:: wikimiki.org ::

Tatarstan

Tatarstan

Tatarstan (tataariksi Tatarstan, venäjäksi Tatarskaja) on tasavalta Itä-Euroopassa Volga ja Kamajokien ympärillä. Vuonna 1994 Tatarstanin ja Venäjän välillä solmitun sopimuksen mukaan Tatarstan on suvereeni valtio Venäjän yhteydessä. Tatarstan rajoittuu pohjoisessa Kirovin alueeseen ja Udmurtiaan, idässä Baškiriaan, etelässä Orenburgin, Samaran ja Uljanovskin alueisiin sekä lännessä Tšuvassiaan ja Mari Eliin. Tatarstanin pituus idästä länteen on noin 460 km ja leveys etelästä pohjoiseen 290 km.

Maantiede

Tatarstanin pinta-alasta 90% on alavaa jokien halkomaa tasankoa. Itäosassa on loivia metsäisiä kohoumia. Korkein kohta (343 m) sijaitsee maan länsiosassa. Ilmasto on mantereinen. Keskilämpötila tammikuussa vaihtelee -13,0 °C ja -14,8 °C ja heinäkuussa +18,6 °C ja +19,6 °C välillä. Vuotuinen sademäärä on 350-430 mm. Suurimmat joet ovat Volga (josta 177 km on Tatarstanin alueella) ja siihen laskevat Kama, Kazanka, Mesha, Zay, Shesma ja Sviyaga. Maan pohjoisosat ovat metsää ja eteläosat mustan mullan aroa. Metsät peittävät 16,2% maan pinta-alasta.

Väestö

Suurimmat etniset ryhmät ovat tataarit (51,3 %), venäläiset (41,0 %) ja tšuvassit (3,0 %). Lisäksi Tatarstanissa asuu mareja (0,5 %), mordvalaisia, udmurteja ja baškiireja. Marit asuvat pääasiassa maan pohjoisosissa. Tataareja asuu Venäjällä kaikkiaan 6,6 miljoonaa, joista vain 27 % Tatarstanissa. Tatarstanin suurimmat kaupungit ovat pääkaupunki Kazan (1 078 200), Naberežnije Tšelnyi (525 100), Nižnekamsk (220 900), Almatevsk (141 800) ja Zelenodolsk(101 800). Väestöstä asuu kaupungeissa 74,2%.

Hallinnollinen jako

Hallinnollisesti maa on jaettu 43 alueeseen ja 20 kaupunkiin.

Valtion symbolit

Tatarstanin valtiolipussa on kaksi vaakasuoraa kenttää ja näiden välissä valkoinen viiva. Ylempi kenttä on vihreä ja alempi punainen. Vihreä väri kuvaa kevättä ja uudistumista, valkoinen puhtautta ja punainen kypsyytä, energiaa, voimaa ja elämää. Tatarstanin valtion vaakunassa on siivekäs lumileopardi, joka on tasavallan asukkaiden suojelija. Vaakunan taustassa on vihreää, valkoista, punaista ja kultaa. Värien merkitys on sama kuin lipussa. Lisäksi kulta merkitsee Tatarstanin maan kauneutta ja rikkautta. Kansallishymni: "Doroka".

Talous

Tatarstanin alueella on suuria öljy- ja maakaasuesiintymiä ja niinpä Tatarstanin talous keskittyy öljyn ja maakaasun tuotantoon ja jalostukseen sekä petrokemian tuotteisiin. Lisäksi tasavallassa on koneenrakennus-, ase-, tekstiili ja elintarviketeollisuutta sekä sähkövoiman tuotantoa. Maatalouden merkittävimmät viljelykasvit ovat ruis, kaura, vehnä, pellava ja hamppu. Lisäksi harjoitetaan karjanhoitoa ja turkistarhausta. Maan pinta-alasta oli 1930-luvulla peltoa 59 %. Tatarstanin tärkeimmät vientituotteet ovat raakaöljy ja aseet. Bruttokansantuotteesta yli puolet tulee teollisuudesta. Maantieliikenteen keskuksena on Kazan. Kazanin kautta kulkee rautatie Moskovasta Jekaterinburgiin. Kazanista johtaa lisäksi rautatie Marin pääkaupunkiin Joskar-Olaan. Tatarstanista on rautatieyhteys myös etelään Uljanovskiin. Alueen suuret joet ovat myös tärkeitä liikenneväyliä. Kazanissa on iso lentokenttä.

Politiikka

Tatarstanilla on oma parlamentti ja hallitus. Presidenttinä toimii Mintimer Shainiev, joka valittiin viimeksi 2001. Pääministerinä puolestaan on Rustam Minnikhanov.

Uskonto

Uskonnoltaan tataarit ja baškiirit ovat pääasiassa sunnimuslimeja, venäläiset, tšuvassit ja suomalais-ugrilaiset kansat puolestaan ovat pääasiassa ortodoksikristittyjä. Myös pieni osa tataareista on ortodokseja, heidän esi-isänsä kääntyivät kristityiksi 1500- ja 1700-luvuilla uskonvainojen aikana.

Koulutus

Tatarstanissa on pakollinen 10-vuotinen peruskoulu, joka alkaa seitsemän vuoden iässä. Tataarin kieli ja kirjallisuus on oppiaineena lähes kaikissa kouluissa, lukuun ottamatta venäläisiä yksityiskouluja. Tataari ja venäjä ovat koulujen yleisimmät opetuskielet, mutta myös tšuvasseilla, mareilla, mordvilla ja udmurteilla on mahdollisuus opiskella peruskoulussa äidinkielellään niillä alueilla, missä kyseisen vähemmistön edustajia asuu runsaasti. Tasavallassa on yhteensä 64 korkeamman tason oppilaitosta, joissa opiskelee 170 000 opiskelijaa. Mm. Kazanin Valtion Yliopisto (per. 1804), Lääketieteellinen, Teknillinen, Teknologinen ja Kasvatustieteellinen yliopisto, Arkkitehtuuri, Maatalous, Eläinlääketieteellinen ja Taideakatemia, Konservatorio sekä Talous- ja kauppainstituutti.

Historia

udmurteilla] Tataarit alkoivat asuttaa Volgan aluetta 500-luvulla. Alueen ensimmäinen valtion Bolgarian perustivat tataarien sukulaiskansa bolgaarit 800-luvulla. Vuonna 922 islam julistettiin valtionuskonnoksi. Mongolit valloittivat Bolgarian 1232. Mongolit perustivat alueelle Kultaisen Odran valtakunnan 1241, jonka hajottua 1330-luvulla alue tuli kuulumaan Kazanin kaanikuntaan. Venäläiset Iivana julman johdolla aloittivat sodan Kazania vastaan 1540-luvulla. Venäläiset onnistuivat kuitenkin valtaamaan Kazanin kaanikunnan vasta 1552 ja liittivät sen Venäjän valtakuntaan. Valloituksen aikana ja sen jälkeen satoja moskeijoita tuhottiin ja tataareja tapettiin tuhansittain. Tataarit nousivat tämän jälkeen useita kertoja kapinaan, vapauttaakseen maansa Venäjän vallasta. Venäjä kuitenkin tukahdutti nämä kapinat kovaotteisesti, joukkomurhien ja uskonnolisten vainojen avulla. Vuonna 1708 perustettiin Kazanin kuvermentti, joka käsitti paljon Nyky-Tatarstania laajemman alueen. Venäjän vallankumouksen aikana 1917 oli taisteluita varsinkin pääkaupungissa. Talvella 1918 perustettiin Kazanin muslimien komitea aluehallitukseksi, joka toimi bolševikkien rinnalla. Vuonna 1918 julistettiin "Etelä-Uralin ja Keski-Volgan alueiden Tataarien ja Baškiirien neuvostotasavalta", mutta sen varsinainen perustaminen lykkääntyi, mm. baškiirien vastustuksen vuoksi. Niinpä näille sukulaiskansoille perustettiin omat autonomiset tasavallat. Tatarstanin Autonominen Sosialistinen Neuvostotasavalta perustettiin 27.5.1920 osista Kazanin, Ufan, Samaran, Vjatkan ja Simbirskin kuvermentteja. Tataarit perustivat oman muslimeille tarkoitetun kommunistipuolueen, mutta Moskova alisti sen valtaansa 1920-21. Neuvostoaikana tataarit olivat yksi harvoista vähemmistökansallisuuksista, joilla oli mahdollisuus jatkaa opiskelua peruskoulun jälkeen omalla äidinkielellään. Kun Neuvostoliitto hajosi, Tatarstan ja Tšetšenia kieltäytyivät allekirjoittamasta Venäjän perustuslakia ja pyrkivät itsenäisiksi. Tatarstanin parlamentti 30.8.1990 hyväksyi julistuksen Tatarstanin täysivaltaisesta valtiosta 30.8.1990 (itsenäisyysjulistus). Samoihin aikoihin perinteiset islamilaiset symbolit ja juhlat otettiin uudelleen käyttöön. Uusi perustuslaki hyväksyttiin 6.11.1992. Vuonna 1992 annettiin myös suvenerisuusjulistus, jonka mukaan Tatarstan asteittain irtautuisi Venäjästä. Venäjä ei kuitenkaan hyväksynyt alkuunkaan Tatarstanin itsenäistymispyrkimyksiä. Erimielisyydet Venäjän kanssa uhkasivat muuttua verenvuodatukseksi, sillä Venäjän joukot olivat jo keskitettynä Tatarstanin rajoilla. Tatarstanin presidentin onnistui kuitenkin hillitä kiihkeimmät kansallismieliset tunteet ja selkkaukselta vältyttiin. Pitkien ja vaikeiden neuvottelujen jälkeen saatiin aikaan sopimus Tatarstanin ja Venäjän välillä ja se allekirjoitettiin 15.2.1994. Sen mukaan Tatarstan on Venäjän yhteydessä oleva suveneri valtio, jolla on laaja itsehallinto (mm. taloudessa ja verotuksessa). Sopimuksen tulkinnasta on ollut sittemmin erimielisyyksiä. Tatarstan päätti mm. muuttaa tataarin kielen takaisin latinalaisilla kirjaimilla kirjoitettavaksi aikaisempien kyrillisten sijaan. Venäjä ei tätä kuitenkaan aluksi hyväksynyt ja yritti kaikin keinoin estää sen toteutumisen, mutta taipui lopulta. Tatarstan suunnittelee mm. omaa passia. Mintimer Shainiev valittiin uudelleen presidentiksi 25.3.2001 noin 80% kannatuksella.

Juhlapäivät

Pvm	Nimi	Huomautuksia
31. joulukuuta sekä 1. ja 2. tammikuuta	Uusivuosi
8. tammikuuta	Joulu
23. helmikuuta	Isänmaan puolustajien päivä
8. maaliskuuta	Kansainvälinen naistenpäivä
1. ja 2. toukokuuta	Kevään ja työn juhla
9. toukokuuta	Voitonpäivä
12. kesäkuuta	Venäjän päivä
30. elokuuta	Tatarstanin päivä
6. marraskuuta	Tatarstanin perustuslain päivä
7. marraskuuta	Lokakuun vallankumouksen vuosipäivä, Solidaarisuuden ja sovinnon päivä
12. joulukuuta	Venäjän perustuslain päivä
Kuukalenterin mukaan	Kurban-Bairam	Islamilainen juhla

Luokka:Tatarstan Luokka:Venäjän tasavallat ko:타타르스탄 공화국 ja:タタールスタン共和国

Tataarin kieli

Tataarin kieli kuuluu altailaisten kielten turkkilais-tataarilaiseen ryhmään. Tataarin kieli on virallinen kieli Tatarstanissa. Lisäksi sitä puhutaan muualla Venäjän federaatiossa sekä muun muassa Kazakstanissa, Kirgisiassa, Uzbekistanissa, Turkmenistanissa, Turkissa, Kaukasiassa, Puolassa, Ukrainassa, Suomessa ja Bulgariassa.

Historia

Tataari on ollut kirjakieli 900-luvulta lähtien. Vuoteen 1928 asti sitä kirjoitettiin arabialaisilla aakkosilla, jolloin siirryttiin latinalaisiin aakkosiin, jotka kuitenkin korvattiin kyrillisellä vuonna 1939. Tatarstanin tasavallan parlamentti päätti siirtyä takaisin latinalaisiin aakkosiin vuonna 2000. Venäjä ei kuitenkaan hyväksynyt päätöstä ja venäläiset ääriryhmät pitivät sitä jopa askeleena kohti separatismia ja terrorismia. Eräs nimettömänä esiintynyt Venäjän hallituksen edustaja totesi kieltämisen takana olevan pelko panturkkilaisuuden suosion kasvusta. Venäjällä säädettiin tämän jälkeen laki, ettei Venäjällä virallisen kielen asemassa olevaa kieltä voida kirjoittaa muilla kuin kyrillisillä kirjaimilla. Tatarstanin parlamentti kuitenkin pitäytyi päätöksessään ja vetosi vuonna 1994 Venäjän kanssa solmittuun sopimukseen. Tatarstanin mielestä aakkoskysymys kuuluu niihin asioihin, jotka sopimuksessa määritellään Tatarstanin itsensä päätettäväksi ja joihin Venäjällä ei ole sananvaltaa. Lopulta Venäjä hyväksyi Tatarstanin aakkospäätöksen. Luokka:Tatarstan Luokka:Venäjän kielet ko:타타르어 ja:タタール語

Eurooppa

Eurooppa on maanosa, jonka rajaavat Atlantin valtameri lännessä, Pohjoinen jäämeri pohjoisessa, Uralvuoret ja Uraljoki idässä, Kaspianmeri, Kaukasus-vuoret ja Mustameri kaakossa ja Välimeri etelärajalla. Eurooppa muodostaa Aasian kanssa supermaanosan Euraasia: Eurooppa on läntinen viidennes Euraasian maamassasta. Kokonsa (noin 10,3 miljoonaa neliökilometriä) puolesta Eurooppa on maailman toiseksi pienin maanosa, hieman suurempi kuin Oseania. Euroopassa asuu hieman yli 700 miljoonaa ihmistä, täten se on asukasluvultaan toiseksi suurin maanosa Aasian jälkeen ja myöskin tiheimmin asuttu maanosa. Aasian

Etymologia

Nimi Eurooppa on mahdollisesti peräisin kreikkalaisen mytologian prinsessa Europasta, joka joutui härän hahmon ottaneen Zeuksen sieppaamaksi. Nimen etymologia on epävarma, sille on esitetty sekä kreikkalaista, että seemiläistä etymologiaa (ereb, auringonlasku).

Historia

Katso pääartikkeli Euroopan historia. Euroopalla on pitkä historia suurien kulttuurillisten ja taloudellisten saavutusten muodossa aina pronssikaudelta alkaen. 15. vuosisadalta lähtien eurooppalaiset valtiot, erityisesti Espanja, Portugali, Ranska ja Iso-Britannia, rakensivat suuria kolonistisia imperiumeja Afrikkaan, Amerikkaan ja Aasiaan. Teollinen vallankumous alkoi Euroopassa 18. vuosisadalla. Toisen maailmansodan jälkeen ja ennen kylmän sodan loppua Eurooppa oli jaettu kahteen suureen poliittiseen ja taloudelliseen blokkiin: kommunistisiin valtioihin Itä-Euroopassa ja kapitalistisiin valtioihin Länsi-Euroopassa. Vuoden 1990 tietämillä itäblokki hajosi.

Euroopan määritelmä

Usein Euroopalle piirretään muita rajoja, jotka perustuvat poliittisiin, taloudellisiin, kulttuurisiin tai käytännöllisiin näkökohtiin. Tämä on johtanut siihen, että on monta eri "Eurooppaa", jotka eivät ole identtisiä keskenään. Eri maita on luettu mukaan tai jätetty pois sen mukaan, minkä piirteiden on katsottu olevan keskeisiä Euroopan määrittelyn kannalta. Nykyään termiä "Eurooppa" käytetään lisääntyvässä määrin tarkoitettaessa Euroopan unionin jäsenmaita. Tällä hetkellä liitossa on 25 maata (joista Kypros on osa maantieteellistä Aasiaa). Lisäksi muutamat maat neuvottelevat jäsenyydestä. Useiden muiden maiden uskotaan aloittavan neuvottelut jossain vaiheessa tulevaisuudessa. Lähes kaikki Euroopan maat ovat Euroopan neuvoston jäseniä; yksittäiset poikkeukset ovat Valko-Venäjä ja Vatikaanivaltio. Vatikaanivaltio Nykyisellään maantieteellinen Eurooppa koostuu seuraavista 44 maasta (aakkosjärjestyksessä):

- Alankomaat
- Albania
- Andorra
- Belgia
- Bosnia ja Hertsegovina
- Bulgaria
- Espanja
- Irlanti
- Islanti
- Italia
- Itävalta
- Kreikka
- Kroatia
- Latvia
- Liechtenstein
- Liettua
- Luxemburg
- Makedonia
- Malta
- Moldova
- Monaco
- Norja

- Portugali
- Puola
- Ranska
- Romania
- Ruotsi
- Saksa
- San Marino
- Serbia ja Montenegro
- Slovakia
- Slovenia
- Suomi
- Sveitsi
- Tanska
- Tšekki
- Turkki
- Ukraina
- Unkari
- Valko-Venäjä
- Vatikaanivaltio
- Venäjä
- Viro
- Yhdistynyt kuningaskunta

Ennen vuotta 2004 liittyneet EU-maat merkitty lihavoidulla tekstillä. 1. toukokuuta 2004 liittyneet uudet EU-maat merkitty kursivoidulla tekstillä. 2004 Euroopan alaryhmittymiä:
- Euroopan unioni
- Schengen-alue
- Euroalue
- Balkan
- Baltian maat
- Benelux
- Britteinsaaret
- Keski-Eurooppa
- Itä-Eurooppa
- Iberian niemimaa
- Pohjoismaat
- Skandinavia
- Visegrad-ryhmä

Euroopan valtioiden ja maa-alueiden vertailua

Euroopan maat ja epäitsenäiset alueet väkiluvun mukaisessa suuruusjärjestyksessä

Tiedoista puuttuu Turkin Euroopan puoleinen osa.

Euroopan maat ja epäitsenäiset alueet pinta-alan mukaisessa suuruusjärjestyksessä

Tiedoista puuttuu Turkin euroopanpuoleinen osa. Luokka:Mantereet Luokka:Eurooppa als:Europa roa-rup:Evropa ms:Eropah zh-min-nan:Europa ko:유럽 ja:ヨーロッパ simple:Europe th:ทวีปยุโรป

Kama

Kama (venäjäksi река́ Ка́ма (reka Kama), tataariksi Çulman) on yksi suurimmista Volgan sivuojoista Itä-Euroopassa Venäjällä. Kama saa alkunsa Udmurtian pohjoisimmasta osasta, josta se virtaa aluksi pohjoiseen Kirovin alueelle, kääntyy sitten itään, virtaa Permin Komin halki Permin alueelle ja kääntyy etelään. Sitten se virtaa Udmurtian kaakkoisosan halki Baškirian rajalle ja virtaa rajaa seuraillen lounaaseen Tatarstanin puolelle. Tatarstanin halki virrattuaan se laskee Volgaan Tatarstanin länsiosassa. Suurimmat sivujoet ovat Vjatka ja Belaja. Joessa on suuria voimalaitoksia ja tekojärviä, joista suurimmat Kaman tekojärvi ja Votkinskin tekojärvi. Kama on tärkeä vesiliikenneväylä. Luokka:Venäjän joet Luokka:Udmurtia Luokka:Tatarstan ja:カマ川

Valtio

Valtio on Max Weberin määritelmän mukaan "oikeusjärjestyksenä ja hallitsemiskoneistona toimiva pakkoyhteisö, joka onnistuneesti vaatii itselleen fyysisen väkivallan käytön legitiimiä monopolia määrätyllä maantieteellisellä alueella". Yleensä tähän määritelmään liitetään myös vaatimus siitä, että väkivaltamonopoli yleisesti hyväksytään alueella. On hyvä huomata, että väkivaltamonopolin yleinen hyväksyntä on mahdollista myös diktatuureissa ja muissa totalitaarisissa järjestelmissä. Käsitteet valtio, yhteiskunta ja kansakunta sekoitetaan usein: Yhteiskunta muodostuu ihmisten kaikkien vuorovaikutussuhteiden verkostosta josta valtio on vain osa. Yhteiskunta jaetaan mm. hegeliläisessä ja liberalistisessa perinteessä valtioon ja kansalaisyhteiskuntaan. Uudemmissa teorioissa yhteiskunta jaetaan usein kolmeen osa-alueeseen: valtiolliseen, (yksityiseen) taloudelliseen ja varsinaiseen kansalaisyhteiskuntaan. Kansakunta on käsite joka viittaa yleensä valtion tai jonkin etnisen ryhmän jäsenten yhteisöön. Moderni valtio, jonka voi katsoa syntyneen feodalismin ajan jälkeen 1500-luvulta eteenpäin, on rakentanut legitimiteettinsä pitkälti siihen, että sen on katsottu olevan kansakunnan organisaatio, kansallisvaltio.

Suomen valtio

Suomessa valtion legitimiteetti perustuu demokraattiselle valtioteorialle ja hallitusmuodon 2 §:n mukaan valtiovalta kuuluu kansalle. Vaaleilla hankitun valtuutuksen perusteella eduskunta käyttää yhdessä tasavallan presidentin kanssa lainsäädäntövaltaa, ja riippumattomat tuomioistuimet käyttävät tuomiovaltaa. Valtion yleistä hallitusta varten taas on olemassa valtioneuvosto. Hallitusmuodon mukaisessa kolmijako-opissa esitetään käsitys kansakunnan valtiollisen vallan jakamisesta.

Valtion tehtävät

(1900-luvun alussa Woodrow Wilsonin jaottelun mukaan)
- järjestyksen vaaliminen; ihmisten ja omaisuuden suojaaminen väkivallalta
- miehen ja vaimon, lasten ja vanhempien välisten oikeudellisten asioiden käsittely
- omaisuuden hallussapito, siirto ja vaihdon säätely sekä näiden oikeudellisten vastuualueiden määrääminen velkojen ja rikosten suhteen
- sopimusoikeuksien määrittäminen yksilöiden välillä
- rikosten rankaisu ja määrittely
- oikeusriitojen ratkaisu siviiliasioissa
- poliittisten velvollisuuksien, oikeuksien ja kansalaisuuden määrittäminen
- valtion asioiden hoito toisten valtioiden kanssa; valtion suojaaminen ulkoiselta vaaralta tai hyökkäykseltä sekä valtion kansainvälisten suhteiden edistäminen Sittemmin valtion tehtävien piiri on etenkin läntisissä demokratioissa laajentunut.

Erilaiset valtiotyypit

Ideologia, jossa valtio puuttuu lähes täydellisesti yhteiskunnan toimintaan, tunnetaan nimellä totalitarismi. Suomessa valtioon kuuluu sellaisia piirteitä, että voidaan käyttää termiä hyvinvointivaltio. Libertaarisessa teoriassa valtio joko on minimaalisimmillaan supistettu pelkäksi väkivaltakoneistoksi, jolloin käytetään termiä yövartijavaltio (ideologiana minarkismi), tai valtiosta on luovuttu kokonaan ja siirrytty autonomisiin kapitalistisiin alueisiin (ideologiana anarkokapitalismi). Valtion valvomat oikeudet voidaan jakaa kahteen ryhmään: negatiiviset oikeudet ja positiiviset oikeudet. Negatiivinen oikeus on vapaus joltakin: vapaus kidutuksesta tai oikeus tuoda mielipiteensä julki ilman rangaistusta (ts. sananvapaus). Positiivinen oikeus on oikeus johonkin: oikeus koulutukseen tai oikeus ruokaan. Perinteiset länsimaiset oikeusvaltiot pitävät ihmisoikeuksia ja muita negatiivisia oikeuksia usein itsestäänselvyyksinä. Sen sijaan maan politiikan vasemmistolaisuus määrää sen, missä määrin positiivisia oikeuksia on toteutettu. Suomalainen hyvinvointivaltio pyrkii perinteisesti tarjoamaan hyvin suuren osan positiivisista oikeuksista. Monet kommunistiset ja totalitaristiset valtiot – Kiina etunenässä – loukkaavat kansalaistensa negatiivisia oikeuksia ja ihmisoikeuksia oikeuttaen loukkauksen positiivisilla oikeuksilla. "Kansalaisilla ei ehkä ole sananvapautta, mutta he saavat syödäkseen" kuuluu heidän perustelunsa.

Yhteiskuntateoriat

Erilaiset yhteiskuntateoriat voidaan jakaa mm. individualistisiin ja kollektivistisiin. Alkuperäiset moraaliset yhteiskuntateoriat, joista kaikkien muiden teorioiden voidaan sanoa kasvaneen, ovat liberalismi, demokratia ja sosialismi. Historiallinen kehitys on tapahtunut tuossa järjestyksessä. Puoluepoliittinen ryhmittäytyminen on kuitenkin tapahtunut pitkälti erilaisten konkreettisten asia- ja intressiristiriitojen eikä suoraan suurten poliittisten teorioiden mukaan.
- Liberalismi
- Anarkokapitalismi: valtio loukkaa aina ihmisten oikeuksia, joten sitä ei voi perustella.
- Minarkismi: yövartijavaltio on pienin paha tai yövartijavaltio syntyy luonnonoikeuksia loukkaamatta (Robert Nozick)
- Sosiaaliliberalismi: yksilönvapauksista voidaan joustaa, kun heikoimmassa asemassa olevien hyvinvointi turvataan (John Rawlsin Oikeudenmukaisuusteoria) tai kokonaishyöty on riittävä (utilitarismi)
- Demokratia
- Rousseau: jos kansan yleistahto määrää yksilöiden vastaisesti, toteutuu kollektivistinen vapaus eikä vapauden periaatetta näin loukata
- Hegel: valtio on ihmiskunnan kehityksen tulos ja itseisarvo, mahdollisuus ihmisille toteuttaa ei-itsekkäitä päämääriä
- Marxilaisuus: valtio on aina luokkaherruuden väline
- marxismi-leninismi: valtiovallasta on tehtävä proletariaatin herruuden väline
- anarkososialismi: valtiovalta, kuten muutkin herruden muodot, on tuhottava

Valtio organisaationa

Valtio on myös yksi ihmisen organisoitumisen muoto. Sitä edeltää klaani tai heimo ja sitä seuraa moderni kulttuuri ja globalisaatio. Valtio tuli mahdolliseksi hierarkkisen organisaatiomuodon keksimisen myötä. Valtio mahdollisti uuden hallinnon elättämisen lähinnä maatalouden ylijäämän, verotuksen turvin. Quincy Wrightin mukaan kauppa ja teknologia edeltää organisatorista ja lakiin perustuvaa muutosta. Tämän mukaan globaali tietotekniikka ja globaali vapaakauppa ennakoisivat globaaleja organisaatioita ja globaaleja lakeja. Globalisaatio tuskin merkitsee valtion nopeata romuttumista, mutta selvästi sen roolin muuttumista. Itseorganisoitumista soveltaen globaali taso kontrolloi muodostuttuaan alempia, kulttuuria ja valtioita. Vrt. valtion kontrolli kansalaisiin. Valtioiden toiminnassa tarvitaan yhä enemmän valtioiden välistä, jopa globaalia yhteistoimintaa. Em. kehitys korostaa mm. kokonaisturvallisuuden käsitettä.

Katso myös

- Luettelo valtioista
- sodankäynti valtioiden aikana Luokka:Politiikka Luokka:Hallinto ja:国家 simple:State th:รัฐ

Kirovin alue

Kirovin alue (venäjäksi Kirovskaja oblast) on hallintoalue Venäjällä Koillis-Euroopassa. Se rajoittuu pohjoisessa Arkangelin alueeseen ja Komiin, idässä Permin aluepiiriin ja Udmurtiaan, etelässä Tatarstaniin ja Mari El’iin sekä lännessä Nižni Novgorodin, Kostroman ja Vologdan alueisiin. Alueen pinta-ala on 120 800 km².

Maantiede

Kirovin alue sijaitsee Itä-Euroopan tasangon itäosassa. Alueen itäosa kuuluu Kaman ylänköön. Alueen merkittävin joki on Volgaan laskeva Vjatka. Lisäksi alueen koillisosassa virtaa Kama.

Väestö

Kirovin alueen asukasluku on 1 603 000 (1999) ja väentiheys 13,3 as./km². Alueen suurin kaupunki on Vjatka, jossa on 456 600 asukasta (1999). Enemmistö asukkaista on nykyään venäläisiä, mutta alueella asuu myös tataareja, udmurtteja ja mareja.

Hallinto

Kirovin alue on yksi Venäjän federaation alue (subjekti) ja sen pääkaupunki on Vjatka (nimenä 1174-1781 Hlynov ja 1932-91 Kirov) . Alue on jaettu hallinnollisesti 39 piiriin ja 19 kaupunkialueeseen. Paikallishallinnosta vastaavat kuvernööri ja alueduuma.

Talous

Tärkeimmät teollisuudenalat ovat koneenrakennus-, metalli-, kemian-, metsä-, puunjalostus-, elintarvike- ja kevytteollisuutta. Lisäksi fosfaattien tuotantoa. Alueen maatalous on keskittynyt karjanhoitoon sekä viljan, pellavan ja vihannesten viljelyyn. Vjatka on alueen rautatieverkon keskus ja siellä on myös tärkeä lentokenttä.

Historia

Kirovin alue on vanhaa udmurttien ja muiden suomalais-ugrilaisten kansojen asuma-aluetta. Novgorodilaiset kauppiaat perustivat udmurtien asuinalueelle Hlynovin kaupungin vuonna 1174. Kaupungin ympärille muodostui itsenäinen Vjatkan tasavalta, joka liitettiin Venäjään 1489. Venäjän keisarikuntaan kuuluessaan alue kuului Vjatkan kuvermenttiin. Luokka:Venäjän alueet

Udmurtia

Udmurtia on Venäjän federaatioon kuuluva tasavalta Koillis-Euroopassa Kama- ja Vjatka-jokien välissä. Udmurtia rajoittuu idässä Permin aluepiiriin, kaakossa Baškiriaan, etelässä Tatarstaniin sekä lännessä ja pohjoisessa Kirovin alueeseen.

Maantiede

Udmurtia on pääasiassa kumpuilevaa tasankoa, jonka pohjoisosat kuuluvat Ylisen Kaman ylänköön, jossa sijaitsee maan korkein kohta, 330 m mpy. Eteläosa on jonkin verran alavampaa ja maan länsiosassa on soista alankoa. Suurin joki on Kama, joka saa alkunsa Udmurtian pohjoisosasta ja virtaa maan kaakkoisosan kautta. Muita isoja jokia ovat Siva, Iž, Tšeptsa ja Kilmez. Maan itärajalle ulottuu Votkinskin tekojärvi. Udmurtiassa vallitsee lauhkea mannerilmasto, kylmine talvineen ja lämpimine kesineen. Tammikuun keskilämpötila vaihtelee maan pohjoisosan -15,5 ˚C:sta eteläosan -14,2 ˚C:een. Heinäkuun keskilämpötila puolestaan vaihtelee maan pohjoisosan 17,5 ˚C:sta eteläosan 19 ˚C:een. Keskimääräinen vuotuinen sademäärä on 400 – 600 mm. Udmurtian pinta-alasta 46 % on metsien peitossa, josta noin puolet on havumetsää ja puolet sekametsää. Yleisimmät puulajit ovat kuusi, mänty, koivu, haapa ja lehmus. Metsien ohella on laajoja turvesoita sekä jonkin verran myös aroa. Udmurtian metsille tyypillisiä eläimiä ovat kettu, mäyrä, susi, orava, jänis, näätä ja kärppä sekä pyyt, teeri ja muut metsäkanalinnut. Piisami on myös sopeutunut alueen oloihin ja majaville on perustettu suojelualueita. Udmurtian yleisimmät jokikalat ovat ruutana, ahvenet, suutari, säyne ja made.

Väestö

Udmurtian väkiluku on 1 608 017 (2003). Väentiheys on 38,2 as/km². Väestön keski-ikä on 35,3 vuotta. Pääkaupungissa Iževskissä (udm. Ižkar) on 653 000 asukasta eli noin 40 % maan väestöstä. Pääkaupungin lisäksi maassa on 5 muuta kaupunkia, joista suurimmat ovat Sarapul (107 500 as.), Glazov (udm. Glazkar, 106 000 as.), Votkinsk (udm. Votkakar, 102 000 as.) ja Možga (48 500 as.). Tasavallan väestöstä asuu kaupungeissa 69,9 % ja maaseudulla 30,1 %. Väestöstä on työikäisiä 57,1 %, alle työikäisiä 25,2 % ja eläkeläisiä 17,7 %. Vuoden 1989 väestönlaskennan mukaan tasavallan alueella asuu 90 eri kansallisuutta olevia ihmisiä. Niistä alkuperäisasukkaita udmurtteja on 30,9 %, venäläisiä 58,9 %, tataareja 6,9 %, ukrainalaisia 0,9 %, mareja 0,6 %, baškiireja 0,3 %, valkovenäläisiä 0,2 %, tšuvasseja 0,2 %, saksalaisia 0,2 % ja muita 0,9 %. Vielä vuonna 1963 udmurtien osuus väestöstä oli 52 %. Maailman kaikista udmurteista asuu Udmurtiassa 67 %.

Hallinnollinen jako

Pääartikkeli Udmurtian hallinnollinen jako Udmurtia on jaettu hallinnollisesti 25 piiriin ja 5 kaupunkialueeseen.

Politiikka

Korkeinta valtaa Udmurtiassa käyttää presidentti, joka johtaa myös hallitusta. Udmurtian ensimmäiset presidentinvaalit pidettiin 15. lokakuuta 2000, jolloin presidentiksi valittiin parlamentin (Gossovet) puheenjohtaja Volkov Aleksandr. Volkov sai 37,8 % äänistä (Udmurtian lakien mukaan voittoon riittää 25 %). Volkovin virkakausi alkoi 3. marraskuuta samana vuonna. Muut hyvin menestyneet ehdokkaat olivat parlamentin varapuheenjohtaja Pavel Vershinin (23,9 %) ja silloinen pääministeri Nikolai Ganza (12,4 %). Presidentin virkakausi on viisi vuotta. Presidentti valittiin vuonna 2000 suoralla kansanvaalilla. Vuodesta 2005 lähtien Venäjän federaation presidentti käytännössä valitsee Udmurtian presidentin. Nimityksen pitää tosin tulla hyväksytyksi Udmurtian parlamentissa. Udmurtian parlamentissa (Gossovet) on 100 jäsentä, jotka valitaan joka viides vuosi. Udmurtian perustuslaki hyväksyttiin 7. joulukuuta 1994.

Talous

Tasavallan alueella on monia luonnonrikkauksia, joista merkittävimmät ovat öljy ja metsä (46 % pinta-alasta on metsää). Tunnetut öljyvarat ovat noin 380 miljoonaa tonnia. Suurimmat öljykentät ovat Tšutyrin-Kiengop ja Miškin. Kaikkiaan Udmurtian alueella on 113 öljykenttää. Öljyä tuotetaan vuosittain 7-8 miljoonaa tonnia, josta 96 % myydään Venäjän muille alueille ja ulkomaille. Udmurtiasta saadaan myös erilaisia metalleja, kivihiiltä, turvetta ja rakennusaineteollisuuden raaka-aineita (kvartsia ja kalkkikiveä). Udmurtian pääteollisuudenalat ovat raskasmetalli- ja koneteollisuus (38 % koko teollisuustuotannosta) sekä polttoaine- (23 %), elintarvike- (11 %) ja elektroniikkateollisuus (7 %). Teollisuus tuottaa mm. moottoripyöriä, henkilöautoja, aseita, urheiluaseita, öljyteollisuuden tarvikkeita, metallityövälineitä, radioita, junan vetureita ja metsäteollisuuden tuotteita. Teollisuus tuottaa 45 % tasavallan BKT:sta. Vuonna 1999 maanviljelysalueet muodostivat 45 % koko tasavallan pinta-alasta. Maanviljelys on keskittynyt maidon, lihan, viljan (ruis, ohra, kaura, tattari), perunoiden, vihannesten ja pellavan tuotantoon ja mehiläistenhoitoon. Vuonna 1999 Udmurtian maatalous tuotti 121,2 milj. tonnia (elopaino) naudan- ja kanan lihaa, 584,4 milj. litraa maitoa, 552,1 miljardia kananmunaa, 478,2 milj. tonnia viljaa, 685,1 milj. tonnia perunaa ja 202,7 milj. tonnia vihanneksia. Udmurtian ulkomaankauppa oli vuonna 1999 noin 609 milj. USD, josta viennin osuus oli 480,2 milj. ja tuonnin 128,8 milj. Tärkeimmät vientituotteet olivat öljy (44 %), koneet ja laitteet (40 %), metallit (7 %). Tärkeimmät tuontitavarat puolestaan olivat koneet ja laitteet (78 %), petrokemian tuotteet (12 %) ja elintarvikkeet (4 %). Merkittävimmät vientimaat vuonna 1999 olivat Hollanti, Kreikka, USA, Ranska ja Puola. Merkittävimpiä tuontimaita puolestaan olivat Saksa, Ukraina, USA, Tšekki ja Ruotsi. Suomen ja Udmurtian välinen kauppa ei ole kovin suurta. Udmurtia vie Suomeen lähinnä puuta ja Suomesta tuodaan kivennäistuotteita, koneita ja laitteita sekä petrokemiantuotteita. Tasavallalla on kehittynyt liikenneinfrastruktuuri. Vuoden 1999 lopulla maanteitä oli 9 400 km ja rautateitä 878 km. Maanteistä on päällystettyjä 4 469 km ja rautateistä on sähköistetty noin 504 km. Laivaliikenteelle sopivaa jokiväylää on 178 km ja tärkeimmät jokisatamat ovat Sarapul ja Kambarka. Iževskissä ja Sarapulissa on lentokentät. Alueen läpi kulkee 11 kaasuputkea ja 5 öljyputkea, joista suurimmat ovat Minnbajevo-Izhkar ja Siperia-Keskusta. Telekommunikaatiota kehitetään koko ajan. NMT 450- ja GSM-900 verkot ovat melko kehittyneet. Pääkaupungissa toimii Bees Line, joka tarjoaa matkapuhelinpalveluja.

Kulttuuri

Uskonto

Udmurtia on monikansallinen alue, missä on edustettuna 21 uskontoa. Maassa on 161 uskonnollista järjestöä, joista 121 on rekisteröity laillisesti. Suurin uskontokunta on Moskovan patriarkaatin alainen Venäjän ortodoksikirkko. Ortodokseilla on 80 seurakuntaa, 2 nunnaluostaria ja 1 munkkiluostari sekä oma uskonnollinen koulu. Lisäksi julkaistaan sanomalehteä ”Ortodoksinen Udmurtia”. Ortodoksiseurakunnissa on yhteensä 55 kirkkoa, 15 rukoushuonetta ja 2 kappelia. Udmurtiassa on myös 2 vanhauskoisten seurakuntaa, joilla molemmilla on kirkko. Protestanttisuus on maan toiseksi suurin uskontokunta. Sen leviäminen Udmurtiaan alkoi 1800-luvulla. Nyt maassa on 47 eri protestanttisten uskontokuntien yhteisöä. Suurimmat protestanttiset uskontokunnat ovat helluntailaisuus, baptismi ja karismaattisuus. Protestantit julkaisevat lehteä ”Usko ja Elämä”. Muslimiyhteisö muodostaa alle 10 % kaikista toimivista yhteisöistä. Maassa olevien 14 muslimiryhmän johdossa Udmurtian Muslimien Hengellisen Johtajuuden, jota johtaa Muffi Gabdulla Mukhametšin. Udmurtiaan on rakennettu useita moskeijoita 1990-luvun aikana, mm. Iževskiin ja Sarapuliin. Iževskissä toimii myös muslimikoulu, jossa opetetaan koraania ja arabiaa. Kiinnostus läntisiin ja itäisiin uskontoihin ja filosofioihin on kasvamassa nopeasti. Esimerkiksi Iževskissä toimii Hare Krišna liike. Ennen kristinuskoon käännyttämistä udmurteilla oli oma uskonto, josta on säilynyt jälkiä udmurtien kulttuuriin, myytteihin, legendoihin ja satuihin. Joissakin udmurtikylissä uskonnolliset rakennukset ja -paikat ovat säilyneet nykyaikaan asti. Myös osa vanhoista juhlapyhistä on säilynyt. Udmurtian uskonnon historia kuvastuu elokuvasta "Alangasarin varjo", joka julkistettiin Udmurtian elokuvajuhlilla 1994.

Koulutus

Udmurtian merkittävimmät oppilaitokset ovat Udmurtian valtion yliopisto (Iževskissä), Iževskin teknillinen yliopisto ja Iževskin lääketieteellinen akatemia.

Historia

Yksi ensimmäisistä lähteistä, joissa udmurtit mainitaan, ovat arabialaiset kirjoitukset 1100-luvulta. Venäläiset lähteet mainitsevat udmurtit nimeltä ensimmäistä kertaa 1300-luvulla, tosin he käyttävät heistä nimeä ”Aran”. Termiä ”Permit” käytettiin useista eri suomalais-ugrilaisista kansoista, mukaan lukien udmurtit. Venäläiset lähteet mainitsevat heidät ensimmäistä kertaa udmurteiksi vuonna 1770. Venäläiset käyttivät heistä myöhemmin myös nimeä votjakit. Udmurtiassa on ollut ihmisasutusta mesoliittiselta kivikaudelta (8000 - 4000 vuotta) lähtien. Udmurtit ovat läheistä sukua komeille. Nämä kaksi kansaa muodostavat suomalais-ugrilaisten kielten permiläisen ryhmän. Kantapermiläisen kansan asuinpaikat sijaitsivat suunnilleen nykyisen Udmurtian seudulla sekä sen länsi- ja eteläpuolella. Kantapermiläinen kansa jakaantui kahtia, kun komien esi-isät alkoivat muuttaa pohjoiseen 700-luvulla. Syynä tähän kantapermiläisten liikehdintään oli bolgaarien saapuminen Volgan keskijuoksulle. Bolgaarit (tšuvašien esi-isät) perustivat Volgan alueelle Bolgarian valtion jonka vallan alle udmurtitkin joutuivat. Tältä ajalta on muistona udmurtin kielen tšuvassilaisvaikutus. Mongolit ja tataarit valloittivat Udmurtian alueen 1200-luvulla ja se tuli kuulumaan mongolien Kultaisen Ordan valtakuntaan. Venäläisiä alkoi muuttaa Novgorodin valtion alueelta 1200-luvulla udmurtien luoteisille asuinalueille, nykyisen Kirovin alueelle, jonne he perustivat Vjatkan tasavallan. Vjatka joutui Moskovan vallan alle vuonna 1489. Suurin osa udmurtien asuinalueista kuului kuitenkin Kultaisen Ordan hajoamisen jälkeen syntyneeseen Kazanin kaanikuntaan. Venäjä valloitti Kazanin kaanikunnan 1552 ja niinpä udmurtitkin joutuivat Venäjän vallan alle. Udmurtit liittoutuivat sukulaiskansansa marien kanssa ja nousivat kapinaan Venäjää vastaa 1553. Venäläiset saivat kukistettua kapinan vasta 1557. Vuodesta 1587 lähtien Udmurtia tuli kuulumaan suoraan Moskovan vallan alaisuuteen ja tämä järjestely jatkui 1700-luvulle asti. Venäläiset perustivat Vjatkaan piispanistuimen 1636, mutta udmurtien käännyttäminen kristinuskoon aloitettiin varsinaisesti vasta 1740-luvulla. Väkivaltainen kristinuskoon käännyttäminen ja aikaisemmat naapurikansojen valloitukset aiheuttivat sen että udmurtit muuttivat alkuperäisen asuinalueensa länsi- ja eteläosista asuinalueensa pohjoisosaan. Kristinuskoon käännyttäminen oli kuitenkin hidasta ja niinpä vielä 1800-luvun lopulla oli kymmeniätuhansia kristinuskoon kastamattomia udmurteja. Venäjän vallankumouksen jälkeen Udmurtiasta tuli osa Neuvostoliittoa. Udmurtian alueelle perustettiin 4.11.1920 Votjakkien autonominen piirikunta. Sen nimi muutettiin Udmurtien autonomiseksi piirikunnaksi 1.1.1932 ja 28.12.1934 se korotettiin Udmurtian Autonomiseksi Sosialistiseksi Neuvostotasavallaksi. Udmurtian teollisuuden pohja luotiin 1930-luvulla, jolloin siitä kehittyi merkittävä teräs- ja sotatarviketeollisuuden keskus. Toisen maailmansodan aikana Udmurtiaan siirrettiin tehtaita mm. Moskovasta, Ukrainasta ja Stalingradista. Neuvostoliiton hajottua 1991 Udmurtia antoi suvenerisuusjulistuksen ja muutti nimensä Udmurtian tasavallaksi, mutta jäi edelleen osaksi Venäjän federaatiota. Neuvostoliiton aikana Udmurtia oli sotateollisuuden vuoksi suljettu alue. Nyt suhteita ulkomaihin, mm. Suomeen luodaan vilkkaasti. Udmurtian valtiolliset symbolit otettiin käyttöön 1990-luvulla: lippu 1993 sekä vaakuna ja kansallishymni 1994.

Linkkejä

- [http://www.udmurt.ru Udmurtian tasavallan virallinen kotisivu] (englanniksi ja venäjäksi).
- [http://www.udmgossovet.ru Udmurtian valtioneuvoston virallinen kotisivu] (venäjäksi).
- [http://odur.let.rug.nl/~bergmann/russia/regions/rus18ud.htm Udmurtian kartta] (englanniksi).
- [http://www.udsu.ru Udmurtian valtion yliopiston virallinen kotisivu] (englannksi ja venäjäksi).
- [http://www.igma.ru Iževskin Lääketieteellisen Akatemian virallinen kotisivu] (englanniksi ja venäjäksi).
- [http://www.istu.ru Iževskin Teknillisen Yliopiston virallinen kotisivu] (venäjäksi). Luokka:Venäjän tasavallat Luokka:Udmurtia ko:우드무르트 공화국 ja:ウドムルト共和国

Baškiria

Baškiria (myös Baškortostan) on tasavalta Euroopan itäisimmässä osassa Uralvuoriston eteläpäässä. Baškiria kuuluu Venäjän federaatioon. Se rajoittuu lännessä Tatarstaniin, luoteessa Udmurtiaan, pohjoisessa Permin aluepiiriin ja Sverdlovskin alueeseen, idässä Tšeljabinskin alueeseen sekä etelässä ja lounaassa Orenburgin alueeseen.

Maantiede

Baškiria on enimmäkseen matalaa metsäistä vuoristoa. Maantieteellisesti maa voidaan jakaa kolmeen pääalueeseen. Länsiosa maasta on kumpuilevaa ylänköä, maan keski- ja luoteisosat ovat Belaja-joen halkomaa tasankoa ja eteläiset Uralvuoret hallitsevat maan itäosaa. Baškirian korkein vuori on Jaman-Tau, 1 646 metriä. Baškiriassa vallitsee mannerilmasto. Keskilämpötila vaihtelee tammikuussa -14 ja -17,5 Celsiusasteen välillä ja heinäkuussa +16,5 ja +20,5 °C välillä. Keskimääräinen sademäärä vaihtelee maan eri osissa 250 ja 500 millimetrin välillä. Baškirian itä- ja pohjoisosat kuuluvat havumetsävyöhykkeeseen. Eteläosissa on aroa tai metsäaroa. Näiden kahden vyöhykkeen väliin jää kapea lehtimetsävyöhyke. Maan pinta-alasta noin 40 prosenttia on metsää. Baškirian merkittävimmät joet ovat Belaja ja sen lisäjoki Ufa. Belaja on 1 067 kilometriä pitkä ja virtaa kokonaan Baškirian alueella. Se alkaa maan itäosasta Uralilta ja virtaa maan eteläosan kautta maan länsirajalle, jossa se laskee Kama-jokeen. Myös Ufa-joki alkaa Uralilta, tosin Baškirian itäpuolelta. Ufa laskee kahtena suuhaarana Belajaan maan pääkaupungin Ufan pohjoispuolella. Baškirian pinta-alasta noin neljä viidennestä kuuluu Kaman vesistöalueeseen. Lisäksi Uraljoki virtaa maan itäisimmän osan läpi. Kaikkiaan Baškiriassa on yli 13 000 jokea ja noin 2 700 järveä ja tekojärveä.

Väestö

Baškirian väkiluku on 4 117 000 (2000). Nimestään huolimatta Baškirian asukkaista vain 21,9 prosenttia on baškiireja ja he ovat näin ollen tasavallan kolmanneksi suurin etninen ryhmä. Baškiireilla on tosin monia kulttuurillisia ja poliittisia oikeuksia. Suurimmat etniset ryhmät ovat venäläiset (39,3 prosenttia) ja tataarit (28,4 prosenttia). Lisäksi maassa asuu tšuvasseja (kolme prosenttia), mareja (2,7 prosenttia), ukrainalaisia (1,9 prosenttia) ja muita (muun muassa udmurteja ja mordvalaisia). Baškiirien ja tataarien kielet ovat turkkilaistataarilaisia kieliä ja läheistä sukua toisilleen. Baškirian väestöjakaumassa ei ole tapahtunut 1900-luvun aikana mitään merkittäviä muutoksia, vain venäläisten suhteellinen osuus on vähitellen laskenut. Noin 65 prosenttia väestöstä asuu kaupungeissa. Suurin kaupunki on pääkaupunki Ufa (1 065 000 asukasta), jossa asuu noin neljännes maan väestöstä. Muita suuria kaupunkeja ovat Sterlitamak (261 900 asukasta), Salvat (156 800 asukasta), Neftekamsk (118 300 asukasta), Oktjabrskij (111 400 asukasta), Beloretsk (73 100 asukasta), Išimbaj (71 100 asukasta), Kumertau (69 700 asukasta) ja Sibaj (56 500 asukasta).

Hallinnollinen jako

Baškiria on jaettu hallinnollisesti 54 piiriin ja 20 tasavallan hallinnon alaiseen kaupunkiin. Lisäksi on yksi Venäjän federaation hallinnon alainen kaupunki.

Politiikka

Mortaza Ghöbäydulla uly Räximev (Rakhimov) valittiin uudelleen Baškirian presidentiksi joulukuussa 2003.

Talous ja elinkeinot

Baškiria on luonnonvaroiltaan rikas maa. Sen alueelta saadaan öljyä, hiiltä ja kaasua sekä rautaa, kuparia, mangaania, lyijyä, sinkkiä, kultaa ja bauksiittia. Merkittävimmät teollisuudenalat ovat öljynjalostus-, petrokemian-, kone-, teräs-, kemian- ja puunjalostusteollisuus. Teollisuus on keskittynyt suurimpiin kaupunkeihin, joista tärkeimmät ovat Ufa (metalli-, puunjalostus-, elintarvike- ja koneenrakennusteollisuutta), Sterlitamak (koneenrakennus- ja puunjalostusteollisuutta) ja Belotresk (vuori- ja metalliteollisuutta). Öljyllä ja maakaasulla on tärkeä asema maan energiantuotannossa. Tärkeimmät öljyntuotanto ja –jalostusalueet sijaitsevat Sterlitamakin, Išimbaissa ja Ufan lähistöllä. Teollisuus on aiheuttanut Ufalle ilmansaasteongelmia. Baskiria tuottaa myös paljon maataloustuotteita. Belaja-joen varret ovat varsinkin Ufan eteläpuolella merkittävää viljantuotantoaluetta (ohraa, kauraa ja vehnää). Viljan lisäksi viljellään paljon pellavaa, auringonkukkaa, vihanneksia ja sokerijuurikasta. Alueella harjoitetaan myös karjanhoitoa. Baškirian liikenneyhteydet ovat varsin hyvät. Ufa on maan rautatieverkon keskus ja siellä on myös tärkeä lentokenttä. Belajalla ja Ufalla on laivaliikennettä. Luokka:Venäjän tasavallat ko:바슈코르토스탄 공화국 ja:バシコルトスタン共和国

Samaran alue

Samaran alue (venäjäksi Samarskaja oblast) on hallinnollinen alue Venäjällä Volgan mutkan eteläpuolella Itä-Euroopassa. Se rajoittuu pohjoisessa Tatarstaniin, idässä Orenburgin alueeseen, etelässä Kazakstaniin, lounaassa Saratovin alueeseen ja lännessä Uljanovskin alueeseen. Alueen pinta-ala on 53 600 km².

Maantiede

Samaran alue sijaitsee Itä-Euroopan tasangon kaakkoisosassa. Alueen länsiosan kautta virtaa Volga ja siellä sijaitsee myös Samaran tekojärvi.

Väestö

Samaran alueen asukasluku on 3 305 000 (1999) ja väentiheys on 61,7 as./km². Suurimmat kaupungit ovat Samara (1 170 800 as.), Toljatti (719 100 as.), Syzran (187 000 as.), Novokuibyševsk (115 900 as.) ja Tšapajevsk (83 500 as). Nykyisin alueen väestön enemmistö on venäläisiä, joita on 83,4 % väestöstä. Lisäksi on tataareja 3,6 %, mordvalaisia 3,6 %, tšuvasseja 3,6 %, ukrainalaisia 2,5 %, valkovenäläisiä 0,6 %, kazaheja 0,4 %, juutalaisia 0,4 %, saksalaisia 0,3 %, baškiireja 0,2 %, mareja 0,1 % ja muita 1,3 %.

Hallinto

Samaran alue on yksi Venäjän federaation alue (subjekti) ja sen pääkaupunki on Samara (1935-91 nimenä Kuibyšev). Alue on jaettu hallinnollisesti 25 piiriin ja 10 kaupunkialueeseen. Paikallishallinnon johdossa ovat kuvernööri ja lääninduuma (venäjäksi Gubernskaja duma). Kuvernöörinä toimii Konstantin Titov.

Talous

Alueen tärkeimmät teollisuudenalat ovat auto-, avaruus-, lentokone-, metallinjalostus-, öljy- ja petrokemianteollisuus. Lisäksi tuotetaan sähköenergiaa ja rakennusaineita. Maataloudessa harjoitetaan viljan ja auringonkukan viljelyä sekä karjanhoitoa.

Historia

Alue on vanhaa turkkilais-tataarilaisten kansojen asuinaluetta. Mongolit valloittivat sen 1200-luvulla, jonka jälkeen se kuului Kultaisen Ordan valtakuntaan 1330-luvulle asti, jolloin se hajosi pienemmiksi valtioiksi. Sen jälkeen alue tuli kuulumaan Kazanin kaanikuntaan, jonka Venäjä valloitti 1552. Luokka:Venäjän alueet

Tšuvassia

Tšuvassia on tasavalta Itä-Euroopassa Volgan keskijuoksulla ja kuuluu Venäjän federaatioon. Tšuvassia rajoittuu pohjoisessa Mariin, idässä ja kaakossa Tatarstaniin, etelässä Uljanovskin alueeseen, lounaassa Mordvaan ja lännessä Nižni Novgorodin alueeseen.

Maantiede

Suurin osa maasta sijaitsee Tšuvassian tasangolla, jonka korkeus vaihtelee 175 ja 227 m:n välillä. Maan itäisimpään osaan ulottuu Volgan ylänkö. Maan suurin joki on maan pohjoisrajalla virtaava Volga, josta 127 km on Tšuvassian alueella. Tšuvassia sijaitsee pääosin Volgan eteläpuolella, vain maan pohjoisin kärki ulottuu joen pohjoispuolelle. Kaikki maan joet laskevat Volgaan. Näistä mainittavin on Sura. Maan suurimmat järvet ovat Šikhanzanskoe ja Siutkul’. Metsät peittävät hieman yli 30 % maan pinta-alasta. Metsät ovat pääasiassa sekametsää, jonka yleisimmät lajit ovat mänty, kuusi, koivu, tammi ja lehmus. Tšuvassiassa vallitsee leuto mannerilmasto. Keskilämpötila on tammikuussa -12,7 ˚C ja heinäkuussa +19,3 ˚C. Vuodessa sataa keskimäärin 450-500 mm, josta 70 % kesällä.

Väestö

Tšuvassian asukasluku on 1 339 418 (2003) ja väentiheys 73,2 as/km². Suurin kaupunki on pääkaupunki Tšeboksary, jossa on 456 300 asukasta. Muita suuria kaupunkeja ovat Novotšboksarsk (124 300 as.) ja Kanaš (55 000 as.), Alatyr ja Šumerija. Suurin osa väestöstä (67,8 %) on tšuvasseja. Suurimmat vähemmistöt ovat venäläiset 26,7 %, tataarit 2,7 % ja mordvalaiset 1,4 %. Muihin ryhmiin kuuluu 1,4 % väestöstä. Tšuvassit kuuluvat Altailaisten kansojen turkkilaistataarilaiseen ryhmään ja he ovat sekoittuneet paljon suomalais-ugrilaisten kansojen kanssa.

Hallinnollinen jako

Pääartikkeli Tšuvassian hallinnollinen jako Tšuvassia on jaettu hallinnollisesti 21 piiriin.

Talous

Tšuvassialla on monipuolista teollisuutta. Merkittävimmät alat ovat koneenrakennus-, metallinjalostus-, kemian-, elektroniikka-, öljykemian-, puunjalostus- ja elintarviketeollisuus. Lisäksi tuotetaan sähköenergiaa. Maanviljelys tuottaa viljaa, vihanneksia, hedelmiä, viiniä, humalaa, hamppua, mahorkkaa ja tupakkaa. Myös maito- ja lihakarjan kasvatus on huomattavaa. Tšuvassialla on hyvät liikenneyhteydet. Maan rautatieverkoston keskus on Kanašin kaupunki maan keskiosassa. Sen halki kulkee rautatie Moskovasta Kazaniin ja sieltä johtaa rata pohjoiseen pääkaupunkiin Tšeboksaryyn sekä etelään Mordvan puolelle. Myös Volga on merkittävä liikenneväylä, jonka suurin satama sijaitsee pääkaupungissa Tšeboksaryssa.

Politiikka

Uskonto

Tšuvassit ovat yksi harvoista kristityiksi kääntyneistä turkkilais-tataarilaisista kansoista. Vähemmistöistä venäläiset ja mordvalaiset ovat pääasiassa ortodokseja ja tataarit muslimeja.

Koulutus

Pääkaupungissa on Tšuvassian valtion yliopisto, kasvatustieteellinen insitituutti ja maatalousinstituutti sekä kielen, kirjallisuuden, historian ja talouden tutkimusinstituutti (per. 1928).

Historia

Nykyinen tšuvassikansa syntyi kun Pohjois-Kaukasukselta ja Asovan arolta Volgan alueelle saapuneet turkkilais-tataarilaiset heimot sekoittuivat paikallisten suomalais-ugrilaisten heimojen kanssa 600- ja 700-luvuilla. Bolgarian valtio perustettiin 900-luvun alussa. Mongolit valloittivat Bolgarian 1200-luvulla ja liittivät sen perustamaansa Kultaisen Odran valtakuntaan. Kultainen Odra hajosi 1330-luvulla, jonka jälkeen tšuvassien asuinalue tuli kuulumaan Kazanin kaanikuntaan. Venäjä valloitti Kazanin kaanikunnan 1552. Tšuvasseja alettiin käännyttää kristinuskoon 1700-luvulla ja sen yhteydessä heille kehitettiin myös kirjakieli, jota kirjoitettiin kyrillisillä kirjaimilla. Venäjän vallankumouksen jälkeen Tšuvassia tuli kuulumaan Neuvostoliittoon. Tšuvassien autonominen piirikunta perustettiin 14.7.1920 ja siitä tuli Tšuvassian autonominen sosialistinen neuvostotasavalta 21.4.1925. Vuonna 1990 Tšuvassian ASNT antoi suvenerisuusjulistuksen ja muutti nimensä Tšuvassian neuvostotasavallaksi. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen se allekirjoitti Venäjän federaation perustuslain 1992 ja jäi näin suveneriksi tasavallaksi Venäjän yhteyteen. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen nationalismi ja kansallistunne on lisääntynyt tšuvassien keskuudessa. Luokka:Tšuvassia Luokka:Venäjän tasavallat ko:추바슈 공화국 ja:チュヴァシ共和国

Mari El

Mari, Mari El eli Marin tasavalta, myös Marinmaa, niittymariksi Марий Эл, venäjäksi Марий Эл, on tasavalta Volgan rannalla Keski-Venäjällä Itä-Euroopassa. Mari on yksi Venäjän federaation subjekteista. Sen pääkaupunki on Joškar-Ola (venäjäksi Йошкар-Ола). Mari rajoittuu pohjoisessa Kirovin alueeseen, idässä ja kaakossa Tatarstaniin, etelässä Tšuvassiaaan ja lännessä ja luoteessa Nižni Novgorodin alueeseen.

Politiikka

Vuoden 2000 presidentinvaalit voitti žirinovskilainen Leonid Markelov massiivisen mainoskampanjan avulla. Markelovin kaudella on elämä Marin tasavallassa käynyt rauhattomaksi. Mareihin kohdistuvista pahoinpitelyistä, uhkailusta ja jopa murhista on tullut arkipäivää Markelovin hallintokaudella. Mm. Euroopan parlamentti ja monet ihmisoikeusjärjestöt ovat kritisoineet Markelovin hallintoa omassa tasavallassaan vähemmistönä elävien marien kansallisesta sorrosta ja mm. marien kulttuurielämän tukahduttamisesta. Markelov valittiin 2004-joulukuussa uudelle presidenttikaudelle Kremlin ja Vladimir Putinin tukemana. Marit ovat väittäneet vaalien tulosta vääristellyksi.

Maantiede

Mari on pääasiassa loivasti kumpuilevaa jokien halkomaa tasankoa. Marin alueella on jokia yhteensä yli 7 000 km. Suurimmat joet ovat maan etelärajalla virtaava Volga sekä sen lisäjoet Vetluga, Rutka, Bolšaia Kokšaga, Malaia Kokšaga, Ilet, Nemda, Bui ja Uržumka. Järviä alueella on yhteensä yli 200, joista suurimmat ovat Kara, Kitšijer ja Jatšlik sekä Tšeboksaryn tekojärvi. Marin pinta-alasta on metsien peitossa 57 %. Maan länsiosassa sijaitsee soinen Marin syvänkö. Marissa vallitsee mannerilmsto. Keskilämpötila on tammikuussa -13 °C ja heinäkuussa +19 °C. Vuotuinen sademäärä on noin 450-550 mm.

Väestö

Marin asukasluku on 727 979 (2002). Väestöstä on mareja 43 %, venäläisiä 47 %, tataareja 6 % ja muita 4 %. Suurin kaupunki on pääkaupunki Joškar-Ola, jossa on 248 000 asukasta (1994). Marit ovat alueen vanhimpia asukkaita. He puhuvat suomalais-ugrilaista marin kieltä, jossa on kolme päämurretta: vuorimari, niittymari ja itämari. Näistä vuorimari ja niittymari ovat itse asiassa eri kieliä. Marilaiset ovat saaneet paljon vaikutteita turkkilais-tataarilaisilta kansoilta ja venäläisiltä.

Aluejako

Talous

Mari on melko teollistunut alue. Sen tärkeimmät teollisuudenalat ovat koneenrakennus-, metsä-, puunjalostus-, paperi-, nahka- ja elintarviketeollisuus. Maataloudessa on tärkeimmällä sijalla viljan viljely, sillä 70 % peltopinta-alasta on viljalla. Lisäksi kasvatetaan pellavaa, perunoita, hedelmiä ja vihanneksia. Harjoitetaan myös karjankasvatusta ja lihantuotantoa. Petšoran alueella louhitaan kivihiiltä.

Liikenne

Marissa on hyvät rauta- ja maantieyhteydet. Volgalla ja Vetlugalla on laivaliikennettä.

Uskonto

Suurin osa Marin väestöstä on ortodokseja ja kuuluu Venäjän ortodoksiseen kirkkoon. Marilaisten ortodoksisuudessa on kuitenkin säilynyt runsaasti perinteitä ja tapoja heidän vanhasta uskonnostaan. Osa marilaisista on edelleen oman marilaisen uskonnon tunnustajia . Lisäksi maassa on pieni muslimivähemmistö, joka koostuu lähinnä tataareista.

Kulttuuri ja koulutus

muslimivähemmistö Maan pääkaupungissa Joškar-Olassa on Marin yliopisto, kasvatustieteellinen instituutti ja korkeakoulu sekä kansallisteatteri.

Historia

Luokka:Venäjän tasavallat ko:마리엘 공화국 ja:マリ・エル共和国

Volga

Volga on Euroopan pisin ja runsasvetisin joki. Volgan pituus on 3685 kilometriä. Volga virtaa täysin Venäjällä. Volgan varrella asuu monia eri kansoja, joten Volgalla on myös monia eri nimiä, joista tässä esimerkkejä:
- venäjäksi Во́лга
- tataariksi İdel, Идел,
- tšuvassiksi Атăл (Atăl)
- mordvaksi Рав (Raw)
- mariksi Юл (Jul)
- saksaksi Wolga Volga saa alkunsa Valdailta ja virtaa ensin itäiseen ja sitten eteläiseen suuntaan, ja lopuksi laskee Kaspianmereen. Volgan merkittävimmät sivujoet ovat Oka ja Kama. Volga on yhteydessä Itämereen ja Vienanmereen Volgan-Itämeren vesitien kautta, ja Mustaanmereen Volgan-Donin kanavan kautta. Suurin osa Volgaa on purjehduskelpoista. Volgan varrella sijaitsee useita vesivoimaloita ja tekojärviä. Volgan ekologinen tilanne on huonontunut likavesien ja patoaltaiden takia huomattavasti. Luokka:Venäjän joet ja:ヴォルガ川

Kama

Tataarit

Tataarit on yhteisnimitys itäisen Euroopan ja Keski-Aasian turkinsukuisia kieliä puhuville ihmisille. Useimmat tataarit elävät Tatarstanin lisäksi muualla Venäjän, Ukrainan ja Puolan keski- ja eteläosissa sekä Bulgariassa, Kiinassa, Kazakstanissa, Romaniassa, Turkissa ja Uzbekistanissa. Yhtensä heitä on noin 8 miljoonaa. Useimmat tataarit ovat muslimeita. Pääosa tataareista - Venäjän Euroopan-puoleisissa osissa - ovat Volgan bulgaarien jälkeläisiä. Nämän joutuivat mongolien valloittamiksi 1200-luvulla, ja ottivat valloittajiensa nimen. Siperian tataarit ovat jäänteitä ennen paljon runsaslukuisemmasta uralilais-altalaisesta kansasta, joka sekottui suomensukuisten ja samojedien samoin kuin mongoliheimojen kassa. Sana tataari tulee ta-ta-mongoleista, jotka 400-luvulla asuivan Gobin autiomaan koilliosissa ja hiittiläisten tunkeuduttua alueelle 800-luvulla vaelsivat etelään ja olivat eräs mongolivaltakunnan perustaneista heimoista. Mongolit tunkeutuivat Tsingis-kaanin pojanpojan Batun johdolla Venäjälle ja perustivat sinne Kultaisen ordan valtakunnan. Tataarit-nimitys laajeni koskemaan alueen alkuperäisiä lähinnä turkinsukuisia asukkaita, jotka sulauttivat pian mongolivalloittajat ja lopulta kaikkia turkkilais-mongolilaisia kansoja. Tunnetuimpia tataariryhmiä ovat Krimin tataarit ja Kazanin eli Volgan tataarit. Tatarstanissa asuu Kazanin tataareja. Krimin tataarit hajotettiin Stalinin aikana, kun Stalin 1944 syytti koko kansaa vehkeilystä saksalaisten kanssa ja karkoitti heidät Krimiltä Keski-Aasiaan. Neuvostoliiton hajottua Krimin tataarit ovat yrittäneet palata kanta-alueelleen joka on nykyisin osa Ukrainaa. Alueella on poliittista liikehdintää, viimeksi vuoden 2005 presidentinvaalien yhteydessä.

Tataarit Suomessa

Suomessa on asunut tataariperheitä jo 1800-luvun alkupuolelta asti. Heistä ensimmäiset muuttivat Suomeen kauppiaiksi pian Suomen sodan jälkeen Venäjältä. Helsingin tataarit perustivat maamme enimmäisen Islam-yhdistyksen 1830 ja seurakunnan 1925. Tataarimiehet osallistuivat toiseen maailmansotaan Suomen armeijan riveissä. Nykyisin Suomessa on noin 700 tataaria, joilla on moskeija myös Järvenpäässä ja Tampereella. He ovat pysyneet erossa myöhemmin tulleista muslimeista, eikä seurakuntiinkaan oteta jäseniksi muita kieliä puhuvia. Tataarit ovat integroituneet erittäin hyvin suomalaiseen yhteiskuntaan.

Kuuluisia tataareja

- Alsou, poplaulaja
- Marat Safin, tennispelaaja Luokka:Tatarstan Luokka:Turkkilais-tataarilaiset kansat ja:タタール

Marit

Marit eli tšeremissit on suomensukuinen kansa Venäjällä. Noin puolet mareista asuu Marin tasavallassa Volgan mutkan tienoilla ja nykyään heitä asuu vainojen seurauksena myös Baškiriassa, Tatarstanissa, Udmurtiassa sekä Perminin ja Sverdlovskin alueilla. Marit jakautuvat kolmeen ryhmään asuinpaikkansa perusteella. Volgan pohjoispuolella asuvat niittymarit, Volgan etelärannalla vuorimarit, ja itämarit Belajajoen alajuoksulla Baškiriassa. Marien kielet ovat sukua suomen kielelle. Vielä nykyaikana suurin osa mareista asuu pienissä, noin 200 asukkaan kylissä. Kansalliskiihkoisen venäläisen Leonid Markelovin noustua Kremlin tukemana Marin tasavallan presidentiksi, on mareihin kohdistuva syrjintä ja väkivalta kiihtynyt.

Ulkoisia linkkejä

- [http://www.ugri.info/mari/index.fi.html Vetoomus Marin kansan puolesta] Luokka:Venäjä Luokka:Kansat Luokka:Etniset ryhmät

Mordvalaiset

Mordvalaiset (ven. mordva'), suomalais-ugrilainen kansa, jakautunut kahteen myös kielellisesti melkoisesti eroavaan heimoon: ersäläisiin (erza) ja mokšalaisiin (mokša), joilla ei ole omakielistä yhteisnimeä. Mordvalaiset asuvat venäläisten ja osittain tataarien naapureina, pirstoutuneina laajalle alalle pääasiassa Keski-ja Itä-Venäjällä Volgan mutkan eteläpuolella, Tambovin, Niznij-Novgorodin, Penzan, Simbirskin, Saratovin, Kasaanin, Samaran, Ufan ja Orenburgin kuvernementeissa, Mokšalaiset asuvat etupäässä Volgan länsipuolella. Mordvalaisten lukumäärä on vuoden 1897 tilaston mukaan 1,023,841 ja vuoden 1920 tietojen mukaan 1,107,832. Melkoista venäläistymistä on tapahtunut. Pääelinkeinona on maanviljelys; karjanhoito on vähäpätöistä, tärkeänä sivuelinkeinona on mehiläishoito. Viime aikoihin saakka naiset ovat säilyttäneet kansallispukunsa. Mordvalaistytöt ovat taitavia ompelijoita. Ensimmäinen varma tieto mordvalaisista on Jordaneksen (noin vuonna 551) antama. Sen mukaan itägoottien kuningas Ermanarik 300-luvun keskivaiheilla laski heidät valtansa alle. Myöhemmin mordvalaiset joutuivat eriheimoisten turkinsukuisten kansain (kasaarien, bolgaarien, tataarien) naapuruuteen ja osaksi vallanalaisuuteenkin. 1000-luvulta alkaen venäläiset koettivat saada jalansijaa mordvalaisten asuma-alueilla, mutta tataarien hyökkäykset lopettivat nämä vihollisuudet, ja vasta kun tataarit, joiden alaisina mordvalaisetkin ovat olleet, olivat karkoitetut, pääsivät venäläiset heitä jälleen ahdistamaan, Kasaanin kukistuttua 1552 myös ersäläiset joutuivat Venäjän vallan alaisiksi. Verot, kiskomiset, sotapalvelus ja väkivaltainen kristinoppiin kääntäminen oli siitä seurauksena. [J. N. Smirnov, "Mordva" (venäjäksi, 1895) ; "Suomen suku" (vuodesta 1926).] Katso myös: Mordvan kieli ja kirjallisuus

Linkkejä

- http://pakana.150m.com/mordva.htm Luokka:Etniset ryhmät Luokka:Kansat Luokka:Mordva

Marit

Ulkoisia linkkejä

- [http://www.ugri.info/mari/index.fi.html Vetoomus Marin kansan puolesta] Luokka:Venäjä Luokka:Kansat Luokka:Etniset ryhmät

Kazan

Kazan (tataarin kielellä: Qazan, venäjäksi: Казань), Tatarstanin pääkaupunki, Privolžskin maakunnassa, on yksi Venäjän suurimmista kaupungeista. Se on suuri teollisuuden, kaupan, kulttuurin ja myös tataari-kulttuurin tärkein keskus. Se sijaitsee Volga ja Kazanka/Qazansu -jokien yhtymäkohdassa keskellä Euroopan venäläistä osaa. Euroopan

Nimi

Kaupungin nimen alkuperä ei ole selvillä. Kirjaimellinen käännös tataari-kielen sanasta qazan tarkoittaa keitintä. Nimi on voinut myös saada alkunsa sanasta qazğan, joka on tataariksi kaivettu oja.

Historia

Kazanin perustivat 900-luvulla Volgan bulgarialaiset. Se oli rajapiste Volgan bulgarialaisten ja suomalaissukuisten heimojen välillä (Mari, Udmurt). 1000–1100-luvuilla Kazan suojeli Volgan kauppakanavaa Skandinaviasta Iraniin. Se oli kauppakeskus, ja tärkein kaupunki bulgarialaisille siirtolaisille Kazanin alueella. 1200-luvulla siirtolaiset Bolğarista and Bilärista saapuivat uudestaan Kazaniin, joka oli mongoleiden tuhoama.

Historiallinen väkiluku

- 1550 – 50 000
- 1708 – 40 000
- 1830 – 43 900
- 1839 – 51 600
- 1859 – 60 600
- 1862 – 63 100
- 1883 – 140 000
- 1897 – 130 000
- 1917 – 206 600
- 1926 – 179 000
- 1939 – 398 000
- 1959 – 667 000
- 1979 – 989 000
- 1989 – 1 094 400
- 1997 – 1 076 000
- 2000 – 1 089 500
- 2002 – 1 153 000 Luokka:Tatarstan Luokka:Venäjän kaupungit ko:카잔 ja:カザン

Nižnekamsk

Nižnekamsk (tataariksi Tübän Kama, venäjäksi Нижнекамск) on kaupunki Kamajoen varrella Tatarstanin pohjoisosassa Venäjällä 237 kilometriä Kazanista itään. Kaupungin koordinaatit ovat 55°38′ N 51°49′. Kaupungin pinta-ala on 61,0 km². Kaupunki on tärkeä petrokemianteollisuuden keskus.

Väestö

Vuonna 2004 kaupungin asukasluku oli 226 615. Vuonna 1989 kaupungin väestöstä oli tataareja 46,5 %, venäläisiä 46,1 %, tšuvasseja 3,0 %, ukrainalaisia 1,0 % ja baškiireja 1,0 %.

Historia

Nižnekamsk perustettiin vuonna 1961 työläisasutukseksi petrokemianteollisuuslaitoksen perustamisen yhteydessä. Kaupunki siitä tuli 1966. Luokka:Tatarstan Luokka:Venäjän kaupungit

Zelenodolsk

Zelenodolsk (tataariksi Yäşel Üzän, venäjäksi Зеленодольск) on kaupunki ja piirikunta Volgan varrella Tatarstanin luoteisosassa Venäjällä. Zeledozolsk on tärkeä jokiliikenteen satama ja teollisuuskeskus. Kaupungissa on laivatelakka, joka on perustettu jo 1895. Kaupungin nähtävyyksistä mainittakooon vuosina 1980-1981 rakennettu moskeija. Kaupungin pinta-ala on 26,6 km². Kaupungin asukasluku on noin 101 800. Vuonna 1989 kaupungin asukasluku oli 94 100 ja väestöstä oli venäläisiä 67 % ja tataareja 29,1 %. Kylmänsodan aikana kaupungissa oli salainen sota-alusten suunnittelukeskus. Taiteilija Konstantin Vasilijev asui Zelenodolskissa 1949-1976. Luokka:Tatarstan Luokka:Venäjän kaupungit

Maakaasu

Maakaasua syntyy orgaanisen aineksen hajotessa anaerobisesti. Sitä saadaan talteen lähinnä öljykentiltä, vaikka sitä syntyy myös esim. soilla. Maakaasu on pääasiassa metaania, mutta siinä on myös muita kaasuja. Suurimman osa neste- ja maakaasusta käyttävät tehtaat ja voimalaitokset. Kaasua käytetään erilaisiin kuivatus ja lämmitystehtäviin. Suurissa kasvihuoneissa, joissa viljellään myyntiin vihanneksia tai kukkia, kaasu tuottaa kasvien tarvitsemaa valoa, lämpöä ja hiilidioksidia. Kaasun voi sanoa palavan puhtaasti, koska siinä ei ole esimerkiksi rikkiä ja raskasmetalleja (eikä palamisessa vapautuvia kiinteitä epäpuhtauksia). Maakaasu on ilmaa kevyempää ja nousee siis vapaana ollessaan ylöspäin.

Merkittävimmät esiintymisalueet

- Aasia
- Afganistan
- Arabiemiirikuntien liitto
- Azerbaidžan
- Bahrain
- Bangladesh
- Brunei
- Indonesia
- Intia
- Irak
- Iran
- Kirgisia
- Kuwait
- Malesia
- Oman
- Pakistan
- Qatar
- Saudi-Arabia
- Taiwan
- Thaimaa
- Turkmenistan
- Uzbekistan

- Afrikka
- Algeria
- Egypti
- Etelä-Afrikka
- Kongon tasavalta
- Mosambik
- Namibia
- Nigeria
- Ruanda

- Amerikka
- Barbados
- Kolumbia
- Meksiko
- Trinidad ja Tobago
- Venezuela
- Yhdysvallat

- Australia ja Oseania
- Papua-Uusi-Guinea

- Eurooppa
- Alankomaat
- Albania
- Irlanti
- Norja
- Puola
- Romania
- Saksa
- Serbia ja Montenegro
- Tanska
- Ukraina
- Unkari
- Venäjä
- Yhdistynyt kuningaskunta

Katso myös

- Maakaasu autoissa Luokka:energiantuotanto Luokka:luonnonvarat Luokka:Polttoaineet ms:Gas asli ja:天然ガス simple:Natural gas

Kaura

Kauraksi kutsutaan Avena-sukuun kuuluvia heinäkasveja. Tärkein lajeista on peltokaura (Avena sativa). Peltokauran tieteellisen nimen lajiosa johtuu latinan adjektiivista sativus, joka on tässä latinan kieliopin vaatimassa feminiinimuodossa sativa, koska Avena on suvultaan feminiininen. Sana sativus on klassillisessa latinassa hyvin harvinainen. Sen merkitys on ’viljelty tai istutettu’ eli vastakohta luonnossa kasvavalle. Hukkakaura (Avena fatua) on rikkakasvi. Kaurasta tehdään jauhoja ja suurimoita. Tunnetuin kaurasta valmistettava ruokalaji lienee kaurapuuro. Luokka:Viljelyskasvit Luokka:Kaurat ja:カラスムギ

Vehnä

Vehnä (Triticum aestivum) on vehnien sukuun kuuluva viljalaji, josta tehdään muun muassa leipää. Suomessa vehnän viljely rajoittuu pääasiassa maan lounaisosiin, koska vehnä tarvitsee pidemmän kasvukauden kuin ohra ja kaura ja on myös maaperän suhteen vaativa kasvatettava. Jonkin verran venhää viljellään myös muualla eteläisessä Suomessa Oulun läänin korkeudelle asti. Suomessa viljellään kahdentyyppisiä vehnälajikkeita, syysvehniä ja kevätvehniä. Syysvehnät kylvetään syksyllä ja ne talvehtivat oraana. Kevätvehnät kylvetään vasta keväällä. Noin neljäsosa Suomessa viljellystä vehnästä on kevätvehnää ja kolme neljäsosaa syysvehnää. Vuotuinen vehnäsato on noin 500 miljoonaa kiloa.

Katso myös

- spelttivehnä
- kaura
- ohra
- ruis
- keliakia Luokka:Viljelyskasvit Luokka:Vehnät ja:コムギ

Pellava

Pellava (Linum usitatissimum) on yksivuotinen alle metrin korkuinen kuitu- ja öljykasvi. Pellava kuuluu Linaceae-heimoon, johon kuuluu noin 150 lajia ympäri maailmaa. Pellava kuuluu maailman vanhimpiin viljelykasveihin. Sen oletetaan olevan peräisin Kaukasukselta ja sitä tiedetään viljellyn jo kivikaudella. Myös antiikin kreikkalaiset ja muinaiset arabialaiset tunsivat kasvin lääkitsevät ominaisuudet. Pellavaa vilejellään laajalti eri puolilla maailmaa, ja nykyisin sen viljely on vuosikymmenien tauon jälkeen lisääntynyt myös Suomessa. Pellava kasvaa 40–80 senttimetriä korkeaksi. Lehdet ovat kapeat ja vaaleanvihreät, kukat vaaleansiniset tai valkeat. Kotahedelmissä on yleensä korkeintaan kymmenen kiiltävän tummanruskeaa siementä. Pellavan ravintorikkaista siemenistä puristetaan öljyä, jossa on muun muassa terveellisiä linoli- ja linoleenirasvahappoja. Öljyä käytetään myös maalien, lakkojen ja lattianpäällysteiden myrkyttömänä raaka-aineena. Pellavan varsista valmistetaan erittäin kestävää tekstiilikuitua. Pellavatekstiileillä on ainutlaatuinen antibakteerinen ominaisuus, jonka vuoksi siitä valmistetaan myös sairaalatekstiilejä. Luokka:Tekstiilien raaka-aineet

Hamppu

Hamppu (Cannabis sativa) on hamppukasvien (Cannabaceae) heimoon kuuluva perinteinen viljelyskasvi, jota ihmiskunta on viljellyt jo tuhansien vuosien ajan. Nykypäivänä hamppu on yksi maailman kiistellyimmistä kasveista johtuen sen mahdollisista päihdyttävistä vaikutuksista. Hampulla on hyöty- ja päihdekäyttökohteita, mutta niille on erilaisen jalostuspäämäärän tuottamat lajikkeet. Hyötykäyttöhamppu eli kuitu- tai öljyhamppu ovat lajikkeita, joilla on marginaalinen kannabinoidipitoisuus, mutta ne kasvattavat pitkän ja suoran varren tai paljon suuria ja öljypitoisia siemeniä. Päihdehamppu on kannabinoidipitoinen pitkän jalostustyön tulos, josta voidaan kuivaamalla valmistaa kannabista. Yhteistä molemmilla lajiketyypeille ovat ulkonäön peruspiirteet.

Luokitus

kannabis Carl von Linné (ennen aatelointia Carl Linnaeus) luokitteli Cannabis sativan vuonna 1753 yksilajiseksi suvuksi. Myöhemmin hampulle on ehdotettu myös useampilajisia luokitteluja. Melko yleinen luokittelu on jakaa hamppu kolmeen lajiin: Cannabis sativa, Cannabis indica ja Cannabis ruderalis. Yksilajisessa luokittelussa nämä eri muodot voidaan ajatella Cannabis sativan alalajeiksi (subspecies, subsp.), muunnoksiksi (varietas, var.) tai lajin eri muodoiksi (forma, f.), seuraavaan tapaan:
- Cannabis indica: Cannabis sativa subsp. indica tai Cannabis sativa var. indica
- Cannabis ruderalis: Cannabis sativa f. ruderalis, myös Cannabis sativa subsp. spontanea.

Nimen alkuperä

Nimen kannabis on oletettu olevan skyyttiläistä alkuperää. Mahdollisesti se on kotoisin seemiläisistä kielistä, kuten hepreasta. Raamatun toisessa Mooseksen kirjassa (30:23) Jumala käskee Moosesta valmistamaan pyhää öljyä mirhasta, kanelista, kaneh bosm'sta ja kassiasta. Kaneh bosm on hepreaksi cannabos tai kannabus; "kan" tarkoittaa ruokoa ja kaislaa ja "bosm" tarkoittaa tuoksuvaa, aromikasta. Sara Benetowa Varsovan antropologisten tieteiden laitoksesta on kirjoittanut kirjaansa Book of Grass: "Hämmästyttävä löytö seemiläisen nimen kanbos ja skyyttiläisen cannabis välillä johtaa olettamukseen, että skyyttiläinen sana on seemiläistä alkuperää." Kun vertaa englantilaista sanaa hemp ja kreikkalaista sanaa kannabis, huomaa nimen tulleen indoeurooppalaisista kielistä. Suomalais-ugrilaisissa kielissä kanapish on tarkoittanut hamppua. On oletettavaa, että maanviljelyksen levitessä hampun kasvattaminen yleistyi ja nimi kulki sen mukana. Hampun tieteellisen nimen lajiosa johtuu latinan adjektiivista sativus, joka on tässä latinan kieliopin vaatimassa feminiinimuodossa sativa, koska Cannabis on suvultaan feminiininen. Sana sativus on klassillisessa latinassa hyvin harvinainen. Sen merkitys on ’viljelty’ tai ’istutettu’ eli vastakohta luonnossa kasvavalle. Ruderalis tarkoittaa ruderaattia eli joutomaata ja indica viittaa Intiaan.

Ulkonäkö

Intia Hamppu on yksivuotinen, 1–2 metrin korkuinen pystysti kasvava kasvi. Hampun lehdet, joiden muodosta on syntynyt eräänlainen tunnus, ovat sormijakoisia ja lehtilavan muoto on iso- ja teräväsahainen. Hampun lehdet kasvavat vastakkaisesti ja tavallisesti ne ovat 3-9 sormisia. Sormien määrä lisääntyy kasvin kasvaessa: ensimmäiset lehdet ovat vain kolmisormisia mutta vanhemmista lehdistä on tavattu jopa 13-sormisia. Lehdykät ovat yleisesti ottaen kapeat. Hamppu on kaksikotinen ja tuulipölytteinen. Hampun hedekukinto on runsashaarainen ja itse kukat ovat ennen kukkimista hyvin pientä vihreätä banaaniterttua muistuttavat. Emikukinto on terttu, vihreä kuten verhiölehdet jotka muodostavat kukasta suuren osan. Kukkia täysikasvuisessa, kukkivassa naaraassa on satoja. Verhiölehtien välistä työntyy kaksi, yhdessä v-asennossa olevaa luottia, jotka ovat nuorella kasvilla vaaleat ja vanhalla kasvilla lopulta ruskeat ja kuivat. Hampun siemenet ovat noin puolen sentin pituisia, litteähköjä ja rusehtavia. Jotkut siemenet ovat jopa hyvinkin tummia tai tummaviirullisia pystysuunnassa. Hamppua ei kasva Suomessa luonnonvaraisena. Etelä-Euroopassa ja mm. Ukrainassa se on vakiintunutkin. Suomessa satunnaisesti luonnossa tavattava hamppu on joko karannut hamppupellolta, tai sitä on joko istutettu koristekasviksi tai tarkoituksella kasvatettu päihteeksi.

Kannabinoidipitoisuus

päihteeksi Hampun luontainen kannabinoidipitoisuus on tunnettu ympäri maailmaa. Kasvin pääasiallinen psykoaktiivinen yhdiste on tetrahydrokannabinoli (THC), mutta kasvi sisältää myös noin 60 muuta kannabinoidia, joista suurin osa ei ole päihdyttäviä. Tutkijat eivät ole päässeet yksimielisyyteen kasvin lehdillä ja kukkien pinnoilla sijaitsevien kannabinoidirikkaiden kiteiden tarkoituksesta. Toiset väittävät kannabinoidien olevan kasvin luontainen hyönteiskarkote, toiset pitävät niitä kasvin keinona suojautua kuivumiselta. Erään väittämyksen mukaan kannabinoidit suojaavat kasvia ultraviolettisäteiltä. Kuivissa kasvuolosuhteissa päihdehampun on huomattu nostavan kannabinoidikiteet näkyville lehtien pinnalle ja lisääntyneen ultraviolettisäteilyn on huomattu tekevän samoin. Toisin kuin yleisesti luullaan, villi luonnossa kasvava hamppu ei ole kovin kannabinoidipitoinen. Nykyajan jalostustyön tuloksena on kehitetty vahvoja päihdehamppulajikkeita, jonka kuivapainosta jopa 25 prosenttia on kannabinoideja. Toisessa ääripäässä on kuituhamppu, joka saattaa sisältää kannabinoideja vain 0,05 prosenttia.

Alalajit

ultraviolettisäteiltä

Cannabis sativa subsp. indica

Cannabis sativa subsp. indica on alkuperältään kotoisin Keski-Aasiasta Afganistanin, Nepalin ja Pakistanin alueelta. Kasvit ovat lyhytnivelvälisiä ja leveitä. Kasvin lehdykät ovat erittäin leveät ja usein hyvin tummanvihreät. Kasvit kukkivat nopeasti, vain noin 6–8 viikossa. Kukinnot ovat tiiviitä ja paksuja. Cannabis sativa subsp. indica on alun perinkin ollut alalajeista kannabinoidipitoisin; se sisältää Cannabis sativa subsp. sativaa enemmän kannabidiolia (CBD) ja kannabinolia (CBN), mutta vähemmän tetrahydrokannabinolia (THC