Home About us Products Services Contact us Bookmark
:: wikimiki.org ::
Turks- Ja Caicossaaret

Turks- ja Caicossaaret

Turks- ja Caicossaaret on Yhdistyneeseen Kuningaskuntaan kuuluva erillisalue Karibianmerellä. Alue koostuu kahdesta saariryhmästä, jotka sijaitsevat Bahamasaarilta kaakkoon vyöhykkeellä 21°45' pohjoista leveyttä ja 71°35' läntistä pituutta.

Historia

Saarten ensimmäiset asukkaat olivat Arawak-heimon intiaaneja, jotka vuosisatojen saatossa joutuivat karibien alistukseen. Todistettavasti ensimmäinen eurooppalainen saarilla oli espanjalainen konkistadori Juan Ponce de León, jonka retkikunta löysi saariston vuonna 1512. Espanjalaiset alkoivat välittömästi orjuuttaa karibeja, minkä johdosta saaristo tyhjennettiin asukkaista seuraavan vuoden aikana. 1500-luvulta 1700-luvulle saaristo oli välillä niin espanjalaisten, ranskalaisten kuin brittienkin hallussa, mutta varsinaisia siirtokuntia ei tällöin perustettu. Vuosina 1690-1720 merirosvot piileskelivät saarilla. Ensimmäiset vakituiset asukkaat olivat Bermudalaisia, jotka aloittivat suolakaivostoiminnan Grand Turk -saarella vuonna 1681. 1780-luvulla britit valloittivat saarilta alaa maatalouskäyttöön. Perustettiin puuvillaplantaaseja, joilla brittien orjat työskentelivät. Mm. hurrikaanien aiheuttamien ongelmien vuoksi britit jättivät saaret vuoteen 1820 mennessä. Orjat jäivät kuitenkin asuttamaan saarta. Saaret olivat osa Bahaman siirtokuntaa vuoteen 1848 saakka, jolloin asukkaat halusivat niistä itsenäisen siirtokunnan Jamaikan alaisuuteen. Tämä oli kuitenkin taloudellisesti kannattamatonta, ja vuonna 1873 saaret siirtyivät täysin Jamaikan hallintaan. Vuonna 1959 saari sai vihdoin oman kuvernöörinsä, ja kun Jamaika itsenäistyi Elokuussa 1962, Turks- ja Caicossaarista tuli Yhdistyneen kuningaskunnan erillisalue.

Politiikka

Turks- ja Caicossaarten perustuslaki otettiin käyttöön 30. elokuuta 1976, jota pidetään saarten kansallispäivänä. Vuonna 1982 hyväksyttiin saarten itsenäisyys, mutta politiikka muuttui nopeasti vastustamaan sitä, ja saaristo pysyi Britannian erillisalueena. Perustuslaki hylättiin vuonna 1986, mutta palautettiin uudistettuna 5. maaliskuuta 1988. Turks- ja Caicossaarten lakijärjestelmä perustuu englantilaiseen common lawiin, mutta se on saanut vaikutteita myös Jamaikan ja Bahaman laeista. Äänestysikä on 18 vuotta. Saarten hallitsija on monarkki, kuningatar Elisabet II, joka nimittää kuvernöörin, joka taas nimittää pääministerin. Yksikamarinen lakiasäätävä valtuusto muodostuu 19 edustajasta, joista 13 valitaan yleisillä vaaleilla neljän vuoden välein, viimeksi 4. maaliskuuta 2003. Suurin puolue on Edistysmielinen kansanpuolue (8 paikkaa), jota seuraa Kansan demokraattinen liike (5 paikkaa). Yhdistynyt demokraattinen puolue nauttii myös kannatusta, mutta se ei ole saanut paikkaa valtuustossa. Turks- ja Caicossaaret on Interpolin, Karibian kehityspankin ja Karibian maiden liiton jäsen. Sotilaallisesta puolustuksesta vastaa Yhdistynyt kuningaskunta.

Alueet

Maantiede

left

Talous

Väestöjakauma

Kulttuuri

Merkittävimmät luonnonvarat

Merkittävimmät vientituotteet

Muita tietoja

Juhlapäivät
PvmSuomalainen nimiPaikallinen nimiHuomautuksia

Aiheesta muualla

Luokka:Karibianmeren epäitsenäiset alueet Luokka:Karibianmeren saaret Luokka:Turks- ja Caicossaaret zh-min-nan:Turks kap Caicos Kûn-tó ja:タークス・カイコス諸島

Yhdistynyt kuningaskunta

Yhdistyneeseen kuningaskuntaan kuuluvat Iso-Britannia ja Pohjois-Irlanti. Suomeksi koko valtiosta käytetään arkikielessä (myös sanomalehdissä) yleensä nimitystä Britannia tai Iso-Britannia, jopa Englanti, mutta nämä ovat valtion pienempiä osia ja siksi epätäsmällisiä (ja viimeksi mainittua walesiläiset, skotit ja pohjoisirlantilaiset voivat pitää loukkaavana). Englanniksi maan virallinen nimi on United Kingdom of Great Britain and Northern Ireland. Maan pinta-ala on 242 342 neliökilometriä, eli noin 2/3 Suomen pinta-alasta. Asukasluku on noin 60 miljoonaa, joista miltei 20 miljoonaa asuu pääkaupunki Lontoon lähistöllä, nk. Suur-Lontoossa. Vallitseva kieli koko valtiossa on englanti, mutta kymri on käytössä sen rinnalla Walesissa ja gaeli vastaavasti Skotlannissa.

Historia

Yhdistynyt kuningaskunta yhdistyi vähitellen Ison-Britannian saarta hallinneista kuningaskunnista. Wales oli ollut englantilaisten hallitsema jo vuodesta 1284 ja se liitettiin virallisesti Englannin kuningaskuntaan liittosopimuksella 1536. Englanti ja Skotlanti olivat olleet saman hallitsijan hallitsemia jo vuodesta 1603, ja ne liittyivät pysyvästi Ison-Britannian kuningaskunnaksi 1707. Vuoden 1800 liittosopimus liitti Irlannin kuningaskunnan ja Ison-Britannian kuningaskunnan, jolloin muodostui Ison-Britannian ja Irlannin yhdistynyt kuningaskunta. 1922 Irlannin 26 kreivikuntaa muodostivat Irlannin vapaavaltion, kuuden jäädessä liittoon, jonka nimeksi vaihdettiin Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta 1927. Yhdistynyt kuningaskunta oli 1800-luvun merkittävin teollisuus- ja sotilasmahti ja siirtomaavalta, joka laajimmillaan käsitti noin 30 miljoonaa neliökilometriä ja lähes neljäsosan Maapallon väestöstä. Silloin syntyi sanonta, ettei Aurinko koskaan laske Brittiläisen imperiumin yltä. 1900-luvun alussa Yhdistyneen kuningaskunnan mahti väheni maailmansodissa ja siirtomaiden itsenäistyttyä. Yhdistynyt kuningaskunta on jäsenenä Kansainyhteisössä, Euroopan unionissa ja NATOssa. Sillä on myös toisen maailmansodan voittajavaltiona pysyvä paikka YK:n turvallisuusneuvostossa ja veto-oikeus sen päätöksiin. Katso myös: Ison-Britannian kuningas

Politiikka

Yhdistynyt kuningaskunta on parlamentaarinen monarkia, jonka hallitsijana on tällä hetkellä kuningatar Elisabet II. Monarkilla on periaatteessa laajat valtaoikeudet, mukaan lukien oikeus julistaa sota. Teoriassa koko Yhdistyneen kuningaskunnan hallinto on olemassa monarkin suopeudesta. Käytännössä valtaoikeuksia ei käytetä, vaan valtaa käyttää demokraattisesti valittu parlamentti ja pääministeri, joka käyttää valtaansa monarkin nimessä. Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentti on kaksikamarinen, 659 jäseniseen alahuoneeseen jäsenet valitaan vaalilla, ja ylähuoneeseen nimitetään. Historiallisesti ylähuoneen jäsenyys on periytynyt, tämä järjestelmä on kuitenkin lopetettu. Pääministeri on parlamentin suurimman puolueen johtaja, tällä hetkellä pääministerinä on Labour-puolueen Tony Blair. Vuonna 1999 käynnistettiin Skotlannin parlamentti ja Walesin kansankokous, joista Skotlannin parlamentilla on lainsäädäntövaltaa. Pohjois-Irlannille on myös sovittu perustettavaksi parlamentti, tosin suunnitelman toteutus on nykyisin jäissä.

Osat

1999 Pääartikkeli: Yhdistyneen kuningaskunnan osat Yhdistyneen kuningaskunnan (UK) osat pinta-alan mukaan:
- 1. Englanti, 130 395 km²
- 2. Skotlanti, 78 782 km²
- 3. Wales, 20 779 km²
- 4. Pohjois-Irlanti, 14 139 km² Englannissa on yhdeksän hallituksen virastoaluetta koillinen, luoteinen, Yorkshire, Humber, itäiset sisämaat (East Midlands), läntiset sisämaat (West Midlands), itäinen, Suur-Lontoo, kaakkoinen ja lounainen. Alueet on edelleen jaettu kreivikuntiin (county) ja keskushallituksen alaisiin alueisiin, paitsi Lontoo, joka koostu kaupunginosista (borough). Skotlannissa on 32 paikallisneuvoston johtamaa aluetta. Walesissä on 22 keskushallinnon alaista aluetta, joista 10 on kaupunkipiirikuntia (County Borough), yhdeksän kreivikuntia ja kolme kaupunkeja. Pohjois-Irlannissa on 26 piiriä (District). Yhdistyneeseen kuningaskuntaan kuuluu myös joukko erillisalueita. De jure ne eivät ole Yhdistyneen kuningaskunnan osia, vaan kruununsiirtomaita, joiden ulkopolitiikkaa Yhdistynyt kuningaskunta hoitaa. Näitä ovat: Anguilla, Bermuda, Brittiläinen Intian valtameren territorio (British Indian Ocean Territory), Brittiläiset neitsytsaaret (British Virgin Islands), Caymansaaret, Falklandsaaret, Gibraltar, Guernsey, Jersey, Mansaari (Isle of Man), Montserrat, Pitcairn (Pitcairn Islands), Saint Helena, Etelä-Georgia ja Eteläiset Sandwichsaaret (South Georgia and the South Sandwich Islands) sekä Turks- ja Caicossaaret.

Maantiede

Turks- ja Caicossaaret Suurin osa Englannista on kumpuilevaa alankoa. Suurimmat joet ovat Thames ja Severn, joka laskee länteen Bristolin kanaaliin. Wales on enimmäkseen vuoristoista, korkein huippu on Snowdown 1085 m. Skotlannin maantiede vaihtelee, etelässä ovat alamaat ja ylämaat pohjoisessa ja lännessä, kuten myös Skotlannin korkein huippu, Ben Nevis 1343 m. Sisämaahan ulottuu monia vuonoja (firth), ja niiden suuntaisena kulkee syviä järviä (loch). Skotlannin rannikolla on useita saaria ja saariryhmiä, huomattavimmat ovat Hebridit, Orkneysaaret ja Shetlandsaaret. Pohjois-Irlanti on enimmäkseen kukkulaista, Irlannin kanssa on 360 km maarajaa. Yhdistyneen kuningaskunnan saarien määräksi arvioidaan 1098. Rannikon rikkonaisuuden vuoksi mistään kohtaa maata ei ole yli 125 km merelle. Britannian saaren erottaa mantereesta kapeimmillaan Doverin kohdalla vain 35 km levyinen Englannin kanaali. Doverista kulkee meren ali Kanaalin tunneli Ranskaan.

Talous

Yhdistyneen kuningaskunnan talous on yksi maailman suurimpia, BKT:n mukaan mitattuna sijalla kuusi, ja yksi vahvimpia Euroopassa, inflaatio, korot ja työttömyys (4,8 % 2004) ovat pysyneet matalina. Viimeisen kahden vuosikymmenen aikana valtio on yksityistänyt voimakkaasti ja pyrkinyt rajoittamaan hyvinvointivaltion ylläpitomenoja. Maatalous on tehokasta ja pitkälle koneistettua, tuottaen 60 % kulutetusta ruuasta vain 1 %:lla työvoimasta. UK:lla on laajat hiili-, kaasu- ja öljyvarat, energiantuotanto tuottaa 10 % BKT:sta, yksi suurimpia osuuksia teollistuneissa maissa. Sähköstä 80 % tuotetaan fossiilisilla polttoaineilla, joka tekee UK:sta maailman kuudenneksi suurimman hiilidioksidipäästöjen tuottajan. Palveluala, erityisesti pankkitoiminta, vakuutus ja yrityspalvelut tuottavat suurimman osan BTK:sta, ja työllistävät 70 % työvoimasta, teollisuuden osuuden edelleen vähentyessä. Turismi on myös tärkeä tulonlähde, maassa vierailee 24 miljoonaa turistia joka vuosi, mikä tekee siitä maailman kuudenneksi suosituimman turistikohteen. Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus on toistaiseksi jättänyt liittymättä euroalueeseen.

Väestö

Etniset ryhmät: englantilaiset 81,5 %; skotit 9,6 %, irlantilaiset 2,4 %; walesilaiset 1,9%; ulsterilaiset 1,8 %; länsi-intialaiset, intialaiset, pakistanilaiset ja muut 2,8 % Uskonnot: anglikaanit ja katoliset 40 miljoonaa, muslimit 1,5 miljoonaa, presbyteerit 800 000, methodistit 760 000, sikhit 500 000, hindut 500 000, juutalaiset 350 000 Kielet: englannin kieli, kymri (26 % Walesin väestöstä), skotlannin kieli; 60 000 puhujaa Skotlannissa

Kulttuuri

Pääartikkeli: Yhdistyneen kuningaskunnan kulttuuri Yhdistyneessä kuningaskunnassa on lukuisia kuuluisia yliopistoja ja korkeakouluja, joista vanhimmat ovat Cambridgen ja Oxfordin yliopistot. Britanniassa on syntynyt monta maailmankuulua tutkijaa, kuten Isaac Newton, James Watt, Charles Darwin, Michael Faraday, Charles Babbage, Alexander Fleming ja Tim Berners-Lee. Britit uskovat monien urheilulajien olevan kotoisin Britanniasta: jalkapallo, squash, golf, nyrkkeily, rugby, kriketti, snooker ja biljardi. Monet näistä ovatkin erityisen suosittuja Britanniassa ja valtakunnan entisissä alusmaissa. Tunnettuja proosakirjailijoita ovat esimerkiksi Jane Austen, Agatha Christie, Charles Dickens, Arthur Conan Doyle, Samuel Johnson, Mary Shelley, George Orwell ja J. R. R. Tolkien. Merkittäviä runoilijoita puolestaan ovat esimerkiksi William Shakespeare, George Gordon Byron (Lordi Byron), John Milton, Alfred Tennyson ja Rudyard Kipling. Musiikin alalla kuuluisia säveltäjiä ovat Ralph Vaughan Williams ja Andrew Lloyd Webber (mm. Oopperan kummitus). Britanniassa on monia korkeatasoisia orkestereita kuten BBC:n sinfoniaorkesteri ja Royal Philharmonic Orchestra. Lontoo on yksi maailman musiikkikeskuksista, siellä sijaitsevat monet tärkeät konserttisalit ja Royal Opera House, yksi maailman tärkeimmistä oopperataloista. Kuuluisia brittiläisiä rock-yhtyeitä ovat The Beatles, Rolling Stones, The Who, the Kinks, Led Zeppelin, Pink Floyd, Queen ja Uriah Heep. Edelleen Sex Pistols ja nykyisin Manic Street Preachers, Oasis, ja Radiohead. Lontoo on yksi maailman teatterikeskuksista. Teatterit sijoittuvat pääasiassa Lontoon West Endiin. Televisio- ja elokuvatuotanto on myös merkittävää, tärkein tv-tuottaja on BBC.

Merkittävimmät luonnonvarat


- kivihiili
- öljy
- maakaasu
- tina
- kalkkikivi
- rautamalmi
- suola
- kalkki
- lyijy
- kipsi

Merkittävimmät vientituotteet


- teollisuustuotteet
- koneet
- kemikaalit

Linkkejä


- [http://maps.google.com/maps?ll=54.278055,-2.131348&spn=11.409237,32.431641&z=12&t=h&hl=en Yhdistynyt kuningaskunta Google Mapsissa] Luokka:Yhdistynyt kuningaskunta ms:United Kingdom zh-min-nan:Liân-ha̍p Ông-kok ko:영국 ja:イギリス simple:United Kingdom th:สหราชอาณาจักร


Karibianmeri

Karibianmeri on Pohjois- ja Etelä-Amerikan välissä oleva meri, Meksikonlahdesta länteen, Yhdysvaltojen eteläpuolella. Karibialla ovat Bahamasaaret sekä Isot ja Pienet Antillit. Isoihin Antilleihin lasketaan Kuuba, Jamaika, Hispaniola (Haiti ja Dominikaaninen tasavalta) sekä Puerto Rico.

Itsenäiset saarivaltiot

Isot Antillit


- Dominikaaninen tasavalta
- Haiti
- Jamaika
- Kuuba

Pienet Antillit


- Antigua ja Barbuda
- Bahama
- Barbados
- Dominica
- Grenada
- Saint Kitts ja Nevis
- Saint Lucia
- Saint Vincent ja Grenadiinit
- Trinidad ja Tobago

Muille valtioille kuuluvat saaret

Alankomaat


- Alankomaiden Antillit
- Aruba

Ranska


- Guadeloupe
- Martinique

Yhdistynyt kuningaskunta


- Anguilla
- Brittiläiset Neitsytsaaret
- Caymansaaret
- Montserrat
- Turks- ja Caicossaaret

Yhdysvallat


- Navassa
- Puerto Rico
- Yhdysvaltain Neitsytsaaret

Historia

Pääartikkeli: Karibianmeren historia Karibian saaria asuttivat ennen eurooppalaisten tuloa siboneyt, arawakit, taínot ja karibit. Kristofer Kolumbuksen rantauduttua alueelle 1492, alueen intiaaniväestö tuhoutui valtaosin eurooppalaisten tuomien tautien, pakkotyön ja suoranaisen kansanmurhan seurauksena. Espanja otti koko Karibianmeren alueen nimellisesti haltuunsa, mutta espanjalaisia siirtokuntia perustettiin lähinnä suurimmille saarille: Hispaniolaan, Kuubaan ja Puerto Ricoon. Intiaaniväestön vähetessä espanjalaiset alkoivat tuoda työvoimaksi orjia Länsi-Afrikasta ja käynnistivät näin vuosisatoja jatkuneen orjakaupan. Espanjan heikentyessä 1500-luvun lopulta alkaen, muut eurooppalaiset valtiot alkoivat perustaa siirtokuntia alueelle. Merirosvot ja kaapparit alkoivat myös hyökkäillä alueen kauppareiteillä ja perustivat omia tukikohtiaan, joista monet vakiintuivat myöhemmin siirtokunniksi. Hollannin Länsi-Intia, Englannin Länsi-Intia, Ranskan Länsi-Intia ja Tanskan Länsi-Intia olivat 1600-luvulta 1800-luvulle taloudellisesti merkittäviä erityisesti sokerintuotannon keskuksina. Ranskalle kuuluvan San Domingon orjakapina 1791 johti lopulta ensimmäisen itsenäisen valtion, Haitin, syntyyn alueelle 1804. Perinteisen plantaasitalouden taloudellinen merkitys alkoi vähetä 1800-luvulla ja orjuus lakkautettiin kaikkialla alueella saman vuosisadan aikana. Espanjaan kuulunut Dominikaaninen tasavalta itsenäistyi 1844. Yhdysvaltain-Espanjan sodan seurauksena 1898 Espanja luopui myös Kuubasta, joka itsenäistyi 1902, sekä Puerto Ricosta, joka liitettiin Yhdysvaltojen yhteyteen. Pienemmät Karibianmeren saarivaltiot itsenäistyivät 1960-luvulta alkaen, joskin osa kuuluu yhä Alankomaiden, Ranskan tai Yhdistyneen kuningaskunnan yhteyteen. Luokka:Meret Luokka:Väli-Amerikka Luokka:Karibia ja:カリブ海

Espanjalaiset

Espanjalaiset ovat Espanjassa asuva kansa. He polveutuvat useasta muinaisesta kansasta kuten esi-indoeurooppalaisista baskeista, kelteistä, visigooteista, latinoista ja maureista. Monista muista valtioista poiketen useimmat espanjalaiset kokevat ensisijaisesti edustavansa omaa alueellista kansaansa – eli olevansa esimerkiksi andalusialaisia, katalonialaisia tai valencialaisia – ja vasta toissijaisesti kuuluvansa espanjalaisiin. Suurin osa espanjalaisista, noin 31,6 miljoonaa, puhuu äidinkielenään espanjaa (español tai castellano). Espanjassa on yhteensä 42,5 miljoonaa asukasta, joista siis yli 10 miljoonaa puhuu äidinkielenään muuta kuin espanjan kieltä – valtaosa heistä joko katalaania, galegoa tai baskin kieltä. Espanjalaisten jälkeläisiä asuu miljoonittain myös Latinalaisessa Amerikassa, Filippiineillä ja Päiväntasaajan Guineassa kreolien, mestitsien ja mulattien muodossa. Latinalaisamerikkalaisia asuu myös Yhdysvalloissa, jossa he muodostavat neljänneksen koko valtion väestöstä. Luokka:Espanja Luokka:Kansat

1512

Tapahtumia


- moderni Espanja syntyi, kun maa yhdistyi
- 19. huhtikuuta: viides lateraanikonsiili avattiin

Syntyneitä


-

Kuolleita


- Luokka:1500-luku

1700-luku

1700-luku oli valistuneen itsevaltiuden aikaa. Poliittiset muutokset alkoivat johtaa kansallisvaltioiden syntyyn. Ranskan itsevaltius johti talonpoikaiskapinoihin, jotka ravistelivat feodaalijärjestystä. Valistus uhkasi kirkon valtaa. Itävallan, Venäjän ja Preussin nousu siirsi valtaa Ranskalta, Englannilta ja Espanjalta itään. Eurooppalaisia siirtokuntia perustettiin ympäri maailmaa, ja britit saivat hallintaansa koko sisällissotaan ajautuneen Intian.

Tärkeitä tapahtumia


- Valistusaika
- Teollinen vallankumous alkaa lähinnä Iso-Britanniasta.
- Persia valloitti Afganistanin.
- 17001721: Suuri Pohjan sota
- Espanjan perimyssota (1702–1713)
- 1707: Iso-Britannian kuningaskunta muodostettiin.
- Itävallan perimyssota (1740-1748)
- 17411743: Hattujen sota, Ruotsin hyökkäys, Venäjä miehitti jälleen koko Suomen (pikkuviha), Turun rauha.
- 1750: Pieni jääkausi kylmimmillään
- Seitsenvuotinen sota (1756–1763) (myös: Suuri siirtomaasota, Pommerin sota), ensimmäinen "maailmansota".
- 1770-luku: James Cookin tutkimusmatkat
- 1771: Kustaa III:n vallankaappaus Ruotsissa. Kustaa III:n revenssisota ja Anjalan liitto kuningasta vastaan 1788.
- 1776 Yhdysvaltain itsenäisyysjulistus, vapaussota (17761783) ja perustuslaki 1789.
- 1789: Ranskan suuri vallankumous.
- 1799: Napoleonin joukot löysivät Rosettan kiven.

Merkittäviä henkilöitä

Hallitsijoita ja valtiomiehiä


- Kuningatar Anna
- Katariina Suuri, Venäjän keisarinna (hallitsi 1762–1796)
- Ludvig XIV, Ranskan Aurinkokuningas (hallitsi 1643–1715)
- Ludvig XVI, Ranskan kuningas
- Pietari Suuri, tsaari
- George Washington, kenraali, Yhdysvaltain 1. presidentti (17891797)
- Thomas Jefferson
- Benjamin Franklin

Poliittisesti merkittävät henkilöt


- Karl Marx, työväenliikkeen aatelinen johtaja Saksassa
- Adam Smith, talousmies

Tiede


- Leonhard Euler, matemaatikko
- Benjamin Franklin, keksijä ja diplomaatti

Taide


- Johann Sebastian Bach, säveltäjä
- Wolfgang Amadeus Mozart, säveltäjä
- Jonathan Swift, kirjailija
- Voltaire, ranskalainen kirjailija ja filosofi

Keksintöjä


- James Wattin parannettu höyrykone
- Nicolas-Joseph Cugnotin höyrykäyttöinen ensimmäinen auto
- Kangaspuut, John Kay
- Kehruukone Kehruu-Jenny, James Hargreaves ja Thomas Highs
- Tiede, tekniikka ja kauppa alkavat kaivata perustakseen tarkkaa mittajärjestelmää: 1700-luvun lopulla tehdään ensimmäinen metrin prototyyppi Luokka:1700-luku ko:18세기 ja:18世紀

Ranska

Ranska on länsieurooppalainen valtio. Euroopan mittakaavassa Ranska on suuri valtio – sen pinta-ala on yli puoli miljoonaa neliökilometriä ja väkiluku yli 60 miljoonaa. Ranskan naapurimaita ovat Belgia, Luxemburg, Saksa, Sveitsi, Italia, Monaco, Espanja ja Andorra. Ranskan pääkaupunki on Pariisi. Ranska on tasavalta, jossa presidentillä on melko paljon valtaa suhteessa pääministeriin. 17. toukokuuta 1995 lähtien presidenttinä on ollut Jacques Chirac.

Historia

:Pääartikkeli: Ranskan historia Nykyinen Ranska kattaa suurimman osan muinaisesta Galliasta, joka oli Rooman valtakunnan provinssi. Keskiajalla Ranskan paikalla oli mahtava Kaarle Suuren valtakunta, jonka hajottua alueella oli monia pieniä ruhtinaskuntia, joista tärkeimpiä olivat Ranska, Burgundi, Provence ja Savoiji. Ranskan vallankumoukseen 1789 saakka maa oli kuningaskunta, tosin se oli sitä vallankumouksenkin jälkeen vuodesta 18141848. Kuuluisin Ranskan kuningas lienee aurinkokuningas Ludvig XIV (16381715). 1700-luvun ja 1800-luvun vaihteessa Ranskaa hallitsi keisari Napoléon Bonaparte, joka sai haltuunsa suuren osan Eurooppaa, mutta karkotettiin sittemmin Atlantin valtameressä sijaitsevalle St. Helenan saarelle. Napoleonin jälkeen monarkia palautettiin, mutta Euroopan "hulluna vuotena" 1848 kuningas Ludvig Filip syrjäytettiin ja maasta tuli tasavalta, jonka presidentiksi valittiin Napoleonin veljenpoika Ludvig Napoleon. Hän tosin muutaman vuoden päästä julistautui keisariksi nimellä Napoleon III. Keisarikunta kaatui myöhemmin, ja Ranska julistettiin taas tasavallaksi. Ensimmäisessä maailmansodassa Ranska taisteli ympärysvaltain puolella. Toisessa maailmansodassa maa joutui Saksan miehittämäksi. Ranskaa hallitsi marsalkka Philippe Pétainin niin sanottu Vichyn hallitus. Nykyinen Ranskan valtio on nk. viides tasavalta, joka syntyi kansanäänestyksellä 1958.

Politiikka

Ranskan viidennen tasavallan perustuslaki hyväksyttiin kansanäänestyksellä syyskuun 28. päivänä 1958. Perustuslaki vahvisti presidentin ja ministereiden valta-asemaa suhteessa parlamenttiin. Peruslain mukaan, presidentti valitaan suoralla vaalilla viisivuotiskaudeksi (ennen uudistusta virkakauden pituus oli 7 vuotta). Presidentti vahvistaa lait, nimittää pääministerin, johtaa hallitusta ja asevoimia sekä allekirjoittaa kansainväliset sopimukset. Ranskan parlamentissa on kaksi kamaria: kansalliskokous ja senaatti. Ranskan kansalliskokous (Assemblée Nationale) on ylin lainsäädäntöelin. Kansalliskokouksen 577 edustajaa valitaan suoralla vaalilla viisivuotiskaudeksi. Kansalliskokouksella on veto-oikeus hallituksen päätöksiin, mistä johtuen vaaleissa enemmistön edustajanpaikoista saaneella puolueella on yleensä myös enemmistö paikoista hallituksessa. Senaattorit (yhteensä 331) valitaan epäsuoralla vaalilla kuudeksi vuodeksi kerrallaan. Kuitenkin puolesta senaatin paikoista on äänestettävä uudelleen joka kolmas vuosi (alkaen 2007). Senaatilla on rajattu lainsäädäntövalta ja kansalliskokouksella on mahdollisuus kumota senaatin säätämiä lakeja, lukuun ottamatta perustuslakiin tehtäviä lisäyksiä ja ns. elollisia lakeja (lois organiques). Hallituksella on huomattava vaikutusvalta parlamentin käsittelyyn tuleviin lakeihin. Viimeisten vuosikymmenten ajan, ranskalainen politiikka on ollut valtataistelua kahden puolueen välillä: vasemmistolaisen Parti Socialiste'n (lyhenne PS) ja oikeistolaisen Union pour un Mouvement Populaire'n (lyhenne UMP). Ranska on maailmanpolitiikassa merkittävä valtio. Se on YK:n turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen, ja maalla on oma ydinase.
- Lista Ranskan presidenteistä

Maantiede

Ranskan presidenteistä Manner-Ranska on jaettu 22 alueeseen (ranskaksi région, mukaan lukien Korsika, vaikkakaan se ei tarkkaan ottaen ole Manner-Ranskaa), jotka on edelleen jaettu 96 numeroituun departementtiin (département). Departementtien numeroita käytetään postinumeroissa sekä autojen rekisterikilvissä. Departementit on jaettu 329 arrondissementiin (arrondissement), jotka on jaettu edelleen 3 879 kantoniin (cantones) ja kantonit 36 568 kuntaan (communes) (tilanne 1. tammikuussa 2004).

Ranskan eurooppalaiset alueet

rekisterikilvissä

- Elsass (Alsace)
- Aquitaine
- Auvergne
- Basse-Normandie
- Bourgogne
- Bretagne
- Centre
- Champagne-Ardenne
- Korsika (erikoisasemassa)
- Franche-Comté
- Haute-Normandie

- Île-de-France
- Languedoc-Roussillon
- Limousin
- Lorraine
- Midi-Pyrénées
- Nord-Pas-de-Calais
- Pays de la Loire
- Picardie
- Poitou-Charentes
- Provence-Alpes-Cote d'Azur
- Rhône-Alpes

Ranskan merentakaiset osat

Ranskan mertentakaiset departementit kuuluvat Euroopan unioniiin ja ne käyttävät euroa valuuttanaan, mutta muut alueet eivät. Ranskan Tyynenmeren territorioiden valuuttana on Ranskan Tyynenmeren frangi (CFP).
- Départements d'outre-mer, DOM (Merentakaiset departementit)
  - Guadeloupe
  - Martinique
  - Ranskan Guayana
  - Réunion
- Collectivités territoriales, COM (Alueelliset yhteisöt)
  - Mayotte
  - Saint-Pierre ja Miquelon
  - Wallis ja Futuna
- Pays d'outre-mer, POM (Merentakaiset maat)
  - Ranskan Polynesia
- Collectivité sui generis
  - Uusi-Kaledonia
- Territoire d'outre-mer, TOM (Merentakainen territorio)
  - Ranskan eteläiset alueet
  - Ranskan vaatimus Antarktiksella
- Îles Éparses de l'Océan Indien (Intian valtameren erillissaaret)
  - Viisi saarta Intian valtameressä, joissa ei ole pysyvää asutusta ja joita hallinoidaan Réunionilta:
  - Bassas da India
  - Europa
  - Juan de Nova
  - Gloriososaaret
  - Tromelin

Väestö

Ranskassa puhutaan pääasiassa ranskaa. Perinteisiä vähemmistökieliä ovat Bretagnen kelttiläinen bretoni, Dunkerquen suunnalla puhutut flaamilaismurteet, itärajan maakuntien saksa, Perpignanin seudun katalaani sekä Biarritzin ympäristössä jonkin verran puhuttu baski. Myös Korsikalla puhutaan omaa korsikan kieltä, joka on muistuttaa enemmän italian kieltä kuin ranskaa. Perinteisiin kielivähemmistöihin on kuitenkin vallankumouksen jälkeisinä vuosisatoina suhtauduttu hyvin kielteisesti, ja ne ovat pääsääntöisesti häviämässä. Tärkein uskonto on katolilaisuus. Ranskassa on kuitenkin melko suuri muslimivähemmistö, sillä suuri osa Pohjois-Afrikasta oli Ranskan siirtomaita 1950-luvulle asti. Siirtomaamenneisyyden muistona Ranskalla on edelleen jonkin verran omistuksia Euroopan ulkopuolelta.

Kulttuuri


- Ranskan akatemia
- Ranskan kirjallisuus

Merkittävimmät luonnonvarat


- kivihiili
- rautamalmi
- bauksiitti
- potaska
- puu
- kala

Merkittävimmät vientituotteet


- koneet
- kemikaalit
- viini
Juhlapäivät
PvmSuomalainen nimiPaikallinen nimiHuomautuksia
1. tammikuutaUudenvuoden päiväJour de l'An 
(Kevään ensimmäisen täysikuun jälkeinen sunnuntai)PääsiäinenPâques
(ks. yllä, seuraava päivä)PääsiäismaanantaiLundi de Pâques
1. toukokuutaVappuFête du Travail 
8. toukokuuta - Victoire 1945Toisen maailmansodan loppu
(torstai 40 päivää pääsiäisen jälkeen)Taivaaseenastumisen muistopäiväAscension
(seitsemäs pääsiäisen jälkeinen sunnuntai)helluntaiPentecôte
14. heinäkuutaRanskan kansallispäiväFête NationaleBastillen päivä
15. elokuuta - AssomptionNeitsyt Marian taivaaseenottaminen
1. marraskuutaPyhäinpäiväToussaint 
11. marraskuuta - Commémoration de l’armistice de 1918Ensimmäisen maailmansodan loppu
25. joulukuutaJoulupäiväNoël 

Katso myös


- Luettelo ranskalaisista
- Luettelo Ranskan kuninkaista
- Ranskan ympäriajo

Aiheesta muualla


- [http://maps.google.com/maps?ll=46.619261,2.307129&spn=6.701194,16.215820&z=11&t=h&hl=en Ranska Google Mapsissa]
- [http://www.france.fi/ Ranskan Suomen suurlähetystö] Luokka:Ranska als:Frankreich ms:Perancis zh-min-nan:Hoat-kok ko:프랑스 ja:フランス simple:France th:ประเทศฝรั่งเศส fiu-vro:Prantsusmaa

1690

Tapahtumia


-

Syntyneitä


-

Kuolleita


- Luokka:1600-luku ko:1690년

1720

Tapahtumia


- Fredrik I:stä tulee Ruotsin kuningas syrjäyttäen kuningatar Ulrika Eleonoran

Syntyneitä


-

Kuolleita


- Luokka:1700-luku ms:1720 ko:1720년

Merirosvous

Merirosvous on väkivaltaista kauppalaivojen ja miehistön ryöstämistä aavalla merellä. Myös sisävesillä tapahtuva rikollinen toiminta katsotaan usein merirosvoudeksi, kuten myös mereltä maalle tapahtuvat ryöstöretket. Merirosvous on ilmiönä ikivanha ja sitä lienee esiintynyt niin kauan kuin merillä on liikkunut ryöstämisen arvoisia kuljetuksia. Merirosvoutta esiintyy yhä siellä missä poliisi, rannikkovartiostot tai laivastot eivät kykene takaamaan merenkulun rauhaa.

Karibianmeren merirosvous

:Pääartikkeli: Karibianmeren merirosvous Ajanjakso vuosien 1500 ja 1700 välillä oli eurooppalaisen merirosvouden kulta-aikaa. Espanjalainen ja portugalilainen merenkulku Amerikan ja Euroopan välillä joutui tällöin sekä laillisten kaappareiden että laittomien merirosvojen ahdistelemaksi. Kuuluisia englantilaisia merirosvoja olivat Sir Francis Drake 1500-luvulla ja Sir Henry Morgan 1600-luvulla. Jamaikan Port Royal oli 1600-luvulla merirosvojen paratiisi. Myös ranskalaiset merirosvot herättivät kauhua. 1720-luvun jälkeen Britannian laivasto puhdisti Karibianmeren merirosvoista.

Merirosvous muualla

Välimerellä esiintyi runsaasti merirosvousta antiikin aikoina. Keskiajan kuuluisia merirosvoja olivat esimerkiksi viikingit, jotka liikkuivat yhtä lailla Pohjanmerellä ja Britteinsaarten ympärillä kuin Venäjän suurilla jokireiteillä. 1600- ja 1700-lukujen merirosvoalueita olivat myös Välimeri sekä Afrikan ja Aasian meret. Afrikan vesillä liikkuneista eurooppalaisista merirosvoista kuuluisin on William Kidd ("kapteeni Kidd"). Laajamittaista merirosvousta harrastivat myös eräät Pohjois-Afrikan rannikon muslimivaltiot, joiden uhreiksi joutui usein eurooppalaisia laivoja. Kaukoidässä esiintyi japanilaisia merirosvoja. Itämerellä esiintyi merirosvoutta varsinkin keskiajalla. Kuuluisia Itämeren rosvoja olivat esim. vitaaliveljet, jotka ryöstivät Turun vuonna 1387. 1400-luvulla Danzigissa hirtettyjen merirosvojen joukossa oli myös suomalaisia. Luokka:Merirosvous

Bermuda

Bermuda on Yhdistyneen kuningaskunnan merentakainen alue (territorio), saarivaltio jolla on sisäinen itsehallinto. Bermuda sijaitsee Atlantin valtameressä. Bermudan pinta-ala 58,8 km² ja asukasluku on noin 64 500 (vuoden 2003 arvio). Bermudan virallinen kieli on englanti ja pääkaupunki on Hamilton. Virallinen valuutta, Bermudan dollari, vastaa arvoltaan Yhdysvaltain dollaria. Bermuda löydettiin 1500-luvun alussa, luultavasti vuonna 1503. Siitä on kehittynyt yksi maailman tärkeimmistä merellä sijaitsevista talouskeskuksista. Bermudaa pidetään usein veroparatiisina. YK:n siirtomaavallan purkamista (dekolonisaatiota) tarkasteleva komissio luokittelee Bermudan yhdeksi kuudestatoista vuoden 1945 jälkeisestä ei-itsehallinnollisesta alueesta. [http://www.un.org/Depts/dpi/decolonization/trust3.htm]

Merkittävimmät luonnonvarat


- kalkkikivi

Merkittävimmät vientituotteet


- matkailu

Katso myös

Bermudan kolmio

Linkkejä


- [http://www.gov.bm Gov.bm] - Bermudan viralliset kotisivut
- [http://www.bermuda-island.net Bermuda-Island.net] - Bermudaan matkaavan opas
- [http://www.bermuda4u.com Bermuda 4U] - Bermudan opas
- [http://www.bermuda-online.org/ Bermuda Online] Luokka:Bermuda Luokka:Saaret zh-min-nan:Bermuda ja:バミューダ諸島

1681

Tapahtumia


- Philadelphia, Pennsylvanian osavaltion suurin kaupunki perustettiin

Syntyneitä


-

Kuolleita


- 5. heinäkuuta - Fjodor III, Venäjän tsaari Luokka:1600-luku ko:1681년

1780

Tapahtumia


-

Syntyneitä


- 1. kesäkuuta - Carl von Clausewitz, preussilainen kenraali ja sotateoreetikko.

Kuolleita


- Luokka:1700-luku ms:1780 ko:1780년

Orja

Orjuus on sosiaalinen järjestelmä, jossa ihminen on toisen ihmisen omaisuutta. Ennen orjiksi otettiin varsinkin sotavankeja, rikollisia ja velkaantuneita. Orjuus on tuomittu mm. Kansainliiton sopimuksessa1926 ja YK:n Ihmisoikeuksien julistuksessa 1948.

Orjuus antiikin aikana

Antiikin aikana Rooman, Kreikan ja muiden Välimeren valtioiden talous perustui paljolti orjuuteen. Näissä maissa orjia saattoi olla jopa yli puolet väestöstä ja orjat saattoivat toimia huomattavissa tehtävissä. Myös juutalaisessa kulttuurissa käytettiin orjia, ja vanhassa testamentissa annetaan orjien asemaa koskevia määräyksiä, esimerkiksi "Jos joku lyö orjaansa tai orjatartaan kepillä ja tämä kuolee siihen paikkaan, lyöjä on ansainnut rangaistuksen. Mutta jos orja pysyy hengissä päivän tai kaksi, isäntää älköön rangaistako; onhan orja hänen omaisuuttaan (Toinen Mooseksen kirja, 21:20-21)". Kristinuskon levitessä ja Rooman valtakunnan hajotessa laajamittaisen orjuuden tilalle tuli kuitenkin vähitellen feodaalinen maaorjuus.

Orjuus Arabiassa

Orjuus oli Lähi-idässä yleistä, ennen kuin Profeetta Muhammed kielsi pitämästä muita islaminuskoisia orjina. Tämän jälkeen orjat oli tuotettava muilta alueilta. Päämarkkinat olivat Marokosta ja Sansibarista Ottomaanien valtakuntaan, Persiaan ja Intiaan. Osmanivaltakunnan valloittamista Balkanin maista osa veroista kerättiin orjina. Verokäytäntöä nimitettiin nimellä devshirme. Pääasiallisesti verot koostuivat 7—14-vuotiaista pojista. Orjista koulutettiin mm. osmanien sulttaanin henkivartiokaarti eli janitsaarit. Nämä joukot muodostettiin 1330-luvulla, ja ne muodostivat aluksi ottomaanien vakituisen armeijan. Suosituimpia olivat albaanit, bosnialaiset ja bulgarilaiset. Myöhempinä vuosisatoina devshirme ulotettiin Kreikkaan ja Unkariin. Janitsaarit olivat sulttaanin omaisuutta, mutta kuolleiden janitsaarien omaisuuden peri kuitenkin rykmentti. Päinvastoin kuin vapaiden muslimien, janitsaarien ei annettu kasvattaa partaa. Lopullisesti orjuus lopetettiin 1800-luvulla, janitsaarijoukot hajotettiin 1826. Saksan ja Iso-Britannian painostuksesta Sansibarin sulttaani kielsi orjakaupan vuonna 1873. Ranska ja Espanja miehittivät viimein Sansibarin ja lopettivat kaupan. Orjakauppaa esiintyi kuitenkin vielä vuonna 1935.

Atlanttinen orjakauppa ja orjuus Amerikassa

Saavuttuaan Amerikkaan eurooppalaiset pyrkivät alkuun alistamaan paikalliset intiaaniasukkaat orjuuteen. Intiaanien massiivinen kuolleisuus mm. eurooppalaisten tuomiin kulkutauteihin sai kuitenkin eurooppalaiset turvautumaan orjien tuontiin Afrikasta. Portugalilaiset aloittivat orjien kuljetuksen 1500-luvulla Senegambiasta ja Guinea-Bissausta Portugaliin ja Atlantin saarille. Myöhemmin orjia haettiin myös Angolasta ja Mosambikista. 1600-luvulla brandenburgilaiset, tanskalaiset, hollantilaiset, kuurinmaalaiset, englantilaiset, ranskalaiset, genovalaiset ja ruotsalaiset rakensivat kauppalinnoituksia Arguinista (Mauritania) Angolaan. Pääosan orjista kauppalinnoituksiin toimittivat paikalliset asukkaat. Linnoituksissa orjat lastattiin laivoihin. Suurin osa transatlanttisen orjakaupan laivoista oli hollanninjuutalaisten omistamia. Orjat laivattiin siirtokuntiin, joissa heidät laitettiin työskentelemään pääosin tupakka-, sokeriruoko- ja puuvillaplantaaseilla. Arviolta 9,5 miljoonaa orjaa, niiden lisäksi jotka kuolivat matkalla, laivattiin Amerikkoihin. Tämä luku ei sisällä Arabian, eikä Afrikan sisäistä kauppaa. Yhdysvaltoihin tuotiin noin 600 000 orjaa, pääasiassa puuvillan viljelyn työvoimaksi. Ranskan vallankumous laukaisi Ranskalle kuuluvassa San Domingossa suuren orjakapinan 1791, joka lopulta johti entisten orjien muodostaman Haitin tasavallan syntyyn 1804. Tämä tapahtumasarja joudutti orjuuden lakkauttamista myös muualla Karibianmeren alueella.

Orjakaupan lopettaminen ja orjuuden lakkauttaminen

Tiettävästi ensimmäiseksi orjuus lakkautettiin Ruotsissa jo keskiajalla jaarli Birgerin käskyllä. Tanska kielsi orjakauppaan osallistumisen 1792 ja USA 1794. Iso-Britanniassa orjakaupan kieltävä laki hyväksyttiin 1807. Wienin kongressin jälkeen Kuninkaallinen laivasto alkoi estää orjakaupankäyntiä ja muutkin Euroopan maat tukivat sen lopettamista. Laiton orjakauppa jatkui kuitenkin vielä 40 vuoden ajan. Orjuus lopetettiin brittien Länsi-Intiassa 1833-1838, mutta laiton kauppa oli erittäin tuottavaa USA:n etelävaltioihin, Kuubaan, Costa Ricaan ja Brasiliaan. Yhdysvalloissa orjuus lopetettiin 1863, Kuubassa 1886 ja Brasiliassa 1888. Mauritania kielsi orjuuden 1981, mutta ihmisoikeusjärjestöjen mukaan käytäntö jatkuu edelleen. Orjuuden lakkauttaminen aikajärjestyksessä:
- 1316 Ruotsi lakkauttaa orjuuden (myös Suomessa).
- 1777 Vermontin osavaltio lakkauttaa orjuuden
- 1780 Pennsylvanian osavaltio lakkauttaa orjuuden
- 1792 Tanska lakkauttaa orjuuden.
- 1794 Ranskan vallankumous lakkauttaa orjuuden Ranskan siirtomaissa
- 1802-1803 Napoleon palauttaa orjuuden Ranskan siirtomaihin
- 1823 Chile lakkauttaa orjuuden
- 1824 Keski-Amerikan valtiot lakkauttavat orjuuden
- 1829 Meksiko lakkauttaa orjuuden
- 1831 Bolivia lakkauttaa orjuuden
- 1833-1838 Orjuus lakkautetaan Britannian siirtomaissa
- 1848 Orjuus lakkautetaan Ranskan siirtomaissa
- 1848 Orjuus lakkautetaan Tanskan Länsi-Intiassa (nyk. Yhdysvaltain Neitsytsaaret)
- 1854 Venezuela lakkauttaa orjuuden
- 1861 Venäjä lakkauttaa maaorjuuden.
- 1863 Orjuus lakkautetaan Alankomaiden siirtomaissa
- 1863 Yhdysvallat lakkauttaa orjuuden
- 1873 Orjuus lakkautetaan Puerto-Ricossa
- 1886 Orjuus lakkautetaan Kuubassa
- 1888 Brasilia lakkauttaa orjuuden

Orjuus nykypäivänä

Vaikka orjuus on kaikkialla maailmassa virallisesti kielletty, kansainvälinen orjuutta vastaan taisteleva Anti-Slavery -järjestö laskee orjia tällä hetkellä olevan eri puolilla maailmaa yli 20 miljoonaa. Yleisimpiä orjuuden muotoja ovat nykypäivänä:
- sidonnainen työ, jossa ihmiset työskentelevät palkattomasti ja ilman vaihtoehtoja maksaakseen työnantajalle esim. lääkekustannuksista tai matkan järjestämisestä syntynyttä velkaa. Velka ei usein vähene lainkaan, koska työnantaja perii jatkuvasti velasta kiskurikorkoa tai laskuttaa toimittamistaan asunnosta ja ruuasta.
- pakkotyö, johon erilaiset hallitukset, aseelliset ryhmät ja yksityiset henkilöt alistavat ihmisiä.
- prostituutioon liittyvä naiskauppa
- lapsen pakkotyö
- kotitalousorjuus Mm. Sudanissa arabien arvellaan pitävän lähes 90 000 mustaa eteläsudanilaista orjuudessa ja maassa käydään vilkasta orjakauppaa. Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa orjuuteen joutuu lähinnä laittomasti maahantulleita siirtolaisia. Mm. Pariisissa arvellaan orjatyövoimaa käytettävän n. 3000 taloudessa. Luokka:Ihmisoikeudet Luokka:Sosiaaliset suhteet ko:노예 ja:奴隷 simple:Slavery

1820

Tapahtumia


-

Syntyneitä


- 28. marraskuuta - Friedrich Engels, saksalaissyntyinen filosofi

Kuolleita


- Luokka:1800-luku ms:1820 ko:1820년 simple:1820

Bahama

Bahaman liittovaltio on Atlantin valtameressä sijaitseva itsenäinen valtio. Se koostuu noin 700 saaren ketjusta, joista noin 30 on asuttua. Bahama käsittää Länsi-Intian saariston pohjoisimman saariryhmän Bahamasaaret, jota nimeä käytetään epävirallisissa yhteyksissä suomen kielessä myös itse valtiosta. Bahama sijaitsee Kuuban ja Floridan välissä. Bahaman saarivaltion kokonaispinta-ala on noin 14 000 neliökilometriä ja asukkaita on vähän yli 300 000.

Historia

Pääartikkeli: Bahaman historia Kristofer Kolumbus saapui ensimmäisenä eurooppalaisena Bahamasaarille lokakuussa 1492. Tutkijat kiistelevät yhä siitä, mille Bahamasaarista Kolumbus rantautui ensimmäisenä. Mahdollisia vaihtoehtoja ovat mm. San Salvador, Watlings Island ja Samana Cay. Bahama on entinen Ison-Britannian siirtomaa, joka itsenäistyi vuonna 1973.

Politiikka

Pääartikkeli: Bahaman politiikka Valtion johdossa on kuningatar Elisabet II, sillä Bahama kuuluu Brittiläiseen kansainyhteisöön. Häntä edustaa saarilla Bahaman kenraalikuvernööri. Hallituksen johdossa on pääministeri, joka on yleensä parlamenttivaaleissa voittaneen puolueen johtaja. Bahaman parlamentti koostuu kahdesta huoneesta.

Alueet

Pääartikkeli: Bahaman alueet

Maantiede

Bahaman alueet Pääartikkeli: Bahaman maantiede Pinta-alaltaan suurin saari on Andros lännessä. Pääkaupunki Nassau (yli 170 000 asukasta) sijaitsee Androsista itään New Providencen saarella, missä asuu noin 2/3 Bahaman koko väestöstä. Muita tärkeitä saaria ovat Grand Bahama pohjoisessa ja Inagua etelässä. Pinnanmuodot: 700 saarta, koostuvat vulkaanisen kallioperän päällä olevasta korallikalkista Kasvillisuus: saaret kallioisia tai suoperäisiä, karibianmänty-, saarni- ja tammimetsiä. Kuuluisimmat nähtävyydet: Nassaun kaupat, Coral World -akvaario, Androksen saaren koralliriutat, The Exumas-saariketju, San Salvador-saari. Bahaman sijainti altistaa sen usein trooppisten pyörremyrskyjen tuhoisille vaikutuksille.

Talous

Pääartikkeli: Bahaman talous Merkittävät luonnonvarat: suola, puu, aragoniitti Merkittävimmät vientituotteet: matkailu, öljyjalosteet Ympäristö- yms. riskit/uhat: Trooppiset syklonit, koralliriuttojen tuhoutuminen, matkailu- ja öljyteollisuuden jätteet. Saaret ovat suosittu matkailukohde etenkin pohjoisamerikkalaisten keskuudessa.

Väestöjakauma

Pääartikkeli: Bahaman väestöjakauma Virallisen kielen englannin lisäksi muita kieliä: kreolienglanti, kreoliranska Uskonnot: 75 % protestantteja, 19 % katolisia

Kulttuuri

Pääartikkeli: Bahaman kulttuuri

Merkittävimmät luonnonvarat


- suola
- puu
- aragoniitti

Merkittävimmät vientituotteet


- matkailu
- öljyjalosteet

Muita tietoja


- Valtiomuoto: Kuningaskunta (Kansainyhteisön jäsenvaltio)
- BKT: 11 820 USD/asukas (1995)
- Valtion velka/BKT: 12,9 % (1994)
- HDI: 0,851
- HDI-sijaluku: 31.
- Imeväiskuolleisuus: 23 % (1996)
- Lukutaitoisuus: 98 %
Juhlapäivät
PvmSuomalainen nimiPaikallinen nimiHuomautuksia

Aiheesta muualla


- [http://www.thebahamasguide.com/islands/index.html Tietoja saarista] Luokka:Karibianmeren valtiot Luokka:Bahama ms:Bahamas zh-min-nan:Bahamas ko:바하마 ja:バハマ simple:Bahamas

Jamaika

Jamaica
Motto: Out of Many, One People
Kuva:LocationJamaica.png
Virallinen kielienglanti
PääkaupunkiKingston
HallitsijaElizabeth II
PääkuvernööriSir Howard Cooke
PääministeriPercival James Patterson
Pinta-ala
 - Yhteensä
 - % vettä
Sijalla 159
10 991 km²
1.5 %
Väkiluku
 - Yhteensä (2003)
 - Tiheys
Sijalla 135
2 695 867
245/km²
Itsenäisyys
 - Päivä

6. elokuuta 1962
ValuuttaDollari
AikavyöhykeUTC -5
KansallislauluJamaica, Land We Love
Internet-verkkotunnus.JM
Kansainvälinen suuntanumero1-876
Jamaika on saarivaltio Karibianmeressä. Se sijaitsee etelään Kuubasta ja länteen Hispaniolasta, joka koostuu Haitista ja Dominikaanisesta tasavallasta.

Historia

Pääartikkeli: Jamaikan historia Kristoffer Kolumbus löysi Jamaikan vuonna 1494. Espanja piti Jamaikaa siirtomaanansa vuosina 1509-1655 jonka jälkeen Iso-Britannia vuonna 1670 otti Jamaikan siirtomaakseen. Jamaika sai itsehallinnon vuonna 1944 ja itsenäistyi vuonna 1962.

Politiikka

Pääartikkeli: Jamaikan politiikka

Hallinnollinen jako

Pääartikkeli: Jamaikan (osat)
Jamaikan hallitusmuoto on parlamentaarinen monarkia.

Maantiede

Pääartikkeli: Jamaikan maantiede

Väestö

Pääartikkeli: Jamaikan väestö Jamaikan väestöstä 75% on mustia.

Kulttuuri

Pääartikkeli: Jamaikan kulttuuri

Merkittävimmät luonnonvarat


- bauksiitti
- kipsi
- kalkkikivi

Merkittävimmät vientituotteet


- bauksiitti bauksiitti
bauksiitti
bauksiitti
Juhlapäivät
PvmSuomalainen nimiPaikallinen nimiHuomautuksia
Luokka:Karibianmeren valtiot Luokka:Karibianmeren saaret Luokka:Jamaika ms:Jamaika zh-min-nan:Jamaica ko:자메이카 ja:ジャマイカ simple:Jamaica

1959

Tapahtumia


- 1. tammikuuta - Fulgencio Batista pakeni Havannasta Fidel Castron joukkojen edetessä.
- 2. tammikuuta - Castron joukot saapuivat Havannaan.
- 2. tammikuuta - Luna 1 poistui ensimmäisenä aluksena Maapallon kiertoradalta.
- 3. tammikuuta - Alaska liitettiin Yhdysvaltoihin 49. osavaltiona.
- 4. tammikuuta - Léopoldvillessä (nykyinen Kinshasa) 42 sai surmansa Abakopuolueen ja poliisin yhteenotoissa.
- 7. tammikuuta - Yhdysvallat tunnusti uuden Fidel Castron johtaman Kuuban hallituksen.
- 3. helmikuuta - Buddy Holly, Ritchie Valens ja Big Bopper kuolivat lento-onnettomuudessa USA:n Iowassa ("The day music died")
- 6. helmikuuta - Länsi-Saksan Luftwaffe sai 300 Lockheed F-104 Starfighter -konetta. Puolustusministeri Franz Josef Strauss sai lähes potkut päätöksen poliittisuuden vuoksi. F-104 koneet vaativat lopulta onnettomuuksissa 110 saksalaisen pilotin hengen, ja 1970-luvulla paljastunut lahjusskandaali kaatoi lähes Lockheed-yhtiön.
- 19. helmikuuta - Zürichin sopimus Kyproksen itsenäisyydestä ilman Turkin tai Kreikan edustajien läsnäoloa. (Kypros itsenäistyi 16. elokuuta 1960).
- 17. maaliskuuta - Tenzin Gyatso, 14. dalai-lama, pakeni Tiibetistä Intiaan Kiinan murskattua tiibetiläisten kapinan.
- 3. kesäkuuta - Singaporesta tuli itsehallinnollinen kruununsiirtomaa Britannian alaisuudessa.
- 9. kesäkuuta - USS George Washington, ensimmäinen ballistinen ohjussukellusvene laskettiin vesille.
- 2. heinäkuuta - Belgian kuninkaalliset häät; prinssi Albert nai italialaisen prinsessa Paola Ruffo di Calabrian.
- 13. heinäkuuta - Ranskan Charles de Gaulle armahti 5000 algerialaista vankia.
- 24. heinäkuuta - Nikita Hruštševin ja USA:n varapresidentti Richard Nixonin julkinen "keittiöväittely" messuilla Moskovassa. Nixon esitteli tiskikonetta, johon Hruštšev totesi, ettei Neuvostoliitossa suhtauduttu naisiin mokomalla "kapitalistisella asenteella". [http://www.cnn.com/SPECIALS/cold.war/episodes/14/documents/debate/]
- 16. elokuuta - USA:n Explorer VI lähetti ensimmäisen kuvan maasta avaruudesta.
- 18. elokuuta - Paul Anka konsertoi Linnanmäellä. 25 000 kuulijaa.
- 21. elokuuta - Havaiji liitettiin Yhdysvaltoihin 50. osavaltiona.
- 14. syyskuuta - Neuvostoliiton Luna 2 törmäsi kuuhun Palus Putredinukseen ensimmäisenä ihmisen tekemänä aluksena kello 07:30 UTC.
- 7. lokakuuta - Luna 3 otti ensimmäiset kuvat Kuun pimeästä puolesta.
- 31. lokakuuta - Mellakoita Belgian Kongossa.
- 1. joulukuuta - Antarktiksen sopimus: 12 maata, mukaan lukien Yhdysvallat ja Neuvostoliitto sopivat että Etelämanner jätetään luonnontilaan ja siellä kielletään sotatoimet. (Tämä oli ensimmäinen aserajoitussopimus kylmän sodan aikana.)
- Neutriino havaittiin ensimmäisen kerran kokeellisesti.

Syntyneitä


- 16. tammikuuta - Sade, laulaja
- 22. tammikuuta - Linda Blair, näyttelijä
- 24. tammikuuta - Nastassja Kinski, näyttelijä
- 2. helmikuuta - Jari Tervo, kirjailija
- 18. maaliskuuta - Luc Besson, elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja
- 24. maaliskuutaJuha Torvinen, Eppu Normaalin kitaristi
- 21. huhtikuuta - Robert Smith, muusikko (The Cure)
- 10. toukokuuta - Ville Itälä, kokoomuslainen poliitikko
- 17. toukokuutaMartti Syrjä, laulaja ja sanoittaja, Eppu Normaali
- 11. heinäkuuta - Suzanne Vega, laulaja
- 14. elokuuta - Magic Johnson, koripalloilija
- 11. lokakuuta - Pertti Nieminen l. Neumann, muusikko
- 15. lokakuuta - Sarah Ferguson, Yorkin herttuatar
- 23. lokakuuta - Weird Al Yankovic, parodialaulujen tekijä

Kuolleita


- 21. tammikuuta - Cecil B. DeMille, ohjaaja
- 28. helmikuuta - Wolfram Hirth, saksalainen lentäjä ja lentokonesuunnittelija (s. 1900)
- 3. helmikuuta - Buddy Holly, amerikkalainen rockmuusikko
- 3. helmikuuta - Ritchie Valens, amerikkalainen rockmuusikko
- 3. helmikuuta - Big Bopper, amerikkalainen rockmuusikko
- 3. maaliskuuta - Lou Costello, näyttelijä
- 26. maaliskuuta - Raymond Chandler, kirjailija
- 26. maaliskuuta - Carl Enckell, poliitikko ja diplomaatti (s. 1876)
- 15. heinäkuuta - Billie Holiday, jazzmuusikko
- 14. lokakuuta - Errol Flynn, näyttelijä
- 16. lokakuuta - George C. Marshall, yhdysvaltalaiskenraali, Yhdysvaltain ulko- ja puolustusministeri ja Nobel-voittaja. (s.1880)
- 15. marraskuuta - Charles Thomson Rees Wilson, fyysikko, Nobel-voittaja ko:1959년 ja:1959年 simple:1959 th:พ.ศ. 2502

Elokuu

Elokuu on kesän viimeinen ja vuoden kahdeksas kuukausi, nimensä se on saanut elonkorjuusta eli viljan keräämisestä pelloilta. Elokuussa lapset palailevat kesälomiltaan ja valmistautuvat koulun aloittamiseen. Helteet jatkuvat usein elokuun alkupuolelle asti, joskus pitemmällekin. Elokuussa on 31 päivää. vilja Elokuun latinankielinen nimi augustus tulee Rooman ensimmäisestä keisarista Augustuksesta, jolle kuukausi omistettiin. Tätä muutosta ennen kuukauden nimi oli sextilis joka viittasi siihen, että se oli vuoden kuudes kuukausi. ko:8월 ms:Ogos ja:8月 simple:August th:สิงหาคม

1962

Tapahtumia


- 1. tammikuuta - Länsi-Samoa sai itsenäisyyden Uudesta-Seelannista.
- 3. tammikuuta - Paavi Johannes XXIII julisti Fidel Castron kirkonkiroukseen.
- 9. tammikuuta - Kuuban ja Neuvostoliiton kauppasopimus.
- 13. tammikuuta - Albania liittoutui Kiinan kanssa.
- 7. helmikuuta - Yhdysvallat kielsi kaikki kuubalaisen tavaran tuonnin ja viennin.
- 5. helmikuuta - Ranskan presidentti Charles de Gaulle esitti Algerian itsenäisyyden sallimista.
- 10. helmikuuta - Vangittu lentäjä Gary Powers vaihdettiin neuvostovakooja Rudolf Abeliin.
- 20. helmikuuta - John Glenn on ensimmäinen astronautti, joka pääsi maan kiertoradalle. Hän kiersi Friendship 7 -kapselilla maapallon kolme kertaa 4 tunnissa, 55 minuutissa.
- 2. maaliskuuta - Sotilasvallankaappaus Burmassa.
- 8. maaliskuuta - Ranska ja Algerian Front de Libération nationale aloittivat neuvottelut Genevessä.
- 19. maaliskuuta - Aselepo Algeriassa. Terrorijärjestö Organisation de l'armée secrète jatkoi hyökkäyksiä.
- 23. maaliskuuta - Pohjoismaat solmivat Helsingin sopimuksen Pohjoismaisesta yhteistyöstä.
- 8. huhtikuuta - Évianin sopimus Algerian sodan lopettamiseksi hyväksyttiin Ranskassa 90 %:lla äänistä kansanäänestyksessä.
- 2. toukokuuta - Pommi surmasi 110 Algeriassa.
- 14. toukokuuta - Juan Carlos nai kreikkalaisen prinsessa Sofían Ateenassa.
- 17. kesäkuuta - OAS ja FLN sopivat tulitauosta Algeriassa.
- 1. heinäkuuta - Ruandan ja Burundin itsenäisyys.
- 5. heinäkuuta - Algeria itsenäistyi.
- 10. heinäkuuta - Ensimmäinen kaupallinen tietoliikennesatelliitti, Telstar, laukaistiin. Satelliitti välitti myöhemmin ensimmäisen suoran televisiolähetyksen Atlantin yli Yhdysvalloista Eurooppaan, mutta pystyi välittämään lähetystä valtameren yli kullakin kierroksellaan vain lyhyen ajan.
- 17. heinäkuuta - Viimeinen ydinkoe ilmakehässä Nevadan koealueella.
- 5. elokuuta - Näyttelijä ja seksisymboli Marilyn Monroe löydettiin kuolleena asunnostaan Los Angelesissa, Kaliforniassa, ilmeisesti unilääkkeiden yliannostukseen menehtyneenä.
- 5. elokuuta - Nelson Mandela pidätettiin CIA:n vihjeen perusteella.
- 6. elokuuta - Jamaika itsenäistyi.
- 23. elokuuta - Syyrian hallitus määräsi erikoisväestönlaskennan Djaziran provinssissa, minkä vuoksi 120 000 kurdia menetti kansalaisuutensa. Heidät uudelleenasutettiin ja korvattiin arabiväestöllä.
- 31. elokuuta - Trinidad ja Tobago itsenäistyi.
- 26. syyskuuta - Sisällisota syttyi Jemenissä.
- 29. syyskuuta - Kanadan ensimmäinen satelliitti, Alouette 1, laukaistiin.
- 1. lokakuuta - Ensimmäinen musta oppilas, James Meredith, rekisteröityi liittovaltion poliisin suojaamana Mississippin yliopistoon.
- 5. lokakuuta - Ensimmäinen The Beatles -äänitys julkaistiin: single Love Me Do/P.S. I Love You].
- 8. lokakuuta - Saksalainen Der Spiegel julkaisi artikkelin Bundeswehrin valmistautumattomuudesta. Poliisi miehitti lehden toimituksen 16. lokakuuta. Länsi-Saksan puolustusministeri Franz Josef Strauss erotettiin marraskuussa hänen määrättyään poliisioperaation.
- 9. lokakuuta - Uganda itsenäistyi
- 11. lokakuuta - Vatikaaninen toinen kirkolliskokous: Paavi Johannes XXIII kutsui ensimmäisen konsiilin 92 vuoteen.
- 14. lokakuuta - Kuuban ohjuskriisi: U-2-lento paljasti Neuvostoliiton rakentavan ohjustukikohtaa Kuubaan. Koko maailma ajautui ydinsodan partaalle.
- 28. lokakuuta - Kuuban ohjuskriisi laukesi: Nikita Hruštšev ilmoitti määränneensä ohjukset poistettavaksi Kuubasta.
- 5. marraskuuta - Saudi-Arabia katkaisi diplomaattiset suhteet Egyptiin useiden saudiprinssien loikattua maahan.
- 5. marraskuuta - Hiilikaivosonnettomuus Ny-Ålesundissa surmasi 21. Norjan hallitus pakotettiin eroamaan onnettomuuden jälkimainingeissa elokuussa 1963.
- 6. marraskuuta - Apartheid: YK:n yleiskokouksen päätöslauselma tuomitsi Etelä-Afrikan rotuerottelupolitiikan ja kehotti sotilaallisten ja taloudellisten suhteiden katkaisuun.
- 26. marraskuuta - Spiegel-skandaali: Länsi-Saksan poliisi päätti Der Spiegelin toimistojen miehityksen.
- 29. marraskuuta - Britannian ja Ranska sopivat ääntä nopeamman matkustakoneen rakentamisesta (Concorde).
- 30. marraskuuta - Burman U Thant valittiin YK:n uudeksi pääsihteeriksi.
- 19. joulukuuta - Britannia tunnusti Nyasalandin (nyt Malawi) oikeuden irtautua Rhodesian ja Nyasalandin federaatiosta.

Viihde


- Bob Dylanin ensimmäinen levytys, albumi "Bob Dylan" julkaistiin
- The Rolling Stones perustettiin
- Ensimmäinen James Bond -elokuva, Salainen agentti 007 ja Tohtori No, sai ensi-iltansa

Suomessa


- Ansioeläkejärjestelmä luotiin Suomeen (TEL)
- Ensimmäinen ydinreaktori Suomeen Teknilliseen korkeakouluun; Triga Mark II -tyyppinen
- Suomen ensimmäinen moottoritieosuus valmistui: 14 km Tarvontietä Helsingistä länteen.
- Suomen ensimmäinen numeerisesti ohjattu kone, avarruskone, otettiin käyttöön Valmetin lentokonetehtaalla.

Syntyneitä


- 17. tammikuuta - Jim Carrey, näyttelijä
- 30. tammikuuta - Abdullah II, Jordanian kuningas
- 5. helmikuuta - Jennifer Jason Leigh, näyttelijä
- 6. helmikuuta - Axl Rose, laulaja (Guns N'Roses)
- 11. helmikuuta - Sheryl Crow, laulaja
- 2. maaliskuuta - Jon Bon Jovi, rock-laulaja
- 7. huhtikuuta - Alain Robert, pilvenpiirtäjiä valloittanut vuorikiipeilijä
- 27. huhtikuuta - Seppo Räty, keihäänheittäjä
- 10. toukokuuta - David Fincher, ohjaaja
- 17. kesäkuuta - Michael Monroe (Matti Fagerholmin taiteilijanimi)
- 3. heinäkuuta - Tom Cruise, näyttelijä
- 31. heinäkuuta - Wesley Snipes, näyttelijä
- 24. elokuuta - Cliff McNish, kirjailija
- 1. syyskuuta - Ruud Gullit, jalkapalloilija
- 17. syyskuuta - Baz Luhrmann, elokuvaohjaaja
- 11. lokakuuta - Andy McCoy (Antti Hulkon taiteilijanimi)
- 19. lokakuuta - Evander Holyfield, nyrkkeilijä
- 25. lokakuuta - Juha Seittonen, rumpali
- 11. marraskuuta - Demi Moore, näyttelijä
- 19. marraskuuta - Jodie Foster, näyttelijä
- 30. joulukuuta - Alessandra Mussolini, italialainen politiikko

Kuolleita


- 15. maaliskuuta - Arthur Compton, fyysikko, Nobel-voittaja 1927.
- 24. maaliskuuta - Auguste Piccard, fyysikko ja tutkimusmatkailija (s. 1884)
- 1. kesäkuuta - Adolf Eichmann, natsijohtaja, teloitettu (s. 1906)
- 6. kesäkuuta - Yves Klein, taidemaalari (b. 1928)
- 5. elokuuta - Marilyn Monroe (s. 1926)
- 9. elokuuta - Hermann Hesse, kirjailija (b. 1877)
- 18. marraskuuta - Niels Bohr, fyysikko (b. 1885)
- 28. marraskuuta - Wilhelmina, Alankomaiden kuningatar (s. 1880)
- 24. joulukuuta - Wilhelm Ackermann, matemaatikko (s. 1896) ko:1962년 ja:1962年 simple:1962 th:พ.ศ. 2505

Yhdistynyt kuningaskunta

Yhdistyneeseen kuningaskuntaan kuuluvat Iso-Britannia ja Pohjois-Irlanti. Suomeksi koko valtiosta käytetään arkikielessä (myös sanomalehdissä) yleensä nimitystä Britannia tai Iso-Britannia, jopa Englanti, mutta nämä ovat valtion pienempiä osia ja siksi epätäsmällisiä (ja viimeksi mainittua walesiläiset, skotit ja pohjoisirlantilaiset voivat pitää loukkaavana). Englanniksi maan virallinen nimi on United Kingdom of Great Britain and Northern Ireland. Maan pinta-ala on 242 342 neliökilometriä, eli noin 2/3 Suomen pinta-alasta. Asukasluku on noin 60 miljoonaa, joista miltei 20 miljoonaa asuu pääkaupunki Lontoon lähistöllä, nk. Suur-Lontoossa. Vallitseva kieli koko valtiossa on englanti, mutta kymri on käytössä sen rinnalla Walesissa ja gaeli vastaavasti Skotlannissa.

Historia

Yhdistynyt kuningaskunta yhdistyi vähitellen Ison-Britannian saarta hallinneista kuningaskunnista. Wales oli ollut englantilaisten hallitsema jo vuodesta 1284 ja se liitettiin virallisesti Englannin kuningaskuntaan liittosopimuksella 1536. Englanti ja Skotlanti olivat olleet saman hallitsijan hallitsemia jo vuodesta 1603, ja ne liittyivät pysyvästi Ison-Britannian kuningaskunnaksi 1707. Vuoden 1800 liittosopimus liitti Irlannin kuningaskunnan ja Ison-Britannian kuningaskunnan, jolloin muodostui Ison-Britannian ja Irlannin yhdistynyt kuningaskunta. 1922 Irlannin 26 kreivikuntaa muodostivat Irlannin vapaavaltion, kuuden jäädessä liittoon, jonka nimeksi vaihdettiin Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta 1927. Yhdistynyt kuningaskunta oli 1800-luvun merkittävin teollisuus- ja sotilasmahti ja siirtomaavalta, joka laajimmillaan käsitti noin 30 miljoonaa neliökilometriä ja lähes neljäsosan Maapallon väestöstä. Silloin syntyi sanonta, ettei Aurinko koskaan laske Brittiläisen imperiumin yltä. 1900-luvun alussa Yhdistyneen kuningaskunnan mahti väheni maailmansodissa ja siirtomaiden itsenäistyttyä. Yhdistynyt kuningaskunta on jäsenenä