:: wikimiki.org ::
| Uuniemi |
Uuniemi
Uuniemi (norjaksi Nesseby, pohjoissaameksi Unjárga) on Norjan kunta Finnmarkin läänissä Varanginvuonolta Tenojoelle. Myös lyhyt maaraja Suomeen Inarin kuntaan. Maapinta-ala on 1 367 neliökilometriä, asukkaita 927 vuoden 2004 alussa. Suurin osa heistä on saamelaisia. Kunnan viralliset kielet ovat saame ja norja.
Vanhastaan elinkeinoina on harjoitettu kalastusta ja porotaloutta. Muita tärkeitä elinkeinoja kunnassa ovat maanviljely, kaivosteollisuus sekä palveluelinkeinot. Alueella on oma pohjoissaamen murteensa ja kansallispukunsa. Maastossa on runsaasti kivikautisia ja historiallisia muistomerkkejä.
Annijoki (Vestre Jakobselv) on myös tunnettu hyvänä lohijokena.
Kyliä ja paikkoja
Isovuono (Karlebotn), Juurivuono (Gandvik), Mäskivuono (Nyborg), Vierivuono (Vainesbund), Annijoki (Jakobselva)
Linkkejä
- [http://www.nesseby.kommune.no/ Kunnan verkkosivut] (norjaksi ja pohjoissaameksi)
Luokka:Norjan kunnat
Norja
Norjan kuningaskunta on Pohjoismaihin ja Skandinaviaan kuuluva valtio. Se on Ruotsin länsinaapuri, ja sillä on yhteistä rajaa myös Suomen ja Venäjän kanssa. Pinta-alaltaan ja väestöltään Norja on hieman Suomea pienempi.
Historia
Norjan kuningaskunta alkoi muodostua viikinkiajalla 800–1000-luvuilla. Norjan kuningassuku päättyi 1387, ja maa päätyi liittoon Tanskan kanssa, vuodesta 1450 sopimuksen sitomana.
Tanskan päädyttyä Napoleonin puolelle annettiin Norja Ruotsin kuninkaalle 1814. Ruotsi puolestaan oli menettänyt Suomen 1809 Haminan rauhassa Venäjälle. Norja julistautui itsenäiseksi 17. toukokuuta 1814 ja valitsi oman kuninkaansa. Ruotsi kuitenkin voitti sodan, ja Norja pakotettiin personaaliunioniin, mutta maa säilytti perustuslakinsa ja instituutionsa.
Unioni hajosi 1905. Norja julistautui itsenäiseksi 7. kesäkuuta 1905, ja tilanne alkoi kehittyä uhkaavaksi maiden välillä, mutta Ruotsissa nousseen rauhanliikkeen vuoksi Ruotsi pidättäytyi Norjan-vastaisista toimista ja tunnusti Norjan itsenäiseksi valtioksi 26. lokakuuta samana vuonna. Kansallispäivä on kuitenkin 17. toukokuuta. Norjan hallitus pyysi Tanskan prinssi Carlia kuninkaaksi. Kansanäänestyksen jälkeen parlamentti hyväksyi hänet kuninkaaksi, ja hän otti nimen Håkon VII, mikä jatkoi Norjan keskiaikaisten kuninkaiden perinnettä.
Ensimmäisen maailmansodan aikana Norja oli Ruotsin tapaan puolueeton.
Toisessa maailmansodassa Natsi-Saksa valloitti Norjan vuonna 1940 (Operaatio Weserübung). Norjan vastarinta kesti kaksi kuukautta, ja kuningas ja hallitus jatkoivat toimintaansa pakolaishallituksena Yhdistyneessä kuningaskunnassa.
Saksa asetti miehittämänsä Norjan johtoon Nasjonal Samlingin johtajan, Vidkun Quislingin, nukkehallituksen sekä Norjaa valvovaksi valtakunnankomissaariksi Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen Essenin Gauleiterin, Josef Terbovenin, (23. toukokuuta 1898–8. toukokuuta 1945).
Suomen tehtyä aselevon 4. syyskuuta 1944 Neuvostoliiton kanssa annettiin saksalaisille määräys poistua Suomesta 15. syyskuuta 1944 mennessä. Alun perin saksalaiset suunnittelivat pitävänsä kiinni Petsamon nikkelikaivoksista 19. vuoristoarmeijan avulla, mutta lopulta Saksa päätti vetäytyä Lyngen–Skinbotnin tasolle koko 20. vuoristoarmeijaryhmän voimin. Lokakuun 1944 alussa 19. armeija oli vielä Neuvostoliiton puolella Litsajoella Rybachisalmen suulla. Aikomuksena oli vetäytyä kaksi- ja puolisataa kilometriä Norjan puolelle marraskuun puoleenväliin mennessä. Kuitenkin jo 7. lokakuuta 1944 iski marsalkka Kirill Meretškovin johtama Neuvostoliiton 14. armeija ja Pohjoinen laivasto 133 500 miehen voimin 2. ja 6. vuoristodivisioonan väliin. Saartoa peläten määräsi saksalaisia komentanut kenraalieversti Lothar Rendulic 19. vuoristoarmeijan vetäytymään Norjaan.
Saksalaiset polttivat Kirkkoniemen, jottei eteneville neuvostoliittolaisille olisi jäänyt sodankäynnille arvokkaita tarvikkeita. Finnmarkin läänistä määrättiin evakuoitavaksi 43 000 asukasta etenevien neuvostojoukkojen tieltä, mutta vielä marraskuun lopussa itäisessä Finnmarkissa oli vajaat 25 000 asukasta odottamassa saksalaisten lähtöä.
Neuvostojoukkoihin liittyi Norjan pakolaishallituksen alaisia norjalaisjoukkoja, mutta neuvostojoukot jäivät Pohjois-Norjaan syyskuuhun 1945 asti. Tämän on arveltu johtuvan siitä, että Yhdysvallat osoitti elokuussa 1945 Japanille olevansa ydinasevalta. Tanskalle kuuluvalta Bornholmin saarelta neuvostoliittolaiset poistuivat vasta keväällä 1946. Norjaa olivat olleet pohjoisesta vapauttamassa neuvostojoukot, mutta ne jäivät kuukauksiksi Saksan antautumisen jälkeenkin maahan.
Saksalaiset jäivät Norjaan Saksan länsiliittoutuneille antautumiseen, 8. toukokuuta 1945, asti. Saksa antautui toisen kerran Neuvostoliitolle päivää myöhemmin, 9. toukokuuta 1945, mitä juhlitaan valtiollisesti Venäjällä voitonpäivänä.
Sodan jälkeen Norjassa arvioitiin maan ulkopoliittinen suuntaus uudelleen ja liittoutuneiden puolelle ajautuneena valittiin länsisuuntaus, mikä näkyi siinä, että Norja ryhtyi Marshall-avun vastaanottajamaaksi, mitä Neuvostoliitto ei periaatteessa hyväksynyt nähden siinä Yhdysvaltain keinon lähentää Länsi-Euroopan maat itseensä.
Taloudellisesti Norja alkoi vaurastua merkittävästi 1960-luvun lopulla ja 1970-luvulla, kun Pohjanmereltä alettiin pumpata öljyä. Norja kokosi verrattain nopeasti mittavan valtionyhtiösektorin valtiontalouden tueksi, ja maan elintaso alkoi nousta. Vuosien 1974 ja 1979 öljykriisit nostivat öljyn hintaa voimakkaasti tarjoten tulolähteen Norjan nousulle.
Ulkopolitiikassaan Norja on ollut maltillinen Nato-maa suhteessaan Neuvostoliittoon ja Venäjään pyrkien löytämään jälkimmäisen kanssa yhteisiä taloudellisia intressejä Kalottialueella.
Norja luopui Saksasta ja osin Neuvostoliitosta saamiensa kokemusten kannustamana pohjoismaisesta puolueettomuudesta, liittyi NATOon 1949 ja oli YK:n perustajajäsen. Norjalaiset ovat hylänneet EY/EU-jäsenyyden kahdesti, vuosina 1972 ja 1994.
EU-jäsenyyden riskinä on nähty sisämarkkinoiden mahdollisesti edellyttämä energiasektorin vapauttaminen mahdollisesti muodostuville energian yhteismarkkinoille, mikä veisi halvan energian ja öljysektorin valtionomistuksen avulla suoritettavalta aluepolitiikalta taloudelliset edellytykset samoin kuin voimaperäisen kansallisen maatalouspolitiikan edellytykset.
Korvatakseen ulkopuolisuutensa EU:sta toimii Norja aktiivisesti kansainvälisillä foorumeilla rauhanneuvottelijana, YK:n rauhanturvaamistoiminnassa, ja sen kehitysapu suhteessa kansantuloon on maailman suurinta ja monenkeskeisintä.
Katso myös: Luettelo Norjan kuninkaista
Politiikka
Norja on perustuslaillinen kuningaskunta, tällä hetkellä hallitsijana on Harald V.
Norjan läänit
Norja on jakaantunut 19:a hallinnolliseen lääniin (norjaksi fylke). Näissä lääneissä on yhteensä 433 kuntaa. Katso myös Luettelo Norjan kunnista.
Luettelo Norjan kunnista
- Akershusin lääni
- Itä-Agderin lääni
- Buskerudin lääni
- Finnmarkin lääni
- Hedmarkin lääni
- Hordalandin lääni
- Møre ja Romsdalin lääni
- Nordlandin lääni
- Nord-Trøndelag
- Opplandin lääni
- Oslon lääni
- Østfoldin lääni
- Rogalandin lääni
- Sogn ja Fjordanen lääni
- Etelä-Trøndelagin lääni
- Telemarkin lääni
- Tromssan lääni
- Länsi-Agderin lääni
- Vestfoldin lääni
Maantiede
Vestfoldin lääni
Norjan maantiede
Lännessä sijaitsee Norjanmeri, etelässä Skagerrak ja pohjoisessa Barentsinmeri. Skandit on vanha poimuvuoristo, joka on Ruotsin ja Norjan valtiollisella rajalla.
Norjalle kuuluvat Huippuvuorten (Svalbard) saariryhmä Pohjoisella Jäämerellä sekä kaksi muuta saarta: Jan Mayen ja Bouvet'nsaari.
Norjassa on runsaasti järviä ja jokia. Suurin järvi on Mjosa ja pisin joki Glåma. Suurin osa Norjasta on havumetsien peitossa ja puusto melko samanlaista kuin Suomessa. Etelässä on lauhkeaa lehtimetsävyöhykettä ja rannikolla karua tundraa.
Norjan pääkaupunki on Oslo, muita suuria kaupunkeja ovat Trondheim, Bergen ja Tromssa.
Norjan rantaviivan pituus on vuonot ja saaret mukaan luettuna 83 000 km.
Talous
Norjan rahayksikkö on kruunu (NOK), joka jakaantuu sataan äyriin.
Norjan öljyvarat ovat nostaneet sen maailman talouksien huipulle: 1999 öljynvienti toi 35 % vientituloista. Norja on maailman kolmanneksi suurin öljynviejä Saudi-Arabian ja Venäjän jälkeen. Norjan valtio on säästänyt öljytuloista rahastoon 114 miljardia USA:n dollaria.
Norja on Euroopan alueen suurimpia maakaasun tuottajia, ja se on myös merkittävä alumiinin jalostaja. Noin puolet teollisuudesta keskittyy Oslon ympärille. Vientiin menee alumiinia, terästä, paperia ja kalaa.
Etelä-Norjassa harjoitetaan intensiivistä sekataloutta, mutta vain kolme prosenttia maa-alasta on viljelyksessä. Norjassa kylmyys huonontaa satoja, ja merellisten alueiden epävakainen sää haittaa leipäviljan viljelyä. Sen takia alueella kasvatetaan vihanneksia ja juureksia, esimerkiksi perunaa. Rehukasvit menestyvät hyvin, ja siksi lypsykarjatalous on tärkeää.
Norja kuuluu maailman tärkeimpiin kalastusalueisiin pitkän rantaviivansa ja matalanmeren aluiden takia. Silli on yleisin ja tärkein laji kalastuksen kannalta.
Ennen Norjassa oli merkittävää laivanrakennusteollisuutta, mutta 1980-luvun puolivälissä se vähentyi murto-osaan.
Norjassa melkein kaikki sähkö tuotetaan vesivoimalla ja vesivoimalaitoksia on rakennettu paljon vuorille. Siksi Norja on monessa suhteessa päässyt lähemmäs kestävää kehitystä. Öljynporauslautat saavat voimansa aaltoenergiasta.
Väestöjakauma
Norjan väkiluku on pysynyt koko ajan tasaisena eikä ole noussut. Siksi Norja on väestöllisen muuntumisen neljännessä vaiheessa.
Norjassa puhutaan norjaa, joka jakautuu kahteen päämurteeseen: bokmålet, jota puhuu 86–90 prosenttia (mukaan lukien riksmål) ja nynorsk, jota puhuu 10–12 prosenttia väestöstä.
86 prosenttia väestöstä kuuluu Norjan evankelis-luterilaiseen valtionkirkkoon. Muiden uskontokuntien edustajia on neljä prosenttia ja uskonnottomia 10 prosenttia.
Merkittävimmät luonnonvarat
- öljy
- maakaasu
- kupari
- nikkeli
- rautamalmi
- sinkki
- lyijy
- kala
- puu
Merkittävimmät vientituotteet
- öljy
- maakaasu
- koneet
- kala
Aiheesta muualla
- [http://maps.google.com/maps?ll=63.975961,12.919922&spn=17.321181,64.863281&z=13&t=h&hl=en Norja Google Mapsissa]
Luokka:Norja
als:Norwegen
ms:Norway
zh-min-nan:Norge
[[got:
2004
Tapahtumia
Tammikuu
- 1. tammikuuta – Irlannista tuli EU:n puheenjohtajamaa.
- 1. tammikuuta – Joseph Deissista Sveitsin presidentti.
- 1. tammikuuta – Pervez Musharraf jatkoi Pakistanin presidenttinä.
- 1. tammikuuta – Ylöjärvestä ja Pudasjärvestä tuli kaupunkeja.
- 3. tammikuuta – Flash Airlinesin lento 604 putosi Punaiseen mereen Egyptin rannikolla, tappaen 148 koneessa. Myöhemmin kävi ilmi, että lentoyhtiöllä oli lentokielto joissain maissa turvallisuusrikkomusten vuoksi.
- 4. tammikuuta – NASA:n MER-A (Spirit) -luotain laskeutui Marsiin.
- 4. tammikuuta – Mihail Saakašvili voitti Georgian presidentinvaalit.
- 4. tammikuuta – Afganistanin 502 edustajaa käsittänyt kokous pääsi näkemyseroista huolimatta yksimielisyyteen uudesta perustuslaista, jonka on tarkoitus rauhoittaa levottomuudet maassa.
- 5. tammikuuta – Intian ja Pakistanin johtajat tapasivat ensi kertaa kolmeen vuoteen huippukokouksessa, jonka aiheena oli Kashimirin aluetta koskevan kiistan rauhanomainen ratkaiseminen.
- 5. tammikuuta – 25-vuotias Mijailo Mijailovic tunnusti puukottaneensa Ruotsin ulkoministeri Anna Lindhin.
- 5. tammikuuta – Britney Spears meni naimisiin lapsuudenystävänsä Jason Allen Alexanderin kanssa. Liitto mitätöitiin Las Vegasilaisessa oikeusistuimessa 55 tuntia myöhemmin.
- 7. tammikuuta – Mijailo Mijailovic tuomittiin Anna Lindhin murhasta.
- 8. tammikuuta – Iso-Britannian kuningatar Elisabet II kastoi maailman suurimman risteilyaluksen, Queen Mary 2:n, Southamptonissa.
- 8. tammikuuta – Bamissa, Etelä-Iranissa löydettiin 57-vuotias mies elossa raunioista 13 päivää maanjäristyksen jälkeen.
- 9. tammikuuta – Hanna Pakarinen valittiin Suomen ensimmäiseksi Idols-voittajaksi.
- 15. tammikuuta – Etelä-Korean ulkoministeri Yoon Young-kwan joutui eroamaan tuettuaan Yhdysvaltain politiikkaa Pohjois-Koreaa vastaan.
- 16. tammikuuta – Web-sivusto Goatse.cx suljettiin Joulusaaren domain-rekisterin toimesta palvelusääntöjen rikkomuksesta tehdyn valituksen vuoksi.
- 18. tammikuuta – 25 kuoli ja 130 haavoittui pommiattentaatissa liittouman joukkojen päämajaa vastaan Bagdadissa.
- 20. tammikuuta – Intia osti Venäjältä 1,5 miljardilla dollarilla 45 000 tonnin lentotukialus Admiral Gorškovin ja 28 MiG-29k-hävittäjää.
- 22. tammikuuta – Hakukoneyhtiö Google julkisti Orkut-yhteisöpalvelun.
- 22. tammikuuta – Euroopan unioni kielsi siipikarjan tuonnin Thaimaasta lintuinfluessan levitessä Kaakkois-Aasiassa.
- 24. tammikuuta – NASA:n MER-B (Opportunity) laskeutui Marsiin.
Helmikuu
- 1. helmikuuta – Janet Jacksonin rinta paljastui suorassa Super Bowl XXXVIII -televisiolähetyksessä, mikä johti valtavaan mediakohuun Yhdysvalloissa.
- 1. helmikuuta – Minassa, Saudi-Arabiassa väentungos tappoi 251 pyhiinvaeltajaa.
- 2. helmikuuta – Asuinrakennus romahti Konyassa, Turkissa, surmaten 92.
- 3. helmikuuta – Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA myönsi, että Irakin joukkotuhoaseista ei ollut suoraa uhkaa ennen 2003 Irakin sotaa.
- 6. helmikuuta – Itsemurhapommittaja tappoi 41 Moskovan metrossa.
- 10. helmikuuta – 50 kuoli autopommin räjähtäessä Bagdadissa poliisin värväyskeskuksen edessä.
- 10. helmikuuta – Ranskan kansalliskokous teki kiistellyn päätöksen kieltää uskonnolliset symbolit ja vaatetus kouluissa.
- 11. helmikuuta – Autopommi tappoi 47 armeijan värväyskeskuksen edessä Bagdadin keskustassa.
- 18. helmikuuta – Lannoitteita ja bensiiniä kuljettanut juna putosi raiteilta ja räjähti Iranissa surmaten 320.
- 20. helmikuuta – konservatiivit voittivat vaalit Iranissa. Monia uudistusmielisiä ehdokkaita kiellettiin osallistumasta.
- 22. helmikuuta – Itsemurhapommittaja tappoi kahdeksan ihmistä bussissa Jerusalemissa.
- 22. helmikuuta – Kapinalliset valtasivat Haitin toiseksi isoimman kaupungin Cap-Haïtienin.
- 24. helmikuuta – Maanjäristys surmasi 571 ihmistä Marokossa.
- 26. helmikuuta – Yhdistyneen kuningaskunnan entinen ministeri Clare Short paljasti brittien MI6-tiedustelupalvelun kuunnelleen YK:n henkilökunnan, mukaan lukien pääsihteeri Kofi Annanin puheluita.
- 26. helmikuuta – Yhdysvallat salli matkustuksen Libyaan, päättäen 23 vuotta kestäneen kiellon.
- 29. helmikuuta – Jean-Bertrand Aristide erosi Haitin presidentin virasta. Korkeimman oikeuden päätuomarista, Boniface Alexandresta tuli sisäministeri. Aristide kertoi myöhemmin, että USA:n joukot pakottivat hänet eroamaan ja jättämään maan.
Maaliskuu
- 1. maaliskuuta – Suomessa väkevien alkoholijuomien vero laski 40 prosenttia.
- 1. maaliskuuta – Vladimir Putin nimitti Mihail Fradkovin Venäjän pääministeriksi.
- 1. maaliskuuta – Mohammed Bahr al-Uloumista tuli Irakin presidentti.
- 1. maaliskuuta – Pedofiili Marc Dutroux joutui oikeuden eteen Belgiassa.
- 3. maaliskuuta – Oikeudenkäynti entistä pääministeriä Anneli Jäätteenmäkeä vastaan alkoi.
- 10. maaliskuuta – Viisi brittiä, joita pidettiin Afganistanin sodan päättymisestä asti Yhdysvaltain Guantanamon vankileirillä, vapautettiin.
- 11. maaliskuuta – Madridissa tapahtui Espanjan historian tuhoisin terrori-isku. 190 kuoli.
- 14. maaliskuuta – Espanjan vaaleissa oppositio voitti José María Aznarin johtaman hallituspuoleen, pääministeriksi sosialistien José Luis Rodríguez Zapatero.
- 14. maaliskuuta – Venäjän presidentinvaaleissa Vladimir Putin valittiin toiselle kaudelle.
- 15. maaliskuuta – Astronomit kertoivat löytäneensä aurinkokunnasta suurimman taivaankappaleen sitten Pluton löydön 1930. Neptunuksen takaiselle kappaleelle annettiin alustavasti nimi Sedna.
- 15. maaliskuuta – Espanjan uusi hallitus ilmoitti vetävänsä Espanjan joukot Irakista.
- 19. maaliskuuta – Äänekosken bussionnettomuus.
- 20. maaliskuuta – Presidentti Chen Shui-bian voitti Kiinan tasavallan presidentinvaalit 0,22 %:n enemmistöllä. Edellispäivänä häntä ja varapresidenttiä Annette Luta ammuttiin. Opposition Lien Chan vaati äänten uudelleenlaskentaa ja ensimmäinen laskenta mitätöitiin.
- 20. maaliskuuta – Tuhansia mielenosoituksia Irakin sodan 1-vuotispäivänä.
- 22. maaliskuuta – Kaksi suomalaista liikemiestä joutui murhatuksi Irakissa.
- 22. maaliskuuta – Israelin helikopteri surmasi ohjuksin Sheikki Ahmed Yassinin ja seitsemän sivullista Gazassa. Palestiinalaiset protestoivat Israelia vastaan.
- 25. maaliskuuta – Pääministeri Tony Blair vieraili Libyassa ja tapasi Muhammad Gaddafin.
- 28. maaliskuuta – Ranskassa pääministeri Jean-Pierre Raffarinin puolue kärsi murskatappion paikallisvaaleissa ja hän erosi.
- 31. maaliskuuta – Neljä yhdysvaltalaista urakoitsijaa tapettiin Irakissa ja heidän ruuminsa silvottiin ja poltettiin.
Huhtikuu
- 3. huhtikuuta – Pommiräjähdys madridilaisessa asuinhuoneistossa tappoi viisi poliisin saartamaa, maaliskuun 11.:n pommi-iskuista epäiltyä, sekä poliisimiehen.
- 4. huhtikuuta – Shiiat nousivat kapinaan Muqtada al-Sadrin johdolla Najafissa, Sadr Cityssä ja Basrassa. Taisteluissa kuoli satoja.
- 17. huhtikuuta – Israelin helikopterit ampuivat ohjuksia saattueeseen Gazan kaistalla, surmaten Hamasin johtajan, Abdel Aziz al-Rantissin.
- 19. huhtikuuta – Osittainen auringonpimennys eteläisessä Afrikassa.
- 20. huhtikuuta – Tony Blair julisti Yhdistyneen kuningaskunnan järjestävän kansanäänestyksen Euroopan perustuslaista.
- 21. huhtikuuta – Israelin ydinaseohjelman paljastanut Mordechai Vanunu vapautui vankilasta 18 vuoden jälkeen.
- 22. huhtikuuta – Kaksi polttoainetta ja räjähteitä kuljettanutta junaa räjähti Pohjois-Korean Ryongchonissa, surmaten 161. 1300 loukkaantui ja tuhansia rakennuksia tuhoutui.
- 25. huhtikuuta – Kyproksen uudelleenyhdistymisäänetys järjestettiin Kyproksen tasavallassa ja Pohjois-Kyproksen turkkilaisessa tasavallassa. Turkkilainen puoli hyväksyi suunnitelman, mutta kreikkalainen puoli hylkäsi sen.
- 28. huhtikuuta – Abu Ghraibin vankilan kidutusskandaali tuli ilmi 60 Minutes II -ohjelmassa.
Toukokuu
- 1. toukokuuta – Euroopan unioni laajeni 25 maan liitoksi, kun siihen liittyi 10 uutta jäsenmaata: Kypros, Latvia, Liettua, Malta, Puola, Slovakia, Slovenia, Tšekki, Unkari ja Viro.
- 6. toukokuuta – TV-sarjan Frendit viimeinen jakso esitettiin Yhdysvalloissa. 30 sekunnin mainos ohjelman aikana maksoi 2 miljoonaa dollaria.
- 9. toukokuuta – Tšetšenian presidentti Ahmad Kadyrov murhattiin voitonpäivän juhlallisuuksien aikana Groznyn stadionilla pommilla.
- 12. toukokuuta – Tuntematon ryhmä teloitti yhdysvaltalaisen Nick Bergin Irakissa. Videota teloituksesta levitettiin Internetissä.
- 14. toukokuuta – Tanskan prinssi Frederik meni naimisiin australialaisen Mary Donaldsonin kanssa Kööpenhaminassa.
- 17. toukokuuta – Ezzedine Salim, Irakin väliaikaisneuvoston sen hetkinen puhemies kuoli pommiräjähdyksessä Bagdadissa.
- 19. toukokuuta – Jeremy Sivits tunnusti syyllisyytensä vankien kidutukseen Abu Ghraibin vankilassa Irakissa.
- 22. toukokuuta – Espanjan kruununprinssi Felipe solmi avioliiton Letizia Ortizin kanssa Almudenan katedraalissa Madridissa, Espanjassa.
- 23. toukokuuta – Pariisin Charles de Gaullen lentokentän terminaali 2E sortui vaatien kuusi uhria.
Kesäkuu
- 6. kesäkuuta – Normandian maihinnousun 60-vuotisjuhlaa juhlittiin Normandiassa.
- 8. kesäkuuta – Venuksen ylikulku: Venus kulki Auringon editse maasta nähtynä ensimmäisen kerran sitten vuoden 1882.
- 8. kesäkuuta –10. kesäkuuta – G8-kokous Georgiassa, USA:ssa.
- 10. kesäkuuta –13. kesäkuuta – Europarlamenttivaalit Euroopan unionissa.
- 11. kesäkuuta – Cassini-Huygens-luotain saapui Saturnuksen kuun, Phoeben lähelle.
- 12. kesäkuuta–4. heinäkuuta – Jalkapallon euroopanmestaruuskilpailut Portugalissa. Loppuottelussa Kreikka voitti Portugalin 1-0.
- 21. kesäkuuta – SpaceShipOne, ensimmäinen yksityinen avaruusalus, saavutti avaruuden.
- 21. kesäkuuta–4. heinäkuuta – Wimbledonin tennisturnaus Lontoossa. Roger Federer ja Maria Sharapova (Marija Šarapova) voittivat kaksinpelit.
- 28. kesäkuuta – Miehitysvallat siirsivät hallinnon Irakin väliaikaishallitukselle.
- 30. kesäkuuta – Oikeudenkäynti Irakin entistä presidenttiä, Saddam Husseinia vastaan alkoi.
Heinäkuu
- 1. heinäkuuta – Cassini-Huygens saapui Saturnukselle.
- 4. heinäkuuta – Freedom Towerin rakennustyöt alkoivat New York Cityssa.
- 6. heinäkuuta – Yhdysvaltain demokraattipuoleen senaattori John Kerry valitsi senaattori John Edwardsin varapresidenttiehdokkaakseen USA:n presidentinvaaleihin.
- 7. heinäkuuta – LZW-pakkausalgoritmin patenttien voimassaolo päättyi viimeisenä Kanadassa.
- 12. heinäkuuta – Pedro Santana Lopes nousi virkaansa Portugalin pääministerinä.
- 23. heinäkuuta – Netervajoen yli johtava Stari Most -silta avattiin Mostarissa Bosnia-Hertsegovinassa.
- 25. heinäkuuta – Lance Armstrong teki historiaa voittamalla kuudennen kerran peräkkäin Tour de Francen.
- 30. heinäkuuta – Kaasuräjähdys tappoi 18 Belgiassa ja 120 loukkaantui.
- 31. heinäkuuta – F1-kuljettaja Kimi Räikkönen ja malli Jenni Dahlman avioituivat Hämeenlinnassa sijaitsevassa Vanajanlinnassa.
Elokuu
- 1. elokuuta – Ostoskeskustulipalo tappoi 464 Asunciónissa, Paraguayssa.
- 3. elokuuta – Vapaudenpatsas avattiin kunnostustöiden jälkeen.
- 3. elokuuta – Yhdistyneen kuningaskunnan poliisi pidätti 12 terroriepäiltyä.
- 4. elokuuta – Gibraltarissa juhlittiin 300-vuotista brittivaltaa.
- 6. elokuuta – YK:n raportti, joka syytti Sudanin hallitusta rikoksista ihmisyyttä vastaan Darfurissa, julkaistiin.
- 12. elokuuta – Ruotsin väkiluku ylitti yhdeksän miljoonaa (kello 14:58 paikallista aikaa).
- 13. elokuuta – Vuoden 2004 kesäolympialaisten avajaiset pidettiin Ateenassa.
- 13. elokuuta – Raskaita taisteluita Irakissa puolalaisten ja yhdysvaltain joukkojen sekä Moqtada al-Sadrin kannattajien välillä. Shiiajohtaja Moqtada al-Sadr vaati Irakin väliaikaishallituksen eroa. Maaöljyn hinta nousi ennätyslukemiin: 46,58 dollaria/tynnyri.
- 14. elokuuta – Burundin hutukapinallisten FNL-ryhmä tappoi 160 Gatumban pakolaisleirillä.
- 14. elokuuta – Hurrikaani Charley iski Floridan rannikolle. Hirmumyrsky katkaisi sähköt yli miljoonalta ihmiseltä ja aiheutti arviolta miljardin dollarin vahingot. Ainakin 7 kuollutta.
- 14. elokuuta – Länsi-Afganistanissa Heratin alueella aseistautuneet ryhmät nousivat kapinaan alueen kuvernööriä, Ismail Khania vastaan ja taistelivat Shindandin lentotukikohdan hallinnasta.
- 15. elokuuta – Venezuelalaiset äänestivät presidentti Hugo Chávezin kohtalosta.
- 16. elokuuta – Hugo Chávez julistettiin vaalien voittajaksi 58 %:n kannatuksella (äänestysprosentti 95). Oppositio kiisti tuloksen.
- 17. elokuuta – Kansainväliset vaalitarkkailijat, heidän joukossaan Yhdysvaltain entinen presidentti Jimmy Carter, hyväksyivät Venezuelan äänestystuloksen.
- 20. elokuuta – Kontiolahdella riehui Suomen oloissa harvinaisen voimakas trombi.
- 22. elokuuta – Aseistetut ryöstäjät veivät Edvard Munchin maalaukset "Huuto" ja "Madonna" sekä muita maalauksia Oslon Munch-museosta.
- 24. elokuuta – Tu-134- ja Tu-154-lentokoneet putosivat Venäjällä lähdettyään Domodedovon lentokentältä Moskovasta; yhteensä 89 kuoli. Koneiden hylyistä löytyi jälkiä räjähdysaineesta.
- 29. elokuuta – Vuoden 2004 kesäolympialaisten päättäjäiset pidettiin Ateenassa.
- 29. elokuuta – 200 000 osoitti mieltään presidentti George W. Bushia vastaan New York Cityssä republikaanien puoluekokouksen alla.
- 9., 16., 19., 23. ja 30. elokuuta – 50 000 - 85 000 ihmistä osoitti mieltään työttömyysturvan leikkauksia vastaan Saksassa, pääasiassa maan itäosissa.
- 31. elokuuta – Kaksi itsemurhahyökkäystä busseihin Beer Shevassa, Israelissa; 16 kuoli ja 60 loukkaantui. Hamas otti vastuun iskuista.
- 31. elokuuta – Nainen räjäytti itsensä metroasemalla Pohjois-Moskovassa. 10 kuoli ja 50 loukkaantui.
Syyskuu
- 1. syyskuuta – Beslanin koulukaappaus: aseistettu joukko otti 1 500 ihmistä panttivangeiksi koulussa Beslanissa, Pohjois-Ossetiassa. Kaappaajat vaativat Venäjää vapauttamaan tšetšeenivangit sekä Tšetšenian itsenäisyyttä.
- 1. syyskuuta – Ilmavoimien Hawk-harjoitushävittäjä putosi noin kello 12:30. Kone oli siirtolennolla Hallista Kauhavalle. Ohjaaja löytyi menehtyneenä.
- 3. syyskuuta – Beslanin koulukaappaus: kaappajien hallussa olleessa koulussa räjähti pommi, minkä jälkeen osa panttivangeista pakeni. Kaappaajien avattua tulen panttivankeja kohti erikoisjoukot rynnäköivät kouluun. Ainakin 322 kuoli, joista 156 lapsia.
- 3.–4. syyskuuta – Hurrikaani Frances iski Floridaan. Surmattuaan kaksi ihmistä Bahamalla, se tappoi 10 Floridassa, 2 Georgiassa ja yhden Etelä-Carolinassa.
- 4. syyskuuta – Irakissa, Kirkukissa 17 kuoli ja 20 loukkaantui itsemurha-autopommi-iskussa poliisikoulun edustalla. Ainakin 14 kuolleista oli poliiseja.
- 6. syyskuuta – Entinen Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton joutui nelinkertaiseen sydämen ohitusleikkaukseen.
- 7. syyskuuta–9. syyskuuta – Hurrikaani Ivan kulki Karibian läpi surmaten 5 Venezuelassa, 4 Dominikaanisessa tasavallassa, yhden Tobagossa ja 17 Grenadalla.
- 18. syyskuuta – Britney Spears vihittiin Kevin Federlisen kanssa.
- 19. syyskuuta – Suomen ja Neuvostoliiton välisen jatkosodan päättymisestä oli kulunut 60 vuotta. Tampereella avattiin jatkosotaa käsittelevä näyttely.
- 20. syyskuuta – Wikipedian artikkelien määrä ylitti miljoonan.
- 23. syyskuuta – St. Helens -tulivuori alkoi näyttää elonmerkkejä.
Lokakuu
- 4. lokakuuta – SpaceShipOne-avaruusalus voitti Ansari X-Prize -palkinnon.
- 9. lokakuuta – Afganistanissa vaalit, useat pienemmät puolueet boikotoivat, mutta epäselvyyksiä ei havaittu.
- 8. lokakuuta – Itsemurhapommittajat räjäyttivät kaksi pommia Egyptin Tabassa, surmaten 34, pääasiassa israelilaisia turisteja ja egyptiläisiä työläisiä.
- 10. lokakuuta – Abdullahi Yusuf valittiin Somalian uudeksi väliaikaiseksi presidentiksi.
- 14. lokakuuta – Suomenkielinen Wikipedia saavutti 10 000 artikkelin rajan.
- 17. lokakuuta – Valko-Venäjällä presidentti Aleksandr Lukašenko järjesti näytösvaalit jatkaakseen virkakauttaan. Äänestystä seurasi useita päiviä kestäneitä protesteja.
- 22. lokakuuta – Venäjän duuma hyväksyi äänin 334–73 Kioton ilmastosopimuksen.
- 24. lokakuuta – Suomessa järjestettiin kunnallisvaalit.
Marraskuu
- 2. marraskuuta – Yhdysvaltojen presidentinvaalit. George W. Bush oli republikaanien ehdokas varapresidenttiehdokkaanaan Dick Cheney. Demokraattien ehdokas oli puolestaan John Kerry.
- 21. marraskuuta – Ukrainan presidentinvaalien toinen kierros, tuloksesta epäselvyyksiä ja ns. Oranssi vallankumous alkoi seuraavana päivänä.
- 23. marraskuuta – Suosikkisarjojen Frendit ja Sinkkuelämää viimeiset jaksot esitettiin Suomessa. Frendit keräsi 842 000 katsojaa ja Sinkkuelämää 795 000 katsojaa.
Joulukuu
- 22. joulukuuta – Rafael-myrsky riehui eri puolilla Suomea.
- 26. joulukuuta – Ukrainan presidentinvaalien toinen kierros uusittiin.
- 26. joulukuuta – Yli 200 000 ihmistä kuoli Intian valtamerellä tapahtuneen maanjäristyksen aiheuttamiin tsunameihin.
Muuta
- Dingon ensilevytyksestä 20 vuotta. Juhlan kunniaksi julkaistiin uusi kokoelmalevy ja DVD. Dingo aloitti 20-vuotisjuhlakiertueen uudella kokoonpanolla.
Syntyneitä
- 21. tammikuuta – Ingrid Alexandra, Norjan kruununprinssi Haakonin ja kruununprinsessa Mette-Maritin tytär
Kuolleita
- 16. tammikuuta – Kalevi Sorsa, valtiomies
- 20. tammikuuta – Erkki Reenpää, kirjankustantaja
- 28. tammikuuta – Eeva Joenpelto, kirjailija (s. 1921)
- 14. helmikuuta – Marco Pantani, italialainen pyöräilijä
- 26. helmikuuta – Adolf Ehrnrooth, jalkaväenkenraali
- 16. maaliskuuta – Eino Partanen, kauppaedustaja, sanoittaja ja säveltäjä (s. 27. heinäkuuta 1915)
- 21. maaliskuuta – Ahmed Yassin, Hamasin uskonnollinen johtaja (salamurhattiin)
- 28. maaliskuuta – Sir Peter Ustinov, näyttelijä
- 13. huhtikuuta – Aarne Saarinen, poliitikko
- 17. huhtikuuta – Abdel Aziz al-Rantissi, Hamasin johtaja (salamurhattiin)
- 9. toukokuuta – Ahmad Kadyrov, Tšetšenian presidentti
- 18. toukokuuta – Jussi Linnamo, professori, ministeri ja pankkitarkastusviraston johtaja
- 2. kesäkuuta – Nicolai Ghiaurov, bulgarialainen oopperalaulaja
- 3. kesäkuuta – Tomas "Quorthon" Forsberg, ruotsalaisen Black metal -yhtye Bathoryn laulaja
- 5. kesäkuuta – Ronald Reagan, Yhdysvaltain 40. presidentti
- 10. kesäkuuta – Ray Charles, muusikko (s. 1930)
- 21. kesäkuuta – Eila Sylvia Kivikk`aho, runoilija
- 1. heinäkuuta – Marlon Brando, amerikkalainen näyttelijä (s. 1924)
- 6. heinäkuuta – Thomas Klestil, Itävallan presidentti
- 22. heinäkuuta – Jerry Goldsmith, monien elokuvien musiikin säveltäjä
- 3. elokuuta – Henri Cartier-Bresson, valokuvaaja
- 6. elokuuta – Rick James, funk-laulaja (s. 1948)
- 8. elokuuta – Fay Wray, näyttelijätär
- 26. elokuuta – Laura Branigan, yhdysvaltalainen laulaja (s. 1957)
- 11. syyskuuta – Petros VII, Aleksandrian ortodoksinen patriarkka
- 15. syyskuuta – Johnny Ramone, The Ramonesin kitaristi
- 18. syyskuuta – Russ Meyer, amerikkalainen elokuvaohjaaja
- 29. syyskuuta – Christer Petterson, ruotsalainen Olof Palmen murhasta epäilty
- 29. syyskuuta – Matti Vanhala, entinen Suomen Pankin pääjohtaja
- 1. lokakuuta – Jukka Rusi, tiedottaja-toimittaja
- 1. lokakuuta – Richard Avedon, valokuvaaja
- 3. lokakuuta – Janet Leigh, näyttelijä
- 9. lokakuuta – Jacques Derrida, filosofi
- 10. lokakuuta – Christopher Reeve, näyttelijä (Teräsmies)
- 23. lokakuuta – Robert Merrill, yhdysvaltalainen oopperalaulaja
- 25. lokakuuta – John Peel, radiotoimittaja
- 27. lokakuuta – Paulo Sérgio de Oliveira Silva (Serginho), brasilialainen jalkapalloilija
- 2. marraskuuta – Theo Van Gogh, hollantilainen elokuvaohjaaja
- 2. marraskuuta – Sheikki Zayed bin Sultan Al Nahayan, Abu Dhabin emiiri
- 3. marraskuuta – Sergei Zholtok, venäläinen jääkiekkoilija
- 5. marraskuuta – Onni Oja, taiteilija ja professori
- 11. marraskuuta – Jasser Arafat, PLO:n johtaja
- 19. marraskuuta – Pentti Viherluoto, säveltäjä ja muusikko
- 8. joulukuuta – Darrell "Dimebag" Abbot, yhdysvaltalainen kitaristi
- 11. joulukuuta – Arthur Lydiard, uusiseelantilainen yleisurheiluvalmentaja
- 19. joulukuuta – Renata Tebaldi, italialainen oopperalaulaja
- 26. joulukuuta – Aki Sirkesalo, laulaja
- 28. joulukuuta – Susan Sontag, amerikkalainen kirjailija ja aktivisti
Luokka:2000-vuosikymmen
Luokka:2004
als:2004
roa-rup:2004
ms:2004
zh-min-nan:2004 nî
ko:2004년
ja:2004年
simple:2004
th:พ.ศ. 2547
Pohjoissaame
Pohjoissaame on uralilaiseen kielikuntaan kuuluva saamelaiskieli. Pohjoissaame kuuluu pohjoisiin länsisaamelaiskieliin. Pohjoissaamea puhuu Suomen, Ruotsin ja Norjan pohjoisosassa noin 30 000 ihmistä. Joidenkin arvioiden mukaan saamenkielisistä jopa 75 % puhuu pohjoissaamea. Suomessa pohjoissaamen puhuma-aluetta ovat Utsjoki, Inari, Enontekiö ja Sodankylän pohjoisosa. Norjassa pohjoissaame on virallinen kieli kuudessa kunnassa.
Kirjakielen historiaa
Pohjoissaamen ortografia alkoi muotoutua 1800-luvulla. Kieltä kirjoitettiin 1900-luvulla eri tavoin Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa, kunnes se sai yhtenäisen ortografian vuonna 1979.
Nykytilanne
Suomessa pohjoissaamea voi opiskella pääaineena Oulun yliopiston Giellagas-instituutissa.
Linkit
- Wikipediija. Váldosiidu Pohjoissaamenkielinen Wikipedia
- [http://www.idolphin.fi/sanastotietopankki/ Pohjoissaamen sanakirja]
- [http://www.kirjasto.oulu.fi/saamilottit/ Pohjoissaamenkielinen lintusanasto]
luokka:uralilaiset kielet
luokka:Suomen kielet
luokka:Norjan kielet
luokka:Ruotsin kielet
Norjan kieli
Norjan kieli on Norjan kuningaskunnan virallinen kieli, joka kuuluu kansankielisessä muodossaan skandinaavisten kielten läntiseen haaraan. Norjassa ei kuitenkaan ole yhtenäistä kirjakieltä, vaan maan viralliset kielet ovat kirjanorja (bokmål) ja nykynorja (nynorsk), kaksi alkuperältään varsin erilaista kirjakieltä, jotka eroavat selvästi toisistaan ja joiden kannattajien välillä on esiintynyt aika ajoin katkeriakin kieliriitoja.
Norjan kieli oli alkujaan lähempänä islantia ja Färsaarilla puhuttua fäärin kieltä (jotka alkujaan ovatkin muinaisnorjan murteita) kuin tanskaa ja ruotsia, jotka karkeasti sanoen muodostavat skandinaavisten kielten itäryhmän. Silmiinpistävin ero on, että norjassa, fäärissä ja islannissa ovat säilyneet alkuperäiset germaaniset diftongit, jotka ruotsissa ja tanskassa ovat muuttuneet tavallisiksi vokaaleiksi: isl. steinn, no. stein - ta. ja ru. sten "kivi".
Tanska Norjan kirjakielenä
Norja joutui 1300-luvulta alkaen tanskalaisten hallintaan, ja muinaisen norjan kielen kirjallinen käyttö loppui. Kuten muissakin mannerpohjoismaisissa kielissä, myös norjassa kielioppi yksinkertaistui ja monet omaperäiset sanat syrjäytyivät saksalaisten lainojen tieltä. Kuitenkin norjalaiset murteet eritoten maan länsiosissa jäivät hyvin erilaisiksi kuin tanska. Kun raamatunkäännös 1500-luvulla vakiinnutti tanskan kirjakielisen normin, tanskasta tuli norjalaisten virallinen sivistyskieli, jota jokainen kirjallisesta kulttuurista osalliseksi pyrkivä norjalainen sai luvan opetella. Sivistyneistö myös pyrki puhumaan norjan sijasta tanskaa, mutta käytännössä 1600-1700-luvulla kehittynyt ns. sivistynyt puhekieli (det dannede dagligtale) oli norjalaisittain äännettyä tanskaa. Se erosi tanskasta esim. sikäli, että vokaalienväliset konsonantit vaikkapa sellaisissa sanoissa kuin købe (sama sana kuin ruotsin köpa) eivät norjalaisten suussa yleensä pehmentyneet, vaan jäivät äännettäessä koviksi (sana siis äännettiin useimmiten ikään kuin se olisi kirjoitettu køpe). Toisaalta norjalaisia diftongeja ei sivistyneessä puhekielessä suvaittu ollenkaan, vaan niitä pidettiin rahvaanomaisuuden huippuna.
Mistä Norjalle oma kieli?
1800-luvun alussa Norja vaihtoi omistajaa: Wienin kongressi, joka Napoleonin sotien jälkeen järjesteli Euroopan karttaa uuteen uskoon, antoi näet Norjan Ruotsille korvaukseksi Venäjän vuonna 1809 siltä viemästä Suomesta. Nyt kun poliittista yhteyttä Tanskaan ei enää ollut, ei ollut enää syytä ylläpitää kielellistäkään yhteyttä, ja 1830-luvulta alkaen Norjassa virisi vilkas keskustelu mahdollisista kielellisistä uudelleenjärjestelyistä. Kysymys kuului, pitäisikö tanskalaisesta kirjakielestä kehittää norjalaisempi vai norjalaisten kansanmurteiden pohjalta luoda kokonaan uusi kirjakieli. Ensimmäistä vaihtoehtoa asettui puoltamaan kirjanorjan isä Knud Knudsen. Jälkimmäisen valitsi nykynorjan luoja Ivar Aasen.
Knudsen ja kirjanorja
Knud Knudsen (1812-1895) ja hänen seuraajansa asettuivat kannattamaan esim. kovia vokaalienvälisiä konsonantteja sekä eräiden taivutuspäätteiden norjalaistamista (esim. sanan hest "hevonen" monikkoon heste piti norjan mukaisesti saada -r loppuun: hester). Myös æ-kirjaimen käyttöä haluttiin vähentää e:n hyväksi, koska tanskalaisten käsitys siitä, missä sanoissa æ:tä kuului käyttää, ei ollut enää missään yhteydessä edes heidän oman kielensä ääntämiseen, saati sitten norjan. Knudsen kutsui kieltä nimellä riksmål eli koko valtakunnan kieli, mutta vuonna 1929 Norjan parlamentti, suurkäräjät, muutti sen nimen muotoon bokmål, kirjakieli. Tuossa vaiheessa se oli jo kokenut useita uudistuksia ja oli selvästi norjalaisempi kuin jo edesmenneen Knudsenin alkuperäinen, vaatimaton ehdotelma.
Ivar Aasen ja nykynorja
Ivar Aasen (1813-1896) lähti siitä, että erillisen norjan kirjakielen pohjana tulisi olla Folkets virkelige Talesprog, kansan tosiasiallinen puhekieli. 1840-luvulla hän matkusti pitkin Norjan maaseutua ja vertaili murteita, niiden sanastoa ja kielioppia, ja julkaisi työnsä tuloksista aluksi kieliopin ja sanakirjan, sitten hän ryhtyi kehittämään tälle kielelle kirjakielistä normia. Kielen nimeksi tuli aluksi landsmål, maakieli - vasta 1929 suurkäräjät nimesivät sen uudellen nynorskiksi, uusnorjaksi tai nykynorjaksi. Maaseudulla se suurimman suosionsa saavuttikin, ja opetuskieliksi se pääsi ensin kansanopistoihin. Se sai virallisen aseman yhdessä tanskan kanssa jo 1885. Kirjallisuudessa sitä alettiin käyttää jo 1850-luvulta alkaen: esimerkiksi Edvard Griegin kuuluisa laulu Våren - Enno ein gong fekk eg vetren å sjå for våren å røma ("Taas kerran sain nähdä talven pakenevan kevään tieltä") on sävelletty nykynorjankieliseen klassikkoon Aasmund Olavsson Vinjen (1818-1870) runoon.
Aasenin luoman kielimuodon ongelmallinen piirre on, että Aasen katsoi olemassa olevan hyviä ja turmeltuneita murteita. Turmeltuneina hän piti ennen muuta itänorjalaisia murteita, joissa esiintyi hänen mielestään liikaa tanskan vaikutusta. Hän ei myöskään suvainnut ns. anbeheitelse-sanoja eli sanoja, joissa oli alasaksalaisperäisiä etuliitteitä (kuten an- ja be-) tai johtopäätteitä (kuten -else tai -heit), vaan haki islannista (!) malleja esimerkiksi substantiivien muodostamiselle adjektiiveista. Tästä syystä esimerkiksi "persoonallisuus", joka on bokmåliksi tanskan ja ruotsin mallin mukaan personlighet, onkin nynorskiksi suosituksen mukaan personlegdom, vaikka käytännössä myös muotoa personlegheit esiintyy. Vastaavasti esimerkiksi liian tanskalaisena pidetylle sanalle moglegheit "mahdollisuus" on koetettu tarjoilla islannin mukaista sanaa mogleik (isl. möguleiki), mutta tämä ei ole oikein ottanut tulta.
Linkkejä
- [http://www.101languages.net/norwegian/ Norwegian 101] Norjan alkeita englanniksi
- Wikipedia. Hovedside Kirjanorjankielinen Wikipedia
- Wikipedia. Hovudside Nykynorjankielinen Wikipedia
Luokka:Norjan kielet
zh-min-nan:Norge-gí
ko:노르웨이어
ja:ノルウェー語
Sutherland Shire
Sutherland Shire is a Local Government Area in southern Sydney, Australia. Geographically, it is the area to the south of Botany Bay. It is known colloquially as simply "The Shire".
Sutherland Shire is predominantly a residential area but also has substantial industrial, commercial and rural areas. The major areas of the shire are the suburbs of Yarrawarrah; Engadine; Sutherland; Illawong; Alfords Point; Menai; Gymea; Miranda, home to a large Westfield shopping centre (traditionally known as Miranda Fair); Caringbah; and Cronulla.
The Sutherland Shire also includes the village of Kurnell, close to the first landing site of James Cook, Sydney's oil refinery and Towra Point Nature Reserve, a wetland of international importance. The Shire is also where Australia's first and only nuclear facility is based, at Lucas Heights. The reactor, run by the Australian Nuclear Science & Technology Organisation does not produce electicity but is used for research and irradiation.
There are three national parks partially within the Sutherland Shire: Botany Bay National Park, Heathcote National Park and the Royal National Park. The isolated suburb of Bundeena is situated between the northern edge of the Royal National park and the Hacking River. It is only accessable by ferry from Cronulla or by car (during the day) through the park.
This area was jolted by riots (2005_Cronulla_race_riots) in December 2005, which have been linked to tensions between Lebanese and European communities. Both the Prime Minister Howard and Opposition Leader Kim Beazley claim that Australia is not a racist nation, a claim refuted by community leaders and other members of parliament. - [http://www.abc.net.au/news/newsitems/200512/s1529537.htm]
History
Aboriginal heritage
The original inhabitants of the Sutherland area were the Dharawal Aboriginal people. Archaeological work in the Sutherland Shire has revealed evidence for Aboriginal settlement dating back at least 5000 years. Within the Royal National Park alone, field surveys have revealed not less than 150 Aboriginal rock shelters, open camping grounds, rock engravings, paintings and axe-grinding marks. The Port Hacking district was a recognised camping ground where Aboriginal tribes from the Illawarra district gathered annually. Here too was the ancient crossing place for the South Coast Aborigines on their winter walkabout to the north.
One of the most fertile areas of study has been the Kurnell Peninsula. Since 1968 archaeologists have uncovered parts of an extensive open-air midden or cooking and camp site. Successive layers of habitation show the diet of the native Aborigines - oysters, mussels, snapper, bream, and Sydney cockle. There is also evidence of seal, dolphin, a range of marsupials, dingo and even whale. Several edge-ground axes were also found.
European settlement
European discovery of what is now Sutherland Shire was made by Lieutenant James Cook, who entered Botany Bay on 29 April 1770. Cook and his party explored around Kurnell Peninsula, and left the bay on May 6. During their brief stay, a Scottish seaman named Forbus Sutherland died of tuberculosis. In his honour, Cook named the northwest point of the peninsula Point Sutherland.
Following defeat in the War of American Independence, the British government chose Botany Bay as the site of a new outlet for unwanted convicts. The First Fleet under Governor Arthur Phillip anchored off Kurnell 18 January 1788. After sending a party to clear land for settlement, Phillip soon realised the area was unsuitable. There was lack of shelter for ships, inadequate water and poor soil. On 24 January, two French ships were sighted off the coast, causing Phillip to raise English colours near Sutherland Point. Governor Phillip sailed north to explore Port Jackson, and eventually settled south of Sydney Cove.
The first landowner in Sutherland Shire was James Birnie, a merchantile trader who was granted by promise 700 acres (2.8 km²) at Kurnell in 1815. After the completion of official surveying, a large part of what is now Sutherland Shire was proclaimed as the Hundred of Woronora by Governor Richard Bourke in 1835. Title to land was not granted by the Crown until 1856, before which there was practically no settlement. Timber cutting was the primary industry, supplemented by shellgathering in the Port Hacking area.
With the opening of Crown Lands sales in the Shire, Thomas Holt purchased 12,000 acres (49 km²). His developmental projects included oyster farms, cattle grazing, and coal mining. The investment which proved profitable however, were his timber leases. He constructed a magnificent manor on the foreshores of Sylvania, called Sutherland House, based on English feudal lines.
Development of transport
The main mode of transport was by water. Farmers' ships sailed up the coast and into Botany Bay, Georges and Woronora rivers, avoiding the wharfage and custom dues at Port Jackson. The first public road, the Illawarra Road (now called the Old Illawarra Road) to the "Five Islands" (now Wollongong), was constructed between 1842 and 1845 with convict labour. A new southern line of road was completed in 1864, linking up with the Illawarra Road at Engadine. Today this virtually is the line of the Princes Highway, the main north-south thoroughfare through Sutherland Shire.
A railway line was extended from Hurstville in 1884 to develop the rich Illawarra district. The railway brought into being firstly a huge shanty town on the heights of Como, and later developed the area into a holiday centre. Sutherland Railway Station was opened in 1885, named after John Sutherland, a Minister of Works during the 1870s who had argued most forcefully for the railway.
At this time, the greater part of the Shire was connected only by access tracks. A road soon opened between the railway station and Cronulla Beach, catering mostly to families and fishing parties. This was followed by the Sutherland-Cronulla steam tram service, which was inaugurated in 1911. Not only did the service greatly increase the popularity of the Cronulla beaches, but it was of great advantage to the slowly developing business interests in the Shire.
Increasing motor traffic caused a falling-off of passengers and the passenger service close in 1931. The goods sevice ceased the following year. The increased traffic with the north led to the opening of the first bridge into the Sutherland Shire, at Tom Ugly's, in 1929. The six-lane Captain Cook Bridge over the Georges River, spanning Rocky Point and Taren Point, was opened in 1965, replacing the completely inadequate ferry service.
Local government
Coastal and river frontage areas, such as Como, Cronulla, Illawarra and Yowie Bay, became popular as country retreats. A form of voluntary local government was attempted in 1888, but law and order was still administered by the court at Liverpool until 1905. In that year, the Local Government (Shires) Act provided that the whole of New South Wales be divided into shires. The State Governor, Harry Rawson selected the name, and proclaimed this district "Sutherland, No. 133" on 6 March 1906 and fixed the boundaries. At the time the Shire had 1600 residents, and it was divided into three Ridings.
With only a small rates base, one of the early problems of the Council was the provision of new roads. The construction of the Sutherland-Cronulla tramway by the Railway Commissioner went far in stimulating business activity and driving land sales. The population of the Shire increased from 2896 in 1911, when the tramway opened, to over 7500 in 1913. By 1931 the population had exceeded 12,000. It was not until the early 1950s that this district of scattered dwellings, vacant blocks and quiet villages became a suburban area of Sydney. Until this time Sutherland Shire was not considered part of Sydney.
Associated with this growth of population was industrial and commercial development. The Captain Cook Drive from Caringbah to Kurnell was constructed in 1953 in conjunction with the establishment in 1956 of the Australian Oil Refinery at Kurnell. At Lucas Heights, the Australian Atomic Energy Commission (now the Australian Nuclear Science and Technology Organisation) built its research station complex in 1958.
In terms of residential development, one of the most imaginative home-building concepts has been Sylvania Waters. Here, individually designed family homes have been built around a series of man-made canals. The urban release of land in the Menai District, to the west of the Woronora River, commenced in the 1970s.
Geography
Under the 1853 proclamation, the western boundary of district was the Woronora River. With the formation of the shire in 1906, the western boundary was extended to take in what is now Menai. In 1919, the Illawong area was also transferred to Sutherland Shire. The Shire now has an area of 370 square kilometres, of which 173 square kilometres is state-designated national parkland.
On the east the Shire has a varying landscape of rugged sea cliffs and sandy beaches, and swampy bay coasts backed by sand dunes. To the west the surface consists of a broad plateau rising gently to the southwest, and cut into by several deep river gorges.
Geology
The geology of the Sutherland Shire, whilst sharing characteristics with the North Shore, is very different from the western and central suburbs of Sydney. The oldest rock unit in the Shire is the Illawarra Coal Measures, exposed from drilling at Helensburgh where it is 305 metres below sea level. Above the coal-bearing rocks is found the Narrabeen Group, mostly made up of layers of sandstone and characteristic red claystone beds. Overlying the Narrabeen Group is the Hawkesbury Sandstone, the rock unit most characteristic of the Shire. Occasional patches of Ashfield shale overlay the Hawkesbury sandstone. Some time later than the Triassic period - possibly early Tertiary - minor volcanic activity occurred in the region. This took the form of intrusion of a number of dykes of basaltic rock which forced their way up through the sedimentary rocks. Due to the wetting and drying action of the weather the basaltic rock of the dykes has changed to clay.
From the end of the Triassic period to the middle of the Tertiary period, soft material was worn down or removed by wind and running water. In the final stages of this period of erosion the climate was apparently rather wetter and more humid than today's, causing the exposed rocks to change and form laterite soil, which is abundant in the Shire.
River system
A little later in the Tertiary, tilting occurred south of the Georges River. The slow uplift, taking perhaps several million years, formed the present Woronora Plateau, a surface which rises gently in the south. This process caused the river system in the Shire to flow in steeper watercourses. They then became more active, carving the steep gorges of Woronora, Hacking, Georges Rivers and their tributaries which can be seen today. Waterfalls such as those at Waterfall and Undola also formed during this period. Water supplies within the shire are of two kinds. The main source is the surface supply provided by the Woronora Dam, which is built in the deep gorge of Woronora River. A second source exist in the form of underground water.
During the last ice age, the rivers had to do additional work cutting down through the rocks to reach the lower and more distant ocean, leading to the "valley-in-valley" shape of many of the deep gorges in the Shire. When sea levels rose again, the silt and sand carried by the rivers gradually built up a considerable thickness of sediment. Sediment filled the area between Kurnell (then an island) and Miranda. Sand dunes began to accumulate in the Kurnell area and the mud and sand flats of Quibray and Gunnamatta Bays began to form. The Kurnell sand dunes have provided a cheap source of sand for the southern suburbs of Sydney but in the process of exploitation this area has been robbed of its character and the removal of vegetation has opened the way to erosion.
Royal National Park
The Premier John Robertson dedicated 18,000 acres (73 km²) to "The National Park" (now the Royal National Park) in 1879, making it the second oldest park of its kind in the world after Yellowstone in America. In 1880 the Park was increased to 33,000 acres (134 km²). Today it is just under 44,000 acres (178 km²). The National Park was given the prefix "Royal" after the visit there of Queen Elizabeth II in 1954.
Before the establishment of the Park, negotiations had been proceeding for a large and isolated area of land for infantry, cavalry and gunnery training. The Trustees agreed that the western approaches be allocated for military use. At the same time, the government built a military branch line into the encampment and review area within The National Park. With federation in 1901 and the formation of the Commonwealth Military Forces, local training diminished, although the park was used by the New South Wales Field Artillery until just after the outbreak of World War One in 1914.
Plant and animal life
Social conditions
Population growth in the shire has been limited by approval of residential development. The population increased from 193,000 in 1996 to over 202,000 in 2001. Recent growth has occurred largely in the Barden Ridge and Menai areas (where the new releases of land for urban development have been) and around the main railway stations. According to the Australian Bureau of Statistics, the population of the Shire has been largely static over the past two years, falling slightly by 0.04% in 2003 and 0.07% in 2004. The age structure of the shire is described as being an "urban mix", with a broad range of different age groups.
The Sutherland Shire is generally an area of high socio-economic status, with a great proportion of high income households. Its Index of Relative Socio-Economic Disadvantage is 1079.44, the highest in southern Sydney.
Employment
38.6% of employed residents work within the Shire, whilst 61.4% work outside the Shire, especially in the Sydney CBD (16.8%). Of those employed within the Shire, 74.1% were residents. The largest occupations included clerical, sales and service workers, professionals and tradespersons. This occupational structure indicates the area is of high socio-economic status, with some of the largest occupations, such as professionals requiring a significant amount of education and training and generally returning greater income levels.
The unemployment rate in Sutherland Shire was lower than the Sydney Statistical Division in 2001 (3.5% compared to 6.1%). The reason for the lower rate in Sutherland Shire includes a comparatively smaller share of the population aged 18-24, who often have higher unemployment rates than older workers (25-59).
Education
There are now nearly 100 schools in the Shire including the Gymea and Loftus Colleges of Technical and Further Education and more than twenty secondary schools. As well as preschool centres, there are schools provided to serve children with special needs.
The Sutherland Shire workforce is highly educated, with significant skills derived from vocational qualifications and a large share of the population with an advanced diploma or diploma. The growth in vocational qualifications in recent years may be related to the continued growth in consumption-based, services industries.
Health
The Sutherland Shire has good health facilities with the Sutherland hospital located at Caringbah very close to most residents and many general practitioners within the area.
There is also an increasing amount of specialist doctors coming into the shire.
Ethnicity
The Sutherland Shire is well known for being one of the most Caucasian areas in Sydney. Roughly 80% of its population are born in Australia, with the next countries being the United Kingdom, New Zealand and South Africa. The percentage of residents claiming Australian ancestry is among the highest in Sydney. Relative to other parts of Sydney, Sutherland Shire has a smaller proportion of overseas-born residents and less diversity in the range of countries of birth. Whilst the overseas population is growing, it is growing at a significantly slower rate than the rest of Sydney. One possible explanation for this slower rate is that the Shire's population is not highly mobile, and overseas-born residents of Australia prefer to settle in areas with other expatriates. A comparison of the top 5 nationalities in the Sutherland Shire with the Sydney Statistical Division in 2001 shows the major difference was a lower share of the population born in the People's Republic of China.
In December 2005, The Sydney Morning Herald and other local press began carrying reports about violent incidents occuring on beaches such as Cronulla Beach. Some of the locals interviewed in these reports have claimed that the violence is being provoked by gangs of young Middle Eastern men from outside areas and that it has been occuring for over two years. Some media reports suggest that this violence is at least partly ethnically-motivated. A text message has been circulating in Sutherland Shire in response to the violence, urging '"Aussies" to take revenge against "Lebs and wogs". [http://www.smh.com.au/news/national/muscling-up-on-beach-gangs/2005/12/08/1133829688767.html].
Religion
The Sutherland Shire has recently been known as Sydney's second bible belt (The first is the Hills District). Religious conservatism is deeply ingrained among many Shire residents which is present with the area being a safe Liberal seat. More than three-quarters of the population professed a religion in 2001, which is an unusually high level. Like many areas across Australia, the top five religions in Sutherland Shire in 2001 were all forms of Christianity, with the largest groups including Catholics, Anglicans and Uniting Church adherents. Sutherland Shire also noted very little change in the share of persons with non-Christian beliefs between 1996 and 2001, which was against the broader pattern of growth.
Cultural life
Uniting Church
Commerce and industry
Miranda is the commercial centre of the Shire with two other major shopping centres, Kiora Mall and Miranda Marketplace along with Miranda Fair. Miranda Fair, managed by Westfield, has several departmental stores and many specialist stores all set in artistically planned promenades with under and above ground parking. Other suburban shopping centres, in Engadine, Caringbah and Sylvania have also flourished. Major neighbourhood shopping centres have also developed at Bangor, Illawong and Menai together with a small centre at Alfords Point. These centres are indicative of the decentralisation of commerce, accelerating the decline of the ubiquitous 'corner shop'.
Politics
The Sutherland Shire contains two Federal Government electorates, Cook (which includes Caringbah, Miranda and Cronulla) and Hughes (which includes Sutherland, Menai, Engadine, Alfords Point, and Gymea).
The Sutherland Shire is viewed as being one of the more conservative, even "parochial", areas in Australia. Bruce Baird is the federal MP for Cook, and is a member of the conservative Liberal Party. Danna Vale is the federal MP for Hughes, and is also a member of the conservative Liberal Party, she also was the former minister for Veterans' Affairs.
Notable residents
- Ian Thorpe
- Ricky Ponting
- Jason Stevens
- Mat Rogers
- Brett Kimmorley
- Andrew Ettinghausen
- Robert Tickner
- Steve Waugh
- Dina Lee
- Susie Moroney
- Shane Heal
Suburbs
Suburbs in the shire are:
- Alfords Point
- Audley
- Bangor
- Bangor Heights
- Barden Ridge
- Bonnet Bay
- Bonnie Vale
- Bundeena
- Burraneer
- Burraneer Bay
- Burraneer Point
- Caravan Head
- Caringbah
- Caringbah North
- Caringbah South
- Como
- Como West
- Coronation Bay
- Cronulla
- Cronulla South
- Curracurrang
- Curracurrong
- Dolans Bay
- Engadine
- Fishermans Bay
- Forest Island
- Fosters Flat
- Garie
- Garie Beach
- Grays Point
- Gundamaian
- Gunnamatta Bay
- Gymea
- Gymea Bay
- Heathcote
- Illawong
- Jannali
- Jannali West
- Kangaroo Point
- Kareela
- Kirrawee
- Kirrawee South
- Kurnell
- Lilli Pilli
- Loftus
- Loftus Heights
- Lucas Heights
- Maianbar
- Mansion Point
- Menai
- Menai East
- Menai Heights
- Miranda
- Miranda North
- North Cronulla
- North Engadine
- North Sutherland
- North West Arm
- Oyster Bay
- Port Hacking
- Prince Edward Park
- Royal National Park
- Sandy Point
- Sutherland
- Sylvania
- Sylvania Heights
- Sylvania Waters
- Taren Point
- The Royal National Park
- The Waterrun
- Towra Point
- Wanda
- Wanda Beach
- Warumbul
- Waterfall
- Wattamola
- Woolooware
- Woronora
- Woronora Dam
- Woronora Heights
- Yarrawarrah
- Yowie Bay
- Yowie Point
See also
- Puberty Blues
External links
- [http://www.abs.gov.au/ausstats/abs@census.nsf/Lookup2001Census/4CB7FA046F0D7F75CA256BBE00838705 2001 Census Information - Sutherland Shire West]
- [http://www.abs.gov.au/ausstats/abs@census.nsf/Lookup2001Census/A50F7EFEF7328194CA256BBE008384B8 2001 Census Information - Sutherland Shire East]
- [http://www.suthlib.nsw.gov.au/ssc/home.nsf Sutherland Shire Council website]
- [http://www.ssrguides.org/about.php?sub=areahistory History of the Sutherland Shire - Sutherland Shire Region Guides]
- [http://www.ssrguides.org/about.php?sub=map Location of the Sutherland Shire - Sutherland Shire Region Guides]
- [http://www.ssec.org.au/about_us/history.htm Sutherland Shire Environment Centre]
- [http://www.ourshire.com.au/ Sutherland Shire Online]
Category:Local Government Areas of Sydney
Venezia alberghi Pozycjonowanie Varsavia appartamenti hoteles en berlin hostel krakow
|
|
|
| :: RELATED NEWS :: |
Encheferizer
Jive, also known as the Jive Filter, is a novelty program that converts plain English to a comic dialect known as jive--a parody of African American speech.
|
2Unlimited
2 Unlimited was a Eurodance group formed in 1991.
2 Unlimited was the brainchild of the Belgian production duo Jean-Paul De Coster and Phil Wilde. Their songs were performed by Dutch rapper Ray Slijngaard and
|
Sophia Dussek
Sophia Dussek née Corri, later Moralt (b. Edinburgh, May 1, 1775; d. London, 1847) was an English singer, pianist, harpist, and composer of Italian descent. In 1792, she married the composer Jan Ladislav Dussek. Modern-day musicologis
|
Agonal respirations
Agonal respiration is an abnormal pattern of breathing characterized by shallow, slow (3-4 per minute), irregular inspirations followed by irregular pauses. They may also be characterized as gasping, labored breathing, accompanied by strange vocalizations and myoc | |