Home About us Products Services Contact us Bookmark
:: wikimiki.org ::
Torino

Torino

Torino on merkittävä teollisuuskaupunki luoteis-Italiassa. Se on Piemonten alueen ja Torinon maakunnan pääkaupunki. Torino sijaitsee Po- ja Dora Riparia -jokien yhtymäkohdassa pääasiassa Pon länsipuolella. Kaupungin keskustan maantieteellinen sijainti on noin 45° 4' pohjoista leveyttä, 7° 41' itäistä pituutta. Torinon kunnan väkiluku oli vuoden 2001 väestönlaskennassa 865 263, mutta Torinon suurkaupunkialueella on yhteensä noin 1,5 miljoonaa asukasta. Torinon maakunta on yksi Italian suurimmista ja väkirikkaimmista, 6 830 km2 ja 2 165 619 asukasta (2001). Torino tunnetaan erityisesti Fiat-autotehtaan hallinnon ja päätuotantolaitosten sijaintipaikkana. Entinen Lingotto-teollisuusrakennus, aikoinaan maailman suurin autotehdas, toimii nykyisin kongressikeskuksena, konserttisalina, taidegalleriana ja hotellina. Menestyselokuvan Riehakas ryöstö (The Italian Job, 1969) keskeiset tapahtumat sijoittuivat Torinoon. Torinossa pidettiin 1999 kansainvälinen lähiavaruuden kappaleita käsitellyt konferenssi, jossa otettiin käyttöön Torinon asteikko. Siinä jonkin tietyn avaruuskappaleen Maahan osumisen riskitasoa kuvataan asteikolla 0–10.

Historia

Noin 400-luvulla eaa seudulle asettuneella väestöllä oli nykyisen Torinon paikalla kaupunki Taurasia, jonka Hannibal hävitti vuonna 218 eaa. Roomalaiset perustivat paikalle sotilasleirin Castra Taurinorum, joka myöhemmin omistettiin keisari Augustukselle nimellä Julia Augusta Taurinorum. Sotilasleirin pääkadun (decumanus) paikka löytyy yhä Torinon asemakaavasta, nykyisin nimellä Via Garibaldi. Langobardit valloittivat seudun 568 ja hallitsivat sitä ruhtinaskuntana, kunnes frankit syrjäyttivät heidät 773 ja pitivät aluetta hallussaan vuoteen 888. Tämän jälkeen valta vaihtui useasti. Ranskalainen Savoijin aatelissuku sai seudun hallintaansa 1200-luvulla ja hallitsi sitä suurimman osan ajasta Italian yhdistymiseen 1861 saakka, jolloin Savoijin sukuun kuulunut Sardinian kuningas Vittorio Emanuele II (Viktor Emanuel II) tuli Italian ensimmäiseksi kuninkaaksi. Torino oli yhdistyneen Italian ensimmäinen pääkaupunki 1861–1865. Torinon yliopisto perustettiin 1404.

Urheilu

Torinossa toimii kaksi tunnettua jalkapalloseuraa, Juventus FC ja Torino FC. Torino on vuoden 2006 talviolympialaisten isäntäkaupunki. (Katso myös: 2006 talviolympialaiset.)

Nähtävyyksiä


- Automuseo.
- Keskustan pääkatujen katetut jalkakäytävät.
- Museo Egizio, yksi tärkeimmistä Egyptin historian kokoelmista maailmassa.
- Mole Antonelliana -torni, jonka siluetti on yksi Torinon symboleista. Tornissa toimii kansallinen elokuvamuseo. Näköalatasanteelta voi katsella kaupunkia.
- Piazza Castello -aukio, jonka keskellä on Palazzo Madama ja laidalla kuninkaallinen palatsi ja kuninkaallinen asekokoelma.
- Supergan basilika Po-joen itäpuolisilla kukkuloilla.
- Torinon käärinliinan säilytyspaikka Johannes Kastajan katedraalin kuninkaallisessa kappelissa.
- Valentino-puisto, jossa on kasvitieteellinen puutarha sekä keskiaikaisen kylän ja linnan jäljitelmät, jotka rakennettiin vuonna 1884 pidettyyn näyttelyyn.

Aiheesta muualla


- [http://digilander.libero.it/fotogian/torino.home.html Valokuvia Torinosta] Luokka:Italian kaupungit ko:토리노 ja:トリノ

Neliökilometri

Neliökilometri (lyhenne km2) on pinta-alan yksikkö. Yksi neliökilometri on 1000 metriä × 1000 metriä eli 1 000 000 neliömetriä tai hehtaareina ilmaisten 100 hehtaaria. Luokka:Pinta-alayksiköt

1969

Tapahtumia


- 1. tammikuuta - Suomessa keskiolutlaki antoi oikeuden myydä III-veroluokan olutta elintarvikeliikkeissä.
- 15. tammikuuta - Neuvostoliitto laukaisi Sojuz 5:n
- 20. tammikuuta - Richard Nixon astui presidentin virkaan.
- 24. tammikuuta - Sotatilalaki Madridssa, yliopisto suljettiin ja yli 300 opiskelijaa pidätettiin.
- 27. tammikuuta - 14 Israelin vakoojiksi väitettyä pidätettiin ja teloitettiin Bagdadissa.
- 30. tammikuuta - The Beatles esiintyi viimeisen kerran levy-yhtiön katolta. Poliisi hajoittaa luvattoman konsertin.
- 3. helmikuuta - Jasser Arafat palestiinalaisten kansankongressin valitsemana PLO:n johtoon.
- 1. maaliskuuta - The Doorsin Jim Morrison pidätettiin Miamissa ja häntä syytettiin siveettömästä käytöksestä ja julkisesta juopumuksesta.
- 2. maaliskuuta - Neuvostoliiton ja Kiinan joukot taistelivat Ussurijoella.
- 3. maaliskuuta - NASA laukaisi Apollo 9:n
- 7. maaliskuuta - Sekatyömies Tauno Pasanen surmasi metsästyskiväärillä neljä häntä pidättämään tullutta poliisia Pihtiputaan Korppisten kylässä. Surmansa saivat konstaapelit Mauno Poikkimäki, Veikko Riihimäki, Onni Saastamoinen ja Pentti Turpeinen. Elokuvaohjaaja Mikko Niskanen teki tästä tapauksesta elokuvan Kahdeksan surmanluotia vuonna 1972.
- 13. maaliskuuta - Apollo 9 palasi lennoltaan
- 17. maaliskuuta - Golda Meirista tuli Israelin pääministeri.
- 19. maaliskuuta - Brittien laskuvarjojoukot ja merijalkaväki nousivat maihin Anguillalla odottaen vastarintaa "presidentti" Ronald Websterin joukoilta. Paikalliset toivottivatkin sotilaat tervetulleiksi.
- 16. toukokuuta - Neuvostoliiton Venera 5 -avaruusluotain laskeutui Venukseen
- 18. toukokuuta - NASA laukaisi Apollo 10:n
- 20. kesäkuuta - Georges Pompidou valittiin Ranskan presidentiksi.
- 7. heinäkuuta - Kanadassa ranskan kielestä tuli tasa-arvoinen englannin kielen kanssa valtionhallinnossa.
- 14. heinäkuuta - Hondurasin ja El Salvadorin välinen jalkapallosota puhkeaa ja El Salvador hyökkää Hondurasiin. Tulitauko saadaan aikaan 20. heinäkuuta.
- 20. heinäkuuta - Ensimmäinen miehitetty kuulento: Apollo 11 laskeutui kuun pinnalle.
- 25. heinäkuuta - Vietnamin sota: Presidentti Richard Nixon julisti, että aasialaisten liittolaisten on kannettava vastuu omasta puolustuksestaan. Sotaa aletaan "vietnamisoida".
- 4. elokuuta - Salaiset rauhanneuvottelut alkoivat Pariisissa Yhdysvaltain ja Pohjois-Vietnamin välillä. Ne päättyvät kuitenkin epäonnistumiseen.
- 9. elokuuta - Charles Mansonin kultin jäsenet murhasivat viisi ihmistä ja seuraavana päivänä kaksi.
- 13. elokuuta - Kovia taisteluja Kiinan ja Neuvostoliiton rajalla.
- 15. elokuuta - Woodstock-festivaali alkoi (päättyen 18. elokuuta)
- 1. syyskuuta - Vallankaappaus Libyassa syrjäytti kuningas Idris I:n ja eversti Muammar Gaddafi nousee valtaan.
- 22. syyskuuta - Etelä-Ruotsissa voimakas myrsky aiheuttaa suurta tuhoa metsille ym.
- 1. lokakuuta - Olof Palme valittiin Ruotsin sosiaalidemokraattisen puolueen johtoon, ja hän seuraa Tage Erlanderia pääministerinä 14. lokakuuta.
- 5. lokakuuta - Aikamiesten esittämä "Iltatuulen viesti" putosi Yleisradion listalta oltuaan siellä ohjelman alkamisesta, tammikuusta 1968 alkaen.
- 15. lokakuuta - Sadat tuhannet ottavat osaa Vietnamin sodan vastaisiin mielenosoituksiin Yhdysvalloissa.
- 21. lokakuuta - Willy Brandtista tuli Länsi-Saksan liittokansleri.
- 21. lokakuuta - Siad Barre nousi valtaan Somaliassa vallankaappauksella.
- Marraskuu - Internetin edeltäjä, ARPANET otettiin käyttöön
- 2. marraskuuta - Suomen eteläosassa voimakas lumipyry ja Etelä-Ruotsissa kova myrsky.
- 14. marraskuuta - NASA laukaisi Apollo 12:n
- 15. marraskuuta - Kylmä sota: Neuvostoliiton sukellusvene K-19 törmäsi yhdysvaltalaisveneeseen USS Gato Barentsinmerellä.
- 15. marraskuuta - Washington, DC:ssä 250 000–500 000 osoittaa mieltään Vietnamin sotaa vastaan.
- 17. marraskuuta - Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain edustajat tapasivat Helsingissä ja aloittivat SALT I neuvottelut ydinaseiden vähentämiseksi.
- 19. marraskuuta - Apollo 12 laskeutui Myrskyjen merelle. Charles Conradista ja Alan Beanista tulee kolmas ja neljäs ihminen Kuun kamaralla.
- 20. marraskuuta - Cleveland Plain Dealer julkaisi valokuvia My Lain verilöylystä Vietnamissa.
- 21. marraskuuta - Ensimmäinen ARPANET-yhteys otettiin käyttöön
- 1. joulukuuta - Vietnamin sota: ensimmäinen asevelvollisten arvonta sitten toisen maailmansodan. New York Timesin mukaan arvonta ei ollut reilu.

Syntyneitä


- 3. tammikuuta - Michael Schumacher, Formula 1 -ajaja
- 5. tammikuuta - Marilyn Manson, laulaja
- 11. helmikuuta - Jennifer Aniston, näyttelijä
- 25. helmikuuta - Petri Walli, rock-muusikko
- 25. huhtikuuta - Renée Zellweger, näyttelijä
- 7. toukokuuta - Eagle Eye Cherry, muusikko
- 14. kesäkuuta - Steffi Graf, tennistähti
- 15. kesäkuuta - Oliver Kahn, saksalainen jalkapalloilija
- 12. elokuuta - Tanita Tikaram, laulaja
- 18. elokuuta - Edward Norton, näyttelijä
- 28. joulukuuta - Linus Torvalds, Linux-käyttöjärjestelmäytimen kehittäjä.
- 25. syyskuuta - Catherine Zeta-Jones, näyttelijä
- 3. lokakuuta - Gwen Stefani, No Doubtin laulaja
- 22. lokakuuta - Helmut Lotti, laulaja
- 7. marraskuuta - Hélène Grimaud, pianisti
- 9. joulukuuta - Bixente Lizarazu, ranskalainen jalkapalloilija

Kuolleita


- 8. tammikuuta - Serge Poliakoff, venäläinen taiteilija (s. 1900)
- 2. helmikuuta - Boris Karloff
- 3. helmikuuta - Al Taliaferro
- 28. maaliskuuta - Dwight D. Eisenhower, armeijakenraali ja 34. Yhdysvaltain presidentti
- 2. toukokuuta - Franz von Papen
- 8. kesäkuuta - Aino Järnefelt, Sibeliuksen puoliso.
- 2. heinäkuuta - Brian Jones, Rolling Stonesin kitaristi.
- 9. elokuuta - Sharon Tate, näyttelijä
- 17. elokuuta - Ludwig Mies van der Rohe, arkkitehti
- 18. elokuuta - Conrad Albrecht, suuramiraali
- 31. elokuuta - Rocky Marciano, nyrkkeilyn voittamaton raskaan sarjan maailmanmestari
- 2. syyskuuta - Ho Chi Minh, Pohjois-Vietnamin presidentti
- 21. lokakuuta - Jack Kerouac, kirjailija Luokka:1960-luku Luokka:1969 ko:1969년 ja:1969年 simple:1969 th:พ.ศ. 2512

1999

Tapahtumia

Tammikuu


- 1. tammikuuta - Euro otetaan käyttöön Suomessa ja 11 muussa EU-maassa (käteisvaluuttana 2001).
- 4. tammikuuta - Islamabadissa shiiamoskeijassa avataan tuli, 16 kuolee ja 25 loukkaantuu.
- 21. tammikuuta - Yhdysvaltain rannikkovartiosto takavarikoi 4,3 tonnia kokaiinia Houstoniin matkalla olleesta aluksesta.
- 20. tammikuuta - TV-sarja Salatut elämät alkoi.
- 25. tammikuuta - Kolumbiassa maanjäristyksessä kuolee 1000.
- 28. tammikuuta - Kittilän Pokassa mitataan Suomen kaikkien aikojen alin lämpötila -51,5°C.

Helmikuu


- 5. helmikuuta - Nyrkkeilijä Mike Tyson tuomitaan kahdeksi vuodeksi vankeuteen 31. elokuuta 1998 auto-onnettomuuden jälkeen tapahtuneesta pahoinpitelystä.
- 10. helmikuuta - Lumivyöryt Ranskan alpeilla lähellä Geneveä surmaavat 10.
- 12. helmikuuta - Yhdysvaltain senaatti hylkää presidentti Bill Clintonin viraltapanosyytteet.
- 16. helmikuuta - Uzbekistanissa murhayritys presidentti Islam Karimovia vastaan.
- 16. helmikuuta - Ympäri Eurooppaa kurdit hyökkäävät Turkin lähetystöihin ja ottavat panttivankeja Abdullah Öcalanin pidätyksen vuoksi.
- 23. helmikuuta - Abdullah Öcalania syytetään maapetturuudesta Ankarassa, Turkissa.
- 27. helmikuuta - Yrittäessään maapallon kiertoa, Colin Prescot ja Andy Elson saavuttavat uuden ennätyksen kuumailmapallolennossa: 233 tuntia ja 55 minuuttia.
- 27. helmikuuta - Olusegun Obasanjoista tulee Nigeria ensimmäinen vaaleilla valittu presidentti sitten vuoden 1983.

Maaliskuu


- 1. maaliskuuta - Lusakassa, Sambiassa pommi tuhoaa Angolan lähetystön.
- 1. maaliskuuta - Hutut tappavat kahdeksan turistia Ugandassa.
- 1. maaliskuuta - Jalkaväkimiinat kieltävä sopimus tulee voimaan.
- 4. maaliskuuta - Sotilasoikeudessa merijalkaväen kapteeni Richard Ashby vapautetaan kuolemantuottamussyytteistä hänen koneensa surmattua 20 laskettelijaa Italiassa katkaistessaan hiihtohissin gondolin vaijerin.
- 12. maaliskuuta - Unkari, Puola ja Tšekki liittyvät NATO:on.
- 21. maaliskuuta - Bertrand Piccard ja Brian Jones onnistuvat ensimmäisinä kiertämään maapallon kuumailmapallolla. Matka alkoi 3. maaliskuuta.
- 23. maaliskuuta - Paraguayn varapresidentti Luis Maria Argana murhataan.
- 24. maaliskuuta - NATO hyökkää Jugoslaviaan ilmaiskuin.
- 24. maaliskuuta - tulipalo Mont Blancin tunnelissa surmaa 39 ja sulkee tunnelin lähes kolmeksi vuodeksi.
- 26. maaliskuuta - Melissa-mato tekee tuhojaan Internetissä.
- 29. maaliskuuta - Ensimmäistä kertaa Dow Jones-teollisuusindeksi ylittää 10000 (10006.78).

Huhtikuu


- 1. huhtikuuta - Nunavutista, Inuitien kotimaasta tulee Kanadan kolmas territorio.
- 5. huhtikuuta - Kaksi Libyalaista, joita syytetään vuoden 1988 Lockerbien pommi-iskusta, tuodaan oikeuden eteen Alankomaissa.
- 7. huhtikuuta - Serbian joukot sulkevat Kosovon rajat estääkseen albaanien paon.
- 7. huhtikuuta - Star Wars -fanit alkavat jonottaa Los Angelesissa elokuvalippuja Star Wars episodi I:n ensiesitykseen kuuden viikon kuluttua.
- 20. huhtikuuta - Littletonissa, Coloradossa teini-ikäiset Eric Harris ja Dylan Klebold avaavat tulen Columbinen lukiossa opettajiaan ja koulutovereitaan vastaan. 12 nuorta ja opettaja kuolee ennen nuorten itsemurhaa.
- 30. huhtikuuta - Kambodža liittyy ASEAN:iin.

Toukokuu


- 6. toukokuuta - Wales ja Skotlanti valitsevat edustajat kansalliskokoukseen ja parlamenttiin. Skotlanti ensi kertaa liittosopimuksen (1707) solmimisen jälkeen.
- 7. toukokuuta - Belgradissa, Jugoslaviassa NATO:n yhdysvaltalaiskoneet pommittavat täsmäasein Kiinan lähetystöä. Kolme kuolee ja 20 haavoittuu.
- 7. toukokuuta - Guinea-Bissaussa sotilasvallankaappaus syöstää presidentti João Bernardo Vieiran.
- 13. toukokuuta - Italiassa Carlo Azeglio Ciampi valitaan presidentiksi.
- 17. toukokuuta - Ehud Barak valitaan Israelin pääministeriksi.
- 27. toukokuuta - Kansainvälinen tuomioistuin Haagissa syyttää Jugoslavian presidenttiä Slobodan Miloseviciä ja neljää muuta sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan Kosovon tapahtumien vuoksi.
- 28. toukokuuta - Milanossa Leonardo da Vincin Viimeinen ehtoollinen tulee näytteillä 22 vuoden restauroinnin jälkeen.

Kesäkuu


- 8. kesäkuuta - Kolumbian hallitus ilmoittaa, että se lisää arvioidun laittoman huumekaupan arvon bruttokansantuotteeseen.
- 9. kesäkuuta - Jugoslavia ja NATO solmivan rauhansopimuksen.
- 10. kesäkuuta - NATO:n ilmaiskut päättyvät ja Serbian joukot vetäytyvät Kosovosta.
- 12. kesäkuuta - YK:n KFor-rauhanturvaajat saapuvat Kosovoon.

Heinäkuu


- 16. heinäkuuta - John F. Kennedy Jr.:n ohjaama kone putoaa mereen Massachusettsissa, Kennedyn lisäksi hänen vaimonsa Carolyn Bessette Kennedy ja hänen siskonsa Lauren Bessette saavat lisäksi surmansa.
- 25. heinäkuuta - Lance Armstrong voittaa Tour de France-pyöräilykilpailun ensimmäisen kerran.

Elokuu


- 9. elokuuta - Venäjän presidentti Boris Jeltsin erottaa pääministerinsä Sergei Stepashin ja koko hallituksen neljättä kertaa uransa aikana.
- 11. elokuuta - Täydellinen auringonpimennys Euroopassa ja Aasiassa.
- 17. elokuuta - 7,4 richterin maanjäristys iskee luoteiseen Turkkiin, surmaten 17 000.
- 19. elokuuta - Belgradessa kymmenet tuhannet mielenosoittajat vaativat presidentti Slobodan Milosevicin eroa.

Syyskuu


- 16. syyskuuta - Big Brother -tosi-tv-sarja alkaa Alankomaissa.

Lokakuu


- NASA menettää yhteyden Mars Climate Orbiter -luotaimeen.
- 5. lokakuuta - 31 kuolee Ladbroke Groven rautatieonnettomuudessa 4 km länteen Lontoon Paddingtonin rautatieasemalta.
- 12. lokakuuta - Pakistanissa kenraali Pervez Musharraf ottaa vallan ydinasevaltiossa syösten pääministeri Nawaz Sharifin vallasta.
- 12. lokakuuta - Maailman väkiluku ylittää vuonna 1999 kuusi miljardia.
- 13. lokakuuta - Yhdysvaltain senaatti hylkää ydinkokeet kieltävän CTBT-sopimuksen.
- 27. lokakuuta - Armenian parlamentissa murhataan pääministeri Vazgan Sarkisian, puhemies Karen Demirchian ja kuusi muuta jäsentä.
- 31. lokakuuta - EgyptAirin lento New Yorkista Kairoon putoaa Nantucketissa, Massachusettsissa mereen rannikon lähistöllä, surmaten 217.
- 31. lokakuuta - Katolinen kirkko ja Luterilainen maailmanliitto antavat yhteisen julistuksen, joka päättää vuosisatoja vanhan oppiriidan uskosta ja pelastuksesta.

Marraskuu


- 5. marraskuuta - Tuomari Thomas Penfield Jackson havaitsee Microsoftilla olevan monopoliaseman. Päätös monopolilakien rikkomisesta saa odottaa vuoteen 2000.
- 6. marraskuuta - Australialaiset äänestäjät haluavat pitää Britannian kuninkaallisen maan päänä.
- 20. marraskuuta - Kiina laukaisee ensimmäisen miehittämättömän Shenzhou-avaruusaluksen.
- 30. marraskuuta - Seattlessa, Washingtonissa ensimmäinen globalisaatiota vastustava laajamittainen mielenosoitus yllättää poliisin ja pakottaa peruttamaan avajaistilaisuudet. Protestit kestävät 3. joulukuuta asti.

Joulukuu


- 2. joulukuuta - Yhdistynyt kuningaskunta siirtää vallan Pohjois-Irlannissa Pohjois-Irlannin toimeenpanevalle johtokunnalle rauhansopimuksen mukaan.
- 3. joulukuuta - Tori Murden ylittää ensimmäisenä naisena Atlantin soutuveneellä. Soudettuaan 81 päivää hän saapuu Guadeloupelle, lähdettyään Kanarialta.
- 3. joulukuuta - NASA menettää yhteyden Mars Polar Lander -luotaimeen hetkiä ennen sen saapumista Marsin kaasukehään.
- Internet-huumassa Halfway, Oregonissa päättää muuttaa nimensä half.com:iksi.
- 3. joulukuuta - Tuhoisa myrsky riepottelee Tanskaa ja Pohjanmerta.
- 14. joulukuuta - Algerialainen Ahmed Ressam pidätetään Kanadan rajalla hänen kun tulli löytää hänen autostaan räjähteitä. Pidätys aiheuttaa huolenaiheita poliisille ja johtaa uudenvuodenseremonioiden perusmiseen Seattlessa. Ressam tuomitaan lopulta yrityksestä räjäyttää pommi Los Angelesin kansainvälisellä lentokentällä uudenvuodenaattona.
- 17. joulukuuta - YK:n turvallisuusneuvosto luo uuden elimen, Unmovicin, korvaamaan Irakin hylkäämä UNSCOM. Turvallisuusneuvosto määrää Irakin sallimaan välittömästi asetarkastusten jatkaminen, mutta Irak hylkää päätöksen.
- 20. joulukuuta - Portugali palauttaa Macaon Kiinalle
- 21. joulukuuta ja 22. joulukuuta - Espanjan Guardia Civil pysäyttää Zaragozassa pakettiauton josta löytyy 950 kg räjähteitä ja seuraavan päivänä toisen, jossa on 750 kg räjähteitä. ETA myönsi myöhemmin tavoitteen olleen räjäyttää Torre Picasso -tornitalo.
- 31. joulukuuta - Venäjän presidentti Boris Jeltsin eroaa presidentin virasta, nimeten virkaatekeväksi presidentiksi pääministeri Vladimir Putinin.
- 31. joulukuuta - Uudenvuoden juhliminen alkaa eri puolilla maailmaa.

Muuta


- Ruotsi voitti Euroviisut kappaleella Take me to your heaven.

Syntyneitä

Kuolleita


- 15.tammikuuta - Big L, muusikko
- 7. helmikuuta - Jordanian kuningas Hussein
- 2. maaliskuuta - Dusty Springfield, muusikko
- 7. maaliskuuta - Stanley Kubrick, ohjaaja
- 8. maaliskuuta - Joe DiMaggio, baseball-tähti, Marilyn Monroen aviomies
- 2. toukokuuta - Oliver Reed, englantilainen näyttelijä
- 11. kesäkuuta - DeForest Kelly, näyttelijä (Star Trekin Dr. McCoy)
- 23. kesäkuuta - Grels Teir, poliitikko, varatuomari, pääjohtaja
- 27. kesäkuuta - Jorgos Papadopoulos, Kreikan diktaattori.
- 2. heinäkuuta - Mario Puzo, kirjailija
- 16. heinäkuuta - John F. Kennedy, Jr., John F. Kennedyn poika, julkaisija, 38-vuotiaana (lento-onnettomuus)
- 24. heinäkuuta - Marokon kuningas Hassan II (sydänkohtaus)
- 10. elokuuta - Kari Suomalainen, pilapiirtäjä, kuvataiteilija
- 15. syyskuuta - Teijo Joutsela, muusikko ja laulaja (Humppa-Veikot, Kipparikvartetti)
- 20. syyskuuta - Raisa Gorbatšova, Mihail Gorbatšovin vaimo
- 22. syyskuuta - George C. Scott, näyttelijä
- 24. syyskuuta - Tarmo Manni, näyttelijä
- 19. joulukuuta - Desmond Llewelyn, näyttelijä, (Q James Bond -elokuvissa) Luokka:1990-luku als:1999 zh-min-nan:1999 nî ko:1999년 ja:1999年 simple:1999 th:พ.ศ. 2542

Maa

:Yleisnimenä maa tarkoittaa maaperää tai valtiota. Maa on Aurinkokunnan kolmas planeetta Auringosta lukien. Maan keskietäisyys Auringosta on noin 150 miljoonaa kilometriä, eli määritelmän mukaisesti 1 AU. Maan kiertoaika Auringon ympäri on 365 vuorokautta 6 tuntia ja pyörähdysaika oman akselinsa ympäri on n. yksi vuorokausi eli 23 tuntia 56 minuuttia ja 4,10 sekuntia. Maapallon pyörähdysaika saattaa hieman muuttua luonnonilmiöiden, asteroidi-iskujen yms tapahtumien johdosta. Muutos on silti hyvin vähäistä. Esimerkiksi Joulukuussa 2004 tapahtuneen maanjäristyksen ja tsunamin johdosta maapallon pyörähdysaika pieneni 3 mikrosekunnilla (lähde: tähdet ja avaruus -lehti 1/2005 sivu 4) Maan ikä on noin 4500 miljoonaa vuotta. Maalla on yksi kiertolainen: Kuu. Se on emoplaneettaansa verrattuna suhteellisesti suurempi kuin yksikään toinen Aurinkokunnan kuu (pois lukien Pluton kuu Kharon). Paria voi pitää lähes kaksoisplaneettana. Maan kiertorata Auringon ympäri ei ole täysin ympyrämäinen, vaan tarkkaan ottaen ellipsi, jonka toisessa polttopisteessä on Aurinko tai oikeastaan tämän massakeskipiste. Maa on lähinnä Aurinkoa, kun pohjoisella pallonpuoliskolla on talvi, ja vastaavasti kauimpana, kun pohjoisella pallonpuoliskolla on kesä. Vuodenaikojen vaihtelu johtuu kuitenkin siitä, että Maan akseli on 23,44 astetta kallellaan ratatason normaaliin nähden. Maan akseli on sen napojen kautta kulkevaksi kuviteltu suora. Tällä hetkellä akseli osoittaa lähelle Pohjantähteä. Auringon ja Kuun vaikutuksesta akseli kuitenkin kiertyy hitaasti, ja esimerkiksi 12000 vuoden kuluttua pohjoinen taivaannapa sijaitsee Vegan lähistöllä. Ilmiötä kutsutaan prekessioksi. Täyteen prekessiokierrokseen kuluu noin 26000 vuotta.

Maan ilmakehä ja vesivaippa

Maa on ainoa Aurinkokunnan planeetta, jonka pinnalla on nestemäistä vettä; se peittää noin 70 % koko pallon pinnasta. Tästä se onkin saanut kutsumanimen "sininen planeetta". Maapallon kuivan maan pinta-ala onkin lähes täsmälleen sama kuin puolet pienemmän Marsin koko ala. Maan ilmakehä koostuu pääasiassa typestä (78 %) ja hapesta (21 %). Ihmiselämän kannalta tärkeää on että hiilidioksidia ilmassa on alle prosentti. Planeetan ja ilmakehän paksuuksien suhde on samaa luokkaa kuin omenan ja sen kuoren. Pinnalta katsottuna ilmakehän näkyvin ominaisuus on sen sinisyys, joka syntyy, kun valo siroaa kaasumolekyyleistä (Rayleigh-sironta). Valon spektrin sinisen pään aallonpituudet siroavat eniten. Ilman sirontaa taivas näyttäisi mustalta. Samasta ilmiöstä johtuen Aurinko näyttää keltaiselta tai punaiselta riippuen valon ilmakehässä kulkeman matkan pituudesta. Ilmakehä päästää lävitseen vain osan Auringon säteilystä, ja esimerkiksi haitallinen ultraviolettisäteily kilpistyy suurelta osin monen kymmenen kilometrin korkeudella sijaitsevaan otsonikerrokseen. Maa on nykytietämyksen mukaan maailmankaikkeuden ainoa planeetta, jolla varmasti on elämää. Elämän esiintymisen mahdollistavat mm. nestemäinen vesi ja Auringon jatkuva valoenergiavirta. Ilmakehässä oleva suurehko happimäärä sen sijaan on Maan kasviston aikaansaama ja on taas eläinten, myös ihmisten, elinehto.

Maan kuori ja vaippa

elämä Maan kiinteä kuorikerros koostuu paristakymmenestä mannerlaatasta, jotka "kelluvat" vaipan raskaamman kiviaineksen päällä. Laatat liikkuvat alituisesti toistensa suhteen, aiheuttaen maanjäristyksiä ja tulivuoritoimintaa, lähinnä laattojen reunoilla, jossa ne törmäävät tai työntävät toisensa alle. Toisaalta uutta laattamateriaalia eli merenpohjaa muodostuu valtamerten keskellä, esim. Islannissa, jossa kiviaines tupruttaa esiin Maan vaipasta. Laattaliikkeen energianlähde on sama radioaktiivinen hajoaminen josta enempää myöhemmin.

Maan ydin

Maan sisäinen koostumus on meille elintärkeä. Planeetalla on nimittäin jatkuvan radioaktiivisen hajoamisen ansiosta sula rauta-nikkeli-ydin, joka saa aikaan voimakkaan magneettikentän, mikä suojaa elämää vaaralliselta säteilyltä sekä Auringosta tulevalta suurienergiseltä hiukkaspommitukselta. Lähellä napa-alueita hiukkaspommitus voidaan nähdä paljain silmin öiseen aikaan värikkäinä revontulina. Magneettikentän vangitsemat Auringosta tulevat hiukkaset koostavat van Allenin vyöhykkeet. Maan magneettikenttä jonka voimakkuus on 0,000025 - 0,00005 teslaa, heikkenee aika-ajoin ja vaihtaa napaisuuttaan. Sama napaisuus kestää yleensä satojatuhansia vuosia.

Maan ytimen tutkiminen

Porauksilla on päästy 10 kilometrin syvyyteen maankuoren sisälle, mutta Maan vaippa kuoren alla on yhä koskematon. Epäsuoraa tietoa Maan sisäosista saadaan tutkimalla maanjäristysten ja ydinräjäytysten yhteydessä syntyviä seismisiä aaltoja. Ydin ei kuitenkaan ole aivan saavuttamaton, koska Kalifornian teknisessä korkeakoulussa planeettoja tutkiva David Stevenson on keksinyt erikoisen keinon vaipan tutkimiseen. Ensin räjäytetään maankuoreen syvä halkeama muutaman megatonnin vetypommilla. Halkeamaan kaadetaan samalla kertaa 100 000 tonnia sulaa rautaa, joka omalla painollaan painuu syvemmälle 400 km/vrk. Mukana pitäisi olla myös nyrkinkokoinen luotain, joka lähettää tietoja vaipan lämpötilasta, sähkönjohtavuudesta ja kemiallisesta koostumuksesta. Tietä raivaava sula rauta voi tosin sotkea mittauksia jonkin verran. Tutkimuksen raportit välitetään maanpinnalle ääniaaltoina, sillä radioaallot pysähtyvät paksuihin maakerroksiin. Vaippa ulottuu 3000 km syvyyteen, jonka jälkeen sula rauta viimeistään pysähtyy Maan metalliytimen tullessa vastaan. Stevenson itse sanoo hämmästyvänsä paljon, jos suunnitelma joskus toteutuu.

Maailmankartta

Maailmankartta on kartta maapallon pinnasta.
Topografinen maailmankartta
Valitse haluamasi karttaruutu suurennettavaksi
kartta kartta kartta

Linkkejä


- [http://www.space.com/scienceastronomy/nasa_core_030514.html Space.com. NASA Meets Hollywood: Real Mission Proposed to Earth's Core]

Katso myös


- Maantiede Luokka:Planeetat Luokka:Maa zh-min-nan:Tē-kiû ko:지구 ms:Bumi ja:地球 simple:Earth th:โลก

218 eaa

Tapahtumia


-

Syntyneitä


-

Kuolleita


- Luokka:200-luku eaa

Rooman Keisari Augustus

Augustus Caesar (23. syyskuuta 62 eaa. - 19. elokuuta 14), aikaisemmin Gaius Octavius ja Gaius Julius Caesar Octavianus, oli Rooman ensimmäinen keisari (27 eaa. - 14). Julius Caesar adoptoi hänet vuonna 46 eaa. ja nimitti seuraajakseen. Ulkonaisesti Augustus säilytti Rooman tasavallan muodot ja tavat, mutta hallitsi käytännössä yksinvaltiaana yli 40 vuoden ajan. Augustus lopetti veristen sisällissotien kauden verisillä sodilla. Hänen suurimpana saavutuksenaan pidetään pitkää suhteellisen rauhan aikakautta, pax Romanaa. Augustus julistettiin jumalaksi pian kuolemansa jälkeen. Tulevat Rooman ja Bysantin hallitsijat ottivat Augustuksen sukunimen Caesar ja arvonimen Augustus keisarien pysyviksi arvonimiksi.

Augustuksen propaganda

Augustus oli yksi antiikin maailman suurista propagandisteista. Augustusta pidetään perinteisesti keisareista suurimpana. Hän palkkasi runoilijoita, historioitsijoita ja taiteilijoita muokkaamaan julkisuuskuvaansa. Kuvanveisto esimerkiksi siirtyi vähitellen realismista kohti ihannoivaa keisariutta palvelevaa kuvaustyyliä. Augustuksen propaganda oli niin tehokasta, että sitä on monin osin toisteltu nykypäiviin asti. Augustus väitti perustaneensa uudelleen tasavallan, ja hänen propagandansa takia väite näytti lähes uskottavalta. Toisin kuin Caesar, Augustus piilotti todellisen valtansa, eikä häntä kutsuttu diktaattoriksi tai kuninkaaksi vaan titelillä princeps, joka tarkoittaa ensimmäistä kansalaista tai hallitsevaa kansalaista. Augustus myös esiintyi usein hyvin vaatimattomana. Hän ei asunut valtavassa palatsissa vaan normaalikokoisessa talossa, Rooman perinteisellä aristokraatisella alueella. Augustuksen vallankumous, joka toi prinsipaatin (eli monarkian) valtaan, saatiin näyttämään konservatiiviselta restauraatiolta. pax Romanaa luokka:Rooman keisarit ko:아우구스투스 ja:アウグストゥス

Langobardit

Lombardit eli langobardit, joskus myös longobardit, olivat germaaninen kansa, jonka on aikaisemmin arveltu olleen peräisin Skandinaviasta. Langobardit saapuivat Rooman valtakuntaaan sen loppuvaiheissa. Lombardien oma perimätieto kertoi miten he lähtivät Skandinaviasta Iborin ja muiden johtajiensa johdolla ja asettuivat Keski-Eurooppaan, Tonavan rannoille. Perimätiedon luotettavuutta ei pidetä hääppöisenä. Tonavan mailla Tacitus kuvaili lombardeja jo 98 eaa. kirjassaan Germania. Vuonna 568 lombardit valloittivat Pohjois-Italian Lombardian kuningas Alboinin johdolla. Osa lombardeista pysyi pakanoina, osa siirtyi harjoittamaan kristinuskoa, mutta suhteet katoliseen kirkkoon eivät olleet kovin lämpimät. Kun oleskelu Italiassa pitkittyi, lombardit omaksuivat vähitellen roomalaisten nimet, perinteet ja uskonnon. Kaarle Suuri valtasi Lombardien kuningaskunnan 774 syrjäyttäen Desideriuksen ja otti ensimmäisenä käyttöön nimikkeen Lombardien kuningas. Germaanit olivat yhtenään vallanneet toistensa alueita, mutta aiemmin ei kukaan muukalaissyntyinen ollut nimittänyt itseään toisen kansan kuninkaaksi. Luokka:Muinaiset kansat ja:ランゴバルド人

568

Vuosisadat: 400-luku - 500-luku - 600-luku Vuosikymmenet: 510 520 530 540 550 - 560 - 570 580 590 600 610 Vuodet: 563 564 565 566 567 - 568 - 569 570 571 572 573 ----

Tapahtumia


- Langobardit tunkeutuvat Pohjois-Italiaan valloittaen alueen Itä-Roomalta.

Syntyneitä


- ...

Kuolleita


- ... ko:568년

Frankit

Frankit olivat germaaninen kansa, joka ilmestyi 200-luvulla Gallian koillisrajalle. Frankit jakautuivat kahteen pääryhmään: saalilaisiin frankkeihin Reinin alajuoksulla ja ripuaarisiin frankkeihin Reinin yläjuoksun alueella. Nimitys saalilainen tuli sanasta suola ja ripuaarinen sanasta virta, viitaten heimojen asuinsijoihin. Saalilaiset frankit tunkeutuivat 300-luvulla nykyiseen Belgiaan ja 400-luvun alussa nykyiseen Ranskaan. Saalilaiset frankit myös antoivat Ranskalle (France) nimen. Roomalainen sotapäällikkö Aetius pakotti heidät Rooman vallan alaisiksi 432. Frankit olivat Aetiuksen liittolaisina Katalaunisten kenttäin taistelussa vuonna 451. Frankkien yhdistäjä oli Klodvig, jonka sekä saalilaiset että ripuaariset frankit tunnustivat kuninkaakseen. Klodvig hyökkäsi 507 visigoottien valtakuntaan ja löi heidät. Visigoottien oli tappionsa myötä luovuttava gallialaisista alueistaaan. Klodvig loi perustan frankkien valtakunnalle, joka merovingien ja karolingien aikana käsitti suurimman osan Eurooppaa. Luokka:Muinaiset kansat Luokka:Rooman viholliset ja liittolaiset als:Franken (Volk) ja:フランク人

888

Tapahtumia


- 13. tammikuuta: Pariisin kreivi Odosta tuli frankkien kuningas

Syntyneitä


-

Kuolleita


- ko:888년

Sardinia

Sardinia (italiaksi Sardegna, sardiniaksi Sardinnia) on Välimeren toiseksi suurin saari Italian länsipuolella ja Korsikan saaren eteläpuolella. Sardinia on Italian autonominen alue. Sen pääkaupunki on Cagliari. Sardinia on pinta-alaltaan 24 090 km² ja sillä asuu 1,65 miljoonaa ihmistä. Foinikialaiset kutsuivat saarta "Ichnusaksi" ja kreikkalaiset "Sandalyoniksi" sen jalan jäljen muodon takia. kreikka Sardiniassa puhutaan italian lisäksi sen sukulaiskieltä sardiniaa (sardua). Vaikka italia on syrjäyttänyt sardinian virallisissa yhteyksissä ja sardinian asema hiipuu nuorten keskuudessa, sen asema erityisesti Cagliarin seudulla on vielä vahva. Saaren pohjoisosissa puhuttu murre ei ole sardiniaa, vaan korsikan kielen muoto. Algheron kaupungissa on vanhastaan puhuttu myös katalaanin kieltä. Sardinian sää on pääasiassa välimerellinen. Kesät ovat kuumia ja talvet leutoja. Sardinia on kärsinyt kuivuudesta useita vuosia, mikä joidenkin mukaan johtuu ilmaston lämpenemisestä. Sardinian talous perustuu turismiin, teollisuuteen ja informaatioteknologiaan. Sardinia saa yhä suuremmassa määrin tuloja viininviljelystä. Saarella on myös kulta- ja hopeakaivoksia. Luokka:Italian alueet Luokka:Italian saaret ja:サルデーニャ島

1865

Tapahtumia


- 15. huhtikuuta - John Wilkes Booth ampui Yhdysvaltain presidentti Abraham Lincolnin.
- 24. joulukuutaYhdysvalloissa perustettiin salaseura Ku Klux Klan, jonka tavoitteena oli säilyttää valkoisten mahti etelävaltioissa.
- Yhdysvaltojen sisällissota päättyi.
- 10. joulukuuta - Leopold II:sta tuli Belgian kuningas.
- Merikarvialla alkoi kunnallishallinto.

Syntyneitä


- 28. tammikuuta - K. J. Ståhlberg, Suomen ensimmäinen presidentti
- 26. huhtikuuta - Akseli Gallen-Kallela, suomalainen taiteilija
- 23. syyskuuta - Pekka Halonen, taidemaalari
- 9. kesäkuuta - Carl Nielsen, tanskalainen säveltäjä
- 2. marraskuuta - Warren G. Harding, Yhdysvaltain presidentti
- 8. joulukuuta - Jean Sibelius, suomalainen säveltäjä

Kuolleita


- 15. huhtikuuta - Abraham Lincoln, Yhdysvaltain presidentti Luokka:1800-luku ms:1865 ko:1865년 simple:1865 th:พ.ศ. 2408

Juventus FC

Juventus Football Club (lat. nuoruus) on torinolainen jalkapalloseura, joka pelaa Italian Serie A:ssa. Sen perusti joukko opiskelijoita vuonna 1897. Vuonna 1923 Agnellin suku osti seuran, minkä hallussa se on vieläkin. Juventus pelaa mustavalkoraidallisissa pelipaidoissa, jotka se sai aikoinaan englantilaiselta Notts Countylta. Tästä tuleekin seuran lempinimi bianconeri (mustavalkoiset). Aiemmin seura oli pelannut vaaleanpunaisissa paidoissa, koska se oli halvin materiaali. Seuran kotistadion on Stadio Delle Alpi, jonka yleisökapasiteetti on vajaa seitsemänkymmentä tuhatta. Seura on hyvin suosittu ympäri maailman, sillä on muun muassa sankoin joukoin faneja Etelä-Italiasta.

Saavutukset


- Italian mestari: 1905, 1925-26, 1930-31, 1931-32, 1932-33, 1933-34, 1934-35, 1949-50, 1951-52, 1957-58, 1959-60, 1960-61, 1966-67, 1971-72, 1972-73, 1974-75, 1976-77, 1977-78, 1980-81, 1981-82, 1983-84, 1985-86, 1994-95, 1996-97, 1997-98, 2001-02, 2002-03, 2004-05
- Italian cupin voitto: 1937-38, 1941-42, 1958-59, 1959-60, 1964-65, 1978-79, 1982-83, 1989-90, 1994-95
- Italian Supercupin voitto: 1995, 1997, 2002, 2003
- Euroopan Cupin / Mestarien liigan voitto: 1984-85, 1995-96
- Cup-voittajien cupin voitto: 1983-84
- UEFA Cupin voitto: 1976-77, 1989-90, 1992-93
- UEFA Super Cupin voitto: 1985, 1996
- Seurajoukkueiden maailmanmestaruus: 1985, 1996 Luokka:Italialaiset jalkapalloseurat Luokka:Torino ja:ユヴェントス simple:Juventus

2006

Ennustettuja tapahtumia


- 1. tammikuutaRovaniemi ja Rovaniemen maalaiskunta yhdistyvät Rovaniemen kaupungiksi.
- 15. tammikuutaSuomen presidentinvaalit 2006.
- 29. tammikuuta – Jos Suomen presidentinvaalien tulos ei ratkea ensimmäisessä kierroksella, järjestetään toinen kierros.
- 10.26. helmikuuta – Vuoden 2006 talviolympialaiset Torinossa, Italiassa.
- 16. maaliskuutaHarry Potter ja puoliverinen prinssi ilmestynee suomeksi.
- 9. kesäkuuta9. heinäkuuta Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut 2006 Saksassa.
- kesäkuuAlex Rider -elokuva tulee Suomen teattereihin
- 1. syyskuutaKeravaLahti-oikorata valmistunee.
- 1. joulukuuta – Sähköistys otetaan käyttöön rataosilla OuluIisalmi ja KontiomäkiVartius.
- Guns N' Roses tehnee kauan odotetun paluunsa julkaisemalla kahdeksan vuotta tuotannossa olleen albumin, Chinese Democracyn. Luokka:2006 als:2006 ms:2006 zh-min-nan:2006 nî ko:2006년 ja:2006年 simple:2006 th:พ.ศ. 2549

2006 talviolympialaiset

Vuoden 2006 talviolympialaiset, jotka ovat järjestyksessä 20. talviolympialaiset, järjestetään Italian Torinossa 10. helmikuuta26. helmikuuta. Torino valittiin isäntäkaupungiksi 1999 voitettuaan ratkaisevassa äänestyksessä Sveitsin Sionin. Muut hakijat olivat Helsinki, Klagenfurt (Itävalta), Poprad-Tatra (Slovakia) ja Zakopane (Puola). Kansainvälinen olympiakomitea (KOK) oli juuri ottanut käyttöön uuden äänestyskäytännön, koska äänestyksiin vuosien 1998 ja 2002 talviolympialaisten järjestäjistä oli liittynyt lahjontaskandaaleja. XX talviolympialaiset järjestetään useilla eri paikkakunnilla Piemontessa:
- Torino - jääkiekko, luistelu ja taitoluistelu, avaus- ja päätösseremoniat
- Bardonecchia - lumilautailu
- Cesana San Sicario - ampumahiihto, naisten alppilajit, kelkkailu
- Pinerolo - curling
- Pragelato - hiihto, mäkihyppy, yhdistetty
- Salice d'Ulzio - freestyle
- Sestriere - alppilajit

Linkkejä


- [http://www.torino2006.org/ Kisojen virallinen sivusto] Luokka:Talviolympialaiset Luokka:Italian urheilu ko:2006년 동계 올림픽 ja:トリノオリンピック

Siluetti

Siluetti on muotokuva, joka voi verrata varjokuvaan tai piirrokseen johon on kohteen uloimmat ääriviivat piirretty. Siluetti on kuva jossa käytetään yleensä valkoista pohjaa, johon on mustalla lisätty kohteen uloimmat ääriviivat ja kuvan keskusta on värjätty mustaksi. Siluetti esittää yleensä jotain hahmoa ja sivukasvokuvat ovat suosittuja siluetin aiheita. Siluetti ei välttämättä ole yksinkertaistettu vaan se voi sisältää hyvinkin tarkkoja yksityiskohtia. Kuva täytyy olla tunnistettavissa. Siluetilla tarkoitetaan siis kuvaa jossa on vain kaksi sävyä musta ja valkoinen, eikä se sisällä harmaasävyjä. Luokka:Taide

Torinon käärinliina

Torinon käärinliina on ehkä maailman tunnetuin pyhäinjäännös. Se on Torinossa Pyhän Johannes Kastajan katedraalissa säilytettävä käärinliina, johon on painautunut ristiinnaulitun miehen kuva. Jotkut kristityt uskovat, että kyseessä on Jeesuksen hahmo, joka on siirtynyt liinaan tämän ylösnousemuksen hetkellä. Skeptikkojen mielestä kyseessä on keskiaikainen väärennös. Torinon käärinliina on 4,35 metriä pitkä ja 1,25 metriä leveä. Kangas on valmistettu pellavasta. Kankaaseen on painautunut alastoman miehen kuva, sekä etu- että takapuolelta. Mies näyttää olleen ristiinnaulittu (verivanat ja naulanjäljet ranteissa ja nilkoissa) ja hänen päänsä ihossa on terävien piikkien aiheuttamia ruhjeita. Lisäksi käärinliinojen miehen piirteistä on löydetty pahoinpitelyn jälkiä, esim. verta vuotava, turvonnut nenä, turvonnut poski ja ruoskittu selkä. Villeimmät väitteet kertovat kuvasta löytyvän lisäksi silmien päältä kolikot, joiden on väitetty olevan Pontius Pilatuksen ajoilta ja kankaasta pitäisi myöskin löytyä teksti ”Jeesus Nasaretilainen”. Mies, joka käärinliinan kuvassa on, on 181 cm pitkä ja hänen on arvioitu painaneen 79 kg. Miehen tukka on pitkä, takahiuksissa on nähtävissä jonkinlainen palmikko. Miehen parrassa on jakaus keskellä ja verivanat vastaavat raamatun kertomuksia Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta. On jopa tutkittu kankaasta löytyvä veri ja tämän tutkimuksen mukaan veri olisi kuulunut miespuoliselle henkilölle, jonka veriryhmä on ollut AB. Vanhin maininta pyhäinjäännöksestä on peräisin vuodelta 1357. Ensimmäinen luotettava kirjallinen lähde käärinliinasta kertoo sen olleen esillä Lireyn kaupungissa Ranskassa vuonna 1353. Esineen omisti tuolloin aatelismies Geoffroy de Charny, joka väitti kyseessä olevan Jeesuksen käärinliinan. Hän rakensi liinan esittelyä varten jopa kirkon, mutta ei loppujen lopuksi koskaan paljastanut miten oli saanut sen käsiinsä. Torinon käärinliina herätti jo alkuaikoinaan kirkon piirissä paljon keskustelua. Vastaavia Jeesuksen käärinliinoiksi väitettyjä kankaita tunnettiin jo ennestään ainakin 40, joten kirkko suhtautui syystäkin varauksella uusiin pyhäinjäännöksiin. Mm. Troyesin piispa Peter D'Arcis piti käärinliinaa väärennöksenä ja kertoi epäilyksistään paavi Klemens VII:lle, joka kielsi kutsumasta liinaa pyhäinjäännökseksi vuonna 1353. Vuonna 1389 Paaville raportoitiin ranskalaisen piispan Henri de Poitersin tutkimuksista, jotka koskivat käärinliinan aitoutta. Aitouteen ei uskottu ja käärinliinan kerrotaan olleen maalaajana toimineen taiteilijan tekemä. Taiteilija oli tunnustanut tekosensa, tosin sitä ei lähteessä mainittu, että millaisissa olosuhteissa tunnustus oli saatu. Käärinliina pysyi de Charnyn suvun hallussa vielä satakunta vuotta kunnes Geffroy de Charnyn pojantytär Margaret lahjoitti kankaan Savoijin herttualle Italiaan. Vastalahjaksi hän sai herttualta maatilan. Sadan vuoden kuluessa kirkon suhtautuminen Torinon käärinliinan aitouteen oli muuttunut. Kun Margaret ei suostunut luovuttamaan pyhäinjäännöstä kirkolle, hänet julistettiin pannaan eli kirkonkiroukseen. Käärinliinaa säilytettiin Ranskassa Chambéryn kaupungissa herttuan kirkon kappelissa. 4. joulukuuta 1532 kappelissa syttyi tuhoisa tulipalo, joka oli vähällä tuhota myös arvokkaan kankaan. Hopea-arkku, jossa liinaa säilytettiin säästyi kuitenkin yllättävän hyvin liekeiltä. Arkku oli kuitenkin sulanut yhdestä kulmastaan ja sula metalli oli polttanut aukon käärinliinaan. Väitetty Jeesuksen kuva kuitenkin säilyi ehjänä. Kirkko sai tavoittelemansa pyhäinjäännöksen viimein haltuunsa vuonna 1578, kun herttuaperhe luopui siitä. 1694 se sijoitettiin Torinon Johannes Kastajan tuomiokirkkoon, jossa sitä säilytetään vielä tänäkin päivänä. Viimeisin hiiliajoitustutkimus käärinliinan iän selvittämiseksi on tehty vuonna 1988. Hiiliajoituksen suorittivat samanaikaisesti Oxfordin yliopisto, Arizonan yliopisto ja Sveitsin teknologian liittoinstituutti. Ajoituksen tulokset julkaistiin Nature- lehdessä 1989. Sen mukaan käärinliina on peräisin vuosien 1260-1390 väliseltä ajalta. Tulosta pidetään 95 % varmana. Vertailunäytteet otettiin nuubialaisesta haudasta, jonka on arvioitu olleen 1000-luvulta peräisin, Kleopatran muumiosta ja St. Louis d’ Anjoun kaavusta, jonka uskottaan olleen 1200/1300-lukujen vaihteesta. Tulokset olivat selvät: nuubialaisen haudan näyte oli peräisin väliltä 1026- 1160 jaa, Kleopatran muumio oli vuosilta 9 eaa- 78 jaa. St. Louis d’ Anjoun kaapu 1264- 1283 jaa ja Torinon käärinliina vuosien 1262-1384 jaa väliltä. On väitetty, että näytepalat, joista ajoitus tehtiin, oli otettu siitä kohtaa käärinliinaa, missä oli 1500-luvulla tulipalon jäljiltä ommeltu paikka. Tätä väitettä on tuettu sillä, että näytepalat painoivat 42 milligrammaa/ neliösentti, mutta koko liinan paino olisi vain 20-23 milligrammaa/neliösentti. 1500 Skepsiksen Ihmeellinen maailma kirjassa huomautetaan, että käärinliinassa oleva veri on luonnottoman punaista, koska yleensähän veri muuttuu kuivuessaan ruskeaksi tai mustaksi. Vuonna 1978 käynnistettiin tutkimus Torinon käärinliinasta (Shroud of Turin Research Project), jonka tuloksia julkaistiin National Geographic-lehdessä. Päätulokset olivat, että verijäljet olisivat todella verta, mutta eräs tutkijoista, nykyään jo kuollut yhdysvaltalainen Walter McCrone totesi, että ns. verijäljet olisivat punaista okraa ja sinooperia sisältävää maalia. Ne, jotka uskovat käärinliinan olevan aito Kristuksen käärinliina, ovat sitä mieltä, että kuva on voinut syntyä siinä vaiheessa, kun Jeesus heräsi henkiin kuolleesta ja hänestä säteili sen vuoksi energiaa, joka ikuisti Jeesuksen kuvan kankaaseen. Tieteen kuvalehdessä (numero 8/2003) mainitaan, että tapa, jolla kuva on kankaaseen painettu/maalattu, on jo itsessään ihme, jopa ilman yliluonnollisia elementtejä. Väriä on nimittäin vain kankaan uloimpien kuitujen pinnassa, eli sitä ei ole voitu maalata. Onkin esitetty, että on mahdollista, vaikkei todennäköistä, että keskiajalla olisi ollut jo olemassa jonkinlainen valokuvaustekniikka, eli käärinliinan kuva olisi tehty ns. reikäkameratekniikalla. Tähän viittaisi myös se, että kuvan on huomattu olevan eräänlainen negatiivi, kuvasta tulee huomattavasti tarkempi, kun se muutetaan positiiviksi. Vuonna 1966 englantilainen Geoffrey Ashe kertoi saaneensa aikaan Torinon käärinliinan kuvan kaltaista jälkeä, kun oli pitänyt kuumennettua metalliesinettä lähellä pellavakangasta. Kuitenkin merkittävää on se, että Torinon käärinliinan kuvan miehessä ja bysanttilaisen taiteen Jeesuksessa on hyvin paljon yhtenäisyyksiä. Mahdollista on siis, että Torinon käärinliinan kuvan tekijät ovat ottaneet mallia näistä Jeesus-kuvista. Molemmissa, sekä bysanttilaisissa Jeesusta kuvaavissa ikoneissa että Torinon käärinliinan miehen kasvoissa on usein yhteistä mm. otsalla oleva hiuskiehkura, turvonnut poski ja toinen puoli nenästä. Parta on lievästi kaksihaarainen, varjostus on alahuulen alla, oikeanpuoleinen kulmakaari on kohonnut ja otsalla ajatusryppy ja juonne. Jeesus Nasaretilainen oli juutalainen mies Lähi-Idästä, mutta bysanttilaiset Jeesus-kuvat ja Torinon käärinliinan kuva edustavat eurooppalaista ihmistyyppiä. Käärinliinan historiassa (tai legendassa käärinliinasta) viitataan toisinaan myös Josef Arimatialaiseen, mieheen, joka hautasi Jeesuksen omaan hautaansa. Legendan mukaan Josef Arimatialainen toi Eurooppaan Graalin maljan, josta tarinan mukaan Jeesus joi viimeisellä ateriallaan viiniä. Maljaan kerrotaan Joosef Arimatialaisen keränneen Jeesuksen verta, kun tämä ristiinnaulittiin. Luokka:Pyhäinjäännökset ja:聖骸布

1884

Tapahtumia


-

Syntyneitä


-

Kuolleita


- 19. maaliskuuta - Elias Lönnrot, lääkäri ja kirjailija Luokka:1800-luku ms:1884 ko:1884년 simple:1884 th:พ.ศ. 2427

Luokka:Italian kaupungit

Tässä luokassa on Italian kaupunkeja käsitteleviä artikkeleja. Luokka:Euroopan kaupungit Kaupungit

Donatien-Alphonse-François de Sade

Donatien Alphonse François, Marquis de Sade (
- 2. Juni 1740 in Paris; † 2. Dezember 1814 in Charenton bei Paris) war ein französischer Adliger und Autor einer Reihe teils pornografischer, teils philosophischer Bücher. Er wurde bekannt aufgrund der von ihm beschriebenen Sexualphantasien und der von ihm verursachten gesellschaftlichen Skandale. Von seinem Namen leitet sich der Begriff Sadismus ab.

Leben

De Sade war Sohn aus einem alten, wenn auch nicht mehr reichen, südfranzösischen Adelsgeschlecht und über seine Mutter weitläufig mit den Bourbonen, d.h. der königlichen Familie, verwandt. Er wurde im Pariser Stadtpalast der Condés geboren, einer Seitenlinie des Königshauses. Hier verbrachte er seine erste Kindheit, er wuchs auf, teils bei Verwandten in der Provence, teils wieder in Paris, wo er von 10 bis 14 das Collège Louis-le-Grand besuchte und dann eine Offiziersschule für junge Hochadelige durchlief. Mit 15 wurde er Offiziersanwärter. Mit 16 Jahren nahm er als Soldat am Siebenjährigen Krieg (17561763) teil und wurde mehrfach befördert. Zur Aufbesserung seiner finanziellen Verhältnisse ging Sade 1763 eine Konventionalehe mit Renée Pélagie de Montreuil ein, die aus einer weniger prestigereichen, aber sehr vermögenden Familie des hohen französischen Amtsadels stammte. Aus der Ehe gingen vermutlich drei Kinder hervor. 1764 erbte Sade von seinem Vater das vor allem eine ehrenhafte Sinekure darstellende Amt des königlichen Generalleutnants der an die Schweiz grenzenden Provinzen Bresse, Bugey, Valromey und Gex. Kurz nach seiner Heirat begann er, dank seines neuen Reichtums, ein skandalöses Leben zu führen, das den Rahmen auch dessen sprengte, was man damals bei adeligen Libertins hinzunehmen bereit war. U.a. missbrauchte er wiederholt junge Prostituierte und Hausangestellte beiderlei Geschlechts, später auch zusammen mit seiner Frau. Im Zusammenhang mit den Vorwürfen einer gewissen Rose Keller, sie sei von ihm ausgepeitscht worden, wurde Sade verhaftet. Die junge Frau nahm jedoch nach Zahlung einer Entschädigung von einer Klage Abstand. 1772 beschwerten sich Prostituierte aus Marseille, von Sade mit Bonbons (Kantharidenbonbons) unter Drogen gesetzt und so zu Gruppensex und Sodomie gefügig gemacht worden zu sein. Sade wurde deshalb angeklagt und in Abwesenheit zum Tode verurteilt. Der Vollstreckung der Strafe entzog er sich durch Flucht nach Italien. Hier verfasste er, nachdem er schon 1769 den Bericht einer Reise nach Holland veröffentlicht hatte, einen Bericht auch von seiner Italienreise (gedruckt 1775) und ein Buch über Rom, Florenz und Neapel (gedruckt 1776). Da er bei seiner Flucht heimlich seine junge Schwägerin, ein Stiftsfräulein (chanoinesse), mitgenommen und dadurch entehrt hatte, ließ die Familie ihn fallen. Seine Schwiegermutter erwirkte einen königlichen Haftbefehl (lettre de cachet) gegen ihn, so dass er bei seiner Rückkehr nach Paris 1777 verhaftet und in der als Gefängnis dienenden Festung Vincennes eingesperrt wurde. Das seit 1772 anhängige Todesurteil wurde dagegen 1778 aufgehoben. Nach einem Fluchtversuch 1784 verlegte man ihn in die Pariser Stadtfestung Bastille, wo er weitere fünfeinhalb Jahre verbrachte. Intellektuell waren die Jahre in Vincennes und in der Bastille durchaus fruchtbar für Sade, da er sich beliebig Bücher bringen lassen und lesen konnte. In der Haft begann er zu schreiben. Wegen der philosophischen und moralischen Anstößigkeit dessen, was er verfasste, schrieb er überwiegend heimlich und, um nicht durch übermäßigen Papierverbrauch aufzufallen, in winziger Schrift. Einige Tage vor dem sog. Sturm auf die Bastille im Revolutionsjahr 1789 schrie er der vor der Bastille demonstrierenden Menge zu: "Sie töten die Gefangenen hier drinnen!" Möglicherweise war sein Schreien einer der Gründe, die die Pariser Bevölkerung dazu bewegten, die Bastille einzunehmen, die eigentlich ein Gefängnis für vornehme Leute war (de Sade selbst etwa ließ sich außerhalb bekochen und möblierte seine Zelle nach Belieben). Sade wurde allerdings sofort nach dem Vorfall in die Irrenanstalt in Charenton verlegt, was seiner Frau die Möglichkeit gab, die Scheidung einzureichen. 1790 wurde er infolge der französischen Revolution entlassen. Trotz seiner aristokratischen Herkunft schloss er sich den radikalen Jakobinern an und vertrat eine utopische Variante des Sozialismus, verweigerte dabei allerdings die Aufgabe seines Familienschlosses Lacoste in der Provence und Herausgabe seines Familienvermögens. Während der Herrschaft des Terrors 1793 geriet er ins politische Abseits und wurde wegen Moderantismus angeklagt. Er verbrachte mehr als ein Jahr im Gefängnis und wurde sogar zum Tode verurteilt. Jedoch entkam er der Guillotine dank des Sturzes des Diktators Robespierre (28. Juli 1794); das neue Regime des Directoire ließ ihn nach drei Monaten frei. Wieder in Freiheit, musste Sade die Reste seines durch die Revolution dezimierten Besitzes verkaufen und lebte schlecht und recht von Gelegenheitsarbeiten, denn die diversen Werke, die er jetzt publizierte, brachten kaum etwas ein. Nachdem 1801 Napoléon Bonaparte an die Macht gekommen war, wurde Sade wieder ohne Gerichtsverhandlung eingesperrt, dieses Mal für die Veröffentlichung seiner Bücher Justine und Juliette. 1803 wurde er für verrückt erklärt und landete zum zweiten Mal in Charenton. In seinen letzten Jahren hier, wo man ihn schreiben ließ und auch sonst zivil behandelte, verfasste er die biografischen Romane La Marquise de Gange (1813 gedruckt) sowie – beide erst postum publiziert – Adélaïde de Brunswick, princesse de Saxe (1812) und Histoire secrète d'Isabelle de Bavière (1813). Zudem führte er mehrere Theaterstücke auf, bei denen die geistesgestörten Insassen spielten. 1814 starb er in Charenton mit 74 Jahren.

Literarisches Schaffen

Sade, der die Schriftstellerei 1769 als Dilettant mit Reiseschilderungen begonnen hatte, intensivierte mit der Inhaftierung seine Tätigkeit als Autor. 1782 stellte er das Gespräch zwischen einem Priester und einem Sterbenden fertig, in dem ein sterbender Freigeist einen Priester von dem Unwert eines gottesfürchtigen Lebens überzeugen kann. In seinem, von Ivan Bloch erst 1904 wiederentdeckten und 1909 veröffentlichten, unvollendeten Episodenroman Die 120 Tage von Sodom, den er ab 1785 zum Teil im Gefängnis schrieb, skizziert er eine hundertzwanzigtägige Gewaltorgie und eine breite Palette sexueller Spielarten, ausgeübt an einer Gruppe entführter und versklavter Jugendlicher beiderlei Geschlechts. Der Stoff wurde, in die Zeit des italienischen Faschismus versetzt, 1975 von Pier Paolo Pasolini verfilmt und 1997 in einem Internetspiel satirisch bearbeitet (Richterspiel). 1791 veröffentlichte er Les Infortunes de la vertu, eine frühe Version des ebenfalls 1791 erschienen Buches Justine. Darin schildert de Sade das Leben eines Mädchens, das trotz kontinuierlichen Unglücks unbeirrt an die Tugend glaubt, 1796 ergänzte er diesen Roman durch die Juliette, die Beschreibung des Lebens von Justines Schwester, die als Kurtisane, Kriminelle und "Nichttugendhafte" eben zum Glück findet. 1797 erscheinen beide Romane anonym, komplett neu verfasst, als zehnbändige Ausgabe mit 4000 Seiten und über einhundert Kupferstichen unter dem Titel Die neue Justine / Geschichte von Juliette. Weitere Werke der Revolutionszeit waren Aline und Valcour (1795, darin der Entwurf eines utopischen Staats: Die Südseeinsel Tamoe), Philosophie im Boudoir (1795) mit dem politischen Pamphlet Franzosen, noch eine Anstrengung, wenn ihr Republikaner sein wollt , die Erzählungssammlung Verbrechen der Liebe (1800) und eine Reihe von Theaterstücken. In der Irrenanstalt von Charenton verfasste de Sade die biografischen Romane La Marquise de Gange (1813 gedruckt) sowie – beide erst postum publiziert – Adélaïde de Brunswick, princesse de Saxe (1812) und Histoire secrète d'Isabeau de Bavière (die geheime Geschichte Isabellas von Bayern, 1813). Das wohl am weitesten verbreitete seiner Werke ist Les instituteurs immoraux ou La Philosophie dans le boudoir (=die unmoralischen Lehrer oder Philosphie im Boudoir, 1795), das 1878 auch als erster Sade-Text ins Deutsche übersetzt wurde. Es schildert die etwa einen Nachmittag und Abend füllende sexuelle und intellektuelle Initiation eines adeligen jungen Mädchens durch eine adelige Frau und zwei adelige Männer plus einem gut bestückten Bauernburschen, wobei die vier Hauptfiguren in den nötigen Erholungspausen philosophische Gespräche führen, in denen sich als "unmoralischer Lehrer" (und Sprachrohr des Autors) der homosexuelle Hedonist und Atheist Dolmancé hervortut. Leitmotiv seiner Philosophie ist die wohl von d'Holbach übernommene Vorstellung des "Rechtes des Stärkeren", das Sade interpretiert als Recht einer sozialen und geistigen Elite – letztlich der Hocharistokratie – auf eine ungehemmte Verfolgung ihres Strebens nach Lustgewinn. Die pornografischen Passagen der Texte von Sade schildern in aller Ausführlichkeit und höchst phantasievoll alle vorstellbaren sowie auch viele nur mühsam vorstellbare sexuellen Handlungen. Sein Markenzeichen ist die Freude am Darstellen der mit Gewalt und Schmerzzufügung verbundenen Akte, eben dessen, was man später als "Sadismus" bezeichnen wird. Seine philosophische Position ist entsprechend die eines Atheisten, Materialisten und moralischen Relativisten, der sich in der Überzeugung gefällt, dass es keine Handlungsweise gibt, und mag sie uns noch so unmoralisch erscheinen, die nicht irgendwo auf der Welt als selbstverständlich geduldet oder gar gebilligt würde. Naturgemäß hatten Sades Schriften immer mit der Zensur zu kämpfen. So standen einige im Londoner „Verzeichnis verbotener Bücher“ von Pisanus Fraxi („Index librorum prohibitorum“, London 1877). Die Philosophie im Boudoir wurde 1963 von der Bundesprüfstelle für jugendgefährdende Schriften indiziert (später aufgehoben).

Einfluss auf die Gegenwart

De Sade wurde bis Mitte des 19. Jahrhundert fast totgeschwiegen und anfänglich erstmals wieder von Baudelaire öffentlich wahrgenommen. Zugleich begannen Sexualwissenschaftler wie Richard von Krafft-Ebing oder Ivan Bloch eine nichtliterarische Rezeption, einhergehend mit neuen Editionen seiner Werke sowie Erstveröffentlichungen. Im 20. Jahrhundert wurde er salonfähig durch die Surrealisten, insbesondere Guillaume Apollinaire, die ihn erstmals intensiver rezipierten. Horkheimer und Adorno befassten sich kritisch mit seinem Werk in der Dialektik der Aufklärung. Auch Simone de Beauvoir ("Soll man De Sade verbrennen?") und andere Autoren haben später seinen Schriften unter dem Blickwinkel einer radikalen Freiheitsphilosophie im historischen Kontext zum Existenzialismus hin untersucht. Das Schauspiel von Peter Weiss Die Verfolgung und Ermordung des Jean-Paul Marat, aufgeführt von den Insassen des Asyls von Charenton unter der Regie des Marquis de Sade, oder kurz Marat/Sade, nimmt die Figur Sades auf und benutzt sie als individualistischen und resignierten Gegenpart zu Jean-Paul Marat.

Werke


- Verbrechen der Liebe, (Les crimes de l'amour, 1800)
- Die 120 Tage von Sodom oder Die Schule der Ausschweifung, (Les 120 Journées de Sodome ou l'Ecole du Libertinage, posthum dt. 1909, frz. 1931 - 35).
- Justine oder das Unglück der Tugend, ISBN 3458329579, Frankfurt 1990, (frz. Originaltitel: "Justine ou les malheurs de la vertu").
- Juliette oder die Vorteile des Lasters, ISBN 3548302211, Ullstein 1989
- Die Philosophie im Boudoir, München 1975

Biographien


- Gilbert Lély: Leben und Werk des Marquis de Sade. Albatros, Düsseldorf 2001 (1965), ISBN 3-491-96025-8
- Maurice Lever: Marquis de Sade. Die Biographie. Europaverlag, Wien/München 1995 (1991), ISBN 3-203-51238-6
- Walter Lenning: Marquis de Sade Rowohlt, Reinbek 1988 (1965), ISBN 3-499-50108-2

Siehe auch


- Sadomasochistische Literatur

Weblinks


- [http://www.monsieurlesix.be Monsieur Le Six], Mehrere Texte über und von de Sade (auf Englisch)
- [http://ubt.opus.hbz-nrw.de/frontdoor.php?source_opus=281 Blähungen von Dinosauriern] Zur Geschichte der deutschen Saderezeption
- [http://www.8ung.at/pl-maschine/Rspiel/gesetz.html Richterspiel] zu Marquis de Sades "Die 120 Tage von Sodom"
- http://www.freitag.de/2004/50/04501701.php Würdigung de Sades
- [http://www.pinkernell.de/romanistikstudium Artikel in "Namen, Titel und Daten der franz. Literatur"] (eine Quelle für die biografischen Abschnitte)
- [http://www.chilli.cc/index.php?id=52-1-302 CHiLLi.cc - "Das Missgeschick der Tugend"]
- Sade, Marquis de Sade, Marquis de Sade, Marquis de Sade, Marquis de Sade, Marquis de Sade, Marquis de Sade, Marquis de Sade, Marquis de Sade, Marquis de Sade, Marquis de ja:マルキ・ド・サド simple:Marquis de Sade

gambling milan italy hotels gry zrcznociowe tablice teksty










































:: RELATED NEWS ::
Pau Casals i Defilló
Pau Carlos Salvador Casals i Defilló (December 29, 1876October 22, 1973), commonly known as Pablo Casals, was a virtuoso Catalan cello player (and later conductor). He made many recordings throughout his career, of solo, chamber, and orchestral music, also as conductor, but Casals is best remembered for the recording

L&P
Lemon & Paeroa, also known as L&P, is a soft drink manufactured in New Zealand. Traditionally made by combining lemon juice with carbonated mineral water from the town of Paeroa, it is now manufactured by multi-national Coca-Cola. L&P can be found only in New Zealand (and in speciality New Zealand stores
Waimea River (Hawaii)
The Waimea River is a river on the island of Kauai in the U.S. state of Hawaii. At 19.7 miles in length, it is one of the longest rivers in the Hawaiian Islands. It rises in a wet plateau of the island's central highlands, in the Alaka'i Swamp, the largest high-elevation swamp in the world. It flows south, pas
Lemon & Paeroa
Lemon & Paeroa, also known as L&P, is a soft drink manufactured in New Zealand. Traditionally made by combining lemon juice with carbonated mineral water from the town of Paeroa, it is now manufactured by multi-national Coca-Cola. L&P can be found only in New Zealand (and in speciality New Zealand stores
Ainsley Harriot
Ainsley Harriott (born February 28 1957) is a British celebrity chef. His most well-known role is perhaps that presenting quick-fire cookery programme Ready Steady Cook. Harriott was born in Balham in south London. At sixteen, he obtained
Anti psychiatry
Beginning in the 1960s, a movement called anti-psychiatry claimed that psychiatric patients do not necessarily have a 'mental illness', but in fact are individuals who do not ascribe to the same conventional belief system, or consensus reality, shared by most people in their particular culture. Adherents of this movement sometimes refer to "the
Kenny Wayne Shepard
Kenny Wayne Shepherd (June 12, 1977-) is an American Blues musician. Shepherd was born in Shreveport, Louisiana. Self-taught, he began playing guitar at age 7, figuring out Muddy Waters licks from his father's record colle
All Rights Reserved 2005 wikimiki.org