tanssijuhlat 17. kerran. Juhlien päätapahtuma järjestetään Tallinnan Laulukentällä (Lauluväljak). Kuoro- ja kansantanssikulttuuri yleisestikin ovat tärkeässä asemassa Virossa. Virolaissyntyistä Arvo Pärtiä pidetään yhtenä 1900-luvun merkittävimmistä säveltäjistä. Eri Klas ja Neeme Järvi ovat maailmankuuluja kapellimestareita. Kevyen ja klassisen laulun tärkein nimi Virossa oli Georg Ots. Viihdemusiikissa virolaiset tunnetaan Euroviisu-menestyjinä: Tanel Padar, Dave Benton ja 2XL -yhtye voitti vuoden 2001 Euroviisut kappaleellaan Everybody. Kansainvälisesti tunnetuin virolainen kirjailija on Jaan Kross. Kansallisia suuria nimiä ovat A. H. Tammsaare ja Friedrich Reinhold Kreutzwald.

Merkittävimmät luonnonvarat


- palavakivi
- turve
- meripihka

Merkittävimmät vientituotteet


- tekstiilit
- maataloustuotteet
- koneet

Katso myös


- Emajoki
- Peipsijärvi
- Pärnujoki
- Põltsamaajoki
- Rutja
- Viron sosialistinen neuvostotasavalta

Aiheesta muualla


- [http://www.cc.jyu.fi/~saarinen/Viro-seura/viro_vai_eesti.html Viro vai Eesti?] (Erkki Lyytikäinen)
- [http://www.kotus.fi/kielitoimisto/nimisto/usein_esitettyja_kysymyksia/viro.shtml Viro vai Eesti?] (kielitoimisto)
- [http://www.estonica.org Estonica - from A to Z about Estonia]
- [http://www.svyl.net/mik%E4%20svyl.html SVYL - Suomen Viro-yhdistysten liitto]
- [http://www.tuglas.fi Tuglas-seura - Tietoa/tapahtumia/kieli- ja kulttuurimatkoja]
- [http://www.viroweb.com ViroWeb - Matkailutiedot Virosta]
- [http://maps.google.com/maps?ll=58.819430,25.301514&spn=2.399546,7.702515&hl=en Viro Google Mapsissa]
- [http://www.viroweb.com/autoilu/ Viron sisäiset liikenneyhteydet] Luokka:Viro Luokka:Entiset neuvostotasavallat roa-rup:Estonia ms:Estonia zh-min-nan:Eesti ko:에스토니아 ja:エストニア simple:Estonia th:ประเทศเอสโตเนีย fiu-vro:Eesti

2. helmikuuta

2. helmikuuta on gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden 33. päivä. Vuodesta on jäljellä 332 päivää (karkausvuonna 333). ----

Nimipäivät

:- suomalainen kalenteri: Jemina, Aamu :- suomenruotsalainen kalenteri: Disa :- saamenkielinen kalenteri: Njáveš :- vanhemmissa kalentereissa: Aira

Tapahtumia


- 1880 - Ensimmäinen sähköllä toiminut katuvalo otettiin käyttöön Wabashissa, Indianassa.
- 1920 - Viro julistautui itsenäiseksi Venäjästä.
- 1922 - Läskikapina alkoi Kuolajärven ja Savukosken välisellä seudulla.
- 1933 - Adolf Hitler hajotti Saksan parlamentin. Seuranneissa vaaleissa natsit saivat 44 % äänistä.
- 1943 - Toinen maailmansota: Saksan 6. armeija antautui Stalingradissa.
- 1945 - Toinen maailmansota: Franklin D. Roosevelt, Winston Churchill ja Josef Stalin tapasivat Jaltan konferenssissa.

Syntyneitä


- 1882 - James Joyce, irlantilainen kirjailija († 1941)
- 1905 - Adolf Ehrnrooth, kenraali
- 1977 - Shakira, pop-laulaja

Kuolleita


- 1969 - Boris Karloff, näyttelijä
- 1979 - Sid Vicious, muusikko ("Sex Pistols")
- 1996 - Gene Kelly, tanssija ja näyttelijä

Juhlapäiviä


- Ortodoksinen kirkko: Herran temppeliin tuomisen juhlapäivä, suuri juhla ---- Katso myös: kalenteri ~ 1. helmikuuta, 3. helmikuuta Luokka:Helmikuu -02-02 ms:2 Februari ko:2월 2일 ja:2月2日 simple:February 2 th:2 กุมภาพันธ์

Suomi

Suomi on pohjoiseurooppalainen valtio, joka sijaitsee Itämeren koillispuolella, Suomenlahden pohjoispuolella ja Pohjanlahden itäpuolella. Suomen naapurimaita ovat Ruotsi, Norja, Venäjä ja Viro. Suomen pääkaupunki on Helsinki. Suomi on harvaan asuttu ja Euroopan mittakaavassa pinta-alaltaan varsin suuri maa. Matkat suurten kaupunkien välillä ovat suhteellisen pitkiä. Suomi on Euroopan unionin jäsen ja pohjoismainen teollisuusvaltio.

Historia

:Pääartikkeli: Suomen historia Viimeinen jääkausi päättyi nykyisen Suomen alueella noin 11 000 vuotta sitten, jonka jälkeen maahan tulivat ensimmäiset vakituiset asukkaat. Vanhimmat löydöt ovat noin 10 900 vuotta vanhoja kiviesineitä Lahden seuduilta. Mesoliittinen asutus, jota toisinaan kutsutaan Suomusjärven kulttuuriksi (noin 8300–5300 eaa) tunsi koiran kotieläimenä. Elinkeinoina olivat metsästys, hylkeenpyynti ja kalastus. Noin 3200 eaa etelästä levisi Suomeen vasarakirveskulttuuri, joka vaikutti koko Itämeren alueella. Maanviljelys yleistyi ehkä jo Suomessa vasarakirveskulttuurin aikana, mutta metsästys ja kalastus säilyivät kuitenkin Suomen pohjoisosissa tärkeimpinä elinkeinoina. Pronssikautta (1500–500 eaa) ja rautakautta (500 eaa–1200 jaa) leimasivat tiiviit yhteydet naapurimaihin. Suomen historiasta ei ole tältä ajalta juuri luotettavia kirjallisia lähteitä. Yhteiskuntaan ilmestyi pronssi- ja rautakaudella hierarkkisia piirteitä, mutta ei ole olemassa näyttöä siitä, että Suomessa olisi tuolloin ollut "kuninkaiden" johtamia suuria ja pitkälle organisoituja yhteisöjä. Sydänkeskiajalla Ruotsi liitti Länsi-Suomen itseensä ja Novgorod Itä-Suomen. Useiden sotien vuoksi raja vaihteli, mutta vuonna 1809 Suomi siirtyi kokonaisuudessaan Venäjän keisarikunnalle suuriruhtinaskunnaksi ja itsenäistyi 1917. Itsenäistymisen jälkeen seurasi sisällissota ja joitakin vapaaehtoisten aseellisia retkiä tehtiin Neuvosto-Venäjälle. Rauha solmittiin Tartossa 1920. Toisessa maailmansodassa Suomi taisteli Neuvostoliittoa vastaan talvisodassa ja jatkosodassa sekä Saksaa vastaan Lapin sodassa ja joutui luovuttamaan alueitaan, mutta säilytti itsenäisyytensä. Sotien jälkeen seurasi nopea - etenkin sotavelkojen maksamisen vetämä - teollistuminen, kaupungistuminen ja palvelualojen synty. Keskusjohtoinen talouskasvu oli verkasta mutta ajoittain epävakaata. Neuvostoliitto oli hyvin vaikuttava Suomen politiikassa. Kaupunkien suunnittelu oli heikkoa, ja keskittyi enemmänkin nopeaan rakentamiseen. Suuri osa Suomen vaikutteista omaksuttiin Pohjoismaista, etenkin Ruotsista. Suomi ajatui taloudelliseen kriisiin 90-luvun alussa, josta seurasi talouden romahdus ja vakava lama. Maa liittyi Euroopan unioniin 1995.

Hallinto ja politiikka

:Pääartikkeli: Suomen politiikka Suomen politiikka Suomen valtiomuoto on tasavalta. Suomen valtion päämies on presidentti, joka valitaan kuudeksi vuodeksi kerrallaan suoralla kansanvaalilla. Presidentti vahvistaa lait, nimittää korkeimmat virkamiehet ja johtaa ulkopolitiikkaa yhteistyössä valtioneuvoston kanssa. Hallitus, jota johtaa pääministeri, käyttää toimeenpanovaltaa eli huolehtii hallinnon juoksevista asioista. Hallitukseen kuuluu myös noin tusina muita ministereitä. Valtion budjetin laatiminen ja lakiehdotusten valmistelu tapahtuu myös osittain ministerien alaisissa ministeriöissä. Perustuslain mukaan korkeinta hallitusvaltaa Suomessa käyttää kansan valitsema eduskunta. Eduskunta on 200-jäseninen suhteellisella vaalilla valittava yksikamarinen parlamentti. Eduskuntavaalit pidetään neljän vuoden välein. Eduskunnan enemmistö voi vaihtaa hallituksen antamalla istuvalle hallitukselle epäluottamuslauseen. Eduskunta säätää lait ja hyväksyy valtion budjetin. Suomi oli ensimmäisiä valtioita maailmassa, joka antoi äänioikeuden naisille, ja sukupuolien välinen tasa-arvo ja yhtäläinen edustus on toteutunut hyvin politiikassa.

Valtion aluehallinto

:Pääartikkeli: Suomen läänit Suomen läänit Suomen läänit Valtion aluehallintoa varten Suomi on jaettu lääneihin, joita on tällä hetkellä viisi, sekä Ahvenanmaan itsehallinnollinen maakunta.
- Etelä-Suomen lääni
- Itä-Suomen lääni
- Lapin lääni
- Länsi-Suomen lääni
- Oulun lääni
- Ahvenanmaan maakunta Lääninhallinnossa ei ole vaaleilla valittuja edustajia; presidentti nimittää lääninhallituksen johtajan, maaherran. Nykyinen läänijako on ollut voimassa vuodesta 1997, jolloin tehtiin lääniuudistus. Ennen uudistusta läänejä oli yksitoista tai kaksitoista riippuen siitä laskettiinko Ahvenanmaa lääniksi vai erilliseksi maakunnaksi. Valtion paikallishallintoa varten läänit on jaettu edelleen 90 kihlakuntaan.

Paikallishallinto

: Pääartikkeli: Suomen kunnat Itsehallinnollinen perusyksikkö on kunta, joita on noin 450. Kunnat perustettiin 1860-luvulla annetun kuntalain mukaisesti. Perustana olivat vanhat kirkkopitäjät. Pitkään kuntien olemassoloa säätelikin kirkollinen aluejako ja usein entiset kappeliseurakunnat itsenäistyivät omiksi melko pieniksi kunnikseen. Nykyisin tavoitteena on aiempaa suurempien kuntayksiköiden syntyminen. Kuntien hallinnon ja talouden ylin päättävä elin on kunnanvaltuusto, joka valitaan joka neljäs vuosi järjestettävillä yleisillä, yhtäläisillä ja salaisilla kunnallisvaaleilla. Kunnanvaltuuston keskeisin tehtävä on päättää kunnan tuloista ja menoista. Valtuuston päätösten toimeenpanevana elimenä kunnassa toimii kunnanhallitus, jonka jäsenet valitaan suhteellisesti valtuustopaikkojen jakatumisen mukaan. Hallitus myös valmistelee asiat valtuustolle. Kaupunginjohtajat ja muut korkeimmat virkamiehet toimivat kunnanhallituksen esittelijöinä. Erilaiset lautakunnat avustavat hallitusta toimissaan. Lautakuntien kookoonpano noudattelee kunnanhallituksen esimerkkiä. Kunnanhallitus voi alistaa kaikki lautakunnissa tehtävät päätökset omaan päätökseensä.

Paikallinen aluehallinto

: Pääartikkeli: Suomen maakunnat Kunnallinen itsehallinto toteutuu alueellisella tasolla maakuntien toimesta. Läänijaon uudistuksen yhteydessä 1997 perustettiin maahan 20 maakuntaa, jotka osittain perustuvat historiallisiin maakuntiin. Nykyiset maakunnat ovat erillään valtionhallinnosta, ja niitä ohjataan ja johdetaan kunnallisen itsehallinnon antamin opastein. Heti perustamisensa jälkeen maakunnilla ei ollut kovin selkeää roolia, ja niiden tehtävät muodostuivat lähinnä aluesuunnittelusta ja seutukaavoituksesta. Euroopan unioni korostaa toimissaan paljon alue ja maakuntatasoa, mikä on antanut näille itsehallinnollisille yksiköille runsaasti uusia tehtäviä. Koska on ehdotettu että kunnallishallintoon tullaan tekemään muutoksia lähivuosina, on mitä todennäköisintä, että myös maakuntatason aluehallinto tulee muuttumaan. Eräiden hurjimpien tavoitteiden mukaan se tulisikin olemaan aluehallinnon perusyksikkö, johon nykyiset kunnat tehtävineen sulautettaisiin, tai korkeintaan kuhunkin maakuntaa kuuluisi vain muutama erillinen kunta ja maakunta hoitaisi kaikki keskeiset toimialat.

Maantiede

:Pääartikkeli: Suomen maantiede

Metsät

Metsät peittävät noin 250 000 neliökilometriä, eli n. 75 prosenttia maan pinta-alasta. Suomen metsät peittävät useimpiin maihin verrattuna erittäin paljon pinta-alasta. Suomi on maailman yhdeksänneksi metsäisin maa. Metsissä kasvaa pääasiassa kuusia, koivuja ja mäntyjä.

Vesistöt

Suomi on tunnettu maailmalla hyvin poikkeuksellisesta asiasta, nimittäin järvien valtavasta määrästä. Suomessa on 187 888 yli viiden aarin kokoista järveä. Suomen järvien yhteenlaskettu vesitilavuus on 230 kuutiokilometriä. Suomen suurin järvi on Saimaa ja syvin Päijänne. Suomessa on myös Euroopan monisaarisin saaristo, johon kuuluu Ahvenanmaa. Meren ja sisävesien saaria on yhteensä 179 584.

Maastonmuodot

Tunturit ovat muodostuneet ikivanhasta Itä-Karjalasta Lappiin kohonneesta Karelidien vuoristosta, ja käsivarren korkeammat tunturit taas kuuluvat Skandeihin. Suomen korkein kohta on Haltitunturi, joka kohoaa 1 328 m merenpinnasta. Etelässä on tasaista ja Keski-Suomessa kumpuilevaa.

Talous

Haltitunturi Pääartikkeli: Suomen talous Suomella on teollistunut, varsin vapaa talous, jonka bruttokansantuote asukasta kohti vastaa suurinpiirtein Yhdistynyttä kuningaskuntaa, Ranskaa ja Italiaa. Suomalainen elintaso on melko korkea, ostovoima asukasta kohti vastaa noin Saksan ostovoimaa asukasta kohti. Sen tärkein taloudellinen sektori on teollisuus - erityisesti puu-, metalli-, teknologia-, telekommunikaatio- ja elektroniikkateollisuus. Kansainvälinen kauppa on erittäin tärkeää Suomelle, viennin osuus on noin kolmasosa koko kansantuotteesta. Puuta ja muutamaa mineraalia lukuunottamatta, Suomi on riippuvainen raaka-aineiden, energian ja komponenttien tuonnista. Suomen taloudessa muutama suurinta yritystä ovat huomattavassa asemassa, erityisesti Nokia ja metsäyhtiöt, jonka vuoksi Suomi nähdään joskus haavoittuvaisena. Suomessa palvelusektori nähdään moniin teollisuusmaihin kuten Japani tai Yhdysvallat verrattuna alikehittyneeksi. Suomen hallitus on pyrkinyt edistämään Suomen roolia pohjoiseurooppalaisessa kaupankäynnissä. Euroopan unionin jäsenyys ja läheiset suhteet viime aikoina itsenäistyneiden Baltian maiden (kuten Viro) kanssa korostavat Suomen asemaa kasvavana, Keski-Euroopan ja Baltian maiden sekä Itä-Euroopan välisenä kaupankäynnin keskuksena.

Matkailu

Yhdysvallat Suomi on suosittu matkailukohde etenkin talvella. Matkailijat tulevat Suomeen eksoottisen luonnon ja omaperäisen kulttuurin takia. Suosittu matkakohde on Lapin lääni, jossa järjestetään muun muassa kelkka-ajeluja, hiihtoretkiä, Joulupukin tapaamisia ja muuta luontoon liittyväää toimintaa. Kesäisin maassa järjestetään musiikkifestivaaleja. Ahvenanmaan saaristo on yksi Euroopan suurimmista, minkä takia monet turistit haluavatkin lähteä sinne purjehtimaan. Helsinki toimii pysähdyspaikkana useille risteilylaivoille, joita käy vuodessa noin 200 pääasiallisesti kesällä, mutta myös keväällä ja syksyllä. Lisäksi oman ryhmänsä muodostavat Suomea välietappina käyttävät matkailijat, jotka jatkavat matkaa laivalla Tallinnaan tai junalla Pietariin. Neuvostoliiton hajottua ovat myös venäläiset havainneet Suomen hyväksi turistipaikaksi. Erityisesti he käyttävät ahkerasti kylpylöitä.

Väestö

Pääartikkeli: Suomen väestö Suomessa asuu noin 5,2 miljoonaa ihmistä. Asukastiheys on suhteellisen alhainen, noin 17 ihmistä neliökilometrillä. Yli kolmannes Suomen alueesta on pohjoisen napapiirin pohjoispuolella, jossa asuu valtaosa Suomen saamelaisista. Useimmat suomalaiset elävät etelässä, noin miljoona Helsingin alueella. Muuttoliike kaupunkialueille on ollut selkeä suuntaus. Suomi teollistui 50 vuotta muuta Eurooppaa jäljessä, jonka vuoksi kaupungistumisen odotetaan jatkuvan vielä pitkään.

Etniset ryhmät


- suomenkieliset suomalaiset 93,4 %
- suomenruotsalaiset ja ruotsalaiset 5,7 %
- venäläiset 0,4 %
- virolaiset 0,2 %
- romanit 0,2 %
- saamelaiset 0,1 % :Katso myös: Luettelo Suomen etnisistä ryhmistä

Maahanmuutto ja maastamuutto

Ulkomaalaisten määrä on noussut merkittävästi viimeisen 20 vuoden aikana, mutta heitä asuu Suomessa silti vähän muihin EU-maihin verrattuna. Vain noin kaksi prosenttia Suomessa asuvista ihmisistä on muiden maiden kansalaisia. Pääosa tästä joukosta asuu pääkaupunkiseudulla ja muissa suurissa kaupungeissa. Suomesta muutetaan eniten pohjoismaihin, muuhun Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja Aasiaan.

Väestön kielet

Suomen viralliset kielet ovat suomi ja ruotsi. Suomea puhuu äidinkielenään noin 93,5  % ja ruotsia 5,7 % väestöstä. Ruotsinkielinen väestö on keskittynyt etelärannikolle ja Pohjanmaan rannikkoseudulle sekä Ahvenanmaalle. Muita Suomessa perinteisesti puhuttuja vähemmistökieliä ovat kolme saamelaiskieltä: inarinsaame, pohjoissaame ja koltta (äidinkielenä yhteensä noin 1 800:lla) sekä fennoromani, tataari ja suomalainen viittomakieli. Saamelaisten sekä romaanien ja muiden ryhmien oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan on turvattu laissa, mutta viralliseksi vähemmistökieleksi luetaan yleensä vain saamen kieli. Jotkin suomen murteet ovat lähellä viron kieltä, mutta vironkielisiksi katsotaan vain 1900-luvun loppupuolelta lähtien maahan Virosta muuttaneet vironkieliset asukkaat. Venäjänkielisiä Suomessa on asunut autonomian ajalla enimmillään noin 50 000, 2000-luvun alussa noin 35 000 – enimmäkseen 1990-luvulla alkaneen muuttoliikkeen matkassa tulleina. Kasvaneen maahanmuuton seurauksena Suomessa puhutaan nykyään ainakin 20 kieltä yli 1 000 puhujan voimin. Väestö kielen mukaan (31.12.2002), 20 suurinta ryhmää: (lähde: [http://www.migrationinstitute.fi/ Siirtolaisuusinstituutti])

Uskonnot

Pääartikkeli: Suomen väestö#Uskonto Suurin osa suomalaisista on kristittyjä. Noin 85 % kuuluu luterilaiseen kirkkoon. Toiseksi suurin uskontokunta on ortodoksit, joita on noin 1 %. Noin 13 % väestöstä ei kuulu mihinkään viralliseen uskontokuntaan. Suomessa kristinuskolla on merkittävä asema esimerkiksi kouluissa, asevoimissa ja verotuksessa. Vaikka uskontokuntiin kuulumattomien osuus on kasvanut, on kristinuskolla edelleen vankka asema suomalaisessa yhteiskunnassa.

Terveys

Suomen terveydenhuolto vastaa Euroopan unionin keskitasoa. Kaikille yhteistä terveydenhuoltoa on tarjolla, minkä lisäksi on laajaa ennaltaehkäisevää terveysvalistusta. Odottaville äideille on tarjolla ilmainen terveydenhuolto ja "äitiyspakkaus", joka sisältää joko rahaa tai vauvan perustarvikkeita kuten vaatteita, vaippoja, tuttipulloja (vain 15 % perheistä valitsee rahan). Perheet, joissa on alle 17-vuotiaita lapsia, saavat myös avustuksia valtiolta. Lapset saavat ilmaisen terveyden- ja hammashuollon 18 vuoden ikään saakka.

Koulutus

Suomessa on valtiollisten lakien ja säädösten kautta määrätty koulutusjärjestelmä. Suomessa on määrätty lapsille lainsäädännöllinen oppivelvollisuus 7-16 vuotiaille. Suurin osa aloittaa seitsemän vuoden iässä useimmiten yhdeksänvuotisen peruskoulun. Se on ilmainen, eivätkä yksityiskoulut ole yleisiä Suomessa. Peruskoulutuksen jälkeen nuorten suosituimmat toisen asteen koulutusvalinnat ovat lukio tai ammattikoulu, joiden suorittaminen kestää yleensä kahdesta neljään vuoteen. Kolmannen asteen koulutusta tarjoavat yliopistot ja ammattikorkeakoulut. Korkeakouluja on Suomessa väkimäärän nähden verrattain paljon ja ne on laajalti hajautettu maantieteellisesti. Tällä hetkellä kaikki korkeakoulut ovat ilmaisia ja niissä on kansainvälisesti verrattuna opiskelijoita paljon suhteessa opettajien sekä resurssien määrään. Suomessa on useimpiin kaltaisiinsa teollisuusmaihin vertailukelpoinen korkeakoulutus, tosin Suomessa ei nähdä olevan yhtään kansainvälisesti huipputasoista korkeakoulua. Lähes 100 % suomalaisista osaa lukea. Suurella osalla suomalaisista on ollut kosketus englanninkieleen ja ruotsinkieleen. Lisäksi kieliopinnot mm. saksassa, ranskassa, espanjassa ja venäjässä ovat olleet suosittuja.

Kulttuuri

Suomen kulttuuri on hyvin paljon slaavilaisen (erityisesti Venäjä ja Baltia), germaanisen (erityisesti Saksa ja Ruotsi) ja amerikkalaisen kulttuurin vaikuttamaa. Suomalaiset itse luonnostelevat kulttuuriaan usein mielellään esimerkiksi saunalla, sisulla ja itäeurooppalaisella päihdekulttuurilla. Kantaväestön kulttuuriin perinteisesti liitetään käytännönläheisyys, luonnonläheisyys, eristäytyminen, muukalaisvastaisuus, monotheistinen vastakkainasettelu, tasa-arvoisuuden arvostaminen ja kansallisylpeys. Suomi ei ole kansainvälisesti kovin tunnettu, vaan maasta tietävät eniten lähialueiden ihmiset ja Suomessa käyvät turistit. Kansainvälisesti Suomeen yhdistetään esimerkiksi Nokia, joulu, yötön yö, revontulet, muumit, järvet, metsä ja lumi. Suomessa tuotetaan monia kulttuurituotteita kuten esimerkiksi kirjoja, musiikkia, elokuvia, urheilua ja tietokonepelejä. Maailman suomenkielisen väestön ja suomalaisen kulttuurin vaikutusalueen suhteellisen pienuuden huomioonottaen ne voivat erittäin hyvin. Suomen sisäiset ryhmät, kuten suomenruotsalaiset, saamelaiset ja savolaiset tuottavat omaleimaista kulttuuriaan. Etenkin suomalaisen kirjallisuuden nähdään vaikuttaneen vanhempiin sukupolviin, kun taas nuoremmat sukupolvet ovat olleet kasvavasti kansainvälisen kulttuurin kuluttajia. savolaiset]]

Urheilu

Suomalaist pitävät itseään urheilukansana. Suomen kansallispeli on Tahko Pihkalan luoma pesäpallo. 1920-luvulla suomalaiset juoksijat Paavo Nurmi, Hannes Kolehmainen ja Ville Ritola hallitsivat keskipitkiä ja pitkiä matkoja, minkä vuoksi heitä kutsuttiin nimellä "Flying Finns", joista Nurmi on edelleen yksi olympiahistorian menestyneimpiä urheilijoita. Nykyisin suomalaiset ovat yleisurheilun sijasta maailmalla tunnettuja muun muassa menestyksestä mäkihypyssä, jääkiekkosa ja autourheilussa ja joistakin jalkapalloilijoista.

Kirjallisuus

jalkapalloilijoista :Pääartikkeli: Suomen kirjallisuus Suomessa on kirjoitettu suomenkielisiä kirjoja kirjakielenluomisesta ja käyttöönotosta 1500-luvulla lähtien. Merkittäviä kirjoja ovat olleet mm. kansalliseepos Kalevala, 30-luvun modernistien kirjallisuus, lyyrikko Eino Leino, sotakirja Tuntematon Sotilas. Nykykirjailijoista tunnettuja ovat mm. humoristit Jari Tervo, Veikko Huovinen ja Kari Hotakainen sekä lukuisat kotimaiset dekkaristit kuten Ilkka Remes.

Musiikki

:Pääartikkeli: Suomalainen musiikki Suomen kansallislaulu on Maamme-laulu. Suomen kansallissäveltäjä on Jean Sibelius, jonka tunnetuin sävellys on Finlandia. Muita kuuluisia suomalaisia musiikkitaiteilijoita ja säveltäjiä ovat muun muassa Aino Ackté, Eino Juhani Rautavaara, Karita Mattila, Martti Talvela, Esa-Pekka Salonen. Populaarimusiikkiin syntyi käsite suomirock, jonka tunnetuimpia edustajia ovat muun muassa Juice Leskinen, Dingo, Hurriganes ja Eppu Normaali. Ulkomailla menestystä saaneita suomalaisia popyhtyeitä ovat muun muassa Hanoi Rocks, Children of Bodom, The Rasmus, Apocalyptica, HIM, Nightwish, Stratovarius.

Taide

:Pääartikkeli: Suomen taide Kuuluisia ja merkittäviä suomalaistaiteilijoita ovat esimerkiksi Akseli Gallen-Kallela, Albert Edelfelt ja Helene Schjerfbeck. Helsingissä sijaitsevat muun muuassa taidemuseo Ateneum ja nykytaiteen museo Kiasma. Nykytaiteilijoista kansainvälisesti maineikkaimpia ovat Eeva-Liisa Ahtila ja Osmo Rauhala.

Juhlapäivät

Katso myös


- Liikenne Suomessa
- Luettelo suomalaisista
- Luettelo suomalaisista yhtyeistä
- Puolustusvoimat
- Suomalainen keittiö
- Suomalaiset eurokolikot
- Suomen Rajavartiolaitos
- Suomi-neito

Aiheesta muualla


- [http://agricola.utu.fi/ Agricola – Suomen historiaverkko]
- [http://www.defmin.fi/ Puolustusministeriö]
- [http://www3.intermin.fi/PPA/PPA Suomi-tietokanta]
- [http://maps.google.com/maps?ll=63.975961,12.919922&spn=17.321181,64.863281&z=13&t=h&hl=en Suomi Google Mapsissa]

Lähteet


- [http://www.stat.fi/ Tilastokeskus] Luokka:Suomi ms:Finland zh-min-nan:Suomi [[got:

14. lokakuuta

14. lokakuuta on gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden 287. päivä (288. päivä karkausvuonna). Vuodesta on jäljellä 78 päivää. ----

Nimipäivät

:- suomalainen kalenteri: Elsa, Else, Elsi :- suomenruotsalainen kalenteri: Elsa, Else, Ilse :- ortodoksinen kalenteri: Nasari, Paraske, Eeva :- saamenkielinen kalenteri: Elssá, Elsá :- vanhemmissa kalentereissa: Calixtus, Erica, Kalikstus, Manfred, Probus

Tapahtumia


- 1066 - Hastingsin taistelu: Englannissa Senlac Hillissä, 11 km Hastingsista, Vilhelm Valloittajan normannimiehitysjoukot voittivat Englannin kuninkaan Harold Godwinsonin armeijan.
- 1920 - Tarton rauha solmittiin Suomen ja Neuvosto-Venäjän välillä.
- 1926 - A.A. Milnen lastenkirja Nalle Puh (engl. Winnie-the-Pooh) julkaistiin.
- 1944 - Toinen maailmansota: Hitlerin syrjäyttämiseen tähdänneeseen salaliittoon osallistunut sotamarsalkka Erwin Rommel sai valita joko julkisen petosoikeudenkäynnin ja varman kuoleman teloitusryhmän edessä tai kunniallisen itsemurhan. Hän valitsi itsemurhan.
- 1947 - Ilmailu: Chuck Yeager ylitti Bell X-1 -lentokoneella äänennopeuden vaakalennossa ensimmäisenä ihmisenä maailmassa.
- 1962 - Kuuban ohjuskriisi alkoi: U-2-lentokone otti Kuuban yllä valokuvia Neuvostoliiton ydinasetukikohtarakennelmista.
- 1964 - Leonid Brežnevistä tuli NKP:n pääsihteeri ja Neuvostoliiton johtaja syrjäyttäen Nikita Hruštševin.
- 1964 - Yhdysvaltain kansalaisoikeusliikkeen johtajasta Martin Luther Kingistä tuli nuorin Nobelin rauhanpalkinnon saaja.
- 1968 - Vietnamin sota: Yhdysvaltain puolustusministeriö ilmoitti, että Yhdysvaltain armeija ja merijalkaväki lähettävät 24 000 sotilasta takaisin Vietnamiin pakolliselle toiselle palveluskaudelle.
- 1979 - Yhdysvaltain ensimmäiselle homoseksuaalien oikeuksien marssille osallistui Washington D.C.:ssä kymmeniätuhansia ihmisiä.
- 1981 - Varapresidentti Hosni Mubarak valittiin Egyptin presidentiksi viikko Anwar Sadatin salamurhan jälkeen.
- 1996 - Unixin kaltaisissa käyttöjärjestelmissä (kuten esim. Linuxissa) toimiva KDE-työpöytäympäristöprojekti aloitettiin Matthias Ettrichin aloitteesta.
- 1998 - Terrorismi: Eric Robert Rudolphia syytettiin kuudesta pommiräjähdyksestä mukaan lukien vuoden 1996 kesäolympialaisten Centennial Olympic Park -puistoalueen pommiräjähdys Atlantassa, Georgiassa.
- 2004 - Suomenkielinen Wikipedia saavutti 10 000 artikkelin rajan.

Syntyneitä


- 1873 - Ray C. Ewry, yhdysvaltalainen vauhdittomien hyppyjen mestari, 10 olympiakultaa 1900-luvun alussa († 1937)
- 1890 - Dwight D. Eisenhower, Yhdysvaltain presidentti († 1969)
- 1893 - Lillian Gish, elokuvan alkuaikojen näyttelijätär (esiintyi yhdessä siskonsa Dorothyn kanssa lukuisissa mykkafilmeissä) († 1993)
- 1905 - Pentti Haanpää, kirjailija († 1955, hukkui kalastusmatkalla)
- 1906 - Hannah Arendt, saksalainen politiikan teorian tutkija ja filosofi (vastusti itse tätä määritelmää), tutki valtaa ja totalitarismia
- 1906 - Hassan al Banna, Muslimiveljeskunnan (Muslim Brotherhood) perustaja
- 1909 - Kalervo Tuukkanen, säveltäjä, kapellimestari († 1979)
- 1911 - Le Duc Tho, vietnamilainen kenraali, diplomaatti ja poliitikko, vuoden 1973 Nobelin rauhanpalkinnon saaja yhdessä Henry Kissingerin kanssa (Tho kieltäytyi palkinnosta) († 1990)
- 1927 - Roger Moore, englantilainen näyttelijä (Pyhimys, James Bond)
- 1929 - Timo Mustakallio, laulaja
- 1930 - Joseph Mobutu, Zairen entinen presidentti († 1997)
- 1939 - Ralph Lauren, muotisuunnittelija
- 1940 - Sir Cliff Richard (Harry Webb), brittiläinen rock-laulaja
- 1945 - Ilkka Joenpalo, suomalainen poliitikko
- 1952 - Kaija Saariaho, säveltäjä
- 1958 - Ola Tuominen, näyttelijä
- 1960 - Steve Cram, brittiläinen juoksija
- 1967 - Kirsi Piha, suomalainen poliitikko
- 1971 - Jyrki Katainen, suomalainen poliitikko
- 1979 - Usher, amerikkalainen laulaja

Kuolleita


- 1066 - Harold Godwinson (Harold II), Englannin kuningas (viimeinen anglosaksikuningas)
- 1905 - Edvard Isto, suomalainen taidemaalari
- 1944 - Erwin Rommel, saksalainen sotamarsalkka
- 1959 - Errol Flynn, australialainen näyttelijä
- 1977 - Bing Crosby, yhdysvaltalainen laulaja ja näyttelijä
- 1990 - Leonard Bernstein, yhdysvaltalainen säveltäjä ja kapellimestari
- 1997 - Harold Robbins, yhdysvaltalainen bestseller-kirjailija
- 2003 - Patrick Dalzel-Job, brittiläinen laivastoupseeri ja kommando, Ian Flemingin James Bondin esikuva ---- Katso myös: kalenteri ~ 13. lokakuuta, 15. lokakuuta Luokka:Lokakuu -10-14 ko:10월 14일 ja:10月14日 simple:October 14 th:14 ตุลาคม

2. helmikuuta

2. helmikuuta on gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden 33. päivä. Vuodesta on jäljellä 332 päivää (karkausvuonna 333). ----

Nimipäivät

:- suomalainen kalenteri: Jemina, Aamu :- suomenruotsalainen kalenteri: Disa :- saamenkielinen kalenteri: Njáveš :- vanhemmissa kalentereissa: Aira

Tapahtumia


- 1880 - Ensimmäinen sähköllä toiminut katuvalo otettiin käyttöön Wabashissa, Indianassa.
- 1920 - Viro julistautui itsenäiseksi Venäjästä.
- 1922 - Läskikapina alkoi Kuolajärven ja Savukosken välisellä seudulla.
- 1933 - Adolf Hitler hajotti Saksan parlamentin. Seuranneissa vaaleissa natsit saivat 44 % äänistä.
- 1943 - Toinen maailmansota: Saksan 6. armeija antautui Stalingradissa.
- 1945 - Toinen maailmansota: Franklin D. Roosevelt, Winston Churchill ja Josef Stalin tapasivat Jaltan konferenssissa.

Syntyneitä


- 1882 - James Joyce, irlantilainen kirjailija († 1941)
- 1905 - Adolf Ehrnrooth, kenraali
- 1977 - Shakira, pop-laulaja

Kuolleita


- 1969 - Boris Karloff, näyttelijä
- 1979 - Sid Vicious, muusikko ("Sex Pistols")
- 1996 - Gene Kelly, tanssija ja näyttelijä

Juhlapäiviä


- Ortodoksinen kirkko: Herran temppeliin tuomisen juhlapäivä, suuri juhla ---- Katso myös: kalenteri ~ 1. helmikuuta, 3. helmikuuta Luokka:Helmikuu -02-02 ms:2 Februari ko:2월 2일 ja:2月2日 simple:February 2 th:2 กุมภาพันธ์

Viron vapaussota

Viron vapaussota (viron kielellä Vabadussõda, myös Viron itsenäisyyssota) käytiin vuosina 1918-1920 Neuvosto-Venäjää vastaan. Viron maapäivät (maapäev) julisti Viron tasavallan itsenäiseksi 24. helmikuuta 1918. Lyhyt itsenäisyyden aika päättyi seuraavana päivänä saksalaisten joukkojen saapumiseen Tallinnaan. Kun Saksa hävisi ensimmäisen maailmansodan, yrittivät virolaiset uudelleen. Neuvosto-Venäjän hyökkäys työnsi pienen virolaisten armeijan Tallinnan esikaupunkeihin asti. Isobritannialaisen laivueen sekä suomalaisten, ruotsalaisten ja tanskalaisten vapaaehtoisten avulla Puna-armeija saatiin työnnettyä Viron alueilta tammikuussa 1919. Rauhan- ja rajasopimus solmittiin Tartossa 2. helmikuuta 1920. Suomalaisten puolelta sota on laskettu yhdeksi heimosodista, koska siihen osallistui suomalaisia vapaaehtoisia Pohjan poikien ja I Suomalaisen Vapaajoukon joukoissa. Luokka:Viron historia

Juho Kusti Paasikivi

Juho Kusti Paasikivi (vuoteen 1887 Johan Gustaf Hellsten, 27. marraskuuta 1870, Hämeen läänin Koski14. joulukuuta 1956, Helsinki) oli Suomen tasavallan seitsemäs presidentti ja kolmen hallituksen pääministeri. Paasikiven ensimmäinen vaimo oli Anna Matilda Forsman (vuodet 1897–1931), toinen Allina (Alli) Valve (1934–1956). Lapset olivat Annikki (s. 1898), Wellamo (s. 1900), Juhani (s. 1901) ja Varma (s. 1903). Paasikiven kuva oli tuhannen markan (1955) ja kymmenen markan (1963) seteleissä.

Paasikivi rauhanneuvottelijana

Paasikivi kunnostautui erityisesti neuvottelijana useissa itsenäisen Suomen käännekohdissa:
- 19171918: Pohjoismaiden hallituksille Suomen julistautumisesta itsenäiseksi valtioksi ilmoittamaan lähetetyn lähetyskunnan jäsen
- 1920: Suomen valtuuskunnan johtaja Neuvosto-Venäjän kanssa käydyissä rauhanneuvotteluissa Tartossa (katso Tarton rauha)
- loka-marraskuu, 1939: valtuutettu neuvottelija Suomen ja Neuvostoliiton välisissä neuvotteluissa
- helmikuu, 1944: valmisteleva rauhanneuvottelija Tukholmassa
- maaliskuu, 1944: rauhanneuvottelija Moskovassa

Aikajana


- 1887 vaihtoi alkuperäisen nimensä Johan Gustaf Hellstenin Juho Kusti Paasikiveksi.
- 1890 tulee ylioppilaaksi Hämeenlinnan normaalilyseosta.
- 1901 filosofian kandidaatti valmistuu molempain oikeuksien tohtoriksi.
- 19031914 toimii valtiokonttorin ylitirehtöörinä.
- 19071913 toimii Suomalaisen puolueen kansanedustajana.
- 19081909 toimii senaattorina ja valtiovaraintoimituskunnan päällikkönä.
- 19141934 toimii Kansallis-Osake-Pankin pääjohtajana.
- 1918 toimii Senaatin talousosaston varapuheenjohtajana ja pääministerinä.
- 1920 johtaa Suomen valtuuskuntaa Tartossa käydyissä rauhanneuvotteluissa Neuvosto-Venäjän kanssa.
- 1930 saa valtioneuvoksen arvon.
- 19341936 toimii Kansallisen Kokoomuksen puheenjohtajana.
- 19361940 toimii Suomen erikoislähettiläänä Tukholmassa.
- 1939 neuvottelee talvisodan alla Neuvostoliiton kanssa.
- 19391940 osallistuu hallitukseen salkuttomana ministerinä.
- 19401941 toimii Suomen erikoislähettiläänä Moskovassa.
- 19441946 johtaa sodanjälkeistä hallitusta pääministerinä.
- 19461956 toimii Suomen tasavallan presidenttinä.

Paasikiven hallitukset


- Paasikiven I hallitus: Senaatin varapuheenjohtajana (Talousosaston kanslian päällikkö, senaattori) 27. toukokuuta 1918 - 27. marraskuuta 1918 (185 päivää)
- Paasikiven II hallitus: 17. marraskuuta 1944 - 17. huhtikuuta 1945 (152 päivää)
- Paasikiven III hallitus: 17. huhtikuuta 1945 - 9. maaliskuuta 1946 (327 päivää)

Katso myös


- Paasikiven-Kekkosen linja

Aiheesta muualla


- [http://haku.kansallisbiografia.fi/FMPro?-db=kbnet.fp5&-format=kb%2fkbartikkeli.htm&-lay=www&-sortfield=lajittelukentt%e4&zz=zet5rr342uu5556v&-max=2147483647&-recid=32973&-find= Kansallisbibliografia] Paasikivi, Juho Paasikivi Paasikivi, Juho

1812

Tapahtumia


- Helsinki korotettiin Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupungiksi
- Suomessa tehtiin mustalaisista lainsuojattomia ja heidät määrättiin työleireille. Luokka:1800-luku ms:1812 ko:1812년 simple:1812

Petsamo

:Petsamo on myös Petsamon alueella sijaitseva satamakaupunki. Petsamo (venäjäksi Печенга, Petšenga) on Norjaan ja Suomeen rajoittuva alue Venäjällä, pinta-alaltaan yli 10 000 neliökilometriä. Pohjois-Petsamossa on tundraa, etelämpänä havumetsiä ja rämeikköä. Petsamo oli osa Suomea vuosina 19201944 ja luovutettiin jatkosodan jälkeen Neuvostoliitolle. Petsamon alueelta sodan seurauksena evakuoidut kolttasaamelaiset asutettiin sodan jälkeen suureksi osaksi Inarin kuntaan, Sevettijärven, Nellimin ja Näätämön kyliin.

Kyliä vuoden 1939 mukaan

Alaluostari, Höyhenjärvi, Jokikylä, Kaakkuri, Kervanto, Kolttaköngäs, Maattivuono, Näsykkä, Parkkina, Petsamo (Trifona), Pitkäjärvi, Pummanki, Salmijärvi, Suonikylä, Vaitolahti, Valasjärvi, Vuonokylä, Vuoremijoki

Katso myös


- Petsamon lääni
- Muurmanninsuomalaiset Luokka:Suomen entiset kunnat Luokka:Venäjä

1860-luku

Tapahtui vuosikymmenen aikana


- Yhdysvaltojen sisällissota käytiin 1861-1865.

Tekniikka


- Rautateiden rakentaminen Suomeen alkaa.
- Puhelin keksitään Luokka:1800-luku ja:1860年代

Vienan retkikunta

Vienan retkikunta oli suomalaisten vapaaehtoisten tekemä sotilasretki Vienan Karjalaan Suomen sisällissodan aikana, yksi heimosodista. heimosodista Helmikuun lopulla 1918 valkoiset olivat saaneet ajettua pois punakaartilaiset Pohjois-Suomesta. Heräsi ajatus käyttää hyväksi Venäjällä vallitsevaa sekasortoa. Everstiluutnantti Carl Wilhelm Malm sai tehtäväkseen vallata Vienan Karjala noin 350 suojeluskuntalaisen voimin. Samalla jääkäriyliluutnantti Kurt Martti Wallenius sai johdettavakseen joukkoja, joilla hänen tuli vallata Kuolan niemimaa ja Pohjois-Viena. Walleniukselle annettiin noin 200 suojeluskuntalaista sekä tuhatkunta kutsunnoilla kerättyjä sotilaita. Mannerheim halusi kuitenkin välttää aseelliset yhteenotot Muurmannin aluella toimivien brittien kanssa. Pohjoisessa Walleniuksen joukot ylittivät rajan Kuusamosta ja Kuolajärveltä käsin. Heidän hyökkäyksensä juuttui pian rajan tuntumaan. Heitä vastassa oli suomalaisia punakaartilaisia, joiden aikomuksena oli ollut avata uusi rintama valkoisten selkään. Etelämpänä Malmin joukot ylittivät rajan 20. maaliskuuta ja etenivät aina Vienan Kemin tuntumaan. Suomalaiset hyökkäsivät 10. huhtikuuta, mutta heidät lyötiin takaisin. Suomalaiset huomasivat pian, etteivät Vienan asukkaat ottaneet heitä vastaan vapauttajina. Osa kansasta halusi toki eroon Venäjästä, mutta ei välttämättä haluttu, että Karjala liitettäisiin Suomeen. Jotkut uskoivat, että Viena saisi itsemääräämisoikeuden Neuvosto-Venäjän yhteydessä. Väestö olisi myös halunnut mieluummin fyysistä (ruoka-apua) kuin henkistä apua (Suomi-propagandaa). Heinäkuussa Malmin tilalle tuli kapteeni Toivo Kuisma. Suomessa ei taas osattu oikein päättää pitäisikö vetää joukot pois vai lähettääkö lisää. Lopulta brittien perustama Karjalan rykmentti hyökkäsi suomalaisten kimppuun ja ajoi heidät takaisin Suomen puolelle elokuun ja lokakuun aikana. Katso myös: Aunuksen retkikunta

Repola

Repola (venäjäksi Реболы, Repoly) on seutukunta Aunuksessa, Mujejärven hallintopiirissä, Karjalan tasavallassa Venäjällä. Alue sijaitsee Suomen rajan tuntumassa noin 70 kilometriä Lieksasta koilliseen. Repolan seutukunnan pinta-ala oli 11 000 neliökilometriä ja väkiluku 2 400 (1918). Nykysin asukkaita on 2 100 (1987), joista karjalaisten osuus 62%.

Historia

Repola kuuluu alueeseen, joka tuli 1800-luvulla tunnetuksi elinvoimaisesta runonlauluperinteestä. Elias Lönnrot kävi karjalaisten ja suomalaisten asumassa Repolassa runonkeruumatkoilla 1830-luvulla. Nykyään taito on lähes täysin kuollut. Heimosotien aikana vuonna 1918 Repolan asukkaiden pitämä kokous päätti ilmoittaa sähkeitse Venäjän hallitukselle, että Repolan kunta katsoo tämän päätöksen ja itsemääräämisoikeuden perusteella irtaantuneensa Venäjästä ja liittyneensä Suomeen ja tämän jälkeen katkaisevansa kaiken yhteyden Venäjän kanssa 1. syyskuuta 1918 klo 24.00. Naapurikunta Porajärvi teki samoin seuraavana vuonna. Repola hyväksyttiin osaksi Suomea ja sinne saatiinkin suomalainen hallinto; mm. nimismiehenä toimi Bobi_Sivén. Tarton rauhassa 1920 alueet kuitenkin luovutettiin Neuvosto-Venäjälle ja Suomi sai vastineeksi Petsamon. Syksyllä 1939 Neuvostoliitto tarjosi aluevaatimustensa vastineeksi Suomelle Repolasta ja Porajärveltä 5 525 neliökilometrin suuruista aluetta. Repola oli vielä suomalaisten miehittämä 19411944 jatkosodan aikana.

Repolan kyliä (1929)

Aimolahti, Haukkasaari, Jänissalmi, Kapustavaara, Kiimasvaara, Kimovaara, Kipo, Kolvasjärvi, Korhu, Koroli, Koroppi, Lentiera, Leveäniemi, Lukkasenvaara, Luovutsaari, Lusma, Mokkila, Muujärvi, Omelie, Pieninkä, Pläkkäjä, Repola, Riikosenniemi, Roukkula, Saarenpää, Suoverkka, Struna, Suulaansaari, Suuriniemi, Tsolkka, Tunttula, Tuomas, Tuulivaara, Tuuseni, Viitaranta, Virta, Vuosniemi, Ylä-Kiimasvaara

Aiheesta muualla


- [http://www.repola-seura.org/ Repola-Seura ry.] Luokka:Karjalan tasavalta Luokka:Venäjän Karjalan seutukunnat

Juho Kusti Paasikivi

Juho Kusti Paasikivi (vuoteen 1887 Johan Gustaf Hellsten, 27. marraskuuta 1870, Hämeen läänin Koski14. joulukuuta 1956, Helsinki) oli Suomen tasavallan seitsemäs presidentti ja kolmen hallituksen pääministeri. Paasikiven ensimmäinen vaimo oli Anna Matilda Forsman (vuodet 1897–1931), toinen Allina (Alli) Valve (1934–1956). Lapset olivat Annikki (s. 1898), Wellamo (s. 1900), Juhani (s. 1901) ja Varma (s. 1903). Paasikiven kuva oli tuhannen markan (1955) ja kymmenen markan (1963) seteleissä.

Paasikivi rauhanneuvottelijana

Paasikivi kunnostautui erityisesti neuvottelijana useissa itsenäisen Suomen käännekohdissa:
- 19171918: Pohjoismaiden hallituksille Suomen julistautumisesta itsenäiseksi valtioksi ilmoittamaan lähetetyn lähetyskunnan jäsen
- 1920: Suomen valtuuskunnan johtaja Neuvosto-Venäjän kanssa käydyissä rauhanneuvotteluissa Tartossa (katso Tarton rauha)
- loka-marraskuu, 1939: valtuutettu neuvottelija Suomen ja Neuvostoliiton välisissä neuvotteluissa
- helmikuu, 1944: valmisteleva rauhanneuvottelija Tukholmassa
- maaliskuu, 1944: rauhanneuvottelija Moskovassa

Aikajana


- 1887 vaihtoi alkuperäisen nimensä Johan Gustaf Hellstenin Juho Kusti Paasikiveksi.
- 1890 tulee ylioppilaaksi Hämeenlinnan normaalilyseosta.
- 1901 filosofian kandidaatti valmistuu molempain oikeuksien tohtoriksi.
- 19031914 toimii valtiokonttorin ylitirehtöörinä.
- 19071913 toimii Suomalaisen puolueen kansanedustajana.
- 19081909 toimii senaattorina ja valtiovaraintoimituskunnan päällikkönä.
- 19141934 toimii Kansallis-Osake-Pankin pääjohtajana.
- 1918 toimii Senaatin talousosaston varapuheenjohtajana ja pääministerinä.
- 1920 johtaa Suomen valtuuskuntaa Tartossa käydyissä rauhanneuvotteluissa Neuvosto-Venäjän kanssa.
- 1930 saa valtioneuvoksen arvon.
- 19341936 toimii Kansallisen Kokoomuksen puheenjohtajana.
- 19361940 toimii Suomen erikoislähettiläänä Tukholmassa.
- 1939 neuvottelee talvisodan alla Neuvostoliiton kanssa.
- 19391940 osallistuu hallitukseen salkuttomana ministerinä.
- 19401941 toimii Suomen erikoislähettiläänä Moskovassa.
- 19441946 johtaa sodanjälkeistä hallitusta pääministerinä.
- 19461956 toimii Suomen tasavallan presidenttinä.

Paasikiven hallitukset


- Paasikiven I hallitus: Senaatin varapuheenjohtajana (Talousosaston kanslian päällikkö, senaattori) 27. toukokuuta 1918 - 27. marraskuuta 1918 (185 päivää)
- Paasikiven II hallitus: 17. marraskuuta 1944 - 17. huhtikuuta 1945 (152 päivää)
- Paasikiven III hallitus: 17. huhtikuuta 1945 - 9. maaliskuuta 1946 (327 päivää)

Katso myös


- Paasikiven-Kekkosen linja

Aiheesta muualla


- [http://haku.kansallisbiografia.fi/FMPro?-db=kbnet.fp5&-format=kb%2fkbartikkeli.htm&-lay=www&-sortfield=lajittelukentt%e4&zz=zet5rr342uu5556v&-max=2147483647&-recid=32973&-find= Kansallisbibliografia] Paasikivi, Juho Paasikivi Paasikivi, Juho

Juho Vennola

Juho Heikki Vennola (aik. Karhu, s. 19. kesäkuuta 1872, Oulu - k. 3. joulukuuta 1938, Helsinki) oli Helsingin yliopiston kansantaloustieteen professori, kansanedustaja ja kolme kertaa pääministerinä toiminut Edistyspuolueen poliitikko. Vennolan ensimmäinen hallitus istui 15. elokuuta 1919 - 15. maaliskuuta 1920 ja toinen 9. huhtikuuta 1921 - 2. kesäkuuta 1922. Hän oli myös Svinhufvudin toisen hallituksen vt. pääministeri 18. helmikuuta 1931 - 21. maaliskuuta 1931. Hän toimi myös apulaisvaltiovarainministerinä (1918–1919), kauppa- ja teollisuusministerinä (1919), ulkoasianministerinä (1922–1924) ja valtiovarainministerinä (1930–1931). Kansanedustajana Vennola istui 1919–1930 ja oli Tarton rauhanvaltuuskunnan jäsen vuonna 1920. Vennola, Juho Vennola, Juho

Rudolf Walden

:n kokoelma]] Karl Rudolf Walden (1. joulukuuta 1878 Helsinki25. lokakuuta 1946 Sysmä) oli suomalainen jalkaväenkenraali, puolustusministeri, teollisuusjohtaja ja Yhtyneet Paperitehtaat Oy:n perustaja.

Kouluvuodet

Rudolf Walden aloitti koulukäynnin Jyväskylän lyseossa menestyen heikosti, mm. suomen- ja ruotsinkielen ehdot olivat jokakesäiset. Hänen isänsä, kihlakunnantuomari Walfrid Walden teki silloin päätöksen; molemmat pojat Rudolf ja Nils lähetettiin Haminan kadettikouluun 1890. Suomen kadettikoulu oli tuolloin maineikas 7-luokkainen oppilaitos, jossa oli 4 yleistä ja 3 erikoisluokkaa. Edelliset vastasivat oppikoulujen yläluokkia ja johtivat ylioppilastutkintoon, kun taas erikoisluokilta valmistuttiin upseereiksi. Rudolf-poika oli Haminaan tullessaan 11-vuotias. Kadettikoulu oli aristokraattinen (yläluokkainen) oppilaitos ja myös Rudolf omaksui näitä katsomuksia. Ruotsinkielisten tovereiden vaikutuksesta hän oli luisumassa ruotsinkielisten leiriin. Kielikysymys ratkesi vasta avioliitossa Anni Konkolan kanssa siten, että Waldenista tuli suomalainen paitsi kieleltään myös mieleltään. Rudolf muuttui Haminassa ahkeraksi ja ennen pitkää hän oli luokkansa priimus. Lahjakkuus ilmeni erityisesti matematiikassa ja sotatieteissä ja hänessä oli herännyt terve näyttämisen halu. Yleiset luokat suoritettuaan Rudolf siirtyi erikoisluokille, hän oli siis päättänyt ryhtyä upseeriksi. Opettajat ja toveripiiri kasvattivat nuorukaista myönteisellä tavalla. Kadettivääpelinä ja kadettikurssinsa priimuksena hänellä olisi ollut oikeus päästä johonkin venäläiseen valiorykmenttiin, mutta venäläistämistoimenpiteiden takia hän kieltäytyi ja hänet merkittiin aliluutnanttina upseeriksi Suomen kaartiin elokuussa 1900. Kesällä 1901 Suomen suuriruhtinaskunnan sotaväki lakkautettiin lukuun ottamatta kaartin pataljoonaa. Lojaalina suuriruhtinaskunnan sotalaitosta kohtaan Walden jätti eroanomuksensa, mutta sitä ei hyväksytty, vaan hänet komennettiin Kuopion 1. kutsuntapiirin sotilasjäseneksi. Kun Walden kieltäytyi, häntä uhattiin rangaistuksella ja asia käsiteltiin sotaylioikeussa. Näin asiasta tuli osa niin sanottujen sortokausien laillisuustaistelua ja näin Waldenkin asian käsitti. Walden tuomittiin viralta pantavaksi ja menettämään myös virkaa seuraavat palkkaedut. Lyhyt sotilasura katkesi ja alkoi pitkä teollisuusmiehen ura.

Liikemies Walden

Sisä-Venäjällä Borskoje Tatarovon kylässä oli suomalaisten omistama paperitehdas, jossa tarvittiin kirjanpitäjää ja konttoristia. Walden ei ollut kumpaakaan, mutta niskuroivana tuomittu ja erotettu aliluutnantti päätti lähteä sinne, kun paikka ja palkka olivat tarjolla. Hän osti kirjanpidon oppikirjan ja nousi junaan. Ei kestänyt vuottakaan, kun yhtiö haettiin konkurssiin. Jämsänkosken tehtaiden isännöitsijä tarjosi Pietarissa olevan Slovo-yhtiön konttoripäällikön paikkaa. Uusi konttoripäällikkö huomasi nopeasti yhtiön talouden olevan retuperällä, työntekijät näpistelivät yhtiön omaisuutta, töitä tehtiin kirjapainossa ja agentuuriliikkeessä verkkaisesti. Walden aloitti kurinpalautuksen ja kohta liike menestyi. Parin vuoden kuluttua Slovon toimitusjohtajana oli Walden. Kauppa kävi hyvin ja asiakkaat luottivat häneen. Vuonna 1911 hän sai päämiehekseen Simpeleen paperitehtaan, jonka tuotteita hän alkoi myös myydä Venäjän markkinoille. Tällöin hän osti myös muutamia yhtiön osakkeita. Kun hänet oli v. 1910 valittu Simpeleen johtokunnan jäseneksi ja osakkeiden arvo alkoi sodan jatkuessa nopeasti nousta, Walden osti kaikki saatavilla olleet osakkeet. V. 1918 hä