:: wikimiki.org ::

Teno (kunta)

Teno (kunta)

Tenon kunta, (saameksi Deanu gielda, norjaksi Tana), kunta Ruijassa pohjois-Norjassa. Pinta-ala on 4 055 km² ja asukkaita 3 060 (2005), joista valtaosa saamelaisia. Kunnan hallinnollinen keskus on Tenon kylä (norjaksi Tana Bru). Kunnan korkein kohta on Raistegaissa-tunturi (1 067 m m.p.y). Tana on kolmikielinen kunta (norja, saame ja suomi). Pääelinkeinot ovat maatalous, poronhoito, kaivosteollisuus ja palveluelinkeinot.

Kyliä ja paikkoja

Allikkaniemi (Alleknjarg), Jouluvuono (Leirpollen), Kiippakuru (Skiippagurra), Lohiniemi (Laksnes), Lottojoki (Seida), Maskijoki (Masjok), Pekansaari (Norskholmen), Pulmanki (Polmak), Punakas (Bonakas), Rautuvuono (Smalfjorden), Ruostevielma (Rustefjelbma), Sirma, Tenon kylä (Tana bru), Venekenttä (Båteng)

Nähtävyydet

- Tana Bru – Tenon silta ::1948 valmistunut Tenon silta yhdistää ainoana linkkinä itäisen ja läntisen Norjan. Sillan jänneväli on 195 m, ja se on Norjan toiseksi pisin on pehmeä riippusilta
- Levajokin kappeli
- Pulmangin kirkko
- Tenojoen suiston luonnonsuojelualue

Aiheesta muualla

- [http://www.tana.kommune.no/ Tenon kunnan kotisivu] Luokka:Norjan kunnat

Saamen kieli

Saamelaiskielet ovat joukko saamelaisten käyttämiä kieliä. Saamelaiskielten muodostama murrejatkumo jaetaan tavallisimmin kymmeneen saamelaiskieleen, joista kuudella on kirjoitettu kieli. Ne eivät kuulu itämerensuomalaisiin kieliin kuten suomi ja viro, vaan ovat niille selvästi kaukaisempaa sukua; voidaan kuitenkin katsoa, että saamelaiskielet ja itämerensuomalaiset kielet yhdessä muodostavat yhden suomalais-ugrilaisen kielikunnan päähaaroista. Suomen alueella puhutaan kolmea saamelaiskieltä, mutta virallisissa yhteyksissä saamen kieli eli saame tarkoittaa yleensä pohjoissaamea. Vuoden 1992 kielilain mukaan saamelaisilla on oikeus käyttää saamen kieltä asioidessaan viranomaisten kanssa.

Luokittelu

1992 Arviot saamelaiskielten puhujamääristä vaihtelevat suuresti. Tässä esitetyt luvut ovat [http://www.ethnologue.com/show_family.asp?subid=746 Ethnologuesta]. Osa tiedoista on otettu Tapani Salmisen [http://www.helsinki.fi/~tasalmin/fu.html listalta]. Akkalansaamen osalta tietoja on päivitetty; kieli on ilmeisesti sammunut vastikään. Kuudella suurimmalla kielellä on kirjoitettu muoto. Saamelaiskielet voidaan jakaa länsi- ja itäsaamelaisiin kieliin. Tarkempi luokitttelu on alla. Länsisaamelaiset kielet
- eteläsaame (noin 300 puhujaa)
- uumajansaame (noin 20 puhujaa)
- piitimensaame (noin 20 puhujaa)
- luulajansaame (noin 1 500 puhujaa)
- pohjoissaame (norjansaame, tunturisaame) on kielistä ylivoimaisesti suurin: sillä on noin 30 000 puhujaa, joista arviolta 2 000 Suomessa
- jaetaan tornionsaamen, ruijansaamen ja merisaamen murteisiin Itäsaamelaiset kielet
- inarinsaame (säämegiella), Suomessa noin 300 puhujaa Inarijärven ympäristössä; inarinsaame on ainoa kieli, jota puhutaan yksinomaan Suomessa
- koltansaame (sää´mǩiõll), Suomessa noin 300 puhujaa Inarijärvestä koilliseen, myös Venäjän puolella arviolta 20 - 30 puhujaa
- akkalansaame (ilmeisesti sammunut, mutta vielä muutama vuosi sitten yksi puhuja oli elossa)
- keminsaame (sammunut 1800-luvulla, ainoastaan muutamia kielinäytteitä on säilynyt.)
- kildininsaame (самь Кӣлл; noin 650 puhujaa)
- turjansaame (noin 6 puhujaa)

Kirjaimisto

Saamen kielet pohjoismaissa käyttävät laajennettua latinalaista aakkostoa, suomen ja ruotsin kirjaimet Åå, Ää ja Öö eivät kuulu kirjaimistoon, jollei niitä ole erikseen mainittu: Huomaa: kirjain Đ on latinalainen suuraakkonen D ja poikkiviiva (Unicode U+0110), ei islannissa, fäärissä tai muinaisenglannissa käytettävä iso eth (Ð; U+00D0), joka on ulkonäöltään lähes sama. Kildininsaame käyttää laajennettua kyrillistä aakkostoa: Аа Ӓӓ Бб Вв Гг Дд Ее Ёё Жж Зз Ии Йй Ӣӣ Кк Лл Ӆӆ Мм Ӎӎ Нн Ӊӊ Ӈӈ Оо Пп Рр Ҏҏ Сс Тт Уу Фф Хх Цц Чч Шш Щщ Ъъ Ыы Ьь Ҍҍ Ээ Ӭӭ Юю Яя Јј Ѣѣ ʼ. Kildininsaame käyttää myös pituusmerkkejä, joita ei voi esittää tietotekniikassa.

Nykytilanne

Suomessa saamenkielen asemaa ja käyttöä on pyritty turvaamaan vuonna 1992 voimaan tulleella kielilailla. Saamelaisilla on oikeus käyttää viranomaisten kanssa asioidessaan suullisesti tai kirjallisesti saamea. Käytännössä tämä tarkoittaa käännös- ja tulkkipalveluja, joka ei edistä viranomaisten saamen käyttöä. Lain ongelmakohta on, ettei laki vaadi viranomaisia osaamaan saamea. Ongelma on myös vähäinen rahoitus, joka kunnilla on varattu kielilain toteuttamiseksi. Tällä hetkellä vain noin 10 prosenttia saamelaisalueen viranomaisista osaa palvella saameksi. Kouluissa kotiseutualueella on lapsilla oikeus opiskella saamea äidinkielenä, valinnaisena tai vapaehtoisena aineena. Saamen voi suorittaa myös ylioppilastutkinnossa äidinkielenä. Ensimmäiset saamen äidinkielenä kirjoittaneet valmistuivat vuonna 1994. Äidinkieleltään saamelaiset ovat vähintään kaksikielisiä eli puhuvat saamen lisäksi kunkin maan valtakieltä. Norjassa säädettiin laki saamelaiskielten asemasta vuonna 1990. Se määräsi kuusi Pohjois-Norjan kuntaa virallisesti kaksikielisiksi. Kunnat ovat Finnmarkin alueen Uuniemi, Teno (Deatnu, norjaksi Tana), Kaarasjoki, Porsanki (Porsáŋgu, norjaksi Porsanger) ja Koutokeino sekä Tromssan läänin Kaivuono. Lakia on kritisoitu siitä, että se ei vaikuta muualla asuviin saamelaisiin kuten eteläsaamen puhujiin. Ruotsissa saamelaiskielet tunnustettiin maan virallisiksi vähemmistökieliksi vuonna 2000. Maan vähemmistökielilaki antaa oikeuden käyttää virastoissa ja tuomioistuimissa asioitaessa saamelaiskieliä Arjeplogin, Jällivaaran, Jokimukan ja Kiirunan kunnissa. Mikäli virkailija ei osaa saamea, paikalla on oltava tulkki. Laki ei vaikuta eteläsaamen puhujiin, koska he asuvat saamelaiskieliä hallinnossaan käyttävien kuntien ulkopuolella. Laki ei ole toistaiseksi toiminut ongelmitta. Ruotsin aiemman kielipolitiikan takia osa saamelaisista hallitsee omaa saamen kieltään liian puuttellisesti asioidakseen sitä käyttäen virastoissa. Jotkut virkailijat ovat suhtautuneet nihkeästi tulkin hankkimiseen, sillä asioivat saamelaiset osaavat myös ruotsia.

Katso myös

- Suomalais-permiläinen sanasto
- Suomalais-saamelainen sanasto
- Suomalais-ugrilainen sanasto
- Suomalais-volgalainen sanasto
- Uralilainen sanasto

Linkit

- [http://www.helsinki.fi/hum/sugl/oppimat/sgrjohd/saamet.htm Pikakatsaus saamelaiskieliin ja niiden tutkimukseen]
- [http://www.helsinki.fi/~tasalmin/fu.html Uralic (Finno-Ugrian) languages] Tapani Salmisen lista suomalais-ugrilaisten kielten puhujamääristä
- [http://se.wikipedia.org Katso myös pohjoissaamenkielinen Wikipedia] Luokka:Kieliryhmät Luokka:Uralilainen kielikunta ko:사미어 ja:サーミ語

Norjan kieli

Norjan kieli on Norjan kuningaskunnan virallinen kieli, joka kuuluu kansankielisessä muodossaan skandinaavisten kielten läntiseen haaraan. Norjassa ei kuitenkaan ole yhtenäistä kirjakieltä, vaan maan viralliset kielet ovat kirjanorja (bokmål) ja nykynorja (nynorsk), kaksi alkuperältään varsin erilaista kirjakieltä, jotka eroavat selvästi toisistaan ja joiden kannattajien välillä on esiintynyt aika ajoin katkeriakin kieliriitoja. Norjan kieli oli alkujaan lähempänä islantia ja Färsaarilla puhuttua fäärin kieltä (jotka alkujaan ovatkin muinaisnorjan murteita) kuin tanskaa ja ruotsia, jotka karkeasti sanoen muodostavat skandinaavisten kielten itäryhmän. Silmiinpistävin ero on, että norjassa, fäärissä ja islannissa ovat säilyneet alkuperäiset germaaniset diftongit, jotka ruotsissa ja tanskassa ovat muuttuneet tavallisiksi vokaaleiksi: isl. steinn, no. stein - ta. ja ru. sten "kivi".

Tanska Norjan kirjakielenä

Norja joutui 1300-luvulta alkaen tanskalaisten hallintaan, ja muinaisen norjan kielen kirjallinen käyttö loppui. Kuten muissakin mannerpohjoismaisissa kielissä, myös norjassa kielioppi yksinkertaistui ja monet omaperäiset sanat syrjäytyivät saksalaisten lainojen tieltä. Kuitenkin norjalaiset murteet eritoten maan länsiosissa jäivät hyvin erilaisiksi kuin tanska. Kun raamatunkäännös 1500-luvulla vakiinnutti tanskan kirjakielisen normin, tanskasta tuli norjalaisten virallinen sivistyskieli, jota jokainen kirjallisesta kulttuurista osalliseksi pyrkivä norjalainen sai luvan opetella. Sivistyneistö myös pyrki puhumaan norjan sijasta tanskaa, mutta käytännössä 1600-1700-luvulla kehittynyt ns. sivistynyt puhekieli (det dannede dagligtale) oli norjalaisittain äännettyä tanskaa. Se erosi tanskasta esim. sikäli, että vokaalienväliset konsonantit vaikkapa sellaisissa sanoissa kuin købe (sama sana kuin ruotsin köpa) eivät norjalaisten suussa yleensä pehmentyneet, vaan jäivät äännettäessä koviksi (sana siis äännettiin useimmiten ikään kuin se olisi kirjoitettu køpe). Toisaalta norjalaisia diftongeja ei sivistyneessä puhekielessä suvaittu ollenkaan, vaan niitä pidettiin rahvaanomaisuuden huippuna.

Mistä Norjalle oma kieli?

1800-luvun alussa Norja vaihtoi omistajaa: Wienin kongressi, joka Napoleonin sotien jälkeen järjesteli Euroopan karttaa uuteen uskoon, antoi näet Norjan Ruotsille korvaukseksi Venäjän vuonna 1809 siltä viemästä Suomesta. Nyt kun poliittista yhteyttä Tanskaan ei enää ollut, ei ollut enää syytä ylläpitää kielellistäkään yhteyttä, ja 1830-luvulta alkaen Norjassa virisi vilkas keskustelu mahdollisista kielellisistä uudelleenjärjestelyistä. Kysymys kuului, pitäisikö tanskalaisesta kirjakielestä kehittää norjalaisempi vai norjalaisten kansanmurteiden pohjalta luoda kokonaan uusi kirjakieli. Ensimmäistä vaihtoehtoa asettui puoltamaan kirjanorjan isä Knud Knudsen. Jälkimmäisen valitsi nykynorjan luoja Ivar Aasen.

Knudsen ja kirjanorja

Knud Knudsen (1812-1895) ja hänen seuraajansa asettuivat kannattamaan esim. kovia vokaalienvälisiä konsonantteja sekä eräiden taivutuspäätteiden norjalaistamista (esim. sanan hest "hevonen" monikkoon heste piti norjan mukaisesti saada -r loppuun: hester). Myös æ-kirjaimen käyttöä haluttiin vähentää e:n hyväksi, koska tanskalaisten käsitys siitä, missä sanoissa æ:tä kuului käyttää, ei ollut enää missään yhteydessä edes heidän oman kielensä ääntämiseen, saati sitten norjan. Knudsen kutsui kieltä nimellä riksmål eli koko valtakunnan kieli, mutta vuonna 1929 Norjan parlamentti, suurkäräjät, muutti sen nimen muotoon bokmål, kirjakieli. Tuossa vaiheessa se oli jo kokenut useita uudistuksia ja oli selvästi norjalaisempi kuin jo edesmenneen Knudsenin alkuperäinen, vaatimaton ehdotelma.

Ivar Aasen ja nykynorja

Ivar Aasen (1813-1896) lähti siitä, että erillisen norjan kirjakielen pohjana tulisi olla Folkets virkelige Talesprog, kansan tosiasiallinen puhekieli. 1840-luvulla hän matkusti pitkin Norjan maaseutua ja vertaili murteita, niiden sanastoa ja kielioppia, ja julkaisi työnsä tuloksista aluksi kieliopin ja sanakirjan, sitten hän ryhtyi kehittämään tälle kielelle kirjakielistä normia. Kielen nimeksi tuli aluksi landsmål, maakieli - vasta 1929 suurkäräjät nimesivät sen uudellen nynorskiksi, uusnorjaksi tai nykynorjaksi. Maaseudulla se suurimman suosionsa saavuttikin, ja opetuskieliksi se pääsi ensin kansanopistoihin. Se sai virallisen aseman yhdessä tanskan kanssa jo 1885. Kirjallisuudessa sitä alettiin käyttää jo 1850-luvulta alkaen: esimerkiksi Edvard Griegin kuuluisa laulu Våren - Enno ein gong fekk eg vetren å sjå for våren å røma ("Taas kerran sain nähdä talven pakenevan kevään tieltä") on sävelletty nykynorjankieliseen klassikkoon Aasmund Olavsson Vinjen (1818-1870) runoon. Aasenin luoman kielimuodon ongelmallinen piirre on, että Aasen katsoi olemassa olevan hyviä ja turmeltuneita murteita. Turmeltuneina hän piti ennen muuta itänorjalaisia murteita, joissa esiintyi hänen mielestään liikaa tanskan vaikutusta. Hän ei myöskään suvainnut ns. anbeheitelse-sanoja eli sanoja, joissa oli alasaksalaisperäisiä etuliitteitä (kuten an- ja be-) tai johtopäätteitä (kuten -else tai -heit), vaan haki islannista (!) malleja esimerkiksi substantiivien muodostamiselle adjektiiveista. Tästä syystä esimerkiksi "persoonallisuus", joka on bokmåliksi tanskan ja ruotsin mallin mukaan personlighet, onkin nynorskiksi suosituksen mukaan personlegdom, vaikka käytännössä myös muotoa personlegheit esiintyy. Vastaavasti esimerkiksi liian tanskalaisena pidetylle sanalle moglegheit "mahdollisuus" on koetettu tarjoilla islannin mukaista sanaa mogleik (isl. möguleiki), mutta tämä ei ole oikein ottanut tulta.

Linkkejä

- [http://www.101languages.net/norwegian/ Norwegian 101] Norjan alkeita englanniksi
- Wikipedia. Hovedside Kirjanorjankielinen Wikipedia
- Wikipedia. Hovudside Nykynorjankielinen Wikipedia Luokka:Norjan kielet zh-min-nan:Norge-gí ko:노르웨이어 ja:ノルウェー語

Ruija

Ruija, norj. Finnmarken on historiallinen maakunta Pohjois-Norjassa. Ruijaan luetaan laajemmassa merkityksessä Finnmarkin läänin lisäksi myös Tromssan läänin itäosa Malankivuonoon asti. Väestö koostuu norjalaisista, saamelaisista ja kveeneistä (suomalaisista). Kielellisesti saamenkielisiä 10 % ja suomenkielisiä 3 %. Suomalaisia on eniten Ruijan itäosassa Varanginvuonon ja Porsankivuonon rannikolla.

Historia

Ruijan varhaisin asutus kuuluu jääkauden loppupuolelle ajoittuvaan Ruijan eli Komsan kulttuuriin. 1200-luvulla alueelle siirtyi norjalaisia ja saamelaisia, joista norjalaiset perustivat Vuoreijan linnan n. 1300. Suomalaiset (kainulaiset ja myöhemmin pirkkalaiset), norjalaiset ja Novgorodin karjalaiset pyrkivät verottamaan saamelaisia, mikä aiheutti 1500-luvulta lähtien alueriitoja Ruotsi-Suomen, Venäjän ja Tanska-Norjan välillä. Täyssinän rauhassa 1595 Venäjä työnnettiin syrjään, ja Knäredin rauhassa 1613 Tanska-Norja sai yksinoikeuden Ruijan rannikkoalueisiin. Ruotsi-Suomen ja Tanska-Norjan rajankäynnissä 1751 tuli rajaksi Tenojoki sekä Venäjän ja Norjan kesken 1826 Paatsjoki. Kveeneiksi nimitettyjä suomalaisia muutti Ruijaan 1600-luvulta lähtien, laajimmillaan muutto oli 1800-luvun puolivälissä. Tutkimus on osoittanut, että Ruijan monen paikkakunnan suomenkielinen nimi on alkuperältään maan omakielistä nimeä vanhempi. Luokka:Norja

2005

Tapahtumia

Tammikuu

- 1. tammikuuta – Kainuun maakuntahallintokokeilu alkoi.
- 1. tammikuuta – Kuntaliitoksia Suomessa:
- Kangaslammin kunta liittyi Varkauden kaupunkiin
- Kiihtelysvaaran kunta liittyi Joensuun kaupunkiin
- Loimaan kunta liittyi Loimaan kaupunkiin
- Peräseinäjoen kunta liittyi Seinäjoen kaupunkiin
- Sahalahden kunta liittyi Kangasalan kuntaan
- Tuupovaaran kunta liittyi Joensuun kaupunkiin
- Vehmersalmen kunta liittyi Kuopion kaupunkiin .
- 1. tammikuuta – Joutsenon kunnasta tulee Joutsenon kaupunki.
- 1. tammikuuta – Suruliputus Suomessa ja kansallinen surupäivä Ruotsissa Intian valtameren maanjäristyksen uhrien muistoksi.
- 1. tammikuuta – Uusi Turkin liira tuli käyttöön, se on arvoltaan 1 000 000 entistä liiraa.
- 8. tammikuuta – Myrsky riehui Etelä-Skandinaviassa, Itämerellä ja Baltiassa.
- 9. tammikuuta – Mahmud Abbas valittiin palestiinalaisten presidentiksi.
- 9. tammikuuta – Merivesi nousi Suomenlahdella ennätyksellisen korkealle ja tulvi mm. Helsingin Kauppatorille.
- 14. tammikuuta – Euroopan avaruusjärjestö ESAn Huygens-luotain laskeutui onnistuneesti Saturnuksen Titan-kuun pinnalle.
- 20. tammikuuta – Yhdysvaltain presidentti George W. Bush toisen kauden virkaanastumispäivä.
- 20. tammikuuta – Nopeusrajoitukset Irlannissa vaihtuvat maileista kilometreiksi. Kaikki nopeusrajoituksia koskevat liikennemerkit vaihdetaan kuten myös vanhat tiekyltit, joissa etäisyydet ovat maileissa (ennen 1970-lukua).
- 23. tammikuuta – Ukrainan presidentti Viktor Juštšenko vannoi virkavalansa.
- 30. tammikuuta – Ensimmäiset vaalit Irakissa maan miehityksen jälkeen.

Helmikuu

- 10. helmikuuta – Walesin prinssi Charles ilmoitti kihlauksestaan Camilla Parker Bowlesin kanssa.
- 10. helmikuuta – Saudi-Arabiassa järjestettiin kautta aikojen ensimmäiset paikallishallinnon vaalit.
- 16. helmikuuta – Kioton sopimus astui voimaan, ilman Yhdysvaltoja ja Australiaa.
- 16.–27. helmikuuta – Hiihdon MM-kilpailut Oberstdorfissa Saksassa.
- 26. helmikuuta – 5. maaliskuuta - Erikoisolympialaiset talvilajeille Naganossa.

Maaliskuu

- 1. maaliskuuta – Perustettiin Pyhä-Luoston kansallispuisto.
- 15.–20. maaliskuuta – Freestyle-hiihdon MM-kisat Rukalla.
- 17. maaliskuuta – Muun muassa huono keli aiheutti kolarisuman Etelä-Suomessa. Satoja autoja vahingoittui ja 60 ihmistä loukkaantui. Kolme henkilöä kuoli.
- 21. maaliskuuta – Viron hallitus ilmoitti eroavansa oikeusministeri Ken-Marti Vaherin saatua epäluottamuslauseen Riigikogussa.
- 24. maaliskuuta – Niin sanottu tulppaanivallankumous Kirgisiassa johti presidentti Askar Akajevin maanpakoon ja opposition vallankaappaukseen.

Huhtikuu

- 9. huhtikuuta – Walesin prinssi Charles ja Camilla Parker Bowles avioituivat.
- 16. huhtikuuta – Pop-laulaja Britney Spears kertoi odottavansa esikoistaan.
- 17. huhtikuuta – Oulun Kärpät voitti jääkiekon Suomen mestaruuden.
- 19. huhtikuuta – Uudeksi paaviksi valittiin Benedictus XVI.
- 20. huhtikuuta – Linnunradan käsikirja liftareille -kirjasta tehdyn elokuvan teatterijulkaisu Lontoossa.
- 28. huhtikuuta – Linnunradan käsikirja liftareille -kirjasta tehdyn elokuvan teatterijulkaisu Yhdistyneessä kuningaskunnassa, julkaisu Yhdysvalloissa päivää myöhemmin.
- 30. huhtikuuta – 16. toukokuuta - Jääkiekon MM-kisat Itävallassa.

Toukokuu

- 5. toukokuuta – Ensimmäinen Disneyland-huvipuisto täytti 50 vuotta.
- 15. toukokuuta – Tähtien sodan kolmannen episodin julkaisu Cannesin elokuvajuhlissa.
- 19. toukokuuta – Tähtien sodan kolmas episodi elokuvateattereihin.

Kesäkuu

- 5.–19. kesäkuuta – Naisten jalkapallon EM-kilpailut Englannissa.
- 7. kesäkuuta – Norja juhli 100-vuotista itsenäisyyttään
- 10. kesäkuuta – Eero Heinäluoma valittiin SDP:n puheenjohtajaksi.
- 14. kesäkuuta – Jamaikan Asafa Powell juoksi 100 metrillä maailmanennätyksen 9,77.

Heinäkuu

Asafa Powell
- 1. heinäkuuta – Romanian leun uudelleenarvotus.
- 4. heinäkuuta – Deep Impactin törmääjä osui komeetta Tempel 1:een.
- 6. heinäkuuta – Kansainvälinen olympiakomitea myönsi Lontoolle vuoden 2012 kesäolympialaiset.
- 6. heinäkuuta – G8-maat aloittivat kokouksensa Skotlannissa.
- 7. heinäkuuta – Terrori-iskujen sarja Lontoon metroissa ja busseissa. 55 kuoli ja yli 700 loukkaantui.
- 8. heinäkuuta – Turo's Hevi Gee juhli 20-vuotista uraansa Turonpäivillä Lahdessa.
- 8. heinäkuuta – Aitoon kirkastusjuhlat alkoivat Luopioisissa ensimmäistä kertaa nelipäiväisinä. Uudeksi kävijäennätykseksi tuli 15 300 henkeä.
- 21. heinäkuuta – Pienten räjähdysten sarja Lontoon metrossa.
- 22. heinäkuuta – Jelena Isinbajeva ylitti ensimmäisenä naisena seiväshypyssä viisi metriä.
- 22. heinäkuuta –Linnunradan käsikirja liftareille -kirjasta tehdyn elokuvan teatterijulkaisu Suomessa.
- 26. heinäkuuta – Avaruussukkula Discovery laukaistiin.

Elokuu

- 2. elokuuta – NASAn Merkurius-luotain MESSENGER lensi Maan ohi.
- 6.–14. elokuuta – Yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailut Helsingissä.
- 10. elokuuta – Copterlinen helikopteri putosi Suomenlahteen Viron edustalla. 14 henkeä sai surmansa.
- 12. elokuuta – NASAn Mars Reconnaissance Orbiter-luotain laukaistiin kohti Marsia klo 14.43 Suomen aikaa.
- 28. elokuuta – Trombi riehui Helsingissä Talin golfkentällä ja kaatoi ravintolateltan. 7 henkeä loukkaantui.

Syyskuu

- 1. syyskuuta – Ensimmäinen lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula aloitti työnsä.
- Rammstein julkaisi uuden albumin Reise, Reise (Vol. 2).
- 19. syyskuuta Ilmatieteen laitos ja Merentutkimuslaitos muuttivat uuteen toimitaloon Dynamicumiin Helsingin Kumpulaan.
- 26. syyskuuta – HIM julkaisi uuden albumin Dark Light.
- 28. syyskuuta – Nightwishilta ilmestyi kokoelma levy: Highest Hopes - The Best of Nightwish

Lokakuu

- 13. lokakuuta - Ilmatieteen laitos rekisteröi alkusyksyn poikkeuksellisen lämpöaallon päättyneeksi.
- 14. lokakuuta - Uusi Asterix-albumi julkaistiin.
- 14. lokakuuta - Wallace & Gromit: Kanin kirous ("The Curse of the Were-Rabbit") tuli ensi-iltaan.
- 21. lokakuuta - Nightwish-yhtye erotti solistinsa Tarja Turusen.
- Dingo julkaisi uuden albumin 11 vuoden tauon jälkeen.

Marraskuu

- 1. marraskuuta – Lahden kaupunki vietti 100-vuotisjuhliaan.
- 9. marraskuuta – Venus Express -avaruusluotain laukaistiin kohti Venusta.
- 14. marraskuuta – Moottoritie valtatie 4:llä Lahden ja Heinolan välillä avattiin yleiselle liikenteelle.
- 18. marraskuuta – Harry Potter ja liekehtivä pikari -elokuva sai ensi-iltansa.

Joulukuu

- 2. joulukuuta – Rovajärven ampuma-alueella kuoli varusmies ja kuusi loukkaantui raskaan kranaatinheittimen putken räjähdettyä.

Tulevia tapahtumia

Joulukuu

- 9. joulukuuta - Ensi kesän jalkapallon MM-kisojen lohkot arvotaan.
- 14. joulukuuta - Uusi King Kong -elokuva saa ensi-iltansa.
- 15. joulukuuta - Lohja–Lohjanharju-moottoritie avataan liikenteelle.
- 18. joulukuuta - Toisen Idolsin voittaja selviää
- Blu Ray -levyt tullevat markkinoille.
- Polio lienee poistettu maailmasta toisena koskaan tuhottuna sairautena (ensimmäinen oli isorokko).

Syntyneitä

- 20. helmikuuta – Cruz Beckham, David ja Victoria Beckhamin poika
- 26. kesäkuuta – Prinsessa Alexia, Alankomaiden kruununprinssin Willem-Alexanderin toinen tytär
- 15. lokakuuta – Tanskan kruununprinssi Frederikin ja kruununprinssi Maryn esikoispoika; toistaiseksi nimeämätön, mutta kastettaneen Kristianiksi
- 31. lokakuuta – Prinsessa Leonor, Espanjan kruununprinssi Felipen ja prinsessa Letizian esikoistytär

Kuolleita

- 3. joulukuuta - Kikka eli Kirsi Sirén, iskelmälaulaja
- 2. joulukuuta - Van Tuong Nguyen, Australian kansalainen (teloitettu)
- 29. marraskuuta - David di Tommaso, ranskalainen jalkapalloilija
- 26. marraskuuta - Richard Burns, brittiläinen ralliautoilija
- 25. marraskuuta - George Best, walesiläinen jalkapalloilija
- 24. marraskuuta - Pat Morita, yhdysvaltalainen näyttelijä
- 13. marraskuuta - Eddie Gory Guerrero Llanes, yhdysvaltalainen showpainija
- 8. marraskuuta - Paavo Liski, näyttelijä, ohjaaja ja teatterinjohtaja
- 7. marraskuuta - Ahti Haljala, näyttelijä
- 5. marraskuuta - John Fowles, yhdysvaltalainen kirjailija
- 2. marraskuuta - Mauno Koski, professori
- 24. lokakuuta - Rosa Parks, yhdysvaltalainen kansalaisoikeusaktivisti
- 23. lokakuuta - William Michael Hootkins, yhdysvaltalainen näyttelijä
- 22. lokakuuta - Franky Gee eli Francisco Alejandro Gutierrez, Captain Jackin laulaja
- 18. lokakuuta - Aleksandr Jakovlev, neuvostoliittolainen taloustieteilijä
- 15. lokakuuta - Matti Wuori, asianajaja, poliitikko, Greenpeacen entinen puheenjohtaja
- 24. syyskuuta - Sulo Suorttanen, varatuomari ja poliitikko
- 22./23. syyskuuta - Pauli Granfelt, muusikko
- 20. syyskuuta- Simon Wiesenthal, itävaltalainen 2. maailmansodan natsirikollisten etsijä
- 18. syyskuuta -Michael Park, rallikuski Markko Märtinin kartanlukija
- 3. syyskuuta - William Rehnquist, Yhdysvaltain korkeimman oikeuden puheenjohtaja
- 1. syyskuuta - R. L. Burnside, yhdysvaltalainen bluesmuusikko
- 31. elokuuta - Sir Józef Rotblat, Nobelin rauhanpalkinnon voittaja
- 30. elokuuta - Hendrikje van Andel, eläessään maailman vanhin ihminen
- 28. elokuuta - Curt Lincoln, entinen kilpa-autoilija
- 19. elokuuta - Mo Mowlam, brittiläinen poliitikko
- 16. elokuuta - Veli Roger, Taizé-yhteisön perustaja
- 16. elokuuta - Juha Ahtola, Nordean pääekonomisti
- 11. elokuuta - Erkko Kivikoski, elokuvaohjaaja
- 8. elokuuta - Barbara Bel Geddes, yhdysvaltalainen näyttelijä
- 7. elokuuta - Peter Jennings, kanadalaisyhdysvaltalainen uutistenlukija
- 6. elokuuta - Ibrahim Ferrer, kuubalainen muusikko
- 6. elokuuta - Robin Cook, brittiläinen poliitikko
- 1. elokuuta - Fahd, Saudi-Arabian kuningas
- 1. elokuuta - Timo Veijola, Vanhan Testamentin eksegetiikan professori, TT
- 31. heinäkuuta - John Garang, Sudanin varapresidentti
- 31. heinäkuuta - Wim Duisenberg, Euroopan keskuspankin entinen pääjohtaja
- 29. heinäkuuta - Matti Jaatinen, suomalainen poliitikko
- 21. heinäkuuta - Tamara Lund, suomalainen laulaja ja näyttelijä
- 20. heinäkuuta - James Doohan, kanadalainen näyttelijä
- 20. heinäkuuta - Rauha Rentola, suomalainen näyttelijä
- 19. heinäkuuta - Edward Bunker, yhdysvaltalainen kirjailija, käsikirjoittaja ja näyttelijä
- 17. heinäkuuta - Saara-Maria Paakkinen, suomalainen poliitikko
- 17. heinäkuuta - Edward Heath, brittiläinen poliitikko
- 13. heinäkuuta - Leo Lehdistö, toimittaja
- 6. heinäkuuta - Evan Hunter (parhaiten tunnettu kirjailijanimellä Ed McBain), yhdysvaltalainen dekkarikirjailija
- 6. heinäkuuta - Claude Simon, ranskalainen kirjailija
- 1. heinäkuuta - "Obie" Benson, Motown-yhtye Four Topsin alkuperäisjäsen
- 1. heinäkuuta - Luther Vandross, yhdysvaltalainen muusikko
- 28. kesäkuuta - Seppo Toiviainen, poliitikko
- 27. kesäkuuta - Shelby Foote, yhdysvaltalainen kirjailija ja historioitsija
- 20. kesäkuuta - Jack Kilby, yhdysvaltalainen mikrosirun ja taskulaskimen kehittäjä
- 14. kesäkuuta - Timo Saarniemi, "rock-antropologi"
- 13. kesäkuuta - David Diamond, yhdysvaltalainen säveltäjä
- 7. kesäkuuta - Usko Viitanen, oopperalaulaja
- 6. kesäkuuta - Dana Elcar, yhdysvaltalainen näyttelijä
- 6. kesäkuuta - Anne Bancroft, yhdysvaltalainen näyttelijä
- 25. toukokuuta - Ismail Merchant, tuottaja, elokuvaohjaaja
- 19. toukokuuta - Henry Corden, yhdysvaltalainen ääninäyttelijä
- 17. toukokuuta - Frank Gorshin, yhdysvaltalainen näyttelijä ja koomikko
- 17. toukokuuta - Jarmo Porola, televisiotuottaja ja ohjaaja
- 16. toukokuuta - Jukka Kajava, toimittaja, kriitikko ja teatteriohjaaja
- 15. toukokuuta - Aulis Kallakorpi, entinen mäkihyppääjä
- 13. toukokuuta - Arto Melleri, runoilija
- 10. toukokuuta - Veikko Hursti, sosiaalineuvos
- 2. toukokuuta - Bob Hunter, Greenpeacen perustajajäsen
- 2. toukokuuta - Wee Kim Wee, Singaporen presidentti 1985-1993
- 29. huhtikuuta - William J. Bell, mm. sarjan Kauniit ja rohkeat luoja
- 24. huhtikuuta - Ezer Weizman, Israelin presidentti 1993-2000
- 23. huhtikuuta - Romano Scarpa, italialainen sarjakuvapiirtäjä
- 23. huhtikuuta - Sir John Mills, brittiläinen näyttelijä
- 21. huhtikuuta - Zhang Chunqiao, yksi Kiinan kansantasavallan johtajista
- 6. huhtikuuta - Rainier III, Monacon ruhtinas
- 5. huhtikuuta - Saul Bellow, yhdysvaltalainen kirjailija
- 2. huhtikuuta - Paavi Johannes Paavali II
- 26. maaliskuuta - James Callaghan, brittiläinen poliitikko
- 20. maaliskuuta - Armand Lohikoski, elokuvaohjaaja
- 6. maaliskuuta - Hans Bethe, saksalais-amerikkalainen ydinfyysikko
- 25. helmikuuta - Peter Benenson, Amnesty Internationalin perustaja
- 20. helmikuuta - Hunter S. Thompson, yhdysvaltalainen gonzojournalisti
- 14. helmikuuta - Rafiq Hariri, libanonilainen poliitikko
- 10. helmikuuta - Arthur Miller, yhdysvaltalainen näytelmäkirjailija
- 5. helmikuuta - Veikko Helle, valtiomies
- 2. helmikuuta - Max Schmeling, saksalainen nyrkkeilylegenda
- 23. tammikuuta - Johnny Carson, amerikkalainen talk-show -juontaja
- 17. tammikuuta - Zhao Ziyang (赵紫阳), kiinalainen poliitikko
- 15. tammikuuta - Victoria de los Angeles, espanjalainen
- 10. tammikuuta - Kalevi Hämäläinen, maastohiihtäjä Luokka:2000-vuosikymmen Luokka:2005 als:2005 ms:2005 zh-min-nan:2005 nî ko:2005년 ja:2005年 simple:2005 th:พ.ศ. 2548

Norjan kieli

Tanska Norjan kirjakielenä

Mistä Norjalle oma kieli?

Knudsen ja kirjanorja

Ivar Aasen ja nykynorja

Linkkejä

Saamen kieli

Luokittelu

Kirjaimisto

Nykytilanne

Katso myös

- Suomalais-permiläinen sanasto
- Suomalais-saamelainen sanasto
- Suomalais-ugrilainen sanasto
- Suomalais-volgalainen sanasto
- Uralilainen sanasto

Linkit

Maatalous

Maatalous on elinkeino, jossa tuotetaan ruokaa ja rehua kasvattamalla tiettyjä kasveja ja karjaeläimiä. Maatalous on ihmiskunnan tärkein ruoanlähde kalastuksen lisäksi.

Maatalous Suomessa

Suomessa oli maatiloja 74 328 kappaletta vuonna 2002. Edellisen vuosikymmenen aikana tilojen määrä väheni huomattavasti mutta keskikoko kasvoi. Peltoja oli n. 2 228 000 hehtaaria. Eniten suomessa viljellään nurmikasveja, Tärkeimmät viljakasvit ovat ohra, kaura ruis ja vehnä, sekä peruna, rypsi ja sokerijuurikas. Karjataloudessa ylivoimaisesti eniten tuotetaan maitoa ja pienemmät määrät voita ja juustoa. Lihatuotteista merkittävin on sianliha, sen jälkeen naudanliha ja erilainen siipikarja. Viimeisenä tärkeänä maataloustuotteena ovat kananmunat. Yli 7% suomalaisista maatiloista on luomutuotannossa (2002). Suomessa ei juurikaan käytetä viljelyssä äärimmäisen teollisia tehomaatalouden keinoja. Tähän vaikuttaa puhtaan tuotannon tavoitteen lisäksi osittain myös Suomen talven tuholaisia torjuva vaikutus.

Maanviljelyn muuttuminen

Ennusteissa on arveltu Suomessa sijaitsevien maatilojen koon kasvavan ja samalla uskotaan tilojen lukumäärälliseen laskuun. Nykyisellään uskotaan tilojen erikoistuvan tiettyyn tuotantoon. Maailman globalisaatiossa pyritään viljelemään siellä, missä kasvuolosuhteet ovat parhaimmat. Toisaalta on eritetty monien maatilojen tulopohjan muuttuvan entisestään erikoistumalla esimerkiksi maatilamatkailuun.

Teollinen tehomaatalous ja sen haittavaikutukset

Teollistettu maatalous modernissa yhteiskunnassa pyrkii tuottamaan mahdollisimman paljon lihaa, maitoa, ja munia niin nopeasti ja halvalla kuin mahdollista ja mahdollisimman pienessä tilassa. Lehmiä, vasikoita, sikoja, kanoja, ankkoja ja muita eläimiä pidetään pienissä häkeissä tai karsinoissa, joissa ne harvoin mahtuvat edes kääntymään. Niiden ainoa tarkoitus on tuottaa lihaa, maitoa tai munia ihmisille. Niille syötetään lääkkeitä, mikäli sairaudesta paraneminen sitä vaatii.

Luonnonmukainen viljely ja sen kritiikkiä

Luonnonmukainen eli biologinen viljely (myös ekologinen viljely, lyhenteenä luomu) tavoittelee mahdollisimman luonnontilaista viljelyä ilman teollisuuden apukeinoja (esim. ilman apulantaa). Tätä mahdollisimman paljon luonnonmukaista kiertoa hyödyntävää viljelytapaa on kuitenkin arvosteltu tehottomasta toiminnasta maataloustukien varassa. EU:n alueella luomutuotannon osuus pinta-alasta on noin 3,3% (2002). Luonnonmukaista viljelyä lähellä on myös biodynaaminen viljely, joka ei kuitenkaan perustu biologiaan vaan Rudolf Steinerin oppeihin. Näin ollen se on näennäistiedettä.

Katso myös

- Maataloustiede eli agronomia
- Maanviljely, Kaskiviljely
- maatalousyhteiskunta Luokka:Maatalous ko:농업 ja:農業 nb:Landbruk simple:Agriculture

Luokka:Norjan kunnat

Norjan kuntia käsitteleviä artikkeleja. Kunnat Luokka:Kunnat

Romartiden

Romerska riket eller Romarriket avser dels det romerska imperiet som helhet, dels kejsartiden, tiden efter år 31 f.Kr. som avlöste den romerska republiken. Skillnaden mellan de två låg framför allt i styrelseskicket, även republiken kontrollerade lydstater. Båda hade staden Rom som sitt centrum. Under sin erövring av Europa var romarriket oftast känt under förkortningen SPQR. Under sin höjdpunkt omfattande det romerska riket med romarna cirka en fjärdedel av jordens dåvarande befolkning, vilket gör romerska riket till det relativt sett mest folkrika imperium som någonsin existerat. Under många år gjorde historiker en distinktion mellan principatet, perioden från Augustus till den romerska krisen på 200-talet, och dominatet, perioden från Diocletianus till slutet på Västrom. Enligt denna distinktion ska under principatet (latin: princeps, "den första", den enda titel som Augustus unade sig) diktaturens verklighet ha hållits dold bakom en republikliknande kuliss; medan dominatet (dominus, "mästare") öppet exponerade sin makt med gyllene kronor och överlastade kejserliga ritualer. Idag vet vi att verkligheten var mer nyanserad: Delar av den romerska administrationen levde vidare i det bysantinska riket mer än tusen år efter att de skapats och att kejserligt majestät var knappast okänt i kejsartiden inledning. Det romerska riket kontrollerade alla de hellenistiska länderna kring Medelhavet och hela det keltiska Västeuropa. När imperiet delades upp i två administrativa delar, Västrom och Östrom, återspeglade det skillnaden mellan dessa kulturella områden. När Odovakar tog makten över den västra halvan hade den redan börjat förändras i sin egen riktning. Kyrkan hade övertagit stora delar av administrationen och den välgörenhet som tidigare hade ombesörjts av den sekulära regimen. Den östra halvan, med sitt centrum i Konstantin den stores huvudstad Konstantinopel, förblev den romerska statens hjärta ända fram till 1453 då det bysantinska riket inkorporerades i det Osmanska riket. Det romerska riket har haft utomordentligt stor påverkan på styrelseskick, lagar och monumental arkitektur hos många efterföljande kulturer i väst. Under lång tid har romerska titlar använts av deras efterträdare som gjort anspråk på att härska över ett imperium. Bland annat frankerna, Tysk-romerska riket, det första och andra bulgariska imperiet (se Lista över bulgariska monarker), Ryska/Kiev dynastier (se Tsarer) och Tyska riket (se Kaiser). En vers i romarnas nationella hjältesaga Aeneiden, skriven av skalden Vergilius på 100-talet f.Kr., lyder: Din lott, romare, är att styra de övriga folken! Vergilius

Historia

Rom var från början en stadsstat bland många andra i mellersta Italien, och traditionen säger att Rom grundades år 753 f.Kr, vilket nutida historiker och arkeologer anser kan stämma på ett ungefär. De första århundradena omfattade staten ett område inte mycket större än själva staden Rom. Språket som talades av romarna var latin och det talades på den tiden bara just där, även om småstater i närheten förmodligen talade ganska likartade språk. Språkets spridning skulle visa sig bli en bidragande orsak till Romarrikets varaktighet.
- Roms kungar

Republiken

- Romerska republiken 509 f kr - 300f kr
- Romerska republiken 300 f kr - 27 f kr - främst utrikespolitisk utveckling
- Romerska republikens inre utveckling 300 f kr - 60 f kr
- Viktiga årtal och händelser i Romerska republiken
Kejsartiden
Se även uppslagsorden romersk kejsare och bysantiska kejsare.
Historiska förlopp under kejsartiden
Romarriket var från början bara en stadsstat men utvecklades till ett av världshistoriens mäktigaste imperier. Även efter att riket blivit kejsardöme skulle det bestå i cirka 400 år som enat rike (nästan 1500 år om man räknar med det Bysantinska rikets historia) och mycket skulle förändras i imperiet under tiden fram till Västroms fall 476 e.Kr.
- Principatet
- Dominatet
- Romerska imperiets fall Se även:
- Viktiga årtal i det romerska kejsardömet (fram till 476)
- Romarriket förändras och internationaliseras
- Kristendomen i Romarriket
Principatet
Principatet varade 27 f.Kr.-284 e.Kr. 284 e.Kr. (orange); 14 e.Kr. (gult); och 117 e.Kr. (grönt)]] Det romerska riket brukar sägas ha uppstått med de det styrelseskick som följde slaget vid Actium 31 f.Kr.. Den romerska republikens institutioner i Rom hade dock förstörts under det föregående seklet, och Rom hade i praktiken styrts av en despot sedan Sulla.
Augustus (31 f.Kr.-14 e.Kr.)
Politisk utveckling
Augustus' regering innbar dock en vändpunkt. Vid tiden för Actium fanns det ingen då levande människa som kunde minnas en fungerande republikansk institution eller något tillfälle då inbördeskrig inte förekommit i Rom. 45 år senare, vid Augustus' död, fanns det ingen som kunde minnas något före hans regim. De genomsnittlige romaren hade en förväntad livslängd på bara 40 år. Augustus' långa och fredliga regeringstid utmärktes av konsensus och en generation romare utan kännedom om något annat styrelseskick eller någon annan kejsare. Detta var den nödvändiga förutsättningen för att kunna etablera en ärftlig monarki i det Rom som låtit mörda Julius Caesar just på grund av hans kungliga ambitioner. Oavsett om romarna önskade sig ett enmansvälde eller inte var det, under Augustus tid, det enda de kände till. Enmansväldet skulle komma att bestå i flera sekler. Under Augstus etablerades handelsförbindelser ända bort till Indien och Kina. Hans regeringstid innebar flera varaktiga bedrifter som skulle komma att få bestående inverkan på imperiet:
- Kejsartitlen, det ärftliga ämbetet skapades.
- Lönenivån i armén slogs fast. Den militära tjänstgöringstiden innebar för den romerska armén det sista steget bort från en medborgararmé.
- Upprättandet av praetoriangardet som skulle komma att tillsätta och avsätta kejsare under flera sekler.
- Expansionen drevs till imperiets naturliga gränser och dessa gränser kom att bli bestående, med mycket små variationer under de följande 400 åren.
- Genom att skapa en offentlig sektor som stod fritt från maktstruktyren som omgav den Romerska senaten vilket ledde till att senatens makt minskade med tiden.
- Lagarna lex Julia 18 f.Kr. och lex Papia Poppaea 9 e.Kr. som belönade barnafödande och bestraffade celibat.
- Spridandet av kulten kring den gudförklarade Julius Caesar över hela imperiet och understödjandet av Augustus' halvgudsstatus i den östa, hellenistiska världen redan under hans livstid. Denna tradition fanns kvar då Konstantin den store dog och han utsågs till både romersk gud och "den trettonde aposteln". Kulturell utveckling
Den augustinska perioden innebar en blomstring för poesi, historia, skulptur och arkitektur. Tyvärr vet vi betydligt mindre om den augustinska perioden än den sena republiken. Titus Livius skrev visserligen sitt mästerliga historieverk under den augustinska perioden och den täcker förvisso hela den romerska historien ända tillbaka till 9 f.Kr., men bara kortfattade andrahandskällor finns kvar av den del av hans verk som berör den sena republiken och den augustinska perioden. Våra viktigaste primärkällor utgörs av Res Gestae Divi Augusti, Augsustus' hårt vinklade självbiografi; Historiae Romanae av Velleius Paterculus, ett osammanhängande verk som fungerar som en tillförlitlig krönika; och Controversiae och Suasoriae av Seneca den äldre. Även om det finns få skrivna källor från denna period finns det desto fler diktverk, förordningar och konstruktioner som ger värdefulla insikter i den tidens vardag. Genom olika arkeologiska studier har man kunnat få en ganska tydlig bild av de ekonomiska, social och militära förhållandena under perioden. Viktiga andrahandskällor som täcker perioden är Tacitus, Dio Cassius, Plutarchos och Suetonius. Josefus' Ioudaike archaiologia är en viktig källa för information om Judéen som blev en provins under Augustus.
Julisk-Claudiska dynastin
Julisk-Claudiska dynastin är benämningen på den dynasti som utgjordes av de fem första romerska kejsarna som tillhörde den julianska ätten, samma ätt som Julius Caesar - Augustus, Tiberius, Caligula, Claudius och Nero. Kejsar Augustus adopterades av Julius Caesar, men härstammade från ätten. Kejsartiden inleddes efter att Octavianus besegrat Marcus Antonius och Kleopatra i den sista av en lång rad inbördeskrig i senrepublikens Rom. Octavianus var adoptivson till Julius Caesar men till skillnad från sin adoptivfar var han noga med att inte reta upp aristokratin i senaten. Han var fast besluten att en gång för alla göra slut på inbördeskrigen och skapa en stabil statsmakt, och han var övertygad om att det krävdes envälde för att nå dit. Octavianus var dock väl medveten om att Caesar blivit mördad just för att han utropat sig till diktator på livstid och hade ambitioner på att bli kung. Därför gick han mycket försiktigare fram än adoptivfadern och knöt mer och mer makt till sig bakom en fasad av att republiken levde kvar. Från och med år 27 f.Kr. var hans officiella titel princeps, den främste medlemmen i senaten. I realiteten var han dock envåldshärskare och blev från och med nu även benämnd Augustus, den upphöjde. Kejsartiden hade inletts. För att skapa en riktigt stabil stat genomförde Augustus ett atort antal reformer för att bringa ordning i den tidigare kaotiska förvaltningen. De viktigaste åtgärderna presenteras ovan Augustus lyckades i sina ambitioner och de kommande 200 åren var Romarriket nästan förskonat från inbördeskrig. Augustus genomförde också en stor ombyggnad av Rom vars befolkning nu var omkring en miljon. Utrikespolitiskt vidgades riket ytterligare med bl.a. erövringar av vad som nu är södra Tyskland, Alpområdet och de få landområden runt Medelhavet som ännu inte kontrollerades av Rom. Under kort tid ockuperade man också hela området mellan Rhen och Elbe men tvingades dra sig tillbaka efter att armén drabbats av ett förkrossande nederlag mot germanska stammar år 9 e.Kr. Gränsen mellan Romarriket och Germanien kom sedan att gå utmed Rhen-Donau. För att säkra efterföljden adopterade Augustus Tiberius som efterträdde honom. Tiberius blev kejsare år 14 och han skulle inneha kejsartiteln fram till sin död år 37. Tiberius saknade Augustus karisma men var en mycket skicklig administratör och skicklig militär ledare. Inrikespolitiskt brottades han med stora familjära problem när det gällde tronföljden. Den tänkte tronarvingen, brorsonen Germanicus avled år 19. Tiberius egen son Drusus d.y. blev nu tronarvinge men avled år 23, troligen mördad. Germanicus änka Agrippina d.ä. blev landsförvisad efter en konflikt med Tiberius. Till slut blev det Germanicus son, Caligula som efterträdde Tiberius. Roms andre kejsare genomförde inga större erövringar utan satsade i första hand på att säkra rikets gränser mot Germanien. Caligula var kejsare åren 37-41) hette egentligen Gajus Julius Caesar Germanicus. Efter att först ha varit omtyckt bland såväl senatorer som krigsmakten urartade hans styre och han skall ha gjort sig skyldig till otroliga grymheter. Han spenderade också gigantiska summor på lyxliv och diverse olika spektakel i rikets huvudstad. Hans livsstil som i mångt och mycket liknande de österländska monarkernas retade många senatsmedlemmar som fortfarande hade en illussion om att republiken levde kvar. Efter flera misslyckade mordförsök mördades Caligula till slut av officerare i praetoriangardet, kejsarens livvakt. Claudius (regerade 41-54) blev Romarrikets fjärde kejsare. Claudius fullständiga namn var Tiberius Claudius Nero Germanicus var dotterson till Marcus Antonius. Claudius var som ung sjuklig och hade problem med att han stammade när han pratade. Trots att han aldrig var tänkt som kejsare upphöjde pretoriangardet honom till kejsare efter att Caligula mördats. Claudius visade sig emellertid vara en handlingskraftig regent. Han omdanade och effektiviserade förvaltningen och även utrikespolitiskt var han framgångsrik. Under Claudius regenttid införlivades flera nya provinser i riket, år 43 genomfördes också en invasion av brittiska öarna och några år senare sträckte sig Romarriket ända upp till nuvarande Skottland. Claudius var sedan år 49 gift med Agrippina d.y. och för att säkra tronfölden åt sin son Nero lät hon år 54 giftmörda sin make. Nero (regerade 54-68) blev den siste kejsaren inom den julisk-claudiska dynastin. Nero adopterades av Claudius och förlovade sig med adoptivfaderns dotter Octavia som Claudius hade fått i ett tidigare äktenskap. Neros mor, Agrippina d.y., lyckades övertala Claudius att utse Nero till sin efterträdare i stället för sin egen son, Britannicus. Trots detta lät Nero mörda sin mamma år 59, Britannicus hade mördats redan år 55. Neros regeringstid präglades av motsättningar med senaten, och vid flera tillfällen utfördes utrensningar av verkliga och inbillade fiender inom senatsaristokratin. År 64 genomförde han de första organiserade förföljelserna av kristna. En stor brand i Rom (troligen beordrad av kejsaren själv) blev formell orsak till förföljelserna som kostade många kristna livet. Nero misstänks ha anlagt branden för att kunna bygga ett palats på Esquilinen. Palatset var gigantiskt - 50,6 hektar stort - med bland annat en staty på Nero själv som var 37 meter hög. Konflikterna med senaten fortsatte och blev akut år 68. Efter att senaten förklarat kejsaren vara fiende till det romerska folket valde han att begå självmord.
Inbördeskriget år 68-69
Efter Neros död och revolten mot honom följde en orolig period åren 68-69 som kan liknas med inbördeskrig innan den Flaviska dynastin inleddes. Galba blev Neros efterträdare år 68 men redan år 69 dödades han av sina egna vakter på order av Otho som i revolten mot Nero var lojal. Senaten godkände Otho som kejsare då han i motsats till Galba inte var lika allierad med militären. Vitellius, som var legat i Germania (Tyskland), tågade dock mot Rom och dödade Otho år 69. Men även han kunde inte nå stabilitet i riket trots senatens stöd. Vespasianus ledde under denna tid belägringen av Jerusalem, men han gav i stället sin son Titus detta uppdrag, och han lyckades vinna ett slag mot Vitellius och tog makten.
Flaviska dynastin
Vespasianus tog makten år 69. Hans styre byggde på administration och disiplin och han lyckades stabilisera riket. Han slog ner en revolt i Gallien (Frankrike) och hans son Titus erövrade Jerusalem och förstörde staden varpå en legat fick ta över styret i området. Vespasianus förstärkte gränserna genom att göra dessa områden beroende av Rom. Han förde en stram finanspolitik och genom skatt kunde han få en stabil ekonomi. Han uppförde det berömda Colosseum. Han var den förste i Flaviska dynastin som även innefattade hans söner Titus och Domitianus. År 79 dog Vespasianus och lämnade över makten till sin son Titus. Trots sin korta tid som kejsare blev han en av de mest populära. Under hans tid som regent inträffade många katastrofer, bland annat förstördes Pompeji och Herculaneum genom utbrottet från vulkanen Vesuvius i Neapelbukten. Några månader senare förstördes viktiga byggande i Rom av en brand bland annat Capitolium, Pantheon och Agrippas bad. Titus uppförde nya byggnader, bland annat amfiteatrar. År 81 dog Titus och eftersom han inte hade någon son fick hans bror Domitianus tronen. Domitianus försökte öka moralen i landet genom bekämpa korruption och prostitution. De gamla gudatemplen återuppfördes och andra religoner förtrycktes. Han inisiterade på att bli hälsad Dominus et Deus ("herre och gud"). År 93 lät han avrätta kristna; det har sagts att hans syskonbarn Flavius Clemens var bland dem. År 96 mördades han.
Fem goda kejsare
Nerva tog över efter Domitianus år 96. Han blev vald av senaten. Militären var missnöjd eftersom de gillade den makt de fått under den flaviska dynastin. Nervas tid som kejsare blev kort. Han valde själv Trajanus som sin efterträdare. Trajanus får år 98 makten av Nerva. Trajanus erövrade Dakien, (Rumänien) norr om floden Donau och utvigdade gränsen österut och erövrade där Armenien, Assyrien och Mesopotamien. En revolt i Afrika år 115 gjorde att han tvingades tillbaka till Rom från kriget i öster. Han dog på väg till Rom i Kilikien år 117. Hadrianus får makten år 117 och bibehöll den fram till sín död år 138. Under hans tid så förändras Roms utrikespolitik. Han övergav utvigdningstanken och börja tänka mer på försvar och fred. Han eftersträvar naturliga gränser i riket, som till exempel floder och berg. I mellersta Britannia (England och Skottland), där det inte fanns naturlig gräns, byggde han en mur. Han lämnade också områden mer eller mindre friviligt för att uppnå dom naturliga gränserna som var lätt försvarade och behövde inte lika mycket trupper. Av denna anledning lämnar han bland annat norra Dakien år 118. Antoninus Pius får makten 138 av Hadrianus som han var rådgivare åt. Hans starka sidor var juridik och administration. Han undvek krig som han tyckte var dyrt. I stället satsade han på att förbättra städer som Rom, Ostia, Lanuvium, Tarquinia, Lorium, Antinum, Terraccina, Capua och Puteoli. Efter sjukdom dör han 7 mars år 161 i staden Lorium. Marcus Aurelius tar makten år 161. Riket är i stor oro under hans tid. Bland annat bryter pesten ut i östra delen av riket. Han tvingas också ut i krig och dör på fällttåg år 180. Marcus Aurelius dog i Vindobona (nuvarande Wien) under kriget mot markomannerna, dock ej i strid.
Commodus
Commodus fick makten år 180 efter sin far Marcus Aurelius. Han var en grym tyrann (av de romerska kejsarna anses endast Nero och Caligula ha varit värre än honom) som inte var speciellt intresserad av att regera riket. Han annordnade gladiatorspel och ordnande festivaler och fester, medan rikets ekonomi gick i botten. Trots hans försök göra sig populär med gladiatorspel kom folk hata honom för hans hårda lagar. Han kom senare att mördas år 192; då hade redan ett flertal mordförsök gjorts mot honom.
Severiska dynastin

Dominatet
Dominatet varade 284 e.Kr.–305 e.Kr.
Tetrarkin

Senantiken i väst

Från romerskt till bysantinskt i öst

Konstantin den store
Konstantin den store (Konstantin I), född 272 e.Kr. i Naissus, död 22 maj 337, romersk kejsare från 25 juli 306, son till Constantius I Chlorus och Helena. Han anses vara den kanske viktigaste gestalten i det senantila Romarriket. Konstantin föddes i staden Naissus, belägen i nuvarande Serbien. År 306 utropades Konstantin till kejsare av faderns trupper och han tillbringade de första åren mycket vid faderns hov. Riket var dock delat mellan flera kejsare (något som var valigt vid den här tiden). De följande åren utbröt maktkamp mellan kejsarna Galerius, Severus II, Maximinus Daia, Maximianus och Licinius. Konstantin besegrade Maxentius vid Pons Milvius utanför Rom år 312. Följande år möttes Konstantin och Licinius i Milano och delade upp riket mellan sig. Läget var dock spänt mellan dem och 324 besegrade Konstantin Licinius i en serie slag och blev kejsare över hela det romerska riket. Under åren 324-330 lät Konstantin uppföra Konstantinopel vid Bosporen och flyttade år 330 hela rikets administration dit. Bytet av huvudstad var ett steg på vägen till en permanent delning av riket i två i realiteten självstandiga stater - Västrom och Östrom. Den slutliga delningen skedde år 395. Konstantin var den kejsare som först tillät kristendomen (år 312) och som i flera avseenden gynnade de kristna. Inför slaget mot Maxentius år 312 ska Konstantin ha sett ett kors i skyn med skriften - i detta tecken ska du segra. I en dröm ska han också blivit uppmanad att låta alla sina soldater bäre en kristussymbol på sköldarna. Konstantin den stores gynnande av de kristna lade grunden till att kristendomen så småningom (år 385) blev statsreligion i det romerska riket. Enligt traditionen mottog han dopet på sin dödsbädd. Efter Konstantins död gjordes försök att frånta de kristna deras rätt att utöva sin tro men utan framgång. (Se vidare Konstantin den store)
Julianus och Jovianus

Valentinianus

Slaget vid Adrianopel

Freden rubbas i väst

Teodosius
Teodosius I (den store) (född år 346, död 395) föddes i Spanien och är en av de viktigaste gestalterna i det senantika Romarriket. Efter att kejsar Valens stupat i strid med Ostrogoter vid Adrianopel år 378 utnämnde dennes efterträdare GratianusTeodosius till medkejsare år 379 med särskilt ansvar för att reda upp situationen med Ostrogoterna. Dessa besegrades men blev återigen foederati (bundsförvanter) och fick bosätta sig på Balkan. Dessa skulle dock bryta upp igen på 390-talet och inleda en flera decennier lång plundringsvåg på Balkan innan de slog sig ner i Italien. Teodosius och hans efterträdare var oförmögna att stoppa Ostrogoternas framfart.Gratius mördades år 383 varpå inbördeskrig bröt ut. Teodosius avgick så småningom med segern och regerade ensam riket fram tills han avled i Milano år 395. Dessförrinnan hade han år 394 besegrat härmästaren Arbogastes i ett nytt inbördeskrig. År 380 blev kristendomen statsreligion i hela riket och den kristne (men fram tills dess tolerante) Teodosius tog intryck av biskopen Ambrosius och avskaffade i början av 390-talet den religionsfrihet som rått sedan Konstantin den stores tid. Kristendomen hade därmed "besegrat" de gamla hedniska religionerna även om dessa (åtminstone i modifierade former) levde kvar länge än, trots att kristendomen var den enda tillåtna religionen. Efter Teodoius död delades riket ånyo mellan hans söner, en händelse som brukar utses till den definitiva delningen av Romarriket i två självständiga riken - Östrom och Västrom. Händelsen har oftast uppförstorats i äldre historieskrivning men Teodosius blev ändå den siste kejsaren som regerade över hela Romarriket. Delningen blev därmed permanent.
Det sena Östrom

Romerska rikets fall
Huvudartikel: Romerska imperiets fall Det är egentligen fel att säga att det Romerska riket föll. Det upplöstes snarare gradvis. Och det Östromerska riket levde vidare i nästan 1000 år efter att det Västromerska riket upphört att existera år 476.
Språk
Romarnas rike hade i praktiken två officiella språk; i väster latin och i öster mestadels grekiska.
Latin i väst
Latinet som talades i Rom bildade även det latinska skriftspråket. Sannolikt utvecklades latinet från det etruskiska skriftspråket, som i sin tur byggde på en modifikation av det grekiska alfabetet. Etruskerna var mellersta Italiens ledande folk fram till 400-talet f.Kr. och romarnas närmaste grannar i norr. Det latinska alfabetet skapades och har använts av många olika folk genom tiderna och används än idag, 2500 år senare. Fram till 200-talet f.Kr. bestod det romerska folket till stora delar av bönder och soldater, vilka inte skrev speciellt mycket. Därefter, när romarriket växte och började bli ett betydande ekonomi-, handels- och maktcentrum, blev statsmakten hårt kopplat till det latinska språket. Viktiga romerska författare och historieskrivare som Vergilius, Horatius, Cicero, Tacitus och Caesar skrev alla på latin och dessa hörde till eller hade kopplingar till det översta maktskiktet i Rom. Romersk utbildning var i stor utsträckning en utbildning i retorik. Man lade stor vikt vid konsten att kunna komponera och framföra tal och man läste mycket litteratur för att kunna berika sitt språk. Att kunna behärska språket var i mångt och mycket en framgångsfaktor i Rom. Romarna var ett erövrarfolk som tog stora delar av Europa i besittning. Den starka centralmakten upprätthölls genom att de erövrade områdena snabbt sågs till att övervakas av en fungerande romersk adminstration. Ståthållare och militärer, skatteindrivare, domare och tullare tillsattes och romerska köpmän tog över handeln. För många i lokalbefolkningen var det fördelaktigt att lära sig det latinska språket för att kunna komma nånstans i samhället och göra karriär. Till exempel var latin det enda talade språket inom armén, och i de skolor som fanns skedde undervisningen på latin och i viss mån på grekiska. Kristendomens frammarsch bidrog också starkt till att sprida latinet till hela riket. Kristna texter översattes från grekiska till latin och på 300-talet blev kristendomen i praktiken romerska rikets statsreligion efter kejsar Konstantins omvändelse. De kristna använde nästan uteslutande latinet som sin kyrkas språk och detta gjorde efterhand att även befolkningen på den västeuropeiska landsbygden blev talare av latin. De romanska språk som talas i många länder i och utanför Europa är latinets arvtagare.
Grekiska i öst
Till skillnad från de erövrade områdena i väster där latinet systematiskt infördes, lät romarna grekiskan vara kvar som adminstrationens och maktens språk. Grekiskan var kristendomens första skriftspråk, då de centrala texterna, däribland Nya Testamentet, skrevs på grekiska. Skillnaden i språk tros vara en stor anledning till romarrikets delning i en östlig och en västlig halva år 395. Kejsar Konstantin hade 70 år tidigare grundat staden Konstantinopel (nuvarande Istanbul) vilket kom att bli Östromerska rikets huvudstad. : Se även: Latinska språk, vulgärlatin
Religion
: Huvudartikal: Romersk religion, Romersk mytologi
Kultur
Romersk mytologi Romersk mytologi] : Huvudartiklar: Romersk konst, Romersk arkitektur, Romersk klädedräkt Under 300- och 200-talen erövrade Rom hela den Apenninska halvön, och när de började underkuva de andra stormakterna kring Medelhavet under 100-talet f.Kr. inlemmades de själva i den hellenistiska kultursfären. Inledningsvis skedde detta genom att romerska guvernörer köpte upp och rövade bort de enorma mängder grekisk konst som fanns i de erövrade områdena. Grekiska konstnärer kom snart att immigrera till Italien, och den grekiska konsten ställdes så i romersk tjänst. Resultat blev en i grunden hellenistisk konst med specifika romerska drag. Den romerska republiken blev ett kejsardöme 27 f.Kr., och den romerska konsten kom därefter att åtlyda centrala direktiv och den uppvisar således större enhetlighet än den grekiska. När romersk konst och arkitektur började spridas i Västeuropa var det i koloniseringens spår - några egentliga regionala variationer förekom inte. Där Västeuropa var ett outvecklat område som försågs med romersk konst och arkitektur och snabbt anammade det romerska språket, förblev den östra medelhavsregionen hellenistisk och långt efter att även Grekland blivit en del av det romerska riket fortsatte den kulturella strömmen att flöda från Grekland till Rom. Den romerska arkitekturen bygger liksom den romerska konsten på den grekiska skiljer sig från den med sina bågar, valv och kompositaordning; och genom sin större skala, användandet av naturlig cement och starkare anknytning till staden. : Se även: Antikens konst, Senantikens konst
Provinser
: Huvudartikel: