:: wikimiki.org ::

Utsjoki

Utsjoki

Utsjoki (pohjoissaameksi Ohcejohka, koltansaameksi Uccjokk) on Suomen kunta, joka sijaitsee Lapin maakunnassa, Lapin läänissä. Kunnassa asuu 1 401 ihmistä ja sen pinta-ala on 5 370,5 km², josta 202,93 km² on vesistöjä. Väestötiheys on 0,2713 asukasta/km². Utsjoki on Suomen ainoa kunta, jossa on saamenkielinen enemmistö. Utsjoen naapurikunnat ovat Inari sekä Norjan puolella Kaarasjoki, Tana ja Uuniemi.

Kyliä

Asutus on keskittynyt pääsääntöisesti Suomen ja Norjan välisen rajajoen, Tenon (pohjoissaameksi Deatnu 'iso virta, joki') varrelle. Kunnan kylät ovat Nuorgam (pohjoissaameksi Njuorggán), kirkonkylä, Nuvvus, Dalvadas, Outakoski (pohjoissaameksi Vuovdaguoika), Rovisuvanto, Karigasniemi (pohjoissaameksi Gáregasnjárga) ja Kaamasmukka.

Muuta

Utsjoelle saatiin kunnollinen tieyhteys vasta vuonna 1958. Karigasniemeltä Utsjoelle viemä tie on yksi Suomen kauneimpia ja jylhimpiä tieosuuksia, ja se valmistui 70-luvulla. Sitä ennen Karigasniemen ja Utsjoen välinen liikenne hoidettiin lähinnä veneillä Tenojokea pitkin. Talvisaikaan jokea pitkin ajettin jopa autolla, mistä on kertomus Raimo O. Kojon kirjassa Teno, Saamen ja lohen virta (WSOY 1984). Utsjoen tärkeimmät elinkeinot ovat poronhoito ja Tenojoen lohenkalastus ja sen mukanaan tuoma turismi. Norjalaiset ovat merkittävä asiakaskunta alueen yrityksille. Utsjoella sijaitsee Kevon luonnonpuisto, jossa on maankuulu Kevon kanjoni. Alueella on runsaan 50 kilometrin mittainen retkeilypolku. Myös Nuorgam–Sevettijärvi-retkeilyreitti on suosittu mutta verrattaen vaativa.

Aiheesta muualla

- [http://www.utsjoki.fi/ Utsjoen kunnan kotisivut]
-

Koltansaame

Koltansaame on uralilaiseen kielikuntaan kuuluva saamelaiskieli. Sitä puhuu Suomessa ja Venäjällä yhteensä noin 400 ihmistä. Valtaosa koltansaamen puhujista asuu Inarissa Sevettijärvellä. Koltan saamelaiset asuivat alun perin Petsamon Suonikylässä, josta heidät evakuoitiin Sevettijärvelle ja Nellimöön. Jatkosodan päätyttyä v.1945. Koltat ovat uskonnoltaan ortodokseja.

Nykytilanne

Koltansaamen kieli on saamen kielilain mukaan yksi Suomen saamelaisalueen virallisista saamelaiskielistä, jolla voidaan asioida viranomaisten kanssa sekä suullisesti että kirjallisesti.

Kielen opetus

Koltansaamea opetetaan B2-kielenä yläasteilla Inarissa sekä B2- ja B3-kielenä Ivalon lukiossa. Keväällä 2005 oli ensimmäisen kerran mahdollista suorittaa ylioppilastutkinnon vieraan kielen koe koltansaamessa.

Katso myös

- Koltat

Linkit

- [http://www.idolphin.fi/sanastotietopankki/ Koltansaamen sanakirja]
- [http://www.kirjasto.oulu.fi/saamilottit/ Pohjois-Euroopan lintujen nimiä saamelaiskielillä, kuten koltansaameksi] Luokka:Suomen kielet Luokka:Venäjän kielet Luokka:Inari

Luettelo Suomen kaupungeista ja kunnista

Tässä on aakkostettu luettelo Suomen nykyisistä kaupungeista ja kunnista. Kuntaliitosten yhteydessä hävinneet kunnat ovat sivulla Luettelo Suomen entisistä kunnista. Suomessa on 444 kuntaa, joista 113 on kaupunkeja. Kaupungit on merkitty vahvennetulla tekstillä. Huomaa, että vuoden 2005 ja 2006 kuntamuutokset eivät ole mukana tässä listassa - niiden jälkeen Suomessa on 431 kuntaa. __NOTOC__ A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z Å Ä Ö

A

Alahärmä - Alajärvi - Alastaro - Alavieska - Alavus - Anjalankoski - Artjärvi - Asikkala - Askainen - Askola - Aura

B

Brandö

D

Dragsfjärd

E

Eckerö - Elimäki - Eno - Enonkoski - Enontekiö - Espoo - Eura - Eurajoki - Evijärvi

F

Finström - Forssa - Föglö

G

Geta

H

Haapajärvi - Haapavesi - Hailuoto - Halikko - Halsua - Hamina - Hammarland - Hankasalmi - Hanko - Harjavalta - Hartola - Hattula - Hauho - Haukipudas - Haukivuori - Hausjärvi - Heinola - Heinävesi - Helsinki - Himanka - Hirvensalmi - Hollola - Honkajoki - Houtskari - Huittinen - Humppila - Hyrynsalmi - Hyvinkää - Hämeenkoski - Hämeenkyrö - Hämeenlinna

I

Ii - Iisalmi - Iitti - Ikaalinen - Ilmajoki - Ilomantsi - Imatra- Inari - Iniö - Inkoo - Isojoki - Isokyrö

J

Jaala - Jalasjärvi - Janakkala - Joensuu - Jokioinen - Jomala - Joroinen - Joutsa - Joutseno - Juankoski - Jurva - Juuka - Juupajoki - Juva - Jyväskylä - Jyväskylän maalaiskunta - Jämijärvi - Jämsä - Jämsänkoski - Järvenpää

K

Kaarina - Kaavi - Kajaani - Kalajoki - Kalvola - Kangasala - Kangasniemi - Kankaanpää - Kannonkoski - Kannus - Karijoki - Karjaa - Karjalohja - Karkkila - Karstula - Karttula - Karvia - Kaskinen - Kauhajoki - Kauhava - Kauniainen - Kaustinen - Keitele - Kemi - Kemijärvi - Keminmaa - Kemiö - Kempele - Kerava - Kerimäki - Kestilä - Kesälahti - Keuruu - Kihniö - Kiikala - Kiikoinen - Kiiminki - Kinnula - Kirkkonummi - Kisko - Kitee - Kittilä - Kiukainen - Kiuruvesi - Kivijärvi - Kodisjoki - Kokemäki - Kokkola - Kolari - Konnevesi - Kontiolahti - Korpilahti - Korppoo - Korsnäs - Kortesjärvi - Koski Tl - Kotka - Kouvola - Kristiinankaupunki - Kruunupyy - Kuhmalahti - Kuhmo - Kuhmoinen - Kuivaniemi - Kumlinge - Kuopio - Kuortane - Kurikka - Kuru - Kustavi - Kuusamo - Kuusankoski - Kuusjoki - Kylmäkoski - Kyyjärvi - Kälviä - Kärkölä - Kärsämäki - Kökar - Köyliö

L

Lahti - Laihia - Laitila - Lammi - Lapinjärvi - Lapinlahti - Lappajärvi - Lappeenranta - Lappi - Lapua - Laukaa - Lavia - Lehtimäki - Leivonmäki - Lemi - Lemland - Lempäälä - Lemu - Leppävirta - Lestijärvi - Lieksa - Lieto - Liljendal - Liminka - Liperi - Lohja - Lohtaja - Loimaa - Loppi - Loviisa - Luhanka - Lumijoki - Lumparland - Luopioinen - Luoto - Luumäki - Luvia - Längelmäki

M

Maalahti - Maaninka - Maarianhamina - Maksamaa - Marttila - Masku - Mellilä - Merijärvi - Merikarvia - Merimasku - Miehikkälä - Mietoinen - Mikkeli - Mouhijärvi - Muhos - Multia - Muonio - Mustasaari - Muurame - Muurla - Mynämäki - Myrskylä - Mäntsälä - Mänttä - Mäntyharju

N

Naantali - Nakkila - Nastola - Nauvo - Nilsiä - Nivala - Nokia - Noormarkku - Nousiainen - Nummi-Pusula - Nurmes - Nurmijärvi - Nurmo - Närpiö

O

Oravainen - Orimattila - Oripää - Orivesi - Oulainen - Oulu - Oulunsalo - Outokumpu

P

Padasjoki - Paimio - Paltamo - Parainen - Parikkala - Parkano - Pedersöre - Pelkosenniemi - Pello - Perho - Pernaja - Perniö - Pertteli - Pertunmaa - Petäjävesi - Pieksämäki - Pieksänmaa - Pielavesi - Pietarsaari - Pihtipudas - Piikkiö - Piippola - Pirkkala - Pohja - Polvijärvi - Pomarkku - Pori - Pornainen - Porvoo - Posio - Pudasjärvi - Pukkila - Pulkkila - Punkaharju - Punkalaidun - Puolanka - Puumala - Pyhtää - Pyhäjoki - Pyhäjärvi - Pyhäntä - Pyhäranta - Pyhäselkä - Pylkönmäki - Pälkäne - Pöytyä

R

Raahe - Raisio - Rantasalmi - Rantsila - Ranua - Rauma - Rautalampi - Rautavaara - Rautjärvi - Reisjärvi - Renko - Riihimäki - Ristiina - Ristijärvi - Rovaniemen maalaiskunta - Rovaniemi - Ruokolahti - Ruotsinpyhtää - Ruovesi - Rusko - Ruukki - Rymättylä - Rääkkylä

S

Saarijärvi - Salla - Salo - Saltvik - Sammatti - Sauvo - Savitaipale - Savonlinna - Savonranta - Savukoski - Seinäjoki - Sievi - Siikainen - Siikajoki - Siilinjärvi - Simo - Sipoo - Siuntio - Sodankylä Soini - Somero - Sonkajärvi - Sotkamo - Sottunga - Sulkava - Sumiainen - Sund - Suodenniemi - Suolahti - Suomenniemi - Suomusjärvi - Suomussalmi - Suonenjoki - Sysmä - Säkylä - Särkisalo

T

Taipalsaari - Taivalkoski - Taivassalo - Tammela - Tammisaari - Tampere - Tarvasjoki - Tervo - Tervola - Teuva - Tohmajärvi - Toholampi - Toijala - Toivakka - Tornio - Turku - Tuulos - Tuusniemi - Tuusula - Tyrnävä - Töysä

U

Ullava - Ulvila - Urjala - Utajärvi - Utsjoki - Uurainen - Uusikaarlepyy - Uusikaupunki

V

Vaala - Vaasa - Vahto - Valkeakoski - Valkeala - Valtimo - Vammala - Vampula - Vantaa - Varkaus - Varpaisjärvi - Vehmaa - Velkua - Vesanto - Vesilahti - Veteli - Vieremä - Vihanti - Vihti - Viiala - Viitasaari - Viljakkala - Vilppula - Vimpeli - Virolahti - Virrat - Vuolijoki - Vårdö - Vähäkyrö - Västanfjärd - Vöyri

Y

Ylihärmä - Yli-Ii - Ylikiiminki - Ylistaro - Ylitornio - Ylivieska - Ylämaa - Yläne - Ylöjärvi - Ypäjä

Ä

Äetsä - Ähtäri - Äänekoski

Katso myös

- Luettelo Suomen kunnista väkiluvun mukaan
- Luettelo Suomen kunnista pinta-alan mukaan

Aiheesta muualla

- [http://www.kuntaliitto.fi/ Kuntaliitto]
- [http://www.kunnat.net Kunnat.net]
- Kaupungeista ja kunnista Suomen kaupungeista ja kunnista

Lapin lääni

Lapin lääni, samalla myös Lapin maakunta, sijaitsee Pohjoiskalotilla ja Barentsin alueella ja rajoittuu idässä Venäjään, pohjoisessa Norjaan, lännessä Ruotsiin ja etelässä Oulun lääniin. Läänin pinta-ala on 98 947 km² eli se on pinta-alaltaan Suomen lääneistä suurin kattaen 29 prosenttia koko maan pinta-alasta. Lapin lääni muodostuu 22 kunnasta. Lapin maakunta on alueeltaan identtinen läänin kanssa. Pohjoinen napapiiri kulkee läänin läpi hieman Rovaniemen pohjoispuolella. Ilmastoon vaikuttavat pohjoisen sijainnin lisäksi suuret korkeusvaihtelut, Golf-virta sekä lähellä sijaitsevat merialueet Pohjoinen jäämeri ja Perämeri. Vuodenajat erottuvat selvästi toisistaan. Lapin ja Suomen korkein kohta Enontekiön kunnassa sijaitseva Halti kohoaa 1 328 metrin korkeuteen merenpinnasta. Alavimmat seudut puolestaan löytyvät Lounais-Lapista Perämeren rannikolta. Lapin suurin ja Suomen kolmanneksi suurin järvi on Inarijärvi, jonka pinta-ala on 1 040 km². Lapissa sijaitsee myös kaksi suurta tekojärveä, Lokka ja Porttipahta, sekä Suomen pisin joki, 483 kilometrin mittainen Kemijoki. Lapin läänin väkiluku oli vuoden 2002 lopussa 187 777 henkeä, joka on 3,6 prosenttia koko maan väestöstä. Lapin lääni on erittäin harvaan asuttu. Väestöntiheys on ainoastaan kaksi asukasta maaneliökilometriä kohti, kun koko maassa asuu 17 henkeä maaneliökilometrillä. Suurimmat väestökeskittymät ovat läänin pääkaupunki Rovaniemi ympäristöineen ja Kemi-Tornio-alue, joissa molemmissa asuu noin kolmannes läänin väestöstä. Lapin maakunnan nimikkolajit ovat poro, sinirinta, kullero, lohi ja kulta.

Lapin kunnat

Historiallisesti Lapin alueeseen kuuluvat Enontekiön, Utsjoen, Inarin, Kittilän, Sodankylän, Savukosken ja Pelkosenniemen alueet. Esimerkiksi Rovaniemi oli osa Pohjois-Pohjanmaata ja Peräpohjolaa. Nykykäsitys Lapista muodostuu läänin nimestä, joka annettiin pohjoisimmalle läänille vuonna 1936. Lapin läänissä ja maakunnassa on 22 kuntaa, joista 4 on kaupunkeja (lihavoituja).

Katso myös

- Pirkkamies

Linkki

- [http://www.laaninhallitus.fi/lh/lappi/home.nsf Lapin lääninhallitus]
- ko:라피 주

Norja

Norjan kuningaskunta on Pohjoismaihin ja Skandinaviaan kuuluva valtio. Se on Ruotsin länsinaapuri, ja sillä on yhteistä rajaa myös Suomen ja Venäjän kanssa. Pinta-alaltaan ja väestöltään Norja on hieman Suomea pienempi.

Historia

Norjan kuningaskunta alkoi muodostua viikinkiajalla 800–1000-luvuilla. Norjan kuningassuku päättyi 1387, ja maa päätyi liittoon Tanskan kanssa, vuodesta 1450 sopimuksen sitomana. Tanskan päädyttyä Napoleonin puolelle annettiin Norja Ruotsin kuninkaalle 1814. Ruotsi puolestaan oli menettänyt Suomen 1809 Haminan rauhassa Venäjälle. Norja julistautui itsenäiseksi 17. toukokuuta 1814 ja valitsi oman kuninkaansa. Ruotsi kuitenkin voitti sodan, ja Norja pakotettiin personaaliunioniin, mutta maa säilytti perustuslakinsa ja instituutionsa. Unioni hajosi 1905. Norja julistautui itsenäiseksi 7. kesäkuuta 1905, ja tilanne alkoi kehittyä uhkaavaksi maiden välillä, mutta Ruotsissa nousseen rauhanliikkeen vuoksi Ruotsi pidättäytyi Norjan-vastaisista toimista ja tunnusti Norjan itsenäiseksi valtioksi 26. lokakuuta samana vuonna. Kansallispäivä on kuitenkin 17. toukokuuta. Norjan hallitus pyysi Tanskan prinssi Carlia kuninkaaksi. Kansanäänestyksen jälkeen parlamentti hyväksyi hänet kuninkaaksi, ja hän otti nimen Håkon VII, mikä jatkoi Norjan keskiaikaisten kuninkaiden perinnettä. Ensimmäisen maailmansodan aikana Norja oli Ruotsin tapaan puolueeton. Toisessa maailmansodassa Natsi-Saksa valloitti Norjan vuonna 1940 (Operaatio Weserübung). Norjan vastarinta kesti kaksi kuukautta, ja kuningas ja hallitus jatkoivat toimintaansa pakolaishallituksena Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Saksa asetti miehittämänsä Norjan johtoon Nasjonal Samlingin johtajan, Vidkun Quislingin, nukkehallituksen sekä Norjaa valvovaksi valtakunnankomissaariksi Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen Essenin Gauleiterin, Josef Terbovenin, (23. toukokuuta 1898–8. toukokuuta 1945). Suomen tehtyä aselevon 4. syyskuuta 1944 Neuvostoliiton kanssa annettiin saksalaisille määräys poistua Suomesta 15. syyskuuta 1944 mennessä. Alun perin saksalaiset suunnittelivat pitävänsä kiinni Petsamon nikkelikaivoksista 19. vuoristoarmeijan avulla, mutta lopulta Saksa päätti vetäytyä Lyngen–Skinbotnin tasolle koko 20. vuoristoarmeijaryhmän voimin. Lokakuun 1944 alussa 19. armeija oli vielä Neuvostoliiton puolella Litsajoella Rybachisalmen suulla. Aikomuksena oli vetäytyä kaksi- ja puolisataa kilometriä Norjan puolelle marraskuun puoleenväliin mennessä. Kuitenkin jo 7. lokakuuta 1944 iski marsalkka Kirill Meretškovin johtama Neuvostoliiton 14. armeija ja Pohjoinen laivasto 133 500 miehen voimin 2. ja 6. vuoristodivisioonan väliin. Saartoa peläten määräsi saksalaisia komentanut kenraalieversti Lothar Rendulic 19. vuoristoarmeijan vetäytymään Norjaan. Saksalaiset polttivat Kirkkoniemen, jottei eteneville neuvostoliittolaisille olisi jäänyt sodankäynnille arvokkaita tarvikkeita. Finnmarkin läänistä määrättiin evakuoitavaksi 43 000 asukasta etenevien neuvostojoukkojen tieltä, mutta vielä marraskuun lopussa itäisessä Finnmarkissa oli vajaat 25 000 asukasta odottamassa saksalaisten lähtöä. Neuvostojoukkoihin liittyi Norjan pakolaishallituksen alaisia norjalaisjoukkoja, mutta neuvostojoukot jäivät Pohjois-Norjaan syyskuuhun 1945 asti. Tämän on arveltu johtuvan siitä, että Yhdysvallat osoitti elokuussa 1945 Japanille olevansa ydinasevalta. Tanskalle kuuluvalta Bornholmin saarelta neuvostoliittolaiset poistuivat vasta keväällä 1946. Norjaa olivat olleet pohjoisesta vapauttamassa neuvostojoukot, mutta ne jäivät kuukauksiksi Saksan antautumisen jälkeenkin maahan. Saksalaiset jäivät Norjaan Saksan länsiliittoutuneille antautumiseen, 8. toukokuuta 1945, asti. Saksa antautui toisen kerran Neuvostoliitolle päivää myöhemmin, 9. toukokuuta 1945, mitä juhlitaan valtiollisesti Venäjällä voitonpäivänä. Sodan jälkeen Norjassa arvioitiin maan ulkopoliittinen suuntaus uudelleen ja liittoutuneiden puolelle ajautuneena valittiin länsisuuntaus, mikä näkyi siinä, että Norja ryhtyi Marshall-avun vastaanottajamaaksi, mitä Neuvostoliitto ei periaatteessa hyväksynyt nähden siinä Yhdysvaltain keinon lähentää Länsi-Euroopan maat itseensä. Taloudellisesti Norja alkoi vaurastua merkittävästi 1960-luvun lopulla ja 1970-luvulla, kun Pohjanmereltä alettiin pumpata öljyä. Norja kokosi verrattain nopeasti mittavan valtionyhtiösektorin valtiontalouden tueksi, ja maan elintaso alkoi nousta. Vuosien 1974 ja 1979 öljykriisit nostivat öljyn hintaa voimakkaasti tarjoten tulolähteen Norjan nousulle. Ulkopolitiikassaan Norja on ollut maltillinen Nato-maa suhteessaan Neuvostoliittoon ja Venäjään pyrkien löytämään jälkimmäisen kanssa yhteisiä taloudellisia intressejä Kalottialueella. Norja luopui Saksasta ja osin Neuvostoliitosta saamiensa kokemusten kannustamana pohjoismaisesta puolueettomuudesta, liittyi NATOon 1949 ja oli YK:n perustajajäsen. Norjalaiset ovat hylänneet EY/EU-jäsenyyden kahdesti, vuosina 1972 ja 1994. EU-jäsenyyden riskinä on nähty sisämarkkinoiden mahdollisesti edellyttämä energiasektorin vapauttaminen mahdollisesti muodostuville energian yhteismarkkinoille, mikä veisi halvan energian ja öljysektorin valtionomistuksen avulla suoritettavalta aluepolitiikalta taloudelliset edellytykset samoin kuin voimaperäisen kansallisen maatalouspolitiikan edellytykset. Korvatakseen ulkopuolisuutensa EU:sta toimii Norja aktiivisesti kansainvälisillä foorumeilla rauhanneuvottelijana, YK:n rauhanturvaamistoiminnassa, ja sen kehitysapu suhteessa kansantuloon on maailman suurinta ja monenkeskeisintä. Katso myös: Luettelo Norjan kuninkaista

Politiikka

Norja on perustuslaillinen kuningaskunta, tällä hetkellä hallitsijana on Harald V.

Norjan läänit

Norja on jakaantunut 19:a hallinnolliseen lääniin (norjaksi fylke). Näissä lääneissä on yhteensä 433 kuntaa. Katso myös Luettelo Norjan kunnista. Luettelo Norjan kunnista
- Akershusin lääni
- Itä-Agderin lääni
- Buskerudin lääni
- Finnmarkin lääni
- Hedmarkin lääni
- Hordalandin lääni
- Møre ja Romsdalin lääni
- Nordlandin lääni
- Nord-Trøndelag
- Opplandin lääni
- Oslon lääni
- Østfoldin lääni
- Rogalandin lääni
- Sogn ja Fjordanen lääni
- Etelä-Trøndelagin lääni
- Telemarkin lääni
- Tromssan lääni
- Länsi-Agderin lääni
- Vestfoldin lääni

Maantiede

Vestfoldin lääni Norjan maantiede Lännessä sijaitsee Norjanmeri, etelässä Skagerrak ja pohjoisessa Barentsinmeri. Skandit on vanha poimuvuoristo, joka on Ruotsin ja Norjan valtiollisella rajalla. Norjalle kuuluvat Huippuvuorten (Svalbard) saariryhmä Pohjoisella Jäämerellä sekä kaksi muuta saarta: Jan Mayen ja Bouvet'nsaari. Norjassa on runsaasti järviä ja jokia. Suurin järvi on Mjosa ja pisin joki Glåma. Suurin osa Norjasta on havumetsien peitossa ja puusto melko samanlaista kuin Suomessa. Etelässä on lauhkeaa lehtimetsävyöhykettä ja rannikolla karua tundraa. Norjan pääkaupunki on Oslo, muita suuria kaupunkeja ovat Trondheim, Bergen ja Tromssa. Norjan rantaviivan pituus on vuonot ja saaret mukaan luettuna 83 000 km.

Talous

Norjan rahayksikkö on kruunu (NOK), joka jakaantuu sataan äyriin. Norjan öljyvarat ovat nostaneet sen maailman talouksien huipulle: 1999 öljynvienti toi 35 % vientituloista. Norja on maailman kolmanneksi suurin öljynviejä Saudi-Arabian ja Venäjän jälkeen. Norjan valtio on säästänyt öljytuloista rahastoon 114 miljardia USA:n dollaria. Norja on Euroopan alueen suurimpia maakaasun tuottajia, ja se on myös merkittävä alumiinin jalostaja. Noin puolet teollisuudesta keskittyy Oslon ympärille. Vientiin menee alumiinia, terästä, paperia ja kalaa. Etelä-Norjassa harjoitetaan intensiivistä sekataloutta, mutta vain kolme prosenttia maa-alasta on viljelyksessä. Norjassa kylmyys huonontaa satoja, ja merellisten alueiden epävakainen sää haittaa leipäviljan viljelyä. Sen takia alueella kasvatetaan vihanneksia ja juureksia, esimerkiksi perunaa. Rehukasvit menestyvät hyvin, ja siksi lypsykarjatalous on tärkeää. Norja kuuluu maailman tärkeimpiin kalastusalueisiin pitkän rantaviivansa ja matalanmeren aluiden takia. Silli on yleisin ja tärkein laji kalastuksen kannalta. Ennen Norjassa oli merkittävää laivanrakennusteollisuutta, mutta 1980-luvun puolivälissä se vähentyi murto-osaan. Norjassa melkein kaikki sähkö tuotetaan vesivoimalla ja vesivoimalaitoksia on rakennettu paljon vuorille. Siksi Norja on monessa suhteessa päässyt lähemmäs kestävää kehitystä. Öljynporauslautat saavat voimansa aaltoenergiasta.

Väestöjakauma

Norjan väkiluku on pysynyt koko ajan tasaisena eikä ole noussut. Siksi Norja on väestöllisen muuntumisen neljännessä vaiheessa. Norjassa puhutaan norjaa, joka jakautuu kahteen päämurteeseen: bokmålet, jota puhuu 86–90 prosenttia (mukaan lukien riksmål) ja nynorsk, jota puhuu 10–12 prosenttia väestöstä. 86 prosenttia väestöstä kuuluu Norjan evankelis-luterilaiseen valtionkirkkoon. Muiden uskontokuntien edustajia on neljä prosenttia ja uskonnottomia 10 prosenttia.

Merkittävimmät luonnonvarat

- öljy
- maakaasu
- kupari
- nikkeli
- rautamalmi
- sinkki
- lyijy
- kala
- puu

Merkittävimmät vientituotteet

- öljy
- maakaasu
- koneet
- kala

Aiheesta muualla

- [http://maps.google.com/maps?ll=63.975961,12.919922&spn=17.321181,64.863281&z=13&t=h&hl=en Norja Google Mapsissa] Luokka:Norja als:Norwegen ms:Norway zh-min-nan:Norge [[got:

Kaarasjoki

Kaarasjoki (norjaksi Karasjok, pohjoissaameksi Kárášjohka) on pinta-alaltaan Norjan toiseksi suurin kunta Finnmarkin sisämaassa. Kunnan pinta-ala on 5 464 km². Kunnassa on noin 2 900 asukasta.

Kyliä ja paikkoja

Levajoki (Levajok), Päiväskenttä (Bæivašgiedde)

Linkkejä

- [http://www.karasjok.kommune.no/ Kunnan verkkosivut] (norjaksi ja pohjoissaameksi)

Tenon kunta

Tenon kunta, (saameksi Deanu gielda, norjaksi Tana), kunta Ruijassa pohjois-Norjassa. Pinta-ala on 4 055 km² ja asukkaita 3 060 (2005), joista valtaosa saamelaisia. Kunnan hallinnollinen keskus on Tenon kylä (norjaksi Tana Bru). Kunnan korkein kohta on Raistegaissa-tunturi (1 067 m m.p.y). Tana on kolmikielinen kunta (norja, saame ja suomi). Pääelinkeinot ovat maatalous, poronhoito, kaivosteollisuus ja palveluelinkeinot.

Kyliä ja paikkoja

Allikkaniemi (Alleknjarg), Jouluvuono (Leirpollen), Kiippakuru (Skiippagurra), Lohiniemi (Laksnes), Lottojoki (Seida), Maskijoki (Masjok), Pekansaari (Norskholmen), Pulmanki (Polmak), Punakas (Bonakas), Rautuvuono (Smalfjorden), Ruostevielma (Rustefjelbma), Sirma, Tenon kylä (Tana bru), Venekenttä (Båteng)

Nähtävyydet

- Tana Bru – Tenon silta ::1948 valmistunut Tenon silta yhdistää ainoana linkkinä itäisen ja läntisen Norjan. Sillan jänneväli on 195 m, ja se on Norjan toiseksi pisin on pehmeä riippusilta
- Levajokin kappeli
- Pulmangin kirkko
- Tenojoen suiston luonnonsuojelualue

Aiheesta muualla

- [http://www.tana.kommune.no/ Tenon kunnan kotisivu] Luokka:Norjan kunnat

Poronhoito

Maailmassa on yhteensä 16 poroja hoitavaa kansaa. Tässä artikkelissa esitellään lähinnä Skandinavian ja erityisesti Suomen alueen poronhoitoa.

Historia

Poronhoidon katsotaan alkaneen villipeuran kesyttämisestä poroksi, jonka ajankohtaa ei tarkasti tunneta. Epäselväksi on jäänyt myös missä peura kesytettiin ja mikä kansa (tai kansat) sen teki, vrt. esim. artikkeli Suomalaisten alkuperä. Näin kuitenkin alkoi ns. arkaainen pienporonhoito, jossa poroa käytettiin lähinnä houkutuseläimenä peurojenpyynnissä sekä kanto- ja vetojuhtana. Vähitellen poromäärät kasvoivat Skandinavian tunturisaamelaisilla ja alettiin siirtyä täyspaimentolaiseen suurporonhoitoon, jossa perheet "jutivat" poroinensa satojakin kilometrejä talvilaitumilta kesälaitumille ja päinvastoin. Elämä porojen kanssa oli yhä tiiviimpää ja riippuvuus suurempi. Toisaalla suomalaiset talonpojat harjoittivat omaa pienimuotoisempaa poronhoitoaan, joka perustui paljolti ajohärkien, lihan ja turkisten tarpeeseen. Myös ns. metsä- ja kalastajalappalaisilla poromäärät olivat pieniä eli sen verran kuin tarvittiin. Talonpoikaisporonhoito oli jo alkuvaiheissaan hyvin erilaista Suomen nykyisen poronhoitoalueen eri osissa. Esim. Länsi- ja Ylä-Lapin suomalaisilla alueilla oltiin tiiviimmin kosketuksissa porolappalaisten kanssa, aina lappalaisten viimeisiin jutausmatkoihin 1900-luvun puoliväliin saakka. Näillä alueilla suomen- ja saamenkielinen poronhoitosanasto onkin hyvin paljon toistensa kaltaisia. Eteläisellä alueella metsälappalaisten kulttuuri kuoli jo hyvin varhaisessa vaiheessa, monet ilmeisesti talollistuivat ja omaksuivat suomalaisen elämäntavan, vrt. keminlappalaiset. Muutenkin omaksuttiin toisilta monia asioita, mm. saamelaisten kolmitakkainen ajoreki on peräisin suomalaisilta ja suomalaiset alkoivat käyttämään monia käytännöllisiä saamelaispukimia kuten hartioille vedettävää luhkaa, poronkoipinahkaisia säpikkäitä ja siepakoita eli nutukkaita. Porolappalaisista alempiarvoisimmat eli yleensä varattomat ja aviottomat lapset alkoivat yleensä valtaporomiesten rengeiksi tai lähtivät suomalaisille raitioiksi eli palkkapaimeniksi, erityisesti Muonio-Torniojokilaaksoon (esim. Muonion ja Kolarin alueella tavattiin lappalaisraitioita vielä 1930-luvulla).

”Vapaasta” laidunnuksesta paliskuntajärjestelmään

1800-luvun lopulle poroja laidunnettiin melko vapaasti, tosin epävirallisia laidunaluesopimuksiakin sovittiin porokylien ja tokkakuntien välillä, sillä laidunnusta toisten ”reviirillä” ei hyvällä katsottu ja tällainen otettiin arvatenkin takaisin porovarkauksien ja muiden vilungintekojen sarjoina. Tietyillä alueilla siis paimennettiin tiettyjen talojen ja kylien tokkia eli eräänlaisia palkisia l. paliskuntia oli ajan mittaan kehittynyt, jo ennen kuin paliskuntajärjestelmä 22. 3. 1898 Suomen Keisarillisen senaatin antamalla kirjeellä virallistettiin. Kirjeessä määrättiin, että jokaisen poroja omistavan oli kuuluttava johonkin 70:een perustettavasta paliskunnasta saadakseen laiduntaa porojaan valtion mailla. Paliskunnilla oli oltava viralliset nimet, rajat ja vastuuhenkilöt (poroisännät), ja niiden oli oltava yhteisöllisesti vastuussa mm. porojen vuosittaisesta lukemisesta (laskemisesta), paimentamisesta ja vahingonkorvauksista. Eli näille yhteisöille taattiin oikeuskelpoinen asema niin hyvässä kuin pahassa.

1900-luku

Poronhoito jatkui 1960-luvulle saakka paljoa muuttumatta. Suomalaisten alueiden poronhoitoa leimasi sen sivutoiminen luonne, sillä suurin osa suomalaisia taloja oli pientilallisia sekatalouksia, jotka tarvitsivat poroja lähinnä kanto- ja vetojuhdiksi sekä kulkuneuvoiksi. Oli myös suomalaisia ”porosukuja”, joissa poronhoidolla oli pitkät perinteet ja jotka olivat usein päätoimisia. Lappalaisten poronhoidolle sen sijaan oli tyypillistä vuotuismuutot (jutaminen), tiiviimpi paimentolaisuus ja yleensäkin lappalainen elämäntapa. 1960-luvulla ”moottorikelkkavallankumous” muutti poronhoitoa olennaisesti ja pysyvästi. Suurin syy oli kenties se, että paimennuksesta ja muista poronhoitotöistä pääsi usein illaksi kotiin. ”Porometsällä” oltiin aiemmin oltu viikkotolkulla yhtämittaisesti ja usein jouluaatotkin oltiin metsäkämpillä. Moottorikelkkojen yleistymisen seurauksena saamelaisetkin alkoivat pikkuhiljaa talollistua. Seuraavaksi ilmestyivät alun perin kolmipyöräiset mönkijät kesäisiin ja syksyisiin poronhoitotöihin 1980-luvulla. Motorisoituminen ei ainoastaan helpottanut poronhoitotöitä, vaan myös lisäsi kustannuksia ja vähensi työvoimantarvetta. Poron käyttö työeläimenä ja ajokkaana alkoi olla vähitellen enää muisto, jota harjoitettiin vain omaksi iloksi. Muut hyödynnystavat säilyivät vahvoina eli porosta käytettiin edelleen raaka-aineita vaatteisiin ja muihin käsitöihin. Poronhoito muuttui myös pikkuhiljaa suurimittaisemmaksi. Poroluvut kasvoivat ennennäkemättömän suuriksi keskityttäessä enemmän lihantuotantoon ja –jalostukseen. Suuret poromäärät johtivat laidunten kulumiseen, joka huonojen talvien kanssa aiheutti suuria katovuosia. Viimeiset pahat katovuodet ovat olleet 1990-luvulla, jolloin poroja alettiin ruokkimaan laajasti metsään ja kotitarhoihin, mikä on aiheuttanut suuria kustannuksia. Näiden masentamana suuri joukko poromiehiä päätti lopettaa ja hakeutua muiden elinkeinojen piiriin. Edellä mainittujen lisäksi muita kannattavuuskolhuja ovat olleet EU:n aikaansaamat muutokset, pedot sekä lihanmyynnin ongelmat. Luokka:Poronhoito

Lohi

Lohi (Salmo salar) elää meressä koko Suomen rannikkoalueella, mutta nousee kutemaan enää vain Teno-, Näätämö-, Tornion- ja Simojokiin jokien voimakkaan rakentamisen (voimalaitospatojen ja ruoppausten) takia. Täysikasvuinen lohi kasvaa noin metrin pitkäksi ja noin 10 kilon painoiseksi, yli 20-kiloisia saadaan säännöllisesti ja Suomen ennätys on 43 kiloa (Tornionjoesta). Lohi vaatii elinympäristökseen viileää, puhdasta ja hapekasta vettä. Lisäksi se tarvitsee esteettömän pääsyn merestä kutualueille, mereen laskevien jokien koskiin. Aikuinen kala aloittaa nousun kutujokeen kesäkuussa, kutee syksyllä, mäti hautuu joessa talven yli ja poikaset kuoriutuvat keväällä. Lohi on palaa kutemaan kotijokeensa eli sinne, missä on syntynytkin. Ei tiedetä miten se tunnistaa oman jokensa. Vielä 1900-luvun alussa lohi lisääntyi Suomessa 18:ssa mereen laskevassa joessa. Kiiminkijoki oli viimeisin menetetty lohijoki. Koko Itämeren alueella lohijokia oli silloin 80, nyt 20. Rakentamisen lisäksi veden rehevöityminen pilaa lohen elinympäristöä Suomen lohenkalastuskiintiö oli vuonna 2004 pääaltaalla ja Pohjanlahdella 116 603 kpl ja Suomenlahdella 28 490kpl eli yhteensä 145 093kpl. Meri- ja jokikalastajat kinaavat kiintiöiden jakamisesta, sopassa ovat mukana jokikalastajia houkuttelevat matkailuyrittäjät ja Lapin kunnat. Jokivarren kalastajat hakivat voimalaitosyhtiöltä ja valtiolta korvausta Kemijoen rakentamisesta aiheutuneista tulonmenetyksistä. Tästä vuosikymmeniä kestäneestä taistelusta suomen kieli sai sanan karvalakkilähetystö. Kalastajat, tai heidän perikuntansa, voittivat. Ruokakaupan kalatiskin lohi on useimmiten peräisin norjalaisesta kalanviljelyslaitoksesta. Itämerestäkin kalastettu lohi on usein istutuskala. Lohi sekoitetaan helposti taimeneen ja muihin lohikaloihin, kalatiskillä myös kirjoloheen.

Katso myös

- Kalastus Luokka:Kalat

Sevettijärvi

Sevettijärvi (pohjoissaameksi Čeavetjávri) on Inarin kunnassa, Itä-Lapissa sijaitseva kylä Itäisen Jäämerentien varrella, noin 120 km pohjoiseen Inarista. Kylältä on Norjan rajalle Näätämöön matkaa noin 35 km. Kylän vihreä, mutta samaan aikaan karu maasto muuttuu Näätämöä kohden aukeammaksi. Kylä on rakentunut jääkauden aikaiselle merenpohjalle. Sevettijärven ja Näätämön välillä järvien kiviset rannat kiinnittävät ohikulkijan huomion erikoisuudellaan. Näitä kivisiä rantoja paikalliset kutsuvat "pirunpelloiksi". Sevettijärven alue on yksi kolttasaamelaisten pääasuinalueista. Suurin osa (n. 90 %) 350 asukkaasta on kolttasaamelaisia, mutta joukossa on myös etelästä muuttaneita suomalaisia.

Historiaa

Sevettijärvi perustettiin kun Petsamosta evakuoidut koltat, yhteensä 51 perhettä, asutettiin sinne sotien jälkeen vuonna 1949. Tätä ennen kyseisellä alueella asui muutamia saamelaisia perheitä, muun muassa Holmbergeja, Högmaneja ja Kaarretteja. Samoihin aikoihin rakennettiin koulu, terveystalo ja rukoushuone. Inarilainen kauppias rakensi kylän keskustaan kaupan. Ensimmäinen autolla ajettava tie Sevettijärvelle saatiin niinkin myöhään kuin 1960-luvun lopulla, sitä ennen kuljettiin talvisin lumikiitäjällä, porolla ja suksilla sekä kesäisin kävellen, polkupyörällä ja veneellä.

Nähtävyydet

Kylän nähtävyyksiin kuuluvat mm. Kirakkajärveltä siirretty vanha perinnetalo (kolttamökki), jossa toimii museo, sekä ortodoksisen kirkko (entinen rukoushuone). Jänispää kohoaa noin kymmenisen kilometriä Sevettijärven pohjoispuolella. Opukasjärvellä, noin 15 kilometrin vaelluksen päässä Sevettijärveltä, sijaitsee Näätämöjoen ylittävä riippusilta. Luokka:Inarin kylät

MidiaWiki:Revertpage

Reverted edit of $2, changed back to last version by $1

przetargi Tanie pod�ogi tani sylwester Pozycjonowanie Gry Playstation

:: RELATED NEWS ::

Alland
Alland im Wienerwald ist ein Ort in Niederösterreich etwa 20km südwestlich von Wien. Der Ortsname leitet sich von der Bezeichnung Adelathe oder adel achte- was adeliger Besitz bedeutet- ab.Wien

Geografie

Geografische Lage

Die Marktgemeinde Alland liegt am Oberlauf der Schwechat, am westlichen Teil des Die Marktgemeinde Altenmarkt an der Triesting liegt am südlichen Rand des Wienerwalds, am alten Pilgerweg Via Sa

Geographische Lage

Bad Vöslau liegt am Abhang des Wienerwaldes zum Wiener Becken, rund 35 km südlich von Wien, knapp 5 km südlich von Baden bei Wien. Durch die Bruchlinie an der Thermenlinie gibt es hier einige Read More...

Scopolamin
Skopolamin oder auch Hyoscin ist ein Alkaloid, das künstlich hergestellt werden kann, aber auch in der Natur in Nachtschattengewächsen wie Stechapfel, Bilsenkraut oder Alraune vorkommt. Die Summenformel lautet C₁₇H_{21
Read More...}

Hyoscin
Skopolamin oder auch Hyoscin ist ein Alkaloid, das künstlich hergestellt werden kann, aber auch in der Natur in Nachtschattengewächsen wie Stechapfel, Bilsenkraut oder Alraune vorkommt. Die Summenformel lautet C₁₇H_{21
Read More...}