:: wikimiki.org ::
| Terijoen Hallitus |
Terijoen hallitusTerijoen hallitus eli Suomen Kansanhallitus,joka perustettiin hallitsemaan Neuvostoliiton talvisodassa valtaamille alueille perustettua Suomen Kansanvaltaista Tasavaltaa.Hallitusta kutsuttiin Suomessa nimellä Terijoen hallitus ja sen päämiehenä toimi Otto Wille Kuusinen.
Terijoen hallitus ja Suomen kansanvaltainen tasavalta perustettiin lähinnä houkuttelemaan sosialisteja Suomen armeijan puolelta uuteen sosialistiseen Suomen valtioon. Sen tarkoitukset olivat myös diplomaattiset, ja se oli välittömästi ainoa laillinen esivalta Suomelle, jonka Neuvostoliitto tunnusti. Stalin luultavasti odotti Suomessa tapahtuvaa vallankumousta tai kansannousua, mutta lähinnä tapahtui yksittäisten suomalaisten kommunisti-sotilaiden loikkauksia Kansanvaltaisen Tasavallan puolelle. Yritys epäonnistui, ja Terijoen hallitus lakkautettiin 12. maaliskuuta 1940 talvisodan päättyessä.
Hallituksella oli oma sanomalehti, armeija ja raha.
Hallituksen kokoonpano
- Kansanhallituksen puheenjohtaja ja Suomen ulkoasiain ministeri Otto Wille Kuusinen
- Kansanhallituksen varapuheenjohtaja ja valtiovarain ministeri Mauri Rosenberg
- Puolustusministeri Akseli Anttila
- Sisäasiain ministeri Tuure Lehén
- Maanviljelysministeri Armas Äikiä
- Valistusministeri Inkeri Lehtinen
- Karjalanasiain ministeri Paavo Prokkonen
Katso myös
- Talvisodan henki
Linkki
- [http://wikisource.org/wiki/Terijoen_hallituksen_julistus Terijoen hallituksen julistus Wikiteksteissä]
Luokka:Neuvostoliitto
Luokka:Suomi 1939-1945
Luokka:Suomen poliittinen historia
Neuvostoliitto
Sosialististen neuvostotasavaltojen liitto (СССР ; SNTL) oli Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (bolševikkien) hallitsema valtio, joka oli olemassa vuosina 1922–1991. Neuvostoliitto oli purkautuessaan 1991 pinta-alaltaan maailman suurin valtio (22,4 miljoonaa neliökilometriä) ja väkiluvultaan kolmanneksi suurin (noin 300 miljoonaa asukasta).
Pääkaupunki oli Moskova. Historiansa aikana Neuvostoliittoon kuuluneiden maiden määrä vaihteli, hajotessaan Neuvostoliitto oli jaettu viiteentoista sosialistiseen neuvostotasavaltaan, joista tuli itsenäisiä valtioita maan hajotessa. Neuvostoliiton osista Ukrainan ja Valko-Venäjän sosialistiset neuvostotasavallat kuuluivat myös YK:iin. Neuvostoliitto oli myös YK:n turvallisuusneuvoston pysyvä jäsenmaa.
Historia
Sosiaaliset levottomuudet, kyllästyneisyys autoritaariseen keisarin hallintoon, ensimmäisen maailmansodan aiheuttama taisteluväsymys ja jo pitkään kytenyt vallankumouksellisuus johti viimein 1917 Keisarillisen Venäjän luhistumiseen. Vallan otti ensin lähinnä duuman johtama väliaikaishallitus, joka kuitenkin kaatui vuoden sisällä bolševistisen puolueen ottaessa hallitsevan aseman johtajansa Vladimir Iljitš Leninin johdolla. 7. marraskuuta 1917 vallankaappauksella alkanut Lokakuun vallankumouksen nimellä tunnettu tapahtumasarja johti sisällissotaan, jossa vastakkaisina osapuolina olivat sosialistiset punaiset ja (vastavallankumoukselliset), ulkovaltojen tukemat valkoiset.
Sisällissota päättyi puna-armeijan voittoon, minkä jälkeen olot rauhoittuivat niin paljon, että oli mahdollista perustaa uusi valtio, Neuvostoliitto.
Vuoden 1917 tapahtumien yhteydessä ja niiden jälkeen Puola, Suomi, Viro, Latvia, Liettua ja Ukraina itsenäistyivät Keisarillisesta Venäjästä. Kansankomissaarit tunnustivat Saksan, Itävalta-Unkarin ja Bulgarian kanssa 3.3.1918 tehdyllä Brest-Litovskin rauhansopimuksella Ukrainan. Vallankumouksen jälkeen Neuvosto-Venäjää hallitsivat bolševikkipuolue, joka alkoi kutsua itseään kommunistiseksi maaliskuussa 1918.
Venäjä, Ukraina, Valko-Venäjä ja Transkaukasian neuvostotasavallat yhdistyivät 30. joulukuuta 1922 Neuvostoliitoksi, josta tuli maailman ensimmäinen kommunismiin pyrkivä sosialistinen valtio. Vuonna 1925 mukaan liittyivät Turkmenistan ja Uzbekistan ja vuonna 1929 Tadžikistan.
Samana vuonna valmistui myös Stalinin hoviohjaaja Sergei Eisensteinin ohjaama, Neuvostoliiton kansalliselokuva, tositapahtumiin perustuva Panssarilaiva Potemkin. Elokuvalla oli suuri merkitys osittain lukutaidottomassa maassa. Leninin mukaan elokuva oli neuvostoyhteiskunnan tärkein taidemuoto.
Sisällisodan aikaisen sotakommunismin jälkeen hallitus alkoi sallia yksityisyritteliäisyyttä kansallistetun teollisuuden rinnalla. Satojen takavarikointi maaseuduilla korvattiin verolla. Uuden talouspolitiikan (NEP) aikana Neuvostoliitto nousi maailman suurimmaksi viljan tuottajaksi. Teollisuustuotannon kehittymättömyys johti kuitenkin vakavaan inflaatioon ja markkinaspekulointiin, josta seurasi ruuan puutetta kaupungeissa.
Leninin kuoleman jälkeen 1924 puolueessa käytiin valtataistelu Lev Trotski, Nikolai Buharinin ja Josif Stalinin välillä. Trotskin vasemmisto-opposition kanta oli internationalistisempi ja tähtäsi jatkuvan vallankumouksen periaatteen mukaisesti keskeytymättömään vallankumousten sarjaan muissa maissa, kun taas Stalin oli valmiimpi etenemään Buharinin "Sosialismia yhdessä maassa" -periaatteen mukaan, mikä sisälsi käytönössä stalinistisen raskaan teollistamisohjelman sekä sen rahoittamiseksi maatalouden kollektivisoinnin sovhooseiksi ja kolhooseiksi.
Vasemmisto-oppositio oli vastustanut NEPiä ideologisista ja käytännön syistä, kun taas Buharinin maltillisemmat tukivat NEPiä. Stalin liittoutui alussa Buharinin kannattajien kanssa ja voitti Trotskin, hänen karkotuksensa jälkeen hän kääntyi kuitenkin maltillisia vastaan ottaakseen vallan puolueessa ja hallinnossa. Buharin teloitettiin osana Stalinin puhdistuksia 1938. Trotski pakeni maasta aluksi Turkkiin, ja sitten Meksikoon, jossa hänet murhattiin 1940.
Stalinin johdolla teollisesti kehittämätöntä Neuvostoliittoa lähdettiin modernisoimaan stalinismin kautta. Vaurastunut talonpoikaluokka, kulakit saivat kokea vainon. Taloudessa markkinat korvattiin keskusjohtoisella kansantalouden viisivuotissuunnittelulla.
Yksityiset viljelijät pakotettiin takavarikoivilla veroilla ja fyyisellä painostamisella kolhooseihin tai jopa sovhooseihin ja näin maatalous kollektivisoitiin. Drastiset uudistustoimet maataloudessa ja teollisuudessa vauhdittivat teollistumista ja sen edellyttämää kaupungistumista, mutta samalla ne aiheuttivat suuria nälänhätiä etenkin keski-Venäjällä ja Ukrainassa.
Stalin voimisti Neuvostoliiton totalitarismia voimistamalla valtiollista poliisia (GPU, OGPU ja NKVD). 1930-luvulla Stalin toteutti puhdistukset, joissa lähes koko entinen johtajakaarti syrjäytettiin ja teloitettiin. Tästä lähtenyt terrori johti laajoihin vangitsemisiin, joiden aikana miljoonia, joidenkin lukujen mukaan kymmeniä miljoonia ihmisiä lähetettiin vankileirien saaristoon (GULAG), likvidoitiin tai yksinkertaisesti katosi. Huolimatta tästä, Neuvostoliitto kehittyi sotaa edeltävinä vuosina voimakkaaksi teollisuusmahdiksi.
23. elokuuta 1939 toistensa päävastustajilta Espanjan sisällissodasta alkaen Neuvostoliitto ja Adolf Hitlerin johtama Saksa yllättäen solmivat hyökkäämättömyyssopimuksen, ja salaisesti jakoivat Itä-Euroopan keskenään etupiireihin. Maat jakoivat keskenään Puolan, jonne ne olivat hyökänneet syyskuussa 1939.
Talvella 1939–1940 Neuvostoliitto kävi Suomea vastaan talvisodan. Sodan aloittamisen vuoksi Neuvostoliitto erotettiin Kansainliitosta. Sota alkoi Suomen hallituksen kieltäydyttyä Neuvostoliiton aluevaatimuksista ja neuvottelujen katkettua. Neuvostoliiton vaatimusten perusteena oli väite Leningradin turvavyöhykkeen laajentaminen ja Suomenlahden purjehduskelpoisuuden varmistaminen ja sotilastukikohta Hangossa.
22. kesäkuuta 1941 Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon. Sen eteneminen pysähtyi ensimmäisenä talvena näköetäisyydelle Moskovasta. Sodan kulku kääntyi seuraavana talvena Stalingradissa ja Kurskissa 1943. Neuvostoliitto onnistui voittamaan vain tekemällä suuria uhrauksia, ja menetti enemmän ihmishenkiä kuin mikään toinen maa sodassa. Sodan jälkeen joutuivat karkoitetuiksi mm. Volgan saksalaiset, tšetšeenit ja useat muut kansallisuudet, joita syytettiin yhteistyöstä saksalaisten kanssa. Maailmansodan ja erityisesti ydinaseen kehittämisen jälkeen (1949) Stalinin Neuvostoliitto oli kohonnut toiseksi maailman supervalloista. Itä-Euroopan maat olivat nyt Neuvostoliiton valtapiirissä, ja niihin luotiin sosialistinen järjestelmä. Myös sosialistinen Kiina oli Neuvostoliiton läheinen liittolainen ennen maiden välirikkoa.
Stalinin kuoltua 1953 seuranneen valtataistelun voittajaksi nousi Nikita Hruštšov, joka aloitti yhteiskunnassa voimakkaat destalinisaatiotoimet ja purki GULAG-järjestelmää.
Toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliitto ja Yhdysvallat kamppailivat hegemonia-asemasta kylmän sodan aikana. Taistelua käytiin useiden ns. proxy-sotien välityksellä, eli osapuolten kanssa liittoutuneet tahot kävivät sotaa keskenään, suurvaltojen tukiessa kumpikin omaa leiriään. Suoraa sotaa ei kuitenkaan koskaan käyty, johtuen mahdollisesti molempien kookkaista ydinasereserveistä.
Neuvostoliiton loppu
1980-luvun alussa iäkkäät puoluejohtajat vaihtuivat toinen toisensa jälkeen. Leonid Brežneviä seurasivat Juri Andropov ja Konstantin Tšernenko. Maaliskuussa 1985 Mihail Gorbatšovista tuli maan johtaja.
Kun Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagan vuonna 1986 esitti hyvin suuren, yli 320 000 000 000 dollarin puolustusbudjetin, jolla USA pyrki luomaan ydinaseiden torjuntajärjestelmän ja saamaan sotilaallisesti etulyöntiaseman Neuvostoliittoon nähden. Tämä heilautti kylmän sodan tasapainoa. Gorbatšov päätti mennä kilpavarusteluun mukaan, mutta jotta hän olisi saanut resursseja kilpaillakseen USAn kanssa, oli Neuvostoliiton taloutta uudistettava. Niinpä Gorbatšov aloitti uudistuspolitiikan, joka tuli tunnetuksi "perestroika" (uudistuspolitiikka) ja "glasnost" (avoimuus) nimillä.
Vuonna 1989 uudistuksia vaativat poliitikot voittivat kansanedustajien vaaleissa. Kaivostyöläiset menivät lakkoon. Eri puolilla Neuvostoliittoa syntyi kansallisuuksien välisiä kiistoja. Talous ajautui syvään kriisiin kilpavarustelukierteen takia. Berliinin muuri murtui.
Vuonna 1990 Moskovassa oli 200 000 ihmisen mielenosoitus, joka osoitti mieltään uudistusten puolesta. Liettuan, Latvian ja Viron parlamentit äänestivät itsenäisiksi julistautumisen puolesta.
Heinäkuussa 1991 Boris Jeltsin valittiin Venäjän presidentiksi. Elokuussa vanhoilliset yrittivät kaapata vallan, mutta yritys epäonnistui ja pönkitti Jeltsinin valtaa entisestään. Lokakuussa Venäjän, Valko-Venäjän ja Ukrainan johtajat päättivät, että Neuvostoliitto lakkautetaan ja perustetaan löyhä liitto nimeltään Itsenäisten valtioiden yhteisö. Neuvostoliiton paikka YK:n turvallisuusneuvostossa siirtyi Venäjälle 24. joulukuuta. Seuraavana päivänä Gorbatšov erosi ja 26. lokakuuta Neuvostoliitto virallisesti lakkasi olemasta.
Hallinnollinen jako
Neuvostoliiton johtajat
Muodollisesti Neuvostoliittoa johti presidentti. Käytännössä valta oli yleensä jossain muualla, esimerkiksi kommunistisen puolueen keskuskomitean pääsihteerillä. Uusi johtaja pyrki vakiinnuttamaan valta-asemansa.
- V. I. Lenin 1922–1924
- J. V. Stalin 1924–1953
- Georgi Malenkov 1953–1955
- Nikita Hruštšov 1955–1964
- Leonid Brežnev 1964–1982
- Juri Andropov 1983–1984
- Konstantin Tšernenko 1984–1985
- Mihail Gorbatšov 1985–1991
ImageSize = width:800 height:100
PlotArea = width:700 height:80 left:0 bottom:20
DateFormat = yyyy
Period = from:1919 till:1991
TimeAxis = orientation:horizontal
ScaleMajor = unit:year increment:5 start:1920
# there is no automatic collision detection,
# so shift texts up or down manually to avoid overlap
Define $dy = 25 # shift text to up side of bar
PlotData=
bar:Leaders color:red width:75 mark:(line,white) align:left fontsize:S
from:start till:1922 shift:(-10,$dy) text:Vladimir~Iljits~Lenin
from:1922 till:1953 shift:(-30,$dy) text:Josif Stalin
from:1953 till:1955 shift:(-7,-5) text:Georgi~Malenkov
from:1955 till:1964 shift:(-40,$dy) text:Nikita Hrustsev
from:1964 till:1982 shift:(-35,$dy) text:Leonid Breznev
from:1982 till:1984 shift:( -7, 5) text:Juri~Andropov
from:1984 till:1985 shift:( -3,-20) text:Konstantin~Tsernenko
from:1985 till:end shift:(-25,$dy) text:Mihail~Gorbatsov
Katso myös
- Venäjä
-
ko:소비에트 연방
ja:ソビエト連邦
simple:Soviet Union
th:สหภาพโซเวียต
Talvisota:Tämä on artikkeli Suomen ja Neuvostoliiton välisestä sodasta. Musiikkiyhtyeestä kertoo artikkeli Suomen Talvisota 1939-1940 (yhtye)
Suomen Talvisota 1939-1940 (yhtye)
Talvisota oli talvella 30. marraskuuta 1939–13. maaliskuuta 1940 Suomen ja Neuvostoliiton välillä käyty sota. Sodan päätteeksi solmitussa Moskovan rauhansopimuksessa Suomi menetti 10 prosenttia alueistaan ja toiseksi suurimman kaupunkinsa, Viipurin, Neuvostoliitolle. Sota on tunnettu rankoista talviolosuhteista, jotka johtivat Puna-armeijan valtaviin tappioihin ja suomalaisten mottitaktiikasta. Maailman lehdistö seurasi sotaa tarkasti, ja yleinen sympatia oli Suomen puolella. Sana sisu pääsi siten kansainväliseen tuntemukseen.
Talvisodan tausta
1930-luvun lopulla Neuvostoliitto pyrki suojautumaan pelättävissä olevan Saksan hyökkäyksen varalta. Se aikoi laajentaa vaikutustaan Saksan kanssa salaa neuvotellun Molotov-Ribbentrop-sopimuksen mukaisesti.
Neuvostoliiton diplomaatit kävivät vuoden 1939 ajan Suomen kanssa neuvotteluja esittäen alueluovutuksia ja -vaihtoja sekä Neuvostoliiton sotilastukikohtien sijoittamista Suomen maaperälle. Motiivina oli heidän mukaansa Leningradin turvaaminen etäännyttämällä vieraan valtion rajaa siitä. Neuvostoliitto tarjosi vaihtokauppana laajempia alueita Karjalasta. Saman kaltaisia neuvotteluja se kävi myös Baltian maiden kanssa.
Suomen hallitus koki vaatimukset kestämättöminä ja kieltäytyi, vaikka silloin Suomen puolustusneuvoston puheenjohtajana toiminut Mannerheim ja Suomen hallituksen neuvottelijana ollut Paasikivi olisivat suostuneet niihin ainakin osittain.
Sodan alku
Neuvottelujen päätyttyä tuloksettomasti marraskuussa Neuvostoliitto järjesti Mainilan laukaukset, joilla se naamioi hyökkäyssotansa puolustukselliseksi toimenpiteeksi. Neuvostoliitto muodosti myös Otto Wille Kuusisen johtaman Terijoen hallituksen suomalaisista kommunisteista ja katsoi täten käyvänsä sotaa ainoastaan porvarillisia vihollisia vastaan. Täten Neuvostoliitto sai myös lisämotiivin, kun se väitti Terijoen hallituksen pyytäneen apua Neuvostoliitolta viemään loppuun vuoden 1918 sisällissota ja vallankumouksen toteuttaminen Suomessa.
Puna-armeijan hyökkäys alkoi 30. marraskuuta 1939. Sen tykistö avasi tulen Karjalan kannaksella kello 6.50. Kaupunkien pommitus alkoi kello 9, yhteensä 16 paikkakuntaa pommitettiin, Helsinkiä kahdesti. Presidentti Kyösti Kallio luki eduskunnan päätöksen sotatilasta kello 13.30. Neuvostoliiton ulkoministeri Molotov piti myöhään illalla radiopuheen, jossa hän kertoi neuvostohallituksen antaneen Puna-armeijalle määräyksen varmistua valtion ulkoisesta turvallisuudesta.
Neuvostoliiton hyökkäys Suomeen tuomittiin ympäri maailman. Muodollisena kansainvälisenä protestina Neuvostoliitto erotettiin 14. joulukuuta 1939 Kansainliitosta, joka päätöslauselmassaan tuomitsi hyökkäyksen ja kehotti jäseniään antamaan apua Suomelle.
Sodan kulku
Suomi oli alkanut varautua puolustukseen jo neuvottelujen aikana ja oli suorittanut täydellisen liikekannallepanon ylimääräisten harjoitusten (YH) nimellä. Neuvostojoukkojen hyökätessä Suomi oli jo organisoinut puolustuksensa.
Neuvostoliiton strategiana oli hyökätä Suomeen kolmelta suunnalta. Pääpaino oli hyökkäyksellä Karjalan kannaksen läpi Viipuriin ja siitä Helsinkiin. Toinen tavoite oli katkaista Suomi hyökkäyksellä vyötärön kapeimmasta kohdasta Ouluun. Pohjoisessa hyökättiin Petsamoon tavoitteena edetä Rovaniemelle ja Ruotsin rajalle.
Kannaksella Puna-armeija törmäsi välittömästi Suomen tärkeimpään linnoituslinjaan, Mannerheim-linjaan. Suomi sai ensimmäisen merkittävän voittonsa Tolvajärven taistelussa joulukuun alkupuolella. Tämä voitto paransi suomalaisten uskoa omiin mahdollisuuksiinsa.
Neuvostoliiton hyökkäys pysäytettiin kauttaaltaan joulukuussa. Tähän vaikuttivat talviolosuhteet, joihin Neuvostoliiton mekanisoitu armeija ei soveltunut, ja kömpelö taktiikka. Suurimman voiton Suomi sai Suomussalmen taistelusta ja sitä seuranneesta Raatteentien taistelusta, joissa kaksi Suomen katkaisua yrittänyttä divisioonaa tuhottiin. Nämä taistelut ovat perinteisiä esimerkkejä mottitaktiikasta. Tappion seurauksena Neuvostoliitto luopui tavoitteistaan vyötärön seudulla.
Neuvostoliitto aloitti toisen, Kannakselle keskitetyn offensiivinsa 1. helmikuuta. Tämä ja Suomen kriittiseksi huonontunut pula ampumatarvikkeista johti Mannerheimin linjan murtumiseen. Puna-armeija sai ensimmäisen merkittävän voittonsa 11. helmikuuta, kun se pääsi murtoon Lähteen lohkolla. Suomalaiset epäonnistuivat vastahyökkäyksessä, ja seuraavina päivinä Puna-armeija laajensi murtoaan tukilinjan läpi. 15. helmikuuta Mannerheim antoi Kannaksen armeijalle käskyn perääntyä väliasemaan.
Lakkautetut rauhanneuvottelut aloitettiin uudelleen. Neuvostoliittoa rauhan sopimiseen painosti uhka Ranskan ja Yhdistyneen kuningaskunnan taholta. Todellisuudessa Suomeen lähetettäville Britannian ja Ranskan joukoille oli annettu käsky olla osallistumatta taisteluihin Neuvostoliittoa vastaan, sillä Yhdistynyt kuningaskunta ja Ranska suunnittelivat Suomen auttamisen varjolla itse asiassa Norjan satamien valloittamista, aluevesien miinoittamista ja Narvik–Kiiruna–Luulaja-rautatien valloittamista edetäkseen sieltä etelään kohti Saksaa. Tätä kuitenkaan Neuvostoliitto ei tiennyt, joten heidän osallistumisensa talvisotaan Suomen puolella nähtiin uhkana. Myös Puna-armeijan massiiviset tappiot tekivät sodasta kalliin, ja lähestyvä kelirikkoaika tiesi, ettei Suomen valtaaminen missään tapauksessa olisi ollut nopea tavoite.
Rauha
Yhdistyneen kuningaskunnan
Suomalaiset pitivät maaliskuussa puolustusasemista kiinni epätoivoisesti, jotta neuvottelijoilla olisi toivoa saada edullinen rauha. Puna-armeija oli edennyt lähes Viipuriin ja Puolustusvoimat oli murtumisen partaalla, kun Moskovan rauha allekirjoitettiin. Se astui voimaan 13. maaliskuuta 1940.
Moskovan rauhan ehdot olivat Suomelle kalliit. Se menetti suuren osan Karjalasta, teollisuudesta ja Viipurin, maan toiseksi suurimman kaupungin.
Osapuolten heikkoudet ja vahvuudet
Suomen armeijalla oli puolellaan kokemus, maaston tuntemus, sekä taito liikkua, majoittua ja taistella kylmässä ja lumisessa maastossa. Erityisen merkittäviä edellä mainitut taidot olivat Laatokan pohjoispuolella, noin 1000 kilometriä pitkällä erämaa-alueella, jossa oli vain muutamia teitä ja vähän asutusta. Sukset, ahkio, teltta ja kamina olivat talvisodan salaisia aseita Suomen puolella. Näitä varusteita ja niihin liittyvää taktiikkaa oli kehitelty 1920- ja 1930-lukujen aikana.
Välineiden ja taitojen vaikutusta tehostettiin polttamalla rajaseudun kylät ja erilliset rakennukset, jolloin vihollinen ei voinut niissä majoittua.
Puna-armeijalla oli puolellaan ylivoimainen kalusto- sekä miesylivoima. Toisaalta Puna-armeijan taktiikka oli peräisin Neuvostoliiton keskeisiltä alueilta, eli arolta, jossa se luotti avoimeen hyökkäykseen vihollista vasten. Lisäksi upseerit olivat liian sidottuja ohjesääntöihin sodankäynnistä.
Merkittävä talvisodan kulkuun vaikuttava tekijä olivat Stalinin puhdistukset vuonna 1938, joissa noin 30 000 Neuvostoliiton uuteen mekanisoituun sodankäyntiin koulutettua upseeria tapettiin. Mekanisoitua sodankäyntiä oli kehitetty salaisesti Neuvostoliitossa yhdessä Saksan kanssa 1920-luvulla ja 1930-luvun alussa. Talvisodassa ei nähty 1930-luvun neuvostoliittolaisten uutta sodankäyntiä, vaan kokemattomien upseerien vaativissa ja oudoissa oloissa suorittamia tehtäviä.
Suomalaiset käyttivät omia taktiikoitaan ja vihollisen virheitä tehokkaasti hyödykseen tekemällä motteja hyökkääjän kolonnista. Talvisodan katastrofi johti Puna-armeijan johdossa selvityksiin ja teloituksiin.
Merkittävä suomalaisten vahvuus oli myös radiotiedustelu, eli vihollisen radioliikenteen sieppaus, paikantaminen ja salakirjoitettujen sanomien avaus. Radiotiedustelun avulla suomalaiset pystyivät muun muassa keskittämään moteissa kaiken voiman tiedossa olevia ulosmurtautumisia vastaan ja jättämään muut alueet motin ympärillä lähes miehityksettä.
Suomalaisten suurin ongelma talvisodassa oli panssarintorjunta-välineiden puute. Telamiinat olivat tehokkaita, mutta niiden suojaksi ei ollut aina jalkaväkimiinoja riittävästi tai ne puuttuivat kokonaan. Panssarintorjuntatykkejä oli vain kolmannes rauhanaikana suunnitellusta määrästä. Panssarintorjuntakiväärin hankintaa oli suunniteltu, mutta se ei toteutunut ennen sodan alkua. Tilapäiset panssarintorjuntavälineet kuten polttopullot ja kasapanokset eivät olleet aina käytettävissä suojattomasta maastosta johtuen. Panssarintorjunnan heikkoudet johtivat helposti jalkaväen moraalin alentumiseen ja suoranaista pakokauhua esiintyi joskus.
Osapuolten tappiot
Suomalaisten tappiot olivat 22 800 kaatunutta. Neuvostoliitto ilmoitti sodan jälkeen tappioikseen 49 000 kaatunutta, mutta nykyään tiedetään varmuudella tämän luvun olevan liian pieni. Everstiluutnantti G.F. Krivoshejevin 1990-luvulla johtama tutkimusryhmä tutki kaikki neuvostoarkistoissa olleet tiedot Neuvostoliiton sodissa kärsimistään tappioista (tutkimus on julkaistu englanniksi nimellä Soviet Casualties and Combat Losses in the Twentieth Century). Ryhmä toteaa, että tarkkoja tappioita ei voida varmuudella sanoa tietojen ristiriitaisuuksien takia, mutta antaa kuitenkin kaksi eri lukua kaatuneista:
- Yksiköiden tappioilmoitukset sisältävät 95 348 kaatunutta, kadonnutta ja haavoihinsa kuollutta.
- Vuosina 1949–1951 kerätty Puna-armeijan tappioluettelo sisältää 126 875 nimeä.
Ryhmän mukaan jälkimmäinen on todennäköisesti lähempänä oikeata. Haavoittuneiden punasotilaiden luvuksi ryhmä ilmoittaa 265 000 miestä. Venäläisessä ja neuvostoliittolaisessa kirjallisuudessa on esitetty suurempiakin lukuja, kuten 200 000–300 000 kaatunutta, huippuna Nikita Hruštševin mainitsemat miljoonan miehen tappiot. Nämä luvut eivät kuitenkaan perustu arkistolähteisiin.
Sodan seurauksena Suomi menetti Sallan, Karjalan, Suomenlahden ulkosaaret ja Kalastajasaarennon länsiosan. Kaiken kaikkiaan luovutetut alueet olivat 12 prosenttia Suomen pinta-alasta. Suomi joutui myös vuokraamaan Neuvostoliitolle Hangon sotilastukikohdaksi. Kotinsa menetti noin 430 000 suomalaista, joka oli noin 12 prosenttia koko väestöstä. Kotinsa menettäneille pyrittiin löytämään uudet asuinpaikat muualta Suomesta säätämällä pika-asutuslaki. Sodan jälkeen perustettu Karjalan Liitto pyrki puolustamaan karjalaisevakkojen etuja.
Lyhyen rauhan jälkeen seurasi jatkosota Neuvostoliittoa vastaan. Sen sodanjulistus annettiin 25. kesäkuuta 1941.
Ruotsin ja Viron roolit talvisodassa
Pohjoismaat, eritoten Ruotsi, tukivat hieman Suomea sodassa. Ruotsista saapui vapaaehtoisena sotaan yli 8 000 henkilöä. Virallinen Ruotsi ei kuitenkaan tukenut Suomea millään tavoin ja kielsi liittoutuneiden ja monien muidenkin maiden pyynnöt joukkojen kuljetuksesta Suomen avuksi. Ruotsi oli ennen sotaa sitoutunut muun muassa hoitamaan Ahvenanmaan puolustuksen sotatilanteessa. Sodan syttyessä Suomen pyynnöt asiasta kaikuivat kuitenkin kuuroille korville. Suomen oli puolustettava itse Ahvenanmaata. Ruotsin tyly asenne naapurimaataan kohtaan aiheutti närää kautta Euroopan ja ulkomaiset lehtimiehet kirjoittelivatkin aiheesta tyyliin "ruotsalaiset saattavat joutua katumaan päätöstään". Suomi pystyi kuitenkin pitämään itsenäisyytensä ja Ruotsin rajaa ei näin päästy uhkaamaan idästä.
Viron osa sodassa oli monitahoinen. Valtio oli itsenäinen, mutta allekirjoittanut syyskuussa 1939 avunantosopimuksen Neuvostoliiton kanssa. Neuvostolaivaston sota-aluksia oli Tallinnassa ja Paldiskissa oli lentotukikohta, josta erityisesti pommitettiin Turkua.
Suomen poliittinen johto kutsui Viroa "vihollisensa liittolaiseksi" ja Suomessa esiintyi Viron-vastaisuutta. Maiden diplomaatit kävivät pisteliästä sananvaihtoa liittyen Viron rooliin. Virallisesti Viro ilmoitti olevansa sodassa puolueeton ja että neuvostolaivasto on Tallinnassa vain laivastovierailulla. Henkilökohtaisesti Viron johto antoi kuitenkin luvan Tallinnan ulkopuolella olevien Puna-armeijan tukikohtien pommittamiseen. Suomen ilmavoimat pommittivatkin, mutta tavoitteenaan lähinnä näyttää Puna-armeijalle, etteivät ne ole koskemattomia. Ilmavoimilla oli suunnitelma Paldiskin lentotukikohdan tuhoamiseksi, mutta sitä lykättiin sodan loppuun asti Karjalankannaksen toisen offensiivin alettua, kun pommikoneita tarvittiin jalkaväen tukemiseksi. Suomalaiset myös miinoittivat Viron laivaväyliä. Miinat upottivat saksalaisen kauppalaiva Dietrich Hasseldickin (900 tonnia).
Vaikka poliittisesti Suomi ja Viro olivat etäisiä, sotilaallisesti mailla oli salaista ja Suomelle arvokasta yhteistyötä. Virolaiset radiotiedustelijat mursivat Puna-armeijan koodattua radioliikennettä ja saivat divisioonatason tietoa sen operaatioista. Tiedustelutieto lähetettiin Suomeen Suomenlahden merikaapeleita pitkin.
Talvisodan merkityksestä
Talvisota saattoi vaikuttaa toiseen maailmansotaan merkittävästi, koska Saksa arvioi Neuvostoliiton "savijaloilla seisovaksi jättiläiseksi" ja päätti lopulta hyökätä Neuvostoliittoon kesällä 1941. Toisaalta venäläiset ottivat opikseen jäykän taktiikan ja jäykkien komentosuhteiden aiheuttamista tappioista sekä jalkaväen koulutuksen puutteista, joka heijastui toisen maailmansodan loppuhetkiin. Myös Suomi-konepistoolein varustettujen iskujoukkojen menestys Raatteentiellä johti konepistoolin sekä tietenkin suksien merkityksen uudelleenarviointiin Neuvostoliitossa.
Neuvostoliiton virallinen kanta oli 1980-luvulle asti, että talvisota oli vain pieni rajaselkkaus. Sittemmin Venäjällä on ilmestynyt kirjallisuutta ja TV-dokumenttejä, joissa sodan laajuus ja dramaattisuus on esitelty.
Kirjallisuutta
- Erkki Käkelä: Marskin panssarintuhoojat. ISBN 951-0-24638-7
- kertoo suomalaisen panssarintorjunnan teoriasta ja käytännöstä vuosina 1917–1945
- Erkki Palolampi: Kollaa Kestää ISBN 951-0-16034-2
- Kertoo Kollaanjoen taisteluissa. Liitteenä sotahistoriallinen katsaus Kollaan rintama — talvisodan pienoiskuva, kirjoittanut K. J. Mikola.
- useita kirjoittajia: Talvisodan pikkujättiläinen. ISBN 951-0-23536-9. Toimitus: Jari Leskinen ja Antti Juutilainen
- kertoo erään näkemyksen talvisodasta
Katso myös:
- Media ja sodankäynti Suomessa
- Jatkosota
- Talvisodan henki
- Suomen Ilmavoimat, joka kuvaa talvisodan ilmasodan ja lentokaluston
- [http://www.iremember.ru/infantry/krutskikh/krutskikh.htm Neuvostoliittolaisen Talvisodan veteraanin haastattelu]
Luokka:Suomi 1939-1945
Luokka:Toinen maailmansota
ko:겨울 전쟁
ja:冬戦争
Otto Wille KuusinenOtto Wille (Wilhelm) Kuusinen (usein myös Otto Ville Kuusinen, Venäjällä Отто Вильгельмович Куусинен, s. 1881, Laukaa - k. 17. toukokuuta 1964, Moskova) oli kommunisti ja ns. Terijoen hallituksen pääministeri.
Kuusinen syntyi kyläräätälin perheeseen, tuli ylioppilaaksi Jyväskylän lyseosta ja valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1905. Samana vuonna hän liittyi Suomen sosialidemokraattiseen puolueeseen. Vuonna 1908 hänestä tuli SDP:n kansanedustaja ja puolueen puheenjohtaja 1911.
Suomen sisällissodassa vuonna 1918 Kuusinen toimi punaisten kansanvaltuuskunnan valistusasiain valtuutettuna ja pakeni sodan jälkeen Neuvostoliittoon, jossa hän perusti Suomen kommunistisen puolueen. Seuraavina vuosina hän toimi salaisesti Suomessa ja oli mukana perustamassa Suomen sosialistista työväenpuoluetta.
Kuusinen loi varsinaisen uransa Neuvosto-Venäjällä. Poistuttuaan Suomesta hän toimi Kominternin puheenjohtajana. Kun Talvisota alkoi 1939 Stalin nimitti hänet Terijoen hallituksen pää- ja ulkoministeriksi. Sen oli määrä ottaa valta Suomessa Neuvostoliiton voitettua sodan. Kun rauha solmittiinkin Suomen virallisen hallituksen kanssa, Kuusinen siirrettiin 1940 Karjalais-suomalaisen neuvostotasavallan johtajaksi, jossa tehtävässä hän toimi vuoteen 1956.
Vuonna 1941 Kuusisesta tuli Neuvostoliiton kommunistisen puolueen keskuskomitean jäsen ja 1957 hänet nimitettiin NKP:n puhemiehistön ja sihteeristön jäseneksi. Hän toimi Stalinin haamukirjoittajana ja neuvonantajana ja jatkoi myöhemmin yhteistyötä Nikita Hruštševin kanssa. Vuonna 1958 hänet valittiin Neuvostoliiton tiedeakatemian jäseneksi.
Kuusinen kuoli Moskovassa toukokuussa 1964 ja hän on ainoa Kremlin muuriin haudattu suomalainen. Petroskoin yliopisto on nimetty hänen mukaansa.
Laulun Kansainvälinen (International) suomenkieliset sanat ovat osittain Kuusisen käsialaa.
Otto Wille Kuusisen tytär oli Hertta Kuusinen.
Kuusinen, Otto Wille
Kuusinen, Otto Wille
Kuusinen, Otto Wille
Kuusinen, Otto Wille
Stalin
23. elokuuta 1939 Moskovassa. Joachim von Ribbentrop ja Stalin seisovat hänen takanaan.]]
Joachim von Ribbentrop ja Josif Stalin istuvat kuvassa keskellä.]]
:Josif Stalin on myös panssarivaunu.
Josif Vissarionovitš Džugašvili (s. 21. joulukuuta 1879 [oikea syntymäaika 6. joulukuuta 1878], Gori, Gruusia; k. 5. maaliskuuta 1953, Neuvostoliitto), vallankumousnimeltään Josif Stalin (Иосиф Сталин ) oli Vladimir Iljitš Leninin seuraaja Neuvostoliiton johdossa.
Nousu valtaan
Stalin syntyi Gorin kaupungissa Gruusiassa (nyk. Georgia) Vissarion (Beso) Ivanovitš Džugašvili -nimiselle suutarille ja Jekaterina Georgijevnalle. Stalinin lapsuus oli rankka ja hän joutui usein näkemään nälkää. Stalin lähetettiin 11-vuotiaana opiskelemaan ortodoksisen kirkon papiksi, mutta sosialistinen vallankumouksellisuus vei miehen pois uralta. (Kun Stalin myöhemmin Neuvostoliiton johtajana vieraili synnyinkodissaan ja tapasi äitinsä, tämä oli edelleen sitä mieltä että parempi olisi ollut jos "sinusta olisi tullut pappi.")
Vuonna 1899 Stalin erotettiin pappisseminaarista ja hän siirtyi toimimaan Leninin bolševikkipuolueen tehtävissä Kaukasuksella. Vuosien 1902 ja 1917 välillä hänet vangittiin ja karkotettiin Siperiaan useaan otteeseen. Hänen olennaisin kirjallinen tuotoksensa tältä ajalta on Marxismi ja kansallisuuskysymys. Bolševikkipuolueessa häntä pidettiinkin kansallisten vähemmistöjen (lyh. natsmen) kysymyksiin erikoistuneena henkilönä ja 1912 hänet valittiin puolueen keskuskomiteaan.
Venäjän sisällissodassa Stalin toimi bolševikkihallinnon kansallisuusasian kansankomissaarina ja bolševikkipuolueen hallinnollisissa tehtävissä.
1922 Stalin nousi bolševikkipuolueen pääsihteeriksi, virkaan, jota tuolloin pidettiin lähinnä rutiininomaisena hallinnollisena tehtävänä, mutta josta Stalin muokkasi Neuvostoliiton tärkeimmän johtotehtävän. Neuvostovallan vakiinnuttua Venäjällä ja Leninin kuollessa 1924 puolueen sisällä käynnistyi valtataistelu Stalinin ja Lev Trotskin välillä. Vastapainoksi Trotskin näkemyksille Stalin kehitti oman teoriansa sosialismin rakentamisesta yhdessä maassa, Neuvostoliitossa, hyläten siihenastisen ja Trotskin kannattajineen kehittämänn ajatuksen vallankumouksen levittämisestä maailmalle. Trotski aliarvioi Stalinia todetessaan, että Stalin oli "mitätön keskinkertaisuus". Stalin osasi myös peittää valtapyrkimyksensä.
Kaikessa hiljaisuudessa rakentamansa hallintokoneiston kontrollin avulla Stalinin onnistui voittaa Trotski kannattajineen ja nousta sekä Neuvostoliiton että Kominternin johtoon.
Valtakausi
Stalinin johdolla 1920-luvun markkinahenkisempi NEP-talouspolitiikka korvattiin talousuudistusohjelmalla, joka muutti Neuvostoliiton talouden viisivuotissuunnitelmiin perustuvaksi, investoi huomattavasti raskaan teollisuuden rakentamiseen ja pakkokollektivisoi maatalouden pienistä yksityisviljelmistä suuriksi kolhooseiksi 1929. Kollektivisointi aiheutti laajaa vastarintaa ja nälänhädän, joista Stalin syytti kulakkeja eli ”varakkaita talonpoikia”, joita ammuttiin ja lähetettiin Gulagiin kapitalistisina pettureina. Samaan aikaan toteutettiin "kulttuurivallankumous", suuri propaganda-kampanja. Nuoret komsomolilaiset vallankumoukselliset lähetettiin maaseudulle julistamaan sosialismia paikallisille.
Stalinin väkivaltainen diktatuuri ja poliittisiin vastustajiin suunnattu terrori sai huippunsa 1930-luvun puolivälissä aloitetuissa puhdistuksissa. Erityisen vainoharhaiseksi Stalin muuttui Leningradin puoluesihteerin Sergei Kirovin murhan jälkeen vuonna 1934. Stalin alkoi nähdä kaikkialla vihollisia, sabotöörejä ja vakoojia. Stalin puhdisti puoluekoneistoa ja yhteiskuntaa ideologisista – todellisista ja kuvitelluista – vihollisista. Näytösoikeudenkäynneissä lukuisille vanhoille puna-armeijan upseereille ja vanhoille bolševikeille langetettiin kuolemantuomioita. Miljoonia tavallisia ihmisiä ammuttiin, salamurhattiin, lähetettiin vankileireille Siperiaan tai katosi yksinkertaisesti jäljettömiin. Pelkästään maatalouden pakkokollektivisointia seuranneessa nälänhädässä kuoli noin seitsemän miljoonaa ihmistä vuosina 1930-1933. Eri arvioiden mukaan vuosien 1929-1939 kokonaisväestönmenetys on noin 15-20 miljoonaa henkeä.
Myös tuhannet Neuvostoliittoon paenneet tai muuttaneet suomalaiset kommunistit menettivät henkensä, yleensä "suomalaisen porvariston vakoojiksi" syytettyinä (jopa kansalaissodan aikainen kansanvaltuuskunnan johtaja, punaisen Suomen diktaattori Kullervo Manner katosi 1930-luvulla, julistettiin kuolleeksi v. 1971). Puhdistuksiin liittyivät laajat väestönsiirrot, joissa Neuvostoliiton etnisiä väestöjä siirreltiin maan osista toisiin (vähemmistöt oli luokiteltu luotettavuutensa perusteella) – siirrettyihin kuuluivat muun muassa tataarit, kalmukit, ingušit, tšetšeenit, Volgan saksalaiset, inkeriläiset, Karjalan työkansan kommuunin suomalaiset ja monet muut kansat. Stalin myös rakensi ympärilleen valtavan henkilökultin.
Toisessa maailmansodassa Stalin onnistui kuitenkin mobilisoimaan äärimmilleen Neuvostoliiton voimavarat ja selviytyi lopulta suureksi voittajaksi laajentamalla Neuvostoliiton valtapiirin Itä-Eurooppaan.
Stalinin kuoltua 1953 Neuvostoliiton johtajaksi nousseeen Georgi Malenkovin seuraaja Nikita Hruštšov kumosi monien Stalinin ajan terrorista kärsineiden tuomiot ja käynnisti NKP:n XX puoluekokouksessa 1956 puolueen sisäisen kritiikin, jossa Stalinin ympärille rakennettu henkilökultti purettiin.
Kirjallisuutta
- Isaac Deutscher: Stalin
- Edvard Radzinski: Stalin
Stalin, Josif
Stalin, Josif
Stalin, Josif
ko:이오시프 스탈린
ja:ヨシフ・スターリン
simple:Josef Stalin
th:โจเซฟ สตาลิน
http://fi.wikipedia.org/wiki/Wikipedia:Kahvihuone
1940 Tapahtumia
- 12. tammikuuta – Neuvostoilmavoimat pommitti Lounais-Suomea yli 400 koneella.
- 3. maaliskuuta – Pommi tuhosi Ruotsissa kommunistien Norrskensflamman-lehden toimiston, viisi kuoli.
- 12. maaliskuuta – Neuvostoliitto ja Suomi allekirjoittivat Moskovan rauhan.
- 13. maaliskuuta – Talvisota päättyi.
- 18. maaliskuuta – Adolf Hitler ja Benito Mussolini tapasivat Brennerin solassa Alpeilla ja sopivat liitosta Ranskaa ja Britanniaa vastaan.
- 9. huhtikuuta – Operaatio Weserübung: Saksa hyökkäsi Tanskaan ja Norjaan.
- 9. toukokuuta – Saksalainen sukellusvene U-9 upotti ranskalaisen sukellusvene Dorisin lähellä Den Helderiä.
- 10. toukokuuta – Saksa hyökkäsi Belgiaan, Alankomaihin ja Luxembourgiin.
- 13. toukokuuta – Saksan armeija ylitti Maas-joen Ranskaan.
- 14. toukokuuta – Luftwaffe pommitti Rotterdamia.
- 14. toukokuuta – Alankomaat antautui Saksalle.
- 15. toukokuuta – Amsterdam miehitettiin. – Ensimmäinen McDonald's avataan San Bernardinossa, Kaliforniassa.
- 17. toukokuuta – Bryssel miehitettiin.
- 20. toukokuuta – Ensimmäiset vangit saapuivat Auschwitzin keskitysleirille.
- 25. toukokuuta – Dunkirkin taistelu alkoi.
- 26. toukokuuta – Ranska ja Britannia aloittivat Dunkirkin evakuoinnin.
- 28. toukokuuta – Belgia antautui Saksalle.
- 4. kesäkuuta – Dunkirkin evakuointi päättyi, 300 000 miestä laivattiin Iso-Britanniaan.
- 10. kesäkuuta – Italia julisti sodan Ranskalle ja Britannialle.
- 10. kesäkuuta – Erwin Rommelin joukot saavuttivat Englannin kanaalin.
- 10. kesäkuuta – Kanada julisti sodan Italialle.
- 10. kesäkuuta – Norja antautui Saksalle.
- 14. kesäkuuta – Pariisi miehitettiin.
- 14. kesäkuuta – Presidentti Franklin D. Roosevelt allekirjoitti lain Yhdysvaltain laivaston tonniston kasvattamiseksi yksitoista prosenttia.
- 17. kesäkuuta – Neuvostoliitto miehitti Baltian maat.
- 17. kesäkuuta – Liittoutuneet alkavat evakuoida Ranskaa Saksan miehitettyä suurimman osan maasta.
- 22. kesäkuuta – Ranska antautui.
- 23. kesäkuuta – Adolf Hitler saapui vierailulle Pariisiin.
- 28. kesäkuuta – Neuvostoliitto miehitti Romanian Bessarabian.
- 10. heinäkuuta – Vichyn Ranskan hallitus koottiin.
- 21. heinäkuuta – Viro, Latvia ja Liettua julistettiin neuvostotasavalloiksi.
- 3. elokuuta – Liettua liittyi Neuvostoliittoon.
- 5. elokuuta – Latvia liittyi Neuvostoliittoon.
- 6. elokuuta – Viro liittyi Neuvostoliittoon.
- 20. elokuuta – Ramón Mercader murhasi entisen neuvostovallankumouksellisen Lev Trotskin Méxicossa. Troski kuoli seuraavana päivänä.
- 7. syyskuuta – Craiovan sopimus: Romania menetti Dobrogean Bulgarialle.
- 7. syyskuuta – Luftwaffe aloitti Lontoon pommitukset. Strategisia pommituksia seuraa 57 yönä.
- 15. lokakuuta – Charlie Chaplinin elokuvan Diktaattori ensiesitys.
- 28. lokakuuta – Italia hyökkäsi Kreikkaan.
- 5. marraskuuta – Franklin D. Roosevelt valittiin ensimmäisenä Yhdysvaltain presidenttinä kolmannelle kaudelle.
- 11. marraskuuta – Britannian laivasto aloittaa ensimmäisen hyökkäyksen lentotukialuksilta Italian laivastoa vastaan Tarantossa.
- 11. marraskuuta – Saksalainen apuristeilijä Atlantis kaappasi huippusalaisen brittien postilähetyksen rahtilaiva Automedonilta Sumatran luoteispuolella ja lähetti sen Japaniin.
- 14. marraskuuta – Luftwaffe tuhosi Coventryn 500 pommikoneella. 60 000 kaupungin 75 000 rakennuksesta tuhoutui, 568 kuoli.
- 16. marraskuuta – Royal Air Force pommittaa kostoiskuna Hampuria.
- 20. marraskuuta – Unkari, Romania ja Slovakia liittyivät akselivaltoihin.
- 27. marraskuuta – Romanian kenraali Ion Antonescun rautakaarti pidättää ja teloittaa yli 60 entisen kuninkaan, Carol II:n, luottomiestä.
- 19. joulukuuta – Suomessa on viisi presidenttiä elossa 5 tuntia: Risto Ryti (istuva), Kyösti Kallio (väistyvä), P. E. Svinhufvud, L. K. Relander, K. J. Ståhlberg (entiset).
- Veikkaus Oy aloittaa toimintansa Oy Tippaustoimisto Ab nimellä. Ensimmäisenä pelinä alkaa vakioveikkaus.
Syntyneitä
- 5. helmikuuta – H.R. Giger, taiteilija
- 10. maaliskuuta - Chuck Norris, näyttelijä
- 25. huhtikuuta – Al Pacino, näyttelijä
- 1. kesäkuuta – René Auberjonois, näyttelijä
- 7. heinäkuuta – Ringo Starr, The Beatlesin rumpali
- 13. heinäkuuta – Patrick Stewart, näyttelijä
- 28. elokuuta – Ulla-Maija "Uma" Aaltonen, toimittaja, kirjailija.
- 23. lokakuuta – Pelé alias Edson Arantes do Nascimento, brasilialainen jalkapalloilija.
- 9. lokakuuta – John Lennon, laulaja, (The Beatles) († 1980)
- 12. lokakuuta - Esko Salminen, näyttelijä
- 14. lokakuuta – Cliff Richard, laulaja
- 27. marraskuuta – Bruce Lee († 1973)
- 21. joulukuuta – Arvi Lind, televisiotoimittaja ja uutistenlukija (eläkkeellä)
- 21. joulukuuta – Frank Zappa († 1993)
Kuolleita
- 16. maaliskuuta – Selma Lagerlöf, kirjailija
- 14. toukokuuta – Emma Goldman, anarkisti
- 28. toukokuuta – Friedrich Karl von Hessen (s. 1868)
- 29. kesäkuuta - Paul Klee, taidemaalari (s. 1879)
- 21. elokuuta – Lev Trotski, (s. 1879)
- 4. marraskuuta – Manuel Azaña, Espanjan toisen tasavallan presidentti
- 9. marraskuuta – Neville Chamberlain, UK:n pääministeri
- 19. joulukuuta – Kyösti Kallio, Suomen presidentti
ms:1940
ko:1940년
ja:1940年
simple:1940
th:พ.ศ. 2483
Talvisota:Tämä on artikkeli Suomen ja Neuvostoliiton välisestä sodasta. Musiikkiyhtyeestä kertoo artikkeli Suomen Talvisota 1939-1940 (yhtye)
Suomen Talvisota 1939-1940 (yhtye)
Talvisota oli talvella 30. marraskuuta 1939–13. maaliskuuta 1940 Suomen ja Neuvostoliiton välillä käyty sota. Sodan päätteeksi solmitussa Moskovan rauhansopimuksessa Suomi menetti 10 prosenttia alueistaan ja toiseksi suurimman kaupunkinsa, Viipurin, Neuvostoliitolle. Sota on tunnettu rankoista talviolosuhteista, jotka johtivat Puna-armeijan valtaviin tappioihin ja suomalaisten mottitaktiikasta. Maailman lehdistö seurasi sotaa tarkasti, ja yleinen sympatia oli Suomen puolella. Sana sisu pääsi siten kansainväliseen tuntemukseen.
Talvisodan tausta
1930-luvun lopulla Neuvostoliitto pyrki suojautumaan pelättävissä olevan Saksan hyökkäyksen varalta. Se aikoi laajentaa vaikutustaan Saksan kanssa salaa neuvotellun Molotov-Ribbentrop-sopimuksen mukaisesti.
Neuvostoliiton diplomaatit kävivät vuoden 1939 ajan Suomen kanssa neuvotteluja esittäen alueluovutuksia ja -vaihtoja sekä Neuvostoliiton sotilastukikohtien sijoittamista Suomen maaperälle. Motiivina oli heidän mukaansa Leningradin turvaaminen etäännyttämällä vieraan valtion rajaa siitä. Neuvostoliitto tarjosi vaihtokauppana laajempia alueita Karjalasta. Saman kaltaisia neuvotteluja se kävi myös Baltian maiden kanssa.
Suomen hallitus koki vaatimukset kestämättöminä ja kieltäytyi, vaikka silloin Suomen puolustusneuvoston puheenjohtajana toiminut Mannerheim ja Suomen hallituksen neuvottelijana ollut Paasikivi olisivat suostuneet niihin ainakin osittain.
Sodan alku
Neuvottelujen päätyttyä tuloksettomasti marraskuussa Neuvostoliitto järjesti Mainilan laukaukset, joilla se naamioi hyökkäyssotansa puolustukselliseksi toimenpiteeksi. Neuvostoliitto muodosti myös Otto Wille Kuusisen johtaman Terijoen hallituksen suomalaisista kommunisteista ja katsoi täten käyvänsä sotaa ainoastaan porvarillisia vihollisia vastaan. Täten Neuvostoliitto sai myös lisämotiivin, kun se väitti Terijoen hallituksen pyytäneen apua Neuvostoliitolta viemään loppuun vuoden 1918 sisällissota ja vallankumouksen toteuttaminen Suomessa.
Puna-armeijan hyökkäys alkoi 30. marraskuuta 1939. Sen tykistö avasi tulen Karjalan kannaksella kello 6.50. Kaupunkien pommitus alkoi kello 9, yhteensä 16 paikkakuntaa pommitettiin, Helsinkiä kahdesti. Presidentti Kyösti Kallio luki eduskunnan päätöksen sotatilasta kello 13.30. Neuvostoliiton ulkoministeri Molotov piti myöhään illalla radiopuheen, jossa hän kertoi neuvostohallituksen antaneen Puna-armeijalle määräyksen varmistua valtion ulkoisesta turvallisuudesta.
Neuvostoliiton hyökkäys Suomeen tuomittiin ympäri maailman. Muodollisena kansainvälisenä protestina Neuvostoliitto erotettiin 14. joulukuuta 1939 Kansainliitosta, joka päätöslauselmassaan tuomitsi hyökkäyksen ja kehotti jäseniään antamaan apua Suomelle.
Sodan kulku
Suomi oli alkanut varautua puolustukseen jo neuvottelujen aikana ja oli suorittanut täydellisen liikekannallepanon ylimääräisten harjoitusten (YH) nimellä. Neuvostojoukkojen hyökätessä Suomi oli jo organisoinut puolustuksensa.
Neuvostoliiton strategiana oli hyökätä Suomeen kolmelta suunnalta. Pääpaino oli hyökkäyksellä Karjalan kannaksen läpi Viipuriin ja siitä Helsinkiin. Toinen tavoite oli katkaista Suomi hyökkäyksellä vyötärön kapeimmasta kohdasta Ouluun. Pohjoisessa hyökättiin Petsamoon tavoitteena edetä Rovaniemelle ja Ruotsin rajalle.
Kannaksella Puna-armeija törmäsi välittömästi Suomen tärkeimpään linnoituslinjaan, Mannerheim-linjaan. Suomi sai ensimmäisen merkittävän voittonsa Tolvajärven taistelussa joulukuun alkupuolella. Tämä voitto paransi suomalaisten uskoa omiin mahdollisuuksiinsa.
Neuvostoliiton hyökkäys pysäytettiin kauttaaltaan joulukuussa. Tähän vaikuttivat talviolosuhteet, joihin Neuvostoliiton mekanisoitu armeija ei soveltunut, ja kömpelö taktiikka. Suurimman voiton Suomi sai Suomussalmen taistelusta ja sitä seuranneesta Raatteentien taistelusta, joissa kaksi Suomen katkaisua yrittänyttä divisioonaa tuhottiin. Nämä taistelut ovat perinteisiä esimerkkejä mottitaktiikasta. Tappion seurauksena Neuvostoliitto luopui tavoitteistaan vyötärön seudulla.
Neuvostoliitto aloitti toisen, Kannakselle keskitetyn offensiivinsa 1. helmikuuta. Tämä ja Suomen kriittiseksi huonontunut pula ampumatarvikkeista johti Mannerheimin linjan murtumiseen. Puna-armeija sai ensimmäisen merkittävän voittonsa 11. helmikuuta, kun se pääsi murtoon Lähteen lohkolla. Suomalaiset epäonnistuivat vastahyökkäyksessä, ja seuraavina päivinä Puna-armeija laajensi murtoaan tukilinjan läpi. 15. helmikuuta Mannerheim antoi Kannaksen armeijalle käskyn perääntyä väliasemaan.
Lakkautetut rauhanneuvottelut aloitettiin uudelleen. Neuvostoliittoa rauhan sopimiseen painosti uhka Ranskan ja Yhdistyneen kuningaskunnan taholta. Todellisuudessa Suomeen lähetettäville Britannian ja Ranskan joukoille oli annettu käsky olla osallistumatta taisteluihin Neuvostoliittoa vastaan, sillä Yhdistynyt kuningaskunta ja Ranska suunnittelivat Suomen auttamisen varjolla itse asiassa Norjan satamien valloittamista, aluevesien miinoittamista ja Narvik–Kiiruna–Luulaja-rautatien valloittamista edetäkseen sieltä etelään kohti Saksaa. Tätä kuitenkaan Neuvostoliitto ei tiennyt, joten heidän osallistumisensa talvisotaan Suomen puolella nähtiin uhkana. Myös Puna-armeijan massiiviset tappiot tekivät sodasta kalliin, ja lähestyvä kelirikkoaika tiesi, ettei Suomen valtaaminen missään tapauksessa olisi ollut nopea tavoite.
Rauha
Yhdistyneen kuningaskunnan
Suomalaiset pitivät maaliskuussa puolustusasemista kiinni epätoivoisesti, jotta neuvottelijoilla olisi toivoa saada edullinen rauha. Puna-armeija oli edennyt lähes Viipuriin ja Puolustusvoimat oli murtumisen partaalla, kun Moskovan rauha allekirjoitettiin. Se astui voimaan 13. maaliskuuta 1940.
Moskovan rauhan ehdot olivat Suomelle kalliit. Se menetti suuren osan Karjalasta, teollisuudesta ja Viipurin, maan toiseksi suurimman kaupungin.
Osapuolten heikkoudet ja vahvuudet
Suomen armeijalla oli puolellaan kokemus, maaston tuntemus, sekä taito liikkua, majoittua ja taistella kylmässä ja lumisessa maastossa. Erityisen merkittäviä edellä mainitut taidot olivat Laatokan pohjoispuolella, noin 1000 kilometriä pitkällä erämaa-alueella, jossa oli vain muutamia teitä ja vähän asutusta. Sukset, ahkio, teltta ja kamina olivat talvisodan salaisia aseita Suomen puolella. Näitä varusteita ja niihin liittyvää taktiikkaa oli kehitelty 1920- ja 1930-lukujen aikana.
Välineiden ja taitojen vaikutusta tehostettiin polttamalla rajaseudun kylät ja erilliset rakennukset, jolloin vihollinen ei voinut niissä majoittua.
Puna-armeijalla oli puolellaan ylivoimainen kalusto- sekä miesylivoima. Toisaalta Puna-armeijan taktiikka oli peräisin Neuvostoliiton keskeisiltä alueilta, eli arolta, jossa se luotti avoimeen hyökkäykseen vihollista vasten. Lisäksi upseerit olivat liian sidottuja ohjesääntöihin sodankäynnistä.
Merkittävä talvisodan kulkuun vaikuttava tekijä olivat Stalinin puhdistukset vuonna 1938, joissa noin 30 000 Neuvostoliiton uuteen mekanisoituun sodankäyntiin koulutettua upseeria tapettiin. Mekanisoitua sodankäyntiä oli kehitetty salaisesti Neuvostoliitossa yhdessä Saksan kanssa 1920-luvulla ja 1930-luvun alussa. Talvisodassa ei nähty 1930-luvun neuvostoliittolaisten uutta sodankäyntiä, vaan kokemattomien upseerien vaativissa ja oudoissa oloissa suorittamia tehtäviä.
Suomalaiset käyttivät omia taktiikoitaan ja vihollisen virheitä tehokkaasti hyödykseen tekemällä motteja hyökkääjän kolonnista. Talvisodan katastrofi johti Puna-armeijan johdossa selvityksiin ja teloituksiin.
Merkittävä suomalaisten vahvuus oli myös radiotiedustelu, eli vihollisen radioliikenteen sieppaus, paikantaminen ja salakirjoitettujen sanomien avaus. Radiotiedustelun avulla suomalaiset pystyivät muun muassa keskittämään moteissa kaiken voiman tiedossa olevia ulosmurtautumisia vastaan ja jättämään muut alueet motin ympärillä lähes miehityksettä.
Suomalaisten suurin ongelma talvisodassa oli panssarintorjunta-välineiden puute. Telamiinat olivat tehokkaita, mutta niiden suojaksi ei ollut aina jalkaväkimiinoja riittävästi tai ne puuttuivat kokonaan. Panssarintorjuntatykkejä oli vain kolmannes rauhanaikana suunnitellusta määrästä. Panssarintorjuntakiväärin hankintaa oli suunniteltu, mutta se ei toteutunut ennen sodan alkua. Tilapäiset panssarintorjuntavälineet kuten polttopullot ja kasapanokset eivät olleet aina käytettävissä suojattomasta maastosta johtuen. Panssarintorjunnan heikkoudet johtivat helposti jalkaväen moraalin alentumiseen ja suoranaista pakokauhua esiintyi joskus.
Osapuolten tappiot
Suomalaisten tappiot olivat 22 800 kaatunutta. Neuvostoliitto ilmoitti sodan jälkeen tappioikseen 49 000 kaatunutta, mutta nykyään tiedetään varmuudella tämän luvun olevan liian pieni. Everstiluutnantti G.F. Krivoshejevin 1990-luvulla johtama tutkimusryhmä tutki kaikki neuvostoarkistoissa olleet tiedot Neuvostoliiton sodissa kärsimistään tappioista (tutkimus on julkaistu englanniksi nimellä Soviet Casualties and Combat Losses in the Twentieth Century). Ryhmä toteaa, että tarkkoja tappioita ei voida varmuudella sanoa tietojen ristiriitaisuuksien takia, mutta antaa kuitenkin kaksi eri lukua kaatuneista:
- Yksiköiden tappioilmoitukset sisältävät 95 348 kaatunutta, kadonnutta ja haavoihinsa kuollutta.
- Vuosina 1949–1951 kerätty Puna-armeijan tappioluettelo sisältää 126 875 nimeä.
Ryhmän mukaan jälkimmäinen on todennäköisesti lähempänä oikeata. Haavoittuneiden punasotilaiden luvuksi ryhmä ilmoittaa 265 000 miestä. Venäläisessä ja neuvostoliittolaisessa kirjallisuudessa on esitetty suurempiakin lukuja, kuten 200 000–300 000 kaatunutta, huippuna Nikita Hruštševin mainitsemat miljoonan miehen tappiot. Nämä luvut eivät kuitenkaan perustu arkistolähteisiin.
Sodan seurauksena Suomi menetti Sallan, Karjalan, Suomenlahden ulkosaaret ja Kalastajasaarennon länsiosan. Kaiken kaikkiaan luovutetut alueet olivat 12 prosenttia Suomen pinta-alasta. Suomi joutui myös vuokraamaan Neuvostoliitolle Hangon sotilastukikohdaksi. Kotinsa menetti noin 430 000 suomalaista, joka oli noin 12 prosenttia koko väestöstä. Kotinsa menettäneille pyrittiin löytämään uudet asuinpaikat muualta Suomesta säätämällä pika-asutuslaki. Sodan jälkeen perustettu Karjalan Liitto pyrki puolustamaan karjalaisevakkojen etuja.
Lyhyen rauhan jälkeen seurasi jatkosota Neuvostoliittoa vastaan. Sen sodanjulistus annettiin 25. kesäkuuta 1941.
Ruotsin ja Viron roolit talvisodassa
Pohjoismaat, eritoten Ruotsi, tukivat hieman Suomea sodassa. Ruotsista saapui vapaaehtoisena sotaan yli 8 000 henkilöä. Virallinen Ruotsi ei kuitenkaan tukenut Suomea millään tavoin ja kielsi liittoutuneiden ja monien muidenkin maiden pyynnöt joukkojen kuljetuksesta Suomen avuksi. Ruotsi oli ennen sotaa sitoutunut muun muassa hoitamaan Ahvenanmaan puolustuksen sotatilanteessa. Sodan syttyessä Suomen pyynnöt asiasta kaikuivat kuitenkin kuuroille korville. Suomen oli puolustettava itse Ahvenanmaata. Ruotsin tyly asenne naapurimaataan kohtaan aiheutti närää kautta Euroopan ja ulkomaiset lehtimiehet kirjoittelivatkin aiheesta tyyliin "ruotsalaiset saattavat joutua katumaan päätöstään". Suomi pystyi kuitenkin pitämään itsenäisyytensä ja Ruotsin rajaa ei näin päästy uhkaamaan idästä.
Viron osa sodassa oli monitahoinen. Valtio oli itsenäinen, mutta allekirjoittanut syyskuussa 1939 avunantosopimuksen Neuvostoliiton kanssa. Neuvostolaivaston sota-aluksia oli Tallinnassa ja Paldiskissa oli lentotukikohta, josta erityisesti pommitettiin Turkua.
Suomen poliittinen johto kutsui Viroa "vihollisensa liittolaiseksi" ja Suomessa esiintyi Viron-vastaisuutta. Maiden diplomaatit kävivät pisteliästä sananvaihtoa liittyen Viron rooliin. Virallisesti Viro ilmoitti olevansa sodassa puolueeton ja että neuvostolaivasto on Tallinnassa vain laivastovierailulla. Henkilökohtaisesti Viron johto antoi kuitenkin luvan Tallinnan ulkopuolella olevien Puna-armeijan tukikohtien pommittamiseen. Suomen ilmavoimat pommittivatkin, mutta tavoitteenaan lähinnä näyttää Puna-armeijalle, etteivät ne ole koskemattomia. Ilmavoimilla oli suunnitelma Paldiskin lentotukikohdan tuhoamiseksi, mutta sitä lykättiin sodan loppuun asti Karjalankannaksen toisen offensiivin alettua, kun pommikoneita tarvittiin jalkaväen tukemiseksi. Suomalaiset myös miinoittivat Viron laivaväyliä. Miinat upottivat saksalaisen kauppalaiva Dietrich Hasseldickin (900 tonnia).
Vaikka poliittisesti Suomi ja Viro olivat etäisiä, sotilaallisesti mailla oli salaista ja Suomelle arvokasta yhteistyötä. Virolaiset radiotiedustelijat mursivat Puna-armeijan koodattua radioliikennettä ja saivat divisioonatason tietoa sen operaatioista. Tiedustelutieto lähetettiin Suomeen Suomenlahden merikaapeleita pitkin.
Talvisodan merkityksestä
Talvisota saattoi vaikuttaa toiseen maailmansotaan merkittävästi, koska Saksa arvioi Neuvostoliiton "savijaloilla seisovaksi jättiläiseksi" ja päätti lopulta hyökätä Neuvostoliittoon kesällä 1941. Toisaalta venäläiset ottivat opikseen jäykän taktiikan ja jäykkien komentosuhteiden aiheuttamista tappioista sekä jalkaväen koulutuksen puutteista, joka heijastui toisen maailmansodan loppuhetkiin. Myös Suomi-konepistoolein varustettujen iskujoukkojen menestys Raatteentiellä johti konepistoolin sekä tietenkin suksien merkityksen uudelleenarviointiin Neuvostoliitossa.
Neuvostoliiton virallinen kanta oli 1980-luvulle asti, että talvisota oli vain pieni rajaselkkaus. Sittemmin Venäjällä on ilmestynyt kirjallisuutta ja TV-dokumenttejä, joissa sodan laajuus ja dramaattisuus on esitelty.
Kirjallisuutta
- Erkki Käkelä: Marskin panssarintuhoojat. ISBN 951-0-24638-7
- kertoo suomalaisen panssarintorjunnan teoriasta ja käytännöstä vuosina 1917–1945
- Erkki Palolampi: Kollaa Kestää ISBN 951-0-16034-2
- Kertoo Kollaanjoen taisteluissa. Liitteenä sotahistoriallinen katsaus Kollaan rintama — talvisodan pienoiskuva, kirjoittanut K. J. Mikola.
- useita kirjoittajia: Talvisodan pikkujättiläinen. ISBN 951-0-23536-9. Toimitus: Jari Leskinen ja Antti Juutilainen
- kertoo erään näkemyksen talvisodasta
Katso myös:
- Media ja sodankäynti Suomessa
- Jatkosota
- Talvisodan henki
- Suomen Ilmavoimat, joka kuvaa talvisodan ilmasodan ja lentokaluston
- [http://www.iremember.ru/infantry/krutskikh/krutskikh.htm Neuvostoliittolaisen Talvisodan veteraanin haastattelu]
Luokka:Suomi 1939-1945
Luokka:Toinen maailmansota
ko:겨울 전쟁
ja:冬戦争
Tuure LehénTuure Lehén (28.4.1893 Jämsänkoski - 12.10.1976) oli suomalainen vasemmistopoliitikko, filosofi, lehtimies ja kääntäjä.
Tuure Valdemar Lehén vietti lapsuutensa Jämsänkoskella, josta muutti Ensimmäisen maailmansodan alkaessa Poriin lehtimiestöihin. 1915 Lehén aloitti opinnot Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan historiallis-kielitieteellisellä osastolla.
Sosialidemokraattisessa nuorisoliitossa aktiivisesti toimineen Lehénin opinnot keskeytyivät tammikuussa 1918 Yrjö Sirolan kutsuessa miehen kumouksellisen kansanvaltuuskunnan sihteeriksi. Työssään Lehén tutustui lähemmin myös Otto-Ville Kuusiseen ja Kullervo Manneriin. Tappion häämöttäessä pakeni Lehén muiden mukana Venäjälle.
Työväen tappiosta Suomessa oppineena ja johtopäätökset vetäneenä Lehén oli elokuussa 1918 perustamassa Suomen kommunistista puoluetta (SKP). Perustavan kokouksen jälkeen Lehén ilmoittautui Puna-armeijaan, jossa jo 1919 toimi Petroskoin edustalla tykistöpatterin päällikkönä.
Oltuaan 8 vuotta armeijan leivissä siirtyi useaa kieltä taitanut Lehén 1926 Kommunistisen internationaalin palvelukseen. Kominternissa hän perehtyi ja tutustui useiden eri maiden kommunisteihin ja näiden puolueisiin. 1930-luvulla Lehén opetti vallankumoustaktiikkaa ja sabotaasia Lenin-opistossa. Espanjan sisällissotaan Lehén lähti vapaaehtoisena 1936 ja taisteli kaksi vuotta tasavallan puolesta kansainvälisisissa prikaateissa tutustuen läheisesti espanjalaisiin vallankumouksellsiin.
Lyhytaikaisen Terijoen hallituksen ministerinuran jälkeen Lehén siirtyi takaisin yliopistomaailmaan 1940. Petroskoin yliopiston ensimmäisenä rehtorina Lehénille jäi aikaa paneutua myös teoreettisiin kysymyksiin. Hän jatkoi tutkimustyötä palattuaan Suomeen 1946 ja toimiessaan kustannusyhtiö Kansankulttuurin johtajana. Lehénin Marxia ja Engelsiä suomalaisille tulkitsevia teoksia pidettiin kommunistien keskuudessa pitkään tärkeimpinä alan teoksina, joita kommunistit käyttivät marxismi-leninismiä opiskellessaan. Tunnetuimmaksi Lehénin teoksista tuli 1940-luvun lopussa kirjoitettu Työväenluokan maailmankatsomus, josta vielä 1976 julkaistiin seitsemäs painos.
Lehén pysyi tärkeänä taustavaikuttajana SKP:ssa kuolemaansa saakka. SKP:n ohjelma vuodelta 1957 oli pääasiassa Lehénin työtä ja hänellä oli osansa myös seuraavan vuosikymmenen ohjelmaremontissa. Omaperäinen ja kyyninen Lehén ei varsinaisesti kuulunut kumpaankaan puolueensa riitelevään osapuoleen.
Lehén oli naimisissa (jossain vaiheessa) Hertta Kuusisen kanssa.
Teoksia
- Työväenluokan maailmankatsomus
- Materialisteja ja idealisteja (suppea filosofian historia)
- Kansa ja valtio (neuvostomarxismin mukaista valtio-oppia)
Katso myös
- Marxilainen uskontokritiikki
Luokka:Suomalaiset poliitikot
Armas Äikiä
Armas Äikiä (14. maaliskuuta 1904 Vpl Pyhäjärvi - 20. marraskuuta 1965 Helsinki) oli suomalainen runoilija, kirjailija, toimittaja, poliittisen työn tekijä.
Vanhemmat räätäli Matti Äikiä ja vaimonsa Eeva Koskinen.
Toimi päätoimittajana lehdissä Liekki, Itä- ja Länsi ja Tiedonantaja. Poliittisista syistä (kommunisti) vangittuna 1927-28, 1930-35. Loikkasi Neuvostoliittoon 1935, missä toimi toimittajana ja poliittisissa tehtävissä. Oli Kuusisen eli Terijoen hallituksen maatalousministerinä 1939-40. Karjalan kirjailijaliiton puheenjohtaja 1940. Karjalais-Suomalaisen Sosialistisen Neuvostotasavallan Korkeimman Neuvoston taideasiaian hallinnon päälliikö 11.7.1940. Jatkosodan jälkeen Suomessa neuvostoliittolaisten ja suomalaisten vasemmistolaisjärjestöjen uutistoimistojen toimittaja. Toimi työviisumilla, koska ei saanut takaisin Suomen kansalaisuutta.
Luokka:Suomalaiset poliitikot
Luokka:Neuvostoliittolaiset poliitikot
Talvisodan henkiTalvisodan henki mahdollisti osaltaan suomalaisten vastarinnan murtumattomuuden talvisodan vaikeina aikoina. Talvisodan hengen, peräänantamattoman tahdon, syntyä on selitetty seuraavasti:
Ensin taloudellinen kehitys, 1930-luvun lopun nousukausi, hyvinvoinnin lisääntyminen ja muu poliittinen kehitys lievitti vuoden 1918 sodan jälkeisiä poliittisia ristiriitoja 1930-luvun loppupuolella.
Toiseksi talvisodan hengen muodostumiseen vaikutti poliittinen kehitys välittömästi ennen talvisotaa. Erityisen merkittävä oli Neuvostoliiton ja Saksan kesällä 1939 tekemä sopimus. Jos suomalaiset kommunistit olivat luottaneet Neuvostoliittoon fasistisen Saksan vastapainona ja oikeisto oli vastaavasti uskonut Saksaan Neuvostoliiton vastapainona, romahdutti tämä sopimus molempien maailman. Suomalaiset oli jätetty yksin, mahdollisessa sodassa seinää vasten. Mitä jäi jäljelle? Luottamus jumalalliseen oikeudenmukaisuuteen ja toiseen suomalaiseen sekä pakko taistella katkeraan loppuun asti.
Poliittisen keskustan maailmankuva oli romahtanut jo aiemmin 1930-luvulla, kun Kansainliitto osoittautui täysin kykenemättömäksi puuttumaan hyökkäyksiin maailmalla: Espanjan sisällissota, Japani–Kiina, Italia–Abessinia. Lopputulos oli sama: jäljelle jäi vain luottamus toiseen suomalaiseen.
Terijoen hallituksen muodostamisella oli merkittävä vaikutus mielialoihin Suomessa. Jos joku olikin uskonut Neuvostoliiton vakuutteluihin Leningradin turvallisuuden takaamisesta, loppui tuo usko Terijoen hallitukseen. Tämän hallituksen muodostaminen oli psykologisesti erittäin epäviisas teko. Se johtui todennäköisesti sisäpoliittisista tarpeista, sillä Neuvostoliiton ei sopinut koskaan hyökätä, se saattoi vain auttaa maailmanvallankumouksen etenemistä.
Kolmanneksi talvisodan hengen syntyyn vaikuttivat hyökkäyksen pysäyttäminen Kannaksella ja sodan ensimmäiset menestykset mm. Tolvajärvellä. Ne osoittivat, että Puna-armeija on lyötävissä.
Viimeisissä versioissa myös suomalaisen median osuus (propaganda) on nähty merkittävänä.
Lähteitä
- W. Halsti: "Muistelmat 2 (1939–1948) – Aika vaatii verkonsa" Otava Helsinki 1974 (kolmas painos) s. 29–40 ja 83
Luokka:Suomi 1939-1945
Luokka:Suomi 1939-1945Luokka:Itsenäisen Suomen historia
Luokka:Suomen sodat Voltaic Communist OrganizationVoltaic Communist Organization (Organisation communiste voltaïque, OCV) was a communist party in the country now known as Burkina Faso. It was founded in 1971 out of the student milieu. In 1978 OCV split in two, the pro-China Communist Struggle Union (ULC) and the pro-Albanian Voltaic Revolutionary Communist Party (PCRV).
Category:Communist parties in Africa
Category:Political parties in Burkina Faso
diety heavy metal mieszne filmy yciorys gry sportowe
|
|
|
|
